EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 22.6.2018
COM(2018) 488 final
KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE
Neljästoista kertomus 29. huhtikuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 866/2004 täytäntöönpanosta ja sen soveltamisesta 1. tammikuuta ja 31. joulukuuta 2017 välisenä aikana aiheutuneesta tilanteesta
{SWD(2018) 352 final}
KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE
Neljästoista kertomus 29. huhtikuuta 2004 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 866/2004 täytäntöönpanosta ja sen soveltamisesta 1. tammikuuta ja 31. joulukuuta 2017 välisenä aikana aiheutuneesta tilanteesta
Liittymisasiakirjan pöytäkirjassa nro 10 olevan 2 artiklan mukaisesta järjestelystä annettu neuvoston asetus (EY) N:o 866/2004
, jäljempänä ’vihreää linjaa koskeva asetus’, tuli voimaan 1. toukokuuta 2004. Siinä määritellään ehdot, joiden mukaisesti EU:n lainsäädäntöä sovelletaan henkilöiden, tavaroiden ja palvelujen liikkumiseen Kyproksen tasavallan hallituksen tosiasialliseen hallintaan kuuluvien ja sen hallintaan kuulumattomien alueiden välisen linjan yli. Kyseisten sääntöjen tehokkuuden varmistamiseksi niiden soveltaminen on ulotettu koskemaan näiden alueiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan suvereniteettiin kuuluvan itäisen tukikohta-alueen, jäljempänä ’itäinen tukikohta-alue’, väliin jäävää raja-aluetta.
Tämä kertomus kattaa 1. tammikuuta ja 31. joulukuuta 2017 välisen ajanjakson.
Raportointijaksolla komissio on jatkanut rakentavaa vuoropuhelua asetuksen täytäntöönpanosta Kyproksen tasavallan viranomaisten, tukikohta-alueen hallinnon ja Kyproksen turkkilaisen kauppakamarin kanssa.
1.
HENKILÖIDEN LINJANYLITYS
1.1.
Ylitykset hyväksytyissä ylityspaikoissa
Asetus muodostaa vakaan oikeudellisen kehyksen kyproslaisten, muiden EU:n jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden kansalaisten liikkumiselle vihreän linjan, jäljempänä ’linja’, yli hyväksytyissä ylityspaikoissa. Vuonna 2017 kyproksenturkkilaisten ja kyproksenkreikkalaisten linjanylitykset lisääntyivät aiemmista vuosista.
Kyproksen tasavallan poliisilta, jäljempänä ’CYPOL’, saatujen tietojen mukaan raportointijakson aikana 646 569 kyproksenkreikkalaista henkilöä (edellisenä vuonna 613 111) ja 267 467 kyproksenkreikkalaista ajoneuvoa (edellisenä vuonna 244 929) ylitti linjan hallituksen hallinnassa olevilta alueilta Kyproksen pohjoisosaan, ja 1 140 682 kyproksenturkkilaista henkilöä (edellisenä vuonna 1 138 670) ja 435 882 kyproksenturkkilaista ajoneuvoa (edellisenä vuonna 413 208) ylitti linjan Kyproksen pohjoisosasta hallituksen hallinnassa oleville alueille
.
Muiden EU:n kansalaisten kuin kyproslaisten ja kolmansien maiden kansalaisten linjanylitykset lisääntyivät merkittävästi. Muut EU:n kansalaiset kuin kyproslaiset ja kolmansien maiden kansalaiset ylittivät linjan raportointijaksolla 822 318 kertaa (edellisenä vuonna 385 426). Muiden EU:n kansalaisten kuin kyproslaisten linjanylitysten merkittävä lisääntyminen johtui yleisestä matkailun lisääntymisestä saarella.
