61989A0013

1. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Komission päätös, jolla rikkominen todetaan - Hyväksyttävä näyttö

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

2. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen - Menettelyn asianosaisten oikeus saada tutustua kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomukseen ja esittää kantansa siitä - Puuttuminen

3. Kilpailu - Kartellit - Yritysten väliset sopimukset - Käsite - Yhteinen tavoite markkinakäyttäytymisessä

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

4. Kilpailu - Kartellit - Kielto - Kartellit, joiden vaikutukset jatkuvat niiden muodollisen voimassaolon päätyttyä - Perustamissopimuksen 85 artiklan soveltaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artikla)

5. Kilpailu - Kartellit - Yhdenmukaistettu menettelytapa - Käsite - Yhteensovittaminen ja yhteistyö, jotka eivät ole yhteensoveltuvia sen yrityksille asetetun velvoitteen kanssa, jonka mukaan niiden on määritettävä itsenäisesti markkinakäyttäytymisensä - Kilpailijoiden väliset kokoukset, joiden tavoitteena on sellaisen tiedon vaihto, jolla on vaikutusta osanottajien kaupallisen strategian kehittämisessä

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

6. Kilpailu - Kartellit - Rikkominen, joka sisältää yhtä aikaa sekä sopimuksen että yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkistötekijöitä - "Sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan" yhtenäinen määrittely - Hyväksyttävyys - Vaikutukset esitettävään näyttöön

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

7. Kilpailu - Kartellit - Yhdenmukaistettu menettelytapa - Vaikutukset jäsenvaltioiden väliseen kauppaan - Kokonaisarviointi eikä jokaisen osanottajan osalta tehtävä arviointi

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

8. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Perusteluvelvollisuus - Ulottuvuus - Kilpailusääntöjen soveltamisesta tehty päätös

(ETY:n perustamissopimuksen 190 artikla)

9. Kilpailu - Sakot - Määrä - Määrittäminen - Edellytykset - Rikkomisen vakavuus - Arvioitavat seikat - Sakkojen yleisen tason korottaminen - Hyväksyttävyys - Edellytykset

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

10. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Pätevyysolettama - Kiistäminen - Edellytykset

1. Yritykselle perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan nojalla osoitetussa päätöksessä voidaan näyttönä sitä vastaan käyttää ainoastaan asiakirjoja, joiden osalta ilmeni jo väitetiedoksiannon antamisen ajankohtana väitetiedoksiannossa tai sen liitteenä olevasta lausumasta, että komissio aikoi vedota niihin ja joiden osalta yritys, jota asia koskee, on näin voinut riittävän ajoissa esit-tää kantansa niiden näyttöarvosta.

2. Puolustautumisoikeudet eivät edellytä, että yrityksillä, joita ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukainen menettely koskee, olisi tilaisuus esittää näkemyksensä kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomuksesta. Itse asiassa puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on oikeudellisesti riittävällä tavalla turvattu, kun lopullisen päätöksen laatimiseen myötävaikuttavat eri tahot ovat asianmukaisesti saaneet tietoonsa yritysten perustelut, jotka ne ovat esittäneet vastatakseen komission väitteisiin kilpailusääntöjen rikkomisesta ja kommentoidakseen komission väitteidensä tukemiseksi hankkimaa näyttöä. Kuulemis-menettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomuksen tarkoituksena ei ole yritysten perustelujen täydentäminen tai korjaaminen eikä myöskään se, että yrityksiä vastaan esitetään uusia väitteitä kilpailusääntöjen rikkomisesta tai hankitaan uutta näyttöä.

3. Jotta kyseessä on ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, on riittävää, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla määrätyllä tavalla. Näin on, kun useiden yritysten välillä on yhteisymmärrys hintoja ja myynnin määriä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi.

4. Perustamissopimuksen 85 artiklaa sovelletaan yritysten välisiin sopimuksiin, jotka eivät enää ole voimassa, mutta joiden vaikutukset jatkuvat niiden muodollisen voimassaolon päättymisen jälkeen.

5. Yhdenmukaistetun menettelyta-van käsitteen määrittelemisessä tarpeelliset yhteensovittamista ja yhteistoimintaa koskevat kriteerit on ymmärrettävä sen ETY:n perustamissopimuksen kilpailusääntöjen perusajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on päätettävä itsenäisesti toimintaperiaatteistaan, joita se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka tämä itsenäisyysvaatimus ei poistakaan taloudellisten toimijoiden oikeutta järkevästi mukautua kilpailijoiden senhetkiseen tai ennakoituun toimintaan, siinä kuitenkin kielletään ehdottomasti toimijoiden väliset suorat tai epäsuorat yhteydet, joiden tarkoituksena on joko vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan käyttäytymiseen markkinoilla tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva käyttäytyminen markkinoilla tai joilla on tällainen vaikutus.

Osallistuminen kokouksiin, joiden tavoitteena on vahvistaa tavoitteet hintojen ja myynnin määrien osalta ja joiden aikana kilpailijoiden välillä vaihdetaan tietoa hinnoista, joita ne aikovat soveltaa, kannattavuusrajoista, tarpeellisiksi katsotuista myynnin määrien rajoituksista tai myyntiluvuista, on yhdenmukaistettu menettelytapa, koska siihen osallistuvat yritykset eivät voi olla ottamatta huomioon näin saamaansa tietoa määrittäessään markkinakäyttäytymistään.

6. Koska perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa ei erityisesti määritellä rikkomista, johon sisältyy monenlaisia tekijöitä mutta joka kuitenkin on yksinteoin tehty kilpailusääntöjen rikkominen, koska se muodostuu jatkuvasta käyttäytymisestä, jolla on yksi tarkoitus ja johon sisältyy sekä osatekijöitä, jotka on määriteltävä "sopimukseksi", että tekijöitä, jotka on määriteltävä "yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi", voidaan tällainen rikkominen katsoa "sopimukseksi ja yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi", ilman että edellytetään samanaikaisesti ja kumulatiivisesti näyttöä siitä, että kaikki tosiseikat ovat perustavanlaatuisia osatekijöitä sopimuksessa ja yhdenmukaistetussa menettelytavassa.

7. Yrityksen on katsottava olleen osallisena sopimuksessa tai yhdenmukaistetussa menettelytavassa, joka on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joka näin on perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastainen, jos kilpailurajoitukseen osallisena olleiden yritysten käyttäytymisellä kokonaisuudessaan voi olla tällainen tulos, riippumatta yksittäisen yrityksen osallistumisen vaikutuksista.

8. Vaikka komissio on ETY:n perustamissopimuksen 190 artiklan nojalla velvollinen perustelemaan päätöksensä mainitsemalla ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin toimenpide oikeudellisesti perustuu, sekä ne syyt, joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä, komission ei kuitenkaan tarvitse käsitellä kaikkia niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita kukin asianosainen on tuonut esiin hallinnollisen menettelyn aikana.

9. Arvioidessaan rikkomisen vakavuutta sakon määrän määrittämiseksi on komission otettava huomioon tapauksen erityisten olo-suhteiden lisäksi myös se asiayhteys, johon rikkominen sijoittuu, ja huolehdittava siitä, että sen toimilla on varoittava vaikutus erityisesti sellaisten kilpailunrajoitusten osalta, jotka ovat erittäin haitallisia yhteisön tavoitteiden toteuttamiselle.

Se, että komissio on aikaisemmin määrännyt tietyn tasoisia sakkoja tietynlaisista kilpailusääntöjen rikkomisista, ei estä sitä nostamasta sakkojen tasoa asetuksessa N:o 17 esitetyissä rajoissa, jos tämä on tarpeen yhteisön kilpailupolitiikan täytäntöönpanon varmistamiseksi. Erityisesti komission on voitava nostaa sakkojen tasoa niiden varoittavan vaikutuksen lisäämiseksi, kun tietyn tyyppiset rikkomiset ovat suhteellisen yleisiä yritysten niistä saaman hyödyn vuoksi, vaikka ne on yhteisön politiikassa kilpailualalla todettu lainvastaisiksi alusta alkaen.

10. Koska toimenpiteen, joka on an-nettu tiedoksi ja julkaistu, oletetaan olevan pätevä, on sen, joka haluaa vedota siihen, että päätöstä rasittaa muodollinen pätemättömyysperuste tai että se on mitätön, esitettävä tuomioistuimelle perusteet sille, että asianmukaisesti tiedoksiannetun ja julkaistun päätöksen pätevyys otetaan uudelleen tarkasteltavaksi.

Asiassa T-13/89,

Imperial Chemical Industries plc, englantilainen yhtiö, Millbank, Lontoo (Yhdistynyt kuningaskunta), edustajanaan D. Vaughan, QC, solicitor V. O. White ja solicitor R. J. Coles, barrister D. Anderson, prosessiosoite Luxemburgissa L. H. Dupongin toimisto, 14a rue des Bains,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään johtava oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan ja oikeudellisen yksikön virkamies K. Banks, prosessiosoite Luxemburgissa oikeudellisen yksikön edustajan R. Hayderin toimisto, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jossa pyydetään kumoamaan ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamismenettelystä 23 päivänä huhtikuuta 1986 tehty komission päätös (IV/31.149 - Polypropeeni, EYVL L 230, s. 1),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN

TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. L. Cruz Vilaça sekä tuomarit R. Schintgen, D. A. O. Edward, H. Kirschner, K. Lenaerts,

julkisasiamies: B. Vesterdorf,

kirjaaja: H. Jung,

ottaen huomioon kirjallisen käsittelyn sekä 10.-15.12.1990 pidetyn suullisen käsittelyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 10.7.1991 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

Kanteen perustana olevat tosiseikat

1 Asia koskee komission päätöstä määrätä viidelletoista polypropeenin tuottajalle sakko ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta. Kanteen kohteena oleva päätös (jäljempänä päätös) koskee polypropeenia, joka on yksi tärkeimmistä lämpömuovautuvista raakapolymeereista. Polypropeenin tuottajat myyvät sitä jalostajille, jotka muuntavat sen valmiiksi tuotteiksi tai puolivalmisteiksi. Polypropeenin suurimpien tuottajien tarjoama valikoima käsittää yli sata erilaista laatua, jotka on tarkoitettu hyvin suureen määrään lopullisia käyttötarkoituksia. Polypropeenin keskeisimmät peruslaadut ovat raffia, homopolymeeri ruiskupuristukseen, sekapolymeeri ruiskupuristukseen, high-impact sekapolymeeri sekä filmi. Yritykset, joille päätös on osoitettu, ovat kaikki merkittäviä petrokemiallisten tuotteiden valmistajia.

2 Tuotteet Länsi-Euroopan polypropeenimarkkinoille tuotetaan lähes yksinomaan Eurooppaan sijoittautuneissa tuotantoyksiköissä. Ennen vuotta 1977 markkinoille toi tuotteita kymmenen tuottajaa, nimittäin Montedison (sittemmin Montepolimeri SpA, nykyisin Montedipe SpA), Hoechst AG, Imperial Chemical Industries plc ja Shell International Chemical Company Ltd (jäljempänä neljä suurta), joiden osuus markkinoista oli yhteensä 64 prosenttia, sekä Enichem Anic SpA Italiassa, Rhône-Poulenc SA Ranskassa, Alcudia Espanjassa, Chemische Werke Hüls ja BASF AG Saksassa sekä itävaltalainen Chemie Linz AG. Montedisonilla olleiden patenttien lakkaamisen jälkeen vuonna 1977 ilmestyi läntiseen Eurooppaan seitsemän uutta tuottajaa: Amoco ja Hercules Chemicals NV Belgiaan, ATO Chimie SA ja Solvay & Cie S Ranskaan, SIR Italiaan, DSM NV Alankomaihin ja Taqsa Espanjaan. Norjalainen tuottaja Saga Petrokjemi AS & Cie aloitti toimintansa vuoden 1978 puolivälissä ja Petrofina SA vuonna 1980. Näiden uusien tuottajien, joiden nimellistuotanto oli noin 480 000 tonnia, ilmaantuminen lisäsi huomattavasti läntisen Euroopan tuotantokapasiteettia, jota vastaavaa kysynnän kasvua ei kuitenkaan ollut useaan vuoteen, mistä oli seurauksena tuotantokapasiteetin heikko käyttöaste, joka kuitenkin vuodesta 1977 vuoteen 1983 nousi 60 prosentista 90 prosenttiin. Päätöksen mukaan vuodesta 1982 alkaen tarjonta ja kysyntä olivat suurin piirtein tasapainossa. Enimpänä osana viiteajanjaksoa (1977-1983) polypropeenimarkkinoille oli kuitenkin ominaista heikko kannattavuus tai huomattavat tappiot, jotka johtuivat erityisesti kiinteiden kustannusten osuudesta sekä raaka-aineen, eli propeenin, hinnannoususta. Päätöksen mukaan (8 kohta) vuonna 1983 Montepolimeri SpA:lla oli 18 prosentin osuus Euroopan polypropeenimarkkinoista, Imperial Chemical Industries plc:llä, Shell International Chemical Company Ltd:llä ja Hoechst AG:lla 11 prosenttia kullakin, Hercules Chemicals NV:llä hieman alle 6 prosenttia, ATO Chimie SA:lla, BASF AG:lla, DSM NV:llä, Chemische Werke Hülsilla, Chemie Linz AG:lla, Solvay & Cie SA:lla ja Saga Petrokjemi AS & Cie:lla 3-5 prosenttia kullakin ja Petrofina SA:lla noin 2 prosenttia. Päätöksen mukaan polypropeenikauppa jäsenvaltioiden välillä oli huomattavaa, koska kaikki silloin yhteisössä toimivat tuottajat myivät melkein kaikkiin jäsenvaltioihin.

3 Imperial Chemical Industries plc oli yksi tuottajista polypropeenimarkkinoilla jo vuonna 1977 ja kuuluu "neljään suureen". Sen markkinaosuus oli 10,6 ja 11,4 prosentin välillä.

4 Komission virkamiehet, jotka toimivat 6.2.1962 annetun perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen N:o 17 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti (EYVL 1962, N:o 13, s. 204, jäljempänä asetus N:o 17), suorittivat 13. ja 14.10.1983 samanaikaisen tarkastuksen seuraavissa yrityksissä, jotka tuottivat polypropeenia yhteisön markkinoille:

- ATO Chimie SA, nykyisin Atochem (jäljempänä ATO),

- BASF AG (jäljempänä BASF),

- DSM NV (jäljempänä DSM),

- Hercules Chemicals NV (jäljempänä Hercules),

- Hoechst AG (jäljempänä Hoechst),

- Chemische Werke Hüls (jäljempänä Hüls),

- Imperial Chemical Industries plc (jäljempänä ICI),

- Montepolimeri SpA, nykyisin Montedipe (jäljempänä Monte),

- Shell International Chemical Company Ltd (jäljempänä Shell),

- Solvay & Cie S (jäljempänä Solvay),

- BP Chimie (jäljempänä BP).

Tarkastusta ei tehty Rhône-Poulenc SA:n (jäljempänä Rhône-Poulenc) eikä Enichem Anic SpA:n tiloihin.

5 Tarkastusten seurauksena komissio esitti asetuksen N:o 17 11 artiklan mukaiset tietojensaantipyynnöt (jäljempänä tietojensaantipyynnöt) edellä mainittujen yritysten lisäksi myös seuraaville yrityksille:

- Amoco,

- Chemie Linz AG (jäljempänä Linz),

- Saga Petrokjemi AS & Cie, joka nykyisin on osa Statoilia (jäljempänä Statoil),

- Petrofina SA (jäljempänä Petrofina),

- Enichem Anic SpA (jäljempänä Anic).

Itävaltalainen yritys Linz kiisti komission toimivallan ja kieltäytyi vastaamasta tietojensaantipyyntöön. Edellä mainitun asetuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti komission virkamiehet suorittivat seuraavaksi tarkastukset Anicin ja Saga Petrochemicals UK Ltd:n, joka on Sagan englantilainen tytäryhtiö, tiloissa, sekä Linzin myyntipaikoissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Saksassa. Rhône-Poulencille ei esitetty tietojensaantipyyntöä.

6 Tarkastusten sekä tietojensaantipyyntöjen seurauksena saatujen tietojen perusteella komissio päätteli, että vuodesta 1977 vuoteen 1983 kyseiset tuottajat olivat ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan vastaisesti useilla hinta-aloitteilla säännöllisesti vahvistaneet tavoitehinnat ja kehittäneet myytyjen määrien vuosittaisen tarkkailujärjestelmän jakaakseen käytettävissä olevat markkinat keskenään sovittujen tonnimäärien tai prosenttiosuuksien mukaan. Tämän vuoksi komissio päätti 30.4.1984 aloittaa asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun menettelyn ja lähetti toukokuun 1984 aikana kirjalliset väitetiedoksiannot edellä mainituille yrityksille, lukuun ottamatta Anicia ja Rhône-Poulencia. Vastaanottajat vastasivat niihin kirjallisesti.

7 Komission nimittämä kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja kutsui 24.10.1984 koolle väitetiedoksiannon vastaanottajien oikeudelliset neuvonantajat, jotta sovittaisiin tietyistä hallinnolliseen menettelyyn kuuluvaa kuulemismenettelyä, jonka piti alkaa 12.11.1984, koskevista järjestelyistä. Komissio ilmoitti tässä kokouksessa yritysten väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämien väitteiden seurauksena, että se toimittaa yrityksille välittömästi lisää tietoa niiden tietojen lisäksi, joita yrityksillä jo oli hinta-aloitteiden täytäntöönpanosta. Komissio lähetti yritysten oikeudellisille neuvonantajille 31.10.1984 suuren määrän asiakirjoja, jotka sisälsivät jäljennöksiä tuottajien myyntitoimistoilleen antamista hintoja koskevista ohjeista, sekä yhteenvetotaulukoita asiakirjoista. Taatakseen liikesalaisuuden säilymisen komissio toimitti lähetyksen tietyillä ehdoilla; erityisesti mainittiin, ettei asiakirjoja saa saattaa yritysten kaupallisten yksiköiden tietoon. Useiden yritysten asianajajat kieltäytyivät hyväksymästä ehtoja ja palauttivat asiakirjat ennen kuulemista.

8 Väitetiedoksiantoon annetuista vastauksista saatujen tietojen perusteella komissio päätti ulottaa menettelyn koskemaan myös Anicia ja Rhône-Poulencia. Tämän vuoksi se toimitti niille 25.10.1984 samanlaisen väitetiedoksiannon kuin viidelletoista muulle yritykselle.

9 Ensimmäinen kuuleminen järjestettiin 12.-20.11.1984. Sen aikana kuultiin kaikkia muita yrityksiä paitsi Shelliä (joka kieltäytyi osallistumasta kuulemiseen), Anicia, ICI:tä sekä Rhône-Poulencia (joilla ei mielestään ollut ollut riittävää mahdollisuutta valmistautua).

10 Kuulemisen yhteydessä useat yritykset kieltäytyivät keskustelemasta seikoista, joita käsiteltiin niille 31.10.1984 lähetetyissä asiakirjoissa ja väittivät, että komissio oli kokonaan muuttanut perustelujensa suuntautumista ja että niille oli vähintään annettava mahdollisuus esittää kirjallisia huomautuksia. Toiset yritykset väittivät, että niillä ei ollut ollut tarpeeksi aikaa kyseisten asiakirjojen tutkimiseen ennen kuulemista. BASF:n, DSM:n, Herculesin, Hoechstin, ICI:n, Linzin, Monten, Petrofinan ja Solvayn asianajajat lähettivät komissiolle 28.11.1984 yhteisen kirjeen asiasta. Hüls ilmoitti 4.12.1984 lähettämällään kirjeellä jakavansa tämän näkökannan.

11 Tämän vuoksi komissio lähetti 29.3.1985 yrityksille uusia asiakirjoja, jotka koskivat yritysten myyntitoimistoilleen antamia hintoja koskevia ohjeita, niiden mukana hintoja koskevia taulukoita sekä yhteenvedon todisteista, jotka koskivat niitä hinta-aloitteita, joista asiakirjoja oli saatavilla. Komissio pyysi yrityksiä vastaamaan tähän sekä kirjallisesti että toisessa kuulemisessa ja tarkensi poistavansa alunperin asetetut rajoitukset, jotka koskivat tietojen antamista kaupallisille yksiköille.

12 Toisella samana päivänä lähettämällään kirjeellä komissio vastasi asianajajien esittämiin väitteisiin, joiden mukaan komissio ei ollut esittänyt tarkkaa oikeudellista määritelmää yritysten välisestä perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta järjestelystä, ja pyysi yrityksiä esittämään kirjalliset ja suulliset huomautuksensa.

13 Toinen kuuleminen järjestettiin 8.-11.7.1985 sekä 25.7.1985. Anic, ICI ja Rhône-Poulenc esittivät sen yhteydessä huomautuksensa ja muut yritykset (Shelliä lukuun ottamatta) kommentoivat komission kahdessa 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä käsiteltyjä seikkoja.

14 Alustava kuulemispöytäkirja sekä tarpeelliset asiakirjat toimitettiin kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevälle neuvoa-antavalle komitealle (jäljempänä neuvoa-antava komitea) 19.11.1985 ja lähetettiin yrityksille 25.11.1985. Neuvoa-antava komitea esitti kantansa 170:nnessä kokouksessaan 5. ja 6.12.1985.

15 Menettelyn lopuksi komissio teki kanteen kohteena olevan päätöksen 23.4.1986, jossa määrätään seuraavaa:

"1 artikla

Anic SpA, ATO Chemie SA (nykyisin Atochem), BASF AG, DSM NV, Hercules Chemicals NV, Hoechst AG, Chemische Werke Hüls (nykyisin Hüls AG), ICI plc, Chemische Werke Linz, Montepolimeri SpA (nykyisin Montedipe), Petrofina SA, Rhône-Poulenc SA, Shell International Chemical Co. Ltd, Solvay & Cie ja Saga Petrokjemi AS & Cie (kuuluu nykyisin Statoiliin) ovat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräyksiä osallistumalla:

- Anic vuoden 1977 marraskuusta vuoden 1982 loppuun tai 1983 alkuun;

- Rhône-Poulenc vuoden 1977 marraskuusta vuoden 1980 loppuun;

- Petrofina ainakin vuodesta 1980 vuoden 1983 marraskuuhun;

- Hoechst, ICI, Montepolimeri ja Shell vuoden 1977 puolivälistä ainakin vuoden 1983 marraskuuhun;

- Hercules, Linz, Saga ja Solvay vuoden 1977 marraskuusta ainakin vuoden 1983 marraskuuhun;

- ATO ainakin vuodesta 1978 ainakin vuoden 1983 marraskuuhun;

- BASF, DSM ja Hüls vuoden 1977 ja vuoden 1979 väliltä ainakin marraskuuhun 1983,

vuoden 1977 puolivälissä tehtyyn sopimukseen ja yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jonka yhteydessä polypropeenia yhteismarkkinoiden alueelle toimittavat tuottajat:

a) ovat ottaneet yhteyttä toisiinsa ja tavanneet säännöllisesti (vuoden 1981 alusta kahdesti kuukaudessa) salaisissa kokouksissa käsitelläkseen ja määrittääkseen kaupallista politiikkaansa;

b) ovat asettaneet toistuvasti 'tavoite'-hintoja (tai vähimmäishintoja) tuotteen myynnissä kaikissa yhteisön jäsenvaltioissa;

c) ovat sopineet erilaisista toimenpiteistä tavoitehintojen soveltamisen helpottamiseksi, mukaan lukien (pääasiassa) väliaikaiset tuotantorajoitukset, yksityiskohtaisten tietojen vaihto toimituksista, paikallisten kokousten järjestäminen ja vuoden 1982 lopusta alkaen 'account management' -järjestely, jonka tarkoituksena on soveltaa hinnankorotuksia yksittäisiin asiakkaisiin;

d) ovat toteuttaneet samanaikaisia hinnankorotuksia soveltamalla edellä mainittuja tavoitteita;

e) ovat jakaneet markkinat osoittamalla jokaiselle tuottajalle vuosittaisen myyntitavoitteen tai -kiintiön (1979, 1980 ja ainakin osan vuodesta 1983) tai kyseistä vuotta koskevan lopullisen sopimuksen puuttuessa velvoittaneet tuottajat rajoittamaan kuukausittaista myyntiään viittaamalla aiempaan kauteen (1981, 1982).

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainitut yritykset määrätään lopettamaan edellä mainittu rikkominen (mikäli ne eivät jo ole niin tehneet) ja pidättäytymään vastaisuudessa polypropeenialalla kaikista sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joilla voisi olla samoja tai samankaltaisia tavoitteita, mukaan lukien sellaisten tavanomaisesti liikesalaisuuksina pidettyjen tietojen vaihtaminen, joiden perusteella osanottajat saisivat suoraa tai epäsuoraa tietoa muiden yksittäisten tuottajien tuotannosta, toimituksista, varastojen tasosta, myyntihinnoista, investointikuluista tai -suunnitelmista tai jotka mahdollistaisivat niille nimenomaisten tai hiljaisten sopimusten täytäntöönpanon tai yhdenmukaistetun menettelytavan, joka koskee hintoja tai markkinoiden jakamista yhteisössä. Kaikkia yleistä tiedonvaihtoa koskevia järjestelmiä, joihin tuottajat osallistuvat (kuten Fides) on hoidettava siten, että niissä ei ole tietoja, joista voidaan tunnistaa tiettyjen tuottajien toiminta, ja yritysten on pidättäydyttävä erityisesti sellaisesta ylimääräisestä keskinäisestä tiedonvaihdosta, jolla on merkitystä kilpailun kannalta ja jota järjestelmä ei kata.

3 artikla

Yrityksille, joille tämä päätös on osoitettu, määrätään 1 artiklassa todetun rikkomisen seurauksena seuraavat sakot:

i) Anic SpA, sakkoa 750 000 ecua, joka vastaa 1 103 692 500 Italian liiraa (ITL);

ii) Atochem, sakkoa 1 750 000 ecua, joka vastaa 11 973 325 Ranskan frangia (FRF);

iii) BASF AG, sakkoa 2 500 000 ecua, joka vastaa 5 362 225 Saksan markkaa (DEM);

iv) DSM NV, sakkoa 2 750 000 ecua, joka vastaa 6 657 640 Alankomaiden guldenia (NLG);

v) Hercules Chemicals NV, sakkoa 2 750 000 ecua, joka vastaa 120 569 620 Belgian frangia (BEF);

vi) Hoechst AG, sakkoa 9 000 000 ecua, joka vastaa 19 304 010 DEM;

vii) Hüls AG, sakkoa 2 750 000 ecua, joka vastaa 5 898 447,5 DEM;

viii) ICI plc, sakkoa 10 000 000 ecua, joka vastaa 6 447 970 Englannin puntaa (GBP);

ix) Chemische Werke Linz, sakkoa 1 000 000 ecua, joka vastaa 1 471 590 000 ITL;

x) Montedipe, sakkoa 11 000 000 ecua, joka vastaa 16 187 490 000 ITL;

xi) Petrofina SA, sakkoa 600 000 ecua, joka vastaa 26 306 100 BEF;

xii) Rhône-Poulenc SA, sakkoa 500 000 ecua, joka vastaa 3 420 950 FRF;

xiii) Shell International Chemical Co. Ltd, sakkoa 9 000 000 ecua, joka vastaa 5 803 173 GBP;

xiv) Solvay & Cie, sakkoa 2 500 000 ecua, joka vastaa 109 608 750 BEF;

xv) Statoil, Den Norske Stats Oljeselskap AS (johon Saga Petrokjemi nykyisin kuuluu), sakkoa 1 000 000 ecua, joka vastaa 644 797 GBP.

4 ja 5 artikla

- -"

16 Lopullinen kuulemispöytäkirja, joka sisälsi yritysten pyytämät korjaukset, lisäykset ja poistot teksteihin, lähetettiin niille 8.7.1986.

Menettely

17 Tällainen oli tilanne, kun kantaja nosti tämän kanteen yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 6.8.1986 jättämällään kannekirjelmällä, jossa vaaditaan päätöksen kumoamista. Kolmetoista päätöksen neljästätoista muusta vastaanottajasta nosti myös kanteen päätöksen kumoamiseksi (asiat T-1/89-T-4/89, T-6/89-T-12/89, T-14/89 ja T-15/89).

18 Toisella erillisellä samana päivänä jätetyllä asiakirjalla ICI pyysi yhteisöjen tuomioistuinta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan mukaisesti määräämään komissiota toimittamaan asiakirjat, joita se oli kieltäytynyt toimittamasta. Pyyntö hylättiin yhteisöjen tuomioistuimen 11.12.1986 antamalla määräyksellä ICI v. komissio (212/86 R, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

19 Asian kirjallinen käsittely tapahtui kokonaisuudessaan yhteisöjen tuomioistuimessa.

20 Yhteisöjen tuomioistuin palautti tämän asian sekä muut kolmetoista asiaa 15.11.1989 antamallaan määräyksellä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 88/591/EHTY, ETY, Euratom (jäljempänä 24.10.1988 tehty neuvoston päätös, EYVL L 319, s. 1) 14 artiklan nojalla Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen.

21 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti nimesi 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti julkisasiamiehen.

22 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaaja kutsui 3.5.1990 päivätyllä kirjeellään asianosaiset epäviralliseen kokoukseen sopiakseen suullisen käsittelyn järjestelyistä. Kokous pidettiin 28.6.1990.

23 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaaja pyysi 9.7.1990 päivätyllä kirjeellään asianosaisia esittämään huomautuksensa asioiden T-1/89-T-4/89 ja T-6/89-T-15/89 mahdollisesta yhdistämisestä suullista käsittelyä varten. Yksikään asianosaisista ei vastustanut tätä.

24 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin yhdisti 25.9.1990 antamallaan määräyksellä edellä mainitut asiat suullista käsittelyä varten yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 43 artiklan mukaisesti, sillä perusteella, että ne liittyivät toisiinsa. Kyseistä artiklaa sovellettiin 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 11 artiklan kolmannen kohdan mukaan soveltuvin osin myös menettelyyn yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

25 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisi 15.11.1990 antamallaan määräyksellä kantajien asioissa T-2/89, T-3/89, T-9/89, T-11/89, T-12/89 ja T-13/89 esittämät pyynnöt luottamuksellisesta käsittelystä ja hyväksyi ne osittain.

26 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 9.10.-29.11.1990 jätetyissä kirjeissään asianosaiset vastasivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaajan niille 19.7.1990 päivätyssä kirjeessä esittämiin kysymyksiin.

27 Kysymyksiin saatujen vastausten sekä esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella ja julkisasiamiehen kuulemisen jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti aloittaa suullisen käsittelyn ilman alustavia tutkintatoimia.

28 Asianosaisten suulliset lausumat sekä vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 10.-15.12.1990 pidetyssä istunnossa.

29 Julkisasiamiehen esittämä ratkaisuehdotus kuultiin 10.7.1991 pidetyssä istunnossa.

Asianosaisten vaatimukset

30 ICI-yhtiö vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) kumoamaan komission 23.4.1986 tekemän päätöksen (IV/31.149 - Polypropeeni) niiltä osin kuin se koskee ICI:tä;

2) joko kumoamaan ICI:n sakkomääräyksen tai alentamaan ICI:lle asetetun sakon määrää;

3) mikäli ICI olisi velvollinen maksamaan sakot tässä vaiheessa voimatta lykätä maksua, määräämään komission palauttamaan maksetun sakon tai asianmukaisen osuuden siitä, johon on lisätty päätöksen 4 artiklassa esitetty Yhdistyneen kuningaskunnan pankin vahvistama yli 1 prosentin lainakorko; ja

4) määräämään oikeudenkäyntikulut komission maksettaviksi.

Komissio puolestaan vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

- hylkäämään kanteen; ja

- määräämään oikeudenkäyntikulut kantajan maksettaviksi.

Pääasia

31 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ensiksi on tutkittava kantajan esittämät väitteet, jotka koskevat kantajalle kuuluvan puolustautumisoikeuden rikkomista, koska kantajan mukaan 1) komissio ei ole toimittanut sille asiakirjoja, joihin päätös perustuu, 2) kantajalle ei ole toimitettu kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomusta ja 3) kantajan mukaan komission päätös on hätiköity ja perustuu ennakkokäsityksiin; toiseksi on tutkittava väitteet, jotka koskevat tapahtuneen rikkomisen toteennäyttämistä 1) komission toteamien tosiseikkojen osalta ja 2) sen osalta, miten ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa on sovellettu näihin tosiseikkoihin, joiden osalta komissio A) ei ole asianmukaisesti määrittänyt rikkomista, B) ei ole asianmukaisesti arvioinut sen tavoitetta tai kilpailua rajoittavaa vaikutusta sekä C) vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan; kolmanneksi on tutkittava väitteet, jotka koskevat päätöksen perusteluja; neljänneksi on tutkittava sakon määräämistä koskevat väitteet, joiden mukaan määrätty sakko 1) koskee osittain niin vanhoja tapahtumia, että sakkoa ei ajan kulumisen vuoksi olisi enää saanut määrätä, ja se on lisäksi suhteeton niin väitetyn rikkomisen 2) keston kuin sen 3) vakavuuden kannalta.

Puolustautumisoikeudet

1. Asiakirjojen toimittamatta jättäminen väitetiedoksiannon yhteydessä

32 Kantaja väittää, että väitetiedoksiannon toimittamisen yhteydessä komissio ei ole toimittanut sille neljäätoista asiakirjaa tai asiakirjaryhmää, joihin se perustaa päätöksensä, ja on näin evännyt siltä mahdollisuuden selittää näiden sisältöä. Kyseiset asiakirjat ovat ATO:sta löytyneitä ranskalaisten tuottajien toimituksia koskevien tietojen vaihtoa sekä kiintiöiden soveltamista Ranskan markkinoilla vuonna 1979 koskevia asiakirjoja (päätöksen 15 kohdan h alakohta), Solvaysta löytyneeksi väitetty 6.12.1977 päivätty asiakirja (päätöksen 16 kohdan toiseksi viimeinen alakohta), kaksi pöytäkirjaa Shellin sisäisistä 5.7. ja 12.9.1979 pidetyistä kokouksista (päätöksen 29 ja 31 kohta), Solvayn sisäinen asiakirja, jossa verrataan lokakuun ja marraskuun 1980 "toteutuneita hintoja" tammikuun 1981 "luettelohintoihin" (päätöksen 32 kohta), Solvayn 17.7.1981 myyntiyksiköilleen osoittama huomautus (päätöksen 35 kohta), Shellin tavoitehintojen vahvistamista 1. päivälle marraskuuta 1981 koskeva asiakirja (päätöksen 36 kohdan ensimmäinen alakohta), Herculesin tiedote, josta ilmenee, että joulukuussa 1981 tavoitehintaa tarkistettiin alaspäin (päätöksen 36 kohdan toinen alakohta), Hoechstin 6.6.1983 päivätty sisäinen tiedote, jossa vahvistetaan vähimmäishinta 1.7.1983 alkaen sekä Linzin 8.6.1983 päivätty teleksi (päätöksen 49 kohta), kaksi Shellin asiakirjaa otsikoilla "PP W. Europe Pricing" ja "Market quality report" (päätöksen 49 kohta), ATO:n 28.9.1983 päivätty sisäinen tiedote (päätöksen 51 kohta) sekä lopuksi Shellistä löytynyt vuoden 1983 ensimmäistä vuosineljännestä koskeva työasiakirja (päätöksen 63 kohdan kolmas alakohta ja 64 kohta).

33 Komissio väittää, että päätöksen 15, 32 tai 35 kohdassa mainitut asiakirjat olivat kantajan saatavilla vaiheessa, jossa on tilaisuus tutustua asiakirjoihin. Se lisää, että Linzin 8.6.1983 päivätty teleksi esitettiin 29.3.1985 päivätyn kirjeen liitteessä Linz H1. Komission mukaan se on erittäin harvoissa tapauksissa arvioinut asiakirjojen sisältävän luottamuksellista kaupallista tietoa tietyn tuottajan osalta ja estänyt muita tuottajia tutustumasta kyseisiin asiakirjoihin. Joka tapauksessa komission mukaan yksikään kantajan mainitsemista asiakirjoista ei ole merkittävä tässä tapauksessa, koska asiakirjat joko eivät koske ICI:tä tai ainoastaan vahvistavat muita asiakirjoja. Kantaja ei myöskään ole pyrkinyt selittämään, kuinka kyseisten asiakirjojen toimittamatta jättäminen on vaikuttanut sen puolustautumisoikeuksiin.

