EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 30.8.2017
COM(2017) 459 final
KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE
Kertomus unionin järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille neuvoston asetuksen (EY) N:o 332/2002 10 artiklan mukaisesti
1.Yhteenveto
Tässä komission kertomuksessa neuvostolle esitetään keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämistä jäsenvaltioiden maksutaseille koskevan Euroopan unionin järjestelyn käyttöä. Kyseinen järjestely perustuu neuvoston 18. helmikuuta 2002 antamaan asetukseen (EY) N:o 332/2002, jäljempänä ’maksutasetuesta annettu asetus’. Neuvoston on tämän komission kertomuksen sekä talous- ja rahoituskomitean asiasta antaman lausunnon perusteella tarkasteltava, täyttääkö maksutasejärjestely edelleen periaatteeltaan, järjestelyiltään ja lainojen enimmäismääriltään ne tarpeet, jotka johtivat sen luomiseen.
Romania on vuodesta 2012 lähtien pyytänyt ja saanut maksutasejärjestelystä ennalta varautuvaa rahoitustukea. Unkari maksoi lainansa takaisin huhtikuussa 2016, mutta Latvia ei ole vielä maksanut takaisin sille myönnettyä 0,7 miljardin euron lainaa. Näiden tukea saaneiden jäsenvaltioiden maksutaseiden kestävyys parani nopeasti, ja ne kykenivät jälleen hankkimaan markkinaehtoista rahoitusta.
Komissio arvioi maksutasejärjestelyn toimintaan seuraavasti:
·Sen jälkeen kun maksutasejärjestelyä viimeksi tarkistettiin toukokuussa 2009, se on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi, sillä tukea saaneiden jäsenvaltioiden maksutaseiden kestävyys on parantunut nopeasti ja ne ovat kyenneet jälleen hankkimaan markkinaehtoista rahoitusta.
·Järjestelystä myönnettyjen lainojen (pääomien) ja luottolimiittien enimmäismäärä, joka on tällä hetkellä 50 miljardia euroa, vaikuttaa asianmukaiselta.
·Komissio on antanut ehdotuksen uudeksi neuvoston asetukseksi (COM(2012) 336 final). Ehdotukseen sisältyvät muutokset ovat sekä välttämättömiä että asianmukaisia: Maksutasejärjestelyyn olisi sisällytettävä sekä sääntelykehyksen muutokset että Euroopan rahoituksenvakautusmekanismin perustamisesta 11. toukokuuta 2010 annetussa asetuksessa (EU) N:o 407/2010 vahvistetut lainanottoa koskevat säännöt. Lisäksi olisi selvennettävä luottolimiittien käyttöä. Olisi myös selvästi säädettävä, että maksutasejärjestelystä voidaan rahoittaa luottolaitosten (välillistä) pääomitusta ja että politiikkaehtoja voidaan mukauttaa ensisijaisesti näiden ongelmien ratkaisemiseksi.
2.Johdanto
Maksutasetuesta annetun asetuksen nojalla luodusta maksutasejärjestelystä myönnetään unionin keskipitkän ajan rahoitustukea niille jäsenvaltioille, jotka eivät ole ottaneet käyttöön euroa (jäsenvaltiot, joita koskee poikkeus) ja joilla on maksutasetta koskevia vaikeuksia tai joita tällaiset vaikeudet uhkaavat. Rahoitustukea myönnetään joko EU:n lainan tai luottolimiitin muodossa. Lisäksi asetuksessa todetaan, että neuvoston olisi säännöllisesti tarkasteltava, täyttääkö maksutasejärjestely edelleen periaatteeltaan, järjestelyiltään ja lainojen enimmäismääriltään ne tarpeet, jotka johtivat sen luomiseen. Neuvoston tarkastelu perustuu komission antamaan kertomukseen, ja siinä on otettava huomioon talous- ja rahoituskomitean lausunto.
