Maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden laatujärjestelmistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1151/2012 50 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu hakemuksen julkaiseminen

(2016/C 239/11)

Tämä julkaiseminen antaa oikeuden vastustaa hakemusta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1151/2012 (1) 51 artiklassa tarkoitetulla tavalla.

YHTENÄINEN ASIAKIRJA

”HÅNNLAMB”

EU-nro: SE-PDO-0005-01327 – 21.4.2015

SAN ( X ) SMM ( )

1.   Nimi

2.   Jäsenvaltio tai kolmas maa

Ruotsi

3.   Maataloustuotteen tai elintarvikkeen kuvaus

3.1   Tuotelaji

Luokka 1.1 Tuore liha (ja muut eläimenosat)

3.2   Kuvaus 1 kohdassa nimetystä tuotteesta

Nimityksellä ”Hånnlamb” tarkoitetaan ruhoja ja paloja, jotka ovat peräisin Gotlannin yksilöidyllä maantieteellisellä alueella syntyneistä, kasvatetuista ja teurastetuista gutefår-rotuisista karitsoista ja lampaista. Sana ”Hånnlamb” on Gotlannin murretta ja merkitsee sarvellista lammasta. Se on alkuperäinen nimitys Gotlannin sarvelliselle lampaalle, joka pelastettiin sukupuuttoon joutumiselta 1900-luvun alkupuolella ja joka on sittemmin saanut rotunimen ”gutefår”. Tämä lammasrotu on peräisin gotlantilaisesta allmoge-lampaasta, joka sopeutui tuhansien vuosien kuluessa Gotlannin ilmastoon ja kasvillisuuteen. Lampaita pidetään peltomaahan verrattuna niukkaravinteisilla luonnonlaitumilla, ja ne pystyvät hyödyntämään tehokkaasti luonnonlaitumien kasvillisuutta. Lihaa on pidetty kaupan Gotlannissa ja muualla Ruotsissa.

Hånnlamb-teuraslampaiden on oltava gutefår-rotuisia ja täytettävä jalostusjärjestön (GutefårAkademin tai Föreningen Gutefåret) vaatimukset rotupuhtaudesta ja kuuluttava rodun säilyttämiseksi perustettuun järjestön geenipankkiin. Eläimet on kasvatettava gotlantilaisilla luonnonlaitumilla.

Luonnonlaidun antaa lihalle sen erityiset ominaispiirteet. Heinä ja ruohokasvilajisto sisältävät muun muassa paljon monityydyttymättömiä rasvahappoja ja antioksidantteja sekä E-vitamiinia. Alueella laiduntavien karitsoiden liha sisältää sen vuoksi paljon kyseisiä ainesosia, ja liha saa erityisen rasvahappoprofiilin ja tunnusomaisen maun. E-vitamiini vaikuttaa makuun epäsuoraan estämällä rasvahappojen hajoamista. Maussa on rotukohtaisia eroja, jotka johtuvat eroista ennen kaikkea rasvaisuudessa mutta myös lammasrotujen kyvyssä käyttää hyväkseen eri rehutyyppejä. Hyvän sopeutumisensa ansiosta Hånnlamb kasvaa niukkaravinteisilla mutta runsaslajisilla laitumilla hyvin, mikä on myös osaltaan syynä lihan erityisiin ominaisuuksiin. Karitsanlihan energiapitoisuus on noin 100–170 kcal eli noin 470–700 kJ / 100 grammaa lihaa riippuen palasta. Rasvapitoisuus vaihtelee ja on noin 2–10 %. Tyydyttyneitä ja kertatyydyttymättömiä rasvahappoja on suunnilleen yhtä paljon, ja monityydyttymättömien rasvahappojen osuus rasvahapoista on noin yksi kymmenesosa. Luonnonlaitumilla kasvaneiden eläinten lihassa on enemmän monityydyttymättömiä rasvahappoja omega-3-rasvahappoina (ennen kaikkea alfalinoleenihappo ja eikosapentaeenihappo), sillä laidunkasvit sisältävät näitä rasvahappoja. Omega-3-rasvahappojen pitoisuudessa olevat erot voivat olla jopa yli viisinkertaiset rehusta riippuen. Rehu ja laidun vaikuttavat omega-3-rasvahappojen ja omega-6-rasvahappojen suhteeseen lihassa, ja kyseinen suhde vaikuttaa myös makuelämykseen. Hånnlamb-karitsanlihan makua voidaan kuvata selväpiirteiseksi, meheväksi, maksan ja veren makuun vivahtavaksi, selvästi voimaiseksi (sulatettu voi), metsämäiseksi (maa, sammal ja sienet), hapahkoksi ja jälkimaultaan selkeästi metallimaiseksi. Lisäksi karitsanlihassa on luontaisesti suolainen maku sekä vivahteita ruohokasveista ja kastanjasta. Lihan katsotaan yleisesti maistuvan riistalta. Maistajien raadeissa karitsanlihaan on yhdistetty metallin, metsän, voin ja happamuuden makuja. Voimakkaimpina on pidetty voin makua ja sen jälkeen metallin ja metsän makua. Liha on hienosyistä ja väriltään tummempaa ja vähemmän rasvaista kuin kaupallisten rotujen liha. Päivänvalossa lihan väri on kohtalaisen tummanpunainen ja rasva on valkoista (AMSA Meat Color Measurment Guidelines, American Meat Science Association, 2012).