34 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, etteivät asiakirjat sinänsä, vaan komission niistä tekemät johtopäätökset, ole merkityksellisiä, ja että jos asiakirjoja ei ole mainittu väitetiedoksiannossa, kyseessä oleva yritys on perustellusti voinut arvioida niiden olevan merkityksettömiä asian käsittelyssä. Koska komissio ei ole ilmoittanut yritykselle tiettyjen asiakirjojen käyttämisestä päätöksessä, se on estänyt tätä esittämästä oikeana aikana huomautuksiaan asiakirjojen luotettavuudesta. Tästä seuraa, että asiakirjoja ei voida pitää hyväksyttävinä todisteina tämän yrityksen osalta (asia 107/82, AEG-Telefunken v. komissio, tuomio 25.10.1983, Kok. 1983, s. 3151, 27 kohta ja viimeksi asia C-62/86, AKZO Chemie v. komissio, tuomio 3.7.1991, Kok. 1991, s. I-3359, 21 kohta).

35 Tässä tapauksessa ainoastaan yleisessä tai erityisessä väitetiedoksiannossa tai 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä mainittuja asiakirjoja tai niitä liiteasiakirjoja, joita ei erityisesti mainita, voidaan pitää todisteina, joita voidaan käyttää kantajaa vastaan tässä asiassa. Niiden asiakirjojen osalta, jotka ovat väitetiedoksiantojen liitteinä, mutta joita ei erikseen niissä mainita, on todettava, että niitä ei voida käyttää kantajan vastaisessa päätöksessä, ellei tämä ole kohtuullisesti voinut päätellä väitetiedoksiannosta johtopäätökset, jotka komissio aikoi niistä tehdä.

36 Edellä esitetyistä pohdinnoista seuraa, että kantajan mainitsemista asiakirjoista ainoastaan Linzin 8.6.1983 päivättyä teleksiä voidaan käyttää näyttönä kantajaa vastaan, koska se mainitaan 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä, jonka liitteenä Linz H1 se myös esitetään. Muita kantajan mainitsemia asiakirjoja ei voida käyttää näyttönä kantajaa vastaan tässä tapauksessa.

37 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkii kysymyksen siitä, muodostavatko edellä mainitut asiakirjat komission toteamien kantajan vastaisten tosiseikkojen olennaisen perustan, samalla kun se tutkii, ovatko mainitut toteamukset perusteltuja.

2. Kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomuksen toimittamatta jättäminen

38 Kantaja väittää, ettei kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomusta toimitettu sille sen pyynnöistä huolimatta. Se korostaa pyytäneensä työjärjestyksen 91 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuinta määräämään komission toimittamaan kertomuksen, jossa kantajan mukaan kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja myöntää kilpailun markkinoilla olleen voimakasta. Kantaja on tietoinen siitä, että yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi sen pyynnön 11.12.1986 antamallaan määräyksellä (asia 212/86 R, ICI v. komissio, 5-8 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), mutta pyytää kuitenkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta määräämään kertomuksen toimitettavaksi tai ainakin ottamaan sen huomioon komission pääasiaa koskevien perustelujen heikkouden vuoksi.

39 Komissio vetoaa yhteisöjen tuomioistuimen 11.12.1986 antamaan edellä mainittuun määräykseen (7 kohta) kieltäytyessään toimittamasta kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomusta. Komission mukaan ei ole perusteita muuttaa määräystä.

40 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että puolustautumisoikeudet eivät edellytä, että yrityksillä, joita ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukainen menettely koskee, olisi tilaisuus esittää näkemyksensä kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomuksesta, joka on kokonaan komission sisäinen asiakirja. Tämän osalta yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että kertomus on komission kannalta lausunto, joka ei millään tavoin sido komissiota, ja että tämän vuoksi kertomuksessa ei ole mitään sellaista ratkaisevan tärkeää näkökohtaa, joka yhteisön tuomioistuimen olisi otettava huomioon laillisuusvalvonnassaan (edellä mainittu asia 212/86 R, määräys 11.12.1986, 5-8 kohta). Itse asiassa puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen on oikeudellisesti riittävällä tavalla turvattu, kun lopullisen päätöksen laatimiseen myötävaikuttavat eri tahot ovat asianmukaisesti saaneet tietoonsa yritysten perustelut, jotka ne ovat esittäneet vastatakseen komission väitteisiin kilpailusääntöjen rikkomisesta ja kommentoidakseen komission väitteidensä tukemiseksi hankkimaa näyttöä (asia 322/81, Nederlandsche Banden-Industrie-Michelin v. komissio, tuomio 9.11.1983, Kok. 1983, s. 3461, 7 kohta).

41 Tältä osin on todettava, että kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomuksen tarkoituksena ei ole yritysten perustelujen täydentäminen tai korjaaminen, eikä myöskään se, että yrityksiä vastaan esitetään uusia väitteitä kilpailusääntöjen rikkomisesta tai hankitaan uutta näyttöä, vaan siinä ainoastaan esitetään komission virkamiehen kanta komission tekeillä olevan päätöksen osalta. Tästä seuraa ensiksi, että yritykset eivät voi puolustautumisoikeuksien kunnioittamisen nojalla vaatia kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan kertomuksen toimittamista voidakseen esittää siitä kantansa (katso yhdistetyt asiat 43/82 ja 63/82, VBVB ja VBBB v. komissio, tuomio 17.1.1984, Kok. 1984, s. 19, 25 kohta) ja toiseksi, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ole mitään syytä määrätä kertomusta toimitettavaksi.

42 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

3. Hätiköity ja ennakkokäsityksiin perustuva päätös

43 Kantaja väittää, että komissio ei ole noudattanut sille yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön ja sen oman doktriininsa (asia 86/82, Hasselblad Limited v. komissio, tuomio 21.2.1984, Kok. 1984, s. 883, päätelmät s. 914 ja 915, sekä komission 15. kertomus kilpailupolitiikasta, 45 kohta) mukaan kuuluvia velvoitteita, kun se ei ole käsitellyt asiaa avoimella mielellä, vaan tuomitsemalla asian ennakolta, vaikka se onkin tietyiltä osin pehmentänyt suhtautumistaan ICI:n esittämien huomautusten ja kuulemistilaisuuden seurauksena. Ennakolta tuomitsemisen seurauksena komissio on katsonut rikkomisen "erittäin vakavaksi", määrännyt merkittävän sakon ja kieltäytynyt, toisin kuin kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja, tunnustamasta voimakkaan kilpailun olemassaoloa markkinoilla tarkasteltavan ajanjakson aikana sekä tuottajien välisen väitetyn järjestelyn vaikutusten puuttumista markkinoilla, erityisesti vaikutusta hintoihin. Komissio on näin osoittanut, että se oli päättänyt olla antamatta lukuisten todistuslausuntojen, tutkimusten ja asiantuntijanäytön vaikuttaa ennakkokäsityksiinsä.

44 Komissio väittää, ettei sitä voida syyttää ennalta tuomitsemisesta, koska päätöksessä esitetty kanta on perusteltu ja komissio on päätynyt siihen arvioituaan asianosaisten väitteitä. Tässä tapauksessa komissiota vakuutti suuri näyttö, joka ei sovi yhteen sen kantajan väitteen kanssa, jonka mukaan "kilpailu oli voimakasta".

45 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kysymys siitä, onko komissio tehnyt hätiköidyn ennakkokäsityksiin perustuvan päätöksen, liittyy siihen, tukeeko komission esittämä näyttö sen tosiseikkojen toteamista. Koska kyseessä on pääasiaan liittyvä kysymys, joka koskee rikkomisen osoittamista, on sitä tutkittava myöhemmin muiden rikkomisen osoittamiseen liittyvien kysymysten yhteydessä.

Rikkomisen osoittaminen

46 Päätöksen mukaan (80 kohdan ensimmäinen alakohta) yhteisön polypropeenin tuottajat ovat osallistuneet suureen joukkoon suunnitelmia, järjestelyjä ja toimenpiteitä, joista on päätetty säännöllisissä kokouksissa ja jatkuvissa tapaamisissa. Päätöksen mukaan (80 kohdan toinen alakohta) tuottajien yhteinen suunnitelma oli myös järjestää tapaamisia sopimusten tekemiseksi erityisistä seikoista.

47 Tämän vuoksi on tarpeen aluksi tutkia, onko komissio oikeudellisesti riittävällä tavalla todennut tosiseikat, jotka koskevat A) pohjahintoja koskevaa sopimusta ja 22.11.1977 pidettyä "European Association for Textile Polyolefins" -kokousta (jäljempänä EATP), B) säännöllisten kokousten järjestelmää, C) hintoja koskevia aloitteita, D) niiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä sekä E) tavoitemäärien ja kiintiöiden määrittämistä, ottaen huomioon a) kanteen kohteena olevan päätöksen ja b) asianosaisten esittämät väitteet ennen c) niiden arviointia; ja lopuksi on tarkasteltava ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamista näihin seikkoihin.

1. Tosiseikkojen toteaminen

A Sopimus pohjahinnoista ja 22.11.1977 pidetty EATP-kokous

a) Kanteen kohteena oleva päätös

48 Päätöksessä todetaan (16 kohdan ensimmäinen, toinen ja kolmas alakohta; katso myös 67 kohdan ensimmäinen alakohta), että vuoden 1977 aikana seitsemän uuden polypropeenin tuottajan aloitettua toimintansa läntisessä Euroopassa sinne jo sijoittautuneet tuottajat aloittivat keskustelut hintojen äkillisen laskun ja siitä seuraavien tappioiden välttämiseksi. Näissä keskusteluissa suurimmat tuottajat, Monte, Hoechst, ICI ja Shell, tekivät aloitteen "sopimukseksi pohjahinnoista", jonka piti tulla voimaan 1.8.1977. Alkuperäisessä sopimuksessa ei ollut määrällisiä rajoituksia, mutta jos se onnistuisi, suunniteltiin tiettyjä määrällisiä rajoituksia vuodelle 1978. Sopimusta piti noudattaa aluksi neljän kuukauden ajan ja sen yksityiskohdista kerrottiin muille tuottajille, myös Herculesille, jonka markkinointipäällikkö esitti tärkeimmille laaduille pohjahinnaksi jäsenvaltioittain ohjeellisen 1,25 DEM/kg (raffia-laatu).

49 Päätöksen mukaan (16 kohdan viides alakohta) ICI ja Shell myöntävät pitäneensä yhteyttä muihin tuottajiin tarkoituksena tarkistaa keinoja hintojen laskun välttämiseksi. ICI:n mukaan on mahdollista, että sellaista hintatasoa ehdotettiin, jonka alle olisi kiellettyä laskea hintoja. ICI ja Shell vahvistavat, että keskustelu ei rajoittunut "neljän suuren" välille. Tarkkaa yksityiskohtaista tietoa pohjahintoja koskevan sopimuksen toiminnasta ei saatu. Kuitenkin marraskuussa 1977, kun raffian hinta oli laskenut noin 1,00 DEM:aan/kg, Monte ilmoitti nostavansa hinnan 1.12.1977 1,30 DEM:aan/kg ja 25.11.1977 alan lehdistö kertoi kolmen muun suuren tuottajan tukevan tätä toimenpidettä sekä aikovan suorittaa samanlaisen hinnankorotuksen samana ajankohtana tai myöhemmin joulukuussa.

50 Päätöksen mukaan (17 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta) suunnilleen samana ajankohtana alkoivat polypropeenin tuottajien säännölliset kokoukset; ICI väittää ettei ennen joulukuuta 1977 pidetty kokouksia, mutta myöntää tuottajien olleen yhteydessä toisiinsa jo aiemmin oletettavasti puhelimitse ja tarpeen vaatiessa. Shellin mukaan sen ylemmät johtohenkilöt ovat mahdollisesti "keskustelleet hinnoista Monten kanssa marraskuussa 1977 tai niihin aikoihin ja että Monte mainitsi mahdollisesta hintojen korotuksesta ja kysyi Shellin suhtautumisesta hinnankorotuksiin". Päätöksessä todetaan (17 kohdan kolmas alakohta), että vaikka suoria todisteita siitä, että ryhmä on kokoontunut jo ennen joulukuuta 1977 määrittääkseen hintoja, ei ole, tuottajat tiedottivat jo asiakasyhdistykselle, EATP:lle, sen toukokuussa ja marraskuussa 1977 pidettyjen kokousten aikana, toteamastaan tarpeesta yhteiseen toimintaan hintatason parantamiseksi. Jo toukokuussa 1977 Hercules korosti, että aloitteen pitää tulla "perinteisiltä alan johtajilta", kun taas Hoechst antoi ymmärtää, että sen mielestä hintoja tuli nostaa 30-40 prosenttia.

51 Tässä yhteydessä päätöksessä väitetään (17 kohdan neljäs alakohta, 78 kohdan kolmas alakohta ja 104 kohdan toinen alakohta), että kantaja, kuten myös Hercules, Hoechst, Linz, Rhône-Poulenc, Saga ja Solvay, ilmoittivat tukevansa Monten ilmoitusta 18.11.1977 ilmestyneen alan lehden (European Chemical News, jäljempänä ECN) artikkelissa aikeestaan nostaa raffian hintaa 1,30 DM:aan /kg 1.12.1977 alkaen. EATP:n kokouksessa 22.11.1977 pidetystä pöytäkirjasta ilmenee, että muut tuottajat olivat hyväksyneet Monten vahvistaman 1,30 DEM:n/kg hinnan koko alan "tavoitteeksi".

b) Asianosaisten väitteet

52 Kantajan mukaan, vaikka tuottajat olivatkin puhelimitse yhteydessä toisiinsa vuonna 1977, ne eivät kuitenkaan päässeet varsinaiseen sopimukseen, koska jos näin olisi käynyt, ne olisivat myös yrittäneet panna sopimusta täytäntöön. Tässä tapauksessa yhteydenpidolla ei kuitenkaan ollut mitään vaikutusta markkinoihin, koska pohjahintaa ei saavutettu. Asiakirja, johon komissio tältä osin perustaa väitteensä, on Herculesin markkinointipäällikön käsinkirjoitettu ja epäselvä muistiinpano (yleisen väitetiedoksiannon liite 2).

53 Kantaja huomauttaa vielä, että EATP-kokoukset eivät mitenkään ole voineet toimia puitteina sopimuksen täytäntöönpanolle, koska kokoukset järjestettiin teollisten asiakkaiden pyynnöstä, kun nämä toivoivat tietoa erityisesti ennakoitavissa olevasta hintakehityksestä, ja tämän vuoksi on järjetöntä väittää, että niissä tuottajat olisivat esiintyneet yhteisenä rintamana asiakkaitaan vastaan.

54 Komission mukaan sen päätelmät, joiden mukaan "neljän suuren" välillä tehtiin vuonna 1977 sopimus pohjahinnoista, perustuvat Herculesin markkinointijohtajan käsinkirjoitettuun muistiinpanoon. Sopimuksen olemassaolon vahvistavat useat asiakirjat: ensinnäkin ICI:n ja Shellin vastaukset väitetiedoksiantoon, joissa ne myöntävät tuottajien olleen yhteydessä toisiinsa sopiakseen tavasta, jolla hintojen lasku saataisiin pysäytettyä, ja ICI:n osalta vielä, että vähimmäishintatasoja "on voitu ehdottaa"; toiseksi Monten ilmoitus ECN:ssä hinnankorotuksesta, joka nostaisi hinnat lähelle pohjahintoja (yleisen väitetiedoksiannon liite 3), ja kolmanneksi, muiden kolmen "suuren" tuottajan sekä kuuden muun tuottajan samanaikaisesti ilmaisema tuki hinnankorotukselle 22.11.1977 pidetyssä EATP:n kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 6).

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

55 Ensin on tutkittava, onko kantaja osallistunut pohjahinnoista tehtyyn sopimukseen, jonka komissio väittää tehdyn vuoden 1977 puolivälissä, ja toiseksi, onko kantaja osallistunut 1,30 DEM/kg tavoitehinnan vahvistamiseen 1.12.1977 alkaen.

56 Ensimmäisen kysymyksen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja on vastauksessaan väitetiedoksiantoon myöntänyt, että vuoden 1977 puolivälissä

"The producers were faced with the inevitable prospect of heavy losses. In the light of this, producers may well have made contact with each other to see what could be done to halt the slide in prices and suggested a price level below which prices should not be allowed to fall if the burden of losses was to be stemmed. This would almost certainly have been done by telephone discussions between producers since there were not then in existence the various meetings of producers of the kind that started at the end of 1977- -"

(Tuottajilla oli edessä merkittäviä tappioita, joita ei voitu välttää. Ottaen huomioon tämän tilanteen, on hyvinkin mahdollista, että ne olivat yhteydessä toisiinsa tutkiakseen mitä oli tehtävissä hintojen laskun pysäyttämiseksi ja että ne ovat ehdottaneet hintatasoa, jonka alle hintojen ei annettaisi laskea tappioiden välttämiseksi. Yhteydet ovat todennäköisimmin olleet tuottajien välisiä puhelinkeskusteluja, koska kyseisenä ajankohtana ei vielä järjestetty sellaisia tuottajien kokouksia kuin vuoden 1977 lopusta alkaen - -)

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa myös, että kantaja kiistää keskustelujen johtaneen "neljän suuren" väliseen sopimukseen:

"The ICI employees are certain that there was no agreement or arrangements between the four named producers in mid-1977 to the exclusion of the other producers. If there had been discussions on 'floor prices' at that time as the note (of Hercules) appears to suggest then it is most unlikely that any such discussions would have been confined only to the four main producers but would have also included most of the polypropylene producers."

[ICI:n työntekijät ovat varmoja siitä, ettei mitään sopimusta tai järjestelyä, johon muut tuottajat eivät olisi osallistuneet, tehty neljän edellä mainitun tuottajan välillä vuoden 1977 puolivälissä. Jos pohjahinnoista on kyseisenä ajankohtana keskusteltu, kuten (Herculesin) muistiinpanosta voisi päätellä, ei ole uskottavaa, että keskustelut olisivat rajoittuneet ainoastaan neljän pääasiallisen tuottajan välille, vaan päinvastoin, niihin olisi osallistunut suurin osa polypropeenin tuottajista.]

57 Herculesin markkinointijohtajan laatimaa muistiinpanoa (yleinen väitetiedoksianto, liite 2), josta komissio väittää löytäneensä "neljän suuren" välisen yhteisen tavoitteen, on tarkasteltava näiden tekijöiden valossa. Muistiinpanon mukaan:

"Major producers have made agreement (Mont., Hoechst, Shell, ICI) 1. No tonnage control; 2. System floor prices - DOM less for importers; 3. Floor prices from July 1. definitely Aug. 1st when present contracts expire; 4. Importers restrict to 20 % for 1 000 tonnes; 5. Floor prices for 4 month period only - alternative is for existing; 6. Com.(panies) to meet Oct. to review progress; 7. Subject (of the) scheme working - Tonnage restrictions would operate next year."

[Pääasialliset tuottajat (Mont., Hoechst, Shell, ICI) ovat sopineet seuraavasta: 1. Ei määrien valvontaa; 2. Pohjahintajärjestelmä DOM:lle (kotimaiset tuottajat) lukuun ottamatta tuojia; 3. Pohjahinnat 1. päivästä heinäkuuta tai viimeistään 1. päivästä elokuuta alkaen, jolloin sopimusten voimassaoloaika päättyy; 4. Tuojat rajoittavat 20 % 1 000 tonnin osalta; 5. Pohjahinnat ainoastaan neljän kuukauden ajanjaksolle - vaihtoehtona nykyinen; 6. Yhtiöiden välinen kokous lokakuussa edistymisen tarkastelemiseksi; 7. Voimassa oleva järjestelmä toimii - Määrällisiä rajoituksia sovelletaan ensi vuodesta alkaen.] (Seuraa lista polypropeenin kolmen laadun hinnoista neljässä kansallisessa valuutassa, mukaan lukien raffia, 1,25 DEM/kg).

58 Ottaen huomioon, ettei kantaja erityisesti kiistä sitä, että pohjahinnoista tehtiin sopimus, vaan ainoastaan sen, ettei se rajoittunut "neljään suureen", eikä kantaja esitä mitään näyttöä, joka kumoaisi komission Herculesin markkinointijohtajan muistiinpanosta tekemät päätelmät, ja kantaja myöntää, että kyseisenä ajankohtana tuottajat keskustelivat alimmista mahdollisista hinnoista, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että useat tuottajat, joista kantaja oli yksi, pääsivät yhteisymmärrykseen pohjahintojen vahvistamisesta, eikä ole tarpeen osoittaa suostuivatko muut tuottajat kuin "neljä suurta" näihin hintoihin.

59 Se seikka, että sovittuja pohjahintoja ei saavutettu, ei ole omiaan kiistämään sitä, että kantaja suostui hintoihin, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan, vaikka seikka oletetaan osoitetuksi, se osoittaisi ainoastaan, ettei pohjahintoja pantu täytäntöön. Päätöksessä (16 kohdan viimeinen alakohta) ei kuitenkaan väitetä, että pohjahinnat olisi saavutettu, vaan että raffian hinta laski marraskuussa 1977 noin 1,00 DEM:aan/kg.

60 Seuraavaksi on tutkittava toinen kysymys, joka koskee sitä, ovatko kantajan ja muiden tuottajien 22.11.1977 pidetyssä EATP-kokouksessa esittämät lausunnot näiden yhteisen tahdon ilmaus 1,30 DEM/kg tavoitehinnasta 1.12.1977 alkaen, ottaen huomioon tiettyjen tuottajien väliset yhteydet vuoden 1977 aikana sekä tiettyjen tuottajien pohjahintojen vahvistamisen.

61 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että näin on. On todettava, että 27.5.1977 pidetyssä EATP-kokouksessa kantaja esitti, sen jälkeen kun Hercules oli ehdottanut, että alan perinteisten "linjajohtajien" olisi palautettava järjestys markkinoiden kaaokseen, että ICI "would give every support to such a move providing through all this that they could see a reasonable return for themselves in the future" (tukisi kaikin tavoin tällaista toimintaa, mikäli siitä olisi saatavilla tulevaisuudessa asianmukaista voittoa; yleisen väitetiedoksiannon liite 5); vuoden 1977 puolivälissä vahvistettiin 1,25 DEM/kg pohjahinta ainakin "neljän suuren" kesken ja Hercules oli asiasta tietoinen; 22.11.1977 pidetyssä EATP-kokouksessa kantaja esitti seuraavaa:

"We will seek every opportunity to increase our polymer prices and do earnestly request your support in this. The announcement by Montedison last Friday in European Chemical News shows that there is an upward movement in prices already and we support Montedison in this. I do not have specific details of what we propose but we will be informing our customers very shortly. Our aim longer term is for DM 1,60 per kilo." (yleisen väitetiedoksiannon liite 6).

(Pyrimme kaikin mahdollisin tavoin nostamaan polymeerin hintojamme ja pyydämme apuanne tässä. Montedisonin ilmoitus viime perjantain European Chemical Newsissa osoittaa, että suuntaus on jo hintojen korottamiseen ja tuemme Montedisonia tässä pyrkimyksessä. Minulla ei ole yksityiskohtaista tietoa ehdotuksistamme, mutta tiedotamme niistä asiakkaillemme pian. Pitkän tähtäimen tavoitteemme on 1,60 DEM/kg.)

Toisessa, 26.5.1978 pidetyssä kokouksessa tuottajat tarkastelivat edellisen kokouksen tuloksia ja kantaja esitti:

"ICI is very disappointed that the price levels and stability discussed in Paris (22.11.1977) have not been achieved, because I think they would have been beneficial to the industry as a whole." (yleisen väitetiedoksiannon liite 7).

[ICI on erittäin pettynyt siihen, ettei Pariisissa (22.11.1977) sovittuja hintatasoa ja tasapainoa ole saavutettu, koska minun mielestäni niistä olisi hyötyä koko teollisuudelle.]

62 Se, että asiakkaat olivat läsnä eri EATP-kokouksissa, ei heikennä edellä esitettyjä toteamuksia, koska kokouksissa esitettyjen lausuntojen tarkoituksena oli vakuuttaa asiakkaat hinnankorotusten tarpeellisuudesta sekä ilmoitettujen korotusten välttämättömyydestä.

63 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut ensinnäkin, että kantaja on yksi niistä tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen pohjahinnoista vuoden 1977 puolivälissä ja toiseksi, että yhteisymmärryksen jatkuessa kantaja on 22.11.1977 pidetyssä EATP-kokouksessa antanut lausuntoja, jotka myös todistavat yhteisymmärryksestä kantajan ja muiden tuottajien välillä 1,30 DEM/kg tavoitehinnan vahvistamiseksi 1.12.1977 alkaen.

B Säännöllisten kokousten järjestelmä

a) Kanteen kohteena oleva päätös

64 Päätöksen mukaan (17 kohta) polypropeenin tuottajien säännöllisten kokousten järjestelmä käynnistyi suunnilleen marraskuun 1977 lopussa. Päätöksessä esitetään, että ICI väittää, ettei yhtään kokousta pidetty ennen joulukuuta 1977 (toisin sanoen Monten ilmoituksen jälkeen), mutta myöntää, että tuottajat olivat yhteydessä toisiinsa jo aikaisemmin.

65 Päätöksen mukaan (18 kohdan ensimmäinen alakohta) ainakin kuusi kokousta pidettiin vuonna 1978 polypropeenialan tiettyjen tuottajien yleisestä johtamisesta vastaavien ylimpien johtajien välillä ("johtajat"). Tätä täydennettiin pian myös alemman tason tapaamisilla markkinointiin erikoistuneiden johtajien välillä ("asiantuntijat") (ICI:n vastaus asetuksen N:o 17 11 artiklan mukaiseen tietojensaantipyyntöön, yleisen väitetiedoksiannon liite 8). Päätöksessä syytetään kantajan osallistuneen säännöllisesti kokouksiin syyskuuhun 1983 saakka sekä vastanneen niiden puheenjohtajuudesta vuoden 1982 puolivälistä alkaen, mihin se suostui sillä ehdolla, että tuottajat pyrkisivät määrätietoisemmin korottamaan hintoja ennen vuoden loppua (18 kohdan kolmas alakohta ja 19 kohdan toinen alakohta).

66 Päätöksessä esitetään (21 kohta), että säännöllisten kokousten tavoitteena oli erityisesti tavoitehintojen ja myynnin määrien vahvistaminen sekä sen valvominen, että tuottajat noudattivat niitä.

67 Päätöksen mukaan (68 kohdan toinen ja kolmas alakohta) vuoden 1982 lopulla "neljä suurta" alkoivat kokoontua rajoitetumpiin tapaamisiin ennen jokaista "johtajien" kokousta. Nämä "valmistelevat kokoukset" tarjosivat neljälle suurelle tuottajalle asianmukaiset puitteet yhteisestä kannasta sopimiselle ennen jokaista yleiskokousta hintojen vakiinnuttamiseen kannustamiseksi yhteisenä rintamana. ICI myönsi, että valmistelevissa kokouksissa keskusteltiin samoista aiheista kuin niitä seuraavissa "johtajien" kokouksissa, mutta Shell kieltää "neljän suuren" kokousten olleen millään tavoin valmistelevia kokouksia yleiskokouksille tai tarkoitettuja yhteisen kannan märittämiseksi ennen seuraavaa kokousta. Päätöksessä kuitenkin todetaan, että tiettyjen kokousten pöytäkirjat (lokakuu 1982 ja toukokuu 1983) ovat ristiriitaisia tämän Shellin väitteen kanssa.

b) Asianosaisten väitteet

68 Kantaja ei kiistä osallistumistaan kokouksiin, joita komissio väittää pidetyn, mutta sen mukaan komissio liioittelee niiden merkitystä. Kantajan mukaan kokouksia pidettiin vähän ja epäsäännöllisesti ja niiden pöytäkirjojen uskottavuus on kyseenalaista, koska niitä täydennettiin kokousten jälkeen huomautuksin ja henkilökohtaisin vertailuin.

69 Kokousten tarkoituksen osalta kantaja korostaa, että niissä ainoastaan harvoin päästiin tosiasialliseen sopimukseen ja että joka tapauksessa tällaisen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi tarvittavaa sitoutumista ei ollut. Lisäksi sopimukset eivät olleet järjestelmällisiä ja hintoja sekä myynnin määriä koskevat aloitteet olivat satunnaisia. Lopuksi kantaja väittää, että keskusteluissa oli muitakin aiheita kuin hintoja ja myynnin määriä koskeva näkemysten vaihto, niissä keskusteltiin esimerkiksi markkinatutkimuksesta Fides-tietokantajärjestelmän avulla, mistä komissio ei ole maininnut mitään.

70 Kantaja väittää, että komissio on yliarvioinut kantajan aseman kokousten puheenjohtajana vuoden 1982 puolivälin jälkeen, koska sen aktiiviselta vaikuttava asema oli täysin hallinnollinen tehtävä, johon ei liittynyt erityistä vastuuta. Kantaja lisää, että komissio liioittelee myös "neljän suuren" muutaman kokouksen merkitystä.

71 Komissio puolestaan väittää, että ICI:n osallistuminen kartellin kokouksiin ilmenee sen vastauksesta tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), jonka liitteessä 1 esitetään "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokoukset, joihin ICI osallistui (yhteensä 54 kokousta tammikuun 1980 ja syyskuun 1983 välisenä aikana). Näiden kokousten lisäksi se esittää 26. ja 27.9.1980 pidetyn kokouksen, johon ICI vastauksessaan myöntää osallistuneensa, sekä 10.3.1982 pidetyn kokouksen, jonka Herculesin laatima pöytäkirja komissiolla on hallussaan (yleisen väitetiedoksiannon liite 23) ja josta se väittää myös ICI:n laatiman pöytäkirjan olevan sen hallussa.

72 Komission mukaan 13.5.1982 ja 2.12.1982 välisenä aikana pidettyjen kokousten pöytäkirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24-26 ja 28-33) osoittavat, että kokoukset olivat tuottajien välinen foorumi, jossa nämä pystyivät keskustelemaan sopimuksista sekä tekemään niitä, että kokoukset suunniteltiin huolellisesti ennakolta, että tuottajien oli sitouduttava niissä sovittuihin toimiin ja että ne olivat osa jatkuvaa toimintaa.

73 Komissio väittää, että 20.8., 6.10., 2.11. ja 21.12.1982 pidettyjen kokousten pöytäkirjat sekä ICI:n sisäinen tiedote (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 28, 31, 32, 34 ja 35) osoittavat ICI:n johtavan aseman näissä kokouksissa sekä kartellissa.

74 Komissio arvioi, viitaten päätöksen 67 ja 68 kohtaan, että "neljän suuren" "klubin" jäsenenä ICI on erityisesti vastuussa tehdyistä rikkomisista. Sen tällainen asema ilmenee selvästi useista asiakirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 8, 9, 19, 64, 87 ja 94-100), joista suurin osa liittyy "neljän suuren" välisiin keskusteluihin.

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

75 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja ei kiistä osallistumistaan kokouksiin, joita komissio päätöksessään esittää pidetyn. Kantaja kuitenkin kiistää niiden ulottuvuuden ja tavoitteen.

76 Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on perustellusti arvioinut kantajan sille vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) toimittaman näytön perusteella, jonka useiden kokousten pöytäkirjat (katso yleisen väitetiedoksiannon liitteet 12, 17 ja 23-34) vahvistavat, että kokousten tarkoituksena oli erityisesti vahvistaa tavoitehintoja sekä myynnin määriä. Itse asiassa vastauksessa esitetään seuraavat katkelmat:

"Generally speaking however, the concept of recommending 'Target Prices' was developed during the early meetings which took place in 1978"; "'Target Prices' for the basic grade of each principal category of polypropylene as proposed by producers from time to time since 1 January 1979 are set forth in Schedule- -";

sekä:

"A number of proposals for the volume of individual producers were discussed at meetings."

(Ajatusta "tavoitehintojen" suosittelemisesta kehiteltiin yleisesti ensimmäisissä kokouksissa, jotka pidettiin vuonna 1978; Tuottajien säännöllisesti ehdottamat "tavoitehinnat" jokaiselle polypropeenin pääasialliselle laadulle esitetään liitteessä - -)

sekä:

(Tietyistä eri tuottajien myynnin määriä koskevista ehdotuksista keskusteltiin kokouksissa.)

77 Mitä tulee kokouspöytäkirjojen luotettavuuteen kokousten tavoitteen osalta, on todettava, että eri asiakirjat vahvistavat pöytäkirjojen sisällön, kuten taulukot, jotka koskevat eri tuottajien myynnin määriä - ja joista osa löytyi kantajan tiloista - sekä hintoja koskevat ohjeet, jotka vastaavat suurelta osin sekä määrältään että voimaantulopäivältään mainituissa kokouspöytäkirjoissa esitettyjä tavoitehintoja. Samoin eri tuottajien vastaukset komission niille osoittamiin tietojensaantipyyntöihin vahvistavat pöytäkirjojen sisällön.

78 Tämän vuoksi komissio pystyi päättelemään, että ICI:stä löytyneet kokouspöytäkirjat vastasivat suhteellisen objektiivisesti niiden kokousten sisältöä, joiden puheenjohtajina toimivat ICI:n eri työntekijät, mikä lisäsi näiden tarvetta tiedottaa asianmukaisesti kokousten sisällöstä niistä tehdyillä pöytäkirjoilla niille ICI:n työntekijöille, jotka eivät osallistuneet tiettyihin kokouksiin.

79 Sen osalta, että kokouspöytäkirjoihin on lisätty huomautuksia ja vertailuja, on todettava, että lisäykset, mikäli sellaisia voidaan osoittaa, tehtiin selvästi kokouksen jatkuessa, eivätkä ne muuttaneet pöytäkirjojen sisältöä. Erityisesti joihinkin pöytäkirjoihin tehtyjen vertailujen, kuten syyskuusta marraskuuhun 1982 pidettyjen kokousten pöytäkirjoihin (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 30-32), jos ne on lisätty myöhemmin, täytyy perustua muiden tuottajien joko kokouksissa tai kokousten välillä toimittamiin lukuihin.

80 Lisäksi, kun ICI:n vastauksessa tietojensaantipyyntöön selitetään sekä markkinoinnin "asiantuntijoiden" että "johtajien" kokousten järjestämistä vuoden 1978 lopusta tai vuoden 1979 alusta alkaen, siitä ilmenee, että tavoitehintojen ja myynnin määrällisten tavoitteiden vahvistamista koskevat keskustelut olivat yhä konkreettisempia ja tarkempia, kun vuonna 1978 "johtajat" olivat ainoastaan määritelleet tavoitehinnan käsitettä.

81 Edellä esitettyjen katkelmien lisäksi ICI:n vastauksessa tietojensaantipyyntöön esitetään: "Only 'Bosses' and 'Experts' meetings came to be held on a monthly basis" (Ainoastaan "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokoukset järjestettiin kuukausittain). Komissio on perustellusti päätellyt tästä vastauksesta sekä kokousten tarkoituksesta ja luonteesta, että kyseessä oli säännöllisten kokousten järjestelmä.

82 Kantajan asema kokouksissa elokuusta 1982 alkaen ilmenee ensinnäkin ensimmäisen kokouksen, jossa se toimi puheenjohtajana, pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 28), jossa lukee:

"This was the first 'bosses' meeting under the new arrangements. It was stressed that acceptance of responsibility for leading the group was conditional on seeing real progress on prices before the end of the year. The groud rules were:

a) Apart from the well known exceptions all companies should participate.

b) The level of participation had to be right i.e. individuals had to be capable of committing their companies.

c) Companies had to give the highest priority to making progress by making available the right amount of effort/time.

d) Accept + agree a control system on market shares to be ready for use by the beginning of 1983.

In order to overcome the current lack of trust and confidence it was stressed that companies should only commit themselves when they knew they could deliver. If after agreeing to a particular course of action a company found the consequences too onerous they should at least wait to the next meeting/call for an extraordinary meeting before abandoning the planned action."

[Tämä kokous oli ensimmäinen uuden järjestelyn "johtajien" kokous. Kokouksessa korostettiin sitä, että ryhmän johtajan vastuun ottamisen ehtona oli se, että vuoden loppuun mennessä on nähtävissä tosiasiallista toteutunutta edistystä hintojen alalla. Perussäännöt ovat seuraavat:

a) Lukuunottamatta kaikkien tuntemia poikkeuksia, kaikki yhtiöt osallistuvat.

b) Osallistujatason on oltava asianmukainen, toisin sanoen edustajien on voitava tehdä sitoumuksia yhtiönsä nimissä.

c) Yhtiöiden on ehdottomasti asetettava etusijalle edistymisen toteuttaminen myöntämällä siihen tarpeellinen määrä ponnisteluja ja aikaa.

d) Hyväksyttävä ja sovittava markkinaosuuksien valvontajärjestelmästä, jonka tulisi olla valmis toimimaan vuonna 1983.

