61998C0106

I Johdanto

1. Valtiontukea saaneen audiovisuaalisen alan tuotantoa harjoittavan yrityksen henkilöstön eräät edunvalvontaelimet ovat EY:n perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan (josta on muutettuna tullut EY 230 artikla) nojalla nostaneet kanteen komission päätöksestä, jolla tuki on todettu yhteismarkkinoille soveltumattomaksi. Mielestäni oikeuskäytäntö ei ole asianmukainen keino perustamissopimusten sosiaalisen ulottuvuuden tulkitsemiseksi oikeudenkäyntitasolla. Mutta sitä vastoin katson, että esillä olevan valituksen on selvitettävä yhteisöjen tuomioistuimen tekemää tulkintaa asiavaltuuden edellytyksistä sellaisten yksityisten osalta, joille päätöstä ei ole osoitettu mutta joita se koskee suoraan ja erikseen. Olisi näet erittäin toivottavaa, että asiavaltuuden osalta vallitseva tapauskohtainen lähestymistapa korvattaisiin selkeämmillä ja varmemmilla yleisillä arviointiperusteilla.

II Asian tosiseikat

2. Valituksen kohteena olevassa määräyksessä esillä olevan asian perustana olevat tosiseikat esitetään seuraavasti:

"Société française de production (jäljempänä SFP) on Ranskan viranomaisten valvonnassa oleva yhtiö, jonka pääasiallisena toimialana on televisio-ohjelmien tuotanto ja levitys.

Komissio antoi 27.2.1991 ja 25.3.1992 tekemillään päätöksillä suostumuksen Ranskan viranomaisten SFP:lle kaksi kertaa vuosina 1986-1991 maksamaan, yhteensä 1 260 miljoonan Ranskan frangin (FRF) suuruiseen tukeen.

Tämän jälkeen Ranskan viranomaiset ryhtyivät uusiin toimenpiteisiin tukeakseen SFP:tä maksamalla sille 460 miljoonaa FRF vuonna 1993 ja 400 miljoonaa FRF vuonna 1994. Useat SFP:n kanssa kilpailevat yhtiöt toimittivat 7.4.1994 komissiolle kantelun, koska ne katsoivat kärsivänsä vahinkoa SFP:n alhaisten hintojen vuoksi, jotka sen saama tuki teki mahdolliseksi.

Komissio aloitti 16.11.1994 tekemällään päätöksellä EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn kahden viimeisen, vuosina 1993 ja 1994 maksetun tuen osalta, ja kehotti tiedonannollaan 95/C 80/04 Ranskan hallitusta ja niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa. Komissio pyysi lisäksi Ranskan hallitusta toimittamaan sille rakenneuudistussuunnitelman ja sitoutumaan olemaan antamatta SFP:lle muita julkisia varoja ilman komission etukäteen antamaa suostumusta. Ranskan viranomaiset esittivät huomautuksensa 16.1.1995 päivätyllä kirjeellään.

Komissio päätti 5.5.1996 tekemällään päätöksellä, jonka seurauksena annettiin tiedonanto 96/C 171/03, laajentaa menettelyn koskemaan 250 miljoonan FRF:n suuruisia uusia valtiontukia, joiden maksamisesta Ranskan viranomaiset olivat ilmoittaneet 19.2.1996.

Muut jäsenvaltiot tai muut, joita asia koskee, eivät esittäneet komissiolle huomautuksiaan menettelyn alettua.

Komissio teki 2.10.1996 päätöksen 97/238/EY, joka koski Ranskan viranomaisten televisio-ohjelmien tuotantoyritykselle Société française de productionille myöntämää tukea (jäljempänä päätös). Tässä päätöksessä komissio katsoi, että kyseinen tuki, jota oli maksettu yhteensä 1,110 miljardia FRF ajanjaksona 1993-1996, oli lainvastainen, koska se oli myönnetty noudattamatta perustamissopimuksen 93 artiklan 3 kohdassa tarkoitettua ennakkoilmoitusmenettelyä. Komissio katsoi, että tuki ei soveltunut yhteismarkkinoille, koska siihen ei voitu soveltaa EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c tai d alakohdan poikkeusmääräyksiä. Näin ollen komissio määräsi Ranskan hallituksen perimään takaisin tuen korkoineen, jota oli perittävä tuen myöntämispäivästä sen takaisinmaksupäivään."

III Asian käsittely ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

3. Comité d'entreprise de la SFP, Syndicat national de radiodiffusion et de télévision CGT, Syndicat unifié de radio et de télévision CFDT, Syndicat national Force ouvrière de radiodiffusion et de télévision ja Syndicat national de l'encadrement audiovisuel CFE-CGC ovat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen 24.6.1997 perustamissopimuksen 173 artiklan nojalla jättämällään kanteella vaatineet päätöksen kumoamista. Komissio esitti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 114 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun oikeudenkäyntiväitteen, josta kantajia kuultiin.

4. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi 18.2.1998 määräyksen, jossa se hyväksyi vastaajan esittämän oikeudenkäyntiväitteen ja jätti kanteen tutkimatta sekä velvoitti kantajat maksamaan oikeudenkäyntikulut.

IV Valitus

5. Valittajat katsovat ensiksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tulkinnut virheellisesti perustamissopimuksen 173 artiklan neljättä kohtaa katsoessaan, että valtiontukea saaneen yrityksen työntekijöiden hyväksyttyjä edunvalvontaelimiä ei koske erikseen sellainen komission päätös, jossa kyseinen tuki on katsottu yhteismarkkinoille soveltumattomaksi.

Valittajat katsovat myös, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräys sisältää oikeudellisen virheen, koska tuomioistuin katsoi, ettei komission 5.5.1996 tekemä päätös koskenut suoraan ensimmäisessä oikeusasteessa kantajina olleita osapuolia.

Tutkin seuraavassa erikseen kumpaakin näistä väitteistä, mutta aluksi tutkin erästä valittajien ensiksi esittämää merkittävää esikysymystä.

a) Valittajien ensiksi esittämä väite

6. Valittajat katsovat ensiksi, että toisin kuin yrityskeskittymien osalta, jossa komission toiminta tapahtuu yksinomaan kilpailusääntöjen puitteissa, valtiontukien osalta komission on toiminnassaan otettava huomioon lisäksi yhteisön yleiset päämäärät, joihin on kuuluttava "työllisyyden ja sosiaalisen suojelun korkea taso" (EY:n perustamissopimuksen 2 artikla, josta on muutettuna tullut EY 2 artikla). Tämä velvoite seuraa komission valtiontukien valvontaan liittyvästä toimivallasta joko hylätä tai edellyttää yleispoliittisia valintoja. Esimerkkinä valittajat vetoavat asiaan C-241/94, Ranska vastaan komissio, jossa kysymys oli valtion työllisyysrahastosta.

