Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan välisen, Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä EU:n lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta /* COM/2014/0138 final - 2014/0078 (NLE) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA EU:n ja
Seychellien väliseen kalastussopimukseen tehtävästä uudesta pöytäkirjasta
toukokuussa 2013 käytyjen neuvottelujen aikana Seychellit pyysi, että
neuvoteltaisiin sopimus, joka sallisi Seychellien lipun alla purjehtivien
alusten pääsyn EU:n lainkäyttövaltaan 1. tammikuuta 2014 alkaen kuuluville
Mayotten vesille. Tämä mahdollistaisi Seychellien lipun alla purjehtivien
alusten pääsyn Mayotten vesille vielä 1. tammikuuta 2014 jälkeenkin. Seychellien lipun alla purjehtivat alukset voivat nykyisin
kalastaa Mayotten vesillä Mayotten prefektin ja Seychellien lipun alla
purjehtivien alusten omistajien välisen sopimuksen nojalla. Tähän asti Mayotten
vesillä on kalastanut yksityisen sopimuksen nojalla keskimäärin kahdeksan Seychellien
kurenuotta-alusta. Kyseisen sopimuksen mukaan alukset maksavat lisenssimaksunsa
suoraan Mayottelle. 2. INTRESSITAHOJEN KUULEMINEN
JA VAIKUTUSTEN ARVIOINTI Tonnikalakantojen laajasti
vaeltavan luonteen vuoksi sopimus on Seychellien laivastolle strategisesti
tärkeä. Sopimus myös lujittaa entisestään EU:n ja Seychellien välisiä suhteita.
Se täydentää jo olemassa olevaa sopimusta, jonka nojalla EU:n aluksilla on
pääsy Seychellien kalavaroihin, ja lujittaa siten Seychelleille annettavaa
poliittista viestiä siitä, että Seychellit on EU:n tärkein kumppani kyseisellä
alueella. Sen vuoksi on EU:n edun
mukaista allekirjoittaa, soveltaa väliaikaisesti ja tehdä tämä sopimus
Seychellien kanssa. 3. EHDOTUKSEEN LIITTYVÄT
OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Eurooppa-neuvosto hyväksyi
11. heinäkuuta 2012 päätöksen Mayotten aseman muuttamisesta siten, että Mayotte
saa 1. päivästä tammikuuta 2014 syrjäisimmän alueen aseman nykyisen
merentakaisen maan ja alueen aseman sijaan (EUVL L 204, 31.7.2012). Tämän
seurauksena Mayotten nykyinen talousvyöhyke katsotaan 1. tammikuuta 2014 alkaen
EU:n vesiin kuuluvaksi. Komissio sai 14. lokakuuta
valtuutuksen aloittaa nämä neuvottelut, ja neuvottelut Seychellien kanssa
aloitettiinkin pian sen jälkeen ja saatiin päätökseen 15. marraskuuta 2013. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Koska kyseessä on Seychellien lipun alla
purjehtivien kalastusalusten pääsy EU:n lainkäyttövaltaan kuuluville vesille,
EU:n talousarvioon ei kohdistu rahoitusvaikutuksia menojen muodossa. 5. LISÄTIEDOT Sopimuksessa määrätään rajoitetulle määrälle aluksia pääsy kuuden
vuoden ajaksi Mayotten vesille, jotka 1. päivästä tammikuuta 2014 alkaen
kuuluvat EU:n lainkäyttövaltaan. Tämä on johdonmukaista Mayotten ja
laivanvarustajien välisen nykyisen sopimuksen tarjoamien kalastusmahdollisuuksien
kanssa. Kalastusmahdollisuuksissa otettaisiin huomioon Intian valtameren
tonnikalatoimikunnan (IOTC) tieteelliset lausunnot kapasiteetin vähentämisen ja
kalavarojen säilyttämisen suhteen. Kalavaroihin pääsyä varten Seychellien alusten omistajien
on haettava maksullista kalastuslupaa. Näistä luvista suoritettavat maksut
olisivat johdonmukaisia niiden kokonaismäärien kanssa, joista hiljattain
sovittiin Seychellien kanssa EU:n ja Seychellien välisen
kalastuskumppanuussopimuksen uudessa pöytäkirjassa. Lupamaksut olisivat ainoa
uuden sopimuksen mukainen taloudellinen korvaus, ja ne maksettaisiin suoraan
Mayottelle, jotta se voisi kehittää hallinto- ja valvontakapasiteettiaan,
kalastuksen hallintaa sekä toimintaedellytyksiään. Ehdotuksella ei olisi taloudellisia
vaikutuksia Seychellien hallitukselle. 2014/0078 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
välisen, Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsyä EU:n
lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten meriluonnonvaroihin
koskevan sopimuksen allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja
sopimuksen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2
kohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa, ottaa huomioon
komission ehdotuksen[1], sekä katsoo
seuraavaa: (1) Eurooppa-neuvosto hyväksyi 11
päivänä heinäkuuta 2012 päätöksen (2012/419/EU)[2]
Mayotten aseman muuttamisesta 1 päivästä tammikuuta 2014 Euroopan unioniin
nähden. (2) Neuvosto valtuutti komission
neuvottelemaan Euroopan unionin puolesta Seychellien tasavallan kanssa
tehtävästä sopimuksesta, joka koskee Seychellien tasavallan lipun alla
purjehtivien kalastusalusten pääsyä Euroopan unionin vesille ja
meriluonnonvaroihin Mayotten rannikon edustalla sijaitsevalla
talousvyöhykkeellä. (3) Neuvottelujen tuloksena uusi
sopimus parafoitiin 15 päivänä marraskuuta 2013. (4) On unionin edun mukaista
panna täytäntöön Seychellien tasavallan kanssa tehty kalastusalan sopimus,
jossa vahvistetaan Seychellien kalastusmahdollisuudet ja määritellään
edellytykset vastuullisen ja kestävän kalastuksen edistämiseksi Euroopan
unionin lainkäyttövaltaan kuuluvilla Mayotten vesillä. Sen vuoksi on
aiheellista hyväksyä sopimus unionin puolesta. (5) Sopimuksen 8 artiklassa
perustetaan sekakomitea valvomaan sopimuksen soveltamista. Sopimuksen mukaan
sekakomitea voi myös hyväksyä tiettyjä sopimukseen tehtäviä muutoksia.
