1. Ennakkoratkaisukysymykset - Yhteisöjen tuomioistuimen toimivallan rajat - Kysymykset, joilla ei ilmeisestikään ole merkitystä, ja hypoteettiset kysymykset, joihin ei voida antaa hyödyllistä vastausta - Kysymykset, joilla ei ole yhteyttä pääasian oikeudenkäynnin kohteeseen
(EY 234 artikla)
2. Ennakkoratkaisukysymykset - Yhteisöjen tuomioistuimen toimivallan rajat - Tulkinta, jota on pyydetty sen vuoksi, että yhteisön oikeuden alaan kuuluvassa säännöksessä, joka on annettu direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista oikeusjärjestystä, olevaa käsitettä on käytetty eri tavoin kuin vastaavassa yhteisön säännöksessä edellytetään - Tulkintatoimivalta
(EY 234 artikla)
3. Verotus - Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen - Liikevaihtoverot - Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä - Jäsenvaltioiden oikeus soveltaa alennettua verokantaa - Oikeuden käyttämisen rajat - Verotuksen neutraalisuuden periaate
(Neuvoston direktiivin 77/388/ETY 12 artiklan 4 kohta ja 28 artiklan 2 kohdan e alakohta)
4. Verotus - Jäsenvaltioiden lainsäädännön yhdenmukaistaminen - Liikevaihtoverot - Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä - Kuudennessa direktiivissä säädetyt vapautukset - Liitteessä F olevassa 2 kohdassa tarkoitetun vapaan ammatin käsite - Arviointiperusteet - Asuntoyhtiön isännöitsijän ammatti - Asian arvioimisen kuuluminen kansalliselle tuomioistuimelle
(Neuvoston direktiivin 77/388/ETY 28 artiklan 3 kohdan b alakohta ja liitteessä F oleva 2 kohta)
1. EY 234 artiklan mukaisessa yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuimien yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Jos esitetyt kysymykset koskevat yhteisön oikeuden tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuimella on näin ollen yleensä velvollisuus ratkaista ne.
Yhteisöjen tuomioistuimen on kuitenkin oman toimivaltaisuutensa arvioimiseksi poikkeustapauksissa tutkittava ne olosuhteet, joiden vallitessa kansallinen tuomioistuin esitti ennakkoratkaisupyynnön. Kansallisen tuomioistuimen esittämään ennakkoratkaisukysymykseen voidaan kieltäytyä vastaamasta vain silloin, kun on ilmeistä, että kansallisen tuomioistuimen pyytämällä yhteisön oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, kun kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka kun yhteisöjen tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin.
( ks. 23-24 kohta )
2. Yhteisöjen tuomioistuin on toimivaltainen vastaamaan yhteisön oikeuden säännöksiä koskeviin ennakkoratkaisupyyntöihin, kun kansallisen lainsäädännön mukaan valtion sisäisten tilanteiden ratkaisemisessa on noudatettava yhteisön oikeudessa annettuja ratkaisuja, jotta taattaisiin, että toisiaan vastaavissa tilanteissa noudatetaan samaa menettelyä. Yhteisöllä on nimittäin selvä intressi siihen, että yhteisön oikeudesta omaksuttuja säännöksiä ja käsitteitä tulkitaan myöhempien tulkintaerojen välttämiseksi yhdenmukaisesti siitä riippumatta, missä olosuhteissa näitä säännöksiä ja käsitteitä sovelletaan. Tämä toteamus pätee sitäkin suuremmalla syyllä silloin, kun sillä kansallisella lainsäädännöllä, jossa yhteisön oikeuden säännöksessä esiintyvää käsitettä käytetään, saatetaan kyseisen säännöksen sisältävä direktiivi osaksi kansallista oikeutta.
Tästä seuraa, että tällaisessa tilanteessa se seikka, että tulkittavaksi pyydettyä yhteisön oikeuden käsitettä vaaditaan kansallisen oikeuden alaan kuuluvassa asiassa sovellettavaksi olosuhteissa, jotka poikkeavat vastaavassa yhteisön säännöksessä tarkoitetuista olosuhteista, ei aiheuta sitä, ettei pyydetyn tulkinnan ja pääasian kohteen välillä voisi olla mitään yhteyttä.
( ks. 27-29 kohta )
3. Kunkin jäsenvaltion asiana on päättää, mihin ammatteihin voitiin jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388/ETY 12 artiklan 4 kohdan nojalla 31.12.1992 saakka soveltaa alennettua arvonlisäverokantaa ja mihin ammatteihin sitä voidaan kuudennen direktiivin 28 artiklan 2 kohdan e alakohdan nojalla, sellaisena kuin se on muutettuna yhteisen arvonlisäverojärjestelmän täydentämisestä ja direktiivin 77/388/ETY muuttamisesta (ALV-kantojen lähentäminen) annetulla direktiivillä 92/77/ETY, soveltaa 1.1.1993 lähtien, sekä määritellä nämä ammatit, ja niiden on tällöin noudatettava arvonlisäveron neutraalisuuden periaatetta.
Tämän periaatteen vastaista on muun muassa se, että keskenään samankaltaisia ja näin ollen kilpailevia tavaroita tai palveluja kohdellaan arvonlisäverotuksessa eri tavalla, joten näihin tavaroihin tai palveluihin on sovellettava yhtenäistä verokantaa.
( ks. 36 ja 41 kohta sekä tuomiolauselma )
4. Jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun kuudennen direktiivin 77/388/ETY liitteessä F on luettelo niistä liiketoimista, jotka on kyseisen direktiivin 28 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla vapautettava arvonlisäverosta. Tässä liitteessä olevassa 2 kohdassa tarkoitetut vapaat ammatit ovat ammatteja, joille on ominaista se, että niissä tehdään selvästi henkistä työtä, että niiden harjoittaminen edellyttää suurta ammattipätevyyttä ja että ne yleensä kuuluvat täsmällisen ja tiukan ammatillisen sääntelyn alaisuuteen. Henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on erityinen merkitys tällaista ammattia harjoitettaessa, ja sen harjoittaminen edellyttää joka tapauksessa merkittävää itsenäisyyttä ammattitoimien suorittamisessa. Kansallisen tuomioistuimen on näiden perusteiden nojalla päätettävä, onko asian kannalta merkityksellisessä kansallisessa lainsäädännössä säädettyä isännöitsijän ammattia pidettävä vapaana ammattina.
( ks. 39-41 kohta sekä tuomiolauselma )