13.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 54/81

1.

korostaa sisämarkkinoiden merkitystä, kun ajatellaan talouskasvun vauhdittamista, investointien lisäämistä, elintason kohottamista ja työpaikkojen luomista alueilla ja kunnissa kaikkialla EU:ssa.

2.

tähdentää tarvetta saattaa tavaroiden ja palveluiden sisämarkkinat kiireellisesti päätökseen, kuten sisämarkkinastrategiassa esitetään, ja toteaa, että lukuisat jäljellä olevista taloudellisista esteistä ovat palvelujen alalla.

3.

painottaa, että palvelut ovat Euroopan talouden tärkeä osatekijä, johon perustuu noin 70 % sekä BKT:sta että työpaikoista. Komitea kuitenkin huomauttaa, että EU:n palvelualalle on ominaista hidas tuottavuuden kasvu ja laimea kilpailu, mikä jarruttaa alan potentiaalin kehitystä. Komitea tähdentää, että poistamalla rajatylittävän palvelutarjonnan esteet, jotka johtuvat maakohtaisten sääntöjen ja menettelyjen eroavuuksista, luotaisiin palveluntarjoajille ja asiakkaille suuremmat mahdollisuudet hyödyntää sisämarkkinoiden potentiaali kaikilta osin. Komitea kehottaakin Euroopan komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan lisätoimenpiteitä, joilla vauhditetaan palvelualan tuottavuuden kehitystä, lisätään yritysten välistä kilpailua ja poistetaan rajatylittävää palvelutarjontaa rajoittavat lainsäädännölliset ja menettelylliset esteet.

4.

korostaa, että palvelut ovat tärkeä välituote taloudessa ja että kilpailukykyiset palvelut, eritoten yrityspalvelut, ovat ratkaisevan tärkeitä sellaisten muiden alojen, kuten valmistusteollisuuden, tuottavuudelle ja hintakilpailukyvylle, joiden merkitys alue- ja paikallistaloudessa on keskeinen.

5.

huomauttaa, että nyt kun on kulunut kymmenen vuotta palveludirektiivin antamisesta, sen potentiaali palvelujen vapaan liikkuvuuden edistämisessä ei ole täysin toteutunut ja että lukuisilla palvelusektoreilla palveluntarjoajat joutuvat yhä kohtaamaan mitä moninaisimpia esteitä, kun nämä pyrkivät asettautumaan toiseen jäsenvaltioon tai tarjoamaan palveluitaan väliaikaisesti yli rajojen. Komitea kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita toteuttamaan lisätoimenpiteitä näiden haittatekijöiden poistamiseksi. Se toteaa, että arvioiden mukaan EU:n BKT voisi kasvaa 1,7 prosenttia, mikäli rajatylittävän palvelukaupan ja -investointien esteisiin puututtaisiin palveludirektiivin jo nykyisellään tarjoamia puitteita hyödyntäen.

6.

on tyytyväinen komission pyrkimykseen poistaa palvelujen liikkuvuutta haittaavia perusteettomia byrokraattisia esteitä ja katsoo, että esitetyt ehdotukset voivat edistää palvelujen todellisten sisämarkkinoiden luomista, mikä tehostaisi myös talouskasvua, investointeja ja työllisyyttä Euroopan alueilla ja kunnissa. Komitea painottaa kuitenkin, että palvelupakettia sovellettaessa on noudatettava suhteellisuus- ja toissijaisuusperiaatteita.

7.

tähdentää, että paketin eri komponentit kytkeytyvät toisiinsa ja että ne on nähtävä yhden ja saman kokonaisuuden osina, jolloin kunkin ehdotuksen ansioita tulee arvioida tuossa yhteydessä.

8.

katsoo, että ilmoitusmenettelyä koskevaa ehdotusta olisi mitä todennäköisimmin muutettava, kun otetaan huomioon unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-320/16, Uber France SAS. Julkisasiamies antoi asiassa ennakkoratkaisuehdotuksensa 4. heinäkuuta 2017 ja totesi, että ”jäsenvaltiot voivat kieltää ja tehdä rangaistavaksi UberPopin kaltaisen kuljetustoiminnan lainvastaisen harjoittamisen tarvitsematta ilmoittaa lakiehdotusta etukäteen komissiolle”.

