EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 30.11.2021
COM(2021) 729 final
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien vuotuisesta päivittämisestä vuonna 2021 aiheutuvia talousarviovaikutuksia koskevista tiedoista
1.KERTOMUKSEN TAVOITE
Tämän kertomuksen tavoitteena on täyttää Euroopan unionin virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen, jäljempänä ’henkilöstösäännöt’, 65 artiklan 1 kohdan nojalla komissiolle kuuluva velvoite toimittaa tietoja unionin virkamiesten palkkojen ja eläkkeiden talousarviovaikutuksista EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden ja niihin sovellettavien korjauskerrointen vuoden 2021 päivitystä varten.
EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden vuoden 2021 päivitys pannaan täytäntöön henkilöstösääntöjen liitteen XI mukaisesti ennen vuoden loppua. Päivitys perustuu EU:n tilastotoimiston Eurostatin tilastoihin, jotka on laadittu yhteistyössä jäsenvaltioiden kansallisten tilastotoimistojen kanssa ja jotka vastaavat jäsenvaltioissa 1. heinäkuuta 2021 vallinnutta tilannetta.
2.TAUSTAA
Euroopan parlamentin ja neuvoston 22. lokakuuta 2013 antamalla asetuksella (EU, Euratom) N:o 1023/2013 muutettiin palkkojen päivitysmekanismia, jota kutsutaan ”menetelmäksi”. Sen perusteella kaikki palkat, eläkkeet ja korvaukset voidaan päivittää automaattisesti. Henkilöstösääntöihin sisältyvät määrät ja korjauskertoimet olisi tämän vuoksi katsottava viitemääriksi ja -korjauskertoimiksi, joita päivitetään säännöllisesti ja automaattisesti. Komission olisi julkaistava päivitetyt määrät ja korjauskertoimet kahden viikon kuluessa päivityksestä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa.
Belgiassa ja Luxemburgissa työskentelevän EU:n henkilöstön palkkoja ja eläkkeitä ei henkilöstösääntöjen 65 artiklan 4 kohdan mukaan päivitetä vuosina 2013 ja 2014, joten kyseisen henkilöstön palkkoja ei päivitetty vuosina 2013 ja 2014. Tämän lisäksi palkkoihin ja eläkkeisiin tehtiin ainoastaan pieni mukautus vuosina 2011 (0 prosenttia) ja 2012 (0,8 prosenttia). Nämä mukautukset olivat seurausta kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta, jolla ratkaistiin palkkojen ja eläkkeiden vuosien 2011 ja 2012 mukautuksia koskevat riidat.
EU:n henkilöstön todellinen ostovoima väheni merkittävästi vuosina 2004–2021 jäsenvaltioiden virkamiesten ostovoiman kasvaessa. Kyseisenä ajanjaksona EU:n henkilöstö menetti noin 10,3 prosenttia ostovoimastaan, mikä johtui vuosina 2004 ja 2013 toteutettujen henkilöstösääntöuudistusten, palkkojen mukautuksiin tehtyjen leikkausten ja vuonna 2020 sovelletun poikkeuslausekkeen yhteisvaikutuksesta. Saman ajanjakson aikana jäsenvaltioiden valtionhallinnon virkamiesten ostovoima kasvoi 0,9 prosenttia.
Koska menetelmää ei sovellettu palkkojen mukautukseen vuosina 2011 ja 2012 ja palkat ja eläkkeet jäädytettiin vuosina 2013 ja 2014, saatiin noin 3 miljardin euron säästöt vuosien 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen puitteissa ja noin 500 miljoonan euron vuotuiset säästöt pitkällä aikavälillä. Henkilöstösääntöjen viimeisin tarkistus johti yhteensä noin 4,3 miljardin euron suuruisiin hallinnollisiin säästöihin monivuotisen rahoituskehyksen voimassaoloaikana. Lisäksi toimielimissä toteutettujen erityistoimenpiteiden, joilla ei ole suoraa vaikutusta talousarvioon (esimerkiksi työajan pidentäminen ja vuosiloman lyhentäminen ilman palkallista korvausta), arvo on noin 1,5 miljardia euroa.
3.Säännökset EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä niihin sovellettavien korjauskertoimien päivittämisestä
3.1.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden päivitys (henkilöstösääntöjen 65 artiklan 1 kohdan toinen alakohta)
Henkilöstösääntöjen 65 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaan tietyt siinä tarkoitetut määrät, kuten peruspalkat, eri korvaukset ja korjauskertoimet, päivitetään vuosittain liitteen XI mukaisesti. Komissio julkaisee päivitetyt määrät kahden viikon kuluessa päivityksestä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa.
Lisäksi henkilöstösääntöjen 65 artiklan 3 kohdassa säädetään, että näitä määriä (joihin viitataan 65 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa) on pidettävä määrinä, joiden reaaliarvoa tiettynä ajankohtana voidaan päivittää muuta säädöstä antamatta.
Henkilöstösääntöjen 65 a artiklassa säädetään, että säännöt henkilöstösääntöjen 64 ja 65 artiklan soveltamisesta vahvistetaan liitteessä XI.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan mukaan palkkojen ja eläkkeiden päivittäminen 65 artiklan nojalla perustuu suoraan kansallisten virkamiesten palkkojen ostovoiman kehitykseen (erityisindikaattori) ja elinkustannusten kehitykseen Belgiassa ja Luxemburgissa (yhteisindeksi).
Erityisindikaattorilla mitataan jäsenvaltioiden keskushallintojen palveluksessa olevien kansallisten virkamiesten nettopalkkojen inflaatiokorjattu kehitys. Eurostat laskee kyseisen indikaattorin liitteessä XI olevan 1 artiklan 4 kohdassa mainittujen kymmenen jäsenvaltion toimittamien tietojen pohjalta.
Yhdistynyt kuningaskunta erosi EU:sta 1. helmikuuta 2020, ja se on nyt ”kolmas maa”. Erosopimuksen mukainen siirtymäkausi päättyi 31. joulukuuta 2020. Tämän vuoksi Yhdistynyt kuningaskunta ei enää kuulu liitteessä XI olevan 1 artiklan 4 kohdan mukaiseen jäsenvaltioiden otokseen erityisindikaattorien laskentaa varten (jäljellä oleva kymmenen jäsenvaltion otos edustaa edelleen vähintään 75:tä prosenttia EU27:n bruttokansantuotteesta).
Yhteisindeksillä mitataan EU:n virkamiesten elinkustannusten muutoksia Belgiassa ja Luxemburgissa kyseisissä jäsenvaltioissa työskentelevän henkilöstön jakautumisen mukaan. Eurostat määrittää tämän indeksin Belgian ja Luxemburgin viranomaisten toimittamien hintatietojen ja EU:n toimielinten sisäisiin tietokantoihin sisältyvien henkilöstön määrää koskevien tietojen perusteella.
Lisäksi henkilöstösääntöjen liitteessä XI oleva 10 artikla sisältää maltillistamislausekkeen, jonka mukaan erityisindikaattorin arvoon sovelletaan +2 prosentin ylärajaa ja –2 prosentin alarajaa. Jos erityisindikaattorin arvo ylittää tämän ylä- tai alarajan, vuotuisen päivityksen laskemiseen käytetään kyseistä raja-arvoa. Tällöin raja-arvoa sovelletaan 1. heinäkuuta alkaen ja vuotuisen päivityksen jäännöstä seuraavan vuoden huhtikuun 1. päivästä.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevassa 11 artiklassa vahvistetaan poikkeuslauseke, jota sovelletaan, jos unionin reaalinen bruttokansantuote (BKT) laskee komission ennusteen mukaan. Poikkeuslauseketta sovelletaan henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 11 artiklan mukaan, jos erityisindikaattorin arvo on positiivinen mutta unionin BKT on laskenut kuluvana vuonna. Tällöin vuotuisen päivityksen laskennassa käytetään erityisindikaattorin arvoa osittain tai kokonaan riippuen EU:n BKT:n laskun suuruudesta ja jäljelle jäävä osa otetaan huomioon myöhemmin seuraavana vuonna tai sitten kun unionin BKT:n kumulatiivinen kasvu on kääntynyt positiiviseksi siitä vuodesta tarkasteltuna, jona poikkeuslauseketta sovellettiin.
3.2.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön, joiden asemapaikka on EU:ssa, palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien päivitys (henkilöstösääntöjen 64 artiklan toinen alakohta)
Henkilöstösääntöjen 64 artiklan mukaan virkamiehen palkkaan, joka ilmaistaan euroina, sovelletaan eri asemapaikkojen elinolosuhteiden mukaan korjauskerrointa, joka on joko suurempi, pienempi tai yhtä suuri kuin 100 prosenttia. Korjauskertoimia ei sovelleta Belgiaan eikä Luxemburgiin, koska ne ovat useimpien unionin toimielinten pääasiallisia ja alkuperäisiä toimipaikkoja ja niitä käytetään vertailukohtana.
Lisäksi korjauskertoimet lasketaan tai peruutetaan ja päivitetään vuosittain liitteen XI mukaisesti. Päivittämisen osalta kaikkia arvoja on pidettävä viitteellisinä. Komissio julkaisee päivitetyt arvot kahden viikon kuluessa päivityksestä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan mukaisesti palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskerrointen päivitys vahvistetaan liitteessä XI olevassa 1 artiklassa tarkoitettujen hintapariteettien ja henkilöstösääntöjen 63 artiklassa tarkoitettujen, kyseisten maiden osalta käytettävien valuuttakurssien välisten suhteiden perusteella.
Palkkojen hintapariteeteilla määritetään, mikä on muissa asemapaikoissa maksettavien palkkojen ostovoiman suhde viitekaupunkina olevassa Brysselissä maksettavien palkkojen ostovoimaan. Eurostat laskee hintapariteetit yhteistyössä jäsenvaltioiden tilastolaitosten kanssa.
