Tiivistelmä
1. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kanne – Tutkittavaksi ottamisen edellytykset – Turvautuminen oikeudenkäyntiä edeltävään sovittelumenettelyyn tai edeltävän anomuksen tai valituksen tekeminen eivät kuulu näihin edellytyksiin – Tällaisten menettelyjen valinnainen luonne
(Henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artikla)
2. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Yksikköjen organisointi – Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion soveltamistoimenpide – Hallinnon harkintavallan laajuus – Tuomioistuinvalvonnan rajat
3. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Pankin antamat yleiset työehdot – Menettelysäännöt – Kyseessä olevien toimihenkilöiden etukäteen antamasta suostumuksesta riippumaton sovellettavuus
4. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Pääjohtajan toimivalta – Päätökset, jotka vaikuttavat työsuhteisiin – Delegoinnin hyväksyttävyyden edellytykset
(Euroopan investointipankin perussäännön 13 artiklan 7 kohta)
5. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kanne – Asianomaiselle vastainen toimi – Käsite – Päätös, jolla määrätään toimihenkilö pidätettäväksi tehtävistään
(Henkilöstösääntöjen 88, 90 ja 91 artikla)
6. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kurinpitojärjestelmä – Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen – Velvollisuus kuulla asianomaista ennen henkilöstösääntöjen 39 artiklassa tarkoitettua tehtävistä pidättämistä
7. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kanne – Kanne yleisesti sovellettavasta toimenpiteestä – Henkilöstösääntöjen 39 artikla – Tutkimatta jättäminen
(EY 236 artikla)
8. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kanne – Kohde – Hallintoviranomaiselle osoitettu määräys – Tutkimatta jättäminen
9. Henkilöstö – Kanne – Vahingonkorvauskanne – Lainvastaisen riidanalaisen päätöksen kumoaminen – Riittävä korvaus
10. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kurinpitojärjestelmä – Seuraamus – Irtisanominen – Hallinnon harkintavalta – Tuomioistuinvalvonta – Laajuus – Rajat
11. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kurinpitojärjestelmä – Kurinpitomenettely – Todistustaakka
12. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kurinpitojärjestelmä – Seuraamus – Se, että toimihenkilö paljastaa luottamuksellisia tietoja ja levittää väitteitä, jotka voivat vahingoittaa pankin ja eräiden hänen työtoveriensa mainetta – Lieventävät asianhaarat, joita ei ole otettu huomioon – Ilmeinen arviointivirhe
(EY 280 artikla)
13. Henkilöstö – Kurinpitojärjestelmä – Seuraamus – Virheet moitittujen tekojen toteamisessa ja arvioinnissa – Tuomioistuinvalvonta – Laajuus – Rajat
14. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Kanne – Palkkana maksettavien summien määrittäminen – Täysi harkintavalta
15. Oikeudenkäyntimenettely – Suullinen menettely – Esittelevän tuomarin suullista käsittelyä varten laadittu kertomus – Asianosaisten huomautukset – Tarkoitus
16. Oikeudenkäyntimenettely – Tutkintatoimenpiteet – Palkkana maksettavien summien määrittämistä asiantuntijalausunnolla henkilöstökanteissa ei voida sallia – Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toimivalta
17. Henkilöstö – Palkkaus – Velvoittaminen maksamaan takautuvasti maksamattomat palkat – Viivästyskorot – Laskeminen – Alkamishetki
18. Henkilöstö – Kanne – Täysi harkintavalta – Maksupyyntö – Viivästyskorkojen myöntäminen – Tarkoitus – Laskeminen
19. Henkilöstö – Euroopan investointipankin toimihenkilöt – Irtisanoutuminen – Summien, jotka asianosaiset ovat velkaa toisilleen, kuittaaminen sellaisen tuomion johdosta, jolla kumotaan kieltäytyminen hyväksymästä peruuttamista – Laajuus
20. Henkilöstö – Sopimussuhteen ulkopuolinen toimielinten vastuu – Edellytykset – Lainvastaisuus – Vahinko – Syy-yhteys – Kumulatiiviset edellytykset
