EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 17.5.2018
COM(2018) 296 final
2018/0148(COD)
Ehdotus
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta ja asetuksen (EY) N:o 1222/2009 kumoamisesta
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
{SEC(2018) 234 final}
{SWD(2018) 188 final}
{SWD(2018) 189 final}
PERUSTELUT
1.EHDOTUKSEN TAUSTA
•Ehdotuksen perustelut ja tavoitteet
Renkaiden merkintöjen parantamisen ansiosta kuluttajat saavat enemmän tietoja polttoainetehokkuudesta, turvallisuudesta ja melusta ja siten tarkkoja, merkityksellisiä ja vertailukelpoisia tietoja ostopäätöstä varten. Näin parannetaan renkaiden merkintäjärjestelmän tehokkuutta, jotta voidaan varmistaa puhtaammat, turvallisemmat ja hiljaisemmat ajoneuvot ja maksimoida järjestelmän panos liikennesektorin hiilestä irtautumiseen.
Tällä ehdotuksella kumotaan ja korvataan renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta annettu asetus (EY) N:o 1222/2009, jäljempänä ’rengasmerkintäasetus’.
Rengasmerkintäasetusta muutettiin kahdesti ennen kuin sitä ryhdyttiin soveltamaan. Ensin siihen sisällytettiin uusi luokan C1 (henkilöautot) renkaiden märkäpidon testausmenetelmä ja sen jälkeen myös luokan C2 (pakettiautot) ja C3 (raskaat hyötyajoneuvot) renkaille kehitetty soveltuva kansainvälinen märkäpidon testausmenetelmä ja laboratorioissa tehtävien vierintävastusmittausten yhdenmukaistamismenettely. Nämä muutokset sisältyvät tähän ehdotukseen.
•Yhdenmukaisuus muiden alaa koskevien politiikkojen säännösten kanssa
EU antoi vuonna 2009 kaksi renkaisiin liittyvää sääntöjoukkoa:
–rengasmerkintäasetuksen, jossa vahvistetaan loppukäyttäjille renkaiden ominaisuuksista annettavien tietojen yhdenmukaistamista koskevat unionin vaatimukset, jotta loppukäyttäjät pystyvät tekemään tietoon perustuvia ostopäätöksiä; ja
–asetuksen moottoriajoneuvojen yleiseen turvallisuuteen liittyvistä tyyppihyväksyntävaatimuksista, jäljempänä ’GSR-asetus’, jolla otetaan käyttöön yhdenmukaistetut tekniset vaatimukset, jotka renkaiden on täytettävä ennen kuin ne voidaan saattaa unionin markkinoille.
GSR-asetuksella otetaan käyttöön renkaita koskevat vähimmäisvaatimukset seuraavien osalta:
i) vierintävastus;
ii) märkäpito; ja
iii) vierintämelu.
Näitä vaatimuksia ryhdyttiin soveltamaan 1. marraskuuta 2012 ja toisessa vaiheessa vierintävastusta koskevia tiukempia vaatimuksia 1. marraskuuta 2016 (uusia mukautuksia ryhdytään soveltamaan vuonna 2018 ja 2020).
Kansallisten markkinavalvontaviranomaisten on tarkastettava muiden unionin markkinoille saatettavien tuotteiden tavoin renkaat, jotta ne ovat sovellettavien vaatimusten mukaisia. Asetuksella (EY) N:o 765/2008 vahvistetaan puitteet jäsenvaltioiden harjoittamaa markkinavalvontaa varten ja varmistetaan tehokas markkinavalvonta valtioiden rajat ylittävästi.
Yleiset energiamerkintää koskevat puitteet päivitettiin vuonna 2017 asetuksella (EU) 2017/1369. Sillä kumottiin ja korvattiin direktiivi 2010/30/EU ja otettiin käyttöön useita uusia elementtejä, kuten tuotetietokanta, ja uusia sääntöjä, jotka koskevat visuaalista mainontaa ja etä- ja verkkomyyntiä.
Renkaiden merkinnät kuuluvat osana tuotteiden energiatehokkuutta koskevaan unioniin lainsäädäntöön. Tähän lainsäädäntöön sisältyvät ekosuunnitteluasetukset, joissa asetetaan vähimmäisvaatimukset, jotka energiaan liittyvien tuotteiden on täytettävä ennen unionin markkinoille saattamista, ja energiamerkintäasetukset, joiden mukaisesti kuluttajille annetaan tietoja tuotteiden energiankulutuksesta ja muista keskeisistä näkökohdista, jotta he pystyvät tekemään tietoon perustuvia, kustannustehokkaita ja ympäristöystävällisiä ostopäätöksiä, jotka säästävät sekä ympäristöä että rahaa.
Tämä aloite on unionin energiapolitiikan mukainen, koska sillä ajantasaistetaan ja tehostetaan unionin voimassa olevaa rengasmerkintäsäännöstöä.
•Yhdenmukaisuus unionin muiden politiikkojen kanssa
Rengasmerkintäjärjestelmän tarkistuksella edistetään EU:n pyrkimyksiä vähentää liikennesektorin aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ja ilman pilaantumista.
Tämä aloite on osa kolmatta Eurooppa liikkeellä -pakettia, jolla toteutetaan syyskuussa 2017 esitettyä uutta teollisuuspoliittista strategiaa. Tarkoituksena on saattaa päätökseen prosessi, jonka ansiosta Eurooppa voi saada täyden hyödyn liikkuvuuden nykyaikaistamisesta ja hiilestä irtautumisesta. Huomisen liikkuvuusjärjestelmän on oltava turvallinen, puhdas ja tehokas kaikkien EU-kansalaisten kannalta. Tarkoituksena on tehdä liikkuvuudesta Euroopassa turvallisempaa ja esteettömämpää, Euroopan teollisuudesta kilpailukykyisempi ja Euroopan työpaikoista turvatumpia sekä lisätä puhtautta ja valmiuksia, mikä on välttämätöntä ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Edellytyksenä on, että EU, jäsenvaltiot ja sidosryhmät sitoutuvat täysin toimimaan asian puolesta, etenkin tiivistämään ponnistuksia kasvihuonekaasupäästöjen ja ilman pilaantumisen vähentämiseksi.
Komission tiedonannossa ”EU:n strategia muoveista kiertotaloudessa” tuodaan esiin tarve tutkia tapoja, joilla voidaan vähentää mikromuovien tahatonta päätymistä renkaista ympäristöön.
2.OIKEUSPERUSTA, TOISSIJAISUUSPERIAATE JA SUHTEELLISUUSPERIAATE
•Oikeusperusta
Asetus (EY) N:o 1222/2009 perustuu Euroopan yhteisön perustamissopimuksen 95 artiklaan, joka on nyt Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 114 artikla. On asianmukaista, että asetuksella on sisämarkkinoita koskeva oikeusperusta, koska se liittyy unionin markkinoille saatettavien renkaiden tyyppihyväksyntävaatimuksiin, mutta on aiheellista lisätä myös energiaa koskeva oikeusperusta eli SEUT-sopimuksen 194 artikla, koska myös polttoainetehokkuus kuuluu asetuksen piiriin.
•Toissijaisuusperiaate (jaetun toimivallan osalta)
EU:n tasolla annetut energia- ja polttoainetehokkuussäädökset heijastavat energian kasvavaa merkitystä poliittisena ja taloudellisena haasteena sekä sen tiivistä yhteyttä muihin politiikan aloihin: energian toimitusvarmuuteen, ilmastonmuutokseen, kestävään kehitykseen, ympäristöön, sisämarkkinoihin ja talouskehitykseen. Jäsenvaltiot eivät ole tähän mennessä pystyneet pelkästään omin toimin saavuttamaan riittävällä tavalla energiatehokkuustavoitteita, minkä vuoksi tarvitaan unionin tason toimia helpottamaan ja tukemaan toimien toteuttamista kansallisella tasolla.
On tärkeää varmistaa, että valmistajilla ja jälleenmyyjillä on tasapuoliset toimintaedellytykset sen suhteen, mitä tietoja asiakkaille annetaan EU:n sisämarkkinoilla myytävänä olevista renkaista. Sen vuoksi tarvitaan sääntöjä, jotka ovat oikeudellisesti sitovia koko EU:ssa.
Jäsenvaltioiden viranomaiset toteuttavat markkinavalvontaa. Jotta se olisi tehokasta, sen on oltava yhdenmukaista koko unionissa, koska muuten sisämarkkinoiden toiminta heikkenee eikä yrityksillä ole kannustimia käyttää resursseja energiatehokkaiden tuotteiden suunnitteluun, valmistukseen ja myyntiin. Renkaiden sisällyttäminen tuotetietokantaan auttaa tehostamaan markkinavalvontaa.
•Suhteellisuusperiaate
Voimassa olevaan lainsäädäntökehykseen ehdotetuissa muutoksissa ei suhteellisuusperiaatteen mukaisesti ylitä sitä, mikä on tarpeen asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Niillä parannetaan sen selkeyttä ja toimivuutta.
Ehdotettujen muutosten ansiosta on mahdollista ilmoittaa rengasmerkinnöissä tietoja renkaiden lumi-/jääpidosta, vahvistaa vaatimusta esittää merkinnät tilanteissa, joissa kuluttaja ei näe renkaita, joiden ostamista hän harkitsee (koska renkaat on varastoitu muualle tai kyseessä on etä- tai verkkomyynti), ja sisällyttää renkaat asetuksella (EU) 2017/1369 perustettuun tuotetietokantaan, jotta voidaan parantaa markkinavalvontaa ja tiedotusta kuluttajien kannalta.
Tavarantoimittajat velvoitetaan syöttämään tiedot uuteen tuotetietokantaan. Nämä tiedot ovat sellaisia, jotka niiden on jo toimitettava pyynnöstä kansallisille markkinavalvontaviranomaisille, joten mahdollisesti koituva lisärasite on hyvin vähäinen ja oikeassa suhteessa täytäntöönpanon valvonnasta ja avoimuudesta saataviin hyötyihin, joita tuotetietokannasta odotetaan koituvan.
Tämän ehdotuksen liitteenä on vaikutustenarviointi (SWD(2018) 189) ja sen osassa käsitellään suhteellisuusperiaatetta.
•Toimintatavan valinta
Voimassa oleva rengasmerkintäasetus on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus, joten on aiheellista korvata se samanlaisella säädöksellä, koska se sisältää suoraan sovellettavia velvoitteita talouden toimijoille.
3.JÄLKIARVIOINTIEN, SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET
•Jälkiarvioinnit/toimivuustarkastukset
Komissio teki rengasmerkintäasetuksesta jälkiarvioinnin, joka löytyy vaikutustenarviointiraportin liitteestä 5.
Arvioinnissa pääteltiin, että rengasmerkintäasetuksen vaikuttavuutta ja tehokkuutta voidaan vielä parantaa, etenkin
i)
lisäämällä kuluttajien tietoisuutta merkinnöistä ja luottamusta niihin (minkä ansiosta he hyödyntävät todennäköisemmin merkinnöissä olevia tietoja renkaita ostaessaan) ja
ii)
parantamalla markkinavalvontaa niin, että lopulta saavutetaan täysimääräisesti rengasmerkintäasetuksen kolme tavoitetta.
•Sidosryhmien kuuleminen
Marraskuussa 2015 järjestettiin sidosryhmien tapaaminen, johon osallistui yli 40 sidosryhmää.
Julkinen kuuleminen järjestettiin 10. lokakuuta 2017 ja 8. tammikuuta 2018 välisenä aikana komission kuulemissivustolla. Siihen saatiin 70 vastausta, ja vastaajista ja vastauksista on yksityiskohtainen tiivistelmä vaikutustenarviointiraportin liitteessä 2.
•Asiantuntijatiedon keruu ja käyttö
Asetuksen uudelleentarkastelun valmistelua varten teetetyn erityisen ja laajan tutkimuksen osana 6 000 kuluttajalle kuudessa jäsenvaltiossa esitettiin kysymyksiä.
•Vaikutustenarviointi
Tähän ehdotukseen liittyy vaikutustenarviointi, joka on julkaistu komission Europa-sivustolla yhdessä 23. maaliskuuta 2018 annetun sääntelyntarkastelulautakunnan puoltavan lausunnon (Ares(2018) 1626237) kanssa.
Vaikutustenarvioinnissa tuotiin esiin joitakin voimassa olevaan asetukseen liittyviä ongelmia, joista tärkeimmät kaksi olivat
–rengasmerkinnän vaikuttavuuden väheneminen heikon näkyvyyden vuoksi;
–heikosta täytäntöönpanon valvonnasta johtuva vaatimusten noudattamatta jättäminen.
Tarkasteltuja toimintavaihtoehtoja olivat
1.muut kuin sääntelytoimenpiteet, myös tiedotuskampanjat, yhteiset täytäntöönpanotoimet ja testausmenetelmien tarkistus.
2.kohdennetut lainsäädännölliset muutokset, jotta mahdollistetaan
·ajoneuvon mukana toimitettavien renkaiden varustaminen aina merkinnöillä;
·verkossa tehtävät merkinnät;
·lumi- ja jääpitoa koskevien tietojen sisällyttäminen merkintään;
·merkintävaatimusten ulottaminen luokan C3 renkaisiin;
·teknisiin asiakirjoihin liittyvien vaatimusten vahvistaminen;
·muutokset testausmenetelmiä koskeviin liitteisiin ja tyyppihyväksyntämenettelyn ulottaminen tuotemerkintöihin;
·kilometrimäärän ja kulumisen sisällyttäminen tulevaisuudessa suorituskykyominaisuuksiin;
·merkintäluokkien mukauttaminen; ja
·renkaiden sisällyttäminen asetuksella (EU) 2017/1369 perustettuun tuotetietokantaan.
Harkittavana oli myös alavaihtoehtoja, joista jätettiin pois joitakin edellä mainituista kohdennetuista lainsäädännöllisistä muutoksista.
3.toimintavaihtoehtojen 1 ja 2 yhdistelmä.
Parhaaksi arvioitiin vaihtoehto 3. Tämän vaihtoehdon tarkastelussa todettiin seuraavat arvioidut vaikutukset (vaikutustenarviointiraportin jakso 6):
·yritysten liikevaihdon kasvu 9 miljardia euroa vuodessa vuoteen 2030 mennessä;
·129 petajoulen vuotuiset polttoainesäästöt vuoteen 2030 mennessä;
·10 miljoonan hiilidioksidiekvivalenttitonnin vuotuiset säästöt vuoteen 2030 mennessä;
·renkaiden melupäästöjen väheneminen ja tästä saatavat terveyshyödyt; ja
·turvallisuuden paraneminen ja onnettomuuksien väheneminen.
Tällä ehdotuksella toteutetaan parhaaksi arvioidun toimintavaihtoehdon lainsäädäntöosa. Vaikutustenarvioinnissa esitetään tarkemmin muita kuin lainsäädäntötoimia toimintavaihtoehdon täytäntöönpanoa varten.