Eläkkeiden hintapariteeteilla määritetään, mikä on muissa asuinmaissa maksettavien eläkkeiden ostovoiman suhde viitemaana olevassa Belgiassa maksettavien eläkkeiden ostovoimaan. Eurostat laskee hintapariteetit yhteistyössä kansallisten tilastolaitosten kanssa. Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 20 artiklan säännösten mukaan korjauskertoimia sovelletaan eläkkeisiin vain ennen 1. toukokuuta 2004 ansaittuja oikeuksia vastaavalta osalta. Eläkkeisiin sovellettavan korjauskertoimen vähimmäismäärä on 100.
Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 17 artiklan 3 kohdan mukaan eräisiin virkamiesten ja muun henkilöstön palkansiirtoihin sovelletaan tiettyjä korjauskertoimia.
3.3.EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien päivitys (henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 1 kohta)
Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevissa 11–13 artiklassa säädetään sellaisten virkamiesten ja muun henkilöstön palkan maksusta, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa. Palkka maksetaan euroina EU:ssa, ja siihen sovelletaan Belgiassa työskentelevien virkamiesten palkkaan sovellettavaa korjauskerrointa. Virkamiehen pyynnöstä palkka voidaan kuitenkin maksaa kokonaan tai osaksi asemamaan valuuttana. Palkkaan sovelletaan tällöin asemamaan korjauskerrointa ja palkka muunnetaan vastaavan valuuttakurssin mukaan.
Jotta voitaisiin taata mahdollisuuksien mukaan virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden ostovoiman vastaavuus heidän asemapaikastaan riippumatta, korjauskerrointa päivitetään kerran vuodessa henkilöstösääntöjen liitteessä XI vahvistettujen sääntöjen mukaisesti. Päivittämisessä kaikkia arvoja on pidettävä viitteellisinä. Komissio julkaisee päivitetyt arvot kahden viikon kuluessa päivityksestä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa.
Eurostat laskee hintapariteetit, joiden avulla määritetään, mikä on muissa asemapaikoissa maksettavien palkkojen ostovoiman suhde Brysselissä maksettavien palkkojen ostovoimaan. Korjauskerroin saadaan jakamalla hintapariteetti valuuttakurssilla. Käytettävät valuuttakurssit määritetään EU:n yleisen talousarvion toteuttamiseen sovellettavien sääntöjen mukaisesti korjauskertoimien soveltamispäivänä voimassa olevien kurssien perusteella.
3.4.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön, joiden asemapaikka on EU:ssa, palkkojen ja eläkkeiden väliaikainen päivitys (henkilöstösääntöjen 65 artiklan 2 kohta)
Henkilöstösääntöjen 65 artiklan 2 kohdassa säädetään, että elinkustannusten muuttuessa huomattavasti mainitun artiklan 1 kohdassa tarkoitetut määrät ja 64 artiklassa tarkoitetut korjauskertoimet päivitetään liitteen XI mukaisesti. Komissio julkaisee päivitetyt määrät ja korjauskertoimet kahden viikon kuluessa päivityksestä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 4 artiklan 1 kohdan mukaisesti palkkojen ja eläkkeiden väliaikaisista päivityksistä tehdään 1. tammikuuta voimaan tuleva päätös, jos elinkustannukset muuttuvat huomattavasti kesäkuun ja joulukuun välisenä aikana henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevassa 6 artiklassa määriteltyyn kynnysarvoon verrattuna. Tällöin otetaan huomioon ostovoiman kehitysennusteet kuluvan vuotuisen viitekauden aikana. Väliaikaiset päivitykset otetaan huomioon palkkojen vuotuisessa päivityksessä.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 6 artiklan mukaan väliaikainen päivitys tehdään kaikkien toimipaikkojen (myös Brysselin ja Luxemburgin) osalta, jos kynnysarvo on saavutettu tai ylitetty Brysselissä ja Luxemburgissa. Jos kynnysarvoa ei saavuteta Brysselissä ja Luxemburgissa, väliaikainen päivitys toteutetaan ainoastaan niiden asemapaikkojen osalta, joissa kynnysarvo on saavutettu tai ylitetty.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 7 artiklan mukaisesti väliaikaisen päivityksen suuruus vastaa yhteisindeksiä, joka kerrotaan tarvittaessa puolella ennusteen mukaisesta erityisindikaattorin arvosta, jos tämä on negatiivinen.
Korjauskertoimet ovat yhtä suuret kuin hintapariteetin ja henkilöstösääntöjen 63 artiklassa tarkoitetun valuuttakurssin välinen suhde, joka kerrotaan päivityksen arvolla, jos Belgiassa ja Luxemburgissa ei saavuteta kynnysarvoa.
3.5.EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikainen päivitys (henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 2 kohta)
Kolmansissa maissa työskentelevien EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkojen vuotuisessa päivityksessä henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 1 kohdan mukaisesti (ks. 3.3 kohta edellä) korjauskerrointa päivitetään väliaikaisesti henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 1 kohdassa vahvistetun menettelyn mukaisesti, jos elinkustannukset asemamaassa ovat kehittyneet korjauskertoimen ja vastaavan valuuttakurssin soveltamisen perusteella mitattuina yli 5 prosenttia edellisen kyseistä maata koskevan päivityksen jälkeen.
Eurostat laskee hintapariteetit, joiden avulla määritetään, mikä on muissa asemapaikoissa maksettavien palkkojen ostovoiman suhde Brysselissä maksettavien palkkojen ostovoimaan. Korjauskerroin saadaan jakamalla hintapariteetti valuuttakurssilla. Käytettävät valuuttakurssit määritetään EU:n yleisen talousarvion toteuttamiseen sovellettavien sääntöjen mukaisesti korjauskertoimien soveltamispäivänä voimassa olevien kurssien perusteella.
4.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien päivitykset vuonna 2021
Komissio ottaa huomioon EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden eri päivitykset, jotka pannaan täytäntöön henkilöstösääntöjen liitteen XI mukaisesti kahdentoista kuukauden viitekaudelta ennen 1. heinäkuuta 2021 ja jotka toteutetaan ennen vuoden 2021 loppua. Päivitykset, jotka on lueteltu jäljempänä 4 kohdassa, perustuvat EU:n tilastotoimiston Eurostatin tilastoihin, jotka on laadittu yhteistyössä jäsenvaltioiden kansallisten tilastotoimistojen kanssa ja jotka vastaavat kussakin jäsenvaltiossa 1. heinäkuuta 2021 vallinnutta tilannetta.
4.1.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden vuoden 2021 päivitys (henkilöstösääntöjen 65 artiklan 1 kohdan toinen alakohta)
Eurostat on laatinut henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 1 artiklan mukaisesti kertomuksen elinkustannusten kehityksestä Belgiassa ja Luxemburgissa, kansallisten virkamiesten palkkojen ostovoiman kehityksestä ja korjauskertoimien perustana olevista hintapariteeteista.
Kansallisten virkamiesten palkkojen ostovoiman keskimääräinen muutos viiteajanjaksona oli erityisindikaattorilla mitattuna –0,2 prosenttia.
Elinkustannusten kehitys Belgiassa ja Luxemburgissa viiteajanjaksona oli Eurostatin laskemalla yhteisindeksillä mitattuna 2,1 prosenttia.
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti päivityksen suuruus saadaan kertomalla Eurostatin määrittämät erityisindikaattori ja yhteisindeksi keskenään. Palkkojen ja eläkkeiden päivitys Belgiassa ja Luxemburgissa on siis 1,9 prosenttia. Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 3 artiklan 5 kohdan mukaisesti korjauskertoimia ei sovelleta Belgiassa eikä Luxemburgissa.
Yhteinen erityisindikaattori (–0,2 prosenttia) on henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevassa 10 artiklassa vahvistetussa vaihteluvälissä (yläraja +2 prosenttia ja alaraja –2 prosenttia). Tämän vuoksi maltillistamislauseketta ei sovelleta.
Koska ennustettu BKT:n reaalinen kehitys on positiivinen (5 prosenttia), henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 11 artiklan poikkeuslauseketta ei sovelleta.
Vuonna 2020 poikkeuslausekkeen nojalla huomiotta jätetyn erityisindikaattorin (2,5 prosenttia) osalta Eurostatin tiedot osoittavat, että ottaen huomioon sekä vuoden 2020 vahvistetun BKT:n muutoksen –5,9 prosenttia ja vuotta 2021 koskevan ennusteen +5 prosenttia, on ilmeistä, että kumulatiivinen yhteismäärä ei riitä saavuttamaan samaa tasoa kuin ennen kriisiä (eli vuonna 2019). Tämän perusteella vuoden 2020 erityisindikaattoria (2,5 prosenttia) ei oteta huomioon vuoden 2021 vuotuisen päivityksen laskennassa, ja vuonna 2020 sovelletun poikkeuslausekkeen vaikutukset pysyvät ennallaan.
Edellä esitetyn perusteella palkkoihin ja eläkkeisiin Belgiassa ja Luxemburgissa sovellettava päivitys on siis 1,9 prosenttia.
Tämän vuoksi komissio julkaisee ennen vuoden 2021 loppua Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa ne henkilöstösääntöjen 65 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetut päivitetyt määrät, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin ja jotka esitetään tämän kertomuksen liitteessä I.
4.2.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön, joiden asemapaikka on EU:ssa, palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien päivitys (henkilöstösääntöjen 64 artiklan toinen alakohta)
Eurostat on laatinut henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 1 artiklan mukaisesti kertomuksen elinkustannusten kehityksestä Belgiassa ja Luxemburgissa, kansallisten virkamiesten palkkojen ostovoiman kehityksestä ja korjauskertoimien perustana olevista hintapariteeteista.
Muissa maissa kuin Belgiassa ja Luxemburgissa palkkojen ja eläkkeiden päivitys saadaan kertomalla Belgiassa ja Luxemburgissa sovellettava mukautus korjauskertoimien ja valuuttakurssin muutoksella.
