Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunto aiheesta ”Kohti kestävää kulutusta koskevaa EU:n strategiaa”

(oma-aloitteinen lausunto)

(2020/C 429/08)

Esittelijä:

Peter SCHMIDT

Komitean täysistunnon päätös	20.2.2020
Oikeusperusta	työjärjestyksen 32 artiklan 2 kohta
	oma-aloitteinen lausunto
Vastaava jaosto	”maatalous, maaseudun kehittäminen, ympäristö”
Hyväksyminen jaostossa	8.7.2020
Hyväksyminen täysistunnossa	18.9.2020
Täysistunnon nro	554
Äänestystulos (puolesta / vastaan / pidättyi äänestämästä)	212/2/5

1. Päätelmät ja suositukset

1.1

Covid-19-pandemia on paljastanut toimitusketjujen haurauden. Talouden jälleenrakentaminen kriisin jälkeen on tilaisuus pohtia yhteiskuntaamme uudelleen ja kehittää uusi hyvinvoinnin malli. Prioriteettien siirtäminen kestäväpohjaisempiin tuotanto-, jakelu- ja kulutusmuotoihin ja kaikkien toimitusketjujen toimijoiden selviytymiskyvyn parantaminen kriisitilanteiden varalta ei enää ole vain mahdollisuus vaan välttämättömyys. Ruokamme tuottavien viljelijöiden tai vaatteemme valmistavien työntekijöiden selviytymiskyky on aivan yhtä tärkeää kuin eurooppalaisten tuontiyritysten, valmistajien, tukkukauppiaiden, pk-yritysten ja vähittäiskauppaketjujen selviytymiskyky.

1.2

ETSK kehottaa laatimaan kattavan kestävää kulutusta koskevan EU:n strategian. Kestäväpohjaisimman valinnan tulisi olla kansalaisten kannalta helpoin valinta. Tämä edellyttää systeemistä muutosta tuotanto- ja kulutustapoihimme. Erityisesti tuottajien vastuu (1) kestämättömän kulutuksen torjunnassa on tunnustettava paremmin. Koska markkinoiden tulokset eivät automaattisesti ole kestäväpohjaisia, tarvitaan strategia sääntelykehyksen ja strategisen suunnan luomiseksi sekä yksityissektorille (myös kiertotalouden ja kestävien liiketoimintamallien avulla) että viranomaisille (esimerkiksi julkisten hankintojen avulla).

1.3

Strategiaan on sisällytettävä sosiaalinen ulottuvuus yhdessä taloudellisten ja ympäristöön liittyvien ulottuvuuksien kanssa, jotta voidaan varmistaa kestävää kehitystä edistävän politiikan kipeästi kaivattu johdonmukaisuus. EU on liian pitkään keskittynyt markkinalähtöisiin ratkaisuihin ja laiminlyönyt kansalaisten ja työntekijöiden näkökulman. Kestävyyskriteereinä olisi otettava huomioon työolojen ja -ehtojen parantaminen, vähimmäispalkat, sosiaaliturva, investoinnit julkisiin palveluihin, osallistava hallinto, oikeudenmukainen verotus jne. Näin edistettäisiin tuotanto- ja kulutusjärjestelmiemme oikeudenmukaisuutta ja kestävyyttä pitkäjänteisesti. Samalla edistettäisiin myös YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelman täytäntöönpanoa.

1.4

Kestävää kulutusta koskevassa EU:n strategiassa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota vaikutuksiin, jotka kohdistuvat haavoittuvassa asemassa oleviin väestöryhmiin ja pienituloisiin kotitalouksiin, joihin nykyinen kriisi erityisesti on vaikuttanut ja joihin se vaikuttaa jatkossakin. Samalla on tarkasteltava vaikutuksia toimitusketjujen haavoittuviin toimijoihin, kuten maataloustuottajiin ja työntekijöihin. Kestäväpohjaisten tuotteiden ja palvelujen olisi oltava kaikkien saatavilla kohtuuhintaan.

1.5

Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kaikkia asiaankuuluvia poliittisia välineitä (kuten julkisia hankintoja, merkintöjä, verotusta jne.) olisi koordinoitava paremmin ja suunnattava kohti tätä visiota. Tarvitaan yhdenmukaisempaa toimintamallia, jotta päästään eroon nykyisestä EU:n toimintapolitiikkojen hajanaisuudesta ja siiloajattelusta.

1.6

—	Otetaan käyttöön kestävyyttä edistäviä tuotenormeja ja -kieltoja, jotta edistetään tuotteiden pitkäikäisyyttä ja kestävyyttä.

—	Kielletään hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt.

—	Parannetaan kilpailusääntöjä, jotka koskevat toimitusketjujen kestäväpohjaisuutta edistäviä kollektiivisia aloitteita.

—	Tehdään kauppasopimusten sosiaali- ja ympäristölausekkeista täytäntöönpanokelpoisia.

—	Parannetaan yritysten vastuuvelvollisuutta ja lisätään yritysten tietoisuutta sosiaalisista ja ympäristöön liittyvistä (esim. EMAS) näkökohdista.

—	Siirretään verorasitusta työn verotuksesta resurssien käyttöön.

—	Edistetään pakollisin vähimmäiskriteerein säänneltyjä oikeudenmukaisia ja vihreitä julkisia hankintoja.

—	Parannetaan avoimuutta ottamalla käyttöön velvoittavat merkintäsäännöt, jotka kattavat alkuperän, kestävyyden ja sosiaalisen ulottuvuuden.

—	Kannustetaan alhaalta ylöspäin suuntautuvia aloitteita ja pilottitoimia.

—	Tarkastellaan mainontaa ja markkinointia.

—	Edistetään kestävää kulutusta koskevaa koulutusta.