Tämänhetkisen epäuskon ja luottamuksen puutteen vuoksi korostettiin, että yhtiöitten on suostuttava ainoastaan sellaisiin sitoumuksiin, joiden noudattamiseen ne varmasti pystyvät. Jos yhtiö suostuttuaan osallistumaan tiettyyn toimeen havaitsee sen seuraukset liian raskaiksi, olisi sen odotettava seuraavaan kokoukseen tai pyydettävä koolle ylimääräinen kokous, ennen sovitusta toimesta luopumista.]

83 Kokousten puheenjohtajana kantaja teki lukuisia aloitteita, erityisesti myynnin määrällisiä tavoitteita koskevia. Näin oli erityisesti joulukuussa 1982, kun kantaja aloitti kahdenväliset keskustelut eri tuottajien kanssa kiintiöiden vahvistamiseksi vuodelle 1983 (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 74-84) ja laati niiden perusteella yhteenvedon (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 85-87) sekä ehdotti kiintiösuunnitelmia (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 70 ja 84).

84 "Neljän suuren" erityisen aseman osalta kokouksissa on todettava, ettei ICI kiistä "neljän suuren" välisiä kokouksia pidetyn 15.6.1981, Hoechstin poissaollessa, 13.10. ja 20.12.1982, 12.1., 15.2., 13.4., 19.5. ja 22.8.1983 (päätöksen taulukko 5 sekä yleisen väitetiedoksiannon liite 64).

85 Joulukuusta 1982 alkaen "neljän suuren" kokoukset pidettiin "johtajien" kokousta edeltävänä päivänä, ja niiden tarkoituksena oli määrittää toimet, joita yhdessä voitaisiin toteuttaa hinnankorotuksen saavuttamiseksi, kuten ilmenee ICI:n työntekijän laatimasta yhteenvedosta, jossa tämä tiedotti työtoverilleen 19.5.1983 pidetyn "neljän suuren" valmistelevan kokouksen sisällöstä (yleisen väitetiedoksiannon liite 101). Yhteenvedossa mainitaan ehdotus, joka esitettäisiin "johtajien" kokouksessa 20.5. ICI kuitenkin esittää vastauksessaan tietojensaantipyyntöön tämän yhteenvedon osalta seuraavaa:

"A meeting of the 'Big Four' which had taken place on 19 May 1983 immediately prior to a 'Bosses' meeting held on 20 May. The 'Big Four Pre-meeting took place in Barcelona - - the outcome of the meeting was a proposal for a 'Target Price' for raffia of DM 1.85/kg with effects from 1 July 1983."

("Neljän suuren" kokous, joka pidettiin 19.5.1983 eli päivää ennen "johtajien" kokousta 20.5. "Neljän suuren valmisteleva kokous" pidettiin Barcelonassa - - kokouksessa päädyttiin ehdottamaan raffialle 1,85 DEM/kg "tavoitehintaa" 1.7.1983 alkaen.)

On myös huomattava, että 1.6.1983 pidetyn "asiantuntijoiden" kokouksen pöytäkirjassa esitetään seuraavaa:

"Those present reaffirmed complete commitment to the 1.85 move to be achieved by 1st July. Shell was reported to have committed themselves to the move and would lead publicly in ECN."

(Osallistujat vahvistivat täyden tukensa 1,85 tavoitteelle, joka on saavutettava 1.7.mennessä. Shellin ilmoitettiin sitoutuneen tähän ja ilmoittavan siitä julkisesti ECN:ssä.)

Edellä mainitussa lyhennelmämuistiinpanossa esitettiin, että "Shell to lead - ECN article 2 weeks. ICI informed" (Shell aloittaa - artikkeli ECN:ssä kahden viikon kuluttua. ICI:lle ilmoitettu.)

86 Edellä esitetyistä pohdinnoista ilmenee, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja on osallistunut kaikkiin polypropeenin tuottajien säännöllisiin kokouksiin, joita väitetään pidetyn joulukuun 1977 ja syyskuun 1983 välisenä aikana, että kokousten tavoitteena oli erityisesti tavoitehintojen sekä myynnin määrällisten tavoitteiden vahvistaminen, että kantaja toimi kokousten puheenjohtajana elokuusta 1982 alkaen ja että kokoukset olivat osa järjestelmää.

C Hinta-aloitteet

87 Päätöksen mukaan (28-51 kohta), tavoitehintojen vahvistamisjärjestelmä pantiin täytäntöön hintoja koskevilla aloitteilla, joista kuusi on määritetty: ensimmäinen heinäkuusta joulukuuhun 1979, toinen tammikuusta toukokuuhun 1981, kolmas elokuusta joulukuuhun 1981, neljäs kesäkuusta heinäkuuhun 1982, viides syyskuusta marraskuuhun 1982 ja kuudes heinäkuusta marraskuuhun 1983.

88 Ensimmäisen hinta-aloitteen osalta komissio huomauttaa (päätöksen 29 kohta), ettei sillä ole tietoja pidetyistä kokouksista tai vuoden 1979 alkupuolelle suunnitelluista aloitteista. 26. ja 27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirja osoittaa kuitenkin, että aloitetta oli suunniteltu raffian osalta 1,90 DEM/kg hinnan perusteella heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen ja 2,05 DEM/kg hinnan perusteella syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Komissiolla on hallussaan eräiden tuottajien hintoja koskevia ohjeita, myös ICI:n, joista ilmenee, että tuottajat antoivat myyntiyksiköilleen ohjeen soveltaa tätä hintatasoa tai sitä vastaavaa tasoa kansallisessa valuutassa 1.9. alkaen, ja suurimmalta osin ennen kuin alan lehdistö ilmoitti suunnitellusta korotuksesta (päätöksen 30 kohta).

89 Koska hintojen korottaminen kuitenkin oli vaikeaa, tuottajat päättivät 26. ja 27.9.1979 pidetyssä kokouksessa siirtää suunniteltua päivämäärää tavoitteen saavuttamiseksi usealla kuukaudella eli 1.12.1979 saakka, ja uuden suunnitelman mukaan saavutettu taso tuli säilyttää lokakuun ajan ja mahdollisesti nostaa marraskuussa hinta 1,90-1,95 DEM:aan/kg (päätöksen 31 kohdan kaksi ensimmäistä alakohtaa).

90 Toisen hinta-aloitteen osalta puolestaan päätöksessä kuitenkin todetaan (32 kohta), että vaikka vuonna 1980 pidettyjen kokousten pöytäkirjoja ei ole löytynyt, tuottajat kokoontuivat ainakin seitsemän kertaa kyseisen vuoden aikana (viittaus päätöksen taulukossa 3). Vuoden alussa alan lehdistö ilmoitti tuottajien olevan valmiita voimakkaisiin hintaponnistuksiin vuoden 1980 aikana. Markkinahinnoissa havaittiin kuitenkin merkittävä lasku, kun ne laskivat 1,20 DEM/kg tasolle, jopa alle sen, ennen kuin alkoivat vakiintua syyskuun aikoihin. Tiettyjen tuottajien (DSM, Hoechst, Linz, Monte, Saga ja ICI) toimittamista hintoja koskevista ohjeista ilmenee, että hintatason vakauttamiseksi vahvistettiin joulukuun 1980 ja tammikuun 1981 ajaksi tavoitehinnat, jotka perustuivat 1,50 DEM/kg hintaan raffian osalta, 1,70 DEM/kg hintaan homopolymeerin osalta ja 1,95-2,00 DEM/kg hintaan kopolymeerin osalta. Erääseen Solvayn sisäiseen asiakirjaan sisältyi taulukko, jossa verrataan lokakuussa ja marraskuussa 1980 "toteutuneita hintoja" sekä tammikuun 1981 "luettelohintoja", jotka olivat 1,50/1,70/2,00 DEM/kg. Alun perin tarkoitus oli soveltaa näitä hintoja 1.12.1980 alkaen - Zürichissä pidettiin kokous 13.-15.10. - mutta aloitetta lykättiin tammikuun alkuun 1981.

91 Päätöksessä todetaan (33 kohdan kolmas alakohta), että ICI osallistui tammikuussa 1981 pidettyihin kahteen kokoukseen, joissa todettiin tarpeelliseksi korottaa joulukuussa 1980 vahvistettuja ja 1.2.1981 alkaen sovellettavia hintoja kahdessa vaiheessa raffian 1,75 DEM/kg hinnan perusteella: tavoite pysyisi vahvistettuna 1,75 DEM:aan/kg helmikuussa ja maaliskuun alusta sovellettaisiin "poikkeuksetta" 2,00 DEM/kg tavoitetta. Taulukko kuuden pääasiallisen laadun tavoitehinnoista kuudessa kansallisessa valuutassa laadittiin ja sen täytäntöönpanon sovittiin alkavan 1.2. ja 1.3.1981.

92 Päätöksen mukaan (34 kohta) hanke hintojen nostamiseksi 2,00 DEM:aan /kg 1.3. alkaen ei kuitenkaan toteutunut. Tuottajat muuttivat näkymiään ja toivoivat saavuttavansa 1,75 DEM/kg tason maaliskuussa. Amsterdamissa pidettiin 25.3.1981 "asiantuntijoiden" kokous, josta ei ole löytynyt pöytäkirjaa, mutta välittömästi sen jälkeen ainakin BASF, DSM, ICI, Monte ja Shell antoivat ohjeet nostaa tavoitehinnat (tai "luettelohinnat") samalle 2,15 DEM/kg tasolle raffian osalta 1.5. Hoechst antoi samanlaiset ohjeet 1. päivälle toukokuuta mutta noin neljä viikkoa myöhemmin kuin muut. Eräät tuottajat jättivät myyntiyhtiöilleen tietyn toimenpidemarginaalin, joka mahdollisti sellaisten "minimihintojen" tai "ehdottomien minimien" soveltamisen, jotka olivat hieman alle sovitun tavoitehinnan. Vuoden 1981 ensimmäisen puoliskon aikana hinnat nousivat huomattavasti, mutta vaikka tuottajat tukivat voimakkaasti toukokuun korotusta, tahti kuitenkin hidastui. Vuoden puolivälissä tuottajat ennakoivat joko hintojen vakiinnuttamista tai jopa niiden vähäistä laskua, koska kysyntä laski kesän aikana.

93 Kolmannen hinta-aloitteen osalta päätöksessä (35 kohta) todetaan, että jo kesäkuussa 1981 Shell ja ICI suunnittelivat uutta hinta-aloitetta syys-lokakuulle 1981, kun ensimmäisen neljännesvuoden hintojen nousu oli selvästi hidastunut. Shell, ICI ja Monte kokoontuivat 15.6.1981 keskustelemaan menetelmistä hintojen korottamiseksi markkinoilla. Muutama päivä kokouksen jälkeen ICI ja Shell antoivat molemmat myyntiosastoilleen ohjeen valmistella markkinoita syyskuussa toteutettavaan huomattavaan hinnankorotukseen, joka perustuisi raffian uuteen hintaan 2,30 DEM/kg. Myös Solvay huomautti Benelux-myyntiosastolleen 17.7.1981 tarpeesta varoittaa asiakkaita 1.9. toteutettavasta huomattavasta hinnankorotuksesta, jonka määrästä päätettäisiin heinäkuun viimeisellä viikolla, kun "asiantuntijoiden" kokousta suunniteltiin pidettäväksi 28.7.1981. Alkuperäistä aloitetta, joka painottui 2,30 DEM/kg hintaan syyskuussa 1981, tarkistettiin oletettavasti tässä kokouksessa: elokuussa hinta laskettiin 2,00 DEM:aan/kg raffian osalta. Syyskuun hinnaksi suunniteltiin 2,20 DEM/kg. Herculesista löytyneessä 29.7.1981 päivätyssä (toisin sanoen sitä kokousta seuraavana päivänä, johon Hercules luultavasti ei osallistunut) käsin kirjoitetussa muistiinpanossa esitettiin nämä hinnat "virallisina" hintoina elo- ja syyskuulle ja viitattiin epämääräisesti tiedon lähteeseen. Uudet kokoukset pidettiin Genevessä 4.8.1981 ja Wienissä 21.8.1981. Näiden seurauksena tuottajat antoivat uusia hintoja koskevia ohjeita, joissa tavoite vahvistettiin 2,30 DEM:aan/kg 1.10. lähtien. BASF, DSM, Hoechst, ICI, Monte ja Shell antoivat lähes identtiset ohjeet hintojen soveltamisesta syys- ja lokakuussa.

94 Päätöksen mukaan (36 kohta) uudessa hankkeessa suunniteltiin hintojen nostamista syys- ja lokakuussa 1981 2,20-2,30 DEM:n/kg "perushintaan" raffian osalta. Shellistä löytynyt asiakirja osoittaa, että ylimääräisestä vaiheesta, jossa hinta nostettaisiin 2,50 DEM:aan/kg 1.11. keskusteltiin, mutta ajatus hylättiin. Eri tuottajien raporteista ilmenee, että hinnat nousivat syyskuussa ja että aloitetta noudatettiin lokakuussa 1981 markkinoilla toteutuneiden hintojen ollessa noin 2,00-2,10 DEM/kg raffian osalta. Herculesista löytynyt muistiinpano osoittaa, että joulukuussa 1981 2,30 DEM:n/kg tavoitetta tarkistettiin ja se vahvistettiin realistisemmalle tasolle 2,15 DEM/kg, mutta muistiinpanossa lisätään, että "yhteisen määrittämisen ansiosta hinnat nousivat 2,05 DEM:aan/kg, mikä on lähempänä julkaistuja (sic!) tavoitteita kuin koskaan ennen". Vuoden 1981 lopulla alan lehdistö esitti polypropeenin markkinahinnoiksi 1,95-2,10 DEM/kg raffian osalta, mikä on noin 20 penniä alempi kuin tuottajien tavoitehinnat. Kapasiteetin käytön esitettiin olevan "terve" 80 prosenttia.

95 Neljäs kesä-heinäkuun 1982 hinta-aloite tehtiin, kun markkinoille oli palautunut kysynnän ja tarjonnan välinen tasapaino. Aloitteesta päätettiin 13.5.1982 pidetyssä tuottajien kokouksessa, johon ICI osallistui ja jonka aikana laadittiin yksityiskohtainen taulukko tavoitehinnoista polypropeenin eri laatujen osalta eri kansallisissa valuutoissa (2,00 DEM/kg raffian osalta) (päätöksen 37-39 kohta, ensimmäinen alakohta).

96 Tämän 13.5.1982 pidetyn kokouksen jälkeen ATO, BASF, Hoechst, Hercules, Hüls, ICI, Linz, Monte ja Shell antoivat hintoja koskevat ohjeensa, jotka vastasivat, muutamaa merkityksetöntä poikkeusta lukuun ottamatta, kokouksessa määritettyjä tavoitehintoja (päätöksen 39 kohdan toinen alakohta). Tuottajat pystyivät 9.7.1982 pidetyssä kokouksessa ilmoittamaan vain vähäisistä korotuksista.

97 Päätöksen (40 kohta) mukaan kantaja osallistui myös viidenteen hinta-aloitteeseen syys-marraskuulle 1982, josta päätettiin 20. ja 21.7.1982 pidetyssä kokouksessa, ja jossa pyrittiin saavuttamaan tavoitehinnaksi 1. päivänä syyskuuta 2,00 DEM/kg ja 1. päivänä lokakuuta 2,10 DEM/kg.

98 Monte luovutti kokousten puheenjohtajuuden ICI:lle 20.8.1982 pidetyssä kokouksessa ja samassa yhteydessä tuottajilta pyrittiin saamaan ilmaisuja niiden "määrätietoisesta sitoutumisesta" merkittävän hinnankorotuksen toteuttamiseksi vuoden lopussa sekä vuoden 1983 alusta käynnistyvästä kiintiöiden valvontajärjestelmästä tehtävästä sopimuksesta. Tämän vuoksi ICI:n petrokemiallisten ja muovituotteiden jaoston johtaja vieraili jokaisen tuottajan luona vuorotellen. Vierailuista laadittiin ICI:stä löytynyt yhteenvetoasiakirja, jonka nimi oli "vierailujen tarkoitus" ja jossa esitetään muille tuottajille esitettäviä kysymyksiä näiden sitoutumista 1.9. voimaantulevaksi suunniteltuun aloitteeseen.

99 Näiden 20.8.1982 ja 2.9.1982 pidettyjen kokousten jälkeen ATO, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte ja Shell antoivat kokouksissa määritettyjen tavoitteiden mukaiset hintoja koskevat ohjeet (päätöksen 43 kohta).

100 Päätöksen (44 kohta) mukaan 21.9.1982 pidetyssä kokouksessa tutkittiin aiemmin asetetun tavoitteen saavuttamiseksi toteutetut toimenpiteet ja yritykset ilmaisivat yleisen tukensa ehdotukselle nostaa hintaa 2,10 DEM:aan/kg marras-joulukuuhun mennessä 1982. Korotus vahvistettiin 6.10.1982 pidetyssä kokouksessa.

101 BASF, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte, Shell ja Saga antoivat 6.10.1982 pidetyn kokouksen jälkeen hintoja koskevat ohjeensa soveltaen päätettyä korotusta (päätöksen 44 kohdan neljäs alakohta).

102 ATO, BASF, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Monte ja Saga toimittivat komissiolle paikallisille myyntiyhtiöilleen osoittamansa hintoja koskevat ohjeet, jotka vastasivat sekä toisiaan määriltään ja määräajoiltaan että ICI:n 2.9.1982 pidetystä "asiantuntijoiden" kokouksesta tekemän pöytäkirjan liitteenä olevan taulukon tavoitehintoja (päätöksen 45 kohdan toinen alakohta).

103 Päätöksen mukaan (46 kohdan toinen alakohta) joulukuun 1982 kokouksessa päästiin sopimukseen, jonka mukaan marras-joulukuulle suunniteltu taso oli toteutettava tammikuun 1983 loppuun mennessä.

104 Päätöksen (47 kohta) mukaan kantaja on osallistunut heinä-marraskuun 1983 hinta-aloitteeseen. Itse asiassa 3.5.1983 pidetyssä kokouksessa sovittiin, että tuottajat pyrkisivät soveltamaan 2,00 DEM/kg tavoitehintaa kesäkuussa 1983. Aiemmin määritettyä tavoitetta siirrettiin kuitenkin 20.5.1983 pidetyssä kokouksessa syyskuuhun ja samalla vahvistettiin väliaikainen tavoite 1. päivästä heinäkuuta (1,85 DEM/kg). Seuraavaksi, 1.6.1983 pidetyssä kokouksessa, läsnäolevat tuottajat, myös ICI, vakuuttivat pyrkivänsä soveltamaan 1,85 DEM/kg korotusta. Tässä yhteydessä Shellin väitetään "sitoutuneen itse korotukseen ja ilmoittamaan tästä julkisesti ECN:ssä".

105 Päätöksen (49 kohta) mukaan 20.5.1983 pidetyn kokouksen jälkeen ICI, DSM, BASF, Hoechst, Linz, Shell, Hercules, ATO, Petrofina ja Solvay antoivat myyntiyksiköilleen ohjeet soveltaa 1. päivästä heinäkuuta 1,85 DEM:n/kg hintaa raffian osalta. Päätöksessä lisätään, että ATO:sta ja Petrofinasta löytyneet hintoja koskevat ohjeet ovat vain osittaisia, mutta että ne vahvistavat yhtiöiden nostaneen hintatasoaan, Petrofinan ja Solvayn tapauksessa hieman viivästyneinä. Päätöksessä päätellään näin osoitetun, että Hülsia lukuun ottamatta, jonka osalta komissio ei ole löytänyt hintoja koskevia ohjeita heinäkuulle 1983, kaikki tuottajat, jotka olivat osallistuneet kokouksiin tai luvanneet tukea uutta 1,85 DEM/kg tavoitehintaa, antoivat ohjeita uuden hinnan soveltamiseksi.

106 Päätöksessä (50 kohta) todetaan lisäksi, että muita kokouksia pidettiin 16.6., 6. ja 21.7., 10. ja 23.8. sekä 5., 15. ja 29.9.1983, ja niihin osallistuivat kaikki tavanomaiset osanottajat. Heinäkuun lopussa ja elokuun alussa 1983 BASF, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Solvay, Monte ja Saga toimittivat eri kansallisille myyntiyksiköilleen 1.9. alkaen sovellettavat hintoja koskevat ohjeet, jotka perustuivat raffian 2,00 DEM/kg hintaan; samaten Shellin 11.8. päivätyssä sisäisessä tiedotteessa, joka koski hintoja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, esitettiin, että sen tytäryhtiö Yhdistyneessä kuningaskunnassa työskenteli "edistääkseen" 1.9. alkaen sovellettavia perushintoja, jotka olivat muiden tuottajien vahvistamien tavoitteiden mukaisia. Kuun lopussa Shell kuitenkin antoi myyntiyksikölleen Yhdistyneessä kuningaskunnassa ohjeen lykätä täyttä korotusta siihen asti, että muut tuottajat saavuttaisivat toivotun tason. Päätöksessä tarkennetaan, että lukuun ottamatta vähäisiä poikkeuksia ohjeet ovat asteeltaan ja valuutaltaan samoja.

107 Päätöksen (50 kohdan viimeinen alakohta) mukaan tuottajilta saaduista ohjeista ilmenee, että myöhemmin päätettiin säilyttää syyskuun aloite uusin korotuksin, 2,10 DEM/kg 1. päivästä lokakuuta raffian osalta ja edelleen 2,25 DEM/kg 1. päivästä marraskuuta. Päätöksessä (51 kohdan ensimmäinen alakohta) esitetään vielä, että BASF, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte ja Solvay lähettivät kaikki myyntiyksiköilleen ohjeet vahvistaen samat hinnat lokakuulle ja marraskuulle; Hercules vahvisti hinnat aluksi hieman alemmiksi.

108 Päätöksessä (51 kohdan kolmas alakohta) esitetään, että ATO:sta löydetty 28.9.1983 päivätty sisäinen tiedote sisältää taulukon nimeltä "Rappel du prix de cota (sic)" [Cota (sic) hintojen muistutus], jossa esitetään eri maiden osalta syyskuussa ja lokakuussa polypropeenin kolmeen tärkeimpään laatuun sovellettavat hinnat, jotka ovat samat kuin BASF:n, DSM:n, Hoechstin, Hülsin, ICI:n, Linzin, Monten ja Solvayn. ATO:ssa lokakuussa 1983 tehdyn tarkastuksen aikana yrityksen edustajat vahvistivat, että hinnat oli annettu tiedoksi myyntiyksiköille.

109 Päätöksen (105 kohdan neljäs alakohta) mukaan, riippumatta viimeisen kokouksen päivämäärästä, rikkominen jatkui marraskuuhun 1983 asti, koska sopimuksella on ollut vaikutusta ainakin tähän asti ja marraskuu oli viimeinen kuukausi, jonka osalta tiedetään hinnoista sovitun ja hintoja koskevia ohjeita annetun.

110 Päätöksessä (51 kohdan viimeinen alakohta) esitetään, että alan lehdistön mukaan vuoden 1983 loppuun mennessä polypropeenin hinnat olivat asettuneet niin, että raffian hinta markkinoilla oli 2,08 DEM-2,15 DEM/kg (verrattuna ilmoitettuun tavoitteeseen 2,25 DEM/kg).

b) Asianosaisten väitteet

111 Vaikka kantaja ei kiistäkään osallistuneensa johonkin tiettyyn hinta-aloitteeseen, se kiistää kuitenkin tiettyjä komission päätöksessä esittämiä hintoja koskevia aloitteita, hintoja koskevien aloitteiden sekä säännöllisen kokousjärjestelmän välisiä yhteyksiä sekä tosiasiallisten hintojen kehitystä suhteessa tavoitehintoihin koskevia väitteitä.

112 Tavoitehintojen ja hintoja koskevien ohjeiden välisten yhteyksien osalta kantaja arvioi, että komissio yhdistää keinotekoisesti kaupallisille yksiköille toimitetut "tavoitteet" sekä tuottajien kokouksissa toisinaan määritetyt tavoitehinnat. Näyttö ei tue komission väitteitä, jotka koskevat hintoja koskevien ohjeiden yhdenmukaisuutta ja samanaikaisuutta sekä komission tämän osoittamiseksi valitseman ajanjakson kuvaavuutta, ja komission omien taulukoiden huolellinen analyysi kumoaa sen väitteet, koska niistä ilmenee, että komissio on valikoinut ohjeita ja käyttänyt toisinaan kokouksia edeltäneitä ohjeita.

113 Tältä osin kantaja väittää aluksi, että komissio on valikoinut mielivaltaisesti neljä kuukautta ajanjaksolta tammikuusta 1982 syyskuuhun 1983 osoittaakseen ICI:n antamien hintoja koskevien ohjeiden ja muiden tuottajien ohjeiden samankaltaisuuden. Jos tarkastellaan niitä kuuttatoista kuukautta, joilta hintoja koskevia ohjeita on käytettävissä, ne vastaavat toisiaan ainoastaan neljän kuukauden osalta, jos alennuksia ei huomioida, ja ainoastaan yhden kuukauden osalta, jos alennukset huomioidaan.

114 Kantaja kiistää myös eri tuottajien hintoja koskevien ohjeiden samanaikaisuuden. Se korostaa, että vuoden 1982 aikana ensimmäisen ja viimeisen tuottajan antaman hintoja koskevan ohjeen välillä oli usein useita viikkoja (kolmesta kahdeksaan viikkoa). Kantaja huomauttaa että näin oli myös heinäkuulle ja syyskuulle 1983 annettujen hintoja koskevien ohjeiden osalta. Lisäksi sekä vuonna 1982 että vuonna 1983 hintoja koskevia ohjeita annettiin jo ennen kokouksia, joissa komission mukaan vahvistettiin tavoitehintoja, joiden täytäntöönpanosta päätettiin. Kaksi tuottajaa (BASF ja DSM) antoivat 3.5.1982 ohjeet nostaa raffian hintaa 2,00 DEM:aan/kg 1.6. alkaen, toisin sanoen ennen 13.5.1982 pidettyä kokousta, jossa tavoite väitetään vahvistetun. Samoin viisi tuottajaa antoi ohjeet nostaa hinnan 1,85 DEM:aan/kg 1.7.1983 alkaen, ennen 1.6.1983 pidettyä kokousta, jossa tavoitehinta väitetään vahvistetun.

115 Kantaja kiistää myös eri tuottajien antamien hintoja koskevien ohjeiden yhdenmukaisuuden. Se esittää esimerkiksi, että komissio on jättänyt ottamatta huomioon kesäkuulle 1982 annettujen hintoja koskevien ohjeiden analyysissään DSM:n ja Herculesin antamat erilaiset hintoja koskevat ohjeet sekä heinäkuun 1983 osalta Herculesin ja Shellin hintoja koskevat ohjeet. Lisäksi komissio on jättänyt ottamatta huomioon sen, että tiettyjä tavoitehintoja vastaavia hintoja koskevia ohjeita muutettiin myöhemmin uusilla ohjeilla, jotka erosivat sekä muiden tuottajien hintoja koskevista ohjeista että tavoitehinnoista.

116 Kantaja väittää myös, että komissio on valinnut mielivaltaisesti vertailussa käyttämiinsä hintoja koskeviin ohjeisiin toisinaan luettelohinnan ja toisinaan vähimmäishinnan valiten järjestelmällisesti sen, kumpi vastasi tavoitehintaa. Näin on kantajan mukaan Monten ja Herculesin heinäkuun 1983 hintoja koskevien ohjeiden osalta sekä BP:n syyskuun 1983 hintoja koskevien ohjeiden osalta.

117 Lopuksi kantaja huomauttaa, että komissio ei ole ottanut huomioon sitä, että tietyissä DSM:n ja Herculesin hintoja koskevissa ohjeissa jätettiin myyntiyksikölle huomattavasti harkintavaltaa ja että ICI:n hinnanvahvistusjärjestelmän seurauksena sen hintoja koskevat ohjeet olivat ainoastaan ohjeellisia ja niistä keskusteltiin markkinakehityksen mukaan.

118 Lisäksi kantaja väittää, että vaikka komissio olisi osoittanut laajaa yhdenmukaisuutta hintoja koskevien ohjeiden välillä, sen olisi vielä osoitettava, mitä se ei ole tehnyt, että yhdenmukaisuus on seurausta tavoitehintoja koskevasta yksimielisyydestä eikä tietoisesta ja tavanomaisesta samankaltaisuudesta oligopolistisilla markkinoilla. Joka tapauksessa tavoitehintojen ja tuottajien hintoja koskevien ohjeiden välisen yhteyden olemassaolo ei riitä näytöksi kartellin täytäntöönpanosta tai vaikutuksesta markkinoilla lukuun ottamatta luonnollisesti tilannetta, jossa osoitettaisiin samanaikaisesti yhteys hintoja koskevien ohjeiden ja tosiasiallisten hintojen välillä yhtä vakuuttavalla näytöllä.

119 Kantaja kuitenkin huomauttaa hintoja koskevien ohjeiden ja tosiasiallisten hintojen välisen yhteyden osalta, että hintoja koskevat ohjeet eivät vaikuttaneet tosiasiallisiin hintoihin johtuen erityisesti kantajan sisäisestä hinnanmuodostusjärjestelmästä ja koska niitä harvoin annettiin asiakkaille tiedoksi. Hintoja koskevien ohjeiden ja tosiasiallisten hintojen välinen ero ei ole seurausta alennuksista, vaan itsenäisestä hintapolitiikasta. Komission, joka itse asiassa vaikuttaa myöntävän, ettei hintoja koskevilla ohjeilla ja tosiasiallisilla hinnoilla ole yhteyttä (päätöksen 74 kohta), olisi pitänyt tästä päätellä, ettei kyseisillä toimenpiteillä ollut vaikutusta hintoihin tai kilpailuun.

120 Tavoitehintojen ja tosiasiallisten hintojen välisen yhteyden osalta kantaja väittää, että tavoitehintojen ja sen tosiasiallisten hintojen välinen ero oli suuri, kuten ilmenee erityisesti riippumattoman tilintarkastustoimiston, Coopers & Lybrandin, suorittamasta tarkastuksesta (jäljempänä Coopers & Lybrandin tarkastus) sekä professori Buddin ekonometrisestä tutkimuksesta. Professori Buddin tutkimuksessa selitetään erityisesti, että kausaalinen yhteys on päinvastainen kuin mitä komissio väittää: "tavoitteet" ainoastaan vahvistivat jo todetut muutokset hinnoissa, mutta niillä ei ollut vaikutusta myöhempiin hinnanmuutoksiin. Komissio luonnollisesti kiistää tämän selityksen, mutta epätarkalla ja pinnallisella tavalla, mikä paljastaa sen ymmärtämättömyyden taloudellisissa kysymyksissä.

121 Kantajan mukaan hintatasoon vaikuttavat lukuisat muuttujat ja kyseisen ajanjakson osalta hintojen vaihtelut voidaan selittää tyydyttävästi muun muassa kysynnän ja tarjonnan välisellä epätasapainolla, vaihteluilla raaka-aineen hinnoissa sekä yleisellä taloudellisella tilanteella, kuten ilmenee professori Buddin tutkimuksesta sekä ICI:n chief economistin, Freemanin lausunnosta. Komissio hyväksyi tämän (päätöksen 73 kohta), mikä kuitenkin on ristiriidassa päätöksen 90 kohdan kanssa, jossa se väittää kartellilla olleen huomattavia vaikutuksia.

122 Kantaja huomauttaa lisäksi, että valitessaan tiettyjä "aloitteita" 26 kuukaudelta (kun väitetyn kartellin kesto oli 77 kuukautta) komissio pystyi jättämään ottamatta huomioon ajanjaksot, joiden aikana ero "tavoitteiden" ja tosiasiallisten hintojen välillä oli ilmeisin.

123 Lopuksi kantaja vastustaa viimeisen kokouksen jälkeisen ajanjakson huomioon ottamista, koska se lopetti kaiken rikkomisen heti komission aloitettua tutkimukset.

124 Komissio puolestaan esittää, että tuottajat pyrkivät vahvistamaan tosiasiallisia myyntihintoja ja että ne vahvistivat tosiasiassa tavoitemyyntihintoja, vaikka pyrkimykset eivät aina täysin toteutuneet.

125 Komission mukaan kokouspöytäkirjoista ilmenee (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 17, 24, 27-30, 33 ja 38), että tavoitehinnoista tehtiin tuottajien välillä konkreettisia sopimuksia, jotka oli tarkoitettu sovellettaviksi ja joita yleisesti oletettiin sovellettavan, erityisesti yhteistyöhaluttomia tuottajia painostamalla.

126 Komissio arvioi, että kaupallisille yksiköille ohjeina toimitettujen tavoitehintojen sekä kokouksissa sovittujen tavoitehintojen välillä on yhteys. Väite, jonka mukaan kyseessä on pelkkä sattuma (ja hintoja koskevat ohjeet olisivat tulosta jokaisen tuottajan erillisistä päätöksistä), ei ole uskottava eikä näyttö tue sitä.

127 Komission mukaan ekonometrisillä tutkimuksilla ei ole vaikutusta asiakirjanäyttöä vastaan. Niillä voidaan ainoastaan osoittaa, ettei hintojen samankaltaisuus ole seurausta salaisesta sopimuksesta, kun tällaisesta sopimuksesta ei ole näyttöä, mikä ei päde tässä tapauksessa, koska on olemassa lukuisia pöytäkirjoja tuottajien välisistä kokouksista.

128 Tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen osalta komissio esittää erityisesti, että tammikuun 1981 kokousten pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 17) osoittaa, että kokouksissa tehtiin hintasopimukset helmi- ja maaliskuulle, koska pöytäkirjassa lukee:

"It was generally agreed that a step change in prices was needed and that - - the industry should be aiming for a minimum of DM 2.00/kg."

(Osanottajat suostuivat yleisesti toteamaan, että asteittainen muutos oli tarpeen hintojen alalla ja että - - teollisuuden tulisi pyrkiä vähintään 2,00 DEM:aan/kg.)

Komission mukaan asiakirja on merkittävä myös, koska se osoittaa kokouksissa tehtyjen päätösten erittäin konkreettisen luonteen sekä tahdon soveltaa niitä, minkä taas vahvistavat eri tuottajien toisiaan vastaavat hintoja koskevat ohjeet (ICI:n erityinen väitetiedoksinanto, jäljempänä ICI:n väitetiedoksianto, liite 9; yleisen väitetiedoksiannon liite 19; 29.3.1985 päivätyn kirjeen liite C).

129 Samoin komissio katsoo, että ICI:n osallistumisen kesä-heinäkuun 1982 hinta-aloitteeseen osoittavat pöytäkirjat 13.5.1982 pidetystä kokouksesta (yleisen väitetiedoksiannon liite 24) sekä 9.6.1982 pidetystä kokouksesta (yleisen väitetiedoksiannon liite 25). Itse asiassa näiden asiakirjojen mukaan 2,00 DEM:n/kg tavoitehinta 1.6.1982 alkaen vahvistettiin ja pantiin täytäntöön lukuisten tuottajien hintoja koskevilla ohjeilla (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite F).

130 Komission mukaan 21.7.1982 ja 21.12.1982 välisenä aikana pidettyjen kokousten pöytäkirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 26-34) osoittavat ICI:n osallistuneen syys-joulukuun 1982 hinta-aloitteeseen, joka käsitti peräkkäisten tavoitehintojen vahvistamisen sekä niiden täytäntöönpanon tuottajien toisiaan vastaavilla hintoja koskevilla ohjeilla (ICI:n väitetiedoksiannon liite 12; 29.3.1985 päivätyn kirjeen liite G).

131 Komissio väittää, että ICI:n osallistuminen heinä-marraskuun 1983 hinta-aloitteeseen ilmenee toisaalta 3.5.1983 ja 1.6.1983 pidettyjen kokousten pöytäkirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 38 ja 40), joiden mukaan tavoitehinnat vahvistettiin toukokuulle, kesäkuulle ja heinäkuulle 1983, ja toisaalta lukuisten tuottajien kokousten jälkeen antamista hintoja koskevista ohjeista, jotka ulottuivat ajanjaksolle heinäkuusta marraskuuhun 1983 (29.3.1985 päivätyn kirjeen liitteet H ja I sekä yleisen väitetiedoksiannon liitteet 42-51).

132 Komissio väittää, että vaikka olisi osoitettu, ettei yhteyttä hintoja koskevien ohjeiden ja tosiasiallisten hintojen välillä ollut, ei tällä olisi vaikutusta rikkomiseen, koska ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklassa kielletään kartellit, joiden tavoitteena on vääristää kilpailua, olipa niiden vaikutus mikä tahansa. Komissio kuitenkin toteaa, että tavoitehintoja käytettiin perustana neuvotteluissa asiakkaiden kanssa ja että tosiasiallisten hintojen kehitys oli samankaltaista kuin tavoitehintojen. Komissio myöntää, kuten se teki päätöksessäänkin (74 kohta), että tavoitehintoja ei aina saavutettu, vaikkakin kantaja liioittelee tavoitehintojen ja tosiasiallisten hintojen välistä eroa. Komission mukaan näyttö tuottajien 85 artiklan rikkomisesta ei ole riippuvainen näytöstä, jonka mukaan kielletty toiminta olisi johtanut suunniteltuun tavoitteeseen.

