|
Tarjontamuodot: 1)
Rajan yli tarjoaminen
2)
Kulutus ulkomailla
3)
Kaupallinen läsnäolo
4)
Luonnollisten henkilöiden läsnäolo
|
|
Palveluala tai sen osa
|
Markkinoille pääsyä koskevat rajoitukset
|
Kansallista kohtelua koskevat rajoitukset
|
Lisäsitoumukset
|
|
I.
HORISONTAALISET SITOUMUKSET
|
|
TÄMÄN LUETTELON KATTAMAT ALAT
|
|
|
|
|
|
3)
Kansallisen tai paikallisen tason julkisia perushyödykkeitä koskevat palvelut voidaan varata kaikissa jäsenvaltioissa julkisille monopoleille tai yksinoikeudet saaneille yksityisille palvelujen tarjoajille.
|
3)
a)
Jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetuille (chileläisten yritysten) tytäryhtiöille, joiden kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on yhteisössä, myönnettyä kohtelua ei laajenneta koskemaan chileläisen yrityksen johonkin yhteisön jäsenvaltioon perustamia sivuliikkeitä tai agentuureja. Tämä ei kuitenkaan estä jäsenvaltiota laajentamasta tätä kohtelua koskemaan chileläisen yrityksen toiseen jäsenvaltioon perustamia sivuliikkeitä tai agentuureja ensimmäisen jäsenvaltion alueella toteutettavien toimien osalta, jollei tällaista laajennusta kielletä nimenomaisesti yhteisön lainsäädännössä.
|
|
|
|
|
b)
Vähintään yhtä edullisen kohtelun myöntämistä koskevasta periaatteesta voidaan poiketa, kun kyse on jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetuista (chileläisten yritysten) tytäryhtiöistä, joilla on ainoastaan kotipaikka yhteisön alueella, jollei voida osoittaa, että niillä on tosiasiallinen ja jatkuva yhteys jonkin jäsenvaltion talouteen.
|
|
|
|
|
Oikeushenkilöksi rekisteröityminen
3)
RO: Kaupallisen yhtiön ainoan johtajan tai johtokunnan puheenjohtajan ja puolet sen johtajien lukumäärästä on oltava Romanian kansalaisia, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä. Kaupallisten yhtiöiden tilintarkastajien ja varatilintarkastajien enemmistön on oltava Romanian kansalaisia.
|
|
|
|
|
SE: Osakeyhtiöllä voi olla yksi tai useampi perustaja. Perustajan on joko oleskeltava Euroopan talousalueella (ETA) tai oltava Euroopan talousalueelle sijoittautunut oikeushenkilö. Avoin yhtiö voi olla osakeyhtiön perustaja vain, jos jokainen yhtiökumppani oleskelee Euroopan talousalueella. Kaikkien muuntyyppisten oikeushenkilöiden perustamiseen sovelletaan vastaavia ehtoja.
|
|
|
|
Ulkomaisten yritysten sivuliikkeitä koskeva laki
3)
SE: Ulkomaisen yrityksen (joka ei ole rekisteröitynyt oikeushenkilöksi Ruotsissa) on harjoitettava kaupallista toimintaansa sellaisen Ruotsiin sijoittautuneen sivuliikkeen välityksellä, jolla on itsenäinen johto ja erillinen kirjanpito.
SE: Alle vuoden kestävät rakennushankkeet vapautetaan vaatimuksista perustaa sivuliike tai nimetä maassa asuva edustaja.
PL: Ei sitoumuksia sivuliikkeiden osalta.
|
Ulkomaisten yritysten sivuliikkeitä koskeva laki
3)
SE: Toimitusjohtajan ja johtokunnan jäsenistä vähintään puolen asuinpaikan on oltava Euroopan talousalueella (ETA).
SE: Sivuliikkeen toimitusjohtajan on oleskeltava Euroopan talousalueella (ETA)
.
SE: Sellaisten ulkomaan tai Ruotsin kansalaisten, jotka eivät oleskele Ruotsissa ja jotka haluavat harjoittaa kaupallista toimintaa Ruotsissa, on nimettävä kyseisestä toiminnasta vastaava maassa oleskeleva edustaja ja ilmoitettava tämä paikallisen viranomaisen rekisteriin.
SI: Ulkomaisten yhtiöiden sivuliikkeiden perustaminen edellyttää, että emoyhtiö on ollut rekisteröitynä alkuperämaassa vähintään yhden vuoden.
|
|
|
|
Oikeushenkilöt:
3)
BG: Ulkomainen palvelujen tarjoaja, yhteisyritykset mukaan luettuina, voi olla muodoltaan ainoastaan rajoitetun vastuun yhtiö tai osakeyhtiö, jossa on vähintään kaksi osakasta. Sivuliikkeen perustamiseen tarvitaan lupa. Ei sitoumuksia edustustojen osalta. Edustustot eivät voi osallistua taloudelliseen toimintaan. Yrityksissä, joissa julkinen (valtion tai kunnan) osuus pääomasta ylittää 30 prosenttia, osakkeiden siirtämiseen kolmansille tarvitaan lupa.
FI: Suomen viranomaisten on vahvistettava ulkomaisten omistajien hankkimat osakkeet, jotka oikeuttavat yli kolmannekseen suomalaisen yhtiön tai liikeyrityksen (jossa on yli 1 000 työntekijää tai jonka liikevaihto on yli 1 000 miljoonaa Suomen markkaa tai jonka taseen loppusumma on yli 167 miljoonaa euroa) äänioikeuksista; vahvistus voidaan evätä vain, jos tärkeä kansallinen etu vaarantuisi.
|
FI: Euroopan talousalueen ulkopuolella oleskeleva ulkomaalainen, joka harjoittaa liiketoimintaa yksityisyrittäjänä tai yhtiökumppanina suomalaisessa kommandiittiyhtiössä tai avoimessa yhtiössä, tarvitsee elinkeinoluvan. Jos ulkomainen organisaatio tai säätiö, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueen ulkopuolella, aikoo harjoittaa liiketoimintaa tai kauppaa perustamalla sivuliikkeen Suomeen, sen on hankittava elinkeinolupa.
FI: Jos vähintään puolet johtokunnan jäsenistä tai toimitusjohtaja oleskelee Euroopan talousalueen ulkopuolella, vaaditaan lupa. Yrityksille voidaan kuitenkin myöntää erivapauksia.
SK: Ulkomaisen luonnollisen henkilön, jonka nimi rekisteröidään kaupparekisteriin yrittäjän puolesta toimimaan valtuutettuna henkilönä, on esitettävä Slovakian oleskelulupa.
|
|
|
|
FI: Osakeyhtiön perustajista vähintään puolen on oleskeltava joko Suomessa tai toisessa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa. Yrityksille voidaan kuitenkin myöntää erivapauksia.
|
|
|
|
|
HU: Kaupallisen toiminnan muotona olisi oltava rajoitetun vastuun yhtiö, osakeyhtiö, sivuliike tai edustusto.
PL: Ulkomaisen palvelujen tarjoajan sijoittautuminen edellyttää kommandiittiyhtiön, rajoitetun vastuun yhtiön tai osakeyhtiön perustamista.
|
|
|
|
|
Kiinteistöostot:
DK: Ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kiinteistöostoille on asetettu rajoituksia. Lisäksi ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden maatalouskiinteistöjen ostoille on asetettu rajoituksia.
EL: Lain nro 1892/89 mukaan kansalainen voi hankkia maata raja-alueilta ainoastaan puolustusministerin luvalla. Hallintokäytäntöjen mukaan suoria sijoituksia varten on helppo saada lupa.
CY: Ei sitoumuksia.
HU: Ei valtion omaisuuden hankintaa koskevia sitoumuksia.
LT: Ei sitoumuksia, jotka koskisivat luonnollisten ja oikeushenkilöiden maanhankintaoikeutta.
MT: Ei kiinteän omaisuuden hankintaa koskevia sitoumuksia.
|
Kiinteistöostot:
AT: Ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden on saatava kiinteistöjen hankinnalle, ostamiselle ja vuokraukselle lupa toimivaltaisilta alueviranomaisilta (Länder), jotka harkitsevat, onko näillä toimenpiteillä vaikutusta tärkeisiin taloudellisiin, sosiaalisiin tai kulttuurisiin etuihin.
BG: Ulkomaiset luonnolliset ja oikeushenkilöt eivät voi hankkia maaomaisuutta (myöskään sivuliikkeen kautta). Bulgarialaiset oikeushenkilöt, joiden omistuksesta osa on ulkomaista, eivät voi hankkia maatalousmaata.
Ulkomaiset oikeushenkilöt ja ulkomaiden kansalaiset, joiden pysyvä asuinpaikka on ulkomailla, voivat hankkia omistukseensa rakennuksia ja rajoitettuja kiinteistöjen omistusoikeuksia valtiovarainministeriön luvalla. Lupaa ei vaadita henkilöiltä, jotka ovat tehneet sijoituksia Bulgariassa.
|
|
|
|
LV: Ei sitoumuksia, jotka koskisivat oikeushenkilöiden maanhankintaoikeutta. Enintään 99 vuoden maanvuokraus sallittu.
PL: Ei sitoumuksia, jotka koskisivat valtion omaisuuden hankintaa eli yksityistämisprosessia koskevia säännöksiä (3 muoto).
|
Ulkomaiden kansalaiset, joiden pysyvä asuinpaikka on ulkomailla, ulkomaiset oikeushenkilöt ja yritykset, joissa ulkomaalaisilla on päätösten teon ja päätösten estämisen mahdollistava äänten enemmistö, voivat luvanvaraisesti hankkia kiinteistöjen omistusoikeuksia tietyillä ministerineuvoston nimeämillä maantieteellisillä alueilla.
|
|
|
|
RO: Luonnolliset henkilöt, joilla ei ole Romanian kansalaisuutta eikä asuinpaikkaa Romaniassa, sekä oikeushenkilöt, jotka eivät ole romanialaisia ja joiden päätoimipaikka ei ole Romaniassa, eivät voi hankkia minkäänlaista maaomaisuutta elossa olevien kesken päätetyillä oikeustoimilla (3 ja 4 muoto).
HR: Ei sitoumuksia sellaisten palveluntarjoajien kiinteistönhankintaoikeuden osalta, jotka eivät ole sijoittautuneet Kroatiaan tai yhtiöitettyjä siellä. Yhtiöt, jotka ovat sijoittautuneet Kroatiaan tai yhtiöitettyjä siellä oikeushenkilöinä, voivat hankkia palvelujensa tarjoamiseen tarvittavia kiinteistöjä. Sivuliikkeiden palvelujen tarjontaan tarpeellisten kiinteistöjen hankintaan tarvitaan oikeusministeriön hyväksyntä. Ei sitoumuksia, jotka koskisivat oikeushenkilöiden ja luonnollisten henkilöiden oikeutta hankkia maatalousmaata.
|
IE: Kotimaisten tai ulkomaisten yritysten tai ulkomaan kansalaisten on saatava maankäyttöä valvovan komitean kirjallinen etukäteissuostumus Irlannissa sijaitsevaa maa-aluetta koskeville hankinnoille. Jos kyseinen maa-alue on tarkoitettu teollisuuden (ei kuitenkaan maatalousteollisuuden) käyttöön, tästä vaatimuksesta voidaan poiketa yritys- ja työllisyysministerin antaman asiaa koskevan todistuksen perusteella. Tätä lakia ei sovelleta kaupunkien rajojen sisällä oleviin maa-alueisiin.
|
|
|
|
SI: Osittain ulkomaisella pääomalla rahoitetut oikeushenkilöt, jotka ovat asettautuneet Sloveniaan, voivat hankkia kiinteistöjä Slovenian alueelta. Ulkomaisten henkilöiden Sloveniaan perustamat sivuliikkeet voivat hankkia ainoastaan niitä taloudellisia toimia varten välttämätöntä kiinteää omaisuutta maata lukuun ottamatta, joita varten ne on perustettu. Erityislupa vaaditaan, jotta 10 kilometrin levyisellä rajavyöhykkeellä sijaitsevaa kiinteää omaisuutta voivat omistaa yritykset, joissa pääoman tai äänten enemmistö kuuluu suoraan tai epäsuorasti toisen jäsenvaltion oikeushenkilöille tai kansalaisille.
SK: Ei mitään lukuun ottamatta maata (3 ja 4 muoto).
|
CZ: Ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kiinteistöostoille on asetettu rajoituksia. Ulkomaiset henkilöt voivat hankkia kiinteää omaisuutta perustamalla tšekkiläisen oikeushenkilön tai osallistumalla yhteisyrityksiin. Ulkomainen henkilö tarvitsee maan hankkimiseen luvan.
HU: Ei sitoumuksia, jotka koskisivat ulkomaisten luonnollisten henkilöiden maanhankintaoikeutta.
LV: Ei sitoumuksia, jotka koskisivat oikeushenkilöiden maanhankintaoikeutta. Enintään 99 vuoden maanvuokraus sallittu.
PL: Ulkomaalaiset ja ulkomaiset oikeushenkilöt tarvitsevat kiinteän omaisuuden suoraan tai epäsuoraan hankkimiseen luvan.
SK: Ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kiinteistöostoille on asetettu rajoituksia. Ulkomaiset henkilöt voivat hankkia kiinteää omaisuutta perustamalla slovakialaisen oikeushenkilön tai osallistumalla yhteisyrityksiin. Ulkomainen henkilö tarvitsee maan hankkimiseen luvan (3 ja 4 muoto).
|
|
|
|
|
IT: Ei sitoumuksia kiinteistöostojen osalta.
FI (Ahvenanmaa): Rajoitettu Ahvenanmaan kotiseutuoikeutta vailla olevien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden oikeuksia hankkia ja omistaa kiinteistöjä Ahvenanmaalla ilman Ahvenanmaan toimivaltaisten viranomaisten antamaa lupaa.
FI (Ahvenanmaa): Rajoitettu Ahvenanmaan kotiseutuoikeutta vailla olevien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden sijoittautumisvapautta ja vapautta tarjota palveluja ilman Ahvenanmaan toimivaltaisten viranomaisten antamaa lupaa.
|
|
|
|
Investoinnit:
FR: Ulkomaisiin ostoihin, jotka oikeuttavat yli 33,33 prosenttiin toimivan ranskalaisen yrityksen osakepääomasta tai äänioikeuksista tai 20 prosenttiin ranskalaisesta pörssiyhtiöstä, sovelletaan seuraavaa määräystä:
− lupa annetaan etukäteisilmoitusta seuranneen kuukauden määräajan jälkeen ilman eri toimenpidettä, jollei talousasiainministeri ole poikkeustapauksessa käyttänyt oikeuttaan lykätä investointia.
FR: Ulkomaalaisomistusta hiljattain yksityistetyissä yrityksissä voidaan rajoittaa siten, että Ranskan hallitus määrittää yleisölle tarjottavien osakkeiden enimmäismäärän tapauskohtaisesti.
ES: Valtioiden tai ulkomaisten julkisyhteisöjen joko suoraan tai valtioiden joko välittömässä tai välillisessä määräysvallassa olevien yritysten tai muiden yhteisöjen välityksellä Espanjaan tekemät investoinnit (jotka tuovat yhteisöille taloudellisten etujen lisäksi yleensä myös muita etuja) edellyttävät hallituksen antamaa etukäteislupaa.
|
Investoinnit:
BG: Ulkomaiset investoinnit rekisteröidään valtiovarainministeriössä ainoastaan tilastointia ja verotusta varten.
Ulkomainen henkilö tai yritys, jossa ulkomaalaisilla on päätösten teon ja päätösten estämisen mahdollistava äänten enemmistö joko suoraan tai muiden yritysten kautta, joissa on ulkomaalaisomistusta, tarvitsevat luvan seuraaviin tarkoituksiin:
i)
aseiden, ampumatarvikkeiden tai puolustustarvikkeiden jakelu;
ii)
pankki- tai vakuutustoiminta tai omistus pankki- tai vakuutuslaitoksissa;
iii)
luonnonvarojen etsintä, käyttöön- tai talteenotto aluevesiltä, mannerjalustasta tai talousvyöhykkeeltä;
iv)
sellaisen omistusosuuden hankinta, jolla saavutetaan päätösten teon ja päätösten estämisen mahdollistava äänten enemmistö yrityksessä, joka toimii jollakin i, ii ja iii kohdassa määritellyllä alalla.
|
|
|
|
PT: Ulkomaalaisomistusta hiljattain yksityistetyissä yrityksissä voidaan rajoittaa siten, että Portugalin hallitus määrittää yleisölle tarjottavien osakkeiden enimmäismäärän tapauskohtaisesti.
|
Edellä ii) ja iv) kohdassa tarkoitetun pankki- ja vakuutustoiminnan osalta luvan myöntämisperusteet liittyvät vakavaraisuuden valvontaan, ja ne ovat GATS-sopimuksen XVI ja XVII artiklan mukaiset.
|
|
|
|
IT: Hiljattain yksityistetyille yrityksille voidaan myöntää yksinoikeuksia tai niiden yksinoikeudet voidaan säilyttää. Hiljattain yksityistettyihin yrityksiin liittyviä äänioikeuksia voidaan rajoittaa joissakin tapauksissa. Puolustuksen, liikenne-, televiestintä- ja energiapalvelujen alalla toimivien yritysten suurten omistusosuuksien hankinta edellyttää valtiovarainministeriön hyväksyntää viiden vuoden ajan.
FR: Tiettyjen
kaupallisten, teollisten tai käsiteollisten toimien käynnistäminen edellyttää erityisvaltuutusta, jos toimitusjohtajalla ei ole pysyvää oleskelulupaa.
|
CY: Yhtiöillä, joihin kuuluu ulkomaalaisomistusta, on oltava maksettua osakepääomaa rahoitusvaatimustensa mukaisesti ja maassa asumattomien on rahoitettava osuutensa tuontivaluutalla.
Jos maassa asumattomien omistusosuus ylittää 24 prosenttia, kaikki lisäykset käyttöpääomaan tai muuhun pääomaan on hankittava paikallisista ja ulkomaisista rahoituslähteistä siinä suhteessa, mikä on maassa asuvien ja asumattomien osuus yhtiön osakepääomasta. Jos kyseessä on ulkomaisen yhtiön sivuliike, koko alkuinvestoinnin pääoma on hankittava ulkomaisista lähteistä. Paikallisista lähteistä lainaaminen on sallittua ainoastaan hankkeen toteuttamisen aloittamisen jälkeen käyttöpääomavaatimusten rahoittamiseksi.
|
|
|
|
|
HU: Ei valtion omaisuuden hankintaa koskevia sitoumuksia.
LT: Investoinnit arvontojen järjestämiseen on kielletty ulkomaisia pääomainvestointeja koskevalla lailla.
|
|
|
|
|
MT: Yrityksiin, joiden omistajiin kuuluu maassa asumattomia luonnollisia tai oikeushenkilöitä, sovelletaan samoja pääomavaatimuksia, joita sovelletaan maassa asuvien kokonaan omistamiin yrityksiin, seuraavasti: yksityiset yritykset 500 Maltan liiraa (josta vähintään 20 prosenttia maksettua osakepääomaa); julkisen sektorin yritykset 20 000 Maltan liiraa (josta vähintään 25 prosenttia maksettua osakepääomaa). Maassa asumattomien omistusosuus on maksettava ulkomailta peräisin olevilla varoilla. Yritysten, joihin osallistuu maassa asumattomia, on haettava valtiovarainministeriöltä asianomaisen lainsäädännön mukaisesti lupaa toimitilojen hankkimiseen.
|
|
|
|
CY: Maassa asumattomien osallistuminen yhtiöön tai yritykseen Kyproksessa edellyttää keskuspankin lupaa. Ulkomaalaisten osallistuminen kaikilla sitoumusluetteloon sisältyvillä aloilla ja niiden osa-alueilla on tavallisesti rajoitettu 49 prosenttiin. Viranomaisten päätös myöntää lupia ulkomaalaisten osallistumiselle perustuu taloudellisiin tarpeisiin, joiden määrittämisessä käytetään yleensä seuraavia kriteereitä:
a)
sellaisten palvelujen tarjoaminen, joita Kyproksessa ei ole aikaisemmin tarjottu,
b)
talouden vientisuuntauksen edistäminen kehittämällä nykyisiä ja uusia markkinoita,
c)
nykyaikaisen tekniikan, taitotiedon ja uusien johtamistekniikoiden siirto,
d)
talouden tuotantorakenteen tai nykyisten tuotteiden ja palvelujen laadun parantaminen,
e)
nykyisiä yksiköitä tai toimia täydentävä vaikutus,
f)
ehdotetun hankkeen kestävyys,
g)
uusien työpaikkojen luominen tutkijoille, laadun parantaminen ja paikallisen henkilöstön kouluttaminen.
|
|
|
|
|
Poikkeustapauksissa, joissa ehdotettu investointi täyttää pitkälti useimmat taloudelliset kriteerit, 49 prosentin ylittävälle ulkomaalaisten osallistumiselle voidaan antaa lupa.
Julkisen sektorin yritysten osalta ulkomaalaisten osuus pääomasta saa tavallisesti olla enintään 30 prosenttia. Sijoitusrahastoissa sallitun ulkomaalaisomistuksen raja on 40 prosenttia.
Yhtiöt on rekisteröitävä yhtiölain mukaisesti. Kyseisessä laissa edellytetään, että ulkomaisen yrityksen, joka haluaa perustaa Kyprokseen toimipisteen tai toimiston, on rekisteröitävä se ulkomaisena sivuliikkeenä. Rekisteröintiä varten tarvitaan valuuttavalvontaa koskevan lain mukaisesti keskuspankin etukäteen antama hyväksyntä. Hyväksynnän antamisessa on noudatettava kyseisenä aikana toteutettavaa ulkomaisia investointeja koskevaa politiikkaa yhtiön ehdottamien Kyproksen toimintojen ja edellä esitettyjen yleisten investointikriteerien osalta.
HU: Ei valtion omaisuuden hankintaa koskevia sitoumuksia.
|
|
|
|
|
MT: Yhtiölain (nro 386), jossa säädetään maassa asumattomien mahdollisuudesta tarjota palveluita rekisteröimällä paikallinen yritys, ja ulkomaanliiketoimia koskevan lain (nro 233), jossa säännellään Maltan pörssissä noteeraamattomien arvopapereiden liikkeeseenlaskua, hankintaa, myyntiä ja lunastusta, soveltamista jatketaan.
|
|
|
|
|
PL: Yrityksen perustamiseen ulkomaisella pääomalla tarvitaan lupa seuraavissa tapauksissa:
yrityksen perustaminen, olemassa olevan yrityksen osakkeiden tai osuuksien ostaminen tai hankkiminen, yrityksen toiminnan laajentaminen, jos sen toimiala liittyy johonkin seuraavista:
satamien ja lentokenttien hallinnointi;
kiinteistökaupat tai välittäjänä toimiminen kiinteistökaupoissa
|
|
|
|
|
muiden lupavaatimusten ulkopuolelle jäävät toimitukset puolustusteollisuudelle;
tuotujen kulutushyödykkeiden tukkukauppa;
oikeudellisten neuvontapalveluiden tarjoaminen;
yhteisyrityksen perustaminen ulkomaisella omalla pääomalla siten, että puolalainen osapuoli on siinä valtion omistama tai rahoittama oikeushenkilö ja antaa alkupääomaksi muita kuin rahallisia omaisuuseriä;
sellaisen sopimuksen järjestäminen, johon sisältyy oikeus käyttää valtion omaisuutta pitempään kuin kuusi kuukautta tai jossa päätetään tällaisen omaisuuden hankkimisesta.
|
|
|
|
|
SI: Rahoituspalvelujen osalta luvan antavat toimialakohtaisissa sitoumuksissa ilmoitetut viranomaiset niissä ilmoitettujen edellytysten mukaisesti.
Maassa ei sovelleta rajoituksia uusien liikeyritysten perustamiseen (uudet investointihankkeet).
|
|
|
|
|
|
Tuet
Kelpoisuus tuen saamiseen yhteisöltä tai jäsenvaltioilta voidaan rajata jonkin jäsenvaltion alueelle tai sen tietylle maantieteelliselle alueelle sijoittautuneisiin oikeushenkilöihin. Ei sitoumuksia tutkimusta ja kehittämistä koskevien tukien osalta. Ei sitoumuksia yhteisön ulkopuolelle sijoittautuneen yrityksen johonkin jäsenvaltioon perustamien sivuliikkeiden osalta. Palvelun tarjoaminen tai sen rahoittaminen julkisella sektorilla ei ole ristiriidassa tämän sitoumuksen kanssa.
Tässä luettelossa annetut sitoumukset eivät velvoita yhteisöä tai sen jäsenvaltioita tukemaan alueensa ulkopuolelta tarjottavia palveluja.
Siltä osin kuin luonnolliset henkilöt voivat saada tukea, tukikelpoisuus voidaan rajata jäsenvaltioiden kansalaisiin.
|
|
|
|
Valuuttajärjestelmä ,,,:
1), 2), 3), 4) BG: Ulkomaanmaksuihin ja -siirtoihin vaaditaan Bulgarian keskuspankin lupa, jos ne liittyvät investointeihin ja valtion myöntämiin tai takaamiin lainoihin.
|
Valuuttajärjestelmä
4)
CY: Valuuttavalvontaa koskevan lain mukaan maassa asumattomilla ei tavallisesti ole lupaa lainata paikallisista rahoituslähteistä.
|
|
|
|
1), 2) SK: Juoksevien maksujen osalta rajoitettu maassa asuvien kansalaisten ulkomaisen valuutan hankintaa henkilökohtaisiin tarkoituksiin.
Pääomamaksujen osalta vaaditaan valuutanvaihtolupa, jos kyse on rahoitusluoton hankkimisesta ulkomaisilta henkilöiltä, suorasta pääomainvestoinnista ulkomaille, kiinteistöjen hankkimisesta ulkomailta ja ulkomaisten arvopapereiden ostamisesta.
|
|
|
|
|
Ydinenergian käyttöön rauhanomaisiin tarkoituksiin liittyvät palvelut
1), 2), 3), 4) BG: Ei sitoumuksia palveluiden osalta, jotka liittyvät halkeavan tai yhtyvän ydinmateriaalin tai niiden lähtöaineiden etsintään, louhintaan ja jalostamiseen, sekä niillä käytävään kauppaan, ydinenergian tuotantolaitosten laitteiden ja järjestelmien kunnossapitoon ja korjauksiin, kyseisten materiaalien ja niiden jalostuksessa syntyvän jätteen kuljetukseen tai ionisoivan säteilyn käyttöön, eikä muiden palveluiden osalta, jotka liittyvät ydinenergian käyttöön rauhanomaisiin tarkoituksiin (mukaan luettuina insinööri- ja konsulttipalvelut ja ohjelmistoihin liittyvät palvelut jne.).
|
|
|
|
|
Yksityistäminen
3)
BG: Ei sitoumuksia osallistumiselle valtion ulkoisilla velkasitoumuksilla toteutettavaan yksityistämiseen eikä niiden palvelualojen ja/tai palveluiden toimittajien osalta, jotka eivät kuulu vuotuisen yksityistämisohjelman soveltamisalaan.
RO: Ei sitoumuksia.
|
Yksityistäminen
3)
BG: Ei sitoumuksia osallistumiselle investointitositteilla tai muilla etusijan antavilla menetelmillä toteutettavaan yksityistämiseen, jossa vaaditaan Bulgarian kansalaisuutta ja pysyvää asuinpaikkaa maassa.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta toimenpiteitä, jotka koskevat seuraaviin luokkiin kuuluvien palveluja tarjoavien luonnollisten henkilöiden saapumista johonkin yhteisön jäsenvaltioon ja tilapäistä oleskelua jäsenvaltiossa ilman, että heidän on täytettävä tarveharkintaa koskevat vaatimukset:
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta markkinoille pääsyä koskevassa sarakkeessa mainittuja luonnollisten henkilöiden luokkia koskevia toimenpiteitä.
Yhteisön direktiivejä tutkintotodistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta ei sovelleta kolmansien maiden kansalaisiin. Kolmansien maiden kansalaisilta säänneltyjen ammattien harjoittamiseen vaadittavien tutkintotodistusten tunnustaminen kuuluu edelleen jäsenvaltioiden toimivaltaan, jollei yhteisön oikeudessa toisin säädetä. Oikeus harjoittaa säänneltyä ammattia yhdessä jäsenvaltiossa ei merkitse oikeutta harjoittaa kyseistä ammattia toisessa jäsenvaltiossa.
|
|
|
|
i)
Seuraaviin luokkiin kuuluvien, yhtiönsä toiseen maahan tilapäisesti lähettämien luonnollisten henkilöiden tilapäinen läsnäolo, mikäli palvelujen tarjoaja on oikeushenkilö ja kyseiset henkilöt ovat kyseisen yrityksen palveluksessa tai ovat olleet siinä osakkaina (ei kuitenkaan pääosakkaana) vähintään vuoden ajan välittömästi ennen tällaista siirtoa:
|
|
|
|
|
BG: Toiseen maahan väliaikaisesti lähetettyjen henkilöiden lukumäärä ei saa ylittää 10:tä prosenttia vuotuisesta kyseisen bulgarialaisen oikeushenkilön palkkaamien Bulgarian kansalaisten keskimäärästä. (Jos työntekijöitä on vähemmän kuin 100, toiseen maahan väliaikaisesti lähetettyjen henkilöiden määrä voi luvanvaraisesti ylittää 10 prosenttia.)
|
|
|
|
|
a)
Johtoasemassa olevat oikeushenkilön palveluksessa työskentelevät henkilöt, jotka ensisijaisesti vastaavat yrityksen johtamisesta ja työskentelevät pääasiassa yrityksen johtokunnan tai osakkeenomistajien tai vastaavan elimen yleisen valvonnan alaisuudessa ja joiden toimenkuvaan voi kuulua:
liiketoimintayksikön tai sen osaston taikka jaoksen johtaminen,
|
Asuinpaikkavaatimukset
AT: Sivuliikkeiden ja oikeushenkilöiden toimitusjohtajien on oleskeltava Itävallassa; Itävallan kauppalain noudattamisesta vastaavien oikeushenkilön tai sivuliikkeen palveluksessa olevien luonnollisten henkilöiden on oleskeltava Itävallassa.
MT: Oleskelulupien ja -asiakirjojen antamisesta säädetään maahanmuuttolaissa (nro 217).
|
|
|
|
muun valvonta-, asiantuntija- tai johtotehtävissä toimivan henkilöstön työskentelyn ohjaus ja valvonta,
|
HR: Maahantuloa, tilapäistä oleskelua ja työskentelyä sekä oleskelun kestoa koskevia Kroatian lainsäädännön vaatimuksia sovelletaan edelleen.
|
|
|
|
henkilökohtainen toimivalta palkata tai irtisanoa työntekijöitä taikka antaa heidän palkkaamistaan, irtisanomistaan tai muita henkilöstöön liittyviä suosituksia,
|
|
|
|
|
–
BG: ja jotka eivät suoraan suorita tehtäviä, jotka liittyvät liiketoimintayksikön tarjoamien palveluiden tuottamiseen.
|
|
|
|
|
RO: Johtotehtäviä suorittavat luonnolliset henkilöt ovat henkilöitä, joilla on soveltuva ylemmän asteen koulutus ja joiden tehtävä organisaatiossa on sen tai jonkin sen osaston tai jaoston johtaminen.
|
|
|
|
|
b)
Oikeushenkilön palveluksessa työskentelevät henkilöt, joilla on yrityksen tarjoamien palvelujen, tutkimuslaitteiden, tekniikan tai hallinnon kannalta erityisiä tietoja. Näitä tietoja arvioitaessa otetaan huomioon paitsi yrityksen sisäinen tieto myös henkilön huomattava pätevyys erityistä teknistä osaamista vaativassa työssä tai ammatissa, samoin kuin henkilön kuuluminen luvanvaraisten ammattien harjoittajiin.
|
|
|
|
|
RO: Asiantuntijatehtäviä suorittavat luonnolliset henkilöt ovat henkilöitä, joilla on yliopistotutkinto siltä alalta, jonka tehtävissä he toimivat.
|
|
|
|
|
ii)
Seuraaviin luokkiin kuuluvien luonnollisten henkilöiden tilapäinen läsnäolo:
|
|
|
|
|
a)
henkilöt, jotka eivät oleskele minkään jäsenvaltion sellaisella alueella, johon sovelletaan EY:n perussopimuksia, ja jotka ovat jonkin palvelujen tarjoajan edustajia ja haluavat tulla tilapäisesti maahan neuvotellakseen palvelujen myymisestä tai tehdäkseen palvelujen myyntiä koskevia sopimuksia palvelujen tarjoajan puolesta harjoittamatta kuitenkaan itse suoramyyntiä suurelle yleisölle ja ilman että he itse tarjoavat palveluja (EE, HU, LV, SI lisäksi: tai saavat palkkaa kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevasta lähteestä).
|
|
|
|
|
b)
Edellä i kohdan a alakohdassa tarkoitetut johtoasemassa olevat henkilöt, jotka työskentelevät oikeushenkilön palveluksessa ja ovat vastuussa jäsenvaltion alueelle sijoittautuneen palvelujen tarjoajan liiketoiminnan perustamisesta Chileen edellyttäen, että:
|
|
|
|
|
edustajat eivät harjoita kuitenkaan itse suoramyyntiä suurelle yleisölle tai tarjoa palveluja (EE, HU, LV, SI lisäksi: tai saa palkkaa kyseisessä jäsenvaltioissa sijaitsevasta lähteestä); ja
|
|
|
|
|
palvelujen tarjoajan päätoimipaikka on Chilen alueella eikä sillä ole muita edustajia, toimistoja, sivuliikkeitä tai tytäryhtiöitä kyseisessä yhteisön jäsenvaltiossa.
|
|
|
|
|
FR: Teollisen, kaupallisen tai käsiteollisen yrityksen toimitusjohtajalla on oltava erityisvaltuutus, jollei hänellä ole oleskelulupaa.
|
|
|
|
|
IT: Teollisen, kaupallisen ja käsiteollisen ammatin harjoittaminen edellyttää oleskelulupaa ja erityisvaltuutusta.
|
|
|
|
|
iii)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta toimenpiteitä, jotka koskevat jäljempänä lueteltuihin luokkiin kuuluvien luonnollisten henkilöiden saapumista johonkin yhteisön jäsenvaltioon ja tilapäistä oleskelua jäsenvaltiossa ilman, että heidän tarvitsee täyttää tarveharkintaa koskevia vaatimuksia, jollei se ole perusteltua jollain tietyllä alan osalla. Pääsy on mahdollista seuraavin edellytyksin:
|
|
|
|
|
−
Luonnolliset henkilöt toimittavat palveluja väliaikaisesti sellaisen oikeushenkilön työntekijöinä, joka ei ole kaupallisesti läsnä missään Euroopan yhteisön jäsenvaltiossa.
|
|
|
|
|
−
Oikeushenkilö on tehnyt asianomaisen jäsenvaltion jonkin peruskäyttäjän kanssa palvelusopimuksen, jonka kesto on enintään kolme kuukautta, ja sopimus on tehty avoimen tarjouspyynnön perusteella tai noudattamalla jotain muuta sellaista menettelyä, jolla voidaan taata, että sopimus tehdään vilpittömässä mielessä (josta voi olla osoituksena esim. ilmoitus siitä, että sopimus on saatavilla), jos tämä vaatimus on käytössä tai otetaan käyttöön jäsenvaltiossa yhteisön tai sen jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja vaatimusten mukaisesti.
|
|
|
|
|
−
Pääsyä anovan luonnollisen henkilön on tarjottava tällaisia palveluja sellaisen oikeushenkilön työntekijänä, joka on tarjonnut kyseistä palvelua vähintään vuoden (tai, jos kyseessä on Kreikka, kahden vuoden) ajan välittömästi ennen kyseistä siirtoa.
|
|
|
|
|
−
Mikäli asianomaiseen jäsenvaltioon tulo ja oleskelu siellä on tilapäistä, yhteensä enintään kolmen kuukauden oleskelu 12 kuukauden ajanjaksolla (tai 6 kuukauden ajanjaksolla, jos kyseessä on Viro tai 24 kuukauden ajanjaksolla, jos kyseessä on Alankomaat) on sallittu, eikä oleskelun kesto saa ylittää sopimuksen kestoa.
|
|
|
|
|
−
Luonnollisella henkilöllä on oltava tarvittava akateeminen pätevyys ja ammatillinen kokemus, jotka vastaavat siinä jäsenvaltiossa, jossa palvelu tarjotaan, kyseisellä alalla tai kyseisessä toiminnassa sovellettavia vaatimuksia.
|
|
|
|
|
−
Sitoumus koskee ainoastaan sopimuksen kohteena olevaan palveluun liittyvää toimintaa eikä luo oikeutta käyttää asianomaisen jäsenvaltion ammattinimikettä.
|
|
|
|
|
−
Palvelusopimuksen kattamien henkilöiden määrä ei saa olla suurempi kuin on tarpeen sopimuksen täytäntöön panemiseksi yhteisön ja sen jäsenvaltion, jossa palvelua tarjotaan, lakien, asetusten ja vaatimusten mukaisesti.
|
|
|
|
|
−
Palvelusopimus on tehtävä jollain seuraavista aloista, ja siinä on noudatettava asianomaisen jäsenvaltion alan kyseiseen osaan sovellettavissa vaatimuksissa mainittuja lisäedellytyksiä:
|
|
|
|
|
−
lakiasiainpalvelut,
−
kirjanpitopalvelut,
−
tilintarkastuspalvelut,
−
verotukseen liittyvät neuvontapalvelut,
−
arkkitehtipalvelut sekä yhdyskunta- ja maisemasuunnittelupalvelut,
|
|
|
|
|
−
tekniset palvelut ja rakennushankkeiden suunnittelupalvelut,
|
|
|
|
|
−
lääkäri-, hammaslääkäri- ja kätilöpalvelut,
−
eläinlääkintäpalvelut,
−
sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttipalvelut sekä avustavan hoitohenkilöstön palvelut,
−
tietojenkäsittelypalvelut ja siihen liittyvät palvelut,
−
tutkimus- ja kehittämispalvelut,
|
|
|
|
|
−
mainostoiminta,
−
markkina- ja mielipidetutkimuspalvelut,
−
johdon konsultointipalvelut,
|
|
|
|
|
−
johdon konsultointipalveluihin liittyvät palvelut,
−
tekniset testaus- ja analysointipalvelut,
−
edellisiin liittyvät tieteelliset ja konsultointipalvelut,
|
|
|
|
|
−
maatalouteen, metsästykseen ja metsätalouteen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut,
|
|
|
|
|
−
kalastukseen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut,
−
kaivostoimintaan liittyvät palvelut,
−
laitehuolto- ja korjauspalvelut,
−
valokuvauspalvelut,
−
kokouspalvelut,
|
|
|
|
|
−
käännöspalvelut,
−
rakennusalan palvelut,
−
rakennusalueen tutkimustyöt,
−
ympäristöpalvelut,
−
kolmannen asteen koulutuspalvelut,
−
aikuiskoulutuspalvelut,
−
matkatoimistojen ja matkanjärjestäjien palvelut,
−
matkailijoiden opastuspalvelut,
−
viihdepalvelut,
−
tietotoimistopalvelut,
|
|
|
|
|
−
laitteiden myyntiä ja patentin myöntämistä koskevat palvelut.
|
|
|
|
II.
ALAKOHTAISET SITOUMUKSET
|
|
1.
LIIKE-ELÄMÄN PALVELUT
|
|
|
|
|
A.
Asiantuntijapalvelut
|
|
|
|
|
a)
Kotimaan lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta (ei kuitenkaan EY:n oikeutta) koskeva oikeudellinen neuvonta
CZ, EE, LV, PL, RO, SI, SK: CPC 861.
|
1)
EE: Ei sitoumuksia CPC-koodien 861 osalta lukuun ottamatta CPC-koodia 86190.
FR, PT, SI: Ei sitoumuksia oikeudellisten asiakirjojen valmistelun osalta
SE: Ei sitoumuksia ”Advokat” (asianajaja) -nimikkeellä tai jollain muulla sellaisella ammattinimikkeellä, jota käytetään asianomaisen henkilön kotimaassa Euroopan talousalueen (ETA) asianajajana toimimisesta, harjoitettavan toiminnan osalta.
CY, MT: Ei sitoumuksia.

