JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PHILIPPE LÉGER
27 päivänä toukokuuta 2004 (1)
Asia C‑299/02
Euroopan yhteisöjen komissio
vastaan
Alankomaiden kuningaskunta
EY 43 ja EY 48 artikla – Edellytykset alusten rekisteröimiselle Alankomaihin – Alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien ja hallituksen jäsenten kansalaisuuteen liittyvät rekisteröintiedellytykset – Rekisteröintiedellytys, joka liittyy sellaisten luonnollisten henkilöiden kansalaisuuteen, joiden tehtävänä on alukset omistavan yhtiön alankomaalaisen toimipaikan juokseva hallinto – Edellytys, joka liittyy Alankomaihin rekisteröityjä aluksia varustavien varustamoyhtiöiden hallituksen jäsenten kansalaisuuteen ja kotipaikkaan
1. Euroopan yhteisöjen komissio vaatii käsiteltävänä olevassa kanteessa yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, ettei Alankomaiden kuningaskunta ole noudattanut EY 43 ja EY 48 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on asettanut alusten rekisteröimiselle Alankomaihin edellytyksiä, jotka liittyvät alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen. Komissio vaatii yhteisöjen tuomioistuinta myös toteamaan, ettei kyseinen jäsenvaltio ole noudattanut velvoitteitaan, koska se on asettanut alusten rekisteröintiedellytyksiä, jotka liittyvät varustamoyhtiöiden hallituksen jäsenten kansalaisuuteen ja kotipaikkaan ja sellaisten luonnollisten henkilöiden kansalaisuuteen, joiden tehtävänä on sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin tällaisten alusten merenkulkutoimintaa harjoitetaan Alankomaissa.
I Asiaa koskevat oikeussäännöt
A Kansainvälinen oikeus
2. Kaksi nykyisin voimassaolevaa kansainvälistä yleissopimusta sisältää määräyksiä, jotka koskevat merialusten rekisteröintiä.
3. Ensimmäinen näistä on 29.4.1958 tehty aavaa merta koskeva Geneven yleissopimus.(2) Se tuli voimaan 30.9.1962. Se sitoo 62:ta sopimusvaltiota. Euroopan yhteisö ei ole sen sopimuspuoli, mutta useat jäsenvaltiot, mukaan lukien Alankomaiden kuningaskunta, ovat.(3)
4. Geneven yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleessa määrätään, että ”kunkin valtion tulee määrätä ne ehdot, joiden mukaan sen kansallisuus myönnetään aluksille ja joiden mukaan alukset rekisteröidään sen alueella sekä joilla niille annetaan oikeus käyttää sen lippua”. Määräyksessä todetaan myös, että ”aluksilla on sen valtion kansallisuus, jonka lippua ne ovat oikeutetut käyttämään”, minkä jälkeen täsmennetään, että ”valtion ja aluksen välillä pitää olla todellinen yhdysside”.
5. Nämä määräykset sisältyvät kokonaisuudessaan Montego Bayssa 10.12.1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen(4) 91 artiklan 1 kappaleeseen. Kyseinen yleissopimus tuli voimaan 16.11.1994. Sen sopimuspuolina on 144 valtiota ja Euroopan yhteisö. Viimeksi mainittu liittyi sopimukseen toimivaltaansa kuuluvilta osin päätöksen 98/392/EY(5) nojalla. Kaikki yhteisön jäsenvaltiot Tanskan kuningaskuntaa lukuun ottamatta ovat Montego Bayn yleissopimuksen sopimuspuolia. Mainitun yleissopimuksen 311 artiklan 1 kappaleesta ilmenee, että kyseistä yleissopimusta sovelletaan sopimusvaltioiden välillä Geneven yleissopimuksen sijasta.(6)
6. Sen lisäksi, mitä Geneven yleissopimuksen 10 artiklassa määrätään, Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan, jonka otsikko on ”Lippuvaltion velvollisuudet”, 1 kappaleessa edellytetään, että ”jokaisen valtion tulee tehokkaasti käyttää lainkäyttö‑ ja valvontavaltaansa hallinnollisissa, teknisissä ja sosiaalisissa kysymyksissä sellaisiin aluksiin nähden, jotka käyttävät sen lippua”, ja artiklan seuraavissa kappaleissa luetellaan joukko toimenpiteitä, jotka lippuvaltion on tässä tarkoituksessa toteutettava.
B Yhteisön lainsäädäntö
7. EY 43 artiklan toisessa kohdassa yhteisön kansalaisille myönnetään oikeus ryhtyä harjoittamaan ja harjoittaa itsenäistä ammattia sekä oikeus johtaa ja perustaa yrityksiä niillä edellytyksillä, jotka sijoittautumisvaltion lainsäädännön mukaan koskevat sen kansalaisia.
8. EY 48 artiklan ensimmäisessä kohdassa jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetut yhtiöt, joiden sääntömääräinen kotipaikka(7), keskushallinto tai päätoimipaikka on yhteisön alueella, rinnastetaan luonnollisiin henkilöihin, jotka ovat yhteisön kansalaisia, siten, että kyseiset yhtiöt nauttivat samalla tavoin kuin jäsenvaltioiden kansalaisetkin EY 43 artiklan toisessa kohdassa määritellystä sijoittautumisvapaudesta.
9. Yhtiön sijoittautuminen muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jonka oikeuden mukaan se on perustettu, voi tapahtua kahdella tavalla, nimittäin pääasiallisena tai toissijaisena sijoittautumisena.
10. Pääasiallisesta sijoittautumisesta puhutaan silloin, kun yhtiön pyrkimyksenä on liittyä osaksi muun jäsenvaltion oikeusjärjestystä kuin sen, jonka lainsäädännön mukaan se on alun perin perustettu, esimerkiksi siirtämällä keskushallintonsa kyseiseen toiseen jäsenvaltioon tai osallistumalla siellä uuden yhtiön perustamiseen.
11. Toissijaisesta sijoittautumisesta puhutaan silloin, kun yhtiön pyrkimyksenä on ainoastaan laajentaa toimintaansa yhteisössä maantieteellisesti, esimerkiksi EY 43 artiklan ensimmäisessä kohdassa esitetyllä tavalla perustamalla kauppaedustajan liikkeitä, sivuliikkeitä tai tytäryhtiöitä säilyttäen kuitenkin (pää‑) toimipaikkansa siinä jäsenvaltiossa, jonka lainsäädännön mukaan se on alun perin perustettu.
C Kansallinen lainsäädäntö
12. Merialusten rekisteröintiä säännellään Wetboek van Koophandelilla (kauppalaki). Kyseisen lain 311 §:n 1 momentissa, sellaisena kuin se on säädettynä 1.8.1994 alkaen eli käsiteltävänä olevan asian kannalta relevantissa muodossa, asetetaan joukko edellytyksiä sille, että merialus saa Alankomaiden kansallisuuden, eli että se voidaan rekisteröidä Alankomaihin.
13. Näihin edellytyksiin kuuluu edellytys, joka koskee aluksen omistajan tai omistajien kansalaisuutta. Wetboek van Koophandelin 311 §:n 1 momentin a kohdassa edellytetään näin ollen, että ”aluksesta vähintään kaksi kolmasosaa [kuuluu] yhdelle tai useammalle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, joilla on joko jäsenvaltion tai Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltion kansalaisuus tai kansallisuus”.(8)
14. Wetboek van Koophandelin 311 §:n 3 momentissa määritellään oikeushenkilö, jolla on 311 §:n 1 momentin a kohdassa tarkoitettu jäsenvaltion tai ETA-sopimuksen sopimusvaltion kansallisuus ”oikeushenkilöksi, joka on perustettu jäsenvaltion tai muun [ETA‑]sopimuksen osapuolena olevan valtion lainsäädännön mukaisesti ja jonka sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on jäsenvaltion tai – – muun [ETA‑]sopimuksen osapuolena olevan valtion alueella, edellyttäen, että vähintään kaksi kolmasosaa merkitystä osakepääomasta on sellaisten luonnollisten henkilöiden nimissä, jotka ovat jäsenvaltion – – tai muun [ETA‑]sopimuksen osapuolena olevan valtion kansalaisia, tai tässä momentissa tarkoitettujen yhtiöiden nimissä, ja että hallituksen jäsenten on jäsenvaltion – – tai muun [ETA‑]sopimuksen osapuolena olevan valtion kansalaisia taikka että kaikki hallituksen jäsenet ovat jäsenvaltion – – tai muun [ETA‑]sopimuksen osapuolena olevan valtion kansalaisia”.
