Strasbourg 23.11.2021

JOIN(2021) 32 final

YHTEINEN TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Vastaus valtion tukemaan maahanmuuttajien välineellistämiseen EU:n ulkorajoilla


VASTAUS VALTION TUKEMAAN MAAHANMUUTTAJIEN VÄLINEELLISTÄMISEEN EU:N ULKORAJOILLA

1.JOHDANTO

On ilmennyt uusi ja erityisen julma hybridiuhka, johon kuuluu ihmisten käyttö poliittisiin tarkoituksiin valtion tuella. Tällainen toiminta on niin EU:n arvojen kuin yleismaailmallistenkin arvojen vastaista. Hybridiuhkien torjunta on yksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden monimutkaisimmista haasteista. Tavoissa, joilla valtio tai jokin muu toimija voi painostaa toista valtiota tai hyökätä sitä vastaan, on tapahtunut kehitystä. Tällaiset hyökkäykset voivat ottaa erilaisia muotoja, jotka vaihtelevat kyberhyökkäyksistä ulkomailta käsin tapahtuvaan informaation manipulointiin ja häirintään. Niiden kaikkien tavoitteena on yhteiskunnan ja keskeisten instituutioiden horjuttaminen tai heikentäminen, ja ne saattavat kansalaiset vaaraan.

Lukašenkan hallinnon ja sen kannattajien viimeaikaisia toimia on tarkasteltava tässä valossa – jatkuvan ja pitkittyneen kriisin luomiseen tähtäävänä määrätietoisena toimintana, joka on osa laajempaa keskitettyä pyrkimystä horjuttaa Euroopan unionia ja testata sen yhtenäisyyttä ja päättäväisyyttä. Nämä toimet muodostavat todellisen vaaran EU:n turvallisuudelle. Sitä paitsi tällaisilla toimilla ja niiden taustalla olevalla strategialla on maailmanlaajuisia seurauksia, ja ne ovat huolenaihe EU:n lisäksi myös koko kansainväliselle yhteisölle.

Haaste kohdistuu koko EU:hun, erityisesti Liettuaan, Puolaan ja Latviaan, joihin on kesästä lähtien kohdistunut uudenlainen, ihmisten epätoivoa salakavalalla tavalla hyväksikäyttävä uhka. Tämä on johtanut siihen, että laittomat rajanylitykset Valko-Venäjältä käsin ovat lisääntyneet ennennäkemättömällä tavalla. Edellisvuosina rajan yli Valko-Venäjältä EU-maihin ei pyritty laittomasti juuri lainkaan, mutta nyt yrityksiä on ollut päivittäin. Tämän toiminnan on käynnistänyt Lukašenkan hallinto, joka on houkutellut ihmisiä rajalle yhteistyössä ihmissalakuljettajien ja rikollisverkostojen kanssa.

Rajalla olevien siirtolaisten kannalta tilanne on äärimmäisen vakava. On ratkaisevan tärkeää, että humanitaarinen apu ja pelastustoimet tavoittavat kaikki niitä tarvitsevat.

EU on tuominnut jyrkästi haavoittuvassa asemassa olevien siirtolaisten ja pakolaisten välineellistämisen. Tilanteen vakavuus on selvillä myös korkeimmalla tasolla. Eurooppa-neuvosto käsitteli tätä uhkaa kesä- ja lokakuussa 2021 pidetyissä kokouksissaan 1 . Unionin tilaa käsitelleessä puheessaan puheenjohtaja von der Leyen totesi Valko-Venäjän toiminnan olevan hybridihyökkäys Euroopan vakauden horjuttamiseksi 2 . EU:n vakaa kanta on edelleen se, että Lukašenkan hallinnolla ei ole demokraattista legitimiteettiä.

Tilanteesta eniten kärsineitä jäsenvaltioita, jotka hallinnoivat ulkorajaa EU:n puolesta, on tuettu määrätietoisesti. Tähän tukeen on kuulunut operatiivista ja taloudellista apua rajavalvonnan lujittamiseksi ja humanitaarisiin tarpeisiin vastaamiseksi. Niiden lisäksi on toteutettu mittavia diplomaattisia toimia, joilla pyritään vetoamaan kolmansiin maihin ja lentoyhtiöihin, jotta ne eivät päätyisi tiedostamattaan osaksi Valko-Venäjän strategiaa, sekä suoraa painostusta Valko-Venäjää itseään kohtaan. EU:n pyrkimykset välineellistämistä vastustavan koalition muodostamiseksi ovat tuottaneet nopeita tuloksia. Reittejä, joita pitkin ihmissalakuljettajat tuovat muuttajia Valko-Venäjän rajalle, suljetaan yksi kerrallaan.

Tässä tiedonannossa esitetään yleiskatsaus tähän mennessä toteutetuista toimista sekä käynnissä olevista toimenpiteistä kyseisten toimien tehostamiseksi. Siinä tarkastellaan myös mahdollisuuksia mukauttaa nykyistä kehystä pysyvämmän välineistön tarjoamiseksi, jotta voitaisiin paremmin puuttua tuleviin pyrkimyksiin horjuttaa EU:ta valtion tukeman laittomasti maahan pyrkivien siirtolaisten välineellistämisen avulla. EU ei hyväksy hybridi-iskuja, joissa käytetään ihmisiä tällä tavoin, hyödynnetään heidän kärsimystään ja aiheutetaan väkivaltaa ja ihmishenkien menetyksiä poliittisissa tarkoituksissa. Koko kansainvälisen yhteisön on yhdessä vastustettava tätä ihmisten manipulointia.

Kun EU pureutuu tähän ongelmaan yhdessä, sen kollektiivinen voima ja solidaarisuus korostuvat. Tämä tuo esille lisäarvon, jota EU-tason yhteistyö tuo rajojen ja muuttoliikkeen hallintaan.

2.NYKYTILANNE

Tilanne EU:n ulkorajalla

Vuonna 2021 EU:hun Valko-Venäjältä tulleiden määrä oli 16. marraskuuta 7 698, joista 4 222 oli saapunut Liettuaan, 3 062 Puolaan ja 414 Latviaan. Toistuvia rajanylitysyrityksiä on estetty vuonna 2021 yli 40 000 3 . Suurin osa näistä tulijoista on irakilaisia ja afganistanilaisia. Valtion tuella välineellistettyjen muuttajien lisäksi lukuisat valkovenäläiset pyrkivät pakenemaan kotimaansa hallinnon sortoa.

Valko-Venäjän hallinto kärjisti tarkoituksellisesti tilanteen Puolan ja Valko-Venäjän rajalla 8. marraskuuta. Valko-Venäjän puolelle kokoontui useita tuhansia ihmisiä luomaan painetta Puolan rajalle. Tilanne on Valko-Venäjän viranomaisten käynnistämä. Seuraavina päivinä Valko-Venäjän viranomaiset myös antoivat pienemmille siirtolaisryhmille työkaluja ja kyynelkaasua, jotta nämä pyrkisivät ylittämään rajan väkivalloin. Valkovenäläiset sotilaat osittain tuhosivat väliaikaisen rajaesteen.