9.

toteaa, että palveludirektiivissä edellytetään jäsenvaltioiden raivaavan hallinnollisia rajoitteita, jotka estävät palveluntarjoajia harjoittamasta toimintaa yli rajojen, ja että se ei ole tältä osin ollut täysin tuloksekas.

10.

pitää uutta sähköistä palvelukorttia hyödyllisenä panoksena edistettäessä palveluntarjoajien liikkuvuutta, mutta pyytää selventämään, missä määrin uusi sähköinen palvelukortti yhdistyy jo olemassa oleviin järjestelmiin, kuten sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmään (IMI) ja eurooppalaiseen ammattikorttiin. Komitea uskoo, että sähköinen palvelukortti voi auttaa vähentämään rajatylittäviä palveluja tarjoavien kohtaamia hallintokiemuroita ja -kustannuksia. Tämä koskee erityisesti pk-yrityksiä, jotka muodostavat alue- ja paikallistalouksien perustan, koska ne tuntevat hallinnon monimutkaisuuden vaikutukset voimakkaimmin rajatylittävää toimintaa harjoittaessaan.

11.

vastustaa kuitenkin menettelyä koskevan päävastuun siirtämistä kotijäsenvaltion viranomaisille, sillä se on ristiriidassa palveludirektiivissä hallitsevasti sovellettavan vastaanottajajäsenvaltion periaatteen kanssa. Sähköinen palvelukortti ei totisesti saa estää tai haitata valvontaa, joka vastaanottavan jäsenvaltion asiaankuuluvien viranomaisten on kohdistettava sen alueella suoritettavaan taloudelliseen toimintaan. Komission ehdotus sähköisestä palvelukortista antaisi palveluntarjoajille mahdollisuuden käyttää välittäjätahona ainoastaan kotijäsenvaltiota ja yhdenmukaistaisi tiedonvaihdon alkuperämaaperiaatteen pohjalta.

12.

pohtii, miten ehdotus sähköisestä eurooppalaisesta palvelukortista vaikuttaa käytössä oleviin alakohtaisiin sosiaalisiin henkilökortteihin, joita jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset tai työmarkkinaosapuolet ovat ottaneet käyttöön.

13.

panee merkille, että ehdotuksessa ei täsmennetä, mitä seikkoja alkuperäjäsenvaltion tulisi arvioida vahvistaakseen, että palveluntarjoaja on laillisesti sijoittautunut sen alueelle, vaikka direktiivissä 2014/67/EU luetellaan tosiseikkoja, joiden perusteella määritetään, harjoittaako yritys aidosti merkittävää toimintaa kyseisessä jäsenvaltiossa.

14.

muistuttaa tässä yhteydessä, että lähetettäviin työntekijöihin liittyvien esitettävien A1-asiakirjojen myöntäminen on jo tuonut esiin mahdollisia sudenkuoppia, jotka liittyvät siihen, että saapuvia palveluntarjoajia koskevien tietojen oikeellisuuden vahvistamisessa ollaan riippuvaisia yksinomaan alkuperäjäsenvaltiosta, erityisesti kun on kyse näennäisistä itsenäisistä ammatinharjoittajista. Työntekijöiden lähettämisestä annetun direktiivin 96/71/EY muutosehdotukseen liittyvässä vaikutusarvioinnissa todetaankin tältä osin, ettei esitettävien A1-asiakirjojen sisältämien tietojen paikkansapitävyyttä voida taata muun muassa siksi, ettei lähettävissä maissa ole tehty kattavaa viranomaisvalvontaa (1).

15.

panee merkille, että osa sähköisen palvelukortin ominaisuuksista, kuten nk. yhden kerran periaate tietojen toimittamisessa, rajoittamaton voimassaoloaika, jäsenvaltioiden velvoite käyttää sähköiseen palvelukorttiin sisältyviä tietoja voimatta pyytää todistetta tietojen paikkansapitävyydestä myöhemmässä vaiheessa sekä rajoittavat kumoamismenettelyt, jotka saattavat edellyttää tuomioistuimen lopullista päätöstä, voivat haitata kansallisen lainsäädännön noudattamisen valvontaa sekä työntekijöiden ja kuluttajien oikeuksien toteutumista.

