Bryssel17.7.2018

COM(2018) 541 final

Suositus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekemiseksi Gambian tasavallan kanssa


PERUSTELUT

1.EHDOTUKSEN TAUSTA

Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet

Komissio esittää, että Gambian tasavallan kanssa neuvotellaan kestävää kalastusta koskeva kumppanuussopimus, joka vastaa unionin laivaston tarpeita ja on yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen (EU) N:o 1380/2013 ja yhteisen kalastuspolitiikan ulkoista ulottuvuutta koskevasta komission tiedonannosta 19. maaliskuuta 2012 annettujen neuvoston päätelmien mukainen.

Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa

Euroopan unionin ja Gambian tasavallan välillä on olemassa sopimus vuodelta 1987, jolloin osapuolet tekivät kalastussopimuksen, joka hyväksyttiin Euroopan talousyhteisön ja Gambian tasavallan hallituksen välisen Gambian edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan sopimuksen tekemisestä ja sen soveltamista koskevien säännösten antamisesta 2. kesäkuuta 1987 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1580/87. Sopimus pantiin täytäntöön kolmella peräkkäin tehdyllä pöytäkirjalla, joilla annettiin unionin aluksille pääsy Gambian kalastusalueelle kesäkuuhun 1996 asti, jolloin viimeisen täytäntöönpanopöytäkirjan voimassaolo päättyi. Kyseisestä päivästä lähtien sopimus katsotaan lepääväksi.

Euroopan unionilla on läntisen ja keskisen Afrikan alueella jo hyvin kehittynyt kahdenvälisten kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten verkosto, jonka muodostavat Marokon, Mauritanian, Senegalin, Cabo Verden, Liberian, Norsunluurannikon sekä São Tomén ja Principen kanssa tehdyt sopimukset.

Kalastuskumppanuussopimuksilla tuetaan yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteen edistämistä kansainvälisellä tasolla varmistamalla, että unionin vesien ulkopuolella harjoitettava unionin kalastustoiminta perustuu samoihin periaatteisiin ja vaatimuksiin kuin unionin oikeuden nojalla sovelletaan. Tämän lisäksi kestävää kalastusta koskevilla kumppanuussopimuksilla edistetään tieteellistä yhteistyötä EU:n ja sen kumppanin välillä, lisätään avoimuutta ja kestävyyttä kalavarojen parempaa hoitoa varten ja kannustetaan hallinnointia tukemalla kansallisten ja ulkomaisten laivastojen toiminnan seurantaa, valvontaa ja tarkkailua niin, että samalla rahoitetaan laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen (LIS-kalastus) torjuntaa paikallisen kalastusteollisuuden kestävän kehityksen edistämiseksi.

Kestävää kalastusta koskevat kumppanuussopimukset vahvistavat Euroopan unionin asemaa Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) jäsenenä; ICCAT on kansainvälisen oikeuden nojalla perustettu elin, jonka tehtävänä on laajasti vaeltavien lajien säilyttäminen ja hoito alueella.

Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa

Kestävää kalastusta koskevasta kumppanuussopimuksesta ja pöytäkirjasta Gambian tasavallan kanssa käytävät neuvottelut ovat EU:n Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) maihin nähden toteuttaman ulkoisen toiminnan mukaiset.

2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE

Oikeusperusta

Päätöksen oikeusperusta on Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT-sopimus) 218 artikla, joka sisältyy sopimuksen viidennen osan (unionin ulkoinen toiminta) V osastoon (kansainväliset sopimukset) ja jossa määrätään EU:n ja kolmansien maiden välisten sopimusten neuvottelemisessa ja tekemisessä noudatettavasta menettelystä.

Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)

Ei sovelleta, yksinomainen toimivalta.

Suhteellisuusperiaate

Päätös on oikeassa suhteessa toivottuun tavoitteeseen.

Toimintatavan valinta

Toimintatapa on SEUT-sopimuksen 218 artiklan 3 kohdan ja 218 artiklan 4 kohdan mukainen.

