28.2.2022   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 97/30


Euroopan alueiden komitean lausunto aiheesta ”Luonnonmukaista maataloutta koskeva EU:n toimintasuunnitelma”

(2022/C 97/07)

Esittelijä:

Uroš BREŽAN (SI, VIHREÄT), Tolminin pormestari

POLIITTISET SUOSITUKSET

EUROOPAN ALUEIDEN KOMITEA

1.

suhtautuu myönteisesti luonnonmukaista maataloutta koskevaan EU:n toimintasuunnitelmaan ja kannattaa siinä omaksuttua kattavaa lähestymistapaa ja kolmea osa-aluetta, joiden tavoitteena on lisätä kysyntää ja tuotantoa sekä parantaa luonnonmukaisen maatalouden panosta kestävään kehitykseen ja ympäristöön liittyviin haasteisiin.

2.

katsoo, että koska luonnonmukainen maatalous vaikuttaa myönteisesti ympäristöön ja ilmastoon hiilen sitomisen ja maaperän terveyden parantumisen, biologisen monimuotoisuuden säilyttämisen ja eläinten hyvinvoinnin ansiosta, se edistää osaltaan Euroopan vihreän kehityksen ohjelman ja EU:n Pellolta pöytään -strategian sekä biodiversiteettistrategian tavoitteiden saavuttamista.

3.

suhtautuu myönteisesti Pellolta pöytään -strategian kunnianhimoiseen EU:n laajuiseen tavoitteeseen, jonka mukaan 25 prosenttia maatalousmaasta olisi luonnonmukaisesti viljeltyä vuoteen 2030 mennessä ja jonka vaikutuksia komission olisi arvioitava. Komitea ehdottaa sitovien maakohtaisten tavoitteiden asettamista maatalouden monimuotoisuuden huomioon ottamiseksi Euroopan eri maissa ja niiden alueilla.

4.

pitää valitettavana, ettei yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ole täysin johdonmukaista luonnonmukaista maataloutta koskevan EU:n toimintasuunnitelman, vihreän kehityksen ohjelman eikä EU:n Pellolta pöytään -strategian ja biodiversiteettistrategian tavoitteiden kanssa ja ettei sillä voida riittävästi palkita maataloustuottajia, jotka pyrkivät erityisin ponnisteluin toteuttamaan ekologisen siirtymän tilallaan esimerkiksi ryhtymällä harjoittamaan luonnonmukaista viljelyä maillaan.

5.

pitää myönteisenä, että uudessa YMP:ssä 2023–2027 ehdotettuihin kahdeksaan maaseudun kehittämisen tukitoimityyppiin sisältyy ympäristö- ja ilmastositoumuksiin ja erilaisiin muihin hoitositoumuksiin tarkoitettuja maksuja. Tällaiset toimet ovat jäsenvaltioille pakollisia, ja niiden on osoitettava vähintään 30 prosenttia Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston varoista ympäristö- ja ilmastotavoitteisiin liittyviin tukitoimiin. Tähän sisältyy myös luonnonmukainen maatalous, jota voidaan näin ollen rahoittaa joko ekojärjestelmien tai toisen pilarin maatalous-, ympäristö- ja ilmastositoumusten tai molempien kautta.

6.

katsoo, että haasteen, jonka mukaan 25 prosenttia maatalousmaasta olisi luonnonmukaisesti viljeltyä vuoteen 2030 mennessä, on oltava johdonmukainen alueiden todellisen tuotantotilanteen kanssa ja että se pystytään saavuttamaan vain sellaisten poliittisten välineiden avulla, joilla tuetaan sekä luonnonmukaisen tuotannon että kysynnän tasapainoista kehitystä ja jotka pannaan asianmukaisesti täytäntöön EU-, valtio-, alue- ja paikallistasolla.

