Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräistä kalastusta koskevista säännöksistä GFCM:n (Välimeren yleisen kalastuskomission) sopimusalueella 13 päivänä joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1343/2011 muuttamisesta /* COM/2014/0457 final - 2014/0213 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Ehdotuksen tarkoituksena on saattaa joukko
Välimeren yleisen kalastuskomission (GFCM) vuosien 2011, 2012 ja 2013
istunnoissaan hyväksymiä toimenpiteitä osaksi unionin lainsäädäntöä. GFCM on
FAO:n perussäännön XIV artiklan nojalla perustettu alueellinen
kalastuksenhoitojärjestö. Sen keskeisiä tavoitteita on edistää meren elollisten
luonnonvarojen kehittämistä, säilyttämistä, järkevää hoitoa ja parhainta
hyödyntämistä ja kestävää vesiviljelyä Välimerellä ja Mustallamerellä ja niihin
yhteydessä olevilla vesillä. GFCM:llä on valtuudet tehdä pakottavia päätöksiä
(”suosituksia”) toimivaltaansa kuuluvalla alalla. Suositukset on osoitettu
ennen kaikkia sopimusosapuolille mutta ne voivat sisältää velvoitteita myös
toimijoille (esimerkiksi alusten päälliköille). Suosituksista tulee sitovia 120
päivän kuluttua ensimmäisen ilmoituksen päivämäärästä edellyttäen, ettei
vastalauseita esitetä. EU ja 10 sen jäsenvaltiota (Bulgaria, Kroatia,
Kypros, Ranska, Kreikka, Italia, Malta, Slovenia, Espanja ja Romania) ovat
GFCM-sopimuksen osapuolia. Sikäli kuin GFCM:n suositusten sisältöä ei kateta
tai se katetaan vain osittain unionin voimassa olevalla lainsäädännöllä, on
tarpeen saattaa GFCM:n asianomaiset säännökset osaksi unionin lainsäädäntöä sen
varmistamiseksi, että kyseisiä säännöksiä sovelletaan yhtenäisesti ja
tehokkaasti kaikkialla Euroopan unionissa. GFCM:n päätökset saatettiin edellisen kerran
osaksi unionin lainsäädäntöä asetuksella (EU) N:o 1343/2011[1]. Tällä ehdotuksella
sisällytetään kyseiseen säädökseen sitä muuttamalle ne toimenpiteet, jotka on
saatettava osaksi unionin lainsäädäntöä. 2. KUULEMISTEN JA
VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Intressitahojen kuulemista tai vaikutusten
arviointia ei tarvittu. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN
SISÄLTÖ Ehdotetun toimen lyhyt kuvaus Ehdotus sisältää teknisiä toimenpiteitä, jotka
koskevat jalokorallin kestävää hyödyntämistä, merilintujen, merikilpikonnien ja
valaiden tahattoman pyynnin vähentämistä ja munkkihylkeiden, haiden ja
rauskukalojen suojelemista GFCM-sopimusalueella[2].
Kyseiset toimenpiteet menevät sitä suojaa pidemmälle, joka näille lajeille jo
taataan EU:n tasolla luontotyyppidirektiivillä ja muilla unionin säädöksillä[3], ja ne sisältävät
erityisiä kirjaamis- ja raportointivelvoitteita sekä toimijoille että
jäsenvaltioille. Ehdotuksella myös saatetaan osaksi unionin lainsäädäntöä
tietyt toimenpiteet, jotka koskevat pienten pelagisten kantojen kalastusta
Adrianmerellä[4]. Oikeusperusta Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen
43 artiklan 2 kohta. Toissijaisuusperiaate Ehdotus kuuluu Euroopan unionin yksinomaiseen
toimivaltaan. Suhteellisuusperiaate Ehdotetulla tekstillä varmistetaan
asianomaisten GFCM:n toimenpiteiden saattaminen osaksi unionin lainsäädäntöä
ylittämättä sitä, mikä on tarpeen halutun päämäärän saavuttamiseksi. Sääntelytavan valinta Ehdotettu sääntelytapa: Euroopan parlamentin
ja neuvoston asetus, jolla muutetaan voimassa olevaa asetusta. Muut sääntelytavat eivät soveltuisi
seuraavasta syystä: asetusta on muutettava asetuksella. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Tästä toimenpiteestä ei aiheudu unionille
lisämenoja. 2014/0213 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräistä kalastusta koskevista säännöksistä
GFCM:n (Välimeren yleisen kalastuskomission) sopimusalueella 13 päivänä
joulukuuta 2011 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o
1343/2011 muuttamisesta EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[5], noudattavat tavallista
lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Sopimus Välimeren yleisen
kalastuskomission (GFCM) perustamisesta, jäljempänä ’GFCM-sopimus’, luo
asianmukaiset puitteet monenväliselle yhteistyölle, jonka tavoitteena on
edistää Välimeren ja Mustanmeren meren elollisten luonnonvarojen kehittämistä,
säilyttämistä, järkevää hoitoa ja parhainta hyödyntämistä tasoilla, joita
pidetään kestävinä ja joilla kantojen romahtamisen riskin katsotaan olevan
vähäinen. (2) Euroopan unioni sekä Bulgaria,
Kreikka, Espanja, Ranska, Kroatia, Italia, Kypros, Malta, Romania ja Slovenia
ovat GFCM-sopimuksen osapuolia. (3) Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetuksessa (EU) N:o 1343/2011[6]
vahvistetaan eräitä kalastusta koskevia säännöksiä GFCM:n (Välimeren yleisen
kalastuskomission) sopimusalueella. Se on tarkoituksenmukainen säädös, jolla
voidaan panna täytäntöön GFCM:n suositusten sisältö, jota ei vielä kateta
unionin lainsäädännöllä. Asetusta (EU) N:o 1343/2011 voidaan muuttaa niin, että
siihen sisällytetään asianomaisten GFCM:n suositusten sisältämät toimenpiteet. (4) GFCMA hyväksyi vuosina 2011
ja 2012 pitämissään istunnoissa toimivaltaansa kuuluvalla alalla toimenpiteitä,
jotka koskevat jalokorallin kestävää hyödyntämistä ja jotka on pantava
täytäntöön unionin lainsäädännössä. Yksi toimenpiteistä koskee
kauko-ohjattavien vedenalaisten laitteiden, jäljempänä ’ROV-laitteet’, käyttöä.
