62000B0045

Kumoamiskanne - Luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt - Suoraan ja erikseen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä koskevat toimet - EY 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin annettu komission asetus - Jälleenmyyntiyritysten, joita kyseessä olevat vertikaaliset sopimukset sitovat, ja tällaisten yritysten etuja ajavien yhdistysten nostama kanne - Tutkimatta jättäminen

(EY 230 artiklan neljäs kohta ja EY 249 artikla; komission asetus N:o 2790/1999)

$$Sellainen kumoamiskanne, jonka kohteena on EY 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin annettu komission asetus ja jonka ovat nostaneet eräät pienet ja keskisuuret jälleenmyyntiyritykset, joita vertikaaliset sopimukset sitovat, ja kaksi tällaisten yritysten etuja ajavaa yhdistystä, on jätettävä tutkimatta.

Ensinnäkin kyseistä asetusta on soveltamisalansa perusteella pidettävä normatiivisena eikä sitä voida pitää EY 249 artiklassa tarkoitettuna päätöksenä. Asetuksen perusteella EY 81 artiklan 1 kohtaa ei tietyin edellytyksin sovelleta vertikaalisiin sopimuksiin, ja koska asetuksen soveltamisala on määritelty abstraktisti, se on osoitettu yleisesti sellaisille yrityksille, joita vertikaaliset yhteistoimintajärjestelyt koskevat.

Toiseksi riidanalainen asetus ei vaikuta kantajiin kantajille tunnusomaisten erityispiirteiden takia tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne voidaan erottaa kaikista muista siten, että yleisesti sovellettavan säädöksen voidaan katsoa koskevan niitä erikseen. Kyseessä olevassa asetuksessa myönnetty poikkeus, jonka nojalla vertikaalisiin sopimuksiin ei sovelleta EY 81 artiklan 1 kohtaa, eikä tämän seurauksena myöskään EY 81 artiklan 2 kohdan mitättömyysseuraamusta, koskee kantajia sen vuoksi, että ne ovat vertikaalisiin yhteistoimintajärjestelyihin sidoksissa olevan taloudellisen toimijan asemassa samoin kuin kuka tahansa muu tällaisissa järjestelyissä osallisena oleva taloudellinen toimija. Taloudellinen riippuvuus suuriin toimittajiin nähden ei ole sellainen seikka, joka riittää erottamaan kantajat kaikista muista taloudellisista toimijoista, koska sama tilanne koskee Euroopassa useita kymmeniä tuhansia pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Jäsentensä etuja ajavien yhdistysten nostamaa kannetta ei voida lisäksi ottaa tutkittavaksi silloin, kun jäsenillä itsellään ei ole oikeutta nostaa kannetta.

( ks. 17-18, 20, 22-23 ja 25 kohta )

Asiassa T-45/00,

Conseil national des professions de l'automobile, kotipaikka Suresnes (Ranska),

Fédération nationale des distributeurs, loueurs et réparateurs de matériels de bâtiments de travaux publics et de manutention, kotipaikka Joinville-le-Pont (Ranska),

Auto Contrôle 31 SA, kotipaikka Toulouse (Ranska),

YAM 31 SARL, kotipaikka Toulouse,

Roux SA, kotipaikka Saint-Denis-de-Saintonge (Ranska),

Marc Foucher-Creteau, kotipaikka Pariisi (Ranska),

Verdier distribution SARL, kotipaikka Juvignac (Ranska),

edustajinaan asianajaja C. Bourgeon, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa asianajotoimisto F. Brouxel, 6 rue Zithe,

kantajina,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään oikeudellisen yksikön virkamies W. Wils, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön virkamies C. Gómez de la Cruz, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jossa kantajat vaativat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta kumoamaan EY 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22 päivänä joulukuuta 1999 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2790/1999 (EYVL L 336, s. 21),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja K. Lenaerts sekä tuomarit J. Azizi ja M. Jaeger,

kirjaaja: H. Jung,

on antanut seuraavan

määräyksen

Asian tausta

1 EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22 päivänä joulukuuta 1999 annetussa komission asetuksessa (EY) N:o 2790/1999 (EYVL L 336, s. 21, jäljempänä riidanalainen asetus) julistetaan, että EY 81 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta tietyin edellytyksin sopimuksiin tai yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin, joihin sitoutuneet kaksi tai useampaa yritystä toimivat sopimuksen kannalta eri tuotanto- tai jakeluportailla ja jotka koskevat osapuolille asetettuja tiettyjen tavaroiden ja palvelujen ostoon, myyntiin ja jälleenmyyntiin sovellettavia ehtoja (jäljempänä vertikaaliset sopimukset).