Edellä mainitut CYPOLin luvut eivät kuitenkaan sisällä tietoja henkilöistä ja ajoneuvoista, jotka tulivat Kyproksen pohjoisosasta ja ylittivät linjan Pergamosin ja Strovilian ylityspaikoissa, jotka kuuluvat Yhdistyneen kuningaskunnan itäisen tukikohta-alueen hallinnon alaisuuteen. Itäisen tukikohta-alueen mukaan 140 913 kyproksenkreikkalaista henkilöä (edellisenä vuonna 125 457) ja 59 852 kyproksenkreikkalaista ajoneuvoa (edellisenä vuonna 49 694) ylitti linjan Kyproksen pohjoisosaan. Samanaikaisesti 457 314 kyproksenturkkilaista henkilöä (edellisenä vuonna 429 807) ja 272 090 kyproksenturkkilaista ajoneuvoa (edellisenä vuonna 246 474) ylitti linjan toiseen suuntaan. Lisäksi muut EU:n kansalaiset kuin kyproslaiset ja kolmansien maiden kansalaiset ylittivät linjan 415 051 kertaa (edellisenä vuonna 295 042).
Ylityspaikoissa työskentelevän CYPOLin henkilöstön määrä oli vuonna 2017 edelleen 69, eli sama kuin vuonna 2016.
Kyproksen turkkilaisyhteisön keräämien tietojen mukaan kyproksenkreikkalaisten ylitykset hallituksen hallinnassa olevilta alueilta Kyproksen pohjoisosaan lisääntyivät vuonna 2017 sekä kyproksenkreikkalaisten henkilöiden (1 066 284) että kyproksenkreikkalaisten ajoneuvojen (393 300) osalta (edellisenä vuonna henkilöitä oli 980 724 ja ajoneuvoja 346 609). Tiedoista käy ilmi, että linjan toiseen suuntaan ylittäneiden kyproksenturkkilaisten henkilöiden (1 796 353) ja ajoneuvojen (782 656) määrä lisääntyi sekin (edellisenä vuonna henkilöitä oli 1 762 498 ja ajoneuvoja 728 049). Toimitettujen tilastojen mukaan 1 546 475 muuta EU:n kansalaista kuin kyproslaista ja kolmansien maiden kansalaista ylitti linjan hallituksen hallinnassa olevilta alueilta Kyproksen pohjoisosaan (edellisenä vuonna 1 253 446).
Linjanylityksiin ei vuonna 2017 liittynyt välikohtauksia. Kyproksen tasavallan viranomaiset eivät kuitenkaan päästä EU:n kansalaisia kuljettavia kyproksenturkkilaisia linja-autoja edelleenkään hallituksen hallinnassa oleville alueille.
Töitä jatkettiin kahden uuden ylityspaikan, Lefka-Aplikin ja Deryneian, avaamisen mahdollistavien infrastruktuurien rakentamiseksi.
Kyproksella olevien YK:n valvontajoukkojen (UNFICYP) tuella molempien yhteisöjen uskonnonharjoituksen helpottamista jatkettiin.
YK:n valvontajoukot panivat kuitenkin huolestuneena merkille, että niille osoitettiin vähemmän pyyntöjä, jotka koskivat uskonnollisten toimitusten helpottamista Kyproksen pohjoisosissa ja että kyseisille toimituksille myönnettiin vähemmän lupia kuin samalla jaksolla vuonna 2016.
1.2.
Laiton muuttoliike linjan yli ja turvapaikanhakijat
CYPOLin luvut vuodelta 2017 osoittavat, että linjan Kyproksen pohjoisosasta hallituksen hallinnassa oleville alueille laittomasti ylittäneiden määrä kasvoi. Vuonna 2017 linjan ylitti 1 686 laitonta tulijaa, kun vuonna 2016 laittomia tulijoita oli 1 499 ja vuonna 2015 heitä oli 1 290. Linjanylityksen jälkeen pysäytettyjen laittomien tulijoiden yleisimmät lähtömaat olivat Syyria (753), Pakistan (119), Somalia (111), Kamerun (98) ja Turkki (74). Näistä 1 686 laittomasta tulijasta 90 prosenttia (eli 1 519 henkilöä) on hakenut kansainvälistä suojelua Kyproksen tasavallassa. Suurin osa hakijoista oli syyrialaisia (744).