Komissio esitti tuoreimman arvionsa pohjalta 22. kesäkuuta 2012 ehdotuksen (COM(2012) 336 final) maksutasetuesta annetun asetuksen muuttamiseksi. Neuvosto ei kuitenkaan päässyt yhteisymmärrykseen ehdotusta koskevasta yhteisestä kannasta, koska yksi jäsenvaltio esitti vastalauseita.
3.Tämänhetkinen tilanne ja maksutasejärjestelyn asianmukaisuus
Vuoden 2012 jälkeen yksi jäsenvaltio, Romania, on pyytänyt ja saanut tukea maksutasejärjestelystä. Tuki hyväksyttiin virallisesti lokakuussa 2013, ja se päättyi syyskuussa 2015. Samanaikaisesti Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) myönsi Romanialle valmiusluottojärjestelyn. Vuodet 2011–2013 kattavan sopimuksen tavoin vuosina 2013–2015 käytettävissä ollut järjestely katsottiin ennalta varautuvaksi, eikä siitä koskaan suoritettu maksuja.
EU:n myöntämän ennalta varautuvan rahoitustuen määrä oli 2 miljardia euroa. IMF puolestaan myönsi 1,75 miljardia erityisnosto-oikeutta (noin 2 miljardia euroa) valmiusluottojärjestelyn muodossa, joka myös oli luonteeltaan ennalta varautuva. Tuetun sopeutusohjelman tarkoituksena oli auttaa Romaniaa vakauttamaan makrotaloutta, julkista taloutta ja rahoitusjärjestelmää ja siten parantaa talouden häiriönsietokykyä ja kasvupotentiaalia, lisätä hallinnollisia valmiuksia, uudistaa verohallintoa, tehostaa julkista varainhoitoa ja toteuttaa valtionyritysten rakenneuudistus.
Unkari maksoi lainansa kokonaisuudessaan takaisin huhtikuussa 2016, kun taas Latvia ei ole vielä maksanut takaisin 0,7 miljardin euron lainaansa. Romanialle myönnetty ennalta varautuva tuki, jota edelsi kaksi muuta järjestelyä (joista toinen oli luonteeltaan ennalta varautuva), on osoittanut maksutasejärjestelyn monipuolisuuden. Romanian on vielä maksettava takaisin 3,5 miljardia euroa sille vuosina 2010–2011 maksettua, muuta kuin ennalta varautuvaa tukea.
Taulukko 1: Maksutasejärjestelyyn perustuvat jäljellä olevat takaisinmaksuvelvoitteet (elokuu 2017)
|
Vuosi
|
Maa
|
Pääoman
takaisinmaksu
|
Koron
maksu
|
Yhteensä
|
|
2017
|
Latvia
|
|
6
|
6
|
|
|
Romania
|
1 150
|
32
|
1 182
|
|
2018
|
Latvia
|
|
23
|
23
|
|
|
Romania
|
1 350
|
77
|
1 427
|
|
2019
|
Latvia
|
500
|
23
|
523
|
|
|
Romania
|
1 000
|
34
|
1 034
|
|
2020
|
Latvia
|
|
6
|
6
|
|
2021
|
Latvia
|
|
6
|
6
|
|
2022
|
Latvia
|
|
6
|
6
|
|
2023
|
Latvia
|
|
6
|
6
|
|
2024
|
Latvia
|
|
6
|
6
|
|
2025
|
Latvia
|
200
|
6
|
206
|
|
Yhteensä
|
4 200
|
231
|
4 431
|
(miljoonaa euroa)
Nämä seikat huomioon ottaen maksutasejärjestelystä on vielä käytettävissä 45,8 miljardia euroa. Uusia tukipyyntöjä ei ole toistaiseksi esitetty.
Yleisesti ottaen kaikkien edellä mainittujen tuensaajavaltioiden maksutaseiden kestävyys parani nopeasti, ja ne kykenivät jälleen hankkimaan markkinaehtoista rahoitusta. Näin ollen järjestely täytti tarkoituksensa.
