Bryssel 9.9.2025

COM(2025) 475 final

2025/0283(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

kansainvälisen kaakaosopimuksen muutosten hyväksymisestä


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Tämä ehdotus koskee vuoden 2010 kansainväliseen kaakaosopimukseen vuonna 2022 tehtyjen muutosten hyväksymistä Euroopan unionin puolesta.

Kansainvälisen kaakaosopimuksen tavoitteena on vahvistaa maailman kaakaoalaa ja tukea sen taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävää kehitystä.

Euroopan unioni on vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen 1 osapuoli ja Kansainvälisen kaakaojärjestön jäsen. Vuoden 2010 kansainvälinen kaakaosopimus tuli väliaikaisesti voimaan 1. lokakuuta 2012 kymmeneksi vuodeksi 30. syyskuuta 2022 saakka. Kansainvälinen kaakaoneuvosto, joka käytti sille vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen 62 artiklan 4 kohdassa annettua toimivaltaa, päätti 2.–6. lokakuuta 2023 pidetyssä 108. sääntömääräisessä istunnossaan pidentää sopimuksen voimassaoloaikaa kahdella kaakaovuodella 30. syyskuuta 2026 saakka. 2

Vuoden 2010 kaakaosopimuksen osittainen uudelleentarkastelu oli tarpeen ja selkeästi unionin edun mukaista, jotta sopimus vastaisi paremmin käytäntöjä, joita unioni noudattaa muissa kansainvälisissä perushyödykkeitä käsittelevissä elimissä, ja jotta voidaan ottaa huomioon maailman kaakaomarkkinoilla vuoden 2010 jälkeen tapahtunut kehitys. Vuoden 2010 kansainvälinen kaakaosopimus, sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2022, on tulosta vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen täytäntöönpanon uudelleentarkastelusta sekä tarpeesta olla ennakoivampi ja paremmin valmistautunut vastaamaan maailman kaakaotalouden nykyhaasteisiin. Sopimukseen on tehty joitakin merkittäviä muutoksia: 1)  sopimus on voimassa toistaiseksi (uudelleentarkastelu viiden vuoden välein) sen nojalla toteutettavien aloitteiden pysyvyyden ja kestävyyden lisäämiseksi; 2)  sopimuksen määräykset on sovitettu kestävän kehityksen tavoitteisiin maailman kaakaotalouden kehityksen nopeuttamiseksi; 3)  sopimukseen on kirjattu keskeinen tavoite toimeentulon turvaamisesta kaakaonviljelijöille ja viittaus kannattaviin hintoihin taloudellisen kestävyyden saavuttamiseksi; 4)  sopimukseen on lisätty kolme uutta artiklaa erityistoimenpiteistä, joita on määrä toteuttaa kestävän kehityksen taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristöpilarin puitteissa; 5)  sopimuksessa painotetaan aiempaa enemmän arvonlisäystä, korkeaa laatua ja elintarviketurvallisuutta; 6)  sopimuksella tuetaan kaakaon arvoketjuun liittyvää tutkimusta ja innovointia ja tehdään yhteistyötä useampien rahoittajatahojen kanssa kaakaoalan kehittämishankkeiden rahoittamiseksi.

Komissio neuvotteli unionin puolesta muutoksista vuoden 2010 kaakaosopimukseen. 3

Keskustelujen ja uuden sopimuksen sisällön perusteella komissio katsoo, että muutettu sopimus olisi tehtävä unionin puolesta ja että vuoden 2010 kaakaosopimuksen 63 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu muutoksen hyväksymistä koskeva ilmoitus olisi talletettava vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen 52 artiklalla sopimuksen tallettajaksi nimetyn Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerin huostaan.

Vuoden 2010 kaakaosopimuksen mukaan muutos tulee voimaan 100 päivän kuluttua siitä, kun tallettaja on saanut ilmoitukset muutoksen hyväksymisestä sopimuspuolilta, jotka edustavat vähintään 75:tä prosenttia viejäjäsenistä, joilla on vähintään 85 prosenttia viejäjäsenten äänistä, sekä sopimuspuolilta, jotka edustavat vähintään 75:tä prosenttia tuojajäsenistä, joilla on vähintään 85 prosenttia tuojajäsenten äänistä, taikka myöhempänä ajankohtana, jonka neuvosto vahvistaa.

Kansainvälinen kaakaoneuvosto päätti 8.–10. huhtikuuta 2025 pidetyssä 111. sääntömääräisessä istunnossa jatkaa 22. kesäkuuta 2026 asti määräaikaa, johon mennessä sopimuspuolten on talletettava muutosten hyväksymistä koskevat ilmoituksensa.

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Muutos neuvoteltiin neuvoston 20. huhtikuuta 2021 hyväksymien kattavien neuvotteluohjeiden mukaisesti. Ohjeissa oli kyse komission suosituksesta neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Euroopan unionin ja Kansainvälisen kaakaojärjestön muiden jäsenten välillä vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen muuttamiseksi.

Muutettu sopimus on myös kaikilta osin Euroopan vihreän kehityksen ohjelman 4 mukainen.

Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Sopimus on kaikilta osin Global Gateway -strategian 5 mukainen. Global Gateway -strategian lähtökohtana ovat kestävät ja luotettavat yhteydet, jotka palvelevat sekä ihmisiä että koko maapalloa. Strategialla pyritään vastaamaan kiireellisimpiin maailmanlaajuisiin haasteisiin, muun muassa torjumaan ilmastonmuutosta, parantamaan terveydenhuoltojärjestelmiä sekä kehittämään maailmanlaajuisten toimitusketjujen kilpailukykyä ja turvatoimia.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

Ehdotuksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 207 artiklan 3 ja 4 kohta yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan kanssa.

Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Ei sovelleta.

Suhteellisuusperiaate

Muutetun kansainvälisen kaakaosopimuksen tekeminen ei mene pidemmälle kuin on tarpeen sen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Toimintatavan valinta

Tämä ehdotus on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 6 kohdan mukainen. Kyseisessä kohdassa määrätään, että neuvosto tekee päätökset kansainvälisten sopimusten tekemisestä EU:n puolesta.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

Ei sovelleta.

Sidosryhmien kuuleminen

Ei sovelleta.

Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Ei sovelleta.

Vaikutustenarviointi

Ei sovelleta.

Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Ei sovelleta.

Perusoikeudet

Ei sovelleta.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

EU:n rahoitusosuus Kansainvälisen kaakaojärjestön hallinnolliseen talousarvioon kunakin varainhoitovuonna maksetaan NDICI – Globaali Eurooppa -välineestä.

5.LISÄTIEDOT

Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Ei sovelleta.

Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset

Ei sovelleta.

2025/0283 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

kansainvälisen kaakaosopimuksen muutosten hyväksymisestä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 3 ja 4 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan toisen alakohdan a alakohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän 6 ,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Euroopan unioni on vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen 7 osapuoli ja Kansainvälisen kaakaojärjestön jäsen.

(2)Komissio neuvotteli muutoksista neuvotteluvaltuutuksen sekä itse ehdottamiensa 8 ja neuvoston 20 päivänä huhtikuuta 2021 hyväksymien 9 neuvotteluohjeiden mukaan.

(3)Kansainvälinen kaakaoneuvosto hyväksyi kansainvälisen kaakaosopimuksen, sellaisena kuin se on muutettuna, jäljempänä ’muutettu sopimus’, tekstin 27–29 päivänä syyskuuta 2022 järjestetyssä 106. sääntömääräisessä istunnossaan. Neuvottelujen tarkoituksena oli muuttaa vuoden 2010 kansainvälistä kaakaosopimusta, jäljempänä ’vuoden 2010 sopimus’, jonka voimassaoloa on pidennetty 30 päivään syyskuuta 2026.

(4)Muutetun sopimuksen tavoitteet ovat yhteisen kauppapolitiikan mukaisia.

(5)Kansainvälisen kaakaosopimuksen muutokset olisi hyväksyttävä Euroopan unionin puolesta,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään kansainvälisen kaakaosopimuksen muutokset Euroopan unionin puolesta. 10

2 artikla

Voimaantulo

Päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä

Neuvoston puolesta

Puheenjohtaja

[...]

(1)    Neuvoston päätös, annettu 17 päivänä toukokuuta 2011, vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 259, 4.10.2011, s. 7); neuvoston päätös 2012/189/EU, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2012, vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen tekemisestä (EUVL L 102, 12.4.2012, s. 1).
(2)    Neuvoston päätös (EU) 2021/924, annettu 3 päivänä kesäkuuta 2021, kansainvälisessä kaakaoneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen voimassaoloajan pidentämiseen (EUVL L 203, 9.6.2021, s. 8).
(3)    Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen muuttamiseksi (COM(2021) 119 final) ja neuvoston päätös (EU) 2021/675, annettu 20 päivänä huhtikuuta 2021, luvan antamisesta aloittaa neuvottelut vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen muuttamiseksi (EUVL L 144, 27.4.2021, s. 1).
(4)     https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/european-green-deal_fi .
(5)     https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/stronger-europe-world/global-gateway_fi .
(6)    EUVL C [...], [...], s. [...].
(7)    Neuvoston päätös, annettu 17 päivänä toukokuuta 2011, vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 259, 4.10.2011, s. 7); neuvoston päätös 2012/189/EU, annettu 26 päivänä maaliskuuta 2012, vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen tekemisestä (EUVL L 102, 12.4.2012, s. 1).
(8)    Suositus neuvoston päätökseksi luvan antamisesta aloittaa neuvottelut vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen muuttamiseksi (COM(2021) 119 final).
(9)    Neuvoston päätös (EU) 2021/675, annettu 20 päivänä huhtikuuta 2021, luvan antamisesta aloittaa neuvottelut vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen muuttamiseksi (EUVL L 144, 27.4.2021, s. 1).
(10)    Sopimuksen teksti on julkaistu EUVL:ssä L XXXXX.

Bryssel 9.9.2025

COM(2025) 475 final

LIITE

asiakirjaan

Ehdotus neuvoston päätökseksi

muutosten hyväksymisestä kansainväliseen kaakaosopimukseen


Yhdistyneet kansakunnat

TD/COCOA.10/5/Amend.1 1

YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi

Yleiseen levitykseen

8.7.2022

Alkuperäiskieli: englanti

Vuoden 2010 kansainvälinen kaakaosopimus

Sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2022 2 ***



Sisällysluettelo

   Sivu

       Johdanto            5

       Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2010 kaakaokonferenssin esityslista        6

       Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2010 kaakaokonferenssin hyväksymä päätöslauselma        7

       Luettelo konferenssissa edustettuina olleista valtioista ja järjestöistä        8

Vuoden 2010 kansainvälinen kaakaosopimus sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2022

       Johdanto            9

       I luku – Tavoitteet        10

           1 artikla – Tavoitteet        10

       II luku – Määritelmät        12

           2 artikla – Määritelmät        12

       III luku – Kansainvälinen kaakaojärjestö (ICCO)        14

           3 artikla – Kansainvälisen kaakaojärjestön päätoimipaikka ja rakenne        14

           4 artikla – Järjestön jäsenet        14

           5 artikla – Erioikeudet ja vapaudet        15

       IV luku – Kansainvälinen kaakaoneuvosto        16

           6 artikla – Kansainvälisen kaakaoneuvoston kokoonpano        16

           7 artikla – Neuvoston valtuudet ja tehtävät        16

           8 artikla – Neuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja        16

           9 artikla – Neuvoston istunnot        16

           10 artikla – Äänet        17

           11 artikla – Neuvoston äänestysmenettely        18

           12 artikla – Neuvoston päätökset        18

           13 artikla – Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa        18

           14 artikla – Tarkkailijoiden kutsuminen ja osallistuminen        19

           15 artikla – Päätösvaltaisuus        19

       V luku – Järjestön sihteeristö        20

           16 artikla – Järjestön pääjohtaja ja henkilöstö        20

           17 artikla – Työohjelma        20

           18 artikla – Vuosikertomus        20

       VI luku – Hallinto- ja rahoituskomitea        21

           19 artikla – Hallinto- ja rahoituskomitean perustaminen        21

           20 artikla – Hallinto- ja rahoituskomitean kokoonpano        21

           21 artikla – Hallinto- ja rahoituskomitean kokoukset        21

       VII luku – Varainhoito        22

           22 artikla – Varainhoito        22

           23 artikla – Jäsenten vastuut        22

           24 artikla – Hallinnollisen talousarvion hyväksyminen ja maksuosuuksien vahvistaminen        22

           25 artikla – Hallinnollisen talousarvion maksuosuuksien suorittaminen        23

           26 artikla – Tilintarkastus ja tilinpäätöksen julkaiseminen        23

       VIII luku – Talouskomitea        24

           27 artikla – Talouskomitean perustaminen        24

           28 artikla – Talouskomitean kokoonpano        24

           29 artikla – Talouskomitean kokoukset        24

       IX luku – Markkinoiden avoimuus        26

           30 artikla – Tiedotus ja markkinoiden avoimuus        26

           31 artikla – Varastot        26

           32 artikla – Kaakaon korvikkeet        26

           33 artikla – Tavoitehinta        27

           34 artikla – Muuntokertoimet        27

           35 artikla – Tieteellinen tutkimus- ja kehitystyö        27

       X luku – Markkinakehitys        28

           36 artikla – Markkina-analyysit        28

           37 artikla – Alkuperäpaikassa tapahtuvan jalostuksen ja kulutuksen edistäminen        28

           38 artikla – Tutkimukset, selvitykset ja raportit        28

       XI luku – Aromikaakao        30

           39 artikla – Aromikaakao        30

       XII luku – Hankkeet        31

           40 artikla – Hankkeet        31

           41 artikla – Suhde monen- ja kahdenvälisiin rahoittajiin        31

       XIII luku – Kestävä kehitys        32

           42 artikla – Kestävä kaakaotalous        32

           43 artikla – Taloudellinen kestävyys        32

           44 artikla – Sosiaalinen kestävyys        32

           45 artikla – Ympäristökestävyys        33

       XIV luku – Maailman kaakaotalouden neuvoa-antava komitea        34

           46 artikla – Maailman kaakaotalouden neuvoa-antavan komitean perustaminen        34

           47 artikla – Maailman kaakaotalouden neuvoa-antavan komitean jäsenet ja kokoukset        34

       XV luku – Velvoitteista vapauttaminen ja erillis- ja tukitoimenpiteet        36

           48 artikla – Vapautus velvoitteista poikkeuksellisissa olosuhteissa        36

           49 artikla – Erillis- ja tukitoimenpiteet        36

       XVI luku – Neuvottelut, riidat ja valitukset        37

           50 artikla – Neuvottelut        37

           51 artikla – Riidat        37

           52 artikla – Neuvoston toiminta valitusasioissa        37

       XVII luku – Loppumääräykset        39

           53 artikla – Tallettaja        39

           54 artikla – Allekirjoittaminen        39

           55 artikla – Ratifioiminen ja hyväksyminen        39

           56 artikla – Liittyminen        39

           57 artikla – Ilmoitus väliaikaisesta soveltamisesta        39

           58 artikla – Voimaantulo        40

           59 artikla – Varaumat        40

           60 artikla – Sopimuksen irtisanominen        40

           61 artikla – Erottaminen        40

           62 artikla – Eronneiden tai erotettujen jäsenten kanssa tehtävät loppuselvitykset        41

           63 artikla – Voimassaoloaika ja sen päättyminen        41

           64 artikla – Muutokset        41

       XVIII luku – Lisä- ja siirtymämääräykset        42

           65 artikla – Erityisvararahasto        42

           66 artikla – Muut lisä- ja siirtymämääräykset        42

Liitteet

       Liite A – Kaakaonvienti 58 artiklan (Voimaantulo) soveltamista varten laskettuna        43

       Liite B – Kaakaontuonti 58 artiklan (Voimaantulo) soveltamista varten laskettuna        45

       Liite C – Yksinomaan tai osittain aromikaakaota vievät tuottajamaat        48

       Liite D – Jäsenet ja äänten jakautuminen 1 päivästä lokakuuta 2021 lukien 64 artiklan soveltamista varten laskettuna            49

   Julistukset

       16 artiklaa koskeva sopimuspuolten julistus        50

Johdanto

Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2010 kaakaokonferenssi pidettiin Palais des Nations ‑keskuksessa Genevessä 19. huhtikuuta 2010 ja 21.–25. kesäkuuta 2010. Konferenssiin oli kutsuttu voimassa olevan sopimuksen sopimuspuolet, kaikki UNCTADin jäsenvaltiot sekä Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestöt.