2. Yleistä

2.1

Covid-19-pandemia on paljastanut toimitusketjujen haurauden ja tarpeen saada pikaisesti aikaan systeeminen muutos. Riittämättömät investoinnit terveydenhuolto- ja hoiva-aloihin sekä liiallinen riippuvuus maailmanlaajuisista toimitusketjuista ja taloudellisista järjestelmistä, jotka perustuvat maapallon kestävyyden rajojen kanssa yhteensopimattomiin lineaarisiin tuotanto- ja kulutusprosesseihin, ovat horjuttaneet hallitusten valmiuksia ryhtyä nopeasti ja päättäväisesti toimiin kansanterveyden suojelemiseksi. Prioriteettien siirtäminen kestäväpohjaisempiin tuotanto-, jakelu- ja kulutusmuotoihin ja kaikkien toimitusketjujen toimijoiden selviytymiskyvyn parantaminen kriisitilanteiden varalta ei enää ole vain mahdollisuus vaan välttämättömyys (2). Pandemia on tuonut sosiaalisen suojelun, julkiset palvelut, matalan osaamistason työntekijät, työterveyden ja -turvallisuuden sekä työolot ja -ehdot tiedotusvälineiden ja poliittisen keskustelun keskiöön.

2.2

EU on täysin sitoutunut YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelmaan ja sen 17:ään kestävän kehityksen tavoitteeseen. Kestävää kulutusta ja tuotantoa koskevan kestävän kehityksen tavoitteen 12 täytäntöönpano on Euroopassa kuitenkin edelleen haaste (3), vaikka sen merkitys koko Agenda 2030 -toimintaohjelman toteuttamisessa on ratkaiseva. Tosiasiassa suurin osa ihmisistä kuluttaa tavoilla, jotka eivät ole kestäviä – kulutus on suurta ja nopeaa ja noudattaa lineaarista kehityspolkua ja tuhlaus on huomattavaa (ota, valmista, hävitä). Kansalaisiin on myös pääsääntöisesti suhtauduttu yksittäisinä kuluttajina, mikä on sysännyt yksilöille vastuun omista valinnoistaan ilman, että heille on tarjottu helposti saatavilla olevia ja kohtuuhintaisia vaihtoehtoja.

2.3

ETSK on aiemmin kehottanut EU:ta esittämään ihmisten ja maapallon hyvinvointia koskevan uuden vision, joka perustuu ympäristön kestävyyteen, oikeuteen ihmisarvoiseen elämään ja sosiaalisten arvojen suojeluun (4). EU:n systeeminen lähestymistapa kestävään kulutukseen on yksi keskeisistä elementeistä ETSK:n strategisessa näkemyksessä, jonka mukaan kestävässä ja hyvinvoivassa taloudessa ei jätetä ketään jälkeen.

2.4

Poliittinen dynamiikka tarjoaa EU:lle hyvät edellytykset edetä päättäväisesti kohti tätä visiota. Euroopan vihreän – ja sosiaalisen – kehityksen ohjelmaan sisältyy valtavat mahdollisuudet rakentaa taloutta kestävämmin covid-19-kriisin jälkeen, luoda uusi hyvinvointimalli ja varmistaa oikeudenmukainen siirtymä (5).

2.5

Uuteen kiertotaloutta koskevaan toimintasuunnitelmaan sisältyy erityistoimi, jolla lisätään kuluttajien mahdollisuuksia vihreään siirtymään, sekä useita aloitteita, joilla voidaan korostaa sääntelyviranomaisten ja yritysten vastuuta. Uudessa kiertotaloutta koskevassa toimintasuunnitelmassa olisi laajennettava vuoden 2018 Kuluttajat vahvempaan asemaan -toimenpidepaketin soveltamisalaa, joka keskittyi pääasiassa suojeluun ja täytäntöönpanoon eikä niinkään vaikutusvallan lisäämiseen. Pellolta pöytään -strategian ja biodiversiteettistrategian täytäntöönpano on myös kaksin verroin tärkeämpää, koska covid-19 kriisin vuoksi on entistä välttämättömämpää parantaa EU:n ja maailmanlaajuisten elintarvikejärjestelmien häiriönsietokykyä ja kestävyyttä. Tulevaa kahdeksatta ympäristöalan toimintaohjelmaa olisi hyödynnettävä mahdollisuutena edistää päättäväisemmin kestävää kulutusta.

2.6

Käsillä olevalla lausunnolla on määrä edistää covid-19:n jälkeistä elpymistä koskevaa pohdintaa antamalla konkreettisia suosituksia kokonaisvaltaisesta EU:n kestävää kulutusta koskevasta strategiasta osana Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaa ja täydentäen uutta kiertotaloutta koskevaa toimintasuunnitelmaa.

3. Haasteet – nykytilanteen arviointi

3.1

Eurooppa ylittää edelleen pitkälti maapallon kestävyyden rajat. Tähän päätelmään on tultu eri tutkimuksissa, joissa on erilaisin menetelmin selvitetty kulutustottumuksia EU:ssa (6). Näitä tutkimuksia ovat esimerkiksi Euroopan ympäristökeskuksen (EEA) ja Sveitsin ympäristöviraston (FOEN) hiljattain laatimat raportit (7).

3.2

Tuotteiden ja palvelujen käyttö aiheuttaa suoraan ja välillisesti painetta, joka ilmenee esimerkiksi maankäytön muutoksina sekä myrkyllisten kemikaalien päästöinä ja pääsynä ympäristöön, mistä on seurauksena erilaisia ympäristövaikutuksia, kuten ilmastonmuutos, makean veden väheneminen ja saastuminen sekä biologisen monimuotoisuuden häviäminen. Tämä ”ekologinen jalanjälki” on Euroopassa suuri: itse asiassa yksi maailman suurimmista. Tutkimustieto viittaa siihen, että tarvitsisimme lähes kolme maapalloa ylläpitämään maailmantaloutta, jos kaikki maailman asukkaat kuluttaisivat yhtä paljon kuin keskivertoeurooppalainen (8), (9).