15. Aluksen rekisteröiminen Alankomaihin edellyttää Wetboek van Koophandelin 311 §:n 1 momentin b kohdan mukaan lisäksi sitä, että kyseisen aluksen omistaja tai omistajat (sellaisina kuin ne on määritelty edellä) harjoittavat merenkulkutoimintaa Alankomaiden alueella kyseiselle alueelle sijoittautuneen yrityksen tai siellä toimipaikkaa pitävän yrityksen muodossa ja johtavat merenkulkutoimintaa pääasiallisesti kyseisestä jäsenvaltiosta käsin. Mainitun lain 311 §:n 1 momentin c ja d kohdassa säädetään lisäksi siitä, että kyseisen yrityksen juoksevan hallinnon on oltava yhden tai useamman sellaisen henkilön tehtävänä, jotka ovat jäsenvaltion tai muun ETA-sopimuksen osapuolena olevan valtion kansalaisia ja joilla on valta toimia kaikissa aluksen johtamista ja alusta, sen kapteenia ja miehistön jäseniä koskevissa kysymyksissä.
16. Burgerlijk Wetboekin (siviililaki) 8:169 §:ssä, sellaisena kuin se on säädettynä 1.8.1994 alkaen, säädetään lisäksi, että varustamoyhtiön ”tilivelvollisen” eli hallituksen jäsenen on luovuttava tehtävistään silloin, kun hän ei enää ole jäsenvaltion tai muun ETA-sopimuksen osapuolena olevan valtion kansalainen tai kun hän asettuu asumaan näiden valtioiden alueen ulkopuolelle.
II Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely
17. Alankomaiden kuningaskunnan osalta oli jo aloitettu oikeudenkäyntiä edeltävä menettely, joka koski merialuksia koskevaa kansallista lainsäädäntöä, sellaisena kuin se oli säädettynä ennen käsiteltävänä olevaa asiaa voimassa olleessa versiossa. Komissio oli pitänyt kyseistä aikaisempaa lainsäädäntöä sijoittautumisvapauden vastaisena ottaen huomioon asiassa Factortame ym. 15.7.1991 annetun tuomion.(9)
18. Kyseisen menettelyn jälkeen Alankomaiden kuningaskunta muutti asiaa koskevaa kansallista lainsäädäntöään.
19. Koska komissio katsoi, että uusikin lainsäädäntö oli ristiriidassa EY 43 ja EY 48 artiklassa taatun sijoittautumisvapauden kanssa, se lähetti Alankomaiden kuningaskunnalle virallisen huomautuksen, jossa se kehotti tätä esittämään asiaa koskevat huomautuksensa. Koska Alankomaiden kuningaskunnan esittämät huomautukset eivät vakuuttaneet komissiota, komissio kehotti 27.1.2000 kyseistä jäsenvaltiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet EY 43 ja EY 48 artiklasta johtuvien velvoitteiden noudattamiseksi kahden kuukauden kuluessa kyseisen kehotuksen tiedoksiannosta.
20. Koska lakiehdotusta, jonka tarkoituksena oli päättää kyseinen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, ei ollut vielä hyväksytty, komissio nosti käsiteltävänä olevan kanteen yhteisöjen tuomioistuimeen 23.8.2002 toimittamallaan kannekirjelmällä.
III Kanteen käsittely
21. Komissio vetoaa kanteensa tueksi kahteen väitteeseen.
22. Ensimmäinen väite koskee merialusten rekisteröintiedellytyksiä, jotka liittyvät kyseiset alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen.
23. Toinen väite jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen väite koskee merialusten rekisteröintiedellytyksiä, jotka liittyvät niiden luonnollisten henkilöiden kansalaisuuteen, joiden tehtävänä on sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin merenkulkutoimintaa harjoitetaan kyseisessä jäsenvaltiossa. Toinen osa koskee kansalaisuuteen ja kotipaikkaan liittyviä edellytyksiä, jotka on asetettu varustamoyhtiön hallituksen jäsenten tehtävien hoitamiselle.
A Ensimmäinen väite, joka koskee alusten rekisteröintiedellytyksiä, jotka liittyvät alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen
1. Asianosaisten lausumat
24. Komissio arvostelee ensimmäisellä väitteellään Alankomaiden kuningaskuntaa siitä, ettei se ole noudattanut EY 43 ja EY 48 artiklaa, koska se on asettanut alusten rekisteröimiselle kyseiseen jäsenvaltioon edellytyksiä, jotka liittyvät kyseiset alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen.
25. Komissio muistuttaa, että edellä mainitussa asiassa Factortame ym. annettuun tuomioon perustuvan oikeuskäytännön mukaan alusten rekisteröinnille asetetut edellytykset eivät saa estää sijoittautumisvapauden toteutumista.(10)
26. Komissio väittää tältä osin, että Wetboek van Koophandelin 311 §:n 3 momentissa asetetut edellytykset, jotka liittyvät merialuksia omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen, ovat ylimääräisiä edellytyksiä niihin edellytyksiin nähden, jotka EY 48 artiklassa asetetaan sille, että yhtiö saa hyväkseen sijoittautumisvapauden.
27. Tästä seuraa komission mukaan se, että merialuksia omistavilta yhtiöiltä, jotka eivät täytä mainittuja ylimääräisiä edellytyksiä, evätään mahdollisuus rekisteröidä tällaisia aluksia Alankomaihin ja näin ollen sijoittautua sinne, vaikka ne täyttäisivät EY 48 artiklassa asetetut edellytykset ja niillä olisi oltava vapaus sijoittautua kyseiseen jäsenvaltioon.
28. Komission mukaan kyseisiä ylimääräisiä edellytyksiä koskeva vaatimus merkitsee rajoitusta, joka kohdistuu kyseisten yhtiöiden vapauteen sijoittautua Alankomaihin, erityisesti siinä tapauksessa, että mainitut yhtiöt haluavat sijoittautua sinne toissijaisesti ja että siinä jäsenvaltiossa, jonka alueelle ne ovat sijoittautuneet, ei säädetä tällaisesta vaatimuksesta. Tällaisessa tapauksessa kyseiset yhtiöt ovat itse asiassa pakotettuja muuttamaan hallintoelintensä tai osakkeenomistajiensa koostumusta voidakseen rekisteröidä merialuksensa Alankomaihin.
29. Alankomaiden hallitus kiistää sen, että kyseinen kansallinen lainsäädäntö merkitsisi sijoittautumisvapauden rajoittamista. Alankomaiden hallitus korostaa tältä osin, että Alankomaiden lainsäädännössä säädettyjä kansalaisuusedellytyksiä ei voida verrata niihin edellytyksiin, joista on ollut kyse edellä mainitussa asiassa Factortame ym. annettuun tuomioon perustuvassa oikeuskäytännössä, koska kyse on edellytyksistä, joissa viitataan yhteisön jäsenvaltion tai ETA-sopimuksen osapuolena olevan valtion kansalaisuuteen eikä asianomaisen jäsenvaltion kansalaisuuteen. Alankomaiden hallitus toteaa lisäksi, että vaikka riidanalaiset kansalaisuusedellytykset voivat vaikuttaa toissijaista sijoittautumista koskevan oikeuden käyttöön, tällainen vaikutus on kuitenkin tältä osin niin epävarma ja epäsuora, että olisi liiallista puhua esteestä.
30. Alankomaiden hallitus toteaa lisäksi, että vaikka kyseessä olisikin tosiasiallinen este, se voitaisiin asianmukaisesti perustella tarpeella taata se, että aluksen ja sen rekisteröintivaltion välillä on todellinen yhdysside, jonka perusteella viimeksi mainittu voi tehokkaasti harjoittaa lainkäyttövaltaansa ja valvontaansa lippunsa alla purjehtivaan alukseen Montego Bayn yleissopimuksessa esitetyllä tavalla.