16.

toteaa, että sähköiseen eurooppalaiseen palvelukorttiin on tarkoitus sisällyttää tietoa vakuutusturvasta. Koska kortti kuitenkin on voimassa toistaiseksi, voidaan olettaa, että tiedot on toimitettava vain kerran. Tämä saattaa heikentää vastaanottavan jäsenvaltion tekemien tarkastusten ja valvonnan tehokkuutta.

17.

korostaa, että sähköinen palvelukortti olisi käytettävissä paitsi niille, jotka tarjoavat palveluja yli rajojen väliaikaisesti, myös niille, jotka tarjoavat palveluja perustamalla sivuliikkeen, toimipisteen tai toimiston toiseen jäsenvaltioon.

18.

pitää tärkeänä, että vaikka jäsenvaltiot velvoitetaan asettamaan sähköinen kortti saataville, sen käyttö on palveluntarjoajille vapaaehtoista, olivatpa nämä sitten itsenäisiä ammatinharjoittajia tai yhtiöitä.

19.

toteaa, että koska kyse on vapaaehtoisesta välineestä, sähköisen palvelukortin omaksuminen käyttöön tulee riippumaan sen palveluntarjoajille suomasta ilmeisestä lisäarvosta sekä jäsenvaltioiden elinkeinoelämän ja asiaankuuluvien viranomaisten – myös alue- ja paikallistasolla – tekemistä ponnistuksista sähköisestä kortista ja sen eduista valistamiseksi mahdollisimman laajamittaisesti.

20.

suhtautuu kriittisesti hiljaisen hyväksynnän periaatteen soveltamiseen tapauksissa, jolloin vastaanottavan jäsenvaltion viranomaiset eivät ole vastanneet sähköistä korttia koskevaan palveluntarjoajan hakemukseen säädetyissä määräajoissa. Tällainen hyväksymisolettama olisi poistettava kokonaan, tai ainakin olisi säädettävä asianmukaisista määräajoista asian tarkistamiseksi ja käsittelemiseksi.

21.

pahoittelee, ettei säädösehdotukseen sisälly sellaisia sähköisen palvelukortin tärkeitä näkökohtia kuin vakioituun hakulomakkeeseen vaadittavat tiedot ja hakemuksen tueksi edellytettävät asiakirjat vaan että ne on tarkoitus yksilöidä komission antamissa delegoiduissa säädöksissä. Komitea huomauttaa, että tämän seurauksena alue- ja paikallisviranomaiset saattavat menettää sananvaltansa näihin tärkeisiin kysymyksiin. Se pyytää, että Euroopan alueiden komitea saa kaikki näihin delegoituihin säädöksiin liittyvät asiakirjat samaan aikaan kuin jäsenvaltioiden asiantuntijat, Euroopan parlamentti ja neuvosto saavat ne ja että se pääsee osallistumaan komission asiantuntijaryhmien kokouksiin, joissa käsitellään asiaankuuluvien delegoitujen säädösten laatimista, jotta se voi esittää kaikki tarpeelliset kommenttinsa hyvissä ajoin.

22.

toteaa, että sähköisen kortin soveltamisala rajataan ensi vaiheessa yrityspalveluihin ja rakennuspalveluihin, sektoreihin, joilla on erityinen taloudellinen merkitys mutta joilla rajatylittävä kauppa ja investoinnit ovat suppeita ja tuottavuuden kasvu kehnoa ja jotka näin ollen voisivat hyötyä rajatylittävän kilpailun lisääntymisestä.

23.

korostaa, että sähköisen palvelukortin järjestelmän toimivuus tulee riippumaan jäsenvaltioiden yhteistyöstä, johon käytetään sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmää (IMI), johon kuuluu alue- ja paikallisviranomaisia, ja että tämä edellyttää viranomaisten parantavan foorumin hyödyntämistä ja lisäinvestointien tekemistä sen kehittämiseksi. Kun otetaan huomioon, että myös palvelupaketin muiden tärkeiden osatekijöiden, erityisesti ilmoitusmenettelyn, toteuttaminen riippuu tietojenvaihtojärjestelmän toimivuudesta, komitea kehottaa komissiota esittämään toimintasuunnitelman foorumin mukauttamiseksi tukemaan tarvittavia menettelyjä.

