61997C0010

1 Pretore di Roma esittää näissä yhdistetyissä asioissa saman ennakkoratkaisukysymyksen, joka koskee seurauksia, jotka aiheutuvat siitä, että yhteisön oikeuden kanssa ristiriitaisessa kansallisessa säännöksessä määrätään yhteisön oikeuden kanssa ristiriitaisen maksun kantamisesta ja verovelvolliset vaativat tällä perusteella suoritettujen maksujen palauttamista.

Tosiseikat, pääasioita koskevat menettelyt ja ennakkoratkaisukysymys

2 Ennakkoratkaisupyynnöt sisältävät niukasti tietoja pääasioiden tosiseikoista. Niistä voidaan päätellä, että eräiden tarkemmin täsmentämättömien vuosien aikana pääasioissa asianosaisina olevat yhtiöt ovat maksaneet yhtiöiden yritysrekisteriin merkitsemisestä kannettavaa vuosittaista maksua, josta on säädetty 26.10.1972 annetussa presidentin asetuksessa nro 641:ssä (jäljempänä DPR nro 641/1972) ja jonka määrää on muutettu useasti.(1)

3 Sen jälkeen kun yhteisöjen tuomioistuin oli 20.4.1993 antanut yhdistetyissä asioissa Ponente Carni ja Cispadana Costruzioni tuomion,(2) jossa annettiin vastaus pääoman hankinnasta kannettavista välillisistä veroista 17 päivänä heinäkuuta 1969 annetun neuvoston direktiivin 69/335/ETY(3) tulkintaa koskeviin eri ennakkoratkaisukysymyksiin, Italian lainsäätäjä poisti vuosittaisen maksun ja alensi yhtiöiden rekisteröintimaksun 500 000 Italian liiraan (ITL).(4)

4 Myös Italian tuomioistuimet totesivat osaltaan vuosittaisen maksun yhteisön oikeuden vastaiseksi(5) ja siten näin kannetut maksut perusteettomiksi.

5 Edellä mainitut yhtiöt hakivat Pretore di Romalta täytäntöönpanomääräystä (decreto ingiuntivo),(6) jonka tämä antoikin. Täytäntöönpanomääräyksellä Italian veroviranomaiset velvoitettiin palauttamaan yhtiöille niiden aikoinaan maksamat määrät. Italian valtiovarainministeriö vastusti täytäntöönpanomääräystä esittämällä muutamia väitteitä, joista yksi koski sitä, että Pretore di Roma ei ole asiassa toimivaltainen, ja toinen sitä, että määräaika palautuksen vaatimiselle oli menetetty.

6 Pretore di Roman mielestä ennen näiden väitteiden ratkaisemista on ratkaistava ongelma, joka edellyttää yhteisöjen tuomioistuimen vastausta: jos viranomaisten ja maksun maksaneiden yritysten välinen oikeussuhde on verotuksellinen, Pretore di Roma ei ole asiassa toimivaltainen, koska sen asiana ei ole käsitellä "veroja ja maksuja koskevia oikeusriitoja". Myös kanneoikeuden menettämistä tai vanhentumista koskevien säännösten soveltaminen riippuu kanteiden oikeudellisesta luokittelusta eli onko kysymyksessä verotusasia vai pelkkä siviiliasia.

7 Tästä syystä ja lähtien siitä, että kansallinen laki, jolla maksusta säädettiin, on yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa, Pretore di Roma kysyy yhteisöjen tuomioistuimelta, johtaako tämä ristiriitaisuus siihen, että kansallista lakia ei sovelleta lainkaan ja vaikuttaako se myös veroviranomaisten ja maksun maksaneen oikeussubjektin välisen sen oikeussuhteen luonnehdintaan, jonka perusteella palautusvaatimus tehdään.

8 Ennakkokysymys kuuluu seuraavasti:

"Tarkoittaako se, että 19.12.1984 annetun asetuksen (decreto-legge) nro 853, joka on muutettu 17.2.1985 laiksi nro 17, 3 §:n 18 ja 19 momentti on ristiriidassa 17.7.1969 annetun neuvoston direktiivin 69/335/ETY 10 artiklan kanssa, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on sitä tulkinnut yhdistetyissä asioissa C-71/91 ja C-178/91 20.4.1993 antamassaan tuomiossa, yhteisöjen tuomioistuimen vahvistamien kansallisen ja yhteisön oikeuden yhdentymisen arviointiperusteiden perusteella sitä, että edellä mainittuja 3 §:n 18 ja 19 momenttia ei sovelleta ollenkaan, ja erityisesti tarkoittaako se sitä, että kansallisen tuomioistuimen ei pidä ottaa huomioon näitä kansallisia säännöksiä myöskään silloin kun se määrittää oikeussuhdetta, jonka perusteella jäsenvaltion kansalainen pyytää verohallintoa palauttamaan sellaiset summat, jotka on maksettu edellä mainitun direktiivin 69/335/ETY 10 artiklan vastaisesti?"

Ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäinen osa

9 Ennakkoratkaisukysymys koskee itse asiassa kahta peräkkäistä ongelmaa, joista ensimmäinen on laajempi kuin toinen. Vaikka Pretore di Roma tiedustelee yhteisöjen tuomioistuimelta, missä suhteessa ovat toisiinsa kansallisen säännöksen ristiriitaisuus yhteisön oikeuden kanssa ja kansallisen säännöksen soveltamatta jättäminen, se keskittyy tämän soveltamatta jättämisen erääseen erityiseen näkökulmaan, nimittäin siihen, mikä vaikutus soveltamatta jättämisellä on tietyn oikeussuhteen "luokitteluun".

10 Yhteisöjen tuomioistuin on antanut ratkaisun kysymyksen ensimmäiseen osaan jo monesti: yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa säännöstä ei voida soveltaa ja sen tähden kansallisten tuomioistuinten täytyy välttää tällaisen säännöksen soveltamista niiden käsiteltävinä oleviin asioihin.

11 Yhteisön oikeuden yhtenäistä soveltamista ei voitaisi varmistaa, jos jäsenvaltiot voisivat soveltaa omia kansallisia säännöksiään ennen yhteisön säännöksiä eli jos ne ristiriidan esiintyessä voisivat antaa kansallisen oikeuden säännöksille etusijan yhteisön säännöksiin nähden.

