Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen assosiaatiosopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta /* COM/2014/0148 final - 2014/0085 (NLE) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Oheinen ehdotus koskee säädöstä, jossa
annetaan valtuutus Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden
jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen assosiaatiosopimuksen allekirjoittamiseen
ja sopimuksen väliaikaiseen soveltamiseen. Koska Euroopan
atomienergiayhteisö, jäljempänä ’Euratom’, on sopimuksen osapuoli, sovelletaan
erillistä menettelyä, kun komissio allekirjoittaa ja tekee sopimuksen Euratomin
puolesta. Euroopan unionin,
jäljempänä ’EU’, ja Georgian keskinäiset suhteet perustuvat tällä hetkellä
kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen, joka tuli voimaan heinäkuussa 1999.
Neuvosto valtuutti 10. toukokuuta 2010 komission aloittamaan neuvottelut
uudesta kattavasta ja kunnianhimoisesta sopimuksesta, johon sisältyy myös
pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskeva osa. Assosiaatiosopimuksen
tarkoituksena on nopeuttaa poliittisten ja taloussuhteiden syventämistä
Georgian ja EU:n välillä ja edistää Georgian talouden asteittaista yhdentymistä
EU:n sisämarkkinoihin valikoiduilla aloilla muun muassa perustamalla pitkälle
menevä ja laaja-alainen vapaakauppa-alue. Sopimus on konkreettinen
väline, jonka avulla voidaan hyödyntää EU:n ja Georgian suhteiden dynamiikkaa
keskittymällä keskeisten uudistusten tukemiseen, talouden elpymiseen ja kasvuun
sekä hallintoon ja yhteistyöhön eri aloilla. Samalla sopimus on
Georgialle uudistuksia koskeva asialista, joka perustuu kattavaan ohjelmaan
Georgian lainsäädännön lähentämiseksi EU:n lainsäädäntöön ja standardeihin. Kaikkia
Georgian yhteistyökumppaneita kehotetaan ottamaan tämä asialista huomioon ja
keskittämään siihen tukensa. EU:n tuki Georgialle perustuu uudistuksia
koskevaan asialistaan, sellaisena kuin se vahvistetaan sopimuksessa.
Assosiaatiosopimuksen täytäntöönpanon valmistelemiseksi ja helpottamiseksi on
laadittu assosiaatio-ohjelma. EU ja Georgia saattoivat
assosiaatiosopimusta koskevat neuvottelut päätökseen
14. neuvottelukierroksen päätteeksi maaliskuussa 2013. Pitkälle menevää ja
laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevat neuvottelut saatettiin päätökseen
heinäkuussa 2013. EU ja Georgia parafoivat 29. marraskuuta 2013
assosiaatiosopimuksen tekstin, myös pitkälle menevää ja laaja-alaista
vapaakauppa-aluetta koskevan osan. Assosiaatiosopimuksen
429 artiklan mukaisesti on tarkoitus, että osaa tästä sopimuksesta
sovelletaan väliaikaisesti. Väliaikaisen soveltamisen tarkoituksena on pitää
keskinäiset taloudelliset edut ja yhteiset arvot tasapainossa. EU ja Georgia
haluavat yhdessä aloittaa sopimuksen soveltamiskelpoisten osien täytäntöönpanon
ja soveltamisen, jotta uudistusten vaikutusta eräisiin alakohtaisiin
kysymyksiin voitaisiin edistää jo ennen kuin sopimus lopullisesti tehdään. 2. NEUVOTTELUJEN TULOKSET Neuvostolle on tiedotettu
neuvottelujen etenemisestä säännöllisesti, ja sitä on kuultu kaikissa vaiheissa
asianomaisissa neuvoston työryhmissä, joita ovat erityisesti Itä-Euroopan ja
Keski-Aasian työryhmä (COEST) ja kauppapoliittinen komitea (TPC). Komissio
katsoo, että neuvoston laatimissa neuvotteluohjeissa asetetut tavoitteet on
saavutettu ja että unioni voi hyväksyä assosiaatiosopimuksen luonnoksen. Assosiaatiosopimuksen
lopullinen sisältö voidaan tiivistää seuraavasti: Sopimuksella luodaan
unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian välinen assosiaatio. Tämä on
niiden sopimussuhteiden kehityksessä uusi vaihe, jonka tavoitteena on edistää
poliittista assosiaatiota ja taloudellista yhdentymistä sekä pitää avoinna
mahdollisuuksia uudelle kehitykselle. Assosiaation yleisenä
tavoitteena on edistää osapuolten asteittaista lähentymistä yhteisten arvojen
pohjalta, lujittaa tehostetun poliittisen vuoropuhelun puitteita, edistää,
säilyttää ja lujittaa rauhaa ja vakautta sekä alueellisella että
kansainvälisellä tasolla, edistää yhteistyötä konfliktien rauhanomaisessa
ratkaisemisessa, edistää Georgian talouden asteittaista yhdentymistä EU:n
sisämarkkinoihin valikoiduilla aloilla, tehostaa yhteistyötä oikeuden, vapauden
ja turvallisuuden alalla niin, että voidaan lujittaa oikeusvaltioperiaatetta ja
ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamista, sekä luoda edellytykset yhä
läheisemmälle yhteistyölle myös muilla molempien osapuolten edun mukaisilla
aloilla. Sopimuksen yleisiin
periaatteisiin kuuluu joukko ”olennaisia osia”, joiden loukkaaminen
jommankumman osapuolen toimesta voi johtaa tiettyjen sopimuksessa määriteltyjen
toimenpiteiden toteuttamiseen, kuten oikeuksien ja velvollisuuksien
keskeyttämiseen. Näitä olennaisia osia ovat kansainvälisissä välineissä
määriteltyjen demokratian periaatteiden, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
noudattaminen, oikeusvaltioperiaatteen kunnioittaminen, täysivaltaisuuden ja
alueellisen koskemattomuuden sekä rajojen loukkaamattomuuden ja itsenäisyyden
periaatteiden edistäminen sekä joukkotuhoaseiden, niihin liittyvien
materiaalien ja niiden kantolaitteiden leviämisen estäminen. Sopimuksen muut yleiset
periaatteet liittyvät vapaaseen markkinatalouteen, hyvään hallintoon,
korruption torjuntaan, rajatylittävän järjestäytyneen rikollisuuden ja
terrorismin torjuntaan sekä kestävän kehityksen ja tehokkaan monenvälisyyden
edistämiseen. Sopimuksessa määrätään
lujitetusta poliittisesta vuoropuhelusta, jonka tavoitteena on edistää
asteittaista lähentymistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevissa asioissa.
Lisäksi sopimuksessa määrätään sisäisiä uudistuksia koskevasta vuoropuhelusta
ja yhteistyöstä osapuolten yhdessä sopimien periaatteiden pohjalta.
Sopimuksessa määrätään myös tehostetusta vuoropuhelusta ulko- ja
turvallisuuspolitiikan alalla, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka mukaan
lukien, ja rauhan ja kansainvälisen oikeuden edistämisestä panemalla täytäntöön
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) Rooman perussääntö. Lisäksi siinä
määrätään alueelliseen vakauteen, konfliktien estämiseen ja kriisinhallintaan,
terrorismintorjuntaan sekä asesulkuun, aseriisuntaan ja asevalvontaan
liittyvistä yhteisistä toimista. Osapuolten on työskenneltävä erityisesti
alueen ratkaisemattomien konfliktien rauhanomaisen ratkaisemisen puolesta. Oikeuden, vapauden ja
turvallisuuden alalla sopimuksessa
kiinnitetään erityistä huomiota oikeusvaltioperiaatteeseen sekä oikeudellisten
instituutioiden ja käytäntöjen vahvistamiseen. Sopimuksessa luodaan kehys
yhteistyölle maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden, rajaturvallisuuden,
henkilötietojen suojan, rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnan ja
huumeidentorjuntapolitiikan alalla. Sopimuksessa on useita määräyksiä
henkilöiden liikkuvuudesta, mm. takaisinotosta, viisumien myöntämisen
helpottamisesta ja asteittaisesta siirtymisestä kohti viisumivapautta (edellyttäen,
että olosuhteet mahdollistavat hallitun ja turvallisen liikkuvuuden). Sopimus
kattaa myös sitoumuksen torjua rikollisuutta, korruptiota ja muuta laitonta
toimintaa sekä kehittää edelleen siviili- ja rikosoikeudellisissa asioissa
tehtävää oikeudellista yhteistyötä hyödyntäen täysimääräisesti asiaankuuluvia
kansainvälisiä ja kahdenvälisiä välineitä. Assosiaatiosopimuksessa
määrätään myös laajasta alakohtaisesta yhteistyöstä, jossa keskitytään tukemaan
keskeisiä uudistuksia, talouden elpymistä ja kasvua, hyvää hallintoa ja
alakohtaista yhteistyötä 28 alalla, joita ovat esimerkiksi energia, liikenne,
ympäristönsuojelu ja sen edistäminen, teollisuuden sekä pienten ja keskisuurten
yritysten yhteistyö, maatalous ja maaseudun kehittäminen, sosiaalipolitiikat,
oikeusasiat, yhteistyö kansalaisyhteiskunnan alalla, kuluttajapolitiikka,
julkishallinnon uudistaminen, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus ja
nuoriso sekä kulttuuriyhteistyö. Kaikilla näillä aloilla yhteistyön
tiivistäminen aloitetaan nykyisten kahden- ja monenvälisten kehysten pohjalta,
ja tavoitteena on järjestelmällisempi vuoropuhelu sekä tietojen ja hyvien
käytänteiden vaihto. Alakohtaista yhteistyötä koskevia sopimuksen osia
täydentävät olennaisella tavalla sopimuksen liitteissä esitetyt kattavat
luettelot lainsäädännön asteittaisesta lähentämisestä EU:n säännöstöön. Jo
vireillä olevaa yhteistyötä voidaan keskittää käyttäen apuna yksityiskohtaisia
aikatauluja siitä, milloin Georgian on määrä lähentää lainsäädäntöään
valikoituihin EU:n säännöstön osiin ja panna ne täytäntöön. Näihin
aikatauluihin on kirjattu Georgian sisäisten uudistusten ja
nykyaikaistamistavoitteiden keskeinen sisältö. Sopimuksessa määritellään
ajantasaistettu institutionaalinen kehys, joka kattaa yhteistyön ja vuoropuhelun.
Sopimuksessa määrätään erityisistä päätöksentekotehtävistä, joita hoitavat
assosiaationeuvosto ja toimivallan siirron perusteella assosiaatiokomitea, joka
voi kokoontua erityiskokoonpanossa käsittelemään kauppaan liittyviä kysymyksiä.
Lisäksi määrätään kansalaisyhteiskunnan ja parlamentaarisen yhteistyön
foorumeista. Sopimuksessa on myös määräyksiä, jotka koskevat seurantaa,
velvoitteiden täyttämistä ja riidanratkaisua (kauppaan liittyvien kysymysten
osalta näistä määrätään erikseen). Pitkälle menevää ja
laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevien sopimuksen määräysten osalta
komissio on saavuttanut neuvotteluohjeissa asetetut tavoitteet, jotka koskevat
tuontitullien poistamista lähes kaikelta kaupalta. Sopimuksessa myös
vahvistetaan sitova kehys, jonka mukaan kielletään kaikki mielivaltaiset
kauppaa rajoittavat toimenpiteet, kuten vientitullit ja viennin määrälliset
rajoitukset. Pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaa-kauppa-aluetta koskeviin
määräyksiin sisältyy toimenpiteiden kiertämisen ehkäisemismekanismi, joka
koskee joidenkin herkkien maataloustuotteiden maahantuontia. Kaupan teknisten esteiden
osalta Georgia mukauttaa asteittain teknisiä vaatimuksiaan ja standardejaan
EU:n vastaaviin määräyksiin. Neuvottelut teollisuustuotteiden
vaatimustenmukaisuuden arviointia ja hyväksymistä koskevasta sopimuksesta
voidaan käynnistää. Niiden tarkoituksena on varmistaa, että tietyt Georgian
lainsäädännön alat ja markkinavalvontajärjestelmät vastaavat EU:n lainsäädäntöä
ja järjestelmiä, niin että osapuolten välillä voidaan käydä kauppaa samoissa
olosuhteissa kuin EU:n jäsenvaltioiden välillä. Eläinten ja
eläintuotteiden sekä kasvien ja kasvituotteiden kaupan osalta pitkälle menevää
ja laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevat määräykset edellyttävät terveys-
ja kasvinsuojelutoimia ja eläinten hyvinvointia koskevan Georgian lainsäädännön
mukauttamista vastaavaan EU:n lainsäädäntöön, mikä helpottaisi kauppaa
entisestään. Pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevilla
määräyksillä otetaan käyttöön nopea kuulemismekanismi, jonka avulla voidaan
ratkaista terveys- ja kasvinsuojelutoimiin liittyvät kaupan häiriötekijät.
Mekanismiin sisältyy mm. nopea hälytys- ja ennakkovaroitusjärjestelmä
eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualan hätätapauksia varten. Keskinäistä hallinnollista
avunantoa tulliasioissa koskeva pöytäkirja perustuu tulliasioissa tehtävään
nykyiseen yhteistyöhön. Siinä lujitetaan oikeudellista kehystä, jonka avulla
voidaan varmistaa, että tullilainsäädäntöä sovelletaan oikein ja että
tullipetoksia torjutaan. Sijoittautumisoikeuden
osalta pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevissa
määräyksissä määrätään yritysten kansallisesta kohtelusta ja
suosituimmuuskohtelusta tietyin rajoituksin. Palvelukaupan osalta
vapaakauppa-aluetta koskevissa määräyksissä määrätään laajasta markkinoille
pääsystä sekä mahdollisuudesta vapauttaa markkinoille pääsyä entisestään muun
muassa sen myötä, että Georgia lähentää lainsäädäntöään EU:n säännöstöön
seuraavilla aloilla: rahoituspalvelut, televiestintäpalvelut / sähköinen
kauppa, posti- ja kuriiripalvelut ja kansainväliset meriliikennepalvelut. Pitkälle menevää ja
laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevissa määräyksissä vahvistetaan
korkeatasoinen suoja kaikille EU:n maataloustuotteiden maantieteellisille
merkinnöille eikä siis ainoastaan viinejä ja alkoholijuomia koskeville
merkinnöille. Sopimus sisältää 1. huhtikuuta 2012 voimaan tulleen
maantieteellisiä merkintöjä koskevan EU:n ja Georgian sopimuksen ja sen
liitteiden määräykset. Siinä määrätään mekanismista, joka mahdollistaa täyden
suojan antamisen uusille merkinnöille, jotka voidaan lisätä maantieteellisiä
merkintöjä koskevaan sopimukseen ennen assosiaatiosopimuksen voimaantuloa.
Lisäksi pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskevissa
määräyksissä määrätään tekijänoikeuksista, malleista (myös
rekisteröimättömistä) ja patenteista. Nämä määräykset täydentävät
TRIPS-sopimusta, ja niihin kuuluu määräyksiä EU:n sisäisiin sääntöihin
perustuvien teollis- ja tekijänoikeuksien noudattamisen valvonnasta. Julkisia hankintoja
koskevien markkinoiden yhdentämisen alalla pitkälle menevää ja laaja-alaista
vapaakauppa-aluetta koskevat määräykset mahdollistavat Georgialle, joka ei
kuulu ETA-alueeseen, pääsyn EU:n julkisten hankintojen markkinoille tiettyjä
kynnysarvoja korkeampien tarjousten osalta tietyn siirtymäkauden jälkeen.
Georgian on siirtymäkauden aikana lähennettävä lainsäädäntönsä EU:n nykyiseen
ja tulevaan julkisia hankintoja koskevaan lainsäädäntöön. Määritettyjä
kynnysarvoja matalampien tarjousten osalta voidaan keskustella pääsystä EU:n
julkisia hankintoja koskeville markkinoille, kun lähentäminen on saatu
onnistuneesti päätökseen. Tämän ansiosta tavarantoimittajat ja
palveluntarjoajat saavat vastavuoroisen pääsyn toisen osapuolen julkisten
hankintojen markkinoille, puolustustarvikealaa lukuun ottamatta. Georgia varmistaa pitkälle
menevän ja laaja-alaisen vapaakauppa-alueen kautta kattavan
kilpailulainsäädännön täytäntöönpanon. Tukia koskevalla jaksolla
varmistetaan, että Georgia noudattaa avoimuusperiaatteita, ja siihen sisältyy
tähän liittyviä asianmukaisia raportointivelvollisuuksia. Energian
kauppapoliittisten kysymysten osalta pitkälle menevää ja laaja-alaista
vapaakauppa-aluetta koskevissa määräyksissä otetaan käyttöön sitovia velvoitteita,
jotka koskevat energiatuotteiden keskeytyksetöntä kauttakulkua ja
energiankuljetuskaluston saamista käyttöön toimitusvarmuuden takaamiseksi sekä
energia-alan sääntelyviranomaisten riippumattomuutta. Niillä pyritään myös
selkiyttämään suhdetta sitoumuksiin, jotka Georgia tekee
energiayhteisösopimuksen nojalla. Lisäksi määrätään
sitoumuksista kaupan kestävän kehityksen jatkamiseksi ja monenvälisten
sitoumusten noudattamiseksi säilyttäen samalla oikeus antaa sääntelyä
kansallisesta ympäristönsuojelun ja työsuojelun tasosta. Pitkälle menevää ja
laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskeviin määräyksiin sisältyy sitoumus
pidättyä tällaisten vaatimusten soveltamatta jättämisestä tai niistä
poikkeamisesta tavalla, joka voisi vaikuttaa osapuolten väliseen kauppaan tai
sijoituksiin. Riitojen ratkaisemista
koskevaan WTO:n sopimukseen perustuvissa tehokkaissa
riidanratkaisumenettelyissä määrätään kaupankäyntiin liittyvien kahdenvälisten
riitojen nopeasta ratkaisemisesta muun muassa sallimalla vahinkoa kärsineen osapuolen
määrätä oikeasuhteisia seuraamuksia. Energian kauppapoliittisia näkökohtia
koskevissa kiireellisissä riita-asioissa voidaan soveltaa vieläkin nopeampia
menettelyjä. Lisäksi on sovittu
avoimuutta ja kansalaisyhteiskunnan ja sidosryhmien kanssa käytävää
vuoropuhelua koskevista erityismääräyksistä, joilla varmistetaan kauppaan
liittyvän päätöksenteon avoimuus ja ennakoitavuus sekä kuulemisten käyttö sen
yhteydessä. Lisäksi pitkälle menevää ja laaja-alaista vapaakauppa-aluetta
koskeviin määräyksiin sisältyy sääntöjä, joilla helpotetaan kauppaan liittyviä
asioita koskevan lähentämisprosessin toteuttamista ja arviointia. Pitkälle menevää ja
laaja-alaista vapaakauppa-aluetta koskeviin määräyksiin perustuva Georgian
lähempi taloudellinen yhdentyminen EU:hun voi edistää maan talouskasvua
huomattavasti. Koska vapaakauppa-aluetta koskevat määräykset ovat keskeinen osa
assosiaatiosopimusta, ne luovat liiketoimintamahdollisuuksia sekä EU:ssa että
Georgiassa ja edistävät reaalitalouden nykyaikaistamista ja yhdentymistä EU:n
kanssa. Tämän seurauksena kansalaisten pitäisi saada käyttöönsä laadukkaampia
tuotteita ja palveluja, ja ennen muuta Georgian pitäisi kyetä kilpailemaan
tehokkaasti kansainvälisillä markkinoilla. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT
OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Unionin osalta
oikeusperusta tämän sopimuksen allekirjoittamiselle ja väliaikaiselle
soveltamiselle on SEUT-sopimuksen 217 artikla yhdessä 218 artiklan 5 kohdan ja
218 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan kanssa sekä 218 artiklan 7 kohta.
Euroopan atomienergiayhteisöön sovelletaan erillistä säädöstä. Oheinen ehdotus on säädös
assosiaatiosopimuksen allekirjoittamista ja väliaikaista soveltamista varten. Edellä esitettyjen
tulosten perusteella komissio ehdottaa, että neuvosto päättää, että Euroopan
unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian
välinen assosiaatiosopimus olisi allekirjoitettava unionin puolesta, ja nimeää
henkilön tai henkilöt, jo(i)lla on valtuudet allekirjoittaa sopimus unionin
puolesta. Ehdotuksen mukaan unioni
soveltaa eräitä sopimuksen osia väliaikaisesti. Tämä ei kuitenkaan vaikuta
perussopimusten mukaiseen toimivallanjakoon. Komissio esittää
ehdotuksensa unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen
assosiaatiosopimuksen muodossa siksi, että sopimus sai alkunsa ennen Lissabonin
sopimuksen voimaantuloa sovellettujen perussopimuksen määräysten mukaisesti. 2014/0085 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan
atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen assosiaatiosopimuksen
allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sopimuksen väliaikaisesta
soveltamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan
unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 217 artiklan
yhdessä 218 artiklan 5 kohdan ja 218 artiklan 8 kohdan toisen alakohdan
kanssa sekä 218 artiklan 7 kohdan, ottaa huomioon Euroopan
komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto valtuutti 10 päivänä
toukokuuta 2010 komission aloittamaan Georgian kanssa neuvottelut kumppanuus-
ja yhteistyösopimuksen korvaavan uuden sopimuksen tekemisestä Euroopan unionin
ja Georgian välillä. (2) Ottaen huomioon osapuolten
läheiset historialliset siteet ja vähitellen tiivistyvät yhteydet sekä niiden
halun lujittaa ja laajentaa suhteitaan kunnianhimoisesti ja innovatiivisesti,
assosiaatiosopimusta koskevat neuvottelut saatettiin menestyksekkäästi
päätökseen, ja sopimus parafoitiin 29 päivänä marraskuuta 2013. (3) Sen vuoksi sopimus olisi
allekirjoitettava unionin puolesta, ja sitä olisi sovellettava väliaikaisesti
sen 429 artiklan mukaisesti, kunnes se lopullisesti tehdään myöhemmin. (4) Sopimuksen 429 artiklassa
määrätään sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta ennen sen voimaantuloa. (5) Neuvosto voi Euroopan unionin
toiminnasta tehdyn sopimuksen 218 artiklan 7 kohdan nojalla antaa komissiolle
valtuudet hyväksyä muutoksia, joita maantieteellisten merkintöjen alakomitea
ehdottaa sopimuksen 179 artiklan nojalla. (6) On aiheellista säätää
asiaankuuluvista menettelyistä, joilla suojataan sopimuksen mukaisesti
suojattavat maantieteelliset merkinnät. (7) Tätä sopimusta ei saa tulkita
siten, että sillä myönnettäisiin oikeuksia tai asetettaisiin velvoitteita,
joihin voidaan suoraan vedota unionin tai jäsenvaltioiden tuomioistuimissa, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Annetaan valtuutus
allekirjoittaa unionin puolesta Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön
ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välinen assosiaatiosopimus sillä
varauksella, että sopimus lopullisesti tehdään myöhemmin. Allekirjoitettavan
sopimuksen teksti on liitetty tähän päätökseen. 2 artikla Neuvoston pääsihteeristö
laatii valtakirjan, jossa sopimuksen neuvottelijan nimeämä(t) henkilö(t)
valtuutetaan allekirjoittamaan sopimus sillä varauksella, että sopimus lopullisesti
tehdään myöhemmin. 3 artikla 1. Ennen sopimuksen voimaantuloa
seuraavia sen osia sovelletaan unionin ja Georgian välillä väliaikaisesti
sopimuksen 429 artiklan mukaisesti edellyttäen, että siinä tarkoitetut
ilmoitukset on annettu: –
1 artikla; –
I osasto; –
II osasto; –
III osasto: 13–19 artikla; –
IV osasto; –
V osasto: 3 luku (285 artikla) ja 4 luku (291
artikla); –
VI osasto: 1 luku, 2 luku (lukuun ottamatta 298
artiklan k alakohtaa), 3, 4, 6–8, 10, 11, 13 ja 20 luku sekä 354 ja 357
artikla; –
VII osasto; –
VIII osasto, lukuun ottamatta 420 artiklan
1 kohtaa, siltä osin tämän osaston määräykset rajoittuvat siihen, että
varmistetaan sopimuksen väliaikainen soveltaminen tässä kohdassa määritellyllä
tavalla; –
liitteet I, II–XXI, XXII–XXIII, XXIV–XXXI ja XXXIV
sekä pöytäkirjat I–III. 2. Neuvoston pääsihteeristö julkaisee Euroopan
unionin virallisessa lehdessä päivän, josta alkaen sopimusta sovelletaan
väliaikaisesti. 4 artikla Sopimuksen 179 artiklan
soveltamiseksi komissio hyväksyy unionin puolesta sopimuksen muutokset, jotka
johtuvat maantieteellisten merkintöjen alakomitean päätöksistä. Jos
asianomaiset osapuolet eivät maantieteellistä merkintää koskevien
vastaväitteiden esittämisen jälkeen pääse keskenään sopimukseen, komissio
vahvistaa asiaa koskevan kannan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden
laatujärjestelmistä 21 päivänä marraskuuta 2012 annetun Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1151/2012[1] 57 artiklan
2 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti. 5 artikla 1. Nimeä, joka on suojattu sopimuksen
IV osaston 9 luvun 3 alajakson ”Maantieteelliset merkinnät” mukaisesti,
saavat käyttää kaikki sitä vastaavan eritelmän mukaisia maataloustuotteita,
elintarvikkeita, viinejä, maustettuja viinejä tai väkeviä alkoholijuomia kaupan
pitävät toimijat. 2. Jäsenvaltiot ja unionin toimielimet
toteuttavat sopimuksen 175 artiklan mukaisesti sopimuksen 170–174
artiklassa määrätyn suojan, myös asianomaisen osapuolen pyynnöstä. 6 artikla Tätä sopimusta ei saa
tulkita siten, että sillä myönnettäisiin oikeuksia tai asetettaisiin
velvoitteita, joihin voidaan suoraan vedota unionin tai jäsenvaltioiden
tuomioistuimissa. 7 artikla Tämä päätös tulee voimaan
sitä päivää seuraavana päivänä, jona se hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston
puolesta Puheenjohtaja [1] EUVL L 343, 14.12.2012, s. 1. ASSOSIAATIOSOPIMUS
EUROOPAN UNIONIN,
EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN
JA NIIDEN JÄSENVALTIOIDEN
SEKÄ GEORGIAN VÄLILLÄ
JOHDANTO-OSA BELGIAN KUNINGASKUNTA, BULGARIAN TASAVALTA, TŠEKIN TASAVALTA, TANSKAN KUNINGASKUNTA, SAKSAN LIITTOTASAVALTA, VIRON TASAVALTA, IRLANTI, HELLEENIEN TASAVALTA, ESPANJAN KUNINGASKUNTA, RANSKAN TASAVALTA, KROATIAN TASAVALTA, ITALIAN TASAVALTA, KYPROKSEN TASAVALTA, LATVIAN TASAVALTA, LIETTUAN TASAVALTA, LUXEMBURGIN SUURHERTTUAKUNTA, UNKARI, MALTAN TASAVALTA, ALANKOMAIDEN KUNINGASKUNTA, ITÄVALLAN TASAVALTA, PUOLAN TASAVALTA, PORTUGALIN TASAVALTA, ROMANIA, SLOVENIAN TASAVALTA, SLOVAKIAN TASAVALTA, SUOMEN TASAVALTA, RUOTSIN KUNINGASKUNTA, ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN YHDISTYNYT
KUNINGASKUNTA, Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen sopimuspuolet; jäljempänä
’jäsenvaltiot’, EUROOPAN UNIONI, jäljempänä ’unioni’ tai ’EU’,
ja EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖ, jäljempänä
’Euratom’, sekä GEORGIA, jäljempänä yhdessä ’osapuolet’, jotka OTTAVAT HUOMIOON osapuolten vahvat siteet ja
yhteiset arvot, jotka ovat aiemmin perustuneet Euroopan yhteisöjen ja niiden
jäsenvaltioiden sekä Georgian kumppanuus- ja yhteistyösopimukseen ja joita
kehitetään Euroopan naapuruuspolitiikan erityisen ulottuvuuden muodostavan
itäisen kumppanuuden puitteissa, sekä tunnustavat osapuolten yhteisen halun
kehittää, lujittaa ja laajentaa suhteitaan edelleen kunnianhimoisesti ja
innovatiivisesti; TUNNUSTAVAT Georgian Eurooppaan suuntautuvat
pyrkimykset ja Eurooppa-myönteiset valinnat; TUNNUSTAVAT, että EU:n perustana olevat
yhteiset arvot – eli demokratia, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
kunnioittaminen sekä oikeusvaltioperiaate – ovat keskeisiä myös tähän
sopimukseen perustuvassa poliittisessa assosiaatiossa ja taloudellisessa
yhdentymisessä; TUNNUSTAVAT, että Georgia on
itäeurooppalaisena valtiona sitoutunut noudattamaan ja edistämään näitä arvoja; TUNNUSTAVAT Georgian historialliset yhteydet
ja yhteiset arvot jäsenvaltioiden kanssa; OTTAVAT HUOMIOON, että tämä sopimus ei vaikuta
EU:n ja Georgian suhteiden tulevaan, vähitellen tapahtuvaan kehitykseen, vaan
jättää sen avoimeksi; OVAT SITOUTUNEET lujittamaan entisestään
perusvapauksien, ihmisoikeuksien, mukaan lukien vähemmistöihin kuuluvien
henkilöiden oikeudet, demokratian, oikeusvaltion ja hyvän hallintotavan
periaatteiden kunnioitusta osapuolten yhteisten arvojen pohjalta; YMMÄRTÄVÄT, että sisäiset uudistukset
demokratian ja markkinatalouden lujittamiseksi helpottavat Georgian
osallistumista EU:n politiikkoihin ja ohjelmiin sekä EU:n erillisvirastojen
toimintaan. Tämä prosessi ja konfliktien ratkaiseminen kestävällä tavalla
tukevat toisiaan ja edistävät konfliktin jakamien yhteisöjen keskinäisen
luottamuksen rakentamista; HALUAVAT edistää Georgian poliittista,
sosioekonomista ja institutionaalista kehitystä laajalla yhteistyöllä monilla
yhteisen edun mukaisilla aloilla, joita ovat esimerkiksi kansalaisyhteiskunnan
kehittäminen, hyvä hallintotapa (myös verotuksen alalla), kaupan yhdentäminen
ja taloudellisen yhteistyön lujittaminen, instituutioiden kehittäminen,
julkishallinto ja sen uudistaminen sekä korruption torjuminen, köyhyyden
vähentäminen ja tämän sopimuksen täytäntöönpanemiseksi välttämätön yhteistyö
vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alalla, ja panevat merkille EU:n valmiuden
tukea näihin liittyviä uudistuksia Georgiassa; OVAT SITOUTUNEET kaikkiin Yhdistyneiden
kansakuntien (YK) peruskirjan, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön
(ETYJ) ja erityisesti vuonna 1975 pidetyn Euroopan turvallisuus- ja
yhteistyökokouksen Helsingin päätösasiakirjan, Madridissa, Istanbulissa ja
Wienissä vuosina 1991 ja 1992 pidettyjen kokousten päätösasiakirjojen, uutta
Eurooppaa koskevan vuoden 1990 Pariisin peruskirjan, Yhdistyneiden kansakuntien
vuonna 1948 antaman ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen sekä
ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi vuonna 1950 tehdyn
eurooppalaisen yleissopimuksen periaatteisiin ja määräyksiin; PALAUTTAVAT MIELIIN halunsa edistää
kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta sekä sitoutuvat tehokkaaseen
monenvälisyyteen ja riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, erityisesti
tekemällä tämän päämäärän saavuttamiseksi yhteistyötä YK:ssa ja ETYJ:ssä; OVAT SITOUTUNEET kansainvälisiin velvoitteisiin,
jotka koskevat joukkotuhoaseiden ja niiden kantolaitteiden leviämisen
torjumista ja yhteistyötä aseidenriisunnan alalla; TUNNUSTAVAT lisäarvon, jota osapuolten
aktiivinen osallistuminen erilaisiin alueellisen yhteistyön muotoihin tuottaa; HALUAVAT edelleen kehittää säännöllistä
poliittista vuoropuhelua molempia osapuolia kiinnostavista kahdenvälisistä ja
kansainvälisistä asioista, mukaan lukien alueelliset näkökohdat, ottaen
huomioon Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP),
mukaan lukien yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (YTPP); KUNNIOITTAVAT TÄYSIN itsenäisyyden,
täysivaltaisuuden, alueellisen koskemattomuuden ja kansainvälisesti
tunnustettujen rajojen loukkaamattomuuden periaatteita, Yhdistyneiden kansakuntien
peruskirjaa, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsingin
päätösasiakirjaa ja asiaa koskevia YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia; TUNNUSTAVAT merkityksen, joka on Georgian
sitoutumisella sovintoon, ja sen pyrkimykset palauttaa alueellinen
koskemattomuutensa ja saada kokonaan ja tosiasiallisesti hallintaansa Georgiaan
kuuluvat alueet Abhasia sekä Tshinvalin alue / Etelä-Ossetia tavoitteena
rauhanomainen ja kestävä ratkaisu konfliktiin kansainvälisen oikeuden
periaatteiden pohjalta, sekä merkityksen, joka on EU:n sitoutumisella
konfliktin rauhanomaisen ja kestävän ratkaisun tukemiseen; TUNNUSTAVAT tässä yhteydessä, että on tärkeää
jatkaa 12 päivänä elokuuta 2008 tehdyn kuusikohtaisen sopimuksen ja sen
jatkotoimenpiteiden täytäntöönpanoa, ja että tärkeitä ovat myös
tarkoituksenmukainen kansainvälinen läsnäolo rauhan ja turvallisuuden
ylläpitämiseksi paikalla, toisiaan tukevien tunnustamattomuus- ja
lähentymispolitiikkojen jatkaminen, Geneven kansainvälisten neuvottelujen
tukeminen sekä kaikkien kotimaansa sisällä siirtymään joutuneiden henkilöiden
ja pakolaisten turvallinen ja ihmisarvoinen paluu kansainvälisen oikeuden
periaatteiden mukaisesti; OVAT SITOUTUNEET tarjoamaan Georgian
läheisemmästä poliittisesta assosiaatiosta ja taloudellisesta yhdentymisestä
EU:n kanssa koituvia etuja kaikille Georgian kansalaisille, mukaan lukien
konfliktin jakamat yhteisöt; OVAT SITOUTUNEET torjumaan järjestäytynyttä
rikollisuutta ja laitonta kauppaa sekä lujittamaan entisestään yhteistyötä
terrorismin torjumiseksi; OVAT SITOUTUNEET syventämään liikkuvuutta,
muuttoliikettä, turvapaikka-asioita ja rajavalvontaa koskevaa vuoropuheluaan ja
yhteistyötään ottaen myös huomioon EU:n ja Georgian liikkuvuuskumppanuuden ja
noudattaen kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa otetaan huomioon laillinen
maahanmuutto, mukaan lukien kiertomuutto, sekä yhteistyöhön laittoman
maahanmuuton ja ihmiskaupan torjumiseksi sekä takaisinottosopimuksen panemiseksi
täytäntöön tehokkaasti; TUNNUSTAVAT viisumivapaan matkustusjärjestelmän
käyttöönoton merkityksen Georgian kansalaisille aikanaan edellyttäen, että
hallitun ja turvallisen liikkuvuuden ehdot täyttyvät, mukaan lukien viisumien
myöntämisen helpottamista ja takaisinottoa koskevien sopimusten tosiasiallinen
täytäntöönpano; OVAT SITOUTUNEET vapaan markkinatalouden
periaatteisiin ja EU:n valmiuteen tukea Georgian talousuudistuksia, myös
Euroopan naapuruuspolitiikan ja itäisen kumppanuuden puitteissa; OVAT SITOUTUNEET toteuttamaan taloudellisen
yhdentymisen etenkin pitkälle menevän ja laaja-alaisen vapaakauppa-alueen
avulla erottamattomana osana tätä sopimusta, mukaan lukien sääntelyn
lähentäminen, ja noudattaen osapuolille Maailman kauppajärjestön (WTO)
jäsenyydestä johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia; USKOVAT, että tämä sopimus luo uudenlaisen
ilmapiirin keskinäisille taloussuhteille ja ennen kaikkea kaupan ja
investointien kehitykselle ja edistää kilpailua, jotka kaikki ovat olennaisen
tärkeitä tekijöitä talouden rakenneuudistuksen ja nykyaikaistamisen kannalta; OVAT SITOUTUNEET kunnioittamaan kestävän
kehityksen periaatteita, suojelemaan ympäristöä ja hillitsemään
ilmastonmuutosta, kehittämään jatkuvasti ympäristöhallintaa ja täyttämään
ympäristöön liittyvät tarpeet, mukaan lukien rajat ylittävä yhteistyö ja monenvälisten
kansainvälisten sopimusten täytäntöönpano; OVAT SITOUTUNEET parantamaan energian
toimitusvarmuutta, mukaan lukien eteläisen käytävän kehittäminen, muun muassa
edistämällä asiaan liittyvien hankkeiden kehittämistä Georgiassa, helpottamalla
asiaan liittyvän infrastruktuurin kehittämistä (myös kauttakuljetukseen
Georgian kautta), lisäämällä markkinoiden yhdentymistä ja lainsäädännön
asteittaista lähentämistä EU:n säännöstön keskeisiin elementteihin ja
edistämällä energiatehokkuutta ja uusiutuvien energialähteiden käyttöä; TUNNUSTAVAT tarpeen tehostaa yhteistyötä
energia-alalla sekä osapuolten sitoutumisen energiaperuskirjan täytäntöönpanoon; HALUAVAT parantaa kansanterveyden ja ihmisten
terveyden suojelun tasoa olennaisena osana kestävää kehitystä ja talouskasvua; OVAT SITOUTUNEET tukemaan ihmisten välisiä
yhteyksiä muun muassa tieteen ja tekniikan, liike-elämän, nuorisotyön,
koulutuksen ja kulttuurin alojen yhteistyöllä ja vaihtotoiminnalla; OVAT SITOUTUNEET edistämään rajat ylittävää ja
alueiden välistä yhteistyötä molemmin puolin ja hyvien naapurisuhteiden
hengessä; TUNNUSTAVAT Georgian sitoutumisen
lainsäädäntönsä asteittaiseen lähentämiseen asiaankuuluvilla aloilla EU:n
lainsäädännön kanssa tämän sopimuksen mukaisesti ja lainsäädännön tehokkaaseen
täytäntöönpanoon; TUNNUSTAVAT Georgian sitoutumisen kehittämään
hallintoaan ja institutionaalisia rakenteitaan tämän sopimuksen täytäntöönpanon
edellyttämässä laajuudessa; OTTAVAT HUOMIOON, että EU haluaa tukea
uudistusten toteuttamista ja hyödyntää tätä varten kaikkia käytettävissä olevia
yhteistyön sekä teknisen, rahoituksellisen ja taloudellisen avun välineitä; VAHVISTAVAT, että tämän sopimuksen määräykset,
jotka kuuluvat Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen kolmannen osan V
osaston soveltamisalaan, sitovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Irlantia
erillisinä osapuolina eivätkä osana unionia, ellei unioni yhdessä Yhdistyneen
kuningaskunnan ja/tai Irlannin kanssa ole ilmoittanut Georgialle, että
määräykset sitovat Yhdistynyttä kuningaskuntaa tai Irlantia osana unionia
Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn
sopimukseen liitetyn, Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta vapauden,
turvallisuuden ja oikeuden alueen osalta tehdyn pöytäkirjan N:o 21 mukaisesti.
Jos määräykset eivät enää sido Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja/tai Irlantia
osana unionia pöytäkirjassa olevan 4 a artiklan mukaisesti, unionin on yhdessä
Yhdistyneen kuningaskunnan ja/tai Irlannin kanssa välittömästi ilmoitettava
Georgialle niiden asemaa koskevasta muutoksesta, jonka jälkeen tämän sopimuksen
määräykset sitovat niitä erillisinä osapuolina. Sama koskee myös Tanskaa
mainittuihin sopimuksiin liitetyn, Tanskan asemaa koskevan pöytäkirjan N:o 22
mukaisesti, OVAT SOPINEET SEURAAVAA: 1
ARTIKLA Tavoitteet 1. Perustetaan unionin ja sen
jäsenvaltioiden sekä Georgian välinen assosiaatio. 2. Tämän assosiaation tavoitteena on: a) edistää
yhteisiin arvoihin ja läheisiin yhteyksiin perustuvia poliittista assosiaatiota
ja taloudellista yhdentymistä osapuolten välillä muun muassa lisäämällä
Georgian osallistumista EU:n politiikkoihin ja ohjelmiin sekä sen
erillisvirastojen toimintaan; b) luoda
vahvemmat puitteet poliittisen vuoropuhelun tehostamiselle kaikilla molempia
osapuolia kiinnostavilla aloilla, mikä mahdollistaa läheisten poliittisten
suhteiden kehittämisen osapuolten välillä; c) edistää
demokratian lujittamista ja poliittista, taloudellista ja institutionaalista
vakautta Georgiassa; d) edistää,
säilyttää ja lujittaa rauhaa ja vakautta alueellisella ja kansainvälisellä
tasolla Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan ja vuonna 1975 pidetyn Euroopan
turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsingin päätösasiakirjan periaatteiden
mukaisesti muun muassa pyrkimällä yhdessä poistamaan jännitteiden aiheita,
tehostamaan rajaturvallisuutta ja edistämään rajat ylittävää yhteistyötä ja
hyviä naapurisuhteita; e) edistää
yhteistyötä, jolla pyritään konfliktien rauhanomaiseen ratkaisemiseen; f) tehostaa
yhteistyötä oikeus-, vapaus- ja turvallisuusasioiden alalla tavoitteena
vahvistaa oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
kunnioittamista; g) tukea
Georgian pyrkimyksiä kehittää taloudellisia mahdollisuuksiaan kansainvälisellä
yhteistyöllä muun muassa siten, että se lähentää lainsäädäntöään EU:n
säännöstöön, h) yhdentää
Georgian talous asteittain EU:n sisämarkkinoihin tässä sopimuksessa määrätyllä
tavalla etenkin perustamalla pitkälle menevä ja laaja-alainen vapaakauppa-alue,
joka tarjoaa laajamittaisen pääsyn markkinoille lainsäädäntöjen pitkäjänteisen
ja laaja-alaisen lähentämisen perusteella ja noudattaen Georgian
WTO-jäsenyydestä johtuvia oikeuksia ja velvollisuuksia; i) luoda
edellytykset yhä tiiviimmälle yhteistyölle muilla molempia osapuolia
kiinnostavilla aloilla. I
OSASTO YLEISET
PERIAATTEET 2
ARTIKLA Yleiset
periaatteet 1. Osapuolten sisä- ja ulkopolitiikan
perustan ja olennaisen osan tätä sopimusta muodostavat vuonna 1948 annetussa
ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa Yhdistyneiden kansakuntien julistuksessa
ilmaistujen ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi vuonna 1950
tehdyssä yleissopimuksessa, vuonna 1975 pidetyn Euroopan turvallisuus- ja
yhteistyökokouksen Helsingin päätösasiakirjassa sekä uutta Eurooppaa koskevassa
vuoden 1990 Pariisin peruskirjassa määriteltyjen demokratian periaatteiden,
ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioitus. Myös joukkotuhoaseiden, niihin
liittyvien materiaalien ja niiden kantolaitteiden leviämisen estäminen ovat
tämän sopimuksen olennaisia osia. 2. Osapuolet toistavat sitoutumisensa
vapaan markkinatalouden, kestävän kehityksen ja tehokkaan monenvälisyyden
periaatteisiin. 3. Osapuolet vahvistavat kunnioittavansa
oikeusvaltion ja hyvän hallintotavan periaatteita sekä kansainvälisiä
velvollisuuksiaan, erityisesti velvollisuuksiaan YK:n, Euroopan neuvoston ja
ETYJ:n jäseninä. Ne sopivat erityisesti edistävänsä täysivaltaisuuden ja
alueellisen koskemattomuuden, rajojen loukkaamattomuuden ja itsenäisyyden
periaatteita. 4. Osapuolet sitoutuvat oikeusvaltioperiaatteeseen,
hyvään hallintotapaan, korruption torjuntaan, rajatylittävän järjestäytyneen
rikollisuuden ja terrorismin eri muotojen torjuntaan, kestävän kehityksen
edistämiseen, tehokkaaseen monenvälisyyteen sekä joukkotuhoaseiden ja niiden
kantolaitteiden leviämisen torjumiseen. Tämä sitoumus on keskeinen tekijä
osapuolten suhteiden ja yhteistyön kehittämisen kannalta ja lisää siten
alueellista rauhaa ja vakautta. II
OSASTO POLIITTINEN
VUOROPUHELU JA POLIITTISET UUDISTUKSET, YHTEISTYÖ ULKO- JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN
ALALLA 3
ARTIKLA Poliittisen
vuoropuhelun tavoitteet 1. Poliittista vuoropuhelua molempia
osapuolia kiinnostavista aloista, mukaan lukien ulko- ja turvallisuusasiat sekä
kansalliset uudistukset, kehitetään edelleen ja tehostetaan osapuolten välillä.
Tämä lisää poliittisen yhteistyön tehokkuutta ja edistää lähentymistä ulko- ja
turvallisuusasioissa, mikä lujittaa suhteita kunnianhimoisella ja
innovatiivisella tavalla. 2. Poliittisen vuoropuhelun tavoitteena
on: a) syventää
poliittista assosiaatiota ja lisätä poliittista ja turvallisuuspoliittista
lähentymistä ja tehokkuutta; b) edistää
alueellisen koskemattomuuden, kansainvälisesti tunnustettujen rajojen
loukkaamattomuuden, täysivaltaisuuden ja itsenäisyyden periaatteita, sellaisina
kuin ne määritellään Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa ja vuonna 1975
pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsingin
päätösasiakirjassa; c) edistää
konfliktien rauhanomaista ratkaisemista; d) edistää
kansainvälistä vakautta ja turvallisuutta tehokkaan monenvälisyyden pohjalta; e) lujittaa
osapuolten välistä yhteistyötä ja vuoropuhelua kansainvälisestä
turvallisuudesta ja kriisinhallinnasta, etenkin jotta voidaan käsitellä
maailmanlaajuisia ja alueellisia haasteita ja keskeisiä uhkia; f) lujittaa
yhteistyötä joukkotuhoaseiden ja niiden kantolaitteiden leviämisen torjumiseksi
mukaan lukien joukkotuhoaseohjelmissa aiemmin työskennelleiden tiedemiesten
uudelleenkouluttaminen muihin työtehtäviin; g) edistää
tulossuuntautunutta käytännön yhteistyötä osapuolten välillä rauhan,
turvallisuuden ja vakauden saavuttamiseksi Euroopan mantereella; h) lujittaa
demokratian periaatteiden, oikeusvaltioperiaatteen ja hyvän hallinnon,
ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamista, mukaan lukien
lehdistönvapaus ja kansallisiin vähemmistöihin kuuluvien oikeudet, sekä edistää
kansallisten poliittisten uudistusten lujittamista; i) kehittää
vuoropuhelua ja syventää osapuolten yhteistyötä turvallisuus- ja
puolustuspolitiikan alalla; j) toimia
alueellisen yhteistyön eri muotojen edistämiseksi nykyisestään; k) tarjota
kaikille Georgian kansalaisille sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen
sisällä kaikki EU:n ja Georgian läheisemmän poliittisen assosiaation edut,
mukaan lukien turvallisuuspoliittisen lähentymisen lisääminen. 4
ARTIKLA Kansalliset
uudistukset Osapuolet tekevät yhteistyötä demokraattisten
instituutioiden ja oikeusvaltion vakauden ja tehokkuuden kehittämiseksi,
lujittamiseksi ja lisäämiseksi; ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
kunnioituksen varmistamiseksi; oikeuslaitos- ja lainsäädäntöuudistuksen
jatkamiseksi, jotta oikeuslaitoksen riippumattomuus voidaan taata lujittamalla
sen hallinnollisia valmiuksia ja takaamalla lainvalvontaelinten puolueettomuus
ja tehokkuus; julkishallinnon uudistuksen jatkamiseksi ja vastuuvelvollisen,
tehokkaan, toimivan, avoimen ja ammattitaitoisen virkamieskunnan
kehittämiseksi; sekä korruption tehokkaan torjunnan jatkamiseksi etenkin
korruption torjuntaa koskevan kansainvälisen yhteistyön tehostamiseksi ja asiaa
koskevien kansainvälisten oikeudellisten asiakirjojen, kuten vuonna 2003 tehty
korruption vastainen Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimus, panemiseksi tosiasiallisesti
täytäntöön. 5
ARTIKLA Ulko-
ja turvallisuuspolitiikka 1. Osapuolet tehostavat vuoropuheluaan
ja yhteistyötään ja edistävät asteittaista lähentymistä ulko- ja
turvallisuuspolitiikan alalla, yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka
mukaan lukien, ja käsittelevät erityisesti konfliktien estämiseen ja
rauhanomaiseen ratkaisemiseen sekä kriisinhallintaan, alueelliseen vakauteen,
aseidenriisuntaan, asesulkuun, asevalvontaan ja aseviennin valvontaan liittyviä
kysymyksiä. Yhteistyö perustuu yhteisiin arvoihin ja yhteisiin etuihin, ja sen
tarkoituksena on lisätä politiikkojen lähentämistä ja tehokkuutta hyödyntäen
kahdenvälisiä, kansainvälisiä ja alueellisia foorumeja. 2. Osapuolet vahvistavat sitoumuksensa
noudattaa alueellisen koskemattomuuden, kansainvälisesti tunnustettujen rajojen
loukkaamattomuuden, täysivaltaisuuden ja itsenäisyyden periaatteita, sellaisina
kuin ne määritellään Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjassa ja vuonna 1975
pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen Helsingin
päätösasiakirjassa, ja edistää näitä periaatteita kahdenvälisissä ja monenvälisissä
suhteissa. Osapuolet korostavat myös tukevansa täysin periaatetta, jonka mukaan
ulkomaisten asevoimien sijoittaminen alueelle edellyttää isäntämaan
suostumusta. Ne ovat yksimielisiä siitä, että ulkomaisten asevoimien
sijoittamisen niiden alueelle on tapahduttava isäntävaltion nimenomaisella
suostumuksella kansainvälisen oikeuden mukaisesti. 6
ARTIKLA Vakavat
kansainvälistä yhteisöä koskettavat rikokset 1. Osapuolet vahvistavat, että
vakavimmat kansainvälistä yhteisöä koskettavat rikokset eivät saa jäädä
rankaisematta ja jotta ne eivät jäisi rankaisematta, on toteutettava
toimenpiteitä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, myös Kansainvälisessä
rikostuomioistuimessa. 2. Osapuolet katsovat, että
Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustaminen ja tehokas toiminta edistävät
merkittävällä tavalla kansainvälistä rauhaa ja oikeutta. Osapuolet vahvistavat
sitoumuksensa jatkaa yhteistyötä Kansainvälisen rikostuomioistuimen kanssa
panemalla täytäntöön Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön ja
siihen liittyvät välineet huolehtien asianmukaisesti sen riippumattomuudesta. 7
ARTIKLA Konfliktien
estäminen ja kriisinhallinta Osapuolet tehostavat käytännön yhteistyötä
konfliktien estämisen ja kriisinhallinnan alalla, erityisesti tarjotakseen
Georgialle mahdollisuuden osallistua EU:n johdolla toteutettaviin siviili- ja
sotilaskriisinhallintaoperaatioihin sekä tähän liittyviin harjoituksiin ja
koulutukseen tapauskohtaisesti ja EU:n mahdollisesta kutsusta. 8
ARTIKLA Alueellinen
vakaus 1. Osapuolet tehostavat yhteisiä
pyrkimyksiään edistää alueen vakautta, turvallisuutta ja demokratiakehitystä
sekä toimia alueellisen yhteistyön eri muotojen edistämiseksi entisestään, ja
ne toimivat erityisesti alueen ratkaisemattomien konfliktien ratkaisemiseksi
rauhanomaisella tavalla. 2. Näissä toimissa noudatetaan
kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen tähtääviä yhteisiä
periaatteita, sellaisina kuin ne on vahvistettu Yhdistyneiden kansakuntien
peruskirjassa, vuonna 1975 pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen
Helsingin päätösasiakirjassa ja muissa asiaa koskevissa monenvälisissä
asiakirjoissa. Osapuolet hyödyntävät myös täysimääräisesti itäisen kumppanuuden
monenvälistä kehystä, joka tarjoaa mahdollisuuden yhteistyöhön ja avoimeen ja
vapaaseen vuoropuheluun lujittaen kumppanimaiden keskinäisiä yhteyksiä. 9
ARTIKLA Konfliktien
ratkaiseminen rauhanomaisesti 1. Osapuolet vahvistavat sitoumuksensa
konfliktien ratkaisemiseen rauhanomaisesti kunnioittaen täysin Georgian täysivaltaisuutta
ja alueellista koskemattomuutta sen kansainvälisesti tunnustettujen rajojen
sisällä sekä konfliktin jälkeisten jälleenrakennus- ja sovittelutoimien
helpottamiseen yhdessä. Siihen saakka, kunnes konfliktiin löydetään kestävä
ratkaisu, ja rajoittamatta konfliktiin liittyvien asioiden käsittelyyn
käytettävissä olevia toimintamalleja, konfliktin rauhanomainen ratkaiseminen on
yksi keskeisistä aiheista osapuolten välisessä poliittisessa vuoropuhelussa
sekä vuoropuhelussa muiden asiaan liittyvien kansainvälisten toimijoiden
kanssa. 2. Osapuolet tunnustavat, että Georgian
sitoutuminen sovintoon ja sen pyrkimykset alueellisen koskemattomuutensa
palauttamiseen pyrkien rauhanomaiseen ja kestävään konfliktin ratkaisuun, 12
päivänä elokuuta 2008 tehdyn kuusikohtaisen sopimuksen ja sen
jatkotoimenpiteiden täysimääräisen täytäntöönpanon jatkaminen, toisiaan
tukevien tunnustamattomuus- ja lähentymispolitiikkojen jatkaminen, Geneven
kansainvälisten neuvottelujen sekä kaikkien kotimaansa sisällä siirtymään joutuneiden
henkilöiden ja pakolaisten turvallisen ja ihmisarvoisen tavanomaisiin
kotipaikkoihinsa paluun tukeminen kansainvälisen oikeuden periaatteiden
mukaisesti sekä tarkoituksenmukainen kansainvälinen, tarpeen mukaan myös EU:n,
läsnäolo ovat tärkeitä. 3. Osapuolet koordinoivat, myös muiden
asiaan liittyvien kansainvälisten organisaatioiden kanssa, toimiaan, joilla
edistetään konfliktin, mukaan lukien humanitaaristen kysymysten, rauhanomaista
ratkaisemista Georgiassa. 4. Kaikissa näissä toimissa noudatetaan
kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen tähtääviä yhteisiä
periaatteita, sellaisina kuin ne on vahvistettu Yhdistyneiden kansakuntien
peruskirjassa, vuonna 1975 pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokouksen
Helsingin päätösasiakirjassa ja muissa asiaa koskevissa monenvälisissä
asiakirjoissa. 10
ARTIKLA Joukkotuhoaseet 1. Osapuolet katsovat, että
joukkotuhoaseiden ja niiden kantolaitteiden leviäminen niin valtiollisille kuin
valtioista riippumattomille toimijoille on yksi vakavimmista kansainvälisen
vakauden ja turvallisuuden uhkatekijöistä. Tästä syystä osapuolet sopivat
tekevänsä yhteistyötä ja osallistuvansa joukkotuhoaseiden ja niiden
kantolaitteiden leviämisen estämiseen panemalla kansallisella tasolla
täytäntöön kansainvälisistä aseidenriisunta- ja asesulkusopimuksista johtuvat
velvoitteensa ja noudattamalla niitä sekä muita asiaa koskevia kansainvälisiä
velvoitteita täysimääräisesti. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tämä
määräys on olennainen osa sopimusta. 2. Lisäksi osapuolet sopivat tekevänsä
yhteistyötä ja osallistuvansa joukkotuhoaseiden ja niiden kantolaitteiden
leviämisen estämiseen: a) toteuttamalla
toimia kaikkien muiden asiaan liittyvien kansainvälisten sopimusten
allekirjoittamiseksi, ratifioimiseksi tai niihin liittymiseksi tapauksesta
riippuen ja niiden panemiseksi kaikilta osin täytäntöön; sekä b) luomalla
tehokkaan kansallisen vientivalvontajärjestelmän, jolla valvotaan
joukkotuhoaseisiin liittyvien tavaroiden vientiä ja kauttakulkua, mukaan
luettuna kaksikäyttöteknologian loppukäytön valvonta, ja johon sisältyy
tehokkaat seuraamukset vientivalvonnan laiminlyömisestä. 3. Osapuolet sopivat käsittelevänsä
näitä asioita poliittisessa vuoropuhelussaan. 11
ARTIKLA Pienaseet
ja kevyet aseet sekä tavanomaisten aseiden vientivalvonta 1. Osapuolet tunnustavat, että
pienaseiden ja kevyiden aseiden ja niissä käytettävien ampumatarvikkeiden
laiton tuotanto, siirto ja liikkuminen sekä niiden liiallinen keskittyminen,
huono hallinnointi, riittämättömästi turvatut varastot ja valvomaton leviäminen
ovat edelleenkin vakava uhka rauhalle ja kansainväliselle turvallisuudelle. 2. Osapuolet sopivat noudattavansa
kansainvälisistä sopimuksista ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmista
johtuvia velvoitteitaan pienaseiden ja kevyiden aseiden sekä niissä
käytettävien ampumatarvikkeiden laittoman kaupan torjumiseksi sekä muiden alan
kansainvälisiin välineisiin, kuten pienaseiden ja kevyiden aseiden laittoman
kaupan kaikkien osa-alueiden ehkäisemistä, torjumista ja poistamista koskevaan
Yhdistyneiden kansakuntien toimintaohjelmaan perustuvia sitoumuksiaan ja
panevansa ne täysimääräisesti täytäntöön. 3. Osapuolet sitoutuvat tekemään
yhteistyötä ja huolehtimaan toimiensa koordinoinnista, täydentävyydestä ja
yhteisvaikutuksesta pienaseiden ja kevyiden aseiden sekä niissä käytettävien
ampumatarvikkeiden laittoman kaupan torjumiseksi sekä liiallisten varastojen
hävittämiseksi maailmanlaajuisella, alueellisella ja osa-alueellisella sekä
kansallisella tasolla. 4. Lisäksi osapuolet sopivat jatkavansa
yhteistyötä tavanomaisten aseiden vientivalvonnan alalla sotilasteknologian ja
puolustustarvikkeiden viennin valvontaa koskevien yhteisten sääntöjen
määrittämisestä 8 päivänä joulukuuta 2008 vahvistetun neuvoston yhteisen kannan
2008/944/YUTP hengessä. 5. Osapuolet sopivat käsittelevänsä
näitä asioita poliittisessa vuoropuhelussaan. 12 ARTIKLA Terrorismin
torjunta 1. Osapuolet vahvistavat terrorismin
torjumisen ja ehkäisemisen tärkeyden ja sopivat tekevänsä yhteistyötä kahdenvälisellä,
alueellisella ja kansainvälisellä tasolla ehkäistäkseen ja torjuakseen
kaikenlaista terrorismia kaikissa sen ilmenemismuodoissa. 2. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä,
että terrorismin torjunnassa on kunnioitettava täysimääräisesti oikeusvaltioperiaatetta
ja noudatettava täysimääräisesti kansainvälistä oikeutta, mukaan lukien
kansainvälistä ihmisoikeuslainsäädäntöä, kansainvälistä pakolaislainsäädäntöä
ja kansainvälistä humanitaarista lainsäädäntöä, Yhdistyneiden Kansakuntien
peruskirjan periaatteita ja kaikkia asianmukaisia terrorismin torjuntaan
liittyviä kansainvälisiä asiakirjoja. 3. Osapuolet korostavat kaikkien
terrorismin torjuntaan liittyvien YK:n yleissopimusten ja pöytäkirjojen
yleismaailmallisen ratifioinnin ja täysimääräisen täytäntöönpanon merkitystä.
Osapuolet sopivat jatkavansa kansainvälistä terrorismia koskevan kattavan
yleissopimuksen laatimista koskevan vuoropuhelun edistämistä sekä yhteistyötä
Yhdistyneiden kansakuntien maailmanlaajuisen terrorisminvastaisen strategian
sekä YK:n turvallisuusneuvoston asiaa koskevien päätöslauselmien ja Euroopan
neuvoston yleissopimusten täytäntöönpanemiseksi. Osapuolet sopivat myös
tekevänsä yhteistyötä edistääkseen kansainvälistä yhteisymmärrystä terrorismin
ehkäisemisestä ja torjumisesta. III
OSASTO VAPAUS,
TURVALLISUUS JA OIKEUS 13
ARTIKLA Oikeusvaltioperiaate
ja ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittaminen 1. Yhteistyössään oikeuden, vapauden ja
turvallisuuden alalla osapuolet pyrkivät erityisesti edistämään
oikeusvaltioperiaatetta, johon kuuluvat oikeuslaitoksen riippumattomuus,
oikeussuojan toteutuminen ja oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. 2. Osapuolet tekevät täysimääräistä
yhteistyötä, jotta lainvalvonnan ja oikeudenkäytön alan instituutiot toimisivat
tehokkaasti. 3. Kaiken oikeus-, vapaus- ja
turvallisuusasioiden alalla tehtävän yhteistyön lähtökohtana on ihmisoikeuksien
ja perusvapauksien kunnioittaminen. 14ARTIKLA Henkilötietojen
suoja Osapuolet sopivat tekevänsä yhteistyötä
varmistaakseen henkilötietojen korkeatasoisen suojan tämän sopimuksen
liitteessä I mainittujen EU:n, Euroopan neuvoston ja kansainvälisten
oikeudellisten välineiden ja normien mukaisesti. 15
ARTIKLA Yhteistyö
maahanmuutto- ja turvapaikka-asioiden ja rajaturvallisuuden alalla 1. Osapuolet vahvistavat, että ne
pitävät alueidensa välisten muuttovirtojen yhteistä hallintaa tärkeänä, ja
käyvät kattavaa vuoropuhelua kaikista muuttoliikettä koskevista kysymyksistä,
joihin kuuluvat muun muassa laillinen maahanmuutto, kansainvälinen suojelu sekä
laittoman maahanmuuton, ihmisten salakuljetuksen ja ihmiskaupan torjunta. 2. Yhteistyö perustuu osapuolten
keskinäisin neuvotteluin tehtävään tarvearviointiin, ja sitä tehdään asiaan
liittyvän, voimassa olevan osapuolten lainsäädännön mukaisesti. Keskeisiä
yhteistyöaloja ovat erityisesti a) muuttoliikkeen
taustalla olevat syyt ja sen seuraukset; b) kansainvälistä
suojelua koskevien kansallisten lainsäädäntöjen ja käytäntöjen kehittäminen ja
täytäntöönpano pakolaisten oikeusasemasta vuonna 1951 tehdyn Geneven
yleissopimuksen ja vuonna 1967 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan
pöytäkirjan sekä muiden asiaan liittyvien kansainvälisten asiakirjojen, kuten
vuonna 1950 tehty yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien
suojaamiseksi, määräysten noudattamiseksi ja palauttamiskieltoa koskevan
periaatteen noudattamisen varmistamiseksi; c) maahanpääsyä
koskevat säännöt ja maahantuloluvan saaneiden henkilöiden oikeudet ja asema,
maassa laillisesti asuvien ulkomaalaisten oikeudenmukainen kohtelu ja heidän
kotouttamisensa, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus sekä rasismin ja
muukalaisvihan vastaiset toimenpiteet; d) tuloksellisen
ja ennaltaehkäisevän toimintapolitiikan lujittaminen laitonta maahanmuuttoa,
maahanmuuttajien salakuljetusta ja ihmiskauppaa vastaan kiinnittäen huomiota
myös siihen, millä tavoin salakuljettajien ja ihmiskauppaa harjoittavien
verkostoja voidaan torjua ja ihmiskaupan uhreja suojella; e) 4
päivänä joulukuuta 2008 allekirjoitetun Euroopan unionin jäsenvaltioiden
operatiivisesta ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston (Frontex) ja Georgian
sisäasianministeriön välistä operatiivista yhteistyötä koskevan työjärjestelyn
täytäntöönpano; f) asiakirjojen
turvallisuuden ja rajaturvallisuuden aloilla organisointi, koulutus, parhaat
käytännöt ja muut operatiiviset toimenpiteet. 3. Yhteistyöllä voidaan myös helpottaa
kehitystä hyödyttävää kiertomuuttoa. 16
ARTIKLA Henkilöiden
liikkuvuus ja takaisinotto 1. Osapuolet varmistavat, että seuraavat
sopimukset pannaan täysimääräisesti täytäntöön: a) Euroopan
unionin ja Georgian välinen sopimus luvattomasti maassa oleskelevien
henkilöiden takaisinottamisesta, joka tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011;
ja b) Euroopan
unionin ja Georgian välinen sopimus viisumien myöntämisen helpottamisesta, joka
tuli voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011. 2. Osapuolet jatkavat pyrkimyksiä
kansalaisten liikkuvuuden tukemiseksi ja toteuttavat asteittain toimenpiteitä
edetäkseen kohti yhteistä tavoitetta, joka on viisumivapauden saavuttaminen
sopivassa vaiheessa, kun viisumipakon poistamista koskevassa kaksivaiheisessa
toimintasuunnitelmassa määritellyt edellytykset hallitulle ja turvalliselle
liikkuvuudelle täyttyvät. 17
ARTIKLA Järjestäytyneen
rikollisuuden ja korruption torjunta 1. Osapuolet tekevät yhteistyötä
seuraavien, etenkin kansainvälisten, rikollisten ja laittomien toimien
torjumiseksi ja estämiseksi, riippumatta siitä, liittyvätkö ne
järjestäytyneeseen rikollisuuteen: a) ihmisten
ja laittomien huumausaineiden salakuljetus ja kauppa sekä pienaseiden
salakuljetus ja laiton kauppa; b) tavaroiden
salakuljetus ja laiton kauppa; c) laiton
toiminta talous- ja rahoitusalalla, kuten väärentäminen, veropetokset ja
julkisiin hankintoihin liittyvät petokset; d) kavallukset
kansainvälisten avunantajien rahoittamissa hankkeissa; e) yksityisen
että julkisen sektorin aktiivinen ja passiivinen korruptio; f) asiakirjojen
väärentäminen, väärien lausuntojen antaminen; ja g) tietoverkkorikollisuus. 2. Osapuolet tehostavat
lainvalvontaelinten kahdenvälistä, alueellista ja kansainvälistä yhteistyötä,
myös kehittämällä yhteistyötä Europolin ja Georgian asianomaisten viranomaisten
välillä. Osapuolet ovat sitoutuneet panemaan tehokkaasti täytäntöön
kansainväliset normit ja etenkin vuonna 2000 tehtyyn kansainvälisen
järjestäytyneen rikollisuuden vastaiseen Yhdistyneiden kansakuntien
yleissopimukseen ja sen kolmeen pöytäkirjaan sekä vuonna 2003 tehtyyn
korruption vastaiseen Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimukseen kirjatut
normit. 18
ARTIKLA Laittomat
huumausaineet 1. Osapuolet tekevät toimivaltansa
rajoissa yhteistyötä varmistaakseen, että niiden huumausaineita koskeva
lähestymistapa on tasapainoinen ja kokonaisvaltainen. Huumepolitiikkojen ja
toimien tavoitteena on lujittaa laittomien huumausaineiden ehkäisemisen ja
torjunnan rakenteita, vähentää laittomien huumausaineiden tarjontaa, kauppaa ja
kysyntää, puuttua huumausaineiden väärinkäytöstä aiheutuviin terveydellisiin ja
sosiaalisiin seurauksiin vahinkojen vähentämiseksi sekä estää tehokkaammin huumausaineiden
lähtöaineiden kulkeutumista huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden
laittomaan valmistukseen. 2. Osapuolet sopivat näiden tavoitteiden
toteuttamiseksi tarvittavista yhteistyömenetelmistä. Toimien perustana ovat
yhteisesti sovitut, alan kansainvälisten yleissopimusten, EU:n
huumausainestrategian (2013–2020) ja Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen
huumeita käsittelevän 20. erityisistunnon kesäkuussa 1998 antaman,
huumausaineiden kysynnän vähentämisen suuntaa-antavia periaatteita koskevan
poliittisen julistuksen mukaiset periaatteet. 19
ARTIKLA Rahanpesu
ja terrorismin rahoitus 1. Osapuolet tekevät yhteistyötä
estääkseen rahoitusjärjestelmiensä ja muiden asiaan liittyvien järjestelmiensä
käytön ylipäätään rikollisen toiminnan ja erityisesti huumausainerikosten
tuottaman hyödyn rahanpesuun sekä terrorismin rahoittamiseen. Yhteistyö kattaa myös rikosten tuottoon
perustuvan omaisuuden tai varojen takaisin saamisen. 2. Tämän alan yhteistyöllä
mahdollistetaan asiaan liittyvien tietojen vaihto osapuolten lainsäädännön
mukaisesti sekä alan kansainvälisten elinten, kuten rahanpesunvastaisen
toimintaryhmän (FATF), hyväksymiä vaatimuksia vastaavien asianmukaisten
rahanpesun ja terrorismin rahoituksen ehkäisyä ja torjuntaa koskevien vaatimusten
käyttöönotto. 20
ARTIKLA Yhteistyö
terrorismin torjumiseksi 1. Täysin tämän sopimuksen 12 artiklassa
määriteltyjen terrorismin torjuntaa koskevien periaatteiden mukaisesti
osapuolet vahvistavat lainvalvontaan ja oikeuslaitokseen liittyvän lähestymistavan
merkityksen terrorismin torjunnassa ja sopivat tekevänsä yhteistyötä
terrorismin ehkäisemiseksi ja tukahduttamiseksi erityisesti a) huolehtimalla
siitä, että terrorismin torjumisesta tehdyn puitepäätöksen 2002/475/YOS
muuttamisesta 28 päivänä marraskuuta 2008 tehdyssä neuvoston puitepäätöksessä
2008/919/YOS määritellyn kaltaiset terrorismirikokset on kriminalisoitu; b) vaihtamalla
tietoa terroristiryhmistä ja terroristeista sekä tukiverkostoista (etenkin
tietosuojaa ja yksityisyyden suojelua koskevan) kansainvälisen oikeuden ja
kansallisen lainsäädännön mukaisesti; c) vaihtamalla
kokemuksia terrorismin ehkäisemisestä ja tukahduttamisesta, keinoista ja
menetelmistä ja niihin liittyvistä teknisistä näkökohdista sekä koulutuksesta
sovellettavan lainsäädännön mukaisesti; d) jakamalla
tietoja parhaista käytännöistä, joilla on puututtu radikalisoitumiseen ja
värväystoimintaan ja torjuttu niitä, sekä yhteiskuntaan sopeuttamisen
edistämisestä; e) vaihtamalla
näkemyksiä ja kokemuksia terrorismista epäiltyjen henkilöiden rajat ylittävästä
liikkumisesta ja matkustamisesta sekä terroriuhista; f) jakamalla
ihmisoikeuksien suojelua terrorismin torjunnassa koskevia parhaita käytäntöjä
etenkin rikosoikeudellisten menettelyjen osalta; g) toteuttamalla
toimenpiteitä kemiallisen, biologisen, säteily- ja ydinterrorismin uhkaa
vastaan ja toteuttamalla tarvittavat toimenpiteet, joilla estetään
kemiallisten, biologisten, radiologisten ja ydinaineiden hankinta, siirto ja
käyttö terroritarkoituksiin sekä suuren riskin kemiallisten, biologisten,
radiologisten ja ydinlaitosten vastaiset laittomat teot. 2. Yhteistyö perustuu käytettävissä
oleviin asiaa koskeviin arviointeihin, joita tekevät muun muassa YK:n ja
Euroopan neuvoston asiaa käsittelevät elimet ja joita osapuolet tekevät
toisiaan kuullen. 21
ARTIKLA Oikeudellinen
yhteistyö 1. Osapuolet sopivat kehittävänsä
siviili- ja kauppaoikeuden alan yhteistyötä siviilioikeudellista yhteistyötä
koskevien monenvälisten yleissopimusten neuvottelemisessa, ratifioinnissa ja täytäntöönpanossa,
mukaan lukien etenkin kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin
konferenssin yleissopimukset kansainvälisen oikeudellisen yhteistyön ja
kansainvälisten oikeudenkäyntien alalla sekä lastensuojelun alalla. 2. Rikosasioita koskevassa
oikeudellisessa yhteistyössä osapuolet pyrkivät tehostamaan keskinäiseen
oikeusapuun liittyvää yhteistyötä asiaa koskevien monenvälisten sopimusten
mukaisesti. Tähän kuuluu tarpeen mukaan liittyminen YK:n ja Euroopan neuvoston
asiaa koskeviin kansainvälisiin välineisiin ja niiden täytäntöönpano sekä
läheisempi yhteistyö Eurojustin kanssa. IV
OSASTO KAUPPA
JA KAUPAN LIITÄNNÄISTOIMENPITEET 1 LUKU TAVAROIDEN
KANSALLINEN KOHTELU JA MARKKINOILLEPÄÄSY 1 JAKSO YHTEISET
MÄÄRÄYKSET 22
ARTIKLA Tavoite Osapuolet perustavat tämän sopimuksen sekä
tullitariffeja ja kauppaa koskevan vuoden 1994 yleissopimuksen, jäljempänä
’GATT 1994 -sopimus’, XXIV artiklan määräysten mukaisesti
vapaakauppa-alueen tämän sopimuksen voimaantulopäivästä. 23
ARTIKLA Soveltamisala 1. Tämän luvun määräyksiä sovelletaan
osapuolten väliseen tavarakauppaan[1]. 2. Tätä lukua sovellettaessa ’peräisin
olevalla’ tarkoitetaan sellaista, joka täyttää tämän sopimuksen pöytäkirjassa I
olevat alkuperäsäännöt. 2 JAKSO TULLIEN,
PALKKIOIDEN JA MUIDEN MAKSUJEN POISTAMINEN 24
ARTIKLA Tullien
määritelmä Tässä luvussa ’tullilla’ tarkoitetaan kaikkia
tulleja ja muita maksuja, joita sovelletaan tavaran tuonnissa, viennissä tai
niiden yhteydessä ja myös kaikkia tuontiin tai vientiin sovellettavia tai
niiden yhteydessä kannettavia lisäveroja tai -maksuja. ’Tulliin’ eivät sisälly
seuraavat: a) tämän
sopimuksen 31 artiklan mukaista sisäistä veroa vastaava maksu; b) tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 2 luvun (Kaupan
suojakeinot) mukaisesti määrätty tulli; c) tämän
sopimuksen 30 artiklan mukaisesti määrätty palkkio tai muu maksu. 25
ARTIKLA Tavaroiden
luokittelu Tavaroiden luokittelussa osapuolten välisessä
kaupassa käytetään kummankin osapuolen tariffinimikkeistöä, joka perustuu
vuoden 1983 harmonoitua tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmää koskevan
kansainvälisen yleissopimuksen mukaiseen vuoden 2012 harmonoituun
järjestelmään, jäljempänä ’HS-järjestelmä’, ja sen myöhempiin muutoksiin. 26
ARTIKLA Tuontitullien
poistaminen 1. Osapuolet poistavat kaikki toisen
osapuolen alueelta peräisin olevien tavaroiden tullit tämän sopimuksen
voimaantulopäivästä lukuun ottamatta sitä, mitä määrätään tämän artiklan 2 ja 3
kohdassa, ja sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 4 kohdan
soveltamista. 2. Tämän sopimuksen liitteessä II-A
lueteltujen tuotteiden tuonti unioniin on tullitonta kyseisessä liitteessä
vahvistettujen tariffikiintiöiden rajoissa. Tariffikiintiön rajan ylittävään
tuontiin sovelletaan suosituimmuustullia. 3. Tämän sopimuksen liitteessä II-B
lueteltuihin tuotteisiin sovelletaan unioniin tuotaessa tuontitullia ilman sen
arvotulliosuutta. 4. Tämän sopimuksen liitteessä II-C
lueteltuihin Georgiasta peräisin oleviin tuotteisiin sovelletaan tämän
sopimuksen 27 artiklassa vahvistettua toimenpiteiden kiertämisen
ehkäisemismekanismia. 5. Viiden vuoden kuluttua tämän
sopimuksen voimaantulosta osapuolet neuvottelevat kumman tahansa osapuolen
pyynnöstä mahdollisuudesta laajentaa tullien poistamista niiden välisessä
kaupassa. Tämän kohdan mukaisen päätöksen tekee tämän sopimuksen 408 artiklan 4
kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea. 27
ARTIKLA Maataloustuotteita
ja jalostettuja maataloustuotteita koskeva toimenpiteiden kiertämisen
ehkäisemismekanismi 1. Tämän sopimuksen liitteessä II-C
lueteltuihin tuotteisiin sovelletaan tässä artiklassa vahvistettua
toimenpiteiden kiertämisen ehkäisemismekanismia. Tämän sopimuksen liitteessä
II-C esitetään kyseisten tuotteiden jokaisen tuoteluokan Georgiasta unioniin
tapahtuvan tuonnin keskimääräiset vuotuiset määrät. 2. Kun yhden tai useamman 1 kohdassa
tarkoitetun tuoteluokan tuonnin määrä saavuttaa 70 prosenttia liitteessä II-C
mainitusta määrästä minkä tahansa 1 päivästä tammikuuta alkaneeksi laskettavan
vuoden osalta, unioni ilmoittaa Georgialle kyseisen tuotteen (kyseisten
tuotteiden) tuonnin määrän. Tämän ilmoituksen jälkeen ja 14 kalenteripäivän
kuluessa päivästä, jona yhden tai useamman 1 kohdassa tarkoitetun tuoteluokan
tuonnin määrä saavuttaa 80 prosenttia liitteessä II-C mainitusta määrästä,
Georgian on annettava unionille vakuuttavat perustelut sille, että Georgialla
on kapasiteettia tuottaa kyseisiä tuotteita unioniin vietäväksi enemmän kuin
liitteessä II-C esitetty määrä. Jos kyseisen tuonnin määrä saavuttaa 100
prosenttia liitteessä II-C mainitusta määrästä eikä Georgia ole esittänyt
vakuuttavia perusteluja, unioni voi tilapäisesti keskeyttää kyseisten
tuotteiden etuuskohtelun. Keskeytystä sovelletaan kuuden kuukauden ajan,
ja se tulee voimaan päivänä, jona etuuskohtelun keskeyttämistä koskeva päätös
julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. 3. Unioni ilmoittaa kaikista 2 kohdan
mukaisista tilapäisistä keskeytyksistä Georgialle ilman aiheetonta viivytystä. 4. Unioni lopettaa tilapäisen
keskeytyksen soveltamisen ennen sen voimaantuloa seuraavan kuuden kuukauden
jakson päättymistä, jos Georgia esittää tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan
mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa
vakuuttavan ja tyydyttävän näytön siitä, että tämän sopimuksen liitteessä II-C
mainitun määrän ylittävä tuonti kyseessä olevassa tuoteluokassa johtuu siitä,
että kyseisen tuotteen (kyseisten tuotteiden) tuotanto- ja vientikapasiteetti
Georgiassa on muuttunut. 5. Unioni ja Georgia voivat yhteisestä
sopimuksesta muuttaa tämän sopimuksen liitettä II-C ja siinä mainittuja määriä
kauppakomitean kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa Georgian pyynnöstä
sen mukaan, miten kyseisen tuotteen (kyseisten tuotteiden) tuotanto- ja
vientikapasiteetti ovat muuttuneet Georgiassa. 28
ARTIKLA Vallitsevan
tilanteen säilyttäminen Kumpikaan osapuoli ei saa ottaa käyttöön uusia
tulleja toisen osapuolen alueelta peräisin olevien tavaroiden tuonnissa tai
korottaa tämän sopimuksen voimaantulopäivänä sovellettavia tulleja. Tämä ei
estä kumpaakaan osapuolta säilyttämästä tai korottamasta WTO:n
riitojenratkaisuelimen hyväksymää tullia. 29
ARTIKLA Vientitullit Osapuolet eivät saa ottaa käyttöön tai pitää
voimassa mitään muita tulleja tai veroja kuin 30 artiklan mukaisesti
sovellettuja sisäisiä maksuja toisen osapuolen alueelle suuntautuvassa
tavaroiden viennissä tai sen yhteydessä. 30
ARTIKLA Palkkiot
ja muut maksut Kumpikin osapuoli varmistaa GATT 1994 -sopimuksen
VIII artiklan ja sen tulkintaan liittyvien huomautusten mukaisesti, että
kaikenlaiset tavaroiden viennissä tai tuonnissa tai niiden yhteydessä
perittävät palkkiot ja maksut, lukuun ottamatta tulleja ja muita tämän
sopimuksen 26 artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä, on määrältään rajattu
suoritettujen palvelujen likimääräisiin kustannuksiin ja etteivät ne ole
kotimarkkinatuotteiden välillistä suojelua tai tuonnin tai viennin verotusta. 3 JAKSO MUUT
KUIN TARIFFITOIMENPITEET 31
ARTIKLA Kansallinen
kohtelu Kumpikin osapuoli myöntää kansallisen kohtelun
toisen osapuolen tavaroille GATT 1994 ‑sopimuksen III artiklan
ja sen tulkintaan liittyvien huomautusten mukaisesti. Tätä varten GATT 1994
-sopimuksen III artikla ja sen tulkintaan liittyvät huomautukset liitetään
tähän sopimukseen ja otetaan osaksi sitä. 32
ARTIKLA Tuonti-
ja vientirajoitukset Ellei tässä sopimuksessa tai GATT 1994
-sopimuksen XI artiklassa ja sen tulkintaan liittyvissä huomautuksissa toisin
määrätä, kumpikaan osapuoli ei saa ottaa käyttöön tai pitää voimassa toisen
osapuolen tavaroiden tuontiin tai niiden toisen osapuolen alueelle
tarkoitettuun vientiin tai vientiä varten tapahtuvaan myyntiin sovellettavia
kieltoja tai rajoituksia. Tätä varten GATT 1994 ‑sopimuksen XI artikla ja
sen tulkintaan liittyvät huomautukset liitetään tähän sopimukseen ja otetaan
osaksi sitä. 4 JAKSO TAVAROIHIN
LIITTYVÄT ERITYISMÄÄRÄYKSET 33
ARTIKLA Yleiset
poikkeukset Tämän luvun määräysten ei voida tulkita
estävän osapuolta ottamasta käyttöön tai soveltamasta toimenpiteitä, jotka ovat
GATT 1994 -sopimuksen XX ja XXI artiklan ja niiden tulkintaan liittyvien
huomautusten mukaisia; GATT 1994 -sopimuksen XX ja XXI artikla ja niiden
tulkintaan liittyvät huomautukset liitetään täten tähän sopimukseen ja otetaan
osaksi sitä. 5 JAKSO HALLINNOLLINEN
YHTEISTYÖ JA KOORDINOINTI MUIDEN MAIDEN KANSSA 34
ARTIKLA Etuuksien
väliaikainen peruuttaminen 1. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä,
että hallinnollinen yhteistyö ja apu ovat välttämättömiä tämän luvun nojalla
myönnetyn tullietuuskohtelun täytäntöönpanemiseksi ja valvomiseksi, ja
korostavat sitoumustaan sääntöjenvastaisuuksien ja petosten torjuntaan
tullialalla ja siihen liittyvissä asioissa. 2. Jos osapuoli puolueettomien tietojen
perusteella toteaa, että toinen osapuoli on laiminlyönyt tämän luvun mukaisen
hallinnollisen yhteistyön tai avun, ja/tai havaitsee sääntöjenvastaisuuksia tai
petoksia, asianomainen osapuoli voi väliaikaisesti keskeyttää etuuskohtelun
kyseiseltä yhdeltä tai useammalta tuotteelta tämän artiklan mukaisesti. 3. Tässä artiklassa tarkoitetaan
hallinnollisen yhteistyön tai avun laiminlyönnillä muun muassa: a) toistuvaa
velvoitteiden noudattamatta jättämistä tavaran (tavaroiden) alkuperäaseman
tarkastamiseksi; b) toistuvaa
kieltäytymistä tai aiheetonta viivyttelyä alkuperäselvityksen jälkitarkastusta
suoritettaessa ja/tai ilmoitettaessa kyseisen tarkastuksen tuloksista; c) toistuvaa
kieltäytymistä tai aiheetonta viivyttelyä luvan saamisessa selvityskäyntien
tekemiseen asiakirjojen aitouden tai kyseessä olevan etuuskohtelun myöntämisen
kannalta merkityksellisten tietojen oikeellisuuden määrittämiseksi. 4. Tässä artiklassa tarkoitettu
sääntöjenvastaisuus tai petos voidaan todeta muun muassa silloin, kun osapuolen
tavanomaisen tuotantotason ja vientikapasiteetin ylittävä tavaroiden
tuontimäärän nopea kasvu ilman riittävää perustetta voidaan yhdistää
sääntöjenvastaisuutta tai petosta koskevaan puolueettomaan tietoon. 5. Etuuskohtelun väliaikaisen
keskeyttämisen edellytykset ovat seuraavat: a) osapuolen,
joka on puolueettomien tietojen perusteella havainnut toisen osapuolen
laiminlyöneen hallinnollisen yhteistyön tai avun ja/tai havainnut
sääntöjenvastaisuuden tai petoksen, on ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava
tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle havainnostaan ja sitä koskevista puolueettomista
tiedoistaan ja aloitettava kyseisessä komiteassa kaikkiin asiaa koskeviin
tietoihin ja puolueettomiin tuloksiin perustuvat neuvottelut, jotta
löydettäisiin kummankin osapuolen kannalta hyväksyttävissä oleva ratkaisu; b) kun
osapuolet ovat aloittaneet edellä mainitut neuvottelut kauppakomitean
kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa eivätkä ole löytäneet hyväksyttävissä
olevaa ratkaisua kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksesta, asianomainen osapuoli
voi keskeyttää väliaikaisesti kyseisen tavaran (kyseisten tavaroiden)
etuuskohtelun. Väliaikaisesta keskeyttämisestä on ilmoitettava viipymättä
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle; c) tässä
artiklassa tarkoitettu väliaikainen keskeytys ei saa kestää pidempään kuin
asianomaisen osapuolen taloudellisten etujen suojaamiseksi on tarpeen. Se ei
saa kestää kuutta kuukautta pidempään, mutta keskeytys voidaan uusia, jos
voimassaolon päättymispäivään mennessä mikään ei ole muuttunut olosuhteissa,
jotka alun perin antoivat aihetta keskeyttämiseen. Keskeytyksestä neuvotellaan
kauppakomitean kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa säännöllisin väliajoin,
ja pyrkimyksenä on erityisesti lopettaa keskeyttäminen heti, kun sen
soveltamisen edellytykset eivät enää täyty. 6. Kumpikin osapuoli ilmoittaa sisäisten
menettelyjensä mukaisesti tuojille kaikista 5 kohdan a alakohdassa
tarkoitetuista ilmoituksista, 5 kohdan b alakohdassa tarkoitetuista päätöksistä
ja 5 kohdan c alakohdassa tarkoitetuista uusimisista tai lopettamisista. 35
ARTIKLA Hallinnollisten
virheiden käsittely Jos toimivaltainen viranomainen tekee virheen
vientiin liittyvää etuuskohtelujärjestelmää hallinnoidessaan, etenkin
soveltaessaan tähän sopimukseen liitetyn, alkuperätuotteiden määrittelyä ja
hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan pöytäkirjan I määräyksiä, ja jos
virhe vaikuttaa tuontitulleihin, osapuoli, johon kyseiset vaikutukset
kohdistuvat, voi pyytää tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevaa assosiaatiokomiteaa selvittämään
mahdollisuudet toteuttaa tilanteen korjaamiseksi tarvittavat toimenpiteet. 36
ARTIKLA Sopimukset
muiden maiden kanssa 1. Tämä sopimus ei ole este
tulliliittojen, vapaakauppa-alueiden tai rajaliikennejärjestelyjen
ylläpitämiselle tai perustamiselle, sikäli kuin ne eivät ole ristiriidassa
tässä sopimuksessa määrättyjen kauppajärjestelyjen kanssa. 2. Osapuolet keskustelevat kumman
tahansa osapuolen pyynnöstä tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa sopimuksista,
joilla perustetaan tulliliittoja, vapaakauppa-alueita tai rajaliikennejärjestelyjä
tai jotka koskevat muita keskeisiä asioita niiden kauppapolitiikassa kolmansia
maita kohtaan. Erityisesti tapauksissa, joissa jokin kolmas maa liittyy
unioniin, näitä neuvotteluja järjestetään sen varmistamiseksi, että tässä
sopimuksessa ilmaistut unionin ja Georgian yhteiset edut otetaan huomioon. 2 LUKU KAUPAN
SUOJAKEINOT 1 JAKSO YLEISET
SUOJATOIMENPITEET 37
ARTIKLA Yleiset
määräykset 1. Osapuolet vahvistavat oikeutensa ja
velvollisuutensa, jotka johtuvat GATT 1994 -sopimuksen XIX artiklasta, WTO-sopimuksen
liitteeseen 1A sisältyvästä suojalausekesopimuksesta, jäljempänä
’suojalausekesopimus’, sekä WTO-sopimuksen liitteeseen 1A sisältyvän
maataloutta koskevan sopimuksen, jäljempänä ’maataloussopimus’, 5 artiklasta. 2. Tähän jaksoon ei sovelleta tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 1 luvun
(Tavaroiden kansallinen kohtelu ja markkinoillepääsy) mukaisesti vahvistettuja
etuuskohtelualkuperäsääntöjä. 3. Tämän jakson määräyksiin ei sovelleta
tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 14 lukua
(Riitojen ratkaiseminen). 38
ARTIKLA Avoimuus 1. Osapuolen, joka panee vireille
tutkimuksen suojatoimenpiteiden käyttöönottoa varten, on ilmoitettava
tutkimuksen vireillepanosta toiselle osapuolelle, jos asiaan liittyy
jälkimmäisen osapuolen huomattava taloudellinen etu. 2. Sen estämättä, mitä tämän sopimuksen
37 artiklassa määrätään, osapuolen, joka aloittaa suojatoimenpidetutkimuksen ja
aikoo toteuttaa suojatoimenpiteitä, on toisen osapuolen pyynnöstä toimitettava
tälle välittömästi kirjallisesti kaikki ne olennaiset tiedot, joiden
perusteella suojatoimenpidetutkimus pannaan vireille ja suojatoimenpiteet
otetaan käyttöön, sekä tarvittaessa myös tiedot suojatoimenpidetutkimuksen
aloittamisesta sekä tutkimuksen alustavista ja lopullisista päätelmistä, ja
tarjottava toiselle osapuolelle lisäksi mahdollisuus neuvotteluihin. 3. Tätä artiklaa sovellettaessa
katsotaan, että asiaan liittyy osapuolen huomattava taloudellinen etu, jos se
on ollut viimeksi kuluneen kolmen vuoden aikana yksi tuodun tuotteen viidestä
tärkeimmästä toimittajasta, joko tuotteen absoluuttisena määränä tai sen arvona
mitattuna. 39
ARTIKLA Toimenpiteiden
soveltaminen 1. Osapuolet pyrkivät suojatoimenpiteitä
käyttöön ottaessaan huolehtimaan siitä, että ne otetaan käyttöön tavalla, joka
vaikuttaa mahdollisimman vähän niiden kahdenväliseen kauppaan. 2. Sovellettaessa tämän artiklan 1
kohtaa osapuolen, joka katsoo, että lopullisten suojatoimenpiteiden
käyttöönoton oikeudelliset edellytykset täyttyvät, ja joka aikoo soveltaa
tällaisia toimenpiteitä, on ilmoitettava asiasta toiselle osapuolelle ja
tarjottava tälle mahdollisuus kahdenvälisiin neuvotteluihin. Jos tyydyttävään
ratkaisuun ei ole päästy 30 päivän kuluessa siitä, kun asiasta ilmoitettiin,
tuojaosapuoli voi toteuttaa tarvittavat toimenpiteet ongelman korjaamiseksi. 2 JAKSO POLKUMYYNNIN
VASTAISET TOIMENPITEET JA TASOITUSTOIMENPITEET 40
ARTIKLA Yleiset
määräykset 1. Osapuolet vahvistavat oikeutensa ja
velvollisuutensa, jotka johtuvat GATT 1994 -sopimuksen VI artiklasta,
WTO-sopimuksen liitteessä 1A olevasta GATT 1994 -sopimuksen VI artiklan
soveltamisesta tehdystä sopimuksesta, jäljempänä ’polkumyyntisopimus’, ja
WTO-sopimuksen liitteessä 1A olevasta tukia ja tasoitustulleja koskevasta
sopimuksesta, jäljempänä ’tukisopimus’. 2. Tähän jaksoon ei sovelleta tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 1 luvun
(Tavaroiden kansallinen kohtelu ja markkinoillepääsy) mukaisesti vahvistettuja
etuuskohtelualkuperäsääntöjä. 3. Tämän jakson määräyksiin ei sovelleta
tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 14 lukua
(Riitojen ratkaiseminen). 41
ARTIKLA Avoimuus 1. Osapuolet sopivat, että polkumyynnin
vastaisia toimenpiteitä ja tasoitustoimenpiteitä olisi käytettävä täysin
polkumyyntisopimuksen ja tukisopimuksen vaatimuksia noudattaen ja että niiden
olisi perustuttava oikeudenmukaiseen ja avoimeen järjestelmään. 2. Osapuolten on varmistettava, että
kaikki ne olennaiset tosiseikat ja näkökannat, joihin niiden päätös
toimenpiteiden soveltamisesta pohjautuu, ilmoitetaan kokonaisuudessaan ja
tarkoituksenmukaisella tavalla välittömästi väliaikaisten toimenpiteiden
käyttöönoton jälkeen ja ennen lopullisten päätelmien tekemistä, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta polkumyyntisopimuksen 6 artiklan 5 kohdan ja
tukisopimuksen 12 artiklan 4 kohdan soveltamista. Ilmoitus on tehtävä
kirjallisesti, ja asianomaisille osapuolille on annettava riittävästi aikaa
näkemystensä esittämiseen. 3. Sillä edellytyksellä, että
tutkimuksen toteuttaminen ei tarpeettomasti lykkäänny, kummallekin
asianomaiselle osapuolelle on tarjottava mahdollisuus tulla kuulluksi, jotta se
voi esittää näkemyksiään polkumyyntiä ja tukia koskevien tutkimusten aikana. 42 ARTIKLA Yleisen
edun huomioon ottaminen Osapuoli ei saa ottaa käyttöön polkumyynnin
vastaisia toimenpiteitä tai tasoitustoimenpiteitä, jos tutkimuksen aikana
käytettävissä olevien tietojen perusteella voidaan selvästi päätellä, että
toimenpiteiden käyttöönotto olisi yleisen edun vastaista. Yleistä etua
määritettäessä on kaikkia etuja arvioitava kokonaisuutena, mukaan lukien
kotimaisen tuotannonalan sekä käyttäjien, kuluttajien ja tuojien edut sikäli
kuin ne ovat toimittaneet asiaan liittyviä tietoja tutkintaviranomaisille. 43
ARTIKLA Alhaisemman
tullin sääntö Jos osapuoli päättää ottaa käyttöön
väliaikaisen tai lopullisen polkumyynti- tai tasoitustullin, tällaisen tullin
määrä ei saa ylittää polkumyyntimarginaalia tai tasoitustoimenpiteiden alaisen
tuen koko määrää, vaan sen olisi oltava polkumyyntimarginaalia tai
tasoitustoimenpiteiden alaisen tuen koko määrää pienempi, jos tällainen
alhaisempi tulli on riittävä kotimaiselle tuotannonalalle aiheutuneen vahingon
poistamiseksi. 3 LUKU KAUPAN
TEKNISET ESTEET, STANDARDOINTI, METROLOGIA, AKKREDITOINTI JA
VAATIMUSTENMUKAISUUDEN ARVIOINTI 44
ARTIKLA Soveltamisala
ja määritelmät 1. Tätä lukua sovelletaan WTO-sopimuksen
liitteessä 1A olevassa kaupan teknisistä esteistä tehdyssä sopimuksessa,
jäljempänä ’kaupan teknisiä esteitä koskeva sopimus’, määriteltyjen
standardien, teknisten määräysten ja vaatimustenmukaisuuden
arviointimenettelyiden valmisteluun, käyttöönottoon ja soveltamiseen, kun ne
voivat vaikuttaa osapuolten väliseen tavarakauppaan. 2. Sen estämättä, mitä 1 kohdassa
määrätään, tätä lukua ei sovelleta terveys- ja kasvinsuojelutoimiin, sellaisina
kuin ne on määritelty WTO-sopimuksen liitteessä IA olevan terveys- ja
kasvinsuojelutoimia koskevan sopimuksen, jäljempänä ’terveys- ja
kasvinsuojelusopimus’, liitteessä A, eikä julkisten viranomaisten omia
tuotanto- tai kulutusvaatimuksiaan varten laatimiin hankintaeritelmiin. 3. Tähän lukuun sovelletaan kaupan
teknisiä esteitä koskevan sopimuksen liitteen 1 määritelmiä. 45
ARTIKLA Kaupan
teknisiä esteitä koskevan sopimuksen vahvistaminen Osapuolet vahvistavat voimassa olevat kaupan
teknisiä esteitä koskevan sopimuksen mukaiset oikeutensa ja velvollisuutensa
toisiaan kohtaan ja sopivat, että mainittu sopimus liitetään tähän sopimukseen
ja otetaan osaksi sitä. 46
ARTIKLA Tekninen
yhteistyö 1. Osapuolet tehostavat yhteistyötään
standardien, teknisten määräysten, metrologian, markkinavalvonnan,
akkreditoinnin ja vaatimustenmukaisuuden arviointijärjestelmien alalla, jotta
ne voisivat lisätä vastavuoroisesti toistensa järjestelmien tuntemusta ja
helpottaa pääsyä toistensa markkinoille. Tätä varten osapuolet voivat
käynnistää sääntelyä koskevia vuoropuheluja sekä laaja-alaisesti että
alakohtaisesti. 2. Osapuolet pyrkivät yhteistyönsä
puitteissa määrittelemään, kehittämään ja edistämään erilaisia kauppaa
helpottavia toimia, joihin voi kuulua muun muassa seuraavia: a) tehostetaan
sääntelyalan yhteistyötä vaihtamalla tietoja ja kokemuksia sekä tekemällä
tieteellistä ja teknistä yhteistyötä osapuolten teknisten määräysten,
standardien, markkinavalvonnan, vaatimustenmukaisuuden arvioinnin ja
akkreditoinnin laadun parantamiseksi ja sääntelykeinojen saamiseksi
tehokkaaseen käyttöön; b) edistetään
ja tuetaan yhteistyötä metrologian, standardoinnin, markkinavalvonnan,
vaatimustenmukaisuuden arvioinnin ja akkreditoinnin aloilla toimivien,
osapuolten julkisten tai yksityisten organisaatioiden välillä; c) edistetään
standardointiin, metrologiaan, akkreditointiin, vaatimustenmukaisuuden
arviointiin ja markkinavalvontaan liittyvän laatuinfrastruktuurin kehittämistä
Georgiassa; d) edistetään
Georgian osallistumista alan eurooppalaisten järjestöjen toimintaan; e) pyritään
löytämään ratkaisuja mahdollisesti ilmeneviin kaupan teknisiin esteisiin; ja f) pyritään
tarvittaessa koordinoimaan osapuolten kantoja molempia osapuolia kiinnostaviin
asioihin kansainvälisissä kauppa- ja sääntelyjärjestöissä, kuten WTO:ssa ja
Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomissiossa, jäljempänä ’UNECE’. 47
ARTIKLA Teknisten
määräysten, standardien ja vaatimustenmukaisuuden arvioinnin lähentäminen 1. Ottaen huomioon eri alojen
lähentämisen tärkeysjärjestyksensä Georgia toteuttaa tarvittavat toimenpiteet
lähentyäkseen asteittain unionin teknisiin määräyksiin, standardeihin,
metrologiaan, akkreditointiin ja vaatimustenmukaisuuden arviointiin ja sen
vastaaviin järjestelmiin sekä markkinavalvonnan järjestelmään ja sitoutuu
noudattamaan asiaa koskevassa unionin säännöstössä (alustava luettelo tämän
sopimuksen liitteessä III-B) vahvistettuja periaatteita ja käytäntöjä. Tämän
sopimuksen liitteessä III-A on luettelo lähestymistoimenpiteistä; luetteloa
voidaan muuttaa tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevan assosiaatiokomitean päätöksellä. 2. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi
Georgia a) lähentää
lainsäädäntöään asteittain, tärkeysjärjestyksensä huomioon ottaen, unionin
asiaa koskevaan säännöstöön; ja b) saavuttaa
sellaisen hallinnollisen ja institutionaalisen toiminnan tehokkuuden tason,
joka on välttämätön tämän luvun täytäntöönpanon edellyttämän tehokkaan ja
avoimen järjestelmän aikaansaamiseksi, ja ylläpitää sitä. 3. Georgia pidättäytyy muuttamasta
lähentämisen ensisijaisilla aloilla antamaansa horisontaalista ja alakohtaista
lainsäädäntöään muuten kuin lähentääkseen sitä asteittain unionin vastaavaan
säännöstöön ja pitääkseen sen sitä lähellä; se ilmoittaa unionille kaikista
tällaisista kansallisen lainsäädäntönsä muutoksista. 4. Georgia varmistaa, että sen
kansalliset kyseisten alojen elimet osallistuvat standardoinnin, lakisääteisen
metrologian ja perusmetrologian sekä vaatimustenmukaisuuden arvioinnin, mukaan
lukien akkreditointi, alalla toimivien eurooppalaisten ja kansainvälisten
järjestöjen toimintaan kunkin järjestön toimialan ja tarjolla olevan
jäsenyysaseman mukaisesti, ja helpottaa tätä osallistumista. 5. Standardointijärjestelmänsä
yhdentämiseksi Georgia pyrkii parhaansa mukaan varmistamaan, että sen
standardointielin a) saattaa
asteittain voimaan eurooppalaiset standardit (EN) kansallisina standardeina,
mukaan lukien yhdenmukaistetut eurooppalaiset standardit, joiden vapaaehtoisen
käytön perusteella oletetaan, että Georgian lainsäädäntö on unionin
lainsäädännön mukaista; b) samaan
aikaan näiden standardien voimaansaattamisen kanssa poistaa niiden kanssa
ristiriidassa olevat kansalliset standardit; c) täyttää
asteittain muut edellytykset täysjäsenyydelle eurooppalaisessa
standardointiorganisaatiossa. 48
ARTIKLA Teollisuustuotteiden
vaatimustenmukaisuuden arviointia ja hyväksymistä koskeva sopimus Osapuolet voivat sopia liittävänsä tähän
sopimukseen pöytäkirjana teollisuustuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointia
ja hyväksymistä koskevan sopimuksen yhdellä tai useammalla alalla, joista
sovitaan sen jälkeen kun unioni on tarkastanut, että Georgian asianomainen
horisontaalinen ja alakohtainen lainsäädäntö sekä alan toimielimet ja
standardit on kaikilta osin yhdenmukaistettu EU:n vastaavien kanssa.
Teollisuustuotteiden vaatimustenmukaisuuden arviointia ja hyväksymistä koskevassa
sopimuksessa määrätään, että osapuolten välistä tuotteiden kauppaa sopimuksen
kattamilla aloilla koskevat samat edellytykset kuin vastaavien tuotteiden
kauppaa jäsenvaltioiden välillä. 49
ARTIKLA Merkinnät 1 Osapuolet vahvistavat merkintöihin
liittyviä vaatimuksia koskevien teknisten määräysten osalta kaupan teknisiä
esteitä koskevan sopimuksen 2 artiklan 2 kohtaan sisältyvät periaatteet, joiden
mukaan tällaisia vaatimuksia ei pitäisi laatia, hyväksyä tai soveltaa siten,
että niiden avulla tai vaikutuksesta luodaan tarpeettomia esteitä
kansainväliselle kaupalle, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen 47
ja 48 artiklan määräysten soveltamista. Tämän vuoksi tällaiset merkintöihin
liittyvät vaatimukset eivät saa rajoittaa kauppaa enemmän kuin on tarpeen
oikeutettujen tarkoitusten täyttämiseksi, ottaen huomioon riskit, jotka niiden
täyttämättä jättäminen aiheuttaisi. 2. Etenkin pakollisten merkintöjen
osalta osapuolet sopivat seuraavaa: a) ne
pyrkivät minimoimaan merkintöjä koskevat tarpeensa lukuun ottamatta tapauksia,
joissa ne ovat tarpeen alaa koskevan unionin säännöstön hyväksymiseksi sekä
terveyden, turvallisuuden tai ympäristön suojelemiseksi taikka muiden
kohtuullisten yleisten etujen vuoksi; b) osapuoli
voi määrätä merkintöjen muodon, mutta se ei saa edellyttää merkintöjen
hyväksyntää, rekisteröintiä tai varmentamista; ja c) osapuolilla
on edelleen oikeus edellyttää, että merkintöjen tiedot annetaan tietyllä
kielellä. 4 LUKU TERVEYS-
JA KASVINSUOJELUTOIMET 50
ARTIKLA Tavoite 1. Tämän luvun tavoitteena on helpottaa
terveys- ja kasvinsuojelutoimien, mukaan lukien kaikki tämän sopimuksen
liitteessä IV luetellut toimet, soveltamisalaan kuuluvien perushyödykkeiden
kauppaa osapuolten välillä ja samalla suojella ihmisten, eläinten ja kasvien
elämää tai terveyttä: a) varmistamalla
kauppaan sovellettavien, tämän sopimuksen liitteessä IV lueteltujen toimien
täysi avoimuus; b) lähentämällä
Georgian sääntelyjärjestelmää EU:n sääntelyjärjestelmään; c) tunnustamalla
osapuolten eläinten ja kasvien terveystilanne ja soveltamalla alueellistamisen
periaatetta; d) ottamalla
käyttöön osapuolten soveltamien, tämän sopimuksen liitteessä IV lueteltujen toimien
vastaavuuden tunnustamista koskeva järjestelmä; e) jatkamalla
terveys- ja kasvinsuojelusopimuksen soveltamista; f) ottamalla
käyttöön mekanismeja ja menetelmiä kaupankäynnin helpottamiseksi; ja g) parantamalla
osapuolten välistä tiedonkulkua ja yhteistyötä tämän sopimuksen liitteessä IV
luetelluissa toimissa. 2. Lisäksi tämän luvun määräyksillä
pyritään siihen, että osapuolet pääsevät yhteisymmärrykseen eläinten
hyvinvointia koskevista normeista. 51
ARTIKLA Monenväliset
velvoitteet Osapuolet vahvistavat WTO-sopimusten ja
erityisesti terveys- ja kasvinsuojelusopimuksen mukaiset oikeutensa ja
velvollisuutensa. 52
ARTIKLA Soveltamisala Tätä lukua sovelletaan kaikkiin osapuolen
terveys- ja kasvinsuojelutoimiin, jotka voivat suoraan tai epäsuorasti
vaikuttaa osapuolten väliseen kauppaan, mukaan lukien kaikki tämän sopimuksen
liitteessä IV luetellut toimet. Tämä soveltamisala ei vaikuta tämän sopimuksen
55 artiklassa tarkoitetun lähentämisen soveltamisalaan. 53
ARTIKLA Määritelmät Tässä luvussa tarkoitetaan 1. ’terveys- ja kasvinsuojelutoimilla’
terveys- ja kasvinsuojelusopimuksen liitteessä A olevassa 1 kohdassa
määriteltyjä toimenpiteitä; 2. ’eläimillä’ Maailman
eläintautijärjestön, jäljempänä ’OIE’, maaeläinten terveyttä koskevassa
säännöstössä ja vesieläinten terveyttä koskevassa säännöstössä määriteltyjä
maa- ja vesieläimiä; 3. ’eläintuotteilla’ eläinperäisiä
tuotteita, mukaan lukien OIE:n vesieläinten terveyttä koskevassa säännöstössä
määritellyt vesieläimistä saadut tuotteet; 4. ’muilla kuin ihmisravinnoksi
tarkoitetuilla eläimistä saatavilla sivutuotteilla’ tämän sopimuksen liitteessä
IV-A olevan 2 osan II kohdassa lueteltuja kuolleiden eläinten kokonaisia ruhoja
tai ruhonosia taikka muita eläinperäisiä tuotteita, joita ei ole tarkoitettu
ihmisravinnoksi; 5. ’kasveilla’ eläviä kasveja ja
tiettyjä eläviä kasvinosia, myös siemenet ja ituplasma: a) hedelmät,
kasvitieteellisessä merkityksessä, muut kuin pakastetut, b) kasvikset,
muut kuin pakastetut, c) mukulat,
sipulit, juurakot, d) leikkokukat, e) oksat
lehtineen, f) puut,
jotka on katkaistu lehtineen, g) kasvisolukkoviljelmät, h) lehdet,
lehvistö, i) elävä
siitepöly; ja j) silmulliset
oksat (bud-wood), pistokkaat, varttamisoksat; 6. ’kasvituotteilla’ kasviperäisiä
jalostamattomia tai yksinkertaisesti valmistettuja tuotteita, sikäli kuin ne
eivät ole tämän sopimuksen liitteessä IV-A olevassa 3 osassa määriteltyjä
kasveja; 7. ’siemenillä’ kylvämiseen
tarkoitettuja siemeniä termin kasvitieteellisessä merkityksessä; 8. ’kasvintuhoojilla’ (haitallisilla
organismeilla) kasveille tai kasvituotteille haitallisia kasvien, eläinten tai
taudinaiheuttajien lajeja, kantoja tai biotyyppejä; 9. ’suojelluilla alueilla’ kasveille ja
kasvituotteille haitallisten organismien yhteisöön kulkeutumisen ja siellä
leviämisen estämiseen liittyvistä suojatoimenpiteistä 8 päivänä toukokuuta 2000
annetun neuvoston direktiivin 2000/29/EY 2 artiklan 1 kohdan h alakohdassa tai
mahdollisessa sen korvaavassa säännöksessä tarkoitettuja alueita; 10. ’eläintaudilla’ jonkin infektion
kliinistä tai patologista esiintymistä eläimissä; 11. ’vesieläinten taudilla’ OIE:n
vesieläinten terveyttä koskevassa säännöstössä tarkoitettujen tautien yhden tai
useamman etiologisen tekijän aiheuttamaa kliinistä tai ei-kliinistä infektiota; 12. ’eläinten infektiolla’ tilannetta,
jossa eläimet toimivat tartunnanaiheuttajien kantajina ja jolloin infektio
eläimissä saattaa ilmetä tai olla ilmenemättä kliinisesti tai patologisesti; 13. ’eläinten hyvinvointia koskevilla
normeilla’ osapuolten laatimia ja soveltamia normeja eläinten suojelemiseksi,
soveltuvin osin OIE:n normien mukaisesti; 14. ’terveys- ja kasvinsuojelun
asianmukaisella suojatasolla’ terveys- ja kasvinsuojelusopimuksen liitteessä A
olevassa 5 kohdassa määriteltyä terveys- ja kasvinsuojelun asianmukaista tasoa; 15. ’alueella’ vyöhykettä tai aluetta,
sellaisina kuin ne on eläinten terveyden osalta määritelty OIE:n maaeläinten
terveyttä koskevassa säännöstössä ja vesieläinten osalta vesieläinten terveyttä
koskevassa kansainvälisessä säännöstössä. Unionin osalta ’alueella’ tai
’maalla’ tarkoitetaan unionin aluetta; 16. ’kasvintuhoojista vapaalla alueella’
aluetta, jolla määrättyä kasvintuhoojaa ei esitetyn tieteellisen näytön
perusteella esiinny ja jolla tämän tilanteen säilyttämiseksi on tarvittaessa
ryhdytty virallisiin toimiin; 17. ’alueellistamisella’ alueellisen
sopeuttamisen käsitettä sellaisena kuin se on kuvattu terveys- ja
kasvinsuojelusopimuksen 6 artiklassa; 18. ’eläin- tai eläintuotelähetyksellä’
tiettyä määrää sellaisia samaa lajia olevia eläimiä tai eläintuotteita, joita
koskee sama todistus tai asiakirja, jotka kuljetetaan samalla
kuljetusvälineellä, jotka lähettää yksi ainoa lähettäjä ja jotka ovat peräisin
samasta viejäosapuolesta tai samalta (samoilta) viejäosapuolen alueelta
(alueilta). Eläinlähetys voi koostua yhdestä tai useammasta hyödykkeestä tai
erästä; 19. ’kasvien tai kasvituotteiden
lähetyksellä’ tiettyä määrää sellaisia osapuolesta toiseen kuljetettavia
kasveja, kasvituotteita ja/tai muita tavaroita, joita koskee, silloin kun sitä
vaaditaan, yksi ainoa kasvien terveystodistus. Lähetys voi koostua yhdestä tai
useammasta hyödykkeestä tai erästä; 20. ’erällä’ lähetykseen kuuluvaa yhden
hyödykkeen tiettyä yksikkömäärää, joka on yksilöitävissä koostumuksensa
homogeenisuuden ja alkuperänsä perusteella; 21. ’toimenpiteiden vastaavuudella
kaupankäynnin tarkoituksiin’ tai ’vastaavuudella’ tilannetta, jossa viejänä
toimivan osapuolen soveltamat, liitteessä IV luetellut toimet, jotka voivat
olla samoja tai erilaisia kuin tuojana toimivan osapuolen soveltamat,
liitteessä IV luetellut toimet, puolueettomasti saavuttavat tuojana toimivan
osapuolen asianmukaisen suojatason tai hyväksyttävän riskitason; 22. ’alalla’ jonkin tuotteen tai
tuoteluokan tuotannon ja kaupan rakennetta osapuolen alueella; 23. ’osa-alueella’ tarkoin määriteltyä ja
valvottua alan osaa; 24. ’hyödykkeellä’ 2–7 luetelmakohdassa
tarkoitettuja tuotteita tai tavaroita; 25. ’erityisellä tuontiluvalla’ virallista
tuojaosapuolen toimivaltaisten viranomaisten yksittäiselle tuojalle antamaa
ennakkolupaa, joka on edellytys jonkin tämän luvun soveltamisalaan kuuluvan
hyödykkeen yhden tai useamman lähetyksen tuonnille viejäosapuolen alueelta; 26. ’työpäivillä’ muita päiviä kuin
sunnuntaita, lauantaita ja osapuolen yleisiä vapaapäiviä; 27. ’tarkastuksella’ rehua,
elintarvikkeita, eläinten terveyttä tai eläinten hyvinvointia koskevan minkä
tahansa näkökohdan tutkimista sen toteamiseksi, onko kyseinen näkökohta (tai
ovatko kyseiset näkökohdat) rehuja ja elintarvikkeita koskevassa
lainsäädännössä sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevissa säännöissä
esitettyjen oikeudellisten vaatimusten mukainen (mukaisia); 28. ’kasvien terveystarkastuksella’
kasvien, kasvituotteiden tai muiden säänneltyjen tuotteiden virallista,
silmämääräistä tutkintaa sen määrittämiseksi, onko niissä kasvintuhoojia ja/tai
onko kasvinsuojelua koskevia määräyksiä noudatettu; 29. ’vaatimustenmukaisuuden
tarkastuksella’ sitä, että tarkastetaan, onko esitetyt vaatimukset täytetty,
tutkimalla ja tarkastelemalla objektiivista todistusaineistoa. 54
ARTIKLA Toimivaltaiset
viranomaiset Osapuolet ilmoittavat toisilleen
toimivaltaisten viranomaistensa rakenteen, organisaation ja toimivallan jaon
tämän sopimuksen 65 artiklassa tarkoitetun terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomitean, jäljempänä ’terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomitea’,
ensimmäisessä kokouksessa. Osapuolet ilmoittavat toisilleen näiden
toimivaltaisten viranomaisten rakenteen, organisaation ja toimivallan jaon,
mukaan lukien yhteyspisteet, muutoksista. 55
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen 1. Georgia jatkaa tämän sopimuksen
liitteessä IV tarkoitetun terveys- ja kasvinsuojelutoimia ja eläinten
hyvinvointia sekä muita toimenpiteitä koskevan lainsäädäntönsä asteittaista
lähentämistä vastaavaan unionin säännöstöön tämän sopimuksen liitteessä XI vahvistettujen
periaatteiden ja menettelyjen mukaisesti. 2. Osapuolet tekevät yhteistyötä
asteittaisessa lähentämisessä ja valmiuksien kehittämisessä. 3. Terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomitea seuraa säännöllisesti tämän sopimuksen liitteessä XI tarkoitetun
lähentämisprosessin toteutusta, jotta se voi tarvittaessa antaa lähentämistä
koskevia suosituksia. 4. Georgia toimittaa kuuden kuukauden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta luettelon tämän sopimuksen liitteessä
IV tarkoitetusta terveys- ja kasvinsuojelutoimia ja eläinten hyvinvointia sekä
muita toimenpiteitä koskevasta EU:n lainsäädännöstä, johon Georgia aikoo
lähentyä. Luettelo jaotellaan ensisijaisiin aloihin, joilla tietyn hyödykkeen
tai hyödykeryhmän kauppaa helpotetaan lähentämisellä. Lähentämistä koskeva
luettelo toimii viiteasiakirjana tämän luvun täytäntöönpanossa. 56
ARTIKLA Eläinten
terveystilanteen, kasvintuhoojatilanteen ja alueellisten olosuhteiden
tunnustaminen kauppaa varten Eläintautien,
eläinten infektioiden tai kasvintuhoojien tilanteen tunnustaminen 1. Eläintautien ja eläinten infektioiden
(zoonoosit mukaan luettuina) osalta sovelletaan seuraavaa: a) tuojaosapuoli
tunnustaa kauppaa varten viejäosapuolen tai sen alueiden eläinten
terveystilanteen tämän sopimuksen liitteessä VI-A yksilöityjen eläintautien
osalta tämän sopimuksen liitteessä VI esitetyn menettelyn mukaisesti; b) jos
osapuoli katsoo, että sen koko alueella tai jossakin osassa vallitsee erityinen
tilanne jonkin tietyn, tämän sopimuksen liitteeseen VI-A sisältymättömän
eläintaudin osalta, se voi pyytää tämän tilanteen tunnustamista tämän
sopimuksen liitteessä VI olevassa C osassa vahvistetun menettelyn mukaisesti.
Tässä yhteydessä tuojaosapuoli voi pyytää elävien eläinten ja eläintuotteiden
tuonnissa takeita, joihin on liitetty selittävä huomautus ja jotka ovat
osapuolten tunnustetun terveystilanteen mukaisia; c) osapuolet
tunnustavat keskinäisen kauppansa perustaksi muiden kuin tämän sopimuksen
liitteessä V-A lueteltujen eläintautien tai eläinten infektioiden yleisyyttä
tai esiintyvyyttä ja/tai tapauksen mukaan siihen liittyvää riskiä koskevan
osapuolten alueiden tai osien tai alojen tai osa-alueiden tilanteen, sellaisena
kuin OIE on sen määritellyt. Tässä yhteydessä tuojaosapuoli voi pyytää elävien
eläinten ja eläintuotteiden tuonnissa takeita, jotka ovat määritellyn
terveystilanteen mukaisia OIE:n suositusten mukaisesti; ja d) jollei
tuojaosapuoli nimenomaisesti vastusta ja vaadi tausta- tai lisätietoja taikka
neuvotteluja ja/tai vaatimustenmukaisuuden tarkastusta, kumpikin osapuoli
toteuttaa ilman aiheetonta viivytystä tarvittavat lainsäädännölliset ja
hallinnolliset toimenpiteet kaupankäynnin mahdollistamiseksi tämän kohdan a, b
ja c alakohdan määräysten mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen
58, 60 ja 64 artiklan soveltamista. 2. Kasvintuhoojien osalta sovelletaan
seuraavaa: a) Osapuolet
tunnustavat kauppaa varten kasvintuhoojatilanteensa liitteen VI-B mukaisesti
tämän sopimuksen liitteessä V-B yksilöityjen kasvintuhoojien osalta; ja b) jollei
tuojaosapuoli nimenomaisesti vastusta ja vaadi tausta- tai lisätietoja taikka
neuvotteluja ja/tai vaatimustenmukaisuuden tarkastusta, kumpikin osapuoli
toteuttaa ilman aiheetonta viivytystä tarvittavat lainsäädännölliset ja
hallinnolliset toimenpiteet kaupankäynnin mahdollistamiseksi tämän kohdan a
alakohdan määräyksen mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän
sopimuksen 58, 60 ja 64 artiklan soveltamista. Alue-
ja vyöhykejaon, kasvintuhoojista vapaiden alueiden ja suojeltujen alueiden
tunnustaminen 3. Osapuolet tunnustavat vuoden 1997
kansainvälisessä kasvinsuojeluyleissopimuksessa, jäljempänä
’kasvinsuojeluyleissopimus’, ja elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n
kansainvälisissä kasvinsuojelutoimenpidestandardeissa, jäljempänä ’ISPM-standardit’,
määritellyt alueellistamisen ja kasvintuhoojista vapaiden alueiden käsitteet ja
direktiivin 2000/29/EY mukaisen suojeltujen alueiden käsitteen ja sopivat, että
niitä sovelletaan niiden väliseen kauppaan. 4. Osapuolet sopivat, että tämän sopimuksen
liitteessä V-A lueteltuihin eläin- ja kalatauteihin sekä liitteessä V-B
lueteltuihin kasvintuhoojiin liittyvät alueellistamista koskevat päätökset
tehdään tämän sopimuksen liitteessä VI olevien A ja B osan määräysten
mukaisesti. 5. Eläintautien osalta tämän sopimuksen
58 artiklan määräysten mukaisesti viejäosapuolen, joka pyytää tuojaosapuolen
tunnustusta alueellistamista koskevalle päätökselleen, on ilmoitettava
toimenpiteistään ja annettava täydellinen selvitys sekä päätöstensä ja
ratkaisujensa tukena käytetyt tiedot. Jollei tuojaosapuoli nimenomaisesti
vastusta ja vaadi lisätietoja tai neuvotteluja ja/tai vaatimustenmukaisuuden
tarkastusta 15 työpäivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta, ilmoitettu
alueellistamista koskeva päätös katsotaan hyväksytyn, sanotun kuitenkaan
rajoittamatta tämän sopimuksen 59 artiklan soveltamista. Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa
tarkoitetut neuvottelut käydään tämän sopimuksen 59 artiklan 3 kohdan
mukaisesti. Tuojaosapuolen on arvioitava lisätiedot 15 työpäivän kuluessa
niiden vastaanottamisesta. Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu
vaatimustenmukaisuuden tarkastus toteutetaan tämän sopimuksen 62 artiklan
mukaisesti 25 työpäivän kuluessa tarkastuspyynnön vastaanottamisesta. 6. Kasvintuhoojien osalta kumpikin
osapuoli varmistaa, että kasveilla, kasvituotteilla ja muilla tavaroilla
käytävässä kaupassa otetaan tapauksen mukaan huomioon toisen osapuolen
suojelluksi alueeksi tai kasvintuhoojista vapaaksi alueeksi tunnustaman alueen
kasvintuhoojatilanne. Osapuolen, joka pyytää toisen osapuolen tunnustusta
kasvintuhoojista vapaalle alueelleen, on ilmoitettava toimenpiteistään ja
annettava pyydettäessä täydellinen selvitys ja kyseisen alueen perustamista ja
ylläpitoa tukevat tiedot FAO:n tai IPPC:n asianmukaisten standardien
mukaisesti, mukaan lukien ISPM-standardit. Jollei toinen osapuoli
nimenomaisesti vastusta ja vaadi lisätietoja tai neuvotteluja ja/tai
vaatimustenmukaisuuden tarkastusta kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksen
vastaanottamisesta, ilmoitettu kasvintuhoojista vapaata aluetta koskeva
alueellistamispäätös katsotaan hyväksytyn, sanotun kuitenkaan rajoittamatta
tämän sopimuksen 64 artiklan soveltamista. and Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa
tarkoitetut neuvottelut käydään tämän sopimuksen 59 artiklan 3 kohdan
mukaisesti. Tuojaosapuolen on arvioitava lisätiedot kolmen kuukauden kuluessa
niiden vastaanottamisesta. Tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu
vaatimustenmukaisuuden tarkastus toteutetaan tämän sopimuksen 62 artiklan
mukaisesti 12 kuukauden kuluessa tarkastuspyynnön vastaanottamisesta, ottaen
huomioon kyseisen kasvintuhoojan ja viljelykasvin biologiset ominaisuudet. 7. Kun 4–6 kohdassa kuvatut menettelyt
on saatettu päätökseen, kumpikin osapuoli toteuttaa ilman aiheetonta viivytystä
tarvittavat lainsäädännölliset ja hallinnolliset toimenpiteet kaupan
mahdollistamiseksi tämän mukaisesti, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän
sopimuksen 64 artiklan soveltamista. Osastoiminen 8. Osapuolet voivat jatkaa neuvotteluja
osastoimisesta. 57
ARTIKLA Vastaavuuden
tunnustaminen 1. Vastaavuus voidaan tunnustaa
suhteessa a) yksittäiseen
toimenpiteeseen; b) toimenpideryhmään;
tai c) järjestelmään,
jota sovelletaan tietyllä alalla tai osa-alueella tai tiettyihin hyödykkeisiin
tai hyödykkeiden ryhmään. 2. Vastaavuutta tunnustaessaan osapuolet
noudattavat tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettua menettelyä. Menettelyssä
viejäosapuolen on puolueettomasti osoitettava vastaavuus ja tuojaosapuolen on
arvioitava pyyntöä puolueettomasti. Tämä arviointi voi sisältää tarkastuksia. 3. Vastaavuuden tunnustamista tämän
artiklan 1 kohdan mukaisesti koskevasta viejäosapuolen pyynnöstä osapuolet
aloittavat viipymättä ja viimeistään kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun
tuojaosapuoli on vastaanottanut pyynnön, neuvottelumenettelyn, johon sisältyvät
tämän sopimuksen liitteessä VIII vahvistetut vaiheet. Jos viejäosapuoli on
esittänyt useita pyyntöjä, osapuolet sopivat tuojaosapuolen pyynnöstä tämän
sopimuksen 65 artiklassa tarkoitetussa terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomiteassa aikataulusta, jonka mukaisesti ne aloittavat ja toteuttavat tässä
kohdassa tarkoitetun menettelyn. 4. Georgia ilmoittaa unionille heti kun
se on lähentänyt jonkin toimenpiteen, toimenpideryhmän tai järjestelmän tämän
artiklan 1 kohdan mukaisesti tämän sopimuksen 55 artiklan 3 kohdan mukaisen
seurannan tuloksena. Tätä seikkaa pidetään perustana Georgian pyynnölle
aloittaa tämän artiklan 3 kohdan mukainen kyseisten toimenpiteiden vastaavuuden
tunnustamista koskeva menettely. 5. Jollei toisin sovita, tuojaosapuoli
saattaa tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun vastaavuuden tunnustamista
koskevan menettelyn päätökseen 360 päivän kuluessa siitä, kun se on saanut
viejäosapuolen pyynnön vastaavuuden osoittavat asiakirjat mukaan luettuna. Tätä
määräaikaa voidaan pidentää kausittaisten viljelykasvien osalta, jos arviointia
on perusteltua lykätä, jotta tarkastus voidaan suorittaa viljelykasvin sopivana
kasvukautena. 6. Tuojaosapuoli määrittää vastaavuuden
kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden osalta asianmukaisten
ISPM-standardien mukaisesti. 7. Tuojaosapuoli voi kumota vastaavuuden
tunnustamisen tai keskeyttää sen voimassaolon, jos jompikumpi osapuoli muuttaa
vastaavuuteen vaikuttavia toimenpiteitä, mikäli noudatetaan seuraavaa
menettelyä: a) Tämän
sopimuksen 58 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti viejäosapuoli ilmoittaa
tuojaosapuolelle kaikista sen sellaisten toimenpiteiden muutosehdotuksista,
joiden vastaavuus on tunnustettu, ja ehdotettujen toimenpiteiden
todennäköisestä vaikutuksesta tunnustettuun vastaavuuteen. Tuojaosapuoli
ilmoittaa viejäosapuolelle 30 työpäivän kuluessa näiden tietojen
vastaanottamisesta, pysyykö vastaavuus tunnustettuna ehdotettujen
toimenpiteiden perusteella. b) Tämän
sopimuksen 58 artiklan 2 kohdan määräysten mukaisesti tuojaosapuoli ilmoittaa
viipymättä viejäosapuolelle kaikista sen sellaisten toimenpiteiden
muutosehdotuksista, joihin vastaavuuden tunnustaminen on perustunut, ja
ehdotettujen toimenpiteiden todennäköisestä vaikutuksesta tunnustettuun
vastaavuuteen. Jos tuojaosapuoli ei enää tunnusta vastaavuutta, osapuolet
voivat sopia ehdoista tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitetun menettelyn
aloittamiselle uudelleen ehdotettujen toimenpiteiden perusteella. 8. Vastaavuuden tunnustaminen, sen
voimassaolon keskeyttäminen tai sen kumoaminen riippuu kokonaan
tuojaosapuolesta, joka toimii omien hallinnollisten ja lainsäädännöllisten
puitteidensa mukaisesti. Kyseisen osapuolen on toimitettava viejänä toimivalle
osapuolelle täydellinen selitys ja tämän artiklan kattamien ratkaisujen ja
päätösten tukena käytetyt tiedot. Jos vastaavuutta ei tunnusteta, sen
voimassaolo keskeytetään tai se kumotaan, tuojaosapuoli ilmoittaa
viejäosapuolelle tarvittavat edellytykset, joiden perusteella 3 kohdassa
tarkoitettu menettely voidaan aloittaa uudestaan. 9. Tuojaosapuoli ei voi kumota
vastaavuuden tunnustamista tai keskeyttää sen voimassaoloa ennen kuin
jommankumman osapuolen ehdottamat uudet toimenpiteet tulevat voimaan, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen 64 artiklan soveltamista. 10. Jos tuojaosapuoli tunnustaa
vastaavuuden virallisesti tämän sopimuksen liitteessä VIII vahvistetun
neuvottelumenettelyn perusteella, terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomitea
vahvistaa tämän sopimuksen 65 artiklan 5 kohdassa määrätyn menettelyn
mukaisesti, että vastaavuus on tunnustettu osapuolten välisessä kaupassa.
Päätöksessä voidaan määrätä tapauksen mukaan myös fyysisten rajatarkastusten
vähentämisestä, yksinkertaistetuista todistuksista ja laitosten
ennakkoluetteloinnin menetelmistä. Vastaavuuden tunnustamista koskeva tilanne
esitetään tämän sopimuksen liitteessä XII. 58
ARTIKLA Avoimuus
ja tietojen vaihto 1. Osapuolet tekevät yhteistyötä
parantaakseen tämän sopimuksen liitteessä IV lueteltujen toimien soveltamisesta
vastaavien toisen osapuolen virallisten valvontarakenteiden ja -järjestelmien
ja niiden toiminnan tuntemusta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän
sopimuksen 59 artiklan soveltamista. Tämä voidaan saavuttaa muun muassa
kansainvälisiä tarkastuksia koskevien kertomusten avulla, silloin kun ne
julkistetaan, ja osapuolet voivat vaihtaa näiden tarkastusten tuloksia koskevia
tai muita tietoja asianmukaiseksi katsomallaan tavalla. 2. Osapuolet ilmoittavat toisilleen
asianomaisten alojen lainsäädäntöä tai menettelyjä koskevista muutoksista tämän
sopimuksen 55 artiklassa tarkoitetun lainsäädännön lähentämisen ja 57
artiklassa tarkoitetun vastaavuuden tunnustamisen yhteydessä. 3. Tässä yhteydessä unioni ilmoittaa
Georgialle hyvissä ajoin etukäteen unionin lainsäädäntöön tehtävistä
muutoksista, jotta Georgia voisi harkita oman lainsäädäntönsä muuttamista
vastaavasti. Jotta lainsäädäntöasiakirjojen siirto
jommankumman osapuolen pyynnöstä olisi helpompaa, olisi saavutettava riittävä
yhteistyön taso. Tätä varten osapuolet ilmoittavat toisilleen
yhteyspisteistään. Osapuolet ilmoittavat toisilleen myös kaikista
yhteyspisteitään koskevista muutoksista. 59
ARTIKLA Ilmoitukset,
neuvottelut ja viestinnän helpottaminen 1. Kumpikin osapuoli ilmoittaa toiselle
osapuolelle kirjallisesti kahden työpäivän kuluessa kaikista vakavista tai
merkittävistä riskeistä ihmisten, eläinten tai kasvien terveydelle, mukaan
lukien elintarvikevalvonnan hätätilanteet tai tilanteet, joissa on selvästi
havaittu riski eläin- tai kasvituotteiden käyttämiseen liittyvistä
vaarallisista vaikutuksista terveydelle, sekä erityisesti seuraavista: a) toimenpiteet,
jotka vaikuttavat tämän sopimuksen 56 artiklassa tarkoitettuihin
alueellistamista koskeviin päätöksiin; b) minkä
tahansa tämän sopimuksen liitteessä V-A luetellun eläintaudin tai liitteessä
V-B luetellun säännellyn kasvintuhoojan esiintyvyys tai kehitys; c) epidemiologisesti
tärkeät havainnot tai merkittävät niihin liittyvät riskit, jotka koskevat tämän
sopimuksen liitteeseen V-A sisältymättömiä eläintauteja ja liitteeseen V-B
sisältymättömiä kasvintuhoojia tai uusia eläintauteja tai kasvintuhoojia; ja d) eläintautien
tai kasvintuhoojien torjumiseksi tai hävittämiseksi taikka kansanterveyden tai
kasvien terveyden suojelemiseksi toteutettujen toimenpiteiden lisäksi
toteutettavat, perusvaatimuksia laajemmat toimenpiteet ja kaikki
ennaltaehkäisevään politiikkaan, rokotuspolitiikka mukaan luettuna, liittyvät
muutokset. 2. Ilmoitukset tehdään kirjallisesti
tämän sopimuksen 58 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuille yhteyspisteille. Kirjallisella ilmoituksella tarkoitetaan
ilmoitusta postitse, faksilla tai sähköpostilla. 3. Jos jompikumpi osapuoli on vakavasti
huolissaan ihmisten, eläinten tai kasvien terveyteen liittyvistä vaaroista,
tilannetta koskeva neuvottelu järjestetään kyseisen osapuolen pyynnöstä
mahdollisimman pian ja joka tapauksessa 15 työpäivän kuluessa pyynnöstä.
Tällaisissa tilanteissa kumpikin osapuoli pyrkii toimittamaan kaikki tiedot,
jotka ovat tarpeen, jotta voitaisiin välttää kaupan häiriöt ja saavuttaa
molempien osapuolten kannalta hyväksyttävät ihmisten, eläinten tai kasvien
terveyden suojelun mukaiset ratkaisut. 4. Kumman tahansa osapuolen pyynnöstä
käydään eläinten hyvinvointia koskevia neuvotteluja mahdollisimman pian ja
viimeistään 20 työpäivän kuluessa ilmoituksen tekemisestä. Kumpikin osapuoli
pyrkii näissä tilanteissa toimittamaan kaikki pyydetyt tiedot. 5. Tämän artiklan 3 ja 4 kohdassa
tarkoitetut neuvottelut voidaan osapuolen pyynnöstä pitää video- tai
audiokokouksena. Pyynnön esittänyt osapuoli varmistaa, että neuvotteluista
laaditaan pöytäkirja, jonka osapuolet virallisesti hyväksyvät. Tähän
hyväksyntään sovelletaan tämän sopimuksen 58 artiklan 3 kohdan määräyksiä. 6. Yhteinen nopea hälytysjärjestelmä ja
ennakkovaroitusjärjestelmä eläinlääkintä- ja kasvinsuojelualan hätätapauksia
varten käynnistetään myöhemmässä vaiheessa sen jälkeen, kun Georgia on pannut
täytäntöön tarvittavan alaa koskevan lainsäädännön ja luonut edellytykset
näiden järjestelmien asianmukaiselle toiminnalle käytännössä. 60
ARTIKLA Kauppaa
koskevat edellytykset 1. Tuontiedellytykset ennen vastaavuuden
tunnustamista a) Osapuolet
sopivat soveltavansa tämän sopimuksen liitteessä IV-A ja liitteessä IV-C
olevassa 2 ja 3 kohdassa tarkoitettujen hyödykkeiden tuontiin ennen
vastaavuuden tunnustamista tiettyjä edellytyksiä. Tuojaosapuolen
tuontiedellytyksiä sovelletaan koko viejäosapuolen alueeseen, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen 56 artiklan mukaisesti tehtyjen
päätösten soveltamista. Tuojaosapuoli ilmoittaa tämän sopimuksen tullessa
voimaan ja tämän sopimuksen 58 artiklan määräysten mukaisesti viejäosapuolelle
tuontia koskevista terveys- ja/tai kasvinsuojeluvaatimuksistaan tämän
sopimuksen liitteessä IV-A ja IV-C tarkoitetuille hyödykkeille. Näihin
tietoihin sisältyvät tarvittaessa tuojaosapuolen edellyttämien virallisten
todistusten tai ilmoitusten tai kaupallisten asiakirjojen mallit; ja b) i) tämän
artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen edellytysten muutoksissa tai
muutosehdotuksissa on noudatettava terveys- ja kasvinsuojelusopimuksen asiaa
koskevia ilmoitusmenettelyjä; ii) tuojaosapuoli
ottaa huomioon osapuolten välisen kuljetusajan vahvistaessaan tämän artiklan 1
kohdan a alakohdassa tarkoitettujen edellytysten muutosten voimaantulopäivän,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen 64 artiklan määräysten
soveltamista; ja iii) jos
tuojaosapuoli ei noudata tämän artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettuja
ilmoitusvaatimuksia, sen on hyväksyttävä aikaisemmin sovelletut edellytykset
takaava todistus tai vahvistus 30 päivän ajan muutettujen tuontiedellytysten
voimaantulosta. 2. Tuontiedellytykset vastaavuuden
tunnustamisen jälkeen a) Osapuolet
toteuttavat 90 päivän kuluessa tämän sopimuksen 57 artiklan 10 kohdassa
tarkoitetun, vastaavuuden tunnustamista koskevan päätöksen tekopäivästä
tarvittavat lainsäädännölliset ja hallinnolliset toimenpiteet vastaavuuden
tunnustamisen täytäntöönpanemiseksi mahdollistaakseen sen perusteella tämän
sopimuksen liitteessä IV-A ja liitteessä IV-C olevassa 2 ja 3 kohdassa
tarkoitettujen hyödykkeiden kaupan välillään.
Näiden hyödykkeiden osalta tuojaosapuolen vaatiman virallisen todistuksen tai
asiakirjan malli voidaan tällöin korvata todistuksella, joka on laadittu tämän
sopimuksen liitteessä X-B määrätyllä tavalla; b) sellaisten
alojen tai osa-alueiden hyödykkeiden, joiden osalta kaikkia toimenpiteitä ei
ole tunnustettu vastaaviksi, kauppa jatkuu tämän artiklan 1 kohdan a
alakohdassa tarkoitettujen edellytysten noudattamisen perusteella.
Viejäosapuolen pyynnöstä sovelletaan tämän artiklan 5 kohdan määräyksiä. 3. Tämän sopimuksen liitteessä IV-A ja
liitteessä IV-C olevassa 2 kohdassa tarkoitetuilta hyödykkeiltä ei vaadita
osapuolten välillä tuontilupaa tämän sopimuksen voimaantulopäivästä alkaen. 4. Osapuolet neuvottelevat
viejäosapuolen pyynnöstä terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomiteassa tämän
sopimuksen 65 artiklan määräysten mukaisesti edellytyksistä, jotka vaikuttavat
tämän artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen hyödykkeiden kauppaan,
sopiakseen vaihtoehtoisista tai uusista tuojaosapuolen tuontiedellytyksistä.
Tällaiset vaihtoehtoiset tai uudet tuontiedellytykset voivat perustua
soveltuvissa tapauksissa viejäosapuolen toimenpiteisiin, jotka tuojaosapuoli on
tunnustanut vastaaviksi. Jos sopimukseen päästään, tuojaosapuoli toteuttaa
tarvittavat lainsäädännölliset ja/tai hallinnolliset toimenpiteet 90 päivän
kuluessa tuonnin mahdollistamiseksi sovittujen tuontiedellytysten perusteella. 5. Luettelo laitoksista, alustava
hyväksyntä a) Tuojaosapuoli
hyväksyy alustavasti tämän sopimuksen liitteessä IV-A olevassa 2 osassa
tarkoitettujen eläintuotteiden tuonnin osalta viejäosapuolen pyynnöstä, jonka
liitteenä on tarvittavat takeet, tämän sopimuksen liitteessä VII olevassa 2
kohdassa tarkoitetut viejäosapuolen alueella sijaitsevat jalostuslaitokset
ilman yksittäisten laitosten ennakkotarkastusta. Hyväksynnän on oltava tämän
sopimuksen liitteessä VII vahvistettujen edellytysten ja määräysten mukainen.
Ellei lisätietoja edellytetä, tuojaosapuoli toteuttaa tarvittavat
lainsäädännölliset ja/tai hallinnolliset toimenpiteet tuonnin
mahdollistamiseksi tämän perusteella 30 työpäivän kuluessa siitä päivästä, jona
tuojaosapuoli on vastaanottanut pyynnön ja asianmukaiset takeet. Alustava luettelo
laitoksista hyväksytään tämän sopimuksen liitteen VII määräysten mukaisesti. b) Viejäosapuoli
antaa tämän artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen eläintuotteiden
tuonnin osalta tuojaosapuolelle tiedoksi luettelon laitoksistaan, jotka
täyttävät tuojaosapuolen vaatimukset. 6. Osapuolen on toisen osapuolen
pyynnöstä toimitettava tarvittava selitys ja tämän artiklan kattamia päätöksiä
ja ratkaisuja tukevat tiedot. 61
ARTIKLA Sertifiointimenettely 1. Osapuolet sopivat noudattavansa tämän
sopimuksen liitteessä X vahvistettuja periaatteita sertifiointimenettelyissä ja
todistusten ja virallisten asiakirjojen antamisen yhteydessä. 2. Tämän sopimuksen 65 artiklassa
tarkoitettu terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomitea voi sopia sähköisessä
sertifioinnissa sekä todistusten peruuttamisessa tai korvaamisessa
noudatettavista säännöistä. 3. Osapuolet sopivat tarvittaessa
yhteisistä todistusmalleista tämän sopimuksen 55 artiklassa tarkoitetun
lainsäädännön lähentämisen yhteydessä. 62
ARTIKLA Vaatimustenmukaisuuden
tarkastus 1. Luottamuksen säilyttämiseksi tämän
luvun määräysten tosiasialliseen täytäntöönpanoon kummallakin osapuolella on
oikeus a) suorittaa
toisen osapuolen viranomaisten tarkastus- ja sertifiointijärjestelmän tai sen
osan ja/tai muiden sovellettavien toimenpiteiden vaatimustenmukaisuuden tarkastus
kansainvälisten normien, Codex Alimentarius -komission, OIE:n ja IPPC:n
suuntaviivojen ja suositusten mukaisesti; b) saada
toiselta osapuolelta tietoa sen valvontajärjestelmästä ja saada tietoa tämän
järjestelmän mukaisesti suoritettujen tarkastusten tuloksista noudattaen
kummassakin osapuolessa sovellettavia luottamuksellisuutta koskevia määräyksiä. 2. Kumpikin osapuoli voi ilmoittaa tämän
artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettujen vaatimustenmukaisuuden
tarkastusten tuloksista kolmansille osapuolille ja julkistaa ne kumpaan tahansa
osapuoleen sovellettavien määräysten mahdollisesti edellyttämällä tavalla.
Tällaisessa tulosten ilmoittamisessa muille osapuolille ja/tai julkistamisessa
on tarvittaessa noudatettava kumpaan tahansa osapuoleen sovellettavia,
luottamuksellisuutta koskevia määräyksiä. 3. Jos tuojaosapuoli päättää suorittaa
tarkastuskäynnin viejäosapuolen alueelle, tuojaosapuolen on ilmoitettava
tarkastuskäynnistä viejäosapuolelle vähintään 60 työpäivää ennen kyseisen
tarkastuksen aiottua suorittamista paitsi silloin, kun on kyseessä hätätapaus
tai jos osapuolet toisin sopivat. Osapuolten on sovittava keskenään kaikista
tarkastuskäyntiä koskevista muutoksista. 4. Toisen osapuolen toimivaltaisten
viranomaisten tarkastus- ja sertifiointijärjestelmien tai niiden osan ja/tai
muiden sovellettavien toimenpiteiden vaatimustenmukaisuuden tarkastuksesta
aiheutuvat kulut maksaa tarkastuksen suorittava osapuoli. 5. Tarkastuskertomuksen luonnos
toimitetaan viejäosapuolelle 60 työpäivän kuluessa vaatimustenmukaisuuden
tarkastuksen päättymisestä. Viejäosapuolelle on annettava 45 työpäivää aikaa
esittää huomautuksensa kertomusluonnoksesta. Viejäosapuolen huomautukset on
liitettävä ja tarvittaessa sisällytettävä lopulliseen kertomukseen. Jos
vaatimustenmukaisuuden tarkastuksessa on kuitenkin todettu merkittävä ihmisten,
eläinten tai kasvien terveyteen liittyvä riski, viejäosapuolelle on
ilmoitettava asiasta mahdollisimman nopeasti ja joka tapauksessa 10 työpäivän
kuluessa vaatimustenmukaisuuden tarkastuksen päättymisestä. 6. Selvyyden vuoksi
vaatimustenmukaisuuden tarkastuksen tuloksia voidaan käyttää osapuolten tai
toisen osapuolen tämän sopimuksen 55, 57 ja 63 artiklan mukaisesti
suorittamissa menettelyissä. 63
ARTIKLA Tuontitarkastukset
ja tarkastusmaksut 1. Osapuolet sopivat, että
tuojaosapuolen suorittamissa viejäosapuolen alueelta tulevien lähetysten
tuontitarkastuksissa noudatetaan tämän sopimuksen liitteessä IX olevan A osan
periaatteita. Näiden tarkastusten tulokset saattavat vaikuttaa tämän sopimuksen
62 artiklassa tarkoitettuun vaatimustenmukaisuuden tarkastamista koskevaan
menettelyyn. 2. Kummankin osapuolen soveltamien
fyysisten tuontitarkastusten tiheys on vahvistettu tämän sopimuksen liitteessä
IX olevassa B osassa. Osapuoli voi muuttaa tarkastustiheyttä toimivaltansa
rajoissa ja sisäisen lainsäädäntönsä mukaisesti tämän sopimuksen 55, 57 ja 60
artiklan mukaisesti tapahtuneen edistymisen taikka vaatimustenmukaisuuden
tarkastusten, neuvottelujen tai muiden tässä sopimuksessa määrättyjen
toimenpiteiden tuloksena. Edellä olevassa 65 artiklassa tarkoitettu terveys- ja
kasvinsuojeluasioiden alakomitea tekee päätöksen tämän sopimuksen liitteessä IX
olevan B osan muuttamisesta vastaavasti. 3. Mahdolliset tarkastusmaksut voivat
kattaa ainoastaan toimivaltaiselle viranomaiselle tuontitarkastusten
suorittamisesta aiheutuvat kustannukset. Ne lasketaan samoin perustein kuin
maksut, jotka veloitetaan vastaavien kotimaisten tuotteiden tarkastuksesta. 4. Tuojaosapuoli ilmoittaa
viejäosapuolelle tämän pyynnöstä kaikista tuontitarkastuksiin ja
tarkastusmaksuihin vaikuttaviin toimenpiteisiin tehtävistä muutoksista, näiden
muutosten syistä sekä merkittävistä muutoksista tällaisten tarkastusten
hallinnollisessa toteutuksessa.. 5. Osapuolet voivat sopia tämän
sopimuksen 65 artiklassa tarkoitetun terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomitean määrittämästä päivämäärästä alkaen edellytyksistä, joilla ne
hyväksyvät toistensa 62 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetut
valvontatoimet tarkoituksenaan mukauttaa ja vastavuoroisesti vähentää fyysisten
tuontitarkastusten tiheyttä tämän sopimuksen 60 artiklan 2 kohdan a alakohdassa
tarkoitettujen hyödykkeiden osalta. Osapuolet voivat kyseisestä päivämäärästä
alkaen vastavuoroisesti hyväksyä toistensa tekemät tiettyjen hyödykkeiden
valvontatoimet ja tämän johdosta vähentää tai korvata niitä koskevia
tuontitarkastuksia. 64
ARTIKLA Suojatoimenpiteet 1. Jos viejäosapuoli ottaa alueellaan
käyttöön toimenpiteitä hallitakseen jotakin sellaista tekijää, joka
todennäköisesti aiheuttaa vakavan vaaran tai riskin ihmisten, eläinten tai
kasvien terveydelle, viejäosapuolen on toteutettava vastaavat toimenpiteet
estääkseen kyseisen vaaran tai riskin kulkeutumisen tuojaosapuolen alueelle,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2 kohdan määräysten
soveltamista. 2. Tuojaosapuoli voi vakavasta ihmisten,
eläinten tai kasvien terveyteen liittyvästä syystä toteuttaa ihmisten, eläinten
tai kasvien terveyden suojelun kannalta välttämättömiä tilapäisiä
toimenpiteitä. Osapuolten välillä matkalla olevien lähetysten osalta
tuojaosapuoli harkitsee, mikä olisi sopivin ja kohtuullisin ratkaisu, jotta
tarpeettomat kaupan häiriöt voitaisiin välttää. 3. Tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetut
toimenpiteet käyttöön ottava osapuoli ilmoittaa asiasta toiselle osapuolelle
viimeistään yhden työpäivän kuluttua toimenpiteiden käyttöönotosta. Osapuolet
neuvottelevat tilanteesta kumman tahansa osapuolen pyynnöstä ja tämän
sopimuksen 59 artiklan 3 kohdan määräysten mukaisesti 15 työpäivän kuluessa
ilmoituksesta. Osapuolet ottavat asianmukaisesti huomioon kaikki tällaisissa
neuvotteluissa saadut tiedot ja pyrkivät välttämään tarpeettomia kaupan häiriöitä
ottamalla tarvittaessa huomioon tämän sopimuksen 59 artiklan 3 kohdan
määräysten mukaisten neuvottelujen tuloksen. 65
ARTIKLA Terveys-
ja kasvinsuojelutoimien alakomitea 1. Perustetaan terveys- ja
kasvinsuojelutoimien alakomitea. Se kokoontuu kolmen kuukauden kuluessa tämän
sopimuksen voimaantulopäivästä ja sen jälkeen kumman tahansa osapuolen
pyynnöstä tai vähintään kerran vuodessa. Osapuolten sopimuksesta terveys- ja
kasvinsuojeluasioiden alakomitean kokous voidaan pitää video- tai
audiokokouksena. Terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomitea voi kokoustensa
välisinä aikoina käsitellä asioita myös kirjeitse. 2. Terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomitean tehtävänä on a) käsitellä
kaikkia tähän lukuun liittyviä asioita; b) valvoa
tämän luvun täytäntöönpanoa ja tarkastella kaikkia asioita, joita sen
täytäntöönpanossa voi tulla esille; c) tarkastella
tämän sopimuksen liitteitä IV–XII erityisesti tässä luvussa määrätyissä
neuvotteluissa ja menettelyissä saavutetun edistymisen perusteella; d) muuttaa
tämän sopimuksen liitteitä IV–XII vahvistuspäätöksillä tämän kohdan c
alakohdassa tarkoitetun tarkastelun mukaisesti tai kuten tässä luvussa muuten
määrätään; ja e) antaa
tämän kohdan c alakohdassa tarkoitetun tarkastelun perusteella lausuntoja ja
suosituksia tämän sopimuksen VIII osastossa (Institutionaaliset määräykset,
yleiset määräykset ja loppumääräykset) määritellyille muille elimille. 3. Osapuolet sopivat perustavansa
tarvittaessa teknisiä työryhmiä, jotka koostuvat osapuolten asiantuntijatason
edustajista ja joiden tehtävänä on määrittää ja käsitellä tämän luvun
soveltamisesta aiheutuvia teknisiä ja tieteellisiä kysymyksiä. Jos tarvitaan
muuta asiantuntemusta, osapuolet voivat perustaa tilapäisiä työryhmiä, mukaan
lukien tieteelliset työryhmät ja asiantuntijaryhmät. Tällaiseen tilapäiseen
työryhmään voi kuulua muitakin kuin osapuolten edustajia. 4. Terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomitea antaa tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle säännöllisesti
kertomuksen toimivaltansa mukaisesti tekemistään toimista ja päätöksistä. 5. Terveys- ja kasvinsuojeluasioiden
alakomitea hyväksyy työjärjestyksensä ensimmäisessä kokouksessaan. 6. Osapuolet hyväksyvät yksimielisesti
kaikki terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomitean tai sen mahdollisesti
perustamien työryhmien päätökset, suositukset, kertomukset ja muut toimet. 5 LUKU TULLIMENETTELYJEN
JA KAUPAN HELPOTTAMINEN 66
ARTIKLA Tavoitteet 1. Osapuolet tunnustavat tullimenettelyjen
ja kaupan helpottamisen merkityksen kehittyvän kahdenvälisen
kaupankäyntiympäristön kannalta. Osapuolet sopivat tämän alan yhteistyön
vahvistamisesta, jotta voidaan varmistaa, että sovellettava lainsäädäntö ja
menettelyt sekä asianomaisten viranomaisten hallinnolliset valmiudet vastaavat
tehokkaan valvonnan tavoitteita ja tukevat periaatteellisesti laillisen kaupan
helpottamista. 2. Osapuolet pitävät ensiarvoisen
tärkeinä yleisen edun mukaisia tavoitteita, kuten kaupan helpottamista,
turvallisuutta ja petosten torjuntaa, sekä niitä koskevaa tasapainoista
lähestymistapaa. 67
ARTIKLA Lainsäädäntö
ja menettelyt 1. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä,
että niiden kauppa- ja tullialaa koskevan lainsäädännön on lähtökohtaisesti
oltava vakaata ja kattavaa ja että alan säännösten ja menettelyjen on oltava
oikeasuhteisia, avoimia, ennakoitavia, syrjimättömiä ja puolueettomia ja niitä
on sovellettava yhdenmukaisesti ja tehokkaasti; tässä tarkoituksessa osapuolet
muun muassa a) suojelevat
ja helpottavat laillista kauppaa panemalla lainsäädännölliset vaatimukset
tehokkaasti täytäntöön ja noudattamalla niitä; b) välttävät
asettamasta tarpeettomia tai syrjiviä rasitteita talouden toimijoille, estävät
petoksia ja tarjoavat talouden toimijoille lisähelpotuksia vastineeksi
vaatimusten hyvästä noudattamisesta; c) käyttävät
yhtenäistä hallinnollista asiakirjaa tulli-ilmoitusten tekemiseen; d) lisäävät
rajalla sovellettavien tullimenettelyjen ja -käytäntöjen tehokkuutta ja
avoimuutta ja yksinkertaistavat niitä; e) soveltavat
tavaroiden maahantuonnin, maasta poistamisen ja luovutuksen
yksinkertaistamiseksi ja helpottamiseksi nykyaikaisia tullimenetelmiä, mukaan
luettuina riskinarviointi, luovutuksen jälkeiset tarkastukset ja yritysten
tarkastusmenettelyt; f) pyrkivät
pienentämään säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia ja lisäämään
ennakoitavuutta kaikkien talouden toimijoiden hyödyksi; g) varmistavat,
että tavaroiden tuontia, vientiä ja kauttakuljetusta koskevia vaatimuksia ja
menettelyjä sovelletaan syrjimättömästi, sanotun kuitenkaan rajoittamatta
objektiivisten riskinarviointikriteerien soveltamista; h) soveltavat
tullin ja kaupan alalla sovellettavia kansainvälisiä välineitä, joihin kuuluvat
muun muassa Maailman tullijärjestön, jäljempänä ’WCO’, kehittämät välineet
(väliaikaista maahantuontia koskeva vuoden 1990 Istanbulin yleissopimus,
harmonoitua tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmää koskeva vuoden 1983
yleissopimus), WTO:n kehittämät välineet, vuoden 1975 TIR-yleissopimus sekä
tavaroiden rajatarkastusten yhdenmukaistamista koskeva vuoden 1982
yleissopimus; ne saattavat ottaa tarvittaessa huomioon maailmankaupan
turvaamista ja helpottamista koskevan WCO:n normikehyksen sekä tullitoiminnan
ohjeiden kaltaiset Euroopan komission suuntaviivat; i) ryhtyvät
tarvittaviin toimiin ottaakseen huomioon ja pannakseen täytäntöön
tullimenettelyjen yksinkertaistamista ja yhdenmukaistamista koskevan
tarkistetun vuoden 1973 Kioton yleissopimuksen määräykset; j) mahdollistavat
sitovat ennakkopäätökset tariffiluokittelun ja alkuperäsääntöjen osalta.