Konferenssi käsitteli uuden kansainvälisen kaakaosopimuksen tekstiluonnosta, joka oli tulos kansainvälisen kaakaoneuvoston perustaman työryhmän keskusteluista.

Konferenssin avasi UNCTADin perushyödykkeisiin keskittyvän yksikön johtaja Kwabena Baah-Duodu 19. huhtikuuta 2010. Konferenssi valitsi puheenjohtajakseen suurlähettiläs Guy-Alain Emmanuel Gauzen (Norsunluurannikko) ja varapuheenjohtajakseen Max Schnellmannin (Sveitsi). Konferenssi myös hyväksyi esityslistan sellaisena kuin se on esitetty asiakirjassa TD/COCOA.10/1. Konferenssi päätti, että kokousta jatketaan 21.–25. kesäkuuta 2010. Syynä oli se, että useat kaakaota tuottavien ja kuluttavien maiden hallitusten edustajat eivät olleet päässeet paikalle, koska lentoja Geneveen oli peruttu Islannissa tapahtuneen tulivuorenpurkauksen vuoksi. Jäljellä olleet esityslistan kohdat otettiinkin käsiteltäviksi vasta, kun konferenssia jatkettiin kesäkuussa. Konferenssin sihteerinä toimi Lisanne Losier ja oikeudellisena neuvonantajana Carlos Moreno.

Konferenssin täysistunnossa 21. kesäkuuta 2010 UNCTADin varapääsihteeri Petko Draganov ja Kansainvälisen kaakaojärjestön pääsihteeri Jan Vingerhoets pitivät tervetulopuheet sekä esittivät yleiskatsauksen historiaan ja yhteenvedon kaakaosopimuksen jatkosopimuksen valmisteluista. Konferenssi hyväksyi työjärjestyksensä (TD/COCOA.10/2) ja perusti neuvottelukomitean käsittelemään sopimuksen artikloja suljetussa istunnossa. Lisäksi konferenssi valitsi neuvottelukomitean puheenjohtajaksi Hagen Streichertin (Saksa) ja varapuheenjohtajaksi Jean Kekedon (Papua-Uusi-Guinea). Konferenssi sai työnsä päätökseen 25. kesäkuuta 2010, kun se hyväksyi viimeisessä täysistunnossaan yhden päätöslauselman (TD/COCOA.10/4) ja vahvisti vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen tekstin.

Tallettajana toiminut Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri antoi 14. joulukuuta 2010 tallettajan ilmoituksen (C.N.810.2010.TREATIES-2), jossa kiinnitettiin kaikkien osapuolten huomio virheeseen sopimuksen todistusvoimaisen tekstin 62 artiklan 3 kohdassa sekä 30. syyskuuta 2010 annetulla tallettajan ilmoituksella (C.N.497.2010.TREATIES-2) toimitetuissa oikeaksi todistetuissa jäljennöksissä. Virhe koski ilmaisua ”viidennen kaakaovuoden”, jonka olisi pitänyt olla ”kymmenennen kaakaovuoden”. Vakiintuneen talletuskäytännön mukaisesti pääsihteerille toimitettavien vastalauseiden esittämiselle asetettiin määräaika, joka on 90 päivää ilmoituksen päivämäärästä. Asiasta ei esitetty vastalauseita, ja ehdotettu oikaisu on tehty sopimuksen tekstiin.

Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2010 kaakaokonferenssin esityslista

1.    Konferenssin avaaminen

2.    Esityslistan hyväksyminen

3.    Työjärjestyksen hyväksyminen

4.    Virkamiesten valinta

5.    Edustajien valtakirjat

a)    Valtakirjakomitean nimittäminen

b)    Valtakirjakomitean raportti

6.    Neuvottelukomitean ja muiden komiteoiden perustaminen tarvittaessa

7.    Vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen jatkosopimuksen valmistelu

8.    Lopullisten päätöslauselmien käsittely ja hyväksyminen

9.    Muut asiat

Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2010 kaakaokonferenssin hyväksymä päätöslauselma

Lopullinen päätöslauselma

Vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen jatkosopimusta käsittelevä Yhdistyneiden kansakuntien kaakaokonferenssi, joka

on kokoontunut Genevessä 19 päivänä huhtikuuta 2010 ja 21–25 päivänä kesäkuuta 2010,

ilmaisee kiitollisuutensa UNCTADin pääsihteerille laitteista ja palveluista, jotka hän on antanut konferenssin käyttöön,

ilmaisee arvostuksensa konferenssin puheenjohtajan, puhemiehistön muiden jäsenten ja sihteeristön työpanosta kohtaan,

on vahvistanut vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen tekstin arabian, englannin, espanjan, kiinan, ranskan ja venäjän kielellä,

1.    pyytää Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeriä antamaan sopimustekstin tiedoksi kaikille konferenssiin kutsutuille hallituksille ja hallitustenvälisille elimille arviointia varten;

2.    pyytää Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeriä huolehtimaan siitä, että sopimus on avoinna allekirjoittamista varten Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa New Yorkissa sopimuksen 53 artiklassa määrättynä ajanjaksona;

3.    kiinnittää huomion niihin sopimuksen 4 artiklassa mainittuihin menettelytapoihin, joita valtioilla ja hallitustenvälisillä järjestöillä on käytettävissään, jotta ne pääsisivät vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen sopimuspuoliksi, sekä kehottaa niitä tallettamaan asianmukaiset asiakirjansa tätä tarkoitusta varten.

4. täysistunto
25 päivänä kesäkuuta 2010

Luettelo konferenssissa edustettuina olleista valtioista ja järjestöistä 3 **

Jäsenvaltiot

Alankomaat

Marokko

Algeria

Meksiko

Bahrain

Nepal

Belgia

Nicaragua

Bolivia(n monikansainen valtio)

Nigeria

Brasilia

Norsunluurannikko

Dominikaaninen tasavalta

Papua-Uusi-Guinea

Ecuador

Portugali

Espanja

Puola

Etelä-Afrikka

Pyhä istuin

Gabon

Ranska

Ghana

Romania

Guinea

Ruotsi

Indonesia

Saint Lucia

Irak

Saksa

Irlanti

Sambia

Italia

Sierra Leone

Itävalta

Slovakia

Jamaika

Sveitsi

Kamerun

Thaimaa

Kiina

Togo

Kreikka

Trinidad ja Tobago

Kuuba

Tšekki

Kypros

Unkari

Luxemburg

Venezuela(n bolivariaaninen tasavalta)

Malesia

Venäjän federaatio

Mali

Tarkkailija

Palestiina

Hallitustenväliset järjestöt

Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden ryhmä (AKT-valtioiden ryhmä)

Afrikan unioni

Kaakaontuottajien liitto (Cocoa Producers’ Alliance, CPA)

Euroopan unioni

Kansainvälinen kaakaojärjestö (ICCO)

Juuttia käsittelevä kansainvälinen tutkimusryhmä

Ranskankielisten maiden järjestö (OIF)

Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestöt ja niihin liittyvät järjestöt

Kansainvälinen kauppakeskus (ITC)

Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO)

Yhdistyneiden kansakuntien teollisen kehityksen järjestö (UNIDO)

Valtiosta riippumattomat järjestöt

Ocaproce Internationale

Oxfam International

Johdanto

Sopimuspuolet, jotka

a)    tunnustavat kaakaoalan vaikutuksen köyhyyden vähentämiseen ja kansainvälisesti sovittujen kehitystavoitteiden, erityisesti asiaankuuluvien kestävän kehityksen tavoitteiden, saavuttamiseen;

b)    tunnustavat kaakaon ja kaakaokaupan merkityksen kehittyvien maiden kansantalouksille väestön toimeentulon lähteenä sekä kaakaokaupan keskeisen vaikutuksen maiden vientituloihin ja maiden sosiaalisten ja taloudellisten kehitysohjelmien laatimiseen;

c)    tunnustavat kaakaoalan merkityksen miljoonien ihmisten toimeentulolle erityisesti kehittyvissä maissa, joissa kaakaontuotanto on pienviljelijöiden vihreiden työpaikkojen ja toimeentulon pääasiallinen suora lähde;

d)    tunnustavat, että tiivis kansainvälinen yhteistyö kaakaoon liittyvissä kysymyksissä ja kaikkien kaakaon arvoketjun sidosryhmien välinen jatkuva vuoropuhelu voivat edistää maailman kaakaotalouden kestävää kehitystä;

e)    tunnustavat viejäjäsenten ja tuojajäsenten välisten strategisten kumppanuuksien merkityksen kestävän kaakaotalouden saavuttamiselle;

f)    tunnustavat, että kansainvälisten kaakaomarkkinoiden avoimuus on tarpeen varmistaa sekä tuottajien että kuluttajien edun vuoksi;

g)    tunnustavat aikaisempien eli vuosien 1972, 1975, 1980, 1986, 1993 ja 2001 kansainvälisten kaakaosopimusten vaikutuksen maailman kaakaotalouden kehitykseen,

ovat sopineet seuraavaa:

Vuoden 2010 kansainvälinen kaakaosopimus sellaisena kuin se on muutettuna vuonna 2022

I luku
Tavoitteet

1 artikla
Tavoitteet

Jotta voidaan vahvistaa maailman kaakaoalaa, edistää sen kestävää kehitystä ja lisätä sen kaikille sidosryhmille tuottamaa hyötyä, seitsemännellä kansainvälisellä kaakaosopimuksella pyritään seuraaviin tavoitteisiin:

a)    edistämään kansainvälistä yhteistyötä maailman kaakaotaloudessa;

b)    tarjoamaan asianmukaiset puitteet hallitustenvälisille ja yksityissektorin kanssa käytäville keskusteluille kaikista kaakaoalaan liittyvistä kysymyksistä;

c)    edistämään jäsenmaiden kaakaotalouden vahvistamista laatimalla, kehittämällä ja arvioimalla asianmukaisia hankkeita osoitettaviksi toimivaltaisille laitoksille rahoittamista ja toteuttamista varten sekä hankkimalla varoja jäsenten ja maailman kaakaotalouden edun mukaisille hankkeille;

d)    saavuttamaan asianmukaiset hinnat, jotka tuottavat oikeudenmukaiset tulot sekä tuottajille että kuluttajille kaakaon arvoketjussa, ja edistämään maailman kaakaotalouden tasapainoista kehitystä kaikkien jäsenten edun mukaisesti;

e)    varmistamaan kaakaontuottajien toimeentulo;

f)    edistämään kestävää kaakaotaloutta taloudellisella, sosiaalisella ja ympäristönäkökohtien tasolla;

g)    edistämään tutkimusta ja sen tulosten täytäntöönpanoa kehittämällä koulutus- ja tiedotusohjelmia, jotka mahdollistavat kaakaolle soveltuvien teknologioiden siirron jäsenille;

h)    edistämään maailman kaakaotalouden avoimuutta ja erityisesti kaakaokauppaa kokoamalla, analysoimalla ja jakamalla asiaan liittyviä tilastotietoja ja tekemällä tarkoituksenmukaisia selvityksiä sekä myös kaupan esteiden poistamista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta terveys- ja kasvinsuojeluvaatimuksia koskevien kansallisten säännösten soveltamista;

i)    edistämään suklaan ja kaakaopohjaisten tuotteiden kulutusta ja kannustamaan siihen kaakaon kysynnän lisäämiseksi muun muassa edistämällä tietoisuutta kaakaon hyvistä ominaisuuksista, kuten myönteisistä terveysvaikutuksista, tiiviissä yhteistyössä yksityissektorin kanssa;

j)    kannustamaan jäseniä edistämään kaakaon laatua ja turvallisuutta muun muassa keskittymällä erityisiin makuominaisuuksiin ja papujen eheyteen sekä kehittämään kaakaoalalla asianmukaisia elintarviketurvallisuusmenettelyjä;

k)    kannustamaan jäseniä laatimaan ja toteuttamaan strategioita, joilla parannetaan paikallisyhteisöjen ja pienviljelijöiden kykyä saavuttaa toimeentuloonsa riittävät tulot, jotta he voivat tarjota perheilleen kohtuullisen elämänlaadun, ja edistämään siten köyhyyden poistamista;

l)    parantamaan sellaisia rahoitusvälineitä ja ‑palveluja koskevien tietojen saatavuutta, joista kaakaontuottajat voivat hyötyä, kuten luotonsaanti ja riskinhallintastrategiat;

m)    kannustamaan lisäarvon tuottamiseen jalostamalla kaakaopapuja alkuperämaissa sekä edistämään kaakaon käyttöä elintarvike-, kosmetiikka- ja lääketeollisuudessa;

n)    kannustamaan jäseniä poistamaan esteitä, jotka haittaavat uusien investoijien pääsyä markkinoille kaakaotaloudessa;

o)    edistämään johdettujen kaakaotuotteiden kauppaa.

II luku
Määritelmät

2 artikla
Määritelmät

Tässä sopimuksessa tarkoitetaan:

1.    ’kaakaolla’ kaakaopapuja ja kaakaotuotteita, ellei ole erikseen täsmennetty, että kyseessä on kaakaopapu;

2.    ’aromikaakaolla’ kaakaota, jolla on monitahoinen aistinvarainen profiili, joka koostuu hyvässä tasapainossa olevista perusominaisuuksista sekä aromaattisista vivahteista ja makuvivahteista; täydentävät ominaisuudet voidaan erottaa ja tunnistaa selvästi aromikaakaon aromeista ja mauista; aromikaakao syntyy a) erityisen geneettisen koostumuksen, b) tietyn ympäristön tai alueen suotuisten kasvuolosuhteiden, c) erityisten viljelytekniikoiden, d) erityisten sadonkorjuukäytäntöjen ja sadonkorjuun jälkeisten käytäntöjen sekä e) vakaan kemiallisen ja fysikaalisen koostumuksen ja pavun eheyden vuorovaikutuksesta;

3.    ’kaakaotuotteilla’ tuotteita, jotka on valmistettu yksinomaan kaakaopavuista ja joita ovat muun muassa Codex Alimentarius ‑kokoelmassa määritetyt kaakaomassa, kaakaovoi, makeuttamaton kaakaojauhe, kaakaokakku ja murskatut kaakaopavut;

4.    ’suklaalla’ ja ’suklaatuotteilla’ tuotteita, jotka on valmistettu kaakaopavuista Codex Alimentarius ‑kokoelman mukaisia suklaata ja suklaatuotteita koskevia vaatimuksia noudattaen;

5.    ’kaakaopapujen kokonaisvarastoilla’ kaikkia kaakaovuoden viimeisenä päivänä (30 päivänä syyskuuta) tiedossa olevia kuivia kaakaopapuja riippumatta niiden säilytyspaikasta, omistajasta tai käyttötarkoituksesta;

6.    ’kaakaovuodella’ 12 kuukauden ajanjaksoa, joka alkaa 1 päivänä lokakuuta ja päättyy 30 päivänä syyskuuta;

7.    ’järjestöllä’ 3 artiklassa tarkoitettua Kansainvälistä kaakaojärjestöä;

8.    ’neuvostolla’ 6 artiklassa tarkoitettua Kansainvälistä kaakaoneuvostoa;

9.    ’sopimuspuolella’ hallitusta, Euroopan unionia tai 4 artiklassa tarkoitettua hallitustenvälistä järjestöä, joka on suostunut noudattamaan tätä sopimusta väliaikaisesti tai lopullisesti;

10.    ’jäsenellä’ edellä 9 kohdassa määriteltyä sopimuspuolta;

11.    ’tuojamaalla’ tai ’tuojajäsenellä’ maata tai jäsentä, jonka kaakaontuonti papuina ilmaistuna ylittää sen viennin;

12.    ’viejämaalla’ tai ’viejäjäsenellä’ maata tai jäsentä, jonka kaakaonvienti papuina ilmaistuna ylittää sen tuonnin; silti myös kaakaontuottajamaa, jonka kaakaontuonti papuina ilmaistuna ylittää sen viennin mutta jonka kaakaopapujen tuotanto ylittää sen tuonnin tai jonka tuotanto ylittää todettavissa olevan kotimaisen kaakaonkulutuksen 4 , voi halutessaan olla viejäjäsen;

13.    ’kaakaonviennillä’ kaakaon poistumista maan tullialueelta ja ’kaakaontuonnilla’ kaakaon tuontia maan tullialueelle siten, että näitä määritelmiä sovellettaessa tullialueen katsotaan tarkoittavan jäsenen kaikkia tullialueita yhdessä, mikäli jäsenellä on useampi kuin yksi tullialue;

