61993J0317

1 Sosiaalipolitiikka - Miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu sosiaaliturvan alalla - Direktiivin 79/7/ETY henkilöllinen soveltamisala - Direktiivin 2 artiklassa tarkoitettu työtä tekevä väestö - Henkilöt, jotka tekevät sellaista vähäistä työtä, jossa työaika on rajoitettu ja josta saatava ansio on vähäinen, kuuluvat direktiivin soveltamisalaan

(Neuvoston direktiivin 79/7/ETY 2 artikla)

2 Sosiaalipolitiikka - Miesten ja naisten tasa-arvoinen kohtelu sosiaaliturvan alalla - Direktiivi 79/7/ETY - Kansallinen lainsäädäntö, jossa jätetään lakisääteisen vanhuusvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle sellainen työ, jonka säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia ja josta saatava palkka ei ylitä keskimääräisen kuukausipalkan seitsemäsosaa - Lainsäädäntö, joka koskee pääasiallisesti naisia - Perusteltu syy, joka voidaan sallia

(Neuvoston direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohta)

3 Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä annettua direktiiviä 79/7/ETY on tulkittava siten, että sellaista vähäistä työtä tekevät henkilöt, joiden säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia ja joiden tästä työstä saama palkka ei ylitä keskimääräisen kuukausipalkan seitsemäsosaa, kuuluvat tämän direktiivin 2 artiklassa tarkoitettuun työtä tekevään väestöön ja tämän vuoksi direktiivin henkilölliseen soveltamisalaan.

Se, että henkilön työstä saama vähäinen ansio ei riitä hänen toimeentuloonsa, ei ole yhteisön oikeuden mukaan sellainen seikka, jonka perusteella häntä ei pidettäisi työntekijänä tai työtä tekevään väestöön kuuluvana.

4 Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä annetun direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa ei ole sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa sellainen työ, jonka säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia ja josta saatava palkka ei ylitä keskimääräisen kuukausipalkan seitsemäsosaa, jätetään lakisääteisen vanhuusvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, vaikka säännökset koskisivat huomattavasti useampia naisia kuin miehiä, sen vuoksi, että kansallinen lainsäätäjä on voinut perustellusti katsoa, että tällainen lainsäädäntö oli tarpeen sellaisen sosiaalipoliittisen tavoitteen saavuttamiseksi, joka ei ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Näin on silloin, kun tällaisen työn jättäminen pakollisen vakuutusjärjestelmän ulkopuolelle vastaa sitä rakenteellista periaatetta, joka edellyttää maksuja sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvilta, kun se on ainoa keino vastata tällaisella työllä yhteiskunnassa olevaan kysyntään, ja kun sen tarkoituksena on välttää laittoman työnteon ja sosiaalilainsäädännön kiertämisen yleistyminen.

Asiassa C-317/93,

jonka Sozialgericht Hannover (Saksa) on saattanut ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Inge Nolte

vastaan

Landesversicherungsanstalt Hannover,

ennakkoratkaisun miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19 päivänä joulukuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979 L 6, s. 24) 4 artiklan 1 kohdan tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: presidentti G. C. Rodríguez Iglesias, jaostojen puheenjohtajat C. N. Kakouris (esittelevä tuomari), D. A. O. Edward ja G. Hirsch sekä tuomarit F. A. Schockweiler, J. C. Moitinho de Almeida, P. J. G. Kapteyn, J. L. Murray, P. Jann, H. Ragnemalm ja L. Sevón,

julkisasiamies: P. Léger,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies D. Louterman-Hubeau,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

- Landesversicherungsanstalt Hannover, edustajanaan johtaja Jörg Kayser,

- Saksan hallitus, asiamiehenään Ministerialrat Ernst Röder (talousministeriö),

- Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään Assistant Treasury Solicitor S. Lucinda Hudson, avustajanaan barrister Nicholas Paines,

- Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellisen yksikön virkamies Karen Banks ja tässä yksikössä työskentelevä saksalainen virkamies Horstpeter Kreppel,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Landesversicherungsanstaltin, edustajanaan Jörg Kayser, Saksan hallituksen, asiamiehenään Ernst Röder, Irlannin hallituksen, asiamiehenään barrister-at-law Donal O'Donnell, Yhdistyneen kuningaskunnan, asiamiehenään Nicholas Paines ja komission, asiamiehenään Horstpeter Kreppel, esittämät suulliset huomautukset 8.3.1995 pidetyssä käsittelyssä,

kuultuaan julkisasiamiehen 31.5.1995 pidetyssä suullisessa käsittelyssä esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Sozialgericht Hannover on esittänyt 25.5.1993 tekemällään, yhteisöjen tuomioistuimeen 16.6.1993 saapuneella päätöksellä ETY:n perustamissopimuksen 177 artiklan mukaisesti kaksi ennakkoratkaisukysymystä miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19.12.1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979 L 6, s. 24, jäljempänä direktiivi) 4 artiklan 1 kohdan tulkinnasta.

2 Nämä kysymykset tulivat esiin Inge Nolten ja Landesversicherungsanstalt Hannoverin (jäljempänä LVA) välisen hallintoriita-asian oikeudenkäynnin yhteydessä; asiassa on kysymys LVA:n tekemän sellaisen päätöksen kumoamisesta, jolla tämä viranomainen on hylännyt kantajan eläkettä ja työkyvyttömyyseläkettä koskeneen hakemuksen.

3 Ennakkoratkaisupyynnön sisältävästä päätöksestä käy ilmi, että Saksan sosiaalivakuutusoikeuden mukaan sellaisella vakuutetulla, joka tulee työkyvyttömäksi, on oikeus saada työkyvyttömyyseläkettä siinä tapauksessa, että hän voi osoittaa maksaneensa työstä tai muusta toiminnasta aiheutuneita pakollisia vakuutusmaksuja vähintään kolmelta vuodelta työkyvyttömyyden ilmenemistä edeltäneiden viiden vuoden aikana.

4 Näistä ehdoista säädettiin Reichsversicherungsordnungin (sosiaalivakuutusta koskeva laki, jäljempänä RVO) 1247 pykälän 2 a momentissa ja 1246 pykälän 2 a momentin ensimmäisen virkkeen 1 kohdassa, jotka on kumottu, mutta jotka yhä ovat sovellettavissa ennen 31.3.1992 jätettyihin hakemuksiin. Nykyisin voimassa olevat säännökset (Sozialgesetzbuchin VI osan 44 pykälä, jäljempänä SGB) ovat saman sisältöisiä kumottujen pykälien kanssa, jollei oteta lukuun joitakin laatimisteknisiä eroavuuksia.

5 Lisäksi RVO:n 1228 pykälän 4 momentin perusteella - jota vastaavat nykyisissä säännöksissä SGB:n IV osan 8 pykälän 1 momentin 1 kohta ja VI kirjan 5 pykälän 2 momentti - vähäinen työ ei kuulu lakiin perustuvan vanhuusvakuutusjärjestelmän piiriin.

6 Asiakirjoista käy ilmi, että työtä on pidettävä vähäisenä silloin, kun säännöllinen työaika on vähemmän kuin viisitoista tuntia viikossa ja silloin, kun säännöllinen kuukausipalkka ei ylitä lakiin perustuvan vanhuusvakuutusjärjestelmän piiriin kuuluvien henkilöiden edellisen kalenterivuoden aikana saamien keskimääräisten kuukausipalkkojen seitsemäsosaa. Tätä palkoille asetettua ylärajaa tarkistetaan vuosittain. Vuonna 1993 se oli 530 Saksan markkaa (DEM) vanhoissa ja 390 DEM uusissa osavaltioissa.

7 Inge Nolte, joka on syntynyt 14.5.1930, työskenteli vuoteen 1965 saakka ja maksoi pakollisia vakuutusmaksuja. Tämän jälkeen hän ei enää lastensa kasvatuksen vuoksi ja siitä syystä, että hän teki vähäiseksi katsottavaa työtä, maksanut pakollisia sosiaalivakuutusmaksuja. Nolte teki vähäistä (siivoojan) työtä vuodesta 1977 aina maaliskuuhun 1987 saakka, jolloin hän lopetti työnteon.