•Sääntelyn toimivuus ja yksinkertaistaminen
Koska tällä ehdotuksella tarkistetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä, siinä on tutkittu, miten kyseistä lainsäädäntöä voitaisiin yksinkertaistaa ja parantaa. Tekstiä on päivitetty, jotta varmistetaan mahdollisimman hyvä johdonmukaisuus muun alaa koskevan ajantasaistetun lainsäädännön, erityisesti uuden energiamerkintää koskevista puitteista annetun asetuksen, kanssa.
Ehdotuksessa yksilöitiin lainsäädännön yksinkertaistamiseksi ja hallinnollisen rasitteen keventämiseksi kolme keskeistä mahdollisuutta, jotka sisällytettiin siihen:
·tuotetietokanta;
·yhdenmukaistaminen GSR-asetuksessa säädettyjen testausmenetelmien kanssa; ja
·delegoitujen säädösten laajempi käyttö.
Näiden kolmen mahdollisuuden arvioidut REFIT-kustannussäästöt esitetään seuraavassa:
REFIT-kustannussäästöt – parhaaksi arvioidut vaihtoehdot
|
Kuvaus
|
Määrä
|
Huomautukset
|
Tuotetietokanta
|
80 000 euroa/vuosi
|
Toistuvat kustannussäästöt jäsenvaltioiden markkinavalvontaviranomaisille, valmistajille ja vähittäiskauppiaille. Mahdolliset kustannussäästöt myös valmistajille.
Aluksi vähäiset kustannukset komissiolle renkaiden sisällyttämisestä energiaan liittyvien tuotteiden tietokantaan.
|
Yhdenmukaistaminen GSR-asetuksen kanssa
|
420 000 euroa/vuosi
|
Saattaa edellyttää valmistajilta kalliimpia testejä hyväksytyissä testilaboratorioissa, mutta toisaalta niiden ei tarvitse tehdä lisätestausta. Alemmat markkinavalvontakustannukset (toistuvat säästöt).
|
Rengasmerkintäasetus / delegoidut säädökset
|
110 000 euroa delegoitua säädöstä kohti
|
Vähennetään hallintokustannuksia lainsäädännöstä vastaavissa EU:n toimielimissä ja jäsenvaltioissa.
|
Samoja sääntöjä olisi sovellettava kaikkiin talouden toimijoihin, jotta varmistetaan terve kilpailu sisämarkkinoilla ja yhtenäisten ja johdonmukaisten tietojen tarjoaminen kuluttajille. Kaikkiin vähittäiskauppiaisiin olisi sen vuoksi sovellettava samoja sääntöjä, koska kuluttajat voivat hyötyä rengasmerkinnöistä vain, jos kaikki tuotteet merkitään kaikissa vähittäismyymälöissä. Tämän vuoksi ehdotukseen ei sisälly pk-yrityksiä tai mikroyrityksiä koskevaa vapautusta. Renkaiden valmistajina ei kuitenkaan ole eurooppalaisia pk-yrityksiä tai mikroyrityksiä, ja mahdollisten kustannusten odotetaan olevan vähäisiä ja liittyvän pääasiassa valmistajien ja vähittäiskauppiaiden velvoitteeseen esittää merkintä, jos renkaita myydään verkon kautta.
Ehdotuksessa hyödynnetään internetin tarjoamia mahdollisuuksia, sillä se kattaa renkaiden merkinnän asetuksella (EU) 2017/1369 perustetussa verkkopohjaisessa tuotetietokannassa, joka yksinkertaistaa, nopeuttaa ja tehostaa tuotetietojen toimittamista valmistajien, vähittäiskauppiaiden, markkinavalvontaviranomaisten ja kuluttajien välillä. Muiden tuotteiden tavoin renkaissa käytetään QR-koodeja, joiden perusteella kuluttajat pääsevät sähköisesti tutustumaan yksityiskohtaisiin tietoihin. Koodit ovat osa uutta merkintää.
•Perusoikeudet
Ehdotuksella ei odoteta olevan vaikutusta perusoikeuksiin.
4.TALOUSARVIOVAIKUTUKSET
Ehdotuksella korvataan voimassa oleva rengasmerkintäasetus, minkä vuoksi siitä ei arvioida aiheutuvan suuria hallinnollisia vaikutuksia tai kustannuksia jäsenvaltioille, koska valtaosa tarvittavista rakenteista ja säännöistä on jo käytössä.
Menojen tukena ovat resurssit, jotka sisältyvät jo viralliseen rahoitussuunnitelmaan. EU:n talousarviosta ei edellytetä lisäresursseja. Tällä aloitteella ei myöskään rajoiteta komission ehdotusta seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä.
5.LISÄTIEDOT
•Toteuttamissuunnitelmat, seuranta, arviointi ja raportointijärjestelyt
Asetuksen vaikutusta seurataan ja arvioidaan arviointitutkimuksessa, joka toteutetaan kuuden vuoden kuluttua sen voimaantulosta. Arvioinnissa määritetään, onko aloitteen tavoitteet saavutettu.
Jäsenvaltiot raportoivat asiantuntijaryhmälle, joka käsittelee renkaiden merkintöjä ja markkinavalvontaan liittyvää hallinnollista yhteistyötä, ja tästä raportoinnista saadaan tietoja markkinavalvontatoimista ja noudattamisasteesta. Lisätietoja saadaan yhteisestä MSTyre15-valvontatoimesta ja mahdollisista seurantahankkeista.
Myös ehdotettu pakollinen tuotetietokanta toimii tietolähteenä, jonka perusteella voidaan seurata ja arvioida, miten asetuksen tavoitteiden saavuttamisessa on edistytty. Se tarjoaa tietoja renkaiden jakautumisesta eri suorituskykyluokkiin. Sillä myös tuetaan markkinavalvontaa, joka on keskeisen tärkeää asetuksen täytäntöönpanon valvonnan kannalta. Täytäntöönpanon valvontaa auttaa myös se, että jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle seuraamuksista ja valvontamekanismeista, joita asetuksen rikkomiseen sovelletaan.
•Ehdotukseen sisältyvien säännösten yksityiskohtaiset selitykset
Ehdotuksessa säilytetään voimassa olevan rengasmerkintäasetuksen tavoitteet ja pääperiaatteet mutta selvennetään, lujitetaan ja laajennetaan sen soveltamisalaa seuraavasti:
·päivitetään rengasmerkintä ja mahdollistetaan sen tarkistaminen;
·parannetaan merkinnän näkyvyyttä kuluttajien kannalta edellyttämällä, että se esitetään kaikissa tilanteissa, joissa renkaita myydään, ja asetetaan verkko- ja etämyyntiä ja muita sellaisia tilanteita koskevia vaatimuksia, joissa kuluttaja ei fyysisesti näe renkaita;
·edellytetään, että renkaiden lumi- ja jääominaisuuksia koskevat tiedot sisällytetään merkintään;
·mahdollistetaan tarvittaessa kilometrimäärän ja kulumisen sisällyttäminen tulevaisuudessa merkintään;
·mahdollistetaan tarvittaessa pinnoitettujen renkaiden sisällyttäminen soveltamisalaan tulevaisuudessa;
·edellytetään, että merkintä esitetään visuaalisessa mainonnassa ja teknisessä myynninedistämismateriaalissa;
·ulotetaan merkintävaatimus koskemaan luokan C3 renkaita;
·ulotetaan tyyppihyväksyntäprosessi koskemaan tuotemerkintöjä;
·parannetaan täytäntöönpanon valvontaa ottamalla käyttöön velvoite rekisteröidä renkaat asetuksella (EU) 2017/1369 perustettuun tuotetietokantaan;
·mukautetaan rengasominaisuuksien luokitusta liitteessä I;
·päivitetään merkintöjä liitteessä II (erityisesti esittämällä ”lumihiutaletta” esittävä kuva);
·lisätään tietovaatimuksia koskevia liitteitä;
·korvataan luokan C1 renkaiden märkäpidon (G) testausmenetelmä viittauksella asianmukaisiin mittausmenetelmiin.
Päivitetään rengasmerkintä ja mahdollistetaan sen tarkistaminen
Merkintä kattaa kolme ominaisuutta: vierintävastuksen, märkäpidon ja vierintämelun. Näitä ominaisuuksia koskevia luokkia on mukautettava teknisten edistyksen sekä sen huomioon ottamiseksi, että GSR-asetuksen vaatimukset tarkoittavat sitä, että alimmat luokat ovat itse asiassa tyhjiä, koska tällaisia renkaita ei voida enää myydä unionin markkinoilla.
Voimassa olevan asetuksen 11 artiklassa siirretään komissiolle valta hyväksyä delegoituja säädöksiä asetuksen muiden kuin keskeisten osien muuttamiseksi ja asetuksen täydentämiseksi ja mukauttaa liitteitä teknisen edistyksen huomioon ottamiseksi. Artiklan soveltamisalaa laajennetaan niin, että se koskee myös muutoksia itse merkintään, jotta tulevaisuudessa on mahdollista sisällyttää siihen jäätä, kilometrimäärää ja kulumista koskevat ominaisuudet ja merkintäluokkien tulevat mukautukset voidaan tehdä delegoiduilla säädöksillä.
Parannetaan merkinnän näkyvyyttä kuluttajien kannalta
Kaikissa markkinoille saatetuissa renkaissa on oltava merkintä, joko erillisen asiakirjan tai tarran muodossa. Tätä velvoitetta sovelletaan luokan C3 renkaisiin, joiden osalta ei tällä hetkellä edellytetä täyttä merkintää vaan vain viittausta suorituskykyominaisuuksiin myynninedistämismateriaalissa. Täysi merkintä on esitettävä, kun renkaita myydään verkossa tai paperiasiakirjoihin perustuvassa etämyynnissä. Se on esitettävä myös, kun renkaat myydään yhdessä uuden ajoneuvon kanssa ja kun ajoneuvot liisataan tai ovat osa kalustoa.
Edellytetään, että renkaiden lumi- ja jääominaisuuksia koskevat tiedot sisällytetään merkintään
Näin kuluttajat saavat kattavamman kuvan renkaiden suorituskyvystä, etenkin niiden märkäpidosta, talviolosuhteissa. Lumiominaisuuksia varten on jo olemassa soveltuva testi ja logo, ja tämä sisällytetään merkintään. Jääolosuhteisiin liittyviä ominaisuuksia koskeva testi on kehitteillä, ja ehdotetaan, että käytetään siirrettyä toimivaltaa tämän ominaisuuden sisällyttämiseksi merkintöihin tulevaisuudessa, kunhan testistandardi on saatu valmiiksi.
Mahdollistetaan tarvittaessa kilometrimäärän ja kulumisen sisällyttäminen tulevaisuudessa merkintään
Renkaiden kilometrimäärä liittyy niiden kestävyyteen ja käyttöikään. Renkaiden kuluminen on ympäristöön siirtyvän mikromuovin merkittävä lähde. Vielä ei ole kehitetty sellaista testiä, jolla voitaisiin mitata luotettavasti renkaiden kilometrimäärää tai kulumista. Sen vuoksi ehdotetaan, että käytetään siirrettyä toimivaltaa näiden ominaisuuksien sisällyttämiseksi merkintöihin tulevaisuudessa, kunhan asianmukainen testistandardi on saatu valmiiksi.
Renkaiden uudelleen pinnoittaminen on prosessi, jota käytetään käytettyjen renkaiden käyttöiän pidentämiseksi. Tämä on erityisen merkityksellistä luokan C3 renkaiden osalta, joiden osuus pinnoitettujen renkaiden markkinaosuudesta Euroopassa on noin 30 prosenttia eli noin 5 miljoonaa rengasta. Pinnoitettujen renkaiden sisällyttäminen soveltamisalaan toisi merkittävää energiansäästöpotentiaalia ja edistäisi kiertotalouden tavoitteita, kuten jätteen vähentämistä. Koska soveltuvaa testausmenetelmää ei ole olemassa, ehdotetaan, että käytetään siirrettyä toimivaltaa pinnoitettujen renkaiden sisällyttämiseksi soveltamisalaan tulevaisuudessa, kunhan asianmukainen testistandardi on saatu valmiiksi.
Edellytetään, että merkintä esitetään visuaalisessa mainonnassa ja teknisessä myynninedistämismateriaalissa
Asetuksen (EU) 2017/1369 nojalla energiaan liittyvien tuotteiden toimittajia koskevien velvoitteiden mukaisesti renkaiden toimittajien on annettava tietoja renkaiden suorituskyvystä mainonnassaan ja teknisessä myynninedistämismateriaalissaan. Niiden on kuitenkin esitettävä koko merkintä eikä vain energialuokkaa tai käytössä olevaa energiatehokkuusluokkien asteikkoa (kuten energiamerkinnässä).
Ulotetaan merkintävaatimus koskemaan luokan C3 renkaita
Voimassa olevan asetuksen mukaan luokan C3 renkaiden osalta ei tällä hetkellä edellytetä täyttä merkintää vaan vain viittausta suorituskykyominaisuuksiin myynninedistämismateriaalissa. Luokan C3 renkaisiin sovelletaan nyt samoja merkintävaatimuksia kuin luokkien C1 ja C2 renkaisiin.
Ulotetaan tyyppihyväksyntäprosessi koskemaan tuotemerkintää
Renkaiden valmistajien on sovellettava tuotemerkintään tyyppihyväksyntäprosessia, jolla annetaan lisätakeet merkinnän oikeellisuudesta.
Parannetaan täytäntöönpanon valvontaa ottamalla käyttöön velvoite rekisteröidä renkaat asetuksella (EU) 2017/1369 perustettuun tuotetietokantaan
Energiamerkintäasetusten soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden tietokanta on toiminnassa 1. tammikuuta 2019. Kyseisestä päivästä lähtien renkaiden toimittajien on kirjattava tietokantaan asetuksen (EU) 2017/1369 liitteessä 1 esitetyt tiedot (tavarantoimittajan tunnistetiedot, renkaan malli, merkintä, ominaisuusluokat ja tuoteseloste).
Liitteiden muuttaminen
Liitteessä I olevaa ominaisuuksien luokitusta on mukautettu täsmentämällä rajoja nykyisten A–G-luokkien välillä, jotta ne olisivat tarkempia ja niissä tulisi paremmin esiin se, että alin luokka (G) on nyt tyhjä GSR-asetuksen vaatimusten vuoksi.
Liitteessä II on muutettu merkintää siten, että siitä poistetaan vierintävastuksen alin luokka, lisätään lunta koskeva kuva ja QR-koodi. Myös merkinnän ulkoasua on mukautettu, jotta se olisi jossakin määrin yhdenmukainen energiamerkintää koskevista puitteista annetussa asetuksessa esitettyjen merkintöjen kanssa.
Jotta voitaisiin parantaa ja standardoida loppukäyttäjien saatavilla olevia tietoja ja saattaa vaatimukset yhdenmukaisiksi energiamerkintää koskevista puitteista annetun asetuksen vaatimusten kanssa, uudessa liitteessä III luetellaan teknisissä asiakirjoissa vaadittavat vähimmäistiedot. Uudessa liitteessä IV luetellaan tuoteselosteessa vaaditut tiedot, jotka on oltava mukana markkinoille saatetuissa renkaissa, ja uudessa liitteessä V esitetään tiedot, jotka on esitettävä teknisessä myynninedistämismateriaalissa.