3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Voimassa olevan lainsäädännön jälkiarviointi/toimivuustarkastus

Komissio suoritti vuonna 2017 mahdollisen Gambian tasavallan kanssa tehtävän kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ennakkoarvioinnin. Arviointikertomuksessa pääteltiin, että pyyntiä harjoittavat EU:n kalastussektorit ovat erittäin kiinnostuneita kalastamisesta Gambiassa osana alueellista strategiaansa ja että Gambian kanssa tehtävän kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen avulla voitaisiin tehostaa kalastuksen seurantaa, valvontaa ja tarkkailua sekä parantaa kalastuksen hallinnointia alueella. Gambia on ilmaissut olevansa kiinnostunut aloittamaan EU:n kanssa neuvottelut mahdollisesta kestävää kalastusta koskevasta kumppanuussopimuksesta.

Sidosryhmien kuuleminen

Kuulemiset toteutetaan aavanmeren ja pitkän matkan laivastojen neuvoa-antavan toimikunnan puitteissa. Lisäksi on tarkoitus järjestää ad hoc -kokouksia jäsenvaltioiden, toimialan edustajien ja mahdollisesti myös kansalaisjärjestöjen kanssa.

Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö

Ei sovelleta

Vaikutustenarviointi

Ei sovelleta

Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen

Ei sovelleta

Perusoikeudet

Ehdotetuissa päätöksen liitteenä olevissa neuvotteluohjeissa suositetaan, että annetaan valtuutus aloittaa neuvottelut ja sisällytetään mukaan lauseke, jonka mukaan sopimuksen ja pöytäkirjan soveltaminen voidaan keskeyttää, jos ihmisoikeuksia ja demokratian periaatteita loukataan.

4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET

Uuden kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan talousarviovaikutuksia ovat Gambian tasavallalle vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen mukaisesti suoritettava taloudellinen korvaus ja erityisesti määrärahojen osoittaminen kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten budjettikohtaan. Maksusitoumusten ja maksujen vuotuiset määrät vahvistetaan vuotuisessa talousarviomenettelyssä, mukaan lukien varaus pöytäkirjoille, jotka eivät ole tulleet voimaan vuoden alussa. 1

5.LISÄTIEDOT

Täytäntöönpanosuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt

Neuvottelut on tarkoitus aloittaa vuoden 2018 kolmannella tai neljännellä neljänneksellä.

Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset

Komissio suosittaa, että

– neuvosto valtuuttaa komission aloittamaan ja käymään neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekemisestä Gambian tasavallan kanssa;

– komissio nimetään EU:n neuvottelijaksi tässä asiassa;

– komissio käy neuvottelut erityiskomiteaa kuullen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti;

– neuvosto hyväksyy tämän suosituksen liitteenä olevat neuvotteluohjeet.



Suositus

NEUVOSTON PÄÄTÖS

komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekemiseksi Gambian tasavallan kanssa

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka

ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 218 artiklan 3 ja 4 kohdan,

ottaa huomioon komission suosituksen,

sekä katsoo, että olisi aloitettava neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekemiseksi Gambian tasavallan kanssa,

ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN:

1 artikla

Komissio valtuutetaan käymään Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekemiseksi Gambian tasavallan kanssa.

2 artikla

Neuvottelut käydään yhteistyössä neuvoston nimeämän erityiskomitean kanssa ja liitteessä esitettyjen neuvotteluohjeiden mukaisesti.

3 artikla

Tämä päätös on osoitettu komissiolle.

Tehty Brysselissä

   Neuvoston puolesta

   Puheenjohtaja

(1)    Luku 40 (varaus 40 02 41) monivuotisesta rahoituskehyksestä tehdyn toimielinten välisen sopimuksen (2013/C 373/01) mukaisesti.