Laittomat tulijat pysäytetään yleensä linjalla suoritettavissa tarkastuksissa tai lentoasemilla heidän pyrkiessään poistumaan Kyprokselta. Joissakin tapauksissa laittomat tulijat ovat menneet poliisiasemalle pyytämään kansainvälistä suojelua.
CYPOL on tunnistanut linjan hallituksen hallinnassa oleville alueille laittomasti ylittäneitä tulijoita samojen kriteerien perusteella kuin aikaisempinakin vuosina eli lähinnä kyseisten tulijoiden matka-asiakirjoihin sisältyvien tietojen ja näiden omien lausuntojen perusteella. Arvion perusteella lähes kaikki tulijat, jotka linjan laittoman ylityksen jälkeen oli pysäytetty hallituksen hallinnassa olevilla alueilla, olivat aiemmin saapuneet Kyproksen pohjoisosaan Turkin alueelta.
Kyproksen turkkilaisyhteisö on vahvistanut komissiolle jälleen kerran, että Kyproksen pohjoisosassa on jatkettu toimia laittoman maahanmuuton estämiseksi. Vuonna 2017 Kyproksen pohjoisosaan evättiin pääsy 2 858 henkilöltä
. Lisäksi 645 henkilöä
, jotka oli otettu kiinni Kyproksen pohjoisosassa, palautettiin Turkin alueelle, jossa he olivat oleskelleet viimeksi ennen saarelle saapumista.
Molempien yhteisöjen edustajat tapaavat säännöllisesti YK:n alaisessa rikosasioita käsittelevässä teknisessä komiteassa (TCCCM). Yhteisöt käyttävät edelleen komitean jatkeeksi perustettua yhteistä viestintätoimistoa (Joint Communications Room), joka tarjoaa foorumin rikosasioita koskevalle tietojenvaihdolle.
CYPOL on kuvannut yhteistyötä muiden Kyproksen tasavallan hallintoyksikköjen ja itäisen tukikohta-alueen hallinnon kanssa erittäin hyväksi.
Itäinen tukikohta-alue
Laiton muutto Kyproksen pohjoisosasta itäisen tukikohta-alueen kautta on kaiken kaikkiaan vähentynyt hieman. Vuonna 2017 otettiin kiinni kaksi linjan laittomasti ylittänyttä henkilöä.
Linjanylitys evättiin 1 263 henkilöltä. Suurimman ryhmän (379 henkilöä) muodostivat Turkin kansalaiset. Itäisen tukikohta-alueen viranomaiset epäsivät linjanylityksen myös muilta Kyproksen pohjoisosan kautta saapuvilta ulkomaalaisilta, jotka olivat Yhdysvalloista, Ukrainasta, Venäjältä, Iranista ja Georgiasta.
Kyseiset henkilöt ohjattiin Ágios Dométiosin ylityspaikkaan maahantulon käsittelemiseksi Kyproksen tasavallan asiassa soveltamien vaatimusten mukaisesti.
Tukikohta-alueen virkamiehet pitävät yhteistyötään Kyproksen tasavallan kanssa edelleen erinomaisena.
Ylityspaikkojen ulkopuolella tukikohta-alueen poliisi suorittaa riskeihin ja tiedusteluun perustuvaa partiointia laittoman maahantulon torjumiseksi. Tätä partiointia täydennetään tukikohta-alueen tullin ja sotilashenkilöstön suorittamalla partioinnilla.
Paikallisilla asukkailla ja maanviljelijöillä on Pergamosin kylässä ja sen läheisyydessä neljä luvatonta ylityspaikkaa, joita on erityisen vaikea valvoa. Kuten aiemmissa kertomuksissa on todettu, nämä luvattomat ylityspaikat ovat edelleen ongelma, johon olisi löydettävä ratkaisu vuoden 2003 liittymisasiakirjan pöytäkirjassa nro 3 olevan 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti.
Tukikohta-alue on ilmoittanut, että sen henkilöstöä saadaan tarvittaessa nopeasti alueille, joilla on luvattomia ylityspaikkoja.
2.
TAVAROIDEN LINJANYLITYS
2.1.