12 Jo keskeisessä asiassa Simmenthal 9.3.1978 annetusta tuomiosta(7) alkaen tämä kanta näyttää olevan muotoiltu melko ehdottomin sanonnoin. Huomautan, että Pretore de Susan silloin esittämät ennakkoratkaisukysymykset koskivat, samoin kuin tässä asiassa esitetyt ennakkoratkaisukysymykset, tiettyjen sellaisten julkisten maksujen palauttamista, joita Italian viranomaiset vaativat yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa olevien kansallisten säännösten noudattamiseksi (asiassa oli kysymys häränlihan tuonnin yhteydessä kannettavista terveystarkastusmaksuista).

13 Jo kaksikymmentä vuotta sitten Pretore de Susa kysyi yhteisön oikeuden säännöksen välittömän sovellettavuuden vaikutuksista silloin, kun myöhemmin annettu jäsenvaltion lainsäädännön säännös on ristiriidassa yhteisön oikeuden säännöksen kanssa. Yhteisöjen tuomioistuimen vastaus, joka on sittemmin muuttunut melkeinpä tavanomaiseksi lausumaksi tätä alaa koskevissa tuomioissa, oli että kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on toimivaltansa rajoissa soveltaa yhteisön oikeuden säännöksiä ja määräyksiä, on velvollinen varmistamaan näiden normien täyden oikeusvaikutuksen ja jättämään tarvittaessa omasta aloitteestaan soveltamatta yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa olevia, myös myöhemmin annettuja kansallisia säännöksiä ilman, että sen on vaadittava tai odotettava niiden kumoamista lainsäädäntöteitse tai jollakin muulla perustuslain mukaisella keinolla.

14 Tämän oikeusperiaatteen, jonka tuominen jäsenvaltioiden oikeudelliseen todellisuuteen ei tapahtunut ilman polemiikkia,(8) yhteisöjen tuomioistuin on vahvistanut toistuvasti.(9) Se on epäilemättä sovellettavissa esillä olevissa asioissa käsiteltävään maksuun, ja näin ovat tosiasiassa todenneet myös Italian ylimmät tuomioistuimet.(10) Lisäksi kukaan ennakkoratkaisumenettelyn asianosaisista ei ole tätä kiistänyt.

15 Vastauksena ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen osaan täytyy siis vahvistaa, että kun kansallinen säännös on yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa, kansallinen tuomioistuin ei saa soveltaa tällaista kansallista säännöstä.

Ennakkoratkaisukysymyksen toinen osa: seuraukset siitä, että kansallista oikeutta ei sovelleta tiettyjen oikeussuhteiden luokitteluun

16 Yhteisöjen tuomioistuin on määrätietoisesti pitänyt voimassa yhteisön säännöksen ensisijaisuuden periaatetta, mutta se on myös osoittanut varovaisuutta, kun se ei ole lausunut niistä oikeudellisista luokista, jotka piilevät sen velvollisuuden taustalla, että yhteisön oikeuden vastaista kansallista säännöstä ei sovelleta.

17 Kuten edellä on todettu, yhteisöjen tuomioistuin on tyytynyt lausumaan, ettei tällaisia säännöksiä voida soveltaa, koska muutoin Euroopan yhteisön toteutuminen oikeusyhteisönä estettäisiin. Mutta se on mielestäni perustellusti pidättynyt lausumasta siitä abstraktista ja yleisestä käsitteestä, toisin sanoen oikeudellisesta luokittelusta, johon velvollisuus olla soveltamatta kansallista oikeutta kuuluu.

18 Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä olisi teoriassa voitu käyttää jotakin niistä oikeudellisista kategorioista, jotka (kuten esimerkiksi "olemattomuus", "pätemättömyys", "mitättömyys", "tehottomuus", "voimassaolon lakkaaminen", "lainvastaisuus" ja muut vastaavat kategoriat) yleisessä oikeusteoriassa hyvin tunnetaan, osoittaakseen virheen, joka kansallisissa säännöksissä on silloin, kun ne ovat yhteisön oikeusjärjestyksen vastaisia.

19 Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin huolellisesti välttänyt käyttämästä näitä käsitteitä tällä alalla antamissaan tuomioissa, epäilemättä sen vuoksi, että niistä jonkin valitseminen kuuluu paremminkin näille oikeusjärjestelmille, kun niiden merkitys lisäksi vaihtelee eri oikeusjärjestelmien mukaan. Kansallisten tuomioistuinten, erityisesti niiden, joiden tehtävänä on kussakin jäsenvaltiossa valvoa lainsäädännön "säännönmukaisuutta", on lausuttava tästä asiasta kussakin järjestelmässä hyväksyttyjä ratkaisuja noudattaen.(11)

20 Yhteisöjen tuomioistuin lausui asiassa Lück 4.4.1968 antamassaan tuomiossa(12) nimenomaisesti tästä asiasta: kyseessä oli ennakkoratkaisukysymys, jossa yhteisöjen tuomioistuinta pyydettiin täsmentämään, oliko yhteisön säännösten ensisijaisuuden perusteella yhteisön oikeuden, tässä tapauksessa Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksen 95 artiklan, vastaista kansallista säännöstä pidettävä (95 artiklan kolmannen kohdan voimaantulosta alkaen) mitättömänä vai pelkästään kumottuna.

21 Asiassa Lück annettu vastaus oli, että vaikka perustamissopimuksen 95 artiklan oikeusvaikutus sulkee pois kaikkien sen kanssa ristiriitaisten kansallisten lakien soveltamisen, artikla ei rajoita toimivaltaisten kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa soveltaa kansalliseen oikeusjärjestykseen kuuluvissa eri menettelyissä niitä säännöksiä, jotka ovat asianmukaisia yhteisön oikeudessa taattujen yksilön oikeuksien suojaamiseksi. Yhteisöjen tuomioistuin lisäsi, että sen vuoksi "valinnan tekeminen ennakkoratkaisukysymyksessä mainittujen ratkaisujen ja kaikkien muiden ratkaisujen välillä kuuluu ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle".

22 Yhteisön oikeuden ensisijaisuuden turvaamiseksi sen kanssa ristiriidassa oleviin kansallisiin säännöksiin nähden on ratkaisevaa, että viimeksi mainittuja ei sovelleta kansallisessa oikeusjärjestyksessä: näin turvataan sekä yhteisön oikeuden noudattaminen että sen yhtenäinen soveltaminen kaikissa jäsenvaltioissa.

i) Yhteisön oikeuden vastaisen kansallisen säännöksen väitetty mitättömyys

23 Kirjallisissa huomautuksissaan(13) komissio katsoo, että kun yhteisöjen tuomioistuin tarkastelee sellaista kansallista säännöstä, jossa säädetään yhteisön oikeuden vastaisesta verosta, sen on selvitettävä, onko säännöstä "pidettävä taannehtivin vaikutuksin mitättömänä" vai päinvastoin "nykyhetkestä alkavin vaikutuksin kumottuna, koska se on todettu yhteisön oikeuden kannalta lainvastaiseksi". Mainitun kirjelmän muissa kohdissa komissio tyytyy vain väittämään, että näissä tapauksissa "valtion lainsäädäntövallan puuttuminen" tai pelkkä "verovelvollisuuden mitättömyys" ovat tekijöitä, joiden pitäisi olla ennakkoratkaisupyynnön lähettäneelle tuomioistuimelle annettavan vastauksen kannalta olennaisen tärkeitä.

