|
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) tehtävänä on vastata merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin parantamalla EU:n innovaatiosuorituskykyä. Tämä tapahtuu yhdistämällä tutkimuksen, koulutuksen ja innovoinnin muodostama osaamiskolmio.
EIT perustettiin vuonna 2008 asetuksella (EY) N:o 294/2008, jäljempänä ’EIT-asetus’
. EIT-asetuksessa vahvistetaan EIT:n tehtävä, tavoitteet ja budjetti, ja näin ollen sen on oltava sovellettavan tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman mukainen.
Horisontti Eurooppa on tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosiksi 2021–2027. Sitä koskeva komission ehdotus sisältää ehdotuksen EIT:n talousarvioksi seuraavalle kaudelle sekä kuvauksen EIT:n perustamissyistä, saatavasta lisäarvosta, toiminta-alueista, toiminnan päälinjoista ja tulosindikaattoreista. Ehdotuksessa EIT on yksi ”Innovatiivinen Eurooppa” pilarin tärkeimmistä osatekijöistä.
Horisontti Eurooppa -ehdotus ei sellaisenaan tarjoa oikeusperustaa EIT:n toimintojen jatkamiselle vuoden 2020 jälkeen. Sen vuoksi EIT-asetusta on muutettava.
Lisäksi EIT-asetuksen 17 artiklassa edellytetään, että komissio toimittaa Euroopan parlamentille ja neuvostolle seitsemän vuoden välein ehdotuksen strategiseksi innovaatio-ohjelmaksi, jossa vahvistetaan EIT:n pitkän aikavälin strategiset prioriteetit ja rahoitustarpeet ja jonka on oltava tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelman mukainen. Nykyinen strateginen innovaatio-ohjelma kattaa ajanjakson 2014–2020
. Sen vuoksi EIT-asetuksen tarkistamista koskevan ehdotuksen yhteydessä on annettava ehdotus EIT:n uudeksi strategiseksi innovaatio-ohjelmaksi vuosiksi 2021–2027.
Tämän aloitteen tarkoituksena on muuttaa EIT-asetusta laatimalla se uudelleen ja saattaa strateginen innovaatio-ohjelma yhdenmukaiseksi Horisontti Eurooppa -puiteohjelman kanssa. Aloite kattaa EIT:n uudet prioriteettialat sekä sen rahoitustarpeet. Sen tavoitteena on myös parantaa EIT:n toimintaa viime vuosien kokemusten pohjalta.
Aloitteessa keskitytään kolmen keskeisen alan kysymysten ratkaisemiseen. Ensinnäkin käsitellään EIT:n rahoitusmalliin liittyviä haasteita. Toiseksi ehdotetaan ratkaisuja, joilla voidaan lisätä EIT:n koulutustoiminnan vaikutusta eli parantaa EIT:n tarjoaman koulutuksen tunnettuutta sekä tukea yrittäjyyteen ja innovointiin liittyviä valmiuksia ja taitoja korkea-asteen oppilaitoksissa. Kolmanneksi aloitteella autetaan lisäämään EIT:n alueellista tavoittavuutta integroimalla osaamis- ja innovaatioyhteisöt entistä paremmin paikallisiin innovaatioekosysteemeihin. Aloitteessa hahmotellaan myös osaamis- ja innovaatioyhteisöjen tulevia prioriteettialoja.
Lisäksi aloitteessa käsitellään useita teknisiä kysymyksiä EIT:n toimintojen vaikuttavuuden, tehokkuuden ja johdonmukaisuuden lisäämiseksi. Näihin kuuluvat osaamis- ja innovaatioyhteisöjen avoimuus ja läpinäkyvyys, EIT:n hallinto ja EIT:n henkilöstön sopimusehdot.
Havaittuihin ongelmiin puututaan EIT-asetukseen tehtävillä muutoksilla ja hyväksymällä EIT:n strateginen innovaatio-ohjelma vuosiksi 2021–2027. Tämä vaikutustenarviointi perustuu aiempaan Horisontti Eurooppa -puiteohjelmaa koskevaan vaikutustenarviointiin.
|