61995J0025

Siirtotyöläisten sosiaaliturva - Yhteisön säännöstö - Asiallinen soveltamisala - Soveltamisalaan kuuluvat ja soveltamisalan ulkopuolelle jäävät etuudet - Erotteluperusteet - Sopeutumisraha, jota myönnetään kaivosalan työntekijöille Saksassa näiden irtisanomisajankohdasta alkaen siihen asti, kun he saavuttavat oikeuden vanhuuseläkkeeseen - Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen

(Neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 4 artiklan 1 ja 2 kohta)

Asetuksen (ETY) N:o 1408/71 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei niissä tarkoiteta sellaisia etuuksia kuin sopeutumisrahan myöntämisestä kivihiilikaivosalan työntekijöille annettujen vuosien 1971 ja 1988 saksalaisten ohjesääntöjen mukaisia etuuksia, jotka jäsenvaltio on myöntänyt harkinnanvaraisina kansallisina avustuksina työntekijöille näiden irtisanomisajankohdasta alkaen siihen asti, kun he saavuttavat eläkkeeseen oikeuttavan iän.

Näillä etuuksilla, joita ei ole mainittu edellä mainitussa 4 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti lueteltujen sosiaaliturvaetuuksien joukossa, ei nimittäin ole olennaisten ominaispiirteidensä eikä erityisesti tavoitteidensa eikä myöntämisedellytystensä osalta sellaisia ominaisuuksia, joiden avulla voitaisiin todeta, että näillä etuuksilla on riittävä yhteys johonkin tässä luettelossa mainituista vakuutustapahtumista. Vaikka näillä etuuksilla toisaalta onkin tiettyjä yhtäläisyyksiä vanhuusetuuksien kanssa niiden laskentatavan ja niiden tiettyjen tavoitteiden osalta, nämä etuudet eroavat kuitenkin vanhuusetuuksista siten, että niillä pyritään työllisyyspoliittiseen tavoitteeseen ja että ne rahoitetaan julkisista varoista; vaikka toisaalta kyseisiä etuuksia myönnetään ilman työtä oleville työntekijöille, ne eroavat työttömyysetuuksista siten, että niiden suuruus määrätään vanhuuseläkkeitä koskevien säännösten mukaisesti ja siten että etuuden saajan ei ole ilmoittauduttava työnhakijaksi eikä pysyteltävä työmarkkinoiden käytettävissä tai pidättäydyttävä tekemästä sellaista epäitsenäistä tai itsenäistä ansiotyötä, josta saadut tulot ylittävät tietyn ylärajan.

Asiassa C-25/95,

jonka Hessischer Verwaltungsgerichtshof (Saksa) on saattanut EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Siegfried Otte

vastaan

Bundesrepublik Deutschland

ennakkoratkaisun sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2 päivänä kesäkuuta 1983 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 6), 4 artiklan 1 ja 2 kohdan, 12 artiklan 2 kohdan sekä 46 artiklan, samoin kuin asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21 päivänä maaliskuuta 1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 86), 7 artiklan tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

(viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja D. A. O. Edward sekä tuomarit J.-P. Puissochet, J. C. Moitinho de Almeida (esittelevä tuomari), C. Gulmann ja P. Jann,

julkisasiamies: D. Ruiz-Jarabo Colomer,

kirjaaja: H. von Holstein,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

- Otte, edustajanaan asianajaja H. Herbartz, Herzogenrath,

- Saksan hallitus, asiamiehenään liittovaltion talousministeriön Ministerialrat E. Röder,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellisen yksikön virkamies M. Patakia ja oikeudellisessa yksikössä toimiva kansallinen virkamies H. Kreppel,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Otten, edustajanaan asianajaja H. Herbartz, Saksan hallituksen, asiamiehenään liittovaltion talousministeriön Oberregierungsrat B. Kloke, ja komission, asiamiehinään M. Patakia ja oikeudellinen neuvonantaja J. Grunwald, esittämät suulliset huomautukset 28.3.1996 pidetyssä istunnossa,

kuultuaan julkisasiamiehen 14.5.1996 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Hessischer Verwaltungsgerichtshof on esittänyt 12.1.1995 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 2.2.1995, EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla neljä ennakkoratkaisukysymystä sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2 päivänä kesäkuuta 1983 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 6, jäljempänä asetus N:o 1408/71), 4 artiklan 1 ja 2 kohdan, 12 artiklan 2 kohdan sekä 46 artiklan, samoin kuin asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21 päivänä maaliskuuta 1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 86, jäljempänä asetus N:o 574/72), 7 artiklan tulkinnasta.