31. Alankomaiden hallituksen mukaan sitä, että sijoittautumisvapauteen kohdistuva väitetty este on perusteltu ja oikeasuhteinen, vahvistaa se seikka, että vastaavanlaisia kansalaisuusedellytyksiä on suunniteltu meriliikenteen alalla, että niistä on säädetty useissa nykyään voimassa olevissa sisävesiliikennettä ja lentoliikennettä koskevissa asetuksissa ja että niitä suunnitellaan uudelleen lentoliikenteen alalla.
2. Asian arviointi
32. Edellä mainitussa asiassa Factortame ym. antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että yhteisön oikeuden nykytilassa alusten rekisteröintiedellytysten määrittäminen kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan.(11) Kyseinen toteamus on edelleen ajankohtainen merialusten osalta, kun otetaan huomioon se, ettei tähän mennessä ole annettu asiaa koskevia johdetun oikeuden sääntöjä.
33. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltioiden on kuitenkin toimivaltaansa käyttäessään noudatettava yhteisön oikeutta.(12)
34. Yhteisöjen tuomioistuin on täsmentänyt, että ne edellytykset, joita jäsenvaltiot asettavat alusten rekisteröinnille, eivät saa estää sijoittautumisvapautta (kun kyse on taloudelliseen toimintaan käytetyistä aluksista) tai henkilöiden vapaata liikkuvuutta (kun kyse on aluksista, joita ei käytetä taloudelliseen toimintaan).(13)
35. Käsiteltävänä olevassa asiassa on selvää, että Alankomaiden kyseistä lainsäädäntöä on tarkasteltava sijoittautumisvapauden eikä henkilöiden vapaan liikkuvuuden kannalta. Ne alukset, joita Alankomaiden lainsäädäntö koskee, ovat nimittäin välineitä sellaisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseen, joka merkitsee pysyvää asettautumista Alankomaihin,(14) joten edellä mainitussa asiassa Factortame ym. annettuun tuomioon perustuvan oikeuskäytännön mukaisesti kyseisten alusten rekisteröintiä ei voida erottaa sijoittautumisvapauden käyttämisestä.(15)
36. Mielestäni ei ole epäilystä siitä, että ne kansalaisuusedellytykset, jotka Alankomaiden lainsäädännössä asetetaan sille, että merialuksia voidaan rekisteröidä Alankomaihin, rajoittavat kyseiset alukset omistavien yhtiöiden sijoittautumisvapautta.
37. Silloin kun kyseiset yhtiöt täyttävät EY 48 artiklan 1 kohdassa asetetut edellytykset, eli kun ne on perustettu jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja niillä on joko sääntömääräinen kotipaikkansa, keskushallintonsa tai päätoimipaikkansa yhteisössä, niillä on lähtökohtaisesti oikeus saada hyväkseen sijoittautumisvapaus EY 43 artiklan ja sitä seuraavien artikloiden mukaisesti.(16)
38. Tältä osin on täsmennettävä, ettei edellytykseksi sille, että yhtiöt voivat käyttää sijoittautumisvapauttaan, voida asettaa sellaisten ylimääräisten edellytysten täyttämistä, jotka liittyvät yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen.
39. EY 48 artiklan 1 kohdassa on hiljaisesti mutta selvästi suljettu pois tällaiset edellytykset, koska ne sisältyvät liityntäperustetta eli ”valvontaperustetta” koskevaan logiikkaan, johon EY:n perustamissopimuksen laatijat eivät kuitenkaan ole päätyneet.(17)
40. Tämä valvontaperusteen ja siihen liittyvien kansalaisuusedellytysten poissulkeminen on vahvistettu sijoittautumisvapauden rajoitusten poistamista koskevassa yleisohjelmassa, jonka neuvosto on hyväksynyt 18.12.1961.(18)
41. Vaikka yleisohjelmassa on asetettu sille, että yhtiöt, joilla on ainoastaan sääntömääräinen kotipaikkansa yhteisössä (ja keskushallinto tai päätoimipaikka yhteisön ulkopuolella), voivat käyttää vapauttaan sijoittautua toissijaisesti, ylimääräinen edellytys siitä, että kyseisellä yhtiöllä on ”todellinen ja jatkuva yhdysside jäsenvaltion talouselämään”, yleisohjelmassa on nimenomaisesti suljettu pois se, että tämä yhteys voisi riippua muun muassa osakkaiden, hallinto‑ tai valvontaelinten jäsenten tai yhtiöpääomaa hallitsevien henkilöiden kansalaisuudesta.(19)
42. Tästä seuraa, että jotta yhtiö voisi käyttää toissijaista sijoittautumista koskevaa vapauttaan, merkitystä ei ole sillä, että yhtiötä valvovat sellaiset henkilöt, jotka eivät ole yhteisöön tai ETA:an nähden kolmannen maan kansalaisia (hallituksen jäseniä tai osakkeenomistajia). Toisin sanoen yhtiöltä, joka täyttää EY 48 artiklan 1 kohdassa asetetut edellytykset, ei voida evätä toissijaista sijoittautumista koskevaa vapautta ainoastaan sillä perusteella, ettei se täytä edellytyksiä, jotka liittyvät sen osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen. Sama koskee pääasiallista sijoittautumista koskevaa vapautta.
43. Koska Alankomaiden kyseisessä lainsäädännössä asetetaan merialusten rekisteröimiselle Alankomaihin edellytyksiä, jotka liittyvät kyseiset alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen, siinä supistetaan EY 48 artiklassa määritellyn sijoittautumisoikeuden henkilöllistä soveltamisalaa. Kuten komissio väittää, kyseinen lainsäädäntö on myös omiaan haittaamaan tai tekemään vähemmän houkuttelevaksi sijoittautumisvapauden käyttöä kyseisessä jäsenvaltiossa, olipa kyse sitten pääasiallisesta tai toissijaisesta sijoittautumisesta. Toisin kuin Alankomaiden hallitus, katson, etteivät tällaiset rajoittavat vaikutukset ole liian sattumanvaraisia tai epäsuoria siihen nähden, ettei kyseisen kansallisen lainsäädännön voitaisi katsoa rajoittavan sijoittautumisvapautta.
44. Silloin kun yhtiöt, jotka haluavat rekisteröidä omistamansa merialukset Alankomaihin, eivät täytä riidanalaisia kansallisia edellytyksiä (mikä on hyvin todennäköistä sellaisten yhtiöiden osalta, jotka on perustettu toiseen jäsenvaltioon, niiltä osin kuin viimeksi mainittu jäsenvaltio ei sovella tällaisia edellytyksiä), kyseisillä yhtiöillä ei nimittäin ole muuta mahdollisuutta rekisteröinnin toteuttamiseksi kuin muuttaa yhtiöpääomansa tai hallintoelintensä rakennetta.
45. On selvää, että tällainen muutos on omiaan aiheuttamaan tuntuvia muutoksia yhtiössä sekä tarpeen täyttää kustannuksia aiheuttavia muodollisuuksia. Tämä tulevaisuudennäkymä on omiaan estämään voimakkaasti asianomaisia yhtiöitä käyttämästä niille EY 43 ja EY 48 artiklassa annettua sijoittautumisvapautta varsinkin silloin, kun kyse on toissijaisesta sijoittautumisesta, vaikka yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Daily Mail and General Trust antamassaan tuomiossa korostanut, että toissijainen sijoittautuminen on kyseisen vapauden käyttämisen pääasiallinen muoto.(20)
46. Tästä seuraa, että Alankomaiden kyseinen lainsäädäntö merkitsee EY 43 ja EY 48 artiklan vastaista sijoittautumisvapauden rajoitusta.
