Bryssel 17.10.2023

COM(2023) 591 final

2023/0361(COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

asetusten (EY) N:o 80/2009, (EU) N:o 996/2010 ja (EU) N:o 165/2014 muuttamisesta tiettyjen tieliikenteen ja ilmailun alojen raportointivaatimusten osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Komissio korosti tiedonannossaan ”EU:n pitkän aikavälin kilpailukyky vuoden 2030 jälkeen” 1 sellaisen sääntelyjärjestelmän tärkeyttä, jolla varmistetaan tavoitteiden saavuttaminen mahdollisimman vähin kustannuksin. Sen vuoksi komissio on sitoutunut järkeistämään ja yksinkertaistamaan raportointivaatimuksia uudella otteella. Tavoitteena on viime kädessä vähentää tällaisia rasitteita 25 prosentilla heikentämättä kuitenkaan politiikan tavoitteita.

Raportointivaatimuksilla on keskeinen rooli lainsäädännön asianmukaisen täytäntöönpanon ja seurannan varmistamisessa. Vaatimuksista aiheutuvat kustannukset kompensoituvat suurelta osin niiden tuomilla hyödyillä, jotka liittyvät erityisesti keskeisten politiikkatoimien seurantaan ja niiden noudattamisen varmistamiseen. Raportointivaatimukset voivat kuitenkin myös aiheuttaa kohtuuttomia rasitteita sidosryhmille, erityisesti pk-yrityksille ja mikroyrityksille, kun otetaan huomioon organisatorinen ja teknologinen kehitys, mikä edellyttää alkuperäisten raportointivaatimusten mukauttamista. Ajan mittaan raportointivaatimusten kasautuminen voi johtaa tarpeettomiin, päällekkäisiin tai vanhentuneisiin velvoitteisiin, tehottomaan raportointitiheyteen ja raportoinnin ajoitukseen tai riittämättömiin tiedonkeruumenetelmiin.

Sen vuoksi raportointivelvoitteiden yksinkertaistaminen ja hallinnollisen taakan keventäminen ovat ensisijaisia tavoitteita. Tällä ehdotuksella pyritään yksinkertaistamaan liikennepoliittisia aloitteita erityisesti maantieliikenteen ja ilmailun aloilla.

Ehdotuksella poistetaan tai yksinkertaistetaan viranomaisten erityisiä raportointivelvoitteita seuraavasti:

·Ehdotuksella poistetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 80/2009 2 mukainen velvoite, jonka mukaan tietokonepohjaisten paikanvarausjärjestelmien (TPJ) toimittajien on toimitettava neljän vuoden välein ja komission pyynnöstä yksityiskohtaiset selvitykset omistusrakenteestaan ja hallintomallistaan. Tämän raportointivelvollisuuden tarkoituksena on valvoa mainitun asetuksen 10 artiklan soveltamista. Artiklassa vahvistetaan emoliikenteenharjoittajia koskevat erityissäännöt, joilla pyritään erityisesti estämään näitä lentoliikenteen harjoittajia syrjimästä kilpailevia TPJ:iä ja estämään näiden lentoliikenteen harjoittajien omistamia TPJ:iä syrjimästä muiden TPJ:ien emoliikenteenharjoittajia. Asetuksen vuoden 2020 arvioinnissa 3 todettiin, että tämä säännös vaikuttaa tarpeettomalta, koska lentoyhtiöt eivät enää omista TPJ:iä eikä tarkastetun kertomuksen toimittaminen näin ollen ole enää perusteltua. Komissiolla olisi kuitenkin säilytettävä nykyiset valtuudet pyytää tällaisia selvityksiä, jotta se voi panna tehokkaasti täytäntöön 10 artiklan, jos jokin lentoyhtiö hankkii tulevaisuudessa osuuden jostakin TPJ:stä. Säännös, jonka mukaan järjestelmätoimittajien on ilmoitettava komissiolle tarkastajan nimi ennen nimityksen vahvistamista ja jonka nojalla komissio voi pyytää tarkastajan vaihtamista, poistetaan.

·Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 996/2010 4 mukainen velvoite julkaista turvallisuuskatsaus kansallisella tasolla poistetaan. Tämä velvoite on nyt tarpeeton, kun Euroopan unionin lentoturvallisuusvirasto (EASA) julkaisee vuotuisen turvallisuuskatsauksen.

·Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 165/2014 5 mukainen jäsenvaltioiden velvoite toimittaa komissiolle luettelo korjaamoista, jotka voivat asentaa, tarkastaa ja korjata ajopiirtureita, sekä komission velvoite julkaista nämä luettelot poistetaan. Näiden luetteloiden haittana oli se, että ne antavat hyväksytyistä korjaamoista pelkän tilannekuvan. Luettelot korvataan velvoitteella, jonka mukaan jäsenvaltioiden on julkaistava nämä tiedot julkisesti saatavilla olevalla verkkosivustolla ja päivitettävä niitä jatkuvasti, ja komission velvoitteella julkaista luettelo näistä verkkosivustoista.

 

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Ehdotus on osa ensimmäistä toimenpidepakettia, jonka tarkoituksena on järkeistää raportointivaatimuksia. Kyseessä on jatkuva prosessi, jossa tarkastellaan kattavasti nykyisiä raportointivaatimuksia, jotta voidaan arvioida niiden merkityksellisyyttä ja tehostaa niitä.

Näillä toimenpiteillä käyttöön otettu järkeistäminen ei vaikuta kyseisen toimintapolitiikan tavoitteiden saavuttamiseen, koska toimenpiteet eivät vaikuta siihen, miten jäsenvaltiot noudattavat taustalla olevia velvoitteita.

Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Komissio varmistaa sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevan REFIT-ohjelman mukaisesti, että lainsäädäntö on tarkoituksenmukaista, se on kohdennettu sidosryhmien tarpeisiin ja sillä minimoidaan rasitteet ja saavutetaan samalla sen tavoitteet. Ehdotukset ovat näin ollen osa REFIT-ohjelmaa, sillä niillä kevennetään EU:n sääntelykehyksestä aiheutuvaa raportointitaakkaa.

Tietyt raportointivaatimukset ovat olennaisen tärkeitä, mutta lisäksi niiden on oltava mahdollisimman tehokkaita, niissä on vältettävä päällekkäisyyksiä, niiden avulla on poistettava tarpeettomia rasitteita ja niissä on mahdollisuuksien mukaan hyödynnettävä digitaalisia ja yhteentoimivia ratkaisuja.

Näillä ehdotuksilla järkeistetään raportointivaatimuksia ja tehostetaan näin lainsäädännön tavoitteiden saavuttamista ja vähennetään siitä viranomaisille ja yhtiöille aiheutuvaa taakkaa.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

Asetuksen (EY) N:o 80/2009 oikeusperusta on Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 71 artikla ja 80 artiklan 2 kohta (nykyisin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 91 artikla ja 100 artiklan 2 kohta), asetuksen (EU) N:o 165/2014 oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 91 artikla ja asetuksen (EU) N:o 996/2010 sen 100 artiklan 2 kohta. Sen vuoksi ehdotetun asetuksen oikeusperustana olisi oltava SEUT-sopimuksen 91 artikla ja 100 artiklan 2 kohta.

Toissijaisuusperiaate

Asianomaisista raportointivaatimuksista säädetään EU:n lainsäädännössä. Sen vuoksi niitä järkeistetään parhaiten EU:n tasolla oikeusvarmuuden ja raportoinnin johdonmukaisuuden varmistamiseksi. Näin varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset julkishallinnoille ja yhtiöille kaikkialla EU:ssa, ja ne hyötyvät näiden ehdotusten aikaan saamasta raportointivaatimusten järkeistämisestä.