2 Nämä kysymykset on esitetty Otten ja Saksan liittotasavallan välisessä oikeudenkäynnissä, jossa on kysymys siitä, että Bundesamt für Wirtschaftin (liittovaltion taloustoimisto, jäljempänä Bundesamt) maksamassa sopeutumisrahassa otettiin myös huomioon Otten saama hollantilainen työkyvyttömyyseläke.

3 Esitetyistä asiakirjoista ilmenee, että Otte, jolla on ollut Alankomaiden kansalaisuus vuodesta 1981 lähtien, on työskennellyt monta vuotta kaivosalalla Saksassa. Otte, joka on syntynyt 3.1.1930, on kuulunut kaivosalan työntekijöiden sairaus- ja työkyvyttömyysvakuutusjärjestelmään Saksassa elokuusta 1948 joulukuuhun 1958 ja joulukuusta 1979 elokuuhun 1987. Hän kuului Saksan työntekijöiden yleiseen järjestelmään vuoden 1959 tammikuusta vuoden 1968 heinäkuuhun ja Alankomaiden yleiseen sosiaaliturvajärjestelmään vuoden 1968 elokuusta vuoden 1979 marraskuuhun sekä vuoden 1981 tammikuusta vuoden 1982 helmikuuhun.

4 Sairastuttuaan tammikuussa 1987 Ottesta tuli työkyvytön, ja hän sai tällä perusteella työkyvyttömyyseläkettä Saksan liittovaltion kaivosalan työntekijöiden kassalta.

5 Tultuaan irtisanotuksi vuonna 1987 Otte jätti 29.2.1988 Bundesamtille hakemuksen, jossa hän pyysi, että häneen sovellettaisiin 13.12.1971 annettuja ohjesääntöjä Richtlinien über die Gewährung von Anpassungsgeld an Arbeitnehmer des Steinkohlenbergbaus (sopeutumisrahan myöntämisestä kivihiilikaivosalan työntekijöille annetut ohjesäännöt, jäljempänä vuoden 1971 ohjesäännöt), sellaisina kuin ne olivat muutettuina 16.6.1983.

6 Vuoden 1971 ohjesääntöjen 3 pykälä kuuluu seuraavasti:

"Sopeutumisrahaa voidaan myöntää ainoastaan, mikäli

1. työnantaja on irtisanonut työntekijän 30.6.1971 ja 1.1.1990 välisenä aikana toiminnan lopettamisen tai järkeistämistoimien vuoksi työntekijästä itsestään riippumattomista syistä,

2. työntekijä täyttäisi siinä tapauksessa, että hän olisi säilyttänyt silloisen työnsä yrityksessä, viimeistään irtisanomistaan seuraavien viiden vuoden kuluessa seuraavien etuuksien saamiselle asetetut edellytykset:

a) kaivosalan työntekijöiden eläke (RKG:n [Reichknappschaftsgesetz] 48 pykälän 1 momentti),

b) kaivosalan työntekijöille työttömyyskauden jälkeen myönnettävä eläke (RKG:n 48 pykälän 2 momentti),

c) palvelusvuosien perusteella kaivosalan työntekijöille myönnettävä eläke (RKG:n 48 pykälän 1 momentin 2 kohta),

d) RKG:n 48 pykälän 3 tai 5 momentin mukainen kaivosalan työntekijöiden eläke,

tai

e) kaivosalan työntekijöille myönnettävä lisäetuus (RKG:n 98 a pykälä),

3. työntekijälle on 2 kohdan a, b ja d alakohdassa tarkoitetuissa tapauksissa kertynyt irtisanomisajankohtaan mennessä vähintään 180 kalenterikuukauden pituinen vakuutuskausi ja

4. työntekijä on työskennellyt kivihiilikaivosalalla Saksassa keskeytyksettä irtisanomista edeltäneiden kahden vuoden ajan, paitsi milloin keskeytys on johtunut työntekijästä riippumattomista syistä.