21. Henkilöstö – Sopimussuhteen ulkopuolinen toimielinten vastuu – Vakavasta syystä tapahtuvaa irtisanomista koskeva lainvastainen päätös – Taloudellisen ja ammatillisen vahingon arviointi – Sen, että toimihenkilö on kieltäytynyt hyväksymästä ehdotuksia, joilla hänelle aiheutunutta vahinkoa voidaan rajoittaa, huomioon ottaminen
1. Euroopan investointipankin (EIP) henkilöstön jäsenen nostaman kanteen tutkittavaksi ottaminen ei edellytä sitä, että sovittelulautakunnassa tapahtuvaan sovittelumenettelyyn, josta säädetään EIP:n henkilöstösääntöjen 41 artiklassa, olisi turvauduttu, eikä sitä, että olisi tehty edeltävä anomus tai valitus. Vaikka tältä osin on totta, että sovittelumenettelyllä on sama tarkoitus kuin Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen (jäljempänä virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt) 90 artiklassa käyttöön otetulla pakollisella oikeudenkäyntiä edeltävällä menettelyllä eli mahdollistaa erimielisyyksien sovintoratkaisu antamalla hallinnolle mahdollisuus tarkastella uudelleen riidanalaista toimenpidettä ja kyseiselle virkamiehelle tai työntekijälle mahdollisuus hyväksyä riidanalaisen toimenpiteen perustelut ja luopua kanteen nostamisesta, pelkästään näillä seikoilla ei muuteta sitä päätelmää, että EIP, joka on yksin toimivaltainen määrittelemään sellaisten kanteiden tutkittavaksi ottamisen edellytykset, jotka koskevat pankin ja sen toimihenkilöiden välisiä riitoja, ei ole säätänyt näille toimihenkilöilleen velvollisuutta tehdä sille valitusta tai käyttää sisäisiä ratkaisumenettelyjä ennen kanteen nostamista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.
Tältä osin on todettava, että EIP:n perussäännössä poiketaan EY 283 artiklan, jolla neuvostolle annetaan toimivalta vahvistaa Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavat henkilöstösäännöt ja muuta henkilöstöä koskevat palvelussuhteen ehdot, soveltamisesta ja annetaan EIP:lle sen henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen osalta toiminnallinen itsenäisyys, jota se on käyttänyt valitsemalla henkilöstösääntöihin perustuvan järjestelmän sijasta sopimuksiin perustuvan järjestelmän, joten virkamiehiin sovellettavia henkilöstösääntöjä ei voida soveltaa sellaisinaan EIP:n ja sen henkilöstön välisiin työsuhteisiin.
(ks. 54–57 ja 60 kohta)
Viittaukset: asia 110/75, Mills v. EIP, 15.6.1976 (Kok. 1976, s. 955, 22 kohta); asia 133/88, Del Amo Martinez v. parlamentti, 14.3.1989 (Kok. 1989, s. 689, 9 kohta); yhdistetyt asiat T‑7/98, T‑208/98 ja T‑109/99, De Nicola v. EIP, 23.2.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑49 ja II‑185, 90, 91, 95 ja 96 kohta) ja asia T‑385/00, Seiller v. EIP, 17.6.2003 (Kok. H. 2003, s. I‑A‑161 ja II‑801, 50, 51, 65 ja 73 kohta).
2. EIP:lla on muiden yhteisön toimielinten ja elinten tavoin laaja harkintavalta sen suhteen, miten se järjestää yksikkönsä ja kuinka se yleisen edun mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi määrää palveluksessaan olevan henkilöstön tehtäviinsä. Tämän harkintavallan laajuus merkitsee sitä, että EIP:n toimihenkilönsä osalta soveltamien väliaikaisten sellaisten toimenpiteiden edellytyksenä, jotka se toteuttaa noudattaakseen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion tuomiolauselmaa, ei voi olla sen, jota asia koskee, suostumus. Tällaisen vaatimuksen vaikutuksena olisi näet se, että EIP:n määräämisvapautta yksikköjensä järjestämisen ja sen osalta, miten tämä järjestäminen sopeutetaan tarpeiden kehitykseen, rajoitettaisiin sietämättömällä tavalla.
Kun otetaan huomioon tämän harkintavallan laajuus, yhteisöjen tuomioistuinten suorittaman tällaisten toimenpiteiden laillisuuden valvonnan on rajoituttava siihen kysymykseen, onko asianomainen EIP toiminut yksikön edun vaatimusten osalta kohtuuden rajoissa ja ettei se ole käyttänyt harkintavaltaansa ilmeisen virheellisellä tavalla.