Tällaisten muutosten hyväksymisen helpottamiseksi on aiheellista valtuuttaa
Euroopan komissio tietyin edellytyksin hyväksymään ne yksinkertaistettua
menettelyä noudattaen. (6) Jotta Mayotten viranomaiset
voivat panna täytäntöön yhteisen kalastuspolitiikan säännöt siitä päivästä
alkaen, jona Mayotte saa syrjäisimmän alueen aseman, on tarpeen ottaa käyttöön
tarkoituksenmukaiset hallinnolliset puitteet, valvontatoimet ja fyysinen
infrastruktuuri sekä varmistaa toimintaedellytysten asianmukainen kehittäminen.
Tällä edistetään myös unionin kansainvälisten raportointivelvollisuuksien
täyttymistä. Mayotten kalastusviranomaisille olisi sen vuoksi varmistettava
tarvittava rahoitus laivanvarustajien Mayottelle suoraan maksamien maksujen
kautta saatavien varojen välityksellä. (7) Seychellien lipun alla
purjehtiva kalastuslaivasto on harjoittanut toimintaa Mayotten vesillä usean
vuoden ajan Mayotten ja laivanvarustajien välisen järjestelyn perusteella, ja
järjestelyn mukaisesti laivanvarustajat maksoivat Mayottelle lisenssimaksun
pääsystä kalastamaan sen vesille. Seychellien laivaston ja Ranskan
syrjäisimpiin alueisiin kuuluvan Mayotten paikallisyhteisön välille on näin
muodostunut lujat siteet. Kalastustoiminnan jatkumisen ja siitä Mayottelle
aiheutuvien hyötyjen varmistamiseksi on tarkoituksenmukaista, että kaikki tämän
sopimuksen mukaisiin lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut käytetään suoraan
Mayotten paikallisyhteisön hyödyksi. (8) Sopimus olisi
allekirjoitettava unionin puolesta sillä varauksella, että sopimuksen tekeminen
saatetaan päätökseen. (9) Jotta Euroopan unionin
alukset voisivat jatkaa kalastustoimintaansa, uutta sopimusta olisi
sovellettava väliaikaisesti siitä päivästä, jona molemmat sopimuspuolet
allekirjoittavat sopimuksen, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään Euroopan unionin puolesta unionin
ja Seychellien tasavallan välisessä sopimuksessa määrättyjen
kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta tehdyn
kalastussopimuksen allekirjoittaminen sillä varauksella, että kyseisen
sopimuksen tekeminen saatetaan päätökseen. Sopimuksen teksti on
tämän päätöksen liitteenä. 2 artikla 1. Ranskalla on toimivalta kerätä sen
syrjäisimpiin alueisiin kuuluvan Mayotten puolesta lupiin ja saaliisiin
liittyvät maksut ja muut maksut, jotka Seychellien alusten käyttäjät
suorittavat pääsystä kalastamaan Mayotten ympärillä oleville EU:n vesille
sopimuksen liitteessä olevan III luvun 1 jakson 8 ja 9 kohdan sekä 2 jakson
määräysten mukaisesti. Ranska käyttää nämä tulot tarkoituksenmukaisten
hallinnollisten puitteiden, valvontatoimien ja fyysisen infrastruktuurin
käyttöönottoon sekä tarvittavien toimintaedellytysten kehittämiseen, jotta
Mayotten hallinto voi täyttää yhteisen kalastuspolitiikan vaatimukset. 2. Ranska toimittaa komissiolle
pankkitilitiedot. 3. Ranska toimittaa sopimuksen kunkin
täytäntöönpanovuoden lopussa komissiolle yksityiskohtaisen kertomuksen
kalastusluvan saaneiden alusten suorittamista maksuista ja niiden käytöstä. 3 artikla Neuvoston puheenjohtaja valtuutetaan nimeämään
yksi tai useampi henkilö, jolla on oikeus allekirjoittaa sopimus unionin
puolesta. 4 artikla Sopimusta sovelletaan väliaikaisesti päivästä,
jona molemmat sopimuspuolet allekirjoittavat sopimuksen, sen voimaantuloon
asti. 5 artikla Tämä päätös tulee voimaan päivänä, jona se
hyväksytään. Tehty Brysselissä Neuvoston
puolesta Puheenjohtaja [1] EUVL C, , s. [2] EUVL L 204, 31.7.2012. LIITE Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan
välinen sopimus Seychellien lipun alla purjehtivien kalastusalusten pääsystä
EU:n lainkäyttövaltaan kuuluville Mayotten vesille ja Mayotten
meriluonnonvaroihin Euroopan unioni, jäljempänä ’EU’, ja Seychellien tasavalta, jäljempänä
’Seychellit’, jäljempänä ’sopimuspuolet’, jotka OTTAVAT HUOMIOON EU:n ja Seychellien läheiset
yhteistyösuhteet ja erityisesti Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden
ryhmän jäsenten sekä Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden välillä tehdyn
kumppanuussopimuksen (Cotonoun sopimus), sekä sopimuspuolten yhteisen halun
tiivistää näitä suhteita, TOTEAVAT, että EU:n ja Seychellien välille on
muodostunut Euroopan talousyhteisön ja Seychellien tasavallan välisen
Seychellien rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevan, vuonna 1987
tehdyn sopimuksen ansiosta tiiviit suhteet kalastuksen alalla. Kyseistä
sopimusta lujitettiin sopimuspuolten kesken vuonna 2006 tehdyllä
kalastuskumppanuussopimuksella, joka on edelleen voimassa ja joka on pantu
täytäntöön sopimukseen kuuluvalla pöytäkirjalla, OTTAVAT HUOMIOON Yhdistyneiden Kansakuntien
merioikeusyleissopimuksen määräykset, OVAT TIETOISIA vuonna 1995 pidetyssä FAO:n
konferenssissa hyväksytyissä vastuullisen kalastuksen toimintasäännöissä
olevien periaatteiden merkityksestä, TOTEAVAT LISÄKSI, että EU ja Seychellit ovat
molemmat osapuolina Intian valtameren tonnikalatoimikunnassa (IOTC), joka on
Intian valtameren tonnikalan ja sen lähilajien hoidosta huolehtiva
hallitustenvälinen organisaatio, OVAT VAKAASTI PÄÄTTÄNEET edistää yhdessä ja
yhteisen edun mukaisesti vastuullisen kalastuksen toteuttamista turvatakseen
pitkällä aikavälillä meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisen ja kestävän
hyödyntämisen, OVAT VAKUUTTUNEITA siitä, että tällaisessa
yhteistyössä on toteutettava aloitteita ja toimenpiteitä, jotka ovat toisiaan
täydentäviä, johdonmukaisia ja pyrkimysten synergiaedut turvaavia, riippumatta
siitä, toteutetaanko ne yhdessä vai erikseen, HALUAVAT vahvistaa yksityiskohtaiset säännöt
ja edellytykset, jotka koskevat Seychellien alusten kalastustoimintaa EU:n
vesillä ja Seychellien tukea vastuullisen kalastuksen edistämiseksi kyseisillä
vesillä, SOPIVAT SEURAAVAA: 1 artikla Soveltamisala Tässä sopimuksessa vahvistetaan ne periaatteet,
säännöt ja menettelyt, jotka koskevat: –
taloudellista, rahoituksellista, teknistä ja
tieteellistä kalastusalan yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää
vastuullista kalastusta EU:n vesillä kalavarojen säilyttämisen ja kestävän
hyödyntämisen turvaamiseksi; –
Seychellien kalastusalusten EU:n vesille pääsyn
edellytyksiä, sellaisina kuin ne määritellään liitteessä; –
järjestelyitä kalastuksen valvomiseksi EU:n vesillä
sen varmistamiseksi, että edellä mainittuja sääntöjä ja edellytyksiä
noudatetaan, kalakantojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi toteutetaan
tehokkaita toimenpiteitä ja laitonta, ilmoittamatonta ja sääntelemätöntä
kalastusta ehkäistään. 2 artikla Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan: a) ’Seychellien viranomaisilla’
Seychellien kalastusviranomaista; b) ’Seychellien aluksilla’ Seychellien
lipun alla purjehtivia ja Seychelleillä rekisteröityjä aluksia; c) ’EU:n viranomaisilla’ Euroopan
komissiota; d) ’EU:n vesillä’ EU:n
lainkäyttövaltaan kuuluvia Mayotten vesiä; e) ’sekakomitealla’ komiteaa, joka
koostuu Euroopan unionin ja Seychellien edustajista ja jonka tehtävät kuvataan
tämän sopimuksen 8 artiklassa. . 3 artikla Tämän sopimuksen täytäntöönpanossa
sovellettavat periaatteet ja tavoitteet 1.