Suhteellisuusperiaate

Raportointivaatimusten järkeistäminen yksinkertaistaa oikeudellista kehystä, sillä nykyisiin vaatimuksiin tehdään vain vähäisiä muutoksia, jotka eivät vaikuta laajemman politiikkatavoitteen sisältöön. Ehdotus sisältää sen vuoksi ainoastaan muutoksia, jotka ovat tarpeen tehokkaan raportoinnin varmistamiseksi, samalla kun kyseisen lainsäädännön olennaisia osia ei muuteta.

Toimintatavan valinta

Ehdotetulla asetuksella muutetaan kolmea asetusta, joilla on yhteensopiva oikeusperusta, ja asetus koskee ainoastaan raportointivaatimuksia. Nämä muutokset voidaan näin ollen sisällyttää yhteen lainsäädäntöehdotukseen.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

Ei sovelleta

Sidosryhmien kuuleminen

Ei sovelleta

Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Nämä ehdotukset perustuvat nykyisten raportointivelvoitteiden sisäiseen tarkasteluun sekä asiaan liittyvän lainsäädännön täytäntöönpanosta saatuihin kokemuksiin. Koska ehdotus on osa EU:n lainsäädännöstä johtuvien raportointivaatimusten jatkuvaa arviointia, tällaisia rasitteita ja niiden vaikutuksia sidosryhmiin tarkastellaan myös jatkossa.

Vaikutustenarviointi

Ehdotus koskee lainsäädäntöön tehtäviä vähäisiä ja kohdennettuja muutoksia, joiden tarkoituksena on järkeistää raportointivaatimuksia. Ne perustuvat lainsäädännön täytäntöönpanosta saatuihin kokemuksiin. Muutoksilla ei ole merkittäviä vaikutuksia toimintapolitiikkaan, vaan niillä ainoastaan varmistetaan tehokkaampi ja vaikuttavampi täytäntöönpano. Muutosten kohdennetun luonteen ja asianmukaisten toimintavaihtoehtojen puuttumisen vuoksi vaikutustenarviointia ei tarvita.

Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Kyseessä on REFIT-ehdotus, jolla pyritään yksinkertaistamaan lainsäädäntöä ja keventämään sidosryhmien ja erityisesti julkishallinnon taakkaa.

Asetuksen (EY) N:o 80/2009 muuttamista koskevan ehdotuksen myötä TPJ:ien toimittajat vapautetaan velvollisuudesta toimittaa komissiolle tarkastetut selvitykset neljän vuoden välein ja siten myös tähän liittyvistä kustannuksista. Velvoitetta toimittaa tällaiset selvitykset, jos komissio sitä pyytää, sovelletaan edelleen, mutta näiden yritysten ei enää tarvitse ilmoittaa tarkastajan henkilöllisyyttä etukäteen komissiolle ennen nimitystä eikä komissiolla ole enää mahdollisuutta pyytää tarkastajan vaihtamista, jotka olivat sekä työläitä että mahdollisesti kalliita velvoitteita.

Ehdotus, jolla poistetaan kansallisten viranomaisten velvoite laatia ilmailualan vuotuinen turvallisuuskatsaus, vapauttaa ne hallinnollisesta rasitteesta.

Ehdotettu järjestelmä on järkevämpi ja tehokkaampi mitä tulee asetuksessa (EU) N:o 165/2014 säädettyyn raportointivelvollisuuteen, jonka mukaan jäsenvaltioiden on raportoitava hyväksytyistä korjaamoista, jotka voivat asentaa, tarkastaa tai korjata ajopiirtureita, ja näille korjaamoille myönnetyistä korteista, koska tällaisten korjaamojen luetteloa päivitetään jatkuvasti valvontaviranomaisten ja toimijoiden eduksi. Nykyinen raportointijärjestelmä antaa ainoastaan tilannekuvan hyväksytyistä korjaamoista ja erityisesti niille myönnetyistä korteista. Koska korjaamoille myönnetyt kortit ovat voimassa vain vuoden, jäsenvaltioiden komissiolle lähettämät luettelot vanhentuivat vähitellen seuraavan vuoden kuluessa ja olivat lähes kokonaan vanhentuneita noin vuoden kuluttua. Ajantasaisten luetteloiden pitäminen julkisesti saatavilla vähentää kuljettajien ja liikenteenharjoittajien täytäntöönpano- ja valvontakustannuksia varmistamalla, että heillä on pääsy hyväksyttyihin korjaamoihin ja asentajiin erityisesti muissa jäsenvaltioissa. Sama koskee valvontaviranomaisia, joiden olisi muutoin tarkistettava luettelot täytäntöönpanon valvontaa varten. Jäsenvaltioissa, joissa jo on tällainen verkkosivusto, tämä ehdotus ei aiheuta minkäänlaista hallinnollista taakkaa.

