EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 2.8.2019
COM(2019) 362 final
2019/0165(NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliseen kauppaa ja yhteistyötä koskevaan väliaikaiseen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimukseen liitettävän pöytäkirjan, joka koskee Euroopan unionin sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puitesopimusta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista, allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
PERUSTELUT
1.EHDOTUKSEN TAUSTA
Tiettyjen Euroopan unionin ohjelmien ja virastojen avaaminen asteittain Euroopan naapuruuspolitiikan (ENP) kumppanimaille on yksi monista toimenpiteistä, joilla ENP:n avulla tuetaan uudistuksia, nykyaikaistamista ja siirtymävaihetta unionin naapurialueilla. Asiaa käsitellään kattavammin joulukuussa 2006 annetussa Euroopan komission tiedonannossa yleisestä toimintamallista Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden osallistumiselle yhteisön virastojen ja ohjelmien toimintaan.
Neuvosto hyväksyi toimintamallin 5. maaliskuuta 2007 annetuissa päätelmissään.
Tiedonannon ja neuvoston 5. maaliskuuta 2007 antamien päätelmien pohjalta neuvosto antoi komissiolle 18. kesäkuuta 2007 ohjeet Algerian, Armenian, Azerbaidžanin, Egyptin, Georgian, Israelin, Jordanian, Libanonin, Marokon, Moldovan, palestiinalaishallinnon, Tunisian ja Ukrainan kanssa tehtävien puitesopimusten neuvottelemista varten. Puitesopimuksissa esitetään yleiset periaatteet näiden maiden osallistumiselle yhteisön ohjelmiin.
Kesäkuussa 2007 kokoontunut Eurooppa-neuvosto vahvisti uudelleen Euroopan naapuruuspolitiikan äärimmäisen suuren merkityksen. Se hyväksyi 18. ja 19. kesäkuuta 2007 pidetylle neuvoston kokoukselle toimitetun puheenjohtajan tilannekatsauksen sekä sitä koskevat neuvoston päätelmät. Katsauksessa muistutettiin, että neuvosto antaa ohjeet lisäpöytäkirjojen neuvottelemista varten.
Komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisessä tiedonannossa ”Uusi strategia muutostilassa olevia naapurimaita varten”, jota neuvosto tuki 20. kesäkuuta 2011 antamissaan päätelmissä, korostettiin EU:n pyrkimystä helpottaa kumppanimaiden osallistumista EU:n ohjelmiin.
Tähän mennessä pöytäkirjat on allekirjoitettu Algerian, Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Israelin, Jordanian, Libanonin, Marokon, Moldovan, Tunisian ja Ukrainan kanssa ja pöytäkirjasta käydään keskustelua Egyptin kanssa. EU:n ja palestiinalaishallinnon sekakomitean kokouksessa syyskuussa 2018 palestiinalaishallinto ilmaisi olevansa kiinnostunut allekirjoittamaan puitesopimukseen liitettävän pöytäkirjan voidakseen osallistua täysimääräisesti valikoituihin EU:n ohjelmiin.
Pöytäkirjan tarkoituksena on määritellä varainhoito- ja tekniset säännöt, jotta palestiinalaishallinto voisi osallistua tiettyihin EU:n ohjelmiin. Pöytäkirjassa määritelty horisontaalinen kehys on taloudellinen, varainhoidollinen ja tekninen yhteistyöväline, jonka nojalla palestiinalaishallinto voi saada Euroopan unionilta tukea, erityisesti rahoitustukea, ohjelmasta riippuen. Kehystä sovelletaan vain niihin unionin ohjelmiin, joihin asianomaiset perustamisasiakirjat antavat palestiinalaishallinnolle mahdollisuuden osallistua. Pöytäkirjan allekirjoittaminen ja väliaikainen soveltaminen eivät anna mahdollisuutta ohjelmien taustalla olevien ja niiden käynnistysvaiheessa noudatettavien alakohtaisten politiikkojen mukaisten valtuuksien harjoittamiseen.