Osapuolet varmistavat, että päätöstä voidaan muuttaa tai se voidaan kumota
vasta, kun siitä on ensin ilmoitettu asianomaiselle toimijalle, ja ilman
takautuvaa vaikutusta, ellei päätöksiä ole tehty virheellisten tai puutteellisten
tietojen perusteella; k) ottavat
käyttöön ja soveltavat yksinkertaistettuja menettelyjä valtuutettujen
toimijoiden osalta objektiivisten ja syrjimättömien perusteiden mukaisesti; l) vahvistavat
säännöt, joilla varmistetaan, että tullimääräysten tai menettelyihin liittyvien
vaatimusten rikkomisista aiheutuvat seuraamukset ovat oikeasuhteisia ja
syrjimättömiä ja ettei niiden soveltaminen aiheuta kohtuuttomia ja
perusteettomia viivästyksiä; ja m) soveltavat
avoimia, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia sääntöjä, jos valtiolliset elimet
tarjoavat samoja palveluja kuin yksityinen sektori. 2. Työskentelytapojen parantamiseksi
sekä toiminnan syrjimättömyyden, avoimuuden, tehokkuuden, rehellisyyden ja
vastuullisuuden takaamiseksi osapuolet a) toteuttavat
lisätoimia, joiden tavoitteena on vähentää, yksinkertaistaa ja standardoida
tullin ja muiden asiaa käsittelevien viranomaisten vaatimia tietoja ja
asiakirjoja; b) yksinkertaistavat
tavaroiden nopeaan luovutukseen ja tulliselvitykseen liittyviä vaatimuksia ja
muodollisuuksia aina, kun se on mahdollista; c) huolehtivat
tehokkaista, viiveettömistä ja syrjimättömistä menettelyistä, joilla turvataan
muutoksenhakuoikeus sellaisiin tullin ja muiden asiaa käsittelevien
viranomaisten hallinnollisiin toimiin ja päätöksiin, jotka vaikuttavat tullille
esitettyihin tavaroihin. Muutoksenhakumenettelyjen on oltava helposti
käytettävissä, ja niihin liittyvien maksujen on oltava kohtuullisia ja oikeassa
suhteessa muutoksenhakumenettelyistä viranomaisille aiheutuviin kustannuksiin; d) ryhtyvät
toimiin varmistaakseen, että jos kiistanalaiseen hallinnolliseen toimeen tai
päätökseen haetaan muutosta, tavarat voidaan yleensä luovuttaa ja tullimaksut
jättää toistaiseksi kantamatta, jollei mahdollisesti tarpeellisiksi katsotuista
turvaamistoimenpiteistä muuta johdu. Tarvittaessa tavaroiden luovuttamista
varten olisi vaadittava vakuuden antamista esimerkiksi takauksen tai
talletuksen muodossa; ja e) varmistavat
mahdollisimman korkeatasoisten rehellisyysvaatimusten noudattamisen erityisesti
rajalla soveltamalla tarpeen mukaan tämän alan kansainvälisiin sopimuksiin ja
välineisiin, erityisesti WCO:n tarkistettuun Arushan julistukseen vuodelta 2003
ja tullietiikkaa koskeviin Euroopan komission ohjeisiin vuodelta 2007,
sisältyvien periaatteiden mukaisia toimenpiteitä. 3. Osapuolet sopivat luopuvansa a) tulliasioitsijoiden
pakollista käyttöä koskevista vaatimuksista; ja b) kuljetusta
edeltävien tai määräpaikassa suoritettavien tarkastusten pakollista käyttöä
koskevista vaatimuksista. 4. Kauttakuljetusten osalta a) tässä
sopimuksessa sovelletaan WTO:n määräyksissä (erityisesti
GATT 1994 -sopimuksen V artikla ja siihen liittyvät määräykset,
mukaan lukien kaupan helpottamisesta käytyjen Dohan kierroksen neuvottelujen
tuloksena aikaansaadut selvennykset ja parannukset) vahvistettuja kauttakulkua
koskevia sääntöjä ja määritelmiä. Näitä määräyksiä sovelletaan myös tapauksiin,
joissa tavaroiden kauttakuljetus alkaa tai päättyy osapuolen alueella; b) osapuolet
jatkavat tullipassitusjärjestelmiensä asteittaista yhteenliittämistä
tavoitteenaan Georgian tuleva osallistuminen yhteiseen passitusjärjestelmään[2]; c) osapuolet
varmistavat kaikkien asiaankuuluvien viranomaisten välisen yhteistyön ja
koordinoinnin alueellaan tarkoituksenaan helpottaa kauttakuljetuksia. Osapuolet
edistävät myös viranomaisten ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä
kauttakuljetuksiin liittyvissä asioissa. 68
ARTIKLA Suhteet
liike-elämään Osapuolet sopivat a) varmistavansa,
että niiden lainsäädäntö ja menettelyt ovat avoimia ja että ne ovat julkisesti
saatavilla, mahdollisuuksien mukaan sähköisin keinoin, ja että ne sisältävät
perustelut niiden käyttöönotolle. Kuulemisia olisi järjestettävä
säännöllisesti, ja uusien tai muutettujen säännösten julkaisemisen ja voimaantulon
välillä on oltava riittävän pitkä ajanjakso; b) tarpeesta
käydä oikea-aikaisia ja säännöllisiä neuvotteluja liike-elämän edustajien
kanssa lainsäädäntöehdotuksista ja menettelyistä, jotka koskevat tullialaa ja
kaupan kysymyksiä; c) asettavansa
julkisesti saataville asiaankuuluvat hallinnolliset ilmoitukset, jotka koskevat
muun muassa viranomaisten vaatimuksia sekä saapumista ja poistumista koskevia
menettelyjä, satamissa ja rajanylityspaikoissa sijaitsevien tullitoimipaikkojen
aukioloaikoja ja toimintamenetelmiä sekä yhteyspisteitä tiedusteluja varten; d) edistävänsä
yhteistyötä toimijoiden ja asiaankuuluvien viranomaisten välillä käyttämällä
ennakoitavia ja julkisesti saatavilla olevia menettelyjä, jotka perustuvat muun
muassa Maailman tullijärjestön suosittelemiin menettelyihin; ja e) varmistavansa,
että niiden tullia ja siihen liittyviä seikkoja koskevat vaatimukset ja
menettelyt täyttävät edelleen kaupan alan toimijoiden oikeutetut tarpeet, ovat
parhaiden toimintatapojen mukaisia ja jatkossakin rajoittavat kauppaa
mahdollisimman vähän. 69
ARTIKLA Maksut
ja palkkiot 1. Osapuolet kieltävät vaikutukseltaan
tuonti- tai vientitulleja ja -maksuja vastaavien hallinnollisten maksujen
perimisen. 2. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 1 luvun (Tavaroiden kansallinen kohtelu ja
markkinoillepääsy) asiaa koskevien määräysten soveltamista rajoittamatta
kaikenlaisiin tuonnissa tai viennissä tai niiden yhteydessä perittäviin,
osapuolten tulliviranomaisten määräämiin maksuihin ja palkkioihin, mukaan
luettuina toisen tahon näiden viranomaisten puolesta suorittamiin tehtäviin
liittyvät maksut ja palkkiot, sovelletaan seuraavaa: a) maksuja
ja palkkioita voidaan määrätä ainoastaan kyseessä olevan tuonnin tai viennin
yhteydessä tarjotuista palveluista, jotka tavaranilmoittajan pyynnöstä
suoritetaan muissa kuin tavanomaisissa työoloissa, muulloin kuin tavanomaisina
työaikoina ja muussa kuin tullisäännöksissä tarkoitetussa paikassa, tai
tällaisiin palveluihin mahdollisesti liittyvistä muodollisuuksista, joita
tuonnin tai viennin toteuttaminen edellyttää; b) maksut
ja palkkiot eivät saa ylittää tarjotun palvelun kustannuksia; c) maksuja
ja palkkioita ei lasketa arvon perusteella; d) tiedot
maksuista ja palkkioista on julkaistava virallisesti nimetyn välineen kautta ja
mahdollisuuksien mukaan virallisen verkkosivuston kautta. Näihin tietoihin on
sisällytettävä tarjotusta palvelusta perittävän maksun tai palkkion peruste,
vastuussa oleva viranomainen, sovellettavat maksut ja palkkiot sekä maksun
suoritusaika ja -tapa; ja e) uusia
tai muutettuja maksuja ja palkkioita ei saa määrätä, ennen kuin niitä koskevat
tiedot on julkaistu ja asetettu helposti saataville. 70
ARTIKLA Tullausarvon
määrittäminen 1. Tavaroiden tullausarvon määrittämisessä
osapuolten välisessä kaupassa noudatetaan WTO-sopimuksen liitteessä IA olevan,
GATT 1994 -sopimuksen VII artiklan soveltamisesta tehdyn sopimuksen
määräyksiä ja niiden mahdollisia myöhempiä muutoksia. Kyseiset WTO-sopimuksen
määräykset liitetään täten tähän sopimukseen ja otetaan osaksi sitä.
Vähimmäistullausarvoja ei käytetä. 2. Osapuolet tekevät yhteistyötä, jotta
tullausarvon määrittämiseen liittyvissä kysymyksissä päästäisiin yhteiseen
toimintatapaan. 71
ARTIKLA Tulliyhteistyö Osapuolet lujittavat tullialan yhteistyötään
varmistaakseen tässä luvussa määriteltyjen tavoitteiden toteutumisen, jotta ne
voivat entisestään helpottaa kauppaa ja varmistaa samalla tehokkaan valvonnan,
turvallisuuden ja petosten ehkäisyn. Tätä varten osapuolet voivat hyödyntää
vertailuaineistona soveltuvin osin Euroopan komission laatimia tullitoiminnan
ohjeita. Varmistaakseen tämän luvun määräysten
noudattamisen osapuolet muun muassa a) vaihtavat
tietoja tullilainsäädännön ja tullimenettelyjen alalla; b) kehittävät
yhteisiä aloitteita, joiden aiheina ovat tuonti-, vienti- ja
kauttakuljetusmenettelyt, ja pyrkivät varmistamaan, että liike-elämän
toimijoille tarjotaan tehokkaita palveluja; c) tekevät
yhteistyötä tullimenettelyjen ja muiden kauppaan liittyvien menettelyjen
automatisoinnin alalla; d) vaihtavat
tarvittaessa tietoja ottaen kuitenkin huomioon tarpeen kunnioittaa
arkaluonteisten tietojen luottamuksellisuutta ja varmistaa henkilötietojen
suojaaminen; e) tekevät
yhteistyötä ehkäistäkseen rajat ylittävää tavaroiden, mukaan lukien
tupakkatuotteet, laitonta kauppaa ja torjuakseen sitä; f) vaihtavat
tietoja tai käyvät neuvotteluja voidakseen mahdollisuuksien mukaan määrittää
yhteisiä kantoja tullialalla toimivissa kansainvälisissä järjestöissä, joita ovat
muun muassa WTO, WCO, YK, YK:n kauppa- ja kehityskonferenssi (UNCTAD) ja YK:n
Euroopan talouskomissio; g) tekevät
yhteistyötä teknisen avun suunnittelussa ja täytäntöönpanossa, etenkin
edistääkseen tullimenettelyihin ja kauppaa koskeviin helpotuksiin liittyviä
uudistuksia tämän sopimuksen asiaa koskevien määräysten mukaisesti; h) vaihtavat
tullioperaatioihin liittyviä parhaita käytänteitä erityisesti riskeihin
perustuvien tullivalvontajärjestelmien sekä teollis- ja tekijänoikeuksien
täytäntöönpanon alalla etenkin liittyen tuoteväärennöksiin; i) edistävät
koordinointia osapuolten kaikkien rajaviranomaisten välillä
rajanylitysprosessin helpottamiseksi ja valvonnan tehostamiseksi ottaen
huomioon mahdollisuuden yhteisiin rajatarkastuksiin, jos se on toteutettavissa
ja tarkoituksenmukaista; ja j) tunnustavat
tarvittaessa aiheellisilta osin vastavuoroisesti kauppakumppanuusohjelmat ja
tullivalvonnan mukaan lukien niitä vastaavat kauppaa helpottavat toimenpiteet. 72
ARTIKLA Keskinäinen
hallinnollinen avunanto tulliasioissa Osapuolet antavat toisilleen tähän sopimukseen
liitetyn, keskinäistä hallinnollista avunantoa tulliasioissa koskevan
pöytäkirjan II määräysten mukaisesti hallinnollista apua tulliasioissa, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta muiden tämän sopimuksen, ja erityisesti sen 71
artiklan, mukaisten yhteistyömuotojen käyttöä. 73
ARTIKLA Tekninen
apu ja valmiuksien kehittäminen Osapuolet tekevät yhteistyötä, jonka
tavoitteena on teknisen avun antaminen ja valmiuksien kehittäminen kaupan
helpottamista ja tullialaa koskevien uudistusten toteuttamiseksi. 74
ARTIKLA Tulliasioiden
alakomitea 1. Perustetaan tulliasioiden alakomitea.
Se on vastuussa tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle. 2. Alakomitean tehtävänä on muun muassa
järjestää säännöllisiä neuvotteluja ja valvoa tämän luvun täytäntöönpanoa ja
hallinnointia, missä yhteydessä se käsittelee muun muassa tulliyhteistyöhön,
raja-alueiden tulliyhteistyöhön ja sen hallinnointiin, tekniseen apuun,
alkuperäsääntöihin, kaupan helpottamiseen ja keskinäiseen hallinnolliseen
avunantoon tulliasioissa liittyviä seikkoja. 3. Tulliasioiden alakomitea muun muassa a) huolehtii
siitä, että tämän luvun ja tämän sopimuksen pöytäkirjojen I ja II määräyksiä
sovelletaan asianmukaisesti; b) päättää
tämän luvun ja tämän sopimuksen pöytäkirjojen I ja II täytäntöönpanon
edellyttämistä käytännön järjestelyistä, toimenpiteistä ja ratkaisuista, mukaan
luettuina tietojenvaihto, tullitarkastusten ja kauppakumppanuusohjelmien
vastavuoroinen tunnustaminen ja vastavuoroisesti hyväksytyt etuudet; c) vaihtaa
näkemyksiä kaikista yhteistä etua koskevista kysymyksistä, mukaan lukien
tulevat toimenpiteet ja niiden täytäntöönpanemiseksi ja soveltamiseksi käytettävissä
olevat voimavarat; d) antaa
tarvittaessa suosituksia; ja e) hyväksyy
työjärjestyksensä. 75
ARTIKLA Tullilainsäädännön
lähentäminen Asteittainen lähentyminen unionin
tullilainsäädäntöön ja tiettyyn kansainväliseen lainsäädäntöön toteutetaan
tämän sopimuksen liitteessä XIII esitetyllä tavalla. 6 LUKU SIJOITTAUTUMINEN,
PALVELUKAUPPA JA SÄHKÖINEN KAUPPA 1 JAKSO YLEISET
MÄÄRÄYKSET 76
ARTIKLA Tavoite
ja soveltamisala 1. Osapuolet vahvistavat uudelleen
WTO-sopimuksen mukaiset sitoumuksensa ja vahvistavat täten tarvittavat
järjestelyt, jotta sijoittautuminen ja palvelukauppa voidaan vapauttaa
asteittain ja vastavuoroisesti ja jotta sähköisessä kaupassa voidaan tehdä
yhteistyötä. 2. Julkisia hankintoja käsitellään tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 8 luvussa
(Julkiset hankinnat), eikä tämän luvun määräysten voida tulkita johtavan
minkäänlaisiin julkisia hankintoja koskeviin velvoitteisiin. 3. Tukia käsitellään tämän sopimuksen IV
osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 10 luvussa (Kilpailu), eikä
tämän luvun määräyksiä sovelleta osapuolten myöntämiin tukiin. 4. Osapuolet säilyttävät tämän luvun
määräysten mukaisesti oikeutensa säännellä ja ottaa käyttöön uusia säännöksiä
perusteltujen poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. 5. Tätä lukua ei sovelleta osapuolen
työmarkkinoille pyrkiviä luonnollisia henkilöitä koskeviin toimenpiteisiin eikä
myöskään kansalaisuutta taikka vakituista asumista tai työntekoa koskeviin
toimenpiteisiin. 6. Tämän luvun määräykset eivät estä
osapuolta käyttämästä toimenpiteitä, joilla säädellään luonnollisten
henkilöiden pääsyä sen alueelle tai heidän väliaikaista oleskeluaan sen
alueella, mukaan lukien ne toimenpiteet, joita tarvitaan sen rajojen
koskemattomuuden suojelemiseksi ja jotta varmistettaisiin luonnollisten
henkilöiden asianmukainen liikkuvuus sen rajojen yli, sillä edellytyksellä,
että tällaisia toimenpiteitä ei sovelleta siten, että ne mitätöisivät ne edut,
joita jompikumpi osapuoli saa tämän luvun ja tämän sopimuksen liitteiden XIV ja
XV erityisen sitoumuksen ehtojen mukaisesti, tai heikentäisivät näitä etuja[3]. 77
ARTIKLA Määritelmät Tätä lukua sovellettaessa a) ’toimenpiteellä’
tarkoitetaan mitä tahansa osapuolen toimenpidettä, joka voi olla lain,
säännöksen tai määräyksen, säännön, menettelyn, päätöksen tai hallinnollisen
toimen muodossa tai missä tahansa muussa muodossa; b) ’osapuolen
käyttöön ottamalla tai voimassa pitämällä toimenpiteellä’ tarkoitetaan
toimenpidettä, jonka toteuttavat i) keskus-,
alue- tai paikallistason hallintoelimet ja viranomaiset; ja ii) julkishallinnon
ulkopuoliset elimet käyttäessään keskus-, alue- tai paikallistason
hallintoelinten tai viranomaisten niille siirtämää toimivaltaa; c) ’osapuolen
luonnollisella henkilöllä’ tarkoitetaan Euroopan unionin jonkin jäsenvaltion
tai Georgian kansalaista näiden maiden lainsäädännön mukaisesti; d) ’oikeushenkilöllä’
tarkoitetaan sovellettavan lainsäädännön mukaan mitä tahansa joko voiton
tavoittelemiseksi tai muuta tarkoitusta varten asianmukaisesti perustettua tai
muulla tavoin järjestettyä, yksityisessä tai julkisessa omistuksessa olevaa
oikeussubjektia, kuten yrityksiä, säätiöitä, henkilöyhtiöitä, yhteisyrityksiä,
yksityisiä elinkeinonharjoittajia tai yhdistyksiä; e) ’osapuolen
oikeushenkilöllä’ tarkoitetaan d alakohdassa määriteltyä ja EU:n jäsenvaltion
tai Georgian lainsäädännön mukaisesti perustettua oikeushenkilöä, jolla on
sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka alueella[4],
jolla sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta, tai Georgian
alueella. Jos tällaisella
oikeushenkilöllä on ainoastaan sääntömääräinen kotipaikka tai keskushallinto
alueella, jolla sovelletaan Euroopan unionin toiminnasta tehtyä sopimusta, tai
Georgian alueella, sitä ei katsota unionin tai Georgian oikeushenkilöksi, ellei
sen toiminnalla ole tosiasiallista ja jatkuvaa yhteyttä unionin tai Georgian
talouteen. Sen estämättä, mitä
edellisessä alakohdassa määrätään, myös unionin tai Georgian ulkopuolelle
sijoittautuneet laivanvarustamot, jotka ovat EU:n jäsenvaltion kansalaisten tai
Georgian kansalaisten määräysvallassa, hyötyvät tästä sopimuksesta, jos niiden
alukset on rekisteröity asianomaisen maan lainsäädännön mukaisesti kyseisessä
jäsenvaltiossa tai Georgiassa ja ne purjehtivat jäsenvaltion tai Georgian lipun
alla; f) osapuolen
oikeushenkilön ’tytäryrityksellä’ tarkoitetaan kyseisen oikeushenkilön
omistuksessa tai tosiasiallisessa määräysvallassa olevaa oikeushenkilöä[5]; g) oikeushenkilön
’sivuliikkeellä’ tarkoitetaan liiketoimintayksikköä, jolla ei ole
oikeushenkilön asemaa mutta jonka toiminta on luonteeltaan pysyvää, kuten
emoyrityksen sivutoimipaikkaa, jolla on oma johto ja käytännön valmiudet käydä
liikeneuvotteluja kolmansien osapuolten kanssa siten, että näiden kolmansien
osapuolten ei tarvitse olla suoraan yhteydessä emoyritykseen, vaikka ne ovatkin
tietoisia tarvittaessa syntyvästä oikeussuhteesta emoyritykseen, jonka
päätoimipaikka on ulkomailla, vaan ne voivat harjoittaa liiketoimintaa tämän
sivutoimipaikan muodostavan liiketoimintayksikön kanssa; h) ’sijoittautumisella’
tarkoitetaan i) unionin
tai Georgian oikeushenkilöiden osalta oikeutta ryhtyä harjoittamaan
taloudellista toimintaa perustamalla tai hankkimalla oikeushenkilö ja/tai
perustamalla sivuliike tai edustusto Georgiassa tai unionissa; ii) luonnollisten
henkilöiden osalta unionin tai Georgian luonnollisten henkilöiden oikeutta
ryhtyä harjoittamaan taloudellista toimintaa itsenäisinä ammatinharjoittajina
ja perustaa yrityksiä, erityisesti yhtiöitä, jotka ovat heidän tosiasiallisessa
määräysvallassaan; i) ’taloudellinen
toiminta’ kattaa teollisen, kaupallisen ja ammatillisen toiminnan sekä
käsityöläistoiminnan mutta ei julkista valtaa käytettäessä harjoitettua
toimintaa; j) ’toiminnalla’
tarkoitetaan taloudellisen toiminnan harjoittamista; k) ’palveluihin’
sisältyvät kaikkien alojen kaikki palvelut lukuun ottamatta julkista valtaa
käytettäessä tarjottavia palveluja; l) ’julkista
valtaa käytettäessä suoritetut palvelut ja muu toiminta’ ovat palveluja tai
toimintaa, joita ei suoriteta kaupallisesti eikä kilpailtaessa yhden tai
useamman talouden toimijan kanssa; m) ’rajatylittävällä
palvelujen tarjonnalla’ tarkoitetaan palvelujen tarjontaa i) osapuolen
alueelta toisen osapuolen alueelle (1. tapa), tai ii) osapuolen
alueella toisen osapuolen palvelunkäyttäjälle (2. tapa); n) osapuolen
’palveluntarjoajalla’ tarkoitetaan osapuolen kaikkia luonnollisia tai
oikeushenkilöitä, jotka aikovat tarjota tai tarjoavat palveluja; o) ’yrittäjällä’
kaikkia osapuolen luonnollisia henkilöitä tai oikeushenkilöitä, jotka aikovat
harjoittaa tai harjoittavat taloudellista toimintaa sijoittautumalla. 2 JAKSO SIJOITTAUTUMINEN 78
ARTIKLA Soveltamisala Tätä jaksoa sovelletaan osapuolten hyväksymiin
tai ylläpitämiin toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat sijoittautumiseen millä
tahansa taloudellisen toiminnan alalla lukuun ottamatta seuraavia: a) ydinaineiden
louhinta, valmistus ja jalostus[6]; b) aseiden
ja ampuma- ja sotatarvikkeiden tuotanto tai kauppa; c) audiovisuaalialan
palvelut; d) kansallinen
meriliikenteen kabotaasi[7],
ja e) kotimaan
ja kansainväliset lentoliikennepalvelut[8],
mukaan luettuna sekä säännöllinen että muunlainen lentoliikenne, ja suoraan
liikenneoikeuksien käyttöön liittyvät palvelut, eivät kuitenkaan seuraavat: i) ilma-alusten
korjaus- ja huoltopalvelut, joiden ajaksi lentokone poistetaan liikenteestä; ii) lentoliikennepalvelujen
myynti ja markkinointi; iii) tietokonepohjaiseen
paikanvarausjärjestelmään (TPJ) liittyvät palvelut; iv) maahuolintapalvelut; v) lentokenttäpalvelut. 79
ARTIKLA Kansallinen
kohtelu ja suosituimmuuskohtelu 1. Jollei tämän sopimuksen liitteessä
XIV-E luetelluista varauksista muuta johdu, Georgia myöntää tämän sopimuksen
voimaantulosta alkaen a) unionin
oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille ja edustustoille näiden
sijoittautumisen osalta yhtä edullisen kohtelun kuin sen omille
oikeushenkilöille ja niiden sivuliikkeille ja edustustoille tai minkä tahansa
kolmannen maan oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille ja
edustustoille sen mukaan, kumpi näistä kohteluista on edullisempi; b) Georgiaan
jo sijoittautuneille unionin oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille
ja edustustoille näiden toiminnan osalta yhtä edullisen kohtelun kuin sen
omille oikeushenkilöille ja niiden sivuliikkeille ja edustustoille tai minkä
tahansa kolmannen maan oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille ja
edustustoille sen mukaan, kumpi näistä kohteluista on edullisempi.[9] 2. Jollei tämän sopimuksen liitteessä
XIV-A luetelluista varauksista muuta johdu, unioni myöntää tämän sopimuksen
voimaantulosta alkaen a) Georgian
oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille ja edustustoille näiden
sijoittautumisen osalta yhtä edullisen kohtelun kuin sen omille
oikeushenkilöille ja niiden sivuliikkeille ja edustustoille tai minkä tahansa
kolmannen maan oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille ja
edustustoille sen mukaan, kumpi näistä kohteluista on edullisempi; b) unioniin
jo sijoittautuneille Georgian oikeushenkilöiden tytäryrityksille,
sivuliikkeille ja edustustoille näiden toiminnan osalta yhtä edullisen kohtelun
kuin sen omille oikeushenkilöille ja niiden sivuliikkeille ja edustustoille tai
minkä tahansa kolmannen maan oikeushenkilöiden tytäryrityksille, sivuliikkeille
ja edustustoille sen mukaan, kumpi näistä kohteluista on edullisempi.[10] 3. Jollei tämän sopimuksen liitteissä
XIV-A ja XIV-E luetelluista varauksista muuta johdu, osapuolet eivät anna uusia
säännöksiä tai toteuta uusia toimenpiteitä, joilla olisi syrjivä vaikutus
unionin tai Georgian oikeushenkilöiden sijoittautumiseen niiden alueelle tai
niiden toimintaan sijoittautumisen jälkeen osapuolten omiin oikeushenkilöihin
verrattuna. 80
ARTIKLA Uudelleentarkastelu 1. Jotta sijoittautumista koskevat
edellytykset voidaan asteittain vapauttaa, osapuolet tarkastelevat
säännöllisesti uudelleen tämän jakson määräyksiä ja tämän sopimuksen 79
artiklassa tarkoitettujen varausten luetteloa sekä sijoittautumista koskevia
edellytyksiä kansainvälisissä sopimuksissa antamiensa sitoumusten mukaisesti. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetun
uudelleentarkastelun yhteydessä osapuolet tarkastelevat esiin tulleita
sijoittautumisen esteitä. Tämän luvun määräysten syventämiseksi osapuolet
käyttävät tarvittaessa tällaisten esteiden poistamiseksi soveltuvia tapoja,
joita voivat olla muun muassa lisäneuvottelut, myös sijoitusten suojasta sekä
sijoittajien ja valtion välisistä riitojenratkaisumenetelmistä. 81
ARTIKLA Muut
sopimukset Tämä luku ei vaikuta sellaisista nykyisistä
tai tulevista sijoituksia koskevista kansainvälisistä sopimuksista johtuviin
osapuolten yrittäjien oikeuksiin, joissa EU:n jäsenvaltiot ja Georgia ovat
sopimuspuolina. 82
ARTIKLA Sivuliikkeiden
ja edustustojen kohtelun taso 1. Mitä tämän sopimuksen 79 artiklassa
määrätään, ei estä osapuolta soveltamasta erityisiä sääntöjä sellaisten toisen
osapuolen oikeushenkilöiden sivuliikkeiden ja edustustojen sijoittautumiseen ja
toimintaan sen alueella, joita ei ole perustettu ensiksi mainitun osapuolen
alueella, jos nämä erityiset säännöt ovat perusteltuja sen vuoksi, että näissä
sivuliikkeissä ja edustustoissa on oikeudellisia tai teknisiä eroja verrattuna
ensiksi mainitun osapuolen alueella perustettujen oikeushenkilöiden
sivuliikkeisiin ja edustustoihin; rahoituspalveluihin voidaan soveltaa
erityisiä sääntöjä toiminnan vakauden ja luotettavuuden turvaamiseen
liittyvistä syistä. 2. Kohtelun ero ei saa olla suurempi
kuin mikä on ehdottomasti tarpeen tällaisten oikeudellisten tai teknisten
erojen vuoksi tai rahoituspalvelujen osalta toiminnan vakauden ja
luotettavuuden turvaamiseksi. 3 JAKSO RAJATYLITTÄVÄ
PALVELUJEN TARJONTA 83
ARTIKLA Soveltamisala Tätä jaksoa sovelletaan osapuolten
toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat rajatylittävään palvelujen tarjontaan
kaikilla palvelualoilla lukuun ottamatta seuraavia: a) audiovisuaalialan
palvelut; b) kansallinen
meriliikenteen kabotaasi[11],
ja c) kotimaan
ja kansainväliset lentoliikennepalvelut[12],
mukaan luettuna sekä säännöllinen että muunlainen lentoliikenne, ja suoraan
liikenneoikeuksien käyttöön liittyvät palvelut, eivät kuitenkaan seuraavat: i) ilma-alusten
korjaus- ja huoltopalvelut, joiden ajaksi lentokone poistetaan liikenteestä; ii) lentoliikennepalvelujen
myynti ja markkinointi; iii) tietokonepohjaiseen
paikanvarausjärjestelmään (TPJ) liittyvät palvelut; iv) maahuolintapalvelut;
v) lentokenttäpalvelut. 84
ARTIKLA Markkinoillepääsy 1. Kun kyse on markkinoillepääsystä
rajatylittävän palvelujen tarjonnan muodossa, kumpikin osapuoli myöntää toisen
osapuolen palveluille ja palveluntarjoajille kohtelun, joka on vähintään yhtä
edullinen kuin tämän sopimuksen liitteissä XIV-B ja XIV-F olevien erityisten
sitoumusten mukainen kohtelu. 2. Aloilla, joilla on tehty
markkinoillepääsysitoumuksia, osapuoli ei saa, ellei tämän sopimuksen
liitteessä XIV-B ja XIV-F toisin mainita, pitää voimassa tai ottaa käyttöön
alueellisesti tai koko alueellaan seuraavia toimenpiteitä: a) palveluntarjoajien
määrän rajoitukset lukumääräisten kiintiöiden, monopolien, yksinomaisten
palveluntarjoajien tai taloudellista tarveharkintaa koskevien vaatimusten
muodossa; b) palvelujen
kaupan tai varojen kokonaisarvoa koskevat rajoitukset lukumääräisten
kiintiöiden tai taloudellista tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa;
tai c) palveluliiketoimien
kokonaismäärää tai palvelutuotannon kokonaismäärää koskevat rajoitukset
määrättyinä lukumääräisinä yksikköinä kiintiöiden tai taloudellista
tarveharkintaa koskevien vaatimusten muodossa. 85
ARTIKLA Kansallinen
kohtelu 1. Kumpikin osapuoli myöntää niillä
aloilla, jotka on kirjattu tämän sopimuksen liitteiden XIV-B ja XIV-F
markkinoillepääsysitoumuksiin, ja näissä sitoumuksissa asetettujen edellytysten
ja kelpoisuusehtojen mukaisesti toisen osapuolen palveluille ja palveluntarjoajille
kaikkien rajatylittävään palvelujen tarjontaan vaikuttavien toimenpiteiden
osalta yhtä edullisen kohtelun kuin omille vastaaville palveluilleen ja
palveluntarjoajilleen. 2. Osapuoli voi täyttää 1 kohdan
vaatimuksen myöntämällä toisen osapuolen palveluille ja palveluntarjoajille
joko muodollisesti samanlaisen tai muodollisesti erilaisen kohtelun kuin se
myöntää omille vastaaville palveluilleen ja palvelujentarjoajilleen. 3. Muodollisesti samanlaisen tai
muodollisesti erilaisen kohtelun katsotaan olevan vähemmän edullista, jos se
muuttaa kilpailuedellytyksiä osapuolen palvelujen tai palveluntarjoajien eduksi
verrattuna vastaaviin toisen osapuolen palveluihin tai palveluntarjoajiin. 4. Tämän artiklan nojalla tehdyt
erityiset sitoumukset eivät velvoita osapuolta korvaamaan luontaista
kilpailuhaittaa, joka johtuu asianomaisten palvelujen tai palveluntarjoajien
ulkomaalaisuudesta. 86
ARTIKLA Sitoumusluettelot Kummankin osapuolen tämän jakson mukaisesti
vapauttamat alat sekä ne markkinoillepääsyn ja kansallisen kohtelun
rajoitukset, joita näillä aloilla varausten muodossa sovelletaan toisen
osapuolen palveluihin ja palveluntarjoajiin, luetellaan tämän sopimuksen
liitteisiin XIV-B ja XIV-F sisältyvissä sitoumusluetteloissa. 87
ARTIKLA Uudelleentarkastelu Jotta osapuolten välinen rajatylittävä
palvelujen tarjonta voitaisiin asteittain vapauttaa, tämän sopimuksen 408
artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa oleva
assosiaatiokomitea tarkastelee säännöllisesti tämän sopimuksen 86 artiklassa
tarkoitettuja sitoumusluetteloita. Tarkastelussa otetaan huomioon tämän
sopimuksen 103, 113, 122 ja 126 artiklassa tarkoitettu asteittaisen
lähentämisen prosessi ja sen vaikutus jäljellä olevien esteiden poistamiseen
rajatylittävässä palvelujen tarjonnassa osapuolten välillä. 4 JAKSO LUONNOLLISTEN
HENKILÖIDEN TILAPÄINEN OLESKELU LIIKETOIMINTAA VARTEN 88
ARTIKLA Soveltamisala
ja määritelmät 1. Tätä jaksoa sovelletaan osapuolten
toimenpiteisiin, jotka koskevat avainhenkilöstön, korkeakoulututkinnon
suorittaneiden harjoittelijoiden, yritysmyyjien, sopimusperusteisten
palveluntarjoajien ja itsenäisten ammatinharjoittajien saapumista ja tilapäistä
oleskelua niiden alueella tämän sopimuksen 76 artiklan 5 kohdan mukaisesti. 2. Tässä jaksossa tarkoitetaan a) ’avainhenkilöstöllä’
luonnollisia henkilöitä, jotka työskentelevät osapuolen sellaisessa
oikeushenkilössä, joka ei ole voittoa tavoittelematon organisaatio[13],
ja jotka ovat vastuussa sijoittautuneen yksikön perustamisesta tai sen
asianmukaisesta valvonnasta, hallinnosta ja toiminnasta. ’Avainhenkilöstöön’
kuuluvat sijoittautumisen vuoksi matkustavat ’liikematkalaiset’ ja ’yrityksen
sisäisesti siirretyt’. i) sijoittautumisen
vuoksi matkustavilla ’liikematkalaisilla’ tarkoitetaan luonnollisia henkilöitä,
jotka työskentelevät johtotehtävissä ja ovat vastuussa sijoittautuneen yksikön
perustamisesta. He eivät tarjoa palveluja eivätkä harjoita muuta taloudellista
toimintaa kuin sijoittautuminen edellyttää. He eivät saa korvausta isäntämaana
olevan osapuolen alueella sijaitsevasta lähteestä; ii) ’yrityksen
sisäisesti siirretyillä’ tarkoitetaan luonnollisia henkilöitä, jotka ovat
olleet jonkin oikeushenkilön palveluksessa taikka sen yhtiömiehenä tai
osakkaana vähintään yhden vuoden ajan ja jotka on tilapäisesti siirretty toisen
osapuolen alueelle sijoittautuneeseen yksikköön, joka voi olla
yrityksen/oikeushenkilön tytäryritys, sivuliike tai emoyritys. Kyseisen
luonnollisen henkilön on kuuluttava johonkin seuraavista luokista: (1) Johtajat:
Johtoasemassa olevat oikeushenkilön palveluksessa työskentelevät henkilöt,
jotka ensisijaisesti vastaavat sijoittautuneen yksikön johtamisesta ja
työskentelevät pääasiassa yrityksen hallituksen tai osakkeenomistajien tai
vastaavan elimen yleisen valvonnan alaisuudessa ja joiden toimenkuvaan kuuluvat
ainakin seuraavat: – sijoittautuneen
yksikön tai sen osaston tai alaosaston johtaminen, – muun
valvonta-, asiantuntija- tai johtotehtävissä toimivan henkilöstön työskentelyn
ohjaus ja valvonta, ja – henkilökohtainen
toimivalta palkata ja irtisanoa työntekijöitä taikka antaa palkkaamista,
irtisanomista tai muita henkilöstöä koskevia suosituksia; (2) Asiantuntijat:
Oikeushenkilön palveluksessa työskentelevät henkilöt, joilla on sijoittautuneen
yksikön tuotannon, tutkimuslaitteiden, tekniikan, prosessien, menetelmien tai
hallinnon kannalta olennaista erityisosaamista. Tätä osaamista arvioitaessa
otetaan huomioon paitsi yrityksen sisäinen tieto myös henkilön huomattava
pätevyys erityistä teknistä osaamista vaativassa työssä tai ammatissa, samoin
kuin henkilön kuuluminen luvanvaraisten ammattien harjoittajiin; b) ’korkeakoulututkinnon
suorittaneilla harjoittelijoilla’ luonnollisia henkilöitä, jotka ovat olleet
osapuolen jonkin oikeushenkilön palveluksessa vähintään yhden vuoden ajan,
joilla on korkeakoulututkinto ja jotka tilapäisesti siirretään oikeushenkilön
toisen osapuolen alueelle sijoittautuneeseen yksikköön urakehitystä varten tai
liiketoiminnan tekniikoita tai menetelmiä koskevan koulutuksen saamiseksi[14]; c) ’yritysmyyjillä’[15]
luonnollisia henkilöitä, jotka edustavat osapuolen palveluntarjoajaa tai
tavarantoimittajaa ja hakevat lupaa maahanpääsyyn ja tilapäiseen oleskeluun
toisen osapuolen alueella palveluja tai tavaroita koskevien myyntineuvottelujen
käymiseksi tai palvelujen tai tavaroiden myyntiä koskevan sopimuksen
tekemiseksi kyseisen palveluntarjoajan tai tavarantoimittajan puolesta. He
eivät osallistu suoraan myyntiin suurelle yleisölle eivätkä saa korvausta
isäntämaana olevan osapuolen alueella sijaitsevasta lähteestä; d) ’sopimusperusteisilla
palveluntarjoajilla’ luonnollisia henkilöitä, jotka ovat osapuolen jonkin
sellaisen oikeushenkilön palveluksessa, joka ei ole työnvälitys- ja
henkilöstönhankintapalvelujen toimisto eikä toimi tällaisen toimiston kautta,
jolla ei ole sijoittautunutta yksikköä toisen osapuolen alueella ja joka on
tehnyt vilpittömässä mielessä sopimuksen palvelujen tarjoamisesta viimeksi
mainitun osapuolen alueella olevalle lopulliselle kuluttajalle, mikä edellyttää
sen työntekijöiden tilapäistä läsnäoloa mainitun osapuolen alueella palvelujen
tarjontaa koskevan sopimuksen täyttämiseksi; e) ’itsenäisillä
ammatinharjoittajilla’ osapuolen alueelle itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi
asettautuneita luonnollisia henkilöitä, jotka harjoittavat jonkin palvelun
tarjontaa, joilla ei ole sijoittautunutta yksikköä toisen osapuolen alueella ja
jotka ovat tehneet vilpittömässä mielessä sopimuksen (muu kuin työnvälitys- ja
henkilöstönhankintapalvelujen toimiston kautta tehty sopimus) palvelujen
tarjoamisesta viimeksi mainitun osapuolen alueella olevalle lopulliselle
kuluttajalle, mikä edellyttää heidän tilapäistä läsnäoloaan mainitun osapuolen
alueella palvelujen tarjontaa koskevan sopimuksen täyttämiseksi; f) ’tutkinnoilla’
tutkinto- ja muita todistuksia ja muuta näyttöä (virallisesta tutkinnosta),
jonka viranomainen on antanut lainsäädännön, asetusten tai hallinnollisten
määräysten mukaisesti ja jolla osoitetaan ammatillisen koulutuksen
suorittaminen. 89
ARTIKLA Avainhenkilöstö
ja korkeakoulututkinnon suorittaneet harjoittelijat 1. Kaikilla aloilla, joiden osalta on
tämän luvun 2 jakson (Sijoittautuminen) mukaisesti tehty sitoumuksia, ja jollei
tämän sopimuksen liitteissä XIV-A ja XIV-E tai tämän sopimuksen liitteissä
XIV-C ja XIV-G luetelluista varauksista muuta johdu, kumpikin osapuoli sallii
toisen osapuolen yrittäjien palkata omiin sijoittautuneisiin yksikköihinsä
kyseisen toisen osapuolen luonnollisia henkilöitä sillä edellytyksellä, että
työntekijät ovat tämän sopimuksen 88 artiklassa määriteltyä avainhenkilöstöä
tai korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita. Avainhenkilöstön ja
korkeakoulututkinnon suorittaneiden harjoittelijoiden tilapäinen maahantulo ja
tilapäinen oleskelu saa kestää enintään kolme vuotta yrityksen sisäisesti siirrettyjen
osalta, 90 päivää minkä tahansa 12 kuukauden jakson aikana sijoittautumisen
vuoksi matkustavien liikematkalaisten osalta ja yhden vuoden
korkeakoulututkinnon suorittaneiden harjoittelijoiden osalta. 2. Ellei tämän sopimuksen liitteissä
XIV-C ja XIV-G toisin todeta, kaikilla aloilla, joiden osalta on tämän luvun 2
jakson (Sijoittautuminen) mukaisesti tehty sitoumuksia, osapuoli ei saa pitää
voimassa tai ottaa käyttöön alueellisesti tai koko alueellaan toimenpiteitä,
jotka määritellään lukumääräisten kiintiöiden tai taloudellista tarveharkintaa
koskevien vaatimusten muodossa oleviksi rajoituksiksi niiden luonnollisten
henkilöiden kokonaismäärään, jotka yrittäjä voi ottaa palvelukseen
avainhenkilöstönä ja korkeakoulututkinnon suorittaneina harjoittelijoina
jollakin tietyillä aloilla, ja syrjiviksi rajoituksiksi. 90
ARTIKLA Yritysmyyjät Kaikilla aloilla, joiden osalta on tämän luvun
2 jakson (Sijoittautuminen) tai 3 jakson (Rajatylittävä palvelujen tarjonta)
mukaisesti tehty sitoumuksia, ja jollei tämän sopimuksen liitteissä XIV-A,
XIV-E, XIV-B ja XIV-F luetelluista varauksista muuta johdu, kumpikin osapuoli
sallii yritysmyyjien maahantulon ja tilapäisen oleskelun enintään 90 päivän
ajan minkä tahansa 12 kuukauden jakson aikana. 91
ARTIKLA Sopimusperusteiset
palveluntarjoajat 1. Osapuolet vahvistavat uudelleen
palvelukaupan yleissopimuksen, jäljempänä ’GATS-sopimus’, mukaisista
sitoumuksistaan johtuvat velvoitteensa, jotka koskevat sopimusperusteisten
palveluntarjoajien maahantuloa ja tilapäistä oleskelua. Tämän sopimuksen
liitteiden XIV-D ja XIV-H mukaisesti kumpikin osapuoli sallii toisen osapuolen
sopimusperusteisten palveluntarjoajien tarjota palveluita alueellaan tämän
artiklan 2 kohdassa tarkemmin määrätyin edellytyksin. 2. Osapuolten sitoumuksiin sovelletaan
seuraavia edellytyksiä: a) luonnollisten
henkilöiden on tarjottava palveluja väliaikaisesti sellaisen oikeushenkilön
työntekijöinä, joka on saanut palvelusopimuksen enintään 12 kuukauden ajaksi; b) toisen
osapuolen alueelle tulevien luonnollisten henkilöiden olisi tarjottava
tällaisia palveluja sellaisen oikeushenkilön työntekijöinä, joka on tarjonnut
kyseisiä palveluja vähintään vuoden ajan välittömästi ennen kuin toisen
osapuolen alueelle tuloa koskeva hakemus on esitetty. Lisäksi luonnollisilla
henkilöillä on oltava sinä päivänä, jona toisen osapuolen alueelle tuloa
koskeva hakemus esitetään, vähintään kolmen vuoden työkokemus[16]
alalta, jota sopimus koskee; c) toisen
osapuolen alueelle saapuvilla luonnollisilla henkilöillä on oltava i) korkeakoulututkinto
tai vastaavan osaamistason osoittava kelpoisuus[17];
ja ii) sen
osapuolen, jonka alueella palvelua tarjotaan, lakien, asetusten tai
oikeudellisten vaatimusten mukaisen toiminnan harjoittamiseksi tarvittava
ammattipätevyys; d) luonnollinen
henkilö ei saa saada palvelujen tarjoamisesta toisen osapuolen alueella muuta
korvausta kuin sen, jonka hänen työnantajanaan oleva oikeushenkilö hänelle
maksaa; e) luonnollisten
henkilöiden maahantulo ja tilapäinen oleskelu kyseisen osapuolen alueella saa
kestää enintään kuusi kuukautta tai Luxemburgin osalta 25 viikkoa minkä tahansa
12 kuukauden jakson aikana tai sopimuksen keston aikana, sen mukaan kumpi on
lyhyempi; f) tämän
artiklan määräysten nojalla myönnetty pääsy koskee ainoastaan sopimuksen
kohteena olevaa palvelutoimintaa eikä luo oikeutta käyttää sen osapuolen
ammattinimikettä, jonka alueella palvelu tarjotaan; g) palvelusopimuksen
kattamien henkilöiden määrä ei saa olla suurempi kuin on tarpeen sopimuksen
täytäntöön panemiseksi sen osapuolen, jonka alueella palvelua tarjotaan,
lakien, asetusten ja muiden oikeudellisten vaatimusten mukaisesti; 92
ARTIKLA Itsenäiset
ammatinharjoittajat 1. Tämän sopimuksen liitteiden XIV-D ja
XIV-H mukaisesti kumpikin osapuoli sallii toisen osapuolen itsenäisten
ammatinharjoittajien tarjota palveluita alueellaan tämän artiklan 2 kohdassa
tarkemmin määrätyin edellytyksin. 2. Osapuolten sitoumuksiin sovelletaan
seuraavia edellytyksiä: a) luonnollisten
henkilöiden on tarjottava palveluja väliaikaisesti toisen osapuolen alueelle
sijoittautuneina itsenäisinä ammatinharjoittajina, ja heillä on oltava
palvelusopimus enintään kahdentoista kuukauden ajaksi; b) luonnollisilla
henkilöillä, jotka saapuvat toisen osapuolen alueelle, on sinä päivänä, jona
toisen osapuolen alueelle saapumista koskeva hakemus esitetään, oltava
vähintään kuuden vuoden työkokemus toiminnasta, jota sopimus koskee; c) toisen
osapuolen alueelle saapuvilla luonnollisilla henkilöillä on oltava i) korkeakoulututkinto
tai vastaavan osaamistason osoittava kelpoisuus[18]
ja ii) sen
osapuolen, jonka alueella palvelua tarjotaan, lakien, asetusten tai muiden
oikeudellisten vaatimusten mukainen, toiminnan harjoittamiseksi tarvittava
ammattipätevyys; d) luonnollisten
henkilöiden maahantulo ja tilapäinen oleskelu kyseisen osapuolen alueella saa
kestää enintään kuusi kuukautta tai Luxemburgin osalta 25 viikkoa minkä tahansa
12 kuukauden jakson aikana tai sopimuksen keston aikana, sen mukaan kumpi on
lyhyempi; e) tämän
artiklan määräysten nojalla myönnetty pääsy koskee ainoastaan sopimuksen
kohteena olevaa palvelutoimintaa eikä luo oikeutta käyttää sen osapuolen
ammattinimikettä, jonka alueella palvelu tarjotaan. 5 JAKSO SÄÄNTELYKEHYS 1
ALAJAKSO KANSALLINEN
SÄÄNTELY 93
ARTIKLA Soveltamisala
ja määritelmät 1. Seuraavia sääntöjä sovelletaan
sellaisiin lupavaatimuksia ja -menettelyjä sekä pätevyysvaatimuksia ja
-menettelyjä koskeviin osapuolten toimenpiteisiin, jotka vaikuttavat a) rajatylittävään
palvelujen tarjontaan; b) tämän
sopimuksen 77 artiklan 9 kohdassa määriteltyyn oikeushenkilöiden ja
luonnollisten henkilöiden sijoittautumiseen niiden alueelle, ja c) tämän
sopimuksen 88 artiklan 2 kohdan a–e alakohdassa määriteltyihin luokkiin
kuuluvien luonnollisten henkilöiden tilapäiseen oleskeluun niiden alueella. 2. Rajatylittävän palvelujen tarjonnan
osalta näitä sääntöjä sovelletaan ainoastaan aloihin, joilla osapuoli on tehnyt
erityisiä sitoumuksia ja niiltä osin kuin näitä sitoumuksia sovelletaan tämän
sopimuksen liitteiden XIV-B ja XIV-F mukaisesti. Sijoittautumisen osalta näitä
sääntöjä ei sovelleta aloihin, joita koskee tämän sopimuksen liitteissä XIV-A
ja XIV-E ilmoitettu varaus. Luonnollisten henkilöiden tilapäisen oleskelun
osalta näitä sääntöjä ei sovelleta aloihin, joita koskee tämän sopimuksen
liitteissä XIV-C, XIV-D, XIV-G ja XIV-H ilmoitettu varaus. 3. Näitä sääntöjä ei sovelleta
toimenpiteisiin, jotka ovat tämän sopimuksen asiaa koskevien liitteiden
mukaisia rajoituksia. 4. Tässä jaksossa tarkoitetaan a) ’lupavaatimuksilla’
muita kuin pätevyyttä koskevia sisällöllisiä vaatimuksia, jotka luonnollisen
henkilön tai oikeushenkilön on täytettävä saadakseen tai uusiakseen luvan tai
muuttaakseen lupaa 1 kohdan a–c alakohdassa tarkoitettuun toimintaan; b) ’lupamenettelyllä’
hallinnollisia tai menettelyä koskevia sääntöjä, joita lupaa 1 kohdan a–c
alakohdassa tarkoitettuun toimintaan hakevan, mukaan lukien luvan muuttaminen
tai uusiminen, luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön on noudatettava
lupavaatimukset täyttääkseen; c) ’pätevyysvaatimuksilla’
sisällöllisiä vaatimuksia, jotka koskevat luonnollisen henkilön tai
oikeushenkilön pätevyyttä tarjota palvelua ja joiden täyttyminen on osoitettava
luvan saamiseksi palvelun tarjoamiseen; d) ’pätevyysmenettelyllä’
hallinnollisia tai menettelyä koskevia sääntöjä, joita luonnollisen henkilön on
noudatettava osoittaakseen pätevyysvaatimusten täyttymisen ja saadakseen luvan
palvelun tarjoamiseen; e) ’toimivaltaisella
viranomaisella’ keskus-, alue- tai paikallistason hallintoelintä ja viranomaista
tai julkishallinnon ulkopuolista elintä, joka käyttää keskus-, alue- tai
paikallistason hallintoelinten tai viranomaisten sille siirtämiä valtuuksia ja
joka päättää palvelun tarjoamista, myös sijoittautuneen yksikön kautta,
koskevan luvan tai muun taloudellisen toiminnan kuin palvelujen tarjoamisen aloittamista
koskevasta luvasta. 94
ARTIKLA Lupia
ja pätevyyttä koskevat edellytykset 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
lupavaatimuksia ja -menettelyjä sekä pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä koskevat
toimenpiteet perustuvat kriteereihin, joilla määritellään toimivaltaisten
viranomaisten harkintavallan laajuus, jotta sitä ei käytetä mielivaltaisesti. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen
kriteerien on oltava: a) oikeassa
suhteessa yleisen edun mukaisiin tavoitteisiin; b) selkeitä
ja yksiselitteisiä; c) objektiivisia; d) ennalta
vahvistettuja; e) yleisesti
ennalta tiedossa; f) avoimia
ja saatavilla. 3. Lupa on myönnettävä heti, kun
asianmukaisen tarkastelun perusteella on todettu, että luvan saamisen
edellytykset täyttyvät. 4. Kumpikin osapuoli pitää yllä tai
perustaa oikeudellisia, välitys- tai hallinnollisia tuomioistuimia tai
menettelyitä, jotka mahdollistavat vahinkoa kärsineen yrittäjän tai
palveluntarjoajan pyynnöstä nopean uudelleenkäsittelyn ja tarvittaessa
asianmukaiset oikaisukeinot, kun kyse on hallinnollisista päätöksistä, jotka
koskevat sijoittautumista, rajatylittävää palveluntarjontaa tai luonnollisten
henkilöiden tilapäistä oleskelua liiketoimintaa varten. Siinä tapauksessa, että
edellä mainitut menettelytavat eivät ole riippumattomia elimestä, jolle on
uskottu asianomaisen hallinnollisen päätöksen tekeminen, kummankin osapuolen on
taattava, että menettelytavat turvaavat asian objektiivisen ja puolueettoman
tarkastelun. 5. Kun tiettyyn toimintaan saatavilla
olevien lupien määrää on rajoitettu vähäisistä luonnonvaroista tai teknisistä
valmiuksista johtuvista syistä, kummankin osapuolen on sovellettava
mahdollisten ehdokkaiden valintaan menettelyä, jolla varmistetaan tasapuolisuus
ja avoimuus, erityisesti saattamalla menettelyn aloittaminen, toteuttaminen ja
päättäminen riittävän laajalti tiedoksi. 6. Jollei tämän artiklan määräyksistä
muuta johdu, kumpikin osapuoli voi valintamenettelyä koskevia sääntöjä
vahvistaessaan ottaa huomioon yleisen edun mukaisia tavoitteita, mukaan lukien
terveyttä, turvallisuutta, ympäristönsuojelua ja kulttuuriperinnön
säilyttämistä koskevia näkökohtia. 95
ARTIKLA Lupia
ja pätevyyttä koskevat menettelyt 1. Lupia ja pätevyyttä koskevien
menettelyjen ja muodollisuuksien on oltava selkeitä, ne on saatettava ennalta
yleiseen tietoon ja niiden on oltava omiaan takaamaan hakijoille, että
hakemukset käsitellään objektiivisesti ja tasapuolisesti. 2. Lupia ja pätevyyttä koskevien
menettelyjen ja muodollisuuksien on oltava mahdollisimman yksinkertaisia,
eivätkä ne saa tehdä palvelun tarjoamisesta kohtuuttoman mutkikasta tai
viivästyttää sitä aiheettomasti. Hakijoille hakemuksesta mahdollisesti
aiheutuvien lupamaksujen[19]
on oltava kohtuullisia ja oikeasuhteisia lupamenettelyjen kustannuksiin nähden. 3. Kummankin osapuolen on varmistettava,
että toimivaltaisen viranomaisen lupaprosessissa käyttämät menettelyt ja
tekemät päätökset ovat puolueettomia kaikkien hakijoiden suhteen.
Toimivaltaisen viranomaisen olisi tehtävä päätöksensä itsenäisesti, eikä se saa
olla vastuuvelvollinen millekään niiden palvelujen tarjoajalle, joita varten
lupa vaaditaan. 4. Jos hakemuksille on määräaika,
hakijalle on jätettävä kohtuullisesti aikaa hakemukseen tekemiseen.
Toimivaltaisen viranomaisen on aloitettava hakemuksen käsittely ilman
aiheetonta viivytystä. Jos mahdollista, hakemuksia olisi vastaanotettava
sähköisessä muodossa samoin aitoutta koskevin edellytyksin kuin paperimuodossa.
5. Kummankin osapuolen on varmistettava,
että hakemusten käsittely, mukaan lukien lopullisen päätöksen tekeminen,
saadaan päätökseen kohtuullisessa ajassa täydellisen hakemuksen
toimittamisesta. Kumpikin osapuoli pyrkii vahvistamaan hakemusten käsittelyä
varten tavanomaiset käsittelyajat. 6. Toimivaltaisen viranomaisen on
ilmoitettava hakijalle kohtuullisessa ajassa hakemuksen vastaanottamisesta, jos
se katsoo hakemuksen epätäydelliseksi, ja mahdollisuuksien mukaan yksilöitävä
hakemuksen täydentämiseksi vaadittavat lisätiedot sekä tarjottava mahdollisuus
korjata puutteet. 7. Alkuperäisten asiakirjojen sijasta
olisi mahdollisuuksien mukaan hyväksyttävä oikeaksi todistetut jäljennökset. 8. Jos toimivaltainen viranomainen
hylkää hakemuksen, tästä on ilmoitettava hakijalle kirjallisesti ja ilman aiheetonta
viivytystä. Pääsääntöisesti hakijalle on tämän pyynnöstä ilmoitettava
hakemuksen hylkäämisen syyt ja määräaika, jonka kuluessa päätökseen voi hakea
muutosta. 9. Kummankin osapuolen on varmistettava,
että myönnetty lupa tulee voimaan ilman aiheetonta viivytystä luvassa
määriteltyjen ehtojen mukaisesti. 2
ALAJAKSO YLEISESTI
SOVELLETTAVAT MÄÄRÄYKSET 96
ARTIKLA Vastavuoroinen
tunnustaminen 1. Tämän luvun määräykset eivät estä
osapuolta vaatimasta, että luonnollisilla henkilöillä on sellainen tarvittava
pätevyys ja/tai työkokemus, jota edellytetään asianomaisen toimialan osalta
sillä alueella, jolla palvelua tarjotaan. 2. Kumpikin osapuoli rohkaisee
alueellaan toimivia ammattialajärjestöjä antamaan tämän sopimuksen 408 artiklan
4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle
vastavuoroista tunnustamista koskevia suosituksia, jotta yrittäjät ja
palveluntarjoajat voisivat kokonaan tai osittain täyttää kummankin osapuolen
soveltamat kriteerit, jotka koskevat yrittäjien ja palveluntarjoajien,
erityisesti ammatillisten palvelujen, lupia, toimintaa ja todistuksia. 3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetun
suosituksen vastaanotettuaan kauppakomitean kokoonpanossa oleva
assosiaatiokomitea tarkastelee suositusta kohtuullisessa ajassa selvittääkseen,
onko se tämän sopimuksen mukainen, ja arvioi siihen sisältyvien tietojen
perusteella erityisesti a) missä
määrin kummankin osapuolen soveltamat standardit ja kriteerit, jotka koskevat
palveluntarjoajien ja yrittäjien lupia, toimintaa ja todistuksia, ovat
samankaltaisia, ja b) vastavuoroista
tunnustamista koskevan sopimuksen mahdollista taloudellista arvoa. 4. Jos edellä mainitut vaatimukset
täyttyvät, kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea määrittelee
toimenpiteet vastavuoroista tunnustamista koskevan sopimuksen neuvotteluja
varten, ja tämän jälkeen osapuolet aloittavat neuvottelut toimivaltaisten
viranomaistensa välityksellä. 5. Tällaisen sopimuksen on oltava
WTO-sopimuksen asiaa koskevien määräysten ja erityisesti GATS-sopimuksen VII
artiklan mukainen. 97
ARTIKLA Avoimuus
ja luottamuksellisten tietojen luovuttaminen 1. Osapuoli vastaa viipymättä toisen
osapuolen pyyntöihin saada siltä tietoja sen yleisesti soveltamista
toimenpiteistä tai kansainvälisistä sopimuksista, jotka liittyvät tai
vaikuttavat tähän sopimukseen. Kumpikin osapuoli perustaa lisäksi yhden tai
useamman tiedotuskeskuksen, joka toimittaa pyynnöstä tietoja kaikista
tällaisista seikoista toisen osapuolen yrittäjille ja palveluntarjoajille.
Osapuolet ilmoittavat toisilleen tiedotuskeskuksistaan kolmen kuukauden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Tiedotuskeskusten ei tarvitse olla
lakien ja säännösten tallettajia. 2. Tämän sopimuksen määräykset eivät
velvoita osapuolta toimittamaan luottamuksellisia tietoja, joiden luovuttaminen
estäisi lain noudattamisen tai olisi muutoin yleisen edun vastaista tai
vaarantaisi yksittäisen julkisen tai yksityisen yrityksen oikeutetut
kaupalliset edut. 3
ALAJAKSO TIETOJENKÄSITTELYPALVELUT 98
ARTIKLA Tietojenkäsittelypalveluja
koskeva yhteisymmärrys 1. Niiltä osin kuin
tietojenkäsittelypalvelujen kauppa vapautetaan tämän luvun 2 jakson
(Sijoittautuminen), 3 jakson (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja 4 jakson
(Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa varten)
mukaisesti osapuolet noudattavat tämän artiklan 2, 3 ja 4 kohtaa. 2. Yhdistyneiden kansakuntien koodi, CPC[20]84,
jolla kuvataan tietojenkäsittelypalveluja ja niihin liittyviä palveluja, kattaa
perustoiminnot, joilla tarjotaan kaikkia tietojenkäsittelypalveluja ja niihin
liittyviä palveluja: a) tietokoneohjelmia,
jotka määritellään ohjekokonaisuuksiksi, joita tietokoneiden toiminta ja
viestintä edellyttävät (mukaan lukien niiden kehittäminen ja toteuttaminen); b) tietojen
käsittely ja varastointi, ja c) niihin
liittyvät palvelut, kuten konsulttipalvelut ja asiakkaiden henkilöstön
koulutuspalvelut. Tekniikan kehitys on
johtanut siihen, että näitä palveluita tarjotaan yhä useammin toisiinsa
liittyvien palvelujen kokonaisuutena tai pakettina, johon voivat sisältyä
kaikki tällaiset perustoiminnot tai joitain niistä. Esimerkiksi verkkosivujen
tai verkkoalueen isännöinti, tietojen louhintapalvelut ja grid-laskenta
koostuvat tietojenkäsittelypalvelujen perustoimintojen yhdistelmistä. 3. Tietojenkäsittelypalvelut ja niihin
liittyvät palvelut, riippumatta siitä, tarjotaanko ne verkon, kuten internetin,
kautta, sisältävät kaikki palvelut, joissa tarjotaan a) tietokoneita
tai tietokonejärjestelmiä koskevaa tai niitä varten tehtävää konsultointia,
strategioita, analyysia, suunnittelua, määrittelyä, tuotesuunnittelua,
kehittämistä, asentamista, toteuttamista, integrointia, testausta,
vianetsintää, päivitystä, tukea, teknistä apua tai hallinnointia; b) tietokoneohjelmia,
jotka määritellään ohjekokonaisuuksiksi, joita tietokoneiden toiminta ja (sekä
sisäinen että keskinäinen) viestintä edellyttävät, sekä lisäksi
tietokoneohjelmia koskevaa tai niitä varten tehtävää konsultointia,
strategioita, analyysia, suunnittelua, määrittelyä, tuotesuunnittelua,
kehittämistä, asentamista, toteuttamista, integrointia, testausta,
vianetsintää, päivitystä, sopeuttamista, ylläpitoa, tukea, teknistä apua,
hallinnointia tai käyttöä; tai c) tietojenkäsittelyä,
tietojen tallennusta, tietojen isännöintiä tai tietokantapalveluja; tai
toimistokoneiden ja -laitteiden sekä tietokoneiden huolto- ja korjauspalveluja;
tai tietokoneohjelmiin, tietokoneisiin tai tietokonejärjestelmiin liittyviä,
muualle luokittelemattomia asiakkaiden henkilöstön koulutuspalveluja. 4. Tietojenkäsittelypalvelut ja niihin
liittyvät palvelut mahdollistavat muiden palvelujen (esimerkiksi
pankkipalvelujen) tarjonnan sähköisesti tai muilla keinoin. On kuitenkin
tärkeää erottaa toisistaan mahdollistava palvelu (esim. verkko- tai
sovellusisännöinti) ja sisältö- tai ydinpalvelu, jota tarjotaan sähköisesti
(esim. pankkipalvelu). Näissä tapauksissa sisältö- tai ydinpalvelu ei kuulu CPC
84:ään. 4
ALAJAKSO POSTI-
JA KURIIRIPALVELUT 99
ARTIKLA Soveltamisala
ja määritelmät 1. Tässä alajaksossa vahvistetaan
sääntelykehyksen periaatteet, jotka koskevat kaikkia posti- ja
kuriiripalveluja, jotka on vapautettu tämän luvun 2 jakson (Sijoittautuminen),
3 jakson (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja 4 jakson (Luonnollisten
henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa varten) mukaisesti. 2. Tässä alajaksossa ja tämän luvun 2
jaksossa (Sijoittautuminen), 3 jaksossa (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja
4 jaksossa (Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa
varten) tarkoitetaan a) ’toimiluvalla’
lupaa, jonka sääntelyviranomainen on myöntänyt yksittäiselle
palveluntarjoajalle ja jota tietyn palvelun tarjoaminen edellyttää; b) ’yleispalvelulla’
tietynlaatuisten postipalvelujen pysyvää tarjontaa kaikille käyttäjille
kohtuullisin hinnoin osapuolen koko alueella. 100
ARTIKLA Yleispalvelu Kummallakin osapuolella on oikeus määritellä,
minkälaisen yleispalveluvelvoitteen se haluaa pitää voimassa. Tällaisia
velvoitteita ei sinänsä katsota kilpailun vastaisiksi, jos niitä hallinnoidaan
avoimesti, ketään syrjimättä ja kilpailun kannalta puolueettomalla tavalla
eivätkä ne aiheuta suurempaa rasitetta kuin mitä osapuolen määrittelemä
yleispalvelu edellyttää. 101
ARTIKLA Toimiluvat 1. Toimilupaa voidaan edellyttää
ainoastaan palveluihin, jotka kuuluvat yleispalvelun piiriin. 2. Jos toimilupa vaaditaan, seuraavat
tiedot on julkistettava: a) kaikki
toimiluvan myöntämiseen liittyvät perusteet sekä aika, joka yleensä tarvitaan
toimilupahakemusta koskevan päätöksen tekemiseen; ja b) toimilupien
ehdot ja edellytykset. 3. Toimiluvan epäämisperusteet on
pyynnöstä ilmoitettava hakijalle, ja kumpikin osapuoli vahvistaa riippumattoman
elimen välityksellä tapahtuvan muutoksenhakumenettelyn. Tällaisen menettelyn on
oltava avoin ja syrjimätön, ja sen on perustuttava objektiivisiin perusteisiin.
102
ARTIKLA Sääntelyelimen
riippumattomuus Sääntelyelimen on oltava oikeudellisesti
erillinen kaikista posti- ja kuriiripalvelujen tarjoajista, eikä se saa olla
niihin nähden vastuussa toiminnastaan. Sääntelyelimen päätösten ja sen
käyttämien menettelyjen on oltava tasapuolisia kaikkien markkinaosapuolten
kannalta. 103
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen Voidakseen harkita palvelujen kaupan
vapauttamista edelleen osapuolet tunnustavat, että on tärkeää lähentää Georgian
nykyistä ja tulevaa lainsäädäntöä asteittainen tämän sopimuksen liitteessä XV-C
lueteltuun unionin säännöstöön. 5
ALAJAKSO SÄHKÖISEN
VIESTINNÄN VERKOT JA PALVELUT 104
ARTIKLA Soveltamisala
ja määritelmät 1. Tässä alajaksossa vahvistetaan sääntelykehyksen
periaatteet, jotka koskevat kaikkia sähköisen viestinnän palveluja, jotka on
vapautettu tämän luvun 2 jakson (Sijoittautuminen), 3 jakson (Rajatylittävä
palvelujen tarjonta) ja 4 jakson (Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu
liiketoimintaa varten) mukaisesti. 2. Tätä alajaksoa ja tämän luvun 2
jaksoa (Sijoittautuminen), 3 jaksoa (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja 4
jaksoa (Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa varten)
sovellettaessa a) ’sähköisillä
viestintäpalveluilla’ tarkoitetaan kaikkia palveluja, jotka muodostuvat
kokonaan tai pääosin signaalien siirtämisestä sähköisissä viestintäverkoissa,
mukaan lukien televiestintäpalvelut ja siirtopalvelut radio- ja
televisiotoiminnassa käytetyissä verkoissa. Palvelujen ulkopuolelle jäävät
sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen avulla siirretyt sisältöpalvelut
tai sisältöä toimituksellisessa valvonnassaan pitävät palvelut; b) ’yleisellä
viestintäverkolla’ tarkoitetaan sähköistä viestintäverkkoa, jota käytetään
ainoastaan tai pääasiallisesti yleisesti saatavilla olevien sähköisten
viestintäpalvelujen tarjontaan; c) ’sähköisellä
viestintäverkolla’ tarkoitetaan siirtojärjestelmiä sekä soveltuvin osin
kytkentä- tai reitityslaitteistoa ja muita välineitä, joilla voidaan siirtää
signaaleja johtojen välityksellä, radioteitse, optisesti tai muulla
sähkömagneettisella tavalla, mukaan luettuina satelliittiverkot, kiinteät
(piiri- ja pakettikytkentäiset, mukaan luettuna internet) ja matkaviestinnän
maanpäälliset verkot, sähkökaapelijärjestelmät siinä määrin kuin niitä
käytetään signaalinsiirtoon, radio- ja televisiolähetyksiin käytetyt verkot
sekä kaapelitelevisioverkot riippumatta siitä, minkä tyyppistä informaatiota
niissä siirretään; d) ’sääntelyviranomaisella’
tarkoitetaan sähköisen viestinnän alalla yhtä tai useampaa elintä, jonka
tehtävänä on säännellä tässä alajaksossa tarkoitettua sähköistä viestintää; e) palveluntarjoajalla
katsotaan olevan ’huomattava markkinavoima’, jos sillä on yksin tai yhdessä
muiden kanssa määräävää asemaa vastaava asema eli sellaista taloudellista
vaikutusvaltaa, jonka turvin se voi toimia huomattavassa määrin riippumattomana
kilpailijoista, asiakkaista ja viime kädessä kuluttajista; f) ’yhteenliittämisellä’
saman tai eri palveluntarjoajan käyttämien yleisten viestintäverkkojen fyysistä
ja loogista yhdistämistä, jotta tietyn palveluntarjoajan palveluja käyttävät
voivat olla yhteydessä saman tai toisen palveluntarjoajan palvelujen käyttäjiin
tai käyttää toisen palveluntarjoajan palveluja. Palveluja voivat tarjota niissä
mukana olevat osapuolet tai muut osapuolet, joilla on pääsy verkkoon;
yhteenliittäminen on erityinen käyttöoikeuden tyyppi, joka toteutetaan yleisten
verkkojen operaattoreiden kesken; g) ’yleispalvelulla’
tarkoitetaan tietynlaatuisten palvelujen kokonaisuutta, joka tarjotaan
kohtuullisin hinnoin kaikille käyttäjille osapuolen alueella maantieteellisestä
sijainnista riippumatta; osapuolet päättävät itse sen laajuudesta ja
täytäntöönpanosta; h) ’käyttöoikeudella’
tarkoitetaan järjestelmien ja/tai palvelujen asettamista toisen
palveluntarjoajan saataville määritellyin ehdoin joko yksinoikeudella tai
muutoin sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamista varten. Se kattaa muun
muassa verkkoelementtien ja niihin liittyvien toimintojen käyttöoikeuden, johon
saattaa sisältyä laitteiden liittäminen kiinteää tai muuta kuin kiinteää tapaa
käyttäen (tässä tarkoitetaan erityisesti tilaajayhteyksien sekä sellaisten
toimintojen ja palvelujen käyttöoikeutta, joita tarvitaan palvelujen tarjoamiseksi
tilaajayhteyksien kautta); fyysisten perusrakenteiden käyttöoikeuden, mukaan
lukien rakennukset, kaapelikanavat ja mastot; asiaan liittyvien ohjelmistojen
käyttöoikeuden, mukaan lukien käyttötukijärjestelmät; numeronmuuntoa tai
vastaavia toimintoja tarjoavien järjestelmien käyttöoikeuden; kiinteiden ja
matkaviestintäverkkojen käyttöoikeuden erityisesti verkkovierailua varten;
digitaalitelevisiopalvelujen ehdollisen käyttöoikeuden järjestelmien
käyttöoikeuden; virtuaaliverkkopalvelujen käyttöoikeuden; i) ’loppukäyttäjällä’
tarkoitetaan käyttäjää, joka ei tarjoa käyttöön yleisiä viestintäverkkoja eikä
yleisesti saatavilla olevia sähköisiä viestintäpalveluja; k) ’tilaajayhteydellä’
tarkoitetaan fyysisiä johtoja, jotka yhdistävät tilaajan tiloissa olevan
liityntäpisteen ristikytkentätelineeseen tai vastaavaan kiinteän yleisen
viestintäverkon verkkoelementtiin. 105
ARTIKLA Sääntelyviranomainen 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
sähköisten viestintäpalvelujen sääntelyviranomaiset ovat oikeudellisesti
erillisiä ja toiminnallisesti riippumattomia kaikista sähköisten
viestintäpalvelujen tarjoajista. Jos osapuolella on omistusosuuksia tai
määräysvaltaa sähköisiä viestintäverkkoja tai ‑palveluja tarjoavassa
palveluntarjoajassa, sen on varmistettava, että sääntelytoiminta ja
omistajuuteen tai määräysvaltaan liittyvä toiminta erotetaan rakenteellisesti
tehokkaasti toisistaan. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
sääntelyviranomaisella on riittävät valtuudet toimialan sääntelyyn.
Sääntelyviranomaisen tehtävät on julkaistava helposti saatavilla olevassa ja
selkeässä muodossa, erityisesti jos tehtävät on osoitettu useammalle kuin
yhdelle elimelle. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
sääntelyviranomaisten päätökset ja niiden käyttämät menettelyt ovat tasapuolisia
kaikkien markkinaosapuolten kannalta ja avoimia. 4. Sääntelyviranomaisella on valtuudet
suorittaa analyysi ennakkosääntelyn alaisiksi tulevista merkityksellisistä
tuote- ja palvelumarkkinoista. Jos sääntelyviranomaisen on tämän sopimuksen 107
artiklan mukaisesti tehtävä päätös siitä, asettaako, pitääkö voimassa,
muuttaako tai poistaako se velvoitteita, sen on markkina-analyysin perusteella
määriteltävä, onko merkityksellisillä markkinoilla todellista kilpailua. 5. Jos sääntelyviranomainen toteaa,
ettei merkityksellisillä markkinoilla ole todellista kilpailua, sen on
määriteltävä ja nimettävä palveluntarjoajat, joilla on huomattava markkinavoima
kyseisillä markkinoilla, ja tarpeen mukaan asetettava niille tämän sopimuksen
107 artiklassa tarkoitettuja erityisiä sääntelyllisiä velvoitteita tai
pidettävä ne edelleen voimassa tai muutettava niitä. Jos sääntelyviranomainen
toteaa, että merkityksellisillä markkinoilla on todellista kilpailua, se ei saa
asettaa eikä pitää voimassa minkäänlaisia tämän sopimuksen 107 artiklassa
tarkoitettuja erityisiä sääntelyllisiä velvoitteita. 6. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
palveluntarjoajalla, johon sääntelyviranomaisen päätös vaikuttaa, on oikeus
hakea muutosta päätökseen muutoksenhakuelimeltä, joka on riippumaton kaikista
päätöksen tekemiseen osallistuneista osapuolista. Kumpikin osapuoli varmistaa,
että tapaukseen liittyvät tosiseikat otetaan asianmukaisesti huomioon.
Sääntelyviranomaisen päätös on voimassa, kunnes muutoksenhakupyyntö on
käsitelty, jollei muutoksenhakuelin toisin päätä. Jos muutoksenhakuelin ei ole
luonteeltaan tuomioistuin, sen päätökset on aina perusteltava kirjallisesti ja
sen päätöksistä on lisäksi voitava valittaa puolueettomalle ja riippumattomalle
oikeusviranomaiselle. Muutoksenhakuelinten päätökset on pantava tehokkaasti
täytäntöön. 7. Kumpikin osapuoli varmistaa, että jos
sääntelyviranomaiset aikovat toteuttaa tämän alajakson määräyksiin liittyviä,
merkityksellisiin markkinoihin huomattavalla tavalla vaikuttavia toimenpiteitä,
ne antavat asianomaisille osapuolille mahdollisuuden esittää kohtuullisessa
määräajassa huomautuksia ehdotetuista toimenpiteistä. Sääntelyviranomaisten on
julkaistava tiedot kuulemismenettelyistään. Kuulemisen tulokset on asetettava
julkisesti saataville, paitsi jos tiedot ovat luottamuksellisia. 8. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja tarjoavat palveluntarjoajat
toimittavat kaikki tarvittavat tiedot, taloudelliset tiedot mukaan lukien,
jotta sääntelyviranomaiset voivat varmistua siitä, että tämän alajakson
määräyksiä tai niiden mukaisesti tehtyjä päätöksiä noudatetaan. Näiden
palveluntarjoajien on pyynnöstä toimitettava tiedot viipymättä sekä
sääntelyviranomaisen edellyttämän aikataulun mukaisesti että sen vaatimalla
tarkkuudella. Sääntelyviranomaisen pyytämien tietojen on oltava oikeasuhteisia
tehtävien suorittamiseen nähden. Sääntelyviranomaisen on perusteltava
tietopyyntönsä. 106
ARTIKLA Lupa
sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamiseen 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
palvelujen tarjontaan on myönnettävä lupa, niin suurelta osin kuin se on
mahdollista, pelkän ilmoituksen perusteella. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
toimilupaa voidaan vaatia numeroiden ja taajuuksien myöntämiseen liittyvien
kysymysten ratkaisemiseksi. Tällaisten toimilupien ehdot on julkistettava. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että jos
toimilupa vaaditaan, a) kaikki
toimiluvan myöntämiseen liittyvät perusteet sekä kohtuullinen aika, joka
yleensä tarvitaan toimilupahakemusta koskevan päätöksen tekemiseen, on
julkistettava; b) toimiluvan
epäämisperusteet on pyynnöstä ilmoitettava hakijalle kirjallisesti; c) toimiluvan
hakijan on voitava tehdä valitus muutoksenhakuelimeen, jos toimilupa evätään
perusteettomasti; d) lupamaksut[21],
jotka osapuoli vaatii toimiluvan myöntämisestä, eivät saa ylittää
hallinnollisia kustannuksia, joita kyseisten toimilupien hallinnosta,
valvonnasta ja täytäntöönpanosta tavallisesti aiheutuu. Tämän kohdan
vaatimuksia ei sovelleta radiotaajuuksien ja numerointivarojen käytöstä
perittäviin lupamaksuihin. 107
ARTIKLA Käyttöoikeudet
ja yhteenliittäminen 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kaikilla palveluntarjoajilla, joilla on sähköisten viestintäpalvelujen
tarjoamista koskeva lupa, on oikeus ja velvollisuus neuvotella
käyttöoikeuksista ja yhteenliittämisestä muiden yleisesti saatavilla olevien
sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen tarjoajien kanssa.
Käyttöoikeuksista ja verkkojen yhteenliittämisestä on pääsääntöisesti sovittava
kyseisten palveluntarjoajien kaupallisten neuvottelujen pohjalta. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
palveluntarjoajat, jotka verkkojen yhteenliittämisjärjestelyjä koskevien
neuvottelujen myötä saavat tietoja toiselta palveluntarjoajalta, käyttävät
tällaisia tietoja ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon ne on annettu, ja
huolehtivat aina toimitettujen tai tallennettujen tietojen
luottamuksellisuudesta. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että jos
sääntelyviranomainen toteaa tämän sopimuksen 105 artiklan mukaisesti, ettei
merkityksellisillä markkinoilla ole todellista kilpailua, sillä on valtuudet
asettaa palveluntarjoajalle, jolla on todettu olevan huomattava markkinavoima,
yksi tai useampi seuraavista yhteenliittämistä ja/tai käyttöoikeuksia
koskevista velvoitteista: a) syrjimättömyyttä
koskeva velvoite sen varmistamiseksi, että operaattori soveltaa samankaltaisia
ehtoja samankaltaisissa olosuhteissa muihin palveluntarjoajiin, jotka tarjoavat
samankaltaisia palveluja, ja tarjoaa palveluja ja tietoja muille samoilla
ehdoilla ja samanlaatuisina kuin omille yksiköilleen, tytäryrityksilleen tai
kumppaneilleen; b) useassa
tarjontaketjun vaiheessa toimivaa yritystä koskeva velvoite saattaa tietoon
tukkuhintansa ja sisäiset siirtohintansa syrjimättömyysvelvoitteen
noudattamiseksi tai epärehellisen ristiintukemisen estämiseksi.
Sääntelyviranomainen voi määritellä käytettävän menettely- ja kirjanpitotavan; c) velvoitteet
toteuttaa kohtuulliset pyynnöt, jotka koskevat erityisten verkkoelementtien ja
niihin liittyvien toimintojen käyttöoikeutta, mukaan luettuna tilaajayhteyksien
eriytetty tarjonta, tai oikeutta hyödyntää niitä muun muassa silloin, kun
sääntelyviranomainen katsoo, että käyttöoikeuden epääminen tai saman
vaikutuksen aiheuttavat kohtuuttomat ehdot estäisivät kestävien kilpailumarkkinoiden
kehittymistä vähittäismyyntitasolla tai että se ei olisi loppukäyttäjien edun
mukaista. Sääntelyviranomaiset
voivat liittää tämän alakohdan velvoitteisiin tasapuolisuutta, kohtuullisuutta
ja määräaikoja koskevia ehtoja; d) velvoite
tarjota tiettyjä palveluja tukkumyynnissä kolmansille osapuolille
jälleenmyyntiä varten; myöntää teknisten rajapintojen, yhteyskäytäntöjen tai
muiden keskeisten, palvelujen tai virtuaaliverkkopalvelujen yhteentoimivuuden
kannalta välttämättömien tekniikkojen avoin käyttöoikeus; tarjota rinnakkain
sijoittamista tai muita toimintojen yhteiskäyttötapoja, mukaan lukien
kaapelikanavien, rakennusten tai mastojen käyttöoikeus; tarjota tiettyjä
palveluja, joita tarvitaan päästä päähän -palvelujen yhteentoimivuuden
varmistamiseksi käyttäjille, mukaan lukien älyverkkopalveluihin liittyvät
toiminnot; antaa käyttötukijärjestelmien tai samankaltaisten
ohjelmistojärjestelmien käyttöoikeus terveen kilpailun varmistamiseksi
palvelujen tarjonnassa; liittää yhteen verkot tai verkkotoiminnot. Sääntelyviranomaiset
voivat liittää tämän alakohdan velvoitteisiin vilpittömyyttä, kohtuullisuutta
ja määräaikoja koskevia ehtoja; e) kustannusvastaavuutta
ja hintavalvontaa koskevat velvoitteet, mukaan lukien hintojen
kustannuslähtöisyyttä ja kustannuslaskentaa koskevat velvoitteet,
tietyntyyppisten yhteenliittämisten ja/tai käyttöoikeuksien tarjonnassa, jos
markkina-analyysi osoittaa, että todellinen kilpailu puuttuu ja tämä saattaa
johtaa siihen, että kyseinen operaattori saattaa pitää hintoja liian korkealla
tasolla tai harjoittaa hintapainostusta loppukäyttäjien haitaksi. Sääntelyviranomaisten
on otettava huomioon operaattorin tekemät investoinnit ja sallittava tälle
kohtuullinen tuotto sijoitetulle pääomalle, ottaen huomioon investointeihin
liittyvät riskit; f) velvoite
julkaista sääntelyviranomaisen palveluntarjoajalle asettamat erityisvelvoitteet
ja yksilöidä samalla tuote-/palvelumarkkinat ja maantieteelliset markkinat.
Ajantasaiset tiedot on saatettava yleisesti ja helposti kaikkien asianomaisten
osapuolten saataville, jolleivät tiedot ole luottamuksellisia eivätkä sisällä
liikesalaisuuksia; g) avoimuutta
koskevat velvoitteet, joiden mukaan operaattoreiden on julkistettava määrätyt
tiedot ja erityisesti tilanteessa, jossa operaattorilla on syrjimättömyyteen
liittyviä velvoitteita, sääntelyviranomainen voi vaatia sitä julkaisemaan
viitetarjouksen, jonka on oltava riittävän eritelty sen varmistamiseksi, että
palveluntarjoajia ei vaadita maksamaan toiminnoista, jotka eivät ole halutun
palvelun kannalta välttämättömiä, ja joka sisältää tarjottavan palvelun
eriteltynä markkinoiden tarpeiden mukaisiin osatekijöihin sekä siihen liittyvät
ehdot, mukaan lukien hinnat. 4. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
palveluntarjoaja, joka pyytää verkkojen yhteenliittämistä sellaisen
palveluntarjoajan kanssa, jolla on todettu olevan huomattava markkinavoima, voi
hakea verkkojen yhteenliittämistä ja/tai käyttöoikeuksia koskeviin ehtoihin
liittyvän riidan ratkaisua riippumattomalta kotimaiselta elimeltä, joka voi olla
tämän sopimuksen 104 artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitettu sääntelyelin,
joko milloin tahansa tai julkisesti ilmoitetun kohtuullisen ajan kuluttua. 108
ARTIKLA Rajalliset
voimavarat 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kaikki menettelyt, jotka koskevat rajallisten voimavarojen, kuten taajuuksien,
numeroiden ja asennusoikeuksien, myöntämistä ja käyttöä, toteutetaan
puolueettomasti, oikeasuhteisesti, viivytyksettä, avoimesti ja syrjimättömästi.
Myönnettyjen taajuuskaistojen kulloinenkin tilanne on julkaistava, mutta
yksityiskohtaisia tietoja julkishallinnon erityisiin käyttötarkoituksiin
myönnetyistä taajuuksista ei edellytetä. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa
sähköisissä viestintäpalveluissa niiden alueella käytettävien radiotaajuuksien
tehokkaan hallinnoinnin, jotta voitaisiin varmistaa taajuuksien tosiasiallinen
ja tehokas käyttö. Jos tiettyjen taajuuksien kysyntä ylittää saatavilla olevien
taajuuksien määrän, tällaisten taajuuksien jakamisessa käyttäjille olisi
noudatettava tarkoituksenmukaisia ja avoimia menettelyjä, jotta voidaan
varmistaa niiden mahdollisimman tehokas käyttö ja edistää kilpailun
kehittymistä. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kansallisten numerointivarojen jakaminen ja kansallisten
numerointisuunnitelmien hallinnointi annetaan sääntelyviranomaisen tehtäväksi. 4. Jos julkisilla viranomaisilla tai
paikallisviranomaisilla on omistusosuuksia tai määräysvaltaa yleisiä
viestintäverkkoja ja/tai -palveluja tarjoavissa palveluntarjoajissa, on
varmistettava, että asennusoikeuksien myöntämiseen liittyvät toiminnot
erotetaan rakenteellisesti tehokkaasti omistajuuteen ja määräysvaltaan
liittyvästä toiminnasta. 109
ARTIKLA Yleispalvelu 1. Kummallakin osapuolella on oikeus
määritellä, minkälaiset yleispalveluvelvoitteet se haluaa pitää voimassa. 2. Tällaisia velvoitteita ei sinänsä
pidetä kilpailunvastaisina sillä edellytyksellä, että niitä hallinnoidaan
avoimesti, objektiivisesti ja syrjimättömästi. Tällaisten velvoitteiden
hallinnoinnin on myös oltava kilpailun suhteen neutraalia, eikä se saa olla
raskaampaa kuin mikä on tarpeen osapuolen määrittelemää yleispalvelutyyppiä
varten. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kaikki palveluntarjoajat voivat tarjoutua yleispalvelun varmistajiksi eikä
mitään palveluntarjoajaa suljeta ennakolta tämän mahdollisuuden ulkopuolelle.
Valinta on tehtävä tehokkaalla, avoimella, puolueettomalla ja syrjimättömällä
tavalla. Kumpikin osapuoli arvioi tarvittaessa, muodostaako yleispalvelun
tarjoaminen kohtuuttoman rasitteen yhdelle tai useammalle yleispalvelun
tarjoajaksi nimetylle organisaatiolle. Jos se tällaisen kustannuslaskelman
nojalla on perusteltua ja ottaen huomioon yleispalvelua tarjoavalle
organisaatiolle mahdollisesti koituva markkinaetu, sääntelyviranomaisten on
päätettävä, tarvitaanko kyseistä yhtä tai useampaa palveluntarjoajaa koskevaa
kompensaatiomenettelyä tai yleispalvelujen nettokustannusten jakamismenettelyä. 4. Kumpikin osapuoli varmistaa, että jos
käyttäjien saatavilla on joko painettuja tai sähköisiä tilaajaluetteloita, nämä
luettelot toimittavat organisaatiot soveltavat syrjimättömyyden periaatetta
muiden organisaatioiden niille toimittamien tietojen käsittelyssä. 110
ARTIKLA Sähköisten
viestintäpalvelujen rajatylittävä tarjonta Kumpikaan osapuoli ei voi rajatylittävän
palvelujen tarjonnan ehtona edellyttää, että toisen osapuolen palveluntarjoajan
on perustettava toimipaikka, oltava jollain tavalla sijoittautunut osapuolen
alueelle tai asuttava siellä. 111
ARTIKLA Tietojen
luottamuksellisuus Kumpikin osapuoli varmistaa palvelukauppaa
rajoittamatta yleisessä sähköisessä viestintäverkossa tapahtuvan ja julkisesti
saatavilla olevia sähköisiä viestintäpalveluita käyttävän sähköisen viestinnän
ja siihen liittyvien liikennetietojen luottamuksellisuuden. 112
ARTIKLA Palveluntarjoajien
väliset riidat 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että jos
sähköisten viestintäverkkojen tai -palvelujen tarjoajien välillä ilmenee riita,
joka liittyy tässä jaksossa tarkoitettuihin oikeuksiin ja velvoitteisiin,
asianomainen sääntelyviranomainen antaa kumman tahansa osapuolen pyynnöstä
sitovan päätöksen, jolla riita ratkaistaan mahdollisimman nopeasti ja joka
tapauksessa neljän kuukauden kuluessa. 2. Sääntelyviranomaisen päätös on
julkistettava liikesalaisuutta koskevia vaatimuksia noudattaen. Asianomaisille
sähköisten viestintäverkkojen tai -palvelujen tarjoajille on esitettävä
päätöksen täydelliset perustelut. 3. Jos tällainen riita koskee
rajatylittävää palvelujen tarjontaa, kyseisten sääntelyviranomaisten on
koordinoitava toimintansa, jotta riita voidaan ratkaista. 113
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen Voidakseen harkita palvelujen kaupan
vapauttamista edelleen osapuolet tunnustavat, että on tärkeää lähentää Georgian
nykyistä ja tulevaa lainsäädäntöä asteittainen tämän sopimuksen liitteessä XV-B
lueteltuun unionin säännöstöön. 6
ALAJAKSO RAHOITUSPALVELUT 114
ARTIKLA Soveltamisala
ja määritelmät 1. Tässä alajaksossa vahvistetaan
sääntelykehyksen periaatteet, jotka koskevat kaikkia rahoituspalveluja, jotka
on vapautettu tämän luvun 2 jakson (Sijoittautuminen), 3 jakson (Rajatylittävä
palvelujen tarjonta) ja 4 jakson (Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu
liiketoimintaa varten) mukaisesti. 2. Tässä alajaksossa ja tämän luvun 2
jaksossa (Sijoittautuminen), 3 jaksossa (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja
4 jaksossa (Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa
varten) tarkoitetaan a) ’rahoituspalvelulla’
mitä tahansa osapuolen rahoituspalvelujen tarjoajan tarjoamaa
rahoitusluonteista palvelua. Rahoituspalveluihin kuuluvat seuraavat
toimintamuodot: i) vakuutustoiminta
ja siihen liittyvät palvelut: (1) ensivakuutus
(mukaan luettuna rinnakkaisvakuutus): a) henkivakuutus, b) vahinkovakuutus; (2) jälleenvakuutus
ja edelleenvakuutus; (3) vakuutusten
välittäminen, kuten vakuutusmeklarien ja -asiamiesten toiminta; ja (4) vakuutusten
liitännäispalvelut, kuten neuvonta-, aktuaari-, riskinarviointi- ja
vahingonkäsittelypalvelut. ii) pankkipalvelut
ja muut rahoituspalvelut (lukuun ottamatta vakuutuspalveluja): (1) talletusten
ja muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanotto yleisöltä; (2) kaikentyyppinen
luotonanto, mukaan lukien kulutusluotot, kiinnitysluotot, factoring-rahoitus ja
liiketoimien rahoitus; (3) rahoitusleasing; (4) kaikki
maksu- ja rahansiirtopalvelut, mukaan lukien luotto- ja maksukortit, matkasekit
ja pankkivekselit; (5) takaukset
ja sitoumukset; (6) kaupankäynti
omaan tai asiakkaiden lukuun arvopaperipörssissä, OTC-markkinoilla tai muuten
seuraavilla välineillä: a) rahamarkkinavälineet
(mukaan lukien sekit, vekselit ja talletustodistukset); b) ulkomaanvaluutta, c) johdannaistuotteet,
esimerkiksi futuurit ja optiot, d) valuuttakursseihin
ja korkoihin liittyvät välineet, mukaan lukien sellaiset tuotteet kuin
swap-sopimukset ja korkotermiinit, e) siirtokelpoiset
arvopaperit; f) muut
markkinakelpoiset välineet ja rahoitusomaisuus, mukaan lukien
jalometalliharkot; (7) osallistuminen
asiamiehenä (julkisesti tai yksityisesti) kaikentyyppisten arvopapereiden
liikkeeseenlaskuun, myös merkintävastuuseen ja sijoitukseen, ja
liikkeeseenlaskuun liittyvien palvelujen tarjoaminen; (8) välitystoiminta
rahamarkkinoilla; (9) varainhoito,
kuten käteisvarojen tai arvopaperisalkun hoito, kaikentyyppinen
yhteissijoitusten hoito, eläkerahastojen hoito, arvopapereiden talletus- ja
notariaattipalvelut; (10) rahoitusvaroihin
kuten arvopapereihin, johdannaistuotteisiin ja muihin markkinakelpoisiin
välineisiin liittyvät selvitys- ja toimituspalvelut; (11) rahoitustietojen
antaminen ja siirto, rahoitukseen liittyvä tietojenkäsittely ja siihen
liittyvät ohjelmistot; (12) neuvonta,
välitys ja muut liitännäisrahoituspalvelut 1–11 luetelmakohdassa lueteltujen
toimintamuotojen osalta, mukaan lukien luottotiedot ja luottotietoanalyysit,
sijoituksiin ja arvopaperisalkkuihin liittyvä tutkimus ja neuvonta,
yritysostoihin sekä yritysten uudelleenjärjestelyyn ja strategiaan liittyvä
neuvonta; b) ’rahoituspalvelujen
tarjoajalla’ osapuolen luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka haluaa
tarjota tai tarjoaa rahoituspalveluja. Käsitteeseen ’rahoituspalvelujen
tarjoaja’ eivät kuulu julkiset elimet; c) ’julkisella
elimellä’ i) osapuolen
julkisia viranomaisia, keskuspankkia tai rahaviranomaista taikka osapuolen
omistuksessa tai valvonnassa olevaa laitosta, jos sen pääasiallisena tehtävänä
on hoitaa julkisia tehtäviä tai suorittaa julkishallintoon kuuluvia toimintoja,
ei kuitenkaan laitosta, joka pääasiallisesti tarjoaa rahoituspalveluja
kaupallisin ehdoin; tai ii) näiden
tehtävien osalta yksityistä elintä, joka hoitaa tehtäviä, joita yleensä hoitaa
keskuspankki tai rahaviranomainen; d) ’uudella
rahoituspalvelulla’ luonteeltaan rahoitukseen liittyvää palvelua, jota mikään
rahoituspalvelujen tarjoaja ei tarjoa osapuolen alueella mutta jota tarjotaan
toisen osapuolen alueella, mukaan lukien palvelut, jotka liittyvät olemassa
oleviin ja uusiin tuotteisiin tai tuotteen toimitustapaan. 115
ARTIKLA Vakauden
ja luotettavuuden turvaamista koskeva poikkeus 1. Kumpikin osapuoli voi ottaa käyttöön
tai pitää voimassa toimenpiteitä toiminnan vakauden ja luotettavuuden
turvaamiseen liittyvistä syistä muun muassa a) suojellakseen
sijoittajia, tallettajia, vakuutuksenottajia tai henkilöitä, joiden
omaisuudenhoidosta vastaa rahoituspalvelujen tarjoaja; b) varmistaakseen
osapuolen rahoitusjärjestelmän luotettavuuden ja vakauden. 2. Nämä toimenpiteet eivät saa olla
vaativampia kuin on tarpeen niille asetetun tavoitteen saavuttamiseksi, eivätkä
ne saa johtaa toisen osapuolen rahoituspalvelujen tarjoajien syrjintään
osapuolen omiin rahoituspalvelujen tarjoajiin verrattuna. 3. Tämän sopimuksen määräyksiä ei saa
tulkita siten, että osapuoli olisi velvoitettu paljastamaan yksittäisten
kuluttajien liiketoimiin ja tileihin liittyviä tietoja tai julkisten elinten
hallussa olevia luottamuksellisia tai yksityisiä tietoja. 116
ARTIKLA Tehokas
ja avoin sääntely 1. Kumpikin osapuoli pyrkii parhaansa
mukaan ilmoittamaan etukäteen kaikille asianomaisille henkilöille sellaisista
yleisesti sovellettaviksi tarkoitetuista toimenpiteistä, jotka se aikoo ottaa
käyttöön, antaakseen näille henkilöille mahdollisuuden esittää huomautuksia
kyseisistä toimenpiteistä. Näistä toimenpiteistä ilmoitetaan a) virallisessa julkaisussa; tai b) muussa kirjallisessa tai sähköisessä
muodossa. 2. Kumpikin osapuoli antaa kaikkien
asianomaisten henkilöiden tiedoksi vaatimukset, joita se soveltaa
rahoituspalvelujen tarjoamista koskevien hakemusten laatimiseen. Asianomainen osapuoli antaa hakijalle tämän
pyynnöstä tiedon hakemuksen käsittelyvaiheesta. Jos asianomainen osapuoli
tarvitsee lisätietoja hakijalta, sen on ilmoitettava tästä hakijalle ilman
tarpeetonta viivytystä. 3. Kumpikin osapuoli pyrkii parhaansa
mukaan varmistamaan, että rahoituspalvelualan sääntelyä ja valvontaa sekä
veropetosten ja veronkierron torjuntaa koskevat kansainvälisesti sovitut normit
pannaan täytäntöön ja niitä sovelletaan sen alueella. Tällaisia
kansainvälisesti sovittuja normeja ovat muun muassa Baselin
pankkivalvontakomitean ”Core Principle for Effective Banking Supervision”
(pankkivalvontaa koskevat perusperiaatteet), kansainvälisen vakuutusvalvojien
järjestön ”Insurance Core Principles and Methodology” (vakuutuksen
perusperiaatteet ja menetelmät), arvopaperipörssiä valvovien viranomaisten
kansainvälisen järjestön ”Objectives and Principles of Securities Regulation”
(arvopaperikaupan sääntelyn tavoitteet ja periaatteet), Taloudellisen
yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) tietojenvaihtoa veroasioissa koskeva
sopimus, G20-ryhmän antama ”Statement on Transparency and Exchange of Information
for Tax Purposes” (lausuma avoimuudesta ja tietojenvaihdosta verotusta varten)
sekä rahanpesunvastaisen kansainvälisen toimintaryhmän ”Forty Recommendations
on Money Laundering” (neljäkymmentä rahanpesun vastaista suositusta) ja ”Nine
Special Recommendations on Terrorist Financing” (yhdeksän terrorismin
rahoituksen vastaista erityissuositusta). Osapuolet ottavat myös huomioon G7-maiden
valtiovarainministerien vahvistaman ”Ten Key Principles for Information
Exchange” (tietojenvaihdon kymmenen perusperiaatetta) ja ryhtyvät tarvittaviin
toimiin näiden periaatteiden soveltamiseksi kahdenvälisissä yhteyksissään. 117
ARTIKLA Uudet
rahoituspalvelut Kumpikin osapuoli sallii toisen osapuolen
rahoituspalvelujen tarjoajan tarjota samantyyppisiä uusia rahoituspalveluja
kuin ne, joita osapuolen omat rahoituspalvelujen tarjoajat saavat kansallisen
lainsäädännön nojalla tarjota vastaavissa olosuhteissa. Osapuoli voi määrätä
sen oikeudellisen muodon, jonka kautta palvelua voidaan tarjota, ja se voi
edellyttää, että palvelun tarjoamiseen hankitaan lupa. Jos lupa vaaditaan,
päätös sen antamisesta on tehtävä kohtuullisen ajan kuluessa, ja lupa voidaan
evätä vain toiminnan vakauden ja luotettavuuden turvaamiseen liittyvistä
syistä. 118
ARTIKLA Tietojenkäsittely 1. Kumpikin osapuoli sallii toisen
osapuolen rahoituspalvelujen tarjoajan siirtää tietojenkäsittelyssä tarvittavia
tietoja sähköisesti tai muussa muodossa alueelleen ja sieltä pois, jos
tällainen tietojenkäsittely on tarpeen rahoituspalvelujen tarjoajan tavanomaisessa
liiketoiminnassa. 2. Kumpikin osapuoli ottaa käyttöön
riittäviä suojatoimenpiteitä yksityisyyden ja perusoikeuksien sekä
yksilönvapauden suojaamiseksi, erityisesti henkilötietojen siirron osalta. 119
ARTIKLA Erityiset
poikkeukset 1. Tämän luvun määräysten ei saa tulkita
estävän osapuolta tai sen julkisia elimiä harjoittamasta yksinoikeudella
alueellaan yleiseen eläkejärjestelmään tai lakisääteiseen
sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvaa toimintaa tai tarjoamasta siihen liittyviä
palveluja, paitsi jos kyseistä toimintaa voivat osapuolen kansallisten
säännösten mukaisesti harjoittaa myös julkisten elinten tai yksityisten
laitosten kanssa kilpailevat rahoituspalvelujen tarjoajat. 2. Tämän sopimuksen määräyksiä ei
sovelleta keskuspankin, rahaviranomaisen tai muun julkisen elimen raha- ja
valuuttakurssipolitiikan yhteydessä toteuttamiin toimiin. 3. Tämän luvun määräysten ei saa tulkita
estävän osapuolta, mukaan lukien sen julkiset elimet, harjoittamasta toimintaa
tai tarjoamasta palveluja yksinoikeudella alueellaan osapuolen tai sen
julkisten elinten lukuun taikka niiden takauksella tai niiden myöntämin varoin. 120
ARTIKLA Itsesääntelyorganisaatiot Jos osapuoli edellyttää liittymistä tai
osallistumista tai pääsyä johonkin itsesääntelyelimeen, arvopaperi- tai
futuuripörssiin tai -markkinoihin, selvitystoimistoon tai muuhun organisaatioon
tai yhdistykseen, jotta toisen osapuolen rahoituspalvelujen tarjoaja saisi
tarjota rahoituspalveluja samoista lähtökohdista kuin osapuolen omat
rahoituspalvelujen tarjoajat, tai jos osapuoli välittömästi tai välillisesti
tarjoaa tällaisille elimille oikeuksia tai etuja rahoituspalvelujen
tarjonnassa, osapuolen on varmistettava tämän sopimuksen 79 ja 85 artiklassa
vahvistettujen velvoitteiden noudattaminen. 121
ARTIKLA Selvitys-
ja maksujärjestelmät Kummankin osapuolen on sallittava alueelleen
sijoittautuneiden toisen osapuolen rahoituspalvelujen tarjoajien osallistuminen
julkisten elinten ylläpitämiin maksu- ja selvitysjärjestelmiin sekä sellaisiin
virallisiin rahoitus- ja jälleenrahoitusmahdollisuuksiin, jotka ovat
käytettävissä tavanomaisen liiketoiminnan yhteydessä, niillä ehdoilla ja
edellytyksillä, joilla myönnetään kansallinen kohtelu. Tällä artiklalla ei ole
tarkoitus antaa näille rahoituspalvelujen tarjoajille mahdollisuutta osallistua
osapuolten viimesijaista lainaajaa koskeviin järjestelyihin. 122
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen Voidakseen harkita palvelujen kaupan
vapauttamista edelleen osapuolet tunnustavat, että on tärkeää lähentää Georgian
nykyistä ja tulevaa lainsäädäntöä asteittainen tämän sopimuksen 116 artiklan 3
kohdassa lueteltuihin kansainvälisten parhaiden käytäntöjen standardeihin sekä
tämän sopimuksen liitteessä XV-A lueteltuun unionin säännöstöön. 7
ALAJAKSO LIIKENNEPALVELUT 123 ARTIKLA Soveltamisala Tässä alajaksossa esitetään periaatteet, jotka
koskevat kansainvälisten liikennepalvelujen vapauttamista tämän luvun 2 jakson
(Sijoittautuminen), 3 jakson (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja 4 jakson
(Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa varten)
mukaisesti. 124
ARTIKLA Kansainvälinen
meriliikenne 1. Tätä alajaksoa ja tämän luvun 2
jaksoa (Sijoittautuminen), 3 jaksoa (Rajatylittävä palvelujen tarjonta) ja 4
jaksoa (Luonnollisten henkilöiden tilapäinen oleskelu liiketoimintaa varten)
sovellettaessa a) ’kansainväliseen
meriliikenteeseen’ sisältyvät ovelta ovelle -kuljetukset ja
intermodaalikuljetukset, joilla tarkoitetaan tavaroiden kuljettamista
useammalla kuin yhdellä liikennemuodolla, joihin sisältyy meriosuus, ja
ainoastaan yhdellä kuljetusasiakirjalla, minkä vuoksi tähän sisältyy oikeus
tehdä suoraan sopimuksia muiden liikennemuotojen tarjoajien kanssa; b) ’meriliikenteen
lastinkäsittelypalveluilla’ tarkoitetaan ahtausyritysten, myös terminaalien
operaattoreiden, harjoittamaa toimintaa, mutta siihen ei sisälly
satamatyöläisten välitön toiminta, jos tällainen työvoima on järjestetty
ahtausyrityksistä ja terminaalien operaattoriyrityksistä riippumattomasti.
Tähän sisältyvät seuraavien vaiheiden järjestely ja valvonta: i) lastin
lastaaminen laivaan / purkaminen laivasta; ii) lastin
kiinnittäminen/irrottaminen; iii) lastin
vastaanottaminen/toimittaminen ja säilyttäminen ennen laivausta tai purkamisen
jälkeen; c) ’tulliselvityspalveluilla’
(vaihtoehtoisesti ’tullitoimipaikan asiamiespalvelut’) tarkoitetaan toimia,
jotka koostuvat rahdin tuontiin, vientiin tai kauttakuljetukseen liittyvien
tullimuodollisuuksien täyttämisestä toisen osapuolen puolesta riippumatta
siitä, onko tämä palvelu kyseisen palveluntarjoajan päätoimi vai sen
päätoimialaa täydentävä muu toimintamuoto; d) ’konttiasema-
ja varastopalveluilla’ tarkoitetaan konttien säilyttämistä joko satama-alueilla
tai sisämaassa niiden pakkaamiseksi, purkamiseksi ja korjaamiseksi sekä niiden
saattamiseksi liikennekelpoisiksi; e) ’varustamon
edustajan palveluilla’ tarkoitetaan yhden tai useamman linja- tai
laivanvarustamon kaupallisten etujen edustamista tietyllä maantieteellisellä
alueella seuraavissa tarkoituksissa: i) meriliikenteen
ja siihen liittyvien oheispalvelujen markkinointiin ja myyntiin liittyvät
toimet hinnoittelusta laskutukseen sekä konossementtien laatiminen yhtiöiden
puolesta, tarvittavien oheispalvelujen ostaminen ja jälleenmyynti, asiakirjojen
laatiminen ja liiketoimintaa koskevien tietojen toimittaminen; ii) aluksen
satamassakäynnin järjestäminen tai rahdin haltuunotto tarvittaessa varustamon
puolesta; f) ’huolintapalveluilla’
tarkoitetaan laivauksen järjestämistä ja seurantaa laivaajan puolesta
hankkimalla kuljetus- ja tarvittavat oheispalvelut, laatimalla tarvittavat
asiakirjat ja toimittamalla tarvittavat liiketoimintatiedot; g) ’syöttöliikennepalveluilla’
tarkoitetaan kansainvälisten lastien, erityisesti konttirahdin, kuljetusta
meritse osapuolen alueella sijaitsevien satamien välillä ennen kansainvälistä
kuljetusosuutta tai sen jälkeen. 2. Kansainvälisen meriliikenteen osalta
kumpikin osapuoli varmistaa lastin vapaata kuljetusoikeutta kaupallisin ehdoin
koskevan periaatteen tosiasiallisen soveltamisen, kansainvälisten meriliikennepalvelujen
vapaan tarjoamisen sekä kansallisen kohtelun soveltamisen tällaisten palvelujen
tarjoamisen yhteydessä. Ottaen huomioon kansainvälisten
meriliikennepalvelujen nykyisen vapauttamisasteen osapuolten välillä a) kumpikin
osapuoli soveltaa tosiasiallisesti periaatetta, jonka mukaan kansainvälisille
meriliikennemarkkinoille ja meriliikenteeseen on rajoittamaton pääsy
kaupallisin ehdoin ja syrjimättömästi; b) kumpikin
osapuoli myöntää toisen osapuolen lipun alla purjehtiville tai sen palveluntarjoajien
liikennöimille aluksille yhtä edullisen kohtelun kuin omille aluksilleen tai
minkä tahansa kolmannen maan aluksille sen mukaan, kumpi näistä kohteluista on
edullisempi, muun muassa satamiin pääsyn, satamien infrastruktuurin ja
palvelujen ja merenkulun tukipalvelujen käytön ja niistä johtuvien maksujen ja
palkkioiden, tullipalvelujen ja laituripaikkojen sekä lastausta ja purkamista
varten osoitettavien tilojen ja välineiden osalta. 3. Soveltaessaan näitä periaatteita
osapuolet a) eivät
ota käyttöön tulevissa, kolmansien maiden kanssa meriliikennepalveluista
tehtävissä sopimuksissa lastinjakojärjestelyjä, kuivan ja nestemäisen
irtolastin kuljetukset ja linjaliikenne mukaan luettuina, ja lopettavat
kohtuullisen ajan kuluessa tällaiset lastinjakojärjestelyt, jos niitä on
aiemmissa sopimuksissa; ja b) poistavat
tämän sopimuksen voimaan tullessa kaikki yksipuoliset toimenpiteet sekä
hallinnolliset, tekniset tai muut esteet, jotka voisivat rajoittaa peitellysti
kansainvälisten merikuljetuspalvelujen vapaata tarjoamista tai vaikuttaa niihin
syrjivästi, ja pidättäytyvät ottamasta tällaisia käyttöön. 4. Kumpikin osapuoli sallii toisen
osapuolen kansainvälisten meriliikennepalvelujen tarjoajien sijoittautumisen
alueelleen yhtä edullisin sijoittautumis- ja toimintaedellytyksin kuin ne,
jotka se tarjoaa joko omille tai minkä tahansa kolmannen maan palvelujen
tarjoajille sen mukaan, kummat näistä edellytyksistä ovat paremmat. 5. Kumpikin osapuoli tarjoaa toisen
osapuolen meriliikennepalvelujen tarjoajille kohtuullisin ja syrjimättömin
ehdoin seuraavat satamapalvelut: luotsaaminen, hinaus ja vetoapu, muonitus,
polttoaineen ja veden toimitus, jätehuolto ja painolastin hävittäminen,
satamakapteenipalvelut, navigointilaitteet, alusten käytön kannalta ratkaisevan
tärkeät maissa sijaitsevat viestintä-, vesi-, sähkö- ja muut vastaavat
palvelut, korjausvälineet hätätapauksia varten, ankkurointi, laituripaikka ja
alusten kiinnityspalvelut. 6. Kumpikin osapuoli sallii välineistön,
kuten tyhjien konttien, kuljetuksen muuna kuin maksua vastaan kuljetettavana
rahtina EU:n jäsenvaltion satamien välillä tai Georgian satamien välillä. 7. Kumpikin osapuoli sallii
toimivaltaisen viranomaisen luvalla toisen osapuolen kansainvälisten
meriliikennepalvelujen tarjoajien tarjota syöttöliikennepalveluja kansallisten
satamiensa välillä. 125
ARTIKLA Lentoliikenne Lentoliikenteen asteittaista vapauttamista
osapuolten välillä niiden kaupallisten tarpeiden mukaisesti ja vastavuoroista
markkinoillepääsyä koskevia edellytyksiä hallinnoidaan Euroopan unionin ja sen
jäsenvaltioiden sekä Georgian yhteistä ilmailualuetta koskevassa sopimuksessa. 126
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen Voidakseen harkita palvelujen kaupan
vapauttamista edelleen osapuolet tunnustavat, että on tärkeää lähentää Georgian
nykyistä ja tulevaa lainsäädäntöä asteittainen tämän sopimuksen liitteessä XV-D
lueteltuun unionin säännöstöön. 6 JAKSO SÄHKÖINEN
KAUPANKÄYNTI 1
ALAJAKSO YLEISET
MÄÄRÄYKSET 127
ARTIKLA Tavoitteet
ja periaatteet 1. Osapuolet tunnustavat, että sähköinen
kaupankäynti lisää kaupankäynnin mahdollisuuksia monilla aloilla, ja ne sopivat
edistävänsä sähköistä kaupankäyntiä välillään tekemällä yhteistyötä erityisesti
tämän luvun määräyksiin perustuvissa sähköiseen kaupankäyntiin liittyvissä asioissa. 2. Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä,
että sähköisen kaupan kehityksen on oltava yhteensopivaa kansainvälisten
tietosuojastandardien kanssa, jotta käyttäjien luottamus sähköiseen kauppaan
voidaan varmistaa. 3. Osapuolet sopivat, että sähköisiä siirtoja
pidetään tämän luvun 3 jaksossa (Rajatylittävä palvelujen tarjonta)
tarkoitettuna palvelujen tarjontana, johon ei voida soveltaa tulleja. 128
ARTIKLA Sähköistä
kauppaa koskeva yhteistyö 1. Osapuolet käyvät sähköisen kaupan
esille nostamista sääntelykysymyksistä vuoropuhelua, jossa käsitellään muuan
muassa seuraavia seikkoja: a) yleisölle
annettujen elektronisten allekirjoitusten varmenteiden tunnustaminen ja
rajatylittävien varmennepalvelujen helpottaminen; b) välittävien
palveluntarjoajien vastuu tiedon toimittamisen tai tallentamisen osalta, c) ei-toivotun
sähköisen kaupallisen viestinnän käsittely; d) kuluttajansuoja
sähköisen kaupan alalla, e) kaikki
muut sähköisen kaupan kehityksen kannalta merkitykselliset seikat. 2. Tällainen yhteistyö voi tapahtua
tietojenvaihtona, jonka aiheena on osapuolten lainsäädäntö näissä kysymyksissä
ja tällaisen lainsäädännön täytäntöönpano. 2
ALAJAKSO PALVELUNVÄLITTÄJIEN
VASTUU 129
ARTIKLA Välittäjien
palvelujen käyttö 1. Osapuolet tunnustavat, että kolmannet
osapuolet voivat käyttää välittäjien palveluita väärinkäytöksiin ja huolehtivat
tässä alajaksossa säädettyjen toimenpiteiden toteuttamisesta välittäjinä
toimivien palveluntarjoajien osalta.[22] 2. Sovellettaessa tämän sopimuksen 130
artiklaa ’palveluntarjoajalla’ tarkoitetaan digitaalisen verkossa tapahtuvan
viestinnän tiedonsiirto-, reititys- tai yhteyspalvelujen tarjoajaa, kun viestin
sisältöä ei muuteta käyttäjän, joka on valinnut itse aineiston, määrittämien
pisteiden välillä tai kyseisissä pisteissä. Sovellettaessa tämän sopimuksen 131
ja 132 artiklaa ’palveluntarjoajalla’ tarkoitetaan palveluntarjoajaa tai
operaattoria, joka tarjoaa verkkopalveluja tai verkon käyttöoikeuksia. 130
ARTIKLA Palvelunvälittäjien
vastuu: ”pelkkä siirtotoiminta” 1. Kummankin osapuolen on varmistettava,
että jos tarjottava tietoyhteiskunnan palvelu muodostuu palvelun vastaanottajan
toimittamien tietojen siirrosta viestintäverkossa tai viestintäverkkoyhteyden
tarjoamisesta, palvelun tarjoaja ei ole vastuussa siirretyistä tiedoista,
edellyttäen, että palvelun tarjoaja: a) ei
ole siirron alkuunpanija; b) ei
valitse siirron vastaanottajaa; ja c) ei
valitse eikä muuta siirrettäviä tietoja. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitetut
siirtoon ja yhteyden tarjoamiseen liittyvät toiminnot käsittävät siirrettyjen
tietojen automaattisen, tilapäisen ja lyhytaikaisen tallentamisen, sikäli kuin
tallentaminen palvelee yksinomaan siirron toimeenpanoa tietoverkossa eikä sen
kesto ylitä siirtoon tarvittavaa kohtuullista aikaa. 3. Tämä artikla ei vaikuta
tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen mahdollisuuteen vaatia osapuolten
oikeusjärjestelmien mukaisesti palveluntarjoajaa lopettamaan tai estämään
väärinkäytökset. 131
ARTIKLA Palvelunvälittäjien
vastuu: ”välimuistiin tallentaminen” 1. Kummankin osapuolen on varmistettava,
että jos tietoyhteiskunnan palvelun tarjoaminen muodostuu palvelun
vastaanottajan toimittamien tietojen siirrosta viestintäverkossa, palvelun
tarjoaja ei ole vastuussa tämän tiedon sellaisen automaattisen, tilapäisen ja
lyhytaikaisen tallentamisen osalta, jonka suorittamisen ainoana tavoitteena on
muille palvelun vastaanottajille niiden pyynnöstä myöhemmin tehtävän
tiedonsiirron tehostaminen, edellyttäen, että: a) palveluntarjoaja
ei muuta tietoja; b) palveluntarjoaja
noudattaa tietoihin pääsyä koskevia ehtoja; c) palveluntarjoaja
noudattaa tiedon päivitystä koskevia sääntöjä, jotka on ilmoitettu toimialalla
laajalti hyväksytyllä ja käytetyllä tavalla; d) palveluntarjoaja
ei puutu toimialalla laajalti hyväksytyn ja käytetyn teknologian lailliseen
käyttöön saadakseen tietoja tallennetun tiedon käytöstä; ja e) palveluntarjoaja
toimii viipymättä tallentamansa tiedon poistamiseksi tai sen saannin
estämiseksi heti saatuaan tosiasiallisesti tietoonsa[23]
sen, että tieto on poistettu sieltä, missä se alun perin oli verkossa, tai että
kyseisen tiedon saanti on estetty taikka tuomioistuin tai hallintoviranomainen
on määrännyt poistamaan kyseisen tiedon tai estämään sen saannin. 2. Tämä artikla ei vaikuta
tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen mahdollisuuteen vaatia osapuolten
oikeusjärjestelmien mukaisesti palveluntarjoajaa lopettamaan tai estämään
väärinkäytökset. 132
ARTIKLA Palvelunvälittäjien
vastuu: säilytys (”hosting”) 1. Jos tietoyhteiskunnan palvelun
tarjoaminen käsittää palvelun vastaanottajan toimittamien tietojen
tallentamisen, kummankin osapuolen on varmistettava, että palveluntarjoaja ei
ole vastuussa palvelun vastaanottajan pyynnöstä tallennetuista tiedoista,
edellyttäen, että a) palveluntarjoajalla
ei ole tosiasiallista tietoa laittomasta toiminnasta tai tiedoista eikä sen
tiedossa ole vahingonkorvausvaatimuksen tapauksessa tosiasioita tai
olosuhteita, joiden perusteella toiminnan tai tietojen laittomuus on ilmeistä; b) palveluntarjoaja
toimii viipymättä tietojen poistamiseksi tai niihin pääsyn estämiseksi heti
saatuaan tiedon tällaisista seikoista. 2. Edellä olevaa 1 kohtaa ei sovelleta,
kun palvelun vastaanottaja toimii palveluntarjoajan johdon tai määräysvallan
alaisena. 3. Tämä artikla ei vaikuta tuomioistuimen
tai hallintoviranomaisen mahdollisuuteen vaatia osapuolten oikeusjärjestelmän
mukaisesti palveluntarjoajaa lopettamaan tai estämään väärinkäytökset, eikä se
myöskään vaikuta osapuolten mahdollisuuteen vahvistaa menettelyjä, joita
sovelletaan tietojen poistamiseen tai niihin pääsyn estämiseen. 133
ARTIKLA Yleisen
valvontavelvoitteen puuttuminen 1. Osapuolet eivät aseta
palveluntarjoajille tämän sopimuksen 130, 131 ja 132 artiklassa tarkoitettujen
palvelujen toimittamisen osalta yleistä velvoitetta valvoa siirtämiään ja
tallentamiaan tietoja eivätkä yleistä velvoitetta pyrkiä aktiivisesti saamaan
selville laittomia toimia osoittavia tosiasioita ja olosuhteita. 2. Osapuoli voi asettaa
tietoyhteiskunnan palveluntarjoajille velvoitteen ilmoittaa välittömästi
toimivaltaisille viranomaisille palvelun vastaanottajien toteuttamista
laittomiksi väitetyistä toimista tai näiden antamista laittomiksi väitetyistä
tiedoista tai velvoitteen ilmoittaa toimivaltaisille viranomaisille niiden
pyynnöstä tiedot, joiden avulla voidaan tunnistaa niiden palvelujen
vastaanottajat, joiden kanssa niillä on säilytyssopimuksia. 7 JAKSO POIKKEUKSET 134
ARTIKLA Yleiset
poikkeukset 1. Tämän luvun ja tämän sopimuksen
liitteiden XIV-A ja XIV-E, XIV-B ja XIV-F, XIV-C ja XIV-G, XIV-D ja XIV-H
määräyksiin sovelletaan tässä artiklassa vahvistettuja poikkeuksia, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen 415 artiklassa vahvistettujen
yleisten poikkeusten soveltamista. 2. Edellyttäen, että toimenpiteitä ei
sovelleta tavalla, joka johtaisi mielivaltaiseen tai perusteettomaan syrjintään
maiden välillä samankaltaisten olosuhteiden vallitessa taikka sijoittautumisen
tai rajatylittävän palveluntarjonnan peiteltyyn rajoittamiseen, tämän luvun
määräysten ei voida tulkita estävän osapuolta ottamasta käyttöön tai
soveltamasta toimenpiteitä, jotka a) ovat
tarpeen yleisen turvallisuuden ja julkisen moraalin suojelemiseksi tai yleisen
järjestyksen ylläpitämiseksi; b) ovat
tarpeen ihmisten, eläinten tai kasvien elämän tai terveyden suojelemiseksi; c) liittyvät
ehtyvien luonnonvarojen suojeluun, jos kyseisten toimenpiteiden toteuttamisen
ohella rajoitetaan kotimaisia yrittäjiä tai kotimaista palvelujen tuotantoa tai
kulutusta; d) ovat
tarpeen taiteellisten, historiallisten tai arkeologisten kansallisaarteiden
suojelemiseksi; e) ovat
tarpeen sellaisten lakien tai määräysten noudattamisen turvaamiseksi, jotka
eivät ole ristiriidassa tämän luvun määräysten kanssa, mukaan luettuina
seuraavia seikkoja koskevat lait ja määräykset: i) harhaanjohtavien
ja petollisten toimintatapojen ehkäiseminen tai sopimusten noudattamatta
jättämisen seurauksista huolehtiminen; ii) henkilöiden
yksityisyyden suojaaminen henkilötietojen käsittelyssä ja levittämisessä sekä
henkilöä koskevien tiedostojen ja tilitietojen luottamuksellisuuden
turvaaminen; iii) turvallisuus; f) ovat
ristiriidassa tämän sopimuksen 79 ja 85 artiklan kanssa, edellyttäen että
erilaisen kohtelun tarkoituksena on varmistaa välittömien verojen tehokas tai
tasapuolinen määrääminen tai kantaminen toisen osapuolen taloudellisen
toiminnan, yrittäjien tai palveluntarjoajien osalta[24]. 3. Tämän luvun ja tämän sopimuksen
liitteiden XIV-A ja XIV-E, XIV-B ja XIV-F, XIV-C ja XIV-G, XIV-D ja XIV-H
määräyksiä ei sovelleta osapuolten sosiaaliturvajärjestelmiin tai sellaiseen
osapuolen alueella harjoitettavaan toimintaan, joka liittyy vaikka vain
satunnaisesti julkisen vallan käyttöön. 135
ARTIKLA Verotusta
koskevat toimenpiteet Tämän luvun määräysten mukaista
suosituimmuuskohtelua ei sovelleta verokohteluun, jonka osapuolet myöntävät tai
aikovat tulevaisuudessa myöntää kaksinkertaisen verotuksen välttämistä
koskevien sopimusten perusteella. 136
ARTIKLA Turvallisuuteen
perustuvat poikkeukset 1. Mikään tässä sopimuksessa ei a) velvoita
osapuolta toimittamaan tietoja, joiden paljastamista se pitää tärkeiden
turvallisuusetujensa vastaisina; b) estä
osapuolta ryhtymästä toimenpiteisiin, joita se pitää välttämättöminä tärkeiden
turvallisuusetujensa suojelemiseksi ja jotka i) liittyvät
aseiden, ammusten tai sotatarvikkeiden tuotantoon tai kauppaan; ii) liittyvät
taloudelliseen toimintaan, jonka tarkoituksena on suoraan tai välillisesti
sotilaskohteen varustaminen; iii) liittyvät
fissioituvaan ja fuusioituvaan ydinmateriaaliin tai materiaaleihin, joista
edellä mainitut on johdettu; tai iv) toteutetaan
sodan tai muun kansainvälisissä suhteissa ilmenevän hätätilanteen aikana; tai c) estä
osapuolia toteuttamasta toimenpiteitä täyttääkseen velvoitteet, joihin ne ovat
sitoutuneet kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. 7 LUKU JUOKSEVAT
MAKSUT JA PÄÄOMANLIIKKEET 137
ARTIKLA Juoksevat
maksut Osapuolet sitoutuvat Kansainvälistä
valuuttarahastoa koskevan sopimuksen VIII artiklan määräysten mukaisesti
siihen, että ne sallivat kaikki vapaasti vaihdettavassa valuutassa
suoritettavat vaihtotaseeseen liittyvät maksut ja siirrot välillään eivätkä
rajoita niitä millään tavoin. 138
ARTIKLA Pääomanliikkeet 1. Osapuolet varmistavat tämän
sopimuksen voimaantulosta alkaen maksutaseen pääoma- ja rahoitustasetta
koskevien suoritusten osalta pääomien vapaan liikkuvuuden suorissa
sijoituksissa, mukaan lukien kiinteistöjen hankinnat, jotka on tehty
vastaanottajamaan lainsäädännön mukaisesti, ja sijoituksissa, jotka on tehty
tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 6 luvun
(Sijoittautuminen, palvelukauppa ja sähköinen kauppa) määräysten mukaisesti,
sekä näiden sijoitusten ja niistä saatujen voittojen rahaksi muuttamisessa ja
kotiuttamisessa. 2. Rajoittamatta tämän sopimuksen muiden
määräysten soveltamista kumpikin osapuoli varmistaa tämän sopimuksen
voimaantulosta alkaen muiden kuin tämän artiklan 1 kohdassa mainittujen
maksutaseen pääoma- ja rahoitustasetta koskevien suoritusten osalta a) pääomien
vapaan liikkuvuuden, kun on kyse luotoista, jotka liittyvät liiketoimiin tai
palveluihin, joissa jommankumman osapuolen alueella asuva on osallisena; b) pääomien
vapaan liikkuvuuden, kun on kyse toisen osapuolen sijoittajien
arvopaperisijoituksista ja rahoituslainoista ja -luotoista. 139
ARTIKLA Suojatoimenpiteet Jos maksut tai pääomanliikkeet
poikkeuksellisissa olosuhteissa aiheuttavat tai uhkaavat aiheuttaa vakavia
ongelmia valuuttakurssi- tai rahapolitiikan toiminnalle, mukaan lukien vakavia
maksutasevaikeuksia, yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa tai Georgiassa,
asianomaiset osapuolet voivat toteuttaa suojatoimenpiteitä enintään kuuden
kuukauden ajan, jos mainitut toimenpiteet ovat ehdottomasti tarpeen.
Suojatoimenpiteen käyttöön ottavan osapuolen on ilmoitettava toimenpiteen
käyttöönotosta viipymättä toiselle osapuolelle ja esitettävä mahdollisimman
pian sen poistamista koskeva aikataulu. 140
ARTIKLA Helpottamista
ja kehittymistä koskevat määräykset 1. Osapuolet neuvottelevat keskenään
helpottaakseen pääomanliikkeitä välillään ja edistääkseen näin tämän sopimuksen
tavoitteita. 2. Osapuolet toteuttavat tämän
sopimuksen voimaantulopäivää seuraavien neljän vuoden aikana toimenpiteitä,
joilla luodaan tarvittavat edellytykset pääomien vapaata liikkuvuutta koskevien
unionin sääntöjen asteittaisen soveltamisen jatkamiselle. 3. Tämän sopimuksen 408 artiklan 4
kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea
tarkastelee toteutettuja toimenpiteitä ja määrittää yksityiskohtaiset säännöt
lisävapauttamista varten tämän sopimuksen voimaantulopäivää seuraavan viidennen
vuoden loppuun mennessä. 8 LUKU JULKISET
HANKINNAT 141
ARTIKLA Tavoitteet 1. Osapuolet tunnustavat, että
läpinäkyvä, syrjimätön, kilpailullinen ja avoin tarjouskilpailu edistää
kestävää talouskehitystä, ja asettavat tavoitteekseen tehokkaan, vastavuoroisen
ja asteittaisen julkisten hankintojensa markkinoiden avaamisen. 2. Tämän luvun mukaisesti vastavuoroinen
pääsy julkisten hankintojen markkinoille toteutetaan kansallisen kohtelun
periaatteen mukaisesti kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla
perinteisen alan sekä yleishyödyllisten palvelujen alan julkisten sopimusten ja
käyttöoikeussopimusten osalta. Tässä luvussa määrätään Georgian julkisia
hankintoja koskevan lainsäädännön asteittaisesta lähentämisestä unionin
julkisia hankintoja koskevaan säännöstöön, joka perustuu julkisia hankintoja
unionissa ohjaaviin periaatteisiin sekä edellytyksiin ja määritelmiin, jotka
vahvistetaan julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja
palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31
päivänä maaliskuuta 2004 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivissä 2004/18/EY, jäljempänä ’direktiivi 2004/18/EY’, ja vesi- ja
energiahuollon sekä liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden
hankintamenettelyjen yhteensovittamisesta 31 päivänä maaliskuuta 2004 annetussa
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2004/17/EY, jäljempänä
’direktiivi 2004/17/EY’. 142
ARTIKLA Soveltamisala 1. Tätä lukua sovelletaan julkisia
rakennusurakoita sekä tavara- ja palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin,
yleishyödyllisten palvelujen alan rakennusurakoita sekä tavara- ja
palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin sekä, mikäli tällaiset sopimukset ovat
käytössä, käyttöoikeusurakoita ja palveluja koskeviin käyttöoikeussopimuksiin. 2. Tätä lukua sovelletaan kaikkiin
hankintaviranomaisiin ja kaikkiin hankintayksiköihin, jotka täyttävät unionin
julkisia hankintoja koskevan säännöstön määritelmät, jäljempänä
’hankintayksiköt’. Se kattaa myös yleishyödyllisten palvelujen alan
julkisoikeudelliset laitokset ja julkiset yritykset, kuten valtion omistamat
yritykset, jotka harjoittavat asianomaisia toimia, ja yksityiset yritykset,
joiden toiminta perustuu yleishyödyllisten palvelujen alan erityisiin ja
yksinomaisiin oikeuksiin[25].
3. Tätä lukua sovelletaan tämän
sopimuksen liitteessä XVI-A vahvistetut kynnysarvot ylittäviin sopimuksiin. 4. Julkisen sopimuksen ennakoidun arvon
laskentaperusteena käytetään maksettavaa kokonaismäärää ilman arvonlisäveroa.
Soveltaessaan kyseisiä kynnysarvoja Georgia laskee ja muuntaa kyseiset arvot
kansalliseksi valuutakseen käyttäen kansallisen pankkinsa vaihtokurssia. 5. Kynnysarvoja tarkistetaan
säännöllisesti kahden vuoden välein alkaen sopimuksen voimaantulovuodesta euron
erityisnosto-oikeuksina ilmaistun ja 1 päivänä tammikuuta voimaan tulevaa
tarkistusta edeltävän elokuun viimeisenä päivänä päättyvän 24 kuukauden jakson
keskimääräisen päivänkurssin perusteella. Tarkistetut kynnysarvot pyöristetään
tarvittaessa alaspäin lähimpään tuhanteen euroon. Kynnysarvojen tarkistus
hyväksytään tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean
kokoonpanossa olevan assosiaatiokomitean päätöksellä. 143
ARTIKLA Institutionaalinen
tausta 1. Kumpikin osapuoli perustaa
asianmukaisen institutionaalisen kehyksen ja mekanismit ja ylläpitää niitä
julkisten hankintojen järjestelmän toiminnan varmistamiseksi ja tämän luvun
periaatteiden täytäntöönpanemiseksi. 2. Georgia nimittää erityisesti a) keskushallinnon
tason toimeenpanevan elimen, jonka tehtävänä on taata johdonmukainen politiikka
ja sen toteutus kaikilla julkisiin hankintoihin liittyvillä aloilla. Kyseinen
elin helpottaa ja koordinoi tämän luvun täytäntöönpanoa ja ohjaa asteittaista
lähentämistä tämän sopimuksen liitteessä XVI-B tarkoitettuun unionin
säännöstöön; b) puolueettoman
ja riippumattoman elimen, jonka tehtävänä on hankintaviranomaisten tai ‑yksiköiden
julkisten hankintojen yhteydessä tekemien päätösten tarkistaminen. Tässä
yhteydessä ’riippumaton’ tarkoittaa sitä, että elimen on oltava julkinen
viranomainen, joka on erillinen kaikista hankintayksiköistä ja talouden
toimijoista. Kyseisen elimen tekemiin päätöksiin voidaan soveltaa oikeudellista
valvontaa. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
talouden toimijoiden tekemien, kansallisen lainsäädännön rikkomisia koskevien
valitusten käsittelystä vastuussa olevien viranomaisten tekemät päätökset
pannaan tosiasiallisesti täytäntöön. 144
ARTIKLA Hankintasopimusten
tekemistä koskevat perussäännöt 1. Osapuolten on täytettävä viimeistään
kolmen vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta kaikkien
hankintasopimusten tekemistä koskevat perussäännöt tämän artiklan 2–15 kohdan
mukaisesti. Nämä perussäännöt johtuvat suoraan julkisia hankintoja koskevista
säännöistä ja periaatteista, sellaisina kuin ne sisältyvät julkisia hankintoja
koskevaan unionin säännöstöön, mukaan lukien syrjimättömyyden, tasa-arvoisen
kohtelun, avoimuuden ja suhteellisuuden periaate. Julkaiseminen 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kaikki aiotut hankinnat julkaistaan sopivissa tiedotusvälineissä[26]
tavalla, joka on riittävä a) avaamaan
markkinat kilpailulle; ja b) antamaan
kaikille kiinnostuneille talouden toimijoille mahdollisuuden tutustua tietoihin
aiotusta hankinnasta ennen hankintasopimuksen tekemistä ja ilmaista
kiinnostuksensa sopimuksen tekemiseen. 3. Julkaisun on oltava asianmukainen
talouden toimijalle tulevaan hankintasopimuksen taloudelliseen etuun nähden. 4. Julkaisun on sisällettävä vähintään
tehtävää hankintasopimusta koskevat olennaiset tiedot, laadulliset
valintaperusteet, hankintasopimuksen tekemistä koskeva menetelmä,
hankintasopimuksen tekoperusteet ja muut lisätiedot, joita talouden toimijat
tarvitsevat tehdäkseen päätöksen siitä, ilmaisevatko ne kiinnostuksensa
sopimuksen tekemiseen. Hankintasopimusten
tekeminen 5. Kaikki hankintasopimukset tehdään
avoimella ja puolueettomalla menetelmällä, jolla estetään korruptio.
Puolueettomuus varmistetaan erityisesti hankintasopimuksen aiheen
syrjimättömällä kuvauksella, sillä, että hankintasopimus on avoin kaikille
talouden toimijoille tasa-arvoiselta pohjalta, asianmukaisilla määräajoilla ja
avoimella ja objektiivisella lähestymistavalla. 6. Hankintayksiköt käyttävät vaadittua
rakennusurakkaa, tavaraa tai palvelua kuvatessaan suoritusta ja toimintaa
koskevia yleisiä kuvauksia ja kansainvälisiä, eurooppalaisia tai kansallisia
standardeja. 7. Vaadittua rakennusurakkaa, tavaraa
tai palvelua koskevassa kuvauksessa ei saa viitata tiettyyn merkkiin tai
lähteeseen tai erityiseen prosessiin, tai tavaramerkkeihin, patentteihin,
tuotantotyyppeihin tai tuotannon erityiseen alkuperään paitsi, jos kyseinen
viittaus on perusteltavissa hankintasopimuksen aiheella ja siinä esiintyy sanat
’tai vastaava’. Ensisijaisesti käytetään yleistä kuvausta suorituksista tai
toiminnoista. 8. Hankintayksiköt eivät saa asettaa
ehtoja, jotka johtavat toisen osapuolen talouden toimijoiden suoraan tai
välilliseen syrjintään, kuten vaatimusta siitä, että sopimuksen tekemisestä
kiinnostuneiden talouden toimijoiden on oltava sijoittautuneita samaan maahan
tai samalle alueelle kuin hankintayksikkö. Edellä sanotusta huolimatta hakijalta, jonka
kanssa sopimus aiotaan tehdä, voidaan vaatia tietyn yritysinfrastruktuurin
perustamista toiminnan toteuttamisalueelle, jos se on hankintasopimuksen
erityispiirteistä johtuen perusteltua. 9. Kiinnostuksenilmausten ja tarjousten
esittämisen määräajan on oltava riittävän pitkä, jotta toisen osapuolen
talouden toimijat voivat tehdä mielekkään arvioinnin tarjouskilpailusta ja
valmistella tarjoustaan. 10. Kaikkien osallistujien on etukäteen
tiedettävä sovellettavat säännöt, valintaperusteet ja sopimuksen tekoperusteet.
Näitä sääntöjä on sovellettava tasapuolisesti kaikkiin osallistujiin. 11. Hankintayksiköt voivat pyytää
rajoitettua määrää hakijoita esittämään tarjouksen edellyttäen, että a) se
tapahtuu avoimesti ja syrjimättömästi; ja b) valinta
perustuu ainoastaan objektiivisiin tekijöihin kuten hakijoiden kokemukseen asianomaiselta
alalta, niiden yritysten kokoon ja infrastruktuuriin sekä niiden teknisiin ja
ammatillisiin kykyihin. Pyydettäessä
rajoitettua määrää hakijoita esittämään tarjous on kiinnitettävä huomiota
tarpeeseen varmistaa riittävä kilpailu. 12. Hankintayksiköt voivat käyttää
neuvottelumenettelyjä ainoastaan poikkeustapauksissa, jos kyseisen menettelyn
käyttö ei vääristä kilpailua. 13. Hankintayksiköt voivat käyttää
kelpuuttamisjärjestelmiä ainoastaan, jos kelpuutettujen toimijoiden luettelo on
laadittu avoimella menettelyllä, josta on tiedotettu riittävästi. Näiden
järjestelmien soveltamisalaan kuuluvat hankintasopimukset tehdään niin ikään
syrjimättömästi. 14. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
sopimukset tehdään avoimella tavalla sellaisen hakijan kanssa, joka on
esittänyt taloudellisesti edullisimman tarjouksen tai hinnaltaan alhaisimman
tarjouksen ennakkoon laadittujen ja ilmoitettujen tarjouskilpailua ja
menettelysääntöjä koskevien perusteiden pohjalta. Lopulliset päätökset
ilmoitetaan kaikille hakijoille viipymättä. Jos hylätyn hakemuksen tekijä sitä
pyytää, päätöksen perusteet on esitettävä riittävän yksityiskohtaisesti, jotta
päätöstä voidaan tarkastella. Oikeussuoja 15. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
henkilöt, jotka ovat tai ovat olleet kiinnostuneita tekemään tietyn sopimuksen,
ja joille on aiheutunut tai joille on vaarana aiheutua vahinkoa väitetystä
sääntöjen rikkomisesta, ovat oikeutettuja tehokkaaseen ja puolueettomaan
oikeussuojaan sopimuksen tekemiseen liittyvien hankintayksikön päätösten
osalta. Tämän tarkastelumenettelyn aikana ja sen lopuksi tehdyt päätökset on
julkistettava tavalla, joka on riittävä päätösten ilmoittamiseksi kaikille
asianomaisille talouden toimijoille. 145
ARTIKLA Asteittaisen
lähentämisen suunnittelu 1. Ennen asteittaisen lähentämisen
aloittamista Georgian on toimitettava tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan
mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle kattava
etenemissuunnitelma tämän luvun täytäntöönpanemiseksi sekä aikataulut ja
välitavoitteet, joihin on sisällyttävä kaikki uudistukset, jotka liittyvät
lainsäädännön lähentämiseen unionin säännöstöön ja institutionaalisten
valmiuksien kehittämiseen. Tämä etenemissuunnitelma noudattaa tämän sopimuksen
liitteessä XVI-B vahvistettuja aikatauluja ja vaiheita. 2. Kauppakomitean kokoonpanossa olevan
assosiaatiokomitean myönteisen lausunnon jälkeen kyseistä etenemissuunnitelmaa
pidetään viiteasiakirjana tämän luvun täytäntöönpanemiseksi. Euroopan unioni
tekee parhaansa avustaakseen Georgiaa etenemissuunnitelman täytäntöönpanossa. 146
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen 1. Georgia varmistaa, että sen julkisia
hankintoja koskeva lainsäädäntö lähennetään asteittain julkisia hankintoja
koskevaan unionin säännöstöön. 2. Lainsäädännön lähentäminen unionin
säännöstöön toteutetaan peräkkäisissä vaiheissa tämän sopimuksen liitteessä
XVI-B olevan aikataulun ja liitteiden XVI-C–XVI-F, XVI-H, XVI-I ja XVI-K
mukaisesti. Tämän sopimuksen liitteissä XVI-G ja XVI-J määritetään
ei-pakolliset osat, joita ei tarvitse sisällyttää lainsäädäntöön, ja tämän
sopimuksen liitteissä XVI-L–XVI-O määritetään ne unionin säännöstön osat, jotka
jäävät lainsäädännön lähentämisen ulkopuolelle. Prosessissa otetaan
asianmukaisesti huomioon Euroopan unionin tuomioistuimen vastaava
oikeuskäytäntö ja Euroopan komission hyväksymät täytäntöönpanotoimenpiteet sekä
tarvittaessa unionin säännöstöön tehtävät muutokset. Kunkin vaiheen
täytäntöönpanoa arvioi tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea, ja komitean annettua
myönteisen arvioinnin myönnetään vastavuoroinen markkinoillepääsy tämän
sopimuksen liitteen XVI-B mukaisesti. Euroopan komissio ilmoittaa Georgialle
viipymättä kaikista EU:n säännöstön muutoksista. Se antaa pyynnöstä
asianmukaista neuvontaa ja teknistä apua kyseisten muutosten
täytäntöönpanemista varten. 3. Kauppakomitean kokoonpanossa oleva
assosiaatiokomitea aloittaa seuraavan vaiheen arvioinnin vasta sitten, kun
edellisen vaiheen täytäntöönpanotoimenpiteet on suoritettu ja hyväksytty 2
kohdassa esitettyjen sääntöjen mukaisesti. 4. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
tämän artiklan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät julkisia hankintoja koskevat
näkökohdat ja alat ovat avoimuuden, syrjimättömyyden ja tasapuolisen kohtelun
periaatteiden mukaisia tämän sopimuksen 144 artiklan mukaisesti. 147
ARTIKLA Markkinoillepääsy 1. Osapuolet sopivat, että osapuolten
markkinoiden tehokas ja vastavuoroinen avautuminen tapahtuu asteittain ja
samanaikaisesti. Lähentämisprosessin aikana vastavuoroisesti myönnettävän
markkinoillepääsyn laajuus on yhteydessä prosessissa tapahtuneeseen edistykseen
tämän sopimuksen liitteen XVI-B mukaisesti. 2. Päätös siirtyä markkinoiden
avautumisen myöhempään vaiheeseen perustuu arviointiin hyväksytyn lainsäädännön
vastaavuudesta unionin säännöstön kanssa ja sen käytännön täytäntöönpanosta.
Kyseisiä arviointeja suorittaa säännöllisesti tämän sopimuksen 408 artiklan 4
kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea. 3. Siltä osin kuin osapuoli on tämän
sopimuksen liitteen XVI-B mukaisesti avannut julkisten hankintojen markkinansa
toiselle osapuolelle, a) unioni
myöntää Georgian yrityksille riippumatta siitä, ovatko yritykset
sijoittautuneet unioniin vai eivät, pääsyn hankintasopimusmenettelyihin
julkisia hankintoja koskevien unionin sääntöjen mukaisesti ja soveltaa niihin
yhtä edullista kohtelua kuin unionin yrityksiin; b) Georgia
myöntää unionin yrityksille riippumatta siitä, ovatko yritykset sijoittautuneet
Georgiaan vai eivät, pääsyn hankintasopimusmenettelyihin julkisia hankintoja
koskevien kansallisten sääntöjen mukaisesti ja soveltaa niihin yhtä edullista
kohtelua kuin Georgian yrityksiin. 4. Lähentämisprosessin viimeisen vaiheen
täytäntöönpanon jälkeen osapuolet tarkastelevat mahdollisuutta myöntää
vastavuoroinen markkinoillepääsy tämän sopimuksen liitteessä XVI-A asetetun
kynnysarvon alapuolelle jääville hankintasopimuksille. 5. Suomi tekee varauman Ahvenanmaan
osalta. 148
ARTIKLA Tiedottaminen 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
hankintayksiköille ja talouden toimijoille tiedotetaan asianmukaisesti
julkisista hankintamenettelyistä, myös julkaisemalla kaikki asiaa koskeva
lainsäädäntö ja kaikki asiaa koskevat hallinnolliset päätökset. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
tarjouskilpailumahdollisuuksista jaetaan tietoa tehokkaasti. 149
ARTIKLA Yhteistyö 1. Osapuolet tehostavat yhteistyötään
vaihtamalla kokemuksia ja tietoja parhaista käytänteistään ja
sääntelykehyksistään. 2. Unioni helpottaa tämän luvun
täytäntöönpanoa tarvittaessa antamalla teknistä apua. Tämän sopimuksen VII
osaston (Rahoitusapu ja petostentorjuntaa ja -valvontaa koskevat määräykset)
rahoitusyhteistyötä koskevien määräysten mukaisesti rahoitusapua koskevat
päätökset tehdään asianmukaisten unionin rahoitusmekanismien ja -välineiden
kautta. 3. Tämän sopimuksen liitteeseen XVI-P
sisältyy ohjeellinen luettelo yhteistyöalueista. 9 LUKU TEOLLIS-
JA TEKIJÄNOIKEUDET 1 JAKSO YLEISET
MÄÄRÄYKSET 150
ARTIKLA Tavoitteet Tämän luvun tavoitteena on a) helpottaa
innovatiivisten ja luovien tuotteiden tuotantoa ja kauppaa osapuolten välillä;
ja b) saavuttaa
riittävä ja tehokas teollis- ja tekijänoikeuksien suojan ja täytäntöönpanon
taso. 151
ARTIKLA Velvoitteiden
luonne ja soveltamisala 1. Osapuolet varmistavat sellaisten
teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien kansainvälisten sopimusten, joiden
sopimuspuolia ne ovat, myös teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä
näkökohdista tehdyn WTO:n sopimuksen, jäljempänä ’TRIPS-sopimus’, asianmukaisen
ja tehokkaan täytäntöönpanon. Tämän luvun määräyksissä täydennetään ja
täsmennetään TRIPS-sopimuksen ja muiden teollis- ja tekijänoikeuksia koskevien
kansainvälisten sopimusten mukaisia osapuolten oikeuksia ja velvoitteita. 2. Tässä sopimuksessa ’teollis- ja
tekijänoikeuksilla’ tarkoitetaan vähintään kaikkia sellaisia teollis- ja
tekijänoikeuksien luokkia, joita käsitellään tämän sopimuksen 153–189
artiklassa. 3. Teollis- ja tekijänoikeuksien suoja
sisältää myös suojan vilpillistä kilpailua vastaan vuonna 1967 tehdyn
teollisoikeuden suojelemista koskevan Pariisin yleissopimuksen, jäljempänä
’Pariisin yleissopimus’, 10 a artiklan mukaisesti. 152
ARTIKLA Sammuminen Kumpikin osapuoli perustaa teollis- ja
tekijänoikeuksien kansallista tai alueellista sammumista koskevan järjestelmän. 2 JAKSO TEOLLIS-
JA TEKIJÄNOIKEUKSIA KOSKEVAT NORMIT 1
ALAJAKSO TEKIJÄNOIKEUS
JA LÄHIOIKEUDET 153
ARTIKLA Annettava
suoja Osapuolet vahvistavat sitoutumisensa a) kirjallisten
ja taiteellisten teosten suojaamisesta tehdyssä Bernin yleissopimuksessa,
jäljempänä ’Bernin yleissopimus’, vahvistettuihin oikeuksiin ja velvoitteisiin;
b) Roomassa
vuonna 1961 tehtyyn kansainväliseen yleissopimukseen esittävien taiteilijoiden,
äänitteiden valmistajien sekä radioyritysten suojaamisesta; c) TRIPS-sopimukseen;
d) Maailman
henkisen omaisuuden järjestön, jäljempänä ’WIPO’, tekijänoikeussopimukseen; e) WIPOn
esitys- ja äänitesopimukseen. 154
ARTIKLA Tekijät Kumpikin osapuoli säätää, että tekijöillä on
yksinoikeus sallia tai kieltää a) teostensa
toisintaminen suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai pysyvästi, millä
keinolla ja missä muodossa tahansa, kokonaan tai osittain; b) teostensa
alkuperäiskappaleen tai niiden kopioiden levitys yleisölle myymällä tai millä
tahansa muulla tavalla; c) teostensa
johtoa pitkin tai vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuva
välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin
siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset
saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana. 155
ARTIKLA Esittävät
taiteilijat Kumpikin osapuoli säätää, että esittävillä
taiteilijoilla on yksinoikeus a) sallia
tai kieltää esitystensä tallennus[27]; b) sallia
tai kieltää esitystensä tallenteiden kopiointi suoraan tai välillisesti,
tilapäisesti tai pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa, kokonaan
tai osittain; c) saattaa
yleisön saataville esitystensä tallenteet joko myymällä tai muulla tavalla; d) sallia
tai kieltää esitystensä tallenteiden saattaminen yleisön saataviin johtoa
pitkin tai vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä siten, että yleisöön
kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada esitysten tallenteet saataviinsa
itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana; e) sallia
tai kieltää esitystensä yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen
välityksellä ja niiden välittäminen yleisölle, paitsi jos esitys jo sinänsä on
yleisradioitu esitys tai on peräisin tallenteelta. 156
ARTIKLA Äänitteiden
tuottajat Kumpikin osapuoli säätää, että äänitteiden
tuottajilla on yksinoikeus a) sallia
tai kieltää äänitteidensä kopiointi suoraan tai välillisesti, tilapäisesti tai
pysyvästi, millä keinolla ja missä muodossa tahansa, kokonaan tai osittain; b) saattaa
yleisön saataville äänitteensä ja niiden kopiot joko myymällä tai muulla
tavalla; c) sallia
tai kieltää äänitteidensä saattaminen yleisön saataviin johtoa pitkin tai
vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä siten, että yleisöön kuuluvilla
henkilöillä on mahdollisuus saada äänitteet saataviinsa itse valitsemastaan
paikasta ja itse valitsemanaan aikana. 157
ARTIKLA Yleisradio-organisaatiot Kumpikin osapuoli säätää, että
yleisradio-organisaatioilla on yksinoikeus sallia tai kieltää a) lähetystensä
tallennus; b) lähetystensä
tallenteiden kopiointi; c) lähetystensä
tallenteiden saattaminen yleisön saataville johtoa pitkin tai vapaasti
etenevien radioaaltojen välityksellä; ja d) lähetystensä
uudelleen tapahtuva yleisradiointi vapaasti etenevien radioaaltojen
välityksellä sekä lähetystensä välittäminen yleisölle, jos tämä välittäminen
tapahtuu paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy pääsymaksua vastaan. 158
ARTIKLA Yleisradiointi
ja välittäminen yleisölle 1. Kumpikin osapuoli säätää oikeudesta,
jolla voidaan varmistaa, että käyttäjä maksaa kohtuullisen kertakorvauksen, jos
kaupallisessa tarkoituksessa julkaistua äänitettä tai sen kopiota käytetään
vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä tapahtuvaan yleisradiointiin tai
mihin tahansa välittämiseen yleisölle, ja varmistaa, että tämä korvaus jaetaan
asianomaisten esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien kesken. 2. Esittävien taiteilijoiden ja
äänitteiden tuottajien välisen sopimuksen puuttuessa osapuolet voivat määrätä
ehdot tämän korvauksen jakamiselle näiden kesken. 159
ARTIKLA Suoja-aika 1. Bernin yleissopimuksen 2 artiklassa
tarkoitetut kirjallisen tai taiteellisen teoksen tekijänoikeudet ovat voimassa
tekijän koko elinajan ja 70 vuotta tämän kuolemasta riippumatta päivästä, jona
teos on laillisesti saatettu yleisön saataville. 2. Sanoitetun sävellyksen suojan
voimassaoloaika päättyy 70 vuoden kuluttua seuraavista henkilöistä viimeisenä
elossa olleen kuolemasta, riippumatta siitä, onko nämä henkilöt nimetty
tekijäkumppaneiksi: sanoittaja ja säveltäjä, mikäli sekä sanoitus että sävellys
luotiin erityisesti kyseistä sanoitettua sävellystä varten. 3. Esittävien taiteilijoiden oikeudet
lakkaavat aikaisintaan 50 vuoden kuluttua esityksestä. Kuitenkin a) jos
esityksen tallennus muussa muodossa kuin äänitteenä julkaistaan laillisesti tai
välitetään laillisesti yleisölle kyseisenä aikana, oikeudet lakkaavat 50 vuoden
kuluttua näistä tapahtumista ensimmäisestä, b) jos
esityksen tallennus äänitteenä julkaistaan laillisesti tai välitetään
laillisesti yleisölle kyseisenä aikana, oikeudet lakkaavat 70 vuoden kuluttua
näistä tapahtumista ensimmäisestä. 4. Äänitteiden tuottajien oikeudet
lakkaavat aikaisintaan 50 vuoden kuluttua tallennuksesta. Kuitenkin a) jos
äänite julkaistaan laillisesti tämän ajan kuluessa, oikeudet lakkaavat
aikaisintaan 70 vuoden kuluttua ensimmäisestä laillisesta julkaisemisesta.