   Perusoikeudet

Ei sovelleta

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Ei sovelleta

5.LISÄTIEDOT

Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Ei sovelleta

Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset

Ehdotuksen 1 artikla: asetuksen (EY) N:o 80/2009 muuttaminen

Asetuksen (EY) N:o 80/2009 12 artiklassa säädetään tällä hetkellä, että TPJ:ien toimittajien on toimitettava joka neljäs vuosi tai komission pyynnöstä riippumattomasti tarkastettu selvitys omistusrakenteesta ja hallintomallista. Lisäksi niiden on ilmoitettava komissiolle tarkastajan henkilöllisyys, ja komissio voi pyytää tarkastajan vaihtamista. Muutetun ehdotuksen mukaan järjestelmätoimittajien on toimitettava riippumattomasti tarkastettu selvitys ainoastaan komission pyynnöstä.

Ehdotuksen 2 artikla: asetuksen (EU) N:o 996/2010 muuttaminen

Asetuksen (EU) N:o 996/2010 4 artiklan 5 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot julkaisevat vuotuisen turvallisuuskatsauksen. Ehdotuksen 2 artiklassa poistetaan tämä säännös sillä perusteella, että Euroopan unionin lentoturvallisuusvirasto (EASA) julkaisee nyt vuotuisen turvallisuuskatsauksen.

Ehdotuksen 3 artikla: asetuksen (EU) N:o 165/2014 muuttaminen

Asetuksen (EU) N:o 165/2014 24 artiklan 5 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltiot toimittavat komissiolle vuosittain luettelon hyväksytyistä korjaamoista ja niille myönnetyistä korteista, minkä lisäksi siinä edellytetään, että komissio julkaisee nämä luettelot. Ehdotuksen 3 artiklassa tämä kohta korvataan kohdalla, jonka mukaan jäsenvaltioiden on julkaistava julkisesti saatavilla olevalla verkkosivustolla luettelot hyväksytyistä korjaamoista ja niille myönnetyistä korteista ja pidettävä luettelot jatkuvasti ajan tasalla. Siinä edellytetään myös, että komissio julkaisee verkkosivustollaan luettelon tällaisista kansallisista verkkosivustoista.



2023/0361 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

asetusten (EY) N:o 80/2009, (EU) N:o 996/2010 ja (EU) N:o 165/2014 muuttamisesta tiettyjen tieliikenteen ja ilmailun alojen raportointivaatimusten osalta

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 91 artiklan sekä 100 artiklan 2 kohdan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon 6 ,

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon 7 ,

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)Raportointivaatimuksilla on keskeinen rooli lainsäädännön asianmukaisen seurannan ja täytäntöönpanon varmistamisessa. Näitä vaatimuksia on kuitenkin tärkeää yksinkertaistaa, jotta voidaan varmistaa niiden vastaavan aiottua tarkoitusta ja rajoittaa hallinnollista taakkaa.

(2)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukset (EY) N:o 80/2009 8 , (EU) N:o 996/2010 9 ja (EU) N:o 165/2014 10 sisältävät useita tieliikenteen ja ilmailun alojen raportointivaatimuksia, joita olisi sen vuoksi yksinkertaistettava komission tiedonannon ”EU:n pitkän aikavälin kilpailukyky vuoden 2030 jälkeen” 11 mukaisesti.

