EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 18.12.2018
COM(2018) 857 final
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä 20 päivänä lokakuuta 2010 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2010/64/EU täytäntöönpanosta
1.Johdanto
1.1.Tausta
Oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä annettu direktiivi 2010/64/EU 1 , jäljempänä ’direktiivi’, on ensimmäinen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 2 , jäljempänä ’SEUT-sopimus’, 82 artiklan 2 kohdan nojalla annettu säädös. SEUT-sopimuksen 82 artiklan 2 kohta on oikeusperusta direktiiveillä säädettäville vähimmäissäännöille, jotka koskevat ˮyksilön oikeuksia rikosasioiden käsittelyssäˮ.
Direktiivissä säädetään prosessuaalisia oikeuksia koskevista yhteisistä vähimmäisvaatimuksista rikosoikeudellisissa menettelyissä. Se edistää siten keskinäisen luottamuksen lisäämistä koskevan yleistavoitteen toteutumista parantamalla vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamista. Tämä periaate on EU:n vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen kulmakivi. Direktiivi auttaa lisäämään keskinäistä luottamusta yhdenmukaistamalla Euroopan unionin perusoikeuskirjan 3 47 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistetun oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden täytäntöönpanoa eräiltä osin.
Direktiivi on ensimmäinen toimenpide, joka on toteutettu vuonna 2009 hyväksytyn epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamista rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevan etenemissuunnitelman 4 johdosta (toimenpide A). Prosessuaalisiin oikeuksiin liittyvää työtä on jatkettu EU:n tasolla direktiivin antamisen jälkeen. Tähän mennessä EU:ssa on annettu viisi muuta direktiiviä seuraavista aiheista:
1.oikeus saada tietoja oikeuksista ja syytteistä sekä oikeus tutustua asian asiakirja-aineistoon 5
2.oikeus käyttää avustajaa sekä oikeus yhteydenpitoon kolmansien henkilöiden kanssa vapaudenmenetyksen aikana 6
3.eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittaminen 7
4.lapsia koskevat menettelytakeet 8
5.oikeusapu 9 .
1.2.Direktiivin tarkoitus ja pääkohdat
Direktiivi antaa mahdollisuuden soveltaa käytännössä oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa oikeutta, johon kuuluu epäiltyjen ja syytettyjen henkilöiden oikeus tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä. 10
Direktiivissä säädetään yleisestä oikeudesta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä siitä lähtien kun henkilö on saanut toimivaltaisilta viranomaisilta tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka kun menettely on saatettu päätökseen.
Direktiivin 2 artiklassa säädetään oikeudesta tulkkaukseen rikosoikeudellisissa menettelyissä. Sen mukaan jäsenvaltioiden on tarjottava viipymättä tulkin apua paitsi rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä, myös epäillyn tai syytetyn henkilön ja hänen oikeusavustajansa väliseen viestintään.
Direktiivin 3 artiklassa säädetään oikeudesta käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava kohtuullisessa ajassa kirjallinen käännös asiakirjoista, jotka ovat keskeisiä puolustusta koskevan oikeuden käyttämisen kannalta.
1.3.Kertomuksen aihe
Tässä kertomuksessa arvioidaan direktiivin 10 artiklan mukaisesti direktiivin soveltamista. Kyseisen artiklan mukaan komission on toimitettava Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomus, jossa arvioidaan, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet direktiivin noudattamiseksi tarvittavat toimenpiteet.
Kertomuksessa esitetyt kuvaukset ja analyysit perustuvat ensisijaisesti tietoihin, jotka jäsenvaltiot ovat antaneet komissiolle ilmoittaessaan kansallisista toimenpiteistä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kertomuksen pohjana on käytetty myös julkisesti saatavilla olevia tutkimuksia, joista toinen on Euroopan unionin perusoikeusviraston 11 ja toinen ulkopuolisten sidosryhmien 12 tekemä. Viimeksi mainittu prosessuaalisia oikeuksia koskevien direktiivien täytäntöönpanoa arvioiva tutkimus on saanut rahoitusta EU:n oikeusalan ohjelmasta.
Tässä kertomuksessa keskitytään jäsenvaltioiden tähän mennessä direktiivin täytäntöön panemiseksi toteuttamiin toimenpiteisiin. Kertomuksessa arvioidaan, ovatko jäsenvaltiot panneet direktiivin täytäntöön annetussa määräajassa sekä toteutuvatko direktiivin tavoitteet ja täyttyvätkö sen vaatimukset kansallisessa lainsäädännössä.
2.Yleinen arviointi
Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden oli saatettava direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöään viimeistään 27. lokakuuta 2013. Tämän määräajan päätyttyä seuraavat 16 jäsenvaltiota eivät olleet ilmoittaneet tarvittavista toimenpiteistä komissiolle: Belgia, Bulgaria, Irlanti, Kreikka, Espanja, Italia, Kypros, Liettua, Luxemburg, Unkari, Malta, Itävalta, Romania, Slovenia, Slovakia ja Suomi. Komissio päätti sen vuoksi 29. marraskuuta 2013 aloittaa SEUT-sopimuksen 258 artiklan nojalla rikkomusmenettelyn näitä 16:ta jäsenvaltiota vastaan, koska ne olivat jättäneet ilmoittamatta täytäntöönpanotoimista tai ilmoittaneet niistä vain osittain.