14.    ’tullialueella’ aluetta, jolla valtion tullilainsäädäntöä sovelletaan kaikilta osin; 

15.    ’kestävällä kaakaotaloudella’ integroitua arvoketjua, jossa kaikki sidosryhmät, mukaan lukien pientuottajat, tekevät yhteistyötä kehittäen ja edistäen asianmukaista politiikkaa saavuttaakseen sellaisen tuotanto-, jalostus- ja kulutustason, joka on taloudellisesti kannattava, ravintoarvojen osalta terveellinen, agroekologisesti järkevä ja sosiaalisesti vastuullinen nykyisten ja tulevien sukupolvien, erityisesti pientuottajien, edun mukaisesti;

16.    ’eettisellä kaakaolla’ vastuullisesti tuotettua kaakaota, jonka tuotannolla ei ole haitallisia vaikutuksia ympäristöön, luonnon monimuotoisuuteen, yhteisöihin eikä yhteisöjen kulttuureihin;

17.    ’yksityissektorilla’ kaikkia yksityisiä tahoja, joiden pääasiallinen toiminta tapahtuu kaakaoalalla, mukaan lukien viljelijät, välittäjät, jalostajat, valmistajat ja tutkimuslaitokset; tätä sopimusta sovellettaessa yksityissektoriin luetaan kuuluviksi myös ne julkiset yritykset, virastot ja laitokset, jotka eräissä maissa suorittavat tehtäviä, joista toisissa maissa huolehtivat yksityiset tahot;

18.    ’tavoitehinnalla’ tätä sopimusta sovellettaessa käytettävää, 33 artiklan määräysten mukaisesti laskettua kaakaon kansainvälistä hintaa edustavaa indikaattoria;

19.     ’tonnilla’ 1 000 kilogramman massaa eli 2 204,6:ta naulaa ja ’naulalla’ 453,597:ää grammaa;

20.     ’jaetulla yksinkertaisella ääntenenemmistöllä’ viejäjäsenten antamien äänten enemmistöä ja tuojajäsenten antamien äänten enemmistöä erikseen laskettuina;

21.    ’määräenemmistöllä’ kahta kolmasosaa viejäjäsenten antamista äänistä ja kahta kolmasosaa tuojajäsenten antamista äänistä erikseen laskettuina edellyttäen, että viejäjäsenistä vähintään viisi ja tuojajäsenistä enemmistö on läsnä;

22.    ’voimaantulolla’, ellei toisin määrätä, ajankohtaa, jolloin tämä sopimus tulee voimaan joko väliaikaisesti tai lopullisesti;

23.    ’toimeentulolla’ kotitalouden nettotuloja, jotka riittävät varmistamaan kohtuullisen elintason kaikille kyseisen kotitalouden jäsenille kansallisten standardien mukaisesti.

III luku
Kansainvälinen kaakaojärjestö (ICCO)

3 artikla
Kansainvälisen kaakaojärjestön päätoimipaikka ja rakenne

1.    Vuoden 1972 kansainvälisellä kaakaosopimuksella perustettu Kansainvälinen kaakaojärjestö jatkaa toimintaansa sekä panee täytäntöön tämän sopimuksen määräykset ja valvoo niiden soveltamista.

2.    Järjestön päätoimipaikan on aina sijaittava jäsenmaan alueella.

3.    Järjestön päätoimipaikka on Abidjanissa, Norsunluurannikolla, jollei neuvosto toisin päätä.

4.    Järjestön tehtäviä hoitavat seuraavat tahot:

a)    Kansainvälinen kaakaoneuvosto, joka on järjestön ylin toimielin;

b)    neuvoston avustavat elimet, joihin kuuluvat hallinto- ja rahoituskomitea, talouskomitea, maailman kaakaotalouden neuvoa-antava komitea ja kaikki muut neuvoston perustamat komiteat; ja

c)    sihteeristö järjestön päätoimipaikassa;

d)    neuvoston mahdollisesti perustamat aluetoimistot.

4 artikla
Järjestön jäsenet

1.    Jokainen sopimuspuoli on järjestön jäsen.

2.    Järjestössä on kahdenlaisia jäseniä:

a)    viejäjäseniä; ja

b)    tuojajäseniä.

3.    Jäsen voi vaihtaa jäsenluokkaa neuvoston vahvistamilla ehdoilla.

4.    Vähintään kaksi sopimuspuolta voi ilmoittaa osallistuvansa järjestöön jäsenryhmänä, jos ne ilmoittavat asiasta neuvostolle ja tallettajalle asianmukaisesti. Ilmoitus osallistumisesta jäsenryhmänä tulee voimaan asianomaisten sopimuspuolten nimeämänä päivänä ja neuvoston hyväksymin ehdoin.

5.    Tässä sopimuksessa olevien viittausten ”hallitukseen” tai ”hallituksiin” on tulkittava käsittävän myös Euroopan unionin ja kaikki hallitustenväliset järjestöt, joilla on kansainvälisten sopimusten, erityisesti perushyödykesopimusten, neuvottelemiseen, tekemiseen ja täytäntöönpanoon liittyviä velvoitteita. Näin ollen kaikkia tässä sopimuksessa olevia viittauksia allekirjoittamiseen, ratifiointiin, hyväksymiseen, väliaikaista soveltamista koskevaan ilmoitukseen tai liittymiseen on tällaisten hallitustenvälisten järjestöjen osalta tulkittava siten, että ne sisältävät viittauksen kyseisten järjestöjen taholta tapahtuvaan allekirjoittamiseen, ratifiointiin, hyväksymiseen, väliaikaista soveltamista koskevaan ilmoitukseen tai liittymiseen.

6.    Kun tällaiset hallitustenväliset järjestöt äänestävät toimivaltaansa kuuluvista asioista, niillä on jäsenvaltioidensa 10 artiklan mukaista kokonaisäänimäärää vastaava äänimäärä. Tällöin hallitustenvälisten järjestöjen jäsenvaltiot eivät saa käyttää yksilöllistä äänioikeuttaan.

5 artikla
Erioikeudet ja vapaudet

1.    Järjestö on oikeushenkilö. Sillä on erityisesti toimivalta tehdä sopimuksia, hankkia ja luovuttaa irtainta ja kiinteää omaisuutta sekä panna vireille oikeudellisia menettelyjä.

2.    Järjestön sekä sen pääjohtajan, henkilöstön, asiantuntijoiden ja jäsenten edustajien asemaa, erioikeuksia ja vapauksia heidän ollessaan isäntämaan alueella virkatehtäviensä suorittamiseksi säännellään isäntämaan ja Kansainvälisen kaakaojärjestön välillä tehdyllä päätoimipaikkaa koskevalla sopimuksella.

3.    Tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitettu päätoimipaikkaa koskeva sopimus on tästä sopimuksesta riippumaton. Sen voimassaolo lakkaa kuitenkin

a)    edellä mainitun päätoimipaikkaa koskevan sopimuksen määräysten mukaisesti;

b)    jos järjestön päätoimipaikka siirretään pois isäntämaan alueelta; tai

c)    jos järjestö lopettaa toimintansa.

4.    Järjestö voi tehdä yhden tai useamman jäsenen kanssa sopimuksia sellaisista erioikeuksista ja vapauksista, jotka saattavat olla tämän sopimuksen moitteettoman toiminnan kannalta tarpeellisia, ja neuvosto hyväksyy nämä sopimukset.

IV luku
Kansainvälinen kaakaoneuvosto

6 artikla
Kansainvälisen kaakaoneuvoston kokoonpano

1.    Kansainväliseen kaakaoneuvostoon kuuluvat kaikki järjestön jäsenet.

2.    Jäseniä edustavat neuvoston kokouksissa asianmukaisesti valtuutetut edustajat.

7 artikla
Neuvoston valtuudet ja tehtävät

1.    Neuvosto käyttää kaikkia niitä valtuuksia ja suorittaa tai suorituttaa kaikki ne tehtävät, jotka ovat tarpeen tämän sopimuksen nimenomaisten määräysten täytäntöönpanemiseksi.

2.    Neuvostolla ei ole valtuuksia eikä sen voida olettaa saaneen jäseniltä valtuutusta ottaa vastatakseen mistään tämän sopimuksen soveltamisalan ulkopuolisesta velvoitteesta; sillä ei etenkään ole valtuuksia ottaa lainaa. Käyttäessään valtuuksiaan tehdä sopimuksia neuvoston on sisällytettävä sopimuksiin tämän kohdan ja 23 artiklan sisältämät ehdot sillä tavoin, että ne tulevat neuvoston muiden sopimuskumppanien tietoon. Mikäli näin ei kuitenkaan toimita, se ei silti tee sopimusta mitättömäksi eikä neuvoston katsota ylittäneen sille myönnettyjä valtuuksia.

3.    Neuvosto hyväksyy tämän sopimuksen määräysten täytäntöönpanemiseksi tarvittavat ja niiden kanssa sopusoinnussa olevat säännöt ja määräykset, kuten neuvoston ja sen komiteoiden työjärjestykset sekä järjestön varainhoitoa ja henkilöstöä koskevat määräykset. Neuvosto voi työjärjestyksessään määrätä menettelystä, jolla se voi kokoontumatta ratkaista määrätyt kysymykset.

4.    Neuvosto pitää tämän sopimuksen nojalla sille kuuluvien tehtävien suorittamiseksi tarvittavia asiakirjoja sekä muita asianmukaisiksi katsomiaan asiakirjoja.

5.    Neuvosto voi asettaa työryhmän tai työryhmiä avuksi tehtäviensä suorittamisessa.

8 artikla
Neuvoston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja

1.    Neuvosto valitsee jokaiseksi kaakaovuodeksi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joille järjestö ei maksa palkkiota.

2.    Kun puheenjohtaja valitaan viejäjäsenten edustajien keskuudesta, varapuheenjohtaja on valittava tuojajäsenten edustajien keskuudesta, ja päinvastoin. Nämä toimet vuorottelevat kaakaovuosittain näiden kahden jäsenluokan välillä.

3.    Sekä puheenjohtajan että varapuheenjohtajan ollessa tilapäisesti estyneitä tai toisen tai molempien ollessa pysyvästi estyneitä neuvosto voi tilanteen mukaan valita viejä- tai tuojajäsenten edustajien keskuudesta uudet henkilöt kyseisten toimien joko väliaikaisiksi tai pysyviksi haltijoiksi.

4.    Puheenjohtaja tai muu neuvoston kokouksessa puheenjohtajana toimiva virkamies ei saa äänestää. Hänen valtuuskuntansa jäsen voi kuitenkin käyttää hänen edustamansa jäsenen äänioikeutta.

9 artikla
Neuvoston istunnot

1.    Neuvosto pitää yleensä yhden sääntömääräisen istunnon kaakaovuoden molempien puoliskojen aikana.

2.    Neuvosto kokoontuu erityisistuntoon niin päättäessään tai seuraavissa tapauksissa:

a)    viiden jäsenen pyynnöstä;

b)    vähintään kahden sellaisen jäsenen pyynnöstä, jolla on vähintään 200 ääntä;

c)    pääjohtajan pyynnöstä, kun sovelletaan 22 ja 60 artiklaa.

3.    Istunnoista on ilmoitettava vähintään 30 kalenteripäivää aikaisemmin, paitsi kiireellisissä tapauksissa, jolloin istunnoista on ilmoitettava vähintään 15 päivää aikaisemmin.

4.    Istunnot pidetään yleensä järjestön päätoimipaikassa, ellei neuvosto toisin päätä. Jos neuvosto päättää jonkin jäsenen kutsusta kokoontua muualla kuin päätoimipaikassa, kutsun esittäneen jäsenen on maksettava siitä aiheutuvat, sihteeristön normaalisti maksamiin kuluihin nähden ylimääräiset kulut. 

5.    Neuvosto voi kokoontua virtuaali- tai hybridi-istunnoissa aina, kun se niin päättää, tai vähintään kahden sellaisen jäsenen pyynnöstä, jolla on vähintään 200 ääntä.

10 artikla
Äänet

1.    Viejäjäsenillä on yhteensä 1 000 ääntä ja tuojajäsenillä yhteensä 1 000 ääntä. Äänet jakautuvat kummassakin jäsenluokassa eli viejäjäsenten ja tuojajäsenten keskuudessa tämän artiklan seuraavien kohtien mukaisesti.

2.    Viejäjäsenten äänet jaetaan kaakaovuosittain seuraavasti: Jokaisella viejäjäsenellä on viisi perusääntä. Loput äänet jaetaan kaikkien viejäjäsenten kesken suhteessa niiden kolmen edeltävän kaakaovuoden aikana viemän kaakaon keskimäärään, jota koskevat tiedot järjestö on julkaissut Quarterly Bulletin of Cocoa Statistics ‑julkaisun viimeisimmässä numerossa. Tähän tarkoitukseen vienti lasketaan lisäämällä kaakaopapujen nettovientiin 34 artiklan mukaisesti muuntokertoimilla kaakaopavuiksi muunnettujen kaakaotuotteiden nettovienti.

3.    Kunakin kaakaovuonna tuojajäsenten äänet jaetaan kaikkien tuojajäsenten kesken suhteessa niiden kolmen edeltävän kaakaovuoden aikana tuoman kaakaon keskimäärään, jota koskevat tiedot järjestö on julkaissut Quarterly Bulletin of Cocoa Statistics ‑julkaisun viimeisimmässä numerossa. Tähän tarkoitukseen tuonti lasketaan lisäämällä kaakaopapujen nettotuontiin 34 artiklan mukaisesti muuntokertoimilla kaakaopavuiksi muunnettujen kaakaotuotteiden bruttotuonti. Jäsenmaalla on oltava vähintään viisi ääntä. Tämän vuoksi sellaisten jäsenmaiden, joiden äänimäärä ylittää vähimmäismäärän, äänioikeudet jaetaan sellaisten jäsenten kesken, joiden äänimäärä alittaa vähimmäismäärän.

4.    Jos äänten tilastollinen laskentaperuste osoittautuisi jostakin syystä vaikeaksi määritellä tai päivittää tämän artiklan 2 ja 3 kohdan mukaisesti, neuvosto voi päättää muusta äänten tilastollisesta laskentaperusteesta.

5.    Jäsenellä saa olla enintään 400 ääntä, lukuun ottamatta 4 artiklan 4 ja 5 kohdassa tarkoitettuja jäseniä. Kaikki tämän määrän ylittävät, tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohtaan perustuvien laskutoimitusten mukaiset äänet jaetaan uudelleen muiden jäsenten kesken kyseisten kohtien mukaisesti.

6.    Jos jäsenyys järjestössä muuttuu tai jäsenen äänioikeus jonkin tämän sopimuksen määräyksen nojalla perutaan tai palautetaan, neuvoston on huolehdittava äänten uudelleen jakamisesta tämän artiklan mukaisesti. Euroopan unionilla tai 4 artiklassa määritellyillä hallitustenvälisillä järjestöillä on kullakin sama määrä ääniä kuin yksittäisellä jäsenellä tämän artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti.

7.    Ääniä ei saa jakaa osiin.

11 artikla
Neuvoston äänestysmenettely

1.    Jokainen jäsen on oikeutettu äänestämään sille kuuluvalla äänimäärällä, eikä jäsen saa jakaa ääniään. Jäsen voi kuitenkin äänestää eri tavalla sellaisilla äänillä, joita se on oikeutettu käyttämään tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti.

2.    Viejäjäsen voi neuvoston puheenjohtajalle osoitetulla kirjallisella ilmoituksella valtuuttaa toisen viejäjäsenen – ja vastaavasti tuojajäsen voi valtuuttaa toisen tuojajäsenen – valvomaan etujaan ja käyttämään äänioikeuttaan neuvoston kokouksissa. Tällöin ei sovelleta 10 artiklan 5 kohdassa määrättyä rajoitusta.

3.    Jäsenen, jonka toinen jäsen on valtuuttanut käyttämään valtuuttajajäsenen 10 artiklan mukaista äänioikeutta, on äänestettävä valtuuttajajäsenen antamien ohjeiden mukaisesti.

