Bryssel 17.2.2026

COM(2026) 80 final

2026/0050(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) muuttamiseen

(Euroopan valvontaviranomaisten arviointi)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)


PERUSTELUT

1.Ehdotuksen kohde

Tämä ehdotus koskee päätöstä ETA:n sekakomiteassa unionin puolesta otettavan kannan vahvistamisesta, silloin kun on määrä antaa ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) muuttamista koskeva sekakomitean päätös.

2.Ehdotuksen tausta

2.1.ETA-sopimus

Euroopan talousalueesta tehdyssä sopimuksessa, jäljempänä ’ETA-sopimus’, taataan Euroopan talousalueen kansalaisille ja talouden toimijoille yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet sisämarkkinoilla. Siinä määrätään neljää vapautta koskevien EU:n säädösten saattamisesta osaksi 30 ETA-maan eli EU:n jäsenvaltioiden, Norjan, Islannin ja Liechtensteinin lainsäädäntöä. ETA-sopimus kattaa lisäksi yhteistyön muilla tärkeillä aloilla, kuten tutkimus ja kehitys, koulutus, sosiaalipolitiikka, ympäristö, kuluttajansuoja, matkailu ja kulttuuri, joita kutsutaan yhteisesti ”sivuaviksi ja horisontaalisiksi” politiikoiksi. ETA-sopimus tuli voimaan 1. tammikuuta 1994. Unioni ja sen jäsenvaltiot ovat ETA-sopimuksen osapuolia.

2.2.ETA:n sekakomitea

ETA:n sekakomitea vastaa ETA-sopimuksen hallinnoinnista. Se on foorumi ETA-sopimuksen toimintaan liittyvää näkemysten vaihtoa varten. Se tekee päätöksensä yksimielisesti, ja päätökset sitovat sopimuspuolia. Vastuu ETA-asioiden koordinoinnista EU:n puolella on Euroopan komission pääsihteeristöllä. 

2.3.Suunniteltu ETA:n sekakomitean säädös

ETA:n sekakomitean on tarkoitus hyväksyä ETA:n sekakomitean päätös, jäljempänä ’suunniteltu säädös’, joka koskee ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) muuttamista.

Suunnitellun säädöksen tarkoituksena on ottaa asetukset (EU) 2019/2175 1 ja (EU) 2019/2176 2 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177 3 (Euroopan valvontaviranomaisten arviointi) osaksi ETA-sopimusta.

Suunnitelluista säädöksistä tulee sopimuspuolia sitovia ETA-sopimuksen 103 ja 104 artiklan mukaisesti.

3.Unionin puolesta otettava kanta

Komissio toimittaa liitteenä olevan ETA:n sekakomitean päätösluonnoksen neuvostolle hyväksyttäväksi unionin kantana. Sen jälkeen kun kanta on hyväksytty, se olisi esitettävä ETA:n sekakomiteassa mahdollisimman pian.

Liitteenä olevassa ETA:n sekakomitean päätösluonnoksessa esitetään laajoja institutionaalisia mukautuksia, jotka vastaavat olennaisilta osin rahoituspalvelujen alalla sovellettavaa lähestymistapaa EU:n finanssivalvontaviranomaisten ja EFTAn valvontaviranomaisen rooliin. Kyse ei siis ole pelkästään neuvoston asetuksessa (EY) N:o 2894/94 4 tarkoitetuista teknisistä mukautuksista. Lisäksi ETA:n sekakomitean päätöksessä määrätään ETA:n EFTA-valtioiden täydestä ja oikeasuhteisesta rahoitusosuudesta EU:n rahoitusvalvontaviranomaisille sekä EU:n jäsenvaltioiden kattamaan Euroopan valvontaviranomaisten talousarvion osaan (tähän mennessä 60 prosenttia) että suoraan EU:n talousarviosta tuettavaan osaan (40 prosenttia).

Näin ollen neuvosto vahvistaa unionin kannan.

4.Oikeusperusta

4.1.Menettelyllinen oikeusperusta

4.1.1.Periaatteet

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 218 artiklan 9 kohdassa määrätään päätöksistä, joissa on kyse ”sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, lukuun ottamatta säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan sopimuksen institutionaalisia rakenteita”.

Ilmaisu ”säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia” kattaa säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kyseiseen elimeen sovellettavan kansainvälisen oikeuden nojalla. Lisäksi se kattaa välineet, joilla ei ole sitovaa vaikutusta kansainvälisen oikeuden nojalla mutta jotka ”voivat vaikuttaa ratkaisevasti sen säännöstön sisältöön, jonka unionin lainsäätäjä antaa”. 5

4.1.2.Soveltaminen käsillä olevassa asiassa

ETA:n sekakomitea on sopimuksella perustettu elin; se on perustettu ETA-sopimuksella. Säädös, joka ETA:n sekakomitean on määrä antaa, on säädös, jolla on oikeusvaikutuksia. Suunniteltu säädös on sitova kansainvälisen oikeuden nojalla ETA-sopimuksen 103 ja 104 artiklan mukaisesti.

Suunnitellulla säädöksellä ei täydennetä eikä muuteta sopimuksen institutionaalisia rakenteita. Ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on sen vuoksi SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohta yhdessä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2894/94 1 artiklan 3 kohdan kanssa.

4.2.Aineellinen oikeusperusta

4.2.1.Periaatteet

SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla, yhdessä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2894/94 1 artiklan 3 kohdan kanssa, annettavan päätöksen aineellinen oikeusperusta määräytyy ensisijaisesti osaksi ETA-sopimusta otettavan EU:n lainsäädännön aineellisen oikeusperustan perusteella.

Jos suunnitellulla säädöksellä on kaksi tavoitetta tai siihen sisältyy kaksi osatekijää ja jos näistä tavoitteista tai osatekijöistä toinen on mahdollista määritellä sellaiseksi pääasialliseksi tavoitteeksi tai osatekijäksi, johon nähden toinen tavoite tai osatekijä on liitännäinen, SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla hyväksyttävällä päätöksellä saa olla vain yksi aineellinen oikeusperusta: se, jota pääasiallinen tai ensisijainen tavoite tai osatekijä edellyttää.

4.2.2.Soveltaminen käsillä olevassa asiassa

Koska sekakomitean päätöksellä otetaan asetus (EU) 2019/2175 ja asetus (EU) 2019/2176 sekä direktiivi (EU) 2019/2177 osaksi ETA-sopimusta, on aiheellista käyttää samaa aineellista oikeusperustaa myös tähän neuvoston päätökseen. Sen vuoksi ehdotetun päätöksen aineellinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta, 62 artikla ja 114 artikla.

4.3.Päätelmät

Ehdotetun päätöksen oikeusperustana olisi oltava SEUT-sopimuksen 53 artiklan 1 kohta, 62 artikla ja 114 artikla yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan sekä neuvoston asetuksen (EY) N:o 2894/94 1 artiklan 3 kohdan kanssa.

5.Suunnitellun säädöksen julkaiseminen

Koska ETA:n sekakomitean säädöksellä muutetaan ETA-sopimuksen liitettä IX (Rahoituspalvelut), säädös on aiheellista julkaista Euroopan unionin virallisessa lehdessä sen jälkeen kun se on hyväksytty.

2026/0050 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) muuttamiseen

(Euroopan valvontaviranomaisten arviointi)


(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 53 artiklan 1 kohdan, 62 ja 114 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 28 päivänä marraskuuta 1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2894/94 6 ja erityisesti sen 1 artiklan 3 kohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Sopimus Euroopan talousalueesta 7 , jäljempänä ’ETA-sopimus’, tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1994.

(2)ETA-sopimuksen 98 artiklan mukaan ETA:n sekakomitea voi päättää muuttaa muun muassa ETA-sopimuksen liitettä IX (Rahoituspalvelut).

(3)Asetukset (EU) 2019/2175 8 ja 2019/2176 9 sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177 10 olisi otettava osaksi ETA-sopimusta.

(4)Sen vuoksi olisi muutettava ETA-sopimuksen liitettä IX (Rahoituspalvelut).

(5)ETA:n sekakomiteassa esitettävän unionin kannan olisi näin ollen perustuttava liitteenä olevaan päätösluonnokseen,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

ETA:n sekakomiteassa unionin puolesta esitettävä kanta ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) ehdotettuun muuttamiseen perustuu tähän päätökseen liitettyyn ETA:n sekakomitean päätösluonnokseen.

2 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1093/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1094/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1095/2010, rahoitusvälineiden markkinoista annetun asetuksen (EU) N:o 600/2014, rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä annetun asetuksen (EU) 2016/1011 ja varainsiirtojen mukana toimitettavista tiedoista annetun asetuksen (EU) 2015/847 muuttamisesta, EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1, sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssa L 131, 5.5.2022, s. 9.
(2)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2176, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019, finanssijärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta Euroopan unionissa ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1092/2010 muuttamisesta, EUVL L 334, 27.12.2019, s. 146.
(3)    Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun direktiivin 2009/138/EY (Solvenssi II), rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2014/65/EU sekä rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin (EU) 2015/849 muuttamisesta, EUVL L 334, 27.12.2019, s. 155.
(4)    Neuvoston asetus (EY) N:o 2894/94, annettu 28 päivänä marraskuuta 1994, Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä, EYVL L 305, 30.11.1994, s. 6.
(5)    Unionin tuomioistuimen tuomio 7.10.2014, Saksa v. neuvosto, C-399/12, ECLI:EU:C:2014:2258, 61–64 kohta.
(6)    EYVL L 305, 30.11.1994, s. 6.
(7)    EYVL L 1, 3.1.1994, s. 3.
(8)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1093/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1094/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1095/2010, rahoitusvälineiden markkinoista annetun asetuksen (EU) N:o 600/2014, rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä annetun asetuksen (EU) 2016/1011 ja varainsiirtojen mukana toimitettavista tiedoista annetun asetuksen (EU) 2015/847 muuttamisesta, EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1, sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssa L 131, 5.5.2022, s. 9.
(9)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2176, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019, finanssijärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta Euroopan unionissa ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1092/2010 muuttamisesta, EUVL L 334, 27.12.2019, s. 146.
(10)    Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun direktiivin 2009/138/EY (Solvenssi II), rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2014/65/EU sekä rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin (EU) 2015/849 muuttamisesta, EUVL L 334, 27.12.2019, s. 155.

Bryssel 17.2.2026

COM(2026) 80 final

LIITE

asiakirjaan

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) muuttamiseen



(Euroopan valvontaviranomaisten arviointi)


LIITE

LUONNOS ETA:N SEKAKOMITEAN PÄÄTÖKSEKSI

N:o […],

annettu [...],

ETA-sopimuksen liitteen IX (Rahoituspalvelut) muuttamisesta

ETA:N SEKAKOMITEA, joka

ottaa huomioon Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’ETA-sopimus’, ja erityisesti sen 98 artiklan,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1093/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1094/2010, Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1095/2010, rahoitusvälineiden markkinoista annetun asetuksen (EU) N:o 600/2014, rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä annetun asetuksen (EU) 2016/1011 ja varainsiirtojen mukana toimitettavista tiedoista annetun asetuksen (EU) 2015/847 muuttamisesta 18 päivänä joulukuuta 2019 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175 1 , sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9, olisi otettava osaksi ETA-sopimusta.

(2)Finanssijärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta Euroopan unionissa ja Euroopan järjestelmäriskikomitean perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1092/2010 muuttamisesta 18 päivänä joulukuuta 2019 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2176 2 olisi otettava osaksi ETA-sopimusta.

(3)Vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta annetun direktiivin 2009/138/EY (Solvenssi II), rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2014/65/EU sekä rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen annetun direktiivin (EU) 2015/849 muuttamisesta 18 päivänä joulukuuta 2019 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177 3 olisi otettava osaksi ETA-sopimusta.