Komission päätavoitteena on ollut varmistaa, että kaikki jäsenvaltiot saattavat direktiivin vaatimukset osaksi kansallista lainsäädäntöään, jotta direktiiviin sisältyviä oikeuksia voidaan suojata kaikkialla Euroopan unionissa. Direktiivin täytäntöönpano on välttämätöntä, jotta voitaisiin asianmukaisesti arvioida, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet direktiivin noudattamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Komissio alkoi arvioida, olivatko kansalliset toimenpiteet direktiivin mukaisia, heti jäsenvaltioiden ilmoitettua niistä. Täytäntöönpanon viivästyminen 13 on lykännyt koko arviointiprosessia. Eräät ilmoittamatta jättämistä tai osittaista ilmoittamista koskevat rikkomusmenettelyt voitiin saattaa päätökseen vasta vuonna 2018 jäsenvaltioiden hyväksyttyä lainsäädäntömuutoksia. 14 Komissio ei ole pystynyt toimittamaan tätä kertomusta aiemmin näissä olosuhteissa, kun otetaan huomioon kaikkien niiden 27 jäsenvaltion, joita direktiivi sitoo, ilmoittamien toimenpiteiden arvioinnin monimutkaisuus erityisesti näiden jäsenvaltioiden erilaisten oikeusjärjestelmien takia.
Vaikka direktiivissä määritetään vain vähimmäissäännöt ja kansalliset rikosprosessia koskevat lait voivat näin ollen olla erilaisia, jäsenvaltioille asetetaan selkeitä velvoitteita.
Arvioinnissa on tullut esiin, että useissa jäsenvaltioissa on joitain puutteita vaatimusten noudattamisessa, erityisesti puutteita, jotka liittyvät epäillyn tai syytetyn henkilön ja hänen oikeusavustajansa väliseen viestintään, keskeisten asiakirjojen kääntämiseen ja tulkkaus- ja käännöskustannuksiin. Jollei näitä eroavuuksia poisteta, niillä voi olla kielteinen vaikutus direktiivissä säädettyjen oikeuksien tosiasialliseen toteutumiseen. Komissio ryhtyy kaikki tarvittaviin toimiin varmistaakseen direktiivin noudattamisen kaikkialla Euroopan unionissa – mukaan lukien SEUT-sopimuksen 258 artiklaan perustuvan rikkomusmenettelyn aloittaminen, jos se on tarpeen.
Perussopimuksiin liitetyssä pöytäkirjassa N:o 22 olevan 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistu direktiivin hyväksymiseen, direktiivi ei sido Tanskaa eikä sitä sovelleta Tanskaan. Jäljempänä olevassa arvioinnissa ei näin ollen tarkastella Tanskaa.
Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyssä pöytäkirjassa N:o 21 olevan 3 artiklan mukaisesti Yhdistynyt kuningaskunta ja Irlanti ovat ilmoittaneet haluavansa osallistua direktiivin hyväksymiseen ja soveltamiseen.
3.Erityiset arviointikohteet
3.1.Sisältö ja soveltamisala (1 artikla)
Direktiivin 1 artiklassa säädetään direktiivin sisällöstä ja soveltamisalasta. Sen mukaan epäillyille tai syytetyille henkilöille on varmistettava oikeus tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä, jos he eivät puhu tai ymmärrä kyseisessä menettelyssä käytettävää kieltä. Direktiivin päätavoitteena on mahdollistaa näiden oikeuksien soveltaminen käytännössä, jotta varmistetaan oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin sovelletaan myös eurooppalaista pidätysmääräystä koskeviin menettelyihin.
3.1.1.Soveltamisala (1 artiklan 2 kohta)
Direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa säädetään, että oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä sovelletaan siitä lähtien, kun henkilö on saanut toimivaltaisilta viranomaisilta tiedon siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta, siihen saakka kun menettely on saatettu päätökseen, toisin sanoen kunnes ratkaisu on lopullinen ja peruuttamaton.
Useimmissa jäsenvaltioissa tulkkausta ja käännöksiä koskevan oikeuden soveltamisen alkaminen ja kesto varmistetaan yleisellä säännöksellä, jossa ilmaistaan, milloin oikeutta sovelletaan (esimerkiksi ˮmilloin tahansa rikosprosessin aikanaˮ, ˮkoko rikosoikeudellisen menettelyn ajanˮ, ˮrikosoikeudellisessa menettelyssäˮ tai ˮprosessitoimien aikanaˮ). Useimpien jäsenvaltioiden täytäntöönpanotoimissa ei kuitenkaan nimenomaisesti mainita, milloin ja miten henkilölle annetaan tieto siitä, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta. Se voidaan kuitenkin päätellä analysoimalla yksityiskohtaisesti rikosoikeudellisten menettelyiden eri vaiheita näissä oikeusjärjestyksissä.
3.1.2.Vähäiset rikkomukset (1 artiklan 3 kohta)
Direktiivin 1 artiklan 3 kohdassa varmistetaan, että jos kansallisen lainsäädännön mukaan jokin muu viranomainen kuin tuomioistuin, jolla on toimivalta rikosasioissa, määrää rangaistuksen vähäisistä rikkomuksista ja tällaisen rangaistuksen määräämisestä on mahdollista valittaa tällaiseen tuomioistuimeen, oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin sovelletaan valitusmenettelyyn.
Tämä säännös on olennainen useimmissa jäsenvaltioissa (16 jäsenvaltiossa), joissa vähäisten rikkomusten käsittelystä vastaavat hallintoviranomaiset, poliisi tai tuomioistuimet, joilla on toimivalta muissa kuin rikosasioissa. Muita jäsenvaltioita tämä säännös ei koske, sillä rangaistuksen vähäisistä rikkomuksista määräävät aina tuomioistuimet, joilla on toimivalta rikosasioissa.