GFCM päätti, ettei ROV-laitteita, joita käytetään kansalliseen
lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla yksinomaan jalokorallin havainnointiin ja
etsintään suosituksen GFCM/35/2011/2 perusteella, saa enää käyttää vuoden 2014
jälkeen. Kerätty jalokoraali voidaan toisen suositukseen GFCM/36/2012/1
sisältyvän toimenpiteen mukaan purkaa ainoastaan tietyissä satamissa, joissa on
riittävät satamatilat, ja luettelo nimetyistä satamista on toimitettava GFCM:n
sihteeristölle. Kaikista jäsenvaltioiden nimeämien satamien luetteloon
vaikuttavista muutoksista olisi ilmoitettava Euroopan komissiolle, joka
toimittaa tiedon muutoksista GFCM:n sihteeristölle. (5) GFCM hyväksyi vuosina 2011 ja
2012 pitämissään istunnoissa suositukset GFCM/35/2011/3, GFCM/35/2011/4,
GFCM/35/2011/5 ja GFCM/36/2012/2. Kyseisissä suosituksissa vahvistetaan
toimenpiteitä merilintujen, merikilpikonnien, munkkihylkeiden ja valaiden
tahattoman pyynnin vähentämiseksi kalastustoiminnassa GFCM-sopimusalueella, ja
ne olisi pantava täytäntöön unionin lainsäädännössä. Kyseisiin toimenpiteisiin
sisältyy kielto käyttää 1 päivästä tammikuuta 2015 alkaen pohjaverkkoja, joissa
monofilamentti tai langat ovat yli 0,5 millimetrin paksuisia, jotta
vähennettäisiin valaiden tahattomia saaliita. Tällainen kielto sisältyy jo
neuvoston asetukseen (EY) N:o 1967/2006, joka kuitenkin kattaa ainoastaan
Välimeren. Sen vuoksi se olisi sisällytettävä tähän asetukseen, jotta sitä
sovellettaisiin myös Mustallamerellä. (6) GFCM hyväksyi vuonna 2012
pitämässään istunnossa myös suosituksen GFCM/36/2012/3 toimenpiteistä, joilla
pyritään varmistamaan sen toimivaltaan kuuluvalla alalla, että hai- ja
rauskukaloja suojellaan hyvin kalastustoiminnalta. Tämä koskee erityisesti hai-
ja rauskulajeja, jotka luetellaan Barcelonan yleissopimukseen[7] sisältyvän Välimeren
erityisiä suojelualueita ja biologista monimuotoisuutta koskevan pöytäkirjan[8] liitteessä II erittäin
uhanalaisina tai uhanalaisina lajeina. GFCM:n toimenpiteen mukaan on
kiellettävä trooleilla toteutettavat kalastustoimet 3 meripeninkulman säteellä
rannikosta, edellyttäen ettei 50 metrin syvyyskäyrä rikkoudu, tai 50 metrin
syvyyskäyrän sisällä, jos 50 metrin syvyys saavutetaan lähempänä rannikkoa.