DK: Oikeudellisen neuvonnan osalta markkinointi rajoittuu asianajajiin, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa, ja Tanskassa rekisteröityihin lakiasiaintoimistoihin.
SE: Ei sitoumuksia ”Advokat” (asianajaja) -nimikkeellä tai jollain muulla sellaisella ammattinimikkeellä, jota käytetään asianomaisen henkilön kotimaassa Euroopan talousalueen (ETA) asianajajana toimimisesta, harjoitettavan toiminnan osalta.
|
|
|
BG: mikäli palvelun tarjoaja on pätevä asianajaja (osa CPC 861:stä)
|
HR: Ei sitoumuksia asianajajan ammatin harjoittamisen suhteen Kroatian lainsäädännön osalta.
|
EE: Ei sitoumuksia CPC-koodien 861 osalta lukuun ottamatta CPC-koodia 86190.
AT: Ulkomaisten oikeudellisten neuvonantajien on oltava oman maansa kansallisen asianajajaliiton jäseniä; he voivat käyttää ammattinimikettään ainoastaan ilmoittamalla sen yhteydessä kotimaassaan sijaitsevan rekisteröintipaikkansa.
CY, MT: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
2)
CY, MT: Ei sitoumuksia.
|
2)
CY, MT: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
DE: Pääsyn edellytyksenä on asianajajia koskevassa liittotasavallan laissa säädettyjen asianajajaliiton vaatimusten täyttyminen; lain mukaan läsnäolo edellyttää, että kyseessä on joko toiminimi tai avoin yhtiö.
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
FI: Lakiasiainpalvelujen tarjoaminen asianajajaliiton jäsenenä edellyttää jonkin Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvan maan kansalaisuutta.
|
3)
DK: Oikeudellisen neuvonnan osalta markkinointi rajoittuu Tanskassa rekisteröityihin lakiasiaintoimistoihin. Ainoastaan asianajajat, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa, ja Tanskassa rekisteröidyt lakiasiaintoimistot voivat omistaa tanskalaisen lakiasiaintoimiston osakkeita. Ainoastaan asianajajat, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa, voivat olla tanskalaisen lakiasiaintoimiston hallintoneuvoston jäseniä tai osallistua sen hallintoon muuten.
AT, CY, MT, RO: Ei sitoumuksia.
CZ: Asianajajilta (myös kaupallisella alalla) vaaditaan Tšekin lain mukaan loppututkinto tšekkiläisestä yliopistosta.
|
FR: Vastaanottajavaltion lainsäädäntöä ja kansainvälistä lainsäädäntöä (EY:n lainsäädäntö mukaan luettuna) sovelletaan säänneltyjen juridisten ammattien harjoittajiin.
|
|
|
AT, CY, MT, RO: Ei sitoumuksia.
CZ: Ei rajoituksia ulkomaisen lain osalta. Toimintaan, joka liittyy kansalliseen lakiin, vaaditaan hyväksyntä Tšekin asianajajaliittoon tai kaupallisten asianajajien kamariin.
|
EE: Ei ole CPC-koodin 86190 osalta. Ei sitoumuksia CPC-koodien 861 osalta lukuun ottamatta CPC-koodia 86190.
|
|
|
|
EE: Ei ole CPC-koodin 86190 osalta. CPC-koodia 86190 lukuun ottamatta CPC-koodin 861 osalta liiketoiminta on rajattu toiminimiin tai lakialan osakeyhtiöihin, jolloin tarvitaan asianajajaliiton (Advokatuur) lupa. Asianajajaliiton perussäännön (Advokatuuri pohimäärus) mukaan lakiasiaintoimistoja voivat perustaa ainoastaan Viron kansalaiset. Asianajajaliittoon hyväksyminen edellyttää seuraavia: a) kahden vuoden työkokemus asianajan avustajana; b) tarvittavan kokeen suorittaminen; c) kolmen vuoden työkokemus ylempänä avustajana. Tämän jälkeen on mahdollista suorittaa asianajajan tutkinto (johon vaaditaan erinomainen Viron lain tuntemus ja erinomainen viron kielen taito). Julkiset notaarit ovat julkispalvelua tarjoavia henkilöitä; heidät nimittää oikeusministeriö.
|
SI: Asianajajaliittoon voidaan hyväksyä asianajajia, jotka eivät ole Slovenian kansalaisia ja joilla on toimilupa toisessa jäsenvaltiossa, jos heillä on todistus Slovenian lain tuntemuksesta ja sujuva sloveenin kielen taito.
SK: Asianajajilta (myös kaupallisella alalla) vaaditaan Slovakian lain mukaan loppututkinto slovakialaisesta yliopistosta.
|
|
|
|
|
|
|
|
|
HR: Ei ole kotimaan lainsäädäntöä, ulkomaista lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskevan oikeudellisen neuvonnan osalta. Ei sitoumuksia siltä osin kuin on kyse osapuolten oikeudellisesta edustamisesta tuomioistuimissa. Kansainvälisiä kysymyksiä sisältävissä menettelyissä osapuolia voivat edustaa välimiestuomioistuimissa ja väliaikaisissa tuomioistuimissa asianajajat, jotka ovat muiden maiden asianajajaliittojen jäseniä.
|
HR: Vain Kroatian asianajajaliiton täysjäsenet (”odvjetnici”) voivat edustaa osapuolia tuomioistuimissa. Asianajajaliiton jäsenyys edellyttää kansalaisuutta. Kroatian asianajajaliiton jäsenyyttä ei vaadita kotimaan lainsäädäntöä, ulkomaista lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskevan oikeudellisen neuvonnan osalta.
|
|
|
|
HU: Liiketoiminnan muodon on oltava kumppanuus unkarilaisen asianajajan (ügyvéd) tai asianajotoimiston (ügyvédi iroda) kanssa tai edustustoimisto.
LV: Ei ole kotimaan lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskevan oikeudellisen neuvonnan osalta. Muun CPC-koodiin 861 kuuluvan kuin kotimaan lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskevan oikeudellisen neuvonnan osalta vaaditaan oikeusministeriön myöntämä lupa ja latvian kielen taito. Luvan saaneet asianajajat voivat tarjota kaikkia lakialan palveluita lukuun ottamatta edustusta rikosoikeudenkäynneissä.
|
|
|
|
Rikosoikeudenkäynneissä edustaminen on sallittu ainoastaan valan tehneille asianajajille. Valan tehneiltä asianajajilta ja notaareilta vaaditaan maan kansalaisuus. Valan tehneiden asianajajien ja notaarien on oltava vähintään 25-vuotiaita ja osattava latvian kieltä, ja heillä on oltava loppututkinto Latvian yliopistosta tai jostakin toisesta yliopistosta, joka on tunnustettu Latvian yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa tasavertaiseksi, sekä käytännön kokemusta. Valan tehneiden asianajajien on suoritettava tutkinto valan tehneiden asianajajien neuvoston vahvistamien sääntöjen mukaisesti. Valan tehneiden notaarien on suoritettava tutkinto oikeusministeriön valan tehneiden notaarien neuvoston kanssa antaman säännön mukaisesti.
|
|
|
|
|
PL: Sijoittautumiseen tarvitaan lupa. Kansalaisuusvaatimus.
|
|
|
|
|
SI: Liiketoiminta on rajattu toiminimiin tai lakialan avoimiin yhtiöihin. Ainoastaan toimiluvan saaneet asianajajat voivat olla osakkaita. Toimintaan, joka liittyy kansalliseen lakiin, vaaditaan hyväksyntä asianajajaliittoon (Odvetni{ka zbornica Slovenije). Lakiasiantoimiston perustamiseen vaaditaan asianajajaliiton suostumus. Asianajajaliittoon voidaan hyväksyä asianajajia, jotka eivät ole Slovenian kansalaisia ja joilla on toimilupa toisessa jäsenvaltiossa, jos heillä on todistus Slovenian lain tuntemuksesta ja sujuva sloveenin kielen taito. Julkiset notaarit ovat julkispalvelua tarjoavia henkilöitä. Toimilupaoikeudet ovat luvanvaraiset.
|
|
|
|
|
SK: Ei rajoituksia ulkomaisen lain osalta. Toimintaan, joka liittyy kansalliseen lakiin, vaaditaan hyväksyntä Slovakian asianajajaliittoon tai kaupallisten asianajajien kamariin.
|
|
|
|
|
SE: Kun oikeudellista neuvontaa tarjotaan ”Advokat”- nimikkeellä, ammatin harjoittaminen yhteistyössä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät käytä kyseistä nimikettä, tai osakeyhtiön muodossa on sallittua ainoastaan tiettyjen edellytysten täyttyessä.
LU: Vastaanottajavaltion lainsäädäntö ja kansainvälinen lainsäädäntö; lisäksi asianomaisen henkilön täytyy olla rekisteröitynyt asianajajaksi (avocat) Luxemburgin asianajajaliittoon.
|
SE: ”Advokat” (asianajaja) -nimikkeen käyttö edellyttää Ruotsin asianajajaliiton jäsenyyttä. Jäsenyys edellyttää Ruotsin tai Euroopan talousalueen (ETA) kansalaisuutta ja oleskelua maassa. Jos henkilö, jolla on lupa käyttää ”Advokat” -nimikettä jossain ETA-valtiossa, haluaa harjoittaa lakimiehen ammattia Ruotsissa pysyvästi käyttäen oman kotimaansa ammattinimikettä, hänen on rekisteröidyttävä Ruotsin asianajajaliittoon.
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, CY, MT, RO: Ei sitoumuksia.
FR: Oikeudellinen neuvonta ja oikeudellisten asiakirjojen valmistelu pääasiallisena toimialana ja yleisöä varten on varattu säänneltyjen juridisten ammattien harjoittajille. Myös muiden säänneltyjen ammattien harjoittajat tai henkilöt, joilla on tarvittava pätevyys, voivat harjoittaa näitä toimia pääasiallisen toimialansa rinnalla.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
DK: Oikeudellisen neuvonnan osalta markkinointi rajoittuu asianajajiin, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa. Ammatin harjoittamista Tanskassa koskevan luvan myöntämisen edellytyksenä on Tanskassa suoritettu lainopillinen tutkinto.
AT: Ulkomaisten oikeudellisten neuvonantajien on oltava oman maansa kansallisen asianajajaliiton jäseniä; he voivat käyttää ammattinimikettään ainoastaan ilmoittamalla sen yhteydessä kotimaassaan sijaitsevan rekisteröintipaikkansa.
|
|
|
|
AT: Oikeudelliset neuvonantajat voivat kuluttajan pyynnöstä siirtyä väliaikaisesti Itävallan alueelle jonkin tietyn palvelun tarjoamiseksi.
|
|
|
|
|
FI: Lakiasiainpalvelujen tarjoaminen asianajajaliiton jäsenenä edellyttää jonkin Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvan maan kansalaisuutta.
SE: Kun oikeudellista neuvontaa tarjotaan ”Advokat”- nimikkeellä, ammatin harjoittaminen yhteistyössä sellaisten henkilöiden kanssa, jotka eivät käytä kyseistä nimikettä, tai osakeyhtiön muodossa on sallittua ainoastaan tiettyjen edellytysten täyttyessä.
|
SE: ”Advokat” (asianajaja) -nimikkeen käyttö edellyttää Ruotsin asianajajaliiton jäsenyyttä. Jäsenyyden edellytyksenä on Ruotsin kansalaisuus ja Ruotsissa oleskelu.
CY, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
LV: Muun CPC-koodiin 861 kuuluvan kuin kotimaan lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskevan oikeudellisen neuvonnan osalta vaaditaan oikeusministeriön myöntämä lupa ja latvian kielen taito. Luvan saaneet asianajajat voivat tarjota kaikkia lakialan palveluita lukuun ottamatta edustusta rikosoikeudenkäynneissä.
|
|
|
|
|
Rikosoikeudenkäynneissä edustaminen on sallittu ainoastaan valan tehneille asianajajille. Valan tehneiltä asianajajilta ja notaareilta vaaditaan maan kansalaisuus. Valan tehneiden asianajajien ja notaarien on oltava vähintään 25-vuotiaita ja osattava latvian kieltä, ja heillä on oltava loppututkinto Latvian yliopistosta tai jostakin toisesta yliopistosta, joka on tunnustettu Latvian yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kanssa tasavertaiseksi, sekä käytännön kokemusta. Valan tehneiden asianajajien on suoritettava tutkinto valan tehneiden asianajajien neuvoston vahvistamien sääntöjen mukaisesti. Valan tehneiden notaarien on suoritettava tutkinto oikeusministeriön valan tehneiden notaarien neuvoston kanssa antaman säännön mukaisesti.
HR: Oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen (EU-jäsenvaltion kansalaisuus) täyttymistä.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Ruotsia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES, SE ja UK: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
DE: Ei sitoumuksia ”Rechtsanwalt” -nimikkeellä tarjottavien palvelujen osalta.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
HR: Oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen (EU-jäsenvaltion kansalaisuus) täyttymistä.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Ruotsia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevia poikkeuksia:
DK: Oikeudellisen neuvonnan osalta markkinointi rajoittuu asianajajiin, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa. Ammatin harjoittamista Tanskassa koskevan luvan myöntämisen edellytyksenä on Tanskassa suoritettu lainopillinen tutkinto.
SE: ”Advokat” (asianajaja) -nimikkeen käyttö edellyttää Ruotsin asianajajaliiton jäsenyyttä. Jäsenyyden edellytyksenä on Ruotsin kansalaisuus ja Ruotsissa oleskelu.
|
|
|
b)
Kirjanpitopalvelut
(CPC 86212, muut kuin ”tilintarkastuspalvelut”, 86213, 86219)
|
1)
CY, FR, HU, IT, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
FR, IT, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
AT: Ei edustusta toimivaltaisissa viranomaisissa
2)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
DE: Toimittajana ei voi olla GmbH & CoKG eikä ETEY.
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
PT: Palvelujen tarjonta on sallittua ainoastaan maahan sijoittautuneille toimipaikoille.
IT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
|
3)
DK: Ulkomaiset kirjanpitäjät voivat muodostaa avoimia yhtiöitä tanskalaisten valtuutettujen kirjanpitäjien kanssa saatuaan luvan Tanskan kauppa- ja teollisuusvirastolta (Danish Commerce and Companies Agency).
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
AT: Ulkomaisten kirjanpitäjien (joilla on oltava kotimaansa lainsäädännön mukainen lupa) pääomaosakkuus ja osuus Itävallan minkään oikeushenkilön liiketuloksesta ei saa ylittää 25:tä prosenttia; tämä koskee ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole Itävallan ammatillisen toimielimen jäseniä.
|
|
|
|
|
CY: Pääsy rajoittuu valtiovarainministeriöltä luvan saaneisiin luonnollisiin henkilöihin. Lupa edellyttää tarveharkintaa. Kriteerit ovat samanlaiset kuin (horisontaalisessa osassa luetellut) kriteerit harkittaessa luvan antamista ulkomaisille investoinneille, kun niitä sovelletaan tälle alalle, ja niissä otetaan huomioon alan työllisyystilanne. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset järjestöt (ei yhtiöt) sallitaan. Oikeushenkilöitä ei sallita.
|
|
|
|
|
LV: Osakkeiden omistajalla tai yrityksen johtajalla on oltava valan tehneen tilintarkastajan pätevyys Latviassa. Valan tehneet tilintarkastajat voivat olla vähintään 25-vuotiaita henkilöitä, a) joilla on keskiasteen tutkinto taloudesta tai joltakin muulta alalta, jos henkilö on suorittanut talouden perustutkinnon, b) joilla on Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton tunnustama vähintään kolmen vuoden kokemus tilintarkastuksesta, c) jotka ovat suorittaneet pätevyyskokeen ja saaneet valan tehneen tilintarkastajan luvan Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton vaatimusten mukaisesti, d) joilla on moitteeton maine.
|
|
|
|
|
SI: Kaupallisen toiminnan muotona on oltava oikeushenkilöys.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
FR: Kolmansien maiden ammatinharjoittajille voidaan antaa lupa tarjota palveluja talous-, finanssi- ja budjettiministerin päätöksellä ulkoministerin suostumuksella. Yli viiden vuoden oleskelua ei voida vaatia.