7.

katsoo, että on tärkeää keskittyä muun muassa luomutuotteiden tarjonnan lisäämiseen ja kysynnän vauhdittamiseen lisäämällä tietoisuutta niiden hyödyistä ja kuluttajien luottamusta luomutunnukseen.

8.

kannattaa konkreettisempia toimenpiteitä ja tukitoimia sellaisten maaseutualueiden luonnonmukaisen maatalouden toimenpiteiden suunnittelussa, joilla pyritään edistämään naisten ja miesten tasa-arvoisempia mahdollisuuksia ja tasa-arvoisempia tuloja alalla sekä kannustamaan ja houkuttelemaan nuoria viljelijöitä.

9.

pahoittelee, ettei kullekin aloitteelle ole varattu erityistä omaa budjettia, ja vaatii, että useita toimintasuunnitelman täytäntöönpanon tukemiseksi EU- ja valtiotasolla käytettävissä olevia rahoitusvälineitä, kuten yhteinen maatalouspolitiikka ja Leader-/CLLD-toiminta, EU:n menekinedistämispolitiikka ja Horisontti Eurooppa -puiteohjelma, hyödynnetään johdonmukaisesti tähän tarkoitukseen. Lisäksi komitea kehottaa rahoittamaan tätä toimintasuunnitelmaa paremmin täydentävistä valtakunnallisista, alueellisista ja paikallisista rahastoista.

10.

painottaa syrjäisimpien alueiden tilannetta, sillä niillä on erityisolosuhteidensa takia vakavia rajoitteita luonnonmukaisen tuotannon kehittämisessä. Tämä on otettava asianmukaisesti huomioon toteuttamalla erityisiä toimenpiteitä ja osoittamalla enemmän rahoitusta.

11.

on hyvillään siitä, että Euroopan komissio aikoo järjestää vuosittain EU:n laajuisen ”luomupäivän”.

12.

hyväksyy ehdotuksen sisällyttää suunnitelmaan seuranta- ja arviointitoimet alusta alkaen, arvioida toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa, tehostaa markkinatietojen keruuta ja laajentaa EU:n markkinoiden seurantakeskusten analyysia kattamaan myös luomutuotteet.

13.

kehottaa jäsenvaltioita hyväksymään luonnonmukaista tuotantoa koskevia kansallisia toimintasuunnitelmia, jotta voidaan vastata erityisiin haasteisiin sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla. Niiden olisi oltava tulosta avoimesta ja demokraattisesta kuulemisprosessista, johon sovelletaan alhaalta ylöspäin suuntautuvaa lähestymistapaa ja johon osallistuvat kaikki sidosryhmät, erityisesti luomuviljelijät ja näiden yhdistykset, paikallis- ja alueviranomaiset, kuluttajien edustajat sekä majoitus- ja ravintola-ala.

14.

on tyytyväinen siihen, että luonnonmukaista tuotantoa koskevassa toimintasuunnitelmassa mainitaan ensimmäistä kertaa ”elintarvikkeiden todelliset kustannukset” ja että komissio aikoo teettää tutkimuksen tästä aiheesta, joka on ratkaisevan tärkeä oikeudenmukaisempaan ja kestävämpään elintarvikejärjestelmään siirtymisen tukemiseksi. Tutkimuksen tulisi auttaa tunnustamaan luonnonmukaisen maatalouden arvo julkisten hyödykkeiden tuottamisessa.

15.

korostaa, että torjunta-ainejäämiä esiintyy lähes kaikkialla ympäristössä ja että ne saattavat vaikuttaa myös luomutuotteisiin. Koska luomuviljelijät varmistavat korkeiden ympäristönormien noudattamisen tuotannossa, heitä ei pidä rasittaa riskeillä, joista he eivät ole vastuussa. AK huomauttaakin, että nollatoleranssi luomutuotteiden torjunta-ainejäämiin nähden vahingoittaisi alaa suuresti.