7. Katson, että kysymys siitä, ketkä ovat yhteisön valtiontukijärjestelmässä päätösten luonnollisia adressaatteja, on esillä olevassa asiassa ratkaisevan tärkeä. Palaan siihen myöhemmin tutkiessani, koskeeko asia valittajia erikseen. Joka tapauksessa valittajien väitteet ovat mielenkiintoisia, mutta ne muistuttavat pikemminkin lainsäädäntöpoliittisia ehdotuksia kuin tämänhetkisen oikeustilan tulkintaa de lege lata.

8. Perustamissopimuksissa tai yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei ole seikkoja, joiden perusteella voitaisiin päätellä, että valtiontukien osalta komission toiminnassa ja laillisuusvalvonnassa olisi noudatettava yhteisön yleisiä päämääriä, kuten sosiaalisia päämääriä, sen enempää kuin yhteisön muilla toiminnan aloilla, kuten esimerkiksi yrityskeskittymien valvonnassa. Näistä aloista jokaisella yhteisön politiikan ensisijaisena tavoitteena on kilpailun tehokkaan tason ylläpitäminen.

Valittajat ovat vedonneet asiaan, joka koski valtion työllisyysrahastoa, mutta siitä ilmenevät seikat eivät mahdollista toisenlaisen johtopäätöksen tekemistä. Tässä asiassa yhteisöjen tuomioistuin rajoittui näet vahvistamaan sellaisen komission päätöksen lainmukaisuuden, jossa katsottiin, että valtion osallistuminen rakenneuudistuksen aiheuttamiin irtisanomisiin ja ammatilliseen uudelleensijoittamiseen liittyviin kuluihin oli valtiontukea, mutta siihen voitiin soveltaa EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan (josta on muutettuna tullut EY 87 artiklan 3 kohta) mukaista poikkeusta. Tämän määräyksen mukaan voidaan hyväksyä tuki "tietyn taloudellisen toiminnan tai talousalueen kehityksen edistämiseen, jos tuki ei muuta kaupankäynnin edellytyksiä yhteisen edun kanssa ristiriitaisella tavalla". Kyseisessä tuomiossa todettiin, että tätä määräystä soveltaessaan komissio oli perustanut ratkaisunsa siihen, että tuotantokykyä alennettiin yrityksen rakennemuutoksessa, että irtisanotut työntekijät olivat tuen pääasiallisia edunsaajia ja että myönnetty tuki oli määrällisesti rajoitettu. Sen, mitä tämä asia vahvistaa, on komission laaja harkintavalta sen arvioidessa tuen soveltuvuutta muun muassa sosiaalisluonteisten arviointiperusteiden nojalla.

9. Joka tapauksessa ja vaikka perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohtaa voitaisiin varmasti tulkita mahdollisuutena hyväksyä tuet, joiden tarkoituksena on parantaa työllisyyttä ja sosiaalista suojelua, on kyseenalaista, miksi ainoastaan tämän vuoksi yhteisön valtiontukijärjestelmä olisi alisteinen sosiaalipoliittiseen harkintaan nähden. Vieläkin kyseenalaisempaa olisi, että tämän alistamisen vuoksi sosiaalipolitiikan adressaatit, erityisesti työntekijät, olisivat EY:n perustamissopimuksen 92 ja 93 artiklan (josta on muutettuna tullut EY 88 artikla) kannalta vastaavassa asemassa kuin kilpailun varsinaiset subjektit eli yritykset. Tästä seuraa, että työntekijöillä olisi teoriassa oikeus riitauttaa päätös vain, jos voidaan näyttää toteen, että tuen myöntäminen tai peruuttaminen vaikuttaa tai voi vaikuttaa yritykseen tai alaan liittyvien erityisten intressien lisäksi kielteisesti työllisyystasoon tai sosiaaliseen suojeluun yhteisön koko alueella tai sen olennaisella osalla.

Vaikka siis onkin totta, että yhteisöjen tuomioistuin on katsonut useaan otteeseen, että arvioidessaan valtiontuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille komissio voi ottaa huomioon taloudellisia tai sosiaalisia seikkoja, en usko, toisin kuin komissio on vastineessaan katsonut, että tällaiset seikat olisivat yleisesti tuomioistuinvalvonnan alaisia. Yhtäältä komissiolla on tällä alalla laaja harkintavalta; toisaalta yhteisön oikeus ei ole sen nykytilassa riittävän täsmällinen, jotta se mahdollistaisi - taloudellisten tai sosiaalisten - oikeuksien luomisen, joihin yksityiset voivat vedota tuomioistuimessa.

10. En siis katso, että yhteisön oikeudessa edellytetään tällä hetkellä, että työllisyyden ja sosiaalisen suojelun korkeaa tasoa koskeva yleinen päämäärä huomioitaisiin laajemmin eurooppalaisessa valtiontukijärjestelmässä kuin esimerkiksi yrityskeskittymien valvonnan puitteissa.

b) Kysymys siitä, koskeeko asia valittajia erikseen

11. Ainoan valitusperusteensa ensimmäisessä osassa valittajat väittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että komission päätös ei koske valtiontukea saaneen yrityksen henkilöstön edunvalvontaelimiä perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan mukaisesti erikseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on määritellyt väärin käsitteen "henkilö, jota asia koskee erikseen" ja arvioinut virheellisesti esillä olevan asian olosuhteita.

