61985J0089(01)

1. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Väitetiedoksianto - Välttämätön sisältö

(Neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohta; komission asetuksen N:o 99/63/ETY 4 artikla)

2. Kilpailu - Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt - Yhdenmukainen menettelytapa - Käsite - Yhteensovittaminen ja yhteistyö, jotka ovat ristiriidassa jokaisen yrityksen velvollisuuden kanssa määrittää itsenäisesti käyttäytymisensä markkinoilla

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

3. Kilpailu - Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt - Yhdenmukainen menettelytapa - Yhdenmukainen käyttäytyminen - Yhteistoimintaolettama - Rajoitukset

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

4. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen - Asianosaisten oikeus saada esittää ennen päätöksen tekoa huomautuksensa esitetyistä väitteistä ja väitteiden perusteena olevista asiakirjoista

5. Kilpailu - Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt - Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan - Sopimus, jolla vahvistetaan puolivalmisteen hinta

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

6. Kilpailu - Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt - Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan - Perusteet

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

7. Kilpailu - Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt - Kilpailua rajoittava vaikutus - Arviointiperusteet - Kilpailunvastainen tarkoitus - Riittävä todentaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

8. Kilpailu - Kartellit tai muut yhteisjärjestelyt - Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan - Jälleenmyynti- ja vientikielto

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

9. Kumoamiskanne - Kannekelpoiset toimet - Komissiolle annettu sitoumus, jonka yritykset ovat allekirjoittaneet kilpailusääntöjen soveltamismenettelyn yhteydessä - Rinnastaminen määräykseen rikkomisen lopettamiseksi - Tutkittavaksi ottaminen

(ETY:n perustamissopimuksen 173 artikla; neuvoston asetuksen N:o 17 3 artikla)

10. Kilpailu - Sakot - Arviointi yrityksen oman toiminnan perusteella - Toiselle taloudelliselle toimijalle määrättyjen seuraamusten puutumisen vaikutus - Ei vaikutusta

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artikla)

1. Väitetiedoksianto, jonka tarkoituksena on antaa kilpailusääntöjen soveltamismenettelyn kohteena oleville yrityksille kaikki tarpeelliset tiedot, jotta ne voivat asianmukaisesti esittää puolustuksensa ennen kuin komissio tekee lopullisen päätöksen, on oltava sanamuodoltaan siinä määrin selkeä - vaikka se olisi suppeakin - että asianomaiset saavat todellakin tietoonsa, mistä toiminnasta komissio niitä moittii.

Tätä vaatimusta ei täytä väitetiedoksianto, jossa - toisin kuin komission lopullisessa päätöksessä - ei esitetä erikseen kahta rikkomista, jotka ovat ominaisuuksiltaan erilaiset niinkin oleellisten seikkojen suhteen kuin yhteistoimintaan osallistujat tai rikkomiskausi.

2. Yhdenmukaistettu menettelytapa tarkoittaa yritysten välistä yhteistoiminnan muotoa, jolla tietoisesti korvataan kilpailun riskit käytännön yhteistyöllä ilman, että asiasta olisi tehty varsinaista sopimusta. Yhteensovittamista ja yhteistoimintaa koskevat kriteerit on ymmärrettävä sellaisen perustamissopimuksen kilpailusääntöjen perusajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on päätettävä itsenäisesti toimintaperiaatteistaan, joita se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla.

Näitä kriteerejä eivät täytä tuottajien käyttäjille antamat hintailmoitukset, jotka ovat sinänsä markkinakäyttäytymistä, joka ei ole omiaan vähentämään kunkin yrityksen epävarmuutta kilpailijoiden tulevista toimista, koska aloittaessaan tällaisen markkinakäyttäytymisen yrityksellä ei ole mitään takeita siitä, miten muut tähän reagoivat.

3. Yhdenmukaisen käyttäytymisen ei voida katsoa olevan todisteena yhteistoiminnasta, ellei yhteistoiminta ole ainoa todennäköinen selitys. On otettava huomioon, että vaikka perustamissopimuksen 85 artiklassa kielletään kaikenlaiset sopimukset, jotka ovat omiaan vääristämään kilpailua, siinä ei poisteta taloudellisten toimijoiden oikeutta mukauttaa käyttäytymistään järkevästi kilpailijoiden todettuun tai ennakoitavaan käyttäytymiseen.

4. Puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kilpailusääntöjen so- veltamismenettelyssä edellyttää, että yritykset ovat voineet esittää huomautuksensa niitä vastaan esitetyistä väitteistä sekä asiakirjoista, joihin väitteet perustuvat, ennen kuin komissio tekee päätöksensä.

Näitä oikeuksia on loukattu silloin kun komission on lopullisessa päätöksessään huomioon ottamansa kilpailusääntöjen rikkomisen todetakseen täytynyt nojautua asiakirjoihin, jotka on hankittu väitetiedoksiannon jälkeen ja joihin asiassa osallisina olevat yritykset eivät ole voineet ottaa kantaa.

5. Kaikki sopimukset, joiden tarkoituksena on rajoittaa kilpailua vahvistamalla puolivalmisteen hinnat tai joista seuraa, että kilpailu rajoittuu, ovat omiaan vaikuttamaan yhteisön sisäiseen kauppaan, vaikka kyseisellä puolivalmisteella ei käytäisi jäsenvaltioiden välistä kauppaa, silloin kun kyseinen tuote on sellaisen toisen tuotteen raaka-aine, jota pidetään kaupan muualla yhteisössä.

6. Jotta sopimus vaikuttaisi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sen on oltava omiaan objektiivisten oikeudellisten ja tosiasiallisten seikkojen perusteella riittävällä todennäköisyydellä vaikuttamaan tosiasiallisesti tai mahdollisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan välillisesti tai välittömästi tavalla, joka voisi haitata jäsenvaltioiden välisten yhtenäismarkkinoiden tavoitteiden toteutumista.

7. Se, etteivät sopimuspuolet ole noudattaneet yritysten välisen sopimuksen lauseketta, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua, ei riitä sulkemaan lauseketta perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kiellon soveltamisalan ulkopuolelle.

8. Yritysten välisen sopimuksen lauseke, jonka tarkoituksena on kieltää ostajaa jälleenmyymästä tai viemästä hankkimaansa tavaraa, on luonnostaan omiaan jakamaan markkinoita ja näin ollen vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

9. Komissiolle annettua sitoumusta, jonka yritykset ovat allekirjoittaneet kilpailusääntöjen soveltamismenettelyn yhteydessä, on pidettävä toimena, josta voidaan nostaa kumoamiskanne perustamissopimuksen 173 artiklan mukaisesti. Sitoumuksella perustetut velvoitteet on rinnastettava määräyksiin rikkomisen lopettamiseksi, joista säädetään asetuksen N:o 17 3 artiklassa, jolla annetaan komissiolle lupa toteuttaa kaikki tarpeelliset, sekä positiiviset että negatiiviset, toimenpiteet todennetun rikkomisen lopettamiseksi. Sitoumuksen tehdessään yritykset ainoastaan kukin omista syistään hyväksyvät päätöksen, jonka yksipuoliseen tekemiseen komissiolla olisi toimivalta.

10. Kun yritys on toiminnallaan rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, se ei voi välttää seuraamuksia sillä perusteella, että toiselle taloudelliselle toimijalle ei ole määrätty sakkoa, siinäkään tapauksessa, että viimeksi mainitun tapausta ei ole saatettu yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Yhdistetyissä "sellua" koskevissa asioissa,

C-89/85,

1) A. Ahlström Osakeyhtiö, Helsinki,

2) United Paper Mills Ltd, Valkeakoski, Joutseno-Pulp Osakeyhtiön, Joutseno, sijaan tulleena asianosaisena,

3) Kaukas Oy, Lappeenranta, Oy Kaukas AB:n, Lappeenranta, oikeuksien haltijana,

4) Oy Metsä-Botnia AB, Espoo, Kemi Oy:n, Kemi, sijaan tulleena asianosaisena,

5) Oy Metsä-Botnia AB, Espoo,

6) Metsä-Serla Oy, Helsinki, Metsäliiton Teollisuus Oy:n, Espoo, sijaan tulleena asianosaisena,

7) Veitsiluoto Oy, Kemi, Oulu Oy:n, Oulu, sijaan tulleena asianosaisena,

8) Wisaforest Oy AB, Pietarsaari, Oy Wilh. Schauman AB:n, Helsinki, sijaan tulleena asianosaisena,

9) Sunila Osakeyhtiö, Sunila,

10) Veitsiluoto Oy, Kemi,

11) Finncell, Helsinki,

12) Enso-Gutzeit Oy, Helsinki,

kaikki suomalaisia yrityksiä, edustajanaan asianajaja A. von Winterfeld, Köln, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajaja E. Arendt, 8-10 rue Mathias Hardt,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudelliset neuvonantajat A. McClellan ja G. zur Hausen sekä oikeudellisen yksikön virkamies P. J. Kuyper, avustajanaan asianajaja S. Böse, Belmont European Community Law Office, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

C-104/85,

Bowater Incorporated, Darien, Connecticut, Yhdysvallat, edustajinaan D. Vaughan, QC, ja solicitor D. F. Hall, Linklaters & Paines, Lontoo, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet B. Clarke-Smith ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

C-114/85,

The Pulp, Paper and Paperboard Export Association, Bethlehem, Pennsylvania, Yhdysvallat, johon kuuluvat yhdysvaltalaiset yritykset

1) The Chesapeake Corporation, West Point, Virginia,

2) Crown Zellerbach Corporation, San Francisco, Kalifornia,

3) Federal Paperboard Company Inc., Montvale, New Jersey,

4) Georgia-Pacific Corporation, Atlanta, Georgia,

5) Scott Paper Company, Delaware County, Pennsylvania,

6) Weyerhaeuser Company, Tacoma, Washington,

edustajinaan asianajajat M. Waelbroeck ja A. Vandencasteele, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajaja E. Arendt, 8-10 rue Mathias Hardt,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet B. Clarke-Smith ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään Principal Assistant Treasury Solicitor Timothy Pratt ja Lucinda Hudson, Treasury Solicitor's Department, avustajanaan professori Rosalyn Higgins, QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt,

väliintulijana,

C-116/85,

St Anne-Nackawic Pulp and Paper Company Ltd., Nackawic, NB, Kanada, edustajanaan asianajaja D. Voillemot, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajaja J. Loesch, 8 rue Zithe,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet B. Clarke-Smith ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

C-117/85,

International Pulp Sales Company, New York, edustajinaan asianajajat I. Van Bael ja J. F. Bellis, Bryssel, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet B. Clarke-Smith ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

C-125/85,

Westar Timber Ltd, Kanada, edustajinaan C. Stanbrook, QC, ja asianajaja Siragusa, Rooma, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet K. Banks ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään Principal Assistant Treasury Solicitor Timothy Pratt ja Lucinda Hudson, Treasury Solicitor's Department, avustajanaan professori Rosalyn Higgins, QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt,

väliintulijana,

C-126/85,

Weldwood of Canada Ltd, Kanada, edustajinaan barristerit Christopher Prout ja Alice Robinson, sekä J. M. Cochran, Wilkie Farr & Gallagher, Pariisi, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet K. Banks ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehenään Principal Assistant Treasury Solicitor Timothy Pratt ja Lucinda Hudson, Treasury Solicitor's Department, avustajanaan professori Rosalyn Higgins, QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt,

väliintulijana,

C-127/85,

MacMillan Bloedel Ltd, Kanada, edustajinaan C. Stanbrook, QC sekä asianajajat P. Sambuc ja D. Schroeder, Köln, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet K. Banks ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään Principal Assistant Treasury Solicitor Timothy Pratt ja Lucinda Hudson, Treasury Solicitor's Department, avustajanaan professori Rosalyn Higgins, QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt,

väliintulijana,

C-128/85,

Canadian Forest Products Ltd, Kanada, edustajinaan C. Stanbrook, QC, ja asianajaja Siragusa, Rooma, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet K. Banks ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään Principal Assistant Treasury Solicitor Timothy Pratt ja Lucinda Hudson, Treasury Solicitor's Department, avustajanaan professori Rosalyn Higgins, QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt,

väliintulijana,

C-129/85,

Fletcher Challenge Canada Ltd, Kanada, edustajanaan C. Stanbrook, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o asianajajat Elvinger & Hoss, 15 Côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan, oikeudellisen yksikön virkamiehet K. Banks ja P. J. Kuyper, sekä N. Forwood, QC, prosessiosoite Luxemburgissa c/o oikeudellisen yksikön edustaja Roberto Hayder, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jota tukee

Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta, asiamiehinään Principal Assistant Treasury Solicitor Timothy Pratt ja Lucinda Hudson, Treasury Solicitor's Department, avustajanaan professori Rosalyn Higgins, QC, prosessiosoite Luxemburgissa Yhdistyneen kuningaskunnan suurlähetystö, 14 boulevard Roosevelt,

väliintulijana,

jossa vaaditaan ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamismenettelystä 19 päivänä joulukuuta 1984 tehdyn komission päätöksen (IV/29.725 - Sellu) (EYVL 1985, L 85, s. 1) kumoamista,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja G. C. Rodríguez Iglesias sekä tuomarit M. Zuleeg, R. Joliet, J. C. Moitinho de Almeida ja F. Grévisse,

julkisasiamies: M. Darmon,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies H. A. Rühl,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen ja 12.-13.11.1991 pidetyn suullisen käsittelyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 7.7.1992 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 4.-30.4.1985 jättämillään hakemuksilla suomalaiset yritykset A. Ahlström Osakeyhtiö, United Paper Mills Ltd Joutseno-Pulp Osakeyhtiön oikeuksien haltijana, Kaukas Oy Oy Kaukas AB:n oikeuksien haltijana, Oy Metsä-Botnia AB Kemi Oy:n oikeuksien haltijana, Oy Metsä-Botnia AB, Metsä-Serla Oy Metsäliiton Teollisuus Oy:n oikeuksien haltijana, Veitsiluoto Oy Oulu Oy:n oikeuksien haltijana, Wisaforest Oy AB Oy Wilh. Schauman AB:n oikeuksien haltijana, Sunilà Osakeyhtiö, Veitsiluoto Oy, Finncell ja Enso-Gutzeit Oy (jäljempänä suomalaiset kantajat), yhdysvaltalainen tuottaja Bowater Incorporated (jäljempänä Bowater), yhdysvaltalaiset yritykset The Chesapeake Corporation, Crown Zellerbach Corporation, Federal Paperboard Company Inc., Georgia-Pacific Corporation, Scott Paper Company ja Weyerhaeuser Company (jäljempänä KEA:n jäsenet), kanadalainen yritys St Anne-Nackawic Pulp and Paper Company Ltd (jäljempänä St Anne), yhdysvaltalainen yritys International Pulp Sales Company (jäljempänä IPS), kanadalainen yritys Westar Timber Ltd (jäljempänä Westar), kanadalainen yritys Welwood of Canada Ltd (jäljempänä Welwood), kanadalainen yritys MacMillan Bloedel Ltd (jäljempänä MacMillan), kanadalainen yritys Canadian Forest Products Ltd (jäljempänä Canfor) sekä British Columbia Forest Product Ltd -yritys, nykyinen Fletcher Challenge Canada Limited (jäljempänä British Columbia), vaativat ETY:n perustamissopimuksen 173 artiklan toisen kohdan nojalla ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamismenettelystä 19 päivänä joulukuuta 1984 tehdyn komission päätöksen 85/202/ETY (EYVL 1985, L 85, s. 1) kumoamista.