16.

ehdottaa, että tämän ongelman ratkaisemiseksi Euroopan komission olisi

esitettävä aloitteita, joilla pyritään yksinkertaistamaan luonnonmukaiseen viljelyyn soveltuvien teho- ja kasvinsuojeluaineiden lupamenettelyä, jos aineet ovat luonnon, ympäristön ja ihmisten kannalta turvallisia, kiinnittäen erityistä huomiota syrjäisimpien alueiden tuotantoon, josta valtaosa eroaa volyymiltaan ja ominaisuuksiltaan mantereen maataloudesta

edistettävä torjunta-ainejäämien löydösten käsittelyn yhdenmukaistamista tarkastelemalla kattavasti jäsenvaltioiden erilaisten lähestymistapojen etuja ja haittoja

edistettävä luonnonmukaisen tuotannon kanssa yhteensopivien uusien käsittelymenetelmien analysointia ja tutkimusta.

17.

kannustaa jäsenvaltioita tutkimaan, miten saastuttaja maksaa -periaate voidaan panna täytäntöön, jotta luomuviljelijät voisivat saada korvausta ansionmenetyksestä, joka johtuu luonnonmukaisten tuotteiden satunnaisesta saastumisesta.

Paikallis- ja alueviranomaisten rooli toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa ja arvioinnissa

18.

toteaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla on parhaat edellytykset tuntea paikallisen luomualan todelliset tarpeet ja reagoida niihin. Sen vuoksi niiden olisi osallistuttava tiiviisti uuden luonnonmukaista maataloutta koskevan toimintasuunnitelman toimien täytäntöönpanoon ja arviointiin, jotta sen tavoitteet kyetään saavuttamaan.

19.

huomauttaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla on keskeinen rooli luomualan jäsentämisessä tuotannon, logistiikan ja kaupan osalta, tuottajien ja kuluttajien välisen suunnitelmallisen yhteistyön luomisen helpottamisessa, tietoisuuden lisäämisessä paikallistasolla, tiedottamisessa kuluttajille luonnonmukaisen maatalouden myönteisistä vaikutuksista sekä esikoulujen ja koulujen opetusohjelmien kehittämisessä.

20.

toteaa, että paikallis- ja alueviranomaiset ovat jo pitkään osallistuneet luonnonmukaisen maatalouden kehittämiseen erityisesti hallinnoimalla ja panemalla täytäntöön alueellisia maaseudun kehittämisohjelmia.

21.

pitää valitettavana paikallis- ja alueviranomaisten vähäistä osallistumista edellisen luonnonmukaista maataloutta koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanoon, koska sillä ei onnistuttu saavuttamaan tavoitteita, kuten Euroopan alueiden komitean tekemä väliarviointi osoitti.

22.

kehottaa Euroopan komissiota perustamaan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon seurantaa ja arviointia varten foorumin, joka kokoaa yhteen kaikki sidosryhmät ja erityisesti paikallis- ja alueviranomaisten edustajat.

23.

korostaa, että paikallis- ja alueviranomaisten osallistamisen yhteydessä on hyödynnettävä paikkalähtöistä lähestymistapaa vuoteen 2030 ulottuvan alueellisen toimintasuunnitelman mukaisesti, jotta voidaan vastata maaseutualueiden, kaupunkimaisten seutujen ja kaupunkialueiden erilaisiin tarpeisiin kaikkialla Euroopassa.

24.

suosittaa, että paikallis- ja alueviranomaiset varmistavat koordinoinnin ja hyvän hallinnon kaikkien hallintotasojen välillä. Keskeisen tärkeää on tukea monialaisia toimia paikallistasolla sekä ottaa mukaan kaikki luomualaan liittyvät paikalliset sidosryhmät.

25.

kehottaa komissiota painottamaan vesivarojen suojelua ja järjestämään kokemusten vaihtoa, jotta paikallis- ja alueviranomaisia kannustettaisiin toteuttamaan hyviä käytäntöjä.