8 Nolte on kesäkuusta 1988 lähtien kärsinyt vakavasta sairaudesta, eikä näin ollen enää kykene säännölliseen palkkatyöhön.

9 Nolte jätti 28.11.1988 LVA:lle hakemuksen, jossa hän pyysi, että hänelle myönnettäisiin eläke ja työkyvyttömyyseläke.

10 LVA hylkäsi tämän hakemuksen 14.8.1989 tekemällään päätöksellä sillä perusteella, ettei Nolte ollut näyttänyt maksaneensa sosiaalivakuutusmaksuja pakollisen vakuutuksen piiriin kuuluvasta työstä vähintään kolmeltakymmeneltäkuudelta kuukaudelta työkyvyttömyyttänsä edeltäneiden kuudenkymmenen kuukauden aikana.

11 Koska Nolten asiassa tekemä valitus ei tuottanut toivottua tulosta, hän nosti Sozialgericht Hannoverissa kumoamiskanteen sitä päätöstä vastaan, jolla hänen hakemuksensa oli hylätty.

12 Sozialgericht Hannover katsoo, että vähäisen työn jättäminen pakollisen vanhuusvakuutuksen ulkopuolelle on direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua välillistä syrjintää ja että pääasian kantajaa on kohdeltava siten, kuin hän olisi ennen työkyvyttömäksi tuloaan maksanut vanhuuseläkejärjestelmän mukaisia sosiaalivakuutusmaksuja.

13 Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavasti:

"Tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun on kysymyksessä:

- järjestelmien soveltamisala ja niiden piiriin pääsemisen edellytykset;

- velvollisuus osallistua rahoitukseen - - ".

14 Arvellen riita-asian oikeudenkäynnin lopputuloksen olevan riippuvainen direktiivin tulkinnasta Sozialgericht Hannover päätti lykätä ratkaisun antamista ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

"1) Onko sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa sellainen työ, jonka säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia ja josta saatava palkka ei ylitä keskimääräisen kuukausipalkan seitsemäsosaa (SGB IV, 8 pykälän 1 momentin 1 kohta ja SGB VI, 5 pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen 1 kohta), jätetään lakisääteisen vanhuusvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohdan vastaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää, kun se koskee huomattavasti useampia naisia kuin miehiä?

2) Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, onko direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että työkyvyttömyyseläkkettä (SGB VI, 44 pykälän 1 momentin 2 kohta) on oikeus saada silloin kun asianomainen on työkyvyttömyyden ilmenemistä edeltäneiden viiden viimeisen vuoden aikana ollut vähintään kolme vuotta sellaisessa työssä, jonka työaika on ollut vähemmän kuin 15 viikkotuntia, kuulumatta kansallisen lainsäädännön mukaan sosiaalivakuutusjärjestelmään, eikä hänen palkkansa ole ylittänyt säädettyjä palkkarajoja, ja kun tämäntyyppinen osa-aikatyön jättäminen järjestelmän ulkopuolelle koskee huomattavasti useampia naisia kuin miehiä?"

15 Ennen kuin näihin kysymyksiin vastataan on tutkittava, kuuluuko direktiivin soveltamisalaan Nolten asemassa oleva henkilö, joka tekee sellaista työtä, jota ennakkoratkaisukysymyksissä tarkoitetaan.

Direktiivin henkilöllinen sovellettavuus

16 Direktiivin 2 artiklan mukaan sitä "sovelletaan työtä tekevään väestöön, mukaan lukien itsenäiset ammatinharjoittajat, sellaiset työntekijät ja itsenäiset ammatinharjoittajat, joiden työnteko on keskeytynyt sairauden, tapaturman tai muunlaisen kuin vapaaehtoisen työttömyyden vuoksi, sekä työnhakijat, sekä eläkkeellä oleviin tai työkyvyttömiin työntekijöihin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin".