2 Yhteisöjen tuomioistuin päätti 16.12.1987 antamallaan määräyksellä yhdistää nämä kymmenen asiaa suullista käsittelyä ja tuomiota varten.

3 Moititussa päätöksessä (jäljempänä päätös) komissio toteaa, että neljäkymmentä sellun tuottajaa ja kolme niiden ammatillista yhdistystä on rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa neuvottelemalla keskenään hinnoista. Niistä 43 yrityksestä, joille päätös oli osoitettu, 36:lle määrättiin 50 000-500 000 ecun suuruinen sakko.

A Tuote

4 Yhteistoiminnan kohteena oleva tuote on valkaistu sulfaattisellu, jota saadaan kemiallisen käsittelyn avulla selluloosasta ja jota käytetään korkealaatuisten paperituotteiden valmistukseen.

5 Valkaistua sulfaattisellua valmistetaan kahdenlaisista puista: havupuista ja lehtipuista. Koska havupuilla on pidemmät ja lujemmat kuidut, niistä saatava sellu on laadukkaampaa. Sellu jaetaan näiden kahden ryhmän sisällä vielä kahteen alaryhmään: pohjoisista maista peräisin olevasta, suhteellisen hitaasti kasvavasta puusta saatavaan selluun ja eteläisistä maista peräisin olevasta puusta saatavaan selluun. Luokittelun perusteella on päädytty neljään hintaluokkaan, jotka kalleimmasta halvimpaan ovat pohjoisen havupuista, etelän havupuista, pohjoisen lehtipuista ja etelän lehtipuista valmistettu sellu.

6 Paperi valmistetaan massojen seoksesta, jonka koostumus määritetään niiden tehtävien ja ominaisuuksien mukaan, joita valmistaja paperilta haluaa, sekä valmistajan laitteiston mahdollisuuksien mukaan. Tietyn tuoteryhmän sisällä sellut ovat useimmiten keskenään vaihdettavissa, mutta kun seos on kerran määritetty, valmistaja ei mielellään muuta sitä, jotta vältytään tekemästä muutoksia työvälineisiin ja suorittamasta kalliita ja aikaa vieviä kokeita.

7 Valmistajan osalta paperin kustannuksista 50-75 prosenttia muodostuu sellun hinnasta.

B Tuottajat

8 Käsiteltävänä olevana ajankohtana yli 50 yritystä myi sellua yhteisössä. Suurin osa niistä oli sijoittautunut Kanadaan, Yhdysvaltoihin, Ruotsiin ja Suomeen. Myynti tapahtui yhteisöön sijoittautuneiden tytäryhtiöiden, kauppaedustajien ja sivuliikkeiden välityksellä. Oli tavanomaista, että sama kauppaedustaja työskenteli useammalle tuottajalle.

9 Kaikki suomalaiset kantajat olivat Finncellin jäseniä, lukuun ottamatta Enso-Gutzeitia, joka erosi siitä 31.12.1979. Finncell on vuonna 1918 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on myydä omissa nimissään ja omaan lukuunsa jäsentensä valmistamaa sellua sekä sisämarkkinoilla että ulkomaan markkinoilla. Tätä varten Finncell vahvistaa hinnat ja jakaa jäsenilleen saamansa tilaukset.

10 Yhdysvaltalaiset kantajat, Bowateria lukuun ottamatta, ovat muodostaneet Pulp, Paper and Paperboard Export Association of the United Statesin, joka aiemmin toimi nimellä Kraft Export Association (jäljempänä KEA). Yhdistys perustettiin 10.4.1918 säädetyn Webb Pomerene Actin yhteydessä, jonka mukaan yhdysvaltalaiset yritykset voivat maan antitrustioikeutta rikkomatta perustaa yhdistyksiä edistääkseen yhteisesti vientiään. Laissa annetaan tuottajille muun muassa mahdollisuus vaihtaa tietoja tuotteidensa markkinoinnista ulkomailla sekä neuvotella keskenään vientimarkkinoilla käyttämistään hinnoista. IPS erosi KEA:sta 13.3.1979.

11 Suurin osa sellun tuottajista valmistaa itse paperia tai kuuluu paperia valmistaviin yhtymiin ja jalostaa näin ollen suoraan huomattavan osan tuottamastaan sellusta. Riidanalainen päätös koskee kuitenkin ainoastaan markkinasellua eli sellua, jota edellä mainitut tuottajat saattavat myyntiin Euroopan markkinoilla.

C Asiakkaat ja kauppatavat

12 Aikana, jota kiista koskee, kullakin tuottajalla oli keskimäärin viitisenkymmentä asiakasta yhteisössä, lukuun ottamatta Finncelliä, jolla asiakkaita oli 290.

13 Selluntuottajilla oli tapana tehdä asiakkaidensa kanssa pitkäaikaisia toimitussopimuksia, joiden kesto saattoi olla viisikin vuotta. Sopimusten mukaan tuottaja takasi asiakkailleen mahdollisuuden ostaa kolmen kuukauden jakson aikana tietyn vähimmäismäärän sellua, jonka hinta ei ollut suurempi kuin kyseisen jakson alkaessa oli ilmoitettu. Asiakas puolestaan saattoi vapaasti ostaa enemmän tai vähemmän kuin sille varatun erän verran ja neuvotella hinnan alennuksia ilmoitetusta hinnasta.

14 "Neljännesvuosittaiset ilmoitukset" olivat vakiintunut kauppatapa Euroopan sellumarkkinoilla. Järjestelmän mukaan tuottajat ilmoittivat muutamia viikkoja tai joskus muutamia päiviä ennen kunkin kolmen kuukauden jakson alkua asiakkailleen ja kauppaedustajilleen hinnan, yleensä dollareina, jonka ne halusivat jakson aikana saada kustakin sellutyypistä. Hinnat vaihtelivat sen mukaan, oliko sellu tarkoitettu Luoteis-Euroopan satamiin (alue 1) vai Välimeren satamiin (alue 2). Yleensä hinnat julkaistiin erikoislehdistössä.

15 Asiakkailta lopullisesti laskutetut hinnat (jäljempänä kauppahinnat) saattoivat olla joko samat kuin ilmoitetut hinnat tai halvemmat silloin kun asiakkaille oli myönnetty alennuksia tai erilaisia helpotuksia maksusta.

D Hallinnollinen menettely

16 Vuonna 1977, suoritettuaan neuvoston 6.2.1962 antaman ETY:n perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen (EYVL 1962, 13, s. 204, jäljempänä asetus N:o 17) mukaisia tutkimuksia komissio ilmoitti havainneensa selluteollisuudessa useita rajoittavia menettelytapoja ja sopimuksia, joita ei ollut ilmoitettu asetuksen 4 ja 5 artiklan mukaisesti.

17 Tutkimusten päätyttyä komissio päätti omasta aloitteestaan aloittaa asetuksen N:o 17 3 artiklan 1 kohdassa säädetyn menettelyn 57:ää Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Suomeen, Norjaan, Ruotsiin, Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, Espanjaan ja Portugaliin sijoittautunutta selluntuottajaa tai yhdistystä vastaan. Niinpä se 4.9.1981 toimitti tuottajille väitetiedoksiannon. Tämän asiakirjan mukana olleen kirjeen mukaan niitä syytettiin siitä, että ne olivat osallistuneet hintojen vahvistamiseen yhdenmukaistettujen menettelytapojen avulla, yhteenliittymien päätöksiin, yhteisiin järjestelyihin, myyntiehtoja koskeviin sopimuksiin sekä tietojen vaihtoon.

18 Komissio kuuli osapuolia maalis- ja huhtikuussa 1982.

19 Kun väitetiedoksiantoon annetuissa vastauksissa annettiin ymmärtää, että kauppahinnat olivat erilaisia kuin ilmoitetut hinnat, komissio pyysi syyskuussa 1982 asianomaisia toimittamaan tästä todisteet, mihin asetuksen N:o 17 11 artiklassa annetaan sille mahdollisuus. Tällöin komissiolle toimitettiin yli 100 000 laskua ja hyvityslaskelmaa.

E Päätös

20 Komissio teki riidanalaisen päätöksen 19.12.1984. Kuten on jo todettu, päätös on osoitettu 43:lle niistä yrityksistä, joille väitetiedoksianto oli osoitettu. Näistä 6 oli sijoittautunut Kanadaan, 11 Yhdysvaltoihin, 12 Suomeen, 11 Ruotsiin, 1 Norjaan, 1 Portugaliin ja 1 Espanjaan. Ainoastaan 36 yritykselle määrättiin sakko, jonka suuruus vaihteli 50 000 ja 500 000 ecun välillä. Norjalaiselle, portugalilaiselle ja espanjalaiselle tuottajalle, ruotsalaisille tuottajille sekä kahdelle suomalaiselle ja yhdelle yhdysvaltalaiselle tuottajalle ei määrätty seuraamuksia.

21 Päätöksen 1 artiklaan, jossa esitetään perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan erilaiset rikkomukset, sisältyy viisi alakohtaa.

22 1 artiklan 1 alakohdan mukaan kaikki suomalaiset kantajat, lukuun ottamatta Finncelliä, kaikki yhdysvaltalaiset kantajat, lukuun ottamatta Chesapeakea ja Scott Paperia, ja kaikki kanadalaiset kantajat samoin kuin yksi niiden yhdysvaltalaisista kilpailijoista sekä tietyt niiden ruotsalaiset ja norjalaiset kilpailijat ovat neuvotelleet keskenään "yhteisöön viedyn valkaistun sulfaattisellun hinnasta" joko koko kaudella 1975-1981 tai osalla siitä.

23 1 artiklan 2 alakohdan mukaan kaikki suomalaiset kantajat, lukuun ottamatta Finncelliä, kaikki yhdysvaltalaiset kantajat ja kaikki kanadalaiset kantajat, lukuun ottamatta St Annea, ovat osallistuneet tiettyjen yhdysvaltalaisten ja ruotsalaisten kilpailijoidensa kanssa neuvotteluihin yhteisössä - ainakin Belgiaan, Ranskaan, Saksan liittotasavaltaan, Alankomaihin ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan sijoittautuneilta asiakkailta - tosiasiallisesti pyydettävistä kauppahinnoista joko vuosina 1975, 1976, 1979, 1980 ja 1981 tai joinain näistä vuosista.

24 1 artiklan 3 alakohdan mukaan kaikki yhdysvaltalaiset KEA:han kuuluvat kantajat ovat neuvotelleet keskenään ilmoitettavista hinnoista ja sellun myyntiin tosiasiallisesti sovellettavista kauppahinnoista sekä vaihtaneet yksityiskohtaisia tietoja näin sovellettavista myyntihinnoista. KEA:ta itseään moititaan erityisesti siitä, että se on antanut kyseisiin myynteihin sovellettavia hintoja koskevia suosituksia. Näistä rikkomisista ei kuitenkaan määrätty sakkoja.

25 1 artiklan 4 alakohdan mukaan Finncell ja kanadalainen tuottaja St Anne ovat vaihtaneet Fidesissä tiettyjen ruotsalaisten tuottajien sekä norjalaisen, espanjalaisen ja portugalilaisen tuottajan kanssa yksityiskohtaisia tietoja Euroopan talousyhteisössä sovellettavista lehtipuusellun myyntihinnoista vuosina 1973-1977. Päätöksen perusteluista käy ilmi, että Fides on sveitsiläinen rahastoyhtiö, joka vastaa Centre de recherche et d'information de l'industrie européenne de la pâte et du papier'n (Euroopan sellu- ja paperiteollisuuden tutkimus- ja tiedotuskeskus) hallinnosta. Sen yhteydessä toimii pienempi ryhmä nimeltään "Club Mini-Fides", sittemmin "Bristol Club". Kiistanalainen tietojenvaihto tapahtui joko Fidesissä tai Bristol Clubissa.

26 1 artiklan 5 alakohdassa moititaan kanadalaisia kantajia Canforia, MacMillania, St Annea ja Westaria sekä yhtä yhdysvaltalaista tuottajaa, yhtä norjalaista tuottajaa ja useita ruotsalaisia tuottajia siitä, että ne olivat soveltaneet sellun myyntiin liittyvissä sopimuksissa Euroopan talousyhteisöön sijoittautuneisiin asiakkaisiin lausekkeita, joilla kielletään näiden asiakkaiden hankkiman sellun vienti tai jälleenmyynti.

27 Päätöksen liitteenä on komissiolle annettu sitoumus, jonka kaikki kantajat - St Annea, Bowateria ja IPS:ää lukuun ottamatta - ovat allekirjoittaneet. Sitoumuksen mukaan asianomaisilla on velvollisuus ilmoittaa ja laskuttaa vähintään 50 prosenttia yhteisöön suuntautuvasta myynnistään ostajan valuutassa, lakata ilmoittamasta hintojaan neljännesvuosittain vaan pitää ne voimassa "uuteen määräykseen asti", olla antamatta hintojaan tiedoksi muille kuin sitoumuksessa täsmennetyille tahoille, lopettaa KEA:ssa ja Fidesissä tapahtunut yhteistoiminta sekä olla enää asettamatta ostajilleen vienti- tai jälleenmyyntikieltoa.

28 Asianomaiset vaativat kanteessaan yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan komission päätöksen kokonaan tai osittain taikka pienentämään niille määrätyn sakon määrää. Lisäksi tietyt kantajat vaativat edellä mainitun sitoumuksen kumoamista kokonaan tai osittain taikka niiden vapauttamista siitä.

29 Samanaikaisesti kanteen nostamisen kanssa kanadalaiset kantajat British Columbia, Canfor, MacMillan, Weldwood ja Westar sekä yhdysvaltalaiset KEA:han kuuluvat kantajat esittivät työjärjestyksen 91 artiklan mukaisesti oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvän hakemuksen, jossa vaaditaan yhteisöjen tuomioistuinta määräämään, ettei komissio saa käyttää tämän menettelyn yhteydessä asiakirjoja, joita yritykset ovat toimittaneet sille kuulemistilaisuutensa jälkeen, eikä näiden asiakirjojen perusteella tehtyä kauppahintoja koskevaa analyysiä. Yhteisöjen tuomioistuin päätti 10.7.1985 antamallaan määräyksellä, että oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvä hakemus yhdistetään pääasiaan ja että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

F Menettely yhteisöjen tuomioistuimessa

30 Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi 27.9.1988 antamassaan ensimmäisessä tuomiossa (asiat 89/85, 104/85, 114/85, 116/85, 117/85 ja 125/85-129/85, Kok. 1988, s. 5193) kanneperusteen, joka koski perustamissopimuksen 85 artiklan alueellisen soveltamisalan virheellistä tulkintaa ja komission päätöksen ristiriitaisuutta kansainvälisen oikeuden kanssa, sekä yhteisön ja Suomen väliseen vapaakauppasopimukseen sisältyvien kilpailusääntöjen yksinomaista soveltamista koskeneen kanneperusteen. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuin kumosi komission päätöksen siltä osin kuin se koskee Pulp Paper and Paperboard Export Association of the United Statesia.