Sopimuspuolet sitoutuvat edistämään vastuullista
kalastusta EU:n vesillä noudattaen periaatetta, joka kieltää kyseisillä vesillä
kalastavien eri laivastojen syrjimisen, sanotun kuitenkaan rajoittamatta saman
maantieteellisen alueen kehitysmaiden kanssa tehtyjen sopimusten noudattamista,
vastavuoroiset kalastussopimukset mukaan luettuina. 2.
Tämän sopimuksen mukaisesti harjoitettavaa
kalastusta koskevien sääntöjen on oltava Intian valtameren tonnikalatoimikunnan
(IOTC) päätöslauselmien mukaisia. 3.
Sopimuspuolet sitoutuvat varmistamaan, että tämä
sopimus pannaan täytäntöön EU:n yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden sekä
hyvän taloudellisen ja sosiaalisen hallinnon periaatteiden mukaisesti.
4 artikla Tilastollinen ja tieteellinen yhteistyö
vastuullisen kalastuksen alalla 1.
EU ja Seychellit seuraavat tämän sopimuksen keston
ajan kalavarojen tilan kehitystä EU:n vesillä; jommankumman sopimuspuolen
pyynnöstä voidaan tarvittaessa järjestää yhteinen tieteellinen kokous. 2.
Sopimuspuolet myös vaihtavat keskenään elollisten
luonnonvarojen hoitamiseksi ja säilyttämiseksi mahdollisesti tarvittavia
tilastotietoja, biologisia tietoja sekä säilyttämistä ja ympäristöä koskevia
tietoja, ja tekevät yhteistyötä asiaa koskevissa tieteellisissä kokouksissa. 3.
Sopimuspuolet voivat tarvittaessa kuulla toisiaan
IOTC:n antamien parhaiden käytettävissä olevien tieteellisten lausuntojen
perusteella tämän sopimuksen 8 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa sopiakseen
EU:n meriluonnonvarojen kestävää hoitoa edistävistä toimenpiteistä. 5 artikla Seychellien alusten pääsy kalastamaan EU:n
vesille 1.
EU sitoutuu siihen, että Seychellien alukset saavat
harjoittaa kalastustoimintaa EU:n vesillä tämän sopimuksen ja sen liitteen
mukaisesti. 2.
Seychellien on varmistettava, että sen alukset
noudattavat tämän sopimuksen määräyksiä sekä kalastusta koskevaa EU:n
lainsäädäntöä. 6 artikla Kalastusluvat 1.
Seychellien kalastusalukset voivat harjoittaa
kalastusta EU:n vesillä ainoastaan, jos niillä on mukanaan tämän sopimuksen
nojalla myönnetty kalastuslupa tai sen jäljennös. 2.
Kalastusluvan alukselle saamista koskeva menettely,
sovellettavat maksut ja maksutapa, jota laivanvarustajien on käytettävä,
vahvistetaan liitteessä. 7 artikla Pyynnin kohteena olevat lajit Kalastuslupia voidaan myöntää yksinomaan laajasti
vaeltavien lajien pyyntiin (Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 1982
merioikeusyleissopimuksen liitteessä 1 luetellut lajit), lukuun ottamatta Alopiidae-
ja Sphyrnidae -heimoja sekä seuraavia lajeja: Cetorhinus
maximus, Rhincodon typus, Carcharodon carcharias,
Carcharhinus falciformis, Carcharhinus longimanus. 8 artikla Sekakomitea 1.
Tämän sopimuksen soveltamista valvomaan perustetaan
sekakomitea. Sekakomitean tehtävänä on a) valvoa tämän sopimuksen toteutumista,
tulkintaa ja soveltamista; b) toimia välittäjänä molemmille osapuolille
tärkeissä kalastusta koskevissa kysymyksissä; c) toimia foorumina, jolla tämän sopimuksen
tulkinnasta tai soveltamisesta syntyvät erimielisyydet voidaan ratkaista
sovintoteitse; d) arvioida tarvittaessa uudelleen
kalastusmahdollisuuksien ja niitä vastaavan taloudellisen korvauksen taso
tieteellisten lausuntojen perusteella; e) päättää tarvittaessa tämän sopimuksen ja
liitteen teknisten määräysten tarkistamisesta; f) hoitaa muita sopimuspuolten päättämiä
tehtäviä. 2.