3.1.3.1 artiklan 4 kohta
Direktiivin 1 artiklan 4 kohdassa säädetään, että direktiivi ei rajoita niiden kansallisten säännösten soveltamista, jotka koskevat oikeusavustajan läsnäoloa rikosoikeudellisen menettelyn eri vaiheissa. Se ei myöskään rajoita niiden kansallisten säännösten soveltamista, jotka koskevat epäillyn tai syytetyn henkilön oikeutta tutustua rikosoikeudellisen menettelyn asiakirjoihin.
Vain kahdeksan jäsenvaltiota on saattanut tämän säännöksen nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, kun taas muissa jäsenvaltioissa direktiivin noudattaminen käy ilmi voimassa olevan kansallisen lainsäädännön analyysistä.
3.2.Oikeus tulkkaukseen (2 artikla)
Direktiivin 2 artiklassa säädetään oikeudesta tulkkaukseen rikosoikeudellisissa menettelyissä. Sen mukaan jäsenvaltioiden on tarjottava viipymättä tulkin apua rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä, mukaan lukien epäillyn tai syytetyn henkilön ja hänen oikeusavustajansa välisessä viestinnässä. Jäsenvaltioiden on myös otettava käyttöön mekanismi, jolla arvioidaan, ymmärtääkö epäilty tai syytetty henkilö menettelyssä käytettävää kieltä. Lisäksi niiden olisi säädettävä selkeästi mahdollisuudesta riitauttaa sekä tulkin tehtävään nimeämisen epääminen että tulkkauksen laatu. Jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava, että tulkkauksen laatu on riittävä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
3.2.1.Tulkkaus tutkinta- ja oikeusviranomaisissa (2 artiklan 1 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa jäsenvaltiot velvoitetaan tarjoamaan epäillyille tai syytetyille henkilöille viipymättä mahdollisuus tulkkaukseen tutkinta- ja oikeusviranomaisten suorittamissa rikosoikeudellisissa menettelyissä, mukaan lukien poliisikuulusteluissa, kaikissa oikeuden istunnoissa ja tarvittavissa välikäsittelyissä, jos he eivät puhu tai ymmärrä kyseisissä menettelyissä käytettävää kieltä.
Useimmissa jäsenvaltioissa tulkkaus varmistetaan kansalliseen lainsäädäntöön sisältyvällä yleisellä säännöksellä rikosoikeudellisten menettelyjen kaikissa vaiheissa, joihin kuuluvat sekä oikeudenkäyntiä edeltävät vaiheet että tuomioistuinvaiheet. Eräissä jäsenvaltioissa on erilliset säännökset kutakin vaihetta varten. Kuitenkin vain 11 jäsenvaltiossa säädetään nimenomaisesti, että epäillyille tai syytetyille henkilöille on tarjottava mahdollisuus tulkkaukseen ˮviipymättäˮ. Tämä vaikuttaa direktiivin noudattamiseen.
3.2.2.Tulkkaus viestinnässä oikeusavustajan kanssa (2 artiklan 2 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 2 kohdassa säädetään oikeudesta saada tulkkauspalveluja epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden ja heidän oikeusavustajansa väliseen viestintään, joka liittyy suoraan menettelyn kuluessa suoritettavaan kuulusteluun tai kuulemiseen tai valituksen tekemiseen tai muuhun menettelylliseen vaatimukseen.
Useimpien jäsenvaltioiden kansalliseen lainsäädäntöön on sisällytetty säännös, jossa säädetään nimenomaisesti oikeudesta saada tulkkausta oikeusavustajan kanssa tapahtuvaan viestintään. Eräissä jäsenvaltioissa tähän oikeuteen viitataan kuitenkin ainoastaan oikeuskäytännössä, kansallisia lakeja tai oikeuskäytäntöä koskevissa huomautuksissa ja säännöksissä, joilla varmistetaan yleinen oikeus tulkkaukseen. Tämä vaikuttaa direktiivin noudattamiseen. Tietyissä muissa jäsenvaltioissa tämän oikeuden edellytyksenä on direktiivin vastaisesti epäillyn tai syytetyn henkilön tai hänen oikeusavustajansa erityinen pyyntö. Yhdessä jäsenvaltiossa rikosoikeusviranomaiset nimeävät ensin oikeusavustajan tulkiksi, jos oikeusavustaja osaa epäillyn tai syytetyn henkilön puhumaa kieltä, ja pätevä tulkki on vain vaihtoehtona.
Useimmat jäsenvaltiot ovat määrittäneet, mitä menettelytoimia viestintään oikeusavustajan kanssa liittyvä oikeus tulkkaukseen koskee.
3.2.3.Kuulo- tai puhevaikeuksista kärsiville henkilöille annettava apu (2 artiklan 3 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa säädetään, että tulkkausta koskevaan oikeuteen sisältyy kuulo- tai puhevaikeuksista kärsiville henkilöille annettava asianmukainen apu.
Useimmat jäsenvaltiot ovat rajoittaneet tämän säännöksen henkilökohtaista soveltamisalaa viittaamalla ainoastaan ˮkuuroihin tai mykkiinˮ, ˮkuuroihin ja kuulovammaisiinˮ tai ˮkuurosokeisiinˮ henkilöihin. Tällainen terminologia vaikuttaa liian rajoittavalta, jotta se kattaisi kaikki kuulo- ja puhevaikeudet.
Tälle henkilöryhmälle annettavasta ˮasianmukaisesta avustaˮ voidaan todeta, että kymmenessä jäsenvaltiossa viitataan nimenomaisesti viittomakielen tulkin palveluihin, kun taas seitsemässä jäsenvaltioissa mainitaan vain yleisesti tulkkauspalvelut. Kymmenessä jäsenvaltiossa asianmukaiseen apuun kuuluu ensisijaisesti kirjallinen viestintä. Muutamassa jäsenvaltiossa asianmukaista apua voivat antaa epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden tuntemat henkilöt.