24.

kehottaa komissiota varmistamaan, että sähköisen palvelukortin käsittelyjärjestelmä noudattaa jäsenvaltioissa jo olemassa olevia sähköisiä järjestelmiä, sekä helpottamaan yhteentoimivuutta niiden kanssa.

25.

kehottaa Euroopan komissiota laajentamaan sähköisen palvelukortin soveltamisalaa edelleen, jotta se olisi tulevaisuudessa käytettävissä mahdollisimman monilla aloilla ja myös mikro- ja pienyrityksille sekä innovatiivisille ja nopeasti kasvaville yrityksille.

26.

kannattaa periaatetta, että palveluntarjoajilta peritään maksu heille myönnetystä sähköisestä palvelukortista, kunhan maksut eivät ole tasoltaan kohtuuttomat. Komitea suosittaa, että komissio tarkkailee jäsenvaltioiden perimien maksujen tasoa huolellisesti ja raportoi asiasta, koska maksut voisivat olla tärkeä määräävä tekijä, kun ajatellaan sähköisen kortin omaksumista käyttöön vapaaehtoisena välineenä.

27.

pitää palveluntarjoajien näkökulmasta vahvana sähköisen palvelukortin ominaisuutena säännöstä, jonka mukaan jäsenvaltioiden viranomaiset eivät saa vaatia sähköisen kortin haltijaa toimittamaan tietoja, jotka jo sisältyvät sähköiseen korttiin, myöskään niiden menettelyjen osalta, jotka liittyvät hankintasopimuksen, suunnittelukilpailun tai käyttöoikeussopimuksen tekemiseen, tytäryhtiöiden perustamiseen tai sivuliikkeiden rekisteröimiseen yhtiöoikeuden mukaisesti sekä palveluntarjoajan rekisteröimiseen pakollisiin sosiaalivakuutusjärjestelmiin, koska tämä supistaa hallinnollisten määräysten noudattamisesta palveluntarjoajille aiheutuvia kustannuksia yleensä ja niin ollen tekee kortista näille houkuttavan ja rohkaisee omaksumaan sen käyttöön.

28.

painottaa, että tällä voi olla käytännöllisiä vaikutuksia organisatorisiin ja sähköisiin menettelyihin esimerkiksi alue- ja paikallisviranomaisten järjestämien julkisten hankintojen yhteydessä ja että voidaan tarvita siirtymäkausia järjestelmien mukauttamiseen jouhevasti uusia vaatimuksia vastaaviksi.

29.

kannattaa säännöksiä, joilla helpotetaan niiden hallinnollisten muodollisuuksien täyttämistä, jotka liittyvät henkilöstön lähettämiseen työhön muiden jäsenvaltioiden alueelle, samoin kuin säännöksiä, joilla helpotetaan vakuutusten saamista valtioiden rajojen yli tarjottaville palveluille, koska myös ne tekevät sähköisestä kortista houkuttavamman palveluntarjoajille ja rohkaisevat omaksumaan sen käyttöön.

30.

korostaa, että puheena oleva lainsäädäntö, joka on yhdenmukainen palveludirektiivin säännösten kanssa, ei vaikuta yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen määrittelemiseen tai järjestämiseen eivätkä muut kuin taloudelliset yleishyödylliset palvelut – palvelut, joita monesti tarjotaan paikallis- ja aluetasolla – kuulu sen soveltamisalaan eikä se vaikuta työoikeuteen eikä palvelussuhteen ehtoihin.

31.

kehottaa komissiota ottamaan käyttöön sähköisen palvelukortin tehokkaita valvontajärjestelmiä, jotta voidaan välttää vilpillistä kilpailua ja petollista toimintaa. Tiukasti sovellettuina tällaisilla tarkastuksilla, jotka eivät perustuisi vain sähköisten tietojen valvontaan, voitaisiin vähentää mahdollista sosiaalista polkumyyntiä ja pimeää työtä.