133 Komissio väittää, että ICI:n väite, jonka mukaan ainoa yhteys tavoitehinnoilla ja tosiasiallisilla hinnoilla oli se, että viimeksimainitut vaikuttivat tavoitehintoihin - eikä päinvastoin - on keinotekoinen ja järjenvastainen. Selkeä näyttö kyseiseltä ajanjaksolta osoittaa, että tuottajat käyttivät tavoitehintoja "työntämään" markkinahintoja (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 22, 24, 31, 36, 39 sekä liitteet 26, 28, 29 ja 38). Tällaista näyttöä ei voida kumota jälkikäteen suoritetulla ekonometrisellä tutkimuksella.

134 Komission mukaan on virheellistä sanoa, että kaikki kyseisen ajanjakson aikana todettu polypropeenin hintojen vaihtelu olisi tyydyttävästi selitettävissä markkinoilla tavanomaisesti vaikuttavilla tekijöillä. Tällaisen ainoastaan teoreettisiin taloudellisiin analyyseihin perustuvan väitteen kumoavat sekä asiakirjat että tosiseikat.

135 Lopuksi komissio arvioi, että se on perustellusti ottanut huomioon kokousten loppumista seuraavan ajanjakson, koska rikkomisen vaikutukset jatkuivat vielä tämän jälkeen, kuten ilmenee eri tuottajien toisiaan vastaavista hintoja koskevista ohjeista, jotka ulottuivat marraskuuhun 1983 (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite I).

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

136 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että polypropeenin tuottajien säännöllisten kokousten pöytäkirjat osoittavat, että tuottajat, jotka osallistuivat kokouksiin, sopivat niissä päätöksessä mainituista hintoja koskevista aloitteista. Esimerkiksi 13.5.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 24) esitetään seuraavaa:

"everyone felt that there was a very good opportunity to get a price rise through before the holidays + after some debate settled on DM 2.00 from 1st June (UK 14th June). Individual country figures are shown in the attached table."

[kaikki olivat sitä mieltä, että oli hyvä mahdollisuus saada hintoja korotettua ennen lomia + keskustelujen jälkeen hinnat vahvistettiin 2 DEM:aan 1. päivästä kesäkuuta (Yhdistyneessä kuningaskunnassa 14.6.). Luvut maittain esitetään liitteenä olevassa taulukossa.]

137 Koska se, että kantaja osallistui näihin kokouksiin, on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoitettu, ei kantaja voi ilman väitettään tukevaa näyttöä väittää, ettei se ole tukenut hintoja koskevia aloitteita, joista päätettiin ja joita organisoitiin ja valvottiin näissä kokouksissa. Itse asiassa, koska tällaista näyttöä ei ole, ei ole syytä uskoa ettei kantaja muista osallistujista poiketen ole tukenut aloitteita.

138 Tältä osin on todettava, että kantaja ei kiistä erityisesti osallistumistaan johonkin tiettyyn hinta-aloitteeseen, vaan väittää, ettei se ole koskaan sitoutunut noudattamaan tavoitehintoja, kuten kantajan mukaan todistavat ensinnäkin sen sisäinen hintapolitiikka, koska sen hintoja koskevat ohjeet eivät vastanneet kokouksissa sovittuja tavoitehintoja ja toiseksi sen ulkoinen hintapolitiikka, koska sen markkinoilla soveltamat hinnat eivät olleet riippuvaisia tavoitehinnoista tai sisäisistä hintoja koskevista ohjeista.

139 Näitä väitteitä ei voida hyväksyä näytöksi, joka tukisi kantajan väitettä siitä, että se ei ole osallistunut hintoja koskeviin sovittuihin aloitteisiin.

140 Ensimmäisen väitteen osalta on todettava, että kantajan hallinnollisen menettelyn aikana esittämät huomautukset, joihin se viittaa myös kanteessaan, ja jotka koskevat sen hintoja koskevien ohjeiden samankaltaisuutta ja samanaikaisuutta muiden tuottajien ohjeiden kanssa sekä kokouksissa vuosina 1982 ja 1983 määritettyjen tavoitehintojen kanssa, on osittain otettu huomioon päätöksessä. Päätöksen taulukoissa 7A-7N esitetään sekä samankaltaisuudet että eroavuudet kantajan hintoja koskevien ohjeiden ja muiden tuottajien ohjeiden sekä kokouksissa määritettyjen tavoitehintojen välillä. Tästä seuraa, että komissio on asianmukaisesti kuvannut kantajan tilanteen. Tältä osin on lisättävä, ettei se seikka, että komissio on valikoinut kantajan eri hintoja koskevia ohjeita, ole vääristänyt kantajan todellista tilannetta, vaan se kuuluu päätöksen taulukoita varten suoritettavaan yhteenvetoon.

141 Niiden ajanjaksojen valinnan osalta, joita eri tuottajien hintoja koskevien ohjeiden analyysi koskee, on huomattava, ettei valinta perustu ennakkokäsityksiin vaan komission käytössä olevaan näyttöön, kuten samaa ajanjaksoa koskeviin kokouspöytäkirjoihin, joissa viitataan tavoitehintoihin sekä eri tuottajien antamiin hintoja koskeviin ohjeisiin.

142 Niiden seurausten osalta, joita kantaja pyrkii esittämään sen vuosina 1982 ja 1983 antamien hintoja koskevien ohjeiden osittaisella eriaikaisuudella olleen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että tässä tapauksessa eri tuottajien hintoja koskevia ohjeita keskenään sekä kokouksista, joissa tavoitehinnat vahvistettiin, erottava aika ei myöskään heikennä komission esittämää näyttöä. Itse asiassa tämän erottavan ajan pituus ei johda päätelmään, jonka mukaan kantajan ohjeet perustuisivat itsenäiseen markkina-arvioon, koska se on kokouksissa saanut tietoonsa kilpailijoiden suunnittelemat hinnat. Lisäksi on todettava, että lähes kaikki kantajan hintoja koskevat ohjeet annettiin niitä kokouksia seuraavien viiden päivän aikana, joissa komissio väittää tavoitehintoja määritetyn [vaikka näin ei ole marraskuulle 1983 saman vuoden syyskuun 27. päivänä annetun hintoja koskevan ohjeen osalta (katso päätöksen taulukko 7N)].

143 Lisäksi kesä-heinäkuun 1982 hintoja koskevan ohjeen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että toisin kuin kantaja väittää, ei ole totta, että kaksi tuottajaa (BASF ja DSM) olisivat antaneet 3.5.1982 myyntiyksiköilleen ohjeet nostaa raffian hintaa 2,00 DEM:aan/kg 1.6. alkaen, toisin sanoen ennen 13.5.1982 pidettyä kokousta, jossa tavoitehinta vahvistettiin. BASF tosin antoi 3.5.1982 myyntiyksiköilleen Yhdistyneessä kuningaskunnassa ohjeet Englannin punnissa esitettyjen hintojen soveltamisesta raffiaan, homopolymeeriin ja kopolymeeriin (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite BASF F1), mutta hinnat osoittautuivat 13.5.1982 pidetyssä kokouksessa muutetuiksi, ja niitä piti soveltaa kesäkuun 1982 puolivälistä alkaen (yleisen väitetiedoksiannon liite 24) ja vasta 19.5.1982 se antoi hintoja koskevat ohjeet Saksan markoissa, Ranskan frangeissa ja Italian liiroissa myyntiyksiköilleen Saksassa, Ranskassa ja Italiassa (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite BASF F2). Nämä ohjeet käsittivät 2,00 DEM:n/kg hinnan raffialle, mikä vastaa pääosin 13.5.1982 pidetyssä kokouksessa vahvistettua tavoitehintaa, kuten ilmenee päätöksen taulukosta 7H. DSM:n osalta todetaan ainoastaan, että tuottaja vastasi suullisessa käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymykseen, ettei sen osalta ole olemassa 3.5.1982 annettua hintoja koskevaa ohjetta, vaikka näin todetaan 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä, mutta ei enää päätöksessä, ja että kantaja tai komissio eivät kiistäneet tätä vastausta. Tämän vuoksi päätöksessä ainoastaan todetaan, ettei DSM:n osalta ole saatavilla hintoja koskevia ohjeita kesäkuulle 1982 (39 kohdan kolmas alakohta sekä taulukko 7H). Tämän vuoksi kantajan väite ei lainkaan heikennä komission toteamusta, jonka mukaan tuottajat panivat 13.5.1982 pidetyssä kokouksessa vahvistetut tavoitehinnat täytäntöön päätöksen 39 kohdan toisessa alakohdassa sekä taulukossa 7H mainituilla hintoja koskevilla ohjeilla.

144 On myös huomattava, että kuten kantaja joutui myöntämään kuulemistilaisuudessa, ei ole totta, että viisi tuottajaa olisi toukokuussa 1983 antanut hintoja koskevia ohjeita ennen kokousta, jossa komissio väittää tavoitehinnan vahvistetun. Päätöksen 47 ja 49 kohdasta ilmenee, että prosessi tavoitehinnan vahvistamiseksi heinäkuulle 1983 jatkui 3.5., 20.5. ja 1.6.1983 pidetyissä kokouksissa, minkä vahvistavat pöytäkirjat ensimmäisestä ja kolmannesta näistä kokouksista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 38 ja 40), eikä ainoastaan 1.6.1983 pidetyssä kokouksessa, kuten kantaja on esittänyt vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle. Monten (17.5.), ICI:n (23.5.), DSM:n (25.5.), BASF:n (27.5.) sekä Hoechstin (30.5.) antamat hintoja koskevat ohjeet on siis kaikki annettu jonkun merkityksellisen kokouksen jälkeen.

145 Tuottajien hintoja koskevien ohjeiden samankaltaisuuden puuttumisen osalta on todettava, että toisin kuin kantaja väittää, komissio on ottanut täysin huomioon päätöksen taulukossa 7H Herculesin 1.6.1982 antaman hintoja koskevan ohjeen erilaisuuden eikä se ole taulukossa tai päätöksen 39 kohdan toisessa alakohdassa esittänyt mitään DSM:n antamaa hintoja koskevaa ohjetta, kuten esitetään 39 kohdan kolmannessa alakohdassa. Shellin kopolymeerin hintoja koskevan ohjeen osalta on todettava, että komissio on korjannut päätöksen taulukossa 7K sen 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä olleen virheen.

146 Komissio on myös perustellusti jättänyt ottamatta huomioon sen, että tietyt yritykset, kuten kantaja, Shell ja Hoechst ovat toisinaan korjanneet antamiaan hintoja koskevia ohjeita tietyn kokouksen jälkeen, koska tämä osoittaa ainoastaan sen, että hinta-aloitteen epäonnistuessa tuottajat muuttivat hintojaan sen mukaisesti. Tämä seikka on otettu huomioon päätöksessä, koska siinä useaan kertaan todetaan hintoja koskevien aloitteiden epäonnistuminen.

147 Sen osalta, että komissio on hintoja koskevien ohjeiden analyysissään toisinaan käyttänyt luettelohintoja ja toisinaan vähimmäishintoja, on todettava, että tämä johtuu siitä, että komissio on ottanut huomioon eri tuottajien hintojen vahvistamisjärjestelmän eri asteisen joustavuuden, kun niissä käsitellään eri tavoin luettelohintoja ja vähimmäishintoja, ja komissio joutui jokaisen tuottajan osalta käyttämään hintaa, jota tämä käytti perustana neuvotteluissa asiakkaittensa kanssa, kutsuttiinpa sitä millä nimellä tahansa.

148 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, ettei se, että kantaja on ainoastaan osittain pannut täytäntöön sovitut hinta-aloitteet, osoita vääräksi sitä, että se on osallistunut aloitteisiin kokouksissa, varsinkaan kun kokousten pöytäkirjoista ei ilmene minkäänlaista mielipide-eroa kantajan ja muiden osallistujien välillä näistä aloitteista.

149 Kantaja ei myöskään voi vedota hintoja koskevien ohjeidensa kokonaan sisäiseen luonteeseen, koska vaikka nämä varmasti ovat olleet kokonaan sisäisiä, kun ne on lähetetty pääkonttorista myyntiyksiköille, ne on kuitenkin lähetetty täytäntöönpantaviksi ja näin suoraan tai epäsuorasti vaikuttamaan myös ulkoisesti, mikä kumoaa niiden sisäisen luonteen.

150 Toisen, ICI:n ulkoista hintapolitiikkaa koskevan väitteen osalta - toisin sanoen sen markkinoilla soveltamien hintojen osalta - päätöksessä ei väitetä kantajan aina soveltaneen hintoja, jotka vastasivat kokouksissa sovittuja tavoitehintoja, mikä osoittaa, ettei kanteen kohteena oleva päätös myöskään perustu kantajan kokousten tulosten täytäntöönpanoon sen osoittamiseksi, että kantaja on osallistunut tavoitehintojen vahvistamiseen. Kantajan markkinoilla tosiasiassa soveltamien hintojen ja kokouksissa vahvistettujen tavoitehintojen tai sen hintoja koskevien ohjeiden välinen ero, vaikka sellainen pystyttäisiin osoittamaan, ei ole omiaan kiistämään kantajan osallistumista tavoitehintojen vahvistamiseen kokouksissa vaan osoittaa ainoastaan, ettei kantaja ole pannut täytäntöön kokousten tuloksia.

151 Tämän vuoksi ei kantaja tässä tapauksessa voi käyttää sisäistä tai ulkoista hintapolitiikkaansa perusteena sen osoittamiseksi, ettei se ole osallistunut hintoja koskeviin aloitteisiin, joista päätettiin ja joita järjestettiin ja valvottiin kokouksissa, joihin se osallistui.

152 Lisäksi komissio on perustellusti päätellyt ICI:n vastauksesta tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), jossa esitetään

"'Target prices' for the basic grade of each principal category of polypropylene as proposed by producers from time to time since 1 January 1979 are set forth in Schedule- -"

(Tuottajien säännöllisesti 1.1.1979 alkaen ehdottamat "tavoitehinnat" polypropeenin eri peruslaaduille esitetään liitteessä - -),

että aloitteet olivat osa tavoitehintojen vahvistusjärjestelmää.

153 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lopuksi, että vaikka viimeinen kokous, josta komissiolla on näyttöä, pidettiin 29.9.1983, monet tuottajat (BASF, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte, Solvay ja Saga) antoivat kuitenkin 20.9. ja 25.10.1983 välisenä aikana tosiaan vastaavia hintoja koskevia ohjeita (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite I), joiden oli tarkoitus tulla voimaan 1.11.1983, ja että komissio saattoi näin perustellusti arvioida, että kokousten vaikutukset jatkuivat marraskuuhun 1983.

154 Lisäksi on huomattava, ettei komission tarvinnut edellä esitettyä tosiseikkojen toteamista tukeakseen turvautua asiakirjoihin, joita se ei ole maininnut väitetiedoksiannoissa tai joita se ei ole toimittanut kantajalle.

155 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä polypropeenin tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen päätöksessä mainituista hintoja koskevista aloitteista, jotka olivat osa järjestelmää.

D Hintoja koskevien aloitteiden täytäntöönpanoa helpottavat toimenpiteet

a) Kanteen kohteena oleva päätös

156 Komissio toteaa päätöksessä (1 artiklan c kohta sekä 27 kohta; katso myös 42 kohta), että kantaja on sopinut muiden tuottajien kanssa tavoitehintojen soveltamisen helpottamiseksi erilaisista toimenpiteistä, kuten tuotannon väliaikainen rajoittamisesta, yksityiskohtaisten toimituksia koskevien tietojen vaihdosta, paikallisten kokousten pitämisestä sekä syyskuun lopusta 1982 alkaen "account management" -järjestelmästä, jonka tavoitteena on hinnankorotusten soveltaminen yksittäisiin asiakkaisiin.

157 "Account management" -järjestelmän osalta, jonka viimeisin ja viimeistelty muoto "account leadership" oli käytössä joulukuusta 1982, kantaja, kuten kaikki tuottajat, nimettiin koordinoijaksi tai "leaderiksi" vähintään yhdelle merkittävälle asiakkaalle, jonka yhteyksiä toimittajiin se salaa koordinoi. Järjestelmää sovellettaessa asiakkaita valittiin Belgiasta, Italiasta, Saksasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta, ja jokaiselle niistä osoitettiin "koordinoija". Joulukuussa 1982 järjestelmästä ehdotettiin yleisempää versiota, jossa osoitettiin "linjajohtaja" ("leader"), jonka tehtävänä oli ohjata, neuvotella ja järjestää hintojen vaihtelua. Muita tuottajia, jotka olivat säännöllisesti tekemisissä asiakkaiden kanssa, kutsuttiin "contendereiksi" ja ne toimivat yhteistyössä account leaderin kanssa tehdessään tarjousta asiakkaalle. Account leaderin ja contendereiden "suojelemiseksi" muiden tuottajien, joihin asiakas otti yhteyttä, oli tehtävä tarjous toivottua tavoitetta korkeammalla hinnalla. Huolimatta ICI:n väitteestä, jonka mukaan suunnitelmaa toteutettiin ainoastaan muutaman kuukauden ajan ja silloinkin osittain ja tehottomasti, päätöksessä todetaan, että 3.5.1983 pidetyn kokouksen täydellisestä pöytäkirjasta ilmenee, että kyseisenä ajankohtana tutkittiin yksityiskohtaisesti eri asiakkaiden tilanteita ja tarkasteltiin eri tuottajien kyseisille asiakkaille tekemiä tai tehtäviä tarjouksia ja toimitettuja tai tilattuja määriä.

158 Päätöksessä myös väitetään (20 kohta), että ICI osallistui paikallisiin kokouksiin, joiden tarkoituksena oli yleiskokouksissa sovittujen toimenpiteiden täytäntöönpano kansallisella tasolla.

b) Asianosaisten väitteet

159 Kantaja korostaa, ettei merentakaisille markkinoille suuntautuvan viennin lisääntyminen ole seurausta näiden markkinoiden tarjonnan muuttamista koskevasta salaisesta sopimuksesta, josta komissiolla ei ole esittää mitään uskottavaa näyttöä, vaan se on seurausta tuottajien tarpeesta tehostaa tuotantokapasiteettinsa hyödyntämistä. Joka tapauksessa ratkaisu olisi ollut epärealistinen, johtuen sen täytäntöönpanoon tarvittavasta ajasta. Lisäksi kantaja esittää, ettei se ole voinut puolustautua tämän väitteen osalta, koska sitä ei esitetty väitetiedoksiannossa.

160 Kantaja väittää, että vaikka tuottajat keskustelivat varastoista 21.7.1982 pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 26), oli kantajan käyttäytyminen itsenäistä, koska sen varastot pysyivät suurina eikä se vähentänyt tuotantoaan niitä tyhjentääkseen. Lisäksi kantaja esittää, että sovellettuja hintoja koskevien tietojen vaihto (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 27-33) toteutui nimettömänä, koska tiedon vaihto toteutui Fides-järjestelmän kautta.

161 Kantaja väittää, että account leadership -järjestelmä oli aluksi epätäydellinen eikä sitä pantu täytäntöön. Näytöksi tästä kantaja esittää, että 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 33) ilmenee, että tilien hallintaa (managing accounts) ehdotettiin. Lisäksi asiakirja osoittaa kantajan mukaan, ettei account leadership -järjestelmää hyväksytty syyskuussa 1982.

162 Kantaja myöntää kuitenkin, että ainoa yritys panna täytäntöön ehdotettua järjestelmää tapahtui maaliskuussa 1983 pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 37), mutta se väittää, että kokouksen pöytäkirjasta ilmenee selvästi, ettei täytäntöönpano ylittänyt tiedonvaihtoa koskevaa vaihetta. ICI päättelee, että pyrkimyksiä varmasti oli, mutta niillä ei ole voinut olla mitään vaikutusta tosiasiallisiin hintoihin, kuten Coopers & Lybrandin tilintarkastus osoittaa.

163 Kantaja myös myöntää osallistuneensa useisiin paikallisiin kokouksiin, mutta katsoo, ettei niillä ole ollut sitä merkitystä, mitä komissio väittää niillä olleen.

164 Komissio puolestaan arvioi, että 26. ja 27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 12) osoittaa, että tuottajat pyrkivät suuntaamaan polypropeenin tarjontaa merentakaisille markkinoille tukeakseen hintoja. Komission mukaan tätä osoittavat myös 13.5. ja 21.9.1982 pidettyjen kokousten pöytäkirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24 ja 30), kuten väitetiedoksiannon 79 kohdassa esitetään.

165 Komission mukaan toukokuun ja elokuun 1982 kokousten pöytäkirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24 ja 26-28) ilmenee, että ICI osallistui tuottajien pyrkimyksiin vääristää valtioiden välisen kaupan suuntauksia, erityisesti estääkseen Ranskan hintojen jäädyttämisen vaikutuksia (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 27 ja 28) ja että se osallistui myös tietojen vaihtoon tuotannon yksipuolisesta vähentämisestä sekä varastoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24, 26 ja 27).

166 Komissio esittää, että 2.9.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 29) osoittaa, että kokouksessa, johon myös ICI osallistui, kehitettiin account leadership -järjestelmän käsite. Komission mukaan pöytäkirjasta ilmenee, että järjestelmä oli varsin täydellinen alusta alkaen, koska siinä osoitettiin "account leader", "contender" ja "interested suppliers" suurelle määrälle asiakkaita.

167 Komissio lisää, ettei 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 33) mitenkään kiistetä sitä, että account leadership -järjestelmä hyväksyttiin syyskuun jälkeen, kuten ICI väittää, koska siinä esitetään, että account management -ajatusta ehdotettiin yleisempään käyttöön. Kyseinen asiakirja, johon sisältyy erittäin yksityiskohtainen taulukko asiakkaista ja account leadereista osoittaa, että järjestelmä pantiin täytäntöön, koska ei ole uskottavaa, että tuottajat olisivat laatineet kyseisen taulukon, ellei sen täytäntöönpanosta olisi ollut sopimusta.

168 Komission mukaan maaliskuun 1983 kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 37) osoittaa, kuten aiemmatkin (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 29 ja 33), että ICI osallistui account leadership -järjestelmään.

169 Komission mukaan ICI osallistui useisiin paikallisiin kokouksiin, kuten lokakuussa 1982 pidettyyn, jonka osalta on pöytäkirja käytettävissä (yleisen väitetiedoksiannon liite 10).

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

170 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksen 27 kohtaa on tulkittava 26 kohdan toisen alakohdan mukaisesti siten, ettei siinä esitetä jokaisen tuottajan erikseen sitoutuneen toteuttamaan siinä mainittuja toimenpiteitä, vaan esitetään jokaisen tuottajan eri aikoina hyväksyneen kokouksissa yhdessä muiden tuottajien kanssa päätöksessä mainittuja toimenpiteitä, joiden tarkoituksena oli luoda suotuisat edellytykset hinnankorotuksille, erityisesti vähentämällä keinotekoisesti polypropeenin tarjontaa, ja että eri toimenpiteiden toteuttamisesta sovittiin yhteisesti tuottajien välillä näiden erityisen tilanteen mukaan.

171 On todettava, että osallistumalla kokouksiin, joissa toimenpiteet hyväksyttiin [erityisesti 13.5. sekä 2.9. ja 21.9.1982 (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24, 29 ja 30)], kantaja on osallistunut sopimukseen, koska se ei ole esittänyt näyttöä, joka todistaisi päinvastaista. Tämän osalta account leadership -järjestelmän hyväksyminen ilmenee seuraavasta 2.9.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjan katkelmasta:

"about the dangers of everyone quoting exactly DM 2.00 A.'s point was accepted but rather than go below DM 2.00 it was suggested & generally agreed that others than the major producers at individual accounts should quote a few pfs higher. Whilst customer tourism was clearly to be avoided for the next month or two it was accepted that it would be very difficult for companies to refuse to quote at all when, as was likely, customers tried to avoid paying higher prices to the regular suppliers. In such cases producers would quote but at above the minimum levels for October."

(A:n esittämä huomautus riskeistä, joita ilmenisi, jos kaikki ehdottaisivat täsmälleen samaa 2,00 DEM:n hintaa, hyväksyttiin; kuitenkin, sen sijaan että hintaa laskettaisiin alle 2,00 DEM:n, ehdotettiin - ja kaikki hyväksyivät ehdotuksen - että muut kuin asiakkaan pääasialliset toimittajat ehdottavat muutamaa penniä korkeampaa hintaa. Vaikka asiakkaiden siirtymistä päätettiin välttää seuraavan tai kahden seuraavan kuukauden aikana, myönnettiin se, että yritysten olisi vaikea kieltäytyä tekemästä tarjousta, kun, kuten on odotettavissa, asiakkaat pyrkivät välttämään tavanomaisten toimittajien korkeampia hintoja. Tällaisessa tapauksissa tuottajat tekevät tarjouksen, mutta korkeammalla hintatasolla kuin lokakuun keskihinta.)

Samoin 21.9.1982 pidetyssä kokouksessa, johon kantaja osallistui, esitettiin: "In support of the move, BASF, Hercules and Hoechst said they will be taking plant off line temporarily" (Toiminnan tukemiseksi BASF, Hercules ja Hoechst ilmoittivat sulkevansa yhden tehtaistaan väliaikaisesti) ja 13.5.1982 pidetyssä kokouksessa Fina esitti: "Plant will be shut down for 20 days in August" (Tehdas suljetaan 20 päiväksi elokuussa).

172 Account leadership -järjestelmän osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kokousten, jotka pidettiin 2.9.1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 29), 2.12.1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 33) sekä keväällä 1983 (yleisen väitetiedoksiannon liite 37), ja joihin kantaja osallistui, pöytäkirjoista ilmenee, että kokouksissa läsnäolevat tuottajat suostuivat järjestelmään. Toisen, 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjan osalta on todettava, että se vahvistaa järjestelmän jo tulleen hyväksytyksi syyskuun kokouksessa, koska siinä esitetään: "The idea of account management was proposed for more general adoption & a list of customers/account leaders drawn up" (Tilinhoitoajatusta ehdotettiin yleisempään käyttöön ja asiakkaista/account leadereista laadittiin luettelo).

173 Järjestelmän täytäntöönpanon todistaa 3.5.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 38), jossa esitetään:

"A long discussion took place on Jacob Holm who is asking for quotations for the 3rd quarter. It was agreed not to do this and restrict offers to the end of June, April/May levels were at DKR 6.30 (DM 1.72). Hercules were definitely in and should not have been so. To protect BASF, it was agreed that CWH(üls) + ICI would quote DKR 6.75 from now to end June (DM 1.85) - -"

[Jacob Holmista, joka on pyytänyt tarjousta kolmannelle vuosineljännekselle, keskusteltiin pitkään. Sovittiin, että tällaista ei tehdä vaan rajoitetaan tarjous kesäkuun loppuun. Huhtikuun ja toukokuun hinnat olivat tasolla 6,30 Tanskan kruunua (DKR) (1,72 DEM). Oli selvää, että Hercules oli mukana, vaikkei sen olisi pitänyt olla. BASF:n suojelemiseksi sovittiin, että CWH(üls) + ICI tarjoaisivat 6,75 DKR:lla kesäkuun loppuun saakka (1,85 DEM).]

Täytäntöönpanosta todistaa ICI:n oma vastaus tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), jossa todetaan kokouspöytäkirjan osalta:

"In the Spring of 1983 there was a partial attempt by some producers to operate the 'Account Leadership' scheme - - Since Hercules had not declared to the 'Account Leader' its interest in supplying Jacob Holm, the statement was made at this meeting in relation to Jacob Holm that 'Hercules were definitely in and should not have been so'. It should be made clear that this statement refers only to the Jacob Holm account and not to the Danish market. It was because of such action by Hercules and others that the 'Account Leadership' scheme collapsed after at most two months of partial and ineffective operation.

The method by which Hüls and ICI should have protected BASF was by quoting a price of DKR 6.75 for the supply of raffia grade polypropylene to Jacob Holm until the end of June."

(Keväällä 1983 tietyt tuottajat yrittivät osittain panna täytäntöön account leadership -järjestelmää - - Koska Hercules ei ollut ilmoittanut account leaderille aikomustaan suorittaa toimituksia Jacob Holmille, todettiin kokouksessa Jacob Holmin osalta, että "Hercules oli mukana, vaikkei sen olisi pitänyt olla". On huomattava, että tämä toteamus koskee ainoastaan Jacob Holmia eikä Tanskan markkinoita. Herculesin ja muiden tämän kaltaisen toiminnan vuoksi account leadership -järjestelmä epäonnistui enintään kahden kuukauden osittaisen ja tehottoman toiminnan jälkeen.

Keino, jolla Hülsin ja ICI:n piti suojata BASF:ää, oli tarjota Jacob Holmille raffia-laadun polypropeenia 6,75 DKR:n hintaan kesäkuun loppuun asti.)

174 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että kantaja on 20. ja 21.7.1982 pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 26) osallistunut varastojen tilannetta koskevaan tietojen vaihtoon, jonka seurauksena todettiin seuraavaa:

"Stocks at the end of May had risen to 270 kt + MP (Montepolimeri) estimated that they could reach 300 kt by the end of August. This was at variance with professed statements about stock control policies where every company except Saga said stocks had to be kept down to 5-6 weeks cover + production reduced if the level looked like being exceeded. Saga said that they would be running their plant flat out + that stocks would rise to 9-9 1/2 weeks over the holiday period."

[Varastot ovat nousseet toukokuun loppuun 270 kilotonniin + MP (Montepolimeri) arvioi niiden voivan nousta 300 kilotonniin elokuun loppuun mennessä. Tilanne ei vastaa vakuutuksia, joita kaikki yhtiöt Sagaa lukuun ottamatta antoivat varastojen valvontapolitiikasta, kun yhtiöt lupasivat säilyttää varastot 5-6 viikon toimituksia vastaavalla tasolla ja vähentää tuotantoa, jos taso uhkaisi ylittyä. Saga ilmoitti, että sen tuotantolinjat toimivat täysillä + että varastot kasvaisivat vastaamaan 9-9 1/2 viikon toimituksia loma-aikana.]

175 Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja ei kiistä osallistuneensa paikallisiin kokouksiin ja että näiden kokousten tarkoituksen osoittaa 12.8.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 27), josta ilmenee, että kokousten tarkoituksena oli taata yksittäisen hinta-aloitteen soveltaminen kansallisella tasolla, sekä Yhdistyneessä kuningaskunnassa 18.10.1982 pidetyn paikallisen kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 10).

176 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen päätöksessä mainittujen hintoja koskevien aloitteiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitetuista toimenpiteistä.

E Tavoitemäärät ja kiintiöt

a) Kanteen kohteena oleva päätös

177 Päätöksen mukaan (31 kohdan kolmas alakohta) 26. ja 27.9.1979 pidetyssä kokouksessa, jonka pöytäkirjassa viitataan Zürichissä ehdotettuun tai sovittuun hankkeeseen, jonka mukaan kuukausittaista myyntiä rajoitettaisiin 80 prosenttiin vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana saavutetusta keskiarvosta, "tunnustettiin tiukan kiintiöjärjestelmän tarve".

178 Päätöksessä (52 kohta) todetaan lisäksi, että jo ennen elokuuta 1982 sovellettiin useita markkinoiden jakamista koskevia suunnitelmia. Vaikka jokaiselle tuottajalle oli osoitettu prosentuaalinen osuus arvioidusta myynnistä, ei kokonaistuotantoa oltu tässä vaiheessa mitenkään järjestelmällisesti rajattu. Myös arvioita markkinoista kokonaisuudessaan oli tarkistettava säännöllisesti ja jokaisen tuottajan tonneina ilmaistua myyntiä mukautettava myönnettyyn prosentuaaliseen osuuteen.

179 Määrien osalta tavoitteet vahvistettiin (tonneina) vuodelle 1979; ne perustuivat ainakin osittain kolmen edellisen vuoden aikana toteutuneeseen myyntiin. ICI:stä löytyneistä taulukoista ilmenevät "mukautetut tavoitteet" jokaisen tuottajan osalta vuodelle 1979 verrattuna tämän ajanjakson aikana läntisessä Euroopassa tosiasiassa myytyihin tonneihin (päätöksen 54 kohta).

180 Helmikuun lopulla vuonna 1980 tuottajat sopivat määriä koskevista tavoitteista vuodelle 1980, vieläkin ilmaistuna tonneina, perustuen arvioituun 1 390 000 tonnin vuosittaiseen myyntiin markkinoilla. Päätöksen mukaan (55 kohta) ATO:sta ja ICI:stä löytyi taulukoita, joissa esitettiin jokaisen tuottajan "sovittu tavoite" vuodelle 1980. Koska tämä ensimmäinen arvio kokonaismarkkinoista oli liian optimistinen, jokaisen tuottajan kiintiötä oli mukautettava pienemmäksi vastaamaan ainoastaan 1 200 000 tonnin kokonaiskulutusta kyseisenä vuotena. ICI:tä ja DSM:ää lukuun ottamatta eri tuottajien toteutunut myynti vastasi suurin piirtein niille asetettuja tavoitteita.

181 Päätöksen mukaan (56 kohta) markkinoiden jakamisesta vuonna 1981 käytiin pitkiä ja monimutkaisia neuvotteluja. Tammikuun 1981 kokouksissa sovittiin väliaikaisena toimenpiteenä, että helmi-maaliskuun hinta-aloitteen toteuttamiseksi jokainen tuottaja laskisi kuukausittaisen myyntinsä määrää yhteen kahdestoistaosaan vuoden 1980 tavoitteen 85 prosentista. Pysyvämmän suunnitelman syntymisen edistämiseksi jokainen tuottaja toimitti kokoukseen tiedon määristä, jotka se toivoi myyvänsä vuonna 1981. Kun nämä "toiveet" laskettiin yhteen, ne ylittivät suuresti arviot kokonaiskysynnästä. Lukuisista Shellin ja ICI:n esittämistä kompromisseista huolimatta ei lopullisesta kiintiöstä syntynyt sopimusta vuodelle 1981. Väliaikaisena toimenpiteenä tuottajat osoittivat jokaiselle teoriassa edellisen vuoden kiintiön ja ilmoittivat toteutuneen myynnin joka kuukausi kokouksessa. Näin toteutunutta myyntiä tarkistettiin markkinoiden teoreettisen jakautumisen perusteella vuoden 1980 kiintiöiden mukaan (päätöksen 57 kohta).

182 Päätöksessä todetaan (58 kohta), että vuoden 1982 osalta tuottajat tekivät monimutkaisia kiintiöehdotuksia, joissa ne yrittivät sovittaa yhteen erilaisia tekijöitä, kuten aiempia tuloksia, markkinapyrkimyksiä sekä olemassa olevaa kapasiteettia. Jaettavissa olevat kokonaismarkkinat arvioitiin 1 450 000 tonniksi. Tietyt tuottajat esittivät yksityiskohtaisia suunnitelmia markkinoiden jakamisesta, toiset tyytyivät esittämään omat pyrkimyksensä tonneina. Monte ja ICI yrittivät päästä sopimukseen 10.3.1982 pidetyssä kokouksessa. Päätöksessä esitetään kuitenkin (58 kohdan viimeinen alakohta), että kuten vuonna 1981, lopulliseen sopimukseen ei päästy ja että ensimmäisen puolen vuoden aikana jokaisen tuottajan kuukausittainen myynti annettiin tiedoksi kokouksissa ja niitä verrattiin edellisenä vuonna toteutuneeseen prosentuaaliseen osuuteen. Päätöksen mukaan (59 kohta) elokuun 1982 kokouksessa neuvoteltiin kiintiösopimuksesta vuodelle 1983 ja ICI keskusteli kahdenkeskisesti jokaisen tuottajan kanssa uudesta järjestelmästä. Uuden kiintiöjärjestelmän käyttöönottoa odoteltaessa tuottajia vaadittiin kuitenkin rajoittamaan kuukausittaista myyntiään vuoden 1982 jälkimmäisen vuosipuoliskon ajan jokaisen tuottajan vuoden 1982 alkupuoliskon aikana toteuttamaan prosentuaaliseen osuuteen kokonaismarkkinoista. Näin vuonna 1982 markkinaosuudet saavuttivat tietyn tasapainon (jota ATO kutsui nimellä "quasi-consensus"); suurista ICI ja Shell säilyttivät 11 prosentin ja Hoechst hieman alhaisemman (10,5 %) markkinaosuuden. Monte, joka yhä oli suurin tuottaja, oli edennyt hieman ja saanut 15 prosentin markkinaosuuden verrattuna 14,2 prosenttiin edellisenä vuonna.