Eurostat on laskenut palkkoihin, eläkkeisiin ja palkanosan siirtoihin sovellettavat korjauskertoimet seuraavasti:
4.1.1.Muiden asemapaikkojen kuin Belgian ja Luxemburgin henkilöstöön sovellettavat korjauskertoimet
Eurostat on laskenut yhteistyössä kansallisten tilastolaitosten kanssa hintapariteetit, joiden avulla määritetään palkkojen ostovoiman vastaavuus Brysselin ja muiden asemapaikkojen välillä 1. heinäkuuta 2021.
Korjauskertoimet, joita sovelletaan muissa jäsenvaltioissa kuin Belgiassa ja Luxemburgissa työskenteleville EU:n virkamiehille ja muulle henkilöstölle maksettaviin palkkoihin, vahvistetaan 1. heinäkuuta 2021 sovellettujen hintapariteettien ja valuuttakurssien suhteen mukaisesti.
Bonniin sovellettavaa korjauskerrointa ei enää ole saatavissa kansallisesta tilastotoimistosta muihin Saksassa sijaitseviin korjauskertoimellisiin asemapaikkoihin (Berliini, Karlsruhe ja München) sovellettavan Euroopan vertailuohjelman menetelmän mukaisesti. Tällaisten luotettavien tietojen puuttuessa Bonnissa työskentelevän henkilöstön palkkoihin sovelletaan Saksan (Berliini) korjauskerrointa.
Tämän vuoksi komissio julkaisee ennen vuoden 2021 loppua Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa ne korjauskertoimet, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin ja jotka esitetään tämän kertomuksen liitteessä I.
4.1.2.Muissa maissa kuin Belgiassa ja Luxemburgissa asuvien eläkkeisiin sekä palkansiirtoihin sovellettavat korjauskertoimet:
Eurostat on laskenut yhteistyössä kansallisten tilastolaitosten kanssa hintapariteetit, joiden avulla määritetään eläkkeiden ostovoiman vastaavuus Belgian ja muiden asuinmaiden välillä 1. heinäkuuta 2021.
Niiden henkilöiden eläkkeitä varten lasketut korjauskertoimet, joiden asuinpaikka on muissa maissa kuin Belgiassa tai Luxemburgissa, vahvistetaan 1. heinäkuuta 2021 sovellettujen hintapariteettien ja valuuttakurssien suhteen mukaisesti. Henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 20 artiklan mukaan korjauskertoimia sovelletaan eläkkeisiin ainoastaan ennen 1. toukokuuta 2004 ansaittuja oikeuksia vastaavalta osalta.
Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 17 artiklan mukaan kyseiset kertoimet ovat suoraan sovellettavissa virkamiesten ja muun henkilöstön palkansiirtoihin.
Tämän vuoksi komissio julkaisee vuoden 2021 loppuun mennessä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa tämän kertomuksen liitteessä I esitettävät korjauskertoimet, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen muissa maissa kuin Belgiassa ja Luxemburgissa maksettuihin eläkkeisiin, ja korjauskertoimet, joita sovelletaan Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkansiirtoihin.
4.3.EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien päivitys vuonna 2021 (henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 1 kohta)
Komission käytettävissä oleviin tilastotietoihin sisältyi luettelo 141 asemapaikasta. Hintapariteetteja ei ollut kuitenkaan ilmoitettu, jos tietoja ei ollut saatavilla tai ne eivät olleet luotettavia paikallisten epävakaiden olojen tai muiden syiden vuoksi.
Kaikkiin EU:n ulkopuolella sijaitseviin asemapaikkoihin sovellettavat korjauskertoimet laskettiin 1. heinäkuuta 2021 vallinneen tilanteen mukaan. Vuotuisessa päivityksessä vahvistettiin Eurostatin ilmoittamista, 1. heinäkuuta 2021 sovelletuista hintapariteeteista johdetut korjauskertoimet.
Tämän vuoksi komissio julkaisee vuoden 2021 loppuun mennessä Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa ne tämän kertomuksen liitteessä II esitettävät korjauskertoimet, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen niiden EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden palkkoihin, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa.
4.4.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön, joiden asemapaikka on EU:ssa, palkkojen ja eläkkeiden väliaikainen päivitys vuonna 2021 (henkilöstösääntöjen 65 artiklan 2 kohta)
Henkilöstösääntöjen liitteessä XI olevan 4 artiklan mukaisesti palkkoja ja eläkkeitä oli päivitettävä niissä paikoissa, joissa elinkustannukset olivat muuttuneet huomattavasti.
Eurostat on laskenut kansallisten tilastolaitosten myötävaikutuksella, että yhteisindeksillä mitattu elinkustannusten muutos Belgiassa ja Luxemburgissa oli +0,5 prosenttia kesäkuusta 2020 joulukuuhun 2020.
Elinkustannusten kehitys viiteajanjaksona Belgian ja Luxemburgin ulkopuolella mitattiin Eurostatin laskemien implisiittisten indeksien avulla. Nämä indeksit saatiin kertomalla yhteisindeksi hintapariteetin muutoksella.
Elinkustannusten merkittävän muutoksen kynnysarvo on 12 kuukauden jaksolla 6 prosenttia (6 kuukauden jaksolla 3 prosenttia).
Koska yhteisindeksi viitejakson aikana (kesäkuusta 2020 joulukuuhun 2020) oli 100,5 (eli +0,5 prosenttia), kyseinen poikkeama on määritellyn kynnysarvon (±3,0 prosenttia) rajoissa. Näin ollen Belgiassa ja Luxemburgissa toimivien Euroopan unionin virkamiesten palkkojen ja eläkkeiden nimellismääriä koskeva väliaikainen päivitys ei ollut tarpeen.
Korjauskertoimet ovat yhtä suuret kuin hintapariteetin ja vastaavan valuuttakurssin välinen suhde, joka kerrotaan väliaikaisen päivityksen arvolla, jos Brysselissä ja Luxemburgissa ei saavuteta kynnysarvoa.
Eurostat on laskenut kansallisten tilastolaitosten myötävaikutuksella, ettei EU:n sisällä ole asemapaikkaa, jolla olisi ajanjaksoa varten määritetyn kynnysarvon ylittävä implisiittinen hintaindeksi. Näin ollen EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikainen päivitys ei ole tarpeen.
Eurostat on myös laskenut kansallisten tilastolaitosten myötävaikutuksella, ettei EU:ssa ole jäsenvaltiota, jolla olisi ajanjaksoa varten määritetyn kynnysarvon ylittävä implisiittinen hintaindeksi. Näin ollen kyseisissä maissa maksettaviin eläkkeisiin sovellettavien, Eurostatin laskemien korjauskertoimien väliaikainen päivitys ei ollut tarpeen.
Tämän vuoksi komission ei ollut tarpeen julkaista Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa väliaikaista päivitystä korjauskertoimiin, joita sovelletaan 1. tammikuuta 2021 alkaen EU:n alueella työskentelevien EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin.
4.5.EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikainen päivitys vuonna 2021 (henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 2 kohta)
4.1.3.Ajanjaksolta elokuu 2020 – tammikuu 2021
Komission käytettävissä olevat tilastotiedot osoittivat, että joidenkin kolmansien maiden elinkustannukset, jotka on määritetty korjauskertoimen ja asianomaisen valuuttakurssin perusteella, olivat muuttuneet enemmän kuin 5 prosenttia sen jälkeen, kun kolmansissa maissa työskentelevien EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden asemapaikan valuuttana maksettaviin palkkoihin sovellettavat korjauskertoimet oli viimeksi vahvistettu eli 1. heinäkuuta 2020 jälkeen.
Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan toisen kohdan mukaisesti korjauskertoimien väliaikainen päivitys oli tehtävä henkilöstösääntöjen liitteessä XI säädettyä menettelyä noudattaen.
Väliaikaisessa päivityksessä vahvistettiin korjauskertoimet, jotka oli johdettu Eurostatin ilmoittamista, 1. elokuuta, 1. syyskuuta, 1. lokakuuta, 1. marraskuuta ja 1. joulukuuta 2020 sekä 1. tammikuuta 2021 sovelletuista hintapariteeteista.
Tämän vuoksi komissio julkaisi 25. kesäkuuta 2021 Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa kuusi kuukausitaulukkoa, joista ilmenevät päivityksen kohteena olleet maat ja niiden korjauskertoimet sekä kuhunkin sovellettavat päivämäärät ja jotka esitetään tämän kertomuksen liitteessä V.
4.1.4.Ajanjaksolta helmikuu 2021 – kesäkuu 2021
Komission käytössä olevat tilastotiedot osoittavat, että joidenkin kolmansien maiden elinkustannukset, jotka on määritetty korjauskertoimen ja asianomaisen valuuttakurssin perusteella, olivat muuttuneet enemmän kuin 5 prosenttia sen jälkeen, kun kolmansissa maissa palveluksessa olevien EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden asemapaikan valuuttana maksettaviin palkkoihin sovellettavat korjauskertoimet oli viimeksi vahvistettu.
Henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan toisen kohdan mukaisesti korjauskertoimien väliaikainen päivitys oli tehtävä henkilöstösääntöjen liitteessä XI säädettyä menettelyä noudattaen.
Väliaikaisessa päivityksessä vahvistettiin korjauskertoimet, jotka oli johdettu Eurostatin ilmoittamista, 1. helmikuuta, 1. maaliskuuta, 1. huhtikuuta, 1. toukokuuta ja 1. kesäkuuta 2021 sovelletuista hintapariteeteista.
Tämän vuoksi komissio julkaisee ennen vuoden 2021 loppua Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa viisi kuukausitaulukkoa, joista ilmenevät päivityksen kohteena olleet maat ja niiden korjauskertoimet sekä kuhunkin sovellettavat päivämäärät ja jotka esitetään tämän kertomuksen liitteessä III.
