Avainsanat
Tiivistelmä

Avainsanat

Kumoamiskanne - Oikeussuojaintressi - Tutkimusta, teknologista kehittämistä ja esittelyä meritieteiden ja -teknologian alalla koskevan erityisohjelman (MAST III -ohjelma) puitteissa yhteisön avustuksin tuettavissa olevien hanke-ehdotusten luettelon vahvistamispäätöksestä nostettu kanne - Kantajien ehdotuksen jättäminen ilman yhteisön rahoitusta - Oikeussuojaintressin puuttuminen tai lakkaaminen - Lausunnon antamisen raukeaminen

(EY:n perustamissopimuksen 173 artikla (josta on muutettuna tullut EY 230 artikla); neuvoston päätös 94/804/EY)

Tiivistelmä

$$Lausunnon antamisen kanteesta, jossa vaaditaan kumottavaksi tutkimusta, teknologista kehittämistä ja esittelyä meritieteiden ja -teknologian alalla koskevan erityisohjelman (MAST III -ohjelma) puitteissa yhteisön avustuksin tuettavissa olevien hanke-ehdotusten luettelon vahvistamisesta päätöksen 94/804/EY mukaisesti tehty komission päätös, siltä osin kuin kantajien ehdotus on siinä jätetty ottamatta varaluetteloon, on todettava raukeavan.

Kantajilla ei nimittäin ole oikeussuojan tarvetta puolustaakseen arvostustaan tiedeyhteisössä, koska heidän henkilökohtaisia tieteellisiä kykyjään ei ole otettu rahoituskelpoisten hankkeiden valintamenettelyssä huomioon välittömästi eikä välillisesti jätettäessä heidän ehdotuksensa pois rahoitettavien ehdotusten luettelosta.

Koska kysymyksessä olevan varaluettelon rahoittamiseksi ei enää ole käytettävissä määrärahoja ja koska tämä määrärahojen puuttuminen ei johdu asiaa koskevien oikeussääntöjen rikkomisesta, kantajilla ei enää ole oikeudellista tarvetta sillä perusteella, että heillä on intressi saada ehdotuksensa toteutumaan, saada riidanalaista päätöstä kumotuksi siltä osin kuin mainittu ehdotus on siinä jätetty ottamatta varaluetteloon.

(ks. 40, 53 ja 54 kohta)