Jos äänitettä ei ole laillisesti julkaistu ensimmäisessä virkkeessä mainittuna
aikana ja jos äänite on laillisesti välitetty yleisölle tämän ajan kuluessa,
mainitut oikeudet lakkaavat aikaisintaan 70 vuoden kuluttua ensimmäisestä
laillisesta välittämisestä yleisölle; b) jos
äänitteiden tuottaja 50 vuoden kuluttua äänitteen laillisesta julkaisusta tai
äänitteen laillisesta välittämisestä yleisölle ei enää tarjoa äänitteen
kopioita myyntiin riittävinä määrinä taikka saata äänitettä yleisön saataviin,
esittävä taiteilija voi irtisanoa sopimuksen, jolla esittävä taiteilija on
siirtänyt tai luovuttanut oikeutensa esityksensä tallenteeseen äänitteiden
tuottajalle. 5. Yleisradio-organisaatioiden oikeudet
lakkaavat aikaisintaan 50 vuoden kuluttua lähetyksen ensimmäisestä
yleisradioinnista, riippumatta siitä, tapahtuuko lähetys johtoa pitkin vai
vapaasti etenevien radioaaltojen välityksellä, myös kaapelin tai satelliitin
välityksellä. 6. Tässä artiklassa esitetyt
voimassaoloajat on laskettava voimassaoloajan aloittavaa tapahtumaa seuraavan
vuoden tammikuun 1 päivästä. 160
ARTIKLA Teknisten
toimenpiteiden suojaaminen 1. Kumpikin osapuoli säätää riittävästä
oikeudellisesta suojasta, jolla torjutaan sellaisten tehokkaiden teknisten
toimenpiteiden kiertämistä, jota asianomainen henkilö suorittaa tietäen tai
niin että hänellä olisi riittävät perusteet tietää pyrkivänsä kyseiseen
tavoitteeseen. 2. Kumpikin osapuoli säätää riittävästä
oikeudellisesta suojasta, jolla torjutaan sellaista laitteiden, tuotteiden tai
komponenttien valmistamista, maahantuontia, jakelua, myyntiä, vuokrausta,
myytäväksi tai vuokrattavaksi ilmoittelua taikka kaupallisiin tarkoituksiin
omistamista tai sellaisten palvelujen tarjoamista, a) joita
markkinoidaan, mainostetaan tai pidetään kaupan tehokkaiden teknisten
toimenpiteiden kiertämiseksi; b) joiden
tarkoituksella tai käytöllä on tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertämisen
lisäksi vain vähäistä muuta kaupallista merkitystä, tai c) jotka
on pääasiallisesti suunniteltu, tuotettu, mukautettu tai toteutettu siten, että
niiden tarkoituksena on mahdollistaa tehokkaiden teknisten toimenpiteiden
kiertäminen tai helpottaa sitä. 3. Tässä sopimuksessa ’teknisillä
toimenpiteillä’ tarkoitetaan tekniikkaa, laitetta tai komponenttia, joka on
suunniteltu normaalissa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin
tai muuhun suojeltuun aineistoon kohdistuvia tekoja, joihin ei ole saatu lupaa
tekijänoikeuden tai tekijänoikeuden lähioikeuksien haltijalta kansallisessa lainsäädännössä
tarkoitetulla tavalla. Teknisiä toimenpiteitä pidetään ’tehokkaina’, jos
oikeudenhaltijat valvovat teoksen tai muun suojatun aineiston käyttöä jonkin
sellaisen pääsynvalvonta- tai suojauskeinon avulla, jolla tavoiteltu suoja
saavutetaan ja joita ovat esimerkiksi teoksen tai muun aineiston salaus,
muuntaminen tai muunlainen muuttaminen taikka kopioinnin valvontajärjestelmä. 161
ARTIKLA Oikeuksien
hallinnointitietojen suoja 1. Kumpikin osapuoli säätää riittävästä
oikeudellisesta suojasta sellaista henkilöä vastaan, joka suorittaa luvatta
jonkin seuraavista teoista: a) oikeuksien
sähköisten hallinnointitietojen poistaminen tai muuttaminen; tai b) tämän
sopimuksen nojalla suojattujen teosten tai muun aineiston levittäminen,
maahantuonti levitystä varten, yleisradiointi, yleisölle välittäminen tai
yleisön saataviin saattaminen niin, että sähköiset oikeuksien hallinnointitiedot
on poistettu tai niitä on muutettu luvatta, jos henkilö tietää
tai hänen voidaan kohtuudella olettaa tietävän aiheuttavansa, mahdollistavansa,
helpottavansa tai salaavansa kansallisessa laissa säädetyn tekijänoikeuden tai
tekijänoikeuden lähioikeuksien loukkaamisen. 2. Tässä luvussa ilmaisulla ’oikeuksien
hallinnointitiedot’ tarkoitetaan kaikkia oikeudenhaltijoiden toimittamia
tietoja, joilla tunnistetaan tämän luvun perusteella annettavan suojan kohteena
oleva teos tai muu aineisto, tekijä tai muu oikeudenhaltija, tai tietoja
teoksen tai muun aineiston käyttöehdoista ja -edellytyksistä sekä numeroita tai
koodeja, jotka tarkoittavat tällaista tietoa. Edellä olevaa 1 kohtaa
sovelletaan, jos jokin näistä tiedoista on liitetty tämän luvun perusteella
annettavan suojan kohteena olevan teoksen tai muun aineiston kappaleeseen tai
ilmenee mainittua teosta tai aineistoa yleisölle välitettäessä. 162
ARTIKLA Poikkeukset
ja rajoitukset 1. Kumpikin osapuoli voi niiden
yleissopimusten ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti, joiden sopimuspuolia
ne ovat, säätää rajoituksia tai poikkeuksia tämän sopimuksen 154–159 artiklassa
tarkoitettuihin oikeuksiin vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole
ristiriidassa suojatun aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä
kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja. 2. Kumpikin osapuoli säätää, että tämän
sopimuksen 155–158 artiklassa vahvistettu kopiointioikeus ei koske sellaista
tämän sopimuksen 155–158 artiklassa tarkoitettua tilapäistä kopiointia, joka on
väliaikaista tai satunnaista sekä erottamaton ja välttämätön osa teknistä
prosessia ja jonka ainoa tarkoitus on mahdollistaa a) välittäjän
toimesta tapahtuva teoksen tai muun suojatun aineiston siirto verkossa
kolmansien osapuolien välillä tai b) teoksen
tai muun suojatun aineiston laillinen käyttö, jos näillä toimilla ei ole
itsenäistä taloudellista merkitystä. 163
ARTIKLA Taiteilijan
oikeus taideteoksen jälleenmyyntiin 1. Kumpikin osapuoli säätää, että
alkuperäisen taideteoksen tekijällä on luovuttamaton oikeus, josta ei voida
luopua edes etukäteen, saada rojalti teoksen sellaisesta jälleenmyynnistä
saadusta hinnasta, joka tapahtuu sen jälkeen, kun tekijä on luovuttanut
teoksensa ensimmäisen kerran. 2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettua
oikeutta sovelletaan kaikkeen jälleenmyyntiin, johon osallistuu myyjinä,
ostajina tai välittäjinä taidekaupan ammattilaisia, kuten huutokauppakamareita,
taidegallerioita sekä taidekauppiaita yleensä. 3. Kumpikin osapuoli voi säätää, että 1
kohdassa tarkoitettua oikeutta ei sovelleta jälleenmyyntiin, jossa myyjä on
hankkinut teoksen suoraan tekijältä vähemmän kuin kolme vuotta ennen tätä
jälleenmyyntiä ja joissa jälleenmyyntihinta ei ylitä tiettyä vähimmäismäärää. 4. Korvauksen suorittamisesta on
vastuussa myyjä. Kumpikin osapuoli voi säätää, että 2 kohdassa tarkoitetuista
luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä joku muu kuin myyjä on yksin
tai yhdessä myyjän kanssa velvollinen maksamaan korvauksen. 5. Suojelua voidaan vaatia sen osapuolen
sallimissa rajoissa, jossa suojaa vaaditaan. Korvausten keräämistä koskeva
menettely ja korvausten määrät määritetään kansallisessa lainsäädännössä. 164
ARTIKLA Oikeuksien
kollektiivista hallinnointia koskeva yhteistyö Osapuolet pyrkivät edistämään vuoropuhelua ja
yhteistyötä yhteisvalvontajärjestöjensä välillä teosten ja muun suojatun
aineiston saatavuuden ja tällaisten teosten tai muun suojatun aineiston
käytöstä maksettavien korvausten siirron edistämiseksi. 2
ALAJAKSO TAVARAMERKIT 165 ARTIKLA Kansainväliset
sopimukset Osapuolet vahvistavat sitoutumisensa a) tavaramerkkien
kansainvälisestä rekisteröinnistä tehtyyn Madridin sopimukseen liittyvään
lisäpöytäkirjaan ja b) tavaroiden
ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten
koskevaan Nizzan sopimukseen. 166
ARTIKLA Rekisteröintimenettely 1. Kumpikin osapuoli perustaa
tavaramerkkien rekisteröintijärjestelmän, jossa jokainen tavaramerkkien
hallintoelimen lopullinen kielteinen päätös ilmoitetaan hakijalle kirjallisesti
ja perustellaan asianmukaisesti. 2. Kumpikin osapuoli antaa
mahdollisuuden vastustaa tavaramerkkien rekisteröintihakemuksia. Tällaisten
vastustusmenettelyjen on oltava kontradiktorisia. 3. Osapuolet tarjoavat yleisesti
saataville sähköisen tietokannan tavaramerkkihakemuksista ja tavaramerkkien
rekisteröinneistä. 167
ARTIKLA Tunnetut
tavaramerkit Kumpikin osapuoli panee täytäntöön Pariisin
yleissopimuksen 6 bis artiklan ja TRIPS-sopimuksen tunnettujen
tavaramerkkien suojelua koskevan 16 artiklan 2 ja 3 kohdan ja voi ottaa
huomioon teollisoikeuden suojelemiseksi perustetun Pariisin liiton konferenssin
ja WIPOn yleiskokouksen tunnettujen tavaramerkkien suojelua koskevan yhteisen
suosituksen (Joint Recommendation Concerning Provisions on the Protection of
Well-Known Marks), joka annettiin kolmannessakymmenennessäneljännessä WIPOn
jäsenvaltioiden konferenssien kokoussarjassa (syyskuussa 1999). 168
ARTIKLA Poikkeukset
tavaramerkillä myönnettyihin oikeuksiin Kumpikin osapuoli säätää rajoitetuista
poikkeuksista tavaramerkillä myönnettyihin oikeuksiin, kuten kuvaavien termien
oikeudenmukaisesta käytöstä, 176 artiklassa määrätystä maantieteellisten
merkintöjen suojelusta tai muista rajoitetuista poikkeuksista, joissa otetaan
huomioon tavaramerkin omistajan ja kolmansien osapuolien oikeutetut edut. 3
ALAJAKSO MAANTIETEELLISET
MERKINNÄT 169
ARTIKLA Soveltamisala 1. Tätä alajaksoa sovelletaan osapuolten
alueilta peräisin olevien maantieteellisten merkintöjen tunnustamiseen ja
suojaan. 2. Jotta osapuolen maantieteellinen
merkintä saisi toisen osapuolen suojan, merkinnän on koskettava tuotteita,
jotka kuuluvat kyseisen osapuolen tämän sopimuksen 170 artiklassa tarkoitetun
lainsäädännön soveltamisalaan. 170
ARTIKLA Vakiintuneet
maantieteelliset merkinnät 1. Tarkasteltuaan tavaroiden
alkuperänimityksistä ja maantieteellisistä merkinnöistä 22 päivänä elokuuta
1999 annettua Georgian lakia unioni toteaa, että kyseinen laki on tämän
sopimuksen liitteen XVII-A määräysten mukainen. 2. Tarkasteltuaan maustettujen viinien,
maustettujen viinipohjaisten juomien ja maustettujen viinistä valmistettujen
juomasekoitusten määritelmää, kuvausta ja esittelyä koskevista yleisistä
säännöistä 10 päivänä kesäkuuta 1991 annettua neuvoston asetusta (ETY) N:o 1601/91,
maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja
alkuperänimitysten suojasta 20 päivänä maaliskuuta 2006 annettua neuvoston
asetusta (EY) N:o 510/2006 ja sen täytäntöönpanosääntöjä maataloustuotteiden ja
elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen rekisteröinnin, valvonnan ja
suojelun osalta Euroopan unionissa, maatalouden yhteisestä
markkinajärjestelystä ja tiettyjä maataloustuotteita koskevista
erityissäännöksistä 22 päivänä lokakuuta 2007 annetun neuvoston asetuksen (EY)
N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä koskeva asetus) II osan II osaston
I luvun I a jaksoa sekä tislattujen alkoholijuomien määritelmistä, kuvauksesta,
esittelystä, merkinnöistä ja maantieteellisten merkintöjen suojaamisesta 15
päivänä tammikuuta 2008 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta
(EY) N:o 110/2008 Georgia toteaa, että kyseiset säädökset, säännöt ja
menettelyt ovat tämän sopimuksen liitteen XVII-A määräysten mukaisia. 3. Saatuaan vastaväitemenettelyn
päätökseen tämän sopimuksen liitteessä XVII-B vahvistettujen perusteiden
mukaisesti ja tarkasteltuaan tämän sopimuksen liitteessä XVII-C lueteltuja
unionin maantieteellisiä merkintöjä vastaavien maataloustuotteiden ja
elintarvikkeiden eritelmiä koskevaa yhteenvetoa ja tämän sopimuksen liitteessä
XVII-D lueteltujen unionin viinien, maustettujen viinien ja tislattujen
alkoholijuomien maantieteellisiä merkintöjä, jotka unioni on rekisteröinyt
tämän artiklan 2 kohdassa tarkoitetun lainsäädännön mukaisesti, Georgia suojaa
kyseisiä maantieteellisiä merkintöjä tässä alajaksossa vahvistetun suojan tason
mukaisesti. 4. Saatuaan vastaväitemenettelyn
päätökseen tämän sopimuksen liitteessä XVII-B vahvistettujen perusteiden
mukaisesti ja tarkasteltuaan tämän sopimuksen liitteessä XVII-C lueteltuja
Georgian maantieteellisiä merkintöjä vastaavien maataloustuotteiden ja
elintarvikkeiden eritelmiä koskevaa yhteenvetoa ja tämän sopimuksen liitteessä
XVII-D lueteltujen viinien, maustettujen viinien ja tislattujen alkoholijuomien
maantieteellisiä merkintöjä, jotka Georgia rekisteröi tämän artiklan 2 kohdassa
tarkoitetun lainsäädännön mukaisesti, unioni suojaa kyseisiä maantieteellisiä
merkintöjä tässä alajaksossa vahvistetun suojan tason mukaisesti. 5. Maataloustuotteiden ja
elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen suojasta tehdyn Euroopan unionin
ja Georgian sopimuksen 11 artiklalla perustetun sekakomitean päätösten, jotka
koskevat kyseisen sopimuksen liitteiden III ja IV muuttamista ja jotka annetaan
ennen tämän sopimuksen voimaantuloa, katsotaan olevan maantieteellisten
merkintöjen alakomitean päätöksiä, ja kyseisen sopimuksen liitteisiin III ja IV
lisättyjen maantieteellisten merkintöjen katsotaan olevan osa tämän sopimuksen
liitteitä XVII-C ja XVII-D. Näin ollen osapuolten on suojattava kyseisiä
maantieteellisiä merkintöjä tämän sopimuksen mukaisina vakiintuneina
maantieteellisinä merkintöinä. 171
ARTIKLA Uusien
maantieteellisten merkintöjen lisääminen 1. Osapuolet sopivat mahdollisuudesta
lisätä tämän sopimuksen 179 artiklan 3 kohdassa vahvistettua menettelyä
noudattaen uusia suojattavia maantieteellisiä merkintöjä tämän sopimuksen
liitteisiin XVII-C ja XVII-D sen jälkeen, kun vastaväitemenettely on saatettu
päätökseen ja tämän sopimuksen 170 artiklan 3 ja 4 kohdassa tarkoitettuja maantieteellisiä
merkintöjä on tarkasteltu molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla. 2. Osapuolta ei voi vaatia suojaamaan
maantieteellisenä merkintänä nimeä, joka on ristiriidassa kasvilajikkeen tai
eläinrodun nimen kanssa ja on sen vuoksi omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan
tuotteen todellisen alkuperän osalta. 172
ARTIKLA Maantieteellisten
merkintöjen suojan laajuus 1. Tämän sopimuksen liitteissä XVII-C ja
XVII-D luetellut sekä niihin tämän sopimuksen 171 artiklan mukaisesti lisätyt
maantieteelliset merkinnät ovat suojattuja a) suojatun
nimen suoralta tai välilliseltä kaupalliselta käytöltä i) vastaavissa
tuotteissa, jotka eivät ole suojattua nimeä koskevan eritelmän mukaisia, tai ii) jos
nimen käytöllä hyödynnetään maantieteellisen merkinnän mainetta; b) väärinkäytöltä,
jäljittelyltä tai mielleyhtymiltä[28],
vaikka tuotteen oikea alkuperä on merkitty tai vaikka suojattu nimi on
käännetty tai siihen on liitetty ilmaisu kuten ’laatu’, ’tyyppi’, ’menetelmä’,
’tuotettu kuten’, ’jäljitelmä’, ’makuinen’, ’kaltainen’ tai muu samankaltainen
ilmaisu; c) muilta
vääriltä tai harhaanjohtavilta merkinnöiltä, jotka liittyvät tuotteen
lähtöpaikkaan, alkuperään, luonteeseen tai olennaisiin ominaisuuksiin, jotka on
merkitty sisä- tai ulkopakkaukseen, mainoksiin tai asianomaista tuotetta
koskeviin asiakirjoihin sekä tuotteen pakkaamiseen tavalla, joka on omiaan
antamaan väärän kuvan sen alkuperästä; d) muilta
käytännöiltä, jotka saattaisivat johtaa kuluttajaa harhaan tuotteen todellisen
alkuperän suhteen. 2. Jos maantieteelliset merkinnät ovat
kokonaan tai osittain homonyymisiä, suoja myönnetään
jokaiselle nimitykselle edellyttäen, että niitä on käytetty vilpittömässä
mielessä ja ottaen asianmukaisesti huomioon paikalliset ja perinteiset
käytännöt sekä sekaannusten todennäköisyys. Osapuolten on yhdessä päätettävä
niistä käytännön edellytyksistä, joilla homonyymiset maantieteelliset merkinnät
erotetaan toisistaan, ottaen huomioon tarve varmistaa kyseisten tuottajien
tasapuolinen kohtelu ja se, että kuluttajia ei johdeta harhaan, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta TRIPS-sopimuksen 23 artiklan soveltamista.
Homonyymistä nimitystä, joka saa kuluttajan virheellisesti uskomaan, että
tuotteet ovat peräisin joltain muulta alueelta, ei saa rekisteröidä, vaikka nimi
olisikin oikea sen alueen tai paikan osalta, mistä kyseiset tuotteet ovat
peräisin. 3. Jos osapuoli kolmannen maan kanssa
neuvotellessaan ehdottaa sellaisen kyseisen kolmannen maan viinin
maantieteellisen merkinnän suojaamista, joka on homonyyminen toisen osapuolen
maantieteellisen merkinnän kanssa, toiselle osapuolelle on annettava tästä
tieto ja mahdollisuus tehdä huomautuksensa ennen kuin nimitys suojataan. 4. Tämä alajakso ei velvoita osapuolta
suojaamaan toisen osapuolen maantieteellistä merkintää, joka ei ole suojattu
tai jonka suoja lakkaa sen alkuperämaassa. Osapuolet ilmoittavat toisilleen,
jos maantieteellinen merkintä ei ole enää suojattu sen alkuperämaassa. 173
ARTIKLA Maantieteellisten
merkintöjen kirjoitusasun suoja 1. Tämän alajakson mukaisesti suojatut
maantieteelliset merkinnät, joissa käytetään Georgian aakkostoa ja muita
jäsenvaltioissa virallisesti käytettyjä ei-latinalaisia aakkostoja, suojataan
yhdessä niiden latinalaisen kirjoitusasun kanssa. Kyseistä kirjoitusasua voidaan
käyttää myös asianomaisten tuotteiden päällysmerkinnöissä. 2. Samalla tavalla tämän alajakson
mukaisesti suojatut maantieteelliset merkinnät, joissa käytetään latinalaista
aakkostoa, suojataan yhdessä niiden Georgian aakkoston ja muiden
jäsenvaltioissa virallisesti käytettyjen ei-latinalaisten aakkostojen
kirjoitusasun kanssa. Kyseistä kirjoitusasua voidaan käyttää myös asianomaisten
tuotteiden päällysmerkinnöissä. 174
ARTIKLA Maantieteellisten
merkintöjen käyttöoikeus 1. Tämän alajakson mukaisesti suojattua
nimeä voivat käyttää kaikki toimijat, jotka pitävät kaupan vastaavien
eritelmien mukaisia maataloustuotteita, elintarvikkeita, viinejä, maustettuja
viinejä tai väkeviä alkoholijuomia. 2. Kun maantieteellinen merkintä on
tämän alajakson mukaisesti suojattu, tällaisen suojatun nimen käyttö ei
edellytä käyttäjiltä minkäänlaista rekisteröintiä tai lisämaksuja. 175
ARTIKLA Suojan
täytäntöönpanon valvonta Osapuolten on valvottava tämän sopimuksen
170–174 artiklassa määrätyn suojan täytäntöönpanoa viranomaistensa
asianmukaisilla toimilla. Niiden on valvottava tällaisen suojan täytäntöönpanoa
myös jonkin asianomaisen osapuolen pyynnöstä. 176
ARTIKLA Suhde
tavaramerkkeihin 1. Osapuolten on viran puolesta tai
minkä tahansa asianomaisen osapuolen pyynnöstä hylättävä tai mitätöitävä
kummankin osapuolen lainsäädännön mukaisesti sellaisen tavaramerkin
rekisteröinti, joka koskee suojatun maantieteellisen merkinnän rekisteröintiä
vastaavalle tuotteelle 172 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa, jos
hakemus tavaramerkin rekisteröimiseksi on jätetty sen päivän jälkeen, jona
maantieteellisen merkinnän suojaa kyseisellä alueella koskeva hakemus on
jätetty. 2. Tämän sopimuksen 170 artiklassa
tarkoitettujen maantieteellisten merkintöjen osalta suojaa koskevan hakemuksen
jättämispäivä on 1 päivä huhtikuuta 2012. 3. Tämän sopimuksen 171 artiklassa
tarkoitettujen maantieteellisten merkintöjen osalta suojaa koskevan hakemuksen
jättämispäivä on päivä, jona pyyntö maantieteellisen merkinnän suojaamisesta
toimitetaan toiselle osapuolelle. 4. Osapuolet eivät ole velvollisia
suojaamaan maantieteellistä merkintää, jos suoja saattaisi johtaa kuluttajaa
harhaan tuotteen tunnistamisessa tavaramerkin maineen ja tunnettavuuden vuoksi. 5. Osapuolten on suojattava maantieteelliset
merkinnät myös silloin, kun aiempi tavaramerkki on olemassa, sanotun kuitenkaan
rajoittamatta 4 kohdan soveltamista. Aiempi tavaramerkki tarkoittaa
tavaramerkkiä, jonka käyttö vastaa jotakin tämän sopimuksen 172 artiklan 1
kohdassa tarkoitettua tapausta ja jota koskeva rekisteröintihakemus on tehty
tai joka on rekisteröity tai jota koskeva oikeus on saatu asiaa koskevan
lainsäädännön mukaisesti toisen osapuolen alueella tapahtuneella käytöllä ennen
kuin toinen osapuoli on jättänyt maantieteellisen merkinnän suojaamista
koskevan hakemuksen tämän alajakson mukaisesti. Tällaisen tavaramerkin käyttöä
voidaan jatkaa ja se voidaan uusia maantieteellisen merkinnän suojaamisesta
huolimatta, jos osapuolten tavaramerkkilainsäädännössä säädettyjä tavaramerkin
mitättömyys- tai menettämisperusteita ei ole olemassa. 177
ARTIKLA Yleiset
säännöt 1. Tätä alajaksoa sovelletaan
rajoittamatta osapuolille WTO-sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja
velvollisuuksien soveltamista. 2. Tämän sopimuksen 170 ja 171 artiklassa
tarkoitettuja tuotteita tuodaan, viedään ja pidetään kaupan tuojana olevan
osapuolen alueella sovellettavan lainsäädännön mukaisesti. 3. Kaikki rekisteröityjen nimien
teknisistä eritelmistä johtuvat kysymykset käsitellään tämän sopimuksen 179 artiklan
mukaisesti perustetussa komiteassa. 4. Tämän alajakson mukaisesti suojatut
maantieteelliset merkinnät voi peruuttaa ainoastaan se osapuoli, josta tuote on
peräisin. 5. Sen osapuolen viranomaiset, jonka
alueelta tuote on peräisin, hyväksyvät tässä alajaksossa tarkoitetun tuotteen
eritelmän ja sen muutokset. 178
ARTIKLA Yhteistyö
ja avoimuus 1. Osapuolet ovat yhteydessä joko
suoraan tai tämän sopimuksen 179 artiklan mukaisesti perustetun
maantieteellisten merkintöjen alakomitean välityksellä kaikissa tämän alajakson
täytäntöönpanoon ja soveltamiseen liittyvissä asioissa. Osapuoli voi etenkin
pyytää toiselta osapuolelta tietoja tuote-eritelmistä ja niiden muutoksista
sekä valvontaan liittyviä yhteystietoja. 2. Kumpikin osapuoli voi julkistaa tämän
artiklan nojalla suojattuja toisen osapuolen maantieteellisiä merkintöjä
koskevat eritelmät tai niiden yhteenvedon sekä valvontaan liittyvät
yhteystiedot. 179
ARTIKLA Maantieteellisten
merkintöjen alakomitea 1. Perustetaan maantieteellisten
merkintöjen alakomitea. Unionin ja Georgian edustajista koostuvan
maantieteellisten merkintöjen alakomitean tehtävänä on seurata tämän alajakson
kehittymistä sekä tehostaa osapuolten yhteistyötä ja vuoropuhelua
maantieteellisten merkintöjen alalla. Se on vastuussa tämän sopimuksen 408
artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle. 2. Maantieteellisten merkintöjen
alakomitea tekee päätöksensä yksimielisesti. Se vahvistaa oman
työjärjestyksensä. Se kokoontuu jommankumman osapuolen pyynnöstä vuorotellen
EU:ssa ja Georgiassa sellaiseen aikaan, sellaisessa paikassa ja sellaisella
tavalla (myös videoneuvotteluna), jonka osapuolet ovat keskenään sopineet,
kuitenkin viimeistään 90 päivän kuluttua pyynnöstä. 3. Maantieteellisten merkintöjen
alakomitea valvoo myös tämän alajakson moitteetonta soveltamista, ja se voi
tarkastella kaikkia alajakson täytäntöönpanoon ja toimintaan liittyviä
kysymyksiä. Sen tehtävänä on erityisesti a) tehdä
muutoksia sopimuksen 170 artiklan 1 ja 2 kohtaan siltä osin kuin kyseessä ovat
viittaukset osapuolten alueella sovellettavaan lainsäädäntöön; b) tehdä
muutoksia tämän sopimuksen liitteisiin XVII-C ja XVII-D siltä osin kuin
kyseessä ovat maantieteelliset merkinnät; c) vaihtaa
tietoja maantieteellisiä merkintöjä koskevan lainsäädännön ja politiikan
kehityksestä ja mistä tahansa muusta yhteistä etua koskevasta aiheesta
maantieteellisten merkintöjen alalla; d) vaihtaa
maantieteellisiä merkintöjä koskevia tietoja, jotta voidaan harkita merkintöjen
suojaamista tämän alajakson mukaisesti. 4
ALAJAKSO MALLIT 180
ARTIKLA Kansainväliset
sopimukset Osapuolet vahvistavat sitoutumisensa
teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan Haagin sopimukseen
liittyvään Geneven asiakirjaan vuodelta 1999. 181
ARTIKLA Rekisteröityjen
mallien suoja 1. Kumpikin osapuoli säätää sellaisten
itsenäisesti luotujen mallien suojasta, jotka ovat uusia tai omaperäisiä[29]. Tällainen suoja on tarjottava rekisteröinnillä, jolla myönnetään
rekisteröityjen mallien haltijoille yksinoikeudet tämän artiklan määräysten
mukaisesti. 2. Sellaista mallia, jota sovelletaan
tai joka sisältyy moniosaisen tuotteen osana olevaan tuotteeseen, pidetään
uutena ja omaperäisenä vain: a) jos osa, sen jälkeen, kun se on sisällytetty moniosaiseen
tuotteeseen, pysyy näkyvissä tuotteen tavanomaisen käytön aikana; ja b) siltä osin kuin nämä osan näkyvät piirteet itsessään
täyttävät uutuuden ja omaperäisyyden vaatimukset. 3. Edellä 2 kohdan a alakohdassa
tarkoitetaan ’tavanomaisella käytöllä’ käyttäjän toimesta tapahtuvaa käyttöä,
pois luettuna kunnossapito-, huolto- tai korjaustyöt. 4. Rekisteröidyn mallin haltijalla on
oltava oikeus estää kolmansia osapuolia ilman hänen suostumustaan ainakaan
valmistamasta, tarjoamasta myytäväksi, myymästä, tuomasta maahan, viemästä
maasta, varastoimasta tai käyttämästä tuotetta, jossa on tai joka muodostaa
suojatun mallin, kun tällaisiin toimiin ryhdytään kaupallisessa tarkoituksessa,
toimet kohtuuttomasti haittaavat mallin tavanomaista hyödyntämistä tai ne eivät
ole hyvän kauppatavan mukaisia. 5. Saatavilla olevan suojan keston on
oltava 25 vuotta rekisteröintihakemuksen jättämispäivästä tai teollismallien
kansainvälistä rekisteröintiä koskevan Haagin sopimuksen mukaisesti
vahvistetusta päivästä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Pariisin
yleissopimuksen soveltamista. 182
ARTIKLA Poikkeukset
ja rajoitukset 1. Kumpikin osapuoli voi säätää
rajoitetuista poikkeuksista mallien suojaan edellyttäen, että poikkeukset eivät
ole kohtuuttomasti ristiriidassa suojattujen mallien tavanomaisen hyödyntämisen
kanssa eivätkä kohtuuttomasti vahingoita suojatun mallin omistajan oikeutettuja
etuja, ottaen huomioon kolmansien osapuolien oikeutetut edut. 2. Mallisuoja ei ulotu malleihin, jotka
määräytyvät olennaisesti teknisten tai toiminnallisten seikkojen perusteella.
Mallioikeutta ei etenkään myönnetä tuotteen ulkoasun niille piirteille, jotka
on välttämättä toisinnettava tarkalleen saman muotoisina ja kokoisina, jotta
tuote, johon malli sisältyy tai johon sitä sovelletaan, voitaisiin mekaanisesti
liittää toiseen tuotteeseen tai asentaa siihen, sen ympärille tai sitä vasten
siten, että kumpikin tuote toimii tarkoitetulla tavalla. 183
ARTIKLA Suhde
tekijänoikeuteen Malli suojataan myös osapuolen
tekijänoikeuslain nojalla siitä päivästä lähtien, jona malli on luotu tai
saatettu johonkin muotoon. Kumpikin osapuoli määrää näin myönnettävän suojan
laajuuden ja edellytykset sekä vaadittavan omaperäisyyden. 5
ALAJAKSO PATENTIT 184
ARTIKLA Kansainväliset
sopimukset Osapuolet vahvistavat sitoutumisensa WIPOn
patenttiyhteistyösopimukseen. 185
ARTIKLA Patentit
ja kansanterveys 1. Osapuolet tunnustavat 14 päivänä
marraskuuta 2001 WTO:n ministerikokouksessa TRIPS-sopimuksesta ja
kansanterveydestä annetun julistuksen merkityksen. 2. Osapuolet noudattavat tämän artiklan
1 kohdassa tarkoitetun julistuksen 6 kohdasta 30 päivänä elokuuta 2003 annettua
WTO:n yleisneuvoston päätöstä, ja osallistuvat sen täytäntöönpanoon. 186
ARTIKLA Lisäsuojatodistus 1. Osapuolet tunnustavat, että niiden
alueilla patentilla suojattuihin lääkkeisiin ja kasvinsuojelutuotteisiin
voidaan soveltaa hallinnollista lupamenettelyä ennen markkinoille saattamista.
Ne tunnustavat, että aika, joka kuluu patenttihakemuksen tekemisen ja tuotteen
markkinoille saattamista koskevan ensimmäisen luvan myöntämisen välillä
kansallisessa lainsäädännössä määritellyn mukaisesti, voi lyhentää patentin
antamaa todellista suojaa. 2. Kumpikin osapuoli tarjoaa patentin
suojaamalle lääkkeelle tai kasvinsuojelutuotteelle, johon on sovellettu
hallinnollista lupamenettelyä, lisäsuojan, joka on sama kuin 1 kohdan toisessa
virkkeessä tarkoitettu aika vähennettynä viidellä vuodella. 3. Sen estämättä, mitä 2 kohdassa
määrätään, lisäsuojan kesto voi olla enintään viisi vuotta. 4. Sellaisten lääkkeiden osalta, joista
on tehty pediatrisia tutkimuksia, joiden tulokset sisältyvät tuotetietoihin,
osapuolet säätävät 2 kohdassa tarkoitettuun suojaan kuuden kuukauden lisäajan. 187
ARTIKLA Lääkkeitä
koskevan myyntiluvan hankkimiseksi toimitettujen tietojen suoja[30] 1. Osapuolet ottavat käyttöön kattavan
järjestelmän, jolla taataan niiden tietojen luottamuksellisuus, salassapito ja
riippumattomuus, jotka on toimitettu lääkkeiden markkinoille saattamista
koskevan luvan saamiseksi. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa
lainsäädännöllään, että lääkkeiden markkinoille saattamista koskevan luvan
saamiseksi toimitetut tiedot pysyvät luottamuksellisina, niitä ei anneta
kolmansille osapuolille ja niitä suojataan epärehellistä kaupallista käytäntöä
vastaan. 3. Sen vuoksi kumpikaan osapuoli ei
salli vähintään kuuden vuoden ajan osapuolen alueella sovellettavan ensimmäisen
markkinointiluvan myöntämispäivästä muiden hakijoiden pitää kaupan samaa tai
samankaltaista tuotetta testi- tai tutkimustulokset esittäneelle hakijalle
myönnetyn markkinointiluvan perusteella, ellei testi- tai tutkimustulokset
esittänyt hakija ole antanut siihen suostumustaan. Mainitun ajanjakson aikana
ensimmäisen markkinointiluvan osalta esitettyjä testi- tai tutkimustuloksia ei
käytetä kenenkään muun sellaisen hakijan eduksi, jonka tavoitteena on saada
markkinointilupa lääkkeelle, ellei ensimmäinen hakija ole antanut siihen
suostumustaan. 4. Edellä 3 kohdassa tarkoitettua kuuden
vuoden määräaikaa pidennetään enintään seitsemään vuoteen, jos haltijalle
myönnetään kuuden ensimmäisen vuoden aikana ensimmäisen luvan saamisesta lupa,
joka koskee yhtä tai useampaa uutta käyttöaihetta, joista katsotaan olevan
huomattavaa kliinistä hyötyä verrattuna olemassa oleviin hoitomuotoihin. 5. Georgia yhdenmukaistaa lääkkeiden
tietosuojaa koskevan lainsäädäntönsä unionin lainsäädännön kanssa tämän
sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevan
assosiaatiokomitean päättämänä ajankohtana. 188
ARTIKLA Kasvinsuojeluaineita
koskevan myyntiluvan hankkimiseksi toimitettujen tietojen suoja 1. Kumpikin osapuoli määrittää
turvallisuutta ja tehokkuutta koskevat vaatimukset ennen lupien myöntämistä
kasvinsuojeluaineiden asettamiseen markkinoille. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamista koskevan luvan saamiseksi
ensimmäistä kertaa toimitettuja tietoja suojataan epärehellistä kaupallista
käytäntöä vastaan eikä niitä käytetä kenenkään muun sellaisen henkilön eduksi,
jonka tavoitteena on saada markkinointilupa, ellei ensimmäisen luvan haltija
ole antanut siihen suostumustaan. 3. Markkinointiluvan saamiseksi
ensimmäistä kertaa toimitettavien testien ja tutkimusraporttien on täytettävä
seuraavat ehdot: a) ne
on tarkoitettu luvan hankkimiseen tai luvan muuttamiseen siten, että aineen
käyttö muihin viljelykasveihin sallitaan; ja b) ne
on sertifioitu hyvän laboratoriokäytännön tai hyvän koekäytännön periaatteiden
mukaisiksi. 4. Tietosuojan on kestettävä vähintään
kymmenen vuotta kyseisen osapuolen alueella sovellettavan ensimmäisen
myyntiluvan myöntämisestä. 189
ARTIKLA Kasvilajikkeet Osapuolet suojelevat kasvinjalostajanoikeuksia
uusien kasvilajikkeiden suojaamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen
mukaisesti ja tekevät yhteistyötä edistääkseen kyseisiä oikeuksia ja pannakseen
ne täytäntöön. 3 JAKSO TEOLLIS-
JA TEKIJÄNOIKEUKSIEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 190
ARTIKLA Yleiset
velvoitteet 1. Osapuolet vahvistavat
TRIPS-sopimuksen ja varsinkin sen III osan mukaiset sitoumuksensa ja säätävät
tässä jaksossa määrätyistä täydentävistä toimenpiteistä, menettelyistä ja
oikeussuojakeinoista, jotka ovat tarpeen teollis- ja tekijänoikeuksien
täytäntöönpanon varmistamiseksi[31]. 2. Näiden täydentävien toimenpiteiden,
menettelyjen ja oikeussuojakeinojen on oltava oikeudenmukaisia ja tasapuolisia,
ne eivät saa olla liian monimutkaisia tai kalliita eivätkä ne saa sisältää
kohtuuttomia määräaikoja tai johtaa aiheettomiin viivytyksiin. 3. Näiden täydentävien toimenpiteiden ja
oikeussuojakeinojen on myös oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia,
ja niitä on sovellettava siten, että vältetään luomasta esteitä lailliselle
kaupankäynnille ja säädetään takeista niiden väärinkäytön estämiseksi. 191
ARTIKLA Oikeutetut
hakijat Kumpikin osapuoli myöntää oikeuden pyytää
tässä jaksossa ja TRIPS-sopimuksen III osassa tarkoitettujen toimenpiteiden,
menettelyjen ja oikeussuojakeinojen soveltamista seuraaville: a) teollis-
ja tekijänoikeuksien haltijoille sovellettavan lainsäädännön mukaisesti, b) kaikille
muille henkilöille, joilla on oikeus käyttää näitä oikeuksia, erityisesti
käyttöluvan haltijoille, jos sovellettava lainsäädäntö sen sallii ja mainitun
lainsäädännön mukaisesti, c) teollis-
ja tekijänoikeuksia kollektiivisesti hallinnoiville elimille, joilla on
säännönmukaisesti tunnustettu oikeus edustaa teollis- ja tekijänoikeuksien
haltijoita, jos sovellettava lainsäädäntö sen sallii ja mainitun lainsäädännön
mukaisesti, d) alan
edunvalvonnasta vastaaville elimille, joilla on säännönmukaisesti tunnustettu
oikeus edustaa teollis- ja tekijänoikeuksien haltijoita, jos sovellettava
lainsäädäntö sen sallii ja mainitun lainsäädännön mukaisesti. 3.1
ALAJAKSO YKSITYISOIKEUDELLINEN
TÄYTÄNTÖÖNPANO 192
ARTIKLA Toimenpiteet
todisteiden suojaamiseksi 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat jo ennen pääasiaa koskevan kanteen
nostamista sen osapuolen hakemuksesta, joka on esittänyt kohtuullisesti
saatavissa olevaa todistusaineistoa tukeakseen väitteitään teollis- tai tekijänoikeutensa
loukkaamisesta tai tällaisen loukkaamisen uhasta, määrätä nopeita ja tehokkaita
väliaikaisia toimia väitettyyn loukkaamiseen liittyvän asiaankuuluvan
todistusaineiston suojaamiseksi edellyttäen, että luottamukselliset tiedot
suojataan. 2. Nämä toimet voivat sisältää
väitettyjen riidanalaisten tavaroiden yksityiskohtaisen kuvaamisen ja
mahdollisen näytteiden oton tai riidanalaisten tavaroiden ja soveltuvissa
tapauksissa näiden tavaroiden valmistuksessa ja/tai jakelussa käytettyjen
materiaalien ja välineiden sekä tavaroihin liittyvien asiakirjojen
haltuunottamisen. Nämä toimenpiteet toteutetaan tarvittaessa toista osapuolta
kuulematta, erityisesti jos mahdollisesta viiveestä voi koitua korvaamatonta
haittaa oikeudenhaltijalle tai jos todistusaineiston hävittämisen vaara on
ilmeinen. 3. Jos todistusaineiston
suojaamistoimenpiteet on otettu käyttöön toista osapuolta kuulematta,
osapuolille, joita asia koskee, on ilmoitettava asiasta viipymättä ja
viimeistään toimenpiteiden täytäntöönpanon jälkeen. 193
ARTIKLA Tiedonsaantioikeus 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat teollis- tai tekijänoikeuden
loukkausta koskevan oikeudenkäynnin yhteydessä kantajan perustellusta ja
oikeasuhteisesta pyynnöstä määrätä, että sellaisten tavaroiden ja palvelujen
alkuperästä ja jakeluverkosta, jotka loukkaavat teollis- tai tekijänoikeutta,
antaa tietoja oikeudenloukkaaja ja/tai kuka tahansa muu henkilö, a) jonka
on todettu pitävän hallussaan riidanalaisia tavaroita kaupallisessa
laajuudessa; b) joka
on tavattu käyttämästä riidanalaisia palveluja kaupallisessa laajuudessa; c) jonka
on todettu tarjoavan loukkaavassa toiminnassa käytettäviä palveluja
kaupallisessa laajuudessa; tai d) jonka
on jonkin a, b tai c alakohdassa tarkoitetun henkilön toimittamien tietojen
perusteella todettu tuottavan, valmistavan tai jakelevan riidanalaisia
tavaroita tai tarjoavan palveluja. 2. Edellä 1 kohdassa
tarkoitettuihin tietoihin sisältyvät tapauksen mukaan: a) tuotteen
tai palvelujen tuottajien, valmistajien, jakelijoiden, toimittajien ja muiden
aikaisempien haltijoiden sekä aiottujen tukku- ja vähittäiskauppiaiden nimet ja
osoitteet, ja b) tiedot
tuotettujen, valmistettujen, toimitettujen, vastaanotettujen tai tilattujen
tavaroiden taikka palvelujen määrästä sekä kyseisistä tavaroista tai
palveluista saaduista hinnoista. 3. Edellä olevan 1 ja 2 kohdan
määräykset eivät rajoita muita laissa annettuja säännöksiä, jotka a) antavat
oikeudenhaltijalle oikeudet saada laajempia tietoja; b) koskevat
tämän artiklan nojalla ilmoitettujen tietojen käyttöä rikos- tai
yksityisoikeudellisessa menettelyssä; c) koskevat
vastuuta tiedonsaantioikeuden väärinkäytöstä; d) antavat
mahdollisuuden kieltäytyä sellaisten tietojen antamisesta, jotka pakottaisivat
1 kohdassa tarkoitetun henkilön myöntämään oman tai lähisukulaisensa
osallistumisen teollis- tai tekijänoikeuden loukkaukseen; tai e) koskevat
tietolähteiden luottamuksellisuuden suojaa tai henkilötietojen käsittelyä. 194
ARTIKLA Väliaikaiset
toimenpiteet 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
oikeusviranomaiset voivat määrätä hakijan pyynnöstä väitettyä
oikeudenloukkaajaa koskevan väliaikaisen kiellon, jonka tarkoituksena on estää
teollis- tai tekijänoikeuden välittömät loukkaukset tai kieltää väliaikaisesti
tai, jos kansallinen lainsäädäntö sen mahdollistaa, tarvittaessa uhkasakon
uhalla kyseisen oikeuden väitettyjen loukkausten jatkaminen tai asettaa
jatkamisen ehdoksi oikeudenhaltijalle kuuluvan korvauksen takaamiseen
tarkoitetut vakuudet. Väliaikainen kielto voidaan määrätä samoin edellytyksin
välittäjälle, jonka palveluja kolmas osapuoli käyttää loukatakseen teollis- tai
tekijänoikeutta. 2. Väliaikaisella kiellolla voidaan myös
määrätä takavarikoitaviksi tai luovutettaviksi sellaiset tavarat, joiden
epäillään loukkaavan teollis- tai tekijänoikeutta, jotta voidaan estää niiden
saattaminen markkinointikanaviin tai levittäminen markkinointikanavia pitkin. 3. Väitettyjen kaupallisessa laajuudessa
tehtyjen loukkausten osalta osapuolet varmistavat, että jos hakija osoittaa
olosuhteet, jotka saattavat uhata vahingonkorvauksen maksamista,
oikeusviranomaiset voivat määrätä väitetyn oikeudenloukkaajan irtainta ja
kiinteää omaisuutta asetettavaksi hukkaamiskieltoon sekä myös pankkitilit ja
muut varat jäädytettäviksi. Tässä tarkoituksessa toimivaltaiset viranomaiset
voivat tarvittaessa antaa määräyksen oikeudesta tutustua väitetyn
oikeudenloukkaajan pankki-, rahoitus- ja kaupallisiin asiakirjoihin. 195
ARTIKLA Pääasiaa
koskevasta tuomiosta johtuvat toimenpiteet 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat hakijan pyynnöstä, oikeudenhaltijalle
loukkauksen johdosta kuuluvia vahingonkorvauksia rajoittamatta ja ilman
minkäänlaista korvausta, määrätä sellaiset tavarat, joiden ne ovat todenneet
loukkaavan teollis- tai tekijänoikeutta, vähintään poistettavaksi lopullisesti
markkinointikanavasta tai hävitettäväksi. Toimivaltaiset oikeusviranomaiset
voivat tarvittaessa määrätä hävitettäväksi myös näiden tavaroiden luomisessa tai
valmistuksessa pääasiassa käytetyt materiaalit ja välineet. 2. Osapuolten oikeusviranomaisilla on
oltava valtuudet määrätä, että nämä toimenpiteet toteutetaan oikeudenloukkaajan
kustannuksella, jollei tämän esteeksi vedota erityisiin syihin. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että kun
teollis- tai tekijänoikeuden loukkauksen toteava oikeuden päätös on tehty,
oikeusviranomaiset voivat antaa oikeudenloukkaajaa vastaan sekä sellaista
välittäjää vastaan, jonka palveluja kolmas osapuoli käyttää teollis- ja tekijänoikeuden
loukkaamiseksi, kieltotuomion, jonka tarkoituksena on kieltää loukkauksen
jatkaminen. 4. Osapuolet voivat säätää, että
toimivaltaiset oikeusviranomaiset voivat soveltuvissa tapauksissa määrätä sen
henkilön pyynnöstä, johon tässä artiklassa määrätyt toimenpiteet voivat
kohdistua, että vahingonkärsijälle maksetaan tässä artiklassa mainittujen
toimenpiteiden soveltamisen sijasta rahallinen hyvitys, jos kyseinen henkilö on
toiminut ilman tuottamusta tai laiminlyöntiä, jos kyseisten toimenpiteiden täytäntöönpano
aiheuttaisi tälle henkilölle suhteetonta vahinkoa ja jos vahingonkärsijälle
maksettavaa rahallista hyvitystä voidaan kohtuudella pitää tyydyttävänä. 196
ARTIKLA Vahingonkorvaukset 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
oikeusviranomaiset määräävät vahingonkärsijän hakemuksesta oikeudenloukkaajan,
joka tiesi tai jolla oli riittävät perusteet tietää ryhtyneensä loukkaavaan
tekoon, maksamaan oikeudenhaltijalle vahingonkorvauksen, joka vastaa tälle
loukkauksen johdosta koitunutta toisasiallista vahinkoa. Kun oikeusviranomaiset
vahvistavat vahingonkorvauksen, a) niiden
otettava huomioon kaikki asianmukaiset näkökohdat, kuten vahingonkärsijälle
aiheutuneet kielteiset taloudelliset seuraukset, saamatta jäänyt voitto mukaan
lukien, oikeudenloukkaajan saama perusteeton etu ja soveltuvissa tapauksissa
muita kuin taloudellisia tekijöitä, kuten oikeudenhaltijalle loukkauksen
johdosta aiheutunut aineeton vahinko; tai b) ne
voivat a alakohdasta poiketen vahvistaa soveltuvissa tapauksissa
vahingonkorvauksen kiinteänä määränä esimerkiksi vähintään niiden rojaltien tai
maksujen määrän perusteella, jotka oikeudenloukkaaja olisi joutunut
suorittamaan, jos se olisi pyytänyt lupaa kyseisen teollis- tai tekijänoikeuden
käyttöön. 2. Sellaisia tapauksia varten, joissa
oikeudenloukkaaja ei ole tietoisesti ryhtynyt loukkaavaan tekoon tai ryhtyi
loukkaavaan tekoon ilman, että sillä oli riittävät perusteet tietää ryhtyvänsä
siihen, osapuolet voivat säätää, että oikeusviranomaiset voivat määrätä
vahingonkärsijän hyväksi voittojen perimisestä takaisin tai
vahingonkorvauksesta, joka voi olla ennalta määrätty. 197
ARTIKLA Oikeudenkäyntikulut Kumpikin osapuoli varmistaa, että kohtuulliset
ja oikeasuhteiset oikeudenkäyntikulut ja muut oikeudenkäynnin voittaneelle
osapuolelle aiheutuneet kulut kuuluvat yleensä oikeudenkäynnin hävinneen
maksettaviksi, jollei se ole kohtuutonta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta
kansallisissa menettelysäännöissä määrättyjen poikkeusten soveltamista. 198
ARTIKLA Tuomioistuinten
päätösten julkistaminen Kumpikin osapuoli varmistaa, että
oikeusviranomaiset voivat joko teollis- tai tekijänoikeuden loukkauksen
johdosta tai molemmissa tapauksissa nostetun kanteen yhteydessä kantajan
pyynnöstä ja oikeudenloukkaajan kustannuksella määrätä toteutettaviksi
soveltuvia toimenpiteitä päätöstä koskevien tietojen levittämiseksi, mukaan
lukien päätöksen julkistaminen ja sen julkaiseminen kokonaan tai osittain. 199
ARTIKLA Olettama
tekijänoikeudesta Tässä alajaksossa määrättyjä toimenpiteitä,
menettelyjä ja oikeussuojakeinoja sovellettaessa, a) jotta
kirjallisen tai taiteellisen teoksen tekijää voidaan pitää, jollei toisin
osoiteta, tekijänä ja sen johdosta oikeutettuna ajamaan kannetta
tekijänoikeutensa loukkaamisesta, riittää, että hänen nimensä on
tavanmukaisella tavalla ilmoitettu teoksessa; b) a
alakohdan säännöstä sovelletaan soveltuvin osin lähioikeuksien haltijoihin
heidän suojatun aineistonsa osalta. 3.2
ALAJAKSO MUUT
MÄÄRÄYKSET 200
ARTIKLA Rajatoimenpiteet 1. Tässä artiklassa vahvistetaan tämän
sopimuksen yleiset periaatteet teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoon tulliviranomaisten
toimesta ja osapuolten tulliviranomaisten velvoitteet yhteistyöhön, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen 75 artiklan ja liitteen XIII
soveltamista. 2. Kun rajatoimenpiteitä sovelletaan
teollis- ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanoon, osapuolet varmistavat
toimenpiteiden yhteensopivuuden GATT 1994 -sopimuksen ja TRIPS-sopimuksen
velvoitteidensa kanssa. 3. Tämän artiklan määräykset rajatoimenpiteistä
koskevat menettelyjä. Niissä vahvistetaan edellytykset ja menettelyt, joita
noudatetaan tulliviranomaisten toimissa, kun tavarat, joiden epäillään
loukkaavan teollis- tai tekijänoikeutta, ovat tai niiden olisi pitänyt olla
tullivalvonnassa. Ne eivät millään tavalla vaikuta osapuolten teollis- ja
tekijänoikeuksia koskevan lainsäädännön sisältöön. 4. Teollis- ja tekijänoikeuksien
tosiasiallisen täytäntöönpanon helpottamiseksi tulliviranomaiset noudattavat
erilaisia lähestymistapoja sellaisten lähetysten tunnistamiseksi, jotka
sisältävät tavaroita, joiden epäillään loukkaavan teollis- tai tekijänoikeutta.
Näihin lähestymistapoihin sisältyy riskianalyysitekniikoita, jotka perustuvat
muun muassa oikeuksien haltijoiden antamiin tietoihin, hankittuun
tiedustelutietoon ja rahdin tarkastuksiin. 5. Osapuolet sopivat soveltavansa
TRIPS-sopimuksen 69 artiklaa tehokkaasti sellaisten tavaroiden kansainväliseen
kauppaan, joiden epäillään loukkaavan teollis- tai tekijänoikeuksia. Osapuolet
perustavat tätä varten tullihallintoihinsa yhteyspisteet ja ilmoittavat niistä
toisilleen, ja ne ovat valmiita vaihtamaan tietoja molempiin osapuoliin
vaikuttavasta tällaisten tuotteiden kaupasta. Ne erityisesti edistävät
tietojenvaihtoa ja yhteistyötä tulliviranomaisten välillä tavaramerkkioikeutta
loukkaavien tuoteväärennösten ja tekijänoikeutta loukkaavien piraattituotteiden
kauppaa koskevissa kysymyksissä. Tulliviranomaiset vaihtavat tarvittaessa
tällaisia tietoja nopeasti ja noudattaen asianmukaisesti osapuolten tietosuojaa
koskevia säännöksiä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tähän sopimukseen
liitetyn, keskinäisestä hallinnollisesta avunannosta tulliasioissa tehdyn
pöytäkirjan II määräyksiä. 6. Kummankin osapuolen tulliviranomaiset
tekevät pyynnöstä tai omasta aloitteestaan yhteistyötä antaakseen toisen
osapuolen tulliviranomaisille käytettävissä olevaa hyödyllistä tietoa etenkin
tavaroista, joita kuljetetaan osapuolen alueen kautta ja jotka ovat matkalla
toisen osapuolen alueelle (tai sieltä peräisin). 7. Tämän sopimuksen 74 artiklassa
tarkoitettu komitea vahvistaa tarvittavat käytännön järjestelyt tässä
artiklassa tarkoitettua tietojenvaihtoa varten. 8. Tämän sopimuksen keskinäisestä
hallinnollisesta avunannosta tulliasioissa tehtyä pöytäkirjaa sovelletaan teollis-
ja tekijänoikeuksien rikkomisiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän
artiklan 5–7 kohdan soveltamisesta johtuvia yhteistyömuotoja. 9. Tämän sopimuksen 74 artiklassa
tarkoitettu komitea toimii tämän artiklan asianmukaisen toiminnan ja
täytäntöönpanon varmistamisesta vastaavana komiteana. 201
ARTIKLA Käytännesäännöt Osapuolet edistävät a) teollis-
ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamiseen tähtäävien käytännesääntöjen
laatimista ammattialan tai ammatillisten järjestöjen tai liittojen toimesta; b) käytännesääntöjen
luonnosten ja kyseisten käytännesääntöjen soveltamista koskevien arviointien
toimittamista osapuolten toimivaltaisille viranomaisille. 202
ARTIKLA Yhteistyö 1. Osapuolet sopivat tekevänsä
yhteistyötä tukeakseen tämän luvun mukaisten sitoumusten ja velvoitteiden
täytäntöönpanoa. 2. Yhteistyö koskee muun muassa
seuraavia toimintoja: a) tietojen
vaihto teollis- ja tekijänoikeuksia sekä suojelu- ja täytäntöönpanosääntöjä
koskevasta oikeudellisesta kehyksestä; kyseisten alojen lainsäädännön
kehittämisestä saatujen kokemusten vaihto; b) teollis-
ja tekijänoikeuksien täytäntöönpanosta saatujen kokemusten ja tietojen vaihto; c) tullin,
poliisin sekä hallinto- ja oikeuselinten keskushallinnon ja alemmalla tasolla
suorittamasta teollis- ja tekijänoikeuksien valvonnasta saatujen kokemusten
vaihto; koordinointi väärennettyjen tavaroiden viennin estämiseksi, myös muiden
maiden kanssa; d) toimintaedellytysten
kehittäminen; henkilöstön vaihto ja koulutus; e) teollis-
ja tekijänoikeuksia koskevan tiedon edistäminen ja levittäminen muun muassa
yritysmaailmaan ja kansalaisyhteiskuntaan; kuluttajien ja oikeudenhaltijoiden
tietoisuuden lisääminen; f) institutionaalisen
yhteistyön kehittäminen esimerkiksi teollis- ja tekijänoikeuksista vastaavien
virastojen välillä; g) suurelle
yleisölle suunnatun, teollis- ja tekijänoikeuspolitiikkaa koskevan aktiivisen
tiedotuksen ja koulutuksen edistäminen: tehokkaiden strategioiden laatiminen
tärkeimpien kohderyhmien tunnistamiseksi ja tiedotusohjelmien laatiminen
kuluttajien ja tiedotusvälineiden tietoisuuden lisäämisestä teollis- ja
tekijänoikeuksien rikkomisen vaikutuksista, terveysriskit ja yhteydet
järjestäytyneeseen rikollisuuteen mukaan luettuina. 10 LUKU KILPAILU 203
ARTIKLA Periaatteet Osapuolet tunnustavat vapaan ja
vääristymättömän kilpailun merkityksen kauppasuhteissaan. Osapuolet
tunnustavat, että kilpailunvastaiset yritysten toimintatavat ja valtiolliset
toimet (mukaan lukien tuet) voivat vääristää markkinoiden asianmukaista toimintaa
ja vaarantaa kaupan vapauttamisesta saatavat edut. 204
ARTIKLA Kilpailunrajoituksia
ja yrityskeskittymiä koskeva lainsäädäntö ja sen täytäntöönpano 1. Kumpikin osapuoli pitää alueellaan
voimassa kattavan kilpailulainsäädännön, jonka avulla torjutaan kilpailua
rajoittavia sopimuksia, yhdenmukaistettuja menettelytapoja ja määräävässä
markkina-asemassa olevien yritysten yksipuolista kilpailua rajoittavaa
toimintaa ja jossa säädetään yrityskeskittymien tehokkaasta valvonnasta
tehokkaan kilpailun olennaisen estymisen ja määräävän aseman väärinkäytön
välttämiseksi. 2. Kumpikin osapuoli ylläpitää
viranomaista, jonka vastuulla on 1 kohdassa tarkoitetun kilpailulainsäädännön
tehokas täytäntöönpano ja jolla on siihen asianmukaiset välineet. 3. Osapuolet tunnustavat, että on
tärkeää soveltaa niiden kilpailulainsäädäntöä avoimesti ja syrjimättömästi
noudattaen oikeudenmukaisen menettelyn ja asianomaisten yritysten
puolustautumisoikeuksien periaatteita. 205
ARTIKLA Valtion
monopolit, julkiset yritykset ja yritykset, joille on myönnetty erityis- tai
yksinoikeuksia 1. Tämän luvun määräykset eivät estä
osapuolta perustamasta tai ylläpitämästä valtion monopoleja, julkisia yrityksiä
ja yrityksiä, joille on myönnetty erityis- tai yksinoikeuksia sen lainsäädännön
mukaisesti. 2. Kumpikin osapuoli huolehtii siitä,
että valtion monopoleihin, julkisiin yrityksiin ja yrityksiin, joille on
myönnetty erityis- tai yksinoikeuksia, sovelletaan 204 artiklan 1 kohdassa
tarkoitettua kilpailulainsäädäntöä siltä osin kuin kyseisen lainsäädännön
soveltaminen ei oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä kyseisille
yrityksille uskottujen yleisen edun mukaisten tehtävien suorittamista. 206
ARTIKLA Tuet 1. Tätä artiklaa sovellettaessa ’tuella’
tarkoitetaan toimenpidettä, joka täyttää tukisopimuksen 1 artiklassa säädetyt
edellytykset, riippumatta siitä, onko se myönnetty tavaroiden tuottamiseen vai
palvelujen tarjoamiseen, ja joka on mainitun sopimuksen 2 artiklassa
tarkoitetulla tavalla erityinen. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa tukien
avoimuuden. Tämän vuoksi kumpikin osapuoli toimittaa kahden vuoden välein
toiselle osapuolelle kertomuksen, joka koskee sen hallituksen tai viranomaisten
myöntämien, tavaroiden tuotantoon liittyvien tukien oikeusperustaa, muotoa,
määrää tai talousarvioita ja mahdollisuuksien mukaan tuensaajaa. Kertomus
katsotaan toimituksi, jos kukin osapuoli asettaa asianmukaiset tiedot
saataville julkisille verkkosivuille. 3. Osapuoli toimittaa toisen osapuolen
pyynnöstä nopeasti sellaiset tiedot ja vastaukset kysymyksiin, jotka koskevat
palvelujen tarjoamiseen liittyviä yksilöityjä tukia. 207
ARTIKLA Riitojen
ratkaiseminen Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) 14 luvun (Riitojen ratkaiseminen) määräyksiä
riitojenratkaisumenettelystä ei sovelleta tämän sopimuksen 203, 204 ja 205
artiklaan. 208
ARTIKLA Suhde
WTO:hon Tämän luvun määräykset eivät vaikuta
osapuolelle WTO-sopimuksesta ja erityisesti tukisopimuksesta ja riitojen
ratkaisemista koskevasta sopimuksesta johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. 209
ARTIKLA Luottamuksellisuus Osapuolet ottavat tämän luvun mukaisessa
tietojenvaihdossa huomioon lainsäädäntönsä mukaiset salassapitovelvollisuuden
ja liikesalaisuuden vaatimusten asettamat rajoitukset. 11 LUKU KAUPPAAN
LIITTYVÄT ENERGIA-ALAN MÄÄRÄYKSET 210
ARTIKLA Määritelmät Tätä lukua sovellettaessa tarkoitetaan 1. ’energiatuotteilla’
raakaöljyä (HS-nimike 27.09), maakaasua (HS-nimike 27.11) ja sähköenergiaa
(HS-nimike 27.16); 2. ’energiankuljetusvälineillä’
korkeapaineisia maakaasuputkia, suurjännitteisiä sähkönsiirtoverkkoja ja -johtoja
mukaan lukien rajayhdysputket ja -johdot kaasun tai sähkön eri siirtoverkkojen
yhdistämiseksi, raakaöljyputkia, rautateitä ja muita kiinteitä välineitä
energiatuotteiden kauttakuljetusta varten; 3. ’kauttakululla’
energiatuotteiden kulkua osapuolen alueen kautta, mihin voi sisältyä lastaus
kuljetusvälineestä toiseen, varastointi, kollien jakaminen tai kuljetusmuodon
muutos, kun kysymyksessä on vain osa koko matkasta, joka alkaa ja päättyy sen
osapuolen rajojen ulkopuolella, jonka alueen kautta kuljetus tapahtuu; 4. ’luvattomalla
haltuunotolla’ kaikkia toimia, joissa energiatuotteita otetaan laittomasti
haltuun energiankuljetusvälineistä. 211
ARTIKLA Kauttakulku Osapuolet varmistavat kauttakulun
kansainvälisten sitoumustensa sekä GATT 1994 -sopimuksen ja energiaperuskirjan
määräysten mukaisesti. 212
ARTIKLA Kauttakuljetettavien
tuotteiden luvaton haltuunotto Kumpikin osapuoli toteuttaa tarvittavat
toimenpiteet kieltääkseen ja lopettaakseen alueensa kautta kuljetettavien
energiatuotteiden luvattoman haltuunoton minkään kyseisen osapuolen valvontaan
tai määräysvaltaan kuuluvan yksikön toiminnan johdosta. 213
ARTIKLA Kauttakulun
keskeytyksettömyys 1. Osapuoli ei ota alueensa kautta
kulkevia energiatuotteita tai muuten puutu niiden kauttakulkuun paitsi jos
tällaisesta ottamisesta tai muusta puuttumisesta on erikseen määrätty jossakin
kauttakulkua koskevassa kaupallisessa tai muussa sopimuksessa tai jos energiankuljetusvälineiden
toiminnan jatkuminen ilman nopeita korjaavia toimenpiteitä aiheuttaa
kohtuuttoman uhan yleiselle turvallisuudelle, kulttuuriperinnölle, terveydelle,
turvallisuudelle tai ympäristölle, jolloin edellytetään, ettei kyseistä
toimenpidettä toteuteta tavalla, joka johtaisi mielivaltaiseen tai
perusteettomaan syrjintään tai kansainvälisen kaupan peiteltyyn rajoittamiseen. 2. Jos mistään osapuolia tai yhtä tai
useampaa osapuolen määräysvaltaan tai valvontaan kuuluvaa yksikköä koskevasta
asiasta syntyy riitaa, osapuoli, jonka alueen kautta energiatuotteiden
kauttakulku tapahtuu, pidättäytyy keskeyttämästä tai vähentämästä tai
sallimasta valvontansa tai määräysvaltansa piiriin kuuluvan yksikön, mukaan
luettuina julkiset kaupalliset yritykset, keskeyttää tai vähentää kyseistä
kauttakulkua, jollei keskeyttämisestä tai vähentämisestä ole erikseen määrätty
sopimuksessa, jolla kauttakulkua tai kuljetusta hallitaan, ennen asianomaisessa
sopimuksessa määrätyn riitojen ratkaisumenettelyn tai tämän sopimuksen liitteen
XVIII tai tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
14 luvun (Riitojen ratkaiseminen) mukaisen kiireellisen menettelyn päättämistä,
paitsi jos on kyse 1 kohdassa tarkoitetuista olosuhteista. 3. Osapuolta ei pidetä vastuussa tämän
artiklan mukaisesta kauttakulun keskeytyksestä tai vähentämisestä, jos
osapuolen on mahdotonta tarjota tai kauttakuljettaa energiatuotteita kolmannen
maan tai kolmannen maan valvonnassa tai määräysvallassa olevan yksikön
toiminnan johdosta. 214
ARTIKLA Operaattoreiden
kauttakuljetusvelvoite Kumpikin osapuoli varmistaa, että
energiankuljetusvälineiden operaattorit toteuttavat tarvittavat toimenpiteet a) kauttakulun
tahattoman keskeyttämisen tai vähentämisen riskin minimoimiseksi; b) tahattomasti
keskeytetyn tai vähennetyn kauttakulun tavanomaisen toiminnan pikaiseksi
palauttamiseksi. 215
ARTIKLA Sääntelyviranomaiset 1. Kumpikin osapuoli nimittää
riippumattomat sääntelyviranomaiset, joilla on toimivalta säännellä kaasu- ja
sähkömarkkinoita. Näiden sääntelyviranomaisten on oltava oikeudellisesti
erillisiä ja toiminnallisesti riippumattomia kaikista muista julkisista ja
yksityisistä yrityksistä, markkinatoimijoista ja muista toimijoista. 2. Sääntelyviranomaisen päätösten ja sen
käyttämien menettelyjen on oltava tasapuolisia kaikkien markkinatoimijoiden
kannalta. 3. Toimijalla, johon
sääntelyviranomaisen päätös vaikuttaa, on oikeus valittaa päätöksestä
muutoksenhakuelimeen, joka on riippumaton kaikista asianomaisista osapuolista.
Jos muutoksenhakuelin ei ole luonteeltaan tuomioistuin, sen päätökset on aina
perusteltava kirjallisesti ja sen päätöksistä on lisäksi voitava valittaa
puolueettomalle ja riippumattomalle oikeusviranomaiselle. Muutoksenhakuelinten
päätökset on pantava tehokkaasti täytäntöön. 216
ARTIKLA Markkinoiden
organisointi 1. Osapuolet varmistavat, että
energiamarkkinoilla toimitaan tavalla, jolla voidaan saavuttaa
kilpailukykyiset, turvalliset ja ympäristön kannalta kestävät olosuhteet, eikä
yrityksiä syrjitä oikeuksien tai velvollisuuksien osalta. 2. Sen estämättä, mitä 1 kohdassa
määrätään, osapuoli voi asettaa yleisen taloudellisen edun nimissä yrityksille
velvoitteita, jotka koskevat turvallisuutta toimitusvarmuus mukaan lukien,
toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä ympäristön suojelua, mukaan
lukien energiatehokkuus, energian tuotanto uusiutuvista lähteistä ja ilmaston
suojelu. Velvoitteet on määriteltävä selkeästi, ja niiden on oltava
läpinäkyviä, oikeasuhteisia ja todennettavissa. 3. Jos osapuoli sääntelee kaasun ja
sähkön myyntihintaa kotimarkkinoilla, kyseinen osapuoli varmistaa, että
säännellyn hinnan laskennan perustana oleva menetelmä julkaistaan ennen
säännellyn hinnan voimaantuloa. 217
ARTIKLA Mahdollisuus
käyttää energiankuljetusvälineitä 1. Kumpikin osapuoli varmistaa
alueellaan kaikkiin käyttäjiin avoimella, objektiivisella ja syrjimättömällä
tavalla sovellettavan järjestelmän, joka koskee kolmansien osapuolten
mahdollisuutta käyttää energiankuljetusvälineitä, nesteytetyn maakaasun käsittelylaitoksia
ja varastoja. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
energiankuljetusvälineiden pääsytariffi ja muut energiankuljetusvälineiden
käyttömahdollisuuteen liittyvät ehdot ovat objektiivisia, kohtuullisia ja
avoimia eivätkä aiheuta syrjintää alkuperän, omistajuuden tai energiatuotteiden
määräpaikan perusteella. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kaikki sekä fyysinen että virtuaalinen tekninen ja sovittu kapasiteetti jaetaan
avoimia ja syrjimättömiä perusteita ja menettelyjä soveltaen. 4. Jos kolmannelle osapuolelle
kieltäydytään myöntämästä käyttömahdollisuutta, osapuolet varmistavat, että
energiankuljetusvälineiden operaattorit antavat käyttömahdollisuutta
pyytäneelle toimijalle pyynnöstä perustellun selityksen, jollei oikeussuojasta
muuta johdu. 5. Kumpikin osapuoli voi
poikkeuksellisesti poiketa 1–4 kohdan määräyksistä sen lainsäädännössä
vahvistettujen objektiivisten perusteiden mukaisesti. Osapuoli voi etenkin
soveltaa omassa lainsäädännössään mahdollisuutta myöntää tapauskohtaisesti määräajaksi
poikkeus kolmannen osapuolen käyttömahdollisuutta koskeviin sääntöihin
merkittävien uusien energiankuljetusvälineiden osalta. 218
ARTIKLA[32] Suhde
energiayhteisösopimukseen 1. Jos tämän luvun määräykset ja
energiayhteisösopimuksen määräykset tai energiayhteisösopimuksen mukaisesti
sovellettavat unionin lainsäädännön säännökset ovat keskenään ristiriidassa,
sovelletaan energiayhteisösopimuksen määräyksiä tai energiayhteisösopimuksen
mukaisesti sovellettavia unionin lainsäädännön säännöksiä. 2. Tämän luvun määräyksiä sovellettaessa
etusija annetaan sellaisen lainsäädännön tai muiden säädösten antamiselle,
jotka ovat yhdenmukaisia energiayhteisösopimuksen kanssa tai jotka perustuvat
unionissa sovellettavaan lainsäädäntöön. Jos tämän luvun määräyksistä syntyy
riitaa, kyseiset edellytykset täyttävien lainsäädännön tai muiden säädösten
katsotaan olevan yhdenmukaisia tämän luvun kanssa. Arvioitaessa sitä,
täyttävätkö lainsäädäntö tai muut säädökset kyseiset edellytykset, otetaan
huomioon kaikki energiayhteisösopimuksen 91 artiklan mukaisesti annetut
päätökset. 12 LUKU AVOIMUUS 219
ARTIKLA Määritelmät Tätä lukua sovellettaessa 1. ’yleisesti
sovellettava toimenpide’ sisältää lait, säädökset, tuomioistuinten päätökset,
menettelyt ja hallinnolliset päätökset, jotka voivat vaikuttaa johonkin tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) soveltamisalaan
kuuluvaan asiaan. Se ei sisällä toimenpiteitä, jotka kohdistuvat tiettyyn
henkilöön tai henkilöiden ryhmään; 2. ’asianomaisella
henkilöllä’ tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai osapuolen alueelle
sijoittautunutta oikeushenkilöä, johon yleisesti sovellettava toimenpide
saattaa suoraan vaikuttaa. 220
ARTIKLA Tavoite Osapuolet tunnustavat sen vaikutuksen, joka
niiden sääntelyjärjestelmällä voi olla niiden väliseen kauppaan ja
investointeihin, ja tarjoavat talouden toimijoille, myös pienille ja
keskisuurille yrityksille, ennakoitavissa olevan sääntelyjärjestelmän ja
tehokkaat menettelyt ottaen asianmukaisesti huomioon oikeusvarmuuden ja
suhteellisuuden vaatimukset. 221
ARTIKLA Julkaiseminen 1. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
yleisesti sovellettavat toimenpiteet a) ovat
nopeasti ja helposti käytettävissä virallisesti tähän tarkoitettujen välineiden
avulla ja mahdollisuuksien mukaan sähköisesti, jotta kuka tahansa voi tutustua
niihin; b) tarjoavat
selityksen kyseisten toimenpiteiden tavoitteesta ja sen perusteluista; ja c) ovat
sellaisia, että niiden julkaisun ja voimaantulon välinen aika on riittävä,
paitsi asianmukaisesti perustelluissa tapauksissa, kuten turvallisuudesta tai
hätätilanteesta johtuen. 2. Kumpikin osapuoli a) pyrkii
julkaisemaan sopivan varhaisessa vaiheessa kaikki ehdotukset toteuttaa tai
muuttaa yleisesti sovellettavia toimenpiteitä ja selvityksen kyseisen
ehdotuksen tavoitteesta ja sen perusteluista; b) antaa
asianomaisille henkilöille riittävästi mahdollisuuksia esittää huomautuksia
kyseisestä ehdotuksesta ja varaa erityisesti riittävästi aikaa näille
mahdollisuuksille; ja c) pyrkii
ottamaan huomioon asianomaisten henkilöiden kyseisestä ehdotuksesta esittämät
huomautukset. 222
ARTIKLA Tiedustelut
ja yhteyspisteet 1. Kaikkia tämän sopimuksen IV osaston
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) soveltamisalaan kuuluvia asioita
koskevan viestinnän helpottamiseksi osapuolten välillä kumpikin osapuoli nimeää
yhteyspisteen, joka toimii koordinaattorina. 2. Kumpikin osapuoli perustaa mekanismin
tai pitää yllä mekanismia, jolla vastataan henkilöiden esittämiin
tiedusteluihin, jotka koskevat ehdotettua tai voimassaolevaa yleisesti
sovellettavaa toimenpidettä ja sen soveltamista. Tiedustelut voidaan esittää 1
kohdan nojalla perustetun yhteyspisteen kautta tai muulla
tarkoituksenmukaisella tavalla. 3. Osapuolet tunnustavat, että 2
kohdassa tarkoitettu vastaus ei välttämättä ole lopullinen tai oikeudellisesti
sitova, vaan se on annettu vain tiedoksi, jollei niiden lainsäädännössä toisin
säädetä. 4. Osapuolen pyynnöstä toinen osapuoli
toimittaa viipymättä tietoja ja vastaa kysymyksiin, jotka koskevat yleisesti
sovellettavaa toimenpidettä tai yleisesti sovellettavan toimenpiteen
hyväksymis- tai muutosehdotusta, joka pyynnön esittäneen osapuolen mukaan voi
vaikuttaa tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
toimintaan, riippumatta siitä, onko pyynnön esittäneelle osapuolelle aiemmin
ilmoitettu kyseisestä toimenpiteestä. 223
ARTIKLA Yleisesti
sovellettavien toimenpiteiden hallinnointi 1. Kumpikin osapuoli hallinnoi kaikkia
yleisesti sovellettavia toimenpiteitä objektiivisella, puolueettomalla ja
kohtuullisella tavalla. 2. Soveltaessaan kyseisiä toimenpiteitä
yksittäistapauksissa toisen osapuolen yksittäisiin henkilöihin, tavaroihin tai
palveluihin kumpikin osapuoli a) pyrkii
tarjoamaan asianomaisille henkilöille, joita menettely välittömästi koskee,
kohtuullisessa määräajassa menettelysääntöjensä mukaisesti menettelyjen
aloittamisen jälkeen selvityksen siitä oikeusviranomaisesta, jossa menettely on
aloitettu, ja yleisen kuvauksen riidan aiheista; b) antaa
asianomaisille henkilöille kohtuullisen mahdollisuuden esittää tosiasioita ja
väitteitä näkemystensä tueksi ennen lopullista hallinnollista toimenpidettä,
jos siihen on aikaa ja jos menettelyn luonne ja yleinen etu sen sallivat; ja c) varmistaa,
että sen menettelyt perustuvat sen lainsäädäntöön ja toteutetaan sen
lainsäädännön mukaisesti. 224
ARTIKLA Uudelleentarkastelu
ja muutoksenhaku 1. Kumpikin osapuoli perustaa tai pitää
yllä oikeudellisia, välitys- tai hallinnollisia tuomioistuimia tai menettelyjä,
joiden tarkoituksena on tarkastella pikaisesti uudelleen ja, jos on aihetta,
korjata tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
soveltamisalaan kuuluviin asioihin liittyviä hallinnollisia toimenpiteitä.
Kyseisten tuomioistuinten ja menettelyjen on oltava puolueettomia ja
riippumattomia hallinnollisesta toimeenpanosta vastaavasta viranomaisesta, ja
niistä vastaaville ei saa koitua merkittävää etua asian lopputuloksesta. 2. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
menettelyn osapuolilla on kyseisissä tuomioistuimissa tai menettelyissä oikeus a) kohtuulliseen
mahdollisuuteen tukea tai puolustaa kantojaan; ja b) ratkaisuun,
joka perustuu näyttöön ja esitettyihin asiakirjoihin tai, jos lainsäädäntö niin
edellyttää, hallintoviranomaisen kokoamiin asiakirjoihin. 3. Kumpikin osapuoli varmistaa, että
kyseessä olevasta hallinnollisesta toimenpiteestä vastaava viranomainen panee
kyseisen ratkaisun täytäntöön ja noudattaa sitä, jollei sen omassa
lainsäädännössä säädetystä muutoksenhausta tai toisesta uudelleentarkastelusta
muuta johdu. 225
ARTIKLA Sääntelyn
laatu ja toimivuus sekä hyvä hallintotapa 1. Osapuolet sopivat tekevänsä
yhteistyötä sääntelyn laadun ja toimivuuden parantamiseksi muun muassa
vaihtamalla tietoja ja parhaita toimintatapoja, jotka koskevat niiden
sääntelypolitiikkaa ja sääntelyn vaikutusten arviointeja. 2. Osapuolet tunnustavat hyvän
hallintotavan periaatteiden[33]
merkityksen ja sopivat tekevänsä yhteistyötä edistääkseen niitä muun muassa
tietojen ja parhaiden toimintatapojen vaihdon avulla. 226
ARTIKLA Erityiset
säännöt Tämän luvun määräyksiä sovelletaan
rajoittamatta tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) muissa luvuissa vahvistettuja avoimuutta koskevia
erityisiä sääntöjä. 13 LUKU KAUPPA
JA KESTÄVÄ KEHITYS 227
ARTIKLA Taustaa
ja tavoitteet 1. Osapuolet muistuttavat mieliin
Yhdistyneiden kansakuntien ympäristö- ja kehityskonferenssin Agenda 21
-asiakirjan vuodelta 1992, Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistuksen
työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista vuodelta 1998, kestävää kehitystä
koskevan Johannesburgin täytäntöönpanosuunnitelman vuodelta 2002[34],
Yhdistyneiden kansakuntien talous- ja sosiaalineuvoston kokouksen
ministeritason julkilausuman vuodelta 2006, joka koskee tuottavaa täystyöllisyyttä
ja ihmisarvoista työtä kaikille, sekä ILO:n julistuksen sosiaalisesti
oikeudenmukaisesta globalisaatiosta vuodelta 2008. Osapuolet vahvistavat
sitoutumisensa kansainvälisen kaupan kehittämiseen sellaisella tavalla, joka
edistää kestävän kehityksen tavoitetta nykyisten ja tulevien sukupolvien
hyväksi, sekä sen varmistamiseen, että tämä tavoite sisältyy niiden
kauppasuhteiden kaikkiin tasoihin ja näkyy niissä. 2. Osapuolet vahvistavat sitoumuksensa
kestävän kehityksen tavoitteluun, ja tunnustavat, että taloudellinen ja
sosiaalinen kehitys sekä ympäristönsuojelu ovat sen toisistaan riippuvaisia ja
toisiaan vahvistavia tukipilareita. Ne korostavat, että on hyödyllistä
huomioida kauppaan liittyvät työ- ja ympäristökysymykset osana kaupan ja kestävän
kehityksen globaalia lähestymistapaa. 228
ARTIKLA Oikeus
sääntelyyn ja suojelun tasot 1. Osapuolet tunnustavat kummankin
osapuolen oikeuden määritellä kestävää kehitystä koskevan politiikkansa ja
painopisteensä, vahvistaa omat kansalliset ympäristön- ja työsuojelun tasonsa
ja antaa tai muuttaa asiaa koskevaa lainsäädäntöään ja politiikkaansa sen
mukaisesti tämän sopimuksen 229 ja 230 artiklassa tarkoitettuja
kansainvälisesti tunnustettuja normeja ja sopimuksia koskevia sitoumuksiaan
noudattaen. 2. Tässä yhteydessä kumpikin osapuoli
pyrkii varmistamaan, että sen lainsäädännöllä ja politiikoilla tarjotaan korkea
ympäristön- ja työsuojelun taso ja kannustetaan siihen, sekä pyrkii jatkamaan
lainsäädäntönsä ja politiikkojensa sekä niihin perustuvien suojelun tasojen
parantamista. 229
ARTIKLA Monenväliset
työelämää koskevat normit ja sopimukset 1. Osapuolet tunnustavat tuottavan
täystyöllisyyden ja ihmisarvoisen työn keskeisen merkityksen
globalisaatioprosessin hallitsemisessa ja vahvistavat sitoumuksensa edistää
kansainvälisen kaupan kehitystä tavalla, joka tukee tuottavaa täystyöllisyyttä
ja ihmisarvoisen työn tarjoamista kaikille. Osapuolet sitoutuvat tässä
yhteydessä asianmukaiseen vuoropuheluun ja yhteistyöhän molemmille tärkeissä
kauppaan liittyvissä työelämän kysymyksissä. 2. Osapuolet sitoutuvat ILO:n
jäsenyydestä johtuvien velvoitteidensa ja Kansainvälisen työkonferenssin 86.
kokouksessaan vuonna 1998 työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista
hyväksymän ILO:n julistuksen ja sen seurannan velvoitteiden mukaisesti
kunnioittamaan, edistämään ja toteuttamaan lainsäädännössään ja käytännössään
ja koko alueellaan kansainvälisesti tunnustettuja keskeisiä työelämän
perusnormeja, jotka sisältyvät ILO:n keskeisiin yleissopimuksiin, ja erityisesti
seuraavia: a) järjestäytymisoikeus
ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden tosiasiallinen tunnustaminen; b) kaikenlaisen
pakkotyön poistaminen; c) lapsityövoiman
käytön tosiasiallinen poistaminen; ja d) työmarkkinoilla
ja ammatin harjoittamisen yhteydessä tapahtuvan syrjinnän poistaminen. 3. Osapuolet vahvistavat sitoutuneensa
panemaan tehokkaasti täytäntöön lainsäädännössään ja menettelytavoissaan
keskeiset, tärkeimmät ja muut ILO:n yleissopimukset, jotka Georgia ja
jäsenvaltiot ovat ratifioineet. 4. Osapuolet aikovat myös harkita
toisten, ILO:n ajantasaisiksi luokittelemien tärkeiden ja muiden yleissopimusten
ratifioimista. Osapuolet vaihtavat säännöllisesti tietoja tilanteestaan ja
kehityksestään tässä asiassa. 5. Osapuolet tunnustavat, että työelämän
perusperiaatteiden ja -oikeuksien loukkaamiseen ei voida vedota eikä sitä voida
muutenkaan käyttää oikeutettuna kilpailuetuna ja ettei työnormeja pitäisi
käyttää kaupassa protektionistisiin tarkoituksiin. 230
ARTIKLA Monenvälinen
ympäristöhallinto ja monenväliset ympäristösopimukset 1. Osapuolet tunnustavat monenvälisen
ympäristöhallinnon ja monenvälisten ympäristösopimusten merkityksen
kansainvälisen yhteisön vastauksena maailmanlaajuisiin tai alueellisiin
ympäristöongelmiin ja korostavat tarvetta kaupan ja ympäristöpolitiikkojen
keskinäisen täydentävyyden lujittamiseen. Osapuolet sitoutuvat tässä yhteydessä
asianmukaiseen vuoropuheluun ja yhteistyöhön kauppaan liittyviä
ympäristökysymyksiä koskevissa neuvotteluissa sekä muissa molemmille tärkeissä
kauppaan liittyvissä ympäristökysymyksissä 2. Osapuolet vahvistavat sitoutuneensa
panemaan tehokkaasti täytäntöön lainsäädännössään ja menettelytavoissaan
monenväliset ympäristösopimukset, joiden sopimuspuolia ne ovat. 3. Osapuolet vaihtavat säännöllisesti
tietoja tilanteestaan ja edistymisestään monenvälisten ympäristösopimusten tai
tällaisten sopimusten muutosten ratifioinnin suhteen. 4. Osapuolet vahvistavat sitoumuksensa
pyrkiä saavuttamaan Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen,
jäljempänä ’UNFCCC’, ja sen Kioton pöytäkirjan lopullisen tavoitteen. Ne
sitoutuvat tekemään yhteistyötä tulevien kansainvälisten ilmastonmuutostoimien
kehittämiseksi UNFCCC:n ja siihen liittyvien sopimusten ja päätösten
yhteydessä. 5. Edellyttäen, että toimenpiteitä ei
sovelleta tavalla, joka johtaisi mielivaltaiseen tai perusteettomaan syrjintään
osapuolten välillä taikka kaupan peiteltyyn rajoittamiseen, tämän sopimuksen
määräysten ei voida tulkita estävän osapuolia hyväksymästä tai ylläpitämästä
toimenpiteitä sellaisten monenvälisten ympäristösopimusten soveltamiseksi,
joiden sopimuspuolia ne ovat. 231
ARTIKLA Kestävää
kehitystä edistävät kauppa ja investoinnit Osapuolet vahvistavat sitoutumisensa kaupan
vaikutuksen tehostamiseen pyrittäessä kestävään taloudelliseen, sosiaaliseen ja
ympäristöasioiden kehitykseen. Sen vuoksi a) osapuolet
tunnustavat keskeisten työelämän perusnormien ja ihmisarvoisen työn myönteisen
vaikutuksen talouden tehokkuuden, innovaatioiden ja tuottavuuden kannalta ja
pyrkivät lisäämään sekä kauppapolitiikkojensa että työllisyyttä ja työelämää
koskevien politiikkojensa johdonmukaisuutta; b) osapuolet
pyrkivät helpottamaan ja edistämään kauppaa ja investointeja
ympäristöhyödykkeiden ja -palveluiden alalla muun muassa käsittelemällä niihin
liittyviä muita kuin tulliesteitä; c) osapuolet
pyrkivät helpottamaan kaupan ja investointien esteiden poistamista sellaisten
tavaroiden ja palvelujen osalta, joilla on erityistä merkitystä
ilmastonmuutoksen hillitsemisen kannalta, esimerkiksi kestävät ja uusiutuvat
energialähteet sekä energiatehokkaat tuotteet ja palvelut. Tähän saattaa
sisältyä soveltuvien teknologioiden käyttöönotto sekä ympäristön ja talouden
tarpeita vastaavien ja kaupan teknisiä esteitä vähentävien normien edistäminen;
d) osapuolet
sopivat edistävänsä sellaisten tavaroiden kauppaa, jotka parantavat sosiaalisia
oloja ja edistävät ympäristön kannalta kestäviä käytäntöjä, mukaan lukien
tavarat, jotka kuuluvat kestävyyden takaavien vapaaehtoisten järjestelmien
piiriin, joita ovat esimerkiksi reilu kauppa, eettinen kaupan ja
ympäristömerkit; e) osapuolet
sopivat edistävänsä yritysten sosiaalista vastuuta muun muassa tietojen ja
parhaiden käytäntöjen vaihdon avulla. Osapuolet viittaavat tässä yhteydessä
asiaa koskeviin, kansainvälisesti tunnustettuihin periaatteisiin ja
suuntaviivoihin, etenkin OECD:n toimintaohjeisiin monikansallisille
yrityksille. 232
ARTIKLA Biologinen
monimuotoisuus 1. Osapuolet tunnustavat biologisen
monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön keskeiseksi tekijäksi kestävän
kehityksen saavuttamiseksi ja vahvistavat sitoutumisensa biologisen
monimuotoisuuden suojeluun ja kestävään käyttöön biologista monimuotoisuutta
koskevan yleissopimuksen ja muiden sellaisten kansainvälisten sopimusten
mukaisesti, joiden sopimuspuolia ne ovat. 2. Tämän vuoksi osapuolet sitoutuvat a) edistämään
biologisten luonnonvarojen kestävästä käytöstä saatujen, luonnonvaroja
hyödyntävien tuotteiden kauppaa ja edistämään biologisen monimuotoisuuden
suojelua; b) vaihtamaan
tietoja toimista, jotka koskevat sellaisten luonnonvaroja hyödyntävien
tuotteiden kauppaa, joilla pyritään pysäyttämään biologisen monimuotoisuuden
menetys ja vähentämään biologiseen monimuotoisuuteen kohdistuvia paineita, sekä
tarvittaessa tekemään yhteistyötä politiikkojensa vaikutuksen maksimoimiseksi
ja niiden keskinäisen täydentävyyden varmistamiseksi; c) edistämään
luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä
kauppaa koskevan yleissopimuksen, jäljempänä ’CITES-sopimus’, mukaista lajien
luettelointia, jos kyseisten lajien säilymistä pidetään uhanalaisena; ja d) tekemään
alueellista ja maailmanlaajuista yhteistyötä luonnon tai maatalouden
ekosysteemien biologisen monimuotoisuuden, mukaan lukien uhanalaiset lajit ja
niiden elinympäristö, luonnonsuojelualueet ja geneettinen monimuotoisuus,
suojelun ja kestävän käytön edistämiseksi, ekosysteemien elvyttämiseksi sekä
elävien tai elottomien luonnonvarojen tai ekosysteemien käytöstä johtuvien
kielteisten ympäristövaikutusten poistamiseksi tai vähentämiseksi. 233
ARTIKLA Kestävä
metsätalous ja metsätuotteiden kauppa 1. Osapuolet tunnustavat metsien
suojelun ja kestävän metsätalouden tärkeyden sekä metsien vaikutuksen
osapuolten taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristöä koskeviin tavoitteisiin. 2. Tämän vuoksi osapuolet sitoutuvat a) edistämään
sellaisten metsätuotteiden kauppaa, jotka on saatu kestävästi hoidetuista
metsistä noudattaen sen maan lainsäädäntöä – johon voi sisältyä myös asiaa
koskevia kahdenvälisiä tai alueellisia sopimuksia – jonka metsissä korjuu
tapahtuu; b) vaihtamaan
tietoja toimenpiteistä, joilla edistetään kestävästi hoidetuista metsistä
saatavien puun ja puutuotteiden kulutusta, ja tarvittaessa tekemään yhteistyötä
tällaisten toimenpiteiden kehittämiseksi; c) toteuttamaan
toimenpiteitä, joilla edistetään metsäpinta-alan säilyttämistä ja torjutaan
laittomia hakkuita ja niihin liittyvää, mahdollisesti myös kolmansien maiden
kanssa käytävää, kauppaa; d) vaihtamaan
tietoja metsähallintoa parantavista toimista ja tekemään tarvittaessa
yhteistyötä politiikkojensa, joilla pyritään sulkemaan laittomasti korjattu puu
ja laittomat puutuotteet kauppavirtojen ulkopuolelle, vaikutuksen
maksimoimiseksi ja keskinäisen täydentävyyden varmistamiseksi; e) edistämään
CITES-sopimuksen mukaista puulajien luettelointia, jos kyseisten lajien
säilymistä pidetään uhanalaisena; ja f) tekemään
alueellista ja maailmanlaajuista yhteistyötä metsäpinta-alan säilyttämisen ja
kaikenlaisten metsien kestävän hoidon edistämiseksi. 234
ARTIKLA Kalatuotteiden
kauppa Ottaen huomioon kalavarojen vastuullisen ja
kestävän hoidon merkityksen sekä hyvän hallinnon edistämisen kaupassa osapuolet
sitoutuvat a) edistämään
parhaita käytäntöjä kalavarojen hoidossa, jotta voidaan varmistaa kalavarojen
säilyttäminen ja hoito kestävällä tavalla ja ekosysteemiin perustuvan
lähestymistavan pohjalta; b) toteuttamaan
tehokkaita toimenpiteitä kalastustoiminnan seuraamiseksi ja valvomiseksi; c) noudattamaan
meren elollisten luonnonvarojen pitkän aikavälin suojelutoimenpiteitä ja
kestävää hyödyntämistä, sellaisina kuin ne on määritelty tärkeimmissä näitä
asioita koskevissa YK:n ja FAO:n asiakirjoissa; d) edistämään
koordinoitua tietojenkeruuta ja tieteellistä yhteistyötä osapuolten välillä,
jotta kalavarojen hoitoa varten saataisiin nykyistä parempaa tieteellistä
neuvontaa; e) tekemään
mahdollisimman laajaa yhteistyötä alueellisten kalastusjärjestöjen kanssa ja
niiden puitteissa; ja f) tekemään
yhteistyötä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen
(LIS-kalastus) ja kalastukseen liittyvän toiminnan torjumiseksi
kokonaisvaltaisilla, tehokkailla ja avoimilla toimenpiteillä. Osapuolet
soveltavat lisäksi toimintapolitiikkoja ja toimenpiteitä LIS-tuotteiden
sulkemiseksi kauppavirtojen ja markkinoidensa ulkopuolelle. 235
ARTIKLA Suojelun
tasojen säilyttäminen 1. Osapuolet tunnustavat, että ei ole
asianmukaista edistää kauppaa tai investointeja alentamalla kansallisen
ympäristö- ja työlainsäädännön mukaista suojaa. 2. Osapuoli ei jätä soveltamatta
ympäristö- tai työlainsäädäntöään tai poikkea siitä tai tarjoudu jättämään sitä
soveltamatta tai poikkeamaan siitä edistääkseen kauppaa tai investoinnin tai
investoijan sijoittautumista, hankintaa, laajentumista tai säilyttämistä
alueellaan. 3. Osapuoli ei lyö laimin ympäristö- ja
työlainsäädäntönsä tehokasta täytäntöönpanoa toimimalla tai olemalla toimimatta
jatkuvasti tai toistuvasti tavalla, jolla pyritään edistämään kauppaa tai
investointeja. 236
ARTIKLA Tieteellinen
tieto Valmisteltaessa ja pantaessa täytäntöön
ympäristön tai työolojen suojeluun tähtääviä toimenpiteitä, jotka saattavat
vaikuttaa kauppaan tai investointeihin, osapuolet ottavat huomioon
käytettävissä olevan tieteellisen ja teknisen tiedon sekä mahdolliset asiaa
koskevat kansainväliset normit, suuntaviivat tai suositukset. Osapuolet voivat
noudattaa tässä myös varovaisuusperiaatetta. 237
ARTIKLA Avoimuus Kumpikin osapuoli varmistaa lainsäädäntönsä ja
tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 12 luvun
(Avoimuus) mukaisesti, että kaikki ympäristön ja työolojen suojelemiseen
tähtäävät toimenpiteet, jotka saattavat vaikuttaa kauppaan ja investointeihin,
kehitetään, otetaan käyttöön ja pannaan täytäntöön avoimella tavalla ja ottaen
asianmukaisesti huomioon julkisen kuulemisen sekä muiden kuin valtiollisten
toimijoiden asianmukaisen ja oikea-aikaisen kuulemisen ja sille tiedottamisen.
238
ARTIKLA Kestävän
kehityksen vaikutusten uudelleenarviointi Osapuolet sitoutuvat tarkastelemaan uudelleen,
valvomaan ja arvioimaan tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) täytäntöönpanon vaikutusta kestävään kehitykseen sekä
niiden omien että tällä sopimuksella perustettujen osallistumisprosessien ja
instituutioiden välityksellä ja esimerkiksi kauppaan liittyvien kestävää
kehitystä koskevien vaikutusten arviointien avulla. 239
ARTIKLA Yhteistyö
kaupan ja kestävän kehityksen alalla Osapuolet tunnustavat yhteistyön merkityksen
työ- ja ympäristöalan politiikkojen kauppaan liittyvissä kysymyksissä tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) tavoitteiden
saavuttamiseksi. Ne voivat tehdä yhteistyötä muun muassa seuraavilla aloilla: a) työhön
ja ympäristöön liittyvät kaupan ja kestävän kehityksen näkökohdat
kansainvälisillä foorumeilla, etenkin WTO:ssa, ILO:ssa, Yhdistyneiden
kansakuntien ympäristöohjelmassa ja monenvälisissä ympäristösopimuksissa; b) menetelmät
ja indikaattorit kaupan kestävyyden mittaamiseen vaikutustenarvioinneissa; c) työ-
ja ympäristölainsäädännön, -normien ja -standardien vaikutus kauppaan sekä
kauppaa ja investointeja koskevien sääntöjen vaikutus työ- ja
ympäristölainsäädäntöön ja muun muassa työ- ja ympäristölainsäädännön ja
-politiikkojen kehittämiseen; d) tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) myönteiset ja
kielteiset vaikutukset kestävään kehitykseen ja tavat vahvistaa, ehkäistä tai
lievittää niitä ottaen myös huomioon joko yhden osapuolen tai molempien
osapuolten toteuttamat, kestävyyttä mittaavat vaikutustenarvioinnit; e) näkemysten
ja parhaiden käytäntöjen vaihtaminen kauppaan liittyvien keskeisten,
tärkeimpien ja muiden ajantasaisten ILO:n yleissopimusten ja monenvälisten
ympäristösopimusten ratifioinnin ja tosiasiallisen täytäntöönpanon
edistämisestä; f) yksityisten
ja julkisten sertifiointi-, jäljitettävyys- ja pakkausmerkintäjärjestestelmien
edistäminen, mukaan lukien ympäristömerkintä; g) yritysten
sosiaalisen vastuun edistäminen esimerkiksi toimilla, jotka liittyvät tiedottamiseen
kansainvälisesti tunnustetuista ohjeista ja periaatteista, niiden
täytäntöönpanoon ja levittämiseen; h) ihmisarvoista
työtä koskevan ILO:n ohjelman kaupan alan näkökohdat, mukaan lukien kaupan ja
tuottavan täystyöllisyyden, työmarkkinoiden mukauttamisen, työelämän
perusnormien, työllisyystilastojen, henkilövoimavarojen kehittämisen ja
elinikäisen oppimisen, sosiaalisen suojelun ja sosiaalisen osallisuuden,
työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun ja sukupuolten tasa-arvon väliset yhteydet; i) monenvälisten
ympäristösopimusten kauppaan liittyvät näkökohdat, mukaan lukien
tulliyhteistyö; j) nykyisen
ja tulevan kansainvälisen ilmastonmuutosta koskevan järjestelmän kauppaan
liittyvät näkökohdat, mukaan lukien keinot edistää vähähiilisiä teknologioita
ja energiatehokkuutta; k) kauppaan
liittyvät toimenpiteet biologisen monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön
edistämiseksi; l) kauppaan
liittyvät toimenpiteet metsien suojelun ja kestävän hoidon edistämiseksi, jotta
voidaan vähentää painetta metsien hävittämiseen muun muassa laittomien
hakkuiden muodossa; ja m) kauppaan
liittyvät toimenpiteet kestävien kalastuskäytäntöjen ja kestävästi hoidettujen
kalastustuotteiden kaupan edistämiseksi. 240
ARTIKLA Institutionaalinen
rakenne ja valvontamekanismit 1. Kumpikin osapuoli nimeää
hallinnostaan yksikön, joka toimii yhteyspisteenä toiseen osapuoleen nähden
tämän luvun täytäntöönpanoa varten. 2. Perustetaan kaupan ja kestävän
kehityksen alakomitea. Se raportoi toiminnastaan tämän sopimuksen 408 artiklan
4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle. Sen jäseninä on kummankin osapuolen korkean tason
virkamiehiä. 3. Kaupan ja kestävän kehityksen
alakomitea kokoontuu vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulopäivästä ja
sen jälkeen tarvittaessa valvomaan tämän luvun täytäntöönpanoa, myös 239
artiklassa tarkoitettujen yhteistyötoimien toteuttamista. Alakomitea vahvistaa
työjärjestyksensä. 4. Kumpikin osapuoli nimittää yhden tai
useamman uuden tai kutsuu koolle yhden tai useamman olemassa olevan kestävää
kehitystä käsittelevän kansallisen neuvoa-antavan ryhmän, jonka tehtävänä on
antaa neuvoja tähän lukuun liittyvistä asioista. Tällainen ryhmä voi (tällaiset
ryhmät voivat) antaa lausuntoja tai suosituksia tämän luvun täytäntöönpanosta,
myös omasta aloitteestaan. 5. Kansallinen neuvoa-antava ryhmä
koostuu (kansalliset neuvoa-antavat ryhmät koostuvat) riippumattomista ja
edustavista kansalaisyhteiskunnan järjestöistä, joissa taloudelliset,
sosiaaliset ja ympäristöasioihin liittyvät sidosryhmät, mukaan lukien
työnantaja- ja työntekijäjärjestöt, valtiosta riippumattomat järjestöt,
liike-elämän ryhmittymät ja muut olennaiset sidosryhmät, ovat tasapainoisesti
edustettuina. 241
ARTIKLA Yhteinen
kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumi 1. Osapuolet tukevat alueillaan
toimivien kansalaisyhteiskunnan järjestöjen, mukaan lukien kansallisten
neuvoa-antavien ryhmiensä jäsenet, sekä suuren yleisön yhteisiä foorumeita
vuoropuhelun järjestämisessä kestävää kehitystä koskevista tämän sopimuksen
näkökohdista. Osapuolet edistävät asiaan liittyvien etujen, esimerkiksi
riippumattomien työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen ja liike-elämän
ryhmittymien etujen ja ympäristöetujen, tasapuolista edustusta. 2. Yhteinen kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumi
kokoontuu kerran vuodessa, jolleivät osapuolet muuta sovi. Osapuolet sopivat
yhteisen kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumin toiminnasta viimeistään
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. 3. Osapuolet antavat yhteiselle kansalaisyhteiskunnan
keskustelufoorumille selvityksen tämän luvun täytäntöönpanotilanteesta.
Yhteisen kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumin näkemykset ja lausunnot
toimitetaan tämän sopimuksen osapuolille ja yleisön saataville. 242
ARTIKLA Hallitustason
neuvottelut 1. Tätä lukua koskevissa kysymyksissä
osapuolet voivat turvautua vain tässä artiklassa ja tämän sopimuksen 243
artiklassa määrättyihin menettelyihin. 2. Osapuoli voi pyytää neuvotteluja
toisen osapuolen kanssa mistä tahansa tämän luvun soveltamisalaan kuuluvasta
kysymyksestä toimittamalla kirjallisen pyynnön toisen osapuolen
yhteyspisteeseen. Pyynnössä esitellään asia selkeästi, tuodaan esiin kyseessä
oleva ongelma ja esitetään lyhyesti tätä lukua koskevat vaatimukset.
Neuvottelut aloitetaan viipymättä sen jälkeen kun osapuoli on toimittanut
neuvottelupyynnön. 3. Osapuolet pyrkivät kaikin tavoin
pääsemään asiassa molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun. Osapuolet ottavat
huomioon ILO:n tai asianomaisten monenvälisten ympäristöjärjestöjen tai
-elinten toimet, jotta voidaan edistää yhteistyötä ja johdonmukaisuutta
osapuolten ja kyseisten organisaatioiden välillä. Osapuolet voivat tarvittaessa
pyytää näiltä järjestöiltä tai elimiltä tai miltä tahansa asianmukaiseksi
katsomaltaan henkilöltä tai elimeltä neuvoa voidakseen tarkastella asiaa
perusteellisesti. 4. Jos osapuoli katsoo, että asiasta on
keskusteltava edelleen, osapuoli voi pyytää, että kaupan ja kestävän kehityksen
alakomitea kokoontuu tarkastelemaan asiaa, toimittamalla kirjallisen pyynnön
toisen osapuolen yhteyspisteelle. Alakomitean on kokoonnuttava viipymättä, ja
sen on pyrittävä löytämään asiaan ratkaisu. 5. Alakomitea voi tarvittaessa pyytää
neuvoa toisen tai molempien osapuolten kansalliselta neuvoa-antavalta ryhmältä
(kansallisilta neuvoa-antavilta ryhmiltä) tai muuta asiantuntija-apua. 6. Neuvottelevien osapuolten asiassa
saavuttama ratkaisu asetetaan julkisesti saataville. 243
ARTIKLA Asiantuntijapaneeli 1. Kumpikin osapuoli voi 90 päivän
kuluttua tämän sopimuksen 242 artiklan 2 kohdan mukaisen neuvottelupyynnön
toimittamisen jälkeen pyytää, että asiantuntijapaneeli kutsutaan koolle
tarkastelemaan asiaa, jota ei ole saatu ratkaistua tyydyttävästi hallitustason
neuvotteluissa. 2. Tämän sopimuksen 3 jakson
(Riitojenratkaisumenettelyt) 1 alajakson (Välimiesmenettely) ja 3 alajakson
(Yhteiset määräykset) sekä IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
14 luvun (Riitojen ratkaiseminen) 270 artiklan määräyksiä, tämän sopimuksen
liitteessä XX vahvistettua työjärjestystä ja liitteessä XXI vahvistettuja
menettelysääntöjä välimiehille ja sovittelijoille, jäljempänä
’menettelysäännöt’, sovelletaan, ellei tässä artiklassa toisin määrätä. 3. Kaupan ja kestävän kehityksen
alakomitea laatii ensimmäisessä kokouksessaan tämän sopimuksen voimaantulon
jälkeen luettelon vähintään 15 henkilöstä, jotka ovat halukkaita ja sopivia
toimimaan asiantuntijoina paneelin menettelyissä. Kumpikin osapuoli ehdottaa
asiantuntijaksi vähintään viittä henkilöä. Osapuolet valitsevat myös viisi henkilöä,
jotka eivät ole kummankaan osapuolen kansalaisia ja jotka voivat toimia
asiantuntijapaneelin puheenjohtajana. Kaupan ja kestävän kehityksen alakomitea
huolehtii luettelon pitämisestä jatkuvasti tällaisena. 4. Tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettu
luettelo koostuu henkilöistä, joilla on erityistä osaamista tai asiantuntemusta
tämän luvun soveltamisalaan kuuluvissa laki-, työ- tai ympäristöasioissa tai
kansainvälisistä sopimuksista aiheutuvien riitojen ratkaisemisessa. Heidän on
oltava riippumattomia ja toimittava yksilöinä, he eivät saa ottaa käsiteltävänä
olevaan asiaan liittyviä ohjeita miltään organisaatiolta tai miltään
viranomaisilta eikä heillä saa olla sidoksia kummankaan osapuolen
viranomaisiin, ja heidän on noudatettava tämän sopimuksen liitteen XXI
määräyksiä. 5. Asiantuntijapaneeli muodostuu tämän
sopimuksen 249 artiklan ja tämän sopimuksen liitteessä XX vahvistetun
työjärjestyksen 8 artiklan mukaisesti tämän luvun soveltamisalaan kuuluvien
asioiden osalta asiantuntijoista, jotka sisältyvät tämän artiklan 3 kohdassa
tarkoitettuun luetteloon. 6. Asiantuntijapaneeli voi pyytää
kummalta tahansa osapuolelta, kansalliselta neuvoa-antavalta ryhmältä
(kansallisilta neuvoa-antavilta ryhmiltä) tai muista asianmukaisiksi
katsomistaan lähteistä tietoja ja neuvoja. Tämän sopimuksen 229 ja 230
artiklassa tarkoitettuihin monenvälisiin sopimuksiin liittyvissä asioissa
asiantuntijapaneelin on pyydettävä tietoja ja neuvoa ILO:n tai monenvälisten
ympäristösopimusten elimiltä. 7. Asiantuntijapaneeli antaa asiaa
koskevien, tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) 14 luvussa (Riitojen ratkaiseminen) vahvistettujen
menettelyjen mukaisesti osapuolille kertomuksensa, jossa esitetään selvitetyt
tosiseikat, asiaa koskevien määräysten sovellettavuus sekä selvitettyjen
seikkojen ja sen esittämien suositusten perustelut. Osapuolet asettavat
kertomuksen julkisesti saataville 15 päivän kuluessa sen antamisesta. 8. Osapuolet keskustelevat
toteutettavista asianmukaisista toimenpiteistä ottaen huomioon
asiantuntijapaneelin kertomuksen ja suositukset. Kyseinen osapuoli ilmoittaa
neuvoa-antaville ryhmilleen ja toiselle osapuolelle päätöksistään, jotka
koskevat toteutettavia toimia tai toimenpiteitä kolmen kuukauden kuluessa
kertomuksen julkaisemisesta. Kaupan ja kestävän kehityksen alakomitea seuraa
asiantuntijapaneelin kertomuksen ja suositusten jatkotoimia. Neuvoa-antavat
elimet ja yhteinen kansalaisyhteiskunnan keskustelufoorumi voivat esittää
asiasta huomautuksia kaupan ja kestävän kehityksen alakomitealle. 14 LUKU RIITOJEN
RATKAISEMINEN 1 JAKSO TAVOITE
JA SOVELTAMISALA 244
ARTIKLA Tavoite Tämän luvun tavoitteena on perustaa
tuloksellinen ja tehokas mekanismi tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) tulkintaa ja soveltamista koskevien osapuolten
välisten riitojen välttämiseksi ja ratkaisemiseksi, jotta niissä voitaisiin
mahdollisuuksien mukaan saavuttaa yhteisesti sovittu ratkaisu. 245
ARTIKLA Soveltamisala Tämän luvun määräyksiä sovelletaan kaikkiin
tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
määräysten tulkintaan ja soveltamiseen liittyviin riitoihin, jollei toisin
määrätä. 2 JAKSO NEUVOTTELUT
JA SOVITTELU 246
ARTIKLA Neuvottelut 1. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan
kaikki tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitetut riidat käymällä neuvotteluja
vilpittömässä mielessä ja tavoitteena saavuttaa yhteisesti sovittu ratkaisu. 2. Osapuoli pyytää neuvotteluja
esittämällä toiselle osapuolelle kirjallisen pyynnön, josta toimitetaan jäljennös
tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle ja jossa esitetään pyynnön syyt muun muassa
yksilöimällä kyseinen toimenpide ja tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitetut
määräykset, joiden se katsoo soveltuvan tapaukseen. 3. Neuvottelut on järjestettävä 30
päivän kuluessa pyynnön vastaanottamispäivästä, ja ne on järjestettävä,
jolleivät osapuolet muuta sovi, pyynnön kohteena olevan osapuolen alueella.
Neuvottelut on katsottava loppuunsuoritetuiksi 30 päivän kuluessa pyynnön
vastaanottamisesta, ellei kumpikin osapuoli hyväksy neuvottelujen jatkamista.
Neuvottelut, erityisesti kaikki osapuolten neuvottelujen aikana paljastamat
tiedot ja esittämät kannat, ovat luottamuksellisia eivätkä vaikuta kummankaan
osapuolen oikeuteen ryhtyä muihin toimenpiteisiin. 4. Neuvottelut kiireellisistä asioista,
mukaan lukien pilaantuvia tavaroita tai kausiluontoisia tavaroita tai
palveluita koskevat asiat, on järjestettävä 15 päivän kuluessa siitä päivästä,
jolloin pyynnön kohteena oleva osapuoli on vastaanottanut pyynnön, ja ne
katsotaan loppuunsuoritetuiksi kyseisten 15 päivän kuluessa, ellei kumpikin
osapuoli hyväksy neuvottelujen jatkamista. 5. Jos pyynnön kohteena oleva osapuoli
ei ole vastannut neuvottelupyyntöön kymmenen päivän kuluessa sen
vastaanottamisesta tai jos neuvotteluja ei ole järjestetty tämän artiklan 3 tai
4 kohdassa tarkoitetussa määräajassa tai jos osapuolet sopivat olevansa
neuvottelematta tai jos neuvottelut on saatettu päätökseen saavuttamatta
yhteisesti sovittua ratkaisua, neuvotteluja pyytänyt osapuoli voi soveltaa
tämän sopimuksen 248 artiklaa. 6. Neuvottelujen
aikana kumpikin osapuoli esittää riittävät tosiasioita koskevat tiedot, joiden
avulla on mahdollista arvioida kattavasti tapaa, jolla kyseessä oleva
toimenpide saattaa vaikuttaa tämän sopimuksen toimintaan ja soveltamiseen. 7. Jos neuvottelut
koskevat energiatuotteiden kuljetusta verkkojen kautta ja toinen osapuoli pitää
riidan ratkaisemista kiireellisenä osapuolten välisen maakaasun, öljyn tai
sähkön kuljetuksen täydellisen tai osittaisen keskeytymisen vuoksi, neuvottelut
on järjestettävä kolmen päivän kuluessa pyynnön esittämisestä ja ne katsotaan
loppuunsuoritetuiksi kolmen päivän kuluessa pyynnön esittämisestä, ellei
kumpikin osapuoli hyväksy neuvottelujen jatkamista. 247
ARTIKLA Sovittelu Tämän sopimuksen liitteen XIX mukaisesti
osapuoli voi pyytää toista osapuolta osallistumaan sovittelumenettelyyn minkä
tahansa toimenpiteen osalta, joka vaikuttaa haitallisesti
sen kauppaetuihin. 3 JAKSO RIITOJENRATKAISUMENETTELYT 1
ALAJAKSO VÄLIMIESMENETTELY 248
ARTIKLA Välimiesmenettelyn
aloittaminen 1. Jos osapuolet eivät ole onnistuneet
ratkaisemaan riitaa tämän sopimuksen 246 artiklassa määrättyjen neuvottelujen avulla,
neuvotteluja pyytänyt osapuoli voi pyytää välimiespaneelin perustamista tämän
artiklan mukaisesti. 2. Välimiespaneelin perustamista koskeva
pyyntö on esitettävä kirjallisesti toiselle osapuolelle ja tämän sopimuksen 408
artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle. Valituksen tehneen osapuolen on pyynnössään yksilöitävä
kyseinen toimenpide ja selitettävä, millä tavoin toimenpide rikkoo tämän
sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä, siten, että pyyntöön
sisältyy riittävän selkeät oikeudelliset perusteet valitukselle. 249
ARTIKLA Välimiespaneelin
perustaminen 1. Välimiespaneeli koostuu kolmesta
välimiehestä. 2. Välimiespaneelin perustamista
koskevan pyynnön vastaanotettuaan osapuolet neuvottelevat viipymättä ja
pyrkivät sopimaan välimiespaneelin kokoonpanosta. Sen estämättä, mitä tämän
artiklan 3 ja 4 kohdassa määrätään, osapuolet voivat milloin tahansa ennen
välimiespaneelin perustamista päättää välimiespaneelin kokoonpanosta yhteisen
sopimuksen mukaisesti. 3. Kumpi tahansa osapuoli voi pyytää
tässä kohdassa vahvistetun, paneelin kokoonpanoa koskevan menettelyn
soveltamista viiden päivän kuluttua paneelin perustamista koskevasta pyynnöstä,
jos välimiespaneelin kokoonpanosta ei ole saavutettu yksimielisyyttä. Kumpikin
osapuoli nimittää välimiehen tämän sopimuksen 268 artiklan mukaisesti
laaditusta luettelosta kymmenen päivän kuluessa pyynnöstä, joka koskee tässä
kohdassa tarkoitetun menettelyn soveltamista. Jos jompikumpi osapuolista jättää
nimittämättä välimiehen, tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevan assosiaatiokomitean puheenjohtaja tai
puheenjohtajat tai heidän valtuuttamansa henkilöt valitsevat välimiehen toisen
osapuolen pyynnöstä arpomalla tämän sopimuksen 268 artiklan mukaisesti
laadittuun luetteloon sisältyvästä kyseisen osapuolen luettelosta. Elleivät
osapuolet ole päässeet yksimielisyyteen välimiespaneelin puheenjohtajasta,
kauppakomitean kokoonpanossa olevan assosiaatiokomitean puheenjohtaja tai
puheenjohtajat tai heidän valtuuttamansa henkilöt valitsevat välimiespaneelin
puheenjohtajan kumman tahansa osapuolen pyynnöstä arpomalla tämän sopimuksen
268 artiklan mukaisesti laadittuun luetteloon sisältyvästä puheenjohtajien
luettelosta. 4. Jos yksi tai useampi välimies
valitaan arpomalla, arvonta suoritetaan viiden päivän kuluessa 3 kohdassa
tarkoitetusta, arpomalla suoritettavaa valintaa koskevasta pyynnöstä. 5. Välimiespaneelin perustamispäivä on
päivä, jona viimeinen kolmesta valitusta välimiehestä hyväksyy nimityksensä
tämän sopimuksen liitteessä XX vahvistetun työjärjestyksen mukaisesti. 6. Jos tämän sopimuksen 268 artiklassa
määrättyjä luetteloja ei ole laadittu tai ne eivät sisällä tarpeeksi nimiä
sillä hetkellä, kun 3 kohdan mukainen pyyntö esitetään, välimiehet valitaan
arpomalla. Arvonta suoritetaan niistä henkilöistä, joita kummatkin osapuolet
ovat virallisesti ehdottaneet, tai jos yksi osapuoli ei ole tehnyt tällaista
ehdotusta, arvonta suoritetaan toisen osapuolen ehdottamista henkilöistä. 7. Elleivät osapuolet sovi toisin, tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 11 lukua
(Energian kauppapoliittiset näkökohdat) koskevaan riitaan, jonka ratkaisemista
osapuoli pitää kiireellisenä osapuolten välisen maakaasun, öljyn tai sähkön
kuljetuksen täydellisen tai osittaisen keskeytymisen tai sen uhan vuoksi,
sovelletaan tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettua arpomalla suoritettavaa
valintamenettelyä soveltamatta tämän artiklan 2 kohdan ensimmäistä virkettä tai
muita 3 kohdassa tarkoitettuja vaiheita, ja tämän artiklan 4 kohdassa
tarkoitettu määräaika on kaksi päivää. 250
ARTIKLA Alustava
päätös asian kiireellisyydestä Jos osapuoli sitä pyytää, välimiespaneeli
antaa kymmenen päivän kuluessa perustamispäivästään alustavan päätöksen siitä,
katsooko se asian kiireelliseksi. 251
ARTIKLA Välimiespaneelin
raportti 1. Välimiespaneelin on annettava
osapuolille viimeistään 90 päivän kuluttua välimiespaneelin perustamispäivästä
väliraportti, jossa esitetään selvitetyt tosiseikat, asiaa koskevien määräysten
sovellettavuus sekä sen mahdollisesti tekemien päätelmien ja antamien
suositusten perustelut. Jos paneeli katsoo, että määräaikaa ei pystytä
noudattamaan, paneelin puheenjohtajan on ilmoitettava asiasta kirjallisesti
osapuolille sekä tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle ja mainittava syyt
viivästykseen sekä päivä, jona paneeli aikoo antaa väliraporttinsa.
Väliraportti olisi joka tapauksessa annettava viimeistään 120 päivän kuluttua
välimiespaneelin perustamispäivästä. Väliraporttia ei julkaista. 2. Osapuoli voi 14 päivän kuluessa
väliraportin antamisesta toimittaa välimiespaneelille kirjallisen pyynnön
tarkistaa tiettyjä väliraportin kohtia. 3. Kiireellisissä tapauksissa, myös
silloin kun on kyse pilaantuvista tavaroista tai kausiluontoisista tavaroista
tai palveluista, välimiespaneeli pyrkii kaikin keinoin antamaan väliraporttinsa
45 päivän kuluessa ja joka tapauksessa viimeistään 60 päivän kuluessa
välimiespaneelin perustamispäivästä. Osapuoli voi seitsemän päivän kuluessa
väliraportin antamisesta toimittaa välimiespaneelille kirjallisen pyynnön
tarkistaa tiettyjä väliraportin kohtia. 4. Tarkasteltuaan väliraporttia koskevia
osapuolten kirjallisia huomautuksia välimiespaneeli voi muuttaa raporttiaan ja
tehdä tarpeelliseksi katsomiaan lisätutkimuksia. Välimiespaneelin lopullisen
ratkaisun päätelmien on sisällettävä riittävät perustelut alustavassa
tutkintavaiheessa esitetyille väitteille, ja lisäksi päätelmissä on vastattava
selkeästi kummankin osapuolen esittämiin kysymyksiin ja havaintoihin. 5. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 11 lukua (Energian kauppapoliittiset
näkökohdat) koskevan riidan osalta, jonka ratkaisemista osapuoli pitää
kiireellisenä osapuolten välisen maakaasun, öljyn tai sähkön kuljetuksen
täydellisen tai osittaisen keskeytymisen tai sen uhan vuoksi, väliraportti
annetaan 20 päivän kuluttua välimiespaneelin perustamispäivästä ja mahdolliset
tämän artiklan 2 kohdan mukaiset pyynnöt esitetään viiden päivän kuluessa
kirjallisen raportin antamisesta. Välimiespaneeli voi myös päättää olla
antamatta väliraporttia. 252
ARTIKLA Kiireellisten
energiaa koskevien riitojen sovittelu 1. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 11 lukua (Energian kauppapoliittiset
näkökohdat) koskevassa riidassa, jonka ratkaisemista osapuoli pitää
kiireellisenä osapuolten välisen maakaasun, öljyn tai sähkön kuljetuksen
täydellisen tai osittaisen keskeytymisen tai sen uhan vuoksi, kumpi tahansa
osapuoli voi pyytää välimiespaneelin puheenjohtajaa toimimaan minkä tahansa
riitaan liittyvän asian sovittelijana esittämällä paneelille tätä koskevan
pyynnön. 2. Sovittelija pyrkii saavuttamaan sovun
riidan ratkaisemiseksi tai sovun menettelystä, jolla riita voitaisiin
ratkaista. Jos sovittelija ei onnistu saavuttamaan sopua 15 päivän kuluessa
nimittämisestään, hän suosittelee riitaan ratkaisua tai menettelyä, jolla riita
voitaisiin ratkaista, ja päättää ehdoista, joita noudatetaan sovittelijan
määräämästä päivämäärästä alkaen riidan ratkaisuun saakka. 3. Osapuolet ja niiden valvontaan tai määräysvaltaan
kuuluvat yksiköt noudattavat 2 kohdan mukaisesti annettuja suosituksia ehdoista
kolmen kuukauden ajan sovittelijan päätöksestä tai riidan ratkaisuun saakka,
sen mukaan, kumpi näistä päivämääristä on aikaisempi. 4. Sovittelija noudattaa tämän
sopimuksen liitteessä XXI vahvistettuja käytännesääntöjä. 253
ARTIKLA Välimiespaneelin
ratkaisun tiedoksiantaminen 1. Välimiespaneeli antaa lopullisen
ratkaisunsa osapuolille ja tämän sopimuksen 438 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle 120 päivän kuluessa
välimiespaneelin perustamisesta. Jos paneeli katsoo, että määräaikaa ei pystytä
noudattamaan, paneelin puheenjohtajan on ilmoitettava asiasta kirjallisesti
osapuolille sekä kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle ja
mainittava syyt viivästykseen sekä päivä, jona paneeli aikoo antaa ratkaisunsa.
Ratkaisu olisi joka tapauksessa annettava viimeistään 150 päivän kuluttua
välimiespaneelin perustamispäivästä. 2. Kiireellisissä tapauksissa, myös
silloin kun on kyse pilaantuvista tavaroista tai kausiluontoisista tavaroista
tai palveluista, välimiespaneeli pyrkii kaikin keinoin antamaan ratkaisunsa 60
päivän kuluessa paneelin perustamispäivästä. Ratkaisu olisi joka tapauksessa
annettava viimeistään 75 päivän kuluttua välimiespaneelin perustamispäivästä. 3. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 11 lukua (Energian kauppapoliittiset
näkökohdat) koskevassa riidassa, jonka ratkaisemista osapuoli pitää
kiireellisenä osapuolten välisen maakaasun, öljyn tai sähkön kuljetuksen
täydellisen tai osittaisen keskeytymisen tai sen uhan vuoksi, välimiespaneeli
antaa ratkaisunsa 40 päivän kuluessa välimiespaneelin perustamispäivästä. 2
ALAJAKSO RATKAISUJEN
NOUDATTAMINEN 254
ARTIKLA Välimiespaneelin
ratkaisujen noudattaminen Valituksen kohteena olevan osapuolen on toteutettava
kaikki tarvittavat toimenpiteet noudattaakseen välimiespaneelin ratkaisua
nopeasti ja vilpittömässä mielessä. 255
ARTIKLA Kohtuullinen
määräaika ratkaisujen noudattamiseen 1. Jos ratkaisua ei ole mahdollista
noudattaa välittömästi, osapuolet pyrkivät sopimaan määräajasta ratkaisun
noudattamiselle. Tällöin valituksen kohteena oleva osapuoli ilmoittaa
viimeistään 30 päivän kuluttua välimiespaneelin ratkaisun vastaanottamisen
jälkeen valituksen tehneelle osapuolelle ja tämän sopimuksen 408 artiklan 4
kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle
ajanjaksosta, jonka se tarvitsee ratkaisun noudattamiseen, jäljempänä
’kohtuullinen määräaika’. 2. Jos osapuolten välillä on
erimielisyyttä välimiespaneelin ratkaisun noudattamisen edellyttämästä
kohtuullisesta määräajasta, valituksen tehneen osapuolen on 20 päivän kuluessa
valituksen kohteena olevan osapuolen tekemän 1 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen
vastaanottamisesta pyydettävä kirjallisesti alkuperäistä välimiespaneelia
määrittämään kohtuullisen määräajan pituus. Tällaisesta pyynnöstä on
ilmoitettava samanaikaisesti toiselle osapuolelle ja kauppakomitean
kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle. Alkuperäinen välimiespaneeli
antaa ratkaisunsa osapuolille ja kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle 20 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. 3. Valituksen kohteena oleva osapuoli
ilmoittaa valituksen tehneelle osapuolelle kirjallisesti edistymisestään
välimiespaneelin ratkaisun noudattamisessa viimeistään kuukautta ennen
kohtuullisen määräajan umpeutumista. 4. Kohtuullista määräaikaa voidaan
jatkaa osapuolten yhteisellä sopimuksella. 256
ARTIKLA Välimiespaneelin
ratkaisun noudattamiseksi toteutettujen toimenpiteiden tarkastelu 1. Valituksen kohteena olevan osapuolen
on ilmoitettava valituksen tehneelle osapuolelle sekä tämän sopimuksen 408
artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle ennen kohtuullisen määräajan päättymistä toimenpiteistä,
jotka se on toteuttanut välimiespaneelin ratkaisun noudattamiseksi. 2. Jos osapuolet ovat erimielisiä 1
kohdassa tarkoitettujen, tämän sopimuksen 245 artiklan määräysten
noudattamiseksi toteutettujen toimenpiteiden olemassaolosta tai
johdonmukaisuudesta, valituksen tehnyt sopimuspuoli voi pyytää kirjallisesti
alkuperäistä välimiespaneelia ratkaisemaan asian. Pyynnössä on yksilöitävä
kyseinen toimenpide ja selitettävä, millä tavoin toimenpide rikkoo tämän
sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä, siten, että pyyntöön
sisältyy riittävän selkeät oikeudelliset perusteet valitukselle. Alkuperäinen
välimiespaneeli antaa ratkaisunsa osapuolille ja kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle 45 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. 257
ARTIKLA Ratkaisun
noudattamatta jättämisestä seuraavat väliaikaiset korjaavat toimenpiteet 1. Jos valituksen kohteena oleva
osapuoli ei ilmoita välimiespaneelin ratkaisun noudattamiseksi toteuttamistaan
toimenpiteistä ennen kohtuullisen määräajan päättymistä tai jos välimiespaneeli
toteaa ratkaisussaan, että mitään toimenpiteitä ratkaisun noudattamiseksi ei
ole tehty tai tämän sopimuksen 256 artiklan 1 kohdan mukaisesti ilmoitettu
toimenpide ei ole tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitetuista määräyksistä
johtuvien osapuolen velvoitteiden mukainen, valituksen kohteena olevan
osapuolen on valituksen tehneen osapuolen tätä vaatiessa ja tätä osapuolta
kuullen tarjottava väliaikaista korvausta. 2. Jos valituksen tehnyt osapuoli
päättää olla vaatimatta tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettua väliaikaista
korvausta tai jos vaatimus on esitetty mutta korvauksesta ei ole saavutettu
yksimielisyyttä 30 päivän kuluessa kohtuullisen määräajan päättymisestä tai
siitä, kun välimiespaneeli on antanut tämän sopimuksen 256 artiklan mukaisen
ratkaisun, jossa todetaan, että mitään toimenpiteitä ratkaisun noudattamiseksi
ei ole tehty tai ratkaisun noudattamiseksi toteutettu toimenpide ei ole
johdonmukainen tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettujen määräysten
kanssa, valituksen tehneellä osapuolella on oikeus keskeyttää mistä tahansa
tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitetusta määräyksestä johtuvien
velvoitteiden täyttäminen rikkomisesta johtuvien mitätöivien tai heikentävien
vaikutusten tasoa vastaavasti sen jälkeen, kun se on ilmoittanut tästä toiselle
osapuolella ja tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean
kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle. Ilmoituksessa on tarkennettava,
millä tasolla velvoitteiden täyttäminen keskeytetään. Valituksen tehnyt osapuoli
voi aloittaa keskeytyksen milloin tahansa 10 päivän määräajan umpeuduttua
päivästä, jona valituksen kohteena oleva osapuoli on vastaanottanut
ilmoituksen, ellei valituksen kohteena oleva osapuoli ole pyytänyt
välimiesmenettelyä tämän artiklan 4 kohdan mukaisesti. 3. Kun valituksen tehnyt osapuoli
keskeyttää velvoitteiden täyttämisen, se voi valintansa mukaan nostaa tullejaan
muihin WTO:n jäseniin sovellettavalle tasolle suhteessa kaupan määrään, joka
määritellään siten, että kaupan määrä kerrottuna tullin korotuksella on yhtä
kuin rikkomisesta johtuvan mitätöinnin tai heikentämisen arvo. 4. Jos valituksen kohteena oleva
osapuoli katsoo, että keskeytyksen taso ei vastaa rikkomisesta johtuvia
mitätöiviä tai heikentäviä vaikutuksia, se voi pyytää kirjallisesti
alkuperäistä välimiespaneelia ratkaisemaan asian. Kyseinen pyyntö on annettava
tiedoksi valituksen tehneelle osapuolelle ja kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle ennen 2 kohdassa tarkoitetun 10 päivän määräajan
umpeutumista. Alkuperäisen välimiespaneelin on annettava velvoitteiden
täyttämisen keskeyttämisen tasoa koskeva ratkaisunsa osapuolille ja
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle 30 päivän kuluessa
pyynnön esittämisestä. Velvoitteiden täyttämistä ei saa keskeyttää ennen kuin
alkuperäinen välimiespaneeli on antanut ratkaisunsa, ja keskeytys on
toteutettava välimiespaneelin ratkaisua noudattaen. 5. Tässä artiklassa tarkoitettu
velvoitteiden täyttämisen keskeyttäminen ja korvaus ovat väliaikaisia, eikä
niitä sovelleta sen jälkeen, kun a) osapuolet
ovat saavuttaneet tämän sopimuksen 262 artiklan mukaisen yhteisesti sovitun
ratkaisun; tai b) osapuolet
ovat yksimielisiä siitä, että tämän sopimuksen 256 artiklan 1 kohdan mukaisesti
ilmoitettu toimenpide saa valituksen kohteena olevan osapuolen noudattamaan
tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä; tai c) toimenpide,
jonka on todettu rikkovan 245 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä, on
peruutettu tai muutettu kyseisten määräysten mukaiseksi, kuten tämän sopimuksen
256 artiklan 2 kohdassa määrätään. 258
ARTIKLA Kiireellisten
energiaa koskevien riitojen korjaavat toimenpiteet 1. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 11 lukua (Energian kauppapoliittiset näkökohdat)
koskevaan riitaan, jonka ratkaisemista osapuoli pitää kiireellisenä osapuolten
välisen maakaasun, öljyn tai sähkön kuljetuksen täydellisen tai osittaisen
keskeytymisen tai sen uhan vuoksi, sovelletaan tässä artiklassa tarkoitettuja
korjaavia toimenpiteitä koskevia määräyksiä. 2. Tämän sopimuksen 255, 256 ja 257
artiklasta poiketen valituksen tehnyt osapuoli voi keskeyttää tämän sopimuksen
IV osastosta (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) johtuvien velvoitteiden
täyttämisen sen osapuolen, joka ei ole noudattanut välimiespaneelin ratkaisua
15 päivän kuluessa sen antamisesta, aiheuttamien mitätöivien tai heikentävien
vaikutusten tasoa vastaavassa määrin. Keskeyttäminen voidaan aloittaa
välittömästi. Keskeytystä voidaan jatkaa niin kauan kuin valituksen kohteena
oleva osapuoli ei noudata välimiespaneelin ratkaisua. 3. Jos valituksen kohteena oleva
osapuoli kiistää noudattamatta jättämisen tai noudattamatta jättämisestä
johtuvan keskeyttämisen tason, se voi aloittaa tämän sopimuksen 257 artiklan 4
kohdan tai 259 artiklan mukaiset menettelyt, joita käsitellään mahdollisimman
nopeasti. Valituksen tehneen osapuolen on lopetettava keskeytys tai
mukautettava sitä vasta sitten, kun paneeli on antanut asiassa ratkaisunsa, ja
se voi pitää keskeytyksen voimassa kunnes menettelyt on saatu päätökseen. 259
ARTIKLA Ratkaisun
noudattamatta jättämisestä seuraavien väliaikaisten korjaavien toimenpiteiden
hyväksymisen jälkeen
ratkaisun noudattamiseksi toteutettujen toimenpiteiden tarkastelu 1. Valituksen kohteena olevan osapuolen
on ilmoitettava valituksen tehneelle osapuolelle sekä tämän sopimuksen 408
artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle toimenpiteestä, jonka se on toteuttanut sen jälkeen, kun
joko myönnytyksen soveltaminen on keskeytetty tai väliaikaista korvausta on
alettu soveltaa. Valituksen tehnyt osapuoli lopettaa myönnytysten soveltamisen
keskeytyksen 30 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta, lukuun
ottamatta tämän artiklan 2 kohdan mukaisia tapauksia. Jos on sovellettu
korvausta, valituksen kohteena oleva osapuoli voi lopettaa korvauksen
soveltamisen 30 päivän kuluttua ilmoituksestaan, jonka mukaan se on noudattanut
välimiespaneelin ratkaisua, lukuun ottamatta tämän artiklan 2 kohdan mukaisia
tapauksia. 2. Jos osapuolet eivät pääse sopimukseen
siitä, saako ilmoitettu toimenpide valituksen kohteena olevan osapuolen
noudattamaan tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä 30 päivän
kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta, valituksen tehnyt osapuoli voi pyytää
kirjallisesti alkuperäistä välimiespaneelia ratkaisemaan asian. Tällaisesta
pyynnöstä on ilmoitettava samanaikaisesti toiselle osapuolelle ja
kauppakomitean kokoonpanossa olevalle assosiaatiokomitealle. Välimiespaneelin
ratkaisu annetaan osapuolille ja kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle 45 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Jos
välimiespaneeli toteaa ratkaisussaan, että ratkaisun noudattamiseksi toteutettu
toimenpide on tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettujen määräysten
mukainen, velvoitteiden täyttämisen keskeytys tai
tapauksesta riippuen korvaus on lopetettava. Tarvittaessa valituksen tehnyt osapuoli mukauttaa myönnytysten
soveltamisen keskeyttämisen tasoa välimiespaneelin määrittämän tason
mukaiseksi. 260
ARTIKLA Välimiesten
korvaaminen Jos tämän luvun mukaisessa
välimiesmenettelyssä alkuperäinen paneeli tai jotkut sen jäsenistä eivät kykene
osallistumaan menettelyyn, ne vetäytyvät tehtävästä tai ne on korvattava, koska
ne eivät ole tämän sopimuksen liitteessä XXI vahvistettujen menettelysääntöjen
vaatimusten mukaisia, sovelletaan tämän sopimuksen 249 artiklassa vahvistettua
menettelyä. Määräaikaa välimiespaneelin
ratkaisun antamiseen pidennetään 20 päivällä lukuun ottamatta 249 artiklan 7
kohdassa tarkoitettuja kiireellisiä riitoja, joiden määräaikaa jatketaan
viidellä päivällä. 3
ALAJAKSO YHTEISET
MÄÄRÄYKSET 261
ARTIKLA Välimiesmenettelyjen
ja ratkaisun noudattamista koskevien menettelyjen keskeyttäminen ja
lopettaminen Molempien osapuolten sitä kirjallisesti
pyytäessä välimiespaneelin on keskeytettävä työnsä milloin tahansa osapuolten
sopimaksi ajaksi, joka on enintään 12 kuukautta. Välimiespaneeli jatkaa työtään
ennen kyseisen ajanjakson päättymistä molempien osapuolten kirjallisesta
pyynnöstä tai kyseisen ajanjakson päättyessä kumman tahansa osapuolen
kirjallisesta pyynnöstä. Pyynnön esittänyt osapuoli ilmoittaa pyynnöstään tämän
sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa olevan
assosiaatiokomitean puheenjohtajalle tai puheenjohtajille sekä toiselle
osapuolelle. Jos kumpikaan osapuoli ei pyydä välimiespaneelia jatkamaan työtään
sovitun keskeytyksen jälkeen, menettely lopetetaan. Välimiespaneelin työn
keskeyttäminen ja lopettaminen eivät vaikuta kummankaan osapuolen oikeuksiin
muissa tämän sopimuksen 269 artiklan mukaisissa menettelyissä. 262
ARTIKLA Yhteisesti
sovittu ratkaisu Osapuolet voivat milloin tahansa päästä
yhteisesti sovittuun ratkaisuun tämän sopimuksen IV osastoon (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
liittyvässä riidassa. Ne ilmoittavat tällaisesta ratkaisusta yhdessä tämän
sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle ja tarvittaessa välimiespaneelin
puheenjohtajalle. Jos ratkaisu edellyttää kumman tahansa osapuolen kansallisten
menettelyjen mukaista hyväksyntää, ilmoituksessa mainitaan kyseinen vaatimus ja
riitojenratkaisumenettely keskeytetään. Riitojenratkaisumenettely lopetetaan,
jos tällaista hyväksyntää ei vaadita tai jos on annettu ilmoitus kyseisten
kansallisten menettelyjen päätökseen saattamisesta. 263
ARTIKLA Työjärjestys 1. Tämän luvun soveltamisalaan kuuluviin
riitojenratkaisumenettelyihin sovelletaan tämän sopimuksen liitteessä XX
vahvistettua työjärjestystä ja tämän sopimuksen liitteessä XXI vahvistettuja
käytännesääntöjä. 2. Välimiespaneelin kuulemiset ovat
julkisia ellei työjärjestyksessä toisin määrätä. 264
ARTIKLA Tiedot
ja tekninen neuvonta Välimiespaneeli voi osapuolen pyynnöstä tai
omasta aloitteestaan hankkia välimiesmenettelyä varten asianmukaisiksi
katsomiaan tietoja mistä tahansa lähteestä, myös kyseisen riidan osapuolilta.
Välimiespaneelilla on myös oikeus hankkia asianmukaisiksi katsomiaan
asiantuntijalausuntoja. Välimiespaneelin on kuultava osapuolia ennen tällaisten
asiantuntijoiden valitsemista. Osapuolen alueelle sijoittautuneet luonnolliset
tai oikeushenkilöt voivat antaa välimiespaneelille amicus curiae -lausumia
työjärjestyksen mukaisesti. Kaikki tämän artiklan mukaisesti saadut tiedot on
ilmoitettava kummallekin osapuolelle, ja niiden johdosta on voitava esittää
huomautuksia. 265
ARTIKLA Tulkintasäännöt Välimiespaneelin on tulkittava tämän
sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettuja määräyksiä kansainvälisen
julkisoikeuden tavanmukaisten tulkintasääntöjen, myös valtiosopimusoikeutta
koskevassa vuoden 1969 Wienin yleissopimuksessa määrättyjen tulkintasääntöjen,
mukaisesti. Paneelin on lisäksi otettava huomioon paneelien sekä WTO:n
riitojenratkaisuelimen (DSB) perustaman valituselimen kertomuksissa esitetyt
asiaa koskevat tulkinnat. Välimiespaneelin ratkaisuilla ei voida lisätä eikä
vähentää tässä sopimuksessa määrättyjä osapuolten oikeuksia ja velvoitteita. 266
ARTIKLA Välimiespaneelin
päätökset ja ratkaisut 1. Välimiespaneelin on kaikin keinoin
pyrittävä tekemään kaikki päätökset yksimielisesti. Jos yksimielisyyteen ei
kuitenkaan päästä, asiasta on päätettävä äänten enemmistöllä. Asioiden
käsittely paneelissa on luottamuksellista eikä eriäviä lausuntoja anneta. 2. Osapuolet hyväksyvät välimiespaneelin
ratkaisut ehdoitta. Ratkaisut eivät aiheuta oikeuksia tai velvoitteita
luonnollisille tai oikeushenkilöille. Ratkaisuissa on esitettävä selvitetyt
tosiseikat, tämän sopimuksen 245 artiklassa tarkoitettujen, asiaa koskevien määräysten
sovellettavuus sekä paneelin mahdollisesti tekemien päätelmien ja antamien
suositusten perustelut. Tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa
kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea saattaa välimiespaneelin
ratkaisut kokonaisuudessaan julkisesti saataville kymmenen päivän kuluessa
niiden antamisesta, ellei se päätä pidättäytyä tästä sellaisten tietojen
luottamuksellisuuden turvaamiseksi, jotka tiedot antanut osapuoli on
määritellyt luottamuksellisiksi lainsäädäntönsä perusteella. 267
ARTIKLA Asioiden
käsittely Euroopan unionin tuomioistuimessa 1. Tässä artiklassa vahvistettuja
menettelyjä sovelletaan sellaisiin tämän sopimuksen määräyksen tulkintaa ja
soveltamista koskeviin riitoihin, jossa osapuolelle asetetaan unionin lainsäädännön
säännöksissä määritelty velvoite. 2. Kun riidassa on kysymys 1 kohdassa
tarkoitetun unionin lainsäädännön säännösten tulkinnasta, välimiespaneeli ei
anna asiassa päätöstä vaan pyytää Euroopan unionin tuomioistuinta antamaan
asiassa ratkaisun. Tällöin välimiespaneelin ratkaisujen määräaikojen
soveltaminen keskeytetään kunnes Euroopan unionin tuomioistuin on antanut
ratkaisunsa. Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisu sitoo välimiespaneelia. 4 JAKSO YLEISET
MÄÄRÄYKSET 268
ARTIKLA Välimiesten
luettelo 1. Tämän sopimuksen 408 artiklan 4
kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea laatii
kuuden kuukauden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta luettelon vähintään
15 henkilöstä, jotka ovat halukkaita ja kykeneviä toimimaan välimiehinä.
Luetteloon sisältyy kolme alaluetteloa: yksi alaluettelo kummankin osapuolen
osalta sekä yksi alaluettelo henkilöistä, jotka eivät ole kummankaan osapuolen
kansalaisia ja jotka voivat toimia välimiespaneelin puheenjohtajana. Jokaisessa
alaluettelossa on oltava vähintään viisi henkilöä. Kauppakomitean kokoonpanossa
oleva assosiaatiokomitea huolehtii luettelon pitämisestä jatkuvasti tällaisena.
2. Välimiehillä on oltava erityistä
asiantuntemusta ja kokemusta oikeudellisista kysymyksistä ja kansainvälisestä
kaupasta. Heidän on oltava riippumattomia ja toimittava yksilöinä, he eivät saa
ottaa ohjeita miltään organisaatiolta tai hallitukselta eikä heillä saa olla
sidoksia kummankaan osapuolen hallitukseen ja heidän on noudatettava tämän sopimuksen
liitteessä XXI vahvistettuja käytännesääntöjä. 3. Kauppakomitean
kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea voi laatia lisäluetteloja, joissa on 12
henkilöä, joilla on tämän sopimuksen kattamiin aloihin liittyvää
asiantuntemusta ja kokemusta. Osapuolten niin sopiessa tällaisia lisäluetteloja
käytetään välimiespaneelin muodostamiseen tämän sopimuksen 249 artiklassa
vahvistetun menettelyn mukaisesti. 269
ARTIKLA Suhde
WTO:n asettamiin velvoitteisiin 1. Tämän luvun riitojenratkaisua
koskevien määräysten soveltaminen ei rajoita mahdollisia WTO-sopimukseen
perustuvia toimia, riitojen ratkaiseminen mukaan luettuna. 2. Jos osapuoli kuitenkin on aloittanut
tiettyä toimenpidettä koskevan riitojenratkaisumenettelyn joko tämän luvun tai
WTO-sopimuksen mukaisesti, se ei voi aloittaa samaa toimenpidettä koskevaa
riitojenratkaisumenettelyä toisella foorumilla ennen ensimmäisen menettelyn
päättymistä. Osapuoli ei myöskään saa hakea korvausta molemmilta foorumeilta
tapauksessa, jossa on rikottu velvoitetta, joka on samanlainen sekä tämän
sopimuksen että WTO-sopimuksen mukaisesti. Kun riitojenratkaisumenettely on
käynnistetty, osapuolet käyttävät tällöin yksinomaan valittua foorumia, paitsi
jos valittu foorumi ei pysty menettelyllisten tai toimivaltaan liittyvien syiden
vuoksi tutkimaan kyseisen velvoitteen rikkomista koskevaa korvausvaatimusta. 3. Sovellettaessa tämän artiklan 2
kohtaa a) WTO-sopimuksen
mukaisen riitojenratkaisumenettelyn katsotaan käynnistyneen, kun osapuoli
pyytää paneelin perustamista WTO-sopimuksen liitteessä 2 olevan, riitojen
ratkaisusta annettuja sääntöjä ja menettelyjä koskevan sopimuksen, jäljempänä
’riitojen ratkaisemista koskeva sopimus’, 6 artiklan mukaisesti, ja päättyneen,
kun riitojenratkaisuelin hyväksyy paneelin raportin ja, tapauksen mukaan,
valituselimen raportin riitojen ratkaisemista koskevan sopimuksen 16 artiklan
ja 17 artiklan 14 kohdan mukaisesti; ja b) tämän
luvun mukaisen riitojenratkaisumenettelyn katsotaan käynnistyneen, kun osapuoli
pyytää välimiespaneelin perustamista tämän sopimuksen 248 artiklan mukaisesti,
ja päättyneen, kun välimiespaneeli antaa ratkaisunsa osapuolille ja tämän
sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle tämän sopimuksen 253 artiklan mukaisesti. 4. Tämän sopimuksen määräykset eivät
estä osapuolta soveltamasta riitojenratkaisuelimen hyväksymää velvoitteiden
keskeyttämistä. WTO-sopimukseen ei voida vedota siinä tarkoituksessa, että
estetään toista osapuolta keskeyttämästä velvoitteidensa soveltaminen tämän
luvun mukaisesti. 270
ARTIKLA Määräajat 1. Kaikki tässä luvussa vahvistetut
määräajat, myös välimiespaneelille ratkaisun antamista varten asetettu
määräaika, lasketaan kalenteripäivinä alkaen sitä toimea tai tosiseikkaa
seuraavasta päivästä, johon ne viittaavat, jollei toisin määrätä. 2. Riidan osapuolet voivat yhteisellä
sopimuksella muuttaa mitä tahansa tässä luvussa mainittua määräaikaa.
Välimiespaneeli voi milloin tahansa ehdottaa osapuolille minkä tahansa tässä
luvussa tarkoitetun määräajan muuttamista esittäen ehdotuksen syyt. 15 LUKU YLEISET
MÄÄRÄYKSET IV OSASTOSSA TARKOITETUSTA LÄHENTÄMISESTÄ 271
ARTIKLA Lähentämisen
eteneminen kauppaan liittyvillä aloilla 1. Jotta voitaisiin helpottaa tämän
sopimuksen 419 artiklassa tarkoitettua arviointia, joka koskee Georgian
lainsäädännön lähentämistä unionin lainsäädäntöön tämän sopimuksen IV osaston
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) soveltamisalaan kuuluvilla kauppaan
liittyvillä aloilla, osapuolet keskustelevat vähintään kerran vuodessa
lähentämisen etenemisestä tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) 3, 4, 5, 6 ja 8 luvussa sovittujen aikataulujen
mukaisesti tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean
kokoonpanossa olevassa assosiaatiokomiteassa tai jossakin sen tämän sopimuksen
mukaisesti perustetussa alakomiteassa. 2. Georgia toimittaa unionin pyynnöstä
keskusteluja varten tapauksen mukaan kauppakomitean kokoonpanossa olevalle
assosiaatiokomitealle tai sen alakomitealle kirjalliset tiedot lähentämisen
edistymisestä ja lähennetyn kansallisen lainsäädännön tosiasiallisesta
täytäntöönpanosta ja soveltamisesta tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) asiaa koskevien lukujen osalta. 3. Georgia ilmoittaa unionille, kun se
katsoo saattaneensa lähentämisen päätökseen jonkin 1 kohdassa tarkoitetun luvun
osalta. 272
ARTIKLA Ristiriidassa
olevan kansallisen lainsäädännön kumoaminen Osana lähentämistä Georgia kumoaa kansallisen
lainsäädäntönsä sellaiset säännökset tai lakkauttaa sellaiset hallinnolliset
käytännöt, jotka ovat ristiriidassa tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) mukaisten lähentämismääräysten kohteena olevan
unionin lainsäädännön tai vastaavasti unionin lainsäädäntöön lähennetyn
kansallisen lainsäädännön kanssa. 273
ARTIKLA Lähentämisen
arviointi kauppaan liittyvillä aloilla 1. Unioni aloittaa tämän sopimuksen IV
osastossa (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) tarkoitetun lähentymisen
arvioinnin sen jälkeen, kun Georgia on antanut unionille tämän sopimuksen 271
artiklan 3 kohdan mukaisen ilmoituksen, ellei tämän sopimuksen IV osaston
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 4 ja 8 luvussa toisin määrätä. 2. Unioni arvioi, onko Georgian
lainsäädäntö lähennetty unionin lainsäädäntöön ja onko se pantu
tosiasiallisesti täytäntöön ja sovelletaanko sitä tosiasiallisesti. Georgia
antaa unionille arvioinnin mahdollistamiseksi tarvittavat tiedot yhteisesti
sovitulla kielellä. 3. Edellä 2 kohdassa tarkoitetussa
unionin suorittamassa arvioinnissa otetaan huomioon Georgian lainsäädännön
tosiasiallista täytäntöönpanoa ja soveltamista varten välttämättömien
infrastruktuurin, elinten ja menettelyjen olemassaolo ja toiminta Georgiassa. 4. Edellä olevan 2 kohdan mukaisessa
unionin suorittamassa arvioinnissa otetaan huomioon kansallisen lainsäädännön
sellaiset säännökset tai sellaiset hallinnolliset käytännöt, jotka ovat
ristiriidassa tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) mukaisten lähentämismääräysten kohteena olevan unionin
lainsäädännön tai vastaavasti unionin lainsäädäntöön lähennetyn kansallisen
lainsäädännön kanssa. 5. Unioni ilmoittaa arviointinsa
tuloksista Georgialle tämän sopimuksen 276 artiklan 1 kohdan mukaisesti vahvistetussa
aikataulussa, ellei toisin määrätä. Osapuolet voivat keskustella arvioinnista
tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa
olevassa assosiaatiokomiteassa tai sen asiaa käsittelevässä alakomiteassa tämän
sopimuksen 419 artiklan 4 kohdan mukaisesti, ellei toisin määrätä. 274
ARTIKLA Lähentämisen
kannalta merkitykselliset muutokset 1. Georgia varmistaa tämän sopimuksen IV
osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) mukaisesti lähennetyn
kansallisen lainsäädännön tosiasiallisen täytäntöönpanon ja toteuttaa
tarvittavat toimet ottaakseen kansallisessa lainsäädännössään huomioon unionin
lainsäädännön muutokset tämän artiklan 418 artiklan mukaisesti. 2. Unioni ilmoittaa Georgialle kaikista
lopullisista komission ehdotuksista sellaisen unionin lainsäädännön antamiseksi
tai muuttamiseksi, jolla on merkitystä tämän sopimuksen IV osastosta (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) Georgialle aiheutuvien lähentämisvelvoitteiden
kannalta. 3. Georgia ilmoittaa unionille toimista,
mukaan lukein lainsäädäntöehdotukset ja hallinnolliset käytännöt, jotka
saattavat vaikuttaa sille tämän sopimuksen IV osastosta (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) aiheutuvien lähentämisvelvoitteiden täyttymiseen. 4. Osapuolet keskustelevat pyynnöstä 2
ja 3 kohdassa tarkoitettujen ehdotusten tai toimien vaikutuksesta Georgian
lainsäädäntöön tai tämän sopimuksen IV osastosta (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) aiheutuvien lähentämisvelvoitteiden täyttymiseen. 5. Jos Georgia muuttaa kansallista
lainsäädäntöään sen jälkeen, kun tämän sopimuksen 273 artiklan mukainen
arviointi on tehty, ottaakseen huomioon tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) 3, 4, 5, 6 ja 8 luvussa mainitut lähentämisen
muutokset, unioni suorittaa uuden arvioinnin tämän sopimuksen 273 artiklan
mukaisesti. Jos Georgia toteuttaa muita toimia, joilla voi olla vaikutusta
lähennetyn kansallisen lainsäädännön täytäntöönpanoon ja soveltamiseen, unioni
suorittaa uuden arvioinnin tämän sopimuksen 273 artiklan mukaisesti. 6. Olosuhteiden vaatiessa voidaan
tilapäisesti keskeyttää sellaisten etujen soveltaminen, joita unioni on
myöntänyt sen perusteella, että se on katsonut arvioinnissaan Georgian
lähentäneen lainsäädäntönsä unionin lainsäädäntöön ja panneen sen
tosiasiallisesti täytäntöön ja soveltavansa sitä tosiasiallisesti, jos Georgia
ei lähennä kansallista lainsäädäntöään ottaakseen huomioon lähentämistä
koskevat tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
muutokset, jos tämän artiklan 5 kohdassa tarkoitettu arviointi osoittaa, että
Georgian lainsäädäntö ei ole enää lähennetty unionin lainsäädäntöön, tai jos
assosiaationeuvosto ei tee päätöstä tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) ajantasaistamisesta unionin lainsäädännön
muutosten mukaisesti. 7. Jos unioni aikoo soveltaa jotakin
tällaista keskeytystä, se ilmoittaa siitä viipymättä Georgialle. Georgia voi
kolmen kuukauden kuluessa ilmoituksesta ja esittäen tähän kirjallisesti syyt
pyytää tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean
kokoonpanossa olevaa assosiaatiokomiteaa käsittelemään asiaa. Kauppakomitean
kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea keskustelee asiasta kolmen kuukauden
kuluessa käsittelypyynnöstä. Jos kauppakomitean kokoonpanossa olevaa
assosiaatiokomiteaa ei pyydetä käsittelemään asiaa tai kyseinen komitea ei saa
ratkaistua asiaa kolmen kuukauden kuluessa käsittelypyynnöstä, unioni voi soveltaa
etujen keskeyttämistä. Keskeytys lopetetaan viipymättä, jos kauppakomitean
kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea saa sittemmin ratkaistua asian. 275
ARTIKLA Tiedonvaihto Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) mukaista lähentämistä koskeva tiedonvaihto tapahtuu
tämän sopimuksen 222 artiklan 1 kohdan mukaisesti perustettujen yhteyspisteiden
välityksellä. 276
ARTIKLA Yleinen
määräys 1. Tämän sopimuksen 408 artiklan 4
kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea
hyväksyy menettelyt, joilla helpotetaan lähentämisen arviointia ja varmistetaan
tehokas lähentämistä koskeva tiedonvaihto, mukaan lukien arvioinnin aikataulut
sekä vaihdettujen tietojen muoto, sisältö ja kieli. 2. Kaikki tämän sopimuksen IV osaston
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) viittaukset tiettyyn unionin
säädökseen kattavat Euroopan unionin virallisessa lehdessä ennen 29
päivää marraskuuta 2013 julkaistut muutokset, lisäykset ja korvaustoimenpiteet.
3. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 3, 4, 5, 6 ja 8 luvun määräykset ovat
ristiriitatilanteessa ensisijaisia suhteessa tämän luvun määräyksiin. 4. Tämän luvun määräysten rikkomista
koskevia väitteitä ei käsitellä tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) 14 luvun (Riitojen ratkaiseminen) mukaisesti. V
OSASTO TALOUDELLINEN
YHTEISTYÖ 1 LUKU TALOUDELLINEN
VUOROPUHELU 277
ARTIKLA 1. EU ja Georgia helpottavat
talousuudistusprosessia parantamalla tietämystä niiden talouksien perusteista
sekä talouspolitiikkojen laatimisesta ja toteuttamisesta. 2. Georgia pyrkii vakiinnuttamaan
toimivan markkinatalouden ja lähentämään asteittain talouden ja rahoitusalan
sääntelyään EU:n sääntelyyn huolehtien samalla vakaasta
makrotalouspolitiikasta. 278
ARTIKLA Tämän vuoksi osapuolet sopivat säännöllisestä
taloudellisesta vuoropuhelusta, jolla pyritään a) vaihtamaan
tietoja makrotaloudellisista suuntauksista ja politiikoista sekä
rakenteellisista uudistuksista, mukaan lukien taloudellisen kehityksen
strategiat; b) vaihtamaan
asiantuntemusta ja parhaita käytäntöjä muun muassa julkisen talouden, raha- ja
valuuttakurssipolitiikan puitteiden, rahoitusalaa koskevan politiikan ja
taloustilastojen aloilla; c) vaihtamaan
tietoja ja kokemuksia alueellisesta taloudellisesta yhdentymisestä, mukaan
lukien Euroopan talous- ja rahaliiton toiminta; d) tarkastelemaan
kahdenvälisen yhteistyön asemaa talouden, rahoituksen ja tilastoinnin aloilla. 2 LUKU JULKISEN
TALOUDEN HOITO JA VARAINHOIDON VALVONTA 279
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä julkisen
talouden varainhoidon sisäisen valvonnan sekä ulkoisten tarkastusten alalla
tavoitteena a) kehittää
edelleen ja ottaa käyttöön johdon vastuuvelvollisuuden periaatteeseen perustuva
julkisen talouden varainhoidon sisäisen valvonnan järjestelmä, mukaan lukien
toiminnallisesti itsenäinen koko julkisen sektorin sisäinen tarkastus,
yhdenmukaistamalla se yleisesti hyväksyttyjen kansainvälisten normien ja
menetelmien sekä EU:n hyvien käytäntöjen kanssa Georgian hallituksen
hyväksymän, julkisen talouden varainhoidon sisäistä valvontaa koskevan
poliittisen asiakirjan perusteella; b) tarkastella
julkisen talouden varainhoidon sisäistä valvontaa koskevassa poliittisessa
asiakirjassa, voidaanko varainhoidon tarkastusjärjestelmä ottaa käyttöön ja
millä ehdoilla näin voidaan tehdä, jolloin kyseinen toiminto perustuu
valituksiin ja sillä täydennetään sisäisen valvonnan toimintoa mutta ei toimita
sen kanssa päällekkäin; c) tehokas
yhteistyö julkisen talouden varainhoidon sisäistä valvontaa koskevassa poliittisessa
asiakirjassa määriteltyjen toimijoiden välillä hallinnon kehittämisen tueksi; d) tukea
julkisen talouden varainhoidon sisäiseen valvontaan kuuluvasta
yhdenmukaistamisesta vastaavaa keskusyksikköä ja kehittää sen valmiuksia; e) lujittaa
entisestään Georgian ylimmän tarkastuselimen, valtion tilintarkastusviraston,
itsenäisyyttä, organisatorisia ja tarkastamiseen liittyviä valmiuksia,
rahoitusta ja henkilöresursseja sekä edistää sitä, että ylin tarkastuselin
soveltaa kansainvälisesti hyväksyttyjä ulkoisen tarkastuksen (INTOSAI:n)
standardeja; ja f) vaihtaa
tietoja, kokemuksia ja hyviä käytäntöjä muun muassa kyseisten alojen
henkilöstövaihdon ja yhteisen koulutuksen avulla. 3 LUKU VEROTUS 280
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä tehostaakseen hyvää
hallintoa verotuksen alalla tarkoituksenaan parantaa edelleen taloudellisia
suhteitaan, kauppaa, investointeja ja reilua kilpailua. 281
ARTIKLA Viitaten tämän sopimuksen 280 artiklaan
osapuolet tunnustavat verotusalan hyvän hallintotavan periaatteet eli
avoimuutta, tietojenvaihtoa ja oikeudenmukaista verokilpailua koskevat
periaatteet, joihin jäsenvaltiot ovat sitoutuneet EU:n tasolla, ja sitoutuvat
noudattamaan niitä. Osapuolet pyrkivät tätä varten parantamaan kansainvälistä
yhteistyötä verotuksen alalla, helpottamaan lainmukaisten verotulojen
keräämistä ja laatimaan toimenpiteitä edellä mainittujen periaatteiden
tehokkaan noudattamisen varmistamiseksi, sanotun kuitenkaan vaikuttamatta EU:n
ja jäsenvaltioiden toimivaltuuksiin. 282
ARTIKLA Osapuolet tehostavat ja lujittavat myös
yhteistyötä, jonka tarkoituksena on kehittää Georgian verojärjestelmää ja
-hallintoa, mukaan lukien veronkanto- ja valvontavalmiuksien tehostaminen,
varmistaa tehokas veronkanto ja lujittaa veropetosten ja veronkierron torjuntaa.
Osapuolet pyrkivät tehostamaan yhteistyötä ja jakamaan kokemuksia veropetosten
torjunnasta ja erityisesti karusellipetoksista. 283
ARTIKLA Osapuolet kehittävät yhteistyötään ja
yhdenmukaistavat toimiaan, joilla torjutaan petoksia ja valmisteveron alaisten
tuotteiden salakuljetusta. Tämä yhteistyö kattaa muun muassa tupakkatuotteiden
valmisteverojen asteittaisen lähentämisen mahdollisuuksien mukaan ottaen
huomioon alueellisesta toimintaympäristöstä johtuvat rajoitteet ja tupakoinnin
torjuntaa koskevan Maailman terveysjärjestön puitesopimuksen mukaisesti.
Osapuolet pyrkivät tätä varten lujittamaan yhteistyötään alueellisessa
toimintaympäristössä. 284
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 285
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXII tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 4 LUKU TILASTOT 286
ARTIKLA Osapuolet kehittävät ja lujittavat yhteistyötään
tilastoihin liittyvissä kysymyksissä ja edistävät näin pitkän aikavälin
tavoitetta tuottaa oikea-aikaisesti kansainvälisesti vertailukelpoisia ja
luotettavia tilastotietoja. Kestävän, tehokkaan ja ammatillisesti
riippumattoman kansallisen tilastointijärjestelmän odotetaan tuottavan
Georgiassa ja EU:ssa kansalaisten, yritysten ja päättäjien tarvitsemia tietoja,
jotta nämä pystyvät tekemään tietoon perustuvia päätöksiä. Kansallisen
tilastointijärjestelmän olisi oltava YK:n hyväksymien virallisen tilaston
perusperiaatteiden mukainen ja siinä olisi otettava huomioon tilastotietoja
koskeva unionin säännöstö, mukaan lukien Euroopan tilastoja koskevat
käytännesäännöt, jotta kansallinen tilastojärjestelmä saataisiin
yhdenmukaiseksi unionin normien ja standardien kanssa. 287
ARTIKLA Yhteistyöllä pyritään a) vahvistamaan
edelleen kansallisen tilastojärjestelmän valmiuksia, keskittymään vankan
oikeusperustan luomiseen, riittävän tiedon ja metatiedon tuottamiseen, tietojen
levittämistä koskevaan politiikkaan ja käyttäjäystävällisyyteen ottaen huomioon
eri käyttäjäryhmät, etenkin julkinen ja yksityinen sektori, akateeminen yhteisö
ja muut käyttäjät; b) yhdenmukaistamaan
asteittain Georgian tilastojärjestelmä Euroopan tilastojärjestelmän kanssa; c) tarkentamaan
tietojen toimittamista EU:lle, ottaen huomioon asiaa koskevien kansainvälisten
ja unionin menetelmien soveltaminen, luokittelut mukaan lukien; d) parantamaan
kansallisten tilastotyöntekijöiden ammatillisia ja hallinnointivalmiuksia,
jotta voidaan helpottaa eurooppalaisten tilastostandardien soveltamista ja
edistää Georgian tilastointijärjestelmän kehittämistä; e) vaihtamaan
osapuolten välillä kokemuksia tilastoalan osaamisen kehittämisestä; ja f) edistämään
kaikkien tilastojen tuotantoon liittyvien prosessien ja tilastojen levittämisen
kokonaisvaltaista laadunhallintaa. 288
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä Euroopan
tilastojärjestelmän puitteissa, jossa Eurostat on Euroopan tilastoviranomainen.