DK, IT: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia.
SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta markkinoille pääsyä koskevassa sarakkeessa mainittuja sitoumuksia.
|
|
|
|
IT: ”Ragionieri-Periti commerciali” -nimikkeen käytön osalta sovelletaan asuinpaikkavaatimusta.
DK: Asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin.
|
|
|
|
|
AT: Kirjanpitäjät voivat kuluttajan pyynnöstä siirtyä väliaikaisesti Itävallan alueelle jonkin tietyn palvelun tarjoamiseksi. Kirjanpitopalveluja tarjoavilla luonnollisilla henkilöillä on kuitenkin oltava kiinteä toimipaikka Itävallassa. Ei edustusta toimivaltaisissa viranomaisissa.
|
|
|
|
|
LV: Osakkeiden omistajalla tai yrityksen johtajalla on oltava valan tehneen tilintarkastajan pätevyys Latviassa. Valan tehneet tilintarkastajat voivat olla vähintään 25-vuotiaita henkilöitä, a) joilla on keskiasteen tutkinto taloudesta tai joltakin muulta alalta, jos henkilö on suorittanut talouden perustutkinnon, b) joilla on Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton tunnustama vähintään kolmen vuoden kokemus tilintarkastuksesta, c) jotka ovat suorittaneet pätevyyskokeen ja saaneet valan tehneen tilintarkastajan luvan Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton vaatimusten mukaisesti, d) joilla on moitteeton maine.
|
|
|
|
|
RO: Ei sitoumuksia.
SI: Rajoituksia ainoastaan oikeushenkilöiden palkkaamien luonnollisten henkilöiden osalta.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
AT, BE, DE, DK, ES, NL, UK, SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.

AT: Tutkinto Itävallan ammatillisessa toimielimessä. Työnantajan on oltava kotimaansa asianomaisen ammatillisen toimielimen jäsen, jos tällainen toimielin on perustettu.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
|
|
|
|
DE: Ei sitoumuksia sellaisten toimien osalta, jotka on lain mukaan varattu ”Wirtschaftsprüfer” -nimikkeen käyttäjille.

Tilintarkastuspalvelut
(CPC 86211 ja 86212, muut kuin kirjanpitopalvelut)
|
1)
AT, BE, BG, CY, DE, DK, ES, FR, FI, HU, IT, IE, LU, LT, MT, NL, PT, RO, SE, SI, UK: Ei sitoumuksia.
LT: Ei rajoituksia lukuun ottamatta sitä, että tilintarkastuskertomus on laadittava yhdessä sellaisen tilintarkastajan kanssa, jolla on toimilupa toimia Liettuassa.
HR: Ei rajoituksia lukuun ottamatta sitä, että tilintarkastusyritysten, jotka eivät ole sijoittautuneet Kroatiaan, olisi tehtävä yhteinen lopputarkastus kotimaisten yritysten kanssa kansainvälisten tilintarkastusstandardien mukaisesti.
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
AT, BE, BG, DE, DK, ES, FR, FI, IT, IE, LU, LT, MT, NL, PT, RO, SE, SI, UK: Ei sitoumuksia.
LT: Ei rajoituksia lukuun ottamatta sitä, että tilintarkastuskertomus on laadittava yhdessä sellaisen tilintarkastajan kanssa, jolla on toimilupa toimia Liettuassa.
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
BE: Toimittajana ei voi olla osakeyhtiö (SA) eikä kommandiittiyhtiö (Société en commandite).
DE: Toimittajana ei voi olla GmbH & CoKG eikä ETEY.
|
3)
DK: Ulkomaiset kirjanpitäjät voivat muodostaa henkilöyhtiöitä tanskalaisten valtuutettujen kirjanpitäjien kanssa saatuaan luvan Tanskan kauppa- ja teollisuusvirastolta (Danish Commerce and Companies Agency).
|
|
|
|
FR: Lakisääteisen tilintarkastuksen osalta toimittaminen minkä tahansa yhtiömuodon välityksellä lukuun ottamatta avointa yhtiötä (SNC), kommandiittiyhtiötä (SCS) ja sivutoimipaikkoja.
|
SE: Edellytyksenä on oleskelu Euroopan talousalueella (ETA) ja Ruotsissa suoritettu tutkinto.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
PT: Toimittajina voivat olla ainoastaan ammatilliset toimielimet.
IE: Toimittajina voivat olla ainoastaan avoimet yhtiöt.
|
|
|
|
|
IT: ”Ragionieri-Periti commerciali”- ja ”Dottori commerciali” (taloustieteen tutkijat) -nimikkeitä voivat käyttää ainoastaan luonnolliset henkilöt. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
FI: Suomalaisen osakeyhtiön ainakin yhden tilintarkastajan on oleskeltava jossain Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa maassa tai yhtiön on oltava hyväksytty tilintarkastusyhteisö.
|
|
|
|
|
HR: Ei ole, lukuun ottamatta sitä, että tilintarkastusta saavat suorittaa vain oikeushenkilöt. Luonnolliset henkilöt voivat saada oikeushenkilöyden kauppatuomioistuimessa tehtävän rekisteröinnin kautta.
|
|
|
|
|
SE: Ainoastaan ETAssa hyväksytyt tilintarkastajat voivat suorittaa osakeyhtiöiden muodossa toimivien oikeushenkilöiden tilintarkastuspalveluja. Ainoastaan tällaiset henkilöt voivat olla osakkeenomistajia tai muodostaa avoimen yhtiön, joka toimii laillisesti hyväksyttynä tilintarkastusyhteisönä (virallisesti). Hyväksyntä edellyttää ETA:ssa suoritettua tutkintoa, työkokemusta ja oleskelua.
|
|
|
|
|
AT: Ulkomaisten kirjanpitäjien (joilla on oltava kotimaansa lainsäädännön mukainen lupa) pääomaosakkuus ja osuus Itävallan minkään oikeushenkilön liiketuloksesta ei saa ylittää 25:tä prosenttia; tämä koskee ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole Itävallan ammatillisen toimielimen jäseniä.
|
|
|
|
|
CY: Pääsy rajoittuu valtiovarainministeriöltä luvan saaneisiin luonnollisiin henkilöihin. Lupa edellyttää tarveharkintaa. Kriteerit ovat samanlaiset kuin (horisontaalisessa osassa luetellut) kriteerit harkittaessa luvan antamista ulkomaisille investoinneille, kun niitä sovelletaan tälle alalle, ja niissä otetaan huomioon alan työllisyystilanne. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset järjestöt (ei yhtiöt) sallitaan. Oikeushenkilöitä ei sallita.
CZ: Tilintarkastusta voivat suorittaa luonnolliset tai oikeushenkilöt, jotka ovat rekisteröityneet tilintarkastajien kamarin tilintarkastajaluetteloon. Oikeushenkilöiden osakepääomasta tai äänioikeuksista vähintään 60 prosenttia on varattu Tšekin kansalaisille.
|
|
|
|
|
LV: Osakkeiden omistajalla tai yrityksen johtajalla on oltava valan tehneen tilintarkastajan pätevyys Latviassa. Valan tehneet tilintarkastajat voivat olla vähintään 25-vuotiaita henkilöitä, a) joilla on keskiasteen tutkinto taloudesta tai joltakin muulta alalta, jos henkilö on suorittanut talouden perustutkinnon, b) joilla on Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton tunnustama vähintään kolmen vuoden kokemus tilintarkastuksesta, c) jotka ovat suorittaneet pätevyyskokeen ja saaneet valan tehneen tilintarkastajan luvan Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton vaatimusten mukaisesti, d) joilla on moitteeton maine.
|
|
|
|
|
LT: Ei rajoituksia lukuun ottamatta sitä, että tilintarkastajilla tai tilintarkastusyrityksillä on oltava vähintään 75 prosenttia osakkeista. Sijoittautuminen on sallittua kaikissa yhtiömuodoissa lukuun ottamatta julkista osakeyhtiötä. Tilintarkastajien tai tilintarkastusyritysten kotimaiden tilintarkastajia koskevien pätevyysvaatimusten on oltava vähintään Liettuan tasoiset.
|
|
|
|
|
PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaiset tilintarkastajat voivat harjoittaa ammattia pätevyytensä vahvistamisen jälkeen.
SI: Kaupallisen toiminnan muotona on oltava oikeushenkilöys. Ulkomaisten henkilöiden omistusosuus tilintarkastusyrityksistä ei saa ylittää 49:ää prosenttia osakepääomasta. Toimittajina voivat olla ainoastaan tilintarkastusyritykset.
SK: Tilintarkastusta voivat suorittaa luonnolliset tai oikeushenkilöt, jotka ovat rekisteröityneet tilintarkastajien kamarin tilintarkastajaluetteloon. Oikeushenkilöiden osakepääomasta tai äänioikeuksista vähintään 60 prosenttia on varattu Slovakian kansalaisille.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
DK: Asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
DK: Asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
|
ES: Asuinpaikkavaatimus.
EL: Tilintarkastajien kansalaisuutta koskevat edellytykset.
|
IT, PT: Yksittäisiä tilintarkastajia koskee asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
|
ES: Tilintarkastusyhteisöt: sellaisten yhtiöiden hallinnosta vastaavien, johtajien ja yhteistyökumppanien, joita yhtiöoikeudesta annettu kahdeksas ETY:n direktiivi ei kata, on täytettävä asuinpaikkavaatimus.
|
SE: Edellytyksenä on oleskelu Euroopan talousalueella (ETA) ja Ruotsissa suoritettu tutkinto.
SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta markkinoille pääsyä koskevassa sarakkeessa mainittuja sitoumuksia.
|
|
|
|
IT: ”Ragionieri-Periti commerciali” -nimikkeen käytön osalta sovelletaan asuinpaikkavaatimusta. Tilintarkastusyhteisöt: tilintarkastusyhteisöjen (società di revisions) hallinnosta vastaavien ja tilintarkastajien, joita yhtiöoikeudesta annettu kahdeksas ETY:n direktiivi ei kata, on täytettävä asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
|
|
FI: Suomalaisen osakeyhtiön ainakin yhden tilintarkastajan on oleskeltava jossain Euroopan talousalueeseen (ETA) kuuluvassa maassa tai yhtiön on oltava hyväksytty tilintarkastusyhteisö.
|
|
|
|
|
SE: Ainoastaan ETA:ssa hyväksytyt tilintarkastajat voivat suorittaa osakeyhtiöiksi rekisteröityneiden oikeushenkilöiden tilintarkastuspalveluja. Ainoastaan tällaiset henkilöt voivat olla osakkeenomistajia tai muodostaa avoimen yhtiön, joka toimii laillisesti hyväksyttynä tilintarkastusyhteisönä (virallisesti).
|
|
|
|
|
LV: Osakkeiden omistajalla tai yrityksen johtajalla on oltava valan tehneen tilintarkastajan pätevyys Latviassa. Valan tehneet tilintarkastajat voivat olla vähintään 25-vuotiaita henkilöitä, a) joilla on keskiasteen tutkinto taloudesta tai joltakin muulta alalta, jos henkilö on suorittanut talouden perustutkinnon, b) joilla on Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton tunnustama vähintään kolmen vuoden kokemus tilintarkastuksesta, c) jotka ovat suorittaneet pätevyyskokeen ja saaneet valan tehneen tilintarkastajan luvan Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton vaatimusten mukaisesti, d) joilla on moitteeton maine.
|
|
|
|
|
PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaiset tilintarkastajat voivat harjoittaa ammattia pätevyytensä vahvistamisen jälkeen.
|
|
|
|
|
SI: Rajoituksia ainoastaan oikeushenkilöiden palkkaamien luonnollisten henkilöiden osalta.
HR: Ainoastaan viralliset tilintarkastajat, joilla on Kroatian tilintarkastajien kamarin virallisesti tunnustama lupa, voivat tarjota tilintarkastuspalveluja.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
DE: Ei sitoumuksia sellaisten toimien osalta, jotka on lain mukaan varattu ”Wirtschaftsprüfer” -nimikkeen käyttäjille.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
HR: Ainoastaan viralliset tilintarkastajat, joilla on Kroatian tilintarkastajien kamarin virallisesti tunnustama lupa, voivat tarjota tilintarkastuspalveluja.
|
|
|
|
b)
Kirjanpitopalvelut
(CPC 86220)
BG: lukuun ottamatta veroilmoituksia
|
1)
CY, FR, HU, IT, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
FR, IT, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
AT: Ei edustusta toimivaltaisissa viranomaisissa
2)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
IT: Pääsy ainoastaan luonnollisilla henkilöillä. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
AT: Ulkomaisten kirjanpitäjien (joilla on oltava kotimaansa lainsäädännön mukainen lupa) pääomaosakkuus ja osuus Itävallan minkään oikeushenkilön liiketuloksesta ei saa ylittää 25:tä prosenttia; tämä koskee ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole Itävallan ammatillisen toimielimen jäseniä.
|
3)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
CY: Pääsy rajoittuu valtiovarainministeriöltä luvan saaneisiin luonnollisiin henkilöihin. Lupa edellyttää tarveharkintaa. Kriteerit ovat samanlaiset kuin (horisontaalisessa osassa luetellut) kriteerit harkittaessa luvan antamista ulkomaisille investoinneille, kun niitä sovelletaan tälle alalle, ja niissä otetaan huomioon alan työllisyystilanne. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset järjestöt (ei yhtiöt) sallitaan. Oikeushenkilöitä ei sallita.
|
|
|
|
|
LV: Osakkeiden omistajalla tai yrityksen johtajalla on oltava valan tehneen tilintarkastajan pätevyys Latviassa. Valan tehneet tilintarkastajat voivat olla vähintään 25-vuotiaita henkilöitä, a) joilla on keskiasteen tutkinto taloudesta tai joltakin muulta alalta, jos henkilö on suorittanut talouden perustutkinnon, b) joilla on Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton tunnustama vähintään kolmen vuoden kokemus tilintarkastuksesta, c) jotka ovat suorittaneet pätevyyskokeen ja saaneet valan tehneen tilintarkastajan luvan Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton vaatimusten mukaisesti, d) joilla on moitteeton maine.
|
|
|
|
|
SI: Kaupallisen toiminnan muotona on oltava oikeushenkilöys.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
FR: Kolmansien maiden ammatinharjoittajille voidaan antaa lupa tarjota palveluja talous-, finanssi- ja budjettiministerin päätöksellä ulkoministerin suostumuksella. Yli viiden vuoden oleskelua ei voida vaatia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
IT: ”Ragionieri-Periti commerciali” -nimikkeen käytön osalta sovelletaan asuinpaikkavaatimusta.
PT: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
IT: ”Ragionieri-Periti commerciali” -nimikkeen käytön osalta sovelletaan asuinpaikkavaatimusta.
AT: Kirjanpitäjät voivat kuluttajan pyynnöstä siirtyä väliaikaisesti Itävallan alueelle jonkin tietyn palvelun tarjoamiseksi. Kirjanpitopalveluja tarjoavilla luonnollisilla henkilöillä on kuitenkin oltava kiinteä toimipaikka Itävallassa.
|
|
|
|
|
LV: Osakkeiden omistajalla tai yrityksen johtajalla on oltava valan tehneen tilintarkastajan pätevyys Latviassa. Valan tehneet tilintarkastajat voivat olla vähintään 25-vuotiaita henkilöitä, a) joilla on keskiasteen tutkinto taloudesta tai joltakin muulta alalta, jos henkilö on suorittanut talouden perustutkinnon, b) joilla on Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton tunnustama vähintään kolmen vuoden kokemus tilintarkastuksesta, c) jotka ovat suorittaneet pätevyyskokeen ja saaneet valan tehneen tilintarkastajan luvan Latvian valan tehneiden tilintarkastajien liiton vaatimusten mukaisesti, d) joilla on moitteeton maine.
RO: Ei sitoumuksia.
SI: Rajoituksia ainoastaan oikeushenkilöiden palkkaamien luonnollisten henkilöiden osalta.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
AT, BE, DE, DK, ES, NL, UK, SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
AT: Tutkinto Itävallan ammatillisessa toimielimessä. Työnantajan on oltava kotimaansa asianomaisen ammatillisen toimielimen jäsen, jos tällainen toimielin on perustettu.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
DE: Ei sitoumuksia sellaisten toimien osalta, jotka on lain mukaan varattu ”Wirtschaftsprüfer” -nimikkeen käyttäjille.
|
|
|
|
c)
Verotukseen liittyvät neuvontapalvelut (CPC 863, ei sisällä edustamista tuomioistuimissa)
|
1)
FR: Ei sitoumuksia oikeudellisten asiakirjojen valmistelun osalta.
CY: Veroasiamiehillä on oltava valtiovarainministeriön myöntämä asianmukainen lupa. Lupa edellyttää tarveharkintaa.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
FR: Ei sitoumuksia oikeudellisten asiakirjojen valmistelun osalta.
AT: Ei edustusta toimivaltaisissa viranomaisissa.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
IT: Pääsy ainoastaan luonnollisilla henkilöillä. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
AT: Ulkomaisten veroneuvojien (joilla on oltava kotimaansa lainsäädännön mukainen lupa) pääomaosakkuus ja osuus Itävallan minkään oikeushenkilön liiketuloksesta ei saa ylittää 25:tä prosenttia; tämä koskee ainoastaan henkilöitä, jotka eivät ole Itävallan ammatillisen toimielimen jäseniä.
|
3)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
CY: Pääsy rajoittuu valtiovarainministeriöltä luvan saaneisiin luonnollisiin henkilöihin. Lupa edellyttää tarveharkintaa. Kriteerit ovat samanlaiset kuin (horisontaalisessa osassa luetellut) kriteerit harkittaessa luvan antamista ulkomaisille investoinneille, kun niitä sovelletaan tälle alalle, ja niissä otetaan huomioon alan työllisyystilanne. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset järjestöt (ei yhtiöt) sallitaan. Oikeushenkilöitä ei sallita.
|
|
|
|
|
CZ, SK: Veropalveluita voivat tarjota luonnolliset tai oikeushenkilöt, jotka ovat rekisteröityneet veroneuvojien tai tilintarkastajien kamarin tilintarkastajaluetteloon.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
FR: Oikeudellinen neuvonta ja oikeudellisten asiakirjojen valmistelu pääasiallisena toimialana ja yleisöä varten on varattu säänneltyjen juridisten ammattien harjoittajille. Myös muiden säänneltyjen ammattien harjoittajat tai henkilöt, joilla on tarvittava pätevyys, voivat harjoittaa näitä toimia pääasiallisen toimialansa rinnalla.
IT: ”Ragionieri-Periti commerciali” -nimikkeen käytön osalta sovelletaan asuinpaikkavaatimusta.
AT: Kuluttajan pyynnöstä veroneuvojat voivat väliaikaisesti siirtyä Itävallan alueelle jonkin tietyn palvelun tarjoamiseksi. Verotuspalveluja tarjoavilla luonnollisilla henkilöillä on kuitenkin oltava kiinteä toimipaikka Itävallassa.
HU: Pysyvää asuinpaikkaa koskeva vaatimus.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
|
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
HR: Asuinpaikkavaatimus ja viiden vuoden työkokemus vero- tai kirjanpitolainsäädännön soveltamisen alalla sekä Kroatian tasavallassa tunnustettu talous- tai oikeustieteen korkeakoulututkinto.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
AT, BE, DK, ES, NL, UK, SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
AT: Tutkinto Itävallan ammatillisessa toimielimessä. Työnantajan on oltava kotimaansa asianomaisen ammatillisen toimielimen jäsen, jos tällainen toimielin on perustettu.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
DE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ulkomaan verotuslainsäädäntöön liittyviä neuvontapalveluja, joiden osalta sovelletaan seuraavia vaatimuksia: korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
HR: Asuinpaikkavaatimus ja viiden vuoden työkokemus vero- tai kirjanpitolainsäädännön soveltamisen alalla sekä Kroatian tasavallassa tunnustettu talous- tai oikeustieteen korkeakoulututkinto.
|
|
|
|
d)
Arkkitehtipalvelut (CPC 8671)
|
1)
BE, CY, EL, IT, MT, PT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
HR: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota palveluja saatuaan Kroatian arkkitehtikamarin hyväksynnän. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet sen tarkastamiseksi, että ne ovat Kroatian lainsäädännön mukaisia.
|
1)
BE, CY, EL, IT, MT, PT, PL: Ei sitoumuksia.
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin.
AT: Pelkät suunnittelupalvelut: ei rajoituksia.
|
|
|
|
2)
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
3)
BG: Ulkomaalaiset voivat tarjota palveluita ainoastaan paikallisten palvelun tarjoajien kumppaneina tai alihankkijoina, jos hanke on kansallisesti tai alueellisesti merkittävä.
Tämä ei koske hankkeita, joista on järjestetty kansainvälinen tarjouskilpailu, jonka ulkomainen palvelun tarjoaja on voittanut.
|
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
|
|
|
|
Akkreditointivaatimus: kyseisten palvelujen on kuuluttava ulkomaisen henkilön päätoimialaan; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet; vakavaraisuustodistukset ensiluokkaisesta ulkomaisesta pankista. Palvelut on suoritettava 4 kohdassa määritellyt ehdot täyttävien työntekijöiden välityksellä.
ES: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
|
|
|
|
|
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
|
|
|
|
|
IT, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
CZ: Vaaditaan Tšekin arkkitehtikamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden arkkitehtien palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkaehto on täytettävä, mutta poikkeuksia voidaan ottaa käsittelyyn.
|
|
|
|
|
HR: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota palveluja saatuaan Kroatian arkkitehtikamarin hyväksynnän. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet sen tarkastamiseksi, että ne ovat Kroatian lainsäädännön mukaisia.
|
|
|
|
|
LV: Luvan saamiseksi liiketoiminnalle täydellä oikeudellisella vastuulla ja hankkeiden allekirjoitusoikeudella vaaditaan kolmen vuoden kokemus Latviassa rakennushankkeiden alalla ja korkeakoulututkinto.
|
|
|
|
|
SK: Vaaditaan Slovakian arkkitehtikamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden arkkitehtien palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkaehto on täytettävä, mutta poikkeuksia voidaan ottaa käsittelyyn.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin, joiden teknisen pätevyyden on tunnustanut ja jotka on akkreditoinut bulgarialainen ammattikamari. Akkreditointivaatimus: teknisen pätevyyden tunnustaminen Bulgariassa; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet.
EL: Kansalaisuusvaatimus.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BE, DE: Kolmansien maiden pätevät ammatinharjoittajat voivat käyttää ammattinimikettä ainoastaan vastavuoroista tunnustamista koskevien sopimusten tai – siltä osin kuin kyseessä on Belgia – kuninkaan päätöksessä annetun erityisluvan perusteella.
IT: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
HU: Pysyvää asuinpaikkaa koskeva vaatimus.
HR: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, NL, UK ja SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
EE: Korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
ES: Kansallisten viranomaisten tunnustama akateeminen ja ammatillinen pätevyys ja ammatillisen toimielimen myöntämä lupa. Ei sitoumuksia CPC-koodien 86713, 86714 ja 86719 osalta
HR: Asuinpaikkavaatimus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Luxemburgia, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
DE: Kolmansien maiden pätevät ammatinharjoittajat voivat käyttää ammattinimikettä ainoastaan vastavuoroista tunnustamista koskevien sopimusten perusteella.
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin.
|
|
|
e)
Tekniset palvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi RO: CPC 8672.
RO: ainoastaan neuvoa antavat tekniset palvelut (CPC 86721) ja tekniset suunnittelupalvelut rakennusten sähkö- ja mekaanisia asennuksia varten (CPC 86723))
|
1)
CY, EL, IT, MT, PT: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
HR: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota näitä palveluja saatuaan Kroatian insinöörien kamarin hyväksynnän. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet sen tarkastamiseksi, että ne ovat Kroatian lainsäädännön mukaisia.
2)
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
3)
BG: Ulkomaalaiset voivat tarjota palveluita ainoastaan paikallisten palvelun tarjoajien kumppaneina tai alihankkijoina, jos hanke on kansallisesti tai alueellisesti merkittävä.
|
1)
CY, EL, IT, MT, PT: Ei sitoumuksia.
AT: Pelkät suunnittelupalvelut: ei rajoituksia.
SI: Pelkät suunnittelupalvelut: ei rajoituksia; suunnitelmien hyväksyttäminen toimivaltaisilla viranomaisilla edellyttää yhteistyötä maahan sijoittautuneen suunnittelupalvelujen toimittajan kanssa.
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
IT, PT: Asuinpaikkavaatimukset.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Tämä ei koske hankkeita, joista on järjestetty kansainvälinen tarjouskilpailu, jonka ulkomainen palvelun tarjoaja on voittanut.
Akkreditointivaatimus: kyseisten palvelujen on kuuluttava ulkomaisen henkilön päätoimialaan; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet; vakavaraisuustodistukset ensiluokkaisesta ulkomaisesta pankista. Palvelut on suoritettava 4 kohdassa määritellyt ehdot täyttävien työntekijöiden välityksellä.
HR: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota näitä palveluja saatuaan Kroatian insinöörien kamarin hyväksynnän. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet sen tarkastamiseksi, että ne ovat Kroatian lainsäädännön mukaisia.
|
|
|
|
|
ES: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
IT, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
CZ: Vaaditaan Tšekin toimiluvan saaneiden insinöörien kamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden insinöörien teknisiä palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus.
SK: Vaaditaan Slovakian toimiluvan saaneiden insinöörien kamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden insinöörien teknisiä palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin, joiden teknisen pätevyyden on tunnustanut ja jotka on akkreditoinut bulgarialainen ammattikamari. Akkreditointivaatimus: teknisen pätevyyden tunnustaminen Bulgariassa; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet.
HR: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES, NL, UK, SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
EE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ammattilaisia, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
UK: Perustuttava tarveharkintaan.
HU: Pysyvää asuinpaikkaa koskeva vaatimus.
HR: Asuinpaikkavaatimus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia:
|
|
|
f)
Rakennushankkeiden suunnittelupalvelut
(CPC 8673)
|
1)
CY, EL, IT, MT, PT, RO: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
2)
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG: Ulkomaalaiset voivat tarjota palveluita ainoastaan paikallisten palvelun tarjoajien kumppaneina tai alihankkijoina, jos hanke on kansallisesti tai alueellisesti merkittävä.
Tämä ei koske hankkeita, joista on järjestetty kansainvälinen tarjouskilpailu, jonka ulkomainen palvelun tarjoaja on voittanut.
|
1)
CY, EL, IT, MT, PT, RO: Ei sitoumuksia.
AT: Pelkät suunnittelupalvelut: ei rajoituksia.
SI: Pelkät suunnittelupalvelut: ei rajoituksia; suunnitelmien hyväksyttäminen toimivaltaisilla viranomaisilla edellyttää yhteistyötä maahan sijoittautuneen suunnittelupalvelujen toimittajan kanssa.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
3)
RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa mainittuja horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia ehtoja:
IT, PT: Asuinpaikkavaatimukset.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Akkreditointivaatimus: kyseisten palvelujen on kuuluttava ulkomaisen henkilön päätoimialaan; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet; vakavaraisuustodistukset ensiluokkaisesta ulkomaisesta pankista. Palvelut on suoritettava 4 kohdassa määritellyt ehdot täyttävien työntekijöiden välityksellä.
|
|
|
|
|
ES: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
IT, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
|
|
|
|
|
SK: Vaaditaan Slovakian toimiluvan saaneiden insinöörien kamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden insinöörien teknisiä palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
|
|
|
|
BG: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin, joiden teknisen pätevyyden on tunnustanut ja jotka on akkreditoinut bulgarialainen ammattikamari. Akkreditointia varten vaaditaan teknisen pätevyyden tunnustaminen Bulgariassa; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet.
HR: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE, DE, DK, ES, NL, UK, SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
|
|
|
|
|
EE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ammattilaisia, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
HR: Asuinpaikkavaatimus.
UK: Perustuttava tarveharkintaan.
|
|
|
|
g)
Yhdyskunta- ja maisemasuunnittelupalvelut
(CPC 8674)
|
1)
BE, BG, CY, EL, IT, MT, PT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
HU, RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
HR: Ei sitoumuksia yhdyskuntasuunnittelun osalta.
|
1)
BE, BG, CY, EL, IT, MT, PT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
AT: Pelkät suunnittelupalvelut: ei rajoituksia.
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin.
HR: Ei sitoumuksia yhdyskuntasuunnittelun osalta.
HU, RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
|
|
|
|
2)
BG: Ei sitoumuksia.