Yrityksen henkilöstöä koskeva sosiaalinen suunnitelma, johon irtisanominen sisältyy, on pitänyt hyväksyä yhteistoiminnassa liittovaltion talousministeriön kanssa. Yrityksen on saatava liittovaltion talousministeriöltä vahvistus siitä, että irtisanomiseen johtava toimenpide on 2 pykälän 2 momentin 3 tai 4 kohdassa tarkoitettu yrityksen toiminnan lopettaminen tai järkeistämistoimi."

7 Otte ilmoitti sopeutumisrahaa koskevassa hakemuksessaan, että hän alkoi saada 1.3.1988 alkaen Reichsknappschaftsgesetzin (kaivosalan työntekijöiden sosiaalivakuutusta koskeva Saksan laki, jäljempänä RKG) mukaista kaivosalan työntekijöiden työkyvyttömyyseläkettä. Hän ei sitä vastoin maininnut sitä, että hän oli 15.1.1988 lukien alkanut saada alankomaalaista työkyvyttömyyseläkettä Wet arbeidsongeschiktheidin (työkyvyttömyyttä koskeva Alankomaiden laki, jäljempänä WAO) mukaisesti.

8 Bundesamt vahvisti 29.8.1988 tekemällään päätöksellä Ottelle myönnetyn sopeutumisrahan suuruudeksi 2 604,70 Saksan markkaa (DEM) kuukaudessa. Vuoden 1971 ohjesääntöjen mukaisesti Bundesamt sovelsi kivihiilikaivosalan työntekijöiden eläkkeitä koskevia sääntöjä ja otti huomioon Alankomaissa täyttyneet vakuutuskaudet Ottelle jo Saksassa täyttyneiden kausien lisäksi. Bundesamt otti myös huomioon RKG:n perusteella saadun kaivosalan työntekijöiden työkyvyttömyyseläkkeen sopeutumisrahassa, jonka määräksi tuli näin ollen 1 960,70 DEM.

9 Saatuaan tietää, että Otte sai työkyvyttömyyseläkettä myös Alankomaissa, Bundesamt muutti 29.5.1989 sopeutumisrahan määrää ja vähensi tästä alankomaalaisen työkyvyttömyyseläkkeen. Bundesamt vaati samanaikaisesti Ottea palauttamaan perusteettomasti maksetut summat. Tämä päätös tehtiin 29.9.1988 annettujen ohjesääntöjen Richtlinien über die Gewährung von Anpassungsgeld an Arbeitnehmer des Steinkohlenbergbaus (sopeutumisrahan myöntämistä kivihiilikaivosalan työntekijöille koskevat ohjesäännöt, jäljempänä vuoden 1988 ohjesäännöt) perusteella, joilla korvattiin vuoden 1971 ohjesäännöt 29.9.1988 alkaen. Vuoden 1988 ohjesäännöillä tehdyt muutokset vuoden 1971 ohjesääntöjen 3 pykälään ovat ennen kaikkea muodollisia. Kuitenkin 3 pykälään lisätyllä 2 momentilla täsmennetään tästedes seuraavaa:

"Kohdassa 2.1.3. tarkoitettu työntekijä voi saada sopeutumisrahaa vain, jos ruskohiilikaivostoimintaa harjoittava yritys ottaa palvelukseensa kivihiilikaivosalan työntekijän tai erityisen kaivosalalla toimivan yhtiön työntekijän."

10 Otten oikeus saada sopeutumisrahaa päättyi 31.1.1990 eli siinä kuussa, jonka aikana hän täytti 60 vuotta. Lisäksi 1.2.1990 alkaen hänen RKG:n perusteella saamansa saksalainen työkyvyttömyyseläke muuttui kaivosalan työntekijöiden eläkkeeksi.

11 Koska Otte oli menestyksettä kiistänyt Bundesamtin antamat päätökset, joilla muutettiin aikaisempia häntä koskevia päätöksiä, Otte nosti Verwaltungsgericht Gelsenkirchenissä kanteen niitä Bundesamtin tekemiä päätöksiä vastaan, joissa Bundesamt oli ottanut huomioon alankomaalaisen eläkkeen määrittäessään saksalaisen sopeutumisrahan suuruutta ja vaatinut perusteettomasti maksettujen summien palauttamista.