3.3

Korkean kulutustasonsa säilyttämiseksi Eurooppa on riippuvainen muualta saatavista resursseista. Näin ollen Eurooppa siirtää keskeisiin ympäristökysymyksiin liittyviä paineitaan yhä enemmän muualle maailmaan (10). Kokonaisuutena tämä malli ei sovi yhteen turvallisen ja kestäväpohjaisen tulevaisuuden kanssa (11).

3.4

EU:n ympäristöjalanjäljen vientiä kaupan kautta ei voida pitää kestävänä, mutta on myös tunnustettava, että EU:n kanssa käytävällä kaupalla on tärkeä rooli monien maiden, erityisesti vähiten kehittyneiden maiden, sosioekonomisessa kehityksessä. Itse asiassa EU edistää aktiivisesti kauppaa välineenä, jolla vahvistetaan kestävyyttä maailmanlaajuisesti ja kauppakumppanimaissa. Oikeudenmukaisuuden, kiertotalouden ja kestävämmän kulutuksen periaatteet on siksi sovitettava huolellisesti yhteen kaupan kanssa, jotta luodaan mahdollisuuksia sekä EU:lle että sen kauppakumppaneille (12).

3.5

Nykyiset eurooppalaiset kulutusmallit herättävät myös kysymyksiä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Joillakin Euroopan alueilla on maailman korkein materiaalijalanjälki (13), mutta toisilla Euroopan alueilla ei ole varaa yleisesti hyväksyttävänä pidettyyn elintasoon. Aineellinen puute on hyvin eritasoista eri puolilla EU:ta, samoin taloudellisen kuormituksen taso (14). Kulutus liittyy siten läheisesti poliittisiin toimintaohjelmiin, jotka koskevat esimerkiksi ravitsemusta, köyhyyttä ja eriarvoisuutta (15). Kestävämpi kulutus Euroopassa kokonaisuudessaan voi lisätä resurssien käyttöä joillakin alueilla ja vähentää sitä toisilla, mikä tasapainottaa yleisesti resurssien saatavuutta ja vahvistaa resursseihin liittyvää oikeudenmukaisuutta (16).

3.6

Kestämättömän kulutuksen taustalla on monen eri tekijän välinen monimutkainen vuorovaikutus. Vallitseva liiketoimintamalli on lineaarinen, ja useimpien yritysten kasvu perustuu edelleen siihen, että yhä useampi ostaa yhä enemmän. Monien kulutustavaroiden todellinen elinkaari lyhenee (17), mutta niiden korjaaminen on yhä vaikeampaa (usein tarkoituksella) (18). Muilla kuin lineaarisen ”ota, valmista, hävitä” -talousmallin menetelmillä voidaan vähentää materiaalin kokonaiskulutusta, mutta niitä hyödynnetään vähän, eivätkä ne usein pysty kilpailemaan lineaaristen ratkaisujen kanssa nykyisissä olosuhteissa. Tällaisia ovat esimerkiksi materiaalien kiertoon, huoltamiseen tai jakamiseen perustuvat mallit (19). Itse asiassa sekundaarituotteita (uudelleenkäytettyjä, uudelleenvalmistettuja, kierrätettyjä) myydään usein (uusien) primaarituotteiden lisäksi, joten ympäristövaikutuksia aiheutuu sekä primaarituotannosta että sekundaarituotannosta (20). Kiertotalouden edistäminen ilman laajempia systeemisiä tuotannon (erityisesti tuotesuunnittelun), kulutuksen ja jätteen syntymisen ehkäisyn muutoksia olisi siksi vain osaratkaisu. Kuluttajien tulisi voida hyötyä todellisesta ”oikeudesta korjaukseen”.

3.7

Hinta on yksi tärkeimmistä kysynnän määrittäjistä ja kimmokkeista (21), ja niin kauan kuin tuotteiden ja palvelujen hinta ei vastaa täsmällisemmin niiden todellisia kustannuksia, kokonaissiirtymä kestävään kulutukseen ei ole mahdollinen. Tuotannon ja kulutuksen ympäristöön liittyvien ja sosiaalisten ulkoisvaikutusten kustannuksista vastaavat nykyisin yleensä veronmaksajat ja tulevat sukupolvet, eivät kyseisiä tuotteita ja palveluja markkinoivat yritykset. Tuotteet ja palvelut, jotka ovat vaihtoehtoisia ratkaisuja ja joiden vaikutukset ovat vähäisempiä, ovat edelleen usein kalliimpia ja vaikeammin saatavilla, vaikka kestävämpien kulutusvaihtoehtojen, kuten luonnonmukaisten ja reilun kaupan tuotteiden, on todettu vähentävän negatiivisia ulkoisvaikutuksia (22).

3.8

Ekonomisti A.C. Pigoun luotua termin ”ulkoiskustannukset” (externality costs) on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota todellisten kustannusten laskentamenetelmiin, ja aihetta tutkitaan yhä enemmän (23). Euroopan komissio julkaisi vuonna 2008 strategian ulkoisten kustannusten sisällyttämiseksi hintoihin (24), ja sen mukaan verotus, tullimaksut (tai käyttäjämaksut) ja tietyissä tapauksissa päästökauppa ovat tärkeimpiä taloudellisia välineitä ulkoisten kustannusten sisällyttämisessä hintoihin. Pitkän aikavälin suuntaus Euroopassa on kuitenkin ollut se, että ”ympäristöveroista” saatavien tulojen osuus kokonaisverotuloista pienenee (25).

3.9

Haasteena on tällä hetkellä myös vallitseva kilpailulainsäädännön tulkinta, jossa kuluttajien hyvinvointi ymmärretään erittäin suppeasti ja kuluttajille edulliset hyllyhinnat asetetaan etusijalle tuotteiden kestäväpohjaisuuteen ja tuotantotapaan nähden. Alankomaiden kilpailuviranomainen (ACM) päätti vuonna 2013 energiasopimusta koskevassa asiassa, että monen sidosryhmän – työnantajien, ammattiliittojen, ympäristöjärjestöjen ja muiden sidosryhmien – välinen kestävään kasvuun tähtäävä energiasopimus, jolla oli määrä edistää uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käyttöä ja työpaikkojen luomista, ei vastannut kilpailulainsäädännön vaatimuksia. Vuonna 2014 ACM päätti asiassa Chicken of Tomorrow, että monen sidosryhmän välinen sopimus kanojen hyvinvoinnin parantamiseksi vähentämällä antibioottien käyttöä, lisäämällä liikkumistilaa ja toteuttamalla muita ympäristötoimia, rajoitti kilpailua.

