Bryssel 16.9.2022

COM(2022) 423 final

2022/0249(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan pöytäkirjan (2022–2026) tekemisestä


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Euroopan unionin ja Mauritiuksen välinen kalastuskumppanuussopimus allekirjoitettiin 21 päivänä joulukuuta 2012, ja se tuli voimaan 28 päivänä tammikuuta 2014 kuudeksi vuodeksi. Ellei jompikumpi sopimuksen osapuolista irtisano sopimusta, sopimuksen voimassaoloa jatketaan ilman eri toimenpiteitä kolmen vuoden jaksoiksi ja se on siten edelleen voimassa. Viimeisimmän kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanosta tehdyn pöytäkirjan voimassaoloaika oli neljä vuotta alkaen sen väliaikaisesta soveltamisesta eli allekirjoituspäivästä. Pöytäkirja allekirjoitettiin 8 päivänä joulukuuta 2017, ja sen voimassaolo päättyi 7 päivänä joulukuuta 2021.

Pöytäkirjan voimassaolon jatkamisesta kuudella kuukaudella sovittiin Euroopan unionin ja Mauritiuksen välisessä kirjeenvaihdossa. Jatkosopimus allekirjoitettiin 5 päivänä huhtikuuta 2022.

Komissio on asiasta annettujen neuvotteluohjeiden 1 pohjalta neuvotellut Mauritiuksen kanssa Euroopan unionin ja Mauritiuksen välisen kalastuskumppanuussopimuksen uudesta pöytäkirjasta. Neuvottelujen päätteeksi uusi pöytäkirja parafoitiin 7 päivänä toukokuuta 2022.

Uusi pöytäkirja on voimassa neljä vuotta sen 18 artiklassa vahvistetusta väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä eli siitä, kun molemmat osapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

Tämän ehdotuksen tarkoitus on valtuuttaa täytäntöönpanopöytäkirjan allekirjoittaminen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 218 artiklan 6 kohdan mukaisesti.

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Uuden pöytäkirjan tärkein tavoite on luoda ajantasaistettu kehys, jossa otetaan huomioon uudistetun yhteisen kalastuspolitiikan painopisteet ja sen ulkoinen ulottuvuus. Näin voidaan jatkaa ja vahvistaa Euroopan unionin ja Mauritiuksen välistä strategista kumppanuutta. Uuden pöytäkirjan myötä Euroopan unioni ja Mauritius voivat myös tiivistää yhteistyötä, jolla edistetään kestävän kalastuksen politiikkaa EU:n lainsäädännössä tunnustetun, meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä koskevan tavoitteen mukaisesti, kalavarojen vastuullista hyödyntämistä Mauritiuksen vesillä sekä Mauritiuksen ponnistuksia kestävän valtameripolitiikan kehittämiseksi. Lisäksi yhteistyö auttaa edistämään kunnollisia työoloja kalastusalalla.

Uusi pöytäkirja antaa EU:n aluksille kalastusmahdollisuuksia Mauritiuksen vesillä parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen ja laajasti vaeltavien kalakantojen hoidosta vastaavan alueellisen kalastusjärjestön, Intian valtameren tonnikalatoimikunnan, suositusten perusteella ja, tarpeen mukaan, käytettävissä olevan ylijäämän rajoissa. Komissio perustaa kantansa osin edellisen pöytäkirjan (2017–2021) arvioinnista saatuihin tuloksiin ja osin ennakkoarvioon siitä, onko uuden pöytäkirjan tekeminen tarpeen. Molemmat arvioinnit teetettiin ulkopuolisilla asiantuntijoilla.

Uusi pöytäkirja antaa kalastusmahdollisuudet

   40:lle kurenuottaa käyttävälle tonnikala-alukselle;

   45 pitkäsiima-alukselle.

Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Neuvottelut uudesta pöytäkirjasta ovat osa EU:n ulkoista toimintaa, joka koskee Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioita, ja niissä otetaan huomioon erityisesti EU:n tavoitteet demokratian periaatteiden ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa.

EU ja Mauritius ovat 29. päivänä elokuuta 2009 allekirjoitetun väliaikaisen sopimuksen osapuolia. Sopimuksella perustettiin talouskumppanuussopimus (EPA-sopimus) itäisen ja eteläisen Afrikan valtioiden sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenmaiden välille. Uutta pöytäkirjaa koskevat neuvottelut ovat sopusoinnussa EPA-sopimuksen kanssa, jossa määrätään kalatalouden kauppaan ja kehittämiseen liittyvästä sopimusosapuolten välisestä yhteistyöstä, jonka piiriin kuuluvat merialueiden ja sisävesien kalatalous sekä vesiviljely.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

Oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 43 artiklan 2 kohta, jossa määrätään yhteisestä kalastuspolitiikasta, ja 218 artiklan 6 kohta, jossa määrätään, että neuvosto tekee neuvottelijan ehdotuksesta päätöksen sopimuksen tekemisestä.

Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 1 kohdan mukaan komissio huolehtii unionin ulkoisesta edustuksesta, lukuun ottamatta yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan alaan kuuluvia asioita. Näin ollen ainoastaan komission nimeämät virkamiehet ovat toimivaltaisia ilmoittamaan Mauritiukselle ratifiointiprosessin päätökseen saattamisesta.

Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Ehdotus kuuluu Euroopan unionin yksinomaiseen toimivaltaan.

Suhteellisuusperiaate

Ehdotus on oikeassa suhteessa tavoitteeseen luoda EU:n alusten kolmansien maiden vesillä harjoittamaa kalastustoimintaa koskeva, yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen (EU) N:o 1380/2013 31 artiklassa säädetty oikeudelliset, ympäristölliset, taloudelliset ja sosiaaliset näkökohdat kattava hallintokehys. Se on mainittujen säännösten mukainen ja noudattaa mainitun asetuksen 32 artiklassa vahvistettuja kolmansille maille annettavaan rahoitustukeen liittyviä säännöksiä.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

Komissio toteutti vuonna 2021 jälkiarvioinnin Mauritiuksen kanssa tehdyn kalastuskumppanuussopimuksen vuosien 2017–2021 pöytäkirjasta sekä sen mahdollista uusimista koskevan ennakkoarvioinnin.

Vuosien 2017–2021 pöytäkirjan arvioinnissa 2 todettiin, että se täydensi muita alueella tehtyjä vesille pääsyjärjestelyjä ja salli EU:n alusten optimoida vaeltavien kantojen hyödyntämisen Intian valtameren tonnikalatoimikunnan asettamien alueellisten sääntöjen puitteissa. Se vastasi EU:n sidosryhmien tarpeita, koska se tarjosi EU:n laivanvarustajille ennakoitavissa olevan pääsyn tuottavalle kalastusalueelle, jolla kohdelajeja esiintyy runsaasti. Pääsy Mauritiuksen vesille antaa La Réunioniin rekisteröidyille EU:n pitkäsiima-aluksille mahdollisuuden laajentaa kalastusaluettaan lähivesille. EU:n tonnikala-alusten toimilla Mauritiuksen vesillä ja muualla Intian valtamerellä on ollut merkittäviä positiivisia sosioekonomisia vaikutuksia Mauritiukselle, ja EU:n maksama taloudellinen korvaus on ollut pitkälti hyödynnettyjen kalastusmahdollisuuksien mukainen. Arvioinnissa huomautettiin, että alakohtaisen tuen ohjelman täytäntöönpanossa oli ollut viivästyksiä ja että tulevan alakohtaisen tukiohjelman tavoitteena tulisi ensisijaisesti vahvistaa Mauritiuksen valmiuksia noudattaa kansainvälisiä velvoitteitaan, erityisesti tieteelliseen tarkkailuun, saaliista otettaviin näytteisiin ja satamatarkastuksiin liittyviä velvoitteita. Tulevassa alakohtaisessa tukiohjelmassa voitaisiin lisäksi auttaa kehittämään kansallista kalastusalaa tukemalla pienimuotoista kalastusta ja puoliteollisen segmentin kehitystä. Arvioinnissa suositeltiin myös, että osa käytettävissä olevasta rahoituksesta varattaisiin ulkopuolisen teknisen avustajan palkkaamiseen. Tämän teknisen avustajan tehtävänä on koordinoida ja edistää alakohtaisen tukiohjelman täytäntöönpanoa.

On tärkeää, että EU:lla on edelleen käytössään väline, jonka avulla se voi tehdä tiivistä alakohtaista yhteistyötä sellaisen maan kanssa, joka on merkittävä talouskumppani, kalatuotteiden toimittaja EU:hun, kansainvälisen tason sidosryhmä ja jolla on EU:n aluksia kiinnostavia kalavesiä.

Sidosryhmien kuuleminen

Komissio kuuli arvioinnin yhteydessä jäsenvaltioita, alan edustajia ja kansalaisyhteiskuntaa edustavia kansainvälisiä järjestöjä sekä Mauritiuksen kalastusviranomaisia ja kansalaisyhteiskuntaa. Kuulemisia toteutettiin myös aavanmeren ja pitkän matkan laivastojen neuvoa-antavan toimikunnan puitteissa. Kuulemisten päätteeksi todettiin, että kalastuskumppanuussopimusta koskevan uuden pöytäkirjan tekeminen olisi sekä Euroopan unionin että Mauritiuksen edun mukaista.

Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Komissio käytti jälki- ja ennakkoarvioinneissa riippumatonta konsulttia yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen (EU) N:o 1380/2013 31 artiklan 10 kohdan mukaisesti.

Perusoikeudet

Neuvoteltu sopimus sisältää Cotonoun sopimuksen 9 artiklan tai kyseistä sopimusta seuraavan sopimuksen vastaavan ihmisoikeuksia koskevan artiklan olennaisten osien rikkomisesta määrättäviä seuraamuksia koskevan lausekkeen.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Taloudellisen korvauksen vuotuinen määrä on 725 000 euroa, ja se jakautuu seuraavasti:

a) 5 500 tonnin viitemäärä, jonka osalta vesille pääsyä koskevan vuosimaksun määräksi on vahvistettu 275 000 euroa;

b) Mauritiuksen alakohtaisen kalastuspolitiikan kehittämiseen myönnettävä tuki, jonka vuotuinen määrä on 275 000 euroa; ja

c) meripolitiikan ja sinisen talouden kehittämiseen myönnettävä tuki, joka on 175 000 euroa vuodessa.

Tämä tuki vastaa valtameritaloutta, vesiviljelyä, valtamerten kestävää kehitystä, merten aluesuunnittelua, merienergiaa ja meriympäristöä koskevan yhteistyön tavoitteita ja meripolitiikan ja sinisen talouden kehittämistavoitteita.

Maksusitoumusten ja maksujen vuotuinen määrä vahvistetaan vuotuisessa talousarviomenettelyssä, mukaan lukien varaus pöytäkirjoille, jotka eivät ole vielä vuoden alussa tulleet voimaan 3 .

5.LISÄTIEDOT

Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Seurantajärjestelyistä on sovittu kalastuskumppanuussopimuksessa ja sen täytäntöönpanoa koskevassa pöytäkirjassa.

2022/0249 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan pöytäkirjan (2022–2026) tekemisestä

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 artiklan a alakohdan v alakohdan ja 7 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen 4 ,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskeva pöytäkirja (2022–2026) allekirjoitettiin [… päivänä ...kuuta ....] annetun neuvoston päätöksen [XXX] 5 mukaisesti [… päivänä ...kuuta ....] sillä varauksella, että kyseisen pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen.

(2)Pöytäkirjan tavoitteena on mahdollistaa, että Euroopan unioni ja Mauritiuksen edistävät aiempaa tiiviimmässä yhteistyössä valtameritaloutta, vesiviljelyä, valtamerten kestävää kehitystä, merten aluesuunnittelua sekä merienergiaa ja -ympäristöä ja meripolitiikan ja sinisen talouden kehittämistä sekä osaltaan edistävät kunnollisia työoloja kalastusalalla.

(3)Pöytäkirja olisi hyväksyttävä unionin puolesta.

(4)Sopimuksen 9 artiklalla perustetaan sekakomitea, jonka tehtävänä on valvoa sopimuksen täytäntöönpanoa. Lisäksi sekakomitea voi pöytäkirjan nojalla hyväksyä tiettyjä muutoksia pöytäkirjaan. Neuvoston olisi vahvistettava unionin kanta pöytäkirjaan ehdotettuihin muutoksiin. Komission olisi hyväksyttävä ehdotetut muutokset unionin puolesta, jollei Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 4 kohdan mukainen jäsenvaltioiden määrävähemmistö vastusta niitä.

(5)Euroopan tietosuojavaltuutettua on kuultu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2018/1725 6 42 artiklan mukaisesti, ja tietosuojavaltuutettu on antanut lausuntonsa [päivämäärä].

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskeva pöytäkirja (2022–2026) Euroopan unionin puolesta.

Pöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä I.

2 artikla

Komissio antaa unionin puolesta pöytäkirjan 19 artiklassa tarkoitetun ilmoituksen unionin suostumuksesta tulla pöytäkirjan sitomaksi.

3 artikla

Valtuutetaan komissio tämän päätöksen liitteessä II vahvistettujen määräysten ja edellytysten mukaisesti hyväksymään unionin puolesta muutokset, jotka sopimuksen 9 artiklalla perustetussa sekakomiteassa tehdään pöytäkirjaan.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    Hyväksytty kilpailukykyneuvoston (sisämarkkinat, teollisuus, tutkimus ja avaruus) 3813. kokouksessa 28 päivänä syyskuuta 2021.
(2)    ISBN: 978-92-76-38078-8 doi: 10.2771/046775.
(3)    Talousarvioyhteistyötä ja moitteetonta varainhoitoa koskevan toimielinten sopimuksen 20 kohdan mukaisesti (EUVL L 433I, 22.12.2020).
(4)    EUVL C , , s. .
(5)    Neuvoston päätös (EU) 2021/…, ..., annettu ... päivänä ...kuuta 2021 (EUVL C […], […], s. […]).
(6)    Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2018/1725, annettu 23 päivänä lokakuuta 2018, luonnollisten henkilöiden suojelusta unionin toimielinten, elinten ja laitosten suorittamassa henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta sekä asetuksen (EY) N:o 45/2001 ja päätöksen N:o 1247/2002/EY kumoamisesta ( EUVL L 295, 21.11.2018, s. 39 ).