(ks. 83–86 kohta)
Viittaukset: yhdistetyt asiat 161/80 ja 162/80, Carbognani ym. v. komissio, 24.2.1981 (Kok. 1981, s. 543, 28 kohta); asia T‑80/92, Turner v. komissio, 16.12.1993 (Kok. 1993, s. II‑1465, 53 kohta); asia T‑28/97, Hubert v. komissio, 17.7.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑435 ja II‑1255, 76 kohta); asia T‑143/98, Cendrowicz v. komissio, 16.12.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑273 ja II‑1341, 23 kohta); asia T‑120/01 R, De Nicola v. EIP, 9.8.2001 (Kok. H. 2001, s. I‑A‑171 ja II‑783, 28 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑178/00 ja T‑341/00, Pflugradt v. BCE, 22.10.2002 (Kok. 2002, s. II‑4035, 54 kohta).
3. Muiden EIP:n säännösten antamista koskevan toimivaltansa nojalla antamien yleisten työehtojen tavoin EIP:n hallituksen antamien menettelysääntöjen, joissa täsmennetään ammattietiikkaa koskevat säännöt, sovellettavuus ei riipu mitenkään kyseessä olevan henkilöstön jäsenen etukäteen antamasta hyväksynnästä.
(ks. 92 kohta)
4. EIP:n perussäännön 13 artiklan 7 kohdasta, jossa EIP:n pääjohtajalle annetaan valta ottaa ja erottaa EIP:n henkilöstöä, ei seuraa, että EIP:n pääjohtajan on välttämättä henkilökohtaisesti tehtävä kaikki päätökset, joilla on vaikutusta työsuhteisiin EIP:ssa. EIP:n organisaation tehokkuus edellyttää päinvastoin sitä, että, kuten kaikissa muissa yhteisön toimielimissä tai elimissä ja yleisemmin kaikissa yrityksissä, tällaisten päätösten tekeminen voidaan delegoida tietyille elimille tai tietyille henkilöille näissä toimielimissä tai elimissä. Erityisesti kun kyse on työsuhteiden käytännön tason hallinnoinnista, se, että tässä yhteydessä tarpeellisten päätösten tekeminen delegoidaan virallisella delegointipäätöksellä, jolla täsmennetään siten delegoidun toimivallan laajuus, henkilölle, jolla on tähän tarvittava pätevyys, saattaa osoittautua hyödylliseksi.
(ks. 97 ja 98 kohta)
5. Oikeuskäytäntöä, jonka mukaan päätökset, jolla virkamies määrätään virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen 88 artiklan nojalla pidätettäväksi virantoimituksesta, on asianomaiselle vastainen toimi, jota vastaan voidaan nostaa kumoamiskanne henkilöstösääntöjen 90 ja 91 artiklassa säädetyin edellytyksin, voidaan soveltaa tehtävistä pidättämistä koskeviin päätöksiin, joita EIP:n pääjohtaja voi tehdä EIP:n henkilöstösääntöjen 39 artiklan perusteella. Asia on sitä suuremmalla syyllä näin, koska tässä artiklassa säädetään, että mahdollinen irtisanominen tulee voimaan tehtävistä pidättämisen päivänä.
(ks. 113–115 kohta)
Viittaukset: yhdistetyt asiat 18/65 ja 35/65, Gutmann v. Euratomin komissio, 5.5.1966 (Kok. 1966, s. 149, 168) ja asia T‑203/95, Connolly v. komissio, 19.5.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑83 ja II‑443, 33 kohta).
6. Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikissa tiettyä henkilöä kohtaan aloitetuissa menettelyissä, joiden perusteella saatetaan toteuttaa hänelle vastainen toimi, on yhteisön oikeuden perusperiaate, jota on noudatettava, vaikka siitä ei olisi erityisesti säädetty.
EIP:n henkilöstösääntöjen 39 artiklan nojalla tehty päätös EIP:n työntekijän tehtävistään pidättämisestä on asianomaiselle vastainen toimi ja vaikka tällaisen vakavan virheen vuoksi tehtävistä pidättämistä koskevan päätöksen tekeminen on yleensä kiireellistä, se on tehtävä puolustautumisoikeuksia kunnioittaen. Näin ollen tehtävistä pidättämistä koskeva päätös on asianmukaisesti toteennäytettyjä erityisiä tilanteita lukuun ottamatta tehtävä vasta sen jälkeen, kun kyseiselle työntekijälle on annettu mahdollisuus ilmaista tehokkaasti näkemyksensä häntä vastaan puhuviksi katsotuista seikoista, joihin toimivaltainen viranomainen aikoo perustaa päätöksensä. Ainoastaan erityisissä tilanteissa saattaa osoittautua käytännössä mahdottomaksi tai toimielimen edun vastaiseksi järjestää kuulemistilaisuus ennen tehtävistä pidättämistä koskevan päätöksen tekemistä. Sellaisessa tilanteessa puolustautumisoikeuksien noudattamista koskevasta periaatteesta johtuvat vaatimukset voidaan täyttää sillä, että asianomaista työntekijää kuullaan mahdollisimman pian tehtävistä pidättämistä koskevan päätöksen tekemisen jälkeen.