Sekakomitea kokoontuu vähintään kerran vuodessa
vuoroin EU:ssa, vuoroin Seychelleillä, ja sen puheenjohtajana toimii kokousta
isännöivä osapuoli. Se kokoontuu ylimääräiseen istuntoon jommankumman osapuolen
pyynnöstä. 9 artikla Kalastusmahdollisuuksien mukauttaminen
sekakomitean päätöksellä Kuten tämän sopimuksen 8 artiklassa määrätään,
sekakomitea voi arvioida liitteessä olevassa II luvussa tarkoitettuja
kalastusmahdollisuuksia uudelleen, ja niitä voidaan mukauttaa sekakomitean
päätöksellä, jos IOTC:n suositusten ja päätöslauselmien mukaan tällaisella
mukautuksella varmistetaan tonnikalan ja sen lähilajien kestävä hoito Intian
valtamerellä. 10 artikla Sopimuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen 1.
Tämän sopimuksen täytäntöönpano keskeytetään
jommankumman sopimuspuolen aloitteesta sopimuksen 8 artiklassa määrätyssä sekakomiteassa
käytyjen kuulemisten jälkeen ja sopimuspuolten yhteisestä sopimuksesta, jos a) epätavalliset olosuhteet, jotka eivät ole
luonnonilmiöitä, estävät kalastustoiminnan harjoittamisen EU:n vesillä
sijaitsevilla kalastusalueilla; b) sopimuspuolet ovat eri mieltä tämän
sopimuksen ja sen liitteen tulkinnasta ja täytäntöönpanosta, eikä asiaa saada
ratkaistua; c) jompikumpi sopimuspuoli ei noudata tämän
sopimuksen ja sen liitteen määräyksiä; d) jommankumman sopimuspuolen poliittisia
linjauksia muutetaan merkittävästi, ja muutokset vaikuttavat tämän sopimuksen
asianomaisiin määräyksiin; e) yleisiä velvoitteita, sellaisina kuin
niistä määrätään liitteessä, ei noudateta; f) jompikumpi sopimuspuoli havaitsee
ihmisoikeuksien olennaisen ja perustavanlaatuisen rikkomuksen, jollaisia ovat
muun muassa Cotonoun sopimuksen 9 artiklassa tarkoitetut rikkomukset, ja
mainitun sopimuksen 8 ja 96 artiklassa vahvistettua menettelyä on noudatettu; g) Kansainvälisen työjärjestön julistusta
työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista ei noudateta tämän sopimuksen 3
artiklan ja liitteessä olevan I luvun 3 kohdan mukaisesti. 2.
Tämän sopimuksen täytäntöönpanon keskeyttäminen
edellyttää, että asianomainen sopimuspuoli ilmoittaa aikeestaan kirjallisesti
vähintään kolme kuukautta ennen päivää, jona kyseinen keskeytys tulisi voimaan. 3.
Jos sopimuksen soveltaminen keskeytetään,
sopimuspuolet jatkavat toistensa kuulemista löytääkseen erimielisyyteen
sovintoratkaisun. Kun ratkaisu löydetään, sopimuksen täytäntöönpanoa jatketaan,
ja taloudellisen korvauksen määrää alennetaan vastaavasti suhteessa sopimuksen
täytäntöönpanon keskeytymisen kestoon. 11 artikla Irtisanominen 1.
Kumpi tahansa sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen
sellaisten vakavien syiden vuoksi kuin kyseessä olevien kalakantojen heikentyminen
tai toisen sopimuspuolen tekemien laittoman, ilmoittamattoman ja
sääntelemättömän kalastuksen torjumista koskevien sitoumusten noudattamatta
jättäminen. 2.
Tämän sopimuksen irtisanomista varten asianomaisen
sopimuspuolen on ilmoitettava toiselle sopimuspuolelle kirjallisesti aikeestaan
irtisanoa sopimus vähintään kuusi kuukautta ennen päivää, jona irtisanominen
tulisi voimaan. 3.
Edellä olevassa kohdassa tarkoitetun ilmoituksen
lähettäminen avaa sopimuspuolten väliset neuvottelut. Jos irtisanomista koskeva
pyyntö peruutetaan tällaisten neuvottelujen jälkeen, sopimuksen täytäntöönpanoa
jatketaan kaikilta osin. 12 artikla Sovellettava laki 1.
Seychellien kalastusalusten toimintaan EU:n vesillä
sovelletaan EU:n lakeja ja asetuksia, jollei tässä sopimuksessa ja sen
liitteessä toisin määrätä. 2.
EU ilmoittaa Seychelleille kaikista yhteistä
kalastuspolitiikkaansa tai lainsäädäntöään koskevista muutoksista. 13 artikla Luottamuksellisuus Sopimuspuolet varmistavat, että EU:n vesillä
harjoitettavasta kalastuksesta saatetaan julkisesti käytettäväksi ainoastaan koostetiedot,
asiaankuuluvan IOTC:n päätöslauselman mukaisesti. Tietoja, joita muutoin
saatettaisiin pitää luottamuksellisina, saa käyttää ainoastaan sopimuksen
panemiseksi täytäntöön ja toimivaltaisen viranomaisen suorittamaan kalastuksen
hoitoon, seurantaan, tarkastukseen ja valvontaan. 14 artikla Sähköinen tiedonvaihto 1.
Seychellit ja Euroopan unioni sitoutuvat ottamaan
käyttöön tarvittavat järjestelmät kaikkien sopimuksen ja liitteen
täytäntöönpanoon liittyvien tietojen ja asiakirjojen sähköistä vaihtoa varten. 2.
Kumpikin sopimuspuoli ilmoittaa toiselle
sopimuspuolelle viipymättä kaikista kyseistä vaihtoa vaikeuttavista
tietojärjestelmän häiriöistä. Sopimuksen ja liitteen täytäntöönpanoon liittyvät
tiedot ja asiakirjat korvataan tällöin automaattisesti niiden paperiversiolla
liitteessä kuvatulla tavalla. 3.
Asiakirjan sähköistä versiota ja paperiversiota
pidetään samanarvoisina. 15 artikla Väliarviointi Sopimuspuolet sopivat, että sopimuksen toiminnan
ja vaikuttavuuden arvioimiseksi suoritetaan väliarviointi kolmen vuoden
kuluttua sopimuksen väliaikaisen soveltamisen alkamisesta. 16 artikla Velvoitteet sopimuksen voimassaolon
päättymisen tai irtisanomisen yhteydessä Jos sopimuksen voimassaolo päättyy tai se
irtisanotaan 11 artiklan mukaisesti, Seychellien alusten omistajat ovat
edelleen vastuussa kaikista sellaisista sopimuksen tai EU:n lakien
rikkomisista, jotka tapahtuivat ennen sopimuksen voimassaolon päättymistä tai
sen irtisanomista, sekä kaikista voimassaolon päättymisen tai irtisanomisen
ajankohtana maksamatta olevista lupamaksuista tai muista maksuista. 17 artikla Kesto Tätä sopimusta sovelletaan kuuden vuoden ajan sen
voimaantulosta alkaen; voimassaolo jatkuu kuuden vuoden jaksoina, ellei
sopimusta sanota irti 11 artiklan mukaisesti. 18 artikla Väliaikainen soveltaminen Tätä sopimusta sovelletaan väliaikaisesti
päivästä, jona sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten tarvittavien
menettelyjen saattamisesta päätökseen. 19 artikla Voimaantulo Tämä sopimus tulee
voimaan päivänä, jona sopimuspuolet ilmoittavat toisilleen tätä varten
tarvittavien menettelyjen saattamisesta päätökseen. Liite Seychellien kalastusalusten harjoittamaa
kalastusta koskevat edellytykset I luku – Yleiset määräykset
1.