Bryssel 16.9.2022

COM(2022) 423 final

LIITTEET

asiakirjaan

Ehdotus: neuvoston päätös

Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan pöytäkirjan (2022–2026) tekemisestä


LIITE I
EUROOPAN UNIONIN JA MAURITIUKSEN TASAVALLAN VÄLISEN KALASTUSKUMPPANUUSSOPIMUKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVA PÖYTÄKIRJA

(2022–2026)

1 artikla
Määritelmät

Tätä pöytäkirjaa sovellettaessa käytetään sopimuksen 1 artiklassa annettuja määritelmiä. Lisäksi tässä pöytäkirjassa tarkoitetaan:

(1)’sopimuksella’ 21 päivänä joulukuuta 2013 allekirjoitettua Euroopan unionin, jäljempänä ’unioni’, ja Mauritiuksen tasavallan välistä kalastuskumppanuussopimusta;

(2)’sallitun saaliin ylijäämällä’ sallitun saaliin osaa, jota rannikkovaltio ei pyydä, mikä johtaa sellaisen tason alapuolelle jäävään yksittäisten kalakantojen hyödyntämisasteeseen, että kannat voivat uusiutua ja pyydettyjen lajien kannat pysyä toivotuilla tasoilla, jotka perustuvat parhaisiin käytettävissä oleviin tieteellisiin lausuntoihin;

(3)’saaliilla’ merivedessä eläviä lajeja, jotka on pyydetty kalastusaluksen käyttämillä pyydyksillä;

(4)’sivusaaliilla’ samaa kuin Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) yhteydessä ja Mauritiuksen maatalousmarkkinoista (valvotut tuotteet) vuonna 2013 annetussa asetuksessa;

(5)’edustustolla’ Euroopan unionin edustustoa Mauritiuksella;

(6)’poisheitetyillä saaliilla’ saaliita, joita ei ole pidetty aluksella;

(7)’kalojen yhteenkokoamiseen käytettävällä välineellä’ tai ’FAD-välineellä’ veden pinnalla kelluvia keinotekoisia tai luonnollisia esineitä, joiden alle eri lajit kerääntyvät niiden houkuttelemina, mikä lisää näiden lajien pyydettävyyttä;

(8)’kalastustoiminnalla’ kalojen etsimistä, pyydysten laskemista, asettamista, vetämistä ja nostamista, saaliin ottamista alukselle, kalojen ja kalastustuotteiden jälleenlaivausta, aluksella pitämistä, aluksella jalostamista, siirtämistä, altaaseen panemista, lihotusta sekä purkamista;

(9)’kalastusluvalla’ Mauritiuksen viranomaisten toimijalle myöntämää hallinnollista lupaa, joka antaa toimijalle oikeuden kalastaa Mauritiuksen vesillä tietyn ajan; tämä lupa vastaa unionin lainsäädännössä määriteltyä kalastuslupaa;

(10)’kalastusmahdollisuuksilla’ määrällistä kalastusoikeutta, joka ilmaistaan tietyn lajin sallittuna saaliina tai pyyntiponnistuksena;

(11)’kalastusaluksella’ alusta, joka on varustettu tonnikalan ja sen lähilajien kaupallista hyödyntämistä varten;

(12)’yhteisyrityksellä’ alusten varustajien tai osapuolten kansallisten yritysten Mauritiukselle kalastustoiminnan tai kalastukseen liittyvän toiminnan harjoittamiseksi perustamaa liikeyritystä;

(13)’purkamisella’ samaa kuin Intian valtameren tonnikalatoimikunnan (IOTC) yhteydessä;

(14)’tarkkailijalla’ henkilöä, jonka kansallinen viranomainen on liitteen määräysten mukaisesti valtuuttanut seuraamaan kalastustoiminnassa sovellettavien sääntöjen täytäntöönpanoa tai tarkkailemaan kalastustoimintaa tieteellisiä tarkoituksia varten;

(15)’toimijalla’ luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka hoitaa tai pitää hallinnassaan yritystä, joka harjoittaa toimintaa, joka liittyy mihin tahansa kalastus- ja vesiviljelytuotteiden tuotannon, jalostuksen, kaupan pitämisen, jakelun tai vähittäiskaupan vaiheisiin;

(16)’pöytäkirjalla’ tätä sopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjaa sekä sen liitettä ja lisäyksiä;

(17)’huoltoaluksella’ kalastusaluksia avustavaa unionin alusta, jota ei ole varustettu pyyntiä varten ja jota ei käytetä jälleenlaivauksiin;

(18)’kestävällä kalastuksella’ FAO:n vuoden 1995 konferenssissa hyväksytyssä vastuullisen kalastuksen toimintaohjeessa vahvistettujen tavoitteiden ja periaatteiden mukaista kalastusta; ja

(19)’jälleenlaivauksella’ samaa kuin IOTC:n yhteydessä.

2 artikla
Tavoite

1.Pöytäkirjan tavoitteena on panna täytäntöön unionin ja Mauritiuksen välisen kalastuskumppanuussopimuksen määräykset. Liite ja sen lisäykset ovat erottamaton osa tätä pöytäkirjaa.

2.Tämän pöytäkirjan ja sen liitteen määräyksiä tulkitaan ja sovelletaan sopimuksen yhteydessä ja sen kanssa yhdenmukaisella tavalla.

3 artikla
Voimassaolo

Tämä pöytäkirja ja sen liite ovat voimassa neljä vuotta siitä päivämäärästä alkaen, kun niitä aletaan väliaikaisesti soveltaa.

4 artikla
Periaatteet

1.Unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivat alukset, jäljempänä ’unionin alukset’, voivat sopimuksen 6 artiklan mukaisesti harjoittaa kalastusta Mauritiuksen vesillä ainoastaan, jos niillä on tämän pöytäkirjan nojalla ja sen liitteessä olevan II luvun mukaisesti myönnetty kalastuslupa.

2.Vastuullisen ja kestävän kalastuksen jatkuvan kehittämisen tukemiseksi osapuolet sopivat tekevänsä yhteistyötä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen ehkäisemiseksi.

3.Osapuolet sitoutuvat edistämään kestävää kalastusta Mauritiuksen vesillä. Teknisiä toimenpiteitä ja säilyttämistoimenpiteitä koskevaa Mauritiuksen lainsäädäntöä sovelletaan kaikkiin teollisiin laivastoihin, joilla on samat ominaisuudet ja jotka pyytävät samaa kohdelajia, syrjinnän Mauritiuksen vesillä kalastavien eri laivastojen välillä kieltävän periaatteen mukaisesti.

4.Avoimuuden varmistamiseksi ja ottaen asianmukaisesti huomioon muiden sopimusten luottamuksellisuuteen liittyvät määräykset Mauritius ja unioni sitoutuvat ilmoittamaan toisilleen kaikista sopimuksista, joilla myönnetään ulkomaalaisille aluksille pääsy niiden vesille, mukaan lukien tiedot myönnettyjen kalastuslupien lukumäärästä, pyyntiponnistuksista sekä ilmoitetuista saaliista, sekä julkistamaan kyseiset tiedot.

5.Unionin alukset saavat pyytää Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen (UNCLOS) 62 artiklan 2 ja 3 kohdassa tarkoitetun sallitun saaliin ylijäämän, joka on määritelty selkeästi ja avoimesti käytettävissä olevien, asian kannalta merkityksellisten tieteellisten lausuntojen sekä sellaisten tietojen perusteella, joita osapuolet ovat vaihtaneet kyseisiä kantoja koskevasta Mauritiuksen vesillä toimivien laivastojen kokonaispyyntiponnistuksesta.

6.Osapuolet noudattavat asianomaisten alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen (RFMO) ja erityisesti IOTC:n hyväksymiä sovellettavia säilyttämis- ja hoitotoimenpiteitä ottaen asianmukaisesti huomioon alueelliset tieteelliset arvioinnit.

7.Osapuolet sitoutuvat panemaan tämän pöytäkirjan täytäntöön Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen kumppanuussopimuksen, jäljempänä ’Cotonoun sopimus’, 9 artiklassa tai kyseistä sopimusta seuraavan sopimuksen vastaavassa artiklassa tarkoitettujen olennaisten osien mukaisesti.

8.Osapuolet tekevät yhteistyötä edistääkseen Mauritiuksen alakohtaisen kalastuspolitiikan täytäntöönpanoa sopimuksen 7 artiklan ja tämän pöytäkirjan asiaa koskevien määräysten mukaisesti myönnettävällä erityisellä tuella, ja käyvät tätä varten säännöllistä vuoropuhelua.

9.Osapuolet tekevät yhteistyötä myös tehdäkseen tämän pöytäkirjan perusteella toteutettuja toimenpiteitä, ohjelmia ja toimia koskevia ennakko-, väli- ja jälkiarviointeja.

10.Merimiesten palvelukseenottoa unionin aluksille ohjaavat työelämän perusperiaatteita ja -oikeuksia koskeva Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistus sekä muut asiaa koskevat yleissopimukset, joita sovelletaan työsopimuksiin ja palvelukseen ottamisen yleisiin ehtoihin.

11.Osapuolet kuulevat toisiaan ennen sellaisten päätösten tekemistä, jotka saattavat vaikuttaa tämän pöytäkirjan täytäntöönpanoon.

5 artikla
Kalastusmahdollisuudet

1.Sopimuksen 5 artiklan nojalla myönnetyt, vuonna 1982 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen liitteessä 1 lueteltujen laajasti vaeltavien lajien kalastusmahdollisuudet ovat seuraavat:

(a)40 kurenuotta-alusta; ja

(b)45 pintasiima-alusta.

Mauritius sallii, että EU:n huoltoalukset avustavat Mauritiuksen vesille luvan saaneiden unionin alusten toimissa sovellettavien IOTC:n päätöslauselmien huoltoaluksia koskevien rajoitusten ja ehtojen mukaisesti.

2.Edellä olevia 1 ja 2 kohtaa sovelletaan, jollei tämän pöytäkirjan 11 ja 12 artiklasta muuta johdu.

6 artikla
Taloudellinen tuki

1.Sopimuksen 7 artiklassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen kokonaismääräksi 3 artiklassa tarkoitetulta ajanjaksolta vahvistetaan 2 900 000 euroa. Tämän lisäksi laivanvarustajat maksavat taloudellisen korvauksen liitteen määräysten mukaisesti.

2.Taloudellisen korvauksen kokonaismäärä jakautuu seuraavasti:

(a)Mauritiuksen vesille pääsystä suoritettava 275 000 euron vuosittainen määrä, joka vastaa 5 500 tonnin vuosittaista viitesaalismäärää;

(b)275 000 euron vuosittainen erityismäärä, joka osoitetaan Mauritiuksen alakohtaisen kalastuspolitiikan tukemiseen ja täytäntöönpanoon; ja

(c)175 000 euron vuosittainen lisämäärä meripolitiikan ja sinisen talouden kehittämisen tukemiseen tämän pöytäkirjan 7 artiklan 2 kohdassa esitettyjen tavoitteiden mukaisesti.

3.Edellä olevaa 2 kohtaa sovelletaan, jollei tämän pöytäkirjan 7, 11, 12 ja 13 artiklasta muuta johdu.

4.Unioni maksaa 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun määrän ensimmäisen vuoden osalta viimeistään 90 päivän kuluttua väliaikaisen soveltamisen alkamisesta ja kunkin seuraavan vuoden osalta viimeistään tämän pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen vuosipäivänä.

5.Tämän artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettu korvaus suoritetaan ensimmäisenä vuonna sen jälkeen, kun sekakomitea on hyväksynyt 7 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun monivuotisen ohjelman. Toisesta vuodesta alkaen korvaukset maksetaan sekakomitean suositusten perusteella riippuen 7 artiklan 4 kohdassa tarkoitetusta edellisen vuoden ohjelmassa saavutetuista tuloksista.

6.Jos unionin alusten Mauritiuksen vesillä pyytämä vuotuinen tonnikalasaalis ylittää 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun vuotuisen viitesaalismäärän, vesialueille pääsystä vuosittain maksettavan taloudellisen korvauksen kokonaismäärää korotetaan 50 eurolla kutakin ylimääräistä pyydettyä tonnia kohden.

7.Unionin vuosittain maksaman kokonaiskorvauksen määrä saa olla enintään kaksi kertaa niin suuri kuin 2 kohdan a alakohdassa ilmoitettu määrä. Jos unionin alusten Mauritiuksen vesillä pyytämät määrät ovat suuremmat kuin vuosittaisen korvauksen kokonaismäärää kaksinkertaisena vastaavat määrät, tuon rajan ylittävän määrän osalta maksettava korvaus maksetaan seuraavana vuonna.

8.Mauritiuksella on yksinomainen toimivalta päättää 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen käytöstä.

9.Taloudellinen korvaus maksetaan päätilintarkastajan ylläpitämälle valtion tilille. Edellä 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettu taloudellinen korvaus on annettava kalastus- ja meripolitiikkojen täytäntöönpanosta Mauritiuksella vastaavan elimen käyttöön. Mauritiuksen viranomaisten on ilmoitettava unionille pankkitilin numero, joka vahvistetaan vuosittain.

10.Edellä 2 kohdan c alakohdassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen käyttöä koskevista yksityiskohtaisista täytäntöönpanosäännöistä sovitaan ensimmäisessä tämän pöytäkirjan nojalla pidettävässä sekakomitean kokouksessa. Kyseisissä säännöissä määritellään 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetut toimet, vastuuyksiköt, arvioidut määrärahat, maksua koskevat yksityiskohtaiset säännöt sekä raportointimekanismit.

7 artikla
Alakohtainen tuki

1.Sopimuksessa määrätty sekakomitea, jäljempänä ’sekakomitea’, hyväksyy viimeistään kolmen kuukauden kuluttua pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä monivuotisen alakohtaisen ohjelman ja sen yksityiskohtaiset toteuttamissäännöt, jotka koskevat erityisesti seuraavia:

(a)yksivuotiset ja monivuotiset tavoitteet, jotka pyritään saavuttamaan kalastuksen kehittämiseksi ajan myötä kestäväksi, ottaen huomioon prioriteetit, jotka Mauritius on esittänyt kansallisessa kalastuspolitiikassaan ja meripolitiikassaan ja muissa politiikoissa, jotka liittyvät tai vaikuttavat kestävän kalastuksen edistämiseen ja muun muassa seuraaviin osa-alueisiin:

kalastusta, pienimuotoinen kalastus ja vesiviljely mukaan luettuina, koskevat tuki- ja hoitotoimenpiteet,

terveys ja laadunhallinta kalastusalalla sekä kotimaisen kapasiteetin ja vientikapasiteetin tukeminen,

kalastuksen seuranta, valvonta ja tarkkailu sekä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen (LIS-kalastus) torjunta,

tieteellisten valmiuksien ja yhteistyön edistäminen kalastusalalla, mukaan lukien saalistietojen kerääminen, käsittely ja analysointi sekä niistä tiedottaminen,

tuki infrastruktuuritoimille ja muille asiaankuuluville toimille kotimaisen kalastuksen kehittämiseksi.

Lisäksi monivuotinen alakohtainen ohjelma sisältää muun muassa seuraavat tiedot:

mekanismit rahoituksellisen osatekijän ja toimintojen suunnittelemiseksi, hallinnoimiseksi ja täytäntöönpanemiseksi sekä niistä raportoimiseksi,

vuosittain saavutettujen tulosten arvioinnissa käytettävät perusteet ja menettelyt,

alakohtaisen tuen avulla toteutettujen toimenpiteiden edistämiseen ja näkyvyyteen liittyvät mekanismit ja toimet;

(b)vuosittaiset ja monivuotiset ohjelmat, joissa määritetään, miten 6 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettu taloudellinen korvauksen erityismäärä käytetään;

(c)valtameritalouden alalla tehtävän yhteistyön osalta sopimusosapuolet:

sitoutuvat luomaan kehyksen, jolla edistetään yhteistyötä valtameritalouden, muun muassa vesiviljelyn, valtamerten kestävän kehityksen, merten aluesuunnittelun, merienergian ja meriympäristön, alalla,

suunnittelevat yhteistyössä yhteisiä toimia edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi käyttäen tässä myös jo olemassa olevia yhteistyövälineitä ja -ohjelmia, ja

sopivat aloittavansa toiminnan perustamalla yhteyspisteitä ja vaihtamalla alaa koskevaa tietoa ja asiantuntemusta.

