EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 8.5.2024
COM(2024) 194 final
2024/0104(NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
kansainvälisen oliivineuvoston (IOC) jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kahteen analyysimenetelmään sekä oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavaan IOC:n kauppastandardiin
{SWD(2024) 122 final}
PERUSTELUT
1.Ehdotuksen kohde
Tämä ehdotus koskee päätöstä kansainvälisen oliivineuvoston (IOC) jäsenneuvostossa unionin puolesta otettavan kannan vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on määrä antaa kaksi sellaista päätöstä, jotka koskevat oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavaa kauppastandardia.
2.Ehdotuksen tausta
2.1.Oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskeva vuoden 2015 kansainvälinen sopimus
Oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen, jäljempänä ’sopimus’, tarkoituksena on i) saavuttaa yhdenmukaisuus oliiviöljyjen, oliivin puristemassaöljyjen ja syötäväksi tarkoitettujen oliivien fysikaalis-kemiallisiin ja aistinvaraisiin ominaisuuksiin liittyvässä kansallisessa ja kansainvälisessä lainsäädännössä, jotta voitaisiin ehkäistä kaupan esteitä, ii) harjoittaa fysikaalis-kemiallisten ja aistinvaraisten ominaisuuksien testaukseen liittyvää toimintaa, jotta saataisiin lisää tietoa oliivituotteiden koostumuksesta ja laatuominaisuuksista ja voitaisiin sen myötä konsolidoida kansainvälisiä standardeja, ja iii) lujittaa kansainvälisen oliivineuvoston roolia kansainvälisen tiedeyhteisön huippuosaamisen foorumina oliivien ja oliiviöljyn alalla.
Sopimuksen uusittu versio tuli voimaan 1. tammikuuta 2017.
Euroopan unioni on sopimuksen osapuoli.
2.2.Jäsenneuvosto
Jäsenneuvosto on kansainvälisen oliivineuvoston ylin vallankäyttäjä ja päätöksentekoelin. Se käyttää kaikkia toimivaltuuksia ja vastaa kaikista tehtävistä, jotka ovat tarpeen sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Sopimuksen osapuolena Euroopan unioni on kansainvälisen oliivineuvoston jäsen ja edustettuna jäsenneuvostossa. Jäsenneuvoston päätökset tehdään yksimielisesti. Jos yksimieliseen päätökseen ei päästä, kauppastandardiin liittyvät päätökset katsotaan hyväksytyiksi, ellei vähintään neljäsosa jäsenistä tai jäsen tai jäsenet, joilla on yhteensä vähintään 100 osallistumiskiintiötä, torju niitä.
Kansainvälisessä oliivineuvostossa on nykyään 19 jäsentä, ja Euroopan unionilla on 659 osallistumiskiintiötä yhteensä 1 000:sta.
2.3.Jäsenneuvoston suunnitellut säädökset
Kansainvälisen oliivineuvoston toimeenpaneva sihteeristö toimitti lokakuussa 2023 jäsenilleen kaksi kemiaa ja standardointia koskevaa päätöstä, jotka jäsenneuvoston on määrä hyväksyä. Näiden päätösten tarkoituksena on saattaa ajan tasalle menetelmät neitsytoliiviöljyjen aistinvaraista arviointia varten ja korjata menetelmä vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määrittämiseksi kapillaarikaasukromatografialla. Lisäksi neitsytoliiviöljyjen aistinvaraisen arviointimenetelmän tarkistaminen otetaan huomioon oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavassa kauppastandardissa, ja standardia on muutettava tältä osin.
Esitetyillä päätöksillä muutetaan kahta menetelmää, jotka sisältyvät oliiviöljyn kaupan pitämisen vaatimustenmukaisuustarkastuksia ja oliiviöljyn ominaisuuksien analyysimenetelmiä koskevista säännöistä 29 päivänä heinäkuuta 2022 annettuun komission täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2022/2105, ja ne edellyttävät myös muutoksia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 täydentämisestä oliiviöljyn kaupan pitämistä koskevien vaatimusten osalta sekä komission asetuksen (ETY) N:o 2568/91 ja komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 29/2012 kumoamisesta 29 päivänä heinäkuuta 2022 annettuun komission delegoituun asetukseen (EU) 2022/2104.
Tämän ehdotuksen liitteenä oleva komission yksiköiden valmisteluasiakirja sisältää toimeenpanevan sihteeristön toimittamat päätösten tekstit, tarkistetun kauppastandardin ja menetelmät.