(ks. 121–124 kohta)
Viittaukset: em. asia Gutmann v. Euratomin komissio, 168 kohta; asia C‑32/95 P, komissio v. Lisrestal ym., 24.10.1996 (Kok. 1996, s. I‑5373, 24 kohta); em. asia Connolly v. komissio, 33 kohta; asia T‑211/98, F v. komissio, 15.6.2000 (Kok. H. 2000, s. I‑A‑107 ja II‑471, 26 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja asia T‑333/99, X v. EKP, 18.10.2001 (Kok. 2001, s. II‑3021, 183 kohta).
7. Koska EIP:n henkilöstösääntöjen 39 artikla on EIP:n perussääntönsä mukaisesti saaman säännösten antamista koskevan toimivallan nojalla vahvistettujen EIP:n henkilöstösääntöjen säännös, se on yleisesti sovellettava säännös, joka ei voi olla suoran kanteen kohteena ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.
(ks. 131 ja 132 kohta)
Viittaukset: asia T‑192/99, Dunnett ym. v. EIP, 6.3.2001 (Kok. 2001, s. II‑813, 62 kohta).
8. Yhteisöjen tuomioistuimien asiana ei ole tehdä periaatteellisia toteamuksia tai antaa määräyksiä hallinnolle, joten EIP:n toimihenkilön esittämä vaatimus, joka koskee sitä, että olisi todettava, ettei EIP:n johtokunnan hyväksymiä menettelysääntöjä sovelleta, on jätettävä tutkimatta.
(ks. 136 ja 137 kohta)
Viittaukset: em. asia X v. BCE, 48 kohta.
9. Euroopan yhteisön sopimussuhteen ulkopuolinen vastuu edellyttää sitä, että kantaja näyttää toteen sen, että yhteisön toimielimen moitittu menettely on lainvastainen, että vahinko on todellista ja että mainitun menettelyn ja vahingon, johon vedotaan, välillä on syy-yhteys.
Edellytys, joka koskee lainvastaisen menettelyn olemassaoloa, täyttyy, kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumoaa puolustautumisoikeuksien loukkaamisen perusteella päätöksen, jolla toimihenkilö on pidätetty tehtävistään kuulematta häntä etukäteen. Tehtävistä pidättämistä koskevan päätöksen kumoaminen on kuitenkin sen, jota asia koskee, kärsimää vahinkoa vastaava ja riittävä korvaus.
(ks. 140–142 kohta)
Viittaukset: asia T‑177/96, Costacurta v. komissio, 26.5.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑225 ja II‑705) ja em. asia De Nicola v. EIP, 23.2.2001, 332 kohta.
10. Päätös, jolla on seuraamuksena EIP:n toimihenkilön irtisanominen painavasta syystä, edellyttää välttämättä, että EIP suorittaa tarkkoja arviointeja, kun otetaan huomioon ne vakavat ja peruuttamattomat seuraukset, jotka tästä päätöksestä aiheutuvat sille, jota asia koskee. Toimielimellä on tässä suhteessa laaja harkintavalta, ja tuomioistuinvalvonnassa rajoitutaan vain tarkistamaan, että päätös perustuu aineellisesti oikeisiin tosiseikkoihin ja ettei tosiseikkoja ole arvioitu ilmeisen virheellisesti.
(ks. 167 ja 168 kohta)
Viittaukset: asia T‑140/97, Hautem v. EIP, 28.9.1999 (Kok. H. 1999, s. I‑A‑171 ja II‑897, 66 kohta).
11. EIP:n toimihenkilön osalta aloitetussa kurinpitomenettelyssä toimivaltaisella viranomaisella on todistustaakka toimihenkilöä vastaan esitettyjen väitteiden osalta.