47. Kuten komissio on todennut, kyseistä lainsäädäntöä sovelletaan erotuksetta alankomaalaisiin yhtiöihin ja (EY 48 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin) muiden jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksiin kuuluviin yhtiöihin. Tältä osin kyseinen lainsäädäntö poikkeaa niistä oikeussäännöistä, joita tarkasteltiin edellä mainitussa asiassa Factortame ym. annettuun tuomioon perustuvassa oikeuskäytännössä, koska viimeksi mainitut säännöt merkitsivät syrjintää sellaisiin yhtiöihin nähden, joilla oli liityntä toisen jäsenvaltion oikeusjärjestykseen, verrattuna sellaiseen yhtiöön, johon sovellettiin kyseisiä kansallisia sääntöjä.(21)
48. Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin asiassa C‑19/92, Kraus, 31.3.1993 antamassaan tuomiossa(22) todennut, että ”48 ja 52 artikla [joista on muutettuina tullut EY 39 ja EY 43 artikla] ovat esteenä sellaisille kansallisille toimenpiteille, – – jotka – vaikka niitä sovelletaan ilman kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää – voivat estää jäsenvaltion kansalaisia – – käyttämästä perustamissopimuksessa taattuja perusvapauksia tai jotka tekevät niiden käytöstä vähemmän houkuttelevaa”.(23) Yhteisöjen tuomioistuin on todennut lisäksi, että ”toisin on vain silloin, kun tällaisella toimenpiteellä pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen, joka on yhteensoveltuva perustamissopimuksen kanssa, ja kun se on perusteltu yleisen edun mukaisista pakottavista syistä, [ja] että kyseisellä kansallisella sääntelyllä voidaan saavuttaa tavoiteltu päämäärä ja että sillä ei ylitetä sitä, mikä on välttämätöntä kyseisen päämäärän saavuttamiseksi”.(24)
49. Näin ollen on tutkittava, voidaanko kyseisellä kansallisella lainsäädännöllä Alankomaiden hallituksen väittämällä tavalla täyttää oikeasuhteisesti yhteisön oikeuden kannalta asiaankuuluva oikeuttamisperuste, joka liittyy alusten rekisteröintiä koskeviin kansainvälisen oikeuden sääntöihin.
50. Alankomaiden hallituksen mukaan riidanalaisia kansalaisuusedellytyksiä on sovellettava, jotta Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan mukaisesti voidaan taata se, että Alankomaiden kuningaskunnan ja sen lipun alla purjehtivien alusten välillä on todellinen yhdysside. Sen tarkistaminen, että nämä edellytykset täyttyvät, on välttämätöntä alusten rekisteröinnin yhteydessä, jotta voidaan niin pitkälle kuin mahdollista taata se, että Alankomaiden viranomaiset harjoittavat tosiasiallista lainkäyttövaltaa ja valvontaa kyseisiin aluksiin nähden mainitun yleissopimuksen 94 artiklan mukaisesti.
51. Alankomaiden hallituksen kyseinen näkemys perustuu tiettyyn tapaan tulkita Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan 1 kappaletta. En kuitenkaan ole vakuuttunut siitä, että Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan 1 kappaleessa aluksen rekisteröinnin edellytykseksi asetetaan Alankomaiden hallituksen esittämällä tavalla(25) se, että lippuvaltion ja asianomaisen aluksen välillä on etukäteen oltava todellinen yhdysside.
52. Vaikuttaa nimittäin siltä, että Kansainvälinen merioikeustuomioistuin on hylännyt Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan 1 kappaletta koskevan kyseisen tulkinnan niin kutsutussa Saiga II ‑tapauksessa 1.7.1999 antamassaan tuomiossa, jonka asian asianosaisina olivat Saint Vincent ja Grenadiinit ja Guinean tasavalta ja joka koski kyseisten valtioiden erimielisyyttä siitä, että Guinean viranomaiset olivat tarkastaneet Vincentin lipun alla purjehtivan aluksen.(26) Doktriinissa kyseistä tuomiota on nimittäin arvioitu näin.(27)
53. Kansainvälinen merioikeustuomioistuin on nimittäin katsonut, että ”[Montego Bayn] yleissopimuksen niiden määräysten tarkoituksena, jotka koskevat aluksen ja sen lippuvaltion välistä todellista yhdyssidettä, on taata se, että lippuvaltiot täyttävät tehokkaasti velvollisuutensa, eikä luoda sellaisia perusteita, joihin muut valtiot voivat vedota riitauttaakseen alusten rekisteröinnin pätevyyden lippuvaltiossa”.(28)
54. Tämä muotoilu antaa ymmärtää, että aluksen ja sen lippuvaltion välistä todellista yhdyssidettä koskeva vaatimus liittyy pikemminkin lippuvaltion velvollisuuksien täytäntöönpanoon kuin aluksen rekisteröinnille asetettuun ennakkoedellytykseen.
55. Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen mukaan kyseisen vaatimuksen sisältöön ei vaikuta alusten rekisteröinnin edellytyksiä koskeva 7.2.1986 allekirjoitettu Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus.(29) Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan tällaista tulkintaa päinvastoin tukee kaksi kalastusta koskevaa Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimusta (vuosilta 1982 ja 1993, ei vielä voimassa), koska kyseisissä yleissopimuksissa tyydytään ainoastaan täsmentämään lippuvaltiolle kuuluvien velvollisuuksien sisältö edes viittaamatta mahdollisiin edellytyksiin, jotka aluksen rekisteröimiseksi olisi täytettävä.(30)
56. Kansainvälinen merioikeustuomioistuin on vastaavasti todennut lisäksi, ettei Guinean tasavalta ollut vedonnut Montego Bayn yleissopimuksen yhteenkään määräykseen, joka olisi tukenut sen väitettä siitä, että ”yksi aluksen rekisteröimisen perusedellytyksistä on se, että aluksen omistaja tai sitä käyttävä kuuluu lippuvaltion tosiasiallisen lainkäyttövallan alaan”.(31) Tämä toteamus tukee Saint Vincentin ja Grenadiinien näkemystä, jonka mukaan ”mikään kyseisessä yleissopimuksessa ei tue sitä väitettä, että aluksen ja valtion välisen todellisen yhdyssiteen olemassaolo on välttämätön ennakkoedellytys kansallisuuden antamiseksi alukselle”.(32)
57. Kansainvälisen merioikeustuomioistuimen kyseinen oikeuskäytäntö tarjoaa mielestäni valaistusta, jonka perusteella voidaan kumota Alankomaiden hallituksen tukema tulkinta Montego Bayn yleissopimuksen 91 artiklan 1 kappaleesta (jonka sisältö on identtinen Geneven yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen kanssa).
58. Tämä oikeuskäytäntö vahvistaa analyysiä, jonka julkisasiamies Tesauro on jo esittänyt edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Kreikka, joka johti 27.11.1997 annettuun tuomioon, esittämässään ratkaisuehdotuksessa. Julkisasiamies nimittäin katsoi, että Geneven ja Montego Bayn yleissopimuksiin sisältyvä käsite ”todellinen yhdysside” tai ”genuine link” koskee sen valvonnan ja lainkäyttövallan tosiasiallisuutta, jota valtion on harjoitettava lippunsa alla purjehtiviin aluksiin. Julkisasiamies toisin sanoen totesi, että kyseinen todellinen yhdysside ei suinkaan ole aluksen kansallisuuteen liittyvä edellytys, vaan se liittyy ennen kaikkea kansallisuuden antamisesta seuraavaan valvontavelvollisuuteen.(33)
59. Tältä osin on kiintoisaa muistuttaa, että julkisasiamies Tesauro piti tarpeellisena todeta, että Geneven yleissopimuksen 5 artiklan lopullisesti hyväksytyssä versiossa torjutaan Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen oikeuden toimikunnan valmistelemaan versioon verrattuna täsmällisesti ajatus siitä, että kansallisuuden myöntämiselle alukselle asetetaan edellytys siitä, että aluksen lippuvaltion kansalaiset omistavat suurimman osan aluksesta.(34)
60. Lisäksi on todettava, että joka tapauksessa ja riippumatta siitä, miten Geneven ja Montego Bayn yleissopimuksissa tarkoitettua aluksen ja valtion välisen todellisen yhdyssiteen vaatimusta olisi tulkittava, minun on vaikeata ymmärtää, millä tavalla kyseisessä kansallisessa lainsäädännössä asetetut edellytykset olisivat Alankomaiden hallituksen esittämällä tavalla tarpeellisia, jotta Alankomaiden kuningaskunta voisi lippuvaltiona harjoittaa valvontaa ja lainkäyttövaltaansa lippunsa alla purjehtiviin aluksiin Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklassa määrättyjen vaatimusten mukaisesti.