2 Kantajat ovat pieniä ja keskisuuria yrityksiä tai, kuten Conseil national des professions de l'automobilen (jäljempänä CNPA) ja Fédération nationale des distributeurs, loueurs et réparateurs de matériels de bâtiments de travaux publics et de manutentionin (jäljempänä DLR) tapauksessa, tällaisten yritysten edunvalvojia. Riidanalaisen asetuksen soveltamisalaan kuuluvat vertikaaliset sopimukset sitoivat kantajien mukaan kyseessä olevia pieniä ja keskisuuria yrityksiä.

Oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

3 Kantajat ovat nostaneet käsiteltävänä olevan kanteen, joka rekisteröitiin yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa 29.2.2000.

4 Kantajat vaativat, että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- kumoaa riidanalaisen asetuksen ja

- velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

5 Komissio on yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdan mukaisesti esittänyt tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan oikeudenkäyntiväitteen yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 5.4.2000 jättämällään erillisellä asiakirjalla.

6 Komissio vaatii hakemuksessaan, että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin

- jättää kanteen tutkimatta ja

- velvoittaa kantajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

7 Kantajat ovat jättäneet tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevaan oikeudenkäyntiväitteeseen liittyvät huomautuksensa 18.5.2000.

Tutkittavaksi ottaminen

8 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 3 kohdan mukaan tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä koskevan väitteen jatkokäsittely on suullinen. Käsiteltävänä olevassa asiassa yhteisöjen ensimmäisen asteen tuomioistuin katsoo, että se on saanut riittävästi tietoja asiakirjojen perusteella ja ettei suullista käsittelyä ole tarpeen aloittaa.

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

9 Komission mukaan riidanalaista asetusta ei voida katsoa EY 230 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetuksi asetuksena annetuksi päätökseksi, joka koskee kantajia suoraan ja erikseen. Kyse on yksinomaan normatiivisesta toimesta. Kanne olisi siten jätettävä tutkimatta.

10 Kantajat väittävät, että komissiolla ei ole oikeutta vedota EY 230 artiklaan, koska riidanalainen asetus on annettu EY 83 artiklan 1 kohdassa määrättyjä olennaisia menettelymääräyksiä rikkoen ja EY 81 artiklan 1 kohdan vastaisesti.

11 Kantajat väittävät edelleen, että riidanalainen asetus on todellisuudessa päätös, joka koskee heitä suoraan ja erikseen. Kantajat selvittävät tältä osin olevansa tai edustavansa sellaisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka jälleenmyyjinä ovat taloudellisesti riippuvaisia suurista toimittajista. Riidanalaisen asetuksen soveltaminen merkitsee sitä, että sellaisiin vertikaalisiin sopimuksiin, jotka aiheuttavat tällaista taloudellista riippuvuutta ja jotka poistavat kaiken kilpailun yhden merkin osalta, ei enää sovelleta EY 81 artiklan 1 kohtaa eikä EY 81 artiklan 2 kohdassa määrättyä seuraamusta, jonka mukaan kielletyt sopimukset ovat alusta alkaen (ex tunc) mitättömiä. Kantajat painottavat vertikaalisiin sopimuksiin sisältyvien kilpailunrajoitusten kumulatiivista vaikutusta (asia 26/76, Metro v. komissio, tuomio 25.10.1977, Kok. 1977, s. 1875; Kok. Ep. III, s. 459 ja asia 75/84, Metro v. komissio, tuomio 22.10.1986, Kok. 1986, s. 3021).

12 Kantajat vetoavat vielä lopuksi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa 63/69, Compagnie française commerciale et financière v. komissio, 16.4.1970 antamaan tuomioon (Kok. 1970, s. 205) sekä asiassa 101/76, Koninklijke Scholten Honig v. neuvosto ja komissio, 5.5.1977 antamaan tuomioon (Kok. 1977, s. 797) ja huomauttavat, että riidanalaisessa asetuksessa ei määritellä mitenkään objektiivisesti oikeudellista tilannetta eikä tosiseikastoa, joilla EY:n perustamissopimuksen määräysten rikkomista voitaisiin perustella.