3.2.4.Avuntarpeen arviointi (2 artiklan 4 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on perustettava menettely tai mekanismi, jolla selvitetään, puhuvatko ja ymmärtävätkö epäillyt tai syytetyt henkilöt rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä ja tarvitsevatko he tulkin apua.
Useimmissa jäsenvaltioissa säädetään velvollisuudesta arvioida tulkkaustarve menettelyjen kaikissa vaiheissa, mutta erityistä mekanismia ei tätä varten ole otettu käyttöön. Erityinen mekanismi on perustettu vain kahdessa jäsenvaltiossa.
3.2.5.Oikeus riitauttamiseen ja valittamiseen (2 artiklan 5 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyillä tai syytetyillä henkilöillä on sekä oikeus riitauttaa ratkaisu, jonka mukaan tulkkausta ei tarvita, että mahdollisuus valittaa siitä, että tulkkauksen laatu ei ole riittävä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
Oikeudesta riitauttaa tulkkauksen tarpeettomuutta koskeva ratkaisu voidaan todeta, että vain kymmenen jäsenvaltiota on sisällyttänyt lainsäädäntöönsä tällaista uudelleentarkastelumenettelyä koskevat säännökset. Muissa jäsenvaltioissa riitauttamista varten on käytettävissä yleisiä menettelyjä, joiden avulla voidaan hakea muutosta tutkinta- ja oikeusviranomaisten ratkaisuihin sekä tehdä valituksia tai esittää vastalauseita rikosoikeudellisten menettelyjen aikana.
Jäsenvaltioista 15 mainitsi erillisen valitusmenettelyn, joka tarjoaa mahdollisuuden valittaa tulkkauksen laadusta. Muut jäsenvaltiot viittasivat valitusten tekemistä ja vastalauseiden esittämistä koskeviin yleisiin menettelyihin tai jopa muutoksenhakuun puolustusta koskevien prosessuaalisten oikeuksien loukkauksen johdosta. Useimmissa jäsenvaltioissa on mahdollisuus tulkin vaihtamiseen tulkkauspalvelujen riittämättömän laadun vuoksi.
3.2.6.Viestintäteknologia (2 artiklan 6 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 6 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat tarvittaessa käyttää videoneuvottelun taikka puhelimen tai internetin kaltaista viestintäteknologiaa, jollei tulkin fyysinen läsnäolo ole välttämätöntä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
Puolet jäsenvaltioista on päättänyt hyödyntää tätä mahdollisuutta. Näistä jäsenvaltioista 12 on viitannut direktiivin 2 artiklan 6 kohdassa säädettyyn rajoitukseen. Kaksi jäsenvaltiota mainitsee, että viestintäteknologian käytön ei pitäisi estää epäillyn tai syytetyn henkilön puolustusta koskevien oikeuksien käyttämistä.
3.2.7.Tulkkaus eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä (2 artiklan 7 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 7 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava tulkkauksen tarjoaminen myös eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöönpanoa koskevissa menettelyissä. Lähes kaikki jäsenvaltiot yhtä lukuun ottamatta ovat saattaneet tämän säännöksen asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä.
3.2.8.Tulkkauksen laatu (2 artiklan 8 kohta)
Direktiivin 2 artiklan 8 kohdan mukaan tulkkauksen on oltava riittävän laadukasta, jotta sen avulla voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus erityisesti varmistamalla, että epäillyt tai syytetyt henkilöt tuntevat heitä vastaan vireillä olevan asian ja kykenevät käyttämään oikeuttaan puolustukseen. Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat saattaneet tämän säännöksen osaksi kansallista lainsäädäntöä, joskaan suurin osa jäsenvaltioista ei mainitse nimenomaisesti tulkkauksen laatua. Näistä jäsenvaltioista 16:ssa edellytetään, että menettelyihin osallistuvien tulkkien on oltava auktorisoituja tai merkitty rikosoikeusviranomaisten saatavilla oleviin luetteloihin täytettyään asetetut laatuvaatimukset.
3.3.Oikeus saada keskeiset asiakirjat käännetyiksi (3 artikla)
Direktiivin 3 artiklassa vahvistetaan oikeus käännöksiin rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä. Sen mukaan jäsenvaltioiden on toimitettava kohtuullisessa ajassa kirjallinen käännös asiakirjoista, jotka ovat keskeisiä puolustusta koskevan oikeuden käyttämisen kannalta. Tähän oikeuteen kuuluu mahdollisuus riitauttaa sekä käännösten epääminen että käännösten laatu. Poikkeuksena ovat suullinen käännös ja käännöstä koskevasta oikeudesta luopuminen, jotka ovat sallittuja tiukoin ehdoin. Jäsenvaltioiden olisi myös varmistettava käännöspalvelujen laatu.
3.3.1.Keskeisten asiakirjojen kääntäminen (3 artiklan 1 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään, että epäillyille tai syytetyille henkilöille, jotka eivät ymmärrä kyseessä olevassa rikosoikeudellisessa menettelyssä käytettävää kieltä, olisi toimittava kohtuullisessa ajassa kaikkien sellaisten asiakirjojen kirjallinen käännös, jotka ovat keskeisiä sen varmistamisen kannalta, että he kykenevät käyttämään oikeuttaan puolustukseen ja että menettelyn oikeudenmukaisuus turvataan. 15
Useimmissa jäsenvaltioissa – yhtä lukuun ottamatta – on säännöksiä keskeisten asiakirjojen kirjallisista käännöksistä. Valtaosassa jäsenvaltioita edellytetään joko nimenomaisesti, että käännökset on toimitettava ˮkohtuullisessa ajassaˮ, tai käytetään samankaltaisia ilmauksia, kuten ˮviipymättäˮ, ˮmahdollisimman pianˮ tai ˮniin pian kuin on käytännössä mahdollistaˮ. Kahdeksan jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä, että keskeisten asiakirjojen käännös toimitetaan kohtuullisessa ajassa, mikä vaikuttaa direktiivin noudattamiseen.