(4)Sopimuspuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tällä päätöksellä pannaan täytäntöön sopimus, joka otettiin huomioon 14 päivänä lokakuuta 2014 Euroopan valvontaviranomaisista annettujen EU:n asetusten ottamista osaksi ETA-sopimusta annettujen EU:n ja Euroopan talousalueeseen kuuluvien EFTA-valtioiden talous- ja valtiovarainministerien neuvoston päätelmien 4 2 kohdassa, ja sen vuoksi sitä olisi tulkittava päätelmien sisältämien periaatteiden mukaisesti.

(5)Sen vuoksi olisi muutettava ETA-sopimuksen liitettä IX,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Lisätään ETA-sopimuksen liitteessä IX olevaan 1 kohtaan (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY) luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 L 2177: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 155)”.

2 artikla

Lisätään ETA-sopimuksen liitteessä IX olevaan 23b kohtaan (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2015/849) luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 L 2177: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 155)”.

3 artikla

Lisätään ETA-sopimuksen liitteessä IX olevan 23ba kohdan (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2015/847) jälkeen teksti seuraavasti:

”, sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:

-    32019 R 2175: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9”.

4 artikla

Lisätään ETA-sopimuksen liitteessä IX olevaan 31ba kohtaan (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/65/EU) luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 L 2177: Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/2177, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 155)”.

5 artikla

Korvataan ETA-sopimuksen liitteessä IX oleva 31baa kohta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014) seuraavasti:

1.Lisätään luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 R 2175: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9”.

2.Korvataan mukautuksen a teksti seuraavasti:

”Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen pöytäkirjassa 1 määrätään, ja jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, ilmauksilla ”jäsenvaltio(t)” ja ”toimivaltaiset viranomaiset” tarkoitetaan asetuksessa tarkoitetun lisäksi myös EFTA-valtioita ja niiden toimivaltaisia viranomaisia.”

3.Lisätään mukautuksen e jälkeen mukautus seuraavasti:

”e a)    EFTAn valvontaviranomainen hyväksyy 27 d artiklan 2 ja 3 kohdan, 27 e artiklan 1 kohdan, 38 b artiklan 1 kohdan, 38 c artiklan 3 kohdan, 38 d artiklan 5 kohdan, 38 g artiklan 1 kohdan, 38 h artiklan 1 kohdan, 38 i artiklan 1 kohdan ja 38 k artiklan 8 kohdan mukaiset päätökset, välipäätökset, ilmoitukset, pyynnöt, päätösten kumoamiset ja muut toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä sellaisten ehdotusten pohjalta, jotka arvopaperimarkkinaviranomainen laatii omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä.”

4.Lisätään mukautuksen f jälkeen mukautus seuraavasti:

”f a)    Lisätään 2 artiklan 1 kohdan 18 alakohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”.”.

5.Lisätään mukautuksen h jälkeen mukautukset seuraavasti:

”h a)    Korvataan EFTA-valtioiden osalta 27 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan ensimmäisessä virkkeessä ja toisessa ja kolmannessa alakohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.

h b)    27 b artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos toiminta tapahtuu EFTA-valtiossa, EFTAn valvontaviranomaisen”;

ii)    lisätään 2 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet kauppapaikkaa ylläpitävät sijoituspalveluyritykset tai markkinoiden ylläpitäjät, EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    lisätään 3 kohdan toisessa alakohdassa sekä 4 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaus ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen” ja sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaus ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”.

h c)    27 c artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet raportointipalvelujen tarjoajat, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 2 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaiselta” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaiselta”.

h d)    lisätään 27 d artiklan 1–3 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen” ja 27 f artiklan 4 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”.

h e)    27 e artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä on EFTA-valtioon sijoittautunut raportointipalvelujen tarjoaja, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 2 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.”

6.lisätään mukautuksen j jälkeen mukautukset seuraavasti:

”j a)    Lisätään 38 a artiklaan seuraava:

”EFTAn valvontaviranomaisen tai EFTAn valvontaviranomaisen virkamiehen tai sen valtuuttaman muun henkilön 38 b–38 e artiklan mukaisesti saamia valtuuksia ei voida käyttää niin, että vaaditaan lakisääteisen salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen tai asiakirjojen julkistamista.”.

j b)    38 b artiklassa

i)    Korvataan 1 kohta seuraavasti:

”1.    Arvopaperimarkkinaviranomainen tai jos kyseessä on EFTA-valtioon sijoittautunut henkilö, EFTAn valvontaviranomainen, voi pyynnön tai päätöksen nojalla vaatia seuraavia henkilöitä antamaan kaikki tiedot, jotka se tarvitsee tämän asetuksen mukaisten tehtäviensä hoitamiseen:

a)hyväksytty julkistamisjärjestely, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoaja ja hyväksytty ilmoitusjärjestelmä, silloin kun ne ovat arvopaperimarkkinaviranomaisen tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen valvonnassa, ja kauppapaikkaa ylläpitävä sijoituspalveluyritys tai markkinoiden ylläpitäjä, joka ylläpitää hyväksytyn julkistamisjärjestelyn, konsolidoitujen kauppatietojen tarjoajan ja hyväksytyn ilmoitusjärjestelmän raportointipalveluja, sekä henkilöt, jotka käyttävät niissä määräysvaltaa tai ovat niiden määräysvallassa;

b)b)edellä a alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden johto;

c)c)edellä a alakohdassa tarkoitettujen henkilöiden neuvonantajat ja tilintarkastajat;”;

ii)    korvataan 3 ja 5 kohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    korvataan 3 kohdan g alakohdan teksti EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”ilmoittaa oikeudesta saattaa päätös EFTAn tuomioistuimen käsiteltäväksi valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 36 artiklan mukaisesti.”;

iv)    lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomainen toimittaa ilman aiheetonta viivästystä tämän artiklan mukaisesti saadut tiedot arvopaperimarkkinaviranomaiselle.”.

j c)    38 c artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos tutkimuksen kohteena oleva henkilö on sijoittautunut EFTA-valtioon, EFTAn valvontaviranomainen” ja sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos tutkimuksen kohteena oleva henkilö on sijoittautunut EFTA-valtioon, EFTAn valvontaviranomaisen”;

ii)    lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Arvopaperimarkkinaviranomaisen virkamiehillä ja muilla sen valtuuttamilla henkilöillä on oikeus avustaa EFTAn valvontaviranomaista tämän hoitaessa tämän artiklan mukaisia tehtäviään, ja heillä on oikeus osallistua tutkimuksiin arvopaperimarkkinaviranomaisen pyynnöstä.”;

iii)    korvataan 2–4 kohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen” ja sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iv)    korvataan 3 kohdan toinen virke EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Päätöksessä on yksilöitävä tutkimuksen kohde ja tarkoitus sekä ilmoitettava 38 i artiklassa säädetyistä uhkasakoista ja oikeudesta saattaa päätös EFTAn tuomioistuimen käsiteltäväksi valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 36 artiklan mukaisesti.”;

v)    korvataan 6 kohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”6.    Jos kansallinen oikeusviranomainen saa hakemuksen, joka koskee 1 kohdan e alakohdassa tarkoitetun puhelin- tai tietoliikennetietoja koskevan pyynnön hyväksymistä, sen on tarkistettava, että

a)edellä 3 kohdassa tarkoitettu EFTAn valvontaviranomaisen päätös on pätevä;

b)mahdolliset toteutettavat toimenpiteet ovat oikeasuhteisia eivätkä mielivaltaisia tai liiallisia.

Edellä olevan b alakohdan soveltamiseksi kansallinen oikeusviranomainen voi pyytää EFTAn valvontaviranomaiselta yksityiskohtaisia selvityksiä erityisesti perusteista, joiden nojalla EFTAn valvontaviranomainen epäilee, että tätä asetusta on rikottu, sekä epäillyn rikkomisen vakavuudesta ja pakkokeinojen kohteena olevan henkilön osallisuuden luonteesta. Kansallinen oikeusviranomainen ei kuitenkaan saa tarkastella uudelleen tutkimuksen tarpeellisuutta eikä vaatia, että sille toimitetaan arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen asiakirja-aineistossa olevia tietoja. EFTAn valvontaviranomaisen päätöksen laillisuutta valvoo ainoastaan EFTAn tuomioistuin valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti.”.

j d)    38 d artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomainen toimittaa viipymättä tämän artiklan nojalla saadut tiedot arvopaperimarkkinaviranomaiselle.”;

iii)    korvataan 2–8 kohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen” ja sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iv)    korvataan 5 kohdan toinen virke EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Päätöksessä yksilöidään tarkastuksen kohde ja tarkoitus sekä päivä, jona tarkastus alkaa, ja ilmoitetaan 38 i artiklassa säädetyistä uhkasakoista sekä oikeudesta saattaa päätös EFTAn tuomioistuimen käsiteltäväksi valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti.”;

v)    korvataan 10 kohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”10.    Jos kansallinen oikeusviranomainen saa hakemuksen, joka koskee 1 kohdassa säädetyn paikalla tehtävän tarkastuksen hyväksymistä tai 7 kohdassa säädettyä apua, viranomaisen on tarkistettava, että

a)edellä 5 kohdassa tarkoitettu EFTAn valvontaviranomaisen päätös on pätevä;

b)mahdolliset toteutettavat toimenpiteet ovat oikeasuhteisia eivätkä mielivaltaisia tai liiallisia.

Edellä olevan b alakohdan soveltamiseksi tarkistaessaan pakkokeinojen oikeasuhteisuutta kansallinen oikeusviranomainen voi pyytää EFTAn valvontaviranomaiselta yksityiskohtaisia selvityksiä erityisesti perusteista, joiden nojalla EFTAn valvontaviranomainen epäilee, että tätä asetusta on rikottu, sekä epäillyn rikkomisen vakavuudesta ja pakkokeinojen kohteena olevien henkilöiden osallisuuden luonteesta. Kansallinen oikeusviranomainen ei kuitenkaan saa tarkastella uudelleen tutkimuksen tarpeellisuutta eikä vaatia, että sille toimitetaan arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen asiakirja-aineistossa olevia tietoja. EFTAn valvontaviranomaisen päätöksen laillisuutta valvoo ainoastaan EFTAn tuomioistuin valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti.”.

j e)    Lisätään 38 e artiklassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaisen”.

j f)    korvataan 38 f artiklan teksti seuraavasti:

”Direktiivin 2014/65/EU 76 artiklassa tarkoitettua salassapitovelvollisuutta sovelletaan arvopaperimarkkinaviranomaiseen ja EFTAn valvontaviranomaiseen sekä kaikkiin, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet arvopaperimarkkinaviranomaisen tai EFTAn valvontaviranomaisen, tai sellaisten henkilöiden palveluksessa, joille arvopaperimarkkinaviranomainen tai EFTAn valvontaviranomainen on siirtänyt tehtäviään, mukaan luettuina sellaiset tarkastajat ja asiantuntijat, joiden kanssa arvopaperimarkkinaviranomainen tai EFTAn valvontaviranomainen on tehnyt sopimuksen.”.

j g)    38 g artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    korvataan 2 kohdan h alakohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen”;

iv)    lisätään 3 kohtaan seuraava:

”EFTAn valvontaviranomainen antaa kaikki 1 kohdan nojalla toteutetut toimet ilman aiheetonta viivytystä tiedoksi rikkomisesta vastuussa olevalle henkilölle sekä ilmoittaa niistä toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle. Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee kaikki tällaiset toimet verkkosivustollaan kymmenen työpäivän kuluessa toimen toteutuspäivästä. Myös EFTAn valvontaviranomaisen on julkistettava kaikki omat toimensa verkkosivustollaan 10 työpäivän kuluessa päivästä, jona ne on toteutettu.