17 Säännöksestä käy ilmi, että työtä tekevän väestön käsite on erittäin laaja, koska säännöksessä viitataan kaikkiin työntekijöihin, mukaan lukien ne, jotka ainoastaan etsivät työtä. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan direktiiviä ei sitä vastoin sovelleta henkilöihin, jotka eivät ole koskaan olleet käytettävissä työmarkkinoilla tai jotka eivät enää ole työmarkkinoiden käytettävissä ilman että siihen olisi syynä jokin direktiivissä mainituista vakuutustapahtumista (ks. yhdistetyt asiat 48/88, 106/88 ja 107/88, Achteberg-te Riele ym., tuomio 27.6.1989, Kok. 1989, s. 1963, 11 kohta).

18 Saksan hallitus huomauttaa, että sellaiset henkilöt, jotka tekevät vähäistä työtä, eivät kuulu työtä tekevään väestöön direktiivin 2 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä erityisesti sen vuoksi, että tällaisesta työstä saatava vähäinen ansio ei riitä heidän toimeentuloonsa.

19 Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Vaikkakaan työntekijän saama ansio ei riitä hänen toimeentuloonsa, hän kuuluu silti työtä tekevään väestöön. Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että vaikka palkkatyöstä saatava tulo olisi alle toimeentulominimin (ks. asia 53/81, Levin, tuomio 23.3.1982, Kok. 1982, s. 1035, 15 ja 16 kohta) tai säännöllinen työaika ei ylitä 18 tuntia viikossa (ks. asia C-102/88, Ruzius-Wilbrink, tuomio 13.12.1989, Kok. 1989, s. 4311, 7 ja 17 kohta), 12 tuntia viikossa (ks. asia 139/85, Kempf, tuomio 3.6.1986, Kok. 1986, s. 1741, 2 ja 16 kohta) tai 10 tuntia viikossa (ks. asia 171/88, Rinner-Kühn, tuomio 13.7.1989, Kok. 1989, s. 2743, 16 kohta), tällaista työtä tekevän henkilön voidaan siitä huolimatta katsoa olevan ETY:n perustamissopimuksen 48 artiklassa (em. asiat Levin ja Kempf) tai 119 artiklassa (em. asiassa Rinner-Kühn) taikka direktiivissä 79/7/ETY (em. asia Ruzius-Wilbrink) tarkoitettu työntekijä.

20 Saksan hallitus väittää kuitenkin, ettei asia tässä tapauksessa voi olla näin, sillä nyt ei ole kysymys perustamissopimuksen 48 artiklan mukaisesta työntekijän käsitteestä, kuten erityisesti edellä mainitussa asiassa Levin oli asian laita, vaan sosiaalioikeuden mukaisesta työntekijän käsitteestä. Työntekijän käsitteen määritteleminen tällä viimeksi mainitulla oikeudenalalla kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan.

21 Tähän on syytä huomauttaa, että jo asiassa 75/63, Unger, 19.3.1964 annetussa tuomiossa (Kok. 1964, s. 347, tuomiolauselman 1 kohta) yhteisöjen tuomioistuin totesi, että siirtotyöläisten sosiaaliturvasta 25 päivänä syyskuuta 1958 annetussa neuvoston asetuksessa N:o 3 (EYVL 1958, 30, s. 561) mainitulla "palkkatyöntekijän tai häneen rinnastettavan työntekijän" käsitteellä ja 48-51 artiklan käsitteellä "työntekijä" on yhteisössä sama soveltamisala. Se, että edellä mainituissa asioissa Levin, Kempf ja Rinner-Kühn ei ollut kyse sosiaaliturvasta eikä direktiivin 79/7/ETY 2 artiklan tulkinnasta, ei aseta kyseenalaiseksi sitä mitä tämän tuomion 19 kohdassa on todettu, koska näissä tuomioissa täsmennetään tasa-arvoisen kohtelun periaatteeseen liittyvää työntekijän käsitettä.

22 Tästä seuraa, että henkilö, joka tekee ennakkoratkaisukysymyksissä tarkoitettua vähäistä työtä kuuluu työtä tekevään väestöön direktiivin 2 artiklassa tarkoitetussa merkityksessä ja kuuluu tämän vuoksi sen henkilölliseen soveltamisalaan.