183 Päätöksen (60 kohta) mukaan vuoden 1983 osalta ICI pyysi jokaista tuottajaa esittämään omat kiintiöpyrkimyksensä sekä ehdotukset prosentuaalisista markkinaosuuksista, jotka niiden mielestä oli osoitettava muille. Monte, Anic, ATO, DSM, Linz, Saga ja Solvay sekä saksalaiset tuottajat BASF:n välityksellä esittivät yksityiskohtaisia ehdotuksia. Tämän jälkeen eri ehdotuksia käsiteltiin tietokoneella keskiarvon löytämiseksi, ja sitä verrattiin jokaisen tuottajan pyrkimyksiin. Tämä tarjosi ICI:lle mahdollisuuden ehdottaa suuntaviivoja uudelle puitesopimukselle vuodeksi 1983. Ehdotuksista keskusteltiin marraskuussa ja joulukuussa 1982 pidetyissä kokouksissa. Aluksi keskusteltiin 2.12.1982 pidetyssä kokouksessa ensimmäiseen vuosineljännekseen rajoittuvasta ehdotuksesta. ICI:n kokouksesta laatimasta pöytäkirjasta ilmenee, että ATO, DSM, Hoechst, Hüls, ICI, Monte ja Solvay sekä Hercules pitivät niille osoitettuja kiintiöitä "hyväksyttävinä" (päätöksen 63 kohta). Nämä seikat vahvistaa myös 3.12.1982 päivätty muistio ICI:n ja Herculesin välisestä puhelinkeskustelusta.

184 Päätöksessä (63 kohdan kolmas alakohta) todetaan, että Shellistä löytynyt asiakirja osoittaa, että sopimus tehtiin, koska Shell pyrki välttämään kiintiönsä ylittämistä. Asiakirja osoittaa myös sen, että myynnin määrien valvontajärjestelmää sovellettiin myös vuoden 1983 toisella vuosineljänneksellä, koska Shell-ryhmän kansallisia myyntiyhtiöitä käskettiin vähentämään myyntiä, jotta markkinaosuus pysyisi noin 11 prosentissa. Sopimuksen olemassaolon vahvistaa 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja, jossa, vaikka kiintiöitä ei mainitakaan, viitataan asiantuntijoiden väliseen tietojen vaihtoon jokaisen tuottajan myymien tonnien osalta edellisenä kuukautena, mikä osoittaa, että kiintiöjärjestelmää sovellettiin (päätöksen 64 kohta).

b) Asianosaisten väitteet

185 Kantajan mukaan komissio, joka on tietoinen siitä, ettei hintasopimusta voida panna täytäntöön ilman myynnin määrien rajoittamista, on turhaan pyrkinyt osoittamaan kiintiöjärjestelmän olemassaolon väliaikaisilla ehdotuksilla sekä näkökantojen vaihdolla, joista ei kuitenkaan seurannut sopimusta.

186 Kantajan mukaan komission väitettyjen sopimusten täytäntöönpanoa ICI:n osalta koskevat väitteet ovat vieläkin heikompia. Kiintiöjärjestelmää ei olisi voitu perustaa kuin kaikkien tuottajien osallistumisella sekä sopimalla mekanismista, joka korjaisi ja tasapainottaisi muutoksia ehdotettuihin kiintiöihin. Nämä ennalta asetetut edellytykset eivät tässä tapauksessa kuitenkaan täyttyneet, johtuen erityisesti tuottajien erilaisista intresseistä. Tukeakseen tätä väitettään kantaja vetoaa professori Buddin tutkimukseen, joka sen mukaan osoittaa, etteivät mahdolliset myynnin määriä koskevat kiintiöt ole vaikuttaneet muutoksiin markkinaosuuksissa.

187 Kantaja arvioi, että komission esittämä näyttö ei riitä osoittamaan sen osallistumista kiintiöjärjestelmään vuonna 1979. Kantajan tiloista löytynyt taulukko nimeltään "Producers' Sales to West Europe" (Tuottajien myynti Länsi-Euroopassa, yleisen väitetiedoksiannon liite 55), jossa esitetään eri tuottajien vuoden 1976-1979 myynnin määrien lisäksi "revised targets 1979" ("tarkistetut tavoitteet 1979"), ei riitä näytöksi myynnin määrien valvontajärjestelmän olemassaolosta, koska mikään ei osoita kyseisten "tavoitteiden" olevan muuta kuin tuottajien omia tavoitteita. Kantaja lisää, että ATO:sta löytyneet asiakirjat eivät koske sitä ja että 26. ja 27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 12) osoittaa sanamuodollaan, ettei vuonna 1979 oltu hyväksytty mitään kiintiöjärjestelmää, koska sellaisen hyväksymistä vasta suunniteltiin. Lisäksi kantaja väittää, että päätöksen taulukosta 8.1 ilmenee selkeästi, että eri tuottajat eivät suostuneet tavoitteisiin ja että vuonna 1979 ICI:n markkinaosuus oli 5,5 prosenttia vähäisempi kuin sen tavoite.

188 Kantaja esittää, että vuonna 1980 ei itse asiassa päästy todelliseen sopimukseen ja että tämän vuoksi tavoitteita ei saavutettu. Kantaja arvioi, että tosiasiallisten lukujen ja tarkistettujen tavoitteiden välillä on merkittävä ero, kuten ilmenee päätöksen taulukossa 8.2 esitetyistä luvuista.

189 Kantajan mukaan komission oli myönnettävä, ettei lopulliseen kiintiösopimukseen päästy vuodeksi 1981. Kantajan mukaan asiayhteydessään tulkittuna päätöksessä esitetty (56 kohdan toinen alakohta) katkelma tammikuussa 1981 pidettyjen kokousten pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 17) ei ole ilmaisu sopimuksesta, vaan yleisestä kehotuksesta. Kantajan mukaan toukokuun ja kesäkuun kokousten pöytäkirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liite 64) ilmenee, ettei yksikään tuottaja katsonut tällaisen sopimuksen olevan voimassa. Se lisää vielä, että päätöksen taulukosta 8.3 ilmenee, että myyntilukujen ja väitettyjen tavoitteiden välinen ero oli huomattava. Lopuksi kantajan mukaan sitä, että tuottajat vertailivat myyntilukujensa kehitystä teoreettisen olemassaolevien markkinoiden jakautumisen perusteella, joka perustui vuoden 1980 kiintiöihin, ei missään tapauksessa voida pitää määrien valvontana eikä sen merkitys ole voinut olla kuin teoreettinen ja historiallinen. Tätä tukee myös 20.8.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 28) esitetty viittaus "teoreettiseen kiintiöön" eikä todelliseen kiintiöön.

190 Kantajan mukaan myös vuoden 1982 osalta komissio myöntää, ettei sopimusta myynnin määrällisistä tavoitteista tai kiintiöistä tehty. Kantaja väittää 20.8.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjan (yleisen väitetiedoksiannon liite 28) osalta, että komissio on vääristämällä sen merkitystä päätellyt, että tuottajien oli vuoden 1982 jälkipuoliskolla pyrittävä rajoittamaan kuukausittaista myyntiään jokaisen niistä ensimmäisellä vuosipuoliskolla toteutuneen myynnin mukaiseen prosentuaaliseen osuuteen kokonaismarkkinoista, koska tekstissä esitetään, että yritysten tulisi pitää tavoitteenaan myynnin määrän rajoittamista syyskuussa tammi-kesäkuun aikana saavutettuun markkinaosuuteen. Se lisää, että päätöksen taulukosta 8.4 ilmenee, ettei määrien säännöstelystä sovittu mitään eikä sellaista pantu täytäntöön vuonna 1982 ja että eri yritysten toteutuneet luvut eivät vastanneet niiden tavoitteita. Lopuksi kantaja väittää vielä, että komissio on väärässä väittäessään ATO:n vuosikertomuksen (yleisen väitetiedoksiannon liite 72) perusteella, että verrattuna aiempiin vuosiin olivat keskisuurten tuottajien markkinaosuudet pysyneet vakaina, koska tietyt yritykset, kuten Linz ja Petrofina, kehittyivät huomattavasti.

191 Vuoden 1983 osalta kantaja väittää, että komissio on sekoittanut ehdotuksen ja tosiasiallisen sopimuksen. Kantajan mukaan sen tekemää ehdotusta (yleisen väitetiedoksiannon liite 86) ainoastaan yhdeksän kuudestatoista tuottajasta piti "hyväksyttävänä" ja näistä "hyväksynnöistä" muutamat käsittivät ehtoja, kuten ilmenee 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 33). Tästä kantaja päättelee olevan selvää, ettei mitään todellista sopimusta tehty ja ehdotus oli tuomittu epäonnistumaan eikä sitä näin voitu panna täytäntöön. Se väittää lisäksi, että päätöksen 61 kohdassa mainituista suuntaviivoista ei koskaan keskusteltu, koska kyseessä on sisäiseen käyttöön tarkoitettu asiakirja, kuten ilmenee tietyistä muistiinpanossa esitetyistä huomautuksista. ICI väittää lopuksi, että sopimuksen olemassaoloa vastaan todistaa ristiriita tosiasiallisen tuotannon kehityksen ja asetettujen tavoitteiden välillä. Päätelmänä se esittää, että päinvastoin kun komissio väittää, "neljän suuren" markkinaosuudet kasvoivat vuoden 1980 ja 1982 välillä, kuten ilmenee komission esittämien kahden taulukon vertailusta (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 61 ja 87).

192 Komissio puolestaan väittää, että päätöksen 54 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa esitetään yleiskatsaus kiintiöjärjestelmästä, jota sovellettiin useana vuotena ja jossa ICI oli kiinteästi mukana.

193 Vuoden 1979 osalta komissio esittää, että kantajan osallistuminen kiintiösopimukseen ilmenee ICI:stä löytyneestä päiväämättömästä taulukosta (yleisen väitetiedoksiannon liite 55), joka on otsikoitu "Producers' Sales to West Europe" (Tuottajien myynti Länsi-Euroopassa), jossa esitetään jokaisen Länsi-Euroopan polypropeenin tuottajan osalta myyntiluvut kilotonneina vuonna 1976, 1977 ja 1978 sekä luvut otsakkeilla "1979 actual" (tosiasialliset luvut vuonna 1979), sekä "revised target" (tarkistettu tavoite). Asiakirjassa esitetyt tarkat tiedot ovat sellaisia, ettei niitä anneta kilpailijoitten tietoon "tavanomaisessa" kilpailutilanteessa, ja tästä voidaan päätellä, että ICI ja muut tuottajat ovat osallistuneet sen laatimiseen.

194 Vuoden 1980 osalta komissio väittää, että kiintiösopimus tehtiin. Se perustaa väitteensä pääasiassa ATO:sta löytyneeseen 26.2.1980 päivättyyn taulukkoon, nimeltään "Polypropylene - Sales target 1980 (kt)" [Polypropeeni - Myyntitavoitteet 1980 (kt), yleisen väitetiedoksiannon liite 60], jossa verrataan kaikkien Länsi-Euroopan tuottajien "1980 target" (vuoden 1980 tavoitetta), "opening suggestions" (ehdotuksia alkutasoksi), "proposed adjustments" (ehdotettuja mukautuksia) sekä "agreed targets" (sovittuja tavoitteita vuodelle 1980). Asiakirjasta ilmenee kiintiöiden kehitysprosessi. Tämän kannan vahvistavat komission mielestä pöytäkirjat tammikuussa pidetyistä kahdesta kokouksesta (yleisen väitetiedoksiannon liite 17), joissa myyntimäärien tavoitteita verrattiin eri tuottajien tosiasiassa myymiin määriin. Komissio korostaa, että kiintiöjärjestelmän tavoitteena oli vakauttaa markkinaosuudet. Tämän vuoksi sopimukset koskivat markkinaosuuksia, jotka muutettiin tonneiksi käytettäväksi viitelukuina, sillä muutoin ei olisi ollut mahdollista todeta, missä vaiheessa kartelliin osallistujan oli hidastettava myyntiään toimiakseen sopimuksen mukaisesti. Tämän vuoksi oli välttämätöntä ennakoida myynnin kokonaismäärä. Vuoden 1980 osalta alkuperäiset arviot osoittautuivat liian optimistisiksi ja ennakoitua myynnin kokonaismäärää oli tarkistettava useaan otteeseen, ja jokaiselle yritykselle osoitettua määrää tonneina oli muutettava.

195 Komissio tunnustaa, ettei lopullista sopimusta kiintiöistä vuodelle 1981 tehty. Se väittää kuitenkin, että tuottajat pääsivät vuoden 1981 alussa sopimukseen väliaikaisesta järjestelmästä, jolla rajoitettiin kuukausittain myyntiä yhteen kahdestoistaosaan vuodelle 1980 sovittujen tavoitteiden 85 prosentista, kuten ilmenee tammikuun 1981 kokousten pöytäkirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liite 17). Toiseksi tuottajat ryhtyivät seuraamaan toistensa myyntiä kuukausittain, kuten ilmenee varsinkin ICI:stä löytyneestä 21.12.1981 päivätystä taulukosta, jossa esitetään eri tuottajien kuukausittainen myynti vuonna 1981 (yleisen väitetiedoksiannon liite 67). Kolmanneksi ICI, Shell ja Monte kokoontuivat kaksi kertaa 27.5.1981 ja 15.6.1981 keskustelemaan ehdotuksista kiintiösopimuksiksi (yleisen väitetiedoksiannon liite 64).

196 Vuoden 1982 osalta komissio toteaa, ettei lopullista kiintiösuunnitelmaa onnistuttu toteuttamaan huolimatta tämän suuntaisista ponnisteluista, joiden olemassaolon löydetyt erilaiset suunnitelmat osoittavat. Väliaikaiseksi ratkaisuksi löydettiin kuitenkin myynnin erityinen ohjaaminen edellisen vuoden lukujen mukaisesti. Komissio esittää, että kiintiöiden määrittämiseen liittyvistä keskusteluista todistaa suuri määrä asiakirjoja. Näistä asiakirjoista on mainittava erityisesti ICI:n kokouksista laatimat pöytäkirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24-26 ja 31-33), joista ilmenee, että tietoja myydyistä määristä todella vaihdettiin. On myös huomattava ICI:stä löytyneet erilaiset suunnitelmat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 69 ja 71) sekä ICI:n tekemä kohtalaisen laaja ehdotus vuodelle 1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 70). Komission mukaan kaksi asiakirjaa (yleisen väitetiedoksiannon liite 32 ja ICI:n väitetiedoksiannon liite 30) osoittavat, että kun tuottajat toivoivat lisäävänsä markkinaosuuttaan, oli niiden perusteltava pyyntönsä.

197 Vuoden 1983 osalta komissio arvioi, että kiintiösopimus saatettiin tehdä. Se perustaa väitteensä ICI:n ja muiden tuottajien välisten puhelinkeskustelujen muistiinpanoihin (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 74-84), joista ilmenee, että ICI pyysi jokaista tuottajaa esittämään omat tavoitteensa sekä ehdotuksensa muille osoitettavista prosenttiosuuksista, näin saatujen tietojen tietokonekäsittelyä koskeviin asiakirjoihin (yleisen väitetiedoksiannon liite 85) sekä ICI:n laatimiin suunnitelmiin (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 86 ja 87). Useissa kokouspöytäkirjoissa kuvataan vuoden 1983 ensimmäiseen neljännekseen rajoittuvaa ehdotusta koskevien neuvottelujen kehitystä (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 32-34). Shellin sisäinen asiakirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 90) osoittaa, että tällaisesta järjestelmästä sovittiin vuoden 1983 kahdelle ensimmäiselle neljännekselle. Tämän vahvistaa myös 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 40), jossa kuvataan jokaisen tuottajan edellisen kuukauden aikana myymiä määriä koskevaa tiedonvaihtoa, vaikka ei mainitakaan kiintiöitä.

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

198 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että kantaja osallistui alusta alkaen ja säännöllisesti polypropeenin tuottajien säännöllisiin kokouksiin, joissa keskusteltiin eri tuottajien myynnin määristä ja vaihdettiin tätä koskevaa tietoa.

199 Sen lisäksi, että ICI osallistui kokouksiin, sen nimi myös esitetään sen luota löytyneissä eri taulukoissa (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 55-61), joiden sisällöstä ilmenee selvästi, että niiden tarkoituksena oli myynnin määrällisten tavoitteiden määrittäminen. Suurin osa kantajista on vastauksissaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen myöntänyt, ettei olisi ollut mahdollista laatia ICI:stä, ATO:sta ja Herculesista löytyneitä taulukoita Fides-järjestelmän tilastojen perusteella, ja ICI on ilmoittanut vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) yhden taulukon osalta, että "the source of information for actual historic figures in this table would have been the producers themselves" (taulukoiden lukujen, jotka vastaavat tosiasiassa toteutuneita lukuja, täytyy olla peräisin tuottajilta itseltään). Komissio on siis perustellusti katsonut ICI:n toimittaneen taulukoiden sisältämiä lukuja niiden kokousten yhteydessä, joihin se osallistui.

200 Käytetty terminologia vuosia 1979 ja 1980 koskevissa komission esittämissä asiakirjoissa [kuten "revised targets" (tarkistettu tavoite), "opening suggestions" (alustavat ehdotukset), "proposed adjustments" (ehdotetut muutokset), "agreed targets" (sovitut tavoitteet)] perustelee sen päätelmän, jonka mukaan tuottajat pääsivät yhteisymmärrykseen.

201 Vuoden 1979 osalta on todettava erityisesti 26.-27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirjan (yleisen väitetiedoksiannon liite 12) sekä ICI:stä löytyneen päiväämättömän taulukon perusteella (yleisen väitetiedoksiannon liite 55), joka on otsikoitu "Producers' Sales to West Europe" (Tuottajien myynti Länsi-Euroopassa), jossa esitetään jokaisen Länsi-Euroopan polypropeenin tuottajan osalta myyntiluvut kilotonneina vuonna 1976, 1977 ja 1978 sekä luvut otsakkeilla "1979 actual" (tosiasialliset luvut vuonna 1979), "revised target" ja "79", että on selvää, että kokouksessa on tunnustettu tarve vuoden 1979 kiintiöjärjestelmän tiukemmalle soveltamiselle vuoden kolmena viimeisenä kuukautena. Itse asiassa sana "tight" (tiukka) luettuna yhdessä vuotuisen myynnin kahdestoistaosan rajaamisen 80 prosenttiin kanssa osoittaa, että alunperin suunniteltua järjestelmää vuodelle 1979 oli saatava tiukemmaksi kolmen viimeisen kuukauden ajaksi. Tällaista pöytäkirjan tulkintaa tukee myös edellä mainittu taulukko, koska otsakkeen "79", joka on viimeinen sarake oikeassa sarakkeessa "revised target", alla esitetään lukuja, joiden on vastattava alunperin vahvistettuja kiintiöitä. Näitä on täytynyt kiristää, koska ne perustuivat liian optimistiseen markkina-arvioon, kuten tapahtui myös vuonna 1980. Tätä tulkintaa ei heikennä se, että päätöksen 31 kohdan kolmannessa alakohdassa viitataan "Zürichissä ehdotettuun tai sovittuun hankkeeseen, jonka mukaan kuukausittaista myyntiä rajoitettaisiin 80 prosenttiin vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana saavutetusta keskiarvosta". Itse asiassa tämä viittaus, luettuna yhdessä päätöksen 54 kohdan kanssa, on ymmärrettävä siten, että myyntimääriä koskevat tavoitteet oli jo alunperin määritetty vuoden 1979 kahdeksan ensimmäisen kuukauden myynnin osalta.

202 Vuoden 1980 osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että myyntimääriä koskevat tavoitteet vuodelle kokonaisuudessaan ilmenevät ATO:sta löydetystä 26.2.1980 päivätystä taulukosta (yleisen väitetiedoksiannon liite 60), jossa on sarake nimeltä "agreed targets 1980" (sovitut tavoitteet 1980), sekä tammikuussa 1981 pidettyjen kokousten pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 17), joiden aikana muut tuottajat kuin kantaja vertailivat tosiasiassa toteutuneen myynnin määriä ("Actual kt") vahvistettuihin tavoitteisiin ("Target kt"). Lisäksi asiakirjoja tukee vielä 8.10.1980 päivätty taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 57), jossa verrataan kahta saraketta, joista toinen on "1980 Nameplate Capacity" (nimelliskapasiteetti) sekä toinen "1980 Quota" eri tuottajien osalta.

203 Taulukoissa "kiintiöinä" esitettyjen lukujen välisten erojen osalta on huomattava ensinnäkin, että ne ovat vähäisiä ja toiseksi, että ne ovat seurausta eri tuottajille osoitettuja markkinaosuuksia vastaavien määrien muutoksista. Muutokset olivat tarpeen, koska markkinat muuttuivat, ja niitä on pidettävä tavanomaisena toimintana kiintiöjärjestelmässä silloin kun siihen osallistuneet erehtyvät kokonaiskysyntää koskevissa arvioissaan, kuten tapahtui tässä tapauksessa vuonna 1980.

204 Vuoden 1981 osalta on väitetty, että tuottajat ovat osallistuneet neuvotteluihin kiintiösopimuksen tekemiseksi kyseiselle vuodelle ja että ne tässä yhteydessä ovat toimittaneet toisilleen "toivomuksensa", ja sopimusta odoteltaessa sopineet väliaikaisena toimenpiteenä myynnin määrien vähentämisestä yhteen kahdestoistaosaan vuodelle 1980 sovitusta 85 prosentin "tavoitteesta" helmikuun ja maaliskuun aikana 1981, että ne ovat sopineet edellisen vuoden kiintiön teoreettiseksi kiintiökseen loppuvuodeksi, että ne ovat kuukausittain kokouksissa esittäneet kantansa ja, lopuksi, että ne ovat tarkistaneet, että niiden myynti noudattaa hyväksyttyä kiintiötä.

205 Tuottajien välisten neuvottelujen olemassaoloa kiintiöjärjestelmän perustamiseksi sekä "toivomusten" välittämistä neuvotteluissa osoittavat eri näytöt, kuten taulukot, joissa esitetään jokaisen tuottajan osalta "actual" luvut sekä "targets" vuosille 1979 ja 1980, sekä "aspirations" vuodelle 1981 (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 59 ja 61); italiaksi laadittu taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 62), jossa esitetään jokaisen tuottajan osalta sen kiintiö vuodelle 1980, muiden tuottajien ehdotukset sille vuodelle 1981 osoitettavaksi kiintiöksi sekä sen omat "tavoitteet" vuodelle 1981 sekä ICI:n sisäinen tiedote (yleisen väitetiedoksiannon liite 63), joka kuvaa neuvottelujen etenemistä seuraavasti:

"Taking the various alternatives discussed at yesterday's meeting we would prefer to limit the volume to be shared to no more than the market is expected to reach in 1981, say 1.35 million tonnes. Although there has been no further discussion with Shell, the four majors could set the lead by accepting a reduction in their 1980 target market share of about 0.35 % provided the more ambitious smaller producers such as Solvay, Saga, DSM, Chemie Linz, Anic/SIR also tempered their demands. Provided the majors are in agreement the anomalies could probabaly be best handled by individual discussions at Senior level, if possible before the meeting in Zürich."

(Eilisessä kokouksessa keskustelluista eri ratkaisuista pidämme parhaana rajata jaettavan määrän sellaiseksi, joka ei ylitä vuodelle 1981 arvioituja markkinoita, toisin sanoen 1,35 miljoonaksi tonniksi. Vaikka Shellin kanssa ei ole keskusteltu, voisivat neljä suurta näyttää esimerkkiä ja suostua vuoden 1980 markkinaosuustavoitteensa pienentämiseen 0,35 prosentilla, jos kunnianhimoisemmat pienet tuottajat kuten Solvay, Saga, DSM, Chemie Linz, Anic/SIR myös lieventävät vaatimuksiaan. Jos suuret pääsevät sopimukseen, on paras keino poikkeusten käsittelyyn erilliset keskustelut johtajien tasolla, mieluiten jo ennen Zürichin kokousta.)

Asiakirjan mukana seuraa numerotietoja sisältävä kompromissiehdotus, jossa verrataan jokaisen tuottajan toteutunutta tulosta vuoteen 1980 ("% of 1980 target").

206 Väliaikaisten toimenpiteiden soveltaminen, johon kuului kuukausittaisen myynnin vähentäminen yhteen kahdestoistaosaan edelliselle vuodelle sovitusta 85 prosentin tavoitteesta helmikuun ja maaliskuun aikana 1981, ilmenee tammikuussa 1981 pidettyjen kokousten pöytäkirjoista, joissa esitetään seuraavaa:

"In the meantime (February-March) monthly volume would be restricted to 1/12 of 85 % of the 1980 target with a freeze on customers."

[Tällä välillä (helmi-maaliskuussa) kuukausittaista määrää lasketaan yhteen kahdestoistaosaan vuodelle 1980 sovitusta 85 prosentin tavoitteesta eikä uusia asiakkaita oteta.]

Kantaja ei voi väittää, että näin tarkka ohje olisi yleinen kehotus.

207 Kolme asiakirjaa yhdessä todistavat, että tuottajat ottivat edellisen vuoden teoreettisen kiintiön loppuvuoden kiintiökseen ja tarkistivat, että myynti noudatti kiintiötä tiedottamalla myyntilukunsa toisilleen joka kuukausi. Ensinnäkin 21.12.1981 päivätyssä taulukossa (yleisen väitetiedoksiannon liite 67), jossa esitetään jokaisen tuottajan myynti kuukausittain, kolmessa viimeisessä sarakkeessa marraskuun ja joulukuun myynti sekä vuoden kokonaismyynti käsin merkittynä. Toiseksi, ICI:stä löydetyssä italiaksi laaditussa päiväämättömässä taulukossa nimeltä "scarti per società" (erot yhtiöittäin) (yleisen väitetiedoksiannon liite 65) verrataan jokaisen tuottajan osalta ajanjaksolla tammikuusta joulukuuhun 1981 "actual" myyntilukuja "theoretic.(al)" (teoreettinen) lukuihin. Lopuksi ICI:stä löytyneessä päiväämättömässä taulukossa (yleisen väitetiedoksiannon liite 68) verrataan jokaisen tuottajan osalta ajanjakson tammikuusta marraskuuhun 1981 myyntilukuja ja markkinaosuuksia vuosien 1979 ja 1980 vastaaviin sekä ennustetaan loppuvuoden lukuja.

208 Itse asiassa ensimmäinen taulukko osoittaa, että tuottajat vaihtoivat kuukausittaista myyntiään koskevia lukuja. Kun tätä tarkastellaan yhdessä näiden lukujen sekä vuonna 1980 toteutuneiden lukujen vertailun kanssa - vertailut, jotka esitetään kahdessa muussa taulukossa, jotka koskevat samaa ajanjaksoa - tällaisen tiedon vaihto, jota riippumaton taloudellinen toimija tavanomaisesti pitäisi ehdottomasti liikesalaisuutena, tukee päätöksessä esitettyjä päätelmiä.

209 Kantajan osallistuminen näihin eri toimiin ilmenee toisaalta sen osallistumisesta kokouksiin, joissa toimia toteutettiin, erityisesti tammikuun 1981 kokouksiin sekä toisaalta siitä, että sen nimi mainitaan edellä mainituissa eri asiakirjoissa. Asiakirjoissa myös esitetään lukuja, joiden osalta on muistettava ICI:n todenneen vastauksessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen - ja johon muut kantajat viittaavat omissa vastauksissaan - ettei ollut mahdollista päätellä lukuja pelkästään Fides-järjestelmän tilastojen perusteella.

210 Vuoden 1982 osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että tuottajien väitetään osallistuneen neuvotteluihin kiintiösopimuksen tekemiseksi kyseiselle vuodelle; niiden väitetään tässä yhteydessä ilmoittaneen toisilleen pyrkimyksensä tonneissa; niiden väitetään myös, koska lopulliseen sopimukseen ei päästy, ilmoittaneen toisilleen kokouksissa ensimmäisen vuosipuoliskon kuukausittaiset myyntilukunsa verrattuina edellisen vuoden toteutuneeseen prosentuaaliseen osuuteen sekä, jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana, pyrkineen rajoittamaan kuukausittaista myyntiään samaan prosentuaaliseen osuuteen kokonaismarkkinoista kuin saman vuoden ensimmäisen puolen vuoden aikana.

211 Tuottajien välisistä neuvotteluista kiintiöjärjestelmän perustamiseksi sekä tässä yhteydessä niiden toisilleen tekemistä pyrkimysilmoituksista todistaa ensinnäkin asiakirja nimeltä "Scheme for discussions 'quota system 1982'" (Keskustelusuunnitelma kiintiöjärjestelmästä vuonna 1982, yleisen väitetiedoksiannon liite 69), jossa esitetään kaikkien niiden osalta, joille päätös on osoitettu, lukuun ottamatta Herculesta, tonnit, joihin ne katsovat olevansa oikeutettuja sekä tiettyjen tuottajien osalta (kaikkien paitsi Anicin, Linzin, Petrofinan, Shellin ja Solvayn) myös tonnit, jotka niiden mukaan olisi osoitettava muille tuottajille; toiseksi ICI:n tiedote nimeltä "Polypropylene 1982, Guidelines" (Polypropeeni 1982, suuntaviivat, yleisen väitetiedoksiannon liite 70 a), jossa ICI analysoi meneillään olevia neuvotteluja; kolmanneksi 17.2.1983 päivätty taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 70 b), jossa vertaillaan erilaisia myynnin jakamisehdotuksia, joista yhdessä nimeltä "ICI Original Scheme" (ICI:n alkuperäinen suunnitelma) Monte tekee toiseen, käsintehtyyn taulukkoon, vähäisiä muutoksia "Milliavacca 27/1/82" otsikoituun sarakkeeseen (kyseessä on Monten erään työntekijän nimi; yleisen väitetiedoksiannon liite 70 c); lopuksi italiaksi laadittu taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 71), jossa esitetään monimutkainen ehdotus (joka kuvataan päätöksen 58 kohdan kolmannen alakohdan lopussa).

212 Ensimmäiselle vuosipuoliskolle hyväksytyt toimenpiteet esitetään 13.5.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 24), jossa todetaan erityisesti seuraavaa:

"To support the move a number of other actions are needed a) limit sales volume to some agreed prop. of normal sales."

(Tämän tukemiseksi tietyt muut toimenpiteet ovat tarpeellisia a) myynnin määrän rajoittaminen tiettyyn sovittuun osuuteen tavanomaisesta myynnistä.)

Toimenpiteiden täytäntöönpanoa todistaa 9.6.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 25), jonka liitteenä olevassa taulukossa esitetään jokaisen tuottajan osalta "actual" myyntiluvut kuukausittain tammikuusta huhtikuuhun 1982 verrattuna lukuun "theoretical based on 1981 av(erage) market share" (teoreettinen laskettuna keskimääräisen vuoden 1981 markkinaosuuden perusteella), sekä 20. ja 21.7.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 26) tammi-toukokuun 1982 osalta ja 20.8.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 28) tammi-heinäkuun 1982 osalta. Vertailussa tosiasiallisen kuukausittaisen myynnin kanssa viitteenä käytetyn kiintiön teoreettisuus on seurausta siitä, ettei vuodelle 1981 onnistuttu sopimaan kiintiöistä, mutta tämä ei heikennä vertailun merkitystä keinona valvoa kuukausittaisen myynnin rajoittamista viittaamalla edelliseen vuoteen.

213 Toiselle vuosipuoliskolle hyväksytyistä toimenpiteistä todistaa 6.10.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 31), jossa esitetään seuraavaa: "In October this would also mean restraining sales to the Jan/June achieved market share of a market estimated at 100 kt." (Lokakuussa tämä tarkoittaisi myös myynnin rajoittamista tammi/kesäkuussa toteutuneeseen osuuteen 100 kt arvioiduista markkinoista.) Toisaalla esitetään seuraavaa: "Performance against target in September was reviewed" (Saavutetut tulokset suhteessa syyskuun tavoitteeseen tarkistettiin). Pöytäkirjan liitteenä on taulukko nimeltä "September provisional sales versus target [based on Jan-June market share applied to demand est(imated) at 120 kt)]" [Ennakoitu myynti syyskuussa verrattuna tavoitteeseen (laskettu tammi-kesäkuun markkinaosuuden perusteella sovellettuna arvioituun 120 kt kysyntään)]. Toimenpiteiden jatkamista todistaa 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 33), jonka liitteenä olevassa taulukossa verrataan marraskuun 1982 osalta "Actual" myyntiä "Theoretical" lukuihin, jotka on laskettu "J-June % of 125 kt" (tammi-kesäkuun prosenttiosuus 125 kt:sta).

214 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että vuoden 1981 ja vuoden 1982 kahden neljännesvuoden osalta komissio on perustellusti päätellyt aiemman ajanjakson mukaisen kuukausittaisten myyntien rajoitusjärjestelmän yhteisestä valvonnasta säännöllisissä kokouksissa, että kokouksiin osallistujat ovat hyväksyneet järjestelmän.

215 Vuoden 1983 osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komission esittämistä asiakirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 33, 85 ja 87) ilmenee, että vuoden 1982 lopulla ja vuoden 1983 alussa polypropeenin tuottajat ovat keskustelleet kiintiöjärjestelmästä vuodelle 1983 ja että kantaja on osallistunut kokouksiin, joissa näitä keskusteluja on käyty, ja että kantaja on tässä yhteydessä antanut myyntiään koskevia tietoja.

216 Tästä seuraa, että kantaja on osallistunut neuvotteluihin kiintiöjärjestelmästä vuodelle 1983.

217 Sen osalta, ovatko neuvottelut tosiasiassa onnistuneet vuoden 1983 kahden ensimmäisen vuosineljänneksen osalta, kuten päätöksessä todetaan (63 kohdan kolmas alakohta ja 64 kohta), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 40) ilmenee, että kantaja, kuten yhdeksän muuta tuottajaa, esittivät kokouksen aikana myyntilukunsa toukokuun osalta. Lisäksi Shell-ryhmän 17.3.1983 pidetyn sisäisen kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 90) esitetään seuraavaa:

"- - and would lead to a market share of approaching 12 % and well above the agreed Shell target of 11 %. Accordingly the following reduced sales targets were set and agreed by the integrated companies."

( - - ja johtaisi noin 12 % markkinaosuuteen, joka ylittäisi selkeästi Shellin sovitun 11 % tavoitteen. Tämän vuoksi vahvistettiin seuraavat, alennetut myyntitavoitteet, joihin ryhmän yhtiöt suostuivat.)

Seuraavaksi esitetään uudet määrät tonneina, ja niiden jälkeen lisätään:

"this would be 11.2 Pct of a market of 395 kt. The situation will be monitored carefully and any change from this agreed plan would need to be discussed beforehand with the other PIMS members."

(tämä vastaa 11,2 prosenttia 395 kt markkinoista. Tilannetta seurataan tarkasti ja kaikesta poikkeamisesta näin sovitusta on keskusteltava etukäteen PIMS:n muiden jäsenten kanssa.)

218 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tältä osin, että komissio on perustellusti päätellyt kahdesta asiakirjasta yhdessä, että tuottajien välisistä neuvotteluista oli seurauksena kiintiöjärjestelmän perustaminen. Itse asiassa Shell-ryhmän sisäinen tiedote osoittaa, että yritys pyysi kansallisia myyntiyhtiöitään vähentämään myyntiä, ei niinkään Shell-ryhmän kokonaismyynnin laskemiseksi vaan rajatakseen ryhmän markkinaosuuden 11 prosenttiin. Tällaiselle rajoittamiselle markkinaosuutena ilmaistuna ei ole muuta selitystä kuin kiintiöjärjestelmä. Lisäksi 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja on lisänäyttöä järjestelmän olemassaolosta, sillä eri tuottajien välinen tietojen vaihto kuukausittaisesta myynnistä on ensisijaisesti tarkoitettu tehtyjen sitoumusten noudattamisen valvomiseksi.

219 Lopuksi on todettava, että Shellin 11 prosentin markkinaosuus esitetään Shellin sisäisen tiedotteen lisäksi myös kahdessa muussa asiakirjassa, nimittäin ICI:n sisäisessä tiedotteessa, jossa ICI mainitsee Shellin ehdottaneen mainittua lukua itselleen, Hoechstille ja ICI:lle (yleisen väitetiedoksiannon liite 87) sekä ICI:n 29.11.1982 pidetystä ICI:n ja Shellin välisestä kokouksesta laatimassa pöytäkirjassa, jossa viitataan edellä mainittuun ehdotukseen (yleisen väitetiedoksiannon liite 99).

220 On lisättävä, että myynnin määrien rajoittamistoimenpiteiden samanlaisen tavoitteen vuoksi - nimittäin ylitarjonnan hintoihin aiheuttaman paineen vähentäminen - komissio on perustellusti päätellyt, että toimenpiteet olivat osa kiintiöjärjestelmää.