12. Esitän ensiksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustelut sen osalta, koskeeko asia valittajia erikseen.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ensiksi todennut, etteivät kantajat voineet vedota menestyksellisesti sen asioissa T-96/92, CCE de la Société générale des grandes sources ym. vastaan komissio (jäljempänä tuomio Perrier) sekä T-12/93, CCE de Vittel ym. vastaan komissio (jäljempänä tuomio Vittel) esittämiin perusteluihin, joissa tuomioissa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli katsonut, että komission päätös yrityskeskittymän soveltumisesta yhteismarkkinoille koski erikseen kyseisten yritysten työntekijöiden hyväksyttyjä edustajia, joihin kyseinen yrityskeskittymä saattoi vaikuttaa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomautti, että näissä kahdessa mainitussa tuomiossa se oli todennut, että toimenpide koski erikseen kyseisten yritysten työntekijöiden hyväksyttyjä edustajia, koska ne mainitaan nimenomaisesti asetuksessa N:o 4064/89 sellaisten ulkopuolisten joukossa, joilla on asiassa riittävä etu saadakseen esittää huomautuksensa komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana, minkä perusteella ne erottuvat kaikista ulkopuolisista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi lopuksi, ettei valtiontukien osalta ole olemassa vastaavalla tavalla sovellettavia säännöksiä.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistutti tämän jälkeen, että perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan tarkoituksena on se, että kun komissio on kehottanut niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa, sillä on mahdollisuus saada asiasta kattavat tiedot ja kaikki tarvittavat kannanotot voidakseen ratkaista, soveltuuko sen tarkasteltavaksi saatettu tuki yhteismarkkinoille vai ei. Ei siten ole poissuljettua, että tuensaajayrityksen työntekijöiden edunvalvontaelimet voisivat perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina kolmansina, joita asia koskee, esittää komissiolle huomautuksensa sosiaalisista seikoista, jotka se voi tarvittaessa ottaa huomioon. Tämä ei kuitenkaan riitä siihen, että ne voitaisiin yksilöidä samalla tavalla kuin jäsenvaltio, jolle päätös on osoitettu, koska kantajia ei voida yksilöidä ainoastaan sillä perusteella, että asia koskee niitä, verrattuna kaikkiin muihin, joita asia mahdollisesti koskee.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jatkaa korostaen, että kantajat eivät ole missään vaiheessa ottaneet komissioon yhteyttä esittääkseen huomautuksensa mahdollisista sosiaalisista seikoista sellaisten kolmansien ominaisuudessa, joita asia koskee. Mutta vaikka ne olisivatkin tehneet näin, sekään ei yksinään riittäisi siihen, että ne voitaisiin yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu, koska ne eivät ole osoittaneet, että riidanalainen päätös olisi vaikuttanut huomattavasti niiden markkina-asemaan asiassa Cofaz ym. vastaan komissio tarkoitetulla tavalla tai että päätös olisi vaikuttanut niiden neuvotteluasemaan asioissa Van der Kooy ym. vastaan komissio ja CIRFS ym. vastaan komissio tarkoitetulla tavalla.

Edeltävän perusteella koska kantajien kilpailuasemaan ei ole vaikutettu huomattavasti ja koska todellisuudessa ei ole loukattu mahdollisuutta, joka niillä saattaisi olla perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuina kolmansina, joita asia koskee, esittää komissiolle huomautuksia komissiossa käydyn menettelyn aikana, johon ne eivät sitä paitsi ole osallistuneet, kantajat eivät voi väittää niiden oikeuksia mitenkään loukatun osoittaakseen, että riidanalainen päätös on vaikuttanut huomattavasti niiden oikeudelliseen asemaan. Päätöksen ei siten voida katsoa koskevan niitä perustamissopimuksen 173 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla erikseen.

13. Valittajat katsovat, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, joka käsittelee niiden kolmansien, joita päätös koskee, asiavaltuutta, tehdään ero sen mukaan, onko kysymyksessä kilpaileva yritys vai ammatillinen yhdistys. Ensimmäisessä tapauksessa yhteisöjen tuomioistuin on edellyttänyt, kuten käy ilmi asiassa Cofaz ym. vastaan komissio annetusta tuomiosta, että riidanalaisen päätöksen kohteena oleva tuki on vaikuttanut huomattavasti kantajana olevan yrityksen markkina-asemaan, kun taas toisessa tapauksessa yhteisöjen tuomioistuin on edellyttänyt, kuten käy ilmi asiassa Van der Kooy ym. vastaan komissio annetusta tuomiosta, että riidanalainen päätös on vaikuttanut haitallisesti ammatillisen yhdistyksen neuvotteluasemaan. Näissä olosuhteissa on johdonmukaisuuden vuoksi tarpeen, että yhteisöjen tuomioistuin määrittelee yrityksen henkilöstön edunvalvontaelinten asemaa koskevat arviointiperusteet. Koska päätös koskee tällaisia edunvalvontaelimiä päätöksen sosiaalisluonteisten seurausten vuoksi, sen ratkaisemiseksi, koskeeko päätös niitä erikseen, on selvitettävä, vaikuttaako päätös niiden asemaan huomattavasti työolosuhteissa vai pikemminkin siksi, koska työntekijöiden edustajat ovat määritelmällisesti osapuolina työehtosopimusneuvotteluissa, heidän kykyynsä neuvotella päätöksen sosiaalisluonteisista vaikutuksista.

14. Komissio katsoo puolestaan, että oikeuskäytäntöä kolmansien asiavaltuudesta valtiontukien osalta sellaisena kuin se ilmenee asioissa Cofaz ym. vastaan komissio ja Van der Kooy ym. vastaan komissio annetuista tuomioista, ei voida soveltaa nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, johon on sovellettava eri lähestymistapaa. Edellä mainituissa kahdessa asiassa kantajat olivat tulleet mukaan oikeudenkäyntiin toimijoina tai neuvottelijoina kilpailuolosuhteista, joita valtiontukia koskevilla yhteisön säädöksillä pyritään suojaamaan. Jos perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan mukaisten henkilöiden enemmän tai vähemmän määriteltyä piiriä laajennettaisiin sisällyttämällä siihen esimerkiksi tuensaajayrityksen eri velkojatahot (pankit, tavarantoimittajat, asiakkaat) tai sen sisäiset (johdon, henkilöstön, osakkaiden) edunvalvontaelimet, tällainen kanne lähenisi ryhmäkannetta, mikä aiheuttaisi haitallisia vaikutuksia sekä prosessuaalisesti että aineellisesti. Muutoin komissio näyttää olevan samaa mieltä valituksen alaisena olevan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksen asiasisällöstä.

15. Perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan tulkinnassa on lähdettävä siitä, että perustamissopimuksella on otettu käyttöön toimielinten päätösten laillisuusvalvonnan järjestelmä, jonka käyttämistä on rajattu. Ainoastaan sen kaksinkertaisen edellytyksen täyttyminen, että päätös koskee suoraan ja erikseen sellaista yksityistä, joka ei ole päätöksen adressaatti, antaa sille asiavaltuuden. Koska näiden molempien edellytysten täyttyminen on tarpeen, yhteisöjen tuomioistuin on tyytynyt valtaosassa ratkaisemiaan tapauksia tarkistamaan, onko siinä vireillä olevassa asiassa ainakin toinen näistä edellytyksistä täyttynyt. Mikäli näin ei ole asia, tuomioistuin ei tutki selvistä prosessiekonomisista syistä, onko toinen edellytys täyttynyt. Huolimatta perustamissopimuksen määräyksen termien sanajärjestyksestä yhteisöjen tuomioistuin on yleensä arvioinut kysymystä siitä, koskeeko asia asianomaista erikseen. Tällainen valinta on järkevä. Kolmannen osapuolen yksilöinnin käsite sallii näet periaatteessa suuremman abstraktion kuin suoran vaikutuksen käsite. Jotta saavutettaisiin oikeusturvaa koskeva päämäärä, jonka on ohjattava jokaista tuomioistuinvalvonnan käyttämistä koskevaa määräystä, on määriteltävä mieluummin ne arviointiperusteet, joilla voidaan yksilöidä sellaisten asianomaisten abstraktit ryhmät, joita päätös koskee erikseen, kuin määriteltävä se, milloin päätös koskee asianomaista suoraan; tällainen määritys on enemmän riippuvainen yksittäiseen asiaan liittyvistä seikoista. Lisäksi esillä olevassa asiassa kysymys siitä, onko valtiontuen hyväksyminen tai kieltäminen koskenut suoraan määrättyä henkilöä, on luonteeltaan hypoteettisempi, ja siten se on vaikeampi saattaa tuomioistuinvalvonnan piiriin.

16. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan on asiassa 25/62, Plaumann vastaan komissio, 15.7.1963 annetusta tuomiosta alkaen katsottu, että perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan mukainen asiavaltuus edellyttää muiden kuin niiden, joille päätös on osoitettu, osalta, että päätöksellä vaikutetaan niihin niille tunnusomaisten erityispiirteiden tai sellaisen tosiasiallisen tilanteen takia, jonka perusteella ne erottuvat kaikista muista ja ne voidaan yksilöidä samalla tavalla kuin se, jolle päätös on osoitettu.

On katsottu, eikä ilman syytä, että yhteisöjen tuomioistuimen määritelmä siitä, koskeeko päätös asianomaista erikseen, siirtää ratkaisevan kysymyksen yksilöidäänkö tietyt kolmannet riittävällä tavalla, erityispiirteiden tai tosiasiallisten tilanteiden arvioimiseen. Miten asia onkaan, yhteisöjen tuomioistuimen valitsema tie merkitsee jokaisen asian asiasisällön arviointia sen selvittämiseksi, täyttyvätkö edellytykset asianomaisen yksilöimiseksi muista kolmansista jokaisessa asiassa. On huomautettava, että tässä toiminnassa yhteisöjen tuomioistuin tavallisesti perustaa arviointinsa tosiasiallisiin tilanteisiin tunnistaakseen, koskeeko päätös asianomaista erikseen sivuuttaen erityispiirteiden abstraktimman käsitteen. Yhteisöjen tuomioistuin nojautuu tähän perusteeseen melkein yksinomaisesti katsoessaan, ettei asia koske asianomaista erikseen, mikä todennäköisesti on johtanut sen oikeuskäytännön tapauskohtaisuuteen.

17. Ne eri kolmannet tahot, joiden osalta yhteisöjen tuomioistuin on katsonut EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan puitteissa, että asia koskee niitä erikseen (ja suoraan), voidaan arviointitarkoituksissa ryhmitellä kolmeen luokkaan: a) todelliset tai mahdolliset kysymyksessä olevan valtiontuen saajayritykset; b) tuensaajayrityksen kilpailijayritykset ja niiden ammatilliset yhdistykset ja c) tietyt taloudellisten toimijoiden järjestöt, joiden neuvottelukykyyn vaikutetaan. Joka tapauksessa kysymyksessä ovat ne, jotka suhteessa riidanalaiseen päätökseen ovat tulleet määritellyiksi tai jotka ainakin voidaan määritellä.

18. Tuen tai suunnitellun tuen, jonka yhteismarkkinoille soveltuvuudesta on tehty komission päätös, saajayrityksen asiavaltuus on yleisesti hyväksytty.

19. Yritykset tai yritysten yhteenliittymät, jotka ovat kilpailusuhteessa tuensaajayritykseen, voivat näyttää, että riidanalainen päätös vaikuttaa erikseen niihin, jos ne ovat osallistuneet aktiivisesti sekä tukien poliittisten puitteiden määrittämiseen että perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaiseen menettelyyn, tai jos ne ovat osallistuneet tähän menettelyyn, että tuki vaikuttaa huomattavasti niiden markkina-asemaan, tai jos komissio on arvioinut, että tuki on yhteismarkkinoille soveltuva, eikä aloita tätä menettelyä, että tuen myöntäminen voi vaikuttaa kantajan etuihin.

20. Vaikka yhteisöjen tuomioistuin on mieluummin välttänyt ottamasta asiaan ehdotonta kantaa, katson, että voidaan sanoa yleisesti ja melko varmasti, että jokainen yritys, joka on todellisessa kilpailusuhteessa valtiontukea saavaan yritykseen nähden, voi nostaa kumoamiskanteen kyseiseen tukee liittyvästä päätöksestä, jos tuen myöntäminen voi aiheuttaa haitallisia vaikutuksia sen markkina-asemaan. Siltä osin kuin vapaan kilpailun järjestelmässä kaikki yritykselle myönnetty etu merkitsee haittaa sen kilpailijoille, ei voida päätellä, että tuki koskisi näitä viimeksi mainittuja epäsuoremmin ja vähemmän erikseen kuin tukea saavaa yritystä.

21. On totta, että yhteisöjen tuomioistuin on näyttänyt edellyttävän suurimmassa osassa tapauksista, että yritys, joka väittää, että sillä on asiavaltuus, on jossain määrin osallistunut edeltävään hallinnolliseen menettelyyn vaatimalla menettelyn vireillepanemista tai esittämällä huomautuksia, tai ainakin, että yrityksellä on ollut oikeus tällaiseen osallistumiseen, koska se kuuluu perustamissopimuksen 93 artiklan ideaaliryhmään niistä "joita asia koskee". Kuitenkin katson, ettei tätä edellytystä voida käsittää asiavaltuuden lisäedellytykseksi, mikä olisi vastoin perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan määräyksiä. Siten näet otettaisiin käyttöön edellytys, josta ei ole määrätty perustamissopimuksessa. Lisäksi olisi vähintäänkin outoa, että tietyn kanteen nostamista koskevan aineellisen oikeuden käyttäminen alistettaisiin tiettyjen menettelyllisten etuoikeuksien tunnustamiselle. Tämän vuoksi katson, että yhteisöjen tuomioistuin näkee näissä menettelyllistä laatua olevissa etuoikeuksissa pikemminkin viitteitä siitä, että asia koskee niiden haltijoita erikseen verrattuna muihin yrityksiin.

