EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 17.11.2022
COM(2022) 593 final
2022/0372(NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
Euroopan unionin liittymisestä alkuperänimityksistä ja maantieteellisistä merkinnöistä tehdyn Lissabonin sopimuksen Geneven asiakirjaan annetun neuvoston päätöksen (EU) 2019/1754 muuttamisesta
PERUSTELUT
1.EHDOTUKSEN TAUSTA
1.1.Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet
Vuonna 1958 tehty Lissabonin sopimus alkuperänimitysten suojasta ja niiden kansainvälisestä rekisteröinnistä on Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) hallinnoima sopimus. Lissabonin sopimus on avoin teollisoikeuden suojelemista koskevan Pariisin yleissopimuksen osapuolille. Sen sopimuspuolten on suojattava alueillaan toisten sopimuspuolten tuotteiden alkuperänimitykset, jotka on hyväksytty ja suojattu sellaisina alkuperämaassa ja rekisteröity WIPOn kansainvälisessä toimistossa, jollei sopimuspuoli ilmoita yhden vuoden kuluessa rekisteröinti-ilmoituksesta, ettei se voi taata suojaa.
Lissabonin sopimusta tarkistettiin vuosina 2009–2015. Tavoitteena oli i) hioa sen nykyistä kehystä, ii) sisällyttää siihen määräyksiä, joissa täsmennetään, että Lissabonin järjestelmää sovelletaan myös maantieteellisiin merkintöihin, ja iii) sisällyttää siihen liittymismahdollisuus, joka koskee EU:n kaltaisia hallitustenvälisiä järjestöjä.
Neuvosto hyväksyi 7. toukokuuta 2015 päätöksen Euroopan komission valtuuttamisesta osallistumaan WIPOn diplomaattikokoukseen Genevessä 11.–21. toukokuuta 2015. Toukokuun 20. päivänä 2015 kokouksessa hyväksyttiin alkuperänimityksistä ja maantieteellisistä merkinnöistä tehtyyn Lissabonin sopimukseen liittyvä Geneven asiakirja, jäljempänä ’Geneven asiakirja’. Ottaen huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen 25. lokakuuta 2017 asiassa C-389/15 antama tuomio kyseinen päätös korvattiin 5. maaliskuuta 2018 annetulla neuvoston päätöksellä (EU) 2018/416, jossa annettiin lupa aloittaa neuvottelut alkuperänimityksiä ja maantieteellisiä merkintöjä koskevasta tarkistetusta Lissabonin sopimuksesta
Euroopan unioni liittyi Geneven asiakirjaan 26. marraskuuta 2019, ja liittyminen tuli voimaan 26. helmikuuta 2020. Itse Geneven asiakirja tuli voimaan 26. helmikuuta 2020.
Joistakin keskeisistä säännöksistä, jotka koskevat EU:n liittymistä Geneven asiakirjaan, säädetään neuvoston päätöksessä (EU) 2019/1754. Sen 4 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”[k]omissio nimetään erityisesti Geneven asiakirjan 3 artiklassa tarkoitetuksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi, joka on vastuussa Geneven asiakirjan hallinnoinnista unionin alueella ja viestinnästä WIPO:n kansainvälisen toimiston kanssa sekä Geneven asiakirjan että Lissabonin sopimusta ja Lissabonin sopimuksen Geneven asiakirjaa koskevien yhteisten täytäntöönpanomääräysten [...] nojalla”.
Komissio hyväksyi 13. huhtikuuta 2022 ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi käsiteollisuustuotteiden ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EU) 2007/1001 ja (EU) 2019/1753 sekä neuvoston päätöksen (EU) 2019/1754 muuttamisesta (COM(2022) 174 final), jäljempänä ’käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskeva asetusehdotus’
Käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan asetusehdotuksen 59 artiklan tarkoituksena on muuttaa neuvoston päätöstä (EU) 2019/1754. Muutosehdotuksella on tarkoitus vaihtaa Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto (EUIPO) WIPOn Lissabonin sopimuksen Geneven asiakirjan mukaiseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi käsiteollisuustuotteiden ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen osalta. Tämä ei vaikuta siihen, että komissio on Geneven asiakirjan mukainen toimivaltainen viranomainen EU:n maantieteellisten merkintöjen järjestelmillä suojattujen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden osalta. Vastaavasti käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan asetusehdotuksen 60 artiklalla muutetaan unionin toimesta sen liityttyä Geneven asiakirjaan annettua asetusta (EU) 2019/1753. Tältä osin ja 59 artiklassa ehdotettujen tarkistusten mukaisesti 60 artiklassa ehdotetaan asetuksen 2019/1753 muuttamista siten, että EUIPO tunnustetaan Geneven asiakirjan mukaiseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisiin merkintöihin liittyvien kansainvälisten rekisteröintien osalta.