HU,RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
|
|
|
|
3)
BG: Ei sitoumuksia.
IT, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
CZ: Vaaditaan Tšekin arkkitehtikamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden arkkitehtien palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkaehto on täytettävä, mutta poikkeuksia voidaan ottaa käsittelyyn.
HR: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota palveluja saatuaan Kroatian arkkitehtikamarin hyväksynnän. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet sen tarkastamiseksi, että ne ovat Kroatian lainsäädännön mukaisia.
|
3)
BG: Ei sitoumuksia.
HU, RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
|
|
|
|
HU, RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
|
|
|
|
|
LV: Kaupunkisuunnittelupalvelut: ei rajoituksia. Luvan saamiseksi maisemasuunnittelupalveluiden alalla liiketoiminnalle täydellä oikeudellisella vastuulla ja hankkeiden allekirjoitusoikeudella vaaditaan kolmen vuoden kokemus Latviassa rakennushankkeiden alalla ja korkeakoulututkinto.
|
|
|
|
|
SK: Vaaditaan Slovakian arkkitehtikamarin lupa. Vastaavien ulkomaisten instituutioiden lupa saatetaan tunnustaa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota ainoastaan luvan saaneiden arkkitehtien palveluita. Kansalaisuus- ja asuinpaikkaehto on täytettävä, mutta poikkeuksia voidaan ottaa käsittelyyn.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Ei sitoumuksia.
PT: Kansalaisuusvaatimus.
HU: Kaupunkisuunnittelupalvelujen osalta vaaditaan pysyvä asuinpaikka. Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta. Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Ei sitoumuksia.
BE, DE: Kolmansien maiden pätevät ammatinharjoittajat voivat käyttää ammattinimikettä ainoastaan vastavuoroista tunnustamista koskevien sopimusten tai – siltä osin kuin kyseessä on Belgia – kuninkaan päätöksessä annetun erityisluvan perusteella.
IT: Asuinpaikkavaatimus.
HU: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta.
|
|
|
|
HR: Asuinpaikkavaatimus yhdyskuntasuunnittelun osalta.
|
RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta. Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES, NL, UK, SE: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
EE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ammattilaisia, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
UK: Perustuttava tarveharkintaan.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Alankomaita, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
DE: Kolmansien maiden pätevät ammatinharjoittajat voivat käyttää ammattinimikettä ainoastaan vastavuoroista tunnustamista koskevien sopimusten perusteella.
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin.
|
|
|
h)
Sairaanhoito- ja hammashoitopalvelut sekä kätilöiden palvelut
(CPC 9312, 93191)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi CZ, HR, HU, LV, LT, PL, SE, SI: Ei sitoumuksia.
PL, SE: Ei rajoituksia.
CZ, HU, LV, LT, SI: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä.
2)
CY, FI, MT, RO: Ei sitoumuksia.
BG, CZ, EE, HU, SI, SK: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi CZ, HR, HU, LV, LT, PL, SE, SI: Ei sitoumuksia.
CZ, HU, LV, LT, SI: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä.
PL, SE: Ei rajoituksia.
2)
BG, CY, FI, MT, RO: Ei sitoumuksia.
CZ, EE, HU, SI, SK: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
|
|
|
|
3)
AT: Ei sitoumuksia sairaanhoito- tai hammashoitopalvelujen osalta; kätilöinä voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt.
BG: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta. Sairaanhoito- ja hammashoitopalvelut: pääsy ainoastaan ulkomaisilla luonnollisilla henkilöillä ja ainoastaan itsenäistä ammatinharjoittamista varten.
|
3)
AT: Ei sitoumuksia sairaanhoito- tai hammashoitopalvelujen osalta.
BG: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta. Sairaanhoito- ja hammashoitopalvelut: ei rajoituksia lukuun ottamatta vaatimusta bulgarian kielen taidosta, joka on vahvistettava asianmukaisessa kokeessa.
CY, EE, FI, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Näiden palvelujen tarjoajien sijoittautuminen edellyttää pysyvää asuinpaikkaa, koulutuksen ja ammattipätevyyden virallista tunnustamista kyseisten sairaanhoito- tai hammashoitopalvelujen suorittamista varten, mukaan luettuina ammattikokemusta koskevat vaatimukset. Rekisteröityminen ja luvan saanti edellyttävät tarveharkintaa ja ammattijärjestön suostumusta.
DE: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Tarveharkinta sellaisten lääkäreiden ja hammaslääkäreiden osalta, joilla on lupa hoitaa julkisten vakuutusjärjestelmien jäseniä. Perusteena on asianomaisen alueen tilanne lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen saatavuuden osalta.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
CZ, HU, SI, SK: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
EE: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta. Ei sitoumuksia lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen osalta lukuun ottamatta sitä, että Viron ulkopuolella koulutetuilta ammattilaisilta vaaditaan todistus jatkokoulutuksesta Tarton yliopistossa. Tätä vaatimusta sovelletaan myös ulkomailla kouluttautuneisiin Viron kansalaisiin.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
LT: On kyettävä kommunikoimaan liettuan kielellä (viitataan yrityksen palkkaamiin henkilöihin).
|
|
|
|
CY, EE, MT, RO: Ei sitoumuksia.
CZ, SK: Lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja voivat tarjota ainoastaan luonnolliset henkilöt. Ulkomaisilta luonnollisilta henkilöiltä vaaditaan terveysministeriön lupa. Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
ES: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
HU: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
IT, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
IE: Pääsy rajoittuu avoimiin yhtiöihin tai luonnollisiin henkilöihin.
SE: Tarveharkintaa käytetään päätettäessä julkisoikeudellisesta vakuutusjärjestelmästä tuettavien yksityisvastaanottojen lukumäärästä.
|
|
|
|
|
UK: Lääkärien sijoittautuminen julkisen terveydenhoitojärjestelmän (National Health Service) mukaisesti edellyttää terveydenhoitoalan resurssisuunnittelun huomioon ottamista.
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
LV: Ei rajoituksia kätilöpalvelujen osalta. Lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen osalta kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset tarvitsevat lääkärinä toimiakseen luvan paikallisilta terveysviranomaisilta; lupa perustuu lääkäreitä ja hammaslääkäreitä koskevaan alueelliseen tarveharkintaan.
LT: Lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen osalta ei rajoituksia lukuun ottamatta sitä, että palvelujen tarjoamiseen vaaditaan lupa, jonka perusteena on tarpeisiin perustuva terveyspalvelusuunnitelma ja jossa otetaan huomioon väestö ja jo olemassa olevat lääkäri- ja hammaslääkäripalvelut. Kätilöpalvelujen osalta pääsy on rajattu toiminimiin ja tarveharkintaa saatetaan soveltaa.
|
|
|
|
|
PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset voivat harjoittaa lääkärin ammattia luvanvaraisesti kätilöjä lukuun ottamatta.
SI: Vaaditaan lääkäriyhdistyksen jäsenyys. Lääkäriyhdistykseen hyväksytään lääkäreitä, jotka eivät ole Slovenian kansalaisia, jos heillä on toimilupa toisessa jäsenvaltiossa ja hyvä sloveenin kielen taito. Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT: Ei sitoumuksia kätilöitä lukuun ottamatta
DK: Lupa jonkin erityistehtävän suorittamiseen voidaan antaa tietyin rajoituksin enintään 18 kuukaudeksi.
BG, CY, FI, MT, RO: Ei sitoumuksia.
PT: Kansalaisuusvaatimus.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT: Ei sitoumuksia lääkäreiden ja hammaslääkäreiden osalta
DK: Asuinpaikkavaatimus tarvittavan yksittäisen luvan saamiseksi terveyshallitukselta.
BG, CY, FI, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
FR: Kansalaisuusvaatimus, josta voidaan kuitenkin poiketa vuosittain vahvistettavien kiintiöiden rajoissa.
DE: Lääkäreitä ja hammaslääkäreitä koskee kansalaisuusvaatimus, josta voidaan poikkeuksellisesti myöntää vapautus, mikäli se on perusteltua kansanterveyttä koskevien syiden nojalla.
CZ, EE, HU, SI, SK: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
LV: Lääkäri- ja hammaslääkäripalvelujen osalta kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset tarvitsevat lääkärinä toimiakseen luvan paikallisilta terveysviranomaisilta; lupa perustuu lääkäreitä ja hammaslääkäreitä koskevaan alueelliseen tarveharkintaan. Kätilöinä voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt. Tarveharkinnassa vaikuttaa paikallisten terveysviranomaisten luvalla toimivien kätilöiden kokonaismäärä kyseisellä alueella.
PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset voivat harjoittaa lääkärin ammattia luvanvaraisesti kätilöjä lukuun ottamatta.
|
IT: Asuinpaikkavaatimus.
CZ, SK: Asuinpaikkavaatimus lääkäri- ja hammaslääkäripalveluiden osalta. Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta. Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
EE, HU, SI: Ei sitoumuksia kätilöpalvelujen osalta.
LV, PL: Ulkomaisilla lääkäreillä on rajoitettu äänioikeus ammattikamareissa.
LT: Ulkomaalaisten on suoritettava ylimääräinen pätevyyskoe.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
|
|
|
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
DE: Lääkäreitä ja hammaslääkäreitä koskee kansalaisuusvaatimus, josta voidaan poikkeuksellisesti myöntää vapautus, mikäli se on perusteltua kansanterveyttä koskevien syiden nojalla.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
|
|
|
i)
Eläinlääkintäpalvelut
(CPC 932)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi FI, HR, LU, LT, PL, SE, UK: Ei sitoumuksia.
FI, HR, LU, LT, PL, SE: Ei rajoituksia.
UK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta eläinlaboratoriota ja eläinlääkäreille toimitettavia teknisiä palveluja, yleistä neuvontaa, opastusta ja tiedottamista, jotka koskevat esim. ravintoa, käyttäytymistä ja lemmikkieläinten hoitoa.
2)
CY, EE, HU, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi FI, HR, LU, LT, PL, SE, UK: Ei sitoumuksia.
FI, HR, LU, LT, PL, SE: Ei rajoituksia.
UK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta eläinlaboratoriota ja eläinlääkäreille toimitettavia teknisiä palveluja, yleistä neuvontaa, opastusta ja tiedottamista, jotka koskevat esim. ravintoa, käyttäytymistä ja lemmikkieläinten hoitoa.
2)
BG, CY, EE, HU, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
AT, CY, EE, HU, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.

BG: Pääsy luonnollisilla henkilöillä ainoastaan itsenäistä ammatinharjoittamista varten ja seuraavin edellytyksin: Eläinlääkintäviranomaisten lupa. Tarveharkinta. Ei sitoumuksia palveluiden osalta, jotka liittyvät eläinlääkinnällisiin rajatarkastuksiin, tartunta- ja loiseläintautien ehkäisyyn, paikantamiseen, hoitoon jne. ja niihin liittyvään diagnostiikkaan sekä eläintuotteiden valvontaan.
|
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta markkinoille pääsyä koskevan sarakkeen 3 kohtaa.
|
|
|
|
DE, DK, ES, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
IT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset järjestöt (ei yhtiöt) sallitaan.
IE, UK: Pääsy rajoittuu avoimiin yhtiöihin tai luonnollisiin henkilöihin.
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
CZ, SK: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Eläinlääkintähallinnon lupa vaaditaan.
PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset voivat anoa toimilupaa.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
|
|
|
CZ, DE, FR, HR, EL, PT, SK: Kansalaisuusvaatimus.
PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset voivat anoa toimilupaa.
|
AT, BG, CY, EE, HU, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
IT, CZ, SK: Asuinpaikkavaatimus.
LT: Ulkomaalaisten on suoritettava ylimääräinen pätevyyskoe.
|
|
|
|
AT, BG, CY, EE, HU, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DK, ES: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
HR: Kansalaisuusvaatimus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
j)
Sairaanhoitaja-, fysioterapeutti- sekä avustavan hoitohenkilöstön palvelut
(CPC 93191 lukuun ottamatta Itävaltaa, jossa seuraavat CPC 9319:n toimet ovat säänneltyjä: sairaanhoitajat, fysioterapeutit, työterapeutit, puheterapeutit, ravitsemusterapeutit, psykologit ja psykoterapeutit
ja Kroatiaa: ei sisällä toimintaterapiaa, homeopatiaa ja akupunktuuria)
|
1)
Ei sitoumuksia paitsi FI, HR, LU, PL ja SE: Ei rajoituksia.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä.
2)
BG, CY, CZ, EE, HU, MT, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.

