Bryssel 14.11.2019

COM(2019) 589 final

2019/0262(NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen muuttamisesta Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdan mukaan Kroatia liittyy unionin ja sen jäsenvaltioiden kolmansien maiden kanssa tekemiin tai allekirjoittamiin sopimuksiin. Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Islannin ja Norjan välisen lentoliikennesopimuksen, jäljempänä ’neljänvälinen sopimus’, soveltamista koskeva unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan välinen lisäsopimus, jäljempänä ’lisäsopimus’, jossa määrätään kolmen eurooppalaisen sopimuspuolen välisestä suhteesta mainitussa sopimuksessa, kuuluu näihin sopimuksiin. Neljänvälisessä sopimuksessa laajennetaan Yhdysvaltojen sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välisen lentoliikennesopimuksen, jäljempänä ’EU:n ja Yhdysvaltojen välinen lentoliikennesopimus’, soveltamisala Islantiin ja Norjaan.

Liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdassa määrätään myös, että Kroatian liittymisestä näihin sopimuksiin sovitaan tekemällä sopimukseen pöytäkirja neuvoston, joka tekee ratkaisunsa yksimielisesti jäsenvaltioiden puolesta, ja kyseisten kolmansien maiden välillä. Lisäksi komissio neuvottelee nämä pöytäkirjat jäsenvaltioiden puolesta.

Komissio on tämän mukaisesti neuvotellut pöytäkirjan, jolla lisäsopimusta muutetaan Kroatian liittyessä kyseiseen sopimukseen.

Tämän ehdotuksen tavoitteena on saada hyväksytyksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 218 artiklan 5 kohdan ja liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdan nojalla neuvoston päätös, jolla hyväksytään pöytäkirjan allekirjoittaminen unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta sekä pöytäkirjan väliaikainen soveltaminen sen 4 artiklan mukaisesti sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin.

Yleinen tausta

Liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdan mukaista Kroatian sitoumusta sovelletaan myös EU:n ja Yhdysvaltojen väliseen lentoliikennesopimukseen ja neljänväliseen sopimukseen. Komissio on tämän mukaisesti neuvotellut pöytäkirjat, joilla myös näitä sopimuksia muutetaan Kroatian liittyessä kyseisiin sopimuksiin. Ehdotukset neuvoston päätöksiksi näiden pöytäkirjojen allekirjoittamisesta ja väliaikaisesta soveltamisesta sekä niiden tekemisestä esitetään samanaikaisesti tämän ehdotuksen kanssa, samoin kuin ehdotus neuvoston päätökseksi lisäsopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan tekemisestä.

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

EU:n ja Yhdysvaltojen välinen lentoliikennesopimus oli ensimmäinen kattava lentoliikennesopimus unionin keskeisen ilmailukumppanin kanssa. Se on maailman tärkein lentoliikennesopimus, jonka piiriin kuuluu yli 80 miljoonaa matkustajapaikkaa vuodessa ja joka on EU:n ulkoisen ilmailupolitiikan kulmakivi. Sen merkitys on kasvanut, kun se on laajennettu koskemaan Islantia ja Norjaa neljänvälisellä sopimuksella. Pöytäkirjan ansiosta Kroatia voi hyödyntää mainittua lentoliikennesopimusta.

Yhdenmukaisuus voimassa olevien aiempien säännösten kanssa

Pöytäkirjan ansiosta Kroatia voi täyttää liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdan mukaisen velvoitteensa liittyä lisäsopimukseen.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

SEUT-sopimuksen 100 artiklan 2 kohta yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan ja liittymisasiakirjan 6 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan kanssa.

Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Pöytäkirjan ansiosta Kroatia voi hyötyä neljänvälisestä lentoliikennesopimuksesta, jolla luodaan yhtäläiset ja yhdenmukaiset edellytykset markkinoille pääsylle ja jota käytetään perustana sääntely-yhteistyötä ja sääntelyn lähentämistä koskeville uusille järjestelyille aloilla, jotka ovat tärkeitä lentoliikenteen turvalliselle, turvatulle ja tehokkaalle harjoittamiselle. Nämä järjestelyt voidaan toteuttaa ainoastaan unionin tasolla.

Suhteellisuusperiaate

Pöytäkirjassa käsitellään ainoastaan kyseessä olevaa asiaa, eli Kroatian liittymistä lisäsopimukseen, eikä siinä käsitellä muita asioita.

Toimintatavan valinta

Kansainvälinen sopimus.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset

Ei sovelleta.

Sidosryhmien kuuleminen

Ei sovelleta.

Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Ei sovelleta.

Vaikutustenarviointi

Ei sovelleta.

Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Ei sovelleta.

Perusoikeudet

Ei sovelleta.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Ehdotuksella ei ole vaikutuksia unionin talousarvioon.

5.LISÄTIEDOT

Ehdotetun sopimuksen lyhyt kuvaus

Pöytäkirjassa koostuu Kroatian lisäsopimukseen liittymistä koskevasta määräyksestä sekä pöytäkirjan voimaantuloa ja väliaikaista soveltamista koskevista määräyksistä.