Kolmannessa alakohdassa tarkoitettuun julkaisemiseen on sisällyttävä seuraavat:

a)maininta siitä, että rikkomisesta vastuussa olevalla henkilöllä on oikeus hakea muutosta annettuun päätökseen EFTAn tuomioistuimessa;

b)tarvittaessa maininta siitä, että tällainen menettely on aloitettu ja että menettelyn vireillepanolla EFTAn tuomioistuimessa ei ole lykkäävää vaikutusta;

c)maininta siitä, että EFTAn tuomioistuimella on mahdollisuus keskeyttää riitautetun päätöksen soveltaminen valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 40 artiklan nojalla.”.

j h)    38 h artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 3 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.

j i)    38 i artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 4 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen” ja sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.

j j)    38 j artiklassa

i)    Lisätään 1 kohtaan seuraava:

”Myös EFTAn valvontaviranomainen julkistaa jokaisen sakon ja uhkasakon, jonka se on määrännyt 38 h ja 38 i artiklan mukaisesti, ja tällöin sovelletaan edellytyksiä, jotka tässä kohdassa on vahvistettu arvopaperimarkkinaviranomaisen sakkojen ja uhkasakkojen julkistamisesta.”;

ii)    korvataan 3 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    korvataan 3 kohdassa ilmaisu ”Euroopan parlamentille, neuvostolle” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”;

iv)    lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTA-valtioiden pysyvä komitea päättää EFTAn valvontaviranomaisen perimien sakkojen ja uhkasakkojen kohdentamisesta.”.

j k)    38 k artiklassa

i)    korvataan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä EFTA-valtioiden osalta sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä oleva ilmaisu ”arvopaperimarkkinaviranomainen nimeää organisaationsa sisältä riippumattoman tutkivan virkamiehen asiaa tutkimaan” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen nimeää organisaationsa sisältä riippumattoman tutkivan virkamiehen asiaa tutkimaan arvopaperimarkkinaviranomaista kuultuaan”;

iii)    lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen nimittämä tutkiva virkamies ei saa osallistua eikä hän ole saanut aiemmin osallistua suoraan tai välillisesti asiaan liittyvän kyseisen raportointipalvelujen tarjoajan valvontaan tai toimilupamenettelyyn, ja hänen on tehtäviään suorittaessaan oltava riippumaton EFTAn valvontaviranomaisen kollegiosta ja arvopaperimarkkinaviranomaisen hallintoneuvostosta.”;

iv)    lisätään EFTA-valtioiden osalta 2 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomaiselle”, 4 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomaisen” ja 5 ja 7 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomaiselle”;

v)    korvataan 8 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

vi)    lisätään 8 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomainen antaa arvopaperimarkkinaviranomaiselle kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka arvopaperimarkkinaviranomainen tarvitsee tämän kohdan mukaisten velvollisuuksiensa täyttämiseen.”;

vii)    lisätään EFTA-valtioiden osalta 9 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai EFTAn valvontaviranomaisen”;

viii)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 11 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.

j l)    38 l artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Ennen kuin arvopaperimarkkinaviranomainen valmistelee ehdotuksen EFTAn valvontaviranomaiselle 38 g, 38 h ja 38 i artiklan nojalla, sen on annettava menettelyn kohteena oleville henkilöille tilaisuus tulla kuulluksi arvopaperimarkkinaviranomaisen havainnoista. Arvopaperimarkkinaviranomainen perustaa luonnoksensa ainoastaan niihin todettuihin seikkoihin, joista ne henkilöt, joita menettely koskee, ovat voineet esittää huomautuksensa.

EFTAn valvontaviranomainen perustaa päätöksensä ainoastaan artiklan 38 g, 38 h ja 38 i mukaisiin havaintoihin, joista menettelyn kohteena olevat henkilöt ovat voineet esittää huomautuksensa.

Tämän kohdan kolmatta ja neljättä alakohtaa ei sovelleta, jos tarvitaan kiireellisiä toimia estämään merkittävän ja välittömän vahingon koituminen rahoitusjärjestelmälle. Siinä tapauksessa arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia ehdotuksen välipäätökseksi, jonka EFTAn valvontaviranomainen voi hyväksyä. Arvopaperimarkkinaviranomainen antaa asianomaisille henkilöille tilaisuuden tulla kuulluksi mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on laatinut tällaisen ehdotuksen.”;

ii)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 2 kohdassa ilmaisu ”arvopaperimarkkinaviranomaisen asiakirja-aineistoon” ilmaisulla ”arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen asiakirja-aineistoon” ja ilmaisu ”arvopaperimarkkinaviranomaisen sisäisiin valmisteleviin asiakirjoihin” ilmaisulla ”arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen sisäisiin valmisteluasiakirjoihin”.

j m)    lisätään 38 n artiklan 1 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”EFTA-valtioon sijoittautuneilta raportointipalvelujen tarjoajilta maksut perii EFTAn valvontaviranomainen, joka soveltaa maksuihin samoja perusteita kuin muilta raportointipalvelujen tarjoajilta tämän asetuksen ja 3 kohdassa tarkoitettujen delegoitujen säädösten mukaisesti perittäviin maksuihin.

EFTAn valvontaviranomaisen on siirrettävä tämän kohdan mukaisesti veloittamansa määrät viipymättä arvopaperiviranomaiselle.”.

j n)    38 o artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa ennen ilmaisua ”voi siirtää määrättyjä valvontatehtäviä” ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    sen 2–5 kohdassa lisätään sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai EFTAn valvontaviranomainen” ja sanan ”arvopaperiviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai EFTAn valvontaviranomaisen”;

iii)    lisätään 5 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”;

iv)    lisätään kohta seuraavasti:

”6.    Arvopaperimarkkinaviranomainen ja EFTAn valvontaviranomainen kuulevat toisiaan ennen tehtävien siirtämistä tämän artiklan nojalla.”.”

7.Lisätään mukautuksen m jälkeen mukautus seuraavasti:

”n)    EFTA-valtioiden osalta 54 a artiklassa

i)    korvataan sana ”arvopaperimarkkinaviranomaiseen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaiseen”, sana ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaiselle” ja sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan ilmaisu ”1 päivänä tammikuuta 2022” ilmaisulla ”… annetun ETA:n sekakomitean päätöksen N:o …/… [tämä päätös] voimaantulopäivänä”;

iii)    korvataan ilmaisu ”ennen 1 päivää lokakuuta 2021” ilmaisulla ”yli kolmen kuukauden kuluttua … päivänä …kuuta … annetun ETA:n sekakomitean päätöksen N:o …/… [tämä päätös] voimaantulopäivästä”;

iv)    lisätään kohta seuraavasti:

”6.    EFTAn valvontaviranomaisen on tarvittaessa ja ilman aiheetonta viivytystä toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle jäljennökset tämän artiklan nojalla vastaanotetuista tiedostoista, valmisteluasiakirjoista, rekistereistä ja työasiakirjoista.”.”

6 artikla

Muutetaan ETA-sopimuksen liitteessä IX oleva 31f kohta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1092/2010) seuraavasti:

1.Lisätään teksti seuraavasti:

”, sellaisena kuin se on muutettuna seuraavalla:

-    32019 R 2176: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2176, annettu 18 päivänä tammikuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 146)”.

2.Korvataan mukautuksen b teksti seuraavasti:

”Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen pöytäkirjassa 1 määrätään, ilmaisuilla ”jäsenvaltio(t)”, ”toimivaltaiset viranomaiset” ja ”valvontaviranomaiset” tarkoitetaan asetuksessa tarkoitettujen lisäksi myös EFTA-valtioita ja niiden toimivaltaisia viranomaisia ja valvontaviranomaisia. Tätä ei sovelleta 5 artiklan 2 kohdan, 9 artiklan 5 kohdan ja 11 artiklan 1 kohdan c alakohdan osalta.”

3.Korvataan mukautuksen c teksti seuraavasti:

Lisätään 6 artiklan 2 kohtaan seuraava:

”e)    EFTA-valtioiden kansallisten keskuspankkien pääjohtajat tai Liechtensteinin osalta valtionvarainministeriön korkean tason edustaja;

f)    EFTAn valvontaviranomaisen kollegion jäsen tarvittaessa sen tehtävien hoidossa.”

4.Korvataan mukautuksen d teksti seuraavasti:

”Lisätään 13 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”i)    yksi kunkin EFTA-valtion kansallisen keskuspankin edustaja tai Liechtensteinin osalta valtionvarainministeriön edustaja.”

5.Lisätään mukautuksen d jälkeen mukautus seuraavasti:

”d a)    Korvataan 8 artiklan 2 a alakohdassa ilmaisu ”unionin oikeuden” ilmaisulla ”ETA-sopimuksen määräysten”.”

6.Lisätään mukautuksen g jälkeen mukautukset seuraavasti:

”g a)    Lisätään 17 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Jos 3 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettu suositus osoitetaan jollekin 16 artiklan 2 kohdassa mainitulle saajalle, joka on EFTA-valtio tai EFTA-valtion kansallinen viranomainen, saajan on ilmoitettava EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EJRK:lle suosituksen perusteella toteutetuista toimista ja esitettävä perustelut toimien toteuttamatta jättämiselle. EJRK:n on tarvittaessa ilmoitettava saadut vastaukset tiukkoja salassapitosääntöjä noudattaen viipymättä Euroopan valvontaviranomaisille”.”

g b)    Lisätään 17 artiklan 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Jos EJRK tekee päätöksen, jossa se katsoo, että sen EFTA-valtiolle tai EFTA-valtion kansalliselle viranomaiselle antamaa suositusta ei ole noudatettu tai että suosituksen saajat eivät ole pystyneet selittämään asianmukaisesti, miksi ne eivät ole toteuttaneet toimia, EJRK:n on ilmoitettava tiukkoja salassapitosääntöjä noudattaen asiasta suosituksen saajille, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja asianomaisille Euroopan valvontaviranomaisille.”.”

7.Poistetaan mukautuksesta g ilmaisu ”17 artiklan 1 ja 2 kohdassa ja”.

7 artikla

Muutetaan ETA-sopimuksen liitteessä IX oleva 31g kohta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1093/2010) seuraavasti:

1.Lisätään luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 R 2175: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9”.

2.Korvataan mukautuksen b teksti seuraavasti:

Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen pöytäkirjassa 1 määrätään, ja jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, ilmauksilla ”jäsenvaltio(t)” ja ”toimivaltaiset viranomaiset” tarkoitetaan tässä asetuksessa tarkoitetun lisäksi myös EFTA-valtioita ja niiden toimivaltaisia viranomaisia.

3.Lisätään mukautuksen f jälkeen mukautukset seuraavasti:

”f a)    lisätään 3 artiklan 3 kohdassa ilmaisun ”komissiolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”;

f b)    Korvataan 4 artiklan 2 kohdan v alakohdan teksti EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2014/59/EU osalta direktiivin 2014/59/EU 3 artiklan mukaisesti nimettyjä kriisinratkaisuviranomaisia;”.

4.Korvataan mukautuksessa g olevan ii kohdan teksti seuraavasti:

”korvataan toinen ja kolmas alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen tekemät päätökset hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.

EFTAn valvontaviranomainen tarkistaa kahdessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua päätöstä sopivin väliajoin ja vähintään joka kuudes kuukausi.

EFTAn valvontaviranomainen ilmoittaa voimassaolon päättymispäivän viranomaiselle mahdollisimman pian kahdessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun päätöksen hyväksymisen jälkeen. Viranomainen toimittaa hyvissä ajoin ennen kolmannessa alakohdassa tarkoitetun kuuden kuukauden määräajan päättymistä EFTAn valvontaviranomaiselle päätelmät, joihin liitetään tarvittaessa luonnos. EFTAn valvontaviranomainen voi ilmoittaa viranomaiselle kaikista tarkistamista varten tarpeellisiksi katsomistaan tapahtumista.