(3)Tarkemmin sanottuna asetuksen (EY) N:o 80/2009 12 artiklassa edellytetään, että jokainen tietokonepohjaisten paikanvarausjärjestelmien, jäljempänä ’TPJ’, järjestelmätoimittaja toimittaa neljän vuoden välein ja komission pyynnöstä riippumattoman selvityksen omistusrakenteestaan ja hallintomallistaan.

(4)Kyseisen tarkastus- ja raportointivelvoitteen tarkoituksena on antaa komissiolle mahdollisuus valvoa asetuksen (EY) N:o 80/2009 10 artiklan, jossa säädetään emoliikenteenharjoittajia koskevista erityissäännöistä, soveltamista. Näiden sääntöjen tarkoituksena on erityisesti estää emoliikenteenharjoittajia syrjimästä kilpailevia TPJ:iä ja estää näiden lentoliikenteen harjoittajien TPJ:iä syrjimästä muita lentoliikenteen harjoittajia. Vuonna 2020 suoritetussa asetuksen (EY) N:o 80/2009 arvioinnissa 12 todettiin, että kyseiset emoliikenteenharjoittajia koskevat säännökset saattavat olla tarpeettomia, koska lentoyhtiöt eivät enää omista TPJ:iä, eikä ole näyttöä siitä, että ne pyrkisivät hankkimaan niitä, jos mainittuja sääntöjä ei olisi. Sen vuoksi tarkastettujen selvitysten toimittaminen joka neljäs vuosi ei ole enää perusteltua. Komissiolla olisi kuitenkin tarpeen mukaan oltava valtuudet pyytää tarkastettuja selvityksiä, jotta emoliikenteenharjoittajaa koskevat säännöt voidaan tarvittaessa panna tehokkaasti täytäntöön. 

(5)Asetuksen (EU) N:o 996/2010 4 artiklan 5 kohdassa edellytetään turvallisuuskatsauksen julkaisemista kansallisella tasolla vuosittain, jotta yleisölle voidaan tiedottaa yleisilmailun turvallisuustasosta. Velvoitteen tarkoituksena oli varmistaa avoimuus ilmailun turvallisuuden yleistilanteesta jäsenvaltioissa ja erityisesti onnettomuustutkinnan vaikutuksesta siihen ottaen huomioon tämän asetuksen asiayhteys. Siitä on kuitenkin tullut tarpeeton, kun otetaan huomioon Euroopan unionin lentoturvallisuusviraston Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1139 13 72 artiklan 7 kohdan mukaisesti julkaisema vuotuinen turvallisuuskatsaus, joka kattaa koko unionin ilmailujärjestelmän, onnettomuustutkinta mukaan luettuna.

(6)Asetuksen (EU) N:o 165/2014 24 artiklan 5 kohdassa edellytetään, että jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset toimittavat komissiolle mahdollisuuksien mukaan sähköisesti vuosittain luettelot hyväksytyistä asentajista ja korjaamoista, jotka voivat asentaa, tarkastaa, katsastaa ja korjata ajopiirtureita, sekä näille myönnetyistä korteista. Komissio julkaisee nämä luettelot verkkosivustollaan.

(7)Se, että korjaamokortit ovat voimassa yhden vuoden, ja se, että jäsenvaltioiden komissiolle toimittamassa tiedonannossa esitetään ainoastaan tilannekatsaus hyväksytyistä korjaamoista ja niille myönnetyistä voimassa olevista korteista, merkitsee sitä, että seuraavan vuoden kuluessa yhä suurempi määrä komission verkkosivustolla julkaistuista korjaamokorteista ei enää ole voimassa. Jäsenvaltiot olisi sen vuoksi velvoitettava julkaisemaan nämä tiedot ja saattamaan ne jatkuvasti ajan tasalle julkisesti saatavilla olevalla verkkosivustolla. Komission olisi julkaistava luettelo kaikkien jäsenvaltioiden verkkosivustoista, joilta kyseiset tiedot ovat saatavilla. Joillakin jäsenvaltioilla on jo tällaiset verkkosivustot. Tämä velvoite vähentäisi näin ollen niin komission kuin jäsenvaltioiden hallinnollista taakkaa sekä sidosryhmille aiheutuvia täytäntöönpanokustannuksia varmistamalla ajantasaisemman ja tehokkaamman tiedonjakelun.