Tällainen kielto sisältyy jo neuvoston asetukseen (EY) N:o 1967/2006, joka
kuitenkin kattaa ainoastaan Välimeren. Sen vuoksi se olisi sisällytettävä tähän
asetukseen, jotta sitä sovellettaisiin myös Mustallamerellä. Tiettyjä muita
kyseiseen suositukseen sisältyviä toimenpiteitä, joilla pyritään haikalojen
asianmukaiseen yksilöimiseen mutta jotka eivät kuulu asetuksen (EY) N:o
1185/2003[9]
tai muun unionin lainsäädännön soveltamisalaan, on sisällytettävä tähän
asetukseen, jotta ne pantaisiin täysimääräisesti täytäntöön unionin
lainsäädännössä. (7) GFCM hyväksyi vuosina 2013 ja
2014 pitämissään istunnoissa suositukset GFCM/37/2013/1 ja GFCM/38/2014/1
toimenpiteistä, jotka koskevat pienten pelagisten kantojen kalastusta Adrianmerellä
ja jotka olisi pantava täytäntöön unionin lainsäädännössä. Kyseiset
toimenpiteet koskevat pienten pelagisten kantojen kalastuskapasiteettia GFCM:n
maantieteellisillä osa-alueilla 17 ja 18, ja niiden perustana oleva
viitekalastuskapasiteetti pohjautuu kalastusalusten luetteloon, joka oli
toimitettava GFCM:n sihteeristölle viimeistään 30 päivänä marraskuuta 2013
suosituksessa GFCM/37/2013/1 olevan 22 kohdan mukaisesti. Kyseinen luettelo
sisältää kaikki alukset, jotka on varustettu trooleilla, kurenuotilla tai
muuntyyppisillä lampara-nuotilla, joille asianomainen jäsenvaltio on antanut
luvan kalastaa pieniä pelagisia lajeja ja jotka on rekisteröity
maantieteellisillä osa-alueilla 17 ja 18 sijaitsevissa satamissa tai jotka
toimivat maantieteellisellä osa-alueella 17 ja/tai maantieteellisellä
osa-alueella 18, vaikka ne 31 päivänä lokakuuta 2013 olivatkin rekisteröityinä
muilla maantieteellisillä osa-alueilla sijaitsevissa satamissa. Kaikista edellä
mainittuun luetteloon mahdollisesti vaikuttavista muutoksista olisi
ilmoitettava Euroopan komissiolle heti niiden tapahduttua, jotta tieto niistä
voidaan toimittaa GFCM:n sihteeristölle. GFCM:n toimenpiteeseen sisältyy myös
aluksellapito- ja purkamiskielto, joka olisi pantava täytäntöön EU:n
lainsäädännössä asetuksen (EU) N:o 1380/2013[10]
15 artiklan 2 kohdan mukaisesti. (8) Jotta voidaan varmistaa tämän
asetuksen tiettyjen säännösten yhdenmukainen täytäntöönpano, komissiolle olisi
siirrettävä täytäntöönpanovaltaa. Kyseiset säännökset koskevat seuraavia: jalokorallin
keruun vähimmäissyvyyteen tai jalokoralliyhdyskuntien tyven
vähimmäishalkaisijaan tehtävää poikkeusta koskevan pyynnön muoto ja
toimittaminen; jalokorallin keruun vähimmäissyvyyteen tehdyn poikkeuksen
kohteina olleiden alueiden tieteellisten arviontien tulosten muoto ja
toimittaminen; jalokorallin keruutietojen muoto ja toimittaminen; tiedot
merilintujen, merikilpikonnien, munkkihylkeiden, valaiden sekä hai- ja
rauskukalojen tahattomista saaliista, kerätyn jalokorallin purkamiseen
nimetyistä satamista laaditun luettelon muutokset, tiettyjen kalastusalusten
vaikutus valaskantoihin sekä niiden karttojen ja luetteloiden muutokset, joissa
esitetään munkkihylkeiden luolien maantieteellinen sijainti. Tätä valtaa olisi
käytettävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 182/2011[11] mukaisesti. (9) Sen varmistamiseksi, että
unioni täyttää edelleen GFCM-sopimuksen mukaiset velvoitteensa, komissiolle
olisi siirrettävä valta hyväksyä perussopimuksen 290 artiklan mukaisesti
säädöksiä luvista poiketa kiellosta kerätä jalokorallia alle 50 metrin
syvyydestä ja jalokoralliyhdyskuntien tyven vähimmäishalkaisijasta. On
erityisen tärkeää, että komissio asiaa valmistellessaan toteuttaa asianmukaiset
kuulemiset, myös asiantuntijatasolla. Komission olisi delegoituja säädöksiä
valmistellessaan ja laatiessaan varmistettava, että asianomaiset asiakirjat
toimitetaan Euroopan parlamentille ja neuvostolle yhtäaikaisesti, hyvissä ajoin
ja asianmukaisesti. (10) Sen vuoksi asetusta (EU) N:o
1343/2011 olisi muutettava, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Muutokset asetukseen (EU) N:o
1343/2011 Muutetaan asetus (EU) N:o 1343/2011
seuraavasti: (1)
Lisätään 15 a artikla seuraavasti: ”15 a
artikla Troolien
ja kidusverkkojen käyttö Mustallamerellä 1. Kielletään troolien käyttö 3