24 Aluksi käsittelen tämän otsikon alla niitä ongelmia, jotka aiheutuvat siitä näkemyksestä, että yhteisön oikeuden kanssa ristiriitainen kansallinen säännös katsotaan "mitättömäksi". Seuraavan otsikon alla käsittelen väitettyä valtion verotusvallan puuttumista esillä olevissa asioissa, koska ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa tähän kysymykseen oikeudellis-verotuksellisen suhteen luokittelua koskevissa perusteluissaan.

25 Mielestäni yhteisöjen tuomioistuimen ei pitäisi luopua aikaisemmin mainitsemastani varovaisesta asenteesta kehittääkseen tai valitakseen uskaliaasti tälle alalle ominaisia luokitteluja taikka lopettaakseen sen enemmänkin teoreettisen keskustelun, jonka tarkoituksena on ratkaista, mitä mainituista luokitteluista on sovellettava. Tällainen kehittely ei ole välttämätöntä, sillä yhteisön säännöksen ensisijaisuus turvataan siten, että kansallista säännöstä ei sovelleta, eikä ehkä myöskään asianmukaista, kun otetaan huomioon ne eri käsitykset, joita tästä asiasta voidaan esittää.

26 On kuitenkin totta, että asiassa Simmenthal annetun tuomion 17 kohdan tiettyä lausetta voitaisiin tulkita juuri päinvastoin kuin olen esittänyt, kuten itse asiassa tehtiinkin. Viittaan siihen kohtaan, jossa yhteisöjen tuomioistuin katsoi että, " - - lisäksi yhteisön oikeuden ensisijaisuuden periaatteen mukaisesti perustamissopimuksen määräykset ja toimielinten antamat välittömästi sovellettavat toimet aiheuttavat suhteessaan jäsenvaltioiden sisäiseen oikeuteen sen, että nämä toimet jo pelkällä voimaantulollaan estävät kaikkien niiden kanssa ristiriidassa olevien kansallisten säännösten soveltamisen sekä estävät jopa - erottamattomana ja ensisijaisena osana jäsenvaltioiden alueilla sovellettavaa oikeusjärjestystä - uusien kansallisten lainsäädäntötoimien pätevän antamisen siinä määrin kuin nämä toimet eivät ole yhteensopivia yhteisön normien kanssa".(14)

27 Eräät vähemmistönä olevat tutkijat tulkitsevat tätä lausetta niin, että siitä voidaan päätellä, että myöhemmin annettu, yhteisön oikeuden vastainen kansallinen laki olisi "mitätön". Komissio näyttää huomautuksissaan lähestyvän tätä näkemystä, sillä asiassa Simmenthal annetun tuomion 17 kohtaa lainattuaan se päättelee siitä, että kansallisen säännöksen ristiriitaisuus yhteisön oikeuden kanssa "merkitsee ehdotonta jäsenvaltion verotusvallan puuttumista", ja mainitun kirjelmänsä 20 kohdassa se esittää kysymyksen, pitäisikö yhteisöjen tuomioistuimen todeta tällainen kansallinen säännös mitättömäksi.

28 Myönnän kyllä tätä tulkintatapaa puoltavien perusteiden painavuuden, mutta en silti hyväksy sitä.

29 Komission kanta siihen, onko valittava mitättömyys vai kumoaminen ainoina sovellettavina kategorioina, näyttää toisaalta liiaksi pelkistetyltä ja toisaalta hämmentävältä sikäli, että siinä sekoitetaan näihin kategorioihin liittyvät ajalliset ja aineelliset ongelmat.

30 On mahdollista ja tiettyyn pisteeseen saakka joissakin oikeusjärjestyksissä yleistäkin todeta kansallinen säännös pätemättömäksi ja antaa tälle toteamukselle taannehtiva vaikutus ilman että tämä on oikeudellisesti sama asia kuin kyseisen säännöksen mitättömäksi toteaminen.

31 Samalla tavalla mikään ei estäisi sitä, että säännös kumotaan säännöksellä, jossa kumoamiselle annettaisiin taannehtiva vaikutus. On totta, että tämä edellyttäisi poikkeusta siitä yleisestä periaatteesta, että kumoaminen vaikuttaa nykyhetkestä alkaen, mutta lainsäätäjä voi antaa taannehtivan vaikutuksen myös kumoamispäätöksilleen. Toinen asia on, miten oikeusjärjestelmässä säännellään kumotun säännöksen perusteella syntyneitä tilanteita, eli tilanteita, jotka ovat syntyneet säännöksen ollessa vielä tosiasiallisesti voimassa.

32 Ei siis pidä sekoittaa ajallisia ongelmia niihin, jotka koskevat eri oikeudellisia luokitteluja ja niille ominaisia vaikutuksia. On kysymys eri ongelmista, joita on käsiteltävä erikseen.

33 Tästä kysymyksestä riippumatta komission näkemys mitättömyydestä ja kumoamisesta vaihtoehtoina (sen mielestä yhteisöjen tuomioistuimen ainoat vaihtoehdot), vaikuttaa minusta liian pelkistetyltä. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä ei tosiasiassa ole katsottu välttämättömäksi lausua tästä, koska on hyväksytty sellainen ratkaisu (soveltamatta jättäminen), jolla vältetään näihin kahteen luokitukseen liittyvät ongelmat.

34 Väitetystä yhteisön oikeuden vastaisen kansallisen säännöksen "mitättömyydestä" totean ensiksi, että tällaista fiktiota - sillä epäilemättä on kysymyksessä oikeudellinen fiktio, koska laki on olemassa ja esillä olevan kaltaisissa tapauksissa sillä on vuosien mittaan ollut tosiasiallisia oikeusvaikutuksia - ei edellytetä edes asiassa Simmenthal annetun tuomion 17 kohdassa, jossa vain viitataan mahdottomuuteen "pätevästi antaa" yhteisön normien kanssa ristiriitaisia kansallisia lakeja. On siis ennemminkin kysymys pätemättömyyttä kuin mitättömyyttä koskevasta ongelmasta.