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

13 Aluksi on syytä todeta, että kanteella, jonka luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt ovat nostaneet, pyritään komission antaman asetuksen kumoamiseen. Toisin kuin kantajat ovat väittäneet, kanteen tutkittavaksi ottamista on näin ollen arvioitava EY 230 artiklan neljännessä kohdassa määrättyjen edellytysten perusteella.

14 Kantajien väitteellä, että riidanalainen asetus on annettu toisaalta EY 83 artiklan 1 kohtaan, jonka mukaan neuvosto antaa aiheelliset asetukset EY 81 ja EY 82 artiklassa tarkoitettujen periaatteiden soveltamiseksi, sisältyviä olennaisia menettelymääräyksiä rikkomalla ja toisaalta EY 81 artiklan 1 kohdan vastaisesti, ei ole mitään vaikutusta käsiteltävänä olevan kanteen mahdolliseen tutkittavaksi ottamiseen. Tällainen väite liittyy näet pääasiaan. Lisäksi sellaisessa komission säädöksessä, jota koskee laillisuusolettama (asia C-199/92, Hüls v. komissio, tuomio 8.7.1999, Kok. 1999, s. I-4287, 84 kohta), ei tarvitse määritellä "objektiivisesti oikeudellista tilannetta eikä tosiseikastoa, joilla EY:n perustamissopimuksen määräysten rikkomista voitaisiin perustella".

15 EY 230 artiklan neljännen kohdan mukaan luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt voivat nostaa kanteen päätöksestä, joka siitä huolimatta, että se on annettu asetuksena, koskee heitä suoraan ja erikseen. Tämän määräyksen tavoitteena on estää, että yhteisöjen toimielimet voisivat pelkästään asetuksen muodon valitsemalla estää yksityistä oikeussubjektia nostamasta kannetta päätöksestä, joka koskee tätä suoraan ja erikseen, sekä tähdentää näin ollen sitä, että tietyn muodon valitseminen ei voi muuttaa säädöksen luonnetta (ks. yhdistetyt asiat 789/79 ja 790/79, Calpak ja Società Emiliana Lavorazione Frutta v. komissio, tuomio 17.6.1980, Kok. 1980, s. 1949, 7 kohta ja asia T-476/93, FRSEA ja FNSEA v. neuvosto, määräys 28.10.1993, Kok. 1993, s. II-1187, 19 kohta). Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee, että se, onko kyseessä asetus vai päätös, on ratkaistava sen perusteella, onko kyseinen toimi yleisesti sovellettava (ks. erityisesti asia 307/81, Alusuisse v. neuvosto ja komissio, tuomio 6.10.1982, Kok. 1982, s. 3463, 8 kohta).

16 Näin ollen on syytä määrittää riidanalaisen säädöksen luonne.

17 On syytä todeta, että riidanalaisessa asetuksessa julistetaan, että EY 81 artiklan 1 kohtaa ei tietyin edellytyksin sovelleta vertikaalisiin sopimuksiin. Riidanalainen asetus, jonka soveltamisala on määritelty abstraktisti, on osoitettu yleisesti sellaisille yrityksille, joita vertikaaliset yhteistoimintajärjestelyt koskevat.

18 Tämän perusteella on todettava, että riidanalaista asetusta on soveltamisalansa perusteella pidettävä normatiivisena eikä sitä voida pitää EY 249 artiklassa tarkoitettuna päätöksenä.

19 Riidanalaisen asetuksen normatiivisuus ei kuitenkaan estä sitä, että se silti voisi koskea suoraan ja erikseen joitakin luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä (ks. asia C-309/89, Codorniu v. neuvosto, tuomio 18.5.1994, Kok. 1994, s. I-1853, 19 kohta; yhdistetyt asiat T-480/93 ja T-483/93, Antillean Rice Mills ym. v. komissio, tuomio 14.9.1995, Kok. 1995, s. II-2305, 66 kohta ja yhdistetyt asiat T-481/93 ja T-484/93, Exporteurs in Levende Varkens ym. v. komissio, tuomio 13.12.1995, Kok. 1995, s. II-2941, 50 kohta).