2.OIKEUDELLINEN TAUSTA
Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliaikainen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimus kaupasta ja yhteistyöstä allekirjoitettiin 24. helmikuuta 1997 ja tuli voimaan 1. heinäkuuta 1997.
Kesäkuun 17. ja 18. päivänä 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto piti myönteisinä ENP:tä koskevia komission ehdotuksia ja antoi tukensa 14. kesäkuuta 2004 annetuille neuvoston päätelmille.
Neuvosto ilmaisi 5. maaliskuuta 2007 tukensa 4. joulukuuta 2006 annetussa komission tiedonannossa esitellylle yleiselle ja kokonaisvaltaiselle toimintamallille, joka mahdollistaa Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden osallistumisen yhteisön virastojen toimintaan ja yhteisön ohjelmiin maiden omien ansioiden perusteella edellyttäen, että asianomainen oikeusperusta sallii osallistumisen.
Tiedonannon ja neuvoston 5. maaliskuuta 2007 antamien päätelmien pohjalta neuvosto antoi komissiolle 18. kesäkuuta 2007 ohjeet Euroopan naapuruuspolitiikan maiden kanssa tehtävien puitesopimusten neuvottelemista varten. Puitesopimuksissa esitetään yleiset periaatteet näiden maiden osallistumiselle yhteisön ohjelmiin.
Pöytäkirjan allekirjoittamisen aineellisena oikeusperustana on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 209 artikla. Menettelyllinen oikeusperusta on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 5 ja 7 kohta.
Pöytäkirja allekirjoitetaan Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon kanssa, joka on EU:n vastapuoli väliaikaisen assosiaatiosopimuksen täytäntöönpanossa.
3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET
4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
Palestiinalaishallinto rahoittaa Euroopan unionin yleistä talousarviota niiden erityisohjelmien osalta, joihin palestiinalaishallinto osallistuu.
Palestiinalaishallinnon osallistumista kuhunkin ohjelmaan koskevat erityisehdot, erityisesti rahoitusosuus, määritellään komission ja palestiinalaishallinnon toimivaltaisten viranomaisten välisessä yhteisymmärryspöytäkirjassa asianomaisissa ohjelmissa vahvistetuin perustein.
Kussakin pöytäkirjan 5 artiklan nojalla tehdyssä yhteisymmärryspöytäkirjassa määrätään unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä, asetusten (EU) N:o 1296/2013, (EU) N:o 1301/2013, (EU) N:o 1303/2013, (EU) N:o 1304/2013, (EU) N:o 1309/2013, (EU) N:o 1316/2013, (EU) N:o 223/2014, (EU) N:o 283/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU muuttamisesta sekä asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 kumoamisesta 18 päivänä heinäkuuta 2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 mukaisesti, että Euroopan komissio, Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan petostentorjuntavirasto suorittavat varainhoidon valvonnan, tilintarkastukset tai muut tarkastukset, myös hallinnolliset tutkimukset, tai ne suoritetaan kyseisten elinten alaisuudessa.
Varainhoidon valvonnasta ja tilintarkastuksista, hallinnollisista toimenpiteistä, seuraamuksista ja takaisinperinnästä hyväksytään yksityiskohtaiset määräykset, joiden nojalla komissiolle, Euroopan petostentorjuntavirastolle ja tilintarkastustuomioistuimelle myönnetään valtuudet, jotka vastaavat näillä toimielimillä unioniin sijoittautuneiden edunsaajien tai toimeksisaajien osalta olevia valtuuksia.
5.LISÄTIEDOT
Osapuolet voivat tarkastella pöytäkirjan täytäntöönpanoa palestiinalaishallinnon tosiasiallisen unionin ohjelmiin osallistumisen perusteella viimeistään kolmen vuoden kuluttua pöytäkirjan voimaantulopäivästä ja sen jälkeen joka kolmas vuosi.