EFTAn valvontaviranomainen voi päättää kiellon vuosittaisesta uusimisesta, kun kielto on uusittu vähintään kaksi kertaa peräkkäin ja päätös perustuu asianmukaiseen analyysiin asiakkaaseen tai kuluttajaan kohdistuvan vaikutuksen arvioimiseksi.

EFTA-valtio voi pyytää EFTAn valvontaviranomaista harkitsemaan päätöstään uudelleen. EFTAn valvontaviranomainen toimittaa pyynnön viranomaiselle. Siinä tapauksessa viranomainen harkitsee 44 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti uuden luonnoksen laatimista EFTAn valvontaviranomaiselle.

Jos viranomainen muuttaa EFTAn valvontaviranomaisen hyväksymän päätöksen kanssa rinnakkaista päätöstä tai kumoaa sen, pankkiviranomaisen on viipymättä laadittava luonnos EFTAn valvontaviranomaiselle.”.”

5.lisätään mukautuksen g jälkeen mukautus seuraavasti:

”g a)    Asetuksen 9 b, 9 c ja 17 a artiklassa olevia viittauksia unionin oikeuteen tai unionin lainsäädäntöön pidetään viittauksina ETA-sopimukseen.”

6.Lisätään mukautuksen h jälkeen mukautukset seuraavasti:

”h a)    16 a artiklassa

i)    Lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Viranomainen voi EFTA-valtioiden pysyvän komitean tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan antaa EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EFTAn valvontaviranomaiselle lausuntoja kaikista vastuualueeseensa kuuluvista kysymyksistä.”;

ii)    Lisätään 4 kohtaan alakohta seuraavasti:

Viranomainen voi EFTA-valtioiden pysyvän komitean tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä antaa teknistä neuvontaa EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle tai EFTAn valvontaviranomaiselle 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyissä säädöksissä määritetyillä aloilla.”.

h b)    16 b artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”unionin toimielimet ja elimet” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvä komitea ja EFTAn valvontaviranomainen,”;

ii)    korvataan 1 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaus ”unionin” ilmauksella ”ETA-sopimuksen osapuolten”;

iii)    Lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Viranomainen toimittaa komissiolle ja EFTAn valvontaviranomaiselle kysymykset, jotka edellyttävät ETA-sopimuksen tulkintaa. Komissio ja EFTAn valvontaviranomainen kuulevat yhteisen vastauksen antamiseksi toisiaan kysymyksistä, jotka edellyttävät ETA-sopimuksen tulkintaa. Viranomainen julkaisee komission ja/tai EFTAn valvontaviranomaisen antamat vastaukset.”.”

7.Korvataan mukautuksen i teksti seuraavasti:

”17 artiklassa

i)    korvataan ilmaisu ”unionin oikeuden” ilmaisulla ”ETA-sopimuksen”;

ii)    lisätään 1 kohdassa sanan ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen”.

iii)    lisätään 2 kohtaan ilmaisun ”komission” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvän komitean, EFTAn valvontaviranomaisen,”;

iv)    lisätään 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Kun viranomainen esittää, miten se aikoo edetä asiassa ja tarvittaessa tarkastelee tilannetta, jossa EFTA-valtion toimivaltaisen viranomaisen väitetään rikkoneen ETA-sopimusta tai jättäneen sen soveltamatta, sen on ilmoitettava EFTAn valvontaviranomaiselle tutkimuksen luonne ja tarkoitus ja sen jälkeen toimitettava sille säännöllisesti päivitetyt tiedot, jotta EFTAn valvontaviranomainen voi asianmukaisesti hoitaa tehtävänsä 4 ja 6 kohdan mukaisesti.”;

v)    korvataan 3 kohdan toinen alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Toimivaltaisen viranomaisen on kymmenen työpäivän kuluessa suosituksen vastaanottamisesta ilmoitettava viranomaiselle ja EFTAn valvontaviranomaiselle toimenpiteet, jotka se on toteuttanut tai aikoo toteuttaa varmistaakseen ETA-sopimuksen noudattamisen.”;

vi)    korvataan 4 ja 5 kohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”4.    Jos toimivaltainen viranomainen ei ole noudattanut ETA-sopimusta yhden kuukauden kuluessa viranomaisen suosituksen vastaanottamisesta, EFTAn valvontaviranomainen voi antaa virallisen lausunnon, jossa toimivaltaista viranomaista vaaditaan toteuttamaan toimet, joita ETA-sopimuksen noudattaminen edellyttää. EFTAn valvontaviranomaisen virallisessa lausunnossa on otettava huomioon viranomaisen suositus.

EFTAn valvontaviranomainen antaa tällaisen virallisen lausunnon viimeistään kolmen kuukauden kuluttua suosituksen antamisesta. EFTAn valvontaviranomainen voi pidentää tätä määräaikaa yhdellä kuukaudella.

EFTAn valvontaviranomaisen antamat viralliset lausunnot hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.

Toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava viranomaiselle ja EFTAn valvontaviranomaiselle kaikki tarvittavat tiedot.

5.    Toimivaltaisen viranomaisen on kymmenen työpäivän kuluessa 4 kohdassa tarkoitetun virallisen lausunnon vastaanottamisesta ilmoitettava viranomaiselle ja EFTAn valvontaviranomaiselle toimenpiteet, jotka se on toteuttanut tai aikoo toteuttaa tämän virallisen lausunnon noudattamiseksi.”;

vii)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 6 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaista komission toimivaltaa” ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta EFTA-valtioiden välisen, valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamista koskevan sopimuksen 31 artiklan mukaista EFTAn valvontaviranomaisen toimivaltaa” ja ilmaisu ”pankkiviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

viii)    korvataan 6 kohdan toinen alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Asioissa, jotka koskevat rahoitusjärjestelmän käytön estämistä rahanpesuun tai terrorismin rahoitukseen, EFTAn valvontaviranomainen voi silloin, kun 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjen säädösten asiaankuuluvat vaatimukset eivät ole suoraan sovellettavissa finanssialan toimijoihin, tehdä päätöksen, jossa toimivaltaista viranomaista vaaditaan noudattamaan tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitettua virallista lausuntoa kyseisessä kohdassa mainitun määräajan kuluessa. Jos viranomainen ei noudata kyseistä päätöstä, EFTAn valvontaviranomaisenvoi tehdä myös ensimmäisen alakohdan mukaisen päätöksen. Tätä varten EFTAn valvontaviranomainen soveltaa asiaa koskevia ETA-sopimuksen määräyksiä ja jos nämä ETA-sopimuksen määräykset koostuvat direktiiveistä, kansallista lainsäädäntöä, joilla direktiivit saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jos asiaa koskevat ETA-sopimuksen määräykset koostuvat asetuksista, joissa nykyisellään nimenomaisesti myönnetään vaihtoehtoja EFTA-valtioille, EFTAn valvontaviranomainen soveltaa myös kansallista lainsäädäntöä siltä osin kuin näitä vaihtoehtoja on käytetty.”;

ix)    korvataan 6 kohdan kolmas alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen päätökset hyväksytään viipymättä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien ehdotusten pohjalta.”;

x)    korvataan 8 kohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”8.    EFTAn valvontaviranomainen julkaisee vuosittain tiedot siitä, mitkä toimivaltaiset viranomaiset ja finanssilaitokset EFTA-valtioissa eivät ole noudattaneet 4 ja 6 kohdassa tarkoitettuja virallisia lausuntoja tai päätöksiä.”.”

8.Lisätään mukautuksen i jälkeen mukautus seuraavasti:

”i a)    Lisätään 17 a artiklan 1 ja 3 kohtaan sanan ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomainen”.”

9.Korvataan mukautuksen k teksti seuraavasti:

”19 artiklassa

i)    lisätään 1, 1 a ja 3 kohdassa sanan ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen” ja sanan ”pankkiviranomaiselle” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaiselle”;

ii)    lisätään 3 kohdassa ilmaisun ”sitoo asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia” jälkeen ilmaisu ”EU:n jäsenvaltioissa”;

iii)    lisätään 3 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Jos on kyse yksinomaan EFTA-valtioiden toimivaltaisista viranomaisista, jotka eivät pääse sopimukseen 2 kohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, EFTAn valvontaviranomainen voi tehdä päätöksen, jossa kyseisiä viranomaisia vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi ja pidättymään toimista, jotta varmistetaan ETA-sopimuksen noudattaminen. EFTAn valvontaviranomaisen päätös sitoo asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia. EFTAn valvontaviranomainen voi päätöksessään pyytää toimivaltaisia viranomaisia kumoamaan niiden tekemän päätöksen tai muuttamaan päätöstä taikka käyttämään valtuuksia, jotka niillä on ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

Jos on kyse yksinomaan EU:n yhden tai useamman jäsenvaltion ja yhden tai useamman EFTA-valtion toimivaltaisista viranomaisista, jotka eivät pääse sopimukseen 2 kohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, viranomainen voi EU:n jäsenvaltioiden osalta ja EFTAn valvontaviranomainen EFTA-valtioiden osalta tehdä päätöksen, jossa näitä vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi ja pidättymään toimista, jotta varmistetaan ETA-sopimuksen noudattaminen. Viranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen päätökset sitovat asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia. Viranomaisen ja EFTAn valvontaviranomainen voi päätöksessään pyytää toimivaltaisia viranomaisia kumoamaan niiden tekemän päätöksen tai muuttamaan päätöstä taikka käyttämään valtuuksia, jotka niillä on ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

EFTAn valvontaviranomaisen päätökset hyväksytään viipymättä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.”;

iv)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaista komission toimivaltaa” ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 31 artiklan mukaista EFTAn valvontaviranomaisen toimivaltaa”, sana ”pankkiviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen” ja ilmaisu ”unionin oikeuden” ilmaisulla ”ETA-sopimuksen”;

v)    korvataan 4 kohdan toinen alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Asioissa, jotka koskevat rahoitusjärjestelmän käytön estämistä rahanpesuun ja terrorismin rahoitukseen, EFTAn valvontaviranomainen voi tehdä myös tämän kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisen päätöksen silloin, kun 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttyjen säädösten asiaankuuluvat vaatimukset eivät ole suoraan sovellettavissa finanssialan toimijoihin. Tätä varten EFTAn valvontaviranomainen soveltaa kaikkia ETA-sopimuksen asiaa koskevia määräyksiä, ja jos ETA-sopimuksen tällaiset määräykset koostuvat direktiiveistä, sellaista kansallista lainsäädäntöä, joilla nämä direktiivit saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä. Jos ETA-sopimuksen asiaa koskevat määräykset koostuvat asetuksista, joissa nimenomaisesti myönnetään vaihtoehtoja EFTA-valtioille, EFTAn valvontaviranomainen soveltaa myös kansallista lainsäädäntöä siltä osin kuin tällaisia vaihtoehtoja on käytetty.”;

vi)    lisätään 4 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen tekemät päätökset hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.”.”

10.Korvataan mukautuksen o teksti seuraavasti:

Lisätään 22 artiklan 4 kohdassa ilmaisun ”Euroopan parlamentin, neuvoston tai komission” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaisen tai EFTA-valtioiden pysyvän komitean”.”

11.Lisätään mukautuksen o jälkeen mukautukset seuraavasti:

”o a)    Lisätään 28 artiklan 3 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Jos toimivaltaiset viranomaiset ovat siirtäneet viranomaiselle 1 kohdan mukaisesti tehtäviä ja vastuita, jotka on osoitettu EFTA-valtioon sijoittautuneille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille ja joista aiheutuu näille yhteisöille välitön velvoite, viranomainen pyytää EFTAn valvontaviranomaista toteuttamaan tällaisia toimenpiteitä. EFTAn valvontaviranomainen hyväksyy tämän kohdan mukaiset päätökset, välipäätökset, ilmoitukset, pyynnöt, päätösten kumoamiset ja muut toimenpiteet viranomaisen laatiman luonnoksen pohjalta.

o b)    Lisätään 30 artiklan 7 kohtaan ilmaisun ”komissiolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle, EFTAn valvontaviranomaiselle”.”