2018/0148 (COD)
Ehdotus
EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta ja asetuksen (EY) N:o 1222/2009 kumoamisesta
(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)
EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka
ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 114 artiklan ja 194 artiklan 2 kohdan,
ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,
sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,
ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon,
ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon,
noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,
sekä katsovat seuraavaa:
(1)Unioni on sitoutunut perustamaan energiaunionin, johon sisältyy tulevaisuuteen tähtäävä ilmastopolitiikka. Polttoainetehokkuus on olennainen osa vuoteen 2030 ulottuvia unionin ilmasto- ja energiapolitiikan puitteita, ja se vaikuttaa keskeisesti energiankysynnän hillintään.
(2)Komissio on tarkastellut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1222/2009 tehokkuutta ja todennut, että sen säännöksiä on tarpeen päivittää sen tehokkuuden parantamiseksi.
(3)On aiheellista korvata asetus (EY) N:o 1222/2009 uudella asetuksella, johon sisällytetään vuonna 2011 tehdyt muutokset ja jolla muutetaan ja vahvistetaan joitakin asetuksen säännöksiä niiden sisällön selkeyttämiseksi ja päivittämiseksi, jotta voidaan ottaa huomioon renkaiden tekninen kehitys viime vuosina.
(4)Liikennesektorin osuus unionin energiankulutuksesta on kolmannes. Tieliikenteen osuus unionin kaikista kasvihuonekaasupäästöistä vuonna 2015 oli noin 22 prosenttia. Renkaiden osuus ajoneuvojen polttoainekulutuksesta on 5–10 prosenttia, mikä johtuu ennen kaikkea renkaiden vierintävastuksesta. Sen vuoksi tieliikenteen polttoainetehokkuutta voitaisiin lisätä huomattavasti pienentämällä renkaiden vierintävastusta, mikä vähentää myös päästöjä.
(5)Renkailla on useita toisiinsa liittyviä ominaisuuksia. Yhden ominaisuuden, esimerkiksi vierintävastuksen, parantaminen voi vaikuttaa haitallisesti muihin ominaisuuksiin, esimerkiksi märkäpitoon, ja märkäpidon parantaminen voi puolestaan lisätä vierintämelua. Rengasvalmistajia olisi kannustettava optimoimaan kaikki renkaiden ominaisuudet niin, että ne ylittävät jo saavutetut tasot.
(6)Polttoainetaloudelliset renkaat voivat olla kustannustehokkaita, sillä niillä saavutettavat polttoainesäästöt kompensoivat hyvin niiden korkeamman ostohinnan, joka johtuu suuremmista tuotantokustannuksista.
(7)Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 661/2009 säädetään renkaiden vierintävastusta koskevista vähimmäisvaatimuksista. Teknisen kehityksen ansiosta renkaiden vierintävastuksesta johtuvaa energiahävikkiä voidaan vähentää huomattavasti enemmän kuin mainitut vähimmäisvaatimukset edellyttävät. Tieliikenteen ympäristövaikutusten vähentämiseksi on näin ollen aiheellista päivittää rengasmerkintöjä koskevia säännöksiä antamalla tästä ominaisuudesta yhdenmukaistettuja tietoja, jotta kannustetaan loppukäyttäjiä ostamaan polttoainetaloudellisempia renkaita.
(8)Liikennemelu on merkittävä häiriötekijä, joka vaikuttaa terveyteen haitallisesti. Asetuksessa (EY) N:o 661/2009 säädetään renkaiden vierintämelua koskevista vähimmäisvaatimuksista. Teknisen kehityksen ansiosta renkaiden vierintämelua voidaan vähentää huomattavasti enemmän kuin mainitut vähimmäisvaatimukset edellyttävät. Liikennemelun vähentämiseksi on näin ollen aiheellista päivittää rengasmerkintöjä koskevia säännöksiä antamalla tästä ominaisuudesta yhdenmukaistettuja tietoja, jotta kannustetaan loppukäyttäjiä ostamaan renkaita, joista aiheutuva vierintämelu on vähäinen.
(9)Yhdenmukaistettujen tietojen antaminen vierintämelusta edistää myös liikennemelua rajoittavien toimien täytäntöönpanoa ja lisää tietoisuutta renkaiden aiheuttamasta liikennemelusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/49/EY mukaisesti.
(10)Asetuksessa (EY) N:o 661/2009 säädetään renkaiden märkäpitoa koskevista vähimmäisvaatimuksista. Teknisen kehityksen ansiosta märkäpitoa voidaan parantaa huomattavasti enemmän kuin mainitut vähimmäisvaatimukset edellyttävät ja siten lyhentää jarrutusmatkaa sadesäällä. Liikenneturvallisuuden parantamiseksi on näin ollen aiheellista päivittää rengasmerkintöjä koskevia säännöksiä antamalla tästä ominaisuudesta yhdenmukaistettuja tietoja, jotta kannustetaan loppukäyttäjiä ostamaan renkaita, joilla on hyvä märkäpito.
(11)Jotta varmistetaan yhdenmukaisuus kansainvälisten puitteiden kanssa, asetuksessa (EY) N:o 661/2009 viitataan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan talouskomission sääntöön nro 117, joka sisältää asiaankuuluvat renkaiden vierintävastusta, melua ja märkä- ja lumipitoa koskevat mittausmenetelmät.
(12)Jotta voidaan antaa loppukäyttäjille tietoa erityisesti lumi- ja jääolosuhteisiin suunniteltujen renkaiden suorituskyvystä, on aiheellista edellyttää, että merkintään sisällytetään lumi- ja jäärenkaita koskevat tietovaatimukset.
(13)Renkaiden kulumisesta käytön aikana syntyy merkittävästi mikromuovia, joka on haitallista ympäristölle, ja tämän vuoksi komission tiedonannossa ”EU:n strategia muoveista kiertotaloudessa” todetaan, että on tarvetta puuttua mikromuovien tahattomaan irtoamiseen renkaista muun muassa tiedottamistoimilla, kuten renkaita koskevilla merkinnöillä ja vähimmäisvaatimuksilla. Renkaiden kulumisen mittaamista varten ei kuitenkaan ole tällä hetkellä saatavilla soveltuvaa testausmenetelmää. Sen vuoksi komission olisi annettava toimeksianto tällaisen soveltuvan menetelmän kehittämiseksi mahdollisimman pian ottaen huomioon kaikki uusimmat kansainvälisesti kehitetyt tai ehdotetut standardit tai määräykset.
(14)Uudelleen pinnoitetut renkaat ovat merkittävä osa raskaiden hyötyajoneuvojen rengasmarkkinoita. Renkaiden pinnoittaminen pidentää niiden käyttöikää ja edistää kiertotalouden tavoitteita, kuten jätteen vähentämistä. Merkintävaatimusten soveltaminen tällaisiin renkaisiin saisi aikaan merkittäviä energiasäästöjä. Koska pinnoitettujen renkaiden suorituskyvyn mittausta varten ei ole tällä hetkellä käytettävissä soveltuvaa testausmenetelmää, tässä asetuksessa olisi säädettävä niiden tulevasta sisällyttämisestä asetukseen.
(15)Unionin kuluttajista yli 85 prosenttia tuntee Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/1369 mukaisen energiamerkinnän, jolla tuotteiden energiankulutus luokitellaan asteikolla A–G, ja se on osoittautunut toimivaksi energiatehokkaiden tuotteiden edistämisessä. Rengasmerkinnässä olisi käytettävä mahdollisuuksien mukaan samaa ulkoasua kuitenkin niin, että otetaan huomioon renkaiden ominaisuuksien erityispiirteet.
(16)Vertailukelpoisten tietojen antaminen renkaiden ominaisuuksista standardimerkinnän muodossa voi todennäköisesti vaikuttaa loppukäyttäjien ostopäätöksiin ja saada heidät ostamaan turvallisempia, hiljaisempia ja polttoainetaloudellisempia renkaita. Tämä puolestaan todennäköisesti kannustaa rengasvalmistajia optimoimaan nämä ominaisuudet, mikä edistäisi kestävämpää kulutusta ja tuotantoa.
(17)Kaikki loppukäyttäjät, mukaan luettuna vaihtorenkaiden ostajat, uusiin ajoneuvoihin asennettujen renkaiden ostajat sekä kalustopäälliköt ja kuljetusyritykset tarvitsevat enemmän tietoa renkaiden polttoainetaloudellisuudesta ja muista ominaisuuksista, sillä eri rengasmerkkien ominaisuuksien vertailu ei ole helppoa, kun käytössä ei ole renkaiden merkintäjärjestelmää eikä yhdenmukaistettua testausjärjestelmää. Sen vuoksi on aiheellista edellyttää, että ajoneuvon mukana toimitettavat renkaat on varustettu aina merkinnällä.
(18)Tällä hetkellä merkintöjä edellytetään nimenomaisesti henkilöautojen renkaissa (luokan C1 renkaat) ja pakettiautojen renkaissa (luokan C2 renkaat) muttei raskaiden hyötyajoneuvojen renkaissa (luokan C3 renkaat). Luokan C3 renkaat kuluttavat enemmän polttoainetta ja kerryttävät enemmän ajokilometrejä vuodessa kuin luokkien C1 ja C2 renkaat, minkä vuoksi polttoaineen kulutuksen ja päästöjen vähentämispotentiaali on merkittävä raskaiden hyötyajoneuvojen osalta.
(19)Luokan C3 renkaiden sisällyttäminen asetuksen soveltamisalaan on myös linjassa seuraavien komission ehdotusten kanssa: ehdotus asetukseksi uusien raskaiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen ja polttoaineenkulutuksen seurannasta ja raportoinnista ja ehdotus raskaiden hyötyajoneuvojen hiilidioksidipäästönormeista.
(20)Monet loppukäyttäjät tekevät renkaiden ostopäätöksen näkemättä itse rengasta, minkä vuoksi he eivät myöskään näe siihen kiinnitettyä merkintää. Kaikissa tällaisissa tilanteissa loppukäyttäjälle olisi esitettävä merkintä ennen ostopäätöksen lopullista tekemistä. Rengasmerkintöjen esittäminen myyntipisteissä ja teknisessä myynninedistämismateriaalissa varmistaisi, että jakelijat ja potentiaaliset loppukäyttäjät saavat yhdenmukaistettuja tietoja renkaiden merkityksellisistä ominaisuuksista ostopäätöksen tekohetkellä ja -paikassa.
(21)Jotkut loppukäyttäjät tekevät rengasvalintansa ennen myyntipisteessä käyntiä tai ostavat renkaansa postimyynnistä tai internetistä. Jotta myös nämä loppukäyttäjät voisivat perustaa ostopäätöksensä yhdenmukaistettuihin tietoihin renkaiden polttoainetaloudellisuudesta, märkäpidosta, vierintämelusta ja muista ominaisuuksista, merkintöjen olisi oltava esillä kaikessa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, myös internetissä.
(22)Potentiaalisille loppukäyttäjille olisi selvitettävä merkinnän jokainen osatekijä ja sen merkitys. Kyseiset tiedot olisi annettava teknisessä myynninedistämismateriaalissa, esimerkiksi rengastoimittajien verkkosivustoilla.
(23)Renkaiden polttoainetaloudellisuus, märkäpito, vierintämelu ja muut ominaisuudet olisi mitattava käyttämällä luotettavia, tarkkoja ja toistettavissa olevia menetelmiä, joissa otetaan huomioon yleisesti parhaana pidetyt mittaus- ja laskentamenetelmät. Tällaisissa menetelmissä olisi mahdollisuuksien mukaan tultava esiin keskivertokuluttajan käyttäytyminen, ja niiden olisi oltava luotettavia, jotta vältetään vaatimusten tahallinen tai tahaton kiertäminen. Rengasmerkinnöissä olisi otettava huomioon renkaiden todellisesta käytöstä saadut vertailutulokset luotettavan, tarkan ja toistettavissa olevan laboratoriotestauksen tarpeellisuuden asettamissa rajoissa, jotta loppukäyttäjät voivat verrata eri renkaita ja jotta rajoitetaan valmistajille aiheutuvia testauskuluja.
(24)Jotta voidaan varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset unionissa, on olennaisen tärkeää, että toimittajat ja jakelijat noudattavat rengasmerkintäsäännöksiä. Jäsenvaltioiden olisi siksi seurattava merkintäsäännösten noudattamista valvomalla markkinoita ja tekemällä säännöllisiä jälkitarkastuksia Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 765/2008 mukaisesti.
(25)Renkaat olisi sisällytettävä asetuksella (EU) 2017/1369 perustettuun tuotetietokantaan, jotta voidaan helpottaa noudattamisen valvontaa, tarjota hyödyllinen väline loppukäyttäjille ja mahdollistaa vaihtoehtoisia tapoja, joilla jakelijat saavat tuoteselosteet. Sen vuoksi asetusta (EU) 2017/1369 olisi muutettava.
(26)Tavarantoimittajien olisi asetettava vaaditut tuotteiden vaatimustenmukaisuutta koskevat tiedot saataville sähköisessä muodossa tuotetietokannassa, sanotun kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden markkinavalvontavelvoitteita ja toimittajien velvoitteita tarkastaa tuotteiden vaatimustenmukaisuus.
(27)Jotta loppukuluttajat voisivat luottaa rengasmerkintään, sitä jäljitteleviä muita merkintöjä ei pitäisi sallia. Samasta syystä ei pitäisi myöskään sallia muita merkintöjä, merkkejä, symboleja tai tekstejä, jotka todennäköisesti johtaisivat loppukuluttajia harhaan rengasmerkinnän kattamien ominaisuuksien osalta.
(28)Tämän asetuksen ja sen nojalla annettujen delegoitujen säädösten rikkomiseen sovellettavien seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
(29)Energiatehokkuuden, ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja ympäristönsuojelun edistämiseksi jäsenvaltioiden olisi voitava luoda kannustimia energiatehokkaiden tuotteiden käytölle. Jäsenvaltiot voivat vapaasti päättää tällaisten kannustimien luonteesta. Kannustimien olisi oltava unionin valtiontukisääntöjen mukaisia, eivätkä ne saisi muodostaa perusteettomia markkinaesteitä. Tämä asetus ei vaikuta sellaisten valtiontukimenettelyjen tulokseen, jotka voidaan tulevaisuudessa käynnistää tällaisten kannustimien vuoksi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti.
(30)Komissiolle olisi siirrettävä valta hyväksyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 290 artiklan mukaisesti säädösvallan siirron nojalla annettavia delegoituja säädöksiä, joilla muutetaan merkinnän sisältöä ja muotoa, otetaan käyttöön pinnoitettuja renkaita, kulumista ja kilometrimäärää koskevia vaatimuksia ja mukautetaan liitteitä teknisen kehityksen huomioon ottamiseksi. On erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset kuulemiset, myös asiantuntijatasolla, ja että nämä kuulemiset toteutetaan paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jotta voitaisiin erityisesti varmistaa tasavertainen osallistuminen delegoitujen säädösten valmisteluun, Euroopan parlamentille ja neuvostolle toimitetaan kaikki asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijoille, ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asiantuntijoilla on järjestelmällisesti oikeus osallistua komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa valmistellaan delegoituja säädöksiä.