12 Verwaltungsgericht Frankfurt am Main, jonne asia oli siirretty Otten pyynnöstä, hylkäsi 23.1.1992 antamallaan tuomiolla Otten kanteen katsoen, että lain mukaan Bundesamt oli voinut sopeutumisrahan määrää laskiessaan rinnastaa alankomaalaisen työkyvyttömyyseläkkeen saksalaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Sopeutumisraha on Verwaltungsgerichtin mukaan eräänlainen varhaiseläke, jonka tarkoituksena on saattaa asianomainen henkilö ennen eläkeikää siihen asemaan, joka hänellä olisi, jos hänellä olisi oikeus vanhuuseläkkeeseen. Sopeutumisraha ei perustu ansaittuihin oikeuksiin, vaan kyseessä on eräänlainen valtion avustus, jonka Bundesamt voi myöntää harkintansa mukaan. Jos lisäksi ulkomailla täyttyneet vakuutuskaudet otetaan huomioon edunsaajan hyväksi määritettäessä hänen oikeuttaan sopeutumisrahaan, samoin kuin sopeutumisrahan määrää laskettaessa, hänelle näiden samojen vakuutuskausien perusteella suoritetut ulkomaalaiset etuudet on vuorostaan vähennettävä sopeutumisrahan määrästä. Jos asianlaita ei olisi näin, ulkomailla täyttyneet vakuutuskaudet otettaisiin kahdesti asianomaisen eduksi huomioon.

13 Otte valitti tästä tuomiosta Hessischer Verwaltungsgerichtshofiin. Valituksessaan hän väitti, että Bundesamtin soveltama laskentatapa oli EY:n perustamissopimuksen 51 artiklan vastainen sen vuoksi, että hänelle myönnetty etuus oli pienempi kuin se etuus, jonka hän olisi saanut vanhuuseläkkeenä, sillä tällöin hän olisi saanut samanaikaisesti eri jäsenvaltioissa täyttyneiden vakuutuskausien perusteella lasketut etuudet ilman minkäänlaisia vähennyksiä.

14 Saksan hallituksen mukaan sitä vastoin Verwaltungsgericht on katsonut aiheellisesti, että sopeutumisraha on eräänlainen varhaiseläke, joka ei perustu - toisin kuin varsinaiset vanhuuseläkkeet - etuuden saajalle kertyneisiin maksukausiin, vaan se on luonteeltaan valtion maksama avustus eikä kuulu asetusten N:o 1408/71 ja N:o 574/72 asialliseen soveltamisalaan.

15 Tässä tilanteessa kansallinen tuomioistuin lykkäsi asian käsittelyä ja esitti yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

"1) Onko sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2 päivänä kesäkuuta 1983 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 6), 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa - ja erityisesti 4 artiklan 1 kohdan c alakohtaa - tulkittava siten, että ne käsittävät myös etuudet, joita jäsenvaltio myöntää harkinnanvaraisina kansallisina avustuksina (esillä olevassa asiassa sopeutumisrahan myöntämisestä kivihiilikaivosalan työntekijöille annettujen ohjesääntöjen mukaisesti) sellaisten ikääntyneiden kivihiilikaivosalan työntekijöiden hakemuksesta, jotka on irtisanottu toiminnan lopettamisen tai järkeistämisen vuoksi?

2) Mikäli vastaus on myöntävä, edellytetäänkö asetuksen (ETY) N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa, että jäsenvaltion antama kansallinen avustus lasketaan asetuksen (ETY) N:o 1408/71 46 artiklan ja erityisesti sen 2 kohdan b alakohdan mukaisesti?

3) Jos jäsenvaltion myöntämä avustus on laskettava asetuksen (ETY) N:o 1408/71 46 artiklan mukaisesti,

sallitaanko asetuksen (ETY) N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan, että asetuksen (ETY) N:o 1408/71 1 artiklan t kohdassa tarkoitettu sellainen eläke, jota toinen jäsenvaltio maksaa (esillä olevassa asiassa Alankomaiden WAO:n mukainen eläke tai etuus), otetaan huomioon, vai suljetaanko tämä mahdollisuus pois asetuksen (ETY) N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdan toisessa virkkeessä?

