61989J0353

1. Palvelujen tarjoamisen vapaus - Perustamissopimuksen määräykset - Ulottuvuus - Rajoitukset

(ETY:n perustamissopimuksen 56 ja 59 artikla)

2. Palvelujen tarjoamisen vapaus - Rajoitukset - Perusteleminen yleiseen etuun liittyvillä syillä - Kulttuuripolitiikka - Hyväksyttävyys - Edellytykset

(ETY:n perustamissopimuksen 59 artikla)

3. Palvelujen tarjoamisen vapaus - Rajoitukset - Kotimaisille yleisradioelimille asetettu velvoite käyttää kotimaisen yrityksen palveluja radio- ja televisio-ohjelmien tuottamisessa - Ei voida hyväksyä - Perusteleminen - Moniarvoisuuden ylläpitäminen audiovisuaalisella alalla - Ei voida hyväksyä perusteluna

(ETY:n perustamissopimuksen 59 artikla)

4. Palvelujen tarjoamisen vapaus - Rajoitukset - Audiovisuaalisella alalla toimivien ulkomaisten elinten rakennetta koskevat edellytykset - Perusteleminen yleiseen etuun liittyvillä syillä - Ei voida hyväksyä perusteluna

(ETY:n perustamissopimuksen 59 artikla)

5. Palvelujen tarjoamisen vapaus - Rajoitukset - Muista jäsenvaltioista lähetettäviin radio- ja televisio-ohjelmiin sisältyvien mainosten edelleen lähettämisen rajoittaminen - Perusteleminen yleiseen etuun liittyvillä syillä - Edellytykset

(ETY:n perustamissopimuksen 59 artikla)

6. Palvelujen tarjoamisen vapaus - Rajoitukset - Muista jäsenvaltioista lähetettäviin radio- ja televisio-ohjelmiin sisältyvien mainosten edelleen lähettämisen rajoittaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 59 artikla)

1. Perustamissopimuksen 59 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettu palvelujen tarjoamisen vapautta yhteisössä koskevien rajoitusten poistaminen merkitsee ensisijaisesti kaiken sellaisen syrjinnän poistamista, jonka kohteeksi palvelujen tarjoaja joutuu kansalaisuutensa perusteella tai sen vuoksi, että hän on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa palvelu on tarkoitus suorittaa.

Kansalliset säännökset, joita ei sovelleta erotuksetta kaikkiin palveluihin niiden alkuperästä riippumatta, ovat sopusoinnussa yhteisön oikeuden kanssa ainoastaan, jos niihin voidaan soveltaa jotain nimenomaista poikkeusmääräystä, kuten perustamissopimuksen 56 artiklaa. Tästä tuomiosta (34 kohta) ilmenee myös, että luonteeltaan taloudelliset tavoitteet eivät voi olla tässä artiklassa tarkoitettuja yleiseen järjestykseen liittyviä perusteita.

Koska palveluja koskevia oikeussääntöjä ei ole yhdenmukaistettu eikä edes ole luotu niiden vastaavuuden tunnustamista koskevaa järjestelmää, perustamissopimuksen tällä alalla takaaman vapauden rajoitukset voivat toiseksi johtua siitä, että sellaisia tietyn jäsenvaltion oikeussääntöjä, joiden soveltamisalaan kuuluvat kaikki tämän valtion alueelle sijoittautuneet henkilöt, sovelletaan toisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin, joiden on täytettävä jo tuon valtion lainsäädännön vaatimukset. Tällaiset esteet kuuluvat 59 artiklassa määrätyn kiellon soveltamisalaan silloin, kun kansallisen lainsäädännön soveltaminen ulkomaisiin palvelujen tarjoajiin ei ole perusteltua yleisen edun turvaamiseen liittyvistä pakottavista syistä tai kun nämä pakottavat vaatimukset on jo täytetty säännöillä, joita näihin palvelujen tarjoajiin sovelletaan siinä jäsenvaltiossa, johon he ovat sijoittautuneet.

Lisäksi, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten säännösten soveltamisella muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin on voitava saavuttaa se tavoite, johon säännöksillä pyritään, eikä soveltamisella saa ylittää sitä, mikä tämän tavoitteen saavuttamiseksi on välttämätöntä; toisin sanoen vaaditaan, ettei samaa lopputulosta voida saavuttaa vähemmän rajoittavilla oikeussäännöillä.

2. Kulttuuripolitiikka, jonka tavoitteena on turvata jäsenvaltiossa esiintyvien eri virtausten - erityisesti yhteiskunnallisten, kulttuuristen, uskonnollisten ja filosofisten - sananvapaus, saattaa olla yleiseen etuun liittyvä pakottava syy, jonka vuoksi palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen on perusteltua.

3. Velvoittamalla ne elimet, jotka ovat saaneet lähetysaikaa kansallisessa yleisradioverkossa, hankkimaan kotimaiselta yritykseltä palveluja kaikkien niiden rahamäärien edestä, jotka ne ovat saaneet käyttöönsä radio-ohjelmien toteuttamiseksi ja asetuksella vahvistetun prosenttiluvun osoittaman rahamäärän edestä televisio-ohjelmien toteuttamiseksi, jäsenvaltio jättää noudattamatta sille perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita.

Vaikka tällainen rajoitus liittyisikin kulttuuripolitiikkaan, jonka tavoitteena on turvata yhteiskunnan eri virtausten - erityisesti yhteiskunnallisten, kulttuuristen, uskonnollisten ja filosofisten - sananvapaus varmistamalla sellaisen yrityksen, joka tarjoaa näiden ainesten käyttöön teknistä välineistöä ja henkilöstöä, olemassaolo, tällainen rajoitus menee kuitenkin pitemmälle kuin tavoite, johon sillä pyritään, koska jäsenvaltion audiovisuaalisen alan moniarvoisuuteen ei voi mitenkään vaikuttaa se, että tällä alalla toimivilla kansallisilla elimillä on mahdollisuus käyttää hyväkseen muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden tarjoajien palveluja.