Yksi maatiaisrotujen erityispiirteistä on se, että eläimet ovat hyvin erilaisia. Ne näyttävät erilaisilta ja ovat eri kokoisia. Täysikokoisten gutefår-lampaiden painossa on vaihtelua, jopa samassa ikäryhmässä. Emolampaiden elopaino on keskimäärin 50 kg, mutta painon vaihteluväli on 40–70 kg. Pässit painavat 60–80 kg. Näin ollen myös karitsoiden painossa ja kasvussa on eroja. Esimerkiksi Lilla Karlsöltä tulevien samana päivänä syntyneiden karitsoiden teuraspaino on 16–21 kg.

Teurastusiälle ei ole asetettu ylä- eikä alarajaa, jotta lihan voi myydä hånnlamb-lihana. Ruhoa tarkastelemalla määritetään, onko teurastettu eläin lammas vai karitsa. Hånnlamb-lampaat määritellään karitsoiksi aina 16 ikäkuukauteen asti, jonka jälkeen ne katsotaan lampaiksi. Kun hånnlamb-lihaa myydään, on kerrottava, onko liha peräisin karitsasta vai lampaasta.

Hånnlamb-lampaana myytävän ruhon vähimmäispaino on 12 kg. Ruhonosille ei ole asetettu painorajoja, koska sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi.

Karitsat teurastetaan tavallisesti ensimmäisen syksyn aikana, jolloin niiden elopaino on noin 30–50 kg. Jos eläimet ovat vanhempia, ne voidaan teurastaa milloin vain vuoden aikana. Hånnlamb-karitsanlihan laatuvaatimuksena on EUROP-luokituksen mukainen lihaisuusluokka O–E. Karitsanlihan rasvaisuuden on oltava vähintään 2- (ohutrasvainen) EUROP-luokituksen mukaan. Lampaanlihan lihaisuusluokka voi olla hieman vähemmän kehittynyt, P+–E, mutta rasvaisuuden on oltava vähintään 2- (ohutrasvainen).

3.3   Rehu (vain eläinperäiset tuotteet) ja raaka-aineet (vain jalostetut tuotteet)

Hånnlamb-lampaat laiduntavat kasvien koko kasvukauden ajan luonnonlaitumilla ja hyödyntävät kasvillisuuden sisältämiä ravintoaineita. Säästä ja luonnonlaitumien kasvusta riippuen voidaan ruokintaa tukea heinällä/säilörehulla keväällä ja myöhään syksyllä. Karitsat kulkevat emojensa mukana luonnonlaitumilla. Karitsat ryhtyvät laiduntamaan noin kuukauden ikäisinä, mutta emot imettävät niitä edelleen vuorovaikutuksen vuoksi pitkälle syksyyn.

Laidunten ravintosisältö (kilogrammassa kuiva-ainetta) vaihtelee, mutta hånnlamb-lampaan tyypillisillä laitumilla ravintosisältö on mittausten mukaan seuraavanlainen: muuntokelpoinen energia 10,2 MJ, sulava raakaproteiini 126 grammaa, suolessa imeytyvät aminohapot 69 grammaa, proteiinitasapaino pötsissä 48 grammaa, kalsiumia 9,1 grammaa, fosforia 2,6 grammaa, kaliumia 17,2 grammaa, magnesiumia 1,8 grammaa, tuhkaa 63 grammaa ja raakaproteiinia 168 grammaa.