(31)Sellaisiin renkaisiin, jotka oli saatettu markkinoille ennen tähän asetukseen sisältyvien vaatimusten soveltamispäivää, ei pitäisi edellyttää uusien merkintöjen tekemistä.
(32)Jotta lujitettaisiin luottamusta merkintään ja varmistettaisiin sen paikkansapitävyys, ilmoitukseen, jonka toimittajat tekevät merkinnässä vierintävastusta, märkäpitoa ja melua koskevista arvoista, olisi sovellettava tyyppihyväksyntäprosessia asetuksen (EY) N:o 661/2009 mukaisesti.
(33)Komission olisi tehtävä tätä asetusta koskeva arviointi. Euroopan parlamentin, Euroopan unionin neuvoston ja Euroopan komission välillä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyn parempaa lainsäädäntöä koskevan toimielinten sopimuksen 22 kohdan mukaisesti arviointi olisi tehtävä viiden eri kriteerin eli tehokkuuden, tuloksellisuuden, merkityksellisyyden, johdonmukaisuuden ja EU:n lisäarvon perusteella, ja sen olisi tarjottava perusta mahdollisten lisätoimenpiteiden vaikutustenarvioinnille.
(34)Jäsenvaltiot eivät voi riittävällä tavalla saavuttaa tämän asetuksen tavoitetta eli parantaa tieliikenteen turvallisuutta, taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä tarjoamalla loppukäyttäjille tietoa, jonka perusteella he voivat valita polttoainetehokkaammat, turvallisemmat ja vähemmän melua tuottavat renkaat, koska se edellyttää loppukäyttäjille annettavia yhdenmukaistettuja tietoja, vaan se voidaan yhdenmukaistettujen sääntelypuitteiden ja valmistajien tasapuolisten toimintaedellytysten takaamiseksi saavuttaa paremmin unionin tasolla. Sen vuoksi unioni voi toteuttaa toimenpiteitä Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 5 artiklassa vahvistetun toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. Asetus on edelleen asianmukainen oikeudellinen väline, koska siinä asetetaan selkeät ja yksityiskohtaiset säännöt, jotka sulkevat pois jäsenvaltioiden mahdollisuuden saattaa säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöään eri tavoin, ja näin varmistetaan pidemmälle menevä yhdenmukaisuus koko unionissa. Sääntelykehyksellä, joka on yhdenmukaistettu unionin eikä jäsenvaltioiden tasolla, vähennetään tavarantoimittajille koituvia kustannuksia sekä varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset ja tavaroiden vapaa liikkuvuus sisämarkkinoilla. Mainitussa artiklassa vahvistetun suhteellisuusperiaatteen mukaisesti tässä asetuksessa ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.
(35)Sen vuoksi asetus (EY) N:o 1222/2009 olisi kumottava,
OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:
1 artikla
Tarkoitus ja kohde
1.Tämän asetuksen tarkoituksena on parantaa tieliikenteen turvallisuutta, taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä sekä terveyden suojelua edistämällä sellaisten polttoainetaloudellisten ja turvallisten renkaiden käyttöä, jotka aiheuttavat mahdollisimman vähän melua.
2.Tällä asetuksella luodaan puitteet renkaiden ominaisuuksia koskevien yhdenmukaistettujen tietojen antamiseksi merkintöjen avulla, jotta kuluttajat voivat renkaita ostaessaan tehdä tietoon perustuvan valinnan.
2 artikla
Soveltamisala
1.Tätä asetusta sovelletaan luokkien C1, C2 ja C3 renkaisiin.
2.Tätä asetusta sovelletaan myös pinnoitettuihin renkaisiin, kunhan tällaisten renkaiden suorituskykyä mittaava soveltuva testausmenetelmä lisätään liitteisiin 12 artiklan nojalla annettavalla delegoidulla säädöksellä.
3.Tätä asetusta ei sovelleta
a)ammattikäyttöön tarkoitettuihin maastorenkaisiin;
b)renkaisiin, jotka on suunniteltu asennettaviksi yksinomaan ajoneuvoihin, jotka on ensirekisteröity ennen 1 päivää lokakuuta 1990;
c)T-tyypin väliaikaisesti käytettäviin vararenkaisiin;
d)renkaisiin, joiden nopeusluokitus on alle 80 km/h;
e)renkaisiin, joiden vanteen nimellishalkaisija on enintään 254 mm tai vähintään 635 mm;
f)pito-ominaisuuksia parantavilla lisälaitteilla varustettuihin renkaisiin, kuten nastarenkaisiin;
g)renkaisiin, jotka on suunniteltu asennettaviksi yksinomaan kilpailukäyttöön tarkoitettuihin ajoneuvoihin.
3 artikla
Määritelmät
Tässä asetuksessa tarkoitetaan:
1)’luokkien C1, C2 ja C3 renkailla’ rengasluokkia, jotka on määritelty asetuksen (EY) N:o 661/2009 8 artiklassa;
2)’pinnoitetuilla renkailla’ käytettyjä renkaita, jotka on kunnostettu korvaamalla kulunut kulutuspinta uudella materiaalilla;
3)’T-tyypin väliaikaisesti käytettävällä vararenkaalla’ väliaikaisesti käytettävää vararengasta, joka on tarkoitettu käytettäväksi vakiorenkaille ja vahvistetuille renkaille säädettyjä täyttöpaineita korkeammilla täyttöpaineilla;
4)’merkinnällä’ painetussa tai sähköisessä muodossa, mukaan luettuna tarran muodossa, olevaa graafista kuviota, joka sisältää symboleja, joiden tarkoituksena on antaa loppukäyttäjälle tietoa renkaan tai rengassarjan suorituskyvystä liitteessä I esitettyjen ominaisuuksien suhteen;
5)’myyntipisteellä’ paikkaa, jossa renkaat ovat esillä tai varastoituina ja myynnissä loppukäyttäjille, myös sellaista autojen näyttelytilaa, jossa on loppukäyttäjille myytäviksi tarjottavia ajoneuvoihin asentamattomia renkaita;
6)’teknisellä myynninedistämismateriaalilla’ rengastoimittajan tuottamia painetussa tai sähköisessä muodossa olevia asiakirjoja, joilla täydennetään mainosmateriaalia vähintään liitteen V mukaisilla teknisillä tiedoilla;
7)’tuoteselosteella’ vakiomuotoista asiakirjaa, joka sisältää liitteessä IV esitetyt tiedot painetussa tai sähköisessä muodossa;
8)’teknisillä asiakirjoilla’ riittävää asiakirja-aineistoa, jonka perusteella markkinavalvontaviranomaiset voivat arvioida tuotteen merkinnän ja tuoteselosteen paikkansapitävyyden, mukaan luettuna liitteessä III esitetyt tiedot;
9)’tuotetietokannalla’ asetuksella (EU) 2017/1369 perustettua tietokantaa, joka käsittää seuraavat osat: kuluttajille suunnattu julkinen osa, jossa yksittäisiä tuoteominaisuuksia koskevat tiedot ovat saatavilla sähköisessä muodossa; verkkoportaali tietojen saatavuutta varten; ja vaatimusten noudattamista koskeva osa, jolla on selkeästi määritetyt saatavuutta ja turvallisuutta koskevat vaatimukset;
10)’etämyynnillä’ postimyynnin, luettelon, internetin tai puhelinmyynnin välityksellä tai muulla keinoin tapahtuvaa myyntiä, vuokrausta tai osamaksukauppaa, jossa mahdollisen loppukäyttäjän ei voida olettaa näkevän esiteltävää tuotetta;
11)’valmistajalla’ luonnollista tai oikeushenkilöä, joka valmistaa taikka suunnitteluttaa tai valmistuttaa tuotetta ja saattaa sen markkinoille omalla nimellään tai tavaramerkillä;
12)’maahantuojalla’ unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka saattaa kolmannesta maasta tuodun tuotteen unionin markkinoille;
13)’valtuutetulla edustajalla’ unioniin sijoittautunutta luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, jolla on valmistajan antama kirjallinen toimeksianto hoitaa tietyt tehtävät valmistajan puolesta;
14)’tavarantoimittajalla’ unioniin sijoittautunutta valmistajaa, sellaisen valmistajan valtuutettua edustajaa, joka ei ole sijoittautunut unioniin, tai maahantuojaa, joka saattaa tuotteen unionin markkinoille;
15)’jakelijalla’ toimitusketjuun kuuluvaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka asettaa tuotteen saataville markkinoilla ja joka ei ole tavarantoimittaja;
16)’asettamisella saataville markkinoilla’ tuotteen toimittamista unionin markkinoille liiketoiminnan yhteydessä jakelua tai käyttöä varten joko maksua vastaan tai maksutta;
17)’markkinoille saattamisella’ tuotteen asettamista ensimmäistä kertaa saataville unionin markkinoilla;
18)’loppukäyttäjällä’ kuluttajaa, kalustopäällikköä tai maantiekuljetusyritystä, joka ostaa tai jonka oletetaan ostavan renkaita;
19)’ominaisuudella’ liitteessä I esitettyä renkaan ominaisuutta, kuten vierintävastusta, märkäpitoa, vierintämelua, lumi-/jääpitoa, ajokilometrimäärää tai kulumista, jolla on renkaan käytön aikana huomattavia vaikutuksia ympäristöön, tieturvallisuuteen tai terveyteen;
20)’rengastyypillä’ sellaista renkaan versiota, jonka kaikilla yksiköillä on samat merkinnän ja tuoteselosteen kannalta merkitykselliset tekniset ominaisuudet ja sama mallitunniste.
4 artikla
Rengastoimittajien velvollisuudet
1.Tavarantoimittajien on varmistettava, että markkinoille saatettavissa luokkien C1, C2 ja C3 renkaissa on mukana
a)kussakin renkaassa liitteen II vaatimusten mukainen tarran muodossa oleva merkintä, jossa esitetään kutakin liitteessä I esitettyä ominaisuutta koskevat tiedot ja luokka, sekä liitteessä IV esitetty tuoteseloste;
b)kussakin yhdestä tai useammasta samanlaisesta renkaasta koostuvassa erässä liitteen II vaatimusten mukainen painetussa muodossa oleva merkintä, jossa esitetään kutakin liitteessä I esitettyä ominaisuutta koskevat tiedot ja luokka, sekä liitteessä IV esitetty tuoteseloste.
2.Internetissä myytyjen renkaiden osalta tavarantoimittajien on varmistettava, että merkintä esitetään hinnan lähellä ja että tuoteseloste on saatavilla.
3.Tavarantoimittajien on varmistettava, että merkintä esitetään kaikessa tietyn tyyppisen renkaan visuaalisessa mainonnassa, myös internetissä.
4.Tavarantoimittajien on varmistettava, että liitteen V vaatimuksia noudatetaan kaikessa tietyn tyyppistä rengasta koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, myös internetissä.
5.Tavarantoimittajien on varmistettava, että arvoihin, niihin liittyviin luokkiin ja muihin suorituskykyyn liittyviin lisätietoihin, jotka ne ilmoittavat merkinnässä liitteessä I esitettyjen olennaisten ominaisuuksien osalta, on sovellettu tyyppihyväksyntäprosessia asetuksen (EY) N:o 661/2009 mukaisesti.
6.Tavarantoimittajien on varmistettava merkintöjensä ja tuoteselosteidensa paikkansapitävyys.
7.Tavarantoimittajien on saatettava tekninen asiakirja-aineisto liitteen III mukaisesti jäsenvaltioiden viranomaisten saataville pyynnöstä.
8.Tavarantoimittajien on omasta aloitteestaan tai markkinavalvontaviranomaisten pyynnöstä tehtävä yhteistyötä markkinavalvontaviranomaisten kanssa ja ryhdyttävä viipymättä toimiin sellaisen tilanteen korjaamiseksi, jossa tässä asetuksessa vahvistettuja vaatimuksia rikotaan niiden vastuualueella.
9.Tavarantoimittajat eivät saa antaa tai esittää muita merkintöjä, merkkejä, tunnuksia tai tekstejä, jotka eivät ole tämän asetuksen vaatimusten mukaisia, jos tämä todennäköisesti johtaisi loppukäyttäjiä harhaan tai aiheuttaisi sekaannusta olennaisten ominaisuuksien osalta.
10.Tavarantoimittajat eivät saa antaa tai esittää merkintöjä, jotka jäljittelevät tässä asetuksessa säädettyä merkintää.
5 artikla
Rengastoimittajien velvollisuudet suhteessa tuotetietokantaan
1.Tavarantoimittajien on 1 päivästä tammikuuta 2020 kirjattava ennen renkaan markkinoille saattamista tuotetietokantaan asetuksen (EU) 2017/1369 liitteessä I vahvistetut tiedot.
2.Jos renkaat saatetaan markkinoille [lisätään tämän asetuksen voimaantulopäivä] ja 31 päivän joulukuuta 2019 välisenä aikana, tavarantoimittajan on kirjattava 30 päivään kesäkuuta 2020 mennessä tuotetietokantaan asetuksen (EU) 2017/1369 liitteessä I vahvistetut tiedot näistä renkaista.
3.Kunnes 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut tiedot on kirjattu tuotetietokantaan, tavarantoimittajan on asetettava saataville teknisten asiakirjojen sähköinen versio tarkastusta varten 10 päivän kuluessa markkinavalvontaviranomaisten esittämän pyynnön vastaanottamisesta.
4.Rengasta, johon on tehty merkinnän tai tuoteselosteen kannalta merkityksellisiä muutoksia, on pidettävä uutena rengastyyppinä. Tavarantoimittajan on ilmoitettava tietokannassa, milloin se ei enää saata markkinoille jonkin rengastyypin yksiköitä.
5.Kun rengastyypin viimeinen yksikkö on saatettu markkinoille, tavarantoimittajan on säilytettävä kyseistä rengastyyppiä koskevat tiedot tuotetietokannan vaatimusten noudattamista koskevassa osassa viiden vuoden ajan.
6 artikla
Rengasjakelijoiden velvollisuudet
1.Jakelijoiden on varmistettava, että
a)renkaissa on liitteen II mukaisesti merkintä tavarantoimittajan 4 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti toimittaman tarran muodossa selkeästi näkyvissä myyntipisteessä;
b)ennen yhdestä tai useammasta samanlaisesta renkaasta koostuvaan erään kuuluvan renkaan myyntiä 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu merkintä on loppukäyttäjän nähtävillä ja selkeästi esillä renkaan välittömässä läheisyydessä myyntipisteessä.
2.Jakelijoiden on varmistettava, että merkintä esitetään kaikessa tietyn tyyppisen renkaan visuaalisessa mainonnassa, myös internetissä.