Yhteistyössä keskitytään seuraaviin aloihin: a) makrotaloudelliset
tilastot, mukaan lukien kansantalouden tilinpito, ulkomaankauppatilastot,
maksutasetilastot ja suoria ulkomaisia sijoituksia koskevat tilastot; b) väestötilastot,
mukaan lukien väestölaskennat ja sosiaalitilastot; c) maataloustilastot,
mukaan lukien maatalouslaskennat ja ympäristötilastot; d) liiketoimintatilastot,
mukaan lukien yritysrekisterit ja hallintolähteiden käyttö
tilastotarkoituksiin; e) energiatilastot,
mukaan lukien energiataseet; f) aluetilastot;
g) monialaiset
toimet, mukaan lukien tilastoluokitukset, laadunhallinta, koulutus,
tiedonjakelu, levittäminen, ajanmukaisen tietotekniikan käyttö sekä h) muut
asiaan liittyvät alat. 289
ARTIKLA Osapuolet muun muassa vaihtavat tietoja ja
asiantuntemusta ja kehittävät yhteistyötään ottaen huomioon eri
avustusohjelmien puitteissa käynnistetystä tilastojärjestelmän uudistuksesta
tähän asti kertyneet kokemukset. Tavoitteena on jatkaa lähentymistä tilastoja
koskevaan EU:n säännöstöön Georgian tilastointijärjestelmän kehittämistä
koskevan kansallisen strategian pohjalta ja Euroopan tilastojärjestelmän
kehitys huomioon ottaen. Tilastotietojen tuottamisprosessissa painotetaan
otantatutkimusten edelleen kehittämistä ja hallinnollisten tietojen käyttöä, ja
samalla otetaan huomioon tarve vähentää vastaustaakkaa. Tietojen on oltava
politiikan suunnittelun ja valvonnan kannalta tarkoituksenmukaisia yhteiskunta-
ja talouselämän keskeisillä aloilla. 290
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. Georgian olisi mahdollisuuksien
mukaan voitava osallistua Euroopan tilastojärjestelmän puitteissa
toteutettaviin toimiin, mukaan lukien koulutukseen. 291
ARTIKLA Georgian lainsäädäntöä lähennetään asteittain
tarkoituksenmukaisilla ja soveltuvilla aloilla EU:n tilastoalan säännöstöön
vuosittain päivitettävän tilastotietoja koskevien vaatimusten yhteenvedon
mukaisesti, jonka osapuolet katsovat olevan tämän sopimuksen liitteenä (liite
XXIII). VI
OSASTO MUUT
YHTEISTYÖPOLITIIKAT 1 LUKU LIIKENNE 292
ARTIKLA Osapuolet a) laajentavat
ja lujittavat yhteistyötään liikenteen alalla edistääkseen kestävien
liikennejärjestelmien kehittämistä; b) edistävät
tehokkaita, turvallisia ja varmoja liikennepalveluja sekä liikennejärjestelmien
intermodaalisuutta ja yhteentoimivuutta; ja c) pyrkivät
tehostamaan tärkeimpiä liikenneyhteyksiä alueidensa välillä. 293
ARTIKLA Tämä yhteistyö koskee muun muassa seuraavia
aloja: a) kestävän,
kaikki liikennemuodot kattavan kansallisen liikennepolitiikan kehittäminen,
erityisesti jotta voidaan varmistaa ympäristöystävälliset, tehokkaat,
turvalliset ja varmat liikennejärjestelmät ja edistää näiden liikenteeseen
liittyvien näkökohtien huomioon ottamista muilla politiikan aloilla; b) kansalliseen
liikennepolitiikkaan perustuvien alakohtaisten strategioiden laatiminen (mukaan
lukien oikeudelliset vaatimukset teknisten laitteiden ja välineiden sekä
kuljetuskaluston tason nostamiseksi tämän sopimuksen liitteissä XXIV ja XV
määriteltyjen kansainvälisten standardien mukaiseksi) tie-, rautatie-, lento-
ja meriliikenteelle sekä intermodaaliliikenteelle; tämä käsittää myös
täytäntöönpanon aikataulut ja välitavoitteet, hallintovastuun määrittämisen
sekä rahoitussuunnitelmat; c) infrastruktuuripolitiikan
tehostaminen tavoitteena eri liikennemuotoihin liittyvien
infrastruktuurihankkeiden määrittämisen ja arvioinnin parantaminen; d) sellaisten
rahoitusstrategioiden laatiminen, joissa painotetaan kunnossapitoa,
kapasiteettiongelmia ja puuttuvia infrastruktuuriyhteyksiä ja joissa edistetään
yksityisen sektorin aktiivista osallistumista liikennehankkeisiin; e) liittyminen
asianmukaisiin kansainvälisiin liikennejärjestöihin ja -sopimuksiin sekä
menettelyihin, joiden avulla varmistetaan kansainvälisten liikennesopimusten
täysimääräinen täytäntöönpano ja tosiasiallinen soveltaminen; f) tieteellinen
ja tekninen yhteistyö ja tietojenvaihto liikenteen alan teknologioiden,
esimerkiksi älykkäiden liikennejärjestelmien, kehittämistä ja parantamista
varten; ja g) älykkäiden
liikennejärjestelmien sekä tietotekniikan käytön edistäminen kaikkien
liikennemuotojen hallinnoinnissa ja toiminnassa sekä intermodaalisuuden ja
yhteistyön tukeminen liikennettä helpottavien avaruusjärjestelmien ja
kaupallisten sovellusten käytössä. 294
ARTIKLA 1. Yhteistyön tarkoituksena on myös
helpottaa matkustaja- ja tavaraliikennettä ja lisätä liikennevirtojen
sujuvuutta Georgian, EU:n ja alueen kolmansien maiden välillä poistamalla
hallinnolliset, tekniset ja muut esteet, parantamalla liikenneverkkoja ja uudistamalla
infrastruktuuria erityisesti osapuolia yhdistävillä pääväylillä. Tämä yhteistyö
käsittää toimia rajanylitysten helpottamiseksi. 2. Yhteistyöhön kuuluu tietojenvaihtoa
ja yhteisiä toimia a) alueellisella
tasolla, erityisesti ottaen huomioon edistys, jota on tapahtunut erilaisten
alueellista liikenneyhteistyötä koskevien järjestelyjen, kuten itäisen
kumppanuuden liikennepaneelin, liikenneväylän Eurooppa-Kaukasia-Aasia
(TRACECA), Bakun prosessin ja muiden liikennealan aloitteiden ansiosta; b) kansainvälisellä
tasolla, mukaan lukien kansainvälisten liikennejärjestöjen sekä osapuolten
ratifioimien kansainvälisten sopimusten ja yleissopimusten yhteydessä, ja c) EU:n
eri liikennevirastojen puitteissa. 295
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 296
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXIV ja liitteessä XV-D tarkoitettuihin EU:n säädöksiin
ja kansainvälisiin sopimuksiin kyseisten liitteiden määräysten mukaisesti. 2 LUKU YHTEISTYÖ
ENERGIA-ALALLA 297
ARTIKLA Yhteistyön olisi perustuttava kumppanuuden,
molemminpuolisen edun, avoimuuden ja ennustettavuuden periaatteisiin, ja sillä
pyritään energia-alan markkinoiden yhdentämiseen ja sääntelyn
yhdenmukaistamiseen ottaen huomioon tarve varmistaa turvallisen,
ympäristöystävällisen ja kohtuuhintaisen energian saanti. 298
ARTIKLA Tämä yhteistyö koskee muun muassa seuraavia
aloja: a) energiastrategiat
ja -politiikat; b) kilpailukykyisten,
avointen ja tehokkaiden energiamarkkinoiden kehittäminen siten, että
kolmansilla osapuolilla on syrjimättömät mahdollisuudet päästä verkkoihin ja
hankkia asiakkaita EU:n normien mukaisesti, mukaan lukien tarvittavan
sääntelykehyksen kehittäminen; c) yhteistyö
alueellisissa kysymyksissä ja Georgian mahdollinen liittyminen
energiayhteisösopimukseen, jossa Georgia on tällä hetkellä tarkkailijana; d) houkuttelevan
ja vakaan investointiympäristön luominen institutionaaliset, oikeudelliset,
verotukseen liittyvät ja muut olosuhteet huomioon ottaen; e) molempien
osapuolten edun mukaiset energiainfrastruktuurit, joilla monipuolistetaan
energialähteitä, -toimittajia ja kuljetusreittejä taloudellisella ja ympäristön
kannalta kestävällä tavalla; f) energiatoimitusten
varmuuden parantaminen, markkinoiden yhdentymisen lisääminen ja sääntelyn
asteittainen lähentäminen EU:n säännöstön keskeisiin osiin; g) energiakaupan,
energian kauttakuljetuksen ja kuljetusten sekä hinnoittelupolitiikan, mukaan
lukien yleinen kustannuksiin perustuva järjestelmä energiavarojen siirtoa
varten, pitkän aikavälin vakauden ja varmuuden lujittaminen molempien edun ja
syrjimättömyyden pohjalta kansainvälisten sääntöjen, kuten energiaperuskirjan,
mukaisesti; h) energiatehokkuuden
ja energiansäästön edistäminen taloudellisella ja ympäristön kannalta
kestävällä tavalla; i) uusiutuvan
energian kehittäminen ja tukeminen keskittyen ensisijaisesti vesivaroihin sekä
kahdenvälisen ja alueellisen yhdentymisen edistäminen tällä alalla; j) tieteellinen
ja tekninen yhteistyö ja tietojenvaihto teknologioiden kehittämiseksi ja
parantamiseksi energian tuotannossa, kuljetuksessa, jakelussa ja loppukäytössä
kiinnittäen erityistä huomiota energiatehokkaisiin ja ympäristöystävällisiin
teknologioihin; k) yhteistyö
ydinturvallisuuden ja ydinturvajärjestelyjen sekä säteilysuojelun alalla
Kansainvälisen atomienergiajärjestön (IAEA) periaatteiden ja normien, asiaa
koskevien kansainvälisten sopimusten ja IAEA:n yleissopimusten sekä soveltuvin
osin Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimuksen mukaisesti. 299
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 300
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXV tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 3 LUKU YMPÄRISTÖ 301
ARTIKLA Osapuolet kehittävät ja lujittavat
yhteistyötään ympäristöasioissa ja edistävät näin kestävää kehitystä ja vihreää
taloutta koskevaa pitkän aikavälin tavoitetta. Ympäristönsuojelun tehostamisen
odotetaan tuovan etua kansalaisille ja yrityksille Georgiassa ja EU:ssa, muun
muassa kansanterveyden kohenemisen, luonnonvarojen säilymisen ja taloudellisen
ja ympäristötehokkuuden lisääntymisen ansiosta sekä siksi, että käytetään uudenaikaisia,
puhtaampia teknologioita, joilla edistetään kestävämpiä tuotantotapoja.
Yhteistyön toteuttamisessa otetaan huomioon osapuolten edut tasavertaisuuden ja
vastavuoroisen hyödyn pohjalta sekä osapuolten keskinäinen riippuvuus
ympäristönsuojelun alalla ja kyseisellä alalla tehdyt monenväliset sopimukset. 302
ARTIKLA 1. Yhteistyön tarkoituksena on
ympäristön laadun säilyttäminen, suojelu, parantaminen ja palauttaminen,
ihmisten terveyden suojelu, luonnonvarojen kestävä käyttö ja sellaisten toimenpiteiden
edistäminen kansainvälisellä tasolla, joilla puututaan alueellisiin tai
maailmanlaajuisiin ympäristöongelmiin, muun muassa seuraavilla aloilla: a) ympäristöhallinto
ja monialaiset kysymykset, kuten strateginen suunnittelu, ympäristövaikutusten
arviointi ja strateginen ympäristöarviointi, koulutus, seuranta- ja
ympäristötietojärjestelmät, tarkastus ja täytäntöönpano,
ympäristövahinkovastuu, ympäristörikosten torjunta, valtioiden rajat ylittävä
yhteistyö, ympäristöä koskevan tiedon saatavuus, päätöksentekoprosessit sekä
tehokkaat hallinnolliset ja tuomioistuimessa tapahtuvat
muutoksenhakumenettelyt; b) ilman
laatu; c) veden
laatu ja vesivarojen hoito, mukaan lukien tulvariskien hallinta, veden niukkuus
ja kuivuus sekä meriympäristö; d) jätehuolto; e) luonnonsuojelu,
mukaan lukien metsätalous ja biologisen monimuotoisuuden suojelu; f) teollisuuden
päästöt ja teollisuusonnettomuudet; ja g) kemikaalien
käsittely. 2. Yhteistyöllä pyritään myös ottamaan
energia-asiat huomioon muilla politiikan aloilla kuin ympäristöpolitiikassa. 303
ARTIKLA Osapuolet muun muassa vaihtavat tietoja ja
asiantuntemusta, tekevät yhteistyötä kahdenvälisellä, alueellisella (mukaan
lukien Etelä-Kaukasian nykyisten yhteistyörakenteiden kautta) ja
kansainvälisellä tasolla erityisesti osapuolten ratifioimien monenvälisten
ympäristösopimusten yhteydessä sekä tekevät soveltuvin osin yhteistyötä alan
virastojen yhteydessä. 304
ARTIKLA 1. Yhteistyö kattaa muun muassa
seuraavat tavoitteet: a) sellaisen
kansallisen ympäristötoimintasuunnitelman laadinta, joka kattaa Georgian
ympäristöpolitiikkaa koskevat yleiset kansalliset ja alakohtaiset strategiset
suuntaviivat sekä institutionaaliset ja hallinnolliset kysymykset; b) sen
edistäminen, että ympäristönäkökohdat otetaan huomioon muilla politiikan
aloilla, ja c) tarvittavien
henkilövoimavarojen ja rahoituksen määrittäminen. 2. Kansallista
ympäristötoimintasuunnitelmaa päivitetään säännöllisesti ja mukautetaan
Georgian lainsäädännön kehitykseen. 305
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 306
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXVI tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 4 LUKU ILMASTOTOIMET 307
ARTIKLA Osapuolet kehittävät ja lujittavat
yhteistyötään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Yhteistyön toteuttamisessa
otetaan huomioon osapuolten edut tasavertaisuuden ja vastavuoroisen hyödyn
pohjalta sekä kyseisen alan kahdenvälisten ja monenvälisten sitoumusten
keskinäinen riippuvuus. 308
ARTIKLA Yhteistyöllä pyritään hillitsemään
ilmastonmuutosta ja sopeutumaan siihen sekä edistämään kansainvälisiä
toimenpiteitä muun muassa seuraavilla aloilla: a) ilmastonmuutoksen
hillitseminen; b) ilmastonmuutokseen
sopeutuminen; c) hiilidioksidipäästöjen
kauppa; d) turvallisten
ja kestävien vähähiilisten teknologioiden ja sopeutumisteknologioiden tutkimus,
kehittäminen, esittely, käyttöönotto ja levitys, ja e) ilmastonäkökohtien
sisällyttäminen alakohtaisiin politiikkoihin. 309
ARTIKLA Osapuolet muun muassa vaihtavat tietoja ja
asiantuntemusta, suorittavat yhteistä tutkimustoimintaa ja vaihtavat tietoja
puhtaammista teknologioista, toteuttavat yhteisiä toimia alueellisella ja kansainvälisellä
tasolla, mukaan lukien osapuolten ratifioimien monenvälisten
ympäristösopimusten yhteydessä, sekä toteuttavat soveltuvin osin yhteisiä
toimia alan virastojen yhteydessä. Osapuolet kiinnittävät erityistä huomiota
rajat ylittäviin kysymyksiin ja alueelliseen yhteistyöhön. 310
ARTIKLA Molemminpuoliseen etuun perustuva yhteistyö
kattaa muun muassa seuraavat: a) kansallisen
sopeutumista koskevan toimintasuunnitelman laatiminen ja täytäntöönpano; b) vähähiilisen
kehitysstrategian laatiminen ja täytäntöönpano, mukaan lukien kansallisesti
soveltuvat ilmastonmuutosta hillitsevät toimet; c) toimenpiteiden
suunnittelu ja toteutus teknologian siirron edistämiseksi teknologiatarpeiden
arvioinnin pohjalta; d) otsonikerrosta
heikentäviä aineita ja fluorattuja kasvihuonekaasuja koskevien toimenpiteiden
suunnittelu ja toteutus. 311
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 312
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXVII tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 5 LUKU TEOLLISUUS-
JA YRITYSPOLITIIKKA JA KAIVOSTEOLLISUUS 313
ARTIKLA Osapuolet kehittävät ja lujittavat
yhteistyötään teollisuus- ja yrityspolitiikan alalla parantaakseen
liiketoimintaympäristöä kaikkien talouden toimijoiden ja erityisesti pienten ja
keskisuurten yritysten (pk-yritykset), sellaisina kuin ne määritellään EU:n ja
Georgian lainsäädännössä, kannalta. Tehostetun yhteistyön pitäisi parantaa
hallinnollista ja lainsäädännöllistä kehystä niin EU:n kuin Georgiankin
yritysten kannalta sekä EU:ssa että Georgiassa, ja sen tulisi perustua
pk-yrityksiä koskevaan EU:n politiikkaan ja teollisuuspolitiikkaan ottaen
huomioon tämän alan kansainvälisesti tunnustetut periaatteet ja käytännöt. 314
ARTIKLA Tätä varten osapuolet toimivat yhteistyössä a) toteuttaakseen
politiikkoja pk-yritysten kehittämiseksi eurooppalaisia pk-yrityksiä tukevan Small
Business Act -aloitteen periaatteiden pohjalta ja valvoakseen
täytäntöönpanoprosessia säännöllisen vuoropuhelun avulla. Yhteistyössä
painotetaan myös mikro- ja käsiteollisuusyrityksiä, jotka ovat erittäin
tärkeitä sekä EU:n että Georgian talouden kannalta; b) luodakseen
paremmat toimintaedellytykset vaihtamalla tietoja ja hyviä käytäntöjä ja
edistämällä siten kilpailukyvyn parantumista. Tämä yhteistyö kattaa
rakenteellisten kysymysten, kuten ympäristö- ja energiakysymysten, käsittelyn
(rakenneuudistuksen); c) yksinkertaistaakseen
ja järkeistääkseen sääntelyä ja sääntelykäytäntöjä; tässä keskitytään
erityisesti sääntelytekniikkaa koskevien hyvien käytäntöjen vaihtoon, EU:n
periaatteet mukaan lukien; d) edistääkseen
innovaatiopolitiikan kehitystä vaihtamalla tutkimus- ja kehittämistoiminnan
kaupallistamiseen (mukaan lukien uutta teknologiaa käyttävän liiketoiminnan
perustamiseen tarkoitetut tukivälineet, klustereiden kehittäminen ja
rahoituksen hankinta) liittyviä tietoja ja hyviä käytäntöjä; e) edistääkseen
suhteiden luomista EU:n ja Georgian yritysten välillä sekä näiden yritysten ja
EU:n ja Georgian viranomaisten välillä; f) kannustaakseen
vienninedistämistoimintaa EU:n ja Georgian välillä; g) helpottaakseen
EU:n ja Georgian teollisuuden nykyaikaistamista ja rakenneuudistusta tietyillä
aloilla; h) kehittääkseen
ja lujittaakseen yhteistyötä kaivosteollisuuden ja raaka-aineiden tuotannon
alalla pyrkien edistämään molemminpuolista ymmärtämystä, parantamaan
liiketoimintaympäristöä sekä vaihtamaan tietoja ja tekemään yhteistyötä muuta
kuin energiantuotantoa palvelevan kaivosteollisuuden, etenkin metallimalmien ja
teollisuusmineraalien, alalla. Tietojen vaihto koskee kaivos- ja raaka-ainealan
kehitystä, raaka-aineiden kauppaa, kaivosteollisuuden kestävän kehityksen
parhaita käytäntöjä sekä koulutusta, ammattitaitoa, terveyttä ja
turvallisuutta. 315
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. Vuoropuheluun osallistuu myös EU:n
ja Georgian liikeyritysten edustajia. 6 LUKU YHTIÖOIKEUS,
KIRJANPITO
JA TILINTARKASTUS SEKÄ HALLINNOINTI- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄ 316
ARTIKLA Osapuolet tunnustavat yhtiöoikeutta ja
yritysten hallinto- ja ohjausjärjestelmää sekä kirjanpitoa ja tilintarkastusta
koskevien tehokkaiden sääntöjen ja käytäntöjen merkityksen moitteettomasti
toimivan markkinatalouden luomisessa ja keskinäisen kauppavaihtonsa
kehittämisessä, minkä vuoksi ne sopivat yhteistyöstä seuraavissa asioissa: a) osakkeenomistajien,
lainanantajien ja muiden sidosryhmien suojelu tällä alalla sovellettavien EU:n
sääntöjen mukaisesti; b) asiaa
koskevien kansainvälisten normien täytäntöönpano kansallisella tasolla ja
asteittainen lähentyminen EU:n sääntöihin kirjanpidon ja tilintarkastusten
alalla, ja c) yritysten
hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevan politiikan kehittäminen edelleen
kansainvälisten normien mukaisesti sekä asteittainen lähentyminen tällä alalla
sovellettaviin EU:n sääntöihin ja suosituksiin. 317
ARTIKLA Osapuolten tavoitteena on jakaa tietoja ja
asiantuntemusta sekä nykyisistä järjestelmistä että alan uusista
kehityssuuntauksista. Lisäksi osapuolet pyrkivät huolehtimaan tehokkaasta tietojen
vaihdosta EU:n jäsenvaltioiden kaupparekistereiden ja Georgian kansallisen
yritysrekisterin välillä. 318
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista asioista
käydään säännöllistä vuoropuhelua. 319
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXVIII tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 7 LUKU RAHOITUSPALVELUT 320
ARTIKLA Osapuolet tunnustavat tehokkaiden sääntöjen ja
käytäntöjen merkityksen rahoituspalvelujen alalla, jotta voidaan luoda toimiva
markkinatalous ja kehittää osapuolten keskinäistä kauppavaihtoa, minkä vuoksi
ne sopivat yhteistyöstä rahoituspalvelujen alalla seuraavien tavoitteiden
mukaisesti: a) tuetaan
rahoituspalveluja koskevan sääntelyn mukauttamista avoimen markkinatalouden
tarpeisiin; b) varmistetaan
sijoittajien ja muiden rahoituspalvelujen kuluttajien tehokas ja asianmukainen
suojelu; c) varmistetaan
Georgian koko rahoitusjärjestelmän luotettavuus ja vakaus; d) edistetään
yhteistyötä rahoitusjärjestelmän eri toimijoiden välillä, sääntely- ja
valvontaviranomaiset mukaan lukien, ja e) varmistetaan
riippumaton ja tehokas valvonta. 321 ARTIKLA 1. Osapuolet edistävät yhteistyötä alan
sääntely- ja valvontaviranomaisten välillä, mukaan lukien tietojenvaihto,
rahoitusmarkkinoita koskevan asiantuntemuksen jakaminen ja muut vastaavat
toimenpiteet. 2. Erityistä huomiota kiinnitetään
kyseisten viranomaisten hallinnollisten valmiuksien kehittämiseen muun muassa
henkilöstövaihdon ja yhteisen koulutuksen avulla. 322
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 323
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XV-A tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 8 LUKU YHTEISTYÖ
TIETOYHTEISKUNNAN ALALLA 324
ARTIKLA Osapuolet edistävät tietoyhteiskunnan
kehittämiseen liittyvää yhteistyötä, jotta kansalaiset ja yritykset voivat
hyötyä tieto- ja viestintäteknologian laajasta saatavuudesta ja laadukkaammista
ja kohtuuhintaisista palveluista. Tällä yhteistyöllä olisi pyrittävä edistämään
pääsyä sähköisen viestinnän markkinoille sekä edistämään kilpailua ja
investointeja kyseiseen alaan. 325
ARTIKLA Yhteistyö kattaa muun muassa seuraavat asiat: a) kansallisten
tietoyhteiskunta-aloitteiden täytäntöönpanoa koskeva tietojen ja parhaiden
käytäntöjen vaihto, mukaan lukien aloitteet, joilla pyritään edistämään
laajakaistayhteyksiä, parantamaan verkkoturvallisuutta ja kehittämään sähköisiä
julkisia palveluja, ja b) tietojen,
parhaiden käytäntöjen ja kokemusten vaihto kattavan sähköisen viestinnän
sääntelyjärjestelmän kehittämisen edistämiseksi ja erityisesti kansallisen
riippumattoman sääntelyelimen hallinnollisten valmiuksien vahvistamiseksi,
taajuuksien käytön tehostamiseksi ja verkkojen yhteentoimivuuden edistämiseksi
Georgiassa sekä Georgian ja EU:n välillä. 326
ARTIKLA Osapuolet edistävät yhteistyötä EU:n sähköisen
viestinnän kansallisten sääntelyelinten ja Georgian sääntelyelinten välillä. 327
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XV-B tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 9 LUKU MATKAILU 328
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä matkailualalla
tavoitteena lujittaa kilpailukykyisen ja kestävän matkailualan kehittämistä,
joka tuottaa talouskasvua, työllisyyttä ja kansainvälistä vuorovaikutusta sekä
edistää voimaantumista. 329
ARTIKLA Yhteistyö kahdenvälisellä ja Euroopan tasolla
perustuu seuraaviin periaatteisiin: a) paikallisyhteisöjen
itsemääräämisoikeuden ja etujen kunnioittaminen erityisesti maaseudulla ottaen
huomioon paikalliset kehitystarpeet ja ensisijaiset tavoitteet; b) kulttuuriperinnön
tärkeys, ja c) positiivinen
vuorovaikutus matkailun ja ympäristönsuojelun välillä. 330
ARTIKLA Yhteistyössä keskitytään seuraaviin asioihin: a) tietojen,
parhaiden käytäntöjen, kokemusten ja osaamisen vaihto; b) kumppanuuden
ylläpito julkisten, yksityisten ja paikallisyhteisön etujen pohjalta, jotta
voidaan varmistaa matkailun kestävä kehitys; c) matkailuvirtojen,
-tuotteiden ja -markkinoiden, infrastruktuurin, henkilöresurssien ja
institutionaalisten rakenteiden edistäminen ja kehittäminen; d) toimivien
politiikkojen kehittäminen ja toteuttaminen; e) matkailualan
koulutus ja valmiuksien kehittäminen palvelutason parantamiseksi, ja f) paikallisyhteisömatkailun
kehittäminen ja edistäminen. 331
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 10 LUKU MAATALOUS
JA MAASEUDUN KEHITTÄMINEN 332
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä edistääkseen
maatalouden ja maaseudun kehittämistä erityisesti toimintatapojen ja
lainsäädännön asteittaisen lähentämisen avulla. 333
ARTIKLA Osapuolten yhteistyö maatalouden ja maaseudun
kehittämisen alalla kattaa muun muassa seuraavat alat: a) keskinäisen
ymmärtämyksen helpottaminen maatalouden ja maaseudun kehittämistä koskevien
politiikkojen aloilla; b) hallinnollisten
valmiuksien parantaminen keskus- ja paikallistasolla politiikkojen
suunnittelun, arvioinnin ja täytäntöönpanon osalta EU:n säädösten ja parhaiden
käytäntöjen mukaisesti; c) maataloustuotannon
nykyaikaistamisen ja kestävyyden edistäminen; d) maaseudun
kehittämistä koskeviin politiikkoihin liittyvän tietämyksen ja parhaiden
käytäntöjen jakaminen maaseutuyhteisöjen taloudellisen hyvinvoinnin
edistämiseksi; e) maatalousalan
kilpailukyvyn sekä markkinoiden tehokkuuden ja kaikkia sidosryhmiä hyödyttävän
avoimuuden parantaminen; f) laatupolitiikkojen,
mukaan lukien maantieteelliset merkinnät ja luonnonmukainen maatalous, ja
niiden valvontajärjestelmien edistäminen; g) viinintuotanto
ja maatilamatkailu; h) tietämyksen
levittäminen ja maataloustuottajille tarkoitettujen neuvontapalvelujen
edistäminen; i) pyrkimys
näkökantojen yhdenmukaistamiseen kansainvälisissä järjestöissä, joiden jäseniä
molemmat osapuolet ovat. 334
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 11 LUKU KALASTUS
JA MERIASIOIDEN HALLINTO 1 JAKSO KALASTUSPOLITIIKKA 335
ARTIKLA 1. Osapuolet tekevät yhteistyötä
yhteisen edun mukaisilla kalatalouden aloilla, joita ovat muun muassa
elollisten vesiluonnonvarojen säilyttäminen ja hoito, tarkastukset ja valvonta,
tietojenkeruu sekä laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän kalastuksen,
sellaisena kuin se on määriteltynä FAO:n kansainvälisessä
toimintasuunnitelmassa vuodelta 2001, vastaiset toimet, joilla ehkäistään,
vastustetaan ja poistetaan laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä
kalastusta. 2. Yhteistyössä noudatetaan elollisten
vesiluonnonvarojen hoitoa ja säilyttämistä koskevia osapuolten kansainvälisiä
velvoitteita. 336
ARTIKLA Osapuolet toteuttavat yhteisiä toimia,
vaihtavat tietoja ja antavat toisilleen tukea edistääkseen a) hyvää
hallintoa ja parhaita käytäntöjä kalavarojen hoidossa, jotta voidaan varmistaa
kalavarojen säilyttäminen ja hoito kestävällä tavalla ja ekosysteemiin
perustuvan lähestymistavan pohjalta; b) vastuullista
kalastusta ja kalavarojen hoitoa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti,
jotta voidaan säilyttää kalavarojen ja ekosysteemien terveys, ja c) alueellista
yhteistyötä muun muassa soveltuvin osin alueellisten kalastusjärjestöjen
kautta. 337
ARTIKLA Tämän sopimuksen 336 artiklaan viitaten ja
ottaen huomioon parhaat tieteelliset neuvot osapuolet lujittavat yhteistyötä ja
toimiensa koordinointia Mustanmeren elollisten vesiluonnonvarojen hoidon ja
säilyttämisen alalla. Kumpikin osapuoli edistää alueellista yhteistyötä
Mustallamerellä ja soveltuvin osin suhteita alueellisiin kalastusjärjestöihin. 338
ARTIKLA Osapuolet tukevat aloitteita, kuten vastavuoroista
kokemustenvaihtoa ja tuen antamista, varmistaakseen kestävän kalatalouden
takaavan politiikan täytäntöönpanon tätä alaa koskevan EU:n säännöstön ja
osapuolten painopisteiden mukaisesti, mukaan lukien seuraavat: a) elollisten vesiluonnonvarojen hoito,
pyyntiponnistus ja tekniset toimenpiteet; b) kalastustoiminnan tarkastus ja
valvonta asianmukaista valvontalaitteistoa käyttäen, mukaan lukien sähköiset
seurantalaitteet ja jäljitysvälineet, sekä täytäntöönpanokelpoisten
lainsäädännön ja valvontamekanismien varmistaminen; c) pyyntiä, maihintuontia, laivastoja
sekä biologisia ja taloudellisia seikkoja koskevien tietojen yhdenmukaistettu
keruu; d) kalastuskapasiteetin hallinnointi,
mukaan lukien alusrekisteri, joka sisältää toimivan kalastusalusrekisterin; e) markkinoiden tehostaminen erityisesti
tukemalla tuottajajärjestöjä, tarjoamalla tietoa kuluttajille sekä
hyödyntämällä kaupan pitämistä koskevia vaatimuksia ja jäljitettävyyttä; f) kalatalousalan rakennepolitiikan
kehittäminen taloudellisen, sosiaalisen ja ympäristön kestävyyden turvaamiseksi. 2 JAKSO MERIPOLITIIKKA 339
ARTIKLA Ottaen huomioon yhteistyönsä kalastuksen,
mereen liittyvän liikenteen, ympäristön ja muiden politiikkojen aloilla ja
noudattaen Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimukseen perustuvaa
merioikeutta koskevia kansainvälisiä sopimuksia osapuolet kehittävät myös
yhdennettyä meripolitiikkaa koskevaa yhteistyötä erityisesti seuraavasti: a) edistetään
yhdennettyä lähestymistapaa meriasioihin, hyvään hallintoon ja merialueiden
käyttöön liittyvien parhaiden käytäntöjen vaihtoon; b) edistetään
merten aluesuunnittelua keinona parantaa päätöksentekoa ihmisen toiminnasta
aiheutuvien eturistiriitojen ratkaisemiseksi ekosysteemiin perustuvan
lähestymistavan mukaisesti; c) edistetään
rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa ekosysteemiin perustuvan
lähestymistavan mukaisesti rannikon kestävän kehityksen varmistamiseksi ja
rannikkoalueiden vahvistamiseksi ilmastonmuutoksen vaikutusten kaltaisia,
rannikoihin kohdistuvia riskejä vastaan; d) edistetään
meriteollisuuden innovointia ja resurssitehokkuutta, koska näin voidaan luoda
talouskasvua ja työllisyyttä, muun muassa parhaita käytäntöjä vaihtamalla; e) edistetään
strategisia liittoutumia meriteollisuuden sekä meriin ja merenkulkualaan
erikoistuneiden palvelu- ja tutkimuslaitosten välillä; f) pyritään
tehostamaan valtioiden ja eri alojen rajat ylittävää merivalvontaa vilkkaaseen
meriliikenteeseen, aluksista peräisin oleviin päästöihin,
merenkulkuonnettomuuksiin ja laittomaan toimintaan merellä liittyvien riskien
kasvun vuoksi, ja g) käydään
säännöllistä vuoropuhelua ja edistetään erilaisten verkostojen muodostamista
merialan sidosryhmien kesken. 340
ARTIKLA Yhteistyöhön sisältyy erityisesti: a) tietojen,
parhaiden käytäntöjen ja kokemusten vaihto sekä merenkulkualaa, mukaan lukien
merenkulkualan innovatiivisia teknologioita ja meriympäristökysymyksiä,
koskevan osaamisen siirto; b) hankkeiden
rahoitusvaihtoehtoja koskevien tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihto,
julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuudet mukaan lukien, ja c) osapuolten
yhteistyön tehostaminen asianmukaisilla kansainvälisillä merenkulkufoorumeilla.
Kalastus- ja meripolitiikkaa koskeva
säännöllinen vuoropuhelu 341
ARTIKLA Osapuolet käyvät säännöllistä vuoropuhelua
tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista asioista. 12 LUKU YHTEISTYÖ
TUTKIMUKSEN SEKÄ TEKNOLOGISEN KEHITTÄMISEN
JA ESITTELYN ALALLA 342
ARTIKLA Osapuolet edistävät yhteistyötä kaikilla
siviilitarkoituksiin suunnatun tutkimuksen sekä teknologisen kehittämisen ja
esittelyn (TTK) aloilla yhteisen edun mukaisesti, sanotun kuitenkaan
rajoittamatta teollis- ja tekijänoikeuksien asianmukaista ja tehokasta
suojelua. 343
ARTIKLA TTK-yhteistyö kattaa a) poliittisen
vuoropuhelun ja tieteellisen ja teknologisen tiedon vaihdon; b) osapuolten
ohjelmiin osallistumisen helpottamisen; c) tutkimuskapasiteetin
ja Georgian tutkimusyksiköiden osallistumisen lisäämisen EU:n tutkimuksen
puiteohjelmaan; d) yhteisten
tutkimushankkeiden edistämisen kaikilla TTK-aloilla; e) osapuolten
TTK-toiminnassa mukana oleville tiedemiehille, tutkijoille ja muulle
tutkimushenkilöstölle tarkoitetut koulutustoimet ja vaihto-ohjelmat; f) tämän
sopimuksen mukaiseen toimintaan osallistuvien tutkijoiden vapaan liikkuvuuden
helpottamisen sovellettavan lainsäädännön puitteissa ja tällaisessa toiminnassa
käytettäviksi tarkoitettujen tavaroiden rajat ylittävän liikkumisen
helpottamisen, ja g) muut
TKK-alan yhteistyömuodot yhteisen sopimuksen perusteella. 344
ARTIKLA Edellä mainitussa yhteistyötoiminnassa olisi
pyrittävä yhteisvaikutukseen muiden toimien kanssa, joita toteutetaan tämän
sopimuksen VII osaston (Rahoitustukea, petostentorjuntaa ja valvontaa koskevat
määräykset) mukaisen EU:n ja Georgian rahoitusyhteistyön puitteissa. 13 LUKU KULUTTAJAPOLITIIKKA 345
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä varmistaakseen
kuluttajansuojan korkean tason ja edistääkseen kuluttajansuojajärjestelmiensä
yhteensopivuutta. 346
ARTIKLA Kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi
yhteistyö voi kattaa tarvittaessa seuraavat toimet: a) pyrkimys
lähentää kuluttajalainsäädäntöä välttäen kaupan esteitä; b) kuluttajansuojajärjestelmiä
(mukaan lukien kuluttajasuojalainsäädäntö ja sen täytäntöönpano,
kulutustavaroiden turvallisuus, tiedonvaihtojärjestelmät, kuluttajavalistus ja
kuluttajien vaikutusvalta sekä kuluttajan oikeussuojakeinot) koskevan
tiedonvaihdon edistäminen; c) hallintoviranomaisten
ja muiden kuluttajien etua edustavien tahojen koulutus, ja d) riippumattomien
kuluttajajärjestöjen toiminnan ja kuluttajien edustajien välisten yhteyksien
edistäminen. 347
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXIX tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 14 LUKU TYÖLLISYYS,
SOSIAALIPOLITIIKKA JA YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET 348
ARTIKLA Osapuolet lisäävät vuoropuheluaan ja
yhteistyötään edistääkseen ihmisarvoista työtä koskevaa ohjelmaa,
työllisyyspolitiikkaa, työterveyttä ja -turvallisuutta, työmarkkinaosapuolten
vuoropuhelua, sosiaalista suojelua, sosiaalista osallisuutta, sukupuolten
tasa-arvoa, syrjinnän estämistä sekä yritysten sosiaalista vastuuta ja siten
edistävät uusien ja parempien työpaikkojen luomista, köyhyyden vähentämistä,
sosiaalista yhteenkuuluvuutta, kestävää kehitystä ja parempaa elämänlaatua. 349
ARTIKLA Yhteistyö, joka perustuu tietojen ja parhaiden
käytäntöjen vaihtamiseen, voi kattaa tietyt kysymykset muun muassa seuraavilla
aloilla: a) köyhyyden
vähentäminen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden lisääminen; b) työllisyyspolitiikka,
jonka tavoitteena on uusien ja parempien työpaikkojen luominen ja kunnolliset
työolosuhteet, muun muassa epävirallisen talouden ja epävirallisen työllisyyden
supistamiseksi; c) aktiivisten
työmarkkinatoimenpiteiden ja tehokkaiden työnvälityspalvelujen edistäminen,
jotta voidaan nykyaikaistaa työmarkkinoita ja mukautua osapuolten
työmarkkinoiden tarpeisiin; d) osallistavampien
työmarkkinoiden ja sosiaaliturvajärjestelmien edistäminen heikommassa asemassa
olevien henkilöiden, myös vammaisten ja vähemmistöryhmien, integroimiseksi; e) yhtäläiset
mahdollisuudet ja syrjimättömyys, joilla pyritään edistämään sukupuolten
tasa-arvoa ja naisten ja miesten yhtäläisiä mahdollisuuksia sekä torjumaan
sukupuoleen, rodulliseen tai etniseen alkuperään, uskontoon tai vakaumukseen,
vammaisuuteen, ikään tai seksuaaliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää; f) sosiaalipolitiikka,
jolla pyritään parantamaan sosiaaliturvan tasoa sekä sosiaalisen suojelun
järjestelmien laatua, saatavuutta ja taloudellista kestävyyttä; g) työmarkkinaosapuolten
osallistumisen lisääminen ja työmarkkinaosapuolten vuoropuhelun edistäminen
muun muassa kaikkien sidosryhmien valmiuksia vahvistamalla; h) työterveyden
ja -turvallisuuden edistäminen, ja i) yritysten
sosiaaliseen vastuuseen liittyvä tietoisuus ja vuoropuhelu. 350
ARTIKLA Osapuolet kannustavat kaikkia asianmukaisia
sidosryhmiä, myös kansalaisjärjestöjä ja erityisesti työmarkkinaosapuolia,
osallistumaan politiikan kehittämiseen ja uudistamiseen ja osapuolten tämän
sopimuksen VIII osaston (Institutionaaliset määräykset, yleiset määräykset ja
loppumääräykset) asiaa koskevien määräysten mukaiseen yhteistyöhön. 351
ARTIKLA Osapuolet pyrkivät tehostamaan yhteistyötä
työllisyys- ja sosiaalipolitiikan alalla kaikkien asiaankuuluvien alueellisten,
monenvälisten ja kansainvälisten foorumien ja organisaatioiden puitteissa. 352
ARTIKLA Osapuolet edistävät yritysten sosiaalista
vastuuta ja vastuuvelvollisuutta sekä kannustavat yrityksiä noudattamaan
vastuullisia käytäntöjä, kuten useissa kansainvälisissä yritysten sosiaalista
vastuuta koskevissa ohjeissa ja etenkin OECD:n toimintaohjeissa
monikansallisille yrityksille suositellut käytännöt. 353
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 354
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXX tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 15 LUKU KANSANTERVEYS 355
ARTIKLA Osapuolet sopivat kehittävänsä yhteistyötään
kansanterveyden alalla parantaakseen kansanterveyden ja ihmisten terveyden
suojelun tasoa, joka on kestävän kehityksen ja talouskasvun perusedellytys. 356
ARTIKLA Yhteistyöhön sisältyvät erityisesti seuraavat: a) Georgian
julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittäminen erityisesti jatkamalla
terveydenhuoltoalan uudistusta, varmistamalla korkeatasoinen terveydenhuolto,
kehittämällä terveysalan henkilövoimavaroja sekä parantamalla terveysalan
hallintoa ja rahoitusta; b) tartuntatautien,
kuten HIV/aids, virushepatiitti ja tuberkuloosi, epidemiologinen seuranta ja
valvonta sekä mikrobilääkeresistenssi ja valmistautuminen kansanterveysuhkiin
ja kansanterveysalan hätätilanteisiin; c) tarttumattomien
tautien ehkäisy ja valvonta lähinnä vaihtamalla tietoja ja parhaita käytäntöjä,
edistämällä terveitä elämäntapoja ja liikuntaa sekä puuttumalla tärkeimpiin
terveyteen vaikuttaviin tekijöihin kuten ravintoon ja alkoholi-, huume- ja
tupakkariippuvuuteen; d) ihmisestä
peräisin olevien aineiden laatu ja turvallisuus; e) terveyteen
liittyvä tieto ja osaaminen, ja f) sellaisten
kansainvälisten terveysalan sopimusten (etenkin kansainvälinen terveyssäännöstö
ja tupakoinnin torjuntaa koskeva puitesopimus) täytäntöönpano, joissa osapuolet
ovat sopimuspuolina. 357
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXXI tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 16 LUKU YLEISSIVISTÄVÄ
JA AMMATILLINEN KOULUTUS SEKÄ NUORISO 358
ARTIKLA Osapuolet tekevät yhteistyötä yleissivistävän
ja ammatillisen koulutuksen alalla tehostaakseen yhteistyötä ja vuoropuhelua,
myös vuoropuhelua toimintapoliittisista kysymyksistä, tarkastellen
mahdollisuuksia lähentämiseen EU:n toimintapolitiikkoihin ja käytäntöihin
kyseisellä alalla. Osapuolet tekevät yhteistyötä edistääkseen elinikäistä
oppimista, kannustaakseen yhteistyötä ja avoimuutta kaikilla yleissivistävän ja
ammatillisen koulutuksen tasoilla kiinnittäen erityistä huomiota korkea-asteen
koulutukseen. 359
ARTIKLA Yhteistyössä yleissivistävän ja ammatillisen
koulutuksen aloilla keskitytään muun muassa seuraaviin asioihin: a) elinikäisen
oppimisen edistäminen, joka on keskeinen tekijä kasvun ja työllisyyden kannalta
ja voi antaa kansalaisille mahdollisuuksia osallistua täysimääräisesti
yhteiskuntaan; b) yleissivistävän
ja ammatillisen koulutuksen järjestelmien nykyaikaistaminen sekä laadun, hyödyn
ja pääsyn parantaminen kaikilla koulutustasoilla varhaiskasvatuksesta
korkeakoulutukseen; c) korkeakoulutuksen
laadun parantaminen tavalla, joka vastaa korkeakoulutuksen uudistusohjelmaa
EU:ssa ja Bolognan prosessia; d) kansainvälisen
akateemisen yhteistyön ja EU:n yhteistyöohjelmiin osallistumisen sekä
opiskelijoiden ja opettajien liikkuvuuden lisääminen; e) kannustaminen
vieraiden kielten oppimiseen; f) tuki
edistymiselle tutkinto- ja pätevyysvaatimusten tunnustamiseen tähtäävässä
prosessissa ja avoimuuden varmistaminen tässä asiassa; g) yhteistyön
edistäminen ammatillisessa koulutuksessa ottaen huomioon asiaa koskevat EU:n
parhaat käytännöt, ja h) Euroopan
yhdentymiskehitystä koskevan ymmärtämyksen ja tiedon lisääminen, akateeminen
vuoropuhelu EU:n ja itäisen kumppanuuden suhteista sekä osallistuminen asiaa
koskeviin EU:n ohjelmiin. 360
ARTIKLA Osapuolet sopivat tekevänsä yhteistyötä
nuorisoalalla a) lisätäkseen
yhteistyötä ja vaihtoa nuorisopolitiikan sekä nuorille ja nuorisotyöntekijöille
tarkoitetun epävirallisen koulutuksen aloilla; b) tukeakseen
nuorten ja nuorisotyöntekijöiden liikkuvuutta keinona edistää kulttuurien
välistä vuoropuhelua ja hankkia tietoja, taitoja ja osaamista virallisten
koulutusjärjestelmien ulkopuolelta, mukaan lukien vapaaehtoistyön kautta; c) edistääkseen
nuorisojärjestöjen yhteistyötä. 361
ARTIKLA Georgia noudattaa ja kehittää politiikkaa,
joka on tämän sopimuksen liitteessä XXXII lueteltujen asiakirjojen osalta EU:n
politiikkojen ja käytäntöjen muodostaman viitekehyksen mukaista, kyseisen
liitteen määräysten mukaisesti. 17 LUKU YHTEISTYÖ
KULTTUURIN ALALLA 362
ARTIKLA Osapuolet edistävät yhteistyötä kulttuurin
alalla ottaen asianmukaisesti huomioon Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-,
tiede- ja kulttuurijärjestön (UNESCO) kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden
suojelemista ja edistämistä koskevassa vuoden 2005 yleissopimuksessa esitetyt
periaatteet. Osapuolet pyrkivät säännölliseen poliittiseen vuoropuheluun
kumpaakin osapuolta kiinnostavilla aloilla, joihin kuuluu muun muassa EU:n ja
Georgian kulttuuriteollisuuden kehittäminen. Osapuolten välisen yhteistyön
tarkoituksena on edistää kulttuurienvälistä vuoropuhelua, muun muassa EU:n ja
Georgian kulttuurialan ja kansalaisyhteiskunnan osallistumisen kautta. 363
ARTIKLA Osapuolet keskittävät yhteistyönsä tietyille
aloille: a) kulttuuriyhteistyö
ja -vaihto; b) taiteen
ja taitelijoiden liikkuvuus ja kulttuurialan valmiuksien kehittäminen; c) kulttuurien
välinen vuoropuhelu; d) vuoropuhelu
kulttuuripolitiikasta, ja e) yhteistyö
kansainvälisillä foorumeilla, esimerkiksi UNESCOn ja Euroopan neuvoston
piirissä, muun muassa kulttuurisen monimuotoisuuden vaalimiseksi ja
historiallisen ja kulttuuriperinnön säilyttämiseksi ja hyödyntämiseksi. 18 LUKU AUDIOVISUAALIALAAN
JA TIEDOTUSVÄLINEISIIN LIITTYVÄ YHTEISTYÖ 364
ARTIKLA Osapuolet edistävät yhteistyötä
audiovisuaalialalla. Yhteistyöllä lujitetaan audiovisuaalialaa EU:ssa ja
Georgiassa erityisesti alan ammattilaisten koulutuksen, tietojen vaihdon ja
elokuva- ja televisioalan yhteistuotantojen edistämisen avulla. 365
ARTIKLA 1. Osapuolet kehittävät säännöllistä
vuoropuhelua audiovisuaalialaa ja tiedotusvälineitä koskevien politiikkojen
alalla ja tekevät yhteistyötä lujittaakseen tiedotusvälineiden
riippumattomuutta ja ammattimaisuutta sekä yhteyksiä EU:n tiedotusvälineiden
kanssa asiaa koskevien eurooppalaisten normien (mukaan lukien Euroopan
neuvoston sekä UNESCOn kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemista ja
edistämistä koskevan vuoden 2005 yleissopimuksen normit) mukaisesti. 2. Yhteistyö sisältää muun muassa
toimittajien ja muiden tiedotusalan ammattilaisten koulutukseen liittyvät
kysymykset. 366
ARTIKLA Osapuolet keskittävät yhteistyönsä tietyille
aloille: a) vuoropuhelu
audiovisuaalialaa ja tiedotusvälineitä koskevista politiikoista; b) vuoropuhelu
kansainvälisillä foorumeilla (kuten UNESCOssa ja WTO:ssa), ja c) audiovisuaalialan
ja tiedotusvälineiden yhteistyö, mukaan lukien yhteistyö elokuva-alalla. 367
ARTIKLA Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän sopimuksen
liitteessä XXXIII tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. 19 LUKU YHTEISTYÖ
URHEILUN JA
LIIKUNNAN ALALLA 368
ARTIKLA Osapuolet edistävät yhteistyötä urheilun ja
liikunnan alalla vaihtamalla tietoja ja hyviä käytäntöjä edistääkseen
terveellisiä elämäntapoja, urheilun sosiaalisia ja kasvatuksellisia arvoja sekä
urheilualan liikkuvuutta sekä torjuakseen urheiluun kohdistuvia
maailmanlaajuisia uhkia, kuten dopingia, rasismia ja väkivaltaa. 20 LUKU KANSALAISYHTEISKUNTAA
KOSKEVA YHTEISTYÖ 369
ARTIKLA Osapuolet tehostavat kansalaisyhteiskuntien
yhteistyötä koskevaa vuoropuhelua, jolla on seuraavat tavoitteet: a) lisätä
yhteyksiä sekä tietojen ja kokemusten vaihtoa EU:n ja Georgian
kansalaisyhteiskuntien eri sektorien välillä; b) parantaa
Georgian ja sen historian ja kulttuurin tuntemusta ja ymmärtämystä EU:ssa ja
erityisesti jäsenvaltioissa olevissa kansalaisjärjestöissä, jotta tulevien
suhteiden mahdollisuudet ja haasteet tunnettaisiin paremmin; c) parantaa
vastavuoroisesti EU:n tuntemusta ja ymmärtämystä Georgiassa ja erityisesti
georgialaisissa kansalaisjärjestöissä painottaen muun muassa EU:n perusarvoja,
politiikkoja ja toimintaa. 370
ARTIKLA Osapuolet edistävät vuoropuhelua ja
yhteistyötä kummankin osapuolen kansalaisyhteiskuntien sidosryhmien välillä
olennaisena osana EU:n ja Georgian suhteita. Kyseisen vuoropuhelun ja
yhteistyön tavoitteet ovat seuraavat: a) varmistaa
kansalaisyhteiskunnan osallistuminen EU:n ja Georgian välisiin suhteisiin ja
erityisesti tämän sopimuksen määräysten täytäntöönpanoon; b) tehostaa
kansalaisyhteiskunnan osallistumista julkiseen päätöksentekoon erityisesti
käymällä avointa, läpinäkyvää ja säännöllistä vuoropuhelua julkisten laitosten,
etujärjestöjen ja kansalaisyhteiskunnan välillä; c) helpottaa
instituutioiden ja kansalaisjärjestöjen kehittämisen mahdollistavia olosuhteita
eri tavoin, muun muassa neuvontapalvelun, epävirallisen ja virallisen
verkostoitumisen, vastavuoroisten vierailujen ja työpajojen avulla, erityisesti
kansalaisyhteiskunnan oikeudellisen kehyksen parantamiseksi, ja d) mahdollistaa
kummankin osapuolen kansalaisyhteiskunnan edustajien tutustuminen
kansalaisyhteiskunnan, mukaan lukien työmarkkinaosapuolet, ja viranomaisten
välisiin neuvottelu- ja vuoropuheluprosesseihin erityisesti
kansalaisyhteiskunnan aseman vahvistamiseksi julkisessa päätöksenteossa. 371
ARTIKLA Osapuolet käyvät säännöllistä vuoropuhelua
tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista asioista. 21 LUKU ALUEKEHITYS
SEKÄ RAJATYLITTÄVÄ
JA ALUEELLINEN YHTEISTYÖ 372
ARTIKLA 1. Osapuolet edistävät keskinäistä
ymmärtämystä ja kahdenvälistä yhteistyötä aluekehityspolitiikan (mukaan lukien
aluepolitiikkojen muotoilua ja täytäntöönpanoa koskevat menettelyt),
monitasoisen hallinnon ja kumppanuuden aloilla kiinnittäen erityistä huomiota
epäsuotuisten alueiden kehittämiseen ja alueelliseen yhteistyöhön tavoitteena
luoda yhteydenpitoväyliä ja tehostaa tietojen ja kokemusten vaihtoa
kansallisten ja paikallisten viranomaisten, sosioekonomisten toimijoiden ja
kansalaisyhteiskunnan välillä. 2. Osapuolet tekevät erityisesti
yhteistyötä saattaakseen Georgian käytännöt seuraavien periaatteiden
mukaisiksi: a) monitasoisen
hallinnon parantaminen, sillä se vaikuttaa sekä keskustasolla että kunnissa,
painottaen tapoja lisätä paikallisten sidosryhmien osallistumista; b) kumppanuuden
lujittaminen kaikkien aluekehitykseen osallistuvien osapuolten välillä, ja c) alueellisten
kehitysohjelmien ja -hankkeiden täytäntöönpanoon osallistuvien osapuolten
rahoitusosuuksista koostuva yhteisrahoitus. 373
ARTIKLA 1. Osapuolet tukevat ja lisäävät
paikallisviranomaisten osallistumista alueelliseen yhteistyöhön, mukaan lukien
rajatylittävä yhteistyö, ja siihen liittyviin hallintorakenteisiin, tehostavat
yhteistyötä luomalla mahdollistavat oikeudelliset puitteet, tukevat ja
kehittävät valmiuksien parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä ja edistävät
rajatylittävien ja alueellisten talous- ja liike-elämän verkostojen
kehittämistä. 2. Osapuolet tekevät yhteistyötä
lujittaakseen georgialaisten instituutioiden institutionaalisia ja
toiminnallisia valmiuksia aluekehityksen ja maankäytön suunnittelun aloilla
muun muassa: a) parantamalla
instituutioiden välistä koordinointia, etenkin keskus- ja paikallishallinnon
vertikaalisen ja horisontaalisen vuorovaikutuksen mekanismia, alueellisten
politiikkojen kehittämis- ja täytäntöönpanoprosessissa; b) kehittämällä
paikallishallinnon valmiuksia edistää rajatylittävää yhteistyötä EU:n
periaatteiden ja käytäntöjen mukaisesti; c) jakamalla
alakehityspolitiikkaa koskevia osaamista, tietoa ja parhaita käytäntöjä
paikallisyhteisöjen taloudellisen hyvinvoinnin ja alueiden yhdenmukaisen
kehityksen edistämiseksi. 374
ARTIKLA 1. Osapuolet tehostavat rajatylittävän
yhteistyön kehittämistä muilla tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla
aloilla, joita ovat muun muassa liikenne, energia, viestintäverkot, kulttuuri,
koulutus, matkailu ja terveys, ja kannustavat siihen. 2. Osapuolet tiivistävät yhteistyötä
alueidensa välillä kansainvälisten ja alueiden välisten ohjelmien kautta,
kannustavat Georgian alueiden osallistumista Euroopan alueellisiin rakenteisiin
ja organisaatioihin ja edistävät niiden taloudellista ja institutionaalista
kehitystä toteuttamalla yhteisen edun mukaisia hankkeita. 3. Kyseiset toimet toteutetaan
seuraavien yhteistyörakenteiden yhteydessä: a) jatkuva
alueellinen yhteistyö Euroopan alueiden kanssa, mukaan lukien kansainvälisten
ja rajatylittävien yhteistyöohjelmien kautta; b) yhteistyö
itäisen kumppanuuden puitteissa ja EU:n elinten, mukaan lukien alueiden
komitean, kanssa sekä osallistuminen eurooppalaisiin alueellisiin hankkeisiin
ja aloitteisiin; c) yhteistyö
muun muassa Euroopan talous- ja sosiaalikomitean ja Euroopan aluekehittämisen
seurantaverkoston (ESPON) kanssa. 375
ARTIKLA Tämän luvun soveltamisalaan kuuluvista
asioista käydään säännöllistä vuoropuhelua. 22 LUKU PELASTUSPALVELU 376
ARTIKLA Osapuolet kehittävät ja lujittavat
luonnonkatastrofeihin ja ihmisten aiheuttamiin katastrofeihin liittyvää
yhteistyötään. Yhteistyön toteuttamisessa otetaan huomioon osapuolten edut
tasavertaisuuden ja vastavuoroisen hyödyn pohjalta sekä osapuolten ja
monenvälisten toimien keskinäinen riippuvuus pelastuspalvelualalla. 377 ARTIKLA Yhteistyön tavoitteena on tehostaa
luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyä, niihin
valmistautumista ja niihin reagointia. 378
ARTIKLA Osapuolet muun muassa vaihtavat tietoja ja
asiantuntemusta sekä toteuttavat yhteisiä toimia kahdenvälisesti ja/tai
monenvälisten ohjelmien puitteissa. Yhteistyötä voidaan tehdä muun muassa
panemalla täytäntöön osapuolten tällä alalla tekemiä erillisiä sopimuksia
ja/tai sopimia hallinnollisia järjestelyjä. 379
ARTIKLA Yhteistyö voi kattaa seuraavat tavoitteet: a) yhteystietojen
vaihto ja jatkuva päivitys, jotta voidaan varmistaa vuoropuhelun jatkuvuus ja
jotta yhteydenotot ovat mahdollisia ympäri vuorokauden; b) vastavuoroisen
avun helpottaminen vakavissa hätätilanteissa tarpeen mukaan ja edellyttäen,
että käytettävissä on riittävät voimavarat; c) ennakkovaroitusten
ja päivitetyn tiedon vaihto ympäri vuorokauden EU:ta tai Georgiaa koskevista
suuren mittaluokan hätätilanteista, mukaan lukien avunpyynnöt ja -tarjoukset; d) tiedon
vaihto osapuolten kolmansille maille antamasta avusta hätätilanteissa, joissa
aktivoidaan EU:n pelastuspalvelumekanismi; e) isäntämaatukea
koskeva yhteistyö apua pyydettäessä/annettaessa; f) katastrofien
ehkäisyä sekä niihin valmistautumista ja reagointia koskevien parhaiden
käytäntöjen ja ohjeiden vaihto; g) katastrofiriskin
vähentämistä koskeva yhteistyö muun muassa institutionaalisten yhteyksien
avulla ja hyödyntämällä neuvontaa, tiedotusta, koulutusta ja viestintää sekä
parhaita käytäntöjä, joilla pyritään ehkäisemään tai lievittämään
luonnonkatastrofien vaikutuksia; h) yhteistyö
katastrofeja ja riskinarviointia koskevan tietopohjan parantamiseksi
katastrofihallinnassa; i) yhteistyö
katastrofien ympäristöön ja kansanterveyteen kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa; j) asiantuntijoiden
kutsuminen erityisiin pelastuspalveluun liittyviä kysymyksiä käsitteleviin
teknisiin työpajoihin ja seminaareihin; k) tarkkailijoiden
kutsuminen tapauskohtaisesti EU:n ja/tai Georgian järjestämiin
erityisharjoituksiin ja koulutustilaisuuksiin, ja l) yhteistyön
lujittaminen käytettävissä olevien pelastuspalveluvalmiuksien mahdollisimman
tehokkaan käytön edistämiseksi. 23 LUKU OSALLISTUMINEN
EUROOPAN UNIONIN VIRASTOJEN JA OHJELMIEN TOIMINTAAN 380
ARTIKLA Georgia saa osallistua kaikkien niiden unionin
virastojen toimintaan, joiden perustamista koskevat säännökset sallivat
Georgian osallistumisen. Georgia tekee EU:n kanssa erillisiä sopimuksia, joiden
nojalla se voi osallistua kunkin tällaisen viraston toimintaan ja joissa
määrätään muun muassa sen rahoitusosuudesta. 381
ARTIKLA Georgia saa osallistua kaikkiin nykyisiin ja
tuleviin unionin ohjelmiin, jotka ovat ohjelmien perustamista koskevien
säännösten mukaisesti sille avoimia. Georgian osallistumista unionin ohjelmiin
säätelee tähän sopimukseen liitetty pöytäkirja III, joka sisältää Euroopan
unionin ja Georgian puitesopimuksen Georgian osallistumista unionin ohjelmiin
koskevista yleisistä periaatteista. 382
ARTIKLA Osapuolet käyvät säännöllistä vuoropuhelua
Georgian osallistumisesta unionin ohjelmiin ja sen virastojen toimintaan. EU
ilmoittaa Georgialle uusien EU:n virastojen ja uusien unionin ohjelmien
perustamisesta sekä tämän sopimuksen 380 ja 381 artiklassa mainittujen, unionin
ohjelmiin ja virastojen toimintaan osallistumista koskevien ehtojen
mahdollisista muutoksista. VII
OSASTO RAHOITUSTUKEA,
PETOSTENTORJUNTAA
JA VALVONTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 1 LUKU RAHOITUSTUKI 383
ARTIKLA Georgialle myönnetään rahoitustukea
asiaankuuluvista EU:n rahoitusmekanismeista ja -välineistä. Georgia voi myös
hyötyä yhteistyöstä Euroopan investointipankin (EIP), Euroopan jälleenrakennus-
ja kehityspankin (EBRD) ja muiden kansainvälisten rahoituslaitosten kanssa.
Rahoitustuella edistetään tämän sopimuksen tavoitteiden saavuttamista, ja se
myönnetään seuraavien artiklojen mukaisesti. 384
ARTIKLA Rahoitustuen pääperiaatteet määritellään
asianomaisia EU:n rahoitusvälineitä koskevissa asetuksissa. 385
ARTIKLA Osapuolten määrittämät EU:n rahoitustuen
painopistealueet vahvistetaan vuotuisissa toimintaohjelmissa, jotka perustuvat
aina kun mahdollista sovittuja toimintapoliittisia painopisteitä vastaaviin
monivuotisiin kehyksiin. Kyseisissä ohjelmissa vahvistettavassa tuen määrässä
otetaan huomioon Georgian tarpeet, alakohtaiset valmiudet ja uudistusten
eteneminen erityisesti tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. 386
ARTIKLA Käytettävissä olevien varojen optimaalisen
käytön varmistamiseksi osapuolet pyrkivät panemaan EU:n rahoitustuen täytäntöön
tiiviissä yhteistyössä ja koordinoidusti muiden avunantajamaiden, -järjestöjen ja kansainvälisten
rahoituslaitosten kanssa ja tuen tuloksellisuutta koskevien kansainvälisten
periaatteiden mukaisesti. 387
ARTIKLA Rahoitustukea koskevat periaatteelliset
oikeudelliset, hallinnolliset ja tekniset määräykset vahvistetaan asiaa
koskevissa, osapuolten välillä tehtävissä sopimuksissa. 388
ARTIKLA Assosiaationeuvostolle ilmoitetaan
rahoitustuen edistymisestä ja täytäntöönpanosta sekä sen vaikutuksesta tämän
sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseen. Tätä varten osapuolten asiaankuuluvat
elimet toimittavat toisilleen jatkuvasti tarvittavat seuranta- ja
arviointitiedot. 389
ARTIKLA Osapuolet panevat rahoitustuen täytäntöön
moitteettoman varainhoidon periaatteiden mukaisesti ja tekevät yhteistyötä EU:n
ja Georgian taloudellisten etujen suojaamiseksi tämän osaston 2 luvussa
(Petostentorjuntaa ja valvontaa koskevat määräykset) esitetyllä tavalla. 2 LUKU PETOSTENTORJUNTAA
JA VALVONTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET 390
ARTIKLA Määritelmät Tätä lukua sovellettaessa sovelletaan tämän
sopimuksen pöytäkirjassa III vahvistettuja määritelmiä. 391
ARTIKLA Soveltamisala Tätä lukua sovelletaan kaikkiin osapuolten
välillä myöhemmin tehtäviin sopimuksiin tai rahoitusvälineisiin ja kaikkiin
muihin EU:n rahoitusvälineisiin, joihin Georgia voi osallistua, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta niihin mahdollisesti lisättäviä lausekkeita, jotka
koskevat tilintarkastuksia, paikalla tehtäviä tarkastuksia, todentamisia,
valvontaa ja petostentorjuntatoimenpiteitä, mukaan lukien Euroopan
tilintarkastustuomioistuimen ja Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF)
toteuttamat tarkastukset. 392
ARTIKLA Toimenpiteet
petosten, korruption ja muun laittoman toiminnan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi Osapuolet toteuttavat tehokkaita toimenpiteitä
petosten, korruption ja muun EU:n rahoituksen täytäntöönpanoon liittyvän
laittoman toiminnan ehkäisemiseksi ja torjumiseksi muun muassa osapuolten
keskinäisen hallinnollisen avun ja keskinäisen oikeusavun keinoin tämän sopimuksen
soveltamisalaan kuuluvilla aloilla. 393
ARTIKLA Tietojenvaihto
ja muu operatiivisen tason yhteistyö 1. Tämän luvun moitteettoman
täytäntöönpanon varmistamiseksi Georgian ja EU:n toimivaltaiset viranomaiset
vaihtavat tietoja säännöllisesti ja järjestävät neuvotteluja jommankumman
osapuolen niin pyytäessä. 2. OLAF voi sopia toimivaltaisten
georgialaistahojen kanssa Georgian lainsäädännön mukaisesti muusta yhteistyöstä
petosten torjunnan alalla, mukaan lukien operatiiviset järjestelyt Georgian viranomaisten
kanssa. 3. Henkilötietojen siirrossa ja
käsittelyssä sovelletaan tämän sopimuksen III osaston (Vapaus, turvallisuus ja
oikeus) 14 artiklaa. 394
ARTIKLA Petosten,
korruption ja väärinkäytösten ehkäisy 1. EU:n ja Georgian viranomaiset tarkastavat
säännöllisesti, että EU:n varoin rahoitetut toimet on pantu täytäntöön
asianmukaisesti. Ne toteuttavat tarvittavat toimenpiteet väärinkäytösten ja
petosten ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. 2. EU:n ja Georgian viranomaiset
toteuttavat kaikki asianmukaiset toimenpiteet ehkäistäkseen ja korjatakseen
aktiivisen tai passiivisen korruption käytäntöjä ja torjuakseen eturistiriitoja
kaikissa EU:n rahoituksen täytäntöönpanoon liittyvien menettelyjen vaiheissa. 3. Georgian viranomaiset ilmoittavat
Euroopan komissiolle kaikista toteuttamistaan ehkäisevistä toimenpiteistä. 4. Euroopan komissiolla on oikeus saada
todisteet Euroopan yhteisöjen yleiseen talousarvioon sovellettavasta
varainhoitoasetuksesta 25 päivänä kesäkuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen
(EY, Euratom) N:o 1605/2002 56 artiklan mukaisesti. 5. Sillä on myös oikeus saada todisteet
siitä, että hankintoja ja avustuksia koskevat menettelyt ovat avoimuuden,
tasapuolisen kohtelun ja syrjimättömyyden periaatteiden mukaisia, ettei niihin
liity eturistiriitoja ja että ne tarjoavat kansainvälisesti hyväksyttyjen
normien tasoiset takeet ja täyttävät moitteettoman varainhoidon vaatimukset. 6. Osapuolet antavat toisilleen omien
menettelyjensä mukaisesti tiedot, jotka liittyvät EU:n rahoituksen täytäntöönpanoon,
ja ilmoittavat toisilleen viipymättä kaikista merkityksellisistä muutoksista
menettelyissään tai järjestelmissään. 395
ARTIKLA Oikeuskäsittelyt,
tutkinta ja syytteeseen asettaminen Georgian viranomaiset aloittavat
oikeuskäsittelyt, mukaan lukien tarvittaessa tutkinta- ja syytetoimet,
kansallisten tai EU:n tarkastusten yhteydessä epäiltyjen tai havaittujen
petosten, lahjonnan tai muiden väärinkäytösten perusteella, mukaan lukien
eturistiriidat. OLAF voi tarvittaessa avustaa Georgian toimivaltaisia
viranomaisia tässä tehtävässä. 396
ARTIKLA Petoksista,
korruptiosta ja väärinkäytöksistä ilmoittaminen 1. Georgian viranomaisten on
toimitettava Euroopan komissiolle viipymättä kaikki tiedot niiden tietoon
tulleista EU:n rahoituksen täytäntöönpanoon liittyvistä petoksista tai
korruptiosta, ja niiden on ilmoitettava Euroopan komissiolle viipymättä
kaikista muista väärinkäytöksistä, mukaan lukien eturistiriidat. Petoksia ja
korruptiota koskevista epäilyistä ilmoitetaan myös OLAFille ja Euroopan komissiolle. 2. Georgian viranomaisten on myös
ilmoitettava kaikista tämän artiklan nojalla ilmoitettujen tosiseikkojen
perusteella toteutetuista toimenpiteistä. Jos ilmoitettavia petoksia, korruptiota
tai muita väärinkäytöksiä ei ole, Georgian viranomaisten on ilmoitettava tästä
Euroopan komissiolle kunkin kalenterivuoden päätyttyä. 397
ARTIKLA Tarkastukset 1. Euroopan komissiolla ja Euroopan
tilintarkastustuomioistuimella on oikeus tarkastaa kaikkien EU:n rahoituksen
täytäntöönpanoon liittyvien menojen laillisuus ja asianmukaisuus ja
varainhoidon moitteettomuus. 2. Tarkastukset koskevat sekä tehtyjä
sitoumuksia että suoritettuja maksuja. Tarkastukset suoritetaan asiakirjojen
perusteella ja tarvittaessa paikalla sen yksikön toimitiloissa, joka hallinnoi
EU:n rahoituksen täytäntöönpanoa tai osallistuu siihen. Tarkastuksia voidaan
suorittaa ennen kyseisen varainhoitovuoden tilinpäätöstä ja loppumaksun
suorittamista seuraavien viiden vuoden aikana. 3. Euroopan komission tarkastajat tai
muut Euroopan komission tai Euroopan tilintarkastustuomioistuimen valtuuttamat
henkilöt voivat suorittaa asiakirjojen tai paikalla tehtäviä tarkastuksia
Georgiassa sellaisen yksikön tai sen alihankkijan toimitiloissa, joka hallinnoi
EU:n rahoituksen täytäntöönpanoa tai osallistuu siihen. 4. Tarkastuksen suorittamiseksi Euroopan
komission tarkastajilla tai muilla Euroopan komission tai Euroopan
tilintarkastustuomioistuimen valtuuttamilla henkilöillä on oltava asianmukaiset
oikeudet tutustua toimitiloihin, töihin ja asiakirjoihin, myös sähköisessä
muodossa. Tästä oikeudesta on ilmoitettava kaikille Georgian julkisille
laitoksille ja se on mainittava nimenomaisesti sopimuksissa, joita tehdään
tässä sopimuksessa tarkoitettujen välineiden täytäntöönpanoa varten. 5. Edellä kuvatut tarkastukset koskevat
kaikkia toimeksisaajia ja niiden alihankkijoita, jotka ovat saaneet EU:n
varoja. Euroopan tilintarkastustuomioistuin ja Georgian tilintarkastuselimet
tekevät tehtäviään suorittaessaan yhteistyötä luottamuksen hengessä mutta riippumattomuutensa
säilyttäen. 398
ARTIKLA Paikalla
tehtävät tarkastukset 1. Tämän sopimuksen puitteissa OLAFilla
on valtuudet suorittaa paikalla tarkastuksia ja todentamisia komission paikan
päällä suorittamista tarkastuksista ja todentamisista Euroopan yhteisöjen
taloudellisiin etuihin kohdistuvien petosten ja muiden väärinkäytösten
estämiseksi 11 päivänä marraskuuta 1996 annetun neuvoston asetuksen (EY,
Euratom) N:o 2185/96 säännösten mukaisesti. 2. OLAF valmistelee ja toteuttaa
paikalla tehtävät tarkastukset ja todentamiset läheisessä yhteistyössä Georgian
toimivaltaisten viranomaisten kanssa ottaen huomioon Georgian asiaa koskevan
lainsäädännön. 3. Georgian viranomaisille ilmoitetaan
hyvissä ajoin tarkastusten ja todentamisten aihe, tavoite ja oikeusperusta,
jotta nämä voivat antaa kaiken tarkastuksessa tarvittavan avun. Tätä varten
Georgian toimivaltaisten viranomaisten toimihenkilöt voivat osallistua paikalla
tehtäviin tarkastuksiin ja todentamisiin. 4. Jos asianomaiset Georgian
viranomaiset niin haluavat, paikalla tehtävät tarkastukset ja todentamiset
voidaan suorittaa niiden ja OLAFin yhteistyönä. 5. Jos talouden toimija vastustaa
paikalla tehtävää tarkastusta tai todentamista, Georgian viranomaisten on
tarjottava kansallisen lainsäädännön mukaisesti OLAFille tarvittavaa apua,
jotta tämä voi suorittaa paikalla tehtävät tarkastukset ja todentamiset. 399
ARTIKLA Hallinnolliset
toimenpiteet ja seuraamukset Rajoittamatta Georgian lainsäädännön
soveltamista Euroopan komissio voi määrätä hallinnollisia toimenpiteitä ja
seuraamuksia asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002, Euroopan yhteisöjen
yleiseen talousarvioon sovellettavasta varainhoitoasetuksesta annetun neuvoston
asetuksen (EY, Euratom) N:o 1605/2002 soveltamissäännöistä 23 päivänä
joulukuuta 2002 annetun komission asetuksen (EY, Euratom) N:o 2342/2002 sekä
Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamisesta 18 päivänä joulukuuta
1995 annetun neuvoston asetuksen (EY, Euratom) N:o 2988/95 mukaisesti. 400
ARTIKLA Takaisinperintä 1. Georgian viranomaisten on
toteutettava kaikki asianmukaiset toimenpiteet pannakseen täytäntöön jäljempänä
olevat määräykset aiheettomasti maksettujen EU:n varojen perimiseksi takaisin
rahoituksesta vastaavalle valtion virastolle. 2. Jos EU:n rahoituksen täytäntöönpano
on uskottu Georgian viranomaisten tehtäväksi, Euroopan komissiolla on oikeus
periä takaisin aiheettomasti maksetut EU:n varat erityisesti tekemällä
rahoitusoikaisuja. Euroopan komissio ottaa huomioon toimenpiteet, joita
Georgian viranomaiset ovat toteuttaneet ehkäistäkseen kyseisten EU:n varojen
menettämisen. 3. Komissio kuulee asiasta Georgiaa
ennen kuin se tekee päätöksen varojen takaisin perimisestä. Takaisinperimistä
koskevista erimielisyyksistä keskustellaan assosiaationeuvostossa. 4. Jos Euroopan komissio vastaa EU:n
rahoituksen täytäntöönpanosta suoraan tai välillisesti osoittamalla
talousarvion täytäntöönpanoon liittyviä tehtäviä kolmansille, päätökset, jotka
komissio tekee tämän osaston soveltamisalan puitteissa ja joissa määrätään
maksuvelvollisuus muille kuin valtioille, ovat täytäntöönpanokelpoisia
Georgiassa seuraavien periaatteiden mukaisesti: a) Täytäntöönpanoon
sovelletaan Georgiassa voimassa olevia säännöksiä lainkäytöstä riita-asioissa.
Täytäntöönpanomääräyksen antaa, tutkimatta muuta kuin täytäntöönpanoasiakirjan
oikeaperäisyyden, kansallinen viranomainen, jonka Georgian hallitus määrää
tähän tehtävään ja josta se ilmoittaa Euroopan komissiolle ja Euroopan unionin
tuomioistuimelle. b) Kun
nämä muodollisuudet on hakijan vaatimuksesta täytetty, tämä voi hakea
täytäntöönpanoa Georgian lainsäädännön mukaisesti saattamalla asian suoraan
toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi. c) Täytäntöönpanoa
voidaan lykätä vain Euroopan unionin tuomioistuimen päätöksellä. Georgian
tuomioistuinten toimivaltaan kuuluu kuitenkin tutkia, onko päätös pantu
täytäntöön oikeassa järjestyksessä. 5. Täytäntöönpanomääräyksen antavat,
tutkimatta muuta kuin päätöksen oikeaperäisyyden, Georgian hallituksen nimeämät
viranomaiset. Täytäntöönpano tapahtuu Georgian menettelytapasääntöjen
mukaisesti. EU:n viranomaisten täytäntöönpanomääräyksen muodostavan päätöksen
lainvoimaisuutta valvoo Euroopan unionin tuomioistuin. 6. Tuomiot, jotka Euroopan unionin
tuomioistuin antaa tämän luvun soveltamisalaan kuuluviin sopimuksiin sisältyvän
välityslausekkeen nojalla, ovat täytäntöönpanokelpoisia samoin edellytyksin. 401
ARTIKLA Luottamuksellisuus Kaikki tämän luvun nojalla toimitetut ja
saadut tiedot, niiden muodosta riippumatta, kuuluvat ammattisalaisuuden piiriin
ja niillä on sama tietosuoja, joka vastaaville tiedoille on säädetty Georgian
lainsäädännössä ja EU:n toimielimiin sovellettavissa vastaavissa säännöksissä.
Kyseisiä tietoja ei saa antaa muille kuin niille henkilöille EU:n
toimielimissä, jäsenvaltioissa tai Georgiassa, joiden tehtävät edellyttävät
niiden tuntemista, ja niitä saa käyttää vain osapuolten taloudellisten etujen
tehokkaan suojaamisen varmistamiseksi. 402
ARTIKLA Lainsäädännön
lähentäminen Georgia lähentää lainsäädäntönsä tämän
sopimuksen liitteessä XXIV tarkoitettuihin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
sopimuksiin kyseisen liitteen määräysten mukaisesti. VIII
OSASTO INSTITUTIONAALISET
MÄÄRÄYKSET, YLEISET MÄÄRÄYKSET JA LOPPUMÄÄRÄYKSET 1 LUKU INSTITUTIONAALISET
PUITTEET 403
ARTIKLA Poliittista ja toimintapoliittista
vuoropuhelua osapuolten välillä muun muassa eri alojen yhteistyöhön liittyvistä
asioista voidaan käydä millä tahansa tasolla. Määräajoin käytävää korkean tason
poliittista vuoropuhelua käydään tämän sopimuksen 404 artiklalla perustetussa
assosiaationeuvostossa sekä osapuolten ministeritason edustajien välillä
yhteisestä sopimuksesta pidettävissä säännöllisissä kokouksissa. Assosiaationeuvosto 404
ARTIKLA 1. Perustetaan assosiaationeuvosto. Se
seuraa ja valvoo tämän sopimuksen soveltamista ja täytäntöönpanoa ja
tarkastelee määräajoin sopimuksen toimivuutta suhteessa sen tavoitteisiin. 2. Assosiaationeuvosto kokoontuu
ministeritasolla ja säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa, sekä
olosuhteiden niin vaatiessa. Assosiaationeuvosto voi kokoontua kaikissa
tarvittavissa kokoonpanoissa yhteisestä sopimuksesta. 3. Sen lisäksi, että assosiaationeuvosto
seuraa ja valvoo tämän sopimuksen soveltamista ja täytäntöönpanoa, se
tarkastelee kaikkia tähän sopimukseen liittyviä tärkeitä kysymyksiä sekä muita
molemmille osapuolille tärkeitä kahdenvälisiä tai kansainvälisiä kysymyksiä. 405
ARTIKLA 1. Assosiaationeuvosto muodostuu
Euroopan unionin neuvoston jäsenistä ja Euroopan komission jäsenistä sekä
Georgian hallituksen jäsenistä. 2. Assosiaationeuvosto vahvistaa
työjärjestyksensä. 3. Assosiaationeuvoston puheenjohtajana
toimii vuorotellen unionin edustaja ja Georgian edustaja. 4. Osapuolten muiden elinten edustajat voivat
tarvittaessa osallistua assosiaationeuvoston työhön tarkkailijoina. 406
ARTIKLA 1. Assosiaationeuvostolla on toimivalta
tehdä tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia päätöksiä sopimuksessa
vahvistettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Päätökset sitovat osapuolia,
joiden on toteutettava tehtyjen päätösten täytäntöönpanemiseksi tämän
sopimuksen määräysten mukaisesti asianmukaiset toimenpiteet, mukaan lukien
tarvittaessa tämän sopimuksen mukaisesti perustetuissa erityiselimissä
toteutettavat toimet. Assosiaationeuvosto voi myös antaa suosituksia. Se tekee
päätöksensä ja antaa suosituksensa osapuolten yhteisestä sopimuksesta sen
jälkeen kun osapuolet ovat saattaneet päätökseen omat menettelynsä. 2. Tässä sopimuksessa vahvistetun,
Georgian lainsäädännön asteittaista lähentämistä EU:n lainsäädäntöön koskevan tavoitteen
mukaisesti assosiaationeuvostossa vaihdetaan tietoja sekä valmisteltavista että
jo voimassa olevista Euroopan unionin ja Georgian säädöksistä ja niiden
täytäntöönpanoa, soveltamista ja noudattamista koskevista toimenpiteistä. 3. Tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti
assosiaationeuvostolla on toimivalta päivittää tai muuttaa tämän sopimuksen
liitteitä, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) erityismääräysten soveltamista. Assosiaatiokomitea 407
ARTIKLA 1. Perustetaan assosiaatiokomitea. Se
avustaa assosiaationeuvostoa sen tehtävien hoitamisessa. 2. Assosiaatiokomitea muodostuu
osapuolten edustajista, jotka ovat yleensä korkeita virkamiehiä. 3. Assosiaatiokomitean puheenjohtajana toimii
vuorotellen EU:n edustaja ja Georgian edustaja. 408
ARTIKLA 1. Assosiaationeuvosto määrittää
työjärjestyksessään assosiaatiokomitean tehtävät, joihin kuuluu
assosiaationeuvoston kokousten valmistelu, ja päättää komitean
työskentelytavat. Assosiaatiokomitea kokoontuu vähintään kerran vuodessa ja
silloin kun osapuolet katsovat olosuhteiden sitä edellyttävän. 2. Assosiaationeuvosto voi siirtää
assosiaatiokomitealle toimivaltaansa, myös valtuudet tehdä sitovia päätöksiä. 3. Assosiaatiokomitealla on valtuudet
tehdä päätöksiä tässä sopimuksessa määrätyissä asioissa ja aloilla, joilla
assosiaationeuvosto on siirtänyt sille toimivallan, ja kuten tämän sopimuksen
406 artiklan 1 kohdassa määrätään. Nämä päätökset sitovat osapuolia, joiden on
toteutettava päätösten täytäntöönpanemiseksi tarvittavat toimenpiteet.
Assosiaatiokomitea tekee päätöksensä osapuolten sopimuksesta ottaen huomioon
osapuolten sisäiset menettelyt. 4. Assosiaatiokomitea kokoontuu
erityisessä kokoonpanossa käsittelemään kaikkia tämän sopimuksen IV osastoon
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) liittyviä kysymyksiä.
Assosiaatiokomitea kokoontuu tässä kokoonpanossa vähintään kerran vuodessa. 409
ARTIKLA Erityiskomiteat,
alakomiteat ja elimet 1. Assosiaatiokomiteaa avustavat tämän
sopimuksen mukaisesti perustetut alakomiteat. 2. Assosiaationeuvosto voi päättää
perustaa tiettyjen alojen erityiskomiteoita tai -elimiä, jotka ovat tarpeen
tämän sopimuksen täytäntöönpanoa varten, ja se määrittää tällaisten
erityiskomiteoiden ja -elinten kokoonpanon, tehtävät ja työskentelytavat.
Tällaiset erityiskomiteat tai -elimet voivat myös keskustella mistä tahansa
tarpeelliseksi katsomistaan kysymyksistä, tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) erityismääräysten soveltamista rajoittamatta. 3. Assosiaatiokomitea voi myös perustaa
alakomiteoita tarkastelemaan tämän sopimuksen V osastossa (Taloudellinen
yhteistyö) ja VI osastossa (Muut yhteistyöpolitiikat) tarkoitetun säännöllisen
vuoropuhelun yhteydessä saavutettua edistymistä. 4. Alakomiteoilla on valtuudet tehdä
päätöksiä tässä sopimuksessa määrätyissä asioissa. Niiden on tarvittaessa
raportoitava toimistaan säännöllisesti assosiaatiokomitealle. 5. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) mukaisesti perustetut alakomiteat ilmoittavat
tämän sopimuksen 408 artiklan 4 kohdan mukaisessa kauppakomitean kokoonpanossa
olevalle assosiaatiokomitealle kokoustensa ajankohdat ja esityslistat tarpeeksi
ajoissa. Ne raportoivat toimistaan kussakin kauppakomitean kokoonpanossa olevan
assosiaatiokomitean säännönmukaisessa kokouksessa. 6. Alakomiteoiden olemassaolo ei estä
kumpaakaan osapuolta saattamasta mitään asiaa suoraan assosiaatiokomitean,
mukaan lukien kauppakomitean kokoonpanossa oleva assosiaatiokomitea,
käsiteltäväksi. Parlamentaarinen
assosiaatiovaliokunta 410
ARTIKLA 1. Perustetaan parlamentaarinen
assosiaatiovaliokunta. Siinä kokoontuvat Euroopan parlamentin ja Georgian
parlamentin jäsenet mielipiteiden vaihtoa varten. Se kokoontuu itse määrääminsä
väliajoin. 2. Parlamentaarinen
assosiaatiovaliokunta muodostuu Euroopan parlamentin ja Georgian parlamentin
jäsenistä. 3. Parlamentaarinen
assosiaatiovaliokunta vahvistaa työjärjestyksensä. 4. Parlamentaarisen
assosiaatiovaliokunnan puheenjohtajana toimii sen työjärjestyksessä
vahvistettavien määräysten mukaisesti vuorotellen Euroopan parlamentin edustaja
ja Georgian parlamentin edustaja. 411
ARTIKLA 1. Parlamentaarinen
assosiaatiovaliokunta voi pyytää tämän sopimuksen täytäntöönpanoon liittyviä
tietoja assosiaationeuvostolta, joka toimittaa parlamentaariselle
assosiaatiovaliokunnalle pyydetyt tiedot. 2. Parlamentaariselle
assosiaatiovaliokunnalle tiedotetaan assosiaationeuvoston päätöksistä ja
suosituksista. 3. Parlamentaarinen assosiaatiovaliokunta
voi antaa suosituksia assosiaationeuvostolle. 4. Parlamentaarinen
assosiaatiovaliokunta voi perustaa parlamentaarisia alavaliokuntia. Kansalaisyhteiskunnan
foorumi 412
ARTIKLA 1. Osapuolet edistävät myös
kansalaisyhteiskuntiensa edustajien säännöllisiä tapaamisia, jotta nämä pysyvät
ajan tasalla tämän sopimuksen täytäntöönpanosta ja voivat antaa siihen oman
panoksensa. 2. Perustetaan EU:n ja Georgian
kansalaisyhteiskunnan foorumi. Se on EU:n kansalaisyhteiskunnan edustajien,
mukaan lukien Euroopan talous- ja sosiaalikomitean jäsenet, sekä Georgian
kansalaisyhteiskunnan edustajien, mukaan lukien itäisen kumppanuuden
kansalaisyhteiskuntafoorumin kansallisen foorumin edustajat, muodostama
foorumi, jolla nämä voivat kokoontua ja vaihtaa näkemyksiä. Se kokoontuu itse
määrääminsä väliajoin. 3. Kansalaisyhteiskunnan foorumi
vahvistaa työjärjestyksensä. 4. Kansalaisyhteiskunnan foorumin
puheenjohtajana toimii sen työjärjestyksessä vahvistettavien määräysten
mukaisesti vuorotellen Euroopan talous- ja sosiaalikomitean edustaja ja
Georgian kansalaisyhteiskunnan edustajat. 413
ARTIKLA 1. Kansalaisyhteiskunnan foorumille
tiedotetaan assosiaationeuvoston päätöksistä ja suosituksista. 2. Kansalaisyhteiskunnan foorumi voi
antaa suosituksia assosiaationeuvostolle. 3. Assosiaatiokomitea ja
parlamentaarinen assosiaatiovaliokunta järjestävät säännöllisen yhteydenpidon
kansalaisyhteiskunnan foorumin edustajien kanssa saadakseen näiltä näkemyksiä
tämän sopimuksen tavoitteiden saavuttamisesta. 2 LUKU YLEISET
MÄÄRÄYKSET JA LOPPUMÄÄRÄYKSET 414
ARTIKLA Mahdollisuus
saattaa asiansa tuomioistuinten ja hallintoelinten käsiteltäväksi Osapuolet sitoutuvat varmistamaan tämän
sopimuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa, että toisen osapuolen luonnolliset
henkilöt ja oikeushenkilöt voivat, ilman syrjintää sen omiin kansalaisiin
verrattuna, saattaa asiansa osapuolten toimivaltaisten tuomioistuinten ja
hallintoelinten käsiteltäväksi puolustaessaan yksilöllisiä oikeuksiaan, mukaan
lukien omistusoikeudet. 415
ARTIKLA Turvallisuuteen
perustuvat poikkeukset Tämän sopimuksen määräykset eivät estä
osapuolta toteuttamasta toimenpiteitä: a) joita
se pitää tarpeellisina keskeisten turvallisuusetujensa vastaisten tietojen
luovutuksen estämiseksi; b) jotka
liittyvät aseiden, ammusten tai sotatarvikkeiden tuotantoon tai kauppaan taikka
puolustustarkoitusten kannalta välttämättömään tutkimukseen, kehitystyöhön tai
tuotantoon, jos nämä toimenpiteet eivät heikennä sellaisten tuotteiden
kilpailuedellytyksiä, joita ei ole tarkoitettu nimenomaan sotilaalliseen
käyttöön; c) jotka
se arvioi tärkeiksi oman turvallisuutensa kannalta yleisen järjestyksen
ylläpitämiseen vaikuttavissa vakavissa sisäisissä levottomuuksissa, sodan
aikana tai sodan uhkaa merkitsevässä vakavassa kansainvälisessä jännitystilassa
taikka täyttääkseen velvoitteet, joihin se on sitoutunut rauhan ja
kansainvälisen turvallisuuden ylläpitämiseksi. 416
ARTIKLA Syrjimättömyys 1. Tämän sopimuksen soveltamisalaan
kuuluvilla aloilla ja rajoittamatta siihen sisältyviä erityismääräyksiä a) Georgian
EU:hun tai sen jäsenvaltioihin soveltamat järjestelyt eivät saa johtaa
syrjintään jäsenvaltioiden, niiden kansalaisten tai niiden yhtiöiden tai
yritysten välillä; b) EU:n
tai sen jäsenvaltioiden Georgiaan soveltamat järjestelyt eivät saa johtaa
syrjintään Georgian kansalaisten, yhtiöiden tai yritysten välillä. 2. Edellä olevan 1 kohdan
määräykset eivät rajoita osapuolten oikeutta soveltaa verolainsäädännön asiaan
liittyviä säännöksiä verovelvollisiin, jotka ovat keskenään erilaisessa
tilanteessa asuinpaikkansa suhteen. 417
ARTIKLA Asteittainen
lähentäminen Georgia lähentää asteittain lainsäädäntönsä
tämän sopimuksen liitteissä tarkoitettuun EU:n lainsäädäntöön tässä
sopimuksessa yksilöityjen sitoumusten pohjalta ja kyseisten liitteiden
määräysten mukaisesti. Tämä määräys ei rajoita tämän sopimuksen IV osastossa
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) vahvistettujen, sääntelyn
lähentämistä koskevien erityisten periaatteiden ja velvoitteiden soveltamista. 418
ARTIKLA Joustava
lähentäminen Georgian asteittaista lähentymistä EU:n
lainsäädäntöön koskevan tavoitteen mukaisesti assosiaationeuvosto tarkistaa ja
päivittää määräajoin tämän sopimuksen liitteitä, myös ottaakseen huomioon EU:n
lainsäädännön ja osapuolten tarpeellisiksi katsomissa kansainvälisissä
sopimuksissa vahvistettujen sovellettavien normien kehityksen, sen jälkeen kun
osapuolet ovat saattaneet päätökseen tarvittavat omat menettelynsä. Tämä
määräys ei rajoita tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) erityismääräysten soveltamista. 419
ARTIKLA Lähentämisen
seuranta 1. Seurannalla tarkoitetaan tämän
sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien toimenpiteiden täytäntöönpanossa ja
soveltamisessa tapahtuvan edistymisen jatkuvaa arviointia. 2. Seurannan puitteissa EU arvioi
Georgian lainsäädännön lähentämistä EU:n lainsäädäntöön tässä sopimuksessa
tarkoitetulla tavalla, mukaan lukien täytäntöönpanoon ja soveltamiseen
liittyvät näkökohdat. Arviointia voivat suorittaa EU yksinään omasta
aloitteestaan tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) mukaisesti, EU yhteisymmärryksessä Georgian kanssa tai
osapuolet yhdessä. Arvioinnin helpottamiseksi Georgia raportoi EU:lle
lähentämisessä tapahtuvasta edistymisestä, soveltuvin osin ennen tässä
sopimuksessa EU:n säädösten suhteen asetettujen siirtymäaikojen päättymistä.
Raportoinnin ja arvioinnin yhteydessä, mukaan lukien arviointeja koskevien
yksityiskohtien ja arviointien tiheyden määrittämisessä, otetaan huomioon tässä
sopimuksessa määritetyt erityiset yksityiskohtaiset säännöt tai tällä
sopimuksella perustettujen elinten päätökset. 3. Seuranta voi käsittää paikalla
tehtäviä tarkastuksia, joihin voivat osallistua EU:n toimielimet, elimet ja
virastot, valtiosta riippumattomat elimet, valvontaviranomaiset, riippumattomat
asiantuntijat ja muut tahot tarpeen mukaan. 4. Seurannan tuloksista, tämän artiklan
2 kohdassa tarkoitetut lähentämistä koskevat arvioinnit mukaan lukien,
keskustellaan kaikissa tällä sopimuksella perustetuissa asiaankuuluvissa
elimissä. Tällaiset elimet voivat antaa yhteisiä suosituksia, jotka esitetään
assosiaationeuvostolle. 5. Jos osapuolet ovat yhtä mieltä siitä,
että tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
soveltamisalaan kuuluvat tarvittavat toimenpiteet on pantu täytäntöön ja että
niitä sovelletaan, assosiaationeuvosto hyväksyy sille tämän sopimuksen 406 ja
408 artiklassa annettujen valtuuksien nojalla tämän sopimuksen IV osastossa
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) tarkoitettuja markkinoiden avaamiseen
liittyviä lisätoimenpiteitä. 6. Tämän artiklan 4 kohdassa tarkoitetun
yhteisen suosituksen esittämistä assosiaationeuvostolle tai tällaisen
suosituksen esittämättä jättämistä ei käsitellä tämän sopimuksen IV osastossa
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) määritellyssä
riitojenratkaisumenettelyssä. Asiaa käsittelevän elimen päätöstä tai päätöksen
tekemättä jättämistä ei käsitellä tämän sopimuksen IV osastossa (Kauppa ja
kaupan liitännäistoimenpiteet) määritellyssä riitojenratkaisumenettelyssä. 420
ARTIKLA Velvoitteiden
täyttäminen 1. Osapuolet toteuttavat kaikki
tarvittavat yleiset tai erityiset toimenpiteet varmistaakseen tästä
sopimuksesta johtuvien velvoitteidensa täyttämisen. Ne varmistavat, että tässä
sopimuksessa asetetut tavoitteet saavutetaan. 2. Osapuolet sopivat aloittavansa kumman
tahansa osapuolen pyynnöstä viipymättä neuvottelut sopivia kanavia käyttäen
keskustellakseen tämän sopimuksen tulkintaa, täytäntöönpanoa tai vilpittömässä
mielessä tapahtuvaa soveltamista koskevista tai muista osapuolten suhteita
koskevista kysymyksistä. 3. Osapuolet voivat saattaa
assosiaationeuvoston käsiteltäväksi kaikki tämän sopimuksen tulkintaa,
täytäntöönpanoa tai vilpittömässä mielessä tapahtuvaa soveltamista koskevat
riidat tämän sopimuksen 421 artiklan mukaisesti. Assosiaationeuvosto voi
ratkaista riidan sitovalla päätöksellä. 421
ARTIKLA Riitojen
ratkaiseminen 1. Jos osapuolten välillä syntyy tämän
sopimuksen tulkintaa, täytäntöönpanoa tai vilpittömässä mielessä tapahtuvaa
soveltamista koskeva riita, kumpi tahansa osapuoli voi esittää toiselle
osapuolelle ja assosiaationeuvostolle riidanalaisen asian ratkaisemista
koskevan virallisen pyynnön. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
tulkintaa, täytäntöönpanoa ja vilpittömässä mielessä tapahtuvaa soveltamista
koskeviin riitoihin sovelletaan poikkeuksellisesti yksinomaan tämän sopimuksen
IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 14 lukua (Riitojen ratkaiseminen).
2. Osapuolet pyrkivät ratkaisemaan
riidan käymällä vilpittömässä mielessä neuvotteluja assosiaationeuvostossa ja
tämän sopimuksen 407 ja 409 artiklassa tarkoitetuissa muissa elimissä, jotta
kummankin osapuolen hyväksyttävissä oleva ratkaisu saavutetaan mahdollisimman
pian. 3. Osapuolet antavat
assosiaationeuvostolle ja muille asiaankuuluville elimille kaikki tilanteen
perusteellista käsittelyä varten tarvittavat tiedot. 4. Riidasta neuvotellaan jokaisessa
assosiaationeuvoston kokouksessa, kunnes se saadaan ratkaistua. Riita katsotaan
ratkaistuksi, kun assosiaationeuvosto on tehnyt sitovan päätöksen asian
ratkaisemiseksi tämän sopimuksen 420 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla
tai kun se on vahvistanut, että riitaa ei enää ole. Riidasta voidaan neuvotella
myös missä tahansa assosiaatiokomitean tai tämän sopimuksen 407 ja 409 artiklan
nojalla perustetun muun elimen kokouksessa osapuolten yhteisestä sopimuksesta
tai toisen osapuolen pyynnöstä. Neuvotteluja voidaan käydä myös kirjallisesti. 5. Kaikki neuvottelujen aikana annetut
tiedot ovat luottamuksellisia. 422
ARTIKLA Toimenpiteet
siinä tapauksessa, että velvollisuuksia ei täytetä 1. Jos asiaa ei ole ratkaistu kolmen
kuukauden kuluessa päivästä, jona virallinen pyyntö riidan ratkaisemiseksi
tämän sopimuksen 421 artiklan mukaisesti on annettu tiedoksi, ja jos valituksen
tehnyt osapuoli edelleen katsoo, että toinen osapuoli on jättänyt täyttämättä
tämän sopimuksen mukaisen velvoitteensa, osapuoli voi toteuttaa tarvittavat
toimenpiteet. Neuvotteluille asetetusta kolmen kuukauden määräajasta voidaan
luopua osapuolten yhteisestä sopimuksesta, eikä sitä sovelleta tämän artiklan 3
kohdassa tarkoitetuissa poikkeustapauksissa. 2. Toimenpiteitä valittaessa on
etusijalle asetettava ne, joista on vähiten haittaa tämän sopimuksen
toiminnalle. Tämän artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tapauksia lukuun ottamatta
näihin toimenpiteisiin ei saa kuulua minkään tämän sopimuksen IV osaston
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) määräyksissä mainitun oikeuden tai
velvollisuuden keskeyttäminen. Tämän artiklan 1 kohdan mukaisesti toteutetuista
toimenpiteistä on ilmoitettava välittömästi assosiaationeuvostolle, ja niitä on
käsiteltävä neuvotteluissa tämän sopimuksen 420 artiklan 2 kohdan mukaisesti ja
riitojen ratkaisussa tämän sopimuksen 420 artiklan 3 kohdan ja 421 artiklan
mukaisesti. 3. Tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa
tarkoitetut poikkeukset koskevat a) tämän
sopimuksen irtisanomista kansainvälisen oikeuden yleisten sääntöjen
vastaisesti, tai b) tilannetta,
jossa toinen osapuoli rikkoo tämän sopimuksen I osaston (Yleiset periaatteet) 2
artiklassa tarkoitettuja tämän sopimuksen olennaisia osia. Suhde
muihin sopimuksiin 423
ARTIKLA 1. Kumotaan Luxemburgissa 22 päivänä
huhtikuuta 1996 allekirjoitettu ja 1 päivänä heinäkuuta 1999 voimaan
tullut Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välinen
kumppanuus- ja yhteistyösopimus. 2. Tämä sopimus korvaa 1 kohdassa
tarkoitetun sopimuksen. Viittaukset edellä mainittuun sopimukseen kaikissa
muissa osapuolten välisissä sopimuksissa katsotaan viittauksiksi tähän
sopimukseen. 3. Tämä sopimus korvaa Brysselissä 14
päivänä heinäkuuta 2011 allekirjoitetun ja 1 päivänä huhtikuuta 2012 voimaan
tulleen Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen maataloustuotteiden ja
elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen suojasta. 424
ARTIKLA 1. Tämä sopimus ei vaikuta niihin
oikeuksiin, jotka luonnollisille henkilöille tai oikeushenkilöille taataan
voimassa olevissa, yhtä tai useampaa jäsenvaltiota ja Georgiaa sitovissa
sopimuksissa, ennen kuin samanarvoiset kyseisiä henkilöitä koskevat oikeudet on
saavutettu tämän sopimuksen nojalla. 2. Olemassa olevat sopimukset, jotka
koskevat tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvia yhteistyöaloja, katsotaan
osaksi tämän sopimuksen mukaisia kahdenvälisiä suhteita ja osaksi yhteistä
institutionaalista kehystä. 425
ARTIKLA 1. Osapuolet voivat täydentää tätä
sopimusta tekemällä erityissopimuksia millä tahansa tämän sopimuksen
soveltamisalaan kuuluvalla alalla. Tällaiset erityissopimukset ovat erottamaton
osa tällä sopimuksella säänneltyjä yleisiä kahdenvälisiä suhteita, ja ne
muodostavat osan yhteisestä institutionaalisesta kehyksestä. 2. Tämä sopimus ja sen nojalla
toteutettavat toimet eivät millään tavalla rajoita jäsenvaltioiden valtuuksia
tehdä kahdenvälistä yhteistyötä Georgian kanssa tai tarvittaessa tehdä sen
kanssa uusia yhteistyösopimuksia, sanotun kuitenkaan rajoittamatta Euroopan
unionista ja Euroopan unionin toiminnasta tehtyjen sopimusten asian kannalta merkityksellisten
määräysten soveltamista. 426
ARTIKLA Liitteet
ja pöytäkirjat Tämän sopimuksen liitteet ja pöytäkirjat ovat
erottamaton osa tätä sopimusta. 427
ARTIKLA Kesto 1. Tämä sopimus tehdään
rajoittamattomaksi ajaksi. 2. Kumpikin osapuoli voi irtisanoa tämän
sopimuksen ilmoittamalla asiasta toiselle osapuolelle. Sopimuksen voimassaolo
päättyy kuuden kuukauden kuluttua tällaisen ilmoituksen vastaanottamisesta. 428
ARTIKLA Osapuolten
määritelmä Tätä sopimusta sovellettaessa ’osapuolilla’
tarkoitetaan unionia tai sen jäsenvaltioita taikka unionia ja sen
jäsenvaltioita, kutakin niille Euroopan unionista tehdyssä sopimuksessa ja
Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa osoitetun toimivallan
mukaisesti, ja soveltuvin osin Euratomia, sille Euroopan atomienergiayhteisön
perustamissopimuksessa osoitetun toimivallan mukaisesti, sekä Georgiaa. 429
ARTIKLA Alueellinen
soveltaminen 1. Tätä sopimusta sovelletaan alueisiin,
joihin sovelletaan Euroopan unionista tehtyä sopimusta, Euroopan unionin
toiminnasta tehtyä sopimusta ja Euroopan atomienergiayhteisön
perustamissopimusta niissä määrätyin edellytyksin, sekä Georgian alueeseen. 2. Tämän sopimuksen tai sen IV osaston
(Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) soveltaminen Georgian alueisiin
Abhasiaan sekä Tshinvalin alueeseen / Etelä-Ossetiaan, jotka eivät ole
tosiasiallisesti Georgian hallituksen määräysvallassa, aloitetaan, kun Georgia
varmistaa tämän sopimuksen tai sen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) täytäntöönpanon ja soveltamisen koko alueellaan. 3. Assosiaationeuvosto tekee päätöksen
siitä, milloin tämän sopimuksen tai sen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) täysimääräinen täytäntöönpano ja soveltaminen koko
Georgian alueeseen on varmistettu. 4. Jos osapuoli katsoo, että tämän
sopimuksen tai sen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet)
täysimääräinen täytäntöönpano ja soveltaminen ei ole enää varmaa tämän artiklan
2 kohdassa tarkoitetuilla Georgian alueilla, kyseinen osapuoli voi pyytää
assosiaationeuvostoa harkitsemaan uudelleen, jatketaanko tämän sopimuksen tai
sen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) soveltamista kyseisiin
alueisiin. Assosiaationeuvosto tarkastelee tilannetta ja tekee tämän sopimuksen
tai sen IV osaston (Kauppa ja kaupan liitännäistoimenpiteet) soveltamisen
jatkamista koskevan päätöksen kolmen kuukauden kuluessa pyynnön esittämisestä.
Jos assosiaationeuvosto ei tee päätöstä kolmen kuukauden kuluessa pyynnön
esittämisestä, tämän sopimuksen tai sen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) soveltaminen kyseisiin alueisiin keskeytetään, kunnes
assosiaationeuvosto on tehnyt päätöksen. 5. Tässä artiklassa tarkoitetut
assosiaationeuvoston päätökset tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) soveltamisesta kattavat kyseisen osaston kokonaan,
eivätkä ne voi kattaa siitä vain osia. 430
ARTIKLA Sopimuksen
tallettaja Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristö on
tämän sopimuksen tallettaja. 431
ARTIKLA Voimaantulo
ja väliaikainen soveltaminen 1. Osapuolet ratifioivat tai hyväksyvät
tämän sopimuksen omien menettelyjensä mukaisesti. Ratifiointi- tai
hyväksymiskirjat talletetaan Euroopan unionin neuvoston pääsihteeristöön. 2. Tämä sopimus tulee voimaan viimeisen
ratifiointi- tai hyväksymiskirjan talletuspäivää seuraavan toisen kuukauden
ensimmäisenä päivänä. 3. Sen estämättä, mitä tämän artiklan 2
kohdassa määrätään, unioni ja Georgia sopivat soveltavansa tätä sopimusta
väliaikaisesti unionin määrittelemältä osalta tämän artiklan 4 kohdan
mukaisesti ja sovellettavien sisäisten menettelyjensä ja lainsäädäntönsä
mukaisesti. 4. Väliaikainen soveltaminen alkaa sitä
päivää seuraavan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, jona tämän sopimuksen
tallettaja on vastaanottanut seuraavat: a) tarvittavien
menettelyjen päätökseen saattamista koskeva unionin ilmoitus, jossa määritetään
ne sopimuksen osat, joita on sovellettava väliaikaisesti; ja b) Georgian
menettelyjensä ja sovellettavan lainsäädäntönsä mukaisesti tallettama ratifioimiskirja. 5. Tämän sopimuksen määräyksissä,
liitteissä ja pöytäkirjoissa olevilla viittauksilla ”tämän sopimuksen
voimaantulopäivään” tarkoitetaan tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti ”päivää,
josta lähtien tätä sopimusta sovelletaan väliaikaisesti”. 6. Jos tämän sopimuksen väliaikainen
soveltaminen ei koske Luxemburgissa 22 päivänä huhtikuuta 1996 allekirjoitetun
ja 1 päivänä heinäkuuta 1999 voimaan tulleen Euroopan yhteisöjen ja niiden
jäsenvaltioiden sekä Georgian välisen kumppanuus- ja yhteistyösopimuksen
määräyksiä, kyseisten määräysten soveltamista jatketaan sopimuksen väliaikaisen
soveltamisen aikana. 7. Kumpi tahansa osapuoli voi antaa
tämän sopimuksen väliaikaisen soveltamisen päättämistä koskevan kirjallisen
ilmoituksen tämän sopimuksen tallettajalle. Sopimuksen väliaikainen
soveltaminen päättyy kuuden kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona tämän
sopimuksen tallettaja on vastaanottanut ilmoituksen. 432
ARTIKLA Todistusvoimaiset
tekstit Tämä sopimus laaditaan kahtena kappaleena
bulgarian, englannin, espanjan, hollannin, italian, kreikan, kroaatin, latvian,
liettuan, maltan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan,
slovakin, sloveenin, suomen, tanskan, tšekin, unkarin, viron ja georgian
kielillä, ja kukin teksti on yhtä todistusvoimainen. TÄMÄN VAKUUDEKSI tätä varten asianmukaisesti
valtuutetut täysivaltaiset edustajat ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen. Tehty … ssa/ssä … päivänä …kuuta vuonna … BELGIAN KUNINGASKUNNAN PUOLESTA BULGARIAN TASAVALLAN PUOLESTA TŠEKIN TASAVALLAN PUOLESTA TANSKAN KUNINGASKUNNAN PUOLESTA SAKSAN LIITTOTASAVALLAN PUOLESTA VIRON TASAVALLAN PUOLESTA IRLANNIN PUOLESTA HELLEENIEN TASAVALLAN PUOLESTA ESPANJAN KUNINGASKUNNAN PUOLESTA RANSKAN TASAVALLAN PUOLESTA KROATIAN TASAVALLAN PUOLESTA ITALIAN TASAVALLAN PUOLESTA KYPROKSEN TASAVALLAN PUOLESTA LATVIAN TASAVALLAN PUOLESTA LIETTUAN TASAVALLAN PUOLESTA LUXEMBURGIN SUURHERTTUAKUNNAN PUOLESTA UNKARIN PUOLESTA MALTAN TASAVALLAN PUOLESTA ALANKOMAIDEN KUNINGASKUNNAN PUOLESTA ITÄVALLAN TASAVALLAN PUOLESTA PUOLAN TASAVALLAN PUOLESTA PORTUGALIN TASAVALLAN PUOLESTA ROMANIAN PUOLESTA SLOVENIAN TASAVALLAN PUOLESTA SLOVAKIAN TASAVALLAN PUOLESTA SUOMEN TASAVALLAN PUOLESTA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN PUOLESTA ISON-BRITANNIAN JA POHJOIS-IRLANNIN
YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN PUOLESTA EUROOPAN UNIONIN PUOLESTA EUROOPAN ATOMIENERGIAYHTEISÖN PUOLESTA GEORGIAN PUOLESTA [1] Tässä sopimuksessa ’tavaroilla’ tarkoitetaan GATT 1994
-sopimuksen mukaisia tavaroita, jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä.
Maataloutta koskevan WTO-sopimuksen soveltamisalaan kuuluvista tavaroista
käytetään tässä luvussa nimitystä ’maataloustuotteet’ tai ’tuotteet’. [2] Yhteisestä passitusmenettelystä 20 päivänä toukokuuta 1987
tehty yleissopimus. [3] Pelkästään sen seikan, että viisumi vaaditaan vain tiettyjen
maiden luonnollisilta henkilöiltä, ei katsota mitätöivän erityisen sitoumuksen
mukaisia etuja tai heikentävän niitä. [4] Selvennyksenä todetaan, että alueeseen sisältyvät talousvyöhyke
ja mannerjalusta Yhdistyneiden Kansakuntien merioikeusyleissopimuksen
mukaisesti. [5] Oikeushenkilö on toisen oikeushenkilön määräysvallassa, jos
viimeksi mainitulla on valta nimittää enemmistö sen johtajista tai muutoin
laillisesti ohjata sen toimintaa. [6] Ydinaineiden jalostukseen kuuluu kaikki toiminta, joka sisältyy
YK:n kansainvälisen toimialaluokitusstandardin (ISIC REV 3.1) koodiin 2330. [7] Tässä luvussa kansallinen meriliikenteen kabotaasi kattaa
matkustajien tai tavaroiden kuljetuksen Georgiassa tai EU:n jäsenvaltiossa
sijaitsevan sataman tai paikan ja Georgiassa tai EU:n jäsenvaltiossa
sijaitsevan toisen sataman tai paikan välillä, mukaan luettuna mannerjalusta
YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaisesti, sekä jostakin Georgiassa tai EU:n
jäsenvaltiossa sijaitsevasta satamasta tai paikasta alkavan ja samaan satamaan
tai paikkaan päättyvän liikenteen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta
kansallisessa lainsäädännössä kabotaasina pidetyn toiminnan soveltamisalaa. [8] Vastavuoroista markkinoillepääsyä koskevista edellytyksistä
lentoliikenteen alalla sovitaan yhteisen ilmailualueen perustamista koskevassa
EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian välisessä sopimuksessa. [9] Tämä velvoite ei koske tämän luvun soveltamisalaan kuulumatonta
sijoitusten suojaa, sijoittajien ja valtion välinen riitojenratkaisu mukaan
luettuna, josta määrätään muissa sopimuksissa. [10] Tämä velvoite ei koske tämän luvun soveltamisalaan kuulumatonta
sijoitusten suojaa, sijoittajien ja valtion välinen riitojenratkaisu mukaan
luettuna, josta määrätään muissa sopimuksissa. [11] Tässä luvussa kansallinen meriliikenteen kabotaasi kattaa
matkustajien tai tavaroiden kuljetuksen Georgiassa tai EU:n jäsenvaltiossa
sijaitsevan sataman tai paikan ja Georgiassa tai EU:n jäsenvaltiossa
sijaitsevan toisen sataman tai paikan välillä, mukaan luettuna mannerjalusta
YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaisesti, sekä jostakin Georgiassa tai EU:n
jäsenvaltiossa sijaitsevasta satamasta tai paikasta alkavan ja samaan satamaan
tai paikkaan päättyvän liikenteen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta
kansallisessa lainsäädännössä kabotaasina pidetyn toiminnan soveltamisalaa. [12] Vastavuoroista markkinoillepääsyä koskevista edellytyksistä
lentoliikenteen alalla sovitaan yhteisen ilmailualueen perustamista koskevassa
EU:n ja sen jäsenvaltioiden sekä Georgian välisessä sopimuksessa. [13] Ilmaisua ’ei ole voittoa tavoittelematon organisaatio’
sovelletaan ainoastaan Belgiaan, Tšekkiin, Tanskaan, Saksaan, Viroon,
Irlantiin, Kreikkaan, Espanjaan, Ranskaan, Italiaan, Kyprokseen, Latviaan,
Liettuaan, Luxemburgiin, Maltaan, Alankomaihin, Itävaltaan, Portugaliin,
Sloveniaan, Suomeen ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan. [14] Vastaanottavalta sijoittautuneelta yksiköltä voidaan edellyttää
oleskeluajan kattavan koulutusohjelman esittämistä ennakkohyväksyntää varten.
Koulutusohjelmasta on käytävä ilmi, että oleskelun tarkoituksena on koulutus.
Tšekki, Saksa, Espanja, Ranska, Unkari ja Itävalta: koulutuksen on liityttävä
suoritettuun korkeakoulututkintoon. [15] Yhdistynyt kuningaskunta: yritysmyyjiksi tunnustetaan ainoastaan
palvelujen myyjät. [16] Hankittu täysi-ikäisenä, sellaisena kuin se on määritelty
sovellettavassa kansallisessa lainsäädännössä. [17] Jos tutkintoa ei ole suoritettu tai kelpoisuutta hankittu sen
osapuolen alueella, jossa palvelu tarjotaan, tämä osapuoli voi arvioida,
vastaako tutkinto tai kelpoisuus korkeakoulututkintoa sen alueella. [18] Jos tutkintoa ei ole suoritettu tai kelpoisuutta hankittu sen
osapuolen alueella, jossa palvelu tarjotaan, tämä osapuoli voi arvioida,
vastaako tutkinto tai kelpoisuus sen alueella vaadittavaa korkeakoulututkintoa. [19] Lupamaksuihin eivät sisälly huutokaupasta, tarjouskilpailusta
tai muusta syrjittämättömästä toimiluvan myöntämistavasta johtuvat maksut
eivätkä pakolliset suoritukset yleispalvelun tarjoamiseksi. [20] CPC tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta sellaisena kuin
Yhdistyneiden kansakuntien tilastokomissio on sen hyväksynyt (Statistical
Papers, Series M, N°77, CPC prov, 1991). [21] Lupamaksuihin eivät sisälly huutokaupasta, tarjouskilpailusta
tai muusta syrjimättömästä toimiluvan myöntämistavasta johtuvat maksut eivätkä
pakolliset suoritukset yleispalvelun tarjoamiseksi. [22] Georgia panee tämän alajakson määräykset täytäntöön kahden
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulopäivästä. [23] Tätä alajaksoa sovellettaessa ilmaisua ’tosiasiallisesti
tietoonsa’ tulkitaan kummankin osapuolen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. [24] Toimenpiteisiin, joiden tarkoituksena on turvata välittömien
verojen määrääminen tai kantaminen tasapuolisesti tai tehokkaasti, kuuluvat
osapuolen verojärjestelmänsä mukaisesti suorittamat toimenpiteet,
a) joita sovelletaan sellaisiin yrittäjiin ja palveluntarjoajiin, jotka eivät
asu kyseisellä alueella, tunnustaen, että sellaisten henkilöiden, jotka eivät
asu kyseisellä alueella, verovelvollisuus määritetään sellaisten erien
perusteella, joiden lähde on tai jotka sijaitsevat osapuolen alueella;
b) joita sovelletaan sellaisiin henkilöihin, jotka eivät asu osapuolen
alueella, verojen määräämisen tai kantamisen turvaamiseksi osapuolen alueella;
c) joita sovelletaan sellaisiin henkilöihin, jotka asuvat tai eivät asu
kyseisellä alueella, verojen välttämisen tai kiertämisen estämiseksi, mukaan
luettuina menettelyyn liittyvien määräysten noudattaminen;
d) joita sovelletaan toisen osapuolen alueella tai alueelta hankittujen
palvelujen kuluttajiin tarkoituksena turvata osapuolen alueella olevista
lähteistä olevien verojen määrääminen sellaisille kuluttajille tai kantaminen
sellaisilta kuluttajilta;
e) joilla erotetaan toisistaan maailmanlaajuisesti veronalaisista eristään
verovelvolliset yrittäjät ja palveluntarjoajat ja muut yrittäjät ja
palveluntarjoajat tunnustaen heidän veropohjansa välisen erilaisuuden; tai
f) joilla määrätään, kohdennetaan tai jaetaan osapuolen alueella asuvien
henkilöiden tai sivukonttoreiden taikka etuyhteydessä keskenään olevien
henkilöiden tai saman henkilön sivukonttoreiden välinen tulo, voitto, tappio,
vähennys tai hyvitys tarkoituksena turvata osapuolen veropohja.
Tämän kohdan f alakohdassa ja tässä alaviitteessä olevat verotustermit ja
-käsitteet määräytyvät toimenpiteen suorittavan osapuolen kansallisen
lainsäädännön mukaisten verotuksen määritelmien ja käsitteiden tai vastaavien
tai samankaltaisten määritelmien ja käsitteiden mukaisesti. [25] Ilmaisua ’yksityiset yritykset, joiden toiminta perustuu
erityisiin ja yksinomaisiin oikeuksiin’ tulkitaan 18 päivänä kesäkuuta 2004
annetun Euroopan komission ohjeasiakirjan CC/2004/33 mukaisesti. [26] Kun unionin lainsäädännössä, johon tämän luvun mukainen
lähentämisprosessi kohdistuu, viitataan julkaisemiseen Euroopan unionin
virallisessa lehdessä, Georgian edellytetään huolehtivan julkaisemisesta
Georgian virallisia julkaisukanavia käyttäen. [27] Tässä luvussa ’tallennuksella’ tarkoitetaan äänien ja kuvien tai
niitä edustavien merkkien sisällyttämistä materiaaliseen alustaan, josta ne laitteen
avulla voidaan havaita, kopioida tai tuoda julki. [28] Ilmaisua ’mielleyhtymä’ käytetään erityisesti HS-nimikkeeseen
20.09 kuuluvien tuotteiden osalta, vaikka kuitenkin vain siltä osin kuin niitä
pidetään nimikkeeseen 22.04 kuuluvina viineinä, nimikkeeseen 22.05 kuuluvina
maustettuina viineinä ja kyseisen järjestelmän nimikkeeseen 22.08 kuuluvina
väkevinä alkoholijuomina. [29] Tätä artiklaa sovellettaessa osapuoli voi pitää omaperäisenä
mallia, jonka luonne on yksilöllinen. [30] Tämä artikla ei vaikuta lääkkeiden yksinkertaistettuun
rekisteröintimenettelyyn hyväksyttävien maiden ja viranomaisten luettelosta 22
päivänä lokakuuta 2009 annetun Georgian hallituksen asetuksen nro 188
soveltamiseen. Edellä mainitussa asetuksessa vahvistetussa luettelossa
viitataan seuraaviin maihin/viranomaisiin: EMA - Euroopan lääkevirasto,
Alankomaat, Australia, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia,
Itävalta, Japani, Kanada, Korea, Kreikka, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg,
Malta, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia,
Slovenia, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Unkari, Uusi-Seelanti, Viro,
Yhdistynyt kuningaskunta ja Yhdysvallat. [31] Tässä alajaksossa teollis- ja tekijänoikeuksien käsite kattaa
ainakin seuraavat oikeudet: tekijänoikeus; tekijänoikeuden lähioikeudet;
tietokannan valmistajan sui generis -oikeus; puolijohdetuotteiden piirimallien
luojan oikeudet; tavaramerkkioikeudet; mallioikeudet; patenttioikeudet, mukaan
lukien lisäsuojatodistuksista johtuvat oikeudet; maantieteelliset merkinnät;
hyödyllisyysmallioikeudet; kasvinjalostajanoikeudet; toiminimet, kun ne on
suojattu yksinoikeudella kansallisessa lainsäädännössä. [32] Kun Georgia soveltaa tätä lukua, tätä artiklaa sovelletaan vasta
jos ja kun Georgiasta on tullut energiayhteisösopimuksen sopimuspuoli ja siinä
määrin kuin energiayhteisösopimuksen määräyksiä tai energiayhteisösopimuksen
mukaisesti sovellettavan unionin lainsäädännön säännöksiä sovelletaan
Georgiaan. [33] Sellaisina kuin ne on esitetty hyvästä hallinnosta 20 päivänä
kesäkuuta 2007 annetussa Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa
CM/Rec(2007)7 jäsenvaltioille. [34] Tämän luvun viittaukset työhön sisältävät kysymykset, jotka
liittyvät ILO:n, jonka kautta ihmisarvoista työtä koskeva ohjelma on laadittu,
strategisiin tavoitteisiin, kuten on sovittu ILO:n julistuksessa sosiaalisesti
oikeudenmukaisesta globalisaatiosta vuodelta 2008. LIITE I VAPAUS, TURVALLISUUS JA OIKEUS Kumpikin osapuoli
varmistaa tämän ja muiden sopimusten täytäntöönpanon yhteydessä lainmukaisen
tietosuojan tason, joka vastaa vähintään yksilöiden suojelusta henkilötietojen
käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 24 päivänä lokakuuta
1995 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 95/46/EY sekä
yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä 28
päivänä tammikuuta 1981 tehdyssä Euroopan neuvoston yleissopimuksessa ja sen
8 päivänä marraskuuta 2001 allekirjoitetussa valvontaviranomaisia ja rajat
ylittäviä tietovirtoja koskevassa lisäpöytäkirjassa määriteltyä tietosuojan
tasoa. Kumpikin osapuoli ottaa tarvittaessa huomioon rikosasioissa tehtävässä
poliisi- ja oikeudellisessa yhteistyössä käsiteltävien henkilötietojen
suojaamisesta 27 päivänä marraskuuta 2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen
2008/977/YOS sekä henkilötietojen käytön sääntelemisestä poliisialalla 17
päivänä syyskuuta 1987 annetun Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen
R (87) 15. ________________ LIITE II TULLIEN POISTAMINEN ________________ LIITE II-A TUOTTEET, JOIHIN SOVELLETAAN VUOTUISIA TULLITTOMIA TARIFFIKIINTIÖITÄ
(UNIONI) CN-koodi 2012 || Tavaran kuvaus || Määrä (tonnia) 07032000 || Tuore tai jäähdytetty valkosipuli || 220 ________________ LIITE II-B TUOTTEET, JOIHIN SOVELLETAAN TULOHINTAA[1] ja jotka vapautetaan tuontitullin arvotulliosuudesta (UNIONI) CN-koodi 2012 || Tavaran kuvaus 07020000 || Tuoreet tai jäähdytetyt tomaatit 07070005 || Tuoreet tai jäähdytetyt kurkut 07099100 || Tuoreet tai jäähdytetyt latva-artisokat 07099310 || Tuoreet tai jäähdytetyt kesäkurpitsat 08051020 || Tuoreet makeat appelsiinit 08052010 || Klementiinit 08052030 || Monrealit (monreales) ja satsumat 08052050 || Mandariinit ja wilkingit 08052070 || Tangeriinit 08052090 || Tangelot, ortaniquet, malaquinat ja muut niiden kaltaiset sitrushedelmähybridit (eivät kuitenkaan klementiinit, monrealit [monreales], satsumat, mandariinit, wilkingit ja tangeriinit) 08055010 || Sitruunat (Citrus limon, Citrus limonum) 08061010 || Tuoreet syötäviksi tarkoitetut viinirypäleet 08081080 || Tuoreet omenat (eivät kuitenkaan omenasiiderin tai omenamehun valmistukseen tarkoitetut, irtotavarana, tullattaessa 16.9.–15.12) 08083090 || Tuoreet päärynät (eivät kuitenkaan päärynäsiiderin tai päärynämehun valmistukseen tarkoitetut, irtotavarana, tullattaessa 1.8.–31.12) 08091000 || Tuoreet aprikoosit 08092100 || Tuoreet hapankirsikat (Prunus cerasus) 08092900 || Tuoreet kirsikat (eivät kuitenkaan hapankirsikat) 08093010 || Tuoreet nektariinit 08093090 || Tuoreet persikat (eivät kuitenkaan nektariinit) 08094005 || Tuoreet luumut 20096110 || Viinirypälemehu, myös rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, Brix-arvo enintään 30 20 °C:ssa, arvo yli 18 euroa/100 kg, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) 20096919 || Viinirypälemehu, myös rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, Brix-arvo yli 67 20 °C:ssa, arvo yli 22 euroa/100 kg, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) 20096951 || Tiivistetty viinirypälemehu, myös rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, Brix-arvo yli 30 mutta enintään 67 20 °C:ssa, arvo yli 18 euroa/100 kg, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan alkoholia sisältävä) 20096959 || Viinirypälemehu, myös rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, Brix-arvo yli 30 mutta enintään 67 20 °C:ssa, arvo yli 18 euroa/100 kg, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä (ei kuitenkaan tiivistetty eikä alkoholia sisältävä) 22043092 || Rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, tiivistetty 22 ryhmän 7 lisähuomautuksen mukaisesti, tiheys enintään 1,33 g/cm³ 20 °C:ssa, todellinen alkoholipitoisuus tilavuusprosentteina enintään 1 mutta yli 0,5 tilavuusprosenttia (ei kuitenkaan rypäleen puristemehu (”grape must”), jonka käyminen on estetty alkoholia lisäämällä) 22043094 || Rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, tiivistämätön, tiheys enintään 1,33 g/cm³ 20 °C:ssa, todellinen alkoholipitoisuus enintään 1 mutta yli 0,5 tilavuusprosenttia (ei kuitenkaan rypäleen puristemehu (”grape must”), jonka käyminen on estetty alkoholia lisäämällä) 22043096 || Rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, tiivistetty 22 ryhmän 7 lisähuomautuksen mukaisesti, tiheys yli 1,33 g/cm³ 20 °C:ssa, todellinen alkoholipitoisuus tilavuusprosentteina enintään 1 mutta yli 0,5 tilavuusprosenttia (ei kuitenkaan rypäleen puristemehu (”grape must”), jonka käyminen on estetty alkoholia lisäämällä) 22043098 || Rypäleen puristemehu (”grape must”), käymätön, tiivistämätön, tiheys yli 1,33 g/cm³ 20 °C:ssa, todellinen alkoholipitoisuus enintään 1 mutta yli 0,5 tilavuusprosenttia (ei kuitenkaan rypäleen puristemehu (”grape must”), jonka käyminen on estetty alkoholia lisäämällä) ________________ LIITE II-C TUOTTEET, JOIHIN SOVELLETAAN TOIMENPITEIDEN KIERTÄMISEN ESTÄVÄÄ
MEKANISMIA
(UNIONI) Tuoteluokka || CN-koodi 2012 || Tavaran kuvaus || Käynnistysmäärä (tonnia) Maataloustuotteet 1 Naudan-, sian- ja lampaanliha || 02011000 || Tuoreet tai jäähdytetyt naudan ruhot ja puoliruhot || 4 400 02012020 || Saman ruhon luulliset neljännekset, nautaeläintä, tuoreet tai jäähdytetyt || 02012030 || Erottamattomat tai erotetut luulliset etuneljännekset, nautaeläintä, tuoreet tai jäähdytetyt || 02012050 || Erottamattomat tai erotetut luulliset takaneljännekset, nautaeläintä, tuoreet tai jäähdytetyt || 02012090 || Naudan luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt (eivät kuitenkaan ruhot, puoliruhot, saman ruhon neljännekset, etuneljännekset ja takaneljännekset) || 02013000 || Tuore tai jäähdytetty naudanliha, luuton || 02021000 || Jäädytetyt naudan ruhot ja puoliruhot || 02022010 || Jäädytetyt saman ruhon neljännekset, nautaa, luulliset || 02022030 || Jäädytetyt erottamattomat tai erotetut etuneljännekset, nautaa, luulliset || || 02022050 || Jäädytetyt erottamattomat tai erotetut takaneljännekset, nautaa, luulliset || 02022090 || Jäädytetyt naudan luulliset palat (eivät kuitenkaan ruhot, puoliruhot, saman ruhon neljännekset, etuneljännekset ja takaneljännekset) || 02023010 || Jäädytetyt naudan luuttomat etuneljännekset, kokonaisina tai leikattuina enintään viideksi palaksi, kunkin neljänneksen ollessa omana kokonaisuutena; saman ruhon neljännekset, kahtena kokonaisuutena, joista toinen sisältää etuneljänneksen kokonaisena tai leikattuna enintään viideksi palaksi ja toinen takaneljänneksen, ilman sisäfileetä, yhtenä palana || 02023050 || Naudan leikatut palat, joita kutsutaan nimillä ”etuneljänneksen selkäosa” (crop), ”niska ja etuselkä sekä lapa” (chuck and blade) ja ”rinta” (brisket), luuttomat, jäädytetyt || || 02023090 || Jäädytetty naudanliha, luuton (eivät kuitenkaan etuneljännekset kokonaisina tai leikattuina enintään viideksi palaksi, kunkin neljänneksen ollessa omana kokonaisuutena; saman ruhon neljännekset, kahtena kokonaisuutena, joista toinen sisältää etuneljänneksen kokonaisena tai leikattuna enintään viideksi palaksi ja toinen takaneljänneksen, ilman sisäfileetä, yhtenä palana, eivätkä palat, joita kutsutaan nimillä ”etuneljänneksen selkäosa” (crop), ”niska ja etuselkä sekä lapa” (chuck and blade) ja ”rinta” (brisket)) || || 02031110 || Kesyn sian ruhot ja puoliruhot, tuoreet tai jäähdytetyt || 02031211 || Kesyn sian luullinen kinkku ja sen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02031219 || Kesyn sian luullinen lapa sekä sen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02031911 || Kesyn sian etuosa ja sen palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02031913 || Kesyn sian selkä ja sen palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02031915 || Kesyn sian kylki ja kuve (lihaskudosta sisältävä silava) sekä niiden palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02031955 || Kesyn sian luuton lihan (ei kuitenkaan kuve ja sen palat), tuore tai jäähdytetty || 02031959 || Kesyn sian luullinen liha (eivät kuitenkaan ruhot, puoliruhot, kinkku, lapa ja niiden palat eivätkä etuneljännekset, selkä, kylki, kuve ja niiden palat), tuore tai jäädytetty || 02032110 || Kesyn sian ruhot ja puoliruhot, tuoreet tai jäähdytetyt || || 02032211 || Kesyn sian luullinen kinkku ja sen palat, jäädytetty || 02032219 || Kesyn sian luullinen lapa ja sen palat, jäädytetty || 02032911 || Kesyn sian etuosa ja sen palat, jäädytetty || 02032913 || Kesyn sian luullinen selkä ja sen palat, jäädytetty || 02032915 || Kesyn sian kylki ja kuve (lihaskudosta sisältävä silava) ja sen palat, jäädytetty || 02032955 || Kesyn sian luuton liha (ei kuitenkaan kylki ja kuve ja niiden palat), jäädytetty || 02032959 || Kesyn sian luullinen liha (eivät kuitenkaan ruhot, puoliruhot, kinkku, lapa ja niiden palat eivätkä etuosat, selkä, kylki, kuve ja niiden palat), jäädytetty || 02042250 || Lampaan paistit, tuoreet tai jäähdytetyt || || 02042290 || Luuttomat lampaan palat, tuoreet tai jäähdytetyt (eivät kuitenkaan ruhot, puoliruhot, lyhyet etuneljännekset, kyljysrivi ja/tai satula eikä paisti) || 02042300 || Tuoreet tai jäähdytetyt lampaan palat, luuttomat || 02044230 || Jäädytetty lampaan kyljysrivi ja/tai satula || 02044250 || Jäädytetty lampaan paisti || 02044290 || Luulliset lampaan palat, jäädytetyt (eivät kuitenkaan ruhot, puoliruhot, lyhyet etuneljännekset, kyljysrivi ja/tai satula eikä paisti) || 02044310 || Luuton karitsan liha, jäädytetty || 02044390 || Luuton lampaan liha, jäädytetty (ei kuitenkaan karitsaa) || 2 Siipikarjanliha || 02071130 || Ns. 70-prosenttinen kana, tuore tai jäähdytetty, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiraan kanssa || 550 02071190 || Ns. 65-prosenttinen kana, tuore tai jäähdytetty, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä, koipia, kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa, ja muussa muodossa oleva kana, tuore tai jäähdytetty ja paloittelematon (ei kuitenkaan ns. 83- ja 70-prosenttinen kana) || || 02071210 || Ns. 70-prosenttinen kana, jäädytetty, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiraan kanssa, jäädytetty || || 02071290 || Ns. 65-prosenttinen kana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä, koipia, kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa, jäädytetty, ja muussa muodossa oleva kana, paloittelemattomana (ei kuitenkaan ns. 70-prosenttinen kana) || 02071310 || Kanan luuttomat palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02071320 || Kanan puolikkaat tai neljännekset, tuoreet tai jäähdytetyt || 02071330 || Kanan kokonaiset siivet, tuoreet tai jäähdytetyt, myös ilman siivenkärkiä || 02071350 || Kanan luullinen rinta ja sen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02071360 || Kanan luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02071399 || Kanan syötävät osat (eivät kuitenkaan maksa ja liha), tuoreet tai jäähdytetyt || || 02071410 || Kanan luuttomat palat, jäädytetyt || 02071420 || Kanan puolikkaat ja neljännekset, jäädytetyt || 02071430 || Kanan kokonaiset siivet, jäädytetyt, myös ilman siivenkärkiä || 02071450 || Kanan luullinen rinta ja sen luulliset palat, jäädytetyt || 02071460 || Kanan luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, jäädytetyt || 02071499 || Kanan syötävät osat (eivät kuitenkaan maksa ja liha), jäädytetyt || 02072410 || Ns. 80-prosenttinen kesy kalkkuna, tuore tai jäähdytetty, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiraan kanssa || 02072490 || Ns. 73-prosenttinen kesy kalkkuna, tuore tai jäähdytetty, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä, koipia, kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa, ja muussa muodossa oleva kalkkuna, tuore tai jäähdytetty ja paloittelematon (ei kuitenkaan ns. 80-prosenttinen kalkkuna) || 02072510 || Ns. 80-prosenttinen kesy kalkkuna, jäädytetty, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiraan kanssa, jäädytetty || || 02072590 || Ns. 73-prosenttinen kesy kalkkuna, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä, koipia, kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa, tai muussa muodossa paloittelemattomana, jäädytetty (ei kuitenkaan ns. 80-prosenttinen kalkkuna) || 02072610 || Kesyn kalkkunan luuttomat palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02072620 || Kesyn kalkkunan puolikkaat tai neljännekset, tuoreet tai jäähdytetyt || 02072630 || Kesyn kalkkunan kokonaiset siivet, tuoreet tai jäähdytetyt, myös ilman siivenkärkiä || 02072650 || Kesyn kalkkunan luullinen rinta ja sen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02072660 || Kesyn kalkkunan luulliset koivet ja niiden luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02072670 || Kesyn kalkkunan luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt (eivät kuitenkaan koivet) || || 02072680 || Kesyn kalkkunan luulliset palat (eivät kuitenkaan puolikkaat, neljännekset, kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä, selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt, siivenkärjet, rinta, koipi-reisipalat ja niiden palat), tuoreet tai jäähdytetyt || 02072699 || Kesyn kalkkunan syötävät osat (eivät kuitenkaan maksa ja liha), tuoreet tai jäähdytetyt || 02072710 || Kesyn kalkkunan luuttomat palat, jäädytetyt || 02072720 || Kesyn kalkkunan puolikkaat ja neljännekset, jäädytetyt || 02072730 || Kesyn kalkkunan kokonaiset siivet, jäädytetyt, myös ilman siivenkärkiä || 02072750 || Kesyn kalkkunan luullinen rinta ja sen luulliset palat, jäädytetyt || 02072760 || Kesyn kalkkunan luulliset koivet ja niiden luulliset palat, jäädytetyt || 02072770 || Kesyn kalkkunan luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, jäädytetyt (eivät kuitenkaan koivet) || || 02072780 || Kesyn kalkkunan luulliset palat (eivät kuitenkaan puolikkaat, neljännekset, kokonaiset siivet, myös ilman siivenkärkiä, selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt, siivenkärjet, rinta, koipi-reisipalat ja niiden palat), jäädytetyt || 02072799 || Kesyn kalkkunan syötävät osat (eivät kuitenkaan maksa ja liha), jäädytetyt || 02074130 || Ns. 70-prosenttinen kesy ankka, paloittelemattomana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa, tuore tai jäähdytetty || 02074180 || Ns. 63-prosenttista kesy ankka, paloittelemattomana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä, koipia, kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa, tuore tai jäähdytetty, tai muulla tavalla tullille esitetty || 02074230 || Ns. 70-prosenttinen kesy ankka, paloittelemattomana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia mutta kaulan, sydämen, maksan ja kivipiiran kanssa, jäädytetty || 02074280 || Ns. 63-prosenttinen kesy ankka, paloittelemattomana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä, koipia, kaulaa, sydäntä, maksaa ja kivipiiraa, jäädytetty, tai muulla tavalla tullille esitetty || || 02074410 || Kesyn ankan luuttomat palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02074421 || Kesyn ankan puolikkaat tai neljännekset, tuoreet tai jäähdytetyt || || 02074431 || Kesyn ankan kokonaiset siivet, tuoreet tai jäähdytetyt || 02074441 || Kesyn ankan sekä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet, tuoreet tai jäähdytetyt || 02074451 || Kesyn ankan luullinen rinta ja sen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02074461 || Kesyn ankan luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02074471 || Puhdistetut kesyt ankat, luulliset, tuoreet tai jäähdytetyt || 02074481 || Kesyn ankan luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt, muualle kuulumattomat || 02074499 || Kesyn ankan syötävät osat (eivät kuitenkaan maksa ja liha), tuoreet tai jäähdytetyt || 02074510 || Kesyn ankan luuttomat palat, jäädytetyt || 02074521 || Kesyn ankan puolikkaat tai neljännekset, jäädytetyt || 02074531 || Kesyn ankan kokonaiset siivet, jäädytetyt || 02074541 || Kesyn ankan selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet, jäädytetyt || || 02074551 || Kesyn ankan luullinen rinta ja sen palat, jäädytetty || 02074561 || Kesyn ankan luulliset koipi-reisipalat ja niiden palat, jäädytetyt || 02074581 || Kesyn ankan luulliset palat, jäädytetyt, muualle kuulumattomat || 02074599 || Kesyn ankan syötävät osat (eivät kuitenkaan liha ja maksa), jäädytetyt || 02075110 || Ns. 82-prosenttinen kesy hanhi, paloittelemattomana, kynittynä, veret laskettuna, puhdistamattomana, pään ja koipien kanssa || 02075190 || Ns. 75-prosenttinen kesy hanhi, paloittelemattomana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, myös sydämen ja kivipiiraan kanssa, tuore tai jäähdytetty, tai muulla tavalla tullille esitetty || 02075290 || Ns. 75-prosenttinen kesy hanhi, paloittelemattomana, kynittynä ja puhdistettuna, ilman päätä ja koipia, myös sydämen ja kivipiiraan kanssa, jäädytetty, tai muulla tavalla tullille esitetty || 02075410 || Kesyn hanhen luuttomat palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02075421 || Kesyn hanhen puolikkaat tai neljännekset, tuoreet tai jäähdytetyt || 02075431 || Kesyn hanhen kokonaiset siivet, tuoreet tai jäähdytetyt || || 02075441 || Kesyn hanhen sekä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet, tuoreet tai jäähdytetyt || 02075451 || Kesyn hanhen luullinen rinta ja sen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02075461 || Kesyn hanhen luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt || 02075471 || Puhdistetut kesyt hanhet, luulliset, tuoreet tai jäähdytetyt || 02075481 || Kesyn hanhen luulliset palat, tuoreet tai jäähdytetyt, muualle kuulumattomat || 02075499 || Kesyn hanhen syötävät osat (eivät kuitenkaan maksa ja liha), tuoreet tai jäähdytetyt || 02075510 || Kesyn hanhen luuttomat palat, jäädytetyt || 02075521 || Kesyn hanhen puolikkaat tai neljännekset, jäädytetyt || 02075531 || Kesyn hanhen kokonaiset siivet, jäädytetyt || 02075541 || Kesyn hanhen selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet, jäädytetyt || 02075551 || Kesyn hanhen luullinen rinta ja sen palat, jäädytetty || 02075561 || Kesyn hanhen luulliset koipi-reisipalat ja niiden palat, jäädytetyt || || 02075581 || Kesyn hanhen luulliset palat, jäädytetyt, muualle kuulumattomat || 02075599 || Kesyn hanhen syötävät osat (eivät kuitenkaan liha ja maksa), jäädytetyt || 02076005 || Kesy helmikana, paloittelemattomana, tuore, jäähdytetty tai jäädytetty || 02076010 || Kesyn helmikanan luuttomat palat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt || 02076031 || Kesyn helmikanan kokonaiset siivet, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt || 02076041 || Kesyn helmikanan selkä, kaula, selkä ja kaula yhdessä, pyrstöt ja siivenkärjet, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt || 02076051 || Kesyn helmikanan luullinen rinta ja sen luulliset palat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt || 02076061 || Kesyn helmikanan luulliset koipi-reisipalat ja niiden luulliset palat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt || 02076081 || Kesyn helmikanan luulliset palat, tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt, muualle kuulumattomat || || 02076099 || Kesyn helmikanan syötävät osat (ei kuitenkaan liha ja maksa) tuoreet, jäähdytetyt tai jäädytetyt || 16023111 || Valmisteet, joissa on ainoastaan kypsentämätöntä kalkkunan lihaa (eivät kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet) || || 16023119 || Kalkkunan ja siipikarjan lihasta tai muista osista saadut valmisteet ja säilykkeet, joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia, (eivät kuitenkaan pelkästään kypsentämätöntä kalkkunan lihaa sisältävät valmisteet ja säilykkeet eivätkä makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, nettopainoltaan enintään 250 g:n vähittäismyyntipakkauksissa olevat hienoksi homogenoidut, pikkulasten ruokina tai dieettitarkoituksiin myytävät valmisteet eivätkä maksasta ja lihasta saaduista uutteista tehdyt valmisteet) || 16023180 || Kesyn kalkkunan lihasta tai muista osista saadut valmisteet ja säilykkeet, joissa on alle 57 painoprosenttia (ilman luita) siipikarjan lihaa tai muita osia, (eivät kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, nettopainoltaan enintään 250 g:n vähittäismyyntipakkauksissa olevat hienoksi homogenoidut, pikkulasten ruokina tai dieettitarkoituksiin myytävät valmisteet eivätkä maksasta ja lihasta saaduista uutteista tehdyt valmisteet) || 16023211 || Kypsentämättömästä kanan lihasta tai kypsennetyistä muista osista saadut valmisteet, joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjaan lihaa tai muita osia (eivät kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet eivätkä maksavalmisteet) || || 16023219 || Kypsennetystä kanan lihasta tai kypsennetyistä muista osista saadut valmisteet ja säilykkeet, joissa on vähintään 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (eivät kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, nettopainoltaan enintään 250 g:n vähittäismyyntipakkauksissa olevat hienoksi homogenoidut, pikkulasten ruokina tai dieettitarkoituksiin myytävät valmisteet eivätkä maksasta ja lihasta saaduista uutteista tehdyt valmisteet) || 16023230 || Kanan lihasta tai muista osista saadut valmisteet ja säilykkeet, joissa on vähintään 25 mutta alle 57 painoprosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (eivät kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, nettopainoltaan enintään 250 g:n vähittäismyyntipakkauksissa olevat hienoksi homogenoidut, pikkulasten ruokina tai dieettitarkoituksiin vähittäismyytävät valmisteet eivätkä maksasta ja lihasta saaduista uutteista tehdyt valmisteet) || 16023290 || Kanan lihasta tai muista osista saadut valmisteet ja säilykkeet (eivät kuitenkaan valmisteet ja säilykkeet, joissa on vähintään 25 painoprosenttia siipikarjan, kalkkunan tai helmikanan lihaa tai muita osia eivätkä makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet, nettopainoltaan enintään 250 g:n vähittäismyyntipakkauksissa olevat hienoksi homogenoidut, pikkulasten ruokina tai dieettitarkoituksiin vähittäismyytävät valmisteet eivätkä maksasta ja lihasta saaduista uutteista ja mehuista tehdyt valmisteet) || || 16023921 || Kypsentämättömästä ankan, hanhen ja helmikanan lihasta tai niiden kypsentämättömistä muista osista saadut valmisteet ja säilykkeet, joissa on vähintään 57 prosenttia siipikarjan lihaa tai muita osia (eivät kuitenkaan makkarat ja niiden kaltaiset tuotteet eivätkä maksavalmisteet) || 3 Meijerituotteet || 04021011 || Maito ja kerma kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia, makeuttamaton, tuotetta lähinnä oleva pakkaus enintään 2,5 kg || 1 650 04021019 || Maito ja kerma kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia, makeuttamaton, tuotetta lähinnä oleva pakkaus yli 2,5 kg || 04021091 || Maito ja kerma kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia, makeutettu, tuotetta lähinnä oleva pakkaus enintään 2,5 kg || 04021099 || Maito ja kerma kiinteässä muodossa, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia, makeutettu, tuotetta lähinnä oleva pakkaus yli 2,5 kg || 04051011 || Luonnollinen voi, rasvapitoisuus vähintään 80 mutta enintään 85 painoprosenttia, tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö vähintään 1 kg (ei kuitenkaan voi, josta on poistettu vettä, ja ”ghee”) || || 04051019 || Luonnollinen voi, rasvapitoisuus vähintään 80 mutta enintään 85 painoprosenttia (ei kuitenkaan jos tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettosisältö vähintään 1 kg, eikä voi, josta on poistettu vettä, ja ”ghee”) || 04051030 || Uudelleen yhdistetty (recombined) voi, rasvapitoisuus vähintään 80 mutta enintään 85 painoprosenttia (ei kuitenkaan voi, josta on poistettu vettä, ja ”ghee”) || 04051050 || Heravoi, rasvapitoisuus vähintään 80 mutta enintään 85 painoprosenttia (ei kuitenkaan voi, josta on poistettu vettä, ja ”ghee”) || 04051090 || Voi, rasvapitoisuus vähintään 85 mutta enintään 95 painoprosenttia (ei kuitenkaan voi, josta on poistettu vettä, ja ”ghee”) || 4 Kuorelliset munat || 04072100 || Tuoreet kanan munat, kuorelliset (eivät kuitenkaan hedelmöittyneet munat hauduttamista varten) || 6 600[2] 04072910 || Tuoreet siipikarjan munat, kuorelliset (eivät kuitenkaan kanan munat eivätkä hedelmöittyneet munat hauduttamista varten) || 04079010 || Siipikarjan munat, kuorelliset, säilötyt tai keitetyt || 5 Munat ja albumiinit || 04081180 || Munankeltuaiset, kuivatut, ihmisravinnoksi soveltuvat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät || 330 04081981 || Munankeltuaiset, nestemäiset, ihmisravinnoksi soveltuvat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät || || 04081989 || Munankeltuaiset, jäädytetyt tai muulla tavalla säilötyt, ihmisravinnoksi soveltuvat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät (eivät kuitenkaan kuivatut ja nestemäiset) || 04089180 || Kuivatut linnunmunat, kuorettomat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, ihmisravinnoksi soveltuvat (eivät kuitenkaan munankeltuaiset) || 04089980 || Kuorettomat linnunmunat, tuoreet, höyryssä tai vedessä keitetyt, muotoillut, jäädytetyt tai muulla tavalla säilötyt, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät, ihmisravinnoksi soveltuvat (eivät kuitenkaan kuivatut eivätkä munankeltuaiset) || 35021190 || Muna-albumiini (ovalbumiini), kuivattu (esim. levyinä, suomuina, hiutaleina tai jauheena), ihmisravinnoksi soveltuva || 35021990 || Muna-albumiini (ovalbumiini), ihmisravinnoksi soveltuva (ei kuitenkaan kuivattu [esim. levyinä, suomuina, hiutaleina tai jauheena]) || || 35022091 || Maitoalbumiini (laktalbumiini), myös kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet, joiden heraproteiinipitoisuus on yli 80 prosenttia kuiva-aineen painosta, ihmisravinnoksi soveltuva, kuivattu (esim. levyinä, suomuina, hiutaleina tai jauheena) || || 35022099 || Maitoalbumiini (laktalbumiini), myös kahden tai useamman heraproteiinin tiivisteet, joiden heraproteiinipitoisuus on yli 80 prosenttia kuiva-aineen painosta, ihmisravinnoksi soveltuva (ei kuitenkaan kuivattu [esim. levyinä, hiutaleina, kiteinä tai jauheena]) || 6 Sienet || 07115100 || Agaricus-suvun sienet, väliaikaisesti esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa säilöttyinä, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomina || 220 20031020 || Agaricus-sukuiset sienet, muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla väliaikaisesti säilötyt, täysin kypsennetyt || 20031030 || Agaricus-sukuiset sienet, muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt (eivät kuitenkaan täysin kypsennetyt ja väliaikaisesti säilötyt sienet) || 7 Viljat || 10019190 || Siemenvilja, vehnää (ei kuitenkaan makaroni- eli durumvehnä, tavallinen vehnä ja spelttivehnä) || 200 000 10019900 || Vehnä sekä vehnän ja rukiin sekavilja (ei kuitenkaan siemenvilja eikä makaroni- eli durumvehnä) || 10039000 || Ohra (ei kuitenkaan siemenvilja) || 10041000 || Siemenvilja, kauraa || 10049000 || Kaura (ei kuitenkaan siemenvilja) || 10059000 || Maissi (ei kuitenkaan siemenvilja) || 11010015 || Hieno jauho, tavallista vehnää ja spelttivehnää || 11010090 || Hieno jauho, vehnän ja rukiin sekaviljaa || 11022010 || Hieno jauho, maissia, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia || 11022090 || Hieno jauho, maissia, rasvapitoisuus yli 1,5 painoprosenttia || 11029010 || Hieno jauho, ohraa || 11029090 || Hienot viljajauhot (ei kuitenkaan vehnää, vehnän ja rukiin sekaviljaa, ruista, maissia, riisiä, ohraa eikä kauraa) || 11031190 || Rouheet ja karkeat jauhot, tavallista vehnää ja spelttivehnää || 11031310 || Rouheet ja karkeat jauhot, maissia, rasvapitoisuus enintään 1,5 painoprosenttia || || 11031390 || Rouheet ja karkeat jauhot, maissia, rasvapitoisuus yli 1,5 painoprosenttia || 11031920 || Rouheet ja karkeat jauhot, ruista tai ohraa || 11031990 || Rouheet ja karkeat jauhot, viljaa (ei kuitenkaan vehnää, kauraa, maissia, riisiä, ruista ja ohraa) || 11032025 || Ruis- ja ohrapelletit || 11032040 || Maissipelletit || 11032060 || Vehnäpelletit || 11032090 || Viljapelletit (eivät kuitenkaan ruis-, ohra-, kaura-, maissi-, riisi- ja vehnäpelletit) || 11041910 || Valssatut tai hiutaleiksi valmistetut vehnänjyvät || 11041950 || Valssatut tai hiutaleiksi valmistetut maissinjyvät || 11041961 || Valssatut ohranjyvät || 11041969 || Hiutaleiksi valmistetut ohranjyvät || 11042340 || Kuoritut maissinjyvät, myös leikatut tai karkeasti rouhitut; pyöristetyt maissinjyvät || 11042398 || Leikatut, karkeasti rouhitut tai muuten käsitellyt maissinjyvät (eivät kuitenkaan valssatut, hiutaleiksi valmistetut, kuoritut tai pyöristetyt eivätkä pelletit ja hieno jauho) || || 11042904 || Kuoritut, myös leikatut tai karkeasti rouhitut ohranjyvät || 11042905 || Pyöristetyt ohranjyvät || 11042908 || Leikatut, karkeasti rouhitut tai muuten käsitellyt ohranjyvät (eivät kuitenkaan valssatut, hiutaleiksi valmistetut, kuoritut tai pyöristetyt eivätkä pelletit ja hieno jauho) || 11042917 || Kuoritut, myös laikatut tai karkeasti rouhitut jyvät (eivät kuitenkaan riisin-, kauran-, maissin- ja ohranjyvät) || 11042930 || Pyöristetyt viljanjyvät (eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin- ja riisinjyvät) || 11042951 || Vehnänjyvät, ainoastaan karkeasti rouhitut || 11042959 || Viljanjyvät, ainoastaan karkeasti rouhitut (eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, vehnän- ja rukiinjyvät) || 11042981 || Vehnänjyvät, leikatut, karkeasti rouhitut tai muutoin käsitellyt (eivät kuitenkaan valssatut, hiutaleiksi valmistetut, hieno jauho, pelletit, kuoritut, pyöristetyt eivätkä ainoastaan karkeasti rouhitut) || || 11042989 || Viljanjyvät, leikatut, karkeasti rouhitut tai muutoin käsitellyt (eivät kuitenkaan ohran-, kauran-, maissin-, vehnän- ja ruisjyvät eivätkä valssatut, hiutaleiksi valmistetut, hieno jauho, pelletit, kuoritut, pyöristetyt, ainoastaan karkeasti rouhitut, osittain tai kokonaan hiottu riisi eivätkä rikkoutuneet riisinjyvät) || || 11043010 || Vehnänjyvien alkiot, kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut || 11043090 || Viljanjyvien alkiot, kokonaiset, valssatut, hiutaleiksi valmistetut tai jauhetut (ei kuitenkaan vehnää) || 8 Mallas ja vehnägluteeni || 11071011 || Vehnämaltaat jauhona (eivät kuitenkaan paahdetut) || 330 11071019 || Vehnämaltaat (ei kuitenkaan jauhona eivätkä paahdetut) || 11071091 || Maltaat jauhona (eivät kuitenkaan paahdetut eikä vehnästä saadut) || 11071099 || Maltaat (eivät kuitenkaan paahdetut, vehnästä saadut eikä hienona jauhona) || 11072000 || Paahdetut maltaat || 11090000 || Vehnägluteeni, myös kuivattu || 9 Tärkkelykset || 11081100 || Vehnätärkkelys || 550 11081200 || Maissitärkkelys || 11081300 || Perunatärkkelys || 10 Sokerit || 17011210 || Raaka juurikassokeri, puhdistettavaksi tarkoitettu (ei kuitenkaan lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä) || 8 000 17011290 || Raaka juurikassokeri (ei kuitenkaan puhdistettavaksi tarkoitettu eikä lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä) || 17019100 || Puhdistettu ruoko- tai juurikassokeri, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä, jähmeä || 17019910 || Valkoinen sokeri, jossa on sakkaroosia vähintään 99,5 prosenttia kuivapainosta (ei kuitenkaan maku- tai väriainetta sisältävä) || || 17019990 || Ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeä (ei kuitenkaan lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä ruoko- ja juurikassokeri eikä raakasokeri ja valkoinen sokeri) || 17022010 || Vaahterasokeri, jähmeä, maku- tai väriainetta sisältävä || 17023010 || Isoglukoosi, jähmeä, jossa ei ole fruktoosia tai jossa sitä on alle 20 prosenttia kuivapainosta || 17023050 || Glukoosi (dekstroosi), valkoisena kiteisenä jauheena, myös yhteenpuristettuna, fruktoosia sisältämätön tai glukoosia alle 20 prosenttia kuivapainosta sisältävä (ei kuitenkaan isoglukoosi) || || 17023090 || Jähmeä glukoosi ja glukoosisiirappi, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön, fruktoosia sisältämätön tai fruktoosia alle 20 prosenttia kuivapainosta sisältävä (ei kuitenkaan isoglukoosi ja glukoosi (dekstroosi) valkoisena kiteisenä jauheena, myös yhteenpuristettuna) || 17024010 || Jähmeä isoglukoosi, jossa on fruktoosia vähintään 20 mutta alle 50 prosenttia kuivapainosta (ei kuitenkaan inverttisokeri) || || 17024090 || Jähmeä glukoosi ja glukoosisiirappi, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät, fruktoosia vähintään 20 mutta alle 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä (ei kuitenkaan isoglukoosi eikä inverttisokeri) || 17026010 || Jähmeä isoglukoosi, fruktoosia yli 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä (ei kuitenkaan kemiallisesti puhdas fruktoosi eikä inverttisokeri) || 17026080 || Inuliinisiirappi, joka on saatu välittömästi hydrolysoimalla inuliinia tai oligofruktooseja ja jossa on vapaassa muodossa tai sakkaroosina olevaa fruktoosia yli 50 prosenttia kuivapainosta || 17026095 || Jähmeä fruktoosi ja fruktoosisiirappi, lisättyä maku- tai väriainetta sisältämätön, fruktoosia yli 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä (ei kuitenkaan isoglukoosi, inuliinisiirappi, kemiallisesti puhdas fruktoosi eikä inverttisokeri) || 17029030 || Jähmeä isoglukoosi, fruktoosia 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä, glukoosipolymeereista saatu || || 17029050 || Jähmeä maltodekstriini ja maltodekstriinisiirappi (ei kuitenkaan lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä) || 17029071 || Sokeri ja melassi, sokerivärinä, sakkaroosia vähintään 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä || 17029075 || Sokeri ja melassi, sokerivärinä, sakkaroosia alle 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä, jauheena, myös yhteenpuristettuna || 17029079 || Sokeri ja melassi, sokerivärinä, sakkaroosia alle 50 prosenttia kuivapainosta sisältävä (ei kuitenkaan sokeri ja melassi jauheena, myös yhteenpuristettuna) || 17029080 || Inuliinisiirappi, joka on saatu välittömästi hydrolysoimalla inuliinia tai oligofruktooseja ja jossa on vapaassa muodossa tai sakkaroosina olevaa fruktoosia vähintään 10 mutta enintään 50 prosenttia kuivapainosta || 17029095 || Jähmeät sokerit, myös inverttisokeri ja muut sokeri- ja sokerisiirappiseokset, joissa on fruktoosia 50 prosenttia kuivapainosta, lisättyä makeutus- tai väriainetta sisältämätön (ei kuitenkaan ruoko- ja juurikassokeri, kemiallisesti puhdas sakkaroosi ja maltoosi, laktoosi, vaahterasiirappi, glukoosi, fruktoosi, maltodekstriini ja sen siirapit, isoglukoosi, inuliinisiirappi eikä sokeriväri) || || 21069030 || Maku- tai väriainetta sisältävät isoglukoosisiirapit || 21069055 || Maku- tai väriainetta sisältävät glukoosi- ja maltodekstriinisiirapit || 21069059 || Lisättyä maku- tai väriainetta sisältävät sokerisiirapit (eivät kuitenkaan isoglukoosi-, laktoosi-, glukoosi- ja maltodekstriinisiirapit) || 11 Leseet, lesejauhot ja jätetuotteet || 23021010 || Leseet, lesejauhot ja muut maissin seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, tärkkelyspitoisuus enintään 35 prosenttia || 2 200 23021090 || Leseet, lesejauhot ja muut maissin seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, tärkkelyspitoisuus yli 35 prosenttia || 23023010 || Leseet, lesejauhot ja muut vehnän seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, tärkkelyspitoisuus enintään 28 prosenttia, enintään 10 painoprosenttia läpäisee silmäkooltaan 0,2 mm:n seulan tai vaihtoehtoisesti seulan läpäisevän osuuden tuhkapitoisuus on vähintään 1,5 prosenttia kuiva-aineen painosta || || 23023090 || Leseet, lesejauhot ja muut vehnän seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut (ei kuitenkaan, jos tärkkelyspitoisuus on enintään 28 prosenttia, edellyttäen että enintään 10 painoprosenttia läpäisee silmäkooltaan 0,2 mm:n seulan tai, jos yli 10 prosenttia läpäisee kyseisen seulan, seulan läpäisevän osuuden tuhkapitoisuus on vähintään 1,5 prosenttia kuiva-aineen painosta) || 23024010 || Leseet, lesejauhot ja muut viljan seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut, joiden tärkkelyspitoisuus on enintään 28 prosenttia ja joista se osuus, joka läpäisee seulan, jonka silmäkoko on 0,2 mm, on enintään 10 painoprosenttia, tai jos yli 10 painoprosenttia läpäisee seulan, niin tämän osuuden tuhkapitoisuus on vähintään 1,5 prosenttia kuiva-aineen painosta (eivät kuitenkaan maissin, riisin tai vehnän leseet, lesejauhot eivätkä muut jätetuotteet) || || 23024090 || Leseet, lesejauhot ja muut viljan seulomisessa, jauhamisessa tai muussa käsittelyssä syntyneet jätetuotteet, myös pelleteiksi valmistetut (eivät kuitenkaan maissin, riisin tai vehnän leseet, lesejauhot ja muut jätetuotteet eivätkä tuotteet, joiden tärkkelyspitoisuus on enintään 28 prosenttia, edellyttäen että enintään 10 painoprosenttia läpäisee silmäkooltaan 0,2 mm:n seulan tai, jos yli 10 prosenttia läpäisee kyseisen seulan, seulan läpäisevän osuuden tuhkapitoisuus on vähintään 1,5 prosenttia kuiva-aineen painosta) || 23031011 || Maissitärkkelyksen valmistuksessa saadut jätetuotteet, kuiva-aineen valkuaisainepitoisuus yli 40 painoprosenttia (ei kuitenkaan tiivistetty maissinvaleluvesi) || Jalostetut maataloustuotteet 12 Sokerimaissi || 07104000 || Sokerimaissi, keittämätön tai höyryssä tai vedessä keitetty, jäädytetty || 1 500 07119030 || Sokerimaissi, väliaikaisesti säilöttynä esim. rikkidioksidikaasulla tai suolavedessä, rikkihapoke- tai muussa säilöntäliuoksessa, mutta siinä tilassa välittömään kulutukseen soveltumattomana || || 20019030 || Sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty || 20049010 || Sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty, jäädytetty || 20058000 || Sokerimaissi (Zea mays var. saccharata), muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistettu tai säilötty (ei kuitenkaan jäädytetty) || 13 Jalostettu sokeri || 13022010 || Kuivassa muodossa olevat pektiiniaineet, pektinaatit ja pektaatit jauheena || 6 000 13022090 || Nestemäisessä muodossa olevat pektiiniaineet, pektinaatit ja pektaatit || 17025000 || Kemiallisesti puhdas fruktoosi, jähmeä || 17029010 || Kemiallisesti puhdas maltoosi, jähmeä || 17049099 || Pastat ja massat, marsipaani, nougat ja muut kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet (ei kuitenkaan purukumi, valkoinen suklaa, kurkkupastillit, yskänkaramellit, viini- ja hedelmäkumit, geleemakeiset, hedelmäpastat, jotka ovat sokerimakeisina, keitetyt makeiset, myös täytetyt toffeet ja niiden kaltaiset makeiset, ja puristamalla valmistetut tabletit eivätkä pastat, massa ja marsipaanit, joiden tuotetta lähinnä oleva pakkaus on vähintään 1 kg) || || 18061030 || Sokeroitu kaakaojauhe, jossa on vähintään 65 mutta alle 80 prosenttia sakkaroosia, mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna ja isoglukoosi sakkaroosina ilmaistuna || 18061090 || Sokeroitu kaakaojauhe, jossa on vähintään 80 prosenttia sakkaroosia, mukaan lukien inverttisokeri sakkaroosina ilmaistuna ja isoglukoosi sakkaroosina ilmaistuna || 18062095 || Suklaa ja muut kaakaota sisältävät elintarvikevalmisteet yli 2 kg:n painoisina levyinä tai tankoina taikka nesteenä, tahnana, jauheena, rakeina tai niiden kaltaisessa muodossa, astian tai muun tuotetta lähinnä olevan pakkauksen nettopaino yli 2 kg, alle 18 painoprosenttia kaakaovoita sisältävät (ei kuitenkaan kaakaojauhe, suklaakuorrutteet ja ”chocolate milk crumb”) || || 19019099 || Hienosta jauhosta, rouheista, karkeasta jauhosta, tärkkelyksestä tai mallasuutteesta saatavat elintarvikevalmisteet, joissa ei ole kaakaota tai joissa on kaakaota alle 40 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna, sekä maidosta, kermasta, kirnumaidosta, piimästä, hapankermasta, herasta, jugurtista, kefiiristä tai niiden kaltaisesta nimikkeiden 0401–0404 tuotteesta saatavat elintarvikevalmisteet, joissa ei ole kaakaota tai joissa on kaakaota alle 5 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna, muualle kuulumattomat (ei kuitenkaan mallasuute eivätkä vähittäismyyntipakkauksissa olevat vauvojen ruokavalmisteet eivätkä alanimikkeen 1901 90 91 leipomatuotteiden valmistukseen tarkoitetut seokset ja taikinat) || 21011298 || Kahviin perustuvat valmisteet || 21012098 || Teehen tai mateen perustuvat valmisteet || 21069098 || Muualle kuulumattomat elintarvikkeet, joissa on maitorasvaa vähintään 1,5 painoprosenttia, sakkaroosia tai isoglukoosia vähintään 5 painoprosenttia, glukoosia vähintään 5 painoprosenttia tai tärkkelystä vähintään 5 painoprosenttia || 33021029 || Hyvänhajuisiin aineisiin perustuvat valmisteet, joissa on kaikki juomalle ominaiset makuaineet ja jossa on maitorasvaa vähintään 1,5 painoprosenttia, sakkaroosia tai isoglukoosia vähintään 5 painoprosenttia, glukoosia vähintään 5 painoprosenttia tai tärkkelystä vähintään 5 painoprosenttia ja jollaisia käytetään juomateollisuudessa (eivät kuitenkaan valmisteet, joiden todellinen alkoholipitoisuus on yli 0,5 tilavuusprosenttia) || 14 Jalostettu vilja || 19043000 || Bulgurvehnä, valmistettuina jyvinä tai jyväsinä, jotka on saatu kypsentämällä durumvehnän jyviä || 3 300 22071000 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia || 22072000 || Denaturoitu etyylialkoholi (etanoli) ja muut väkevät alkoholijuomat väkevyydestä riippumatta || 22089091 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus alle 80 tilavuusprosenttia, enintään 2 l vetävissä astioissa || 22089099 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus alle 80 tilavuusprosenttia, yli 2 l vetävissä astioissa || 29054300 || Mannitoli || 29054411 || D-glusitoli (sorbitoli) vesiliuoksena, jossa on enintään 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna || 29054419 || D-glusitoli (sorbitoli) vesiliuoksena (ei kuitenkaan tuote, jossa on enintään 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna) || 29054491 || D-glusitoli (sorbitoli), jossa on enintään 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna (ei kuitenkaan vesiliuoksena) || || 29054499 || D-glusitoli (sorbitoli) (ei kuitenkaan vesiliuoksena eikä tuote, jossa on enintään 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna) || 35051010 || Dekstriini || || 35051050 || Tärkkelys, esteröity tai eetteröity (ei kuitenkaan dekstriini) || 35051090 || Modifioidut tärkkelykset (eivät kuitenkaan esteröidyt tai eetteröidyt tärkkelykset eikä dekstriini) || 35052030 || Liimat, joissa on vähintään 25 mutta alle 55 painoprosenttia tärkkelystä, dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä (eivät kuitenkaan vähittäismyyntiin tarkoitetut tuotteet, joiden nettopaino on enintään 1 kg) || 35052050 || Liimat, joissa on vähintään 55 mutta alle 80 painoprosenttia tärkkelystä, dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä (eivät kuitenkaan vähittäismyyntiin tarkoitetut tuotteet, joiden nettopaino on enintään 1 kg) || 35052090 || Liimat, joissa on vähintään 80 painoprosenttia tärkkelystä, dekstriiniä tai muuta modifioitua tärkkelystä (eivät kuitenkaan vähittäismyyntiin tarkoitetut tuotteet, joiden nettopaino on enintään 1 kg) || || 38091010 || Tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat viimeistelyvalmisteet, värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä nopeuttava valmisteet sekä muut tuotteet ja valmisteet, kuten liistausaineet ja peittausaineet, jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat, näitä aineita alle 55 painoprosenttia sisältävät || 38091030 || Tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat viimeistelyvalmisteet, värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä nopeuttava valmisteet sekä muut tuotteet ja valmisteet, kuten liistausaineet ja peittausaineet, jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat, näitä aineita vähintään 55 mutta alle 70 painoprosenttia sisältävät || 38091050 || Tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat viimeistelyvalmisteet, värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä nopeuttava valmisteet sekä muut tuotteet ja valmisteet, kuten liistausaineet ja peittausaineet, jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat, näitä aineita vähintään 70 mutta alle 83 painoprosenttia sisältävät || || 38091090 || Tärkkelyspitoisiin aineisiin perustuvat viimeistelyvalmisteet, värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä nopeuttava valmisteet sekä muut tuotteet ja valmisteet, kuten liistausaineet ja peittausaineet, jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat, näitä aineita vähintään 83 painoprosenttia sisältävät || 38246011 || Sorbitoli vesiliuoksena, jossa on enintään 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna (ei kuitenkaan d‑glusitoli [sorbitoli]) || 38246019 || Sorbitoli vesiliuoksena, jossa on yli 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna (ei kuitenkaan d‑glusitoli [sorbitoli]) || 38246091 || Sorbitoli, jossa on enintään 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna (ei kuitenkaan vesiliuoksena eikä d‑glusitoli [sorbitoli]) || 38246099 || Sorbitoli, jossa on yli 2 painoprosenttia d-mannitolia d-glusitoli-pitoisuudesta laskettuna (ei kuitenkaan vesiliuoksena eikä d‑glusitoli [sorbitoli]) || 15 Savukkeet || 24021000 || Sikarit ja pikkusikarit, tupakkaa sisältävät || 500 24022090 || Tupakkaa sisältävät savukkeet (ei kuitenkaan mausteneilikkaa sisältävät) || ________________ LIITE III LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMINEN ________________ LIITE III–A ALAKOHTAISEN LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMISTÄ KOSKEVA LUETTELO Jäljempänä on
luettelo uuden ja yleisen lähestymistavan direktiiveistä, joihin Georgian on
ensisijaisesti lähennettävä lainsäädäntöään. Luettelo sisältyy Georgian
hallituksen maaliskuussa 2010 vahvistamaan strategiaan, joka koskee
standardointia, akkreditointia, vaatimustenmukaisuutta, teknistä säännöstöä,
metrologiaa sekä lainsäädännön uudistamiseen ja teknisen säännöstön
hyväksymiseen tähtäävää ohjelmaa. 1. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/9/EY,
annettu 20 päivänä maaliskuuta 2000, henkilökuljetukseen tarkoitetuista
köysiratalaitteistoista Määräaika: vuonna 2011 2. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 95/16/EY,
annettu 29 päivänä kesäkuuta 1995, jäsenvaltioiden hissejä koskevan
lainsäädännön lähentämisestä Määräaika: vuonna 2011 3. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/23/EY,
annettu 29 päivänä toukokuuta 1997, painelaitteita koskevan jäsenvaltioiden
lainsäädännön lähentämisestä Määräaika: vuonna 2013 4. Neuvoston direktiivi 92/42/ETY, annettu 21
päivänä toukokuuta 1992, uusien nestemäisiä tai kaasumaisia polttoaineita
käyttävien kuumavesikattiloiden hyötysuhdevaatimuksista Määräaika: vuonna 2013 5. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/105/EY,
annettu 16 päivänä syyskuuta 2009, yksinkertaisista paineastioista Määräaika: vuonna 2013 6. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/25/EY,
annettu 16 päivänä kesäkuuta 1994, huviveneitä koskevien jäsenvaltioiden
lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä Määräaika: vuonna 2013 7. Komission direktiivi 2008/43/EY, annettu 4
päivänä huhtikuuta 2008, siviilikäyttöön tarkoitettujen räjähdystarvikkeiden
tunnistamista ja jäljitettävyyttä koskevan järjestelmän perustamisesta
neuvoston direktiivin 93/15/ETY nojalla Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 8. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/9/EY,
annettu 23 päivänä maaliskuuta 1994, räjähdysvaarallisissa tiloissa
käytettäviksi tarkoitettuja laitteita ja suojajärjestelmiä koskevan
jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Määräaika: neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 9. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/5/EY,
annettu 9 päivänä maaliskuuta 1999, radio- ja telepäätelaitteista ja niiden
vaatimustenmukaisuuden vastavuoroisesta tunnustamisesta Määräaika: neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 10. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/108/EY,
annettu 15 päivänä joulukuuta 2004, sähkömagneettista yhteensopivuutta koskevan
jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä ja direktiivin 89/336/ETY
kumoamisesta. Määräaika: kahdeksan vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 11. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/95/EY,
annettu 12 päivänä joulukuuta 2006, tietyllä jännitealueella toimivia
sähkölaitteita koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä. Määräaika: kahdeksan vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 12. Neuvoston
direktiivi 93/42/ETY, annettu 14 päivänä kesäkuuta 1993, lääkinnällisistä
laitteista Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 13. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/79/EY,
annettu 27 päivänä lokakuuta 1998, in vitro -diagnostiikkaan tarkoitetuista
lääkinnällisistä laitteista, Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 14. Neuvoston direktiivi 90/385/ETY, annettu 20
päivänä kesäkuuta 1990, aktiivisia implantoitavia lääkinnällisiä laitteita
koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 15. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/142/EY,
annettu 30 päivänä marraskuuta 2009, kaasumaisia polttoaineita käyttävistä
laitteista; Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 16. Neuvoston direktiivi 89/686/ETY, annettu 21
päivänä joulukuuta 1989, henkilönsuojaimia koskevan jäsenvaltioiden
lainsäädännön lähentämisestä Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 17. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/37/EY,
annettu 22 päivänä kesäkuuta 1998, koneita koskevan jäsenvaltioiden
lainsäädännön lähentämisestä Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 18. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/48/EY,
annettu 18 päivänä kesäkuuta 2009, lelujen turvallisuudesta Määräaika: viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 19. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o
305/2011, annettu 9 päivänä maaliskuuta 2011, rakennustuotteiden kaupan
pitämistä koskevien ehtojen yhdenmukaistamisesta ja neuvoston direktiivin 89/106/ETY
kumoamisesta Määräaika: kahdeksan vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 20. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/23/EY,
annettu 23 päivänä huhtikuuta 2009, muista kuin itsetoimivista vaaoista Määräaika: kahdeksan vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta 21. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/22/EY,
annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, mittauslaitteista Määräaika: kahdeksan vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta ________________ LIITE III–B ALUSTAVA LUETTELO HORISONTAALISESTA LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Jäljempänä
luetellaan asiaankuuluvassa unionin säännöstössä vahvistetut, tämän sopimuksen 47
artiklan 1 kohdassa tarkoitetut horisontaaliset periaatteet ja käytänteet.