35 Katson toisaalta, että kun on kysymyksessä sen selvittäminen, mitä vaikutuksia kansalliseen, tosiasiallisesti sovellettuun lakiin aiheutuu siitä, että laki todetaan yhteisön oikeuden vastaiseksi, ei ole mielekästä puhua lain "mitättömyydestä" ankaran oikeudellisin perustein.

36 "Mitättömäksi" toteamista käytetään joidenkin jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä oikeusjärjestyksen reaktiona tai sanktiona tiettyjen hallintotoimien luokittelussa, kun toimeen liittyvät poikkeuksellisen vakavat virheet. Tällaisissa oikeusjärjestelmissä noudatettavan oikeuden tapaan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että myös sellainen yhteisön hallintotoimi, johon liittyvät erityisen vakavat ja ilmeiset virheet, voitaisiin katsoa "mitättömäksi".(15)

37 Sen sijaan näissä samoissa kansallisissa oikeusjärjestyksissä eli niissä, joissa hyväksytään "mitättömyys" erittäin poikkeuksellisena sanktiona, kun kysymyksessä ovat ilmeiset virheet, ei tavallisesti katsota "mitättömiksi" niiden parlamenttien säätämiä, julkaistuja ja voimassa olevia säännöksiä silloinkaan, kun niissä on virheitä, jotka tekevät ne pätemättömiksi.

38 Näiden perustelujen yhteydessä esiintyy ilmiö, joka tunnetaan monissa oikeusjärjestyksissä, eli säännösten toteaminen lainvastaisiksi (käytän ilmaisua "lainvastaisuus" sen laajimmassa merkityksessä, joka kattaa kaikki tilanteet, jotka vaihtelevat eri oikeusjärjestelmissä, joissa säännökseltä puuttuu tavallisesti sitovuus sen vuoksi, että se on ristiriidassa ylemmäntasoisen oikeussäännön kanssa). Mutta kun perustuslainvastaisuutta koskevassa tuomiossa tai samankaltaisessa menettelyssä jälkeenpäin todetaan laissa olevan jokin virhe, joka estää sen pätevyyden, tällaisen lain ei katsota olleen "mitätön".(16)

39 Käyttääkseni aikaisemmin mainitsemaani analogista päättelyä myöskään yhteisön oikeudessa ei puhuta yhteisön lainsäännöksen "mitättömyydestä" sen vuoksi, että se sisältää aineksia, jotka vaikuttavat sen pätemättömyyteen. Kuten olen edellä todennut, tällaista luokittelua sovelletaan vain hallintotoimiin, ei lainsäännöksiin.(17)

40 Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimen niiden tuomioiden tarkastelu, joissa on harkittu erityisesti sitä, ovatko verotusta koskevat kansalliset lait mahdollisesti ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa, osoittaa, miten epätarkoituksenmukaista on puhua "mitättömyydestä" tässä tapauksessa. Tällainen oikeudellinen kategoria olisi vastoin sitä oikeuskäytäntöä, jossa katsotaan, että tietyt kansallisen lain vaikutukset säilyvät, vaikka laki on ollut yhteisön oikeusjärjestyksen vastainen.

41 Esitän kaksi tärkeää esimerkkiä. Ensimmäinen on helposti huomattavissa yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, joka koskee sitä, onko jäsenvaltioiden palautettava perusteettomasti kantamansa verot. Tässä oikeuskäytännössä on katsottu, että palautusvaatimuksiin (kun on kysymys sellaisista maksuista, joita on kannettu yhteisön oikeuden vastaisen kansallisen säännöksen perusteella) voidaan soveltaa kansallisessa laissa säädettyä viiden vuoden vanhentumisaikaa silloinkin, kun tässä säännöksessä kokonaan tai osittain estetään näiden maksujen palauttaminen.(18)

42 Tällaisella oikeuskäytännöllä korostetaan implisiittisesti sitä, että vaikka kansallinen säännös on yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa, se on ollut olemassa ja sillä on ollut ajallisia oikeusvaikutuksia, joita tuomioistuin ei enää voi valvoa, koska nämä tilanteet ovat oikeudellisessa mielessä "ohi". Tällaisten vaikutusten tunnustaminen ei olisi mahdollista, jos kyseinen kansallinen laki olisi katsottava kokonaan "mitättömäksi".

43 Toinen esimerkki liittyy tiettyihin yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisuihin, jotka koskevat ajallisia näkökohtia todettaessa kansalliset verotusta koskevat säännökset yhteisön oikeuden vastaisiksi. Kuten tunnettua, eräissä tapauksissa yhteisöjen tuomioistuin on oikeusvarmuuden vuoksi rajoittanut omien tuomioidensa ajallisia vaikutuksia siten, ettei niitä sovelleta edes sellaisiin oikeudellisiin tilanteisiin,(19) joita tuomioistuin voi vielä valvoa.

44 Tämä siis merkitsee, että on myönnettävä, vaikkakin vain poikkeuksellisesti, ettei yhteisön oikeuden vastainen kansallinen laki ole mitätön, vaan on myös sovellettavissa. Tällaisen tuomioiden ajallisten vaikutusten rajoittamista koskevan tekniikan käyttäminen ei olisi ajateltavissa, jos lähdettäisiin siitä, että yhteisön vastaisen kansallisen verolain katsotaan olevan mitätön.

ii) Pääasian oikeussuhteiden luokittelu

45 Kuten Italian, Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset huomauttavat, pääasian asianosaisten välisten oikeussuhteiden luokitteleminen kuuluu kansallisen tuomioistuimen eikä yhteisöjen tuomioistuimen toimivaltaan. On kansallisen tuomioistuimen asiana päättää, ovatko kysymyksessä verotusta koskevat vai pelkästään siviilioikeudelliset oikeussuhteet ja miten tämä vaikuttaa oikeusriitaan.

46 Kansallisella tuomioistuimella on kuitenkin epäilyksiä siitä, mitä vaikutuksia jonkin säännöksen toteamisella yhteisön oikeuden vastaiseksi voi olla näiden oikeussuhteiden oikeudelliseen luokitteluun. Tästä näkökulmasta katsottuna sen kysymystä ei ole jätettävä tutkimatta, koska yhteisöjen tuomioistuin voi auttaa sitä täsmentämään ne seuraukset, joita kansallisen säännöksen soveltamatta jättämisen periaatteella voi olla.

47 Silläkin uhalla, että mainitsen ilmeisen itsestäänselvyyden, totean ensiksi, että kun veroviranomaiset saavat verovelvolliselta, joka toimii tässä ominaisuudessaan, veroa vastaavan määrän, joka maksetaan aikaisemmin määritetyn verovelan kattamiseksi, on vaikea kieltää sitä, että myös syntynyt oikeussuhde on ollut verotuksellinen.