ES, PT: Sairaanhoitajat – Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
IT: Sairaanhoitajat – Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset järjestöt (ei yhtiöt) sallitaan. HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
FR: Toimittajina voivat olla ainoastaan SEL- ja SCP-yhtiöt.
AT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin lukuun ottamatta psykologeja ja psykoterapeutteja: ei rajoituksia.
|
1)
Ei sitoumuksia paitsi FI, HR, LU, PL ja SE: Ei rajoituksia.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä.
2)
BG, CY, CZ, EE, HU, MT, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, EE, HU, MT, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
LT: Ei rajoituksia lukuun ottamatta rajoituksia markkinoilla pääsyä koskevassa kohdassa.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
|
|
|
SE: Tarveharkintaa käytetään päätettäessä julkisoikeudellisesta vakuutusjärjestelmästä tuettavien yksityisvastaanottojen lukumäärästä.
LT: Pääsy on rajattu toiminimiin. Tarveharkintaa saatetaan soveltaa.
PL: Kansalaisuusvaatimus.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
DK: Lupa jonkin erityistehtävän suorittamiseen voidaan antaa tietyin rajoituksin enintään 18 kuukaudeksi.
PT: Kansalaisuusvaatimus.
IT: Sovellettava tarveharkintaa: päätös tehdään asianomaisen alueen virkojen ja tarpeiden mukaisesti.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
DK: Asuinpaikkavaatimus tarvittavan yksittäisen luvan saamiseksi terveyshallitukselta.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
BG, CY, CZ, EE, HU, MT, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
AT: Luonnolliset henkilöt sairaanhoitajia, psykologeja ja psykoterapeutteja lukuun ottamatta voivat ryhtyä harjoittamaan ammattia Itävallassa edellyttäen, että asianomainen henkilö on harjoittanut kyseistä ammattia vähintään kolmen vuoden ajan ennen toiminnan aloittamista Itävallassa.
LV: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin. Tarveharkinnassa vaikuttaa paikallisten terveysviranomaisten luvalla toimivien kätilöiden kokonaismäärä kyseisellä alueella.
PL: Kätilöillä ja sairaanhoitajilla kansalaisuusvaatimus.
|
|
|
|
|
BG, CY, CZ, EE, HU, MT, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys, ammatillinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
|
|
|
Farmasia-ala (farmaseuttisten tuotteiden vähittäiskaupan palvelut – osa CPC 63211:stä)
|
1)
Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.

AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
DE, DK, ES, EL, IT
, LU, NL, PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
BE, DK, ES, FR, EL, IT, LU, PT,: Edellytyksenä on farmaseutin tutkinto.
BE, DE, DK, ES, FR, HR, IT, IE, PT: Sovelletaan tarveharkintaa.
|
3)
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HU, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
FR: Kansallisen kohtelun mukaisesti pääsy ainoastaan SEL-, SNC- ja SARL-yhtiöillä
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisehtoja:
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisehtoja:
|
|
|
|
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaisilla on kuitenkin pääsy vahvistettujen kiintiöiden rajoissa edellyttäen, että palvelujen tarjoaja on suorittanut farmasia-alan tutkinnon Ranskassa.
DE, EL: Kansalaisuusvaatimus.
|
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DK, ES: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
B.
Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut
|
|
|
|
|
a)
Tietokonelaitteistojen asennukseen liittyvät konsultointipalvelut
(CPC 841)
b)
Ohjelmistojen asennuspalvelut
(CPC 842)
c)
Tietojenkäsittelypalvelut (CPC 843)
d)
Tietokantapalvelut (CPC 844) Laitehuolto- ja korjauspalvelut (CPC 845)
|
1)
Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
e)
Muut tietokonepalvelut (kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 849. BG: ainoastaan tiedonvalmistelupalvelut (CPC 8491))
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Kreikkaa, Italiaa, Luxemburgia, Alankomaita ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
IT, NL: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta tietotekniikan tutkijoita, systeeminsuunnittelijoita, ohjelmoijia, dokumentoijia ja kentällä toimivia asiantuntijoita, joilta edellytetään korkeakoulututkintoa sekä alan kolmivuotista ammatillista kokemusta.
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
SE: Korkeakoulututkinto ja alan kolmivuotinen ammatillinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
IT: Perustuttava tarveharkintaan.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Kreikkaa, Italiaa, Luxemburgia, Alankomaita ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
EL: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta tietotekniikan tutkijoita, systeeminsuunnittelijoita, ohjelmoijia ja dokumentoijia, joilta edellytetään korkeakoulututkintoa sekä alan viisivuotista ammatillista kokemusta.
|
|
|
|
C.
Tutkimus- ja kehittämispalvelut
a)
Luonnontieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut
Kaikki jäsenvaltiot paitsi LV: CPC 851. LV: ainoastaan kokeelliset kehittämispalvelut kemian ja biologian alalla – CPC 85102)
|
1) 2) 3) Ei rajoituksia paitsi CY, CZ, FR, IE, LT, MT, PL, RO, SK: ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, FR, IE, LT, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.

Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Ranskaa tutkijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES, SE: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
FR:
−
Tutkijoilla on tutkimuslaitoksen kanssa tehty työsopimus.
–
Työlupa annetaan enintään yhdeksäksi kuukaudeksi, ja se voidaan uusia sopimuksen keston ajaksi.
–
Perustuttava tarveharkintaan.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Ranskaa tutkijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
–
Tutkimuslaitoksen on suoritettava maksu Office des migrations internationales virastolle (OMI).
|
|
|
|
|
Ainoastaan HU: Jonkin tutkimuslaitoksen kutsumat kansainvälistä mainetta saavuttaneet henkilöt kutsussa mainitun ajan.
|
|
|
|
b)
Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut
(CPC 852)
|
1)
RO: Ei sitoumuksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
3)
IT: Ainoastaan luonnolliset henkilöt voivat harjoittaa psykologin ammattia. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
PT: Ainoastaan luonnolliset henkilöt voivat harjoittaa psykologin ammattia.
RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
RO: Ei sitoumuksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
3)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus psykologien osalta.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Ranskaa ja Luxemburgia tutkijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Ranskaa ja Luxemburgia tutkijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
FR:
−
Tutkijoilla on tutkimuslaitoksen kanssa tehty työsopimus.
−
Työlupa annetaan enintään yhdeksäksi kuukaudeksi, ja se voidaan uusia sopimuksen keston ajaksi.
−
Perustuttava tarveharkintaan.
−
Tutkimuslaitoksen on suoritettava maksu Office des migrations internationales -virastolle (OMI).
|
|
|
|
|
Ainoastaan HU: Jonkin tutkimuslaitoksen kutsumat kansainvälistä mainetta saavuttaneet henkilöt kutsussa mainitun ajan.
|
|
|
|
c)
Tieteidenväliset
tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 853)
|
1) 2) 3) Ei rajoituksia paitsi CY, CZ, FR, IE, LT, LV, MT, PL, RO, SK: ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, EE, IE, LT, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
1) 2) 3) Ei rajoituksia paitsi CY, CZ, FR, IE, LT, LV, MT, PL, RO, SK: ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, EE, IE, LT, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Ranskaa tutkijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Ranskaa tutkijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
FR:
−
Tutkijoilla on tutkimuslaitoksen kanssa tehty työsopimus.
−
Työlupa annetaan enintään yhdeksäksi kuukaudeksi, ja se voidaan uusia sopimuksen keston ajaksi.
−
Perustuttava tarveharkintaan.
−
Tutkimuslaitoksen on suoritettava maksu Office des migrations internationales -virastolle (OMI).
|
|
|
|
|
Ainoastaan HU: Jonkin tutkimuslaitoksen kutsumat kansainvälistä mainetta saavuttaneet henkilöt kutsussa mainitun ajan.
|
|
|
|
D.
Kiinteistöpalvelut
*
|
|
|
|
|
a)
Omaan tai kolmannen osapuolen lukuun suoritettavat kiinteistöpalvelut
(CPC 821)
|
1)
BG, CY, CZ, EE, HU, IE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
2)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.

ES: Pääsy ainoastaan luonnollisilla henkilöillä, avoimilla yhtiöillä ja kommandiittiyhtiöillä (sociedad en comandita).
|
1)
BG, CY, CZ, EE, HU, IE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
b)
Palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut (esim. kiinteistöjen arviointi, kiinteistönhoito jne.)
(CPC 822)
|
1)
BG, CY, CZ, EE, HU, IE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
2)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
ES: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
|
1)
BG, CY, CZ, EE, HU, IE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
DK: Valtuutetulle kiinteistönvälittäjälle annettava valtuutus voi sisältää toiminta-alaa koskevia rajoituksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.

DK: Valtuutettu kiinteistönvälittäjä: asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin. Ei-valtuutettu kiinteistönvälittäjä: asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin.
|
DK: Valtuutettu ja ei-valtuutettu kiinteistönvälittäjä: asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin.
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus.
|
|
|
E.
Leasing- tai vuokrauspalvelut ilman käyttäjää/kuljettajaa
|
|
|
|
|
a)
Alusten leasing- tai vuokrauspalvelut
(CPC 83103)
|
1)
FR: Kaikki alusten vuokraaminen edellyttää etukäteisilmoitusta.
BG, CY, HU, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
FR: Kaikki alusten vuokraaminen edellyttää etukäteisilmoitusta.
|
1)
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
|
3)
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
FR: Kaikki alusten vuokraaminen edellyttää etukäteisilmoitusta.
SE: Siirtyminen Ruotsin lipun alle edellyttää sen osoittamista, että ruotsalaismiehistön käytön vaikutukset ovat tiedossa, mikäli aluksiin liittyy ulkomaalaisomistusta koskevia etuja.
LT: Alusten omistajien on oltava liettualaisia luonnollisia henkilöitä tai Liettuaan perustettuja yrityksiä.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, MT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
b)
Ilmaliikennevälineiden leasing- tai vuokrauspalvelut
(CPC 83104)
|
1)
BG, CY, CZ, HU, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Yhteisön lentoliikenteen harjoittajien käyttämien ilmaliikennevälineiden on oltava rekisteröity kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle luvan antaneeseen jäsenvaltioon tai muualle yhteisöön. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa, kun kyseessä on lyhytaikainen leasingsopimus tai jos olosuhteet ovat poikkeukselliset.
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
2)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Näiden jäsenvaltioiden ilmaliikennevälinerekisteriin rekisteröimisen edellytyksenä on, että kyseisten ilmaliikennevälineiden omistajina ovat joko erityiset kansalaisuusvaatimukset täyttävät luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka täyttävät osakkuutta ja määräysvaltaa (sekä johtajien kansalaisuutta) koskevat erityiset perusteet.
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
3)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
c)
Muiden kulkuneuvojen leasing- tai vuokrauspalvelut (CPC 83101, 83102, 83105)
|
1)
BG, CY, HU, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, LT, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, LT, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, CY, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, LT, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, LT, LV, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
d)
Muiden koneiden ja laitteiden leasing- tai vuokrauspalvelut
(CPC 83106, 83107, 83108, 83109)
|
1)
BG, CY, CZ, HU, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
e)
Muut (CPC 832)
EE, HR, LV, LT: Mukaan luettuina kodin viihdelaitteissa käytettävät nauhoitetut videokasetit
(CPC 83202)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HR, LT, LV: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV, LT: Ei rajoituksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV, LT: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV, LT: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV, LT: Ei rajoituksia.
|
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV, LT: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU, LV, LT: Ei sitoumuksia.
EE, HU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
LV, LT: Ei rajoituksia.
|
|
|
Vuokrauspalvelut, joissa on käyttäjiä/kuljettajia
Alusten ja miehistön vuokrauspalvelut
(CPC 7213, 7223)
|
1)
FR: Kaikki alusten vuokraaminen edellyttää etukäteisilmoitusta.
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SK, SI: Ei sitoumuksia.

AT, BG, CY, EE, HU, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
FR: Kaikki alusten vuokraaminen edellyttää etukäteisilmoitusta.
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SK, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BG, CY, EE, HU, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.

AT, BG, CY, EE, HU, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SK, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BG, CY, EE, HU, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
Kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen maantieajoneuvojen, joissa on käyttäjä/kuljettaja, vuokrauspalvelut
(CPC 7124)
|
1)
AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI, SE: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI, SE: Ei sitoumuksia.
|
1)
AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI, SE: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI, SE: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI, SE: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV, LT, MT,PL, RO, SK, SI, SE: Ei sitoumuksia.

F.
Muut liike-elämän palvelut
|
|
|
|
|
a)
Mainostoiminta
Mainostoiminta (Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, PL, SI: CPC 871;
BG: CPC 871 lukuun ottamatta alkoholin, alkoholijuomien, lääkkeiden, tupakan ja tupakkatuotteiden mainontaa;
PL: CPC 871 lukuun ottamatta tupakkatuotteiden, alkoholijuomien ja lääkkeiden mainontaa;
|
1) 2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
1) 2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
SI: CPC 8711** ja 8712**, lukuun ottamatta suoramainontaa, ulkomainontaa ja tavaroita, joilta vaaditaan tuontilupa, sekä lääkkeitä)
|
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Kreikkaa, Italiaa, Luxemburgia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES, IT, UK, SE: Tarvittava pätevyys ja kolmen vuoden ammatillinen kokemus.
IT, UK: Perustuttava tarveharkintaan.
EL: Tarvittava pätevyys ja viiden vuoden ammatillinen kokemus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Kreikkaa, Italiaa, Luxemburgia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
b)
Markkina- ja mielipidetutkimuspalvelut
(CPC 864)
|
1) 2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
1) 2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
c)
Liikkeenjohdon konsultointipalvelut
(CPC 865)
|
1) 2) 3) Ei ole.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1) 2) 3) Ei ole.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Italiaa, Luxemburgia, Latviaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
IT, UK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta johtajia ja johtavia konsultteja, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja kolmen vuoden ammatillinen kokemus.
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
EE, LV: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ammattilaisia, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Italiaa, Luxemburgia, Latviaa, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
SE: Korkeakoulututkinto ja alan kolmivuotinen ammatillinen kokemus.
IT, UK: Perustuttava tarveharkintaan.
|
|
|
|
d)
Liikkeenjohdon konsultointiin liittyvät palvelut
(CPC 866)
|
1) 2) 3) BG, HU: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HU: Ei sitoumuksia.

Tekniset testaus- ja analysointipalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 8676. BG: ainoastaan tekniset testaus- ja analysointipalvelut lukuun ottamatta palveluita, jotka liittyvät virallisten todistusten ja vastaavien asiakirjojen myöntämiseen
(osa CPC 8676:sta))
|
1)
IT: Ei sitoumuksia biologin tai kemistin ammattien osalta.
BG, CY, CZ, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
2)
CY, CZ, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.

ES: Kemiallisia analyysejä voivat suorittaa ainoastaan luonnolliset henkilöt.
IT: Biologeina ja kemian analyytikkoina voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
PT: Biologeina ja kemian analyytikkoina voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt.
BG, CY, CZ, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
|
3)
BG, CY, CZ, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
IT, PT: Biologien ja kemistien osalta sovelletaan asuinpaikkavaatimusta.
CY, CZ, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Luxemburgia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES, UK, SE: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
EE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ammattilaisia, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
UK: Perustuttava tarveharkintaan.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Viroa, Luxemburgia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
f)
Maatalouteen, metsästykseen ja metsätalouteen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut (SE: ei sisällä metsästystä)
|
1)
IT: Ei sitoumuksia agronomeille ja maatalousneuvojille (periti agrari) varattujen toimien osalta.
RO: Ei sitoumuksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
IT: Ei sitoumuksia agronomeille ja maatalousneuvojille (periti agrari) varattujen toimien osalta.
RO: Ei sitoumuksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
BG, HU: osa CPC 881:stä
LV, LT, PL: Maatalouteen, metsästykseen ja metsätalouteen liittyvät palvelut (CPC 881)
|
3)
ES: Agronomeina ja metsäinsinööreinä voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt.
PT: Agronomeina voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt.
|
3)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
IT: Agronomeina ja maatalousneuvojina (periti agrari) voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus agronomien osalta.
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
g)
Kalastukseen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut
BG: osa CPC 882:sta
|
1) 2) 3) CY, CZ, EE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, EE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.

Kaivostoimintaan liittyvät palvelut
BG: Sopimusperusteiset öljy- ja kaasukenttien laitteiden korjaus- ja purkupalvelut (osa CPC 883:sta)
|
1)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
2)
HR, RO: Ei sitoumuksia.
3)
ES, PT: Kaivosinsinööreinä voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt.
BG, HR, LT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
FI: Ainoastaan ETA:n alueella oleskelevilla luonnollisilla henkilöillä on oikeus etsiä, vallata ja hyödyntää esiintymiä. Kauppa- ja teollisuusministeriö voi myöntää asuinpaikkavaatimusta koskevia poikkeuksia.
HR, LT, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
2)
HR, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, HR, LT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
PT: Asuinpaikkavaatimus.
HR, LT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
|
|
|
|
|
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
FI: Ainoastaan ETA:n alueella oleskelevilla luonnollisilla henkilöillä on oikeus etsiä, vallata ja hyödyntää esiintymiä. Kauppa- ja teollisuusministeriö voi myöntää asuinpaikkavaatimusta koskevia poikkeuksia.
|
|
|
i)
Valmistukseen liittyvät palvelut
BG: Sopimusperusteiset tehdaslaitteiden asennus-, korjaus- ja huoltopalvelut (osa CPC 885:sta)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, EE, HR, HU: Ei sitoumuksia.
BG, EE, HR, HU: Ei rajoituksia.

EE: Valmistukseen liittyvät konsultointipalvelut (osa CPC 884:stä + osa 885:stä paitsi 88442)
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, EE, HU: Ei sitoumuksia.

HU: Valmistukseen liittyvät konsultointipalvelut (osa CPC 884:stä + osa 885:stä)
|
BG, EE, HU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.

Energian jakeluun liittyvät palvelut
LV: CPC 887.
HU: vain konsultointipalvelut, ex CPC 887.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta seuraavia maita: HR, HU, LV, LT, SI: Ei sitoumuksia.
HU, LV, LT, SI: Ei rajoituksia.
1)
HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
2) 3) HR: Ei rajoituksia.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta seuraavia maita: HR, HU, LV, LT, SI: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LV, LT, SI: Ei rajoituksia.
|
|
|
LT: Kattaa konsultointipalvelut, jotka liittyvät sähkön, kaasumaisten polttoaineiden, höyryn ja kuuman veden palkkioperusteiseen siirtoon ja jakeluun kotitalouksille, teollisuuden ja kaupan alan käyttäjille sekä muille käyttäjille – CPC 887
SI: Energian jakeluun liittyvät palvelut – pelkästään kaasulle
– osa CPC 887:stä)
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta seuraavia maita: HR, HU, LV, LT, SI: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT, LV, SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta seuraavia maita: HR, HU, LV, LT, SI: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT ja SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
LV: Ei rajoituksia.
|
|
|
k)
Työnvälitys- ja henkilöstönhankintapalvelut
Johtohenkilöiden hakupalvelut
(CPC 87201)
|
1)
AT, BG, DE, ES , FI, HR, IE, PT, SE, CY, CZ, EE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, FI, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, DE, FI, PT, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
ES: Valtionmonopoli.
|
1)
AT, BG, DE, ES, FI, IE, HR, PT, SE, CY, CZ, EE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, FI, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, DE, FI, HR, PT, CY, CZ, EE, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI: Ei sitoumuksia.

Työnvälityspalvelut
(CPC 87202)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Unkaria: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, PT, RO, SK: Ei sitoumuksia.
DE: Edellytyksenä on toimivaltaisen viranomaisen palvelujen tarjoajalle antama valtuutus. Valtuutus annetaan työmarkkinatilanteen ja sen muutosten perusteella.
BE, FR, ES, IT: Valtionmonopoli.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Unkaria: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR,LV, LT, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR,LV, LT, MT, PL, RO, PT, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
Tilapäisen toimistohenkilöstön hankintapalvelut
(CPC 87203)
|
1)
AT, BG, DE, FR, IT, IE, HR,NL, PT, RO, SK: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, FI, HR,RO, SK: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, DE, FI, HR, PT, RO, SK: Ei sitoumuksia.
IT: Valtionmonopoli.
|
1)
AT, BG, DE, FR, HR, IT, IE, NL, PT, RO, SK: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, FI, HR, RO, SK: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, DE, FI, HR,PT, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, FI, HR,RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, FI, HR, RO, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
l)
Turvallisuuspalvelut
(CPC 87302, 87303, 87304, 87305)
|
1)
BE, BG, CY, CZ, ES, EE, FR, HR, IT, LV, LT, MT, PT, RO, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.

ES: Pääsy rajoittuu seuraaviin yhtiömuotoihin: Sociedades Anonimas, Sociedades de Responsabilidad Limitada, Sociedades Anonimas Laborales ja Sociedades Cooperativas. Pääsy edellyttää etukäteishyväksyntää. Lupaa myöntäessään valtioneuvosto ottaa huomioon seuraavat seikat: pätevyys, ammatillinen rehellisyys ja riippumattomuus sekä väestön turvallisuuden ja yleisen järjestyksen suojelemisen riittävyys.
|
1)
BE, BG, CY, CZ, ES, EE, FR, HR, IT, LV, LT, MT, PT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
DK: Asuinpaikka- ja kansalaisuusvaatimusta sovelletaan suurimpaan osaan johtokunnan jäseniä ja johtajia. Ei sitoumuksia lentokenttäturvallisuuspalvelujen osalta.
|
|
|
|
DK: Ei sitoumuksia lentokenttäturvallisuuspalvelujen osalta. Palvelujen tarjoajan on oltava tanskalainen oikeushenkilö. Pääsy edellyttää etukäteishyväksyntää. Lupaa myöntäessään oikeusministeri ottaa huomioon seuraavat seikat: sijoittautumista suunnittelevan oikeushenkilön pätevyys, ammatillinen rehellisyys ja riippumattomuus, kokemus ja hyvä maine.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
DK: Ei sitoumuksia lentokenttäturvallisuuspalvelujen osalta. Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan johtohenkilöstöön.
FR: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan toimitusjohtajiin ja johtajiin.
BE: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan johtohenkilöstöön.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
DK: Ei sitoumuksia lentokenttäturvallisuuspalvelujen osalta. Asuinpaikkavaatimusta sovelletaan johtohenkilöstöön.
BE: Asuinpaikkavaatimusta sovelletaan johtohenkilöstöön.
IT: Asuinpaikkavaatimus tarvittavan luvan saamiseksi turvallisuusvartiointipalveluja ja arvoesineiden kuljettamista varten.
|
|
|
|
ES, PT: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan erikoistuneeseen henkilöstöön.
IT: Kansalaisuusvaatimus tarvittavan luvan saamiseksi turvallisuusvartiointipalveluja ja arvoesineiden kuljettamista varten.
BG, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
BG, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
m)
Tieteelliset ja tekniset konsulttipalvelut
*
(CPC 8675)
|
1)
FR: Ei sitoumuksia etsintäpalvelujen osalta.
HR: Ei ole, paitsi että geologisia, geodeettisia ja kaivostoimintaa koskevia perustutkimuksia sekä niihin liittyviä ympäristönsuojelua koskevia tutkimuspalveluja voivat Kroatian alueella toteuttaa vain kroatialaiset oikeushenkilöt tai tällaisia tutkimuksia voidaan toteuttaa vain yhdessä kroatialaisten oikeushenkilöiden kanssa.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
FR: Ei sitoumuksia etsintäpalvelujen osalta.
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikkia ulkomailta suoritettavia maaperätutkimuspalveluja koskeviin korvauksiin ja palkkioihin.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
3)
FR: ”Maaperätutkimus”: Pääsy rajoittuu SEL-, SCP-, SA- ja SARL-yhtiöihin.
|
2)
FR: ”Etsintää ja hyödyntämistä” koskevat palvelut edellyttävät lupaa.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
IT: Tiettyjen kaivostoimintaa (mineraalit, öljy, kaasu jne.) koskevien tutkimuspalvelujen osalta yksinoikeuksia saattaa olla.
ES: Rakennusmittaajina ja geologeina voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt.
PT: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin.
|
|
|
|
|
IT : Rakennusmittaajina ja geologeina voivat toimia ainoastaan luonnolliset henkilöt. Luonnollisten henkilöiden muodostamat ammatilliset toimielimet (ei yhtiöt) sallitaan.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
DE: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan julkisesti tehtäväänsä nimitettyjen rakennusmittaajien osalta.
FR: ”Maaperätutkimus” – ainoastaan EY:n maanmittarit (experts-géomètres) voivat suorittaa omistusoikeuksien perustamista ja maaoikeutta koskevia toimia.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
IT, PT: Asuinpaikkavaatimus.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Viroa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Viroa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin.
|
|
|
|
EE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ammattilaisia, joilta vaaditaan korkeakoulututkinto ja viiden vuoden työkokemus toimintaan liittyvältä alalta.
|
|
|
|
|
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
DE: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan julkisesti tehtäväänsä nimitettyjen rakennusmittaajien osalta.
|
|
|
|
n)
Laitehuolto- ja korjauspalvelut
(ei sisällä aluksia, ilmaliikennevälineitä tai muita liikennevälineitä)
|
1)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, EE, LT, LV: CPC 633, 8861, 8866) BG: Henkilökohtaisten esineiden ja kotitaloustarvikkeiden (koruja lukuun ottamatta) korjauspalvelut CPC 63301, 63302, osa 63303:sta, 63304, 63309. EE, LT, LV: 633, 8861-8866)
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
o)
Rakennusten puhtaanapitopalvelut
(CPC 874)
|
1)
Ei sitoumuksia
*.
2) 3) HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia*.