31 Yhteisöjen tuomioistuin päätti 25.11.1988 antamallaan määräyksellä pyytää hintojen yhdenmukaisuutta koskevan asiantuntijalausunnon. Lausunnosta vastuussa olevat asiantuntijat nimettiin 16.11.1989 annetulla määräyksellä. Heitä pyydettiin selvittämään, onko niiden asiakirjojen avulla, joita komissio oli käyttänyt laatiessaan päätöksen liitteenä olevat taulukot 6 ja 7, mahdollista todeta ilmoitettujen hintojen ja kauppahintojen olevan yhdenmukaiset. Kauppahintojen osalta yhteisöjen tuomioistuin pyysi asiantuntijoita erottamaan tutkimusten aikana kerätyt asiakirjat ja väitetiedoksiannon jälkeen kerätyt asiakirjat toisistaan. Asiantuntijalausunto, jossa vastataan näihin kysymyksiin, saapui yhteisöjen tuomioistuimeen 10.4.1990.

32 Yhteisöjen tuomioistuin päätti 25.10.1990 antamallaan määräyksellä pyytää toisen asiantuntijalausunnon. Asiantuntijoille, jotka nimettiin tällä samalla määräyksellä, joka vahvistettiin tältä osin 14.3.1991 annetulla määräyksellä, annettiin tehtäväksi kuvailla ja analysoida markkinoiden ominaisuuksia kaudella, jota päätös koski, ja todeta nämä ominaisuudet huomioon ottaen, pitäisikö markkinoiden luonnollisen toiminnan johtaa differoituun hintarakenteeseen vai yhtenäiseen hintarakenteeseen. Heiltä kysyttiin lisäksi, olivatko markkinoiden ominaisuudet ja toiminta kaudella, jota päätös koski, erilaisia kuin ennen päätöstä ja päätöksen jälkeen todetut, ja erottuivatko vuodet 1977 ja 1978 muusta kaudesta 1975-1981. Asiantuntijat jättivät lausuntonsa 11.4.1991.

33 Riita-asian aikaisempia vaiheita, menettelyn kulkua sekä asianosaisten perusteita ja väitteitä koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

34 Koska päätöksen sitä osaa, joka liittyy kauppahintoja koskevaan yleiseen yhteistoimintaan, mistä on kyse päätöksen päätösosan 1 artiklan 2 alakohdassa, moititaan menettelyä koskevien syiden vuoksi, on syytä aloittaa tarkastelemalla tätä rikkomista. Sen jälkeen tarkastellaan vuoron perään ilmoitettuja hintoja koskevaan yhteistoimintaan liittyvää rikkomista, yhteistoimintaan KEA:ssa liittyvää rikkomista, tietojen vaihtoon Fidesissä liittyvää rikkomista sekä rikkomista, jossa sopimuksiin tai yleisiin myyntiehtoihin on sisällytetty lausekkeita, joilla kielletään vienti tai jälleenmyynti.

II Kauppahintoja koskevaan yleiseen yhteistoimintaan liittyvä rikkominen

A Riidanalainen määräys

35 Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 2 alakohdassa todetaan kanadalaisten, yhdysvaltalaisten, suomalaisten ja ruotsalaisten tuottajien neuvotelleen keskenään valkaistun sulfaattisellun kauppahinnoista.

36 Määräyksessä ei ilmoiteta, keiden kesken neuvottelut on käyty, eikä myöskään, mistä kolmen kuukauden jaksoista on kyse. Yhteisöjen tuomioistuimen pyyntöön saada asiaan täsmennyksiä komissio vastasi, että kaikki tiedot löytyvät päätöksen liitteenä olevasta taulukosta 7, jossa esitetään kunkin sellutyypin ja kunkin kolmen kuukauden jakson osalta jokaisen tuottajan käyttämät hinnat.

37 Komission selityksen mukaan joka kerran kun tuottaja on laskuttanut tietystä tuotteesta tietyllä alueella ja tietyn kolmen kuukauden jakson aikana saman hinnan kuin toinen tuottaja, niiden on periaatteessa katsottava neuvotelleen keskenään. Taulukosta 7 voidaan näin ollen löytää useita esimerkkejä yhteistoiminnasta, jota on harjoitettu joko kaikkien taikka samassa maassa tai samalla mantereella sijaitsevien taikka muiden kesken, joille päätös on osoitettu (ks. päätöksen johdanto-osan 81 kohta). Taulukko annettiin asianomaisille tiedoksi siten, että siinä mainittiin ainoastaan niiden oma nimi.

B Kantajien esittämät kanneperusteet

38 Kanadalaiset, St Annea lukuun ottamatta, yhdysvaltalaiset ja suomalaiset kantajat ovat vaatineet 1 artiklan 2 alakohdan kumoamista. Niiden esittämät erilaiset kanneperusteet muodostavat kolme pääryhmää. Ensinnäkin puolustautumisoikeuksia on loukattu. Toiseksi kauppahintojen yhdenmukaisuutta, johon komissio nojautuu yhteistoiminnan toteamiseksi, ei ole olemassa. Kolmanneksi, jos oletetaan, että yhdenmukaisuutta olisi, se ei olisi seurausta yhteistoiminnasta vaan markkinoiden luonnollisesta toiminnasta.

39 Kantajien mukaan puolustautumisoikeuksia on loukattu pääasiallisesti kolmella tavalla. Ensinnäkin kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan liittyvää väitettä ei mainita kantajille toimitetussa väitetiedoksiannossa. Toiseksi päätöksen tämä osa perustuu asiakirjoihin, jotka komissio on koonnut väitetiedoksiannon jälkeen ja joista kantajat eivät näin ollen voineet esittää huomautuksiaan. Kolmanneksi komission olisi pitänyt järjestää kyseisten tuottajien yhteinen kuuleminen, mihin neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetussa komission asetuksessa N:o 99/63/ETY (EYVL 1963, 127, s. 2268, jäljempänä asetus N:o 99/63/ETY) annetaan mahdollisuus.

C Kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan liittyvän väitteen puuttuminen väitetiedoksiannosta

40 Ensimmäisen väitteen osalta kantajat väittävät, että väitetiedoksiannossa otettiin huomioon ainoastaan ilmoitettuja hintoja koskeva yhteistoiminta. Ottaessaan huomioon päätöksessään toisen rikkomisperusteen, joka liittyy kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan, komissio jättää noudattamatta asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohtaa ja asetuksen N:o 99/63/ETY 4 artiklaa, jossa säädetään, että se ottaa lopullisessa päätöksessään huomioon ainoastaan sellaiset yrityksiä vastaan esitetyt väitteet, joiden osalta näille on varattu tilaisuus esittää huomautuksensa.

41 Komissio sitä vastoin katsoo, että väitetiedoksiannossa tarkoitettiin sekä kauppahintoja että ilmoitettuja hintoja koskevaa yhteistoimintaa. Komissio vetoaa tässä yhteydessä asiakirjan useisiin kappaleisiin sekä vastauksiin, joita se on saanut tuottajilta kirjallisesti tai kuulemisten aikana. Komission mukaan vastaukset osoittavat selvästi, että asianomaiset olivat ymmärtäneet, että väitetiedoksiannolla tarkoitettiin kumpaakin yhteistoimintaa.

42 Nämä väitteet huomioon ottaen on tutkittava, onko väitetiedoksianto tässä tapauksessa sanamuodoltaan siinä määrin selkeä - vaikka se olisi suppeakin - että asianomaiset saavat todellakin tietoonsa, mistä toiminnasta komissio niitä moittii. Ainoastaan tällä edellytyksellä väitetiedoksianto on voinut täyttää sen tehtävän, joka sille yhteisön asetuksissa annetaan ja jonka mukaisesti sillä annetaan yrityksille kaikki tarpeelliset tiedot, jotta ne voivat asianmukaisesti esittää puolustuksensa ennen kuin komissio tekee lopullisen päätöksen (ks. asia 45/69, Boehringer Mannheim v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 769; asia 52/69, Geigy v. komissio, tuomio 14.7.1972, Kok. 1972, s. 787; yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie ym. v. komissio, tuomio 16.12.1975, Kok. 1975, s. 1663; asia 27/76, United Brands v. komissio, tuomio 14.2.1978, Kok. 1978, s. 207 ja asia 85/76, Hoffmann-La Roche v. komissio, tuomio 13.2.1979, Kok. 1979, s. 461).

43 Tässä tapauksessa väitetiedoksianto on jaettu kahteen osaan, joista toisen otsikkona on "tosiseikat" ja toisen "ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan sovellettavuus". Tiedoksiannossa ei ole väiteosaa. Koska väiteosa puuttuu, on turvauduttava tiedoksiannon jälkimmäiseen osaan sen selvittämiseksi, mistä toiminnasta tuottajia moititaan.

44 Tarkasteltaessa osaa "ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan sovellettavuus" käy ilmi, että ainoastaan yksi kappale on sellainen, jonka voidaan tulkita viittaavaan nimenomaan kauppahintoihin. Kyseessä on 66 kohta, jossa todetaan, että "pohjoisamerikkalaiset tuottajat ovat käyttäneet vuoteen 1979 eli kolmen ja puolen vuoden ajan samoja hintoja kuin skandinaaviset tuottajat, lukuun ottamatta vuoden 1977 ensimmäistä puoliskoa, jolloin ne myönsivät alennuksia ja kasvattivat markkinaosuuttaan". Yhdessä komission merkitsemistä kohdista viitataan "hintojen vahvistamiseen muun muassa ilmoitusjärjestelmän avulla" ja muissa "hintoihin" yleisesti sen enempää täsmentämättä.

45 Näin laaditun väitetiedoksiannon ei voida katsoa tyydyttävän edellä esitettyä selkeyden vaatimusta.

46 Komissio ei voi kiistää sitä, että kauppahintoja koskevaa rikkomista ei ole esitetty riittävän selvästi väitetiedoksiannossa, sillä väitetiedoksiantoa edeltäneiden tutkimusten aikana komissio pyysi yrityksiä toimittamaan edustavia laskuja, ja nämä laskut osoittivat, että ilmoitettujen hintojen ja kauppahintojen välillä on yhteneväisyyttä.

47 Tässä yhteydessä on syytä todeta, että päätöksessä nämä kaksi rikkomista eivät ole yhteneväiset.

48 Ensinnäkin tietyille tuottajille - kuten Chesapeake Corporationille - on määrätty seuraamuksia sillä perusteella, että se on osallistunut kauppahintoja, ei ilmoitettuja hintoja, koskevaan yhteistoimintaan, kun taas toisten tuottajien - kuten St Annen - tilanne on päinvastainen.

49 Lisäksi rikkomiskaudet ovat erilaiset: kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan liittyvä rikkominen ei koske kautta 1977-1978, jota sitä vastoin koskee ilmoitettuja hintoja koskeva väite. Erityisen kuvaavaa tilanteelle on, että väitetiedoksiannossa on ainoastaan yksi taulukko, joka on otsikoitu "Price trends based on prices announced and confirmed by producers" ja joka käsittää koko kauden 1974-1980, kun taas päätöksessä on kolme erillistä taulukkoa. Näistä ensimmäinen, jonka sisältö on sama kuin edellä mainitun taulukon, kuvaa ilmoitettuja hintoja (taulukko 6), kun taas toiset kaksi kuvaavat kauppahintoja. Viimeksi mainitut on otsikoitu "Tavanomaiset kauppahinnat" (taulukko 7) ja "Erot taulukossa 7 esitettyihin tavanomaisiin kauppahintoihin verrattuna" (taulukko 8). Taulukko 7 ei koske vuosia 1977 ja 1978.

50 Koska päätöksessä kyseiset kaksi rikkomista ovat ominaisuuksiltaan erilaiset ja koska nämä ominaisuudet koskevat niinkin oleellisia seikkoja kuin yhteistoimintaan osallistujia tai rikkomiskautta, olisi ne ollut syytä mainita väitetiedoksiannossa erikseen. Näin on etenkin, kun käsiteltävänä olevassa tapauksessa kyseiset kaksi rikkomisperustetta ovat johtaneet erilaisten sakkojen soveltamiseen.

51 Toisin kuin komissio väittää, väitetiedoksiantoon annetut vastaukset eivät ole sellaisia, että ne osoittaisivat kantajien ymmärtäneen, että väitetiedoksianto koskee kauppahintoja koskevaa rikkomista. Väitteen tueksi vastaajan vastauksessa mainitut useat kohdat voidaan tulkita kahdella tavalla. Vaikka tuottajat viittasivat kuulemisen aikana tai kirjallisissa huomautuksissaan useita kertoja kauppahintoihin, ne saattoivat tehdä niin eivät osoittaakseen, etteivät ne olleet neuvotelleet keskenään hinnoista toisin kuin väitetiedoksiannossa esitetään, vaan osoittaakseen, että koska kauppahinnat olivat erilaisia, ei ilmoitettavista hinnoista neuvotteleminen vaikuttanut markkinoihin, ja etteivät 85 artiklan 1 kohdan edellytykset näin ollen täyty.

52 Edellä kerrotusta seuraa, ettei väitetiedoksiannossa esitetty selkeästi kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan liittyvää väitettä ja ettei kantajilla näin ollen ole ollut mahdollisuutta esittää tehokkaasti puolustustaan hallinnollisen menettelyn aikana.

53 Tämän vuoksi, ilman että on tarpeen tutkia muita kanneperusteita, on moititun päätöksen 1 artiklan 2 alakohta, joka koskee kauppahintoja koskevaa yhteistoimintaa, syytä kumota.

54 Lisäksi väite, jolla vaaditaan yhteisöjen tuomioistuinta jättämään käsittelemättä tähän rikkomiseen liittyvät asiakirjat, on todettava perusteettomaksi.

III Ilmoitettuja hintoja koskevaan yleiseen yhteistoimintaan liittyvä rikkominen

55 Suomalaiset, yhdysvaltalaiset ja kanadalaiset kantajat ovat vaatineet päätöksen 1 artiklan 1 alakohdan kumoamista, jonka mukaan ne sekä muut ruotsalaiset, yhdysvaltalaiset ja norjalaiset tuottajat olisivat neuvotelleet keskenään yhteisöön viedyn valkaistun sulfaattisellun hinnasta joko koko kaudella 1975-1981 tai osalla siitä.

56 Yhteisöjen tuomioistuin pyysi 6.3.1990 ja 2.5.1990 päivätyillä kirjeillä komissiota selventämään kyseistä säännöstä.

57 Ensimmäisessä kysymyksessään yhteisöjen tuomioistuin kysyi, onko komission kyseenalaistaman järjestelmän, jonka mukaan hinnat ilmoitetaan neljännesvuosittain, katsottava sellaisenaan rikkovan perustamissopimusta vai onko järjestelmä ainoastaan merkki ilmoitettuja hintoja koskevasta, aiemmin harjoitetusta yhteistoiminnasta. Komission antamien vastausten avulla ei ollut mahdollista valita näiden kahden tulkinnan välillä. Näin ollen on syytä tarkastella molempia vaihtoehtoja.

