P9_TA(2021)0406

Parisuhdeväkivallan ja huolto-oikeuksien vaikutukset naisiin ja lapsiin

Euroopan parlamentin päätöslauselma 6. lokakuuta 2021 parisuhdeväkivallan ja huolto-oikeuksien vaikutuksista naisiin ja lapsiin (2019/2166(INI))

(2022/C 132/03)

Euroopan parlamentti, joka

—	ottaa huomioon Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artiklan ja 3 artiklan 3 kohdan ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 6, 8 ja 67 artiklan,

—	ottaa huomioon rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista 25. lokakuuta 2012 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2012/29/EU (uhrien oikeuksia koskeva direktiivi) (1),

—	ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan 21, 23, 24 ja 47 artiklan (perusoikeuskirja),

—	ottaa huomioon 1. elokuuta 2014 voimaan tulleen Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (Istanbulin yleissopimus),

—	ottaa huomioon 20. marraskuuta 1989 tehdyn YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista,

—	ottaa huomioon lapsen oikeuksien komitean 18. huhtikuuta 2011 antaman yleiskommentin nro 13 lapsen oikeudesta olla joutumatta väkivallan kohteeksi,

—	ottaa huomioon 25. lokakuuta 1980 tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan Haagin yleissopimuksen kansainvälisestä lapsikaappauksesta,

—	ottaa huomioon 29. toukokuuta 1993 tehdyn Haagin yleissopimuksen lasten suojelusta sekä yhteistyöstä kansainvälisissä lapseksiottamisasioissa,

—	ottaa huomioon rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä 11. toukokuuta 2016 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2016/800 (2),

—	ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen,

—

ottaa huomioon 18. joulukuuta 1979 hyväksytyn kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen ja naisiin kohdistuvaa sukupuolistunutta väkivaltaa koskevan yleissuosituksen nro 35, jolla saatetaan ajan tasalle naisten syrjinnän poistamista käsittelevän komitean naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskeva yleissuositus nro 19,

—	ottaa huomioon Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilarin ja erityisesti sen periaatteen 2,

—

ottaa huomioon 1. tammikuuta 2016 voimaan tulleen kestävän kehityksen Agenda 2030 -toimintaohjelman ja erityisesti sukupuolten tasa-arvoa koskevan kestävän kehityksen tavoitteen 5 sekä alatavoitteen 16.2 lopettaa kaikki lapsiin kohdistuva pahoinpitely, hyväksikäyttö, ihmiskauppa ja kaikki väkivallan muodot sekä lasten kiduttaminen,

—	ottaa huomioon 4. maaliskuuta 2016 annetun komission ehdotuksen neuvoston päätökseksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen tekemisestä Euroopan unionin osalta (COM(2016)0109),

—	ottaa huomioon 5. maaliskuuta 2020 annetun komission tiedonannon ”Tasa-arvon unioni: sukupuolten tasa-arvostrategia 2020–2025” (COM(2020)0152) ja erityisesti sen ensimmäisen tavoitteen, joka koskee pääsemistä irti naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta ja stereotypioista,

—	ottaa huomioon 12. marraskuuta 2020 annetun komission tiedonannon ”Tasa-arvon unioni: hlbtiq-henkilöiden tasa-arvoa koskeva strategia 2020–2025” (COM(2020)0698),

—	ottaa huomioon 24. kesäkuuta 2020 annetun komission tiedonannon uhrien oikeuksia koskevasta EU:n strategiasta (2020–2025) (COM(2020)0258),

—	ottaa huomioon 6. maaliskuuta 2019 annetun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ”2019 Report on equality between women and men in the EU” (SWD(2019)0101),

—	ottaa huomioon 12. syyskuuta 2017 antamansa päätöslauselman ehdotuksesta neuvoston päätökseksi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemistä ja torjumista koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen tekemisestä Euroopan unionin osalta (3),

—	ottaa huomioon 28. marraskuuta 2019 antamansa päätöslauselman EU:n liittymisestä Istanbulin yleissopimukseen ja muista toimenpiteistä sukupuoleen perustuvan väkivallan torjumiseksi (4),

—	ottaa huomioon 17. joulukuuta 2020 antamansa päätöslauselman tarpeesta erityiseen sukupuolten tasa-arvoa käsittelevään neuvoston kokoonpanoon (5),

—	ottaa huomioon 21. tammikuuta 2021 antamansa päätöslauselman covid-19-kriisistä ja sen jälkeisestä ajasta sukupuolinäkökulmasta tarkastellen (6),

—	ottaa huomioon 21. tammikuuta 2021 antamansa päätöslauselman sukupuolten tasa-arvoa koskevasta EU-strategiasta (7),

—	ottaa huomioon eurooppalaisesta suojelumääräyksestä 13. joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/99/EU (8),

—	ottaa huomioon yksityisoikeuden alalla määrättyjen suojelutoimenpiteiden vastavuoroisesta tunnustamisesta 12. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 606/2013 (9),

—	ottaa huomioon tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa 27. marraskuuta 2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel II a-asetus) (10),

—	ottaa huomioon Euroopan tasa-arvoinstituutin (EIGE) vuoden 2020 tasa-arvoindeksin,

—	ottaa huomioon 12. kesäkuuta 2019 julkaistun EIGEn tutkimuksen ”Understanding intimate partner violence in the EU: the role of data”,

—	ottaa huomioon 18. marraskuuta 2019 julkaistun EIGEn tutkimuksen ”A guide to risk assessment and risk management of intimate partner violence against women for police”,

—	ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeusviraston 3. maaliskuuta 2014 julkaiseman raportin ”Violence against women: an EU-wide survey”,

—	ottaa huomioon naisiin kohdistuvaa syrjintää ja väkivaltaa käsittelevien riippumattomien asiantuntijamekanismien foorumin (EDVAW-foorumi) ja sen 31. toukokuuta 2019 antaman julkilausuman ”Intimate partner violence against women is an essential factor in the determination of child custody”,

—

ottaa huomioon Euroopan neuvoston naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmän puheenjohtajan Marceline Naudin 24. maaliskuuta 2020 antaman julkilausuman ”For many women and children, the home is not a safe place” tarpeesta noudattaa Istanbulin yleissopimuksen vaatimuksia pandemian aikana,

—	ottaa huomioon työjärjestyksen 54 artiklan,

—	ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan työjärjestyksen 58 artiklan mukaisen yhteiskäsittelyn,

—	ottaa huomioon oikeudellisten asioiden valiokunnan ja naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A9-0254/2021),

toteaa, että sukupuolten tasa-arvo on yksi EU:n perusarvoista ja keskeisistä tavoitteista ja se olisi otettava huomioon kaikissa EU:n toimintapolitiikoissa; ottaa huomioon, että oikeus yhdenvertaiseen kohteluun ja syrjimättömyyteen on perussopimuksissa (11) ja perusoikeuskirjassa (12) vahvistettu perusoikeus ja sitä olisi kunnioitettava kaikilta osin; toteaa, että sukupuolistunut väkivalta kaikissa muodoissaan on naisiin kohdistuvan syrjinnän äärimmäinen muoto ja ihmisoikeusloukkaus, joka on juurtunut sukupuolten epätasa-arvoon, jota se auttaa ylläpitämään ja vahvistamaan; toteaa, että tällainen väkivalta juontaa juurensa naisten ja miesten rooleja ja kykyjä koskevista sukupuolistereotypioista ja yhteiskunnissa vallitsevista epätasa-arvoisista valtasuhteista sekä pitää näitä yllä; ottaa huomioon, että se on edelleen yleistä ja vaikuttaa naisiin yhteiskunnan kaikilla tasoilla iästä, koulutuksesta, tuloista, sosiaalisesta asemasta tai alkuperä- tai asuinmaasta riippumatta ja että se on yksi suurimmista esteistä sukupuolten tasa-arvon saavuttamiselle; ottaa huomioon, että naisia ja lapsia ei suojella kaikkialla EU:ssa tasaveroisesti sukupuolistuneelta väkivallalta, koska eri jäsenvaltioiden toimintapolitiikat ja lainsäädäntö poikkeavat toisistaan;

ottaa huomioon, että vaikka sukupuolten tasa-arvo on tunnustettu virallisesti useaan otteeseen ja edistystä on saavutettu, vieläkin naisia syrjitään ja heidän asemansa on heikompi ja sosiaalista, taloudellista ja kulttuurista eriarvoisuutta ilmenee edelleen; toteaa, että EIGEn vuoden 2020 tasa-arvoindeksin mukaan yksikään jäsenvaltio ei ole vielä saavuttanut kokonaan naisten ja miesten tasa-arvoa; ottaa huomioon, että EU:n edistyminen sukupuolten tasa-arvon alalla on edelleen hidasta, sillä indeksiluku paranee keskimäärin yhdellä pisteellä joka toinen vuosi; toteaa, että tällä vauhdilla sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen EU:ssa kestää melkein 70 vuotta; toteaa, että Euroopan parlamentti on jo kehottanut perustamaan uuden, sukupuolten tasa-arvosta vastaavista ministereistä ja valtiosihteereistä koostuvan neuvoston kokoonpanon;

ottaa huomioon, että sorron eri muodot eivät esiinny erikseen vaan ne ovat päällekkäisiä ja vaikuttavat yksilöihin samanaikaisesti ja johtavat näin risteävään syrjintään; ottaa huomioon, että sukupuoleen perustuvaan syrjintään liittyy usein syrjintää muilla perusteilla, kuten rotuun, ihonväriin, etniseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, geneettisiin ominaisuuksiin, kieleen, uskontoon tai vakaumukseen, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen vähemmistöön kuulumiseen, varallisuuteen, syntyperään, vammaisuuteen, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää;

D.	ottaa huomioon, että tällä vuosikymmenellä on maailmanlaajuisesti ja EU:n tasolla käynnissä näkyvä ja järjestelmällinen hyökkäys sukupuolten tasa-arvoa ja naisten oikeuksia vastaan, myös EU:ssa;

E.	ottaa huomioon, että sukupuolten tasa-arvo on olennainen edellytys innovatiiviselle, kilpailukykyiselle ja vauraalle EU:n taloudelle, jonka turvin luodaan uusia työpaikkoja ja lisätään tuottavuutta erityisesti digitalisaation ja vihreään talouteen siirtymisen yhteydessä;

ottaa huomioon, että parisuhdeväkivallalla tarkoitetaan kaikkia toistensa entisten tai nykyisten puolisoiden tai kumppanien välisiä ruumiillisen, seksuaalisen, henkisen tai taloudellisen väkivallan tekoja riippumatta siitä, asuuko väkivallantekijä tai onko hän asunut samassa asunnossa uhrin kanssa; ottaa huomioon, että parisuhdeväkivalta on yksi yleisimmistä sukupuolistuneen väkivallan muodoista ja että arviolta 22 prosenttia naisista on kokenut fyysistä ja/tai seksuaalista väkivaltaa ja 43 prosenttia on kokenut henkistä väkivaltaa kumppaninsa taholta (13); toteaa, että tämäntyyppinen väkivalta kohdistuu suhteettoman paljon naisiin ja lapsiin; ottaa huomioon, että perheväkivallalla tarkoitetaan ”kaikkia perheen tai kodin sisäisiä tai toistensa entisten tai nykyisten puolisoiden tai kumppanien välisiä ruumiillisen, seksuaalisen, henkisen tai taloudellisen väkivallan tekoja riippumatta siitä, asuuko väkivallantekijä tai onko hän asunut samassa asunnossa uhrin kanssa” (14); ottaa huomioon, että perheväkivalta on vakava ja usein pitkäaikainen ja piiloon jäävä sosiaalinen ongelma, joka aiheuttaa järjestelmällisiä fyysisiä ja/tai henkisiä vammoja, joilla on vakavia seurauksia uhreille, ja joka vaikuttaa vakavasti koko perheen emotionaaliseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin, koska väkivallantekijä on henkilö, johon uhrin pitäisi voida luottaa; ottaa huomioon, että 70–85 prosenttia väkivallan uhreiksi joutuneista lapsista tuntee väkivallantekijän ja että valtaosa näistä lapsista on sellaisten ihmisten uhreja, joihin he luottavat (15); ottaa huomioon, että väkivallantekijä usein kontrolloi uhreja ja että tälle pakottavalle kontrollille on ominaista pelottelu, valvonta, eristäminen ja hyväksikäyttö;

ottaa huomioon, että maaseutuyhteisöissä ja syrjäisissä yhteisöissä esiintyy suhteessa vielä enemmän parisuhdeväkivaltaa kuin kaupunkialueilla; ottaa huomioon, että maaseudulla ja syrjäseutualueilla naiset kokevat muita enemmän parisuhdeväkivaltaa ja useammin ja vakavampaa fyysistä, henkistä ja taloudellista kaltoinkohtelua, jota pahentaa se, että he asuvat kauempana käytettävissä olevista resursseista ja palveluista, joista he voisivat hakea apua; ottaa huomioon, että terveys-, sosiaali- ja oikeuspalvelujen vähäistä ymmärrystä perheväkivallasta maaseudulla ja syrjäseutualueilla voidaan pitää merkittävänä ongelmana parisuhdeväkivallasta selvinneille;

ottaa huomioon, että EU:n tasolla suurimmassa osassa yksinhuoltajatalouksista yksinhuoltajina ovat äidit ja että he ovat taloudellisesti erityisen haavoittuvassa asemassa, erityisesti jos he toimivat matalapalkkaisissa tehtävissä, ja poistuvat todennäköisemmin työmarkkinoilta varhaisessa vaiheessa tullessaan vanhemmiksi, mistä koituu heille haittaa heidän pyrkiessään palaamaan työmarkkinoille; ottaa huomioon, että EU:ssa 40,3 prosenttia yksinhuoltajatalouksista oli köyhyyden tai sosiaalisen syrjäytymisen vaarassa vuonna 2019 (16);