Palestiinalaishallinnon osallistumista kuhunkin ohjelmaan koskevat erityisehdot, erityisesti raportointi- ja arviointimenettelyt, määritellään komission ja palestiinalaishallinnon toimivaltaisten viranomaisten välisessä yhteisymmärryspöytäkirjassa asianomaisissa ohjelmissa vahvistetuin perustein.
2019/0165 (NLE)
Ehdotus
NEUVOSTON PÄÄTÖS
Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliseen kauppaa ja yhteistyötä koskevaan väliaikaiseen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimukseen liitettävän pöytäkirjan, joka koskee Euroopan unionin sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puitesopimusta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista, allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka
ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 209 artiklan yhdessä sen 218 artiklan 5 ja 7 kohdan kanssa,
ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sekä katsoo seuraavaa:
(1)Neuvosto valtuutti komission 18 päivänä kesäkuuta 2007 neuvottelemaan Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliseen kauppaa ja yhteistyötä koskevaan väliaikaiseen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimukseen liitettävän pöytäkirjan, joka koskee Euroopan unionin sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puitesopimusta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista, jäljempänä ’pöytäkirja’.
(2)Neuvottelut on saatu päätökseen.
(3)Pöytäkirjan tarkoituksena on määritellä varainhoito- ja tekniset säännöt, jotta palestiinalaishallinto voisi osallistua tiettyihin EU:n ohjelmiin. Pöytäkirjassa määritellyssä horisontaalisessa kehyksessä vahvistetaan taloudellisen, varainhoidollisen ja teknisen yhteistyövälineen periaatteet, ja sen nojalla palestiinalaishallinto voi saada Euroopan unionilta tukea, erityisesti rahoitustukea, ohjelmasta riippuen. Kehystä sovelletaan vain niihin unionin ohjelmiin, joihin asianomaiset perustamisasiakirjat antavat palestiinalaishallinnolle mahdollisuuden osallistua. Pöytäkirjan allekirjoittaminen ja väliaikainen soveltaminen eivät anna mahdollisuutta ohjelmien taustalla olevien ja niiden käynnistysvaiheessa noudatettavien alakohtaisten politiikkojen mukaisten valtuuksien harjoittamiseen.
(4)Pöytäkirja olisi allekirjoitettava unionin puolesta ja sitä olisi sovellettava väliaikaisesti, kunnes sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen,
ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:
1 artikla
Annetaan valtuutus allekirjoittaa unionin puolesta Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliseen kauppaa ja yhteistyötä koskevaan väliaikaiseen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimukseen liitettävä pöytäkirja, joka koskee Euroopan unionin sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puitesopimusta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista, sillä varauksella, että mainitun pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen.
Pöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä.
2 artikla
Neuvoston pääsihteeristö laatii valtakirjan, jossa pöytäkirjan neuvottelijan nimeämä henkilö (nimeämät henkilöt) valtuutetaan allekirjoittamaan pöytäkirja sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen.
3 artikla
Pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti sen 10 artiklan mukaisesti sen allekirjoittamispäivästä alkaen siihen asti, että sen tekemistä varten tarvittavat menettelyt on saatettu päätökseen.
Neuvoston pääsihteeristö julkaisee pöytäkirjan allekirjoituspäivän Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
4 artikla
Komissio valtuutetaan määrittämään unionin puolesta palestiinalaishallinnon osallistumista kuhunkin ohjelmaan koskevat yksityiskohtaiset säännöt ja ehdot, etenkin maksettava rahoitusosuus. Komissio tiedottaa asiasta toimivaltaiselle neuvoston työryhmälle.
5 artikla
Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se hyväksytään.