221 Muun osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantaja pyrkii väitteillään, sen sijaan että osoittaisi, ettei se ole osallistunut myynnin määrällisten tavoitteiden vahvistamiseen, osoittamaan pikemminkin, etteivät tuottajat noudattaneet tavoitteita, mikä sen mukaan kiistää tavoitteita asetetun. Tältä osin on todettava, että päätöksessä myönnetään, ettei myynnin määrällisiä tavoitteita noudatettu, mikä osoittaa, ettei kiistaan kohteena oleva päätös perustu siihen, että kantaja olisi pannut täytäntöön myynnin määrällisiä tavoitteita koskevien keskustelujen tuloksia, sen osoittamiseksi, että kantaja on osallistunut näiden tavoitteiden vahvistamiseen.

222 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että osallistuessaan kokouksiin, joissa eri tuottajia arvosteltiin, kun nämä eivät noudattaneet sovittua, kantaja on osallistunut arvosteluun ja näin painostanut kyseisiä tuottajia.

223 Lisäksi on huomattava, että tukeakseen edellä esitettyä tosiseikkojen toteamista, ei komissio ole tarvinnut asiakirjoja, joita se ei olisi maininnut väitetiedoksiannoissa tai joita se ei olisi toimittanut kantajalle.

224 Ottaen huomioon edellä esitetyt päätelmät on todettava, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen myynnin määrällisistä tavoitteista vuosille 1979, 1980 ja vuoden 1983 ensimmäiselle vuosipuoliskolle sekä kuukausittaisen myyntinsä rajoittamisesta aiemman ajanjakson perusteella vuosille 1981 ja 1982, jotka mainitaan päätöksessä ja jotka kuuluivat kiintiöjärjestelmään.

F Päätelmät

225 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut kanteen kohteena olevassa päätöksessä kantajaa vastaan tekemänsä tosiseikkojen toteamiset oikeiksi ja tämän vuoksi, toisin kuin kantaja väittää, komissio on noudattanut todistustaakkaa koskevia sääntöjä. Tästä seuraa myös, että komissio ei ole tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä tai tuominnut etukäteen tosiseikkojen toteamista tukeakseen esittämäänsä näyttöä.

2. ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltaminen

A Oikeudellinen määrittely

a) Kanteen kohteena oleva päätös

226 Päätöksen mukaan (81 kohdan ensimmäinen alakohta) säännöllisten ja jatkuvien kokousten järjestelmän yhteydessä tehdyt suunnitelmat ja järjestelyt kokonaisuudessaan muodostavat 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun yhtenäisen ja jatkuvan "sopimuksen".

227 Tässä tapauksessa tuottajat ovat osallistumalla yhteiseen hintojen sääntelyä ja polypropeenin toimittamista markkinoille koskevaan suunnitelmaan osallistuneet yleiseen puitesopimukseen, joka toteutui useana yksityiskohtaisena säännöllisesti laadittuna sopimuksena (päätöksen 81 kohdan kolmas alakohta).

228 Päätöksessä esitetään (82 kohdan ensimmäinen alakohta), että yleisen yksityiskohtaisen suunnitelman täytäntöönpanemiseksi tehtiin selkeä sopimus useista seikoista, kuten yksittäisistä hintoja koskevista aloitteista ja vuosittaisista kiintiösuunnitelmista. Tietyissä tapauksissa tuottajat eivät olleet yksimielisiä lopullisesta suunnitelmasta, kuten vuosien 1981 ja 1982 kiintiöiden osalta. Kuitenkin se, että tuottajat sopivat toimenpiteistä, kuten tietojen vaihdosta ja kuukausittaisen myynnin vertailusta aiemman ajanjakson aikana toteutuneeseen tulokseen, ei ainoastaan osoita tällaisten toimenpiteiden kehittämistä ja soveltamista koskevan selkeän sopimuksen olemassaoloa, vaan osoittaa myös sellaisen sanattoman sopimuksen olemassaoloa, jolla pyrittiin kaikin mahdollisin keinoin säilyttämään tuottajien asemat.

229 Erityisesti joulukuun 1977 hinta-aloitteen osalta päätöksessä esitetään (82 kohdan kolmas alakohta), että EATP:n kokouksissa tuottajat, kuten Hercules, Hoechst, ICI, Linz, Rhône-Poulenc, Saga ja Solvay korostivat myös asiakkailleen tuntemaansa tarvetta yhteistoimintaan hintojen korottamiseksi. Tuottajat olivat yhteydessä toisiinsa hintojen vahvistamisen osalta myös EATP:n kokousten ulkopuolella. Näiden tunnustettujen yhteyksien vuoksi komissio arvioi, että kun yksi tai useampi tuottaja valitti kannattavuusasteen olevan "riittämätön" ja ehdotti yhteistoimintaa ja muut tuottajat ilmoittivat "tukevansa" tällaista toimintaa, oli olemassa hintoja koskeva sopimus. Komissio lisää, että vaikka muita yhteyksiä ei olisi, tällainen mekanismi sellaisenaan osoittaa riittävää konsensusta 85 artiklan 1 kohdan mukaisen sopimuksen tekemisestä.

230 Päätelmää, jonka mukaan oli olemassa pysyvä sopimus, ei heikennä se, että tietyt tuottajat eivät välttämättä osallistuneet kaikkiin kokouksiin. Aloitteen suunnitteluun ja täytäntöönpanoon kului useita kuukausia, eikä satunnainen poissaolo suinkaan estänyt tiettyä tuottajaa osallistumasta siihen (päätöksen 83 kohdan ensimmäinen alakohta).

231 Päätöksen mukaan (86 kohdan ensimmäinen alakohta) kartellin täytäntöönpano oli ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaisen sopimuksen tekemistä, koska se perustui yhteiseen, yksityiskohtaiseen suunnitelmaan.

232 Päätöksessä esitetään (86 kohdan toinen alakohta), että sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet eroavat toisistaan, mutta että tietyissä tapauksissa salainen liitto käsittää molempien kiellettyjen yhteistyömuotojen tekijöitä.

233 Yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteellä tarkoitetaan sellaista yritysten välistä yhteistoimintaa, joka käsittää tietoista käytännön yhteistyötä kilpailun riskien osalta, ilman että varsinaista sopimusta asiasta tehdään (päätöksen 86 kohdan kolmas alakohta).

234 Päätöksen mukaan (87 kohdan ensimmäinen alakohta) kun perustamissopimuksessa on esitetty erillinen yhdenmukaistetun menettelytavan käsite, on sillä pyritty estämään se, että yritykset kiertäisivät 85 artiklan 1 kohdan soveltamisen sopimalla kilpailunvastaisista toimista tekemättä varsinaista lopullista sopimusta asiasta, esimerkiksi tiedottamalla toisilleen ennakolta jokaisen suunnittelemista asenteista, jotta toiset voivat säännellä omaa kaupallista toimintaansa tietäen toisten toimivan samoin (katso asia 48/69, Imperial Chemical Industries Ltd v. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok. 1972, s. 619).

235 Yhteisöjen tuomioistuin on 16.12.1975 antamassaan tuomiossa asiassa Suiker Unie (yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Kok. 1975, s. 1663) todennut, että sen oikeuskäytännössä aiemmin laatimat yhteistoiminnan ja yhteistyön kriteerit on ymmärrettävä sellaisen ETY:n perustamissopimuksen kilpailua koskeviin määräyksiin erottamattomasti kuuluvan käsitteen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on määritettävä itsenäisesti politiikka, jota se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka tämä itsenäisyysvaatimus ei poistakaan taloudellisten toimijoiden oikeutta järkevästi mukautua kilpailijoiden senhetkiseen tai ennakoituun toimintaan, siinä kuitenkin kielletään ehdottomasti toimijoiden väliset suorat tai epäsuorat yhteydet, joiden tarkoituksena tai seurauksena on joko vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan käyttäytymiseen markkinoilla tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva käyttäytyminen markkinoilla (päätöksen 87 kohdan toinen alakohta). Tällainen käyttäytyminen voi olla 85 artiklassa tarkoitettu yhdenmukaistettu menettelytapa, vaikka osapuolet eivät olisi ennakolta sopineet yhteisestä suunnitelmasta, joka määrittäisi niiden käyttäytymisen markkinoilla, vaan soveltavat kaupallisen käyttäytymisen yhteensovittamista helpottavia salaisia mekanismeja tai osallistuvat sellaisiin (päätöksen 87 kohdan kolmannen alakohdan ensimmäinen virke).

236 Lisäksi päätöksessä esitetään (87 kohdan kolmannen alakohdan kolmas virke), että monimutkaisen kartellin yhteydessä on mahdollista, että tietyt tuottajat eivät aina ilmaise muodollisesti suostumustaan muiden hyväksymään toimintaan, mutta osoittavat yleisen tukensa kyseiselle suunnitelmalle ja toimivat sen mukaisesti. Tietyiltä osin tuottajien jatkuva yhteistyö ja yhteistoiminta sopimuksen täytäntöönpanossa yleensä voi näin ollen käsittää yhdenmukaistetun menettelytavan ominaispiirteitä (päätöksen 87 kohdan kolmannen alakohdan viides virke).

237 Päätöksen mukaan (87 kohdan neljäs alakohta) yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen merkitys ei niinkään ole seurausta tällaisen menettelytavan ja sopimuksen välisestä eroavaisuudesta, vaan 85 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvan salaisen yhteistoiminnan ja pelkän samankaltaisen käyttäytymisen, johon ei sisälly yhteiselle menettelytavalle ominaisia piirteitä, välisestä erovaisuudesta. Tämän vuoksi ei tässä tapauksessa ole merkitystä salaisten järjestelyjen täsmällisellä muodolla.

238 Päätöksessä (88 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta) todetaan, että suurin osa tuottajista väitti hallinnollisen menettelyn aikana, ettei niiden käyttäytyminen niin sanottujen hintoja koskevien aloitteiden yhteydessä ollut seurausta 85 artiklassa tarkoitetusta sopimuksesta (katso päätöksen 82 kohta) ja ettei siitä voida päätellä yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaoloa markkinoilla, koska jälkimmäinen käsite edellyttää selviä tekoja markkinoilla; nämä kuitenkin puuttuvat tässä tapauksessa, koska yhtään hintaluetteloa tai tavoitehintaa ei ole toimitettu asiakkaille. Päätöksessä hylätään tämä väite, koska jos tässä tapauksessa olisi tarpeen vedota näyttöön yhdenmukaistetusta menettelytavasta, olisi siihen osallistuneiden velvoite tiettyihin toimenpiteisiin yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi jo osoitettu. Eri hinta-aloitteet esitettiin asiakirjoissa. Oli myös kiistatonta, että eri tuottajat toimivat samankaltaisesti niiden täytäntöönpanemiseksi. Tuottajien yksittäin tai yhdessä toteuttamat toimenpiteet ilmenevät asiakirjoista: kokouspöytäkirjoista, sisäisistä tiedotteista, myyntiyksiköille lähetetyistä ohjeista ja kiertokirjeistä sekä kirjeistä asiakkaille. Sillä, ovatko tuottajat julkaisseet hintaluetteloita, ei ole merkitystä. Hintoja koskevat ohjeet sellaisenaan ovat parasta mahdollista näyttöä jokaisen tuottajan toimista yhteisen tavoitteen toteuttamiseksi mutta myös sisällöltään ja aikajärjestykseltään näyttöä salaisesta yhteistoiminnasta.

b) Asianosaisten väitteet

239 Kantaja kiistää komission näkemyksen, jonka mukaan, vaikka onkin mahdollista erottaa toisistaan sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteet, ei tämä vaikuttaisi huomattavasti ongelmaan seikasta, josta on esitettävä näyttöä. Kantaja, joka viittaa julkisasiamies Gandin ratkaisuehdotukseen kiniiniä koskevissa asioissa (asia 41/69, ACF Chemiefarma v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 661), katsoo, että ero näiden kahden käsitteen välillä ei ole "merkitykseltään vähäinen", erityisesti sen seikan osalta, josta on esitettävä näyttöä.

240 Kantaja väittää, että pyrittäessä osoittamaan sopimuksen olemassaolo, on oltava näyttöä sekä konsensuksesta että riittävästä sitoutumisesta sopimuksen tavoitteisiin ja riittävästä vastavuoroisuudesta velvoitteissa. ICI myöntää yksipuolisten sitoumusten olemassaolon, joka on ilmennyt yritysten toistuvina vakuutuksina niiden sitoutumisesta kokouksissa. Se kuitenkin väittää, ettei komissio voi tästä päätellä mitään yksimielisyyttä näistä sitoutumisista, joiden yksipuolisesta luonteesta päinvastoin ilmenee, ettei aiempaa yleistä sopimusta tai konsensusta asiasta ole ollut.

241 Kantajan mukaan yhdenmukaistettu menettelytapa edellyttää toimijoilta toimintaa markkinoilla, kuten ilmenee termistä "menettelytapa". Komissio ei kuitenkaan ole osoittanut tällaisen toiminnan olemassaoloa, koska sisäisten hintoja koskevien ohjeiden lähettäminen myyntiyksiköille ei sitä ole, vaikka komissio niin väittää, sen vuoksi, että ohjeita harvoin toimitettiin asiakkaille, että ICI ei käytännössä julkaissut hintaluetteloita ja että nämä oli tavallisesti tarkoitettu sisäiseen käyttöön.

242 Komissio puolestaan väittää, että sillä, onko salainen sopimus tai kartelli määriteltävä ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaiseksi sopimukseksi tai yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi vai salaiseksi sopimukseksi, jossa yhdistyy piirteitä molemmista, ei ole huomattavaa merkitystä. Komission mukaan termit "sopimus" ja "yhdenmukaistettu menettelytapa" käsittävät erilaiset järjestelyt, joilla kilpailijat sen sijaan, että määrittäisivät itsenäisesti tulevan kilpailukäyttäytymisensä, sitoutuvat yhdessä rajoittamaan toimintavapauttaan markkinoilla keskinäisin suorin tai epäsuorin yhteyksin.

243 Komission mukaan molempien termien käyttö 85 artiklassa on tarkoitettu estämään kaikki salaiset järjestelyt, eikä tarkentamaan jokaisen osalta erilaista käsittelyä. Tämän vuoksi tarkan rajan määrittämisellä niiden termien välille, joiden tarkoituksena on kattaa kaikki kielletty toiminta, on epäolennaista. Käsitteen "yhdenmukaistettu menettelytapa" 85 artiklaan sisällyttämisen ratio legis oli kattaa sopimusten lisäksi sellaiset salaiset sopimukset, jotka viittaavat ainoastaan tosiasialliseen yhteensovittamiseen tai käytännön yhteistyöhön mutta jotka kuitenkin ovat omiaan vääristämään kilpailua (em. asia 48/69, tuomio 14.7.1972, 64-66 kohta).

244 Komission mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä (em. yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie v. komissio, 173 ja 174 kohta) ilmenee, että siinä kielletään ehdottomasti toimijoiden väliset suorat tai epäsuorat yhteydet, joiden tarkoituksena tai seurauksena on joko vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan käyttäytymiseen markkinoilla tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva käyttäytyminen markkinoilla. Yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolo on siis kyseessä jo kilpailijoiden välisten yhteyksien tasolla, jo ennen niiden toimintaa markkinoilla.

245 Komission mukaan yhdenmukaistetun menettelytavan olemassaolo alkaa heti kun on yhdenmukaistettua toimintaa, jonka tarkoituksena on rajoittaa yritysten vapautta suhteessa toisiinsa, vaikka markkinoilla ei vielä olisi havaittavissa tosiasiallista käyttäytymistä. Komission mukaan ongelmana tässä on "menettelytavan" merkitys. Se ei hyväksy ICI:n esittämää kantaa, jonka mukaan termi tarkoittaisi "toimintaa markkinoilla". Komission mukaan sillä voidaan tarkoittaa myös pelkkää osallistumista yhteydenpitoon, jos sen tarkoituksena on rajoittaa yritysten itsenäisyyttä.

246 Komissio lisää, että jos ICI:n tavoin edellytettäisiin molempia tekijöitä - yhdenmukaistettua toimintaa ja markkinakäyttäytymistä - yhdenmukaistetun menettelytavan toteamiseksi, tästä seuraisi, että 85 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäisi suuri määrä menettelytapoja, joiden tavoitteena, mutta ei välttämättä seurauksena, on kilpailun vääristäminen yhteismarkkinoilla. Tällainen tulkinta vaikuttaisi liian rajoittavasti 85 artiklan ulottuvuuteen. Lisäksi kantajan esittämä kanta ei ole yhteisöjen tuomioistuimen yhdenmukaistettua menettelytapaa koskevan oikeuskäytännön mukainen (em. asia 48/69, tuomio 14.7.1972, 66 kohta; em. yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, tuomio 16.12.1975, 26 kohta sekä asia 172/80, Züchner, tuomio 14.7.1981, Kok. 1981, s. 2021, 14 kohta). Vaikka oikeuskäytännössä aina mainitaan toiminta markkinoilla, ei tämä ole kuitenkaan rikkomisen perustavanlaatuinen osatekijä, kuten kantaja väittää, vaan tosiasiallinen tekijä, josta yhdenmukaistaminen voidaan päätellä. Oikeuskäytännön mukaan ei tosiasiallista markkinakäyttäytymistä vaadita. Pelkkä yhteys taloudellisten toimijoiden välillä on riittävä piirre, joka osoittaa niiden hylänneen välttämättömän itsenäisyyden.

247 Komission mukaan ei tämän vuoksi ole tarpeen 85 artiklan rikkomisen toteamiseksi, että yritykset ovat käytännössä toteuttaneet sen, mistä ne ovat keskenään keskustelleet. Rikkominen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla toteutuu kokonaisuudessaan jo siinä vaiheessa, kun aikomus korvata kilpailun riskit yhteistyöllä toteutuu yhteistoimintana ilman, että tämän jälkeen on havaittavissa sen mukaista markkinakäyttäytymistä.

248 Tästä komissio päättelee näytön osalta, että sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan osoittamiseksi näyttö voi olla suoraa tai epäsuoraa. Tässä tapauksessa komission ei tarvinnut käyttää epäsuoraa näyttöä, kuten käyttäytymisen samankaltaisuutta markkinoilla, koska sillä oli suoraa näyttöä salaisista sopimuksista, nimittäin kokousten pöytäkirjat.

249 Lopuksi komissio toteaa, että sillä oli oikeus määritellä todettu rikkominen tässä tapauksessa pääasiallisesti sopimukseksi ja toissijaisesti ja tarpeen mukaan yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi.

250 Sopimuksen olemassaolon osalta komissio väittää, että tuottajat ovat useaan otteeseen ilmaisseet sitoutumisensa eikä ole tarpeen ottaa huomioon sitä, että tiettyjen osallistujien tuen aste on saattanut vaihdella eri ajanjaksoilla. Sitoutuminen ilmenee tuottajien, erityisesti ICI:n, antamina hintoja koskevina ohjeina, mikä vahvistaa sopimusten olemassaolon.

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

251 On todettava, että toisin kuin kantaja väittää, komissio on käyttänyt jokaista tosiseikkaa kantajaa vastaan todisteena joko ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaisesta sopimuksesta tai yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Itse asiassa päätöksen 80 kohdan toisen alakohdan, 81 kohdan kolmannen alakohdan ja 82 kohdan ensimmäisen alakohdan tarkastelusta yhdessä ilmenee, että komissio on katsonut jokaisen näistä eri tekijöistä "sopimukseksi".

252 Samoin päätöksen 86 kohdan toisen ja kolmannen alakohdan, 87 kohdan kolmannen alakohdan sekä 88 kohdan tarkastelusta yhdessä ilmenee, että toissijaisesti komissio katsoi "yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi" ne tekijät rikkomisessa, joista ei voitu päätellä osapuolten tehneen etukäteen sopimusta toimintaansa markkinoilla koskevasta yhteisestä suunnitelmasta, vaan hyväksyneen ja yhdistäneen toimintatapansa salaisin keinoin helpottaakseen kaupallisten politiikkojensa yhteensovittamista, tai joista ei kartellin monimutkaisuuden vuoksi voitu osoittaa, että tietyt tuottajat olivat ilmaisseet muodollisen suostumuksensa muiden toiminnalle, vaikka ne olivatkin ilmaisseet yleisen tukensa kyseiselle suunnitelmalle sekä toimineet sen mukaisesti. Niinpä päätöksessä päätellään, että tietyiltä osin tuottajien jatkuva yhteistyö ja salailu yleisen sopimuksen täytäntöönpanossa voivat sisältää tiettyjä yhdenmukaistetulle menettelytavalle ominaisia piirteitä.

253 Kuten yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, jotta kyseessä olisi ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, on riittävää, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla määrätyllä tavalla (katso em. asia 41/69, ACF Chemiefarma v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 661, 112 kohta ja em. yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewyck v. komissio, tuomio 29.10.1980, 86 kohta); siksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissiolla oli oikeus pitää ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaisena sopimuksena kantajan ja muiden polypropeenin tuottajien välistä yhteisymmärrystä, jonka se oli oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut ja joka koski pohjahintoja vuonna 1977, hintoja koskevia aloitteita, niiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä, myynnin määriä koskevia tavoitteita vuosille 1979, 1980 ja vuoden 1983 ensimmäiselle vuosipuoliskolle sekä kuukausittaisen myynnin rajoittamista koskevia toimenpiteitä aiemman ajanjakson mukaiseksi vuosina 1981 ja 1982.

254 Lisäksi komissio on perustellusti, osoitettuaan oikeudellisesti riittävällä tavalla, että hinta-aloitteet jatkuivat ainakin vuoden 1983 marraskuuhun, katsonut, että rikkominen jatkui ainakin vuoden 1983 marraskuuhun. Itse asiassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, että 85 artiklaa sovelletaan myös sopimuksiin, joiden voimassaolo on päättynyt, mutta joiden vaikutukset jatkuvat niiden muodollisen voimassaolon päättymisen jälkeen (asia 243/83, Binon, tuomio 3.7.1985, Kok. 1985, s. 2015, 17 kohta).

255 Yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen määrittelemiseksi on viitattava yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan tuomioistuimen aiemmin asettamat yhteensovittamista ja yhteistoimintaa koskevat kriteerit on ymmärrettävä sen ETY:n perustamissopimuksen kilpailusääntöjen perusajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on päätettävä itsenäisesti toimintaperiaatteistaan, joita se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka tämä itsenäisyysvaatimus ei poistakaan taloudellisten toimijoiden oikeutta järkevästi mukautua kilpailijoiden senhetkiseen tai ennakoituun toimintaan, siinä kuitenkin kielletään ehdottomasti toimijoiden väliset suorat tai epäsuorat yhteydet, joiden tarkoituksena on joko vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan käyttäytymiseen markkinoilla tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva käyttäytyminen markkinoilla tai joilla on tällainen vaikutus (edellä mainitut yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie v. komissio, 173 ja 174 kohta).

256 Tässä tapauksessa kantaja on osallistunut kokouksiin, joiden tavoitteena oli vahvistaa tavoitteet hintojen ja myynnin määrien osalta ja joiden aikana kilpailijoiden välillä vaihdettiin tietoa hinnoista, joita ne tahtoivat sovellettavan markkinoilla, hinnoista, joita ne aikoivat soveltaa, kannattavuusrajoista, tarpeellisiksi katsotuista myynnin määrien rajoituksista, myyntiluvuista sekä asiakkaiden henkilöllisyydestä. Osallistumalla näihin yhteydenpitoihin ja kokouksiin kantaja on osallistunut kilpailijoidensa kanssa yhdenmukaistettuun toimintaan, jonka tavoitteena oli vaikuttaa käyttäytymiseen markkinoilla ja paljastaa muille jokaisen tuottajan suunnittelema käyttäytyminen markkinoilla.

257 Näin kantaja ei ainoastaan pyrkinyt poistamaan ennakolta epävarmuutta sen kilpailijoiden tulevan käyttäytymisen osalta, vaan sen on myös pitänyt ottaa huomioon suoraan tai epäsuorasti näiden kokouksien aikana saamansa tieto määrittäessään politiikkaa, jota se aikoi soveltaa markkinoilla. Samoin sen kilpailijoiden on täytynyt ottaa huomioon suoraan tai epäsuorasti kantajan niille paljastamat tiedot käyttäytymisestä, josta se oli päättänyt tai jota se suunnitteli itse soveltavansa markkinoilla, määrittäessään politiikkaa, jota ne aikoivat noudattaa markkinoilla.

258 Tästä seuraa, että komissio on perustellusti katsonut toissijaisesti ne polypropeenin tuottajien säännölliset kokoukset, joihin kantaja on osallistunut vuodesta 1977 alkaen vuoden 1983 syyskuuhun asti ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, ottaen huomioon niiden tavoitteen.

259 Sen osalta, oliko komissiolla oikeus päätellä, että kyseessä oli yksittäinen rikkominen, joka päätöksen 1 artiklassa määritellään "sopimukseksi ja yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi", ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korostaa, että ottaen huomioon niiden saman tavoitteen, yhdenmukaistetut menettelytavat ja tehdyt sopimukset olivat osa säännöllisten kokousten, tavoitehintojen ja kiintiöiden vahvistusjärjestelmää.

260 On korostettava, että järjestelmät olivat osa kyseisten yritysten pyrkimyksiä, joilla oli yksi ainoa taloudellinen tavoite, nimittäin hintojen tavanomaisen kehityksen vääristäminen polypropeenin markkinoilla. Olisi siis epämielekästä jakaa osiin jatkuvaa käyttäytymistä, jolla oli vain yksi tavoite, ja käsitellä sitä erillisten rikkomisten sarjana. Kantaja osallistui vuosien ajan integroitujen järjestelmien kokonaisuuteen, joka on sellainen yksin teoin tehty kilpailusääntöjen rikkominen, joka ilmeni lainvastaisina sopimuksina ja yhdenmukaistettuina menettelytapoina.

261 On todettava, että komissiolla oli oikeus määritellä yksin teoin tehty rikkominen "sopimukseksi ja yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi", koska rikkomiseen sisältyi osatekijöitä, jotka on määriteltävä "sopimukseksi", sekä tekijöitä, jotka on määriteltävä "yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi". Itse asiassa, koska rikkomiseen sisältyi monenlaisia tekijöitä, on komission päätöksen 1 artiklassa kuvaama kaksinkertainen oikeudellinen luonnehdinta ymmärrettävä siten, ettei luonnehdinnassa edellytetä samanaikaisesti ja kumulatiivisesti näyttöä siitä, että kaikki tosiseikat täyttävät sopimuksen ja yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit, vaan siinä kuvataan monimutkaista kokonaisuutta, johon liittyvistä tosiseikoista osa täyttää ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa ? jossa ei määrätä erityisestä tunnusmerkistöstä tällaisia monimutkaisia kilpailunrajoituksia varten ? tarkoitetun sopimuksen ja osa puolestaan yhdenmukaistetun menettelytavan tunnusmerkit.

262 Tämän vuoksi kantajan väite on hylättävä.

B Tavoite tai kilpailua rajoittava vaikutus

a) Kanteen kohteena oleva päätös

263 Päätöksessä (89 kohdan ensimmäinen alakohta) muistutetaan, että ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa mainitaan nimenomaan kilpailua rajoittavina sopimukset, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan myyntihintoja tai joilla jaetaan markkinoita tuottajien kesken. Tässä tapauksessa sopimuksessa on juuri näitä piirteitä.

264 Päätöksen mukaan (89 kohdan kolmas ja neljäs alakohta) säännöllisten kokousten järjestelmän perustamisen sekä tuottajien jatkuvan salaisen sopimuksen perustavoitteena oli korottaa hintoja sopimusten ja järjestelyjen kokonaisuuden avulla. Järjestämällä yhteistoimintaa sellaisten hintoja koskevien aloitteiden avulla, joissa tavoitehinnat vahvistettiin jokaisen laadun osalta kaikissa valuutoissa ja ne tulivat voimaan yhteisesti sovittuna ajankohtana, tuottajat pyrkivät poistamaan yksipuolisiin hinnankorotusyrityksiin liittyvät riskit. Täten erilaisten kiintiöjärjestelmien ja muiden olemassaolevien ja markkinoille tulevien tuottajien erilaisten etujen yhteensovittamiseksi tarkoitettujen mekanismien lopullinen tavoite oli keinotekoisen vakauden olosuhteiden luominen, joka olisi suotuisa hinnankorotukselle.

265 Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi tuottajat pyrkivät järjestämään polypropeenimarkkinat siten, että vapaa kilpailu korvataan tuottajien välisellä institutionaalisella ja järjestelmällisellä salaisella sopimuksella, mikä vastaa kartellia (päätöksen 89 kohdan viides alakohta).

266 Päätöksessä (90 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta) todetaan, että 85 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi ei ole ehdottomasti tarpeen, ottaen huomioon sopimuksen selkeästi kilpailua rajoittava tavoite, osoittaa sillä olevan kilpailun vastaisia vaikutuksia. Tässä tapauksessa kaikesta kuitenkin ilmenee, että sopimuksella on ollut huomattava vaikutus kilpailun edellytyksiin.

267 Päätöksen mukaan (90 kohdan kolmas ja neljäs alakohta) tuottajat täytäntöönpanivat kokouksissa tehdyn sopimuksen, joka koski kullekin laadulle eri valuutoissa määritettyjä tavoitehintoja, antamalla kaikki hintoja koskevia ohjeita myyntiyksiköilleen tai kansallisille edustajilleen, joiden velvollisuutena oli tiedottaa asiakkailleen näistä muutoksista. Asiakkaiden kannalta oli siis olemassa yhdenmukainen perushinta jokaisen laadun osalta kaikissa valuutoissa. Vaikka tietyille asiakkaille tarjottiin erityisehtoja tai alennusta, vaikka tietyt tuottajat sovelsivat hinnankorotusta myöhässä tai tekivät myönnytyksiä, ja vaikka tietyt tuottajat vahvistivat toisinaan tosiasialliset hintansa tietyn laadun tai tietyn valtion osalta hieman alle tavoitehinnan osana muiden tuottajien yleistä toimintaa, merkitsi erityisen hintatason vahvistaminen, joka esiteltiin markkinoille luettelohintoina tai virallisina hintoina, että asiakkaiden mahdollisuudet neuvotella tuottajien kanssa olivat rajoittuneet ja niiltä puuttui suuri määrä etuja, joista ne olisivat nauttineet vapaan kilpailun markkinoilla.

268 Päätöksessä (90 kohdan viimeinen alakohta) korostetaan, että asiakirjanäyttö, erityisesti tuottajien itse laatimat markkinaraportit, osoittaa yhteisten hintoja koskevien aloitteiden, joihin kaikki tuottajat osallistuivat, olemassaolon markkinoilla sekä aloitteiden ja säännöllisten kokousten järjestelmän välisen tiiviin yhteyden.

269 Vaikka päätöksessä myönnetään (91 kohdan ensimmäinen alakohta), että tosiasiallinen hintataso ei aina päässyt tavoitteisiin ja että hinta-aloitteet eivät aina onnistuneet, jopa niin, että toisinaan hinnat laskivat äkisti, siinä kuitenkin esitetään, että kaavioista, joihin tuottajat itse nojautuivat, ilmenee vuosien aikana selvästi läheisesti samankaltainen kehitys tavoitetason ja tosiasiallisen hintatason välillä. Sen ajanjakson aikana, jona hintoja koskevia aloitteita tiedetään tehdyn, tosiasiallinen hinta läheni kuukausittain sovittua tavoitetta. Kun äkillinen hintaromahdus ilmeni (esimerkiksi propeenin hinnan laskun seurauksena) asia järjestettiin vahvistamalla uusi, paljon alhaisempi tavoite, jonka jälkeen korotuksia alettiin taas soveltaa ja tämänkaltaisen taktiikan onnistuminen oli erityisen huomattavaa heinä-marraskuussa 1983.

270 Päätöksen mukaan (91 kohdan toinen alakohta), toimitukset suurimmalla osalla tuottajista vastasivat yleensä niille osoitettuja kiintiöitä tai tavoitteita niiden vuosien aikana, jolloin järjestelmä oli voimassa.

271 Lopuksi päätöksessä todetaan (92 kohdan ensimmäinen alakohta), ettei se seikka, että markkinoiden kartellisoituminen ei ollut täydellistä eikä se kokonaan poistanut vapaata kilpailua, estä ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamista. Ottaen huomioon tuottajien suuren määrän, niiden kaupallisten intressien erot ja sen, ettei ollut laillisia pakkokeinoja sellaisten tuottajien osalta, jotka eivät noudattaneet sovittuja järjestelyjä, ei kartelli pystynyt kokonaisuudessaan valvomaan osanottajien toimintaa. Lisäksi päätöksessä (92 kohdan viimeinen alakohta) hylätään yritysten esittämä väite, jonka mukaan markkinoiden kehitys olisi ollut samanlaista myös järjestelyjen puuttuessa, ja todetaan, että sillä, minkälainen tilanne olisi ollut ilman sopimusta, voidaan spekuloida, mutta että tuottajat itse myönsivät kokoustensa tehokkuuden kieltäytyessään lopettamasta niitä, kun sellaista ehdotettiin toukokuussa 1982, koska katsottiin paremmaksi kysynnän ja tarjonnan ollessa tasapainossa pikemminkin ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin kuin antaa markkinavoimien toimia.

272 Päätöksessä (73 kohta) esitetään, että komissio ei missään tilanteessa ole väittänyt, että säännöllisten kokousten järjestelmällä valvottiin kokonaisuudessaan tuottajien toimintaa ja myyntiä tai että se olisi ollut ainoa polypropeenin hintatasoon vaikuttava tekijä. Näyttö, johon komission päätös perustuu, osoittaa, että tuottajat myönsivät sellaisten tekijöiden kuten kysynnän vaihtelun ja raaka-aineiden hinnan kohoamisen, joita tuottajat eivät voineet valvoa, vaikuttaneen markkinoihin. Päätöksissään, jotka koskivat ennakoitujen hintoja koskevien aloitteiden määrää, ajankohtaa, soveltamistapaa sekä onnistumisen mahdollisuuksia, tuottajien oli otettava huomioon nämä tekijät. Yhtenä kokousten pääasiallisista tavoitteista oli kuitenkin yhteensovittaa, mikäli mahdollista, tuottajien reaktioita näiden tekijöiden osalta. On myös mahdollista, että hinnat suuressa määrin määritettiin kysynnän ja tarjonnan tilanteen mukaan, mutta asiakirjanäytöstä ilmenee, että määrällisellä valvonnalla ja kiintiöjärjestelmällä tuottajat pyrkivät vaikuttamaan tähän tilanteeseen.

b) Asianosaisten väitteet

273 Kantaja huomauttaa, että komission mukaan kartellin tavoitteena oli, että vapaa kilpailu korvataan tuottajien välisellä institutionaalisella ja järjestelmällisellä salaisella sopimuksella, mikä vastaa kartellia. Kantajan mukaan kuitenkin, kun pyritään selvittämään onko sopimuksella tai yhdenmukaistetulla menettelytavalla kilpailua rajoittava tavoite, ei ole merkitystä sillä, mitkä ovat siihen osallistuneiden subjektiiviset aikomukset vaan järjestelyjen tosiasiallinen tavoite. Tavoitetta olisi tarkasteltava objektiivisesti, toisin sanoen ottamalla huomioon sen todellinen taloudellinen konteksti (asia 56/65, Maschinenbau Ulm, tuomio 30.6.1966, Kok. 1966, s. 337; asia 5/69, Völk, tuomio 9.7.1969, Kok. 1969, s. 295 ja asia 99/79, Lancôme, tuomio 10.7.1980, Kok. 1980, s. 2511, 24 kohta). Lisäksi komission olisi todistettava objektiiviseen näyttöön perustuen, että oli syytä uskoa tavoitteen olevan toteutettavissa. Järjestelyn kehitystä ei voida tarkastella irrallaan sen tosiasiallisista vaikutuksista kilpailuun, vaikka tarkasteltaisiin ainoastaan järjestelyn tavoitetta. Näin on erityisesti tässä tapauksessa, koska kirjallista sopimusta ei ole.

274 Kantajan mukaan, ottaen huomioon polypropeenialan voimakkaan kilpailun sekä sen, että kilpailu saneli hinnat, myynnin määrät sekä markkinoiden suuntaukset, oli erittäin epätodennäköistä, että kilpailun vastaisella toiminnalla olisi ollut lainkaan vaikutusta markkinoihin. Täten komissio on tuominnut yritykset niiden aikeista.