3.10

Komission suuntaviivoissa todetaan 101 artiklan 3 kohdan osalta, että 101 artiklan tavoitteena on suojella markkinoilla esiintyvää kilpailua ”keinona parantaa kuluttajien hyvinvointia ja varmistaa voimavarojen tehokas kohdentaminen”. Millään tavoin ei kuitenkaan viitata siihen, voidaanko muut kuin taloudelliset näkökohdat ottaa huomioon tai miten ne otetaan huomioon. Monet toimijat haluaisivat laajentaa kestävyyshankkeitaan, mutta investoinnit ovat liian suuria, jotta ne voisivat suoriutua niistä yksin. Kilpailulainsäädäntöä koskevissa suuntaviivoissa olisi tuotava toimijoiden kannalta selkeämmin esiin, miten kestävyysyhteistyötä voidaan toteuttaa.

3.11

Fairtrade Foundation -säätiön tuore tutkimus osoittaa, että epäselvä oikeudellinen toimintaympäristö rajoittaa mahdollista yhteistyötä alhaisten tuottajahintojen nostamiseksi ja estää näin etenemistä kohti yhteistyötä, jotta voitaisiin varmistaa toimeentuloon riittävä palkka ja tulot koko toimitusketjussa. Raportissa todetaan, että asiassa edistymisen nopeuttamiseksi olisi erittäin hyödyllistä, että kilpailuviranomaiset selventäisivät, miten kilpailua edeltävää yhteistyötä alhaisten tuottajahintojen ongelman ratkaisemiseksi on tarkoitus arvioida kilpailulainsäädännön näkökulmasta (26).

3.12

Kestävää kulutusta koskevan johdonmukaisen toimintamallin esteenä on EU:n politiikkojen nykyinen hajanaisuus. Esimerkiksi vuonna 2014 annetun, EU:n julkisia hankintoja koskevan direktiivin (27) täytäntöönpanemiseksi useat komission pääosastot toimittavat erillisiä toimintaohjeita hankintaviranomaisille (ympäristöasioiden pääosaston Ympäristöä säästäviä hankintoja -käsikirja [Buying Green] (28) ja sisämarkkinoiden, teollisuuden, yrittäjyyden ja pk-yritystoiminnan pääosaston Sosiaalinen ostaminen -opas [Buying Social] (29), jota päivitetään parhaillaan), ja komissio on julkaissut erillisen oppaan innovointia edistävistä julkisista hankinnoista (Guidance on Innovation Procurement) (30). Tämä voi olla erittäin hämmentävää eurooppalaisille hankintaviranomaisille, jotka pyrkivät soveltamaan yhdennettyä toimintamallia kestäviin hankintoihin kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisesti (kestävän kehityksen tavoite 12.3).

4. Visio – kohti kokonaisvaltaista EU:n kestävää kulutusta koskevaa strategiaa

4.1

Tuotantoprosessien (esimerkiksi ekosuunnittelun), tuotteiden ja palvelujen kestävyyttä koskevat toimintapolitiikat sekä jätteeksi päätyvien materiaalien käsittely ovat jo pitkään olleet EU:n politiikan kulmakivi, ja käytössä on suhteellisen vakiintunut poliittinen kehys. Tämä toimintamalli ei kuitenkaan enää riitä tarvittavan kattavan muutoksen saavuttamiseen käytettävissä olevassa ajassa – on kiinnitettävä enemmän huomiota kulutuksen rooliin edistettäessä kestävää kehitystä.

4.2

Kulutukseen kohdistuvissa EU:n tason toimintapolitiikoissa on tähän mennessä keskitytty kansalaisten rooliin kuluttajina ja tietopohjaisten poliittisten välineiden käyttöön kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttamiseksi. Keskeisiä esimerkkejä ovat tuotteiden ympäristömerkinnät, tiedotuskampanjat ja vapaaehtoiset ympäristöä säästävät julkisten hankintojen kriteerit.

4.3

Näillä politiikan välineillä on ollut vain rajallinen vaikutus kestämättömään kulutukseen. Itse asiassa ei ole juurikaan näyttöä siitä, että paremmat tiedot tuotteiden ympäristötehokkuudesta, esimerkiksi ympäristömerkit, johtaisivat todellisiin ostokäyttäytymisen muutoksiin puhumattakaan tarvittavasta mittakaavasta. Tämä johtuu erilaisista heijastusvaikutuksista, tiedostamattomista rutiineista ja tavoista (31). Kuluttajien (yhtä lailla kotitalouksien, yksityisen sektorin kuin julkisen sektorinkin) valinnat määräytyvät edelleen suurelta osin hinnan ja mukavuuden perusteella (32). On kuitenkin tärkeää korostaa, ettei vastuu tällaisista valinnoista nykyisessä järjestelmässä ole kuluttajilla vaan tuottajilla (33). Toimitusketjun kapitalistinen logiikka ja valtasuhteiden epätasapaino johtavat ”heikentymiskierteeseen”, jossa hinta menee kestävän kehityksen edelle.

4.4

On myös ongelmallista asettaa kansalaiset vastuuseen kestävämmästä kulutuksesta tilanteessa, jossa useimpien tuotteiden ja palvelujen todelliset kustannukset jäävät piiloon ja markkinoiden ja yhteiskunnan tasolla kannustetaan edelleen lisäämään materiaalin kulutusta. Yksityisen ja julkisen sektorin vastuu kestämättömän kulutuksen torjumisesta on tuotava esiin selkeämmin, ja on otettava käyttöön välineitä, joilla voidaan varmistaa tasapainoisesti ja avoimesti, että terveellisempi, kestäväpohjaisempi ja turvallisempi valinta on kansalaisten kannalta helpompi ja edullisempi. Euroopan komission tulisi edelleen tukea kansalaisyhteiskuntajohtoisia ja kestävää kulutusta edistäviä Euroopan laajuisia kampanjoita, joissa ei keskitytä pelkästään kuluttajien yksittäisiin päätöksiin.