Puola, Latvia ja Liettua ovat vastanneet tilanteeseen erilaisilla toimenpiteillä. Kaikki kolme ovat julistaneet hätätilan. EU:n tuella ne ovat vahvistaneet läsnäoloaan ulkorajoilla muun muassa turvautumalla asevoimiinsa. Ne ovat myös antaneet tätä erityistilannetta koskevaa lainsäädäntöä 4 . Komissio on yhteydessä näihin jäsenvaltioihin ja antaa niiden lainsäädäntöä koskevaa teknistä neuvontaa varmistaakseen, että ne kunnioittavat perusoikeuksia ja EU:n lainsäädäntöä. 

Tilanne on vaikuttanut selvästi turvapaikkahakemuksiin, joiden määrä on lisääntynyt huomattavasti. Marraskuun 14. päivään mennessä Liettuassa oli tehty 2 649 turvapaikkahakemusta, Latviassa 294 ja Puolassa 6 498.

Lisäksi on vahvaa näyttöä siitä, että luvaton edelleen liikkuminen, joka liittyy luvattomaan maahantuloon Valko-Venäjältä, on lisääntynyt merkittävästi. Saksa on arvioinut, että tähän toimintaan voidaan yhdistää yli 10 000 viime kuukausina havaittua Saksan ja Puolan rajan yli pyrkinyttä. Saksan liittovaltion poliisi ja Puolan poliisi hoitavat yhteistyössä raja-alueen partiointia ja tarkastusten suorittamista mahdollisten laittomasti maahan pyrkivien muuttajien havaitsemiseksi. Yhteisiä salakuljetuksen vastaisia toimia toteutetaan myös Vilnassa sijaitsevassa yhteisessä tutkintayksikössä, jossa Liettua, Puola, Saksa ja Suomi vaihtavat tietoja salakuljetustoiminnasta ja koordinoivat yhteisiä vastatoimia. Tähän mennessä on käsitelty 16 salakuljetustapausta. Tutkintayksiköstä tulee operatiivinen toimintaryhmä joulukuun alussa, ja muut jäsenvaltiot kutsutaan mukaan.

Valko-Venäjän humanitaarinen tilanne ja EU:n välittömät toimet

Valko-Venäjän toimet ovat johtaneet humanitaariseen kriisiin, ja kuolonuhreja on jo vahvistettu useita. On syytä muistaa, että ensisijainen vastuu kriisin ratkaisemisesta on Valko-Venäjällä. Sitä sitoo Geneven yleissopimus, mukaan lukien palauttamiskiellon periaate. Sen vuoksi Valko-Venäjän on huolehdittava alueelleen houkuttelemiensa pakolaisten riittävästä suojelusta ja tehtävä tätä varten yhteistyötä YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) kanssa.

Valko-Venäjän rajojen sisällä aikuisia ja lapsia on jäänyt jumiin alueelle, jolla lämpötila on laskenut nollan alapuolelle. Heidän joukossaan on myös haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä, kuten raskaana olevia naisia. Tilanne vain pahenee talven edetessä. Koska humanitaarisilla järjestöillä ei ole riittää pääsyä alueelle, apua tarvitsevien tarkkaa määrää on vaikea arvioida. On arvioitu, että rajan läheisyydessä heitä on 2 000 ja koko Valko-Venäjällä jopa 15 000. Nyt on raportoitu, että Valko-Venäjän kyseisen alueen viranomaiset ovat järjestäneet yöpymistiloja monille naisille ja lapsille ja ovat siirtäneet ihmisiä tilapäisleireistä lähistöllä sijaitsevaan logistiikkakeskukseen.

Rajoitettu pääsy on haitannut tarpeiden arviointia, mutta komissio on ollut tiiviissä yhteydessä humanitaarisiin kumppaniorganisaatioihinsa. Viimeaikaisilla päätöksillä on otettu käyttöön 700 000 euroa humanitaarista rahoitusta, jotta kumppanit voisivat antaa apua rajalle ja maan sisäpuolelle jääneille haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille (ks. jäljempänä).

Tilanne jäsenvaltioissa ja EU:n välittömät toimet

EU tarjosi välitöntä tukea tilanteesta eniten kärsiville jäsenvaltioille antamalla aineellista tukea pelastuspalvelumekanismin kautta, lähettämällä paikalle väkeä EU:n virastoista ja ottamalla käyttöön lisävaroja. Tavoitteena on mahdollistaa humanitaaristen järjestöjen pääsy paikan päälle. Ponnisteluille on saatu poliittista tukea, ja komissaari Johanssonin vierailu Liettuaan elokuussa ja Puolaan syyskuussa johti useisiin toimiin, mukaan lukien päätökseen turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta Liettualle annettavasta 36,7 miljoonan euron hätäavusta. Avustuksella tuetaan turvapaikkamenettelyjen täytäntöönpanoa ja vastaanotto-olosuhteita, myös haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden osalta.

Komissio on heinäkuusta lähtien tuonut yhteen asianomaiset jäsenvaltiot, EU:n virastot, EU:n ulkosuhdehallinnon sekä asiaankuuluvat kansainväliset järjestöt EU:n muuttoliikettä käsittelevän varautumis- ja kriisinhallintaverkoston eli suunnitelmaverkoston viikoittaisissa kokouksissa. Tarkoituksena on tarjota korkealaatuisia tilannetietoja ja koordinointia tehokkaiden vastatoimien muotoilemiseksi.

Liettua aktivoi EU:n pelastuspalvelumekanismin 15. heinäkuuta 2021. Komissio koordinoi 19 jäsenvaltion 5 ja Norjan antamaa apua, johon sisältyi telttoja, vuoteita, lämmitysjärjestelmiä, sähkögeneraattoreita, vuodevaatteita, ruoka-annoksia ja muuta luontoissuorituksina annettavaa apua. Myös Puola ja Latvia voivat halutessaan aktivoida pelastuspalvelumekanismin ja määritellä omat erityistarpeensa. Komission hätäavun koordinointikeskus on jatkuvasti yhteydessä Puolaan, Latviaan ja Liettuaan antaakseen tukea tarvittaessa.

EU:n sisäasioita käsittelevät virastot ovat olleet mukana heinäkuusta lähtien. Liettuaan on tähän mennessä lähetetty 104 Frontexin virkamiestä, 73 EASOn asiantuntijaa, kaksi Europolin vierailevaa virkamiestä ja yksi analyytikko. Lisäksi Frontex on tarjonnut Liettuaan partio- ja kuljetusautoja sekä helikoptereita. Latvian ja Valko-Venäjän rajalla on tällä hetkellä seitsemän Frontexin rajapoliisia, yksi partioauto ja yksi lämpökameralla varustettu ajoneuvo sekä yhdeksän EASOn asiantuntijaa (tukivirkailijoita ja tulkkeja). Lisäksi Puolassa on Europolin asiantuntija sekä kolme Frontexin rajavartijaa, jotka olivat Puolassa jo ennen kriisiä. Frontex myös tukee Latviaa ja Liettuaa palauttamisasioissa, ja hiljattain myös Puola on pyytänyt tukea.