275 Kantajan mukaan komission olisi pitänyt analysoida kartellin taloudelliset vaikutukset perustellakseen päätöksessä (90-92 kohta) esitettyä toteamusta, jonka mukaan kartellilla oli huomattava vaikutus markkinoihin. Ainoa yhteisöjen tuomioistuimen hyväksymä menetelmä kilpailuvaikutusten arvioimiseksi on taloudellinen analyysi, jonka avulla voidaan osoittaa yhteys toisaalta tavoitteen tai aikeen ja toisaalta tosiasiallisten markkinavaikutusten välillä (edellä mainittu asia 99/79, tuomio 10.7.1980).

276 Kantajan mukaan päätöstä leimaa lähes täydellinen taloudellisten argumenttien puute, kun komissio esittää ainoastaan väitteitä ja osoittaa näin pitävänsä parempana "vaistojaan" kuin taloudellista analyysiä. Tämän vuoksi komissio ei ole pyrkinyt vastaamaan ICI:n suorittamaan yksityiskohtaiseen analyysiin kokousten ja markkinoiden piirteiden välisestä väitetystä yhteydestä tai Freemanin ja Buddin esittämään taloudelliseen näyttöön, jonka professori Albach Bonnin yliopistosta on vahvistanut. Nämä tutkimukset ja asiantuntijalausunnot osoittavat, että polypropeeniteollisuuden ominaispiirteet olivat sellaiset, että kartellipyrkimykset eivät todennäköisesti olisi onnistuneet, että ICI:n ja muiden tuottajien käyttäytyminen koko kyseisen ajanjakson ajan on ollut yhteensopivaa terveen kilpailun kanssa eikä ole vastannut salaista sopimusta, että markkinasuuntaukset eivätkä tavoitehinnat, ovat määrittäneet tosiasialliset hinnat, että markkinaosuuksien kehitys ei ole seurausta kiintiöistä ja että tämän vuoksi kyseisen ajanjakson aikana kilpailu on ollut voimakasta eikä väitetty salainen sopimus ole vaikuttanut siihen.

277 Kantajan mukaan komission päätös sekä sen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle antama vastine ovat sekavia ja ristiriitaisia tuottajien käyttäytymisen vaikutuksen osalta kilpailun edellytyksiin: se esitetään toisaalla huomattavaksi (päätöksen 90 kohta), toisaalla merkityksettömäksi (73 ja 108 kohta), toisaalla olemattomaksi (91 kohta). Erityisesti sen osalta, onko tavoitehintojen esittäminen asiakkaille hintoja koskevina ohjeina rajoittanut neuvottelumahdollisuuksia ja ovatko sen seurauksena hinnat nousseet enemmän kuin ilman niitä; sen osalta, onko kiintiöjärjestelmän perustamisesta seurannut tuotannon laskua ja hintojen nousua ja ovatko järjestelyt hintojen ja myynnin määrien osalta vääristäneet kilpailua muuttamalla jäsenvaltioiden välisen kaupan rakennetta, on kantajan mukaan komission asenne hämärä ja joka tapauksessa pelkkiin oletuksiin perustuva.

278 Kantaja korostaa vielä, että komission käyttämät menetelmät taloudellisen analyysin puuttuessa eivät ole tyydyttäviä. Sen mukaan komissiolla ei ole perusteita katsoa sitä, että tuottajat ovat vaihtaneet näkökantoja hinnoista ja myynnin määristä tai että ne ovat uskoneet hintojen nousevan, näytöksi vaikutuksesta markkinoihin. Lisäksi se, että komissio käyttää taloudellista tai tilastollista terminologiaa, ei peitä sitä, ettei sen väitteitä tue mikään yksityiskohtainen analyysi.

279 Lopuksi kantaja väittää, että komission olisi osoitettava, että kiintiöt tai tavoitteet vaikuttivat tosiasialliseen tuotantoon havaittavissa olevin määrin ja etteivät markkinavoimat määrittäneet tuotantoa; mikäli näin olisi ollut, olisi komission osoitettava, että kiintiöiden tai tavoitteiden määrittäminen auttoi tuottajia ennakoimaan riittävällä varmuudella kilpailijoidensa käyttäytymistä ja että kiintiöiden tai tavoitteiden vaikutukset olivat kielteisiä ja niistä seurasi kuluttajille tarjottujen kilpailevien vaihtoehtojen puuttuminen tai kuluttajille haitallinen tuotannon lasku (komission päätös 23.12.1971, IV/595 - Nederlandse Cement-Handelsmaatschappij, EYVL L 22, s. 16).

280 Uusien tuottajien aseman osalta ICI väittää, että toisin kuin komissio esittää, ei ole merkittävää yhteyttä toisaalta sillä, kuinka markkinaosuudet kehittyivät ja toisaalta sillä, kuuluiko yritys "uusien tuottajien" vai "suurten yritysten" ryhmään.

281 Komissio vastaa, että ICI:n kartellin tavoitetta koskeva väite perustuu oikeuskäytännön virheelliseen analyysiin. Oikeuskäytännöstä ei suinkaan seuraa, että kilpailun vastaisen järjestelyn vaikutukset olisi osoitettava, kun, kuten tässä tapauksessa, kilpailun vastainen tavoite ilmenee selkeästi järjestelyn ehdoista ja luonteesta. Enin mitä voidaan oikeuskäytännöstä päätellä, on edellytys mahdollisista vaikutuksista.

282 Komissio väittää, että kantajan esittämät valitukset, jotka koskevat kartellin vaikutuksia, perustuvat ensinnäkin kantajan virheelliseen käsitykseen taloudellisesta vaikutuksesta, joka komission sen mukaan olisi osoitettava voidakseen todeta ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan rikkomisen. Komissio esittää, että se on päätöksessään (90-92 kohta) selittänyt selkeästi, minkälainen kartellin taloudellinen vaikutus oli.

283 Komissio lisää, että tässä tapauksessa se on esittänyt järjestelyn sekä mahdollisista että tosiasiallisista vaikutuksista vahvaa näyttöä, joka vastaa täysin oikeuskäytännössä edellytettyä.

284 Komission mukaan saman ajanjakson näyttö väitetyistä tosiseikoista, kuten kokouspöytäkirjat, jotka osoittavat, että tuottajat itse uskoivat, että hintoja voidaan nostaa ja että ne tosiasiassa nousivat, vaikutti uskottavammalta kuin jälkikäteen suoritettavat toisen suuntaiset taloudelliset teoriat. Komissio väittää, että arvioidessaan kartellin tehokkuutta se on perustellusti perustanut väitteensä kokouspöytäkirjoihin, joista ilmenee, että tuottajat eivät ole ainoastaan ilmaisseet toivomustaan hintojen noususta tai varmuuttaan niiden noususta salaisen sopimuksen seurauksena, vaan ne ovat myös todenneet pyrkimystensä tehokkuuden ja hintojen nousun, kuten ilmenee esimerkiksi seuraavista katkelmista:

"General determination got prices up to DM 2.05 the closest ever to published target prices."

(Yleinen päättäväisyys nosti hinnat 2,05 DEM:aan, joka on lähempänä julkaistuja tavoitehintoja kuin koskaan aiemmin.) (yleisen väitetiedoksiannon liite 22)

"On the basis of this review everyone felt that there was a very good opportunity to get a price rise through before the holidays."

(Tilanteen tarkastelun seurauksena kaikilla oli vaikutelma, että oli erittäin suuret mahdollisuudet saada hinnat nousemaan ennen lomia.) (yleisen väitetiedoksiannon liite 24)

"The need for security was emphasised as was our determination to have a concerted push rather than a protracted crawl towards higher prices."

(Turvallisuuden tarvetta korostettiin, kuten myös pyrkimyksiämme keskittyneeseen korotukseen hitaan kehityksen sijaan kohti korkeampia hintoja.) (yleisen väitetiedoksiannon liite 31)

"The fall in polypropylene prices appears to have halted- - The producers, however, plan to increase prices and have set targets- - They are reasonably confident of achieving these targets."

(Polypropeenin hintojen lasku vaikuttaa pysähtyneen - - Tuottajat aikovat kuitenkin korottaa hintoja ja ovat asettaneet tavoitteita - - Ne ovat suhteellisen luottavaisia tavoitteiden saavuttamisen osalta.) (yleisen väitetiedoksiannon liite 36)

"It would be silly not to try for a price increase under these conditions and we are aiming for a raffia level of around 2 DM in September. It is obviously impossible to make such a jump in one step and we have therefore decided to make an interim move which will be implemented now- -"

(Olisi typerää olla yrittämättä hinnankorotusta näissä olosuhteissa ja tähtäämme noin 2,00 DEM:n tasoon raffian osalta syyskuussa. On ilmeisen epätodennäköistä tehdä tällaista korotusta yhdellä kertaa, ja tämän vuoksi olemme päättäneet väliaikaisesta jo tästä alkaen sovellettavasta noususta.) (yleisen väitetiedoksiannon liite 39)

285 Komission mukaan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa edellä mainitussa asiassa Lancôme (99/79), johon kantaja vetoaa, ei esitetä vaatimusta suorittaa ekonometrisia tutkimuksia, vaan ainoastaan "tutkia kilpailua siinä tosiasiallisessa yhteydessä, jossa se olisi ilman kanteen kohteena olevaa sopimusta."

286 Komissio väittää, että päätös on täysin selkeä ja johdonmukainen kartellin vaikutusten suhteen ja että ICI:n väitteet perustuvat päätöksen hinta- ja kiintiösopimusten vaikutuksia koskevien katkelmien vääristelyyn (73, 74, 90-92 ja 108 kohta). Vaikutukset eivät olleet absoluuttisia, mutta ne olivat huomattavia.

287 Komission mukaan sen selvittäminen, onko kiintiöiden määrittäminen toteutunut kokonaan vai osittain, on toissijaista. Se kiistää ICI:n niitä edellytyksiä koskevan väitteen, joiden on täytyttävä, jotta voidaan todeta, että kiintiösopimus on ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan vastainen. Komission mukaan väite perustuu yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Cementhandelaren antaman tuomion virheelliseen tulkintaan (asia 8/72, tuomio 17.10.1972, Cementhandelaren v. komissio, Kok. 1972, s. 977).

288 Uusien tuottajien osalta komissio huomauttaa todenneensa ainoastaan, että vaihtelua oli odotettavissa, ottaen huomioon markkinoiden epävakauden, ja lisäksi ettei se ole väittänyt, että kaikki tuottajat olisivat pysyttäytyneet niille osoitetuissa tavoitteissa.

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

289 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja pyrkii väitteillään osoittamaan, ettei sen osallistuminen polypropeenin tuottajien säännöllisiin kokouksiin ole ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan vastaista, koska sen kilpaileva käyttäytyminen markkinoilla osoittaa, ettei osallistumisella ollut kilpailun vastaisia tavoitteita tai vaikutuksia. Kantaja väittää erityisesti, että kilpailun vastaisen tavoitteen vaatimusta on tulkittava siten, että edellytetään mahdollista vaikutusta kilpailuun, ja kantajan mukaan tässä tapauksessa sen toimittamat taloudelliset tutkimukset osoittavat, ettei kartellilla voinut olla vaikutuksia markkinoihin.

290 ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa kielletään yhteismarkkinoille soveltumattomina sellaiset yritysten väliset sopimukset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla, ja erityisesti sellaiset sopimukset, joilla suoraan tai välillisesti vahvistetaan osto- ja myyntihintoja taikka muita kauppaehtoja ja joilla jaetaan markkinoita tai hankintalähteitä.

291 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että komission suorittamasta tosiseikkojen toteamista koskevasta harkinnasta seuraa, että säännöllisten kokousten, joihin kantaja osallistui kilpailijoidensa kanssa, tavoitteena oli erityisesti vahvistaa tavoitehintoja ja myynnin määrällisiä tavoitteita.

292 Tältä osin on todettava, että eri tuottajat ovat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esittämissään vastineissa todenneet, että Euroopan markkinoilla sovellettavat polypropeenin hinnat olivat alhaisempia kuin polypropeenin maailmanmarkkinahinnat. Näissä olosuhteissa ei voida jättää ottamatta huomioon sitä, että tuottajien erittäin suuren enemmistön keskenään tekemillä sopimuksilla, mikäli niitä noudatettiin tarkasti, on voinut olla vaikutusta markkinoihin.

293 Vaikka sopimukset eivät aina menestyneet, ne olivat omiaan vaikuttamaan kilpailuun ja niillä oli täten kilpailun vastainen tavoite siinä merkityksessä, jonka kantaja on sille esittänyt. Tältä osin on todettava, että analyysiä tukee myös tuottajien oma näkemys sopimuksen vaikutuksista, joka ilmenee erityisesti komission mainitsemista kokouspöytäkirjojen katkelmista sekä tuottajien kokouksissa suorittamista analyyseistä (katso pöytäkirjat 21.9., 6.10., 2.11. ja 2.12.1982, yleisen väitetiedoksiannon liitteet 30-33), joista ilmenee, että kokouksissa vahvistettuja tavoitehintoja sovellettiin suuressa määrin markkinoilla. Kantajan osallistumisella kokouksiin oli siis ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukainen kilpailun vastainen tavoite.

294 Komission toteaman ja osoittaman rikkomisen tosiasiallisten vaikutusten laajuuden osalta todetaan, että sitä tarkastellaan kantajalle määrätyn sakon yhteydessä.

295 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

C Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

a) Kanteen kohteena oleva päätös

296 Päätöksessä esitetään (93 kohdan ensimmäinen alakohta), että tuottajien välinen sopimus oli omiaan vaikuttamaan merkittävällä tavalla jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

297 Tässä tapauksessa käytännössä merkittävän teollisen tuotteen kauppaa kokonaisuudessaan koko yhteisössä (ja muissa Länsi-Euroopan maissa) koskevan salaisen sopimuksen kaikenkattava luonne oli omiaan sellaisenaan vääristämään kauppaa niiltä reiteiltä, joille se olisi ohjautunut ilman kyseistä sopimusta (päätöksen 93 kohdan kolmas alakohta). Päätöksen mukaan (93 kohdan neljäs alakohta) hintojen vahvistaminen keinotekoiselle tasolle sopimuksen avulla sen sijaan, että markkinoiden olisi sallittu itse hakeutua tasapainoon, on muuttanut kilpailun rakennetta yhteisössä kokonaisuudessaan. Yritykset välttivät näin velvoitteen reagoida välittömästi markkinavoimiin ja selvittää havaitun ylikapasiteetin ongelma.

298 Päätöksessä (94 kohta) esitetään, että tavoitehinnan vahvistamisen jokaisen jäsenvaltion osalta, vaikka siinä jouduttiinkin tietyssä määrin huomioimaan paikallinen tilanne, on täytynyt muuttaa kaupan kuvioita ja pienentää hintojen välisiä eroja, jotka liittyivät tuottajien tehokkuuteen. Account leadership -järjestelmä, joka ohjasi asiakkaita tietyille nimenomaisesti osoitetuille tuottajille, pahensi hintoja koskevien järjestelyjen vaikutusta. Komissio myöntää, että vahvistaessaan kiintiöitä tai tavoitteita tuottajat eivät puuttuneet jäsenvaltiokohtaiseen tai alueelliseen jakautumiseen. Joka tapauksessa kiintiön tai tavoitteen olemassaolo rajoittaa tuottajan mahdollisuuksia.

b) Asianosaisten väitteet

299 Kantajan mukaan, vaikka ICI osoitti hallinnollisen menettelyn aikana, että polypropeenimarkkinoilla valtioiden välinen kauppa on aina ollut suurta ja yhä laajenevaa, komissio väittää järjestelyjen vaikuttaneen huomattavasti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja kilpailun rakenteeseen, vaikka myöntääkin, ettei kiintiöitä osoitettu valtioittain tai alueittain ja ettei kiintiöiden noudattamatta jättämisestä ollut määrätty sanktiota.

300 Kantajan mukaan taloudellisten tutkimusten perusteella kokouksissa käydyillä keskusteluilla ei ole ollut lainkaan vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, ei lisäystä eikä vähenemistä, eikä niillä ole ollut vähäisintäkään vaikutusta kilpailun rakenteeseen. Kantajan mukaan komissio ei ole esittänyt näyttöä päinvastaisesta (sen mukaan päätöksen 93 ja 94 kohdat ovat pelkkiä arvailuja).

301 Kantaja väittää, että komissio on jättänyt kokonaan huomioimatta jäsenvaltioiden välisen kaupan näin suuren määrän välttämättömät taloudelliset seuraukset ja sen, että määrä osoittaa markkinoiden avoimuuden, myynnin rajoitusten ja hintasopimusten puuttumisen sekä rajun hintakilpailun olemassaolon.

302 Komissio vastaa, että hintasopimus vaikuttaa välttämättä vääristämällä kauppaa niiltä kanavilta, joille se olisi muutoin kehittynyt, ja että hintojen vahvistaminen keinotekoiselle tasolle muuttaa kilpailun rakennetta yhteisössä kokonaisuudessaan. Tätä ei kyseenalaista se tosiseikka, että jäsenvaltioiden välinen polypropeenikauppa on ollut merkittävää.

303 Komissio lisää, että toisin kuin ICI väittää, markkinoiden jakaminen ei aina edellytä vientikieltoja. Tuottajien välinen sopimus, jonka tavoitteena on rajoittaa jokaisen tuottajan toimituksia tietylle tasolle, on markkinoiden jakamista.

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

304 On todettava, että komissiolla ei, toisin kuin kantaja väittää, ole velvoitetta osoittaa, että kantajan osallistumisella sopimukseen ja yhdenmukaistettuun menettelytapaan olisi ollut huomattavaa vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Itse asiassa ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta edellyttää ainoastaan, että kilpailua rajoittavat sopimukset ja yhdenmukaistetut menettelytavat ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tältä osin on todettava, että todetut kilpailun rajoitukset olivat omiaan vääristämään kaupan virtauksia siitä, mihin ne olisivat suuntautuneet ilman rajoituksia (em. yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, tuomio 29.10.1980, 172 kohta).

305 Tästä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut päätöksen 93 ja 94 kohdassa, että rikkominen, johon kantaja osallistui, oli omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, ja ettei ollut tarpeen osoittaa, että kantajan yksittäisellä osallistumisella oli vaikutusta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

306 Kantajan esittämää väitettä ei siis voida hyväksyä.

D Tavoitehintoja ja myynnin määrällisiä tavoitteita koskevien sopimusten luonne

307 Kantaja väittää, että ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa kielletään ainoastaan tosiasiallisten hintojen, marginaalien, alennusten tai maksuehtojen vahvistamista koskevat järjestelyt (komission 20.7.1978 tekemä päätös, IV/28.852 - GB-Inno-BM/Fedetab, EYVL L 244, s. 29 sekä 3.7.1973 tekemä päätös, IV/25.962 - Chauffe-eau et chauffe-bains au gaz, EYVL L 217, s. 34), joilla on todellinen vaikutus hintoihin ja jotka muuttavat markkinoiden tavanomaisia edellytyksiä tai jotka mahdollistavat osanottajille huomattavalla varmuudella kilpailijoiden hintapolitiikan ennakoimisen (em. asia 8/72, tuomio 17.10.1972).

308 Kantajan mukaan tavoitehintojen määrittäminen ei sellaisenaan kuitenkaan ole ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan rikkomista, vaikka myyntihintojen vahvistaminen tai markkinoiden jakaminen sitä ovatkin. Sen määrittämiseksi yksittäisessä tapauksessa, onko tavoitehintojen vahvistaminen tällainen rikkominen, on komission osoitettava uskottavan näytön perusteella yksittäisessä tapauksessa, että tavoitehinnoilla oli huomattava merkitys myyntihintoihin, että markkinasuuntaukset eivät ole määrittäneet hintoja ja, vaikka näin olisi ollut, että myyjät ovat vahvistamalla tavoitehintoja voineet riittävällä varmuudella ennakoida kilpailijoidensa myyntipolitiikkaa. Kantajan mukaan komissio ei ole osoittanut yhtään näistä seikoista, joita vastaan lisäksi on esitetty tosiseikkoja ja taloudellista näyttöä.

309 Komissio vastaa, että toisin kuin kantaja väittää, ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa esitetty kielto koskee sopimusta, jonka tavoitteena on määrittää tavoitehintoja, vaikka sillä ei olisi ollut todistettavaa vaikutusta markkinoihin. ICI:n väite perustuu edellä mainitussa asiassa Cementhandelaren annetun tuomion (19 ja 21 kohta) virheelliseen tulkintaan, koska tässä kielletään myös tavoitehintojen vahvistaminen. Lopuksi komissio kiistää ICI:n väitteen, jonka mukaan olisi pitänyt osoittaa, että tavoitehinnoilla oli määritettävissä oleva vaikutus tosiasiallisiin hintoihin ja että tavoitehintojen vahvistamisen olisi mahdollistettava tuottajille kilpailijoiden myyntipolitiikan ennakoiminen.

310 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin arvioi, että ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa sovellettaessa tavoitehintojen vahvistaminen on suoraa tai välillistä myyntihintojen vahvistamista, joka mainitaan esimerkinomaisesti 85 artiklan 1 kohdan a alakohdassa, jossa artiklassa kielletään yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, joiden tavoite tai vaikutus on kilpailun vastainen.

311 Itse asiassa 85 artiklan 1 kohdan ja erityisesti sen a alakohdan tavoitteena on estää yrityksiä vääristämästä hintojen tavanomaista kehitystä markkinoilla. Kuitenkin 13.5.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 24) ilmenee selvästi, että tuottajien kokouksissa tekemien sopimusten tavoitteena oli vahvistaa korkeampi hintataso kuin mikä oli odotettavissa, jos ne määrittivät hintansa itsenäisesti. Tässä kokouksessa kantaja huomautti, kun Solvay oli ehdottanut kokousten lopettamista kysynnän ja tarjonnan tasapainotuttua, seuraavaa:

"The general response was that it was always better to talk than not and that if supply + demand were so closely in balance we should be taking active steps to move prices up rather than let them find their own level."

(Yleisesti vastattiin, että on aina parempi jatkaa keskustelua ja että kun kysyntä ja tarjonta nyt ovat tasapainossa, on meidän pyrittävä aktiivisesti saamaan hinnat kohoamaan pikemminkin kuin antaa niiden itse etsiä tasoaan.)

Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan esittämä ero tavoitehintojen ja hintojen vahvistamisen välillä on ainoastaan semanttinen ja epäolennainen.

312 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

3. Päätelmät

313 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kaikki kantajan väitteet, jotka koskevat komission kanteen kohteena olevassa päätöksessä esittämää tosiseikkojen toteamista ja ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamista on hylättävä.

Perustelut

314 Kantaja väittää, että päätös on virheellisesti tai riittämättömästi perusteltu. Kantajan mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä (asia 24/62, Saksan liittotasavalta v. komissio, tuomio 4.7.1963, Kok. 1963, s. 131; asia 73/74, Groupement des Fabricants de Papiers Peints de Belgique ym. v. komissio, tuomio 26.11.1975, Kok. 1975, s. 1491; asia 323/82, Intermills SA v. komissio, tuomio 14.11.1984, Kok. 1984, s. 3809; yhdistetyt asiat 296/82 ja 318/82, Alankomaiden kuningaskunta v. komissio, tuomio 13.3.1985, Kok. 1985, s. 809; asia 203/85, Nicolet Instrument GmbH v. Hauptzollamt Frankfurt am Main-Flughafen, tuomio 26.6.1986, Kok. 1986, s. 2049; asia 258/84, Nippon Seiko KK v. komissio, tuomio 7.5.1987, Kok. 1987, s. 1923, 28 kohta) seuraa, että päätöksen perusteluosassa on esitettävä ne pääasialliset oikeudelliset seikat ja tosiseikat, joihin päätös perustuu, sekä esitettävä selkeästi ja yksiselitteisesti yhteisön viranomaisen perustelut. Tässä tapauksessa päätöksessä ei kantajan mukaan esitetä selkeästi ja asianmukaisesti oikeudellisia seikkoja ja tosiseikkoja, joihin se perustuu, erityisesti taloudellisten tekijöiden ja sakon osalta. Lisäksi päätöksessä ei esitetä, että komissio olisi ottanut huomioon suurta osaa kantajan esittämästä näytöstä, joka koskee sen käyttäytymistä markkinoilla sekä kartellin vaikutusten puuttumista.

315 Kantaja lisää vastineessaan, että koko hallinnollisen menettelyn aikana komissio ei yksilöinyt tai yksilöi riittämättömällä tavalla tuottajia vastaan esitetyt väitteet ja toteamiset väitetyn järjestelyn hintoihin tai kiintiöihin aiheuttamien vaikutusten osalta. Erityisesti komissio on muuttanut näkökantaansa hallinnollisen menettelyn aikana ja esittänyt ristiriitaisia väitteitä tavoitehintojen ja tavoitekiintiöiden tosiasiallisen toteutuksen osalta.

316 Komissio vastaa, että ICI sekoittaa riittävän perustelemisen ja asianmukaisen perustelemisen. Se lisää, että päätös on erityisen pitkä ja yksityiskohtainen ja siinä käsitellään kaikki pääasialliset hallinnollisen menettelyn aikana esitetyt väitteet.

317 Komission mukaan peruste, jonka mukaan päätös ei ole riittävän yksityiskohtainen, on uusi peruste, joka tämän vuoksi on työjärjestyksen 42 artiklan 2 kohdan mukaan jätettävä tutkimatta. Joka tapauksessa se on perusteeton.

318 Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee (katso erityisesti edellä mainitut yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewyck, tuomio 29.10.1980, 66 kohta ja yhdistetyt asiat 240/82-242/82, 261/82, 262/82, 268/82 ja 269/82, Stiching Sigarettenindustrie v. komissio, tuomio 10.12.1985, Kok. 1985, s. 3831, 88 kohta), että vaikka komissio on ETY:n perustamissopimuksen 190 artiklan nojalla velvollinen perustelemaan päätöksensä mainitsemalla ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin toimenpide oikeudellisesti perustuu, sekä ne syyt, joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä, komission ei kuitenkaan tarvitse käsitellä kaikkia niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita kukin asianosainen on tuonut esiin hallinnollisen menettelyn aikana. Tästä seuraa, ettei komissio ole velvollinen käsittelemään seikkoja, joiden se katsoo olevan täysin merkityksettömiä.

319 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kantajan suorittaman rikkomisen osoittamista koskevasta arvioinnista ilmenee, etteivät kantajan esittämät asiakirjat ja väitteet mitenkään muuta komission tosiseikkojen toteamista. Tämä koskee erityisesti asiakirjoja ja väitteitä, jotka koskevat hintoja koskevia aloitteita, niiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä sekä tavoitemääriä ja kiintiöitä.

320 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole havainnut mitään ristiriitaista tosiseikkojen toteamisessa ja katsoo, ettei komissio ole muuttanut kantaansa tässä yhteydessä.

321 Tämän vuoksi väite on hylättävä.

Sakko

322 Kantaja väittää, että päätös rikkoo asetuksen N:o 17 15 artiklaa, koska siinä ei ole asianmukaisesti otettu huomioon todetun rikkomisen vakavuutta ja kestoa.

1. Vanhentumisaika

323 Kantaja toteaa, että vaikka pohjahinnoista tehtiin sopimus vuonna 1977, sitä koskee vanhentumisajoista liikennettä ja kilpailua koskeviin Euroopan talousyhteisön sääntöihin liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa 26 päivänä marraskuuta 1974 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2988/74 (EYVL L 319, s. 1, jäljempänä asetus N:o 2988/74) säädetty viiden vuoden vanhentumisaika, koska pohjahinnoista tehdyn sopimuksen sekä kokousten, jotka pidettiin joulukuun 1977 jälkeen, kuten komissio on myöntänyt, erilaisesta luonteesta seuraa, ettei komissio voi katsoa rikkomisen olleen jatkettu tai uusittu edellä mainitun asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

324 Komissio väittää, ettei pohjahinnoista tehdyn sopimuksen osalta voida vedota vanhentumisaikaan, koska pohjahinnoista tehdyn sopimuksen ja myöhempiä ajanjaksoja koskevien sopimusten välinen yhteys on ilmeinen ja tämän vuoksi rikkomista on pidettävä jatkettuna.

325 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että asetuksen N:o 2988/74 1 artiklan 2 kohdan mukaan viiden vuoden vanhentumisaika komission toimivallalle määrätä sakkoa alkaa jatkettujen tai uusittujen rikkomusten osalta kulua siitä päivästä, jona rikkominen on lakannut.

326 Tässä tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen rikkomisen osoittamista koskevasta arvioinnista ilmenee, että kantaja osallistui yhtäjaksoisesti yhteen rikkomiseen, joka alkoi vuoden 1977 puolivälissä, jolloin kantaja allekirjoitti pohjahintoja koskevan sopimuksen, ja jatkui marraskuuhun 1983.

327 Tämän vuoksi kantaja ei voi vedota sakkojen määräämisen osalta vanhentumisaikaan.

2. Rikkomisen kesto

328 Kantajan mukaan komissio on virheellisesti katsonut rikkomisen alkaneen ennen joulukuuta 1977, koska sillä ei ole riittävästi näyttöä pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemisestä ja koska tällaista sopimusta joka tapauksessa koskee vanhentumisaika.

329 Kantaja huomauttaa, että päätöksessä tunnustetaan, että rikkominen vakavimmassa muodossaan alkoi vasta vuoden 1978 lopussa (107 kohdan kolmas alakohta).

330 Lisäksi kantaja huomauttaa, ettei rikkominen ollut jatkuvaa, koska hinta-aloitteet ulottuivat koskemaan ainoastaan 26 kuukautta, kiintiöjärjestelmästä ei tehty sopimusta vuosina 1981 ja 1982 ja näiden kahden järjestelmän samanaikainen soveltaminen, joka oli välttämätöntä kartellin toiminnalle, kattoi enintään alle kymmenen kuukauden pituisen ajanjakson. Kartellin satunnaisen luonteen vuoksi komissiolla ei ollut oikeutta tarkastella vuoden 1977 ja vuoden 1983 välistä ajanjaksoa kokonaisuudessaan.

331 Rikkomisen päättymisen osalta kantaja väittää, ettei komissio ole esittänyt mitään näyttöä tukeakseen väitettään, joka koskee ICI:n osallistumista "ainakin marraskuun 1983 loppuun" tai sopimuksen vaikutuksia, jotka ulottuisivat tähän asti. Tämän vuoksi komission olisi pitänyt todeta, että rikkomiset olivat päättyneet sen tutkimusten alkaessa, kuten asioissa peroksidit ja Zinc Producers Group (23.11.1984 tehty päätös, Peroksidit, EYVL L 35, s. 1 ja 6.8.1984 tehty päätös, Zinc Producers Group, EYVL L 220, s. 27).

332 Kantaja päättelee, että sen osallistumisen kesto on katsottava lyhyemmäksi ja tämän vuoksi sen sakkoa on alennettava huomattavasti ja suhteellisesti (yhdistetyt asiat 6/73 ja 7/73, Commercial Solvents v. komissio, tuomio 6.3.1974, Kok. 1974, s. 223 ja asia 85/76, Hoffmann-La Roche v. komissio, tuomio 13.2.1979, Kok. 1979, s. 461).

333 Komissio vastaa arvioineensa asianmukaisesti rikkomisen keston. Tältä osin se esittää, että vuotta 1979 edeltävä ajanjakso oli otettava huomioon, vaikka rikkomisen voimakkuus olikin kyseisen ajanjakson aikana vähäisempää, minkä se on ottanut huomioon.

334 Komission mukaan rikkomisen satunnaista luonnetta koskevan väitteen kumoaa tuottajien pyrkimysten jatkuva luonne sovittujen hinnankorotusten soveltamisessa.

335 Rikkomisen päättymisen osalta komissio väittää, että sopimuksen vaikutukset jatkuivat vähintään marraskuuhun 1983, joka on viimeinen kuukausi, jonka osalta on osoitettu, että tavoitehinnoista sovittiin ja niitä pantiin täytäntöön ja että komissio on siksi perustellusti ottanut huomioon ajanjakson syyskuusta marraskuuhun 1983 vahvistaessaan sakkoa.

336 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on jo todennut, että komissio on asianmukaisesti arvioinut sen ajanjakson keston, jonka aikana kantaja on rikkonut ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa ja perustellusti katsonut kyseessä olevan yksittäisen rikkomisen.

337 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

3. Rikkomisen vakavuus

A. Kantajan rajallinen osuus

338 Kantaja väittää, että komissio on esittämättä vähäisintäkään perustetta väittänyt "neljällä suurella" olleen erityinen vastuu rikkomisesta. Kantajan mukaan väite on ristiriitainen sen kanssa, ettei minkäänlaista merkittävää eroa ole osoitettu tuottajien välillä niiden sitoutumisessa yhteisiin järjestelyihin (päätöksen 109 kohdan kuudes alakohta).

339 Kantaja lisää, että tosiasiassa se ei ollut enempää sitoutunut kuin muutkaan tuottajat, että sen ilmeisen aktiivinen osuus oli puhtaasti hallinnollinen, että sen laajempi osallistuminen johtui sen koosta markkinoilla - jota ei voida ottaa huomioon kahta kertaa tällä tasolla - ja että "neljä suurta" eivät vaikuttaneet kokouksiin tai ohjanneet niitä.

340 Komissio arvioi, viitaten päätöksen 67 ja 68 kohtaan, että "neljän suuren klubin" jäsenenä ICI:llä on erityinen vastuu toteutetusta rikkomisesta. Sen osuus tältä osin ilmenee lukuisista asiakirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 8, 9, 19, 64, 87 ja 94-100), jotka suurimmalta osin koskevat "neljän suuren" välisiä keskusteluja.

341 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että elokuusta 1982 alkaen kantaja toimi puheenjohtajana polypropeenin tuottajien säännöllisissä kokouksissa. Puheenjohtajuus ei ollut puhtaasti hallinnollista, kuten ilmenee kantajan osuudesta keskusteluissa kiintiösopimuksen tekemisestä vuosille 1982 ja 1983, josta ovat näyttönä pöytäkirjat vuoden 1982 toisen vuosipuoliskon kokouksista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 28-34), kantajan ja muiden tuottajien välisten kahdenvälisistä kokouksista ja yhteyksistä tehdyt pöytäkirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 75-77, 79-81, 83, 88, 89, 93, 95 ja 98) tai kuten osoittavat myös kantajan laatimat yhteenvedot ja suunnitelmat markkinoiden jakamisesta (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 33, 70 ja 84-87) sekä sen pyrkimykset hintasopimusten noudattamisen takaamiseksi, mikä ilmenee erityisesti ICI:n laatimasta muistiosta "Pricing actions from December meeting" (Toimet hintojen alalla joulukuun kokouksen seurauksena, yleisen väitetiedoksiannon liite 34), josta ilmenee, että kantaja on ollut yhteydessä tiettyihin tuottajiin suostutellakseen ne noudattamaan hintasopimuksia.

342 Kantajan osuuden osalta rikkomisessa on myös muistettava sen osallistuminen "neljän suuren" valmisteleviin kokouksiin. ICI:n, Shellin ja Monten edustajien 15.6.1981 pidetyn kokouksen muistiosta (yleisen väitetiedoksiannon liite 64) ilmenee, että tuottajat suunnittelivat seuraavia ratkaisuja ratkaistakseen markkinoilla havaitut vaikeudet:

"Possible solutions included (a) sanctions (not a great success so far on PVC), (b) control production which is within the power of the bosses [L. (kantajan edustaja) thought propylene availability might scupper this], (c) quotas which Z. favoured but L. discounted, (d) new initiative by the 4 majors whereby they accomodated the hooligans in Europe and made up the loss by sales in ROW markets. Given that W European sales would probably not exceed 105kt/month for the next few months and then not over 125 kt for the remainder of the year say 115 kt average for July - Sept and exports continued at 30 kt/month there would still be a surplus of capacity of 10 kt/month. Shared by the Big Four each would have to drop 2.5 kt/m in Europe equivalent to 30 kt/yr of say 2.3 % market share. I said that despite L.'s contention about ROW prices that such a proposal would be totally unacceptable to us, (e) a flat price increase of say DM 0.20/kg wef 1st July - this avoids unrealistic requirements for the lowest priced business."