4. Edellytyksiä, jotka koskevat ulkomaisten audiovisuaalisella alalla toimivien elinten rakennetta, ei voida pitää objektiivisesti perusteltuina sen yleisen edun takaamiseksi, jota moniarvoisuutta varmistavan kansallisen radio- ja televisiojärjestelmän ylläpitäminen koskee.

5. Mainosten lähettämiseen kohdistuvia rajoituksia voidaan asettaa yleisen edun tarkoituksessa, nimittäin kuluttajien suojelemiseksi liialliselta mainonnalta tai kulttuuripolitiikan osalta ohjelmien tietynasteisen laadun ylläpitämiseksi. Kuitenkin jos tällaiset rajoitukset koskevat ainoastaan erityisesti tietyn valtion yleisölle suunnattuja mainoksia, niitä ei voida perustella yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä, koska niiden tarkoituksena on rajoittaa sitä kilpailua, jonka kohteeksi kansallinen elin, jolla on mainosten lähettämisen monopoli, joutuu ulkomaisten toimijoiden taholta.

6. Kieltämällä alueelleen sijoittautuneita kaapelijakeluverkon toiminnanharjoittajia lähettämästä sellaisia radio- ja televisio-ohjelmia, jotka sisältävät erityisesti kyseisen valtion yleisölle suunnattuja mainoksia ja jotka toisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneet yleisradiotoiminnan harjoittajat ovat lähettäneet, silloin kun tiettyjä edellytyksiä, jotka koske-vat näiden elinten rakennetta tai niiden ohjelmiin sisältyviä kyseisen valtion yleisölle suunnattuja mainoksia, ei ole täytetty, jäsenvaltio jättää noudattamatta sille perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita.

Asiassa C-353/89,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään komission oikeudellisen yksikön virkamiehet Giuliano Marenco ja René Barents, prosessiosoite Luxemburgissa c/o komission oikeudellisen yksikön virkamies Guido Berardis, Centre Wagner, Kirchberg,

kantajana,

vastaan

Alankomaiden kuningaskunta, asiamiehinään ulkoasiainministeriön oikeudellinen neuvonantaja A. Bos ja saman ministeriön oikeudellinen apulaisneuvonantaja J. W. de Zwaan, prosessiosoite Luxemburgissa Alankomaiden suurlähetystö, 5 rue C. M. Spoo,

vastaajana,

jonka kohteena on kanne, jolla pyritään osoittamaan, että Alankomaiden kuningaskunta on varaamalla alankomaalaiselle yritykselle osan tai kaikki alankomaalaisilta yleisradiotoiminnan harjoittajilta tulevista tilauksista sekä rajoittamalla sellaisten muista jäsenvaltioista olevien ohjelmien edelleen lähettämistä, jotka sisältävät erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnattua mainontaa, jättänyt noudattamatta sille ETY:n perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN,

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja G. F. Mancini, joka hoitaa presidentin tehtäviä, jaostojen puheenjohtajat T. F. O'Higgins, J. C. Moitinho de Almeida, G. C. Rodríguez Iglesias ja M. Díez de Velasco sekä tuomarit Sir Gordon Slynn, C. N. Kakouris, R. Joliet, F. A. Schockweiler, F. Grévisse ja M. Zuleeg,

julkisasiamies: G. Tesauro,

kirjaaja: J.-G. Giraud,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan asianosaisten 21.2.1991 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset lausumat, jotka Alankomaiden hallituksen puolesta ovat esittäneet asiamiehet J. W. de Zwaan ja T. Heukels,

kuultuaan julkisasiamiehen 18.4.1991 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Euroopan yhteisöjen komissio on yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 17.11.1989 jätetyllä kannekirjelmällä nostanut ETY:n perustamissopimuksen 169 artiklan nojalla kanteen sen vahvistamiseksi, että Alankomaiden kuningaskunta on varaamalla alankomaalaiselle yritykselle osan tai kaikki alankomaalaisilta yleisradiotoimintaa harjoittavilta elimiltä tulevista tilauksista sekä rajoittamalla sellaisten muista jäsenvaltioista olevien ohjelmien edelleen lähettämistä, jotka sisältävät erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnattua mainontaa, jättänyt noudattamatta sille ETY:n perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita.

2 Komissio riitauttaa kaksi toisistaan erillistä toimenpidettä: ensimmäinen koskee Alankomaihin sijoittautuneille kansallisille yleisradiotoiminnan harjoittajille asetettua velvoitetta teetättää osa ohjelmistaan tai kaikki ohjelmansa alankomaalaisella yrityksellä; toinen koskee edellytyksiä, jotka on asetettu muista jäsenvaltioista lähetettävien ohjelmien lähettämiselle kaapeleitse silloin, kun nämä ohjelmat sisältävät erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnattua mainontaa. Molemmat toimenpiteet sisältyvät 21.4.1987 annettuun Alankomaiden lakiin, jolla säännellään radio- ja televisio-ohjelmien tarjontaa, radio- ja televisiolupamaksuja sekä lehdistötukea (jäljempänä Mediawet) (Staatsblad n:o 249, 4.6.1987).

3 Mediawetin tarkoituksena on perustaa moniarvoinen ja epäkaupallinen yleisradio- ja televisiojärjestelmä. Lain 31 ja 34 pykälän nojalla ohjelmien levittämiselle kansallisessa radio- ja televisioverkossa käytettävän lähetysajan myöntää Mediawetin täytäntöönpanoa valvova elin, Commissariaat voor de Media, erityisesti yleisradiotoiminnan harjoittajille, jotka ovat radionkuuntelijoiden tai televisionkatsojien yhteenliittymiä, jotka ovat oikeushenkilöitä ja jotka edustavat Alankomaiden yhteiskunnassa vallitsevia yleisiä ajatussuuntia.