p)
Valokuvauspalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 875. Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CZ, EE, LV, PL: Ei sisällä vähittäiskauppaa. BG: Osa CPC 87501:stä, 87502, 87503, osa 87504:stä, 87506, 87507 lukuun ottamatta passi- ja ilmakuvauspalveluja. PL: Lukuun ottamatta ilmakuvauspalveluja)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, EE, HR, HU, LV, LT, PL, RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ilmakuvauspalveluja: Ei rajoituksia.
BG, EE, HU, LV, LT, PL: Ei rajoituksia.
HR, RO: Ei sitoumuksia.
2)
HR, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG: Ei rajoituksia lukuun ottamatta röntgenkuvalaboratorioita, joihin vaaditaan toimilupa.
HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CZ, HR, HU, LV, LT, PL, RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ilmakuvauspalveluja: Ei rajoituksia.
BG, CZ, HU, LV, LT, PL: Ei rajoituksia.
HR, RO: Ei sitoumuksia.
2)
HR, RO: Ei sitoumuksia.
3)
HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
q)
Pakkauspalvelut
(CPC 876)
|
1)
Ei sitoumuksia*.
2) 3) HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.
2) 3) HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
r)
Julkaisu- ja painopalvelut
(CPC 88442)
|
1) 2) BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
IT: Ulkomaalaisomistus kustantamoissa saa olla enintään 49 prosenttia pääomasta tai äänimäärästä.
LT: Julkaisualan sijoittautumisoikeudet annetaan ainoastaan Liettuassa muodostetuille oikeushenkilöille.
LV: Julkaisualan sijoittautumisoikeudet annetaan ainoastaan Latviassa muodostetuille oikeushenkilöille.
PL: Kansalaisuusvaatimus sanoma- ja aikakauslehtien päätoimittajille.
SK: Julkaisualan sijoittautumisoikeudet annetaan ainoastaan Slovakiassa muodostetuille oikeushenkilöille.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR, PL: Kansalaisuusvaatimukset sanoma- ja aikakauslehtien päätoimittajille.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1) 2) BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
s)
Kokouspalvelut
AT: ainoastaan messupalvelut) HR: CPC 87909, kokousten ja vastaavien tapahtumien suunnittelu-, hallinnointi- ja markkinointipalvelut)
|
1) 2) 3) BG, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1) 2) 3)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
t)
Muut
|
|
|
|
|
Käännöspalvelut
(CPC 87905)
(HU: Lukuun ottamatta virallista kääntämistä. PL: Lukuun ottamatta valantehneiden tulkkien palveluita. SK: Lukuun ottamatta virallista julkista kääntämistä ja tulkkaamista)
|
1)
HR: Ei rajoituksia, paitsi virallisten asiakirjojen osalta.
1) 2) BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
HR: Ei rajoituksia, paitsi Kroatian tuomioistuimissa tarjottavien käännös- ja tulkkauspalvelujen osalta.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
1) 2) BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
DK: Virallisille kielenkääntäjille ja tulkeille annettava lupa voi sisältää toiminta-alaa koskevia rajoituksia.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
|
|
|
DK: Viralliset kielenkääntäjät ja tulkit: kansalaisuutta koskeva vaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
DK: Viralliset kielenkääntäjät ja tulkit: asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole määrännyt toisin.
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Kreikkaa, Italiaa, Irlantia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
EL: Tarvittava pätevyys ja viiden vuoden ammatillinen kokemus.
IT, IE, SE, UK: Tarvittava pätevyys ja kolmen vuoden ammatillinen kokemus.
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
IT, UK: Perustuttava tarveharkintaan.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Kreikkaa, Italiaa, Irlantia, Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
Sisustussuunnittelupalvelut
(CPC 87907)
*
|
1)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin.
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
2.
VIESTINTÄPALVELUT
|
|
|
|
|
Posti- ja kuriiripalvelut
Postilähetysten
käsittelyyn
liittyvät palvelut seuraavan alan alueita koskevan luettelon mukaisesti sekä koti- että ulkomaanlähetyksissä.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CY, CZ, EE, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SK, SI: Toimilupajärjestelmiä voidaan perustaa sellaisia osia i–v varten, joihin sovelletaan tavanomaista yleispalveluvelvoitetta. Toimilupiin voidaan soveltaa erityisiä yleispalveluvelvoitteita ja/tai niihin voi sisältyä velvollisuus osallistua korvausrahaston rahoitukseen.
BG, CY, HU, LV, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
EE, LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta osaa v: Ei rajoituksia.
PL: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta osaa v: Ei ole lukuun ottamatta kirjoitettuja kirjelähetyksiä (esim. kirjeet).
CZ, SK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta 2 ja 3 muodon osaa v: Ei rajoituksia.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CY, CZ, EE, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SK, SI: Ei rajoituksia.
BG, CY, HU, LV, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
EE, LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta osaa v: Ei rajoituksia.
PL: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta osaa v: Ei ole lukuun ottamatta kirjoitettuja kirjelähetyksiä (esim. kirjeet). CZ, SK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta 2 ja 3 muodon osaa v: Ei rajoituksia.
|
Riippumattomia kansallisia sääntelyviranomaisia on perustettu varmistamaan postialan sääntelyä koskevien vaatimusten huomioon ottaminen ja käsittelemään (julkisen tai yksityisen tason) liikekumppanusten välisiä riitoja. Oikeus postin yleispalveluihin taataan.
|
|
Osa-alat i, iv ja v voidaan sulkea ulkopuolelle, jos ne kuuluvat varattavissa oleviin palveluihin eli jos ne koskevat sellaisia alle 350 gramman painoisia kirjelähetyksiä
, joiden hinta on alle viidesosa yleisestä perustariffista, tai jos ne koskevat oikeus- ja hallintomenettelyjen yhteydessä käytettäviä kirjattuja lähetyksiä.
|
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, HU, LV, MT, RO, SI: Ei sitoumuksia.
CZ, EE, LT, PL, SK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta osaa v, jossa ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia (PL: Lukuun ottamatta kirjoitettuja kirjelähetyksiä, esim. kirjeet).

Osoitteellisten, millä tahansa fyysisellä välineellä tuotettujen kirjallisten viestien
käsittely, mukaan luettuina
− yhdistelmäpostipalvelu,
− suoramainonta;
ii)
osoitteellisten pakettien käsittely
;
iii)
osoitteellisten painotuotteiden käsittely
;
iv)
edellä i–iii alakohdassa tarkoitettujen tuotteiden käsittely kirjattuna tai vakuutettuna postina;
|
|
|
|
|
v)
edellä kohdissa i–iii tarkoitettujen tuotteiden pikalähetyspalvelut
;
vi)
osoitteettomien tuotteiden käsittely;
vii)
asiakirjojen vaihto
;
viii)
muualle luokittelemattomat palvelut.
|
|
|
|
|
2)C
Televiestintäpalvelut
|
|
|
|
|
Televiestintäpalvelut ovat sähkömagneettisten signaalien – äänen, datan, kuvan ja niiden yhdistelmien – siirtämistä. Ne eivät koske kuitenkaan yleisradiotoimintaa
, minkä vuoksi tämän luettelon sitoumukset eivät kata televiestintäpalveluja sisällön siirtämisen osalta edellyttävästä sisällöntarjonnasta koostuvaa taloudellista toimintaa. Kyseisen televiestintäpalveluja edellyttävän sisällöntarjonnan osalta sovelletaan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden muilla asianomaisilla aloilla tekemiä erityisiä sitoumuksia.
BG: Kaikkiin viestintäpalveluihin sovellettavat toimenpiteet:
1.
Julkisten tai yksityisten televiestintäverkkojen perustamiseen vaaditaan toimilupa. Kaikki palvelut on toimitettava toimiluvallisten verkkojen tai niiden osana olevien kiinteiden johtojen välityksellä. Toimivaltainen bulgarialainen elin myöntää toimiluvan hakijalle henkilökohtaisesti eikä sitä voi siirtää kolmannelle osapuolelle. Televiestintäpalveluiden jälleenmyynti ei ole sallittua.
2.
Yhdistäminen julkiseen verkkoon on sallittua julkisia verkkoja koskevien toimilupaehtojen ja teknisten mahdollisuuksien mukaisesti. Päätelaitteet, jotka on tarkoitettu suoraan tai epäsuoraan yhdistymiseen julkiseen tai yksityiseen televiestintäverkkoon, voidaan yhdistää verkon liityntäpisteeseen, jos laitteen katsotaan täyttävän tarvittavat vaatimukset.
3.
Tilastointia suorittavien ja tietojärjestelmiä perustavien luonnollisten ja oikeushenkilöiden on käytettävä kansallisen tilastolaitoksen käyttämien kanssa yhteensopivia käsitteitä, nimikkeitä ja luokituksia.
|
|
Kotimaan palvelut ja kansainväliset palvelut
Kotimaan palvelut ja kansainväliset palvelut, jotka tarjotaan käyttämällä jotain verkkoteknologiaa ja hoitamalla markkinointi joko itse tai käyttämällä jälleenmyyjiä ja jotka on tarkoitettu joko yleiseen tai yksityiseen käyttöön seuraavilla markkina-lohkoilla (näitä palveluja vastaavat seuraavat CPC-koodit: 7521, 7522, 7523, 7524
**, 7525, 7526 ja 7529**, eivät sisällä yleisradiotoimintaa):
|
|
|
|
|
KAIKKI ALAT
|
BG:
Televiestintälaitteiden ja -verkkojen asentamista ja käyttöä sekä televiestintäpalveluiden tarjoamista varten vaaditaan toimivaltaisen bulgarialaisen elimen suostumus, toimilupa, lupa tai rekisteröinti.
|
|
BG: Liitteen mukaisesti.
|
|
|
Toimilupien määrää saattavat rajoittaa resurssien vähyys ja tekniset syyt (numerointikapasiteetti, liityntäpisteiden tilapäinen puute).
*BTC LTD – Bulgarian Telecommunications company LTD
RO:
Toimilupia ja lupia myönnetään ainoastaan yksiköille, joilla on Romaniassa oikeushenkilön asema ja jotka on perustettu Romanian lainsäädännön mukaisesti.
Ainoastaan romanialaisilla allekirjoittajilla on oikeus yhteyksiin kansainvälisten satelliittijärjestöjen kanssa.
|
|
RO: Liitteen mukaisesti.
Verkkotoimintaan ja -palvelujen tarjoamiseen tarvitaan sääntelyviranomaisen myöntämä toimilupa tai lupa. Kaikkien alasektoreiden lupaehdoissa voidaan soveltaa yleispalveluperiaatteita sääntelyviranomaisen määrittelemällä tavalla.
|
|
a.
Puhelinpalvelut
b.
Pakettivälitteiset tiedonsiirtopalvelut
c.
Piirikytkentäiset tiedonsiirtopalvelut
d.
Teleksipalvelut
e.
Lennätinpalvelut
f.
Telekopiopalvelut
g.
Vuokrajohtoja koskevat palvelut
|
1)
BG: Telekopiopalvelut: Ainoastaan käyttämällä BTC Ltd:n kansainvälistä verkkoa. Vuokrajohtoja koskevat palvelut: Vuokrajohtojen kapasiteetin myynti ja vuokraus ei ole sallittua. Sähköposti, puheposti, organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI): Ei sitoumuksia.
PL: Kaapelitelevisio- ja radioverkkopalveluja käyttämällä tarjotut televiestintäpalvelut: Ei sitoumuksia.
2)
BG: Sähköposti, puheposti, organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI): Ei sitoumuksia.

1) 2) 3) BG: Sähköposti, puheposti, organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI): Ei sitoumuksia.
|
BE: Yleispalvelun takaamiseksi muun muassa rahoituksen avulla voidaan määrätä avoimia, syrjimättömiä ja kilpailun kannalta puolueettomia edellytyksiä toimiluvan myöntämiselle; kyseiset edellytykset eivät saa olla ankarampia kuin on tarpeen.
|
|
h.
Sähköposti
i.
Puheposti
j.
Sähköinen tieto- ja tietokantahaku
k.
Organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI)
l.
Parannetut tai lisäarvofaksipalvelut, etappivälitys (store and forward, store and retrieve)
m.
Koodin ja protokollan muuntaminen
|
3)
BG: Telekopiopalvelut: Ainoastaan käyttämällä BTC Ltd:n kansainvälistä verkkoa. Vuokrajohtoja koskevat palvelut: Vuokrajohtojen kapasiteetin myynti ja vuokraus ei ole sallittua. Sähköposti, puheposti, sähköinen tieto- ja tietokantahaku, organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI): Ei sitoumuksia.
PL: Kaapelitelevisio- ja radioverkkopalveluja käyttämällä tarjotut televiestintäpalvelut: ulkomainen pääoma ja äänioikeus rajoitettu 49 prosenttiin.
SI: Ulkomaalaisomistus saa olla korkeintaan 99 prosenttia omasta pääomasta. Myönnettyyn toimilupaan sisältyy lisäarvoa tuovien televiestintäpalvelujen tarjoajille velvollisuus käyttää perusteleviestintäverkkoa.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Sähköposti, puheposti, organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI): Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Sähköposti, puheposti, organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI): Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
n.
Muut palvelut matkaviestintää ja henkilökohtaista viestintää koskevat palvelut ja järjestelmät
|
1) 2) Kaukohakulaitteille: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta yleiseurooppalaisia kaukohakulaitejärjestelmiä
3)
PL: Julkisten matkapuhelinpalveluiden ja -verkkojen osalta: Ei ole lukuun ottamatta ulkomaisen pääoman ja äänioikeuden rajoittamista 49 prosenttiin.
SI: Ulkomaalaisomistus saa olla korkeintaan 99 prosenttia omasta pääomasta. Myönnettyyn toimilupaan sisältyy lisäarvoa tuovien televiestintäpalvelujen tarjoajille velvollisuus käyttää perusteleviestintäverkkoa.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1) 2) 3) Ei ole.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
BE: Yleispalvelun takaamiseksi muun muassa rahoituksen avulla voidaan määrätä avoimia, syrjimättömiä ja kilpailun kannalta puolueettomia edellytyksiä toimiluvan myöntämiselle; kyseiset edellytykset eivät saa olla ankarampia kuin on tarpeen.
|
|
Satelliittipalvelut
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.

VSAT-palvelut
− yleiseen käyttöön
− muuhun kuin yleiseen käyttöön
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia.
RO: Ei sitoumuksia yleisen käytön osalta
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia. Ei sitoumuksia yleisen käytön osalta. Ei sitoumuksia liikematkojen osalta.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia.
RO: Ei sitoumuksia yleisen käytön osalta.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia. Ei sitoumuksia yleisen käytön osalta. Ei sitoumuksia liikematkojen osalta.
|
|
|
Televiestintäpalvelut
|
|
|
|
|
Laitteiden vuokrauspalvelut
(CPC 7541)
Laitteiden myyntipalvelut
(CPC 7542)
Konsultointipalvelut
(CPC 7544)
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
|
|
3.
RAKENNUSPALVELUT JA NIIHIN LIITTYVÄT TEKNISET PALVELUT
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO, HR, HU, MT: Ei sitoumuksia
* koodeja 5111 ja 5114 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
BG, RO, HR, HU, MT: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO, HR, HU, MT: Ei sitoumuksia* koodeja CPC 5111 ja 5114 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
BG, RO, HR, HU, MT: Ei sitoumuksia.
|
|
|
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 511, 512, 513, 514, 515, 516, 517, 518. BG: CPC 512, 5131, 5132, 5135, 514, 5161, 5162, 51641, 51643, 51644, 5165, 517.)
|
2)
BG: Muut alasektorit kuin CPC 517: Ei rajoituksia lukuun ottamatta jäljempänä 4 kohdassa mainittuja ehtoja.
HU, MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia CPC-koodien 511, 515 ja 518 osalta.

BG: Muut alasektorit kuin CPC 517: Ulkomaalaiset voivat tarjota palveluita ainoastaan paikallisten palvelun tarjoajien kumppaneina tai alihankkijoina, jos hanke on kansallisesti tai alueellisesti merkittävä. Tämä ei koske hankkeita, joista on järjestetty kansainvälinen tarjouskilpailu, jonka ulkomainen palvelun tarjoaja on voittanut.
|
|
|
|
|
Akkreditointivaatimus: kyseisten palvelujen on kuuluttava ulkomaisen henkilön päätoimialaan; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana; henkilöstö ja tekniset valmiudet; vakavaraisuustodistukset ensiluokkaisesta ulkomaisesta pankista. Palvelut on suoritettava 4 kohdassa määritellyt ehdot täyttävien työntekijöiden välityksellä.
IT: Yksinoikeuksia myönnetään moottoriteiden ja Rooman lentokentän rakentamiseen, huoltoon ja hallintaan.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Muut alasektorit kuin CPC 517: Pääsy rajoittuu luonnollisiin henkilöihin, joiden teknisen pätevyyden on tunnustanut ja jotka on akkreditoinut bulgarialainen ammattikamari.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU, MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Akkreditointia varten vaaditaan teknisen pätevyyden tunnustaminen Bulgariassa; rakennusalan kokemus; hankkeita toteutettu kahden viime vuoden aikana.
|
|
|
|
|
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja sitä, että työmaapäällikön osalta vaaditaan teknisen ja ammatillisen pätevyyden tunnustamista Kroatian säännösten mukaisesti.
HU, MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Tanskaa, Kroatiaa, Espanjaa, Ranskaa ja Alankomaita koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
NL: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
BE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Tanskaa, Espanjaa, Ranskaa ja Alankomaita koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
|
|
|
|
FR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta teknikoiden tilapäistä maahantuloa koskevia toimenpiteitä seuraavin edellytyksin:
−
Teknikko on jonkin Chilen alueelle sijoittautuneen oikeushenkilön työntekijä, joka siirretään johonkin kyseisen oikeushenkilön kanssa sopimuksen tehneeseen Ranskassa sijaitsevaan liiketoimintayksikköön.
−
työlupa annetaan enintään kuudeksi kuukaudeksi.
−
Teknikko esittää Ranskassa sijaitsevan liiketoimintayksikön työtodistuksen ja Chilen alueelle sijoittautuneen oikeushenkilön laatiman kirjeen, jossa tämä ilmaisee hyväksyvänsä siirron.
|
|
|
|
|
−
Perustuttava tarveharkintaan.
−
Kyseisen liiketoimintayksikön on suoritettava maksu Office des migrations internationales -virastolle (OMI).
|
|
|
|
|
HR: Vaatimuksena on teknisen ja ammatillisen pätevyyden tunnustaminen Kroatian säännösten mukaisesti.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Saksaa, Ruotsia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa ainoastaan CPC 5111:n osalta koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
SE, UK: Korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
UK: Perustuttava tarveharkintaan.
DE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta joitakin kohteen tutkimustyöhön liittyviä palveluja, joiden osalta edellytyksenä on korkeakoulututkinto ja ammatillinen pätevyys sekä alan kolmivuotinen kokemus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Saksaa, Ruotsia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa koskevia horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja poikkeuksia pelkästään CPC 5111:n osalta.
|
|
|
4.
JAKELUPALVELUT
|
|
|
|
|
A.
Komissionääripalvelut (Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, RO: CPC 621, 6111, 6113, 6121. BG
: Osa CPC 62113:sta ja 62114, 62115, 62116. RO: CPC 621)
|
1)
FR: Ei sitoumuksia kansallista etua koskevilla markkinoilla työskentelevien kauppiaiden ja välittäjien osalta
BG, MT: Ei sitoumuksia.
2)
MT: Ei sitoumuksia.
3)
MT: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG: Ei sitoumuksia.
FR: Ei sitoumuksia kansallista etua koskevilla markkinoilla työskentelevien kauppiaiden ja välittäjien osalta
2)
MT: Ei sitoumuksia.
3)
MT: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
FR: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan 20:llä kansallista etua koskevilla markkinoilla toimivien kauppiaiden, edustajien ja välittäjien toimien osalta.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
IT: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
B.
Tukkukauppapalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Puolaa: CPC 622, 61111, 6113, 6121. PL: CPC 622 lukuun ottamatta 62226:ta, 62228:a, 62251:tä, 62252:ta)
|
1)
FR: Ei sitoumuksia apteekkien osalta.
BG, MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia koodia CPC 622 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.

BG: Toimilupa erikoistuneita tukkukauppapalveluita varten. Tarveharkinta, jossa tärkeimpiä perusteita ovat olemassa olevien liikkeiden lukumäärä ja vaikutus niihin, väestöntiheys, maantieteellinen jakauma, vaikutus liikenteeseen.
FR: Tukkukauppaa harjoittavilla apteekeilla on lupa toimia väestön tarpeiden mukaisesti ja vahvistettujen kiintiöiden rajoissa.
PL: Tuotujen kulutushyödykkeiden tukkukaupan alan yritysten perustamiseen toimilupa.
MT: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT: Ei sitoumuksia.
IT: Asuinpaikkavaatimus.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT: Ei sitoumuksia.
FR: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan farmaseuttisten tuotteiden tukkumyynnin osalta.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
C.
Vähittäiskauppapalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 631, 632, 61112, 6113, 6121, 613. BG: CPC 61112; CPC 6113 osittain, CPC 6121 osittain, CPC 631 lukuun ottamatta CPC-koodeja 63107 ja 63108; CPC 63211; CPC 6322; CPC 6323; CPC 6324; CPC 63292 ja 63297 osittain)
|
1)
BG, MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia koodia CPC 631 ja 632 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
2)
MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia koodia CPC 631 ja 632 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
3)
BE, DK, FR, IT, PT: Tarveharkintaa sovelletaan tavaratalojen osalta kansallisen kohtelun periaatteen mukaisesti.
|
1)
BG, MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia koodia CPC 631 ja 632 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
2)
MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia koodia CPC 631 ja 632 lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
3)
MT: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
BG: Toimilupa erikoistunutta vähittäismyyntiä varten. Tavaratalojen osalta tarveharkinta, jossa tärkeimpiä perusteita ovat olemassa olevien liikkeiden lukumäärä ja vaikutus niihin, väestöntiheys, maantieteellinen jakauma, vaikutus liikenteeseen.
SE: Yksittäiset kunnat voivat soveltaa tarveharkintaa vaatteiden, jalkineiden ja sellaisten elintarvikkeiden, joita ei kuluteta myyntipisteessä, tilapäisen kaupan osalta
.
MT: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
MT: Ei sitoumuksia.
FR: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan tupakkakauppiaiden (buraliste) osalta.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
D.
Luvakesopimukset
(CPC 8929)
|
1)
MT, RO: Ei sitoumuksia.
BG: Pääsy rajoittuu oikeushenkilöihin.
2)
MT, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
1) 2) 3) MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
5.
YKSITYISRAHOITTEISET KOULUTUSPALVELUT
|
|
|
|
A.
Ensimmäisen asteen koulutuspalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE: CPC 921. EE: Pakollisen alemman asteen koulutuspalvelut)
|
1)
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen.
BG, CY, FI, HR, MT, RO, SE, SI: Ei sitoumuksia.
2)
CY, FI, HR,MT, RO, SE, SI: Ei sitoumuksia.

BG: Pääsy yksityisesti rahoitetuilla ja oikeushenkilöiksi muodostetuilla ensimmäisen asteen kouluilla valtioneuvoston luvalla. Ehtona valtiollisten koulutus- ja terveysvaatimusten täyttäminen.

CZ: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Tšekin kansalaisia.
LT: Ei ole lukuun ottamatta opetus- ja tiedeministeriön antaman luvan edellyttämistä valtion tunnustamilta kieli-instituuteilta.
SK: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Slovakian kansalaisia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia luonnollisten henkilöiden ja järjestöjen osalta.
CZ: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. Vaatimuksena opetuksen laadun ja tason sekä koulutilojen soveltuvuuden takaaminen.
HU: Koulujen perustaminen edellyttää paikallisten viranomaisten lupaa.
SK: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta valtuutuksen perustaa ja johtaa oppilaitosta ja opettaa oppiainetta tällaisen oppilaitoksen perustamisen laadullisten ja aineellisten edellytysten täyttyessä.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, FI, HR,MT, RO, SE, SI: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja edellä olevaa 3 kohtaa.