22. On ilmeistä, että esillä olevassa asiassa valittajina olevat elimet eivät kuulu eivätkä väitä kuuluvansa tuensaajiin tai kilpaileviin yrityksiin verrattaviin luokkiin. Siksi on tarpeen tarkastella niitä muita tapauksia, joissa yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan mukaisen asiavaltuuden.

23. Edellä on esitetty selkeä oikeuskäytäntö, jossa etusijalla ovat järkeenkäyvästi vapaan kilpailun luonnolliset toimijat. Sen ohella yhteisön tuomioistuimet - yhä valtiontukijärjestelmän puitteissa - ovat hyväksyneet päätöksen adressaattiin nähden kolmansina osapuolina olevien erityistilanteita, joihin voidaan soveltaa perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan mukaista suojaa ja joita ei ole aina helppo liittää osaksi johdonmukaista järjestelmää. Erityisesti asioissa Van der Kooy ym. vastaan komissio sekä CIRFS ym. vastaan komissio annetut tuomiot ovat osoituksena tästä.

24. Lienee paikallaan muistuttaa tässä vaiheessa siitä, että yhteisöjen tuomioistuin ei periaatteessa hyväksy niin sanottua "ryhmäasiavaltuutta". Sitä, jonka tarkoituksena on tietyn ryhmän jäsenten yhteisten etujen puolustaminen, ei koske suoraan ja erikseen päätös, joka vaikuttaa kyseisen ryhmän yleisiin etuihin. Yritysten yhteenliittymillä, jotka nostavat kumoamiskanteen, ei siten ole suurempia etuoikeuksia kuin yrityksillä, joita ne edustavat erikseen tarkasteltuina. Ratkaisu on vastaava, kun kysymyksessä ovat työntekijöiden edustuselimet, joilla ei ole erityistä asiavaltuutta, vaikka ne ovatkin osallistuneet riidanalaista päätöstä edeltäneisiin neuvotteluihin.

25. Asiassa Van der Kooy ym. vastaan komissio useat alankomaalaiset puutarhurit erikseen sekä julkinen, puutarhureiden yleisten etujen edustuselin, Landbouwschap, olivat nostaneet kanteen komission päätöksestä, jolla katsottiin yhteismarkkinoille soveltumattomaksi tuki, joka oli myönnetty etuustariffina lämmitettäviin kasvihuoneisiin toimitettavasta luonnonkaasusta. Julkisasiamies Slynn katsoi, että kanne oli otettava tutkittavaksi puutarhureiden osalta, koska päätös koski niitä huomattavalla tavalla sen vuoksi, että siinä vaadittiin tuen peruuttamista, mutta jätettävä tutkimatta Landbouwshapin osalta, miltä osin julkisasiamies viittasi oikeuskäytäntöön, joka koski edellä aikaisemmin mainittua "ryhmäasiavaltuutta". Julkisasiamiehen ehdottama ratkaisu sopii siis edellä kuvailemaani oikeuskäytännön järjestelmään. Yhteisöjen tuomioistuin ei kuitenkaan katsonut asian olevan näin.

Kantajina olevien puutarhureiden osalta yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että komission päätös koski niitä objektiivisesti pelkästään tämän alan Alankomaihin sijoittautuneina ammattilaisina, jotka saattoivat hyötyä kaasua koskevasta etuustariffista samoin kuin kuka tahansa muu samassa asemassa oleva puutarhuri. Päätös oli siten heidän osaltaan yleisluonteinen toimenpide, jota sovellettiin objektiivisesti määriteltyihin tilanteisiin ja joka aiheutti oikeusvaikutuksia yleisellä ja abstraktilla tavalla määritellylle henkilöryhmälle, eikä siten voitu katsoa, että riidanalainen päätös koski kantajia erikseen. Tämä ratkaisu antaa kiistämättä sen vaikutelman, että edellytykset sille, että asia koskee erikseen, vaihtelevat tuensaajien lukumäärän perusteella, ja ratkaisu vaikuttaa vieläkin erikoisemmalta, koska asia koski muun muassa jo myönnetyn tuen takaisinperimistä, mikä olisi mahdollistanut kaikkien tuensaajien yksilöimisen.

Landbouwschapin osalta yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisussa korostetaan, että kyseinen elin oli osallistunut aktiivisesti perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan nojalla aloitettuun menettelyyn ja oli yksi etuustariffin käyttöönottoa koskevan sopimuksen allekirjoittajista. Sillä oli siten asiavaltuus niiden vaikutusten vuoksi, jotka kohdistuivat sen asemaan kaasutariffien neuvottelijana puutarhureiden puolesta. On vaikeaa olla näkemättä tässä ratkaisussa "ryhmäasiavaltuutta", jonka yhteisöjen tuomioistuin oli selkeästi hylännyt.

26. Osoitus siitä, että asiasta Van der Kooy ym. vastaan komissio ilmenevään oikeuskäytäntöön liittyy epävarmuutta, on julkisasiamies Lenzin edellä mainitussa asiassa CIRFS ym. vastaan komissio esittämä ratkaisuehdotus, jossa uudestaan esitettiin samanlaisia kysymyksiä. Kyseisessä asiassa CIRFS, joka on synteettisten kuitujen keskeisten maailmanlaajuisesti toimivien valmistajien yhdistys, sekä useat alan yritykset yksittäisesti, olivat riitauttaneet komission päätöksen lainmukaisuuden olla aloittamatta 93 artiklan 2 kohdan mukaista menettelyä tukihankkeen osalta. Julkisasiamies ehdotti, että CIRFSin nostama kanne jätetään tutkimatta soveltaen periaatteita yritysten yhteenliittymän asiavaltuudesta kanteen nostamiseen ja että tutkittaisiin yhden kantajana olevan yrityksen, joka oli osallistunut riidanalaiseen päätökseen johtaneeseen menettelyyn, nostama kanne. Julkiasiamies Lenzille se seikka, että yhteisöjen tuomioistuin oli hyväksynyt Landbouwschapin nostaman kanteen asiassa Van der Kooy ym. vastaan komissio, oli selitettävissä siten, että kyseinen elin voitiin tietyssä määrin rinnastaa tuen myöntäjäviranomaiseen.

