1. Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Palvelujen tarjoamisen vapaus — Euroopan unionin kansalaisuus — Oikeus liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella — Ennakkoratkaisumenettely, joka koskee sitä, onko kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään muiden jäsenvaltioiden kansalaisten karkottamisesta tietyissä tilanteissa, yhteisön oikeuden mukainen — Tiedot, joiden perusteella yhteisöjen tuomioistuin ei voi päätellä, mitkä ovat asian kannalta merkitykselliset yhteisön oikeuden säännökset ja määräykset — Tutkiminen kansallisen tuomioistuimen tehtävä — (EY 18, EY 39, EY 43, EY 46, EY 49, EY 55 ja EY 234 artikla; neuvoston direktiivi 90/364)
2. Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Poikkeukset — Yleiseen järjestykseen liittyvät syyt — Tuomitseminen tietyistä rikoksista tiettyihin rangaistuksiin — Yhteisön kansalaisen pakollista karkotusta hänen omaa käyttäytymistään huomioon ottamatta ei voida hyväksyä — (Neuvoston direktiivin 64/221 3 artikla)
3. Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Poikkeukset — Yleiseen järjestykseen liittyvät syyt — Yhteisön kansalaisen karkotus — Sellaista kansallista lainsäädäntöä, jossa suljetaan pois mahdollisuus ottaa huomioon seikat, jotka ovat ilmenneet hallinnollisen päätöksen tekohetken ja sen ajankohdan, jolloin tuomioistuin tutkii tämän päätöksen laillisuuden, välisenä aikana, ei voida hyväksyä — (Neuvoston direktiivin 64/221 3 artikla)
4. Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Poikkeukset — Yleiseen järjestykseen liittyvät syyt — Tuomitseminen tietyistä rikoksista tiettyihin rangaistuksiin — Yhteisön kansalaisen karkotusta olettaman perusteella ottamatta asianmukaisesti huomioon hänen omaa käyttäytymistään tai uhkaa, jonka hän aiheuttaa yleiselle järjestykselle, ei voida hyväksyä — Sellaisen yhteisön kansalaisen karkotus, joka on tuolloin uhka yleiselle järjestykselle — Sen, että asianomainen voi vedota perheolosuhteisiin, hyväksyttävyyden edellytykset — Tapauskohtainen arviointi yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita ja erityisesti perusoikeuksia kuten perhe-elämän suojaa kunnioittaen — (EY 39 artiklan 3 kohta; Euroopan ihmissoikeussopimuksen 8 artikla; neuvoston direktiivin 64/221 3 artikla)
5. Henkilöiden vapaa liikkuvuus — Poikkeukset — Ulkomaalaisasioita koskevat päätökset — Karkotuspäätös — Oikeussuojan saatavuuden takeet — Sellaista kansallista lainsäädäntöä, jossa ei säädetä valitus- eikä kannemenettelystä, joka sisältäisi myös tarkoituksenmukaisuuden tutkimisen, ei voida hyväksyä — (Neuvoston direktiivin 64/221 9 artiklan 1 kohta)
1. Yhteisön oikeuden nykytilassa jäsenvaltion kansalaisten oikeus liikkua ja oleskella toisen jäsenvaltion alueella ei ole ehdoton. Tämä johtuu yhtäältä perustamissopimuksen kolmannen osan III osaston henkilöiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta koskevista määräyksistä eli EY 39, EY 43, EY 46, EY 49 ja EY 55 artiklasta sekä niiden soveltamisesta annetuista johdetun oikeuden säännöksistä ja toisaalta perustamissopimuksen toisen osan määräyksistä ja erityisemmin EY 18 artiklasta, jossa, vaikka siinä annetaankin unionin kansalaisille oikeus oleskella ja liikkua vapaasti jäsenvaltioiden alueella, viitataan nimenomaisesti perustamissopimuksessa määrättyihin rajoituksiin ja ehtoihin sekä sen soveltamisesta annettuihin säännöksiin.
Kun yhteisöjen tuomioistuimelta kysytään EY 234 artiklan mukaisessa menettelyssä, onko sellainen kansallinen säännös yhteisön oikeuden mukainen, jonka mukaan toimivaltaisten viranomaisten on karkotettava sellaiset toisten jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka on tuomittu tietyistä rikoksista tiettyihin rangaistuksiin, ja kun yhteisöjen tuomioistuin ei voi käytettävissään olevien tietojen perusteella varmasti päätellä, voiko kyseinen kansalainen turvautua EY 39 artiklan määräyksiin tai muihin perustamissopimuksen tai johdetun oikeuden henkilöiden vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskeviin säännöksiin, vaikka on kiistatonta, että asianomaisella unionin kansalaisena on EY 18 artiklan mukaisesti oikeus vapaasti liikkua ja oleskella jäsenvaltioiden alueella, jollei perustamissopimuksessa määrätyistä tai sen soveltamisesta annetuissa säännöksissä säädetyistä rajoituksista ja ehdoista muuta johdu, ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen on ratkaistava, mihin yhteisön oikeuden säännöksiin ja määräyksiin EY 18 artiklan 1 kohdan lisäksi asianomainen voi tarvittaessa turvautua.