ottaa huomioon, että 30 prosenttia naisista, jotka ovat kokeneet seksuaalista väkivaltaa entisen tai nykyisen kumppanin taholta, on myös kokenut seksuaalista väkivaltaa lapsuudessaan ja että 73 prosenttia äideistä, jotka ovat joutuneet kumppanin harjoittaman fyysisen ja/tai seksuaalisen väkivallan uhreiksi, ilmoittaa, että ainakin yksi heidän lapsistaan on tiennyt tästä väkivallasta (17);

ottaa huomioon, että monissa jäsenvaltioissa covid-19-pandemian aikana toteutettujen sulkutoimien ja lähikontaktien välttämistä koskevien toimenpiteiden on todettu lisänneen eksponentiaalisesti parisuhdeväkivaltaa, henkistä väkivaltaa, kontrollointia ja verkkoväkivaltaa koskevien tapausten määrää ja vakavuutta ja lisänneen perheväkivallan uhreiksi joutuneiden naisten hätäpuheluja 60 prosentilla (18); ottaa huomioon, että vaatimus pysyä kotona ja ”varjopandemian” hälyttävä ryöpsähtäminen vaikeuttivat naisten ja lasten mahdollisuuksia saada tehokasta suojelua, tukipalveluja ja oikeutta ja paljasti, että tukiresurssit ja -rakenteet olivat riittämättömiä ja että uhrien mahdollisuudet saada tukipalveluja olivat rajalliset, minkä vuoksi monet heistä jäivät ilman asianmukaista ja oikea-aikaista suojelua; katsoo, että jäsenvaltioiden olisi vaihdettava keskenään tietoa parhaista käytännöistä, jotka koskevat erityistoimenpiteitä, joilla uhreille tarjotaan oikea-aikaista ja helposti saatavilla olevaa apua, kuten hätätekstiviestejä koskevien järjestelmien perustaminen tai yhteyspisteiden perustaminen avun hakemiseksi apteekeista ja supermarketeista; ottaa huomioon, että naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on yleisyydestään huolimatta edelleen erinäisistä syistä etenkin covid-19-pandemian aikana uhrien sekä näiden perheiden, ystävien, tuttavien ja naapureiden aliraportoima ilmiö EU:ssa ja että tietojen kattavuudessa ja vertailukelpoisuudessa ja sukupuolen mukaan eriteltyjen tietojen saatavuudessa on merkittäviä puutteita, minkä vuoksi kriisin vaikutusta on vaikea arvioida kokonaisvaltaisesti; ottaa huomioon, että naisiin kohdistuvasta väkivallasta tehdystä perusoikeusviraston tutkimuksesta käy ilmi, että uhrit raportoivat kaikkein vakavimmista parisuhdeväkivaltatapauksista poliisille vain 14 prosentissa tapauksista ja että kaksi kolmasosaa uhreiksi joutuneista naisista jättää järjestelmällisesti ilmoittamatta asiasta viranomaisille joko pelon tai uhrin oikeuksia koskevan tiedon puutteen vuoksi tai sen yleisen uskomuksen vuoksi, että parisuhdeväkivalta on yksityinen asia, jota ei pitäisi saattaa muiden tietoon (19);

K.	ottaa huomioon, että perheväkivalta ja sukupuolistunut väkivalta ovat lisääntyneet covid-19-pandemian aikana käyttöön otettujen sulkutoimien seurauksena ja että viimeisimmän Europolin raportin (20) mukaan verkossa tapahtuva lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on lisääntynyt EU:ssa jyrkästi;

L.	ottaa huomioon, että hlbti+-henkilöihin ja erityisesti nuoriin kohdistuneen perheväkivallan on ilmoitettu lisääntyneen merkittävästi sulkutoimien aikana;

katsoo, että naisiin kohdistuva taloudellinen väkivalta, jota esiintyy omaisuusvahinkojen, taloudellisten resurssien saatavuuden tai koulutukseen tai työmarkkinoille pääsyn rajoittamisen taikka taloudellisten velvoitteiden, kuten elatusavun maksamisen, laiminlyönnin muodossa, ansaitsee asianmukaista huomiota, sillä taloudellisen riippumattomuuden ja perheiden taloudellisen hyvinvoinnin haittaamista esiintyy yhdessä muiden väkivallan muotojen kanssa ja uhrit jäävät sen vuoksi entistäkin tiukemmin loukkuun; ottaa huomioon, että uhrit, jotka eivät ole taloudellisesti riippumattomia, joutuvat usein jäämään väkivallantekijän kanssa asumaan välttääkseen taloudellisen epävarmuuden, asunnottomuuden tai köyhyyden ja että covid-19-pandemia on vahvistanut tätä suuntausta; toteaa, että kohtuullinen palkka ja taloudellinen riippumattomuus ovat olennainen edellytys sille, että naiset voivat lähteä vahingollisesta ja väkivaltaisesta suhteesta; ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa rahallista korvausta koskevien oikeuden päätösten täytäntöönpano voi edellyttää sitä, että uhriksi joutunut nainen on edelleen yhteydessä väkivallantekijään, mikä asettaa hänet alttiiksi fyysisen ja emotionaalisen kaltoinkohtelun jatkumiselle;

ottaa huomioon, että lapset saattavat myös joutua todistamaan väkivaltaa (21) koti- ja perheympäristössä eli seuraamaan kaltoinkohtelua, joka ilmenee fyysisenä, sanallisena, henkisenä, seksuaalisena ja taloudellisena väkivaltana, joka kohdistuu lapsen läheisiin tai muihin henkilöihin, joihin hän on muodostanut kiintymyssuhteen; ottaa huomioon, että tällaisella väkivallalla on erittäin vakavia seurauksia lapsen psyykkiselle ja emotionaaliselle kehitykselle, ja pitää siksi olennaisen tärkeänä, että tämäntyyppiseen väkivaltaan kiinnitetään asumuserojen ja huoltajuusjärjestelyjen yhteydessä asianmukaista huomiota ja varmistetaan, että lapsen etu otetaan ensisijaisesti huomioon, erityisesti päätettäessä huoltajuus- ja tapaamisoikeuksista asumuserotapauksissa; ottaa huomioon, että väkivallan todistaminen ei aina ole helposti tunnistettavissa ja että perheväkivallan uhreiksi joutuneet naiset elävät jatkuvassa jännitystilassa ja heillä on emotionaalisia vaikeuksia; katsoo, että tapauksissa, joihin liittyy sekä perheväkivaltaa että lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä, tuomioistuinten olisi käytettävä asiantuntijoita, joilla on riittävät tiedot ja välineet, jotta vältetään äitiä vastaan tehtävät päätökset, joissa ei oteta asianmukaisesti huomioon kaikkia olosuhteita;

ottaa huomioon, että kasvatuksella on keskeinen merkitys kehitettäessä lasten ja nuorten taitoja, joiden avulla he voivat luoda terveitä ihmissuhteita, erityisesti antamalla heille sukupuolinormeja, sukupuolten tasa-arvoa, valtadynamiikkaa ihmissuhteissa, suostumusta ja rajojen kunnioittamista koskevaa opetusta, ja se auttaa torjumaan sukupuolistunutta väkivaltaa; ottaa huomioon, että Unescon seksuaalikasvatusta koskevan julkaisun ”International Technical Guidance on Sexuality Education” mukaan opetussuunnitelmaan perustuvat kattavan seksuaalikasvatuksen ohjelmat auttavat lapsia ja nuoria kehittämään tämän alan tietämystä, myönteisiä asenteita ja taitoja, jotka liittyvät muun muassa ihmisoikeuksien kunnioittamiseen, sukupuolten tasa-arvoon, suostumukseen ja moninaisuuteen, ja että tämä voimaannuttaa lapsia ja nuoria;

katsoo, että sukupuolistuneen väkivallan kitkemiseksi on tarpeen tukeutua johdonmukaisiin ja vertailukelpoisiin hallinnollisiin tietoihin, jotka perustuvat vankkaan ja koordinoituun tiedonkeruukehykseen; ottaa huomioon, että nykyisin saatavilla olevissa jäsenvaltioiden lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten keräämissä tiedoissa ei oteta huomioon parisuhdeväkivallan täyttä laajuutta ja sen vaikutusta ja pitkäaikaisia seurauksia sekä naisiin että lapsiin, koska useimmat jäsenvaltiot eivät kerää sukupuolen mukaan eriteltyjä vertailukelpoisia tietoja sukupuolistuneesta väkivallasta eivätkä tunnusta parisuhdeväkivaltaa erilliseksi rikosnimikkeeksi, mikä johtaa harmaaseen alueeseen siksi, että parisuhdeväkivallan todellinen esiintyvyys ja ilmaantuvuus jäävät suurelta osin määrittämättä ja kartoittamatta; ottaa huomioon, että tiedot ovat puutteellisia myös perheväkivallan ja parisuhdeväkivallan kasvaneesta riskistä ja esiintyvyydestä tietyissä ryhmissä, kuten muita heikommassa asemassa olevat ja syrjityt naiset;

ottaa huomioon, että joissakin jäsenvaltioissa naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta jää usein huomiotta ja että yhteishuoltajuus näyttää olevan pääsääntönä lasten huoltajuutta, yhteydenpitoa ja tapaamisia koskevissa järjestelyissä ja päätöksissä; toteaa, että tällaisen väkivallan huomiotta jättämisellä on naisille ja lapsille vakavia seurauksia ja pahimmassa tapauksessa se voi johtaa naisen ja/tai lapsen surmaamiseen; toteaa, että parisuhdeväkivallan uhreja on suojeltava erityistoimin; ottaa huomioon, että uhrien tilanne heikkenee huomattavasti, jos he ovat taloudellisesti tai sosiaalisesti riippuvaisia väkivallantekijästä; pitää näin ollen olennaisen tärkeänä ottaa tämäntyyppinen väkivalta täysimääräisesti huomioon päätettäessä asumusero- ja huoltajuusjärjestelyistä sekä käsitellä väkivaltaa koskevat väitteet ennen huoltajuus- ja tapaamiskysymyksiä; katsoo, että jäsenvaltioiden tuomioistuinten olisi varmistettava lapsen etua koskevan periaatteen mukainen kattava arviointi, jotta voidaan määrittää huoltajuutta ja tapaamisoikeutta koskevat oikeudet, mikä tarkoittaa muun muassa lapsen kuulemista, kaikkien asiaankuuluvien palvelujen mukaan ottamista, psykologisen tuen tarjoamista ja kaikkien asianomaisten ammattilaisten asiantuntemuksen huomioon ottamista;

R.	ottaa huomioon, että useimmissa jäsenvaltioissa lainvalvontaviranomaisten riskinarviointeihin ei sisälly järjestelmällisesti lasten antamia tietoja heidän kokemuksistaan parisuhdeväkivallasta;

ottaa huomioon, että lapsen etu olisi aina otettava ensisijaisesti huomioon kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä, myös perhekiistoissa, ja että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa ja lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 9 artiklassa epäsuorasti ilmaistua jokaisen lapsen oikeutta ylläpitää yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa olisikin tarvittaessa rajoitettava lapsen edun vuoksi;

ottaa huomioon, että lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 12 artiklan ja direktiivin (EU) 2016/800 4 ja 16 artiklan mukaan lapsilla on oikeus ilmaista lapsiystävällisellä tavalla näkemyksensä kaikissa heitä koskevissa asioissa, myös oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa, ja että heidän näkemyksensä on aina otettava ensisijaisesti huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti;

ottaa huomioon, että kaksi erittäin arvostettua mielenterveyden alalla toimivaa elintä eli Maailman terveysjärjestö ja American Psychological Association eivät hyväksy niin sanotun vieraannuttamisoireyhtymän ja vastaavien käsitteiden ja termien käyttöä, sillä niitä voidaan käyttää strategiana väkivallan uhreja vastaan asettamalla kyseenalaiseksi uhrien vanhemmuustaidot, sivuuttamalla heidän mielipiteensä ja jättämällä huomiotta väkivalta, jolle lapset altistuvat; katsoo, että EDVAW-foorumin suosituksen mukaan väkivaltaisten isien äiteihin kohdistamia syytöksiä lapsen vieraannuttamisesta toisesta vanhemmasta on pidettävä jatkona valtion virastojen ja toimijoiden, myös lasten huoltajuudesta päättävien tahojen, vallalle ja valvonnalle (22);

V.	ottaa huomioon, että nimettömät valitukset sekä uhrien myöhemmin perumat valitukset voivat vaikeuttaa viranomaisten lisätutkimuksia ja muodostaa esteen väkivallan jatkumisen ehkäisemiselle;

ottaa huomioon, että perheväkivallasta tehdyn valituksen johdosta käynnistetyt rikosoikeudelliset menettelyt hoidetaan usein täysin erillään asumusero- ja huoltajuusmenettelyistä; toteaa tämän voivan merkitä sitä, että lasten yhteishuoltajuudesta ja/tai tapaamisoikeudesta määrätään siinäkin tapauksessa, että ne vaarantavat uhrin ja lasten oikeudet ja turvallisuuden; toteaa, että tällä voi olla peruuttamattomia seurauksia lapsen henkisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta ja se voi siten konkreettisesti vaikuttaa lapsen etuun; katsoo, että jäsenvaltioiden täytyy siksi varmistaa, että uhrit voivat tarpeidensa mukaisesti käyttää maksutta uhrien edun mukaisesti toimivia luottamuksellisia uhrien tukipalveluja ennen rikosoikeudenkäyntiä, sen aikana ja asianmukaisen ajan sen jälkeen muun muassa psykososiaalisen tuen järjestelmän kautta erityisesti kuulustelujen aikana ja niiden jälkeen siten, että otetaan huomioon olosuhteisiin liittyvät emotionaaliset jännitteet;