Kulutuksen edistäminen

26.

pitää myönteisenä sitä, että bioalueet tunnustetaan menestyksekkäiksi maaseudun kehittämisen välineiksi, ja kannattaa komission aikomusta tukea niiden kehittämistä ja täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa.

27.

suosittaa, että komissio ottaa paikallis- ja alueviranomaiset mukaan tämän aloitteen täytäntöönpanoon.

28.

toteaa, että bioalueet tarjoavat paikallis- ja alueviranomaisille mainion mahdollisuuden tukea kestävien elintarvikejärjestelmien kehittämistä, koska ne perustuvat maataloustuottajien, kansalaisten/kuluttajien, paikallishallinnon, yhteenliittymien sekä kaupallisten, matkailu- ja kulttuurialan yritysten yhteistyöhön luonnonmukaisen tuotannon ja kulutuksen periaatteiden ja menetelmien mukaisesti.

29.

korostaa, että yhdennetty ja monimuotoinen lähestymistapa bioalueisiin nähden tuo myös merkittäviä hyötyjä ympäristöön liittyvän, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden kannalta.

30.

kehottaa siksi paikallis- ja alueviranomaisia osallistumaan bioalueiden luomiseen ja tukemaan sellaisten alhaalta ylöspäin suuntautuvien aloitteiden kehittämistä, joilla voidaan edistää maaseutualueiden kehittämistä ja lisätä paikallisten luomutuotteiden kulutusta.

31.

suosittaa, että Euroopan komissio hyväksyy EU:n tasolla yhteiset puitteet ja suuntaviivat, joilla varmistetaan bioalueiden yhdenmukainen toteuttaminen jäsenvaltioissa ja säilytetään niiden integroitu ja monimuotoinen luonne sekä erityispiirteet, jotta voidaan varmistaa niiden käyttöönoton onnistuminen.

32.

suosittaa, että Euroopan komissio perustaa EU:n tasolla bioalueiden verkoston, joka tarjoaa tukea ja yhteisiä palveluja kaikille bioalueille.

33.

suosittaa, että paikallis- ja alueviranomaiset vauhdittavat luomutuotteiden paikallista kulutusta tukemalla omin, kansallisin ja EU:n varoin taloudellisesti paikallisia markkinoita ja suoramyyntiä sekä järjestämällä tiedotus- ja viestintäkampanjoita, jotka käsittelevät nykyisiä markkinoita ja suoramyyntiin rekisteröityneitä toimijoita.

34.

korostaa luonnonmukaisten elintarvikkeiden ravitsemuksellisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä ja kehottaa parantamaan luomutuotteiden saatavuutta sekä taloudelliselta että fyysiseltä kannalta myyntipisteissä, jotka ovat helposti kuluttajien saavutettavissa, jotta kaikilla kuluttajilla olisi mahdollisuus hankkia luonnonmukaisia elintarvikkeita.

35.

suhtautuu myönteisesti EU:n luomutuotteiden menekinedistämisbudjetin lisäämiseen ja kehottaa komissiota säilyttämään sen tulevina vuosina.

36.

suosittaa, että EU:n menekinedistämispolitiikan meneillään olevan tarkistuksen yhteydessä komissio asettaa etusijalle EU:ssa tuotetut luomutuotteet maatalousperäisistä raaka-aineista aina jalostukseen saakka.

37.

ehdottaa, että EU:n luomutunnusta muokataan lisäämällä tunnukseen vihreän lehden alle sanat ”eurooppalainen luomutuote” tunnuksen tunnistettavuuden parantamiseksi kuluttajien keskuudessa ja että harkitaan mahdollisuutta sisällyttää mukaan myös maininta tuotantoalueesta.

38.

suhtautuu myönteisesti ehdotukseen tarkastella vaihtoehtoja eläinten hyvinvointia koskeviksi merkinnöiksi Pellolta pöytään -strategian yhteydessä ja vaatii asian edistämistä, koska katsoo, että selkeä, standardoitu ja pakollinen merkintä kasvatusmenetelmästä voisi kannustaa kuluttajia ostamaan luomutuotteita.