3.3.2.Keskeisten asiakirjojen määrittely (3 artiklan 2 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan keskeisiin asiakirjoihin on kuuluttava mahdolliset henkilön vapaudenmenetystä koskevat päätökset, syytteet ja tuomiot.
Useimmissa jäsenvaltioissa on lueteltu asiakirjat, joita on tämän säännöksen mukaisesti pidettävä keskeisinä, joskin ilmausta ˮkeskeiset asiakirjatˮ ei välttämättä käytetä. Luettelo käännettävistä asiakirjoista on useimmiten suuntaa-antava, ja kääntää voidaan muitakin asiakirjoja kuin niitä, joiden kääntäminen on pakollista.
Muutamassa jäsenvaltiossa käännettävien asiakirjojen luettelossa ei mainita kaikkia direktiivissä lueteltuja asiakirjoja (esimerkiksi vain osa syytteestä on käännettävä, tai kaikkia vapaudenmenetykseen liittyviä asiakirjoja ei käännetä), jolloin direktiivin noudattamista ei ole varmistettu.
3.3.3.Päätös asiakirjan keskeisestä luonteesta (3 artiklan 3 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädetään, että toimivaltaisten viranomaisten on päätettävä tapauskohtaisesti, onko jokin muu asiakirja keskeinen, ja että epäillyt tai syytetyt henkilöt tai heidän oikeusavustajansa voivat esittää tätä koskevan perustellun pyynnön.
Useimmissa jäsenvaltioissa on mahdollista pyytää epäillyn tai syytetyn kannalta keskeisten muiden asiakirjojen kääntämistä. Kuudessa jäsenvaltiossa ei kuitenkaan anneta epäillylle tai syytetylle henkilölle tai hänen oikeusavustajalleen mahdollisuutta esittää perusteltua pyyntöä muiden asiakirjojen kääntämisestä. Noin puolet jäsenvaltioista mainitsee yleisiä perusteita asiakirjojen keskeisen luonteen määrittämiseksi (esimerkiksi asiakirja on välttämätön puolustusta koskevan oikeuden käyttämiseksi, tai kyse on yleisestä oikeudenmukaisuudesta).
3.3.4.Keskeisten asiakirjojen merkityksettömien kohtien kääntämättä jättäminen (3 artiklan 4 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 4 mukaan keskeisistä asiakirjoista ei tarvitse kääntää kohtia, jotka eivät ole merkityksellisiä sen kannalta, että epäillyt tai syytetyt henkilöt tuntevat heitä vastaan vireillä olevan asian.
Useimmat jäsenvaltiot ovat hyödyntäneet tätä valinnaista säännöstä. Kääntämättä jättämiselle on erilaisia perusteita kansallisessa lainsäädännössä: perusteena voi olla kyseisten kohtien merkityksettömyys sen kannalta, että epäillyt tai syytetyt henkilöt tuntevat heitä vastaan vireillä olevan asian, tai kohtien merkityksettömyys puolustusta koskevan oikeuden käyttämisen kannalta.
Muutamassa jäsenvaltiossa vaatimukset ovat tätä vähimmäistasoa tiukempia, sillä keskeiset asiakirjat on aina käännettävä kokonaan, ei vain merkityksellisiltä osiltaan.
3.3.5.Oikeus riitauttamiseen ja valittamiseen (3 artiklan 5 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 5 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että epäillyillä tai syytetyillä henkilöillä on oikeus riitauttaa ratkaisu, jonka mukaan asiakirjojen tai niiden kohtien käännöksiä ei tarvita, ja mahdollisuus valittaa siitä, että käännösten laatu ei ole riittävä menettelyn oikeudenmukaisuuden turvaamiseksi.
Oikeudesta riitauttaa asiakirjojen käännöksen tarpeettomuutta koskeva ratkaisu voidaan todeta, että vain kahdeksan jäsenvaltiota on sisällyttänyt lainsäädäntöönsä tällaista uudelleentarkastelumenettelyä koskevat erityiset säännökset (kuten myös 2 artiklan 5 kohdan osalta). Muissa jäsenvaltioissa riitauttamista varten on käytettävissä yleisiä menettelyjä, joiden avulla voidaan hakea muutosta tutkinta- ja oikeusviranomaisten ratkaisuihin sekä tehdä valituksia tai esittää vastalauseita rikosoikeudellisten menettelyjen aikana.
Alle puolet jäsenvaltioista mainitsee nimenomaisesti erityisen valitusmenettelyn, joka tarjoaa mahdollisuuden valittaa käännösten laadusta. Muut jäsenvaltiot viittaavat valitusten tekemistä ja vastalauseiden esittämistä koskeviin yleisiin menettelyihin tai jopa muutoksenhakuun puolustusta koskevien prosessuaalisten oikeuksien loukkaamisen vuoksi.
Kuudessa jäsenvaltiossa annetaan mahdollisuus kääntäjän vaihtamiseen tehtyjen käännösten riittämättömän laadun vuoksi. Tällainen sääntely ylittää direktiivin vaatimukset.
3.3.6.Eurooppalaisen pidätysmääräyksen kääntäminen (3 artiklan 6 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 6 kohdan mukaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen käännös on toimitettava pidätysmääräystä koskevien menettelyjen yhteydessä.
Lähes kaikki jäsenvaltiot neljää lukuun ottamatta ovat saattaneet tämän säännöksen asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Useimmissa näistä jäsenvaltioista säädetään nimenomaisesti oikeudesta saada käännös eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä.