X.	ottaa huomioon, että SEUT 67 artiklan mukaan ”unioni muodostaa vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen, jolla kunnioitetaan perusoikeuksia”, ja tätä varten kaikille kuuluvan oikeussuojan syrjimätön saatavuus on olennaisen tärkeää;

katsoo, että on tarpeen varmistaa, että uhrien turvallisuus ja suojelu otetaan ensisijaisesti huomioon perheoikeudellisissa asioissa, ja että vaihtoehtoisia riidanratkaisumekanismeja, kuten sovittelua, ei pitäisi käyttää tapauksissa, joissa naisiin ja lapsiin kohdistuu väkivaltaa joko ennen oikeudenkäyntiä tai sen aikana, jotta uhreille ei aiheudu enempää haittaa;

ottaa huomioon, että Istanbulin yleissopimuksessa edellytetään, että osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että määrättäessä lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista otetaan huomioon perheväkivaltatapaukset ja ettei tapaamis- tai huoltajuusoikeuksien käyttäminen vaaranna uhrin tai lasten oikeuksia ja turvallisuutta (23); toteaa, että vaikka Istanbulin yleissopimuksen voimaantulosta on kulunut kahdeksan vuotta, kuusi EU:n jäsenvaltiota ja EU eivät ole vielä ratifioineet sitä; ottaa huomioon, että Istanbulin yleissopimus on tärkein olemassa oleva kansainvälinen kehys sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi;

AA.

ottaa huomioon, että yhteishuoltajuus parisuhdeväkivaltatapauksissa altistaa naiset jatkuvalle estettävissä olevalle väkivallalle, koska heidän täytyy jäädä asumaan lähelle väkivallantekijää ja fyysinen ja henkinen väkivalta sekä emotionaalinen kaltoinkohtelu voivat edelleen jatkua, millä voi olla suoria tai epäsuoria vaikutuksia heidän lapsiinsa; katsoo, että parisuhdeväkivaltatapauksissa naisten ja lasten oikeus suojeluun sekä elämään ilman fyysistä ja henkistä väkivaltaa olisi asetettava etusijalle yhteishuoltajuuden suosimiseen nähden; ottaa huomioon, että parisuhdeväkivaltaan syyllistyneiden harjoittamaa lasten kaltoinkohtelua voidaan käyttää keinona käyttää valtaa ja harjoittaa väkivaltaa äitiä kohtaan, ja toteaa, että kyseessä on epäsuoran sukupuolistuneen väkivallan tyyppi, joka joissakin jäsenvaltioissa tunnetaan nimellä sijaiskärsijäväkivalta;

AB.	ottaa huomioon, että auttavat puhelimet ovat ratkaisevan tärkeä kanava tuen saamiseksi mutta vain 13 jäsenvaltiota on ottanut käyttöön EU:n 116 006 -puhelinpalvelun kaikille rikosten uhreille ja vain harvoissa jäsenvaltioissa on tarjolla erityisiä puhelinpalveluja parisuhdeväkivallan uhreille;

AC.

ottaa huomioon, että parisuhdeväkivalta liittyy erottamattomasti lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan ja lasten kaltoinkohteluun; katsoo, että perheväkivallalle altistaminen on katsottava lapsiin kohdistuvaksi väkivallaksi; ottaa huomioon, että perheväkivallalle altistuvat lapset kärsivät kielteisistä psyykkisistä ja/tai fyysisistä terveysvaikutuksista, jotka voivat olla luonteeltaan akuutteja ja kroonisia; ottaa huomioon, että lasten joutuminen uhriksi tilanteissa, joissa naisiin kohdistuu väkivaltaa, voi jatkua ja kärjistyä vanhempien välisten lasten huoltajuutta ja lapsista huolehtimista koskevien kiistojen yhteydessä; ottaa huomioon, että lasten mielenterveys ja hyvinvointi ovat heikentyneet covid-19-pandemian torjumiseksi toteutettujen rajoittamistoimenpiteiden vuoksi; ottaa huomioon, että lasten mielenterveyspalvelujen määrä vaihtelee huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen ja että monissa maissa se ei ole riittävä;

AD.

ottaa huomioon, että kasvaminen väkivaltaisessa kotiympäristössä vaikuttaa hyvin kielteisesti lapsen fyysiseen, emotionaaliseen ja sosiaaliseen kehitykseen ja edelleen käyttäytymiseen aikuisena; ottaa huomioon, että altistuminen väkivallalle lapsena joko kokemalla kaltoinkohtelua ja/tai todistamalla parisuhdeväkivaltaa lisää riskiä joutua alttiiksi uhriutumiselle, syyllistyä väkivaltaan aikuisena tai kokea käyttäytymis- tai mielenterveysongelmia tai fyysisiä ongelmia;

AE.

ottaa huomioon, että edistyksestä huolimatta viimeaikaiset raportit osoittavat, että rikoksen uhrit eivät edelleenkään pysty käyttämään oikeuksiaan täysimääräisesti EU:ssa; ottaa huomioon, että tukipalvelujen saatavuus on ratkaisevan tärkeää naisille, jotka altistuvat parisuhdeväkivallalle; ottaa huomioon, että parisuhdeväkivallan uhreille ei edelleenkään tarjota riittävästi erikoistuneita ja yleisiä tukipalveluja ja että uhrit kohtaavat usein vaikeuksia oikeussuojan saannissa tiedonpuutteen ja riittämättömän tuen ja suojelun vuoksi; ottaa huomioon, että uhrit joutuvat usein toissijaisesti uhriksi rikosoikeudenkäynneissä ja korvauksia hakiessaan; ottaa huomioon, että useissa tapauksissa lainvalvontaviranomaiset ja oikeusjärjestelmät eivät pysty tarjoamaan riittävää tukea perheväkivallan uhreiksi joutuneille naisille ja lapsille ja että sukupuolistuneen väkivallan uhrit ovat jopa joutuneet kokemaan väheksyntää tai kuulemaan epäasiallisia kommentteja ilmoittaessaan väkivallasta; ottaa huomioon, että kansalaisyhteiskunnan organisaatiot ja julkiset organisaatiot, erityisesti ne, jotka työskentelevät lasten sekä perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan uhrien parissa ja heidän hyväkseen, ovat tärkeitä toimijoita perheväkivallan ja parisuhdeväkivallan ehkäisemisessä ja käsittelyssä; toteaa, että ruohonjuuritason kokemuksensa ansiosta tällaiset organisaatiot voivat myös antaa arvokkaan panoksen toimintapolitiikkoihin ja lainsäädäntöön; ottaa huomioon, että EU:n rahoitusohjelmia, kuten oikeusalan ohjelmaa ja kansalaisten, tasa-arvon, perusoikeuksien ja arvojen ohjelmaa, voidaan käyttää tukemaan toimia, joilla suojellaan ja tuetaan perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan uhreja, muun muassa oikeussuojan saatavuuden ja uhrien parissa työskentelevien organisaatioiden rahoituksen varmistamiseksi;

AF.

ottaa huomioon, että rajatylittävät asumusero-, avioero- ja huoltajuusmenettelyt ovat luonteeltaan tavallista monimutkaisempia ja vievät yleensä tavallista enemmän aikaa; ottaa huomioon, että lisääntynyt liikkuvuus EU:ssa on johtanut rajatylittävien vanhempainvastuuta ja lapsen huoltajuutta koskevien riita-asioiden määrän kasvuun; ottaa huomioon, että huoltajuusoikeuksiin liittyviä menettelyjä koskevien tuomioiden automaattinen tunnustaminen tapauksissa, joihin liittyy sukupuolistunutta väkivaltaa, on ongelmallista, koska sukupuolistunutta väkivaltaa koskeva lainsäädäntö vaihtelee jäsenvaltioittain eikä kaikissa jäsenvaltioissa tunnusteta parisuhdeväkivaltaa rikokseksi ja sukupuolistuneen väkivallan muodoksi; toteaa, että komission on tehostettava toimiaan edistääkseen kaikkien EU:n jäsenvaltioiden ratifioimassa YK:n yleissopimuksessa lapsen oikeuksista vahvistettujen periaatteiden ja tavoitteiden johdonmukaista ja konkreettista täytäntöönpanoa kaikissa jäsenvaltioissa; katsoo, että jäsenvaltioiden on lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen osapuolina otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu kaikissa julkisissa toimissa, myös käsiteltäessä rajatylittäviä perhekiistoja; ottaa huomioon, että SEUT 83 artiklan 1 kohdassa määrätään mahdollisuudesta ”säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä erityisen vakavan rikollisuuden alalla, joka on rajatylittävää joko rikosten luonteen tai vaikutusten johdosta tai sen vuoksi, että niiden torjuminen yhteisin perustein on erityisesti tarpeen”; ottaa huomioon, että SEUT 83 artiklan 2 kohdassa määrätään mahdollisuudesta ”säätää rikosten ja seuraamusten määrittelyä koskevista vähimmäissäännöistä””jonkin unionin politiikan tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi alalla, jolla on toteutettu yhdenmukaistamistoimenpiteitä”;

AG.

ottaa huomioon, että SEUT 82 artiklan 2 kohdassa määrätään mahdollisuudesta säätää jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäissäännöistä ”tuomioiden ja oikeusviranomaisten päätösten vastavuoroisen tunnustamisen sekä poliisiyhteistyön ja oikeudellisen yhteistyön helpottamiseksi rajatylittävissä rikosasioissa” erityisesti siltä osin kuin kyse on rikosten uhrien oikeuksista;

Yleiset huomautukset

tuomitsee mitä jyrkimmin kaiken sukupuolistuneen väkivallan, perhevakivallan sekä naisiin kohdistuvan väkivallan ja pitää valitettavana, että etenkin naiset ja lapset kaikessa moninaisuudessaan joutuvat edelleen kokemaan parisuhdeväkivaltaa, joka loukkaa vakavasti heidän ihmisoikeuksiaan ja ihmisarvoaan ja vaikuttaa myös naisten taloudelliseen voimaannuttamiseen; toteaa tämän ilmiön voimistuneen covid-19-kriisin aikana;

muistuttaa, että naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevä YK:n erityisraportoija on todennut covid-19-kriisin osoittaneen, että sukupuolistuneelta väkivallalta suojelemista ja sen torjumista varten tehtyjä keskeisiä yleissopimuksia ei ole pantu täytäntöön asianmukaisella tavalla; kehottaa jäsenvaltioita puuttumaan kiireellisesti parisuhdeväkivallan lisääntymiseen covid-19-pandemian aikana ja kannustaa niitä vaihtamaan tietoa kansallisista innovaatioista, suuntaviivoista, parhaista käytännöistä ja toimintamalleista, joiden avulla on voitu tehokkaasti puuttua parisuhdeväkivaltaan ja tukea uhreja erityisesti hätätilanteissa; kehottaa komissiota edistämään näitä käytäntöjä; kehottaa jäsenvaltioita ja paikallisviranomaisia mittaamaan sukupuolistuneen väkivallan laajuutta ja tukemaan sukupuolistuneen väkivallan ja perheväkivallan uhreja takaamalla heidän turvallisuutensa ja taloudellisen riippumattomuutensa heille tarkoitetun majoituksen ja olennaisten julkisten palvelujen, kuten terveydenhuollon, liikennepalvelujen sekä ammattipsykologien antaman tuen, saatavuuden kautta; kehottaa komissiota laatimaan Euroopan unionin pöytäkirjan naisiin kohdistuvasta väkivallasta kriisi- ja hätätilanteissa, jotta voidaan ehkäistä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja tukea uhreja covid-19-pandemian kaltaisissa hätätilanteissa, perustaa turvallinen ja joustava hätävaroitusjärjestelmä ja katsoa uhrien suojelupalvelut, kuten auttavat puhelimet, turvallisen majoituksen ja terveyspalvelut, ”keskeisiksi palveluiksi” jäsenvaltioissa; korostaa tässä yhteydessä, että tarvitaan erityistoimenpiteitä, joiden avulla voidaan puuttua nykyisiin jäsenvaltioiden välisiin lainsäädännön, toimintapolitiikkojen ja palvelujen eroihin sekä perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan lisääntymiseen covid-19-pandemian aikana;

tuo esiin, että väkivallantekijät käyttävät usein käräjöintiä keinona laajentaa valtaansa ja kontrolliaan ja jatkaa uhriensa uhkailua ja pelottelua; korostaa tässä yhteydessä, että väkivaltainen vanhempi käyttää usein hyväkseen lasta ja yhteishuoltajuuden hakemista pysyäkseen yhteydessä äitiin eron jälkeenkin; korostaa, että väkivallantekijät usein pahoinpitelevät lapsia tai uhkaavat vahingoittaa heitä tai viedä heidät vahingoittaakseen kumppaniaan tai entistä kumppaniaan, millä on vakavia vaikutuksia lapsen sopusointuiseen kehitykseen; muistuttaa, että tämä on myös yksi sukupuolistuneen väkivallan muoto; toteaa, että väkivallantekijät voivat uhkailla elatusmaksujen maksamatta jättämisellä ja käyttää sitä väkivallan muotona uhreja kohtaan; korostaa, että tämä voi aiheuttaa uhreille suurta psykologista vahinkoa ja aiheuttaa taloudellisia vaikeuksia tai pahentaa niitä; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan toimenpiteitä varmistaakseen, että elatusapu maksetaan uhreille uhrirahastoista, jotta vältetään taloudellinen hyväksikäyttö ja vaara, että uhrille aiheutuu lisää haittaa;