3.MENEILLÄÄN OLEVAN KRIISIN RATKAISEMINEN

Toiminta EU:n ulkopuolella

-Rajoittavat toimenpiteet (pakotteet)

Lukašenkan hallinnon syyllistyminen siirtolaisten välineellistämiseen ja EU:n reaktio tähän on jatkumoa Valko-Venäjän toiminnalle, joka on aiheuttanut kasvavaa huolta. Maa on rikkonut kansainvälisiä normeja muun muassa tukahduttamalla demokratiaa ja pakottamalla Ryanairin lennon laskeutumaan viime toukokuussa 6 . Pakotteita on asetettu vilpillisten vaalien, kansalaisyhteiskuntaan ja oppositioon kohdistuneiden tukahduttamistoimien sekä lennon laskuun pakottamisen vuoksi, ja niitä on lisätty asteittain. Tällä hetkellä ne kohdistuvat 166 henkilöön ja 15 yhteisöön. Tätä täydentää Valko-Venäjän vastaisten talous- ja rahoitustoimenpiteiden kattava paketti sekä valkovenäläisiä lentoliikenteen harjoittajia koskeva lentokielto EU:n ilmatilassa ja pääsyn epääminen EU:n lentoasemille.

Näitä toimenpiteitä laajennetaan nyt vastauksena Valko-Venäjän tukemaan siirtolaisten ja pakolaisten välineellistämiseen. Neuvosto muutti 15. marraskuuta Valko-Venäjään kohdistuvia EU:n pakotteita. Nyt EU voi kohdistaa toimia sekä henkilöihin että yhteisöihin, jotka järjestävät tai edistävät EU:n rajojen laitonta ylittämistä helpottavaa toimintaa. Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO) tutkimusten jälkeen voidaan toteuttaa lisätoimia.

Neuvosto on myös päässyt poliittiseen yhteisymmärrykseen viidennestä pakotepaketista, jolla puututaan tilanteeseen rajalla, muuttajien välineellistämiseen ja Valko-Venäjän jatkuviin tukahduttamistoimiin. Vahvistettu oikeudellinen kehys antaa pakotteita koskevan EU:n asteittaisen lähestymistavan mukaisesti EU:lle mahdollisuuden määrätä lisätoimenpiteitä niitä vastaan, jotka tahallisesti vaarantavat ihmisten hengen, terveyden ja hyvinvoinnin ja pyrkivät heikentämään EU:n ulkorajojen turvallisuutta. Vastauksena tilanteen kehittymiseen komissio on valmis ehdottamaan uusia rajoittavia toimenpiteitä neuvoston keskustelua varten, jotta Valko-Venäjän hallinnon mahdollisuuksia välineellistää muuttajia voidaan rajoittaa.

Nykyisten rajoitusten vahva ja yhdenmukainen täytäntöönpano lisää hallintoon kohdistuvaa painetta 7 . Näillä toimenpiteillä saadaan aikaan huomattavia tuloksia, kun otetaan huomioon joidenkin pakotteiden kohteena olevien henkilöiden ja yhteisöjen taloudellinen profiili. Tiedonvaihto jäsenvaltioiden välillä ja komission kanssa on ratkaisevan tärkeää sen varmistamiseksi, että piilevät taloussuhteet tulevat kaikkien asiaankuuluvien kansallisten viranomaisten tietoon ja että pakotteet pannaan täysimääräisesti täytäntöön. Komissio ja jäsenvaltiot ovat toimineet järjestelmällisesti varmistaakseen, että EU:n lentoliikenteen harjoittajat noudattavat Valko-Venäjän ylilentoja koskevia rajoituksia. Komissio aikoo piakkoin ehdottaa lisäohjeita vastauksena yrityksiltä, lakiasiaintoimistoilta ja kansallisilta viranomaisilta saatuihin täytäntöönpanoa koskeviin kysymyksiin 8 .

-Viisumikäytäntöjen helpottamista koskevan sopimuksen soveltamisen keskeyttäminen

Neuvosto hyväksyi 9. marraskuuta 2021 komission ehdotuksen EU:n ja Valko-Venäjän välisen viisumikäytäntöjen helpottamista koskevan sopimuksen soveltamisen osittaiseksi keskeyttämiseksi. Keskeytys koskee Valko-Venäjän hallituksen virkamiehiä (Valko-Venäjän virallisten valtuuskuntien jäsenet sekä Valko-Venäjän kansallisten ja alueellisten hallitusten ja parlamenttien, Valko-Venäjän perustuslakituomioistuimen ja Valko-Venäjän korkeimman oikeuden jäsenet). Tämä tarkoittaa sitä, että Valko-Venäjän virkamiesten on toimitettava kaikki liiteasiakirjat kutakin viisumihakemusta varten, monikertaviisumien myöntämistä ei helpoteta, eikä heillä ole oikeutta viisumimaksusta vapautumiseen. Viisumikäytäntöjen helpottamista koskevan sopimuksen muut määräykset pysyvät voimassa, ja helpotukset koskevat edelleen Valko-Venäjän tavallisia kansalaisia.

-Diplomaattiset toimet

Kriisin alusta lähtien EU on hyödyntänyt kaikkia käytettävissään olevia diplomaattisia välineitä. Yhteydenpitoa on toteutettu sekä poliittisella että teknisellä tasolla. Puheenjohtaja von der Leyen korosti ennakoivan lähestymistavan tärkeyttä ilmoittaessaan, että varapuheenjohtaja Schinas, yhteistyössä korkean edustajan / varapuheenjohtajan Borrellin kanssa, matkustaisi tärkeimpiin asianomaisiin alkuperä- ja kauttakulkumaihin tavoitteenaan estää ihmisiä tarttumasta Valko-Venäjän hallinnon asettamaan syöttiin.

Borrell antoi 30. heinäkuuta EU:n puolesta julkilausuman, jossa tuomittiin hallinnon toteuttama siirtolaisten ja pakolaisten välineellistäminen 9 , ja 10. marraskuuta annettiin toinen julkilausuma, jossa tilanne määritettiin hybridi-iskuksi 10 . Valko-Venäjän hallintoon on oltu yhteydessä elokuussa ja syyskuussa. Borrell otti yhteyttä Valko-Venäjän ulkoministeri Makeihin 14. ja 16. marraskuuta ja nosti esiin raja-alueella vallitsevan vaikean humanitaarisen tilanteen ja vaati hallitusta lopettamaan nykyiset laittomat ja moraalittomat käytännöt. 

EU on käsitellyt valtion tukemaa siirtolaisten välineellistämistä myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä ja Yhdistyneissä Kansakunnissa sekä New Yorkissa että Genevessä. EU:n pyynnöstä pidettiin 11. marraskuuta suljettu YK:n turvallisuusneuvoston kokous, jossa käsiteltiin rajalla vallitsevaa tilannetta ja Valko-Venäjän toteuttamaa siirtolaisten välineellistämistä. G7-maiden ulkoministerit antoivat 18. marraskuuta julkilausuman, jossa ne ilmaisivat solidaarisuutensa Puolaa, Liettuaa ja Latviaa kohtaan ja kiittivät toimia, joita EU on toteuttanut tiiviissä yhteistyössä lähtö- ja kauttakulkumaiden kanssa Lukašenkan hallinnon toimien lopettamiseksi.

