Bryssel 22.1.2021

COM(2021) 13 final

2010/0112(NLE)

Muutettu ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Amerikan yhdysvaltojen välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan tekemisen saattamisesta päätökseen unionin puolesta


PERUSTELUT

EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Komissio hyväksyi ja toimitti 3. toukokuuta 2010 neuvostolle ehdotuksen päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Amerikan yhdysvaltojen välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä (KOM(2010) 208 lopullinen).

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen 28. huhtikuuta 2015 asiassa C-28/12 antaman tuomion johdosta tällä ehdotuksella muutetaan komission alkuperäistä ehdotusta. Jotta neuvoston olisi helpompi käsitellä ehdotusta, koko asiaa koskeva teksti esitetään muutettuna ehdotuksena.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Ei sovelleta.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Ei sovelleta.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Ei sovelleta.

5.LISÄTIEDOT

Ei sovelleta.

2010/0112 (NLE)

Muutettu ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Amerikan yhdysvaltojen välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan tekemisen saattamisesta päätökseen unionin puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 100 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 6 kohdan a alakohdan kanssa,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

ottaa huomioon Euroopan parlamentin hyväksynnän,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Amerikan yhdysvaltojen sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskeva pöytäkirja, jäljempänä ’pöytäkirja’, allekirjoitettiin päätöksen 2010/465/EU 1 mukaisesti 24 päivänä kesäkuuta 2010 sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan myöhemmin päätökseen.

(2)Pöytäkirjan ovat ratifioineet kaikki jäsenvaltiot Kroatian tasavaltaa lukuun ottamatta. Kroatian tasavallan olisi liityttävä pöytäkirjaan 5 päivänä joulukuuta 2011 tehdyn liittymissopimuksen liitteenä olevan liittymisasiakirjan 2 6 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

(3)Pöytäkirja olisi hyväksyttävä unionin puolesta.

(4)Päätöksen 2010/465/EU 2, 3 ja 4 artiklassa on säännöksiä päätöksenteosta ja edustuksesta useissa asioissa, joista pöytäkirjalla muutetussa sopimuksessa määrätään. Unionin tuomioistuimen 28. huhtikuuta 2015 asiassa C-28/12 antama tuomio huomioon ottaen näitä säännöksiä ei pitäisi enää soveltaa. Kun otetaan huomioon perussopimukset, kyseisissä asioissa ei tarvita uusia säännöksiä eikä jäsenvaltioiden ilmoittamisvelvoitteita koskevia säännöksiä, kuten päätöksen 2010/465/EU 5 artiklan säännöksiä. Sen vuoksi päätöksen 2010/465/EU 2, 3, 4 ja 5 artiklan soveltaminen olisi lopetettava tämän päätöksen voimaantulopäivänä,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Amerikan yhdysvaltojen sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskeva pöytäkirja, jäljempänä ”pöytäkirja”, unionin puolesta.

Pöytäkirjan teksti on neuvoston päätöksen 2010/465/EU liitteenä.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja nimeää henkilön, jolla on valtuudet hoitaa unionin puolesta pöytäkirjan 10 artiklassa määrätty diplomaattisten noottien vaihto osoitukseksi siitä, että unioni suostuu sitoutumaan pöytäkirjaan.

3 artikla

Päätöksen 2010/465/EU 2, 3, 4 ja 5 artiklan soveltaminen päättyy tämän päätöksen voimaantulopäivänä.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    Neuvoston ja neuvostossa kokoontuneiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätös 2010/465/EU, annettu 24 päivänä kesäkuuta 2010, Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Amerikan yhdysvaltojen välisen lentoliikennesopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta (EUVL L 223, 25.8.2010, s. 1).
(2)

   EUVL L 112, 24.4.2012, s. 21.