12 artikla
Neuvoston päätökset

1.    Neuvosto pyrkii tekemään päätöksensä ja antamaan suosituksensa yksimielisesti. Jos yksimielisyyttä ei voida saavuttaa, neuvosto tekee päätöksensä ja antaa suosituksensa määräenemmistöllä seuraavien menettelyjen mukaisesti:

a)    jos ehdotus ei saavuta määräenemmistön edellyttämää enemmistöä enemmän kuin kolmen viejäjäsenen tai enemmän kuin kolmen tuojajäsenen äänestettyä sitä vastaan, ehdotus katsotaan hylätyksi;

b)    jos ehdotus ei saavuta määräenemmistön edellyttämää enemmistöä enintään kolmen viejäjäsenen tai enintään kolmen tuojajäsenen äänestettyä sitä vastaan, ehdotuksesta äänestetään uudelleen 48 tunnin kuluessa; ja

c)    jos ehdotus ei edelleenkään saavuta määräenemmistön edellyttämää enemmistöä, se katsotaan hylätyksi.

2.    Neuvoston päätösten tekemiseen tai suositusten antamiseen vaadittavaa äänimäärää laskettaessa äänestyksestä pidättyneiden jäsenten ääniä ei oteta lukuun.

3.    Jäsenet sitoutuvat noudattamaan kaikkia neuvoston tämän sopimuksen määräysten nojalla tekemiä päätöksiä.

13 artikla
Yhteistyö muiden järjestöjen kanssa

1.    Neuvosto ryhtyy tarpeellisiin toimenpiteisiin neuvottelujen tai yhteistyön järjestämiseksi Yhdistyneiden kansakuntien, sen toimielinten – erityisesti YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin, Yhdistyneiden Kansakuntien elintarvike- ja maatalousjärjestön sekä tarvittaessa muiden Yhdistyneiden kansakuntien erityisjärjestöjen –, Maailman kauppajärjestön ja hallitustenvälisten järjestöjen kanssa.

2.    Ottaen huomioon YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin erityisen merkityksen kansainvälisessä perushyödykekaupassa neuvosto tiedottaa tälle tarkoituksenmukaisella tavalla toiminnastaan ja työohjelmistaan.

3.    Neuvosto ja sihteeristö voivat myös ryhtyä aiheellisiin toimenpiteisiin tehokkaiden yhteyksien ylläpitämiseksi kansallisten viljelijäjärjestöjen kanssa kansallisten sektorin hallintorakenteiden avulla sekä välittäjien ja valmistajien kanssa.

4.    Neuvosto pyrkii saamaan kansainväliset rahoituslaitokset ja muut maailman kaakaotaloudesta kiinnostuneet tahot mukaan toimintaansa kaakaon tuotanto- ja kulutuspolitiikan alalla.

5.    Neuvosto voi päättää toimia yhteistyössä muiden asianmukaisten kaakaoalan asiantuntijoiden kanssa.

6.    Pääjohtaja voi tarvittaessa tehdä järjestön puolesta yhteisymmärryspöytäkirjan yhteistyöstä muiden järjestöjen kanssa neuvoston etukäteen antamalla suostumuksella.

14 artikla
Tarkkailijoiden kutsuminen ja osallistuminen

1.    Neuvosto voi kutsua muita valtioita kuin jäseniä osallistumaan kokouksiinsa tarkkailijoina.

2.    Neuvosto voi kutsua myös 13 artiklassa tarkoitettuja järjestöjä osallistumaan kokouksiinsa tarkkailijoina.

3.    Neuvosto voi kutsua tarkkailijoiksi myös valtiosta riippumattomia järjestöjä, joilla on asianmukaista asiantuntemusta kaakaoalalta.

4.    Neuvosto päättää järjestön hallinnollisissa määräyksissä vahvistettujen edellytysten mukaisesti tarkkailijoiden osallistumisesta kuhunkin istuntoon, tapauskohtaisesti myös niiden valtiosta riippumattomien järjestöjen osallistumisesta, joilla on asianmukaista asiantuntemusta kaakaoalasta.

15 artikla
Päätösvaltaisuus

1.    Neuvoston istunnon avajaiskokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään viisi viejäjäsentä ja tuojajäsenten enemmistö edellyttäen, että kyseisillä jäsenillä on omassa jäsenluokassaan vähintään kaksi kolmannesta kyseisen jäsenluokan kokonaisäänimäärästä.

2.    Jos neuvosto ei ole tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti päätösvaltainen istunnon avajaiskokouksen päiväksi määrättynä päivänä, se on päätösvaltainen istunnon toisena päivänä ja istunnon koko loppuajan, jos läsnä olevilla viejä- ja tuojajäsenillä on omassa jäsenluokassaan yksinkertainen ääntenenemmistö.

3.    Tämän artiklan 1 kohdan mukaista istunnon avajaiskokousta seuraavien kokousten päätösvaltaisuus määräytyy tämän artiklan 2 kohdan mukaisesti.

4.    Edellä olevan 11 artiklan 2 kohdan mukainen edustus katsotaan läsnäoloksi.

V luku
Järjestön sihteeristö

16 artikla
Järjestön pääjohtaja ja henkilöstö

1.    Sihteeristö koostuu pääjohtajasta ja henkilöstöstä.

2.    Neuvosto nimittää pääjohtajan viiden vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia ainoastaan kerran, viiden vuoden ajaksi. 

3.    Pääjohtaja on asemaltaan järjestön korkein virkamies, ja hän vastaa neuvostolle tämän sopimuksen hallinnosta ja toiminnasta neuvoston päätösten mukaisesti. Jos pääjohtaja on lomalla tai estynyt yli kuuden kuukauden ajan, neuvosto nimittää järjestölle väliaikaisen pääjohtajan.

4.    Järjestön henkilöstö on vastuussa pääjohtajalle.

5.    Pääjohtaja nimittää henkilöstön jäsenet neuvoston vahvistamien sääntöjen mukaisesti. Näitä sääntöjä laatiessaan neuvoston on otettava huomioon muissa samankaltaisissa hallitustenvälisissä järjestöissä virkamiehiin sovellettavat säännöt. Henkilöstön jäseniksi on mahdollisuuksien mukaan nimitettävä viejä- ja tuojamaiden kansalaisia.

6.    Pääjohtajalla ja muulla henkilöstöllä ei saa olla minkäänlaisia taloudellisia etuja valvottavanaan kaakaoteollisuudessa, kaakaokaupassa, kaakaon kuljetuksessa tai kaakaoalan mainonnassa.

7.    Pääjohtaja ja henkilöstö eivät saa tehtäviään suorittaessaan pyytää tai vastaanottaa ohjeita jäseniltä eivätkä muilta, järjestön ulkopuolisilta tahoilta. Heidän on pidättäydyttävä kaikesta toiminnasta, joka saattaa vaikuttaa heidän asemaansa yksinomaan järjestölle vastuussa olevina kansainvälisinä virkamiehinä. Jokainen jäsen sitoutuu kunnioittamaan pääjohtajan ja henkilöstön velvollisuuksien puhtaasti kansainvälistä luonnetta eikä pyri vaikuttamaan heihin heidän täyttäessään velvollisuuksiaan.

8.    Järjestön pääjohtaja tai muu henkilöstö ei saa luovuttaa mitään tämän sopimuksen toimintaan tai hallintoon liittyviä tietoja, paitsi jos neuvosto antaa siihen luvan tai tämän sopimuksen nojalla heille kuuluvien tehtävien asianmukainen hoitaminen sitä edellyttää.

17 artikla
Työohjelma

1.    Sopimuksen voimaantuloa seuraavassa ensimmäisessä neuvoston istunnossa pääjohtaja esittää viisivuotisen strategisen suunnitelman neuvoston tarkasteltavaksi ja hyväksyttäväksi. Vuotta ennen viisivuotisen strategisen suunnitelman voimassaolon päättymistä pääjohtaja esittää neuvostolle uuden luonnoksen viisivuotiseksi strategiseksi suunnitelmaksi.

2.    Kunkin kaakaovuoden viimeisessä istunnossa neuvosto vahvistaa talouskomitean suosituksen perusteella järjestön seuraavan vuoden työohjelman, jonka pääjohtaja on laatinut työohjelman . Työohjelma sisältää kaikki hankkeet, aloitteet ja toimet, jotka järjestön on määrä toteuttaa. Työohjelman panee täytäntöön pääjohtaja.

3.    Kaakaovuoden viimeisessä kokouksessa talouskomitea arvioi kuluvan vuoden työohjelman täytäntöönpanoa pääjohtajan laatiman selvityksen perusteella. Talouskomitea esittää neuvostolle päätelmänsä.

18 artikla
Vuosikertomus

Neuvosto julkaisee vuosikertomuksen.

VI luku
Hallinto- ja rahoituskomitea

19 artikla
Hallinto- ja rahoituskomitean perustaminen

1.    Perustetaan hallinto- ja rahoituskomitea. Sen tehtävänä on:

a)    valvoa pääjohtajan esittämän talousarvioesityksen pohjalta neuvostolle toimitettavan hallinnollisen talousarvioesityksen laatimista;

b)    suorittaa kaikki muut neuvoston sille osoittamat hallinto- ja rahoitustehtävät, mukaan lukien tulojen ja menojen sekä järjestön hallintoon liittyvien asioiden seuranta.

2.    Hallinto- ja rahoituskomitea esittää edellä mainittuja asioita koskevia suosituksia neuvostolle.

3.    Hallinto- ja rahoituskomitean työjärjestyksen vahvistaa neuvosto.

20 artikla
Hallinto- ja rahoituskomitean kokoonpano

1.    Hallinto- ja rahoituskomitea koostuu kuudesta viejäjäsenestä ja kuudesta tuojajäsenestä.

2.    Kukin hallinto- ja rahoituskomitean jäsen nimeää yhden edustajan sekä halutessaan tälle yhden tai useamman varahenkilön. Neuvosto valitsee kummankin jäsenluokan jäsenet. Jäsenten toimikausi on kaksivuotinen, ja se voidaan uusia.

3.    Neuvosto valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan hallinto- ja rahoituskomitean edustajien joukosta kahden vuoden ajaksi. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tehtäviä hoitavat vuorotellen viejäjäsenten ja tuojajäsenten edustajat. Puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle ei makseta palkkiota.

21 artikla
Hallinto- ja rahoituskomitean kokoukset

1.    Kaikki järjestön jäsenet voivat osallistua hallinto- ja rahoituskomitean kokouksiin tarkkailijoina.

2.    Hallinto- ja rahoituskomitea kokoontuu yleensä järjestön päätoimipaikassa, ellei se toisin päätä. Jos hallinto- ja rahoituskomitea päättää jonkin jäsenen kutsusta kokoontua muualla kuin järjestön päätoimipaikassa, kutsun esittäneen jäsenen on maksettava siitä aiheutuvat lisäkulut järjestön hallinnollisten määräysten mukaisesti.

3.    Hallinto- ja rahoituskomitea kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa ja raportoi neuvostolle toiminnastaan.

4.    Hallinto- ja rahoituskomitea voi kokoontua virtuaali- tai hybridi-istunnoissa aina, kun se niin päättää, tai vähintään kahden sellaisen jäsenen pyynnöstä, jolla on vähintään 200 ääntä.

VII luku
Varainhoito

22 artikla
Varainhoito

1.    Tämän sopimuksen hallintoa varten pidetään hallinnollista tiliä. Tämän sopimuksen hallinnon edellyttämät kulut kirjataan hallinnolliselle tilille ja katetaan jäsenten suorittamilla vuosimaksuilla, jotka vahvistetaan 24 artiklan mukaisesti. Jos jokin jäsen kuitenkin pyytää erityispalveluja, neuvosto voi päättää pyyntöön suostumisesta ja samalla vaatia kyseistä jäsentä suorittamaan niistä maksun.

2.    Neuvosto voi valtuuttaa pääjohtajan avaamaan erillisiä tilejä erityistarkoituksiin tämän sopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Näitä tilejä rahoitetaan jäsenten ja muiden elinten vapaaehtoisin maksuin.

3.    Järjestön varainhoitovuosi on sama kuin kaakaovuosi.

4.    Neuvoston, hallinto- ja rahoituskomitean, talouskomitean tai neuvoston perustamien muiden komiteoiden tai työryhmien istuntoihin osallistuvien valtuuskuntien kuluista vastaavat asianomaiset jäsenet.

5.    Jos järjestön varat eivät riitä tai vaikuttavat jäävän riittämättömiksi jäljellä olevan kaakaovuoden menojen kattamiseksi, pääjohtaja kutsuu neuvoston erityisistuntoon 15 päivän kuluessa, mikäli neuvoston ei muutoin ole määrä kokoontua 30 kalenteripäivän kuluessa.

23 artikla
Jäsenten vastuut

Jäsenen vastuu neuvostolle ja muille jäsenille rajoittuu sen velvoitteisiin suorittaa maksuosuutensa siten kuin tässä sopimuksessa on erikseen määrätty. Neuvoston kanssa asioivien kolmansien osapuolten oletetaan olevan tietoisia tämän sopimuksen määräyksistä, jotka koskevat neuvoston valtuuksia ja jäsenten velvoitteita, erityisesti 7 artiklan 2 kohdasta ja tämän artiklan ensimmäisestä virkkeestä.

24 artikla
Hallinnollisen talousarvion hyväksyminen ja maksuosuuksien vahvistaminen

1.    Neuvosto hyväksyy hallinnollisen talousarvion muodon.

2.    Neuvosto hyväksyy varainhoitovuoden jälkimmäisellä puoliskolla järjestön hallinnollisen talousarvion seuraavaa varainhoitovuotta varten sekä vahvistaa jokaisen jäsenen maksuosuuden kyseisen talousarvion osalta.

3.    Kunkin jäsenen maksuosuus kunkin varainhoitovuoden hallinnollista talousarviota varten määräytyy sen äänimäärän mukaisessa suhteessa kaikkien jäsenten kokonaisäänimäärään kyseisen varainhoitovuoden hallinnollisen talousarvion hyväksymisen ajankohtana. Maksuosuuksien vahvistamiseksi kunkin jäsenen äänet lasketaan ottamatta huomioon jonkin jäsenen äänioikeuden perumista ja siitä johtuvaa äänten uudelleenjakoa.

4.    Neuvosto vahvistaa järjestöön sopimuksen voimaantulon jälkeen liittyvän jäsenen ensimmäisen maksuosuuden kyseiselle jäsenelle tulevan äänimäärän ja koko kuluvan varainhoitovuoden perusteella, mutta tämä ei muuta muille jäsenille kuluvaa varainhoitovuotta varten vahvistettuja maksuosuuksia.

5.    Jos tämä sopimus tulee voimaan ennen ensimmäisen täyden varainhoitovuoden alkua, neuvosto hyväksyy ensimmäisessä istunnossaan hallinnollisen talousarvion, joka on voimassa ensimmäisen täyden varainhoitovuoden alkuun asti.

25 artikla
Hallinnollisen talousarvion maksuosuuksien suorittaminen

1.    Kunkin varainhoitovuoden hallinnollista talousarviota varten suoritettavat maksuosuudet erääntyvät kyseisen varainhoitovuoden ensimmäisenä päivänä, ja ne on suoritettava vapaasti vaihdettavina valuuttoina, vapautettuina ulkomaanvaluutan vaihtoa koskevista rajoituksista. Jäsenten maksuosuudet siltä varainhoitovuodelta, jona ne liittyvät järjestöön, erääntyvät päivänä, jona niistä tulee jäseniä.

2.    Edellä olevan 24 artiklan 4 kohdan mukaisesti hyväksytyn hallinnollisen talousarvion maksuosuudet erääntyvät kolmen kuukauden kuluessa siitä ajankohdasta, jona ne on vahvistettu.

3.    Jos jokin jäsen ei ole suorittanut täyttä maksuosuuttaan hallinnollista talousarviota varten kahden kuukauden kuluessa varainhoitovuoden alusta tai jos uusi jäsen ei ole suorittanut sitä kuukauden kuluessa siitä, kun neuvosto on vahvistanut sen maksuosuuden, pääjohtaja kehottaa jäsentä suorittamaan maksunsa mahdollisimman pian. Jollei jäsen ole kuukauden kuluessa pääjohtajan kehotuksesta suorittanut maksuosuuttaan, jäsenen äänioikeus neuvostossa, hallinto- ja rahoituskomiteassa ja talouskomiteassa perutaan siihen asti, kunnes maksuosuus on kokonaan suoritettu.