[Mahdollisiin ratkaisuihin kuuluivat a) sanktiot (jotka eivät ole olleet kovin suosittuja tähän mennessä PVC:n osalta), b) tuotannon valvonta, joka kuuluu johtajien valtaan (L. arvioi että propeenin saatavuus uhkaisi tätä ratkaisua), c) kiintiöiden soveltaminen, minkä osalta Z. oli innokas, mutta L. ei juurikaan innostunut, d) "neljän suuren" uusi aloite, jolla "huligaanit" Euroopassa saataisiin rauhoittumaan ja joka kompensoisi myyntitappiot ROW-markkinoilla (rest of the world - muun maailman). Ottaen huomioon, että myynti läntisessä Euroopassa ei luultavasti ylitä 105 kilotonnia kuukaudessa tulevina kuukausina, eikä 125 kilotonnia kuukaudessa loppuvuoden aikana, vaan tulee olemaan arviolta 115 kilotonnia ajanjaksolla heinäkuusta syyskuuhun, ja että vienti jatkuu 30 kilotonnin vauhdilla kuukaudessa, tulee kapasiteetin ylijäämä olemaan 10 kilotonnia kuukaudessa. Kun tämä jaetaan "neljän suuren" kesken, olisi niistä jokaisen luovuttava 2,5 kilotonnista kuukaudessa Euroopassa, mikä vastaa 30 kilotonnia vuodessa, eli 2,3 % markkinaosuudesta. L:n ehdottamista läntisen Euroopan ulkopuolella sovellettavista hinnoista huolimatta ilmoitin, että tällainen ehdotus olisi meille täysin mahdoton, e) 0,20 DEM/kg nettohinnankorotus heinäkuun 1. päivästä - tämä ratkaisu estää epärealistiset vaatimukset alhaisimpien hintojen sopimuksilta.]

Samoin ICI:n työntekijän laatimassa tiedotteessa, nimeltään "Sharing the pain" (Uhrausten jakaminen), joka on päivätty vuoden 1982 toisen vuosipuoliskon alussa (yleisen väitetiedoksiannon liite 98), tarkennetaan, että tasoitusjärjestelmän perustaminen myynnin määrien vähentämiseksi "might provide useful elements for the understanding between the 'Big Four' " (voisi tarjota tarpeellisia tekijöitä yhteisymmärrykselle "neljän suuren" välillä). Kantaja esitti tämän asiakirjan osalta vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) seuraavaa:

"The 'understanding' between the 'Big Four' was recognition that if the prices were to be increased then the 'Big Four' producers would have to give a strong lead, even at the expense of their own sales volume. It was thought that a 'Compensation Arrangement' between these four producers might have made it easier for them to contemplate the possibility of a commitment on 'Target Prices'."

("Neljän suuren" välinen "yhteisymmärrys" oli sen tunnustamista, että jos hintoja oli nostettava, oli "neljän suuren" johdettava voimakkaasti, jopa oman myyntinsä määrien kustannuksella. "Neljän suuren" mielestä niiden välinen "tasausjärjestelmä" helpottaisi sitoutumista "tavoitehintoihin".)

Nämä seikat osoittavat, että "neljä suurta" olivat tietoisia erityisestä osastaan hintojen korottamista koskevissa aloitteissa. Vieläpä Shellin sisäisessä tiedotteessa lokakuulta 1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 94) viitataan "neljän suuren" hintoja koskeviin aloitteisiin.

343 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä esitetystä sekä rikkomisen osoittamista koskevista arvioista ilmenee, että komissio on asianmukaisesti osoittanut kantajan osuuden rikkomisessa sekä esittänyt päätöksen 109 artiklan ensimmäisessä alakohdassa ottaneensa huomioon tämän osuuden määrittäessään sakon määrää. Tältä osin on todettava, ettei päätöksen 109 kohdan kolmen ensimmäisen alakohdan ja saman kohdan kuudennen alakohdan välillä ole ristiriitaa, koska viimeksi mainittu koskee ainoastaan pienempiä tuottajia.

344 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että osoitetuista seikoista - erityisesti hintojen ja myynnin määrien tavoitteiden vahvistamisesta - ilmenee, niiden vakavuuden vuoksi, että kantaja ei ole toiminut huolimattomasti tai tuottamuksellisesti, vaan tahallisesti.

345 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

B Sakon määrittämisen edellytysten erittelyn puuttuminen

346 Kantaja väittää, että komissio ei ole esittänyt, missä määrin se on ottanut huomioon eri tekijät, jotka koskevat sakon määrittämistä. Kantaja pyytää komissiota osoittamaan, kuinka se on painottanut eri tekijöitä, ja selittämään käyttämäänsä kaavaa, kuten se teki puumassa-asiassa (19.12.1984 tehty päätös IV/29.725 - Puumassa, EYVL L 85, s. 1) ja kuten yhteisöjen tuomio-istuin velvoitti sen tekemään IAZ-asiassa (yhdistetyt asiat 96/82-102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, IAZ v. komissio, tuomio 8.11.1983, Kok. 1983, s. 3369).

347 Kantaja lisää, että komissio ei ole selittänyt sakon laskemiseen käyttämäänsä menetelmää eikä se ole käsitellyt johdonmukaisesti niiden tekijöiden luonnetta ja laajuutta, jotka on otettava huomioon sakkoa määritettäessä.

348 Komissio vastaa esittäneensä päätöksen 107-109 kohdassa eri tekijät, jotka se on ottanut huomioon sakon määrää vahvistaessaan, ja että sen näin on oikeudellisesti riittävällä tavalla perustellut ICI:lle asetetun sakon.

349 Komissio lisää toimineensa asianmukaisen politiikkansa mukaisesti sekä yhteisöjen tuomioistuimen sakkojen osalta esittämien periaatteiden mukaisesti määrätessään seuraamuksia tässä tapauksessa. Komissio korostaa, että vuodesta 1979 alkaen se on noudattanut johdonmukaisesti kilpailusääntöjä lujittavaa politiikkaa määräämällä suurempia sakkoja, erityisesti sellaisten rikkomisten osalta, jotka on kilpailuoikeuden kannalta tosiasiallisesti osoitettu, sekä erityisen vakavien rikkomisten osalta, kuten tässä tapauksessa, erityisesti lisätäkseen seuraamusten varoittavaa vaikutusta. Yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt tämän politiikan (yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française SA ym. v. komissio (ns. Pioneer-tapaus), tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, 106-109 kohta), sekä todennut useaan otteeseen, että seuraamusten määräämisessä on arvioitava monenlaisten tekijöiden kokonaisuutta (em. yhdistetyt asiat 100/80-103/80, tuomio 7.6.1983, 120 kohta sekä edellä mainitut yhdistetyt asiat 96/82- 102/82, 104/82, 105/82, 108/82 ja 110/82, IAZ International Belgium N. V. ym. v. komissio, tuomio 8.11.1983, Kok. 1983, s. 3369, 52 kohta).

350 Komissio esittää olevansa erityisen pätevä tekemään tällaista arviointia, eikä tätä sen mukaan voida kumota kuin tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevien virheiden osalta.

351 Sakkojen "laskentamenetelmän" osalta komissio väittää, ettei ole mahdollista soveltaa yksinkertaista matemaattista kaavaa kaikissa tapauksissa ja että tapaukseen on sovellettava monenlaisten tekijöiden kokonaisuutta.

352 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on ensinnäkin määrittänyt perusteet sakkojen yleisen tason asettamiselle niille yrityksille, joille päätös on osoitettu (päätöksen 108 kohta), ja toiseksi määrittänyt perusteet jokaiselle yritykselle määrätyn sakon tasapuoliselle asettamiselle (päätöksen 109 kohta).

353 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksen 108 kohdassa esitetyillä perusteilla perustellaan riittävästi niille yrityksille, joille päätös on osoitettu, määrättyjen sakkojen yleisen tason määrittäminen. Tältä osin on korostettava erityisesti ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdan selkeätä rikkomista; tuottajat olivat määräyksistä tietoisia ja ne toimivat tahallisesti ja mahdollisimman salaisesti.

354 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo myös, että päätöksen 109 kohdassa esitetyt neljä perustetta ovat asianmukaisia ja riittäviä jokaiselle yritykselle määrätyn sakon tasapuoliselle määrittämiselle.

355 Kahden ensimmäisen päätöksen 109 kohdassa esitetyn edellytyksen osalta, nimittäin jokaisen yrityksen osuuden osalta salaisissa järjestelyissä sekä sen ajanjakson osalta, jonka aikana ne osallistuivat rikkomiseen, on muistettava, että koska sakon määrän määrittämiseen liittyviä perusteita on tulkittava päätöksen perusteluiden valossa kokonaisuudessaan, on komissio riittävästi eritellyt kantajan osalta näiden perusteiden huomioon ottamisen.

356 Kahden jälkimmäisen perusteen osalta, jotka ovat eri polypropeenin tuottajien toimitukset yhteisössä sekä jokaisen yrityksen kokonaisliikevaihto, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa komissiolta pyytämiensä lukujen, joiden oikeellisuutta kantaja ei ole kiistänyt, perusteella, että perusteita ei ole sovellettu epäoikeudenmukaisesti määritettäessä kantajalle asetetun sakon määrää verrattuna muille tuottajille määrättyyn sakkoon.

357 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa myös, että komission tosiseikkojen toteamista koskevasta arvioinnista rikkomisen osoittamisen yhteydessä ilmenee, että niiltä eri väitteiltä, joihin komissio ei kantajan mukaan ole vastannut, puuttuu tosiasiallinen perusta.

358 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

C Rikkomisen vaikutusten huomioon ottaminen

359 Kantaja väittää, että komission julkaistujen kannanottojen ja käytännön (Komission 13. ja 14. kertomus kilpailupolitiikasta; 23.11.1972 tehty päätös IV/26.894 - Pittsburgh Corning, EYVL L 272, s. 35; 8.12.1977 tehty päätös IV/29.132 - Hugin-Liptons, EYVL L 22, s. 23) sekä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön (em. asia 41/69, tuomio 15.7.1970 ja em. asia 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73-114/73, tuomio 16.12.1975 ja asia 35/83, BAT v. komissio, tuomio 30.1.1985, Kok. 1985, s. 363) mukaan rikkomisen vaikutukset ovat olennainen tai erittäin merkittävä tekijä sen vakavuutta määritettäessä. Komission olisi otettava huomioon, missä määrin rikkominen on kilpailusääntöjen tavoitteen vastainen. Tältä osin komissio ei ole ottanut huomioon kaupan laajentumista, kyseisten yritysten yksipuolista ja itsenäistä käyttäytymistä sekä kuluttajien etuja, sillä nämä hyötyivät erityisen matalista hinnoista.

360 Kantaja toistaa pyyntönsä, jonka mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on määrättävä komissio esittämään ICI:lle ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan kertomus, joka kantajan mukaan sisältää vapauttavaa näyttöä vaikutusten osalta, sekä asiakirjat, jotka koskevat komission edustajien päätöksentekoajankohtana lehdistölle antamia lausuntoja, joiden mukaan väitetyn kartellin seurauksena hinnat nousivat 15-40 prosenttia. Tältä osin ICI katsoo, että sen menettelyn aikana esittämä näyttö sekä komission rikkomisen vaikutuksia koskevien väitteiden puuttuminen oikeuttavat tämän pyynnön, huolimatta edellä mainitusta yhteisöjen tuomioistuimen 11.12.1986 antamasta määräyksestä (212/86 R).

361 Komissio huomauttaa, että kantajan väitteet, joiden mukaan kartellilla ei ollut vaikutuksia, ovat turhia. Itse asiassa komissio on arvioidessaan sakon määrää ottanut huomioon sen, etteivät hinta-aloitteet yleensä onnistuneet tavoitteissaan (päätöksen 108 kohta). Tämä ylittää jo komission velvoitteet, koska 85 artikla koskee sekä järjestelyjä, joiden seurauksena kilpailu estyy, että järjestelyjä, joiden tavoitteena on kilpailun estäminen. Komission ei kuitenkaan tarvinnut ottaa huomioon kaupan laajentumista, tuottajien yksipuolisia pyrkimyksiä tuotannon rajoittamiseksi ja tuoton tai suhteellisen alhaisen hintatason korottamiseksi, jotka ovat merkityksettömiä tekijöitä arvioitaessa kartellin haitallisia vaikutuksia kilpailusääntöjen tavoitteiden osalta.

362 Asiakirjojen toimittamisen osalta komissio ei näe mitään syytä, minkä vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi uudestaan harkittava edellä mainittua 11.12.1986 antamaansa määräystä, ja komissio korostaa, ettei ICI ole onnistunut osoittamaan pyyntönsä merkitystä.

363 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on eritellyt rikkomisen kahdenlaisia vaikutuksia. Ensimmäinen vaikutus on se, että sovittuaan kokouksissa tavoitehinnoista tuottajat neuvoivat myyntiyksiköitään noudattamaan kyseistä hintatasoa; tavoitehinnat olivat näin perustana asiakkaiden kanssa käydyissä hintaneuvotteluissa. Tämän vuoksi komissio päätteli, että tässä tapauksessa näyttö osoittaa sopimuksella olleen todellakin huomattava vaikutus kilpailuolosuhteisiin (päätöksen 74 kohdan toinen alakohta, viitaten 90 kohtaan). Toinen vaikutus on se, että eri asiakkailta laskutettujen hintojen kehitys verrattuna erityisten hintoja koskevien aloitteiden yhteydessä vahvistettuihin tavoitehintoihin vastasi hinta-aloitteen täytäntöönpanosta tehtyjä asiakirjoja, joita löydettiin ICI:stä ja muiden tuottajien tiloista (päätöksen 74 kohdan kuudes alakohta).

364 Komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut ensimmäisen vaikutuksen eri tuottajien antamista hintoja koskevista ohjeista, jotka vastaavat toisiaan sekä kokouksissa vahvistettuja tavoitehintoja, jotka selvästi oli tarkoitettu perustaksi hintaneuvotteluille asiakkaiden kanssa.

365 Toisen vaikutuksen osalta ei komissiolla ollut syytä epäillä tuottajien kokouksissaan itse toteuttamien analyysien paikkansapitävyyttä (katso erityisesti pöytäkirjat 21.9., 6.10. ja 2.12.1982 pidetyistä kokouksista, yleisen väitetiedoksiannon liitteet 30-33), joista ilmenee, että näissä kokouksissa määritetyt tavoitehinnat suuressa määrin saavutettiin markkinoilla ja toisaalta vaikka tilintarkastustoimisto Coopers & Lybrandin suorittama tarkastus sekä tiettyjen tuottajien tilaamat taloudelliset tutkimukset osoittavat, että tuottajien kokouksissaan itse tekemät analyysit olivat virheellisiä, ei tämän toteamisesta seuraa, että sakkoa olisi vähennettävä, koska komissio on päätöksen 108 kohdan viimeisessä alakohdassa esittänyt ottaneensa huomioon rangaistuksen alentamiseksi sen, etteivät hinta-aloitteet yleensä toteutuneet kokonaisuudessaan ja lopulta ettei pakottavia toimenpiteitä kiintiöiden tai muiden järjestelyjen noudattamisen varmistamiseksi ollut käytettävissä.

366 Koska päätöksen sakon määrää koskevia perusteluja on tarkasteltava päätöksen muiden perustelujen yhteydessä, on todettava, että komissio on perustellusti ottanut huomioon kokonaisuudessaan ensimmäisen vaikutustyypin sekä huomioinut toisen vaikutustyypin rajatun luonteen. Tältä osin on todettava, ettei kantaja ole esittänyt, missä määrin toisen vaikutustyypin rajatun luonteen huomioiminen on ollut riittämätöntä sakon määrän vähentämisessä.

367 Sen kantajan esittämän pyynnön osalta, joka koskee niiden asiakirjojen toimittamista, joita käytettiin lehdistökonferenssissa, jossa komissio esitti rikkomisen seurauksena hintatason nousseen 15-40 prosenttia, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantaja ei ole esittänyt uutta näyttöä osoittaakseen, että päätöksen perustelut olisivat erilaiset kuin siinä rikkomisen vaikutusten osalta esitetyt. Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella ei ole perusteita puuttua yhteisöjen tuomioistuimen 11.12.1986 antamaan määräykseen, jossa hylätään kantajan esittämä komission kyseistä lehdistökonferenssia koskevien sisäisten asiakirjojen toimittamista koskeva pyyntö.

368 Tämän vuoksi väite on hylättävä.

D Riittämätön taloudellisen kriisitilanteen huomiointi

369 Kantaja väittää, että komission olisi pitänyt ottaa huomioon taloudellinen konteksti, jossa rikkominen toteutettiin: toteutuneet voitot tai häviöt, kuten se on aiemmissa päätöksissään huomioinut (17.12.1975 tehty päätös, UBC, EYVL L 95, s. 1; 12.12.1978 tehty päätös, Kawasaki, EYVL L 16, s. 9) ja kuten yhteisöjen tuomioistuin on tehnyt edellä mainitussa yhdistetyissä asioissa 100/80-103/80, Pioneer, 7.6.1983 antamassaan tuomiossa; kuluttajille tai asiakkaille aiheutunut haitta, jonka komissio on ottanut huomioon aiemmissa päätöksissään (21.12.1976 tehty komission päätös, Theal-Watts, EYVL L 39, s. 19; edellä mainittu 12.12.1978 tehty päätös, Kawasaki; 28.11.1979 tehty päätös, Floral, EYVL L 39, s. 51) ja jonka yhteisöjen tuomioistuin on ottanut huomioon edellä mainitussa 16.12.1975 antamassaan tuomiossa (yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73); rikkomisen vaikutukset, kuten se on ottanut huomioon aiemmissa päätöksissään (edellä mainitut päätökset Kawasaki ja Puumassa) ja kuten yhteisöjen tuomioistuin on ottanut huomioon edellä mainitussa 30.1.1985 antamassaan tuomiossa (asia 35/83).

370 Komissio vastaa, että se on asianmukaisesti ottanut huomioon taloudellisen tilanteen ja muuttanut sakkojen määrää alan taloudellisten vaikeuksien vuoksi.

371 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on selkeästi esittänyt päätöksen 108 kohdan viimeisessä alakohdassa ottaneensa huomioon sen, että yritykset ovat kärsineet huomattavia tappioita polypropeenialalla pitkän ajanjakson ajan, mikä osoittaa, että komissio on ottanut huomioon sekä tappiot että alan epäsuotuisan taloudellisen tilanteen (em. asia 322/81, Michelin, tuomio 9.11.1983, 111 kohta ja sitä seuraavat kohdat) määrittäessään, ottaen huomioon myös muut 108 kohdassa mainitut edellytykset, sakon yleistä tasoa.

372 Lisäksi se, että komissio on aiemmissa tapauksissa katsonut, että tosiasiallisten seikkojen osalta oli otettava huomioon kyseisen taloudellisen alan kriisitilanne, ei velvoita komissiota ottamaan samalla tavoin huomioon tilannetta tässä tapauksessa, koska on osoitettu oikeudellisesti riittävällä tavalla, että yritykset, joille päätös on osoitettu, ovat erityisen vakavalla tavalla rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.

373 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

E Kantajan liikevaihdon huomioon ottaminen

374 Kantajan mukaan sakko vahvistettiin virheellisesti yrityksen kokonaisliikevaihdon perusteella, vaikka komissio on itse todennut tällaisen käytännön vaarat asiassa Puumassa (edellä mainittu 19.12.1984 tehty päätös) ja myös yhteisöjen tuomioistuin on kieltänyt tällaisen käytännön edellä mainitussa yhdistetyissä asioissa 100/80-103/80, Pioneer, 7.6.1983 antamassaan tuomiossa. Sakon määrä vastaa liian suurta prosentuaalista osuutta ICI:n ulkoisesta polypropeenin myynnistä yhteisössä ajanjaksolla 1979-1983.

375 Komissio esittää, että vaikka se otti huomioon yritysten koon ja markkinaosuuden arvioidessaan rikkomisen vakavuutta, se ei kiinnittänyt erityistä huomiota tähän tekijään. Lisäksi sakon määrä ei ylitä 10 prosenttia ICI:n liikevaihdosta polypropeenimarkkinoilla päätöstä edeltävän varainhoitovuoden aikana eikä, a fortiori, 10 prosenttia yrityksen kokonaisliikevaihdosta.

376 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee (em. yhdistetyt asiat 100/80-103/80, tuomio 7.6.1983, 119 kohta), että asetuksen N:o 17 15 artiklan 1 kohdassa esitetyn viittauksen, jonka mukaan miljoonan ecun ylittävän sakon yläraja on enintään 10 prosenttia yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta, on katsottava tarkoittavan 10 prosenttia kokonaisliikevaihdosta.

377 Tästä seuraa, ettei komissio ole tässä tapauksessa ylittänyt asetuksen N:o 17 15 artiklan 1 kohdassa asetettua rajaa.

378 Lisäksi on todettava, että komissio ei perustanut päätöstään ainoastaan tai edes pääosiltaan kantajan liikevaihtoon laskiessaan sille asetettavan sakon määrää.

379 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

F Yhdenvertaisen kohtelun periaate

380 Kantaja väittää pääasiassa, että komissio ei ole noudattanut yhdenvertaisen kohtelun periaatetta kahdella tavalla: toisaalta se on langettanut kantajalle sakon, joka on suhteeton aiemmin määrättyihin sakkoihin verrattuna, ja toisaalta langettanut sille liian suuren sakon suhteessa muille yrityksille, joille päätös on osoitettu, langetettuihin sakkoihin.

381 Kantajan mukaan, vaikka komissiolla on toki oikeus vahvistaa sakkojen taso ottaen huomioon niiden varoittavan vaikutuksen, ei tämän vaikutuksen tarpeen tulisi vaihdella merkittävästi samankaltaisia ja yhtä vakavia rikkomisia koskevien asioiden välillä (edellä mainitut yhdistetyt asiat 100/80-103/80, tuomio 7.6.1983; edellä mainitut yhdistetyt asiat 240/82-242/82, 261/82, 262/82, 268/82 ja 269/82, tuomio 10.12.1985), jotta vältettäisiin vastaavanlaisissa tilanteissa olevien yritysten syrjintää. Tässä tapauksessa on perusteettomasti eroteltu "neljä suurta" ja muut asianosaiset toisistaan. Myös sakko on syrjivä ja liiallinen suhteessa hiljattain tehtyihin päätöksiin, jotka koskevat muita 85 artiklan rikkomisia, jotka ovat vähintään yhtä vakavia, koska tosiasiallisia hintoja oli vahvistettu, markkinoita jaettu, asiakkaille aiheutettu haittaa ja kilpailun mahdollisuus oli poistettu (17.10.1983 tehty päätös, Cast Iron & Steels, EYVL L 317, s. 1; edellä mainittu 6.8.1984 tehty päätös Zinc Producer Group; 7.12.1988 tehty päätös, Tasolasi, EYVL L 33, s. 44; edellä mainittu 23.11.1984 tehty päätös, Peroksidit ja edellä mainittu 19.12.1984 tehty päätös, Puumassa).

382 Kantaja, joka perustaa väitteensä komission itse 13. kertomuksessa kilpailupolitiikasta esittämään kantaan sekä julkisasiamies Sir Gordon Slynnin Pioneer-asiassa esittämään ratkaisuehdotukseen (em. yhdistetyt asiat 100/80-103/80, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1930), väittää, että vaikka jokainen asia on arvioitava sille ominaisten olosuhteiden mukaan, on komission kuitenkin perustettava päätöksensä aiempiin päätöksiin ja tuomioihin sakon vahvistamiseksi välttääkseen rikkomasta luottamuksensuojan periaatetta ja perustaakseen kilpailun alalle yhtenäisen järjestelmän.

383 Komissio vastaa, että toisin kuin kantaja väittää, yhteisöjen tuomioistuin on selkeästi hyväksynyt Pioneer-asiassa, 7.6.1983 antamassaan tuomiossa (edellä mainitut yhdistetyt asiat 100/80-103/80) sen, että yhteisön kilpailusääntöjen tehokas soveltaminen edellyttää päinvastoin sitä, että komissio voi milloin tahansa säätää sakkojen tason korottamisesta tietyn tyyppisten rikkomisten osalta. Koska on vaikea kuvitella räikeämpää kilpailusääntöjen rikkomista kuin tässä tapauksessa, komissio katsoo olleensa oikeutettu tekemään päätöksen todella varoittavan sakon määräämisestä.

384 Vastauksessaan komissio kiistää kantajan tulkinnan julkisasiamies Sir Gordon Slynnin esittämästä ratkaisuehdotuksesta edellä mainitussa Pioneer-asiassa. Julkisasiamies myönsi, että komissiolla on oikeus määrätä yrityksille ankarampia sakkoja kuin aiemmin määräämänsä, myös samankaltaisista rikkomisista, minkä myös yhteisöjen tuomioistuin vahvisti kyseissä asiassa antamassaan tuomiossa.

385 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevän, että komission oikeus määrätä sakkoja yrityksille, jotka tahallaan tai tuottamuksellisesti rikkovat ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräyksiä, on yksi komission käytössä olevista keinoista, joiden avulla sen on mahdollista täyttää sille yhteisön oikeudessa annettu valvontatehtävä. Tähän tehtävään kuuluu ilman muuta velvollisuus tutkia yksittäisiä rikkomisia ja määrätä niistä seuraamuksia, mutta siihen kuuluu myös velvollisuus noudattaa sellaista yleistä politiikkaa, jonka mukaan kilpailuasioissa pyritään soveltamaan ETY:n perustamissopimuksessa asetettuja periaatteita ja yritysten käyttäytymistä pyritään ohjaamaan näiden periaatteiden suuntaan. Tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että arvioidessaan rikkomisen vakavuutta voidakseen määrätä sakon suuruuden komission on otettava huomioon kyseisen yksittäistapauksen erityisten olosuhteiden lisäksi se asiayhteys, johon rikkominen sijoittuu, sekä huolehdittava siitä, että sen omalla toiminnalla on varoittava vaikutus erityisesti sellaisten kilpailurajoitusten osalta, jotka ovat erityisen haitallisia yhteisön tavoitteiden toteuttamisen kannalta. Yhteisöjen tuomioistuin on myös katsonut, että komission on ollut mahdollista ottaa huomioon se, että vaikka tällaisten kilpailunrajoitusten lainvastaisuus on vahvistettu jo yhteisön kilpailupolitiikan alkuvaiheessa, ne ovat vielä suhteellisen yleisiä sen vuoksi, että tietyt asianomaiset yritykset voivat saada niiden avulla hyötyä, ja tämän vuoksi komissio on voinut nostaa sakkojen tasoa niiden varoittavan vaikutuksen lisäämiseksi. Lopuksi yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että se, että komissio on aikaisemmin määrännyt tietyn suuruisia sakkoja tietynlaisista kilpailusääntöjen rikkomisista, ei estä sitä nostamasta sakkojen tasoa asetuksessa N:o 17 esitetyissä rajoissa, jos tämä on tarpeen yhteisön kilpailupolitiikan täytäntöönpanon varmistamiseksi (edellä mainitut yhdistetyt asiat 100/80-103/80, tuomio 7.6.1983, 105-109 kohta).

386 Ottaen huomioon edellä esitetyn ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on perustellusti määrittänyt tavoitehintojen ja myynnin määrällisten tavoitteiden vahvistamisen sekä hintoja koskevien aloitteiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettujen toimenpiteiden soveltamisen erityisen vakavaksi ja selkeäksi rikkomiseksi, jolla pyrittiin vääristämään hintojen tavanomaista kehitystä polypropeenimarkkinoilla.

387 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajalle langetetun sakon ja muille päätöksen vastaanottajille langetettujen sakkojen vertailusta ei ilmene syrjintää, ottaen huomioon kantajan osalta todetun rikkomisen keston ja erityisen vakavuuden.

388 Väite on tämän vuoksi hylättävä.

G Kantajan yhteistyön laajuus

389 Kantaja esittää, että komissio ei ole ottanut huomioon ICI:n yhteistyötä tutkimuksen aikana, vaikka aiemmissa tapauksissa (edellä mainittu päätös 19.12.1984, Puumassa) komissio on päättänyt, että yhteistyön seurauksena on sakkoa alennettava merkittävästi, mahdollisesti jopa 50 prosenttia. Lisäksi kantaja väittää, että heti saatuaan tietoonsa tutkimusten alkaneen, se ryhtyi toimenpiteisiin välttääkseen rikkomisten uusiutumisen.

390 Komissio väittää, että vaikka ICI ilmoittaa toimineensa yhteistyössä komission kanssa tutkimuksen aikana ja lopettaneensa rikkomisen heti saatuaan tietää tutkimusten aloittamisesta, on tämä otettu huomioon, mutta se ei poista rikkomista.

391 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa aluksi, että vastauksessaan kuulemistilaisuudessa esitettyyn kysymykseen komissio on vahvistanut, että ICI oli "yksi niistä harvoista tuottajista", jotka toimivat yhteistyössä komission tutkimuksessa ja jotka mainitaan päätöksen 109 kohdan viimeisessä alakohdassa.

392 Päätöksen 109 kohdan analyysistä ilmenee, että kantajan sakkoa on vähennetty enintään miljoonalla eculla, koska se toimi yhteistyössä komission tutkimuksen aikana. Itse asiassa 109 kohdan toisessa ja kolmannessa alakohdassa tehdään ero ICI:n ja Monten, jotka molemmat toimivat puheenjohtajina polypropeenin tuottajien säännöllisissä kokouksissa, sekä Hoechstin ja Shellin välillä, joilla oli vähäisempi osuus epävirallisessa johtokunnassa, vaikka kuuluivatkin "neljään suureen". Tämän vuoksi kahdelle viimeksi mainitulle yritykselle määrättiin yhdeksän miljoonan ecun sakko, kun taas Monten sakko on yksitoista miljoonaa ja kantajan kymmenen miljoonaa ecua. Miljoonan ecun erotus kantajan ja Monten sakoissa ei välttämättä selity pelkästään sillä, että ICI:n yhteistyö tutkimuksissa on otettu huomioon, vaan se voi olla myös seurausta siitä, että näiden kahden yrityksen "vastavat polypropeenin toimitukset yhteisöön" on otettu huomioon, koska Monten toimitukset olivat huomattavasti suurempia kuin kantajan.

393 Koska kantajalle määrättyä sakkoa on vähennetty alle kymmenen prosenttia seurauksena sen yhteistyöstä tutkimuksessa, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ottaen huomioon kantajan erittäin yksityiskohtaisen vastauksen tietojensaantipyyntöön, joka koski kantajan oman toiminnan lisäksi myös muiden asianosaisten yritysten toimintaa ja jota ilman komission olisi ollut paljon vaikeampaa todeta ja lopettaa päätöksen kohteena oleva rikkominen, on kantajan yhteistyö otettava huomioon suuremmassa määrin kuin komissio on tehnyt määritettäessä kantajalle määrättävää sakkoa. Vaikka kantajan yhteistyöhalukkuus ilmeni vasta komission löydettyä raskauttavia asiakirjoja kantajan tiloista, olisi komission ollut vaikeampi käsittää näiden asiakirjojen sekä muiden tuottajien tiloista löytyneiden asiakirjojen laajuutta sekä tehdä niistä johtopäätöksiä rikkomisen toteamiseksi ja sen lopettamiseksi, jos sillä ei olisi ollut käytössään kantajan vastausta tietojensaantipyyntöön.

394 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin täyttä harkintavaltaansa käyttäen katsoo, että kantajalle määrättyä sakkoa on vähennettävä vielä miljoonalla eculla.

395 Lisäksi, vaikka on merkittävää, että kantaja ryhtyi toimenpiteisiin estääkseen henkilökuntaansa kuuluvien uudet yhteisön kilpailuoikeuden rikkomiset tulevaisuudessa, tämä ei vaikuta siihen, että tässä tapauksessa on todettu rikkominen. Tältä osin on vielä kerran lisättävä, ettei se, että aiemmassa tapauksessa komissio on katsonut, ottaen huomioon tosiasialliset olosuhteet, että on otettava huomioon toimenpiteet, joita yritys on toteuttanut estääkseen uudet yhteisön kilpailuoikeuden rikkomiset tulevaisuudessa, velvoita komissiota ottamaan samalla tavalla huomioon tässä tapauksessa vastaavanlaisia toimenpiteitä, koska komissio on päätöksessä korostanut (108 kohta), että ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen oli erittäin vakavaa laatua ja se toteutettiin tahallaan ja salaisesti. Tästä seuraa, ettei tältä osin ole syytä vähentää sakkoa.

396 On vielä todettava, että kantaja pyytää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta "määräämään komission palauttamaan maksetun sakon tai asianmukaisen osuuden siitä, lisättynä päätöksen 4 artiklassa esitettyä Yhdistyneen kuningaskunnan pankin vahvistamaa lainakorkoa 1 prosentin ylittävällä määrällä" "mikäli ICI olisi velvollinen maksamaan sakot tässä vaiheessa komission ICI:lle päätöksen sisältämässä kirjeessä esitetyin edellytyksin voimatta lykätä maksua".

397 Kantajan vaatimuksen sanamuodosta ilmenee, että se on riippuvainen siitä, onko kantajan maksettava sakko voimatta lykätä maksua. Tällainen ehdollinen vaatimus kanteen tasolla on seurausta päätöksen 4 artiklassa asetetusta kolmen kuukauden määräajasta sakon maksamiselle päätöksen tiedoksiantamisesta kantajalle. Koska määräaika oli pitempi kuin ETY:n perustamissopimuksen 173 artiklan kolmannessa kohdassa asetettu kahden kuukauden määräaika kanteen vireille panemiselle, ei kantaja ollut kannetta vireille pannessaan vielä päättänyt maksaa sakkoa tai antaa pankkitakuuta ja sitoutua maksamaan korkoja, kuten komissio oli sille ehdottanut 22.5.1986 päivätyssä päätöksen tiedoksiantokirjeessä.

398 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, ettei kantaja ole missään menettelyn vaiheessa sen jälkeen, kun päätöksen 4 artiklassa asetettu määräaika oli päättynyt ja sen olisi pitänyt tehdä päätöksensä joko sakon maksamisesta tai pankkitakuun antamisesta, puuttunut vaatimuksen ehdollisuuteen; se on tyytynyt ainoastaan toistamaan vastauksessaan kanteessa esitetyt vaatimukset. Koska kantaja on jättänyt kieltämättä vaatimuksen ehdollisuuden, se ei ole esittänyt vaatimustaan riittävän varmasti. Vaatimus on siksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 19 artiklan, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 38 artiklan 1 kohdan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohdan nojalla jätettävä tutkimatta (yhteisöjen tuomioistuimen tuomio asiassa 188/73, Grassi v. neuvosto, tuomio 30.10.1974, Kok. 1974, s. 1099).

Suullisen käsittelyn aloittaminen uudestaan

399 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 4.3.1992 jättämällään kirjeellä kantaja on pyytänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta aloittamaan uudestaan suullisen käsittelyn sekä määräämään selvityksen tehtäväksi seurauksena komission asioiden T-79/89, T-84/89-T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89 käsittelyssä esittämistä lausunnoista.

400 Kuultuaan uudestaan julkisasiamiestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei ole syytä määrätä työjärjestyksen 62 artiklan mukaisesti suullista käsittelyä aloitettavaksi uudestaan eikä määrätä kantajan pyytämää selvitystä tehtäväksi.

401 On todettava, että edellä mainituissa asioissa (asiat T-79/89, T-84/89-T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89, BASF ym. v. komissio, tuomio 27.2.1992, Kok. 1992, s. II-315) annettu tuomio ei sellaisenaan ole peruste suullisen käsittelyn aloittamiselle uudestaan tässä tapauksessa. Itse asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että toimenpiteen, joka on annettu tiedoksi ja julkaistu, oletetaan olevan pätevä. Siksi sen, joka haluaa vedota siihen, että päätöstä rasittaa muodollinen pätemättömyysperuste tai että se on mitätön, on esitettävä tuomioistuimelle perusteet sille, että asianmukaisesti tiedoksiannetun ja julkaistun päätöksen pätevyys otetaan uudelleen tarkasteltavaksi. Tässä tapauksessa kantajat eivät ole esittäneet mitään näyttöä sen osoittamiseksi, että komission jäsenet eivät olisi kollegisessa päätöksentekomenettelyssä hyväksyneet tai tehneet päätöstä, joka on annettu tiedoksi ja julkaistu. Erityisesti ja toisin kuin PVC-asioissa (edellä mainittu 27.2.1992 annettu tuomio yhdistetyissä asioissa T-79/89, T-84/89-T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89, 32 kohta ja sitä seuraavat kohdat), kantajat eivät tässä tapauksessa ole esittäneet mitään näyttöä siitä, että periaatetta, jonka mukaan päätöstä ei saa jälkikäteen muuttaa, olisi rikottu muuttamalla päätöstekstiä sen komission jäsenten kollegion kokouksen jälkeen, jossa päätös tehtiin.

Oikeudenkäyntikulut

402 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska kantaja on hävinnyt asian pääosin ja komissio on vaatinut kantajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, on kantaja velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut mukaan lukien yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan nojalla aloitetusta menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN

(ensimmäinen jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Komission 23.4.1986 tekemän päätöksen (IV/31.149 - Polypropeeni, EYVL L 230, s. 1) 3 artiklassa kantajalle määrätyn sakon määräksi vahvistetaan 9 000 000 ecua, eli 5 803 173 GBP.

2) Kanne hylätään muilta osin.

3) Kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut mukaan lukien yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan nojalla aloitetusta menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.