4) Jos asetuksen (ETY) N:o 1408/71 12 artiklan 2 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan sallitaan, että mainittu etuus tai eläke otetaan huomioon,

rajoitetaanko tätä huomioon ottamista asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21 päivänä maaliskuuta 1972 annetun asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2 päivänä kesäkuuta 1983 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2001/83, 7 artiklan 1 kohdan b alakohdan säännöksillä?"

Ensimmäinen kysymys

16 Ensimmäisellä kysymyksellään ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy ennen kaikkea, onko asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa tulkittava siten, että niissä tarkoitetaan sellaisia etuuksia, jotka, kuten vuosien 1971 ja 1988 ohjesääntöjen mukaiset etuudet, jäsenvaltio on myöntänyt harkinnanvaraisina kansallisina avustuksina työntekijöille näiden irtisanomisajankohdasta alkaen siihen asti, kun he saavuttavat eläkkeeseen oikeuttavan iän.

17 Jotta tähän kysymykseen voitaisiin vastata, on todettava, että asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1, 2 ja 4 kohta kuuluvat seuraavasti:

"1. Tätä asetusta sovelletaan kaikkeen lainsäädäntöön, joka koskee seuraavia sosiaaliturvan aloja:

a) sairaus- ja äitiysetuuksia;

b) työkyvyttömyysetuuksia, mukaan lukien ne, joiden tarkoituksena on ansiokyvyn ylläpitäminen tai parantaminen;

c) vanhuusetuuksia;

d) jälkeenjääneiden etuuksia;

e) työtapaturma- ja ammattitautietuuksia;

f) kuolemantapauksen johdosta annettavia avustuksia;

g) työttömyysetuuksia; ja

h) perhe-etuuksia.

2. Tätä asetusta sovelletaan kaikkiin yleisiin ja erityisiin sosiaaliturvajärjestelmiin riippumatta siitä, ovatko ne maksuihin perustuvia vai maksuihin perustumattomia, sekä järjestelmiin, jotka koskevat työnantajan tai laivanvarustajan vastuuta, kun kysymys on 1 kohdassa tarkoitetuista etuuksista.

- -

4. Tätä asetusta ei sovelleta sosiaalihuoltoon ja lääkinnälliseen huoltoon, sodan tai sen seurauksien uhrien etuusjärjestelmiin eikä virkamiesten ja sellaisina pidettävien henkilöiden erityisjärjestelmiin."

18 Tästä säännöksestä ilmenee selvästi, että asetusta N:o 1408/71 sovelletaan kaikkeen jäsenvaltioiden 1 kohdan a-h alakohdassa lueteltuja sosiaaliturvan aloja koskevaan lainsäädäntöön, kun taas "sosiaalihuolto ja lääkinnällinen huolto" on jätetty asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle.

19 On syytä todeta aluksi, että merkitystä ei ole sillä seikalla, ettei sopeutumisrahaa ole mainittu asetuksen N:o 1408/71 5 artiklan mukaisessa asetuksen soveltamisalaa koskevassa Saksan liittotasavallan julistuksessa.

20 Siitä, ettei jäsenvaltio ole maininnut jotakin lakia tässä julistuksessa, ei seuraa sellaisenaan, että tämä laki jäisi asetuksen N:o 1408/71 asiallisen soveltamisalan ulkopuolelle (ks. asia 35/77, Beerens, tuomio 29.11.1977, Kok. 1977, s. 2249, 9 kohta; asia 70/80, Vigier, tuomio 27.1.1981, Kok. 1981, s. 229, 15 kohta ja asia C-327/92, Rheinhold & Malha, tuomio 18.5.1995, Kok. 1995, s. I-1223, 18 kohta).

21 Sitten, kuten yhteisöjen tuomioistuin on usein todennut, asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalan ulkopuolelle jäävien etuuksien ja sen soveltamisalaan kuuluvien etuuksien välinen ero perustuu ennen kaikkea kunkin etuuden olennaisiin ominaispiirteisiin, kuten erityisesti sen tavoitteisiin ja myöntämisedellytyksiin, eikä siihen, katsotaanko etuus jäsenvaltion lainsäädännössä sosiaaliturvaetuudeksi vai ei (ks. asia 249/83, Hoeckx, tuomio 27.3.1985, Kok. 1985, s. 973, 11 kohta ja asia 122/84, Scrivner, tuomio 27.3.1985, Kok. 1985, s. 1027, 18 kohta).