58 Koska edellä mainitussa määräyksessä ei mainita, keiden kesken rikkominen on tapahtunut, eikä myöskään, mitkä kolmen kuukauden jaksot ovat kyseessä, yhteisöjen tuomioistuin pyysi toisessa kysymyksessään komissiolta kyseisiä täsmennyksiä. Komissio ilmoitti vastauksessaan, että kaikki sen käytettävissä olevat tiedot ilmenevät päätökseen liitteenä olevasta taulukosta 6. Taulukko on otsikoitu "Ilmoitetut hinnat", ja siinä luetellaan riidanalaisen kauden jokaisen kolmen kuukauden jakson osalta eri tuottajien ilmoittamat hinnat sekä ilmoitusten päivämäärät. Kuten komissio on siitä päätellyt, kaikkien niiden tuottajien, jotka taulukon tietojen mukaan ovat ilmoittaneet saman hinnan tietyn kolmen kuukauden jakson osalta, on katsottava harjoittaneen yhteistoimintaa kyseisen kauden aikana.

A Neljännesvuosittain ilmoitettavien hintojen järjestelmä itsessään rikkoo perustamissopimuksen 85 artiklaa

59 Komission mainitseman ensimmäisen näkemyksen mukaan neljännesvuosittain ilmoitettavien hintojen järjestelmä sellaisenaan rikkoo perustamissopimuksen 85 artiklaa.

60 Komissio katsoo, että selluntuottajat ovat vapaaehtoisesti luoneet järjestelmän saadakseen tietoonsa kilpailijoidensa seuraavina kolmen kuukauden jaksoina käyttämät hinnat. Sillä, että hinnat on paljastettu kolmansille, erityisesti lehdistölle ja kauppaedustajille, jotka työskentelevät useille tuottajille, hyvissä ajoin ennen kuin niitä on alettu soveltaa uuden jakson alussa, taattiin muille tuottajille riittävän pitkä aika, jotta ne saattoivat ilmoittaa uudet ja samanlaiset hintansa ennen kyseisen jakson alkamista ja jotta ne saattoivat soveltaa niitä jakson alusta alkaen.

61 Lisäksi komissio katsoo, että tällaisen mekanismin käyttöönotto on muuttanut markkinat keinotekoisen avoimiksi antamalla tuottajille mahdollisuuden muodostaa oikea ja nopea käsitys kilpailijoiden asettamista hinnoista.

62 Tätä kysymystä ratkaistaessa on otettava huomioon, että perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaan kiellettyjä ovat sellaiset yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset sekä yritysten yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka ovat omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai joista seuraa, että kilpailu estyy, rajoittuu tai vääristyy yhteismarkkinoilla.

63 Edellä mainitun asiassa Suiker Unie vastaan komissio annetun tuomion (26 ja 173 kohta) mukaan yhdenmukaistettu menettelytapa tarkoittaa yritysten välistä yhteistoiminnan muotoa, jolla tietoisesti korvataan kilpailun riskit käytännön yhteistyöllä ilman, että asiasta olisi tehty varsinaista sopimusta. Samassa tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin lisäsi, että yhteensovittamista ja yhteistoimintaa koskevat kriteerit on ymmärrettävä sen perustamissopimuksen kilpailusääntöjen perusajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on päätettävä itsenäisesti toimintaperiaatteistaan, joita se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla.

64 Käsiteltävänä olevassa tapauksessa tiedonannot ovat peräisin käyttäjille annetuista hintailmoituksista. Ne ovat itsessään markkinakäyttäytymistä, joka ei ole omiaan vähentämään kunkin yrityksen epävarmuutta kilpailijoiden tulevista toimista. Aloittaessaan tällaisen markkinakäyttäytymisen yrityksellä ei tosiasiallisesti ole mitään takeita siitä, miten muut tähän reagoivat.

65 Näin ollen on syytä katsoa, ettei sellumarkkinoilla voimassa oleva järjestelmä, jonka mukaan hinnat ilmoitetaan neljännesvuosittain, sellaisenaan riko perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.

B Rikkominen johtuu ilmoitettuja hintoja koskevasta yhteistoiminnasta

66 Toisen näkemyksen mukaan komissio katsoo, että hintojen ilmoitusjärjestelmä on merkki aiemmin harjoitetusta yhteistoiminnasta. Päätöksensä 82 kohdassa komissio vahvistaa, että se on yhteistoiminnan osoittamiseksi nojautunut selluntuottajien yhdenmukaiseen käyttäytymiseen kaudella 1975-1981 sekä erilaiseen välittömään ja välilliseen tietojen vaihtoon.

67 Päätöksen 82 ja 107-110 kohdasta ilmenee, että yhdenmukainen käyttäytyminen on koostunut ennen kaikkea järjestelmästä, jossa hinnat on ilmoitettu neljännesvuosittain, ilmoitusten täydellisestä tai lähes täydellisestä samanaikaisuudesta sekä ilmoitettujen hintojen samanlaisuudesta. Lisäksi useista päätöksen 61 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa mainituista telekseistä ja asiakirjoista ilmenee, että tietyt tuottajat ovat pitäneet kokouksia ja olleet toisiinsa yhteydessä hintojaan koskevien tietojen vaihtamiseksi.

1. Päätöksen 61 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa mainitut teleksit

68 Yhteisöjen tuomioistuin pyysi 6.3.1990 ja 2.5.1990 päivätyissä pyynnöissään komissiota täsmentämään, millaisia täsmällisiä johtopäätöksiä se on tehnyt päätöksensä 61 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa mainituista telekseistä ja asiakirjoista, toisin sanoen ilmoittamaan, keiden välillä niiden avulla todettua yhteistoimintaa harjoitettiin ja mikä kausi oli kyseessä. Komissio vastasi kysymykseen, että kyseiset asiakirjat ainoastaan tukivat yhdenmukaiseen käyttäytymiseen perustuvaa todistetta, ja että niillä näin ollen on merkitystä paitsi niissä mainittujen nimenomaisten yritysten ja nimenomaisen kauden osalta, myös kaikkien yritysten ja koko sen kauden osalta, jota yhdenmukainen käyttäytyminen koskee.

69 Vastaus huomioon ottaen kyseiset asiakirjat on syytä jättää käsittelemättä. Koska se, keitä yhteistoimintaan osallistuneet ovat, on yksi rikkomisen tunnusmerkistötekijöistä, ei rikkomisen tueksi voida esittää asiakirjoja, joiden todistusarvoa komissio ei tässä suhteessa ole voinut täsmentää.

2. Muut komission esittämät todisteet

70 Koska komissiolla ei ole käytettävissään asiakirjoja, joiden avulla kyseisten tuottajien välinen yhteistoiminta voitaisiin todeta, on tutkittava, muodostaako järjestelmä, jossa hinnat ilmoitetaan neljännesvuosittain, yhdessä hintailmoitusten täydellisen tai lähes täydellisen samanaikaisuuden ja kaudella 1975-1981 todetun ilmoitettujen hintojen yhdenmukaisuuden kanssa vakavat, täsmälliset ja yhtäpitävät todisteet aiemmasta yhteistoiminnasta.

71 Näiden erilaisten seikkojen todistusarvosta päätettäessä on otettava huomioon, että yhdenmukaisen käyttäytymisen ei voida katsoa olevan todisteena yhteistoiminnasta, ellei yhteistoiminta ole ainoa todennäköinen selitys. On otettava huomioon, että vaikka perustamissopimuksen 85 artiklassa kielletään kaikenlaiset sopimukset, jotka ovat omiaan vääristämään kilpailua, siinä ei poisteta taloudellisten toimijoiden oikeutta mukauttaa toimintaansa järkevästi kilpailijoiden todettuun tai ennakoitavaan käyttäytymiseen (ks. edellä mainittu, asiassa Suiker Unie vastaan komissio annettu tuomio, kohta 174).

72 Näin ollen käsiteltävänä olevassa tapauksessa on tutkittava, voiko yhdenmukaiseen toimintaan, johon komission on viitannut, olla muita selityksiä kuin yhteistoiminta, kun otetaan huomioon tuotteiden laatu, yritysten koko ja määrä sekä kyseisten markkinoiden volyymi.

a) Hintojen ilmoitusjärjestelmä

73 Kuten on jo todettu, komission mielestä järjestelmä, jossa hinnat ilmoitetaan neljännesvuosittain, on merkki aiemmin tapahtuneesta yhteistoiminnasta.

74 Sitä vastoin kantajat väittävät kirjelmissään, että järjestelmän ovat aiheuttaneet sellumarkkinoille ominaiset kaupalliset tarpeet.

75 Yhteisöjen tuomioistuin antoi 25.10.1990 ja 14.3.1991 antamillaan määräyksillä kahden asiantuntijan tehtäväksi tutkia valkaistun sulfaattisellun markkinoiden ominaisuuksia moititun päätöksen käsittämän kauden aikana. Seuraavat huomiot ovat peräisin asiantuntijoiden lausunnosta.

76 Asiantuntijat totesivat ensinnäkin, että moitittu ilmoitusjärjestelmä liittyy tuottajien ja asiakkaiden välisiin pitkäaikaisiin suhteisiin, jotka ovat seurausta sekä sellun tuotantotavasta että markkinoiden syklisestä luonteesta. Koska kukin paperityyppi valmistetaan tarkasta massojen - joilla on omat ominaisuutensa - seoksesta ja koska seosta on vaikea muuttaa, on selluntuottajien ja paperinvalmistajien välille kehittynyt tiiviitä yhteistyösuhteita. Suhteet ovat erityisen tiiviit myös siksi, että ne auttavat kumpaakin osapuolta suojautumaan syklisten markkinoiden aiheuttamilta epävarmuustekijöiltä. Ostajille taataan varma tarjonta, tuottajille varma kysyntä.

77 Asiantuntijat korostivat, että juuri näiden pitkäaikaisten suhteiden yhteydessä ostajat alkoivat toisen maailmansodan jälkeen vaatia ilmoitusjärjestelmän käyttöön ottamista. Kun paperimassan osuus paperin kustannuksista on 50-75 prosenttia, ostajat halusivat saada mahdollisimman aikaisin tietoonsa hinnan, jota heiltä voidaan pyytää, voidakseen laatia omat kustannusarvionsa ja vahvistaa omien tuotteidensa hinnat. Koska ostajat eivät kuitenkaan halunneet sitoutua korkeaan hintaan siinä tapauksessa, että markkinat heikkenisivät, ilmoitettu hinta otettiin käyttöön kattohintana, jonka alle kauppahinta oli yhä mahdollista neuvotella.

78 Kolmen kuukauden jaksojen käyttö oli paperinvalmistajien ja tuottajien välinen kompromissi. Paperinvalmistajat halusivat sellun hinnan ennakoitavuutta, kun taas tuottajat halusivat välttää sellaista tilannetta, että ne menettäisivät voittomahdollisuuksia siinä tapauksessa, että markkinat vahvistuvat.

79 Asiantuntijoiden mukaan Yhdysvaltain dollarin puolestaan ottivat markkinoilla käyttöön pohjoisamerikkalaiset tuottajat 1960-luvun lopulla. Ostajat hyväksyivät kehityksen yleisesti, sillä ne katsoivat voivansa näin varmistaa sen, etteivät joudu maksamaan kilpailijoitaan korkeampaa hintaa.

b) Ilmoitusten täydellinen tai lähes täydellinen samanaikaisuus

80 Päätöksensä 107 kohdassa komissio väittää, että nopeasti toisiaan seuraavat tai jopa samanaikaiset hintailmoitukset olisivat olleet mahdottomia ilman kyseisten yritysten jatkuvaa tietojen vaihtoa.

81 Kantajien mukaan ilmoitusten täydellistä tai lähes täydellistä samanaikaisuutta - mikäli sellainen voidaan todeta - on päinvastoin pidettävä välittömänä seurauksena markkinoille ominaisesta suuresta avoimuudesta. Avoimuus ei suinkaan ole keinotekoinen ominaisuus, vaan johtuu eri toimijoiden välille markkinoiden luonteen ja rakenteen vuoksi syntyneestä erittäin tiiviiden ja hioutuneiden suhteiden verkostosta.

82 Asiantuntijat vahvistivat tämän analyysin lausunnossaan ja sitä seuranneiden keskustelujen aikana.

83 Ensinnäkin ostajat olivat aina yhteydessä useampiin selluntuottajiin. Tämä johtuu paitsi paperinvalmistustekniikasta, myös siitä, että välttääkseen liiallista riippuvuutta yhdestä tuottajasta sellunostajat turvautuivat useisiin hankintalähteisiin. Koska ne pyrkivät saamaan mahdollisimman alhaiset hinnat, niillä oli ollut tapana, etenkin hintojen laskiessa, antaa tavarantoimittajilleen tiedoksi näiden kilpailijoiden ilmoittamat hinnat.

84 Toiseksi suurin osa sellusta myytiin verrattain pienelle paperia valmistavien suuryritysten joukolle. Ostajia oli vähän, ja ne olivat erittäin läheisissä suhteissa toisiinsa ja ilmoittivat toisilleen tiedossaan olevat hintojen liikkeet.

85 Kolmanneksi useat tuottajat, jotka valmistivat itse paperia, olivat ostaneet sellua muilta tuottajilta ja saaneet näin tietoonsa sekä hintojen nousu- että laskukausina kilpailijoidensa käyttämät hinnat. Tiedot olivat myös niiden tuottajien saatavilla, jotka eivät itse valmistaneet paperia, mutta olivat yhteydessä paperia valmistaviin yhtymiin.

86 Neljänneksi sellumarkkinoiden erittäin suurta avoimuutta, joka oli seurausta toimijoiden ja toimijaryhmien välille syntyneistä yhteyksistä, olivat lisänneet entisestään yhteisöön sijoittautuneet kauppaedustajat, jotka työskentelivät useille tuottajille, sekä erittäin dynaaminen erikoislehdistö.

87 Tässä yhteydessä on syytä mainita, että suurin osa kantajista kieltää antaneensa erikoislehdistölle hintatietoja, ja että ne muutamat tuottajat, jotka myöntävät niitä antaneensa, täsmentävät että tietojen antaminen oli satunnaista ja tapahtui lehdistön pyynnöstä.

88 Lisäksi hyvin nopeiden tiedonvälityskeinojen, kuten puhelimen ja teleksin, ansiosta sekä sen vuoksi, että paperintuottajat ovat hyvin usein käyttäneet asioista erittäin hyvin perillä olevia ammattiostajia, ilmoitettujen hintojen tasoa koskevat tiedot levisivät muutamissa päivissä, elleivät jopa muutamissa tunneissa sellumarkkinoilla. Näin on huolimatta siitä, että tiedot kulkivat useiden välikäsien - tuottajan, kauppaedustajan, ostajan, kauppaedustajan ja tuottajan - kautta.

c) Ilmoitettujen hintojen yhdenmukaisuus

89 Ilmoitettujen hintojen yhdenmukaisuutta, johon komissio tukeutuu yhteistoiminnan osoittaakseen, selvitetään päätöksen 22 kohdassa. Siinä komissio päätöksen liitteenä olevan taulukon 6 perusteella toteaa, että kanadalaisten ja yhdysvaltalaisten yritysten ilmoittamat hinnat olivat samat vuoden 1975 ensimmäisestä kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1977 kolmanteen kolmen kuukauden jaksoon ja vuoden 1978 ensimmäisestä kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1981 kolmanteen kolmen kuukauden jaksoon. Samoin ruotsalaisten ja suomalaisten yritysten ilmoittamat hinnat olivat samat vuoden 1975 ensimmäisestä kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1977 toiseen kolmen kuukauden jaksoon ja vuoden 1978 kolmannesta kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1981 kolmanteen kolmen kuukauden jaksoon. Lisäksi kaikkien yritysten hinnat olivat samat vuoden 1976 ensimmäisestä kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1977 toiseen kolmen kuukauden jaksoon ja vuoden 1979 kolmannesta kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1981 kolmanteen kolmen kuukauden jaksoon.