Komissio ja korkea edustaja ovat lisänneet käyntejä tärkeimpiin alkuperä- ja kauttakulkumaihin. Näiden kumppanimaiden viranomaisia on varoitettu tilanteesta EU:n Valko-Venäjän vastaisella rajalla, niiden kansalaisten ja kauttakulkumatkalla olevien ihmisten hyväksikäytön kohteeksi joutumisen riskeistä, tarpeesta tiedottaa aktiivisesti kansalaisille Eurooppaan suuntautuvan laittoman muuttoliikkeen riskeistä ja vaaroista sekä mahdollisista kielteisistä vaikutuksista niiden suhteisiin EU:n kanssa. On korostettu yhteistyön merkitystä niiden siirtolaisten palauttamisessa, joilla ei ole laillista oikeutta jäädä EU:hun. Puheenjohtaja von der Leyen on ottanut asian aktiivisesti esille kansainvälisellä tasolla ja keskeisten kumppanien kuten Yhdysvaltojen kanssa. Syyskuun alussa korkea edustaja Borrell vieraili Irakissa ja lokakuussa komissaari Johansson vieraili Turkissa. Varapuheenjohtaja Schinas vieraili äskettäin Irakissa, Libanonissa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa ja Turkissa ja vierailee lähiaikoina Uzbekistanissa.

EU on edustustojensa verkoston kautta ja tiiviissä yhteistyössä Eurocontrolin kanssa seurannut tilannetta havaitakseen muutokset Valko-Venäjälle suuntautuvissa lennoissa sekä uusien reittien syntymisen. Kumppanimaita on pyydetty torjumaan salakuljetusverkostoja ja tiukentamaan lentojen ja matkustajien valvontaa EU:hun suuntautuvan laittoman liikkumisen riskin pienentämiseksi.

Tiedotustoimiin on kuulunut suoraa yhteydenpitoa lentoyhtiöiden ja siviili-ilmailuviranomaisten kanssa. Siihen on sisältynyt arabimaiden siviili-ilmailujärjestön (Arab Civil Aviation Organization) kanssa käytyjä keskusteluja, joissa on tarkasteltu tapoja rajoittaa vilpillisissä tarkoituksissa tapahtuvaa matkustamista Valko-Venäjälle.

EU:n jäsenvaltiot ovat myös ottaneet yhteyttä kumppanimaihin EU:n Valko-Venäjän vastaisella rajalla vallitsevasta tilanteesta ja siitä, että Valko-Venäjän hallinto jatkaa siirtolaisten välineellistämistä. EU:n edustustot ovat toteuttaneet yhteisiä yhteydenottoja jäsenvaltioiden kanssa, samoin kuin jäsenvaltiot kahdenvälisesti Kazakstanissa, Intiassa, Georgiassa, Ukrainassa, Turkissa ja Uzbekistanissa.

EU:n jatkuva panostus on tuottanut tulosta. Irakin kanssa käydyissä keskusteluissa, jotka perustuvat komission viisumisäännöstön 25 a artiklan nojalla esittämiin ehdotuksiin takaisinottoa koskevan yhteistyön parantamiseksi, on korostettu tarvetta vahvistaa palauttamista, myös tahdonvastaisia palautuksia, koskevaa yhteistyötä. Korkea edustaja Borrellin ja komissaari Johanssonin heinäkuussa toteuttaman asiaa koskeneen ensimmäisen yhteydenpidon jälkeen Irakin hallitus toimi nopeasti ja keskeytti suorat lennot Bagdadista Valko-Venäjälle elokuussa. Lennot ovat edelleen keskeytettyinä. Varapuheenjohtaja Schinasin vierailun jälkeen myös lennot Erbilistä kolmansien maiden kautta Valko-Venäjälle keskeytettiin. Irak on jatkanut salakuljetusten tutkimista ja sulkenut Valko-Venäjän kunniakonsulaatteja. Se järjestää nyt irakilaisille kotiutuslentoja, joita myös komissio tukee (ks. jäljempänä).

Marraskuun aikana on toteutettu useita muita toimenpiteitä lentojen keskeyttämiseksi ja lentojen ja matkustajien valvonnan tiukentamiseksi. Eräiden keskeisten valtioiden ilmailuviranomaiset kieltävät nyt erityisesti irakilaisten, syyrialaisten, afganistanilaisten ja jemeniläisten matkustamisen Minskiin. Näiden päätösten täytäntöönpanoa on tärkeää seurata.

Tarvitaan tiivistä diplomaattista työtä uusien reittien käyttöönoton estämiseksi, koska vaarana on, että Valko-Venäjä pyrkii korvaamaan katkaistut reitit uusilla, erityisesti idästä suuntautuvilla reiteillä. EU:n olisi edelleen tiedotettava asiaankuuluville kumppaneille riskistä päätyä laittoman liikkumisen keskukseksi ja osaksi Valko-Venäjän strategiaa. Tarvitaan vahvaa ja johdonmukaista yhteistä viestintää, jotta nämä kumppanit voidaan vakuuttaa siitä, että EU tukee ennaltaehkäiseviä toimia, ja jotta voidaan tehdä selväksi mahdolliset kielteiset seuraukset tapauksissa, joissa asiaan ei suhtauduta vakavasti.

-Disinformaation torjunta 

Tiedon manipulointi on keskeinen väline muuttajien välineellistämisessä. On selvää näyttöä siitä, että tilannetta käytetään hyväksi järjestämällä laajalle levinnyttä disinformaatiokampanjaa, jolla EU:n kansainvälinen maine pyritään tahraamaan esittämällä se vihamielisenä pakolaisia kohtaan. Samassa kampanjassa Lukašenkan hallinnon toiminta kuvataan muuttohaluisten ihmisten toiveiden kunnioittamisena, ja huomio pyritään vetämään pois Valko-Venäjän järjestelmällisistä ihmisoikeusloukkauksista. Avoimuuden lisääminen ja tiedotuskampanjat ovat tärkeitä tämän narratiivin torjumiseksi. Tiedotusvälineiden ja kansalaisjärjestöjen on tärkeää päästä paikalle, jotta ne voivat osaltaan torjua disinformaatiota.

Venäjän valtion hallinnassa olevat tiedotusvälineet ovat jatkuvasti läsnä Valko-Venäjän rajalla yhdessä Valko-Venäjän vastaavien toimijoiden kanssa. Näin varmistetaan, että manipuloitu tieto leviää kansainvälisesti. Tilannetta pahentaa se, että Valko-Venäjän hallitus on suurelta osin sulkenut maan riippumattomat tiedotusvälineet.

EU jatkaa oikeudellisen, taloudellisen ja muun tuen antamista Valko-Venäjän itsenäisille tiedotusvälineille, myös niille, jotka ovat joutuneet pakenemaan maasta. Kaikkia EU:n edustustoja on ohjeistettu puuttumaan aktiivisesti tiedon manipulointiin. EU:n ulkosuhdehallinnon Stratcom aikoo jatkaa tietoisuuden lisäämistä ja paljastaa jatkossakin Valko-Venäjän ja Venäjän valtion hallinnassa olevien tiedotusvälineiden disinformaatio- ja tiedonmanipulointitoimet, jotka koskevat muuttoliikettä. Lisäksi sen on tarkoitus jakaa analyysinsä ja seurantansa jäsenvaltioiden ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa nopean hälytysjärjestelmän kautta.