48 Eri asia on, että peruste veron maksamiselle (säännös, jossa verosta säädetään) todetaan jälkeenpäin virheen johdosta pätemättömäksi. Tällainen virhe samoin kuin itse velvoitteen pätemättömyys aiheuttavat epäilemättä tiettyjä oikeusvaikutuksia (niiden joukossa tavallisesti perusteettoman edun palauttaminen), mutta sen perusteella ei ole mahdollista jättää huomiotta sitä, että oikeussuhde, jonka puitteissa maksu suoritettiin, oli alusta alkaen verotuksellinen.

49 Komissio, joka jo kirjallisissa huomautuksissaan oli katsonut tämäntyyppisestä säännöksestä johtuvan verovelvollisuuden olevan mitätön, korosti suullisessa käsittelyssä tätä samaa perustelua ja lainasi eräitä asiaa koskevia yhteisöjen tuomioistuimen tuomioita.(20)

50 Mielestäni näiden perustelujen sävyä on muutettava. On todellakin totta, että kun kansallinen verosäännös on yhteisön oikeuden kanssa ristiriitainen, tästä seuraa, että verovelvolliset eivät ole velvollisia maksamaan kyseistä veroa ja jos he ovat sen jo maksaneet, heillä on oikeus saada se takaisin. Tässä viimeksi mainitussa tapauksessa verovelvollisuuden pätemättömyys ei kuitenkaan välttämättä merkitse aikaisemman oikeussuhteen luokittelua johonkin ryhmään, sillä eri kansallisissa oikeusjärjestyksissä on ratkaistavana tämä kysymys. Voi sattua, että oikeusvarmuuden vuoksi tiettyjä verotuksellisia oikeussuhteita, myöskään niitä, jotka perustuvat mitättömiksi julistettuihin säännöksiin, ei enää voida luokitella uudelleen ja vastaavat sellaiset oikeudelliset tilanteet ovat vakiintuneet, joihin ei enää voida oikeudellisesti puuttua.

51 Tämäntyyppisiä tilanteita ei esiinny vain kansallisessa oikeudessa, vaan myös yhteisön oikeudessa: komissio on suullisessa käsittelyssä korostanut verotuksellisen, mitättömäksi julistetusta normista syntyneen oikeussuhteen mitättömyyden tueksi yhteisöjen tuomioistuimen asiassa FMC ym. 8.2.1996 antaman tuomion(21) kohtaa, jonka mukaan asianosaiset voivat vedota yhteisön sellaisen asetuksen pätemättömyyteen, jossa edellytettiin heiltä tiettyä varallisuussuoritusta asetuksen voimaantulosta lähtien eikä vasta kanteen vireillesaattamisesta lähtien.(22) Mutta tässä samassa tuomiossa todetaan heti tämän jälkeen, että yhteisön oikeuden vastaista ei ole "soveltaa sellaista kansallista vanhentumista koskevaa säännöstä, jolla rajoitetaan sitä hakemuksen esittämistä edeltävää aikaa, jolta perusteettomasti kannetut maksut voidaan korvata - - ".(23) Yhteisöjen tuomioistuin toteaa tällä tavalla, että mitättömäksi julistetusta yhteisön säännöksestä syntyneet oikeudelliset tilanteet ovat ehkä tulleet lopullisiksi ja lainvoimaisiksi, vaikka niiden perustana ollut velvoite on pätemätön.

52 Useimmissa jäsenvaltioissa veron maksamiseen velvoittavien säännösten toteaminen pätemättömiksi vaatii tuomioistuimen päätöksen, joko lakien osalta yhdessä sen kanssa, että perustuslakituomioistuin tai samankaltainen elin toteaa säännöksen olevan perustuslain vastainen,(24) taikka samanlaisin menetelmin toimivaltaisten tuomioistuinten vastuulla ja sen mukaan, mikä on kyseisen säännöksen asema säännöshierarkiassa.(25)

53 Tämä säännöksen pätemättömyyden toteaminen saattaa tapauskohtaisesti edellyttää sitä, että sen perusteella syntyneet oikeudelliset tilanteet on luokiteltava uudelleen; jos näin tehdään, uudelleenluokittelu voi vaikuttaa joko vain vielä meneillään oleviin tilanteisiin tai myös (harvemmin) niihin, joiden kaikki vaikutukset ovat jo päättyneet.

54 Kansallisissa oikeusjärjestyksissä on säädettävä kaikista näistä kysymyksistä ja täsmennettävä verosäännösten osalta ne oikeusvaikutukset, jotka syntyvät, jos säännökset todetaan ylemmäntasoisen oikeussäännön vastaisiksi. Mikään ei estä lainsäätäjää tai kansallista tuomioistuinta päättämästä, että näihin vaikutuksiin sisältyy säännön nojalla syntyneiden oikeussuhteiden luokitteleminen uudelleen siten, että aikaisemmin verosuhteena pidetty oikeussuhde luokitellaan myöhemmin pelkästään siviilioikeudelliseksi.

55 Kansallinen tuomioistuin tietää, että Corte suprema di cassazione on jo Italiassa ratkaissut esitetyn ongelman ja päättänyt, että alkuperäinen oikeussuhde on luonteeltaan verotuksellinen ja että sen vuoksi sovelletaan erityisesti perusteettomasti maksettujen maksujen palauttamista koskevia säännöksiä. Se kuitenkin lisää, että tämä oikeuskäytännön ratkaisu "ei ole vakuuttava", ja korostaa, että yhteisön oikeuden vastaisen kansallisen säännöksen soveltamatta jättäminen edellyttää "jäsenvaltion verotusvallan täydellistä puuttumista, kun otetaan huomioon jo aikaisemmin voimassa ollut yhteisön lainsäädäntö (tai täsmällisemmin, sen rikkominen)".

56 Olen aikaisemmin esittänyt, miten myös komissio nimenomaisesti ja toistuvasti käyttää ilmaisua "jäsenvaltion verotusvallan ehdoton puuttuminen" viitatessaan samaan ilmiöön.

57 Mielestäni tämä näkökulma ei ole oikea. Jäsenvaltiolla säilyy periaatteessa valta säätää kansallisia veroja. Pääoman hankinnasta kannettavien välillisten verojen osalta on noudatettava direktiivin 69/335/ETY ilmaisuja; tämän direktiivin tavoitteena on yhdenmukaistaa tätä alaa koskevat kansalliset lainsäädännöt. Tämä direktiivi mahdollistaa muun muassa "korvausluonteisten maksujen" kantamisen, eli maksujen, joilla katetaan tietystä palvelusta kuten yritysten rekisteröinnistä ja yhtiöiden asiakirjojen merkitsemisestä julkiseen rekisteriin aiheutuvat kustannukset.