4 Nämä elimet ovat periaatteessa täysin vapaita tuottamaan ohjelmia itse. Niillä on kuitenkin velvoite - joka television tapauksessa on vähemmän rajoittava kuin radion tapauksessa - käyttää alankomaalaisen osakeyhtiön Nederlandse Omroepproduktie Bedrijfin (jäljempänä Bedrijf) teknistä välineistöä ja henkilöstöä (äänitysstudioita, lavastepajoja, teknikkoja, jne.).

5 Tämä velvoite ilmenee Mediawetin 61 pykälästä. Siinä säädetään seuraavaa:

"Tuotantokeinojen ylläpitämisen varmistamiseksi niiden kansallisten elinten, jotka ovat saaneet lähetysaikaa kansallisessa verkossa, on vuosittain ostettava Bedrijfiltä palveluja kaikkien niiden rahamäärien edestä, jotka on radio-ohjelmien toteuttamisen osalta annettu niiden käyttöön 101 ja 102 pykälän mukaisesti, ja televisio-ohjelmien toteuttamisen osalta asetuksella vahvistetun prosenttiluvun mukaisen rahamäärän edestä."

6 Mediawetin 101 ja 102 pykälässä, joihin 61 pykälässä viitataan, tarkoitetaan pääasiallisesti radio- ja televisiolupamaksuja, joita radionkuuntelijat ja televisionkatsojat maksavat ja jotka Commissariaat voor de Media siirtää edelleen yleisradiotoiminnan harjoittajille.

7 Mediawetin 154 pykälässä täsmennetään lisäksi, että television osalta 61 pykälässä tarkoitettu prosenttiluku on vahvistettu 75 prosentiksi.

8 Toinen komission riitauttama toimenpide sisältyy Mediawetin 66 pykälään. Tämä pykälä koskee sellaisten radio- ja televisio-ohjelmien, jotka on lähetetty ulkomailta, lähettämistä Alankomaissa kaapelijakeluna. Siinä säädetään seuraavaa:

"1) Kaapelijakeluverkon toiminnanharjoittaja voi:

a) lähettää ohjelmia, jotka ulkomainen yleisradiotoiminnan harjoittaja on lähettänyt yleisradioaseman kautta ja jotka kaapeliverkon palvelujen kattamalla alueella voidaan useimmiten vastaanottaa laadultaan tyydyttävinä tavallisen yksityisantennin avulla;

b) lähettää muita kuin a kohdassa tarkoitettuja ohjelmia, jotka ulkomainen yleisradiotoiminnan harjoittaja tai tällaisten lähetystoiminnan harjoittajien ryhmä lähettää yleisradio-ohjelmina lähetysmaassa sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. Jos nämä ohjelmat sisältävät mainoksia, niitä voidaan lähettää ainoastaan sillä edellytyksellä, että erillinen oikeushenkilö on tuottanut mainokset, että mainokset ovat selvästi erotettavissa mainoksina, että ne on selvästi erotettu ohjelman muista osista eikä niitä lähetetä sunnuntaisin, ettei mainosten kesto ole pitempi kuin 5 % käytetystä lähetysajasta, että yleisradiotoiminnan harjoittaja täyttää 55 pykälän 1 momentin säännöksessä asetetut vaatimukset ja että tulot käytetään kokonaisuudessaan ohjelmien tuottamiseen. Jos näitä edellytyksiä ei täytetä, tällainen ohjelma voidaan kuitenkin lähettää edellyttäen, ettei siihen sisältyviä mainoksia ole suunnattu erityisesti alankomaalaiselle yleisölle.

- -

2) Tämän pykälän 1 momentin b kohdan soveltamiseksi mainosten on joka tapauksessa katsottava olevan erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnattuja silloin kun ne lähetetään sellaisen ohjelman osan tai kiinteän ohjelman osien kokonaisuuden aikana tai välittömästi sellaisen ohjelman osan tai ohjelman osien kiinteän kokonaisuuden jälkeen, joka sisältää hollanninkielistä tekstitystä tai jossa osa ohjelmasta esitetään hollanniksi.

3) Toimivaltainen ministeri voi myöntää poikkeuksen 1 momentin 1 kohdan kiellosta niiden Belgiassa yleisradioitavien ohjelmien osalta, jotka on suunnattu Belgian hollanninkieliselle yleisölle."

9 Mediawetin 55 pykälän 1 momentissa, johon edellä mainitussa säännöksessä viitataan, säädetään, että periaatteessa "niitä elimiä, jotka ovat saaneet lähetysaikaa, ei tule käyttää sen mahdollistamiseksi, että tuotettaisiin voittoa kolmannelle osapuolelle - -".

10 Asiaa koskevia tosiseikkoja, menettelyn kulkua sekä asianosaisten esittämiä huomautuksia koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

Perustamissopimuksen 59 artiklan soveltamisala

11 Komissio väittää, että ne kaksi toimenpidettä, jotka Alankomaiden kuningaskunta on toteuttanut, loukkaavat perustamissopimuksen 59 artiklassa ilmaistua palvelujen tarjoamisen vapauden periaatetta. Alankomaiden hallitus väittää puolestaan, että nämä toimenpiteet ovat täysin perusteltuja.

12 Koska kiista näin ollen koskee kyseisen artiklan soveltamisalaa, artiklan ulottuvuus ja rajoitukset on määriteltävä.

13 Perustamissopimuksen 59 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätään, että siirtymäkauden aikana poistetaan asteittain rajoitukset, jotka koskevat muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja yhteisössä.