Talvella emolampaille ja pässeille annetaan heinää ja/tai säilörehua. Emolampaille annetaan täydennyksenä väkirehua kuukauden ajan ennen karisointia ja kuukauden sen jälkeen. Sekä korsi- että väkirehun on tultava asianomaiselta maantieteelliseltä alueelta.

Heinää talviruokintaa varten tuotetaan peltomaalla. Heinän koostumus vaihtelee maaperäolosuhteiden mukaan mutta usein sekoituksessa on mukana senkaltaisia heinälajeja kuin timotei, nurminata, englanninraiheinä ja joskus mukana on hieman sinimailasta sekä muita ruohokasveja.

Säilörehuun käytetään samoja kasveja kuin heinään.

Väkirehuun ei sovelleta muita vaatimuksia kuin se, että väkirehua saa antaa vain kuukauden ennen karitsointia ja kuukauden sen jälkeen.

3.4   Erityiset tuotantovaiheet, joiden on tapahduttava yksilöidyllä maantieteellisellä alueella

Teuraseläinten on täytynyt syntyä ja kasvaa asianomaisella yksilöidyllä maantieteellisellä alueella luonnonlaitumilla (eläimiä voidaan kuitenkin pitää lyhyen aikaa laidunkaudella ja laidunkauden ulkopuolella muilla aloilla yksilöidyllä maantieteellisellä alueella).

Karitsojen on laidunnettava ennen teurastusta vähintään neljä kuukautta. Täysikasvuisten eläinten laidunkauden on oltava vuodessa vähintään seitsemän kuukautta.

3.5   Tuotteen, johon rekisteröity nimi viittaa, viipalointia, raastamista ja pakkaamista koskevat erityiset säännöt

—

3.6   Tuotteen, johon rekisteröity nimi viittaa, merkitsemistä koskevat erityiset säännöt

Teurastuksen aikana eläimet, ruhot ja ruhonpalat on pidettävä erillään toisistaan. Ruhoihin on leimattava Hånnlamb-logo (kuva 1).

Logo on kiinnitettävä myös lopputuotteen pakkaukseen jäljitettävyyden varmistamiseksi.

4.   Maantieteellisen alueen tarkka rajaus

Maantieteellinen alue on Gotlanti läheisine saarineen. Maantieteellinen alue muodostuu Gotlannin maakunnasta mukaan lukien Gotska Sandön (kuva 2). Gotlanti on Itämeren suurin saari. Sen sijainti on 57°29′57″N 18°30′34″E. Saari eroaa muusta Ruotsista muun muassa sen vuoksi, että maaperä on kalkkikiveä.

5.   Yhteys maantieteelliseen alueeseen

Gotlannin ilmasto on merellinen. Lämpötila pysyttelee suhteellisen vakaana läpi koko vuoden. Tämä johtuu sijainnista Itämerellä. Keväät ovat viileitä mutta syksyt ja talvet leutoja. Vuoden keskilämpötila on noin +6,5 °C. Lämpötilat ovat alkukesästä ja kesällä usein korkeita ja aurinko paistaa kirkkaasti, mikä vaikuttaa kasvillisuuteen ja laidunolosuhteisiin.

Hånnlamb-maatiaisrotu on peräisin gotlantilaisesta allmoge-lampaasta, joka sopeutui tuhansien vuosien kuluessa Gotlannin ilmastoon ja kasvillisuuteen. Lampaat laidunsivat läpi vuoden rantaniityillä, alvarilla ja metsissä. Tämän ansiosta gotlantilainen ulkoilmalammas sopeutui ajan mittaan saaren ainutlaatuisiin luonnonoloihin. Tällä lammasrodulla on monia alkuperäisiä ominaisuuksia, joita ei ole enää nykyaikaisissa lammasroduissa. Esimerkiksi lampaan maha ja suolisto ovat sopeutuneet niin, että lampaat pystyvät hyödyntämään niukkaravinteisia gotlantilaisia luonnonlaitumia.