pitää myönteisenä, että komissio on sukupuolten tasa-arvoa koskevassa strategiassa 2020–2025 sitoutunut torjumaan sukupuolistunutta väkivaltaa, ja korostaa, että on tärkeä panna sen sukupuolistunutta väkivaltaa koskevat keskeiset tavoitteet kaikilta osin ja nopeasti täytäntöön; kiinnittää huomion sukupuolistunutta väkivaltaa koskeviin hälyttäviin lukuihin, jotka paljastavat, että patriarkaalisia käyttäytymismalleja on kiireellisesti muutettava; palauttaa mieliin, että yhtenäinen toiminta on olennaisen tärkeää, jotta naisten oikeuksia voidaan lähentää ja yhdenmukaistaa Euroopassa korkeampien normien mukaan; kehottaa siksi perustamaan Eurooppa-neuvoston yhteyteen sukupuolten tasa-arvoa käsittelevän neuvoston kokoonpanon, jotta jäsenvaltioiden edustajat voivat kokoontua säännöllisesti, antaa lainsäädäntöä ja vaihtaa parhaita käytäntöjä; korostaa, että sukupuolistuneen väkivallan ja perheväkivallan torjuntatoimiin on sisällytettävä intersektionaalinen lähestymistapa, jolla pyritään olemaan mahdollisimman inklusiivinen ja ehkäisemään kaikenlaista syrjintää;

huomauttaa, että Istanbulin yleissopimus on keskeinen väline naisiin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan ja perheväkivallan torjumisessa; pitää valitettavana, että Euroopan unioni ei ole vielä ratifioinut yleissopimusta ja että tähän mennessä vain 21 EU:n jäsenvaltiota on ratifioinut sen; kehottaa sen nopeaan ratifiointiin ja täytäntöönpanoon kansallisella ja EU:n tasolla; kehottaa Bulgariaa, Tšekkiä, Unkaria, Latviaa, Liettuaa ja Slovakiaa ratifioimaan Istanbulin yleissopimuksen; toteaa jälleen tuomitsevansa jyrkästi Puolan oikeusministerin äskettäisen päätöksen aloittaa virallisesti Puolan vetäytyminen Istanbulin yleissopimuksesta, mikä olisi vakava takaisku sukupuolten tasa-arvon, naisten oikeuksien ja sukupuolistuneen väkivallan torjunnan kannalta; kehottaa komissiota jatkamaan toimintapolitiikkojen, ohjelmien ja muiden aloitteiden kattavan kehyksen kehittämistä naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumiseksi ja osoittamaan riittävät ja asianmukaiset resurssit Istanbulin yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyviin toimiin monivuotisen rahoituskehyksen 2021–2027 säännöksillä vahvistettujen rahoitusohjelmiensa ja Daphne-lohkon kautta; pitää arvossa kaikkia kampanjoita, joilla tuetaan Istanbulin yleissopimuksen ratifiointia ja täytäntöönpanoa; kannattaa komission suunnitelmaa pyrkiä edelleen saamaan se ratifioitua koko EU:ssa; tuomitsee jyrkästi kaikki pyrkimykset Istanbulin yleissopimuksen arvon heikentämiseksi ja tuomitsee joidenkin jäsenvaltioiden pyrkimykset jarruttaa sukupuolistuneen väkivallan, myös perheväkivallan, torjunnassa saavutettua edistystä; panee erittäin huolestuneena merkille, että yleissopimuksen tosiasiallinen täytäntöönpano on edelleen epätasaista eri puolilla EU:ta; kehottaa yleissopimuksen ratifioineita jäsenvaltioita varmistamaan sen täydellisen ja tosiasiallisen käytännön täytäntöönpanon kiinnittäen erityistä huomiota Istanbulin yleissopimuksen 31 artiklaan sekä toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että määrättäessä lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista otetaan huomioon parisuhdeväkivaltatapaukset ja ettei tapaamis- tai huoltajuusoikeuksien käyttäminen vaaranna uhrin tai lasten oikeuksia ja turvallisuutta;

kehottaa komissiota ja neuvostoa lisäämään sukupuolistuneen väkivallan SEUT 83 artiklan 1 kohdan mukaiseen luetteloon rikolliseksi katsottavasti toiminnasta ottaen huomioon erityisen tarpeen torjua tätä rikollisuutta yhteiseltä pohjalta; kehottaa komissiota käyttämään tätä oikeusperustana ehdottaessaan sitovia toimenpiteitä ja kokonaisvaltaista EU:n puitedirektiiviä kaikenlaisen sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi, mukaan lukien parisuhdeväkivallan vaikutukset naisiin ja lapsiin, ja sisällyttämään siihen yhdenmukaiset normit ja due diligence -velvoitteen tietojen keräämistä, väkivallan ennaltaehkäisyä ja tutkimista, uhrien ja todistajien suojelua sekä rikoksentekijöiden syytteeseen asettamista ja rankaisemista varten; muistuttaa, että tällaisten uusien lainsäädäntötoimien olisi kaikissa tapauksissa oltava Istanbulin yleissopimuksen mukaisten oikeuksien ja velvollisuuksien ja sen tavoitteiden mukaisia ja niiden olisi täydennettävä sen ratifiointia; suosittelee, että Istanbulin yleissopimusta pidetään vähimmäisnormina ja että sukupuolistuneen väkivallan ja perheväkivallan kitkemisessä pyritään edistymään edelleen;

kehottaa jäsenvaltioita ja komissiota hyväksymään erityisiä toimenpiteitä lapsiin ja etenkin tyttöihin suhteettoman paljon kohdistuvan verkkoväkivallan, myös verkkohäirinnän ja -kiusaamisen sekä naisiin kohdistuvan vihapuheen, kitkemiseksi ja puuttumaan erityisesti näiden sukupuolistuneen väkivallan muotojen lisääntymiseen covid-19-pandemian aikana; kehottaa komissiota esittämään asiaa koskevia asetuksia ja muita mahdollisia toimia vihapuheen ja verkkohäirinnän lopettamiseksi;

pitää valitettavana, että komissio ja jäsenvaltiot eivät rahoita riittävästi perheväkivallan torjuntaa, kun otetaan huomioon ilmiön laajuus; panee merkille, että jäsenvaltiot, jotka ovat merkittävästi lisänneet tähän suunnattuja varoja, ovat saavuttaneet tuloksia erityisesti naisten surmien vähentämisessä; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita lisäämään perheväkivallan torjuntaan tarkoitettuja varoja; on huolestunut rahoituksen hajanaisuudesta ja lyhytaikaisuudesta ja hallinnollisesta rasitteesta, jotka voivat vähentää yhdistysten mahdollisuuksia saada rahoitusta ja siten vaikuttaa perheväkivallan uhreille ja heidän lapsilleen annettavan tuen laatuun; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita suosimaan vakaata ja pitkäaikaista rahoitusta;

Sukupuolistuneen väkivallan uhrien suojelu, turvallisuus ja tukeminen – parisuhdeväkivallan käsittely huoltajuus- ja tapaamisoikeuksiin liittyvissä päätöksissä

muistuttaa, että kaikissa lapsia koskevissa toimissa lapsen edun on oltava ensisijainen huolenaihe; muistuttaa toisesta tai molemmista vanhemmista erossa asuvan lapsen oikeudesta ylläpitää henkilökohtaisia suhteita ja suoria yhteyksiä kumpaankin vanhempaansa säännöllisesti, paitsi jos se on lapsen edun vastaista; toteaa, että periaatteessa yhteishuoltajuus ja valvomattomat vierailut ovat toivottavia, jotta voidaan varmistaa, että vanhemmilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet, paitsi jos se on lapsen edun vastaista; korostaa, että on lapsen edun vastaista, jos laissa annetaan automaattisesti vanhempainvastuu jommallekummalle tai molemmille vanhemmille; muistuttaa, että lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen mukaan lapsen edun arviointi on ainutkertainen toimi, joka olisi toteutettava kussakin yksittäistapauksessa siten, että otetaan huomioon kunkin lapsen erityisolosuhteet; korostaa, että parisuhdeväkivalta on selvästi yhteensopimaton lapsen edun sekä huoltajuuden ja hoitovastuun jakamisen kanssa, koska sillä on vakavia seurauksia naisille ja lapsille ja siihen liittyy eron jälkeisen väkivallan ja ääritapauksessa naisen ja lasten surmaamisen riski; korostaa, että vahvistettaessa huoltajuutta, yhteydenpitoa ja tapaamisoikeutta koskevia järjestelyjä naisten ja lasten suojelu väkivallalta ja lapsen etu on asetettava etusijalle ja niitä on pidettävä ensisijaisina muihin kriteereihin nähden; korostaa siksi, että rikoksentekijöiden tai väitettyjen rikoksentekijöiden oikeuksista tai vaateista oikeusmenettelyn aikana ja sen jälkeen, muun muassa omistusta, yksityisyydensuojaa, lapsen huoltajuutta, tapaamista, yhteydenpitoa ja vierailuja koskevista oikeuksista ja vaateista, olisi päätettävä ottaen huomioon naisten ja lasten ihmisoikeudet eli oikeus elämään sekä fyysiseen, seksuaaliseen ja henkiseen koskemattomuuteen ja että tässä olisi toimittava lapsen edun periaatteen mukaisesti (24); korostaa siksi, että väkivaltaisen kumppanin huoltajuus- ja tapaamisoikeuksien peruuttaminen ja yksinhuoltajuuden myöntäminen äidille, jos hän on väkivallan uhri, voi olla ainoa keino estää väkivallan jatkuminen ja uhrien toissijainen uhriksi joutuminen; korostaa, että kaiken vanhempainvastuun myöntämiseen yhdelle vanhemmalle on liitettävä asiaankuuluvia korvausmekanismeja, kuten sosiaalietuudet sekä ensisijainen mahdollisuus päästä kollektiivisten ja yksilöllisten hoitojärjestelyjen piiriin;

10.

korostaa, että jos parisuhdeväkivaltaan ei puututa huoltajuusoikeuksiin ja tapaamisiin liittyvissä päätöksissä, syyllistytään laiminlyöntiin, jolla loukataan ihmisoikeuksia, jotka koskevat oikeutta elämään, oikeutta väkivallattomaan elämään sekä oikeutta naisten ja lasten terveeseen kehitykseen; vaatii painokkaasti, että kaikenlaista väkivaltaa, mukaan lukien vanhempaan tai läheiseen henkilöön kohdistuvan väkivallan todistaminen, pidetään lainsäädännössä ja käytännössä ihmisoikeuksien loukkauksena ja lapsen edun vastaisena tekona; on syvästi huolissaan naisiin kohdistuvan väkivallan äärimmäisimmän muodon, naisten surmien, hälyttävän korkeista määristä Euroopassa; on huolissaan naisille myönnetyn suojelun riittämättömyydestä, mistä on osoituksena niiden naisten ja lasten surmien määrä, jotka ovat tapahtuneet sen jälkeen, kun nainen on ilmoittanut sukupuolistuneesta väkivallasta; korostaa, että naissurmatapauksissa syytetyn vanhemman huoltajuus olisi lapsen edun vuoksi keskeytettävä järjestelmällisesti koko oikeusmenettelyn keston ajaksi; korostaa lisäksi, että jälkeläiset olisi vapautettava elatusvelvollisuudesta vanhemmalle, joka on tuomittu naissurmasta; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että kaikki parisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneet naiset kaikessa moninaisuudessaan saavat asemastaan riippumatta oikeussuojaa ja uhreille tarkoitettua tukea, joka on riittävää ja maksutonta, ja tarjoamaan tarvittaessa tulkkauspalveluja; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että palveluissa otetaan huomioon naisten ja lasten kohtaamat risteävät syrjinnän muodot; kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan sukupuolistuneesta väkivallasta ilmoittavista naisista huolehtimista ja heidän seurantaansa ja suojeluaan; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että tukipalvelut noudattavat koordinoitua lähestymistapaa riskinalaisten naisten tunnistamiseen, jotta varmistetaan, että kaikki nämä toimet ovat kaikkien naisten ja tyttöjen saavutettavissa ja käytettävissä niiden lainkäyttöalueella; korostaa, että tekijän jäädessä kiinni itse teossa uhri olisi vietävä turvalliseen paikkaan ja lasten suojelemisen väkivallantekijältä olisi oltava pakollista, ja korostaa myös, että jos pidätyksen oikeudelliset edellytykset eivät täyty, väitetty väkivallantekijä olisi kuitenkin välittömästi poistettava uhrin kodista ja pidettävä poissa uhrin työpaikalta, jotta voidaan estää väkivallan jatkumisen riski;

11.

kehottaa jäsenvaltioita kehittämään järjestelmiä, joiden avulla kolmannet henkilöt ja yhdistykset voivat huolehtia lasten vierailuista väkivaltaisen entisen kumppanin luo, jotta voidaan vähentää perheväkivallan uhreiksi joutuneiden äitien altistumista, jos heidän entinen kumppaninsa on saanut tapaamisoikeuden, luonapito-oikeuden tai oikeuden yhteishuoltajuuteen; katsoo, että näiden järjestelyjen on oltava naisten saatavilla heti, kun he ilmoittavat perheväkivallasta; katsoo, että tämä tehtävä edellyttää erityisiä taitoja ja että henkilöiden, joille lapset uskotaan, on saatava asianmukaista koulutusta; katsoo, että erikoistuneiden yhdistysten ja laitosten olisi huolehdittava näistä järjestelyistä;

12.