61. Voidaan toki ajatella, että tavoitteet, jotka koskevat merenkulun turvallisuuden varmistamista tai meriympäristön pilaantumisen ehkäisemistä, vähentämistä tai valvontaa, joihin Montego Bayn yleissopimuksen(35) – johon yhteisö on liittynyt – 94 artiklan määräyksillä pyritään, ovat yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tarkoitettuja yleistä etua koskevia pakottavia vaatimuksia tai jopa EY 46 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja yleistä turvallisuutta koskevia syitä.(36)
62. Se, että alus on suurimmaksi osaksi yhden tai useamman sellaisen yhtiön omistuksessa, jonka yhtiöpääoma tai johto on olennaisilta osin kolmansien valtioiden kansalaisilla, ei kuitenkaan mitenkään estä sitä, että jäsenvaltio harjoittaa lippuvaltiona tosiasiallista lainkäyttövaltaa ja valvontaa kyseiseen alukseen. Tällä seikalla ei nimittäin ole merkitystä sellaisten toimenpiteiden osalta, jotka liittyvät aluksen katsastukseen,(37) alusta koskevien tietojen rekisteröintiin,(38) miehistön pätevyyden ja työolojen tarkistamiseen(39) tai aavalla merellä tapahtunutta merenkulkuonnettomuutta tai merivahinkoa koskevan tutkimuksen aloittamiseen ja toteuttamiseen.(40)
63. Tältä osin voi tosin olla asianmukaista asettaa myös Alankomaiden lainsäädäntöön(41) sisältyvä edellytys siitä, että Alankomaiden lipun alla purjehtivan aluksen johtaminen hoidetaan pääasiallisesti Alankomaista käsin.(42) Yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt tällaisen alusten rekisteröintiä koskevan edellytyksen sijoittautumisvapauden kannalta.(43)
64. Toisin kuin Alankomaiden hallitus väittää, katson, että riidanalaiset kansalaisuusedellytykset eivät näin ollen ilmeisestikään ole tarpeellisia, jotta Alankomaiden kuningaskunta voi täyttää sille lippuvaltiona kuuluvat velvollisuudet Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan mukaisesti.
65. Näistä näkökohdista seuraa, että Alankomaiden lainsäädännössä asetettuja kansalaisuusedellytyksiä ei voida mitenkään perustella alusten rekisteröintiä koskevilla kansainvälisen oikeuden säännöillä, sellaisina kuin näistä säännöistä on määrätty Geneven ja Montego Bayn yleissopimuksissa.
66. Kun otetaan huomioon edellä esitetyt näkökohdat, olen taipuvainen katsomaan, että kanteen ensimmäinen väite on perusteltu.
67. Katson kuitenkin, että vallitsevassa asiantilassa on kuitenkin yhä olemassa epäilys siitä, voidaanko riidanalaiset kansalliset toimenpiteet perustella.
68. Kuten Alankomaiden hallitus perustellusti korostaa, vastaavanlaisista kansalaisuusedellytyksistä säädetään nimittäin sisävesiliikenteen tai lentoliikenteen alalla useissa voimassaolevissa asetuksissa.
69. Sisävesiliikenteen osalta asia on näin Reinin vesiliikenteestä tehdyssä tarkistetussa yleissopimuksessa tarkoitettuihin järjestelyihin pääsyn edellytyksistä Reinin navigaatioon kuuluvien alusten osalta 17 päivänä lokakuuta 1985 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2919/85,(44) muita kuin jäsenvaltiosta olevia liikenteenharjoittajia koskevista edellytyksistä saada harjoittaa siellä sisävesiväylien tavara‑ tai henkilöliikennettä 16 päivänä joulukuuta 1991 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 3921/91(45) sekä jäsenvaltioiden väliseen sisävesiväylien tavara‑ ja matkustajaliikenteeseen sovellettavista yhteisistä säännöistä palvelujen tarjoamisen vapauden toteuttamiseksi tällaisessa liikenteessä 8 päivänä heinäkuuta 1996 annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1356/96.(46) Lentoliikenteen osalta asia on näin yhteisön lentoliikenteen harjoittajien toimiluvista 23 päivänä heinäkuuta 1992 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2407/92.(47)
70. Sillä, että kaikissa mainituissa asetuksissa säädetään yhteisen liikennepolitiikan osalta (pääasiallisesti palvelujen tarjoamisen vapauden alalla) kansalaisuusedellytyksistä, jotka ovat verrattavissa käsiteltävänä olevassa asiassa esillä oleviin edellytyksiin, ei sellaisenaan voida perustella sitä, että jäsenvaltio asettaa (sijoittautumisvapauden alalla) yksipuolisesti tällaisia edellytyksiä muilla liikennealoilla kuin niillä, joita kyseiset asetukset koskevat.(48)
71. Näin ollen olisi vähintäänkin ristiriitaista katsoa, ettei riidanalaisille kansallisille säännöksille löydy minkäänlaista asiaankuuluvaa oikeuttamisperustetta meriliikennettä koskevasta yhteisön oikeudesta, vaikka vastaavanlaisia säännöksiä sisältyy erilaisiin yhteisön asetuksiin, joita nykyään on voimassa muilla liikenteen aloilla, ellei sitten katsota, että lentoliikennealaan ja sisävesiliikennealaan liittyvät vaatimukset ovat perustavanlaatuisesti erilaiset kuin meriliikennealaa koskevat vaatimukset, tai jopa kyseenalaisteta mainittujen asetusten lainmukaisuutta kyseisten säännösten osalta.(49)
72. Komissio ei ole juurikaan tarjonnut selitystä tältä osin. Katson näin ollen, ettei komissio ole riittävällä tavalla osoittanut, että Alankomaiden kyseiseen lainsäädäntöön sisältyvä rajoitus olisi epäoikeutettu. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komission asiana on kuitenkin näyttää väitetty jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen toteen esittämällä yhteisöjen tuomioistuimelle tarvittavat seikat kyseisen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamiseksi.(50)
73. Katson näin ollen, että käsiteltävän asian vallitsevassa tilassa kanteen ensimmäinen väite ei ole perusteltu.
B Toinen väite, joka koskee sellaisten luonnollisten henkilöiden kansalaisuuteen liittyviä edellytyksiä, joiden tehtävä on sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin merenkulkutoimintaa harjoitetaan Alankomaissa, ja edellytyksiä, jotka liittyvät varustamoyhtiöiden hallituksen jäsenten kansalaisuuteen ja kotipaikkaan
1. Asianosaisten lausumat
74. Kuten olen jo todennut, kyseinen väite jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa koskee samalla tavalla kuin ensimmäinenkin väite tiettyjä edellytyksiä, joita on asetettu alusten rekisteröinnille Alankomaihin, eli edellytyksiä, jotka koskevat sellaisten luonnollisten henkilöiden kansalaisuutta, joiden tehtävänä on sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin merenkulkutoimintaa harjoitetaan kyseisessä jäsenvaltiossa. Toinen osa koskee kansalaisuutta ja kotipaikkaa koskevia edellytyksiä, joita on asetettu varustamoyhtiöiden hallituksen jäsenten tehtävien hoitamiselle.
75. Kyseisessä toisessa väitteessä, joka mainitulla tavalla jakautuu kahteen osaan, komissio arvostelee Alankomaiden kuningaskuntaa siitä, että tämä on jättänyt noudattamatta EY 43 artiklaa ja EY 48 artiklaa sillä perusteella, että riidanalaiset kansalliset edellytykset merkitsevät epäoikeutettua rajoitusta, joka kohdistuu toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneiden yhtiöiden sijoittautumisvapauteen.
76. Komissio toteaa, että kyseisillä yhtiöillä, jotka eivät täytä mainittuja edellytyksiä, ei Alankomaiden lainsäädännön mukaan ole oikeutta rekisteröidä omistamaansa alusta Alankomaihin ja harjoittaa siellä merenkulkutoimintaa eikä perustaa Alankomaihin varustamoyhtiötä kyseiseen jäsenvaltioon jo rekisteröityjen alusten varustamiseksi taikka johtaa tällaista yhtiötä.
