EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 12.1.2018

COM(2018) 17 final

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE

FMT:Boldvalmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista annetusta direktiivistä 2011/64/EU/FMT

Sisällysluettelo

1)    Johdanto    

2)    Tausta    

3)    Kysymyksiä ja havaintoja    

a)    Uusien tuotteiden, kuten sähkösavukkeiden, verokohtelun yhdenmukaistaminen EU:n tasolla    

b)    Raakatupakan laiton kauppa    

c)    Veron aiheuttama savukkeiden korvaaminen edullisilla pikkusikareilla    

d)    Veron aiheuttama savukkeiden korvaaminen hienoksi leikatulla tupakalla    

e)    Vesipiipputupakan laiton kauppa    

f)    Savukkeiden vähimmäisvalmistevero    

4)    Päätelmät ja jatkotoimet    

Neuvosto (Ecofin) pyysi 8. maaliskuuta 2016 Euroopan komissiota laatimaan kaikki tarvittavat selvitykset ja toimittamaan neuvostolle valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista 21 päivänä heinäkuuta 2011 annetun direktiivin 2011/64/EU tarkistamista koskevan säädösehdotuksen. 1 , 2 Neuvosto pyysi komissiota ilmoittamaan neuvostolle perustellut syyt, jos komissio päättäisi olla antamatta ehdotusta. Tässä kertomuksessa esitellään aiheesta tehdyn ulkoisen tutkimuksen tulokset ja päätelmät sekä esitetään syyt, joiden vuoksi komissio on päättänyt, ettei se tässä vaiheessa anna direktiivin 2011/64/EU tarkistamista koskevaa ehdotusta. 3  

Direktiivissä 2011/64/EU vahvistetaan valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakennetta ja verokantoja koskevat yhdenmukaistetut säännöt. Erityisesti siinä määritellään ja luokitellaan direktiivin soveltamisalaan kuuluvat eri valmistetut tupakkatuotteet niiden ominaisuuksien perusteella. Direktiivissä vahvistetaan myös erityyppisiin tuotteisiin sovellettavan valmisteveron rakenne. Direktiivi on otettu arvioitavaksi sääntelyn toimivuutta ja tuloksellisuutta koskevaan komission ohjelmaan (REFIT). 4 Direktiiviä koskeva ulkoinen arviointi valmistui vuonna 2014, minkä jälkeen komissio antoi vuonna 2015 kertomuksen, jossa esiteltiin arvioinnin tulokset ja päätelmät. 5 Jäsenvaltiot keskustelivat kertomuksesta neuvostossa (Ecofin), ja asiaa koskevista tulevista toimista annettiin päätelmät 8. maaliskuuta 2016. Näihin päätelmiin sisältyi neuvoston pyyntö, johon vastaamiseksi komissio alkoi valmistella vaikutustenarviointia ja tilasi asiaa koskevan tutkimuksen ulkoiselta konsultilta. Tutkimuksen oli tarkoitus olla osa direktiivin 2011/64/EU tarkistamista koskevaa vaikutustenarviointia. Siinä analysoitaisiin kysymyksiä, jotka olivat tulleet esiin vuonna 2014 tehdyssä arvioinnissa.

Direktiivin 2011/64/EU mahdollista tarkistamista koskevassa ulkoisessa tutkimuksessa keskityttiin kuuteen osa-alueeseen. Jäljempänä esitellään lyhyesti tärkeimmät tarkastellut kysymykset ja ulkoisen tutkimukset havainnot.

Sähkösavukkeet

Tupakan valmisteveroja koskeva direktiivi ei tällä hetkellä koske sähkösavukkeita. Jäsenvaltiot voivat soveltaa sähkösavukkeisiin kansallista veroa tavalla, joka on niiden omien sääntöjen mukaisesti tarkoituksenmukaista. Tällä hetkellä sähkösavukkeita verotetaan yhdeksässä jäsenvaltiossa kansallisten sääntöjen mukaisesti, 6 ja muutaman muun ilmoitetaan harkitsevan sitä. Nämä toisistaan poikkeavat verokohtelut voivat vääristää sisämarkkinoiden toimintaa.