2.Edellä 6 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen käyttö perustuu sekakomitean toteuttamaan vuotuisen ja monivuotisen ohjelman validointiin ja kustakin vuotuisesta ohjelmasta saatujen tulosten arviointiin.

3.Kaikki yksi- tai monivuotisen alakohtaisen ohjelman muutokset on hyväksytettävä sekakomiteassa. Sekakomitea voi hyväksyä vuotuisen alakohtaisen ohjelman kiireelliset muutokset kirjeenvaihtona.

4.Sekakomitea voi hyväksyä suosituksia, jotka helpottavat Mauritiuksen kalastuspolitiikkaa tukevan alakohtaisen tukiohjelman täytäntöönpanoa ja siitä raportoimista.

5.Mauritius esittää vuosittain raportin alakohtaisen tuen avulla toteutetuista toimista ja saavutetuista tuloksista. Raportti arvioidaan sekakomiteassa. Raportti koostuu rahoituksen toteutusta koskevasta raportista ja toimintaraportista, jossa on kuvattu toteutetut toimet ja niiden vaikutukset sekä kohdatut vaikeudet ja toteutetut korjaavat toimenpiteet. Mauritius raportoi alakohtaisen tuen täytäntöönpanosta pöytäkirjan koko soveltamisajalta tämän pöytäkirjan voimassaolon päätyttyä.

6.Edellä 6 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettu taloudellisen korvauksen erityismäärä maksetaan erissä. Tämän pöytäkirjan ensimmäisen soveltamisvuoden erä maksetaan sovitun ohjelman perusteella. Seuraavien soveltamisvuosien erät maksetaan alakohtaisen tuen täytäntöönpanossa ja sovitun vuotuisen ohjelman toteutuksessa saavutettujen tulosten analyysin perusteella.

7.Edellä 6 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitetun taloudellisen erityiskorvauksen maksamista voidaan lykätä tai tarkistaa, jos saavutetut tulokset tai rahoituksen käyttö eivät sekakomitean arvioinnin perusteella ole ohjelman mukaisia. Taloudellisen korvauksen maksamista jatketaan, kun osapuolia on kuultu sekakomiteassa ehtojen täyttymisen jälkeen.

8.Edellä 6 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdassa tarkoitettua taloudellista erityiskorvausta ei makseta, jos tämän pöytäkirjan voimassaolon päättymisestä on kulunut yli kuusi kuukautta. Kun vaadittu taloudellinen korvaus on maksettu, osapuolten on tarvittaessa jatkettava alakohtaisen tuen täytäntöönpanon seurantaa tämän pöytäkirjan voimassaolon päättymisen jälkeen. Osapuolet voivat poikkeustilanteissa sopia yhdessä uudesta ajanjaksosta.

9.Osapuolet sitoutuvat varmistamaan alakohtaisen tuen avulla toteutettujen toimien edistämisen ja näkyvyyden.

10.EU:n toimielimet, EU:n tilintarkastustuomioistuin mukaan luettuna, voivat sopimuksen ja nykyisen pöytäkirjan nojalla tehdä säännöllisiä tarkastuksia, jotka koskevat Mauritiuksen alakohtaisen tukiosuuden käyttöä.

8 artikla
Kestävää kalastusta koskeva tieteellinen yhteistyö

1.Mauritius pyrkii tämän pöytäkirjan soveltamiskauden aikana seuraamaan kalavarojen tilaa Mauritiuksen vesillä ja kannustaa tieteelliseen yhteistyöhön Mauritiuksen vesien kalakantojen tilan arvioimiseksi säännöllisesti yhteistoiminnassa alueellisten ja osa-alueellisten tieteellisten elinten kanssa.

2.Osapuolet sitoutuvat yhteistyöhön sekakomitean perustamassa yhteisessä tieteellisessä työryhmässä, jonka tavoitteet ja tehtävänkuvauksen sekakomitea määrittää. Työryhmän tehtäviin kuuluu esimerkiksi tieteellisen tiedon hankkiminen, validointi, analysointi ja välittäminen. Työryhmä raportoi tarvittaessa sekakomitealle. Osapuolet myös vaihtavat keskenään meren elollisten luonnonvarojen hoitamiseksi ja säilyttämiseksi mahdollisesti tarvittavia tilastotietoja, biologisia tietoja sekä säilyttämistä ja ympäristöä koskevia tietoja.

3.Osapuolet voivat yhteisen tieteellisen työryhmän työn perusteella ja ottaen huomioon muun muassa IOTC:n ja muiden asianomaisten elinten suositukset ja päätöslauselmat sopia lisätoimenpiteistä, joilla edistetään tämän pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvien Mauritiuksen kalavarojen kestävää hoitoa unionin alusten toiminnan osalta.

9 artikla
Alueellinen yhteistyö

1.Osapuolet pyrkivät tekemään säännöllistä yhteistyötä IOTC:n ja muiden sellaisten asiaankuuluvien alueellisten järjestöjen puitteissa, joiden jäseniä ne ovat, neuvotellakseen keskenään ja mahdollisuuksien mukaan sovittaakseen erilaisia kantoja yhteen, mikä voi sisältää myös yhteisten ehdotusten esittämisen kyseisille järjestöille.

2.Ehdotusten on oltava kansainvälisen oikeuden, myös Yhdistyneiden kansakuntien päätöslauselmien, mukaisia.

10 artikla
Taloudellinen yhteistyö ja hyödyntäminen

1.Sopimuksen 8 artiklan mukaisesti osapuolet tekevät yhteistyötä kalastusalan ja siihen liittyvien alojen taloudellisissa, kaupallisissa, tieteellisissä ja teknisissä kysymyksissä. Tätä varten ne voivat sopia sellaisen toimijoiden kuulemismekanismin perustamisesta, jonka tarkoituksena on parantaa liiketoimintaympäristöä ja kartoittaa kalastusalan yhteistyö- ja investointimahdollisuuksia Mauritiuksen kansallisen, kyseistä alaa koskevan kehittämisstrategian puitteissa. Kuulemismekanismi voitaisiin toteuttaa järjestämällä säännöllisesti kokouksia, jonka ehdotukset ja suositukset esitetään sekakomitealle.

2.Osapuolet tunnustavat säännöllisten toimitusten merkityksen Mauritiuksen kalanjalostusteollisuudelle ja sopivat, että unionin alusten saaliista ja sivusaaliista pitäisi toimittaa osa Mauritiuksen jalostusteollisuudelle kestävästi ja säännöllisesti.

3.Osapuolet kannustavat toimijoita tai toimijaryhmiä jälleenlaivaamaan, purkamaan ja jalostamaan paikallisesti kaikki Mauritiuksen vesillä pyydetyt kalavarat tai osan niistä. Tämän mahdollistamiseksi Mauritius

(a)ilmoittaa unionille arvion paikallisen jalostusteollisuuden tarvitsemasta jälleenlaivattavien tai purettavien kalastustuotteiden määrästä; ja

(b)perustaa tätä varten toimijoille kannustinjärjestelmiä Mauritiuksen kansallisen lainsäädännön mukaisesti.

Toimijoiden on lisäksi varmistettava, että Mauritiuksen jalostusteollisuudella on kohtuulliset mahdollisuudet saada riittävästi tonnikalaa, mukaan lukien unionin kalastusalusten tonnikalan sivusaaliit.

4.Jokaisen Mauritiuksella kalaa purkavan unionin aluksen on sitouduttava purkamaan 100 prosenttia Mauritiuksen vesillä kalastetusta ja purkamisen yhteydessä aluksella pidetystä sivusaalismäärästä sovellettavan terveyslainsäädännön ja muun asiaa koskevan lainsäädännön mukaisesti.

5.Tällä pöytäkirjalla edistetään osapuolten kauppasuhteiden kehittämistä ja otetaan huomioon talouskumppanuussopimukseen liittyvät kehityssuunnat. Tätä varten osapuolet keskustelevat säännöllisesti keinoista, joilla voidaan helpottaa Mauritiukselta peräisin olevien kalastustuotteiden pääsyä Euroopan markkinoille.

11 artikla
Koekalastus ja uudet kalastusmahdollisuudet

1.Jos unioni on kiinnostunut arvioimaan uusia, muiden kuin 5 artiklassa tarkoitettujen lajien kalastusmahdollisuuksia, se voi kutsua sekakomitean keskustelemaan tällaiseen uuteen kalastustoimintaan mahdollisesti sovellettavista ehdoista ja määrittelemään ehdot koekalastusten tulosten perusteella ja ottaen huomioon parhaat käytettävissä olevat tieteelliset lausunnot.

2.Sekakomitea voi keskustella koekalastusmahdollisuuksista Mauritiuksen vesillä ja hyväksyä koekalastukset uusien kalastusten teknisen toteutettavuuden ja taloudellisen kannattavuuden testaamiseksi. Tätä varten sekakomitea määrää koekalastuksen lajeista ja ehdoista, mukaan lukien mauritiuslaisten tutkijoiden osallistuminen koekalastustoimintaan, ja muista asiaankuuluvista seikoista tapauskohtaisesti. Koekalastusta koskevat luvat myönnetään kuuden kuukauden ajaksi, ja ne voidaan uusia kummankin osapuolen suostumuksella.

3.Jos osapuolet katsovat, että koekalastuksen tulokset ovat olleet myönteisiä, Mauritius voi sovittavin ehdoin myöntää unionin laivastolle uusien, muiden kuin 5 artiklassa tarkoitettujen lajien kalastusmahdollisuuksia. Tämän seurauksena sekakomitea mukauttaa tämän pöytäkirjan 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta. Liitteessä vahvistettuja laivanvarustajiin sovellettavia maksuja ja ehtoja muutetaan vastaavasti.

12 artikla
Kalastusmahdollisuuksien mukauttaminen ja pöytäkirjan tarkistaminen

1.Sekakomitea voi tarkastella uudelleen tämän pöytäkirjan 5 artiklassa tarkoitettuja kalastusmahdollisuuksia ja mukauttaa niitä, jos IOTC:n päätöslauselmien ja suositusten mukaan tällaisella mukautuksella varmistetaan tonnikalan ja sen lähilajien kestävä hoito Intian valtamerellä.

2.Tällöin 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta mukautetaan sekakomitean päätöksellä vastaavasti ja ajan mukaan suhteutettuna. Unionin vuosittain maksaman kokonaiskorvauksen määrä saa kuitenkin olla enintään kaksi kertaa niin suuri kuin 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa ilmoitettu määrä. Tässä artiklassa tarkoitettu kalastusmahdollisuuksien mukauttaminen voi perustua myös 11 artiklan mukaisesti harjoitetun koekalastuksen tuloksiin.

3.Kolme kuukautta ennen pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamista seuraavan toisen vuoden päättymistä ja edellyttäen, että unionin alusten Mauritiuksen vesillä pyytämien saaliiden tosiasiallinen raportoitu taso on viitesaalismäärää suurempi, osapuolet voivat tarkastella viitesaalismäärää uudelleen ja mukauttaa sitä. Tällaisessa tapauksessa 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua taloudellista korvausta voidaan mukauttaa jäljellä olevan täytäntöönpanoajan osalta.

4.Sekakomitea voi tarvittaessa tarkastella ja muuttaa pöytäkirjan määräyksiä, kuten kalastustoiminnan harjoittamista sääteleviä sääntöjä, alakohtaisen tuen käyttöä sekä muita tämän pöytäkirjan ja sen liitteen täytäntöönpanosääntöjä. Jos edellä tarkoitetut muutokset ovat kiireellisiä, sekakomitea voi hyväksyä muutokset kirjeenvaihtona.

13 artikla
Taloudellisen korvauksen tarkistaminen ja maksamisen keskeyttäminen

1.Tämän pöytäkirjan täytäntöönpano voidaan keskeyttää jommankumman osapuolen aloitteesta, jos

(a)kalastus Mauritiuksen vesillä estyy sellaisen tilanteen, luonnonilmiön tai muun kuin luonnonilmiön seurauksena, johon osapuolten ei voida kohtuudella katsoa voivan vaikuttaa;

(b)osapuolet ovat eri mieltä tämän pöytäkirjan ja sen liitteen tulkinnasta tai täytäntöönpanosta eikä asiaan saada ratkaistua;

(c)toinen osapuoli ei noudata tämän pöytäkirjan ja sen liitteen määräyksiä, erityisesti, jos tämä liittyy niiden ihmisoikeuksien olennaisten ja perustavanlaatuisten periaatteiden rikkomiseen, joita tarkoitetaan Cotonoun sopimuksen 9 artiklassa, ja mainitun sopimuksen 8 ja 96 artiklassa vahvistettua menettelyä on noudatettu; tai kyseistä sopimusta seuraavan Euroopan unionin ja AKT-maiden välisen sopimuksen vastaavaan artiklaan sisältyviä ihmisoikeuksia rikotaan;

(d)unioni ei suorita 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa määrättyä maksua oikeaan aikaan muista kuin edellä c alakohdassa tarkoitetuista syistä.

2.Ennen keskeyttämispäätöksen tekemistä osapuolten on käytävä tarkoituksenmukaisia neuvotteluja sopuratkaisun löytämiseksi.

3.Tämän pöytäkirjan täytäntöönpanon keskeyttäminen edellyttää, että asianomainen osapuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti vähintään kolme kuukautta ennen päivää, jona keskeytyksen on määrä tulla voimaan, ja toimittaa tämän kirjallisen ilmoituksen tiedoksi toiselle osapuolelle. Osapuolet kuulevat toisiaan ilmoituksen vastaanottamisen jälkeen sekakomiteassa löytääkseen erimielisyyteen sovintoratkaisun kohtuullisen ajan kuluessa.

4.Kun keskeytys on tullut voimaan,

(a)unionin alusten on poistuttava Mauritiuksen vesiltä 24 tunnin kuluessa; ja

(b)unionin alukset eivät saa enää kalastaa Mauritiuksen vesillä.

5.Edellä 6 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettua korvausta pienennetään suhteessa keskeytyksen voimassaoloaikaan.

6.Jos täytäntöönpano keskeytetään, osapuolet jatkavat neuvotteluja löytääkseen erimielisyyteen sovintoratkaisun. Jos sovintoratkaisuun päästään, pöytäkirjan täytäntöönpanoa jatketaan ja 6 artiklassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen määrä alennetaan vastaavasti ja suhteutettuna aikaan, jonka pöytäkirjan täytäntöönpano oli keskeytynyt.