77. Toisin kuin Alankomaiden hallitus väittää, riidanalaisia kansallisia edellytyksiä ei komission mukaan voida mitenkään perustella lippuvaltion velvollisuuksia koskevan kansainvälisen oikeuden säännöillä.
2. Asian arviointi
78. Kyseinen väite jakautuu nähdäkseni kahteen osaan.
79. Väitteen ensimmäinen osa koskee alusten rekisteröinnin edellytyksiä, jotka liittyvät sellaisten luonnollisten henkilöiden kansalaisuuteen, joiden tehtävänä on sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin merenkulkutoimintaa harjoitetaan Alankomaissa,(51) ja tältä osin viittaan suurelta osin ensimmäisen väitteen osalta esittämiini näkökohtiin, ja täsmennän vielä, ettei asetuksiin N:o 2919/85, N:o 3921/91, N:o 2407/92 ja N:o 1356/96 sisälly tältä osin vastaavanlaisia kansalaisuusedellytyksiä.
80. Samalla tavalla kuin ensimmäisessä väitteessä tarkoitetut alusten rekisteröinnin edellytykset, jotka liittyvät alukset omistavien yhtiöiden osakkeenomistajien tai hallituksen jäsenten kansalaisuuteen, myös toisen väitteen ensimmäisessä osassa tarkoitetut edellytykset ovat omiaan estämään tai tekemään vähemmän houkuttelevaksi sijoittautumisvapauden harjoittamisen Alankomaissa, olipa kyse pääasiallisesta tai toissijaisesta sijoittautumisesta. Yhtiöillä, jotka aikovat rekisteröidä omistamiaan aluksia kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautumisvapauttaan käyttäen, ei nimittäin näin tehdäkseen ole muuta mahdollisuutta kuin mukauttaa työhönottopolitiikkansa sulkeakseen Alankomaiden kyseisessä lainsäädännössä tarkoitetun henkilöstön ulkopuolelle kaikki sellaiset henkilöt, jotka eivät ole yhteisön jäsenvaltion tai ETA:han kuuluvan valtion kansalaisia.
81. Vaikka tällaista sijoittautumisvapauteen kohdistuvaa rajoitusta sovelletaan erotuksetta alankomaalaisiin yhtiöihin ja muun jäsenvaltion kuin Alankomaiden kuningaskunnan oikeusjärjestykseen kuuluviin yhtiöihin, kyseinen rajoitus on kuitenkin EY 43 ja EY 48 artiklan vastainen, koska sille ei ole minkäänlaista yhteisön oikeuden kannalta asiaankuuluvaa oikeuttamisperustetta, joka perustuisi esimerkiksi kansainvälisen oikeuden sääntöihin, joita olen edempänä tarkastellut. Se, että sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin aluksia omistava yhtiö harjoittaa merenkulkutoimintaa Alankomaissa, on kokonaan tai osaksi muun kuin yhteisön jäsenvaltion tai ETA:han kuuluvan valtion kansalaisten tehtävänä, ei estä sitä, että kyseinen jäsenvaltio lippuvaltiona harjoittaa tosiasiallista valvontaansa ja lainkäyttövaltaansa kyseiseen alukseen Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan mukaisesti.
82. Katson näin ollen, että toisen väitteen ensimmäinen osa on perusteltu.
83. Toisen väitteen toinen osa(52) edellyttää samankaltaista arviota niistä edellytyksistä, jotka liittyvät Alankomaissa rekisteröityjä aluksia varustavien varustamoyhtiöiden hallituksen jäsenten kansalaisuuteen. Kyseinen kansalaisuusedellytys on nimittäin omiaan haittaamaan kyseisiä aluksia varustavien varustamoyhtiöiden perustamista tai johtamista kyseisessä jäsenvaltiossa tai tekemään sen vähemmän houkuttelevaksi. Tällaiselle rajoitukselle – vaikka se ei olisikaan syrjivä – ei ole yhteisön oikeudessa minkäänlaista asiaankuuluvaa oikeuttamisperustetta, joka perustuisi esimerkiksi edellä mainittuihin kansainvälisen oikeuden sääntöihin, koska on täsmennetty, että asetukset N:o 2919/85, N:o 3921/91, N:o 2407/92 ja N:o 1356/96 eivät tältä osin sisällä vastaavanlaisia kansalaisuusedellytyksiä.
84. Varustamoyhtiöiden hallituksen jäsenten kotipaikkaan liittyvän edellytyksen osalta katson, kuten komissiokin, että kyseinen edellytys on omiaan tekemään muihin jäsenvaltioihin kuin Alankomaihin sijoittautuneiden (EY 48 artiklassa tarkoitettujen) yhtiöiden kannalta vähemmän houkuttelevaksi yhdistymisen Alankomaiden alueelle sijoittautuneisiin varustamoyhtiöihin. Silloin kun toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneet yhtiöt haluavat yhdistyä tällä tavoin ja kun niiden hallituksen jäsenten kotipaikka ei ole tai ei enää ole yhteisön jäsenvaltiossa tai ETA:han kuuluvassa valtiossa, niillä ei nimittäin ole muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa hallituksen jäseniä, elleivät kyseiset henkilöt sitten vaihda kotipaikkaansa. Tästä seuraa, että riidanalainen kotipaikkaedellytys merkitsee sijoittautumisvapauteen kohdistuvaa rajoitusta. Vaikka kyseinen rajoitus ei ole syrjivä, se on EY 43 ja EY 48 artiklan vastainen, koska sille ei ole minkäänlaista yhteisön oikeuden kannalta asiaankuuluvaa oikeuttamisperustetta, joka perustuisi esimerkiksi jo mainittuihin kansainvälisen oikeuden sääntöihin.
85. Katson näin ollen, että toisen väitteen ensimmäinen ja toinen osa ovat perusteltuja.
IV Ratkaisuehdotus
86. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin
1) toteaa, ettei Alankomaiden kuningaskunta ole noudattanut EY 43 ja EY 48 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on
– antanut lainsäädäntöä, jossa edellytykseksi merialusten rekisteröimiselle kyseiseen jäsenvaltioon asetetaan se, että luonnolliset henkilöt, joiden tehtävänä on sen toimipaikan juokseva hallinto, josta käsin kyseisiin aluksiin liittyvää merenkulkutoimintaa harjoitetaan kyseisessä jäsenvaltiossa, ovat Euroopan yhteisön jäsenvaltion tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalaisia
– antanut lainsäädäntöä, jossa alusten varustamoyhtiön hallituksen jäsenten tehtävien hoitamisen edellytykseksi asetetaan se, että hallituksen jäsen on Euroopan yhteisön jäsenvaltion tai Euroopan talousalueeseen kuuluvan valtion kansalainen tai että hänellä on siellä kotipaikkansa
2) hylkää kanteen muilta osin
3) velvoittaa Alankomaiden kuningaskunnan vastaamaan omista oikeudenkäyntikuluistaan ja korvaamaan Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.
1 – Alkuperäinen kieli: ranska.
2 – Yhdistyneiden Kansakuntien sopimussarja 450, s. 11 (jäljempänä Geneven yleissopimus).
3 – Yhteisön jäsenvaltiot, jotka ovat Geneven yleissopimuksen sopimuspuolia, ovat seuraavat: Belgian kuningaskunta, Tanskan kuningaskunta, Saksan liittotasavalta, Espanjan kuningaskunta, Italian tasavalta, Alankomaiden kuningaskunta, Itävallan tasavalta, Portugalin tasavalta, Suomen tasavalta ja Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta.
4 – Jäljempänä Montego Bayn yleissopimus.
5 – Neuvoston päätös 98/392/EY, tehty 23 päivänä maaliskuuta 1998, 10 päivänä joulukuuta 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen ja sen XI osan soveltamiseen liittyvän 28 päivänä heinäkuuta 1994 tehdyn sopimuksen tekemisestä Euroopan yhteisön puolesta (EYVL L 179, s. 1). Montego Bayn yleissopimuksen teksti on kyseisen päätöksen liitteessä I.