14 Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä (ks. viimeksi asia C-154/89, komissio v. Ranska, tuomio 26.2.1991, Kok. 1991, s. I-659, 12 kohta; asia C-180/89, komissio v. Italia, tuomio 26.2.1991, Kok. 1991, s. I-709, 15 kohta ja asia C-198/89, komissio v. Kreikka, tuomio 26.2.1991, Kok. 1991, s. I-727, 16 kohta) ilmenee tältä osin, että perustamissopimuksen 59 artikla merkitsee ensisijaisesti kaiken sellaisen syrjinnän poistamista, jonka kohteeksi palvelujen tarjoaja joutuu kansalaisuutensa perusteella tai sen vuoksi, että hän on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa palvelu on tarkoitus suorittaa.

15 Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa 352/85, Bond van Adverteerders 26.4.1988 antamassaan tuomiossa (Kok. 1988, s. 2085, 32 ja 33 kohta), kansalliset säännökset, joita ei sovelleta erotuksetta kaikkiin palveluihin niiden alkuperästä riippumatta, ovat sopusoinnussa yhteisön oikeuden kanssa ainoastaan, jos niihin voidaan soveltaa jotain nimenomaista poikkeusmääräystä, kuten perustamissopimuksen 56 artiklaa. Tästä tuomiosta (34 kohta) ilmenee myös, että luonteeltaan taloudelliset tavoitteet eivät voi olla tässä artiklassa tarkoitettuja yleiseen järjestykseen liittyviä perusteita.

16 Koska palveluja koskevia oikeussääntöjä ei ole yhdenmukaistettu eikä edes ole luotu niiden vastaavuuden tunnustamista koskevaa järjestelmää, perustamissopimuksen tällä alalla takaaman vapauden rajoitukset voivat toiseksi johtua siitä, että sellaisia tietyn jäsenvaltion oikeussääntöjä, joiden soveltamisalaan kuuluvat kaikki tämän valtion alueelle sijoittautuneet henkilöt, sovelletaan toisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin, joiden on täytettävä jo tuon valtion lainsäädännön vaatimukset.

17 Kuten vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee (ks. viimeksi em. 26.2.1991 annetut tuomiot, asia komissio v. Ranska, 15 kohta; asia komissio v. Italia, 18 kohta ja asia komissio v. Kreikka, 18 kohta), tällaiset esteet kuuluvat 59 artiklassa määrätyn kiellon soveltamisalaan silloin, kun kansallisen lainsäädännön soveltaminen ulkomaisiin palvelujen tarjoajiin ei ole perusteltua yleisen edun turvaamiseen liittyvistä pakottavista syistä tai kun nämä pakottavat vaatimukset on jo täytetty säännöillä, joita näihin palvelujen tarjoajiin sovelletaan siinä jäsenvaltiossa, johon he ovat sijoittautuneet.

18 Niihin yleisen edun mukaisiin pakottaviin syihin, jotka yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt, kuuluvat palvelun vastaanottajan suojelemiseksi tarkoitetut ammatilliset säännöt (ks. yhdistetyt asiat 110/78 ja 111/78, Van Wesemael, tuomio 18.1.1979, Kok. 1979, s. 35, 28 kohta), henkisen omaisuuden suojelu (asia 62/79, Coditel, tuomio 18.3.1980, Kok. 1980, s. 881), työntekijöiden suojelu (asia 279/80, Webb, tuomio 17.12.1981, Kok. 1981, s. 3305, 19 kohta; yhdistetyt asiat 62/81 ja 63/81, Seco v. Evi, tuomio 3.2.1982, Kok. 1982, s. 223, 14 kohta; asia C-113/89, Rush Portuguesa, tuomio 27.3.1990, Kok. 1990, s. I-1417, 18 kohta), kuluttajien suojelu (asia 220/83, komissio v. Ranska, tuomio 4.12.1986, Kok. 1986, s. 3663, 20 kohta; asia 252/83, komissio v. Tanska, tuomio 4.12.1986, Kok. 1986, s. 3713, 20 kohta; asia 205/84, komissio v. Saksa, tuomio 4.12.1986, Kok. 1986, s. 3755, 30 kohta; asia 206/84, komissio v. Irlanti, tuomio 4.12.1986, Kok. 1986, s. 3817, 20 kohta sekä em. 26.2.1991 annetut tuomiot, asia komissio v. Italia, 20 kohta ja asia komissio v. Kreikka, 21 kohta), historiallisen ja taiteellisen kansallisomaisuuden säilyttäminen (em. asia komissio v. Italia, tuomio 26.2.1991, 20 kohta), sekä maan arkeologisten, historiallisten ja taiteellisten rikkauksien arvoon saattaminen ja maan taiteellista ja kulttuuriperintöä koskevien tietojen mahdollisimman laaja levittäminen (em. 26.2.1991 annetut tuomiot, asia komissio v. Ranska, 17 kohta, ja asia komissio v. Kreikka, 21 kohta).

19 Lisäksi, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisten säännösten soveltamisella muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin on voitava saavuttaa se tavoite, johon säännöksillä pyritään, eikä soveltamisella saa ylittää sitä, mikä tämän tavoitteen saavuttamiseksi on välttämätöntä; toisin sanoen vaaditaan, ettei samaa lopputulosta voida saavuttaa vähemmän rajoittavilla oikeussäännöillä (ks. viimeksi em. 26.2.1991 annetut tuomiot, asia komissio v. Ranska, 14 ja 15 kohta; asia komissio v. Italia, 17 ja 18 kohta ja asia komissio v. Kreikka, 18 ja 19 kohta).