Sopimuksen 20 artiklan 3 kohdan mukaan edellä mainittuun kauppastandardiin sisältyviä, jäsenneuvoston hyväksymiä laatu- ja puhtausvaatimuksia sovelletaan jäsenten kansainväliseen kauppaan. Lisäksi Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 75 artiklan 5 kohdan e alakohdan mukaan kaupan pitämisen vaatimuksissa on otettava huomioon kansainvälisten elinten hyväksymät normisuositukset. Näin ollen liitteessä oleva päätös vaikuttaa EU:n lainsäädäntöön, koska se muuttaa kahta komission täytäntöönpanoasetukseen (EU) 2022/2105 sisältyvää menetelmää.
Jos päätöksen tekemistä jäsenneuvoston 119. istunnon aikana lykätään sen vuoksi, että jotkut jäsenet eivät pysty antamaan hyväksyntäänsä, tässä päätöksessä täsmennetty kanta olisi otettava unionin puolesta myös hyväksymiseen tähtäävässä jäsenneuvoston mahdollisessa kirjeenvaihtomenettelyssä sopimuksen 10 artiklan 6 kohdan mukaisesti ennen sen marraskuussa 2024 pidettävää seuraavaa sääntömääräistä istuntoa.
3.Unionin puolesta otettava kanta
Jäsenneuvostossa hyväksyttävillä päätöksillä
–muutetaan oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavaa kauppastandardia COI/T.15/NC No. 3 muuttamalla neitsytoliiviöljyjen aistinvaraisen arvioinnin menetelmän sekä vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määritysmenetelmän versioiden numeroita;
–tarkistetaan menetelmää COI/T.20/Asiakirja nro 15/Rev. 10 (Oliiviöljyn aistinvarainen arviointi – menetelmä neitsytoliiviöljyn aistinvaraista arviointia varten) makupaneelien raporttien osalta;
–korjataan menetelmää COI/T.20/Asiakirja nro 28/Rev. 3 (Vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määrittäminen kapillaarikaasukromatografisella menetelmällä) tulosten esittämisen osalta.
Komission ja jäsenvaltioiden oliiviöljyalan tieteelliset ja tekniset asiantuntijat ovat keskustelleet edellä mainituista päätöksistä. Päätökset edistävät oliiviöljyalan standardien kansainvälistä yhdenmukaistamista ja luovat kehyksen, joka takaa terveen kilpailun oliiviöljyalan tuotteiden kaupassa. Sen vuoksi niitä olisi puollettava.
Edellä mainitut päätökset vastaavat unionin politiikan tavoitteita maataloustuotteiden kaupan pitämistä koskevien vaatimusten osalta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 II osan II osaston mukaisesti.
Kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvoston kesäkuun 2024 istunnon esityslista muuttuu vielä, ja on mahdollista, että esityslistalle lisätään uusia unionin säännöstöön vaikuttavia päätöksiä. Kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvoston tehokkaan työskentelyn ja samalla perussopimusten sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi komissio aikoo täydentää ja/tai muuttaa tätä ehdotusta hyvissä ajoin, jotta neuvosto voi omaksua kannan myös kyseisiin päätöksiin.
Kun otetaan huomioon kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvoston päätöksentekomenettely, liitteessä esitetyn päätöksen hyväksymiseen tarvitaan unionin kanta.
4.Oikeusperusta
4.1.Menettelyllinen oikeusperusta
4.1.1.Periaatteet
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 218 artiklan 9 kohdassa määrätään päätöksistä ”sopimuksella perustetussa elimessä unionin puolesta esitettävien kantojen vahvistamisesta, silloin kun tämän elimen on annettava säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia, lukuun ottamatta säädöksiä, joilla täydennetään tai muutetaan sopimuksen institutionaalisia rakenteita”.
Ilmaisu ”säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia” kattaa myös säädökset, joilla on oikeusvaikutuksia kyseiseen elimeen sovellettavan kansainvälisen oikeuden nojalla. Se kattaa myös välineet, joilla ei ole sitovaa vaikutusta kansainvälisen oikeuden nojalla, mutta jotka ”voivat vaikuttaa ratkaisevasti sen säännöstön sisältöön, jonka unionin lainsäätäjä antaa”.
4.1.2.Soveltaminen käsiteltävänä olevassa asiassa
Jäsenneuvosto on sopimuksella eli oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevalla kansainvälisellä sopimuksella perustettu elin.
Säädökset, jotka jäsenneuvoston on määrä antaa, ovat säädöksiä, joilla on oikeusvaikutuksia. Suunnitellut säädökset ovat sitovia kansainvälisen oikeuden nojalla sopimuksen 20 artiklan 3 kohdan mukaisesti, ja ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti unionin säännöstön sisältöön erityisesti seuraavien osalta: asetukseen (EU) N:o 1308/2013 perustuvat delegoidut ja täytäntöönpanosäädökset oliiviöljyn kaupan pitämistä koskevien vaatimusten osalta. Tämä johtuu siitä, että asetuksen (EU) N:o 1308/2013 75 artiklan 5 kohdan e alakohdan mukaan kaupan pitämisen vaatimuksissa on otettava huomioon kansainvälisten elinten hyväksymät normisuositukset.