-Sosiaalinen media ja siirtolaisille suunnatun harhaanjohtavan tiedon torjuminen

Sosiaalisella medialla on ollut keskeinen rooli ihmissalakuljettajien palvelujen kysynnän lisäämisessä ja epärealististen odotusten luomisessa mahdollisuuksista tulla EU:hun. Sitä käytetään myös ihmissalakuljettajien logistisiin järjestelyihin ja siirtolaisten väliseen viestintään Valko-Venäjällä. Europol tekee yhteistyötä sosiaalisen median palveluntarjoajien kanssa kannustaakseen alustoja estämään tätä viestintää.

Euroopan ulkosuhdehallinto tehostaa toimiaan väärien ja harhaanjohtavien tietojen torjumiseksi verkossa keskittyen paikkoihin, joissa siirtolaiset vaihtavat tietoja ja joissa Valko-Venäjä ja salakuljettajat voivat lisätä laittoman muuttoliikkeen kysyntää. EU:n edustustot hyödyntävät tarkoitukseen laadittua viestintämateriaalia.

Käynnissä olevalla InfoMigrants-hankkeella tuetaan yli 50 miljoonalle ihmiselle suunnattuja tiedotuskampanjoita, jotka toteutetaan kuudella eri kielellä (ranska, arabia, englanti, bengali, dari ja paštu) 11 . Se toteuttaa tiedotuskampanjoita verkkomediaportaalilla, joka toimii keskitettynä uutis- ja tietopalvelualustana kolmansissa maissa oleville siirtolaisille ja pakolaisille, ja laajentaa parhaillaan suoraa yhteydenpitoa siirtolaisiin Facebook Messengerin kautta. Se tarjoaa luotettavaa, todennettua ja objektiivista tietoa, jonka avulla voidaan torjua väärinkäsityksiä muuttoreitin riskeistä ja elämänlaadusta ulkomailla. Siellä on nyt saatavilla Valko-Venäjään keskittyviä tietoja, kuten päivittäistä uutisointia ja asiaan liittyvien riskien käsittelyä. Valko-Venäjän rajoille loukkuun jääneet siirtolaiset ovat voineet ottaa yhteyttä InfoMigrants-palveluun varoittaakseen muita olemaan aloittamatta matkaa ja tehdäkseen selväksi, että turvapaikan saaminen ei ole taattua.

Kansainvälinen siirtolaispolitiikan kehittämiskeskus (ICMPD) tarjoaa EU:n rahoittaman hankkeen kautta potentiaalisille muuttajille Aasiassa tietoa laillisista väylävaihtoehdoista sekä laittomaan muuttoliikkeeseen liittyvistä riskeistä. Irakissa sijaitseva asiaan keskittyvä keskus on nopeasti laajentanut toimintaansa saadakseen Valko-Venäjälle lähtöä suunnittelevat luopumaan aikeistaan. Kampanja on toteutettu henkilökohtaisen tiedotuksen, sosiaalisen median viestien ja televisiokampanjoiden avulla.

-Humanitaarisen avun lisääminen Valko-Venäjällä

Nyt kun on luotu joitakin mahdollisuuksia antaa humanitaarista apua Valko-Venäjälle juuttuneille siirtolaisille, EU on pystynyt tukemaan Valko-Venäjän tilannetta suoraan. Tähän sisältyy 200 000 euron välitön myöntäminen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun yhdistysten kansainväliselle liitolle (IFRC) osana EU:n IFRC:n hallinnoimalle hätärahastolle myöntämää kokonaisrahoitusta. EU:n välitön rahoitus auttaa IFRC:tä ja siihen kuuluvaa Valko-Venäjän Punaista Ristiä toimittamaan kipeästi kaivattua hätäapua, kuten elintarvikkeita, huopia sekä hygieniatarvike- ja ensiapupakkauksia.

Myös komission pienimuotoinen väline (Small-Scale Tool) on otettu käyttöön, ja siitä on annettu 500 000 euroa kansainvälisten järjestöjen, kuten Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM), UNHCR:n ja IFRC:n, käyttöön hätäapua varten. Näin rajalle juuttuneille kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille voidaan tarjota elintärkeää apua, kuten ruokaa ja vettä, muita tuotteita (huovat, vaatteet, vauvantarvikkeet) sekä terveydenhuoltoa, ja heitä voidaan auttaa valmistautumaan talveen. Komissio on parhaillaan yhteydessä humanitaarisiin kumppaneihinsa näiden varojen käytöstä. On välttämätöntä, että ne pääsevät apua tarvitsevien ihmisten luo.

Komissio on valmis lisäämään humanitaarista rahoitusta muun muassa UNHCR:lle ja IOM:lle selvästi todennettuihin humanitaarisiin tarpeisiin vastaamiseksi edellyttäen, että humanitaaristen kumppaniorganisaatioiden pääsy paikalle helpottuu. 

-Valko-Venäjälle jääneiden paluulennot

Inhimillinen vastaus kriisiin edellyttää ihmisten auttamista palaamaan mahdollisuuksien mukaan kotiinsa. Jo nyt on näyttöä siitä, että monet ihmiset ovat valmiita palaamaan lähtömaihinsa. Komissio ottaa käyttöön enintään 2,5 miljoonaa euroa avustetun vapaaehtoisen paluun helpottamiseksi. Tämä kattaa kustannukset, jotka aiheutuvat paluusta ja uudelleenkotoutumisesta alkuperämaihin sekä välttämättömästä humanitaarisesta, lääketieteellisestä ja oikeudellisesta tuesta Valko-Venäjän alueella.

Lento, jolla oli 432 irakilaista, lähti Minskistä Bagdadiin 18. marraskuuta. Irakin viranomaiset ovat pyytäneet apua tällaisiin palautuksiin. Vastauksena tähän komissio ottaa käyttöön noin miljoonan euron lisämäärärahat vapaaehtoisen paluun ja uudelleenkotouttamisen tukemiseksi yhteistyössä IOM:n kanssa. Kaiken kaikkiaan komissio siis myöntää jopa 3,5 miljoonaa euroa Valko-Venäjältä vapaaehtoisesti palaavien tukemiseen.

Lisäksi uuden NDICI – Globaali Eurooppa -talousarviovälineen kautta annettavalla lisärahoituksella autetaan Irakia tehostamaan yhteistyötään EU:n kanssa yhteisiin muuttoliikkeeseen liittyviin haasteisiin vastaamiseksi. Painopisteinä ovat laittoman muuttoliikkeen ehkäiseminen, palauttamiseen, takaisinottoon ja uudelleenkotouttamiseen liittyvän yhteistyön kehittäminen, sääntelemättömän muuttoliikkeen ja pakkomuuton perimmäisiin syihin puuttuminen, avun ja suojelun tarjoaminen maassa oleville pakolaisille sekä työperäisen muuttoliikkeen organisoinnin parantaminen.

Toiminta rajoilla / EU:n sisällä

-Rajaturvallisuus sekä turvapaikka- ja palauttamisasiat

EU:n rahoituksella voidaan tukea eniten kärsineitä jäsenvaltioita turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston (AMIF) ja rajaturvallisuuden ja viisumipolitiikan rahoitustukivälineen (BMVI) kautta. Vaikka jäsenvaltiot ovat saaneet määrärahoja kansallisiin ohjelmiin, molemmilla rahoitusvälineillä perustetaan myös temaattinen rahoitusväline. Siitä rahoitetaan EU:n tason prioriteetteja, mukaan lukien hätäapu kiireellisiin ja välittömiin tarpeisiin sekä tuki jäsenvaltioille, joihin kohdistuu muuttopainetta.