20 Edellä mainittujen periaatteiden valossa on tarkasteltava ensiksi Mediawetin 61 pykälässä kansallisille yleisradiotoiminnan harjoittajille asetettua velvoitetta käyttää Bedrijfin teknistä välineistöä ja henkilöstöä yleisradio- ja televisio-ohjelmien toteuttamiseksi ja toiseksi niitä edellytyksiä, jotka Mediawetin 66 pykälässä asetetaan sellaisten mainosten lähettämiselle Alankomaissa, jotka sisältyvät muista jäsenvaltioista lähetettäviin radio- ja televisio-ohjelmiin.

Ehdoton tai osittainen velvoite käyttää Bedrijfin teknistä välineistöä ja henkilöstöä yleisradio- ja televisio-ohjelmien toteuttamiseen

21 Komissio arvostelee Mediawetin 61 pykälää sillä perusteella, että siinä estetään muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita yrityksiä tarjoamasta Alankomaihin sijoittautuneille kansallisille yleisradiotoiminnan harjoittajille palvelujaan radio-ohjelmien toteuttamiseksi ja vähennetään mahdollisuuksia tarjota näille palveluja televisio-ohjelmien tuottamiseksi 25 prosenttiin.

22 On alustavasti todettava, että Mediawetin 61 pykälässä luotu järjestelmä johtaa tosiasiallisesti perustamissopimuksen 59 artiklassa tarkoitettuun palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamiseen yhteisössä.

23 Jäsenvaltiossa toimiviin kansallisiin yleisradiotoimintaa harjoittaviin elimiin kohdistuva velvoite, joka merkitsee sitä, että näiden elinten on käytettävä kokonaan tai osaksi tuon valtion toimivallan alaan kuuluvan yrityksen teknistä välineistöä ja henkilöstöä, estää näitä elimiä käyttämästä muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yritysten palveluja tai ainakin joka tapauksessa rajoittaa mahdollisuuksia tähän. Velvoitteella on näin ollen suojaava vaikutus sellaisen palveluja tarjoavan yrityksen hyväksi, joka on sijoittautunut valtion alueelle, ja samassa määrin niiden samanlaisten yritysten vahingoksi, jotka ovat sijoittautuneet muihin jäsenvaltioihin.

24 Alankomaiden hallitus väittää, että tämän etuusjärjestelmän rajoittavat vaikutukset kohdistuvat samassa määrin muihin Alankomaihin sijoittautuneisiin palveluja tarjoaviin yrityksiin kuin Bedrijfiin ja muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin yrityksiin.

25 Tämä seikka ei kuitenkaan sulje sitä etuusjärjestelmää, josta Bedrijf nauttii, perustamissopimuksen 59 artiklan ulkopuolelle. Ei sitä paitsi ole välttämätöntä, että kaikki jäsenvaltion yritykset olisivat etuoikeutetussa asemassa ulkomaisiin yrityksiin nähden. On riittävää, että luotu etuusjärjestelmä hyödyttää valtion alueella toimivaa palvelujen tarjoajaa.

26 Alankomaiden hallitus väittää myös, että on tarpeen varmistaa tasapainoinen siirtyminen aiemmasta yleisradiojärjestelmästä, jossa ohjelmien toteuttamisen kannalta tarpeellinen tekninen välineistö ja henkilöstö kuuluivat julkiselle sektorille, kilpailujärjestelmään. Alankomaiden hallituksen mukaan on ensinnäkin tarpeen säilyttää edeltävän ajanjakson kulttuuriset saavutukset ja toiseksi estää Bedrijfin konkurssi ja mittavat irtisanomiset. Istunnossa hallitus on kuitenkin ilmoittanut, että nyt kysymyksessä oleva velvoite oli poistettu 1.1.1991 alkaen televisio-ohjelmien toteuttamisen osalta ja että se tultaisiin poistamaan 1.1.1992 alkaen radio-ohjelmien toteuttamisen osalta.

27 Sen väitteen osalta, joka koskee tarvetta luoda kilpailujärjestelmä ainoastaan asteittain, on todettava, että perustamissopimuksessa määrätty siirtymäkausi on päättynyt 31.12.1969 ja että perustamissopimuksen 59 artiklan määräyksistä on tullut välittömästi ja ehdoitta sovellettavia tämän kauden päätyttyä (ks. em. asia Van Wesemael, tuomio 18.1.1979, 26 kohta). Näin ollen kansallinen lainsäätäjä ei ole oikeutettu asettamaan uusia määräaikoja.

28 Riitautetun etuusjärjestelmän viimeaikaiset muutokset eivät ole omiaan muuttamaan edellä mainittuja näkökohtia. Ensinnäkin Mediawetissa asetettu velvoite on edelleen olemassa radio-ohjelmien toteuttamisen osalta. Vakiintuneen oikeuskäytännön (ks. viimeksi asia C-361/88, komissio v. Saksa, tuomio 30.5.1991, Kok. 1991, s. I-2567, 31 kohta, ja asia C-59/89, komissio v. Saksa, tuomio 30.5.1991, Kok. 1991, s. I-2607, 35 kohta) perusteella voidaan lisäksi todeta, että perustamissopimuksen 169 artiklan nojalla nostetun kanteen kohde vahvistetaan komission perustellulla lausunnolla ja että vaikka velvoitteen noudattamatta jättäminen on lakannut kyseisen artiklan toisen kohdan nojalla määritellyn määräajan jälkeen, kanteen ajamiseen on edelleen intressi sen vastuun, johon jäsenvaltio saattaa joutua muihin jäsenvaltioihin, yhteisöön tai yksityisiin oikeussubjekteihin nähden sen vuoksi, että se on jättänyt noudattamatta velvoitteitaan, perusteen toteamiseksi.