58 Käyttäessään lainsäädäntövaltaansa tällaisista maksuista säätämiseksi ja niiden muuttamiseksi (mikä ehdottomasti on verotusvallaksi kutsuttua toimivaltaa) jäsenvaltio saattaa toimia vastoin juuri mainittua direktiiviä esimerkiksi määräämällä julkiseen rekisteriin merkitsemisestä vuosimaksun, jonka määrä on suhteeton palvelun kustannukseen nähden, ja sen vuoksi maksu ei tosiasiassa ole "korvausluonteinen". Näin oli riidanalaisen italialaisen maksun osalta.

59 Jos jäsenvaltio säätäessään yhteisön tasolla yhdenmukaistetusta verosta rikkoo yhdenmukaistettuja säännöksiä, se ei merkitse sitä, että jäsenvaltio sen vuoksi menettää verotusvaltansa. Se merkitsee yksinkertaisesti sitä, että yhteisön säännöksen vastaisen kansallisen lain pitää väistyä, koska yhteisön säännös on ensisijainen, eikä kansallista lakia näin ollen voida soveltaa.

60 Ei siis pidä sekoittaa keskenään "lainsäädäntövallan ehdotonta puuttumista" ja sanotun toimivallan käyttöä epäsäännöllisellä tai virheellisellä tavalla. Ensimmäinen käsite merkitsee sitä, että joltakin elimeltä, tai tässä tapauksessa valtiolta, evätään toimivalta säätää tietystä asiasta, koska kyseisestä asiasta säätäminen kuuluu muiden elinten toimivaltaan.(26) Verotusvallan epäsäännöllinen käyttäminen sen sijaan edellyttää, että lainsäädäntövallan haltija käyttää toimivaltaansa virheellisesti saaden aikaan säännöksen, jota kansallisten tuomioistuimien ei yhteisön säännöksen ensisijaisuuden perusteella pidä soveltaa.

61 Kun jäsenvaltio omaa toimivaltaansa käyttäessään, esimerkiksi silloin kun se säätää yhtiöiden toimintaa koskevia välillisiä veroja, rikkoo yhteisön yhdenmukaistavaa säännöstä joltakin osin, se ei voi vaatia omien säännöstensä soveltamista - sen on jopa kumottava ne - mutta tämän vuoksi ei voida kiistää sitä, että se säilyttää oman valtansa ja toimivaltansa asettaa veroja ja säätää niistä.

62 En siis hyväksy sitä tältä osin omaksuttua näkökulmaa, joka esiintyy sekä ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessä että komission huomautuksissa. Tämän torjuvan näkemykseni mukaisesti ja toistettuani, että kansallinen tuomioistuin on toimivaltainen luokittelemaan sen käsiteltävänä olevan asian asianosaisten väliset oikeussuhteet, tulen siihen johtopäätökseen, että yhteisön oikeuden ensisijaisuuden periaatteella ei ole mitään välitöntä vaikutusta tällaiseen kysymykseen.

63 Näin ollen niissä oikeusjärjestelmissä, joissa se on mahdollista, kansallinen tuomioistuin voi luokitella uudelleen tällaiset tilanteet, jos se säännös, johon ne perustuvat, todetaan jälkeenpäin ylemmänasteisen oikeussäännön vastaiseksi. Periaate, jonka mukaan yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa olevaa kansallista säännöstä ei sovelleta, ei yhteisön oikeuden näkökulmasta katsottuna edellytä eikä estä jo aikaisemmin olemassa olleiden oikeussuhteiden uudelleenluokittelua.

64 Vastaavuusperiaatteen soveltaminen perusteettomasti maksettujen verojen palauttamiseksi yhteisön oikeuteen tai kansalliseen oikeuteen perustuvia kanteita nostettaessa estäisi kuitenkin soveltamasta tähän ongelmaan ratkaisuja, jotka poikkeavat niistä, jotka kansallisessa oikeusjärjestyksessä on säädetty sen sääntöjen rikkomisesta. Toisin sanoen, jos aikaisemman oikeussuhteen uudelleenluokittelu (jolloin verotussuhteesta tulisi yksinkertaisesti siviilioikeudellinen suhde, jota säänneltäisiin siviilioikeuden säännöksillä) olisi välttämätön seuraus siitä, että kansallinen verosäännös on ristiriidassa kansallisen oikeuden ylemmänasteisen säännön, esimerkiksi perustuslain tasoisen säännöksen kanssa, tämän saman seurauksen tulisi soveltua silloin, kun kansallinen säännös on ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa.(27)

65 Näiden asioiden asiakirja-aineistosta saatujen tietojen perusteella ei kuitenkaan näytä siltä, että asia olisi näin italialaisessa tapauksessa. Kuten asiassa Edis esittämässäni ratkaisuehdotuksessa (58-64 kohta) huomautin, Italian Corte di cassazionen oikeuskäytäntö,(28) joka koskee verolain perustuslain vastaiseksi katsomisesta aiheutuvia seurauksia siltä osin kuin on kysymys sen nojalla jo maksetuista veroista, on seuraava:

- Corte costituzionalen tuomioissa, joissa lain tasoiset säännökset katsotaan pätemättömiksi, nämä lait poistetaan oikeusjärjestyksestä taannehtivin vaikutuksin siinä mielessä, että niitä ei enää voida soveltaa olemassa oleviin oikeussuhteisiin, mutta nämä tuomiot eivät vaikuta päättyneisiin oikeussuhteisiin eli niihin, joiden muotoavat vaikutukset ovat jo vakiintuneet ja joihin ei enää voida puuttua.

- Toisin sanoen nämä tuomiot eivät vaikuta niihin verotuksellisiin oikeussuhteisiin, joita eri syistä on pidettävä päättyneinä. Syinä voivat olla aikaisempi tuomioistuimen päätös, se, että verotuspäätös on tullut lainvoimaiseksi (koska siitä ei ole valitettu tai valitus on hylätty) tai verosäännöksissä säädetyn vanhentumisajan päättyminen tai määräajan menetys.

- Verovelvoitteiden täyttämiseksi suoritettuihin maksuihin, jotka perustuvat perustuslain vastaisiksi todettuihin verosäännöksiin, ei sen vuoksi voida puuttua, koska maksun suorittaneet verovelvolliset ovat antaneet vastaavan oikeussuhteen vakiintua.