14 artikla
Sovellettava lainsäädäntö

1.Unionin kalastusalusten toimintaan Mauritiuksen vesillä sovelletaan Mauritiuksen lainsäädäntöä, jollei sopimuksessa tai tässä pöytäkirjassa ole määrätty toisin, sekä IOTC:n päätöslauselmia ja kansainvälisen oikeuden periaatteita. Mauritiuksen viranomaiset ilmoittavat Euroopan unionin viranomaisille sen lakeihin ja asetuksiin tehdyistä olennaisista muutoksista, jotka vaikuttavat EU:n aluksiin, vähintään kolme kuukautta ennen kuin muutoksia aletaan soveltaa.

2.Unioni sitoutuu toteuttamaan kaikki mahdolliset ja tarvittavat toimet sen varmistamiseksi, että sen alukset noudattavat tämän pöytäkirjan määräyksiä ja Mauritiuksen vesillä harjoitettavaa kalastustoimintaa koskevaa Mauritiuksen lainsäädäntöä.

3.Unionin viranomaiset ilmoittavat viipymättä Mauritiuksen viranomaisille kaikista unionin lainsäädännön muutoksista, jotka saattavat vaikuttaa unionin alusten tämän pöytäkirjan nojalla harjoittamaan toimintaan.

15 artikla
Tietosuoja

1.Molemmat osapuolet varmistavat, että niiden keskenään vaihtamia tietoja käytetään yksinomaan sopimuksen täytäntöönpanoon ja erityisesti kalastuksenhoitoon ja kalastuksen seurantaan, valvontaan ja tarkkailuun.

2.Osapuolet sitoutuvat varmistamaan, että

kaikkia unionin aluksiin ja niiden kalastustoimintaan liittyviä, pöytäkirjan puitteissa saatuja kaupallisesti arkaluonteisia tietoja ja henkilötietoja, ja

kaikkia unionin käyttämiin viestintäjärjestelmiin liittyviä kaupallisesti arkaluonteisia tietoja käsitellään luottamuksellisina tietoina.

Osapuolet varmistavat, että Mauritiuksen vesillä harjoitetusta kalastustoiminnasta julkistetaan ainoastaan koostettuja tietoja.

3.Henkilötietoja on käsiteltävä lainmukaisesti, asianmukaisesti ja rekisteröidyn kannalta läpinäkyvästi. Pöytäkirjan puitteissa vaihdettuja henkilötietoja ei saa julkaista, ja niitä saa käyttää yksinomaan sopimuksen täytäntöönpanoon. Henkilötietoja ei saa säilyttää pidempään kuin on tarpeen siihen tarkoitukseen, jota varten henkilötiedot on annettu.

4.Sekakomitea voi vahvistaa muita suojatoimia ja oikeussuojakeinoja, jotka koskevat henkilötietoja ja rekisteröidyn oikeuksia.

16 artikla
Sähköinen tiedonvaihto

1.Mauritius ja unioni sitoutuvat ottamaan käyttöön tarvittavat järjestelmät kaikkien sopimuksen ja tämän pöytäkirjan täytäntöönpanoon liittyvien tietojen ja asiakirjojen sähköistä vaihtoa varten. Asiakirjan sähköisen version katsotaan vastaavan kaikilta kohdiltaan sen paperiversiota.

2.Liitteessä ja sen lisäyksissä vahvistetaan täytäntöönpano- ja käyttöjärjestelyt, jotka koskevat saalistietojen vaihtoa, saalisilmoituksia saapumisen ja poistumisen yhteydessä (sähköisen kirjaamis- ja raportointijärjestelmän avulla), alusten sijaintia (VMS-järjestelmän avulla) ja lisenssien saamista.

3.Kumpikin osapuoli ilmoittaa toiselle osapuolelle viipymättä kaikista tietojärjestelmän häiriöistä, jotka estävät tällaisen tiedonvaihdon. Tällaisessa tapauksessa sopimuksen ja tämän pöytäkirjan täytäntöönpanoon liittyvät tiedot ja asiakirjat korvataan automaattisesti niiden paperiversiolla tai toimitetaan muulla viestintäkeinolla tämän pöytäkirjan liitteessä kuvatulla tavalla.

17 artikla
Irtisanominen

1.Osapuoli voi irtisanoa pöytäkirjan sopimuksen 12 artiklan mukaisesti.

2.Jos osapuoli katsoo, että toinen osapuoli on rikkonut tämän pöytäkirjan määräyksiä, kyseisen osapuolen on ilmoitettava toiselle osapuolelle asiasta kirjallisesti kolmen kuukauden kuluessa väitetyn rikkomuksen tapahtumisesta. Osapuolet pyrkivät parhaansa mukaan neuvottelemaan vilpittömässä mielessä ja löytämään erimielisyyteen sovintoratkaisun.

3.Jos sovintoratkaisuun ei päästä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun kirjallinen ilmoitus väitetystä rikkomuksesta toimitettiin toiselle osapuolelle, osapuoli voi päättää irtisanoa pöytäkirjan ja ilmoittaa asiasta toiselle osapuolelle.

4.Jos tämä pöytäkirja irtisanotaan, 6 artiklassa tarkoitetun taloudellisen korvauksen määrää pienennetään irtisanomisvuoden osalta suhteessa kuluneeseen aikaan.

5.Kun pöytäkirjan voimassaolo päättyy tai se irtisanotaan sopimuksen 12 artiklan mukaisesti, unionin laivanvarustajat ovat edelleen vastuussa kaikista sopimuksen, tämän pöytäkirjan määräysten ja sovellettavien Mauritiuksen lakien rikkomisista, jotka tapahtuivat ennen tämän pöytäkirjan voimassaolon päättymistä tai sen irtisanomista, sekä kaikista voimassaolon päättymisen tai irtisanomisen ajankohtana maksamatta olevista maksuista.

18 artikla
Väliaikainen soveltaminen

Tätä pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti siitä päivästä alkaen, kun osapuolet ovat sen allekirjoittaneet.

19 artikla
Voimaantulo

Tämä pöytäkirja ja sen liite tulevat voimaan päivänä, jona osapuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen.

LIITE 
UNIONIN ALUSTEN MAURITIUKSEN VESILLÄ HARJOITTAMAA KALASTUSTOIMINTAA KOSKEVAT EHDOT

I LUKU 
YLEISET SÄÄNNÖKSET

1.Toimivaltaisen viranomaisen nimeäminen

Jollei toisin ole erikseen määrätty, kun tässä liitteessä viitataan Euroopan unionin, jäljempänä ’unioni’, tai Mauritiuksen toimivaltaiseen viranomaiseen, tarkoitetaan

(a)unionin osalta Euroopan komissiota, tarvittaessa Euroopan unionin Mauritiuksella sijaitsevan edustuston välityksellä;

(b)Mauritiuksen osalta kalastuksesta vastaavaa ministeriötä.

2.Tämän pöytäkirjan ja sen liitteen soveltaminen

Kaikkia tämän pöytäkirjan ja sen liitteen määräyksiä sovelletaan ainoastaan 15 meripeninkulman etäisyydelle Mauritiuksen perusviivoista ulottuvan vyöhykkeen ulkopuolella.

Unionille on toimitettava tiedot muista alueista, joilla merenkulku ja kalastus on kielletty, ja mahdollisista myöhemmistä muutoksista on ilmoitettava vähintään kaksi kuukautta ennen muutoksen voimaantuloa.

3.Pankkitili laivanvarustajien suorittamille maksuille

Mauritius ilmoittaa unionille ennen pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen alkamispäivää tiedot Mauritiuksen valtionkassan pankkitilistä/pankkitileistä, jolle/joille unionin alusten vastuulla olevat sopimuksen mukaiset maksut ja taloudelliset korvaukset maksetaan. Laivanvarustajat vastaavat pankkisiirtoihin liittyvistä kuluista.

II LUKU 
KALASTUSLUPIEN VOIMASSAOLOAIKA, HAKEMINEN JA MYÖNTÄMINEN

Kalastusluvan voimassaoloaika

1.Kalastusluvat ovat voimassa yhden kokonaisen kalenterivuoden, ja ne voidaan uusia. Voimassaoloajan alkamisen määrittämiseksi ’vuosittaisella jaksolla’ tarkoitetaan

(a)tämän pöytäkirjan ensimmäisen soveltamisvuoden aikana voimaantulopäivän ja saman vuoden 31 päivän joulukuuta välistä jaksoa;

(b)tämän pöytäkirjan viimeisen soveltamisvuoden aikana 1 päivän tammikuuta ja tämän pöytäkirjan voimassaolon päättymispäivän välistä jaksoa.

Tämän pöytäkirjan ensimmäisen ja viimeisen vuoden osalta ennakkomaksu lasketaan suhteessa kuluneeseen aikaan.

Kalastusluvan myöntämisen ehdot – kelpoisuusehdot täyttävät alukset

2.Vain unionin kelpoisuusehdot täyttävät unionin alukset voivat saada luvan kalastaa Mauritiuksen vesillä tämän sopimuksen nojalla.

3.Unionin aluksen kelpoisuus edellyttää seuraavien ehtojen täyttymistä:

(a)aluksen varustajaa, päällikköä tai itse alusta ei ole kielletty kalastamasta Mauritiuksen vesillä;

(b)aluksen varustaja, päällikkö ja itse alus noudattavat Mauritiuksen lakeja ja ne ovat täyttäneet kaikki sopimuksen nojalla Mauritiuksen vesillä toteutettuun kalastustoimintaan liittyvät aikaisemmat velvoitteensa;

(c)alus on kirjattu IOTC:n luvallisten kalastusalusten rekisteriin eikä sitä ole kirjattu IOTC:n tai muiden alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen LIS-luetteloon; ja

(d)sopimuksen 6 artiklassa tarkoitetut kalastusluvat myönnetään sillä edellytyksellä, että alus on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2403 mukainen.

Kalastuslupahakemus

4.Unioni toimittaa Mauritiuksen toimivaltaisille viranomaisille kalastuslupahakemuksen jokaisesta unionin aluksesta, joka toimii sopimuksen nojalla, vähintään 21 vuorokautta ennen pyydettyä voimassaolon alkamista. Kalastuslupahakemukset voidaan jättää ja luvat myöntää sähköisesti Euroopan komission käyttöön antaman kalastuslupien sähköistä hallintajärjestelmää koskevan LICENCE-järjestelmän kautta.

5.Jokaiseen kalastuslupahakemukseen liitetään lisäyksessä I luetellut tiedot ja seuraavat asiakirjat:

(a)tosite haetun kalastusluvan voimassaoloajalta maksetusta ennakkomaksusta, jota ei palauteta;

(b)uusi ja riittävän tarkka aluksesta otettu digitaalinen värivalokuva, jossa alus on yksityiskohtineen sivulta nähtynä ja jossa aluksen nimi ja tunnistenumero ovat selvästi näkyvissä aluksen rungossa;

(c)todistus rekisteröinnistä lippuvaltiossa.

6.Ennakkomaksut suoritetaan Mauritiuksen päätilintarkastajan hallitsemalle valtion tilille, jonka tiedot Mauritius ilmoittaa. Ennakkomaksut sisältävät kaikki muut kuin operatiiviset maksut.

7.Uusittaessa tämän pöytäkirjan mukaista voimassa olevaa kalastuslupaa sellaisen aluksen osalta, jonka tekniset ominaisuudet eivät ole muuttuneet, uusimishakemukseen liitetään vain lisäyksessä 1 luetellut tiedot ja tosite maksun maksamisesta.

Kalastusluvan myöntäminen

8.Mauritiuksen viranomaiset myöntävät kalastusluvat kaikille luvan saaneille aluksille ja toimittavat allekirjoitetut alkuperäiset luvat laivanvarustajalle tai laivanvarustajan edustajalle 21 kalenteripäivän kuluessa päivästä, jona toimivaltainen viranomainen on vastaanottanut 5 kohdassa tarkoitetun täydellisen hakemuksen. Kun kalastuslupa on myönnetty, Mauritiuksen viranomaiset lataavat viipymättä jäljennöksen allekirjoitetusta alkuperäisestä luvasta LICENCE-järjestelmään, kun järjestelmä on täysin toimintakunnossa.

9.Luvan saaneen unionin aluksen on säilytettävä alkuperäinen kalastuslupa aluksella. Kalastusluvan sähköistä versiota voidaan kuitenkin käyttää enintään 60 kalenteripäivän ajan kalastusluvan myöntämispäivästä. Tänä aikana jäljennöksen katsotaan vastaavan alkuperäiskappaletta. Tämän 60 päivän ajanjakson jälkeen kalastusluvan alkuperäiskappaletta on aina pidettävä aluksella.

Kalastusluvan siirtäminen

10.Kalastuslupa on aluskohtainen, eikä se ole siirrettävissä muuten kuin ylivoimaisen esteen sattuessa.

11.Jos molemmat osapuolet tunnustavat ylivoimaisen esteen, kalastuslupa voidaan unionin pyynnöstä korvata uudella luvalla, joka myönnetään toiselle samankaltaiselle alukselle tai korvattavan aluksen kanssa samaan kalastusluokkaan kuuluvalle korvaavalle alukselle, eikä uutta ennakkomaksua tarvitse maksaa. Tällaisessa tapauksessa III luvun 21 kohdassa tarkoitettujen unionin alusten suoritettaviksi kuuluvissa maksuissa otetaan huomioon molempien alusten Mauritiuksen vesillä pyytämä kokonaissaalis.

12.Jos kalastuslupa siirretään toiselle alukselle, laivanvarustajan tai tämän Mauritiukselle sijoittautuneen edustajan on palautettava korvattava kalastuslupa ja Mauritiuksen on laadittava korvaava lupa mahdollisimman pian. Korvaava lupa myönnetään viipymättä laivanvarustajalle tai tämän edustajalle, kun korvattava lupa on palautettu.

13.Korvaava lupa tulee voimaan sinä päivänä, jona peruutettu lupa palautetaan Mauritiuksen toimivaltaisille viranomaisille. Tällaisessa tilanteessa Mauritius päivittää viipymättä luvan saaneiden alusten luettelon ja toimittaa sen Euroopan unionille. Mauritiuksen toimivaltaiset viranomaiset ilmoittavat kalastusluvan siirrosta viipymättä EU:n edustustolle Mauritiuksella.

LICENCE-järjestelmän toimintahäiriö

14.Jos LICENCE-järjestelmän tiedonsiirrossa Euroopan komission ja Mauritiuksen välillä esiintyy ongelmia, kalastusluvat siirretään sähköpostitse siihen saakka, kun järjestelmä toimii taas häiriöttä.

Huoltoalukset

15.Mauritiuksen viranomaiset sallivat, että kalastusluvan saaneilla unionin aluksilla on apunaan luvan saaneita huoltoaluksia. Huoltoalusten on purjehdittava unionin jonkin jäsenvaltion lipun alla, eivätkä ne saa olla varustettu pyyntiä varten eikä niitä saa käyttää jälleenlaivauksiin.

16.Avustamiseen ei saa sisältyä polttoaineen tankkausta eikä saaliiden jälleenlaivausta.