Yhteisöjen tuomioistuin piti kuitenkin parempana korostaa sitä seikkaa, että CIRFS oli ryhtynyt synteettisten kuitujen valmistajien edustajana useisiin muihin toimenpiteisiin kyseisen alan rakenneuudistuspolitiikassa, toimien siten komission yhteistyökumppanina toimintaohjeita käyttöönotettaessa, niiden voimassaoloaikaa pidennettäessä ja niitä muokattaessa, ja joita sen itsensä oli noudatettava. Lisäksi oikeudenkäyntiä edeltävässä menettelyssä CIRFS oli käynyt komission kanssa aktiivisesti neuvotteluja esittämällä sille kirjallisia huomautuksia ja olemalla tiiviisti yhteydessä sen toimivaltaisiin yksiköihin. Kaikista näistä syistä riidanalainen päätös vaikutti CIRFSin neuvotteluasemaan kyseisellä alalla.

Prosessiekonomisista syistä yhteisöjen tuomioistuin katsoi, ettei ollut tarpeen tutkia kysymystä muiden kantajien asiavaltuudesta.

27. Näin vahvistuksensa saanut, asiasta Van der Kooy ym. vastaan komissio ilmenevä oikeuskäytäntö näyttää avanneen uuden tien kolmansien tekemälle, toimielinten päätösten riitauttamiselle. Konkreettisesti valtiontukia koskevalla alueella toimivalta kumoamiskanteen nostamiseen, sellaisten taloudellisten toimijoiden rinnalla, joiden markkina-asemaan vaikutetaan huomattavasti, on myös sellaisilla tahoilla, jotka ovat aktiivisesti osallistuneet päätöksentekomenettelyyn tai siihen liittyvään oikeudelliseen järjestelmään, ja näin siltä osin kuin niiden neuvotteluasemalle aiheutuu vahinkoa.

28. En kylläkään näe, minkä vuoksi pelkkää neuvotteluintressiä - ilman suhdetta vapaan kilpailun ylläpitämiseen - olisi suojeltava oikeudellisesti erityisemmin kuin suurta määrää muita kaupankäyntiin liittyviä legitiimejä intressejä. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että valittajat katsovat, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi määriteltävä tutkittavaksi ottamisen arviointiperusteet, jotka liittyvät henkilöstön edustuselinten asemaan. Kuitenkin, jos se tekisi näin, olisi sallittava, että jokainen legitiimi intressi mahdollistaa kumoamiskanteen nostamisen, mikä olisi vastoin perustamissopimuksen 173 artiklan neljättä kohtaa sekä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Toisaalta oikeudellisen ratkaisutoiminnan kanssa on ristiriidassa se, että ratkaisut annetaan tapauskohtaisesti ja pyrkimättä perustelujen tiettyyn abstraktiotasoon, mikä saattaa merkitä, että tuomioistuinratkaisuilta häviää tarpeellinen ennakoitavuus.

29. Näissä olosuhteissa katson, että on tarpeen muotoilla sellainen yleinen tutkittavaksi ottamista koskeva arviointiperuste, joka on yhteinen näille kahdelle, edellä kuvaamalleni tilanteelle: kilpailevien yritysten sekä tiettyjen neuvotteluihin osallistuvien henkilöiden tilanne. Kuten edellä on todettu, ensiksi mainitussa tilanteessa yhteisöjen tuomioistuin on ottanut huomioon menettelyllisten takeiden suojelun ja toisessa se korosti kantajan osallistumista päätöksen laatimiseen. Siten sellainen kolmas, jota asia koskee erikseen, voidaan yleisesti määritellä sen objektiivisen yhteistyön perusteella, jota asianomainen on osoittanut sen päätöksen laatimisessa, jonka se aikoo riitauttaa. Toisin sanoen päätös koskee erikseen sellaisia henkilöitä, jotka päätöksen tekevä toimielin ottaa huomioon tai pikemminkin sellaisia henkilöitä, jotka sen oikeudellisesti olisi tullut ottaa huomioon.

Tällä kannalla julkisasiamies Lenz oli asiassa CIRFS ym. vastaan komissio esittämässään ratkaisuehdotuksessa pohtiessaan sitä merkitystä, joka kantajan väliintulolle oli asiassa annettava arvioitaessa perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan mukaista asiavaltuutta:

"Katson ennen kaikkea, että tämä kysymys on läheisesti yhteydessä kilpailusääntöjen varsinaiseen suojeluobjektiin, jota menettelylliset takeet ilmentävät. Tämän lisäksi edellytetään, että asiaan sovellettavien säännösten mukainen suojelu toteutetaan nimenomaisesti asianomaisen osallistumisella hallinnolliseen menettelyyn. Vastaavassa tapauksessa yhteisön toimielimen on näet otettava huomioon asianomaisen väitteet, eikä pelkästään siksi, että yhteisön oikeutta asianmukaisesti sovelletaan vaan myös asianomaisen oman edun vuoksi."

30. Sama päättely voidaan ulottaa elimiin, jotka ovat yhteisön oikeuden mukaan toimivaltaisia osallistumaan neuvottelijoina päätöksen muovaamiseen. Kuten menettelyllisten takeiden ollessa kysymyksessä, tällaisten elinten yksittäinen intressi ei perustu edeltävään väliintuloon menettelyssä, mikä on aineellisen ratkaisun kannalta ulkoinen seikka, vaan sekä se, koskeeko asia niitä erikseen (jolloin niillä on asiavaltuus), että niiden osallistuminen muutoinkin hallinnolliseen menettelyyn, perustuu siihen, että yhteisön toimielin on velvollinen ottamaan huomioon tiettyjen tahojen aseman päätöksen tehdessään.

31. Katson, että tältä kannalta on tulkittava myös ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 27.4.1995 antamaa kahta mielenkiintoista tuomiota edellä mainituissa asioissa Perrier ja Vittel. Vaikka asiat liittyvätkin toisenlaiseen säännösyhteyteen - yrityskeskittymien valvontaan - niistä käy ilmi esillä olevan asian arvioinnin kannalta hyödyllisiä näkökohtia.