Tutkimuksessa todettiin, että markkinoiden tulevasta kehityksestä on vaikea tehdä päätelmiä, koska sähkösavukkeista on saatavissa vain vähän tietoja. Lisäksi näkemykset sähkösavukkeiden mahdollisista terveysvaikutuksista ja näin ollen soveltuvasta verokohtelusta vaihtelevat paljon. Terveysnäkökulmasta sähkösavukkeiden verotuksen mahdolliseen yhdenmukaistamiseen on siksi syytä suhtautua varauksella. Perinteisten savukkeiden korvaamisesta sähkösavukkeilla ja muilla uusilla tuotteilla arvioidaan aiheutuvan hypoteettinen valmisteverotulojen menetys, joka on vajaat 2,5 prosenttia (2 miljardia euroa) savukkeista saatavista yhteenlasketuista valmisteverotuloista. Positiivinen verokanta voisi tuottaa noin 0,3–0,5 miljardia euroa jäsenvaltioiden talousarvioihin, mutta odotettavissa olisi täytäntöönpanovaikeuksia. Näihin lukuihin on syytä suhtautua erittäin varovasti, sillä 20. toukokuuta 2016 voimaan tulleen tupakkatuotedirektiivin 7 säännösten kaikkia vaikutuksia varsinkaan pienempiin tuottajiin ei vielä tiedetä. Tupakkatuotedirektiivi kattaa enemmän tuotteita kuin direktiivi 2011/64/EU, muun muassa savuttoman tupakan, poltettavaksi tarkoitetut kasviperäiset tuotteet ja etenkin sähkösavukkeet ja niiden täyttösäiliöt. Tupakkatuotedirektiivillä otettiin käyttöön muun muassa sähkösavukkeiden pakkauksia, pakkausmerkintöjä ja turvallisuutta sekä niihin liittyvää seurantaa ja ilmoitusvelvollisuutta koskevat erityisvaatimukset.

Komissio kannattaa ulkoisessa tutkimuksessa suositeltua monivaiheista lähestymistapaa, jossa aluksi korjataan tiedon puutteet keräämällä tarkkoja tietoja. Vankan tieto- tai näyttöperustan kokoaminen on olennainen osa parempaa päätöksentekoa. Nykyisin käytettävissä olevat tiedot eivät tarjoa riittävästi näyttöä sähkösavukkeiden verotuksen yhdenmukaistamista koskevan ehdotuksen tueksi. Komissio uskoo, että tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan mukaiset velvoitteet tuottavat lisätietoja, ja se on siksi päättänyt palata asiaan REFIT-arvioinnin ja tupakan verotusta koskevan seuraavan säännöllisen kertomuksen yhteydessä. Tämä direktiivin 2011/64/EU 19 artiklan mukainen kertomus annetaan vuonna 2019. Komissio uskoo, että vuoteen 2019 mennessä tiedetään myös paremmin, miten tupakkatuotedirektiivin vaatimukset ovat vaikuttaneet sähkösavukemarkkinoihin.

Lämmitettävät, mutta ei poltettavat tuotteet

Tutkimuksen mukaan vuoteen 2016 mennessä oli lämmitettäviä, mutta ei poltettavia tuotteita markkinoitu laajasti vain joissakin jäsenvaltioissa. Tällä hetkellä näiden tuotteiden verokohtelu jäsenvaltioissa vaihtelee: joissakin jäsenvaltioissa niihin sovelletaan nykyisen direktiivin mukaista piippu- ja savuketupakan verokantaa (Alankomaat, Kreikka, Kroatia, Latvia, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta), mutta joissakin maissa kansallinen verokanta on toinen (Italia, Portugali ja Unkari). Nämä toisistaan poikkeavat verokohtelut voivat vääristää sisämarkkinoiden toimintaa.

Lisäksi monissa jäsenvaltioissa ei ole päätetty, mitä verojärjestelmää lämmitettäviin, mutta ei poltettaviin tuotteisiin sovelletaan. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei tällaisia tuotteita myydä niiden markkinoilla. Lämmitettäviä, mutta ei poltettavia tuotteita käyttää EU:ssa tällä hetkellä alle puoli miljoonaa henkilöä. Lisäksi perinteisillä tupakkatuotteilla korvaaminen on havaittu vähäiseksi.