90 Komission mukaan hintojen yhdenmukaisuus ei voi selittyä muuten kuin tuottajien välisellä yhteistoiminnalla. Näkemys perustuu pääasiallisesti seuraaviin seikkoihin.

91 Ensinnäkään tuottajien kiistan kohteena olevalla kaudella käyttämää yhtenäishintaa ei voida pitää tasapainohintana eli hintana, joka on spontaanisti seurauksena kysynnän ja tarjonnan laista. Tässä yhteydessä komissio korostaa, ettei markkinoita ole luodattu "haparoiden", mitä osoittaa vuoden 1975 ensimmäisen kolmen kuukauden jakson ja vuoden 1976 neljännen kolmen kuukauden jakson välillä havaittava hintojen vakaus sekä se, että havupuiden osalta vuoden 1979 kolmannesta neljän kuukauden jaksosta vuoden 1980 toiseen kolmen kuukauden jaksoon ensimmäiseksi korotettua hintaa seurasivat aina muut tuottajat.

92 Myös hintajohtajuuden mahdollisuus on hylättävä. Ilmoitettujen hintojen, kuten myöskään kauppahintojen, samanlaisuutta ei voida selittää siten, että markkinoilla olisi ollut yksi hintajohtaja, jonka hinnan kilpailijat hyväksyivät markkinoilla. Ilmoitusjärjestys on muuttunut jatkuvasti kyseisten kolmen kuukauden jaksojen aikana, eikä yksikään tuottaja ole ollut niin vahvassa asemassa, että olisi voinut toimia hintajohtajana.

93 Lisäksi komissio katsoo, että kun otetaan huomioon, että eri tuottajien tai tuottajaryhmittymien taloudelliset edellytykset vaihtelivat, myös niiden soveltamien hintojen olisi pitänyt olla erilaiset. Niiden sellunvalmistajien, joiden kustannukset olivat alhaiset, olisi tosiasiassa pitänyt laskea hintojaan kasvattaakseen markkinaosuuttaan tehottomampien kilpailijoidensa kustannuksella. Komission mukaan erot koskevat tuotanto- ja kuljetuskustannuksia, kustannusten (arvioituina kansallisessa valuutassa: Kanadan dollareissa, Ruotsin kruunuissa ja Suomen markoissa) ja (Yhdysvaltain dollareissa vahvistettujen) myyntihintojen suhdetta, tilausten määrää, sellun kysynnän kehitystä eri tuontimaissa, Euroopan markkinoiden suhteellista merkitystä, joka oli suurempi skandinaavisille kuin yhdysvaltalaisille ja kanadalaisille tuottajille, sekä tuotantokapasiteetin käyttöastetta, joka oli yleisesti ottaen korkeampi Yhdysvalloissa ja Kanadassa kuin Ruotsissa ja Suomessa.

94 Tilausten määrästä komissio on sitä mieltä, että koska myymällä suuria määriä tuottajat voivat pienentää kustannuksiaan merkittävästi, hintaselvityksistä olisi pitänyt ilmetä merkittäviä hintaeroja suurten määrien ostojen ja vähimmäismäärien ostojen välillä. Käytännössä erot ovat vain harvoin olleet suuremmat kuin 3 prosenttia.

95 Kolmanneksi komissio väittää, että joka tapauksessa eräiden vuosien 1976, 1977 ja 1981 osien aikana sellun ilmoitetut hinnat pidettiin keinotekoisen korkealla tasolla, joka poikkeaa selvästi tasosta, joka olisi ollut odotettavissa kilpailun tavanomaisten edellytysten vallitessa. Ellei kyseessä ole yhteistoiminta, on käsittämätöntä, että pohjoisen havupuiden osalta ilmoitettu 415 dollarin yhtenäishinta pysyi muuttumattomana vuoden 1975 ensimmäisestä kolmen kuukauden jaksosta vuoden 1977 kolmanteen kolmen kuukauden jaksoon ja että, erityisesti vuoden 1977 toisen ja kolmannen kolmen kuukauden jakson aikana, ilmoitettu hinta oli 100 dollaria suurempi kuin markkinoilta saatu myyntihinta. Hintojen pitämisestä epätavallisen korkealla on todisteena se, että vuosina 1977 ja 1982 hintojen lasku oli epätavallisen raju.

96 Lisäksi komissio esittää väitteen, joka koskee alennusten salaisuutta ja markkinaosuuksien kehitystä.

97 Alennusten salaisuuden osalta on todettava päätöksen ja sen jälkeen käytyjen keskustelujen välillä vallitseva ristiriita. Todettuaan päätöksensä 112 kohdassa, että salainen kilpailu on kadonnut, komissio esittää kirjelmissään, että jos alennukset olivat salaisia, näin oli siitä syystä, että niillä rikottiin yhteistoimintaa, eivätkä muut tuottajat näin ollen saaneet saada niitä tietoonsa.

98 Mitä tulee vuosien 1975 ja 1981 välillä havaittavaan markkinaosuuksien kehitykseen, komissio katsoo, ettei sen perusteella voida sulkea pois yhteistoiminnan mahdollisuutta. Kehitys oli tosiasiassa huomattavasti heikompaa vuosina 1975-1976 ja 1980-1981 kuin vuosina 1978-1979 ja 1979-1980.

99 Kantajat kiistävät väitteen, jonka mukaan hintojen yhdenmukaisuus johtuu yhteistoiminnasta.

100 Yhteisöjen tuomioistuin pyysi toisen tutkimuksen yhteydessä asiantuntijoita ilmoittamaan, tulisiko heidän mukaansa sellumarkkinoiden luonnollisen kehityksen johtaa differoituun hintarakenteeseen vai yhtenäiseen hintarakenteeseen.

101 Asiantuntijalausunnon ja sitä seuranneiden keskusteluiden perusteella käy ilmi, että asiantuntijoiden mielestä markkinoiden tavanomainen toiminta on yhteistoimintaa todennäköisempi selitys hintojen yhtenäisyydelle. Heidän analyysinsä johtoajatukset voidaan tiivistää seuraavasti.

i) Markkinoiden kuvaus

102 Asiantuntijat kuvailevat markkinoita muutamien tuottajien ja muutamien ostajien muodostamista oligopoleista ja oligopsoneista, joista kukin vastaa tiettyä sellutyyppiä, muodostuvaksi kokonaisuudeksi. Tällainen markkinoiden rakenne perustuu ensisijaisesti paperimassan valmistustapaan. Koska paperi valmistetaan tietynlaisesta massojen seoksesta, kukin paperinvalmistaja voi ostaa ainoastaan rajalliselta määrältä selluntuottajia ja vastaavasti kukin selluntuottaja voi toimittaa tavaraa ainoastaan rajalliselle määrälle asiakkaita. Näin muodostuvien ryhmien sisällä yhteistyösuhteita on vielä lujittanut sen toteaminen, että yhteistyösuhteet auttavat sekä sellun ostajia että myyjiä suojautumaan markkinoiden epävarmuustekijöiltä.

103 Se, että markkinoiden rakenne on tällainen ja että markkinat ovat erittäin avoimet, näkyy lyhyellä aikavälillä hintojen yhdenmukaistumisena. Tuottajat tietävät, että jos ne nostavat hintojaan, kilpailijat eivät seuraa perässä ja vievät niiltä näin asiakkaita. Vastaavasti ne eivät halua laskea hintojaan tietoisina siitä, että jos ne niin tekisivät, muut tuottajat toimisivat samoin, kuitenkin edellyttäen että kilpailijoilla on käyttämätöntä tuotantokapasiteettia. Hintojen lasku ei olisi toivottavaa siitäkään syystä, että se vahingoittaisi koko alaa: koska sellun kokonaiskysyntä on joustamatonta, hintojen alennuksen aiheuttamaa tulojen menetystä ei voitaisi korvata myynnin lisääntymisen vuoksi saatavilla voitoilla, ja tuottajien kokonaistulos heikkenisi.

104 Pitkällä aikavälillä ostajien mahdollisuus siirtyä investointien avulla muihin sellutyyppeihin ja korvaavien tuotteiden, kuten Brasiliasta lähtöisin olevien massojen tai kierrätyspaperista valmistettavien massojen, olemassaolo heikentävät markkinoiden oligopolistisia pyrkimyksiä. Tämä selittää sen, että tarkasteltaessa useampia vuosia hintakehitys on ollut suhteellisen heikkoa.

105 Lisäksi markkinoiden avoimuus voi olla syynä tiettyyn yleiseen hintojen nousuun lyhyellä aikavälillä. Kun kysyntä on tarjontaa suurempi, sellaiset tuottajat, jotka tietävät - kuten sellumarkkinoilla oli laita - että kilpailijoilla oli pienet varastot ja korkea tuotantokapasiteetin käyttöaste, eivät pelänneet nostaa hintojaan. Oli hyvin todennäköistä, että kilpailijat seuraisivat perässä.

ii) Markkinoiden kehitys vuosina 1975-1981

106 Edellä kuvattujen erilaisten mekanismien avulla voidaan selittää erilaisia hinnan kehitysvaiheita, joita komissio pitää "epätavallisina". Tämä pätee etenkin hinnan vakauteen, joka on havaittavissa vuosina 1975-1976, vuonna 1977 tapahtuneeseen markkinoiden romahtamiseen ja uuteen hintojen romahdukseen vuoden 1981 lopulla.

- Vuodet 1975-1976

107 Vuonna 1974 sellun kysyntä oli erittäin voimakasta. Kun tuotantokapasiteetin käyttöaste oli hyvin korkea ja varastot äärimmäisen pienet, liikakysyntä aiheutti hintojen nousun.

108 Vuosina 1975 ja 1976 tilanne muuttui: varastot kasvoivat ja tuotantokapasiteetin käyttöaste pieneni yleisesti. Näistä muutoksista huolimatta yksikään tuottaja ei ryhtynyt laskemaan hintojaan, koska ne tiesivät, että kilpailijat seuraisivat perässä. Toisaalta jos joku tuottajista olisi päättänyt nostaa hintojaan, se olisi jäänyt markkinoille yksin ja menettänyt osan asiakkaistaan tai koko asiakaskuntansa.

109 Asiantuntijoiden mukaan markkinoiden oligopolistiset piirteet ja suuri avoimuus eivät olleet ainoat syyt hintojen vakauteen vuosina 1975-1977. Lisäselityksen tarjoavat kauden erityisolosuhteet.

110 On ensinnäkin yleisellä tasolla otettava huomioon, että vuonna 1976 paperin kysyntä maailmalla elpyi, mikä antoi aiheen optimistisille ennusteille. Koska inflaatioaste oli korkea, hinnat tosiasiassa laskivat ja korkokanta oli matala. Ruotsalaiset tuottajat hyötyivät verotuksessa varastointivähennyksestä, joka laskettiin varaston arvon mukaan. Lisäksi pohjoisamerikkalaiset tuottajat hallitsivat Yhdysvaltain markkinoita, jotka olivat tuolloin hyvin aktiiviset, ja käyttivät lähes koko tuotantokapasiteettiaan.

- Vuosi 1977

111 Vuonna 1977 tapahtunut hintojen romahtaminen aiheutui kaudelle tunnusomaisesta tarjonnan jyrkästä kasvusta ja kysynnän laantumisesta. Ruotsin hallitus lopetti varastointitukijärjestelmänsä aiheuttaen näin tarjonnan jyrkän kasvun hetkellä, jolloin varastot muissa tuottajamaissa olivat suhteellisen suuret. Toisaalta tuottajat olivat havainneet, ettei kysyntä kasvanut odotetulla tavalla, ja näin ollen hintojen nousu vaikutti epätodennäköisemmältä. Tällaisessa tilanteessa yritys, joka päättäisi laskea hintojaan, voisi olla varma, että kilpailijat toimisivat samoin, kuitenkin edellyttäen että niillä olisi käyttämätöntä tuotantokapasiteettia.

- Vuodet 1978-1981

112 Vuoden 1978 viimeisestä vuosineljänneksestä alkaen kysyntä elpyi jälleen ja kasvoi tarjontaa suuremmaksi. Markkinoiden avoimuus johti siihen, että hinnat mukautuivat nousuun nopeasti. Ne yritykset, jotka tiesivät, ettei niiden kilpailijoilla ollut käyttämätöntä tuotantokapasiteettia, saattoivat tällöin nostaa hintojaan ilman pelkoa yksinjäämisestä ja markkinaosuuksien menettämisestä.

113 Tätä hintojen nousukautta seurasi tasapainovaihe, jota kesti vuoden 1980 puolivälistä vuoden 1981 loppuun. Syinä olivat varastojen pienuus, tuotantokapasiteetin korkea käyttöaste ja kysynnän polkeminen paikoillaan, mihin vaikutti uusien sellutyyppien tulo markkinoille.

114 Vuoden 1981 neljännellä kolmen kuukauden jaksolla markkinat elpyivät jälleen, mikä johtui varastojen paisumisesta, tuotantokapasiteetin käyttöasteen laskemisesta ja paperin kysynnän maailmanlaajuisesta romahduksesta. Vuosina 1975-1977 vallinneiden erityisolosuhteiden - korkean inflaatioasteen ja Ruotsin varastointitukijärjestelmän - puuttuminen selittää sen, että hinnat laskivat nyt nopeammin.

iii) Useat markkinoilla todetut tekijät ovat ristiriidassa yhteistoimintaselityksen kanssa

115 Selostettuaan markkinoiden rakennetta ja riidanalaisella kaudella tapahtunutta hintakehitystä asiantuntijat toteavat, että useat näille markkinoille ominaiset tekijät ja mekanismit ovat ristiriidassa sen kanssa, että kyseessä olisi yhteistoiminta. Näitä tekijöitä ja mekanismeja ovat sellaisten tosiasiallisten ja potentiaalisten ulkopuolisten olemassaolo, jotka eivät kuuluneet yritysryhmittymiin, joiden väitetään osallistuneen sopimuksiin, markkinaosuuksien kehitys, tuotantokiintiöiden puuttuminen sekä se, etteivät tuottajat käyttäneet hyväkseen eroja, joita eri tuontivaltioiden kysynnän joustavuuden välillä oli.

116 Ensimmäisen seikan osalta on todettava, että päätöksen 137 kohdassa komissio arvioi ulkopuolisten tuotannon olevan 40 prosenttia sellun kokonaiskulutuksesta yhteisössä. Kun otetaan huomioon tämän markkinaosuuden suuruus, kartellin olisi ollut vaikea toimia ainoastaan niiden yritysten välisenä, joita syytetään yhteistoimintarikkomisesta.

117 Komissio puolustautuu tässä yhteydessä toteamalla, että se, ettei se ryhtynyt toimenpiteisiin muiden tuottajien suhteen, johtuu ainoastaan siitä, että se katsoi näiden omaksuneen myötäilijän aseman kiistan kohteena olevalla kaudella.