EU:n kansainvälisiä rahoitustukivälineitä kasvatettiin vuosina 2010–2013 ottamalla käyttöön joustavampia ja ennalta ehkäisevämpiä välineitä. Euroalueella sovellettava Euroopan vakausmekanismi (EVM) käsittää kattavan joukon keinoja vastata mekanismiin osallistuvien maiden rahoitustarpeisiin. Koko unionin kattavalla Euroopan rahoituksenvakautusmekanismilla (ERVM), jonka toiminta vastaa pitkälti maksutasejärjestelyä, otettiin käyttöön joustavampi kehys makrotaloudellisissa tarkoituksissa toteutettavia lainanotto- ja antotoimia varten. Maksutasejärjestelyyn ei sen sijaan tehty uusia muutoksia.
Sen vuoksi ehdotettiin, että maksutasetuesta annetussa asetuksessa olevia, luottolimiittejä koskevia sääntöjä olisi selkeytettävä ja lainanotto- ja lainanantotoimia koskevia sääntöjä olisi mukautettava vastaamaan Euroopan rahoituksenvakautusmekanismiin sovellettavia, joustavampia sääntöjä.
Monenvälistä valvontakehystä tehostettiin hyväksymällä talouspolitiikan ohjauspaketti (ns. six pack) sekä budjettikurin tiukentamista koskeva lainsäädäntöpaketti (two pack). Erityisesti talouden ja julkisen talouden valvonnan tiukentamisesta annettu asetus (EU) N:o 472/2013 sisältää useita säännöksiä, joiden avulla pyritään välttämään rahoitustukea saavien euroalueen maiden raportointivelvollisuuksien päällekkäisyys keskeyttämällä näiden maiden osalta makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely ja talouspolitiikan EU-ohjausjakso ja valvomalla niiden rahoitusjärjestelyjä sen sijaan vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevän osion mukaisesti. Lisäksi asetuksessa (EU) N:o 472/2013 vahvistetaan erittäin selkeä kehys euroalueen maiden valvonnalle rahoitustuen päätyttyä (ohjelman jälkeinen valvonta). Ehdotettiin, että vastaavia säännöksiä ruvetaan soveltamaan niihin euroalueen ulkopuolisiin jäsenvaltioihin, jotka saavat tukea maksutasejärjestelystä.
4.Säädösehdotuksen sisältö ja tämänhetkinen tilanne
Komissio esitti 22. kesäkuuta 2012 säädösehdotuksen (COM(2012) 336 final) maksutasejärjestelyn tarkistamiseksi. Maksutasetuesta annetun asetuksen muuttamisen sijasta ehdotus käsittää uuden asetuksen, jolla mitätöidään ja korvataan nykyinen asetus. Ehdotus sisältää seuraavat keskeiset muutokset maksutasejärjestelyyn:
·Joustavampi välinevalikoima: Luottolimiitti voi olla ennalta varautuva ehdollinen luotto, joka on tukikelpoisuusehtoihin perustuva luottojärjestely, tai laajennettuihin ehtoihin perustuva luottolimiitti, joka on tukikelpoisuusehtojen ja uusien politiikkatoimien yhdistelmään perustuva luottojärjestely. Ennalta varautuva ehdollinen luotto voidaan myöntää vain jäsenvaltiolle, jonka talous- ja rahoitustilanne on edelleen perustaltaan terve ja joka täyttää sovitut tukikelpoisuusperusteet. Laajennettuihin ehtoihin perustuva luotto myönnetään jäsenvaltiolle, joka ei täytä ennalta varautuvan ehdollisen luoton saamiseksi edellytettyjä tukikelpoisuusperusteita, mutta jonka yleinen talous- ja rahoitustilanne on edelleen terve. Jäsenvaltioiden on lisäksi toteutettava korjaavia toimia.
·Avoimuuden ja vastuuvelvollisuuden lisääminen: Euroopan parlamentin asianomainen valiokunta voi tarjota kyseiselle jäsenvaltiolle tilaisuuden osallistua näkemystenvaihtoon sopeutusohjelman toteutuksen edistymisestä. Kyseisen jäsenvaltion parlamentti voi kutsua komission edustajia osallistumaan näkemystenvaihtoon makrotalouden sopeutusohjelman toteutuksen edistymisestä.