BG: Ehtona Bulgarian kansalaisuus. Ulkomaiden kansalaiset voivat opettaa, jos heillä on pysyvä asuinpaikka ja heidän koulutuksensa ja ammattipätevyytensä on tunnustettu.
|
|
|
|
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen.
|
|
|
B.
Keskiasteen koulutuspalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE: CPC 922. EE: pakollisen ja vapaaehtoisen keskiasteen koulutuspalvelut. LV: Lukuun ottamatta CPC 9224)
|
1)
BG, CY, FI, HR, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen.
2)
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
3)
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
BG: Pääsy yksityisesti rahoitetuilla ja oikeushenkilöiksi muodostetuilla ensimmäisen asteen kouluilla valtioneuvoston luvalla. Ehtona valtiollisten koulutus- ja terveysvaatimusten täyttäminen.
Ei sitoumuksia luonnollisten henkilöiden ja järjestöjen osalta.
|
1)
CY, FI, HR,MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
2)
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
3)
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
LT: Ei ole lukuun ottamatta opetus- ja tiedeministeriön antaman luvan edellyttämistä valtion tunnustamilta kieli-instituuteilta.
SI: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Slovenian kansalaisia.
SK: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Slovakian kansalaisia.
|
|
|
|
CZ: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. Vaatimuksena opetuksen laadun ja tason sekä koulutilojen soveltuvuuden takaaminen.
|
|
|
|
|
HR: Ei mitään oikeushenkilöjen osalta.
HU: Koulujen perustaminen edellyttää paikallisten viranomaisten lupaa.
SK: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta valtuutuksen perustaa ja johtaa oppilaitosta ja opettaa oppiainetta tällaisen oppilaitoksen perustamisen laadullisten ja aineellisten edellytysten täyttyessä.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja edellä olevaa 3 kohtaa.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
BG: Ehtona Bulgarian kansalaisuus. Ulkomaiden kansalaiset voivat opettaa, jos heillä on pysyvä asuinpaikka ja heidän koulutuksensa ja ammattipätevyytensä on tunnustettu.
|
|
|
|
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen.
|
|
|
C.
Kolmannen asteen koulutuspalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi CZ ja SK: CPC 923. CZ ja SK: Ainoastaan CPC 92310)
|
1)
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen.
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.

ES, IT: Tarveharkintaa sovelletaan sellaisten yksityisten yliopistojen perustamiseen, joilla on oikeus myöntää tunnustettuja tutkintotodistuksia.
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
EL: Ei sitoumuksia sellaisten oppilaitosten osalta, jotka myöntävät tunnustettuja tutkintotodistuksia.
|
1)
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
2)
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
SI: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Slovenian kansalaisia.
SK: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Slovakian kansalaisia.
|
|
|
|
CZ: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. Vaatimuksena opetuksen laadun ja tason sekä koulutilojen soveltuvuuden takaaminen.
|
|
|
|
|
HU: Koulujen perustaminen edellyttää keskusviranomaisten lupaa.
SK: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta valtuutuksen perustaa ja johtaa oppilaitosta ja opettaa oppiainetta tällaisen oppilaitoksen perustamisen laadullisten ja aineellisten edellytysten täyttyessä.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
FR: Kansalaisuusvaatimus. Kolmansien maiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Ranskaa ja Luxemburgia opettajien tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Ranskaa ja Luxemburgia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
FR:
−
Opettajat ovat tehneet työsopimuksen yliopiston tai jonkin muun kolmannen asteen koulutusta tarjoavan oppilaitoksen kanssa.
−
Työlupa annetaan enintään yhdeksäksi kuukaudeksi, ja se voidaan uusia sopimuksen keston ajaksi.
−
Perustuttava tarveharkintaan, paitsi jos kolmannen asteen koulutuksesta vastaava ministeri nimittää kyseiset opettajat suoraan.
−
Palvelukseen ottavan laitoksen on suoritettava maksu Office des migrations internationales -virastolle (OMI).
|
|
|
|
|
Ainoastaan HU: Jonkin kolmannen asteen koulutusta tarjoavan oppilaitoksen kutsumat kansainvälistä mainetta saavuttaneet henkilöt kutsussa mainitun ajan.
|
|
|
D.
Aikuiskoulutuspalvelut (CPC 924); Itävallan osalta CPC 9240 lukuun ottamatta radio- tai televisiolähetyksinä toteutettavia aikuiskoulutuspalveluita. EE: myös muiden kuin valtion tuottamat muut aikuiskoulutuspalvelut sisältyvät tähän)
|
1) 2) CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
3)
CZ: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. Vaatimuksena opetuksen laadun ja tason sekä koulutilojen soveltuvuuden takaaminen.
HU: Koulujen perustaminen edellyttää paikallisten viranomaisten lupaa (keskiasteiden kohdalla keskusviranomaisten lupaa).
|
1)
2) CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
3)
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
CZ: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Tšekin kansalaisia.
SK: Ainoastaan seuraavat: johtokunnan jäsenistä enemmistön on oltava Slovakian kansalaisia.
|
|
|
|
SK: Muiden maiden kansalaiset voivat saada toimivaltaisilta viranomaisilta valtuutuksen perustaa ja johtaa oppilaitosta ja opettaa oppiainetta tällaisen oppilaitoksen perustamisen laadullisten ja aineellisten edellytysten täyttyessä.
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, FI, MT, RO, SE: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
6.
YMPÄRISTÖPALVELUT
,
BG: BG: Sitoumuksiin eivät sisälly julkishallinnon suorittamat ympäristöpalvelut
SE: Sopimustarjous ei sisällä julkisia rakennusurakoita koskevia palveluja riippumatta siitä, ovatko niiden omistajina ja käyttäjinä kunnat, valtio vai liittohallitukset ja ovatko kyseiset palvelut näiden julkisyhteisöjen toimeksi antamia.
|
|
|
|
A.
Käyttövesi ja jätevesihuolto
**************
|
|
|
|
|
Viemäröinti- sekä vedenpuhdistus- ja jakelupalvelut putkiverkostossa, ei sisällä höyryä eikä lämminvettä.
|
1)
Ei sitoumuksia
*.
2)
Ei ole paitsi BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV,LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Ei ole paitsi AT, BG, DE, UK, CY, CZ, EE, HR, HU, LV,LT, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV,LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia*.
2)
Ei ole paitsi BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV,LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Ei ole paitsi AT, BG, DE, UK, CY, CZ, EE, HR, HU, LV,LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LV,LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
|
|
Jätevesipalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 9401, osa 18000:sta. BG: CPC 9401)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LT, LV: Ei sitoumuksia.
EE, LT, LV: Ei rajoituksia.
2) 3) HU, RO: Ei sitoumuksia.
3)
HR: Nämä palvelut ovat oikeudellisessa mielessä kunnallisia toimintoja, joita tarjoavat pääasiassa paikallisviranomaisten omistamat yhteisöt. Yksityiset toimijat voivat tarjota näitä palveluja paikallisviranomaisten myöntämän toimiluvan perusteella.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LT, LV: Ei sitoumuksia.
EE, LT, LV: Ei rajoituksia.
2) 3) HU, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
B.
Kiinteiden tai vaarallisten jätteiden käsittelyä koskevat palvelut
(CPC 9402, 9403)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU: Ei sitoumuksia.
EE, HU: Ei rajoituksia.
2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
3)
HR: Nämä palvelut ovat oikeudellisessa mielessä kunnallisia toimintoja, joita tarjoavat pääasiassa paikallisviranomaisten omistamat yhteisöt. Yksityiset toimijat voivat tarjota näitä palveluja paikallisviranomaisten myöntämän toimiluvan perusteella.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU: Ei sitoumuksia.
EE, HU: Ei rajoituksia.
2) 3) RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
C.
Ilman laadun ja ilmaston suojelu
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 9404. BG: Pakokaasupäästöjen valvontapalvelut (osa CPC 9404:stä)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
EE, LT, PL, RO: Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
SE: Valtiolla on monopoliasema autojen ja rekkojen pakokaasupäästöjen valvontapalvelujen osalta. Tällaisten palvelujen tarjoamisen on perustuttava yleishyödyllisyysperiaatteeseen.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
EE, LT, PL, RO: Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
D.
Maaperän ja vesistön kunnostaminen ja puhdistaminen (osa CPC 94060:stä)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, RO: Ei sitoumuksia.
HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
EE, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) BG, HU: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, RO: Ei sitoumuksia.
EE, HR, RO: Ei rajoituksia.

Melun ja tärinän torjunta (kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 9405. BG: Melusaasteen seurantapalvelut (osa CPC 9405:stä))
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
EE, LT, PL, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) Ei ole lukuun ottamatta Kyprosta, Tšekkiä, Unkaria, Slovakiaa, Sloveniaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LT, PL, RO: Ei sitoumuksia.
EE, LT, PL, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) Ei ole lukuun ottamatta Kyprosta, Tšekkiä, Unkaria, Slovakiaa, Sloveniaa ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
F.
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: Biologisen monimuotoisuuden ja maisemien säilyttäminen sekä luonnon ja maisemien suojelua koskevat palvelut
(CPC 9406)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, RO: Ei sitoumuksia.
HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
EE, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) HU: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, RO: Ei sitoumuksia.
EE, HR, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) HU: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
G.
Muut ympäristöpalvelut ja niihin liittyvät palvelut (osa CPC 94090:stä)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, PL, RO: Ei sitoumuksia.
HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
EE, PL, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) BG, HU: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HR, PL, RO: Ei sitoumuksia.
EE, HR, PL, RO: Ei rajoituksia.
2) 3) BG, HU: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HU: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
7.
TERVEYDENHUOLTO- JA YHTEISKUNTAPALVELUT
|
|
|
|
|
A.
Sairaalapalvelut
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Kroatiaa, Latviaa, Puolaa ja Sloveniaa: CPC 9311.
LV, PL ja SI: vain yksityissairaaloiden ja parantoloiden palvelut – CPC 9311
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU: Ei sitoumuksia.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei rajoituksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
BG, CZ, MT, FI, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
3)
AT, BE, ES, FR, IT, LU, LT, NL, PT, SI: Tarveharkintaa sovelletaan kansallisen kohtelun perusteella
.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU: Ei sitoumuksia.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei rajoituksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
BG, CZ, MT, FI, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CZ, MT, FI, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
HR: Sairaala- ja muut terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut – kyseisten palvelujen palkkioperusteinen suora omistus, hallinnointi ja sopimuspohjainen toiminta
(CPC 93 lukuun ottamatta CPC-koodeja 9312, 93191, 932)
|
HR: Ei rajoituksia, lukuun ottamatta kieltoa investoida nykyiseen pakolliseen julkisten terveys- ja sosiaalipalvelujen verkostoon, joka kattaa julkiset sairaalat, julkiset klinikat, yliopistolliset sairaalat (opetussairaalat), ensiapuklinikat sekä muut julkisen terveys- ja sosiaalitoimen palvelut. Sosiaalihuoltopalvelujen perustamiselle saatetaan soveltaa tarveperusteisia rajoituksia tietyillä maantieteellisillä alueilla.
PL: Terveydenhoitolaitoksen johtajalla tai apulaisjohtajalla olisi oltava lääkärin pätevyys. Kaikkia lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin sekä kätilö- ja sairaanhoitajapalveluihin liittyviä rajoituksia sovelletaan.
|
EE: Ei ole lukuun ottamatta sitä, että Viron ulkopuolella koulutetuilta ammattilaisilta vaaditaan todistus jatkokoulutuksesta Tarton yliopistossa. Tätä vaatimusta sovelletaan myös ulkomailla kouluttautuneisiin Viron kansalaisiin.
LT: Ei ole lukuun ottamatta sitä, että yksityiset ulkomaiset yritykset ja niiden käyttäjät eivät mahdollisesti ole oikeutettuja julkiseen tukeen julkinen sairausvakuutus mukaan luettuna.
|
|
|
|
LV: Terveydenhoitolaitoksen johtajalla tai apulaisjohtajalla olisi oltava lääkärin pätevyys. Kaikkia lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin sekä kätilö- ja sairaanhoitajapalveluihin liittyviä rajoituksia sovelletaan. Yksityisiin sairaalapalveluihin tarvitaan terveysviranomaisten lupaa. Vuodepaikkojen lukumäärän ja sairaalakalusteiden käytön perusteena ovat väestön tarpeet, ikärakenne ja kuolevuus.
|
|
|
|
|
BG, CZ, MT, FI, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
SI: Pääsy julkiseen terveydenhuoltoverkkoon edellyttää Slovenian tasavallan sairausvakuutuslaitoksen hyväksyntää.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CZ, MT, FI, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
LV: Terveydenhoitolaitoksen johtajalla tai apulaisjohtajalla olisi oltava lääkärin pätevyys. Kaikkia lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin sekä kätilö- ja sairaanhoitajapalveluihin liittyviä rajoituksia sovelletaan.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
BG, CZ, MT, FI, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
PL: Terveydenhoitolaitoksen johtajalla tai apulaisjohtajalla olisi oltava lääkärin pätevyys. Kaikkia lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin sekä kätilö- ja sairaanhoitajapalveluihin liittyviä rajoituksia sovelletaan.
|
|
|
|
B.
B. Muut terveydenhuoltopalvelut (CPC 9319. EE: CPC 9319 lukuun ottamatta koodia 93191)
HR: Sairaala- ja muut terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut – kyseisten palvelujen palkkioperusteinen suora omistus, hallinnointi ja sopimuspohjainen toiminta
(CPC 93 lukuun ottamatta CPC-koodeja 9312, 93191, 932)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU: Ei sitoumuksia.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei rajoituksia.
HU: Ei rajoituksia.
2) 3) Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Itävaltaa, Viroa, Kroatiaa, Unkaria ja Sloveniaa: Ei rajoituksia.
3)
HR: Ei rajoituksia, lukuun ottamatta kieltoa investoida nykyiseen pakolliseen julkisten terveys- ja sosiaalipalvelujen verkostoon, joka kattaa julkiset sairaalat, julkiset klinikat, yliopistolliset sairaalat (opetussairaalat), ensiapuklinikat sekä muut julkisen terveys- ja sosiaalitoimen palvelut. Sosiaalihuoltopalvelujen perustamiselle saatetaan soveltaa tarveperusteisia rajoituksia tietyillä maantieteellisillä alueilla.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU: Ei sitoumuksia.
HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei rajoituksia.
HU: Ei rajoituksia.
2) 3) Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Itävaltaa, Viroa, Unkaria ja Sloveniaa: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Itävaltaa, Viroa, Unkaria ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa mainittuja horisontaalisia sitoumuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Itävaltaa, Viroa, Unkaria ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa mainittuja horisontaalisia sitoumuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
|
|
|
C.
Yhteiskuntapalvelut Toipilaskodit ja lepokodit, vanhainkodit
BG: Ainoastaan yksityisesti rahoitetut yhteiskuntapalvelut (osa CPC 933:sta)
|
1)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Kroatiaa: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei rajoituksia.
2)
CZ, HU, FI, MT, PL, RO, SI, SK, SE: Ei sitoumuksia.

FR: Toimivaltaiset viranomaiset sallivat palvelujen tarjoamisen paikallisten tarpeiden mukaisesti.
|
1)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Kroatiaa: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei rajoituksia.
2)
CZ, HU, FI, MT, PL, RO, SI, SK, SE: Ei sitoumuksia.
3)
CZ, HU, FI, MT, PL, RO, SI, SK, SE: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
|
|
HR: Sairaala- ja muut terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut – kyseisten palvelujen palkkioperusteinen suora omistus, hallinnointi ja sopimuspohjainen toiminta
(CPC 93 lukuun ottamatta CPC-koodeja 9312, 93191, 932)
|
HR: Ei rajoituksia, lukuun ottamatta kieltoa investoida nykyiseen pakolliseen julkisten terveys- ja sosiaalipalvelujen verkostoon, joka kattaa julkiset sairaalat, julkiset klinikat, yliopistolliset sairaalat (opetussairaalat), ensiapuklinikat sekä muut julkisen terveys- ja sosiaalitoimen palvelut. Sosiaalihuoltopalvelujen perustamiselle saatetaan soveltaa tarveperusteisia rajoituksia tietyillä maantieteellisillä alueilla.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CZ, HU, FI, MT, PL, RO, SI, SK, SE: Ei sitoumuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa ja kroatian kielen taitoa.

Muut (terveyteen liittyvät palvelut)
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia. HU: Ei rajoituksia.
4)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Unkaria: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
4)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Unkaria: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia.
HR: Kaikilta henkilöiltä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille/hoitavat potilaita, edellytetään ammattikamarin myöntämää toimilupaa ja kroatian kielen taitoa.
|
|
|
8.
MATKAILU JA SIIHEN LIITTYVÄT PALVELUT
|
|
|
|
|
A.
Hotelli- ja ravintolapalvelut sekä ateriapalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, HR, PL: CPC 641, 642, 643 (ei sisällä matkailupalvelujen alan ateriapalveluja)
BG: Lukuun ottamatta alkoholijuomien tarjoilua paikalla tapahtuvaan kulutukseen: CPC 641, osa 642:sta, osa 643:sta.
PL: CPC 641, 642)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, HR, RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ateriapalveluita: Ei rajoituksia.
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.*
2)
Ei rajoituksia.
3)
BG: Palvelujen tarjoajien on oltava Bulgariaan sijoittautuneita yrityksiä. Ulkomaalaisten osuudelle pääomasta ei ole kattoa. Toimiluvan matkailupalveluille myöntää valtion matkailuvirasto.
Ulkomaalaisten johtajien määrä ei saa ylittää Bulgarian kansalaisuutta olevien johtajien määrää, jos julkisen (valtiollisen ja/tai kunnallisen) pääoman osuus bulgarialaisessa yrityksessä ylittää 50 prosenttia. Matkailijoiden opastuspalveluita saavat suorittaa luvan saaneet ulkomaalaiset henkilöt.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, HR, RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ateriapalveluita: Ei rajoituksia.
BG, HR, RO: Ei sitoumuksia.*
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
|
|
|
|
HR: Sijoittautumiselle historiallisesti tai taiteellisilta arvoiltaan erityisen merkittäville suojelluille alueille tai kansallis- ja luonnonpuistoihin vaaditaan Kroatian tasavallan hallituksen hyväksyntä, ja tällainen hyväksyntä voidaan evätä.
IT: Uusien baarien, kahviloiden ja ravintoloiden avaamisen on perustuttava paikallisia tarpeita koskevaan tarveharkintaan.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
HR: Kotitalouksissa ja pientiloilla tarjottaviin kestitys- ja ateriapalveluihin sovelletaan kansalaisuusvaatimusta.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia mutta ottaen huomioon 3 kohdassa tarkoitetut markkinoille pääsyn rajoitukset.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
B.
Matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien palvelut (matkaoppaiden palvelut mukaan luettuina)
(CPC 7471)
|
1)
BG: Valtion matkailuviraston myöntämä toimilupa matkailupalveluille vaaditaan.
HU: Ei sitoumuksia.
PL: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
2)
Ei rajoituksia.
3)
BG: Palvelujen tarjoajien on oltava Bulgariaan sijoittautuneita yrityksiä. Ulkomaalaisten osuudelle pääomasta ei ole kattoa.
Toimiluvan matkailupalveluille myöntää valtion matkailuvirasto. Ulkomaalaisten johtajien määrä ei saa ylittää Bulgarian kansalaisuutta olevien johtajien määrää, jos julkisen (valtiollisen ja/tai kunnallisen) pääoman osuus bulgarialaisessa yrityksessä ylittää 50 prosenttia. Matkailijoiden opastuspalveluita saavat suorittaa luvan saaneet ulkomaalaiset henkilöt.
|
1)
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta markkinoille pääsyä koskevassa sarakkeessa mainittuja sitoumuksia.
PL: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
|
|
|
|
PT: Perustettava kaupallinen yhtiö, jonka kotipaikka on Portugalissa.
IT: Tarveharkinta.
FI: Edellytyksenä on Suomen kuluttajaviraston lupa.
CZ: Väestökriteeriin perustuva tarveharkinta.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja edellä olevaa 3 kohtaa.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
HR: Toimiston johtajan asema edellyttää matkailuministeriön hyväksyntää ja kahden vuoden kokemusta.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia mutta ottaen huomioon 3 kohdassa tarkoitetut markkinoille pääsyn rajoitukset.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Italiaa, Suomea, Irlantia ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
AT, FI, IT, IE, SE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta matkaoppaita (henkilöt, joiden tehtävänä on saattaa vähintään 10 hengen matkailijaryhmiä, ilman että he toimivat oppaina erityiskohteissa), joiden osalta Itävallassa, Italiassa, Irlannissa ja Ruotsissa sovelletaan seuraavia vaatimuksia: todistus ammattitaidosta ja kolmen vuoden ammatillinen kokemus.
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaava muodollinen pätevyys ja kolmivuotinen kokemus.
IT: Perustuttava tarveharkintaan.
HR: Toimiston johtajan asema edellyttää matkailuministeriön hyväksyntää ja kahden vuoden kokemusta.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa, Italiaa, Suomea, Irlantia ja Ruotsia koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
|
|
|
C.
Matkailijoiden opastuspalvelut (CPC 7472)
|
1)
BG, CY, HU, IT, LT, MT, PT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
ES, IT: Oikeus harjoittaa ammattia on varattu paikallisille opasjärjestöille.
EL, ES, HR, IT, PT: Toiminnan harjoittamisen osalta sovelletaan kansalaisuusvaatimusta.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
2)
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
3)
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
BG, CY, HU, LT, MT, PL, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Ruotsia koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE, DE, DK: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
SE: Todistus ammattitaidosta, tarvittava pätevyys ja kolmen vuoden ammatillinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
|
|
|
9.
VIIHDE- JA KULTTUURIPALVELUT SEKÄ URHEILUUN LIITTYVÄT PALVELUT (muut kuin audiovisuaalialan palvelut)
|
|
|
|
|
A.
Viihdepalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG:
Teatteripalvelut, musiikkiyhtye- ja sirkuspalvelut mukaan luettuina
(CPC 9619)
BG: CPC 96191, 96192, 96193)
|
1)
Ei sitoumuksia.
2)
CY, CZ, EE, FI, LT, LV, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
CY, CZ, EE, FI, LV, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
LT: Ei ole lukuun ottamatta kieltoa perustaa ja pitää yllä pelikasinoita ja järjestää uhkapelejä
.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
CY, CZ, EE, FI, HR, LT, LV, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
CY, CZ, FI, LV, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
HR, FR, IT: Ei sitoumuksia avustusten tai minkään suoran tai epäsuoran tukimuodon osalta.
SE: Kohdennettu rahoitustuki yksittäisille paikallisille, alueellisille tai kansallisille toimille.
|
|
|
|
CY, CZ, EE, FI, LT, LV, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
IT: Tarveharkinta.
|
LT: Ei ole lukuun ottamatta:
a)
rajoituksia markkinoille pääsyä koskevassa kohdassa (myös osan I mukainen, ulkomaiset investoinnit arvontojen järjestämiseen kieltävä poikkeus) ja
b)
ei sitoumuksia tukiin elokuvateatteritoiminnan osalta (CPC 96199**)
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, EE, FI, LT, LV, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Ranskaa taiteilijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Itävaltaa, Belgiaa, Saksaa, Tanskaa, Espanjaa ja Ranskaa taiteilijoiden tilapäisen maahantulon osalta koskevia poikkeuksia.
|
|
|
|
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
AT, ES: Pääsy rajoittuu henkilöihin, joille toiminta kuvataiteen alalla on pääasiallinen ammatillisen toiminnan muoto ja ensisijainen tulonlähde. Tällaiset henkilöt eivät saa harjoittaa mitään muuta kaupallista toimintaa Itävallassa.
FR:
Taiteilijat ovat tehneet työsopimuksen hyväksytyn viihdealan yrityksen kanssa.
Työlupa annetaan enintään yhdeksäksi kuukaudeksi ja voidaan uusia kolmeksi kuukaudeksi.
Perustuttava tarveharkintaan.
Asianomaisen viihdealan yrityksen on suoritettava maksu Office des migrations internationales virastolle (OMI).
|
|
|
|
B.
Uutis- ja uutistoimistopalvelut
(CPC 962)
|
1)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
FR: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan Agence France Press -uutistoimiston hallintohenkilöstön osalta (muut rajoitukset poistetaan, mikäli vastavuoroisuus myönnetään). IT: Päivälehti- ja lähetystoiminnan aloja säännellään keskittymien syntymistä rajoittavin erityissäännöin. Multimedia-alan omistussuhteiden osalta on annettu erityisiä rajoituksia. Ulkomaisilla yhtiöillä ei saa olla määräysvaltaa kustantamoissa tai yleisradioyhtiöissä: ulkomaalaisten osuus pääomasta saa olla enintään 49 prosenttia.
BG, HU, RO: Ei sitoumuksia.
PT: Portugaliin sijoittautuvien uusien osakeyhtiöiden (Sociedade Anónima) osakepääoman nimellisarvo on voitava ilmoittaa.
|
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, HU, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
SK: Ulkomaisten uutis- ja uutistoimistopalveluiden tarjoajien on oltava Slovakian ulkoasiainministeriön akkreditoimia. Slovakian virallinen uutistoimisto (TASR) on valtion rahoittama.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan i ja ii kohdassa mainittuja poikkeuksia.
|
|
|
|
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia. Näihin maihin sovelletaan edellä mainittuja edellytyksiä ja seuraavia erityisehtoja:
BE, DE, DK, ES: Korkeakoulututkinto tai vastaavaa tietämystä osoittava muodollinen pätevyys ja alan kolmivuotinen kokemus.
BE: Tarveharkinta on tehtävä, jos luonnollisen henkilön bruttovuositulot ovat alle 30 000 euroa.
|
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisen osan iii kohdassa mainittuja Belgiaa, Saksaa, Tanskaa ja Espanjaa koskevia poikkeuksia.
|
|
|
C.
Kirjasto-, arkisto-, museo- ja muut kulttuuripalvelut
(CPC 963)
|
1)
Ei sitoumuksia Itävaltaa lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
2)
Ei sitoumuksia Itävaltaa ja Viroa lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
3)
Ei sitoumuksia Itävaltaa ja Latviaa lukuun ottamatta
AT: Ei rajoituksia.
LT: Tarvitaan luvat kiinteän kulttuuriperinnön tutkimiseen, säilyttämiseen ja kunnostamisen, sitä koskevien edellytysten, ohjelmien ja hankkeiden valmisteluun sekä irtaimen kulttuuriperinnön säilyttämiseen ja kunnostamiseen.
4)
Ei sitoumuksia Itävaltaa ja Viroa lukuun ottamatta: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa mainittuja horisontaalisia sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia Itävaltaa lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
2)
Ei sitoumuksia Itävaltaa ja Viroa lukuun ottamatta: Ei rajoituksia.
3)
Ei sitoumuksia Itävaltaa ja Latviaa lukuun ottamatta
AT: Ei rajoituksia.
LT: Ei ole lukuun ottamatta rajoituksia markkinoille pääsyä koskevassa kohdassa.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta Itävaltaa, Viroa ja Latviaa: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa mainittuja horisontaalisia sitoumuksia.
|
|
|
D.
Urheiluun liittyvät palvelut ja muut virkistyspalvelut, muut kuin rahapeli- tai vedonlyöntipalvelut
(CPC 9641, 96491. AT: Ei sisällä hiihtokoulupalveluja eikä vuoristo-oppaiden palveluja)
|
1)
BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
IT: Tarveharkinta.
|
1)
BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
2)
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
3)
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
SE: Kohdennettu rahoitustuki yksittäisille paikallisille, alueellisille tai kansallisille toimille.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
10.
LIIKENNEPALVELUT
|
|
|
|
|
A.
Meriliikennepalvelut
|
(Muiden määritelmien osalta katso liikennettä käsittelevää osaa seuraava osa.)
|
|
|
|
Kansainvälinen liikenne (rahtiliikenne ja henkilöliikenne) CPC 7211 ja 7212 (ei sisällä kabotaasiliikennettä)
|
1)
a)
Linjaliikenne: Ei rajoituksia paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
b)
Irtotavaraliikenne, hakuliikenne ja muu kansainvälinen liikenne, matkustajien kuljetus mukaan luettuna: Ei rajoituksia paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
a)
Muoto 1 a) Linjaliikenne: Ei ole lukuun ottamatta sellaisia poikkeustapauksia, joissa jäsenvaltion on sovellettava asetuksen (EY) N:o 954/79 2 artiklan 2 kohtaa. Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG ja RO: Ei sitoumuksia.
b)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
a)
Rekisteröidyn yhtiön perustaminen sijoittautumisvaltion lipun alla purjehtivan laivaston liikennöimiseksi: Ei sitoumuksia kaikkien jäsenvaltioiden osalta lukuun ottamatta Latviaa ja Maltaa: Ei rajoituksia.
b)
Muut kaupallisen läsnäolon muodot kansainvälisten meriliikennepalvelujen tarjoamiseksi (jäljempänä esitettyjen meriliikennettä koskevien määritelmien mukaisesti): Ei rajoituksia paitsi BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
2)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
3)
a)
ei sitoumuksia kaikkien jäsenvaltioiden osalta lukuun ottamatta Latviaa ja Maltaa: Ei rajoituksia.
b)
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
a)
Laivamiehistö: Ei sitoumuksia.
b)
Kaupallisen läsnäolon takaava avainhenkilöstö edellä 3 kohdan b alakohdassa esitetyn määritelmän mukaisesti: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
4)
a)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
b)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
Meriliikennepalveluihin liittyvät palvelut
|
|
|
|
|
Meriliikenteen lastinkäsittelypalvelut
|
1)
Ei sitoumuksia.
*
2) 3) **BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
3)
HR: Ei mitään lukuun ottamatta merenkulkupalveluita, joiden osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2) 3) BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
Varastointipalvelut CPC 742 (siten kuin se on muutettuna)
|
1)
Ei sitoumuksia.
*
2) 3)
**BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
3) HR: Ei mitään lukuun ottamatta merenkulkupalveluita, joiden osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2) 3) **BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
Tulliselvityspalvelut
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2) 3)** BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2) 3)** BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
Konttiasema- ja varastointipalvelut