2019/0262 (NLE)

Ehdotus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen muuttamisesta Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 100 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa,

ottaa huomioon Kroatian liittymisasiakirjan ja erityisesti sen 6 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan,

ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sekä katsoo seuraavaa:

(1)Komissio on neuvotellut Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen muuttamisesta Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan, jäljempänä ’pöytäkirja’, komission valtuutusta neuvottelujen aloittamiseen koskevan neuvoston 14 päivänä syyskuuta 2012 hyväksymän päätöksen 13351/12 mukaisesti.

(2)Neuvottelut saatiin onnistuneesti päätökseen 8 päivänä maaliskuuta 2019 parafoimalla pöytäkirja.

(3)Unionin ja sen jäsenvaltioiden olisi allekirjoitettava pöytäkirja ja sovellettava sitä väliaikaisesti pöytäkirjan 4 artiklan mukaisesti sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Hyväksytään Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen muuttamisesta Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan, jäljempänä ’pöytäkirja’, allekirjoittaminen unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen myöhemmin.

Pöytäkirjan teksti on liitetty tähän päätökseen.

2 artikla

Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa pöytäkirja unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta.

3 artikla

Unioni ja sen jäsenvaltiot soveltavat pöytäkirjaa väliaikaisesti ennen pöytäkirjan voimaantuloa sen 4 artiklan mukaisesti.

4 artikla

Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja


Bryssel 14.11.2019

COM(2019) 589 final

LIITE

asiakirjaan

ehdotus neuvoston päätökseksi

Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen muuttamisesta Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden puolesta


PÖYTÄKIRJA

Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen muuttamisesta Kroatian tasavallan Euroopan unioniin liittymisen huomioon ottamiseksi

ITÄVALLAN TASAVALTA,

BELGIAN KUNINGASKUNTA,

BULGARIAN TASAVALTA,

KROATIAN TASAVALTA,

KYPROKSEN TASAVALTA,

TŠEKIN TASAVALTA,

TANSKAN KUNINGASKUNTA,

VIRON TASAVALTA,

SUOMEN TASAVALTA,

RANSKAN TASAVALTA,

SAKSAN LIITTOTASAVALTA,

HELLEENIEN TASAVALTA,

UNKARI,

IRLANTI,

ITALIAN TASAVALTA,

LATVIAN TASAVALTA,

LIETTUAN TASAVALTA,

LUXEMBURGIN SUURHERTTUAKUNTA,

MALTA,

ALANKOMAIDEN KUNINGASKUNTA,

PUOLAN TASAVALTA,

PORTUGALIN TASAVALTA,

ROMANIA,

SLOVAKIAN TASAVALTA,

SLOVENIAN TASAVALTA,

ESPANJAN KUNINGASKUNTA,

RUOTSIN KUNINGASKUNTA,

ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNYT KUNINGASKUNTA,

jotka ovat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen osapuolia ja Euroopan unionin jäsenvaltioita, jäljempänä ’jäsenvaltiot’, ja

EUROOPAN UNIONI,

sekä

ISLANTI,

ja

NORJAN KUNINGASKUNTA,

jotka

ottavat huomioon Kroatian tasavallan liittymisen Euroopan unioniin 1 päivänä heinäkuuta 2013,

OVAT SOPINEET SEURAAVAA:

1 artikla

Kroatian tasavalta on Amerikan yhdysvaltojen, Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin sekä Norjan kuningaskunnan välisen lentoliikennesopimuksen soveltamista koskevan Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden, Islannin ja Norjan kuningaskunnan välillä 16 ja 21 päivänä kesäkuuta 2011 allekirjoitetun lisäsopimuksen, jäljempänä ’lisäsopimus’, sopimuspuoli.

2 artikla

Lisäsopimuksen kroatiankielinen teksti, joka on tämän pöytäkirjan liitteenä, on todistusvoimainen samoin edellytyksin kuin muutkin kielitoisinnot.

3 artikla

Tämä pöytäkirja tulee voimaan myöhäisimpänä seuraavista ajankohdista:

1. lisäsopimuksen voimaantulopäivänä tai

2. yhden kuukauden kuluttua viimeisimmän sellaisen diplomaattisen nootin päiväyksestä, jolla sopimuspuolet vahvistavat, että kaikki tämän pöytäkirjan voimaantulon edellyttämät tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.

4 artikla

Sopimuspuolet soveltavat tätä pöytäkirjaa väliaikaisesti, siinä määrin kuin se on mahdollista sovellettavan kansallisen lainsäädännön nojalla, pöytäkirjan allekirjoituspäivästä sen voimaantuloon saakka.

Tehty …ssa, kolmena kappaleena, … päivänä …kuuta 2019 bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, islannin, italian, kreikan, kroatian, latvian, liettuan, maltan, norjan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin ja viron kielellä, ja jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen.

Jäsenvaltioiden puolesta                    

Euroopan unionin puolesta

Islannin puolesta

Norjan kuningaskunnan puolesta