17.Luvan saaneiden unionin huoltoalusten lukumäärän, joka vastaa luvan saaneiden unionin kurenuotta-alusten lukumäärää, on oltava asiaan liittyvien IOTC:n päätöslauselmien mukainen. Lisäksi raportointivaatimusten on oltava asiaa koskevien IOTC:n velvoitteiden ja muun asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisia.

18.Unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtiviin huoltoaluksiin sovelletaan tässä luvussa kuvattuja kalastuslupahakemusten haku- ja siirtomenettelyjä siinä määrin kuin menettelyt ovat niihin sovellettavissa.

Luvan saaneiden alusten alustava luettelo

19.Vastaanotettuaan kalastuslupahakemukset Mauritiuksen toimivaltainen viranomainenvoi laatia alustavan luettelon kalastuslupaa hakeneista aluksista kunkin alusluokan, myös huoltoalusten, osalta ja lähettää luettelon viipymättä sähköpostitse unionille ja Mauritiuksella sijaitsevalle EU:n edustustolle.

20.Unioni toimittaa alustavan luettelon laivanvarustajalle tai tämän edustajalle. Jos unionin toimistot ovat kiinni, Mauritius voi lähettää alustavan luettelon suoraan laivanvarustajalle tai tämän edustajalle ja toimittaa siitä jäljennöksen Mauritiuksella sijaitsevalle EU:n edustustolle.

Aluksella pidettävät asiakirjat

21.Seuraavat asiakirjat on pidettävä aluksella koko sen ajan, jonka kalastusalus on Mauritiuksen vesillä tai Mauritiuksen satamassa:

(a)kalastuslupa;

(b)kalastusaluksen lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen myöntämät asiakirjat, joihin sisältyvät

aluksen rekisteröintitodistus, jossa on aluksen rekisterinumero;

ajan tasalla olevat oikeaksi todistetut piirustukset tai kuvaukset kalastusaluksen rakenteesta ja erityisesti kalastusaluksen kalaruumien lukumäärä ja niiden varastointikapasiteetti kuutiometreinä ilmaistuna;

(c)jos kalastusaluksen ominaisuuksia on muutettu aluksen suurimman pituuden, bruttovetoisuuden, moottorin tehon tai ruuman kapasiteetin osalta, kalastusaluksen lippuvaltion toimivaltaisen viranomaisen oikeaksi todistama todistus, jossa on kuvattu kyseinen muutos; ja

(d)aluksen merikelpoisuustodistus.

Ennakkomaksu

22.Ennakkomaksun suuruus vahvistetaan jäljempänä kuvatun vuotuisen määrän perusteella. Maksu kattaa kaikki kansalliset ja paikalliset maksut lukuun ottamatta satamamaksuja, purkamismaksuja, jälleenlaivausmaksuja ja palveluista perittäviä maksuja, jotka peritään tarvittaessa.

23.Laivanvarustajien maksettavaksi tulevat maksut lasketaan pyydettyä saalistonnia kohden (80 euroa/tonni).

24.Vuotuinen ennakkomaksu, joka laivanvarustajan on maksettava hakiessaan Mauritiuksen viranomaisten myöntämää kalastuslupaa, määräytyy seuraavasti:

(a)Kurenuottaa käyttävät tonnikala-alukset

9 360 euroa, mikä vastaa 117:ää tonnia Mauritiuksen vesillä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja;

(b)Pitkäsiima-alukset (bruttovetoisuus yli 100)

4 560 euroa, mikä vastaa 57:ää tonnia Mauritiuksen vesillä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja;

(c)Pitkäsiima-alukset (bruttovetoisuus alle 100)

2 400 euroa, mikä vastaa 30:tä tonnia Mauritiuksen vesillä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja.

Huoltoalukset

25.Luvan saaneiden huoltoalusten aluskohtainen vuotuinen lupamaksu on 5 000 euroa.

III LUKU 
SAALISILMOITUKSET

Sähköinen kalastuspäiväkirja – tietojen kirjaaminen ja raportointi sähköisessä raportointijärjestelmässä (ERS)

Yleiset määräykset

1.Päällikön on ilmoitettava aluksen pyytämä saalis luovuttamalla Mauritiukselle aluksen kalastuspäiväkirja siltä ajalta, jonka alus on ollut Mauritiuksen vesillä.

2.Kun ERS-järjestelmä on toiminnassa, tämän pöytäkirjan mukaista kalastustoimintaa harjoittavan unionin aluksen päällikön on pidettävä sähköistä kalastuspäiväkirjaa, joka on integroitu ERS-järjestelmään.

3.Jos aluksessa ei ole ERS-järjestelmää, se ei saa tulla Mauritiuksen vesille harjoittamaan kalastustoimintaa. Jollei saalisilmoitukseen liittyviä määräyksiä noudateta, Mauritius voi peruuttaa asianomaisen aluksen kalastusluvan siihen asti, kun puuttuvat saalisilmoitukset on toimitettu, ja toteuttaa toimia laivavarustajaa vastaan voimassa olevan kansallisen lainsäädännön asianomaisten säännösten mukaisesti. Rikkomuksen toistuessa Mauritius voi kieltäytyä uusimasta kalastuslupaa. Mauritiuksen on ilmoittava unionille välittömästi kaikista tässä yhteydessä sovelletuista seuraamuksista.

4.Päällikkö vastaa kirjattujen tietojen paikkansapitävyydestä. Kalastuspäiväkirjan on oltava asiaan liittyvien IOTC:n päätöslauselmien ja suositusten mukainen, ja se on lähetettävä lisäyksessä 3 tarkoitetun UN/FLUX-standardin mukaisesti.

5.Lippuvaltio ja Mauritius huolehtivat siitä, että niillä on ERS-tietojen automaattiseen toimittamiseen tarvittavat tietotekniset laitteet ja ohjelmistot. Vaihtoehtoisesti tiedot voidaan lähettää sähköpostitse.

6.Lippuvaltio varmistaa, että ERS-tiedot vastaanotetaan ja tallennetaan sähköiseen tietokantaan, jossa niitä voidaan säilyttää turvallisesti vähintään 36 kuukauden ajan matkan alkamisesta.

7.Lippuvaltion kalastuksenseurantakeskus (FMC) saattaa kalastuspäiväkirjat ERS-järjestelmän kautta automaattisesti Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskuksen käyttöön päivittäin ajalta, jonka alus on Mauritiuksen vesillä, myös silloin, kun saalista ei olisi saatu.

Sähköisten kalastuspäiväkirjojen tiedot

8.Päällikkö kirjaa viipymättä Mauritiuksen vesille saapumisen ja niiltä poistumisen päivämäärän ja kellonajan, kun ERS-järjestelmä on toiminnassa.

9.Aluksen päällikkö kirjaa päivittäin jokaisen kalastustoimen osalta lajeittain arviot pyydetyistä ja aluksella pidetyistä tai mereen takaisin heitetyistä määristä. Arvio lajin pyydetystä ja takaisin mereen heitetystä määrästä on kirjattava painosta riippumatta. Jos alus on alueella, mutta ei harjoita kalastustoimintaa, rekisteröidään aluksen sijainti keskipäivällä (UTC).

10.Kalastuspäiväkirjan tiedot toimitetaan automaattisesti lippuvaltion kalastuksenhoitokeskukselle päivittäin. Näihin tietoihin on sisällyttävä vähintään seuraavat:

(d)aluksen Kansainvälisen merenkulkujärjestön numero (IMO-numero) tai yhteisen kalastuslaivastorekisterin numero (CFR-numero) ja aluksen nimi;

(e)kalastusmatkan yksilöllinen tunnistenumero;

(f)kunkin lajin kolmikirjaiminen FAO:n koodi;

(g)maantieteellinen alue, jolta saaliit on pyydetty;

(h)päivämäärä ja pyyntiaika;

(i)satamasta lähdön ja satamaan saapumisen päivämäärä ja kellonaika tai Mauritiuksen vesille saapumisen ja niiltä poistumisen päivämäärä ja kellonaika;

(j)pyydystyyppi ja tekniset eritelmät;

(k)kustakin lajista arvioitu aluksella pidetty määrä kilogrammoina elopainona ilmaistuna tai tapauksen mukaan kappalemäärä; ja

(l)kustakin lajista arvioitu poisheitetty määrä kilogrammoina elopainona ilmaistuna tai tapauksen mukaan kappalemäärä.

Tekninen häiriö tai vika, joka vaikuttaa tietojen tallentamiseen aluksella ja sähköisten ilmoitusten toimittamiseen unionin alukselta

11.Lippuvaltion ja Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukset ilmoittavat toisilleen viipymättä kaikista tapahtumista, jotka todennäköisesti vaikuttavat yhden tai useamman aluksen ERS-tietojen toimittamiseen.

12.Jos Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskus ei saa tietoja, jotka unionin aluksen olisi toimitettava, sen on ilmoitettava tästä viipymättä lippuvaltion kalastuksenhoitokeskukselle. Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus selvittää viipymättä syyt siihen, miksi ERS-tiedot ovat jääneet saamatta, ja ilmoittaa selvityksen tuloksen Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukselle.

13.Jos häiriö esiintyy unionin aluksen ja lippuvaltion kalastuksenhoitokeskuksen välisessä tiedonsiirrossa, viimeksi mainittu ilmoittaa asiasta viipymättä unionin aluksen päällikölle tai alusta käyttävälle toimijalle tai, ellei heistä kumpaakaan tavoiteta, heidän edustajalleen. Ilmoituksen saatuaan aluksen päällikkö toimittaa puuttuvat tiedot lippuvaltion toimivaltaisille viranomaisille millä tahansa muulla asianmukaisella televiestintävälineellä päivittäin viimeistään klo 23.59 koordinoitua yleisaikaa (UTC).

14.Jos häiriö on alukselle asennetussa sähköisessä tiedonsiirtojärjestelmässä, aluksen päällikön tai alusta käyttävän toimijan on huolehdittava siitä, että ERS-järjestelmä korjataan tai vaihdetaan uuteen kymmenen päivän kuluessa häiriön toteamisesta. Tämän määräajan jälkeen unionin alus ei enää saa kalastaa Mauritiuksen vesillä ja sen on poistuttava Mauritiuksen vesiltä tai poikettava johonkin Mauritiuksen satamaan 24 tunnin kuluessa. Unionin alus saa lähteä kyseisestä satamasta tai palata Mauritiuksen vesille vasta sitten, kun sen lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus on todennut ERS-järjestelmän toimivan taas asianmukaisesti.

15.Jos syynä siihen, ettei Mauritius ole saanut ERS-tietoja, on toimintahäiriö unionin tai Mauritiuksen valvonnassa olevissa sähköisissä järjestelmissä, asianomainen osapuoli toteuttaa nopeasti kaikki toimenpiteet häiriön korjaamiseksi mahdollisimman pian. Ongelman ratkaisemisesta ilmoitetaan viipymättä toiselle osapuolelle.

16.Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus lähettää Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukselle 24 tunnin välein millä tahansa käytettävissä olevalla sähköisellä viestintävälineellä kaikki edellisen lähetyksen jälkeen vastaanottamansa ERS-tiedot. Samaa menettelyä voidaan käyttää Mauritiuksen pyynnöstä, kun on kyse yli 24 tuntia kestävästä ylläpitotoimesta, joka vaikuttaa unionin valvomiin järjestelmiin. Mauritius ilmoittaa asiasta toimivaltaisille valvontayksiköilleen, jotta unionin alusten ei katsottaisi laiminlyövän ERS-tietojen toimittamisvelvoitettaan. Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskuksen on varmistettava, että puuttuvat tiedot kirjataan sen tämän luvun 6 kohdan mukaisesti ylläpitämään sähköiseen tietokantaan.

17.Lippuvaltio ja Mauritius nimeävät kumpikin ERS-yhteyshenkilön, joka toimii yhteyspisteenä näiden määräysten täytäntöönpanoon liittyvissä asioissa, ilmoittavat toisilleen ERS-yhteyshenkilöidensä yhteystiedot ja tarvittaessa päivittävät nämä tiedot viipymättä.

Saaliiden säännöllinen seuranta

18.Ennen kunkin vuosineljänneksen päättymistä unioni toimittaa Mauritiukselle saalistiedot ja muut olennaiset tiedot kustakin luvan saaneesta unionin aluksesta edellisen vuosineljänneksen / edellisten vuosineljännesten osalta.

19.Mauritius toimittaa neljännesvuosittain kalastuspäiväkirjojen kautta saamansa tiedot luvan saaneiden unionin alusten saaliista sekä muut olennaiset tiedot.

20.Osapuolet analysoivat yhdessä tietokokonaisuuksien yhdenmukaisuutta säännöllisesti ja jommankumman osapuolen pyynnöstä. Mauritius analysoi nämä koostetut tiedot ja ilmoittaa, jos sen vastaanottamat, kalastuspäiväkirjaan merkityt tiedot sen vesillä pyydetyistä saaliista ovat merkittävässä ristiriidassa koostettujen tietojen kanssa. Lippuvaltiot tutkivat ilmoitetut ristiriitaisuudet ja päivittävät tiedot tarpeen mukaan. Tapaukset, joissa tietolähteiden välillä on edelleen ristiriitaisuuksia, saatetaan sekakomitean ratkaistavaksi. Näitä koostettuja tietoja pidetään alustavina, kunnes unioni antaa 21 kohdassa tarkoitetun vuotuisen lopullisen tilityksen.

Tonnikala- ja pintasiima-alusten suoritettavaksi kuuluvien maksujen lopullinen tilitys

21.Unioni toimittaa viimeistään kunkin vuoden huhtikuun 30 päivänä koostetut tiedot, joista käyvät ilmi Mauritiuksen vesillä edellisenä kalenterivuonna pyydetyt alus- ja kuukausikohtaiset määrät ja lajit, sekä laskelman kunkin aluksen maksettaviksi tulevista maksuista.

22.Mauritius ilmoittaa Euroopan unionille vastaanottaneensa tilityksen maksuista, ja sillä on 45 päivää aikaa kiistää toimitetut tiedot asiaa tukevan näytön perusteella. Jos Mauritius kiistää tiedot, osapuolilla on yksi kuukausi aikaa sopia. Jos sopimukseen ei päästä, osapuolet neuvottelevat keskenään mahdollisimman pian joko viestinvaihdolla tai käymällä videoneuvotteluja, tai tarvittaessa sekakomiteassa. Jollei Mauritius kiistä tietoja 45 kalenteripäivän kuluessa, lopullinen tilitys katsotaan hyväksytyksi.

23.Unioni toimittaa kummankin osapuolen vahvistamat tilit laivanvarustajille viipymättä, jotta nämä voivat suorittaa tarvittavat maksut. Jos lopullisen tilityksen määrä on suurempi kuin II luvun 24 kohdassa tarkoitettu kalastusluvan saamiseksi maksettu ennakkomaksu, laivanvarustajan on suoritettava loppumaksu ilmoitetulle pankkitilille viimeistään kuluvan vuoden heinäkuun 31 päivänä (tai 30 päivän sisällä lopullisen tilityksen vastaanottamisesta). Jos lopullisen tilityksen määrä on kiinteämääräistä ennakkomaksua pienempi, erotusta ei palauteta laivanvarustajalle. Mauritius seuraa maksusuorituksia ja ilmoittaa unionille mahdollisista viivästyksistä ja puutteellisista maksusuorituksista. Vastaavasti unioni pyrkii varmistamaan, että maksut suoritetaan asetetussa määräajassa.