- On erityisesti hylättävä se näkemys, jonka mukaan, kun otetaan huomioon perustuslain vastaiseksi toteamisen taannehtiva vaikutus, verovelvollisuus olisi alkuperältään mitätöntä ja sen vuoksi yleisellä perusteettoman edun palauttamista koskevalla säännöksellä (codice civilen 2033 §) olisi sellainen välitön ja suora oikeusvaikutus, että kanne voitaisiin sen perusteella nostaa riippumatta siitä, onko veroalalla sovellettavia riitauttamiskeinoja käytetty ja riippumatta verosäännöksissä säädetystä määräajan menettämisestä.

- Johtopäätös on, että on katsottava perusteettomaksi näkemys, jonka mukaan näissä tapauksissa (myös silloin, kun katsotaan, että ei alunperin tai myöhemmin esiintyneen syyn vuoksi ole olemassa pätevää verotuksellista oikeussuhdetta) voitaisiin soveltaa codice civilessä säädettyä edunpalautuskannetta sen sijaan, että sovellettaisiin menettelyllisiä ja aineellisia, veroriitoja koskevia erityissäännöksiä.

66 Ei siis näytä siltä, että tällä alalla Italian oikeusjärjestyksen säännösten soveltaminen, siten kuin sen ylimmät tuomioistuimet ovat niitä soveltaneet, merkitsisi erilaista kohtelua seurausten osalta sen mukaan, onko verolaki ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa vai todetaanko kyseinen laki täysin kansallisten perusteiden mukaan perustuslain vastaiseksi.

Ratkaisuehdotus

67 Ehdotan näin ollen yhteisöjen tuomioistuimelle, että se vastaa Pretore di Roman esittämään ennakkoratkaisukysymykseen seuraavasti:

Kansallinen tuomioistuimen, jonka on sovellettava toimivaltansa puitteissa yhteisön oikeuden säännöksiä, on turvattava tällaisten säännösten täysi oikeusvaikutus niin, että se jättää tarvittaessa soveltamatta yhteisön oikeuden kanssa ristiriidassa olevia kansallisia säännöksiä. Jos kansallisessa lainsäädännössä on säädetty sellainen vero, joka on ristiriidassa direktiivin säännösten kanssa, eikä sitä tämän vuoksi voida soveltaa, yhteisön oikeus ei estä eikä edellytä sitä, että aikaisemmin olemassa olleet, kansallisen säännöksen nojalla syntyneet oikeudelliset tilanteet luokitellaan tai luokitellaan uudelleen tietyllä tavalla.

(1) - Maksun muuttumista lainsäädännössä koskevan yksityiskohtaisemman selvityksen osalta viittaan asiassa C-231/96, Edis, tuomio 15.9.1998 (Kok. 1998, s. I-4951, I-4954) esittämäni ratkaisuehdotuksen 7 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin.

(2) - Yhdistetyt asiat C-71/91 ja C-178/91 (Kok. 1993, s. I-1915).

(3) - EYVL L 249, s. 25.

(4) - Ks. 30.8.1993 annettu asetus (decreto-legge) nro 331, joka muutettiin 29.10.1993 laiksi nro 427.

(5) - Ks. vastaavasti Corte di cassazionen (prima Sezione civile) 23.11.1994 antama tuomio nro 9900 ja sen 23.2.1996 antamat tuomiot nro 4468/96 ja 3458/96; viimeksi mainittu on yhdistettyjen jaostojen antama (Sezioni Unite). Samalla tavalla 24.2.1995 annetun tuomion nro 56 toisessa "perustelukappaleessa" Corte Costituzionale huomautettuaan maksun oikeudellisista muutoksista totesi sen lakkauttamista (vuonna 1993) edeltävien vuosien osalta seuraavaa: "Koska Italian valtio on perusteettomasti kantanut maksun 17.7.1969 annetun direktiivin 69/335/ETY 10 artiklan vastaisesti, sellaisena kuin yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut sitä asioissa C-71/91 ja C-178/91 20.4.1993 antamassaan tuomiossa, maksetut määrät on palautettava yhteisön oikeuden perusteella, joka on välittömästi sovellettavissa Italian oikeusjärjestyksessä".

(6) - Codice di procedura civilen (Italian siviiliprosessilaki) 633 §:n nojalla tuomioistuimet voivat tiettyjen edellytysten täyttyessä (selvät, rahamääräiset ja erääntyneet velat, jotka perustuvat todistusvoimaisiin asiakirjoihin) antaa väliaikaisen täytäntöönpanomääräyksen (decreto ingiuntivo), jolla velallinen velvoitetaan maksamaan vaadittu määrä.

(7) - Asia 106/77 (Kok. 1978, s. 629).

(8) - Ks. Italian osalta Barav, A., "Cour constitutionnelle italienne et droit communautaire: le fantôme de Simmenthal", Revue trimestrielle de droit européen, 1985, s. 313-341.

(9) - Ks. äskettäin asia C-347/96, Solred, tuomio 5.3.1998 (Kok. 1998, I-937, 30 kohta).

(10) - Ks. edellä 4 kohta ja alaviite 5.

(11) - Tämän kuitenkaan rajoittamatta kansallisen lainsäätäjän velvollisuutta kumota oikeusvarmuuden vuoksi yhteisön oikeuden vastainen kansallinen laki.

(12) - Asia 34/67 (Kok. 1968, s. 359).

(13) - Tosiasiassa komissio tässä asiassa viittaa em. asiassa C-231/96, Edis, esittämiensä kirjallisten huomautusten 20 kohtaan.

(14) - Kursivointi tässä.

(15) - Ks. asia 15/85, Consorzio Cooperative d'Abruzzo v. komissio, tuomio 26.2.1987 (Kok. 1987, s. 1005, 10 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin tarkasteli yhteisön hallintotoimen "mitättömyyden" ja pelkän "pätemättömyyden" välistä eroa ratkaistessaan komission valitusta yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yhdistetyissä asioissa T-79/89 ym., BASF ym. v. komissio, 27.2.1992 antamasta tuomiosta (Kok. 1992, s. II-315). Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-137/92 P, komissio v. BASF ym., 15.6.1994 antamassa tuomiossa (Kok. 1994, s. I-2555) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomio kumottiin, koska yhteisöjen tuomioistuin katsoi, että se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli katsonut komission päätöksen 89/190/ETY olevan "mitätön", ei ollut yhteisön oikeuden mukaista. Se sijaan yhteisöjen tuomioistuin tyytyi vain toteamaan hallintotoimen pätemättömäksi.