3.3.7.Suullinen käännös tai suullinen yhteenveto keskeisistä asiakirjoista (3 artiklan 7 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 7 kohdassa säädetään poikkeuksesta, jonka mukaan kirjallisen käännöksen sijasta voidaan antaa suullinen käännös tai suullinen yhteenveto keskeisistä asiakirjoista edellyttäen, ettei tällainen suullinen käännös tai suullinen yhteenveto loukkaa menettelyn oikeudenmukaisuutta.
Lähes kaikki jäsenvaltiot ovat päättäneet sisällyttää tämän poikkeuksen kansalliseen lainsäädäntöönsä. Vain kahdessa jäsenvaltiossa, joissa keskeisistä asiakirjoista toimitetaan aina käännös, ei ole saatettu tätä poikkeusta osaksi kansallista lainsäädäntöä.
Kuudessa tämän mahdollisuuden lainsäädäntöönsä sisällyttäneessä jäsenvaltiossa täsmennetään, että suullinen käännös tai suullinen yhteenveto annetaan, jos se ei loukkaa menettelyn oikeudenmukaisuutta. Eräissä muissa jäsenvaltioissa ei mainita, että suulliset käännökset ovat poikkeus kirjallisista käännöksistä. Tämä ei ole käytännössä aina selvää, sillä näyttää siltä, että suulliset käännökset saattavat olla pääsääntönä.
3.3.8.Luopuminen oikeudesta käännökseen (3 artiklan 8 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 8 kohdan mukaan asiakirjojen käännöstä koskevasta oikeudesta voidaan luopua, jos epäillyt tai syytetyt henkilöt ovat saaneet etukäteen oikeudellista neuvontaa tai he ovat muuten täysin selvillä oikeudesta luopumisen seurauksista ja jos luopuminen käännöstä koskevasta oikeudesta on yksiselitteistä ja vapaaehtoista.
Useimmat jäsenvaltiot ovat saattaneet tämän mahdollisuuden osaksi kansallista lainsäädäntöään. Niistä jokainen on sisällyttänyt lainsäädäntöönsä vaatimuksen, jonka mukaan epäillyn tai syytetyn henkilön on oltava täysin selvillä oikeudesta luopumisen seurauksista, joko käyttämällä samankaltaisia sanamuotoja tai velvoittamalla rikosoikeudellisista asioista vastaavat viranomaiset tiedottamaan asiasta. Vain harvassa jäsenvaltiossa on kuitenkin mainittu nimenomaisesti, että oikeudesta luopumisen on oltava yksiselitteistä ja vapaaehtoista.
Kymmenessä jäsenvaltiossa vaatimukset ovat tämän säännöksen edellyttämää vähimmäistasoa tiukempia, sillä niissä ei anneta mahdollisuutta luopua keskeisten asiakirjojen käännöstä koskevasta oikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä.
3.3.9.Käännösten laatu (3 artiklan 9 kohta)
Direktiivin 3 artiklan 9 kohdan mukaan käännösten on oltava riittävän laadukkaita, jotta niiden avulla voidaan turvata menettelyn oikeudenmukaisuus erityisesti varmistamalla, että epäillyt tai syytetyt henkilöt tuntevat heitä vastaan vireillä olevan asian ja kykenevät käyttämään oikeuttaan puolustukseen.
Useimmissa jäsenvaltioissa ei mainita nimenomaisesti käännösten laatua. Käännösten riittävää laatua kuitenkin edellytetään vaatimalla, että menettelyihin osallistuvien kääntäjien on oltava auktorisoituja tai merkitty rikosoikeusviranomaisten saatavilla oleviin luetteloihin täytettyään asetetut laatuvaatimukset. Vain kaksi jäsenvaltiota ei ole saattanut tätä säännöstä osaksi kansallista lainsäädäntöään.
3.4.Tulkkaus- ja käännöskustannukset (4 artikla)
Direktiivin 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on vastattava rikosoikeudellisten menettelyjen tulkkaus- ja käännöskustannuksista riippumatta siitä, miten menettely päättyy.
Lähes kaikki jäsenvaltiot kolmea lukuun ottamatta ovat saattaneet tämän velvollisuuden asianmukaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Useimmissa jäsenvaltioissa vaatimus tulkkaus- ja käännöskustannusten maksamisesta ˮriippumatta siitä, miten menettely päättyyˮ on johdettu muista kansallisista säännöksistä, joilla varmistetaan, että oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin sovelletaan oikeudenkäyntiä edeltävään vaiheeseen ja oikeudenkäyntivaiheeseen ja että epäilty tai syytetty henkilö ei vastaa niihin liittyvistä kustannuksista. Eräissä jäsenvaltioissa säädetään, että valtio vastaa rikosoikeudellisten menettelyjen tulkkaus- ja käännöskustannuksista. Eräissä muissa jäsenvaltioissa säädetään, että kustannuksista vastaavat tietyt viranomaiset (esimerkiksi esitutkintaviranomaiset oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa ja tuomioistuimet tuomioistuinvaiheessa).
3.5.Tulkkauksen ja käännösten laatu (5 artikla)
Direktiivin 5 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot toteuttamaan toimenpiteitä tulkkauksen ja käännösten laadun varmistamiseksi. Lisäksi jäsenvaltioiden on pyrittävä pitämään rekisteriä tulkeista ja kääntäjistä ja asetettava rekisterit oikeusavustajien ja toimivaltaisten viranomaisten saataville.
3.5.1.Konkreettiset toimenpiteet laadun varmistamiseksi (5 artiklan 1 kohta)
Direktiivin 5 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava konkreettisia toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että tarjotun tulkkauksen ja toimitettujen käännösten laatu vastaa direktiivin 2 artiklan 8 kohdassa ja 3 artiklan 9 kohdassa edellytettyä tasoa.