Komissio katsoo, että markkinat ovat uudet ja luonteeltaan muuttuvat, joten tässä vaiheessa olisi hyvin vaikeaa laatia yhdenmukaista, täsmällistä määritelmää, joka kuvaisi näitä tuotteita sekä sellaisina kuin ne nyt ovat että sellaisina, joiksi ne ajan mittaan kehittyvät. Direktiivin soveltamisalaan kuuluu jo osa näistä tuotteista, joskin epäsuorasti, koska ne sisältävät tupakkaa. Komission mielestä lämmitettäviä, mutta ei poltettavia tuotteita voitaisiin kohdella siten, että niihin sovelletaan piippu- ja savuketupakkaan tällä hetkellä direktiivin mukaisesti sovellettavaa verokantaa. Komissio on päättänyt palata tähänkin asiaan seuraavan REFIT-arvioinnin ja direktiivin 2011/64/EU 19 artiklan mukaisen tupakan verotusta koskevan kertomuksen yhteydessä.

Raakatupakka ei tällä hetkellä kuulu valmisteveronalaisiin tuotteisiin sellaisina kuin ne määritellään direktiivissä 2011/64/EU. Vuoden 2014 arvioinnin mukaan raakatupakkaa ohjautuu laittoman kaupan piiriin. Tämä johtuu siitä, että raakatupakkaa voi olla helpompi ohjata laittoman kaupan piiriin kuin valmistettuja tupakkatuotteita, koska raakatupakan liikkeitä ei seurata valmisteveron alaisten tuotteiden tietojenvaihtojärjestelmän (EMCS) kaltaisilla seurantavälineillä. Raakatupakan laittoman kaupan arvioidaan käsittävän vuosittain noin 10 000 tonnia, joka on noin 1 prosentti EU:n raakatupakkamarkkinoista. Savukkeiden valmistaminen tästä määrästä raakatupakkaa voisi aiheuttaa noin 1–2 miljardin euron verotulojen menetyksen. Tämä on 1,6–2,7 prosenttia nykyisistä savuketuloista. 

Valmisteveron soveltaminen raakatupakkaan tehostaisi valvontaa, mutta hallinto ja lainsäädännön noudattaminen aiheuttaisivat kustannuksia kaikille laillisille toimijoille. Nämä kustannukset olisivat korkeat tuotannon arvoon nähden: noin 35 prosenttia EU:n raakatupakan markkinahinnasta. Kustannusten osuus EU:n raakatupakkamarkkinoiden kokonaisarvosta olisi noin 8 prosenttia. Tämä johtaisi EU:ssa kasvatetun tupakan kilpailukyvyn heikkenemiseen tuontitupakkaan nähden. Sääntelykustannuksia koituisi verottoman varaston perustamisesta ja sen toiminnan edellyttämän luvan hankkimisesta sekä EMCS-järjestelmän perustamisesta ja tuotteiden liikkumisesta sen mukaisesti. Tästä aiheutuisi etua EU:n ulkopuolisille kasvattajille ja ensimmäisille jalostajille, joita nämä kustannukset eivät rasittaisi mutta jotka voisivat viedä (raaka)tupakkaa EU:hun. Lisäksi EMCS-seurannan avulla mahdollisesti vältettävä kierrettyjen verojen määrä ei todennäköisesti kattaisi kustannuksia, joita hallinnosta ja säännösten noudattamisesta aiheutuisi talouden toimijoille ja vähemmässä määrin viranomaisille.

Komissio kannattaa näin ollen ulkoisessa tutkimuksessa esitettyä suositusta, jonka mukaan raakatupakan saattaminen valmisteveron alaiseksi olisi suhteetonta ja samankaltaiset hyödyt olisivat saavutettavissa alhaisemmin kustannuksin soveltamalla EU:ssa toimiviin kasvattajiin ja ensimmäisiin jalostajiin yhteistä sääntelyjärjestelmää. Joissakin jäsenvaltioissa on jo otettu käyttöön kansallinen sääntelyjärjestelmä, jossa talouden toimijat velvoitetaan rekisteröimään raakatupakan varastot sekä pitämään kirjaa niistä ja raakatupakan liikkeistä.

Sikarien ja pikkusikarien luokkaan sovelletaan alempaa vähimmäisvalmisteverokantaa kuin savukkeisiin. Pikkusikareilla, jotka ovat rajatuotteita, on samoja ominaisuuksia kuin savukkeilla, mutta niitä voidaan myydä halvemmalla, koska ne luokitellaan pikkusikareiksi ja niiden verokohtelu on siksi edullisempi. Tällaiset rajatuotteet voivat vähentää tuloja, vääristää kilpailua ja heikentää tupakoinnintorjuntapolitiikkaa.

Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, että veron aiheuttama savukkeiden korvaaminen rajatuotepikkusikareilla oli vähentynyt merkittävästi sen jälkeen, kun direktiivissä säädetty sikarien ja pikkusikarien luokan tarkistettu määritelmä tuli voimaan 1. tammikuuta 2015 ja jäsenvaltiot ottivat sen seurauksena käyttöön uuden määritelmän mukaiset verorakenteet. 8  

Tästä syystä komissio on yhtä mieltä ulkoisessa tutkimuksessa esitetyn suosituksen kanssa, jonka mukaan asiaa koskeville EU:n tason lisätoimille ei ole juurikaan perusteita. Lisäksi jäsenvaltiot voivat direktiivin mukaan kehittää verorakenteen, joka vähentää savukkeiden kanssa kilpailevien edullisten pikkusikareiden kannustimia. Ne voivat esimerkiksi ottaa käyttöön tätä tuoteluokkaa koskevia erityisveroja tai sitä koskevan vähimmäisvalmisteveron tai korottaa niitä.

Hienoksi leikatun tupakan luokkaan sovelletaan alempaa vähimmäisvalmisteverokantaa kuin savukkeisiin. Verotasojen välinen ero voi kannustaa korvaamaan savukkeet hienoksi leikatulla tupakalla, mikä johtaa tulojen menetykseen ja tupakoinnintorjuntapolitiikan heikentymiseen. Direktiivin 2011/64/EU johdanto-osassa todetaan, että hienoksi leikatun tupakan vähimmäisverotasot on tarpeen saattaa lähemmäksi savukkeisiin sovellettavia vähimmäisverotasoja, jotta näiden kahden tuotteen välinen kilpailu ja molempien yhtä haitalliset ominaisuudet voidaan ottaa paremmin huomioon. Hienoksi leikattu tupakka on laajasti käytetty savukkeiden korvike, ja sen osuus tupakan kokonaiskulutuksesta on tällä hetkellä lähes 20 prosenttia. Jotta hienoksi leikattuun tupakkaan sovellettavat yleiset vähimmäisverotasot lähenisivät savukkeisiin sovellettavia tasoja, direktiivissä säädetään hienoksi leikattuun tupakkaan sovellettavan veron asteittaisista korotuksista vuosina 2018 ja 2020. Hienoksi leikatun tupakan markkinat kasvoivat vuosina 2006–2012, kunnes ne veropolitiikkojen mukauttamisen ja markkinoiden kyllästymisen seurauksena vakiintuivat vuosina 2013–2016. Tutkimuksessa on tarkasteltu erilaisia skenaarioita, jotka voisivat lieventää korvaamisen houkuttavuutta. Skenaariosta ja jäsenvaltiosta riippuen vaikutukset ovat hyvin vaihtelevia. Koska hienoksi leikatun tupakan markkinoilla toimivista yrityksistä suuri osa on pk-yrityksiä, markkinoiden supistuminen vaikuttaisi suhteessa enemmän pk-yrityksiin kuin suuriin tupakkayhtiöihin.

Useimmissa jäsenvaltioissa hienoksi leikattuun tupakkaan sovelletaan jo yleistä vähimmäiskantaa huomattavasti korkeampaa verokantaa. Vähimmäiskannan muutoksen vaikutus jäisi siksi tältä osin vähäiseksi etenkin siksi, että hienoksi leikattuun tupakkaan sovelletaan muutamassa tapauksessa jo samaa verokantaa kuin savukkeisiin. Vaikutus voisi olla suurempi, jos jäsenvaltiot sitoisivat hienoksi leikatun tupakan verokohtelun savukkeisiin. Tässä yhteydessä on syytä huomata, että direktiivissä ei estetä jäsenvaltioita yhdenmukaistamasta hienoksi leikattuun tupakkaan ja savukkeisiin sovellettavia verokantoja eikä sitomasta niitä toisiinsa. Koska direktiivissä ei säädetä näistä seikoista mitään, jäsenvaltiot voivat itse päättää, millä toimenpiteillä ne puuttuvat savukkeiden korvaamiseen hienoksi leikatulla tupakalla. Direktiivissä jäsenvaltioille jätetyn päätösvallan ja markkinoiden vakiintumisen vuoksi komissio katsoo ulkoisen tutkimuksen tavoin, että EU:n tasoisilla lisätoimilla ei olisi ilmeistä lisäarvoa.