Tarkoituksena on antaa Georgialle ei‑kattavaa ohjeistusta, jotta se voisi
lähentää lainsäädäntöään unionin horisontaalisiin toimenpiteisiin. 1. Euroopan Parlamentin ja neuvoston päätös N:o 768/2008/EY,
annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen liittyvistä
yhteisistä puitteista ja päätöksen 93/465/ETY kumoamisesta. 2. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY)
N:o 765/2008, annettu 9 päivänä heinäkuuta 2008, tuotteiden kaupan pitämiseen
liittyvää akkreditointia ja markkinavalvontaa koskevista vaatimuksista ja
neuvoston asetuksen (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta 3. Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/95/EY,
annettu 3 päivänä joulukuuta 2001, yleisestä tuoteturvallisuudesta 4. Neuvoston direktiivi 80/181/ETY, annettu 20
päivänä joulukuuta 1979, mittayksikköjä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön
lähentämisestä ja direktiivin 2009/3/ETY kumoamisesta 5. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY)
N:o 1025/2012, annettu 25 päivänä lokakuuta 2012, eurooppalaisesta
standardoinnista. 6. Neuvoston direktiivi 85/374/ETY, annettu 25
päivänä heinäkuuta 1985, tuotevastuuta koskevien jäsenvaltioiden lakien,
asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä ________________ LIITE IV SOVELTAMISALA ________________ LIITE IV-A TERVEYS- JA KASVINSUOJELUTOIMENPITEET 1 osa Elävien eläinten pääluokkiin sovellettavat toimenpiteet I. Hevoseläimet (myös seeprat) tai
aasilajit tai näiden lajien risteytyksenä syntyneet jälkeläiset II. Nautaeläimet (myös Bubalus bubalis
ja Bison) III. Lampaat ja vuohet IV. Siat V. Siipikarja (myös kanat, kalkkunat,
helmikanat, ankat ja hanhet) VI. Elävät kalat VII. Äyriäiset VIII. Nilviäiset IX. Elävien kalojen mätimunat ja sukusolut X. Siitosmunat XI. Siemenneste, munasolut, alkiot XII. Muut nisäkkäät XIII. Muut linnut XIV. Matelijat XV. Sammakkoeläimet XVI. Muut selkärankaiset XVII. Mehiläiset 2 osa Eläintuotteisiin sovellettavat toimenpiteet I. Ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläintuotteiden
päätuoteluokat 1. Kotieläiminä pidettävien sorkka- ja
kavioeläinten, siipikarjan ja jäniseläinten sekä tarhatun ja luonnonvaraisen
riistan tuore liha, myös muut eläimenosat 2. Jauheliha, lihavalmisteet, mekaanisesti erotettu
liha ja lihatuotteet 3. Elävät simpukat 4. Kalastustuotteet 5. Raakamaito, ternimaito, meijerituotteet ja
ternimaitotuotteet 6. Munat ja munatuotteet 7. Sammakonreidet ja etanat 8. Renderoidut eläinrasvat ja eläinrasvan
sulatusjäte 9. Käsitellyt mahat, rakot ja suolet 10. Gelatiini, raaka-aineet ihmisravinnoksi
tarkoitetun gelatiinin tuotantoon 11. Kollageeni 12. Hunaja ja mehiläistuotteet II. Eläimistä saatavien sivutuotteiden
päätuoteluokat Teurastamoissa || Turkiseläinten rehuksi tarkoitetut eläimistä saatavat sivutuotteet Lemmikkieläinten ruoan valmistukseen tarkoitetut eläimistä saatavat sivutuotteet Rehuketjun ulkopuoliseen käyttöön tarkoitetut hevoseläinten veri ja verituotteet Tuoreet tai jäähdytetyt sorkka- ja kavioeläinten vuodat ja nahat Eläimistä saatavat sivutuotteet, jotka on tarkoitettu rehuketjun ulkopuolella käytettävien johdettujen tuotteiden valmistukseen Meijereissä || Maito, maitopohjaiset tuotteet ja maidosta johdetut tuotteet‑ Ternimaito ja ternimaitotuotteet Muissa tiloissa, jotka on tarkoitettu eläimistä saatavien sivutuotteiden (käsittelemättömät/jalostamattomat ainekset) keräämiseen tai käsittelyyn || Rehuketjun ulkopuoliseen käyttöön tarkoitetut hevoseläinten veri ja verituotteet Käsittelemättömät verituotteet, lukuun ottamatta hevoseläimistä saatavia verituotteita, joita käytetään johdettujen tuotteiden valmistukseen tuotantoeläinten rehuketjun ulkopuolista käyttöä varten Käsitellyt verituotteet, lukuun ottamatta hevoseläimistä saatavia verituotteita, joita käytetään johdettujen tuotteiden valmistukseen tuotantoeläinten rehuketjun ulkopuolista käyttöä varten Tuoreet tai jäähdytetyt sorkka- ja kavioeläinten vuodat ja nahat Afrikkalaisesta sikarutosta vapaista kolmansista maista tai niiden alueilta lähtöisin olevat sianharjakset Muuhun käyttöön kuin rehuaineiksi, orgaanisiksi lannoitteiksi tai maanparannusaineiksi tarkoitetut luut ja luutuotteet (lukuun ottamatta luujauhoa), sarvet ja sarvituotteet (lukuun ottamatta sarvijauhoa), kaviot, sorkat ja niistä valmistetut tuotteet (lukuun ottamatta sorkka- ja kaviojauhoa) || Orgaanisten lannoitteiden tai maanparannusaineiden tuotantoon tarkoitetut sarvet ja sarvituotteet, lukuun ottamatta sarvijauhoa, sekä kaviot ja sorkat ja niistä valmistetut tuotteet, lukuun ottamatta sorkka- ja kaviojauhoa Gelatiini, jota ei ole tarkoitettu ihmisravinnoksi vaan valokuvateollisuuden käyttöön Villa ja karva Käsitellyt sulat ja höyhenet ja niiden osat sekä untuvat Jalostuslaitoksissa || Käsitelty eläinvalkuainen, myös seokset ja tuotteet, ei kuitenkaan eläinvalkuaista sisältävä lemmikkieläinten ruoka Verituotteet, joita voitaisiin käyttää rehuaineena Käsitellyt sorkka- ja kavioeläinten vuodat ja nahat || Käsitellyt märehtijöiden ja hevoseläinten vuodat ja nahat (21 päivää) Afrikkalaisesta sikarutosta vapaista kolmansista maista tai niiden alueilta lähtöisin olevat sianharjakset Rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävä kalaöljy Rehuaineena käytettävät renderoidut rasvat Renderoidut rasvat tiettyihin käyttötarkoituksiin tuotantoeläinten rehuketjun ulkopuolella Rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävä gelatiini tai kollageeni Hydroloitu proteiini, dikalsiumfosfaatti tai trikalsiumfosfaatti rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettäväksi Ainoastaan mehiläishoidossa käytettäväksi tarkoitetut mehiläishoidon sivutuotteet || Rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävät rasvajohdannaiset Rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävät rasvajohdannaiset Munatuotteet, joita voitaisiin käyttää rehuaineena Lemmikkieläinten ruokia valmistavissa laitoksissa (myös koiran puruleluja ja arominvahventeita valmistavat laitokset) || Tölkitetty lemmikkieläinten ruoka Käsitelty lemmikkieläinten ruoka, ei kuitenkaan tölkitetty || Koiran purulelut Suoramyyntiin tarkoitettu raaka lemmikkieläinten ruoka Lemmikkieläinten ruoan valmistuksessa käytettävät arominvahventeet Metsästystrofeita valmistavissa laitoksissa || Yksinomaan luista, sarvista, sorkista ja kavioista, kynsistä, hampaista, vuodista tai nahoista koostuvat, linnuista ja sorkka- ja kavioeläimistä peräisin olevat käsitellyt metsästystrofeet ja muut esineet || Käsittelemättömistä kokonaisista osista koostuvat, linnuista ja sorkka- ja kavioeläimistä peräisin olevat metsästystrofeet tai muut esineet Välituotteita valmistavissa laitoksissa || Välituotteet Lannoitteet ja maanparannusaineet || Käsitelty eläinvalkuainen, myös seokset ja tuotteet, ei kuitenkaan eläinvalkuaista sisältävä lemmikkieläinten ruoka Käsitelty lanta, käsitellystä lannasta johdetut tuotteet ja lepakoiden guano Johdettujen tuotteiden varastointitiloissa || Kaikki johdetut tuotteet III. Patogeenit 3 osa Kasvit, kasvituotteet ja muut tavarat Mahdollisesti
kasvintuhoojia kantavat kasvit, kasvituotteet ja muut tavarat[3],
jotka voivat luonteensa tai käsittelytapansa vuoksi muodostaa riskin tuhoojien
leviämiselle ja kulkeutumiselle 4 osa Elintarvikkeiden ja rehujen lisäaineisiin sovellettavat toimenpiteet Elintarvikkeet: 1. Elintarvikkeiden
lisäaineet (kaikki elintarvikkeiden lisäaineet ja värit) 2. Valmistuksen
apuaineet 3. Elintarvikearomit 4. Elintarvike-entsyymit Rehu[4]: 5. Rehun
lisäaineet 6. Rehuaineet 7. Muut kuin 2
osan II kohdassa tarkoitetut rehuseokset ja lemmikkieläinten ruoka 8. Haitalliset
ainekset eläinten rehuissa ________________ LIITE IV-B ELÄINTEN HYVINVOINTINORMIT Eläinten
hyvinvointinormit, jotka koskevat 1. eläinten
tainnutusta ja teurastusta 2. eläinten
kuljettamista ja siihen liittyviä toimia 3. eläinten
kasvatusta. ________________ LIITE IV-C MUUT IV OSASTON 4 LUVUN SOVELTAMISALAAN KUULUVAT
TOIMENPITEET 1. Pakkausmateriaaleista
irtoavista aineista peräisin olevat kemikaalit 2. Elintarvikesekoitukset 3. Muuntogeeniset
organismit (GMO:t) 4. Kasvuhormonit,
tyreostaatit, tietyt hormonit ja beetasalpaajat Georgian on
lähennettävä muuntogeenisiä organismeja koskeva lainsäädäntönsä unionin
lainsäädäntöön, joka mainitaan tämän sopimuksen 55 artiklan 4 kohdan mukaisessa
lähentämisluettelossa ________________ LIITE IV-D LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMISEN JÄLKEEN TOTEUTETTAVAT TOIMENPITEET 1. Kemikaalit
elintarvikkeiden dekontaminoimiseksi 2. Kloonit 3. Säteilytys
(ionisointi) ________________ LIITE V LUETTELO ILMOITETTAVISTA ELÄINTEN JA VESIELÄINTEN TAUDEISTA JA
SÄÄNNELLYISTÄ TUHOOJISTA, JOIDEN OSALTA VOIDAAN TUNNUSTAA ALUEELLINEN
TAUTIVAPAUS _________________ LIITE V-A ILMOITETTAVAT ELÄIN- JA KALATAUDIT, JOIDEN OSALTA OSAPUOLTEN TILANNE ON
TUNNUSTETTU JA JOIDEN OSALTA VOIDAAN TEHDÄ ALUEELLISTAMISPÄÄTÖKSIÄ 1. Suu- ja
sorkkatauti 2. Sian
vesikulaaritauti 3. Vesicular
stomatitis -tauti 4. Afrikkalainen
hevosrutto 5. Afrikkalainen
sikarutto 6. Sinikielitauti
(Bluetongue) 7. Patogeeninen
lintuinfluenssa 8. Newcastlen
tauti (NCD) 9. Karjarutto 10. Klassinen
sikarutto 11. Naudan
tarttuva keuhkorutto 12. Pienten
märehtijäin rutto 13. Lammas- ja
vuohirokko 14. Rift Valley
-kuume 15. Lumpy skin
-tauti 16. Venezuelalainen
hevosen enkefalomyeliitti 17. Räkätauti 18. Astumatauti 19. Enteroviruksen
aiheuttama enkefalomyeliitti (enterovirus encephalomyelitis) 20. Tarttuvan
vertamuodostavan kudoksen kuolio (IHN) 21. Virusperäinen
verenvuotoseptikemia (VHS) 22. Tarttuva
lohen anemia (ISA) 23. Bonamioosi
(Bonamia ostreae) 24. Marteilioosi
(Marteilia refringens) _________________ LIITE V-B TUHOOJIEN TILANTEEN, TUHOOJISTA VAPAIDEN ALUEIDEN JA SUOJELTUJEN
ALUEIDEN TUNNUSTAMINEN A. Tuhoojien
tilanteen tunnustaminen Kukin
osapuoli laatii tiedoksi annettavan luettelon seuraavista säännellyistä
tuhoojista: 1. tuhoojat, joiden ei tiedetä esiintyvän missään
omalla alueella 2. virallisesti valvottavat tuhoojat, joiden
tiedetään esiintyvän jossakin oman alueen osassa; 3. virallisesti valvottavat tuhoojat, joiden
tiedetään esiintyvän jossakin oman alueen osassa ja joita varten on perustettu
tuhoojista vapaita alueita tai suojeltuja alueita. Kaikista
tuhoojien tilannetta koskevista muutoksista on ilmoitettava välittömästi
toiselle osapuolelle, jollei asiasta muuten ilmoiteta asiaankuuluvalle
kansainväliselle järjestölle. B. Tuhoojista
vapaiden alueiden ja suojeltujen alueiden tunnustaminen Osapuolet
tunnustavat suojellut alueet, tuhoojista vapaiden alueiden käsitteen ja sen
soveltamisen asiaankuuluvat kansainväliset kasvinsuojelutoimenpidestandardit
huomioon ottaen ________________ LIITE VI ALUEELLISTAMINEN/ALUEJAKO, TUHOOJISTA VAPAAT ALUEET JA SUOJELLUT ALUEET A. Eläinten ja
vesieläinten taudit 1. Eläintaudit Osapuolen alueen
eläintautitilanteen tunnustamisen perustana käytetään Maailman
eläintautijärjestön (OIE) maaeläinten terveyttä koskevaa säännöstöä. Eläintautien
alueellistamispäätösten perustana on Maailman eläintautijärjestön (OIE)
maaeläinten terveyttä koskeva säännöstö. 2. Vesieläinten
taudit Vesieläinten
tautien alueellistamispäätösten perustana on OIE:n vesiviljelyeläinten
terveyttä koskeva säännöstö. B. Tuhoojat Tuhoojista vapaiden
ja tietyiltä tuhoojilta suojeltujen alueiden määrittämisessä on noudatettava
jompaakumpaa seuraavista vaatimuksista: – FAO:n kasvinsuojelutoimenpiteitä koskeva
kansainvälinen standardi nro 4 kasvintuhoojista vapaiden alueiden
vahvistamisedellytyksistä (FAO International Standard for Phytosanitary
Measures No 4 on Requirements for the establishment of pest free areas) ja
asiaankuuluvien kansainvälisten kasvinsuojelutoimenpidestandardien määritelmät
tai – Kasvien ja kasvituotteiden haitallisten
organismien jäsenvaltioihin kulkeutumisen estämiseen liittyvistä
suojatoimenpiteistä 8 päivänä toukokuuta 2000 annetun neuvoston direktiivin 2000/29/EY
2 artiklan 1 kohdan h alakohta. C. Kriteerit eläintautien erityistilanteen
tunnustamiseksi osapuolen alueen tai alueen osan osalta 1. Jos tuojaosapuoli katsoo, että sen alue tai
alueen osa on vapaa muusta kuin tämän sopimuksen liitteessä V-A luetellusta
eläintaudista, se esittää viejäosapuolelle asianmukaiset todistusasiakirjat,
joista käyvät ilmi erityisesti seuraavat kriteerit: – taudin
luonne ja sen esiintymisen tausta – osapuolen
alueella; – serologisiin, mikrobiologisiin, patologisiin tai
epidemiologisiin tutkimuksiin perustuvat valvontakokeiden tulokset ja se, että
taudista on lain mukaan ilmoitettava toimivaltaisille viranomaisille, – aika,
jolloin tarkkailua on harjoitettu; – tarvittaessa aika, jolloin rokottaminen tautia
vastaan on ollut kiellettyä, ja maantieteellinen alue, jolla kielto on ollut
voimassa; – säännöt, joiden perusteella taudin puuttuminen
voidaan varmentaa. 2. Yleiset tai erityiset lisätakeet, joita
tuojaosapuoli voi pyytää, eivät saa olla laajempia kuin tuojaosapuolen
kansallisesti soveltamat takeet. 3. Osapuolet ilmoittavat toisilleen tämän liitteen
C kohdan 1 kohdassa tarkoitettujen tautia koskevien kriteerien muutoksista.
Terveys- ja kasvinsuojeluasioiden alakomitea voi tällaisen ilmoituksen
perusteella muuttaa tai peruuttaa tämän liitteen C kohdan 2 kohdan mukaisesti
määriteltyjä lisätakeita. ________________ LIITE VII LAITOSTEN ALUSTAVA HYVÄKSYMINEN Laitosten alustavaa
hyväksymistä koskevat edellytykset ja määräykset 1. Laitosten alustavalla hyväksymisellä
tarkoitetaan sitä, että tuojaosapuoli hyväksyy tuontitarkoituksessa alustavasti
viejäosapuolen laitokset; hyväksyntä tapahtuu tämän liitteen 4 kohdan
määräysten mukaisesti kyseisen osapuolen esittämien asianmukaisten takeiden
perusteella, ilman että tuojaosapuoli tarkastaa etukäteen yksittäisiä
laitoksia. Tämän liitteen 4 kohdassa vahvistettuja menettelyä ja edellytyksiä
sovelletaan, kun tämän liitteen 2 kohdassa määrättyjä luetteloja muutetaan tai
täydennetään uusien sovellusten ja saatujen takeiden huomioon ottamiseksi.
Ainoastaan, kun kyse on laitosten alustavasta luettelosta, varmennus voi olla
osa menettelyä 4 kohdan d alakohdan määräysten mukaisesti. 2. Alustavaa hyväksyntää sovelletaan aluksi
seuraaviin laitosten luokkiin: 2.1.
Ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden
tuotantolaitokset: – teurastamot kotieläiminä pidettyjen sorkka- ja
kavioeläinten, siipikarjan, jäniseläinten ja tarhatun riistan tuoretta lihaa
varten (liite IV-A, 1 osa) – riistankäsittelylaitokset – leikkaamot – laitokset jauhelihaa, lihavalmisteita,
mekaanisesti erotettua lihaa ja lihatuotteita varten – puhdistamot ja lähettämöt eläviä simpukoita varten; – laitokset seuraavia tuotteita varten: – munatuotteet – meijerituotteet – kalastustuotteet – käsitellyt mahat, rakot ja suolet – gelatiini ja kollageeni – kalaöljy – tehdasalukset – pakastusalukset. 2.2. Hyväksytyt tai rekisteröidyt laitokset, jotka
tuottavat eläimistä saatavia sivutuotteita ja muiden kuin ihmisravinnoksi
tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden päätuoteluokkia Hyväksyttyjen tai rekisteröityjen laitosten tyyppi || Tuote Teurastamot || Turkiseläinten rehuksi tarkoitetut eläimistä saatavat sivutuotteet Lemmikkieläinten ruoan valmistukseen tarkoitetut eläimistä saatavat sivutuotteet Rehuketjun ulkopuoliseen käyttöön tarkoitetut hevoseläinten veri ja verituotteet Tuoreet tai jäähdytetyt sorkka- ja kavioeläinten vuodat ja nahat Eläimistä saatavat sivutuotteet, jotka on tarkoitettu rehuketjun ulkopuolella käytettävien johdettujen tuotteiden valmistukseen Maidontuotantolaitokset || Maito, maitopohjaiset tuotteet ja maidosta johdetut tuotteet Ternimaito ja ternimaitotuotteet Muut tilat, jotka on tarkoitettu eläimistä saatavien sivutuotteiden (käsittelemättömien/jalostamattomien ainesten) keräämiseen tai käsittelyyn || Rehuketjun ulkopuoliseen käyttöön tarkoitetut hevoseläinten veri ja verituotteet Käsittelemättömät verituotteet, lukuun ottamatta hevoseläimistä saatavia verituotteita, joita käytetään johdettujen tuotteiden valmistukseen tuotantoeläinten rehuketjun ulkopuolista käyttöä varten || Käsitellyt verituotteet, hevoseläimistä saatavia verituotteita lukuun ottamatta, joita käytetään johdettujen tuotteiden valmistukseen tuotantoeläinten rehuketjun ulkopuolista käyttöä varten Tuoreet tai jäähdytetyt sorkka- ja kavioeläinten vuodat ja nahat Afrikkalaisesta sikarutosta vapaista kolmansista maista tai niiden alueilta lähtöisin olevat sianharjakset Muuhun käyttöön kuin rehuaineiksi, orgaanisiksi lannoitteiksi tai maanparannusaineiksi tarkoitetut luut ja luutuotteet (lukuun ottamatta luujauhoa), sarvet ja sarvituotteet (lukuun ottamatta sarvijauhoa), kaviot, sorkat ja niistä valmistetut tuotteet (lukuun ottamatta sorkka- ja kaviojauhoa) Orgaanisten lannoitteiden tai maanparannusaineiden tuotantoon tarkoitetut sarvet ja sarvituotteet, lukuun ottamatta sarvijauhoa, sekä kaviot ja sorkat ja niistä valmistetut tuotteet, lukuun ottamatta sorkka- ja kaviojauhoa Gelatiini, jota ei ole tarkoitettu ihmisravinnoksi vaan valokuvateollisuuden käyttöön || Villa ja karva Käsitellyt sulat ja höyhenet ja niiden osat sekä untuvat Käsittelylaitokset || Käsitelty eläinvalkuainen, myös seokset ja tuotteet, ei kuitenkaan eläinvalkuaista sisältävä lemmikkieläinten ruoka Verituotteet, joita voitaisiin käyttää rehuaineena Käsitellyt sorkka- ja kavioeläinten vuodat ja nahat Käsitellyt märehtijöiden ja hevoseläinten vuodat ja nahat (21 päivää) Sellaisista kolmansista maista tai niiden alueilta, jotka eivät ole vapaita afrikkalaisesta sikarutosta, lähtöisin olevat sianharjakset Rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävä kalaöljy Rehuaineena käytettävät renderoidut rasva || Renderoidut rasvat tiettyihin käyttötarkoituksiin tuotantoeläinten rehuketjun ulkopuolella Rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävä gelatiini tai kollageeni Hydroloitu proteiini, dikalsiumfosfaatti tai trikalsiumfosfaatti rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettäväksi Ainoastaan mehiläishoidossa käytettäväksi tarkoitetut mehiläishoidon sivutuotteet Rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävät rasvajohdannaiset Rehuaineena tai rehuketjun ulkopuolisiin tarkoituksiin käytettävät rasvajohdannaiset Munatuotteet, joita voitaisiin käyttää rehuaineena Lemmikkieläinten ruokia valmistavat laitokset (myös koiran puruleluja ja arominvahventeita valmistavat laitokset) || Tölkitetty lemmikkieläinten ruoka Käsitelty lemmikkieläinten ruoka, ei kuitenkaan tölkitetty Koiran purulelut Suoramyyntiin tarkoitettu raaka lemmikkieläinten ruoka Lemmikkieläinten ruoan valmistuksessa käytettävät arominvahventeet Metsästystrofeita valmistavat laitokset || Yksinomaan luista, sarvista, sorkista ja kavioista, kynsistä, hampaista, vuodista tai nahoista koostuvat, linnuista ja sorkka- ja kavioeläimistä peräisin olevat käsitellyt metsästystrofeet ja muut esineet || Käsittelemättömistä kokonaisista osista koostuvat, linnuista ja sorkka- ja kavioeläimistä peräisin olevat metsästystrofeet tai muut esineet Välituotteita valmistavat laitokset || Välituotteet Lannoitteet ja maanparannusaineet || Käsitelty eläinvalkuainen, myös seokset ja tuotteet, ei kuitenkaan eläinvalkuaista sisältävä lemmikkieläinten ruoka Käsitelty lanta, käsitellystä lannasta johdetut tuotteet ja lepakoiden guano Johdettujen tuotteiden varastointitilat || Kaikki johdetut tuotteet 3. Tuojaosapuoli laatii luetteloja 2.1 ja 2.2
kohdassa tarkoitetuista alustavasti hyväksytyistä laitoksista ja julkistaa
kyseiset luettelot. 4. Alustavaa
hyväksyntää koskevat edellytykset ja menettelyt a) tuojaosapuoli on antanut luvan asianomaisen
eläintuotteen tuontiin viejäosapuolen alueelta, ja asianomaisen tuotteen
asiaankuuluvat tuontiedellytykset ja todistusvaatimukset on vahvistettu; b) viejäosapuolen toimivaltainen viranomainen on
antanut tuojaosapuolelle riittävät takeet siitä, että sen yhdessä tai
useammassa luettelossa mainitut laitokset täyttävät tuojaosapuolen käsiteltyä
tuotetta koskeva asiaankuuluvat terveysvaatimukset ja että se on virallisesti
hyväksynyt tuojaosapuolen alueelle tapahtuvaa vientiä koskevissa luetteloissa
mainitun laitoksen; c) viejäosapuolen toimivaltaisella viranomaisella
on oltava todelliset valtuudet keskeyttää tuojaosapuolen alueelle sellaisesta
laitoksesta suuntautuva vienti, josta kyseinen viranomainen on esittänyt
takeet, jos kyseisiä takeita ei noudateta; d) tuojaosapuolen tämän sopimuksen 62 artiklan
määräysten mukaisesti tekemä varmennus voi olla osa alustavaa
hyväksymismenettelyä. Tämä varmennus koskee laitoksen hyväksymisestä vastaavan
toimivaltaisen viranomaisen rakennetta ja organisaatiota sekä kyseisen
toimivaltaisen viranomaisen valtuuksia sekä takeita, joita se voi esittää, kun
kyse on tuojana toimivan osapuolen sääntöjen täytäntöönpanosta. Tähän
tarkastamiseen voi sisältyä tarkastuksia, jotka toteutetaan paikalla tietyssä
edustavassa määrässä sellaisia laitoksia, jotka mainitaan viejäosapuolen
esittämässä yhdessä tai useammassa luettelossa. Ottaen
huomioon toimivallan erityinen rakenne ja jakautuminen Euroopan unionissa,
tällainen varmennus voi Euroopan unionissa koskea yksittäistä jäsenvaltiota; e) tuojaosapuoli voi muuttaa tämän kohdan d
alakohdassa tarkoitetun varmennuksen tulosten perusteella olemassa olevaa
laitosten luetteloa. ________________ LIITE VIII VASTAAVUUDEN TUNNUSTAMISMENETTELY 1. Periaatteet a) vastaavuus voidaan määritellä yksittäiselle
toimenpiteelle, toimenpideryhmälle, tiettyä hyödykettä koskevalle järjestelmälle,
hyödykeluokalle tai niille kaikille; b) se, että tuojaosapuoli tutkii viejäosapuolen
tiettyä hyödykettä koskevien toimenpiteiden vastaavuuden tunnustamispyyntöä ei
saa olla syy keskeyttää kyseisen hyödykkeen kauppaa tai käynnissä olevaa
tuontia viejäosapuolesta; c) vastaavuuden tunnustamismenettely on
viejäosapuolen ja tuojaosapuolen välinen vuorovaikutteinen prosessi. Tämä
menettely koostuu viejäosapuolen toteuttamasta yksittäisten toimenpiteiden
vastaavuuden objektiivisesta osoittamisesta ja tämän osoittamisen
objektiivisesta arvioinnista, jotta tuojaosapuoli voisi mahdollisesti tunnustaa
vastaavuuden; d) viejäosapuolen asiaankuuluvien toimenpiteiden
vastaavuuden lopullinen tunnustaminen on yksinomaan tuojaosapuolen
päätettävissä. 2. Ennakkoedellytykset a) menettely riippuu terveys- ja
tuhoojatilanteesta, lainsäädännöstä sekä hyödykettä koskevan tarkastus- ja
valvontajärjestelmän tehokkuudesta viejäosapuolessa. Tätä varten on otettava
huomioon asianomaista alaa koskeva lainsäädäntö sekä viejäosapuolen
toimivaltaisen viranomaisen rakenne, määräyksenantoketju, toimivalta,
toimintamenettelyt ja -valmiudet sekä toimivaltaisten viranomaisten toiminnan
tehokkuus, kun kyse on tarkastus- ja valvontajärjestelmistä, mukaan lukien
hyödykettä koskeva toimeenpanon taso sekä tuojaosapuolelle toimitettavien
tietojen säännöllisyys ja nopeus todetuissa vaaratilanteissa. Tämän
tunnustuksen tueksi voidaan esittää asiakirjoja, toteuttaa
vaatimustenmukaisuuden tarkastuksia ja hyödyntää asiakirjoin varmennettavissa olevia
aikaisemmin saatuja kokemuksia; b) osapuolet aloittavat vastaavuuden
tunnustamismenettelyn tämän sopimuksen 57 nojalla sen jälkeen, kun tämän
sopimuksen 55 artiklan 4 kohdan mukaisessa luettelossa olevan toimenpiteen,
toimenpideryhmän tai järjestelmän lähentäminen on saatu onnistuneesti
päätökseen; c) viejäosapuoli voi aloittaa menettelyn
ainoastaan, kun tuojaosapuolen toteuttamat suojatoimenpiteet eivät koske
viejäosapuolta hyödykkeen osalta. 3. Menettely a) viejäosapuoli aloittaa menettelyn esittämällä
tuojaosapuolelle tietyn alan tai osa-alueen hyödykettä tai hyödykeluokkaa
koskevaa tiettyä yksittäistä toimenpidettä, toimenpideryhmää tai järjestelmän
vastaavuutta koskevan tunnustamispyynnön; b) tarvittaessa tähän pyyntöön sisältyvät myös
vaadittavat asiakirjat ja pyyntö, että tuojaosapuoli hyväksyy vastaavuuden
perusteella tuojaosapuolen vaatiman viejäosapuolen ohjelman tai suunnitelman
ja/tai tämän sopimuksen liitteessä XI määrätyn, tämän kohdan a alakohdassa
kuvattuja toimenpiteitä tai järjestelmiä koskevan lähentämistilanteen
edellytyksenä sille, että kyseisen hyödykkeen tai hyödykeluokan tuonti
sallitaan; c) kyseisessä pyynnössä viejäosapuoli i) selittää kyseisen hyödykkeen tai hyödykeluokan
merkityksen kaupalle; ii) yksilöi tuojaosapuolen kyseistä hyödykettä tai
hyödykeluokkaa koskevissa tuontiedellytyksissä ilmaistujen toimenpiteiden
joukosta ne toimenpiteet, joita se voi noudattaa; iii) yksilöi tuojaosapuolen kyseistä hyödykettä tai
hyödykeluokkaa koskevissa tuontiedellytyksissä ilmaistujen kaikkien
toimenpiteiden joukosta ne yksittäiset toimenpiteet, joille se hakee
vastaavuutta. d) vastauksena tähän pyyntöön tuojaosapuoli selittää
toimenpiteiden kokonais- ja yksittäistavoitteen sekä niiden perusteet, mukaan
lukien riskien tunnistaminen; e) tällä selityksellä tuojaosapuoli ilmoittaa
viejäosapuolelle kyseistä hyödykettä tai hyödykeluokkaa koskevien kotimaisten
toimenpiteidensä ja tuontiedellytysten suhteesta; f) viejäosapuoli osoittaa tuojaosapuolelle
puolueettomasti, että sen yksilöimät toimenpiteet vastaavat kyseisen hyödykkeen
tai hyödykeluokan tuontiedellytyksiä; g) tuojaosapuoli arvioi puolueettomasti
viejäosapuolen osoittaman vastaavuuden; h) tuojaosapuoli toteaa, onko vastaavuus saavutettu; i) tuojaosapuoli antaa viejäosapuolelle tämän
pyynnöstä täyden selvityksen ja asiaa tukevat tiedot määrittelystään ja
päätöksestään. 4. Viejäosapuolen suorittama toimenpiteiden
vastaavuuden osoittaminen ja tuojaosapuolen tekemä kyseisen osoittamisen
arviointi a) viejäosapuoli osoittaa asianmukaisesti
tuojaosapuolen tuontiedellytyksissään ilmaiseman kunkin yksilöidyn toimenpiteen
vastaavuuden. Tarvittaessa osoitetaan puolueettomasti sellaisen suunnitelman
tai ohjelman vastaavuus, jota tuojaosapuoli vaatii tuonnin sallimiseksi, (esim.
jäännöksiä koskeva suunnitelma). b) tässä yhteydessä puolueettoman osoittamisen ja
arvioinnin olisi mahdollisuuksien mukaan perustuttava seuraaviin seikkoihin: i) kansainvälisesti tunnustetut standardit ja/tai ii) ja/tai asianmukaiseen tieteelliseen näyttöön
perustuvat standardit; ja/tai iii) riskinarviointi; ja/tai iv) aiempaan kokemukseen pohjautuvat asiakirjat,
raportit ja tiedot, arvioinnit ja/tai v) varmennukset; ja vi) toimenpiteiden oikeudellinen asema tai
hallinnollisen aseman taso; ja vii) täytäntöönpanon ja täytäntöönpanon valvonnan taso
erityisesti seuraavien seikkojen perusteella: – vastaavat ja asiaankuuluvat tulokset seuranta-
ja valvontaohjelmista; – viejäosapuolen
tarkastustulokset; – tunnustettuja
analyysimenetelmiä käyttäen tehtyjen analyysien tulokset; – tuojaosapuolen
varmennus- ja tuontitarkastustulokset; – viejäosapuolen toimivaltaisten viranomaisten
toiminta; ja – aiempi
kokemus. 5. Tuojaosapuolen
päätelmä Menettelyyn
voi kuulua tarkastus tai varmennus. Jos
tuojaosapuoli tekee kielteisen päätöksen, sen on annettava viejäosapuolelle
yksityiskohtainen ja perusteltu selitys. 6. Kasveja ja kasvituotteita koskevien
kasvinsuojelutoimenpiteiden vastaavuuden on pohjauduttava tämän sopimuksen 57
artiklan 6 kohdassa tarkoitettuihin edellytyksiin. _________________ LIITE IX TUONTITARKASTUKSET JA TARKASTUSMAKSUT A. Tuontitarkastuksia
koskevat periaatteet Tuontitarkastukset
käsittävät asiakirjojen tarkastukset, tunnistettavuustarkastukset ja fyysiset
tarkastukset. Kun kyse on
eläimistä ja eläintuotteista, fyysisten tarkastusten ja niiden taajuuden on
perustuttava kyseiseen tuontiin liittyviin riskeihin. Kasvien terveyttä
koskevien tarkastusten yhteydessä tuojaosapuoli varmistaa, että kasvit,
kasvituotteet ja muut tavarat tarkastetaan virallisesti ja yksityiskohtaisesti
joko kokonaisuudessaan tai edustavista näytteistä sen varmistamiseksi, että ne
eivät ole tuhoojien saastuttamia. Jos tarkastuksissa
ilmenee, että asiaankuuluvia standardeja ja/tai vaatimuksia ei ole noudatettu,
tuojaosapuolen on toteutettava toimenpiteet, jotka ovat oikeassa suhteessa
asianomaiseen riskiin nähden. Tuojalle tai tämän edustajalle annetaan
mahdollisuuksien mukaan mahdollisuus tutustua lähetykseen ja antaa
asiaankuuluvia tietoja tuojaosapuolen auttamiseksi lähetystä koskevan
lopullisen päätöksen tekemisessä. Tällaisen päätöksen on oltava oikeassa
suhteessa tällaiseen tuontiin liittyvään riskiin nähden. B. Fyysisten
tarkastusten taajuus B.1. Eläinten ja eläintuotteiden tuonti Georgiasta
Euroopan unioniin sekä Euroopan unionista Georgiaan Rajatarkastuksen tyyppi || Taajuus 1. Asiakirjojen tarkastus || 100 % 2. Tunnistamistarkastukset || 100 % 3. Fyysiset tarkastukset || Elävät eläimet 100 prosenttia || 100 % Luokan I tuotteet Terveyttä koskevista ongelmista yhteisön sisäisessä tuoreen lihan kaupassa 26 päivänä kesäkuuta 1964 annetussa neuvoston direktiivissä N:o 64/433/ETY määritellyt tuore liha, mukaan lukien muut eläimenosat, ja naudasta, lampaista, vuohista, sioista ja hevoseläimistä saatavat tuotteet Kalastustuotteet ilmatiiviisti suljetuissa astioissa, joiden tarkoituksena on pitää tuotteiden lämpötila vakaana ympäristön lämpötilasta huolimatta, tuore ja jäädytetty kala sekä kuivatut ja/tai suolatut kalastustuotteet Kokonaiset munat Laardi ja renderoidut rasvat Luonnonsuolet Siitosmunat || 20 % Luokan II tuotteet Siipikarjanliha ja siitä tehdyt tuotteet Kaninliha, (luonnonvaraisen tai tarhatun) riistan liha ja niistä saatavat tuotteet Ihmisravinnoksi tarkoitetut maito ja maitotuotteet Munatuotteet Ihmisravinnoksi tarkoitettu jalostettu eläinvalkuainen (100 prosenttia ensimmäisestä kuudesta irtotavaralähetyksestä – neuvoston direktiivi 92/118/ETY, annettu 17 päivänä joulukuuta 1992, eläinten terveyttä ja kansanterveyttä koskevista vaatimuksista sellaisten tuotteiden yhteisön sisäisessä kaupassa ja yhteisöön tuonnissa, joita eivät koske direktiivin 89/662/ETY ja, taudinaiheuttajien osalta, direktiivin 90/425/ETY liitteessä A olevassa I luvussa mainittujen erityisten yhteisön säädösten kyseiset vaatimukset) Muut kalastustuotteet kuin ne kalastustuotteet, jotka mainitaan sellaisia kolmansia maita ja alueita, joista simpukoiden, piikkinahkaisten, vaippaeläinten, merikotiloiden ja kalastustuotteiden tuonti on sallittua, koskevien luetteloiden vahvistamisesta 6 päivänä marraskuuta 2006 annetussa komission päätöksessä 2006/766/EY (annettu tiedoksi numerolla C(2006) 5171), sellaisena kuin se on muutettuna. Simpukat Hunaja || 50 % Luokan III tuotteet Siemenneste Alkiot Lanta Maito ja maitotuotteet (muut kuin ihmisravinnoksi tarkoitetut) Gelatiini Sammakonreidet ja etanat Luut ja luutuotteet Vuodat ja nahat Harjakset, villa, karvat ja höyhenet Sarvet ja sarvituotteet, kaviot, sorkat ja niistä valmistetut tuotteet Mehiläistuotteet Metsästystrofeet Jalostettu lemmikkieläinten ruoka Lemmikkieläinten ruoan valmistukseen käytettävät raaka-aineet Farmaseuttiseen tai tekniseen käyttöön tarkoitetut raaka-aineet, veri, verituotteet, rauhaset ja elimet Heinä ja oljet Patogeenit Jalostettu (pakattu) eläinvalkuainen || Vähintään 1 prosentti Enintään 10 prosenttia Muuksi kuin ihmisravinnoksi tarkoitettu jalostettu eläinvalkuainen (irtotavarana) || 100 % ensimmäisestä kuudesta lähetyksestä (muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä 3 päivänä lokakuuta 2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1774/2002 liitteessä VII olevan II luvun 10 ja 11 kohta.) B.2. Muiden kuin eläinperäisten elintarvikkeiden tuonti
Georgiasta Euroopan unioniin sekä Euroopan unionista Georgiaan – Chilipippuri (Capsicum annuum), murskattu tai jauhettu – ex 0904 20 90 – Chilipippurituotteet (curry) – 0910 91 05 – Curcuma longa (kurkuma) – 0910 30 00 (Elintarvikkeet – kuivatut mausteet) – Punainen palmuöljy – ex 1511 10 90 || 10 prosenttia Sudan-värien osalta B.3. Kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden
tuonti Euroopan unioniin tai Georgiaan Direktiivin 2000/29/EY
liitteessä V olevassa B osassa luetellut kasvit, kasvituotteet ja muut tavarat: Tuojaosapuoli
tarkastaa lähetyksen tai lähetysten kasvinsuojelullisen tilanteen
varmentamiseksi. Osapuolet arvioivat
edellä olevassa liitteessä tarkoitettujen hyödykkeiden kahdenvälisessä
kaupassaan, onko kasvien terveyttä koskevia tuontitarkastuksia tarpeen tehdä,
kun kyseiset hyödykkeet ovat peräisin EU:n ulkopuolelta. Kasvien terveyttä
koskevien tuontitarkastuksien taajuutta voidaan harventaa säänneltyjen
hyödykkeiden osalta, lukuun ottamatta tietyille neuvoston direktiivin 2000/29/EY
liitteessä V olevassa B osassa luetelluille kasveille, kasvituotteille ja
muille tavaroille tehtävien kasvien terveystarkastuksien vähentämiseen
tarvittaviin todisteisiin sekä vähentämisen tyyppiä ja tasoa koskeviin
kriteereihin sovellettavista yksityiskohtaisista edellytyksistä 11 päivänä
lokakuuta 2004 annetun komission asetuksen (EY) N:o 1756/2004 mukaisesti
määriteltyjä kasveja, kasvituotteita ja muita tavaroita. _________________ LIITE X TODISTUKSET A. Todistusperiaatteet Kasvit,
kasvituotteet ja muut tavarat: Toimivaltaisten
viranomaisten on noudatettava kasvien, kasvituotteiden ja muiden tavaroiden
todistusten antamisessa kansainvälisissä kasvinsuojelutoimenpidestandardeissa
vahvistettuja periaatteita. Eläimet ja
eläintuotteet: 1. Osapuolten toimivaltaisten viranomaisten on
varmistettava, että todistusviranomaisilla on riittävä eläinlääkintäalaa
koskevan lainsäädännön tuntemus eläimistä tai eläintuotteista, joista ne
antavat todistuksia, ja että kyseiset viranomaiset ovat yleisesti ottaen
perillä todistusten laatimisessa ja antamisessa noudatettavista säännöistä ja
tarvittaessa ennen todistuksen antamista tehtävien tutkimusten, testien ja
tarkastusten luonteesta ja laajuudesta. 2. Todistusviranomaiset eivät saa sertifioida
tietoja, joihin he eivät ole perehtyneet tai joita he eivät voi varmistaa. 3. Todistusviranomaiset eivät saa allekirjoittaa
tyhjiä tai epätäydellisiä todistuksia eivätkä sellaisia eläimiä tai
eläintuotteita koskevia todistuksia, joita he eivät ole tarkastaneet tai jotka
eivät enää ole heidän valvonnassaan. Jos todistus allekirjoitetaan toisen
todistuksen tai asiakirjan perusteella, todistusviranomaisella on oltava
kyseinen asiakirja hallussaan ennen allekirjoittamista. 4. Todistusviranomainen
voi sertifioida tietoja, jotka: a) toimivaltaisen viranomaisen valtuuttama ja sen
valvonnassa toimiva toinen henkilö on todennut oikeiksi tämän liitteen 1-3
kohdan mukaisesti, sikäli kuin todistusviranomainen voi varmentaa näiden
tietojen paikkansapitävyyden, tai b) on saatu valvontaohjelmien yhteydessä
virallisesti tunnustetuista laadunvalmistusjärjestelmistä tai sellaisen
epidemiologisen valvontajärjestelmän avulla, joka on vahvistettu
asiaankuuluvassa eläinlääkintälainsäädännössä. 5. Osapuolten toimivaltaisten viranomaisten on
toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet todistusten luotettavuuden
turvaamiseksi. Niiden on erityisesti huolehdittava siitä, että niiden nimeämät
todistusviranomaiset ovat: a) asemassa, joka takaa niiden puolueettomuuden ja
sen, että ne eivät saa minkäänlaista suoraa kaupallista hyötyä niistä eläimistä
tai tuotteista, joista ne antavat todistuksia, tai niistä yrityksistä tai
laitoksista, joista eläimet tai tuotteet ovat peräisin; ja b) täysin tietoisia jokaisen allekirjoittamansa
todistuksen sisällön merkityksestä. 6. Todistusten laatimisella varmistetaan, että
todistus viittaa tiettyyn lähetykseen; todistus on laadittava vähintään yhdellä
todistusviranomaisen ymmärtämällä kielellä ja vähintään yhdellä tuojaosapuolen
virallisista kielistä tämän liitteen C osan mukaisesti. 7. Kunkin toimivaltaisen viranomaisen on kyettävä
osoittamaan todistuksen ja asiaankuuluvan todistusviranomaisen välinen yhteys
ja varmistettava, että kustakin annetusta todistuksesta on saatavissa jäljennös
kyseisen toimivaltaisen viranomaisen määräämän ajan. 8. Osapuolten on tehtävä tarpeelliset tarkastukset
ja toteutettava tarpeelliset valvontatoimet estääkseen virheellisten tai
harhaanjohtavien todistusten antamisen ja eläinlääkintälainsäädännön mukaisiin
tarkoituksiin annetuilta näyttävien todistusten vilpillisen käytön. 9. Toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä
tutkimukset tai tarkastukset ja toteutettava asianmukaiset toimet seuraamusten
langettamiseksi tietoonsa saatetuista vääristä tai harhaanjohtavista
todistuksista, sanotun kuitenkaan rajoittamatta mahdollisuutta ryhtyä asiassa
oikeustoimiin tai langettaa oikeudellisia seuraamuksia. Näihin toimenpiteisiin
voi sisältyä todistusviranomaisten väliaikainen pidättäminen tehtävistään
tutkimuksen ajaksi. Erityisesti on huomattava, että a) jos tarkastuksissa todetaan, että todistusviranomainen
on tietoisesti antanut vilpillisen todistuksen, toimivaltaisen viranomaisen on
mahdollisuuksien mukaan toteutettava kaikki tarvittavat toimet sen
varmistamiseksi, ettei asianomainen henkilö voi uusia tekoaan; b) jos tarkastuksissa todetaan, että yksityishenkilö
tai yritys on käyttänyt vilpillisellä tavalla tai muuttanut virallista
todistusta, toimivaltaisen viranomaisen on mahdollisuuksien mukaan toteutettava
kaikki tarpeelliset toimet sen varmistamiseksi, ettei kyseinen yksityishenkilö tai
yritys voi uusia tekoaan. Tällaisiin toimenpiteisiin voi sisältyä se, että
myöhemmin asianomaiselle henkilölle tai yritykselle kieltäydytään antamasta
virallista todistusta. B. Tämän
sopimuksen 60 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu todistus. Todistuksessa oleva
terveystodistus osoittaa asianomaisen hyödykkeen vastaavuustilanteen.
Terveystodistuksesta ilmenee, että viejäosapuolen sellaisia tuotantonormeja on
noudatettu, jotka tuojaosapuoli on tunnustanut vastaaviksi. C. Todistusten
viralliset kielet 1. Tuonti
Euroopan unioniin Kasvit,
kasvituotteet ja muut tavarat: Todistus
on laadittava vähintään yhdellä todistusviranomaisen ymmärtämällä kielellä ja
vähintään yhdellä tuojaosapuolen virallisista kielistä. Eläimet
ja eläintuotteet: Terveystodistus
on laadittava ainakin yhdellä EU:n määräjäsenvaltion virallisella kielellä ja
yhdellä sen jäsenvaltion virallisista kielistä, jossa tämän sopimuksen 63
artiklan mukaiset tuontitarkastukset tehdään. EU:n jäsenvaltio voi kuitenkin
suostua siihen, että käytetään muuta unionin virallista kieltä kuin sen omaa
kieltä. 2. Tuonti
Georgiaan Terveystodistus
on laadittava georgian kielellä ja ainakin yhdellä EU:n todistusjäsenvaltion
virallisista kielistä. _________________ LIITE XI LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMINEN ________________ LIITE XI-A VASTAAVUUDEN TUNNUSTAMISESSA KÄYTETTÄVÄT LAINSÄÄDÄNNÖN
LÄHENTÄMISPROSESSIN EDISTYMISTÄ KOSKEVAT PERIAATTEET 1 osa –
Asteittainen lähentäminen 1. Yleiset
säännöt Kansanterveyttä,
kasvien terveyttä ja eläinten hyvinvointia koskevaa Georgian lainsäädäntöä on
lähennettävä asteittain unionin lainsäädäntöön. Asianomainen lainsäädäntö
mainitaan kansanterveyttä, kasvien terveyttä ja eläinten hyvinvointia
koskevassa EU:n lähentämisluettelossa. Kyseinen luettelo on jaettava
ensisijaisiin aloihin, jotka liittyvät tämän sopimuksen liitteessä IV
määriteltyihin toimenpiteisiin. Tämän vuoksi Georgian on määritettävät omat
ensisijaiset kauppatavoitteensa. Georgian
on lähennettävä lainsäädäntöään EU:n säännöstöön joko a) vahvistamalla uusia kansallisia sääntöjä tai
menettelyjä pannakseen täytäntöön asiaankuuluvan EU:n säännöstön ja valvoakseen
tätä täytäntöönpanoa; tai b) muuttamalla asiankuuluvia kansallisia sääntöjä
tai menettelyitä saattaakseen asiaankuuluvan EU:n säännöstön osaksi kansallista
lainsäädäntöään. Molemmissa
tapauksissa Georgian on a) poistettava lait, säännökset ja kaikki muut
toimenpiteet, jotka ovat ristiriidassa EU:n säännöstöön lähennetyn kansallisen
lainsäädännön kanssa; b) varmistettava EU:n säännöstöön lähennetyn
kansallisen lainsäädännön tosiasiallinen täytäntöönpano. Georgian
on laadittava vastaavuustaulukot lainsäädäntönsä lähentämisestä mallin
mukaisesti. Taulukossa on mainittava päivä, jona kansalliset säännöt tulevat
voimaan, ja virallinen lehti, jossa säännöt julkaistaan. Vastaavuustaulukkojen
malli on tämän liitteen II osassa. Jos lainsäädännön lähentämistä ei ole saatu
päätökseen, tarkastajat[5]
merkitsevät puutteet huomautuksille varattuun taulukon sarakkeeseen. Georgian
on laadittava määrittämistään ensisijaisista aloista erityiset
vastaavuustaulukot, joista ilmenee, miten muun yleisen ja erityisen
lainsäädännön lähentäminen on edennyt erityisesti seuraavien sääntöjen osalta: a) valvontajärjestelmät – kotimaan
markkinat; – tuonti; b) eläinten
terveys ja hyvinvointi: – eläinten yksilöiminen ja rekisteröinti sekä
niiden siirtojen rekisteröinti; – eläintautien torjuntatoimenpiteet; – elävillä eläimillä, siemennesteellä, munasoluilla
ja alkioilla käytävä kotimaan kauppa; – eläinten hyvinvointi tiloilla sekä kuljetuksen ja
teurastuksen aikana; c) elintarvikkeiden
turvallisuus; – elintarvikkeiden ja rehun saattaminen
markkinoille; – elintarvikkeiden merkinnät, esillepano ja
mainonta, mukaan lukien ravinto- ja terveysväittämät; – jäämien valvonta; – rehuja koskevat erityissäännöt; d) eläimistä
saatavat sivutuotteet; e) kasvinsuojelu; – haitalliset organismit; – kasvinsuojeluaineet. f) muuntogeeniset
organismit; – ympäristöön levitettävät; – muuntogeeniset elintarvikkeet ja rehut. II osa – Arviointi 1. Menettely
ja menetelmä Tämän
sopimuksen IV osaston (Kauppa ja siihen liittyvät toimenpiteet) 4 luvussa
(Terveys- ja kasvinsuojelutoimenpiteet) tarkoitetut terveyttä, kasvinsuojelua
ja eläinten hyvinvointia koskevaa Georgian lainsäädäntöä on lähennettävä
asteittain unionin säännöstöön ja sen täytäntöönpanoa on valvottava
vaikuttavalla tavalla[6].
Tämän
liitteen 2 kohdan mallin mukainen vastaavuustaulukko on laadittava jokaisesta
yksittäisestä säädöksestä, jonka Georgia on lähentänyt unionin säännöstöön.
Taulukko toimitetaan englannin kielellä tarkastajien arvioitavaksi. Jos
yksittäisen toimenpiteen, toimenpideryhmän, tiettyä alaa tai osa-aluetta
koskevan järjestelmän, hyödykkeen tai hyödykeryhmän arvioinnin tulos on
myönteinen, tämän sopimuksen 57 artiklan 4 kohdan edellytyksiä sovelletaan. 2. Vastaavuustaulukko 2.1. Vastaavuustaulukkoa laadittaessa on otettava
huomioon seuraavat tekijät: Vastaavuustaulukot
laaditaan EU-säädösten pohjalta. Tätä varten on käytettävä lähentämishetkenä
voimassa olevaa säädöksen toisintoa. Erityistä huomiota on kiinnitettävä
siihen, että säädös käännetään tarkasti kansalliselle kielelle, sillä
kielelliset epätarkkuudet voivat johtaa virheellisiin tulkintoihin erityisesti
lain soveltamisalan osalta[7]. 2.2.
Vastaavuustaulukon malli Vastaavuustaulukko EU:n säädöksen nimi, sellaisena kuin se on mahdollisesti muutettuna JA kansallisen säädöksen nimi VÄLILLÄ (Julkaisuviite) Julkaisupäivä: Täytäntöönpanopäivä: EU:n säädös || Kansallinen lainsäädäntö || (Georgian) huomautukset || Tarkastajan huomautukset || || || Selitykset: EU:n säädös: koko
nimen ja viitetietojen[8]
lisäksi vastaavuustaulukon vasemmassa sarakkeessa on mainittava asianomaisen
säädöksen artiklat, kohdat, alakohdat jne. Kansallinen
lainsäädäntö: taulukon vasemmassa sarakkeessa mainittavia unionin säännöksiä
vastaavat kansallisen lainsäädännön määräykset on mainittava koko nimen ja
viitetietojen lisäksi. Niiden sisältö on kuvattava yksityiskohtaisesti toisessa
sarakkeessa. Georgian
huomautukset: Georgia merkitsee tähän sarakkeeseen asianomaiseen artiklaan,
kohtaan, alakohtaan jne. liittyvät viitetiedot tai muut säännökset erityisesti
silloin, kun kyseistä säännöstä ei ole lähennetty unionin säännöstöön. Jos
lähentämistä ei ole tehty, syyt tähän on mainittava. Tarkastajan
huomautukset: jos tarkastaja katsoo, ettei lähentymistä ole tapahtunut, hänen
on perusteltava tämä näkemys ja kuvattava asiaankuuluvat puutteet tässä
sarakkeessa. ________________ LIITE XI-B LUETTELO EU:N LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ, JOHON GEORGIAN ON LÄHENNÄTTÄVÄ OMAA
LAINSÄÄDÄNTÖÄÄN Georgian on
toimitettava tämän sopimuksen 55 artiklan 4 kohdan mukainen lähentämisluettelo
kuuden kuukauden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. _________________ LIITE XII VASTAAVUUSTILANNE ________________ LIITE XIII TULLILAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMINEN Tullikoodeksi Neuvoston asetus
(ETY) N:o 2913/92, annettu 12 päivänä lokakuuta 1992, yhteisön tullikoodeksista
Määräaika: Georgian on lähennettävä lainsäädäntöään mainittuun asetukseen neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta, lukuun ottamatta mainitun asetuksen seuraavia säännöksiä: 1–3 artikla, 8 artiklan 1 kohdan ensimmäinen luetelmakohta, 18 ja 19 artikla, 94 artiklan 1 kohta, 97 ja 113 artikla, 117 artiklan c alakohta, 129 artikla, 163–165 artikla, 174, 179, 209, 210 ja 211 artikla, 215 artiklan 4 kohta ja 247–253 artikla. Osapuolten on tarkistettava lähentäminen tullivalvonnassa tapahtuvaa valmistusta koskevaan 84 artiklaan ja 130–136 artiklaan ennen edellä tarkoitetun määräajan umpeutumista. Lähentäminen 173 artiklaan, 221 artiklan 3 kohtaan ja 236 artiklan 2 kohtaan arvioidaan parhaan pyrkimyksen periaatetta noudattaen. Yhteinen
passitusmenettely ja hallinnollinen yhtenäisasiakirja (SAD) Tavarakaupan
muodollisuuksien yksinkertaistamisesta 20 päivänä toukokuuta 1987 tehty
yleissopimus Yhteisestä
passitusmenettelystä 20 päivänä toukokuuta 1987 tehty yleissopimus. Määräaika: Georgian on lähennettävä lainsäädäntöään edellä mainittuihin
yleissopimuksiin, mikä voi tapahtua myös jos Georgia liittyy niihin, neljän
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Tullittomuus Yhteisön
tullittomuusjärjestelmän luomisesta 16 päivänä marraskuuta 2009
annettu neuvoston asetus (EY) N:o 1186/2009 Määräaika: Georgian on lähennettävä lainsäädäntöään mainitun asetuksen
I ja II osastoon neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta, Teollis- ja
tekijänoikeuksien suoja Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 608/2013, annettu 12 päivänä
kesäkuuta 2013, teollis- ja tekijänoikeuksien tullivalvonnasta ja neuvoston
asetuksen (EY) N:o 1383/2003 kumoamisesta Määräaika: Georgian on lähennettävä lainsäädäntöään mainitun asetuksen määräyksiin neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta, lukuun ottamatta asetuksen 26 artiklaa. Lähentämistä asetukseen (EU) N:o 608/2013 koskeva velvoite ei sinällään aiheuta Georgialle velvoitetta soveltaa toimenpiteitä silloin, kun jotakin teollis- ja tekijänoikeutta ei suojata sen teollis- ja tekijänoikeutta koskevien lainsäädännön ja asetusten nojalla. ________________ [1] Ks. tariffi- ja tilastonimikkeistöstä ja yhteisestä
tullitariffista annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2658/87 liitteen I
muuttamisesta 9 päivänä lokakuuta 2012 annetun komission
täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 927/2012 liite 2. [2] 132 miljoonaa kappaletta x 50 g = 6 600 t. [3] Pakkaukset, kuljetusvälineet, säiliöt, maa ja kasvualustat sekä
muut organismit, tavarat ja ainekset, jotka voivat sisältää tai levittää
tuhoojia. [4] Ainoastaan sellaiset eläimistä ja niiden osista peräisin olevat
sivutuotteet, jotka on todettu ihmisravinnoksi soveltuviksi, voidaan ottaa
osaksi tuotantoeläinten rehuketjua. [5] Tarkastajat ovat Euroopan komission nimeämiä asiantuntijoita. [6] EU:n jäsenvaltioiden asiantuntijat voivat antaa sille tukea
joko erikseen tai CIB-ohjelmien kautta (twinning-hankkeet, TAIEX jne.). [7] Lähentämisprosessin helpottamiseksi EUR-Lex-sivustolla
http://eur-lex.europa.eu/RECH_menu.do?ihmlang=fi on saatavilla konsolidoidut
toisinnot eräistä unionin säädöksistä. http://eur-lex.europa.eu/RECH_menu.do?ihmlang=en [8] Ks. esim. EUR-LEX-sivustolla:
http://eur-lex.europa.eu/RECH_menu.do?ihmlang=en LIITE XIV LUETTELO SIJOITTAUTUMISTA KOSKEVISTA VARAUKSISTA;
LUETTELO RAJATYLITTÄVÄÄ PALVELUJEN TARJONTAA KOSKEVISTA SITOUMUKSISTA;
LUETTELO AVAINHENKILÖSTÖÄ, KORKEAKOULUTUTKINNON SUORITTANEITA HARJOTTELIJOITA
JA YRITYSMYYJIÄ KOSKEVISTA VARAUKSISTA;
LUETTELO SOPIMUSPERUSTEISIA PALVELUNTARJOAJIA JA ITSENÄISIÄ AMMATINHARJOITTAJIA
KOSKEVISTA VARAUKSISTA Unioni 1. Luettelo
sijoittautumista koskevista varauksista: Liite XIV-A 2. Luettelo
rajatylittävää palvelujen tarjontaa koskevista sitoumuksista: Liite XIV-B 3. Luettelo avainhenkilöstöä, korkeakoulututkinnon
suorittaneita harjoittelijoita ja yritysmyyjiä koskevista varauksista: Liite
XIV-C 4. Luettelo sopimusperusteisia palveluntarjoajia ja
itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevista varauksista: Liite XIV-D Georgia 5. Luettelo
sijoittautumista koskevista varauksista: Liite XIV-E 6. Luettelo
rajatylittävää palvelujen tarjontaa koskevista sitoumuksista: Liite XIV-F 7. Luettelo avainhenkilöstöä, korkeakoulututkinnon
suorittaneita harjoittelijoita ja yritysmyyjiä koskevista varauksista: Liite
XIV-G 8. Luettelo sopimusperusteisia palveluntarjoajia ja
itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevista varauksista: Liite XIV-H Liitteissä
XIV-A, XIV-B, XIV-C ja XIV-D käytetään seuraavia lyhenteitä: AT || Itävalta BE || Belgia BG || Bulgaria CY || Kypros CZ || Tšekki DE || Saksa DK || Tanska EU || Euroopan unioni ja kaikki sen jäsenvaltiot ES || Espanja EE || Viro FI || Suomi FR || Ranska EL || Kreikka HR || Kroatia HU || Unkari IE || Irlanti IT || Italia LV || Latvia LT || Liettua LU || Luxemburg MT || Malta NL || Alankomaat PL || Puola PT || Portugali RO || Romania SK || Slovakia SI || Slovenia SE || Ruotsi UK || Yhdistynyt kuningaskunta Liitteissä
XIV-E, XIV-F, XIV-G ja XIV-H käytetään seuraavia lyhenteitä: GE || Georgia ________________ LIITE XIV-A LUETTELO SIJOITTAUTUMISTA KOSKEVISTA VARAUKSISTA (UNIONI) 1. Jäljempänä esitettävässä luettelossa ilmoitetaan
taloudellisen toiminnan alat, joilla Georgian sijoittautumisiin ja yrittäjiin
sovelletaan tämän sopimuksen 79 artiklan 2 kohdan nojalla unionin myöntämää
kansallista kohtelua tai suosituimmuuskohtelua koskevia varauksia. Luettelossa
on seuraavat osat: a) Luettelo horisontaalisista varauksista, joita
sovelletaan kaikkiin toimialoihin tai osa-aloihin. b) Toimiala- tai osa-alakohtaisia varauksia koskeva
luettelo, jossa ilmoitetaan asianomainen toimiala tai osa-ala sekä sovellettava
varaus (sovellettavat varaukset). Varaus,
joka koskee toimintaa, jota ei vapauteta (ei sitoumuksia), ilmaistaan
seuraavasti: ”Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita.”
Jos
a tai b kohdassa tarkoitetussa varauksessa on ainoastaan jäsenvaltiokohtaisia
varauksia, siinä mainitsemattomat jäsenvaltiot täyttävät kyseistä toimialaa
koskevat tämän sopimuksen 79 artiklan 2 kohdan mukaiset velvoitteet ilman
varauksia (vaikka tietyllä toimialalla ei ole jäsenvaltiokohtaisia varauksia,
siihen voidaan kuitenkin soveltaa horisontaalisia varauksia tai
toimialakohtaisia unionin laajuisia varauksia). 2. Tämän sopimuksen 76 artiklan 3 kohdan mukaisesti
jäljempänä oleva luettelo ei sisällä toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolten
myöntämiä tukia. 3. Tästä luettelosta johtuvat oikeudet ja
velvoitteet eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa, eivätkä ne
näin ollen luo välittömästi oikeuksia luonnollisille tai oikeushenkilöille. 4. Tämän sopimuksen 79 artiklan mukaisesti
syrjimättömät vaatimukset, kuten oikeudellista muotoa tai velvollisuutta
hankkia lisenssi tai lupa koskevat vaatimukset, joita sovelletaan kaikkiin
alueella toimiviin palveluntarjoajiin kansallisuudesta, asuinpaikasta tai
muusta vastaavasta perusteesta riippumatta, eivät sisälly tähän liitteeseen,
koska tämä sopimus ei vaikuta niihin. 5. Mikäli unioni pitää voimassa varauksen, joka
edellyttää palveluntarjoajalta kansalaisuutta, pysyvää asuinpaikkaa tai
asumista sen alueella edellytyksenä palvelun tarjoamiselle sen alueella, tämän
sopimuksen liitteessä XIV-C mainittua varausta pidetään soveltuvassa määrin
tämän liitteen soveltamisalaan kuuluvaa sijoittautunutta yksikköä koskevana
varauksena. Horisontaaliset
varaukset Yleishyödylliset
palvelut EU: Kansallisen tai
paikallisen tason yleishyödyllisiksi palveluiksi katsottava taloudellinen
toiminta voidaan varata julkisille monopoleille tai yksinoikeudet saaneille
yksityisille palveluntarjoajille[1]. Sijoittautumismuodot EU: Jonkin
jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti perustetuille (georgialaisten yritysten)
tytäryhtiöille, joiden sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai
päätoimipaikka on unionissa, myönnettyä kohtelua ei laajenneta koskemaan georgialaisten
yritysten johonkin unionin jäsenvaltioon perustamia sivuliikkeitä tai
agentuureja.[2] AT:
Oikeushenkilöiden sivuliikkeiden toimitusjohtajien on asuttava Itävallassa;
Itävallan kauppalain noudattamisesta vastaavien, oikeushenkilön tai
sivuliikkeen palveluksessa olevien luonnollisten henkilöiden kotipaikan on
oltava Itävallassa. EE: Johtokunnan
jäsenistä vähintään puolen on asuttava EU:ssa. FI: Ulkomaalaisen,
joka harjoittaa kauppaa yksityisyrittäjänä, tai vähintään yhden avoimen yhtiön
kumppaneista tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisten yhtiömiesten on asuttava
vakinaisesti Euroopan talousalueella (ETA). Kaikilla toimialoilla vähintään
yhden johtokunnan jäsenistä ja varajäsenistä sekä toimitusjohtajan on asuttava
ETA:n alueella, mutta joillekin yhtiöille voidaan myöntää poikkeuksia
säännöstä. Jos georgialainen organisaatio aikoo harjoittaa liiketoimintaa tai
kauppaa perustamalla sivuliikkeen Suomeen, sen on hankittava elinkeinolupa. HU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita valtion omaisuuden hankinnan
osalta. IT: Teollisen,
kaupallisen ja käsiteollisen ammatin harjoittaminen saattaa edellyttää
oleskelulupaa. PL: Georgialaiset
yrittäjät voivat harjoittaa taloudellista toimintaa ainoastaan
kommandiittiyhtiön, kommandiittiosakeyhtiön, rajoitetun vastuun yhtiön tai
osakeyhtiön muodossa (lakiasiainpalvelujen osalta ainoastaan rekisteröidyn
yhtiön tai kommandiittiyhtiön muodossa). RO: Kaupallisten
yhtiöiden ainoan johtajan tai hallintoneuvoston puheenjohtajan sekä puolen johtajista
on oltava Romanian kansalaisia, jollei yhtiöjärjestyksessä toisin määrätä.
Kaupallisten yhtiöiden tilintarkastajien ja varatilintarkastajien enemmistön on
oltava Romanian kansalaisia. SE: Ulkomaisen
yrityksen, joka ei ole rekisteröitynyt oikeushenkilöksi Ruotsissa tai joka
harjoittaa toimintaansa kauppaedustajan välityksellä, on harjoitettava
kaupallista toimintaansa sellaisen Ruotsiin rekisteröidyn sivuliikkeen
välityksellä, jolla on itsenäinen johto ja erillinen kirjanpito. Sivuliikkeen
toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajan, mikäli sellainen nimitetään, on
asuttava ETA:n alueella. Taloudellista toimintaa Ruotsissa harjoittavan
luonnollisen henkilön, joka ei asu ETA:n alueella, on nimettävä Ruotsissa
tapahtuvasta toiminnasta vastaava maassa asuva edustaja ja ilmoitettava tämä
rekisteriin. Ruotsissa tapahtuvasta toiminnasta on pidettävä erillistä
kirjanpitoa. Toimivaltainen viranomainen voi yksittäistapauksissa myöntää
poikkeuksia sivuliike- ja asumispaikkavaatimuksesta. ETA:n alueen ulkopuolella
sijaitsevien yritysten tai sen ulkopuolella asuvien luonnollisten henkilöiden
alle vuoden kestävät rakennushankkeet vapautetaan vaatimuksista perustaa
sivuliike tai nimetä maassa asuva edustaja. Ruotsalaisen rajoitetun vastuun
yhtiön voi perustaa ETA:n alueella asuva luonnollinen henkilö, ruotsalainen
oikeushenkilö tai sellainen oikeushenkilö, joka on perustettu jonkin
ETA-valtion lainsäädännön mukaisesti ja jolla on sääntömääräinen kotipaikka,
päätoimipaikka tai pääasiallinen toimipaikka ETA:n alueella. Perustajana voi
olla henkilöyhtiö vain, jos kaikki omistajat, joilla on rajoittamaton
henkilökohtainen vastuu, asuvat ETA:n alueella. ETA:n ulkopuoliset perustajat
voivat hakea lupaa toimivaltaisilta viranomaisilta. Rajoitetun vastuun
yhtiöiden ja taloudellisten yhteenliittymien johtokunnan jäsenistä ja
varajäsenistä vähintään puolen, toimitusjohtajan ja varatoimitusjohtajan sekä
vähintään yhden henkilön, jolla on oikeus allekirjoittaa yhtiön puolesta, jos
sellainen on, on asuttava ETA:n alueella. Toimivaltainen viranomainen voi
myöntää poikkeuksia tästä vaatimuksesta. Jos yksikään yrityksen/yhteisön
edustajista ei asu Ruotsissa, johtokunnan on nimettävä Ruotsissa asuva henkilö,
jolla on oikeus ottaa vastaan palveluja yrityksen/yhteisön puolesta, ja ilmoitettava
tämä henkilö rekisteriin. Kaikkien muuntyyppisten oikeushenkilöiden
perustamiseen sovelletaan vastaavia ehtoja. SK: Georgialaisen
luonnollisen henkilön, jonka nimi on tarkoitus rekisteröidä kaupparekisteriin
toimimaan valtuutettuna henkilönä yrittäjän puolesta, on esitettävä Slovakian
oleskelulupa. Investoinnit ES: Ulkomaan
hallituksen tai ulkomaisten julkisyhteisöjen joko suoraan tai ulkomaisten
hallitusten joko välittömässä tai välillisessä määräysvallassa olevien
yritysten tai muiden yhteisöjen välityksellä Espanjaan tekemät investoinnit
(jotka tuovat valtiolle taloudellisten etujen lisäksi yleensä myös muita etuja)
edellyttävät hallituksen antamaa etukäteislupaa. BG: Ulkomaiset
sijoittajat eivät voi osallistua yksityistämiseen. Ulkomaisilta sijoittajilta
ja Bulgarian oikeushenkilöiltä, joissa on määräävä georgialaisomistus,
edellytetään lupa a) luonnonvarojen etsintään, käyttöön tai
talteenottoon aluevesiltä, mannerjalustasta tai talousvyöhykkeeltä ja b) määräävän omistusosuuden hankintaan yrityksissä,
jotka harjoittavat a kohdassa määritettyä toimintaa. FR: Georgialaisiin
ostoihin, jotka oikeuttavat yli 33,33 prosenttiin toimivien ranskalaisten
yritysten osakepääomasta tai äänioikeuksista tai 20 prosenttiin ranskalaisista
pörssiyhtiöistä, sovelletaan seuraavaa määräyksiä: - alle 7,6 miljoonan euron investoinnit
ranskalaisiin yrityksiin, joiden liikevaihto on enintään 76 miljoonaa euroa,
voidaan toteuttaa ennakkoilmoitusta seuraavan 15 päivän määräajan jälkeen, kun
on tarkistettu, että näitä määriä noudatetaan; - lupa muihin investointeihin annetaan
ennakkoilmoitusta seuraavan kuukauden jälkeen ilman eri toimenpidettä, jollei
talousministeri ole poikkeustapauksessa käyttänyt oikeuttaan lykätä
investointia. Ulkomaalaisomistusta
hiljattain yksityistetyissä yrityksissä voidaan rajoittaa siten, että Ranskan
hallitus määrittää yleisölle tarjottavien osakkeiden enimmäismäärän
tapauskohtaisesti. Tietyn kaupallisen, teollisen tai käsiteollisen toiminnan
käynnistäminen edellyttää erityisvaltuutusta, jos toimitusjohtajalla ei ole
pysyvää oleskelulupaa. HU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita siltä osin kuin on kyse
georgialaisomistuksesta hiljattain yksityistetyissä yrityksissä. IT: Hallituksella
voi olla tiettyjä erityisvaltuuksia yrityksissä, jotka toimivat puolustuksen ja
kansallisen turvallisuuden alalla (kaikkien sellaisten oikeushenkilöiden
osalta, jotka toteuttavat toimia, jotka katsotaan strategisesti tärkeiksi
puolustuksen ja kansallisen turvallisuuden kannalta) sekä tietyissä
strategisesti tärkeissä toiminnoissa energia-, liikenne- ja viestintäalalla. PL: Ulkomaiset
luonnolliset ja oikeushenkilöt tarvitsevat kiinteistöjen suoraan tai epäsuoraan
hankkimiseen luvan. Ei sitoumuksia, jotka koskisivat valtion omaisuuden
hankintaa eli yksityistämisprosessia koskevia säännöksiä. Kiinteistöt Maan ja
kiinteistöjen hankkimiseen sovelletaan seuraavia rajoituksia[3]: AT: Ulkomaisten
luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden on saatava kiinteistön
hankinnalle, ostolle ja vuokraukselle lupa toimivaltaisilta alueviranomaisilta
(Länder), jotka harkitsevat, onko näillä toimenpiteillä vaikutusta tärkeisiin
taloudellisiin, sosiaalisiin tai kulttuurisiin etuihin. BG: Ulkomaiset
luonnolliset ja oikeushenkilöt eivät voi hankkia maaomaisuutta (eivät myöskään
sivuliikkeen kautta). Bulgarialaiset oikeushenkilöt, joiden omistuksesta osa on
ulkomaista, eivät voi hankkia omistukseensa maatalousmaata. Ulkomaiset
oikeushenkilöt ja ulkomaiden kansalaiset, joiden pysyvä asuinpaikka on ulkomailla,
voivat hankkia omistukseensa rakennuksia ja rajoitettuja kiinteistöjen
omistusoikeuksia (käyttöoikeus, rakennusoikeus, oikeus päällysrakenteiden
pystyttämiseen ja rasitukset). CZ: Maatalousmaata
ja metsämaata voivat hankkia vain sellaiset ulkomaiset luonnolliset henkilöt,
joilla on pysyvä asuinpaikka Tšekissä, ja oikeushenkilöinä sijoittautuneet
yritykset, joilla on pysyvä toimipaikka Tšekissä. Valtion omistuksessa olevaan
maatalousmaahan ja metsämaahan sovelletaan erityissääntöjä. Valtion omistamaa
maatalousmaata voivat hankkia ainoastaan Tšekin kansalaiset, kunnat ja julkiset
yliopistot (koulutusta ja tutkimusta varten). Oikeushenkilöt (oikeudellisesta
muodosta ja toimipaikasta riippumatta) voivat ostaa valtion omistamaa
maatalousmaata valtiolta vain, jos niiden jo omistama rakennus sijaitsee
kyseisellä maa-alueella tai jos kyseinen maa-alue on välttämätön tällaisen
rakennuksen käyttämiseksi. Vain kunnat ja julkiset yliopistot voivat hankkia
valtion omistamaa metsää. CY: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita. DK: Ulkomaisten
luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kiinteistöostoille on asetettu
rajoituksia. Ulkomaisten luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden
maatalouskiinteistöostoille on asetettu rajoituksia. HU: Ulkomaiset
luonnolliset ja oikeushenkilöt eivät saa hankkia viljelymaata, jollei
viljelymaata koskevaan lainsäädäntöön sisältyvistä poikkeuksista muuta johdu.
Ulkomaalaisten kiinteistöostoihin on hankittava lupa maan julkishallinnon
virastosta, joka on toimivaltainen kiinteistön sijainnin perusteella. EL: Lain nro
1892/90 mukaan maata raja-alueilta voi hankkia ainoastaan puolustusministeriön
luvalla. Hallintokäytäntöjen mukaan suoria sijoituksia varten on helppo saada
lupa. HR: Ei sitoumuksia
sellaisten palveluntarjoajien kiinteistöhankintojen osalta, jotka eivät ole
sijoittautuneet Kroatiaan tai yhtiöityneet Kroatiassa. Yhtiöt, jotka ovat
sijoittautuneet Kroatiaan ja yhtiöityneet Kroatiassa oikeushenkilöinä, voivat
hankkia kiinteistöjä, jotka ovat tarpeen niiden palvelujen tarjontaa varten.
Sivuliikkeiden palvelujen tarjontaan tarpeellisten kiinteistöjen hankintaan
tarvitaan oikeusministeriön hyväksyntä. Ulkomaiset luonnolliset tai
oikeushenkilöt eivät voi hankkia maatalousmaata. IE: Kotimaisten tai
ulkomaisten yritysten tai ulkomaan kansalaisten on saatava maankäyttöä valvovan
komitean kirjallinen etukäteissuostumus Irlannissa sijaitsevaa maa-aluetta
koskeville hankinnoille. Jos kyseinen maa-alue on tarkoitettu teollisuuden (ei
kuitenkaan maatalousteollisuuden) käyttöön, tästä vaatimuksesta voidaan poiketa
yritys-, kauppa- ja työministerin tätä tarkoitusta varten antaman todistuksen
perusteella. Tätä lakia ei sovelleta kaupunkien rajojen sisällä oleviin
maa-alueisiin. IT: Ulkomaisten
luonnollisten ja oikeushenkilöiden kiinteistöostoihin sovelletaan
vastavuoroisuusehtoa. LT: Ulkomaisten
luonnollisten ja oikeushenkilöiden, jotka täyttävät Euroopan ja
transatlanttisen yhdentymisen kriteerit, on sallittua hankkia omistukseensa
maata, sisävesiä ja metsiä. Maan hankintaan sovellettavat menettelyt, ehdot ja
rajoitukset on vahvistettava perustuslaissa. LV:
Maaseutualueilla ja kaupungeissa tai kaupunkialueilla sijaitsevan maan ostolle
on asetettu rajoituksia; maanvuokraus on sallittu enintään 99 vuodeksi. PL: Kiinteistöjen
suoraan tai epäsuoraan hankkimiseen tarvitaan lupa. Lupa myönnetään
sisäasioissa toimivaltaisen ministerin hallinnollisella päätöksellä ja
puolustusministerin suostumuksella ja maatalouskiinteistöjen osalta myös
maatalous- ja maaseudun kehityksen ministerin suostumuksella. RO: Luonnolliset
henkilöt, joilla ei ole Romanian kansalaisuutta eikä asuinpaikkaa Romaniassa,
sekä oikeushenkilöt, jotka eivät ole romanialaisia ja joiden päätoimipaikka ei
ole Romaniassa, eivät voi hankkia minkäänlaista maaomaisuutta elossa olevien
kesken päätetyillä oikeustoimilla. SI: Ulkomaisten
toimijoiden Sloveniaan perustamat sivuliikkeet voivat hankkia, maata lukuun
ottamatta, ainoastaan sellaista kiinteää omaisuutta, jota tarvitaan sen
taloudellisen toiminnan harjoittamiseen, jota varten ne on perustettu. SK: Ulkomaiset
luonnolliset tai oikeushenkilöt eivät voi hankkia maatalousmaata tai
metsämaata. Eräisiin muihin kiinteistöluokkiin sovelletaan erityissääntöjä.
Ulkomaiset yksiköt voivat hankkia kiinteää omaisuutta perustamalla
slovakialaisen oikeushenkilön tai osallistumalla yhteisyrityksiin. Ulkomainen
yksikkö tarvitsee maan hankkimiseen luvan (3 ja 4 muoto). Alakohtaiset
varaukset A. Maatalous,
metsästys, metsätalous ja puunkorjuu FR: Muut kuin EU:n
yhtiöt tarvitsevat luvan maatalousyritysten perustamiseen ja EU:n ulkopuoliset
sijoittajat viinitarhojen hankintaan. AT, HU, MT, RO: Ei
kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita maataloustoiminnan
osalta. CY: Sijoittajien
osallisuus sallitaan 49 prosenttiin saakka. IE: Georgiassa
vakinaisesti asuvat tarvitsevat luvan sijoittautumiseen myllytoiminnan alalla. BG: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita puunkorjuun osalta. B: Kalastus ja
vesiviljely EU: Biologisten
resurssien ja kalavesien saatavuus ja käyttö jäsenvaltioiden suvereniteettiin
tai lainkäyttövaltaan kuuluvilla merialueilla voidaan rajoittaa unionin
alueeseen kuuluvan lipun alla purjehtiville aluksille, jollei toisin määrätä. SE: Aluksen katsotaan
olevan ruotsalainen ja se voi purjehtia Ruotsin lipun alla, jos vähintään
puolet siitä on Ruotsin kansalaisten tai ruotsalaisten oikeushenkilöiden
omistuksessa. Hallitus voi sallia ulkomaisten alusten purjehtivan Ruotsin lipun
alla, jos niiden toimintaa valvotaan Ruotsista tai omistaja asuu vakinaisesti
Ruotsissa. Ruotsin rekisteriin voidaan merkitä myös alukset, jotka ovat yli
50-prosenttisesti ETA-valtioiden kansalaisten tai sellaisten yhtiöiden
omistuksessa, joiden sääntömääräinen kotipaikka, keskushallinto tai
päätoimipaikka on ETA:n alueella ja joiden toimintaa valvotaan Ruotsista.
Ammattikalastuslupa, joka tarvitaan ammatilliseen kalastukseen, myönnetään vain
jos kalastuksella on yhteys Ruotsin kalateollisuuteen. Yhteys voi tarkoittaa
esimerkiksi sitä, että puolet kalenterivuoden saaliista (arvon perusteella)
päätyy Ruotsiin, puolet kalastusmatkoista lähtee ruotsalaisesta satamasta tai
laivaston kalastajista puolen kotipaikka on Ruotsissa. Yli viiden metrin
pituiset alukset tarvitsevat ammattikalastusluvan lisäksi aluskohtaisen luvan.
Lupa myönnetään muun muassa, jos alus on rekisteröity kansalliseen rekisteriin
ja sillä on tosiasiallinen taloudellinen yhteys Ruotsiin. UK: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita, jotka koskevat Yhdistyneen
kuningaskunnan lipun alla purjehtivien alusten ostoa, jollei vähintään
75 prosenttia sijoitetuista varoista ole Yhdistyneen kuningaskunnan
kansalaisten ja/tai sellaisten yritysten omistamia, joista vähintään
75 prosenttia on Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten omistamia, ja
joilla kaikilla on asuin- tai kotipaikka Yhdistyneessä kuningaskunnassa.
Alusten johdon, ohjauksen ja valvonnan on tapahduttava Yhdistyneessä
kuningaskunnassa. C: Kaivostoiminta
ja louhinta EU: Ei kansallisen kohtelun
eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sellaisen EU:n ulkopuolisen maan
luonnollisten tai oikeushenkilöiden määräysvallassa[4]
olevien oikeushenkilöiden osalta, jonka osuus EU:hun tulevasta öljyn ja
maakaasun tuonnista on yli 5 prosenttia. Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita sivuliikkeiden suoran perustamisen osalta
(yhtiöittäminen vaaditaan). D: Teollisuus EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sellaisen EU:n ulkopuolisen
maan luonnollisten tai oikeushenkilöiden määräysvallassa[5]
olevien oikeushenkilöiden osalta, jonka osuus EU:hun tulevasta öljyn ja
maakaasun tuonnista on yli 5 prosenttia. Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita sivuliikkeiden suoran perustamisen osalta
(yhtiöittäminen vaaditaan). HR: Kustantamista,
painamista ja tallenteiden jäljentämistä koskee asuinpaikkavaatimus. IT: Kustannus- tai
painoyrityksen omistajien ja kustantajien on oltava jonkin jäsenvaltion
kansalaisia. Yritysten päätoimipaikan on oltava jossakin jäsenvaltiossa. SE: Ruotsissa
painettavien ja julkaistavien aikakauslehtien omistajien on asuttava Ruotsissa
tai oltava ETA-valtion kansalaisia, jos ne ovat luonnollisia henkilöitä. Jos
tällaisten aikakauslehtien omistajat ovat oikeushenkilöitä, niiden on oltava
sijoittautuneita ETA-alueelle. Ruotsissa painettavilla ja julkaistavilla
aikakauslehdillä sekä teknisillä tallenteilla on oltava vastaava päätoimittaja,
jolla on oltava kotipaikka Ruotsissa. Sähkön, kaasun,
höyryn ja lämminveden tuotanto, siirto ja jakelu omaan lukuun[6]
(lukuun ottamatta ydinvoimaan perustuvaa sähköntuotantoa) EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sähkön tuotannon, omaan lukuun
tapahtuvan sähkön siirron ja jakelun, kaasun tuotannon ja kaasumaisten
polttoaineiden jakelun osalta. Höyryn ja
lämminveden tuotanto, siirto ja jakelu EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sellaisen EU:n ulkopuolisen
maan luonnollisten tai oikeushenkilöiden määräysvallassa[7] olevien
oikeushenkilöiden osalta, jonka osuus EU:hun tulevasta öljyn, sähkön ja
maakaasun tuonnista on yli 5 prosenttia. Ei sivuliikkeiden suoraa
perustamista koskevia sitoumuksia (yhtiöittäminen vaaditaan). FI: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita höyryn ja lämminveden
tuotannon, siirron ja jakelun osalta. 1. Yrityspalvelut Ammatilliset
palvelut EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita julkisia tehtäviä hoitavien
oikeusalan ammattilaisten (kuten notaarit, ”huissiers de justice” ja muut
”officiers publics et ministériels”) tarjoamien oikeudellisten
neuvontapalvelujen ja oikeudellisten asiakirja- ja todistuspalvelujen osalta
eikä hallituksen virallisella säädöksellä nimitettyjen haastemiesten tarjoamien
palvelujen osalta. EU: Kansallisen (EU
ja jäsenvaltio) oikeuden harjoittamiseen vaadittava asianajajaliiton
täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen ja/tai asuinpaikkavaatimuksen
täyttymistä. AT:
Lakiasiainpalvelujen osalta ulkomaisten asianajajien (joilla on oltava täysi
pätevyys kotimaassaan) pääomaosakkuus ja osuus minkä tahansa
lakiasiaintoimiston liiketuloksesta saa olla enintään 25 prosenttia.
Heillä ei saa olla ratkaisevaa vaikutusvaltaa päätöksenteossa. Ulkomaisten
vähemmistösijoittajien tai niiden ammattitaitoisen henkilöstön osalta sallittua
on ainoastaan sellaisten lakiasiainpalvelujen tarjoaminen, jotka koskevat
kansainvälistä julkisoikeutta ja sellaisen lainkäyttöalueen oikeutta, jolla ne
ovat oikeutettuja toimimaan asianajajina; sellaisten lakiasiainpalvelujen
tarjoaminen, jotka koskevat kotimaista (EU:n ja jäsenvaltion) lainsäädäntöä,
kuten edustaminen tuomioistuimissa, edellyttää asianajajaliiton täysjäsenyyttä,
johon sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. Laskentatoimeen,
kirjanpitoon, tilintarkastukseen ja verotukseen liittyvien neuvontapalvelujen
osalta ulkomaisen lainsäädännön mukaan ammatinharjoittamiseen oikeutettujen
henkilöiden pääomaosakkuus ja äänivalta saa olla enintään 25 prosenttia. Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sairaanhoitopalvelujen (lukuun
ottamatta hammashoitopalveluja sekä psykologien ja psykoterapeuttien palveluja)
eikä eläinlääkintäpalvelujen osalta. BG:
Lakiasiainpalvelujen osalta jotkut oikeudelliset muodot (”advokatsko sadrujue”ja
”advokatsko drujestvo”) on varattu asianajajille, jotka ovat Bulgarian
asianajajaliiton täysjäseniä. Oikeudellista sovittelua koskevien palvelujen
tarjoaminen edellyttää vakinaista asuinpaikkaa. Verotukseen liittyvien
palvelujen tarjoamiseen sovelletaan EU-kansalaisuusvaatimusta.
Arkkitehtipalvelujen sekä kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelujen,
teknisten palvelujen ja teknisten kokonaispalvelujen osalta ulkomaiset
luonnolliset ja oikeushenkilöt, joilla on kansallisen lainsäädäntönsä mukainen
tunnustettu suunnittelijan pätevyys ja toimilupa, voivat tehdä selvityksiä ja
suunnitella töitä itsenäisesti Bulgariassa ainoastaan voitettuaan
tarjouskilpailumenettelyn ja tultuaan valituiksi toimeksisaajaksi julkisia
hankintoja koskevassa laissa vahvistettujen ehtojen ja menettelyn mukaisesti;
kansallisesti tai alueellisesti merkittävissä hankkeissa georgialaisten
yritysten on toimittava paikallisten sijoittajien yhtiökumppaneina tai
alihankkijoina. Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalveluihin sovelletaan
kansalaisuusvaatimusta. Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun
velvoitteita kätilöpalvelujen ja sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttipalvelujen
tai avustavan hoitohenkilöstön palvelujen osalta. DK: Ulkomaiset
kirjanpitäjät voivat muodostaa henkilöyhtiöitä tanskalaisten valtuutettujen
kirjanpitäjien kanssa saatuaan luvan kauppa- ja teollisuusministeriöltä. FI: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita julkisesti tai yksityisesti
rahoitettavien terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen ja niihin liittyvien
palvelujen osalta (ts. sairaanhoitopalvelut, ml. psykologit, ja
hammashoitopalvelut, kätilöpalvelut, fysioterapeutti- sekä avustavan
hoitohenkilöstön palvelut). FI:
Tilintarkastuspalvelujen osalta suomalaisen osakeyhtiön tilintarkastajista
vähintään yhtä koskee asuinpaikkavaatimus. FR:
Lakiasiainpalvelujen osalta jotkut oikeudelliset muodot (”association
d'avocats” ja ”société en participation d'avocat”) on varattu asianajajille,
jotka ovat Ranskan asianajajaliiton täysjäseniä. Arkkitehtipalvelujen,
sairaanhoitopalvelujen (mukaan luettuina psykologit) ja hammashoitopalvelujen,
kätilö- ja sairaanhoitajapalvelujen, fysioterapeuttien ja avustavan
hoitohenkilöstön osalta ulkomaiset sijoittajat voivat toimia ainoastaan seuraavissa
yhtiömuodoissa: ”société d'exercice liberal” (”sociétés anonymes”, ”sociétés à
responsabilité limitée” tai ”sociétés en commandite par actions”) ja ”société
civile professionnelle”. Eläinlääkintäpalveluihin sovelletaan
kansalaisuusvaatimusta ja vastavuoroisuutta. EL: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita hammasteknikoiden osalta.
Tilintarkastajan toimiluvan saamiseen ja eläinlääkintäpalvelujen tarjoamiseen
sovelletaan EU:n kansalaisuusvaatimusta. ES: Lakisääteisiin tilintarkastajiin
ja teollis- ja tekijänoikeusasiamiehiin sovelletaan EU-kansalaisuusvaatimusta. HR: Ei sitoumuksia
lukuun ottamatta kotimaan lainsäädäntöä, ulkomaista lainsäädäntöä ja
kansainvälistä oikeutta koskevaa oikeudellista neuvontaa. Vain Kroatian
asianajajaliiton täysjäsenet (”odvjetnici”) voivat edustaa osapuolia
tuomioistuimissa. Asianajajaliiton jäsenyys edellyttää kansalaisuutta.
Kansainvälisiä kysymyksiä sisältävissä menettelyissä osapuolia voivat edustaa
välimiestuomioistuimissa ja väliaikaisissa tuomioistuimissa asianajajat, jotka
ovat muiden maiden asianajajaliittojen jäseniä. Tilintarkastuspalvelujen
tarjoamiseen tarvitaan lupa. Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota
arkkitehtipalveluja Kroatian arkkitehtikamarin suostumuksella ja teknisiä
palveluja Kroatian insinöörien kamarin suostumuksella. HU:
Sijoittautumisen muotona on oltava avoin yhtiö unkarilaisen asianajajan
(”ügyvéd”) tai asianajotoimiston (”ügyvédi iroda”) kanssa tai edustustoimisto.
Eläinlääkintäpalvelujen osalta muita kuin ETA-valtion kansalaisia koskee
asuinpaikkavaatimus. LV: Valantehneiden
tilintarkastajien kaupallisessa yrityksessä äänioikeutetuista osakkeista yli 50
prosentin on oltava valantehneiden tilintarkastajien tai EU:n taikka ETA:n
valantehneiden tilintarkastajien kaupallisten yritysten omistamia. LT:
Tilintarkastuspalvelujen osalta vähintään kolmen neljäsosan
tilintarkastusyritysten osakkeista on kuuluttava EU:n tai ETA:n
tilintarkastajille tai tilintarkastusyrityksille. PL: EU:n
asianajajille sallitaan muitakin oikeudellisia muotoja, mutta ulkomaiset
asianajajat voivat toimia ainoastaan kaupparekisteriin merkityn avoimen yhtiön
tai kommandiittiyhtiön muodossa. Eläinlääkintäpalvelujen tarjoamiseen
sovelletaan EU-kansalaisuusvaatimusta. SK: Arkkitehtipalvelujen,
teknisten palvelujen ja eläinlääkintäpalvelujen tarjoamiseen sovelletaan
asuinpaikkavaatimusta. SE:
Asianajajaliiton jäsenyys, joka on tarpeen ainoastaan käytettäessä ruotsalaista
advokat-ammattinimikettä, edellyttää asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä.
Selvitysmiehiin sovelletaan asuinpaikkavaatimusta. Toimivaltainen viranomainen
voi myöntää poikkeuksia tästä vaatimuksesta. Taloussuunnitelman todentajan
nimeämiseen liittyy ETA-vaatimuksia. Tilintarkastuspalvelujen tarjoamiseen
sovelletaan ETA:n asuinpaikkavaatimusta. Tutkimus- ja
kehittämispalvelut EU: Julkisin varoin
rahoitettavien tutkimus- ja kehittämispalvelujen osalta yksinoikeuksia ja/tai
lupia voidaan myöntää ainoastaan EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille ja
sellaisille EU:n oikeushenkilöille, joiden päätoimipaikka on EU:ssa. Leasing tai
vuokraus ilman käyttäjää/kuljettajaa A. Aluksiin
liittyvät LT: Alusten
omistajien on oltava liettualaisia luonnollisia henkilöitä tai Liettuaan
sijoittautuneita yrityksiä. SE: Jos alukseen
liittyy georgialaisomistukseen kytkeytyviä etuja, purjehtiminen Ruotsin lipun
alla edellyttää, että määräävä ruotsalaisvaikutus toiminnassa osoitetaan. B. Ilma-aluksiin
liittyvät EU: Ilma-alusten
leasing-vuokrauksen tai vuokrauksen osalta ilma-alusten omistajien on oltava
joko erityiset kansalaisuusvaatimukset täyttäviä luonnollisia henkilöitä tai
oikeushenkilöitä, jotka täyttävät osakkuutta ja määräysvaltaa (sekä johtajien
kansalaisuutta) koskevat erityiset perusteet, vaikka tästä vaatimuksesta
voidaan poiketa, kun kyseessä on lyhytaikainen leasingsopimus. Muut yrityspalvelut EU, paitsi HU ja
SE: Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita
kotiapuhenkilöstön, myynti- tai teollisuustyöntekijöiden,
sairaanhoitohenkilöstön ja muun henkilöstön hankintapalvelujen osalta.
Edellytetään asuinpaikkaa tai kaupallista läsnäoloa, myös kansalaisvaatimusta
voidaan soveltaa. EU, paitsi BE, DK,
EL, ES, FR, HU, IE, IT, LU, NL, SE ja UK: Työnvälitys- ja
henkilöstönhankintapalvelujen tarjoamiseen sovelletaan kansalaisuusvaatimusta
ja asuinpaikkavaatimusta. EU, paitsi AT ja
SE: Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita
etsiväpalvelujen osalta. Edellytetään asuinpaikkaa tai kaupallista läsnäoloa,
myös kansalaisvaatimusta voidaan soveltaa. AT:
Työnvälityspalvelujen ja työvoimaa vuokraavien yritysten osalta lupa voidaan
myöntää vain oikeushenkilöille, joiden päätoimipaikka on ETA:n alueella, ja
johtokunnan jäsenien tai pääosakkaiden ja/tai osakkaiden, joilla on oikeus
edustaa oikeushenkilöä, on oltava ETA-valtion kansalaisia tai heillä on oltava
kotipaikka ETA-valtiossa. BE: Yrityksen,
jonka päätoimipaikka on ETA:n alueen ulkopuolella, on todistettava, että se
tarjoaa työnvälityspalveluja alkuperämaassaan. Turvallisuuspalvelujen alalla johtajilta
edellytetään EU-kansalaisuutta ja asuinpaikkaa EU:ssa. BG:
Ilmavalokuvauspalvelujen ja maanmittaus-, kiinteistörekisteri- ja
kartografiapalvelujen tarjoamiseen sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. Ei
kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita työnvälitys- ja
henkilöstönhankintapalvelujen, työhönsijoituspalvelujen, tilapäisen
toimistohenkilöstön hankintapalvelujen, etsiväpalvelujen,
turvallisuuspalvelujen, teknisten testaus- ja analysointipalvelujen ja
sopimusperusteisten öljy- ja kaasukenttien laitteiden korjaus- ja
purkupalvelujen osalta. Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun
velvoitteita virallisen kääntämisen ja tulkkauksen osalta. DE: Valantehneitä
tulkkeja koskee kansalaisuusvaatimus. DK:
Turvallisuuspalvelujen osalta johtokunnan jäsenten ja johtajien enemmistöä
koskee asuinpaikkavaatimus ja kansalaisuusvaatimus. Ei kansallisen kohtelun
eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita lentokenttäturvallisuuspalvelujen
osalta. EE: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita turvallisuuspalvelujen osalta.
Valantehneitä kielenkääntäjiä koskee EU-kansalaisuusvaatimus. FI: Virallisten
kielenkääntäjien on asuttava ETA:n alueella. FR: Ei kansallisen
kohtelun velvoitetta eikä suosituimmuuskohtelun velvoitetta oikeuksien
myöntämisessä työnvälityspalvelujen alalla. FR: Ulkomaiset
sijoittajat tarvitsevat erityisluvan malminetsintä- ja koekaivauspalveluihin
tieteellisten ja teknisten konsultointipalvelujen osalta. HR: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita työnvälityspalvelujen,
etsiväpalvelujen ja turvallisuuspalvelujen osalta. IT: Tarvittavan
luvan saaminen turvallisuusvartiointipalvelujen tarjoamiseksi edellyttää
Italian tai EU-valtion kansalaisuutta. Kustannus- tai painoyrityksen omistajien
ja kustantajien on oltava jonkin jäsenvaltion kansalaisia. Yritysten
päätoimipaikan on oltava jossakin jäsenvaltiossa. Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita perintätoimistojen palvelujen ja
luottotietopalvelujen osalta. LV:
Etsiväpalvelujen alalla luvan saamiseen oikeutettuja ovat ainoastaan
etsiväyritykset, joiden päällikkö ja jokainen henkilö, jolla on toimisto sen
hallinnollisissa tiloissa, on EU:n tai ETA-valtion kansalainen.
Turvallisuuspalvelujen osalta luvan saaminen edellyttää, että vähintään puolet
osakepääomasta olisi oltava EU:n tai ETA:n luonnollisten ja oikeushenkilöiden
omistuksessa. LT:
Turvallisuuspalvelutoimintaa voivat ryhtyä harjoittamaan vain henkilöt, joilla
on ETA-valtion tai NATO-maan kansalaisuus. PL:
Etsiväpalvelujen osalta ammatillinen toimilupa voidaan myöntää henkilölle,
jolla on Puolan, toisen jäsenvaltion, ETA-valtion tai Sveitsin kansalaisuus.
Etsiväpalvelujen osalta ammatillinen toimilupa voidaan myöntää henkilölle,
jolla on Puolan, toisen jäsenvaltion, ETA-valtion tai Sveitsin kansalaisuus.
Valantehneitä kielenkääntäjiä koskee EU-kansalaisuusvaatimus.
Ilmavalokuvauspalvelujen tarjoajilla ja sanomalehtien ja aikakauslehtien
päätoimittajilla on oltava Puolan kansalaisuus. PT: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita etsiväpalvelujen osalta.
Perintätoimistojen palvelujen ja luottotietopalvelujen tarjoamiseksi
sijoittajilta edellytetään EU-kansalaisuutta. Turvallisuuspalvelujen
erikoistunutta henkilöstöä koskee kansalaisuusvaatimus. SE: Kustantajaa ja
kustannus- tai painoyrityksen omistajaa koskee asuinpaikkavaatimus. Ainoastaan
saamelaiset voida omistaan poroyrityksiä ja harjoittaa porotaloutta. SK:
Etsiväpalvelujen ja turvallisuuspalvelujen osalta toimilupa voidaan myöntää
ainoastaan, ellei asiaan liity turvallisuusriskiä ja jos kaikki johtajat ovat
EU:n, ETA-valtion tai Sveitsin kansalaisia. 4. Jakelupalvelut EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita aseiden, ammusten ja
räjähteiden jakelun osalta. EU: Joissakin
maissa apteekkien ja tupakkakauppiaiden toimintaan sovelletaan
kansalaisuusvaatimusta ja asuinpaikkavaatimusta. FR: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita yksinoikeuksien myöntämisessä
tupakan vähittäiskaupan alalla. FI: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita alkoholin ja lääkkeiden
jakelun osalta. AT: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita lääkkeiden jakelun osalta. BG: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita alkoholijuomien, kemiallisten
tuotteiden, tupakan ja tupakkatuotteiden, lääkkeiden, lääkinnällisten ja
ortopedisten tuotteiden, aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden, öljyn tai
öljytuotteiden, kaasun, jalometallien jalokivien jakelun osalta. DE: Ainoastaan
luonnolliset henkilöt saavat tarjota yleisölle lääkkeiden ja tiettyjen
lääkinnällisten tuotteiden vähittäismyyntipalveluja. Farmaseutin toimiluvan
saaminen ja/tai apteekin perustaminen lääkkeiden ja tiettyjen lääkinnällisten
tuotteiden yleisölle tapahtuvaa vähittäismyyntiä varten edellyttää
asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. Muiden maiden kansalaiset tai henkilöt,
jotka eivät ole suorittaneet farmasia-alan tutkintoa Saksassa, voivat saada
luvan ainoastaan sellaisen apteekin ostamiseen, joka on jo ollut toiminnassa
edellisten kolmen vuoden aikana. HR: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita tupakkatuotteiden jakelun
osalta. 6. Ympäristöön
liittyvät palvelut EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita siltä osin kuin on kyse veden
keruusta, puhdistuksesta ja jakelusta kotitalouksille, teollisuudelle ja
kaupallisille tai muille käyttäjille, mukaan luettuna juomaveden toimitus ja
vesihuolto. 7. Rahoituspalvelut[8] EU: Ainoastaan
yritykset, joiden sääntömääräinen kotipaikka on EU:ssa, voivat toimia
sijoitusrahastojen säilytysyhteisöinä. Sijoitusrahastojen ja sijoitusyhtiöiden
hoitamista varten on perustettava erikoistunut rahastoyhtiö, jonka
päätoimipaikan ja sääntömääräisen kotipaikan on oltava samassa jäsenvaltiossa. AT: Lupa ulkomaisen
vakuutuksenantajien sivuliikkeitä varten on evättävä, jos ulkomaisella
vakuutuksenantajalla ei ole oikeudellista muotoa, joka vastaa osakeyhtiötä tai
keskinäistä vakuutusyhtiötä tai on niihin verrattavissa. Sivuliikkeen johdossa
on oltava kaksi luonnollista henkilöä, joiden on asuttava Itävallassa. BG:
Eläkevakuutustoimintaa varten vaaditaan osakkuus yhtiöitetyissä
eläkevakuutusyrityksissä. Johtokunnan puheenjohtajalla ja hallituksen puheenjohtajalla
on oltava vakinainen asuinpaikka Bulgariassa. Ennen ulkomaisen
vakuutuksenantajan sivuliikkeen tai asiamiehen sijoittautumista tietynlaisten
vakuutusten tarjoamista varten ulkomaisella vakuutuksenantajalla on täytynyt
olla lupa tarjota samanlaisia vakuutuksia alkuperämaassaan. CY: Ainoastaan
Kyproksen pörssin jäsenet (meklarit) voivat harjoittaa arvopaperinvälitykseen
liittyvää liiketoimintaa Kyproksessa. Meklariliike voi rekisteröityä Kyproksen
pörssin jäseneksi vain, jos se on sijoittautunut ja rekisteröitynyt Kyproksen
yhtiölain mukaisesti (ei sivuliikkeitä). EL:
Sijoittautumisoikeuteen ei kuulu vakuutusyhtiöiden edustustojen tai muun
pysyvän edustuksen perustaminen, elleivät kyseiset edustustot ole
sijoittautuneet toimistoina, sivuliikkeinä tai päätoimipaikkoina. ES: Ennen
ulkomaisen vakuutuksenantajan sivuliikkeen tai asiamiehen sijoittautumista
tietynlaisten vakuutusten tarjoamista varten ulkomaisella vakuutuksenantajalla
on täytynyt olla lupa tarjota samanlaisia vakuutuksia alkuperämaassaan. HU: Ulkomaisten
yritysten sivuliikkeet eivät saa tarjota omaisuudenhoitopalveluja yksityisille
eläkerahastoille eivätkä pääomasijoitusten hallinnointipalveluja.
Rahoituslaitoksen johtokuntaan on kuuluttava ainakin kaksi jäsentä, jotka ovat
Unkarin kansalaisia, asuvat maassa asiaa koskevien valuuttakauppaa koskevien
säännösten mukaisesti ja joiden pysyvä asuinpaikka on vähintään vuoden ajan
Unkari. IE:
Sijoitusrahastojen ja vaihtuvapääomaisten yhtiöiden (muut kuin arvopapereihin
kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavat yritykset) muodossa olevien
yhteissijoitusten osalta toimitsijamiehen/omaisuudenhoitajan ja rahastoyhtiön
on oltava yhtiöitetty Irlannissa tai muussa jäsenvaltiossa (ei sivuliikkeitä).
Kommandiittisijoitusyhtiön osalta vähintään yhden osakkaan on oltava
yhtiöitetty Irlannissa. Pääsy Irlannin pörssin jäseneksi edellyttää, että
yritykselle on myönnetty lupa joko a) Irlannissa, mikä edellyttää, että yrityksen on
oltava yhtiöitetty tai osakeyhtiö, jonka päätoimipaikka / sääntömääräinen
kotipaikka on Irlannissa, tai b) muussa jäsenvaltiossa EU:n
sijoituspalveludirektiivin mukaisesti. PT: Eläkerahastojen
hoitoa voivat tarjota ainoastaan Portugalissa tätä tarkoitusta varten
yhtiöitetyt erikoistuneet yritykset, Portugaliin sijoittautuneet ja toimiluvan
henkivakuutusten myyntiin saaneet vakuutusyhtiöt tai muissa jäsenvaltioissa
toimiluvan eläkerahastojen hoitoon saaneet yhteisöt. Voidakseen perustaa
sivuliikkeen Portugaliin ulkomaisten vakuutusyhtiöiden on osoitettava, että niillä
on kokemusta toiminnan harjoittamisesta vähintään viideltä edeltävältä
vuodelta. Sivuliikkeiden perustaminen suoraan ei ole sallittua vakuutusten
välittämistä varten, sillä se on varattu jäsenvaltioiden lainsäädännön mukaan
muodostetuille yhtiöille. FI: Lakisääteisiä
eläkevakuutuksia tarjoavien vakuutusyhtiöiden osalta vähintään puolella
perustajista sekä johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsenistä on oltava
vakinainen asuinpaikka EU:ssa, jolleivät toimivaltaiset viranomaiset ole
myöntäneet poikkeusta. Muiden kuin
lakisääteisiä eläkevakuutuksia tarjoavien vakuutusyhtiöiden osalta vähintään
yhtä johtokunnan ja hallintoneuvoston jäsenistä ja toimitusjohtajaa koskee
asuinpaikkavaatimus. Georgialaisen
vakuutusyhtiön pääasiamiehen asuinpaikan on oltava Suomessa, ellei yhtiön
päätoimipaikka sijaitse EU:ssa. Ulkomaiset
vakuutuksenantajat eivät saa lupaa perustaa Suomeen sivuliikettä tarjotakseen
lakisääteisiä eläkevakuutuksia. Pankkipalvelujen
osalta vähintään yhtä perustajista, yhtä johtokunnan ja hallintoneuvoston
jäsenistä ja toimitusjohtajaa sekä henkilöä, jolla on allekirjoitusoikeus
rahoituslaitoksen nimissä, koskee asuinpaikkavaatimus. IT: Jotta yritys
voi saada luvan arvopapereiden selvitysjärjestelmien hoitoon Italiassa
sijaitsevan yrityksen kanssa, sen on oltava yhtiöitetty Italiassa (ei
sivuliikkeitä). Jotta yritys voi saada luvan arvopaperikeskuksen
talletuspalvelujen hoitoon Italiassa sijaitsevan yrityksen kanssa, sen on
oltava yhtiöitetty Italiassa (ei sivuliikkeitä). Muiden yhteissijoitusjärjestelyjen
kuin EU:n lainsäädännöllä yhdenmukaistettujen yhteissijoitusyritysten (UCITS)
osalta toimitsijamiehen/omaisuudenhoitajan on oltava yhtiöitetty Italiassa tai
muussa jäsenvaltiossa ja sijoittautunut Italiaan sivuliikkeen kautta.
Sellaisten yhteissijoitusyritysten rahastoyhtiöiden, joita ei ole
yhdenmukaistettu EU:n lainsäädännöllä, on myös oltava yhtiöitettyjä Italiassa
(ei sivuliikkeitä). Ainoastaan sellaiset pankit, vakuutusyhtiöt, sijoitusyhtiöt
ja EU:n lainsäädännöllä yhdenmukaistettujen yhteissijoitusyritysten
rahastoyhtiöt, joiden sääntömääräinen päätoimipaikka on EU:ssa, sekä Italiassa
yhtiöitetyt yhteissijoitusyritykset voivat hoitaa eläkerahastojen varoja.
Ovelta ovelle -myynnissä välittäjien on käytettävä Italian rekisteriin
merkittyjä luvan saaneita rahoituspalvelujen tarjoajia. Ulkomaisten välittäjien
edustustot eivät voi harjoittaa sijoituspalvelujen tarjoamiseen tähtäävää
toimintaa. LT: Varainhoitoa
varten on perustettava erikoistunut rahastoyhtiö (ei sivuliikkeitä). Ainoastaan yritykset,
joiden sääntömääräinen kotipaikka tai sivuliike on Liettuassa, voivat toimia
eläkerahastojen säilytysyhteisöinä. Ainoastaan pankit,
joiden sääntömääräinen kotipaikka tai sivuliike on Liettuassa ja joilla on lupa
tarjota sijoituspalveluja jossakin jäsenvaltiossa tai ETA-valtiossa, voivat
toimia eläkerahastojen säilytysyhteisöinä. PL: Vakuutusten
välittäjien on perustettava yhtiö paikan päällä (ei sivuliikkeitä). SK: Ulkomaiden
kansalaiset voivat perustaa vakuutusyhtiön osakeyhtiön muodossa tai harjoittaa
vakuutustoimintaa tytäryhtiöidensä kautta, joilla on Slovakiassa
sääntömääräinen kotipaikka (ei sivuliikkeitä). Sijoituspalveluja
voivat Slovakiassa tarjota pankit, sijoitusyhtiöt, sijoitusrahastot ja
arvopaperikauppiaat, jotka ovat oikeudelliselta muodoltaan osakeyhtiöitä ja
joilla on lainmukainen pääoma (ei sivuliikkeitä). SE: Sellaiset
vakuutuksia välittävät yritykset, joita ei ole yhtiöitetty Ruotsissa, voivat
sijoittautua ainoastaan sivuliikkeen kautta. Säästöpankin perustajan on oltava
luonnollinen henkilö ja asuttava EU:ssa. 8. Terveydenhuolto-,
sosiaali- ja koulutuspalvelut EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita julkisin varoin rahoitettavien
terveydenhuolto-, sosiaali- ja koulutuspalvelujen osalta. EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita yksityisin varoin
rahoitettavien muiden terveydenhuoltopalvelujen osalta. EU: Yksityisesti
rahoitettavien koulutuspalvelujen osalta johtokunnan jäsenten enemmistöön
voidaan soveltaa kansalaisuusvaatimuksia. EU (paitsi NL, SE
ja SK): Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita
yksityisin varoin rahoitettavien muiden koulutuspalvelujen (muut kuin alemman
perusasteen, ylemmän perusasteen, keskiasteen ja korkea-asteen koulutukseksi ja
aikuiskoulutukseksi luokitellut koulutuspalvelut) tarjoamisen osalta. BE, CY, CZ, DK, FR,
DE, EL, HU, IT, ES, PT ja UK: Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita yksityisin varoin rahoitettavien muiden
sosiaalipalvelujen kuin toipilas- ja lepokoteihin ja vanhainkoteihin liittyvien
palvelujen tarjoamisen osalta. FI: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita yksityisin varoin
rahoitettavien terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen osalta. BG: Ulkomaiset korkea-asteen
koulut eivät voi avata osastoja Bulgarian alueelle. Ulkomaiset korkea-asteen
koulut voivat avata tiedekuntia, osastoja, instituutteja ja oppilaitoksia
Bulgariaan ainoastaan bulgarialaisten korkea-asteen koulujen organisaation
yhteyteen ja yhteistyössä niiden kanssa. EL: Korkea-asteen
koulutuspalveluihin ei sovelleta kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita sellaisten oppilaitosten perustamisen
osalta, jotka myöntävät tunnustettuja valtiollisia tutkintotodistuksia.
Yksityisin varoin rahoitettavien perusasteen ja keskiasteen koulujen omistajia,
johtokunnan jäsenistä enemmistöä ja opettajia koskee EU-kansalaisuusvaatimus. HR: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita alemman perusasteen
koulutuksen osalta. SE: pidättää
itsellään oikeuden ottaa käyttöön ja pitää voimassa toimenpiteitä sellaisten
koulutuspalvelujen tarjoajien osalta, joille viranomaiset ovat antaneet luvan
koulutuksen tarjoamiseen. Tätä varausta sovelletaan julkisin varoin
rahoitettavien koulutuspalvelujen tarjoajiin ja sellaisten yksityisin varoin
rahoitettavien koulutuspalvelujen tarjoajiin, jotka saavat valtion tukea
jossakin muodossa, muun muassa valtion tunnustamien koulutuspalvelujen
tarjoajiin, valtion valvonnassa oleviin koulutuspalvelujen tarjoajiin sekä
sellaiseen koulutukseen, joka oikeuttaa opintotukeen. UK: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita yksityisin varoin
rahoitettavien sairaankuljetuspalvelujen tai yksityisin varoin rahoitettavien
muiden hoitolaitosten kuin sairaaloiden palvelujen osalta. 9. Matkailu
ja matkailupalvelut BG, CY, EL, ES ja
FR: Matkaoppaita koskee kansalaisuusvaatimus. BG: Hotelli- ja
ravintolapalvelujen sekä ateriapalvelujen (pl. ilmaliikenteen ateriapalvelut)
tarjoaminen edellyttää yhtiöitymistä (ei sivuliikkeitä). IT: EU:n
ulkopuolisista maista tulevat matkaoppaat tarvitsevat erityisluvan. 10. Virkistys-,
kulttuuri- ja urheilupalvelut Uutis- ja
uutistoimistopalvelut FR: Ulkomainen
omistusosuus olemassa olevissa ranskankielisiä julkaisuja julkaisevissa
kustantamoissa voi olla enintään 20 prosenttia yrityksen pääomasta tai
äänivallasta. Uutistoimistopalvelujen osalta oikeushenkilöiden sijoittautumisen
kansallinen kohtelu edellyttää vastavuoroisuutta. Urheilu- ja muut virkistyspalvelut EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita rahapeli- ja
vedonlyöntipalvelujen osalta. Oikeusvarmuuden vuoksi selvennetään, että
markkinoille pääsyä ei myönnetä. AT:
Hiihtokoulupalvelujen ja vuoristo-oppaiden palvelujen osalta oikeushenkilöiden
johtajien on oltava ETA-valtioiden kansalaisia. Kirjasto-,
arkisto-, museo- ja muut kulttuuripalvelut BE, FR, HR ja IT:
Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita kirjasto-,
arkisto-, museo- ja muiden kulttuuripalvelujen osalta. 11. Liikenne Meriliikenne EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita, kun on kyseessä rekisteröidyn
yhtiön sijoittautuminen sijoittautumisvaltion lipun alla purjehtivan laivaston
liikennöimiseksi. FI: Meriliikenteen
liitännäispalveluja voivat tarjota ainoastaan Suomen lipun alla purjehtivat
alukset. HR: Meriliikenteen
liitännäispalvelujen osalta ulkomaisten oikeushenkilöiden edellytetään
perustavan Kroatiaan yhtiön, jolle satamaviranomaisen on myönnettävä toimilupa
julkisen tarjouskilpailumenettelyn perusteella. Palveluntarjoajien määrää
voidaan rajoittaa satamakapasiteetin rajoitusten mukaisesti. Sisävesiliikenne[9] EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita kansallisen kabotaasiliikenteen
osalta. Toimenpiteillä, jotka perustuvat joko nykyisiin tai tuleviin
sisävesiliikenteeseen pääsyä koskeviin sopimuksiin (mm. Rein-, Main- ja
Tonava-joen yhdistämistä toisiinsa koskevat sopimukset), varataan eräät
liikenneoikeudet asianomaisiin maihin sijoittautuneille ja
kansalaisuusperusteet omistajuuden osalta täyttäville liikenteenharjoittajille.