Kaupan arvo
Vihreää linjaa koskevan komission asetuksen 4 artiklan mukaisesti tavaroita voidaan tuoda Kyproksen tasavallan hallituksen hallintaan kuulumattomilta alueilta sen hallituksen hallintaan kuuluville alueille, mikäli ne ovat 4 artiklassa
vahvistettujen vaatimusten mukaisia ja mikäli niillä on Kyproksen turkkilaisen kauppakamarin myöntämä saateasiakirja. Kyproksen turkkilainen kauppakamari ja Kyproksen tasavallan viranomaiset ovat komission asetuksen (EY) N:o 1480/2004 8 artiklan
mukaisesti ilmoittaneet kuukausittain niiden tavaroiden lajin, määrän ja arvon, joille oli myönnetty saateasiakirjat. Molemmat ovat ilmoittaneet tavaroista, jotka ovat saapuneet hallituksen hallinnassa oleville alueille tukikohta-alueen hallinnon alaisuuteen kuuluvien Pergamosin ja Strovilian ylityspaikkojen kautta.
Kyproksen turkkilaisen kauppakamarin mukaan niiden tavaroiden kokonaisarvo, joille oli myönnetty saateasiakirjat, oli 5 697 695 euroa (edellisenä vuonna 5 017 714 euroa). Luvut osoittavat, että niiden tavaroiden kokonaisarvo, joille oli myönnetty saateasiakirjat, oli 13,55 prosenttia suurempi kuin vuonna 2016.
Kyproksen tasavallan toimittamien tietojen mukaan linjan ylittäneiden, saateasiakirjoilla varustettujen tavaroiden yhteenlaskettu kauppa-arvo nousi 9,5 prosenttia eli kaupan arvo oli 4 790 964 euroa (edellisenä vuonna 4 374 968,06 euroa). Kasvu johtui suurelta osin rakennusmateriaalien kaupan arvon kasvusta. Kaupan yleinen kasvu johtuu pääosin talouden elpymisestä.
Vaikka kauppa hallituksen hallinnassa olevilta alueilta Kyproksen pohjoisosaan ei kuulu vihreää linjaa koskevan asetuksen soveltamisalaan, todettakoon kuitenkin, että sen arvo laski Kyproksen kauppa- ja teollisuuskamarin lukujen mukaan noin 0,8 prosenttia vuosien 2016 ja 2017 välillä, 1 354 947 eurosta 1 343 524 euroon. Hallituksen hallinnassa olevilta alueilta Kyproksen pohjoisosaan suuntautuvan kaupan osuus oli 28,04 prosenttia päinvastaiseen suuntaan tapahtuneesta kaupasta (30,97 prosenttia vuonna 2016).
Kyproksen turkkilaisyhteisö käyttää edelleen kauppajärjestelmää, joka periaatteessa vastaa vihreää linjaa koskevassa asetuksessa säädettyjä rajoituksia. Kyproksenturkkilaiset sidosryhmät ilmoittivat tärkeimmäksi syyksi tähän paikallisen yritystoiminnan suojelun. Järjestelmää ei kuitenkaan aina sovelleta yhdenmukaisesti.
2.2.
Tavaralajit
Vuonna 2017 kauppaa käytiin eniten muovituotteilla ja seuraavaksi eniten rakennusmateriaaleilla, tuoreella kalalla, jäte- tai romutuotteilla ja perunoilla.
Markkinoille tuli uusia tuotteita, kuten virnat, painetut luettelot, ommellut tekstiilit markiiseja varten ja oliivit. Kaikki linjan yli tapahtunut kauppa oli saaren sisäistä kauppaa.
2.3.
Sääntöjenvastaisuudet
Raportointijaksolla Kyproksen tasavalta ilmoitti komissiolle yhdestä sääntöjenvastaisuudesta, joka koski tomaattilähetystä. Lähetyksestä otetut, valtion laboratoriossa (State General Laboratory) testatut näytteet osoittivat pirimifossimetyylipitoisuuden ylittävän sille asetetun raja-arvon. Komissio ilmoitti asiasta Kyproksen turkkilaiselle kauppakamarille, joka vaati välittömästi tuottajaa ryhtymään kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, joilla varmistetaan kaikkien unionin säännöstön vaatimusten noudattaminen, ja muistutti kaikkia vihannesten ja hedelmien myyjiä kyseisistä vaatimuksista.