Tehty Brysselissä
Neuvoston puolesta
Puheenjohtaja
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 2.8.2019
COM(2019) 362 final
LIITE
asiakirjaan
Ehdotus neuvoston päätökseksi
Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliseen kauppaa ja yhteistyötä koskevaan väliaikaiseen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimukseen liitettävän pöytäkirjan, joka koskee Euroopan unionin sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puitesopimusta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista, allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta
LIITE
Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) väliseen väliaikaiseen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimukseen kaupasta ja yhteistyöstä liitettävä pöytäkirja, joka koskee Euroopan unionin sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puitesopimusta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon osallistumista unionin ohjelmiin säätelevistä yleisistä periaatteista
EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ’unioni’,
sekä
Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinto, jäljempänä ’palestiinalaishallinto’,
jäljempänä ’osapuolet’,
katsovat seuraavaa:
1.Euroopan yhteisön sekä Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaishallinnon puolesta toimivan Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) välinen kauppaa ja yhteistyötä koskeva väliaikainen Euro–Välimeri-assosiaatiosopimus, jäljempänä ’väliaikainen assosiaatiosopimus’, allekirjoitettiin 24 päivänä helmikuuta 1997, ja se tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 1997.
2.Kesäkuun 17 ja 18 päivänä 2004 kokoontunut Eurooppa-neuvosto suhtautui myönteisesti Euroopan komission tekemiin Euroopan naapuruuspolitiikkaa koskeviin ehdotuksiin ja vahvisti neuvoston asiasta 14 päivänä kesäkuuta 2004 antamat päätelmät.
3.Neuvosto on sittemmin antanut useaan otteeseen tätä politiikkaa tukevia päätelmiä.
4.Neuvosto ilmaisi 5 päivänä maaliskuuta 2007 tukensa 4 päivänä joulukuuta 2006 annetussa Euroopan komission tiedonannossa esitellylle yleiselle ja kokonaisvaltaiselle toimintamallille, joka mahdollistaa Euroopan naapuruuspolitiikan piiriin kuuluvien maiden osallistumisen yhteisön virastojen toimintaan ja yhteisön ohjelmiin maiden omien ansioiden perusteella edellyttäen, että asianomainen oikeusperusta sallii osallistumisen.
5.Palestiinalaishallinto on ilmaissut halunsa osallistua useisiin unionin ohjelmiin.
6.Palestiinalaishallinnon osallistumista kuhunkin ohjelmaan koskevista erityisehdoista, erityisesti rahoitusosuudesta sekä raportointi- ja arviointimenettelyistä, olisi määrättävä Euroopan komission ja palestiinalaishallinnon toimivaltaisten viranomaisten välisellä yhteisymmärryspöytäkirjalla,
OVAT SOPINEET SEURAAVAA:
1 artikla
Palestiinalaishallinto saa osallistua kaikkiin nykyisiin ja tuleviin unionin ohjelmiin, jotka ovat ohjelmien perustamista koskevien säännösten mukaisesti sille avoimia.
2 artikla
Palestiinalaishallinnon on maksettava Euroopan unionin yleiseen talousarvioon sille ohjelmiin osallistumisesta määräytyvä rahoitusosuus.
3 artikla
Palestiinalaishallinnon edustajat saavat osallistua tarkkailijoina palestiinalaishallintoa koskevien asioiden käsittelyyn hallintokomiteoissa, jotka vastaavat niiden ohjelmien seurannasta, joiden rahoitukseen palestiinalaishallinto osallistuu.
4 artikla
Palestiinalaishallinnon osallistujien esittämiin hankkeisiin ja aloitteisiin sovelletaan mahdollisuuksien mukaan samoja edellytyksiä, sääntöjä ja menettelyjä kuin asianomaisissa ohjelmissa sovelletaan jäsenvaltioihin.
5 artikla
Palestiinalaishallinnon osallistumista kuhunkin ohjelmaan koskevista erityisehdoista, erityisesti suoritettavasta rahoitusosuudesta sekä raportointi- ja arviointimenettelyistä, määrätään Euroopan komission ja palestiinalaishallinnon toimivaltaisten viranomaisten välisessä yhteisymmärryspöytäkirjassa asianomaisissa ohjelmissa vahvistettujen perusteiden mukaisesti.