32.

toteaa, että on kyseenalaista, ovatko sähköisen palvelukortin käyttöönoton palveluntarjoajille tuomat hyödyt ja käyttöönotosta jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille, myös alue- ja paikallistasolla, aiheutuva hallinnollinen taakka tasapainossa keskenään. Näin myös siksi, että kaikissa jäsenvaltioissa on jo nyt keskitettyjä asiointipisteitä rajatylittävään palveluntarjontaan liittyvien mahdollisten kysymysten ja ongelmien käsittelemiseksi ja jäsenvaltioiden viranomaiset voivat vaihtaa tietoja IMIn kautta. Komitea pitää lisäksi valitettavana, ettei ehdotuksessa mainita selvästi, mitä palveluntarjoajien hallinnollisia velvoitteita sähköisen kortin haltijoiden ei enää tarvitse täyttää. Tältä pohjalta komitea pitää sähköistä palvelukorttia suhteellisuusperiaatteen näkökulmasta ongelmallisena.

33.

kannattaa periaatteita, että tiettyjen kansallisten sääntöjen, joilla rajoitetaan sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta, olisi oltava syrjimättömiä kansalaisuuden tai asuinpaikan suhteen, oikeasuhteisia ja perusteltuja yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä.

34.

kannattaa toimenpiteitä palvelujen ilmoittamismenettelyn parantamiseksi, koska palveludirektiivin soveltamisesta saadut kokemukset osoittavat, että nykyinen menettely on tehoton, koska ilmoittamisvelvoitteen laajuus on epäselvä, jäsenvaltiot menettelevät velvoitteen suhteen näin ollen eri tavoin eivätkä ilmoitukset ole sidosryhmien saatavilla.

35.

katsoo, että kaikenlaisissa uudistuksissa tulisi kunnioittaa jäsenvaltioiden oikeutta säännellä palveluita omalla alueellaan, kunhan valtiot noudattavat palveludirektiivissä säädettyjä periaatteita.

36.

toteaa, että Euroopan komission esiin tuomat ongelmat, kuten se, ettei kaikista sääntelytoimenpiteistä ilmoiteta kaikilta osin, voitaisiin välttää myös parantamalla nykyistä palveludirektiivin mukaista ilmoitusjärjestelmää. Uuden, toteutukseltaan työläämmän ja jäsenvaltioiden, myös alue- ja paikallistason, lainsäätäjien kannalta rajoittavamman ilmoitusmenettelyn tuoma lisäarvo on syytä kyseenalaistaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden pohjalta.

37.

on tyytyväinen sen selventämiseen, mitkä nimenomaiset toimenpiteet jäsenvaltiot velvoitetaan ilmoittamaan ja mitä tietoja niiden täytyy siinä yhteydessä toimittaa.

38.

kannattaa avoimuuden lisäämistä mutta katsoo, että tarvitaan selväsanaisempi maininta niistä erityisistä kommentointimahdollisuuksista, jotka sidosryhmille tarjotaan kuulemisjakson mittaan.

39.

kehottaa jättämään luonteeltaan puhtaasti paikalliset säädökset direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

40.

katsoo, että kuulemisen ei tulisi estää jäsenvaltiota hyväksymästä kyseessä olevaa toimenpidettä.

41.

on sitä mieltä, että komission 6 artiklan 1 kohdan nojalla antamassa varoituksessa tulisi mainita yksityiskohtaisesti syyt, miksi komissio pitää kulloistakin toimenpideluonnosta yhteensopimattomana palveludirektiivin kanssa, ja mahdolliset ehdotukset muutoksiksi toimenpideluonnokseen, jotka olisivat omiaan hälventämään komission huolet. Komitea ehdottaa, että direktiiviluonnosta muutetaan tässä tarkoituksessa.

42.

katsoo, että komissio tulisi velvoittaa käynnistämään varoituksen annettuaan vuoropuhelu asiaankuuluvien toimivaltaisten elinten kanssa, alue- ja paikallistaso mukaan luettuna.