5.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien talousarviovaikutukset
Tässä jaksossa esitetään yksityiskohtainen arvio EU:n henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin vuonna 2021 tehtävien päivitysten talousarviovaikutuksista.
5.1.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden vuoden 2021 päivitys (henkilöstösääntöjen 65 artiklan 1 kohdan toinen alakohta)
Henkilöstösääntöjen 65 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettujen määrien päivityksellä on rahoitusvaikutuksia kaikkien toimielinten ja virastojen henkilöstömenoihin liittyviin budjettikohtiin.
miljoonaa euroa
|
|
Otsake VII
|
Muut otsakkeet (I–VI)
|
|
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
|
Arvioidut vaikutukset menoihin
|
+86,9
|
+173,8
|
+173,8
|
+19,2
|
+38,5
|
+38,5
|
|
Arvioidut vaikutukset tuloihin
|
+15,2
|
+30,4
|
+30,4
|
+3,3
|
+6,6
|
+6,6
|
5.2.EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön, joiden asemapaikka on EU:ssa, palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien päivitys vuonna 2021 (henkilöstösääntöjen 64 artiklan toinen alakohta ja liitteessä XIII olevan 20 artiklan 1 kohta)
EU:n henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin muissa jäsenvaltioissa kuin Belgiassa ja Luxemburgissa sovellettavien korjauskerrointen päivityksellä, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 2021, on rahoitusvaikutuksia useisiin henkilöstömenoihin liittyviin budjettikohtiin.
miljoonaa euroa
|
|
Otsake VII
|
Muut otsakkeet (I–VI)
|
|
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
|
Arvioidut vaikutukset menoihin
|
+6,7
|
+13,4
|
+13,4
|
+3,6
|
+7,2
|
+7,2
|
5.3.EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien päivitys vuonna 2021 (henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 1 kohta)
Kolmansissa maissa työskentelevän EU:n henkilöstön palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien vuotuisella päivityksellä, joka tuli voimaan 1. heinäkuuta 2021, on rahoitusvaikutuksia useisiin henkilöstömenoihin liittyviin, otsakkeeseen VII kuuluviin budjettikohtiin.
miljoonaa euroa
|
|
Otsake VII
|
|
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
|
Arvioidut vaikutukset menoihin
|
–0,17
|
–0,34
|
–0,34
|
5.4.EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikainen päivitys vuonna 2021 (henkilöstösääntöjen liitteessä X olevan 13 artiklan 2 kohta)
5.1.1.Ajanjaksolta elokuu 2020 – tammikuu 2021
Kolmansissa maissa työskentelevän EU:n henkilöstön palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikaisella päivityksellä, jonka voimaantulopäivät ovat 1. elokuuta 2020, 1. syyskuuta 2020, 1. lokakuuta 2020, 1. marraskuuta 2020, 1. joulukuuta 2020 ja 1. tammikuuta 2021, on rahoitusvaikutuksia useisiin henkilöstömenoihin liittyviin, otsakkeeseen VII kuuluviin budjettikohtiin.
miljoonaa euroa
|
|
Otsake VII
|
|
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
|
Arvioidut vaikutukset menoihin
|
–0,07
|
–0,14
|
–0,14
|
5.1.2.Ajanjaksolta helmikuu 2021 – kesäkuu 2021
Kolmansissa maissa työskentelevän EU:n henkilöstön palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikaisella päivityksellä, jonka voimaantulopäivät ovat 1. helmikuuta 2021, 1. maaliskuuta 2021, 1. huhtikuuta 2021, 1. toukokuuta 2021 ja 1. kesäkuuta 2021, on rahoitusvaikutuksia useisiin henkilöstömenoihin liittyviin, otsakkeeseen VII kuuluviin budjettikohtiin.
miljoonaa euroa
|
|
Otsake VII
|
|
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
Seuraavat vuodet
|
|
Arvioidut vaikutukset menoihin
|
–0,12
|
–0,23
|
–0,23
|
Liitteet:
(1)Luonnos Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa julkaistavasta tiedotteesta – EU:n virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien päivitys vuonna 2021
(2)Luonnos Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa julkaistavasta tiedotteesta – EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien päivitys vuonna 2021
(3)Luonnos Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa julkaistavaksi tiedotteeksi – EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikainen päivitys
(4)Euroopan unionin virallisen lehden C-sarjassa julkaistu tiedote – EU:n virkamiesten sekä väliaikaisten ja sopimussuhteisten toimihenkilöiden, joiden asemapaikka on kolmannessa maassa, palkkoihin sovellettavien korjauskertoimien väliaikainen päivitys
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 30.11.2021
COM(2021) 729 final
LIITTEET
asiakirjaan
Komission kertomus Euroopan parlamentille ja neuvostolle
Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä näihin palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien vuotuisesta päivittämisestä vuonna 2021 aiheutuvia talousarviovaikutuksia koskevista tiedoista
LIITE I
EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTEN JA MUUN HENKILÖSTÖN PALKKOJEN JA ELÄKKEIDEN SEKÄ NÄIHIN PALKKOIHIN JA ELÄKKEISIIN SOVELLETTAVIEN KORJAUSKERTOIMIEN VUOTUINEN PÄIVITYS VUONNA 2021
1.1. Taulukko henkilöstösääntöjen 66 artiklassa tarkoitetusta, 1. heinäkuuta 2021 alkaen sovellettavasta kuukausittaisesta peruspalkasta tehtäväryhmien AD ja AST kunkin palkkaluokan ja palkkatason osalta:
|
1.7.2021
|
PALKKATASO
|
|
|
|
|
|
PALKKALUOKKA
|
1
|
2
|
3
|
4
|
5
|
|
16
|
19 490,71
|
20 309,74
|
21 163,17
|
|
|
|
15
|
17 226,53
|
17 950,42
|
18 704,71
|
19 225,11
|
19 490,71
|
|
14
|
15 225,35
|
15 865,16
|
16 531,83
|
16 991,77
|
17 226,53
|
|
13
|
13 456,69
|
14 022,15
|
14 611,37
|
15 017,90
|
15 225,35
|
|
12
|
11 893,46
|
12 393,23
|
12 914,02
|
13 273,30
|
13 456,69
|
|
11
|
10 511,83
|
10 953,54
|
11 413,82
|
11 731,38
|
11 893,46
|
|
10
|
9 290,71
|
9 681,10
|
10 087,94
|
10 368,58
|
10 511,83
|
|
9
|
8 211,43
|
8 556,48
|
8 916,05
|
9 164,09
|
9 290,71
|
|
8
|
7 257,53
|
7 562,50
|
7 880,28
|
8 099,53
|
8 211,43
|
|
7
|
6 414,44
|
6 683,99
|
6 964,85
|
7 158,63
|
7 257,53
|
|
6
|
5 669,29
|
5 907,53
|
6 155,76
|
6 327,03
|
6 414,44
|
|
5
|
5 010,72
|
5 221,27
|
5 440,67
|
5 592,05
|
5 669,29
|
|
4
|
4 428,64
|
4 614,72
|
4 808,64
|
4 942,43
|
5 010,72
|
|
3
|
3 914,15
|
4 078,65
|
4 250,05
|
4 368,27
|
4 428,64
|
|
2
|
3 459,47
|
3 604,83
|
3 756,32
|
3 860,83
|
3 914,15
|
|
1
|
3 057,60
|
3 186,07
|
3 319,95
|
3 412,34
|
3 459,47
|
2. Taulukko henkilöstösääntöjen 66 artiklassa tarkoitetusta, 1. heinäkuuta 2021 alkaen sovellettavasta kuukausittaisesta peruspalkasta tehtäväryhmän AST/SC kunkin palkkaluokan ja palkkatason osalta:
|
1.7.2021
|
PALKKATASO
|
|
|
PALKKALUOKKA
|
1
|
2
|
3
|
4
|
5
|
|
6
|
4 970,95
|
5 179,84
|
5 397,50
|
5 547,65
|
5 624,31
|
|
5
|
4 393,49
|
4 578,11
|
4 771,16
|
4 903,20
|
4 970,95
|
|
4
|
3 883,12
|
4 046,28
|
4 216,32
|
4 333,62
|
4 393,49
|
|
3
|
3 432,01
|
3 576,23
|
3 726,53
|
3 830,19
|
3 883,12
|
|
2
|
3 033,32
|
3 160,80
|
3 293,63
|
3 385,25
|
3 432,01
|
|
1
|
2 680,96
|
2 793,62
|
2 911,02
|
2 991,98
|
3 033,32
|
3. Taulukko henkilöstösääntöjen 64 artiklassa tarkoitetuista korjauskertoimista, joita sovelletaan Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin ja joihin sisältyvät seuraavat:
– henkilöstösääntöjen 64 artiklassa tarkoitetut korjauskertoimet, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin (jäljempänä olevan taulukon sarake 2)
– henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 17 artiklan 3 kohdan nojalla virkamiesten ja muun henkilöstön palkansiirtoihin 1. tammikuuta 2022 alkaen sovellettavat korjauskertoimet (jäljempänä olevan taulukon sarake 3)
– henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 20 artiklan 1 kohdan nojalla eläkkeisiin 1. heinäkuuta 2021 alkaen sovellettavat korjauskertoimet (jäljempänä olevan taulukon sarake 4).
|
|
Palkka
|
Siirto
|
Eläke
|
|
Maa / toimipaikka
|
1.7.2021
|
1.1.2022
|
1.7.2021
|
|
Bulgaria
|
61,7
|
58,6
|
|
|
Tšekki
|
88,1
|
75,1
|
|
|
Tanska
|
134,2
|
136,9
|
136,9
|
|
Saksa
|
101,4
|
101,3
|
101,3
|
|
Karlsruhe
|
96,9
|
|
|
|
München
|
113,4
|
|
|
|
Viro
|
86,3
|
90,2
|
|
|
Irlanti
|
133,6
|
125,4
|
125,4
|
|
Kreikka
|
85,2
|
82,3
|
|
|
Espanja
|
96,3
|
93,3
|
|
|
Ranska
|
119,9
|
111,2
|
111,2
|
|
Kroatia
|
78,3
|
69,0
|
|
|
Italia
|
95,2
|
97,1
|
|
|
Varese
|
91,2
|
|
|
|
Kypros
|
82,2
|
84,6
|
|
|
Latvia
|
80,0
|
74,6
|
|
|
Liettua
|
80,1
|
70,2
|
|
|
Unkari
|
76,1
|
63,6
|
|
|
Malta
|
94,0
|
99,0
|
|
|
Alankomaat
|
111,4
|
111,3
|
111,3
|
|
Itävalta
|
109,6
|
113,5
|
113,5
|
|
Puola
|
70,6
|
61,3
|
|
|
Portugali
|
91,4
|
87,0
|
|
|
Romania
|
68,5
|
57,9
|
|
|
Slovenia
|
84,9
|
81,9
|
|
|
Slovakia
|
79,9
|
77,7
|
|
|
Suomi
|
118,6
|
121,4
|
121,4
|
|
Ruotsi
|
130,3
|
120,0
|
120,0
|
|
Yhdistynyt kuningaskunta
|
|
|
128,5
|
4.1. Henkilöstösääntöjen 42 a artiklan toisessa kohdassa tarkoitetun, vanhempainloman aikana maksettavan lisän määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 1 050,30 euroa.