meripeninkulman säteellä rannikosta, edellyttäen ettei 50 metrin syvyyskäyrä
rikkoudu, tai 50 metrin syvyyskäyrän sisällä, jos 50 metrin syvyys saavutetaan
lähempänä rannikkoa. 2. Tammikuun 1 päivästä 2015 alkaen pohjaverkkojen
monofilamentin tai lankojen halkaisija ei saa olla yli 0,5 millimetriä.” (2)
Lisätään II osastoon IV, V ja VI luku seuraavasti: ”IV luku Jalokorallin säilyttäminen ja kestävä
hyödyntäminen 16 a artikla Soveltamisala Tämän luvun säännöksiä sovelletaan
rajoittamatta asetuksen (EY) N:o 1967/2006 4 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan 1
kohdan e ja g alakohdan tai direktiivistä 92/43/ETY* johtuvien tiukempien
säännösten soveltamista. 16 b artikla Keruun vähimmäissyvyys 1. Kielletään jalokorallin keruu
alle 50 metrin syvyydestä. 2. Siirretään komissiolle valta
antaa 27 artiklan mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla hyväksytään
poikkeuksia 1 kohdasta. Kyseisten delegoitujen säädösten on sisällettävä
säännöt, joilla varmistetaan poikkeusten kohteina olevien alueiden tieteellinen
arviointi. 3. Edellä 2 kohdassa
tarkoitettuja poikkeuksia voidaan myöntää ainoastaan, jos seuraavat
edellytykset täyttyvät: a) käytössä on tarkoituksenmukainen
kansallinen hoitokehys, johon sisältyy asetuksen (EY) N:o 1224/2009** 7
artiklan mukainen kalastuslupajärjestelmä; b) kansallisella tasolla on hiljattain tehty
tutkimuksia jalokoralliyhdyskuntien runsaudesta ja alueellista jakautumisesta; c) riittävillä alueellisesti ja ajallisesti
määritellyillä kalastuskielloilla varmistetaan, että ainoastaan pientä määrää
jalokoralliyhdyskunnista hyödynnetään; ja d) asianomainen jäsenvaltio tekee
tieteellisen arvioinnin poikkeuksen kohteena olevista alueista. 4. Jos jäsenvaltio haluaa hakea
2 kohdassa tarkoitettua poikkeusta, sen on toimitettava komissiolle seuraavat: a) tieteelliset
ja tekniset perustelut; b)
luettelo kalastusaluksista, joilla on lupa kerätä jalokorallia alle 50 metrin
syvyydestä, ja c) luettelo
luvan kohteina olevista kalastusalueista, jotka määritellään maantieteellisin
koordinaatein niin maalla kuin merellä. 5. Komissio voi hyväksyä
täytäntöönpanosäädöksiä, jotka koskevat 4 kohdassa tarkoitettujen
poikkeushakemusten muotoa ja toimittamista sekä 2 kohdassa tarkoitetun
tieteellisen arvioinnin tulosten muotoa ja toimittamista. Tällaiset
täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 25 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua
tarkastelumenettelyä noudattaen. 6. Komissio ilmoittaa GFCM:n
pääsihteerille 2 kohdan nojalla tehdyistä päätöksistä ja kyseisessä kohdassa
tarkoitetun tieteellisen arvioinnin tuloksista. 16 c artikla Yhdyskuntien tyven vähimmäishalkaisija 1. Jos jalokoralliyhdyskunnan
rungon tyven halkaisija on alle 7 millimetriä mitattuna yhden senttimetrin
päästä yhdyskunnan jalustasta, jalokorallia ei saa kerätä, säilyttää aluksella,
jälleenlaivata, purkaa, siirtää, varastoida, myydä eikä pitää esillä myyntiä
varten tai tarjota myyntiin raaka-aineena. 2. Siirretään komissiolle valta antaa 27 artiklan
mukaisesti delegoituja säädöksiä, joilla hyväksytään 1 kohdasta poiketen 10 prosentin enimmäispoikkeama elopainona ilmaistuna
alamittaisten (<7 mm) jalokoralliyhdyskuntien tapauksessa. 3. Edellä 2 kohdassa
tarkoitettuja poikkeuksia voidaan myöntää ainoastaan, jos seuraavat
edellytykset täyttyvät: a) käytössä on kansallinen
hoitokehys, johon sisältyy asetuksen (EY) N:o 1224/2009 7 artiklan mukainen
kalastuslupajärjestelmä; b) käytössä
on erityiset seuranta- ja valvontaohjelmat, joissa määritellään
tarkastustoimien tavoitteet, painopisteet ja vertailuarvot. 4. Jos jäsenvaltio haluaa hakea
2 kohdassa tarkoitettua poikkeusta, sen on toimitettava komissiolle poikkeuksen
tieteelliset ja tekniset perustelut. 5. Komissio voi hyväksyä
täytäntöönpanosäädöksiä, jotka koskevat 4 kohdassa tarkoitettujen tieteellisten
ja teknisten perusteluiden muotoa ja toimittamista. Tällaiset
täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 25 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua
tarkastelumenettelyä noudattaen. 6. Komissio ilmoittaa GFCM:n
pääsihteerille 2 kohdan nojalla tehdyistä päätöksistä. 16 d artikla Keruulaitteet ja -välineet 1. Jalokorallin keruussa ainoa
sallittu väline on ammattikalastajien käsin käyttämä vasara. 2. Kauko-ohjattavien
vedenalaisten laitteiden käyttö jalokorallin keruussa kielletään. Kyseinen
kielto kattaa 1 päivästä tammikuuta 2015 alkaen sellaisten kauko-ohjattavien
vedenalaisten laitteiden käytön, jotka jäsenvaltiot ovat saattaneet hyväksyä
kansalliseen lainkäyttövaltaan kuuluvilla alueilla yksinomaan jalokorallin
havainnointiin ja etsintään suosituksessa GFCM/35/2011/2 olevan 3 kohdan a tai b
alakohdan perusteella. V luku Kalastustoiminnasta tiettyihin
meriympäristön lajeihin aiheutuvan vaikutuksen vähentäminen 16 e artikla Soveltamisala Tämän luvun säännösten soveltaminen ei rajoita
direktiivistä 92/43/ETY tai direktiivistä 2009/147/EY*** johtuvien tiukempien
toimenpiteiden eikä neuvoston asetuksen (EY) N:o 1185/2003**** soveltamista. 16 f artikla Merilintujen
tahaton pyynti Kalastusalusten
päälliköiden on heti vapautettava pyydyksiin
tahattomasti jääneet merilinnut. 16 g artikla Merikilpikonnien tahaton pyynti
kalastuksessa 1. Kalastusalusten päälliköiden
on heti vapautettava pyydyksiin tahattomasti jääneet vahingoittumattomat
ja elävät merikilpikonnat takaisin mereen. 2. Kalastusalusten päälliköt
eivät saa tuoda maihin merikilpikonnia, paitsi osana erityistä pelastusohjelmaa
ja edellyttäen, että toimivaltaisille kansallisille viranomaisille on
ilmoitettu asiasta asianmukaisesti ja virallisesti ennen satamaan paluuta. 3. Alukset, jotka käyttävät
kurenuottia pienten pelagisten lajien kalastuksessa tai lampara-nuottia
pelagisten lajien kalastuksessa, eivät saa saartaa merikilpikonnia. 4. Pitkiäsiimoja ja
pohjaverkkoja käyttävillä aluksilla on oltava turvalliset välineet
merikilpikonnien käsittelemiseksi, pyydyksistä irrottamiseksi ja
vapauttamiseksi sen varmistamiseksi, että merikilpikonnia käsitellään ja ne
vapautetaan tavalla, jolla maksimoidaan niiden selviytymismahdollisuudet. 16 h artikla Munkkihylkeiden (Monachus monachus)
tahaton pyynti 1. Kalastusalusten päälliköt
eivät saa ottaa alukselle, jälleenlaivata eivätkä purkaa alukselta
munkkihylkeitä, jollei se ole tarpeen vahingoittuneiden yksittäisten eläinten
pelastamiseksi ja auttamiseksi sekä edellyttäen, että toimivaltaisille
kansallisille viranomaisille on ilmoitettu asiasta asianmukaisesti ja
virallisesti ennen satamaan paluuta. 2. Jos munkkihylkeitä on jäänyt
tahattomasti kalastusaluksen pyydyksiin, aluksen päällikön on heti vapautettava
munkkihylkeet vahingoittumattomina ja elävinä. Kuolleiden yksiköiden ruhot on
purettava aluksesta, ja kansallisten viranomaisten on otettava ne haltuunsa ja
tuhottava ne. 16 i artikla Valaiden tahaton pyynti Kalastusalusten
päälliköiden on heti vapautettava pyydyksiin
tahattomasti jääneet valaat takaisin mereen. 16 j artikla Suojellut hai- ja rauskukalat 1. Hai- ja rauskulajeja, jotka
on sisällytetty Välimeren erityisiä suojelualueita ja biologista
monimuotoisuutta koskevan pöytäkirjan***** liitteeseen II, ei saa säilyttää
aluksella, jälleenlaivata, purkaa, siirtää, varastoida, myydä eikä pitää esillä
myyntiä varten tai tarjota myyntiin. 2. Jos kalastusalukset ovat
tahattomasti pyytäneet Välimeren erityisiä suojelualueita ja biologista
monimuotoisuutta koskevan pöytäkirjan liitteeseen II sisällytettyjä hai- ja
rauskukaloja, niiden on vapautettava ne heti vahingoittumattomina ja elävinä. 16 k artikla Haiden yksilöiminen Haiden
pään irrottaminen ja haiden nylkeminen aluksella ja ennen purkamista
kielletään. Haita, joilta on poistettu pää ja jotka on nyljetty, ei saa pitää
kaupan ensimmäisen myyntipaikan markkinoilla purkamisen jälkeen. VI luku Pienten pelagisten kantojen kalastusta
Adrianmerellä koskevat toimenpiteet 16 l artikla Kalastuskapasiteetin hallinnointi 1. Tämän
artiklan soveltamiseksi pienten pelagisten kantojen viitekalastuskapasiteetti
on se kalastuskapasiteetti, joka pohjautuu kyseisten jäsenvaltioiden GFCM:n
sihteeristölle suosituksessa GFCM/37/2013/1 olevan 22 kohdan mukaisesti