Neuvoston neuvotteluissa nousi kuitenkin esiin menettelyllisiä huolenaiheita, jotka liittyivät käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan asetusehdotuksen 59 artiklaan. Ehdotuksen 59 artiklalla on tarkoitus muuttaa neuvoston päätöstä (EU) 2019/1754, joka perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 207 artiklaan ja 218 artiklan 6 kohtaan. Kyseisessä päätöksessä vahvistettu SEUT-sopimukseen perustuva hyväksymismenettely on siten erilainen kuin menettely, jota sovelletaan käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevaan komission asetusehdotukseen, jonka hyväksymismenettely perustuu SEUT-sopimuksen 118 artiklan 1 kohtaan ja 207 artiklan 2 kohtaan. Tältä osin vaikuttaa asianmukaisemmalta toteuttaa tällainen muutos erillisellä komission ehdotuksella neuvoston päätökseksi neuvoston päätöksen 2019/1754 muuttamisesta sen sijaan, että muutos sisällytettäisiin artiklana käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevaan komission asetusehdotukseen.
Tällä komission ehdotuksella neuvoston päätökseksi on näin ollen tarkoitus muuttaa neuvoston päätöksen (EU) 2019/1754 4 artiklan 1 kohtaa EUIPOn vahvistamiseksi Geneven asiakirjan mukaiseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen osalta.
Tällä ehdotuksella korvataan käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan komission asetusehdotuksen 59 artikla.
1.2.Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa
Ehdotuksessa luodaan yhteys käsiteollisuus- ja teollisuustuotteita koskevan EU:n maantieteellisten merkintöjen suojajärjestelmän ja alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen kansainvälistä rekisteröintiä koskevan Lissabonin järjestelmän välille. Tämä toteutetaan neuvoston päätökseen (EU) 2019/1754 ehdotettavalla muutoksella.
1.3.Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa
EU:n liittyminen Geneven asiakirjaan on yhdenmukaista EU:n yleisen politiikan kanssa, joka liittyy maantieteellisten merkintöjen suojan edistämiseen ja parantamiseen kahdenvälisten, alueellisten ja monenvälisten sopimusten kautta.
2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE
2.1.Oikeusperusta
Kun otetaan huomioon sopimuksen kohde, neuvoston päätöksen olisi perustuttava SEUT-sopimuksen 207 artiklaan ja 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan v alakohtaan.
2.2.Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)
Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklan 3 kohdan mukaan toissijaisuusperiaatetta ei sovelleta EU:n yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvilla aloilla.
2.3.Suhteellisuusperiaate
Koska EU:lla on yksinomainen toimivalta yhteisen kauppapolitiikan yhteydessä, teollisoikeuksien kaupalliset näkökohdat mukaan lukien, EU:n jäsenvaltiolla ei pitäisi olla omia maantieteellisten merkintöjen suojajärjestelmiä eivätkä ne saisi suojata Lissabonin järjestelmään kuuluvien kolmansien maiden maataloustuotteiden maantieteellisiä merkintöjä. Jotta EU voisi käyttää asianmukaisesti yksinomaista toimivaltaansa käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen alalla Lissabonin järjestelmässä, sen olisi vahvistettava EUIPO Geneven asiakirjan 3 artiklan mukaiseksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevassa asetusehdotuksessa kaavaillun rekisteröintijärjestelmän EU-tason hallinnon mukaisesti. Näin varmistettaisiin johdonmukaisuus niiden muutosten kanssa, joita ehdotetaan käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevan asetusehdotuksen 60 artiklassa unionin toimesta sen liityttyä Geneven asiakirjaan annettuun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2019/1753. Ehdotuksen 60 artiklassa säädetään erityisesti, että EUIPO vastaa käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen EU-tason rekisteröintivaiheen hallinnoinnista ja että lisäksi se toimii Geneven asiakirjan mukaisena toimivaltaisena viranomaisena, kun on kyse kansainvälisistä rekisteröinneistä, joilla suojataan käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisiä merkintöjä.
2.4.Toimintatavan valinta
Ottaen huomioon Geneven asiakirjan 28 artikla (Tämän asiakirjan sopimuspuoleksi tuleminen) asianmukainen oikeudellinen väline on neuvoston päätös neuvoston päätöksen (EU) 2019/1754 muuttamisesta. Kun otetaan huomioon sopimuksen kohde, neuvoston päätöksen olisi perustuttava SEUT-sopimuksen 207 artiklaan ja 218 artiklan 6 kohtaan.
3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET
3.1.Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset
Ei sovelleta. Arviointi on jo saatu päätökseen osana käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevaa asetusehdotusta (SWD(2022) 115 final, vaikutustenarviointi käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta).