22 Jotta laki kuuluu asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalaan, sen on erityisesti koskettava jotakin asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti lueteltua sosiaaliturvaetuutta. Tämä luettelo on nimittäin tyhjentävä siten, että sellaista sosiaaliturvan alaa, jota siinä ei ole mainittu, ei voida katsoa siihen kuuluvaksi siitä huolimatta, että sillä annettaisiin edunsaajille oikeudellisesti määritelty etuuteen oikeuttava asema (ks. erityisesti em. asia Hoeckx, 12 kohta ja em. asia Scrivner, 19 kohta).

23 Koska näin ollen sopeutumisrahaa ei ole mainittu asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdassa nimenomaisesti lueteltujen sosiaaliturvaetuuksien luettelossa, on syytä tutkia sopeutumisrahan olennaisia ominaispiirteitä ja erityisesti sen tavoitteita ja myöntämisedellytyksiä, jotta voitaisiin määritellä, onko sillä riittävä yhteys johonkin tässä luettelossa mainituista sosiaaliturvatapahtumista.

24 Otten mukaan saksalaisen hiilikaivosalan yrityksen irtisanomille työntekijöille Bundesamtin suorittama sopeutumisraha on asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu maksuihin perustumaton sosiaaliturvajärjestelmä ja tarkemmin sanoen 4 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettu työttömyysetuus, koska sopeutumisraha liittyy erottamattomasti työnantajan päättämästä toiminnan lopettamisesta tai järkeistämisestä aiheutuvaan työpaikan menetykseen.

25 Saksan hallitus väittää sitä vastoin, ettei sopeutumisraha ole asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sosiaaliturvaetuus. Lisäksi sopeutumisrahan olennaisten ominaispiirteiden, erityisesti sen tavoitteiden ja myöntämisedellytysten, arvioimisen perusteella sopeutumisrahaa ei ole mahdollista rinnastaa työttömyysetuuteen eikä vanhuuseläkkeeseen. Saksan hallituksen mukaan sopeutumisraha vastaa itse asiassa varhaiseläkettä, jonka tarkoituksena on kattaa ajanjakso työntekijän eläkkeelle siirtymiseen saakka, ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sopeutumisraha ei tällä perusteella kuulu asetuksen N:o 1408/71 soveltamisalaan.

26 Lopuksi, vaikka onkin olemassa seikkoja, joiden vuoksi sopeutumisraha muistuttaa sekä vanhuuseläkettä että työttömyysetuutta, määräävä peruste nyt esillä olevassa asiassa on komission mukaan sopeutumisrahan laskentatapa, johon sovelletaan eläkettä koskevaa kansallista lainsäädäntöä soveltuvin osin vuoden 1971 ja 1988 ohjesääntöjen 4 pykälän mukaisesti. Sopeutumisraha muistuttaa tämän vuoksi niin läheisesti vanhuusetuutta, että se voitaisiin liittää tähän asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdassa mainittuun sosiaaliturvan alaan.

27 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 28 ja sitä seuraavissa kohdissa, esitetyistä asiakirjoista ilmenee, että sopeutumisraha rahoitetaan julkisista varoista ja että toimivaltaiset viranomaiset myöntävät sen harkintansa mukaan liittovaltion hallinnon ja kyseisen osavaltion määrärahojen rajoissa. Sen tärkeimpänä tarkoituksena on varmistaa järkeistämistoimen vuoksi irtisanotuille hiilikaivosalan työntekijöille riittävä toimeentulo, vaikka he eivät olekaan vielä saavuttaneet eläkeikää ja vaikka heillä ei vielä siten olekaan oikeutta vanhuuseläkkeeseen. Lisäksi sopeutumisrahan suorittamiskausi otetaan huomioon eläkkeeseen oikeuttavana ja eläkkeen suuruutta määrättäessä. Sopeutumisrahalla varmistetaan tietyt tulot irtisanotuille työntekijöille, jotka siten samalla jätetään työttömyysvakuutuksen ulkopuolelle sekä yrityksen toiminnan lopettamisen että järkeistämisen yhteydessä. Tällä tavoin, kun kyseessä on järkeistäminen, sopeutumisrahalle asetettua työllisyyspoliittista tavoitetta myös korostaa entisestään se seikka, että sopeutumisrahaa maksetaan ruskohiilikaivostoimintaa harjoittavan yrityksen irtisanomille työntekijöille vain, jos tämä yritys ottaa tilalle toisen kaivosalalla työskentelevän työntekijän.