Bryssel17.7.2018

COM(2018) 541 final

LIITE

asiakirjaan

Suositus

komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekemiseksi Gambian tasavallan kanssa


LIITE

Neuvotteluohjeet

Neuvottelujen tavoitteena on kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan tekeminen Euroopan unionin ja Gambian tasavallan välillä yhteisestä kalastuspolitiikasta annetun asetuksen (EU) N:o 1380/2013 ja yhteisen kalastuspolitiikan ulkoisesta ulottuvuudesta 13. heinäkuuta 2011 annetusta komission tiedonannosta 19. maaliskuuta 2012 annettujen neuvoston päätelmien mukaisesti.

Kalastuskumppanuussopimuksessa olisi sen vuoksi määriteltävä yleiset puitteet, periaatteet ja tavoitteet, jotka muodostavat pohjan kumppanuudelle Gambian kanssa. Sen tulisi sisältää lauseke, jolla Gambian rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskeva Gambian tasavallan hallituksen ja Euroopan talousyhteisön voimassa oleva sopimus 1 kumotaan.

Jotta tällä uudella sopimuksella ja pöytäkirjalla edistettäisiin kestävää ja vastuullista kalastusta varmistaen samalla EU:n ja Gambian molemminpuoliset hyödyt, komission neuvottelutavoitteiden olisi perustuttava seuraavaan:

·taataan EU:n laivaston aluksille pääsy Gambian tasavallan talousalueelle sekä tarvittavat luvat kyseisellä alueella harjoitettavaa kalastusta varten, ja muun muassa kehitetään näin EU:n toimijoiden käytettävissä olevaa kestävää kalastusta koskevien kumppanuussopimusten verkostoa;

·otetaan huomioon paras käytettävissä oleva tieteellinen tieto sekä asiaa koskevat alueellisten kalastuksenhoitojärjestöjen hyväksymät hoitosuunnitelmat, jotta pystytään varmistamaan kalastustoimien ekologinen kestävyys ja edistämään valtamerten hallinnointia kansainvälisessä mittakaavassa. Kalastustoiminta olisi kohdistettava yksinomaan käytettävissä oleviin kalavaroihin ottaen huomioon paikallisen laivaston kalastuskapasiteetti ja kiinnittäen samalla erityistä huomiota siihen, että kyseessä ovat laajasti vaeltavat kalakannat;

·pyritään saamaan EU:n laivastojen käyttöön kohtuullinen ja niiden etujen mukainen osuus kalavaroista, jotka kiinnostavat myös muita ulkomaisia laivastoja;

·varmistetaan, että oikeus kalavarojen käyttöön liittyy EU:n laivaston toimintaan alueella, ottaen huomioon tuoreimmat ja parhaat käytettävissä olevat tieteelliset arviot;

·käynnistetään vuoropuhelu alakohtaisen politiikan tehostamiseksi. Tällöin tavoitteena on erityisesti kannustaa toteuttamaan vastuullisen kalastuksen politiikkaa asianomaisen maan kehitystavoitteiden mukaisesti erityisesti kalastuksen hallinnan, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen torjunnan, kalastustoiminnan valvonnan, seurannan ja tarkkailun sekä tieteellisen tiedon tuottamisen osalta; ja edistetään taloudellista toimintaa, jolla muun muassa puututaan maastamuuton syihin Gambiassa.

·Pöytäkirjaan sisällytetään lauseke seuraamuksista, joita sovelletaan ihmisoikeuksia ja demokratian periaatteita loukattaessa.

Pöytäkirjassa olisi erityisesti määriteltävä

·Euroopan unionin aluksille myönnettävät kalastusmahdollisuudet kalastusluokittain,

·taloudellinen korvaus ja sen maksamisen edellytykset, sekä

·alakohtaisen tuen täytäntöönpanomekanismit.

(1)    Neuvoston asetus (ETY) N:o 1580/87, annettu 2 päivänä heinäkuuta 1987 (EYVL L 146, 6.6.1987).