2.4.
Tavaroiden liikkumista koskevat esteet ja vaikeudet
Linjan ylittävän kaupan esteitä on edelleen olemassa, mikä on komission ja kyproksenturkkilaisten toimijoiden mukaan syy kaupan vähyyteen.
Kuten aiemmissa kertomuksissa on todettu
, kysymystä kyproksenturkkilaisten hyötyajoneuvojen ylityksistä hallituksen hallinnassa oleville alueille ei ole edelleenkään ratkaistu. Toistaiseksi tilanne on siis se, etteivät yli 7,5 tonnia painavat kyproksenturkkilaiset hyötyajoneuvot voi ylittää linjaa, jos niillä ei ole Kyproksen tasavallan myöntämiä, kaikilta osin EU:n säännöstön mukaisia asiakirjoja. Kyproksen tasavallan viranomaiset ovat ilmoittaneet komissiolle ottaneensa käyttöön määräyksiä, joiden avulla kyproksenturkkilaisten on helpompi saada katsastustodistus ja ammattikuljettajan ajokortti. Komissio on vakuuttunut siitä, että asian ratkaiseminen lisäisi merkittävästi kaupan määrää, koska se helpottaisi tavaroiden kuljetusta. Lisäksi asian ratkaiseminen vahvistaisi talouden toimijoiden välisiä yhteyksiä Kyproksessa ja tällä tavoin vahvistaisi merkittävällä tavalla yhteisöjen välistä luottamusta. Komissio on näin ollen laatinut liikenneturvallisuushanketta koskevan suunnitelman.
Kuten aiemmissa kertomuksissa on todettu, Kyproksen tasavallan viranomaiset eivät edelleenkään salli jalostettujen elintarvikkeiden tuomista linjan yli terveysviranomaisten ilmaistua huolensa Kyproksen pohjoisosassa käytetystä tuotantomenetelmästä. Komissio on edelleen sitä mieltä, ettei vihreää linjaa koskevan asetuksen nojalla voida tehdä tilojen tarkastuksia Kyproksen pohjoisosassa sen arvioimiseksi, onko tuotanto unionin sääntöjen mukaista.
Vaikka Kyproksen tasavallan viranomaiset voivat vihreää linjaa koskevan asetuksen mukaisesti ottaa näytteitä tuotteista ja analysoida ne, niiden ei tulisi estää kaikkien jalostettujen elintarvikkeiden linjanylitystä. Tässä kysymyksessä ei tapahtunut muutoksia raportointikauden aikana.
Raportointikauden aikana Kyproksen tasavallan viranomaiset sovelsivat edelleen elintarvikkeiden kanssa kosketukseen joutuvien materiaalien kauppaan samoja vaatimuksia kuin jalostettuihin elintarvikkeisiin. Komissio tutkii edelleen asiaa.
Edellisten vuosien tapaan kyproksenturkkilaiset kauppiaat ovat raportoineet vaikeuksista saada tuotteitaan kauppojen valikoimiin ja mainostaa tuotteitaan ja palvelujaan hallituksen hallintaan kuuluvilla alueilla. Tämä ehkäisee kauppaa. Kuten aiemmin, kauppiaat ovat kertoneet kyproksenkreikkalaisten haluttomuudesta ostaa kyproksenturkkilaisia tuotteita. Lisäksi mainittiin, että molempien yhteisöjen kauppiaat kohtaavat monia hallinnollisia ongelmia halutessaan solmia liikesuhteita toiseen yhteisöön. Talouden toimijoiden on linjan molemmilla puolilla voitava vapaasti solmia toimintansa edellyttämiä liikesuhteita.
2.5.
Tavaroiden salakuljetus
Tavaroiden salakuljetus on edelleen yleistä, mikä johtuu laittomien linjanylitysten valvonnan vaikeudesta.