Tältä osin kyseisen tuomioistuimen on erityisesti tutkittava, kuuluuko asianomainen EY 39 artiklan soveltamisalaan joko työntekijänä tai muuna henkilönä, jolla on tämän artiklan soveltamisesta annettujen johdetun oikeuden säännösten nojalla oikeus liikkumisvapauteen, tai voiko hän turvautua muihin yhteisön oikeuden säännöksiin tai määräyksiin kuten oleskeluoikeudesta annetun direktiivin 90/364 säännöksiin tai EY 49 artiklaan, jota sovelletaan muun muassa palvelujen vastaanottajiin.
(ks. 47 ja 52–54 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta annetun direktiivin 64/221 3 artiklan kanssa, jonka mukaan kysymyksessä olevien toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen eivätkä rikostuomiot saa sellaisenaan olla perusteena tällaisille toimenpiteille, ristiriidassa on kansallinen lainsäädäntö, jonka mukaan kansallisten viranomaisten on määrättävä sellaisten toisten jäsenvaltioiden kansalaisten maastakarkotuksesta, jotka on tuomittu vähintään kahden vuoden nuorisorangaistukseen tai vapausrangaistukseen Saksan huumausainelain tahallisesta rikkomisesta eikä rangaistusta ole määrätty ehdollisena.
(ks. 71 kohta ja tuomiolauselman 2 kohta)
3. Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta annetun direktiivin 64/221 3 artiklan kanssa, jonka mukaan kysymyksessä olevien toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen eivätkä rikostuomiot saa sellaisenaan olla perusteena tällaisille toimenpiteille, ristiriidassa on kansallinen käytäntö, jonka mukaan jäsenvaltion tuomioistuimen ei tutkiessaan toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuspäätöksen lainmukaisuutta tarvitse ottaa huomioon toimivaltaisten viranomaisten tekemän viimeisimmän päätöksen jälkeen ilmenneitä tosiseikkoja, jotka voivat osoittaa, että karkotuspäätöksen kohteena olevan henkilön käyttäytymisen yleiselle järjestykselle aiheuttama uhka on poistunut tai pienentynyt huomattavasti. Näin on erityisesti silloin, kun yhtäältä karkotuspäätöksen tekohetken ja toisaalta sen ajankohdan, jolloin toimivaltainen tuomioistuin arvioi tätä päätöstä, välillä on kulunut pitkä aika.
(ks. 82 kohta ja tuomiolauselman 3 kohta)
4. EY 39 artiklan ja ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta annetun direktiivin 64/221 3 artiklan kanssa, jonka mukaan kysymyksessä olevien toimenpiteiden on perustuttava yksinomaan kyseisen yksilön omaan käyttäytymiseen eivätkä rikostuomiot saa sellaisenaan olla perusteena tällaisille toimenpiteille, on ristiriidassa kansallinen lainsäädäntö tai käytäntö, jonka mukaan sellaisen toisen jäsenvaltion kansalaisen maastakarkotuksesta, joka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietystä rikoksesta, määrätään kyseisen kansalaisen perheolosuhteiden huomioon ottamisesta huolimatta sen olettaman perusteella, että hänet on karkotettava, eikä oteta asianmukaisesti huomioon hänen omaa käyttäytymistään tai uhkaa, jonka hän aiheuttaa yleiselle järjestykselle.
Sitä vastoin EY 39 artiklan ja direktiivin 64/221 kanssa ristiriidassa ei ole se, että karkotetaan maasta sellainen jäsenvaltion kansalainen, joka on tuomittu tiettyyn rangaistukseen tietyistä rikoksista ja joka yhtäältä on välitön uhka yleiselle järjestykselle ja toisaalta on oleskellut useita vuosia vastaanottavassa jäsenvaltiossa ja voi vedota perheolosuhteisiin kyseistä karkotusta vastaan, edellyttäen, että kansalliset viranomaiset yhteisön oikeuden yleisiä periaatteita noudattaen ja erityisesti ottaen asianmukaisesti huomioon perusoikeuksien kuten perhe-elämän suojan kunnioittamisen tutkivat tapauskohtaisesti kysymyksen siitä, mikä on käsillä olevien oikeutettujen intressien välinen oikea tasapaino.
(ks. 100 kohta sekä tuomiolauselman 4 ja 5 kohta)
5. Ulkomaalaisten liikkumista ja oleskelua koskevien, yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen sekä kansanterveyteen perustuvien erityistoimenpiteiden yhteensovittamisesta annetun direktiivin 64/221 9 artiklan 1 kohdan kanssa, jonka tarkoituksena on menettelyllisten vähimmäistakeiden turvaaminen henkilöille, joiden osalta on tehty maastakarkotuspäätös, on ristiriidassa sellainen jäsenvaltion säännös, jossa ei säädetä valitus- eikä kannemenettelystä, joka sisältäisi myös sen tutkimisen, onko hallintoviranomaisen tekemä toisen jäsenvaltion kansalaista koskeva karkotuspäätös tarkoituksenmukainen, kun ei ole perustettu tästä hallintoviranomaisesta riippumatonta viranomaista.
Kun on kiistatonta, että kysymyksessä olevia päätöksiä valvovat hallintotuomioistuimet oikeudenkäyntimenettelyssä, mutta tämän valvonnan laajuuden osalta on epävarmuutta, kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia, voivatko alalla toimivaltaiset tuomioistuimet itse tutkia karkotustoimenpiteiden tarkoituksenmukaisuuden.
(ks. 105, 107, 112 ja 116 kohta sekä tuomiolauselman 6 kohta)