3.Jakelijoiden on varmistettava, että liitteen V vaatimuksia noudatetaan kaikessa tietyn tyyppistä rengasta koskevassa teknisessä myynninedistämismateriaalissa, myös internetissä.
4.Jakelijoiden on varmistettava, että jos myynnissä olevat renkaat eivät ole loppukäyttäjän nähtävillä, ne antavat loppukäyttäjille kopion merkinnästä ennen myyntiä.
5.Jakelijoiden on varmistettava, että merkintä esitetään kaikessa paperiasiakirjoihin perustuvassa etämyynnissä ja että loppukäyttäjät saavat tuoteselosteen maksuttoman verkkosivuston kautta tai painetun kopion siitä pyynnöstä.
6.Jakelijoiden, jotka käyttävät puhelinmyyntiin perustuvaa etämyyntiä, on nimenomaisesti ilmoitettava loppukäyttäjille olennaisten ominaisuuksien luokista merkinnässä ja ilmoitettava, että loppukäyttäjät saavat täyden merkinnän ja tuoteselosteen maksuttoman verkkosivuston kautta tai pyytämällä painettua kopiota.
7.Suoraan internetissä myytyjen renkaiden osalta jakelijoiden on varmistettava, että merkintä esitetään hinnan lähellä ja että tuoteseloste on saatavilla.
7 artikla
Ajoneuvojen toimittajien ja ajoneuvojen jakelijoiden velvollisuudet
Jos loppukäyttäjä aikoo hankkia uuden ajoneuvon, ajoneuvojen toimittajien ja jakelijoiden on esitettävä loppukäyttäjälle ennen myyntiä ajoneuvon mukana tarjottavien renkaiden merkintä sekä asiaankuuluva tekninen myynninedistämismateriaali.
8 artikla
Testaus- ja mittausmenetelmät
Tiedot, jotka on annettava 4, 6 ja 7 artiklan mukaisesti merkinnässä esitetyistä ominaisuuksista, on hankittava soveltamalla liitteessä I tarkoitettuja testaus- ja mittausmenetelmiä ja liitteessä VI tarkoitettua laboratorioiden yhdenmukaistamismenettelyä.
9 artikla
Varmennusmenettely
Jäsenvaltioiden on arvioitava kunkin liitteessä I esitetyn olennaisen ominaisuuden osalta ilmoitettujen luokkien vaatimustenmukaisuus liitteessä VII vahvistetun menettelyn mukaisesti.
10 artikla
Jäsenvaltioiden velvollisuudet
1.Jäsenvaltiot eivät saa estää tämän asetuksen mukaisten renkaiden tuotteiden saattamista markkinoille tai ottamista käyttöön alueellaan.
2.Jäsenvaltiot eivät saa tarjota kannustimia sellaisten renkaiden osalta, joiden liitteessä I olevassa A osassa tarkoitettu polttoainetaloudellisuus tai liitteessä I olevassa B osassa tarkoitettu märkäpito ovat huonommat kuin luokassa B. Verotus ja verotukselliset toimenpiteet eivät ole tässä asetuksessa tarkoitettuja kannustimia.
3.Jäsenvaltioiden on säädettävä tämän asetuksen ja sen nojalla hyväksyttyjen delegoitujen säädösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja täytäntöönpanon valvontaa koskevista mekanismeista sekä toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet niiden täytäntöönpanon varmistamiseksi. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.
4.Jäsenvaltioiden on viimeistään 1 päivänä kesäkuuta 2020 ilmoitettava komissiolle 3 kohdassa tarkoitetut säännöt, joita ei ole aikaisemmin ilmoitettu komissiolle, ja ilmoitettava komissiolle kaikki niitä koskevat myöhemmät muutokset viipymättä.
11 artikla
Unionin markkinavalvonta ja unionin markkinoille tulevien tuotteiden tarkastukset
1.Tämän asetuksen ja sen nojalla hyväksyttyjen delegoitujen säädösten soveltamisalaan kuuluviin tuotteisiin sovelletaan [asetuksen (EY) N:o 765/2008 / noudattamista ja täytäntöönpanon valvontaa koskeva asetusehdotus COM(2017) 795 16–29 artiklaa].
2.Komissio kannustaa ja tukee tuotteiden merkinnän markkinavalvontaa koskevaa yhteistyötä ja tietojenvaihtoa markkinavalvonnasta tai unionin markkinoille tulevien tuotteiden tarkastuksista vastaavien jäsenvaltioiden kansallisten viranomaisten kesken sekä näiden viranomaisten ja komission välillä muun muassa ottamalla ekosuunnittelua ja energiamerkintää käsittelevät hallinnollisen yhteistyön ryhmät tiiviimmin mukaan toimintaan.
3.[Asetuksen (EY) N:o 765/2008 / noudattamista ja täytäntöönpanon valvontaa koskeva asetusehdotus COM(2017) 795 13 artiklan] nojalla perustettuihin jäsenvaltioiden yleisiin markkinavalvontaohjelmiin on sisällyttävä toimia, joilla varmistetaan tämän asetuksen täytäntöönpanon tehokas valvonta.
12 artikla
Delegoidut säädökset
Siirretään komissiolle valta antaa 13 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla
a)tehdään muutoksia merkinnän sisältöön ja muotoon;
b)sisällytetään liitteisiin ominaisuuksia tai tietovaatimuksia, etenkin kilometrimäärän ja kulumisen osalta, edellyttäen että soveltuvia testausmenetelmiä on saatavilla;
c)mukautetaan arvoja, laskentamenetelmiä ja liitteiden vaatimuksia tekniikan kehitykseen.
Delegoituja säädöksiä valmistellessaan komissio testaa tarvittaessa erityisten tuoteryhmien merkintöjen ulkoasun ja sisällön unionin asiakkaita edustavien ryhmien kanssa varmistaakseen, että nämä ymmärtävät kyseiset merkinnät.
13 artikla
Siirretyn säädösvallan käyttäminen
1.Komissiolle siirrettyä valtaa antaa delegoituja säädöksiä koskevat tässä artiklassa säädetyt edellytykset.
2.Siirretään komissiolle [lisätään tämän asetuksen voimaantulopäivä] viiden vuoden ajaksi 12 artiklassa tarkoitettu valta antaa delegoituja säädöksiä. Komissio laatii siirrettyä säädösvaltaa koskevan kertomuksen viimeistään yhdeksän kuukautta ennen tämän viiden vuoden kauden päättymistä. Säädösvallan siirtoa jatketaan ilman eri toimenpiteitä samanpituisiksi kausiksi, jollei Euroopan parlamentti tai neuvosto vastusta tällaista jatkamista viimeistään kolme kuukautta ennen kunkin kauden päättymistä.
3.Euroopan parlamentti tai neuvosto voi milloin tahansa peruuttaa 12 artiklassa tarkoitetun säädösvallan siirron. Peruuttamispäätöksellä lopetetaan tuossa päätöksessä mainittu säädösvallan siirto. Peruuttaminen tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona sitä koskeva päätös julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, tai jonakin myöhempänä, kyseisessä päätöksessä mainittuna päivänä. Päätös ei vaikuta jo voimassa olevien delegoitujen säädösten pätevyyteen.
4.Ennen kuin komissio hyväksyy delegoidun säädöksen, se kuulee kunkin jäsenvaltion nimeämiä asiantuntijoita paremmasta lainsäädännöstä 13 päivänä huhtikuuta 2016 tehdyssä toimielinten välisessä sopimuksessa vahvistettujen periaatteiden mukaisesti.
5.Heti kun komissio on antanut delegoidun säädöksen, komissio antaa sen tiedoksi yhtäaikaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle.
6.Edellä olevan 12 artiklan nojalla annettu delegoitu säädös tulee voimaan ainoastaan, jos Euroopan parlamentti tai neuvosto ei ole kahden kuukauden kuluessa siitä, kun asianomainen säädös on annettu tiedoksi Euroopan parlamentille ja neuvostolle, ilmaissut vastustavansa sitä tai jos sekä Euroopan parlamentti että neuvosto ovat ennen mainitun määräajan päättymistä ilmoittaneet komissiolle, että ne eivät vastusta säädöstä. Euroopan parlamentin tai neuvoston aloitteesta tätä määräaikaa jatketaan kahdella kuukaudella.
14 artikla
Arviointi ja raportointi
Komissio tekee tästä asetuksesta arvioinnin 1 päivään kesäkuuta 2026 mennessä ja esittää siitä raportin Euroopan parlamentille, neuvostolle ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle.
Raportissa arvioidaan, miten tehokkaasti tämä asetus ja sen nojalla hyväksytyt delegoidut säädökset ovat antaneet loppukäyttäjille mahdollisuuden valita paremmilla ominaisuuksilla varustettuja renkaita, ottaen huomioon sen vaikutukset liiketoimintaan, polttoainekulutukseen, turvallisuuteen, kasvihuonekaasupäästöihin ja markkinavalvontatoimintaan. Siinä arvioidaan myös merkinnässä annettujen tietojen riippumattomasta ja pakollisesta kolmannen osapuolen suorittamasta todennuksesta aiheutuvat kustannukset ja saatavat edut ottaen myös huomioon asetuksessa (EY) N:o 661/2009 säädetyistä laajemmista puitteista saadut kokemukset.
15 artikla
Asetuksen (EU) 2017/1369 muuttaminen
Korvataan asetuksen (EU) 2017/1369 12 artiklan 2 kohdan a alakohta seuraavasti:
”a)
tuetaan markkinavalvontaviranomaisia niiden suorittaessa tämän asetuksen sekä asiaankuuluvien delegoitujen säädösten mukaisia tehtäviään, niiden täytäntöönpanon valvonta mukaan lukien, sekä asetuksen (EU) [lisätään viittaus tähän asetukseen] mukaisia tehtäviään”.
16 artikla
Asetuksen (EY) N:o 2009/1222 kumoaminen
Kumotaan asetus (EY) N:o 2009/1222.
Viittauksia kumottuun asetukseen pidetään viittauksina tähän asetukseen liitteessä VIII olevan vastaavuustaulukon mukaisesti.
17 artikla
Voimaantulo
Tämä asetus tulee voimaan kahdentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Sitä sovelletaan 1 päivästä kesäkuuta 2020.
Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.
Tehty Brysselissä
Euroopan parlamentin puolesta
Neuvoston puolesta
Puhemies
Puheenjohtaja
SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS
1.
PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA
1.1.
Ehdotuksen/aloitteen nimi
1.2.
Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB)
1.3.
Ehdotuksen/aloitteen luonne
1.4.
Tavoite (Tavoitteet)
1.5.
Ehdotuksen/aloitteen perustelut
1.6.
Kesto ja rahoitusvaikutukset
1.7.
Hallinnointitapa (Hallinnointitavat)
2.
HALLINNOINTI
2.1.
Seuranta- ja raportointisäännöt
2.2.
Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä
2.3.
Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi
3.
EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET
3.1.
Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat
3.2.
Arvioidut vaikutukset menoihin
3.2.1.
Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin
3.2.2.
Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin
3.2.3.
Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin
3.2.4.
Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa
3.2.5.
Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet
3.3.
Arvioidut vaikutukset menoihin
SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS
1.PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA
1.1.Ehdotuksen/aloitteen nimi
Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta ja asetuksen (EY) N:o 1222/2009 kumoamisesta
1.2.Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB)
Osasto 32 – Energia
32 02 02 Eurooppalaisen energiapolitiikan ja energian sisämarkkinoiden tukitoimet
1.3.Ehdotuksen/aloitteen luonne
Ehdotus/aloite liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen.
1.4.Tavoite (Tavoitteet)
1.4.1.Komission monivuotinen strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista ehdotus/aloite tukee
1.4.2.Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä
Erityistavoite
Energian kysynnän hillinnän edistäminen.
Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä
Toimintoperusteinen budjetointi 1: Perinteiset ja uusiutuvat energialähteet
Toimintoperusteinen budjetointi 2: Energiaan liittyvä tutkimus ja innovointi
1.4.3.Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset
Tämän aloitteen odotettavissa olevana tuloksena on parantaa nykyistä renkaiden merkintöjä koskevaa unionin kehystä, joka ole optimaalinen tehokkuuden, vaatimusten noudattamisen ja tavoitetason kannalta.
Tällä ehdotuksella vahvistetaan kansalaisten ja renkaiden loppukäyttäjien suojelua tehostamalla merkintöjä ja vahvistamalla täytäntöönpanon valvontaa.
Ehdotuksella on vaikutuksia talouden toimijoihin, joiden on edelleen toimitettava renkaiden merkinnät, pantava ne esille ja annettava markkinavalvontaan tarvittavia tietoja eri kanavien välityksellä.
Ehdotuksella on vaikutuksia kansallisiin viranomaisiin, joille tarjotaan paremmat edellytykset hoitaa markkinavalvontaa.
1.4.4.Tulos- ja vaikutusindikaattorit
Luokkien A ja B ja muiden luokkien renkaiden osuus
Markkinavalvontaviranomaisten havaitsemien vaatimustenvastaisten renkaiden osuus.
1.5.Ehdotuksen/aloitteen perustelut
1.5.1.Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä
Aloitteen yleisenä tavoitteena on tukea sisämarkkinoiden toimintaa varmistamalla, että markkinoilla liikkuu vapaasti tuotteita, joilla taataan ympäristönsuojelun ja kuluttajansuojan, turvallisuuden ja kansanterveyden (vierintämelu) korkea taso.
1.5.2.EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo
EU:n tason toimilla tarjotaan loppukäyttäjille samat yhdenmukaistetut tiedot riippumatta siitä, mistä jäsenvaltiosta he ostavat renkaat. EU:n tason renkaiden merkintäjärjestelmällä edistetään energiatehokkaita ja turvallisia renkaita, jotka vähentävät melusaastetta kaikissa jäsenvaltioissa, luomalla suuremmat markkinat tällaisille renkaille ja näin suuremmat kannustimet rengasteollisuudelle tällaisten renkaiden kehittämiseen.
Näin varmistetaan, että valmistajilla ja jälleenmyyjillä on tasapuoliset toimintaedellytykset sen suhteen, mitä tietoja asiakkaille annetaan EU:n sisämarkkinoilla myytävänä olevista renkaista. Sen vuoksi tarvitaan sääntöjä, jotka ovat oikeudellisesti sitovia koko EU:ssa.
Tämä on ainoa tapa varmistaa, että markkinoille saatettujen tuotteiden merkinnät ovat vertailukelpoisia kaikissa jäsenvaltioissa, millä turvataan sisämarkkinoiden toiminta SEUT-sopimuksen 26 artiklan mukaisesti.
1.5.3.Vastaavista toimista saadut kokemukset
EU:ssa on renkaiden merkintöjen sisämarkkinat, mutta merkinnät on saatettava ajan tasalle teknologisen kehityksen mukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että monia malleja sisällytetään korkeimpiin luokkiin, eikä niitä eroteta toisistaan kuluttajien kannalta. On myös otettava huomioon, että heikoiten suoriutuvat renkaat kielletään markkinoilta asetuksen (EY) N:o 661/2009 (yleisestä turvallisuudesta annetun asetuksen eli GSR-asetuksen) mukaisen tyyppihyväksyntämenettelyn tuloksena.