4.5

Tähänastinen EU-politiikan lähtökohta perustuu osittain EU:n ja sen jäsenvaltioiden poliittisten vastuiden tasapainoon. Politiikan välineet, joita voidaan käyttää kysynnän sääntelyyn, kuten verot, kuuluvat suurelta osin jäsenvaltioiden toimivaltaan. EU:lla on kuitenkin keskeinen rooli pyrittäessä varmistamaan, että Eurooppa elää maapallon ekologiset rajoitukset huomioon ottaen, ja sillä on useita keinoja torjua kestämätöntä kulutusta. Eräät jäsenvaltiot voisivat myös hyötyä EU:n lisäohjeistuksesta (keinovalikoimasta).

4.6

Yksittäiset toimintamallit, kuten oikeudenmukaisuus tai kiertotalous, ovat tärkeitä mutta eivät riittäviä kestävyyden saavuttamiseksi. Lisäksi vaarana on, että kestämättömään kulutukseen liittyvien mutta toisiinsa sovittamattomien politiikkatoimien kehittäminen saattaa aiheuttaa jatkossa odottamattomia ongelmia. Tarvitaan kokonaisvaltainen ja koordinoitu toimintamalli, jossa otetaan huomioon kysymyksen monitahoisuus ja johon annetaan johdonmukainen panos eri politiikanaloilta – tutkimuksesta, innovoinnista, alakohtaisista politiikoista ja teollisuuspolitiikoista aina koulutukseen, hyvinvointiin, kauppaan ja työllisyyteen (34). EU:n strategialla on ennen kaikkea täydennettävä – ei heikennettävä – mahdollisesti tarvittavia kunnianhimoisia sääntelytoimia.

4.7

Kestävää kulutusta koskevan EU:n strategian olisi tarjottava jäsenvaltioille ja yksityissektorille kunnianhimoiset puitteet, joilla voidaan ohjata sekä kotitalouksien että julkisen sektorin kulutusta. Markkinat eivät automaattisesti suuntaudu kestävien tulosten saavuttamiseen. Tarvitaan strategia, jotta voidaan luoda kunnianhimoisia edelläkävijäaloitteita tukeva sääntelykehys ja strateginen suunta niin tuotteiden kuin palveluiden osalta (koska palvelutalous ei välttämättä ole kestäväpohjainen).

4.8

EU:n strategialla vastattaisiin myös eurooppalaisten kuluttajien EU:lle esittämiin kehotuksiin varmistaa rakennemuutokset ja luoda uusia perusrakenteita, jotta kuluttajat voisivat noudattaa kestäväpohjaisempia elintapoja (35).

4.9

Kulutuksen huomioon ottaminen kattavasti EU:n tasolla voi myös auttaa välttämään tarkistetun tai uuden politiikan heijastusvaikutuksia ja muita odottamattomia seurauksia ja tukea pitkäjänteistä kulttuurimuutosta sen osalta, miten ymmärrämme riittävyyden käsitteen ja kulutuksen roolin Agenda 2030 -toimintaohjelman toteuttamisessa.

4.10

Kestävää kulutusta koskevaan EU:n strategiaan olisi sisällyttävä EU:n kulutuksen materiaalijalanjäljen absoluuttista pienentämistä koskevat tavoitteet. EU:n tason tavoitteilla voidaan osoittaa suuntaa, edistää tahtotilaa ja tarjota johdonmukaisuutta muille hallintotasoille sekä yksityisille ja julkisille innovoijille hyvinvointitalouden toteuttamiseksi (36).

4.11

Lisäksi resurssien käytön oikeudenmukaisuus on ratkaisevan tärkeä näkökohta, joka on pitkään jätetty huomiotta EU:n politiikassa (37). Kestävän kulutuksen strategian on oltava ihmiskeskeinen strategia, jonka tavoitteena on tehdä kestävistä kuluttajavalinnoista saatavilla olevia, kohtuuhintaisia ja houkuttelevia kaikille. Strategiassa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota haavoittuviin väestöryhmiin ja pienituloisiin kotitalouksiin kohdistuviin vaikutuksiin. Myös paljon kuluttavat yhteiskuntaryhmät olisi otettava asianmukaisesti huomioon.

4.12

Työntekijöillä ja maataloustuottajilla on keskeinen rooli kestävän kulutuksen edistämisessä, sillä he ovat sekä kuluttajia ketjun lopussa että tuottajia toimitusketjun alussa. Siksi on olennaisen tärkeää, että kestävän kulutuksen toimintapolitiikkoihin sisältyy arvon tasapainoinen jakautuminen koko arvoketjussa, esimerkkinä toimeentuloon riittävän työntekijöiden palkan ja maataloustuottajien riittävän tulon edistäminen sekä EU:ssa että eteläisellä pallonpuoliskolla sen sijaan, että pyrittäisiin yksinomaan lyhytaikaisiin edullisiin kuluttajahintoihin. Työntekijöillä, ammattiliitoilla, maataloustuottajaryhmillä ja kansalaisyhteiskunnan organisaatioilla voi myös olla keskeinen asema seurattaessa kestävyys- ja ihmisoikeusnormien noudattamista globaaleissa arvoketjuissa.

4.13

Vähittäiskaupalla voi olla myös tärkeä merkitys kestävän kulutuksen edistämisessä pyrittäessä motivoimaan kuluttajia kohti terveellisempiä ja kestäväpohjaisempia valintoja. Tällä alalla on erityisesti tähdennettävä kulutusosuuskunnan liiketoimintamallia, koska se on yrittäjyyden muoto, jossa kuluttajat ovat jäseninä liiketoiminnan ja demokraattisen hallintorakenteen ytimessä.