29 Alankomaiden hallitus väittää vielä, että 59 artiklan poikkeukset ovat oikeutettuja, koska ne voidaan perustella yleisellä edulla. Hallitus toteaa tältä osin, että nämä rajoitukset ovat perusteltavissa sen audiovisuaalisella alalla toteuttamaan kulttuuripolitiikkaan liittyvillä pakottavilla syillä. Hallituksen mukaan kyseisen politiikan tavoitteena on turvata audiovisuaalisella alalla Alankomaissa esiintyvien eri virtausten - erityisesti yhteiskunnallisten, kulttuuristen, uskonnollisten ja filosofisten - osalta sananvapaus siten, että kyseistä vapautta voidaan käyttää lehdistössä, radiossa ja televisiossa. Se toteaa, että saattamalla teknistä välineistöä ja henkilöstöä erilaisten kansallisten yleisradiotoiminnan harjoittajien käyttöön Bedrijf mahdollistaa Alankomaiden audiovisuaalisen tarjonnan moniarvoisen ja epäkaupallisen aseman. Hallitus lisää, että Bedrijf suorittaa myös sellaisia kulttuurisia tehtäviä kuin äänikirjaston ylläpitäminen, elokuva-arkistojen säilyttäminen sekä orkesterin ja kuorojen ylläpitäminen. Se väittää, että edellä mainitun kaltaisten kulttuuripolitiikkaan liittyvien syiden on kuuluttava niiden yleiseen etuun liittyvien näkökohtien joukkoon, joilla voidaan perustella rajoittavia toimenpiteitä, vaikka viimeksi mainitut olisivatkin luonteeltaan taloudellisia.

30 Tällä tavalla ymmärretty kulttuuripolitiikka voi tosin olla yleiseen etuun liittyvä pakottava syy, jolla voidaan perustella palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuva rajoitus. Moniarvoisuuden ylläpitäminen, joka tällä Alankomaiden politiikalla pyritään takaamaan, on yhteydessä sananvapauteen, sellaisena kuin sitä suojellaan ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 10 artiklassa; se kuuluu perusoikeuksiin, jotka on turvattu yhteisön oikeusjärjestyksessä (asia 4/73, Nold, tuomio 14.5.1974, Kok. 1974, s. 491, 13 kohta).

31 Velvoittamalla kansalliset yleisradiotoiminnan harjoittajat, jotka edustavat Alankomaiden yhteiskunnan yhteiskunnallisia, kulttuurisia, uskonnollisia ja filosofisia virtauksia, toteuttamaan kaikki lähetyksensä tai osan niistä käyttäen valtion alueella toimivaa yritystä, Alankomaiden kuningaskunta menee kuitenkin asetettua tavoitetta, nimittäin sananvapauden suojelemista, pidemmälle. Jäsenvaltion audiovisuaalisen alan moniarvoisuuteen ei voi itse asiassa mitenkään vaikuttaa se, että kansallisilla yleisradiotoiminnan harjoittajilla olisi mahdollisuus käyttää muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden palvelujen tarjoajien palveluksia. Kuten komissio on perustellusti huomauttanut, jos näillä yleisradiotoiminnan harjoittajilla olisi todellinen intressi käyttää Bedrijfin palveluksia, ei niille olisi välttämätöntä asettaa tätä koskevaa velvoitetta.

32 Kuten Alankomaiden hallitus itsekin sitä paitsi myöntää, Bedrijfin suorittamat kulttuuriset tehtävät täytetään kokonaisuudessaan valtion rahoituksella. Nämä tehtävät eivät näin ollen liity yleisradiotoiminnan harjoittajille asetettuun velvoitteeseen käyttää koko rahoituksensa tai osa siitä Bedrijfin palveluihin, siten niillä ei voida perustella tätä velvoitetta.

33 Alankomaiden hallitus on tämän jälkeen viitannut perustamissopimuksen 90 artiklaan. Tämän määräyksen perusteella hallitus tekee sen päätelmän, että jäsenvaltiot voivat alueellaan sulkea tietyn taloudellisen toiminnan vapaan kilpailun ulkopuolelle. Alankomaiden audiovisuaalisen järjestelmän osalta tällainen monopoli voidaan hallituksen mukaan perustella jo mainituilla yleiseen etuun liittyvillä syillä, nimittäin moniarvoisuuden ylläpitämisellä tiedotusvälineissä, kansallisten yleisradiotoiminnan harjoittajien intressillä saada käyttöönsä laadukasta teknistä välineistöä ja henkilöstöä sekä sillä, että Bedrijf hoitaa voittoa tuottamattomia kulttuuritehtäviä.

34 Tältä osin on riittävää todeta, että asiassa C-202/88, Ranska vastaan komissio, 19.3.1991 annetun tuomion (Kok. 1991, s. I-1223) 22 kohdasta seuraa, että vaikka perustamissopimuksen 90 artiklassa otetaankin lähtökohdaksi sellaisten yritysten olemassaolo, joilla on tiettyjä erityis- tai yksinoikeuksia, siitä ei seuraa, että kaikki erityis- ja yksinoikeudet olisivat välttämättä yhteensoveltuvia perustamissopimuksen kanssa. Tätä yhteensoveltuvuutta on arvioitava niiden oikeussääntöjen perusteella, joihin viitataan 90 artiklan 1 kohdassa.

35 Tästä seuraa, että jos halutaan todeta, voiko jäsenvaltio sulkea tietyn palvelujen tarjoamisen vapaan kilpailun ulkopuolelle, on selvitettävä, voivatko ne palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvat rajoitukset, jotka näin syntyisivät, olla perusteltavissa edellä mainituilla yleiseen etuun liittyvillä syillä (17 ja 18 kohta).

36 Kuten edellä on todettu (31 ja 32 kohta), millään yleiseen etuun liittyvällä syyllä ei tässä yksittäistapauksessa voida perustella sitä etuoikeutettua asemaa, jonka Alankomaiden viranomaiset ovat antaneet Bedrijfille.