4.    Jäseneltä, jonka äänioikeus on tämän artiklan 3 kohdan nojalla peruttu, ei peruta muita oikeuksia eikä sitä vapauteta tämän sopimuksen mukaisista velvoitteistaan, ellei neuvosto toisin päätä. Jäsen on tällöinkin velvollinen suorittamaan maksuosuutensa ja muut tästä sopimuksesta johtuvat taloudelliset velvoitteensa.

5.    Neuvosto ottaa harkittavaksi sellaisen jäsenen jäsenyyden, jonka maksuosuudet ovat maksamatta kahdelta vuodelta, ja voi päättää, että tämä jäsen ei enää nauti jäsenelle kuuluvia oikeuksia ja/tai että sitä ei enää oteta huomioon talousarviota varten. Kyseinen jäsen vastaa edelleen kaikista muista tästä sopimuksesta johtuvista taloudellisista velvoitteistaan. Maksamalla erääntyneet maksuosuudet jäsen saa takaisin sille jäsenenä kuuluvat oikeudet. Jäsenten takautuvasti suorittamilla maksuilla katetaan ensin erääntyneet maksuosuudet – kuluvaa varainhoitovuotta koskevien maksuosuuksien sijaan.

26 artikla
Tilintarkastus ja tilinpäätöksen julkaiseminen

1.    Järjestön tilinpäätös varainhoitovuoden ajalta sekä tase varainhoitovuoden päättyessä on tarkastettava 22 artiklassa tarkoitettujen tilien osalta mahdollisimman pian mutta viimeistään kuuden kuukauden kuluttua jokaisen varainhoitovuoden päättymisestä. Tilintarkastuksen suorittaa riippumaton ja tunnustettu tilintarkastaja, jonka neuvosto valitsee jokaiseksi varainhoitovuodeksi.

2.    Riippumattoman ja tunnustetun tilintarkastajan toimeksiantoa koskevat ehdot, samoin kuin tilintarkastuksen tarkoitus ja päämäärät, määritetään järjestön varainhoitoa koskevissa määräyksissä. Järjestön tarkastettu tilinpäätös ja tase esitetään neuvostolle hyväksyttäviksi sen seuraavassa sääntömääräisessä istunnossa.

3.    Neuvoston hyväksymä tarkastettu tilinpäätös julkaistaan viimeistään kuukauden kuluttua siitä kokouksesta, jossa se hyväksyttiin.

VIII luku
Talouskomitea

27 artikla
Talouskomitean perustaminen

1.    Perustetaan talouskomitea. Sen tehtävänä on:

a)    tarkastella kaakaota koskevia tilastoja ja analysoida kaakaon tuotantoa, kulutusta, varastoja, jauhatusta, kansainvälistä kauppaa ja hintaa koskevia tilastoja;

b)    tarkastella analyyseja markkinasuuntauksista ja muista suuntauksiin vaikuttavista tekijöistä ottaen erityisesti huomioon kaakaon tarjonnan ja kysynnän, mukaan lukien kaakaovoin korvikkeiden käytön vaikutukset kaakaon kulutukseen ja kansainväliseen kaakaokauppaan;

c)    analysoida tietoja pääsystä kaakaon ja kaakaotuotteiden markkinoille tuottaja- ja kuluttajamaissa, mukaan lukien tiedot tulleista ja muista kaupan esteistä sekä toimista, joita jäsenet ovat toteuttaneet vähentääkseen kaupan esteitä;

d)    tarkastella ja suositella neuvostolle hankkeita, jotka on tarkoitus rahoittaa monen- ja kahdenvälisten rahoittajien varoin;

e)    tarkastella kaakaotalouden kestävään kehitykseen liittyviä taloudellisia kysymyksiä;

f)    tarkastella järjestön vuotuisen työohjelman luonnosta tarvittaessa yhteistyössä hallinto- ja rahoituskomitean kanssa;

g)    valmistella neuvoston pyynnöstä kansainvälisiä kaakaoalan konferensseja ja seminaareja;

h)    tarkastella sihteeristön laatimia Quarterly Bulletin of Cocoa Statistics ‑julkaisuja;

i)    tarkastella kaikkia muita neuvoston hyväksymiä asioita.

2.    Talouskomitea esittää neuvostolle suosituksia edellä mainituista asioista.

3.    Talouskomitean työjärjestyksen vahvistaa neuvosto.

28 artikla
Talouskomitean kokoonpano

1.    Kaikki järjestön jäsenet voivat osallistua talouskomitean toimintaan.

2.    Talouskomitea valitsee jäsenten joukosta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kahden vuoden toimikaudeksi, jota ei voida uusia. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tehtäviä hoitavat vuorotellen viejä- ja tuojajäsenten edustajat. Puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle ei makseta palkkiota.

29 artikla
Talouskomitean kokoukset

1.    Talouskomitea kokoontuu yleensä järjestön päätoimipaikassa, ellei se toisin päätä. Jos talouskomitea päättää jonkin jäsenen kutsusta kokoontua muualla kuin järjestön päätoimipaikassa, kutsun esittäneen jäsenen on maksettava siitä aiheutuvat lisäkulut järjestön hallinnollisten määräysten mukaisesti.

2.    Talouskomitea kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa samaan aikaan neuvoston istuntojen kanssa. Talouskomitea raportoi neuvostolle toiminnastaan.

3.    Talouskomitea voi kokoontua virtuaali- tai hybridi-istunnoissa aina, kun se niin päättää, tai vähintään kahden sellaisen jäsenen pyynnöstä, jolla on vähintään 200 ääntä.

IX luku
Markkinoiden avoimuus

30 artikla
Tiedotus ja markkinoiden avoimuus

1.    Järjestö toimii maailmanlaajuisena tiedotuskeskuksena ja kerää, luokittelee, vaihtaa ja levittää tehokkaasti tilasto- ja tutkimustietoja kaikista kaakaoon ja kaakaotuotteisiin liittyvistä asioista. Tätä varten järjestö

a)    ylläpitää ajan tasalla olevia tilastotietoja, jotka koskevat kaakaon ja kaakaotuotteiden tuotantoa, jauhatusta, kulutusta, vientiä, jälleenvientiä, tuontia, hintoja ja varastoja koko maailmassa;

b)    pyytää tarvittaessa teknisiä tietoja kaakaon viljelystä, markkinoinnista, kuljetuksesta, jalostuksesta, käytöstä ja kulutuksesta.

2.    Neuvosto voi pyytää jäseniltä toimintansa kannalta tarpeellisiksi katsomiaan kaakaota koskevia tietoja, kuten tietoja kaakaoon sovellettavista hallitusten politiikoista ja verotuksesta sekä kansallisista standardeista, määräyksistä ja laeista.

3.    Edistääkseen markkinoiden avoimuutta jäsenet toimittavat pääjohtajalle niin pitkälti kuin mahdollista ja kohtuullisen ajan kuluessa mahdollisimman yksityiskohtaiset ja luotettavat tilastotiedot.

4.    Jos jäsen laiminlyö tai kokee vaikeaksi neuvoston järjestön moitteettoman toiminnan varmistamiseksi tarvitsemien tilastotietojen toimittamisen kohtuullisessa ajassa, neuvosto pyytää jäsentä perustelemaan pyynnöstä kieltäytymisen. Jos todetaan, että asiassa tarvitaan apua, neuvosto voi tarjota tukitoimia vaikeuksien ratkaisemiseksi.

5.    Sihteeristö julkaisee sopivina ajankohtina mutta vähintään kahdesti kunkin kaakaovuoden aikana ennusteita kaakaon tuotannosta, jauhatuksista ja varastoista. Sihteeristö ei voi julkaista tietoja, jotka ovat omiaan paljastamaan tietoa sellaisten luonnollisten henkilöiden tai yritysten toiminnasta, jotka tuottavat, varastoivat, jalostavat tai jakelevat kaakaota. Sihteeristö voi käyttää muista virallisista lähteistä saatavia asiaankuuluvia tietoja seuratakseen markkinoiden kehitystä ja arvioidakseen kaakaon nykyistä ja mahdollista tulevaa tuotantoa ja kulutusta.

31 artikla
Varastot

1.    Jotta voidaan helpottaa maailman kaakaovarastojen määrän arviointia markkinoiden avoimuuden lisäämiseksi, jokainen jäsen toimittaa sihteeristölle tietoja maansa kaakaopapu- ja kaakaotuotevarastoista.

2.    Pääjohtaja toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, jotta yksityissektori osallistuisi täydessä yhteistyössä näihin toimiin, turvaten samalla tähän liittyvien tietojen luottamuksellisuuden. Pääjohtaja tekee yhteistyötä asianomaisen hallituksen kanssa tietojen saamiseksi.

3.    Näiden tietojen perusteella pääjohtaja laatii talouskomitealle vuosikertomuksen kaakaopapujen ja kaakaotuotteiden maailmanlaajuisesta varastotilanteesta.

32 artikla
Kaakaon korvikkeet

1.    Jäsenet katsovat, että korvikkeiden käyttö voi haitata kaakaon kulutuksen kasvua ja kestävän kaakaotalouden kehitystä. Jäsenet ottavat tältä osin huomioon kaikki toimivaltaisten kansainvälisten elinten suositukset ja päätökset, kuten Codex Alimentarius ‑kokoelman.

2.    Pääjohtaja esittää talouskomitealle tilannekatsaukset vuosittain. Talouskomitea arvioi tilanteen näiden katsausten perusteella ja antaa neuvostolle tarvittaessa suosituksia tilanteen edellyttämien päätösten tekemiseksi.

33 artikla
Tavoitehinta

1.    Tämän sopimuksen soveltamiseksi ja erityisesti kaakaomarkkinoiden kehityksen seuraamiseksi pääjohtaja laskee ja julkaisee päivittäin Kansainvälisen kaakaojärjestön tavoitehinnan kaakaopavuille. Hinta ilmoitetaan Yhdysvaltain dollareina tonnia kohden sekä euroina ja puntina tonnia kohden.

2.    Kansainvälisen kaakaojärjestön tavoitehinta on kaakaopapujen päivittäisten hintanoteerausten keskiarvo termiinimarkkinoilla kolmelle lähinnä seuraavalle aktiiviselle kaupankäyntikuukaudelle Lontoon pörssissä (ICE Futures Europe) ja New Yorkin pörssissä (ICE Futures US) Lontoon sulkemisaikaan. Lontoon hinnat muunnetaan Yhdysvaltain dollareiksi tonnilta käyttäen Lontoon sulkemisaikana käypää dollarin kuuden kuukauden termiinikurssia. Yhdysvaltain dollarin määräinen Lontoon ja New Yorkin hintojen keskiarvo muunnetaan euroiksi ja punniksi Lontoon sulkemisaikana voimassa olevan avistakurssin mukaan. Neuvoston on päätettävä laskutavasta, jota käytetään silloin, kun hintailmoitukset ovat saatavissa vain toisesta edellä mainituista kaakaopörsseistä tai kun Lontoon pörssi on suljettuna. Seuraavaan kolmen kuukauden ajanjaksoon siirtymisen ajankohta on 15 päivänä sitä kuukautta, joka välittömästi edeltää lähinnä aktiivista erääntymiskuukautta.

3.    Neuvosto voi päättää muunkinlaisesta Kansainvälisen kaakaojärjestön tavoitehinnan laskemistavasta, jos se pitää sellaista tässä artiklassa määrättyä tapaa tyydyttävämpänä.

34 artikla
Muuntokertoimet

1.    Kaakaotuotteiden vastaavan papumäärän määrittämiseen käytetään seuraavia muuntokertoimia: kaakaovoi 1,33, kaakaokakku ja -jauhe 1,18 sekä kaakaomassa ja murskatut kaakaopavut 1,25. Neuvosto voi tarvittaessa määritellä muitakin kaakaota sisältäviä tuotteita kaakaotuotteiksi. Neuvosto vahvistaa niiden kaakaotuotteiden muuntokertoimet, joiden muuntokertoimia ei ole määrätty tässä kohdassa.

2.    Neuvosto muuttaa aina tarvittaessa ja vähintään joka kolmas vuosi tämän artiklan 1 kohdassa määrättyjä muuntokertoimia.

35 artikla
Tieteellinen tutkimus- ja kehitystyö

Neuvosto tukee ja edistää kaakaon tuotannon, viljelijöiden toimeentulon, elintarviketurvallisuuden, elintarvikkeiden laadun, ravitsemuksen, jäljitettävyyden, ilmastonmuutoksen, kuljetuksen, varastoinnin, jalostuksen, markkinoinnin ja kulutuksen tieteellistä tutkimus- ja kehitystyötä sekä tällä alalla saavutettujen tulosten tunnetuksi tekemistä ja soveltamista käytännössä. Järjestö voi tässä tarkoituksessa tehdä yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen, tutkimuslaitosten ja yksityissektorin kanssa.

X luku
Markkinakehitys

36 artikla
Markkina-analyysit

1.    Talouskomitea analysoi kaakaon tuotannon ja kulutuksen alan kehityssuuntauksia ja -näkymiä ja varastojen ja hintojen kehitystä sekä havainnoi markkinahäiriöt varhaisessa vaiheessa.

2.    Uuden kaakaovuoden ensimmäisessä istunnossaan talouskomitea tarkastelee seuraaviksi viideksi kaakaovuodeksi tehtyjä maailman kaakaontuotantoa ja -kulutusta koskevia vuosiennusteita. Tarvittaessa ennusteita tarkastellaan ja tarkistetaan vuosittain.

3.    Talouskomitea laatii kullekin neuvoston sääntömääräiselle istunnolle yksityiskohtaiset kertomukset. Jos ilmenee markkinoiden epätasapainoa, kuten on odotettavissa, neuvosto antaa suosituksia, joilla markkinoiden tasapaino pyritään palauttamaan. Nämä toimenpiteet eivät saa kuitenkaan estää kilpailua.

37 artikla
Alkuperäpaikassa tapahtuvan jalostuksen ja kulutuksen edistäminen

1.    Jäsenet edistävät kaakaon paikallista, alkuperäpaikassa tapahtuvaa jalostusta, lopputuotteet mukaan lukien, sekä tuotteiden paikallisia, seudullisia ja alueellisia markkinoita.

2.    Jäsenet sitoutuvat edistämään suklaan ja kaakaotuotteiden kulutusta ja kehittämään kaakaomarkkinoita, myös viejäjäsenmaissa. Kukin jäsen vastaa tähän tarkoitukseen käyttämistään keinoista ja menetelmistä.

3.    Jäsenet sitoutuvat parantamaan kaakaon laatua ja turvallisuutta ja samalla varmistamaan, että tätä varten toteutetut toimenpiteet ovat sopusoinnussa terveys- ja kasvinsuojelustandardeista tehdyn Maailman kauppajärjestön sopimuksen ja kaupan teknisistä esteistä tehdyn Maailman kauppajärjestön sopimuksen kanssa.

4.    Jäsenet pyrkivät poistamaan kaakaon kulutuksen kasvun tiellä olevat sisäiset esteet tai vähentämään niitä merkittävästi. Jäsenet ilmoittavat neuvostolle kaikista asiaa koskevista säännöistä ja toimenpiteistä.

5.    Talouskomitea laatii järjestölle edistämistoimien ohjelman, johon voi sisältyä tiedotuskampanjoita, palkintoja, taidekilpailuja, tutkimustoimintaa, valmiuksien kehittämistä, teknistä apua sekä kaakaon tuotantoa ja kulutusta koskevien selvitysten tekemistä. Järjestö pyrkii toteuttamaan näitä toimia yhteistyössä yksityissektorin kanssa.

6.    Edistämistoimet sisältyvät järjestön vuotuiseen työohjelmaan, ja niitä voidaan rahoittaa jäsenten, muiden kuin jäsenten, muiden järjestöjen ja yksityissektorin osoittamin varoin.

7.    Jäsenet sitoutuvat toteuttamaan strategioita, joilla yhtäältä varmistetaan kaakaopapujen jäljitettävyys ja toisaalta taataan kaakaon laatu.

8.    Jäsenet sitoutuvat kehittämään välineitä, joilla pyritään edistämään kulutusta ja saamaan markkina-arvoa korostamalla muun muassa aromiprofiileihin, kestävyyteen ja alkuperään liittyviä eroja.