4.14

EU:n strategiaan olisi sisällyttävä aloitteita, joilla varmistetaan avoimet ja luotettavat tietovirrat kestävän kulutuksen tukemiseksi hyödyntäen uusien ja kehitteillä olevien digitaalisten ratkaisujen tarjoamia mahdollisuuksia. Näin voitaisiin myös tukea yrityksiä, jotka ovat valmiita innovoimaan mutta joilla ei tällä hetkellä ole mittareita eikä tietoja päivittäisen kulutuksen ekologisten ja sosiaalisten vaikutusten luotettavaan arvioimiseen. Tämä ongelma on erityisesti pk-yrityksillä, startup-yrityksillä ja osuuskunnilla, jotka ovat keskeisiä innovoijia ja pilottialustoja. EU:lla on myös tärkeä rooli sisämarkkinoilla esitettyjen ympäristöväittämien yhdenmukaistamisessa ja todentamisessa. Tällä hetkellä tällaisten eriasteisesti todennettujen väittämien suuri määrä aiheuttaa hämmennystä ja mahdollisesti heikentää kuluttajien luottamusta niihin. ETSK suhtautuukin myönteisesti komission aikomukseen laatia uuden kiertotaloutta koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon yhteydessä lainsäädäntöehdotus, jotta varmistettaisiin, että yritykset perustelevat esittämänsä ympäristöväittämät.

4.15

Kestävää kulutusta koskevassa EU:n strategiassa olisi otettava huomioon ja edistettävä synergioita muiden politiikanalojen kanssa. Esimerkiksi 45 prosenttia Euroopan kokonaishiilipäästöistä perustuu tuotteiden valmistus- ja käyttötapoihin sekä elintarvikkeiden tuotantotapoihin (38). Jos elintarvikkeet tuotetaan, jalostetaan ja kulutetaan toisin, elintarvikejärjestelmät voivat edistää ennallistamista ja vahvistaa häiriönsietokykyä. Tämä edellyttää selvästikin lajien kannalta asianmukaista karjan ruokintaa sekä kuluttajien tasapainoista ruokavaliota ja lihansyönnin vähentämistä, mikä on sekä ilmaston että terveyden kannalta myönteistä (39). Kulutus ja kysyntä vaikuttavat ratkaisevasti kykyymme vähentää kasvihuonekaasupäästöjä. Myös biologisen monimuotoisuuden häviämisen ja ekosysteemin heikentymisen torjumisen suurimpana haasteena Euroopassa on elintapa, joka ylittää maapallon kestävyyden rajat (40). ETSK toistaa myös kehotuksensa tunnustaa luonnon oikeudet, jotta varmistetaan niiden samanarvoisuus yksilöiden ja yritysten oikeuksien kanssa (41).

5. Visiosta täytäntöönpanoon – EU- ja jäsenvaltiotason toimintamahdollisuudet

5.1

Covid-19-pandemian jälkeisen elpymisen yhteydessä ETSK kehottaa komissiota, parlamenttia ja jäsenvaltioita tekemään tiivistä yhteistyötä ETSK:n kanssa sellaisen yhdennetyistä toimintapolitiikoista koostuvan merkittävän ja koordinoidun ohjelman kehittämiseksi, jolla autetaan Eurooppaa parempaan jälleenrakentamiseen ja luodaan edellytykset kattavalle kestävää kulutusta koskevalle EU:n strategialle. Vihreiden elvytyssuunnitelmien olisi käynnistettävä tarvittava systeeminen muutos, joka ulottuisi liikkuvuuteen, ravitsemukseen, asumiseen, vapaa-aikaan, energiajärjestelmiin ja vaikuttaviin tuoteryhmiin (42) ja jossa tarkasteltaisiin EU:n kulutuksen vaikutusta sekä EU:ssa että eteläisellä pallonpuoliskolla. Tämän prosessin lähtökohtana ovat seuraavassa esitetyt ehdotukset.

5.2 Oikeudelliset tai sääntelyvälineet

5.2.1

Otetaan käyttöön tuotenormeja (sääntely) ja -kieltoja (kiellot) tuotteiden kestävyyden tai pitkäikäisyyden edistämiseksi. ETSK on jo toiminut edelläkävijänä ja kehottanut kieltämään kokonaan suunnitellun vanhenemisen vuonna 2013 antamassaan lausunnossa tuotteiden eliniästä sekä kuluttajatiedotuksesta (43) sekä myöhemmin antamissaan lausunnoissa. ETSK esitti lausunnossaan, että olisi hyödyllistä luoda järjestelmä, joka takaisi ostettujen tuotteiden vähimmäiseliniän. Euroopan parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan (IMCO) hiljattain laatima mietintö on samansuuntainen (44). Tässä yhteydessä olisi tarkasteltava myös sähköisen kaupankäynnin lisääntymisen vaikutuksia esimerkiksi covid-19-kriisin aikana.

5.2.2

Kielletään hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt elintarvikkeiden toimitusketjuissa, kuten tehtiin uudessa asiaa koskevassa direktiivissä (45). Näin olisi toimittava myös muilla aloilla, kuten tekstiilialalla, jolla hyvän kauppatavan vastaiset käytännöt ovat levinneet laajalle covid-19-kriisin pahentaessa tilannetta entisestään (46). ETSK kehottaa panemaan hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä annetun direktiivin tasapainoisesti täytäntöön, jotta vältetään sellaisten suurten brändivalmistajien suojelu, jotka käyttävät neuvotteluasemaansa väärin tuottaakseen suuria voittomarginaaleja.