(ks. 180 kohta)
12. Arvioitaessa sen vakavuutta, että EIP:n toimihenkilö on ilman esimiestensä lupaa ja heidän tietämättään paljastanut tosiseikkoja, tietoja ja sisäisiä ja luottamuksellisia asiakirjoja esittämällä väitteitä, jotka voivat vahingoittaa vakavasti tiettyjen hänen työtoveriensa ja EIP:n mainetta, lieventävinä asianhaaroina ovat ensinnäkin se, että nämä tiedot on annettu Euroopan parlamentin, jolla on toimivalta muun muassa toteuttaa EY 280 artiklan nojalla toimenpiteitä yhteisön, mukaan lukien EIP:n, taloudellisten etujen suojaamiseksi petolliselta menettelyltä ja muulta toiminnalta, jäsenille, toiseksi se, että tiedot on annettu ehdottoman luottamuksellisesti Euroopan parlamentin talousarvion valvontavaliokunnalle sen varapuheenjohtajan nimenomaisesta pyynnöstä ja lisäksi, että tämä lautakunta on kuullut toimihenkilöä todistajana useita kertoja, ja toimihenkilö on osallistunut useisiin tapaamisiin Euroopan petostentorjuntaviraston edustajien kanssa.
Vaikka on totta, että näillä seikoilla ei voida sellaisinaan perustella päätelmää, jonka mukaan teoilla, joista toimihenkilöä on moitittu, ei rikota EIP:n säätämiä menettelytapoja koskevia velvollisuuksia, tästä huolimatta EIP:n on välttämättä otettava ne huomioon lieventävinä asianhaaroina määritettäessä sopivaa kurinpitotoimenpidettä, sillä uhalla, että moitittujen tosiseikkojen osalta tehdään ilmeinen arviointivirhe.
(ks. 208–214 kohta)
Viittaukset: asia C‑15/00, komissio v. EIP, 10.7.2003 (Kok. 2003, s. I‑7281, 125 kohta).
13. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyy kanneperusteen, joka koskee sellaisten tosiseikkojen toteamista tai arviointia koskevaa virhettä, jotka ovat olleet perusteena määrättäessä seuraamusta virkamiehelle, päätös, jolla seuraamus määrätään, on kumottava kokonaisuudessaan, kun otetaan huomioon mainitun päätöksen sisältämän kurinpitoseuraamuksen ainutkertainen ja jakamaton luonne ja se, että seuraamus perustuu tässä päätöksessä todettuihin moitteisiin kokonaisuudessaan harkittuina. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiana ei ole korvata kurinpitoviranomaista sen kurinpitoseuraamuksen päättämistä varten, joka voi mahdollisesti vastata väitteitä, jotka osoittautuvat perustelluiksi edellä tarkoitetun kanneperusteen tutkimuksen jälkeen.
(ks. 219 kohta)
Viittaukset: asia T‑21/01, Zavvos v. komissio, 9.7.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑101 ja II‑483, 316 kohta) ja asia T‑89/01, Willeme v. komissio, 11.9.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑153 ja II‑803, 83 kohta).
14. EIP:n ja sen toimihenkilöiden väliset oikeusriidat, jotka koskevat palkkausta koskevien sääntöjen nojalla maksettavien summien määrittämistä ja henkilöstölle myönnettäviä etuja, ovat rahamääräisiä, joten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on tältä osin täysi toimivalta.
(ks. 257 kohta)
Viittaukset: asia C‑449/99 P, EIP v. Hautem, 2.10.2001 (Kok. 2001, s. I‑6733, 94 ja 95 kohta).
15. Oikeudenkäyntiä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ohjaavien olennaisten periaatteiden nojalla suullista käsittelyä varten laaditussa kertomuksessa olevien asianosaisten huomautusten tarkoituksena on ainoastaan korjata ennen suullista käsittelyä asianosaisille toimitetussa kertomuksessa mahdollisesti olevia virheitä tai epätäsmällisyyksiä eikä mahdollistaa sitä, että asianosaiset voivat vastata vastapuolen perusteluihin eikä ainakaan esittää uusia perusteluja.