·Tiukennettu valvonta: Tähän sisältyvät muun muassa komission paremmat mahdollisuudet saada kyseisen jäsenvaltion talouden, julkisen talouden ja rahoitustilanteen tiiviissä seurannassa tarvittavat tiedot sekä komission säännöllinen raportointi. Tiukennetun valvonnan kohteena olevan jäsenvaltion on toteutettava toimenpiteitä, joilla pyritään poistamaan talousvaikeuksien mahdollisia aiheuttajia.
·Valvontamenettelyjen tehostaminen: Monet vakaus- ja kasvusopimuksen ennalta ehkäisevän osion ja talouspolitiikan EU-ohjausjakson seurantavaiheet korvataan makrotalouden sopeutusohjelmalla ja sen seurannalla. Tarkistetussa asetuksessa myös keskeytetään makrotalouden epätasapainoa koskeva menettely, kun jäsenvaltioon sovelletaan makrotalouden sopeutusohjelmaa, ja edellytetään, että alle 75 prosenttia rahoitustuesta takaisin maksaneisiin jäsenvaltioihin kohdistetaan tuen jälkivalvontaa.
Näiden komission ehdottamien muutosten ohella Euroopan parlamentti kehotti sisällyttämään ehdotukseen mahdollisuuden tarjota lainoja euroalueen ulkopuolisille jäsenvaltioille niiden rahoituslaitosten pääomitusta varten (välillinen pääomitusväline). Komissio suostui parlamentin kehotuksen pohjalta selventämään, että maksutasejärjestelystä voidaan myöntää rahoitusta rahoituslaitosten pääomitukseen ja että sovellettavia ehtoja voitaisiin mukauttaa näiden ongelmien ratkaisemiseksi.
Neuvosto käsitteli tarkistettua komission ehdotusta viimeksi joulukuussa 2013 vahvistaakseen ehdotuksesta yhteisen kantansa. Ehdotusta kannatettiin yhtä jäsenvaltiota lukuun ottamatta laajasti. Lainsäädäntöprosessi ei ole kuitenkaan sen jälkeen edennyt.
5.Johtopäätökset ja suositukset
Maksutasejärjestely on vuodesta 2012 alkaen toiminut tehokkaasti, ja järjestelystä viimeksi tukea saaneet jäsenvaltiot ovat onnistuneet palauttamaan maksutaseensa kestävälle pohjalle ja maksavat tuen takaisin ajallaan.
Myönnettyjen lainojen pääomille asetettu 50 miljardin euron enimmäismäärä näyttää periaatteessa riittävältä. Enimmäismäärää ei tarvitse tarkistaa ottaen huomioon, että järjestelyn jäljellä oleva kapasiteetti on tällä hetkellä 45,8 miljardia euroa eikä uusia tukipyyntöjä ole esitetty.
Järjestely on osoittautunut erittäin tulokselliseksi, mikä osoittaa selvästi, että unioni on sekä halukas että kykenevä tukemaan kaikkia jäsenvaltioita vaikeina aikoina. Tällä on erityinen merkitys nykyisessä epävakaassa tilanteessa.
On kuitenkin ilmeistä, että maksutasejärjestelyä oli mukautettava vastaamaan järjestelyn viimeisen tarkistuksen jälkeen tapahtuneita institutionaalisia muutoksia, jotka koskevat etupäässä euroaluetta. Sitä varten komissio on esittänyt ehdotuksen (COM(2012) 336 final), joka on parhaillaan neuvoston käsiteltävänä. Komissio esittää, että lainsäädäntömenettely saatetaan päätökseen, sillä ehdotuksen avulla voidaan parantaa maksutasejärjestelyä ja sitä kautta osaltaan luoda jäsenvaltioille tasapuoliset toimintaedellytykset. Lisäksi komissio katsoo, että muuttuva poliittinen ympäristö tarjoaa mahdollisuuden antaa uutta pontta ehdotukselle.