(8)Sen vuoksi asetuksia (EY) N:o 80/2009, (EU) N:o 996/2010 ja (EU) N:o 165/2014 olisi muutettava,

OVAT ANTANEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Asetuksen (EY) N:o 80/2009 muuttaminen

Korvataan asetuksen (EY) N:o 80/2009 12 artikla seuraavasti:

12 artikla

Komissio voi pyytää järjestelmätoimittajaa toimittamaan riippumattoman selvityksen omistusrakenteesta ja hallintomallista. Järjestelmätoimittaja vastaa tarkastetusta selvityksestä aiheutuvista kustannuksista.”

2 artikla

Asetuksen (EU) N:o 996/2010 muuttaminen

Kumotaan asetuksen (EU) 996/2010 4 artiklan 5 kohta.

3 artikla

Asetuksen (EU) N:o 165/2014 muuttaminen

Korvataan asetuksen (EU) N:o 165/2014 24 artiklan 5 kohta seuraavasti:

”5. Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on julkaistava luettelo hyväksytyistä asentajista ja korjaamoista sekä niille myönnetyistä korteista julkisesti saatavilla olevalla verkkosivustolla ja varmistettava, että luettelot pidetään ajan tasalla. Komissio julkaisee verkkosivustollaan luettelon tällaisista kansallisista verkkosivustoista.”

4 artikla

Voimaantulo

Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta     Neuvoston puolesta

Puhemies    Puheenjohtaja

(1)    COM(2023)168.
(2)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 80/2009, annettu 14 päivänä tammikuuta 2009, tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä koskevista käytännesäännöistä ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2299/89 kumoamisesta (EUVL L 35, 4.2.2009, s. 47).
(3)     https://ec.europa.eu/transparency/documents-register/detail?ref=SWD(2020)9&lang=fi
(4)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 996/2010, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta ja ehkäisemisestä ja direktiivin 94/56/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 35).
(5)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 165/2014, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, tieliikenteessä käytettävistä ajopiirtureista, tieliikenteen valvontalaitteista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3821/85 kumoamisesta sekä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 561/2006 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 1).
(6)    EUVL C , , s. .
(7)    EUVL C , , s. .
(8)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 80/2009, annettu 14 päivänä tammikuuta 2009, tietokonepohjaisia paikanvarausjärjestelmiä koskevista käytännesäännöistä ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2299/89 kumoamisesta (EUVL L 35, 4.2.2009, s. 47).
(9)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 996/2010, annettu 20 päivänä lokakuuta 2010, siviili-ilmailun onnettomuuksien ja vaaratilanteiden tutkinnasta ja ehkäisemisestä ja direktiivin 94/56/EY kumoamisesta (EUVL L 295, 12.11.2010, s. 35).
(10)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 165/2014, annettu 4 päivänä helmikuuta 2014, tieliikenteessä käytettävistä ajopiirtureista, tieliikenteen valvontalaitteista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3821/85 kumoamisesta sekä tieliikenteen sosiaalilainsäädännön yhdenmukaistamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 561/2006 muuttamisesta (EUVL L 60, 28.2.2014, s. 1).
(11)    COM(2023)168.
(12)     https://ec.europa.eu/transparency/documents-register/detail?ref=SWD(2020)9&lang=fi
(13)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1139, annettu 4 päivänä heinäkuuta 2018, yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan unionin lentoturvallisuusviraston perustamisesta, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 2111/2005, (EY) N:o 1008/2008, (EU) N:o 996/2010, (EU) N:o 376/2014 ja direktiivien 2014/30/EU ja 2014/53/EU muuttamisesta sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 552/2004, (EY) N:o 216/2008 ja neuvoston asetuksen (ETY) N:o 3922/91 kumoamisesta (EUVL L 212, 22.8.2018, s. 1).