12.Lisätään mukautuksen p jälkeen mukautus seuraavasti:

”p a)    33 artiklan 3 kohdassa:

i)    lisätään kolmannessa alakohdassa sanan ”komissiolle” jälkeen sanat ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”;

ii)    lisätään neljännessä alakohdassa sanan ”komissiolle” jälkeen sanat ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”.”

13.Korvataan mukautuksen r teksti seuraavasti:

”korvataan 36 artiklan 5 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisu ”Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle” ilmaisulla ”EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EFTAn valvontaviranomaiselle”.”

14.Korvataan mukautuksen t teksti seuraavasti:

”39 artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa ilmaisun ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Laatiessaan luonnosta EFTAn valvontaviranomaiselle tämän asetuksen mukaisesti viranomainen ilmoittaa siitä EFTAn valvontaviranomaiselle vastaanottajan virallisella kielellä ja asettaa määräajan, jonka kuluessa EFTAn valvontaviranomainen voi antaa luonnolliselle tai oikeushenkilölle, jolle päätös on osoitettu, mukaan lukien toimivaltaiselle viranomaiselle, mahdollisuuden esittää näkemyksensä päätöksen sisällöstä, ottaen tarkasti huomioon asian kiireellisyyden, monimutkaisuuden ja mahdolliset seuraukset.”;

iii)    lisätään 5 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Jos EFTAn valvontaviranomainen on tehnyt 18 artiklan 3 tai 4 kohdan mukaisen päätöksen, se tarkastelee kyseistä päätöstä uudelleen sopivin väliajoin. EFTAn valvontaviranomainen ilmoittaa viranomaiselle tulevista tarkistamisista sekä kaikista tarkistamista varten tarpeellisiksi katsomistaan tapahtumista.

EFTAn valvontaviranomaisen päätös muuttaa päätöstä tai kumota se tehdään viranomaisen laatimien luonnosten pohjalta. Viranomaisen on toimitettava hyvissä ajoin ennen suunniteltua tarkistamista EFTAn valvontaviranomaiselle päätelmät, joihin liitetään tarvittaessa luonnos.”;

iv)    lisätään EFTA-valtioiden osalta 6 kohdassa sanan ”pankkiviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”.”

15.Korvataan mukautuksen v teksti seuraavasti:

”43 artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan ilmaisun ”ohjeet ja päätökset” jälkeen ilmaisu ”ja laatii luonnokset EFTAn valvontaviranomaiselle,”;

ii)    Lisätään 4, 5 ja 6 kohdassa sanan ”neuvostolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”.”

16.Lisätään mukautuksen z jälkeen mukautus seuraavasti:

”zaa)    Lisätään 62 artiklan 1 kohdan b alakohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTA-valtiot osallistuvat tässä kohdassa tarkoitettuun unionin rahoitusosuuteen. Tätä varten sovelletaan ETA-sopimuksen 82 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja pöytäkirjassa 32 määrättyjä menettelyjä soveltuvin osin.”.”

17.Korvataan mukautuksen z a teksti seuraavasti:

”Lisätään 67 artiklaan seuraava:

”EFTA-valtiot myöntävät viranomaiselle ja sen henkilöstölle erioikeudet ja vapaudet, jotka vastaavat Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan N:o 7 sisältämiä erioikeuksia ja vapauksia.”.”

8 artikla

Muutetaan ETA-sopimuksen liitteessä IX oleva 31 h kohta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1094/2010) seuraavasti:

1.Lisätään luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 R 2175: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9”.

2.Korvataan mukautuksen b teksti seuraavasti:

”Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen pöytäkirjassa 1 määrätään, ja jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, ilmauksilla ”jäsenvaltio(t)” ja ”toimivaltaiset viranomaiset” tarkoitetaan asetuksessa tarkoitetun lisäksi myös EFTA-valtioita ja niiden toimivaltaisia viranomaisia.

3.Lisätään mukautuksen f jälkeen mukautus seuraavasti:

”f a)    lisätään 3 artiklan 3 kohdassa ilmaisun ”komissiolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”;

4.Korvataan mukautuksessa g olevan ii kohdan teksti seuraavasti:

”korvataan toinen ja kolmas alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen tekemät päätökset hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.

EFTAn valvontaviranomainen tarkistaa kahdessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua päätöstä sopivin väliajoin ja vähintään joka kuudes kuukausi.

EFTAn valvontaviranomainen ilmoittaa voimassaolon päättymispäivän viranomaiselle mahdollisimman pian kahdessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun päätöksen hyväksymisen jälkeen. Viranomainen toimittaa hyvissä ajoin ennen kolmannessa alakohdassa tarkoitetun kuuden kuukauden määräajan päättymistä EFTAn valvontaviranomaiselle päätelmät, joihin liitetään tarvittaessa luonnos. EFTAn valvontaviranomainen voi ilmoittaa viranomaiselle kaikista tarkistamista varten tarpeellisiksi katsomistaan tapahtumista.

EFTAn valvontaviranomainen voi päättää kiellon vuosittaisesta uusimisesta, kun kielto on uusittu vähintään kaksi kertaa peräkkäin ja päätös perustuu asianmukaiseen analyysiin asiakkaaseen tai kuluttajaan kohdistuvan vaikutuksen arvioimiseksi.

EFTA-valtio voi pyytää EFTAn valvontaviranomaista harkitsemaan päätöstään uudelleen. EFTAn valvontaviranomainen toimittaa pyynnön viranomaiselle. Siinä tapauksessa viranomainen harkitsee 44 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti uuden luonnoksen laatimista EFTAn valvontaviranomaiselle.

Jos viranomainen muuttaa EFTAn valvontaviranomaisen hyväksymän päätöksen kanssa rinnakkaista päätöstä tai kumoaa sen, arvopaperimarkkinaviranomaisen on viipymättä laadittava luonnos EFTAn valvontaviranomaiselle.”.”

5.lisätään mukautuksen g jälkeen mukautus seuraavasti:

”g a)    Asetuksen 9 a ja 17 a artiklassa olevia viittauksia unionin oikeuteen tai unionin lainsäädäntöön pidetään viittauksina ETA-sopimukseen.”

6.Lisätään mukautuksen h jälkeen mukautukset seuraavasti:

”h a)    16 a artiklassa

i)    Lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Viranomainen voi EFTA-valtioiden pysyvän komitean tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan antaa EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EFTAn valvontaviranomaiselle lausuntoja kaikista vastuualueeseensa kuuluvista kysymyksistä.”;

ii)    Lisätään 4 kohtaan alakohta seuraavasti:

Viranomainen voi EFTA-valtioiden pysyvän komitean tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä antaa teknistä neuvontaa EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle tai EFTAn valvontaviranomaiselle 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyissä säädöksissä määritetyillä aloilla.”.

h b)    16 b artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”unionin toimielimet ja elimet” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvä komitea ja EFTAn valvontaviranomainen,”;

ii)    korvataan 1 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaus ”unionin” ilmauksella ”ETA-sopimuksen osapuolten”;

iii)    Lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Viranomainen toimittaa komissiolle ja EFTAn valvontaviranomaiselle kysymykset, jotka edellyttävät ETA-sopimuksen tulkintaa. Komissio ja EFTAn valvontaviranomainen kuulevat yhteisen vastauksen antamiseksi toisiaan kysymyksistä, jotka edellyttävät ETA-sopimuksen tulkintaa. Viranomainen julkaisee komission ja/tai EFTAn valvontaviranomaisen antamat vastaukset.”.”

7.korvataan mukautuksessa i oleva iv alakohta seuraavasti:

”lisätään 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Kun viranomainen esittää, miten se aikoo edetä asiassa ja tarvittaessa tarkastelee tilannetta, jossa EFTA-valtion toimivaltaisen viranomaisen väitetään rikkoneen ETA-sopimusta tai jättäneen sen soveltamatta, sen on ilmoitettava EFTAn valvontaviranomaiselle tutkimuksen luonne ja tarkoitus ja sen jälkeen toimitettava sille säännöllisesti päivitetyt tiedot, jotta EFTAn valvontaviranomainen voi asianmukaisesti hoitaa tehtävänsä 4 ja 6 kohdan mukaisesti.”.”

8.Korvataan mukautuksessa i oleva vii alakohta seuraavasti:

”korvataan EFTA-valtioiden osalta 6 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaista komission toimivaltaa” ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 31 artiklan mukaista EFTAn valvontaviranomaisen toimivaltaa” ja sana ”pankkiviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.”

9.Lisätään mukautuksen i jälkeen mukautus seuraavasti:

”i a)    Lisätään 17 a artiklan 1 ja 3 kohtaan sanan ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomainen”.”

10.Korvataan mukautuksen k teksti seuraavasti:

”19 artiklassa

i)    lisätään 1, 1 a ja 3 a kohdassa ilmaisun ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 3 kohdassa ilmaisun ”sitoo asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia” jälkeen ilmaisu ”EU:n jäsenvaltioissa”;

iii)    lisätään 3 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Jos on kyse yksinomaan EFTA-valtioiden toimivaltaisista viranomaisista, jotka eivät pääse sopimukseen 2 kohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, EFTAn valvontaviranomainen voi tehdä päätöksen, jossa kyseisiä viranomaisia vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi ja pidättymään toimista, jotta varmistetaan ETA-sopimuksen noudattaminen. EFTAn valvontaviranomaisen päätös sitoo asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia. EFTAn valvontaviranomainen voi päätöksessään pyytää toimivaltaisia viranomaisia kumoamaan niiden tekemän päätöksen tai muuttamaan päätöstä taikka käyttämään valtuuksia, jotka niillä on ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

Jos on kyse yksinomaan EU:n yhden tai useamman jäsenvaltion ja yhden tai useamman EFTA-valtion toimivaltaisista viranomaisista, jotka eivät pääse sopimukseen 2 kohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, viranomainen voi EU:n jäsenvaltioiden osalta ja EFTAn valvontaviranomainen EFTA-valtioiden osalta tehdä vaikutuksiltaan kyseisiä toimivaltaisia viranomaisia sitovan päätöksen, jossa näitä vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi tai pidättymään tietyistä toimista, jotta varmistetaan ETA-sopimuksen noudattaminen. Viranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen päätökset sitovat asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia. Viranomainen ja EFTAn valvontaviranomainen voi päätöksessään pyytää toimivaltaisia viranomaisia kumoamaan niiden tekemän päätöksen tai muuttamaan päätöstä taikka käyttämään valtuuksia, jotka niillä on ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

EFTAn valvontaviranomaisen päätökset hyväksytään viipymättä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.”;

iv)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaista komission toimivaltaa” ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta EFTAn valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 31 artiklan mukaista EFTAn valvontaviranomaisen toimivaltaa”, sana ”pankkiviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen” ja ilmaisu ”unionin oikeuden” ilmaisulla ”ETA-sopimuksen”;

v)    lisätään 4 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen tekemät päätökset hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.”.”

11.Korvataan mukautuksen n teksti seuraavasti:

”Lisätään 22 artiklan 4 kohdassa ilmaisun ”Euroopan parlamentin, neuvoston tai komission” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaisen tai EFTA-valtioiden pysyvän komitean”.”