Suunnitellulla säädöksellä ei täydennetä eikä muuteta sopimuksen institutionaalisia rakenteita.
Sen vuoksi ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohta.
4.2.Aineellinen oikeusperusta
4.2.1.Periaatteet
SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla annettavan päätöksen aineellinen oikeusperusta määräytyy ensisijaisesti sen suunnitellun säädöksen tavoitteen ja sisällön perusteella, jota unionin puolesta otettava kanta koskee. Jos suunnitellulla säädöksellä on kaksi tavoitetta tai siihen sisältyy kaksi osatekijää ja jos näistä tavoitteista tai osatekijöistä toinen on mahdollista määritellä pääasialliseksi tavoitteeksi tai osatekijäksi, johon nähden toinen tavoite tai osatekijä on liitännäinen, SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan nojalla hyväksyttävällä päätöksellä on oltava vain yksi aineellinen oikeusperusta eli se, jota pääasiallinen tai ensisijainen tavoite tai osatekijä edellyttää.
4.2.2.Soveltaminen käsiteltävänä olevassa asiassa
Suunnitellun säädöksen pääasiallinen tavoite ja sisältö liittyvät yhteisteen kauppapolitiikkaan. Sen vuoksi ehdotetun päätöksen menettelyllinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 207 artiklan 4 kohta.
4.3.Päätelmät
Ehdotetun päätöksen oikeusperustana tulisi olla SEUT-sopimuksen 207 artiklan 4 kohta yhdessä SEUT-sopimuksen 218 artiklan 9 kohdan kanssa.
2024/0104 (NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
kansainvälisen oliivineuvoston (IOC) jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kahteen analyysimenetelmään sekä oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavaan IOC:n kauppastandardiin
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan yhdessä sen 218 artiklan 9 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskeva vuoden 2015 kansainvälinen sopimus, jäljempänä ’sopimus’, allekirjoitettiin unionin puolesta neuvoston päätöksen (EU) 2016/1892 mukaisesti 18 päivänä marraskuuta 2016 sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin. Sopimus tuli sen 31 artiklan 2 kohdan mukaisesti väliaikaisesti voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017, ja se tehtiin unionin puolesta neuvoston päätöksellä (EU) 2019/848.
(2)Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvosto, jäljempänä ’jäsenneuvosto’, voi tehdä päätöksiä ja antaa suosituksia kyseisen sopimuksen määräysten soveltamiseksi.
(3)Jäsenneuvoston on määrä hyväksyä 18 ja 25 päivän kesäkuuta 2024 välisenä aikana pidettävässä 119. istunnossaan päätös oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavan kauppastandardin muuttamisesta sekä kaksi päätöstä, joilla päivitetään menetelmät neitsytoliiviöljyjen aistinvaraista arviointia varten ja korjataan menetelmä, joka koskee vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määrittämistä kapillaarikaasukromatografialla.
(4)Komission ja jäsenvaltioiden oliiviöljyalan tieteelliset ja tekniset asiantuntijat ovat keskustelleet perusteellisesti päätöksistä, jotka on määrä hyväksyä jäsenneuvoston 119. istunnon aikana. Päätökset edistävät oliiviöljyalan standardien kansainvälistä yhdenmukaistamista ja luovat kehyksen, joka takaa terveen kilpailun oliiviöljyalan tuotteiden kaupassa. Sen vuoksi päätöksiä olisi puollettava.
(5)On aiheellista määrittää kanta, joka otetaan unionin puolesta jäsenneuvostossa, koska hyväksyttävillä muutospäätöksillä on oikeusvaikutuksia unioniin muiden kansainvälisen oliivineuvoston jäsenten kanssa käytävän kansainvälisen kaupan osalta ja ne voivat vaikuttaa ratkaisevasti unionin oikeuden sisältöön, erityisesti niiden oliiviöljyn kaupan pitämistä koskevien vaatimusten osalta, jotka komissio on vahvistanut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1308/2013 75 artiklan mukaisesti.
(6)Jos muutospäätösten tekemistä jäsenneuvoston 119. istunnon aikana lykätään sen vuoksi, että jotkut jäsenet eivät pysty antamaan hyväksyntäänsä, tämän päätöksen liitteessä esitetty kanta olisi otettava unionin puolesta hyväksymiseen tähtäävässä jäsenneuvoston mahdollisessa kirjeenvaihtomenettelyssä sopimuksen 10 artiklan 6 kohdan mukaisesti edellyttäen, että tällainen menettely käynnistetään ennen jäsenneuvoston marraskuussa 2024 pidettävää seuraavaa sääntömääräistä istuntoa.