43.

on huolissaan, että 7 artiklassa tehty ehdotus päätöksestä rajoittaisi valtio-, alue- ja paikallistason lainsäätäjien vapautta epäasianmukaisesti. Komitea katsoo, että se tulisi korvata suosituksella, joka ei ole sitova ja joka ei estäisi valtiollisia ja alueellisia lainlaatijoita viemästä lainsäätämisprosessia päätökseen ottaen komission antama suositus huomioon. Komitea kiinnittää huomiota siihen, että komissiolla on oikeus riitauttaa lainsäädännön antamisen laillisuus Euroopan unionin tuomioistuimessa ja että tämä on merkittävä mahdollinen seuraamus, jonka valtiolliset ja alueelliset lainlaatijat, jotka ovat saaneet komissiolta yhteensopimattomuuteen liittyvän varoitusilmoituksen/suosituksen, varmasti ottaisivat huomioon.

44.

katsoo, että direktiiviluonnoksen selvennykset ilmoitusvelvoitteen alaisista toimenpiteistä ja siinä yhteydessä toimitettavista tiedoista yhdessä konsultoinnin parantamisen, varoitusmekanismin ja komission yhteensopimattomuudesta antamaa suositusta koskevan säännöksen kanssa lienevät riittävä tae sellaisen ilmoitusmenettelyn kehittämisestä, joka on paitsi tehokas mutta kunnioittaa myös valtiollisille ja alueellisille lainsäätäjille kuuluvia oikeuksia.

45.

ehdottaa, että komissio laatii arviot odottamastaan sille saapuvien ilmoitusten vuotuisen lukumäärän kasvusta uuden ilmoitusmenettelyn johdosta, jotta se pystyy tarvittaessa laatimaan suunnitelmat riittävien valmiuksien varaamiseksi siinä tarkoituksessa, että odotettavissa olevaan volyymiin voidaan vastata tehokkaasti lainsäädäntöehdotuksissa säädettyjen määräaikojen puitteissa.

46.

korostaa, että itsenäisten ammatinharjoittajien tarjoamilla palveluilla on suuri taloudellinen merkitys: niiden osuus EU:ssa työllistetyistä on 22 prosenttia eli 47 miljoonaa työpaikkaa.

47.

tähdentää, että itsenäisen ammatinharjoittamisen sääntely on jäsenvaltioille kuuluva oikeus ja että on jäsenvaltioiden asia – tapahtuipa tämä sitten valtiollisella, alue- tai paikallistasolla – päättää, säännelläänkö tiettyä ammattia ja miten se tapahtuu syrjimättömyyden ja suhteellisuuden periaatteita kunnioittaen.

48.

toteaa, että itsenäisten ammatinharjoittajien palvelujen sääntely voi olla julkisen vallan harjoittamaa ja ammatillisten elinten itsesääntelyä ja että useissa tapauksissa sääntely tapahtuu jäsenvaltioissa alueellisilla ja paikallisilla tasoilla, minkä vuoksi tilanne on hyvin monisärmäinen ja eriytynyt. Tässä tilanteessa jäsenvaltioiden on täytettävä velvoitteensa huolehtia suhteellisuuden arvioimisesta myös mitä tulee kaikkien välittömästi osallisten sidosryhmien mahdollisuuksiin olla mukana.

49.

toteaa, että itsenäisen ammatinharjoittamisen sääntelyn valvonnassa on eroavuuksia eri puolilla EU:ta ja että tämä vaikuttaa kielteisesti palvelujen tarjoamiseen ja itsenäisten ammatinharjoittajien liikkuvuuteen. Komitean mielestä on syytä saada aikaan yhtenäisempi oikeuskehys EU:n tasolle, jotta voidaan arvioida suhteellisuusperiaatteen toteutumista niissä uusissa tai muutetuissa vaatimuksissa, jotka koskevat oikeutta ryhtyä harjoittamaan säänneltyä ammattia ja jatkaa sitä, ja ottaa Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon tässä yhteydessä.

50.

pitää tärkeänä, että ehdotuksessa jätetään jäsenvaltioille ja niiden toimivaltaisille elimille alue- ja paikallistasolla päätösvalta siitä, mitä säännellä ja miten. Pitäisi kuitenkin huolehtia siitä, että nämä päätökset perustuvat tosiseikkoihin ja että niitä tehtäessä noudatetaan avointa ja objektiivista arviointia, jota sovelletaan yhtäläisesti kaikissa jäsenvaltioissa ja jossa otetaan huomioon määritetyt yleisen edun mukaiset tavoitteet.