Yleiset velvoitteet
Seychellien alusten, joille on myönnetty
kalastuslupa tämän sopimuksen mukaisesti, on noudatettava EU:n yhteisen
kalastuspolitiikan (YKP) säilyttämis- ja valvontatoimenpiteitä koskevia
säännöksiä ja muita säännöksiä, joilla säännellään EU:n kalastusalusten
kalastusta niiden toiminta-alueella, sekä sopimuksessa vahvistettuja
määräyksiä.
2.
Kalastusalueet
a) EU ilmoittaa Seychelleille sen
alueen koordinaatit, jolla Seychellien alukset voivat harjoittaa toimintaa,
ennen sopimuksen väliaikaista soveltamista. b) Seychellien aluksia kielletään
käyttämästä kierrenuottia tonnikalan ja sen lähilajien parviin 24
meripeninkulman sisäpuolella Mayotten rannikoilta aluevesiä rajoittavista
perusviivoista mitattuna. c) Kalastusalueiden mahdollisista
muutoksista ilmoitetaan Seychellien viranomaisille neljä viikkoa ennen
muutoksen voimaantuloa.
3.
Työehdot
Kansainvälisen työjärjestön (ILO) julistusta
työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista sovelletaan tämän sopimuksen
nojalla aluksille otettujen merimiesten palvelukseen ottamiseen. II luku Soveltamiskausi ja kalastusmahdollisuudet 1.
Sopimuksen 5 artiklan nojalla myönnetyt
kalastusmahdollisuudet ovat kuuden vuoden kaudella seuraavat: 8 kurenuottaa käyttävää tonnikala-alusta, ja 2 huoltoalusta. 2.
Seychellien alukset voivat harjoittaa kalastusta
EU:n vesillä ainoastaan, jos ne kuuluvat IOTC:n laatimaan luetteloon aluksista,
joilla on lupa kalastaa, ja niillä on 6 artiklan määräysten ja tässä
sopimuksessa vahvistettujen edellytysten nojalla ja sopimuksen liitteen
mukaisesti myönnetty kalastuslupa III luku Kalastusluvat 1 jakso Kalastuslupien hakeminen ja myöntäminen 1.
’Kalastusluvalla’ tarkoitetaan oikeutta tai
lisenssiä kalastustoiminnan harjoittamiseen sopimuksessa määrättyjen, mainittua
kalastuslupaa koskevien ehtojen mukaisesti. 2.
Jotta Seychellien alus voi hakea tämän sopimuksen
mukaista kalastuslupaa, a) sen tulee sisältyä Seychellien tiedoksi
antamaan luetteloon aluksista, jotka aikovat kalastaa sopimuksen nojalla; b) sen tulee sisältyä IOTC:n luetteloon
kalastusaluksista, joilla on lupa kalastaa; c) sen on viimeisten 12 kuukauden aikana,
jolloin se on harjoittanut kalastusta laivanvarustajien ja Mayotten välisen
aiemman yksityisen järjestelyn perusteella, täytynyt täyttää kaikki kyseisen
järjestelyn mukaiset edellytyksensä ja velvoitteensa Mayotten suhteen; d) se ei saa sisältyä LIS-luetteloon; e) sillä on oltava käytössään ja sen on
toimitettava tämän sopimuksen nojalla vaadittavat tiedot; ja f) sen on varmistettava, että
kalastuslupahakemus on sopimuksen ja tämän liitteen vaatimusten mukainen. 3.
Kalastuslupaa hakevien Seychellien alusten on
lisäksi noudatettava neuvoston asetuksen (EY) N:o 1006/2008 kalastuslupia
koskevia asiaankuuluvia säännöksiä. 4.
Kaikilla kalastuslupaa hakevilla Seychellien
aluksilla olisi oltava Mayottelle sijoittautunut edustaja, tai jos tämä ei ole
mahdollista, niillä olisi oltava Seychelleille sijoittautunut edustaja.
Edustajan nimi ja osoite on mainittava lupahakemuksessa. 5.
Seychellien viranomaiset toimittavat sopimuksen 2
artiklassa määritellylle EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle kalastuslupaa
koskevan hakemuksen jokaisesta Seychellien aluksesta, joka haluaa harjoittaa
tämän sopimuksen nojalla kalastustoimintaa, vähintään 20 päivää ennen haetun
voimassaoloajan alkamista. 6.
Jos kalastuslupahakemusta ei ole jätetty ennen 5
kohdan mukaista voimassaolokautta, aluksen omistaja tai tämän edustaja voi
kuitenkin toimittaa sen voimassaolokauden aikana viimeistään 20 päivää ennen
kalastustoiminnan alkamista. Tällöin aluksen omistajan tai tämän edustajan on
suoritettava maksut kalastusluvan koko voimassaoloajalta. 7.
EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle EU:n
Mauritiuksessa sijaitsevan edustuston välityksellä esitettävät
kalastuslupahakemukset on tehtävä lomakkeella, jonka malli on lisäyksessä 1, ja
hakemukseen on liitettävä seuraavat asiakirjat: a) tosite
kalastuslupamaksun maksamisesta luvan voimassaoloajalta, b) muu asiakirja
tai todistus, joka tämän sopimuksen nojalla vaaditaan alustyypin mukaisesti
sovellettavissa erityismääräyksissä. 8.
Kaikki lupiin ja saaliisiin liittyvät maksut on
suoritettava EU:n pankkitilille, jota koskevat yksityiskohdat EU ilmoittaa
ennen sopimuksen väliaikaista soveltamista. Pankkisiirtoihin liittyvät
kustannukset ovat aluksen omistajan tai tämän edustajan vastuulla. 9.
Maksuihin sisältyvät satamamaksuja ja
palvelumaksuja lukuun ottamatta kaikki kansalliset ja paikalliset verot ja
maksut. 10.