on huolissaan merkittävistä jäsenvaltioiden välisistä eroista sukupuolistuneen väkivallan torjunnassa; on huolissaan sukupuolistuneen väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten tilanteesta alueilla, joilla ei ole tukirakenteita ja joilla naisten on vaikea saada oikeussuojaa ja päästä julkisten palvelujen ja oikeudellisten palvelujen piiriin oikeuksiensa puolustamiseksi; on huolissaan siitä, että erikoistuneita tukipalveluja ei ole tarjolla tasapuolisesti kaikissa jäsenvaltioissa, ja kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan välittömästi saatavilla olevien sekä lyhyen ja pitkän aikavälin erikoistuneiden tukipalvelujen asianmukaisen maantieteellisen jakauman ja niiden tarjoamisen uhreille riippumatta naisten kotipaikka-asemasta sekä heidän kyvystään tai halukkuudestaan tehdä yhteistyötä väitettyjä tekijää vastaan käynnistetyissä menettelyissä; kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan yleisen pääsyn oikeudellisiin palveluihin ja räätälöityihin palveluihin sekä ratkaisuja niissä tilanteissa, joissa parisuhdeväkivaltaa esiintyy maaseudulla; korostaa tarvetta luoda verkostoja eri palvelujen ja ohjelmien välille, jotta voidaan menestyksekkäästi torjua naisiin kohdistuvaa sukupuolistunutta väkivaltaa maaseudulla ja syrjäseutualueilla; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tutkimaan mahdollisuutta osoittaa tähän EU:n varoja, erityisesti aluekehitykseen tarkoitettuja varoja;

13.

panee tyytyväisenä merkille uhrien oikeuksia koskevan EU:n strategian (2020–2025), jossa käsitellään sukupuolistuneen väkivallan uhrien erityistarpeita ja jossa esitetään erityinen lähestymistapa naisiin kohdistuvaan henkiseen väkivaltaan ja sen vaikutuksiin heidän mielenterveyteensä pitkällä aikavälillä; kehottaa komissiota käsittelemään arvioinnissaan uhrien oikeuksia koskevasta direktiivistä EU:n lainsäädännössä tällä hetkellä olevia puutteita, tarkastelemaan, otetaanko uhriksi joutumisen sukupuolinäkökohdat asianmukaisesti ja tosiasiallisesti huomioon, erityisesti mitä tulee naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskeviin kansainvälisiin normeihin, kuten Istanbulin yleissopimuksessa vahvistettuihin normeihin, ja parantamaan asianmukaisesti uhrien oikeuksia sekä uhrien suojelua ja korvauksia koskevaa lainsäädäntöä; pyytää edistämään edelleen uhrien oikeuksia muun muassa olemassa olevien välineiden, kuten eurooppalaisen suojelumääräyksen, avulla; kehottaa komissiota varmistamaan, että kaikki jäsenvaltiot saattavat uhrien oikeuksia koskevan direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, sekä kehottaa panemaan sen täysimääräisesti ja täsmällisesti täytäntöön, jotta parisuhdeväkivallan uhrit saavat käyttöönsä kaikki erilaiset tukipalvelut muun muassa erikoistuneiden ja yleisten palvelujen, kuten rikoksen uhreille tarkoitetun 116 006 -puhelinpalvelun, avulla;

14.

suosittelee, että jäsenvaltiot säätävät vaihtoehtoisista mekanismeista uhreille, jotka eivät tee valitusta, jotta he voivat käyttää parisuhdeväkivallan uhreille myönnettäviä oikeuksia, kuten sosiaalisia oikeuksia ja työntekijöiden oikeuksia, esimerkiksi sukupuolistuneen väkivallan uhrien aseman tunnustavien, erikoistuneiden julkisten palvelujen laatimien asiantuntijalausuntojen perusteella;

Suojelu ja tukeminen: oikeussuojan, hätämajoituksen ja uhrirahastojen saatavuus

15.

korostaa taloudellisen tuen keskeistä merkitystä uhreille, jotta voidaan auttaa heitä saavuttamaan taloudellinen riippumattomuus väkivaltaisesta kumppanistaan; korostaa, että suurin osa naisista köyhtyy asumusero- ja avioeromenettelyjen aikana ja että jotkut naiset luopuvat huoltajuuden menettämisen pelossa vaatimasta omaa osuuttaan ja sitä, mikä heille kuuluu; kehottaakin jäsenvaltioita kiinnittämään erityistä huomiota siihen riskiin, että perheväkivallan uhrien tilanne muuttuu epävarmemmaksi asumus- ja avioeroprosessin aikana; korostaa tarvetta poistaa taloudelliset esteet, jotka voivat estää naisia ilmoittamasta kärsimästään väkivallasta; huomauttaa, että riittävät tulot ja taloudellinen riippumattomuus ovat avainasemassa siinä, että naiset voivat lähteä vahingollisista ja väkivaltaisista suhteista; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan erityisiä toimenpiteitä, joilla torjutaan taloudellista väkivaltaa, suojataan sukupuolistuneen väkivallan uhrien pääoma ja tulot sekä luodaan puitteet, joiden avulla lasten elatusapua koskevat päätökset tehdään nopeasti ja tehokkaasti, jotta voidaan muun muassa naisyrittäjien ja -työntekijöiden tuen avulla varmistaa sukupuolistuneen väkivallan uhrien voimaannuttaminen sekä taloudellinen turvallisuus ja riippumattomuus, niin että he voivat ottaa elämänsä hallintaansa; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään ja tukemaan tällaista riippumattomuutta; suhtautuu myönteisesti ehdotukseen direktiiviksi riittävistä vähimmäispalkoista (25) ja ehdotukseen palkkauksen avoimuutta koskevista sitovista toimenpiteistä (26); korostaa, että on tärkeää panna täytäntöön työ- ja yksityiselämän tasapainottamista koskeva direktiivi (27), koska se on erityisen tärkeää yksinhuoltajille ja auttaa heitä selviytymään työelämässä ja hoitovelvollisuuksista – esimerkiksi kun huolehditaan siitä, että saatavilla on saavutettavissa olevia ja riittäviä hoitopalveluja; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan riittävät taloudelliset tuki- ja korvausmekanismit uhreille ja ottamaan käyttöön mekanismin, jolla koordinoidaan, seurataan ja arvioidaan säännöllisesti naisiin kohdistuvan taloudellisen väkivallan ehkäisemistä koskevien toimenpiteiden täytäntöönpanoa ja tehokkuutta;

16.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään parisuhdeväkivallan uhreiksi joutuneiden naisten riittävän oikeussuojan saantia, tehokasta kuulemista ja mahdollisuuksia hyödyntää lähestymiskieltoja, turvakoteja ja neuvontapalveluja sekä uhrirahastoja ja taloudellisen voimaannuttamisen ohjelmia ja takaamaan nämä mahdollisuudet täysimääräisesti; kehottaa jäsenvaltioita takaamaan perheväkivallan uhreiksi joutuneiden äitien ja heidän lastensa tukemisen yhteisöllisellä, koulutuksellisella ja taloudellisella tuella, kuten perheväkivallan uhreiksi joutuneille naisille tarkoitettujen uhrirahastojen avulla, jotta varmistetaan, että näillä äideillä on tarvittavat mahdollisuudet huolehtia lapsistaan ja jotta estetään heitä menettämästä lastensa huoltajuutta; kehottaa jäsenvaltioita soveltamaan yhteisiin vähimmäisvaatimuksiin perustuvia erityisiä menettelyjä ja antamaan tukea perheväkivallan uhreille, jotta he eivät joutuisi uudelleen uhriksi yhteishuoltajuuden tai lastensa huoltajuuden menettämisen vuoksi; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että perheväkivallan uhrien oikeuskulut katetaan, jos heillä ei ole riittäviä varoja, ja takaamaan, että perheväkivaltaan erikoistuneet asianajajat puolustavat heitä asianmukaisesti; kehottaa komissiota arvioimaan vähimmäisvaatimusten vahvistamista suojelumääräyksille kaikkialla EU:ssa; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että parisuhdeväkivallan uhrit saavat psykologista tukea ja neuvontaa oikeusmenettelyjensä kaikissa vaiheissa;

17.

pitää valitettavana, että parisuhdeväkivallan uhreille ja heidän lapsilleen ei ole tarjolla asianmukaisia hätä- ja tilapäismajoitusratkaisuja; kehottaa jäsenvaltioita avaamaan parisuhdeväkivaltaa ajatellen suunniteltuja hätämajoitustiloja ja huolehtimaan siitä, että ne ovat jatkuvasti käytettävissä, jotta voidaan lisätä ja parantaa perheväkivallan uhreiksi joutuneiden naisten ja heidän lastensa asianmukaisia vastaanotto- ja suojelupalveluja ja taata ne; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita osoittamaan asianomaisille viranomaisille muun muassa hankkeiden kautta riittävästi varoja ja kehottaa osoittamaan rahoitusta turvakotien perustamiseen ja laajentamiseen sekä muihin asianmukaisiin toimenpiteisiin, joilla taataan väkivallan uhreiksi joutuneille naisille luottamuksellisuus ja turvallinen ympäristö lähellä;

18.

pitää valitettavana, että uhreiksi joutuneet naiset voivat jäädä ilman asianmukaista sosiaalista, terveydellistä ja psykologista tukea; kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan saavutettavissa ja yleisesti saatavilla olevan tehokkaan ja laadukkaan lääketieteellisen ja psykologisen tuen sukupuolistuneen väkivallan uhreille, mukaan luettuna seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelujen tarjoaminen, erityisesti kriisiaikoina, jolloin tällainen tuki on katsottava välttämättömäksi, esimerkiksi investoimalla etälääketieteeseen, jotta voidaan jatkaa terveydenhuoltopalvelujen tarjoamista;

19.

kehottaa jäsenvaltioita luomaan potilaskeskeistä terveydenhuoltoa, joka mahdollistaisi perheväkivallan varhaisen havaitsemisen, järjestämään ammattihoitoa ja perustamaan asunto-ohjelmia sekä oikeudellisia palveluja uhreille, mikä voisi merkittävästi auttaa vähentämään parisuhdeväkivallan seurauksia ja ehkäisemään sitä;

20.

kehottaa jäsenvaltioita tutkimaan muun muassa mielenterveys- ja neuvontapalveluihin liittyviä virtuaalisia vaihtoehtoja väkivallan uhrien auttamiseksi kiinnittäen huomiota nykyiseen eriarvoisuuteen tietoteknisten palvelujen saatavuudessa;

21.

kannustaa soveltamaan eräissä jäsenvaltioissa jo käytössä olevia hyviä käytäntöjä, joilla estetään väkivallan jatkuminen, kuten uhrien puhelinnumeroiden kirjaaminen vainoamista ja parisuhdeväkivaltaa koskeviin erityisluetteloihin, jotta voidaan antaa ehdoton etusija mahdollisille tuleville puheluille hätätilanteissa ja helpottaa tehokkaita lainvalvontatoimia;

Lasten suojelu ja tukeminen

22.

korostaa, että on tärkeää vahvistaa yhteiset oikeudelliset määritelmät ja vähimmäisvaatimukset EU:n tasolla sukupuolistuneen väkivallan torjuntaa ja sukupuolistuneen väkivallan, kuten parisuhdeväkivallan, uhrien lasten suojelua varten, sillä monissa oikeusjärjestelmissä ei tunnusteta parisuhdeväkivaltaa, todistettua väkivaltaa ja sijaiskärsijäväkivaltaa; huomauttaa, että perheympäristössään väkivaltaa todistaneita lapsia ei tunnusteta sukupuolistuneen väkivallan uhreiksi, millä on suora vaikutus tiedonkeruuseen poliisi- ja oikeusalalla sekä rajatylittävään yhteistyöhön; korostaa tarvetta antaa rikos- ja tutkintamenettelyissä sukupuolistuneen väkivallan uhrin asema niille lapsille, jotka ovat todistaneet parisuhdeväkivaltaa tai joutuneet sijaiskärsijäväkivallan kohteeksi, jotta he saisivat paremman oikeussuojan ja asianmukaisen avun; suosittelee siksi ottamaan käyttöön järjestelmällisiä menettelyjä, joilla perheväkivallan uhreiksi joutuneita ja perheväkivaltaa todistaneita lapsia seurataan muun muassa psykologisesti, jotta voidaan reagoida tämän aiheuttamiin ongelmiin heidän elämässään ja estää heitä toistamasta tällaista väkivaltaa aikuiselämässään; kehottaa myös jäsenvaltioita ottamaan käyttöön väkivallan todistamista koskevia erityisiä toimenpiteitä, muun muassa säännöksiä raskauttavista olosuhteista;

23.

kehottaa jäsenvaltioita käynnistämään vuotuisen kampanjan lapsille tiedottamiseksi ja lasten oikeuksia koskevan tietoisuuden lisäämiseksi; kehottaa jäsenvaltioita perustamaan väkivallan uhreiksi joutuneita lapsia varten erityisiä keskuksia, joissa työskentelee lastenlääkäreitä ja terapeutteja, jotka ovat erikoistuneita sukupuolistuneeseen väkivaltaan; kehottaa jäsenvaltioita perustamaan lapsille yhteyspisteitä, joihin saa helposti yhteyden muun muassa puhelimitse, sähköpostitse ja verkkokeskustelun avulla, joissa he voivat puhua, esittää kysymyksiä ja ilmoittaa itseensä, vanhempaansa tai sisarukseensa kohdistuvasta väkivallasta ja josta he voivat saada tietoa ja neuvoja tai josta heidät ohjataan muualle lisäapua varten;

24.