39.

on tyytyväinen siihen, että komissio aikoo edistää luomuruokaloita ja analysoida ympäristöä säästäviin julkisiin hankintoihin liittyvien kriteerien soveltamista ja lisätä niiden käyttöä, ja suhtautuu myönteisesti tavoitteeseen asettaa pakolliset vähimmäiskriteerit kestävyysperiaatteiden mukaisille elintarvikehankinnoille terveellisten ja kestävyysajattelun mukaisten ruokavalioiden edistämiseksi. Julkisia hankintoja koskevaa sääntelykehystä on ehkä tarkistettava, jotta viranomaiset saisivat laajemmat mahdollisuudet edellyttää ja lisätä lähielintarvikkeiden käyttöä. Erityistä huomiota ja tukea olisi suunnattava lyhyiden tuotantoketjujen kehittämiseen syrjäisimmillä alueilla.

40.

ehdottaa, että koulut ja oppilaitokset tarjoaisivat oppilaille ja opiskelijoille luonnonmukaisesti tuotettuja tuotteita, jotka edistäisivät terveellisiä ruokailutottumuksia jo nuoresta iästä alkaen, mikä helpottaisi tietoisuuden lisäämistä paikallisen, perinteisen ja terveellisen ruoan tärkeydestä.

41.

korostaa paikallis- ja alueviranomaisten roolia pyrittäessä lisäämään paikallisten ja alueellisten luomutuotteiden käyttöä julkisissa elintarvikehankinnoissa, edistämään tiedotusta ja koulutusta sekä lisäämään kuluttajien tietoisuutta ja luottamusta luonnonmukaiseen tuotantoon. Paikallis- ja alueviranomaiset voivat julkisten hankintojen avulla kehittää pitkäaikaisia kumppanuuksia paikallisten luomutuottajien kanssa ja kannustaa tavanomaista maataloutta harjoittavia tuottajia siirtymään luonnonmukaiseen tuotantoon.

42.

toteaa, että paikallis- ja alueviranomaiset kohtaavat useita esteitä pyrkiessään edistämään paikallisten ja alueellisten luomutuotteiden toimitusta julkisille ruokaloille. Näitä ovat logistiset esteet, kuten soveltuvien tilojen puute, rakenteelliset esteet, kuten tarve jäsentää markkinoita ja vahvistaa toimitusketjua paikallisen tarjonnan ja kysynnän yhteensovittamiseksi, sekä henkilöresurssien ja teknisten voimavarojen puute.

43.

katsoo, että tarvitaan vahvaa poliittista sitoutumista valtakunnallisella ja alueellisella tasolla, jotta pystytään kannustamaan luonnonmukaisten elintarvikkeiden asianmukaiseen käyttöön julkisissa ja yksityisissä ruokaloissa, ateriapalveluissa ja ravintoloissa.

44.

ehdottaa, että EU:n tasolla voitaisiin laatia hyvänä käytäntönä toimivat yhteiset kriteerit vastaavien tarkastussääntöjen laatimiseksi julkisille ruokaloille.

45.

toteaa, että kysynnän kasvu edistää alueellisen tuotannon kehittämistä, ja kehottaakin huolehtimaan siitä, että niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla ruokaloissa ja ravintoloissa otettaisiin käyttöön merkinnät, joilla osoitettaisiin tuotantoprosesseissa käytettyjen terveellisten, luonnonmukaisten ja paikallisesti tuotettujen elintarvikkeiden vähimmäisosuudet.

46.

kehottaa jäsenvaltioita ja paikallis- ja alueviranomaisia tarkistamaan julkisia hankintoja ja talousarvioita koskevan lainsäädäntönsä varmistaakseen, että julkisissa ruokaloissa käytetyt luonnonmukaiset tuotteet on sertifioitu.