Markkinavalvontaviranomaiset ovat tarkastaneet energiamerkintävaatimusten noudattamisen, mutta noudattamatta jättäminen johtaa silti edelleen noin 10 prosentin menetykseen suunnitelluista energiasäästöistä (ja kuluttajien rahallisista säästöistä). Komissio on ehdottanut uutta markkinavalvonta-asetusta (COM(2017) 795), jolla on tarkoitus puuttua tällaisiin ongelmiin tuotteita koskevassa unionin yhdenmukaistamislainsäädännössä. Markkinavalvontaviranomaiset kohtaavat renkaiden merkintöjen alalla ongelmia, joita kyseisellä ehdotuksella ei kuitenkaan pystytä ratkaisemaan: vaikeudet saada teknisiä asiakirjoja oikea-aikaisesti, vaikeudet löytää ulkomaiset valmistajat ja saada niiden yhteystiedot sekä sellaisen keskusjärjestelmän puute, jonka avulla voitaisiin tunnistaa toisiaan vastaavat mallit, joita muut markkinavalvontaviranomaiset ovat jo saattaneet tarkastaa. Lisäksi komission on ollut vaikea määrittää asianmukaisia merkintäluokkavaatimuksia, koska renkaiden suorituskyvystä ei ole ollut saatavilla tuoreita julkisia tietoja.
Tällä ehdotuksella puututaan näihin ongelmiin luomalla yhteys asetuksella (EU) 2017/1369 (energiamerkintää koskevista puitteista annettu asetus) perustettuun tuotetietokantaan, jossa tavarantoimittajat antavat suorituskykyyn ja vaatimustenmukaisuuteen liittyviä tietoja keskitetysti ja johon kansallisilla markkinavalvontaviranomaisilla ja komissiolla on pääsy.
1.5.4.Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut
Aloite on johdonmukainen GSR-asetuksen kanssa, jossa säädetään renkaiden vierintävastuksen, märkäpidon ja vierintämelun vähimmäisvaatimuksia koskevasta tyyppihyväksyntämenettelystä.
Se on johdonmukainen myös asetuksen (EY) N:o 765/2008 (nykyinen markkinavalvonta-asetus) kanssa, erityisesti sikäli, että sillä postetaan renkaiden merkintöjä koskevasta lainsäädännöstä päällekkäisiä säännöksiä, jotka katetaan jo markkinavalvontasäännöksissä kaiken EU:n yhdenmukaistamislainsäädännön osalta.
Ehdotettu yhteys tuotetietokantaan mahdollistaa synergian sellaisen EU:n muun yhdenmukaistamislainsäädännön kanssa, joita varten tällaisia tietokantoja perustetaan tai voidaan perustaa tulevaisuudessa.
1.6.Kesto ja rahoitusvaikutukset
Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu.
Käynnistysvaihe alkaa vuonna 2019,
minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.
1.7.Hallinnointitapa (Hallinnointitavat)
Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä
yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään
Huomautukset
Aloite edellyttää talousarvioresursseja, jotta renkaat voidaan sisällyttää energiaan liittyvien tuotteiden tietokantaa, joka on perustettu energiamerkintää koskevista puitteista annetun asetuksen nojalla, mukaan luettuna tiedotuskampanja ja täytäntöönpanon valvontaan liittyvät toimet. Menojen tukena ovat resurssit, jotka sisältyvät jo viralliseen rahoitussuunnitelmaan.
2.HALLINNOINTI
2.1.Seuranta- ja raportointisäännöt
Ehdotetun asetuksen asianmukaisesta täytäntöönpanosta keskustellaan renkaiden merkintöjä käsittelevässä asiantuntijaryhmässä.
Loppusäännöksissä ehdotetaan, että komissio arvio asetuksen täytäntöönpanoa ja laatii siitä kertomuksen seitsemän vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta. Kertomuksessa olisi määriteltävä mahdolliset ongelmat ja puutteet, ja sen pohjalta voitaisiin toteuttaa muita toimia, kuten esittää muutosehdotus.
Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä
2.1.1.Todetut riskit
Talousarvioksi, joka liittyy tämänhetkisen tuotetietokannan mukauttamiseen renkaiden kirjaamista varten, on arvioitu 200 000 euroa. Rengasmallien lukumäärä voi lisääntyä ja synnyttää lisäkustannuksia tietokannan päivittämisessä.
Tuotetietokannan toimintaan liittyvät riskit ovat pääasiassa tietotekniikkaan liittyviä ongelmia, kuten järjestelmän mahdollinen kaatuminen sekä luottamuksellisuuskysymykset.
2.1.2.Tiedot käyttöön otetusta sisäisen valvonnan järjestelmästä.
Valvontatavoista säädetään varainhoitoasetuksessa ja soveltamissäännöissä.
2.2.Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi
Varainhoitoasetuksen soveltamisen lisäksi ei muita toimenpiteitä.
3.EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET
3.1.Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat
Talousarviossa jo olevat budjettikohdat
Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Budjettikohta
|
Määrärahalaji
|
Rahoitusosuudet
|
|
Numero
[Nimi………………….……………]
|
JM/EI-JM
|
EFTA-mailta
|
ehdokasmailta
|
kolmansilta mailta
|
varainhoitoasetuksen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet
|
1a Kasvua ja työllisyyttä edistävä kilpailukyky
|
32 02 02
Eurooppalaisen energiapolitiikan ja energian sisämarkkinoiden tukitoimet
|
Jaks.
|
KYLLÄ
|
EI
|
EI
|
EI
|
5 Hallinto
|
32 01 01
Virkamiehiin ja väliaikaiseen henkilöstöön liittyvät menot energian toimintalohkossa
|
EI-JM
|
EI
|
EI
|
EI
|
EI
|
5 Hallinto
|
32 01 02
Ulkopuolinen henkilöstö ja muut hallintomenot energian toimintalohkossa
|
EI-JM
|
EI
|
EI
|
EI
|
EI
|
Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat
Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä.
Monivuotisen rahoituskehyksen otsake
|
Budjettikohta
|
Määrärahalaji
|
Rahoitusosuudet
|
|
Numero
[Nimi………………….……………]
|
JM/EI-JM
|
EFTA-mailta
|
ehdokasmailta
|
kolmansilta mailta
|
varainhoitoasetuksen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet
|
|
|
|
|
|
|
|
3.2.Arvioidut vaikutukset menoihin
3.2.1.Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
Monivuotisen rahoituskehyksen
otsake
|
Numero
|
1a Kasvua ja työllisyyttä tukeva kilpailukyky
|
PO: ENER
|
|
|
Vuosi
2019
|
Vuosi
2020
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
• Toimintamäärärahat
|
|
|
|
|
|
|
|
|
32 02 02
Energiaan liittyvien tuotteiden tietokannan täydentäminen, mukaan luettuna tiedotuskampanja ja yhteiset täytäntöönpanon valvontaa koskevat toimet
|
Sitoumukset
|
(1)
|
1,3
|
1,62
|
|
|
|
|
|
2,92
|
|
Maksut
|
(2)
|
0,8
|
1,12
|
1,0
|
|
|
|
|
2,92
|
Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat
|
|
|
|
|
|
|
|
|
32 04 03
Yhteiskunnalliset haasteet
|
|
(3)
|
|
|
|
|
|
|
|
|
PO ENERin
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
=1+3
|
1,3
|
1,62
|
|
|
|
|
|
2,92
|
|
Maksut
|
=2+3
|
0,8
|
1,12
|
1,0
|
|
|
|
|
2,92
|
• Toimintamäärärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
(4)
|
1,3
|
1,62
|
|
|
|
|
|
2,92
|
|
Maksut
|
(5)
|
0,8
|
1,12
|
1,0
|
|
|
|
|
2,92
|
• Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ
|
(6)
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKKEESEEN 1 a kuuluvat
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
=4+ 6
|
1,3
|
1,62
|
|
|
|
|
|
2,92
|
|
Maksut
|
=5+ 6
|
0,8
|
1,12
|
1,0
|
|
|
|
|
2,92
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
otsake
|
5
|
”Hallintomenot”
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
|
Vuosi
2019
|
Vuosi
2020
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
PO: ENER
|
• Henkilöresurssit
|
0,055
|
0,055
|
|
|
|
|
|
0,110
|
• Muut hallintomenot
|
0,007
|
0,007
|
|
|
|
|
|
0,014
|
PO ENER YHTEENSÄ
|
Määrärahat
|
0,062
|
0,062
|
|
|
|
|
|
0,124
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat
määrärahat YHTEENSÄ
|
(Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä)
|
0,062
|
0,062
|
|
|
|
|
|
0,124
|
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
|
|
Vuosi
2019
|
Vuosi
2020
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKKEISIIN 1–5 kuuluvat
määrärahat YHTEENSÄ
|
Sitoumukset
|
1,362
|
1,682
|
|
|
|
|
|
3,044
|
|
Maksut
|
0,862
|
1,182
|
1,000
|
|
|
|
|
3,044
|
3.2.2.Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin
Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti:
Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
Tavoitteet ja tuotokset
⇩
|
|
|
Vuosi
2019
|
Vuosi
2020
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
|
TUOTOKSET
|
|
Tyyppi
|
Keskimäär. kustannukset
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä
|
Kustannus
|
Lukumäärä yhteensä
|
Kustannukset yhteensä
|
ERITYISTAVOITE: Energian kysynnän hillinnän edistäminen.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Energiaan liittyvien tuotteiden tietokannan päivittäminen
|
|
0,2
|
1
|
0,2
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1
|
0,2
|
Energiaan liittyvien tuotteiden tietokannan ylläpito
|
|
0,02
|
|
|
1
|
0,02
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1
|
0,02
|
Tekninen apu ja/tai tutkimukset, joita tarvitaan renkaiden eri näkökohtien arvioimiseksi asetuksen täytäntöönpanoa ja standardoinnin tukemista varten
|
|
0,1
|
1
|
0,1
|
1
|
0,1
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
2
|
0,2
|
Tiedotuskampanja
|
|
2,0
|
0,5
|
1,0
|
0,5
|
1,0
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1
|
2,0
|
Yhteiset täytäntöönpanon valvontaa koskevat toimet
|
|
|
|
|
1
|
0,5
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1
|
0,5
|
KUSTANNUKSET YHTEENSÄ
|
|
1,3
|
|
1,62
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
2,92
|
3.2.3.Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin
3.2.3.1.Yhteenveto
Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti:
milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)
|
Vuosi
2019
|
Vuosi
2020
|
Vuosi
2021
|
Vuosi
2022
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
YHTEENSÄ
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKE 5
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Henkilöresurssit
|
0,055
|
0,055
|
|
|
|
|
|
0,110
|
Muut hallintomenot
|
0,007
|
0,007
|
|
|
|
|
|
0,014
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKE 5, välisumma
|
0,062
|
0,062
|
|
|
|
|
|
0,124
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Henkilöresurssit
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Muut hallintomenot
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Monivuotisen rahoituskehyksen
OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät,
välisumma
|
|
|
|
|
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,062
|
0,062
|
|
|
|
|
|
0,124
|
Henkilöresursseja ja muita hallintomenoja koskeva määrärahatarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutettujen uudelleenjärjestelyjen tuloksena saaduilla määrärahoilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.
3.2.3.2.Henkilöresurssien arvioitu tarve
Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti:
Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna
|
Vuosi 2019
|
Vuosi 2020
|
Vuosi 2021
|
Vuosi 2022
|
ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)
|
• Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt)
|
|
|
32 01 01 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa)
|
0,36
|
0,36
|
|
|
|
|
|
XX 01 01 02 (edustustot EU:n ulkopuolella)
|
|
|
|
|
|
|
|
XX 01 05 01 (epäsuora tutkimustoiminta)
|
|
|
|
|
|
|
|
10 01 05 01 (suora tutkimustoiminta)
|
|
|
|
|
|
|
|
• Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)
|
32 01 02 01 (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö)
|
0,03
|
0,03
|
|
|
|
|
|
XX 01 02 02 (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat, vuokrahenkilöstö ja nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa)
|
|
|
|
|
|
|
|
XX 01 04 yy
|
- päätoimipaikassa
|
|
|
|
|
|
|
|
|
- EU:n ulkop. edustustoissa
|
|
|
|
|
|
|
|
XX 01 05 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö – epäsuora tutkimustoiminta)
|
|
|
|
|
|
|
|
10 01 05 02 (sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö – suora tutkimustoiminta)
|
|
|
|
|
|
|
|
Muu budjettikohta (mikä?)
|
|
|
|
|
|
|
|
YHTEENSÄ
|
0,39
|
0,39
|
|
|
|
|
|
Henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.
Kuvaus henkilöstön tehtävistä:
Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt
|
Hallintohenkilöstö:
0,03 kokoaikaiseksi muutettua toimimaan tiimin johtajana
0,3 kokoaikaiseksi muutettua toimimaan virkamiehinä, jotka vastaavat asetuksesta, delegoiduista säädöksistä sekä markkinavalvontaviranomaisten suorittaman täytäntöönpanon koordinoinnin tukemisesta
Assistentit
0,03 kokoaikaiseksi muutettua avustamaan lainsäädäntömenettelyissä ja viestinnässä
|
Ulkopuolinen henkilöstö
|
0,03 kokoaikaiseksi muutettua (sopimussuhteista toimihenkilöä) toimimaan ryhmän sihteerinä ja vastaamaan logistiikasta
|
3.2.4.Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa
Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen.
3.2.5.Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet
Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja.
3.3.Arvioidut vaikutukset menoihin
Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin.
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel17.5.2018
COM(2018) 296 final
LIITTEET
asiakirjaan
ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi
renkaiden merkitsemisestä polttoainetaloudellisuuden ja muiden keskeisten ominaisuuksien osalta ja asetuksen (EY) N:o 1222/2009 kumoamisesta
{SEC(2018) 234 final}
{SWD(2018) 188 final}
{SWD(2018) 189 final}
LIITE I
Renkaiden ominaisuuksien testaaminen, luokitus ja mittaaminen
A osa: Polttoainetaloudellisuusluokat
Polttoainetehokkuusluokka A–G on määritettävä ja esitettävä merkinnässä vierintävastuskertoimen (RRC) perusteella jäljempänä olevan asteikon mukaisesti ja mitattava E-säännön nro 117 liitteen 6 ja sen myöhempien muutosten mukaisesti sekä yhdenmukaistettava liitteessä VI säädetyn menettelyn mukaisesti.
Jos tietty rengastyyppi hyväksytään useampaan kuin yhteen rengasluokkaan (esimerkiksi luokkiin C1 ja C2), sen polttoainetaloudellisuusluokan määrittämiseksi käytetty asteikko on se, jota sovelletaan korkeimpaan rengasluokkaan (esimerkiksi luokkaan C2 eikä luokkaan C1).