Reinin vesiliikenteestä tehdyn yleissopimuksen (Mannheimin yleissopimus)
täytäntöönpanomääräyksiä sovelletaan. AT ja HU: Ei
kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita, kun on kyseessä
rekisteröidyn yhtiön sijoittautuminen sijoittautumisvaltion lipun alla
purjehtivan laivaston liikennöimiseksi. AT: Sisävesien
osalta toimilupa myönnetään ainoastaan ETA-alueen oikeushenkilöille, ja yli 50
prosentin osuus osakepääomasta, äänivalta sekä johtokunnan enemmistö on varattu
ETA-valtioiden kansalaisille. HR: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sisävesiliikenteen osalta. Ilmaliikennepalvelut EU: Vastavuoroista
markkinoillepääsyä koskevista edellytyksistä lentoliikenteen alalla sovitaan
yhteistä ilmailualuetta koskevassa Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä
Georgian välisessä sopimuksessa. EU: EU:n
lentoliikenteen harjoittajien käyttämien ilma-alusten on oltava rekisteröityjä
kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle luvan antaneessa jäsenvaltiossa tai
muualla EU:ssa. Ilma-aluksen ja siihen kuuluvan miehistön vuokrauksen osalta
ilma-aluksen on oltava joko erityiset kansalaisuusvaatimukset täyttävien luonnollisten
henkilöiden tai osakkuutta ja määräysvaltaa koskevat erityiset vaatimukset
täyttävien oikeushenkilöiden omistuksessa. Ilma-alusta käyttävien
lentoliikenteenharjoittajien on oltava joko erityiset kansalaisuusvaatimukset
täyttävien luonnollisten henkilöiden tai osakkuutta ja määräysvaltaa koskevat
erityiset vaatimukset täyttävien oikeushenkilöiden omistuksessa. EU:
Tietokonepohjaisten paikanvarausjärjestelmien (TPJ) osalta, jos EU:n
lentoliikenteen harjoittajille ei myönnetä vastaavaa kohtelua[10] kuin
Euroopan unionin ulkopuolella toimivat TPJ-palvelujen tarjoajat myöntävät
EU:ssa tai jos EU:n TPJ-palvelujen tarjoajille ei myönnetä vastaavaa kohtelua
kuin EU:n ulkopuoliset lentoliikenteen harjoittajat myöntävät EU:ssa, voidaan
toteuttaa toimenpiteitä, jotta EU:ssa toimivat TPJ-palvelujen tarjoajat
myöntäisivät EU:n ulkopuolisille lentoliikenteen harjoittajille ja EU:ssa
toimivat lentoliikenteen harjoittajat EU:n ulkopuolisille TPJ-palvelujen
tarjoajille vastaavan kohtelun. Rautatieliikenne HR: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita henkilö- ja tavaraliikenteen
eikä hinaus- ja työntöpalvelujen osalta. Tieliikenne EU:
Kabotaasitoiminta edellyttää yhtiöitymistä (ei sivuliikkeitä). Liikenteestä
vastaavaa henkilöä koskee asuinpaikkavaatimus. AT: Henkilö- ja
tavaraliikenteen osalta yksinoikeuksia ja/tai lupia voidaan myöntää ainoastaan
sellaisille EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille ja EU:n oikeushenkilöille,
joiden päätoimipaikka on EU:ssa. BG: Henkilö- ja
tavaraliikenteen osalta yksinoikeuksia ja/tai lupia voidaan myöntää ainoastaan
sellaisille EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille ja EU:n oikeushenkilöille,
joiden päätoimipaikka on EU:ssa. Yhtiöittämistä edellytetään. Luonnollisia
henkilöitä koskee EU-kansalaisuusvaatimus. EL: Tieliikenteen
tavarakuljetusten tarjoaminen edellyttää kreikkalaista toimilupaa. Toimiluvat
myönnetään syrjimättömin ehdoin. Kreikkaa sijoittautuneet tieliikenteen
tavarakuljetusten tarjoajat voivat käyttää ainoastaan Kreikassa rekisteröityjä
ajoneuvoja. FI:
Tieliikennepalvelujen tarjoamiseen vaaditaan lupa, jota ei myönnetä ulkomailla
rekisteröidyille ajoneuvoille. FR: Ulkomaiset
yrittäjät eivät saa tarjota kaukoliikenteen linja-autopalveluja. LV: Henkilö- ja
tavaraliikennepalvelujen tarjoaminen vaaditaan lupa, jota ei myönnetä
ulkomailla rekisteröidyille ajoneuvoille.. Sijoittautuneiden yritysten on
käytettävä kansallisesti rekisteröityjä ajoneuvoja. RO: Saadakseen
luvan tieliikenteen ja maanteiden henkilöliikenteen harjoittajien on käytettävä
ainoastaan ajoneuvoja, jotka on rekisteröity Romaniassa ja jotka omistetaan ja
joita käytetään hallituksen asetuksen säännösten mukaisesti. SE: Tieliikenteen
harjoittaminen edellyttää ruotsalaista toimilupaa. Taksiluvan saamisen
perusteisiin sisältyy se, että yritys on nimennyt luonnollisen henkilön
toimimaan liikenteestä vastaavana henkilönä (käytännössä asuinpaikkavaatimus –
ks. Ruotsin sijoittautumismuotoja koskeva varaus). Muun tieliikenteen
harjoittamiseksi saatavaan lupaan vaaditaan, että yritys on sijoittautunut
EU:hun, että sillä on yksikkö Ruotsissa ja että se on nimennyt liikenteestä
vastaavaksi henkilöksi henkilön, joka asuu EU:ssa. Luvat myönnetään
syrjimättömin ehdoin, mutta yleisenä sääntönä on, että tieliikenteen ja
maanteiden henkilöliikenteen harjoittajien on käytettävä ajoneuvoja, jotka on
rekisteröity kansalliseen tieliikennerekisteriin. Jos ajoneuvo on rekisteröity
ulkomailla, jos sen omistaa luonnollinen tai oikeushenkilö, joka asuu
pääsääntöisesti ulkomailla, ja jos se tuodaan Ruotsiin väliaikaista käyttöä
varten, sitä voidaan käyttää Ruotsissa tilapäisesti. Ruotsin liikennevirasto
määrittelee tilapäisen käytön yleensä enintään vuoden pituiseksi käytöksi. 14. Energiapalvelut EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita sellaisen maan luonnollisten
tai oikeushenkilöiden määräysvallassa[11]
olevien Georgian oikeushenkilöiden osalta, jonka osuus EU:hun tulevasta öljyn
ja maakaasun tuonnista on yli 5 prosenttia[12],
ellei EU tarjoa kyseisen maan luonnollisille ja oikeushenkilöille kattavaa
pääsyä tälle sektorille kyseisen maan kanssa tehdyn taloudellista yhdentymistä
koskevan sopimuksen yhteydessä. EU: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita ydinvoimaan perustuvan
sähköntuotannon eikä ydinaineiden jalostuksen osalta. EU: Kolmannesta
maasta tai kolmansista maista olevan luonnollisen tai oikeushenkilön tai
-henkilöiden määräysvallassa olevan siirtoverkonhaltijan sertifiointi voidaan
evätä sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 13 päivänä
heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin
2009/72/EY 11 artiklan ja maakaasun sisämarkkinoita koskevista yhteisistä
säännöistä 13 päivänä heinäkuuta 2009 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivin 2009/73/EY 11 artiklan mukaisesti, ellei siirtoverkonhaltija ole
osoittanut, että sertifioinnin myöntäminen ei vaaranna energian
toimitusvarmuutta jossakin jäsenvaltiossa ja/tai EU:ssa. AT, BE, BG, CY, CZ,
DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, IE, IT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja
UK: Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita
polttoaineiden putkijohtokuljetusten osalta, konsultointipalveluja lukuun
ottamatta. BE ja LV: Ei
kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita maakaasun putkijohtokuljetusten
osalta, konsultointipalveluja lukuun ottamatta. AT, BE, BG, CY, CZ,
DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, IE, HU, IT, LU, LT, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SE ja
UK: Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita energian
jakeluun liittyvien palvelujen osalta, konsultointipalveluja lukuun ottamatta. SI: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita energian jakeluun liittyvien
palvelujen osalta, maakaasun jakeluun liittyviä palveluja lukuun ottamatta. CY: Pidättää itselleen
oikeuden edellyttää vastavuoroisuutta hiilivetyjen etsintään, hyödyntämiseen ja
jalostukseen liittyvien toimilupien myöntämisessä. 15. Muut
muualle luokittelemattomat palvelut PT: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita laitteiden myynnin eikä
patentin myöntämisen osalta. SE: Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita hautaus-, tuhkaus- ja
hautaustoimistopalvelujen osalta. ________________ LIITE XIV-B LUETTELO RAJATYLITTÄVIÄ PALVELUJA KOSKEVISTA SITOUMUKSISTA (UNIONI) 1. Jäljempänä esitettävässä sitoumusluettelossa
ilmoitetaan unionin tämän sopimuksen 86 artiklan mukaisesti vapauttamat
palvelualat sekä Georgian palveluihin ja palveluntarjoajiin kyseisillä aloilla
varausten muodossa sovellettavat markkinoille pääsyä ja kansallista kohtelua
koskevat rajoitukset. Luettelo rakentuu seuraavasti: a) ensimmäisessä sarakkeessa ilmoitetaan toimiala
tai osa-ala, jota koskevan sitoumuksen osapuoli tekee, sekä se, millä
laajuudella vapautettuihin aloihin sovelletaan varauksia; b) toisessa sarakkeessa esitetään sovellettavat
varaukset. Jos
b kohdassa tarkoitetussa sarakkeessa on ainoastaan jäsenvaltiokohtaisia
varauksia, siinä mainitsemattomat jäsenvaltiot tekevät kyseistä alaa koskevat
sitoumukset ilman varauksia (vaikka tietyllä alalla ei ole jäsenvaltiokohtaisia
varauksia, siihen voidaan kuitenkin soveltaa horisontaalisia varauksia tai
alakohtaisia unionin laajuisia varauksia). Sitoumuksia
ei sovelleta toimialoilla ja osa-aloilla, joita ei mainita jäljempänä olevassa
luettelossa. 2. Yksittäisten toimialojen ja osa-alojen
yksilöiminen: a) ”CPC” tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta
sellaisena kuin Yhdistyneiden kansakuntien tilastokomissio on sen hyväksynyt
(Statistical Papers, Series M, N°77, CPC prov, 1991). b) ”CPC ver. 1.0” tarkoittaa yhteistä
tavaraluokitusta sellaisena kuin Yhdistyneiden Kansakuntien tilastokomissio on
sen hyväksynyt (Statistical Papers, Series M, N°77, CPC ver 1.0, 1998). 3. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä, teknisiä
standardeja tai lupavaatimuksia ja -menettelyjä, elleivät ne ole tämän
sopimuksen 84 ja 85 artiklassa tarkoitettuja markkinoille pääsyn tai
kansallisen kohtelun rajoituksia. Kyseisiä toimenpiteitä (esim. toimiluvan
saamista koskeva edellytys, yleispalveluvelvoitteet, tutkintotodistusten
tunnustuksen saamista säännellyillä aloilla koskeva edellytys, tiettyjen
tutkintojen, ml. kielitutkinnot, läpäisemistä koskeva edellytys sekä syrjimätön
vaatimus, jonka mukaan tiettyä toimintaa ei saa harjoittaa suojelluilla
luonnonalueilla eikä historiallisesti tai taiteellisilta arvoiltaan erityisen
merkittävillä alueilla) sovelletaan joka tapauksessa toisen osapuolen
yrittäjiin, vaikka toimenpiteitä ei mainita luettelossa. 4. Jäljempänä oleva luettelo ei rajoita muodon 1
soveltamista tietyillä palvelualoilla ja osa-aloilla eikä sijoittautumista
koskevassa sitoumusluettelossa kuvattujen julkisten monopolien ja
yksinoikeuksien olemassaoloa. 5. Tämän sopimuksen 76 artiklan 3 kohdan mukaisesti
jäljempänä oleva luettelo ei sisällä toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolten
myöntämiä tukia. 6. Sitoumusluetteloon perustuvat oikeudet ja
velvoitteet eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa eivätkä ne näin
ollen luo välittömästi oikeuksia yksittäisille luonnollisille tai
oikeushenkilöille. 7. Muodoilla 1 ja 2 viitataan tämän sopimuksen 77
artiklan 14 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuihin palvelun tarjoamisen
muotoihin. Toimiala tai osa-ala || Varausten kuvaus 1. YRITYSPALVELUT A. Ammatilliset palvelut || a) Lakiasiainpalvelut || Muotojen 1 ja 2 osalta AT, CY, ES, EL, LT ja MT: Asianajajaliiton täysjäsenyys, joka vaaditaan kansallisen (EU ja jäsenvaltio) oikeuden harjoittamiseen, edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. (CPC 861)[13] (pl. julkisia tehtäviä hoitavien oikeusalan ammattilaisten (kuten notaarit, ”huissiers de justice” ja muut ”officiers publics et ministériel”) tarjoamat oikeudelliset neuvontapalvelut sekä oikeudelliset asiakirja- ja todistuspalvelut) || BE: Oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen ja asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. ”Cour de cassation” -oikeusistuimessa esiintymiseen muissa kuin rikosoikeudellisissa tapauksissa sovelletaan kiintiöitä. BG: Ulkomaiset asianajajat voivat tarjota oikeudellista edustusta koskevia palveluja ainoastaan oman maansa kansalaisten osalta, ja edellytyksenä on vastavuoroisuus ja yhteistyö bulgarialaisen asianajajan kanssa. Oikeudellista sovittelua koskevien palvelujen tarjoaminen edellyttää vakinaista asuinpaikkaa. FR: Asianajajat voivat harjoittaa ”avocat auprès de la Cour de Cassation” ja ”avocat auprès du Conseil d’Etat” -ammatteja kiintiöiden rajoissa ja kansalaisuusvaatimuksen täyttyessä. HU: Ulkomaisten asianajajien harjoittama lakiasiaintoiminta on rajattu oikeudellisen neuvonnan tarjoamiseen. LV: Valan tehneitä asianajajia, joille on varattu rikosoikeudenkäynneissä edustaminen, koskee kansalaisuusvaatimus. DK: Oikeudellisen neuvontatoiminnan markkinointi on varattu asianajajille, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa, ja Tanskassa rekisteröityihin lakiasiaintoimistoille. Tanskalaisen toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on Tanskassa suoritettu lainopillinen tutkinto. SE: Asianajajaliiton jäsenyys, joka on tarpeen ainoastaan käytettäessä ruotsalaista ”advokat”-ammattinimikettä, edellyttää asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. Muodon 1 osalta HR: Ei mitään ulkomaista lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskevan oikeudellisen neuvonnan osalta. Ei sitoumuksia Kroatian lain harjoittamisen osalta. b) 1. Laskentatoimen palvelut ja kirjanpidon palvelut || Muodon 1 osalta (CPC 86212, muut kuin ”tilintarkastuspalvelut”, CPC 86213, CPC 86219 ja CPC 86220) || FR, HU, IT, MT, RO ja SI: Ei sitoumuksia. AT: Edustaminen toimivaltaisissa viranomaisissa edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. || Muodon 2 osalta || Kaikki jäsenvaltiot: Ei mitään. b) 2. Tilintarkastuspalvelut || Muodon 1 osalta (CPC 86211 ja 86212, muut kuin laskentatoimen palvelut) || BE, BG, CY, DE, ES, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LU, MT, NL, PT, RO, SI ja UK: Ei sitoumuksia. || AT: Edustaminen toimivaltaisissa viranomaisissa ja Itävallan erityislainsäädännössä (esim. osakeyhtiölaki, pörssilaki, pankkilaki jne.) säädettyjen tilintarkastusten suorittaminen edellyttävät kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. HR: Ulkomaiset tilintarkastusyritykset voivat tarjota tilintarkastuspalveluja Kroatian alueella, jos ne ovat perustaneet sivuliikkeen Kroatiaan yhtiölain säännösten mukaisesti. || SE: Tiettyjen oikeushenkilöiden, mm. kaikkien osakeyhtiöiden, ja luonnollisten henkilöiden lakisääteisiä tilintarkastuspalveluja voivat tarjota ainoastaan Ruotsissa hyväksytyt tilintarkastajat. Ainoastaan tällaiset henkilöt ja rekisteröidyt julkiset tilintarkastusyritykset voivat olla osakkeenomistajia tai muodostaa avoimen yhtiön, joka toimii laillisesti hyväksyttynä tilintarkastusyrityksenä (virallisissa tarkoituksissa). Hyväksyminen edellyttää asumista ETA-valtiossa tai Sveitsissä. Nimikkeitä ”hyväksytty tilintarkastaja” ja ”valtuutettu tilintarkastaja” saavat käyttää ainoastaan tilintarkastajat, joille on annettu hyväksyntä tai valtuutus Ruotsissa. Sellaisten taloudellisten yhteenliittymien ja tiettyjen muiden yritysten tilintarkastajilla, jotka eivät ole hyväksyttyjä tai valtuutettuja kirjanpitäjiä, on oltava toimipaikka ETA-alueella, ellei hallitus tai hallituksen nimeämä viranomainen muuta salli yksittäistapauksissa. Muodon 2 osalta Ei mitään. c) Verotukseen liittyvät neuvontapalvelut || Muodon 1 osalta (CPC 863)[14] || AT: Edustaminen toimivaltaisissa viranomaisissa edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. || CY: Veroasiamiehillä on oltava valtiovarainministeriön myöntämä asianmukainen lupa. Lupa myönnetään taloudellisen tarveharkinnan perusteella. Käytetään vastaavia arviointiperusteita kuin myönnettäessä lupaa ulkomaisille sijoituksille (arviointiperusteet luetellaan horisontaalisia sitoumuksia koskevassa jaksossa) siltä osin kuin kyseisiä arviointiperusteita sovelletaan myös tähän osa-alaan, ja osa-alan työllisyystilanne otetaan aina huomioon. || BG, MT, RO ja SI: Ei sitoumuksia. || Muodon 2 osalta || Ei mitään. d) Arkkitehtipalvelut sekä e) Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelut (CPC 8671 ja CPC 8674) || Muodon 1 osalta AT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta suunnittelupalveluja. BE, CY, EL, IT, MT, PL, PT ja SI: Ei sitoumuksia. DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin. HR: Arkkitehtipalvelut: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota näitä palveluja Kroatian arkkitehtikamarin suostumuksella. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet Kroatian lainsäädännön mukaisuuden tarkistamiseksi. Luvan tunnustamiseen (validointiin) myöntää rakennus- ja kaupunkisuunnitteluministeriö. Kaupunkisuunnittelu: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota näitä palveluja saatuaan siihen luvan rakennus- ja kaupunkisuunnitteluministeriöltä. HU ja RO: Ei sitoumuksia maisemasuunnittelupalvelujen osalta. Muodon 2 osalta Ei mitään. f) Tekniset palvelut; sekä || Muodon 1 osalta g) Tekniset kokonaispalvelut || AT, SI: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta pelkkiä suunnittelupalveluja. (CPC 8672 ja CPC 8673) || CY, EL, IT, MT ja PT: Ei sitoumuksia. HR: Luonnolliset ja oikeushenkilöt voivat tarjota näitä palveluja Kroatian insinöörien kamarin suostumuksella. Valtuutetun luonnollisen tai oikeushenkilön on tunnustettava (validoitava) Kroatiassa kaikki ulkomailla laaditut suunnitelmat tai hankkeet Kroatian lainsäädännön mukaisuuden tarkistamiseksi. Luvan tunnustamiseen (validointiin) myöntää rakennus- ja kaupunkisuunnitteluministeriö. || Muodon 2 osalta || Ei mitään. h) Sairaanhoitopalvelut (ml. psykologit) ja hammashoitopalvelut (CPC 9312 ja CPC 85201 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, DE, DK, EE, ES, FI, FR, EL, IE, IT, LU, MT, NL, PT, RO, SK ja UK: Ei sitoumuksia. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä, jonka osalta: Ei mitään. SI: Ei sitoumuksia sosiaalilääketieteen palvelujen, hygieniapalvelujen, epidemiologisten sekä lääketieteellis-ekologisten palvelujen, veritoimitusten, verivalmisteiden ja verensiirtojen eikä ruumiinavausten osalta. Muodon 2 osalta Ei mitään. i) Eläinlääkintäpalvelut (CPC 932) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, EE, ES, FR, EL, HU, IE, IT, LV, MT, NL, PT, RO, SI ja SK: Ei sitoumuksia. UK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta eläinlääketieteellisiä laboratorio- ja eläinlääkäreille tarjottavia teknisiä palveluja, yleistä neuvontaa, opastusta ja tiedottamista, jotka koskevat esim. ravintoa, käyttäytymistä ja lemmikkieläinten hoitoa. Muodon 2 osalta Ei mitään. j) 1. Kätilöpalvelut (CPC 93191 osittain) j) 2. Sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttipalvelut sekä avustavan hoitohenkilöstön palvelut (CPC 93191 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, EE, ES, FR, EL, HU, IE, IT, LV, LT, LU, MT, NL, PT, RO, SI, SK ja UK: Ei sitoumuksia. FI ja PL: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta sairaanhoitajia. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä. Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. k) Farmaseuttisten tuotteiden sekä lääkinnällisten ja ortopedisten tuotteiden vähittäismyynti (CPC 63211) sekä muut farmaseuttien tarjoamat palvelut[15] || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CZ, DE, CY, DK, ES, FI, FR, EL, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SE, SI ja UK: Ei sitoumuksia. LV ja LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta postimyyntiä. HU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta koodia CPC 63211. Muodon 2 osalta Ei mitään. B. Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut || (CPC 84) || Muotojen 1 ja 2 osalta || Ei mitään. C. Tutkimus- ja kehittämispalvelut || b) Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut || Muotojen 1 ja 2 osalta EU: Julkisin varoin rahoitettavien tutkimus- ja kehittämispalvelujen osalta yksinoikeuksia ja/tai lupia voidaan myöntää ainoastaan EU:n jäsenvaltioiden kansalaisille ja sellaisille EU:n oikeushenkilöille, joiden päätoimipaikka on unionissa. (CPC 852 pl. psykologien palvelut)[16] b) Luonnontieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 851) ja c) Tieteidenväliset tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 853) D. Kiinteistöpalvelut[17] || a) Omaan tai kolmannen osapuolen lukuun suoritettavat palvelut || Muodon 1 osalta (CPC 821) || BG, CY, CZ, EE, HU, IE, LV, LT, MT, PL, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia. HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa. || Muodon 2 osalta || Ei mitään. b) Palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut || Muodon 1 osalta BG, CY, CZ, EE, HU, IE, LV, LT, MT, PL, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia. HR: Edellytetään kaupallista läsnäoloa. Muodon 2 osalta Ei mitään. (CPC 822) E. Vuokraus- ja leasingpalvelut ilman käyttäjää tai kuljettajaa || a) Aluksiin liittyvät || Muodon 1 osalta BG, CY, DE, HU, MT ja RO: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. (CPC 83103) b) Ilma-aluksiin liittyvät || Muodon 1 osalta BG, CY, CZ, HU, LV, MT, PL, RO ja SK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta BG, CY, CZ, LV, MT, PL, RO ja SK: Ei sitoumuksia. AT, BE, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LT, LU, NL, PT, SI, SE ja UK: EU:n lentoliikenteen harjoittajien käyttämien ilma-alusten on oltava rekisteröityjä kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle luvan antaneessa jäsenvaltiossa tai muualla EU:ssa. Tästä vaatimuksesta voidaan poiketa, kun kyseessä on lyhytaikainen leasingsopimus tai jos olosuhteet ovat poikkeukselliset. (CPC 83104) c) Muihin kulkuneuvoihin liittyvät || Muodon 1 osalta BG, CY, HU, LV, MT, PL, RO ja SI: Ei sitoumuksia. (CPC 83101, CPC 83102 ja CPC 83105) || Muodon 2 osalta Ei mitään. d) Muihin koneisiin ja laitteisiin liittyvät (CPC 83106, CPC 83107, CPC 83108 ja CPC 83109) || Muodon 1 osalta BG, CY, CZ, HU, MT, PL, RO ja SK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. e) Henkilökohtaisiin ja kotitaloustarvikkeisiin liittyvät (CPC 832) || Muotojen 1 ja 2 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SI, SE, SK ja UK: Ei sitoumuksia. f) Televiestintälaitteiden vuokraus (CPC 7541) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. F. Muut yrityspalvelut || a) Mainonta (CPC 871) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Markkina- ja mielipidetutkimuspalvelut (CPC 864) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Liikkeenjohdon konsultointipalvelut (CPC 865) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Liikkeenjohdon konsultointipalveluihin liittyvät palvelut (CPC 866) || Muotojen 1 ja 2 osalta HU: Ei sitoumuksia välimies- ja sovittelupalvelujen (CPC 86602) osalta. e) Tekniset testaus- ja analysointipalvelut (CPC 8676) || Muodon 1 osalta IT: Ei sitoumuksia biologin tai kemistin ammattien osalta. BG, CY, CZ, MT, PL, RO, SK ja SE: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta CY, CZ, MT, PL, RO, SK ja SE: Ei sitoumuksia. f) Maa-, riista- ja metsätalouteen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut (CPC 881 osittain) || Muodon 1 osalta IT: Ei sitoumuksia agronomeille ja maatalousneuvojille (periti agrari) varattujen toimien osalta. EE, MT, RO ja SI: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. g) Kalastukseen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut (CPC 882 osittain) || Muodon 1 osalta LV, MT, RO ja SI: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. h) Teollisuuteen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut (CPC 884 osittain ja CPC 885 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. i) Työnvälitys- ja henkilöstönhankintapalvelut || i) 1. Johtohenkilöiden hakupalvelut (CPC 87201) || Muodon 1 osalta AT, BG, CY, CZ, DE, EE, ES, FI, HR, IE, LV, LT, MT, PL, PT, RO, SK, SI ja SE: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia. i) 2. Työnvälityspalvelut (CPC 87202) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, EE, ES, EL, FI, FR, HR, IE, IT, LU, LV, LT, MT, NL, PL, PT, RO, SI, SE, SK ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI ja SK: Ei sitoumuksia. i) 3. Tilapäisen toimistohenkilöstön hankintapalvelut (CPC 87203) || Muodon 1 osalta AT, BG, CY, CZ, DE, EE, FI, FR, HR, IT, IE, LV, LT, MT, NL, PL, PT, RO, SE, SK ja SI: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta AT, BG, CY, CZ, EE, FI, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia. i) 4. Kotiapuhenkilöstön, myynti- tai teollisuustyöntekijöiden, sairaanhoitohenkilöstön ja muun henkilöstön hankintapalvelut (CPC 87204, CPC 87205, CPC 87206 ja CPC 87209) || Muotojen 1 ja 2 osalta Kaikki jäsenvaltiot paitsi HU: Ei sitoumuksia. HU: Ei mitään. j) 1. Etsiväpalvelut (CPC 87301) || Muotojen 1 ja 2 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LV, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI ja UK: Ei sitoumuksia. j) 2. Turvallisuuspalvelut (CPC 87302, CPC 87303, CPC 87304 ja CPC 87305) || Muodon 1 osalta HU: Ei sitoumuksia koodien CPC 87304 ja CPC 87305 osalta. BE, BG, CY, CZ, ES, EE, FI, FR, HR, IT, LV, LT, MT, PT, PL, RO, SI ja SK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta HU: Ei sitoumuksia koodien CPC 87304 ja CPC 87305 osalta. BG, CY, CZ, EE, HR, LV, LT, MT, PL, RO, SI ja SK: Ei sitoumuksia. k) Tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut (CPC 8675) || Muodon 1 osalta BE, BG, CY, DE, DK, ES, FR, EL, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SI ja UK: Ei sitoumuksia etsintäpalvelujen osalta. HR: Ei mitään, paitsi että geologiseen, geodeettiseen ja kaivostoiminnan perustutkimukseen liittyviä palveluja sekä niihin liittyviä ympäristönsuojelua koskevia tutkimuspalveluja voidaan toteuttaa Kroatian alueella vain yhdessä kroatialaisten oikeushenkilöiden kanssa tai niiden kautta. Muodon 2 osalta Ei mitään. l) 1. Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || Muodon 1 osalta Meriliikennealusten osalta: BE, BG, DE, DK, EL, ES, FI, FR, HR, IE, IT, LU, NL, PT, SI ja UK: Ei sitoumuksia. Sisävesiliikennealusten osalta: EU, paitsi EE, HU, LV ja PL: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. l) 2. Rautatiekaluston huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, DE, CY, CZ, DK, ES, FI, FR, EL, HR, IE, IT, LT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SE, SI, SK ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. l) 3. Moottoriajoneuvojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen ja tieliikenteen kuljetusvälineiden huolto ja korjaus (CPC 6112, CPC 6122, CPC 8867 osittain ja CPC 8868 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. l) 4. Ilma-alusten ja niiden osien huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || Muodon 1 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HR, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. l) 5. Metallituotteiden, koneiden (ei toimisto-), laitteiden (ei kuljetus- ja toimisto-) sekä henkilökohtaisten ja kotitaloustarvikkeiden huolto ja korjaus[18] (CPC 633, CPC 7545, CPC 8861, CPC 8862, CPC 8864, CPC 8865 ja CPC 8866) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. m) Rakennusten puhtaanapitopalvelut (CPC 874) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, IE, IT, LU, LV, MT, NL, PL, PT, RO, SI, SE, SK ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. n) Valokuvauspalvelut (CPC 875) || Muodon 1 osalta BG, EE, MT ja PL: Ei sitoumuksia ilmavalokuvauspalvelujen osalta. HR, LV: Ei sitoumuksia erikoisvalokuvauspalvelujen (CPC 87504) osalta. Muodon 2 osalta Ei mitään. o) Pakkauspalvelut (CPC 876) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. p) Julkaisu- ja painopalvelut (CPC 88442) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. q) Kokouspalvelut (CPC 87909 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. r) Muut || r) 1. Käännös- ja tulkkauspalvelut (CPC 87905) || Muodon 1 osalta PL: Ei sitoumuksia valantehneiden kääntäjien ja tulkkien palvelujen osalta. HU, SK: Ei sitoumuksia virallisen kääntämisen ja tulkkauksen osalta. HR: Ei sitoumuksia virallisten asiakirjojen osalta. Muodon 2 osalta Ei mitään. r) 2. Sisustussuunnittelu- ja muut muotoilu- ja suunnittelupalvelut (CPC 87907) || Muodon 1 osalta DE: Kansallisia sääntöjä sovelletaan kaikista ulkomailta toimitettavista palveluista maksettaviin korvauksiin ja palkkioihin. HR: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. r) 3. Perintätoimistojen palvelut (CPC 87902) || Muotojen 1 ja 2 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. r) 4. Luottotietopalvelut (CPC 87901) || Muotojen 1 ja 2 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. r) 5. Kopiointipalvelut (CPC 87904)[19] || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SI, SE, SK ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. r) 6. Televiestinnän konsultointipalvelut (CPC 7544) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. r) 7. Puhelinvastauspalvelut (CPC 87903) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 2. VIESTINTÄPALVELUT A. Posti- ja kuriiripalvelut (Postilähetysten[20] käsittelyyn[21] liittyvät palvelut seuraavan osa-aloja koskevan luettelon mukaisesti sekä koti- että ulkomaan lähetyksissä: || i) osoitteellisten, mille tahansa fyysiselle välineelle[22] kirjoitettujen kirjallisten viestien käsittely, ml. yhdistelmäpostipalvelu ja suoramainonta, ii) osoitteellisten pakettien[23] käsittely, iii) osoitteellisten painotuotteiden[24] käsittely, iv) edellä kohdissa i–iii tarkoitettujen tuotteiden käsittely kirjattuna tai vakuutettuna postina, || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään[25]. v) edellä kohdissa i–iii tarkoitettujen tuotteiden pikalähetyspalvelut[26], vi) osoitteettomien tuotteiden käsittely, vii) asiakirjojen vaihto[27] Osa-alat i, iv ja v suljetaan kuitenkin pois, jos ne kuuluvat varattavissa oleviin palveluihin eli jos ne koskevat sellaisia alle 350 gramman painoisia kirjelähetyksiä[28], joiden hinta on alempi kuin 5-kertainen perustariffi, tai jos ne koskevat oikeus- ja hallintomenettelyjen yhteydessä käytettäviä kirjattuja lähetyksiä.) (CPC 751 osittain, CPC 71235[29] osittain ja CPC 73210[30] osittain) || B. Televiestintäpalvelut (Nämä palvelut eivät kata taloudellista toimintaa, joka koostuu sisällön tarjonnasta, jonka välittäminen edellyttää televiestintäpalveluita) || a) Kaikki palvelut, jotka koostuvat sähkömagneettisten signaalien lähettämisestä ja vastaanottamisesta[31] lukuun ottamatta yleisradiotoimintaa[32] || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Satelliittilähetysten välityspalvelut[33] || Muotojen 1 ja 2 osalta EU: Ei mitään, paitsi että tämän toimialan palveluntarjoajiin voidaan soveltaa sähköistä viestintää koskevan EU:n sääntelyjärjestelmän mukaista velvoitetta turvata yleisen edun mukaiset tavoitteet, jotka liittyvät sisällön siirtoon palveluntarjoajien verkossa. BE: Ei sitoumuksia. 3. RAKENNUSPALVELUT JA NIIHIN LIITTYVÄT TEKNISET PALVELUT Rakennuspalvelut ja niihin liittyvät tekniset palvelut (CPC 511, CPC 512, CPC 513, CPC 514, CPC 515, CPC 516, CPC 517 ja CPC 518) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 4. JAKELUPALVELUT (pl. aseiden, ammusten, räjähdysaineiden ja muiden sotatarvikkeiden jakelu) A. Komissionääripalvelut a) Moottoriajoneuvoja, moottoripyöriä, moottorikelkkoja ja niiden osia ja tarvikkeita koskevat komissionääripalvelut (CPC 61111 osittain, CPC 6113 osittain ja CPC 6121 osittain) b) Muut komissionääripalvelut (CPC 621) || Muotojen 1 ja 2 osalta EU, paitsi AT, SI, SE ja FI: Ei sitoumuksia kemiallisten tuotteiden ja jalometallien (ja jalokivien) jakelun osalta. AT: Ei sitoumuksia pyroteknisten tuotteiden, helposti syttyvien tuotteiden, räjäytysvälineiden ja myrkyllisten aineiden jakelun osalta B. Tukkukaupan palvelut a) Moottoriajoneuvojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen ja niiden osien ja tarvikkeiden tukkukaupan palvelut (CPC 61111 osittain, CPC 6113 osittain ja CPC 6121 osittain) b) Radio- ja telepäätelaitteiden tukkukaupan palvelut (CPC 7542 osittain) c) Muut tukkukaupan palvelut (CPC 622, pl. energiatuotteiden tukkukaupan palvelut[34]) || AT, BG: Ei sitoumuksia lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettujen tuotteiden kuten lääkinnällisten ja kirurgisten laitteiden, lääkeaineiden ja lääkinnälliseen käyttöön tarkoitettujen tavaroiden osalta. HR: Ei sitoumuksia tupakkatuotteiden jakelun osalta. Muodon 1 osalta AT, BG, FR, PL ja RO: Ei sitoumuksia tupakan ja tupakkatuotteiden jakelun osalta. BG, FI, PL ja RO: Ei sitoumuksia alkoholijuomien jakelun osalta. SE: Ei sitoumuksia alkoholijuomien vähittäismyyntipalvelujen osalta. AT, BG, CZ, FI, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia farmaseuttisten tuotteiden jakelun osalta. C. Vähittäiskaupan palvelut[35] Moottoriajoneuvojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen ja niiden osien ja tarvikkeiden vähittäiskaupan palvelut (CPC 61112, CPC 6113 osittain ja CPC 6121 osittain) Radio- ja telepäätelaitteiden vähittäiskaupan palvelut (CPC 7542 osittain) Elintarvikkeiden vähittäiskaupan palvelut (CPC 631) Muiden tuotteiden (ei energia-) vähittäiskaupan palvelut, pl. farmaseuttiset tuotteet sekä lääkinnälliset ja ortopediset tuotteet[36] (CPC 632, pl. CPC 63211 ja 63297) D. Franchising-toiminta (CPC 8929) || BG, HU ja PL: Ei sitoumuksia hyödykkeiden välittäjien palvelujen osalta. FR: Komissionääripalvelujen osalta ei sitoumuksia niiden kauppiaiden ja välittäjien palvelujen osalta, jotka toimivat 17:llä kansallista etua koskevalla tuoreiden elintarvikkeiden markkina-alalla. Ei sitoumuksia farmaseuttisten tuotteiden tukkumyynnin osalta. MT: Ei sitoumuksia komissionääripalvelujen osalta. BE, BG, CY, DE, DK, ES, FR, EL, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, SK ja UK: Ei sitoumuksia vähittäiskaupan palvelujen osalta lukuun ottamatta postimyyntiä. 5. KOULUTUSPALVELUT (ainoastaan yksityisesti rahoitetut palvelut) A. Alemman perusasteen koulutuspalvelut (CPC 921) || Muodon 1 osalta BG, CY, FI, HR, MT, RO, SE ja SI: Ei sitoumuksia. FR: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. IT: Jotta palveluntarjoajat voisivat myöntää valtion tunnustamia tutkintotodistuksia, niiden on täytettävä kansalaisuusvaatimus. Muodon 2 osalta CY, FI, HR, MT, RO, SE ja SI: Ei sitoumuksia. B. Ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuspalvelut (CPC 922) || Muodon 1 osalta BG, CY, FI, HR, MT, RO ja SE: Ei sitoumuksia. FR: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. IT: Jotta palveluntarjoajat voisivat myöntää valtion tunnustamia tutkintotodistuksia, niiden on täytettävä kansalaisuusvaatimus. Muodon 2 osalta CY, FI, MT, RO ja SE: Ei sitoumuksia. Muotojen 1 ja 2 osalta LV: Ei sitoumuksia sellaisten koulutuspalvelujen osalta, jotka liittyvät vammaisille opiskelijoille tarkoitettuihin toisen asteen teknisen ja ammatillisen koulutuksen kaltaisiin koulutuspalveluihin (CPC 9224). C. Korkea-asteen koulutuspalvelut (CPC 923) || Muodon 1 osalta AT, BG, CY, FI, MT, RO ja SE: Ei sitoumuksia. FR: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaiden kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. IT: Jotta palveluntarjoajat voisivat myöntää valtion tunnustamia tutkintotodistuksia, niiden on täytettävä kansalaisuusvaatimus. Muodon 2 osalta AT, BG, CY, FI, MT, RO ja SE: Ei sitoumuksia. Muotojen 1 ja 2 osalta CZ ja SK: Ei korkea-asteen koulutuspalveluja koskevia sitoumuksia lukuun ottamatta teknisiä ja ammatillisia keskiasteen jälkeisiä koulutuspalveluja (CPC 92310). D. Aikuiskoulutuspalvelut (CPC 924) || Muotojen 1 ja 2 osalta CY, FI, MT, RO ja SE: Ei sitoumuksia. AT: Ei sitoumuksia radio- tai televisiolähetyksinä toteutettavien aikuiskoulutuspalvelujen osalta. E. Muut koulutuspalvelut (CPC 929) || Muotojen 1 ja 2 osalta AT, BE, BG, CY, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LV, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 1 osalta HR: Ei mitään kirjekurssina tai televiestinnän välityksellä toteutettavan koulutuksen osalta. 6. YMPÄRISTÖPALVELUT A. Jätevesipalvelut (CPC 9401)[37] || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, LT ja LV: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, LT ja LV: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. B. Kiinteiden tai vaarallisten jätteiden käsittely pl. vaarallisten jätteiden kuljetus rajojen yli a) Jätehuoltopalvelut (CPC 9402) || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE ja HU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE ja HU: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. b) Puhtaanapito ja sen kaltaiset palvelut (CPC 9403) || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, HU ja LT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, HU ja LT: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. C. Ilman laadun ja ilmaston suojelu (CPC 9404)[38] || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, FI, LT, PL ja RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, FI, LT, PL, RO: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. D. Maaperän ja vesistön kunnostaminen ja puhdistaminen a) Saastuneen tai pilaantuneen maaperän ja veden käsittely ja kunnostaminen (CPC 94060 osittain)[39] || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, FI ja RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, FI, RO: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. E. Melun ja tärinän torjunta (CPC 9405) || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, FI, LT, PL ja RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, FI, LT, PL ja RO: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. F. Biologisen monimuotoisuuden ja maiseman säilyttäminen a) Luonnon- ja maisemansuojelupalvelut (CPC 9406 osittain) || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, FI ja RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, FI ja RO: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. G. Muut ympäristöpalvelut ja niihin liittyvät palvelut (CPC 94090) || Muodon 1 osalta EU, paitsi EE, FI ja RO: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsulttipalveluja. EE, FI ja RO: Ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. 7. RAHOITUSPALVELUT || A. Vakuutustoiminta ja siihen liittyvät palvelut || Muotojen 1 ja 2 osalta AT, BE, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LU, NL, PL, PT, RO, SK, SE, SI ja UK: Ei sitoumuksia ensivakuutuksia koskevien palvelujen osalta lukuun ottamatta vakuutuksia riskien varalta seuraavissa tapauksissa: i) merenkulku ja kaupallinen lentoliikenne sekä avaruusalusten laukaisut ja kuljetukset (ml. satelliitit), joiden yhteydessä vakuutus kattaa kokonaan tai osittain kuljetettavan tavaran, kuljetusvälineen sekä siitä mahdollisesti syntyvät vastuut; sekä ii) kansainvälinen kauttakulkutavara. AT: Myynninedistämis- ja välitystoimet unioniin sijoittautumattoman tytäryhtiön tai Itävaltaan sijoittautumattoman sivuliikkeen (lukuun ottamatta jälleen- ja edelleenvakuutusta) puolesta ovat kiellettyjä. Pakollisen lentovakuutuksen, lukuun ottamatta kansainvälisen kaupallisen lentoliikenteen vakuutuksia, voi antaa ainoastaan unioniin sijoittautunut tytäryhtiö tai Itävaltaan sijoittautunut sivuliike. || DK: Pakollisen lentokuljetusvakuutuksen voivat antaa ainoastaan unioniin sijoittautuneet yritykset. Muut henkilöt tai yritykset (mukaan luettuina vakuutusyhtiöt) kuin ne vakuutusyhtiöt, joilla on Tanskan lainsäädännön mukaisesti myönnetty tai Tanskan toimivaltaisten viranomaisten myöntämä toimilupa, eivät voi antaa Tanskassa ensivakuutuksia Tanskassa asuville henkilöille, tanskalaisille aluksille tai Tanskassa olevalle omaisuudelle liiketoiminnallisia tarkoituksia varten. DE: Pakollisen lentovakuutuksen voi antaa ainoastaan unioniin sijoittautunut tytäryhtiö tai Saksaan sijoittautunut sivuliike. Jos ulkomainen vakuutusyhtiö on perustanut sivuliikkeen Saksaan, se voi tehdä Saksassa kansainvälisiin kuljetuksiin liittyviä vakuutussopimuksia ainoastaan Saksaan sijoittautuneen sivuliikkeensä kautta. FR: Maakuljetuksiin liittyviä riskejä voivat vakuuttaa ainoastaan unioniin sijoittautuneet vakuutusyhtiöt. PL: Ei sitoumuksia jälleenvakuutuksen ja edelleenvakuutuksen osalta lukuun ottamatta kansainvälisessä kaupassa oleviin tavaroihin liittyviä riskejä. PT: Ainoastaan EU:hun sijoittautuneet yhtiöt voivat antaa lento- ja merikuljetusvakuutuksia, jotka kattavat tavarat, lentokoneen, laivan ja vastuuvelvollisuuden. Ainoastaan EU:hun sijoittautuneet henkilöt tai yritykset voivat toimia edellä mainitun kaltaisen vakuutustoiminnan asiamiehinä Portugalissa. || Muodon 1 osalta AT, BE, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LU, NL, PT, RO, SK, SE, SI ja UK: Ei sitoumuksia ensivakuutuksia koskevien välityspalvelujen osalta lukuun ottamatta vakuutuksia riskien varalta seuraavissa tapauksissa: i) merenkulku ja kaupallinen lentoliikenne sekä avaruusalusten laukaisut ja kuljetukset (ml. satelliitit), joiden yhteydessä vakuutus kattaa kokonaan tai osittain kuljetettavan tavaran, kuljetusvälineen sekä siitä mahdollisesti syntyvät vastuut; sekä ii) kansainvälinen kauttakulkutavara. BG: Ei ensivakuutuksia koskevia sitoumuksia, paitsi sellaisten palvelujen osalta, joita ulkomaiset palveluntarjoajat tarjoavat ulkomaisille henkilöille Bulgarian alueella. Ulkomaiset vakuutusyhtiöt eivät voi suoraan antaa tavaroiden kuljetusta ja ajoneuvoja koskevaa vakuutusta tai vastuuvakuutusta Bulgariaan sijoittuvien riskien varalta. Ulkomainen vakuutusyhtiö voi tehdä vakuutussopimuksia vain sivuliikkeen kautta. Ei sitoumuksia talletusvakuutusten ja sen kaltaisten korvausjärjestelmien eikä pakollisten vakuutusjärjestelmien osalta. B. Pankki- ja muut rahoituspalvelut (pl. vakuutuspalvelut) || CY, LV ja MT: Ei sitoumuksia ensivakuutuksia koskevien palvelujen osalta lukuun ottamatta vakuutuksia riskien varalta seuraavissa tapauksissa: i) merenkulku ja kaupallinen lentoliikenne sekä avaruusalusten laukaisut ja kuljetukset (ml. satelliitit), joiden yhteydessä vakuutus kattaa kokonaan tai osittain kuljetettavan tavaran, kuljetusvälineen sekä siitä mahdollisesti syntyvät vastuut; sekä ii) kansainvälinen kauttakulkutavara. LT: Ei sitoumuksia ensivakuutuksia koskevien palvelujen osalta lukuun ottamatta vakuutuksia riskien varalta seuraavissa tapauksissa: i) merenkulku ja kaupallinen lentoliikenne sekä avaruusalusten laukaisut ja kuljetukset (ml. satelliitit), joiden yhteydessä vakuutus kattaa kokonaan tai osittain kuljetettavan tavaran, kuljetusvälineen sekä siitä mahdollisesti syntyvät vastuut; sekä || b) kansainvälinen kauttakulkutavara lukuun ottamatta sellaisia maakuljetuksia, joissa riskit sijoittuvat Liettuaan. BG, LV, LT ja PL: Ei sitoumuksia vakuutusvälityksen osalta. ES: Aktuaaripalveluja koskee asuinpaikkavaatimus, ja lisäksi edellytetään kolmen vuoden kokemusta alalta. FI: Ensivakuutuspalveluja (ml. rinnakkaisvakuutus) voivat tarjota ainoastaan vakuutuksenantajat, joiden päätoimipaikka on EU:ssa tai joilla on sivuliike Suomessa. Vakuutusvälittäjän palvelujen tarjonta edellyttää vakituista toimipaikkaa EU:ssa. HR: Ei sitoumuksia ensivakuutusten tai ensivakuutuksia koskevien välityspalvelujen osalta, paitsi seuraavien osalta: a) henkivakuutustoiminta: henkivakuutuksen tarjoaminen Kroatiassa asuville ulkomaisille henkilöille; b) vahinkovakuutus: muun vahinkovakuutuksen kuin autoihin liittyvän vakuutuksen tarjoaminen Kroatiassa asuville ulkomaisille henkilöille; c) merenkulku, lentoliikenne, kuljetukset. HU: Vakuutusyhtiöt, jotka eivät ole sijoittautuneet EU:n alueelle, voivat välittää ensivakuutuksia Unkarin alueella ainoastaan Unkariin rekisteröidyn sivuliikkeen kautta. || IT: Ei sitoumuksia aktuaarien ammattikunnan osalta. Ainoastaan unioniin sijoittautuneet vakuutusyhtiöt voivat antaa tavaroiden kuljetusta ja ajoneuvoja koskevan vakuutuksen sekä vastuuvakuutuksen Italiaan sijoittuvien riskien varalta. Kyseistä varausta ei sovelleta kansainvälisiin kuljetuksiin, joihin liittyy tuontia Italiaan. SE: Ensivakuutusten tarjoaminen sallitaan ainoastaan Ruotsissa toimiluvan saaneen vakuutuspalvelujen tarjoajan kautta edellyttäen, että ulkomainen palveluntarjoaja ja ruotsalainen vakuutusyhtiö kuuluvat samaan yritysryhmään tai ne ovat tehneet sopimuksen keskinäisestä yhteistyöstä. Muodon 2 osalta AT, BE, BG, CZ, CY, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SE, SI ja UK: Ei sitoumuksia välitystoiminnan osalta. || BG: Bulgarialaiset luonnolliset ja oikeushenkilöt sekä ulkomaalaiset henkilöt, jotka harjoittavat liiketoimintaa Bulgarian alueella, voivat tehdä ensivakuutussopimuksia Bulgariassa harjoittamansa toiminnan osalta vain sellaisten palveluntarjoajien kanssa, joilla on lupa harjoittaa vakuutustoimintaa Bulgariassa. Näistä sopimuksista johtuvat vakuutuskorvaukset on maksettava Bulgariassa. Ei sitoumuksia talletusvakuutusten ja sen kaltaisten korvausjärjestelmien eikä pakollisten vakuutusjärjestelmien osalta. HR: Ei sitoumuksia ensivakuutusten tai ensivakuutuksia koskevien välityspalvelujen osalta, paitsi seuraavien osalta: a) henkivakuutustoiminta: Kroatiassa asuvien ulkomaisten henkilöiden mahdollisuudet saada henkivakuutus; b) vahinkovakuutus: i) Kroatiassa asuvien ulkomaisten henkilöiden mahdollisuudet saada muu vahinkovakuutus kuin autoihin liittyvä vakuutus; ii) - henkilö- tai omaisuusvakuutus, jota ei ole saatavilla Kroatiassa; - yritykset, jotka hankkivat ulkomailla vakuutuksen ulkomailla toteutettavien investointitöiden yhteydessä ja jotka vakuuttavat myös kyseisiin töihin käytettävän välineistön; - ulkomaisten lainojen tuoton varmistaminen (takausvakuutus); - sellaisten kokonaan omistettujen yritysten ja yhteisyritysten henkilö- ja omaisuusvakuutus, jotka harjoittavat taloudellista toimintaa ulkomailla, jos vakuutus on kyseisen maan säännösten mukainen tai sitä edellytetään yrityksen rekisteröinnin yhteydessä; - rakenteilla ja kunnostettavina olevat alukset, jos vakuutusta edellytetään ulkomaisen asiakkaan (ostajan) kanssa tehdyssä sopimuksessa; c) merenkulku, lentoliikenne, kuljetukset. || IT: Ainoastaan unioniin sijoittautuneet vakuutusyhtiöt voivat antaa tavaroiden kuljetusta ja ajoneuvoja koskevan vakuutuksen sekä vastuuvakuutuksen Italiaan sijoittuvien riskien varalta. Kyseistä varausta ei sovelleta kansainvälisiin kuljetuksiin, joihin liittyy tuontia Italiaan. Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HU, IE, IT, LU, NL, PL, PT, SK, SE ja UK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta rahoitustietojen ja rahoitukseen liittyvän tietojenkäsittelyn sekä neuvonta- ja muiden liitännäispalvelujen tarjoamista, välitystoimintaa lukuun ottamatta. CY: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta siirtokelpoisten arvopaperien kauppaa, rahoitustietojen ja rahoitukseen liittyvän tietojenkäsittelyn sekä neuvonta- ja muiden liitännäispalvelujen tarjoamista, välitystoimintaa lukuun ottamatta. BE: Sijoitusneuvontapalvelujen tarjonta edellyttää sijoittautumista Belgiaan. BG: Televerkon käyttöön saatetaan soveltaa rajoituksia ja ehtoja. EE: Talletusten vastaanottamiseen tarvitaan Viron rahoitustarkastuslaitoksen lupa ja rekisteröityminen Viron lainsäädännön mukaisesti osakeyhtiönä, tytäryhtiönä tai sivuliikkeenä. || Sijoitusrahastojen hallinta edellyttää erikoistuneen rahastoyhtiön perustamista, ja sijoitusrahastojen säilytysyhteisöinä voivat toimia ainoastaan yritykset, joiden sääntömääräinen kotipaikka on unionissa. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta luotonantoa, rahoitusleasingiä, maksu- ja rahansiirtopalveluja, takauksia ja sitoumuksia, välitystoimintaa rahamarkkinoilla, rahoitustietojen antamista ja siirtoa, neuvontaa ja alan muita liitännäispalveluja, välitystoimintaa lukuun ottamatta. LT: Sijoitusrahastojen hallinta edellyttää erikoistuneen rahastoyhtiön perustamista, ja sijoitusrahastojen säilytysyhteisöinä voivat toimia ainoastaan yritykset, joiden sääntömääräinen kotipaikka on Liettuassa tai joilla on sivuliike Liettuassa. IE: Sijoituspalvelujen tai sijoitusneuvonnan tarjoaminen edellyttää joko (I) Irlannissa saatua lupaa, jonka edellytyksenä yleensä on, että yritys on yhtiöitetty, avoin yhtiö tai itsenäinen elinkeinonharjoittaja ja kussakin tapauksessa päätoimipaikan / sääntömääräisen kotipaikan on oltava Irlannissa (toimilupaa ei vaadita tietyissä tapauksissa, esim. jos kolmannen maan palveluntarjoajalla ei ole liiketoimintaa Irlannissa ja palveluja ei tarjota yksityishenkilöille), tai (II) muussa jäsenvaltiossa saatua lupaa EU:n sijoituspalveludirektiivin mukaisesti. IT: Ei sitoumuksia rahoituspalvelujen tarjoajien (promotori di servizi finanziari) osalta. || LV: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta rahoitustietojen sekä neuvonta- ja muiden liitännäispalvelujen tarjoamista, välitystoimintaa lukuun ottamatta. LT: Eläkerahastojen hoito edellyttää kaupallista läsnäoloa. MT: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta talletusten vastaanottoa, kaikentyyppistä luotonantoa sekä rahoitustietojen ja rahoitukseen liittyvän tietojenkäsittelyn ja neuvonta- ja muiden liitännäispalvelujen tarjoamista, välitystoimintaa lukuun ottamatta. PL: Rahoitustietojen antaminen ja siirto, rahoitukseen liittyvä tietojenkäsittely ja siihen liittyvien ohjelmistojen toimittaminen: käytettävä julkista televerkkoa tai muun luvan saaneen toimijan verkkoa. RO: Ei sitoumuksia rahoitusleasingin osalta, rahamarkkinavälineiden, ulkomaanvaluutan, johdannaistuotteiden, valuuttakurssien ja korkovälineiden, siirtokelpoisten arvopapereiden sekä muiden markkinakelpoisten välineiden ja rahoitusvarojen kaupan, kaikentyyppisten arvopapereiden liikkeeseenlaskuun osallistumisen, omaisuuden hoidon sekä rahoitusomaisuuden maksu- ja clearingpalvelujen osalta. Maksu- ja rahansiirtopalveluja saa tarjota ainoastaan maahan sijoittautuneen pankin kautta. SI: i) Osallistuminen valtion velkasitoumusten liikkeeseenlaskuun, eläkerahastojen hoito: Ei sitoumuksia. || ii) Kaikki muut osa-alat lukuun ottamatta seuraavia: rahoitustietojen antaminen ja siirto, kotimaisten oikeussubjektien ja yksityisten elinkeinonharjoittajien luotonhankinta (kaikentyyppinen lainanotto) sekä takausten ja sitoumusten hankinta ulkomaisilta luottolaitoksilta sekä rahoitusalan muut liitännäispalvelut: Ei sitoumuksia. Slovenian pörssin jäsenten on oltava yhtiöitettyjä Sloveniassa tai niiden on oltava ulkomaisten investointiyritysten tai pankkien sivuliikkeitä. Muodon 2 osalta BG: Televerkon käyttöön saatetaan soveltaa rajoituksia ja ehtoja. PL: Rahoitustietojen antaminen ja siirto, rahoitukseen liittyvä tietojenkäsittely ja siihen liittyvien ohjelmistojen toimittaminen: käytettävä julkista televerkkoa tai muun luvan saaneen toimijan verkkoa. 8. TERVEYDENHUOLTO- JA SOSIAALIPALVELUT (ainoastaan yksityisesti rahoitetut palvelut) A. Sairaalapalvelut (CPC 9311) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, DE, CY, CZ, DK, ES, EE, FI, FR, EL, IE, IT, LV, LT, MT, LU, NL, PL, PT, RO, SI, SE, SK ja UK: Ei sitoumuksia. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta telelääketiedettä. C. Hoitolaitosten palvelut, muut kuin sairaalapalvelut (CPC 93193) || Muodon 2 osalta Ei mitään. D. Sosiaalipalvelut (CPC 933) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, EE, ES, EL, FI, FR, HU, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SE, SI, SK ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta BE: Ei sitoumuksia muiden sosiaalipalvelujen kuin toipilas- ja lepokotien ja vanhainkotien osalta. 9. MATKAILU JA SIIHEN LIITTYVÄT PALVELUT A. Hotelli- ja ravintolapalvelut sekä ateriapalvelut (CPC 641, CPC 642 ja CPC 643) pl. lentoliikenteen ateriapalvelut[40] || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FR, EL, IE, IT, LV, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ateriapalveluja HR: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. B. Matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien palvelut (ml. matkaoppaiden palvelut) (CPC 7471) || Muodon 1 osalta BG, HU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. C. Matkailijoiden opastuspalvelut (CPC 7472) || Muodon 1 osalta BG, CY, CZ, HU, IT, LT, MT, PL, SK ja SI: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. 10. VIRKISTYS-, KULTTUURI- JA URHEILUPALVELUT (muut kuin audiovisuaalialan palvelut) A. Viihdepalvelut (ml. teatteripalvelut, musiikkiyhtye- ja sirkus- ja diskopalvelut) (CPC 9619) || Muodon 1 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LV, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta CY, CZ, FI, HR, MT, PL, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia. BG: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta teatterituottajien, lauluryhmien, yhtyeiden ja orkestereiden palveluja (CPC 96191), kirjailijoiden, säveltäjien, kuvanveistäjien, viihdetaiteilijoiden ja muiden yksittäisten taiteilijoiden palveluja (CPC 96192) sekä teatterien liitännäispalveluja (CPC 96193). EE: Ei muita viihdepalveluja (CPC 96199) koskevia sitoumuksia lukuun ottamatta elokuvateatteripalveluja. LT ja LV: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta elokuvateattereiden käyttöpalveluja (CPC 96199 osittain). B. Uutis- ja uutistoimistopalvelut (CPC 962) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Kirjasto-, arkisto-, museo- ja muut kulttuuripalvelut (CPC 963) || Muodon 1 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HR, HU, IE, IT, LT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. D. Urheilupalvelut (CPC 9641) || Muotojen 1 ja 2 osalta AT: Ei sitoumuksia hiihtokoulupalvelujen eikä vuoristo-oppaiden palvelujen osalta. BG, CZ, LV, MT, PL, RO ja SK: Ei sitoumuksia. Muodon 1 osalta CY, EE ja HR: Ei sitoumuksia. E. Virkistyspuistojen ja uimarantojen palvelut (CPC 96491) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 11. LIIKENNEPALVELUT A. Meriliikenne a) Kansainvälinen henkilöliikenne (CPC 7211 ilman kansallista kabotaasiliikennettä[41]) b) Kansainvälinen tavaraliikenne (CPC 7212 ilman kansallista kabotaasiliikennettä30)[42] || Muotojen 1 ja 2 osalta BG, CY, DE, EE, ES, FR, FI, EL, IT, LT, MT, PT, RO, SI ja SE: Syöttöliikenteen palvelut ovat luvanvaraisia. B. Sisävesiliikenne a) Henkilöliikenne (CPC 7221 ilman kansallista kabotaasiliikennettä) b) Tavaraliikenne (CPC 7222 ilman kansallista kabotaasiliikennettä) || Muotojen 1 ja 2 osalta EU: Toimenpiteillä, jotka perustuvat joko nykyisiin tai tuleviin sisävesiliikenteeseen pääsyä koskeviin sopimuksiin (mm. Rein-, Main- ja Tonava-joen yhdistämistä toisiinsa koskevat sopimukset), varataan eräät liikenneoikeudet asianomaisiin maihin sijoittautuneille ja kansalaisuusperusteet omistajuuden osalta täyttäville liikenteenharjoittajille. Reinin vesiliikenteestä tehdyn yleissopimuksen (Mannheimin yleissopimus) ja Tonavan jokiliikennettä sääntelevän Belgradin yleissopimuksen täytäntöönpanomääräyksiä sovelletaan. AT: Vaatimuksena on rekisteröity yhtiö tai pysyvä toimipaikka Itävallassa. BG, CY, EE, FI, HR, HU, LT, MT, RO, SE ja SI: Ei sitoumuksia. CZ ja SK: Ei sitoumuksia muodon 1 osalta. C. Rautatieliikenne a) Henkilöliikenne (CPC 7111) b) Tavaraliikenne (CPC 7112) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. D. Tieliikenne a) Henkilöliikenne (CPC 7121 ja CPC 7122) b) Tavaraliikenne (CPC 7123, pl. postin kuljetus omaan lukuun[43]) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. E. Muiden tuotteiden kuin polttoaineiden putkijohtokuljetus[44] (CPC 7139) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, IE, IT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. 12. LIIKENTEEN LIITÄNNÄISPALVELUT[45] A. Meriliikenteen liitännäispalvelut a) Meriliikenteen lastinkäsittelypalvelut b) Varastointipalvelut (CPC 742 osittain) c) Tulliselvityspalvelut d) Konttiasema- ja varastointipalvelut || e) Varustamon edustajan palvelut f) Meriliikenteen huolintapalvelut g) Alusten vuokrauspalvelut miehistöineen (CPC 7213) h) Hinaus- ja työntöpalvelut (CPC 7214) i) Meriliikenteen tukipalvelut (CPC 745 osittain) j) Muut tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749 osittain) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia merirahdin lastinkäsittelypalvelujen, hinaus- ja työntöpalvelujen, tulliselvityspalvelujen eikä konttiasema- ja varastointipalvelujen osalta, AT, BG, CY, CZ, DE, EE, HU, LT, MT, PL, RO, SK, SI ja SE: Ei sitoumuksia alusten, joissa on miehistö, vuokrauspalvelujen osalta. BG: Ei sitoumuksia. AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia varastointipalvelujen osalta. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta rahdin kuljetusvälityspalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. B. Sisävesiliikenteen liitännäispalvelut a) Lastinkäsittelypalvelut (CPC 741 osittain) b) Varastointipalvelut (CPC 742 osittain) c) Rahdin kuljetusvälityspalvelut (CPC 748 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta EU: Toimenpiteillä, jotka perustuvat joko nykyisiin tai tuleviin sisävesiliikenteeseen pääsyä koskeviin sopimuksiin (mm. Rein-, Main- ja Tonava-joen yhdistämistä toisiinsa koskevat sopimukset), varataan eräät liikenneoikeudet asianomaisiin maihin sijoittautuneille ja kansalaisuusperusteet omistajuuden osalta täyttäville liikenteenharjoittajille. Reinin vesiliikenteestä tehdyn yleissopimuksen (Mannheimin yleissopimus) täytäntöönpanomääräykset. EU: Ei sitoumuksia hinaus- ja työntöpalvelujen osalta, paitsi CZ, LV ja SK muodon 2 osalta, joissa: Ei mitään. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta rahdin kuljetusvälityspalveluja. d) Alusten vuokrauspalvelut miehistöineen (CPC 7223) e) Hinaus- ja työntöpalvelut (CPC 7224) f) Sisävesiliikenteen tukipalvelut (CPC 745 osittain) g) Muut tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BG, CY, CZ, DE, EE, FI, HU, LV, LT, MT, RO, SK, SI ja SE: Ei sitoumuksia alusten, joissa on miehistö, vuokrauspalvelujen osalta. C. Rautatieliikenteen liitännäispalvelut a) Lastinkäsittelypalvelut (CPC 741 osittain) b) Varastointipalvelut (CPC 742 osittain) || c) Rahdin kuljetusvälityspalvelut (CPC 748 osittain) d) Hinaus- ja työntöpalvelut (CPC 7113) e) Rautatieliikenteen tukipalvelut (CPC 743) f) Muut tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749 osittain) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia hinaus- ja työntöpalvelujen osalta. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta rahdin kuljetusvälityspalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. D. Tieliikenteen liitännäispalvelut a) Lastinkäsittelypalvelut (CPC 741 osittain) b) Varastointipalvelut (CPC 742 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BG, CY, CZ, EE, HU, LV, LT, MT, PL, RO, SK, SI ja SE: Ei sitoumuksia kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen maantieajoneuvojen, joissa on käyttäjä/kuljettaja, vuokrauspalvelujen osalta. HR: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta rahdin kuljetusvälityspalveluja ja sellaisia tieliikenteen tukipalveluja, joihin tarvitaan lupa. Muodon 2 osalta c) Rahdin kuljetusvälityspalvelut (CPC 748 osittain) d) Kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen maantieajoneuvojen, joissa on käyttäjä tai kuljettaja, vuokrauspalvelut (CPC 7124) e) Muut tieliikenteen tukipalvelut (CPC 744) f) Muut tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749 osittain) || Ei mitään. D. Ilmaliikennepalvelujen liitännäispalvelut || a) Maahuolintapalvelut (ml. ateriapalvelut) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta ateriapalveluja. Muodon 2 osalta BG, CY, CZ, HR, HU, MT, PL, RO, SK ja SI: Ei sitoumuksia. b) Varastointipalvelut (CPC 742 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Rahdin kuljetusvälityspalvelut (CPC 748 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Ilma-alusten vuokrauspalvelut miehistöineen (CPC 734) || Muotojen 1 ja 2 osalta EU: Unionin lentoliikenteen harjoittajien käyttämien ilma-alusten on oltava rekisteröityjä kyseiselle lentoliikenteen harjoittajalle luvan antaneessa jäsenvaltiossa tai muualla unionissa. Rekisteröitävän ilma-aluksen voidaan edellyttää olevan joko erityiset kansalaisuusvaatimukset täyttävien luonnollisten henkilöiden tai osakkuutta ja määräysvaltaa koskevat erityiset vaatimukset täyttävien oikeushenkilöiden omistuksessa. || Poikkeuksena ulkomainen lentoliikenteen harjoittaja voi erityisissä olosuhteissa vuokrata Euroopan unionin lentoliikenteen harjoittajalle EU:n ulkopuolella rekisteröidyn ilma-aluksen tämän poikkeuksellista tarvetta tai kausiluonteista kapasiteettitarvetta varten tai toiminnallisten ongelmien ratkaisemiseksi, jos tarvetta ei pystytä kohtuudella tyydyttämään Euroopan unionissa rekisteröidyn ilma-aluksen vuokrauksella, edellyttäen että tähän on saatu lupa rajoitetuksi ajaksi Euroopan unionin lentoliikenteen harjoittajalle toimiluvan antaneelta Euroopan unionin jäsenvaltiolta. e) Myynti ja markkinointi f) Tietokonepohjainen paikanvarausjärjestelmä (TPJ) || Muotojen 1 ja 2 osalta EU: Jos Euroopan unionin lentoliikenteen harjoittajille ei myönnetä vastaavaa kohtelua[46] kuin EU:n ulkopuoliset TPJ-palvelujen tarjoajat myöntävät Euroopan unionissa tai jos Euroopan unionin TPJ-palvelujen tarjoajille ei myönnetä vastaavaa kohtelua kuin EU:n ulkopuolella toimivat lentoliikenteen harjoittajat myöntävät Euroopan unionissa, voidaan toteuttaa toimenpiteitä, jotta Euroopan unionissa toimivat TPJ-palvelujen tarjoajat myöntäisivät EU:n ulkopuolisille lentoliikenteen harjoittajille ja Euroopan unionissa toimivat lentoliikenteen harjoittajat EU:n ulkopuolisille TPJ-palvelujen tarjoajille vastaavan kohtelun. g) Lentoasemien hallinta || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. E. Muiden tuotteiden kuin polttoaineiden putkijohtokuljetusten liitännäispalvelut[47] a) Putkijohtoja pitkin kuljetettujen muiden tuotteiden kuin polttoaineiden varastointipalvelut (CPC 742 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HR, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. 13. MUUT LIIKENNEPALVELUT Yhdistettyjen kuljetuspalvelujen tarjoaminen || BE, DE, DK, EL, ES, FI, FR, IE, IT, LU, NL, PT ja UK: Ei mitään, sanotun kuitenkaan rajoittamatta minkään tietyn liikennemuodon osalta tässä sitoumusluettelossa määrättyjen rajoitusten soveltamista. AT, BG, CY, CZ, EE, HR, HU, LT, LV, MT, PL, RO, SE, SI ja SK: Ei sitoumuksia. 14. ENERGIAPALVELUT A. Kaivostoimintaan liittyvät palvelut (CPC 883)[48] || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Polttoaineiden putkijohtokuljetukset (CPC 7131) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, EE, FI, FR, EL, IE, IT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. C. Putkijohtoja pitkin kuljetettujen polttoaineiden varastointipalvelut (CPC 742 osittain) || Muodon 1 osalta AT, BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FI, FR, EL, HR, IE, IT, LT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SK, SI, SE ja UK: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. D. Kiinteiden, nestemäisten ja kaasumaisten polttoaineiden sekä niihin liittyvien tuotteiden tukkukaupan palvelut (CPC 62271) sekä sähkön, höyryn ja lämminveden tukkukaupan palvelut || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia sähkön, höyryn ja lämminveden tukkumyyntipalvelujen osalta. Muodon 2 osalta Ei mitään. E. Moottoripolttoaineiden vähittäiskaupan palvelut (CPC 613) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. F. Polttoöljyn, pullotetun kaasun, hiilen ja puun vähittäismyynti (CPC 63297) sekä sähkön, (pullottamattoman) kaasun, höyryn ja lämminveden vähittäismyyntipalvelut || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia sähkön, (pullottamattoman) kaasun, höyryn ja lämminveden vähittäismyynnin palvelujen osalta. BE, BG, CY, CZ, DE, DK, ES, FR, EL, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, SK ja UK: Ei sitoumuksia polttoöljyn, pullotetun kaasun, hiilen ja puun vähittäismyynnin osalta lukuun ottamatta postimyyntiä, jossa: ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. G. Energian jakeluun liittyvät palvelut (CPC 887) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointipalveluja, joissa: ei mitään. Muodon 2 osalta Ei mitään. 15. MUUT MUUALLE LUOKITTELEMATTOMAT PALVELUT a) Pesu-, puhdistus- ja värjäyspalvelut (CPC 9701) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. b) Kampaamopalvelut (CPC 97021) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. c) Kosmetologin käsittely, käsi- ja jalkahoitopalvelut (CPC 97022) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. d) Muut kauneudenhoitopalvelut, muualle luokittelemattomat (CPC 97029) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. e) Kylpyläpalvelut ja muut kuin terapeuttiset hieronnat, joita tarjotaan rentouttavina ja fyysistä hyvinvointia edistävinä palveluina eikä lääkinnällisiin tai kuntoutustarkoituksiin[49] (CPC ver. 1.0 97230) || Muodon 1 osalta EU: Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. g) Televiestinnän yhteyspalvelut (CPC 7543) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. ________________ LIITE XIV-C LUETTELO AVAINHENKILÖSTÖÄ, KORKEAKOULUTUTKINNON SUORITTANEITA
HARJOTTELIJOITA JA YRITYSMYYJIÄ KOSKEVISTA VARAUKSISTA (UNIONI) 1. Jäljempänä esitettävässä varausluettelossa
ilmoitetaan tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kauppaan liittyvät
kysymykset) 6 luvun (Sijoittautuminen, palvelukauppa ja sähköinen kauppa) 2 ja
3 jakson mukaisesti vapautettu taloudellinen toiminta, johon sovelletaan
avainhenkilöstöä ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita
koskevia rajoituksia tämän sopimuksen 89 artiklan mukaisesti ja yritysmyyjiä
koskevia rajoituksia tämän sopimuksen 90 artiklan mukaisesti, sekä eritellään
kyseiset rajoitukset. Luettelo rakentuu seuraavasti: a) ensimmäisessä sarakkeessa ilmoitetaan toimiala tai
osa-ala, jolla rajoituksia sovelletaan, ja b) toisessa sarakkeessa esitetään sovellettavat
varaukset. Jos
b kohdassa tarkoitetussa sarakkeessa on ainoastaan jäsenvaltiokohtaisia
varauksia, siinä mainitsemattomat jäsenvaltiot tekevät kyseistä alaa koskevat
sitoumukset ilman varauksia (vaikka tietyllä alalla ei ole jäsenvaltiokohtaisia
varauksia, siihen voidaan kuitenkin soveltaa horisontaalisia varauksia tai
alakohtaisia unionin laajuisia varauksia). Unioni
ei tee avainhenkilöstöä, korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita ja
yritysmyyjiä koskevia sitoumuksia sellaisen taloudellisen toiminnan osalta,
jota ei vapauteta (pysyy ilman sitoumuksia) tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kauppaan liittyvät kysymykset) 6 luvun (Sijoittautuminen, palvelukauppa ja
sähköinen kauppa) 2 ja 3 jakson nojalla. 2. Yksittäisten
toimialojen ja osa-alojen yksilöiminen: a) ”CPC” tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta
sellaisena kuin Yhdistyneiden kansakuntien tilastokomissio on sen hyväksynyt
(Statistical Papers, Series M, N°77, CPC prov, 1991). b) ”CPC ver. 1.0” tarkoittaa yhteistä
tavaraluokitusta sellaisena kuin Yhdistyneiden Kansakuntien tilastokomissio on
sen hyväksynyt (Statistical Papers, Series M, N°77, CPC ver 1.0, 1998). 3. Avainhenkilöstöä, korkeakoulututkinnon
suorittaneita harjoittelijoita, yrityspalvelujen myyjiä ja tavaroiden myyjiä
koskevia sitoumuksia ei sovelleta, jos heidän tilapäisen läsnäolonsa
tarkoituksena tai vaikutuksena on osallistuminen tai muunlainen vaikuttaminen
työntekijöiden ja johdon välisen riidan tai neuvottelujen tulokseen. 4. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä, teknisiä
standardeja tai lupavaatimuksia ja -menettelyjä, elleivät ne ole tämän
sopimuksen 89 ja 90 artiklassa tarkoitettuja markkinoille pääsyn tai
kansallisen kohtelun rajoituksia. Kyseisiä toimenpiteitä (esim. toimiluvan saamista
koskeva edellytys, tutkintotodistusten tunnustuksen saamista säännellyillä
aloilla koskeva edellytys, tiettyjen tutkintojen, ml. kielitutkinnot,
läpäisemistä koskeva edellytys ja lainmukaisen kotipaikan sijaitsemista
alueella, jolla taloudellista toimintaa harjoitetaan, koskeva edellytys)
sovelletaan joka tapauksessa Georgian avainhenkilöstöön, korkeakoulututkinnon
suorittaneisiin harjoittelijoihin ja yritysmyyjiin, vaikka toimenpiteitä ei
mainita jäljempänä olevassa luettelossa. 5. Kaikkia muita maahantuloa, oleskelua,
työskentelyä ja sosiaaliturvaa koskevia EU:n ja sen jäsenvaltioiden lakeja ja
määräyksiä, mukaan luettuna oleskelun kestoa, vähimmäispalkkoja ja
työehtosopimuksia koskevat määräykset, on sovellettava edelleen. 6. Tämän sopimuksen 76 artiklan 3 kohdan mukaisesti
jäljempänä oleva luettelo ei sisällä toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolen
myöntämiä tukia. 7. Jäljempänä oleva luettelo ei rajoita
sijoittautumista koskevassa sitoumusluettelossa kuvattujen julkisten monopolien
ja yksinoikeuksien olemassaoloa. 8. Toimialoilla, joilla sovelletaan taloudellista
tarveharkintaa, sen pääasiallisena perusteena on alan markkinatilanteen
arviointi siinä jäsenvaltiossa tai sillä alueella, jossa tai jolla palvelua on
tarkoitus tarjota, mukaan luettuina olemassa olevien palveluntarjoajien määrä
ja niihin kohdistuvat vaikutukset. 9. Luetteloon perustuvat oikeudet ja velvoitteet
eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa, eivätkä ne näin ollen luo
välittömästi oikeuksia luonnollisille tai oikeushenkilöille. Toimiala tai osa-ala || Varausten kuvaus KAIKKI TOIMIALAT || Sisäisen siirron saaneet työntekijät BG: Sisäisen siirron saaneiden työntekijöiden määrä ei saa olla yli 10 prosenttia kyseessä olevan bulgarialaisen oikeushenkilön vuosittain työllistämien EU:n kansalaisten määrästä. Jos työllistettyjä on vähemmän kuin 100, yrityksen sisällä siirron saaneiden määrä voi olla yli 10 prosenttia työllistettyjen koko määrästä, jos siihen saadaan lupa. HU: Ei sitoumuksia sellaisten luonnollisten henkilöiden osalta, jotka ovat olleet osakkaina jossakin Georgian oikeushenkilössä. KAIKKI TOIMIALAT || Korkeakoulututkinnon suorittaneet harjoittelijat AT, CZ, DE, ES, FR ja HU: Harjoittelun on liityttävä suoritettuun korkeakoulututkintoon. BG ja HU: Korkeakoulututkinnon suorittaneiden harjoittelijoiden osalta edellytetään taloudellista tarveharkintaa.[50] KAIKKI TOIMIALAT || Toimitusjohtajat ja tilintarkastajat AT: Oikeushenkilöiden sivuliikkeiden toimitusjohtajien on asuttava vakinaisesti Itävallassa. Oikeushenkilön tai sivuliikkeen palveluksessa olevien luonnollisten henkilöiden, jotka vastaavat Itävallan kauppalain (Austrian Trade Act) noudattamisesta, on asuttava vakinaisesti Itävallassa. FI: Ulkomaalainen, joka harjoittaa kauppaa yksityisyrittäjänä, tarvitsee elinkeinoluvan, ja hänen on asuttava vakinaisesti ETA-valtiossa. Kaikilla toimialoilla toimitusjohtajia koskee ETA-asuinpaikkavaatimus; vaatimuksesta voidaan kuitenkin myöntää vapautus tietyille yrityksille. FR: Teollisen, kaupallisen tai käsiteollisen yrityksen toimitusjohtajalla on oltava erityisvaltuutus, jollei hänellä ole oleskelulupaa. RO: Kaupallisten yhtiöiden tilintarkastajien ja varatilintarkastajien enemmistön on oltava Romanian kansalaisia. SE: Oikeushenkilön tai sivuliikkeen toimitusjohtajan on asuttava Ruotsissa. KAIKKI TOIMIALAT || Tunnustaminen EU: Tutkintotodistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta annettuja EU:n direktiivejä sovelletaan ainoastaan EU:n kansalaisiin. Oikeus harjoittaa säänneltyä ammattia yhdessä EU:n jäsenvaltiossa ei merkitse oikeutta harjoittaa kyseistä ammattia toisessa jäsenvaltiossa.[51] 6. YRITYSPALVELUT || A. Ammatilliset palvelut || a) Lakiasiainpalvelut (CPC 861)[52] pl. julkisia tehtäviä hoitavien oikeusalan ammattilaisten (kuten notaarit, ”huissiers de justice” ja muut ”officiers publics et ministériel”) tarjoamat oikeudelliset neuvontapalvelut sekä oikeudelliset asiakirja- ja todistuspalvelut || AT, CY, ES, EL, LT, MT, RO ja SK: Kansallisen (EU ja jäsenvaltio) oikeuden harjoittamiseen vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. ES: Toimivaltaiset viranomaiset voivat myöntää tähän poikkeuksia. BE, FI: Oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen ja asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. Belgiassa sovelletaan kiintiöitä ”Cour de cassation” -oikeusistuimessa edustamiseen muissa kuin rikosoikeudellisissa tapauksissa. BG: Georgialaiset asianajajat voivat tarjota oikeudellista edustusta koskevia palveluja ainoastaan Georgian kansalaisten osalta, ja edellytyksenä on vastavuoroisuus ja yhteistyö bulgarialaisen asianajajan kanssa. Oikeudellista sovittelua koskevien palvelujen tarjoaminen edellyttää vakinaista asuinpaikkaa. FR: Asianajajat voivat harjoittaa ”avocat auprès de la Cour de Cassation” ja ”avocat auprès du Conseil d’Etat” -ammatteja kiintiöiden rajoissa ja kansalaisuusvaatimuksen täyttyessä. || HR: Oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen (Kroatian kansalaisuus tai jonkin EU:n jäsenvaltion kansalaisuus) täyttymistä. HU: Asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen ja asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. Ulkomaisten asianajajien harjoittamat lakiasiainpalvelut on rajattu oikeudellisen neuvonnan tarjoamiseen, jonka on tapahduttava unkarilaisen asianajajan tai lakiasiaintoimiston kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen perusteella. LV: Valan tehneitä asianajajia, joille on varattu rikosoikeudenkäynneissä edustaminen, koskee kansalaisuusvaatimus. DK: Oikeudellisten neuvontapalvelujen markkinointi on rajattu asianajajille, joilla on Tanskassa myönnetty toimilupa. Tanskalaisen toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on Tanskassa suoritettu lainopillinen tutkinto. LU: Luxemburgin ja EU:n oikeuteen liittyvien lakiasiainpalvelujen tarjoaminen edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. SE: Asianajajaliiton jäsenyys, joka on tarpeen ainoastaan käytettäessä ruotsalaista ”advokat”-ammattinimikettä, edellyttää asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. b) 1. Laskentatoimen palvelut ja kirjanpidon palvelut (CPC 86212, muut kuin ”tilintarkastuspalvelut”, CPC 86213, CPC 86219 ja CPC 86220) || FR: Laskentatoimen palvelujen ja kirjanpitopalvelujen tarjoaminen edellyttää talous-, valtiovarain- ja teollisuusministerin päätöstä ulkoministerin suostumuksella. Asuinpaikkavaatimus ei voi olla yli viisi vuotta. IT: Asuinpaikkavaatimus. b) 2. Tilintarkastuspalvelut (CPC 86211 ja 86212, muut kuin laskentatoimen palvelut) || AT: Edustaminen toimivaltaisissa viranomaisissa ja Itävallan erityislainsäädännössä (esim. osakeyhtiölaki, pörssilaki, pankkilaki jne.) säädettyjen tilintarkastusten suorittaminen edellyttävät kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. DK: Asuinpaikkavaatimus. ES: Tilintarkastajia ja sellaisten yhtiöiden, joita yhtiöoikeudesta annettu kahdeksas ETY:n direktiivi ei kata, hallintohenkilöstöä, johtajia ja osakkaita koskee kansalaisuusvaatimus. FI: Suomalaisen osakeyhtiön tilintarkastajista vähintään yhtä koskee asuinpaikkavaatimus. EL: Tilintarkastajia koskee kansalaisuusvaatimus. HR: Ainoastaan viralliset tilintarkastajat, joilla on Kroatian tilintarkastajien kamarin virallisesti tunnustama toimilupa, voivat tarjota tilintarkastuspalveluja. IT: Yksittäisiä tilintarkastajia koskee asuinpaikkavaatimus. SE: Ainoastaan Ruotsissa hyväksytyt tilintarkastajat voivat tarjota tilintarkastuspalveluja tietyille oikeushenkilöille, mm. kaikille osakeyhtiöille. Hyväksyminen edellyttää maassa asumista. c) Verotukseen liittyvät neuvontapalvelut (CPC 863)[53] || AT: Edustaminen toimivaltaisissa viranomaisissa edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. BG ja SI: Asiantuntijoita koskee kansalaisuusvaatimus. HU: Asuinpaikkavaatimus. d) Arkkitehtipalvelut sekä e) Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelut (CPC 8671 ja CPC 8674) || EE: Vähintään yhden vastuullisista henkilöistä (hankkeen johtaja tai konsultti) on asuttava Virossa. BG: Ulkomaisilla asiantuntijoilla on oltava vähintään kahden vuoden kokemus rakennusalalta. Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelujen yhteydessä sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. EL, HU ja IT: Asuinpaikkavaatimus. SK: Asianomaisen kamarin jäsenyys on pakollinen; asianomaisen ulkomaisen instituution jäsenyys voidaan tunnustaa. Asuinpaikkavaatimus, johon voidaan kuitenkin myöntää poikkeuksia. f) Tekniset palvelut sekä g) Tekniset kokonaispalvelut (CPC 8672 ja CPC 8673) || EE: Vähintään yhden vastuullisista henkilöistä (hankkeen johtaja tai konsultti) on asuttava Virossa. BG: Ulkomaisilla asiantuntijoilla on oltava vähintään kahden vuoden kokemus rakennusalalta. HR, IT ja SK: Asuinpaikkavaatimus. EL ja HU: Asuinpaikkavaatimus (koodin CPC 8673 osalta asuinpaikkavaatimusta sovelletaan ainoastaan korkeakoulututkinnon suorittaneisiin harjoittelijoihin). h) Sairaanhoitopalvelut (ml. psykologit) ja hammashoitopalvelut (CPC 9312 ja CPC 85201 osittain) || CZ, IT ja SK: Asuinpaikkavaatimus. CZ, RO ja SK: Ulkomaiset luonnolliset henkilöt tarvitsevat toimivaltaisten viranomaisten luvan. BE ja LU: Korkeakoulututkinnon suorittaneet harjoittelijat tarvitsevat toimivaltaisten viranomaisten ulkomaisille luonnollisille henkilöille myöntämän luvan. BG, MT: Kansalaisuusvaatimus. DK: Lupa jonkin erityistehtävän suorittamiseen voidaan antaa tietyin rajoituksin enintään 18 kuukaudeksi, ja se edellyttää maassa asumista. FR: Kansalaisuusvaatimus. Pääsy on kuitenkin mahdollista vuosittain vahvistettavien kiintiöiden rajoissa. HR: Kaikilla henkilöillä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, on oltava ammattikamarin myöntämä toimilupa. LV: Ulkomaalaiset tarvitsevat lääkärinä toimiakseen luvan paikallisilta terveysviranomaisilta; lupa perustuu lääkäreitä ja hammaslääkäreitä koskevaan alueelliseen tarveharkintaan. PL: Ulkomaalaiset voivat harjoittaa lääkärin ammattia luvanvaraisesti. Ulkomaisilla lääkäreillä on rajoitettu äänioikeus ammattikamareissa. PT: Psykologeja koskee asuinpaikkavaatimus. i) Eläinlääkintäpalvelut (CPC 932) || BG, DE, EL, FR, HR ja HU: Kansalaisuusvaatimus. CZ ja SK: Kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus. IT: Asuinpaikkavaatimus. PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset voivat anoa toimilupaa. j) 1. Kätilöpalvelut (CPC 93191 osittain) || AT: Voidakseen ryhtyä harjoittamaan ammattia Itävallassa asianomaisen henkilön on täytynyt harjoittaa kyseistä ammattia vähintään kolmen vuoden ajan ennen toiminnan aloittamista Itävallassa. BE ja LU: Korkeakoulututkinnon suorittaneet harjoittelijat tarvitsevat toimivaltaisten viranomaisten ulkomaisille luonnollisille henkilöille myöntämän luvan. CY, EE, RO ja SK: Ulkomaiset luonnolliset henkilöt tarvitsevat toimivaltaisten viranomaisten luvan. FR: Kansalaisuusvaatimus. Pääsy on kuitenkin mahdollista vuosittain vahvistettavien kiintiöiden rajoissa. HR: Kaikilla henkilöillä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, on oltava ammattikamarin myöntämä toimilupa. HU: Ei sitoumuksia. IT: Asuinpaikkavaatimus. LV: Taloudellinen tarve määritellään sen mukaan, mikä on kyseisellä alueella toimivien kätilöiden kokonaismäärä, ja luvan myöntävät paikalliset terveysviranomaiset. PL: Kansalaisuusvaatimus. Ulkomaalaiset voivat anoa toimilupaa. j) 2. Sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttipalvelut sekä avustavan hoitohenkilöstön palvelut (CPC 93191 osittain) || AT: Ulkomaiset palveluntarjoajat voivat toimia ainoastaan seuraavissa tehtävissä: sairaanhoitajat, fysioterapeutit, työterapeutit, puheterapeutit ja ravitsemusterapeutit. Voidakseen ryhtyä harjoittamaan ammattia Itävallassa asianomaisen henkilön on täytynyt harjoittaa kyseistä ammattia vähintään kolmen vuoden ajan ennen toiminnan aloittamista Itävallassa. BE, FR ja LU: Korkeakoulututkinnon suorittaneet harjoittelijat tarvitsevat toimivaltaisten viranomaisten ulkomaisille luonnollisille henkilöille myöntämän luvan. CY, CZ, EE, RO ja SK: Ulkomaiset luonnolliset henkilöt tarvitsevat toimivaltaisten viranomaisten luvan. HR: Kaikilla henkilöillä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, on oltava ammattikamarin myöntämä toimilupa. HU: Kansalaisuusvaatimus. DK: Lupa jonkin erityistehtävän suorittamiseen voidaan antaa tietyin rajoituksin enintään 18 kuukaudeksi, ja se edellyttää maassa asumista. CY, CZ, EL ja IT: Taloudellista tarveharkintaa sovelletaan: päätös tehdään asianomaisen alueen virkojen ja tarpeiden mukaisesti. LV: Taloudellinen tarve määritellään sen mukaan, mikä on kyseisellä alueella toimivien sairaanhoitajien kokonaismäärä, ja luvan myöntävät paikalliset terveysviranomaiset. k) Farmaseuttisten tuotteiden sekä lääkinnällisten ja ortopedisten tuotteiden vähittäismyynti (CPC 63211) sekä muut farmaseuttien tarjoamat palvelut[54] || FR: Kansalaisuusvaatimus. Georgian kansalaisilla on kuitenkin pääsy markkinoille vahvistettujen kiintiöiden rajoissa edellyttäen, että palveluntarjoaja on suorittanut farmasia-alan tutkinnon Ranskassa. DE, EL ja SK: Kansalaisuusvaatimus. HU: Kansalaisuusvaatimus lukuun ottamatta farmaseuttisten tuotteiden sekä lääkinnällisten ja ortopedisten tuotteiden vähittäismyyntiä (CPC 63211). IT ja PT: Asuinpaikkavaatimus. D. Kiinteistöpalvelut[55] || a) Omaan tai kolmannen osapuolen lukuun suoritettavat palvelut (CPC 821) || FR, HU, IT ja PT: Asuinpaikkavaatimus. LV, MT ja SI: Kansalaisuusvaatimus. b) Palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut (CPC 822) || DK: Asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole myöntänyt poikkeusta. FR, HU, IT ja PT: Asuinpaikkavaatimus. LV, MT ja SI: Kansalaisuusvaatimus. E. Vuokraus- ja leasingpalvelut ilman käyttäjää tai kuljettajaa || e) Henkilökohtaisiin ja kotitaloustarvikkeisiin liittyvät (CPC 832) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. f) Televiestintälaitteiden vuokraus (CPC 7541) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. F. Muut yrityspalvelut || e) Tekniset testaus- ja analysointipalvelut (CPC 8676) || IT ja PT: Biologeja ja kemistejä koskee asuinpaikkavaatimus. f) Maa-, riista- ja metsätalouteen liittyvät neuvonta- ja konsultointipalvelut (CPC 881 osittain) || IT: Agronomeja ja maatalousneuvojia (”periti agrari”) koskee asuinpaikkavaatimus. j) 2. Turvallisuuspalvelut (CPC 87302, CPC 87303, CPC 87304 ja CPC 87305) || BE: Johtohenkilöstöä koskee kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus. BG, CY, CZ, EE, LV, LT, MT, PL, RO, SI ja SK: Kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus. DK: Johtajiin ja lentokenttäturvallisuuspalveluihin sovelletaan kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimusta. ES ja PT: Erikoistunutta henkilöstöä koskee kansalaisuusvaatimus. FR: Toimitusjohtajia ja johtajia koskee kansalaisuusvaatimus. IT: Turvallisuusvartiointipalveluja ja arvoesineiden kuljettamista varten tarvittavan luvan saaminen edellyttää EU-kansalaisuutta tai Italian kansalaisuutta koskevan vaatimuksen ja asuinpaikkavaatimuksen täyttymistä. k) Tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut (CPC 8675) || BG: Asiantuntijoita koskee kansalaisuusvaatimus. DE: Julkisesti tehtäväänsä nimitettyjä maanmittausinsinöörejä koskee kansalaisuusvaatimus. FR: Omistusoikeuksien määrittämiseen ja maaoikeuteen liittyvien maanmittaustoimien osalta sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. IT ja PT: Asuinpaikkavaatimus. l) 1. Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || MT: Kansalaisuusvaatimus. l) 2. Rautatiekaluston huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || LV: Kansalaisuusvaatimus. l) 3. Moottoriajoneuvojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen ja tieliikenteen kuljetusvälineiden huolto ja korjaus (CPC 6112, CPC 6122, CPC 8867 osittain ja CPC 8868 osittain) || EU: Moottoriajoneuvojen, moottoripyörien ja moottorikelkkojen huollon ja korjauksen osalta asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. l) 5. Metallituotteiden, koneiden (ei toimisto-), laitteiden (ei kuljetus- ja toimisto-) sekä henkilökohtaisten ja kotitaloustarvikkeiden huolto ja korjaus[56] (CPC 633, CPC 7545, CPC 8861, CPC 8862, CPC 8864, CPC 8865 ja CPC 8866) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus lukuun ottamatta seuraavia: BE, DE, DK, ES, FR, EL, HU, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, RO, SE ja UK: CPC 633, 8861, 8866; BG: Henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelujen osalta (pl. korut): CPC 63301, CPC 63302, CPC 63303 osittain, CPC 63304 ja CPC 63309; AT: CPC 633, CPC 8861 – CPC 8866; EE, FI, LV ja LT: CPC 633, CPC 8861 – CPC 8866; CZ ja SK: CPC 633, CPC 8861 – CPC 8865; ja SI: CPC 633, CPC 8861 ja CPC 8866. m) Rakennusten puhtaanapitopalvelut (CPC 874) || CY, EE, HR, MT, PL, RO ja SI: Asiantuntijoita koskee kansalaisuusvaatimus. n) Valokuvauspalvelut (CPC 875) || HR ja LV: Erikoisvalokuvauspalveluihin sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. PL: Ilmavalokuvauspalvelujen tarjoamiseen sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. p) Julkaisu- ja painopalvelut (CPC 88442) || HR: Kustantajia koskee asuinpaikkavaatimus. SE: Kustantajia ja kustannus- tai painoyrityksen omistajia koskee asuinpaikkavaatimus. IT: Kustannus- tai painoyrityksen omistajien ja kustantajien on oltava jonkin EU:n jäsenvaltion kansalaisia. q) Kokouspalvelut (CPC 87909 osittain) || SI: Kansalaisuusvaatimus. r) 1. Käännös- ja tulkkauspalvelut (CPC 87905) || FI: Virallisia kielenkääntäjiä koskee asuinpaikkavaatimus. DK: Virallisia kielenkääntäjiä ja tulkkeja koskee asuinpaikkavaatimus, jollei Tanskan kauppa- ja teollisuusvirasto (Danish Commerce and Companies Agency) ole myöntänyt poikkeusta. r) 3. Perintätoimistojen palvelut (CPC 87902) || BE ja EL: Kansalaisuusvaatimus. IT: Ei sitoumuksia. r) 4. Luottotietopalvelut (CPC 87901) || BE ja EL: Kansalaisuusvaatimus. IT: Ei sitoumuksia. r) 5. Kopiointipalvelut (CPC 87904)[57] || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. 8. RAKENNUSPALVELUT JA NIIHIN LIITTYVÄT TEKNISET PALVELUT (CPC 511, CPC 512, CPC 513, CPC 514, CPC 515, CPC 516, CPC 517 ja CPC 518) || BG: Ulkomaisilla asiantuntijoilla on oltava vähintään kahden vuoden kokemus rakennusalalta. 9. JAKELUPALVELUT (pl. aseiden, ammusten ja sotatarvikkeiden jakelu) || C. Vähittäiskaupan palvelut[58] || c) Elintarvikkeiden vähittäiskaupan palvelut (CPC 631) || FR: Tupakkakauppiaita (buraliste) koskee kansalaisuusvaatimus. 10. KOULUTUSPALVELUT (ainoastaan yksityisesti rahoitetut palvelut) || A. Alemman perusasteen koulutuspalvelut (CPC 921) || FR: Kansalaisuusvaatimus. Georgian kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. IT: Palveluntarjoajia, joilla on lupa myöntää valtion tunnustamia tutkintotodistuksia, koskee kansalaisuusvaatimus. EL: Opettajia koskee kansalaisuusvaatimus. B. Ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuspalvelut (CPC 922) || FR: Kansalaisuusvaatimus. Georgian kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. IT: Palveluntarjoajia, joilla on lupa myöntää valtion tunnustamia tutkintotodistuksia, koskee kansalaisuusvaatimus. EL: Opettajia koskee kansalaisuusvaatimus. LV: Vammaisille opiskelijoille tarkoitettuihin keskiasteen teknisten ja ammatillisten koulujen kaltaisiin koulutuspalveluihin (CPC 9224) sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. C. Korkea-asteen koulutuspalvelut (CPC 923) || FR: Kansalaisuusvaatimus. Georgian kansalaiset voivat kuitenkin saada toimivaltaisilta viranomaisilta luvan oppilaitoksen perustamiseen ja johtamiseen sekä opettamiseen. CZ ja SK: Korkea-asteen koulutuspalveluihin, lukuun ottamatta keskiasteen jälkeisiä ammatillisia koulutuspalveluja (CPC 92310), sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. IT: Palveluntarjoajia, joilla on lupa myöntää valtion tunnustamia tutkintotodistuksia, koskee kansalaisuusvaatimus. DK: Opettajia koskee kansalaisuusvaatimus. 12. RAHOITUSPALVELUT || A. Vakuutustoiminta ja siihen liittyvät palvelut || AT: Sivuliikkeen johdossa on oltava kaksi Itävallassa asuvaa luonnollista henkilöä. EE: Ensivakuutusten osalta vakuutusosakeyhtiön, jossa on georgialaista pääomaa, johtokuntaan voi kuulua Georgian kansalaisia ainoastaan suhteessa georgialaisen pääoman osuuteen ja enintään puolet johtokunnan jäsenten määrästä. Tytäryhtiön tai itsenäisen yrityksen johtajan on asuttava vakinaisesti Virossa. ES: Aktuaarin ammatin osalta asuinpaikkavaatimus (tai vaihtoehtoisesti kahden vuoden kokemus). FI: Vakuutusyhtiön toimitusjohtajien ja vähintään yhden tilintarkastajan asuinpaikan on oltava EU:ssa, elleivät toimivaltaiset viranomaiset ole myöntäneet poikkeusta. Georgialaisen vakuutusyhtiön pääasiamiehen asuinpaikan on oltava Suomessa, ellei yhtiön päätoimipaikka sijaitse EU:ssa. HR: Asuinpaikkavaatimus. IT: Aktuaarin ammatin osalta asuinpaikkavaatimus. B. Pankki- ja muut rahoituspalvelut (pl. vakuutuspalvelut) || BG: Toimitusjohtajien ja liikkeenjohdon edustajan pysyvän asuinpaikan on oltava Bulgariassa. FI: Luottolaitosten toimitusjohtajan ja vähintään yhden tilintarkastajan asuinpaikan on oltava EU:ssa, jollei Finanssivalvonta ole myöntänyt poikkeusta. HR: Asuinpaikkavaatimus. Hallintoneuvoston on johdettava luottolaitoksen toimintaa Kroatian alueelta. Vähintään yhden hallintoneuvoston jäsenen on puhuttava sujuvasti kroaattia. IT: Rahoituspalvelujen tarjoajien (”promotori di servizi finanziari”) on asuttava jonkin EU:n jäsenvaltion alueella. LT: Vähintään yhden pankin johtajista on asuttava vakinaisesti Liettuassa. PL: Pankin hallituksen jäsenistä vähintään yhtä koskee kansalaisuusvaatimus. 13. TERVEYDENHUOLTO- JA SOSIAALIPALVELUT (ainoastaan yksityisesti rahoitetut palvelut) || A. Sairaalapalvelut (CPC 9311) B. Sairaankuljetuspalvelut (CPC 93192) C. Hoitolaitosten palvelut, muut kuin sairaalapalvelut (CPC 93193) E. Sosiaalipalvelut (CPC 933) || FR: Johtotehtäviin tarvitaan lupa. Lupaa myönnettäessä otetaan huomioon se, onko paikallisia johtajia käytettävissä. HR: Kaikilla henkilöillä, jotka tarjoavat palveluja suoraan potilaille / hoitavat potilaita, on oltava ammattikamarin myöntämä toimilupa. LV: Lääkäreihin, hammaslääkäreihin, kätilöihin, sairaanhoitajiin, fysioterapeutteihin ja avustavaan hoitohenkilöstöön sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. PL: Ulkomaalaiset voivat harjoittaa lääkärin ammattia luvanvaraisesti. Ulkomaisilla lääkäreillä on rajoitettu äänioikeus ammattikamareissa. 14. MATKAILU JA SIIHEN LIITTYVÄT PALVELUT || A. Hotelli- ja ravintolapalvelut sekä ateriapalvelut (CPC 641, CPC 642 ja CPC 643) pl. lentoliikenteen ateriapalvelut[59] || BG: Ulkomaalaisten johtajien määrä ei saa ylittää Bulgarian kansalaisuutta olevien johtajien määrää, jos julkisen (valtiollisen ja/tai kunnallisen) pääoman osuus bulgarialaisessa yrityksessä on yli 50 prosenttia. HR: Kotitalouksissa ja pientiloilla tarjottaviin kestitys- ja ateriapalveluihin sovelletaan kansalaisvaatimusta. B. Matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien palvelut (matkaoppaiden palvelut mukaan luettuina) (CPC 7471) || BG: Ulkomaalaisten johtajien määrä ei saa ylittää Bulgarian kansalaisuutta olevien johtajien määrää, jos julkisen (valtiollisen ja/tai kunnallisen) pääoman osuus bulgarialaisessa yrityksessä on yli 50 prosenttia. HR: Toimistopäällikön asema edellyttää matkailuministeriön lupaa. C. Matkailijoiden opastuspalvelut (CPC 7472) || BG, CY, ES, FR, EL, HR, HU, LT, MT, PL, PT ja SK: Kansalaisuusvaatimus. IT: EU:n ulkopuolisista maista tulevat matkaoppaat tarvitsevat erityisluvan. 15. VIRKISTYS-, KULTTUURI- JA URHEILUPALVELUT (muut kuin audiovisuaalipalvelut) || A. Viihdepalvelut (ml. teatteripalvelut, musiikkiyhtye-, sirkus- ja diskopalvelut) (CPC 9619) || FR: Johtotehtäviin tarvitaan lupa. Luvan osalta sovelletaan kansalaisuusvaatimusta, jos tarvitaan yli kaksi vuotta voimassa oleva lupa. 16. LIIKENNEPALVELUT || A. Meriliikenne || a) Kansainvälinen henkilöliikenne (CPC 7211 ilman kansallista kabotaasiliikennettä) b) Kansainvälinen tavaraliikenne (CPC 7212 ilman kansallista kabotaasiliikennettä) || EU: Laivojen miehistöä koskee kansalaisuusvaatimus. AT: Toimitusjohtajien enemmistöä koskee kansalaisuusvaatimus. D. Tieliikenne || a) Henkilöliikenne (CPC 7121 ja CPC 7122) || AT: Niitä henkilöitä ja osakkaita, joilla on oikeus edustaa oikeushenkilöä tai avointa yhtiötä, koskee kansalaisuusvaatimus. DK, HR: Johtajia koskee kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus. BG, MT: Kansalaisuusvaatimus. b) Tavaraliikenne (CPC 7123, pl. posti- ja kuriirilähetysten kuljetus omaan lukuun[60]) || AT: Niitä henkilöitä ja osakkaita, joilla on oikeus edustaa oikeushenkilöä tai avointa yhtiötä, koskee kansalaisuusvaatimus. BG ja MT: Kansalaisuusvaatimus. HR: Johtajia koskee kansalaisuus- ja asuinpaikkavaatimus. E. Muiden tuotteiden kuin polttoaineiden putkijohtokuljetus[61] (CPC 7139) || AT: Toimitusjohtajia koskee kansalaisuusvaatimus. 17. LIIKENTEEN LIITÄNNÄISPALVELUT[62] || A. Meriliikenteen liitännäispalvelut a) Meriliikenteen lastinkäsittelypalvelut b) Varastointipalvelut (CPC 742 osittain) c) Tulliselvityspalvelut d) Konttiasema- ja varastointipalvelut e) Varustamon edustajan palvelut f) Meriliikenteen huolintapalvelut g) Alusten vuokrauspalvelut miehistöineen (CPC 7213) h) Hinaus- ja työntöpalvelut (CPC 7214) || AT: Toimitusjohtajien enemmistöä koskee kansalaisuusvaatimus. BG ja MT: Kansalaisuusvaatimus. DK: Tulliselvityspalveluihin sovelletaan asuinpaikkavaatimusta. EL: Tulliselvityspalveluihin sovelletaan kansalaisuusvaatimusta. i) Meriliikenteen tukipalvelut (CPC 745 osittain) i) Muut tuki- ja liitännäispalvelut (pl. ateriapalvelut) (CPC 749 osittain) || D. Tieliikenteen liitännäispalvelut d) Kaupalliseen käyttöön tarkoitettujen maantieajoneuvojen, joissa on käyttäjä tai kuljettaja, vuokrauspalvelut (CPC 7124) || AT: Niitä henkilöitä ja osakkaita, joilla on oikeus edustaa oikeushenkilöä tai avointa yhtiötä, koskee kansalaisuusvaatimus. BG ja MT: Kansalaisuusvaatimus. F. Muiden tuotteiden kuin polttoaineiden putkijohtokuljetusten liitännäispalvelut[63] a) Putkijohtoja pitkin kuljetettujen muiden tuotteiden kuin polttoaineiden varastointipalvelut (CPC 742 osittain) || AT: Toimitusjohtajia koskee kansalaisuusvaatimus. 19. ENERGIAPALVELUT || A. Kaivostoimintaan liittyvät palvelut (CPC 883)[64] || SK: Asuinpaikkavaatimus. 20. MUUT MUUALLE LUOKITTELEMATTOMAT PALVELUT || a) Pesu-, puhdistus- ja värjäyspalvelut (CPC 9701) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. b) Kampaamopalvelut (CPC 97021) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. c) Kosmetologin käsittely, käsi- ja jalkahoitopalvelut (CPC 97022) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. d) Muut kauneudenhoitopalvelut, muualle luokittelemattomat (CPC 97029) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. e) Kylpyläpalvelut ja muut kuin terapeuttiset hieronnat, joita tarjotaan rentouttavina ja fyysistä hyvinvointia edistävinä palveluina eikä lääkinnällisiin tai kuntoutustarkoituksiin[65] (CPC ver. 1.0 97230) || EU: Asiantuntijoita ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita koskee kansalaisuusvaatimus. ________________ LIITE XIV-D LUETTELO SOPIMUSPERUSTEISIA PALVELUNTARJOAJIA JA ITSENÄISIÄ
AMMATINHARJOITTAJIA KOSKEVISTA VARAUKSISTA 1. Osapuolet sallivat niiden alueelle tapahtuvan
toisen osapuolen sopimusperusteisten palveluntarjoajien ja itsenäisten
ammatinharjoittajien palveluntarjonnan luonnollisten henkilöiden läsnäolon
kautta tämän sopimuksen 91 ja 92 artiklan nojalla jäljempänä luetelluilla
taloudellisen toiminnan aloilla niihin sovellettavien rajoitusten mukaisesti. 2. Luettelo rakentuu seuraavasti: a) ensimmäisessä sarakkeessa ilmoitetaan toimiala tai
osa-ala, jolla rajoituksia sovelletaan, ja b) toisessa sarakkeessa esitetään sovellettavat
varaukset. Unioni
ei tee sopimusperusteisia palveluntarjoajia ja itsenäisiä ammatinharjoittajia
koskevia sitoumuksia muiden kuin jäljempänä erikseen lueteltujen toimialojen
osalta. 3. Yksittäisten toimialojen ja osa-alojen
yksilöiminen: a) ”CPC” tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta
sellaisena kuin Yhdistyneiden kansakuntien tilastokomissio on sen hyväksynyt
(Statistical Papers, Series M, N°77, CPC prov, 1991). b) ”CPC ver. 1.0” tarkoittaa yhteistä
tavaraluokitusta sellaisena kuin Yhdistyneiden Kansakuntien tilastokomissio on
sen hyväksynyt (Statistical Papers, Series M, N°77, CPC ver 1.0, 1998). 4. Sopimusperusteisia palveluntarjoajia ja itsenäisiä
ammatinharjoittajia koskevia sitoumuksia ei sovelleta, jos heidän tilapäisen
läsnäolonsa tarkoituksena tai vaikutuksena on osallistuminen tai muunlainen
vaikuttaminen työntekijöiden ja johdon välisen riidan tai neuvottelujen
tulokseen. 5. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä, teknisiä
standardeja tai lupavaatimuksia ja -menettelyjä, elleivät ne ole tämän
sopimuksen 91 ja 92 artiklassa tarkoitettuja markkinoille pääsyn tai kansallisen
kohtelun rajoituksia. Kyseisiä toimenpiteitä (esim. toimiluvan saamista koskeva
edellytys, tutkintotodistusten tunnustuksen saamista säännellyillä aloilla
koskeva edellytys, tiettyjen tutkintojen, ml. kielitutkinnot, läpäisemistä
koskeva edellytys ja lainmukaisen kotipaikan sijaitsemista alueella, jolla
taloudellista toimintaa harjoitetaan, koskeva edellytys) sovelletaan joka
tapauksessa Georgian sopimusperusteisiin palveluntarjoajiin ja itsenäisiin
ammatinharjoittajiin, vaikka toimenpiteitä ei mainita jäljempänä olevassa
luettelossa. 6. Kaikkia muita maahantuloa, oleskelua,
työskentelyä ja sosiaaliturvaa koskevia EU:n ja sen jäsenvaltioiden lakeja ja
määräyksiä, mukaan luettuna oleskelun kestoa, vähimmäispalkkoja ja
työehtosopimuksia koskevat määräykset, on sovellettava edelleen. 7. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolen myöntämiä tukia. 8. Jäljempänä oleva luettelo ei rajoita unionin
tämän sopimuksen liitteessä XIV-A vahvistamien julkisten monopolien ja yksinoikeuksien
olemassaoloa asianomaisilla toimialoilla. 9. Toimialoilla, joilla sovelletaan taloudellista
tarveharkintaa, sen pääasiallisena perusteena on alan markkinatilanteen
arviointi siinä jäsenvaltiossa tai sillä alueella, jossa tai jolla palvelua on
tarkoitus tarjota, mukaan luettuina olemassa olevien palveluntarjoajien määrä
ja niihin kohdistuvat vaikutukset. 10. Luetteloon perustuvat oikeudet ja velvoitteet
eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa, eivätkä ne näin ollen luo
välittömästi oikeuksia luonnollisille tai oikeushenkilöille. Osapuolet
sallivat niiden alueelle tapahtuvan toisen osapuolen sopimusperusteisten
palveluntarjoajien palveluntarjonnan luonnollisten henkilöiden läsnäolon kautta
tämän sopimuksen 91 artiklassa vahvistettujen ehtojen mukaisesti seuraavilla
toimialoilla: a) kansainvälistä julkisoikeutta ja ulkomaista
lainsäädäntöä (eli muuta kuin unionin lainsäädäntöä) koskevat oikeudelliset
palvelut; b) laskentatoimen palvelut ja kirjanpitopalvelut; c) verotukseen liittyvät neuvontapalvelut; d) arkkitehtipalvelut sekä kaupunkisuunnittelu- ja
maisemasuunnittelupalvelut; e) tekniset palvelut ja tekniset kokonaispalvelut; f) tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut; g) tutkimus- ja kehittämispalvelut; h) mainonta; i) liikkeenjohdon konsultointipalvelut; j) liikkeenjohdon konsultointipalveluihin liittyvät
palvelut; k) tekniset testaus- ja analysointipalvelut; l) tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut; m) laitteiden huolto- ja korjauspalvelut myynnin tai
vuokrauksen jälkeisiä palveluja koskevan sopimuksen yhteydessä; n) käännöspalvelut; m) rakennusalueen tutkimustyöt; p) ympäristöpalvelut; r) matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien
palvelut; s) viihdepalvelut. Osapuolet
sallivat niiden alueelle tapahtuvan toisen osapuolen itsenäisten
ammatinharjoittajien palveluntarjonnan luonnollisten henkilöiden läsnäolon
kautta tämän sopimuksen 92 artiklassa vahvistettujen ehtojen mukaisesti
seuraavilla toimialoilla: a) kansainvälistä julkisoikeutta ja ulkomaista
lainsäädäntöä (eli muuta kuin unionin lainsäädäntöä) koskevat oikeudelliset
palvelut; b) arkkitehtipalvelut sekä kaupunkisuunnittelu ja
maisemasuunnittelu; c) tekniset palvelut ja tekniset kokonaispalvelut; d) tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut; e) liikkeenjohdon konsultointipalvelut ja niihin
liittyvät palvelut; f) käännöspalvelut. Toimiala tai osa-ala || Varausten kuvaus KAIKKI TOIMIALAT || Tunnustaminen EU: EU:n direktiivejä tutkintotodistusten vastavuoroisesta tunnustamisesta sovelletaan ainoastaan EU:n jäsenvaltioiden kansalaisiin. Oikeus harjoittaa säänneltyä ammattia yhdessä jäsenvaltiossa ei merkitse oikeutta harjoittaa kyseistä ammattia toisessa jäsenvaltiossa.[66] Kansainvälistä julkisoikeutta ja ulkomaista lainsäädäntöä (eli muuta kuin EU-lainsäädäntöä) koskevat oikeudelliset neuvontapalvelut (CPC 861 osittain)[67] || AT, CY, DE, EE, IE, LU, NL, PL, PT, SE ja UK: Ei mitään. BE, ES, HR, IT ja EL: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. LV: Sopimusperusteisiin palveluntarjoajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. BG, CZ, DK, FI, HU, LT, MT, RO, SI ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. DK: Oikeudellisten neuvontapalvelujen markkinointi on rajattu asianajajille, joilla on Tanskassa myönnetty elinkeinolupa. Tanskalaisen toimiluvan myöntämisen edellytyksenä on Tanskassa suoritettu lainopillinen tutkinto. FR: Edellytyksenä on täysimääräinen (yksinkertaistettu) pääsy asianajajaliittoon soveltuvuuskokeen perusteella. Asianajajat voivat harjoittaa ”avocat auprès de la Cour de Cassation” ja ”avocat auprès du Conseil d’Etat” -ammatteja kiintiöiden rajoissa ja kansalaisuusvaatimuksen täyttyessä. HR: Oikeudellista edustusta koskeviin palveluihin vaadittava asianajajaliiton täysjäsenyys edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. Laskentatoimen palvelut ja kirjanpidon palvelut (CPC 86212, muut kuin ”tilintarkastuspalvelut”, CPC 86213, CPC 86219 ja CPC 86220) || BE, CY, DE, EE, ES, IE, IT, LU, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT: Työnantajan on oltava kotimaansa asianomaisen ammatillisen toimielimen jäsen, jos tällainen toimielin on perustettu. FR: Lupavaatimus. Laskentatoimen palvelujen ja kirjanpitopalvelujen tarjoaminen edellyttää talous-, finanssi- ja teollisuusministerin päätöstä ulkoministerin suostumuksella. BG, CZ, DK, EL, FI, HU, LT, LV, MT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. HR: Asuinpaikkavaatimus. Verotukseen liittyvät neuvontapalvelut (CPC 863)[68] || BE, DE, EE, ES, FR, IE, IT, LU, NL, PL, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT: Työnantajan on oltava kotimaansa asianomaisen ammatillisen toimielimen jäsen, jos tällainen toimielin on perustettu, edustaminen toimivaltaisissa viranomaisissa edellyttää kansalaisuusvaatimuksen täyttymistä. BG, CZ, DK, EL, FI, HU, LT, LV, MT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. CY: Ei sitoumuksia veroilmoitusten esittämisen osalta. PT: Ei sitoumuksia. HR, HU: Asuinpaikkavaatimus. Arkkitehtipalvelut sekä Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelut (CPC 8671 ja CPC 8674) || EE, EL, FR, IE, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. BE, ES, HR, IT: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. LV: Sopimusperusteisiin palveluntarjoajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. FI: Luonnollisen henkilön on osoitettava, että hänellä on tarjottavaan palveluun liittyvää erityisosaamista. BG, CY, CZ, DE, FI, HU, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. AT: Ainoastaan suunnittelupalvelut, joissa: taloudellinen tarveharkinta. HR, HU ja SK: Asuinpaikkavaatimus. Tekniset palvelut sekä Tekniset kokonaispalvelut (CPC 8672 ja CPC 8673) || EE, EL, FR, IE, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. BE, ES, HR ja IT: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. LV: Sopimusperusteisiin palveluntarjoajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. FI: Luonnollisen henkilön on osoitettava, että hänellä on tarjottavaan palveluun liittyvää erityisosaamista. BG, CY, CZ, DE, FI, HU, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. AT: Ainoastaan suunnittelupalvelut, joissa: taloudellinen tarveharkinta. HR ja HU: Asuinpaikkavaatimus. Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut (CPC 84) || EE, EL, FR, IE, LU, MT, NL, PL, PT, SI ja SE: Ei mitään. ES ja IT: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. LV: Sopimusperusteisiin palveluntarjoajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. BE: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. AT, DE, BG, CY, CZ, FI, HU, LT, RO, SK ja UK: Taloudellinen tarveharkinta. HR: Sopimusperusteisia palveluntarjoajia koskee asuinpaikkavaatimus. Ei sitoumuksia itsenäisten ammatinharjoittajien osalta. Tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 851, 852 pl. psykologien palvelut[69], 853) || EU, paitsi BE: Vaaditaan hyväksytyn tutkimusorganisaation kanssa tehty vastaanottosopimus.[70] CZ, DK ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. BE ja UK: Ei sitoumuksia. HR: Asuinpaikkavaatimus. Mainonta (CPC 871) || BE, CY, DE, EE, ES, FR, HR, IE, IT, LU, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT, BG, CZ, DK, FI, HU, LT, LV, MT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. Liikkeenjohdon konsultointipalvelut (CPC 865) || DE, EE, EL, FR, IE, LV, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE, UK: Ei mitään. ES ja IT: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. BE ja HR: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. AT, BG, CY, CZ, FI, HU, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. Liikkeenjohdon konsultointipalveluihin liittyvät palvelut (CPC 866) || DE, EE, EL, FR, IE, LV, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. BE, ES, HR ja IT: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. AT, BG, CY, CZ, DK, FI, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. HU: Taloudellinen tarveharkinta lukuun ottamatta välimies- ja sovittelupalveluja (CPC 86602), joissa: ei sitoumuksia. Tekniset testaus- ja analysointipalvelut (CPC 8676) || BE, DE, EE, EL, ES, FR, HR, IE, IT, LU, NL, PL, SI, SE, UK: Ei mitään. AT, BG, CY, CZ, FI, HU, LT, LV, MT, PT, RO, SK: Taloudellinen tarveharkinta. Tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut (CPC 8675) || BE, EE, EL, ES, HR, IE, IT, LU, NL, PL, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT, CY, CZ, DE, DK, FI, HU, LT, LV, MT, PT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. DE: Ei sitoumuksia julkisesti tehtäväänsä nimitettyjen rakennusmittaajien osalta. FR: Ei sitoumuksia maaperätutkimuksen osalta, joka liittyy omistusoikeuksien perustamiseen ja maaoikeuteen. BG: Ei sitoumuksia. Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || BE, CY, EE, EL, ES, FR, HR, IT, LV, LU, NL, PL, PT, SI ja SE: Ei mitään. AT, BG, CZ, DE, DK, FI, HU, IE, LT, MT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. UK: Ei sitoumuksia. Rautatiekaluston huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || BE, CY, EE, EL, ES, FR, HR, IT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, SI ja SE: Ei mitään. AT, BG, CZ, DE, DK, FI, HU, IE, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. UK: Ei sitoumuksia. Moottoriajoneuvojen, moottoripyörien, moottorikelkkojen ja maantieliikennevälineiden huolto ja korjaus (CPC 6112, CPC 6122, CPC 8867 osittain ja CPC 8868 osittain) || BE, EE, EL, ES, FR, HR, IT, LV, LU, NL, PL, PT, SI ja SE: Ei mitään. AT, BG, CY, CZ, DE, DK, FI, HU, IE, LT, MT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. UK: Ei sitoumuksia. Ilma-alusten ja niiden osien huolto ja korjaus (CPC 8868 osittain) || BE, CY, EE, EL, ES, FR, HR, IT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, SI ja SE: Ei mitään. AT, BG, CZ, DE, DK, FI, HU, IE, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. UK: Ei sitoumuksia. Metallituotteiden, koneiden (ei toimisto-), laitteiden (ei kuljetus- ja toimisto-) sekä henkilökohtaisten ja kotitaloustarvikkeiden huolto ja korjaus[71] (CPC 633, CPC 7545, CPC 8861, CPC 8862, CPC 8864, CPC 8865 ja CPC 8866) || BE, EE, EL, ES, FR, HR, IT, LV, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT, BG, CY, CZ, DE, DK, FI, HU, IE, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. Kääntäminen (CPC 87905, pl. virallinen tai varmennettu toiminta) || DE, EE, FR, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. BE, ES, IT ja EL: Itsenäisiin ammatinharjoittajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. CY ja LV: Sopimusperusteisiin palveluntarjoajiin sovelletaan taloudellista tarveharkintaa. AT, BG, CZ, DK, FI, HU, IE, LT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. HR: Ei sitoumuksia itsenäisten ammatinharjoittajien osalta. Rakennuskohteen tutkimustyö (CPC 5111) || BE, DE, EE, EL, ES, FR, HR, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT, BG, CY, CZ, FI, HU, LT, LV, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. Ympäristöpalvelut (CPC 9401[72], CPC 9402, CPC 9403, CPC 9404[73], CPC 94060[74] osittain, CPC 9405, CPC 9406 osittain ja CPC 9409) || BE, EE, ES, FR, HR, IE, IT, LU, MT, NL, PL, PT, SI, SE ja UK: Ei mitään. AT, BG, CY, CZ, DE, DK, EL, FI, HU, LT, LV, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. Matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien palvelut (matkaoppaiden palvelut mukaan luettuina[75]) (CPC 7471) || AT, CZ, DE, EE, ES, FR, IT, LU, NL, PL, SI ja SE: Ei mitään. BG, EL, HU, LT, LV, MT, PT, RO ja SK: Taloudellinen tarveharkinta. BE, CY, DK, FI ja IE: Ei sitoumuksia lukuun ottamatta matkaoppaita (henkilöt, joiden tehtävänä on saattaa vähintään 10 hengen matkailijaryhmiä, ilman että he toimivat oppaina erityiskohteissa) HR: Asuinpaikkavaatimus. UK: Ei sitoumuksia. Viihdepalvelut audiovisuaalisia palveluja lukuun ottamatta (ml. teatteripalvelut, musiikkiyhtye-, sirkus- ja diskopalvelut) (CPC 9619) || BG, CZ, DE, DK, EE, EL, ES, FI, HU, IE, IT, LT, LU, LV, MT, NL, PL, PT, RO, SK ja SE: Voidaan vaatia ammatillinen erikoispätevyys[76]. Taloudellinen tarveharkinta. AT: Erikoispätevyysvaatimus ja taloudellinen tarveharkinta lukuun ottamatta henkilöitä, joiden pääasiallinen ammattitaito liittyy taidealaan ja jotka saavat pääasiallisen elantonsa kyseisestä toiminnasta sillä edellytyksellä, että kyseinen henkilö ei harjoita muuta kaupallista toimintaa Itävallassa, jolloin: Ei mitään. CY: Taloudellinen tarveharkinta musiikkiyhtye- ja diskopalvelujen osalta. FR: Ei sitoumuksia sopimusperusteisten palveluntarjoajien osalta, paitsi jos - työlupa annetaan enintään yhdeksäksi kuukaudeksi ja voidaan uusia kolmeksi kuukaudeksi. Taloudellinen tarveharkinta - asianomaisen viihdealan yrityksen on suoritettava maksu Office Français de l'Immigration et de l'Intégration -virastolle. SI: Oleskelun kesto rajattu seitsemään päivään tapahtumaa kohti. Sirkus- ja huvipuistopalvelujen osalta oleskelun kesto on rajattu enintään 30 päivään kalenterivuotta kohti. BE ja UK: Ei sitoumuksia. ________________ LIITE XIV-E LUETTELO SIJOITTAUTUMISTA KOSKEVISTA VARAUKSISTA (GEORGIA)[77] 1. Jäljempänä esitettävässä luettelossa ilmoitetaan
taloudellisen toiminnan alat, joilla unionin sijoittautumisiin ja yrittäjiin
sovelletaan tämän sopimuksen 79 artiklan 1 kohdan nojalla Georgian myöntämää
kansallista kohtelua tai suosituimmuuskohtelua koskevia varauksia. Luettelo
rakentuu seuraavasti: a) luettelo horisontaalisista varauksista, joita
sovelletaan kaikkiin toimialoihin tai osa-aloihin, ja b) toimiala- tai osa-alakohtaisia varauksia koskeva
luettelo, jossa ilmoitetaan asianomainen toimiala tai osa-ala sekä sovellettava
varaus (sovellettavat varaukset). Varaus,
joka koskee toimintaa, jota ei vapauteta (ei sitoumuksia), ilmaistaan
seuraavasti: ”Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita.”
Niillä
toimialoilla, joilla Georgia ei tee varauksia, se täyttää tämän sopimuksen 79
artiklan 1 kohdan mukaiset velvoitteet ilman varauksia (vaikka tietyllä
toimialalla ei ole varauksia, siihen voidaan kuitenkin soveltaa horisontaalisia
varauksia). 2. Tämän sopimuksen 76 artiklan 3 kohdan mukaisesti
jäljempänä oleva luettelo ei sisällä toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolten
myöntämiä tukia. 3. Luetteloon perustuvat oikeudet ja velvoitteet
eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa, eivätkä ne näin ollen luo
välittömästi oikeuksia luonnollisille tai oikeushenkilöille. 4. Tämän sopimuksen 79 artiklan mukaisesti
syrjimättömät vaatimukset, kuten oikeudellista muotoa tai velvollisuutta
hankkia lisenssi tai lupa koskevat vaatimukset, joita sovelletaan kaikkiin
alueella toimiviin palveluntarjoajiin kansallisuudesta, asuinpaikasta tai
muusta vastaavasta perusteesta riippumatta, eivät sisälly tähän liitteeseen,
koska tämä sopimus ei vaikuta niihin. 5. Mikäli Georgia pitää voimassa varauksen, joka
edellyttää palveluntarjoajalta kansalaisuutta, pysyvää asuinpaikkaa tai
asumista sen alueella edellytyksenä palvelun tarjoamiselle sen alueella, tämän
sopimuksen liitteessä XIV-G mainittua varausta pidetään soveltuvassa määrin
tämän liitteen soveltamisalaan kuuluvaa sijoittautunutta yksikköä koskevana
varauksena. Horisontaaliset
varaukset Tuet Tukikelpoisuus voi
edellyttää, että henkilö on sijoittautunut tietylle maantieteelliselle alueelle
Georgiassa. Yksityistäminen Organisaatio, jossa
valtion omistusosuus on yli 25 prosenttia, ei voi osallistua ostajana
yksityistämisprosessiin (markkinoillepääsyä koskeva rajoitus). ”Rajoitetun vastuun
yhtiön” johtajista vähintään yhden on asuttava Georgiassa. Sivuliikkeen
perustaminen edellyttää, että Georgiassa asuu yksi edustaja (luonnollinen
henkilö), joka on saanut yritykseltä asianmukaisen valtuutuksen edustaa sitä
täysimääräisesti. Kiinteistöjen
hankinta Ei sitoumuksia
lukuun ottamatta seuraavia: i) muun kuin maatalousmaan hankkiminen; ii) sellaisten rakennusten hankkiminen, joita
tarvitaan palvelutoimintojen suorittamiseen; iii) maatalousmaan leasing-vuokraus enintään 49
vuodeksi, ja muun kuin maatalousmaan enintään 99 vuodeksi; iv) yhteisyritysten toteuttama maatalousmaan
hankinta. Alakohtaiset
varaukset Kalatalous Ei
markkinoillepääsyn, kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun
velvoitteita kalatalouden osalta. Pääsy Georgian vesialueille kalanpyyntiä
varten myönnetään vastavuoroisuusperiaatteen mukaisesti. Yrityspalvelut – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita siirteiden eikä ruumiinavausten osalta
(9312). – Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun
velvoitteita muiden lakiasianpalvelujen osalta (1.A.k))*[78]. – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita maatalouteen, metsästykseen ja kalastukseen
liittyvien palvelujen osalta (CPC 881, pl. 88110). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita palkkio- tai sopimusperusteisten koksin,
öljytuotteiden ja ydinpolttoaineen valmistukseen liittyvien palvelujen osalta
(CPC 8845). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita ilmavalokuvauksen osalta (CPC 87504
osittain). Viestintäpalvelut – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita postipalvelujen osalta (CPC 7511). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita yhdistelmäohjelmien tekemisen eikä yleisradiopalvelujen
osalta (CPC 96133). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita ohjelmien lähetyspalvelujen osalta (CPC
7524). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden viestintäpalvelujen osalta (2.E)*. Rakennuspalvelut ja
niihin liittyvät tekniset palvelut Koko henkilöstöstä
vähintään 50 prosentin on oltava Georgian kansalaisia. Jakelupalvelut – Ei
kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita jakelupalvelujen
osalta (4.E)*. Koulutuspalvelut – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita julkisesti rahoitettavien ylemmän
perusasteen ja keskiasteen koulutuspalvelujen osalta (CPC 922). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita julkisesti rahoitettavien korkea-asteen
koulutuspalvelujen osalta (CPC 923). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden koulutuspalvelujen osalta (CPC 929). Rahoituspalvelut – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden rahoituspalvelujen osalta, mukaan
luettuna työntekijöille maksettavat korvaukset (7.C)*. Terveydenhuoltopalvelut
ja sosiaalipalvelut – Georgiassa työskentelevien lääkäreiden on
osattava georgiaa (valtion virallinen kieli). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden terveydenhuoltopalvelujen ja
sosiaalipalvelujen osalta (8.D)*. Matkailu ja
matkailupalvelut Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita muun matkailun ja muiden
matkailupalvelut osalta (9.D)*. Virkistys-,
kulttuuri- ja urheilupalvelut Ei kansallisen
kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden virkistys-, kulttuuri-
ja urheilupalvelujen osalta (10.E)*. Liikennepalvelut – Ei kansallisen kohtelun eikä suosituimmuuskohtelun
velvoitteita meriliikenteen henkilöliikenteen (CPC 7211) ja meriliikenteen
tukipalvelujen (CPC 745 osittain) osalta. – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita ilmaliikennepalvelujen osalta, mukaan
luettuna henkilöliikenne (CPC 731), tavaraliikenne (CPC 732), ilma-alusten
vuokrauspalvelut miehistöineen (CPC 734) ja ilmaliikenteen tukipalvelut (CPC
746). – Rautatieliikennepalvelut (CPC 7111, CPC
7112 ja CPC 7113) - Rautatieinfrastruktuuri on valtion omaisuutta ja sen
käyttöön liittyy monopoli. Ei mitään rautatieliikenteen osalta. – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita rautatieliikenteen tukipalvelujen osalta
(CPC 743). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita tieliikennepalvelujen osalta, mukaan
luettuna henkilöliikenne (CPC 7121 ja CPC 7122), kaupallisten ajoneuvojen
vuokraus kuljettajineen (CPC 7124) ja tieliikenteen tukipalvelut (CPC 744).
Vastavuoroisuuteen perustuvien kahdenvälisten tieliikennesopimusten mukaisesti
asianomaiset valtiot voivat harjoittaa kansainvälistä henkilö- ja
tavaraliikennettä. – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita putkijohtokuljetusten osalta, mukaan
luettuna polttoaineiden kuljetus (CPC 7131) ja muiden tavaroiden kuljetus (CPC
7139). – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden liikennepalvelujen osalta (11.I)*. – Ei kansallisen kohtelun eikä
suosituimmuuskohtelun velvoitteita muiden muualle luokittelemattomien
palvelujen osalta (CPC 95, CPC 97, CPC 98 ja CPC99). ________________ LIITE XIV-F LUETTELO RAJATYLITTÄVIÄ PALVELUJA KOSKEVISTA SITOUMUKSISTA (GEORGIA)[79] 1. Jäljempänä esitettävässä sitoumusluettelossa
ilmoitetaan Georgian tämän sopimuksen 86 artiklan mukaisesti vapauttamat
palvelualat sekä unionin palveluihin ja palveluntarjoajiin kyseisillä aloilla
varausten muodossa sovellettavat markkinoille pääsyä ja kansallista kohtelua
koskevat rajoitukset. Luettelo rakentuu seuraavasti: a) ensimmäisessä sarakkeessa ilmoitetaan toimiala
tai osa-ala, jota koskevan sitoumuksen osapuoli tekee, sekä se, millä
laajuudella vapautettuihin aloihin sovelletaan varauksia, ja b) toisessa sarakkeessa esitetään sovellettavat
varaukset. Sitoumuksia
ei sovelleta toimialoilla ja osa-aloilla, joita ei mainita jäljempänä olevassa
luettelossa. 2. Yksittäisten toimialojen ja osa-alojen
yksilöinnissä ”CPC” tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta, sellaisena kuin se on
esitetty 10. heinäkuuta 1991 päivätyssä WTO:n palvelualaluokitusluettelossa
(MTN.GNS/W/120). 3. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä, teknisiä
standardeja tai lupavaatimuksia ja -menettelyjä, elleivät ne ole tämän
sopimuksen 84 ja 85 artiklassa tarkoitettuja markkinoille pääsyn tai
kansallisen kohtelun rajoituksia. Kyseisiä toimenpiteitä (esim. toimiluvan
saamista koskeva edellytys, yleispalveluvelvoitteet, tutkintotodistusten
tunnustuksen saamista säännellyillä aloilla koskeva edellytys, tiettyjen
tutkintojen, ml. kielitutkinnot, läpäisemistä koskeva edellytys sekä syrjimätön
vaatimus, jonka mukaan tiettyä toimintaa ei saa harjoittaa suojelluilla
luonnonalueilla eikä historiallisesti tai taiteellisilta arvoiltaan erityisen
merkittävillä alueilla) sovelletaan joka tapauksessa toisen osapuolen
yrittäjiin, vaikka toimenpiteitä ei mainita luettelossa. 4. Jäljempänä oleva luettelo ei rajoita muodon 1
soveltamista tietyillä palvelualoilla ja osa-aloilla eikä sijoittautumista
koskevassa sitoumusluettelossa kuvattujen julkisten monopolien ja
yksinoikeuksien olemassaoloa. 5. Tämän sopimuksen 76 artiklan 3 kohdan mukaisesti
jäljempänä oleva luettelo ei sisällä toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolten
myöntämiä tukia. 6. Sitoumusluetteloon perustuvat oikeudet ja
velvoitteet eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa eivätkä ne näin
ollen luo välittömästi oikeuksia yksittäisille luonnollisille tai
oikeushenkilöille. 7. Muodoilla 1 ja 2 viitataan tämän sopimuksen 77
artiklan 14 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuihin palvelun tarjoamisen
muotoihin. Horisontaaliset
varaukset Ei sitoumuksia
tukien osalta. Alakohtaiset
varaukset Toimiala tai osa-ala || Varausten kuvaus 1. YRITYSPALVELUT A. Ammatilliset palvelut Lakiasiainpalvelut (mukaan luettuna kotimaan lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskeva oikeudellinen neuvonta) (CPC 861) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Laskentatoimen palvelut, tilintarkastuspalvelut ja kirjanpidon palvelut (CPC 862) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Verotukseen liittyvät palvelut (CPC 863) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Arkkitehtipalvelut (CPC 8671) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Tekniset palvelut (CPC 8672) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. f) Tekniset kokonaispalvelut (CPC 8673) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. g) Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelut (CPC 8674*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. h) Sairaanhoito- ja hammashoitopalvelut (pl. siirteet ja ruumiinavaukset) (CPC 9312) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. i) Eläinlääkintäpalvelut (CPC 932) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut a) Tietokonelaitteistojen asennukseen liittyvät konsultointipalvelut (CPC 841) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Ohjelmistojen asennuspalvelut (CPC 842) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Tietojenkäsittelypalvelut (CPC 843) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Tietokantapalvelut (CPC 844) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Toimistokoneiden ja -laitteiden sekä tietokoneiden huolto- ja korjauspalvelut (CPC 845) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Tiedonvalmistelupalvelut (CPC 849) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Tutkimus- ja kehittämispalvelut a) Luonnontieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 851) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 852) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Tieteidenväliset tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 853) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. D. Kiinteistöpalvelut a) Omaan tai kolmannen osapuolen lukuun suoritettavat kiinteistöpalvelut (CPC 821) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut (CPC 822) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. E. Vuokraus- ja leasingpalvelut ilman käyttäjää tai kuljettajaa a) Aluksiin liittyvät (CPC 83103) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Ilma-aluksiin liittyvät (CPC 83104) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Muihin kulkuneuvoihin liittyvät (CPC 83101, CPC 83102 ja CPC 83105) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Muihin koneisiin ja laitteisiin liittyvä (CPC 83106 – CPC 83109) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Videoiden ja optisten levyjen vuokraus ja leasing-vuokraus (CPC 83202) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. F. Muut yrityspalvelut a) Mainospalvelut (CPC 871) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Markkinatutkimuspalvelut (CPC 864) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Liikkeenjohdon konsultointipalvelut (CPC 865) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Liikkeenjohdon konsultointiin liittyvät palvelut (CPC 866) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Tekniset testaus- ja analysointipalvelut (CPC 8676) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. f) Maatalouteen, metsästykseen ja metsätalouteen liittyvät palvelut (CPC 88110) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. g) Kalastukseen liittyvät palvelut (CPC 882**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. h) Kaivostoimintaan liittyvät palvelut (CPC 883**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. i) Teollisuuteen liittyvät palvelut (CPC 885, CPC 886, CPC 8841 – CPC 8844 ja CPC 8846 – CPC 8849) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. j) Energian jakeluun liittyvät palvelut (CPC 887**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. k) Työnvälitys- ja henkilöstönhankintapalvelut (CPC 87205 ja CPC 87206) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. m) Tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut (CPC 8675) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. p) Valokuvauspalvelut (CPC 875), pl. ilmakuvauspalvelut || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. q) Pakkauspalvelut (CPC 876) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. r) Julkaisu- ja painopalvelut (CPC 88442) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. s) Kokouspalvelut (CPC 8790 osittain) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. t) Muut Henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut (CPC 633) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Metallituotteiden, koneiden ja laitteiden korjauspalvelut (CPC 886) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Muut yrityspalvelut (CPC 879, pl. 87909) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. 2. VIESTINTÄPALVELUT B. Kuriiripalvelut (CPC 7512) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Televiestintäpalvelut a) Puhelinpalvelut (CPC7521) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Pakettivälitteiset tiedonsiirtopalvelut (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Piirikytkentäiset tiedonsiirtopalvelut (CPC 7523**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Teleksipalvelut (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Lennätinpalvelut (CPC 7522) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. f) Faksipalvelut (CPC 7521* ja CPC 7529*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. g) Yksityisiä vuokrajohtoja koskevat palvelut (CPC 7522* ja CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. h) Sähköposti (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. i) Puheposti (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. j) Sähköinen tieto- ja tietokantahaku (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. k) Organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI) (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. l) Parannetut tai lisäarvofaksipalvelut, ml. etappivälitys (store and forward, store and retrieve) (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. m) Koodin ja protokollan muuntaminen || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. n) Sähköinen tietojen ja/tai datan käsittely (tapahtumakäsittely mukaan luettuna) (CPC 843*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. o) Muut matkaviestintäpalvelut Analogiset/Digitaaliset matkapuhelinpalvelut (CPC 75213*) PCS-viestintäpalvelut (henkilökohtaiset viestintäpalvelut) CPC 75213*) Henkilöhakupalvelut (CPC 75291*) Matkaviestinnän datapalvelut (CPC 7523*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. D. Audiovisuaalipalvelut a) Elokuvien ja videoiden tuotanto- ja jakelupalvelut (CPC 9611) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Elokuvien esityspalvelut (CPC 9612) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Radio- ja televisiopalvelut, pl. lähetyspalvelut (CPC 9613, pl. 96133) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Äänitallennus || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 3. RAKENNUSPALVELUT JA NIIHIN LIITTYVÄT TEKNISET PALVELUT A. Yleiset talonrakennustyöt (CPC 512) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Yleiset maa- ja vesirakennustyöt (CPC 513) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Asennus- ja kokoonpanotyöt (CPC 514+516) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. D. Rakennusten viimeistelytyöt (CPC 517) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. E. Muut (CPC 511, CPC 515 ja CPC 518) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 4. JAKELUPALVELUT A. Komissionääripalvelut (CPC 621) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Tukkukaupan palvelut (CPC 622) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Vähittäiskaupan palvelut (CPC 631, CPC 632, CPC 611 ja CPC 612) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. D. Franchising-toiminta (CPC 8929) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 5. KOULUTUSPALVELUT A. Alemman perusasteen koulutuspalvelut (CPC 921) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Yksityisesti rahoitettavat ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuspalvelut (CPC 922*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Yksityisesti rahoitettavat korkea-asteen koulutuspalvelut (CPC 923*) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. D. Aikuiskoulutus (CPC 924) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 6. YMPÄRISTÖPALVELUT A. Jätevesipalvelut (CPC 9401) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointi- ja neuvontapalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. B. Jätehuoltopalvelut (CPC 9402) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointi- ja neuvontapalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. C. Puhtaanapito ja vastaavat palvelut (CPC 9403) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointi- ja neuvontapalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. D. Poistokaasujen puhdistuspalvelut (CPC 9404) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointi- ja neuvontapalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. E. Meluntorjuntapalvelut (CPC 9405) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointi- ja neuvontapalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. F. Muut luonnon- ja maisemansuojelua koskevat palvelut (CPC 9406) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia lukuun ottamatta konsultointi- ja neuvontapalveluja. Muodon 2 osalta Ei mitään. G. Muut ympäristönsuojelupalvelut (CPC 9409) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 7. RAHOITUSPALVELUT A. Vakuutustoiminta ja siihen liittyvät palvelut a) Henkivakuutus-, tapaturma- ja sairausvakuutuspalvelut (pl. työntekijöiden vahinkovakuutus) (CPC 81211, CPC 81291 ja CPC 81212) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. b) Vahinkovakuutuspalvelut (CPC 8129, pl. CPC 81291 ja pl. CPC 81293) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. - Meri-, ilma- ja muut kuljetusvakuutuspalvelut (CPC 81293) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Jälleen- ja edelleenvakuutus (CPC 81299) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Vakuutusalan liitännäispalvelut, kuten neuvonta-, aktuaari-, riskinarviointi- ja vahingonkäsittelypalvelut (CPC 8140) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Vakuutusten välittäminen, kuten vakuutusmeklarien ja -asiamiesten toiminta (CPC 8140) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Pankki- ja muut rahoituspalvelut a) Talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanotto yleisöltä (CPC 81115 – CPC81119) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. b) Kaikenlainen lainaustoiminta, mukaan luettuna muun muassa kulutusluotot, kiinnitysluotot, factoring-rahoitus ja liiketoiminnan rahoitus (CPC 8113) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Rahoitusleasing (CPC 8112) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Kaikki maksu- ja rahansiirtopalvelut (CPC 81339) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Takaukset ja sitoumukset (CPC 81199) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. f) Kaupankäynti omaan tai asiakkaitten lukuun pörssissä, OTC-markkinoilla tai muuten seuraavilla välineillä: || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. - rahamarkkinavälineet (sekit, vekselit, talletustodistukset jne.) (CPC 81339); - ulkomaanvaluutta (CPC 81333); || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. - johdannaistuotteet, esimerkiksi futuurit ja optiot (CPC 81339); || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. - valuuttakurssit ja korkovälineet, mukaan luettuina sellaiset tuotteet kuin swap-sopimukset, korkotermiinit jne. (CPC 81339); || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. - siirtokelpoiset arvopaperit; - (CPC 81321) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. - muut markkinakelpoiset välineet ja rahoitusomaisuus, mukaan luettuina jalometalliharkot (CPC 81339). || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. g) Osallistuminen asiamiehenä (julkisesti tai yksityisesti) kaikentyyppisten arvopapereiden liikkeeseenlaskuun, myös merkintävastuuseen ja sijoitukseen, ja liikkeeseenlaskuun liittyvien palvelujen tarjoaminen (CPC 8132) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. h) Välitystoiminta rahamarkkinoilla (CPC 81339) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. i) Omaisuuden hoito, kuten käteisvarojen tai arvopaperisalkun hoito, yhteissijoitusten hoidon kaikki muodot, eläkerahastot sekä arvopapereiden talletus- ja notariaattipalvelut (CPC 8119 ja CPC 81323) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. j) Rahoitusomaisuuden, kuten arvopapereiden, johdannaisten ja muiden siirtokelpoisten välineiden maksu- ja clearingpalvelut (CPC 81339 ja CPC 81319) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. k) Neuvonta, välitys ja muut liitännäiset rahoituspalvelut GATS-sopimuksen rahoituspalveluliitteen 5 kohdan a alakohdassa ja v–xv alakohdassa lueteltuihin toimintamuotoihin liittyen, mukaan lukien luottotietotoiminta ja luottotietoanalyysit, sijoituksiin ja arvopaperisalkkuihin liittyvä tutkimus ja neuvonta, yritysostoihin sekä yrityksen uudelleen organisointiin ja toimialastrategiaan liittyvä neuvonta (CPC 8131 ja CPC 8133) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. l) Rahoitustietojen antaminen ja siirto, rahoitukseen liittyvä tietojenkäsittely ja siihen liittyvät muiden rahoituspalvelujen tarjoajien ohjelmistot (CPC 8131, CPC 842 ja CPC 844) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 8. TERVEYDENHUOLTOPALVELUT JA SOSIAALIPALVELUT A. Terveydenhuoltopalvelut (CPC 931, pl. 93191) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Sosiaalipalvelut (CPC 933) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 9. MATKAILU JA SIIHEN LIITTYVÄT PALVELUT A. Hotellit ja ravintolat (ml. ateriapalvelut) (CPC 641 – CPC 643) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. B. Matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien palvelut (CPC 7471) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Matkailijoiden opastuspalvelut (CPC 7472) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 10. VIRKISTYS-, KULTTUURI- JA URHEILUPALVELUT A. Viihdepalvelut (ml. teatteri-, musiikkiyhtye- ja sirkuspalvelut) (CPC 9619) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. B. Uutistoimistopalvelut (CPC 962) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Kirjasto-, arkisto-, museo- ja muut kulttuuripalvelut (CPC 963) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. D. Urheilu- ja muut virkistyspalvelut (CPC 964) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. 11. LIIKENNEPALVELUT A. Meriliikennepalvelut b) Tavaraliikenne (CPC 7212) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. c) Alusten vuokraus miehistöineen (CPC 7213) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Työntö- ja hinauspalvelut (CPC 7214) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Sisävesiliikenne Henkilöliikenne (CPC 7221) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Tavaraliikenne (CPC 7222) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Alusten vuokraus miehistöineen (CPC 7223) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Työntö- ja hinauspalvelut (CPC 7224) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Sisävesiliikenteen tukipalvelut (CPC 745**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. C. Ilmaliikennepalvelut b) Myynti ja markkinointi || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. Tietokonepohjaiset paikanvarausjärjestelmät || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. d) Ilma-alusten huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. E. Rautatieliikennepalvelut (CPC 7111, CPC 7112 ja CPC 7113) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. d) Rautatiekaluston huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. F. Tieliikennepalvelut d) Tieliikennekaluston huolto ja korjaus (CPC 6112 ja CPC 8867) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. e) Tavaraliikennepalvelut (CPC 7123) || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. H. Kaikkien liikennemuotojen liitännäispalvelut a) Lastinkäsittelypalvelut (CPC 741) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. b) Varastointipalvelut (CPC 742) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. c) Rahdin kuljetusvälityspalvelut (CPC 748) || Muodon 1 osalta Ei sitoumuksia. Muodon 2 osalta Ei mitään. d) Muut liikenteen tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749*) - Lastinvälityspalvelut - Laskujen tarkastus ja rahtihintojen tietopalvelut || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. - Rahdintarkastuspalvelut || Muotojen 1 ja 2 osalta Ei mitään. ________________ LIITE XIV-G LUETTELO AVAINHENKILÖSTÖÄ, KORKEAKOULUTUTKINNON SUORITTANEITA
HARJOTTELIJOITA JA YRITYSMYYJIÄ KOSKEVISTA VARAUKSISTA[80]
(GEORGIA) 1. Jäljempänä esitettävässä varausluettelossa
ilmoitetaan tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kauppaan liittyvät
kysymykset) 6 luvun (Sijoittautuminen, palvelukauppa ja sähköinen kauppa) 2 ja
3 jakson mukaisesti vapautettu taloudellinen toiminta, johon sovelletaan
avainhenkilöstöä ja korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita
koskevia rajoituksia tämän sopimuksen 89 artiklan mukaisesti ja yritysmyyjiä
koskevia rajoituksia tämän sopimuksen 90 artiklan mukaisesti, sekä eritellään
kyseiset rajoitukset. Luettelo rakentuu seuraavasti: a) ensimmäisessä sarakkeessa ilmoitetaan toimiala
tai osa-ala, jolla rajoituksia sovelletaan, ja b) toisessa sarakkeessa esitetään sovellettavat
varaukset. Georgia
ei tee avainhenkilöstöä, korkeakoulututkinnon suorittaneita harjoittelijoita ja
yritysmyyjiä koskevia sitoumuksia sellaisen taloudellisen toiminnan osalta,
jota ei vapauteta (pysyy ilman sitoumuksia) tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kauppaan liittyvät kysymykset) 6 luvun (Sijoittautuminen, palvelukauppa ja
sähköinen kauppa) 2 ja 3 jakson nojalla. 2. Yksittäisten toimialojen ja osa-alojen
yksilöinnissä ”CPC” tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta, sellaisena kuin se on
esitetty 10. heinäkuuta 1991 päivätyssä WTO:n palvelualaluokitusluettelossa
(MTN.GNS/W/120). 3. Avainhenkilöstöä, korkeakoulututkinnon
suorittaneita harjoittelijoita, yrityspalvelujen myyjiä ja tavaroiden myyjiä koskevia
sitoumuksia ei sovelleta, jos heidän tilapäisen läsnäolonsa tarkoituksena tai
vaikutuksena on osallistuminen tai muunlainen vaikuttaminen työntekijöiden ja
johdon välisen riidan tai neuvottelujen tulokseen. 4. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä, teknisiä
standardeja tai lupavaatimuksia ja -menettelyjä, elleivät ne ole tämän
sopimuksen 89 ja 90 artiklassa tarkoitettuja markkinoille pääsyn tai
kansallisen kohtelun rajoituksia. Kyseisiä toimenpiteitä (esim. toimiluvan
saamista koskeva edellytys, tutkintotodistusten tunnustuksen saamista
säännellyillä aloilla koskeva edellytys, tiettyjen tutkintojen, ml.
kielitutkinnot, läpäisemistä koskeva edellytys ja lainmukaisen kotipaikan sijaitsemista
alueella, jolla taloudellista toimintaa harjoitetaan, koskeva edellytys)
sovelletaan joka tapauksessa EU:n avainhenkilöstöön, korkeakoulututkinnon
suorittaneisiin harjoittelijoihin ja yritysmyyjiin, vaikka toimenpiteitä ei
mainita jäljempänä olevassa luettelossa. 5. Kaikkia muita maahantuloa, oleskelua,
työskentelyä ja sosiaaliturvaa koskevia Georgian lakeja ja määräyksiä, mukaan
luettuina oleskelun kestoa, vähimmäispalkkoja ja työehtosopimuksia koskevat
määräykset, on sovellettava edelleen. 6. Tämän sopimuksen 76 artiklan 3 kohdan mukaisesti
jäljempänä oleva luettelo ei sisällä toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolen
myöntämiä tukia. 7. Jäljempänä oleva luettelo ei rajoita
sijoittautumista koskevassa sitoumusluettelossa kuvattujen julkisten monopolien
ja yksinoikeuksien olemassaoloa. 8. Toimialoilla, joilla sovelletaan taloudellista
tarveharkintaa, sen pääasiallisena perusteena on alan markkinatilanteen
arviointi Georgiassa tai sillä alueella, jossa tai jolla palvelua on tarkoitus
tarjota, mukaan luettuina olemassa olevien palveluntarjoajien määrä ja niihin
kohdistuvat vaikutukset. 9. Luetteloon perustuvat oikeudet ja velvoitteet
eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa, eivätkä ne näin ollen luo
välittömästi oikeuksia luonnollisille tai oikeushenkilöille. Alakohtaiset
varaukset Toimiala tai osa-ala || Varausten kuvaus 1. YRITYSPALVELUT A. Ammatilliset palvelut Siirteet ja ruumiinavaukset (CPC 9312 osittain) || Ei sitoumuksia. Muut ammatilliset palvelut (1.A.k))*[81] || Ei sitoumuksia. F. Muut yrityspalvelut Maatalouteen, metsästykseen ja metsätalouteen liittyvät palvelut (CPC 881, pl. CPC 88110) || Ei sitoumuksia. Palkkio- tai sopimusperusteiset koksin, öljytuotteiden ja ydinpolttoaineen valmistukseen liittyvät palvelut (CPC 8845) || Ei sitoumuksia. Työnvälitys- ja henkilöstönhankintapalvelut (CPC 872, pl. CPC 87205 ja CPC 87206) || Ei sitoumuksia. Etsivä- ja turvallisuuspalvelut (CPC 873) || Ei sitoumuksia. Ilmavalokuvaus (CPC 87504) || Ei sitoumuksia. 2. VIESTINTÄPALVELUT Postipalvelut (CPC 7511) || Ei sitoumuksia. 4. JAKELUPALVELUT E. Muut jakelupalvelut (4.E)* || Ei sitoumuksia. 5. KOULUTUSPALVELUT E. Muut koulutuspalvelut (CPC 929) || Ei sitoumuksia. 7. RAHOITUSPALVELUT A. Vakuutustoiminta ja siihen liittyvät palvelut Työntekijöiden vahinkovakuutus || Ei sitoumuksia. C. Muut rahoituspalvelut (7.C)* || Ei sitoumuksia. TERVEYDENHUOLTOPALVELUT JA SOSIAALIPALVELUT Muut terveydenhuoltopalvelut ja sosiaalipalvelut (8.D)* || Ei sitoumuksia. 9. MATKAILU JA SIIHEN LIITTYVÄT PALVELUT Muu matkailu ja muut matkailupalvelut (9.D)* || Ei sitoumuksia. 10. VIRKISTYS-, KULTTUURI- JA URHEILUPALVELUT Muut virkistys-, kulttuuri- ja urheilupalvelut (10.E)* || Ei sitoumuksia. 11. LIIKENNEPALVELUT A. Meriliikennepalvelut Henkilöliikenne (CPC 7211) || Ei sitoumuksia. d) f) Meriliikenteen tukipalvelut (CPC 745**) || Ei sitoumuksia. Sisävesiliikenne Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Ei sitoumuksia. f) Sisävesiliikenteen tukipalvelut (CPC 745**) || Ei sitoumuksia. C. Ilmaliikennepalvelut Henkilöliikenne (CPC 731) || Ei sitoumuksia. Tavaraliikenne (CPC 732) || Ei sitoumuksia. Ilma-alusten vuokraus miehistöineen (CPC 734) || Ei sitoumuksia. c) e) Ilmaliikenteen tukipalvelut (CPC 746) || Ei sitoumuksia. E. Rautatieliikennepalvelut Rautatieliikennepalvelujen tukipalvelut (CPC 743) || Ei sitoumuksia. F. Tieliikennepalvelut Henkilöliikenne (CPC 7121 ja CPC 7122) || Ei sitoumuksia. c) Kaupallisten ajoneuvojen vuokraus kuljettajineen (CPC 7124) || Ei sitoumuksia. e) Tieliikennepalvelujen tukipalvelut (CPC 744) || Ei sitoumuksia. Putkijohtokuljetus Polttoaineiden kuljetus (CPC 7131) || Ei sitoumuksia. Muiden tavaroiden kuljetus (CPC 7139) || Ei sitoumuksia. Muut liikennepalvelut (11.I)* || Ei sitoumuksia. 12. Muut muualle luokittelemattomat palvelut (CPC 95, CPC 97, CPC 98 ja CPC 99) || Ei sitoumuksia. ________________ LIITE XIV-H LUETTELO SOPIMUSPERUSTEISIA PALVELUNTARJOAJIA JA ITSENÄISIÄ
AMMATINHARJOITTAJIA KOSKEVISTA VARAUKSISTA[82]
(GEORGIA) 1. Osapuolet sallivat niiden alueelle tapahtuvan
toisen osapuolen sopimusperusteisten palveluntarjoajien ja itsenäisten
ammatinharjoittajien palveluntarjonnan luonnollisten henkilöiden läsnäolon
kautta tämän sopimuksen 91 ja 92 artiklan nojalla jäljempänä luetelluilla
taloudellisen toiminnan aloilla niihin sovellettavien rajoitusten mukaisesti. 2. Luettelo rakentuu seuraavasti: a) ensimmäisessä sarakkeessa ilmoitetaan toimiala
tai osa-ala, jolla rajoituksia sovelletaan, ja b) toisessa sarakkeessa esitetään sovellettavat
varaukset. Georgia
ei tee sopimusperusteisia palveluntarjoajia ja itsenäisiä ammatinharjoittajia
koskevia sitoumuksia muiden kuin jäljempänä erikseen tässä liitteessä
lueteltujen toimialojen osalta. 3. Yksittäisten toimialojen ja osa-alojen
yksilöinnissä ”CPC” tarkoittaa yhteistä tavaraluokitusta, sellaisena kuin se on
esitetty 10. heinäkuuta 1991 päivätyssä WTO:n palvelualaluokitusluettelossa
(MTN.GNS/W/120). 4. Sopimusperusteisia palveluntarjoajia ja
itsenäisiä ammatinharjoittajia koskevia sitoumuksia ei sovelleta, jos heidän
tilapäisen läsnäolonsa tarkoituksena tai vaikutuksena on osallistuminen tai
muunlainen vaikuttaminen työntekijöiden ja johdon välisen riidan tai
neuvottelujen tulokseen. 5. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä, teknisiä
standardeja tai lupavaatimuksia ja -menettelyjä, elleivät ne ole tämän
sopimuksen 91 ja 92 artiklassa tarkoitettuja markkinoille pääsyn tai
kansallisen kohtelun rajoituksia. Kyseisiä toimenpiteitä (esim. toimiluvan
saamista koskeva edellytys, tutkintotodistusten tunnustuksen saamista
säännellyillä aloilla koskeva edellytys, tiettyjen tutkintojen, ml.
kielitutkinnot, läpäisemistä koskeva edellytys ja lainmukaisen kotipaikan
sijaitsemista alueella, jolla taloudellista toimintaa harjoitetaan, koskeva
edellytys) sovelletaan joka tapauksessa unionin sopimusperusteisiin
palveluntarjoajiin ja itsenäisiin ammatinharjoittajiin, vaikka toimenpiteitä ei
mainita jäljempänä olevassa luettelossa. 6. Kaikkia muita maahantuloa, oleskelua,
työskentelyä ja sosiaaliturvaa koskevia Georgian lakeja ja määräyksiä, mukaan
luettuina oleskelun kestoa, vähimmäispalkkoja ja työehtosopimuksia koskevat
määräykset, on sovellettava edelleen. 7. Jäljempänä olevaan luetteloon ei sisälly
toimenpiteitä, jotka koskevat osapuolen myöntämiä tukia. 8. Jäljempänä oleva luettelo ei rajoita Georgian
tämän sopimuksen liitteessä XIV-E vahvistamien julkisten monopolien ja
yksinoikeuksien olemassaoloa asianomaisilla toimialoilla. 9. Toimialoilla, joilla sovelletaan taloudellista
tarveharkintaa, sen pääasiallisena perusteena on alan markkinatilanteen
arviointi Georgiassa tai sillä alueella, jossa tai jolla palvelua on tarkoitus
tarjota, mukaan luettuina olemassa olevien palveluntarjoajien määrä ja niihin
kohdistuvat vaikutukset. 10. Luetteloon perustuvat oikeudet ja velvoitteet
eivät ole sellaisenaan välittömästi sovellettavissa, eivätkä ne näin ollen luo
välittömästi oikeuksia luonnollisille tai oikeushenkilöille. 11. Osapuolet sallivat niiden alueelle tapahtuvan
toisen osapuolen itsenäisten ammatinharjoittajien palveluntarjonnan
luonnollisten henkilöiden läsnäolon kautta tämän sopimuksen 92 artiklassa
vahvistettujen ehtojen mukaisesti seuraavilla toimialoilla: a) Lakiasiainpalvelut (mukaan luettuna kotimaan
lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskeva oikeudellinen neuvonta)
(CPC 861) b) Arkkitehtipalvelut (CPC 8671) c) Tekniset palvelut (CPC 8672) d) Tekniset kokonaispalvelut (CPC 8673) e) Kaupunkisuunnittelu- ja
maisemasuunnittelupalvelut (CPC 8674*) f) Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut g) Liikkeenjohdon konsultointipalvelut (CPC 865) h) Liikkeenjohdon konsultointiin liittyvät palvelut
(CPC 866) i) Muut yrityspalvelut (CPC 879) Alakohtaiset
varaukset Toimiala tai osa-ala || Varausten kuvaus 1. YRITYSPALVELUT A. Ammatilliset palvelut a) Lakiasiainpalvelut (mukaan luettuna kotimaan lainsäädäntöä ja kansainvälistä oikeutta koskeva oikeudellinen neuvonta) (CPC 861) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat –Asuinpaikkavaatimus. Asianajajaliiton täysjäsenyyteen saatetaan soveltaa kansalaisuusvaatimusta. b) Laskentatoimen palvelut, tilintarkastuspalvelut ja kirjanpidon palvelut (CPC 862) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Verotukseen liittyvät palvelut (CPC 863) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Arkkitehtipalvelut (CPC 8671) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat –Asuinpaikkavaatimus. Taloudellinen tarveharkinta. e) Tekniset palvelut (CPC 8672) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat –Asuinpaikkavaatimus. Taloudellinen tarveharkinta. f) Tekniset kokonaispalvelut (CPC 8673) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat –Asuinpaikkavaatimus. Taloudellinen tarveharkinta. g) Kaupunkisuunnittelu- ja maisemasuunnittelupalvelut (CPC 8674*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat –Asuinpaikkavaatimus. Taloudellinen tarveharkinta. h) Sairaanhoitopalvelut ja hammashoitopalvelut (CPC 9312, pl. siirteet ja ruumiinavaukset) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. i) Eläinlääkintäpalvelut (CPC 932) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät palvelut a) Tietokonelaitteistojen asennukseen liittyvät konsultointipalvelut (CPC 841) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. b) Ohjelmistojen asennuspalvelut (CPC 842) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. c) Tietojenkäsittelypalvelut (CPC 843) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. d) Tietokantapalvelut (CPC 844) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. Toimistokoneiden ja -laitteiden sekä tietokoneiden huolto- ja korjauspalvelut (CPC 845) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. e) Tiedonvalmistelupalvelut (CPC 849, pl. CPC 8499) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. C. Tutkimus- ja kehittämispalvelut a) Luonnontieteen tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 851) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 852) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Tieteidenväliset tutkimus- ja kehittämispalvelut (CPC 853) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. D. Kiinteistöpalvelut a) Omaan tai kolmannen osapuolen lukuun suoritettavat kiinteistöpalvelut (CPC 821) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut (CPC 822) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. E. Vuokraus- ja leasingpalvelut ilman käyttäjää tai kuljettajaa a) Aluksiin liittyvät (CPC 83103) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Ilma-aluksiin liittyvät (CPC 83104) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Muihin kulkuneuvoihin liittyvät (CPC 83101, CPC 83102 ja CPC 83105) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Muihin koneisiin ja laitteisiin liittyvät (CPC 83106–CPC 83109) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. e) Videoiden ja optisten levyjen vuokraus ja leasing-vuokraus (CPC 83202) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. F. Muut yrityspalvelut a) Mainospalvelut (CPC 871) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Markkinatutkimuspalvelut (CPC 864) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Liikkeenjohdon konsultointipalvelut (CPC 865) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. d) Liikkeenjohdon konsultointiin liittyvät palvelut (CPC 866) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. e) Tekniset testaus- ja analysointipalvelut (CPC 8676) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. f) Maatalouteen, metsästykseen ja metsätalouteen liittyvät palvelut (CPC 88110) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. g) Kalastukseen liittyvät palvelut (CPC 882**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. h) Kaivostoimintaan liittyvät palvelut (CPC 883**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. i) Teollisuuteen liittyvät palvelut (CPC 885, CPC 886, CPC 8841–CPC 8844 ja CPC 8846–CPC 8849) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. j) Energian jakeluun liittyvät palvelut (CPC 887**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. k) Työnvälitys- ja henkilöstönhankintapalvelut (CPC 87205 ja CPC 87206) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. m) Tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut (CPC 8675) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. p) Valokuvauspalvelut (CPC 875, pl. CPC 87504) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. q) Pakkauspalvelut (CPC 876) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. r) Julkaisu- ja painopalvelut (CPC 88442) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. s) Kokouspalvelut (CPC 8790 osittain) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. t) Muut henkilökohtaisten ja kotitaloustavaroiden korjauspalvelut (CPC 633) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Metallituotteiden, koneiden ja laitteiden korjauspalvelut (CPC 886) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Muut yrityspalvelut (CPC 879) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Itsenäiset ammatinharjoittajat – Taloudellinen tarveharkinta. 2. VIESTINTÄPALVELUT B. Kuriiripalvelut (CPC 7512) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Televiestintäpalvelut a) Puhelinpalvelut (CPC 7521) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Pakettivälitteiset tiedonsiirtopalvelut (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Piirikytkentäiset tiedonsiirtopalvelut (CPC 7523**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Teleksipalvelut (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. e) Lennätinpalvelut (CPC 7522) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. f) Faksipalvelut (CPC 7521, +7529) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. g) Yksityisiä vuokrajohtoja koskevat palvelut (CPC 7522* ja CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. h) Sähköposti (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. i) Puheposti (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. j) Sähköinen tieto- ja tietokantahaku (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. k) Organisaatioiden välinen tiedonsiirto (EDI) (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. l) Parannetut tai lisäarvofaksipalvelut, ml. etappivälitys (store and forward, store and retrieve) (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. m) Koodin ja protokollan muuntaminen || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. n) Sähköinen tietojen ja/tai datan käsittely (tapahtumakäsittely mukaan luettuna) (CPC 843*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. o) Muut matkaviestintäpalvelut Analogiset/Digitaaliset matkapuhelinpalvelut (CPC 75213*) PCS-viestintäpalvelut (henkilökohtaiset viestintäpalvelut) CPC 75213*) Henkilöhakupalvelut (CPC 75291*) Matkaviestinnän datapalvelut (CPC 7523*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 3. RAKENNUSPALVELUT JA NIIHIN LIITTYVÄT TEKNISET PALVELUT A. Yleiset talonrakennustyöt (CPC 512) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Yleiset maa- ja vesirakennustyöt (CPC 513) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Asennus- ja kokoonpanotyöt (CPC 514+516) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. D. Rakennusten viimeistelytyöt (CPC 517) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. E. Muut (CPC 511, CPC 515 ja CPC 518) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 4. JAKELUPALVELUT A. Komissionääripalvelut (CPC 621) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Tukkukaupan palvelut (CPC 622) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Vähittäiskaupan palvelut (CPC 631, CPC 632, CPC 611 ja CPC 612) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. D. Franchising-toiminta (CPC 8929) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 5. KOULUTUSPALVELUT A. Alemman perusasteen koulutuspalvelut (CPC 921) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Ylemmän perusasteen ja keskiasteen koulutuspalvelut, ainoastaan yksityisesti rahoitettavat (CPC 922*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Korkea-asteen koulutuspalvelut, ainoastaan yksityisesti rahoitettavat (CPC 923*) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. D. Aikuiskoulutus (CPC 924) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 6. YMPÄRISTÖPALVELUT A. Jätevesipalvelut (CPC 9401) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Jätehuoltopalvelut (CPC 9402) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Puhtaanapito ja vastaavat palvelut (CPC 9403) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. D. Poistokaasujen puhdistuspalvelut (CPC 9404) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. E. Meluntorjuntapalvelut (CPC 9405) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. F. Muut luonnon- ja maisemansuojelua koskevat palvelut (CPC 9406) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. G. Muut ympäristönsuojelupalvelut (CPC 9409) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 7. RAHOITUSPALVELUT A. Vakuutustoiminta ja siihen liittyvät palvelut a) Henkivakuutus-, tapaturma- ja sairausvakuutuspalvelut (pl. työntekijöiden vahinkovakuutus) (CPC 81211, CPC 81291 ja CPC 81212) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Vahinkovakuutuspalvelut (CPC 8129) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Meri-, ilma- ja muut kuljetusvakuutuspalvelut (CPC 81293) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Jälleen- ja edelleenvakuutus (CPC 81299) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Vakuutusalan liitännäispalvelut, kuten neuvonta-, aktuaari-, riskinarviointi- ja vahingonkäsittelypalvelut (CPC 8140) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. Vakuutusten välittäminen, kuten vakuutusmeklarien ja -asiamiesten toiminta (CPC 8140) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Pankki- ja muut rahoituspalvelut a) Talletusten ja muiden takaisinmaksettavien varojen vastaanotto yleisöltä (CPC 81115 – CPC81119) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Kaikenlainen lainaustoiminta, mukaan luettuna muun muassa kulutusluotot, kiinnitysluotot, factoring-rahoitus ja liiketoiminnan rahoitus (CPC 8113) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Rahoitusleasing (CPC 8112) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Kaikki maksu- ja rahansiirtopalvelut (CPC 81339) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. e) Takaukset ja sitoumukset (CPC 81199) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. f) Kaupankäynti omaan tai asiakkaitten lukuun pörssissä, OTC-markkinoilla tai muuten seuraavilla välineillä: || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Rahamarkkinavälineet (sekit, vekselit, talletustodistukset jne.) (CPC 81339); - Ulkomaanvaluutta (CPC 81333); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Johdannaistuotteet, esimerkiksi futuurit ja optiot (CPC 81339); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Valuuttakurssit ja korkovälineet, mukaan luettuina sellaiset tuotteet kuin swap-sopimukset, korkotermiinit jne. (CPC 81339); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Siirtokelpoiset arvopaperit (CPC 81321); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Muut markkinakelpoiset välineet ja rahoitusomaisuus, mukaan luettuina jalometalliharkot (CPC 81339) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. g) Osallistuminen asiamiehenä (julkisesti tai yksityisesti) kaikentyyppisten arvopapereiden liikkeeseenlaskuun, myös merkintävastuuseen ja sijoitukseen, ja liikkeeseenlaskuun liittyvien palvelujen tarjoaminen (CPC 8132); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. h) Välitystoiminta rahamarkkinoilla (CPC 81339); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. i) Omaisuuden hoito, kuten käteisvarojen tai arvopaperisalkun hoito, yhteissijoitusten hoidon kaikki muodot, eläkerahastot sekä arvopapereiden talletus- ja notariaattipalvelut (CPC 8119 ja CPC 81323); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. j) Rahoitusomaisuuden, kuten arvopapereiden, johdannaisten ja muiden siirtokelpoisten välineiden maksu- ja clearingpalvelut (CPC 81339 ja CPC 81319); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. k) Neuvonta, välitys ja muut liitännäiset rahoituspalvelut GATS-sopimuksen rahoituspalveluliitteen 5 kohdan a alakohdassa ja v–xv alakohdassa lueteltuihin toimintamuotoihin liittyen, mukaan lukien luottotietotoiminta ja luottotietoanalyysit, sijoituksiin ja arvopaperisalkkuihin liittyvä tutkimus ja neuvonta, yritysostoihin sekä yrityksen uudelleen organisointiin ja toimialastrategiaan liittyvä neuvonta (CPC 8131 ja CPC 8133); || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. l) Rahoitustietojen antaminen ja siirto, rahoitukseen liittyvä tietojenkäsittely ja siihen liittyvät muiden rahoituspalvelujen tarjoajien ohjelmistot (CPC 842, CPC 844 ja CPC 8131). || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 8. TERVEYDENHUOLTOPALVELUT JA SOSIAALIPALVELUT A. Terveydenhuoltopalvelut (CPC 931, pl. 93191) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Sosiaalipalvelut (CPC 933) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 9. MATKAILU JA SIIHEN LIITTYVÄT PALVELUT A. Hotellit ja ravintolat (ml. ateriapalvelut) (CPC 641, CPC 642 ja CPC 643) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Matkatoimistopalvelut ja matkanjärjestäjien palvelut (CPC 7471) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Matkailijoiden opastuspalvelut (CPC 7472) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 10. VIRKISTYS-, KULTTUURI- JA URHEILUPALVELUT A. Viihdepalvelut (ml. teatteri-, musiikkiyhtye- ja sirkuspalvelut) (CPC 9619) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. B. Uutistoimistopalvelut (CPC 962) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Kirjasto-, arkisto-, museo- ja muut kulttuuripalvelut (CPC 963) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. D. Urheilu- ja muut virkistyspalvelut (CPC 964) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. 11. LIIKENNEPALVELUT A. Meriliikennepalvelut b) Tavaraliikenne (CPC 7212**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Alusten vuokraus miehistöineen (CPC 7213) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Alusten huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. e) Työntö- ja hinauspalvelut (CPC 7214) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. C. Ilmaliikennepalvelut Myynti- ja markkinointipalvelut, mukaan luettuna tietokonepohjaiset paikanvarausjärjestelmät || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Ilma-alusten huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. E. Rautatieliikennepalvelut (CPC 7111, CPC 7112 ja CPC 7113) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Rautatiekaluston huolto ja korjaus (CPC 8868**) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. F. Tieliikennepalvelut c) Tieliikennekaluston huolto ja korjaus (CPC 6112 ja CPC 8867) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Tavaraliikenne (CPC 7123) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. H. Kaikkien liikennemuotojen liitännäispalvelut a) Lastinkäsittelypalvelut (CPC 741) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. b) Varastointipalvelut (CPC 742) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. c) Rahdin kuljetusvälityspalvelut (CPC 748) || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. d) Muut liikenteen tuki- ja liitännäispalvelut (CPC 749*) - Lastinvälityspalvelut - Laskujen tarkastus ja rahtihintojen tietopalvelut || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. - Rahdintarkastuspalvelut || Sopimusperusteiset palveluntarjoajat – Ei mitään. ________________ LIITE XV LAINSÄÄDÄNNÖN LÄHENTÄMINEN ________________ LIITE XV-A RAHOITUSPALVELUIHIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT Georgia sitoutuu
säädetyn aikataulun mukaisesti lähentämään asteittain lainsäädäntöään
seuraaviin EU:n säädöksiin: A. PANKKITOIMINTA Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/44/EY, annettu 5 päivänä syyskuuta
2007, neuvoston direktiivin 92/49/ETY sekä direktiivien 2002/83/EY, 2004/39/EY,
2005/68/EY ja 2006/48/EY muuttamisesta rahoitusalalla tapahtuvaan omistusosuuksien
hankintaan ja lisäämiseen sovellettavien toiminnan vakauden arviointia
koskevien menettelysääntöjen ja periaatteiden osalta Aikataulu: Direktiivin 2007/44/EY säännökset on pantava täytäntöön
kuuden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/87/EY, annettu 16 päivänä
joulukuuta 2002, finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten,
vakuutusyritysten ja sijoituspalveluyritysten lisävalvonnasta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/48/EY, annettu 14 päivänä kesäkuuta
2006, luottolaitosten liiketoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta[83] Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/49/EY, annettu 14 päivänä kesäkuuta
2006, sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten omien varojen riittävyydestä[84] Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 94/19/EY, annettu 30 päivänä toukokuuta
1994, talletusten vakuusjärjestelmistä‑ Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kuuden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Georgia voi kuitenkin harkita
direktiivissä vahvistetuista kynnysarvoista poikkeavia kynnysarvoja, ja ottaen
huomioon Georgian paikallisten markkinoiden kehityksen se toimittaa
assosiaationeuvostolle ehdotuksen viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän
sopimuksen voimaantulosta. Neuvoston
direktiivi 86/635/ETY, annettu 8 päivänä joulukuuta 1986, pankkien ja muiden
rahoituslaitosten tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/65/EY, annettu 27 päivänä syyskuuta
2001, direktiivien 78/660/ETY, 83/349/ETY ja 86/635/ETY muuttamisesta
tietynlaisten yhtiöiden sekä pankkien ja muiden rahoituslaitosten
tilinpäätöksien ja konsolidoitujen tilinpäätöksien laadinnassa noudatettavien
arvostussääntöjen osalta Aikataulu: Direktiivin 2001/65/EY säännökset on pantava täytäntöön
neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/51/EY, annettu 18 päivänä kesäkuuta
2003, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden, pankkien ja muiden
rahoituslaitosten sekä vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista
tilinpäätöksistä annettujen direktiivien 78/660/ETY, 83/349/ETY, 86/635/ETY ja
91/674/ETY muuttamisesta Aikataulu: Direktiivin 2003/51/EY säännökset on pantava täytäntöön
neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/46/EY, annettu 14 päivänä kesäkuuta
2006, yhtiömuodoltaan tietynlaisten yhtiöiden tilinpäätöksistä annetun
neuvoston direktiivin 78/660/ETY, konsolidoiduista tilinpäätöksistä annetun
neuvoston direktiivin 83/349/ETY, pankkien ja muiden rahoituslaitosten
tilinpäätöksestä ja konsolidoidusta tilinpäätöksestä annetun neuvoston
direktiivin 86/635/ETY sekä vakuutusyritysten tilinpäätöksistä ja
konsolidoiduista tilinpäätöksistä annetun neuvoston direktiivin 91/674/ETY
muuttamisesta Aikataulu: Direktiivin 2006/46/EY säännökset on pantava täytäntöön
neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/24/EY, annettu 4 päivänä huhtikuuta
2001, luottolaitosten tervehdyttämisestä ja likvidaatiosta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. B. VAKUUTUSTOIMINTA Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/138/EY, annettu 25 päivänä marraskuuta
2009, vakuutus- ja jälleenvakuutustoiminnan aloittamisesta ja harjoittamisesta
(Solvenssi II) Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kuuden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Neuvoston
direktiivi 91/674/ETY, annettu 19 päivänä joulukuuta 1991, vakuutusyritysten
tilinpäätöksistä ja konsolidoiduista tilinpäätöksistä Aikataulu: Direktiivin säännökset, lukuun ottamatta 33 artiklaa, on
pantava täytäntöön kuuden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta.