(16) - Teoreettisesti voitaisiin katsoa, että tällaisiksi voidaan luokitella lait, joiden valmistelussa tai hyväksymisessä on tapahtunut erittäin pahoja virheitä, joiden seurauksena ne vain olisivat "ulkoisesti" lakeja tai de facto -lakeja: tällaiset säännökset olisivat oikeudellisesti mitättömiä. Näin esimerkiksi silloin, kun laki on hyväksytty vain yhdessä kamarissa sellaisessa valtiossa, jossa parlamentti on kaksikamarinen, tai jos laki on julkaistu ilman perustuslain mukaan toimivaltaisen viranomaisen antamaa hyväksyntää.

(17) - Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi yhdistetyissä asioissa 15/73-33/73, 52/73, 53/73, 57/73-109/73, 116/73, 117/73, 123/73, 132/73 ja 135/73-137/73, Schots-Kortner ym. v. neuvosto, komissio ja parlamentti, 21.2.1974 antamassaan tuomiossa (Kok. 1974, s. 177) nimenomaisesti sen, että yhteisön säännös (tässä tapauksessa Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 4 artiklan 3 kohta) voitaisiin katsoa "mitättömäksi" sen vuoksi, että säännöksessä on syrjiviä osia, jotka olivat epäsuorasti johtaneet sen kumoamiseen aikaisemmalla tuomiolla. Julkisasiamies Trabucchin mainitussa asiassa esittämästä ratkaisuehdotuksesta käy ilmi edellä esittämäni näkökanta: " - - Yhteisön oikeusjärjestelmän kaltaisessa järjestelmässä ei ole mitään syytä luopua siitä eri kansallisissa oikeusjärjestyksissä noudatetusta perusteesta, jonka mukaan sovellettavaksi tarkoitettu oikeussäännös, joka täyttää sen laatimista ja julkaisemista koskevat menettelyä, muotoa ja toimivaltaa koskevat olennaiset vaatimukset, on säännös, jonka mahdollinen sisällöllinen ristiriitaisuus ylemmänasteisten sääntöjen ja periaatteiden kanssa mahdollistaa sen pätevyyden kiistämisen, mutta ei koskaan sitä, että se katsottaisiin mitättömäksi."

(18) - Tutkin tätä ongelmaa samoin kuin äskettäisiä, yhdistetyissä asioissa C-114/95 ja C-115/95, Texaco ja Olieselskabet Danmark, 17.7.1997 annettua tuomiota (Kok. 1997, s. I-4263), asiassa C-90/94, Haahr Petroleum, 17.7.1997 annettua tuomiota (Kok. 1977, s. I-4085) ja asiassa C-188/95, Fantask, 2.12.1997 annettua tuomiota (Kok. 1997, s. I-6783) em. asiassa C-231/96, Edis, asiassa C-260/96, Spac, tuomio 15.9.1998 (Kok. 1998, s. I-4997, I-5000) ja yhdistetyissä asioissa C-279/96, C-280/96 ja C-281/96, Ansaldo Energia ym., tuomio 15.9.1998 (Kok. 1998, s. I-4997, I-5000) esittämissäni ratkaisuehdotuksissa.

(19) - Asiassa Edis antamassani ratkaisuehdotuksessa tutkin tämän menettelyn soveltamista suhteessa ennakkoratkaisukysymyksiin annettujen tuomioiden tavanomaiseen ajalliseen vaikutukseen.

(20) - Komissio vetosi erityisesti yhdistetyissä asioissa C-228/90-C-234/90, C-339/90 ja C-353/90, Simba ym., 9.6.1992 annetun tuomion (Kok. 1992, s. I-3173) 28 kohtaan, jonka mukaan "jos ennakkoratkaisupyynnön esittäneet kansalliset tuomioistuimet katsovat, että kansallinen laki, jossa säädetään kansallisen kulutusveron kaltaisesta verosta, on ristiriidassa perustamissopimuksiin perustuvan yhteisön oikeuden säännösten kanssa, joilla annetaan yksityisille oikeussubjekteille oikeuksia, he eivät ole velvollisia maksamaan veroa".

(21) - Asia C-212/94 (Kok. 1996, s. I-389).

(22) - On kysymys tuomion 62 kohdasta, jonka mukaan toimijat saattoivat vedota pätemättömän yhteisöjen asetuksen pätemättömyyteen "sekä sen jälkeen kun he nostivat kanteen tai tekivät vastaavan valituksen, että myös sitä ennen; tämä mahdollisuus on siis periaatteessa olemassa siitä lähtien kun yhteisöjen tuomioistuimen pätemättömiksi toteamat toimet tulivat voimaan".

(23) - Tuomion 64 kohta.

(24) - Verolain toteaminen perustuslain vastaiseksi ei välttämättä merkitse lain pätemättömyyttä siitä seuraavin taannehtivin vaikutuksin. Ks. tästä García de Enterría, E., "Un paso importante para el desarrollo de nuestra justicia constitucional: la doctrina prospectiva en la declaración de ineficacia de las leyes inconstitucionales", Revista Española de Derecho Administrativo, 1989, nro 61, s. 5.

(25) - Joissakin jäsenvaltiossa, kuten Espanjassa, yleisten tuomioistuimien valvontavalta ulottuu asetuksiin saakka, ja ne voivat valvoa, ovatko täytäntöönpanoviranomaiset ylittäneet lainsäätäjän niille myöntämän toimivallan. Alonso García, R., katsoo teoksessaan Derecho Comunitario: sistema constitucional y administrativo de la Comunidad Europea, Madrid, 1994, s. 476, että jos täytäntöönpanoviranomaiset voivat kansallisen lainsäätäjän niille myöntämän toimivallan perusteella muuttaa yhteisön säännösten perustaa, yleinen tuomioistuin on toimivaltainen suoraan ratkaisemaan tällaisen normatiivisen muutoksen tulosta koskevan asian.

(26) - Niinpä jäsenvaltioilla ei esimerkiksi ole toimivaltaa ottaa käyttöön tulleja suhteissaan kolmansiin maihin, koska ne ovat luovuttaneet yhteisölle oikeuden antaa yhteisön säännöksiä tällä alalla.

(27) - Komissio vetosi tähän kysymykseen asiassa Edis esittämissään huomautuksissa ja ehdotti, että kansallisen tuomioistuimen esittämä kysymys muotoillaan uudelleen. Viittaan mainitussa asiassa esittämäni ratkaisuehdotuksen 51 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin.

(28) - Tuomio 9.6.1989, nro 2876 ja tuomio 21.6.1996, nro 5731.