Maaherrojen viisivuotiskatsauksissa 1800-luvulta kerrotaan, että saaren laidunmaat sopivat hyvin lampaankasvatukseen ja että lampaankasvatuksella oli Gotlannissa suuri merkitys. Katsauksissa kerrotaan myös, että gotlantilainen lammasrotu oli karaistunut, sillä lampaat laidunsivat läpi vuoden, ja että lampaat olivat pienikokoisia, mutta niiden liha oli hyvänmakuista ja maistui selkeästi riistalta. Riistan maun katsottiin riippuvan muun muassa luonnonlaitumien ruohokasvikoostumuksesta. Vanhempien lähteiden mukaan lampaanliha – tuoreena, savustettuna tai suolattuna – oli merkittävä gotlantilainen vientituote. Lampaanlihaa on viety säännöllisesti muun muassa Tukholmaan aina 1700-luvun puolivälistä lähtien.

Vuonna 1918 tehtiin aloite Gotlannin-lampaan eli hånnlamb-lampaan pelastamiseksi sukupuuttoon kuolemiselta. Tuolloin kerätyistä hånnlamb-lampaista jalostettiin aina uusia lammaskarjoja. Näin gotlantilainen maatiaisrotu eli hånnlamb saatiin pelastettua. Vuonna 1973 gotlantilaisesta sarvellisesta maatiaisrodusta alettiin käyttää nimitystä ”gutefår”. Rotua oli perinteisesti kutsuttu gotlannin kielellä (gutamål) ja gotlannin murteella nimityksellä ”hånnlamb”. Hånnlamb-lampaalla sekä emolampailla että pässeillä on sarvet.

Nykyään hånnlamb-lampaita kasvatetaan paljolti perinteiseen tapaan mutta kasvatuksessa noudatetaan viranomaisten ja lainsäädännön määräyksiä. Jalostus on tarkkaan valvottua ja noudattaa Valtion maatalousviraston (Jordbruksverket) laatimaa jalostussuunnitelmaa, jonka mukaan kohdennettu jalostus ja risteytykset muiden rotujen kanssa ovat kiellettyjä. Hånnlamb-lammas on sen vuoksi säilyttänyt tuhansia vuosia vanhoja ulkonäköpiirteitä ja ominaisuuksia.

Arkeologisten löytöjen mukaan lammastaloutta on harjoitettu Gotlannin saarilla yli 4 000 vuotta. Lammastaloudesta tuli aikaisessa vaiheessa hyvin merkittävää Gotlannissa. Saaren vapaat talonpojat käyttivät jo 1200-luvulla vanhaa Väduren-pukkia symbolina sinetissään, mikä kertoo lampaanhoidon merkityksestä Gotlannissa. Väduren oli pitkään Etelä-Gotlannin kolmijaon symboli ennen kuin siitä tuli koko Gotlannin tunnus, ja se on edelleen saaren virallinen symboli. Väduren koristaa myös Gotlannin alue-, maakunta- ja lääninvaakunaa (kuva 3).

Syy-seuraussuhde, joka yhdistää maantieteellisen alueen seuraaviin: tuotteen laatu tai ominaisuudet (kun kyseessä SAN) tai tuotteen erityislaatu, maine tai muut ominaisuudet (kun kyseessä SMM)

Kalkkipitoisuuden ja meri-ilmaston ansiosta laidunmailla on Gotlannissa erityinen ja rikas ruohokasvilajisto. Tämä pätee myös harvoihin havumetsiin, joiden maaperässä kasvaa kalkkipitoisuuden vuoksi paljon ruoho- ja heinäkasveja. Luonnonlaitumilla voi olla 20–40 kasvilajia neliömetrillä. Laitumet kattavat nykyäänkin suuren osan Gotlannin pinta-alasta, vaikka laitumen osuus onkin pienentynyt. Laidunalueita on noin 40 000 hehtaaria.

Gotlannin kuiva ilmasto yhdistettynä luonnonlaitumiin antaa hånnlamb-lihalle vahvan lihanmaun. Tieteellisen tutkimukset osoittavat, että lihanmakuun vaikuttaa rehun vesipitoisuus. Gotlannin luonnonlaitumilla kasvaa paljon ruohokasveja, esimerkiksi kangasajuruohoa, minkä ansiosta liha saa selkeän riistan maun. Tämä ominaisuus on tunnustettu kautta aikain, ja lihaa on pidetty arvostettuna herkkuna.

Eritelmän julkaisutiedot

(tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdan toinen alakohta)

http://www.livsmedelsverket.se/globalassets/produktion-handel-kontroll/livsmedelsinformation-markning-halsopastaenden/skyddade-beteckningar/ansokan-hannlamb-med-bilagor.pdf

(1)  EUVL L 343, 14.12.2012, s. 1.