6 – Tästä seuraa, että Geneven yleissopimus pysyy lähtökohtaisesti voimassa niiden valtioiden, jotka ovat Montego Bayn yleissopimuksen sopimuspuolia, ja niiden valtioiden välillä, jotka eivät ole mainitun yleissopimuksen sopimuspuolia.
7 – Tämä viittaus sääntömääräiseen kotipaikkaan yhdistää itse asiassa edellä mainitut viittaukset yhtiön perustamiseen ja siihen, että se on jäsenvaltion lainsäädännön mukainen.
8 – Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehty sopimus (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA‑sopimus).
9 – Asia C‑221/89 (Kok. 1991, s. I‑3905, Kok. Ep. XI, s. I‑325).
10 – Em. asia Factortame ym. (tuomion 22 ja 23 kohta).
11 – Ks. tuomion 13 ja 17 kohta. Ks. myös asia C‑246/89, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 4.10.1991 (Kok. 1991, s. I‑4585, 11 ja 15 kohta).
12 – Ks. alusten rekisteröinnin osalta mm. em. asia Factortame ym. (tuomion 14 kohta); em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomion 12 kohta); asia C‑334/94, komissio v. Ranska, tuomio 7.3.1996 (Kok. 1996, s. I‑1307, 14 kohta); asia C‑151/96, komissio v. Irlanti, tuomio 12.6.1997 (Kok. 1997, s. I‑3327, 12 kohta) ja asia C‑62/96, komissio v. Kreikka, tuomio 27.11.1997 (Kok. 1997, s. I‑6725, 18 kohta).
13 – Tämän eron osalta ks. em. asia Factortame ym. (tuomion 21 ja 22 kohta); em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomion 22 ja 23 kohta); em. asia komissio v. Ranska (tuomion 12 kohta ja 20–22 kohta); em. asia komissio v. Irlanti (tuomion 12 ja 13 kohta) ja em. asia komissio v. Kreikka (tuomion 18–20 kohta).
14 – Alankomaiden hallitus on täsmentänyt, että kyseinen kansallinen lainsäädäntö koskee kauppalaivaston alusten rekisteröintiä (vastauskirjelmän 2 kohta).
15 – Ks. em. asia Factortame ym. (tuomion 22 kohta) ja em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomion 23 kohta).
16 – Yhtiöiden sääntömääräisen kotipaikan, keskushallinnon tai päätoimipaikan sijainnin avulla voidaan luonnollisten henkilöiden kansalaisuuden tapaan määrittää yhteys tietyn jäsenvaltion oikeusjärjestykseen. Nämä vaihtoehtoiset liityntäperusteet ovat osoitus jäsenvaltioiden asiaa koskevan lainsäädännön eroista. Ks. vastaavasti mm. asia 270/83, komissio v. Ranska, tuomio 28.1.1986 (Kok. 1986, s. 273, Kok. Ep. VIII, s. 407, 18 kohta); asia 79/85, Segers, tuomio 10.7.1986 (Kok. 1986, s. 2375, 13 kohta); asia 81/87, Daily Mail and General Trust, tuomio 27.9.1988 (Kok. 1988, s. 5483, Kok. Ep. IX, s. 713, 19–21 kohta); asia C‑330/91, Commerzbank, tuomio 13.7.1993 (Kok. 1993, s. I‑4017, 13 kohta); asia C‑264/96, ICI, tuomio 16.7.1998 (Kok. 1998, s. I‑4695, 20 kohta) ja asia C‑212/97, Centros, tuomio 9.3.1999 (Kok. 1999, s. I‑1459, 20 kohta).
17 – Valvontaperuste merkitsee sitä, että yhtiön liityntä tietyn valtion oikeusjärjestykseen määritetään niiden henkilöiden kansalaisuuden perusteella, joilla on tietty valta yhtiössä, kuten osakkailla, hallinto‑ tai valvontaelinten jäsenillä ja yhtiöpääomaa hallitsevilla henkilöillä. Perustamissopimuksen laatijat ovat päätyneet toiseen perusteeseen eli ”sisällyttämisperusteeseen”. Kyseisen perusteen mukaan yhtiöllä on liityntä siihen jäsenvaltioon, jonka lain mukaan se on perustettu ja jonka alueella sillä on sääntömääräinen kotipaikkansa, vaikka sen todellinen kotipaikka (toisin sanoen sen keskushallinto tai päätoimipaikka) olisi toisen jäsenvaltion alueella.
18 – EYVL 1962, 2, s. 36 (jäljempänä yleisohjelma). Yleisesti käytetyn ilmaisun mukaisesti yleisohjelmassa annetaan hyödyllisiä tietoja sijoittautumisvapauteen liittyvien perustamissopimuksen määräysten täytäntöönpanemiseksi. Ks. vastaavasti mm. asia 71/76, Thieffry, tuomio 28.4.1977 (Kok. 1977, s. 765, Kok. Ep. III, s. 385, 14 kohta); asia 197/84, Steinhauser, tuomio 18.6.1985 (Kok. 1985, s. 1819, Kok. Ep. VIII, s. 245, 15 kohta); em. asia Segers (tuomion 15 kohta); asia 305/87, komissio v. Kreikka, tuomio 30.5.1989 (Kok. 1989, s. 1461, 22 ja 25 kohta) ja asia C‑111/91, komissio v. Luxemburg, tuomio 10.3.1993 (Kok. 1993, s. I‑817, Kok. Ep. XIV, s. I‑35, 17 kohta).
19 – Ks. yleisohjelman I osaston, joka on otsikoitu ”Edunsaajat”, neljäs luetelmakohta. Kyseisissä säännöksissä käytettyä ilmaisua ”todellinen ja jatkuva yhteys jäsenvaltion talouselämään” ei ole täsmällisesti määritelty yleisohjelmassa. Ks. tältä osin mm. Aussant, G., Fornasier, R., Louis, J.‑V., Séché, J.‑C. ja Van Raepenbusch, S., Commentaire Mégret, osa 3, 2 p., 1990 (s. 38, 6 kohta); Loussouarn, Y., ”Le rattachement des sociétés et la Communauté économique européenne”, julkaisussa Études de droit des Communautés européennes, Mélanges offerts à Pierre Teitgen, Paris, 1984 (s. 247); Schapira, J., Le Tallec, G., Blaise, J.‑B. ja Idot, L., julkaisussa Droit européen des affaires, nide 2, PUF, 5 p., 1999 (s. 571 ja 572) sekä julkisasiamies La Pergolan em. asiassa Centros (mainittu edellä alaviitteessä 16) esittämä ratkaisuehdotus.
20 – Tuomion 17 kohta.
21 – Yhtiöpääomaa hallitsevien henkilöiden ja hallituksen jäsenten kansalaisuutta koskevien edellytysten osalta ks. em. asia Factortame ym. (tuomion 30 kohta); em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta (tuomion 31 kohta); em. asia komissio v. Ranska, tuomio 7.3.1996 (tuomion 17 kohta); em. asia komissio v. Irlanti (tuomion 12 kohta) ja em. asia komissio v. Kreikka, tuomio 27.11.1997 (18 ja 27 kohta).
22 – Kok. 1993, s. I‑1663, Kok. Ep. XIV, s. I‑177.
23 – Tuomion 32 kohta.
24 – Sama. Sijoittautumisvapauden osalta ks. vastaavasti mm. asia C‑55/94, Gebhard, tuomio 30.11.1995 (Kok. 1995, s. I‑4165, 37 kohta) ja em. asia Centros (tuomion 34 kohta).
25 – Vastauskirjelmän 18 kohta.
26 – Tuomiot, lausunnot ja määräykset sisältävä kokoelma, 3. nide, 1999.
27 – Ks. mm. Kamto, M., ”La nationalité des navires en droit international”, teoksessa Mélanges offerts à L. Lucchini et J.‑P. Quéneudec, julkaisusarjassa La mer et son droit, A. Pédone, lokakuu 2003 (s. 347 ss., erityisesti 29 ja 31 kohta). Kirjoittaja tarkastelee kriittisellä silmällä tapaa, jolla Kansainvälinen merioikeustuomioistuin on tulkinnut todellisen yhdyssiteen käsitettä em. asiassa Saiga II antamassaan tuomiossa ja jonka mukaan todellista yhdyssidettä koskeva vaatimus ei ole edellytys kansallisuuden myöntämiseksi alukselle.