24.Jos vuotuinen viitesaalismäärä ylittyy, unionille lisäsaaliista määräytyvä maksu lasketaan hyväksyttyjen tilitysten perusteella tämän pöytäkirjan 6 artiklan 6 kohdan mukaisesti.

IV LUKU 
PURKAMINEN JA JÄLLEENLAIVAUS

1.Saaliiden jälleenlaivaus merellä on kielletty. Kaikki jälleenlaivaustoimet satamissa suoritetaan Mauritiuksen kalastustarkastajien valvonnassa.

2.Jos unionin aluksen päällikkö haluaa purkaa tai jälleenlaivata saaliitaan, hänen on ilmoitettava seuraavat tiedot Mauritiukselle vähintään 24 tuntia ennen purkamista tai jälleenlaivausta:

(a)saaliit purkavan tai jälleenlaivaavan kalastusaluksen Kansainvälinen merenkulkujärjestön numero (IMO-numero) tai yhteisen kalastuslaivastorekisterin numero (CFR-numero) ja aluksen nimi;

(b)purkamis- tai jälleenlaivaussatama;

(c)purkamisen tai jälleenlaivauksen suunniteltu päivämäärä ja kellonaika;

(d)kunkin purettavan tai jälleenlaivattavan lajin (kolmikirjaimisella FAO:n koodilla merkittynä) määrä (ilmoitettu kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä; ja

(e)jälleenlaivauksen osalta saaliit vastaanottavan aluksen nimi ja kansainvälinen radiokutsutunnus.

3.Saaliit vastaanottavien alusten päälliköiden on viimeistään 24 tuntia ennen jälleenlaivauksen aloittamista ja sen päätteeksi ilmoitettava Mauritiuksen viranomaisille aluksilleen jälleenlaivatut tonnikalan ja sen lähilajien määrät sekä täytettävä jälleenlaivausilmoitus ja toimitettava se Mauritiuksen viranomaiselle 24 tunnin kuluessa.

4.Jälleenlaivaus edellyttää, että Mauritius myöntää aluksen päällikölle tai tämän edustajalle ennakkoluvan 24 tunnin kuluessa 2 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta. Jälleenlaivaus on tehtävä tätä tarkoitusta varten hyväksytyssä Mauritiuksen satamassa.

5.Mauritiuksen nimetty kalastussatama, jossa jälleenlaivaustoimet ovat sallittuja, on Port Louis.

6.Tämän luvun määräysten noudattamatta jättäminen johtaa Mauritiuksen lainsäädännössä tätä varten säädettyjen seuraamusten soveltamiseen.

V LUKU 
VALVONTA JA TARKASTUKSET

Mauritiuksen vesille saapuminen ja niiltä poistuminen

1.Kalastusluvan saaneen unionin aluksen saapumisesta Mauritiuksen vesille tai niiltä poistumisesta on ilmoitettava Mauritiukselle 12 tuntia ennen saapumista tai poistumista. Saapumisestaan tai poistumisestaan ilmoittavan aluksen on annettava erityisesti seuraavat tiedot:

(a)suunnitellun saapumisen tai poistumisen päivä, kellonaika ja paikka;

(b)kunkin aluksella pidetyn, kolmikirjaimisella FAO:n koodilla merkityn lajin määrä kilogrammoina elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä; ja

(c)tuotteiden jalostusaste.

2.Ilmoitus on tehtävä ERS-järjestelmän kautta tai, jos se ei onnistu, lähettämällä ilmoitus sähköpostitse Mauritiuksen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen. Mauritiuksen on vahvistettava ilmoituksen vastaanottaminen heti vastaamalla sähköpostiviestiin.

3.Mauritiuksen on ilmoitettava sähköpostiosoitteen tai toimittamistiheyden muutoksista välittömästi asianomaisille aluksille ja unionille.

4.Unionin aluksen, joka tavataan kalastamasta Mauritiuksen vesillä ilman, että se on ilmoittanut saapumisestaan etukäteen, katsotaan ilman lupaa kalastavaksi alukseksi.

5.Saapumis- tai poistumisilmoituksen yhteydessä unionin alusten on ilmoitettava myös sijaintinsa (leveys- ja pituusasteina) ilmoitusajankohtana sekä aluksella olevien saaliiden määrä ja lajit. Nämä ilmoitukset on lähetettävä ERS-järjestelmän kautta Mauritiuksen toimivaltaisten viranomaisten antamiin yhteystietoihin.

Tarkastus satamassa tai merellä

6.Unionin kalastusaluksille satamassa tai merellä Mauritiuksen vesillä tehtävän tarkastuksen tekevät Mauritiuksen valtuutetut tarkastajat tai valtuutetut alukset, joiden voidaan selvästi tunnistaa vastaavan kalastuksen tarkastus- ja valvontatoimista.

7.Valtuutettujen tarkastajien on ennen unionin alukselle nousemista ilmoitettava alukselle päätöksestään tehdä tarkastus. Tarkastuksen toteuttajina on oltava kohtuullinen määrä valtuutettuja kalastustarkastajia, joiden on ennen tarkastusta todistettava henkilöllisyytensä ja virkavaltuutuksensa.

8.Unionin aluksen päällikön on päästettävä Mauritiuksen tarkastajat alukselle ja toimittava näiden kanssa yhteistyössä tarkastuksen ajan.

9.Valtuutetut tarkastajat ovat unionin aluksella ainoastaan sen ajan, joka on tarpeen tarkastustehtävien suorittamiseksi. Heidän on tehtävä tarkastus siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa alukselle, sen kalastustoiminnalle, lastille tai purkamis- tai jälleenlaivaustoimille.

10.Tarkastusten aikana otetut kuvat (valokuvat tai videot) on tarkoitettu vain kalastuksen valvonnasta ja tarkkailusta vastaavien viranomaisten käyttöön. Niitä ei saa julkistaa, ellei kansallisessa lainsäädännössä toisin säädetä.

11.Mauritiuksen valtuutetut tarkastajat laativat jokaisen tarkastuksen lopuksi tarkastusraportin. Unionin aluksen päälliköllä on oikeus tehdä huomautuksia tarkastusraporttiin. Tarkastajat ja unionin aluksen päällikkö allekirjoittavat tarkastusraportin.

12.Tarkastusraportissa oleva aluksen päällikön allekirjoitus ei rajoita unionin aluksen laivanvarustajan oikeutta puolustautua mahdollisessa sääntöjen rikkomista koskevassa menettelyssä. Jos unionin aluksen päällikkö kieltäytyy allekirjoittamasta kyseistä asiakirjaa, hänen on esitettävä kieltäytymisensä syyt kirjallisena ja tarkastajan on lisättävä asiakirjaan maininta ”kieltäytyy allekirjoittamasta”. Valtuutettujen tarkastajien on annettava unionin aluksen päällikölle jäljennös tarkastusraportista ennen alukselta poistumistaan. Mauritiuksen viranomaiset ilmoittavat suoritetuista tarkastuksista ja mahdollisesti havaituista sääntöjen rikkomisista unionin viranomaisille 24 tunnin kuluessa tarkastuksen päättymisestä sekä lähettävät tarkastusraportin viimeistään seitsemän päivän kuluttua. Mahdollisesta sääntörikkomuksesta on lähetettävä jäljennös unionille seitsemän päivän kuluessa siitä, kun valtuutettu virkailija on palannut satamaan.

13.Mauritiuksen viranomaiset voivat antaa unionin viranomaisille luvan osallistua tarkastukseen tarkkailijoina.

14.Osapuolet voivat riskinarvioinnin perusteella sopia tekevänsä unionin aluksille yhteisiä tarkastuksia erityisesti purkamis- ja jälleenlaivaustoimien aikana sen varmistamiseksi, että sekä unionin että Mauritiuksen lainsäädäntöä noudatetaan. Osapuolten lähettämät tarkastajat noudattavat tehtäviään hoitaessaan unionin ja Mauritiuksen lainsäädännössä vahvistettuja säännöksiä tarkastusten suorittamisesta. Osapuolet voivat lippu- ja rantavaltiovelvoitteidensa puitteissa päättää tehdä seurantatoimia koskevaa yhteistyötä asiaa koskevan lainsäädäntönsä mukaisesti. Lisäksi Mauritiuksen viranomaiset voivat unionin pyynnöstä antaa unionin jäsenvaltioiden kalastustarkastajille luvan tehdä tarkastuksia lippunsa alla purjehtivilla unionin aluksilla kansallisen lainsäädäntönsä mukaisen toimivaltansa rajoissa.

Valvontaan osallistuminen ja yhteistyö LIS-kalastuksen torjunnassa

15.LIS-kalastuksen torjunnan tehostamiseksi unionin kalastusalusten päälliköiden on raportoitava Mauritiuksen vesillä olevista aluksista, joiden epäillään syyllistyvän LIS-kalastukseen, ja kerättävä tällaisesta havainnosta niin paljon tietoa kuin mahdollista. Ilmoitukset havainnoista on lähetettävä viipymättä Mauritiuksen viranomaisille sekä havainnon tehneen aluksen lippuvaltiona olevan unionin jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, joka toimittaa ne viipymättä unionille tai sen nimeämälle elimelle.

16.Mauritiuksen on toimitettava unionille kaikki hallussaan olevat havaintoilmoitukset unionin kalastusaluksista, jotka saattavat harjoittaa LIS-kalastusta Mauritiuksen vesillä.

VI LUKU 
ALUSTEN SATELLIITTISEURANTAJÄRJESTELMÄ (VMS)

Sijainti-ilmoitusten suojattu toimittaminen Mauritiukselle

1.Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus välittää asianomaisten alusten sijainti-ilmoitukset automaattisesti Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukselle. Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus, Euroopan komissio ja Mauritius ilmoittavat toisilleen sähköpostiosoitteensa sekä viipymättä kaikista niiden muutoksista.

Alusten sijainti-ilmoitukset

2.Tämän pöytäkirjan nojalla myönnetyn kalastusluvan saaneilla unionin aluksilla on Mauritiuksen vesillä ollessaan oltava alusten satelliittiseurantajärjestelmä (VMS), joka mahdollistaa aluksen sijaintitietojen ilmoittamisen automaattisesti ja keskeytyksettä tunnin välein aluksen lippuvaltion kalastuksenhoitokeskukselle.

Kussakin sijainti-ilmoituksessa on oltava seuraavat tiedot:

(a)aluksen tunnistetiedot;

(`)aluksen viimeisin maantieteellinen sijainti (pituus- ja leveysasteina), jonka virheen on oltava alle 500 metriä ja luotettavuusvälin 99 prosenttia;

(a)sijainnin vahvistamisen päivämäärä ja kellonaika (UTC-aikana); ja

(b)aluksen nopeus ja kurssi.

3.Lippuvaltiona olevan unionin jäsenvaltion kalastuksenhoitokeskus huolehtii sijainti-ilmoitusten automaattisesta käsittelystä ja tarvittaessa sähköisestä toimittamisesta. Lippuvaltiona olevan unionin jäsenvaltion kalastuksenhoitokeskus kirjaa unionin alusten sijainti-ilmoitukset sähköiseen tietokantaan ja säilyttää ne suojatusti vähintään kolmen vuoden ajan.

4.Unionin aluksen päällikkö huolehtii siitä, että alukselle asennettu VMS-järjestelmä on täysin toimintakykyinen, ja varmistaa, että 1 kohdassa tarkoitetut tiedot toimitetaan aluksen lippuvaltion kalastuksenhoitokeskukselle.

5.Aluksen päällikön katsotaan olevan vastuussa osoitettavissa olevista VMS-järjestelmään puuttumisista, joiden tarkoituksena on häiritä järjestelmän toimintaa tai väärentää sijainti-ilmoituksia.

6.VMS-järjestelmää koskevien määräysten noudattamatta jättäminen katsotaan sääntöjen rikkomiseksi, ja siihen sovelletaan Mauritiuksen lainsäädännössä säädettyjä seuraamuksia.

7.Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus toimittaa vastaanotetut sijainti-ilmoitukset automaattisesti ja välittömästi Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukselle. Kaikkien Mauritiuksen vesillä toimivien unionin alusten on kuitenkin oltava näkyvissä VMS-järjestelmässä alkaen siitä hetkestä, kun alus saapuu kyseiselle vyöhykkeelle, siihen asti, kun alus tosiasiallisesti poistuu sieltä tai saapuu johonkin Mauritiuksen satamaan.

8.VMS-tietojen toimittamisessa käytetään sähköisiä viestintävälineitä, joita Euroopan komissio hallinnoi kalastukseen liittyvien tietojen vaihtamiseksi vakiomuodossa.

9.Ensimmäinen kirjattu sijainti Mauritiuksen vesille saapumisen jälkeen merkitään koodilla ”ENT”. Kaikki sitä seuraavat sijainnit merkitään koodilla ”POS” lukuun ottamatta ensimmäistä Mauritiuksen vesiltä poistumisen jälkeen kirjattua sijaintia, joka merkitään koodilla ”EXI”.

10.Jokainen sijainti-ilmoitus on annettava lisäyksessä 2 esitetyn mallin mukaisesti tai YK:n kaupan ja sähköisen liiketoiminnan kehittämiskeskuksen (United Nations Centre for Trade Facilitation and Electronic Business, CEFACT) P 1000 -standardiin perustuvassa muodossa.

Unionin aluksen sijainnin ilmoittaminen VMS-järjestelmän ollessa epäkunnossa

11.Unionin aluksella, jonka VMS-järjestelmä on viallinen, ei ole lupaa saapua Mauritiuksen vesille. Jos aluksen VMS-järjestelmä menee epäkuntoon aluksen jo harjoittaessa toimintaa Mauritiuksen vesillä, aluksen VMS-järjestelmä on korjattava kalastusmatkan päättyessä tai korvattava uudella VMS-järjestelmällä 15 kalenteripäivän kuluessa. Tämän määräajan jälkeen aluksella ei ole enää lupaa kalastaa Mauritiuksen vesillä.

12.Mauritiuksen vesillä kalastavien alusten, joiden VMS-järjestelmä on epäkunnossa, on toimitettava sijainti-ilmoituksensa lippuvaltion kalastuksenhoitokeskukselle sähköpostitse vähintään neljän tunnin välein ja ilmoitettava niissä kaikki vaaditut tiedot. Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskuksen on tallennettava nämä manuaaliset ilmoitukset viipymättä tämän luvun 3 kohdassa tarkoitettuun sähköiseen tietokantaan ja toimitettava ne edelleen Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukselle samojen määräysten mukaisesti kuin automaattiset sijaintitiedot. Edellä mainittu viestintä on aloitettava heti, kun unionin aluksen päällikkö havaitsee VMS-järjestelmässä toimintahäiriön tai saa siitä tiedon. Tässä tapauksessa sovelletaan saapumis- ja poistumismenettelyjä koskevia määräyksiä.