4.2. Henkilöstösääntöjen 42 a artiklan kolmannessa kohdassa tarkoitetun, vanhempainloman aikana maksettavan lisän määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 1 400,41 euroa.
5.1. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kotitalouslisän perusosa, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 196,44 euroa.
5.2. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun huollettavana olevaa lasta koskevan lisän määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 429,24 euroa.
5.3. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun koulutuslisän määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 291,24 euroa.
5.4. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun koulutuslisän määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 104,86 euroa.
5.5. Henkilöstösääntöjen 69 artiklassa ja niiden liitteessä VII olevan 4 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun ulkomaankorvauksen vähimmäismäärä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 582,21 euroa.
5.6. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 134 artiklassa tarkoitetun ulkomaankorvauksen määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 418,54 euroa.
6.1. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kilometrikorvauksen määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
|
0 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
0–200 km
|
|
0,2165 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
201–1 000 km
|
|
0,3610 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
1 001–2 000 km
|
|
0,2165 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
2 001–3 000 km
|
|
0,0721 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
3 001–4 000 km
|
|
0,0348 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
4 001–10 000 km
|
|
0 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus ylittää
|
10 000 km.
|
6.2. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 7 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kilometrikorvauksen kiinteämääräisen lisäkorvauksen määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
– 108,27 euroa, jos 1 kohdassa tarkoitettujen paikkakuntien välinen maantieteellinen etäisyys on 600–1 200 kilometriä;
– 216,54 euroa, jos 1 kohdassa tarkoitettujen paikkakuntien välinen maantieteellinen etäisyys on yli 1 200 kilometriä.
7.1. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kilometrikorvauksen määrä, jota sovelletaan 1. tammikuuta 2022 alkaen:
|
0 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
0–200 km
|
|
0,4366 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
201–1 000 km
|
|
0,7277 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
1 001–2 000 km
|
|
0,4366 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
2 001–3 000 km
|
|
0,1454 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
3 001–4 000 km
|
|
0,0702 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus on
|
4 001–10 000 km
|
|
0 euroa kilometriltä matkaosuudelta, jonka pituus ylittää
|
10 000 km.
|
7.2. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun kilometrikorvauksen kiinteämääräisen lisäkorvauksen määrä, jota sovelletaan 1. tammikuuta 2022 alkaen:
– 218,28 euroa, jos asemapaikan ja lähtöpaikkakunnan välinen maantieteellinen etäisyys on 600–1200 kilometriä;
– 436,53 euroa, jos asemapaikan ja lähtöpaikkakunnan välinen maantieteellinen etäisyys on yli 1 200 kilometriä.
8. Henkilöstösääntöjen liitteessä VII olevan 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun päivärahan määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
-
45,12 euroa virkamiehelle, jolla on oikeus kotitalouslisään;
-
36,39 euroa virkamiehelle, jolla ei ole oikeutta kotitalouslisään.
9. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 24 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun asettautumiskorvauksen vähimmäismäärä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
-
1 284,45 euroa henkilölle, jolla on oikeus kotitalouslisään;
-
763,73 euroa henkilölle, jolla ei ole oikeutta kotitalouslisään.
10.1. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 28 a artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun työttömyyskorvauksen ala- ja ylärajojen määrät, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
– 1 540,45 euroa (alaraja);
– 3 080,90 euroa (yläraja).
10.2. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 28 a artiklan 7 kohdassa tarkoitetun kiinteämääräisen vähennyksen määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen
– 1 400,41 euroa
11. Taulukko muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 93 artiklassa tarkoitetun peruspalkka-asteikon määristä, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
|
TEHTÄVÄRYHMÄ
|
1.7.2021
|
PALKKATASO
|
|
|
|
TEHTÄVÄ
|
PALKKALUOKKA
|
1
|
2
|
3
|
4
|
5
|
6
|
7
|
|
IV
|
18
|
6 718,94
|
6 858,66
|
7 001,28
|
7 146,88
|
7 295,52
|
7 447,23
|
7 602,09
|
|
|
17
|
5 938,38
|
6 061,86
|
6 187,92
|
6 316,61
|
6 447,97
|
6 582,05
|
6 718,94
|
|
|
16
|
5 248,48
|
5 357,62
|
5 469,04
|
5 582,77
|
5 698,89
|
5 817,40
|
5 938,38
|
|
|
15
|
4 638,73
|
4 735,20
|
4 833,68
|
4 934,20
|
5 036,82
|
5 141,55
|
5 248,48
|
|
|
14
|
4 099,84
|
4 185,10
|
4 272,14
|
4 360,98
|
4 451,70
|
4 544,23
|
4 638,73
|
|
|
13
|
3 623,54
|
3 698,90
|
3 775,81
|
3 854,35
|
3 934,49
|
4 016,32
|
4 099,84
|
|
III
|
12
|
4 638,67
|
4 735,13
|
4 833,61
|
4 934,11
|
5 036,71
|
5 141,45
|
5 248,37
|
|
|
11
|
4 099,81
|
4 185,05
|
4 272,08
|
4 360,91
|
4 451,60
|
4 544,17
|
4 638,67
|
|
|
10
|
3 623,53
|
3 698,88
|
3 775,79
|
3 854,32
|
3 934,46
|
4 016,29
|
4 099,81
|
|
|
9
|
3 202,59
|
3 269,19
|
3 337,17
|
3 406,58
|
3 477,42
|
3 549,72
|
3 623,53
|
|
|
8
|
2 830,56
|
2 889,42
|
2 949,51
|
3 010,83
|
3 073,46
|
3 137,36
|
3 202,59
|
|
II
|
7
|
3 202,52
|
3 269,14
|
3 337,12
|
3 406,52
|
3 477,40
|
3 549,72
|
3 623,54
|
|
|
6
|
2 830,43
|
2 889,28
|
2 949,38
|
3 010,73
|
3 073,34
|
3 137,27
|
3 202,52
|
|
|
5
|
2 501,54
|
2 553,56
|
2 606,68
|
2 660,91
|
2 716,24
|
2 772,74
|
2 830,43
|
|
|
4
|
2 210,88
|
2 256,87
|
2 303,82
|
2 351,74
|
2 400,64
|
2 450,58
|
2 501,54
|
|
I
|
3
|
2 723,63
|
2 780,16
|
2 837,87
|
2 896,76
|
2 956,87
|
3 018,24
|
3 080,90
|
|
|
2
|
2 407,81
|
2 457,78
|
2 508,79
|
2 560,86
|
2 614,01
|
2 668,27
|
2 723,63
|
|
|
1
|
2 128,61
|
2 172,80
|
2 217,88
|
2 263,91
|
2 310,90
|
2 358,86
|
2 407,81
|
12. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 94 artiklassa tarkoitetun asettautumiskorvauksen vähimmäismäärä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
-
966,13 euroa henkilölle, jolla on oikeus kotitalouslisään;
-
572,81 euroa henkilölle, jolla ei ole oikeutta kotitalouslisään.
13.1. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 96 artiklan 3 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun työttömyyskorvauksen ala- ja ylärajojen määrät, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
– 1 155,33 euroa (alaraja);
– 2 310,64 euroa (yläraja).
13.2. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 96 artiklan 7 kohdassa tarkoitetun kiinteämääräisen vähennyksen määrä, jota sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen, on 1 050,30 euroa.
13.3. Muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 136 artiklassa tarkoitetun työttömyyskorvauksen ala- ja ylärajojen määrät, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
– 1 016,43 euroa (alaraja);
– 2 391,63 euroa (yläraja).
14. Neuvoston asetuksen (EHTY, ETY, Euratom) N:o 300/76
1 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa vahvistettujen, keskeytyksettä tai vuorotyössä tehtäviään hoitaville virkamiehille myönnettyjen korvausten määrät:
– 440,26 euroa
– 664,51 euroa
– 726,56 euroa
– 990,54 euroa
15. Korjauskerroin, jota sovelletaan neuvoston asetuksen (ETY, Euratom, EHTY) N:o 260/68
4 artiklassa tarkoitettuihin määriin 1. heinäkuuta 2021 alkaen – 6,3553.
