26.2.2021   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 66/40


Neuvoston päätelmät

veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevasta tarkistetusta EU:n luettelosta

(2021/C 66/10)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

1.

PITÄÄ ARVOSSA EU:n yritysverotuksen käytännesääntötyöryhmän, jäljempänä ’käytännesääntötyöryhmä’, ja suurimman osan maailman lainkäyttöalueista välillä veroasioissa jatkuvasti tehtävää tuottoisaa yhteistyötä, jonka avulla edistetään maailmanlaajuisesti verotusalan hyvän hallintotavan periaatteita;

2.

PANEE TYYTYVÄISENÄ MERKILLE edistymisen asiaankuuluvilla lainkäyttöalueilla näiden toteutettua sovittuihin määräaikoihin mennessä aktiivisia toimia käytännesääntötyöryhmän havaitsemien puutteiden korjaamiseksi ja KOROSTAA, että tällaisilla toimilla vahvistetaan verotusalan hyvän hallintotavan mekanismeja, oikeudenmukaista verotusta, maailmanlaajuista verotuksen avoimuutta ja veropetosten, verovilpin ja veronkierron torjuntaa sekä EU:ssa että maailmanlaajuisesti;

3.

TOTEAA, että meneillään oleva covid-19-pandemia vaikuttaa edelleen monien lainkäyttöalueiden kykyyn antaa uusia sitoumuksia tai noudattaa aiempia sitoumuksiaan sekä käytännesääntötyöryhmän yleisiin työskentelymenetelmiin;

4.

PYYTÄÄ käytännesääntötyöryhmää edistymään kaikkien sellaisten avoinna olevien kysymysten käsittelyssä, joihin covid-19-pandemia on vaikuttanut, jotta ne saataisiin ratkaistua mahdollisimman pian, ja aloittamaan tarvittaessa keskustelut mahdollisista lainkäyttöalueiden sitoumuksia koskevista pyynnöistä;

5.

PAHOITTELEE, että jotkut lainkäyttöalueet eivät ole toteuttaneet riittäviä toimia sitoumustensa täytäntöönpanemiseksi sovittuun määräaikaan mennessä tai eivät ole sitoutuneet sellaiseen merkitykselliseen vuoropuheluun, joka voisi johtaa tällaisten sitoumusten antamiseen, ja KEHOTTAA näitä lainkäyttöalueita tekemään yhteistyötä käytännesääntötyöryhmän kanssa jäljellä olevien kysymysten ratkaisemiseksi;

6.

ON ERITYISEN PAHOILLAAN siitä, että Turkki ei ole edistynyt olennaisesti automaattisen tietojenvaihdon tosiasiallisessa toteuttamisessa kaikkien EU:n jäsenvaltioiden kanssa ja että se ei näin ollen ole täyttänyt kaikkia verotusalan hyvän hallintotavan periaatteiden täytäntöönpanemiseksi antamiaan sitoumuksia käytännesääntötyöryhmän raportissa esitetyn mukaisesti; PANEE MERKILLE, että 21 EU:n jäsenvaltion kanssa on käynnistetty automaattinen tietojenvaihto ja että se on määrä aloittaa vuodesta 2022 alkaen viiden EU:n jäsenvaltion kanssa; PAHOITTELEE, että näyttöä siitä, että Turkki olisi tosiallisesti vaihtanut tietoja minkään jäsenvaltion kanssa, ei ole annettu; KOROSTAA, että tietojenvaihdossa yhden jäsenvaltion kanssa ei ole edistytty lainkaan; TOISTAA, että tosiasiallinen tietojenvaihto kaikkien jäsenvaltioiden kanssa on edellytys sille, että Turkki täyttää EU:n luettelon kriteerin 1.1 helmikuussa 2020 annettujen neuvoston päätelmien mukaisesti; KEHOTTAA Turkkia sitoutumaan täysipainoisesti korkealla poliittisella tasolla 31. toukokuuta 2021 mennessä ja tosiasiallisesti käynnistämään automaattisen tietojenvaihdon kuuden jäljellä olevan jäsenvaltion kanssa 30. kesäkuuta 2021 mennessä; Verovuoden 2019 tiedot on toimitettava kaikkien 27 jäsenvaltion osalta viimeistään 1. syyskuuta 2021; verovuosien 2020 ja 2021 tiedot on toimitettava automaattista tietojenvaihtoa koskevan OECD:n aikataulun mukaisesti ja joka tapauksessa viimeistään 30. syyskuuta 2021 verovuoden 2020 osalta ja 30. syyskuuta 2022 verovuoden 2021 osalta; TOTEAA, että minkä tahansa edellä mainituista viidestä määräajasta noudattamatta jättäminen täyttäisi edellytykset Turkin lisäämiselle liitteessä I olevan luettelon kriteeriin 1.1; PYYTÄÄ käytännesääntötyöryhmää ilmoittamaan tämän pyynnön Turkille, seuraamaan edelleen kaikkien jäsenvaltioiden kanssa käytävän tosiasiallisen tietojenvaihdon edistymistä ja ilmoittamaan neuvostolle tässä suhteessa tapahtuvasta kehityksestä sekä samalla pitämään yllä asiaa koskevaa vuoropuhelua Turkin kanssa ja TOTEAA, että neuvosto tekee tarvittavan päätöksen luetteloon lisäämisestä lokakuussa 2021 ottaen huomioon käytännesääntötyöryhmän arvion siitä, täyttääkö Turkki kriteerit, ja tarkastelee päätöstä uudelleen edellä mainitun jäljellä olevan määräajan päätyttyä;

7.