(7)Unionin edustajat kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa voivat kuitenkin sopia teknisistä mukautuksista muihin kansainvälisen oliivineuvoston menetelmiin tai asiakirjoihin ilman uutta neuvoston päätöstä, jos kyseiset tekniset mukautukset johtuvat muutoksista, jotka liittyvät kauppastandardin, neitsytoliiviöljyjen aistinvaraisen arviointimenetelmän ja kapillaarikaasukromatografiaan perustuvan vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määritysmenetelmän tarkistamiseen.
(8)Jäsenneuvostossa olevien unionin edustajien olisi kuitenkin voitava pyytää, että kauppastandardin tai -menetelmien muuttamisen hyväksymistä lykätään myöhempään istuntoon unionin etujen säilyttämiseksi, jos on todennäköistä, että unionin puolesta otettavan kannan merkityksellisyyteen vaikuttavat ennen 119. istuntoa tai sen aikana esitettävät uudet tieteelliset tai tekniset tiedot,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Liitteessä esitetään jäsenneuvostossa 18 ja 25 päivän kesäkuuta 2024 välisenä aikana pidettävässä jäsenneuvoston 119. istunnossa tai jäsenneuvoston kirjeenvaihdolla tapahtuvassa päätösten hyväksymismenettelyssä, joka aloitetaan ennen marraskuussa 2024 pidettävää seuraavaa sääntömääräistä istuntoa, unionin puolesta otettava kanta.
2 artikla
Jäsenneuvostossa olevat unionin edustajat voivat sopia kansainvälisen oliivineuvoston muihin menetelmiin tai asiakirjoihin tehtävistä teknisistä mukautuksista ilman uutta neuvoston päätöstä, jos kyseiset tekniset mukautukset johtuvat oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavan kauppastandardin sekä menetelmien tarkistamisesta liitteen mukaisesti.
3 artikla
Jos on todennäköistä, että 1 artiklassa tarkoitettuun kantaan vaikuttavat ennen jäsenneuvoston 119. istuntoa esitetyt tai sen aikana esitettävät uudet tieteelliset tai tekniset tiedot, unionin edustajien on pyydettävä, että oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavan kauppastandardin muuttamista ja neitsytoliiviöljyjen aistinvaraisen arviointimenetelmää ja kapillaarikaasukromatografiaan perustuvan vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määritysmenetelmää koskevan päätöksen hyväksymistä jäsenneuvostossa lykätään, kunnes unionin kanta on määritetty kyseisten uusien tietojen pohjalta.
4 artikla
Tämä päätös on osoitettu komissiolle.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 8.5.2024
COM(2024) 194 final
LIITE
ehdotukseen
KOMISSION PÄÄTÖS
kansainvälisen oliivineuvoston (IOC) jäsenneuvostossa Euroopan unionin puolesta otettavasta kannasta kahteen analyysimenetelmään sekä oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavaan IOC:n kauppastandardiin
{SWD(2024) 122 final}
LIITE
Euroopan unioni puoltaa seuraavia muutoksia kansainvälisen oliivineuvoston kauppastandardiin ja analyysimenetelmiin 18 ja 25 päivän kesäkuuta 2024 välisenä aikana pidettävässä kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvoston 119. istunnossa tai jäsenneuvoston päätösten hyväksymismenettelyn puitteissa kirjeenvaihdolla, joka on aloitettu ennen marraskuussa 2024 pidettävää seuraavaa sääntömääräistä istuntoa:
–oliiviöljyihin ja oliivin puristemassaöljyihin sovellettavan kauppastandardin COI/T.15/NC No 3/Rev. 19 tarkistaminen neitsytoliiviöljyjen aistinvaraisen arviointimenetelmän uuden tarkistetun version lisäämiseksi;
–menetelmän COI/T.20/Asiakirja nro 15/Rev. 10 (Oliiviöljyn aistinvarainen arviointi – menetelmä neitsytoliiviöljyn aistinvaraista arviointia varten) tarkistaminen makupaneelien raporttien osalta;
–menetelmän COI/T.20/Doc. No. 28/Rev. 3 (Vahojen ja rasvahappojen etyyliestereiden pitoisuuksien määrittäminen kapillaarikaasukromatografisella menetelmällä) korjaaminen tulosten esittämisen osalta.
Unionin edustajat kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa voivat sopia teknisistä mukautuksista muihin kansainvälisen oliivineuvoston menetelmiin tai asiakirjoihin ilman uutta neuvoston päätöstä, jos ne johtuvat ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuista muutoksista.