37 Näin ollen on todettava, että velvoittamalla ne elimet, jotka ovat saaneet lähetysaikaa kansallisessa yleisradioverkossa, hankkimaan Bedrijfiltä palveluja kaikkien niiden rahamäärien edestä, jotka ne ovat saaneet käyttöönsä radio-ohjelmien toteuttamiseksi ja asetuksella vahvistetun prosenttiluvun osoittaman rahamäärän edestä televisio-ohjelmien toteuttamiseksi, Alankomaiden kuningaskunta on jättänyt noudattamatta sille perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita.

Muista jäsenvaltioista käsin lähetettäviin radio- ja televisio-ohjelmiin sisältyvien mainosten lähettämiselle Alankomaissa asetetut edellytykset

38 Niiden edellytysten osalta, jotka Mediawetin 66 pykälän 1 momentin b kohdan toisessa virkkeessä asetetaan muista jäsenvaltioista lähetettäviin radio- ja televisio-ohjelmiin sisältyvien mainosten lähettämiselle Alankomaissa, on alustavasti todettava, että niihin sisältyy palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuva kaksinkertainen rajoitus. Niillä estetään ensinnäkin jäsenvaltioon sijoittautuneita kaapelijakeluverkon toiminnanharjoittajia lähettämästä muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yleisradiotoiminnan harjoittajien tarjoamia radio- ja televisio-ohjelmia, jotka eivät täytä kyseisiä edellytyksiä. Toisaalta niillä rajoitetaan yleisradiotoiminnan harjoittajien mahdollisuuksia sisällyttää ohjelmiinsa erityisesti vastaanottajavaltioon sijoittautuneiden mainostajien hyväksi nimenomaan tämän valtion yleisölle suunnattuja mainoksia.

39 Kuten komissio on oikein perustein todennut, Mediawetin 66 pykälässä vaaditut edellytykset kuuluvat kahteen eri ryhmään. Ensinnäkin on sellaisia edellytyksiä, jotka koskevat yleisradiotoimintaa harjoittavien elinten rakennetta: näiden on uskottava mainonta oikeushenkilölle, joka on riippumaton ohjelmien toimittajiin nähden; niiden on käytettävä kaikki mainostulonsa ohjelmien tuotantoon; niiden tarkoituksena ei saa olla voiton tuottaminen kolmannelle osapuolelle. Lisäksi on edellytyksiä, jotka liittyvät mainontaan itseensä: mainonnan on oltava selvästi erotettavissa mainontana ja oltava erillään muista ohjelman osista; sen osuus ei saa olla suurempi kuin 5 % lähetysajasta; mainoksia ei saa lähettää sunnuntaisin. Näitä edellytyksiä on tutkittava erillään toisistaan.

A Muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yleisradiotoimintaa harjoittavien elinten rakennetta koskevat edellytykset

40 Niiden edellytysten osalta, jotka koskevat muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yleisradiotoimintaa harjoittavien elinten rakennetta, Alankomaiden hallitus selittää, että ne ovat täsmälleen samat kuin edellytykset, jotka yleisradiotoimintaa harjoittavien alankomaalaisten elinten on täytettävä. Näin ollen vaatimus, jonka mukaan ohjelmien tuottajista erillisen oikeushenkilön on tuotettava mainokset, vastaa Mediawetissa kansallisille elimille annettua mainonnan kieltoa; mainonnan lähettäminen on varattu televisiomainonnan säätiölle (Stichting Etherreclame, jäljempänä STER). Sillä, että muissa jäsenvaltioissa toimivat yleisradiotoiminnan harjoittajat eivät saa pyrkiä voiton tuottamiseen kolmannelle osapuolelle, on tarkoitus taata yleisradiotoiminnan epäkaupallinen luonne; Mediawetin tarkoituksena on säilyttää kansallisten yleisradiotoiminnan harjoittajien epäkaupallisuus. Vaatimuksen, joka koskee mainostulojen käyttöä siten, että ne varataan ohjelmien tuotantoon, tavoitteena on tarjota muiden jäsenvaltioiden yleisradiotoiminnan harjoittajille vähintään vastaavat tulot kuin Alankomaiden kansallisessa järjestelmässä, jossa suurimmalla osalla STERin mainostuloista katetaan radio- ja televisiotoiminnasta aiheutuvia kuluja.

41 Alankomaiden hallitus perustelee näitä rajoituksia väittämällä, että niiden tavoitteena on välttää mainostajien liiallinen vaikutus ohjelmien valmistamiseen, mikä voisi vaarantaa hallituksen audiovisuaalisella alalla toteuttaman kulttuuripolitiikan.

42 On kuitenkin todettava, ettei tällaisen kulttuuripolitiikan ja niiden edellytysten välillä, jotka koskevat ulkomaisten yleisradiotoimintaa harjoittavien elinten rakennetta, ole välttämätöntä yhteyttä. Moniarvoisuuden varmistamiseksi audiovisuaalisella alalla ei ole itse asiassa mitenkään välttämätöntä, että kansallisella lainsäädännöllä asetetaan muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneille yleisradiotoiminnan harjoittajille velvoite seurata alankomaalaista mallia, jos ne aikovat lähettää alankomaalaiselle yleisölle suunnattuja mainoksia sisältäviä ohjelmia. Varmistaakseen tämän moniarvoisuuden, jonka ylläpitämiseen se pyrkii, Alankomaiden hallitus voi hyvin tyytyä sääntelemään toimivaltaansa kuuluvien elinten aseman asianmukaisella tavalla.