47.

toteaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla ei edelleenkään ole riittävästi tietoa ympäristöä säästävien julkisten hankintojen tarjoamista mahdollisuuksista, ja kannustaa niitä poistamaan hintakriteerien muodostaman esteen ja soveltamaan kestävyyskriteereitä.

48.

ehdottaa sellaisen EU:n yhteisen foorumin kehittämistä eri jäsenvaltioiden luomutuottajille, joka helpottaisi muun muassa hyvien käytäntöjen jakamista, EU:n säännösten ymmärtämistä, koulutusta, tapahtumien järjestämistä ja hankkeiden kumppanuusmahdollisuuksia.

49.

korostaa tässä yhteydessä, että on tärkeää tarjota riittävää koulutusta ja valmiuksien kehittämisohjelma sekä (valtakunnallisille, alueellisille ja paikallisille) hankintaviranomaisille että luomutuottajille ja -jalostajille, jotta pystytään puuttumaan rakenteellisiin ja logistisiin esteisiin ja edistämään ympäristöä säästävien julkisten hankintojen kriteerien käyttöä.

Tuotannon edistäminen

50.

toteaa, että vuonna 2019 luomutuotantoon käytetty maa-ala EU:ssa oli noin 9 prosenttia, ja vain 64 prosenttia luomutuotantoon sertifioidusta alasta sai luomutuotannolle tarkoitettua tukea (1).

51.

toteaa, että luonnonmukaisen maatalouden rahoitus on nykyisessä yhteisessä maatalouspolitiikassa riittämätöntä. Vaikka 8 prosenttia EU:n maatalousmaasta on luonnonmukaisesti viljeltyä, luonnonmukaisen maatalouden tuet kattavat vain 1,5 prosenttia EU:n koko maatalousbudjetista. Erityistä huomiota ja tukea olisi suunnattava sellaisten pienten maaseutualueiden ja vähemmän kehittyneiden alueiden kehittämiseen, joilla maataloustoiminta on tärkein talouden ala.

52.

korostaa, että EU:n luonnonmukaiseen tuotantoon käytetyn maa-alan kolminkertaistamiseksi vuoteen 2030 mennessä YMP:n varoja luomutuotantoon olisi lisättävä kolmin- tai jopa viisinkertaisesti. Tämä tarkoittaa, että jopa 15 prosenttia YMP:n menoista olisi osoitettava luonnonmukaiseen tuotantoon (2).

53.

pitää kuitenkin valitettavana, että seuraavasta YMP:stä laadittu sopimus ei ole tavoitteiltaan riittävän kunnianhimoinen luonnonmukaisen maatalouden taloudellista tukemista ajatellen.

54.

panee huolestuneena merkille, että kun otetaan huomioon EU:n laajuiset luonnonmukaista maataloutta koskevat tavoitteet, eräissä saatavilla olevissa YMP:n kansallisten strategiasuunnitelmien luonnoksissa ei tarjota riittävästi tukea luomutuottajille edelliseen ohjelmakauteen verrattuna.

55.

suosittaa, että jäsenvaltiot ja paikallis- ja alueviranomaiset antaisivat strategiasuunnitelmissaan etusijan ja riittävää taloudellista tukea alueellisen ja paikallisen luomualan erityistarpeiden huomioon ottamiseen.

56.

suosittaa, että komissio arvioi perusteellisesti jäsenvaltioiden esittämiä kansallisia strategiasuunnitelmia seuratakseen, että ne pyrkivät osaltaan saavuttamaan tavoitteen, jonka mukaan 25 prosenttia maatalousmaasta on osoitettava luonnonmukaiseen viljelyyn vuoteen 2030 mennessä.