Jos palestiinalaishallinto hakee johonkin tiettyyn unionin ohjelmaan osallistumista varten unionin ulkomaanapua Euroopan naapuruusvälineen perustamisesta 11 päivänä maaliskuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 232/2014 nojalla tai muun sellaisen tulevaisuudessa mahdollisesti annettavan asetuksen nojalla, jossa säädetään unionin ulkomaanavun antamisesta palestiinalaishallinnolle, ehdot, jotka palestiinalaishallinnon on täytettävä unionin tuen käytön osalta, määritellään rahoitussopimuksessa.
6 artikla
Kussakin 5 artiklan nojalla tehdyssä yhteisymmärryspöytäkirjassa määrätään unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä, asetusten (EU) N:o 1296/2013, (EU) N:o 1301/2013, (EU) N:o 1303/2013, (EU) N:o 1304/2013, (EU) N:o 1309/2013, (EU) N:o 1316/2013, (EU) N:o 223/2014, (EU) N:o 283/2014 ja päätöksen N:o 541/2014/EU muuttamisesta sekä asetuksen (EU, Euratom) N:o 966/2012 kumoamisesta 18 päivänä heinäkuuta 2018 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU, Euratom) 2018/1046 mukaisesti, että Euroopan komissio, Euroopan petostentorjuntavirasto ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin suorittavat varainhoidon valvonnan, tilintarkastukset tai muut tarkastukset, myös hallinnolliset tutkimukset, tai ne suoritetaan kyseisten elinten alaisuudessa.
Varainhoidon valvonnasta ja tilintarkastuksista, hallinnollisista tutkimuksista, perinnästä, taloudellisista seuraamuksista ja muista hallinnollisista seuraamuksista hyväksytään yksityiskohtaiset määräykset, joiden nojalla komissiolle, Euroopan petostentorjuntavirastolle ja tilintarkastustuomioistuimelle myönnetään valtuudet, jotka vastaavat näillä toimielimillä unioniin sijoittautuneiden edunsaajien tai toimeksisaajien osalta olevia valtuuksia.
7 artikla
Tätä pöytäkirjaa sovelletaan sen ajan, jonka väliaikainen assosiaatiosopimus on voimassa.
Osapuolet allekirjoittavat ja hyväksyvät tämän pöytäkirjan omien menettelyjensä mukaisesti.
Kumpi tahansa osapuoli voi irtisanoa tämän pöytäkirjan kirjallisella ilmoituksella toiselle osapuolelle. Pöytäkirjan voimassaolo päättyy kuuden kuukauden kuluttua tällaisesta ilmoituksesta.
Pöytäkirjan voimassaolon päättyminen kumman tahansa osapuolen irtisanomisen johdosta ei vaikuta 5 ja 6 artiklan mukaisiin tarkastuksiin ja valvontaan.
8 artikla
Osapuolet voivat tarkastella pöytäkirjan täytäntöönpanoa palestiinalaishallinnon tosiasiallisen unionin ohjelmiin osallistumisen perusteella viimeistään kolmen vuoden kuluttua pöytäkirjan voimaantulopäivästä ja sen jälkeen joka kolmas vuosi.
9 artikla
Tätä pöytäkirjaa sovelletaan alueisiin, joilla sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta siinä määrätyin edellytyksin, ja Länsirannan ja Gazan alueen muodostavaan alueeseen.
10 artikla
Tämä pöytäkirja tulee voimaan sitä päivää seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona osapuolet ovat ilmoittaneet toisilleen diplomaattiteitse tätä varten tarvittavien menettelyjensä päätökseen saattamisesta.
Sopimuspuolet soveltavat tätä pöytäkirjaa ennen sen voimaantuloa väliaikaisesti sen allekirjoituspäivästä, kunnes se tehdään lopullisesti myöhemmin.
11 artikla
Tämä pöytäkirja on erottamaton osa sopimusta.
12 artikla
Tämä pöytäkirja laaditaan kahtena kappaleena bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, iirin, italian, kreikan, kroatian, latvian, liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin, viron ja arabian kielellä, ja jokainen teksti on yhtä todistusvoimainen.
Tehty Brysselissä … päivänä …kuuta …
Euroopan unionin puolesta
Palestiinalaishallinnon puolesta