toimittamaan kalastusalusten luetteloon. Kyseiset luettelot sisältävät kaikki
alukset, jotka on varustettu trooleilla, kurenuotilla tai muuntyyppisillä
lampara-nuotilla, joille on annettu lupa kalastaa pieniä pelagisia lajeja ja
jotka on rekisteröity liitteessä I tarkoitetuilla maantieteellisillä
osa-alueilla 17 ja 18 sijaitsevissa satamissa tai jotka toimivat
maantieteellisellä osa-alueella 17 ja/tai maantieteellisellä osa-alueella 18,
vaikka ne 31 päivänä lokakuuta 2013 olivatkin rekisteröityinä muilla
maantieteellisillä osa-alueilla sijaitsevissa satamissa. 2. Trooleilla
ja kurenuotilla varustetut alukset luokitellaan aluksen kokonaispituudesta
riippumatta pieniä pelagisia lajeja aktiivisesti kalastaviksi aluksiksi, jos
sardiini- ja sardellikantojen saalisosuus on vähintään 50 prosenttia elopainona
laskettuna millä tahansa kalastusmatkalla. 3. Jäsenvaltioiden
on varmistettava, että pieniä pelagisia lajeja maantieteellisellä osa-alueella
17 aktiivisesti kalastavien, trooleilla tai kurenuotilla varustettujen alusten
muodostaman laivaston kokonaiskapasiteetti ilmaistuna sekä bruttovetoisuutena
(GT) ja/tai bruttorekisteritonneina (brt) että konetehona (kW), siten kuin se
on kirjattuna kansalliseen ja EU:n alusrekisteriin, ei millään hetkellä ylitä 1
kohdassa tarkoitettua pienten pelagisten kantojen viitekalastuskapasiteettia. 4. Jäsenvaltioiden on
varmistettava, etteivät 2 kohdassa yksilöidyt pieniä pelagisia kantoja
kalastavat, trooleilla ja kurenuotilla varustetut alukset harjoita
kalastustoimintaa yli 20:tä kalastuspäivää kuukaudessa eivätkä yli 180:tä
kalastuspäivää vuodessa. 5. Alukset, joita ei
ole sisällytetty 1 kohdassa tarkoitettuun kalastusluvan saaneiden alusten
luetteloon, eivät saa kalastaa – tai asetuksen (EU) N:o 1380/2013 15 artiklan 1
kohdasta poiketen – pitää aluksella tai purkaa määrää, jossa on yli 20
prosenttia sardiinia ja/tai sardellia, jos alus on kalastusmatkalla
maantieteellisellä osa-alueella 17 ja/tai maantieteellisellä osa-alueella 18. 6. Jäsenvaltioiden on
ilmoitettava komissiolle 1 kohdassa tarkoitettuun kalastusluvan saaneiden
alusten luetteloon mahdollisesti tehdyistä lisäyksistä tai poistoista ja/tai
muutoksista heti niiden tapahduttua. Muutokset eivät vaikuta 1 kohdassa
tarkoitettuun viitekalastuskapasiteettiin. Komissio välittää nämä tiedot GFCM:n
pääsihteerille. *
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21 päivänä
toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston
suojelusta (EYVL L 206, 22.7.1992, s. 7). **
Neuvoston asetus (EY) N:o 1224/2009, annettu 20 päivänä marraskuuta 2009,
yhteisön valvontajärjestelmästä, jonka tarkoituksena on varmistaa yhteisen
kalastuspolitiikan sääntöjen noudattaminen, asetusten (EY) N:o 847/96, (EY) N:o
2371/2002, (EY) N:o 811/2004, (EY) N:o 768/2005, (EY) N:o 2115/2005, (EY) N:o
2166/2005, (EY) N:o 388/2006, (EY) N:o 509/2007, (EY) N:o 676/2007, (EY) N:o
1098/2007, (EY) N:o 1300/2008 ja (EY) N:o 1342/2008 muuttamisesta sekä
asetusten (ETY) N:o 2847/93, (EY) N:o 1627/94 ja (EY) N:o 1966/2006
kumoamisesta (EUVL L 343, 22.12.2009, s. 1). *** Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/147/EY, annettu 30 päivänä marraskuuta
2009, luonnonvaraisten lintujen suojelusta (EUVL L 147, 1.7.2013, s. 1). ****
Neuvoston asetus (EY) N:o 1185/2003, annettu 26 päivänä kesäkuuta 2003,
hainevien irrottamisesta aluksella (EUVL L 167, 4.7.2003, s. 1). *****
Neuvoston päätös 99/800/22, tehty 22 päivänä lokakuuta 1999, Välimeren
erityisiä suojelualueita ja biologista monimuotoisuutta koskevan pöytäkirjan
sekä mainitun pöytäkirjan liitteiden hyväksymisestä (Barcelonan yleissopimus)
(EYVL L 322, 14.12.1999, s. 1).” (3)
Lisätään III osastoon I a luku seuraavasti: ”I a LUKU Kirjausvelvoitteet 17 a artikla Jalokorallin keruu Jalokorallin keruuseen luvan saaneiden
kalastusalusten päälliköiden on pidettävä aluksella kalastuspäiväkirjaa, johon
he kirjaavat päivittäin, kuinka paljon jakokorallia on kerätty, ja keruutoimet
alueittain ja syvyyksittäin, mukaan lukien keruupäivien ja sukellusten määrä.