28 – Em. asia Saiga II (tuomion 83 kohta).
29 – Sama (tuomion 84 kohta). Kyseinen yleissopimus (julkaistu kokoelmassa International Transport Treaties, täydennysosa 12, toukokuu 1988) ei ole vielä tullut voimaan.
30 – Em. asia Saiga II (tuomion 85 kohta), jossa viitataan yhtäältä Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen yksinomaisen talousalueen sisällä ja sen ulkopuolella liikkuvien (hajallaan olevat kalakannat) sekä laajasti vaeltavien kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien määräysten soveltamisesta tehtyyn sopimukseen, joka avattiin allekirjoittamista varten 4.12.1995, ja toisaalta 24.11.1993 tehtyyn yleissopimukseen, joka koskee sitä, miten kalakantojen säilyttämistä ja hoitoa koskevien kansainvälisten toimenpiteiden noudattamista edistetään aavalla merellä toimivien kalastusalusten osalta.
31 – Em. asia Saiga II (tuomion 84 kohta).
32 – Sama (tuomion 77 kohta).
33 – Ratkaisuehdotuksen 13 kohta.
34 – Sama.
35 – Turvallisuutta merellä koskeva tavoite mainitaan nimenomaisesti Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan 3 kappaleessa. Pilaantumisen ehkäisemistä, vähentämistä ja valvontaa koskeva tavoite mainitaan nimenomaisesti kyseisen yleissopimuksen 94 artiklan 4 kappaleen c kohdassa ja 211 artiklan 2 kappaleessa.
36 – Tieliikenteen alalla oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että liikenneturvallisuuden suojelu on yleistä etua koskeva pakottava syy, jolla voidaan perustella perustamissopimuksella taattuihin perusvapauksiin kohdistuva rajoitus. Ks. asia C‑55/93, Van Schaik, tuomio 5.10.1994 (Kok. 1994, s. I‑4837, 19 kohta); asia C‑314/98, Snellers, tuomio 12.10.2000 (Kok. 2000, s. I‑8633, 55 kohta) ja asia C‑246/00, komissio v. Alankomaat, tuomio 10.7.2003 (Kok. 2003, s. I‑7485, 67 kohta). Meriliikenteen alalla yhteisöjen tuomioistuin on katsonut kiinnittymisen tai navigointitukeen liittyvien palvelujen osalta, että yleisen turvallisuuden säilyttäminen rannikkovesissä ja satamien vesialueilla on EY 46 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yleistä turvallisuutta koskeva syy. Ks. asia C‑266/96, Corsica Ferries France, tuomio 18.6.1998 (Kok. 1998, s. I‑3949, 60 ja 61 kohta) ja yhdistetyt asiat C‑430/00 ja C‑431/99, Sea-Land Service ja Nedlloyd Lijnen, tuomio 13.6.2002 (Kok. 2002, s. I‑5235, 41 ja 42 kohta).
37 – Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan 3 kappaleen a kohta ja 4 kappaleen a kohta.
38 – Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan 2 kappaleen a kohta.
39 – Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan 3 kappaleen b kohta ja 4 kappaleen b ja c kohta.
40 – Montego Bayn yleissopimuksen 94 artiklan 7 kappale.
41 – Wetboek van Koophandelin 311 §:n 1 momentin b kohta.
42 – Ks. vastaavasti mm. julkisasiamies Tesauron em. asiassa komissio v. Kreikka, joka johti 27.11.1997 annettuun tuomioon, esittämän ratkaisuehdotuksen 13 kohta.
43 – Ks. em. asia Factortame ym. (tuomion 34–36 kohta).
44 – EYVL L 280, s. 4. Asetuksen N:o 2919/85 3 artiklan 1 kohdan c alakohdan cc alakohta sekä asetuksen liitteessä oleva 2 ja 4 artikla.
45 – EYVL L 373, s. 1. Asetuksen N:o 3921/91 2 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohta.
46 – EYVL L 175, s. 7. Asetuksen N:o 1356/96 2 artiklan neljäs luetelmakohta (jossa viitataan asetuksen N:o 3921/91 2 artiklassa oleviin edellytyksiin).
47 – EYVL L 240, s. 1. Asetuksen N:o 2407/92 4 artiklan 2 kohta.
48 – Tältä osin on korostettava, että perustamissopimuksen yleisiä määräyksiä sovelletaan liikennealaan – myös meriliikenteeseen – riippumatta siitä, että kyseisellä alalla on otettu käyttöön yhteinen politiikka (ellei EY 51 artiklan 1 kohdassa määrätystä nimenomaisesta poikkeuksesta palveluiden vapaan liikkumisen osalta muuta johdu). Ks. vastaavasti asia 167/73, komissio v. Ranska, tuomio 4.4.1974 (Kok. 1974, s. 359, Kok. Ep. II, s. 259, 21–33 kohta) henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevien perustamissopimuksen sääntöjen osalta, ja yhdistetyt asiat 209/84–213/84, Asjes ym., tuomio 30.4.1986 (Kok. 1986, s. 1425, Kok. Ep. VIII, s. 571, 37–39 kohta) perustamissopimuksen kilpailusääntöjen osalta. Tästä seuraa, että meriliikenteen alalla jäsenvaltioiden on noudatettava sijoittautumisvapauden osalta perustamissopimuksen yleisiä määräyksiä.
49 – Kun neuvosto toteuttaa johdetun oikeuden toimia yhteisen liikennepolitiikan alalla, se on velvollinen soveltamaan perustamissopimuksen yleisiä määräyksiä, mukaan lukien palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia määräyksiä. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin asiassa 13/83, parlamentti v. neuvosto, 22.5.1985 antamassaan tuomiossa (Kok. 1985, s. 1513, 62 kohta) muistuttanut, että EY 51 artiklan 1 kohdassa määrätään, että palvelujen vapaata liikkuvuutta liikenteen alalla säännellään liikennettä koskevilla perustamissopimuksen määräyksillä. Yhteisöjen tuomioistuin on päätellyt tämän perusteella, että ”palvelujen tarjoamisen vapauden periaatteiden soveltaminen, sellaisina kuin ne on vahvistettu erityisesti perustamissopimuksen 59 [josta on muutettuna tullut EY 59 artikla] ja 60 artiklassa [josta on tullut EY 50 artikla], on – – perustamissopimuksen mukaan toteutettava toteuttamalla yhteinen liikennepolitiikka ja erityisesti antamalla ne 75 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa [joista on muutettuina tullut EY 71 artiklan 1 kohdan a ja b alakohta] tarkoitetut ja välttämättä palvelujen tarjoamisen vapauteen liittyvät yhteiset säännöt, joita sovelletaan kansainväliseen liikenteeseen, ja edellytykset, joilla muut kuin jäsenvaltioissa asuvat liikenteenharjoittajat saavat harjoittaa liikennettä”. Ks. vastaavasti myös em. yhdistetyt asiat Asjes ym. (tuomion 37 kohta) ja asia C‑49/89, Corsica Ferries France, tuomio 13.12.1989 (Kok. 1989, s. I‑4441, 11 kohta).
50 – Ks. mm. asia 96/81, komissio v. Alankomaat, tuomio 25.5.1982 (Kok. 1982, s. 1791, 6 kohta); asia C‑249/88, komissio v. Belgia, tuomio 19.3.1991 (Kok. 1991, s. I‑1275, 6 kohta); asia C‑210/91, komissio v. Kreikka, tuomio 16.12.1992 (Kok. 1992, s. I‑6735, 22 kohta) ja asia C‑300/95, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 29.5.1997 (Kok. 1997, s. I‑2649, 31 kohta).
51 – Näistä edellytyksistä on säädetty Wetboek van Koophandelin 311 §:n 1 momentin c kohdassa.
52 – Toisen väitteen toisessa osassa tarkoitetut kansalaisuus‑ ja kotipaikkaedellytykset ovat Burgerlijk Wetboekin 8:169 §:ssä.