Siltä osin kuin esillä olevan asian kannalta on merkityksellistä, näissä kahdessa edellä mainitussa tuomiossa oli kysymyksessä sen selvittäminen, oliko fuusioidun yrityksen henkilöstön hyväksytyillä edustajilla riittävä oikeussuojaintressi riitauttaa komission päätös keskittymän soveltuvuudesta yhteismarkkinoille.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korosti, että säännöksessä, jossa säännellään yhteisön yrityskeskittymiä koskevaa valvontaa, toisin sanoen asetuksessa N:o 4064/89, velvoitetaan yhtäältä komissio ottamaan huomioon kysymyksessä olevan keskittymän taloudelliset vaikutukset, joita arvioitaessa voidaan ottaa huomioon sosiaalisia tekijöitä (kolmastoista perustelukappale), ja toisaalta nimenomaisesti vahvistetaan asianomaisten yritysten työntekijöiden edustajien oikeus tulla kuulluksi (18 artiklan 4 kohta). Näin ollen komissio voi ottaa huomioon keskittymään osallistuvien yritysten työntekijöiden aseman päätöstä tehdessään. Siten yrityskeskittymien valvonnassa työntekijöiden hyväksytyt edustajat mainitaan nimenomaisesti sellaisten ulkopuolisten joukossa, joilla on asiassa riittävä etu voidakseen esittää huomautuksensa komissiolle, ja tämä riittää siten niiden erottamiseksi muista kolmansista ilman, että kanteen tutkittavaksi ottamista koskevien edellytysten arvioinnissa niiden olisi näytettävä, että keskittymä ainakin prima facie vaikeuttaisi perustamissopimuksessa tarkoitettujen sosiaalisten tavoitteiden saavuttamista.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päättää arviointinsa aivan perustellusti siihen, että sellaisten ulkopuolisten asiavaltuus, joilla on asiassa riittävä etu voidakseen tulla kuulluksi hallinnollisessa menettelyssä, ei välttämättä merkitse, että heidän olisi osallistuttava tähän menettelyyn. Tällainen osallistuminen merkitsee enintään olettamusta siitä, että kanne voidaan tutkia.

32. Edeltävästä seuraa, että yrityskeskittymien osalta komission on asetuksen N:o 4064/89 mukaisesti otettava erityisesti huomioon yrityskeskittymässä mukana olevien yritysten henkilöstön asema. Tällainen henkilöryhmä on tämän vuoksi yksilöity samalla tavalla kuin se, jolle komission mahdollisesti tekemä päätös on osoitettu. Yhteisön kaikilla toiminta-alueilla henkilöt, joilla on nimenomaisen perustamissopimukseen tai johdannaisoikeuteen sisältyvän määräyksen johdosta oikeus tulla kuulluiksi päätöksen tekemistä koskevassa menettelyssä sen sisällön muotoilemiseksi, erottuvat tämän vuoksi kaikista muista, joiden oikeudelliseen asemaan kysymyksessä oleva päätös voi vaikuttaa. Siten tällaiset henkilöt voivat perustamissopimuksen 173 artiklan neljännen kohdan perusteella vaatia yhteisöjen tuomioistuimia tutkimaan sekä sen, että heidän menettelyllisiä oikeuksiaan on kunnioitettu, että sen, ettei tällaisessa menettelyssä päätöstä tehtäessä ole tapahtunut ilmeistä arviointivirhettä tai harkintavallan väärinkäyttöä.

33. Kuitenkaan mikään näistä edellytyksistä ei täyty esillä olevassa asiassa. Toisin kuin yrityskeskittymien osalta, valtiontukien alalla annetussa voimassa olevassa lainsäädännössä, jota ei ole paljoakaan (pääasiallisesti perustamissopimuksen 92 ja 93 artikla), ei myönnetä työntekijöiden edustajille mitään erityistä oikeutta tulla kuulluiksi. Komission tutkiessa tuen soveltuvuutta yhteismarkkinoille sitä ei muutenkaan velvoiteta missään säännöksessä tai määräyksessä ottamaan erityisesti huomioon työntekijöiden asemaa, niiden etuja, tai yleisemmin, mitään tiettyä sosiaalisluonteista seikkaa.

34. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aivan perustellusti katsonut, että koska kantajien kilpailuasemaan ei ole vaikutettu huomattavasti ja koska todellisuudessa ei ole loukattu mahdollisuutta, joka niillä on esittää komissiolle huomautuksia komissiossa käydyn menettelyn aikana, kantajat eivät voi väittää niiden oikeuksia jollakin tapaa loukatun osoittaakseen, että riidanalainen päätös on vaikuttanut huomattavasti niiden oikeudelliseen asemaan, joten riidanalaisen päätöksen ei voida katsoa koskevan niitä perustamissopimuksen 173 artiklan neljännessä kohdassa tarkoitetulla tavalla erikseen.

c) Kysymys siitä, koskeeko asia valittajia suoraan

35. Valituksensa ainoan valitusperusteen toisessa osassa valittajina olevat elimet esittävät, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalainen päätös ei koske niitä suoraan. Ne katsovat, että tuen peruuttaminen ja sitä seuraava yrityksen rakenneuudistus välttämättä merkitsevät työpaikkojen lakkauttamista ja sosiaalietujen menetystä, mikä joka tapauksessa loukkaa työntekijöiden oikeuksia, joiden kollektiiviedustuksesta valittajat vastaavat.

36. Esitän aluksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustelut ja tämän jälkeen erittäin lyhyesti asianosaisten pääasialliset väitteet. Muistutan kuitenkin vielä yhteisöjen tuomioistuimelle, että jos se arvioi, kuten minä, että päätös, jonka valittajat aikovat riitauttaa, ei koske niitä suoraan, prosessiekonomisista syistä ei ole tarpeen tutkia sitä, ovatko myös suoran haitan edellytykset täyttyneet.

37. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen määräyksessä todetaan ensiksi, että mikäli riidanalaisesta päätöksestä voisi aiheutua kantajien väittämiä seurauksia, kysymyksessä olevan yrityksen tai sen työmarkkinaosapuolten on toteutettava komission päätöksestä riippumattomia toimenpiteitä, minkä vuoksi niillä on tietty toimintamarginaali. Alan työehtosopimuksen osalta se toteaa, että vaikka kyseinen työehtosopimus irtisanottaisiinkin, työntekijät säilyttäisivät yksilölliset etuutensa, jos työehtosopimusta ei ole laissa asetetussa määräajassa korvattu uudella työehtosopimuksella. Siten joka tapauksessa pelkästään sillä perusteella, että toimenpide voi vaikuttaa kantajien aineelliseen asemaan, sen ei voida katsoa koskevan kantajia suoraan.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin jatkaa, että vaikka riidanalaista päätöstä ei olisi, siitä huolimatta työntekijöillä ei ole mitään takeita siitä, ettei työpaikkoja vähennetä tai sosiaalisia etuja supisteta, mikä osoittaa, että riidanalaisen päätöksen ja väitetyn työntekijöiden etujen loukkaamisen välillä ei ole suoraa syy-yhteyttä.

Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajien yhteisöjen tuomioistuinten ratkaistavaksi esittämät väitteet kuuluvat itse asiassa kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan sen laillisuusvalvonnan yhteydessä, jota ne harjoittavat ja joka kohdistuu yrityksen tai työmarkkinaosapuolten sisäisen oikeuden nojalla toteuttamiin toimenpiteisiin, jotka voivat välittömästi loukata työntekijöiden oikeuksia.