Kyseiset tiedot on toimitettava viipymättä toimivaltaisille kansallisille
viranomaisille. 17 b artikla Tiettyjen meriympäristön lajien
tahattomat saaliit 1. Kalastusalusten päälliköiden
on kirjattava asetuksen (EY) N:o 1224/2009 14 artiklassa tarkoitettuun
kalastuspäiväkirjaan seuraavat tiedot: a) merilintujen mahdolliset tahattomat saaliit ja
vapaaksi laskemiset; b) merikilpikonnien mahdolliset tahattomat
saaliit ja vapaaksi laskemiset, mukaan lukien vähintään pyydystyyppi,
ajankohta, kuinka kauan pyydys oli vedessä, syvyys ja paikka, kohdelajit,
merikilpikonnalajit ja tieto siitä, onko yksilöt heitetty pois kuolleina vai
laskettu vapaiksi elävinä; c) munkkihylkeiden mahdolliset tahattomat saaliit
ja vapaaksi laskemiset; d) valaiden mahdolliset tahattomat saaliit ja
vapaaksi laskemiset, mukaan lukien vähintään se, mitä kalastusta harjoitettiin,
pyydystyypin ominaisuudet, ajankohta, paikka (joko maantieteellisin osa-alueittain
tai tilastoruuduittain, kuten liitteessä I määritellään) ja kyseinen valaslaji; e) Välimeren erityisiä suojelualueita ja
biologista monimuotoisuutta koskevan pöytäkirjan liitteessä II lueteltujen hai-
ja rauskukalojen mahdolliset tahattomat saaliit ja vapaaksi laskemiset. 2. Jäsenvaltioiden on
viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2014 otettava käyttöön säännöt 1 kohdassa
tarkoitettujen tahattomien saaliiden kirjaamisesta, jos kyseisten
kalastusalusten päälliköiden ei tarvitse pitää asetuksen (EY) N:o 1224/2009 14
artiklan mukaista kalastuspäiväkirjaa.” (4)
Lisätään 23 a ja 23 b artikla seuraavasti: ”23 a artikla Asianomaisten tietojen toimittaminen
komissiolle 1. Jäsenvaltioiden on kunakin vuonna ennen 15 päivää
marraskuuta toimitettava komissiolle a) 17 a artiklassa tarkoitetut jalokorallia koskevat
tiedot; b) sähköisenä raporttina tiedot
merilintujen, merikilpikonnien, munkkihylkeiden, valaiden sekä hai- ja
rauskukalojen tahattomista saaliista ja vapaaksi laskemisesta ja muut
mahdolliset asiaan liittyvät tiedot, jotka ilmoitetaan 17 b artiklan 1
kohdan a, b, c, d tai e alakohdan mukaisesti. 2. Komissio lähettää 1 kohdassa mainitut tiedot GFCM:n
pääsihteerille viimeistään kunkin vuoden 15 päivänä joulukuuta. 3. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle jalokorallin
purkamiseen nimetyistä satamista laaditun luettelon mahdolliset muutokset
suosituksessa GFCM/36/2012/1 olevan 5 kohdan mukaisesti. 4. Jäsenvaltioiden on kerättävä luotettavia tietoja siitä,
millaisia vaikutuksia piikkihaita pohjaverkoilla kalastavilla aluksilla on
valaskantoihin Mustallamerellä, ja toimitettava tiedot komissiolle. 5. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle niiden
suosituksessa GFCM/35/2011/5 olevassa 6 kohdassa tarkoitettujen karttojen ja
luetteloiden mahdolliset muutokset, joissa esitetään munkkihylkeiden luolien
maantieteellinen sijainti. 6. Komissio toimittaa 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetut tiedot
viipymättä GFCM:n pääsihteerille. 7. Komissio voi hyväksyä täytäntöönpanosäädöksiä, jotka
koskevat 1, 3, 4 ja 5 kohdassa tarkoitettujen tietojen muotoa ja toimittamista.