28 Sopeutumisrahan myöntämisedellytysten osalta vuoden 1971 ja 1988 ohjesääntöjen 3 pykälässä luetellaan seuraavat seikat: asianomaisen on pitänyt työskennellä saksalaisessa hiilikaivoksessa vähintään kaksi vuotta ennen irtisanomista, hänelle on pitänyt kertyä irtisanomisajankohtaan mennessä yleensä vähintään 180 kalenterikuukauden pituinen vakuutuskausi, hänet on pitänyt irtisanoa hänen tahdostaan riippumattomista syistä yrityksen toiminnan lopettamisen vuoksi tai liittovaltion talousministeriön hyväksymän työllisyyden järkeistämissuunnitelman yhteydessä ja hänen on saatava oikeus eläkkeeseen viimeistään viiden vuoden kuluttua irtisanomisestaan lukien.

29 Lopuksi vuoden 1971 ja 1988 ohjesääntöjen 4 pykälän mukaan sopeutumisrahan suuruus määrätään niiden eläkeoikeuksien perusteella, jotka työntekijälle on kertynyt irtisanomisajankohtaan mennessä kaivosalan järjestelmässä. Ne kaudet, jolloin maksuja on suoritettu muiden jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmissä, samoin kuin vakuutuskaudet yleensä saman jäsenvaltion työntekijöiden yleisessä järjestelmässä, otetaan myös huomioon siten, että jos työntekijä saa etuuden näiden kausien perusteella, tämän määrä vähennetään sopeutumisrahasta, jotta saman maksukauden perusteella ei suoritettaisi etuutta kahta kertaa.

30 On syytä näin ollen todeta, että vaikka kyseessä olevan kaltaisilla etuuksilla onkin tiettyjä yhtäläisyyksiä vanhuusetuuksien kanssa niiden laskentatapojen ja tiettyjen tavoitteiden osalta, kuten esimerkiksi riittävän toimeentulon varmistaminen sosiaaliturvajärjestelmässä tietyn maksukauden suorittaneille henkilöille, ne eroavat kuitenkin selvästi muiden tavoitteidensa, samoin kuin myöntämisedellytystensä osalta.

31 Sopeutumisrahan kaltaiset etuudet eroavat nimittäin vanhuusetuuksista siltä osin kuin niillä pyritään työllisyyspoliittiseen tavoitteeseen. Järkeistämistoimien yhteydessä sopeutumisrahalla voidaan nimittäin vapauttaa lähellä eläkeikää olevien henkilöiden työpaikka - tämä tavoite on ilmennyt vasta asetuksen N:o 1408/71 toteuttamisen jälkeen sen taloudellisen kriisin yhteydessä, jonka yhteisö kohtasi joitakin vuosia sitten yleensä ja erityisesti kaivosalalla (ks. tältä osin asia 171/82, Valentini, tuomio 5.7.1983, Kok. 1983, s. 2157, 17 kohta). Samalla tavalla, kun yrityksen toiminta lopetetaan, voidaan sopeutumisrahan avulla, kuten tämän tuomion 27 kohdassa on todettu, pienentää niiden irtisanottujen työntekijöiden määrää, jotka kuuluvat työttömyysvakuutusjärjestelmään.

32 Sopeutumisraha eroaa vanhuusetuuksista myös myöntämisedellytystensä osalta. Sopeutumisrahaa ei nimittäin rahoiteta edunsaajien omilla maksuilla, eikä sitä ansaita tällä tavoin, vaan se myönnetään sellaisille irtisanotuille työntekijöille, jotka eivät vielä ole saavuttaneet eläkeikää, tietyn rajoitetun ajanjakson ajaksi, joka otetaan huomioon eläkettä laskettaessa. Sopeutumisrahan saaminen päättyy lisäksi edunsaajan kuollessa ilman, että omaisille siirtyisi minkäänlaisia oikeuksia.