5.2.3

Kilpailuoikeus. Sallitaan toimittajien ja ostajien väliset kollektiiviset neuvottelut välttämättömien hyödykkeiden hinnasta (ja toimitusehdoista) erityisesti rajapinnoilla, joilla on suuria eroja arvoketjun peräkkäisten elementtien keskittymisasteessa (esim. toimittajien hajanaisuus vs. ostajien keskittyminen). Komission parhaillaan toteuttaman, horisontaalisia sopimuksia koskevien suuntaviivojen tarkistuksen yhteydessä olisi otettava uudelleen käyttöön kestävyyteen liittyviä alakohtaisia sopimuksia koskeva kohta aiempien vuoden 2001 suuntaviivojen (47) ympäristösopimuksia koskevassa jaksossa esitetyn mallin mukaisesti sekä mukautettava ne nykytilanteeseen ja otettava samalla huomioon Euroopan vihreän kehityksen ohjelma, Pariisin sopimus ja kestävän kehityksen tavoite 12.

5.2.4

Kauppasäännöt. Varmistetaan kauppasopimusten sosiaali- ja ympäristölausekkeiden täytäntöönpanokelpoisuus asettamalla vaatimusten noudattamatta jättämiselle seuraamuksia (kuten strategisten alojen kohdennetut korotetut tariffit, lukuun ottamatta aloja, joilla tariffien käyttöönotto voisi lisätä köyhyyttä vähiten kehittyneissä maissa).

5.2.5

Yritysten vastuuvelvollisuus. Määrätään pakollinen valvontavelvollisuus ostajille koko toimitusketjussa (luodaan velvoite) osana yrityksen vastuuvelvollisuuden varmistamista. ”Muistilistan” sijaan yritysten olisi tarkasteltava uudelleen ostokäytäntöjään OECD:n ohjeiden (48) mukaisesti ja noudatettava tiukempia edunvalvontaa koskevia lakeja. Olisi ryhdyttävä toimiin viherpesun torjumiseksi.

5.2.6

Velvoitetaan käyttämään vakiovälinettä koko arvoketjun toimia koskevien tietojen jäljittämiseksi ja seuraamiseksi – kuka, koska, missä, millaisissa sosiaalisissa ja ympäristöolosuhteissa (annetaan käyttöön tekniset välineet velvoitteen täyttämiseksi). Kansalaisyhteiskunnan ja ammattiliittojen olisi osallistuttava ympäristö- ja sosiaalinormien kehittämiseen ja seurantaan.

5.3 Taloudelliset ja rahoitusvälineet

5.3.1

Siirretään verorasitusta työn verotuksesta resurssien käyttöön. Alv-asetuksen meneillään olevan tarkistuksen avulla voidaan laatia selkeät perusteet sille, miten jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön alennetut alv-kannat kestävästi tuotetuille tuotteille ja palveluille, joilla voidaan vähentää kulutuksen haittavaikutuksia, esimerkkeinä korjaus- ja yhteiskäyttöpalvelut. Edistetään toimenpiteitä, joilla estetään verokilpailu ja siitä johtuva ”heikentymiskierre” jäsenvaltioiden kesken, sekä kannattavimpien alojen ja pääoman oikeudenmukaisempaa verotusta.

5.3.2

Saastuttaja maksaa -periaate. Komissio on alkanut suhtautua ulkoisvaikutusten hintoihin sisällyttämiseen vakavammin ja esimerkiksi myöntänyt, että uusiutuvat energialähteet ovat epäedullisessa asemassa, koska fossiilisten resurssien ulkoiset kustannukset eivät näy täysin markkinahinnoissa, ja yrittänyt ottaa saastuttaja maksaa -periaatteen käyttöön liikennealalla. On kuitenkin huomattava, että näissä toimintamalleissa sovitetaan yhteen kestävyyden ekologinen ja taloudellinen ulottuvuus, mutta niihin ei sisälly sosiaalista ulottuvuutta (49).

5.3.3

Oikeudenmukaiset ja vihreät julkiset hankinnat. Kestävän kehityksen tavoitteen 12.7 mukaan on tärkeää laatia kestäviä julkisia hankintoja koskevia toimintasuunnitelmia. Useat kansalliset toimet ihmisoikeuksia koskevien YK:n perusperiaatteiden toteuttamiseksi liittyvät julkisiin hankintoihin, ja kansallisella tasolla on useita hyviä käytäntöjä. Esimerkiksi Tanskassa kunnalliset ateriapalvelulaitokset ovat – talousarviorajoitukset huomioon ottaen – siirtyneet käyttämään pääosin luomutuotteita. Paikallisviranomaisten kestävän kehityksen järjestö (ICLEI) ajaa parhaillaan aloitetta, jonka tarkoituksena on velvoittaa asteittain kestäväpohjaisiin elintarvikehankintoihin kaikissa eurooppalaisissa kouluissa ja lastentarhoissa. Komissio on ilmoittanut uudessa kiertotaloutta koskevassa toimintasuunnitelmassa, että julkisia ostajia kannustetaan osallistumaan tulevaan Julkiset ostajat ilmaston ja ympäristön puolesta -aloitteeseen, joka kokoaa yhteen ympäristöä säästävien julkisten hankintojen täytäntöönpanoon sitoutuneet ostajat. ETSK kehottaa Euroopan komissiota sisällyttämään aloitteeseen laajemmat kestävyyskriteerit, kuten sosiaaliset ja reilun kaupan näkökohdat. ETSK tukee myös komission suunnitelmia ehdottaa alakohtaisessa lainsäädännössä pakollisia vähimmäiskriteereitä ja tavoitteita ympäristöä säästäville julkisille hankinnoille sekä ottaa asteittain käyttöön pakollinen raportointi, jotta seurataan ympäristöä säästävien julkisten hankintojen käyttöönottoa.

5.3.4

Laaditaan kehitysyhteistyöpolitiikkoja, joilla tuetaan pienviljelyä, pk-yrityksiä ja kuluttajaosuuskuntia.