korostaa, että lapselle on erityisesti tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi, mikä on olennaisen tärkeää, jotta huoltajuus- ja sijaishoitotapauksia käsiteltäessä voidaan selvittää lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen, mikä on lapsen edun mukaista; huomauttaa, että kaikissa tapauksissa mutta aivan ehdottomasti tapauksissa, joissa epäillään parisuhdeväkivaltaa, tällaiset kuulemiset on järjestettävä lapsiystävällisessä ympäristössä käyttäen esimerkiksi lasten neuropsykiatriaan erikoistuneita koulutettuja ammattilaisia, kuten lääkäreitä tai psykologeja, jotta voidaan analysoida sitä, mikä merkitys luottamuksella muihin on lapsen sopusointuiseen kehitykseen, ja välttää lapsen trauman syveneminen ja uhriksi joutuminen; kehottaa laatimaan EU:n vähimmäisnormit siitä, miten tällaiset kuulemiset olisi järjestettävä; korostaa, että on tärkeää varmistaa uhreille ja heidän lapsilleen pitkän aikavälin psykologisen ja psykiatrisen hoidon ja sosiaalineuvonnan asianmukainen taso koko kaltoinkohtelun jälkeisen toipumisprosessin ajan;

25.

korostaa, että tapaukset, joissa uhri tai lapsi on vammainen tai kuuluu erityisen haavoittuvassa asemassa olevaan ryhmään, edellyttävät erityistä huomiota sekä erityisiä menettelyjä ja normeja;

26.

suhtautuu myönteisesti komission esittämään laaja-alaiseen strategiaan haavoittuvassa asemassa olevien lasten suojelemiseksi ja lapsiystävällisen oikeuden edistämiseksi; korostaa tarvetta suojella kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia kiinnittäen erityistä huomiota vammaisiin lapsiin, väkivallan ehkäisemiseen ja torjuntaan sekä lapsiystävällisen oikeuden edistämiseen; kehottaa kaikkia jäsenvaltioita panemaan strategian täytäntöön täysimääräisesti ja nopeasti; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja riiston torjumiseksi investoimalla ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ja hoito-ohjelmiin, joilla pyritään estämään tekijöitä uusimasta tekoaan, tarjoamalla tehokkaampaa tukea uhreille ja tehostamalla lainvalvontaviranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välistä yhteistyötä; korostaa, että epäillyissä lasten hyväksikäyttötapauksissa on ryhdyttävä pikaisiin toimiin lapsen turvallisuuden varmistamiseksi ja väkivallan jatkumisen tai mahdollisen väkivallan lopettamiseksi ja ehkäisemiseksi, samalla kun varmistetaan lapsen oikeus tulla kuulluksi koko prosessin ajan; katsoo, että tällaisiin toimiin olisi kuuluttava välitön riskinarviointi ja suojelu, johon sisältyy monenlaisia tehokkaita toimenpiteitä, kuten välitoimia, suojelumääräyksiä tai lähestymiskieltoja, sillä välin kun tosiasioita tutkitaan; muistuttaa, että kaikissa menettelyissä, joissa on mukana väkivallan uhreiksi joutuneita lapsia, on noudatettava nopeuden periaatetta; korostaa, että lasten hyväksikäyttöä käsittelevien tuomioistuinten olisi oltava erikoistuneita myös sukupuolistuneeseen väkivaltaan;

27.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan konkreettisia toimenpiteitä lasten seksuaalisen hyväksikäytön lopettamiseksi investoimalla ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ja yksilöimällä mahdollisille tekijöille suunnattuja erityisohjelmia sekä tarjoamalla tehokkaampaa tukea uhreille; kehottaa jäsenvaltioita tehostamaan lainvalvontaviranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välistä yhteistyötä lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja riiston torjumiseksi;

28.

korostaa, että lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan voi liittyä myös sukupuolistunutta väkivaltaa siten, että he joko todistavat äitiinsä kohdistuvaa väkivaltaa tai ovat itse suoraan kaltoinkohtelun kohteena, jolloin tätä kautta pyritään epäsuorasti käyttämään valtaa ja harjoittamaan psykologista väkivaltaa äitiä kohtaan; toteaa, että ohjelmat, joilla tuetaan perheväkivallalle altistuneita lapsia, ovat ratkaisevan tärkeitä pitkäaikaisen haitan minimoimiseksi; kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan innovatiivisten ohjelmien tarjoamista näiden lasten tarpeisiin vastaamiseksi esimerkiksi kouluttamalla lasten kanssa työskenteleviä henkilöitä havaitsemaan varhaiset varoitusmerkit, tarjoamaan asianmukaisia ratkaisuja ja tukea sekä tarjoamaan tehokasta psykologista tukea lapsille rikos- ja siviilioikeudellisissa menettelyissä, joissa he ovat osallisina; suosittelee painokkaasti, että jäsenvaltiot ottavat käyttöön järjestelmällisiä menettelyjä, joilla seurataan perheväkivallan uhreiksi joutuneita ja perheväkivaltaa todistaneita lapsia, psykologinen tuki mukaan lukien, jotta voidaan reagoida tämän aiheuttamiin ongelmiin heidän elämässään ja estää heitä toistamasta tällaista väkivaltaa aikuiselämässään;

Ennaltaehkäisy: alan ammattilaisten koulutus

29.

kehottaa tarjoamaan toistuvaa ja tehokasta valmiuksien kehittämistä ja pakollista täsmäkoulutusta ammattilaisille, jotka käsittelevät tapauksia, joihin liittyy sukupuolistunutta väkivaltaa, lasten kaltoinkohtelua ja yleensä kaikkia perheväkivallan muotoja ja sen mekanismeja, myös manipulointia, henkistä väkivaltaa ja kontrollointia; korostaa, että tämä täsmäkoulutus olisi siksi suunnattava oikeuslaitokselle, lainvalvontaviranomaisille, oikeusalan erityisammattilaisille, oikeuslääketieteen harjoittajille, terveydenhuollon ammattilaisille, sosiaalityöntekijöille, opettajille ja lastenhoitajille sekä näillä aloilla työskenteleville viranhaltijoille; kehottaa korostamaan koulutuksessa myös parisuhdeväkivallan merkitystä lasten oikeuksien ja heidän suojelunsa ja hyvinvointinsa kannalta; kehottaa parantamaan tällaisen koulutuksen avulla näiden ammattilaisten tietämystä ja ymmärrystä nykyisistä suojelutoimenpiteistä sekä turvallisuudesta, rikoksen vaikutuksista, uhrien tarpeista ja siitä, miten näihin tarpeisiin vastataan, sekä tarjoamaan heille riittävät taidot, jotta voidaan paremmin kommunikoida uhrien kanssa ja tukea heitä; kehottaa myös antamaan heille koulutuksen avulla valmiudet arvioida tilannetta luotettavien riskinarviointivälineiden avulla ja havaita kaltoinkohtelun merkit; korostaa tarvetta arvioida mekanismeja, joita asianomaiset ammattilaiset käyttävät näiden merkkien havaitsemiseen; kehottaa keskittymään koulutuksessa ensisijaisesti uhrien tarpeisiin ja huolenaiheisiin ja tunnustamaan, että naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ja perheväkivaltaan on puututtava erityisellä sukupuolinäkökulman huomioon ottavalla ja ihmisoikeuksiin perustuvalla lähestymistavalla, jossa noudatetaan kansallisia, alueellisia ja kansainvälisiä normeja ja toimenpiteitä; kehottaa EU:ta ja sen jäsenvaltioita kehittämään ja rahoittamaan tällaista koulutusta; muistuttaa Euroopan juridisen koulutusverkoston merkityksestä tässä suhteessa; korostaa, että lasten sekä perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan uhrien kanssa ja heidän hyväkseen työskenteleviä kansalaisyhteiskunnan organisaatioita ja julkisia organisaatioita olisi pyydettävä tarjoamaan tällaista koulutusta tai ainakin osallistumaan sen tarjoamiseen tosielämän kokemuksista kertyneiden tietojensa ja asiantuntemuksensa jakamiseksi; kehottaa komissiota helpottamaan ja koordinoimaan tällaista koulutusta keskittyen erityisesti rajatylittäviin tapauksiin;

30.

kehottaa jäsenvaltioita varmistamaan, että niiden poliisi- ja oikeuspalveluilla on riittävä rahoitus, välineistö ja koulutus perheväkivaltaa koskevien valitusten käsittelyyn ja niihin reagointiin; pitää valitettavana, että näiden palvelujen rahoitusvaje ja budjettileikkaukset voivat johtaa menettelyvirheisiin, puutteelliseen tiedottamiseen valituksen tekijöille menettelyn etenemisestä ja kohtuuttomiin viivästyksiin, jotka eivät sovi yhteen ehdottomana tavoitteena olevan uhrien suojelun ja heidän toipumisensa kanssa; korostaa poliisilaitoksiin palkattujen sosiaalityöntekijöiden ja psykologien tärkeää roolia, sillä he mahdollistavat konkreettisen ja inhimillisen tuen antamisen perheväkivallan uhreille; kehottaa jäsenvaltioita tarjoamaan kaikille yhdistyksille tarvittavat resurssit uhreiksi joutuneiden naisten ja heidän lastensa auttamiseen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan yhteistyötään, jotta voidaan toteuttaa toimenpiteitä, joilla parannetaan perhe- ja parisuhdeväkivallan uhrien tunnistamista sekä annetaan uhreille ja todistajille voimia tulla esiin ja ilmoittaa rikoksesta, koska monissa tapauksissa parisuhdeväkivallasta ei edelleenkään ilmoiteta;

31.

kehottaa komissiota ja Euroopan juridista koulutusverkostoa perustamaan EU-foorumin keskinäistä oppimista ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa varten eri jäsenvaltioiden kaikilla asiaankuuluvilla aloilla toimivien oikeusalan toimijoiden ja päätöksentekijöiden välillä;

32.

suosittelee painokkaasti, että jäsenvaltiot perustavat erityisiä tuomioistuimia tai jaostoja ja antavat asianmukaisia lakeja ja tarjoavat koulutusta, menettelyjä ja ohjeita kaikille parisuhdeväkivallan uhrien parissa työskenteleville ammattilaisille sekä lisäävät tietoisuutta sukupuolistuneesta väkivallasta ja sukupuolistereotypioista, jotta voidaan välttää erot oikeusviranomaisten päätösten välillä sekä syrjintä tai toissijainen uhriksi joutuminen asian oikeudellisen, lääketieteellisen, poliisi-, lastensuojelu- ja huoltajuuskäsittelyn aikana ja varmistaa, että lapsia ja naisia kuullaan asianmukaisesti ja että heidän suojelunsa ja korvausten vaatiminen heille asetetaan etusijalle; korostaa tarvetta luoda vahvempia erikoistuneita tuomioistuimia tai jaostoja sekä uhreiksi joutuneet lapset ja naiset paremmin huomioon ottavaa oikeudenkäyttöä ja perustaa sukupuolistunutta väkivaltaa käsitteleviä laaja-alaisia arviointiyksikköjä, jotka koostuvat oikeuslääkäreistä, psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä, jotka työskentelevät koordinoidusti uhrien tukemisesta vastaavien sukupuolistuneeseen väkivaltaan erikoistuneiden julkisten palvelujen kanssa; korostaa, että on tärkeää soveltaa täysimääräisesti oikeudellisia suojatoimia naisten ja lasten suojelemiseksi väkivallalta ja että näitä toimenpiteitä ei saa karsia tai rajoittaa vanhempien oikeuksilla; kehottaa lykkäämään päätöksiä yhteishuoltajuudesta, kunnes parisuhdeväkivalta on tutkittu asianmukaisesti ja on suoritettu riskinarviointi;

33.

korostaa tarvetta tunnistaa rikos-, siviili- ja muiden oikeusprosessien keskinäiset sidokset, jotta voidaan koordinoida parisuhdeväkivallan johdosta toteutettavia oikeudellisia ja muita lakiin perustuvia toimia, ja ehdottaa siksi, että jäsenvaltiot toteuttaisivat toimenpiteitä, joilla yhden perheen rikos- ja siviilioikeudenkäynnit kytketään yhteen, jotta voidaan tosiasiallisesti välttää oikeusviranomaisten ja muiden lakiin perustuvien päätösten erot, jotka ovat vahingollisia uhriksi joutuneiden lasten ja naisten kannalta; pitää valitettavana, ettei ole olemassa väliaikaisia toimenpiteitä uhrien suojelemiseksi eikä väliaikaisia mekanismeja väkivaltaisen vanhemman huoltajuuden keskeyttämiseksi yleensä vuosia kestävän oikeudenkäynnin ajaksi; kehottaa jäsenvaltioita kokeilemaan ja kehittämään tällaisia suojatoimenpiteitä; kehottaa siksi jäsenvaltioita järjestämään koulutusta kaikille näihin prosesseihin osallistuville ammattilaisille ja vapaaehtoistyöntekijöille ja ottamaan lasten ja uhrien parissa ja heidän hyväkseen työskentelevät kansalaisyhteiskunnan organisaatiot mukaan näiden kurssien järjestämiseen; kehottaa toimivaltaisia kansallisia viranomaisia parantamaan tuomioistuinten välistä koordinointia edistämällä syyttäjänvirastojen välisiä yhteyksiä, jotta voidaan mahdollistaa vanhempainvastuuta koskevien kysymysten kiireellinen ratkaiseminen ja varmistaa, että perhetuomioistuimet voivat ottaa huomioon kaikki naisiin kohdistuvaan sukupuolistuneeseen väkivaltaan liittyvät kysymykset, kun määritetään huoltajuus- ja tapaamisoikeuksia;

34.

kehottaa jäsenvaltioita perustamaan foorumin parhaiden käytäntöjen säännölliselle vaihdolle siviili- ja rikostuomioistuinten, perheväkivaltaa ja sukupuolistunutta väkivaltaa, lasten kaltoinkohtelua ja asumusero- ja huoltajuustapauksia käsittelevien oikeusalan toimijoiden sekä kaikkien muiden asiaankuuluvien sidosryhmien välillä;