Direktiivin 33 artiklan täytäntöönpanoa koskeva ehdotus on toimitettava
assosiaationeuvostolle viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän sopimuksen
voimaantulosta. Komission suositus,
annettu18 päivänä joulukuuta 1991, vakuutusedustajista (92/48/ETY) Aikataulu: Ei sovelleta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/92/EY, annettu 9 päivänä joulukuuta
2002, vakuutusedustuksesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kahdeksan
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/103/EY, annettu 16 päivänä syyskuuta
2009, moottoriajoneuvojen käyttöön liittyvän vastuun varalta otettavasta
vakuutuksesta ja vakuuttamisvelvollisuuden voimaansaattamisesta Aikataulu: Ehdotus direktiivin täytäntöönpanosta on toimitettava
assosiaationeuvostolle ottaen huomioon Georgian paikallisten markkinoiden
kehityksen viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/41/EY, annettu 3 päivänä kesäkuuta
2003, ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja
valvonnasta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön seitsemän
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. C. ARVOPAPERIT Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/39/EY, annettu 21 päivänä
huhtikuuta 2004, rahoitusvälineiden markkinoista Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2006/73/EY, annettu 10 päivänä elokuuta 2006, Euroopan parlamentin
ja neuvoston direktiivin 2004/39/EY täytäntöönpanosta sijoituspalveluyritysten
toiminnan järjestämistä koskevien vaatimusten, toiminnan harjoittamisen
edellytysten ja kyseisessä direktiivissä määriteltyjen käsitteiden osalta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön seitsemän
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission asetus
(EY) N:o 1287/2006, annettu 10 päivänä elokuuta 2006, Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivin 2004/39/EY täytäntöönpanosta tietojen kirjaamista
koskevien sijoituspalveluyritysten velvoitteiden, liiketoimista ilmoittamisen,
markkinoiden avoimuuden, rahoitusvälineiden kaupankäynnin kohteeksi ottamisen
sekä direktiivissä määriteltyjen käsitteiden osalta Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön seitsemän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/71/EY, annettu 4 päivänä marraskuuta
2003, arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi
ottamisen yhteydessä julkistettavasta esitteestä ja direktiivin 2001/34/EY
muuttamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön seitsemän
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission asetus
(EY) N:o 809/2004, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivin 2003/71/EY täytäntöönpanosta esitteiden sisältämien
tietojen, esitteiden muodon, viittauksina esitettävien tietojen, julkistamisen
ja mainonnan osalta Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön seitsemän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/109/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta
2004, säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien
liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten
yhdenmukaistamisesta ja direktiivin 2001/34/EY muuttamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön seitsemän
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2007/14/EY, annettu 8 päivänä maaliskuuta 2007, säännellyillä
markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien arvopaperien
liikkeeseenlaskijoita koskeviin tietoihin liittyvien avoimuusvaatimusten
yhdenmukaistamisesta annetun direktiivin 2004/109/EY tiettyjen säännösten
täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä Aikataulu: Direktiivin 2007/14/EY säännökset on pantava täytäntöön
seitsemän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/9/EY, annettu 3 päivänä maaliskuuta
1997, sijoittajien korvausjärjestelmistä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kuuden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Georgia voi kuitenkin harkita
poikkeavia sijoittajien korvausjärjestelmiä koskevia kynnysarvoja, ja ottaen
huomioon Georgian paikallisten markkinoiden kehityksen se toimittaa
assosiaationeuvostolle ehdotuksen viimeistään viiden vuoden kuluttua tämän
sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/6/EY, annettu 28 päivänä tammikuuta
2003, sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
väärinkäyttö) Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2004/72/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 2004, Euroopan parlamentin
ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta hyväksyttyjen
markkinakäytäntöjen, hyödykejohdannaisia koskevan sisäpiiritiedon
määrittelemisen, sisäpiiriluettelojen laatimisen, johtohenkilöiden
arvopaperikaupoista ilmoittamisen ja epäilyttävistä arvopaperikaupoista
ilmoittamisen osalta Aikataulu: Direktiivin 2004/72/EY säännökset on pantava täytäntöön
seitsemän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2003/124/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 2003, Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta
sisäpiiritiedon määritelmän ja julkistamisen sekä markkinoiden manipuloinnin
määritelmän osalta Aikataulu: Direktiivin 2003/124/EY säännökset on pantava täytäntöön
seitsemän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2003/125/EY, annettu 22 päivänä joulukuuta 2003, Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta
sijoitussuositusten asianmukaisen esittämisen ja eturistiriitoja koskevien
tietojen julkistamisen osalta Aikataulu: Direktiivin 2003/125/EY säännökset on pantava täytäntöön
seitsemän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission asetus (EY)
N:o 2273/2003, annettu 22 päivänä joulukuuta 2003, Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivin 2003/6/EY täytäntöönpanosta takaisinosto-ohjelmille ja
rahoitusvälineiden vakauttamiselle myönnettävien poikkeuksien osalta Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön seitsemän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1060/2009, annettu 16 päivänä
syyskuuta 2009, luottoluokituslaitoksista Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön seitsemän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. D. YHTEISSIJOITUSYRITYKSET
(UCITS) Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/65/EY, annettu 13 päivänä heinäkuuta
2009, siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa
harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja
hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kuuden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2007/16/EY, annettu 19 päivänä maaliskuuta 2007, arvopapereihin
kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä
(yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten
määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY
täytäntöönpanosta tiettyjen määritelmien selventämiseksi Aikataulu: Direktiivin 2007/16/EY säännökset on pantava täytäntöön
kuuden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. E. MARKKINAINFRASTRUKTUURI Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/47/EY, annettu 6 päivänä kesäkuuta
2002, rahoitusvakuusjärjestelyistä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/26/EY, annettu 19 päivänä toukokuuta
1998, selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien
selvitysjärjestelmissä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/44/EY, annettu 6 päivänä toukokuuta
2009, selvityksen lopullisuudesta maksujärjestelmissä ja arvopaperien
selvitysjärjestelmissä annetun direktiivin 98/26/EY ja
rahoitusvakuusjärjestelyistä annetun direktiivin 2002/47/EY muuttamisesta
linkitettyjen järjestelmien sekä lainasaamisten osalta Aikataulu: Direktiivin 2009/44/EY säännökset on pantava täytäntöön
viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. F. MAKSUT Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/64/EY, annettu 13 päivänä marraskuuta
2007, maksupalveluista sisämarkkinoilla Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kuuden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 924/2009, annettu 16 päivänä syyskuuta
2009, rajatylittävistä maksuista yhteisössä ja asetuksen (EY) N:o 2560/2001
kumoamisesta Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. G. RAHANPESUN
TORJUNTA Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/60/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta
2005, rahoitusjärjestelmän käytön estämisestä rahanpesutarkoituksiin sekä
terrorismin rahoitukseen Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kahden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Komission
direktiivi 2006/70/EY, annettu 1 päivänä elokuuta 2006, Euroopan parlamentin ja
neuvoston direktiivin 2005/60/EY täytäntöönpanotoimenpiteistä ”poliittisesti
vaikutusvaltaisen henkilön” määritelmän sekä yksinkertaistettuja asiakkaan
tuntemismenettelyjä sekä satunnaisesti tai hyvin rajoitetusti harjoitetun
rahoitustoiminnan perusteella myönnettyjä poikkeuksia koskevien teknisten
perusteiden osalta Aikataulu: Direktiivin 2006/70/EY säännökset on pantava täytäntöön
kahden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1781/2006, annettu 15 päivänä
marraskuuta 2006, maksajaa koskevien tietojen toimittamisesta varainsiirtojen
mukana Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. ________________ LIITE XV-B TELEVIESTINTÄPALVELUIHIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT Georgia sitoutuu
säädetyn aikataulun mukaisesti lähentämään asteittain lainsäädäntöään
seuraaviin EU:n säädöksiin: Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta
2002, sähköisten viestintäverkkojen ja -palvelujen yhteisestä
sääntelyjärjestelmästä (puitedirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna
direktiivillä 2009/140/EY Seuraavia
direktiivin 2002/21/EY säännöksiä on sovellettava: – lujitetaan kansallisen sääntelyviranomaisen
riippumattomuutta ja hallintovalmiuksia sähköisen viestinnän alalla, – luodaan
uusia sääntelytoimenpiteitä koskevia julkisia kuulemismenettelyjä, – luodaan kansallisen sääntelyviranomaisen
päätöksiä sähköisen viestinnän alalla koskevia tehokkaita
muutoksenhakumekanismeja, – määritellään ennakkosääntelyn alaisiksi tulevat
merkitykselliset tuote- ja palvelumarkkinat sähköisen viestinnän alalla ja
analysoidaan kyseisiä markkinoita sen määrittämiseksi, onko niillä huomattavaa
markkinavoimaa (HMV). Aikataulu: Direktiivin 2002/21/EY mainitut säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/20/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta
2002, sähköisiä viestintäverkkoja ja -palveluja koskevista valtuutuksista
(valtuutusdirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 2009/140/EY Seuraavia
direktiivin 2002/20/EY säännöksiä on sovellettava: – pannaan täytäntöön sääntely, joka koskee
yleisvaltuutuksia ja jolla rajoitetaan yksittäisten valtuutusten tarve
erityisiin, asianmukaisesti perusteltuihin tapauksiin. Aikataulu: Direktiivin 2002/20/EY mainitut säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/19/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta
2002, sähköisten viestintäverkkojen ja niiden liitännäistoimintojen
käyttöoikeuksista ja
yhteenliittämisestä (käyttöoikeusdirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna
direktiivillä 2009/140/EY Direktiivin
2002/21/EY mukaisesti toteutetun markkina-analyysin perusteella sähköisen
viestinnän alan kansallisen sääntelyviranomaisen on asetettava operaattoreille,
joilla katsotaan olevan huomattavaa markkinavoimaa (HMV) merkityksellisillä
markkinoilla, asianmukaisia sääntelyyn liittyviä velvoitteita, jotka liittyvät
seuraaviin seikkoihin: – erityisten verkkotoimintojen käyttöoikeudet ja
käyttö, – käyttöoikeus- ja yhteenliittämismaksuja koskeva
hintavalvonta, mukaan luettuina hintojen kustannuslähtöisyyttä koskevat
velvoitteet, – avoimuus, syrjimättömyys, erillinen kirjanpito. Aikataulu: Direktiivin 2002/19/EY mainitut säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/22/EY, annettu 7 päivänä maaliskuuta
2002, yleispalvelusta ja käyttäjien oikeuksista sähköisten viestintäverkkojen
ja -palvelujen alalla
(yleispalveludirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä
2009/136/EY Seuraavia
direktiivin 2002/22/EY säännöksiä on sovellettava: – pannaan täytäntöön yleispalveluvelvollisuuksia
koskeva sääntely ja luodaan hinnoittelua ja rahoitusta koskevat mekanismit, – huolehditaan käyttäjien etujen ja oikeuksien
kunnioittamisesta, erityisesti ottamalla käyttöön numeroiden siirrettävyys ja
eurooppalainen hätänumero 112. Aikataulu: Direktiivin 2002/22/EY mainitut säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/58/EY, annettu 12 päivänä heinäkuuta
2002, henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta sähköisen
viestinnän alalla (sähköisen
viestinnän tietosuojadirektiivi), sellaisena kuin se on muutettuna
direktiivillä 2009/136/EY Seuraavia
direktiivin 2002/58/EY säännöksiä on sovellettava: – pannaan täytäntöön säännöksiä, joilla
varmistetaan perusoikeuksien ja -
vapauksien, erityisesti yksityisyyttä koskeva suoja henkilötietojen
käsittelyssä sähköisen viestinnän alalla sekä tällaisten tietojen ja sähköisten
viestintälaitteiden ja -palvelujen vapaa liikkuvuus. Aikataulu: Direktiivin 2002/58/EY mainitut säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston päätös N:o 676/2002/EY, tehty 7 päivänä maaliskuuta
2002, Euroopan yhteisön radiotaajuuspolitiikan sääntelyjärjestelmästä – otetaan käyttöön politiikka ja sääntely, joilla
varmistetaan taajuuksien saatavuuden ja tehokkaan käytön yhdenmukaisuus. Aikataulu: Päätöksen soveltamisesta seuraavat toimenpiteet on
toteutettava kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. _________________ LIITE XV-C POSTI- JA KURIIRIPALVELUIHIN SOVELLETTAVAT SÄÄNNÖT Georgia sitoutuu säädetyn aikataulun mukaisesti lähentämään asteittain
lainsäädäntöään seuraaviin EU:n säädöksiin: Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/67/EY, annettu 15 päivänä joulukuuta
1997, yhteisön postipalvelujen sisämarkkinoiden kehittämistä ja palvelun laadun
parantamista koskevista yhteisistä säännöistä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava
täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan parlamentin
ja neuvoston direktiivi 2002/39/EY, annettu 10 päivänä kesäkuuta 2002,
direktiivin 97/67/EY muuttamisesta yhteisön postipalvelujen kilpailulle
avaamisen jatkamiseksi Aikataulu: Direktiivin 2002/39/EY säännökset on
pantava täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/6/EY, annettu 20 päivänä
helmikuuta 2008, direktiivin 97/67/EY muuttamisesta yhteisön postipalvelujen
sisämarkkinoiden täysimääräisen toteuttamisen osalta Aikataulu: Direktiivin 2008/6/EY säännökset on
pantava täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. ________________ LIITE XV-D KANSAINVÄLISEEN MERILIIKENTEESEEN SOVELLETTAVAT
SÄÄNNÖT Georgia sitoutuu säädetyn aikataulun mukaisesti lähentämään asteittain
lainsäädäntöään seuraaviin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin välineisiin: Meriturvallisuus – Lippuvaltio /
luokituslaitokset Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/15/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta
2009, alusten tarkastamiseen ja katsastamiseen valtuutettuja laitoksia sekä
merenkulun viranomaisten asiaan liittyviä toimia koskevista yhteisistä
säännöistä ja standardeista Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 391/2009, annettu 23 päivänä
huhtikuuta 2009, alusten tarkastamis- ja katsastamislaitoksia koskevista
yhteisistä säännöistä ja standardeista Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Lippuvaltio Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/21/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta
2009, lippuvaltiota koskevien vaatimusten noudattamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Satamavaltion suorittama valvonta Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/16/EY, annettu 23 päivänä huhtikuuta
2009, satamavaltioiden suorittamasta valvonnasta[85] Sovelletaan
mainitun direktiivin säännöksiä lukuun ottamatta seuraavia: – direktiivin johdanto-osan 15 kappale, – direktiivin liitteessä 12 olevan 1 kohdan 4
luetelmakohta (valkoisen, harmaan ja mustan listan kokoaminen lippuvaltioista), – direktiivin 16 artikla (pääsyn epäämiseen
liittyvät toimenpiteet, jotka koskevat tiettyjä aluksia), – direktiivin säännökset, joissa viitataan
Pariisin pöytäkirjaan, eli johdanto-osan 9, 13, 14, 30 ja 40 kappale, 1
artiklan b ja c alakohta, 2 artiklan 2, 4 ja 22 kohta, 3 artiklan 2 kohta, 5
artiklan 1 kohdan b alakohta ja 3 kohta, 7 artiklan 3 kohta, 8 artiklan 1
kohdan a ja b alakohta sekä 3 kohdan a alakohta, 10 artiklan 3 kohta, 13
artiklan 1 kohdan b alakohta, 19 artiklan 4 kohta, 24 artiklan 1 kohta, 26
artikla, 32 artiklan a alakohta , 33 artikla, liitteessä I olevan I artiklan 1
kohdan c alakohdan i ja ii alakohta, 1 kohdan d alakohdan i ja ii alakohta, 1
kohdan e alakohdan i ja ii alakohta, liitteessä I olevan II artiklan 1, 2A ja
2B kohta, liitteessä III oleva f alakohta, liitteessä VIII oleva 2 ja 11 kohta,
liitteessä X olevan 3.2 kohdan 13 alakohta sekä liitteessä XII oleva 1 kohta. Aikataulu: Direktiivin säännökset, lukuun ottamatta edellä esitettyä
luetteloa, on pantava täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen
voimaantulosta. Alusliikenteen seuranta Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/59/EY, annettu 27 päivänä kesäkuuta
2002, alusliikennettä koskevan yhteisön seuranta- ja tietojärjestelmän
perustamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Onnettomuuksien
tutkinta Neuvoston
direktiivi 1999/35/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, pakollisesta
katsastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-alusliikenteen ja suurnopeusmatkustaja-alusliikenteen
turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Matkustajaliikenteen
harjoittajien vastuu Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 392/2009, annettu 23 päivänä
huhtikuuta 2009, merten matkustajaliikenteen harjoittajan vastuusta
onnettomuustapauksessa Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 336/2006, annettu 15 päivänä
helmikuuta 2006, kansainvälisen turvallisuusjohtamissäännöstön
täytäntöönpanosta yhteisössä Aikataulu: Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Tekniset ja
toimintaa koskevat säännöt Matkustaja-alukset Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2009/45/EY, annettu 6 päivänä toukokuuta
2009, matkustaja-alusten turvallisuussäännöistä ja -määräyksistä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Neuvoston
direktiivi 1999/35/EY, annettu 29 päivänä huhtikuuta 1999, pakollisesta
katsastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-alusliikenteen ja suurnopeusmatkustaja-alusliikenteen
turvallisen harjoittamisen varmistamiseksi Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava
täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2003/25/EY, annettu 14 päivänä huhtikuuta
2003, ro-ro-matkustaja-alusten erityisistä vakavuusvaatimuksista Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava
täytäntöön neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Öljysäiliöalukset Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 417/2002, annettu 18 päivänä
helmikuuta 2002, yksirunkoisiin öljysäiliöaluksiin sovellettavien kaksoisrunkoa
tai vastaavaa rakennetta koskevien rakennevaatimusten nopeutetusta
käyttöönotosta ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2978/94 kumoamisesta Yksirunkoisten säiliöalusten asteittaista käytöstä poistoa koskeva
aikataulu noudattaa MARPOL-yleissopimuksessa määritettyä aikataulua. Irtolastialukset Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2001/96/EY, annettu 4 päivänä
joulukuuta 2001, irtolastialusten turvallisen lastaamisen ja lastinpurkamisen
yhdenmukaistetuista edellytyksistä ja menettelyistä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Miehistö Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/106/EY, annettu 19 päivänä marraskuuta
2008, merenkulkijoiden vähimmäiskoulutuksesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Ympäristö Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/59/EY, annettu 27 päivänä
marraskuuta 2000, aluksella syntyvän jätteen ja lastijäämien
vastaanottolaitteista satamissa Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 782/2003, annettu 14 päivänä
huhtikuuta 2003, orgaanisten tinayhdisteiden kieltämisestä aluksissa Aikataulu:
Asetuksen säännökset on pantava täytäntöön neljän vuoden kuluessa tämän
sopimuksen voimaantulosta. Tekniset ehdot Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2010/65/EY, annettu 20 päivänä
lokakuuta 2010, jäsenvaltioiden satamiin saapuvia ja/tai satamista lähteviä
aluksia koskevista ilmoitusmuodollisuuksista Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Sosiaaliset olot Neuvoston
direktiivi 92/29/ETY, annettu 31 päivänä maaliskuuta 1992, terveydelle ja
turvallisuudelle asetettavista vähimmäisvaatimuksista aluksilla tapahtuvan
sairaanhoidon parantamiseksi Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava
täytäntöön neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Neuvoston
direktiivi 1999/63/EY, annettu 21 päivänä kesäkuuta 1999, Euroopan
yhteisön kansallisten varustamoyhdistysten keskusjärjestön (ECSA) ja Euroopan
unionin kuljetusalojen ammattiliiton (FST) tekemästä, merenkulkijoiden työajan
järjestämistä koskevasta sopimuksesta – Liite:
Eurooppalainen sopimus merenkulkijoiden työajan järjestämisestä Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava
täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 1999/95/EY, annettu 13 päivänä joulukuuta
1999, merenkulkijoiden työajan valvonnasta yhteisön satamissa käyvillä
aluksilla Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava
täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Meriturvallisuus Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/65/EY, annettu 26 päivänä lokakuuta
2005, satamien turvallisuuden parantamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset (lukuun ottamatta
komission tarkastuksia koskevia säännöksiä) on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 725/2004, annettu 31 päivänä
maaliskuuta 2004, alusten ja satamarakenteiden turvatoimien parantamisesta Aikataulu: Asetuksen säännökset (lukuun ottamatta
komission tarkastuksia koskevia säännöksiä) on pantava täytäntöön neljän vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. ________________ [1] Yleishyödylliset palvelut liittyvät muun muassa seuraaviin
aloihin: tieteelliset ja tekniset konsultointipalvelut, yhteiskuntatieteiden ja
humanististen tieteiden tutkimus- ja kehittämispalvelut, tekniset testaus- ja
analysointipalvelut, ympäristöön liittyvät palvelut, terveyspalvelut,
liikennepalvelut ja eri liikennemuotoihin liittyvät liitännäispalvelut.
Yksinoikeudet tällaisiin palveluihin annetaan usein yksityisille
operaattoreille, kuten viranomaisilta toimiluvan saaneille operaattoreille,
sisällyttämällä niihin erityisiä palveluvelvoitteita. Koska yleishyödyllisiä
palveluja tarjotaan usein myös keskustason alapuolella, yksityiskohtainen ja
tyhjentävä alakohtainen luettelointi ei olisi käytännöllinen. Tätä varausta ei
sovelleta televiestintään eikä tietokonepalveluihin ja niihin liittyviin
palveluihin. [2] SEUT-sopimuksen 54 artiklan mukaisesti näitä tytäryhtiöitä
pidetään EU:n oikeushenkilöinä. Siltä osin kuin niillä on jatkuva ja toimiva
yhteys Euroopan unionin talouteen, ne ovat unionin sisämarkkinoiden edunsaajia,
mikä tarkoittaa muun muassa sijoittautumisvapautta ja vapautta tarjota
palveluja kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. [3] Palvelualoja koskevat rajoitukset eivät ylitä nykyisten
GATS-sitoumusten mukaisia rajoituksia. [4] Oikeushenkilö on yhden tai useamman toisen luonnollisen tai
oikeushenkilön määräysvallassa, jos viimeksi mainitu(i)lla on valta nimittää
enemmistö sen johtajista tai muutoin laillisesti ohjata sen toimintaa.
Määräysvallaksi on erityisesti katsottava yli 50 prosentin omistusosuus
oikeushenkilön pääomasta. [5] Oikeushenkilö on yhden tai useamman toisen luonnollisen tai
oikeushenkilön määräysvallassa, jos viimeksi mainitu(i)lla on valta nimittää
enemmistö sen johtajista tai muutoin laillisesti ohjata sen toimintaa.
Määräysvallaksi on erityisesti katsottava yli 50 prosentin omistusosuus
oikeushenkilön pääomasta. [6] Yleishyödyllisiä palveluja koskevaa horisontaalista rajoitusta
sovelletaan. [7] Oikeushenkilö on yhden tai useamman toisen luonnollisen tai
oikeushenkilön määräysvallassa, jos viimeksi mainitu(i)lla on valta nimittää
enemmistö sen johtajista tai muutoin laillisesti ohjata sen toimintaa.
Määräysvallaksi on erityisesti katsottava yli 50 prosentin omistusosuus
oikeushenkilön pääomasta. [8] Sivuliikkeiden ja tytäryhtiöiden erilaista kohtelua koskevaa
horisontaalista rajoitusta sovelletaan. Ulkomaiset sivuliikkeet voivat saada
luvan toimia jäsenvaltion alueella ainoastaan kyseisen jäsenvaltion
asianomaisessa lainsäädännössä säädettyjen edellytysten mukaisesti, ja sen
vuoksi niiden voidaan edellyttää täyttävän useita toiminnan vakauden valvontaa
koskevia vaatimuksia. [9] Sisältää sisävesiliikenteen liitännäispalvelut. [10] Vastaava kohtelu merkitsee unionin lentoliikenteen harjoittajien
ja unionin TPJ-palvelujen tarjoajien syrjimätöntä kohtelua. [11] Oikeushenkilö on yhden tai useamman toisen luonnollisen tai
oikeushenkilön määräysvallassa, jos viimeksi mainitu(i)lla on valta nimittää
enemmistö sen johtajista tai muutoin laillisesti ohjata sen toimintaa.
Määräysvallaksi on erityisesti katsottava yli 50 prosentin omistusosuus
oikeushenkilön pääomasta. [12] Energiasta vastaavan pääosaston viimeisimmässä energia-alaa
koskevassa Statistical Pocketbook -julkaisussa ilmoitettujen lukujen
perusteella: raakaöljyn tuonti ilmaistuna painona, kaasuntuonti lämpöarvona. [13] Sisältää oikeudellisen neuvonnan, oikeudellisen edustuksen,
välimiesmenettelyn ja sovittelun sekä oikeudelliset asiakirja- ja
todistuspalvelut. Lakiasiainpalvelujen tarjonta on sallittua ainoastaan
kansainväliseen oikeuteen, EU:n oikeuteen ja sellaisen lainkäyttöalueen
oikeuteen kuuluvissa asioissa, jolla palveluntarjoaja tai sen henkilöstö on
oikeutettu toimimaan asianajajana, ja siihen sovelletaan, samoin kuin muiden
palvelujen yhteydessä, Euroopan unionin jäsenvaltioissa sovellettavia lupavaatimuksia
ja -menettelyjä. Asianajajilta, jotka tarjoavat kansainväliseen julkisoikeuteen
ja ulkomaiseen oikeuteen liittyviä lakiasiainpalveluja, voidaan näin ollen
edellyttää paikallisten eettisten sääntöjen noudattamista ja kotimaan
ammattinimikkeen käyttämistä (ellei isäntämaan ammattinimikkeen käyttämiselle
ole saatu hyväksyntää), vakuutusta koskevien vaatimusten täyttämistä,
yksinkertaista rekisteröitymistä isäntämaan asianajajaliittoon tai
yksinkertaistettua pääsyä isäntämaan asianajajaliittoon läpäisemällä
soveltuvuuskoe sekä lainmukaista kotipaikkaa tai toimipaikkaa isäntämaassa.
EU:n oikeuteen liittyviä lakiasiainpalveluja voi periaatteessa tarjota EU:ssa
asianajajaliittoon hyväksytty täysin pätevä asianajaja henkilökohtaisesti, tai
kyseisiä palveluja voidaan tarjota hänen kauttaan, ja Euroopan unionin
jäsenvaltion oikeuteen liittyviä lakiasiainpalveluja voi periaatteessa tarjota
kyseisen jäsenvaltion asianajajaliittoon hyväksytty täysin pätevä asianajaja
henkilökohtaisesti, tai kyseisiä palveluja voidaan tarjota hänen kauttaan. Näin
ollen edustaminen EU:n tuomioistuimissa ja muissa toimivaltaisissa
viranomaisissa saattaa edellyttää täysjäsenyyttä kyseisen jäsenvaltion
asianajajaliitossa, koska tällöin on kyse EU:n ja kansallisen prosessioikeuden harjoittamisesta.
Joissakin jäsenvaltioissa ulkomaiset asianajajat, joita ei ole hyväksytty
asianajajaliiton täysjäseniksi, voivat kuitenkin edustaa siviilioikeudellisissa
menettelyissä osapuolta, joka on sellaisen valtion kansalainen tai kuuluu
sellaiselle valtiolle, jossa asianajajalla on lupa harjoittaa ammattiaan. [14] Ei sisällä verokysymyksiin liittyviä oikeudellisia neuvonta- ja
edustuspalveluja, jotka sisältyvät kohtaan 1.A.a) Lakiasiainpalvelut. [15] Farmaseuttisten tuotteiden tarjoaminen yleisesti on muun
palveluntarjoamisen tavoin luvanvaraista, ja siihen sovelletaan EU:n
jäsenvaltioiden pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä. Yleisenä sääntönä on, että
tämä toiminta on varattu farmaseuteille. Joissakin jäsenvaltioissa ainoastaan
reseptilääkkeiden tarjoaminen on varattu farmaseuteille. [16] CPC 85201 osittain; sisältyy kohtaan 1.A.h).
Sairaanhoitopalvelut ja hammashoitopalvelut. [17] Tässä tarkoitetut palvelut liittyvät kiinteistönvälittäjien
ammattiin, eivätkä ne vaikuta kiinteistöjä ostavien luonnollisten henkilöiden
ja oikeushenkilöiden oikeuksiin ja/tai heitä koskeviin rajoituksiin. [18] Kuljetusvälineiden (CPC 6112, 6122, 8867 ja CPC 8868) huolto- ja
korjauspalvelut sisältyvät kohtiin l.F. l) 1 – 1.F.l) 4. [19] Ei sisällä tulostuspalveluja, jotka kuuluvat koodiin CPC 88442
ja jotka sisältyvät kohtaan 1.F p). [20] ”Postilähetyksellä” tarkoitetaan minkä tahansa julkisen tai
yksityisen kaupallisen toimijan käsittelemiä lähetyksiä. [21] Lähetysten ”käsittelyn” katsotaan sisältävän postilähetysten
keräilyn, lajittelun, kuljetuksen ja jakelun. [22] Esim. kirjeet ja postikortit. [23] Esim. kirjat ja kuvastot. [24] Aikakausjulkaisut ja sanomalehdet. [25] Osa-aloilla i–iv saatetaan vaatia yksittäisiä lupia, joissa
edellytetään erityisiä yleispalveluvelvoitteita ja/tai osallistumista
korvausrahaston rahoitukseen. [26] Pikalähetyspalveluihin voi sisältyä nopean ja luotettavan
toimituksen lisäksi lisäarvoelementtejä, kuten nouto lähettäjältä,
henkilökohtainen toimitus vastaanottajalle, seuranta ja paikantaminen,
mahdollisuus muuttaa määränpäätä ja vastaanottajaa kuljetuksen aikana sekä
vastaanottovahvistus. [27] Sellaisten välineiden tarjoaminen, ml. väliaikaiset toimitilat
sekä kolmannen osapuolen hoitama kuljetus, jotka mahdollistavat postilähetysten
toimittamisen omatoimisesti tämän palvelun tilaajien kesken tapahtuvalla
vaihdolla. ”Postilähetyksellä” tarkoitetaan minkä tahansa kaupallisen toimijan,
niin julkisen kuin yksityisenkin, käsittelemiä lähetyksiä. [28] ”Kirjelähetyksillä” tarkoitetaan mille tahansa fyysiselle
välineelle kirjoitettua viestiä, joka kuljetetaan ja toimitetaan lähettäjän
itse lähetykseen tai sen kuoreen merkitsemään osoitteeseen. Kirjelähetyksiksi
ei katsota kirjoja, kuvastoja, sanomalehtiä eikä aikakausjulkaisuja. [29] Postin kuljetus omaan lukuun maitse millä tahansa välineellä. [30] Postin kuljetus omaan lukuun ilmateitse. [31] Näihin palveluihin ei sisälly sähköinen tietojen ja/tai datan
käsittely (ml. tapahtumakäsittely), joka on osa koodia CPC 843 ja joka sisältyy
kohtaan 1.B. Tietokonepalvelut. [32] Yleisradiotoiminta määritellään television ja radion
ohjelmasignaalien keskeytymättömäksi siirtoketjuksi, jota tarvitaan television
ja radion ohjelmasignaalien välittämiseksi suurelle yleisölle, mutta se ei kata
lähetystoiminnan harjoittajien välisiä radiolinkkejä. [33] Nämä palvelut kattavat televiestintäpalvelut, jotka koostuvat
radio- ja televisiolähetysten lähettämisestä ja vastaanottamisesta
satelliittiteitse (satelliitin välityksellä tapahtuva ohjelmasignaalien
keskeytymätön siirtoketju, jota tarvitaan television ja radion
ohjelmasignaalien välittämiseksi suurelle yleisölle). Toiminta kattaa
satelliittipalvelujen käytön myynnin mutta ei television ohjelmapakettien
myyntiä kotitalouksille. [34] Nämä palvelut, joihin sisältyy CPC 62271, sisältyvät kohtaan
18.D. ENERGIAPALVELUT. [35] Ei sisällä huolto- ja korjauspalveluja, jotka sisältyvät
YRITYSPALVELUJEN kohtiin 1.B ja 1.F.l). [36] Farmaseuttisten tuotteiden sekä lääkinnällisten ja ortopedisten
tuotteiden vähittäismyynti sisältyy AMMATILLISTEN PALVELUJEN kohtaan 1.A.k). [37] Vastaa viemäröintipalveluja. [38] Vastaa poistokaasujen puhdistuspalveluja. [39] Vastaa osittain luonnon ja maisemasuojelupalveluja. [40] Lentoliikenteen ateriapalvelut sisältyvät LIIKENTEEN
LIITÄNNÄISPALVELUJEN kohtaan 12.D.a, Maahuolintapalvelut. [41] Tähän luetteloon ei sisälly kansallinen kabotaasiliikenne, jonka
katsotaan käsittävän matkustajien tai tavaroiden kuljettamisen Euroopan unionin
jonkin jäsenvaltion sataman tai paikan ja saman jäsenvaltion toisen sataman tai
paikan välillä, mukaan luettuna mannerjalusta YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaisesti,
sekä jostakin Euroopan unionin jäsenvaltion satamasta tai paikasta lähtevän ja
samaan satamaan tai paikkaan päättyvän liikenteen, sanotun kuitenkaan
rajoittamatta sitä, mitä asiaa koskevan kansallisen lainsäädännön mukaisesti
voidaan pitää kabotaasina. [42] Sisältää syöttöliikenteen sekä kansainvälisten
meriliikennepalvelujen toimittajien suorittaman välineiden siirtämisen
satamasta toiseen samassa valtiossa, jos siihen ei liity tuloja. [43] CPC 71235 osittain; sisältyy VIESTINTÄPALVELUJEN kohtaan 2.A. Posti-
ja kuriiripalvelut. [44] Polttoaineiden putkijohtokuljetus sisältyy ENERGIAPALVELUJEN
kohtaan 13.B. [45] Ei sisällä liikennevälineiden huolto- ja korjauspalveluja, jotka
sisältyvät YRITYSPALVELUJEN kohtiin 1.F.l) 1–1.F.l) 4. [46] ”Vastaava kohtelu” merkitsee Euroopan unionin lentoliikenteen
harjoittajien ja Euroopan unionin TPJ-palvelujen tarjoajien syrjimätöntä
kohtelua. [47] Polttoaineiden putkijohtokuljetusten liitännäispalvelut
sisältyvät ENERGIAPALVELUJEN kohtaan 13.C. [48] Sisältää seuraavat palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut:
kaivostoimintaan liittyvät neuvonta ja konsultointipalvelut, porauspaikan
valmistelu, porauslaitteen asennus, poraus, poranterien huoltopalvelut,
suojaputkituspalvelut, porausliejun valmistus ja toimitus, kiinteän aineen
hallinta, porausreiässä suoritettavat erikoistoimenpiteet, kairausalueen
geologia ja porauksen hallinta, kairasydännäytteen otto, reiän koestus,
vaijeripalvelut, viimeistelynesteiden (suolaliuosten) toimitus ja käyttö,
viimeistelylaitteiden toimitus ja asentaminen, sementointi (painepumppaus),
aktivointipalvelut (rakoiluttaminen, hapottaminen ja painepumppaus),
porausreiän korjauspalvelut, porausreiän tulppaaminen ja hylkääminen. [49] Terapeuttiset hieronnat ja kylpylähoitopalvelut sisältyvät
kohtiin 1.A.h) Sairaanhoitopalvelut, 1.A.j) 2 Sairaanhoitaja- ja
fysioterapeuttipalvelut sekä avustavan hoitohenkilöstön palvelut ja
Terveydenhuoltopalvelut (8.A ja 8.C). [50] Palvelualoja koskevat rajoitukset eivät ylitä nykyisten
GATS-sitoumusten mukaisia rajoituksia. [51] Jotta EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten tutkinnot voidaan
tunnustaa koko unionissa, on neuvoteltava tämän sopimuksen 96 artiklan mukainen
vastavuoroista tunnustamista koskeva sopimus. [52] Sisältää oikeudelliset neuvonta ja -edustuspalvelut, välimies-
ja sovittelupalvelut sekä oikeudelliset asiakirja- ja todistuspalvelut.
Lakiasiainpalvelujen tarjonta on sallittua ainoastaan kansainväliseen
oikeuteen, EU:n oikeuteen ja sellaisen lainkäyttöalueen oikeuteen, jolla
palveluntarjoaja tai sen henkilöstö on oikeutettu toimimaan asianajajana,
kuuluvissa asioissa, ja siihen sovelletaan, kuten muidenkin palvelujen
tarjontaan, EU:n jäsenvaltioissa sovellettavia lupavaatimuksia ja -menettelyjä.
Kansainväliseen oikeuteen ja ulkomaiseen oikeuteen liittyviä
lakiasiainpalveluja tarjoavilla asianajajilla kyseiset lupavaatimukset ja
-menettelyt voivat tarkoittaa paikallisten eettisten sääntöjen noudattamista,
kotimaan ammattinimikkeen käyttämistä (jollei isäntämaan ammattinimikkeen
käytölle ole saatu hyväksyntää), vakuutusta koskevien vaatimusten täyttämistä,
yksinkertaista rekisteröitymistä isäntämaan asianajajaliittoon tai
yksinkertaistettua hyväksymistä isäntämaan asianajajaliiton jäseneksi
soveltuvuuskokeen kautta ja lainmukaisen kotipaikan tai toimipaikan
sijaitsemista isäntämaassa. EU:n oikeuteen liittyviä lakiasiainpalveluja voi
periaatteessa tarjota EU:n jonkin jäsenvaltion asianajajaliittoon hyväksytty
täysin pätevä asianajaja henkilökohtaisesti, tai niitä voidaan tarjota hänen
kauttaan, ja EU:n jäsenvaltioiden oikeuteen liittyviä lakiasiainpalveluja voi
periaatteessa tarjota kyseisen jäsenvaltion asianajajaliittoon hyväksytty
täysin pätevä asianajaja henkilökohtaisesti, tai niitä voidaan tarjota hänen
kauttaan. Näin ollen edustaminen unionin tuomioistuimissa ja muissa toimivaltaisissa
viranomaisissa saattaa edellyttää täysjäsenyyttä kyseisen EU:n jäsenvaltion
asianajajaliitossa, koska tällöin on kyse EU:n ja kansallisen prosessioikeuden
harjoittamisesta. Joissakin jäsenvaltioissa ulkomaiset asianajajat, joita ei
ole hyväksytty asianajajaliiton täysjäseniksi, voivat kuitenkin edustaa
siviilioikeudellisissa menettelyissä osapuolta, joka on sellaisen valtion
kansalainen tai kuuluu sellaiselle valtiolle, jossa asianajajalla on lupa
harjoittaa ammattiaan. [53] Ei sisällä verokysymyksiin liittyviä oikeudellisia neuvonta- ja
edustuspalveluja, jotka sisältyvät kohtaan 6.A.a) Lakiasiainpalvelut. [54] Farmaseuttisten tuotteiden tarjoaminen yleisesti on muun
palveluntarjoamisen tavoin luvanvaraista, ja siihen sovelletaan jäsenvaltioiden
pätevyysvaatimuksia ja -menettelyjä. Yleisenä sääntönä on, että tämä toiminta
on varattu farmaseuteille. Joissakin jäsenvaltioissa ainoastaan
reseptilääkkeiden tarjoaminen on varattu farmaseuteille. [55] Tässä tarkoitetut palvelut liittyvät kiinteistönvälittäjien
ammattiin, eivätkä ne vaikuta kiinteistöjä ostavien luonnollisten henkilöiden
ja oikeushenkilöiden oikeuksiin ja/tai heitä koskeviin rajoituksiin. [56] Kuljetusvälineiden huolto- ja korjauspalvelut (CPC 6112, 6122,
8867 ja CPC 8868) sisältyvät kohtiin 6.F. l) 1.–6.F.l) 4.
Toimistokoneiden ja -laitteiden, ml. tietokoneet, huolto- ja korjauspalvelut
(CPC 845) sisältyvät kohtaan 6.B. Tietokonepalvelut ja niihin liittyvät
palvelut. [57] Ei sisällä koodiin CPC 88442 luettavia tulostuspalveluja, jotka
sisältyvät kohtaan 6.F.p). [58] Ei sisällä huolto- ja korjauspalveluja, jotka sisältyvät
YRITYSPALVELUJEN kohtiin 6.B ja 6.F.l). [59] Lentoliikenteen ateriapalvelut sisältyvät LIIKENTEEN
LIITÄNNÄISPALVELUJEN kohtaan 17.E.a. Maahuolintapalvelut. [60] CPC 71235 osittain; sisältyy VIESTINTÄPALVELUJEN kohtaan 7.A.
Posti- ja kuriiripalvelut. [61] Polttoaineiden putkijohtokuljetus sisältyy ENERGIAPALVELUJEN
kohtaan 19.B. [62] Ei sisällä liikennevälineiden huolto- ja korjauspalveluja, jotka
sisältyvät YRITYSPALVELUJEN kohtiin 6.F.l)1.–6.F.l)4. [63] Polttoaineiden putkijohtokuljetusten liitännäispalvelut
sisältyvät ENERGIAPALVELUJEN kohtaan 19.C. [64] Sisältää seuraavat palkkio- tai sopimusperusteiset palvelut:
kaivostoimintaan liittyvät neuvonta ja konsultointipalvelut, porauspaikan
valmistelu, porauslaitteen asennus, poraus, poranterien huoltopalvelut,
suojaputkituspalvelut, porausliejun valmistus ja toimitus, kiinteän aineen
hallinta, porausreiässä suoritettavat erikoistoimenpiteet, kairausalueen
geologia ja porauksen hallinta, kairasydännäytteen otto, reiän koestus,
vaijeripalvelut, viimeistelynesteiden (suolaliuosten) toimitus ja käyttö,
viimeistelylaitteiden toimitus ja asentaminen, sementointi (painepumppaus),
aktivointipalvelut (rakoiluttaminen, hapottaminen ja painepumppaus),
porausreiän korjauspalvelut, porausreiän tulppaaminen ja hylkääminen.
Ei sisällä suoraa pääsyä luonnonvaroihin tai niiden hyödyntämistä.
Ei sisällä maaperän rakentamista muita luonnonvaroja kuin öljyä ja kaasua
koskevaa kaivostoimintaa varten (CPC 5115), joka sisältyy kohtaan 8. RAKENNUSPALVELUT
JA NIIHIN LIITTYVÄT TEKNISET PALVELUT [65] Terapeuttiset hieronta- ja kylpylähoitopalvelut sisältyvät
kohtiin 6.A.h) Sairaanhoitopalvelut ja hammashoitopalvelut ja 6.A.j) 2.
Sairaanhoitaja- ja fysioterapeuttipalvelut ja avustavan hoitohenkilöstön palvelut,
sekä kohtaan Terveydenhuoltopalvelut (13.A ja 13.C). [66] Jotta kolmansien maiden kansalaisten tutkinnot voidaan tunnustaa
koko EU:ssa, on neuvoteltava tämän sopimuksen 96 artiklan mukainen
vastavuoroista tunnustamista koskeva sopimus. [67] Oikeudellisten palvelujen tarjoaminen edellyttää muun
palveluntarjoamisen tavoin EU:n jäsenvaltioissa sovellettavien lupavaatimusten
ja -menettelyjen täyttymistä. Asianajajilta, jotka tarjoavat kansainväliseen
julkisoikeuteen ja ulkomaiseen lainsäädäntöön liittyviä oikeudellisia
palveluja, voidaan näin ollen edellyttää paikallisten eettisten sääntöjen
noudattamista ja kotimaan ammattinimikkeen käyttämistä (ellei isäntämaan
ammattinimikkeen käyttämiselle ole saatu hyväksyntää), vakuutusta koskevien
vaatimusten täyttämistä, yksinkertaista rekisteröitymistä isäntämaan
asianajajaliittoon tai yksinkertaistettua pääsyä isäntämaan asianajajaliittoon
läpäisemällä soveltuvuuskoe sekä lainmukaista kotipaikkaa tai toimipaikkaa
isäntämaassa. [68] Ei sisällä verokysymyksiin liittyviä oikeudellisia neuvonta- ja
edustuspalveluja, jotka sisältyvät kansainväliseen julkisoikeuteen ja
ulkomaiseen oikeuteen liittyviä lakiasiainpalveluja koskevaan kohtaan. [69] CPC 85201 osittain; sisältyy kohtaan sairaanhoito- ja
hammashoitopalvelut. [70] Kaikissa jäsenvaltioissa Tanskaa lukuun ottamatta
tutkimusorganisaation hyväksynnän ja vastaanottosopimuksen on täytettävä
kolmansien maiden kansalaisten erityisestä maahanpääsymenettelystä tieteellistä
tutkimusta varten 12 päivänä lokakuuta 2005 annetun direktiivin 2005/71/EU
vaatimukset. [71] Toimistokoneiden ja -laitteiden, ml. tietokoneet, huolto- ja
korjauspalvelut (CPC 845) sisältyvät kohtaan tietokonepalvelut. [72] Vastaa viemäröintipalveluja. [73] Vastaa poistokaasujen puhdistuspalveluja. [74] Vastaa osittain luonnon- ja maisemasuojelupalveluja. [75] Palveluntarjoajat, joiden tehtävänä on saattaa vähintään 10
hengen matkailijaryhmiä, ilman että he toimivat oppaina erityiskohteissa. [76] Jos pätevyys on hankittu muualla kuin EU:ssa ja sen
jäsenvaltioissa, kyseinen jäsenvaltio voi arvioida, vastaako pätevyys sen
alueella vaadittavaa pätevyyttä. [77] Tämä asiakirja on laadittu 10. heinäkuuta 1991 päivätyn WTO:n
palvelualaluokitusluettelon (MTN.GNS/W/120) pohjalta. [78]* Palvelut on luokiteltu 10. heinäkuuta 1991 päivätyn WTO:n
palvelualaluokitusluettelon (MTN.GNS/W/120) mukaisesti. [79] Tämä asiakirja on laadittu 10. heinäkuuta 1991 päivätyn WTO:n
palvelualaluokitusluettelon (MTN.GNS/W/120) pohjalta. [80] Tämä asiakirja on laadittu 10. heinäkuuta 1991 päivätyn WTO:n
palvelualaluokitusluettelon (MTN.GNS/W/120) pohjalta. [81]* Palvelut on luokiteltu 10. heinäkuuta 1991 päivätyn WTO:n
palvelualaluokitusluettelon (MTN.GNS/W/120) mukaisesti. [82] Tämä asiakirja on laadittu 10. heinäkuuta 1991 päivätyn WTO:n
palvelualaluokitusluettelon (MTN.GNS/W/120) pohjalta. [83] Georgia voi kuitenkin lykätä riskeihin liittyvien
kehittyneempien menetelmien ja kaupankäyntivarastoa koskevien sääntöjen
täytäntöönpanoa. Georgia rohkaisee pankkisektoriaan ja sääntelyviranomaisiaan
kehittämään valmiuksia käyttää kehittyneempiä menetelmiä tulevina vuosina,
jotta ne voidaan ottaa käyttöön kahdeksan vuoden kuluessa. Georgia varmistaa,
että niin kauan kuin kaupankäyntivarastoa koskevia sääntöjä ei ole pantu
täytäntöön, georgialaisten pankkien ja sijoitusyhtiöiden kaupankäyntivarastot
ovat alle direktiivin 2006/49/EY 18 artiklan 2 kohdassa vahvistetun
vähimmäistason. [84] Georgia voi kuitenkin lykätä riskeihin liittyvien
kehittyneempien menetelmien ja kaupankäyntivarastoa koskevien sääntöjen
täytäntöönpanoa. Georgia rohkaisee pankkisektoriaan ja sääntelyviranomaisiaan
kehittämään valmiuksia käyttää kehittyneempiä menetelmiä tulevina vuosina,
jotta ne voidaan ottaa käyttöön kahdeksan vuoden kuluessa. Georgia varmistaa,
että niin kauan kuin kaupankäyntivarastoa koskevia sääntöjä ei ole pantu
täytäntöön, georgialaisten pankkien ja sijoitusyhtiöiden kaupankäyntivarastot
ovat alle direktiivin 2006/49/EY 18 artiklan 2 kohdassa vahvistetun
vähimmäistason. [85] Kumoaa alusturvallisuutta, saastumisen ehkäisemistä ja alusten
asumis- ja työskentelyolosuhteita koskevien kansainvälisten standardien
soveltamisesta yhteisön satamia käyttäviin ja jäsenmaiden lainkäyttövaltaan
kuuluvilla vesillä purjehtiviin aluksiin (satamavaltioiden suorittama valvonta)
19 päivänä kesäkuuta 1995 annetun neuvoston direktiivin 95/21/EY. LIITE XVI JULKISET HANKINNAT ________________ LIITE XVI-A KYNNYSARVOT 1. Tämän sopimuksen 142 artiklan 3 kohdassa
tarkoitetut kynnysarvot ovat molempien osapuolten osalta seuraavat: a) 130 000 euroa keskushallinnon viranomaisten
tekemien julkisia tavarahankintoja tai palveluhankintoja koskevien sopimusten
osalta, lukuun ottamatta julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja
palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta 31
päivänä maaliskuuta 2004 annetun direktiivin 2004/18/EY 7 artiklan b alakohdan
kolmannessa luetelmakohdassa määriteltyjä julkisia palveluhankintoja koskevia
sopimuksia; b) 200 000 euroa muiden kuin a alakohdassa
tarkoitettujen julkisia tavarahankintoja tai palveluhankintoja koskevien
sopimusten osalta; c) 5 000 000 euroa julkisia
rakennusurakoita koskevien sopimusten ja käyttöoikeussopimusten osalta; d) 5 000 000 euroa yleishyödyllisiä
palveluja koskevien rakennusurakoiden osalta; e) 400 000 euroa yleishyödyllisiä palveluja
koskevien tavara- ja palveluhankintasopimusten osalta. 2. Tämän sopimuksen tullessa voimaan 1 kohdassa
tarkoitettuja kynnysarvoja mukautetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston
direktiivien 2004/17/EY, 2004/18/EY ja 2009/81/EY muuttamisesta
hankintasopimusten tekomenettelyihin sovellettavien kynnysarvojen osalta 13
päivänä joulukuuta 2013 annetun komission asetuksen (EU) N:o 1336/2013
mukaisesti sovellettavien kynnysarvojen huomioon ottamiseksi. ________________ Liite XVI-B INSTITUTIONAALISIA UUDISTUKSIA, SÄÄNTELYN LÄHENTÄMISTÄ JA
MARKKINOILLEPÄÄSYÄ KOSKEVA ALUSTAVA AIKATAULU Vaihe || || Alustava aikataulu || Georgian EU:lle myöntämä markkinoillepääsy || EU:n Georgialle myöntämä markkinoillepääsy || 1 || Tämän sopimuksen 143 artiklan 2 kohdan ja 144 artiklan täytäntöönpano Tämän sopimuksen145 artiklassa määrätyn uudistusstrategian hyväksyminen || Kolmen vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta || Keskushallinnon viranomaisten tavarahankinnat || Keskushallinnon viranomaisten tavarahankinnat || 2 || Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/18/EY ja neuvoston direktiivin 89/665/ETY keskeisten osien lähentäminen ja täytäntöönpano || Viiden vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta || Valtiollisten, alue- ja paikallisviranomaisten sekä julkisoikeudellisten laitosten tavarahankinnat || Valtiollisten, alue- ja paikallisviranomaisten sekä julkisoikeudellisten laitosten tavarahankinnat || Tämän sopimuksen liitteet XVI-C ja XVI-D 3 || Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2004/17/EY ja neuvoston direktiivin 92/13/ETY keskeisten osien lähentäminen ja täytäntöönpano || Kuuden vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta || Kaikkien yleishyödyllisten palvelujen alan hankintayksiköiden tavarahankinnat || Kaikkien hankintayksiköiden tavarahankinnat || Tämän sopimuksen liitteet XVI-E ja XVI-F 4 || Direktiivin 2004/18/EY muiden osien lähentäminen ja täytäntöönpano || Seitsemän vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta || Kaikkien hankintaviranomaisten palveluhankintoja ja julkisia rakennusurakoita koskevat sopimukset || Kaikkien hankintaviranomaisten palveluhankintoja ja julkisia rakennusurakoita koskevat sopimukset || Tämän sopimuksen liitteet XVI-G, XVI-H ja XVI-I 5 || Direktiivin 2004/17/EY muiden osien lähentäminen ja täytäntöönpano || Kahdeksan vuoden kuluttua tämän sopimuksen voimaantulosta || Kaikkien yleishyödyllisten palvelujen alan hankintayksiköiden palveluhankintoja ja julkisia rakennusurakoita koskevat sopimukset || Kaikkien yleishyödyllisten palvelujen alan hankintayksiköiden palveluhankintoja ja julkisia rakennusurakoita koskevat sopimukset || Tämän sopimuksen liitteet XVI-J ja XVI-K ________________ LIITE XVI-C EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/18/EY[1] KESKEISET OSAT
(VAIHE 2) I OSASTO Määritelmät ja
yleiset periaatteet 1 artikla Määritelmät
(1, 2, 8 ja 9 kohta, 11 kohdan a, b ja d alakohta, 12, 13, 14 ja 15 kohta) 2 artikla Julkisissa
hankintasopimuksissa noudatettavat periaatteet 3 artikla Erityis-
tai yksinoikeuksien myöntäminen: syrjimättömyyslauseke II OSASTO Julkisiin
hankintoihin sovellettavat säännöt I LUKU Yleiset säännökset 4 artikla Taloudelliset
toimijat 6 artikla Luottamuksellisuus II LUKU Soveltamisala 1 jakso —
Kynnysarvot 8 artikla Sopimukset,
joita hankintaviranomaiset rahoittavat yli 50 prosentin osuudella 9 artikla Julkista hankintaa koskevien
sopimusten, puitejärjestelyjen ja dynaamisten hankintajärjestelmien ennakoidun
arvon laskentamenetelmät 2 jakso —
Erityistilanteet 10 artikla Puolustusalan
hankintasopimukset 3 jakso —
Hankintasopimukset, jotka eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan 12 artikla Vesi- ja energiahuollon sekä
liikenteen ja postipalvelujen alalla tehdyt hankintasopimukset (vasta kun
direktiivin 2004/17/EY perussäännökset on saatettu osaksi kansallista
lainsäädäntöä) 13 artikla Erityiset
poikkeukset teletoiminnan alalla 14 artikla Salaiset
tai erityisiä turvatoimenpiteitä edellyttävät hankintasopimukset 15 artikla Kansainvälisten
sääntöjen nojalla tehtävät hankintasopimukset 16 artikla Erityiset
poikkeukset 18 artikla Yksinoikeuden
perusteella tehdyt palveluhankintoja koskevat sopimukset 4 jakso —
Erityisjärjestelmä 19 artikla Varatut
hankintasopimukset III LUKU Julkisia
palveluhankintoja koskeviin sopimuksiin sovellettavat järjestelyt 20 artikla Liitteessä
II A lueteltuja palveluja koskevat hankintasopimukset 21 artikla Liitteessä
II B lueteltuja palveluja koskevat hankintasopimukset 22 artikla Sekä liitteessä II A että liitteessä
II B lueteltuja palveluja sisältävät hankintasopimukset IV LUKU Tarjouspyyntöasiakirjoja
ja hankintasopimusasiakirjoja koskevat erityissäännöt 23 artikla Tekniset eritelmät 24 artikla Vaihtoehdot 25 artikla Alihankinta 26 artikla Hankintasopimuksen toteuttamisen ehdot 27 artikla Verotukseen, ympäristönsuojeluun sekä
työsuojelua ja työoloja koskeviin säännöksiin liittyvät velvoitteet V LUKU Menettelyt 28 artikla Avointen menettelyjen, rajoitettujen
menettelyjen ja neuvottelumenettelyjen sekä kilpailullisen neuvottelumenettelyn
käyttö 30 artikla Tapaukset, joissa on perusteltua
noudattaa neuvottelumenettelyä julkaisemalla samalla hankintailmoitus 31 artikla Tapaukset, joissa neuvottelumenettelyä
voidaan noudattaa julkaisematta hankintailmoitusta VI LUKU Julkisuutta ja
avoimuutta koskevat säännöt 1 jakso —
Ilmoitusten julkaiseminen 35 artikla Ilmoitukset: 1 kohta soveltuvin osin,
2 kohta ja 4 kohdan ensimmäinen, kolmas ja neljäs alakohta 36 artikla Ilmoitusten laatiminen ja
julkaisemistapa: 1 kohta ja 7 kohta 2 jakso — Määräajat 38 artikla Määräaika
osallistumishakemusten ja tarjousten vastaanottamiselle 39 artikla Avoimet
menettelyt: tarjouspyyntöasiakirjat, täydentävät asiakirjat ja lisätiedot 3 jakso — Tietojen
sisältö ja toimittamistavat 40 artikla Tarjouspyyntö,
kutsu osallistua vuoropuheluun tai neuvottelukutsu 41 artikla Ehdokkaille
ja tarjoajille tiedottaminen 4 jakso — Viestintä 42 artikla Viestintään
sovellettavat säännöt VII LUKU Menettelyn kulku 1 jakso – Yleiset
säännökset 44 artikla Osanottajien
soveltuvuuden tarkistaminen ja valinta, hankintasopimusten tekeminen 2 jakso —
Laadulliset valintaperusteet 45 artikla Ehdokkaan
tai tarjoajan henkilökohtainen asema 46 artikla Kelpoisuus
harjoittaa ammattitoimintaa 47 artikla Taloudelliset
ja rahoitusta koskevat voimavarat 48 artikla Tekninen
ja/tai ammatillinen pätevyys 49 artikla Laadunvarmistusstandardit 50 artikla Ympäristöasioiden
hallintaa koskevat standardit 51 artikla Täydentävät
asiakirjat ja lisätiedot 3 jakso –
Hankintasopimuksen tekeminen 53 artikla Hankintasopimuksen
tekoperusteet 55 artikla Poikkeuksellisen
alhaiset tarjoukset Direktiivin
2004/18/EY LIITTEET Liite I Luettelo
1 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetuista toiminnoista Liite II 1
artiklan 2 kohdan d alakohdassa tarkoitetut palvelut Liite II A Liite II B Liite V Luettelo puolustusalan
hankintaviranomaisten tekemiin sopimuksiin kuuluvista 7 artiklassa
tarkoitetuista tuotteista Liite V Tiettyjen
teknisten eritelmien määrittely Liite VII Hankintailmoituksiin
sisällytettävät tiedot Liite VII A Julkisia
hankintoja koskeviin hankintailmoituksiin sisällytettävät tiedot Liite X Tarjousten, osallistumishakemusten tai suunnittelukilpailuja
koskevien suunnitelmien ja hankkeiden sähköisiä vastaanottomenetelmiä koskevat
vaatimukset ________________ LIITE XVI-D NEUVOSTON DIREKTIIVIN 89/665/ETY[2], SELLAISENA KUIN SE ON MUUTETTUNA EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVILLÄ 2007/66/EY[3], KESKEISET OSAT
(VAIHE 2) 1 artikla Muutoksenhakumenettelyjen
soveltamisala ja käytettävyys 2 artikla Muutoksenhakumenettelyjä koskevat
vaatimukset 2 a artikla Odotusaika 2 b artikla Odotusaikaa koskevat poikkeukset
2 b artiklan ensimmäisen kohdan b alakohta 2 c artikla Muutoksenhakua koskevat määräajat 2 d artikla Pätemättömyys
1 kohdan b alakohta
2 ja 3 kohta 2 e artikla Tämän direktiivin rikkominen ja
vaihtoehtoiset seuraamukset 2 f artikla Määräajat ________________ Liite XVI-E EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/17/EY[4] KESKEISET OSAT
(VAIHE 3) I OSASTO Hankintasopimuksiin ja suunnittelukilpailuihin
sovellettavat yleiset säännökset I LUKU Peruskäsitteet 1 artikla Määritelmät (2, 7, 9, 11, 12 ja 13
kohta) II LUKU Soveltamisalaan kuuluvien yksiköiden ja toimintojen
määritelmät 1 jakso – Yksiköt 2 artikla Hankintayksiköt 2 jakso – Toiminnot 3 artikla Kaasu, lämpö ja sähkö 4 artikla Vesi 5 artikla Kuljetuspalvelut 6 artikla Postipalvelut 7 artikla Öljyn, kaasun, hiilen ja muiden
kiinteiden polttoaineiden etsiminen ja talteen ottaminen sekä satamat ja
lentokentät 9 artikla Useita toimintoja koskevat
hankintasopimukset III LUKU Yleiset periaatteet 10 artikla Hankintasopimusten teossa
noudatettavat periaatteet II OSASTO Hankintasopimuksiin sovellettavat säännöt I LUKU Yleiset säännökset 11 artikla Taloudelliset toimijat 13 artikla Luottamuksellisuus II LUKU Kynnysarvot ja poikkeussäännökset 1 jakso – Kynnysarvot 16 artikla Julkisten hankintojen kynnysarvot 17 artikla Hankintasopimusten,
puitejärjestelyjen ja dynaamisten hankintajärjestelmien ennakoidun arvon
laskentamenetelmät 2 jakso – Sopimukset ja käyttöoikeussopimukset sekä
sopimukset, joihin sovelletaan erityisjärjestelyjä 2 alajakso – Kaikkiin hankintayksiköihin ja
kaikentyyppisiin hankintasopimuksiin sovellettavat poikkeukset 19 artikla Hankintasopimukset, joiden
tarkoituksena on jälleenmyynti tai vuokraus kolmannelle 20 artikla Hankintasopimukset, jotka tehdään
muutoin kuin tässä direktiivissä tarkoitetun toiminnon harjoittamiseksi tai
tällaisen toiminnon harjoittamiseksi kolmannessa maassa: 1 kohta 21 artikla Salaiset tai erityisiä turvatoimia
vaativat hankintasopimukset 22 artikla Kansainvälisten sääntöjen nojalla
tehtävät hankintasopimukset 23 artikla Sidosyrityksen, yhteisyrityksen tai
yhteisyritykseen kuuluvan hankintayksikön kanssa tehtävät hankintasopimukset 3 alajakso – Kaikkiin hankintayksiköihin, mutta
ainoastaan palveluja koskeviin hankintasopimuksiin sovellettavat poikkeukset 24 artikla Tämän direktiivin soveltamisalan
ulkopuolelle jääviä tiettyjä palveluja koskevat hankintasopimukset 25 artikla Yksinoikeuden perusteella tehtävät
palveluja koskevat hankintasopimukset 4 alajakso – Yksinomaan tiettyihin hankintayksiköihin
sovellettavat poikkeukset 26 artikla Tiettyjen hankintayksiköiden tekemät
hankintasopimukset veden hankkimiseksi ja energian tai energian tuottamiseen
tarkoitetun polttoaineen toimittamiseksi III LUKU Palveluja koskeviin hankintasopimuksiin sovellettavat
säännöt 31 artikla Liitteessä XVII A lueteltuja
palveluja koskevat hankintasopimukset 32 artikla Liitteessä XVII B lueteltuja
palveluja koskevat hankintasopimukset 33 artikla Yhdistetyt sopimukset, jotka
sisältävät sekä liitteessä XVII A että liitteessä XVII B lueteltuja palveluja IV LUKU Eritelmiä ja hankintaa koskevia asiakirjoja koskevat
erityissäännöt 34 artikla Tekniset eritelmät 35 artikla Teknisten eritelmien ilmoittaminen 36 artikla Vaihtoehdot 37 artikla Alihankinta 39 artikla Verotusta, ympäristönsuojelua,
työsuojelua ja työoloja koskeviin säännöksiin liittyvät velvollisuudet V LUKU Menettelyt 40 artikla (lukuun ottamatta 3 kohdan i ja l
alakohtaa) Avointen ja rajoitettujen sekä neuvottelumenettelyjen käyttö VI LUKU Julkisuutta ja avoimuutta koskevat säännöt 1 jakso – Ilmoitusten julkaiseminen 41 artikla Ohjeelliset kausi-ilmoitukset ja
ilmoitukset kelpuuttamisjärjestelmästä 42 artikla Tarjouskilpailua koskevat
ilmoitukset: 1 ja 3 kohta 43 artikla Tehtyjä hankintasopimuksia koskevat
ilmoitukset (lukuun ottamatta 1 kohdan toista ja kolmatta alakohtaa) 44 artikla Ilmoitusten laatiminen ja
julkaiseminen (lukuun ottamatta 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa ja 4, 5 ja 7
kohtaa) 2 jakso – Määräajat 45 artikla Määräajat osallistumishakemusten ja
tarjousten vastaanottamiselle 46 artikla Avoimet menettelyt: eritelmät, muut
asiakirjat ja lisätiedot 47 artikla Tarjouspyyntö tai neuvottelukutsu 3 jakso – Viestintä ja tietojenvaihto 48 artikla Viestintään sovellettavat säännöt 49 artikla Tiedottaminen kelpuuttamista
hakeneille, ehdokkaille ja tarjoajille VII LUKU Menettelyn kulku 51 artikla Yleiset säännökset 1 jakso – Kelpuuttaminen ja laatuun perustuva valinta 52 artikla Hallinnollisten, teknisten ja
rahoitusta koskevien ehtojen sekä todistusten, testauksen ja selvitysten
vastavuoroinen tunnustaminen 54 artikla Laadulliset valintaperusteet 2 jakso – Hankintasopimuksen tekeminen 55 artikla Hankintasopimuksen tekoperusteet 57 artikla Poikkeuksellisen alhaiset tarjoukset Direktiivin 2004/17/EY LIITTEET Liite XIII Hankintailmoitukseen
sisällytettävät tiedot: A. Avoimet menettelyt B. Rajoitetut menettelyt C. Neuvottelumenettelyt Liite XIV Kelpuuttamisjärjestelmää koskevaan
ilmoitukseen sisällytettävät tiedot Liite XV A Ohjeelliseen kausi-ilmoitukseen
sisällytettävät tiedot Liite XV B Hankkijaprofiilia koskevan
ohjeellisen kausi-ilmoituksen, jolla ei kutsuta tarjouskilpailuun,
julkaisemiseen sisällytettävät tiedot Liite XVI Tehtyjä hankintasopimuksia koskevaan
ilmoitukseen sisällytettävät tiedot Liite XVII A Palvelut, joita tarkoitetaan 31
artiklassa Liite XVII B Palvelut, joita tarkoitetaan 32
artiklassa Liite XX Julkaisemista koskevat tiedot Liite XXI Tiettyjen teknisten eritelmien
määritelmät Liite XXIII 59 artiklan 4 kohdassa tarkoitetut
kansainvälisen työoikeuden määräykset Liite XXIV Tarjousten, osallistumishakemusten,
kelpuuttamishakemusten tai suunnittelukilpailuja koskevien suunnitelmien ja
hankkeiden sähköisiä vastaanottolaitteita koskevat vaatimukset ________________ LIITE XVI-F NEUVOSTON DIREKTIIVIN 92/13/ETY[5],
SELLAISENA KUIN SE ON MUUTETTUNA EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVILLÄ 2007/66/EY[6], KESKEISET OSAT
(VAIHE 3) 1 artikla Muutoksenhakumenettelyjen
soveltamisala ja käytettävyys 2 artikla Muutoksenhakumenettelyjä koskevat
vaatimukset 2 a artikla Odotusaika 2 b artikla Odotusaikaa koskevat poikkeukset
2 b artiklan ensimmäisen kohdan b alakohta 2 c artikla Muutoksenhakua koskevat määräajat 2 d artikla Pätemättömyys
1 kohdan b alakohta
2 ja 3 kohta 2 e artikla Tämän direktiivin rikkominen ja
vaihtoehtoiset seuraamukset 2 f artikla Määräajat ________________ LIITE XVI-G EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/18/EY[7] MUUT
EI-PAKOLLISET OSAT
(VAIHE 4) Tässä liitteessä
esitetyt direktiivin 2004/18/EY osat eivät ole pakollisia, mutta lähentämisen
kannalta suositeltavia. Georgia voi toteuttaa kyseisten osien lähentämisen
liitteessä XVI-B esitetyssä määräajassa. I OSASTO Määritelmät ja
yleiset periaatteet 1 artikla Määritelmät
(5, 6, 7 ja 10 kohta ja 11 kohdan c alakohta) II OSASTO Julkisiin
hankintoihin sovellettavat säännöt II LUKU Soveltamisala 2 jakso —
Erityistilanteet 11 artikla Yhteishankintaviranomaisten
tekemät hankintasopimukset ja puitejärjestelyt 4 jakso —
Erityisjärjestelmä 19 artikla Varatut
hankintasopimukset V LUKU Menettelyt 29 artikla Kilpailullinen
neuvottelumenettely 32 artikla Puitejärjestelyt 33 artikla Dynaamiset
hankintajärjestelmät 34 artikla Julkisia
rakennusurakoita koskevat hankintasopimukset: yhteiskunnan tukemia
asuntohankkeita koskevat erityissäännöt VI LUKU Julkisuutta ja
avoimuutta koskevat säännöt 1 jakso —
Ilmoitusten julkaiseminen 35 artikla Ilmoitukset:
3 kohta ja 4 kohdan 2 ja 3 alakohta VII LUKU Menettelyn kulku 2 jakso —
Laadulliset valintaperusteet 52 artikla Hyväksyttyjen taloudellisten
toimijoiden viralliset luettelot ja yksityis- tai julkisoikeudellisten
laitosten suorittama varmentaminen 3 jakso –
Hankintasopimuksen tekeminen 54 artikla Sähköisen
huutokaupan käyttäminen ________________ LIITE XVI-H EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/18/EY[8] MUUT PAKOLLISET OSAT
(VAIHE 4) I OSASTO Määritelmät ja
yleiset periaatteet 1 artikla Määritelmät
(3 ja 4 kohta ja 11 kohdan e alakohta) II OSASTO Julkisiin
hankintoihin sovellettavat säännöt II LUKU
Soveltamisala 3 jakso –
Hankintasopimukset, jotka eivät kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan 17 artikla Palveluja
koskevat käyttöoikeussopimukset III OSASTO
Julkisten käyttöoikeusurakoiden alaa koskevat säännöt I LUKU
Julkisia käyttöoikeusurakoita koskeviin sopimuksiin sovellettavat säännöt 56 artikla Soveltamisala 57 artikla Soveltamisalan
ulkopuolelle jättäminen (viimeistä kohtaa lukuun ottamatta) 58 artikla Julkisista
käyttöoikeusurakoista tehtäviä sopimuksia koskevan ilmoituksen julkaiseminen 59 artikla Määräajat 60 artikla Alihankinta 61 artikla Lisäurakkasopimusten
tekeminen käyttöoikeusurakan saajien kanssa II LUKU
Hankintaviranomaisina toimivien käyttöoikeusurakan saajien tekemiin sopimuksiin
sovellettavat säännöt 62 artikla Sovellettavat
säännöt III LUKU
Muiden kuin hankintaviranomaisina toimivien käyttöoikeusurakan saajien tekemiin
sopimuksiin sovellettavat säännöt 63 artikla Julkaisemista
koskevat säännöt: kynnysarvo ja poikkeukset 64 artikla Ilmoituksen
julkaiseminen 65 artikla Osallistumishakemusten
ja tarjousten vastaanottamisen määräaika IV OSASTO
Suunnittelukilpailuihin palvelujen alalla sovellettavat säännöt 66 artikla Yleiset
säännökset 67 artikla Soveltamisala 68 artikla Soveltamisalan
ulkopuolelle jättäminen 69 artikla Ilmoitukset 70 artikla Kilpailuilmoitusten
laatiminen ja julkaisemistapa 71 artikla Viestintätavat 72 artikla Kilpailevien
tarjoajien valinta 73 artikla Valintalautakunnan
kokoonpano 74 artikla Valintalautakunnan
päätökset Direktiivin
2004/18/EY LIITTEET Liite VII B Tiedot,
jotka on sisällytettävä julkisia käyttöoikeusurakoita koskeviin ilmoituksiin Liite VII C Tiedot, jotka on sisällytettävä sellaisten
käyttöoikeusurakoiden saajien hankintasopimuksia koskeviin ilmoituksiin, jotka
eivät ole hankintaviranomaisia Liite VII D Tiedot,
jotka on sisällytettävä palveluja koskeviin suunnittelukilpailuilmoituksiin ________________ LIITE XVI-I NEUVOSTON DIREKTIIVIN 89/665/ETY[9], SELLAISENA KUIN SE ON MUUTETTUNA EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVILLÄ 2007/66/EY[10], MUUT OSAT
(VAIHE 4) 2 b artikla Odotusaikaa koskevat poikkeukset
2 b artiklan ensimmäisen kohdan c alakohta 2 d artikla Pätemättömyys
2 d artiklan ensimmäisen kohdan c alakohta
5 kohta ________________ LIITE XVI-J EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/17/EY[11] MUUT EI-PAKOLLISET OSAT
(VAIHE 5) Tässä liitteessä
esitetyt direktiivin 2004/18/EY osat eivät ole pakollisia, mutta lähentämisen
kannalta suositeltavia. Georgia voi toteuttaa kyseisten osien lähentämisen
liitteessä XVI-B esitetyssä määräajassa I OSASTO
Hankintasopimuksiin ja suunnittelukilpailuihin sovellettavat yleiset säännökset I LUKU
Peruskäsitteet 1 artikla Määritelmät
(4, 5, 6 ja 8 kohta) II OSASTO
Hankintasopimuksiin sovellettavat säännöt I LUKU
Yleiset säännökset 14 artikla Puitejärjestelyt 15 artikla Dynaamiset
hankintajärjestelmät 2 jakso –
Sopimukset ja käyttöoikeussopimukset sekä sopimukset, joihin sovelletaan
erityisjärjestelyjä 5 alajakso –
Erityisjärjestelyjen, yhteishankintayksiköitä koskevien säännösten sekä yleisen
järjestelmän alaiset hankintasopimukset tapauksissa, joissa hankinnat ovat
suoraan avoimia kilpailulle 28 artikla Varatut
hankintasopimukset 29 artikla Yhteishankintayksiköiden
tekemät hankintasopimukset ja puitejärjestelyt V LUKU
Menettelyt 40 artiklan 3
kohdan i ja l alakohta VI LUKU
Julkisuutta ja avoimuutta koskevat säännöt 1 jakso –
Ilmoitusten julkaiseminen 42 artikla Tarjouskilpailua
koskevat ilmoitukset: 2 kohta 43 artikla Tehtyjä
hankintasopimuksia koskevat ilmoitukset (ainoastaan 1 kohdan toinen ja kolmas
alakohta) VII LUKU
Menettelyn kulku 2 jakso –
Hankintasopimuksen tekeminen 56 artikla Sähköisen
huutokaupan käyttäminen Direktiivin
2004/17/EY LIITE Liite XIII Hankintailmoitukseen
sisällytettävät tiedot: D. Dynaamisen
hankintajärjestelmän yhteydessä käytettävä lyhennetty hankintailmoitus ________________ LIITE XVI-K NEUVOSTON DIREKTIIVIN 92/13/ETY[12], SELLAISENA KUIN SE ON MUUTETTUNA EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVILLÄ 2007/66/EY[13], MUUT OSAT
(VAIHE 5) 2 b artikla Odotusaikaa koskevat poikkeukset
2 b artiklan ensimmäisen kohdan c alakohta 2 d artikla Pätemättömyys
2 d artiklan ensimmäisen kohdan c alakohta
5 kohta ________________ LIITE XVI-L EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/18/EY[14] SÄÄNNÖKSET, JOTKA EIVÄT KUULU LÄHENTÄMISEN SOVELTAMISALAAN
Tässä liitteessä
luetellut osat eivät kuulu lähentämisen piiriin. II OSASTO
Julkisiin hankintoihin sovellettavat säännöt I LUKU
Yleiset säännökset 5 artikla Maailman
kauppajärjestön puitteissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät ehdot VI LUKU
Julkisuutta ja avoimuutta koskevat säännöt 1 jakso —
Ilmoitusten julkaiseminen 36 artikla Ilmoitusten
laatiminen ja julkaisemistapa: 2, 3, 4, 5, 6 ja 8 kohta 37 artikla Ilmoitukset,
joiden julkaiseminen ei ole pakollista 5 jakso –
Selvitykset 43 artikla Selvitysten
sisältö V OSASTO
Tilastoja koskevat velvollisuudet, täytäntöönpanovalta ja loppusäännökset 75 artikla Tilastoja
koskevat velvollisuudet 76 artikla Tilastoselvitysten
sisältö 77 artikla Neuvoa-antava
komitea 78 artikla Kynnysarvojen
tarkistus 79 artikla Muutokset 80 artikla Täytäntöönpano 81 artikla Valvontamekanismit 82 artikla Kumoaminen 83 artikla Voimaantulo 84 artikla Osoitus Direktiivin
2004/18/EY LIITTEET Liite III Luettelo 1 artiklan 9 kohdan
toisessa alakohdassa tarkoitetuista julkisoikeudellisista laitoksista ja niiden
ryhmistä Liite IV Keskushallinnon viranomaiset Liite VIII Julkaisemista koskevat tiedot Liite IX Rekisterit Liite IX A Julkisia rakennusurakoita koskevat
sopimukset Liite IX B Julkisia tavarahankintoja koskevat
sopimukset Liite IX C Julkisia palveluhankintoja koskevat
sopimukset Liite XI Määräajat kansallisen lainsäädännön
osaksi saattamiselle ja soveltamiselle (80 artikla) Liite XII Vastaavuustaulukko ________________ LIITE XVI-M EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIN 2004/17/EY[15] SÄÄNNÖKSET, JOTKA EIVÄT KUULU LÄHENTÄMISEN SOVELTAMISALAAN Tässä liitteessä
luetellut osat eivät kuulu lähentämisen piiriin. I OSASTO
Hankintasopimuksiin ja suunnittelukilpailuihin sovellettavat yleiset säännökset II LUKU
Soveltamisalaan kuuluvien yksiköiden ja toimintojen määritelmät 2 jakso – Toiminnot 8 artikla Hankintayksiköiden
luettelot II OSASTO
Hankintasopimuksiin sovellettavat säännöt I LUKU
Yleiset säännökset 12 artikla Maailman
kauppajärjestön puitteissa tehtyihin sopimuksiin liittyvät ehdot 2 jakso –
Sopimukset ja käyttöoikeussopimukset sekä sopimukset, joihin sovelletaan
erityisjärjestelyjä 1 alajakso 18 artikla Rakennusurakoita
tai palveluja koskevat käyttöoikeussopimukset 2 alajakso –
Kaikkiin hankintayksiköihin ja kaikentyyppisiin hankintasopimuksiin
sovellettavat poikkeukset 20 artikla Hankintasopimukset,
jotka tehdään muutoin kuin tässä direktiivissä tarkoitetun toiminnon
harjoittamiseksi tai tällaisen toiminnon harjoittamiseksi kolmannessa maassa: 2
kohta 5 alajakso –
Erityisjärjestelyjen, yhteishankintayksiköitä koskevien säännösten sekä yleisen
järjestelmän alaiset hankintasopimukset tapauksissa, joissa hankinnat ovat
suoraan avoimia kilpailulle 27 artikla Erityisjärjestelyjen
alaiset hankintasopimukset 30 artikla Menettely
sen määrittelemiseksi, onko tietty toiminto suoraan avoin kilpailulle IV LUKU
Eritelmiä ja hankintaa koskevia asiakirjoja koskevat erityissäännöt 38 artikla Hankintasopimuksen
toteuttamisen ehdot VI LUKU
Julkisuutta ja avoimuutta koskevat säännöt 1 jakso –
Ilmoitusten julkaiseminen 44 artikla Ilmoitusten laatiminen ja
julkaiseminen (ainoastaan 2 kohdan ensimmäinen alakohta sekä 4, 5 ja 7 kohta) 3 jakso – Viestintä
ja tietojenvaihto 50 artikla Tehtyjä
hankintasopimuksia koskevat säilytettävät tiedot VII LUKU
Menettelyn kulku 3 jakso – Kolmansista maista peräisin olevia tuotteita
sisältävät tarjoukset ja suhteet kyseisiin kolmansiin maihin 58 artikla Kolmansista
maista peräisin olevia tuotteita sisältävät tarjoukset 59 artikla Suhteet
kolmansiin maihin palveluja koskevien hankintasopimusten osalta IV OSASTO
Tilastoja koskevat velvollisuudet, täytäntöönpanovalta ja loppusäännökset 67 artikla Tilastoja
koskevat velvollisuudet 68 artikla Komiteamenettely 69 artikla Kynnysarvojen
tarkistus 70 artikla Muutokset 71 artikla Direktiivin
täytäntöönpano 72 artikla Valvontamekanismit 73 artikla Kumoaminen 74 artikla Voimaantulo 75 artikla Osoitus Direktiivin
2004/17/EY LIITTEET Liite I Kaasun
tai lämmön siirron tai jakelun alalla toimivat hankintayksiköt Liite II Sähkön
tuotannon, siirron tai jakelun alalla toimivat hankintayksiköt Liite III Juomaveden tuotannon, siirron tai jakelun
alalla toimivat hankintayksiköt Liite IV Hankintayksiköt
rautatiepalvelujen alalla Liite V Kaupunkirautatie-,
raitiotie-, johdinauto- tai linja-autopalvelujen alan hankintayksiköt Liite VI Postipalvelujen
alalla toimivat hankintayksiköt Liite VII Öljyn
ja kaasun etsinnän tai talteenoton alalla toimivat hankintayksiköt Liite VIII Hiilen ja muiden kiinteiden
polttoaineiden etsinnän tai talteenoton alalla toimivat hankintayksiköt Liite IX Meri- tai sisävesisatamien taikka
muiden terminaalipalvelujen alan hankintayksiköt Liite X Lentokenttäalan hankintayksiköt Liite XI Luettelo 30 artiklan 3 kohdassa
tarkoitetusta lainsäädännöstä Liite XII Luettelo 1 artiklan 2 kohdan b
alakohdassa tarkoitetuista toiminnoista Liite XXII Yhteenvetotaulukko 45 artiklassa
tarkoitetuista määräajoista Liite XXV Määräajat, jotka koskevat direktiivin
saattamista osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen soveltamista Liite XXVI Vastaavuustaulukko ________________ LIITE XVI-N NEUVOSTON DIREKTIIVIN 89/665/ETY[16], SELLAISENA KUIN SE ON MUUTETTUNA EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVILLÄ 2007/66/EY[17], SÄÄNNÖKSET, JOTKA EIVÄT KUULU LÄHENTÄMISEN SOVELTAMISALAAN Tässä liitteessä
luetellut osat eivät kuulu lähentämisen piiriin. 2 b artikla Odotusaikaa koskevat poikkeukset
2 b artiklan ensimmäisen kohdan a alakohta 2 d artikla Pätemättömyys
2 d artiklan ensimmäisen kohdan a alakohta
4 kohta 3 artikla Oikaisumenettely 3 a artikla Vapaaehtoista ex ante
-avoimuutta koskevan ilmoituksen sisältö 3 b artikla Komiteamenettely 4 artikla Täytäntöönpano 4 a artikla Uudelleentarkastelu ________________ LIITE XVI-O NEUVOSTON DIREKTIIVIN 92/13/ETY[18], SELLAISENA KUIN SE ON MUUTETTUNA EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
DIREKTIIVILLÄ 2007/66/EY[19], SÄÄNNÖKSET, JOTKA EIVÄT KUULU LÄHENTÄMISEN SOVELTAMISALAAN Tässä liitteessä
luetellut osat eivät kuulu lähentämisen piiriin. 2 b artikla Odotusaikaa koskevat poikkeukset
2 b artiklan ensimmäisen kohdan a alakohta 2 d artikla Pätemättömyys
2 b artiklan ensimmäisen kohdan a alakohta
4 kohta 3 a artikla Vapaaehtoista ex ante
-avoimuutta koskevan ilmoituksen sisältö 3 b artikla Komiteamenettely 8 artikla Oikaisumenettely 12 artikla Täytäntöönpano 12 a artikla Uudelleentarkastelu ________________ LIITE XVI-P GEORGIA: ALUSTAVA LUETTELO YHTEISTYÖAIHEISTA Julkisten
hankintojen alalla toimivien Georgian valtionhallinnon elinten virkamiesten
koulutus Georgiassa ja EU-maissa; Julkisiin
hankintoihin osallistumisesta kiinnostuneiden tavarantoimittajien koulutus; Julkisten
hankintojen alan parhaita käytänteitä ja sääntöjä koskevien tietojen ja
kokemusten vaihto; Julkisia hankintoja
koskevan internet-sivuston toimivuuden parantaminen ja julkisten hankintojen
valvontaa koskevan järjestelmän perustaminen; Kuulemiset ja
unionin tarjoama menetelmiin liittyvä apu nykyaikaisen sähköisen teknologian
soveltamisessa julkisten hankintojen alalla; Politiikan
johdonmukaisuudesta kaikilla julkisiin hankintoihin liittyvillä aloilla
vastuussa olevien elinten lujittaminen ja hankintaviranomaisten päätösten
puolueeton tarkastelu (uudelleentarkastelu). (Vrt.
tämän sopimuksen 143 artiklan 2 kohta) ________________ [1] Euroopan Parlamentin ja Neuvoston direktiivi 2004/18/EY,
annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, julkisia rakennusurakoita sekä julkisia
tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen
yhteensovittamisesta. [2] Neuvoston direktiivi 89/665/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta
1989, julkisia tavaranhankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin
liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten
ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta. [3] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY,
annettu 11 päivänä joulukuuta 2007, neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja
92/13/ETY muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien
muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi. [4] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/17/EY, annettu
31 päivänä maaliskuuta 2004, vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja
postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen
yhteensovittamisesta. [5] Neuvoston direktiivi 92/13/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta
1992, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien
yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen
liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten
yhteensovittamisesta. [6] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY,
annettu 11 päivänä joulukuuta 2007, neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja
92/13/ETY muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien
muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi. [7] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY,
annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004, julkisia rakennusurakoita sekä julkisia
tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen
yhteensovittamisesta. [8] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY,
annettu 31 päivänä maaliskuuta 2004 julkisia rakennusurakoita sekä julkisia
tavara- ja palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen
yhteensovittamisesta. [9] Neuvoston direktiivi 89/665/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta
1989, julkisia tavaranhankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin
liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten
ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta. [10] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY, annettu
11 päivänä joulukuuta 2007, neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY
muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien
muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi. [11] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/17/EY, annettu
31 päivänä maaliskuuta 2004, vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja
postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen
yhteensovittamisesta. [12] Neuvoston direktiivi 92/13/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta
1992, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien
yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen
liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten
yhteensovittamisesta. [13] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY, annettu
11 päivänä joulukuuta 2007, neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY
muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien
muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi. [14] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/18/EY, annettu
31 päivänä maaliskuuta 2004, julkisia rakennusurakoita sekä julkisia tavara- ja
palveluhankintoja koskevien sopimusten tekomenettelyjen yhteensovittamisesta. [15] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/17/EY, annettu
31 päivänä maaliskuuta 2004, vesi- ja energiahuollon sekä liikenteen ja
postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankintamenettelyjen
yhteensovittamisesta. [16] Neuvoston direktiivi 89/665/ETY, annettu 21 päivänä joulukuuta
1989, julkisia tavaranhankintoja ja rakennusurakoita koskeviin sopimuksiin
liittyvien muutoksenhakumenettelyjen soveltamista koskevien lakien, asetusten
ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta. [17] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY, annettu
11 päivänä joulukuuta 2007, neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY
muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien
muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi. [18] Neuvoston direktiivi 92/13/ETY, annettu 25 päivänä helmikuuta
1992, vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja teletoiminnan alalla toimivien
yksiköiden hankintamenettelyjä koskevien yhteisön sääntöjen soveltamiseen
liittyvien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten
yhteensovittamisesta. [19] Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2007/66/EY, annettu
11 päivänä joulukuuta 2007, neuvoston direktiivien 89/665/ETY ja 92/13/ETY
muuttamisesta julkisia hankintoja koskeviin sopimuksiin liittyvien
muutoksenhakumenettelyjen tehokkuuden parantamiseksi. LIITE XXII VEROTUS Georgia sitoutuu säädetyn aikataulun mukaisesti lähentämään asteittain
lainsäädäntöään seuraaviin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
oikeusvälineisiin: Välillinen verotus Neuvoston
direktiivi 2006/112/EY, annettu 28 päivänä marraskuuta 2006, yhteisestä
arvonlisäverojärjestelmästä Direktiivin
säännöksiä sovelletaan seuraavia lukuun ottamatta: – Arvonlisäveron
soveltamisala: 2 artiklan 1 kohdan b alakohta ja 2 kohta sekä 3 ja 4 artikla; – Alueellinen
soveltamisala: koko osasto: 5–8 artikla; – Verovelvolliset:
9 artiklan 2 kohta; – Verolliset
liiketoimet: 17 artikla ja 20–23 artikla; – Verotuspaikka: 33, 34 ja 35 artikla, 36 artiklan
2 kohta, 37, 40, 41 ja 42 artikla, 43 artiklan 2 kohta, 50, 51,
52 ja 57 artikla; – Verotettava
tapahtuma ja verosaatavan syntyminen: 67, 68 ja 69 artikla; – Veron
peruste: tavaroiden yhteisöhankinta: 83 ja 84 artikla; – Verokannat:
100 ja 101 artikla sekä poikkeukset tietyille jäsenvaltioille: 104–129 artikla;
– Vapautukset: yhteisöliiketoimet: 138–142
artikla; maahantuonti: 143 artiklan 1 kohdan d alakohta, 145 artikla;
maastavienti: 146 artiklan 1 kohdan b alakohta; kansainvälinen liikenne: 149
artikla, 150 artiklan 1 kohta; kansainvälinen tavaraliikenne: 162, 164, 165 ja
166 artikla; – Vähennykset:
171 artiklan 1 kohta ja 172 artikla; – Velvollisuudet: 195, 196, 197, 200, 209 ja 210
artikla, 213 artiklan 2 kohta, 214 artiklan 1 kohta lukuun
ottamatta 214 artiklan 1 kohdan a alakohtaa sekä 216 artikla; – Laskutus:
237 artikla – Kirjanpito:
243, 245 ja 249 artikla; – Ilmoitukset:
253, 254, 257, 258 ja 259 artikla; – Yhteenvetoilmoitukset:
262–270 artikla; – Tiettyihin
tuonti- ja vientitoimiin liittyvät velvollisuudet: 274–280 artikla; – Erityisjärjestelmät: 293, 294 ja 344–356
artikla; sähköistä kaupankäyntiä koskeva erityisjärjestelmä: 357–369 artikla; – Poikkeukset
tietyille jäsenvaltioille: 370–396 artikla; – Erinäiset
säännökset: 397–400 artikla; – Loppusäännökset:
402–414 artikla. Aikataulu: Direktiivin säännökset, edellä lueteltuja poikkeuksia lukuun
ottamatta, on pantava täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen
voimaantulosta. Georgia säilyttää oikeutensa vapauttaa verosta sellaisten tuotteiden ja
palveluiden toimitukset, jotka on tämän sopimuksen tullessa voimaan vapautettu
verosta Georgian verolainsäädännön nojalla. Neuvoston
direktiivi 2011/64/EU, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2011, valmistettuun
tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön viiden vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta lukuun ottamatta direktiivin
7 artiklan 2 kohtaa, 8, 9, 10, 11 ja 12 artiklaa, 14 artiklan 1,
2 ja 4 kohtaa sekä 18 ja 19 artiklaa, joiden osalta annetaan vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta ehdotus assosiaationeuvoston
päätökseksi ottaen huomioon Georgian tarve torjua salakuljetusta ja suojella
verotulojaan. Neuvoston
direktiivi 2007/74/EY, annettu 20 päivänä joulukuuta 2007, kolmansista maista
tulevien matkustajien tuomien tavaroiden vapauttamisesta arvonlisä- ja
valmisteverosta Tämän direktiivin
seuraavaa jaksoa sovelletaan: –
Määrällisiä rajoituksia koskeva 3 jakso Aikataulu: Nämä direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kolmen
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Neuvoston
direktiivi 92/83/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992, alkoholin ja
alkoholijuomien valmisteverojen rakenteiden yhdenmukaistamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden
kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Georgia säilyttää oikeutensa vapauttaa valmisteverosta
yksityishenkilöiden pieninä määrinä kotikäyttöön valmistamat alkoholijuomat,
joita ei ole tarkoitettu myyntiin. Neuvoston
direktiivi 2003/96/EY, annettu 27 päivänä lokakuuta 2003, energiatuotteiden ja
sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta Aikataulu: Direktiivin säännökset, direktiivin liitettä 1 lukuun
ottamatta, on pantava täytäntöön viiden vuoden kuluessa tämän sopimuksen
voimaantulosta. Neuvoston
direktiivi 2008/118/EY, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, valmisteveroja
koskevasta yleisestä järjestelmästä Tämän direktiivin
seuraavaa artiklaa sovelletaan: – 1 artikla Aikataulu: Nämä direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kahden
vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Kolmastoista
neuvoston direktiivi 86/560/ETY, annettu 17 päivänä marraskuuta 1986,
jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteisön
alueelle sijoittautumattomille verovelvollisille suoritettavaa arvonlisäveron
palautusta koskevat yksityiskohtaiset säännöt Aikataulu: Direktiivin säännökset on pantava täytäntöön kolmen vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. ________________ LIITE XXIII TILASTOTIEDOT
Tämän sopimuksen V
osaston (Taloudellinen yhteistyö) 4 luvun (Tilastotiedot) 291 artiklassa
mainittu tilastotietoja koskeva unionin säännöstö esitetään vuosittain
päivitettävässä tilastotietoja koskevien vaatimusten yhteenvedossa (Statistical
Requirements Compendium), jonka osapuolet katsovat olevan tämän sopimuksen
liitteenä. Tilastotietoja
koskevien vaatimusten yhteenvedon tuorein toisinto on saatavilla sähköisessä
muodossa Euroopan unionin tilastotoimiston (Eurostatin) verkkosivustolla
osoitteessa: http://epp.eurostat.ec.europa.eu. ________________ LIITE XXXIV PETOSTENTORJUNTAA JA -VALVONTAA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET Georgia sitoutuu säädetyn aikataulun mukaisesti lähentämään asteittain
lainsäädäntöään seuraaviin EU:n säädöksiin ja kansainvälisiin
oikeusvälineisiin: Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamisesta 26 päivänä heinäkuuta 1995 tehty
yleissopimus; yleissopimuksen seuraavia määräyksiä sovelletaan: – 1 artikla
– Yleiset määräykset, määritelmät; – 2 artiklan 1 kohta toteuttamalla tarpeelliset
toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 1 artiklassa tarkoitetut teot sekä 1
artiklan 1 kohdassa tarkoitettuihin tekoihin liittyvä avunanto rikokseen,
siihen yllyttäminen tai rikoksen yritys säädetään tehokkain, suhteellisin ja
vakuuttavin seuraamuksin rikoksina rangaistaviksi; – 3
artikla – Yritysjohtajien rikosoikeudellinen vastuu. Aikataulu: Nämä yleissopimuksen määräykset on pantava täytäntöön neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvä pöytäkirja;
pöytäkirjan seuraavia määräyksiä sovelletaan: – 1 artiklan
1 kohdan c alakohta ja 1 artiklan 2 kohta – Asiaankuuluvat määritelmät; – 2 artikla
– Lahjuksen ottaminen; – 3 artikla
– Lahjuksen antaminen; – 5 artiklan 1 kohta toteuttamalla tarpeelliset
toimenpiteet sen varmistamiseksi, että 2 ja 3 artiklassa tarkoitetut teot
sekä näihin tekoihin liittyvä avunanto ja yllytys säädetään tehokkain,
suhteellisin ja vakuuttavin seuraamuksin rikoksina rangaistaviksi; – 7 artikla
siltä osin kuin siinä viitataan yleissopimuksen 3 artiklaan. Aikataulu: Nämä pöytäkirjan määräykset on pantava täytäntöön neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. Euroopan yhteisöjen
taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvä toinen
pöytäkirja; pöytäkirjan seuraavia määräyksiä sovelletaan: – 1 artikla
– Määritelmät; – 2 artikla
– Rahanpesu; – 3 artikla
– Oikeushenkilöiden vastuu; – 4 artikla
– Oikeushenkilöihin kohdistuvat seuraamukset; – 12 artikla
siltä osin kuin siinä viitataan yleissopimuksen 3 artiklaan. Aikataulu: Nämä pöytäkirjan määräykset on pantava täytäntöön neljän vuoden kuluessa tämän sopimuksen voimaantulosta. ________________ PÖYTÄKIRJA I ALKUPERÄTUOTTEIDEN KÄSITTEEN MÄÄRITELMÄSTÄ
JA HALLINNOLLISEN YHTEISTYÖN MENETELMISTÄ SISÄLLYSLUETTELO I OSASTO || YLEISET MÄÄRÄYKSET || 1 artikla || Määritelmät || || || II OSASTO || ALKUPERÄTUOTTEIDEN KÄSITTEEN MÄÄRITELMÄ || 2 artikla || Yleiset vaatimukset || 3 artikla || Alkuperäkumulaatio || 4 artikla || Kokonaan tuotetut tuotteet || 5 artikla || Riittävästi valmistetut tai käsitellyt tuotteet || 6 artikla || Riittämätön valmistus tai käsittely || 7 artikla || Kelpuuttamisen yksikkö || 8 artikla || Tarvikkeet, varaosat ja työkalut || 9 artikla || Sarjat || 10 artikla || Neutraalit tekijät || || || III OSASTO || ALUEESEEN LIITTYVÄT VAATIMUKSET || 11 artikla || Alueperiaate || 12 artikla || Suora kuljetus || 13 artikla || Näyttelyt || || || IV OSASTO || TULLINPALAUTUS TAI TULLEISTA VAPAUTTAMINEN || 14 artikla || Tullinpalautuksen tai tulleista vapauttamisen kieltäminen || || || V OSASTO || ALKUPERÄSELVITYS || 15 artikla || Yleiset vaatimukset || 16 artikla || EUR.1-tavaratodistuksen antamismenettely || 17 artikla || Jälkikäteen annetut EUR.1-tavaratodistukset || 18 artikla || EUR.1-tavaratodistuksen kaksoiskappaleen antaminen || 19 artikla || EUR.1-tavaratodistuksen antaminen aikaisemmin annetun tai laaditun alkuperäselvityksen perusteella || 20 artikla || Kirjanpidollinen erottelu || 21 artikla || Alkuperäilmoituksen laatimisedellytykset || 22 artikla || Valtuutettu viejä || 23 artikla || Alkuperäselvityksen voimassaolo || 24 artikla || Alkuperäselvityksen antaminen || 25 artikla || Tuonti osalähetyksinä || 26 artikla || Poikkeukset alkuperäselvityksen antamiseen || 27 artikla || Täydentävät asiakirjat || 28 artikla || Alkuperäselvitysten ja todistusasiakirjojen säilyttäminen || 29 artikla || Poikkeavuudet ja muotovirheet || 30 artikla || Euroina ilmaistut määrät || || || VI OSASTO || HALLINNOLLISEN YHTEISTYÖN MENETELMÄT || 31 artikla || Hallinnollinen yhteistyö || 32 artikla || Alkuperäselvitysten tarkastaminen || 33 artikla || Riitojen ratkaiseminen || 34 artikla || Seuraamukset || 35 artikla || Vapaa-alueet || || || VII OSASTO || CEUTA JA MELILLA || 36 artikla || Tämän pöytäkirjan soveltaminen || 37 artikla || Erityisedellytykset || || || VIII OSASTO || LOPPUMÄÄRÄYKSET || 38 artikla || Tämän pöytäkirjan muuttaminen || 39 artikla || Matkalla tai varastossa olevia tavaroita koskevat siirtymämääräykset || || || Luettelo tämän pöytäkirjan liitteistä || Liite I || Alkuhuomautukset pöytäkirjan I liitteessä II olevaan luetteloon || Liite II || Luettelo ei-alkuperäaineksiin sovellettavista valmistus- tai käsittelytoimista, jotka on tehtävä, jotta valmistettu tuote voi saada alkuperäaseman || Liite III || EUR.1-tavaratodistuksen ja EUR.1-tavaratodistushakemuksen mallit || Liite IV || Alkuperäilmoituksen teksti || Yhteiset julistukset || || Yhteinen julistus Andorran ruhtinaskunnasta || || Yhteinen julistus San Marinon tasavallasta || || Yhteinen julistus alkuperätuotteiden käsitteen määritelmää ja hallinnollista yhteistyötä koskevassa pöytäkirjassa I olevien alkuperäsääntöjen tarkistuksesta || I OSASTO YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 ARTIKLA Määritelmät Tässä pöytäkirjassa
tarkoitetaan a) ’valmistuksella’ kaikenlaista valmistusta tai
käsittelyä, myös kokoamista tai erityistoimia; b) ’aineksella’ kaikkia aineosia, raaka-aineita,
komponentteja, osia jne., joita käytetään tuotteen valmistuksessa; c) ’tuotteella’ valmista tuotetta, vaikka se olisi
tarkoitettu käytettäväksi myöhemmin toisessa valmistustoimessa; d) ’tavaroilla’ sekä aineksia että tuotteita; e) ’tullausarvolla’ tullitariffeja ja kauppaa
koskevan yleissopimuksen VII artiklan soveltamisesta vuonna 1994 tehdyn
sopimuksen (GATT-sopimuksen) mukaisesti määritettyä arvoa; f) ’vapaasti tehtaalla -hinnalla’ sille osapuolessa
olevalle valmistajalle, jonka yrityksessä viimeinen valmistus tai käsittely on
tehty, tuotteesta maksettua vapaasti tehtaalla -hintaa, johon sisältyy kaikkien
valmistuksessa käytettyjen ainesten arvo ja josta on vähennetty sisäiset verot,
jotka palautetaan tai voidaan palauttaa valmista tuotetta vietäessä; g) ’ainesten arvolla’ valmistuksessa käytettyjen
ei-alkuperäainesten tullausarvoa tuontihetkellä tai, jos sitä ei tiedetä tai
voida todeta, ensimmäistä todettavissa olevaa aineksista viejäosapuolessa
maksettua hintaa; h) ’alkuperäainesten arvolla’ tällaisten ainesten
arvoa määriteltynä soveltuvin osin sovelletun g alakohdan mukaisesti; i) ’arvonlisäyksellä’
vapaasti tehtaalla -hintaa, josta on vähennetty kaikkien sellaisten käytettyjen
ainesten tullausarvo, jotka ovat sellaisten muiden osapuolten, joihin voidaan
soveltaa kumulaatiota, alkuperätuotteita, tai jos tullausarvoa ei tiedetä tai
voida todeta, ensimmäinen todettavissa oleva aineksista viejäosapuolessa
maksettu hinta; j) ’ryhmillä’ ja ’nimikkeillä’ vuoden 1983
harmonoidun tavarankuvaus- ja koodausjärjestelmän, jäljempänä tässä
pöytäkirjassa ’harmonoitu järjestelmä’ tai ’HS’, muodostavan nimikkeistön
ryhmiä ja nimikkeitä (nelinumeroiset koodit); k) ilmaisulla ’luokitella’ tuotteen tai aineksen
luokittelua tiettyyn nimikkeeseen; l) ’lähetyksellä’ tuotteita, jotka lähetetään
samanaikaisesti yhdeltä viejältä yhdelle vastaanottajalle tai kuljetetaan
yhdellä kuljetusasiakirjalla taikka, jos tällaista asiakirjaa ei ole, yhdellä
kauppalaskulla viejältä vastaanottajalle; m) ’alueilla’ myös aluevesiä. n) ’osapuolella’ yhtä tai useampaa EU:n
jäsenvaltiota tai kaikkia EU:n jäsenvaltioita taikka EU:ta tai Georgiaa; ja o) ’osapuolen tulliviranomaisilla’ EU:n osalta
kaikkia EU:n jäsenvaltioiden tulliviranomaisia. II OSASTO ALKUPERÄTUOTTEIDEN KÄSITTEEN MÄÄRITELMÄ 2 ARTIKLA Yleiset vaatimukset Tätä sopimusta
sovellettaessa seuraavia tuotteita pidetään osapuolen alkuperätuotteina: a) 4 artiklan mukaiset osapuolessa kokonaan
tuotetut tuotteet; ja b) osapuolessa tuotetut tuotteet, joiden valmistuksessa
on käytetty muita kuin siellä kokonaan tuotettuja aineksia, jos näille
aineksille on tehty kyseisessä osapuolessa 5 artiklan mukainen riittävä
valmistus tai käsittely. 3 ARTIKLA Alkuperäkumulaatio 1. Tuotteita
pidetään viejäosapuolen alkuperätuotteina, jos ne on tuotettu siellä käyttäen
toisen osapuolen alkuperäaineksia tai käyttäen Turkin alkuperäaineksia, joihin
sovelletaan 22 päivänä joulukuuta 1995 tehtyä EY–Turkki -assosiaationeuvoston
päätöstä 1/95[1],
edellyttäen että kyseisiä aineksia on viejäosapuolessa valmistettu tai
käsitelty tämän pöytäkirjan 6 artiklassa tarkoitettuja toimintoja enemmän,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän pöytäkirjan 2 artiklan soveltamista.
Näiden ainesten ei tarvitse olla riittävästi valmistettuja tai käsiteltyjä. 2. Jos
aineksia ei ole valmistettu tai käsitelty viejäosapuolessa 6 artiklassa
tarkoitettuja toimintoja enemmän, valmista tuotetta pidetään viejäosapuolen
alkuperätuotteena ainoastaan, jos siellä syntynyt arvonlisäys on suurempi kuin
käytettyjen toisen osapuolen tai Turkin alkuperäainesten arvo. Muussa
tapauksessa valmista tuotetta pidetään Turkin tai toisen osapuolen
alkuperätuotteena riippuen siitä, kumman osuus viejäosapuolessa tehdyssä
valmistuksessa käytetyistä alkuperäainesten arvosta on suurempi. 3. Osapuolen
tai Turkin alkuperätuotteet, joille ei tehdä mitään valmistusta tai käsittelyä
viejäosapuolessa, säilyttävät alkuperänsä, jos ne viedään johonkin toiseen
osapuoleen. 4. Turkin
alkuperäaineksille määrättyä kumulaatiota voidaan soveltaa ainoastaan seuraavin
edellytyksin: a) osapuolten ja Turkin välillä sovelletaan
etuuskohteluun oikeuttavaa sopimusta GATT 1994 -sopimuksen XXIV artiklan
mukaisesti; b) ainekset ja tuotteet ovat saaneet alkuperäaseman
tämän pöytäkirjan alkuperäsääntöjen kanssa samanlaisten alkuperäsääntöjen
nojalla; ja c) kumulaation soveltamisvaatimusten täyttymistä
koskeva ilmoitus on julkaistu Euroopan unionin virallisen lehden
C-sarjassa ja Georgiassa sen omia menettelyjä noudattaen. 5. Tämän
artiklan mukaista kumulaatiota sovelletaan Euroopan unionin virallisessa
lehden C-sarjassa julkaistussa ilmoituksessa mainitusta ajankohdasta
alkaen. 6. Osapuolten
on annettava toisilleen sellaisten sopimusten tiedot, mukaan lukien niiden
voimaantulopäivä, joita ne soveltavat 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen maiden
kanssa. 4 artikla Kokonaan tuotetut tuotteet 1. Seuraavia
on pidettävä osapuolessa kokonaan tuotettuina: a) sen maaperästä tai sen merenpohjasta louhitut
kivennäistuotteet; b) siellä korjatut kasvituotteet; c) siellä syntyneet ja kasvatetut elävät eläimet; d) siellä kasvatetuista elävistä eläimistä saadut
tuotteet; e) siellä metsästämällä tai kalastamalla saadut
tuotteet; f) viejäosapuolen alusten sen aluevesien
ulkopuolelta pyytämät merikalastustuotteet ja muut sen merestä saamat tuotteet; g) sen tehdasaluksilla ainoastaan f alakohdassa
tarkoitetuista tuotteista valmistetut tuotteet; h) siellä kerätyt yksinomaan raaka-aineiden
talteenottoon soveltuvat käytetyt tavarat, myös yksinomaan uudelleen pinnoitettaviksi
tai jätekäyttöön soveltuvat käytetyt ulkorenkaat; i) siellä suoritetuista valmistustoimista syntyneet
jätteet ja romu; j) sen aluevesien ulkopuolisesta merenpohjasta tai
merenpohjan alaisista kerrostumista saadut tuotteet, jos sillä on yksinoikeus
hyödyntää tätä merenpohjaa tai sen alaisia kerrostumia; k) siellä yksinomaan a–j alakohdassa
eritellyistä tuotteista valmistetut tavarat. 2. Edellä 1
kohdan f ja g alakohdassa käytettyjä ilmaisuja ’viejäosapuolen alusten’ ja ’sen
tehdasaluksilla’ sovelletaan ainoastaan aluksiin ja tehdasaluksiin: a) jotka on merkitty tai ilmoitettu EU:n
jäsenvaltion tai Georgian alusrekisteriin; b) jotka purjehtivat EU:n jäsenvaltion tai Georgian
lipun alla; c) jotka vähintään puoliksi ovat EU:n
jäsenvaltioiden tai Georgian kansalaisten tai sellaisen yhtiön omistuksessa,
jonka kotipaikka sijaitsee jossakin EU:n jäsenvaltiossa tai Georgiassa ja jonka
johtaja tai johtajat, hallituksen tai hallintoneuvoston puheenjohtaja ja näiden
elinten jäsenten enemmistö ovat EU:n jäsenvaltioiden tai Georgian kansalaisia
ja jonka pääomasta lisäksi henkilöyhtiöiden ja yhtiöiden, joiden osakkaiden
vastuu on rajoitettu, osalta vähintään puolet kuuluu näille valtioille tai
niiden julkisille laitoksille taikka kansalaisille; d) joiden päällystö koostuu EU:n jäsenvaltion tai
Georgian kansalaisista; e) joiden miehistöstä vähintään 75 prosenttia on
EU:n jäsenvaltion tai Georgian kansalaisia. 5 artikla Riittävästi valmistetut tai käsitellyt tuotteet 1. Edellä 2
artiklaa sovellettaessa pidetään tuotteita, jotka eivät ole kokonaan
tuotettuja, riittävästi valmistettuina tai käsiteltyinä, jos tämän pöytäkirjan
liitteessä II olevassa luettelossa määrätyt edellytykset täyttyvät. Näissä
edellytyksissä ilmoitetaan valmistus tai käsittely, joka on tehtävä
valmistuksessa käytetyille ei-alkuperäaineksille, ja niitä sovelletaan
ainoastaan tällaisiin aineksiin. Näin ollen jos tuotetta, joka on saanut
alkuperäaseman luettelossa määrätyt edellytykset täyttämällä, käytetään toisen
tuotteen valmistuksessa, siihen ei sovelleta sitä tuotetta koskevia
edellytyksiä, jonka valmistuksessa sitä käytetään, eikä sen valmistuksessa
mahdollisesti käytettyjä ei-alkuperäaineksia oteta huomioon. 2. Sen
estämättä, mitä 1 kohdassa määrätään, ei-alkuperäaineksia, joita tämän
pöytäkirjan liitteessä II olevassa luettelossa määrättyjen edellytysten mukaan
ei saa käyttää tuotteen valmistuksessa, saadaan kuitenkin käyttää, jos a) niiden yhteisarvo on enintään 10 prosenttia
tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta; ja b) mitään niistä prosenttimääristä, jotka
luettelossa annetaan ei-alkuperäainesten enimmäisarvoksi, ei ylitetä tämän
kohdan soveltamisen johdosta. Tätä kohtaa ei
sovelleta harmonoidun järjestelmän 50–63 ryhmän tuotteisiin. 3. Tämän
artiklan 1 ja 2 kohtaa sovelletaan, jollei 6 artiklassa toisin määrätä. 6 artikla Riittämätön valmistus tai käsittely 1. Seuraavia
toimintoja pidetään riittämättöminä valmistus- ja käsittelytoimintoina antamaan
alkuperäasema riippumatta siitä, täyttyvätkö 5 artiklan vaatimukset, sanotun
kuitenkaan rajoittamatta tämän artiklan 2 kohdan soveltamista: a) toiminnot tuotteiden kunnon säilymisen
varmistamiseksi kuljetuksen ja varastoinnin aikana; b) kollien jakaminen ja yhdistäminen; c) pesu, puhdistus; pölyn, oksidin, öljyn, maalin
tai muun peiteaineen poistaminen; d) tekstiilien silitys tai prässäys; e) yksinkertainen maalaus ja kiillotus; f) viljan ja riisin esikuorinta, valkaisu osittain
tai kokonaan, kiillotus ja lasitus; g) sokerin värjäys tai sokeripalojen muodostus; h) hedelmien, pähkinöiden ja vihannesten kuoriminen
ja kivien poisto; i) teroitus, yksinkertainen hiominen tai
yksinkertainen leikkaaminen; j) seulonta, lajittelu, luokittelu, ryhmittely,
yhteensovitus; (myös tavaroiden järjestäminen sarjoiksi); k) yksinkertainen pullotus, tölkitys, pussitus,
koteloihin tai rasioihin pakkaaminen, kartongille tai levyille kiinnittäminen
ja kaikki muut yksinkertaiset pakkaustoiminnot; l) merkkien, nimilappujen, logojen ja muiden
vastaavanlaisten tunnusten kiinnittäminen tai painaminen tuotteisiin tai niiden
pakkauksiin; m) erilaistenkin tuotteiden yksinkertainen
sekoittaminen; n) sokerin sekoittaminen muiden ainesten kanssa; o) osien yksinkertainen yhdistäminen kokonaiseksi
tuotteeksi tai tuotteiden purkaminen osiin; p) kahden tai useamman a–o alakohdassa mainitun
toiminnon toteuttaminen yhdessä; q) eläinten teurastus. 2. Kaikki
tietylle tuotteelle osapuolessa tehdyt toiminnot on otettava kokonaisuutena
huomioon määritettäessä, pidetäänkö tälle tuotteelle tehtyä valmistusta tai
käsittelyä 1 kohdan mukaisena riittämättömänä toimintona. 7 artikla Kelpuuttamisen yksikkö 1. Kelpuuttamisen
yksikkö tämän pöytäkirjan määräyksiä sovellettaessa on se tuote, jota pidetään
perusyksikkönä määritettäessä harmonoidun järjestelmän nimikkeistön mukainen
luokittelu. Tästä seuraa, että a) kun tavararyhmästä tai -yhdistelmästä koostuva
tuote luokitellaan harmonoidussa järjestelmässä yhteen ainoaan nimikkeeseen,
tämä kokonaisuus muodostaa kelpuuttamisen yksikön; b) kun lähetys koostuu useasta samanlaisesta
tuotteesta, jotka luokitellaan samaan harmonoidun järjestelmän nimikkeeseen,
tämän pöytäkirjan määräyksiä sovelletaan kuhunkin tuotteeseen erikseen. 2. Jos
harmonoidun järjestelmän 5 yleisen tulkintasäännön mukaan pakkausta pidetään
tuotteeseen kuuluvana luokiteltaessa, sitä on pidettävä tuotteeseen kuuluvana
myös alkuperää määritettäessä. 8 artikla Tarvikkeet, varaosat ja työkalut Tarvikkeiden,
varaosien ja työkalujen, jotka toimitetaan yhdessä laitteiston, koneen,
laitteen tai ajoneuvon kanssa, jotka kuuluvat tavanomaisena varustuksena tähän
laitteistoon, koneeseen, laitteeseen tai ajoneuvoon ja jotka sisältyvät sen
hintaan taikka joita ei laskuteta erikseen, katsotaan muodostavan kyseisen
laitteiston, koneen, laitteen tai ajoneuvon kanssa yhden kokonaisuuden. 9 artikla Sarjat Harmonoidun
järjestelmän 3 yleisen tulkintasäännön mukaisia sarjoja pidetään
alkuperätuotteina, jos kaikki sarjaan kuuluvat tuotteet ovat alkuperätuotteita.
Jos sarja koostuu sekä alkuperätuotteista että ei-alkuperätuotteista, sitä on
kuitenkin kokonaisuutena pidettävä alkuperätuotteena, jos ei-alkuperätuotteiden
arvo on enintään 15 prosenttia sarjan vapaasti tehtaalla -hinnasta. 10 artikla Neutraalit tekijät Määritettäessä,
onko tuote alkuperätuote, ei ole tarpeen todeta seuraavien tuotteen
valmistuksessa mahdollisesti käytettyjen tuotteiden alkuperää: a) energia ja
polttoaineet; b) laitokset
ja laitteistot; c) koneet ja
työkalut; d) tavarat,
jotka eivät sisälly ja joiden ei ole tarkoitus sisältyä tuotteen lopulliseen
koostumukseen. III OSASTO ALUEESEEN LIITTYVÄT VAATIMUKSET 11 artikla Alueperiaate 1. Edellä II
osastossa alkuperäaseman saamiselle määrättyjen edellytysten on täytyttävä
keskeytyksettä osapuolessa, jollei 3 artiklassa ja tämän artiklan 3 kohdassa
toisin määrätä. 2. Jos
osapuolesta johonkin muuhun maahan viedyt alkuperätuotteet palautetaan, niitä
on, jollei 3 artiklassa toisin määrätä, pidettävä ei-alkuperätuotteina, jollei
tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla voida osoittaa, että a) palautetut tavarat ovat samat kuin osapuolesta
viedyt tavarat; ja b) palautetuille tavaroille ei ole tehty kyseisessä
maassa tai viennin aikana muita kuin niiden kunnon säilyttämiseksi tarvittavia
toimintoja. 3. Osapuolen
ulkopuolella tehty valmistus tai käsittely osapuolesta viedyille ja sinne
jälleentuoduille aineksille ei vaikuta alkuperäaseman saamiseen II osastossa
määrätyin edellytyksin, jos a) kyseiset ainekset on tuotettu kokonaan
osapuolessa tai niitä on ennen niiden vientiä valmistettu tai käsitelty siellä
6 artiklassa tarkoitettuja toimintoja enemmän; ja b) tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla voidaan
osoittaa, että i) jälleentuodut tavarat on saatu vietyjä aineksia
valmistamalla ja käsittelemällä; ja ii) osapuolen ulkopuolella tämän artiklan määräyksiä
soveltamalla yhteensä saavutettu arvonlisäys on enintään 10 prosenttia sen
valmiin tuotteen, jolle alkuperäasemaa haetaan, vapaasti tehtaalla -hinnasta. 4. Sovellettaessa
3 kohdan määräyksiä II osastossa määrättyjä edellytyksiä alkuperäaseman
saamiselle ei sovelleta osapuolen ulkopuolella tehtyyn valmistukseen tai
käsittelyyn. Kuitenkin silloin, kun valmiin tuotteen alkuperäaseman
määrittämiseksi sovelletaan tämän pöytäkirjan liitteessä II olevan
luettelon mukaista sääntöä, joka määrää kaikkien käytettyjen
ei-alkuperäainesten enimmäisarvon, asianomaisen osapuolen alueella käytettyjen
ei-alkuperäainesten yhteisarvo ja tämän artiklan määräysten mukaisesti
osapuolen ulkopuolella yhteensä saavutettu arvonlisäys eivät saa ylittää mainittua
prosenttimäärää. 5. Sovellettaessa
3 ja 4 kohdan määräyksiä ’yhteensä saavutetulla arvonlisäyksellä’ tarkoitetaan
kaikkia osapuolen ulkopuolella syntyneitä kustannuksia, mukaan lukien siellä
käytettyjen ainesten arvo. 6. Edellä 3
ja 4 kohdan määräyksiä ei sovelleta tuotteisiin, jotka eivät täytä tämän
pöytäkirjan liitteessä II olevassa luettelossa mainittuja edellytyksiä tai
joita voidaan pitää riittävästi valmistettuina tai käsiteltyinä vain
soveltamalla 5 artiklan 2 kohdassa määrättyä yleistä poikkeamaa. 7. Tämän
artiklan 3 ja 4 kohtaa ei sovelleta harmonoidun järjestelmän 50–63 ryhmän
tuotteisiin. 8. Tämän
artiklan määräysten mukainen valmistus tai käsittely osapuolen ulkopuolella on
tehtävä ulkoisen jalostuksen menettelyssä tai sen kaltaisessa järjestelmässä. 12 artikla Suora kuljetus 1. Asiaankuuluvan
sopimuksen mukaista etuuskohtelua sovelletaan ainoastaan tämän pöytäkirjan
vaatimukset täyttäviin tuotteisiin, jotka kuljetetaan suoraan osapuolten
välillä. Yhden lähetyksen muodostavat tuotteet voidaan kuitenkin kuljettaa
muiden alueiden kautta, tarvittaessa uudelleen lastaten tai väliaikaisesti
varastoiden näillä alueilla, jos tuotteet pysyvät kauttakuljetus- tai
varastointimaan tulliviranomaisten valvonnassa ja niille ei tehdä muita
toimintoja kuin purkaminen, uudelleenlastaus tai niiden kunnon säilyttämiseksi
tarvittavat toiminnot. Alkuperätuotteet
voidaan kuljettaa putkijohdoissa muun kuin viejä- tai tuojaosapuolen alueen
kautta. 2. Edellä 1
kohdassa säädettyjen edellytysten täyttyminen osoitetaan tuojaosapuolen
tulliviranomaisille esittämällä a) yksi ainoa kuljetusasiakirja, jolla tavarat on
kuljetettu viejäosapuolesta kauttakuljetusmaan kautta; tai b) kauttakuljetusmaan
tulliviranomaisten antama todistus, jossa: i) on tarkka kuvaus tuotteista; ii) ilmoitetaan tuotteiden purkamisen ja
uudelleenlastauksen päivämäärät ja tarvittaessa käytettyjen alusten tai muiden
kuljetusvälineiden nimet; ja iii) vahvistetaan ne olosuhteet, joissa tavarat ovat
olleet kauttakuljetusmaassa; tai c) muussa tapauksessa
muita asian kannalta olennaisia asiakirjoja. 13 artikla Näyttelyt 1. Muussa
maassa kuin osapuolessa pidettävään näyttelyyn lähetettyihin tavaroihin, jotka
myydään näyttelyn jälkeen osapuoleen tuotaviksi, sovelletaan tuonnissa
asiaankuuluvan sopimuksen määräyksiä, jos tulliviranomaisten hyväksymällä
tavalla voidaan osoittaa, että a) viejä on lähettänyt kyseiset tuotteet
osapuolesta maahan, jossa näyttely pidetään, ja pitänyt niitä näytteillä
siellä; b) kyseinen viejä on myynyt tai muuten luovuttanut
tuotteet jollekin osapuolessa olevalle henkilölle; c) tuotteet on lähetetty näyttelyn aikana tai
välittömästi sen jälkeen siinä tilassa, jossa ne lähetettiin näyttelyyn; ja d) sen jälkeen kun tuotteet on lähetetty näyttelyyn,
niitä ei ole käytetty muihin tarkoituksiin kuin näyttelyssä esittelyyn. 2. Alkuperäselvitys
on annettava tai laadittava V osaston määräysten mukaisesti ja esitettävä
tavanomaisella tavalla tuojaosapuolen tulliviranomaisille. Siinä on
ilmoitettava näyttelyn nimi ja osoite. Tarvittaessa voidaan vaatia kirjallinen
lisäselvitys olosuhteista, joissa tuotteita on pidetty näytteillä. 3. Edellä 1
kohdan määräyksiä sovelletaan kaikkiin kaupan, teollisuuden, maatalouden ja
käsiteollisuuden näyttelyihin, messuihin tai niiden kaltaisiin julkisiin
esittelytilaisuuksiin, joita ei ole järjestetty yksityisiin tarkoituksiin
kaupoissa tai liiketiloissa ulkomaisten tuotteiden myymiseksi ja joiden aikana
tuotteet pysyvät tullivalvonnassa. IV OSASTO TULLINPALAUTUS TAI TULLEISTA VAPAUTTAMINEN 14 artikla Tullinpalautuksen tai tulleista vapauttamisen kieltäminen 1. Ei-alkuperäaineksille,
joita on käytetty sellaisten osapuolen alkuperätuotteiden valmistuksessa,
joille on annettu tai laadittu alkuperäselvitys V osaston määräysten
mukaisesti, ei myönnetä osapuolessa minkäänlaista tullinpalautusta tai
tulleista vapauttamista. 2. Edellä
1 kohdassa tarkoitettua kieltoa sovelletaan kaikkiin tullien tai
vaikutukseltaan niitä vastaavien maksujen osittaista tai täydellistä
palauttamista, peruuttamista tai niistä vapauttamista koskeviin järjestelyihin,
joita osapuoli soveltaa valmistuksessa käytettyihin aineksiin, kun tällaista
palauttamista, peruuttamista tai vapauttamista nimenomaisesti tai
tosiasiallisesti sovelletaan siinä tapauksessa, että näistä aineksista
valmistetut tuotteet viedään, mutta ei siinä tapauksessa, että ne on
tarkoitettu kotimaiseen käyttöön siellä. 3. Alkuperäselvityksessä
tarkoitettujen tuotteiden viejän on oltava valmis milloin tahansa
tulliviranomaisten pyynnöstä esittämään kaikki asianmukaiset asiakirjat, joilla
todistetaan, ettei asianomaisten tuotteiden valmistuksessa käytetyistä
ei-alkuperäaineksista ole saatu tullinpalautusta ja että kaikki tällaisiin
aineksiin sovellettavat tullit tai vaikutukseltaan niitä vastaavat maksut on
tosiasiallisesti maksettu. 4. Tämän
artiklan 1–3 kohdan määräyksiä sovelletaan myös 7 artiklan 2 kohdassa
tarkoitettuihin pakkauksiin, 8 artiklassa tarkoitettuihin tarvikkeisiin,
varaosiin ja työkaluihin ja 9 artiklassa tarkoitettuihin sarjaan kuuluviin
tuotteisiin silloin, kun kyseiset tavarat eivät ole alkuperätuotteita. 5. Edellä 1–4
kohdan määräyksiä sovelletaan ainoastaan aineksiin, jollaisiin tätä pöytäkirjaa
sovelletaan. V OSASTO ALKUPERÄSELVITYS 15 artikla Yleiset vaatimukset 1. Osapuolen
alkuperätuotteet saavat toiseen osapuoleen tuotaessa asiaankuuluvien sopimusten
mukaiset etuudet, jos niistä esitetään jokin seuraavista alkuperäselvityksistä: a) tämän pöytäkirjan liitteessä III olevan mallin
mukainen EUR.1-tavaratodistus; b) 21 artiklan 1 kohdassa eritellyissä tapauksissa
ilmoitus, jäljempänä ’alkuperäilmoitus’, jonka viejä antaa kauppalaskussa,
lähetysluettelossa tai muussa sellaisessa kaupallisessa asiakirjassa, jossa
asianomaisten tuotteiden kuvaus on riittävän yksityiskohtainen niiden
tunnistamiseksi. Alkuperäilmoituksen teksti on tämän pöytäkirjan
liitteessä IV. 2. Sen
estämättä, mitä tämän artiklan 1 kohdassa määrätään, tämän pöytäkirjan mukaiset
alkuperätuotteet saavat 26 artiklassa eritellyissä tapauksissa tämän sopimuksen
määräysten mukaiset etuudet ilman, että on tarpeen esittää mitään tämän
artiklan1 kohdassa tarkoitetuista alkuperäselvityksistä. 16 artikla EUR.1-tavaratodistuksen antamismenettely 1. Viejäosapuolen
tulliviranomaiset antavat EUR.1-tavaratodistuksen viejän tai, viejän vastuulla,
tämän valtuuttaman edustajan tekemästä kirjallisesta hakemuksesta. 2. Tätä
varten viejä tai tämän valtuuttama edustaja täyttää tämän pöytäkirjan
liitteessä 3 olevien mallien mukaiset EUR.1-tavaratodistuksen ja hakulomakkeen.
Nämä lomakkeet täytetään jollakin niistä kielistä, joilla asiaankuuluva sopimus
on tehty, ja viejämaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jos lomakkeet
täytetään käsin, ne on täytettävä musteella painokirjaimin. Tuotteiden kuvaus
on merkittävä sille varattuun kohtaan jättämättä väliin tyhjiä rivejä. Jos
kohtaa ei täytetä kokonaan, kuvauksen viimeisen rivin alle on vedettävä
vaakasuora viiva ja täyttämätön tila on suljettava viivalla. 3. EUR.1-tavaratodistusta
hakevan viejän on oltava valmis milloin tahansa sen viejäosapuolen
tulliviranomaisten pyynnöstä, jossa EUR.1-tavaratodistus annetaan, esittämään
kaikki asianmukaiset asiakirjat, joilla todistetaan asianomaisten tuotteiden
alkuperäasema sekä tämän pöytäkirjan muiden vaatimusten täyttyminen. 4. EU:n jäsenvaltion
tai Georgian tulliviranomaiset antavat EUR.1-tavaratodistuksen, jos
asianomaisia tuotteita voidaan pitää EU:n, Georgian tai Turkin
alkuperätuotteina ja jos ne täyttävät tämän pöytäkirjan muut vaatimukset,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta 5 kohdan soveltamista 5. EUR.1-tavaratodistuksia
antavien tulliviranomaisten on toteutettava kaikki tarvittavat toimet
tuotteiden alkuperäaseman ja tämän pöytäkirjan muiden vaatimusten täyttymisen
tarkastamiseksi. Tätä varten niillä on oikeus vaatia todisteita ja tarkastaa
viejän tilejä tai tehdä muita asianmukaisiksi katsomiaan tarkastuksia. Niiden
on valvottava myös, että 2 kohdassa tarkoitetut lomakkeet on täytetty
asianmukaisesti. Ne tarkastavat erityisesti, että tavaran kuvaukselle varattu
kohta on täytetty siten, että siihen on mahdotonta tehdä vilpillisiä lisäyksiä. 6. EUR.1-tavaratodistuksen
antamispäivä merkitään todistuksen 11 kohtaan. 7. Tulliviranomaiset
antavat EUR.1-tavaratodistuksen, ja se annetaan viejän käyttöön heti, kun
vienti on tosiasiallisesti tapahtunut tai varmistunut. 17 artikla Jälkikäteen annetut EUR.1-tavaratodistukset 1. Sen
estämättä, mitä 16 artiklan 7 kohdassa säädetään, EUR.1-tavaratodistus voidaan
poikkeuksellisesti antaa siihen merkittyjen tuotteiden viennin jälkeen, jos: a) sitä ei ole annettu vientihetkellä erehdysten,
tahattomien laiminlyöntien tai erityisolosuhteiden vuoksi; tai b) tulliviranomaisia tyydyttävällä tavalla
osoitetaan, että EUR.1-tavaratodistus on annettu, mutta sitä ei ole tuonnissa
hyväksytty teknisistä syistä. 2. Sovellettaessa
1 kohtaa viejän on ilmoitettava hakemuksessaan EUR.1-tavaratodistukseen
merkittyjen tuotteiden vientipaikka ja -päivä sekä perusteet pyynnölleen. 3. Tulliviranomaiset
voivat antaa EUR.1-tavaratodistuksen jälkikäteen vasta todettuaan viejän
hakemuksessa annettujen tietojen olevan vastaavien asiakirjojen mukaisia. 4. Jälkikäteen
annettuihin EUR.1-tavaratodistuksiin on tehtävä seuraava englanninkielinen
merkintä: ”ISSUED
RETROSPECTIVELY” 5. Edellä 4
kohdassa tarkoitettu merkintä tehdään EUR.1-tavaratodistuksen 7 kohtaan. 18 artikla EUR.1-tavaratodistuksen kaksoiskappaleen antaminen 1. Jos
EUR.1-tavaratodistus varastetaan tai se katoaa tai tuhoutuu, viejä voi pyytää
todistuksen antaneilta tulliviranomaisilta kaksoiskappaleen, joka laaditaan
niiden hallussa olevien vientiasiakirjojen perusteella. 2. Näin
annettuun kaksoiskappaleeseen on tehtävä seuraava englanninkielinen merkintä: ”DUPLICATE” 3. Edellä 2
kohdassa tarkoitettu merkintä tehdään kaksoiskappaleena annetun EUR.1-tavaratodistuksen
7 kohtaan. 4. Kaksoiskappale,
johon on merkittävä alkuperäisen EUR.1-tavaratodistuksen antopäivämäärä, on
voimassa kyseisestä päivästä alkaen. 19 artikla EUR.1-tavaratodistuksen antaminen aikaisemmin annetun tai laaditun
alkuperäselvityksen perusteella Kun
alkuperätuotteet asetetaan osapuolessa tullitoimipaikan valvontaan,
alkuperäinen alkuperäselvitys voidaan korvata yhdellä tai useammalla EUR.1-
tavaratodistuksella kaikkien näiden tuotteiden tai niistä osan lähettämiseksi
muualle samaan osapuoleen. Korvaavat EUR.1-tavaratodistukset antaa
tullitoimipaikka, jonka valvontaan tuotteet asetetaan. 20 artikla Kirjanpidollinen erottelu 1. Jos
samanlaisten tai keskenään korvattavissa olevien alkuperä- ja
ei-alkuperäainesten erillisvarastointi aiheuttaa huomattavia kustannuksia tai
merkittäviä vaikeuksia, tulliviranomaiset voivat asianomaisten kirjallisesta
pyynnöstä antaa luvan käyttää ”kirjanpidollisen erottelun” menetelmää,
jäljempänä ’menetelmä’, kyseisten varastojen hallinnoimiseksi. 2. Menetelmällä
on varmistettava, että tiettynä viiteajanjaksona tuotettujen tuotteiden, joita
voidaan pitää ”alkuperätuotteina”, lukumäärä on sama kuin jos varastot olisivat
olleet fyysisesti erillään. 3. Tulliviranomaiset
voivat myöntää 1 kohdassa tarkoitetun luvan asianmukaisina pitämillään
edellytyksillä. 4. Menetelmää
on sovellettava ja sen soveltaminen dokumentoitava siinä maassa sovellettavien
yleisesti hyväksyttyjen kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti, jossa tuote oli
valmistettu. 5. Menetelmän
käyttöön luvan saanut voi tapauksen mukaan antaa tai hakea alkuperäselvityksiä
tuotemäärälle, jonka voidaan katsoa muodostuvan alkuperätuotteista.
Luvanhaltijan on tulliviranomaisten pyynnöstä annettava selvitys siitä, kuinka
määriä on hallinnoitu. 6. Tulliviranomaisten
on valvottava luvan käyttöä ja ne voivat milloin tahansa peruuttaa sen, jos
luvanhaltija käyttää lupaa sääntöjenvastaisesti tai ei täytä jotain muuta tässä
pöytäkirjassa vahvistettua edellytystä. 21 artikla Alkuperäilmoituksen laatimisedellytykset 1. Edellä 15
artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetun alkuperäilmoituksen voi laatia a) jäljempänä 22 artiklassa tarkoitettu valtuutettu
viejä; tai b) kuka tahansa viejä yhdestä tai useammasta
kollista muodostuvalle, yhteensä enintään 6 000 euron arvosta alkuperätuotteita
sisältävälle lähetykselle. 2. Alkuperäilmoitus
voidaan laatia, jos kyseisiä tuotteita voidaan pitää EU:n tai Georgian
alkuperätuotteina ja jos ne täyttävät tämän pöytäkirjan muut vaatimukset,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta 3 kohdan soveltamista. 3. Alkuperäilmoituksen
laativan viejän on oltava valmis esittämään milloin tahansa viejäosapuolen
tulliviranomaisten pyynnöstä kaikki asianmukaiset asiakirjat, joilla
todistetaan asianomaisten tuotteiden alkuperäasema ja tämän pöytäkirjan muiden
vaatimusten täyttyminen. 4. Viejä
laatii alkuperäilmoituksen kirjoittamalla koneella, leimaamalla tai painamalla
kauppalaskuun, lähetysluetteloon tai muuhun kaupalliseen asiakirjaan tämän
pöytäkirjan liitteessä IV olevan tekstin mukaisen ilmoituksen käyttäen
yhtä liitteessä annetuista erikielisistä toisinnoista ja viejämaan kansallisen
lainsäädännön mukaisesti. Jos ilmoitus kirjoitetaan käsin, se on kirjoitettava
musteella painokirjaimin. 5. Alkuperäilmoituksissa
on oltava viejän käsin kirjoittama alkuperäinen allekirjoitus. Jäljempänä 22
artiklassa tarkoitettua valtuutettua viejää ei kuitenkaan vaadita
allekirjoittamaan tällaisia ilmoituksia, jos hän antaa viejäosapuolen
tulliviranomaisille kirjallisen sitoumuksen, että hän ottaa jokaisesta
alkuperäilmoituksesta, josta hänet voidaan tunnistaa, täyden vastuun, niin kuin
hän olisi itse käsin allekirjoittanut sen. 6. Viejä voi
laatia alkuperäilmoituksen, kun siinä tarkoitetut tuotteet viedään tai viennin
jälkeen, jos se esitetään tuojamaassa viimeistään kahden vuoden kuluttua siitä,
kun siinä tarkoitetut tuotteet on tuotu. 22 artikla Valtuutettu viejä 1. Viejäosapuolen
tulliviranomaiset voivat antaa tämän pöytäkirjan mukaista säännöllistä vientiä
harjoittavalle viejälle, jäljempänä ’valtuutettu viejä’, luvan laatia
alkuperäilmoituksia asianomaisten tuotteiden arvosta riippumatta. Tällaista
lupaa hakevan viejän on annettava kaikki tulliviranomaisten tarpeellisina
pitämät takeet tuotteiden alkuperäaseman ja muiden tässä pöytäkirjassa asetettujen
vaatimusten täyttymisen tarkastamiseksi. 2. Tulliviranomaiset
voivat asettaa valtuutetun viejän aseman myöntämiselle kaikki tarpeellisena
pitämänsä edellytykset. 3. Tulliviranomaisten
on annettava valtuutetulle viejälle tullin lupanumero, joka on merkittävä
alkuperäilmoitukseen. 4. Tulliviranomaisten
on valvottava valtuutetun viejän luvankäyttöä. 5. Tulliviranomaiset
voivat milloin tahansa peruuttaa luvan. Niiden on tehtävä näin silloin, kun
valtuutettu viejä ei enää anna 1 kohdassa tarkoitettuja takeita, ei enää täytä
2 kohdassa tarkoitettuja edellytyksiä tai muutoin käyttää lupaa väärin. 23 artikla Alkuperäselvityksen voimassaolo 1. Alkuperäselvitys
on voimassa neljä kuukautta siitä päivästä, jona se on annettu
viejäosapuolessa, ja se on annettava mainitun ajan kuluessa tuojaosapuolen
tulliviranomaisille. 2. Tuojaosapuolen
tulliviranomaisille 1 kohdassa mainitun määräajan päätyttyä annetut
alkuperäselvitykset voidaan hyväksyä etuuskohtelun soveltamiseksi, jos näitä
asiakirjoja ei ole annettu määräajan kuluessa poikkeuksellisten olosuhteiden
vuoksi. 3. Muissa
myöhästymistapauksissa tuojaosapuolen tulliviranomaiset voivat hyväksyä
alkuperäselvitykset, jos tuotteet on toimitettu ennen mainitun määräajan
päättymistä. 24 artikla Alkuperäselvityksen antaminen Alkuperäselvitys on
annettava tuojaosapuolen tulliviranomaisille kyseisessä maassa sovellettavia
menettelyjä noudattaen. Mainitut viranomaiset voivat vaatia alkuperäselvityksen
käännöksen, ja ne voivat lisäksi vaatia, että tuonti-ilmoitusta täydennetään
tuojan vakuutuksella siitä, että tuotteet täyttävät asiaankuuluvan sopimuksen
soveltamiseksi vaadittavat edellytykset. 25 artikla Tuonti osalähetyksinä Jos tuojan
pyynnöstä harmonoidun järjestelmän XVI ja XVII jaksoon tai nimikkeisiin 7308 ja
9406 kuuluva harmonoidun järjestelmän 2 yleisen tulkintasäännön a alakohdassa
tarkoitettu osiin purettu tai kokoamaton tuote tuodaan osalähetyksinä
tuojaosapuolen tulliviranomaisten määräämin edellytyksin, tulliviranomaisille
annetaan tällaisesta tuotteesta yksi alkuperäselvitys ensimmäistä osalähetystä
tuotaessa. 26 artikla Poikkeukset alkuperäselvityksen antamiseen 1. Yksityishenkilöiden
yksityishenkilöille pikkulähetyksinä lähettämät tuotteet ja matkustajien
henkilökohtaisiin matkatavaroihin sisältyvät tuotteet voidaan tuoda
alkuperätuotteina ilman, että alkuperäselvityksen antamista vaaditaan, jos
kyseessä ei ole kaupallinen tuonti ja tuotteiden on ilmoitettu täyttävän tässä
pöytäkirjassa määrätyt vaatimukset ja kun ei ole syytä epäillä annetun
ilmoituksen todenmukaisuutta. Jos tuotteet lähetetään postitse, tämä ilmoitus
voidaan tehdä tulli-ilmoitukseen CN22/CN23 tai kyseiseen asiakirjaan
liitettävälle erilliselle paperille. 2. Tuontia,
joka on satunnaista ja muodostuu ainoastaan vastaanottajien tai matkustajien
tai heidän perheidensä henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetuista tuotteista, ei
pidetä kaupallisena, jos tuotteiden luonne tai määrä ei viittaa mihinkään
kaupalliseen tarkoitukseen. 3. Näiden
tuotteiden yhteisarvo ei kuitenkaan saa olla yli 500 euroa pikkulähetysten
osalta eikä yli 1 200 euroa matkustajien henkilökohtaisiin matkatavaroihin
sisältyvien tuotteiden osalta. 27 artikla Täydentävät asiakirjat Edellä 16 artiklan
3 kohdassa ja 21 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut asiakirjat, joita käytetään
todisteena siitä, että EUR.1-tavaratodistuksessa tai alkuperäilmoituksessa
tarkoitettuja tuotteita voidaan pitää osapuolen alkuperätuotteina ja että ne
täyttävät tämän pöytäkirjan muut vaatimukset, voivat olla muun muassa
seuraavia: a) viejän tai hankkijan tileihin tai sisäiseen
kirjanpitoon sisältyvät välittömät todisteet toimista, jotka tämä on
suorittanut asianomaisten tavaroiden tuottamiseksi; b) asiakirjat, joilla osoitetaan tuotteiden
valmistuksessa käytettyjen ainesten alkuperäasema ja jotka on annettu tai
laadittu asiaankuuluvassa sopimuspuolessa, jossa näitä asiakirjoja käytetään
kansallisen lainsäädännön mukaisesti; c) asiakirjat, joilla osoitetaan ainesten valmistus
tai käsittely asiaankuuluvassa osapuolessa tai jotka on annettu tai laadittu
asiaankuuluvassa osapuolessa, jossa näitä asiakirjoja käytetään sisäisen
kansallisen mukaisesti; d) EUR.1-tavaratodistukset tai alkuperäilmoitukset,
joilla osoitetaan käytettyjen ainesten alkuperäasema ja jotka on annettu tai
laadittu asiaankuuluvassa osapuolessa tämän pöytäkirjan mukaisesti; e) asiaankuuluvan osapuolen ulkopuolella 11
artiklan mukaisesti tehtyjä valmistus- tai käsittelytoimia koskevat
asianmukaiset todisteet, jotka osoittavat, että mainitun artiklan vaatimukset
ovat täyttyneet. 28 artikla Alkuperäselvitysten ja todistusasiakirjojen säilyttäminen 1. EUR.1-tavaratodistusta
hakevan viejän on säilytettävä 16 artiklan 3 kohdassa tarkoitetut asiakirjat
vähintään kolme vuotta. 2. Alkuperäilmoituksen
laativan viejän on säilytettävä tämän alkuperäilmoituksen jäljennös ja 21
artiklan 3 kohdassa tarkoitetut asiakirjat vähintään kolme vuotta. 3. Viejäosapuolen
tulliviranomaisten, jotka antavat EUR.1-tavaratodistuksen, on säilytettävä 16
artiklan 2 kohdassa tarkoitettu hakulomake vähintään kolme vuotta. 4. Tuojaosapuolen
tulliviranomaisten on säilytettävä niille annetut EUR.1-tavaratodistukset ja
alkuperäilmoitukset vähintään kolme vuotta. 29 artikla Poikkeavuudet ja muotovirheet 1. Pienet
poikkeavuudet alkuperäselvityksen merkintöjen ja tuotteiden
tuontimuodollisuuksien täyttämiseksi tullitoimipaikassa annettujen asiakirjojen
merkintöjen välillä eivät sinänsä tee alkuperäselvityksestä mitätöntä, jos
asianmukaisesti osoitetaan, että se vastaa toimitettuja tuotteita. 2. Alkuperäselvityksessä
olevat lyöntivirheiden kaltaiset selvät muotovirheet eivät saa johtaa kyseisen
asiakirjan hylkäämiseen, elleivät nämä virheet ole sellaisia, että ne antavat
aihetta epäillä asiakirjassa annettujen tietojen oikeellisuutta. 30 artikla Euroina ilmaistut määrät 1. Edellä 21
artiklan 1 kohdan b alakohdan ja 26 artiklan 3 kohdan määräysten soveltamiseksi
tapauksissa, joissa tuotteet laskutetaan muuna valuuttana kuin euroina, kukin
asianomainen maa vahvistaa vuosittain euroina ilmaistavia määriä vastaavat
määrät osapuolten kansallisena valuuttana. 2. Lähetykseen
sovelletaan 21 artiklan 1 kohdan b alakohdan
ja 26 artiklan 3 kohdan määräyksiä sen valuutan
perusteella, jona kauppalasku on laadittu, asianomaisen maan vahvistaman määrän
mukaisesti. 3. Jonakin
kansallisena valuuttana käytettävät määrät ovat euroina ilmaistavien määrien
vasta-arvot kyseisenä valuuttana euron lokakuun ensimmäisen työpäivän kurssin
mukaisesti. Nämä määrät on annettava tiedoksi Euroopan komissiolle viimeistään
15 päivänä lokakuuta, ja niitä sovelletaan seuraavan vuoden 1 päivästä
tammikuuta. Euroopan komissio ilmoittaa asiaankuuluvat määrät kaikille
asianomaisille maille. 4. Maa voi
pyöristää ylöspäin tai alaspäin määrää, joka saadaan muunnettaessa euroina
ilmaistu määrä sen kansalliseksi valuutaksi. Pyöristyksen tuloksena saatu määrä
voi poiketa muuntamisen tuloksena saadusta määrästä enintään viisi prosenttia.
Maa voi pitää euroina ilmaistun määrän kansallisena valuuttana ilmaistun
vasta-arvon muuttumattomana, jos kyseisen määrän muuntaminen 3 kohdassa
määrättynä vuotuisen tarkistuksen ajankohtana ilman mahdollista pyöristystä
korottaisi kansallisena valuuttana ilmaistua vasta-arvoa alle 15 prosenttia.
Kansallisena valuuttana ilmaistu vasta-arvo voidaan pitää samana, jos kyseinen
vasta-arvo alenisi muuntamisen tuloksena. 5. Tulliasioiden
alakomitea tarkastelee euroina ilmaistuja määriä osapuolen pyynnöstä. Tätä
tarkastelua tehdessään tulliasioiden alakomitea harkitsee, onko aiheellista
säilyttää asianomaisten arvorajojen reaalivaikutus entisellään. Tätä varten se
voi päättää muuttaa euroina ilmaistut määrät. VI OSASTO HALLINNOLLISEN YHTEISTYÖN MENETELMÄT 31 artikla Hallinnollinen yhteistyö 1. Osapuolten
tulliviranomaiset toimittavat toisilleen Euroopan komission välityksellä
tullitoimipaikkojensa EUR.1-tavaratodistusten antamiseen käyttämien leimasinten
leimanäytteet ja niiden tulliviranomaisten osoitteet, jotka vastaavat
mainittujen todistusten ja alkuperäilmoitusten tarkastamisesta. 2. Sen
varmistamiseksi, että tätä pöytäkirjaa sovelletaan oikein, osapuolet avustavat
toisiaan toimivaltaisten tullihallintojen välityksellä tarkastaessaan
EUR.1-tavaratodistusten ja alkuperäilmoitusten aitoutta sekä näissä
asiakirjoissa annettujen tietojen oikeellisuutta. 32 artikla Alkuperäselvitysten tarkastaminen 1. Alkuperäselvitysten
jälkitarkastus tehdään pistokokein tai aina kun tuojaosapuolen
tulliviranomaisilla on perusteltua aihetta epäillä tällaisten asiakirjojen
aitoutta, tuotteiden alkuperäasemaa tai muiden tässä pöytäkirjassa määrättyjen
vaatimusten täyttymistä. 2. Sovellettaessa
1 kohdan määräyksiä tuojaosapuolen tulliviranomaiset palauttavat
viejäosapuolen tulliviranomaisille EUR.1-tavaratodistuksen ja kauppalaskun, jos
se on annettu, alkuperäilmoituksen tai näiden asiakirjojen jäljennökset ja
esittävät tarvittaessa syyt jälkitarkastuspyyntöön. Jälkitarkastuspyynnön
tueksi toimitetaan kaikki asiakirjat ja saadut tiedot, joiden perusteella
alkuperäselvityksessä olevia tietoja voidaan epäillä virheellisiksi. 3. Viejäosapuolen
tulliviranomaiset tekevät tarkastuksen. Tätä varten niillä on oikeus vaatia
todisteita ja tarkastaa viejän tilejä tai tehdä muita tarpeelliseksi katsomiaan
tarkastuksia. 4. Jos
tuojaosapuolen tulliviranomaiset päättävät lykätä etuuskohtelun myöntämistä
asianomaisille tuotteille tarkastuksen tulosten saamiseen asti, niiden on
tarjottava tuojalle mahdollisuutta luovuttaa tavarat, jos tarpeellisiksi
katsotut varotoimenpiteet toteutetaan. 5. Tarkastuksen
tulokset ilmoitetaan tarkastusta pyytäneille tulliviranomaisille niin pian kuin
mahdollista. Näistä tuloksista on käytävä selvästi ilmi, ovatko asiakirjat
aitoja ja voidaanko kyseisiä tuotteita pitää osapuolen alkuperätuotteina ja
täyttävätkö ne tämän pöytäkirjan muut vaatimukset. 6. Jos
perustellun epäilyn tapauksessa vastausta ei ole saatu kymmenen kuukauden
kuluessa tarkastuspyynnön päivämäärästä tai saadussa vastauksessa ei ole
riittävästi tietoja sen määrittämiseksi, onko kyseinen asiakirja aito tai mikä
on tuotteiden tosiasiallinen alkuperä, tarkastusta pyytäneet tulliviranomaiset
epäävät etuuskohtelun, ei kuitenkaan kun kyseessä ovat poikkeukselliset
olosuhteet. 33 artikla Riitojen ratkaiseminen 1. Jos tämän
pöytäkirjan 32 artiklassa määrätyistä tarkastusmenettelyistä syntyy riita, jota
tarkastusta pyytävät tulliviranomaiset ja tarkastuksen tekemisestä vastaavat
tulliviranomaiset eivät pysty keskenään sopimaan, riita-asia saatetaan tämän
sopimuksen 408 artiklan 4 kohdalla perustetulle assosiaatiokomitealle, joka
tekee ratkaisun kauppaan liittyviä kysymyksiä käsittelevässä
erityiskokoonpanossaan. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa ja kaupan
liitännäistoimenpiteet) 14 lukua (Riitojen ratkaiseminen) ei sovelleta. 2. Jos tämän
pöytäkirjan tulkinnasta syntyy riita, joka ei liity tämän pöytäkirjan 32
artiklassa määrättyihin tarkastusmenettelyihin, riita-asia saatetaan
tulliasioiden alakomitean ratkaistavaksi. Tämän sopimuksen IV osaston (Kauppa
ja kaupan liitännäistoimenpiteet) 14 luvun (Riitojen ratkaiseminen) mukainen
riitojenratkaisumenettely saadaan käynnistää ainoastaan, jos tulliasioiden
alakomitea ei ole pystynyt ratkaisemaan riita-asiaa kuuden kuukauden kuluessa
päivästä, jona riita-asia saatettiin tulliasioiden alakomitean ratkaistavaksi. 3. Tuojan ja
tuojaosapuolen tulliviranomaisten väliset riita-asiat ratkaistaan aina mainitun
osapuolen lainsäädännön mukaisesti. 34 artikla Seuraamukset Seuraamuksia
määrätään jokaiselle, joka laatii tai laadituttaa vääriä tietoja sisältävän
asiakirjan saadakseen tuotteille etuuskohtelun. 35 artikla Vapaa-alueet 1. Osapuolet
toteuttavat kaikki tarpeelliset toimet varmistaakseen, että kaupan kohteena
olevia tuotteita, joista on annettu alkuperäselvitys ja joita kuljetuksen
aikana pidetään niiden alueella sijaitsevilla vapaa-alueilla, ei vaihdeta
toisiin tavaroihin eikä niille tehdä muuta käsittelyä kuin niiden kunnon
säilyttämiseksi tarkoitetut tavanomaiset toiminnot. 2. Poiketen
siitä, mitä tämän artiklan 1 kohdassa määrätään, kun osapuolen
alkuperätuotteita, joista on annettu alkuperäselvitys, tuodaan vapaa-alueelle
ja niitä valmistetaan tai käsitellään siellä, asianomaisten viranomaisten on
viejän pyynnöstä annettava uusi EUR.1-tavaratodistus, jos tehty valmistus tai
käsittely on tämän pöytäkirjan mukainen. VII OSASTO CEUTA JA MELILLA 36 artikla Tämän pöytäkirjan soveltaminen 1. Ceuta ja
Melilla eivät sisälly ilmaisuun ”Euroopan unioni”. 2. Ceutaan
tai Melillaan tuotaville Georgian alkuperätuotteille myönnetään kaikilta osin
sama tullikohtelu kuin EU:n tullialueen alkuperätuotteille Espanjan ja
Portugalin Euroopan yhteisöihin liittymisestä tehdyn asiakirjan pöytäkirjan N:o
2 mukaisesti. Georgia myöntää tämän sopimuksen soveltamisalaan kuuluvien Ceutan
ja Melillan alkuperätuotteiden tuonnille saman tullikohtelun kuin Euroopan
unionista tuotaville EU:n alkuperätuotteille. 3. Tämän
artiklan 2 kohdan soveltamiseksi Ceutan ja Melillan alkuperätuotteisiin tätä
pöytäkirjaa sovelletaan soveltuvin osin 37 artiklassa asetettujen
erityisedellytysten mukaisesti. 37 artikla Erityisedellytykset 1. Jos
seuraavat tuotteet on kuljetettu suoraan 12 artiklan määräysten mukaisesti,
pidetään: 1) Ceutan ja Melillan alkuperätuotteina a) Ceutassa ja Melillassa kokonaan tuotettuja
tuotteita; b) Ceutassa ja Melillassa tuotettuja tuotteita,
joiden valmistuksessa on käytetty muita kuin tämän artiklan a alakohdassa
tarkoitettuja tuotteita, jos: i) näille tuotteille on tehty 5 artiklan mukainen
riittävä valmistus tai käsittely, tai ii) nämä tuotteet ovat osapuolen alkuperätuotteita,
edellyttäen että niitä on valmistettu tai käsitelty 6 artiklassa tarkoitettuja
toimintoja enemmän; 2) Georgian alkuperätuotteina a) Georgiassa kokonaan tuotettuja tuotteita; b) Georgiassa tuotettuja tuotteita, joiden
valmistuksessa on käytetty muita kuin tämän artiklan a alakohdassa
tarkoitettuja tuotteita, jos i) näille tuotteille on tehty 5 artiklan mukainen
riittävä valmistus tai käsittely, tai ii) nämä tuotteet ovat Ceutan ja Melillan tai EU:n
alkuperätuotteita, edellyttäen että niitä on valmistettu tai käsitelty 6 artiklassa
tarkoitettuja toimintoja enemmän. 2. Ceutaa ja
Melillaa pidetään yhtenä alueena. 3. Viejän tai
tämän valtuuttaman edustajan on tehtävä merkintä ”Georgia” sekä ”Ceuta ja
Melilla” EUR.1-tavaratodistuksen 2 kohtaan tai alkuperäilmoitukseen. Kun
kyseessä ovat Ceutan ja Melillan alkuperätuotteet, EUR.1 -tavaratodistuksen
4 kohtaan tai alkuperäilmoitukseen on lisäksi tehtävä alkuperäasemaa
koskeva merkintä. 4. Espanjan
tulliviranomaiset vastaavat tämän pöytäkirjan soveltamisesta Ceutassa ja
Melillassa. VIII OSASTO LOPPUMÄÄRÄYKSET 38 artikla Tämän pöytäkirjan muuttaminen 1. Tulliasioiden
alakomitea voi päättää muuttaa tämän pöytäkirjan määräyksiä. 2. Sen
jälkeen kun Georgia on liittynyt etuuskohteluun oikeuttavia
Paneurooppa–Välimeri-alkuperäsääntöjä koskevaan alueelliseen yleissopimukseen,
tulliasioiden alakomitea korvaa tässä pöytäkirjassa olevat alkuperäsäännöt
kyseiseen yleissopimukseen liitetyillä säännöillä. 39 artikla Matkalla tai varastossa olevia tavaroita koskevat siirtymämääräykset Tämän sopimuksen
määräyksiä voidaan soveltaa tämän pöytäkirjan määräykset täyttäviin tavaroihin,
jotka ovat tämän sopimuksen voimaantulopäivänä kuljetettavina, osapuolissa tai
väliaikaisesti varastoituina tullivarastoissa tai vapaa-alueilla, jos
kahdentoista kuukauden kuluessa sopimuksen voimaantulopäivästä tuojaosapuolen
tulliviranomaisille esitetään jälkikäteen laadittu alkuperäselvitys ja
asiakirjat, jotka osoittavat, että tavarat on kuljetettu suoraan 13 artiklan
mukaisesti. ________________ PÖYTÄKIRJAN I LIITE I ALKUHUOMAUTUKSET PÖYTÄKIRJAN II LIITTEESSÄ II OLEVAAN LUETTELOON 1 huomautus: Luettelossa
asetetaan edellytykset, jotka tuotteiden on täytettävä, jotta niitä voitaisiin
pitää tämän pöytäkirjan 5 artiklan mukaisesti riittävästi valmistettuina tai
käsiteltyinä. 2 huomautus: 2.1. Luettelon kahdessa ensimmäisessä sarakkeessa
kuvataan tuotettu tuote. Ensimmäisessä sarakkeessa on harmonoidussa
järjestelmässä käytetty nimikkeen tai ryhmän numero ja toisessa sarakkeessa
harmonoidussa järjestelmässä tästä nimikkeestä tai ryhmästä käytetty tavaran
kuvaus. Jokaisen kahden ensimmäisen sarakkeen merkinnän osalta on sääntö 3 tai
4 sarakkeessa. Jos ensimmäisen sarakkeen numeron edellä on ”ex”, tämä
tarkoittaa, että 3 tai 4 sarakkeen sääntöä sovelletaan ainoastaan 2 sarakkeessa
mainittuun nimikkeen osaan. 2.2. Kun 1 sarakkeeseen on ryhmitelty useita
nimikkeitä tai siinä on mainittu ryhmän numero ja 2 sarakkeessa on tämän vuoksi
yleisluonteinen tavaran kuvaus, vastaavaa 3 tai 4 sarakkeessa vahvistettuja
sääntöjä sovelletaan kaikkiin niihin tuotteisiin, jotka luokitellaan
harmonoidussa järjestelmässä kyseisen ryhmän nimikkeisiin tai johonkin 1
sarakkeessa ryhmiteltyihin nimikkeisiin. 2.3. Kun luettelossa on eri sääntöjä, joita
sovelletaan samaan nimikkeeseen kuuluviin eri tuotteisiin, jokaisessa
luetelmakohdassa on sen nimikkeen osan tavaran kuvaus, jota viereinen 3 tai 4
sarakkeen sääntö koskee. 2.4. Kun kahden ensimmäisen sarakkeen merkinnälle on
sääntö sekä 3 että 4 sarakkeessa, viejä voi valintansa mukaan soveltaa joko 3
tai 4 sarakkeessa olevaa sääntöä. Jos 4 sarakkeessa ei ole alkuperäsääntöä, on
sovellettava 3 sarakkeen sääntöä. 3 huomautus: 3.1. Pöytäkirjan 5 artiklan määräyksiä alkuperäaseman
saaneista, muiden tuotteiden valmistuksessa käytettävistä tuotteista
sovelletaan riippumatta siitä, onko tämä asema saatu siinä tehtaassa, jossa
nämä tuotteet käytetään vai jossakin muussa osapuolen tehtaassa. Esimerkki: Nimikkeen 8407
moottori, jonka osalta säännössä määrätään, että käytettävien ei-alkuperäainesten
arvo saa olla enintään 40 prosenttia vapaasti tehtaalla -hinnasta, on
valmistettu nimikkeen ex 7224 ”muusta takomalla esimuokatusta
seosteräksestä”. Jos
tämä esimuokattu teräs on taottu EU:ssa ei-alkuperätuotetta olevasta
valanteesta, se on jo saanut alkuperäaseman luettelossa vahvistetun nimikkeen
ex 7224 tuotteita koskevan säännön nojalla. Esimuokattua terästä voidaan
pitää moottorin arvoa laskettaessa alkuperätuotteena riippumatta siitä, onko
esimuokattu teräs tuotettu samassa tehtaassa vai jossakin muussa EU:n
tehtaassa. Valanteen, joka ei ole alkuperätuote, arvoa ei siten oteta huomioon
laskettaessa käytettyjen ei-alkuperäainesten arvoa. 3.2. Luettelon säännössä vahvistetaan tehtävän
valmistuksen tai käsittelyn vähimmäismäärä, jonka ylittävä valmistus tai
käsittely antaa myös alkuperäaseman; sen sijaan sitä vähäisempi valmistus tai
käsittely ei voi antaa alkuperäasemaa. Toisin sanoen, jos säännössä määrätään,
että tietyllä valmistusasteella olevia ei-alkuperäaineksia voidaan käyttää, on
sitä aiemmalla valmistusasteella olevien tällaisten ainesten käyttö myös
sallittua, mutta sen sijaan myöhemmällä valmistusasteella olevien ainesten
käyttö ei ole. 3.3. Rajoittamatta 3.2 huomautuksen soveltamista, kun
säännössä käytetään ilmaisua ”Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista”,
minkä tahansa nimikkeen aineksia voidaan käyttää (myös sellaisia, joiden kuvaus
ja nimike ovat samat kuin tuotteella) ottaen kuitenkin huomioon sääntöön
mahdollisesti sisältyvät erityisrajoitukset. Ilmaisulla
”Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen [...]
aineksista” tai ”Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista
samaan nimikkeeseen kuin tuote kuuluvista aineksista” tarkoitetaan kuitenkin,
että minkä tahansa nimikkeen aineksia voidaan käyttää paitsi niitä, joiden
kuvaus on sama kuin luettelon 2 sarakkeessa oleva tuotteen kuvaus. 3.4. Kun luettelon säännössä eritellään, että tuote
voidaan valmistaa useammasta kuin yhdestä aineksesta, tämä tarkoittaa, että
yhtä tai useampaa näistä aineksista voidaan käyttää. Niitä kaikkia ei tarvitse
käyttää. Esimerkki: Nimikkeiden
5208–5212 kankaisiin sovellettavassa säännössä määrätään, että luonnonkuituja
voidaan käyttää ja että muun muassa kemiallisia aineita voidaan myös käyttää.