HYVÄKSYY asiakirjassa 6223/21 esitetyn käytännesääntötyöryhmän raportin;

8.

HYVÄKSYY näin ollen liitteessä I olevan veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskevan tarkistetun EU:n luettelon;

9.

VAHVISTAA liitteessä II olevan tilannekatsauksen yhteistyöhaluisten lainkäyttöalueiden verotusalan hyvän hallintotavan periaatteiden täytäntöönpanosta antamista sitoumuksista;

10.

PYYTÄÄ EU:n toimielimiä ja jäsenvaltioita tapauksen mukaan ottamaan jatkossakin liitteessä I olevan tarkistetun EU:n luettelon huomioon ulkopolitiikassa, taloussuhteissa ja kehitysyhteistyössä kyseisten kolmansien maiden kanssa, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta perussopimusten mukaiseen jäsenvaltioiden ja unionin toimivaltajakoon.

LIITE I

Veroasioissa yhteistyöhaluttomia lainkäyttöalueita koskeva EU:n luettelo

1.   Amerikan Samoa

Amerikan Samoa ei osallistu mihinkään verotustarkoituksissa tapahtuvaan automaattiseen tietojenvaihtoon, ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut – myöskään sen lainkäyttöalueen kautta, josta se on riippuvainen – veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehtyä OECD:n monenkeskistä yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna, eikä se ole sitoutunut noudattamaan BEPS-vähimmäisstandardeja eikä puuttumaan näihin seikkoihin.

2.   Anguilla

Anguillalla ei ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin antamaa ”suurelta osin kriteerin mukainen” -vähimmäisluokitusta pyynnöstä tapahtuvan tietojenvaihdon osalta eikä se ole vielä ratkaissut tätä kysymystä.

3.   Dominica

Dominicalla ei ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin antamaa ”suurelta osin kriteerin mukainen” -vähimmäisluokitusta pyynnöstä tapahtuvan tietojenvaihdon osalta eikä se ole vielä ratkaissut tätä kysymystä.

4.   Fidži

Fidži ei ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin jäsen, ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehtyä OECD:n monenkeskistä yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna, sillä on haitallisia etuuksiin oikeuttavia verojärjestelyjä, se ei ole liittynyt osallistavan BEPS-kehyksen jäseneksi eikä noudata OECD:n BEPS-torjuntatoimenpiteiden vähimmäisstandardeja eikä ole vielä ratkaissut näitä kysymyksiä.

5.   Guam

Guam ei osallistu mihinkään verotustarkoituksissa tapahtuvaan automaattiseen tietojenvaihtoon, ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut – myöskään sen lainkäyttöalueen kautta, josta se on riippuvainen – veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehtyä OECD:n monenkeskistä yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna, se ei ole sitoutunut noudattamaan BEPS-vähimmäisstandardeja eikä puuttumaan näihin seikkoihin.

6.   Palau

Palau ei osallistu mihinkään verotustarkoituksissa tapahtuvaan automaattiseen tietojenvaihtoon, ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehtyä OECD:n monenkeskistä yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna, eikä ole vielä ratkaissut näitä kysymyksiä.

7.   Panama

Panamalla ei ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin antamaa ”suurelta osin kriteerin mukainen” -vähimmäisluokitusta pyynnöstä tapahtuvan tietojenvaihdon osalta eikä se ole vielä ratkaissut tätä kysymystä.

8.   Samoa

Samoalla on haitallisia etuuksiin oikeuttavia verojärjestelyjä, eikä se ole vielä ratkaissut tätä kysymystä.

9.   Seychellit

Seychelleillä on haitallisia etuuksiin oikeuttavia verojärjestelyjä, eikä se ole vielä ratkaissut tätä kysymystä.

Seychelleillä ei myöskään ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin antamaa ”suurelta osin kriteerin mukainen” -vähimmäisluokitusta pyynnöstä tapahtuvan tietojenvaihdon osalta eikä se ole vielä ratkaissut tätä kysymystä.

10.   Trinidad ja Tobago

Trinidad ja Tobago ei osallistu mihinkään verotustarkoituksissa tapahtuvaan automaattiseen tietojenvaihtoon, sillä ei ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin antamaa ”suurelta osin kriteerin mukainen” -vähimmäisluokitusta, se ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehtyä OECD:n monenkeskistä yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna, sillä on haitallinen etuuksiin oikeuttava verojärjestelmä eikä se ole vielä ratkaissut näitä kysymyksiä.