33 Sopeutumisrahan työllisyyspoliittisen tavoitteen ja sen myöntämisedellytysten vuoksi se muistuttaa varhaiseläke-etuuksia, joita asetuksessa N:o 1408/71 ei vielä säännellä. Tältä osin on muistutettava, että komissio on jo esittänyt neuvostolle kaksi sellaista ehdotusta asetukseksi (ETY) asetuksen N:o 1408/71 muuttamisesta, joista toisen (18.6.1980) ilman työtä olevien työntekijöiden hyväksi (EYVL C 169, s. 22) ja toisen (12.1.1996) varhaiseläke-etuuksia saavien hyväksi (EYVL C 62, s. 14), siten että kyseessä olevan sopeutumisrahan kaltaisten etuuksien erityispiirteet voitaisiin ottaa huomioon.

34 Lisäksi on huomattava, että kuten Saksan hallitus on aiheellisesti huomauttanut, jos sopeutumisraha rinnastettaisiin asetuksessa N:o 1408/71 tarkoitettuun etuuteen, työntekijöille maksettavan sopeutumisrahan määrä pienenisi useimmissa tapauksissa, eivätkä nämä työntekijät, toisin kuin Otte, yleensä täytä edellytyksiä saadakseen toisessa jäsenvaltiossa eläkettä. Tämä määrä laskettaisiin nimittäin joko ottaen huomioon ainoastaan Saksassa täyttyneet maksukaudet tai soveltaen prorata-sääntöjä, joiden mukaan kaudet otetaan huomioon niiden suhteessa kaikkien kausien kokonaispituuteen. Tällainen seuraus olisi hiukan ristiriidassa sopeutumisrahan sen tavoitteen kanssa, joka koskee riittävän toimeentulon varmistamista niille irtisanotuille työntekijöille, jotka vielä eivät ole saavuttaneet eläkeikää.

35 Vaikka sopeutumisrahalla ei olekaan riittävää yhteyttä asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuihin vanhuusetuuksiin, on huomattava, että tällaista yhteyttä ei ole liioin tämän säännöksen 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuihin työttömyysetuuksiin.

36 Tältä osin nimittäin riittää, kun todetaan, että sen lisäksi, että sopeutumisrahan suuruus määrätään vanhuuseläkkeitä koskevien säännösten mukaisesti, sopeutumisrahan saajan ei ole ilmoittauduttava työnhakijaksi, pysyteltävä työmarkkinoiden käytettävissä tai pidättäydyttävä tekemästä sellaista epäitsenäistä tai itsenäistä ansiotyötä, josta saadut tulot ylittävät tietyn ylärajan.

37 On syytä näin ollen päätellä, että tällaiset myöntämisedellytykset, jotka aiheutuvat sopeutumisrahalle asetetusta työllisyyspoliittisesta tavoitteesta ja joiden tarkoituksena on erityisesti se, että irtisanotut työntekijät eivät joudu työttömyysvakuutuksen piiriin, eroavat selvästi asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 kohdan g alakohdassa työttömyysetuuksien myöntämiselle asetetuista edellytyksistä.

38 Näin ollen ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle on vastattava, että asetuksen N:o 1408/71 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, etteivät ne koske sellaisia etuuksia, jotka, kuten vuosien 1971 ja 1988 ohjesääntöjen mukaiset etuudet, jäsenvaltio on myöntänyt harkinnanvaraisina kansallisina avustuksina työntekijöille näiden irtisanomisajankohdasta alkaen siihen asti, kun he saavuttavat eläkkeeseen oikeuttavan iän.

Muut kysymykset

Ottaen huomioon ensimmäiseen kysymykseen annetun vastauksen muihin esitettyihin kysymyksiin ei tarvitse vastata.

Oikeudenkäyntikulut

39 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneelle Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

(viides jaosto)

on ratkaissut Hessischer Verwaltungsgerichtshofin 12.1.1995 tekemällään päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

Sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2 päivänä kesäkuuta 1983 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 2001/83 (EYVL L 230, s. 6), 4 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, ettei niissä tarkoiteta sellaisia etuuksia, jotka, kuten vuosien 1971 ja 1988 sopeutumisrahan myöntämisestä kivihiilikaivosalan työntekijöille annettujen ohjesääntöjen mukaiset etuudet, jäsenvaltio on myöntänyt harkinnanvaraisina kansallisina avustuksina työntekijöille näiden irtisanomisajankohdasta alkaen siihen asti, kun he saavuttavat eläkkeeseen oikeuttavan iän.