Vesipiipputupakka on tällä hetkellä luokiteltu direktiivissä 2011/64/EU muuksi piippu- ja savuketupakaksi. Vaikuttaa siltä, että vesipiipputupakan laiton kauppa on hyvin yleistä. Vesipiipputupakasta on vain vähän tietoja, mutta suurin osa näistä tuotteista näyttää tulevan EU:n ulkopuolelta. Vesipiipputupakan arvioitu vuosikulutus EU:ssa on 5 000 tonnia, josta arviolta kaksi kolmannesta on tullaamatonta. Vaikka vesipiipputupakka on suhteellisesti merkittävä tuote, se on absoluuttisesti katsoen ja muihin tuotteisiin verrattuna kuitenkin kapean markkinasektorin tuote. Jos vesipiipputupakka olisi oma tuoteluokkansa, jäsenvaltiot voisivat soveltaa siihen eri verokantaa kuin muuhun piippu- ja savuketupakkaan. Vaikka erillinen vesipiipputupakan tuoteluokka ja mukautettu alempi verokanta voisivat heikentää kannustinta laittomaan kauppaan, suotuisammat verokannat voisivat kuitenkin toimia kannustimena uusien rajatuotteiden kehittämiselle. Komissio katsoo ulkoisen tutkimuksen tavoin, että saatavilla olevat tiedot ovat liian vähäisiä ja epäluotettavia, jotta niiden perusteella olisi järkevää tällä hetkellä tehdä vesipiipputupakan oman tuoteluokan perustamisen kaltainen merkittävä verouudistus.

Direktiivin mukaan jäsenvaltiot voivat asettaa veron alarajan, eli vähimmäisvalmisteveron, kunhan veron yleistä sekarakennetta noudatetaan. Direktiivissä ei säädetä erityisestä vähimmäisvalmisteveron laskemismenetelmästä. Tutkimuksen mukaan sekä talouden toimijat, joilta valmistevero peritään, että verohallinnot kuitenkin katsovat, että vähimmäisvalmistevero toimii hyvin. Jäsenvaltiot ovat tyytyväisiä direktiivissä vahvistettuun soveltamisvapauteen, koska ne voivat sen ansiosta joustavammin itse päättää, miten ne saavuttavat vähimmäisvalmisteveron tavoitteet. Toisaalta direktiivissä on erilaisia teknisiä termejä, jotka voivat aiheuttaa sekaannusta vähimmäisvalmisteveron laskemisessa, ja myöhemmin voikin olla tarpeen selventää asiaa, jotta jäsenvaltiot voivat käyttää tätä säännöstä tehokkaammin halpoja savukkeita vastaan.

Komissio on tässä kertomuksessa perustellut, miksei se anna vuonna 2017 ehdotusta direktiivin 2011/64/EU tarkistamisesta tai muuttamisesta. Pääsyyt ovat sähkösavukkeiden verotuksen yhdenmukaistamista koskevan ehdotuksen tueksi tarvittavien tietojen puute ja se, että jotkin vuoden 2014 arvioinnissa esiin tulleista ongelmista on sittemmin ratkaistu kansallisella tasolla tai ne ovat ratkenneet muulla tavalla. Sitä, onko tarpeen ehdottaa erityisiä yhdenmukaisia luokkia sähkösavukkeille ja lämmitettäville, mutta ei poltettaville tuotteille, harkitaan uudelleen seuraavan REFIT-arvioinnin ja direktiivin mukaisen seuraavan kertomuksen yhteydessä vuonna 2019.

REFIT-arvioinnissa käsitellään ratkaisematta jääneitä kysymyksiä, joista ulkoisessa arvioinnissa ei kyetty tekemään päätelmiä ja jotka koskevat muun muassa sähkösavukkeita ja lämmitettäviä, mutta ei poltettavia tuotteita. Lisätietoja odotetaan saatavan muun muassa tupakkatuotedirektiivin 20 artiklan mukaisen ilmoitusvelvoitteen ansiosta. Komissio aikoo siksi edelleen seurata sähkösavukkeisiin ja lämmitettäviin, mutta ei poltettaviin tuotteisiin liittyvää kehitystä.