C1-luokan renkaat
|
C2-luokan renkaat
|
C3-luokan renkaat
|
RRC, kg/t
|
Energia-tehokkuus-luokka
|
RRC, kg/t
|
Energia-
tehokkuus-
luokka
|
RRC, kg/t
|
Energia-tehokkuus-luokka
|
RRC ≤ 5,4
|
A
|
RRC ≤ 4,4
|
A
|
RRC ≤ 3,1
|
A
|
5,5 ≤ RRC ≤ 6,5
|
B
|
4,5 ≤ RRC ≤ 5,5
|
B
|
3,2 ≤ RRC ≤ 4,0
|
B
|
6,6 ≤ RRC ≤ 7,7
|
C
|
5,6 ≤ RRC ≤ 6,7
|
C
|
4,1 ≤ RRC ≤ 5,0
|
C
|
7,8 ≤ RRC ≤ 9,0
|
D
|
6,8 ≤ RRC ≤ 8,0
|
D
|
5,1 ≤ RRC ≤ 6,0
|
D
|
9,1 ≤ RRC ≤ 10,5
|
E
|
8,1 ≤ RRC ≤ 9,2
|
E
|
6,1 ≤ RRC ≤ 7,0
|
E
|
RRC ≤ 10,6
|
F
|
RRC ≤ 9,3
|
F
|
RRC ≤ 7,1
|
F
|
B osa: Märkäpitoluokat
1.Märkäpitoluokka A–G on määritettävä ja esitettävä merkinnässä märkäpitoindeksin (G) perusteella jäljempänä olevassa taulukossa määritetyn asteikon mukaisesti, laskettava 2 kohdan mukaisesti ja mitattava E-säännön nro 117 liitteen 5 mukaisesti.
2.Märkäpitoindeksin (G) laskeminen
G = G(T) - 0,03
jossa
G(T) = ehdokasrenkaan yhdellä testikierroksella mitattu märkäpitoindeksi
luokan C1 renkaat
|
luokan C2 renkaat
|
luokan C3 renkaat
|
G
|
Märkä-pito-luokka
|
G
|
Märkä-pito-luokka
|
G
|
Märkä-pito-luokka
|
1,68 ≤ G
|
A
|
1,53 ≤ G
|
A
|
1,38 ≤ G
|
A
|
1,55 ≤ G ≤ 1,67
|
B
|
1,40 ≤ G ≤ 1,52
|
B
|
1,25 ≤ G ≤ 1,37
|
B
|
1,40 ≤ G ≤ 1,54
|
C
|
1,25 ≤ G ≤ 1,39
|
C
|
1,10 ≤ G ≤ 1,24
|
C
|
1,25 ≤ G ≤ 1,39
|
D
|
1,10 ≤ G ≤ 1,24
|
D
|
0,95 ≤ G ≤ 1,09
|
D
|
1,10 ≤ G ≤ 1,24
|
E
|
0,95 ≤ G ≤ 1,09
|
E
|
0,80 ≤ G ≤ 0,94
|
E
|
G ≤ 1,09
|
F
|
G ≤ 0,94
|
F
|
0,65 ≤ G ≤ 0,79
|
F
|
tyhjä
|
G
|
tyhjä
|
G
|
G ≤ 0,64
|
G
|
C osa: Vierintämeluluokat ja vierintämelun mittausarvo
Vierintämelun mittausarvo (N) on ilmoitettava desibeleinä ja mitattava E-säännön nro 117 liitteen 3 mukaisesti.
Vierintämeluluokka on määritettävä ja esitettävä merkinnässä asetuksen (EY) N:o 661/2009 liitteessä II olevassa C osassa olevien raja-arvojen (LV) perusteella seuraavasti:
N desibeleinä
Vierintämeluluokka
N ≤ LV - 6
LV - 6 < N ≤ LV - 3
N > LV - 3
D osa: Lumipito
Lumipitoon liittyvät ominaisuudet on testattava E-säännön nro 117 liitteen 7 mukaisesti.
Rengas, joka täyttää E-säännössä nro 117 esitetyt lumipidon vähimmäisarvot, on luokiteltava lumirenkaaksi ja merkintään on sisällytettävä seuraava kuva.
E osa: Jääpito:
Jääpitoon liittyvät ominaisuudet on testattava ISO 19447 -standardin mukaisesti.
Rengas, joka täyttää ISO 19447 -standardissa esitetyt jääpidon vähimmäisarvot, on luokiteltava jäärenkaaksi ja merkintään on sisällytettävä seuraava kuva.
LIITE II
Merkinnän muoto
1.Merkinnät
1.1.Merkintöihin on sisällytettävä seuraavat tiedot jäljempänä esitettyjen kuvien mukaisesti.
I.
Tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki
II.
Tavarantoimittajan mallitunniste, jolla tarkoitetaan yleensä aakkosnumeerista tunnusta, joka erottaa tietyn rengastyypin muista tyypeistä, joilla on sama tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki
III.
QR-koodi
IV.
Polttoainetaloudellisuus
V.
Märkäpito
VI.
Vierintämelu
VII.
Lumipito
VIII.
Jääpito
2.Merkinnän malli
2.1.Merkinnän mallin on oltava seuraavien kuvien mukainen:
2.2.Merkinnän on oltava vähintään 90 mm leveä ja 130 mm korkea. Jos merkintä painetaan suuremmassa koossa, sen on kuitenkin noudatettava edellä esitettyjä mittasuhteita.
2.3.Merkinnän on täytettävä seuraavat vaatimukset:
(a)Käytettävät värit ovat CMYK – syaani, magenta, keltainen ja musta tämän esimerkin mukaisesti: 00–70-X-00: 0 % syaania, 70 % magentaa, 100 % keltaista ja 0 % mustaa;
(b)Jäljempänä mainitut luvut viittaavat 2.1 kohdassa esitettyyn malliin:
(1)Merkinnän reuna: viiva 1,5 pt - väri X-10-00-05;
(2)Calibri regular 8 pt;
(3)Euroopan unionin lippu: leveys 15 mm, korkeus 10 mm
(4)Palkki: leveys 51,5 mm, korkeus 13 mm
Teksti ”TUOTEMERKKI”: Calibri regular 15 pt, 100 % valkoista;
Teksti ”Mallinumero”: Calibri regular 13 pt, 100 % valkoista;
(5)QR-koodi: leveys 13 mm, korkeus 13 mm
(6)Asteikko A–F:
Nuolet: korkeus 5,6 mm, nuolten väli 0,78 mm, musta viiva 0,5 pt - värit:
–A: X-00-X-00;
–B: 70-00-X-00;
–C: 30-00-X-00;
–D: 00-00-X-00;
–E: 00-30-X-00;
–F: 00-70-X-00.
(7)Viiva: leveys 88 mm, korkeus 2 pt - väri X-00-00-00;
(8)Vierintämelun kuvamerkki:
Mallin mukainen kuvamerkki: leveys 25,5 mm, korkeus 17 mm - väri X-10-00-05;
(9)Nuoli:
Nuoli: leveys 20 mm, korkeus 10 mm, 100 % mustaa;
Teksti: Helvetica Bold 20 pt, 100 % valkoista;
Yksikön teksti: Helvetica Bold 13 pt, 100 % valkoista;
(10)Jääpidon kuvamerkki:
Mallin mukainen kuvamerkki: leveys 15 mm, korkeus 15 mm – viiva 1,5 pt - väri: 100 % mustaa;
(11)Lumipidon kuvamerkki:
Mallin mukainen kuvamerkki: leveys 15 mm, korkeus 15 mm – viiva 1,5 pt - väri: 100 % mustaa;
(12)A–G: Calibri regular 13 pt – 100 % mustaa;
(13)Nuolet:
Nuolet: leveys 11,4 mm, korkeus 9 mm, 100 % mustaa;
Teksti: Calibri Bold 17 pt, 100 % valkoista;
(14)Polttoainetaloudellisuuden kuvamerkki:
Mallin mukainen kuvamerkki: leveys 19,5 mm, korkeus 18,5 mm - väri X-10-00-05;
(15)Märkäpidon kuvamerkki:
Mallin mukainen kuvamerkki: leveys 19 mm, korkeus 19 mm - väri X-10-00-05.
(c)Taustan on oltava valkoinen.
2.4.Rengasluokka on ilmoitettava merkinnässä 2.1 kohdassa esitetyn kuvan mukaisessa muodossa.
LIITE III
Tekniset asiakirjat
Asetuksen 4 artiklan 7 kohdassa tarkoitettuihin teknisiin asiakirjoihin on sisällyttävä seuraavat tiedot:
(a)tavarantoimittajan nimi ja osoite;
(b)sen henkilön tunnistetiedot ja allekirjoitus, jonka allekirjoitus sitoo tavarantoimittajaa;
(c)tavarantoimittajan kauppanimi tai tavaramerkki;
(d)rengasmalli,
(e)renkaan mitat, kuormitusindeksi ja nopeusluokka;
(f)käytettyjen mittausmenetelmien viitteet.
LIITE IV
Tuoteseloste
Renkaiden tuoteselosteessa olevat tiedot on sisällytettävä tuote-esitteeseen tai muihin tuotteen mukana annettaviin asiakirjoihin, ja niiden on sisällettävä seuraavat:
(a)tavarantoimittajan nimi tai tavaramerkki;
(b)tavarantoimittajan mallitunniste;
(c)renkaan polttoainetaloudellisuusluokka liitteen I mukaisesti;
(d)renkaan märkäpitoluokka liitteen I mukaisesti;
(e)vierintämeluluokka ja desibelit liitteen I mukaisesti;
(f)onko kyseessä lumirengas;
(g)onko kyseessä jäärengas.
LIITE V
Teknisessä myynninedistämismateriaalissa annettavat tiedot
1.Tekniseen myynninedistämismateriaaliin sisältyvät renkaita koskevat tiedot on annettava seuraavassa järjestyksessä:
(a)polttoainetaloudellisuusluokka (kirjaimet A–F);
(b)märkäpitoluokka (kirjaimet A–G);
(c)vierintämeluluokka ja vierintämelun mittausarvo (dB);
(d)onko kyseessä lumirengas;
(e)onko kyseessä jäärengas.
2.Edellä olevassa 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen on täytettävä seuraavat vaatimukset:
(a)niiden on oltava helposti luettavat;
(b)niiden on oltava helposti ymmärrettävät;
(c)jos tietty rengastyyppi voi mittojensa tai muiden ominaisuuksiensa perusteella kuulua eri luokkiin, on ilmoitettava suorituskyvyltään huonoimman ja parhaimman renkaan ominaisuuksien vaihteluväli.
3.Toimittajien on verkkosivustoillaan myös:
(a)annettava linkki tätä asetusta koskevaan komission verkkosivustoon;
(b)annettava selitys merkinnässä käytetyille kuvamerkeille;
(c)tähdennettävä, että tosiasialliset polttoainesäästöt ja liikenneturvallisuus riippuvat erittäin paljon kuljettajan käyttäytymisestä ja erityisesti, että:
–taloudellisella ajotavalla voidaan vähentää polttoainekulutusta huomattavasti
–rengaspaine on tarkistettava säännöllisin väliajoin märkäpidon ja polttoainetaloudellisuuden optimoimiseksi,
–pysähtymismatkan edellyttämää turvaväliä on aina noudatettava tarkasti.
Liite VI
Laboratorioissa tehtävien vierintävastusmittausten yhdenmukaistamismenettely
1.Määritelmät
Laboratorioiden yhdenmukaistamismenettelyn yhteydessä tarkoitetaan:
1.’vertailulaboratoriolla’ laboratoriota, joka kuuluu niiden laboratorioiden verkostoon, joiden nimet on julkaistu yhdenmukaistamismenettelyä varten Euroopan unionin virallisessa lehdessä, ja joka pystyy saavuttamaan 3 jaksossa määritellyn testaustarkkuuden vertailumittauslaitteellaan;
2.’ehdokaslaboratoriolla’ sellaista yhdenmukaistamismenettelyyn osallistuvaa laboratoriota, joka ei ole vertailulaboratorio;
3.’yhdenmukaistamisrenkaalla’ rengasta, joka testataan yhdenmukaistamismenettelyä varten;
4.’yhdenmukaistamisrenkaiden sarjalla’ viiden tai useamman yhdenmukaistamisrenkaan sarjaa yhden mittauslaitteen yhdenmukaistamista varten;
5.’vertailuarvolla’ yhden yhdenmukaistamisrenkaan vierintävastuskertoimen (RRC) teoreettista arvoa, jonka on mitannut yhdenmukaistamismenettelyyn käytettävää vertailulaboratorioiden verkostoa edustava teoreettinen laboratorio;
6.’mittauslaitteella’ kaikkia renkaiden testausakseleita tietyssä mittausmenetelmässä. Esimerkiksi kahta akselia, jotka toimivat samassa rummussa, ei pidetä yhtenä mittauslaitteena.
2.Yleiset säännökset
2.1.Periaate
Vertailulaboratoriossa (l) mitattu (m) vierintävastuskerroin (RRCm,l) yhdenmukaistetaan vertailulaboratorioiden verkoston vertailuarvojen kanssa.
Ehdokaslaboratorion (c) mittauslaitteella mitattu (m) vierintävastuskerroin (RRCm,c) yhdenmukaistetaan ehdokaslaboratorion valitsemaan verkostoon kuuluvan yhden vertailulaboratorion kautta.
2.2.Renkaiden valintakriteerit
Yhdenmukaistamismenettelyyn on valittava viiden tai useamman yhdenmukaistamisrenkaan sarja alla olevien kriteerien mukaisesti. Luokkien C1 ja C2 renkaita varten on valittava yksi sarja yhteisesti ja luokan C3 renkaita varten yksi sarja.
(a)Yhdenmukaistamisrenkaiden sarja on valittava niin, että se kattaa luokkien C1 ja C2 eri RRC-arvot yhteisesti tai luokan C3 RRC-arvot. Rengassarjan suurimman ja pienimmän RRCm-arvon eron on ennen yhdenmukaistamista ja sen jälkeen oltava vähintään
i)
3 kg/t luokkien C1 ja C2 renkaissa; ja
ii)
2 kg/t luokan C3 renkaissa.
(b)Sarjan kaikkien yhdenmukaistamisrenkaiden ilmoitettuihin RRC-arvoihin perustuvien RRCm-arvojen ehdokas- tai vertailulaboratorioissa (RRCm,c tai RRCm,l) on jakauduttava tasaisesti.
(c)Kuormitusindeksin arvojen on riittävässä määrin katettava testattavien renkaiden valikoima, jotta vierintävastusvoiman arvot kattaisivat myös testattavat renkaat.
Kukin yhdenmukaistamisrengas on tarkastettava ennen käyttöä ja vaihdettava, jos
(a)siinä ilmenee ominaisuuksia, jotka tekevät sen kelvottomaksi testaukseen, ja/tai
(b)RRCm,c tai RRCm,l-arvon poikkeamat ovat suurempia kuin 1,5 prosenttia verrattuna aiempiin mittauksiin sen jälkeen, kun mahdollinen mittauslaitteen ryömintäkorjaus on tehty.