23 Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset huomauttavat, että tässä tapauksessa Nolte ei kuulu direktiivin henkilölliseen soveltamisalaan sen vuoksi, että hän oli tuntemattomasta syystä kokonaan lopettanut työnteon yli vuotta aikaisemmin kuin hänestä tuli työkyvytön. Mikään ei osoittanut, että hän olisi tuona aikana ollut työnhakijana.

24 Näillä perusteluillaan hallitukset itse asiassa asettavat kyseenalaiseksi kansallisen tuomioistuimen esittämien kysymysten merkityksen, sillä Nolte ei heidän mielestään millään tavalla kuulu direktiivin henkilölliseen soveltamisalaan. On korostettava, että ennakkoratkaisukysymykset sisältävän päätöksen mukaan Noltella olisi Saksan lainsäädännön mukaan mahdollisuus päästä työkyvyttömyyseläkkeelle, mikäli niiden ajanjaksojen, joiden aikana hän on ollut vähäisessä työssä, katsottaisiin kuuluvan pakolliseen vakuutusjärjestelmään.

25 Kansallinen tuomioistuin - joka ainoana on toimivaltainen arvioimaan esitettyjen kysymysten asianmukaisuuden - katsoo, että vastauksien saaminen ennakkoratkaisukysymyksiin on sille tarpeen, jotta se voisi ratkaista siinä vireillä olevan riita-asian.

Ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys

26 Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä kansallinen tuomioistuin haluaa pääasiassa tietää, onko direktiivin 4 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että sellainen kansallinen lainsäädäntö, joka jättää lakisääteisen vanhuusvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle sellaisen työn, jonka säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia ja josta saatava palkka ei ylitä keskimääräisen kuukausipalkan seitsemäsosaa, on sukupuoleen perustuvaa syrjintää silloin, kun se koskee huomattavasti useampia naisia kuin miehiä.

27 Varmaa on, että sillä kansallisella säännöstöllä, josta pääasiassa on kysymys, ei syrjitä välittömästi sen vuoksi, että siinä ei sukupuolen perusteella jätetä kyseisen lakisääteisen järjestelmän ulkopuolelle sellaisia henkilöitä, jotka tekevät vähäistä työtä. On siis tutkittava, syrjitäänkö tällaisella säännöstöllä välillisesti.

28 On syytä huomauttaa, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sellainen kansallinen toimenpide, joka on muotoiltu tasapuoliseksi mutta asettaa tosiasiassa huonompaan asemaan huomattavasti suuremman määrän naisia kuin miehiä, on ristiriidassa direktiivin 4 artiklan 1 kohdan kanssa, ellei sitä voida perustella sellaisin objektiivisin perustein, jotka eivät ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää. Näin on siinä tapauksessa, että säädetyt toimenpiteet vastaavat lain säätäneen jäsenvaltion perusteltua sosiaalipoliittista tavoitetta, että toimenpiteillä voidaan tavoittaa tämä päämäärä ja että toimenpiteet ovat tässä suhteessa tarpeellisia (ks. asia C-343/92, Roks ym., tuomio 24.2.1994, Kok. 1994, s. I-571, 33 ja 34 kohta).

29 Tässä tapauksessa Saksan hallitus vetoaa muun muassa siihen, että vähäistä työtä tekevien henkilöiden jättäminen pakollisen vakuutusjärjestelmän ulkopuolelle on Saksan sosiaaliturvajärjestelmän rakenteen perusteena olevan periaatteen mukainen.

30 Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin hallitukset ovat Saksan hallituksen esittämien perustelujen tueksi erityisesti korostaneet, että sellaiselle tukijärjestelmälle, josta tässäkin tapauksessa on kysymys, on luonteenomaista se, että vakuutettujen ja työnantajien suorittamien sosiaaliturvamaksujen ja tämän järjestelmän piiriin kuuluvien vakuutustapahtumien perusteella maksettavien suoritusten on vastattava toisiaan. Järjestelmän rakennetta ei voitaisi säilyttää samanlaisena, jos kysymyksessä olevat säännökset eivät enää olisi sallittuja. Tästä seuraisi vakavia ongelmia. Mainittu järjestelmä ei voisi enää toimia yksinomaan sillä perusteella, että siihen kuuluvat henkilöt kustantavat järjestelmän.