Tämä sääntö ei tarkoita, että on käytettävä molempia; on mahdollista käyttää
vain toista näistä aineksista tai molempia yhdessä. 3.5. Kun luettelon säännössä määrätään, että tuote on
valmistettava tietystä aineksesta, tämä edellytys ei estä käyttämästä muita
aineksia, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että ne eivät voi täyttää sääntöä
(ks. myös tekstiilejä koskeva 6.2 huomautus). Esimerkki: Nimikkeen
1904 elintarvikevalmisteita koskeva sääntö, jossa nimenomaan suljetaan pois
viljan ja viljatuotteiden käyttö, ei estä kivennäissuolojen, kemikaalien ja
muiden sellaisten lisäaineiden käyttöä, joita ei valmisteta viljasta. Tätä
ei kuitenkaan sovelleta tuotteisiin, joita, vaikka niitä ei voida valmistaa
luettelossa nimenomaisesti mainituista aineksista, voidaan valmistaa
luonteeltaan samanlaisesta, aiemmalla valmistusasteella olevasta aineksesta. Esimerkki: Jos
ex 62 ryhmän vaatteen osalta, joka on tehty kuitukankaasta, ainoastaan
ei-alkuperätuotetta olevan langan käyttö on sallittua, ei ole mahdollista
aloittaa valmistusta kuitukankaasta, vaikka kuitukangasta ei tavallisesti
voidakaan tehdä langasta. Tällaisissa tapauksissa lähtöaineksen olisi
tavallisesti oltava lankaa edeltävällä asteella, toisin sanoen kuituasteella. 3.6. Jos luettelon säännössä annetaan kaksi prosenttimäärää
enimmäisarvoksi käytettäville ei-alkuperäaineksille, näitä prosenttimääriä ei
saada laskea yhteen. Toisin sanoen kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten
enimmäisarvo ei saa koskaan olla suurempi kuin korkeampi kyseisistä
prosenttimääristä. Lisäksi yksittäisiä prosenttimääriä ei saa ylittää niiden
nimenomaisten ainesten osalta, joita ne koskevat. 4 huomautus: 4.1. Luettelossa käytetyllä ilmaisulla ”luonnonkuidut”
tarkoitetaan muita kuituja kuin muunto- ja synteettikuituja. Ilmaisu koskee
vain kehruuta edeltävillä valmistusasteilla olevia kuituja ja, jollei toisin
mainita, karstattuja, kammattuja tai muulla tavoin käsiteltyjä kuituja, joita
ei ole kehrätty. 4.2. Ilmaisuun ”luonnonkuidut” kuuluvat nimikkeen 0511
jouhi, nimikkeiden 5002 ja 5003 silkki, nimikkeiden 5101–5105 villakuidut ja
hieno ja karkea eläimenkarva, nimikkeiden 5201–5203 puuvillakuidut ja
nimikkeiden 5301–5305 muut kasvitekstiilikuidut. 4,3. Ilmaisuja ”tekstiilimassa”, ”kemialliset aineet”
ja ”paperinvalmistusaineet” käytetään luettelossa kuvaamaan 50–63 ryhmään
kuulumattomia aineksia, joita voidaan käyttää muunto-, synteetti- tai
paperikuitujen tai -lankojen valmistukseen. 4,4. Luettelossa käytettyyn ilmaisuun ”katkotut
tekokuidut” kuuluvat nimikkeiden 5501–5507 synteetti- tai
muuntokuitufilamenttitouvi, synteetti- ja muuntokatkokuidut ja niiden jätteet. 5 huomautus: 5.1. Kun luettelossa mainittuun tuotteeseen liittyy
viittaus tähän huomautukseen, luettelon 3 sarakkeessa vahvistettuja
edellytyksiä ei sovelleta kyseisen tuotteen valmistuksessa käytettyihin
perustekstiiliaineisiin, joiden paino yhteensä on enintään 10 prosenttia
kaikkien käytettyjen perustekstiiliaineiden yhteispainosta (ks. myös 5.3 ja 5.4
huomautus). 5.2. Edellä 5.1 huomautuksessa mainittua poikkeamaa
voidaan kuitenkin soveltaa ainoastaan sekoitetuotteisiin, jotka on tehty
kahdesta tai useammasta perustekstiiliaineesta. Perustekstiiliaineet ovat seuraavat: – silkki, – villa, – karkea eläimenkarva, – hieno eläimenkarva, – jouhet, – puuvilla, – paperinvalmistusaineet ja paperi, – pellava, – hamppu, – juutti ja muut niinitekstiilikuidut, – sisali ja muut Agave-sukuisista kasveista saadut
tekstiilikuidut, – kookoskuidut, manilla, rami ja muut
kasvitekstiilikuidut, – synteettikuitufilamentit, – muuntokuitufilamentit, – sähköä johtavat filamentit, – polypropeenista valmistetut
synteettikatkokuidut, – polyesteristä valmistetut synteettikatkokuidut, – polyamidista valmistetut synteettikatkokuidut, – polyakryylinitriilistä valmistetut
synteettikatkokuidut, – polyimidistä valmistetut synteettikatkokuidut, – polytetrafluorieteenistä valmistetut
synteettikatkokuidut, – poly(fenyleenisulfidista) valmistetut
synteettikatkokuidut, – poly(vinyylikloridista) valmistetut
synteettikatkokuidut, – muut synteettikatkokuidut, – viskoosista valmistetut muuntokatkokuidut, – muut muuntokatkokuidut, – segmentoitu polyuretaania oleva lanka, jossa on
joustavia polyeetterisegmenttejä, myös kierrepäällystetty, – segmentoitu polyuretaania oleva lanka, jossa on
joustavia polyesterisegmenttejä, myös kierrepäällystetty, – nimikkeen 5605 tuotteet (metalloitu lanka),
joissa on kaistaleita, jotka koostuvat enintään 5 mm leveästä kahden
muovikelmun väliin joko värittömällä tai värillisellä liimalla kiinnitetystä,
alumiinifoliota tai muovikelmua, myös alumiinijauheella peitettyä, olevasta
sydämestä, – muut nimikkeen 5605 tuotteet. Esimerkki: Nimikkeen
5205 lanka, joka on tehty nimikkeen 5203 puuvillakuiduista ja nimikkeen 5506
synteettikatkokuiduista, on sekoitelanka. Sen vuoksi ei-alkuperätuotteita
olevia synteettikatkokuituja, jotka eivät täytä alkuperäsääntöjä (joissa
edellytetään valmistusta kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta), voidaan
käyttää, jos niiden yhteispaino on enintään 10 prosenttia langan painosta. Esimerkki: Nimikkeen
5112 villakangas, joka on tehty nimikkeen 5107 villalangasta ja nimikkeen 5509
synteettikatkokuitulangasta, on sekoitekangas. Sen vuoksi synteettikuitulankaa,
joka ei täytä alkuperäsääntöjä (joissa edellytetään valmistusta kemiallisista
aineista tai tekstiilimassasta), tai villalankaa, joka ei täytä
alkuperäsääntöjä (joissa edellytetään valmistusta karstaamattomista,
kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä
luonnonkuiduista), tai näiden kahden lankatyypin sekoitusta voidaan käyttää, jos
niiden yhteispaino on enintään 10 prosenttia kankaan painosta. Esimerkki: Nimikkeen
5802 tuftattu tekstiilikangas, joka on tehty nimikkeen 5205 puuvillalangasta ja
nimikkeen 5210 puuvillakankaasta, on sekoitetuote ainoastaan, jos
puuvillakangas itsessään on sekoitekangas, joka on tehty kahdesta eri
nimikkeeseen luokiteltavasta langasta, tai jos käytetyt puuvillalangat
itsessään ovat sekoitetuotteita. Esimerkki: Jos
kyseinen tuftattu tekstiilikangas on tehty nimikkeen 5205 puuvillalangasta ja
nimikkeen 5407 synteettikuitukankaasta, on selvää, että käytetyt langat ovat
kahta eri perustekstiiliainetta ja tuftattu tekstiilikangas on näin ollen
sekoitetuote. 5.3. Tuotteissa, joissa on ”segmentoitua polyuretaania
olevaa lankaa, jossa on joustavia polyeetterisegmenttejä, myös
kierrepäällystettyä”, tämä poikkeama on tällaisen langan osalta 20 prosenttia. 5.4. Tuotteissa, joissa on ”kaistaleita, jotka
koostuvat enintään 5 mm leveästä kahden muovikelmun väliin joko värittömällä
tai värillisellä liimalla kiinnitetystä, alumiinifoliota tai muovikelmua, myös
alumiinijauheella peitettyä, olevasta sydämestä”, tämä poikkeama on 30
prosenttia tällaisen kaistaleen osalta. 6 huomautus: 6.1. Kun luettelossa on viittaus tähän huomautukseen,
voidaan käyttää tekstiiliaineita (vuoria ja välivuoria lukuun ottamatta), jotka
eivät täytä kyseistä sovitettua tuotetta koskevaa luettelon 3 sarakkeen
sääntöä, jos ne luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote ja jos niiden arvo on
enintään 8 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta. 6.2. Rajoittamatta 6.3 huomautuksen soveltamista
aineksia, joita ei luokitella 50–63 ryhmään, voidaan käyttää vapaasti
tekstiilituotteiden valmistuksessa riippumatta siitä, sisältävätkö ne
tekstiiliainetta. Esimerkki: Jos
luettelon säännössä määrätään, että tietyn tekstiilitavaran (esimerkiksi
housujen), valmistuksessa on käytettävä lankaa, tämä ei estä nappien kaltaisten
metallitavaroiden käyttöä, koska nappeja ei luokitella 50–63 ryhmään. Samasta
syystä se ei estä vetoketjujen käyttöä, vaikka vetoketjut tavallisesti
sisältävät tekstiiliainetta. 6.3. Kun prosenttisääntöä sovelletaan, on käytettyjen
ei-alkuperäainesten arvoa laskettaessa otettava huomioon niiden ainesten arvo,
joita ei luokitella 50–63 ryhmään. 7 huomautus: 7.1. Nimikkeissä ex 2707, 2713–2715,
ex 2901, ex 2902 ja ex 3403 ilmaisulla ”tietty käsittely”
tarkoitetaan seuraavia toimintoja: a) tyhjötislaus; b) toistotislaus perusteellisen
jakotislausmenetelmän avulla; c) krakkaus; d) reformointi; e) uuttaminen valikoivien liuottimien avulla; f) käsittely, jossa yhdistyvät kaikki seuraavat
toiminnot: käsittely tiivistetyllä rikkihapolla, oleumilla tai
rikkitrioksidilla; neutralointi emäksisillä aineilla; värinpoisto ja puhdistus
luonnostaan aktiivisilla maalajeilla, aktivoiduilla maalajeilla,
aktiivihiilellä tai bauksiitilla; g) polymerointi; h) alkylointi, ja i) isomerointi. 7.2. Nimikkeissä 2710, 2711 ja 2712 ilmaisulla ”tietty
käsittely” tarkoitetaan seuraavia toimintoja: a) tyhjötislaus; b) toistotislaus
perusteellisen jakotislausmenetelmän avulla; c) krakkaus; d) reformointi; e) uuttaminen
valikoivien liuottimien avulla; f) käsittely, jossa yhdistyvät kaikki seuraavat
toiminnot: käsittely tiivistetyllä rikkihapolla, oleumilla tai
rikkitrioksidilla; neutralointi emäksisillä aineilla; värinpoisto ja puhdistus
luonnostaan aktiivisilla maalajeilla, aktivoiduilla maalajeilla,
aktiivihiilellä tai bauksiitilla; g) polymerointi; h) alkylointi; i) isomerointi; j) ainoastaan nimikkeen ex 2710 raskasöljyjen
osalta rikinpoisto vedyn avulla, jonka tuloksena valmistettujen tuotteiden
rikkipitoisuus vähenee vähintään 85 prosenttia (ASTM D 1266–59 T -menetelmä); k) ainoastaan nimikkeen 2710 tuotteiden osalta
parafiinin poisto muun menetelmän avulla kuin suodattamalla; l) ainoastaan nimikkeen ex 2710 raskasöljyjen
osalta vetykäsittely yli 20 baarin paineessa ja yli 250 °C:n lämpötilassa
katalysaattoria käyttäen, muussa kuin rikinpoistotarkoituksessa, kun vety on
aktiivisena aineena kemiallisessa reaktiossa. Nimikkeen ex 2710 voiteluöljyjen
jatkokäsittelyä vedyn avulla (esimerkiksi vedyn avulla tapahtuva viimeistely
eli ”hydrofinishing” tai värinpoisto) erityisesti värin tai stabiliteetin
parantamiseksi ei kuitenkaan pidetä tiettynä käsittelynä; m) ainoastaan nimikkeen ex 2710 polttoöljyjen
osalta ilmatislaus, jos alle 30 tilavuusprosenttia näistä tuotteista (hävikki
mukaan lukien) tislautuu 300 °C:n lämpötilassa ASTM D 86 -menetelmän
avulla määritettynä; n) ainoastaan nimikkeen ex 2710 raskasöljyjen,
muiden kuin kaasuöljyjen ja polttoöljyjen, osalta käsittely suurtaajuudella
toimivan sähköisen huiskupurkauksen avulla; o) ainoastaan nimikkeen ex 2712
raakatavaroiden, muiden kuin vaseliinin, otsokeriitin, ruskohiilivahan,
turvevahan ja alle 0,75 painoprosenttia öljyä sisältävän parafiinin,
osalta rasvanpoisto kiteyttämällä jakotislausmenetelmän avulla. 7.3. Nimikkeissä ex 2707, 2713–2715,
ex 2901, ex 2902 ja ex 3403 yksinkertaiset toiminnot kuten
puhdistus, dekantointi, suolan poisto, veden erotus, suodatus, värjäys,
merkintä, rikkipitoisuuden lisääminen sekoittamalla tuotteita, joilla on
erilaiset rikkipitoisuudet, näiden toimintojen tai niitä vastaavien toimintojen
yhdistelmät eivät anna alkuperäasemaa. ________________ PÖYTÄKIRJAN I LIITE II LUETTELO EI-ALKUPERÄAINESTEN VALMISTUKSESTA TAI KÄSITTELYSTÄ, JOKA ON
TEHTÄVÄ, JOTTA VALMISTETTU TUOTE VOI SAADA ALKUPERÄASEMAN
Luettelossa
mainituista tuotteista kaikki eivät välttämättä kuulu tämän sopimuksen
soveltamisalaan. Tämän vuoksi on otettava huomioon tämän sopimuksen muut osat. HS-nimike || Tavaran kuvaus || Ei‑alkuperäainesten valmistus tai käsittely, joka antaa alkuperäaseman (1) (2) || (3) tai (4) 1 ryhmä || Elävät eläimet || Kaikkien 1 ryhmän eläinten on oltava kokonaan tuotettuja || 2 ryhmä || Liha ja muut syötävät eläimenosat || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 1 ja 2 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 3 ryhmä || Kalat sekä äyriäiset, nilviäiset ja muut vedessä elävät selkärangattomat || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 3 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 4 ryhmä || Maito ja meijerituotteet; linnunmunat; luonnonhunaja; muualle kuulumattomat eläinperäiset syötävät tuotteet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 4 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 0403 || Kirnumaito ja kirnupiimä, juoksetettu maito ja kerma, jogurtti, kefiiri ja muu käynyt tai hapatettu maito ja kerma, myös tiivistetty tai maustettu tai lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta, hedelmää, pähkinää tai kaakaota sisältävä || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt 4 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja, – kaikki käytetyt nimikkeen 2009 hedelmämehut (lukuun ottamatta ananas-, limetti- ja greippimehuja) ovat alkuperätuotteita, ja – kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 5 ryhmä || Muualle kuulumattomat eläinperäiset tuotteet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 5 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 0502 || Sian ja villisian harjakset ja muut karvat, valmistetut || Harjasten ja muiden karvojen puhdistus, desinfioiminen, lajittelu ja järjestäminen || 6 ryhmä || Elävät puut ja muut elävät kasvit; sipulit, juuret ja niiden kaltaiset tuotteet; leikkokukat ja leikkovihreä || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt 6 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja, ja – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta; || 7 ryhmä || Kasvikset sekä tietyt syötävät kasvit, juuret ja mukulat || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 7 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 8 ryhmä || Syötävät hedelmät ja pähkinät; sitrushedelmien ja melonin kuoret || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt hedelmät ja pähkinät ovat kokonaan tuotettuja, ja – kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 9 ryhmä || Kahvi, tee, mate ja mausteet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 9 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 0901 || Kahvi, myös paahdettu tai kofeiiniton; kahvinkuoret ja -kalvot; kahvinkorvikkeet, joissa on kahvia, sen määrästä riippumatta || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista || 0902 || Tee, myös maustettu || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista || ex 0910 || Maustesekoitukset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista || 10 ryhmä || Viljat || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 10 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 11 ryhmä || Myllyteollisuustuotteet; maltaat; tärkkelys; inuliini; vehnägluteeni; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikki käytetyt viljat, syötävät kasvikset, nimikkeen 0714 juuret ja mukulat taikka hedelmät ovat kokonaan tuotettuja || ex 1106 || Nimikkeen 0713 kuivatusta, silvitystä palkoviljasta valmistetut hienot ja karkeat jauhot sekä jauhe || Nimikkeen 0708 palkokasvien kuivaus ja jauhaminen || 12 ryhmä || Öljysiemenet ja -hedelmät; erinäiset siemenet ja hedelmät; teollisuus- ja lääkekasvit; oljet ja kasvirehu || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 12 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 1301 || Kumilakat; luonnonkumit ja -hartsit, kumihartsit ja oleohartsit (esimerkiksi palsamit) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 1301 ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || 1302 || Kasvimehut ja -uutteet: pektiiniaineet, pektinaatit ja pektaatit; agar-agar ja muut kasviaineista saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, myös modifioidut: || || || – kasviaineista saadut kasvilimat ja paksunnosaineet, modifioidut || Valmistus modifioimattomista kasvilimoista ja paksunnosaineista || || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 14 ryhmä || Kasviperäiset punonta- ja palmikointiaineet; muualle kuulumattomat kasvituotteet || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 14 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 15 ryhmä || Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden pilkkoutumistuotteet; valmistetut ravintorasvat; eläin- ja kasvivahat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 1501 || Sianrasva, myös sianihra (laardi) ja siipikarjanrasva, muut kuin nimikkeeseen 0209 tai 1503 kuuluvat: || || || – luu- ja jäterasvat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 0203, 0206 tai 0207 aineksista taikka nimikkeen 0506 luista || || – muut || Valmistus nimikkeen 0203 tai 0206 sianlihasta tai sian muista syötävistä osista taikka nimikkeen 0207 siipikarjan lihasta tai siipikarjan muista syötävistä osista || 1502 || Nautaeläinten, lampaan tai vuohen rasva, muut kuin nimikkeeseen 1503 kuuluvat || || || – luu- ja jäterasvat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 0201, 0202, 0204 tai 0206 aineksista taikka nimikkeen 0506 luista || || – muut || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 2 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 1504 || Kala- ja merinisäkäsrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat: || || || – jähmeät jakeet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 1504 aineksista || || – muut || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 2 ja 3 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 1505 || Puhdistettu lanoliini || Valmistus nimikkeen 1505 raa'asta villarasvasta || 1506 || Muut eläinrasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, myös puhdistetut, mutta kemiallisesti muuntamattomat: || || || – jähmeät jakeet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 1506 aineksista || || – muut || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 2 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 1507–1515 || Kasviöljyt ja niiden jakeet: || || || – soija-, maapähkinä-, palmu-, kookos- (kopra-), palmunydin-, babassu-, kiinanpuu- (tung-) ja oiticicaöljy, myrttivaha ja japaninvaha, jojobaöljyn jakeet ja muuhun tekniseen tai teolliseen käyttöön kuin elintarvikkeiden valmistukseen tarkoitetut öljyt || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || || – jähmeät jakeet, ei kuitenkaan jojobaöljyn jähmeät jakeet || Valmistus muista nimikkeiden 1507–1515 aineksista || || – muut || Valmistus, jossa kaikki käytetyt kasviainekset ovat kokonaan tuotettuja || 1516 || Eläin- ja kasvirasvat ja -öljyt sekä niiden jakeet, osittain tai kokonaan hydratut, vaihtoesteröidyt, uudelleen esteröidyt tai elaidinoidut, myös puhdistetut, mutta ei enempää valmistetut || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt 2 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja, ja – kaikki käytetyt kasviainekset ovat kokonaan tuotettuja. Nimikkeiden 1507, 1508, 1511 ja 1513 aineksia voidaan kuitenkin käyttää || 1517 || Margariini; syötävät seokset ja valmisteet, jotka on valmistettu eläin- tai kasvirasvoista tai -öljyistä tai tämän ryhmän eri rasvojen ja öljyjen jakeista, muut kuin nimikkeen 1516 syötävät rasvat ja öljyt sekä niiden jakeet || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt 2 ja 4 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja, ja – kaikki käytetyt kasviainekset ovat kokonaan tuotettuja. Nimikkeiden 1507, 1508, 1511 ja 1513 aineksia voidaan kuitenkin käyttää || 16 ryhmä || Lihasta, kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkärangattomista valmistetut tuotteet || Valmistus: – 1 ryhmän eläimistä; ja/tai – jossa kaikki käytetyt 3 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 17 ryhmä || Sokeri ja sokerivalmisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 1701 || Ruoko- ja juurikassokeri sekä kemiallisesti puhdas sakkaroosi, jähmeä, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 1702 || Muut sokerit, myös kemiallisesti puhdas laktoosi, maltoosi, glukoosi ja fruktoosi, jähmeät; lisättyä maku- tai väriainetta sisältämättömät sokerisiirapit; keinotekoinen hunaja, myös luonnonhunajan kanssa sekoitettuna; sokeriväri: || || || – kemiallisesti puhdas maltoosi ja fruktoosi || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 1702 aineksista || || – muut sokerit, jähmeät, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävät || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 17 ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus, jossa kaikki käytetyt ainekset ovat alkuperätuotteita || ex 1703 || Sokerin erottamisessa ja puhdistamisessa syntyvä melassi, lisättyä maku- tai väriainetta sisältävä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 17 ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 1704 || Kaakaota sisältämättömät sokerivalmisteet (myös valkoinen suklaa) || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 18 ryhmä || Kaakao ja kaakaovalmisteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 1901 || Mallasuute; muualle kuulumattomat hienoista tai karkeista jauhoista, rouheista, tärkkelyksestä tai mallasuutteesta tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on alle 40 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna; muualle kuulumattomat nimikkeiden 0401–0404 tuotteista tehdyt elintarvikevalmisteet, joissa ei ole lainkaan kaakaota tai joissa sitä on alle 5 painoprosenttia täysin rasvattomasta aineesta laskettuna: || || || – mallasuute || Valmistus 10 ryhmän viljasta || || – muut || Valmistus: - minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja - jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 1902 || Makaronivalmisteet, kuten spagetti, makaroni, nuudelit, lasagne, gnocchi, ravioli ja cannelloni, myös kypsennetyt tai (lihalla tai muulla aineella) täytetyt tai muulla tavalla valmistetut; couscous, myös valmistettu: || || || – joissa on enintään 20 painoprosenttia lihaa, muita eläimenosia, kalaa, äyriäisiä tai nilviäisiä || Valmistus, jossa kaikki käytetyt viljat ja niiden johdannaistuotteet (ei kuitenkaan durumvehnä ja sen johdannaistuotteet) ovat kokonaan tuotettuja || || – joissa on yli 20 painoprosenttia lihaa, muita eläimenosia, kalaa, äyriäisiä tai nilviäisiä || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt viljat ja niiden johdannaistuotteet (ei kuitenkaan durumvehnä ja sen johdannaistuotteet) ovat kokonaan tuotettuja, ja – kaikki käytetyt 2 ja 3 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 1903 || Tapioka ja tärkkelyksestä valmistetut tapiokankorvikkeet, hiutaleina, jyvinä, helmisuurimoina, seulomisjääminä tai niiden kaltaisessa muodossa || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 1108 perunatärkkelyksestä || 1904 || Viljasta tai viljatuotteista paisuttamalla tai paahtamalla tehdyt elintarvikevalmisteet (esim. maissihiutaleet); vilja (ei kuitenkaan maissi) jyvinä tai jyväsinä tai hiutaleina tai muulla tavalla valmistettuina jyvinä tai jyväsinä (lukuun ottamatta jauhoja ja rouheita), esikypsennetty tai muulla tavalla valmistettu, muualle kuulumattomat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 1806 aineksista, – jossa kaikki käytetyt viljat ja hienot jauhot (ei kuitenkaan durumvehnän ja Zea indurata -lajin maissin ja niiden johdannaistuotteiden) ovat kokonaan tuotettuja, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 1905 || Ruokaleipä, kakut ja leivokset, keksit ja pikkuleivät (biscuits) sekä muut leipomatuotteet, myös jos niissä on kaakaota; ehtoollisleipä, tyhjät oblaattikapselit, jollaiset soveltuvat farmaseuttiseen käyttöön, sinettiöylätit, riisipaperi ja niiden kaltaiset tuotteet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan 11 ryhmän aineksista || ex 20 ryhmä || Kasviksista, hedelmistä, pähkinöistä tai muista kasvinosista valmistetut tuotteet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikki käytetyt hedelmät, pähkinät ja kasvikset ovat kokonaan tuotettuja || ex 2001 || Etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt jamssit, bataatit ja niiden kaltaiset syötävät kasvinosat, joissa on vähintään 5 painoprosenttia tärkkelystä || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 2004 ja ex 2005 || Muulla tavalla kuin etikan tai etikkahapon avulla valmistetut tai säilötyt hienoina tai karkeina jauhoina taikka hiutaleina olevat perunat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 2006 || Sokerilla säilötyt (valellut, lasitetut tai kandeeratut) kasvikset, hedelmät, pähkinät, hedelmänkuoret ja muut kasvinosat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2007 || Keittämällä valmistetut hillot, hedelmähyytelöt, marmelaatit, hedelmä- ja pähkinäsoseet sekä hedelmä- ja pähkinäpastat, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2008 || – pähkinät, lisättyä sokeria tai alkoholia sisältämättömät || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeiden 0801, 0802 ja 1202–1207 alkuperätuotteita olevien pähkinöiden ja öljysiementen arvo on yli 60 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – maapähkinävoi; viljaan perustuvat sekoitukset; palmunsydämet; maissi || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || || – muut, ei kuitenkaan muulla tavalla kypsennetyt kuin vedessä tai höyryssä keitetyt, lisättyä sokeria sisältämättömät, jäädytetyt hedelmät ja pähkinät || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2009 || Käymättömät ja lisättyä alkoholia sisältämättömät hedelmämehut, myös rypälemehu (grape must) ja kasvismehut, myös lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävät || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 21 ryhmä || Erinäiset elintarvikevalmisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 2101 || Kahvi-, tee-, ja mateuutteet, -esanssit ja -tiivisteet sekä näihin tuotteisiin tai kahviin, teehen tai mateen perustuvat valmisteet; paahdettu juurisikuri ja muut paahdetut kahvinkorvikkeet sekä niiden uutteet, esanssit ja tiivisteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikki käytetty juurisikuri on kokonaan tuotettua || 2103 || Kastikkeet ja valmisteet niitä varten; maustamisvalmisteita olevat sekoitukset; sinappijauho ja valmistettu sinappi: || || || – kastikkeet ja valmisteet niitä varten; maustamisvalmisteita olevat sekoitukset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Sinappijauhoa tai valmistettua sinappia voidaan kuitenkin käyttää || || – sinappijauho ja valmistettu sinappi || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista || ex 2104 || Keitot ja liemet sekä valmisteet niitä varten || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 2002–2005 valmistetuista tai säilötyistä kasviksista || 2106 || Muualle kuulumattomat elintarvikevalmisteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 22 ryhmä || Juomat, väkevät alkoholijuomat ja etikka; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikki käytetyt viinirypäleet tai viinirypäleistä saadut ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 2202 || Vesi, myös kivennäisvesi ja hiilihapotettu vesi, lisättyä sokeria tai muuta makeutusainetta sisältävä tai maustettu, ja muut alkoholittomat juomat, ei kuitenkaan nimikkeen 2009 hedelmä- ja kasvismehut || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, – jossa kaikkien käytettyjen 17 ryhmän ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta, ja – jossa kaikki käytetyt hedelmämehut (lukuun ottamatta ananas-, limetti- ja greippimehua) ovat alkuperätuotteita || 2207 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus vähintään 80 tilavuusprosenttia; denaturoitu etyylialkoholi (etanoli) ja muut denaturoidut väkevät alkoholijuomat, väkevyydestä riippumatta || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 2207 tai 2208 aineksista, ja – jossa kaikki käytetyt viinirypäleet tai viinirypäleistä saadut ainekset ovat kokonaan tuotettuja tai, jos kaikki muut käytetyt ainekset ovat jo alkuperätuotteita, käytetyn arrakin osuus voi olla enintään 5 tilavuusprosenttia || 2208 || Denaturoimaton etyylialkoholi (etanoli), alkoholipitoisuus alle 80 tilavuusprosenttia; väkevät alkoholijuomat, liköörit ja muut alkoholipitoiset juomat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 2207 tai 2208 aineksista, ja – jossa kaikki käytetyt viinirypäleet tai viinirypäleistä saadut ainekset ovat kokonaan tuotettuja tai, jos kaikki muut käytetyt ainekset ovat jo alkuperätuotteita, käytetyn arrakin osuus voi olla enintään 5 tilavuusprosenttia || ex 23 ryhmä || Elintarviketeollisuuden jätetuotteet ja jätteet; valmistettu rehu; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 2301 || Valaasta valmistettu jauho; kalasta, äyriäisistä, nilviäisistä tai muista vedessä elävistä selkä-rangattomista valmistetut ihmisravinnoksi soveltumattomat jauhot, jauheet ja pelletit || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 2 ja 3 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || ex 2303 || Maissitärkkelyksen valmistuksessa saadut jätetuotteet (ei kuitenkaan tiivistetty maissinvaleluvesi), kuiva-aineen valkuaisainepitoisuus yli 40 painoprosenttia || Valmistus, jossa kaikki käytetty maissi on kokonaan tuotettua || ex 2306 || Öljykakut ja muut oliiviöljyn erottamisessa syntyneet kiinteät jätetuotteet, joissa on yli 3 painoprosenttia oliiviöljyä || Valmistus, jossa kaikki käytetyt oliivit ovat kokonaan tuotettuja || 2309 || Valmisteet, jollaisia käytetään eläinten ruokintaan || Valmistus, jossa: – kaikki käytetyt viljat, sokeri, melassi, liha tai maito ovat alkuperätuotteita, ja – kaikki käytetyt 3 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja, || ex 24 ryhmä || Tupakka ja valmistetut tupakankorvikkeet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikki käytetyt 24 ryhmän ainekset ovat kokonaan tuotettuja || 2402 || Tupakasta tai tupakankorvikkeesta valmistetut sikarit, pikkusikarit ja savukkeet || Valmistus, jossa vähintään 70 painoprosenttia käytetyistä nimikkeen 2401 valmistamattomasta tupakasta tai tupakanjätteistä on alkuperätuotteita || ex 2403 || Piippu- ja savuketupakka || Valmistus, jossa vähintään 70 painoprosenttia käytetyistä nimikkeen 2401 valmistamattomasta tupakasta tai tupakanjätteistä on alkuperätuotteita || ex 25 ryhmä || Suola; rikki; maa- ja kivilajit; kipsi, kalkki ja sementti; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 2504 || Kiteinen luonnongrafiitti, jonka hiilipitoisuutta on rikastamalla kohotettu ja joka on puhdistettu ja jauhettu || Kiteisen raakagrafiitin hiilipitoisuuden kohottaminen rikastamalla, sen puhdistaminen ja jauhaminen || ex 2515 || Marmori, ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi, paksuus enintään 25 cm || Yli 25 cm paksun marmorin (myös jo sahatun) leikkaaminen sahaamalla tai muulla tavalla || ex 2516 || Graniitti, porfyyri, basaltti, hiekkakivi ja muu muistomerkki- ja rakennuskivi, ainoastaan sahaamalla tai muulla tavalla leikattu suorakaiteen tai neliön muotoisiksi kappaleiksi tai laatoiksi, paksuus enintään 25 cm || Yli 25 cm paksun kiven (myös jo sahatun) leikkaaminen sahaamalla tai muulla tavalla || ex 2518 || Kalsinoitu dolomiitti || Kalsinoimattoman dolomiitin kalsinointi || ex 2519 || Murskattu luonnon magnesiumkarbonaatti (magnesiitti) ilmanpitävissä astioissa ja magnesiumoksidi, myös puhdas, ei kuitenkaan sulatettu magnesiumoksidi (magnesia) tai perkipoltettu (sintrattu) magnesiumoksidi || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Luonnon magnesiumkarbonaattia (magnesiittia) voidaan kuitenkin käyttää || ex 2520 || Erityisesti hammaslääkintäkäyttöön valmistettu kipsi || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2524 || Asbestikuidut || Valmistus asbestimineraalista (asbestirikasteesta) || ex 2525 || Kiillejauhe || Kiilteen tai kiillejätteen jauhaminen || ex 2530 || Maavärit, kalsinoidut tai jauhetut || Maavärien kalsinointi tai jauhaminen || 26 ryhmä || Malmit, kuona ja tuhka || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 27 ryhmä || Kivennäispolttoaineet, kivennäisöljyt ja niiden tislaustuotteet; bitumiset aineet; kivennäisvahat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 2707 || Korkean lämpötilan kivihiilitervasta tislaamalla saatujen kivennäisöljyjen kaltaiset öljyt, joissa aromaattisten aineosien paino ylittää muiden kuin aromaattisten aineosien painon ja joista 250 °C:een tislattaessa tislautuu yli 65 tilavuusprosenttia (myös bensiini- ja bentsoliseokset), moottori- tai muuna polttoaineena käytettävät || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[2] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2709 || Raa’at bitumisista kivennäisistä saadut öljyt || Bitumisten aineiden kuivatislaus || 2710 || Maaöljyt ja bitumisista kivennäisistä saadut öljyt, muut kuin raa’at; muualle kuulumattomat valmisteet, joissa on perusaineosana maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä vähintään 70 painoprosenttia; jäteöljyt || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[3] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2711 || Maaöljykaasut ja muut kaasumaiset hiilivedyt || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[4] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2712 || Vaseliini; parafiini, mikrokiteinen maaöljyvaha, puristettu parafiini (slack wax), otsokeriitti, ruskohiilivaha, turvevaha ja muut kivennäisvahat sekä niiden kaltaiset synteettisesti tai muulla menetelmällä valmistetut tuotteet, myös värjätyt || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[5] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2713 || Maaöljykoksi, maaöljybitumi ja muut maaöljyjen tai bitumisista aineksista saatujen öljyjen jätetuotteet || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[6] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2714 || Luonnonbitumi ja -asfaltti; bitumi- tai öljyliuske ja bitumipitoinen hiekka; asfaltiitit ja asfalttikivi || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[7] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 2715 || Luonnonasfalttiin, luonnonbitumiin, maaöljybitumiin, kivennäistervaan tai kivennäistervapikeen perustuvat bitumiset seokset (esim. bitumimastiksi ja ”cut-backs”) || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[8] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 28 ryhmä || Kemialliset alkuaineet ja epäorgaaniset yhdisteet; jalometallien, harvinaisten maametallien, radioaktiivisten alkuaineiden ja isotooppien orgaaniset ja epäorgaaniset yhdisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 2805 || ”Seosmetalli” || Elektrolyyttisellä tai termisellä käsittelyllä toteutettava valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2811 || Rikkitrioksidi || Valmistus rikkidioksidista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 2833 || Alumiinisulfaatti || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2840 || Natriumperboraatti || Valmistus dinatriumtetraboraattipentahydraatista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 2852 || Elohopeayhdisteet – sisäiset eetterit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista. Kaikkien käytettyjen nimikkeen 2909 ainesten arvo saa kuitenkin olla enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Elohopeayhdisteet – nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista. Kaikkien käytettyjen nimikkeiden 2852, 2932, 2933 ja 2934 ainesten arvo saa kuitenkin olla enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 29 ryhmä || Orgaaniset kemialliset yhdisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 2901 || Asykliset hiilivedyt, moottori- tai muuna polttoaineena käytettävät || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[9] tai || || || Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2902 || Syklaanit ja sykleenit (muut kuin atsuleenit), bentseeni, tolueeni ja ksyleenit, moottori- tai muuna polttoaineena käytettävät || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[10] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 2905 || Tämän nimikkeen alkoholien ja etanolin metallialkoholaatit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 2905 aineksista Tämän nimikkeen metallialkoholaatteja voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 2915 || Tyydyttyneet asykliset monokarboksyylihapot sekä niiden anhydridit, halogenidit, peroksidit ja peroksihapot; niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista. Kaikkien käytettyjen nimikkeiden 2915 ja 2916 ainesten arvo saa kuitenkin olla enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 2932 || – sisäiset eetterit ja niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista. Kaikkien käytettyjen nimikkeen 2909 ainesten arvo saa kuitenkin olla enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – sykliset asetaalit ja sisäiset puoliasetaalit sekä niiden halogeeni-, sulfo-, nitro- ja nitrosojohdannaiset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 2933 || Heterosykliset yhdisteet, jotka sisältävät ainoastaan typpiheteroatomin tai ‑atomeja || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista. Kaikkien käytettyjen nimikkeiden 2932 ja 2933 ainesten arvo saa kuitenkin olla enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 2934 || Nukleiinihapot ja niiden suolat, myös kemiallisesti määrittelemättömät; muut heterosykliset yhdisteet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista. Kaikkien käytettyjen nimikkeiden 2932, 2933 ja 2934 ainesten arvo saa kuitenkin olla enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 2939 || Unikkouutteet, väkevöidyt, joissa on alkaloideja vähintään 50 painoprosenttia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 30 ryhmä || Farmaseuttiset tuotteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3002 || Ihmisveri; terapeuttista, ennalta ehkäisevää tai taudinmäärityskäyttöä varten valmistettu eläimenveri; antiseerumit ja muut verifraktiot sekä modifioidut immunologiset tuotteet, myös bioteknisellä menetelmällä saadut; rokotteet, toksiinit, mikro-organismiviljelmät (ei kuitenkaan hiivat) ja niiden kaltaiset tuotteet: || || || – tuotteet, joissa on terapeuttista tai ennalta ehkäisevää käyttöä varten keskenään sekoitettuna kaksi tai useampia aineosia, tai sekoittamattomat tuotteet tällaista käyttöä varten, annostettuina tai vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3002 aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || || || – ihmisveri || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3002 aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – terapeuttista tai ennalta ehkäisevää käyttöä varten valmistettu eläimenveri || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3002 aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – verifraktiot, ei kuitenkaan antiseerumit, hemoglobiini, veriglobuliinit ja seerumiglobuliinit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3002 aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – hemoglobiini, veriglobuliinit ja seerumiglobuliinit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3002 aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3002 aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3003 ja 3004 || Lääkkeet (eivät kuitenkaan nimikkeiden 3002, 3005 tai 3006 tuotteet): || || || – nimikkeen 2941 amikasiinista valmistetut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeiden 3003 ja 3004 aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeiden 3003 ja 3004 aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 3006 || – tämän ryhmän 4 huomautuksen k alakohdassa tarkoitetut farmaseuttiset jätteet || Tuote säilyttää alkuperäisen nimikkeensä mukaisen alkuperän || || – steriilit sidekudoskiinnikkeiden muodostumisen estäjät kirurgiseen tai hammaslääkintäkäyttöön, myös absorboituvat: || || || – muovia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen 39 ryhmän ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta (5) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – kangasta || Valmistus (7): – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || || – avanneleikauksen jälkeen käytettävät tarvikkeet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 31 ryhmä || Lannoitteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3105 || Kivennäis- tai kemialliset lannoitteet, joissa on kahta tai kolmea seuraavista lannoittavista aineista: typpeä, fosforia tai kaliumia; muut lannoitteet; tähän ryhmään kuuluvat lannoitteet tabletteina tai niiden kaltaisessa muodossa taikka bruttopainoltaan enintään 10 kg:n pakkauksissa, lukuun ottamatta seuraavia: – natriumnitraatti – kalsiumsyanamidi – kaliumsulfaatti – kaliummagnesiumsulfaatti || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 32 ryhmä || Parkitus- ja väriuutteet; tanniinit ja niiden johdannaiset; värit, pigmentit ja muut väriaineet; maalit ja lakat; painovärit, muste ja tussi; musteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3201 || Tanniinit sekä niiden suolat, eetterit, esterit ja muut johdannaiset || Valmistus kasviperäisistä parkitusuutteista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3205 || Substraattipigmentit; tämän ryhmän 3 huomautuksessa tarkoitetut substraattipigmentteihin perustuvat valmisteet[11] || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 3203, 3204 ja 3205 aineksista. Nimikkeen 3205 aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 33 ryhmä || Haihtuvat öljyt ja resinoidit; hajuste-, kosmeettiset ja toalettivalmisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3301 || Haihtuvat öljyt (terpeenittömät tai terpeenipitoiset), myös jähmeät (concretes) ja vahaa poistamalla saadut nesteet (absolutes); resinoidit; uutetut oleohartsit; haihtuvien öljyjen väkevöidyt rasva-, rasvaöljy- ja vahaliuokset tai niiden kaltaiset liuokset, kylmänä uuttamalla (enfleurage) tai maseroimalla saadut; terpeenipitoiset sivutuotteet, joita saadaan poistettaessa terpeenejä haihtuvista öljyistä; haihtuvien öljyjen vesitisleet ja -liuokset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös tämän nimikkeen eri tuoteryhmän[12] aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 34 ryhmä || Saippua ja suopa, orgaaniset pinta-aktiiviset aineet, pesuvalmisteet, voiteluvalmisteet, tekovahat, valmistetut vahat, kiillotus-, hankaus- ja puhdistusvalmisteet, kynttilät ja niiden kaltaiset tuotteet, muovailumassat, ”hammasvahat” ja kipsiin perustuvat hammaslääkinnässä käytettävät valmisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3403 || Voiteluvalmisteet, joissa on alle 70 painoprosenttia maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä || Puhdistus ja/tai yksi tai useampi tietty käsittely[13] tai Muut toiminnot, joissa kaikki käytetyt ainekset luokitellaan eri nimikkeeseen kuin tuote. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3404 || Tekovahat ja valmistetut vahat: || || || – jotka perustuvat parafiiniin, maaöljyvahoihin, bitumisista kivennäisistä saatuihin vahoihin, puristettuun parafiiniin (slack wax) tai öljyttömään parafiiniin (scale wax) || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan seuraavista: – nimikkeen 1516 vahamaiset hydratut öljyt || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – nimikkeen 3823 vahamaiset kemiallisesti määrittelemättömät rasvahapot ja teolliset rasva-alkoholit, ja || || || – nimikkeen 3404 ainekset || || || Näitä aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 35 ryhmä || modifioidut tärkkelykset; liimat ja liisterit; liimat ja liisterit; entsyymit; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3505 || Dekstriini ja muu modifioitu tärkkelys (esim. esihyytelöity tai esteröity tärkkelys); tärkkelykseen, dekstriiniin tai muuhun modifioituun tärkkelykseen perustuvat liimat ja liisterit: || || || – tärkkelyksen eetterit ja esterit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3505 aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 1108 aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3507 || Muualle kuulumattomat entsyymivalmisteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 36 ryhmä || Räjähdysaineet; pyrotekniset tuotteet; tulitikut; pyroforiset seokset; helposti syttyvät aineet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 37 ryhmä || Valokuvaus- ja elokuvausvalmisteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3701 || Valokuvauslevyt ja -laakafilmit, säteilyherkät, valottamattomat, muuta ainetta kuin paperia, kartonkia, pahvia tai tekstiiliä; pikakuvafilmit, laa’at, säteilyherkät, valottamattomat, myös pakkafilmeinä: || || || – pikakuvafilmit, värivalokuvausta varten tarkoitetut, pakkafilmeinä || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 3701 ja 3702 aineksista. Nimikkeen 3702 aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 3701 ja 3702 aineksista. Nimikkeiden 3701 ja 3702 aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3702 || Valokuvausfilmit rullissa, säteilyherkät, valottamattomat, muuta ainetta kuin paperia, kartonkia, pahvia tai tekstiiliä; pikakuvafilmit rullissa, säteilyherkät, valottamattomat || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 3701 ja 3702 aineksista. || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3704 || Valokuvauslevyt, -filmit, -paperi, -kartonki, -pahvi ja -tekstiilit, valotetut mutta kehittämättömät || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 3701–3704 aineksista. || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 38 ryhmä || Erinäiset kemialliset tuotteet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3801 || – kolloidinen grafiitti suspensiona öljyssä ja puolikolloidinen grafiitti; hiilipitoiset elektrodimassat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – grafiitti massana, jossa on seoksena kivennäisöljyjä ja yli 30 painoprosenttia grafiittia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 3403 ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3803 || Puhdistettu mäntyöljy || Raa’an mäntyöljyn puhdistus || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3805 || Puhdistettu sulfaattitärpättiöljy || Raa’an sulfaattitärpättiöljyn puhdistus tislaamalla tai raffinoimalla || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3806 || Hartsiesterit || Valmistus hartsihapoista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3807 || Puutervapiki || Puutervan tislaus || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3808 || Hyönteisten torjunta-aineet, rotanmyrkyt, sienitautien ja rikkakasvien torjunta-aineet, itämistä estävät aineet, kasvien kasvua säätävät aineet, desinfioimisaineet ja niiden kaltaiset tuotteet, vähittäismyyntimuodoissa tai -pakkauksissa tai valmisteina tai tavaroina (esim. rikitetyt nauhat, sydämet ja kynttilät sekä kärpäspaperi) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3809 || Viimeistelyvalmisteet, valmisteet, jotka nopeuttavat värjäytymistä tai väriaineiden kiinnittymistä, sekä muut tuotteet ja valmisteet (esim. liistausaineet ja peittausaineet), jollaisia käytetään tekstiili-, paperi-, nahka- tai niiden kaltaisessa teollisuudessa, muualle kuulumattomat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3810 || Metallipintojen peittausvalmisteet; sulamista edistävät aineet ja muut apuvalmisteet metallien juottamista tai hitsausta varten; juotos- tai hitsausjauheet ja -tahnat, joissa on metallia ja muita aineita; valmisteet, jollaisia käytetään hitsauselektrodien ja -puikkojen täytteenä tai päällysteenä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3811 || Nakutusta, hapettumista, hartsiutumista tai syöpymistä estävät valmisteet, viskositeettia parantavat valmisteet ja muut kivennäisöljyjen (myös bensiinin) ja muiden nesteiden, joita käytetään samaan tarkoitukseen kuin kivennäisöljyjä, lisäainevalmisteet: || || || – voiteluöljyjen lisäainevalmisteet, joissa on maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 3811 ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3812 || Valmistetut vulkanoinnin kiihdyttimet; muualle kuulumattomat kumin tai muovin pehmitinseokset; hapettumisen estoaineet ja muut kumin tai muovin stabilaattoriseokset || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3813 || Valmisteet ja panokset tulensammuttimia varten; tulensammutuskranaatit ja -pommit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3814 || Orgaaniset liuotin- ja ohennusaineseokset, muualle kuulumattomat; valmistetut maalin- ja lakanpoistoaineet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3818 || Kemialliset alkuaineet, jotka on seostettu (doped) elektroniikassa käyttöä varten, kiekkoina, levyinä tai niiden kaltaisissa muodoissa; kemialliset yhdisteet, jotka on seostettu (doped) elektroniikassa käyttöä varten || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3819 || Hydrauliset jarrunesteet ja muut hydraulisessa voimansiirrossa käytettävät nestemäiset valmisteet, joissa ei ole lainkaan tai on alle 70 painoprosenttia maaöljyjä tai bitumisista kivennäisistä saatuja öljyjä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3820 || Jäätymistä estävät valmisteet sekä valmistetut huurteen‑ ja jäänpoistonesteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 3821 || Valmistetut elatusaineet mikro-organismien (myös virusten ja niiden kaltaisten organismien) tai kasvi-, ihmis- ja eläinsoluviljelmien kehittämistä ja ylläpitoa varten || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3822 || Taudinmääritysreagenssit ja laboratorioreagenssit, alustalla, sekä valmistetut taudinmääritysreagenssit ja valmistetut laboratorioreagenssit, alustalla tai ilman sitä, muut kuin nimikkeeseen 3002 tai 3006 kuuluvat; varmennetut vertailumateriaalit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3823 || Teolliset monokarboksyylirasvahapot; puhdistuksessa saadut happamat öljyt; teolliset rasva-alkoholit: || || || – teolliset monokarboksyylirasvahapot; puhdistuksessa saadut happamat öljyt || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || || – teolliset rasva-alkoholit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 3823 aineksista || 3824 || Valmistetut sitomisaineet valumuotteja ja -sydämiä varten; kemialliset tuotteet ja kemian- tai siihen liittyvän teollisuuden valmisteet (myös jos ne ovat luonnontuotteiden seoksia), muualle kuulumattomat: || || || – Seuraavat tämän nimikkeen tuotteet: – luonnon hartsituotteisiin perustuvat valmistetut sitomisaineet valumuotteja ja -sydämiä varten – nafteenihapot, niiden veteen liukenemattomat suolat ja niiden esterit – sorbitoli, muu kuin nimikkeeseen 2905 kuuluva || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – maaöljysulfonaatit, ei kuitenkaan alkalimetallien, ammoniumin tai etanoliamiinien maaöljysulfonaatit; bitumisista kivennäisistä saatujen öljyjen tiofeenisulfonihapot ja niiden suolat – ioninvaihtimet – kaasua imevät aineet tyhjöputkia varten || || || – alkalinen rautaoksidi, jota käytetään kaasun puhdistukseen – valokaasun puhdistuksessa tuotettu ammoniakkikaasuvesi ja käytetty kaasun puhdistusmassa – sulfonafteenihapot sekä niiden veteen liukenemattomat suolat ja niiden esterit – sikuna- eli finkkeliöljy ja dippel- eli hirvensarviöljy – sellaisten suolojen seokset, joilla on erilaiset anionit – gelatiinipohjaiset monistusmassat, myös paperi- tai tekstiiliainepohjalla || || || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3901–3915 || Muovijätteet, -leikkeet ja -romu; lukuun ottamatta nimikkeiden ex 3907 ja 3912 tuotteita, joita koskevat säännöt ovat jäljempänä: || || || – additiohomopolymerointituotteet, joissa yhden monomeerin osuus on yli 99 painoprosenttia polymeerin kokonaispitoisuudesta || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien 39 ryhmän käytettyjen ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta[14] || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 39 ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta[15] || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3907 || – polykarbonaattikopolymeereista ja akryylinitriili-butadieeni-styreeni- (ABS) kopolymeereista valmistetut kopolymeerit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Saman nimikkeen aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta[16] || || – polyesteri || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen 39 ryhmän ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ja/tai valmistus tetrabromi-(bisfenoli a)-polykarbonaatista || 3912 || Selluloosa ja sen kemialliset johdannaiset, muualle kuulumattomat, alkumuodossa || Valmistus, jossa kaikkien samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 3916–3921 || Puolivalmisteet, muovia, ja muovitavarat; lukuun ottamatta nimikkeiden ex 3916, ex 3917, ex 3920 ja ex 3921 tuotteita, joita koskevat säännöt ovat jäljempänä: || || || – litteät tuotteet, joita on valmistettu enemmän kuin pelkästään pintakäsittelemällä tai leikkaamalla muuhun kuin neliön tai suorakaiteen muotoon; muut tuotteet, joita on valmistettu enemmän kuin pelkästään pintakäsittelemällä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 39 ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || || || – additiohomopolymerointi-tuotteet, joissa yhden monomeerin osuus on yli 99 painoprosenttia polymeerin kokonaispitoisuudesta || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien 39 ryhmän käytettyjen ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta[17] || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 39 ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta[18] || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3916 ja ex 3917 || Profiilit, putket ja letkut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 3920 || – ionomeerilevyt tai -kalvot || Valmistus osittain suolamuotoisesta kestomuovista, joka on eteenin ja pääasiallisesti sinkkiä ja natriumia olevilla metalli-ioneilla osittain neutraloidun metakryylihapon kopolymeeri || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – regeneroidusta selluloosasta, polyamideista tai polyeteenistä valmistetut levyt || Valmistus, jossa kaikkien samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 3921 || Metalloidut muovikalvot || Valmistus erittäin läpinäkyvistä polyesterikalvoista, joiden paksuus on alle 23 mikronia[19] || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 3922–3926 || Muovitavarat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 40 ryhmä || Kumi ja kumitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 4001 || Kerrostetut kumikreppilaatat kenkiä varten || Luonnonkumilevyjen laminointi || 4005 || Seostettu kumi, vulkanoimaton, alkumuodossa tai laattoina, levyinä tai kaistaleina || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten, ei kuitenkaan luonnonkumin arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 4012 || Uudelleen pinnoitetut tai käytetyt pneumaattiset ulkorenkaat, kumia; umpikumirenkaat, joustorenkaat, vaihdettavat ulkorenkaan kulutuspinnat sekä vannenauhat, kumia: || || || – uudelleen pinnoitetut pneumaattiset ulkorenkaat, umpikumirenkaat tai joustorenkaat, kumia || Käytettyjen renkaiden uudelleen pinnoittaminen || || – muut || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 4011 ja 4012 aineksista. || ex 4017 || Kovakumitavarat || Valmistus kovakumista || ex 41 ryhmä || Raakavuodat ja -nahat (muut kuin turkisnahat) sekä muokattu nahka; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 4102 || Lampaan ja karitsan raakanahat, villapeitteettömät || Villan poistaminen villapeitteistä lampaan ja karitsan raakanahoista || 4104–4106 || Parkitut tai viimeistelemättömät vuodat ja nahat, villa- tai karvapeitteettömät, myös halkaistut, mutta ei enempää valmistetut || Esiparkitun nahan jälkiparkitus tai Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 4107, 4112 ja 4113 || Nahka, parkituksen tai viimeistelyn jälkeen edelleen valmistettu, myös pergamenttinahaksi valmistettu, villa- tai karvapeitteetön, myös halkaistu, ei kuitenkaan nimikkeen 4114 nahka || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 4104–4113 aineksista || ex 4114 || Kiiltonahka ja laminoitu kiiltonahka; metallipinnoitettu nahka || Valmistus nimikkeiden 4104–4106, 4107, 4112 tai 4113 aineksista, jos niiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 42 ryhmä || Nahkatavarat; satula- ja valjasteokset; matkatarvikkeet, käsilaukut ja niiden kaltaiset säilytysesineet; suolesta valmistetut tavarat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 43 ryhmä || Turkisnahat ja tekoturkikset; niistä valmistetut tavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 4302 || Parkitut tai muokatut turkisnahat, yhdistetyt: || || || – levyt, ristit ja niiden kaltaiset muodot || Yhdistämättömien parkittujen tai muokattujen turkisnahkojen valkaisu tai värjäys leikkuun ja yhdistämisen lisäksi || || – muut || Valmistus yhdistämättömistä parkituista tai muokatuista turkisnahoista || 4303 || Vaatteet, vaatetustarvikkeet ja muut turkisnahasta valmistetut tavarat || Valmistus nimikkeen 4302 yhdistämättömistä parkituista tai muokatuista turkisnahoista || ex 44 ryhmä || Puu ja puusta valmistetut tavarat; puuhiili; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 4403 || Karkeasti syrjätty puu || Valmistus raakapuusta, myös kuoritusta tai karsitusta || ex 4407 || Puu, sahattu tai veistetty (chipped) pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, paksuus yli 6 mm, höylätty, hiottu tai päistään jatkettu || Höylääminen, hiominen tai päistä jatkaminen || ex 4408 || Viilut vanerointia (myös kerrostettua puuta tasoleikkaamalla saadut), ristiinliimattua vaneria varten, paksuus enintään 6 mm, saumattu, ja muu puu, sahattu pituussuunnassa, tasoleikattu tai viiluksi sorvattu, paksuus enintään 6 mm, höylätty, hiottu tai päistään jatkettu, paksuus enintään 6 mm || Saumaaminen, höylääminen, hiominen tai päistään jatkaminen || ex 4409 || Puu, yhdeltä tai useammalta syrjältä, pinnalta tai päästä koko pituudelta muotoiltu, myös höylätty, hiottu tai päistään jatkettu: || || || – hiottu tai sormijatkettu || Hiominen tai päistään jatkaminen || || – muoto- ja kehyslista || Muoto- tai kehyslistaksi työstäminen || ex 4410 – ex 4413 || Puinen muoto- ja kehyslista, myös muotoiltu jalkalista ja niiden kaltainen muotolauta || Muoto- tai kehyslistaksi työstäminen || ex 4415 || Puiset pakkauslaatikot, -rasiat, -häkit, -pytyt ja niiden kaltaiset päällykset || Valmistus määräkokoon leikkaamattomista laudoista || ex 4416 || Drittelit, tynnyrit, sammiot, saavit ja muut tynnyriteokset puusta sekä niiden puuosat || Valmistus halkaisemalla tehdyistä puisista kimmistä, molemmilta lapepinnoilta sahatuista, mutta ei enempää valmistetuista || ex 4418 || – puiset rakennuspuusepän ja kirvesmiehen tuotteet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Puisia solulevyjä, kattopäreitä ja -paanuja voidaan kuitenkin käyttää || || – muoto- ja kehyslista || Muoto- tai kehyslistaksi työstäminen || ex 4421 || Tulitikkutikut; jalkineiden puunaulat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen puusta, ei kuitenkaan nimikkeen 4409 puulangasta || ex 45 ryhmä || Korkki ja korkkitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 4503 || Luonnonkorkkitavarat || Valmistus nimikkeen 4501 korkista || 46 ryhmä || Oljesta, espartosta tai muista punonta- tai palmikointiaineista valmistetut tavarat; kori- ja punontateokset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 47 ryhmä || Puusta tai muusta kuituisesta selluloosa-aineesta valmistettu massa; keräyspaperi, -kartonki ja -pahvi (-jäte) || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 48 ryhmä || Paperi, kartonki ja pahvi; paperimassa-, paperi-, kartonki- ja pahvitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 4811 || Pelkästään saroitettu, viivoitettu tai ruudutettu paperi, kartonki ja pahvi || Valmistus 47 ryhmän paperinvalmistusaineista || 4816 || Hiilipaperi, itsejäljentävä paperi ja muut jäljentävät tai siirtopaperit (muut kuin nimikkeeseen 4809 kuuluvat), paperiset vahakset ja offsetlevyt, myös rasioissa. || Valmistus 47 ryhmän paperinvalmistusaineista || 4817 || Kirjekuoret, kirjekortit, kuvattomat postikortit ja kirjeenvaihtokortit, paperia, kartonkia tai pahvia; paperiset, kartonkiset tai pahviset rasiat, kotelot, kansiot, salkut yms., joissa on lajitelma kirjepaperia, kirjekuoria jne. || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 4818 || Toalettipaperi || Valmistus 47 ryhmän paperinvalmistusaineista || ex 4819 || Kotelot, rasiat, laatikot, pussit ja muut pakkauspäällykset, paperia, kartonkia, pahvia, selluloosavanua tai selluloosaharsoa || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 4820 || Kirjepaperilehtiöt || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 4823 || Muu paperi, kartonki, pahvi, selluloosavanu ja selluloosakuituharso, määräkokoon tai -muotoon leikattu || Valmistus 47 ryhmän paperinvalmistusaineista || ex 49 ryhmä || Kirjat, sanomalehdet, kuvat ja muut painotuotteet; käsikirjoitukset, konekirjoitukset ja työpiirustukset; käsikirjoitukset, konekirjoitukset ja työpiirustukset; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 4909 || Painetut postikortit ja kuvapostikortit; painetut kortit, joissa on henkilökohtainen tervehdys, onnittelu, viesti tai tiedonanto, myös kuvalliset, myös kirjekuorineen tai koristeineen || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 4909 ja 4911 aineksista. || 4910 || Kaikenlaiset painetut kalenterit, myös irtolehtikalenterit: || || || – ns. ikuiset kalenterit tai kalenterit vaihdettavin lehtiöin, jotka on kiinnitetty muulle alustalle kuin paperille, kartongille tai pahville || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 4909 ja 4911 aineksista. || ex 50 ryhmä || Silkki; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 5003 || Silkkijätteet (myös kelauskelvottomat kokongit, lankajätteet ja garnetoidut jätteet ja lumput), karstatut tai kammatut || Silkkijätteiden karstaus tai kampaus || 5004 – ex 5006 || Silkkilanka ja silkkijätteistä kehrätty lanka || Valmistus[20]: – karstatuista tai kammatuista tai muuten kehruuta varten käsitellyistä raakasilkistä tai silkkijätteistä – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä muista luonnonkuiduista – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5007 || Kudotut silkki- ja silkkijätekankaat: || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta[21] || || – muut || Valmistus (1): || || || – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperista tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 51 ryhmä || Villa sekä hieno ja karkea eläimenkarva; jouhilanka ja jouhesta kudotut kankaat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 5106–5110 || Lanka villaa, hienoa tai karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta || Valmistus[22]: – karstatuista tai kammatuista tai muuten kehruuta varten käsitellyistä raakasilkistä tai silkkijätteistä, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5111–5113 || Kudotut kankaat villaa, hienoa tai karkeaa eläimenkarvaa tai jouhta: || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta[23] || || – muut || Valmistus (1): || || || – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperista tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 52 ryhmä || Puuvilla; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 5204–5207 || Puuvillalanka ja puuvillaompelulanka || Valmistus[24]: – karstatuista tai kammatuista tai muuten kehruuta varten käsitellyistä raakasilkistä tai silkkijätteistä, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5208–5212 || Kudotut puuvillakankaat: || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta(1) || || – muut || Valmistus[25]: || || || – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperista tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 53 ryhmä || Muut kasvitekstiilikuidut; paperilanka ja kudotut paperilankakankaat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 5306–5308 || Lanka, muista kasvitekstiilikuiduista valmistettu; paperilanka || Valmistus[26]: – karstatuista tai kammatuista tai muuten kehruuta varten käsitellyistä raakasilkistä tai silkkijätteistä, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5309–5311 || Kudotut kankaat, muista kasvitekstiilikuiduista valmistetut; kudotut paperilankakankaat || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta[27] || || – muut || Valmistus (1): – kookoskuitulangasta, – juuttilangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperista tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5401–5406 || Lanka, monofilamenttilanka ja ompelulanka, tekokuitufilamenttia || Valmistus[28]: – karstatuista tai kammatuista tai muuten kehruuta varten käsitellyistä raakasilkistä tai silkkijätteistä, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5407 ja 5408 || Kudotut kankaat, tekokuitufilamenttilankaa: || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta[29] || || – muut || Valmistus (1): || || || – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperista tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5501–5507 || Katkotut tekokuidut || Valmistus kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || 5508–5511 || Lanka ja ompelulanka, katkottua tekokuitua || Valmistus[30]: – karstatuista tai kammatuista tai muuten kehruuta varten käsitellyistä raakasilkistä tai silkkijätteistä, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5512–5516 || Kudotut kankaat, katkottua tekokuitua: || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta(1) || || – muut || Valmistus[31]: – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperista tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 56 ryhmä || Vanu, huopa ja kuitukangas; erikoislangat; side- ja purjelanka, nuora ja köysi sekä niistä valmistetut tavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus[32]: – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5602 || Huopa, myös kyllästetty, päällystetty, peitetty tai kerrostettu: || || || – neulahuopaa || Valmistus (1): – luonnonkuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta Kuitenkin: || || || – nimikkeen 5402 polypropeenifilamenttia, – nimikkeen 5503 tai 5506 polypropeenikuituja, tai – nimikkeen 5501 polypropeenifilamenttia, joissa jokainen yksittäinen filamentti tai kuitu on alle 9 desitexiä, voidaan käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus[33]: – luonnonkuiduista, – kaseiinista tehdyistä katkotuista tekokuiduista; tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || 5604 || Yksinkertainen tai kerrattu kumilanka, tekstiilillä päällystetty; tekstiililangat ja nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet, muovilla tai kumilla kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt tai kumi- tai muovivaippaiset: || || || – yksinkertainen tai kerrattu kumilanka, tekstiilillä päällystetty || Valmistus yksinkertaisesta tai kerratusta tekstiilillä päällystämättömästä kumilangasta || || – muut || Valmistus[34]: – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5605 || Metalloitu lanka, myös kierrepäällystetty, eli tekstiililanka tai nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet, jotka on yhdistetty lankana, kaistaleena tai jauheena olevaan metalliin tai päällystetty metallilla || Valmistus[35]: – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 5606 || Kierrepäällystetty lanka sekä kierrepäällystetyt nimikkeen 5404 tai 5405 kaistaleet ja niiden kaltaiset tuotteet (muut kuin nimikkeen 5605 tuotteet ja kierrepäällystetty jouhilanka); chenillelanka (myös flokki-chenillelanka); chainettelanka || Valmistus (1): – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta, tai – paperinvalmistusaineista || 57 ryhmä || Matot ja muut lattianpäällysteet tekstiiliainetta: || || || – neulahuopaa || Valmistus[36]: – luonnonkuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta Kuitenkin: || || || – nimikkeen 5402 polypropeenifilamenttia, – nimikkeen 5503 tai 5506 polypropeenikuituja, tai – nimikkeen 5501 polypropeenifilamenttia, joissa jokainen yksittäinen filamentti tai kuitu on alle 9 desitexiä, voidaan käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta Juuttikangasta voidaan käyttää pohjana || || – muuta huopaa || Valmistus[37]: – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä luonnonkuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || || – muut || Valmistus (1): – kookoskuitu- tai juuttilangasta – synteetti- tai muuntokuitufilamenttilangasta – luonnonkuiduista, tai – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista Juuttikangasta voidaan käyttää pohjana || ex 58 ryhmä || Kudotut erikoiskankaat; tuftatut tekstiilikankaat; pitsit; kuvakudokset; koristepunokset; koruompelukset; ei kuitenkaan: || || || – joissa on kumilankaa || Valmistus yksinkertaisesta langasta[38] || || – muut || Valmistus (1): || || || – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5805 || Käsin kudotut kuvakudokset (kuten gobeliinit, flander-, aubusson-, beauvais- ja niiden kaltaiset kudokset) ja käsin neulatyönä (esim. petit point- tai ristipistoilla) kirjotut kuvakudokset, myös sovitetut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 5810 || Koruompelukset metritavarana, kaistaleina tai koristekuvioina || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5901 || Liimalla tai tärkkelyspitoisella aineella päällystetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään kirjankansien päällystämiseen tai sen kaltaiseen tarkoitukseen; kuultokangas; maalausta varten käsitellyt kankaat; jäykistekangas (buckram) ja sen kaltaiset jäykistetyt tekstiilikankaat, jollaisia käytetään hatunrunkoihin || Valmistus langasta || 5902 || Kordikangas ulkorenkaita varten, nailonia tai muuta polyamidia, polyesteriä tai viskoosia olevasta erikoislujasta langasta valmistettu: || || || – jossa on enintään 90 painoprosenttia tekstiiliainetta || Valmistus langasta || || – muut || Valmistus kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || 5903 || Muovilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut tekstiilikankaat, muut kuin nimikkeeseen 5902 kuuluvat || Valmistus langasta tai Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5904 || Linoleumi, myös määrämuotoiseksi leikattu; lattianpäällysteet, joissa on tekstiiliainepohjalla muu päällyste- tai peitekerros, myös määrämuotoisiksi leikatut || Valmistus langasta[39] || 5905 || Seinäpäällysteet, tekstiiliainetta: || || || – kumilla, muovilla tai muilla aineilla kyllästetyt, päällystetyt, peitetyt tai kerrostetut || Valmistus langasta || || – muut || Valmistus[40]: || || || – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta tai || || || Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5906 || Kumilla käsitellyt tekstiilikankaat, muut kuin nimikkeeseen 5902 kuuluvat: || || || – neulosta || Valmistus[41]: – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || || – muut synteettikuitufilamenttilangasta valmistetut kankaat, joissa on yli 90 painoprosenttia tekstiiliainetta || Valmistus kemiallisista aineista || || – muut || Valmistus langasta || 5907 || Muulla tavoin kyllästetyt, päällystetyt tai peitetyt tekstiilikankaat; teatterikulissiksi, studion taustakankaaksi tai sen kaltaista tarkoitusta varten maalattu kangas || Valmistus langasta tai Painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytetyn painamattoman kankaan arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 5908 || Lampun-, kamiinan-, sytyttimen-, kynttilän- ja niiden kaltaisten tavaroiden sydämet, tekstiili-aineesta kudotut, palmikoidut, punotut tai neulotut; hehkusukat ja pyöröneulottu hehkusukkakangas, myös kyllästetyt: || || || – kyllästetyt hehkusukat || Valmistus pyöröneulotusta hehkusukkakankaasta || || – muut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 5909–5911 || Tekstiilitavarat, jollaiset soveltuvat teolliseen käyttöön: || || || – nimikkeen 5911 kiillotuslaikat ja -renkaat, muut kuin huovasta valmistetut || Valmistus langasta tai nimikkeen 6310 jätekankaista tai lumpuista || || – nimikkeen 5911 kudotut kankaat, myös huovutetut, jollaisia tavallisesti käytetään paperikoneissa tai muihin teknisiin tarkoituksiin, myös kyllästetyt tai päällystetyt, letkumaiset tai päättömät, yksinkertaisin tai moninkertaisin loimin ja/tai kutein kudotut, taikka litteäksi moninkertaisin loimin ja/tai kutein kudotut || Valmistus[42]: – kookoskuitulangasta, – seuraavista aineksista: – polytetrafluorieteenilanka[43], – kerrattu polyamidilanka, fenolihartsilla päällystetty, kyllästetty tai peitetty, – m-fenyleenidiamiinin ja isoftaalihapon polykondensaatiossa saatua aromaattista polyamidia olevista synteettisistä tekstiilikuiduista valmistettu lanka, || || || – polytetrafluorieteenistä valmistettu monofilamenttilanka[44], – poly(p-fenyleenitereftalamidia) olevista synteettisistä tekstiilikuiduista valmistettu lanka, – lasikuitulanka, fenolihartsilla päällystetty ja akryylilangalla kierrepäällystetty(1), || || || – kopolyesterimonofilamentit, jotka on valmistettu polyesteristä sekä tereftaalihaposta, 1,4-sykloheksaanidietanolista ja isoftaalihaposta muodostuneesta hartsista, – luonnonkuidut, – karstaamattomat, kampaamattomat tai muuten kehruuta varten käsittelemättömät katkotut tekokuidut, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || || – muut || Valmistus[45]: – kookoskuitulangasta, – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || 60 ryhmä || neulosta || Valmistus (1): – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || 61 ryhmä || Vaatteet ja vaatetus-tarvikkeet, neulosta: || || || – kahdesta tai useammasta määrämuotoon leikatusta tai suoraan määrämuotoon neulotusta neuloskappaleesta yhteen ompelemalla tai muuten yhdistämällä valmistetut || Valmistus langasta([46])([47]) || || – muut || Valmistus (1): – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || ex 62 ryhmä || Vaatteet ja vaatetustarvikkeet, muuta kuin neulosta; ei kuitenkaan: || Valmistus langasta([48])([49]) || ex 6202, ex 6204, ex 6206, ex 6209 ja ex 6211 || Naisten ja tyttöjen vaatteet ja vauvanvaatteet ja vauvanvaatetustarvikkeet, koruommellut || Valmistus langasta(2) tai Valmistus koruompelemattomasta kankaasta, jos käytetyn koruompelemattoman kankaan arvo on enintään 40prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta(2) || ex 6210 ja ex 6216 || Tulensuojavarusteet, aluminoidulla polyesterikalvolla päällystettyä kangasta || Valmistus langasta[50] tai Valmistus päällystämättömästä kankaasta, jos käytetyn päällystämättömän kankaan arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta(1) || 6213 ja 6214 || Nenäliinat ja taskuliinat, hartiahuivit, kaulaliinat ja muut huivit, mantiljat, hunnut ja niiden kaltaiset tavarat: || || || – koruommellut || Valmistus valkaisemattomasta yksinkertaisesta langasta([51])([52]) tai Valmistus koruompelemattomasta kankaasta, jos käytetyn koruompelemattoman kankaan arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta(2) || || – muut || Valmistus valkaisemattomasta yksinkertaisesta langasta(1)(2) tai || || || Sovittaminen, jota seuraa painaminen ja vähintään kaksi valmistelu- tai viimeistelytoimenpidettä (kuten pesu, valkaisu, merserointi, lämpökiinnitys, nukitus, kalanterointi, kutistumisen estävä käsittely, kestoviimeistely, dekatointi, kyllästäminen, parsinta ja noppaus), jos käytettyjen nimikkeen 6213 ja 6214 painamattomien tavaroiden arvo on enintään 47,5 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 6217 || Muut sovitetut vaatetus-tarvikkeet; vaatteiden ja vaatetustarvikkeiden osat, muut kuin nimikkeeseen 6212 kuuluvat: || || || – koruommellut || Valmistus langasta[53] tai Valmistus koruompelemattomasta kankaasta, jos käytetyn koruompelemattoman kankaan arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta(1) || || – Tulensuojavarusteet, aluminoidulla polyesterikalvolla päällystettyä kangasta || Valmistus langasta(1) tai Valmistus päällystämättömästä kankaasta, jos käytetyn päällystämättömän kankaan arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta(1) || || – välivuorit kauluksia ja kalvosimia varten, määrämuotoon leikatut || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus langasta[54] || ex 63 ryhmä || Muut sovitetut tekstiilitavarat; sarjat; käytetyt vaatteet ja muut käytetyt tekstiilitavarat, jalkineet ja päähineet; lumput; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 6301–6304 || Vuode- ja matkahuovat, vuodeliinavaatteet jne.; verhot jne.; muut sisustustavarat: || || || – huopaa, kuitukangasta || Valmistus[55]: – luonnonkuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || || – muut || || || – koruommellut || Valmistus valkaisemattomasta yksinkertaisesta langasta([56])([57]) tai Valmistus koruompelemattomasta kankaasta (muusta kuin neuloksesta), jos käytetyn koruompelemattoman kankaan arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus valkaisemattomasta yksinkertaisesta langasta([58])([59]) || 6305 || Säkit ja pussit, jollaisia käytetään tavaroiden pakkaamiseen || Valmistus[60]: – luonnonkuiduista, – karstaamattomista, kampaamattomista tai muuten kehruuta varten käsittelemättömistä katkotuista tekokuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || 6306 || Tavarapeitteet, ulkokaihtimet ja aurinkokatokset; teltat; purjeet veneitä, purjelautoja tai maakulkuneuvoja varten; leirintävarusteet: || || || – kuitukangasta || Valmistus(3)(1): – luonnonkuiduista, tai – kemiallisista aineista tai tekstiilimassasta || || – muut || Valmistus valkaisemattomasta yksinkertaisesta langasta([61])([62]) || 6307 || Muut sovitetut tavarat, myös vaatteiden leikkuukaavat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 6308 || Sarjat, joissa on kudottua kangasta ja lankaa (ja joissa voi olla myös tarvikkeita), mattojen, kuvakudosten, koruommeltujen pöytäliinojen tai lautasliinojen tai niiden kaltaisten tekstiilitavaroiden valmistusta varten, vähittäismyyntipakkauksissa || Jokaisen sarjaan kuuluvan tavaran on täytettävä se sääntö, jota siihen sovellettaisiin erillisenä sarjaan kuulumattomana tavarana. Ei-alkuperätuotteita voi kuitenkin sisältyä sarjaan, jos niiden yhteisarvo on enintään 15 prosenttia sarjan vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || ex 64 ryhmä || Jalkineet, nilkkaimet ja niiden kaltaiset tavarat; niiden osat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 6406 kokoonpannuista päällisistä, jotka on kiinnitetty sisäpohjiin tai muihin pohjan osiin || 6406 || Jalkineiden osat (mukaan lukien päälliset, myös jos ne on kiinnitetty muihin pohjiin kuin ulkopohjiin); irtopohjat, kanta-päätyynyt ja niiden kaltaiset tavarat; nilkkaimet, säärystimet ja niiden kaltaiset tavarat sekä niiden osat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 65 ryhmä || Päähineet ja niiden osat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 6505 || Hatut ja muut päähineet, neulotut tai virkatut tai neuloksesta, pitsistä, pitsikankaasta, huovasta tai muusta tekstiilimetritavarasta (ei kuitenkaan kaistaleista) tehdyt, myös vuoratut ja somistetut; mitä ainetta tahansa olevat hiusverkot, myös vuoratut ja somistetut || Valmistus langasta tai tekstiilikuiduista[63] || ex 66 ryhmä || Sateenvarjot, päivänvarjot, kävelykepit, istuinkepit, ruoskat, ratsupiiskat sekä niiden osat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 6601 || Sateenvarjot ja päivänvarjot (myös kävelykeppisateenvarjot, puutarhavarjot ja niiden kaltaiset päivänvarjot) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 67 ryhmä || Valmistetut höyhenet ja untuvat sekä höyhenistä tai untuvista valmistetut tavarat; tekokukat; hiuksista valmistetut tavarat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 68 ryhmä || Kivestä, kipsistä, sementistä, asbestista, kiilteestä tai niiden kaltaisesta aineesta valmistetut tavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 6803 || Liuskekivitavarat, myös yhteenpuristettua liuskekiveä || Valmistus työstetystä liuskekivestä || ex 6812 || Asbestista valmistetut tavarat; asbestiin perustuvista sekoituksista tai asbestiin ja magnesiumkarbonaattiin perustuvista sekoituksista valmistetut tavarat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista || ex 6814 || Kiilletavarat, myös yhteenpuristettu tai rekonstruoitu kiille, paperi-, kartonki-, pahvi- tai muulla alustalla || Valmistus työstetystä kiilteestä (myös yhteenpuristetusta tai rekonstruoidusta kiilteestä) || 69 ryhmä || Keraamiset tuotteet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 70 ryhmä || Lasi ja lasitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 7003, ex 7004 ja ex 7005 || Lasi, jossa on heijastamaton kerros || Valmistus nimikkeen 7001 aineksista || 7006 || Nimikkeen 7003, 7004 tai 7005 lasi, taivutettu, reunoista työstetty, kaiverrettu, porattu, emaloitu tai muulla tavalla työstetty, mutta ei kehystetty eikä yhdistetty muihin aineisiin: || || || – lasilevyt (alustat), dielektrisellä ohutkalvolla päällystetyt, SEMII:n standardien mukaan puolijohtavat[64] || Valmistus nimikkeen 7006 päällystämättömistä lasilevyistä (alustoista) || || – muut || Valmistus nimikkeen 7001 aineksista || 7007 || Karkaistu tai laminoitu varmuuslasi || Valmistus nimikkeen 7001 aineksista || 7008 || Monikerroksiset eristyslasielementit || Valmistus nimikkeen 7001 aineksista || 7009 || Lasipeilit, kehystetyt tai kehystämättömät, myös taustapeilit || Valmistus nimikkeen 7001 aineksista || 7010 || Lasiset pullot, myös koripullot, tölkit, ruukut, ampullit ja muut astiat, jollaisia käytetään tavaroiden kuljetukseen tai pakkaamiseen; lasiset säilöntätölkit; lasiset tulpat, kannet ja muut sulkimet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista tai Lasiesineiden hiominen, jos hiomattomien lasiesineiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7013 || Lasiesineet, jollaisia käytetään pöytä-, keittiö-, toaletti- tai toimistoesineinä, sisäkoristeluun tai sen kaltaiseen tarkoitukseen (muut kuin nimikkeeseen 7010 tai 7018 kuuluvat) || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista tai Lasiesineiden hiominen, jos hiomattomien lasiesineiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta tai Käsinpuhallettujen lasiesineiden käsin tehty koristelu (lukuun ottamatta silkkipainoa), jos käsinpuhallettujen lasiesineiden yhteisarvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || ex 7019 || Lasikuiduista valmistetut tavarat (muu kuin lanka) || Valmistus: – värjäämättömästä raakalangasta (slivers), jatkuvakuituisesta kiertämättömästä langasta (rovings), langasta tai silvotuista säkeistä, tai – lasivillasta || ex 71 ryhmä || Luonnonhelmet ja viljellyt helmet, jalo- ja puolijalokivet, jalometallit, jalometallilla pleteroidut metallit ja näistä valmistetut tavarat; epäaidot korut; metallirahat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 7101 || Lajitellut luonnonhelmet ja viljellyt helmet, kuljetuksen helpottamiseksi väliaikaisesti lankaan pujotetut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 7102, ex 7103 ja ex 7104 || Luonnonjalo- ja puolijalokivet ja synteettiset tai rekonstruoidut jalo- ja puolijalokivet, valmistetut || Valmistus valmistamattomista jalo- ja puolijalokivistä || 7106, 7108 ja 7110 || Jalometallit: || || || – muokkaamattomat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 7106, 7108 ja 7110 aineksista tai Nimikkeen 7106, 7108 tai 7110 jalometallien elektrolyyttinen, terminen tai kemiallinen erottaminen tai Nimikkeen 7106, 7108 tai 7110 jalometallien seostaminen toistensa tai epäjalojen metallien kanssa || || – puolivalmisteina tai jauheena || Valmistus muokkaamattomista jalometalleista || ex 7107, ex 7109 ja ex 7111 || Jalometallilla pleteroidut metallit, puolivalmisteina || Valmistus muokkaamattomista jalometalleilla pleteroiduista metalleista || 7116 || Tavarat, jotka on valmistettu luonnonhelmistä tai viljellyistä helmistä tai luonnon-, synteettisistä tai rekonstruoiduista jalo- tai puolijalokivistä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7117 || Epäaidot korut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista tai || || || Valmistus epäjaloa metallia olevista osista, joita ei ole pinnoitettu jalometalleilla, jos kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 72 ryhmä || Rauta ja teräs; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 7207 || Välituotteet, rautaa tai seostamatonta terästä || Valmistus nimikkeen 7201, 7202, 7203, 7204 tai 7205 aineksista || 7208–7216 || Levyvalmisteet, tangot ja profiilit, rautaa tai seostamatonta terästä || Valmistus nimikkeen 7206 valanteista tai muista alkumuodoista || 7217 || Lanka, rautaa tai seostamatonta terästä || Valmistus nimikkeen 7207 välituotteista || ex 7218, 7219–7222 || Välituotteet, levyvalmisteet, tangot ja profiilit, ruostumatonta terästä || Valmistus nimikkeen 7218 valanteista tai muista alkumuodoista || 7223 || Lanka, ruostumatonta terästä || Valmistus nimikkeen 7218 välituotteista || ex 7224, 7225–7228 || Välituotteet, levyvalmisteet, kuumavalssatut tangot, säännöttömästi kiepitetyt; profiilit, muuta seosterästä; ontot poratangot, seosterästä tai seostamatonta terästä || Valmistus nimikkeen 7206, 7218 tai 7224 valanteista tai muista alkumuodoista || 7229 || Lanka, muuta seosterästä || Valmistus nimikkeen 7224 välituotteista || ex 73 ryhmä || Rauta- ja terästavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 7301 || Ponttirauta ja -teräs || Valmistus nimikkeen 7206 aineksista || 7302 || Rautatie- tai raitiotieradan rakennusosat, rautaa tai terästä, kuten kiskot, johtokiskot, hammaskiskot, vaihteenkielet, risteyskappaleet, vaihdetangot ja muut raideristeyksien tai -vaihteiden osat, ratapölkyt, sidekiskot, kiskontuolit ja niiden kiilat, aluslaatat, puristuslaatat, liukulaatat, sideraudat ja muut kiskojen asentamiseen, liittämiseen tai kiinnittämiseen käytettävät erityistavarat || Valmistus nimikkeen 7206 aineksista || 7304, 7305 ja 7306 || Putket ja profiiliputket, rautaa (muuta kuin valurautaa) tai terästä || Valmistus nimikkeen 7206, 7207, 7218 tai 7224 aineksista || ex 7307 || Putkien liitos- ja muut osat, ruostumatonta terästä (ISO No X5CrNiMo1712), joissa on useita osia || Taottujen teelmien sorvaaminen, poraus, väljentäminen, kierteittäminen, purseenpoisto ja hiekkapuhallus, jos käytettyjen teelmien yhteisarvo on enintään 35 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7308 || Rakenteet (ei kuitenkaan nimikkeen 9406 tehdasvalmisteiset rakennukset) ja rakenteiden osat (esim. sillat ja siltaelementit, sulkuportit, tornit, ristikkomastot, katot, katto-rakenteet, ovet, ikkunat, oven-karmit, ikkunankehykset ja -karmit, kynnykset, ikkuna-luukut, portit, kaiteet ja pylväät), rautaa tai terästä; levyt, tangot, profiilit, putket ja niiden kaltaiset tavarat, rakenteissa käytettäviksi valmistetut, rautaa tai terästä || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 7301 hitsattuja profiileja ei kuitenkaan voida käyttää || ex 7315 || Lumi- ja muut liukuesteketjut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 7315 ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 74 ryhmä || Kupari ja kuparitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7401 || Kuparikivi; sementoitu kupari (saostettu kupari) || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 7402 || Puhdistamaton kupari; kuparianodit elektrolyyttistä puhdistusta varten || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 7403 || Puhdistettu kupari ja kupariseokset, muokkaamattomat: || || || – puhdistettu kupari || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || || – kupariseokset ja puhdistettu kupari, joka sisältää muita aineita || Valmistus muokkaamattomasta, puhdistetusta kuparista tai kuparijätteistä ja -romusta || 7404 || Kuparijätteet ja -romu || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 7405 || Kupariesiseokset || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 75 ryhmä || Nikkeli ja nikkelitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7501–7503 || Nikkelikivi, nikkelioksidisintterit ja muut nikkelin valmistuksen välituotteet; muokkaamaton nikkeli; nikkelijätteet ja -romu || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 76 ryhmä || Alumiini ja alumiinitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7601 || Muokkaamaton alumiini || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta tai Valmistus seostamattomasta alumiinista tai alumiinijätteistä ja -romusta termisen tai elektrolyyttisen käsittelyn avulla || 7602 || Alumiinijätteet ja -romu || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 7616 || Alumiinitavarat, ei kuitenkaan metallikangas, ristikko, aitaus-, betoni- ja muut verkot ja niiden kaltaiset alumiinilangasta valmistetut tavarat (myös päättömät nauhat), eikä alumiinileikkoverkko || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista Alumiinilangasta valmistettua metallikangasta, ristikkoa, aitaus-, betoni- ja muuta verkkoa tai niiden kaltaisia tavaroita (myös päättömiä kankaita) sekä alumiinileikkoverkkoa voidaan kuitenkin käyttää; ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 77 ryhmä || Varattu mahdolliselle tulevalle käytölle harmonoidussa järjestelmässä || || ex 78 ryhmä || Lyijy ja lyijytavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7801 || Muokkaamaton lyijy: || || || – puhdistettu lyijy || Valmistus raakalyijystä || || – muut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 7802 jätteitä ja romua ei kuitenkaan voida käyttää || 7802 || Lyijyjätteet ja -romu || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 79 ryhmä || Sinkki ja sinkkitavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 7901 || Muokkaamaton sinkki || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 7902 jätteitä ja romua ei kuitenkaan voida käyttää || 7902 || Sinkkijätteet ja -romu || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 80 ryhmä || Tina ja tinatavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8001 || Muokkaamaton tina || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 8002 jätteitä ja romua ei kuitenkaan voida käyttää || 8002 ja 8007 || Tinajätteet ja -romu; muut tinatavarat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 81 ryhmä || Muut epäjalot metallit; kermetit; niistä valmistetut tavarat: || || || – muut epäjalot metallit, muokatut; niistä valmistetut tavarat || Valmistus, jossa kaikkien samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || || – muut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 82 ryhmä || Työkalut ja -välineet sekä veitset, lusikat ja haarukat, epäjaloa metallia; niiden epäjaloa metallia olevat osat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || 8206 || Sarjoiksi vähittäismyyntiä varten pakatut, kahteen tai useampaan nimikkeistä 8202–8205 kuuluvat työkalut || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 8202–3704 aineksista. Nimikkeiden 8202–8205 työkaluja voi kuitenkin sisältyä sarjaan, jos niiden yhteisarvo on enintään 15 prosenttia sarjan vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8207 || Vaihdettavat työkalut käsityökaluja (myös mekaanisia) tai työstökoneita varten (esim. puristusta, meistausta, kierteittämistä, porausta, avartamista, aventamista, jyrsimistä, sorvaamista tai ruuvinkiertämistä varten), myös metallinvetolevyt, metallinpuristussuulakkeet sekä työkalut kallionporausta tai maankairausta varten || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8208 || Koneiden ja mekaanisten laitteiden veitset ja leikkuuterät || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 8211 || Veitset, leikkaavin, myös hammastetuin terin (myös puutarhaveitset), nimikkeeseen 8208 kuulumattomat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Epäjaloa metallia olevia veitsen teriä ja kahvoja voidaan kuitenkin käyttää || 8214 || Muut leikkaamisvälineet (esim. tukan- ja karvanleikkuuvälineet, teurastajien ja talouskäyttöön tarkoitetut liha- ja muut veitset ja hakkurit sekä paperiveitset); manikyyri- ja pedikyyrivälinesarjat ja -välineet (myös kynsiviilat) || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Epäjaloa metallia olevia kahvoja voidaan kuitenkin käyttää || 8215 || Lusikat, haarukat, liemikauhat, reikäkauhat, kakkulapiot, kalaveitset, voiveitset, sokeripihdit ja niiden kaltaiset keittiö- ja ruokailuvälineet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Epäjaloa metallia olevia kahvoja voidaan kuitenkin käyttää || ex 83 ryhmä || Erinäiset epäjalosta metallista valmistetut tavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 8302 || Muut helat, varusteet ja niiden kaltaiset tavarat, rakennuksiin soveltuvat, ja itsetoimivat ovensulkimet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 8302 muita aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 8306 || Pienoispatsaat ja muut koriste-esineet, epäjaloa metallia || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 8306 muita aineksia voidaan kuitenkin käyttää, jos niiden yhteisarvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 84 ryhmä || Ydinreaktorit, höyrykattilat, koneet ja mekaaniset laitteet; niiden osat; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8401 || Ydinpolttoaine-elementit || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista[65] || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8402 || Höyrykattilat ja muut höyrynkehittimet (muut kuin keskuslämmityskattilat, joilla voidaan kehittää myös matalapaineista höyryä); kuumavesikattilat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta 8403 ja ex 8404 || Keskuslämmityskattilat, muut kuin nimikkeeseen 8402 kuuluvat, ja keskuslämmityskattiloiden apulaitteet || Valmistus, minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeiden 8403 ja 8404 aineksista. || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta 8406 || Höyryturbiinit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8407 || Kipinäsytytteiset iskumäntä- tai kiertomäntämoottorit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8408 || Puristussytytteiset mäntämoottorit (diesel- tai puolidieselmoottorit) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8409 || Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeen 8407 tai 8408 moottoreissa || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8411 || Suihkuturbiinimoottorit, potkuriturbiinimoottorit ja muut kaasuturbiinit || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8412 || Muut voimakoneet ja moottorit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 8413 || Pyörivät syrjäytyspumput || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8414 || Teollisuustuulettimet, -puhaltimet ja niiden kaltaiset laitteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8415 || Ilmastointilaitteet, joissa on moottorituuletin ja laitteet lämpötilan ja kosteuden muuttamista varten, myös ilmastointilaitteet, joissa kosteutta ei voida säätää erikseen || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8418 || Jääkaapit, pakastimet ja muut jäähdytys- tai jäädytyslaitteet ja -laitteistot, sähköllä toimivat ja muut; lämpöpumput, muut kuin nimikkeen 8415 ilmastointilaitteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta – jossa kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8419 || Koneet puu-, paperimassa-, kartonki- ja pahviteollisuutta varten || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8420 || Kalanterikoneet ja muut valssauskoneet, muut kuin metallin ja lasin valssaukseen tarkoitetut, sekä niiden telat || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8423 || Punnituslaitteet (ei kuitenkaan vaa'at, joiden herkkyys on vähintään 0,05 g), myös painon perusteella toimivat lasku- tai tarkkailulaitteet; punnituslaitteiden kaikenlaiset punnukset || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8425–8428 || Nosto-, käsittely-, lastaus- tai purkauskoneet ja -laitteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8431 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8429 || Itseliikkuvat puskutraktorit (bulldozerit ja angledozerit), tiehöylät, raappauskoneet, kaivinkoneet, kauhakuormaajat, maantiivistyskoneet ja tiejyrät: || || || – tiejyrät || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8431 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8430 || Muut maan, kivennäisten tai malmien siirto-, höyläys-, tasoitus-, raappaus-, kaivin-, tiivistys-, junttaus-, louhinta- tai porauskoneet ja -laitteet; paalujuntat ja paalunylösvetäjät; lumiaurat ja lumilingot || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8431 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8431 || Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti tiejyrissä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8439 || Koneet ja laitteet, joilla valmistetaan massaa kuituisesta selluloosa-aineesta tai valmistetaan tai jälkikäsitellään paperia, kartonkia tai pahvia || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8441 || Muut koneet ja laitteet paperimassan, paperin, kartongin tai pahvin edelleenkäsittelyä varten, myös kaikenlaiset leikkauskoneet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, samaan nimikkeeseen kuin käytetty tuote luokiteltavien ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8443 || Kirjoittimet, toimistokoneita ja -laitteita varten (esim. automaattiset tietojen- ja tekstinkäsittelykoneet) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8444–8447 || Näiden nimikkeiden tekstiiliteollisuudessa käytettävät koneet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 8448 || Nimikkeiden 8444 ja 8445 koneiden apukoneet ja -laitteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8452 || Ompelukoneet, muut kuin nimikkeen 8440 kirjannitomakoneet; erityisesti ompelukoneita varten suunnitellut huonekalut, alustat, kotelot ja suojukset; ompelukoneenneulat: || || || – ompelukoneet (ainoastaan lukkotikkikoneet), joiden konevarren paino ilman moottoria on enintään 16 kg ja moottorin kanssa enintään 17 kg || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta; – kaikkien konevarren (moottoria lukuun ottamatta) kokoamiseen käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo – käytetyt langankiristys-, langansieppaus- ja siksakmekanismit ovat jo alkuperätuotteita || || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8456–8466 || Nimikkeiden 8456–8466 koneet, työstökoneet sekä niiden osat ja tarvikkeet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8469–8472 || Toimistokoneet ja -laitteet (esim. kirjoituskoneet, laskukoneet, automaattiset tietojenkäsittelykoneet, monistuskoneet ja nitomalaitteet) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8480 || Kaavauskehykset metallinvalua varten; mallipohjat; valumallit; muotit metallia (muut kuin valukokillit), metallikarbideja, lasia, kivennäisaineita, kumia tai muovia varten || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8482 || Kuulalaakerit ja rullalaakerit || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8484 || Tiivisteet, jotka on valmistettu metallilevystä ja muusta aineesta tai kahdesta tai useammasta metallikerroksesta; erilaisten tiivisteiden sarjat ja lajitelmat, pusseissa, rasioissa tai niiden kaltaisissa pakkauksissa; mekaaniset tiivisteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 8486 || – kaikkia aineita työstävät koneet, jotka irrottavat ainetta laserilla tai muulla valo- tai fotonisäteellä, ultraäänellä, sähköpurkauksella, sähkökemiallisella prosessilla, elektronisuihkulla, ionisäteellä tai plasmakaarella ja niiden osat ja tarvikkeet – koneet (myös puristimet) metallin työstämiseen taivuttamalla, särmäämällä, oikaisemalla, leikkaamalla, meistämällä tai loveamalla ja niiden osat ja tarvikkeet – koneet kiven, keraamisten tuotteiden, betonin, asbestisementin tai niiden kaltaisten kivennäisaineiden työstöön tai lasin kylmätyöstöön ja niiden osat ja tarvikkeet – merkintäkojeet, jotka ovat kuvioita kehittäviä laitteita, jollaisia käytetään maskien tai hiusristikoiden valmistamiseen valonkestävistä päällystetyistä alustoista; niiden osat ja tarvikkeet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muotit ruiskupuristusta tai painevalua varten || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – nosto-, käsittely-, lastaus- tai purkauskoneet ja -laitteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8431 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8487 || Koneiden ja laitteiden osat, joissa ei ole sähkökytkinosia, -eristimiä, -käämejä tai -koskettimia eikä muita sähköteknisiä osia, muualle tähän ryhmään kuulumattomat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 85 ryhmä || Sähkökoneet ja -laitteet sekä niiden osat; äänen tallennus- tai toistolaitteet, televisiokuvan tai -äänen tallennus- tai toistolaitteet sekä tällaisten tavaroiden osat ja tarvikkeet; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8501 || Sähkömoottorit ja -generaattorit (ei kuitenkaan sähkögeneraattoriyhdistelmät) || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8503 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8502 || Sähkögeneraattoriyhdistelmät ja pyörivät sähkömuuttajat || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, nimikkeiden 8501 ja 8503 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8504 || Automaattisten tietojenkäsittelykoneiden virtalähdeyksiköt || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 8517 || Äänen, kuvan tai muiden tietojen lähettämiseen tai vastaanottamiseen käytettävät muut laitteet, myös laitteet langallisissa tai langattomissa verkoissa (kuten lähi- ja kaukoverkoissa) tapahtuvaa tietoliikennettä varten, eivät kuitenkaan nimikkeiden 8443, 8525, 8527 ja 8528 lähettimet ja vastaanottimet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8518 || Mikrofonit ja niiden jalustat; kaiuttimet, myös koteloidut; sähköllä toimivat äänitaajuusvahvistimet; sähköllä toimivat äänenvahvistinyhdistelmät || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8519 || Äänentallennus- tai äänentoistolaitteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8521 || Videosignaalien tallennus- tai toistolaitteet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin videovirittimin || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8522 || Osat ja tarvikkeet, jotka soveltuvat ainoastaan tai pääasiallisesti käytettäviksi nimikkeiden 8519–8521 laitteisiin || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8523 || – tallentamattomat levyt, nauhat, puolijohdeteknologiaa käyttävät haihtumattomat puolijohdemuistit ja muut tiedonkantajat äänen tai muiden ilmiöiden tallennukseen, eivät kuitenkaan 37 ryhmän tuotteet; || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – tallenteita sisältävät levyt, nauhat, puolijohdeteknologiaa käyttävät haihtumattomat puolijohdemuistit ja muut tiedonkantajat äänen tai muiden ilmiöiden tallennukseen, eivät kuitenkaan 37 ryhmän tuotteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8523 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – matriisit ja isiöt levyjen valmistusta varten, eivät kuitenkaan 37 ryhmän tuotteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8523 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – etälukukortit ja toimikortit, joissa on vähintään kaksi elektronista integroitua piiriä || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – toimikortit, joissa on yksi elektroninen integroitu piiri || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, nimikkeiden 8541 ja 8542 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta tai diffuusio (jossa integroidut piirit muodostuvat puolijohdealustalle sopivan seostusaineen selektiivisellä käytöllä), myös jos kokoaminen ja/tai testaus suoritetaan muussa kuin 3 ja 4 artiklassa mainitussa maassa || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8525 || Radiopuhelin-, radiolennätin-, yleisradio- tai televisiolähettimet, myös vastaanottimin tai äänentallennus‑ tai toistolaittein; televisiokamerat, digitaali-kamerat ja videokameranauhurit || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8526 || Tutkalaitteet, radionavigointi-laitteet ja radiokauko-ohjauslaitteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8527 || Yleisradiovastaanottimet, myös jos samaan koteloon on yhdistetty äänen tallennus- tai toistolaite tai kello || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8528 || – monitorit ja projektorit, joissa ei ole yhteenrakennettua televisiovastaanotinta ja jollaisia käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeen 8471 automaattisissa tietojenkäsittelyjärjestelmissä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut monitorit ja projektorit, joissa ei ole yhteenrakennettua televisiovastaanotinta; Televisiovastaanottimet, myös samaan ulkokuoreen yhdistetyin yleisradiovastaanottimin tai äänen tai videosignaalin tallennus- tai toistolaittein || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8529 || Osat, jotka soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeiden 8525–8528 laitteissa || || || – soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti videosignaalien tallennus- tai toistolaitteissa || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – soveltuvat käytettäviksi yksinomaan tai pääasiallisesti sellaisten monitorien ja projektorien kanssa, joissa ei ole yhteenrakennettua televisiovastaanotinta ja jollaisia käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti nimikkeen 8471 automaattisissa tietojenkäsittelyjärjestelmissä || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8535 || Sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten tai siihen liittämistä varten, yli 1 000 voltin nimellisjännitettä varten || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8538 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8536 || – sähkölaitteet sähkövirtapiirin kytkemistä, katkaisemista tai suojaamista varten tai siihen liittämistä varten, yli 1 000 voltin nimellisjännitettä varten || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8538 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – liittimet valokuituja, valokuitukimppuja tai valokaapeleita varten || || || – muovia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – keramiikkaa || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || || – kuparia || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8537 || Taulut, paneelit, konsolit, pöydät, kaapit ja muut alustat, joissa on vähintään kaksi nimikkeen 8535 tai 8536 laitetta, sähköistä ohjausta tai sähkönjakelua varten, myös sellaiset, joissa on 90 ryhmän kojeita tai laitteita, sekä numeeriset ohjauslaitteet, muut kuin nimikkeen 8517 kytkentälaitteet || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 8538 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8541 || Diodit, transistorit ja niiden kaltaiset puolijohdekomponentit; lukuun ottamatta piikiekkoja, joita ei vielä ole leikattu puolijohdesiruiksi || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8542 || Elektroniset integroidut piirit || || || – integroidut monoliittipiirit || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, nimikkeiden 8541 ja 8542 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta tai diffuusio (jossa integroidut piirit muodostuvat puolijohdealustalle sopivan seostusaineen selektiivisellä käytöllä), myös jos kokoaminen ja/tai testaus suoritetaan muussa kuin 3 ja 4 artiklassa mainitussa maassa || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – monisirumikropiirit, jotka koneen tai laitteen osia, muualle tähän ryhmään kuulumattomat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, nimikkeiden 8541 ja 8542 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8544 || Eristetty (myös emaloitu tai anodisoitu) lanka ja kaapeli (myös koaksiaalikaapeli) sekä muut eristetyt sähköjohtimet, myös jos niissä on liittimiä; optiset kuitukaapelit, joissa kullakin kuidulla on oma kuorensa, myös jos niihin on yhdistetty sähkö-johtimia tai jos niissä on liittimiä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8545 || Hiilielektrodit, hiiliharjat, lampunhiilet, paristohiilet ja muut grafiitista tai muusta hiilestä valmistetut tavarat, jollaisia käytetään sähkötarkoituksiin, myös jos niissä on metallia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8546 || Mitä ainetta tahansa olevat sähköeristimet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8547 || Sähkökoneiden tai -laitteiden eristystarvikkeet, joitakin vähäisiä valettaessa tai puristettaessa ainoastaan yhteenliittämistarkoituksessa kiinnitettyjä metalliosia (esim. kierteitettyjä hylsyjä) lukuun ottamatta, kokonaan eristysaineesta, eivät kuitenkaan nimikkeen 8546 eristimet; sähköjohdinputket ja niiden liitoskappaleet, epäjaloa metallia, eristysaineella vuoratut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8548 || – galvaanisten parien, galvaanisten paristojen ja sähköakkujen jätteet ja romu; loppuunkäytetyt galvaaniset parit ja paristot sekä loppuunkäytetyt sähköakut; koneiden ja laitteiden sähköosat, muualle tähän ryhmään kuulumattomat || || || – elektroniset rakenneyhdistelmät || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien, nimikkeiden 8541 ja 8542 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 86 ryhmä || Rautatieveturit, raitiomoottorivaunut ja muu liikkuva kalusto sekä niiden osat; rautatie- ja raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet sekä niiden osat; kaikenlaiset mekaaniset (myös sähkömekaaniset) liikennemerkinantolaitteet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8608 || Rautatie- tai raitiotieradan varusteet ja kiinteät laitteet; mekaaniset (myös sähkömekaaniset) merkinanto-, turva- tai liikenteenvalvonta- tai -ohjauslaitteet rautateitä, raitioteitä, katuja, teitä, sisävesiväyliä, paikoitustiloja, satamia tai lentokenttiä varten; edellä mainittujen tavaroiden osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 87 ryhmä || Kuljetusvälineet ja kulkuneuvot, muut kuin rautatien tai raitiotien liikkuvaan kalustoon kuuluvat, sekä niiden osat ja tarvikkeet; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 8709 || Itseliikkuvat trukit, joissa ei ole nosto- eikä käsittelylaitteita ja jollaisia käytetään tehtaissa, varastoissa, satama-alueilla tai lentokentillä tavaran kuljetukseen lyhyitä matkoja; traktorit, jollaisia käytetään rautatieasemilla; edellä mainittujen ajoneuvojen osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8710 || Panssarivaunut ja muut panssaroidut taisteluajoneuvot, moottoroidut, myös aseistetut, sekä tällaisten ajoneuvojen osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8711 || Moottoripyörät (myös mopot) ja apumoottorilla varustetut polkupyörät, myös sivuvaunuineen; sivuvaunut: || || || – joissa on iskumäntäpolttomoottori, jonka iskutilavuus on || || || – enintään 50 cm3 || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 20 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – yli 50 cm3 || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8712 || Polkupyörät, joissa ei ole kuulalaakereita || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan nimikkeen 8714 aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8715 || Lastenvaunut ja niiden osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8716 || Perävaunut ja puoliperävaunut; muut kuljetusvälineet, ilman mekaanista kuljetuskoneistoa; näiden osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 88 ryhmä || Ilma-alukset, avaruusalukset sekä niiden osat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 8804 || Roottorivarjot (rotochutes) || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 8804 aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 8805 || Ilma-alusten lähetyslaitteet; lentotukialusten kannella käytettävät jarrutuslaitteet ja niiden kaltaiset laitteet; laitteet maassa tapahtuvaa lentokoulutusta varten; edellä mainittujen tavaroiden osat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 89 ryhmä || Alukset ja uivat rakenteet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Nimikkeen 8906 alusten runkoja ei kuitenkaan voida käyttää || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 90 ryhmä || Optiset, valokuvaus-, elokuva-, mittaus-, tarkistus-, tarkkuus-, lääketieteelliset tai kirurgiset kojeet ja laitteet; niiden osat ja tarvikkeet; ei kuitenkaan: || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9001 || Optiset kuidut ja optiset kuitukimput; optiset kuitukaapelit, muut kuin nimikkeeseen 8544 kuuluvat; polarisoivasta aineesta valmistetut laatat ja levyt; mitä ainetta tahansa olevat kehystämättömät linssit (myös piilolasit), prismat, peilit ja muut optiset elementit, muut kuin tällaiset elementit optisesti työstämätöntä lasia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9002 || Mitä ainetta tahansa olevat kehystetyt linssit, prismat, peilit ja muut optiset elementit, kun ne ovat kojeiden tai laitteiden osia tai tarvikkeita, muut kuin tällaiset elementit, optisesti työstämätöntä lasia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9004 || Silmälasit ja niiden kaltaiset esineet, näön korjaamiseen, silmien suojaamiseen tai muuhun tarkoitukseen || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 9005 || Kiikarit ja kaukoputket sekä niiden jalustat, lukuun ottamatta tähtitieteellisiä linssikaukoputkia ja niiden jalustoja || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – jossa kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta ex 9006 || Valokuvauskamerat (muut kuin elokuvakamerat); valokuvaussalamalaitteet ja valokuvaussalamalamput, muut kuin sähköisesti sytytettävät salamalamput || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta – jossa kaikkien käytettyjen ei‑alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9007 || Elokuvakamerat ja -projektorit, myös jos niissä on äänen tallennus- tai toistolaitteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, – jossa kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9011 || Optiset mikroskoopit, myös mikrovalokuvausta, mikroelokuvausta tai mikroprojisointia varten || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, – jossa kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 9014 || Muut navigointikojeet ja -laitteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9015 || Geodeettiset (myös fotogrammetriset), hydrografiset, oseanografiset, hydrologiset, meteorologiset tai geofysikaaliset kojeet ja laitteet, ei kuitenkaan kompassit; etäisyysmittarit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9016 || Vaa'at, joiden herkkyys on vähintään 0,05 g, myös punnuksineen || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9017 || Piirustus- tai merkintäkojeet ja matemaattiset laskukojeet (esim. piirustuskoneet, pantografit, astelevyt, harpikot, laskutikut ja laskulevyt); kädessä pidettävät pituuksien mittaukseen käytettävät kojeet (esim. mittatangot ja -nauhat sekä mikrometrit ja työntömitat), muualle tähän ryhmään kuulumattomat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9018 || Lääketieteessä, myös hammas- tai eläinlääketieteessä tai kirurgiassa käytettävät kojeet ja laitteet, mukaan lukien skintigrafiset laitteet, muut sähkölääkintälaitteet ja näöntarkastuskojeet: || || || – hammaslääkärintuolit, joissa on hammaslääkintälaitteita tai sylkyastia || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, myös muista nimikkeen 9018 aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || – muut || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9019 || Mekanoterapeuttiset laitteet; hierontalaitteet; laitteet psykologisia soveltuvuustestejä varten; otsoni-, happi- tai aerosolihoitolaitteet, tekohengityslaitteet ja muut terapeuttiset hengityslaitteet || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9020 || Muut hengityslaitteet ja kaasunaamarit (eivät kuitenkaan suojanaamarit, joissa ei ole mekaanisia osia eikä vaihdettavia suodattimia) || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9024 || Koneet ja laitteet aineiden (esim. metallin, puun, tekstiilitavaroiden, paperin tai muovin) kovuuden, lujuuden, kokoonpuristuvuuden, kimmoisuuden tai muiden mekaanisten ominaisuuksien testausta varten || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9025 || Densimetrit, areometrit ja niiden kaltaiset uppomittarit, lämpömittarit, pyrometrit, ilmapuntarit, hygrometrit ja psykrometrit, myös rekisteröivät, sekä näiden kojeiden yhdistelmät || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9026 || Kojeet ja laitteet nesteiden tai kaasujen virtauksen, pinnan korkeuden, paineen tai muiden vaihtelevien ominaisuuksien mittaamista tai tarkkailua varten (esim. virtausmittarit, pinnan korkeuden osoittimet, painemittarit ja lämmönkulutusmittarit), ei kuitenkaan nimikkeen 9014, 9015, 9028 tai 9032 kojeet ja laitteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9027 || Kojeet ja laitteet fysikaalista tai kemiallista analyysiä varten (esim. polarimetrit, refraktometrit, spektrometrit sekä kaasu- ja savuanalyysilaitteet); kojeet ja laitteet viskositeetin, huokoisuuden, laajenemisen, pintajännityksen tai niiden kaltaisten ominaisuuksien mittaamista tai tarkkailua varten; kojeet ja laitteet lämpömäärän, äänitason tai valon voimakkuuden mittaamista tai tarkkailua varten (myös valotusmittarit); mikrotomit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9028 || Kaasun, nesteen tai sähkön kulutus- tai tuotantomittarit, myös niiden tarkistusmittarit: || || || – osat ja tarvikkeet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9029 || Kierroslaskurit, tuotannonlaskurit, taksamittarit, matkamittarit, askelmittarit ja niiden kaltaiset kojeet; nopeusmittarit ja takometrit, muut kuin nimikkeeseen 9014 tai 9015 kuuluvat; stroboskoopit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9030 || Oskilloskoopit, spektrianalysaattorit ja muut sähkösuureiden mittaus- tai tarkkailukojeet ja -laitteet, ei kuitenkaan nimikkeen 9028 mittarit; alfa-, beeta-, gamma-, röntgen‑, kosmisen tai muun ionisoivan säteilyn mittaus- tai toteamiskojeet ja -laitteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9031 || Mittaus- tai tarkkailukojeet, -laitteet ja -koneet, muualle tähän ryhmään kuulumattomat; profiiliprojektorit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9032 || Automaattiset säätö- tai valvontakojeet ja -laitteet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9033 || 90 ryhmän koneiden, laitteiden ja kojeiden osat ja tarvikkeet (muualle tähän ryhmään kuulumattomat) || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 91 ryhmä || Kellot ja niiden osat; ei kuitenkaan: || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9105 || Muut kellot || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9109 || Muut täydelliset kellokoneistot, kootut || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien käytettyjen ei-alkuperäainesten arvo on enintään käytettyjen alkuperäainesten arvo || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9110 || Täydelliset kellokoneistot, kokoamattomat tai osittain kootut (kellokoneistosarjat); epätäydelliset kellokoneistot, kootut; kellojen raakakoneistot || Valmistus, jossa: – kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikkien edellä mainittua rajoitusta noudattavien nimikkeen 9114 käytettyjen ainesten arvo on enintään 10 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9111 || Ranne-, tasku- tai niiden kaltaisten kellojen kuoret ja niiden osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9112 || Muut kellonkuoret, kellonkotelot ja niiden kaltaiset, muiden tähän ryhmään kuuluvien tavaroiden kuoret tai kotelot sekä niiden osat || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta 9113 || Kellonhihnat ja -rannekkeet sekä niiden osat: || || || – epäjaloa metallia, myös kullattua tai hopeoitua epäjaloa metallia, tai jalometallilla pleteroitua metallia || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – muut || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 92 ryhmä || Soittimet; niiden osat ja tarvikkeet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 93 ryhmä || Aseet ja ampumatarvikkeet; niiden osat ja tarvikkeet || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 94 ryhmä || Huonekalut; vuoteiden joustinpohjat ja vuodevarusteet, kuten patjat ja tyynyt, sekä niiden kaltaiset pehmustetut sisustustavarat; valaisimet ja valaistusvarusteet, muualle kuulumattomat; valokilvet ja niiden kaltaiset tavarat; tehdasvalmisteiset rakennukset; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta ex 9401 ja ex 9403 || Huonekalut, epäjaloa metallia, joissa on käytetty pehmustamatonta puuvillakangasta, jonka paino on enintään 300 g/m2 || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista tai Valmistus puuvillakankaasta, joka on valmiiksi sovitettu käytettäväksi nimikkeen 9401 tai 9403 ainesten kanssa, jos: || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 40 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || || – kankaan arvo on enintään 25 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta, ja – kaikki muut käytetyt ainekset ovat alkuperätuotteita ja ne luokitellaan muuhun nimikkeeseen kuin 9401 tai 9403 || 9405 || Valaisimet ja valaistusvarusteet, myös hakuvalot ja valonheittimet, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat; valokilvet, kuten valaistut merkit ja valaistut nimikilvet, joissa on pysyvästi asennettu valonlähde, sekä niiden osat, muualle kuulumattomat || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9406 || Tehdasvalmisteiset rakennukset || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 95 ryhmä || Lelut, pelit ja urheiluvälineet; niiden osat ja tarvikkeet; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 9503 || Muut lelut; pienoismallit ja niiden kaltaiset mallit ajanvietetarkoituksiin, myös liikkuvat; kaikenlaiset palapelit || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 9506 || Golfmailat ja niiden osat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Karkeasti muotoiltuja teelmiä golfmailojen päiden valmistusta varten voidaan kuitenkin käyttää || ex 96 ryhmä || Erinäiset tavarat; ei kuitenkaan: || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ex 9601 ja ex 9602 || Eläinkunnasta saaduista, kasvi- tai kivennäisveistoaineista tehdyt tavarat || Valmistus tuotteen oman nimikkeen valmistetuista veistoaineista || ex 9603 || Luudat, harjat ja siveltimet (lukuun ottamatta varpuluutia ja niiden kaltaisia tavaroita sekä näädän tai oravan karvoista tehtyjä harjoja ja siveltimiä), käsikäyttöiset mekaaniset lattianlakaisimet, moottorittomat; maalaustyynyt ja -telat, kumi- ja muut kuivauspyyhkimet ja mopit || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9605 || Toaletti-, ompelu- tai kengänkiillotustarvikkeita tai vaatteiden puhdistukseen käytettäviä tarvikkeita sisältävät matkapakkaukset || Jokaisen sarjaan kuuluvan tavaran on täytettävä se sääntö, jota siihen sovellettaisiin erillisenä sarjaan kuulumattomana tavarana. Ei-alkuperätuotteita voi kuitenkin sisältyä sarjaan, jos niiden yhteisarvo on enintään 15 prosenttia sarjan vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9606 || Napit, myös painonapit, napinsydämet ja muut näiden tavaroiden osat; napinteelmät || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || 9608 || Kuulakärkikynät; huopa-, kuitu- tai muulla huokoisella kärjellä varustetut kynät; täytekynät ja niiden kaltaiset kynät; monistuskynät; lyijytäytekynät; kynänvarret, kynänpitimet ja niiden kaltaiset pitimet; edellä mainittujen tavaroiden osat (myös hylsyt ja pidikkeet), muut kuin nimikkeeseen 9609 kuuluvat || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista. Tuotteen oman nimikkeen kynänteriä ja niiden kärkiä voidaan kuitenkin käyttää || 9612 || Kirjoituskoneiden värinauhat ja niiden kaltaiset värinauhat, joihin on imeytetty väri tai joita on muuten valmistettu jättämään painantajälkeä, myös keloilla tai kaseteissa; värityynyt, myös jos niihin on imeytetty väri, koteloineen tai ilman || Valmistus: – minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista, ja – jossa kaikkien käytettyjen ainesten arvo on enintään 50 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla -hinnasta || ex 9613 || Sytyttimet, joissa on pietsosähköinen sytytysjärjestelmä || Valmistus, jossa kaikkien käytettyjen nimikkeen 9613 ainesten arvo on enintään 30 prosenttia tuotteen vapaasti tehtaalla ‑hinnasta || ex 9614 || Tupakkapiiput ja piipunpesät || Valmistus karkeasti muotoilluista teelmistä || 97 ryhmä || Taideteokset, kokoelmaesineet ja antiikkiesineet || Valmistus minkä tahansa nimikkeen aineksista, ei kuitenkaan tuotteen oman nimikkeen aineksista || ________________ PÖYTÄKIRJAN I LIITE III EUR.1-TAVARATODUKSEN MALLI JA
EUR.1-TAVARATODISTUSHAKEMUS Paino-ohjeet 1. Kummankin lomakkeen koon on oltava 210 × 297 mm;
lomakkeen pituus saa kuitenkin olla enintään 5 mm määrämittaa pienempi tai
enintään 8 mm sitä suurempi. Käytettävän paperin on oltava valkoista,
liimakäsiteltyä, hiokkeetonta kirjoituspaperia, joka painaa vähintään 25 g/m2.
Siinä on oltava vihreä painettu aaltomainen taustakuvio, joka tekee kaikki
mekaanisin tai kemiallisin keinoin tehdyt väärennykset havaittaviksi. 2. Osapuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat
pidättää itselleen lomakkeiden paino-oikeuden tai antaa niiden painamisen hyväksymiensä
kirjapainojen tehtäväksi. Jälkimmäisessä tapauksessa jokaisessa lomakkeessa on
oltava maininta tästä hyväksymisestä. Jokaisessa lomakkeessa on oltava
kirjapainon nimi ja osoite tai merkki, josta kirjapaino voidaan tunnistaa.
Siinä on myös oltava painettu tai muulla tavoin tehty sarjanumero, josta se
voidaan tunnistaa. TAVARATODISTUS 1. Viejä (nimi, täydellinen osoite, maa) || EUR.1 No A 000.000 || Lukekaa kääntöpuolella olevat huomautukset ennen lomakkeen täyttämistä. || 2. Todistus, jota käytetään etuuskohteluun oikeutetussa kaupassa ....................................................................................... 3. Vastaanottaja (nimi, täydellinen osoite, maa) (merkintä ei pakollinen) || ja ....................................................................................... välillä (mainitkaa asianomaiset maat, maaryhmät tai alueet) || 4. Maa, maaryhmä tai alue, jonka alkuperää tavaroiden katsotaan olevan || 5. Määrämaa, -maaryhmä tai -alue 6. Kuljetusta koskevat tiedot (merkintä ei pakollinen) || 7. Huomautukset 8. Järjestysnumero; merkit ja numerot; kollien lukumäärä ja laji1; tavaran kuvaus || 9. Bruttopaino (kg) tai muu mitta (l, m3 jne.) || 10. Kauppalaskut (merkintä ei pakollinen) 11. TULLIVIRANOMAISEN VAHVISTUS Ilmoitus vahvistetaan oikeaksi Vientiasiakirja2 Lomake ..................................Nro ….……... Päivämäärä ………………………………………. Tullitoimipaikka .................................…… Todistuksen antava maa tai alue...................... Leima ................................................................... ................................................................... Paikka ja päiväys ……………...................... ................................................................... ……............................................................ (Allekirjoitus) || 12. VIEJÄN ILMOITUS Allekirjoittanut ilmoittaa, että yllä mainitut tavarat täyttävät tämän todistuksen saamiseksi vaadittavat edellytykset Paikka ja päiväys ………………........................ .......................................................................... (Allekirjoitus) 1. Pakkaamattomien
tavaroiden osalta ilmoitetaan kappalemäärä tai tehdään merkintä ”irtotavaraa”. 2. Täytetään vain mikäli viejämaan tai -alueen määräykset sitä vaativat. 13. TARKASTUSPYYNTÖ, lähetetään osoitteeseen: || 14. TARKASTUKSEN TULOS || Tarkastus on osoittanut, että tämä todistus1 ¨on mainitun tullitoimipaikan antama, ja siinä olevat tiedot ovat oikeita. ¨ei vastaa vaadittuja aitous- tai oikeellisuusedellytyksiä (ks. oheiset huomautukset). Pyydetään tarkastamaan tämän todistuksen aitous ja oikeellisuus. ...............................................……………................................. (Paikka ja päiväys) Leima .....................................................…… (Allekirjoitus) || .........................................……………………………….. (Paikka ja päiväys) Leima .....................................................… (Allekirjoitus) _____________ (1) Merkitään rasti asianomaiseen kohtaan. HUOMAUTUKSIA 1. Todistuksesta
ei saa pyyhkiä pois merkintöjä eikä siihen saa tehdä uusia merkintöjä vanhojen
päälle. Mahdolliset muutokset on tehtävä viivaamalla yli virheelliset merkinnät
ja tarvittaessa lisäämällä halutut merkinnät. Lomakkeen täyttäneen on varmennettava
näin tehdyt muutokset ja todistuksen antavan maan tai alueen tulliviranomaisten
on vahvistettava ne. 2. Tavarat on
merkittävä todistukseen jättämättä väliin tyhjää tilaa, ja kunkin tavaran eteen
on merkittävä järjestysnumero. Välittömästi viimeisen rivin alle on vedettävä
vaakasuora viiva. Käyttämättömät tilat on viivattava siten, että niihin on
mahdotonta tehdä myöhemmin lisäyksiä. 3. Tavarat
ilmaistaan tavanomaisin kauppanimityksin ja riittävän yksityiskohtaisesti,
jotta ne voidaan tunnistaa. TAVARATODISTUSHAKEMUS 1. Viejä (nimi, täydellinen osoite, maa) || EUR.1 No A 000.000 || Lukekaa kääntöpuolella olevat huomautukset ennen lomakkeen täyttämistä. || 2. Haetaan todistusta, jota käytetään etuuskohteluun oikeutetussa kaupassa ....................................................................................... 3. Vastaanottaja (nimi, täydellinen osoite, maa) (merkintä ei pakollinen) || ja ....................................................................................... välillä (mainitkaa asianomaiset maat, maaryhmät tai alueet) || 4. Maa, maaryhmä tai alue, jonka alkuperää tavaroiden katsotaan olevan || 5. Määrämaa, -maaryhmä tai -alue 6. Kuljetusta koskevat tiedot (merkintä ei pakollinen) || 7. Huomautukset 8. Järjestysnumero; merkit ja numerot; lukumäärä ja laji1; tavaran kuvaus || 9. Bruttopaino (kg) tai muu mitta (l, m3 jne.) || 10. Kauppalaskut (merkintä ei pakollinen) 1. Pakkaamattomien tavaroiden
osalta ilmoitetaan kappalemäärä tai tehdään merkintä ”irtotavaraa”. VIEJÄN ILMOITUS Allekirjoittanut
kääntöpuolella mainittujen tavaroiden viejä ILMOITTAA, että nämä tavarat täyttävät
oheisen todistuksen saamiseksi vaadittavat edellytykset; MAINITSEE seuraavassa
seikat, joiden nojalla nämä tavarat täyttävät mainitut edellytykset: ……………………………………………………………………………………………... ……………………………………………………………………………………………... ……………………………………………………………………………………………... ……………………………………………………………………………………………... ESITTÄÄ seuraavat
todistusasiakirjat (1): ……………………………………………………………………………………………... ……………………………………………………………………………………………... ……………………………………………………………………………………………... ……………………………………………………………………………………………... SITOUTUU toimittamaan
asianomaisten viranomaisten pyynnöstä kaiken sen lisätodistusaineiston, jonka
ne mahdollisesti katsovat tarpeelliseksi oheisen todistuksen antamiseksi, sekä
tarvittaessa hyväksymään kaikki mainittujen viranomaisten suorittamat,
kirjanpitoonsa ja yllä mainittujen tavaroiden valmistusolosuhteisiin
kohdistuvat tarkastukset; PYYTÄÄ että
näille tavaroille annettaisiin oheinen todistus. (Paikka
ja päiväys) ………… (Allekirjoitus) ………… (1) Esimerkiksi
tuontiasiakirjat, tavaratodistukset, kauppalaskut, valmistajan ilmoitukset
jne., jotka koskevat valmistukseen käytettyjä tuotteita tai samassa tilassa
jälleenvietyjä tavaroita. ________________ PÖYTÄKIRJAN I LIITE IV ALKUPERÄILMOITUKSEN TEKSTI Alkuperäilmoitus,
jonka teksti on jäljempänä, on laadittava alaviitteiden mukaisesti.
Alaviitteitä ei kuitenkaan tarvitse sisällyttää ilmoitukseen. Bulgariankielinen toisinto Износителят
на
продуктите,
обхванати от
този
документ
(митническо
разрешение №
…(1))
декларира, че
освен където
ясно е
отбелязано
друго, тези
продукти са с
…
преференциален
произход (2). Espanjankielinen toisinto El exportador de
los productos incluidos en el presente documento (autorización aduanera n° …(1))
declara que, salvo indicación en sentido contrario, estos productos gozan de un
origen preferencial …(2). Tšekinkielinen toisinto Vývozce
výrobků uvedených v tomto dokumentu (číslo povolení …(1))
prohlašuje, že kromě zřetelně označených mají tyto výrobky
preferenční původ v …(2). Tanskankielinen toisinto Eksportøren af
varer, der er omfattet af nærværende dokument, (toldmyndighedernes tilladelse
nr. ...(1)), erklærer, at varerne, medmindre andet tydeligt
er angivet, har præferenceoprindelse i ...(2). Saksankielinen toisinto Der Ausführer
(Ermächtigter Ausführer; Bewilligungs-Nr. ...(1)) der Waren,
auf die sich dieses Handelspapier bezieht, erklärt, dass diese Waren, soweit
nicht anderes angegeben, präferenzbegünstigte ...(2)
Ursprungswaren sind. Vironkielinen toisinto Käesoleva
dokumendiga hõlmatud toodete eksportija (tolli kinnitus nr. ...(1))
deklareerib, et need tooted on ...(2) sooduspäritoluga, välja
arvatud juhul kui on selgelt näidatud teisiti. Kreikankielinen toisinto Ο
εξαγωγέας των
προϊόντων που
καλύπτονται
από το παρόν
έγγραφο (άδεια
τελωνείου
υπ΄αριθ. ...(1))
δηλώνει ότι,
εκτός εάν
δηλώνεται
σαφώς άλλως, τα
προϊόντα αυτά
είναι
προτιμησιακής
καταγωγής ...(2). Ranskankielinen
toisinto L'exportateur des produits
couverts par le présent document (autorisation douanière n° ...(1))
déclare que, sauf indication claire du contraire, ces produits ont l'origine
préférentielle ...(2). Kroatiankielinen
toisinto Izvoznik proizvoda
obuhvaćenih ovom ispravom (carinsko ovlaštenje br………...(1))
izjavljuje da su, osim ako je drukčije izričito navedeno, ovi
proizvodi…………(2) preferencijalnog podrijetla. Italiankielinen toisinto L'esportatore delle
merci contemplate nel presente documento (autorizzazione doganale n. ...(1))
dichiara che, salvo indicazione contraria, le merci sono di origine
preferenziale ...(2). Latviankielinen toisinto To produktu
eksportētājs, kuri ietverti šajā dokumentā (muitas
atļauja Nr. …(1)), deklarē, ka, izņemot tur,
kur ir citādi skaidri noteikts, šiem produktiem ir preferenciāla
izcelsme …(2). Liettuankielinen toisinto Šiame dokumente
išvardytų produktų eksportuotojas (muitinės liudijimo Nr. …(1))
deklaruoja, kad, jeigu kitaip nenurodyta, tai yra …(2)
preferencinės kilmės produktai. Unkarinkielinen toisinto A jelen okmányban
szereplő áruk exportőre (vámfelhatalmazási szám: …(1))
kijelentem, hogy eltérő egyértelmű jelzés hiányában az áruk
kedvezményes …(2) származásúak. Maltankielinen toisinto L-esportatur
tal-prodotti koperti b'dan id-dokument (awtorizzazzjoni tad-dwana nru. …(1))
jiddikjara li, ħlief fejn indikat b'mod ċar li mhux hekk, dawn
il-prodotti huma ta" oriġini preferenzjali …(2). Hollanninkielinen toisinto De exporteur van de
goederen waarop dit document van toepassing is (douanevergunning nr. ...(1)),
verklaart dat, behoudens uitdrukkelijke andersluidende vermelding, deze
goederen van preferentiële ... oorsprong zijn (2). Puolankielinen toisinto Eksporter produktów
objętych tym dokumentem (upoważnienie władz celnych nr …(1))
deklaruje, że z wyjątkiem gdzie jest to wyraźnie określone,
produkty te mają …(2) preferencyjne pochodzenie. Portugalinkielinen toisinto O abaixo‑assinado,
exportador dos produtos abrangidos pelo presente documento (autorização aduaneira
n° (1)), declara que, salvo indicação expressa em contrário,
estes produtos são de origem preferencial ...(2). Romaniankielinen toisinto Exportatorul
produselor ce fac obiectul acestui document (autorizaţia vamală nr. …(1))
declară că, exceptând cazul în care în mod expres este indicat
altfel, aceste produse sunt de origine preferenţială …(2). Sloveeninkielinen toisinto Izvoznik blaga,
zajetega s tem dokumentom (pooblastilo carinskih organov št …(1))
izjavlja, da, razen če ni drugače jasno navedeno, ima to blago
preferencialno …(2) poreklo. Slovakinkielinen toisinto Vývozca výrobkov
uvedených v tomto dokumente (číslo povolenia …(1))
vyhlasuje, že okrem zreteľne označených, majú tieto výrobky
preferenčný pôvod v …(2). Suomenkielinen toisinto Tässä asiakirjassa
mainittujen tuotteiden viejä (tullin lupa n:o ...(1))
ilmoittaa, että nämä tuotteet ovat, ellei toisin ole selvästi merkitty,
etuuskohteluun oikeutettuja ... alkuperätuotteita (2). Ruotsinkielinen toisinto Exportören av de
varor som omfattas av detta dokument (tullmyndighetens tillstånd nr. ...(1))
försäkrar att dessa varor, om inte annat tydligt markerats, har
förmånsberättigande ... ursprung (2). Englanninkielinen toisinto The exporter of
the products covered by this document (customs authorization No ...(1))
declares that, except where otherwise clearly indicated, these products are of
...(2) preferential origin. Georgiankielinen toisinto ამ
საბუთით
(საბაჟოს მიერ
გაცემული
უფლებამოსილების
N… (1))
წარმოდგენილი
საქონლის
ექსპორტიორი
აცხადებს, რომ
ეს საქონელი
არის ...
(2)
შეღავათიანი
წარმოშობის
თუ სხვა რამ
არ არის
პირდაპირ
მითითებული" ……………………………………………………………............................................3 (Paikka ja päiväys) ...……………………………………………………………………..............................4 (Viejän
allekirjoitus; lisäksi ilmoituksen allekirjoittajan nimi on selvennettävä) 1 Kun alkuperäilmoituksen laatii valtuutettu
viejä, tähän kohtaan on merkittävä valtuutetun viejän lupanumero. Kun
alkuperäilmoitusta ei laadi valtuutettu viejä, suluissa olevat sanat jätetään
pois tai kohta jätetään tyhjäksi. 2 Tuotteiden alkuperä on ilmoitettava. Kun
alkuperäilmoitus koskee kokonaan tai osittain Ceutan ja Melillan
alkuperätuotteita, viejän on selvästi osoitettava ne tunnuksella ”CM”
asiakirjassa, johon ilmoitus laaditaan. 3 Nämä merkinnät voidaan jättää pois, jos tiedot
sisältyvät itse asiakirjaan. 4 Tapauksissa, joissa ei vaadita viejän
allekirjoitusta, vapautus allekirjoituksesta merkitsee myös vapautusta
allekirjoittajan nimen merkitsemisestä. ________________ YHTEINEN JULISTUS Andorran ruhtinaskunnasta 1. Georgia hyväksyy Andorran ruhtinaskunnan
alkuperätuotteet, jotka kuuluvat harmonoidun järjestelmän 25–97 ryhmään, tämän
sopimuksen mukaisiksi Euroopan unionin alkuperätuotteiksi. 2. Alkuperätuotteiden käsitteen määritelmää ja
hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevaa pöytäkirjaa I sovelletaan
soveltuvin osin 1 kohdassa tarkoitettujen tuotteiden alkuperäaseman
määrittämiseksi. YHTEINEN JULISTUS San Marinon tasavallasta 1. Georgia hyväksyy San Marinon alkuperätuotteet
tämän sopimuksen mukaisiksi Euroopan unionin alkuperätuotteiksi. 2. Alkuperätuotteiden käsitteen määritelmää ja
hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevaa pöytäkirjaa I sovelletaan
soveltuvin osin 1 kohdassa tarkoitettujen tuotteiden alkuperäaseman
määrittämiseksi. YHTEINEN JULISTUS pöytäkirjassa I olevien alkuperäsääntöjen tarkistamisesta,
alkuperätuotteiden käsitteen määritelmästä
ja hallinnollisen yhteistyön menetelmistä 1. Osapuolet sopivat tarkistavansa alkuperätuotteiden
käsitteen määritelmää ja hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevaan
pöytäkirjaan I sisältyvät alkuperäsäännöt ja keskustelevansa tarvittavista
muutoksista, kun toinen osapuolista sitä pyytää. Osapuolten on otettava näissä
keskusteluissa huomioon teknologian, tuotantoprosessien, hintavaihtelun ja
kaikkien muiden sellaisten tekijöiden kehitys, jotka voivat edellyttää
muutoksia sääntöihin. 2. Alkuperätuotteiden käsitteen määritelmää ja
hallinnollisen yhteistyön menetelmiä koskevan pöytäkirjan I liitettä II
mukautetaan harmonoituun järjestelmään määräajoin tehtävien muutosten
mukaisesti. ________________ PÖYTÄKIRJA II KESKINÄINEN HALLINNOLLINEN AVUNANTO TULLIASIOISSA 1 artikla Määritelmät Tässä pöytäkirjassa
tarkoitetaan a) ’tullilainsäädännöllä’ osapuolten alueilla
sovellettavia säännöksiä tai määräyksiä, jotka koskevat tavaroiden tuontia,
vientiä, passitusta ja asettamista mihin tahansa muuhun tullimenettelyyn,
mukaan lukien kielto-, rajoitus- ja valvontatoimenpiteet; b) ’pyynnön esittävällä viranomaisella’
toimivaltaista hallintoviranomaista, joka esittää avunantopyynnön tämän
pöytäkirjan nojalla ja jonka osapuoli on nimennyt tätä tarkoitusta varten; c) ’pyynnön vastaanottavalla viranomaisella’
toimivaltaista hallintoviranomaista, joka vastaanottaa avunantopyynnön tämän
pöytäkirjan nojalla ja jonka osapuoli on nimennyt tätä tarkoitusta varten; d) ’henkilötiedoilla’ kaikkia tietoja, jotka
liittyvät tunnistettuun tai tunnistettavissa olevaan henkilöön; e) ’tullilainsäädännön vastaisella toimella’ mitä
tahansa tullilainsäädännön rikkomista tai yritystä rikkoa kyseistä
lainsäädäntöä. 2 artikla Soveltamisala 1. Osapuolten
on annettava toisilleen apua toimivaltaansa kuuluvilla aloilla tässä
pöytäkirjassa määrätyllä tavalla ja siinä määrätyin edellytyksin varmistaakseen
tullilainsäädäntönsä moitteettoman soveltamisen, ja tämä on tehtävä erityisesti
ehkäisemällä, tutkimalla ja torjumalla tullilainsäädännön vastaisia toimia. 2. Tämän
pöytäkirjan mukainen avunanto tulliasioissa koskee sitä osapuolten
hallintoviranomaista, joka on toimivaltainen soveltamaan tätä pöytäkirjaa.
Avunanto ei rajoita rikosasioissa annettavaa keskinäistä avunantoa koskevien
sääntöjen soveltamista. Avunannon piiriin eivät myöskään kuulu sellaisten
tietojen vaihtaminen, jotka on saatu oikeusviranomaisten pyynnöstä käytettyjen
valtuuksien perusteella, elleivät nämä viranomaiset ole ennakolta hyväksyneet
kyseisten tietojen luovuttamista. 3. Tämän
pöytäkirjan soveltamisalaan ei kuulu tullien, verojen ja sakkojen kantamisessa
annettava apu. 3 artikla Pyynnöstä annettava apu 1. Pyynnön
vastaanottavan viranomaisen on annettava pyynnön esittävälle viranomaiselle
tämän pyynnöstä kaikki asiaankuuluvat tiedot, jotka voivat auttaa pyynnön
esittävää viranomaista varmistamaan, että tullilainsäädäntöä sovelletaan
oikein, mukaan lukien tiedot havaituista tai suunnitelluista toimista, jotka
ovat tai voivat olla tullilainsäädännön vastaisia. 2. Pyynnön
esittävän viranomaisen pyynnöstä pyynnön vastaanottavan viranomaisen on ilmoitettava
pyynnön esittävälle viranomaiselle seuraavat tiedot: a) ovatko osapuolen alueelta viedyt tavarat tuotu
sääntöjen mukaisesti toisen osapuolen alueelle, ja yksilöitävä tarvittaessa,
mitä tullimenettelyä kyseisiin tavaroihin on sovellettu; b) ovatko osapuolen alueelle tuodut tavarat viety
sääntöjen mukaisesti toisen osapuolen alueelta, ja yksilöitävä tarvittaessa,
mitä tullimenettelyä kyseisiin tavaroihin on sovellettu. 3. Pyynnön
vastaanottavan viranomaisen on toteutettava pyynnön esittävän viranomaisen
pyynnöstä omien lakiensa ja muiden säädöstensä mukaisesti tarvittavat toimet
sen varmistamiseksi, että valvonta kohdistetaan erityisesti a) luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin,
joiden voidaan perustellusti uskoa olevan tai olleen osallisina
tullilainsäädännön vastaisissa toimissa; b) paikkoihin, joihin tavaroita on koottu tai
voidaan koota varastoitaviksi siten, että on perusteltua uskoa, että tavarat on
tarkoitettu käytettäviksi tullilainsäädännön vastaisissa toimissa; c) tavaroihin, jotka kuljetetaan tai voidaan
kuljettaa siten, että on perusteltua uskoa, että ne on tarkoitettu
käytettäviksi tullilainsäädännön vastaisissa toimissa; d) kuljetusvälineisiin, joita käytetään tai voidaan
käyttää siten, että on perusteltua uskoa, että ne on tarkoitettu käytettäviksi
tullilainsäädännön vastaisissa toimissa. 4 artikla Oma-aloitteinen avunanto Osapuolten on
annettava omasta aloitteestaan toisilleen apua säännöstensä ja määräystensä
mukaisesti, jos ne pitävät sitä tullilainsäädännön oikean soveltamisen kannalta
tarpeellisena, erityisesti antamalla seuraavia seikkoja koskevia tietoja: a) toimet, jotka ovat tai näyttävät olevan
tullilainsäädännön vastaisia ja joilla saattaa olla merkitystä toiselle
osapuolelle; b) tullilainsäädännön vastaisissa toimissa
käytettävät uudet keinot tai menetelmät; c) tavarat, joiden tiedetään olevan
tullilainsäädännön vastaisten toimien kohteena; d) luonnolliset henkilöt tai oikeushenkilöt, joiden
voidaan perustellusti uskoa olevan tai olleen osallisina tullilainsäädännön
vastaisissa toimissa; e) kulkuneuvot, joita voidaan perustellusti uskoa
käytetyn tai käytettävän tai voitavan käyttää tullilainsäädännön vastaisiin
toimiin. 5 artikla Toimittaminen ja ilmoittaminen 1. Pyynnön
vastaanottavan viranomaisen on toteuttava pyynnön esittävän viranomaisen
pyynnöstä lainsäädäntönsä mukaisesti kaikki tarvittavat toimenpiteet sellaisten
asiakirjojen toimittamiseksi tai sellaisista päätöksistä ilmoittamiseksi, jotka
tulevat pyynnön esittävältä viranomaiselta ja jotka kuuluvat tämän liitteen
soveltamisalaan, pyynnön vastaanottavan viranomaisen alueella asuvalle tai
sinne sijoittautuneelle vastaanottajalle. 2. Asiakirjojen
toimittamista tai päätösten ilmoittamista koskevat pyynnöt on tehtävä
kirjallisesti pyynnön vastaanottavan viranomaisen virallisella kielellä tai
jollakin sen hyväksymällä kielellä. 6 artikla Avunantopyyntöjen muoto ja sisältö 1. Tämän
pöytäkirjan mukaisesti esitetyt pyynnöt on tehtävä kirjallisesti. Pyyntöön on
liitettävä asiakirjat, jotka katsotaan tarpeellisiksi sen täyttämiseksi. Myös
suulliset pyynnöt voidaan hyväksyä asian kiireellisyyden perusteella, mutta ne
on viipymättä vahvistettava kirjallisesti. 2. Edellä 1
kohdan mukaisesti esitetyissä pyynnöissä on oltava seuraavat tiedot: a) pyynnön esittävä viranomainen; b) pyydettävä toimenpide; c) pyynnön tarkoitus ja syy; d) asiaan liittyvät lait ja muut säädökset sekä muu
oikeudellinen aineisto; e) mahdollisimman tarkat ja laajat tiedot
tutkimusten kohteena olevista luonnollisista henkilöistä tai oikeushenkilöistä; f) yhteenveto asiaankuuluvista seikoista ja jo
suoritetuista tutkimuksista. 3. Pyynnöt on
laadittava pyynnön vastaanottavan viranomaisen virallisella kielellä tai
jollakin sen hyväksyttävissä olevalla kielellä. Tämä vaatimus ei koske 1
kohdassa tarkoitettuun pyyntöön liitettyjä asiakirjoja. 4. Jos pyyntö
ei täytä tässä artiklassa määrättyjä muotovaatimuksia, sen korjaamista tai
täydentämistä voidaan pyytää, ja sillä välin voidaan määrätä varotoimenpiteitä. 7 artikla Pyyntöjen täyttäminen 1. Pyynnön
vastaanottavan viranomaisen on toimittava toimivaltansa ja käytettävissä
olevien voimavarojensa mukaisesti avunpyynnön täyttämiseksi samalla tavoin kuin
se toimisi omaan lukuunsa tai saman osapuolen muiden viranomaisten pyynnöstä
antamalla jo käytössään olevat tiedot ja tekemällä tai teettämällä
asianmukaisia tutkimuksia. Tämä määräys koskee myös kaikkia muita viranomaisia,
joille pyynnön vastaanottava viranomainen on välittänyt pyyntönsä, kun se ei
voi toimia itse. 2. Avunantopyynnöt
on täytettävä pyynnön vastaanottavan osapuolen lakeja ja muita säädöksiä
noudattaen. 3. Osapuolen
asianmukaisesti valtuutetut virkamiehet voivat toisen osapuolen suostumuksella
ja sen määräämin edellytyksin saada pyynnön vastaanottavalta viranomaisesta tai
1 kohdan mukaiselta muulta asiaankuuluvalta viranomaiselta näiden toimipaikassa
tietoja, jotka koskevat tullilainsäädäntöä tosiasiallisesti tai mahdollisesti
rikkovia toimia ja joita pyynnön esittävä viranomainen tarvitsee tämän
pöytäkirjan soveltamiseksi. 4. Osapuolen
asianmukaisesti valtuutetut viranomaiset voivat toisen osapuolen suostumuksella
ja sen määräämin edellytyksin olla läsnä tämän alueella suoritettavissa
tutkimuksissa. 8 artikla Ilmoitettavien tietojen muoto 1. Pyynnön
vastaanottavan viranomaisen on ilmoitettava tutkimusten tulokset pyynnön
esittävälle viranomaiselle kirjallisesti ja liittää mukaan asiaankuuluvat
asiakirjat, oikeaksi todistetut jäljennökset tai muun aineiston. 2. Nämä
tiedot voivat olla sähköisessä muodossa. 3. Asiakirjojen
alkuperäiskappaleita voidaan toimittaa pyynnöstä ainoastaan tapauksissa, joissa
oikeiksi todistetut jäljennökset eivät riitä. Alkuperäiset asiakirjat on
palautettava mahdollisimman pian. 9 artikla Poikkeukset avunantovelvollisuudesta 1. Avunannosta
voidaan kieltäytyä tai sen antamiselle voidaan asettaa tiettyjä edellytyksiä
tai vaatimuksia, jos osapuoli katsoo, että tämän pöytäkirjan mukainen avunanto a) todennäköisesti vaarantaisi Georgian tai
sellaisen jäsenvaltion täysivaltaisuuden, jolta on tämän pöytäkirjan mukaisesti
pyydetty apua; b) todennäköisesti uhkaisi yleistä järjestystä,
turvallisuutta tai muita keskeisiä etuja erityisesti tämän pöytäkirjan 10
artiklan 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa; tai c) loukkaisi elinkeino-, liike- tai ammattisalaisuuksia.
2. Pyynnön
vastaanottava viranomainen voi lykätä avun antamista, jos se katsoo avunannon
häiritsevän vireillä olevia tutkimuksia, syytetoimia tai oikeuskäsittelyjä.
Tällaisessa tapauksessa pyynnön vastaanottavan viranomaisen on neuvoteltava
pyynnön esittävän viranomaisen kanssa määrittääkseen, voidaanko apua antaa
pyynnön vastaanottavan viranomaisen mahdollisesti vaatimia ehtoja tai
edellytyksiä noudattaen. 3. Jos
pyynnön esittävä viranomainen pyytää apua, jota se ei itse voisi pyydettäessä
antaa, sen on mainittava tästä pyynnössään. Pyynnön vastaanottava viranomainen
saa päättää, miten se vastaa tällaiseen pyyntöön. 4. Edellä 1
ja 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa pyynnön vastaanottavan viranomaisen
päätöksestä ja sen perusteluista on ilmoitettava pyynnön esittävälle
viranomaiselle viipymättä. 10 artikla Tietojenvaihto ja luottamuksellisuus 1. Tämän
pöytäkirjan mukaisesti missä tahansa muodossa annetut tiedot ovat
luottamuksellisia tai rajoitettuun käyttöön tarkoitettuja, riippuen kummassakin
osapuolessa sovellettavista säännöistä. Tiedot kuuluvat virka-asioita koskevan
salassapitovelvollisuuden piiriin, ja niille taataan suoja, joka tarjotaan
samankaltaisille tiedoille tiedot vastaanottavan osapuolen asiaankuuluvissa laeissa
ja unionin toimielimiin sovellettavissa vastaavissa määräyksissä. 2. Henkilötietoja
saa vaihtaa ainoastaan, jos tietoja mahdollisesti vastaanottava osapuoli
sitoutuu suojaamaan ne tavalla, jota tietoja mahdollisesti antava osapuoli
pitää riittävänä. 3. Tämän
pöytäkirjan mukaisesti saatujen tietojen käytön tullilainsäädännön vastaisia
toimia koskevissa oikeudenkäynti- tai hallintomenettelyissä katsotaan olevan
tämän pöytäkirjan mukaista. Tästä syystä osapuolet voivat käyttää tämän
pöytäkirjan määräysten mukaisesti saatuja tietoja ja tutkittuja asiakirjoja
näyttönä todistusasiakirjoissa, kertomuksissa ja lausunnoissa sekä oikeudelle
esitettyjen kanteiden ja syytteiden yhteydessä. Tällaisesta käytöstä
ilmoitetaan tiedot toimittaneelle tai asiakirjat käyttöön antaneelle
toimivaltaiselle viranomaiselle. 4. Tämän
pöytäkirjan nojalla saatuja tietoja saa käyttää ainoastaan tässä pöytäkirjassa
määrättyihin tarkoituksiin. Jos toinen osapuoli haluaa käyttää kyseisiä tietoja
muihin tarkoituksiin, sen on hankittava tiedota antaneelta viranomaiselta
kirjallinen ennakkosuostumus. Tietojen käytössä on noudatettava tämän
viranomaisen asettamia rajoituksia. 11 artikla Asiantuntijat ja todistajat Pyynnön
vastaanottavan viranomaisen edustaja voidaan valtuuttaa myönnetyssä valtuutuksessa
olevin rajoituksin esiintymään asiantuntijana tai todistajana oikeudenkäynti-
tai hallintomenettelyissä, jotka koskevat tässä pöytäkirjassa tarkoitettuja
asioita, sekä esittämään esineitä taikka asiakirjoja tai niiden virallisesti
oikeaksi todistettuja jäljennöksiä, joita mahdollisesti tarvitaan näissä
menettelyissä. Pyynnön esittävä viranomainen esittää edustajalla pyynnön ja
ilmoittaa nimenomaisesti, minkä hallinto- tai oikeusviranomaisen eteen
edustajan on saavuttava ja missä asiassa ja missä ominaisuudessa (nimike tai
pätevyys) edustajaa kuullaan. 12 artikla Avunantokustannukset Osapuolet eivät
vaadi toisiltaan korvausta tämän pöytäkirjan soveltamisesta aiheutuvista
kustannuksista lukuun ottamatta tapauksen mukaan asiantuntijoiden ja todistajien
sekä tulkkien ja kääntäjien kustannuksia silloin, kun nämä eivät ole
julkishallinnon palveluksessa. 13 artikla Täytäntöönpano 1. Tämän
pöytäkirjan täytäntöönpano annetaan Georgian tulliviranomaisten sekä Euroopan
komission toimivaltaisten yksiköiden ja soveltuvin osin jäsenvaltioiden
tulliviranomaisten tehtäväksi. Ne päättävät kaikista pöytäkirjan soveltamisessa
tarvittavista käytännön toimenpiteistä ja järjestelyistä, ja ne ottavat
huomioon erityisesti tietosuojaa koskevat voimassa olevat säännöt. 2. Osapuolet
neuvottelevat keskenään ja ilmoittavat sen jälkeen toisilleen
yksityiskohtaisista täytäntöönpanosäännöistä, jotka annetaan tämän pöytäkirjan
määräysten mukaisesti. 14 artikla Muut sopimukset 1. Ottaen
huomioon unionin ja jäsenvaltioiden toimivalta a) tämän pöytäkirjan määräykset eivät vaikuta
muista kansainvälisistä sopimuksista tai yleissopimuksista johtuviin osapuolten
velvoitteisiin; b) tämän pöytäkirjan määräysten katsotaan
täydentävän yksittäisten jäsenvaltioiden ja Georgian välillä tehtyjä tai
mahdollisesti tehtäviä keskinäistä avunantoa koskevia sopimuksia; ja c) tämän pöytäkirjan määräykset eivät vaikuta
niihin unionin säännöksiin ja määräyksiin, jotka koskevat tämän pöytäkirjan
perusteella saatujen, unionille mahdollisesti merkityksellisten tietojen
toimittamista Euroopan komission toimivaltaisten yksikköjen ja jäsenvaltioiden
tulliviranomaisten välillä. 2. Sen
estämättä, mitä 1 kohdassa määrätään, tämän pöytäkirjan määräykset ovat
ensisijaisia niiden kahdenvälisten keskinäistä avunantoa koskevien sopimusten
määräyksiin nähden, joita yksittäiset jäsenvaltiot ja Georgia ovat tehneet tai
mahdollisesti tekevät, jos tällaisen kahdenvälisen sopimuksen määräykset ovat
ristiriidassa tämän pöytäkirjan määräysten kanssa. 15 artikla Neuvottelut Osapuolet pyrkivät
ratkaisemaan tämän pöytäkirjan soveltamista koskevat kysymykset tämän
sopimuksen 74 artiklalla perustetussa tulliasioiden alakomiteassa käytävissä
neuvotteluissa. [1] Tulliliiton viimeisen vaiheen aloittamisesta 22 päivänä
joulukuuta 1995 tehdyn EY–Turkki-assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/95
sovelletaan muihin tuotteisiin kuin Euroopan talousyhteisön ja Turkin
assosiaatiosopimuksessa määriteltyihin maataloustuotteisiin sekä muihin
tuotteisiin kuin Euroopan hiili- ja teräsyhteisön ja Turkin tasavallan
välisessä, Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen
soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden kaupasta tehdyssä sopimuksessa
määriteltyihin hiili- ja terästuotteisiin. [2] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.1 ja
7.3 alkuhuomautuksessa. [3] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.2
alkuhuomautuksessa. [4] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.2
alkuhuomautuksessa. [5] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.2
alkuhuomautuksessa. [6] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7
alkuhuomautuksen 7.1 ja 7.3 kohdassa. [7] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.1 ja
7.3 alkuhuomautuksessa. [8] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.1 ja
7.3 alkuhuomautuksessa. [9] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7
alkuhuomautuksen 7.1 ja 7.3 kohdassa. [10] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7
alkuhuomautuksen 7.1 ja 7.3 kohdassa. [11] 32 ryhmän 3 huomautuksen mukaan kyseessä ovat väriaineisiin
perustuvat valmisteet, jollaisia käytetään minkä tahansa aineen värjäämiseen
tai aineosina värivalmistetuotannossa, edellyttäen ettei niitä luokitella
muuhun 32 ryhmän nimikkeeseen. [12] Tuoteryhmällä tarkoitetaan nimiketekstin puolipisteellä
erotettua osaa. [13] Ks. tiettyjä käsittelyjä koskevat erityisedellytykset 7.1 ja 7.3
alkuhuomautuksessa. [14] Sekä nimikkeiden 3901–3906 että nimikkeiden 3907–3911 aineksista
valmistettujen tuotteiden osalta tätä rajoitusta sovelletaan ainoastaan siihen
ainesryhmään, joka on tuotteessa painoltaan hallitseva. [15] Sekä nimikkeiden 3901–3906 että nimikkeiden 3907–3911 aineksista
valmistettujen tuotteiden osalta tätä rajoitusta sovelletaan ainoastaan siihen
ainesryhmään, joka on tuotteessa painoltaan hallitseva. [16] Sekä nimikkeiden 3901–3906 että nimikkeiden 3907–3911 aineksista
valmistettujen tuotteiden osalta tätä rajoitusta sovelletaan ainoastaan siihen
ainesryhmään, joka on tuotteessa painoltaan hallitseva. [17] Sekä nimikkeiden 3901–3906 että nimikkeiden 3907–3911 aineksista
valmistettujen tuotteiden osalta tätä rajoitusta sovelletaan ainoastaan siihen
ainesryhmään, joka on tuotteessa painoltaan hallitseva. [18] Sekä nimikkeiden 3901–3906 että nimikkeiden 3907–3911 aineksista
valmistettujen tuotteiden osalta tätä rajoitusta sovelletaan ainoastaan siihen
ainesryhmään, joka on tuotteessa painoltaan hallitseva. [19] Erittäin läpinäkyvinä pidetään kalvoja, joiden Gardnerin
nefelometrillä ASTM-D 1003–16:n mukaisesti mitattu optinen himmeneminen
(haittatekijä) on alle 2 prosenttia. [20] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [21] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [22] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [23] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [24] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [25] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [26] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [27] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [28] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [29] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [30] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [31] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [32] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [33] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [34] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [35] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [36] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [37] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [38] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [39] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [40] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [41] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [42] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [43] Tämän aineksen käyttö rajoitetaan paperikoneissa käytettävien
kudottujen kankaiden valmistukseen. [44] Tämän aineksen käyttö rajoitetaan paperikoneissa käytettävien
kudottujen kankaiden valmistukseen. [45] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [46] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [47] Ks. 6 alkuhuomautus. [48] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [49] Ks. 6 alkuhuomautus. [50] Ks. 6 alkuhuomautus. [51] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [52] Ks. 6 alkuhuomautus. [53] Ks. 6 alkuhuomautus. [54] Ks. 6 alkuhuomautus. [55] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [56] Ks. 6 alkuhuomautus. [57] Neuloskappaleita (määrämuotoon leikattuja tai suoraan
määrämuotoon neulottuja) yhteen ompelemalla tai muuten yhdistämällä
valmistettujen neulostavaroiden, ei kuitenkaan kimmoisten tai kumilla käsiteltyjen,
osalta katso 6 alkuhuomautus. [58] Ks. 6 alkuhuomautus. [59] Neuloskappaleita (määrämuotoon leikattuja tai suoraan
määrämuotoon neulottuja) yhteen ompelemalla tai muuten yhdistämällä
valmistettujen neulostavaroiden, ei kuitenkaan kimmoisten tai kumilla
käsiteltyjen, osalta katso 6 alkuhuomautus. [60] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [61] Ks. tekstiiliaineiden sekoituksista valmistettuja tuotteita
koskevat erityisedellytykset 5 alkuhuomautuksessa. [62] Ks. 6 alkuhuomautus. [63] Ks. 6 alkuhuomautus. [64] SEMII – Semiconductor Equipment and Materials Institute
Incorporated. [65] Tätä sääntöä sovelletaan 31.joulukuuta 2005 asti.