43 Edellytyksiä, jotka koskevat ulkomaisten yleisradiotoiminnan harjoittajien rakennetta, ei voida näin ollen pitää objektiivisesti välttämättöminä sen yleisen edun takaamiseksi, joka liittyy moniarvoisuuden takaavan kansallisen radio- ja televisiojärjestelmän ylläpitämiseen.

B Mainoksia koskevat edellytykset

44 Alankomaiden hallituksen mukaan ja vastoin komission väittämää kielto lähettää mainoksia tiettyinä päivinä, mainosten keston rajoittaminen tai niiden tunnistettavuutta sellaisenaan ja erotettavuutta muista ohjelman osista koskeva velvoite eivät ole luonteeltaan syrjiviä. STERin tarjoamat palvelut ovat samojen rajoitusten alaisia. Alankomaiden hallitus viittaa tältä osin Mediawetin 39 pykälään. Tästä säännöksestä ilmenee, että Commissariaat voor de Media luovuttaa STERille lähetysaikaa kansallisessa verkossa ja että tämän luovutuksen on tapahduttava siten, etteivät kansallisten yleisradiotoiminnan harjoittajien ohjelmat keskeydy. Saman säännöksen mukaan lähetysaikaa ei luovuteta sunnuntaita varten.

45 Tältä osin on ensinnäkin korostettava, että mainosten lähettämiseen kohdistuvat rajoitukset, kuten kielto mainostaa tiettyjä tuotteita tai tiettyinä päivinä, mainosten keston tai niiden esitystiheyden rajoittaminen tai rajoitukset, joiden tavoitteena on mahdollistaa se, etteivät radionkuuntelijat tai televisionkatsojat sekoita mainontaa muiden ohjelman osien kanssa, voivat olla perusteltavissa yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä. Tällaisia rajoituksia voidaan itse asiassa asettaa kuluttajien suojelemiseksi liialliselta mainonnalta tai kulttuuripoliittisessa tarkoituksessa ohjelmien laadun ylläpitämiseksi.

46 Lisäksi on todettava, että kyseiset rajoitukset koskevat ainoastaan niiden mainosten markkinoita, jotka on suunnattu erityisesti alankomaalaiselle yleisölle. Nämä olivat myös ainoat markkinat, joita tarkoitettiin Kabelregelingiin sisältyneellä mainontaa koskevalla kiellolla, joka antoi aiheen ennakkoratkaisukysymyksiin asian Bond Van Adverteerders osalta (ks. em. 26.4.1988 annettu tuomio). Vaikka mainokset koskevat sellaisia tuotteita, joita voidaan kuluttaa Alankomaissa, rajoituksilla on merkitystä ainoastaan silloin kun mainokset esitetään hollanniksi esitettyjen tai tekstitettyjen ohjelmien yhteydessä. Tämän lisäksi rajoitukset ovat poistettavissa niiden hollanniksi esitettyjen tai hollanniksi tekstitettyjen ohjelmien osalta, jotka lähetetään Belgiassa ja jotka on suunnattu Belgian hollanninkieliselle yleisölle.

47 Kabelregelingistä poiketen niissä Mediawetin säännöksissä, joita kansallinen tuomioistuin tarkoittaa, ei enää varata STERille kaikkia niitä tuloja, jotka tulevat erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnatuista mainoksista. Koska niillä kuitenkin säännellään näiden mainosten lähettämistä, niillä rajoitetaan kilpailua, jota ulkomaiset yleisradiotoiminnan harjoittajat voivat näillä markkinoilla STERiin kohdistaa. Ne johtavat näin ollen, vaikkakin vähemmässä määrin kuin Kabelregelingin tapauksessa, STERin tulojen turvaamiseen ja niiden tavoite on siten sama kuin aikaisemmankin säännöstön. Kuten edellä mainitun asiassa Bond Van Adverteerders 26.4.1988 annetun tuomion 34 kohdassa on todettu, tällainen tavoite ei voi olla peruste palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuville rajoituksille.

48 Näin ollen on todettava, että kieltämällä alueelleen sijoittautuneita kaapelijakeluverkon toiminnanharjoittajia lähettämästä sellaisia radio- ja televisio-ohjelmia, jotka sisältävät erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnattuja mainoksia ja jotka toisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneet yleisradiotoiminnan harjoittajat ovat lähettäneet, silloin kun tiettyjä edellytyksiä, jotka koskevat näiden elinten rakennetta tai niiden ohjelmiin sisältyviä alankomaalaiselle yleisölle suunnattuja mainoksia, ei ole täytetty, Alankomaiden kuningaskunta on jättänyt noudattamatta sille perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita.

Oikeudenkäyntikulut

49 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska kantaja on hävinnyt asian, kantaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Velvoittamalla ne elimet, jotka ovat saaneet lähetysaikaa kansallisessa yleisradioverkossa, hankkimaan Bedrijfiltä palveluja kaikkien niiden rahamäärien edestä, jotka ne ovat saaneet käyttöönsä radio-ohjelmien toteuttamiseksi ja asetuksella vahvistetun prosenttiluvun osoittaman rahamäärän edestä televisio-ohjelmien toteuttamiseksi sekä kieltämällä alueelleen sijoittautuneita kaapelijakeluverkon toiminnanharjoittajia lähettämästä sellaisia radio- ja televisio-ohjelmia, jotka sisältävät erityisesti alankomaalaiselle yleisölle suunnattuja mainoksia ja jotka toisen jäsenvaltion alueelle sijoittautuneet yleisradiotoimintaa harjoittavat eli-met ovat lähettäneet, silloin kun tiettyjä edellytyksiä, jotka koskevat näiden elinten rakennetta tai niiden ohjelmiin sisältyviä alankomaalai-selle yleisölle suunnattuja mainoksia, ei ole täytetty, Alankomaiden kuningaskunta on jättänyt noudattamatta sille perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteita.

2) Alankomaiden kuningaskunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.