Kyproksen tasavallan viranomaiset suorittivat 1 334 takavarikointia vuonna 2017 (edellisenä vuonna 1 852). Kyproksen tasavallan takavarikoimien savukkeiden määrä pieneni vuonna 2017, kun taas takavarikoidun kääretupakan määrä kasvoi: savukkeita takavarikoitiin 203 290 kappaletta (edellisenä vuonna 257 785) ja kääretupakkaa 440 259 grammaa (edellisenä vuonna 374 133 grammaa). Salakuljetettavien määrien raportoitiin olevan yleensä pieniä. Salakuljetus johtuu hintaeroista ja tupakkatuotteiden korkeammasta verotuksesta hallituksen hallinnassa olevilla alueilla. Alkoholin ja maataloustuotteiden salakuljetus lisääntyi. Muita takavarikoituja tuotteita ovat pääasiassa teollis- ja tekijänoikeuksia rikkovat tuotteet, hyönteismyrkyt sekä eläin- ja meijerituotteet. Yksi salakuljetustapaus vietiin tuomioistuimeen. Tapauksissa, jotka koskivat pienten savukemäärien salakuljetusta, määrättiin yleensä hallinnollinen seuraamus ja takavarikoitujen tuotteiden menetys.
Itäisen tukikohta-alueen viranomaiset takavarikoivat salakuljetettuja tavaroita itäisellä tukikohta-alueella aiempaa enemmän vuonna 2017. Takavarikkoja tehtiin 432, kun vuonna 2016 niitä tehtiin 277. Vuoden 2016 tapaan savukkeet ja kääretupakka olivat yleisimmät takavarikoidut tavarat.
Puskurivyöhykkeellä sijaitsevan Pylan kylän kyproksenturkkilaisen väestön perinteisten tavarahankintojen osalta (vihreää linjaa koskevan asetuksen 4 artiklan 10 kohta) itäisen tukikohta-alueen hallinto valvoo muun muassa rakennusmateriaalien, kalan ja savukkeiden määriä ja tilastoi ne.
2.6.
Kaupan helpottaminen
Komissio jatkoi edelleen keinojen etsimistä linjan ylittävän kaupan lisäämiseksi.
Heinäkuussa 2015 komissio antoi ehdotuksen vihreää linjaa koskevan asetuksen muuttamiseksi. Ehdotuksen tarkoituksena on vahvistaa, miten järjestelmää, jolla valvotaan asetuksen (EU) N:o 1151/2012 nojalla rekisteröidyn nimen soveltamisalaan kuuluvia tavaroita, sovelletaan niillä Kyproksen tasavallan alueilla, jotka eivät kuulu Kyproksen tasavallan hallituksen tosiasialliseen hallintaan.
Tämän muutosehdotuksen käsittely oli vielä kesken raportointijakson lopussa. Ehdotus perustuu Halloumi/Hellim-juustoa koskevasta väliaikaisesta ratkaisusta saavutettuun yhteisymmärrykseen, johon päästiin puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin johdolla hänen vieraillessa Kyproksella 16. heinäkuuta 2015. Ratkaisua sovelletaan Kyproksen jälleenyhdistymistä odoteltaessa.
Kyproksen turkkilainen kauppakamari ilmaisi jälleen olevansa yleisesti ottaen kiinnostunut kaikkien elävien eläinten ja eläintuotteiden kauppaa koskevan kiellon poistamisesta sillä edellytyksellä, että kyseiset tuotteet ovat EU:n sääntöjen ja määräysten mukaisia. Komissio tutkii edelleen pyyntöä viljellyn kalan kaupan sallimisesta. Kyproksen tasavalta on toistuvasti ilmaissut halukkuutensa selvittää mahdollisuutta laajentaa niiden tavaroiden luetteloa, jotka saavat ylittää linjan hallituksen hallinnassa oleville alueille.
Komissio kannustaa talouden toimijoita hyödyntämään olemassa olevia liiketoimintamahdollisuuksia ja suhtautuu myönteisesti Kyproksen kauppa- ja teollisuuskamarin ja Kyproksen turkkilaisen kauppakamarin määrätietoisiin toimiin.