Kuten jo edellä mainittiin, suurin osa jäsenvaltioista on toteuttanut toimenpiteitä tulkkauksen ja käännösten laadun varmistamiseksi pääasiassa antamalla tulkin ja kääntäjän ammattia säänteleviä säännöksiä ja asettamalla erityisiä pätevyysvaatimuksia.
Eräät jäsenvaltiot ovat toteuttaneet direktiivin säännökset ylittäviä erityisiä toimenpiteitä tulkkauksen ja käännösten riittävän laadun varmistamiseksi sääntelemällä tulkin ja kääntäjän ammattia tai viittaamalla tulkkeja ja kääntäjiä koskeviin toimintaperiaatteisiin tai eettisiin vaatimuksiin.
3.5.2.Kääntäjien ja tulkkien rekisterit (5 artiklan 2 kohta)
Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on pyrittävä perustamaan rekisteri tai rekisterit itsenäisistä kääntäjistä ja tulkeista, joilla on tarvittava pätevyys.
Vaikka tässä artiklassa ei vaadita jäsenvaltioita perustamaan rekisteriä, useimmilla jäsenvaltioilla on tulkkien ja kääntäjien rekisteri tai rekisterit ja vain muutama ei ole vielä ryhtynyt mihinkään siihen liittyviin toimiin. Kuudessa jäsenvaltiossa säädetään, että tulkkeja tai kääntäjiä, joita ei ole merkitty virallisiin rekistereihin tai luetteloihin, voidaan poikkeustilanteissa kutsua osallistumaan menettelyihin. Tällaiset tilanteet liittyvät pääasiassa siihen, että tulkki tai kääntäjä ei ole käytettävissä, tietyn kielen tulkkia tai kääntäjää ei ole tai kustannukset ovat kohtuuttomia.
3.5.3.Luottamuksellisuus (5 artiklan 3 kohta)
Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että tulkit ja kääntäjät noudattavat luottamuksellisuutta hoitaessaan tehtäväänsä.
Useimmissa jäsenvaltioissa säädetään tulkkeja ja kääntäjiä koskevista erityisistä salassapitovaatimuksista, joita sovelletaan rikosoikeudellisissa menettelyissä, kun taas muutamassa jäsenvaltiossa on yleisluonteisempi salassapitovelvollisuus. Kaksi jäsenvaltiota ei ole pannut täytäntöön tätä velvollisuutta, sillä ne eivät direktiivin vastaisesti ole asettaneet salassapitovelvollisuutta tulkeille ja kääntäjille.
3.6.Koulutus (6 artikla)
Direktiivin 6 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on pyydettävä tuomareiden, syyttäjien ja rikosoikeudellisissa menettelyissä mukana olevien oikeusalan työntekijöiden koulutuksesta vastaavia tahoja kiinnittämään erityistä huomiota tulkin välityksellä tapahtuvan viestinnän erityispiirteisiin tehokkaan viestinnän varmistamiseksi.
Suurin osa jäsenvaltioista ei ole kaiken kaikkiaan saattanut tätä säännöstä nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kansallisiin järjestelmiin sisältyy kuitenkin yleisesti ei-sitovia toimenpiteitä, joilla varmistetaan oikeusalan työntekijöiden koulutusohjelmat. Useissa jäsenvaltioissa tuomareiden, syyttäjien ja oikeusalan työntekijöiden koulutukseen sisältyy nimenomaisia elementtejä tulkin välityksellä tapahtuvan viestinnän erityispiirteistä.
3.7.Tietojen tallentaminen (7 artikla)
Direktiivin 7 artiklassa velvoitetaan jäsenvaltiot tallentamaan tietoja, kun tulkki on läsnä kuulustelussa ja kuulemisessa, kun keskeisistä asiakirjoista on annettu suullinen käännös tai suullinen yhteenveto ja kun epäilty tai syytetty henkilö on luopunut oikeudesta käännökseen.
Useimmat jäsenvaltiot ovat saattaneet tietojen tallentamisvelvollisuuden täsmällisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä. Kyseisissä jäsenvaltioissa velvoitetaan tallentamaan tiedot tulkin antamasta avusta tutkinta- tai oikeusviranomaisen suorittamassa kuulustelussa tai kuulemisessa sekä suullisen käännöksen tai suullisen yhteenvedon käytöstä.
Useimmiten velvoitetaan tallentamaan tiedot myös tapauksista, joissa käännöstä koskevasta oikeudesta on luovuttu. Seitsemässä jäsenvaltiossa tietojen tallentamisvelvollisuus voidaan päätellä yleisistä säännöksistä, joissa säädetään velvollisuudesta pitää yksityiskohtaisesti kirjaa tai pöytäkirjaa kaikista toimista rikosoikeudellisten menettelyjen kaikissa vaiheissa. Yhdessä jäsenvaltiossa ei ole säännöksiä erityisestä velvollisuudesta tallentaa tietoja tulkin läsnäolosta tai suullisen käännöksen antamisesta.
Suurimmassa osassa jäsenvaltioita tutkintaviranomaiset vastaavat tietojen tallentamisesta oikeudenkäyntiä edeltävissä menettelyissä, kun taas tuomioistuinmenettelyissä tietojen tallentaminen on tuomioistuimen velvollisuus ja tehtävän hoitaa yleensä tuomioistuimen kirjaaja.
4.Päätelmät
Direktiivi on annettu, jotta rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä voitaisiin soveltaa tiettyä oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvää oikeutta eli epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden oikeutta tulkkaukseen ja käännöksiin.