Varustamon edustajan palvelut
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2)
3)** BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.

(Meriliikenteen) huolintapalvelut
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2)
3)** BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2)
3) BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, HR, MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
d)
Alusten huolto ja korjaus, paitsi EE, LV ja SI.
EE ja LV: CPC 8868.
SI: CPC 8868**
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Unkaria ja Latviaa: Ei sitoumuksia.
EE, HU ja LV: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Unkaria, Latviaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV ja SI: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Unkaria, Latviaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV ja SI: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Unkaria, Latviaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
EE, HU, LV ja SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Unkaria ja Latviaa: Ei sitoumuksia.
EE, HU ja LV: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Unkaria, Latviaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV ja SI: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Unkaria, Latviaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, HU, LV ja SI: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Unkaria, Latviaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
EE, HU ja SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
LV: Ei rajoituksia.
|
|
|
B.
Sisävesiliikenne
b)
Rahdin kuljetuspalvelut
c)
Alusten vuokrauspalvelut miehistöineen
f)
Sisävesiliikenteen liitännäispalvelut
|
1) 3) Ei ole lukuun ottamatta toimenpiteitä, jotka perustuvat joko nykyisiin tai tuleviin sisävesiliikenteeseen pääsyä koskeviin sopimuksiin (mm. Rein-, Main- ja Tonava-joen yhdistämistä toisiinsa koskevat sopimukset), joissa eräät liikenneoikeudet varataan kansalaisuusperusteet omistajuuden osalta täyttäville asianomaisiin maihin sijoittautuneille liikenteenharjoittajille. Reinin vesiliikenteestä tehdyn yleissopimuksen (Mannheimin yleissopimus) täytäntöönpanomääräykset.
AT: Sisävesiliikenteestä annetun Itävallan lain mukaan laivayhtiön perustavien luonnollisten henkilöiden on oltava Euroopan talousalueen kansalaisia. Oikeushenkilöksi rekisteröitymisen edellytyksenä on, että suurin osa toimitusjohtajista sekä johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsenistä on Euroopan talousalueen kansalaisia. Lisäksi osake-enemmistön on oltava Euroopan talousalueen kansalaisten omistuksessa.
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
1) 3) Ei ole lukuun ottamatta toimenpiteitä, jotka perustuvat joko nykyisiin tai tuleviin sisävesiliikenteeseen pääsyä koskeviin sopimuksiin (mm. Rein-, Main- ja Tonava-joen yhdistämistä toisiinsa koskevat sopimukset), joissa eräät liikenneoikeudet varataan kansalaisuusperusteet omistajuuden osalta täyttäville asianomaisiin maihin sijoittautuneille liikenteenharjoittajille. Reinin vesiliikenteestä tehdyn yleissopimuksen (Mannheimin yleissopimus) täytäntöönpanomääräykset.
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
2)
Ei rajoituksia paitsi BG, CY, EE, HR, HU, LT, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, EE, HR, HU, LT, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.

Alusten huolto ja korjaus
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
Ei ole lukuun ottamatta Kyprosta, Viroa, Kroatiaa, Latviaa, Maltaa, Puolaa ja Sloveniaa: Ei sitoumuksia.
3)
Ei ole lukuun ottamatta Tšekkiä, Kyprosta, Viroa, Kroatiaa, Latviaa, Maltaa, Puolaa, Sloveniaa ja Slovakiaa: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
BG, CY, EE, HR, LT, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia paitsi BG, EE, HR, LT, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
3)
Ei rajoituksia paitsi BG, CZ, EE, HR, LT, MT, PL, RO, SI, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia: BG, CY, EE, HR, LT, MT, PL, RO, SI: Ei sitoumuksia.
|
|
|
C.
Ilmaliikennepalvelut
|
|
|
|
|
c)
Ilma-alusten vuokrauspalvelut miehistöineen
(CPC 734)
|
1) 2) Kaikki jäsenvaltiot paitsi PL: Ei sitoumuksia.
PL: Ei ole lukuun ottamatta sitä, että yhteisön lentoliikenteen harjoittajien käyttämien ilmaliikennevälineiden on oltava rekisteröity kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle luvan antaneeseen jäsenvaltioon tai muualle yhteisöön. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa, kun kyseessä on lyhytaikainen leasingsopimus tai jos olosuhteet ovat poikkeukselliset.
2)
HR: Ei rajoituksia.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, PL: Ei sitoumuksia.
PL: Ei rajoituksia.
2) 3) HR: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi PL: Ei sitoumuksia.
PL: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, PL: Ei sitoumuksia.
HR: Ei rajoituksia.
PL: Ei ole lukuun ottamatta sitä, että yhteisön lentoliikenteen harjoittajien käyttämien ilmaliikennevälineiden on oltava rekisteröity kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle luvan antaneeseen jäsenvaltioon, kyseisten ilmaliikennevälineiden omistajina ovat joko erityiset kansalaisuusvaatimukset täyttävät luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, jotka täyttävät osakkuutta ja määräysvaltaa (sekä johtajien kansalaisuutta) koskevat erityiset perusteet.
|
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi PL: Ei sitoumuksia.
PL: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta horisontaalisia toimenpiteitä.
|
|
|
|
d)
Ilma-alusten ja niiden osien huolto ja korjaus
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU, LV, PL: Ei sitoumuksia.
EE, HU, LV, PL: Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
CZ: Edellytyksenä Tšekissä oleva toimipaikka.
SK: Edellytyksenä Slovakiassa oleva toimipaikka.
RO: Edellytyksenä Romanian ilmailuviranomaisen lupa.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU, LV, PL: Ei sitoumuksia.
EE, HU, LV, PL: Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
CZ: Edellytyksenä Tšekissä oleva toimipaikka.
SK: Edellytyksenä Slovakiassa oleva toimipaikka.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
Myynti ja markkinointi
|
1)
Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, HR, RO: Tietokonepohjaista paikanvarausjärjestelmää (TPJ) käyttävän emoliikenteen harjoittajan tarjoamien ilmaliikennepalvelujen yhteydessä tietokonepohjaisen paikanvarausjärjestelmän (TPJ) avulla suoritettava jakelu: ei sitoumuksia.
BG, HR, RO: Ei rajoituksia.

BG, HR: Ei rajoituksia.
RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
Tietokonepohjainen paikanvarausjärjestelmä
|
1)
Ei rajoituksia.
2)
Ei rajoituksia.
3)
Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, HR, RO: Velvoitteet, joita emoliikenteen harjoittajalla tai osallistuvilla lentoliikenteen harjoittajilla on yhden tai useamman kolmannen maan lentoliikenteen harjoittajan valvomaan TPJ:hin nähden: ei sitoumuksia.

Rautatiekuljetuspalvelut
|
|
|
|
|
a)
Matkustajien kuljetus
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Palveluja voidaan tarjota valtiollisen tai paikallisen viranomaisen myöntämän käyttöoikeussopimuksen kautta.
|
1) 2) 3) Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.

Rautatiekaluston huolto ja korjaus
(CPC 8868)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU: Ei sitoumuksia.
EE, HU: Ei rajoituksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
3)
RO: Ei sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, HU: Ei sitoumuksia.
EE, HU: Ei rajoituksia.
2)
RO: Ei sitoumuksia.
3)
RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
F.
Maaliikennepalvelut
a)
Matkustajien kuljetus
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi FI, LV, LT, RO: CPC 71213 ja 7122. FI: CPC 71222 ja 71223.
|
1)
Ei sitoumuksia.
2)
Ei rajoituksia paitsi CY, CZ, EE, HU, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Asianomaisen jäsenvaltion ulkopuolelle sijoittautuneen liikenteenharjoittajan jäsenvaltiossa suorittaman kuljetuksen (kabotaasi) osalta: ei sitoumuksia lukuun ottamatta sellaisia muita kuin säännöllisiä linja-autojen vuokrauspalveluja, joissa on kuljettaja (71223)
; näiden palvelujen osalta rajoituksia ei sovelleta (mikä käytäntö on ollut voimassa vuodesta 1996 alkaen).
AT, HU, PL, MT, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.
2)
Ei rajoituksia paitsi BG, CY, CZ, EE, HU, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Ei sitoumuksia asianomaisen jäsenvaltion ulkopuolelle sijoittautuneen liikenteenharjoittajan jäsenvaltiossa suorittaman kuljetuksen (kabotaasi) osalta
AT, BG, HU, MT, PL, SK: Ei sitoumuksia.
LV, SE: Maahan sijoittautuneiden liikenteenharjoittajien käyttämien ajoneuvojen on oltava rekisteröity kyseiseen maahan.
|
|
|
LV: CPC 71213, 71222, 71223.
LT: CPC 7121, 7122).
LV, LT: Lukuun ottamatta kabotaasia.
|
SE: Kaupallisia maaliikennepalveluja varten tarvitaan lupa. Lupaa myönnettäessä otetaan huomioon hakijan taloudellinen tilanne, kokemukset ja edellytykset tarjota kyseisen kaltaisia palveluja. Leasingvuokrattujen ajoneuvojen käyttöä tämänkaltaiseen toimintaan on rajoitettu.
|
|
|
|
|
–
Koodin 7122 osalta:
ES: Tarveharkinta.
|
|
|
|
|
–
Koodin 71221 osalta (taksipalvelut):
Kaikki jäsenvaltiot paitsi SE: Tarveharkinta
. Tämän lisäksi:
|
|
|
|
|
DK: Pääsy ainoastaan luonnollisilla henkilöillä; lisäksi edellytyksenä on sijoittautuminen alueelle.
IT: Pääsy ainoastaan luonnollisilla henkilöillä.
|
|
|
|
|
−
Koodin 71222 osalta (henkilöautojen vuokrauspalvelut kuljettajineen):
DK: Pääsy ainoastaan luonnollisilla henkilöillä; lisäksi edellytyksenä on sijoittautuminen alueelle.
FI: Toimilupa vaaditaan lukuun ottamatta ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.
IT: Pääsy on ainoastaan luonnollisilla henkilöillä ja on tehtävä tarveharkinta.
LV: Toimilupa vaaditaan lukuun ottamatta ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.
PT: Tarveharkinta.
|
|
|
|
|
–
Koodin 71213 osalta (kaukoliikenteen linja-autopalvelut)
:
IT, ES, IE: Tarveharkinta.
FR: Ei sitoumuksia.
FI: Toimilupa vaaditaan lukuun ottamatta ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.
|
|
|
|
|
DK: Taloudellinen tarveharkinta.
LV: Toimilupa ja erikoislupa vaaditaan lukuun ottamatta ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.
PT: Pääsy on ainoastaan yhtiöillä.
–
Koodin 71223 osalta:
LV: Toimilupa vaaditaan lukuun ottamatta ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
PT: Kansalaisuusvaatimusta sovelletaan erikoistuneeseen henkilöstöön.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, MT, LV PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
DK: Asuinpaikkavaatimusta sovelletaan johtohenkilöstöön.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
b)
Rahdinkuljetuspalvelut
(CPC 7123)
|
1)
Ei sitoumuksia.
2)
Ei rajoituksia paitsi BG, CY, CZ, EE, HU, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen liikenteenharjoittajan jäsenvaltiossa suorittamat kuljetuspalvelut: Ei sitoumuksia.
AT, BG, CY, CZ, ES, EE, HU, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
IT: Toimiluvan myöntäminen maansisäisiä kuljetuksia varten edellyttää tarveharkintaa.
FI: Toimilupa vaaditaan lukuun ottamatta ulkomailla rekisteröityjä ajoneuvoja.
SE: Kaupallisia maaliikennepalveluja varten tarvitaan lupa. Lupaa myönnettäessä otetaan huomioon hakijan taloudellinen tilanne, kokemukset ja edellytykset tarjota kyseisen kaltaisia palveluja. Leasingvuokrattujen ajoneuvojen käyttöä tämänkaltaiseen toimintaan on rajoitettu.
|
1)
Ei sitoumuksia.
2)
BG, HU, MT, PL, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Johonkin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen liikenteenharjoittajan jäsenvaltiossa suorittamat kuljetuspalvelut: Ei sitoumuksia.
AT, BG, ES, HU, PL, MT, SK: Ei sitoumuksia.
SE: Maahan sijoittautuneiden liikenteenharjoittajien käyttämien ajoneuvojen on oltava rekisteröity kyseiseen maahan.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, LV, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, HU, MT, PL, SI, SK: Ei sitoumuksia.
RO: Ei sitoumuksia ii kohdan osalta.
|
|
|
|
d)
Maantieliikenteessä käytettävien kulkuneuvojen huolto ja korjaus
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG, CZ, EE, FI, HU, SI ja SK:
CPC 6112.
BG: 6112, osa 8867:stä.
CZ, EE, HU ja SK: 6112+8867.
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2)
MT, RO: Ei sitoumuksia.
3)
SE: Liikenteenharjoittajat saavat perustaa ja käyttää omia terminaali-infrastruktuurejaan, joiden osalta sovelletaan tilarajoituksia.
MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2)
MT, RO: Ei sitoumuksia.
3)
MT, RO: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
FI: 6112 ja osia 88:sta.
SI: osa CPC6112:sta.**)
|
MT, RO: Ei sitoumuksia.
|
|
|
|
e)
Maaliikennepalveluihin liittyvät tukipalvelut
(Ainoastaan LV:
CPC 7441, CPC 7449)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, LV: Ei sitoumuksia.
HR, LV: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, LV: Ei sitoumuksia.
HR: Ei rajoituksia.
LV: Edellytyksenä toimilupa (sopimus linja-autoaseman kanssa ja toimilupa).
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi LV: Ei sitoumuksia.
LV: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, LV: Ei sitoumuksia.
HR, LV: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, LV: Ei sitoumuksia.
HR, LV: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi LV: Ei sitoumuksia.
LV: Ei rajoituksia.
LV: Ainoastaan CSS-EJP:n osalta: Ei rajoituksia.
|
|
|
G.
Putkijohtokuljetukset
LT: CPC 713
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU, LT: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU, LT: Ei sitoumuksia.
HU: Palveluja voidaan tarjota valtiollisen tai paikallisen viranomaisen myöntämän käyttöoikeussopimuksen kautta.
HR, LT: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU, LT: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia.
HU: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT: Ei rajoituksia.
3)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU, LT: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot paitsi HR, HU, LT: Ei sitoumuksia.
HR, HU, LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
|
|
H.
Kaikkia kuljetus muotoja tukevat palvelut
|
|
|
|
|
a)
Lastinkäsittelypalvelut
(HR, EE, LV ja LT: CPC 741)
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LV ja LT: Ei sitoumuksia*.
EE, LV ja LT: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Latviaa ja Liettuaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, LV ja LT: Ei rajoituksia.
|
1)
Kaikki jäsenvaltiot paitsi EE, LV: Ei sitoumuksia.*
EE, LV: Ei rajoituksia.
2)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Latviaa ja Liettuaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, LV ja LT: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
3)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Latviaa ja Liettuaa: Ei sitoumuksia.
HR: Ei mitään lukuun ottamatta merenkulkupalveluita, joiden osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti.
|
3)
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Latviaa ja Liettuaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, LV ja LT: Ei rajoituksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Latviaa ja Liettuaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR ja LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
|
|
|
EE, LV ja LT: Ei ole lukuun ottamatta lentokenttiä, joissa sitoumuksen alaisten toimien luokat riippuvat lentokentän koosta, kullakin lentokentällä toimivien palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa käytettävissä olevan tilan mukaan eikä vähempään kuin kahteen tarjoajaan muista syistä, lisäksi voidaan soveltaa syrjimättömiä etukäteishyväksyntämenetelmiä.
|
LV: Ei rajoituksia.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
Kaikki jäsenvaltiot lukuun ottamatta Viroa, Kroatiaa, Latviaa ja Liettuaa: Ei sitoumuksia.
EE, HR, LV ja LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia.
|
|
|
|
b)
Varastointipalvelut
(Kaikki jäsenvaltiot paitsi BG: CPC 742
(muualla kuin satamissa)
BG: Ainoastaan maantiekuljetuksiin liittyvät varastointipalvelut (osa CPC 742:sta))
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2) 3) CY, CZ, MT, LT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
2)
HR: Ei rajoituksia.
3)
HR: Ei mitään lukuun ottamatta merenkulkupalveluita, joiden osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, MT, LT, PL, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia.*
2)
3) CY, CZ, MT, LT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, MT, LT, PL, SK: Ei sitoumuksia.
|
|
|
c)
Rahdin kuljetusvälitys- ja huolintapalvelut (CPC 748)
|
1)
2) CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
BG: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
3)
CY, CZ, HU, MT, PL, SK, SE: Ei sitoumuksia.
HR: Ei mitään lukuun ottamatta merenkulkupalveluita, joiden osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti.
BG: Ulkomaiset henkilöt voivat tarjota palveluita ainoastaan osallistumalla bulgarialaisiin yrityksiin enintään 49 prosentilla pääomasta ja sivuliikkeiden välityksellä.
|
1)
CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
SI: Ei ole muita kuin: tulliselvityksen edellytyksenä on Sloveniaan sijoittautunut oikeushenkilö.
2)
CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
3)
CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SK, SE: Ei sitoumuksia.
SI: Ei ole muita kuin: tulliselvityksen edellytyksenä on Sloveniaan sijoittautunut oikeushenkilö.
|
|
|
|
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.

Kuljetusta edeltävät tarkastukset (CPC 749
, paitsi BG: muut kuljetusten tuki- ja liitännäispalvelut lukuun ottamatta paikallista pakkaamista ja toimitusta, osa CPC 749:stä, sekä FI: ainoastaan CPC 7490)
HR: Muut liikenteen tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749)
|
1) 2) CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
BG: Edellytetään kaupallista läsnäoloa.
1)
HR: Ei sitoumuksia
*, lukuun ottamatta kuljetusasiakirjojen valmistelupalveluja.
3)
CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
HR: Ei mitään lukuun ottamatta merenkulkupalveluita, joiden osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti.
BG: Ulkomaiset henkilöt voivat tarjota palveluita ainoastaan osallistumalla bulgarialaisiin yrityksiin enintään 49 prosentilla pääomasta ja sivuliikkeiden välityksellä.
|
1) 2) 3) CY, CZ, HU, MT, PL, RO, SE, SK: Ei sitoumuksia.
1)
HR: Ei sitoumuksia
*, lukuun ottamatta kuljetusasiakirjojen valmistelupalveluja.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
CY, CZ, HR, HU, MT, PL, RO, SK: Ei sitoumuksia.

Muut kuljetuspalvelut
(Yhdistettyä kuljetusta koskevien palvelujen toimittaminen)
|
1)
Ei sitoumuksia paitsi FI: Ei rajoituksia.
2)
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
3) Ei ole, sanotun kuitenkaan rajoittamatta minkään tietyn liikennemuodon osalta määrättyjen rajoitusten soveltamista paitsi AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
4)
Ei sitoumuksia lukuun ottamatta i ja ii kohdassa esitettyjä horisontaalisia sitoumuksia ja seuraavia erityisrajoituksia:
AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
|
1)
Ei sitoumuksia paitsi FI: Ei rajoituksia.
2)
BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.
3)
Ei ole, sanotun kuitenkaan rajoittamatta minkään tietyn liikennemuodon osalta määrättyjen rajoitusten soveltamista paitsi AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI, SK: Ei sitoumuksia.