Sitä on jo hyödynnetty Liettualle myönnettyyn 36,7 miljoonan euron hätäapuun. Ohjelma osoittaa, miten EU voi auttaa vastaamaan monenlaisiin taloudellisiin ja operatiivisiin tarpeisiin, toimintavälineistä ja rajavalvontajärjestelmistä rajavartijoiden kuljetukseen. Se voi auttaa parantamaan vastaanottokeskusten laatua ja käytettävyyttä, avustaa muuttajien kuljetuksissa ja rakentaa erityisiä tiloja haavoittuvassa asemassa olevia varten. Komissio keskustelee Liettuan, Puolan ja Latvian kanssa tämän rahoituksen laajuudesta ja auttamismahdollisuuksista kattavan tarvearvioinnin perusteella. Näille jäsenvaltioille on varattu BMVI:stä 360 miljoonaa euroa tällä rahoituskaudella, ja lisäksi vuosina 2021 ja 2022 niillä on käytettävissään noin 200 miljoonan euron lisärahoitus.

EU on myös tarjonnut virastoistaan tukea Latvialle, Liettualle ja Puolalle Valko-Venäjän aiheuttaman tilanteen käsittelyyn. Jo nyt virastoista on lähetetty paikalle asiantuntijoita. Virastot voivat nyt lisätä antamansa operatiivisen tuen määrää, ja on tärkeää, että kaikki kolme jäsenvaltiota hyödyntävät tuen täysimääräisesti.

Sen lisäksi, että Frontex vastaa pyyntöön lähettää merkittäviä määriä henkilöstöä Liettuaan, Frontexin nykyiseen tukeen sisältyvät myös ympärivuorokautiset tilanne- ja kriisiseurantapalvelut ja operatiivisten tietojen vaihto. Muita vaihtoehtoja ovat varusteiden toimittaminen kansallisille rajavartijoille sekä näiden valmiuksien kehittäminen ja kouluttaminen, kohdennettu tiedotus ja riskianalyysi 12 sekä pysyvien joukkojen lähettäminen.

Frontexin uusi toimeksianto tarjoaa huomattavia mahdollisuuksia edetä pidemmälle rajavalvontatoimien, kuten seulonnan ja palauttamisoperaatioiden, tukemisessa. Se avaa mahdollisuuden huomattavasti selkeämpään operatiiviseen koordinointiin. Frontexin pääjohtaja voi esimerkiksi jäsenvaltion pyynnöstä käynnistää nopean rajaintervention ja/tai palautusintervention kyseisen vastaanottavan jäsenvaltion alueella. Tämä mahdollistaisi organisoidun EU-tason intervention riittävillä resursseilla. On tärkeää, että kaikki jäsenvaltiot ovat valmiita reagoimaan viraston uuden toimeksiannon mukaisesti tarjoamalla varusteita ja henkilöstöä. 

Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto (EASO) antaa Liettualle operatiivista tukea turvapaikkahakemusten käsittelyn nopeuttamiseksi ja vastaanotto-olosuhteiden parantamiseksi EU:n normien mukaisesti. EASO tukee myös Latviaa tulkkausten järjestämisessä ja valmiuksien kehittämisessä. Lisätuessa voitaisiin keskittyä hakemusten mahdollisimman tehokkaaseen rekisteröintiin ja käsittelyyn, jotta voidaan varmistaa haavoittuvassa asemassa olevien siirtolaisten seulonta ja tukea vastaanottotilojen hallinnointia, suunnittelua ja käyttöönottoa.

Palauttamisten osalta komissio, Frontex ja IOM ovat työskennelleet Liettuan kanssa palauttamisvalmiuksien parantamiseksi. Myös Puola on pyytänyt Frontexilta apua palautusten järjestämiseen. EU:n solidaarisuuteen asianomaisia kolmea jäsenvaltiota kohtaan kuuluu jatkossakin lähtömaihin palauttamisen tukeminen, joka on jo johtanut huomattavaan määrään palauttamisoperaatioita. EU:n toimissa keskitytään teknisen ja operatiivisen tuen lisäksi myös yhteydenpitoon Irakin ja muiden kolmansien maiden kanssa sen varmistamiseksi, että palaavat henkilöt suostutaan ottamaan vastaan ja että tilauslentoja varten annetaan tarvittavat luvat.

Tätä työtä tehostetaan räätälöidyllä tuella kaikille kolmelle jäsenvaltiolle. Frontexin tukeen voi sisältyä palauttamisasiantuntijoiden lähettämistä ja tunnistamiskäyntien järjestämistä sekä lentojen vuokraamista palautuksia varten.

Sen operationaalisen tuen lisäksi, jota parhaillaan tarjotaan ja jota voitaisiin lisätä entisestään, komissio valmistelee myös ehdotusta turvapaikka-asioita ja palauttamista koskevista väliaikaisista toimenpiteistä, jotka perustuvat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 78 artiklan 3 kohtaan. Taustalla on Eurooppa-neuvoston komissiolle antama kehotus ehdottaa tarvittavia muutoksia EU:n oikeudelliseen kehykseen sekä konkreettisia toimenpiteitä, joilla voidaan varmistaa välittömät ja tarkoituksenmukaiset vastatoimet EU:n oikeuden ja kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti. Samalla ehdotus on vastaus tilanteesta kärsiville jäsenmaille. Ne toivovat väliaikaisia toimenpiteitä, joilla voidaan puuttua tehokkaasti muuttoliikkeen aiheuttamaan hätätilanteeseen EU:n ulkorajalla. Näillä toimenpiteillä pyritään antamaan Latvialle, Liettualle ja Puolalle hallittua ja nopeaa tukea tämänhetkisen tilanteen hallintaan perusoikeuksia ja kansainvälisiä velvoitteita täysimääräisesti kunnioittaen.

- Salakuljetuksen torjunta

Valko-Venäjän viranomaisten strategia – aluksi siirtolaiset houkutellaan Valko-Venäjälle, minkä jälkeen heidät pakotetaan ylittämään laittomasti EU:n ulkorajat ja mahdollisesti jatkamaan matkaansa muihin jäsenvaltioihin – on riippuvainen salakuljetustaloudesta, joka käyttää hyväkseen ihmisten houkuttelemista maahan väärin odotuksin ja rahastaa sillä.

Europol antaa ympäri vuorokauden tukea ihmisten salakuljetusta tutkivan eurooppalaisen keskuksen (EMSC) rikostutkinnoille ja helpottaa operatiivista tietojenvaihtoa muuttajien salakuljetusta ja ihmiskauppaa käsittelevässä Europolin yhteisessä yhteystyöryhmässä, joka kokoontuu viikoittain. Virasto toteuttaa myös avointen tietolähteiden seurantaa ja antaa internetsisältöä koskevia ilmoituksia tekevän yksikkönsä kautta tukea jäsenvaltioille, jotka tekevät ilmoituksia. Europolin jatkuva tuki asianomaisille jäsenvaltioille sisältää ylemmän tason turvatarkastuksia ja muita ristiintarkastuksia, joissa keskitytään salakuljetuksessa ja luvattomassa edelleen liikkumisessa avustamiseen. Tätä työtä voidaan tehostaa lähettämällä asiantuntijoita, vertailemalla tietoja Europolin hallussa oleviin tietoihin, internet-seurannalla ja helpottamalla nopeaa ja suojattua tietojenvaihtoa jäsenvaltioiden välillä. Valko-Venäjän tilannetta voitaisiin priorisoida, jolloin siihen voitaisiin soveltaa räätälöityjä analyysejä, kuten uhka-arvioita ja tilanneraportteja.