38 artikla
Tutkimukset, selvitykset ja raportit

1.    Avustaakseen jäseniä neuvosto edistää tutkimusten, selvitysten, teknisten raporttien ja muiden asiakirjojen laatimista kaakaon tuotanto- ja jakelutaloudesta. Tällaisia ovat muun muassa suhdanteet ja ennusteet, viejä- ja tuojamaiden hallitusten toimenpiteiden vaikutukset kaakaon tuotantoon ja kulutukseen, kaakaon arvoketjun analyysi, lähestymistavat rahoitusriskien ja muiden riskien hallintaan, menetelmät innovoinnin edistämiseksi rahoitusvälineiden avulla, digitaaliset ratkaisut ja teknologian siirto, kaakaoalan kestävyyteen liittyvät kysymykset, pientuottajiin kohdistuvien sertifiointimenettelyn vaikutusten analysointi, mahdollisuudet kulutuksen lisäämiseen perinteisillä ja mahdollisilla uusilla käyttötavoilla ja markkinoilla, kaakaon terveysvaikutukset sekä tämän sopimuksen soveltamisen vaikutukset kaakaon viejiin ja tuojiin, mukaan lukien niiden käyttämät kauppaehdot.

2.    Neuvosto voi tukea myös sellaisten selvitysten tekemistä, jotka ovat omiaan edistämään markkinoiden avoimuuden lisääntymistä sekä helpottamaan tasapainoisen, kestävän kaakaotalouden kehitystä maailmanlaajuisesti.

3.    Tämän artiklan 1 ja 2 kohdan täytäntöönpanemiseksi neuvosto vahvistaa talouskomitean suosituksesta luettelon tutkimuksista, selvityksistä ja raporteista, jotka sisällytetään vuotuiseen työohjelmaan tämän sopimuksen 17 artiklan määräysten mukaisesti. Nämä toimet voidaan rahoittaa hallinnollisesta talousarviosta tai muista lähteistä peräisin olevin varoin.

XI luku
Aromikaakao

39 artikla
Aromikaakao

1.    Ensimmäisessä tämän sopimuksen voimaan tultua järjestettävässä istunnossaan neuvosto tarkastelee uudelleen tämän sopimuksen liitettä C ja tarvittaessa muuttaa sitä määrittämällä ne aromikaakaopapujen viennin suhteet kaakaopapujen kokonaisvientiin, joissa liitteessä mainitut viejämaat vievät yksinomaan tai osittain aromikaakaopapuja. Neuvosto voi myöhemmin milloin tahansa sopimuksen voimassaoloaikana tarkastella uudelleen liitettä C ja tarvittaessa muuttaa sitä. Neuvosto käyttää tarvittaessa asiantuntija-apua. Tällaisissa tapauksissa asiantuntijaryhmän on niin pitkälti kuin mahdollista koostuttava tasapuolisesti tuojamaiden ja viejämaiden asiantuntijoista. Asiantuntijaryhmän kokoonpanosta ja sen noudattamista menettelyistä päättää neuvosto.

2.    Talouskomitea voi tehdä järjestölle ehdotuksia aromikaakaon tuotantoa ja kauppaa koskevan tilastointijärjestelmän laatimisesta ja soveltamisesta.

3.    Jäsenet tarkastelevat ja tapauksen mukaan hyväksyvät aromikaakaoon liittyviä hankkeita 35, 37, 40, 42, 43, 44 ja 45 artiklan määräysten mukaisesti ottaen aromikaakaon merkityksen asianmukaisesti huomioon.

XII luku
Hankkeet

40 artikla
Hankkeet

1.    Jäsenet voivat tehdä hanke-ehdotuksia, joilla pyritään edistämään tämän sopimuksen tavoitteita ja ensisijaisia aloja, jotka on yksilöity 17 artiklan 1 kohdassa tarkoitetussa viisivuotisessa strategisessa suunnitelmassa.

2.    Talouskomitea tarkastelee hanke-ehdotuksia ja esittää neuvostolle niitä koskevat suosituksensa neuvoston määrittämien järjestelyjen ja menettelyjen mukaisesti, jotka liittyvät hankkeiden esittämiseen, arviointiin, hyväksymiseen, tärkeysjärjestykseen asettamiseen ja rahoitukseen. Neuvosto voi tilanteen mukaan määrittää järjestelyjä ja menettelyjä hankkeiden toteuttamista ja seurantaa sekä niiden tulosten mahdollisimman laajaa levittämistä varten.

3.    Pääjohtaja esittää jokaisessa talouskomitean kokouksessa neuvoston hyväksymien hankkeiden etenemisestä kertomuksen, johon sisältyvät rahoitusta odottavat, toteutettavana olevat tai jo toteutetut hankkeet. Neuvostolle esitetään asiasta yhteenveto 27 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

4.    Järjestö vastaa pääsääntöisesti valvontatehtävistä hankkeiden toteuttamisen aikana. Hankkeiden valmistelusta, hallinnoinnista, valvonnasta ja arvioinnista järjestölle aiheutuvat yleiskulut on otettava huomioon hankkeiden kokonaiskustannuksissa. Yleiskulut eivät saa ylittää 10:tä prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.

41 artikla
Suhde monen- ja kahdenvälisiin rahoittajiin

1.    Järjestö pyrkii tekemään yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen sekä monen- ja kahdenvälisten rahoittajalaitosten kanssa, jotta kaakaotaloudelle merkityksellisille ohjelmille ja hankkeille järjestyisi niiden tarvitsema rahoitus.

2.    Järjestö ei missään tapauksessa vastaa hankkeisiin liittyvistä taloudellisista velvoitteista omasta puolestaan eikä jäsentensä nimissä. Mitään järjestön jäsentä ei voida pitää jäsenyytensä perusteella vastuullisena toisen jäsenen tai muun tahon hankkeiden yhteydessä ottamista tai antamista lainoista.

XIII luku
Kestävä kehitys

42 artikla
Kestävä kaakaotalous

1.    Jäsenet toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet kestävän kaakaotalouden saavuttamiseksi ottaen huomioon kestävän kehityksen periaatteet ja tavoitteet, jotka on määritetty muun muassa niissä alan kansainvälisissä sopimuksissa, ohjelmissa ja julistuksissa, joiden osapuolia ne ovat. 

2.    Järjestö avustaa pyynnöstä jäseniä saavuttamaan kestävän kaakaotalouden kehittämistä koskevat tavoitteet 1 artiklan f alakohdan, 2 artiklan 15 kohdan sekä 43, 44 ja 45 artiklan mukaisesti.

3.    Järjestö on tärkeä foorumi sidosryhmien väliselle jatkuvalle vuoropuhelulle, jolla edistetään kestävän kaakaotalouden kehittämistä.

4.    Neuvosto hyväksyy kestävään kaakaotalouteen liittyviä ohjelmia ja hankkeita ja arvioi niitä säännöllisin väliajoin tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti.

5.    Järjestö hankkii apua ja tukea monen- ja kahdenvälisiltä rahoittajilta näiden kestävän kaakaotalouden saavuttamiseen tähtäävien ohjelmien, hankkeiden ja toimien täytäntöönpanemiseksi.

6.    Mikään tässä sopimuksessa ei rajoita Maailman kauppajärjestön sopimuksesta johtuvia Maailman kauppajärjestön jäsenten oikeuksia ja velvollisuuksia.

43 artikla
Taloudellinen kestävyys

1.    Jäsenet laativat vaikuttavia politiikkoja ja ohjelmia, joilla parannetaan tuottavuutta, edistetään markkinoille pääsyä ja lisätään markkinoiden avoimuutta, jotta kaakaonviljelijät voivat saavuttaa riittävän toimeentulon.

2.    Jäsenet varmistavat, että näiden politiikkojen ja ohjelmien myötä kaakaonviljelijät saavat kaakaostaan kannattavan hinnan paikallisilla, kansallisilla ja kansainvälisillä kaakaomarkkinoilla.

3.    Jos kaakaon hinnat laskevat merkittävästi, jäsenet tekevät yhteistyötä poistaakseen hinnanlaskun syyn 36 artiklan mukaisesti.

4.    Jäsenet kehittävät ja tukevat inhimillisten valmiuksien kehittämistä koskevaa institutionaalista kehystä, jolla tuetaan kaakaontuottajien toiminnan monipuolistamista maatiloilla ja niiden ulkopuolella tuottajien taloudellisen selviytymiskyvyn parantamiseksi ja tulojen kasvattamiseksi.

5.    Jäsenet kannustavat ja auttavat kaakaonviljelijöitä perustamaan vahvoja, tehokkaita viljelijäjärjestöjä neuvotteluasemansa parantamiseksi markkinoilla sekä kehittämään pieniä erikoismarkkinoita korkealaatuisille tuotteille, jotta viljelijät saisivat mahdollisimman korkean hinnan kaakaostaan.

44 artikla
Sosiaalinen kestävyys

1.    Jäsenet sitoutuvat parantamaan kaakaontuottajien elintasoa, erityisesti kaakaoalalla toimivien väestöryhmien toimeentuloa ja työoloja.

2.    Jäsenet sitoutuvat torjumaan lapsityövoiman käyttöä ottaen huomioon tunnustetut periaatteet ja sovellettavat kansainväliset työnormit. Tämä tarkoittaa myös sitoutumista lapsityön pahimpien muotojen kitkemiseen.

3.    Jäsenet sitoutuvat edistämään sukupuolten tasa-arvoa ja nuorten osallisuutta kannustamalla ja tukemalla naisten ja nuorten viljelijöiden osallistumista kaakaon tuotantoon ja kauppaan.

45 artikla
Ympäristökestävyys

1.    Jäsenet sitoutuvat torjumaan metsäkatoa maisematason toimilla, joissa yhdistyvät luonnonvarojen hallinta sekä ympäristö- ja toimeentulonäkökohdat.

2.    Järjestö tunnustaa kaakaon roolin ekosysteemien kehittämisessä ja säilyttämisessä ja tukee uudelleenmetsittämistä, metsittämistä ja peltometsätaloutta, jotta voidaan parantaa metsien hiilivarastoja ja -poistumia, vahvistaa maailmanlaajuisia toimia ilmastonmuutokseen vastaamiseksi sekä antaa viljelijöille mahdollisuus tarjota ekologisia palveluja ja saada vastaavia korvauksia, erityisesti oikeasuhteisia päästöhyvityksiä. 

XIV luku
Maailman kaakaotalouden neuvoa-antava komitea

46 artikla
Maailman kaakaotalouden neuvoa-antavan komitean perustaminen

1.    Perustetaan maailman kaakaotalouden neuvoa-antava komitea, jäljempänä ’neuvoa-antava komitea’, jotta voidaan kannustaa yksityissektorin ja kansalaisyhteiskunnan asiantuntijoita osallistumaan aktiivisesti järjestön toimintaan ja edistää jatkuvaa vuoropuhelua julkisen sektorin ja yksityissektorin asiantuntijoiden välillä.

2.    Neuvoa-antava komitea on neuvoa-antava elin, joka antaa neuvostolle lausuntoja asioista, joilla on yleistä ja strategista merkitystä kaakaoalalle, kuten seuraavista:

a)    tarjonnan ja kysynnän pitkän aikavälin rakenteellinen kehitys;

b)    keinot kaakaonviljelijöiden aseman vahvistamiseksi, jotta voidaan parantaa heidän toimeentuloaan;

c)    ehdotukset kaakaon kestävän tuotannon, kaupan ja käytön edistämiseksi;

d)    kestävän kaakaotalouden kehittäminen;

e)    kulutuksen edistämistä koskevien yksityiskohtaisten sääntöjen ja puitteiden laatiminen;

f)    myyntikelpoisen kaakaon turvallisuuden parantaminen; ja

g)    kaikki muut tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvat kaakaoalaan liittyvät asiat.

3.    Neuvoa-antava komitea auttaa neuvostoa keräämään tietoja tuotannosta, kulutuksesta ja varastoista.

4.    Neuvoa-antava komitea esittää neuvoston tarkasteltavaksi suosituksia edellä mainituista asioista.

5.    Neuvoa-antava komitea voi perustaa tilapäisiä työryhmiä avustamaan sitä tehtäviensä hoitamisessa edellyttäen, että niiden toimintamenot eivät vaikuta järjestön talousarvioon.

6.    Neuvoa-antava komitea vahvistaa perustamisensa yhteydessä omat sisäiset sääntönsä ja työohjelmansa ja esittää neuvostolle suosituksen niiden hyväksymisestä.

47 artikla
Maailman kaakaotalouden neuvoa-antavan komitean jäsenet ja kokoukset

1.    Maailman kaakaotalouden neuvoa-antava komitea koostuu kaakaotalouden kaikkien alojen asiantuntijoista, jotka valitaan järjestön viejäjäsenmaiden ja tuojajäsenmaiden joukosta.

2.    Neuvosto nimittää nämä asiantuntijat joka toinen vuosi. Neuvoa-antavan komitean asiantuntijakokoonpanon on oltava mahdollisimman tasapainoinen: siinä on oltava vähintään kolme edustajaa järjestön eri viejäjäsenmaista ja vähintään kolme edustajaa järjestön eri tuojajäsenmaista. Kukin neuvoa-antavan komitean jäsen voi nimetä yhden varahenkilön.

3.    Neuvoa-antavan komitean jäsenet valitsevat neuvoa-antavan komitean puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajuutta hoitavat vuorollaan, joka toinen kaakaovuosi, viejä- ja tuojajäsenet.

4.    Maailman kaakaotalouden neuvoa-antava komitea kokoontuu yleensä järjestön päätoimipaikassa, ellei neuvosto toisin päätä. Jos neuvoa-antava komitea päättää jonkin jäsenen kutsusta kokoontua muualla kuin järjestön päätoimipaikassa, kutsun esittäneen jäsenen on maksettava siitä aiheutuvat lisäkulut järjestön hallinnollisten määräysten mukaisesti.

5.    Neuvoa-antava komitea kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa samaan aikaan neuvoston sääntömääräisten istuntojen kanssa. Neuvoa-antava komitea raportoi säännöllisesti toiminnastaan talouskomitealle ja/tai neuvostolle.

6.    Maailman kaakaotalouden neuvoa-antavan komitean kokouksiin voivat osallistua tarkkailijoina kaikki neuvoston jäsenet.

7.    Neuvoa-antava komitea voi myös kutsua julkisen sektorin ja yksityissektorin asiantuntijoita tai edustajia, jotka ovat tunnettuja erityisosaamisestaan jollakin erityisalalla ja joilla on asianmukaista asiantuntemusta kaakaoalalla, osallistumaan yksittäisiin kokouksiinsa.

8.    Neuvoa-antava komitea kokoontuu yleensä samaan aikaan Kansainvälinen kaakaojärjestön neuvoston kokousten kanssa, myös silloin, kun neuvosto päättää kokoontua virtuaali- tai hybridi-istunnossa.

XV luku
Velvoitteista vapauttaminen ja erillis- ja tukitoimenpiteet

48 artikla
Vapautus velvoitteista poikkeuksellisissa olosuhteissa

1.    Neuvosto voi vapauttaa jäsenen jostakin velvoitteesta poikkeus- tai hätätilanteessa, ylivoimaisen esteen (force majeure) sattuessa tai huoltohallintojärjestelmän mukaisesti hallittujen alueiden osalta Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan mukaisten kansainvälisten velvoitteiden perusteella.

2.    Myöntäessään jäsenelle vapautuksen tämän artiklan 1 kohdan nojalla neuvoston on nimenomaisesti todettava, millä ehdoilla ja miksi ajaksi jäsen vapautetaan kyseisestä velvoitteesta, sekä vapautuksen perustelut.

3.    Sen estämättä, mitä tässä artiklassa edellä määrätään, neuvosto ei vapauta jäsentä sen 25 artiklan mukaisista velvoitteista suorittaa maksuosuutensa eikä maksuosuuden suorittamatta jättämisen seuraamuksista.

4.    Viejäjäsenen, jonka osalta neuvosto on tunnustanut ylivoimaisen esteen olemassaolon, äänten jakamisen laskutavan on perustuttava sen viennin tosiasialliseen määrään sinä vuonna, jolloin ylivoimainen este ilmeni, ja sitä seuraavina kolmena vuonna.

49 artikla
Erillis- ja tukitoimenpiteet

Jäseninä olevat kehittyvät ja vähiten kehittyneet maat, joiden etuja tämän sopimuksen soveltamiseksi toteutetut toimenpiteet vahingoittavat, voivat pyytää neuvostoa ryhtymään asianmukaisiin erillis- ja tukitoimenpiteisiin. Neuvosto harkitsee tällaisiin asianmukaisiin toimenpiteisiin ryhtymistä YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin hyväksymän päätöslauselman 93 (IV) määräysten perusteella.