38. Yhteisöjen tuomioistuimelle tekemässään valituksessa valittajat katsovat, että neuvotteluvara, joka yrityksellä ja työmarkkinaosapuolilla on, koskee mitä tahansa taloudellisluonteista toimenpidettä. Tuensaajayrityksen kilpailijat voivat myös reagoida esimerkiksi vähentämällä tuotantokustannuksiaan, ilman että tämä muuttaisi kysymystä siitä, koskeeko asia niitä suoraan. Mitä tulee työehtosopimukseen ja sen mahdolliseen irtisanomiseen, valittajat täsmentävät, että Ranskan oikeuden mukaan voidaan säilyttää vain yksilöllisesti saavutetut oikeudet, ja tämä ainoastaan yhden vuoden ajan.

Valittajat katsovat siten, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen arvioidessaan, ettei riidanalaisessa päätöksessä määrätä suoraan sellaisista edellytyksistä, jotka vahingoittavat työntekijöiden etuja.

39. Komissio katsoo, ettei sen päätös voi koskea suoraan työntekijöitä, koska siinä ei mitenkään vaikuteta sosiaalisluonteisiin SFP:ssä hyväksyttäviin sääntöihin, ja siinä pidetään rakenneuudistussuunnitelman puuttumista ainoastaan valitettavana asiana. Tällaisen suunnitelman laatimista koskevien vaihtoehtojen moninaisuus merkitsee, että tällainen laatiminen on komission tekemästä päätöksestä erillinen päätös. Vastaaja lisää, että asia ei voi koskea valittajia suoraan, koska ne eivät voi esittää konkreettisia vahingollisia seurauksia, joita päätöksestä niille aiheutuu. Työehtosopimuksen etujen pysyvyyden tai lakkaamisen osalta komissio toteaa, ettei riidanalaisessa päätöksessä vaadita työehtosopimuksen irtisanomista.

40. Omalta osaltani arvioin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisu sen osalta, koskeeko asia valittajia suoraan, on oikea. On hyödyllistä muistuttaa vielä kerran, että perustamissopimuksessa on kielletty yleisesti kaikki valtiontuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla tiettyjä yrityksiä tai tuotantoa. Perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaisesti komissio on toimivaltainen, todettuaan tuen yhteismarkkinoille soveltumattomaksi, päättämään, että asianomaisen valtion on poistettava tuki tai muutettava sitä asetetussa määräajassa. Tämä tuen muuttamista tai poistamista koskeva toimivalta voi, ollakseen tehokas, sisältää velvoitteen vaatia perustamissopimuksen vastaisesti maksettujen tukien takaisinperimisen.

Esillä olevassa asiassa komissio on kuitenkin tyytynyt 2.10.1996 tekemänsä päätöksen 1 ja 2 artiklan mukaisesti katsomaan, että SFP:lle myönnetty 1 110 miljoonan FRF:n suuruinen tuki oli lainvastainen ja yhteismarkkinoille soveltumaton, ja määräämään, että Ranskan hallituksen on vaadittava sen takaisinmaksua SFP:ltä korkoineen. Riidanalaisen päätöksen oikeusvaikutukset rajoittuvat näihin seikkoihin. Komissio ei ole edellyttänyt henkilöstövähennyksiä tai yrityksen työntekijöiden sosiaalietuuksien peruuttamista, eikä se sitä paitsi ole toimivaltainen tällaisten toimenpiteiden vaatimiseen. Komissio on ainoastaan katsonut sen omaa toimintaansa ohjaamaan hyväksymiensä suuntaviivojen mukaisesti, että perustamissopimuksen 92 artiklan 3 kohdan c alakohdan poikkeuksen mukaisten tukien myöntämisedellytykset vaikeuksissa oleville yrityksille eivät ole täyttyneet, ja erityisesti, että ei ole laadittu mitään rakenneuudistussuunnitelmaa, joka olisi mahdollistanut valtiontuen poistamisen toimintatukien ryhmästä. Muut päätöksessä olevat seikat (jotka liittyvät esimerkiksi tarpeeseen päättää työehtosopimus tai hakea uusia kumppaneita) eivät muodosta täydentäviä, päätöksen vastaanottajalle asetettuja velvoitteita, koska komissiolla ei ole, kuten on todettu, vastaavaa toimivaltaa asiassa. Ne ovat pikemminkin taloudellisluonteisia suosituksia, joilla ei ole mitään oikeusvaikutusta. Vaikka ne olisivatkin voineet vaikuttaa komission tahdonmuodostukseen, tällaiset seikat sisältyvät komissiolle valtiontukien valvonnassa myönnettävään laajaan harkintavaltaan.

41. Näissä olosuhteissa on selvää, että vastaajat eivät ole näyttäneet mitään sellaista seikkaa, jonka perusteella komission päätös vaikuttaisi suoraan työntekijöiden etuihin, ja sen vuoksi on tarpeetonta arvioida yksityiskohtaisesti jokaista väitettyä seurausta. Työpaikkojen lakkauttaminen tai työehtosopimuksen neuvotteleminen uudelleen tarvittaessa eivät johdu komission päätöksestä vaan ovat seuraus yrityksen asemasta vapaan kilpailun markkinoilla. Siten on todettava asiassa Alcan Aluminium Raeren ym. vastaan komissio esitetyllä tavalla, että riidanalaisen päätöksen kumoaminen "ei tuo kantajille niiden hakemia etuja", sillä ilman rakenneuudistussuunnitelmaa tuen hyväksyminen ei poista riskiä työpaikkojen lakkauttamisesta tai sosiaalietujen poistamisesta.

42. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten tulkinnut oikein perustamissopimuksen 173 artiklan neljättä kohtaa katsoessaan, että "päätös, jonka mukaan tuki ei sovellu yhteismarkkinoille ja jossa määrätään tuen palauttamisesta, ei voi yksinään aiheuttaa väitettyjä seurauksia kyseisen tuensaajayrityksen työtilanteeseen ja työsuhteen ehtoihin".

V Oikeudenkäyntikulut

43. Työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdassa, jota sovelletaan valitukseen työjärjestyksen 118 artiklan mukaan, määrätään, että asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Näin ollen valittajat on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos valittajien valitusperuste hylätään ehdotukseni mukaan.

VI Ratkaisuehdotus

44. Edellä esittämäni perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin ensinnäkin hylkää valituksen, joka on tehty ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen 18.2.1998 antamasta määräyksestä, jolla komission päätöksestä 97/238/EY tehty kumoamiskanne jätettiin tutkimatta, ja toiseksi velvoittaa valittajat korvaamaan oikeudenkäyntikulut.