Komissio on hiljattain ehdottanut uudistettua maahanmuuttajien salakuljetuksen vastaista EU:n toimintasuunnitelmaa (2021–2025) 13 , jossa tunnistetaan siirtolaisten käyttäminen poliittisiin tarkoituksiin sekä tähän uuteen ilmiöön liittyvä tarve turvata EU:n ulkorajat. Kun EU ja sen jäsenvaltiot panevat yhdessä täytäntöön toimintasuunnitelman keskeiset näkökohdat, saadaan tehokkaammat reaktiot muuttuviin toimintamalleihin ja reitteihin, vahvemmat rangaistukset ihmissalakuljettajille ja parempaa lainvalvontaa ja oikeudellista yhteistyötä, ja samalla ehkäistään muuttajien hyväksikäyttöä ja varmistetaan heidän oikeuksiensa kunnioittaminen.

Yhteiset operatiiviset kumppanuudet rikollisten salakuljetusverkostojen tutkinnan ja syytteeseenpanon jatkamiseksi ovat esimerkki tekijöistä, joita voitaisiin ottaa nopeasti käyttöön. Niihin sisältyy myös tuki erikoistuneille tutkintayksiköille kumppanimaissa, erityisesti maissa, joita Valko-Venäjälle suuntautuvat muuttovirrat koskevat eniten. Yhteistyökumppaneiden tukeminen luotettavien oikeudellisten puitteiden luomisessa salakuljetuksen torjumista varten sekä niiden käytännön täytäntöönpanossa on keskeistä salakuljetuksen vastaisten yhteisten operatiivisten kumppanuuksien kehittämisessä.

4.ENNALTAEHKÄISY: VÄLINEELLISTÄMISEEN PUUTTUMINEN

Valtion tukema siirtolaisten välineellistäminen olisi tunnustettava merkittäväksi uudeksi uhkaksi. Se olisi sisällytettävä EU:n turvallisuusunionin työskentelyaloihin ja sitä olisi pidettävä esillä maailmanlaajuisessa yhteisössä. EU:n diplomaattinen toiminta lisää tietoisuutta ilmiöstä sekä EU:n kumppaneiden keskuudessa että monenvälisillä foorumeilla. Pyrkimyksenä on edelleen saada aikaan maailmanlaajuinen yhteisymmärrys siitä, että ihmisiä ei saa käyttää hyväksi häikäilemättömien toimijoiden poliittisessa pelissä. On kohdemaiden mutta myös kauttakulku- ja alkuperämaiden yhteisen edun mukaista välttää tällaisen toiminnan jatkuminen. Komission ja jäsenvaltioiden olisi tehtävä yhteistyötä ja käytävä keskustelua keskeisten kansainvälisten elinten, kuten Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön (ICAO), kanssa toteuttaakseen toimia ihmissalakuljetuksen ja valtion tukeman ihmisten välineellistämisen torjumiseksi.

EU:n sisällä uudella muuttoliike- ja turvapaikkasopimuksella pyritään jo tarjoamaan EU:lle kattava oikeudellinen ja institutionaalinen kehys, jolla puututaan yhteisen tehokkaan ja oikeudenmukaisen järjestelmän puutteesta johtuvaan haavoittuvuuteen. On ratkaisevan tärkeää, että Euroopan parlamentti ja neuvosto etenevät neuvotteluissa.

Välineellistäminen on otettava huomioon tässä lähestymistavassa. Komission tuleviin ehdotuksiin Schengenin rajasäännöstön uudistamiseksi sisältyykin EU:n oikeudellisen kehyksen vahvistaminen siten, että jäsenvaltioilla olisi paremmat välineet suojella ulkorajoja tällaisissa tilanteissa varmistaen samalla perusoikeuksien täysimääräisen kunnioittamisen. Niihin sisältyy myös toimenpiteitä, joilla autetaan niitä jäsenvaltioita, jotka havaitsevat siirtolaisten luvatonta liikkumista ja välineellistämisen seurauksia myös kaukana ulkorajasta.

Toinen erityinen näkökohta, johon on kiinnitettävä huomiota, on liikenne. Se on ihmissalakuljetuksen väline, joten liikenteenharjoittajat on olennaisen tärkeää ottaa tiiviisti mukaan välineellistämisessä käytettyjen salakuljetusreittien katkaisemiseen. Samaa lähestymistapaa tarvitaan ihmiskaupan taustalla olevien rikollisverkostojen torjumiseksi. Monilla liikenteenharjoittajilla on jo käytössä menettelyt sen estämiseksi, että niistä tulisi osallisia rikokseen, ja kansainväliset liikennejärjestöt ja toimialajärjestöt ovat kehittäneet jäsenilleen ohjemateriaalia 14 .

Tällaiset toimintapolitiikat eivät kuitenkaan ole universaaleja, ja silloinkin kun sellaisia on olemassa, niitä ei aina sovelleta asianmukaisesti. Viimeaikaiset tapahtumat eivät olisi voineet tapahtua ilman, että eräät liikenteenharjoittajat ovat tietoisesti tai tietämättään myötävaikuttaneet ihmisten hyväksikäyttöön – ja joissain tapauksissa hyötyneet siitä. Toiminta on aiheuttanut suurta inhimillistä kärsimystä, vaarantanut turvallisuuden EU:n ulkorajoilla ja horjuttanut alueen vakautta. Osallistuminen tällaiseen toimintaan tavalla tai toisella voi olla rikos niiden kansallisten säännösten nojalla, joilla pannaan täytäntöön lisäpöytäkirja maitse, meritse ja ilmateitse tapahtuvan maahanmuuttajien salakuljetuksen kieltämisestä ja lisäpöytäkirja ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta.

Sen varmistamiseksi, että EU:lla on asianmukaiset välineet torjua ihmissalakuljetusta ja sen käyttöä poliittisiin tarkoituksiin sekä puuttua ihmiskauppaan, tarvitaan kohdennetumpaa lainsäädäntöä, jotta toimia voidaan kohdistaa suoraan liikenteenharjoittajiin, jotka osallistuvat tällaisiin operaatioihin tai muihin vakaviin rikoksiin, jotka liittyvät EU:hun suuntautuvan laittoman maahantulon helpottamiseen.

Komissio esittää tänään ehdotuksen EU:n alueelle suuntautuvaa ihmiskauppaa tai maahanmuuttajien salakuljetusta harjoittavien tai helpottavien liikenteenharjoittajien toiminnan estämisestä ja rajoittamisesta. 