Viestintäjärjestelmän toimintahäiriö

13.Mauritius varmistaa, että sen sähköiset laitteet ovat yhteensopivia lippuvaltion kalastuksenhoitokeskuksen laitteiden kanssa ja ilmoittaa unionille välittömästi kaikista sijainti-ilmoitusten lähettämiseen ja vastaanottamiseen liittyvistä mahdollisista keskeytyksistä ja toimintahäiriöistä, jotta tekninen ratkaisu löydettäisiin mahdollisimman pian. Sekä kyseisen lippuvaltion että Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskusten on välittömästi tutkittava keskeytyksen tai toimintahäiriön syyt. Jos asiasta syntyy riita, se viedään sekakomitean käsittelyyn.

14.Jos Mauritius ei ole saanut VMS-tietoja unionin tai Mauritiuksen valvonnassa olevissa sähköisissä järjestelmissä esiintyvän häiriön vuoksi, kyseinen osapuoli ilmoittaa tilanteesta mahdollisimman pian toiselle osapuolelle ja toteuttaa viipymättä toimenpiteet häiriön korjaamiseksi mahdollisimman pian. Ongelman ratkaisemisesta ilmoitetaan viipymättä toiselle osapuolelle. Tiedot, joita Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskus ei ole saanut, on toimitettava sille heti, kun ongelma on ratkaistu. Jos toimintahäiriö vaikuttaa unionin hallinnassa oleviin sähköisiin järjestelmiin, lippuvaltion kalastuksenhoitokeskus ilmoittaa Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskukselle 24 tunnin välein sähköpostitse kaikki vastaanotetut sijainti-ilmoitukset.

15.Mauritiuksen viranomaiset ilmoittavat asiasta toimivaltaisille valvontayksiköilleen, jotta unionin alusten ei katsottaisi laiminlyövän VMS-tietojen toimittamisvelvoitetta.

Sijainti-ilmoitusten toimittamistiheyden tarkistaminen

16.Mauritius voi rikkomuksesta todistavan asiakirja-aineiston perusteella pyytää lippuvaltiona olevan unionin jäsenvaltion kalastuksenhoitokeskusta lyhentämään aluksen sijainti-ilmoitusten toimittamistiheyden 30 minuuttiin määritetyn tutkintajakson ajaksi, ja toimittaa pyynnöstä jäljennöksen unionille. Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskuksen on toimitettava nämä asiakirjatodisteet lippuvaltiona olevan unionin jäsenvaltion kalastuksenhoitokeskukselle ja unionille. Lippuvaltion kalastuksenhoitokeskuksen on noudatettava välittömästi uutta Mauritiukselle toimitettavien sijainti-ilmoitusten lähetystiheyttä.

17.Määritetyn tutkintajakson päättyessä Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskuksen on ilmoitettava viipymättä lippuvaltiona olevan unionin jäsenvaltion kalastuksenhoitokeskukselle ja unionille tutkintajakson päättymisestä ja mahdollisesti tarvittavista jatkotoimista.

VII LUKU
RIKKOMUKSET

1.Seuraamuksena tämän pöytäkirjan sääntöjen ja määräysten, elollisten luonnonvarojen säilyttämis- ja hoitotoimenpiteiden tai Mauritiuksen kalastuslainsäädännön noudattamatta jättämisestä voi olla sakko tai aluksen kalastusluvan voimassaolon keskeyttäminen, peruuttaminen tai uusimatta jättäminen, Mauritiuksen lainsäädännössä määritellyn mukaisesti.

Rikkomusten käsittely

2.Kaikki rikkomukset, joihin sopimuksen mukaisesti kalastusluvan saanut unionin alus on syyllistynyt Mauritiuksen vesillä, on mainittava tarkastusraportissa.

3.Ilmoitus rikkomuksesta ja siihen sovellettavista seuraamuksista, joista aluksen päällikkö tai kalastusyhtiö saattaa olla vastuussa, lähetetään suoraan laivanvarustajalle sovellettavassa Mauritiuksen lainsäädännössä vahvistettua menettelyä noudattaen. Ilmoituksesta on lähetettävä jäljennös unionin aluksen lippuvaltiolle ja unionille 24 tunnin kuluessa.

Unionin aluksen pysäyttäminen

4.Jos Mauritiuksen kalastuslainsäädännössä ja kalastusluvan ehdoissa niin sallitaan, Mauritiuksen viranomaiset voivat määrätä rikkomukseen syyllistymisestä perustellusti epäillyn unionin aluksen keskeyttämään kalastustoimintansa ja, jos alus on merellä, palaamaan johonkin Mauritiuksen satamaan.

5.Mauritiuksen on ilmoitettava unionille ja lippuvaltion viranomaisille kaikista kalastusluvan saaneiden unionin kalastusalusten kalastustoiminnan keskeyttämisistä ja aluksen pysäyttämisistä 24 tunnin kuluessa. Ilmoituksessa esitetään aluksen pysäyttämisen syyt ja sitä tukeva asiakirjanäyttö, kaikkia luottamuksellisuutta koskevia oikeudellisia vaatimuksia noudattaen.

6.Mauritiuksen viranomaisen on nimettävä tutkinnan suorittava virkamies ja järjestettävä unionin pyynnöstä yhden kalenteripäivän kuluessa aluksen pysäyttämisilmoituksesta tiedotuskokous, jossa selvennetään aluksen pysäyttämiseen johtaneet seikat ja selitetään mahdolliset jatkotoimet. Lippuvaltion ja laivanvarustamon edustajat voivat osallistua tiedotuskokoukseen.

Rikkomuksesta määrättävä seuraamus – sovittelumenettely

7.Jos rikkomus on rikos, seuraamus määräytyy sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, kun rikoksesta on annettu tuomio Mauritiuksen tuomioistuimessa tai Maurituksella voimassa olevan lainsäädännön säännösten mukaisesti.

8.Ennen oikeudenkäyntimenettelyn käynnistämistä Mauritiuksen viranomaisten ja unionin aluksen välillä aloitetaan sovittelumenettely asian ratkaisemiseksi sovinnollisesti, jos se on oikeudellisesti mahdollista. Aluksen lippuvaltion edustaja voi osallistua kyseiseen sovittelumenettelyyn. Sovittelumenettely on päätettävä viimeistään 72 tunnin kuluttua aluksen pysäyttämistä koskevasta ilmoituksesta. Mahdollinen saavutettu sopimus on lopullinen ja kaikkia asianomaisia osapuolia sitova. Jos asiaa ei saada ratkaistua sovittelumenettelyssä, johon voi sisältyä sopuratkaisu, asia voidaan siirtää Mauritiuksen tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Oikeudellinen menettely - pankkivakuus

9.Pöytäkirjan määräysten tai sovellettavien Mauritiuksen lakien rikkomiseen syyllistymisestä perustellusti epäillyn unionin aluksen laivanvarustaja voi tallettaa Mauritiuksen osoittamaan pankkiin Mauritiuksen vahvistaman suuruisen vakuuden, joka kattaa aluksen pysäyttämisestä, sakon arvioidusta suuruudesta ja mahdollisista korvauksista aiheutuvat kustannukset. Tätä vakuutta ei voi peruuttaa ennen kuin oikeudenkäyntimenettely on päättynyt.

10.Pankkivakuus vapautetaan ja palautetaan tuomion antamisen jälkeen viipymättä laivanvarustajalle

(a)3.    kokonaisuudessaan, jos seuraamuksia ei ole määrätty;

(b)4.    jäljellä olevan määrän osalta, jos seuraamukseksi on määrätty pankkivakuutta pienempi sakko.

11.Mauritiuksen on ilmoitettava oikeudenkäyntimenettelyn tulos unionille kahden kalenteripäivän kuluessa tuomion antamisesta.

Aluksen ja miehistön vapauttaminen

12.Jos unionin alus tai sen miehistö on pysäytetty pöytäkirjan määräysten tai sovellettavan lainsäädännön säännösten epäillyn rikkomisen vuoksi ja pysäytys on jatkunut sovittelumenettelyn tai syyteprosessin ajan, alukselle ja sen miehistölle annetaan lupa lähteä satamasta, kun sopuratkaisu on syntynyt tai rikosoikeudenkäynti on päättynyt.

VIII LUKU 
MERIMIESTEN OTTAMINEN PALVELUKSEEN

Palvelukseen otettavien merimiesten lukumäärä

1.Unionin kurenuotta-alusten miehistöön on Mauritiuksen vesillä harjoitettavan toiminnan ajaksi otettava 14 pätevää mauritiuslaista merimiestä. Aluksen edustajan olisi nimettävä merimiehet yhteisymmärryksessä laivanvarustajan kanssa luettelosta, joka laaditaan lisäyksessä 4 annettujen mauritiuslaisten merimiesten palvelukseen ottamista unionin aluksille koskevien ohjeiden mukaisesti ja jonka Mauritiuksen toimivaltaiset viranomaiset toimittavat Euroopan unionille.

2.Mauritiuksen toimivaltaisten viranomaisten on toimitettava laivanvarustajille tai heidän edustajilleen vuosittain luettelo pätevistä merimiehistä.

3.Jos alukselle ei oteta palvelukseen mauritiuslaisia merimiehiä, laivanvarustajan on maksettava kiinteä summa, joka vastaa palvelukseen ottamatta jätettyjen merimiesten palkkoja Mauritiuksen vesille suuntautuneen kalastusmatkan ajalta. Jos kalastusmatkan kesto on alle kuukausi, laivanvarustajan on maksettava merimiesten kuukauden palkkaa vastaava summa.

Merimiesten sopimukset

4.Laivanvarustajien on noudatettava Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista ja muita asiaa koskevia ILO:n yleissopimuksia, muun muassa järjestäytymisvapautta ja työntekijöiden kollektiivisen neuvotteluoikeuden tosiasiallista tunnustamista, syrjinnän poistamista työmarkkinoilla ja ammatin harjoittamisen yhteydessä sekä kunnollisia työ- ja elinoloja kalastusaluksilla.

5.Jos mauritiuslaisia merimiehiä otetaan palvelukseen, työsopimukset laaditaan laivanvarustajan tai laivanvarustajan edustajan ja merimiesten tai heidän edustajiensa välillä yhdessä Mauritiuksen toimivaltaisten viranomaisten kanssa. Sopimuksissa täsmennetään erityisesti palvelukseen ottamisen päivä ja satama. Sopimuksessa taataan mauritiuslaisille merimiehille sosiaaliturva, mukaan luettuina sairaus- ja tapaturmavakuutus ja eläke-etuudet, lomat ja korvaukset työsopimuksen päättyessä sekä tämän luvun määräysten mukaisesti maksettava peruspalkka. Sopimuksen allekirjoittajille ja Mauritiuksen toimivaltaisille viranomaisille annetaan jäljennös sopimuksesta.

Merimiesten palkka

6.Jos mauritiuslaisia merimiehiä otetaan palvelukseen, heidän palkkansa maksaa laivanvarustaja. Mauritiuslaisille merimiehille maksettava peruspalkka vahvistetaan joko Mauritiuksen lainsäädännön tai ILO:n merenkulkijoille asettaman vähimmäispalkan perusteella sen mukaan, kumpi näistä on korkeampi.

7.Laivanvarustaja takaa, että mauritiuslaisten merimiesten terveydensuojeluun ja sosiaaliturvaan liittyvät etuudet vastaavat muista Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioista tuleville merimiehille myönnettyjä etuja.

8.Jos mauritiuslaista merimiestä ei työsopimuksen päättyessä lasketa maihin Mauritiuksen satamassa tai muussa sovitussa satamassa, laivanvarustaja huolehtii omalla kustannuksellaan merimiesten tilapäisestä majoituksesta ja palauttamisesta Mauritiuksen alueelle mahdollisimman pian.

Merimiesten velvollisuudet

9.Merimiehen on ilmoittauduttava hänelle osoitetun unionin aluksen päällikölle sopimuksessa ilmoitettua palvelukseenottopäivää edeltävänä päivänä. Päällikön on ilmoitettava merimiehelle palvelukseen ottamisen päivämäärä ja kellonaika. Jos merimies luopuu palveluksesta tai ei saavu paikalle palvelukseen ottamiselle vahvistettuna päivänä ja kellonaikana, kyseisen merimiehen sopimuksen katsotaan rauenneen ja laivanvarustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvollisuudestaan ottaa kyseinen merimies palvelukseen. Tällaisessa tapauksessa laivanvarustajan ei edellytetä suorittavan taloudellista seuraamusta tai korvausta.

IX LUKU 
TARKKAILIJAT

Kalastustoiminnan tarkkailu

1.Osapuolet tunnustavat, että on tärkeää noudattaa IOTC:n asiaa koskevien päätöslauselmien mukaisia velvoitteita tieteellisten tarkkailijoiden ohjelman osalta sekä Mauritiuksen asiaa koskevia lakeja ja asetuksia, sähköiset tarkkailujärjestelmät mukaan luettuina.

2.Unionin kurenuotta-aluksiin, joilla on kalastuslupa, sovelletaan sopimuksen puitteissa toteutettavan kalastustoiminnan tarkkailujärjestelmää, ja aluksille voidaan Mauritiuksen viranomaisten pyynnöstä ottaa yksi tarkkailija kansallisen tai alueellisen tarkkailuohjelman puitteissa tässä luvussa vahvistetuin edellytyksin.

3.Tarkkailuohjelmassa on noudatettava IOTC:n päätöslauselmien määräyksiä.

4.Tämän luvun määräyksiä ei sovelleta unionin aluksiin, joiden vetoisuus on enintään 100 GT.

Nimetyt alukset ja tarkkailijat

5.Mauritiuksen viranomaiset laativat luettelon unionin aluksista, joille on määrä lähettää tarkkailija, sekä luettelon nimetyistä tarkkailijoista. Kyseiset luettelot on pidettävä ajan tasalla. Ne on annettava tiedoksi unionille heti, kun ne on laadittu tai niitä on päivitetty. Nimettyjen unionin alusten, joille on määrä ottaa tarkkailija, on sallittava tarkkailijan nousta alukseen. Mauritiuksen on kyseisiä luetteloita laatiessaan otettava huomioon, onko aluksella jo parhaillaan tarkkailija tai onko tarkkailijan määrä nousta alukseen alueellisen tarkkailijaohjelman puitteissa. Mauritiuksen vesillä suoritettuun tarkkailuun liittyvät raportit lähetetään Albion Fisheries Research Centre -tutkimuslaitokselle.

6.Mauritiuksen viranomaisten on ilmoitettava asianomaisille laivanvarustajille alukselle sijoitettavan tarkkailijan nimi viimeistään 15 kalenteripäivää ennen tarkkailijan suunniteltua alukseen nousemista.

Tarkkailijan palkka

7.Mauritiuksen viranomaiset huolehtivat Mauritiuksen nimeämän tarkkailijan palkasta ja sosiaalimaksuista.