Lisäksi komissio katsoo, että direktiivin mukaisesti sovellettavia vähimmäisverokantoja olisi tarkistettava samanaikaisesti REFIT-arvioinnin kanssa. Direktiivin 2011/64/EU 19 artiklan 1 kohdan mukaan komissio toimittaa neuvostolle joka neljäs vuosi kertomuksen direktiivissä säädetyistä valmisteverojen verokannoista ja rakenteesta. Tuoreimmassa arvioinnissa, joka valmistui vuonna 2014, ei tarkasteltu vähimmäisverokantoja, koska kaikki siirtymäkaudet eivät olleet tuolloin vielä päättyneet eivätkä kaikki korotukset olleet tulleet voimaan. Tällä hetkellä lähes kaikissa jäsenvaltioissa on saavutettu yleiset vähimmäisverokannat. Poikkeuksia ovat Bulgaria, Romania ja Unkari. Vuonna 2019, kun seuraava kertomus laaditaan ja mahdollinen tarkistus tehdään, on kulunut lähes 10 vuotta nykyisten vähimmäisverokantojen hyväksymisestä, eikä niihin ole tänä aikana tehty muutoksia inflaation vaikutuksen korjaamiseksi. Maaliskuun 8. päivänä 2016 annettujen neuvoston päätelmien liitteessä viisi jäsenvaltiota 9 kannatti päätelmää, jonka mukaan vähimmäisverokantojen tulevan tarkistamisen käsittely on aloitettava viipymättä. Koska tupakkatuotteista on vakavaa haittaa terveydelle, olisi lisäksi otettava huomioon, että EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen 168 artiklassa edellytetään terveyden suojelun korkean tason varmistamista ja että EU on osapuolena tupakoinnin torjuntaa koskevassa puitesopimuksessa. Komissio uskoo näistä syistä nyt, että vähimmäistasojen korotustarvetta olisi tarkasteltava samanaikaisesti REFIT-arvioinnin kanssa. Komissio aloittaa näin ollen vähimmäistasojen arvioinnin vuonna 2018.

(1)

Neuvoston päätelmät valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista, 8.3.2016:  http://www.consilium.europa.eu/en/press/press-releases/2016/03/08-ecofin-conclusions-structure-rates-manufactured-tobacco/

(2)

Neuvoston direktiivi 2011/64/EU, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2011, valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista.

(3)

Ulkoinen tutkimus on julkaistu verotuksen ja tulliliiton pääosaston verkkosivustolla: https://ec.europa.eu/taxation_customs/publications/studies-made-commission_en

(4)

REFIT-ohjelmassa on tarkoitus arvioida koko EU:n lainsäädäntö. Siinä kartoitetaan hallinnollista taakkaa, epäjohdonmukaisuuksia, puutteita ja tehottomia toimenpiteitä ja tehdään tarkastelun tulosten perusteella tarvittavat ehdotukset.

(5)

TAXUD/2012/DE/341, puitesopimuksen TAXUD/2012/CC116 erillissopimus nro 4, ”Study on the measuring and reducing of administrative costs for economic operators and tax authorities and obtaining in parallel a higher level of compliance and security in imposing excise duties on tobacco products” (Tutkimus talouden toimijoille ja veroviranomaisille tupakkatuotteiden valmisteverojärjestelmästä aiheutuvien hallinnollisten kustannusten mittaamisesta ja vähentämisestä parantamalla samalla lainsäädännön noudattamista ja varmuutta).

COM(2015) 621 final, komission kertomus neuvostolle direktiivin 2011/64/EU REFIT-arvioinnista ja valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista.

(6)

Italiassa, Kreikassa, Kroatiassa, Latviassa, Portugalissa, Romaniassa, Sloveniassa, Suomessa ja Unkarissa.

(7)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2014/40/EU, annettu 3 päivänä huhtikuuta 2014, tupakkatuotteiden ja vastaavien tuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä sekä direktiivin 2001/37/EY kumoamisesta.

(8)

Ks. myös direktiivin 2011/64/EU 4 artiklan 2 kohdassa säädetty Saksaa ja Unkaria koskeva poikkeus, joka oli voimassa 31.12.2014 asti.

(9)

Irlanti, Itävalta, Suomi, Ranska ja Ruotsi.