16. Taulukko henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuista määristä, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
|
1.7.2021
|
PALKKATASO
|
|
|
|
|
|
|
|
|
PALKKALUOKKA
|
1
|
2
|
3
|
4
|
5
|
6
|
7
|
8
|
|
16
|
19 490,71
|
20 309,74
|
21 163,17
|
21 163,17
|
21 163,17
|
21 163,17
|
|
|
|
15
|
17 226,53
|
17 950,42
|
18 704,71
|
19 225,11
|
19 490,71
|
20 309,74
|
|
|
|
14
|
15 225,35
|
15 865,16
|
16 531,83
|
16 991,77
|
17 226,53
|
17 950,42
|
18 704,71
|
19 490,71
|
|
13
|
13 456,69
|
14 022,15
|
14 611,37
|
15 017,90
|
15 225,35
|
|
|
|
|
12
|
11 893,46
|
12 393,23
|
12 914,02
|
13 273,30
|
13 456,69
|
14 022,15
|
14 611,37
|
15 225,35
|
|
11
|
10 511,83
|
10 953,54
|
11 413,82
|
11 731,38
|
11 893,46
|
12 393,23
|
12 914,02
|
13 456,69
|
|
10
|
9 290,71
|
9 681,10
|
10 087,94
|
10 368,58
|
10 511,83
|
10 953,54
|
11 413,82
|
11 893,46
|
|
9
|
8 211,43
|
8 556,48
|
8 916,05
|
9 164,09
|
9 290,71
|
|
|
|
|
8
|
7 257,53
|
7 562,50
|
7 880,28
|
8 099,53
|
8 211,43
|
8 556,48
|
8 916,05
|
9 290,71
|
|
7
|
6 414,44
|
6 683,99
|
6 964,85
|
7 158,63
|
7 257,53
|
7 562,50
|
7 880,28
|
8 211,43
|
|
6
|
5 669,29
|
5 907,53
|
6 155,76
|
6 327,03
|
6 414,44
|
6 683,99
|
6 964,85
|
7 257,53
|
|
5
|
5 010,72
|
5 221,27
|
5 440,67
|
5 592,05
|
5 669,29
|
5 907,53
|
6 155,76
|
6 414,44
|
|
4
|
4 428,64
|
4 614,72
|
4 808,64
|
4 942,43
|
5 010,72
|
5 221,27
|
5 440,67
|
5 669,29
|
|
3
|
3 914,15
|
4 078,65
|
4 250,05
|
4 368,27
|
4 428,64
|
4 614,72
|
4 808,64
|
5 010,72
|
|
2
|
3 459,47
|
3 604,83
|
3 756,32
|
3 860,83
|
3 914,15
|
4 078,65
|
4 250,05
|
4 428,64
|
|
1
|
3 057,60
|
3 186,07
|
3 319,95
|
3 412,34
|
3 459,47
|
|
|
|
17. Ennen 1. toukokuuta 2004 voimassa olleiden henkilöstösääntöjen liitteen VII entisessä 4 a artiklassa mainitun kiinteämääräisen korvauksen määrä, jota käytetään henkilöstösääntöjen liitteessä XIII olevan 18 artiklan 1 kohdan soveltamiseksi 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
– 151,88 euroa kuukaudessa virkamiehille, joiden palkkaluokka on C 4 tai C 5;
– 232,87 euroa kuukaudessa virkamiehille, joiden palkkaluokka on C 1, C 2 tai C 3.
18. Taulukko muuhun henkilöstöön sovellettavien palvelussuhteen ehtojen 133 artiklassa tarkoitetun peruspalkka-asteikon määristä, joita sovelletaan 1. heinäkuuta 2021 alkaen:
|
Palkkaluokka
|
1
|
2
|
3
|
4
|
5
|
6
|
7
|
|
Kokoaikatyöntekijän peruspalkka
|
1 936,23
|
2 255,71
|
2 445,64
|
2 651,60
|
2 874,88
|
3 117,00
|
3 379,48
|
|
Palkkaluokka
|
8
|
9
|
10
|
11
|
12
|
13
|
14
|
|
Kokoaikatyöntekijän peruspalkka
|
3 664,10
|
3 972,64
|
4 307,17
|
4 669,87
|
5 063,14
|
5 489,50
|
5 951,78
|
|
Palkkaluokka
|
15
|
16
|
17
|
18
|
19
|
|
|
|
Kokoaikatyöntekijän peruspalkka
|
6 452,98
|
6 996,40
|
7 585,58
|
8 224,34
|
8 916,94
|
|
|
LIITE II
VUOTUINEN PÄIVITYS – EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTEN SEKÄ VÄLIAIKAISTEN JA SOPIMUSSUHTEISTEN TOIMIHENKILÖIDEN, JOIDEN ASEMAPAIKKA ON KOLMANNESSA MAASSA, PALKKOIHIN SOVELLETTAVAT KORJAUSKERTOIMET
|
Asemapaikka
|
Hintapariteetti heinäkuu 2021
|
Valuuttakurssi heinäkuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin heinäkuu 2021 (**)
|
|
Afganistan (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Albania
|
69,29
|
122,59
|
56,5
|
|
Algeria
|
102
|
160,357
|
63,6
|
|
Angola
|
702,5
|
774,068
|
90,8
|
|
Argentiina
|
85,64
|
113,59
|
75,4
|
|
Armenia
|
474,2
|
606,64
|
78,2
|
|
Australia
|
1,605
|
1,5811
|
101,5
|
|
Azerbaidžan
|
1,756
|
2,02096
|
86,9
|
|
Bangladesh
|
84,55
|
100,902
|
83,8
|
|
Barbados
|
2,363
|
2,39034
|
98,9
|
|
Valko-Venäjä
|
2,136
|
3,021
|
70,7
|
|
Benin
|
576,7
|
655,957
|
87,9
|
|
Bolivia
|
6,273
|
8,21461
|
76,4
|
|
Bosnia ja Hertsegovina
|
1,127
|
1,95583
|
57,6
|
|
Botswana
|
8,505
|
12,9702
|
65,6
|
|
Brasilia
|
3,807
|
5,8826
|
64,7
|
|
Burkina Faso
|
609,6
|
655,957
|
92,9
|
|
Burundi
|
1879
|
2358,35
|
79,7
|
|
Kambodža
|
3645
|
4885,5
|
74,6
|
|
Kamerun
|
612,4
|
655,957
|
93,4
|
|
Kanada
|
1,448
|
1,4706
|
98,5
|
|
Kap Verde
|
76,54
|
110,265
|
69,4
|
|
Keski-Afrikan tasavalta
|
742,9
|
655,957
|
113,3
|
|
Tšad
|
639,7
|
655,957
|
97,5
|
|
Chile
|
626,2
|
869,132
|
72,0
|
|
Kiina
|
6,587
|
7,6814
|
85,8
|
|
Kolumbia
|
2494
|
4482,19
|
55,6
|
|
Kongo
|
770,2
|
655,957
|
117,4
|
|
Costa Rica
|
582,7
|
735,38
|
79,2
|
|
Kuuba (*)
|
1,048
|
1,1888
|
88,2
|
|
Kongon demokraattinen tasavalta
|
3289
|
2377,38
|
138,3
|
|
Djibouti
|
223
|
211,886
|
105,2
|
|
Dominikaaninen tasavalta
|
46,08
|
67,9661
|
67,8
|
|
Ecuador (*)
|
0,8862
|
1,1888
|
74,5
|
|
Egypti
|
15,71
|
18,732
|
83,9
|
|
El Salvador (*)
|
0,7935
|
1,1888
|
66,7
|
|
Eritrea
|
17,96
|
18,1606
|
98,9
|
|
Eswatini
|
10,52
|
17,052
|
61,7
|
|
Etiopia
|
35,93
|
52,5752
|
68,3
|
|
Fidži
|
1,76
|
2,46488
|
71,4
|
|
Gabon
|
685,8
|
655,957
|
104,5
|
|
Gambia
|
53,47
|
61,78
|
86,5
|
|
Georgia
|
2,342
|
3,7601
|
62,3
|
|
Ghana
|
5,867
|
6,8616
|
85,5
|
|
Guatemala
|
8,162
|
9,21359
|
88,6
|
|
Guinea
|
10439
|
11667,8
|
89,5
|
|
Guinea-Bissau
|
478
|
655,957
|
72,9
|
|
Guayana
|
182,5
|
249,805
|
73,1
|
|
Haiti
|
114,2
|
110,26
|
103,6
|
|
Honduras
|
21,74
|
28,4022
|
76,5
|
|
Hongkong
|
10,48
|
9,2297
|
113,5
|
|
Islanti
|
193,9
|
147,3
|
131,6
|
|
Intia
|
71,9
|
88,305
|
81,4
|
|
Indonesia
|
12173
|
17339,9
|
70,2
|
|
Iran
|
82045
|
49929,6
|
164,3
|
|
Irak (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Israel
|
4,384
|
3,876
|
113,1
|
|
Norsunluurannikko
|
598
|
655,957
|
91,2
|
|
Jamaika
|
139,8
|
178,636
|
78,3
|
|
Japani
|
134,9
|
131,54
|
102,6
|
|
Jordania
|
0,7467
|
0,84286
|
88,6
|
|
Kazakstan
|
367,6
|
509,94
|
72,1
|
|
Kenia
|
111
|
128,604
|
86,3
|
|
Kosovo
|
0,5483
|
1
|
54,8
|
|
Kuwait
|
0,31
|
0,35789
|
86,6
|
|
Kirgisia
|
65,48
|
100,644
|
65,1
|
|
Laos
|
8374
|
11332
|
73,9
|
|
Libanon (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Lesotho
|
10,78
|
17,052
|
63,2
|
|
Liberia
|
278,1
|
203,723
|
136,5
|
|
Libya (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Madagaskar
|
3770
|
4532,5
|
83,2
|
|
Malawi
|
685,2
|
961,795
|
71,2
|
|
Malesia
|
3,809
|
4,9353
|
77,2
|
|
Mali
|
540,5
|
655,957
|
82,4
|
|
Mauritania
|
29,27
|
43,255
|
67,7
|
|
Mauritius
|
35,69
|
48,9855
|
72,9
|