Alukseen nousemisen edellytykset

8.Laivanvarustaja tai tämän edustaja ja Mauritius sopivat yhdessä tarkkailijan alukseen nousemiseen sovellettavista ehdoista ja erityisesti aluksella olon kestosta. Tarkkailijat eivät saa viettää aluksella enempää aikaa kuin heidän tehtäviensä suorittamiseksi on tarpeen. Alueellisen tarkkailijaohjelman puitteissa tarkkailija voi olla aluksella myös yhteisesti sovitun pidemmän ajan. Mauritiuksen viranomaisten on ilmoitettava tästä unionin aluksen edustajalle ilmoittaessaan nimetyn tarkkailijan nimen.

9.Laivanvarustajat ja Mauritiuksen viranomaiset sopivat tarkkailijan alukseen nousemisen ehdoista sen jälkeen, kun nimetyistä tarkkailijoista on ilmoitettu.

10.Tarkkailijaa on kohdeltava kuten aluksen päällystöä. Tarkkailijalle aluksella järjestettävässä majoituksessa otetaan kuitenkin huomioon aluksen tekninen rakenne.

11.Laivanvarustaja vastaa kustannuksista, joita aiheutuu majoituksen ja ruokailun järjestämisestä tarkkailijalle aluksella.

Tarkkailijan tehtävät

12.Tarkkailijan tehtävänä on

(a)kerätä kaikki tiedot aluksen kalastustoiminnasta, erityisesti seuraavilta osin:

käytetyt pyydykset;

aluksen sijainti kalastustoiminnan aikana;

kunkin kohde- ja oheislajin ja sivusaaliiden ja tahattomien saaliiden määrät tai tapauksen mukaan yksilöiden lukumäärät ja kalojen koko;

arvio aluksella pidetyistä saaliista ja poisheitetyistä määristä; ja

tarvittaessa mahdolliset tiedot kalojen jalostuksesta, jälleenlaivauksesta, varastoinnista tai poisheittämisestä;

(b)ottaa näytteitä biologisiin tarkoituksiin tieteellisten ohjelmien mukaisesti;

(c)seurata kalastustoiminnan vaikutusta kalavaroihin ja ympäristöön; ja

(d)ilmoittaa päivittäin radiolla, faksilla tai sähköpostilla havainnot, mukaan lukien aluksella olevien saaliiden ja sivusaaliiden määrät, kun alus toimii Mauritiuksen vesillä, sekä suorittaa muut mahdolliset Mauritiuksen kalastuksenhoitokeskuksen edellyttämät tehtävät.

13.Aluksen päällikön on kaikin hänen vastuulleen kuuluvin tavoin huolehdittava tarkkailijan fyysisestä turvallisuudesta ja yleisestä hyvinvoinnista aluksella.

14.Tarkkailijoille on sallittava pääsy kaikkiin, tehtävien suorittamisen kannalta välttämättömiin aluksen tiloihin. Heillä on oltava pääsy komentosillalle ja käytettävissään kaikki aluksella olevat viestintä- ja navigointilaitteet ja asiakirjat sekä aluksen kalastustoimintaan liittyvät asiakirjat, erityisesti kalastuspäiväkirja, jäädytyspäiväkirja ja lokikirja, ja heillä on oltava pääsy aluksen osiin, jotka liittyvät suoraan heidän tehtäviinsä.

15.Päällikön on sallittava, että tarkkailija voi aina

(a)vastaanottaa ja lähettää viestejä ja olla aluksen viestintälaitteiden avulla yhteydessä maihin ja muihin aluksiin;

(b)ottaa, mitata, poistaa alukselta ja säilyttää näytteitä tai kokonaisia yksilöitä mistä tahansa kalasta;

(c)varastoida näytteitä ja kokonaisia yksilöitä aluksella, aluksen jäädytystiloissa olevat näytteet ja kokonaiset yksilöt mukaan luettuina;

(d)ottaa valokuvia ja tallenteita kalastustoimista, kalat, pyydykset, varusteet, asiakirjat, kartat ja kirjanpito mukaan luettuina, ja viedä aluksella mahdollisesti ottamansa tai käyttämänsä valokuvat tai tallenteet pois alukselta. Kyseisiä tietoja saa käyttää ainoastaan tieteellisiin tarkoituksiin, paitsi Mauritiuksen erityisestä pyynnöstä tapauksissa, joissa niitä voidaan käyttää käynnissä olevan oikeudellisen tutkinnan tukena.

Osallistuminen tarkkailijaohjelman rahoitukseen

16.Jokainen unionin kurenuotta-alus suorittaa maksun päätilintarkastajan ylläpitämään rahastoon, josta tarkkailijaohjelma rahoitetaan, tarkkailijoiden riittävän määrän ja tarkkailijoiden optimaalisen hyödyntämisen varmistamiseksi.

17.Jokainen kurenuotta-alus maksaa tätä tarkoitusta varten rahastoon 20 euroa jokaisesta Mauritiuksen vesillä vietetystä kalastuspäivästä.

Tarkkailijan raportti

18.Ennen alukselta poistumistaan tarkkailijat esittävät aluksen päällikölle raportin havainnoistaan. Aluksen päälliköllä on oikeus tehdä huomautuksia tarkkailijan raporttiin. Tarkkailija ja päällikkö allekirjoittavat raportin. Päällikkö saa jäljennöksen tarkkailijan raportista.

19.Tarkkailijat lähettävät raporttinsa Mauritiukselle, joka lähettää niistä jäljennöksen sekä tämän luvun 12 kohdassa määritellyt tiedot unionille 15 kalenteripäivän kuluessa siitä, kun tarkkailija on poistunut alukselta.

Tarkkailijan velvollisuudet

20.Tarkkailijan on koko aluksella olonsa ajan

(a)kaikin mahdollisin tavoin huolehdittava siitä, ettei hänen alukseen tulonsa ja siellä olonsa keskeytä tai haittaa unionin aluksen kalastustoimintaa;

(b)noudatettava aluksella olevien materiaalien ja laitteiden suhteen tarvittavaa huolellisuutta; ja

(c)noudatettava sovellettavaa lainsäädäntöä ja luottamuksellisuutta koskevia sääntöjä sekä varmistettava kaikkien unionin alusta ja sen toimintaa koskevien tietojen ja asiakirjojen sekä kerättyjen tietojen luottamuksellisuus.

Tämän liitteen lisäykset

Lisäys 1 – Kalastuslupahakemukseen täytettävät tiedot

Lisäys 2 – Sijainti-ilmoituksen malli

Lisäys 3 – UN/FLUX-standardin ja EU/FLUX-verkon käyttö

Lisäys 4 – Ohjeet mauritiuslaisten merimiesten ottamiseksi palvelukseen unionin aluksille

Lisäys 1 – Kalastuslupahakemukseen täytettävät tiedot

Kalastuslupahakemuksissa on oltavat seuraavat tiedot:

(1)Hakijan nimi

(2)Hakijan osoite

(3)Mauritiuksella olevan edustajan nimi

(4)Mauritiuksella olevan edustajan osoite

(5)Aluksen nimi

(6)Aluksen tyyppi

(7)Lippuvaltio

(8)Rekisteröintisatama

(9)Rekisterinumero

(10)Kalastusaluksen ulkoiset merkinnät

(11)Kansainvälinen radiokutsutunnus

(12)Radiotaajuus

(13)Aluksen satelliittipuhelinnumero

(14)Aluksen sähköpostiosoite

(15)IMO-numero (jos sellainen on)

(16)Aluksen kokonaispituus

(17)Aluksen leveys

(18)Moottorin malli

(19)Moottorin teho (kW)

(20)Bruttovetoisuus (GT)

(21)Miehistön vähimmäismäärä

(22)Päällikön nimi

(23)Kalastusluokka

(24)Kohdelajit

(25)Haetun luvan voimassaolon alkamispäivä

(26)Haetun luvan voimassaolon päättymispäivä

Lisäys 2

Sijainti-ilmoituksen malli

SIJAINTI-ILMOITUSTA KOSKEVAN RAPORTIN TOIMITTAMINEN

Tietoelementti

Koodi

Pakollinen/valinnainen

Sisältö

Tietueen alku

SR

M

Järjestelmää koskeva tieto – osoittaa tietueen alun

Vastaanottaja

Virkamiehet

M

Viestiä koskeva tieto – vastaanottaja. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi

Mistä

FR

M

Viestiä koskeva tieto – lähettäjä. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi

Lippuvaltio

FS

M

Viestiä koskeva tieto – lippuvaltio

Viestin tyyppi

TM

M

Viestiä koskeva tieto – viestin tyyppi (ENT, POS, EXI)

Radiokutsutunnus

RC

M

Alusta koskeva tieto – aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus

Sopimusosapuolen sisäinen viitenumero

IR

M

Alusta koskeva tieto – sopimusosapuolen yksilöllinen numero (lippuvaltion kolmikirjaiminen ISO-koodi, jota seuraa numero)

Ulkoinen rekisterinumero

XR

M

Alusta koskeva tieto – aluksen kyljessä oleva numero

Leveysaste

LT

M

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainti asteina ja minuutteina N/S AAMM (WGS84)

Pituusaste

LG

M

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainti asteina ja minuutteina E/W AAMM (WGS84)

Kurssi

CO

M

Aluksen kurssi 360o:n asteikolla

Nopeus

SP

M

Aluksen nopeus solmun kymmenesosan tarkkuudella

Päivämäärä

DA

M

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainnin kirjaamisen päivämäärä (VVVVKKPP)

Kellonaika

TI

M

Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainnin kirjaamisen kellonaika (UTC) (TTMM)

Tietueen loppu

ER

M

Järjestelmää koskeva tieto – osoittaa tietueen lopun

M = pakollinen tietoelementti

O = valinnainen tietoelementti



Lisäys 3

UN/FLUX-standardin ja EU/FLUX-verkon käyttö

1.Alusten sijaintitietojen ja sähköisten kalastuspäiväkirjojen vaihtoon voidaan käyttää UN/FLUX-standardia (United Nations Fisheries Language for Universal eXchange) ja EU/FLUX-tiedonvaihtoverkkoa, kun ne ovat täysin toiminnassa.

2.UN/FLUX-standardin muutokset on pantava täytäntöön määräajassa, jonka sekakomitea määrittää niiden teknisten määräysten perusteella, jotka se saa Euroopan komissiolta, tarvittaessa kirjeenvaihtona.

3.Sähköisen tiedonvaihdon toteuttamista koskevat yksityiskohtaiset säännöt määritetään tarpeen mukaan Euroopan komission laatimassa täytäntöönpanoasiakirjassa.

4.Siirtymätoimenpiteitä voidaan soveltaa siihen asti, kun siirrytään soveltamaan UN/FLUX-standardia kunkin osatekijän osalta (sijainti-ilmoitukset, kalastuspäiväkirja). Mauritiuksen viranomaiset määrittävät tähän tarvittavan siirtymäajan ottaen huomioon mahdolliset tekniset rajoitteet. Ne määrittävät testausajan, joka tarvitaan ennen siirtymistä UN/FLUX-standardin tosiasialliseen käyttöön. Kun testaus on saatettu onnistuneesti päätökseen, osapuolet päättävät yhteisesti sekakomiteassa tai kirjeenvaihtona mahdollisimman pian tosiasiallisesta käyttöönottopäivästä.

Lisäys 4

Ohjeet mauritiuslaisten merimiesten ottamiseksi palvelukseen unionin aluksille

Mauritiuksen viranomaiset varmistavat, että unionin aluksille palvelukseen otettavat mauritiuslaiset merimiehet täyttävät seuraavat vaatimukset:

(a)merimiesten vähimmäisikä on 18 vuotta;

(b)merimiehillä on oltava asianmukaisesti laillistetun lääkärin antama voimassa oleva lääkärintodistus, joka vahvistaa heidän olevan terveytensä puolesta soveltuvia suorittamaan tehtävänsä merellä;

(c)merimiehillä on oltava voimassa olevat rokotukset, joita edellytetään ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa varten;

(d)merimiehillä on oltava merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (STCW) mukainen pätevyys muun muassa seuraavanlaisen turvallisuutta koskevan peruskoulutuksen osalta:

henkilökohtaisen pelastautumisen tekniikat ja henkilökohtainen turvallisuus;

palonsammutus ja palontorjunta;

perustason ensiaputaidot jne.;

(a)merimiehillä olisi oltava Mauritiuksen asianomaisen toimivaltaisen viranomaisen vahvistamat tarvittavat taidot ja kokemus kurenuotta-aluksilla toimimiseen, erityisesti kalastustoimintaan liittyvien vaarojen tuntemuksen ja kalastusvälineiden käyttöä koskevan tietämyksen osalta.

LIITE II
MENETTELY PÖYTÄKIRJAN MUUTOSTEN HYVÄKSYMISEKSI SEKAKOMITEASSA

Kun sekakomiteaa pyydetään hyväksymään muutoksia pöytäkirjaan Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan 11 artiklan 3 kohdan tai 12 artiklan 1, 2, 3 tai 4 kohdan mukaisesti, komissio on valtuutettu hyväksymään ehdotetut muutokset EU:n puolesta seuraavin edellytyksin:

1.Komissio varmistaa, että unionin puolesta annettava hyväksyntä

(a)vastaa yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteita;

(b)sopii yhteen alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen hyväksymien asiaankuuluvien sääntöjen kanssa ja ottaa huomioon rantavaltioiden toteuttaman yhteisen hallinnoinnin;

(c)ottaa huomioon komissiolle toimitetut uusimmat tilastolliset ja biologiset tiedot ja muut asiaankuuluvat tiedot.

2.Ennen kuin komissio hyväksyy ehdotetut muutokset unionin puolesta, se esittää ne neuvostolle riittävän ajoissa ennen asianomaista sekakomitean kokousta.

3.Neuvosto arvioi, ovatko ehdotetut muutokset tässä liitteessä olevassa 1 kohdassa esitettyjen kriteerien mukaisia.

4.Jollei Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 16 artiklan 4 kohdan mukainen jäsenvaltioiden määrävähemmistö vastusta ehdotettuja muutoksia, komissio hyväksyy muutokset unionin puolesta. Jos tällainen määrävähemmistö muodostuu, komissio hylkää ehdotetut muutokset unionin puolesta.

5.Jos sekakomitean seuraavissa kokouksissa, mukaan lukien paikalla pidettävät kokoukset, ei päästä yksimielisyyteen, asia saatetaan uudelleen neuvoston käsiteltäväksi 2–4 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti, jotta unionin kannassa voitaisiin ottaa huomioon uusia seikkoja.

6.Komissiota kehotetaan toteuttamaan hyvissä ajoin kaikki sekakomitean päätöksen noudattamisen edellyttämät toimet, mukaan lukien tarvittaessa asianomaisen päätöksen julkaiseminen Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja päätöksen täytäntöönpanon mahdollisesti edellyttämien ehdotusten toimittaminen.

Muissa asioissa, jotka eivät koske pöytäkirjan muutoksia, Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan 11 artiklan 3 kohdan tai 12 artiklan 1, 2, 3 tai 4 kohdan mukaisesti sekakomiteassa otettava unionin kanta määritetään perussopimusten ja vakiintuneiden työkäytäntöjen mukaisesti.