XVI luku
Neuvottelut, riidat ja valitukset

50 artikla
Neuvottelut

Jäsenen on tarkasteltava huolellisesti kaikkia esityksiä, joita toinen jäsen tekee sille tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta, sekä varattava riittävä mahdollisuus asiaa koskeville neuvotteluille. Tällaisten neuvottelujen kuluessa pääjohtajan on jommankumman osapuolen pyynnöstä ja toisen osapuolen suostumuksella määrättävä sopiva sovittelumenettely. Järjestö ei korvaa tämän menettelyn kuluja. Jos menettely johtaa ratkaisuun, siitä on annettava selostus pääjohtajalle. Ellei ratkaisua saada aikaan, asia voidaan jommankumman osapuolen vaatimuksesta saattaa neuvoston käsiteltäväksi 51 artiklan mukaisesti.

51 artikla
Riidat

1.    Tämän sopimuksen tulkintaa tai soveltamista koskeva riita, jota sen osapuolet eivät saa ratkaistuksi, on jommankumman osapuolen pyynnöstä saatettava neuvoston ratkaistavaksi.

2.    Jos riita on tämän artiklan 1 kohdan nojalla saatettu neuvoston ratkaistavaksi ja siitä on käyty keskustelu, jäsenet, jotka yhdessä edustavat vähintään yhtä kolmasosaa koko äänimäärästä, tai mitkä tahansa viisi jäsentä voivat yhdessä pyytää, että ennen asian ratkaisemista neuvosto hankkii riidanalaisista kysymyksistä lausunnon tilapäiseltä neuvoa-antavalta ryhmältä, joka perustetaan tämän artiklan 3 kohdassa määrätyllä tavalla.

3.    a)    Ellei neuvosto toisin päätä, tilapäisessä neuvoa-antavassa ryhmässä on jäseninä

i)    kaksi viejäjäsenten nimittämää henkilöä, joista toisella on laajaa kokemusta riidanalaisista kysymyksistä ja toinen on pätevä ja kokenut juristi;

ii)    kaksi tuojajäsenten nimittämää henkilöä, joista toisella on laajaa kokemusta riidanalaisista kysymyksistä ja toinen on pätevä ja kokenut juristi; ja

iii)    puheenjohtaja, jonka valitsevat i ja ii alakohdan mukaisesti nimitetyt neljä henkilöä yksimielisesti tai – jos he eivät pääse asiasta yksimielisyyteen – jonka neuvoston puheenjohtaja valitsee.

b)    Jäsenmaiden kansalaiset voivat tulla valituiksi tilapäiseen neuvoa-antavaan ryhmään.

c)    Henkilöiden, jotka on nimitetty tilapäiseen neuvoa-antavaan ryhmään, on toimittava henkilökohtaisessa ominaisuudessaan ottamatta vastaan ohjeita miltään hallitukselta.

d)    Tilapäisen neuvoa-antavan ryhmän kulut maksaa järjestö.

4.    Tilapäisen neuvoa-antavan ryhmän lausunto perusteluineen toimitetaan neuvostolle, joka ratkaisee riidan 12 artiklan määräysten mukaisesti otettuaan huomioon kaikki asiaan liittyvät tiedot.

52 artikla
Neuvoston toiminta valitusasioissa

1.    Jos neuvosto toteaa, että tämän sopimuksen täytäntöönpanossa ei ole noudatettu sen määräyksiä, neuvosto voi toimia omasta aloitteestaan ja tehdä puutteita koskevan päätöksen.

2.    Valitus siitä, ettei jokin jäsen täytä tästä sopimuksesta sille johtuvia velvoitteita, on valituksen tehneen jäsenen pyynnöstä saatettava neuvoston käsiteltäväksi. Neuvosto tutkii asian ja tekee siitä päätöksen.

3.    Päätös, jolla neuvosto toteaa jäsenen rikkoneen tästä sopimuksesta johtuvia velvoitteitaan, on tehtävä jaetulla yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, ja siinä on mainittava rikkomisen luonne.

4.    Kun neuvosto joko valituksen perusteella tai muutoin toteaa jäsenen rikkoneen tämän sopimuksen mukaisia velvoitteitaan, se voi, rajoittamatta muissa tämän sopimuksen artikloissa, kuten 61 artiklassa, nimenomaisesti määrättyjen toimenpiteiden soveltamista,

a)    perua tämän jäsenen äänioikeuden neuvostossa; ja

b)    tarpeelliseksi katsoessaan perua jäsenen muut oikeudet, mukaan lukien oikeuden tulla valituksi neuvoston tai jonkin sen asettaman komitean jäseneksi tai hoitaa niissä virkaa, siihen asti, kunnes jäsen on täyttänyt velvoitteensa.

5.    Jäsen, jonka äänioikeus on tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti peruttu, on edelleen velvollinen täyttämään tästä sopimuksesta sille johtuvat taloudelliset ja muut velvoitteet.

XVII luku
Loppumääräykset

53 artikla
Tallettaja

Tämän sopimuksen tallettajaksi nimetään Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri.

54 artikla
Allekirjoittaminen

Tämä sopimus on avoinna allekirjoittamista varten Yhdistyneiden kansakuntien päämajassa 1 päivästä lokakuuta 2010 alkaen 30 päivään syyskuuta 2012 asti kaikille vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen sopimuspuolille sekä kaikille hallituksille, jotka on kutsuttu Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 2010 kaakaokonferenssiin. Vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen tai tämän sopimuksen nojalla perustettu neuvosto voi kuitenkin pidentää tämän sopimuksen allekirjoittamisen määräaikaa yhden kerran. Neuvoston on välittömästi ilmoitettava tallettajalle tällaisesta pidennyksestä.

55 artikla
Ratifioiminen ja hyväksyminen

1.    Tämän sopimuksen allekirjoittaneiden hallitusten on ratifioitava tai hyväksyttävä sopimus valtiosääntönsä mukaisesti. Ratifioimis- tai hyväksymisasiakirjat on talletettava tallettajan huostaan.

2.    Jokainen sopimuspuoli ilmoittaa Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille ratifioimis- tai hyväksymisasiakirjojensa tallettamisajankohtana tai mahdollisimman pian sen jälkeen, onko se viejä- vai tuojajäsen.

56 artikla
Liittyminen

1.    Tämä sopimus on avoinna liittymistä varten niiden valtioiden hallituksille, joilla on oikeus allekirjoittaa se.

2.    Neuvosto määrittelee, mihin tämän sopimuksen liitteistä sopimukseen liittyvän valtion katsotaan kuuluvan, jos kyseistä valtiota ei ole mainittu missään näistä liitteistä.

3.    Liittyminen tapahtuu tallettamalla liittymisasiakirja tallettajan huostaan.

57 artikla
Ilmoitus väliaikaisesta soveltamisesta

1.    Allekirjoittajahallitus, joka aikoo ratifioida tai hyväksyä tämän sopimuksen, tai hallitus, joka aikoo liittyä sopimukseen mutta joka ei vielä ole voinut tallettaa asiakirjaansa, voi milloin tahansa ilmoittaa tallettajalle soveltavansa tätä sopimusta väliaikaisesti valtiosääntönsä ja/tai kansallisten lakiensa ja määräystensä mukaisesti joko sen tullessa voimaan 58 artiklan mukaisesti tai, jos se on jo tullut voimaan, tietystä ajankohdasta alkaen. Jokainen hallitus, joka antaa tällaisen ilmoituksen, ilmoittaa Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteerille ilmoitusajankohtana tai mahdollisimman pian sen jälkeen, onko se viejä- vai tuojajäsen.

2.    Hallitus, joka on tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti ilmoittanut soveltavansa tätä sopimusta joko sen tullessa voimaan tai tietystä päivästä alkaen, on kyseisestä ajankohdasta lukien väliaikainen jäsen. Se pysyy väliaikaisena jäsenenä siihen asti, kunnes se tallettaa ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa.

58 artikla
Voimaantulo

1.    Tämä sopimus tulee lopullisesti voimaan 1 päivänä lokakuuta 2012 tai milloin tahansa sen jälkeen, jos hallitukset, jotka edustavat vähintään viittä viejämaata, joiden yhteenlaskettu vienti on vähintään 80 prosenttia liitteessä A lueteltujen maiden kokonaisviennistä, sekä tuojamaita, joiden yhteenlaskettu tuonti on vähintään 60 prosenttia liitteessä B esitetystä kokonaistuonnista, ovat kyseiseen päivään mennessä tallettaneet ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa tallettajan huostaan. Sopimus tulee lopullisesti voimaan heti myös silloin, kun se on tullut väliaikaisesti voimaan ja kun mainitut prosenttivaatimukset on täytetty tallettamalla ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjat tallettajan huostaan.

2.    Tämä sopimus tulee väliaikaisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011, jos hallitukset, jotka edustavat vähintään viittä viejämaata, joiden yhteenlaskettu vienti on vähintään 80 prosenttia liitteessä A lueteltujen maiden kokonaisviennistä, sekä tuojamaita, joiden yhteenlaskettu tuonti on vähintään 60 prosenttia liitteessä B esitetystä kokonaistuonnista, ovat kyseiseen päivään mennessä tallettaneet ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa taikka ilmoittaneet tallettajalle soveltavansa tätä sopimusta väliaikaisesti sen tullessa voimaan. Tällaisista hallituksista tulee väliaikaisia jäseniä.

3.    Jos tämän artiklan 1 tai 2 kohdan mukaisen voimaantulon edellytykset eivät ole täyttyneet 1 päivänä syyskuuta 2011, YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin pääsihteeri kutsuu mahdollisimman pian koolle ne hallitukset, jotka ovat tallettaneet ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirjansa taikka ilmoittaneet tallettajalle soveltavansa tätä sopimusta väliaikaisesti. Kyseiset hallitukset voivat päättää, saattavatko ne tämän sopimuksen keskenään voimaan vahvistamanaan ajankohtana lopullisesti tai väliaikaisesti, kokonaan tai osittain, vai ryhtyvätkö ne muihin tarpeellisina pitämiinsä järjestelyihin.

4.    Sellaisen hallituksen osalta, jonka ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymisasiakirja taikka väliaikaista soveltamista koskeva ilmoitus talletetaan sopimuksen jo tultua tämän artiklan 1, 2 tai 3 kohdan mukaisesti voimaan, asiakirjan tai ilmoituksen oikeusvaikutus alkaa tallettamispäivästä, väliaikaista soveltamista koskevan ilmoituksen osalta puolestaan 57 artiklan 1 kohdan määräysten mukaisesti.

59 artikla
Varaumat

Tämän sopimuksen määräyksiin ei saa tehdä varaumia.

60 artikla
Sopimuksen irtisanominen

1.    Jäsen voi irtisanoa tämän sopimuksen milloin tahansa sen voimaantulon jälkeen ilmoittamalla irtisanomisesta kirjallisesti tallettajalle. Jäsenen on viipymättä ilmoitettava asiasta neuvostolle.

2.    Irtisanominen tulee voimaan 90 päivän kuluttua siitä, kun tallettaja on vastaanottanut asianomaisen jäsenen ilmoituksen. Jos jäsenten määrä ei irtisanomisen seurauksena täytä 58 artiklan 1 kohdassa määrättyjä tämän sopimuksen voimaantuloedellytyksiä, neuvosto kokoontuu erityisistuntoon tarkastelemaan tilannetta ja tekemään tarvittavat päätökset.

61 artikla
Erottaminen

Jos neuvosto 52 artiklan 3 kohdan mukaisesti toteaa jäsenen rikkoneen tästä sopimuksesta johtuvia velvoitteitaan ja lisäksi katsoo, että kyseinen rikkominen haittaa vakavalla tavalla tämän sopimuksen täytäntöönpanoa, se voi erottaa tällaisen jäsenen järjestöstä. Asianomainen jäsen lakkaa olemasta järjestön jäsen 90 päivän kuluttua neuvoston päätöksestä. Neuvoston on viipymättä ilmoitettava erottamisesta asianomaiselle jäsenelle sekä tallettajalle.

62 artikla
Eronneiden tai erotettujen jäsenten kanssa tehtävät loppuselvitykset

Neuvosto ryhtyy loppuselvityksiin sopimuksen irtisanoneiden tai erotettujen jäsenten kanssa. Järjestö pitää sopimuksen irtisanoneen tai erotetun jäsenen jo suorittamat maksut, ja jäsen on velvollinen suorittamaan kaikki sen osalta sopimuksen irtisanomisen tai erottamisen voimaantulohetkellä järjestölle suoritettaviksi erääntyneet maksut. Siinä tapauksessa, ettei sopimuspuoli voi hyväksyä jotakin sopimusmuutosta ja tämän johdosta lakkaa 64 artiklan 2 kohdan nojalla osallistumasta tähän sopimukseen, neuvosto tekee loppuselvityksen tasapuolisella tavalla.

63 artikla
Voimassaoloaika ja sen päättyminen

1.    Tämä sopimus on voimassa toistaiseksi, jollei tämän artiklan 4 kohdasta muuta johdu.

2.    Neuvosto tarkistaa sopimusta viiden vuoden välein ja tekee tarvittavat päätökset.

3.    Neuvosto voi milloin tahansa yhden tai useamman jäsenen pyynnöstä tarkistaa tätä sopimusta. 

4.    Neuvosto voi milloin tahansa päättää purkaa tämän sopimuksen. Tällöin sopimuksen voimassaolo päättyy neuvoston vahvistamana ajankohtana edellyttäen, että jäsenten 25 artiklan mukaiset velvoitteet jatkuvat, kunnes sopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät taloudelliset velvoitteet on täytetty. Neuvosto ilmoittaa tallettajalle tällaisesta päätöksestä.

5.    Tämän sopimuksen millä tahansa tavoin tapahtuvan purkamisen estämättä neuvosto jatkaa toimintaansa niin kauan kuin on tarpeen järjestön lakkauttamiseksi, sen tilien päättämiseksi ja varojen järjestelemiseksi. Neuvostolla on tänä aikana kaikkien hallinnollisten ja taloudellisten asioiden selvittämiseen tarvittavat valtuudet.

64 artikla
Muutokset

1.    Neuvosto voi antaa sopimuspuolille suosituksia tämän sopimuksen muuttamisesta. Muutos tulee voimaan 100 päivän kuluttua siitä, kun tallettaja on saanut ilmoitukset muutoksen hyväksymisestä sopimuspuolilta, jotka edustavat vähintään 75:tä prosenttia viejäjäsenistä, joilla on vähintään 85 prosenttia viejäjäsenten äänistä, sekä sopimuspuolilta, jotka edustavat vähintään 75:tä prosenttia tuojajäsenistä, joilla on vähintään 85 prosenttia tuojajäsenten äänistä, taikka myöhempänä ajankohtana, jonka neuvosto vahvistaa. Neuvosto voi asettaa määräajan, jonka kuluessa sopimuspuolten on ilmoitettava tallettajalle hyväksyvänsä muutoksen, ja jos muutos ei ole määräajan umpeutuessa tullut voimaan, se katsotaan rauenneeksi.

2.    Jäsen, jonka puolesta muutoksen hyväksymistä koskevaa ilmoitusta ei ole tehty siihen päivään mennessä, jona muutos tulee voimaan, lakkaa kyseisenä päivänä olemasta tämän sopimuksen sopimuspuoli, ellei neuvosto päätä pidentää kyseisen jäsenen hyväksynnän vastaanottamisen määräaikaa niin, että tämä voi saattaa loppuun asiaa koskevat sisäiset menettelynsä. Muutos ei sido kyseistä jäsentä ennen kuin tämä on ilmoittanut hyväksyvänsä sen.

3.    Heti kun suositus sopimuksen muuttamisesta on hyväksytty, neuvosto toimittaa tallettajalle jäljennöksen muutoksesta. Neuvosto antaa tallettajalle tiedot, joita tämä tarvitsee todetakseen, riittävätkö vastaanotetut hyväksymisilmoitukset saattamaan muutoksen voimaan.

XVIII luku
Lisä- ja siirtymämääräykset

65 artikla
Erityisvararahasto

1.    Perustetaan erityisvararahasto, josta katetaan yksinomaan järjestön lakkauttamisesta aiheutuvat menot. Neuvosto päättää, miten rahastosta kertyvät korot käytetään.

2.    Erityisvararahasto, jonka neuvosto on perustanut vuoden 1993 kansainvälisen kaakaosopimuksen mukaisesti, siirretään tämän sopimukseen alaisuuteen 1 kohdassa määrättyyn tarkoitukseen.