20 Tarkasteltaessa aluksi kysymystä siitä, koskeeko riidanalainen asetus kantajia erikseen, on muistettava, että jotta yleisesti sovellettavan säädöksen voidaan katsoa koskevan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä erikseen, sen on vaikutettava niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden takia tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista (asia 25/62, Plaumann v. komissio, tuomio 15.7.1963, Kok. 1963, s. 197 ja 223; Kok. Ep. I, s. 181; asia T-122/96, Federolio v. komissio, tuomio 30.9.1997, Kok. 1997, s. II-1559, 59 kohta ja asia T-120/98, Alce v. komissio, tuomio 29.4.1999, Kok. 1999, s. II-1395, 19 kohta).

21 Kantajat korostavat tältä osin taloudellista riippuvuuttaan, tai kuten on kyse CNPA:n ja DLR:n osalta, niiden jäsenien taloudellista riippuvuutta suuriin toimittajiin nähden ja sitä, että riidanalaisen asetuksen soveltamisalaan kuuluviin vertikaalisiin sopimuksiin ei riidanalaisesta asetuksesta johtuen voida soveltaa EY 81 artiklan 2 kohdassa määrättyä seuraamusta, jonka mukaan kielletyt sopimukset ovat alusta alkaen mitättömiä.

22 On syytä muistuttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yhdistysten nostamat kanteet voidaan ottaa tutkittavaksi silloin kun yhdistys edustaa sellaisten jäsentensä etuja, joilla itsellään olisi oikeus nostaa kanne (edellä 19 kohdassa mainittu asia Exportateurs in Levende Varkens ym. v. komissio, tuomion 64 kohta ja edellä 20 kohdassa mainittu asia Federolio v. komissio, tuomion 61 kohta).

23 Riidanalaisessa asetuksessa myönnetty poikkeus, jonka nojalla EY 81 artiklan 1 kohtaa, ja tämän seurauksena EY 81 artiklan 2 kohdan mitättömyysseuraamusta, ei sovelleta, koskee kantajia sen vuoksi, että ne ovat vertikaalisiin yhteistoimintajärjestelyihin sidoksissa olevan taloudellisen toimijan asemassa samoin kuin kuka tahansa muu tällaisissa järjestelyissä osallisena oleva taloudellinen toimija. Kantajien korostaman taloudellisen riippuvuuden osalta on todettava, että tämä seikka ei riitä erottamaan kantajia kaikista muista taloudellisista toimijoista, koska, kuten kantajat itsekin ovat kanteessaan todenneet, sama tilanne koskee Ranskassa "useita tuhansia (pieniä ja keskisuuria yrityksiä)" ja Euroopassa "useita kymmeniä tuhansia pieniä ja keskisuuria yrityksiä".

24 Lopuksi on todettava, että CNPA ja DLR eivät vaadi mitään menettelyllisiä oikeuksia, eivätkä ne ole vedonneet mihinkään sellaiseen omaan etuun, joka eroaisi niiden jäsenien eduista ja johon riidanalaisella asetuksella olisi vaikutettu (yhdistetyt asiat 67/85, 68/85 ja 70/85, Van der Kooy ym. v. komissio, tuomio 2.2.1988, Kok. 1988, s. 219, 21-24 kohta; asia C-313/90, CIRFS ym. v. komissio, tuomio 24.3.1993, Kok. 1993, s. I-1125, 28-30 kohta ja edellä 20 kohdassa mainittu asia Federolio v. komissio, tuomion 61 kohta).

25 Edellä esitetyn perusteella seuraa, että riidanalaisen asetuksen ei voida katsoa koskevan kantajia erikseen. Kantajat eivät täytä yhtä EY 230 artiklan neljännessä kohdassa asetetuista kanteen tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä, joten käsiteltävänä oleva kanne on jätettävä tutkimatta.

26 Vaikka kantajat eivät voikaan vaatia riidanalaisen asetuksen kumoamista, niillä on edelleen mahdollisuus vedota sen lainvastaisuuteen kansallisissa tuomioistuimissa, jotka antavat ratkaisunsa EY 234 artiklaa noudattaen (asia C-70/97 P, Kruidvat v. komissio, tuomio 17.11.1998, Kok. 1998, s. I-7183, 48-49 kohta).

Oikeudenkäyntikulut

27 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asia, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantajat ovat hävinneet asian ja komissio on sitä vaatinut, kantajat on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

1) Kanne jätetään tutkimatta.

2) Kantajat velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.