Seychellien alusten kalastusluvat myönnetään
varustajille tai näiden edustajille kaikkien alusten osalta 15 päivän kuluessa
päivästä, jona EU on saanut kaikki 7 kohdassa tarkoitetut asiakirjat.
Kalastusluvan jäljennös lähetetään Seychelleistä vastaavalle Euroopan unionin
edustustolle. 11.
Kalastuslupa myönnetään aluskohtaisesti, eikä se
ole siirrettävissä muuten kuin jäljempänä 13 kohdassa esitetyn ylivoimaisen
esteen sattuessa. 12.
Seychellien lipun alla purjehtiviin, EU:n vesillä
toimiviin huoltoaluksiin sovelletaan niin ikään lupamenettelyä ja samoja
liitteessä määriteltyjä velvollisuuksia. Kalastustoiminnan
harjoittaminen on tällaisilta aluksilta kielletty. 13.
Todistettavan ylivoimaisen esteen perusteella
Seychellien aluksen kalastuslupa voidaan Seychellien pyynnöstä siirtää jäljellä
olevan voimassaoloajan ajaksi sellaiselle toiselle kelpoisuusehdot täyttävälle
Seychellien alukselle, jolla on vastaavat ominaisuudet, eikä uutta lupamaksua
tarvitse maksaa. 14.
Edellisen aluksen omistajan tai tämän edustajan on
palautettava peruutettu kalastuslupa EU:lle Seychelleistä vastaavan Euroopan
unionin edustuston välityksellä. 15.
Uusi kalastuslupa tulee voimaan päivänä, jona
aluksen omistaja palauttaa peruutetun kalastusluvan EU:lle. Seychelleistä
vastaavalle Euroopan unionin edustustolle on ilmoitettava kalastusluvan
siirtämisestä. 16.
Sen estämättä, mitä tämän liitteen VI luvun
(Valvonta) 2 kohdassa määrätään, kalastuslupa tai sen sähköinen jäljennös on
säilytettävä aluksella koko ajan. 2 jakso Laivanvarustajien maksu, ennakkomaksu ja
maksuselvitys 1.
Laivanvarustajan maksettavaksi tulevat maksut
lasketaan pyydettyä saalistonnia kohden seuraavasti: sopimuksen ensimmäisenä soveltamisvuotena: 110 euroa/tonni;
sopimuksen toisena ja kolmantena
soveltamisvuotena: 115 euroa/tonni; sopimuksen neljäntenä ja viidentenä
soveltamisvuotena: 120 euroa/tonni; sopimuksen kuudentena soveltamisvuotena: 125
euroa/tonni. 2.
Vuotuinen ennakkomaksu, joka Seychellien laivanvarustajien
on maksettava jättäessään hakemuksen EU:n viranomaisille EU:n myöntämää
kalastuslupaa varten, on seuraava: Kurenuottaa
käyttävät tonnikala-alukset Sopimuksen ensimmäisenä soveltamisvuotena
ennakkomaksu on 11 000 euroa, joka vastaa 110:tä euroa/tonni 100 tonnilta
Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. Sopimuksen toisena ja kolmantena soveltamisvuotena
ennakkomaksu on 11 500 euroa, joka vastaa 115:tä euroa/tonni 100 tonnilta
Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. Sopimuksen neljäntenä ja viidentenä
soveltamisvuotena ennakkomaksu on 12 000 euroa, joka vastaa 120:tä
euroa/tonni 100 tonnilta Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen
lähilajeja. Sopimuksen kuudentena soveltamisvuotena
ennakkomaksu on 12 500 euroa, joka vastaa 125:tä euroa/tonni 100 tonnilta
Mayotten vesiltä pyydettyä tonnikalaa ja sen lähilajeja. 3.
Jos saaliit ovat yli 100 tonnia, sovelletaan 1
kohdassa vahvistettua vuotuista määrää saalistonnia kohden. 4.
EU:n viranomaisten on laadittava selvitys edelliseltä
kalenterivuodelta suoritettavista maksuista Seychellien alusten
saalisilmoitusten ja EU:n viranomaisten tiedossa olevien muiden tietojen
perusteella. Seychellien viranomaisille on toimitettava siitä jäljennös
varmennusta varten. 5.
Selvitys on toimitettava Seychellien viranomaisille
ennen kuluvan vuoden 31 päivää maaliskuuta. Seychellien viranomaiset
toimittavat sen ennen 15 päivää huhtikuuta alusten omistajille.
6.
Jos aluksen omistaja kiistää EU:n viranomaisten
esittämän selvityksen, se voi kuulla saalistilastojen vahvistamisesta vastaavia
tieteellisiä laitoksia Seychelleillä ja keskustella sen jälkeen Seychellien
viranomaisten kanssa, joiden on ilmoitettava asiasta komissiolle, lopullisen
selvityksen vahvistamiseksi ennen kuluvan vuoden 31 päivää toukokuuta. Jos
alusten omistajat eivät ole esittäneet huomautuksia mainittuun päivään
mennessä, EU:n viranomaisten laatima selvitys katsotaan lopulliseksi. Jos
lopullisessa selvityksessä vahvistettu summa on pienempi kuin 2 kohdassa
tarkoitettu ennakkomaksu, erotusta ei palauteta alusten omistajille. Huoltoalukset 7.
Huoltoaluksia koskevien lupien hakemismenettely on
sama kuin kalastusaluksiin sovellettava menettely, ja lupaan liittyvä
ennakkomaksu on 3 000 euroa. Jos huoltoaluksia koskevat määräykset, maksut tai
edellytykset muuttuvat, EU:n on ilmoitettava muutoksesta Seychellien
viranomaisille ennen sen voimaantuloa. IV LUKU – Seuranta 1 jakso Saalisilmoitukset 1.