11.   Yhdysvaltain Neitsytsaaret

Yhdysvaltain Neitsytsaaret ei osallistu mihinkään verotustarkoituksissa tapahtuvaan automaattiseen tietojenvaihtoon, ei ole allekirjoittanut eikä ratifioinut – myöskään sen lainkäyttöalueen kautta, josta se on riippuvainen – veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehtyä OECD:n monenkeskistä yleissopimusta, sellaisena kuin se on muutettuna, sillä on haitallisia etuuksiin oikeuttavia verojärjestelyjä, se ei ole sitoutunut noudattamaan BEPS-vähimmäisstandardeja eikä puuttumaan näihin seikkoihin.

12.   Vanuatu

Vanuatulla ei ole verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin antamaa ”suurelta osin kriteerin mukainen” -vähimmäisluokitusta pyynnöstä tapahtuvan tietojenvaihdon osalta, se helpottaa veroparatiisirakenteita tai -järjestelyjä, joiden tarkoituksena on saada todellista taloudellista toimintaa vastaamatonta voittoa, eikä se ole vielä ratkaissut näitä kysymyksiä.


LIITE II

Tilannekatsaus EU:n kanssa tehtävästä yhteistyöstä yhteistyöhaluisten lainkäyttöalueiden verotusalan hyvän hallintotavan periaatteiden täytäntöönpanosta antamien sitoumusten osalta

1.   Avoimuus

1.1   Sitoumus toteuttaa automaattista tietojenvaihtoa joko allekirjoittamalla monenvälinen toimivaltaisten viranomaisten sopimus tai kahdenvälisten järjestelyjen avulla

Seuraavan lainkäyttöalueen odotetaan sitoutuvan korkealla poliittisella tasolla 31. toukokuuta 2021 mennessä ja tosiasiallisesti käynnistävän automaattisen tietojenvaihdon kaikkien 27 jäsenvaltion kanssa 30. kesäkuuta 2021 mennessä näiden neuvoston päätelmien kohdassa 6 tarkoitettuun määräaikaan mennessä:

Turkki

1.2   Verotusta koskevaa avoimuutta ja tietojenvaihtoa käsittelevän maailmanlaajuisen foorumin (jäljempänä ’maailmanlaajuinen foorumi’) jäsenyys ja tyydyttävä luokitus pyynnöstä tapahtuvan tietojenvaihdon osalta

Seuraava lainkäyttöalue, joka sitoutui hankkimaan riittävän luokituksen vuoden 2018 loppuun mennessä, odottaa maailmanlaajuisen foorumin täydentävää arviointia:

Turkki

Seuraava kehitysmaa, jolla ei ole rahoitusalan keskusta mutta joka sitoutui hankkimaan riittävän luokituksen vuoden 2019 loppuun mennessä, odottaa maailmanlaajuisen foorumin täydentävää arviointia:

Botswana

Seuraava lainkäyttöalue odottaa maailmanlaajuisen foorumin täydentävää arviointia:

Barbados

1.3   Veroasioissa annettavasta keskinäisestä virka-avusta tehdyn OECD:n monenkeskisen yleissopimuksen (jäljempänä ’monenkeskinen yleissopimus’) tai kaikki EU:n jäsenvaltiot kattavan sopimuskokonaisuuden allekirjoittaminen ja ratifioiminen

Seuraaville kehitysmaille, jolla ei ole rahoitusalan keskusta mutta jotka ovat edistyneet merkityksellisellä tavalla sitoumustensa toteuttamisessa, myönnettiin 31. joulukuuta 2020 asti aikaa allekirjoittaa monenkeskinen yleissopimus ja 31. joulukuuta 2021 asti aikaa ratifioida se:

Botswana, Jordania, Swazimaa, Thaimaa

Seuraavalle kehitysmaalle, jolla ei ole rahoitusalan keskusta mutta joka on edistynyt sitoumuksensa toteuttamisessa, myönnettiin 30. huhtikuuta 2021 asti aikaa allekirjoittaa monenkeskinen yleissopimus ja 31. joulukuuta 2021 asti aikaa ratifioida se:

Malediivit

2.   Oikeudenmukainen verotus

2.1   Haitalliset verojärjestelmät

Seuraavalle lainkäyttöalueelle, joka sitoutui muuttamaan haitallista verojärjestelmäänsä tai poistamaan sen vuoden 2019 loppuun mennessä, mutta joka oli estynyt tekemästä niin OECD:n haitallisia verokäytäntöjä käsittelevästä foorumista johtuvien proseduraalisten viivästysten vuoksi, myönnettiin vuoden 2021 loppuun aikaa muuttaa lainsäädäntöään:

Australia

Seuraavalle lainkäyttöalueelle, joka on edistynyt merkityksellisellä tavalla haitallisen verojärjestelmänsä muuttamista tai poistamista koskevan sitoumuksensa toteuttamisessa, myönnettiin 31. joulukuuta 2021 asti aikaa tehdä niin:

Jordania

Seuraavalle lainkäyttöalueelle, joka sitoutui muuttamaan haitallista verojärjestelmäänsä tai poistamaan sen, myönnettiin 31. joulukuuta 2022 asti aikaa muuttaa lainsäädäntöään:

Jamaika