Direktiivillä on merkittävä vaikutus epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden suojaan jäsenvaltioissa, sillä se yhdenmukaistaa Euroopan unionin peruskirjan 47 ja 48 artiklassa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa vahvistettujen oikeuksien ja takeiden täytäntöönpanoa luomalla yhteiset eurooppalaiset vähimmäisvaatimukset. Näin direktiivi edistää jäsenvaltioiden keskinäisen luottamuksen paranemista, mitä edellytetään epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamista rikosoikeudellisissa menettelyissä koskevassa etenemissuunnitelmassa.
Direktiivi on kaiken kaikkiaan tuonut eurooppalaista lisäarvoa parantamalla rikosoikeudellisissa menettelyissä mukana olevien kansalaisten suojaa erityisesti eräissä jäsenvaltioissa, joissa oikeutta käännöksiin ja tulkkaukseen ei aiemmin ollut.
Direktiivin vaikutuksen laajuus jäsenvaltioissa vaihtelee sen mukaan, millaisia niiden kansalliset rikosoikeusjärjestelmät ovat. Arvioinnista käy ilmi, että joillain jäsenvaltioilla on edelleen direktiivin keskeisiin säännöksiin liittyviä vaikeuksia. Tämä pätee erityisesti epäillyn tai syytetyn henkilön ja hänen oikeusavustajansa väliseen viestintään, keskeisten asiakirjojen kääntämiseen ja tulkkaus- ja käännöskustannuksiin.
Arviointi osoittaa myös, että direktiivin tarkistamiseen ei toistaiseksi ole tarvetta, mutta sen käytännön soveltamista voidaan parantaa edelleen. Komissio tulee jatkamaan arviointejaan direktiivin täytäntöönpanosta jäsenvaltioissa ja toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet varmistaakseen direktiivin säännösten noudattamisen kaikkialla Euroopan unionissa.
EUVL L 280, 26.10.2010, s. 1.
EUVL C 326, 26.10.2012, s. 47.
EUVL C 326, 26.10.2012, s. 392.
Neuvoston päätöslauselma, annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, etenemissuunnitelmasta epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden prosessuaalisten oikeuksien vahvistamiseksi rikosoikeudellisissa menettelyissä (EUVL C 295, 4.12.2009, s. 1).
Direktiivi 2012/13/EU tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä, (EUVL L 142, 1.6.2012, s. 1).
Direktiivi 2013/48/EU oikeudesta käyttää avustajaa rikosoikeudellisissa menettelyissä ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä sekä oikeudesta saada tieto vapaudenmenetyksestä ilmoitetuksi kolmannelle osapuolelle ja pitää vapaudenmenetyksen aikana yhteyttä kolmansiin henkilöihin ja konsuliviranomaisiin (EUVL L 294, 6.11.2013, s. 1).
Direktiivi (EU) 2016/343 eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä (EUVL L 65, 11.3.2016, s. 1).
Direktiivi (EU) 2016/800 rikoksesta epäiltyjä tai syytettyjä lapsia koskevista menettelytakeista rikosoikeudellisissa menettelyissä (EUVL L 132, 21.5.2016, s. 1).
Direktiivi (EU) 2016/1919 oikeusavusta rikosoikeudellisissa menettelyissä epäillyille ja syytetyille henkilöille ja eurooppalaista pidätysmääräystä koskevissa menettelyissä etsityille henkilöille (EUVL L 297, 4.11.2016, s. 1).
Unionin tuomioistuin on tähän mennessä tulkinnut direktiiviä 2010/64/EU kolmessa tapauksessa. Ks. unionin tuomioistuimen tuomio 15.10.2015, Covaci, C-216/14; unionin tuomioistuimen tuomio 9.6.2016, Balogh, C-25/15; unionin tuomioistuimen tuomio 12.10.2017, Sleutjes, C-278/16.
Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) tutkimus, Rights of suspected and accused persons across the EU: translation, interpretation and information, marraskuu 2016. Saatavilla osoitteessa http://fra.europa.eu/en/publication/2016/rights-suspected-and-accused-persons-across-eu-translation-interpretation-and
Ks. Euroopan unionin asianajajaliittojen neuvoston (CCBE) tutkimus, TRAINAC – Assessment, good practices and recommendations on the right to interpretation and translation, the right to information and the right of access to a lawyer in criminal proceedings, julkaistu vuonna 2016. Saatavilla osoitteessa http://europeanlawyersfoundation.eu/wp-content/uploads/2015/04/TRAINAC-study.pdf . Ks.myös Irlannin perusvapauksia käsittelevän neuvoston (Irish Council for Civil Liberties) vuonna 2014 laatima Inside Police Custody ja vuonna 2018 laatima Inside Police Custody 2 . Saatavilla osoitteessa https://intersentia.be/nl/pdf/viewer/download/id/9781780681863_0/ .
Esimerkiksi Luxemburg saattoi direktiivin osaksi lainsäädäntöään vasta maaliskuussa 2017 ja Liettua ilmoitti toukokuussa 2017 uusista toimenpiteistä direktiivin täytäntöönpanon loppuun saattamiseksi.
Luxemburgia ja Liettuaa koskevat menettelyt päättyivät tammikuussa 2018.
Asiassa C-278/16, Sleutjes, unionin tuomioistuin totesi, että ˮmääräys, josta kansallisessa lainsäädännössä säädetään seuraamuksen määräämiseksi rikkomuksista ja jonka antaa tuomari yksinkertaistetussa menettelyssä, joka ei ole kontradiktorinen, on tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettu ’keskeinen asiakirja’ˮ (34 kohta), sillä se on ˮsamalla sekä syyte että tuomio direktiivin 2010/64 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuin tavoinˮ (31 kohta).