Kaikkien Seychellien alusten, joilla on sopimuksen
mukainen lupa kalastaa EU:n vesillä, on ilmoitettava saaliinsa EU:n
toimivaltaiselle viranomaiselle seuraavien menettelyjen mukaisesti siihen asti,
kun molemmat sopimuspuolet ovat ottaneet käyttöön sähköisen
saalisilmoitusjärjestelmän (ERS): a) Seychellien alusten, joilla on lupa
kalastaa EU:n vesillä, on täytettävä päivittäin jokaisesta EU:n vesille
tehdystä matkasta lisäyksessä 2 esitetyn mallin mukainen saalisilmoitus. Lomake
on täytettävä, vaikka saaliita ei olisikaan. Lomake on täytettävä selkeästi, ja
aluksen päällikön tai hänen edustajansa on allekirjoitettava se. b) Ollessaan EU:n vesillä Seychellien
alusten on ilmoitettava EU:n ja Seychellien viranomaisille vaaditut tiedot
kolmen (3) päivän välein lisäyksessä 2 esitetyssä muodossa. c) Toimittaessaan a ja c kohdassa
tarkoitettuja saalisilmoituslomakkeita Seychellien alusten on –
Seychellien satamaan poiketessaan jätettävä
täytetty lomake Seychellien viranomaisille viiden (5) päivän kuluessa satamaan
saapumisesta, tai ennen lähtöä, jos satamasta lähtö tapahtuu aikaisemmin; –
kaikissa muissa tapauksissa lähetettävä täytetty
lomake Seychellien viranomaisille neljäntoista (14) päivän kuluessa muuhun kuin
Victorian satamaan saapumisesta. d) Saalisilmoituslomakkeista on lähetettävä
samanaikaisesti jäljennökset EU:n Mauritiuksessa sijaitsevalle edustustolle 1
kohdan b alakohdassa vahvistetussa määräajassa. 2 jakso Saalisilmoitukset: EU:n vesille
saapuminen ja niiltä poistuminen 1.
Seychellien lipun alla purjehtivan aluksen
kalastusmatkan kestolla tarkoitetaan tässä liitteessä seuraavaa: –
aikaa, joka kuluu EU:n vesille saapumisen ja niiltä
poistumisen välillä; –
tai aikaa, joka kuluu EU:n vesille saapumisen ja
jälleenlaivauksen välillä; –
tai aikaa, joka kuluu EU:n vesille saapumisen ja
EU:ssa toteutetun saaliin purkamisen välillä. 2.
Seychellien alusten on ilmoitettava vähintään kuusi
(6) tuntia aikaisemmin EU:n viranomaisille aikomuksestaan saapua EU:n vesille
tai poistua niiltä, ja niiden on kalastustoimintaa EU:n vesillä harjoittaessaan
ilmoitettava saaliinsa joka kolmas päivä. 3.
Saapumis-/poistumisilmoituksen yhteydessä kunkin
Seychellien aluksen on ilmoitettava myös sijaintinsa sekä aluksella olevien
saaliiden määrä ja lajit ilmoitushetkellä. Nämä ilmoitukset on toimitettava
lisäyksessä 4 esitetyssä muodossa sähköpostilla tai faksilla mainitussa
lisäyksessä annettuihin osoitteisiin. 4.
Ilman EU:n viranomaisille tehtyä ennakkoilmoitusta
kalastamasta yllätetty Seychellien alus katsotaan ilman kalastuslupaa
kalastavaksi alukseksi. Tällöin sovelletaan VII luvussa tarkoitettuja
seuraamuksia. 3 jakso Saaliiden jälleenlaivaus ja purkaminen
1.
Saaliiden purkamiset
1.
Saaliiden purkamista varten nimetty satama
Seychelleillä on Victoria, Mahé. 2.
Kaikkien Seychellien alusten, jotka haluavat purkaa
saaliita Seychellien nimetyissä satamissa, on ilmoitettava Seychellien
toimivaltaiselle viranomaiselle vähintään 24 tuntia aikaisemmin seuraavat
tiedot: a) satama, jossa saalis puretaan; b) saaliin purkamista aikovan
kalastusaluksen nimi ja kansainvälinen radiokutsutunnus; c) saaliin purkamisen päivämäärä ja
kellonaika; d) purettava määrä lajeittain kilogrammoina
pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan; e) tuotteen jalostusaste. 3.
Saaliin purkaminen katsotaan poistumiseksi EU:n
vesiltä tämän luvun 2 jakson 1 kohdassa määritellyn mukaisesti. Sen vuoksi
Seychellien alusten on toimitettava ilmoitukset puretuista saaliista
Seychellien viranomaisten toimivaltaisille viranomaisille.
2.
Jälleenlaivaukset
1.
Jälleenlaivaus merellä on kiellettyä, ja tämän
määräyksen rikkominen johtaa EU:n lainsäädännön mukaisiin
täytäntöönpanotoimenpiteisiin. Jälleenlaivaukset voidaan suorittaa nimetyssä
Mayotten satamassa. 2.
Jos jälleenlaivaus tapahtuu Mayotten nimetyssä
satamassa, Seychellien alusten varustajien tai niiden edustajien on annettava
EU:n toimivaltaiselle viranomaiselle ja samanaikaisesti Mayotten asianomaiselle
satamaviranomaiselle vähintään 72 tuntia aikaisemmin seuraavat tiedot: a) toimintapaikkana oleva
jälleenlaivaussatama tai -alue; b) luovuttavan Seychellien kalastusaluksen
nimi ja radiokutsutunnus; c) vastaanottavan kalastusaluksen ja/tai
jäähdytysaluksen nimi ja radiokutsutunnus; d) jälleenlaivauksen päivämäärä ja
kellonaika; e) jälleenlaivattava määrä lajeittain
kilogrammoina pyöristettynä lähimpään 100 kilogrammaan; f) tuotteen jalostusaste. 3.
Jälleenlaivaus katsotaan poistumiseksi EU:n vesiltä
2 jakson 1 kohdassa määritellyn mukaisesti. Seychellien alusten on toimitettava
saalisilmoituksensa EU:n toimivaltaisille viranomaisille ja jäljennös niistä
satamaviranomaiselle viimeistään kahdenkymmenenneljän (24) tunnin kuluttua
jälleenlaivauksesta tai, jos luovuttava alus lähtee satamasta aikaisemmin,
ennen sen lähtöä satamasta. 4 jakso
Alusten satelliittiseurantajärjestelmä (VMS) Alusten satelliittiseurantajärjestelmän osalta
kaikkien Seychellien alusten, jotka kalastavat tai aikovat kalastaa tämän
sopimuksen nojalla EU:n vesillä olevilla kalastusalueilla, on noudatettava
kaikkia lisäyksessä 6 olevia määräyksiä. V luku Tarkkailijat 1.
Sopimuspuolet tunnustavat IOTC:n päätöslauselman 11/04
velvoitteiden noudattamisen merkityksen tieteellisiä tarkkailijoita koskevan ohjelman
suhteen. 2.
Seychellien aluksille, joilla on tämän sopimuksen
mukainen lupa kalastaa EU:n vesillä, on päästettävä alukselle EU:n
viranomaisten nimeämiä tarkkailijoita, lukuun ottamatta tapauksia, joissa tila
on rajoitettu turvallisuusvaatimusten vuoksi.