118 Tällaista väitettä ei voida hyväksyä. Se on räikeässä ristiriidassa komission taulukon 6 yhteydessä esittämän päättelyn kanssa, joka koskee yhteistoimintaan osallistuneiden määrittelyä. Jos, kuten edellä 58 kohdassa on esitetty, yksinomaan se, että tuottaja on ilmoittanut saman hinnan kuin toinen tuottaja saman kauden osalta, riittää todistamaan komissiolle, että kyseessä on yhteistoiminta, on selvää, että 85 artiklan mukainen rikkomista koskeva menettely olisi pitänyt ulottaa koskemaan näitä ulkopuolisia, joiden komissio - käyttäessään nimitystä myötäilijä - myöntää ilmoittaneen saman hinnan kuin ne tuottajat, joille on määrätty seuraamuksia päätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan.

119 Mitä tulee toiseen tekijään, asiantuntijat toteavat, että päätöksen liitetyn taulukon 2 mukaan markkinaosuudet ovat kehittyneet vuodesta 1975 vuoteen 1981. Kehitys osoittaa, että tuottajien välillä on ollut kilpailua ja ettei kiintiöitä ole ollut.

120 Asiantuntijat katsovat, ettei sillä perusteella, ettei eri jäsenvaltioiden välillä ollut hintaeroja, voida väittää, kuten komissio tekee päätöksen 136-140 kohdassa, että selluntuottajien olisi pitänyt käyttää hyväkseen eri jäsenvaltioiden hintajoustojen aiheuttamia eroja. Asiantuntijoiden mukaan yritysten olisi niin toimiakseen pitänyt voida jakaa markkinat, mikä olisi ollut mahdollista ainoastaan, jos olisi ollut olemassa tosiasiallinen kartelli, johon kaikki olemassaolevat ja potentiaaliset tuottajat kuuluvat ja joka voi pakottaa noudattamaan jälleenmyyntikieltoa ja kuljetuskieltoa jäsenvaltioiden välillä. Näin ollen hintojen yhdenmukaisuus päinvastoin tukee selitystä, jonka mukaan kyse on markkinoiden tavanomaisesta toiminnasta.

iv) Asiantuntijoiden esittämät komission selitystä koskevat yksittäiset moitteet

121 Asiantuntijat esittävät useita yksittäisiä moitteita komission selitystä kohtaan. Moitteet koskevat kuljetuskustannusten, tilausmäärien ja yleisesti ottaen erilaisten kustannusten vaikutuksia hintoihin sekä alennusten salaisuutta.

122 Ensinnäkin asiantuntijat vastaavat komissiolle, joka väittää, että hintojen olisi pitänyt vaihdella määränpään mukaan, että sellun määränpäällä - Atlantin tai Itämeren satamilla - on ainoastaan vähäinen vaikutus kuljetuskustannuksiin. Sen aiheuttama hintaero on enintään 10 dollaria tonnia kohden. Toisin kuin komissio väittää, tämä ero on liian pieni, jotta sillä olisi vaikutusta kummallakaan alueella käytettyihin hintoihin.

123 Toiseksi asiantuntijat selvittävät, miksi heidän käsityksensä mukaan suuret selluntilaukset eivät ole johtaneet merkittäviin hinnanalennuksiin. Useista eri syistä johtuen suurten tilausten avulla ei ole mahdollista saada aikaan suuria kustannussäästöjä. Ensinnäkin sellut ovat yleensä standardituotteita, jotka toimitetaan anonyymeistä varastoista. Tuottajilla on lisäksi tapana sijoittaa varastorakennuksia suuriin määräsatamiin. Lisäksi koska paperinvalmistajat käyttävät useita sellulaatuja, ne toivovat suuria tilauksia tehdessään, että sellu toimitetaan useissa erissä. Kaiken kaikkiaan ainoat säästöt, joita sellun suurtilauksista voi koitua, syntyvät yleiskustannuksista ja hallintokustannuksista.

124 Kolmanneksi asiantuntijat arvioivat, että vaikka säästöt olisivat olleet todellisia, niistä syntynyt kustannusero eri tuottajien välillä ei olisi vaikuttanut hintoihin vaan pikemminkin yrityksen tuottamaan voittoon.

125 Lisäksi se, että alennukset olivat salaisia, johtui useista, selluntuottajista riippumattomista syistä. Monissa maissa, kuten Ranskassa, kustannussäästöihin perustumattomat alennukset ovat laittomia. Useimmiten kyseessä ovat alennukset vuotuisista määristä, joten ne voidaan laskea vasta tilikauden lopussa. Lisäksi usein juuri ostajat pyytävät, että alennukset olisivat luottamuksellisia, jotta ne saisivat etua kilpailijoihinsa nähden, kun niihin sovelletaan edullisempia hintoja, ja jotta ne välttäisivät sen, että paperinostajat alkavat puolestaan vaatia hinnanalennuksia.

3. Johtopäätökset

126 Lopuksi on syytä todeta, että käsiteltävänä olevassa tapauksessa selitys, jonka mukaan yhdenmukainen käyttäytyminen johtuu yhteistoiminnasta, ei ole ainoa todennäköinen selitys. Ensinnäkin hintojen ilmoitusjärjestelmää voidaan pitää järkiperäisenä ratkaisuna sekä sellumarkkinoiden pitkäjänteisyyteen että ostajien ja myyjien tarpeeseen pienentää liiketoiminnallisia riskejään. Toiseksi hintojen ilmoituspäivämäärien yhdenmukaisuuden voidaan katsoa olevan välitön seuraus markkinoiden suuresta avoimuudesta, jota ei ole syytä pitää keinotekoisena. Lisäksi hintojen yhdenmukaisuus ja kehitys selittyvät tyydyttävällä tavalla markkinoiden oligopolistisilla pyrkimyksillä sekä tiettyjen kausien erityisolosuhteilla. Näin ollen komission toteamaa yhdenmukaista käyttäytymistä ei voida pitää todisteena yhteistoiminnasta.

127 Koska vakavat, täsmälliset ja yhtäpitävät todisteet puuttuvat, on todettava, että komissio ei ole osoittanut ilmoitettuihin hintoihin liittyvää yhteistoimintaa. Näin ollen moititun päätöksen 1 artiklan 1 alakohta on kumottava.

IV Yhteistoiminta KEA:ssa

128 Yhdysvaltalaiset kantajat Bowateria lukuun ottamatta ovat vaatineet päätöksen päätösosan 1 artiklan 3 alakohdan kumoamista. Säännöksessä väitetään KEA:n jäsenten neuvotelleen keskenään ilmoitettavista hinnoista ja kauppahinnoista, joita sovelletaan myyntiin yhteisössä, ja vaihtaneen viimeksi mainittuja hintoja koskevia yksityiskohtaisia tietoja. KEA:n väitetään antaneen kyseiseen myyntiin sovellettavia hintoja koskevia suosituksia.

129 Edellä mainitussa 27.9.1988 annetussa tuomiossa kyseinen säännös kumottiin siltä osin kuin se koskee KEA:ta.

A Ilmoitettuja hintoja koskeva yhteistoiminta ja tietojen vaihtaminen kauppahinnoista

130 Ilmoitettuja hintoja koskevan yhteistoiminnan ja kauppahintoja koskevien tietojen vaihtamisen osalta on syytä viitata aluksi Policy Statement of Pulp Groupin (selluryhmän periaatejulistuksen) II A pykälään. Näiden määräysten mukaan ryhmän jäsenet kokoontuvat säännöllisesti vahvistamaan yksimielisesti sellun myyntiin sovellettavat hinnat, niin sanotut KEA:n suositushinnat, ja sitoutuvat ilmoittamaan nämä hinnat asiakkailleen. Mikäli yhdistyksen jäsenet poikkeavat näistä hinnoista - mihin niillä on vapaus - niiden on ilmoitettava asiasta etukäteen ryhmän johtajalle, joka päättää tarvittaessa uuden ryhmäkokouksen pitämisestä toteutettavien toimenpiteiden tarkastelemiseksi.

131 Koska tuottajat kokoontuvat säännöllisesti vahvistaakseen yhdessä KEA:n suositushinnat, on ilmeistä, että yhdistyksen jäsenenä olevat tuottajat ovat neuvotelleet keskenään yhdistyksessä ilmoitettavista sellun hinnoista. Samoin on todettava, että sitoutuessaan ilmoittamaan ennakolta kaikista hinnoista, jotka poikkeavat niiden yhteisellä sopimuksella vahvistamista hinnoista, tuottajat ovat luoneet järjestelmän, jossa ne vaihtavat tietoja tulevasta toiminnastaan kilpailua rajoittavalla tavalla.

132 Kantajat kiistävät turhaan nämä todisteet sillä perusteella, että todellisuudessa ryhmän jäsenet eivät ole aina noudattaneet ryhmän vahvistamia KEA:n suositushintoja. Väitteellä tosiasiassa tunnustetaan, että ainakin tiettyjen kausien osalta kantajat ovat ilmoittaneet KEA:n suositushinnat ja ovat näin ollen neuvotelleet keskenään hinnoista.

B Kauppahintoja koskeva yhteistoiminta

133 Päätöksen 1 artiklan 3 alakohdassa komissio muun muassa moittii KEA:n jäsenenä olevia kantajia siitä, että ne ovat neuvotelleet keskenään kauppahinnoista KEA:ssa.

134 Vaikka säännöksessä ei mainita mitään ajankohdasta, on syytä katsoa, että rikkominen on tapahtunut vuosien 1975 ja 1976 aikana. Päätöksen 120 ja 121 kohdassa todetaan, että KEA:n suositushintoja on havaittu "ainakin vuosina 1975 ja 1976", kun taas "vuosina 1977 ja 1978 on saattanut esiintyä eroja suositushinnan ja laskutushinnan välillä". Kantajille, jotka päättelivät näistä väitteistä, että komission mukaan KEA:n suositushintoja ei ollut havaittu vuosina 1979, 1980 ja 1981, komissio vastasi, että "se, että se oli joutunut rajaamaan toteamuksen koskemaan vuosia 1975 ja 1976, johtui siitä, ettei sillä ollut käytössään tarvittavia tietoja KEA:n suositushinnoista vuosilta 1979, 1980 ja 1981". Väitteistä käy selvästi ilmi, että rikkomiskausi on rajattava vuosiin 1975 ja 1976.

135 Rikkomista ratkaistaessa on otettava huomioon, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. edellä mainittu, asiassa Hoffmann-La Roche annettu tuomio), puolustautumisoikeudet edellyttävät, että yritykset ovat voineet esittää näkemyksensa niitä vastaan esitetyistä väitteistä sekä asiakirjoista, joihin väitteet perustuvat, ennen kuin komissio tekee päätöksensä.

136 Yhteisöjen tuomioistuin nimesi 25.11.1988 ja 16.3.1989 antamillaan määräyksillä kaksi asiantuntijaa tarkistamaan erityisesti, että niiden asiakirjojen avulla, jotka komissio oli tutkimusten aikana eli ennen väitetiedoksiantoa hankkinut, oli mahdollista todeta, kuten komissio oli tehnyt, että tuottajat olivat käyttäneet samoja hintoja kuin olivat ilmoittaneet.

137 Yhteisöjen tuomioistuimelle 10.4.1990 annetusta asiantuntijalausunnosta ilmenee, että väitetiedoksiannon aikaan komissiolla ei ollut riittävästi laskuja tukemaan väitettä rikkomuksesta, joka KEA:n jäsenten osalta merkitsi neuvottelemista kauppahinnoista. Lausunnon liitteessä 15-1 osoitetaan, että komissiolla ei kolmen yhdistyksen jäsenen - Chesapeake Corporationin, Mead Corporationin ja Scott Paperin - tapauksessa ollut yhtään laskua ja että sillä oli niitä Crown Zellerbachin tapauksessa kolme ja IPS:n tapauksessa neljä. On syytä lisätä, että viimeksi mainitussa tapauksessa asiakirjat koskivat vuosia 1977-1978 eli kautta, jota rikkominen ei koske.

138 Tästä seuraa, että todetessaan kauppahintoja koskevan rikkomisen komission on täytynyt nojautua ensisijaisesti asiakirjoihin, jotka on hankittu väitetiedoksiannon jälkeen. Koska KEA:n jäsenillä ei ole ollut tilaisuutta esittää huomautuksiaan näistä asiakirjoista, on moititun päätöksen 1 artiklan 3 alakohta kumottava puolustautumisoikeuksien loukkaamisen vuoksi siltä osin kuin se koskee kyseistä rikkomista.

C Vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan

139 Perustamissopimuksen 85 artiklan mukaan komissio ei voi määrätä seuraamuksia kilpailua vahingoittavasta toiminnasta, ellei se ole myös omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

140 Päätöksensä 136 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa komissio katsoi, että tilanne on tällainen käsiteltävänä olevassa tapauksessa. Riidanalaisten menettelytapojen aikaansaama yhtenäinen hintataso on estänyt kauppaa, jota muuten olisi käyty jäsenvaltioiden välillä kysynnän, valuuttakurssien ja kuljetuskustannusten erojen vuoksi. Kauppaa olisivat käyneet itsenäiset välittäjät ja paperintuottajat, jotka olisivat jälleenmyyneet selluylijäämänsä jonkun toisen jäsenvaltion aktiivisemmilla markkinoilla.

141 KEA:han kuuluvat kantajat kiistävät väitteen kolmella keskeisellä perusteella. Ensinnäkin niiden toiminta rajoittuu yhteisöön suuntautuvaan vientiin eikä koske jäsenvaltioiden välistä kauppaa. Toiseksi jäsenvaltioiden välisellä kaupalla ei ole merkitystä, sillä ne muutamat selluntuotantotehtaat, jotka sijaitsevat yhteisössä, käyttävät lähes kaiken tuotantonsa omaan paperinvalmistukseensa. Kolmanneksi varastointikustannusten vuoksi paperinvalmistajat ostavat yleensä sellua ainoastaan omaan kulutukseensa. Kantajat arvioivat lisäksi, että niiden markkinaosuus oli liian pieni, jotta sillä olisi voinut olla tuntuva vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

142 Kahden ensimmäisen väitteen osalta on todettava, että yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. asia 123/83, BNIC, tuomio 30.1.1985, Kok. 1985, s. 391) kaikki sopimukset, joiden tarkoituksena on rajoittaa kilpailua vahvistamalla puolivalmisteen hinnat tai joista seuraa, että kilpailu rajoittuu, ovat omiaan vaikuttamaan yhteisön sisäiseen kauppaan, vaikka kyseisellä puolivalmisteella ei käytäisi jäsenvaltioiden välistä kauppaa, silloin kun kyseinen tuote on sellaisen toisen tuotteen raaka-aine, jota pidetään kaupan muualla yhteisössä. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa on otettava huomioon, että sellun osuus paperin kustannuksista on 50-75 prosenttia ja että sellun hintaa koskeva yhteistoiminta on epäilyksettä vaikuttanut jäsenvaltioiden väliseen paperikauppaan.

143 Myös KEA:n jäsenten esittämä kolmas väite, joka koskee niiden markkinaosuuden pienuutta, on hylättävä. Tässä yhteydessä on otettava huomioon, että kuten yhteisöjen tuomioistuin on useaan kertaan todennut (ks. esim. yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825), jotta sopimus vaikuttaisi jäsenvaltioiden väliseen kauppaan, sen on oltava omiaan objektiivisten oikeudellisten ja tosiasiallisten seikkojen perusteella riittävällä todennäköisyydellä vaikuttamaan tosiasiallisesti tai mahdollisesti jäsenvaltioiden väliseen kauppaan välillisesti tai välittömästi tavalla, joka voisi haitata valtioiden välisten yhtenäismarkkinoiden tavoitteiden toteutumista.