Tällaiset täytäntöönpanosäädökset hyväksytään 25 artiklan 2 kohdassa
tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. 23 b artikla Pienten pelagisten kantojen kalastusta
Adrianmerellä koskevat valvonta-, seuranta- ja tarkkailutoimet 1. Jäsenvaltioiden on ennen kunkin vuoden syyskuun loppua
ilmoitettava komissiolle suunnitelmistaan ja ohjelmistaan, joilla ne aikovat
varmistaa 16l artiklan säännösten noudattamisen riittävän, erityisesti
kuukausittaisia saaliita ja toteutunutta pyyntiponnistusta koskevan seurannan
ja raportoinnin avulla. 2. Komissio toimittaa 1 kohdassa tarkoitetut tiedot GFCM:n
pääsihteerille viimeistään kunkin vuoden 30 päivänä lokakuuta.” (5)
Korvataan 27 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä
virkkeessä päivämäärä ”19 päivästä tammikuuta 2012” päivämäärällä ”[DATE OF
ENTRY INTO FORCE OF THIS REGULATION TO BE INSERTED]”. 2 artikla Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin
virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan
velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta Puhemies Puheenjohtaja [1] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1343/2011, annettu 13
päivänä joulukuuta 2011, eräistä kalastusta koskevista säännöksistä GFCM:n
(Välimeren yleisen kalastuskomission) sopimusalueella ja kalavarojen kestävää
hyödyntämistä koskevista hoitotoimenpiteistä Välimerellä annetun neuvoston
asetuksen (EY) N:o 1967/2006 muuttamisesta (EUVL L 347, 30.12.2011, s. 44). [2] Suositukset GFCM/35/2011/2 ja GFCM/36/2012/1;
GFCM/35/2011/3; GFCM/35/2011/4; GFCM/36/2012/2 ja GFCM/37/2013/2;
GFCM/35/2011/5; GFCM/36/2012/3. [3] Neuvoston direktiivi 92/43/ETY, annettu 21
päivänä toukokuuta 1992, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston
suojelusta, sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston direktiivillä
2006/105/EY; asetus (EY) N:o 1185/2003 hainevien irrottamisesta aluksella,
sellaisena kuin se on muutettuna asetuksella (EU) N:o 605/2013; asetus (EY)
N:o 812/2004 kalastuksen
tahattomia valassaaliita koskevista toimenpiteistä sekä asetuksen (EY) N:o
88/98 muuttamisesta; komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle
haiden säilyttämistä ja hoitoa koskevasta Euroopan yhteisön
toimintasuunnitelmasta (KOM(2009) 40 lopullinen);
komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Toimintasuunnitelma
merilintujen tahattoman pyynnin vähentämiseksi (COM(2012) 665 final). [4] Suositukset GFCM/37/2013/1 ja GFCM/38/2014/1; viimeksi
mainitun odotetaan tulevan pian voimaan. [5] EUVL C , , s. . [6] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o
1343/2011, annettu 13 päivänä joulukuuta 2011, eräistä kalastusta koskevista
säännöksistä GFCM:n (Välimeren yleisen kalastuskomission) sopimusalueella ja
kalavarojen kestävää hyödyntämistä koskevista hoitotoimenpiteistä Välimerellä
annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1967/2006 muuttamisesta (EUVL L 347,
30.12.2011, s. 44). [7] Neuvoston päätös, tehty 25 päivänä heinäkuuta 1977,
Välimeren suojelemista pilaantumiselta koskevan yleissopimuksen sekä aluksista
ja ilma-aluksista tapahtuvan jätteen mereen laskemisen aiheuttaman Välimeren
pilaantumisen ehkäisemistä koskevan pöytäkirjan tekemisestä (EYVL L 240,
19.9.1977, s. 1). [8] Neuvoston päätös, tehty 22 päivänä lokakuuta 1999,
Välimeren erityisiä suojelualueita ja biologista monimuotoisuutta koskevan
pöytäkirjan sekä mainitun pöytäkirjan liitteiden hyväksymisestä (Barcelonan
yleissopimus) (EYVL L 322, 14.12.1999, s. 1). [9] Neuvoston asetus (EY) N:o 1185/2003, annettu 26 päivänä
kesäkuuta 2003, hainevien irrottamisesta aluksella (EUVL L 167, 4.7.2003, s.
1), sellaisena kuin se on muutettuna 12 päivänä kesäkuuta 2013 annetulla
Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 605/2013 (EUVL L 181,
29.6.2013, s. 1). [10] Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o
1380/2013, annettu 11 päivänä joulukuuta 2013, yhteisestä kalastuspolitiikasta,
neuvoston asetusten (EY) N:o 1954/2003 ja (EY) N:o 1224/2009 muuttamisesta sekä
neuvoston asetusten (EY) N:o 2371/2002 ja (EY) N:o 639/2004 ja neuvoston
päätöksen 2004/585/EY kumoamisesta (EUVL L 354, 28.12.2013, s. 22). [11] Euroopan parlamentin ja
neuvoston asetus (EU) N:o 182/2011, annettu 16 päivänä helmikuuta 2011,
yleisistä säännöistä ja periaatteista, joiden mukaisesti jäsenvaltiot valvovat
komission täytäntöönpanovallan käyttöä (EUVL L 55, 28.2.2011, s. 13).