Ehdotus tarjoaisi oikeudellisen kehyksen, jonka puitteissa EU voisi toteuttaa ehkäiseviä ja suojaavia toimenpiteitä minkä tahansa liikennemuodon (tie-, lento-, sisävesi- ja meriliikenne) sellaisia liikenteenharjoittajia vastaan, jotka harjoittavat tai helpottavat EU:hun suuntautuvaa ihmisten salakuljetusta tai ihmiskauppaa. Toimenpiteiden olisi oltava välttämättömiä ja oikeasuhteisia kunkin tapauksen olosuhteisiin nähden. Niihin voisi sisältyä nykyisen toiminnan keskeyttäminen tai rajoittaminen, liikennelupien keskeyttäminen, kielto lentää EU:n yli, tehdä teknisiä välilaskuja tai käydä EU:n satamissa tai kielto liikennöidä EU:hun ja EU:sta. Toimenpiteiden tehokkuus riippuu suurelta osin niiden nopeasta käyttöönotosta. Komissio hyväksyy sen vuoksi toimenpiteet nopeasti asianmukaisen näytön perusteella ja annettuaan asianomaisille liikenteenharjoittajille mahdollisuuden käyttää oikeuttaan tulla kuulluksi.

5.PÄÄTELMÄT

Määrätietoiset ja kattavat toimet, joilla torjutaan valtion tukemaa muuttajien välineellistämistä koskevaa Valko-Venäjän strategiaa, alkavat tuottaa tuloksia. Yhteiset diplomaattiset toimet ovat alkaneet heikentää mahdollisuuksia siirtolaisten salakuljetukseen Valko-Venäjällä. Valko-Venäjälle ja salakuljetuksen edistäjille aiheutuvat seuraukset ovat yhä selvempiä. Tilanteesta eniten kärsiville jäsenvaltioille annettavaa tukea lisätään parhaillaan. Jumiin jääneiden ihmisten humanitaarisiin tarpeisiin on kiinnitettävä erityistä huomiota, ja heitä on autettava kotiinpaluussa.

EU kohtaa tämän yrityksen luoda jatkuva ja pitkittynyt kriisi tiiviinä rintamana jäsenvaltioidensa kanssa ja tekee selväksi, että yrityksiä horjuttaa tai heikentää EU:n demokraattisia arvoja ja yhteiskuntia ei suvaita missään olosuhteissa. Tämä on keskeistä, kun pyritään varmistamaan Euroopan turvallisuus ja demokraattisuus turvallisuusunionin ja strategisen kompassin kaltaisilla aloitteilla. On ennen kaikkea humanitaarinen velvollisuus toimia nyt päättäväisesti tilanteen lievittämiseksi Valko-Venäjän vastaisilla rajoilla, ja on moraalinen velvollisuus estää tällaisten häikäilemättömien toimien toistuminen. Tämän vuoksi Euroopan unioni rakentaa maailmanlaajuista koalitiota, joka vastustaa ihmisten käyttöä poliittisina pelinappuloina.

Kaiken kaikkiaan EU:n vastaus Lukašenkan hallinnon aggressiivisiin toimiin osoittaa, että kokonaisvaltainen lähestymistapa on tarpeen, jotta hybridiuhkia voidaan torjua ja niiden mahdollisesti EU:n ja sen kansalaisten turvallisuuteen kohdistuvia vaikutuksia lieventää. Tulevaisuudessa EU:n on tunnustettava laajempi tarve kehittää hybridiuhkien torjumiseen tarvittavia valmiuksia ja täydentää niitä erityisillä välineillä, joita voidaan käyttää tarpeen mukaan nyt ja tulevaisuudessa.

(1)

     Eurooppa-neuvoston päätelmät 24.–25. kesäkuuta 2021 ja 21.–22. lokakuuta 2021.

(2)

     Vuoden 2021 puhe unionin tilasta, 15. syyskuuta 2021.

(3)

     On hyvä huomata, että lukuihin saattaa sisältyä samojen henkilöiden useita yrityksiä ylittää raja.

(4)

     Liettua julisti 9. marraskuuta ”poikkeukselliset olosuhteet” ja kielsi liikkumisen 5 kilometrin säteellä raja-alueelta ja vastaanottokeskusten ympäristössä.

(5)

     Alankomaat, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Latvia, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki ja Viro sekä Norja.

(6)

     Reitiltään poikkeamaan pakotettu lento oli EU:n sisäinen, ja operaation tavoitteena oli pidättää valkovenäläinen toisinajattelija ja hänen kumppaninsa, jotka asuvat pysyvästi EU:n jäsenvaltiossa. Ryanairin lento toteutettiin Irlannin lainsäädännön mukaisesti.

(7)

     Pakotteiden kohdistaminen luonnollisiin ja oikeushenkilöihin, yhteisöihin ja elimiin ei tarkoita ainoastaan niiden omaisuuden, varojen ja taloudellisten resurssien jäädyttämistä, vaan se koskee myös omaisuutta, joka on niiden omistuksessa, hallinnassa tai määräysvallassa pakotteiden ulkopuolella olevien yritysten ja välittäjien kautta. Sillä tarkoitetaan myös velvoitetta olla luovuttamatta varoja ja taloudellisia resursseja, jotka hyödyttäisivät pakotteiden kohteena olevia henkilöitä, yhteisöjä tai elimiä suoraan tai välillisesti. Kielto koskee myös tapauksia, joissa tällaisia varoja hankittaisiin välillisesti kohteiden omistuksessa tai määräysvallassa olevien yritysten kautta.

(8)

     Valko-Venäjä on myös lisätty pakotteiden täytäntöönpanoa käsittelevän asiantuntijaryhmän esityslistalle, ja lisäksi komissio voi tilanteen niin vaatiessa perustaa Valko-Venäjää käsittelevän alaryhmän.

(9)

     Ulkoasiainedustajan Euroopan unionin puolesta antama julkilausuma siitä, että maan hallinto käyttää maahanmuuttajia ja pakolaisia välineinä, 30. heinäkuuta 2021.

(10)

     Ulkoasiainedustajan Euroopan unionin puolesta antama julkilausuma tilanteesta Euroopan unionin rajalla, 10. marraskuuta 2021.

(11)

     Tätä toimintaa jatketaan turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston puitteissa vuonna 2022.

(12)

     Esimerkiksi Eurosurin fuusiopalvelut tarjoavat riskianalyysiä ja kohdennettua tietoa laittoman muuttoliikkeen mahdollisille lähtö- tai kauttakulkualueille.

(13)

     COM(2021)591 final.

(14)

     Kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen lisäpöytäkirja maitse, meritse ja ilmateitse tapahtuvan maahanmuuttajien salakuljetuksen kieltämisestä; ihmiskaupasta raportoimista koskevat ICAO:n suuntaviivat ohjaamo- ja matkustamomiehistölle (Guidelines for Reporting Trafficking in Persons by Flight and Cabin Crew); IATA:n päätöslauselma ihmiskaupan tuomitsemisesta (Resolution denouncing trafficking in persons); ihmiskauppaa koskevat IATA:n suuntaviivat (Guidance on Human Trafficking;); IMO:n väliaikaiset toimenpiteet sellaisten vaarallisten käytäntöjen torjumiseksi, jotka liittyvät meritse tapahtuvaan maahanmuuttajien ihmiskauppaan, salakuljettamiseen tai muuhun kuljettamiseen.