144 Käsiteltävänä olevassa tapauksessa päätöksen liitteenä olevasta taulukosta 2 käy ilmi, että yhdysvaltalaisten tuottajien vienti vaihteli 14,10 prosentista 17,67 prosenttiin sellun kokonaiskulutuksesta yhteisössä riidanalaisella kaudella. Koska tällaiset markkinaosuudet eivät ole merkityksettömiä, on todettava, että ilmoitettuja hintoja koskeva yhteistoiminta ja KEA:n yhteydessä tapahtunut tietojen vaihto ovat olleet omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

D Syrjintäkiellon periaatteen soveltaminen

145 Mitä tulee päätöksen 1 artiklan 3 alakohtaan, kantajina olevat KEA:n jäsenet väittävät, että niitä on syrjitty suhteessa Finncelliin. Päätöksen 135 kohdassa komissio ilmoittaa ottavansa kantaa erillisessä päätöksessä Finncellin yhteensopivuuteen perustamissopimuksen 85 artiklan kanssa. Finncellillä on kuitenkin yhteisössä enemmän asiakkaita kuin KEA:lla, ja sen säännöt, joihin sisältyy velvollisuus markkinoida sellua Finncellin välityksellä, ovat sitovammat.

146 Tällaisella väitteellä ei ole merkitystä arvioitaessa käsiteltävänä olevaa rikkomista. Sillä perusteella, ettei komissio ole todennut kantajan kanssa samanlaisessa tilanteessa olevan toimijan syyllistyneen rikkomiseen, ei missään tapauksessa voida hylätä kantajaa vastaan esitettyä rikkomista koskevaa väitettä silloin kun rikkominen on asianmukaisesti osoitettu.

147 Edellä kerrottu huomioon ottaen on päätöksen 1 artiklan 3 alakohta kumottava puolustautumisoikeuksien loukkaamisen vuoksi siltä osin kuin siinä todetaan KEA:n jäsenten neuvotelleen keskenään kauppahinnoista.

V Yhteistoiminta Fidesissä

148 Päätöksen 1 artiklan 4 alakohdassa väitetään St Annen ja Finncellin sekä useiden ruotsalaisten, norjalaisten, espanjalaisten ja portugalilaisten tuottajien vaihtaneen Fidesissä yksityiskohtaisia tietoja lehtipuumassoihin sovellettavista hinnoista vuosina 1973-1977.

149 Päätöksen mukaan kokousten koollekutsumisesta tekivät aloitteen suomalaiset, samoin kuin ruotsalaiset, tuottajat, jotka pyysivät, että otettaisiin käyttöön eräänlaiset toimintasäännöt, joiden mukaan tuottajat sopisivat myyntihinnoista ja sitoutuisivat vastavuoroisesti perustelemaan omien hintojensa ja yhteisellä sopimuksella vahvistettujen hintojen erot. Kanadalainen tuottaja St Anne tyytyi osallistumaan myyntihintoja koskevien tietojen vaihtoon sitoutumatta mihinkään toimintasääntöihin.

150 Osoittaakseen rikkomisen komissio tukeutui erilaisiin päätöksen 44-60 kohdassa mainittuihin asiakirjoihin ja telekseihin. Kyseessä ovat tiettyjen kokousten pöytäkirjat ja kirjeet, joilla tuottajat ilmoittivat tytäryhtiöilleen tai myyntiedustajilleen kyseisten kokousten tuloksista, sekä tiettyjen tuottajien sisäiset tiedotteet, jotka liittyivät samoihin kokouksiin.

151 Kanadalainen tuottaja St Anne ja suomalainen yhdistys Finncell ovat vaatineet päätöksen tämän osan kumoamista.

A St Annen osallistuminen Fidesin kokouksiin

152 St Anne väittää, ettei Fidesin kokouksiin osallistumista koskevaa rikkomista mainita väitetiedoksiannossa.

153 Aina kun väitetiedoksiannossa viitataan Fidesin kokouksiin, mainitaan ainoastaan skandinaaviset ja eurooppalaiset tuottajat. Näin on etenkin 61 ja 80 kohdassa, jotka ovat osassa, joka on otsikoitu "ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan sovellettavuus". Ainoan poikkeuksen muodostaa tiedoksiannon 32 kohta, jossa mainitaan 28.3.1977 päivätty teleksi, jolla espanjalainen tuottaja ENCE ilmoitti kauppaedustajalleen Becelcolle hinnat, joita aikoivat käyttää toisaalta skandinaavit, toisaalta tuottajat St Anne, Portucel ja Celbi. Tätä asiakirjaa ei kuitenkaan voida ottaa huomioon. Koska se mainitaan väitetiedoksiannon tosiseikkoja koskevassa osassa, eikä siitä ole tehty mitään johtopäätöksiä oikeudellisessa osassa, sen avulla ei voida määrittää, mistä toiminnasta kantajia moititaan. Lisäksi on otettava huomioon, että tiedoksiannon liitteessä VII, jossa sen otsikon mukaan luetellaan "Fidesin lehtipuusellujaoston tärkeimmät jäsenet", ei mainita kertaakaan St Annea.

154 Näin ollen on syytä katsoa, että väitetiedoksiannon antamisen aikaan kantajana oleva St Anne ei voinut saada tietoonsa väitteitä, jotka koskevat sen osallistumista Fidesin kokouksiin, eikä se näin ollen myöskään voinut esittää puolustustaan asiassa. Koska asetuksen N:o 99/63/ETY 2 artiklan 1 kohdassa ja 4 artiklassa esitettyjä sääntöjä on näin rikottu, on päätöksen 1 artiklan 4 alakohta kumottava siltä osin kuin se koskee St Annea.

B Finncellin osallistuminen Fidesin kokouksiin

155 Finncell väittää Fidesin kokouksiin osallistumisensa osalta ensinnäkin, että päätöksen 57-60 kohdassa mainitut tiedot ja asiakirjat on hankittu väitetiedoksiannon jälkeen ja ettei sille annettu tilaisuutta reagoida näihin asiakirjoihin ennen päätöstä.

156 Kuten päätöksen tekstistä ilmenee, riidanalaiset tiedot ovat peräisin vastauksista, joita muut yritykset ovat väitetiedoksiantoon antaneet. Koska kantaja ei ole voinut esittää huomautuksiaan asiakirjoista ennen päätöstä, ne on suljettava asian käsittelyn ulkopuolelle, jottei puolustautumisoikeuksia loukattaisi.

157 Finncell esittää useita moitteita päätöksen 44-56 kohdassa mainituista seikoista. Ensinnäkin niitä on käytetty osoittamaan, että Finncell olisi harjoittanut yhteistoimintaa kanadalaisten, ruotsalaisten, norjalaisten, espanjalaisten ja portugalilaisten tuottajien kanssa, kun taas väitetiedoksiannossa sitä moitittiin ainoastaan tietojen vaihtamisesta GEC:n kanssa, joka on ranskalainen taloudellinen etuyhtymä (groupement d'intérêt économique). Toiseksi tietyissä asiakirjoissa viitataan ainoastaan skandinaavisiin tuottajiin, mihin ryhmään suomalaiset eivät kuulu. Kolmanneksi ne keskustelut, joista tietyissä asiakirjoissa on kyse, eivät koskeneet sellun hintaa vaan muita kysymyksiä, kuten markkinoiden tilannetta tai tuotantokapasiteetin käyttöä. Neljänneksi Finncell korostaa vahvistaneensa hintansa ennen kokouksia, joten kokouksilla ei ollut mitään vaikutusta sen hintoihin.

158 Näitä väitteitä ei voida hyväksyä.

159 Ensinnäkin edellä mainituissa kohdissa todettu yhteistoiminta ei ole siihen osallistujien osalta erilaista kuin se, mihin väitetiedoksiannossa viitataan. Tässä yhteydessä on huomautettava, että vaikka väitetiedoksiannon tosiseikkoja koskevassa osassa sijaitseva 80 kohta on otsikoitu "Tietojen vaihto Fidesissä", kyseessä on ainoastaan GEC:n ja Finncellin välinen yhteistoiminta. Kuitenkin saman asiakirjan 60 kohdassa, joka sijaitsee väitetiedoksiannon samassa osassa, mainitaan myös hintoja koskeva yhteistyö Fidesissä otsikolla "Skandinaavisten tuottajien ja muiden eurooppalaisten tuottajien välinen yhteistyö" ja viitataan asiakirjan 30 kohtaan. Kyseisessä kohdassa todetaan, että Fidesissä on "'lehtipuusellu'-jaosto, jossa tärkeimmät skandinaaviset tuottajat ja muut eurooppalaiset yritykset vaihtavat markkinoita koskevia tietoja", ja viitataan liitteessä 7 olevaan osallistujaluetteloon.

160 On ilmeistä, että päätöksen 48, 49, 51, 52 ja 53 kohdassa mainituissa asiakirjoissa esiintyvällä ilmauksella "skandinaaviset" tarkoitetaan sekä suomalaisia että ruotsalaisia tuottajia. Vaikkei näin olisikaan, 45 ja 54 kohdassa mainituilla asiakirjoilla tarkoitetaan nimenomaisesti suomalaisia tuottajia, ja 53 kohdassa viitataan GEC:n johtajan matkaan Helsinkiin "tutkimaan mahdollisuutta nostaa hintoja vuoden 1977 toisesta puolivuotiskaudesta alkaen". Toisin kuin Finncell väittää, toimenpidettä ei voida pitää yksipuolisena. Päätöksen 51, 53 ja 54 kohdassa mainitut asiakirjat osoittavat tosiasiallisesti, että sen tarkoituksena oli perustella GEC:n hintoja koskevaa käyttäytymistä sitä kritiikkiä kohtaan, jota sille olivat esittäneet erityisesti skandinaavit.

161 Kolmannen väitteen suhteen on todettava, että suurimmassa osassa kyseisistä asiakirjoista viitataan hintoja koskeneisiin keskusteluihin. Näin on etenkin 48, 49, 52 ja 53 kohdassa mainittujen asiakirjojen laita.

162 Väite, jonka mukaan Finncellin hinnat oli vahvistettu ennen Fidesin kokouksia, ei ole relevantti, koska komission päätöksen päätösosan 1 artiklan 4 alakohdassa esiin tuomaa käyttäytymistä on paitsi se, että tuottajat ovat osallistuneet kokouksiin, joiden aikana kyseiset hinnat vahvistettiin, myös se, että yksi tuottaja on määrännyt kilpailijoilleen hinnat, jotka se oli etukäteen vahvistanut.

163 Edellä kerrotusta seuraa, että kun päätöksen 44-56 kohdassa mainittuja asiakirjoja tarkastellaan kokonaisuutena, niiden avulla voidaan näyttää toteen Finncellin osallistuminen Fidesin kokouksiin.

C Vaikutus valtioiden väliseen kauppaan

164 Suomalaiset kantajat katsovat, että yleisesti ottaen komission esittämät väitetyt rikkomiset eivät ole voineet vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen sellukauppaan.

165 Ne väittävät, että päätös koskee yksinomaan kolmansien valtioiden ja jäsenvaltioiden välistä kaupankäyntiä ja ettei siitä voida tehdä johtopäätöksiä, jotka koskevat yhteisön sisäistä kauppaa. Lisäksi jäsenvaltioiden välillä ei käytännöllisesti katsoen käydä lainkaan sellukauppaa. Kolmanneksi sellun valmistustavan sekä paperinvalmistajien ja niiden tavarantoimittajien väliset yhteistyösuhteet huomioon ottaen paperinvalmistajilla ei ole ollut syytä kehittää rinnakkaistuontia.

166 Näihin väitteisiin, jotka ovat samanlaisia kuin KEA:n jäseninä olevien kantajien esittämät väitteet, on vastattava samoin kuin 143 kohdassa. Väitteet on näin ollen hylättävä.

167 Edellä kerrottu huomioon ottaen 1 artiklan 4 alakohta on kumottava puolustautumisoikeuksien loukkaamisen vuoksi siltä osin kuin se koskee St Annea.

VI Viennin ja jälleenmyynnin kieltävät ehdot

168 Kanadalaiset tuottajat St Anne, Westar, MacMillan ja Canfor vaativat päätöksen 1 artiklan 5 alakohdan kumoamista. Kyseisessä säännöksessä komissio moittii niitä, samoin kuin muita, yhdysvaltalaisia, ruotsalaisia ja norjalaisia tuottajia siitä, että ne ovat soveltaneet sellun myyntisopimuksissa lausekkeita, joilla kielletään ostajia viemästä tai jälleenmyymästä sellua.

169 Kiistämättä lausekkeiden olemassaoloa kantajat esittävät kolmenlaisia väitteitä.

170 Ensinnäkin ehdot on jäljennetty epähuomiossa vanhemmista sopimuksista, ja ne ovat jääneet sopimuksiin huolimattomuuden vuoksi.

171 Toiseksi ne eivät ole vaikuttaneet millään tavoin muihin sopimuspuoliin. Ostajat eivät ole missään vaiheessa katsoneet lausekkeilla asetettujen velvoitteiden sitovan itseään - myyjät puolestaan eivät ole koskaan vaatineet lausekkeiden soveltamista. Lausekkeet poistettiin lisäksi yleensä sopimuksista väitetiedoksiannon saamisen jälkeen.

172 Riidanalaiset lausekkeet eivät myöskään ole vaikuttaneet jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Paperintuottajia ja paperinvalmistajia yhdistävien yhteistyösuhteiden vuoksi paperinvalmistajia ei ole houkutellut turvautuminen muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin kilpailijoihin. Näin oli senkin vuoksi, että hinnat olivat yhtenäiset kaikkialla yhteisössä ja että tällaiset kaupat, jos niitä olisi tehty, olisivat merkinneet ylimääräisiä kuljetus-, lastaus- ja purkauskustannuksia. Tietyt tuottajat korostavat vielä, että ainoastaan muutamissa sopimuksissa oli tällainen lauseke. St Anne huomauttaa erityisesti, että sen sellun myynti yhteisöön kiistan kohteena olevalla kaudella oli ainoastaan 3 prosenttia yhteisön kokonaiskulutuksesta.

173 Tällaisilla väitteillä ei voida kumota komission osoittaman rikkomisen olemassaoloa.

174 Ensinnäkin asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdassa annetaan komissiolle lupa määrätä yrityksille sakko, jos ne "tahallaan tai tuottamuksesta" ovat rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa. Sitä, että ehdot on sisällytetty sopimuksiin huolimattomuuden vuoksi, ei voida näin ollen ottaa huomioon.

175 Toiseksi yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (ks. esimerkiksi asia 86/82, Hasselblad, tuomio 21.2.1984, Kok. 1984, s. 883 ja asia C-277/87, Sandoz prodotti Farmaceutici v. komissio, tuomio 11.1.1990, Kok. 1990, s. I-45) se, etteivät sopimuspuolet ole noudattaneet lauseketta, jonka tarkoituksena on rajoittaa kilpailua, ei riitä sulkemaan lauseketta perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan kiellon soveltamisalan ulkopuolelle.