2.7.
Unionin tavarat, jotka tuodaan takaisin Kyproksen tasavallan hallituksen tosiasialliseen hallintaan kuuluville alueille sen tosiasialliseen hallintaan kuulumattomien alueiden kautta
Kyproksen tasavallan viranomaiset ilmoittivat, että 3 899 tavaraa tuotiin takaisin hallituksen hallinnassa oleville alueille sen hallintaan kuulumattomien alueiden kautta. Saatujen tietojen mukaan nämä ylitykset sujuvat hyvin ja tavara liikkuu pääosin Káto Pýrgos – Karavostásin ylityspaikan ja Astromerítis–Zódian ylityspaikan kautta.
3.
PÄÄTELMÄT
Kuten aiemmissa kertomuksissa on todettu, Kyproksen tasavallan ja tukikohta-alueen viranomaisten suorittama linjan valvonta hyväksytyissä ylityspaikoissa ja niiden toteuttamat toimet ovat tyydyttäviä. Linjan laittomasti ylittävien henkilöiden määrä kasvoi, ja tilanteen kehittymistä on seurattava tarkkaan. Komissio kehottaa tukikohta-alueen hallintoa ottamaan käyttöön tarvittavat henkilöstöresurssit luvattomiin ylityspaikkoihin liittyvän ongelman ratkaisemiseksi. Komissio on edelleen sitä mieltä, että ylityspaikoilla on erittäin tärkeää soveltaa vaatimuksia, jotka ovat vakaita ja ennustettavia ja jotka takaavat oikeusvarmuuden. Myös EU:n kansalaisten vapaa liikkuvuus on erittäin tärkeää.
Kyproksen tasavallan antamien tietojen mukaan vuonna 2017 linjan yli käydyn kaupan arvo kasvoi 9,5 prosenttia eli 4 374 968 eurosta 4 790 964 euroon. Samalla niiden tavaroiden arvo, joille Kyproksen turkkilainen kauppakamari oli myöntänyt saateasiakirjat, kasvoi 13,55 prosenttia, 5 017 714 eurosta 5 697 695 euroon. Kauppaa käytiin eniten muovituotteilla ja seuraavaksi eniten rakennusmateriaaleilla, tuoreella kalalla, jäte- tai romutuotteilla ja perunoilla. Kaupan kokonaiskasvusta suuri osa johtuu rakennusmateriaalien kaupasta.
Kyproksen kauppa- ja teollisuuskamari ja Kyproksen turkkilainen kauppakamari jatkoivat tiivistä yhteistyötä, jonka tarkoituksena on tuottaa taloudellista hyötyä molemmille yhteisöille.
Raportointijaksolla kaupassa oli edelleen joitakin esteitä. Kyproksen tasavalta ei edelleenkään salli yli 7,5 tonnia painavien kyproksenturkkilaisten hyötyajoneuvojen linjanylitystä eikä jalostettujen elintarvikkeiden tuontia. Tässä ei tapahtunut muutoksia vuonna 2017.
Vaikka vihreää linjaa koskeva asetus muodostaa edelleen hyvän lähtökohdan henkilöiden ja tavaroiden siirtymiselle alueille/alueilta, jotka ovat Kyproksen tasavallan hallituksen hallinnassa, komissio on kaiken kaikkiaan edelleen huolestunut kaupan vähäisyydestä. Komissio katsoo, että tässä kertomuksessa mainittujen kaupan esteiden poistaminen lisäisi merkittävästi vihreän linjan ylittävää kauppaa. Komissio toivoo, että kauppakamareiden työ Kyproksen kreikkalais- ja turkkilaisyhteisön liike-elämän toimijoiden välisten yhteyksien lisäämiseksi johtaa taloudellisten siteiden vahvistumiseen.
Tässä tilanteessa komissio luottaa edelleen siihen, että Kyproksen tasavalta ja tukikohta-alue tekevät yhteistyötä varmistaakseen neuvoston asetuksen (EY) N:o 866/2004 tosiasiallisen täytäntöönpanon, jota komissio seuraa jatkossakin.