|
Meksiko
|
14,28
|
23,6108
|
60,5
|
|
Moldova
|
14,03
|
21,4896
|
65,3
|
|
Mongolia
|
2204
|
3386,96
|
65,1
|
|
Montenegro
|
0,5687
|
1
|
56,9
|
|
Marokko
|
8,739
|
10,6246
|
82,3
|
|
Mosambik
|
63,41
|
75,445
|
84,0
|
|
Myanmar/Burma
|
1287
|
1962,71
|
65,6
|
|
Namibia
|
13,41
|
17,052
|
78,6
|
|
Nepal
|
95,18
|
141,735
|
67,2
|
|
Uusi-Kaledonia
|
122,554
|
119,332
|
102,7
|
|
Uusi-Seelanti
|
1,409
|
1,7
|
82,9
|
|
Nicaragua
|
33,52
|
41,8078
|
80,2
|
|
Niger
|
495,1
|
655,957
|
75,5
|
|
Nigeria
|
400,3
|
491,073
|
81,5
|
|
Pohjois-Makedonia
|
30,15
|
61,695
|
48,9
|
|
Norja
|
13,35
|
10,1893
|
131,0
|
|
Pakistan
|
138,6
|
188,215
|
73,6
|
|
Panama (*)
|
1,012
|
1,1888
|
85,1
|
|
Papua-Uusi-Guinea
|
4,054
|
4,17123
|
97,2
|
|
Paraguay
|
4172
|
8048,91
|
51,8
|
|
Peru
|
3,521
|
4,73737
|
74,3
|
|
Filippiinit
|
53,27
|
57,765
|
92,2
|
|
Qatar
|
4,722
|
4,32723
|
109,1
|
|
Venäjä
|
76,25
|
86,4662
|
88,2
|
|
Ruanda
|
863,2
|
1178,17
|
73,3
|
|
São Tomé ja Príncipe
|
23,63
|
24,5
|
96,4
|
|
Saudi-Arabia
|
3,81
|
4,458
|
85,5
|
|
Senegal
|
570,5
|
655,957
|
87,0
|
|
Serbia
|
70,1
|
117,57
|
59,6
|
|
Sierra Leone
|
10982
|
12206
|
90,0
|
|
Singapore
|
1,889
|
1,5985
|
118,2
|
|
Somalia (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Etelä-Afrikka
|
11,2
|
17,052
|
65,7
|
|
Etelä-Korea
|
1270
|
1341,25
|
94,7
|
|
Etelä-Sudan
|
387,7
|
517,737
|
74,9
|
|
Sri Lanka
|
157,4
|
238,891
|
65,9
|
|
Sudan
|
417,9
|
538,484
|
77,6
|
|
Sveitsi (Bern)
|
1,377
|
1,0965
|
125,6
|
|
Sveitsi (Geneve)
|
1,377
|
1,0965
|
125,6
|
|
Syyria (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Taiwan
|
27,68
|
33,263
|
83,2
|
|
Tadžikistan
|
8,801
|
13,4572
|
65,4
|
|
Tansania
|
2197
|
2744,58
|
80,0
|
|
Thaimaa
|
27,65
|
38,166
|
72,4
|
|
Itä-Timor (*)
|
0,877
|
1,1888
|
73,8
|
|
Togo
|
640
|
655,957
|
97,6
|
|
Trinidad ja Tobago
|
6,395
|
8,44815
|
75,7
|
|
Tunisia
|
2,424
|
3,3069
|
73,3
|
|
Turkki
|
4,555
|
10,361
|
44,0
|
|
Turkmenistan
|
5,088
|
4,1608
|
122,3
|
|
Uganda
|
2796
|
4230,1
|
66,1
|
|
Ukraina
|
26,04
|
32,6431
|
79,8
|
|
Arabiemiirikunnat
|
3,785
|
4,3807
|
86,4
|
|
Yhdistynyt kuningaskunta
|
0,8888
|
0,85948
|
103,4
|
|
Yhdysvallat (New York)
|
1,192
|
1,1888
|
100,3
|
|
Yhdysvallat (Washington)
|
1,066
|
1,1888
|
89,7
|
|
Uruguay
|
39,66
|
51,6629
|
76,8
|
|
Uzbekistan
|
8237
|
12572,7
|
65,5
|
|
Venezuela (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Vietnam
|
19358
|
27354,3
|
70,8
|
|
Länsiranta – Gazan alue
|
4,384
|
3,876
|
113,1
|
|
Jemen (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Sambia
|
13,55
|
27,0592
|
50,1
|
|
Zimbabwe (***)
|
0
|
0
|
0
|
(*) 1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa (paitsi Yhdysvaltain dollareita seuraavissa maissa: Ecuador, El Salvador, Itä-Timor, Kuuba ja Panama).
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100 %.
(***) Tiedot eivät ole saatavilla epävakaisten paikallisten olojen tai tietojen epäluotettavuuden vuoksi.
LIITE III
VÄLIAIKAINEN PÄIVITYS – EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTEN SEKÄ VÄLIAIKAISTEN JA SOPIMUSSUHTEISTEN TOIMIHENKILÖIDEN, JOIDEN ASEMAPAIKKA ON KOLMANNESSA MAASSA, PALKKOIHIN SOVELLETTAVAT KORJAUSKERTOIMET
HELMIKUU 2021
|
Asemapaikka
|
Hintapariteetti
helmikuu 2021
|
Valuuttakurssi
helmikuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin
helmikuu 2021 (**)
|
|
Angola
|
589,9
|
791,848
|
74,5
|
|
Argentiina
|
63,5
|
105,071
|
60,4
|
|
Valko-Venäjä
|
2,058
|
3,1137
|
66,1
|
|
Brasilia
|
3,357
|
6,5857
|
51,0
|
|
Chile
|
625,3
|
884,964
|
70,7
|
|
Gambia
|
49,59
|
61,9
|
80,1
|
|
Guatemala
|
7,709
|
9,40629
|
82,0
|
|
Haiti
|
110,6
|
88,66
|
124,7
|
|
Iran
|
74065
|
50782,2
|
145,8
|
|
Kazakstan
|
340,5
|
510,99
|
66,6
|
|
Kenia
|
102,8
|
133,87
|
76,8
|
|
Kirgisia
|
59,03
|
102,532
|
57,6
|
|
Libanon (***)
|
0
|
0
|
0
|
|
Liberia
|
318,3
|
206,157
|
154,4
|
|
Mauritania
|
29,42
|
43,74
|
67,3
|
|
Mosambik
|
57,91
|
91,205
|
63,5
|
|
Pakistan
|
124
|
194,861
|
63,6
|
|
Qatar
|
4,823
|
4,40112
|
109,6
|
|
São Tomé ja Príncipe
|
23,35
|
24,5
|
95,3
|
|
Etelä-Sudan
|
382,8
|
214,757
|
178,2
|
|
Sudan
|
242,4
|
67,0489
|
361,5
|
|
Turkki
|
4,29
|
8,9313
|
48
|
|
(*)
|
1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa, paitsi Yhdysvaltain dollareita seuraavissa maissa: ei mikään edellä olevassa taulukossa.
|
|
(**)
|
Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
(***)
|
Tiedot eivät ole saatavilla epävakaisten paikallisten olojen tai tietojen epäluotettavuuden vuoksi.
|
|
|
|
|
|
|
|
MAALISKUU 2021
|
Maa
|
Hintapariteetti
maaliskuu 2021
|
Valuuttakurssi
maaliskuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin
maaliskuu 2021 (**)
|
|
Algeria
|
101,3
|
160,981
|
62,9
|
|
Argentiina
|
67,6
|
109,328
|
61,8
|
|
Armenia
|
439,7
|
635,79
|
69,2
|
|
Costa Rica
|
586,1
|
746,135
|
78,6
|
|
Kuuba
|
0,9966
|
1,2225
|
81,5
|
|
Djibouti
|
212,1
|
216,94
|
97,8
|
|
Dominikaaninen tasavalta
|
42,96
|
70,1701
|
61,2
|
|
Honduras
|
20,91
|
29,4451
|
71,0
|
|
Jamaika
|
130
|
182,341
|
71,3
|
|
Madagaskar
|
3485
|
4542,09
|
76,7
|
|
Malawi
|
646,6
|
948,171
|
68,2
|
|
Malesia
|
3,588
|
4,9383
|
72,7
|
|
Meksiko
|
14,07
|
25,3424
|
55,5
|
|
Namibia
|
13,37
|
18,1101
|
73,8
|
|
Nicaragua
|
31,29
|
42,7001
|
73,3
|
|
Sudan
|
263,9
|
455,786
|
57,9
|
|
Tansania
|
2112
|
2792,58
|
75,6
|
|
Turkmenistan
|
5,046
|
4,27875
|
117,9
|
|
Uruguay
|
39,3
|
52,5431
|
74,8
|
|
Sambia
|
12,06
|
26,3531
|
45,8
|
|
(*)
|
1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa, paitsi Yhdysvaltain dollareita seuraavissa maissa: Kuuba
|
|
(**)
|
Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
HUHTIKUU 2021
|
Maa
|
Hintapariteetti
huhtikuu 2021
|
Valuuttakurssi
huhtikuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin
huhtikuu 2021 (**)
|
|
Angola
|
632,7
|
733,915
|
86,2
|
|
Argentiina
|
72,34
|
107,747
|
67,1
|
|
Brasilia
|
3,562
|
6,7685
|
52,6
|
|
Georgia
|
2,208
|
3,9545
|
55,8
|
|
Kosovo
|
0,5604
|
1
|
56,0
|
|
Mali
|
513,8
|
655,957
|
78,3
|
|
Sudan
|
295,3
|
449,551
|
65,7
|
|
(*)
|
1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa, paitsi Yhdysvaltain dollareita seuraavissa maissa: ei mikään edellä olevassa taulukossa.