57.

kannattaa lähestymistapaa, jonka mukaan uuden YMP:n puitteissa arvioidaan jäsenvaltioiden erityisolosuhteita ja -tarpeita sekä erityisesti syrjäisimpien alueiden vaikeita tuotanto-olosuhteita luonnonmukaisen tuotannon kasvun osalta ja varmistetaan, että jäsenvaltiot hyödyntävät parhaalla mahdollisella tavalla uuden YMP:n tarjoamia mahdollisuuksia tukea kansallista luomualaa. Komission olisi kiinnitettävä erityistä huomiota kehityksessä jälkeen jääneiden jäsenvaltioiden tai alueiden tukemiseen ja annettava lisäohjeita niille, jotka jo edistävät panoksellaan 25 prosentin tavoitteen saavuttamista. Jokaisen jäsenvaltion olisi edistettävä osaltaan yhteisen tavoitteen saavuttamista vuoteen 2030 mennessä.

58.

suosittaa, että jäsenvaltiot ja paikallis- ja alueviranomaiset parantaisivat luonnonmukaisen maatalouden asemaa koulutuksessa ja maatalousalan tiedekunnissa sekä kehittäisivät luonnonmukaista maataloutta käsitteleviä oppimateriaaleja ja koulutusta, joissa otetaan huomioon alkutuotannon sekä jalostuksen ja muuntamisen tarpeet.

59.

suosittaa, että paikallis- ja alueviranomaiset nopeuttaisivat siirtymistä luonnonmukaiseen maatalouteen tarjoamalla tukea ja neuvontaa luomutuotannon valitsevien tilojen perustamista tai luomutuotantoon siirtymistä varten.

60.

korostaa, että on tärkeää kehittää luonnonmukaiseen maatalouteen liittyvää teollisuutta alueellisella ja paikallisella tasolla alkutuotannon kasvun vakiinnuttamiseksi. Lyhyiden elintarvikeketjujen edistäminen voi hyödyttää sekä luomutuottajia että kuluttajia: se vähentää kuljetuskustannuksia ja edistää kestävyyttä samalla kun kehitetään maaseudun elinkeinoelämää ja tuotantoalueella saadaan lisäarvoa.

61.

suosittaakin, että jäsenvaltiot ja paikallis- ja alueviranomaiset ottavat käyttöön luonnonmukaisten elintarvikkeiden jalostukseen ja markkinointiin osallistuville toimijoille tarkoitettuja erityistoimia, jotta kyetään helpottamaan tuotannon tasapainoista kehitystä ja luomaan lyhyille toimitusketjuille suotuisa ympäristö kaikilla alueilla. Näin ollen komitea ehdottaa seuraavia toimia:

kannustetaan maatilaan kytkeytyvien pienten maatalousalan yritysten toimintaa

lisätään pienille tiloille tarkoitettuja liikkuvia jalostuslaitoksia (teurastamot, jalostuslaitokset, myllyt jne.) ja kannustetaan jalostuslaitosten yhteiskäyttöön paikallistasolla, jotta voitaisiin poistaa terveys- ja turvallisuusnormeista sekä eläinten terveyttä koskevista normeista johtuvat oikeudelliset esteet.

kannustetaan maatalousosuuskuntien osallistumista luonnonmukaisten tuotteiden markkinointiin ja jalostukseen sekä elintarvikealan julkisiin hankintoihin.

62.

korostaa taloudellisen organisaation, tehokkaiden markkinasääntelyvälineiden ja tuottajaorganisaatioiden rahoituksen merkitystä 25 prosentin tavoitteen saavuttamisessa. Tuottajille olisi esimerkiksi annettava vähimmäishinta, joka ylittää luonnonmukaisen maatalouden keskimääräisen tuottajahinnan, jotta heille voidaan varmistaa vakaa vähimmäistulo. Jos markkinat ovat epätasapainossa siksi, että kysynnän kasvu ei vastaa tarjonnan kasvua, komissiolle olisi annettava valtuudet ottaa käyttöön luonnonmukaisesti tuotettuja tuotteita koskeva erityinen julkinen interventiomekanismi.