31 Saksan hallitus selittää lisäksi, että vähäiselle työlle on olemassa sosiaalinen tilaus, että hallitus pitää tarpeellisena vastata tähän sosiaalipolitiikallaan siten, että tällaisten työpaikkojen olemassaoloa ja tarjontaa rohkaistaan, ja että tämä on Saksan sosiaaliturvajärjestelmän rakenne huomioon ottaen mahdollista toteuttaa vain siten, että vähäinen työ jätetään pakollisen vakuutusjärjestelmän ulkopuolelle.

32 Saksan hallituksen mukaan menetettyjen työpaikkojen tilalle ei synny pakolliseen vakuutusjärjestelmään kuuluvia kokopäiväisiä tai osa-aikaisia työpaikkoja. Seurauksena olisi vähäisellä työllä olevan sosiaalisen tilauksen vuoksi päinvastoin se, että laiton työnteko ("pimeä" työ) ja siihen liittyvä lain kiertäminen yleistyisivät (esim. henkilöt väittävät olevansa itsenäisiä ammatinharjoittajia).

33 On todettava, että sosiaalipolitiikka kuuluu tämänhetkisen yhteisön oikeuden mukaan jäsenvaltioiden toimivaltaan (ks. asia C-229/89, komissio v. Belgia, tuomio 7.5.1991, Kok. 1991, s. I-2205, 22 kohta). Tämän vuoksi jäsenvaltioiden on valittava ne keinot, jotka auttavat niitä toteuttamaan sosiaali- ja työllisyyspoliittiset tavoitteensa. Tätä valtaa käyttäessään jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta.

34 On tarkennettava, että sillä sosiaali- ja työllisyyspoliittisella tavoitteella, johon Saksan hallitus vetoaa, ei asiallisesti ottaen syrjitä sukupuolen perusteella, ja että on perusteltua että kansallinen lainsäätäjä on toimivaltaansa käyttäessään katsonut kyseisen lainsäädännön tarpeelliseksi tällaisen tavoitteen saavuttamiseksi.

35 Näissä olosuhteissa kysymyksessä oleva lainsäädäntö ei ole sillä tavoin välillisesti syrjivää kuin direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetaan.

36 Edellä esitettyjen päätelmien perusteella on kansallisen tuomioistuimen esittämään ensimmäiseen kysymykseen vastattava siten, että direktiivin 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ei ole ristiriidassa sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa lakisääteisen vanhuusvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle jätetään sellainen työ, jossa säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia viikossa ja josta saatava palkka ei ylitä seitsemäsosaa keskimääräisestä kuukausipalkasta, vaikka säännökset koskisivat huomattavasti useampia naisia kuin miehiä, sen vuoksi, että kansallinen lainsäätäjä on voinut perustellusti katsoa, että tällainen lainsäädäntö oli tarpeen sellaisen sosiaalipoliittisen tavoitteen saavuttamiseksi, joka ei ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää.

Toinen ennakkoratkaisukysymys

37 Edelliseen kysymykseen esitetty vastaus huomioon ottaen ei tähän kysymykseen ole aihetta vastata.

Oikeudenkäyntikulut

38 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Saksan, Irlannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallituksille ja Euroopan yhteisöjen komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on ratkaissut Sozialgericht Hannoverin 25.5.1993 tekemällä päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

Miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19 päivänä joulukuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että sen kanssa ristiriidassa ei ole sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa sellainen työ, jonka säännöllinen viikoittainen työaika on vähemmän kuin 15 tuntia ja josta saatava palkka ei ylitä keskimääräisen kuukausipalkan seitsemäsosaa, jätetään lakisääteisen vanhuusvakuutusjärjestelmän ulkopuolelle, vaikka säännökset koskisivat huomattavasti useampia naisia kuin miehiä, sen vuoksi, että kansallinen lainsäätäjä on voinut perustellusti katsoa, että tällainen lainsäädäntö oli tarpeen sellaisen sosiaalipoliittisen tavoitteen saavuttamiseksi, joka ei ole sukupuoleen perustuvaa syrjintää.