3.    Jäsenen, joka ei ole liittynyt vuosien 1993 ja 2001 kansainvälisiin kaakaosopimuksiin mutta joka liittyy tähän sopimukseen, on osallistuttava erityisvararahaston rahoitukseen. Neuvosto vahvistaa tällaisen jäsenen rahoitusosuuden sille tulevan äänimäärän perusteella.

66 artikla
Muut lisä- ja siirtymämääräykset

1.    Tämän sopimuksen katsotaan korvaavan vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen.

2.    Kaikki järjestön tai sen toimielinten vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen nojalla tekemät tai niiden puolesta tehdyt sitoumukset, jotka ovat voimassa tämän sopimuksen voimaantulopäivänä ja joiden ei ole määrä raueta kyseisenä ajankohtana, jäävät voimaan, ellei niitä muuteta tämän sopimuksen määräyksillä.

3.    Tehty Genevessä 25 päivänä kesäkuuta 2010. Tämän sopimuksen arabian-, englannin-, espanjan-, kiinan-, ranskan- ja venäjänkieliset tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset.

Liitteet

Liite A
Kaakaonvienti a/ 58 artiklan (Voimaantulo) soveltamista varten laskettuna

Maa

b/

2005–2006

2006–2007

2007–2008

Kolmen vuoden keskiarvo 2005–2006, 2006–2007, 2007–2008

(tonnia)

(osuus)

Norsunluurannikko

m

1 349 639

1 200 154

1 191 377

1 247 057

38,75 %

Ghana

m

648 687

702 784

673 403

674 958

20,98 %

Indonesia

 

592 960

520 479

465 863

526 434

16,36 %

Nigeria

m

207 215

207 075

232 715

215 668

6,70 %

Kamerun

m

169 214

162 770

178 844

170 276

5,29 %

Ecuador

m

108 678

110 308

115 264

111 417

3,46 %

Togo

m

73 064

77 764

110 952

87 260

2,71 %

Papua-Uusi-Guinea

m

50 840

47 285

51 588

49 904

1,55 %

Dominikaaninen tasavalta

m

31 629

42 999

34 106

36 245

1,13 %

Guinea

 

18 880

17 620

17 070

17 857

0,55 %

Peru

 

15 414

11 931

11 178

12 841

0,40 %

Brasilia

m

57 518

10 558

–32 512

11 855

0,37 %

Venezuela(n bolivariaaninen tasavalta)

m

11 488

12 540

4 688

9 572

0,30 %

Sierra Leone

 

4 736

8 910

14 838

9 495

0,30 %

Uganda

 

8 270

8 880

8 450

8 533

0,27 %

Tansanian yhdistynyt tasavalta

 

6 930

4 370

3 210

4 837

0,15 %

Salomonsaaret

 

4 378

4 075

4 426

4 293

0,13 %

Haiti

 

3 460

3 900

4 660

4 007

0,12 %

Madagaskar

 

2 960

3 593

3 609

3 387

0,11 %

São Tomé ja Príncipe

 

2 250

2 650

1 500

2 133

0,07 %

Liberia

 

650

1 640

3 930

2 073

0,06 %

Päiväntasaajan Guinea

 

1 870

2 260

1 990

2 040

0,06 %

Vanuatu

 

1 790

1 450

1 260

1 500

0,05 %

Nicaragua

 

892

750

1 128

923

0,03 %

Kongon demokraattinen tasavalta

 

900

870

930

900

0,03 %

Honduras

 

1 230

806

–100

645

0,02 %

Kongo

 

90

300

1 400

597

0,02 %

Panama

 

391

280

193

288

0,01 %

Vietnam

 

240

70

460

257

0,01 %

Grenada

 

80

218

343

214

0,01 %

Gabon

m

160

99

160

140

   

Trinidad ja Tobago

m

193

195

–15

124

   

Belize

 

60

30

20

37

   

Dominica

 

60

20

0

27

   

Fidži

 

20

10

10

13

   

Yhteensä

c/

3 376 836

3 169 643

3 106 938

3 217 806

100,00 %

a/    Kolmen vuoden, 2005–2006, 2006–2007 ja 2007–2008, kaakaopapujen nettoviennin keskiarvo lisättynä kaakaotuotteiden nettoviennillä muutettuna papuja vastaaviksi luvuiksi seuraavia muuntokertoimia käyttäen: kaakaovoi 1,33 kaakaojauhe ja -kakku 1,18 sekä kaakaomassa 1,25.

b/    Luettelossa on mainittu vain ne maat, jotka Kansainvälisen kaakaojärjestön sihteeristön käytettävissä olevien tietojen mukaan ovat erikseen vieneet kaakaota kaakaovuosina 2005–2006, 2006–2007 ja 2007–2008.

c/    Koska luvut ovat pyöristettyjä, niiden yhteenlaskettu määrä ei aina vastaa tekijöiden tarkkaa summaa.

m    Vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen sopimuspuoli 9. marraskuuta 2009.

   Ei lainkaan tai määrä joko merkityksetön tai vähemmän kuin käytetty yksikkö.

Lähde: Kansainvälinen kaakaojärjestö, Quarterly Bulletin of Cocoa Statistics, osa XXXV, nro 3, kaakaovuosi 2008–2009.

Liite B
Kaakaontuontia/ 58 artiklan (Voimaantulo) soveltamista varten laskettuna

Maa

 

b/

2005–2006

2006–2007

2007–2008

Kolmen vuoden keskiarvo 2005–2006, 2006–2007, 2007–2008

(tonnia)

(osuus)

Euroopan unioni:

m

2 484 235

2 698 016

2 686 041

2 622 764

53,24 %

Itävalta

20 119

26 576

24 609

23 768

0,48 %

Belgia/Luxemburg

199 058

224 761

218 852

214 224

4,35 %

Bulgaria

12 770

14 968

12 474

13 404

0,27 %

Kypros

282

257

277

272

0,01 %

Tšekki

12 762

14 880

16 907

14 850

0,30 %

Tanska

15 232

15 493

17 033

15 919

0,32 %

Viro

37 141

14 986

–1 880

16 749

0,34 %

Suomi

10 954

10 609

11 311

10 958

0,22 %

Ranska

388 153

421 822

379 239

396 405

8,05 %

Saksa

487 696

558 357

548 279

531 444

10,79 %

Kreikka

16 451

17 012

17 014

16 826

0,34 %

Unkari

10 564

10 814

10 496

10 625

0,22 %

Irlanti

22 172

19 383

17 218

19 591

0,40 %

Italia

126 949

142 128

156 277

141 785

2,88 %

Latvia

2 286

2 540

2 434

2 420

0,05 %

Liettua

5 396

4 326

4 522

4 748

0,10 %

Malta

34

46

81

54

Alankomaat

581 459

653 451

681 693

638 868

12,97 %

Puola

103 382

108 275

113 175

108 277

2,20 %

Portugali

3 643

4 179

3 926

3 916

0,08 %

Romania

11 791

13 337

12 494

12 541

0,25 %

Slovakia

15 282

16 200

13 592

15 025

0,30 %

Slovenia

1 802

2 353

2 185

2 113

0,04 %

Espanja

150 239

153 367

172 619

158 742

3,22 %

Ruotsi

15 761

13 517

14 579

14 619

0,30 %

Yhdistynyt kuningaskunta

232 857

234 379

236 635

234 624

4,76 %

 

 

 

 

Yhdysvallat

822 314

686 939

648 711

719 321

14,60 %

Malesia

c/

m

290 623

327 825

341 462

319 970

6,49 %

Venäjän federaatio

m

163 637

176 700

197 720

179 352

3,64 %

Kanada

159 783

135 164

136 967

143 971

2,92 %

Japani

112 823

145 512

88 403

115 579

2,35 %

Singapore

88 536

110 130

113 145

103 937

2,11 %

Kiina

77 942

72 532

101 671

84 048

1,71 %

Sveitsi

m

74 272

81 135

90 411

81 939

1,66 %

Turkki

73 112

84 262

87 921

81 765

1,66 %

Ukraina

63 408

74 344

86 741

74 831

1,52 %

Australia

52 950

55 133

52 202

53 428

1,08 %

Argentiina

33 793

38 793

39 531

37 372

0,76 %

Thaimaa

26 737

31 246

29 432

29 138

0,59 %

Filippiinit

18 549

21 260

21 906

20 572

0,42 %

Meksiko

c/

19 229

15 434

25 049

19 904

0,40 %

Etelä-Korea

17 079

24 454

15 972

19 168

0,39 %

Etelä-Afrikka

15 056

17 605

16 651

16 437

0,33 %

Iran(in islamilainen tasavalta)

10 666

14 920

22 056

15 881

0,32 %

Kolumbia

c/

16 828

19 306

9 806

15 313

0,31 %

Chile

13 518

15 287

15 338

14 714

0,30 %

Intia

9 410

10 632

17 475

12 506

0,25 %

Israel

11 437

11 908

13 721

12 355

0,25 %

Uusi-Seelanti

11 372

12 388

11 821

11 860

0,24 %

Serbia

10 864

11 640

12 505

11 670

0,24 %

Norja

10 694

11 512

12 238

11 481

0,23 %

Egypti

6 026

10 085

14 036

10 049

0,20 %

Algeria

9 062

7 475

12 631

9 723

0,20 %

Kroatia

8 846

8 904

8 974

8 908

0,18 %

Syyrian arabitasavalta

7 334

7 229

8 056

7 540

0,15 %

Tunisia

6 019

7 596

8 167

7 261

0,15 %

Kazakstan

6 653

7 848

7 154

7 218

0,15 %

Saudi-Arabia

6 680

6 259

6 772

6 570

0,13 %

Valko-Venäjä

8 343

3 867

5 961

6 057

0,12 %

Marokko

4 407

4 699

5 071

4 726

0,10 %

Pakistan

2 123

2 974

2 501

2 533

0,05 %

Costa Rica

1 965

3 948

1 644

2 519

0,05 %

Uruguay

2 367

2 206

2 737

2 437

0,05 %

Libanon

2 059

2 905

2 028

2 331

0,05 %

Guatemala

1 251

2 207

1 995

1 818

0,04 %

Bolivia(n monikansainen valtio)

c/

1 282

1 624

1 927

1 611

0,03 %

Sri Lanka

1 472

1 648

1 706

1 609

0,03 %

El Salvador

1 248

1 357

1 422

1 342

0,03 %

Azerbaidžan

569

2 068

1 376

1 338

0,03 %

Jordania

1 263

1 203

1 339

1 268

0,03 %

Kenia

1 073

1 254

1 385

1 237

0,03 %

Uzbekistan

684

1 228

1 605

1 172

0,02 %

Hongkong, Kiina

2 018

870

613

1 167

0,02 %

Moldovan tasavalta

700

1 043

1 298

1 014

0,02 %

Islanti

 

863

1 045

1 061

990

0,02 %

Pohjois-Makedonia

 

628

961

1 065

885

0,02 %

Bosnia ja Hertsegovina

 

841

832

947

873

0,02 %

Kuuba

c/

 

2 162

–170

107

700

0,01 %

Kuwait

 

427

684

631

581

0,01 %

Senegal

 

248

685

767

567

0,01 %

Libya

 

224

814

248

429

0,01 %

Paraguay

 

128

214

248

197

Albania

 

170

217

196

194

Jamaika

c/

 

479

–67

89

167

Oman

 

176

118

118

137

Sambia

 

95

60

118

91

Zimbabwe

 

111

86

62

86

Saint Lucia

c/

 

26

20

25

24

Samoa

 

48

15

0

21

Saint Vincent ja Grenadiinit

 

 

6

0

0

2

Yhteensä

 

d/

4 778 943

5 000 088

5 000 976

4 926 669

100,00 %

a/    Kolmen vuoden, 2005–2006, 2006–2007 ja 2007–2008, kaakaopapujen nettotuonnin keskiarvo lisättynä kaakaotuotteiden nettotuonnilla muutettuna papuja vastaaviksi luvuiksi seuraavia muuntokertoimia käyttäen: kaakaovoi 1,33, kaakaojauhe ja -kakku 1,18 sekä kaakaomassa 1,25.

b/    Luettelossa on mainittu vain ne maat, jotka Kansainvälisen kaakaojärjestön kaakaovuosina 2005–2006, 2006–2007 ja 2007–2008.

c/    Maa, joka voidaan lukea myös vientimaaksi.

d/    Koska luvut ovat pyöristettyjä, niiden yhteenlaskettu määrä ei aina vastaa tekijöiden tarkkaa summaa.

m    Vuoden 2001 kansainvälisen kaakaosopimuksen sopimuspuoli 9. marraskuuta 2009.

   Ei lainkaan tai määrä joko merkityksetön tai vähemmän kuin käytetty yksikkö.

Lähde: Kansainvälinen kaakaojärjestö, Quarterly Bulletin of Cocoa Statistics, osa XXXV, nro 3, kaakaovuosi 2008/09.

Liite C
Yksinomaan tai osittain aromikaakaota vievät tuottajamaat

Maat

Neuvoston päätös

Joulukuu 2020

(% kaakaopapujen kokonaisviennistä)

Belize

a/

Bolivia(n monikansainen valtio)

a/

Brasilia

100

Kolumbia

95

Costa Rica

100

Dominica

100

Dominikaaninen tasavalta

60

Ecuador

75

Grenada

100

Guatemala

75

Haiti

4

Honduras

a/

Indonesia

10

Jamaika

100

Madagaskar

100

Meksiko

a/

Nicaragua

80

Panama

50

Papua-Uusi-Guinea

70

Peru

75

Saint Lucia

100

São Tomé ja Príncipe

a/

Trinidad ja Tobago

100

Venezuela(n bolivariaaninen tasavalta)

a/

Vietnam

a/

a/    Maa vie aromikaakaopapuja, mutta asiantuntijaryhmä ei tällä hetkellä voi arvioida eikä määrittää viennin prosenttiosuutta.

Liite D
Jäsenet ja äänten jakautuminen 64 artiklan soveltamista varten 1 päivästä lokakuuta 2021 lukien

Viejäjäsenet

Äänien jakautuminen 10 artiklan 1, 2 ja 5 kohdan mukaisesti

Tuojajäsenet

Äänien jakautuminen 10 artiklan 1, 2 ja 5 kohdan mukaisesti

Brasilia

Kamerun

Kongon demokraattinen tasavalta

Costa Rica

Norsunluurannikko

Dominikaaninen tasavalta

Ecuador

Gabon

Ghana

Guinea

Indonesia

Liberia

Madagaskar

Malesia

Nicaragua

Nigeria

Papua-Uusi-Guinea

Peru

Sierra Leone

Togo

Trinidad ja Tobago

Venezuela(n bolivariaaninen tasavalta)

5

75

8

5

400

22

79

5

202

7

37

7

8

5

6

68

12

23

8

6

5

7

Euroopan unioni

Itävalta

Belgia

Bulgaria

Kroatia

Kypros

Tšekki

Tanska

Viro

Suomi

Ranska

Saksa

Kreikka

Unkari

Irlanti

Italia

Latvia

Liettua

Luxemburg

Malta

Alankomaat

Puola

Portugali

Romania

Slovakia

Slovenia

Espanja

Ruotsi

Venäjän federaatio

Sveitsi

929

10

86

9

5

5

5

5

20

5

95

189

5

5

5

51

5

5

5

5

290

39

5

5

5

5

55

5

47

24

YHTEENSÄ

1 000

YHTEENSÄ

1 000

Julistukset

16 artiklaa koskeva sopimuspuolten julistus

Pääjohtaja olisi valittava ensisijaisesti ansioiden perusteella. Yhtä ansioituneiden ehdokkaiden tapauksessa pääjohtajan toimea hoitavat vuorotellen viejäjäsenen ehdokas ja tuojajäsenen ehdokas. Tässä on otettava huomioon myös sukupuolten tasa-arvon periaate.

           

(1)        Laadittu uudelleen teknisistä syistä 27 päivänä maaliskuuta 2023.
(2)    **    Tämä asiakirja on vuoden 2010 kansainvälisen kaakaosopimuksen teksti Kansainvälisen kaakaoneuvoston siihen tekemien muutosten jälkeen.
(3)    **    Osallistujaluettelo on asiakirjassa TD/COCOA.10/INF.1.
(4)        Lasketaan kaakaopapujen jauhatuksista, joihin lisätään papuina ilmaistu kaakaotuotteiden, suklaan ja suklaatuotteiden nettotuonti.