12.Lisätään mukautuksen n jälkeen mukautukset seuraavasti:

”n a)    Lisätään 28 artiklan 3 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Jos toimivaltaiset viranomaiset ovat siirtäneet pankkiviranomaiselle 1 kohdan mukaisesti tehtäviä ja vastuita, jotka on osoitettu EFTA-valtioon sijoittautuneille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille ja joista aiheutuu näille yhteisöille välitön velvoite, viranomainen pyytää EFTAn valvontaviranomaista toteuttamaan tällaisia toimenpiteitä. EFTAn valvontaviranomainen hyväksyy tämän kohdan mukaiset päätökset, välipäätökset, ilmoitukset, pyynnöt, päätösten kumoamiset ja muut toimenpiteet viranomaisen laatiman luonnoksen pohjalta.

n b)    Lisätään 30 artiklan 7 kohtaan ilmaisun ”komissiolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EFTAn valvontaviranomaiselle”.

n c)    33 artiklan 3 kohdassa

i)    lisätään kolmannessa alakohdassa sanan ”komissiolle” jälkeen sanat ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”;

ii)    lisätään neljännessä alakohdassa sanan ”komissiolle” jälkeen sanat ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”.”

13.Lisätään mukautuksen o jälkeen mukautus seuraavasti:

”o a)    Korvataan 36 artiklan 5 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisu ”Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle” ilmaisulla ”EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle, EFTAn valvontaviranomaiselle”.”

14.Korvataan mukautuksen q teksti seuraavasti:

”39 artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa ilmaisun ”vakuutus- ja lisäeläkeviranomainen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Laatiessaan luonnosta EFTAn valvontaviranomaiselle tämän asetuksen mukaisesti viranomainen ilmoittaa siitä EFTAn valvontaviranomaiselle vastaanottajan virallisella kielellä ja asettaa määräajan, jonka kuluessa EFTAn valvontaviranomainen voi antaa luonnolliselle tai oikeushenkilölle, jolle päätös on osoitettu, mukaan lukien toimivaltaiselle viranomaiselle, mahdollisuuden esittää näkemyksensä päätöksen sisällöstä, ottaen tarkasti huomioon asian kiireellisyyden, monimutkaisuuden ja mahdolliset seuraukset.”;

iii)    lisätään 5 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Jos EFTAn valvontaviranomainen on tehnyt 18 artiklan 3 tai 4 kohdan mukaisen päätöksen, se tarkastelee kyseistä päätöstä uudelleen sopivin väliajoin. EFTAn valvontaviranomainen ilmoittaa viranomaiselle tulevista tarkistamisista sekä kaikista tarkistamista varten tarpeellisiksi katsomistaan tapahtumista.

EFTAn valvontaviranomaisen päätös muuttaa päätöstä tai kumota se tehdään viranomaisen laatimien luonnosten pohjalta. Viranomaisen on toimitettava hyvissä ajoin ennen suunniteltua tarkistamista EFTAn valvontaviranomaiselle päätelmät, joihin liitetään tarvittaessa luonnos.”;

iv)    lisätään EFTA-valtioiden osalta 6 kohdassa sanan ”pankkiviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”.”

15.Korvataan mukautuksen s teksti seuraavasti:

”43 artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan ilmaisun ”ohjeet ja päätökset” jälkeen ilmaisu ”ja laatii luonnokset EFTAn valvontaviranomaiselle”;

ii)    Lisätään 4, 5 ja 6 kohdassa sanan ”neuvostolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”.”

16.Lisätään mukautuksen w jälkeen mukautus seuraavasti:

”w a)    Lisätään 62artiklan 1 kohdan b alakohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTA-valtiot osallistuvat tässä kohdassa tarkoitettuun unionin rahoitusosuuteen. Tätä varten sovelletaan ETA-sopimuksen 82 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja pöytäkirjassa 32 määrättyjä menettelyjä soveltuvin osin.”.”

17.Korvataan mukautuksen x teksti seuraavasti:

”Lisätään 67 artiklaan seuraava:

”EFTA-valtiot myöntävät viranomaiselle ja sen henkilöstölle erioikeudet ja vapaudet, jotka vastaavat Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan N:o 7 sisältämiä erioikeuksia ja vapauksia.”.”

9 artikla

Muutetaan ETA-sopimuksen liitteessä IX oleva 31i kohta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1095/2010) seuraavasti:

1.Lisätään luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 R 2175: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9”.

2.Korvataan mukautuksen b teksti seuraavasti:

”Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen pöytäkirjassa 1 määrätään, ja jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, ilmauksilla ”jäsenvaltio(t)” ja ”toimivaltaiset viranomaiset” tarkoitetaan asetuksessa tarkoitetun lisäksi myös EFTA-valtioita ja niiden toimivaltaisia viranomaisia.

3.Lisätään mukautuksen f jälkeen mukautus seuraavasti:

”f a)    lisätään 3 artiklan 3 kohdassa ilmaisun ”komissiolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”;

4.Korvataan mukautuksessa g olevan ii kohdan teksti seuraavasti:

”korvataan toinen ja kolmas alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen tekemät päätökset hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä viranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.

EFTAn valvontaviranomainen tarkistaa kahdessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettua päätöstä sopivin väliajoin ja vähintään joka kuudes kuukausi.

EFTAn valvontaviranomainen ilmoittaa voimassaolon päättymispäivän viranomaiselle mahdollisimman pian kahdessa ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun päätöksen hyväksymisen jälkeen. Viranomainen toimittaa hyvissä ajoin ennen kolmannessa alakohdassa tarkoitetun kuuden kuukauden määräajan päättymistä EFTAn valvontaviranomaiselle päätelmät, joihin liitetään tarvittaessa luonnos. EFTAn valvontaviranomainen voi ilmoittaa viranomaiselle kaikista tarkistamista varten tarpeellisiksi katsomistaan tapahtumista.

EFTAn valvontaviranomainen voi päättää kiellon vuosittaisesta uusimisesta, kun kielto on uusittu vähintään kaksi kertaa peräkkäin ja päätös perustuu asianmukaiseen analyysiin asiakkaaseen tai kuluttajaan kohdistuvan vaikutuksen arvioimiseksi.

EFTA-valtio voi pyytää EFTAn valvontaviranomaista harkitsemaan päätöstään uudelleen. EFTAn valvontaviranomainen toimittaa pyynnön viranomaiselle. Siinä tapauksessa viranomainen harkitsee 44 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti uuden luonnoksen laatimista EFTAn valvontaviranomaiselle.

Jos viranomainen muuttaa EFTAn valvontaviranomaisen hyväksymän päätöksen kanssa rinnakkaista päätöstä tai kumoaa sen, viranomaisen on viipymättä laadittava luonnos EFTAn valvontaviranomaiselle.”.”

5.lisätään mukautuksen g jälkeen mukautus seuraavasti:

”g a)    Asetuksen 9 a ja 17 a artiklassa olevia viittauksia unionin oikeuteen tai unionin lainsäädäntöön pidetään viittauksina ETA-sopimukseen.”

6.Lisätään mukautuksen h jälkeen mukautukset seuraavasti:

”h a)    16 a artiklassa

i)    Lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Viranomainen voi EFTA-valtioiden pysyvän komitean tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä tai omasta aloitteestaan antaa EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EFTAn valvontaviranomaiselle lausuntoja kaikista vastuualueeseensa kuuluvista kysymyksistä.”;

ii)    Lisätään 4 kohtaan alakohta seuraavasti:

Pankkiviranomainen voi EFTA-valtioiden pysyvän komitean tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä antaa teknistä neuvontaa EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle tai EFTAn valvontaviranomaiselle 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa lainsäätämisjärjestyksessä hyväksytyissä säädöksissä määritetyillä aloilla.”.

h b)    16 b artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”unionin toimielimet ja elimet” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvä komitea ja EFTAn valvontaviranomainen,”;

ii)    korvataan 1 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaus ”unionin” ilmauksella ”ETA-sopimuksen osapuolten”;

iii)    Lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Valvontaviranomainen toimittaa komissiolle ja EFTAn valvontaviranomaiselle kysymykset, jotka edellyttävät ETA-sopimuksen tulkintaa. Komissio ja EFTAn valvontaviranomainen kuulevat yhteisen vastauksen antamiseksi toisiaan kysymyksistä, jotka edellyttävät ETA-sopimuksen tulkintaa. Pankkiviranomainen julkaisee komission ja/tai EFTAn valvontaviranomaisen antamat vastaukset.”.”

7.korvataan mukautuksen i kohdan iv alakohdan teksti seuraavasti:

”lisätään 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Kun pankkiviranomainen esittää, miten se aikoo edetä asiassa ja tarvittaessa tarkastelee tilannetta, jossa EFTA-valtion toimivaltaisen viranomaisen väitetään rikkoneen ETA-sopimusta tai jättäneen sen soveltamatta, sen on ilmoitettava EFTAn valvontaviranomaiselle tutkimuksen luonne ja tarkoitus ja sen jälkeen toimitettava sille säännöllisesti päivitetyt tiedot, jotta EFTAn valvontaviranomainen voi asianmukaisesti hoitaa tehtävänsä 4 ja 6 kohdan mukaisesti.”.”

8.Korvataan mukautuksessa i oleva vii alakohta seuraavasti:

”korvataan EFTA-valtioiden osalta 6 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaista komission toimivaltaa” ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 31 artiklan mukaista EFTAn valvontaviranomaisen toimivaltaa” ja sana ”pankkiviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.”

9.Lisätään mukautuksen i jälkeen mukautus seuraavasti:

”i a)    Lisätään 17 a artiklan 1 ja 3 kohtaan sanan ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomainen”.”

10.Korvataan mukautuksen k teksti seuraavasti:

”19 artiklassa

i)    lisätään 1, 1 a ja 3 a kohdassa ilmaisun ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen” ja ilmaisun ”pankkiviranomaiselle” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaiselle”;

ii)    lisätään 3 kohdassa ilmaisun ”sitoo asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia” jälkeen ilmaisu ”EU:n jäsenvaltioissa”;

iii)    lisätään 3 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Jos on kyse yksinomaan EFTA-valtioiden toimivaltaisista viranomaisista, jotka eivät pääse sopimukseen 2 kohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, EFTAn valvontaviranomainen voi tehdä päätöksen, jossa kyseisiä viranomaisia vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi ja pidättymään toimista, jotta varmistetaan ETA-sopimuksen noudattaminen. EFTAn valvontaviranomaisen päätös sitoo asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia. EFTAn valvontaviranomainen voi päätöksessään pyytää toimivaltaisia viranomaisia kumoamaan niiden tekemän päätöksen tai muuttamaan päätöstä taikka käyttämään valtuuksia, jotka niillä on ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

Jos on kyse yksinomaan EU:n yhden tai useamman jäsenvaltion ja yhden tai useamman EFTA-valtion toimivaltaisista viranomaisista, jotka eivät pääse sopimukseen 2 kohdassa tarkoitetussa sovitteluvaiheessa, arvopaperimarkkinaviranomainen voi EU:n jäsenvaltioiden osalta ja EFTAn valvontaviranomainen EFTA-valtioiden osalta tehdä vaikutuksiltaan kyseisiä toimivaltaisia viranomaisia sitovan päätöksen, jossa näitä vaaditaan asian ratkaisemiseksi toteuttamaan tietty toimi tai pidättymään tietyistä toimista, jotta varmistetaan ETA-sopimuksen noudattaminen. EFTAn valvontaviranomaisen päätöksen sitovat asianomaisia toimivaltaisia viranomaisia. Pankkiviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomainen voi päätöksessään pyytää toimivaltaisia viranomaisia kumoamaan niiden tekemän päätöksen tai muuttamaan päätöstä taikka käyttämään valtuuksia, jotka niillä on ETA-sopimuksen määräysten nojalla.