5.4 Vapaaehtoinen tai tietoon perustuva väline

5.4.1

Tuotteiden merkitseminen voi auttaa vahvistamaan tiettyjen yritysten kestävyyspyrkimyksiä, mutta merkintöjä ei pitäisi koskaan käyttää tekosyynä olla sääntelemättä sellaisia käyttäytymistapoja ja käytäntöjä, joita ei voida hyväksyä. Yksi vaihtoehto, jota Euroopan komissio harkitsee jatkotoimena EU:n tiedonannolle EU:n toimien tehostamisesta maailman metsien suojelemiseksi ja palauttamiseksi, on esimerkiksi merkintä, jolla tuotteet voidaan osoittaa metsäkatoa aiheuttamattomiksi. Tämä voisi kuitenkin johtaa siihen käsitykseen, että EU suvaitsee markkinoillaan tuotteita, jotka eivät ole metsäystävällisiä, mikä olisi erittäin hämmentävää. ETSK kehottaa komissiota kehittämään nykyisiä erinomaisista ympäristöominaisuuksista osoittavia merkintöjä, jotka kattavat tuotteen koko elinkaaren, esimerkkinä EU-ympäristömerkki, ja sisällyttämään niihin myös sosiaalisen ulottuvuuden. Selkeän alkuperä- ja tuotantotapamerkintäjärjestelmän käyttöönotto helpottaisi etenkin kuluttajien valintoja (50).

5.4.2

Alhaalta ylöspäin suuntautuvat aloitteet ja monitasoinen hallinto. Toiminnan hajauttaminen paikallistasolla luotettavien toimijoiden, kuten kaupunkien hallintojen ja järjestöjen, avulla on tehokas tapa suunnitella paikallisia toimia, päästä lähemmäs kansalaisia ja osallistaa heidät mielekkäällä tavalla. Yhä useammilla paikallisviranomaisilla on merkittäviä kestävyysstrategioita, joita komissio edistää esimerkiksi Euroopan vihreä pääkaupunki- ja EU:n reilun ja eettisen kaupan kaupunki -palkinnoilla sekä Green City Accord -aloitteella. Nykyiset covid-19-kriisistä johtuvat toimet todennäköisesti vaikuttavat näihin malleihin ja suuntauksiin. Tosielämän ympäristössä toteutetut pilottitoimet saattavat antaa merkittävän panoksen tiedotettaessa kestävää kulutusta koskevan EU:n strategian suunnittelusta ja täytäntöönpanosta, ja siksi niitä olisi tuettava.

5.4.3

Mainonta ja markkinointi. Olisi myös tarkasteltava mainonnan ja markkinoinnin roolia, jotta päästäisiin eroon vahvasta kulutuksen edistämisestä ja keskityttäisiin tuotteiden kestävyyteen ja uusiin käyttömahdollisuuksiin ja kiellettäisiin samalla harhaanjohtava mainonta.

5.4.4

Koulutus. Olisi ehdotettava kestävää kulutusta koskevan koulutuksen sisällyttämistä koulujen opetussuunnitelmiin varhaisesta iästä alkaen ja edistettävä yksityissektorin (esim. kulutusosuuskuntien) koulutusaloitteita, jotta tuettaisiin kansalaisten osallistumista ja kulttuurimuutosta.

Bryssel 18. syyskuuta 2020.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitean puheenjohtaja

Luca JAHIER

(1) Tuottajien vastuu ulottuu eri aloille, mutta on otettava huomioon maataloustuottajien erityistilanne.

(2) ETSK:n päätöslauselma covid-19-kriisin jälkeisestä uudelleenrakentamisesta ja elpymisestä

(3) Eurostat, Sustainable development in the EU, 2020

(4) EUVL C 106, 31.3.2020, s. 1

(5) EUVL C 47, 11.2.2020, s. 30

(6) EEA SOER 2020

(7) EEA

(8) Global Footprint Network

(9) Vandermaesen, T. et al. (2019), EU overshoot day – Living beyond nature's limits, WWF.

(10) SOER 2020

(11) Steffen, W. et al., 2015

(12) Kettunen, M., Gionfra, S. ja Monteville, M. (2019), EU circular economy and trade, IEEP Bryssel/Lontoo.

(13) EEA

(14) Eurostat

(15) UNECE (2018)

(16) Rijnhout L., Stoczkiewicz M., Bolger M. (2018), Necessities for a Resource Efficient Europe

(17) EEA (2018) Waste prevention in Europe

(18) EEB (2019) Cool products don't cost the earth

(19) OECD (2019)

(20) Zink, T. ja Geyer, R. (2017).

(21) Eurobarometeri-kysely elintarviketurvallisuudesta, kesäkuu 2019.

(22) The external costs of banana production

(23) Pigou, A. C. (1920). The Economics of Welfare.

(24) Komission tiedonanto Strategia ulkoisten kustannusten sisällyttämiseksi hintoihin COM(2008) 435 final.

(25) Eurostat

(26) Competition Policy and Sustainability: A study of industry attitudes towards multi-stakeholder collaboration in the UK grocery sector – Fairtrade Foundation Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta, huhtikuu 2019

(27) Direktiivi 2014/24/EU

(28) Komission Buying Green -opas.

(29) Komission Buying Social -opas.

(30) Komission tiedonanto– Ohjeita innovaatiohankintoihin, 2018.

(31) Konkreettiset käyttäytymisen muutokset ilmoitettuun käyttäytymisen muutoshalukkuuteen nähden (viimeksi mainittua koskeva tutkimus on esitetty tiivistetysti seuraavassa: LE Europe et al. (2018).

(32) LE Europe, VVA Europe, Ipsos, ConPolicy, Trinomics (2018).

(33) Ks. alaviite 1.

(34) EEA

(35) BEUC (2020)

(36) EUVL C 106, 31.3.2020, s. 1

(37) Rijnhout, Stoczkiewicz, Bolger (2018)

(38) Ellen MacArthur -säätiö (2019).

(39) EUVL C 190, 5.6.2019, s. 9

(40) Gerritsen, E. ja Underwood, E. (2019), What the Green Deal means for Europe's biodiversity. Allen, B. ja Charveriat, C. (2018),

A meaty challenge, IEEP, Bryssel.

(41) EUVL C 81, 2.3.2018, s. 22

(42) IEEP & FEPS