35.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ottamaan asiaankuuluvat kansalaisyhteiskunnan organisaatiot, erityisesti lasten sekä perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan uhrien parissa ja heidän hyväkseen työskentelevät organisaatiot, mukaan toimintapolitiikkojen ja lainsäädännön kehittämiseen, täytäntöönpanoon ja arviointiin; kehottaa tarjoamaan näille kansalaisyhteiskunnan organisaatioille EU:n, kansallisen ja paikallisen tason rakenteellista tukea, myös taloudellista tukea, jotta voidaan lisätä niiden reagointi- ja edunvalvontavalmiuksia ja varmistaa, että kaikilla ihmisillä on riittävä mahdollisuus saada niiden palveluja, myös neuvonta- ja tukitoimia;

36.

antaa jälleen täyden tukensa palveluntarjoajien valmiuksien kehittämiselle kaikilla aloilla (oikeusala, lainvalvonta, terveys- ja sosiaalipalvelut) tietojen kirjaamisessa tietokantoihin ja tietokantojen pitämisessä ajan tasalla; kehottaa jäsenvaltioita laatimaan kansallisia suuntaviivoja ja hyviä käytäntöjä sekä tarjoamaan parisuhdeväkivaltaa koskevaa valistusta kunkin etulinjan alan henkilöstölle kaikilla tasoilla, sillä se on olennaisen tärkeää, jotta voidaan toteuttaa suojelua hakevien naisten hyväksi toimia, joissa otetaan huomioon heidän tilanteensa; kehottaa jäsenvaltioita seuraamaan eri alojen palveluja ja vahvistamaan tarvittavat määrärahat tarpeiden mukaisesti;

37.

suosittelee, että kansalliset viranomaiset ryhtyvät toimiin ja erityisesti laativat ja jakavat parisuhdeväkivaltaa ja huoltajuuteen liittyviä oikeuksia käsitteleville ammattilaisille tarkoitettuja ohjeita, joissa otetaan huomioon (lapsen omat tai perheenjäseniin, ympäristöön, yhteiskuntaan ja väkivallan toistumiseen liittyvät) riskitekijät, jotta voidaan arvioida parisuhdeväkivaltaa lapsen ja naisten oikeuksien tukemiseksi;

38.

toteaa, että näillä suuntaviivoilla ja ohjeilla olisi autettava terveydenhuollon ammattilaisia levittämään ammattiympäristössään yleistä tietoisuutta naisiin kohdistuvan väkivallan, myös parisuhdeväkivallan, merkittävästä vaikutuksesta heidän mielenterveyteensä;

39.

korostaa, että kaikkien rikosteknistä ja psykologista asiantuntemusta tarjoavien asiantuntijoiden ja ammattilaisten, kuten lääkärien, rikostutkintaan erikoistuneiden kliinisten psykologien ja sosiaalityöntekijöiden, rooli näissä menettelyissä on tärkeä paitsi perhe- tai muun väkivallan uhreiksi joutuneista naisista myös asianomaisista lapsista huolehtimisen kannalta erityisesti silloin, kun heidän elinympäristönsä ei sovellu heidän terveytensä, ihmisarvonsa, tunne-elämänsä tasapainon ja elämänlaatunsa suojelemiseen; muistuttaa siksi, että rikosteknisten tutkijoiden ja asianomaisten ammattilaisten on voitava hyötyä muun muassa EU:n tason tietojen, käytänteiden ja parhaiden käytäntöjen perusteella laadituista ohjeista; toteaa, että teknisen ja lääketieteellisen erityisosaamisensa ansiosta oikeuslääkäri on oikeudellisessa tarkoituksessa sovelias ammattihenkilö auttamaan asiantuntijoita (esimerkiksi lastenlääkäreitä, gynekologeja ja psykologeja) näiden työssä, sillä hänellä on soveltuva koulutus ja tekninen asiantuntemus, jotta hän voi tunnistaa väkivallan merkit ja tarvittaessa noudattaa ilmoitusvelvollisuutta ja pitää yhteyttä oikeusviranomaisiin;

40.

muistuttaa uhrien oikeuksia koskevan direktiivin säännöksistä; korostaa, että sukupuolistuneen väkivallan uhriksi joutuneet naiset ja heidän lapsensa tarvitsevat usein erityistä tukea ja suojelua, koska tällaiseen väkivaltaan liittyy suuri toissijaisen tai toistuvan uhriksi joutumisen, pelottelun ja kostotoimien riski; kehottaa siksi kiinnittämään huomiota uhria syyllistäviin asenteisiin yhteiskunnassa, myös rikosoikeusjärjestelmän ammattilaisten keskuudessa; toteaa, että institutionaaliseen väkivaltaan sisältyvät kaikki viranomaisten ja virkamiesten toimet ja laiminlyönnit, joilla viivytetään asiaankuuluvien julkisten palvelujen saantia tai uhrien oikeuksien käyttämistä tai esteitään se; kehottaa tunnustamaan institutionaalisen väkivallan ja puuttumaan siihen ja ottamaan käyttöön asianmukaisia seuraamuksia ja toimenpiteitä, joilla varmistetaan uhrien suojelu ja heille maksettavat korvaukset; korostaa, että on äärimmäisen tärkeää laatia koulutusta, menettelyjä ja ohjeita kaikille uhrien kanssa tekemisissä oleville ammattilaisille, jotta voidaan auttaa heitä havaitsemaan parisuhdeväkivallan tunnusmerkit, vaikka uhrit eivät olisikaan nimenomaisesti valittaneet siitä; ehdottaa, että näihin suuntaviivoihin ja ohjeisiin sisällytetään toimenpiteitä, joilla edistetään väkivallan, myös parisuhdeväkivallan, uhreiksi joutuneille naisille tarkoitettuja turvallisia hoito-ohjelmia, joissa kunnioitetaan näitä naisia eikä syyllistetä heitä, ja joilla levitetään tietoa parhaista hoitomuodoista näille naisille ja heidän lapsilleen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita puuttumaan kysymykseen, joka koskee nimettömiä valituksia ja valituksia, jotka myöhemmin perutaan, takaamalla tehokkaat ja nopeat menettelyt uhrien suojelemiseksi sekä varmistamalla väkivaltaisten kumppaneiden joutuminen vastuuseen; kannustaa perustamaan lainvalvontaviranomaisten tietokantoja, joissa säilytetään kaikki tiedot parisuhdeväkivaltaan liittyvistä uhrin tai kolmannen osapuolen tekemistä lausunnoista, jotta väkivallan jatkumista voidaan seurata ja ehkäistä; kehottaa lisäämään koulutusta ja valistusta yhteisöille sekä koulutusta parisuhdeväkivallasta poliisille ja sosiaalipalveluille maaseudulla ja syrjäseutualueilla ja korostaa kasvatuksen merkitystä lapsille tiedottamisessa ja heidän tukemisessaan sekä konfliktien ratkaisua käsittelevien ohjelmien, myönteisten roolimallien ja yhteistyötoimien merkitystä;

Ennaltaehkäisy: sukupuolistereotypioihin ja ennakkoluuloihin puuttuminen – koulutus ja valistus

41.

on huolissaan sukupuolistereotypioiden ja ennakkoluulojen vaikutuksesta; toteaa niiden johtavan riittämättömiin toimiin naisiin kohdistuvan sukupuolistuneen väkivallan johdosta ja epäluottamukseen naisia kohtaan ja erityisesti siihen, että lasten kaltoinkohtelua ja perheväkivaltaa koskevat lausunnot oletetaan perättömiksi; on huolissaan myös tuomareiden, syyttäjien ja lainvalvontaviranomaisten erityiskoulutuksen puutteesta; korostaa sellaisten toimenpiteiden merkitystä, joilla pyritään torjumaan sukupuolistereotypioita ja patriarkaalisia ennakkoluuloja koulutuksen ja valistuskampanjoiden avulla; kehottaa jäsenvaltioita seuraamaan ja torjumaan naisten mielipiteitä halventavaa kulttuuria; tuomitsee sen, että huoltajuustapauksissa käytetään, esitetään ja hyväksytään ei-tieteellisiä teorioita ja käsitteitä, joilla rankaistaan äitejä, jotka yrittävät ilmoittaa lasten kaltoinkohtelusta tai sukupuolistuneesta väkivallasta, estämällä heitä saamasta huoltajuutta tai rajoittamalla heidän vanhempainoikeuksiaan; korostaa, että niin sanottu vieraannuttamisoireyhtymä ja vastaavat käsitteet ja termit, jotka yleensä perustuvat sukupuolistereotypioihin, voivat aiheuttaa haittaa naisille, jotka ovat parisuhdeväkivallan uhreja, kun äitejä syyllistetään siitä, että he ovat vieraannuttaneet lapset isästään, uhrien vanhemmuustaidot kyseenalaistetaan, lasten todistajanlausunto ja väkivallan riskit, joille lapset altistuvat, jätetään huomiotta ja äidin ja lasten oikeudet ja turvallisuus vaarantuvat; kehottaa jäsenvaltioita olemaan tunnustamatta vieraannuttamisoireyhtymää oikeuskäytännöissään ja lainsäädännössään ja pyrkimään rajoittamaan sen käyttöä tai jopa kieltämään sen käytön oikeudenkäynneissä, erityisesti tutkinnassa väkivallan toteamiseksi;

42.

korostaa, että on tärkeää toteuttaa valistuskampanjoita, joiden avulla todistajat (etenkin naapurit ja työtoverit) voivat havaita parisuhdeväkivallan (etenkin muun kuin fyysisen väkivallan) merkit ja joissa annetaan ohjeita uhrien tukemisesta ja avustamisesta; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita edistämään sukupuolittuneiden käytäntöjen ja sukupuolistereotypioiden sekä perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan kaikkien muotojen, kuten fyysisen väkivallan, seksuaalisen häirinnän, verkkoväkivallan, psykologisen väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön, torjumista edistäviä valistus-, tiedotus- ja edistämiskampanjoita erityisesti käyttöön otettujen uusien ennaltaehkäisytoimien ja joustavien hätävaroitusjärjestelmien osalta sekä kannustamaan tapauksista ilmoittamiseen koordinoiden ja yhteistyössä tunnustettujen ja erikoistuneiden naisjärjestöjen kanssa; korostaa, että on tärkeää ottaa kaikki valtarakenteet aktiivisesti mukaan valistuskampanjoiden toteuttamiseen;

43.

korostaa, että väkivallantekijöiden tosiasiallinen rankaiseminen on olennaisen tärkeää, jotta voidaan estää väkivallan jatkuminen ja vahvistaa erityisesti uhrien luottamusta viranomaisiin; huomauttaa kuitenkin, että vankeusrangaistus ei yksinään riitä estämään tulevaa väkivaltaa ja että tarvitaan erityisiä kuntoutus- ja uudelleenkoulutusohjelmia; kehottaa jäsenvaltioita Istanbulin yleissopimuksen 16 artiklan mukaisesti toteuttamaan tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet ottaakseen käyttöön tai tukeakseen ohjelmia, joiden tarkoituksena on opettaa perheväkivallan tekijöille väkivallatonta käyttäytymistä henkilösuhteissa, jotta väkivallan uusiutuminen saataisiin estetyksi ja väkivaltaisia käyttäytymismalleja muutetuksi; korostaa, että näin tehdessään jäsenvaltioiden on varmistettava, että uhrien turvallisuus, tukeminen ja ihmisoikeudet asetetaan etusijalle ja että nämä ohjelmat tarvittaessa otetaan käyttöön ja pannaan täytäntöön tiiviissä yhteistyössä uhreille tarjottavien erityistukipalvelujen kanssa; huomauttaa, että koulutus ja kasvatus ovat ratkaisevan tärkeitä sukupuolistuneen väkivallan ja erityisesti parisuhdeväkivallan kitkemiseksi; kehottaa jäsenvaltioita toteuttamaan ennaltaehkäiseviä ohjelmia, joissa käsitellään sellaisia kysymyksiä kuin naisten ja miesten välinen tasa-arvo, keskinäinen kunnioitus, väkivallaton ristiriitojen ratkaiseminen ihmissuhteissa, naisiin kohdistuva sukupuolistunut väkivalta ja oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, sekä sisällyttämään virallisiin opetussuunnitelmiin kaikilla koulutustasoilla oppilaiden kehitystason mukaisesti ikätasoon soveltuvan seksuaalikasvatuksen sukupuolten tasa-arvostrategian 2020–2025 mukaisesti; korostaa, että ikätasoon soveltuva kattava ihmissuhde- ja seksuaalikasvatus on avainasemassa, jotta lapsia voidaan suojella väkivallalta ja antaa heille taidot, joita he tarvitsevat luodakseen turvallisia suhteita ilman seksuaalista, sukupuolistunutta ja parisuhdeväkivaltaa; kehottaa komissiota tukemaan ohjelmia, joilla pyritään ehkäisemään sukupuolistunutta väkivaltaa, myös kansalaisten, tasa-arvon, perusoikeuksien ja arvojen ohjelman Daphne-lohkon kautta, jotta voidaan varmistaa tehokkaat ennaltaehkäisevät toimet;

44.

kehottaa jäsenvaltioita edistämään toimia, joilla kitketään edelleen olemassa olevia piintyneitä ajattelutapoja, jotka koskevat hoitovastuun jakamista;

45.

korostaa, että parisuhdeväkivallan torjuntastrategioihin olisi sisällyttävä toimia, joilla vähennetään väkivallalle altistumista lapsuudessa, opetetaan taitoja, joita tarvitaan turvallisten ja terveiden ihmissuhteiden luomiseen, sekä kyseenalaistetaan sellaiset sosiaaliset normit, joilla tuodaan esille miesten ylemmyyttä ja tuetaan miesten autoritaarista käyttäytymistä naisia kohtaan tai muita seksistisen käytöksen muotoja;