2.3.Mittausmenetelmä
Vertailulaboratorion on mitattava kukin yhdenmukaistamisrengas neljä kertaa ja kirjattava kolmen viimeisen mittauskerran tulokset myöhempää analyysiä varten E-säännön nro 117 liitteessä 6 olevan 4 kohdan ja sen myöhempien muutosten mukaisesti soveltaen E-säännön nro 117 liitteessä 6 olevan 3 kohdan ja sen myöhempien muutosten vaatimuksia.
Ehdokaslaboratorion on mitattava kukin yhdenmukaistamisrengas (n + 1) kertaa (n on määritelty 5 jaksossa) ja kirjattava n:n viimeisen mittauskerran tulokset myöhempää analyysiä varten E-säännön nro 117 liitteessä 6 olevan 4 kohdan ja sen myöhempien muutosten mukaisesti soveltaen YK:n Euroopan talouskomission säännön nro 117 liitteessä 6 olevan 3 kohdan ja sen myöhempien muutosten vaatimuksia.
Aina kun yhdenmukaistamisrengasta mitataan, rengas-pyöräkokoonpano on poistettava mittauslaitteesta ja E-säännön nro 117 liitteessä 6 olevassa 4 kohdassa vahvistettu testausmenettely on suoritettava kokonaisuudessaan uudestaan.
Ehdokas- tai vertailulaboratorion on laskettava
(a)kunkin yhdenmukaistamisrenkaan mittausarvo jokaisen mittauksen osalta niin kuin E-säännön nro 117 liitteessä 6 olevissa 6.2 ja 6.3 kohdissa ja niiden myöhemmissä muutoksissa säädetään (eli korjattuna 25 celsiusasteen lämpötilan ja 2 metrin rummun läpimitan mukaisesti);
(b)kunkin yhdenmukaistamisrenkaan kolmen viimeisen mittausarvon keskiarvo (vertailulaboratoriot) tai n:n viimeisen mittausarvon keskiarvo (ehdokaslaboratoriot); ja
(c)standardipoikkeama (σm) seuraavasti:
jossa
i on yhdenmukaistamisrenkaiden tunnistenumero välillä 1–p;
j on tietylle yhdenmukaistamisrenkaalle tehtyjen n:n viimeisen toistomittauksen tunnistenumero välillä 2–n+1;
n+1 on rengasmittausten toistojen lukumäärä (n+1=4 vertailulaboratorioiden osalta ja n+1 ≥ 4 ehdokaslaboratorioiden osalta);
p on yhdenmukaistamisrenkaiden lukumäärä (p ≥ 5).
2.4.Laskelmien ja tuloksien esitystapa
–RRC-mittausarvot, jotka on korjattu rummun halkaisijan ja lämpötilan suhteen, on pyöristettävä kahden desimaalin tarkkuudella.
–Tämän jälkeen laskelmissa on pidettävä kaikki numerot mukana, niin ettei mitään lukuja enää pyöristetä, lopullisia yhdenmukaistamisyhtälöitä lukuun ottamatta.
–Kaikki standardipoikkeama-arvot on esitettävä kolmen desimaalin tarkkuudella.
–Kaikki RRC-arvot esitetään kahden desimaalin tarkkuudella.
–Kaikki yhdenmukaistamiskertoimet (A1l, B1l, A2c ja B2c) on pyöristettävä ja esitettävä neljän desimaalin tarkkuudella.
3.Vertailulaboratorioihin sovellettavat vaatimukset ja vertailuarvojen määrittäminen
Kunkin yhdenmukaistamisrenkaan vertailuarvot määritetään vertailulaboratorioiden verkostossa. Verkoston on arvioitava vertailuarvojen stabiilius ja soveltuvuus kahden vuoden välein.
Verkoston kunkin vertailulaboratorion on noudatettava E-säännön nro 117 liitteen 6 ja sen myöhempien muutosten eritelmiä, ja kunkin vertailulaboratorion standardipoikkeaman (σm) on oltava:
(a)
enintään 0,05 kg/t luokkien C1 ja C2 renkaissa; ja
(b)enintään 0,05 kg/t luokan C3 renkaissa.
Edellä olevassa 2.2 jaksossa esitettyjen eritelmien mukaisten yhdenmukaistamisrenkaiden sarjat on mitattava 2.3 jakson mukaisesti verkoston jokaisessa vertailulaboratoriossa.
Kunkin yhdenmukaistamisrenkaan vertailuarvo on verkoston vertailulaboratorioiden kyseisestä yhdenmukaistamisrenkaasta antamien mittausarvojen keskiarvo.
4.Menettely vertailulaboratorion yhdenmukaistamiseksi vertailuarvojen mukaisesti
Kunkin vertailulaboratorion (l) on yhdenmukaistettava mittausmenetelmänsä uuden vertailuarvojen sarjan mukaisesti ja aina sen jälkeen, kun mittauslaitetta on muutettu merkittävästi tai mittauslaitteessa havaitaan tarkistusrenkaan seurantatietojen perusteella ryömintää.
Yhdenmukaistamisessa on käytettävä lineaarista regressiomenetelmää kaikkiin yksittäisiin tietoihin. Regressiokertoimet A1l ja B1l on laskettava seuraavasti:
jossa
RRC on vierintävastuskertoimen vertailuarvo;
RRCm,l on vertailulaboratorion (l) mittaama yksittäinen vierintävastuskertoimen arvo (korjattu lämpötilan ja rummun halkaisijan suhteen).
5.Ehdokaslaboratorioihin sovellettavat vaatimukset
Ehdokaslaboratorioiden on toistettava yhdenmukaistamismenettely vähintään kerran joka toinen vuosi jokaisen mittauslaitteen osalta ja aina sen jälkeen, kun mittauslaitetta on muutettu merkittävästi tai mittauslaitteessa havaitaan tarkistusrenkaan seurantatietojen perusteella ryömintää.
Ensin ehdokaslaboratorion ja myöhemmin yhden vertailulaboratorion on mitattava 2.2 jakson eritelmien mukainen yhteinen viiden eri renkaan sarja 2.3 jakson mukaisesti. Ehdokaslaboratorion pyynnöstä voidaan testata enemmän kuin viisi yhdenmukaistamisrengasta.
Ehdokaslaboratorion on toimitettava yhdenmukaistamisrenkaiden sarja valitulle vertailulaboratoriolle.
Ehdokaslaboratorion (c) on noudatettava E-säännön nro 117 liitteen 6 ja sen myöhempien muutosten eritelmiä, ja sen standardipoikkeaman (σm) olisi mieluiten oltava:
(a)enintään 0 075 kg/t luokkien C1 ja C2 renkaissa; ja
(b)enintään 0,06 kg/t luokan C3 renkaissa.
Jos ehdokaslaboratorion standardipoikkeama (σm) ylittää edellä mainitut arvot neljässä mittauksessa, joista kolmea viimeistä käytetään laskelmissa, mittauksen toistomäärää n+1 on lisättävä koko erän osalta seuraavasti:
n+1 = 1+(σm/γ)2, pyöristettynä ylöspäin lähimpään kokonaislukuun
jossa
γ = 0,043 kg/t luokkien C1 ja C2 renkaille
γ = 0,035 kg/t luokan C3 renkaille
6.Ehdokaslaboratorion yhdenmukaistamismenettely
Verkoston yhden vertailulaboratorion (l) on laskettava lineaarinen regressiofunktio ehdokaslaboratorion (c) kaikista yksittäisistä tiedoista. Regressiokertoimet A2c ja B2c on laskettava seuraavasti:
jossa
RRCm,l on vertailulaboratorion (l) mittaama yksittäinen vierintävastuskertoimen arvo (korjattu lämpötilan ja rummun halkaisijan suhteen).
RRCm,c on ehdokaslaboratorion (c) mittaama yksittäinen vierintävastuskertoimen arvo (korjattu lämpötilan ja rummun halkaisijan suhteen).
Jos määritetyn R²:n kerroin on alempi kuin 0,97, ehdokaslaboratoriota ei saa yhdenmukaistaa.
Ehdokaslaboratorion testaamien renkaiden yhdenmukaistettu RRC lasketaan seuraavasti:
Liite VII
Tarkastusmenettely
Merkinnässä ilmoitettujen polttoainetaloudellisuus, märkäpito- ja vierintämeluluokkien sekä ilmoitettujen arvojen ja mahdollisten täydentävien suorituskykyä koskevien tietojen vaatimustenmukaisuus tämän asetuksen kanssa on arvioitava kunkin rengastyypin tai rengasryhmän osalta siten kuin tavarantoimittaja on ne määritellyt noudattaen jotakin seuraavista menetelmistä:
(a)ensin testataan yksi rengas tai rengassarja:
1.jos mittausarvot vastaavat ilmoitettuja luokkia tai vierintämelun ilmoitettua arvoa taulukossa 1 annetun poikkeaman sisällä, testi katsotaan läpäistyksi;
2.jos mittausarvot eivät vastaa ilmoitettuja luokkia tai vierintämelun ilmoitettua arvoa taulukossa 1 annetun vaihteluvälin sisällä, testataan vielä kolme rengasta tai rengassarjaa. Näiden kolmen testatun renkaan tai rengassarjan mittaustulosten keskiarvon perusteella arvioidaan ilmoitettujen tietojen vaatimustenmukaisuus taulukossa 1 annetun vaihteluvälin sisällä;
(b)jos merkityt luokat tai arvot ovat peräisin asetuksen (EY) N:o 661/2009 tai E-säännön nro 117 ja sen myöhempien muutosten mukaisesti saaduista tyyppihyväksynnän testituloksista, jäsenvaltiot saavat käyttää renkaiden tuotannon yhteydessä tehtyjen vaatimustenmukaisuustestien tuloksia.
Tuotannon yhteydessä tehdyistä vaatimustenmukaisuustesteistä saatujen mittaustietojen arvioinnissa on otettava huomioon taulukossa 1 annetut poikkeamat.
Taulukko 1
Mitattava ominaisuus
|
Tarkastuksissa sallitut poikkeamat
|
Vierintävastuskerroin (polttoainetaloudellisuus)
|
Yhdenmukaistettu mittausarvo saa ylittää ilmoitetun luokan ylärajan (eli korkeimman RRC:n) enintään 0,3 kg:lla /1 000 kg.
|
Vierintämelu
|
Mittausarvo saa ylittää N:n ilmoitetun arvon enintään 1 dB(A):lla.
|
Märkäpito
|
Mittausarvo G(T) ei saa alittaa ilmoitetun luokan alarajaa (G:n alinta arvoa).
|
Lumipito
|
Mittausarvo ei saa alittaa lumipidon vähimmäisarvoa.
|
Jääpito
|
Mittausarvo ei saa alittaa jääpidon vähimmäisarvoa.
|
Liite VIII
Vastaavuustaulukko
Asetus (EY) N:o 1222/2009
|
Tämä asetus
|
1 artiklan 1 kohta
|
1 artiklan 1 kohta
|
1 artiklan 2 kohta
|
1 artiklan 2 kohta
|
2 artiklan 1 kohta
|
2 artiklan 1 kohta
|
2 artiklan 2 kohta
|
2 artiklan 2 kohta
|
3 artiklan 1 kohta
|
3 artiklan 1 kohta
|
3 artiklan 2 kohta
|
3 artiklan 2 kohta
|
-
|
3 artiklan 3 kohta
|
3 artiklan 3 kohta
|
3 artiklan 4 kohta
|
3 artiklan 4 kohta
|
3 artiklan 5 kohta
|
-
|
3 artiklan 6 kohta
|
3 artiklan 5 kohta
|
3 artiklan 7 kohta
|
-
|
3 artiklan 8 kohta
|
-
|
3 artiklan 9 kohta
|
3 artiklan 6 kohta
|
3 artiklan 10 kohta
|
3 artiklan 7 kohta
|
3 artiklan 11 kohta
|
3 artiklan 8 kohta
|
3 artiklan 12 kohta
|
3 artiklan 9 kohta
|
3 artiklan 13 kohta
|
3 artiklan 10 kohta
|
3 artiklan 14 kohta
|
3 artiklan 11 kohta
|
3 artiklan 15 kohta
|
-
|
3 artiklan 16 kohta
|
3 artiklan 12 kohta
|
3 artiklan 17 kohta
|
3 artiklan 13 kohta
|
3 artiklan 18 kohta
|
-
|
3 artiklan 19 kohta
|
4 artikla
|
4 artikla
|
4 artiklan 1 kohta
|
4 artiklan 1 kohta
|
4 artiklan 1 kohdan a alakohta
|
4 artiklan 1 kohdan b alakohta
|
4 artiklan 1 kohdan b alakohta
|
4 artiklan 1 kohdan b alakohta
|
4 artiklan 2 kohta
|
-
|
-
|
4 artiklan 2 kohta
|
-
|
4 artiklan 3 kohta
|
4 artiklan 3 kohta
|
4 artiklan 4 kohta
|
4 artiklan 4 kohta
|
4 artiklan 6 kohta
|
-
|
4 artiklan 5 kohta
|
-
|
4 artiklan 6 kohta
|
-
|
4 artiklan 7 kohta
|
-
|
4 artiklan 8 kohta
|
-
|
4 artiklan 9 kohta
|
-
|
5 artikla
|
5 artikla
|
6 artikla
|
5 artiklan 1 kohta
|
6 artiklan 1 kohta
|
5 artiklan 1 kohdan a alakohta
|
6 artiklan 1 kohdan a alakohta
|
5 artiklan 1 kohdan b alakohta
|
6 artiklan 1 kohdan b alakohta
|
-
|
6 artiklan 2 kohta
|
-
|
6 artiklan 3 kohta
|
5 artiklan 2 kohta
|
6 artiklan 4 kohta
|
5 artiklan 3 kohta
|
-
|
-
|
6 artiklan 5 kohta
|
-
|
6 artiklan 6 kohta
|
-
|
6 artiklan 7 kohta
|
6 artikla
|
7 artikla
|
7 artikla
|
8 artikla
|
8 artikla
|
9 artikla
|
9 artiklan 1 kohta
|
10 artiklan 1 kohta
|
9 artiklan 2 kohta
|
-
|
10 artikla
|
10 artiklan 2 kohta
|
11 artikla
|
12 artikla
|
-
|
12 artiklan a alakohta
|
-
|
12 artiklan b alakohta
|
-
|
12 artiklan c alakohta
|
11 artiklan a alakohta
|
-
|
11 artiklan b alakohta
|
-
|
11 artiklan c alakohta
|
12 artiklan d alakohta
|
12 artikla
|
11 artikla
|
-
|
11 artiklan 1 kohta
|
-
|
11 artiklan 2 kohta
|
-
|
11 artiklan 3 kohta
|
-
|
13 artikla
|
13 artikla
|
-
|
14 artikla
|
-
|
-
|
14 artikla
|
15 artikla
|
-
|
|
|
-
|
15 artikla
|
-
|
16 artikla
|
16 artikla
|
17 artikla
|