EFTAn valvontaviranomaisen päätökset hyväksytään viipymättä vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.”;

iv)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ilmaisu ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 258 artiklan mukaista komission toimivaltaa” ilmaisulla ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta EFTAn valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 31 artiklan mukaista EFTAn valvontaviranomaisen toimivaltaa”, sana ”pankkiviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen” ja ilmaisu ”unionin oikeuden” ilmaisulla ”ETA-sopimuksen”;

v)    lisätään 4 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen tekemät päätökset hyväksytään ilman aiheetonta viivytystä pankkiviranomaisen omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä laatimien luonnosten pohjalta.”.”

11.Korvataan mukautuksen n teksti seuraavasti:

Lisätään 22 artiklan 4 kohdassa ilmaisun ”Euroopan parlamentin, neuvoston tai komission” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaisen tai EFTA-valtioiden pysyvän komitean”.”

12.Lisätään mukautuksen n jälkeen mukautukset seuraavasti:

”n a)    Lisätään 28 artiklan 3 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Jos toimivaltaiset viranomaiset ovat siirtäneet pankkiviranomaiselle 1 kohdan mukaisesti tehtäviä ja vastuita, jotka on osoitettu EFTA-valtioon sijoittautuneille luonnollisille henkilöille ja oikeushenkilöille ja joista aiheutuu näille yhteisöille välitön velvoite, pankkiviranomainen pyytää EFTAn valvontaviranomaista toteuttamaan tällaisia toimenpiteitä. EFTAn valvontaviranomainen hyväksyy tämän kohdan mukaiset päätökset, välipäätökset, ilmoitukset, pyynnöt, päätösten kumoamiset ja muut toimenpiteet pankkiviranomaisen laatiman luonnoksen pohjalta.    

n b)    Lisätään 30 artiklan 7 kohtaan ilmaisun ”komissiolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle ja EFTAn valvontaviranomaiselle”.

n c)    33 artiklan 3 kohdassa:

i)    lisätään kolmannessa alakohdassa sanan ”komissiolle” jälkeen sanat ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”;

ii)    lisätään neljännessä alakohdassa sanan ”komissiolle” jälkeen sanat ”, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”.”

13.Lisätään mukautuksen o jälkeen mukautus seuraavasti:

”o a)    Korvataan 36 artiklan 5 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisu ”Euroopan parlamentille, neuvostolle, komissiolle” ilmaisulla ”EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle, EFTAn valvontaviranomaiselle”.”

14.Korvataan mukautuksen q teksti seuraavasti:

”39 artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa ilmaisun ”pankkiviranomainen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 2 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Laatiessaan luonnosta EFTAn valvontaviranomaiselle tämän asetuksen mukaisesti pankkiviranomainen ilmoittaa siitä EFTAn valvontaviranomaiselle ja asettaa määräajan, jonka kuluessa EFTAn valvontaviranomainen voi antaa luonnolliselle tai oikeushenkilölle, jolle päätös on osoitettu, mukaan lukien toimivaltaiselle viranomaiselle, mahdollisuuden esittää näkemyksensä päätöksen sisällöstä, ottaen tarkasti huomioon asian kiireellisyyden, monimutkaisuuden ja mahdolliset seuraukset.”;

iii)    lisätään 5 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Jos EFTAn valvontaviranomainen on tehnyt 18 artiklan 3 tai 4 kohdan mukaisen päätöksen, se tarkastelee kyseistä päätöstä uudelleen sopivin väliajoin. EFTAn valvontaviranomainen ilmoittaa pankkiviranomaiselle tulevista tarkistamisista sekä kaikista tarkistamista varten tarpeellisiksi katsomistaan tapahtumista.

EFTAn valvontaviranomaisen päätös muuttaa päätöstä tai kumota se tehdään pankkimarkkinaviranomaisen laatimien luonnosten pohjalta. Pankkiviranomaisen on toimitettava hyvissä ajoin ennen suunniteltua tarkistamista EFTAn valvontaviranomaiselle päätelmät, joihin liitetään tarvittaessa luonnos.”;

iv)    lisätään EFTA-valtioiden osalta 6 kohdassa sanan ”pankkiviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”.”

15.Korvataan mukautuksen s teksti seuraavasti:

”43 artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan ilmaisun ”ohjeet ja päätökset” jälkeen ilmaisu ”ja laatii luonnokset EFTAn valvontaviranomaiselle,”;

ii)    Lisätään 4, 5 ja 6 kohdassa sanan ”neuvostolle” jälkeen ilmaisu ”, EFTAn valvontaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle,”.

16.Lisätään mukautuksen w jälkeen mukautus seuraavasti:

”w a)    Lisätään 62artiklan 1 kohdan b alakohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTA-valtiot osallistuvat tässä kohdassa tarkoitettuun unionin rahoitusosuuteen. Tätä varten sovelletaan ETA-sopimuksen 82 artiklan 1 kohdan a alakohdassa ja pöytäkirjassa 32 määrättyjä menettelyjä soveltuvin osin.”.”

17.Korvataan mukautuksen x teksti seuraavasti:

”Lisätään 67 artiklaan seuraava:

”EFTA-valtiot myöntävät pankkiviranomaiselle ja sen henkilöstölle erioikeudet ja vapaudet, jotka vastaavat Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen liitetyn, Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan N:o 7 sisältämiä erioikeuksia ja vapauksia.”.”

10 artikla

Muutetaan ETA-sopimuksen liitteessä IX oleva 31 l kohta (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1011) seuraavasti:

1.Lisätään luetelmakohta seuraavasti:

”-    32019 R 2175: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2019/2175, annettu 18 päivänä joulukuuta 2019 (EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1), sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9.”

2.Korvataan mukautuksen a teksti seuraavasti:

”Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen pöytäkirjassa 1 määrätään, ja jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, ilmauksilla ”jäsenvaltio(t)” ja ”toimivaltaiset viranomaiset” tarkoitetaan asetuksessa tarkoitetun lisäksi myös EFTA-valtioita ja niiden toimivaltaisia viranomaisia.

3.Mukautuksista b–e tulee mukautukset f–i.

4.Lisätään mukautuksen a jälkeen mukautukset seuraavasti:

”b)    Jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, arvopaperimarkkinaviranomainen ja EFTAn valvontaviranomaisen tekevät yhteistyötä, vaihtavat tietoja ja kuulevat toisiaan tämän asetuksen soveltamiseksi, erityisesti ennen toimien toteuttamista.

c)    EFTAn valvontaviranomainen hyväksyy 34 ja 35 artiklan, 48 b artiklan 1 kohdan, 48 c artiklan 3 kohdan, 48 d artiklan 5 kohdan, 48 e artiklan 1 kohdan, 48 f artiklan 1 kohdan, 48 g artiklan 1 kohdan ja 48 i artiklan 8 kohdan mukaiset päätökset, välipäätökset, ilmoitukset, pyynnöt, päätösten kumoamiset ja muut toimenpiteet ilman aiheetonta viivytystä sellaisten ehdotusten pohjalta, jotka arvopaperimarkkinaviranomainen laatii omasta aloitteestaan tai EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä.

d)    Lisätään 34 artiklan 1 a kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaiselle”.

e)    Lisätään 40 artiklan 1 kohdan jälkeen kohta seuraavasti:

”1 a.    Tätä asetusta sovellettaessa EFTAn valvontaviranomainen on 20 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitettujen EFTA-valtioon sijoittautuneiden kriittisten vertailuarvojen hallinnoijien toimivaltainen viranomainen.”.”

5.Lisätään i mukautuksen jälkeen mukautukset seuraavasti:

”j)    Lisätään 48 a artiklaan seuraava:

”EFTAn valvontaviranomaisen, sen virkamiesten tai sen valtuuttamien muiden henkilöiden 48 b–48 d artiklan mukaisesti saamia valtuuksia ei saa käyttää niin, että vaaditaan lakisääteisen salassapitovelvollisuuden piiriin kuuluvien tietojen tai asiakirjojen julkistamista.”.

k)    48 b artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 1 kohdan toinen alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava EFTAn valvontaviranomaisen pyynnöstä kyseinen tietopyyntö tämän asetuksen 20 artiklan 1 kohdan a ja c alakohdassa tarkoitetuille kriittisten vertailuarvojen tietolähteille ja välitettävä saadut tiedot ilman aiheetonta viivytystä EFTAn valvontaviranomaiselle.”;

iii)    korvataan 3 ja 5 kohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iv)    korvataan 3 kohdan g alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”ilmoittaa oikeudesta saattaa päätös EFTAn tuomioistuimen käsiteltäväksi EFTAn tuomioistuin valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 36 artiklan mukaisesti.”;

v)    lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomainen toimittaa ilman aiheetonta viivästystä tämän artiklan mukaisesti saadut tiedot arvopaperimarkkinaviranomaiselle.”.

l)    48 c artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos tutkimuksen kohteena oleva henkilö on sijoittautunut EFTA-valtioon, EFTAn valvontaviranomainen” ja sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos tutkimuksen kohteena oleva henkilö on sijoittautunut EFTA-valtioon, EFTAn valvontaviranomaisen”;

ii)    lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”Arvopaperimarkkinaviranomaisen virkamiehillä ja sen valtuuttamilla muilla henkilöillä on oikeus avustaa EFTAn valvontaviranomaista tämän hoitaessa tämän artiklan mukaisia tehtäviään, ja heillä on oikeus osallistua tutkimuksiin arvopaperimarkkinaviranomaisen pyynnöstä.”;

iii)    korvataan 2–4 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen”;

iv)    korvataan 3 kohdan toinen virke EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Päätöksessä on yksilöitävä tutkimuksen kohde ja tarkoitus sekä ilmoitettava 48 g artiklassa säädetyistä uhkasakoista ja oikeus hakea päätökseen muutosta EFTAn tuomioistuimessa valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 36 artiklan mukaisesti.”;

v)    korvataan 6 kohdan toinen alakohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Edellä olevan b alakohdan soveltamiseksi tarkistaessaan pakkokeinojen oikeasuhteisuutta kansallinen oikeusviranomainen voi pyytää EFTAn valvontaviranomaiselta yksityiskohtaisia selvityksiä erityisesti perusteista, joiden nojalla EFTAn valvontaviranomainen epäilee, että tätä asetusta on rikottu, sekä epäillyn rikkomisen vakavuudesta ja pakkokeinojen kohteena olevan henkilön osallisuuden luonteesta. Kansallinen oikeusviranomainen ei kuitenkaan saa tarkastella uudelleen tutkimuksen tarpeellisuutta eikä vaatia, että sille toimitetaan arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen asiakirja-aineistossa olevia tietoja. EFTAn valvontaviranomaisen päätöksen laillisuutta valvoo ainoastaan EFTAn tuomioistuin valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti.”.

m)    48 d artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomainen toimittaa viipymättä tämän artiklan nojalla saadut tiedot arvopaperimarkkinaviranomaiselle.”;

iii)    korvataan 2–8 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen”;

iv)    korvataan 5 kohdan toinen virke EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”Päätöksessä on yksilöitävä tarkastuksen kohde ja tarkoitus sekä päivä, jona tarkastus alkaa, ja ilmoitettava 48 g artiklassa säädetyistä uhkasakoista, sekä oikeus saattaa päätös EFTAn tuomioistuimen käsiteltäväksi valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti.”;

v)    korvataan 10 kohta EFTA-valtioiden osalta seuraavasti:

”10.    Jos kansallinen oikeusviranomainen saa hakemuksen, joka koskee 1 kohdassa säädetyn paikalla tehtävän tarkastuksen hyväksymistä tai 7 kohdassa säädettyä apua, viranomaisen on tarkistettava, että

a)    edellä 5 kohdassa tarkoitettu EFTAn valvontaviranomaisen päätös on pätevä;

b)    mahdolliset toteutettavat toimenpiteet ovat oikeasuhteisia eivätkä mielivaltaisia tai liiallisia.