176 Kolmanteen kantajien esittämään väitteeseen on vastattava, että lauseke, jonka tarkoituksena on kieltää ostajaa jälleenmyymästä tai viemästä hankkimaansa tavaraa, on luonnostaan omiaan jakamaan markkinoita ja näin ollen vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan - vaatimus, jonka tarkoituksena on ainoastaan määrittää yhteisön oikeuden soveltamisalaan kuuluvat sopimukset, kuten on syytä muistaa (ks. yhdistetyt asiat 56/64 ja 58/64, Consten ja Grundig v. komissio, tuomio 13.7.1966, Kok. 1966, s. 429).

177 Näin ollen on syytä katsoa, että kantajat St Anne, Westar, MacMillan ja Canfor ovat sisällyttäessään sopimuksiinsa tai yleisiin myyntiehtoihinsa viennin tai jälleenmyynnin kieltäviä lausekkeita rikkoneet perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa.

VII Sitoumus

178 Yhdysvaltalaiset kantajat - mukaan lukien Bowater, mutta ei IPS - ja kanadalaiset kantajat Westar, Welwood, MacMillan, Canfor ja British Columbia ovat vaatineet päätöksen liitteenä olevan sitoumuksen kumoamista kokonaan tai osittain.

179 Allekirjoittamalla sitoumuksen kantajat - Bowateria lukuun ottamatta - sitoutuivat ilmoittamaan ja laskuttamaan vähintään 50 prosenttia yhteisöön suuntautuvasta myynnistään ostajan valuutassa, ilmoittamaan hintansa "uuteen määräykseen asti", antamaan ne tiedoksi ainoastaan kyseisessä asiakirjassa täsmennetyille toimijoille, lopettamaan KEA:ssa ja Fidesissä tapahtuneen yhteistoiminnan ja tietojen vaihtamisen sekä lopettamaan vienti- ja jälleenmyyntikieltojen antamisen ostajilleen. Sitoumuksen allekirjoittaminen oikeutti sakon huomattavaan alentamiseen.

180 Komissio vaatii yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että tämä kanne jätetään tutkimatta. Sitoumus on tosiasiallisesti yksipuolinen toimi, jonka edellä mainitut kantajat - lukuun ottamatta Bowateria, joka ei ole allekirjoittanut sitä - ovat toteuttaneet, eikä siitä näin ollen voida nostaa kumoamiskannetta perustamissopimuksen 173 artiklan mukaisesti.

181 Näkemystä ei voida hyväksyä. Velvoitteet, jotka sitoumuksella perustetaan kantajille, on rinnastettava asetuksen N:o 17 3 artiklassa säädettyihin määräyksiin rikkomisen lopettamiseksi. Yhteisöjen tuomioistuimen 6.3.1974 antamasta tuomiosta (yhdistetyt asiat 6/73 ja 7/73, Istituto Chemioterapico Italiano et Commercial Solvents v. komissio, Kok. 1974, s. 223) seuraa, että säännöksellä annetaan komissiolle lupa toteuttaa kaikki tarpeelliset toimenpiteet todetun rikkomisen lopettamiseksi, ja että nämä voivat olla sekä positiivisia että negatiivisia toimenpiteitä. Sitoumuksen tehdessään kantajat ovat ainoastaan hyväksyneet kukin omista syistään päätöksen, jonka yksipuoliseen tekemiseen komissiolla olisi ollut toimivalta.

182 Sitoumuksen määräykset on jaettava kahteen ryhmään. Ensimmäiseen kuuluvat esimerkiksi sitoumus lopettaa KEA:ssa ja Fidesissä tapahtunut yhteistoiminta ja tietojen vaihto sekä sitoumus poistaa viennin ja jälleenmyynnin kieltävät lausekkeet, eli säännöt, joilla velvoitetaan kantajat lopettamaan päätöksen 1 artiklan 3, 4 ja 5 alakohdassa kielletty lainvastainen käyttäytyminen. Toisen ryhmän muodostavat säännöt, joiden tarkoituksena on purkaa hintailmoitusjärjestelmä ja tehdä markkinoista vähemmän avoimet. Tähän ryhmään kuuluvat velvollisuus ilmoittaa sellun hinnat uuteen määräykseen asti, velvollisuus ilmoittaa ja laskuttaa 50 prosenttia myynnistä ostajan valuutassa sekä niiden toimijoiden määrän rajoittaminen, joille hinnat voidaan vastaisuudessa antaa tiedoksi.

183 Syyt toiseen ryhmään kuuluvien sääntöjen kumoamiseen perustuvat loogisesti edellä esitettyyn. Koska ei ole todettu, ettei hintojen ilmoitusjärjestelmä vastaisi markkinoiden tarpeisiin eikä myöskään, että siitä aiheutunutta avoimuutta olisi pidettävä keinotekoisena, määräykset, joilla pyritään muuttamaan järjestelmää, ovat aiheettomia.

184 Niiden sääntöjen osalta, joilla velvoitetaan kantajat lopettamaan tietty KEA:ssa todettu käyttäytyminen, olemaan vaihtamatta tietoja Fidesissä tai olemaan sisällyttämättä sopimuksiin tai yleisiin myyntiehtoihin viennin tai jälleenmyynnin kieltäviä lausekkeita, on todettava, että säännöissä ainoastaan esitetään tulevaisuutta varten johtopäätökset, jotka niiden, joille päätöksen 1 artiklan 3, 4 ja 5 alakohdat on osoitettu, on tehtävä. Siltä osin kuin säännöt koskevat sellaisten rikkomisten toteamista, joita yhteisöjen tuomioistuin ei ole kumonnut, määräykset jäävät voimaan.

185 Näin ollen on syytä kumota sitoumuksen määräykset siltä osin kuin niissä asetetaan muita velvoitteita kuin ne, jotka seuraavat komission suorittamista sellaisten rikkomisten toteamisista, joita yhteisöjen tuomioistuin ei ole kumonnut.

VIII Sakot

186 Edellä kerrotusta seuraa, että ainoastaan päätöksen päätösosan 1 artiklan 3, 4 ja 5 alakohdassa esitetyt rikkomiset, tai osa niistä, on otettava huomioon. Mainittakoon vielä, että rikkomista on ensinnäkin KEA:n jäsenten osalta se, että ne ovat neuvotelleet keskenään ilmoitettavista hinnoista ja vaihtaneet yksityiskohtaisia hintatietoja kyseisessä yhdistyksessä. Finncellin osalta rikkomista on yksityiskohtaisten hintatietojen vaihtaminen muiden tuottajien kanssa Fidesissä. Kanadalaisten kantajien St Annen, Westarin, MacMillanin ja Canforin osalta rikkomista on se, että ne ovat sisällyttäneet sopimuksiin tai yleisiin myyntiehtoihin jälleenmyynnin tai viennin kieltäviä lausekkeita.

A KEA:han liittyvät rikkomiset

187 Päätöksen 146 kohdasta ilmenee, ettei yhdysvaltalaisille tuottajille määrätty lainkaan sakkoa niiden KEA:n toimintaan osallistumisen vuoksi. Koska tämä kanne on ensimmäinen, jolla Webb Pomerene Act on asetettu kyseenalaiseksi, vastaaja on tosiasiallisesti myöntänyt, etteivät kyseiset tuottajat olleet tietoisia siitä, että niiden käyttäytyminen on ETY:n perustamissopimuksen vastaista.

B Fidesiin liittyvä rikkominen

188 Päätöksen 3 artiklan mukaan kantajana oleva Finncell tuomitaan 100 000 ecun sakkoon, koska se on vaihtanut hintatietoja muiden tuottajien kanssa Fidesissä.

189 On otettava huomioon, että Finncellillä on ollut hallitseva asema yhdistyksessä ja että rikkominen jatkui vuodesta 1973 vuoteen 1977. Rikkomisen vakavuus ja kesto huomioon ottaen komission määräämä sakko on syytä pitää voimassa.

C Viennin ja jälleenmyynnin kieltäviin lausekkeisiin liittyvä rikkominen

190 Päätöksen 3 artiklan mukaan kantajina oleville Canforille, MacMillanille, St Annelle ja Westarille tuomitaan sakot, jotka ovat määrältään 125 000, 150 000, 200 000 ja 150 000 ecua.

191 Paitsi vienti- ja jälleenmyyntikieltojen soveltamisesta sakot määrättiin Canforin, MacMillanin ja Westarin tapauksessa osallistumisesta ilmoitettuja hintoja ja kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan sekä St Annen tapauksessa osallistumisesta ilmoitettuja hintoja koskevaan yleiseen yhteistoimintaan ja osallistumisesta Fidesin kokouksiin.

192 Ottaen huomioon että kyseisten kantajien ainoa jäljelle jäänyt rikkominen liittyy viennin ja jälleenmyynnin kieltäviin lausekkeisiin, on sakkojen määrää syytä tarkistaa.

193 On totta, että jälleenmyynnin ja viennin kieltävät lausekkeet vaarantavat välittömästi yhteisön sisäisen kaupan vapauden ja merkitsevät näin ollen perustamissopimuksen vakavaa rikkomista.

194 On kuitenkin otettava huomioon, että asianomaiset lopettivat rikkomisen ripeästi. Ainoan Westarin tekemän sopimuksen, jossa oli riidanalainen lauseke, voimassaolo päättyi 31.12.1978 eli kauan ennen 4.9.1981 päivättyä väitetiedoksiantoa. Samoin Canfor ja St Anne poistivat kiistanalaiset lausekkeet sopimuksista ja yleisistä myyntiehdoista heti väitetiedoksiannon saatuaan. MacMillan puolestaan vakuuttaa poistaneensa lausekkeen kaikista sopimuksistaan vuoden 1981 lopulla, mitä komissio ei ole kiistänyt.

195 Lisäksi on otettava huomioon, että kaikki kantajat ilmoittavat puolustuksekseen - komission sitä kiistämättä - että kiistanalaisen lausekkeen sisällyttäminen sopimuksiin ja yleisiin myyntiehtoihin aiheutui ainoastaan niiden huolimattomuudesta.

196 On myös todettava, että Canfor ja Westar väittävät, että niitä on tuomitun rangaistuksen osalta syrjitty suhteessa ITT Rayonieriin. Komissio ei ole määrännyt sakkoa kyseiselle tuottajalle, vaikka myös se on sisällyttänyt yleisiin myyntiehtoihin viennin ja jälleenmyynnin kieltäviä lausekkeita. Syrjintä on erityisen silmiinpistävää Westarin tapauksessa, jolta komissio on esittänyt ainoastaan yhden sopimuksen, jossa esiintyy kiistanalainen lauseke.

197 Tätä väitettä ei voida hyväksyä. Kun yritys on toiminnallaan rikkonut perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa, se ei voi välttää seuraamuksia sillä perusteella, että toiselle taloudelliselle toimijalle ei ole määrätty sakkoa, siinäkään tapauksessa, että viimeksi mainitun tapausta ei ole saatettu yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

198 Edellä kerrottu huomioon ottaen kunkin asianomaisen sakon määräksi on syytä vahvistaa 20 000 ecua.

Oikeudenkäyntikulut

199 Mead Corporationin nostama kanne poistettiin 20.3.1990 annetulla määräyksellä, jossa todettiin, että oikeudenkäyntikuluista päätetään myöhemmin.

200 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan asianosainen, joka peruuttaa kanteensa, velvoitetaan vastapuolen vaatimuksesta korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska komissio on vaatinut Mead Corporationia vastaamaan omista kuluistaan, on kysymys ratkaistava vaatimuksen mukaisesti.

201 Muilta osin työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja jos hävinneitä asianosaisia on useita, yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee, miten kulut on jaettava näiden asianosaisten kesken.

202 Tässä tapauksessa on kuluja jaettaessa syytä erottaa toisistaan kahdesta asiantuntijalausunnosta aiheutuneet kulut ja muut kulut.

203 Komissio on velvoitettava vastaamaan asiantuntijalausunnoista aiheutuneista kuluista. Lausunnot koskevat rikkomisia, jotka komissio toteaa päätöksen 1 artiklan 1 ja 2 alakohdassa, jotka yhteisöjen tuomioistuin on kumonnut.

204 Muista kuluista on syytä velvoittaa komissio vastaamaan kahdesta kolmasosasta, KEA:n jäsenenä olevat kantajat yhdestä yhdeksäsosasta, Finncell yhdestä yhdeksäsosasta ja kanadalaiset kantajat St Anne, Westar, MacMillan ja Canfor yhdestä yhdeksäsosasta.

205 Jaossa otetaan huomioon se, että komissio on hävinnyt asiat siltä osin kuin ne koskevat ilmoitettuja hintoja koskevaan yleiseen yhteistoimintaan liittyvää rikkomista, kauppahintoja koskevaan yleiseen yhteistoimintaan liittyvää rikkomista, kauppahintoja koskevaan yhteistoimintaan KEA:ssa liittyvää rikkomista ja tietojen vaihtoon Fidesissä liittyvää rikkomista St Annen tapauksessa. KEA:n jäsenenä olevat kantajat ovat hävinneet asiat niiden rikkomisten osalta, joiden mukaan ne ovat neuvotelleet keskenään ilmoitettavista hinnoista ja vaihtaneet tietoja kyseisessä yhdistyksessä, Finncell yksityiskohtaisten hintatietojen vaihtamista Fidesissä koskevan rikkomisen osalta sekä edellä mainitut kanadalaiset kantajat viennin ja jälleenmyynnin kieltäviin lausekkeisiin liittyvän rikkomisen osalta.

206 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 4 kohdan mukaisesti Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, joka on asiassa tukenut komissiota väliintulijana, vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamismenettelystä 19 päivänä joulukuuta 1984 tehdyn komission päätöksen 85/202/ETY 1 artiklan 1 alakohta kumotaan.

2) Edellä mainitun päätöksen 1 artiklan 2 alakohta kumotaan.

3) Edellä mainitun päätöksen 1 artiklan 3 alakohta kumotaan siltä osin kuin siinä osoitetaan kauppahintoja koskeva yhteistoiminta.

4) Edellä mainitun päätöksen 1 artiklan 4 alakohta kumotaan siltä osin kuin se koskee kantajana olevaa St Annea.

5) Edellä mainitun päätöksen 1 artiklan 5 alakohtaa vastaan nostetut kanteet hylätään perusteettomina.

6) Päätöksen liitteenä olevan sitoumuksen määräykset kumotaan siltä osin kuin niissä asetetaan muita velvoitteita kuin ne, jotka seuraavat komission suorittamista sellaisten rikkomisten toteamisista, joita yhteisöjen tuomioistuin ei ole kumonnut.

7) Kantajille määrätyt sakot poistetaan, lukuun ottamatta Finncelliä koskevaa sakkoa ja lukuun ottamatta Canforille, MacMillanille, St Annelle ja Westarille määrättyjä sakkoja, joiden määrä alennetaan 20 000 ecuun.

8) Mead Corporation vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

9) Kahdesta yhteisöjen tuomioistuimen pyytämästä asiantuntijalausunnosta aiheutuneista kuluista vastaa komissio.

10) Muista kuluista komissio vastaa kahdesta kolmasosasta, KEA:n jäsenenä olevat kantajat yhdestä yhdeksäsosasta, Finncell yhdestä yhdeksäsosasta ja kanadalaiset kantajat St Anne, Westar, MacMillan ja Canfor yhdestä yhdeksäsosasta.

11) Väliintulijana toiminut Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.