3.2.Sidosryhmien kuuleminen
Sidosryhmien kuulemiset käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevasta asetusehdotuksesta ja erityisesti vuoden 2021 julkisesta kuulemisesta saatu yksityiskohtaisempi palaute ovat osoittaneet, että useimpien vastaajien mielestä parhaaksi arvioitu toimintatapa on erityinen EU:n omistussuojaan perustuva järjestelmä käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaamiseksi. Tällaisella järjestelmällä on useita piirteitä, jotka ovat ominaisia erityisesti uudelle EU:n maantieteellisten merkintöjen järjestelmälle verrattuna EU:n nykyisiin maataloustuotteiden maantieteellisten merkintöjen järjestelmiin.
3.3.Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö
Valmistellessaan ehdotusta käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta komissio tukeutui EUIPOn kanssa tehtävään tekniseen yhteistyöhön. Siinä keskityttiin erilaisiin prosessimalleihin, joiden avulla voidaan arvioida perusteellisesti alavaihtoehtoja siinä EU:n elimessä, joka vastaa käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen rekisteröinnistä ja kansainvälisten hakemusten käsittelystä Geneven asiakirjan mukaisesti, sekä kansallisten viranomaisten roolia rekisteröintimenettelyssä. Tällaisen yhteistyön tulokset perustuvat EUIPOn kannanottoon, ja ne esitetään maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevaan asetusehdotukseen liittyvän vaikutustenarvioinnin liitteessä 9 (SWD(2022) 115 final, vaikutustenarviointi käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta).
3.4.Vaikutustenarviointi
Ks. komission yksiköiden valmisteluasiakirja SWD(2022) 115 final, käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskeva vaikutustenarviointiraportti, joka liittyy käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevaan komission asetusehdotukseen (ainoastaan englanniksi).
3.5.Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen
Ei sovelleta.
3.6.Perusoikeudet
EU:n liittyminen Geneven asiakirjaan edistää Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 artiklan 2 kohdan, jonka mukaan teollis- ja tekijänoikeudet on turvattava, toteutumista.
4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
Ei sovelleta.
5.LISÄTIEDOT
5.1.Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt
Ei sovelleta.
5.2.Selittävät asiakirjat (direktiivien osalta)
Ei sovelleta.
5.3.Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset
Ei sovelleta.
2022/0372 (NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
Euroopan unionin liittymisestä alkuperänimityksistä ja maantieteellisistä merkinnöistä tehdyn Lissabonin sopimuksen Geneven asiakirjaan annetun neuvoston päätöksen (EU) 2019/1754 muuttamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 207 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Euroopan unioni liittyi 26 päivänä marraskuuta 2019 alkuperänimityksistä ja maantieteellisistä merkinnöistä tehdyn Lissabonin sopimuksen Geneven asiakirjaan, jäljempänä ’Geneven asiakirja’, ja liittyminen tuli voimaan 26 päivänä helmikuuta 2020. Itse Geneven asiakirja tuli voimaan 26 päivänä helmikuuta 2020.
(2)Neuvoston päätöksen (EU) 2019/1754 4 artiklan 1 kohdan nojalla komissio on Geneven asiakirjan 3 artiklassa tarkoitettu toimivaltainen viranomainen, joka on vastuussa Geneven asiakirjan hallinnoinnista unionin alueella ja viestinnästä Maailman henkisen omaisuuden järjestön kansainvälisen toimiston kanssa sekä Geneven asiakirjan että Lissabonin sopimusta ja Lissabonin sopimuksen Geneven asiakirjaa koskevien yhteisten täytäntöönpanomääräysten nojalla.
(3)Käsiteollisuustuotteiden ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2022/... säädetyn käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen rekisteröinnin hallinnoimiseksi unionin tasolla ja kyseisellä asetuksella Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) 2019/1753 tehtyjen muutosten mukaisesti Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston olisi toimittava Geneven asiakirjan mukaisten käsiteollisuus- ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen osalta toimivaltaisena viranomaisena,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Lisätään neuvoston päätöksen 2019/1754 4 artiklan 1 kohtaan alakohta seuraavasti:
”Siltä osin kuin on kyse käsiteollisuustuotteiden ja teollisuustuotteiden maantieteellisten merkintöjen suojasta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2022/… tarkoitetuista maantieteellisistä merkinnöistä, joilla suojataan käsiteollisuus- ja teollisuustuotteita, nimetään Euroopan unionin teollisoikeuksien virasto Geneven asiakirjan 3 artiklassa tarkoitetuksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi, joka on vastuussa Geneven asiakirjan hallinnoinnista unionin alueella sekä ilmoituksista ja viestinnästä WIPO:n kansainvälisen toimiston kanssa Geneven asiakirjan ja yhteisten täytäntöönpanomääräysten nojalla.”
2 artikla
Tämä päätös tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun asetus (EU) 2022/... on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
…
Puheenjohtaja