51.

katsoo, että 6 artiklan sisältämää arviointiperusteiden luetteloa olisi syytä pitää viitteellisenä, koska kaikki valintaperusteet eivät ole sovellettavissa tai yhtä merkittäviä kussakin yksittäisessä tapauksessa. Komitea katsoo, että vaikka suhteellisuutta on arvioitava perinpohjaisesti, objektiivisesti ja tosiasioiden pohjalta, on siinä noudatettava yhdenmukaisuutta, koska yleispätevyyttä tavoitteleva toimintamalli voisi monissa tapauksissa olla tarpeettoman kuormittava. Lisäksi 6 artiklassa esitetyt vaatimukset ovat kohtuuttoman laajoja ja monimutkaisia.

52.

on tyytyväinen säännökseen, jolla sidosryhmille annetaan mahdollisuus esittää näkemyksensä uusista säänneltyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista rajoittavista laeista, asetuksista tai hallinnollisista määräyksistä, ja katsoo, että avoimuus ja kaikkien asianomaisten osapuolten aktiivinen mukanaolo ovat moitteettoman sääntelyn olennainen tae.

53.

toteaa, että uudet suhteellisuussäännöt, jotka käsittelevät lakien, asetusten ja hallinnollisten määräyksien valvontaa ja perinpohjaisten, objektiivisten ja tosiasioihin perustuvien suhteellisuustestien suorittamista myös riippumattomien valvontaelinten ja laajojen sidosryhmätahojen myötävaikutuksella, kasvattavat jäsenvaltioiden viranomaisten työtaakkaa ja kustannuksia, alue- ja paikallistaso mukaan luettuna. Tämä koskee erityisesti 4 artiklaa, jonka mukaan paitsi uuden ammatteja koskevan sääntelyn käyttöönotto myös kaiken ammatteja koskevan sääntelyn muuttaminen edellyttää suhteellisuusarvioinnin tekemistä, mitä on pidettävä kohtuuttomana.

54.

panee merkille komission pyrkimyksen varmistaa, että ammattien sääntely vastaa tarkoitustaan, kun se kannustaa jäsenvaltioita tarkistamaan, ovatko niiden asettamat ammatteja koskevat vaatimukset välttämättömiä kansallisten toimintapoliittisten tavoitteiden täyttämiseksi.

55.

on hyvillään ohjeistuksesta, joka koskee kansallisia uudistuksia ammattien sääntelyssä, sillä ne voisivat olla erittäin hyödyllisiä auttaessaan jäsenvaltioita mukauttamaan sääntelykehyksiään sellaisten ammattien osalta, joilla on merkittävää kasvu- ja työllistämispotentiaalia, esimerkkeinä arkkitehdit, lakimiehet, tilintarkastajat, patenttiasiamiehet, kiinteistövälittäjät ja matkaoppaat.

56.

toteaa, että ohjeistus on tarkoitettu täydentämään eurooppalaisen ohjausjakson arviointeja, ja katsoo, että sen yhdentäminen eurooppalaiseen ohjausjaksoon voi olla hyvä ratkaisu.

57.

katsoo, että eräät palvelupakettiin kuuluviin ehdotuksiin liittyvät näkökohdat herättävät tärkeitä toissijaisuusperiaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen liittyviä kysymyksiä. (2) Komitea toteaa, että useat kansalliset ja alueelliset parlamentit ovat antaneet perusteltuja lausuntoja, joissa kiinnitetään huomiota toissijaisuusperiaatteeseen ja suhteellisuusperiaatteeseen liittyviin ongelmiin. On mm. esitetty huolta mahdollisesta puuttumisesta kansallisiin lainsäädäntämenettelyihin.

58.

on huolissaan siitä, että sähköistä palvelukorttia, ilmoittamismenettelyä ja suhteellisuustestiä koskevat ehdotukset lisäävät jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten hallinnollista rasitusta, alue- ja paikallisviranomaiset mukaan luettuina, ja että tästä on seurauksensa hallinnollisia valmiuksia ja varainhoitoa ajatellen.