|
|
(**)
|
Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
TOUKOKUU 2021
|
Maa
|
Hintapariteetti
toukokuu 2021
|
Valuuttakurssi
toukokuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin
toukokuu 2021 (**)
|
|
Argentiina
|
76,7
|
113,127
|
67,8
|
|
Kolumbia
|
2388
|
4438,75
|
53,8
|
|
Ghana
|
5,729
|
6,9259
|
82,7
|
|
Guayana
|
175,8
|
252,82
|
69,5
|
|
Intia
|
68,65
|
89,8545
|
76,4
|
|
Iran
|
78712
|
50941,8
|
154,5
|
|
Kirgisia
|
62,67
|
102,849
|
60,9
|
|
Liberia
|
295,9
|
208,004
|
142,3
|
|
Mosambik
|
61,43
|
69,49
|
88,4
|
|
Pakistan
|
132,3
|
186,418
|
71,0
|
|
Panama
|
0,9818
|
1,2129
|
80,9
|
|
Peru
|
3,443
|
4,64844
|
74,1
|
|
Sudan
|
341
|
472,51
|
72,2
|
|
Trinidad ja Tobago
|
6,197
|
8,40095
|
73,8
|
|
Sambia
|
12,74
|
26,9319
|
47,3
|
|
(*)
|
1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa, paitsi Yhdysvaltain dollareita seuraavissa maissa: Panama
|
|
(**)
|
Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
KESÄKUU 2021
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti kesäkuu 2021
|
Valuuttakurssi kesäkuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin kesäkuu 2021 (**)
|
|
Angola
|
678,6
|
786,826
|
86,2
|
|
Argentiina
|
81,28
|
114,718
|
70,9
|
|
Armenia
|
464,1
|
637,42
|
72,8
|
|
Benin
|
561,2
|
655,957
|
85,6
|
|
Kongon demokraattinen tasavalta
|
3214
|
2413,12
|
133,2
|
|
Dominikaaninen tasavalta
|
45,22
|
69,5214
|
65,0
|
|
Ecuador
|
0,8716
|
1,2142
|
71,8
|
|
Gambia
|
52,34
|
61,61
|
85,0
|
|
Hongkong
|
10,63
|
9,4246
|
112,8
|
|
Jamaika
|
136,9
|
180,552
|
75,8
|
|
Kazakstan
|
361,2
|
523,01
|
69,1
|
|
Kenia
|
109,2
|
131,447
|
83,1
|
|
Madagaskar
|
3689
|
4567,50
|
80,8
|
|
Nicaragua
|
32,88
|
42,6317
|
77,1
|
|
Nigeria
|
397,0
|
501,483
|
79,2
|
|
Sudan
|
376,0
|
506,910
|
74,2
|
|
(*)
|
1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa, paitsi Yhdysvaltain dollareita seuraavissa maissa: Ecuador
|
|
(**)
|
Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
LIITE IV
VIRALLISEN LEHDEN C-SARJASSA JULKAISTU TIEDOTE
VÄLIAIKAINEN PÄIVITYS – EUROOPAN UNIONIN VIRKAMIESTEN SEKÄ VÄLIAIKAISTEN JA SOPIMUSSUHTEISTEN TOIMIHENKILÖIDEN, JOIDEN ASEMAPAIKKA ON KOLMANNESSA MAASSA, PALKKOIHIN SOVELLETTAVAT KORJAUSKERTOIMET
ELOKUU 2020
|
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti elokuu 2020
|
Valuuttakurssi elokuu 2020 (*)
|
Korjauskerroin elokuu 2020 (**)
|
|
Iran
|
58043
|
49320,6
|
117,7
|
|
Kirgisia
|
55,29
|
89,9777
|
61,4
|
|
Libanon
|
4516
|
1770,26
|
255,1
|
|
Pohjois-Makedonia
|
28,15
|
61,6950
|
45,6
|
|
Saudi-Arabia
|
3,836
|
4,40363
|
87,1
|
|
Etelä-Sudan
|
385,4
|
192,660
|
200,0
|
|
Sudan
|
109,4
|
64,7072
|
169,1
|
|
|
|
|
|
|
(*)1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa.
|
|
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
SYYSKUU 2020
|
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti syyskuu 2020
|
Valuuttakurssi syyskuu 2020 (*)
|
Korjauskerroin syyskuu 2020 (**)
|
|
Angola
|
518,7
|
693,090
|
74,8
|
|
Argentiina
|
47,96
|
88,0995
|
54,4
|
|
Tšad
|
652,2
|
655,957
|
99,4
|
|
Dominikaaninen tasavalta
|
37,45
|
68,7889
|
54,4
|
|
Malesia
|
3,223
|
4,96320
|
64,9
|
|
Pakistan
|
110,2
|
199,065
|
55,4
|
|
Etelä-Sudan
|
406,3
|
196,223
|
207,1
|
|
Sudan
|
125,1
|
65,1395
|
192,0
|
|
Suriname
|
8,801
|
8,88621
|
99,0
|
|
|
|
|
|
|
(*)1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa.
|
|
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
LOKAKUU 2020
|
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti lokakuu 2020
|
Valuuttakurssi lokakuu 2020 (*)
|
Korjauskerroin lokakuu 2020 (**)
|
|
Argentiina
|
50,76
|
88,6778
|
57,2
|
|
Costa Rica
|
557,9
|
703,495
|
79,3
|
|
Kongon demokraattinen tasavalta
|
2889
|
2312,82
|
124,9
|
|
Gambia
|
45,28
|
60,4300
|
74,9
|
|
Haiti
|
105,0
|
83,8978
|
125,2
|
|
Iran
|
63731
|
49148,4
|
129,7
|
|
Kosovo
|
0,6469
|
1,00000
|
64,7
|
|
Libanon
|
5003
|
1764,08
|
283,6
|
|
Liberia
|
381,2
|
232,649
|
163,9
|
|
Malawi
|
578,6
|
877,297
|
66,0
|
|
Etelä-Afrikka
|
10,83
|
19,8685
|
54,5
|
|
Etelä-Sudan
|
431,9
|
196,423
|
219,9
|
|
Sudan
|
152,5
|
64,1145
|
237,9
|
|
Suriname
|
9,477
|
16,5630
|
57,2
|
|
Turkki
|
4,002
|
9,16490
|
43,7
|
|
Uzbekistan
|
7488
|
12071,3
|
62,0
|
|
|
|
|
|
|
(*)1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa.
|
|
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
MARRASKUU 2020
|
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti marraskuu 2020
|
Valuuttakurssi marraskuu 2020 (*)
|
Korjauskerroin marraskuu 2020 (**)
|
|
Argentiina
|
53,72
|
91,5955
|
58,6
|
|
Djibouti
|
200,2
|
208,376
|
96,1
|
|
Eritrea
|
18,67
|
18,0646
|
103,4
|
|
Etiopia
|
33,80
|
44,7994
|
75,4
|
|
Kazakstan
|
322,0
|
507,300
|
63,5
|
|
Libanon
|
5334
|
1764,38
|
302,3
|
|
Mauritius
|
34,23
|
46,9488
|
72,9
|
|
Myanmar/Burma
|
1249
|
1548,44
|
80,7
|
|
Nepal
|
98,93
|
139,695
|
70,8
|
|
Pakistan
|
116,5
|
190,565
|
61,1
|
|
Papua-Uusi-Guinea
|
3,881
|
4,09231
|
94.8
|
|
Etelä-Sudan
|
458,1
|
203,182
|
225,5
|
|
Sudan
|
166,9
|
65,1979
|
256,0
|
|
Suriname
|
10,28
|
16,5658
|
62,1
|
|
Tadžikistan
|
8,102
|
12,1015
|
67,0
|
|
|
|
|
|
|
(*)1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa.
|
|
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
JOULUKUU 2020
|
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti joulukuu 2020
|
Valuuttakurssi joulukuu 2020 (*)
|
Korjauskerroin joulukuu 2020 (**)
|
|
Angola
|
551,8
|
769,336
|
71,7
|
|
Argentiina
|
56,93
|
96,3178
|
59,1
|
|
Bangladesh
|
84,34
|
101,099
|
83,4
|
|
Barbados
|
2,321
|
2,39717
|
96,8
|
|
Dominikaaninen tasavalta
|
40,08
|
69,2507
|
57,9
|
|
Intia
|
64,70
|
88,3015
|
73,3
|
|
Iran
|
67245
|
50072,4
|
134,3
|
|
Kuwait
|
0,3110
|
0,363860
|
85,5
|
|
Nigeria
|
377,5
|
459,932
|
82,1
|
|
Sudan
|
183,5
|
65,6313
|
279,6
|
|
Uzbekistan
|
7885
|
12416,6
|
63,5
|
|
|
|
|
|
|
(*)1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa.
|
|
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
TAMMIKUU 2021
|
|
ASEMAPAIKKA
|
Hintapariteetti tammikuu 2021
|
Valuuttakurssi tammikuu 2021 (*)
|
Korjauskerroin tammikuu 2021 (**)
|
|
Argentiina
|
60,13
|
102,374
|
58,7
|
|
Kongon demokraattinen tasavalta
|
3040
|
2404,81
|
126,4
|
|
Etiopia
|
35,94
|
47,6928
|
75,4
|
|
Kosovo
|
0,6033
|
1,00000
|
60,3
|
|
Libanon
|
6017
|
1851,36
|
325,0
|
|
Liberia
|
355,1
|
200,573
|
177,0
|
|
Malawi
|
612,2
|
938,495
|
65,2
|
|
Malesia
|
3,414
|
4,95780
|
68,9
|
|
Etelä-Sudan
|
414,6
|
217,658
|
190,5
|
|
Sudan
|
200,0
|
67,3306
|
297,0
|
|
Tadžikistan
|
8,532
|
13,8775
|
61,5
|
|
Sambia
|
11,09
|
25,8171
|
43,0
|
|
|
|
|
|
|
(*) 1 euro = x yksikköä paikallista valuuttaa, paitsi Yhdysvaltain dollareita Liberiassa.
|
|
(**) Bryssel ja Luxemburg = 100.
|
|
|
|