Edellä olevan b alakohdan soveltamiseksi tarkistaessaan pakkokeinojen oikeasuhteisuutta kansallinen oikeusviranomainen voi pyytää EFTAn valvontaviranomaiselta yksityiskohtaisia selvityksiä erityisesti perusteista, joilla EFTAn valvontaviranomainen epäilee tämän asetuksen rikkomista, sekä epäillyn rikkomisen vakavuudesta ja pakkokeinojen kohteena olevien henkilöiden osallisuuden luonteesta. Kansallinen oikeusviranomainen ei kuitenkaan saa tarkastella uudelleen tutkimuksen tarpeellisuutta eikä vaatia, että sille toimitetaan arvopaperimarkkinaviranomaisen tai EFTAn valvontaviranomaisen asiakirja-aineistossa olevia tietoja. EFTAn valvontaviranomaisen päätöksen laillisuutta valvoo ainoastaan EFTAn tuomioistuin valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen mukaisesti.”.

n)    48 e artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 2 kohdan ensimmäisessä alakohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    korvataan 2 kohdan h alakohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen”;

iv)    lisätään 3 kohtaan seuraava:

”EFTAn valvontaviranomainen antaa kaikki 1 kohdan nojalla toteutetut toimet ilman aiheetonta viivytystä tiedoksi rikkomisesta vastuussa olevalle henkilölle sekä ilmoittaa niistä toimivaltaisille viranomaisille ja komissiolle. Arvopaperimarkkinaviranomainen julkaisee kaikki tällaiset toimet verkkosivustollaan 10 työpäivän kuluessa toimen toteutuspäivästä. Myös EFTAn valvontaviranomainen julkistaa kaikki omat toimensa verkkosivustollaan 10 työpäivän kuluessa päivästä, jona ne on hyväksytty.

Kolmannessa alakohdassa tarkoitettuun julkaisemiseen on sisällyttävä seuraavat:

a)    maininta siitä, että rikkomisesta vastuussa olevalla henkilöllä on oikeus hakea muutosta annettuun päätökseen EFTAn tuomioistuimessa;

b)    tarvittaessa maininta siitä, että tällainen menettely on aloitettu ja että menettelyn vireillepanolla EFTAn tuomioistuimessa ei ole lykkäävää vaikutusta;

c)    maininta siitä, että EFTAn tuomioistuimella on mahdollisuus keskeyttää riitautetun päätöksen soveltaminen valvontaviranomaisen ja tuomioistuimen perustamisesta tehdyn EFTA-valtioiden välisen sopimuksen 40 artiklan nojalla.”.

o)    48 f artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan 2 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisu ”asiaankuuluvan unionin lainsäädännön” ilmaisulla ”asiaankuuluvien ETA-sopimuksen määräysten”;

iii)    korvataan 3 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.

p)    48 g artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai, jos kyseessä ovat EFTA-valtioon sijoittautuneet henkilöt, EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 4 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaisen” ja sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”.

q)    48 h artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan seuraava:

”Myös EFTAn valvontaviranomainen julkistaa jokaisen 48 f ja 48 g artiklan mukaisesti määrätyn sakon ja uhkasakon noudattaen samoja ehtoja, jotka tässä kohdassa on vahvistettu arvopaperimarkkinaviranomaisen sakkojen ja uhkasakkojen julkistamisesta.”;

ii)    korvataan 3 kohdassa oleva sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    korvataan 3 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisu ”Euroopan parlamentille, neuvostolle” ilmaisulla ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle, EFTA-valtioiden pysyvälle komitealle”;

iv)    lisätään 5 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTA-valtioiden pysyvä komitea päättää EFTAn valvontaviranomaisen perimien sakkojen ja uhkasakkojen kohdentamisesta.”.

r)    48 i artiklassa

i)    korvataan 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä EFTA-valtioiden osalta sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan EFTA-valtioiden osalta 1 kohdan ensimmäisessä virkkeessä oleva ilmaisu ”arvopaperimarkkinaviranomainen nimeää organisaationsa sisältä riippumattoman tutkivan virkamiehen asiaa tutkimaan” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen nimeää organisaationsa sisältä riippumattoman tutkivan virkamiehen asiaa tutkimaan arvopaperimarkkinaviranomaista kuultuaan”;

iii)    lisätään 1 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomaisen nimittämä tutkiva virkamies ei saa olla tai ole saanut olla suoraan tai välillisesti osallisena niiden vertailuarvojen valvonnassa, joihin rikkominen liittyy, ja hänen on tehtäviään suorittaessaan oltava EFTAn valvontaviranomaisen kollegiosta ja arvopaperimarkkinaviranomaisen hallintoneuvostosta riippumaton.”;

iv)    lisätään EFTA-valtioiden osalta 2, 5 ja 7 kohdassa ilmaisun ”arvopaperimarkkinaviranomaisen hallintoneuvostolle” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomaiselle”;

v)    lisätään 4 kohdassa EFTA-valtioiden osalta sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”ja EFTAn valvontaviranomaisen”;

vi)    korvataan 8 ja 11 kohdassa sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” EFTA-valtioiden osalta ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

vii)    lisätään 8 kohtaan alakohta seuraavasti:

”EFTAn valvontaviranomainen antaa arvopaperimarkkinaviranomaiselle kaikki tiedot ja asiakirjat, jotka arvopaperimarkkinaviranomainen tarvitsee tämän kohdan mukaisten velvollisuuksiensa täyttämiseen.”;

viii)    lisätään 9 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisun ”hallintoviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai EFTAn valvontaviranomaisen”.

s)    48 j artiklassa

i)    lisätään 1 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”Ennen kuin arvopaperimarkkinaviranomainen valmistelee ehdotuksen EFTAn valvontaviranomaiselle 48 f, 48 g ja 48 e artiklan nojalla, sen on annettava menettelyn kohteena oleville henkilöille tilaisuus tulla kuulluiksi arvopaperimarkkinaviranomaisen havainnoista. Arvopaperimarkkinaviranomainen perustaa luonnoksensa ainoastaan niihin todettuihin seikkoihin, joista ne henkilöt, joita menettely koskee, ovat voineet esittää huomautuksensa.

EFTAn valvontaviranomainen perustaa päätöksensä ainoastaan artiklan 48 f, 48 g ja 48 e mukaisiin havaintoihin, joista menettelyn kohteena olevat henkilöt ovat voineet esittää huomautuksensa.

Tämän kohdan kolmatta ja neljättä alakohtaa ei sovelleta, jos tarvitaan 48 e artiklan mukaisia kiireellisiä toimia estämään merkittävän ja välittömän vahingon koituminen rahoitusjärjestelmälle. Siinä tapauksessa arvopaperimarkkinaviranomainen voi laatia ehdotuksen välipäätökseksi, jonka EFTAn valvontaviranomainen voi hyväksyä. Arvopaperimarkkinaviranomainen antaa asianomaisille henkilöille tilaisuuden tulla kuulluksi mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on laatinut tällaisen ehdotuksen.”;

ii)    korvataan 2 kohdassa EFTA-valtioiden osalta ilmaisu ”arvopaperimarkkinaviranomaisen asiakirja-aineistoon” ilmaisulla ”arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen asiakirja-aineistoon” ja ilmaisu ”arvopaperimarkkinaviranomaisen sisäisiin valmisteleviin asiakirjoihin” ilmaisulla ”arvopaperimarkkinaviranomaisen ja EFTAn valvontaviranomaisen sisäisiin valmisteluasiakirjoihin”.

t)    Lisätään 48 l artiklan 1 kohtaan alakohdat seuraavasti:

”EFTA-valtioon sijoittautuneilta 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuilta hallinnoijilta maksut perii EFTAn valvontaviranomainen, joka soveltaa maksuihin samoja perusteita kuin 40 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuilta muilta hallinnoijilta tämän asetuksen ja 3 kohdassa tarkoitettujen delegoitujen säädösten mukaisesti perittäviin maksuihin.

EFTAn valvontaviranomaisen on siirrettävä tämän kohdan mukaisesti veloittamansa määrät ilman aiheetonta viivytystä ESMAlle.”.

u)    48 m artiklassa

i)    lisätään 1 kohdassa ennen ilmaisua ”voi siirtää määrättyjä valvontatehtäviä” ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    sen 2–5 kohdassa lisätään sanan ”arvopaperimarkkinaviranomainen” jälkeen ilmaisu ”tai EFTAn valvontaviranomainen”;

iii)    lisätään 5 kohdassa sanan ”arvopaperimarkkinaviranomaisen” jälkeen ilmaisu ”tai tapauksen mukaan EFTAn valvontaviranomaisen”;

iv)    lisätään kohta seuraavasti:

”6.    Arvopaperimarkkinaviranomainen ja EFTAn valvontaviranomainen kuulevat toisiaan ennen tehtävien siirtämistä tämän artiklan nojalla.”.

v)    EFTA-valtioiden osalta 48 n artiklassa

i)    korvataan sana ”arvopaperimarkkinaviranomaiselle” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomaiselle” ja sana ”arvopaperimarkkinaviranomainen” ilmaisulla ”EFTAn valvontaviranomainen”;

ii)    korvataan ilmaisu ”1 päivänä tammikuuta 2022” ilmaisulla ”… annetun ETA:n sekakomitean päätöksen N:o …/… [tämä päätös] voimaantulopäivänä”;

iii)    korvataan ilmaisu ”ennen 1 päivää lokakuuta 2021” ilmaisulla ”yli kolmen kuukauden kuluttua … päivänä …kuuta … annetun ETA:n sekakomitean päätöksen N:o …/… [tämä päätös] voimaantulopäivästä”;

iv)    lisätään kohta seuraavasti:

”6.    EFTAn valvontaviranomaisen on tarvittaessa ja ilman aiheetonta viivytystä toimitettava arvopaperimarkkinaviranomaiselle jäljennökset tämän artiklan nojalla vastaanotetuista tiedostoista, valmisteluasiakirjoista, rekistereistä ja työasiakirjoista.”.”

11 artikla

Asetuksen (EU) 2019/2175, sellaisena kuin se on oikaistuna EUVL:ssä L 131, 5.5.2022, s. 9, asetuksen (EU) 2019/2176 ja direktiivin (EU) 2019/2177 islanniksi ja norjaksi laaditut tekstit, jotka julkaistaan Euroopan unionin virallisen lehden ETA-täydennysosassa, ovat todistusvoimaisia.

12 artikla

Tämä päätös tulee voimaan […], jos kaikki ETA-sopimuksen 103 artiklan 1 kohdan mukaiset ilmoitukset on tehty. 5*

13 artikla

Tämä päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisen lehden ETA-osastossa ja ETA-täydennysosassa.

Tehty Brysselissä […] päivänä […]kuuta […].

   […]



Sopimuspuolten yhteinen julistus,

joka koskee päätöstä …/… Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2019/2175 ottamisesta osaksi ETA-sopimusta

Sopimuspuolet toteavat, että tämän säädöksen ottaminen osaksi ETA-sopimusta ei estä Euroopan unionin erioikeuksista ja vapauksista tehdyn pöytäkirjan 7 suoraa soveltamista EFTA-valtioiden kansalaisiin kunkin Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueella mainitun pöytäkirjan 11 artiklan mukaisesti.

(1)    EUVL L 334, 27.12.2019, s. 1.
(2)    EUVL L 334, 27.12.2019, s. 146.
(3)    EUVL L 334, 27.12.2019, s. 155.
(4)    EU:n ja Euroopan talousalueeseen kuuluvien EFTA-valtioiden talous- ja valtiovarainministerien neuvoston päätelmät, 14178/1/14 REV 1.
(5) *    [Valtiosäännön asettamista vaatimuksista ei ole ilmoitettu.] [Valtiosäännön asettamista vaatimuksista on ilmoitettu.]