1. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annettu direktiivi 89/391 – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 93/104 – Soveltamisala – Ensihoitajan ammatin harjoittamisen kuuluminen soveltamisalan piiriin – Soveltamisalan ulkopuolelle suljettujen väestönsuojelun ja maantiekuljetuksen yhteydessä toteutettavien palvelujen piiriin kuulumaton toiminta
(Neuvoston direktiivin 89/391 2 artikla ja neuvoston direktiivin 93/104 1 artiklan 3 kohta)
2. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 93/104 – Viikoittainen enimmäistyöaika – Poikkeus – Työntekijän suostumus – Työsopimus, jossa viitataan työehtosopimukseen, jossa sallitaan enimmäistyöajan ylittyminen – Riittämättömyys
(Neuvoston direktiivin 93/104 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohta)
3. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 93/104 – Ensihoitajan ammatin harjoittaminen – Kansallinen lainsäädäntö, jossa sallitaan viikoittaisen enimmäistyöajan ylittyminen työehtosopimuksen tai yrityskohtaisen sopimuksen perusteella, ei ole hyväksyttävä
(Neuvoston direktiivin 93/104 6 artiklan 2 kohta)
4. Sosiaalipolitiikka – Työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelu – Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annettu direktiivi 93/104 – Direktiivin 6 artiklan 2 kohta – Välitön oikeusvaikutus – Kansallisen tuomioistuimen velvollisuudet ja toimivalta – Sellaisten kansallisten säännösten soveltamatta jättäminen, joissa sallitaan edellä mainitussa artiklassa säädetyn viikoittaisen enimmäistyöajan ylittyminen
(Neuvoston direktiivin 93/104 6 artiklan 2 kohta)
1. Toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annetun direktiivin 89/391 2 artiklaa ja tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 93/104 1 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että ensihoitajien toiminta, jota harjoitetaan ensiaputoiminnan puitteissa, kuuluu mainittujen direktiivien soveltamisalaan.
Kyseinen toiminta ei kuulu direktiivin 89/391 2 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa olevan poikkeuksen piiriin, joka koskee eräitä julkishallinnon erityistehtäviä. Kyseinen poikkeus on sisällytetty direktiiviin ainoastaan, jotta voidaan taata kansanterveyden ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisen kannalta välttämättömien palvelujen moitteeton toiminta poikkeuksellisen vakavissa ja laajamittaisissa olosuhteissa, joille on ominaista se, ettei pelastus‑ ja ensiapuhenkilöstön ajankäyttöä niiden yhteydessä voida suunnitella.
Huolimatta siitä, että ensiaputoiminta koostuu ainakin osittain ajoneuvon käyttämisestä ja potilaasta huolehtimisesta kuljetettaessa häntä sairaalaan, kyseistä toimintaa ei voida luokitella myöskään maantiekuljetukseksi, ja se on täten jätettävä direktiivin 93/104 1 artiklan 3 kohdan soveltamisalan ulkopuolelle.
(ks. 55, 63, 72 ja 74 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)
2. Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 93/104 18 artiklan 1 kohdan b alakohdan i alakohdan ensimmäistä luetelmakohtaa – jossa säädetään mahdollisuudesta olla soveltamatta direktiivin 6 artiklaa, jossa säädetään viikoittaisesta enimmäistyöajasta – on tulkittava siten, että jotta viikoittaisen 48 tunnin enimmäistyömäärän – sellaisena kuin siitä säädetään direktiivin 6 artiklassa – ylittäminen olisi pätevä, ensin mainitussa lainkohdassa edellytetään kunkin työntekijän henkilökohtaisesti antamaa nimenomaista ja vapaasta tahdosta esitettyä suostumusta. Tältä osin ei riitä se, että kyseisen työntekijän työsopimuksessa viitataan sellaiseen työehtosopimukseen, jossa sallitaan mainittu ylittäminen, koska ei ole mitenkään varmaa, että kyseinen työntekijä oli tietoinen direktiivillä 93/104 hänelle myönnettyihin oikeuksiin tehtävästä rajoituksesta.
(ks. 85 ja 86 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)
3. Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 93/104 6 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että jäsenvaltion lainsäädäntö, jossa aktiivipäivystyksen, jota ensihoitajat suorittavat ensiapupalvelussa, osalta sallitaan mainitussa säännöksessä säädetyn viikoittaisen työajan 48 tunnin enimmäismäärän ylittäminen tarvittaessa työehtosopimuksin tai tällaisen työehtosopimuksen perusteella tehdyin yrityskohtaisin sopimuksin, on ristiriidassa direktiivin kyseisen säännöksen kanssa.
Yhtäältä sekä direktiivin 93/104 6 artiklan 2 kohdan sanamuodosta että mainitun direktiivin päämäärästä ja systematiikasta seuraa, että viikoittaiselle työajalle asetettu 48 tunnin enimmäismäärä muodostaa yhteisön sosiaalioikeuden erityisen merkityksellisen säännön, jota on sovellettava jokaiseen työntekijään nähden hänen turvallisuutensa ja terveytensä suojelua koskevana vähimmäisvaatimuksena siten, että kansallinen lainsäädäntö, jossa sallitaan – aktiivipäivystys mukaan luettuna – yli 48-tuntiset viikoittaiset työjaksot, ei ole yhteensopiva mainitun säännöksen vaatimusten kanssa. Toisaalta ensihoitajien suorittamat aktiivipäivystysjaksot on otettava kokonaisuudessaan huomioon määritettäessä päivittäistä ja viikoittaista enimmäistyöaikaa huolimatta siitä, että mainittuihin päivystysjaksoihin sisältyy väistämättä pidempiä tai lyhyempiä passiivisia jaksoja kiireellisten toimenpiteiden välissä.
(ks. 94, 95, 100, 101 ja 120 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)
4. Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun direktiivin 93/104 6 artiklan 2 kohta täyttää kaikki edellytykset, jotta sillä voidaan katsoa olevan välitön oikeusvaikutus, koska siinä yksiselitteisesti asetetaan jäsenvaltioille velvollisuus saavuttaa tietty tulos eikä säännökseen liity mitään ehtoja siinä olevan säännön soveltamiseksi, eli keskimääräisen viikoittaisen työajan enimmäismäärän säätämiseksi 48 tuntiin. Sillä seikalla, että direktiivissä jätetään jäsenvaltioille tiettyä harkintavaltaa 6 artiklan täytäntöönpanosäännösten antamisessa ja sallitaan jäsenvaltioiden poikkeavan kyseisen artiklan säännöksistä, ei horjuteta mainitun artiklan 2 kohdan täsmällistä ja ehdotonta luonnetta.
Kun kansallisen tuomioistuimen – jonka on soveltaessaan kansallisen oikeuden säännöksiä, jotka on annettu direktiivissä säädettyjen velvollisuuksien saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, otettava huomioon kansallisen oikeuden säännökset kokonaisuudessaan ja tulkittava niitä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun päämäärän kanssa yhdenmukaisen ratkaisun aikaansaamiseksi – ratkaistavana on asia, jossa vastakkain on ainoastaan yksityisiä oikeussubjekteja, sen on tehtävä toimivaltansa rajoissa kaikki mahdollinen estääkseen sen viikoittaisen enimmäistyöajan ylittyminen, jonka määrä on edellä mainitun 6 artiklan 2 kohdassa säädetty 48 tuntiin.
(ks. 104–106, 119 ja 120 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)