63.

toteaa, että EU:n ulkopuolelta tuotavien luomutuotteiden aiheuttama vilpillisen kilpailun lisääntyminen voisi heikentää alaa, ja suosittaa, että Euroopan komissio varmistaa oikeudenmukaisen, tasapainoisen ja avoimen kaupankäynnin. Komitea edellyttää vastavuoroisuutta EU:hun tuotavien tuotteiden luonnonmukaista tuotantoa koskevissa velvoitteissa ja säännöissä, jotta voidaan taata eurooppalaisten kuluttajien yhdenvertainen kohtelu ja tehokas suojelu. Edellä mainittua olisi samoista syistä sovellettava myös vesiviljelyyn, jotta ympäristönsuojelu ja valtamerten ja muiden merien kestävä hoito ulotettaisiin koskemaan myös EU:n ulkopuolisia maita.

64.

suosittaa, että Euroopan komissio tukee sellaisen yhteisen EU:n foorumin perustamista, joka helpottaisi paikallisten luomuviljelijöiden tuonti- ja vientimahdollisuuksia kehittämällä palveluja EU:ssa tapahtuvaa digitaalista ja sähköistä kaupankäyntiä varten ja tarjoamalla tukea logistiikkaan ja menestyksekkäisiin kumppanuuksiin tällä alalla.

65.

suosittaa, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön bonus-malus-järjestelmän osana uuden YMP:n ekojärjestelmiä, kuten komitean aiemmin antamassa agroekologiaa käsittelevässä lausunnossa todetaan.

66.

toteaa, että luonnonmukaista tuotantoa koskevaa EU:n uutta asetusta aletaan soveltaa 1. tammikuuta 2022 alkaen ja että se muokkaa merkittävästi eräitä luonnonmukaisen tuotannon aloja. Täytäntöönpanon onnistumisen varmistamiseksi on ratkaisevan tärkeää saavuttaa tasapaino EU-tason yhdenmukaistamisen ja alueellisen mukauttamisen välillä poikkeamatta luonnonmukaisen tuotannon periaatteista.

67.

kehottaakin komissiota seuraamaan uuden asetuksen vaikutuksia, jotta voidaan vastata tehokkaasti uusien sääntöjen soveltamisesta mahdollisesti aiheutuviin ongelmiin.

68.

toteaa karjankasvatusalan suuren kiinnostuksen ja potentiaalin luonnonmukaiseen tuotantoon siirtymiseen.

69.

suhtautuu myönteisesti komission aikomukseen vahvistaa luonnonmukaista vesiviljelyä. Ala joutuu kilpailemaan ankarasti EU:n ulkopuolisten maiden kanssa, koska EU:hun tuodaan lähes 80 prosenttia sisämarkkinoilla kulutetusta kalasta (3).

70.

suosittaa, että komissio varmistaa riittävän tuen ja lisää tutkimus- ja innovointirahoitusta EU:n luonnonmukaisen maatalouden, vesiviljelyn ja karjankasvatuksen aloille, jotta pystytään selviytymään asianmukaisten tuotantopanosten, kuten sertifioitujen luonnonmukaisten siementen, luonnonmukaisesti tuotetun valkuaisaine- ja B-vitamiinirehun, puutteesta ja vähentämään riippuvuutta tuonnista.

71.

on tyytyväinen komission ehdotukseen lisätä luonnonmukaista maataloutta koskevaa tutkimus- ja innovointirahoitusta Horisontti Eurooppa -puiteohjelmassa ja korostaa erityisesti, että on tärkeää laatia erillisiä ehdotuspyyntöjä ja osoittaa määrärahoja luonnonmukaista tuotantoa varten.

Bryssel 2. joulukuuta 2021.

Euroopan alueiden komitean puheenjohtaja

Apostolos TZITZIKOSTAS


(1)  IFOAM Organics Europe.

(2)  Ks. edellinen alaviite.

(3)  Copa-Cogecan näkemykset luonnonmukaisen tuotannon kehittämistä koskevasta toimintasuunnitelmasta.