46.

kehottaa komissiota edistämään EU:n laajuisia valistus- ja tiedotuskampanjoita ja parhaiden käytäntöjen vaihtoa, jotka ovat tarpeen perheväkivallan ja sukupuolistuneen väkivallan ehkäisemiseksi ja nollatoleranssin luomiseksi väkivaltaa kohtaan sekä turvallisemman ympäristön luomiseksi uhreille; korostaa tiedotusvälineiden strategista roolia tässä yhteydessä; korostaa kuitenkin, että joissakin jäsenvaltioissa naisten surmien ja sukupuolistuneen väkivallan tapauksia käsitellään edelleen tavalla, joka vapauttaa väkivaltaisen kumppanin vastuusta; korostaa, että tiedotusvälineissä ja mainonnassa ei saa levittää naisvihamielisiä ja seksistisiä viestejä, joissa esimerkiksi yritetään puolustella, oikeuttaa tai vähätellä väkivaltaa ja väkivaltaisten kumppanien vastuuta; katsoo, että perheväkivallan taustalla on myös sukupuolistereotypioiden mukainen näkemys vanhemmuudesta; kehottaa siksi komissiota ja jäsenvaltioita torjumaan sukupuolistereotypioita ja edistämään tasa-arvoista vanhemmuutta, jossa vanhempainvastuu jakautuu tasapuolisesti, ja varmistamaan näin, että naiset eivät joudu alisteiseen asemaan; kehottaa komissiota helpottamaan ennaltaehkäisy-, suojelu- ja syytetoimia ja väkivallan torjuntatoimia sekä niiden konkreettista täytäntöönpanoa koskevien parhaiden käytäntöjen vaihtoa EU:n tasolla; kehottaa jäsenvaltioita täydentämään tällaista EU:n kampanjaa levittämällä tietoa siitä, mihin uhrit ja todistajat voivat ilmoittaa tällaisesta väkivallasta, myös kampanjan päättymisen jälkeen, sekä covid-kriisin erityisluonne huomioon ottaen keskittymään myös lapsiin kohdistuviin vaikutuksiin; kehottaa komissiota tukemaan kouluissa ja muissa yhteyksissä toteutettavia toimia, joilla lisätään lasten ja heidän kanssaan työskentelevien tietoisuutta rikoksista ja traumoista ja siitä, mistä saa apua, miten tapauksista raportoidaan ja miten kehitetään selviytymiskykyä;

Jäsenvaltioiden välinen yhteistyö, myös rajatylittävissä tapauksissa

47.

korostaa, että on tärkeää vaihtaa tietoja tuomioistuinten, jäsenvaltioiden keskusviranomaisten ja poliisiviranomaisten välillä erityisesti rajatylittävissä huoltajuustapauksissa; toivoo, että tuomioistuimen toimivallasta, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25. kesäkuuta 2019 annetun neuvoston asetuksen (EU) 2019/1111 (28) mukaiset tarkistetut säännöt tehostavat oikeusjärjestelmien välistä yhteistyötä, jotta voidaan tosiasiassa selvittää lapsen etu, riippumatta siitä, ovatko vanhemmat naimisissa, tai perherakenteesta, sekä selvittää parisuhdeväkivallan uhrien etu; korostaa, että on tärkeää, että oikeuslääkäri tai muu asiaan liittyvä ammattihenkilö ilmoittaa toimivaltaiselle kansalliselle viranomaiselle parisuhdeväkivallasta, jos hän katsoo, että tällainen väkivalta vaarantaa aikuisen uhrin tai lapsen hengen ja että uhri ei pysty suojelemaan itseään väkivallantekijältä tämän harjoittaman moraalisen tai taloudellisen painostuksen vuoksi, ja pyrkii saamaan tähän aikuisen uhrin suostumuksen; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan Bryssel II a -asetuksen noudattamisen valvonnan ja tehokkaan täytäntöönpanon; pitää tähän liittyen valitettavana, että asetuksen viimeisimmässä tarkistuksessa ei onnistuttu laajentamaan soveltamisalaa rekisteröityihin parisuhteisiin ja avopareihin; katsoo, että tämä johtaa uhrien ja lasten syrjintään ja mahdollisesti vaarallisiin tilanteisiin, kun kyseessä ovat rekisteröidyt parisuhteet ja avoparit; muistuttaa, että Bryssel II a -asetuksen soveltamisala ja tavoitteet perustuvat unionin kansalaisten kansalaisuudesta riippumattoman tasa-arvoisen kohtelun periaatteeseen ja jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmien välisen keskinäisen luottamuksen periaatteeseen; pyytää komissiota raportoimaan parlamentille näiden asetusten täytäntöönpanosta ja vaikutuksista, myös parisuhdeväkivallan ja huoltajuusoikeuksien osalta, viimeistään elokuussa 2024;

48.

huomauttaa, että kaikki perhekiistat vaikuttavat syvästi tunne-elämään mutta rajatylittävät tapaukset ovat vieläkin arkaluonteisempia ja oikeudellisesti monimutkaisempia; korostaa tarvetta varmistaa, että kansalaiset ovat hyvin tietoisia näistä monimutkaisista kysymyksistä, kuten rajatylittävistä huoltajuusjärjestelyistä ja elatusvelvollisuuksista, ja myös tarvetta selkeyttää vanhempien ja lasten oikeuksia ja velvollisuuksia kussakin maassa; huomauttaa, että jäsenvaltiot voisivat auttaa ratkaisemaan tällaiset rajatylittävät perheoikeudelliset oikeustapaukset nopeammin perustamalla kansallisiin tuomioistuimiin niihin erikoistuneita jaostoja, muun muassa sukupuolistuneeseen väkivaltaan keskittyviä yksikköjä, jotka koostuvat oikeuslääkäreistä, psykologeista ja muista alan ammattilaisista, ja korostaa tarvetta työskennellä koordinoidusti uhrien tukemisesta vastaavien sukupuolistuneeseen väkivaltaan erikoistuneiden julkisten palvelujen kanssa; kehottaa kiinnittämään erityistä huomiota yksinhuoltajatalouksien tilanteeseen ja elatusavun perintään rajojen yli, sillä voimassa olevien säännösten ja määräysten eli toimivallasta, sovellettavasta laista, päätösten tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä elatusvelvoitteita koskevissa asioissa 18. joulukuuta 2008 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 4/2009 ja elatusavun perimisestä ulkomailla tehdyn YK:n yleissopimuksen, joissa asetetaan oikeudelliset velvoitteet rajat ylittävälle elatusavun perinnälle, täytäntöönpano on käytännössä edelleen haasteellista; korostaa, että elatusavun rajatylittävää perimistä koskevat oikeudelliset välineet on pantava täytäntöön ja yleistä tietoisuutta niiden saatavuudesta on lisättävä; kehottaa siksi komissiota tekemään tiivistä yhteistyötä jäsenvaltioiden kanssa sellaisten käytännön ongelmien tunnistamiseksi, jotka liittyvät elatusavun perintään rajatylittävissä tapauksissa, ja auttamaan niitä kehittämään tehokkaita välineitä maksuvelvoitteiden täytäntöönpanoon; korostaa tämän kysymyksen merkitystä ja sen seurauksia yksinhuoltajaperheille ja köyhyysriskin osalta;

49.

kehottaa jäsenvaltioita analysoimaan jatkossakin tietoja ja suuntauksia, jotka liittyvät sukupuolistuneen väkivallan ja perheväkivallan kaikenlaisten muotojen esiintyvyyteen ja niistä ilmoittamiseen sekä lapsiin kohdistuviin seurauksiin sulkutoimenpiteiden aikana ja välittömästi niiden jälkeen;

50.

kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tehostamaan yhteistyötään, jotta voidaan toteuttaa toimenpiteitä, joilla annetaan parisuhdeväkivallan uhreille mahdollisuus tulla esiin ja ilmoittaa rikoksesta, koska monissa tapauksissa parisuhdeväkivallasta ei edelleenkään ilmoiteta; panee merkille komission sitoumuksen toteuttaa sukupuolistuneesta väkivallasta uusi EU:n laajuinen tutkimus, jonka tulokset julkistetaan vuonna 2023; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita tekemään tiivistä yhteistyötä perustaakseen pysyvän mekanismin, joka tarjoaa säännöllisesti yhdenmukaistettuja, täsmällisiä, luotettavia, vertailukelpoisia, laadukkaita ja sukupuolen mukaan eriteltyjä EU:n laajuisia tietoja parisuhdeväkivallan yleisyydestä, syistä, seurauksista naisille ja lapsille ja hillintätoimista sekä huoltajuusoikeuksista hyödyntäen täysimääräisesti EIGEn ja Eurostatin valmiuksia ja asiantuntemusta; muistuttaa, että sukupuolistunutta väkivaltaa koskevien kansallisten tilastojen toimittamiseen liittyviin toimiin voidaan myöntää rahoitusta sisämarkkinaohjelmasta 2021–2027; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että tiedot eritellään muun muassa iän, seksuaalisen suuntautumisen, sukupuoli-identiteetin, sukupuoliominaisuuksien, rodun ja etnisen alkuperän sekä vammaisuuden mukaan, jotta varmistetaan, että naiset kaikessa moninaisuudessaan sekä heidän kokemuksensa otetaan huomioon; toteaa, että tämä auttaa ymmärtämään paremmin ongelman laajuutta ja syitä, pääasiassa sitä, missä sosioekonomisissa luokissa se on yleisempää, ja muita vaikuttavia tekijöitä, sekä saamaan paremman käsityksen eri maiden erilaisista oikeudellisista kehyksistä ja toimintapolitiikoista, joita voidaan tutkia tarkasti yksityiskohtaisin maakohtaisin vertailuin sellaisten toimintapoliittisten kehysten määrittämiseksi, jotka saattavat vaikuttaa väkivallan esiintymiseen; korostaa myös, että jäsenvaltioiden on tärkeää kerätä tilastotietoja lasten huoltajuutta parisuhdeväkivaltatapauksissa koskevista hallinnollisista ja oikeudellisista menettelyistä ja erityisesti tuomioiden lopputuloksista ja huoltajuus- ja tapaamisoikeuksia koskevien päätösten perusteluista;

51.

kehottaa komissiota edistämään EU:n laajuisia valistuskampanjoita, jotka ovat tarpeen perheväkivallan ehkäisemiseksi ja nollatoleranssin luomiseksi väkivaltaa kohtaan;

o o

52.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle.

(1) EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57.

(2) EUVL L 132, 21.5.2016, s. 1.

(3) EUVL C 337, 20.9.2018, s. 167.

(4) EUVL C 232, 16.6.2021, s. 48.

(5) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2020)0379.

(6) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2021)0024.

(7) Hyväksytyt tekstit, P9_TA(2021)0025.

(8) EUVL L 338, 21.12.2011, s. 2.

(9) EUVL L 181, 29.6.2013, s. 4.

(10) EUVL L 338, 23.12.2003, s. 1.

(11) Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2 artikla ja 3 artiklan 3 kohta sekä SEUT 8, 10, 19 ja 157 artikla.

(12) Perusoikeuskirjan 21 ja 23 artikla.

(13) Perusoikeusviraston 3. maaliskuuta 2014 julkaisema raportti ”Violence against women: an EU-wide survey”,

(14) Istanbulin yleissopimus.

(15) Euroopan neuvosto, ”Human Rights Channel: Stop Child Sexual Abuse in Sport”, sivustolla käyty 21. heinäkuuta 2021.

(16) Eurostat, ”Children at risk of poverty or social exclusion”, tiedot lokakuulta 2020.

(17) Perusoikeusviraston 3. maaliskuuta 2014 julkaisema raportti ”Violence against women: an EU-wide survey”,

(18) Maailman terveysjärjestön Euroopan aluejohtajan Hans Henri P. Klugen lehdistölle 7. toukokuuta 2020 antama lausunto ”During COVID-19 pandemic, violence remains preventable, not inevitable”.

(19) Perusoikeusviraston 3. maaliskuuta 2014 julkaisema raportti ”Violence against women: an EU-wide survey”,

(20) Europolin 19. kesäkuuta 2020 julkaisema raportti ”Exploiting isolation: offenders and victims of online child sexual abuse during the COVID-19 pandemic”.

(21) Naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta tehdyn Euroopan neuvoston yleissopimuksen 11. toukokuuta 2011 päivätty Euroopan neuvoston selitysmuistio.

(22) EDVAW-foorumin 31. toukokuuta 2019 antama julkilausuma ”Intimate partner violence against women is an essential factor in the determination of child custody”.

(23) Istanbulin yleissopimuksen 31 artikla.

(24) Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan YK:n yleissopimuksen naisiin kohdistuvaa sukupuolistunutta väkivaltaa koskeva yleissuositus nro 35, jolla saatetaan ajan tasalle yleissuositus nro 19.

(25) Komission 28. lokakuuta 2020 päivätty ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi riittävistä vähimmäispalkoista Euroopan unionissa (COM(2020)0682).

(26) Komission 4. maaliskuuta 2021 päivätty ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi miesten ja naisten samapalkkaisuuden periaatteen soveltamisen lujittamisesta palkkauksen läpinäkyvyyden ja täytäntöönpanomekanismien avulla (COM(2021)0093).

(27) Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1158, annettu 20. kesäkuuta 2019, vanhempien ja omaistaan hoitavien työ- ja yksityiselämän tasapainottamisesta (EUVL L 188, 12.7.2019, s. 79).

(28) EUVL L 178, 2.7.2019, s. 1.