(ks. 261 kohta)
16. Vaikka on totta, että tiettyjen nimenomaisten olosuhteiden vallitessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi määrätä asiantuntijan nimittämisestä, tällaisen asiantuntijan suoritettavaksi voidaan kuitenkin antaa ainoastaan tiettyjen täsmällisten tosiseikkoihin liittyvien tai teknisten tutkimusten tekeminen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiana ei missään tapauksessa ole delegoida tällaiselle asiantuntijalle toimivaltaa tutkia sitä, mitä virkamiehelle on tosiasiassa maksettava, kun otetaan huomioon oikeudessa esitetyt asiakirjat, ja tehdä suoraan päätöksiä näiden summien maksamisesta, koska tällaisella delegoinnilla siirrettäisiin mainitulle asiantuntijalle toimivalta ratkaista osa oikeusriidasta. Tämä päätelmä pätee sitäkin suuremmalla syyllä, kun se, että osa merkityksellisistä säännöksistä on epätäsmällisiä, edellyttää sitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin käyttää tiettyä harkintavaltaa.
(ks. 265 kohta)
17. Kun toimielin on velvoitettu maksamaan virkamiehelle takautuvasti maksamattomia palkkoja lisättynä viivästyskoroilla, mainittujen korkojen laskennassa käytettävänä alkamishetkenä on ajankohta, jona kyseiset summat olisi sovellettavien säännösten mukaisesti pitänyt maksaa virkamiehelle. Kun asiaa ei ole täsmennetty säännöksissä tältä osin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on määritettävä ajankohta, jona summat olisi ollut kohtuullista maksaa virkamiehelle.
(ks. 272 kohta)
18. Koska viivästyskorkojen tarkoituksena on korvata vahinko, jonka asianosainen on kärsinyt siitä syystä, että toinen asianosainen ei ole maksanut summia, niiden kertyminen jatkuu siihen ajankohtaan saakka, jona nämä summat tosiasiallisesti maksetaan.
(ks. 273 kohta)
19. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kumonnut taannehtivasti EIP:n kieltäytymisen hyväksymästä toimihenkilönsä irtisanoutumisen peruuttamista, EIP:lla on oikeus kuitata takautuvasti maksettavina palkkoina ja viivästyskorkoina maksettavista määristä kaikki summat, jotka se on maksanut toimihenkilölle tämän palvelussuhteen päättymisen johdosta, eli erorahan ja uudelleenasettautumiskorvauksen nettomäärän siltä osin, kuin näiden summien maksaminen on menettänyt tarkoituksensa ja kun niiden takaisin maksaminen on siis perusteltua.
Sitä vastoin kun erorahan ja uudelleenasettautumiskorvauksen takaisin maksamista ei ole vaadittu, EIP ei voi vaatia, että näihin summiin lisättäisiin viivästyskorko.
(ks. 282 ja 283 kohta)
20. Virkamiehen esittämien vahingonkorvausvaatimusten yhteydessä yhteisö on vastuussa vahingosta ainoastaan, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: toimielinten moitittu toiminta on lainvastaista, vahinko on todella syntynyt ja toiminnan ja väitetyn vahingon välillä on syy-yhteys. Edellä mainitut kolme edellytystä yhteisön vastuun syntymiselle ovat kumulatiiviset, mikä merkitsee, että jos yksikin niistä jää täyttymästä, yhteisön vastuu ei voi syntyä.
(ks. 303 ja 304 kohta)
Viittaukset: asia C‑257/98 P, Lucaccioni v. komissio, 9.9.1999 (Kok. 1999, s. I‑5251, 14 kohta); asia T‑165/95, Lucaccioni v. komissio, 14.5.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑203 ja II‑627, 57 kohta); asia T‑205/96, Bieber v. parlamentti, 26.5.1998 (Kok. H. 1998, s. I‑A‑231 ja II‑723, 48 kohta) ja yhdistetyt asiat T‑338/00 ja T‑376/00, Morello v. komissio, 12.12.2002 (Kok. H. 2002, s. I‑A‑301 ja II‑1457, 150 kohta).
21. Irtisanomista vakavan syyn vuoksi koskeva päätös on niin vakava toimenpide, että se voi vaarantaa vakavasti kyseessä olevan toimihenkilön mahdollisuudet löytää sopivaa työpaikkaa työmarkkinoilta ja on näin ollen omiaan aiheuttamaan hänelle taloudellista ja ammatillista vahinkoa. Arvioitaessa tätä vahinkoa on kuitenkin otettava huomioon se, että toimihenkilö on kieltäytynyt ottamasta huomioon työnantajansa antamia neuvoja, joiden tarkoituksena on helpottaa hänen paluutaan työmarkkinoille ja siis rajoittaa hänelle aiheutuvaa vahinkoa. Tällaisessa tapauksessa irtisanomista koskevan päätöksen kumoaminen on tätä vahinkoa vastaava korvaus.
(ks. 306 kohta)