Tarkkailijoiden alukselle nousemiseen sovelletaan seuraavia määräyksiä: a) Seychellien alusten on otettava, jos
mahdollista, alukselle yksi tarkkailija alueellisen tarkkailuohjelman
puitteissa. b) EU:n viranomaisten on laadittava luettelo
Seychellien aluksista, joille on tarkoitus lähettää tarkkailija, sekä luettelo
aluksille sijoitettavista tarkkailijoista. Luettelot on pidettävä ajan tasalla.
Ne on toimitettava Seychellien viranomaisille heti kun ne on laadittu, ja sen
jälkeen joka kolmas kuukausi, jos niitä on päivitetty. c) EU:n viranomaisten on ilmoitettava
Seychellien asianomaisille varustajille tai näiden edustajille alukselle
sijoitettavan tarkkailijan nimi viimeistään 15 päivää ennen tarkkailijan
suunniteltua alukselle saapumista. 3.
Tarkkailijoiden aluksellaoloaika ei saisi kestää
kauemmin kuin tarkkailijoiden tehtävien suorittaminen edellyttää, jollei
tarkkailijaa ole nimitetty alueellisen tarkkailuohjelman puitteissa, jolloin
hän voi jatkaa aluksella oloaan tehtäviensä suorittamiseksi kyseisen ohjelman
puitteissa. EU:n viranomaisten on ilmoitettava aluksellaoloaika Seychellien
alusten omistajille tai niiden edustajille ilmoittaessaan näille aluksille
sijoitettavan tarkkailijan nimen. 4.
Varustaja tai tämän edustaja ja EU:n viranomaiset
sopivat yhdessä tarkkailijan alukselle ottamista koskevista edellytyksistä, kun
luettelo Seychellien aluksista, joille on tarkoitus lähettää tarkkailija, on
toimitettu. 5.
Seychellien alusten varustajien on ilmoitettava
kahden viikon kuluessa ja kymmenen päivän varoitusajalla tarkkailijoiden
alukselle nousemista varten suunnitellut EU:n satamat ja päivämäärät. 6.
Jos tarkkailija nousee alukselle muussa kuin
kotimaassaan sijaitsevassa satamassa, varustajan on vastattava tarkkailijan
matkakuluista. Jos Seychellien alus poistuu EU:n vesiltä EU:n tarkkailijan
ollessa aluksella, on kaikin keinoin pyrittävä varmistamaan tarkkailijan paluu
EU:hun niin pian kuin mahdollista varustajan kustannuksella, ellei tarkkailija
jatka tarkkailutehtäviä Seychellien aluksella muun sopimuksen tai
tarkkailijaohjelman puitteissa. 7.
Jos tarkkailija ei tule sovittuun paikkaan
sovittuna aikana tai sitä seuraavien kahdentoista tunnin kuluessa, Seychellien
aluksen varustaja vapautuu ilman eri toimenpiteitä velvollisuudestaan ottaa
kyseinen tarkkailija alukselle. 8.
Tarkkailijaa on kohdeltava kuten aluksen
päällystöä. Hänen tehtävänään on a) tehdä havaintoja Seychellien alusten
kalastustoiminnasta; b) tarkastaa kalastusta harjoittavien
Seychellien alusten sijainti; c) laatia luettelo käytetyistä pyydyksistä; d) tarkastaa EU:n vesillä pyydettyjä
saaliita koskevat tiedot kalastuspäiväkirjasta; e) tarkastaa sivusaaliiden prosenttiosuudet
ja tehdä arvio poisheitetyistä määristä; f) ilmoittaa kerran viikossa
kalastustiedot, mukaan luettuna aluksella olevien EU:n vesiltä pyydettyjen
saaliiden ja sivusaaliiden määrä, sähköpostilla, faksilla tai muulla
viestintävälineellä. 9.
Seychellien aluksen päällikön on kaikin
kohtuullisin tavoin huolehdittava tarkkailijan fyysisestä turvallisuudesta ja
hyvinvoinnista tämän ollessa aluksella. 10.
Tarkkailijalla on oltava käytettävissään kaikki
tehtäviensä suorittamiseksi tarvittavat keinot. Aluksen päällikön on annettava
hänen käyttöönsä tehtävän suorittamiseen tarvittavat viestintävälineet,
kalastustoimintaan suoraan liittyvät asiakirjat, erityisesti kalastuspäiväkirja
ja lokikirja, sekä mahdollistettava tarpeen mukaan pääsy aluksen eri osiin
tarkkailijan tehtävien helpottamiseksi. 11.
Aluksella olonsa aikana tarkkailijan on a) kaikin mahdollisin tavoin huolehdittava
siitä, ettei hänen alukseen tulonsa ja siellä olonsa keskeytä tai haittaa
kalastustoimintaa; b) kohdeltava huolella aluksella olevia
varusteita ja laitteistoja sekä kunnioitettava kaikkien aluksen asiakirjojen
luottamuksellisuutta; c) tarkkailujakson lopussa ennen Seychellien
alukselta poistumista laadittava ja allekirjoitettava toimintakertomus, joka
toimitetaan EU:n toimivaltaisille viranomaisille ja jonka jäljennös toimitetaan
Seychelleille. Tarkkailija antaa aluksen päällikölle jäljennöksen kertomuksesta
poistuessaan Seychellien alukselta. 12.
Tarkkailijoille järjestetään Seychellien aluksen
varustajan kustannuksella samantasoinen ruokailu ja majoitus kuin aluksen
päällystölle. 13.
Tarkkailijan palkasta ja sovellettavista veroista
vastaavat EU:n toimivaltaiset viranomaiset. VI luku Valvonta 1.
Seychellien alusten on noudatettava pyydyksiä ja
niiden teknisiä määritelmiä koskevaa EU:n lainsäädäntöä ja kaikkia muita niiden
kalastustoimintaan sovellettavia teknisiä toimenpiteitä sekä Intian valtameren
tonnikalatoimikunnan vahvistamia säilyttämis-, hoito- ja muita toimenpiteitä. 2.
Seychellit pitää ajan tasalla olevaa luetteloa
Seychellien aluksista, joille on myönnetty tämän sopimuksen mukainen
kalastuslupa. Luettelo annetaan tiedoksi kalastuksen valvonnasta vastaaville
EU:n viranomaisille heti kun se on laadittu, ja sen jälkeen aina kun sitä
päivitetään. 3.
EU:n vesillä kalastavien Seychellien
kalastusalusten päälliköiden on tehtävä yhteistyötä kaikkien kalastustoiminnan
tarkastus- ja valvontatehtävien suorittamiseen hyväksyttyjen ja selkeästi
osoitettujen EU:n virkailijoiden kanssa. 4.
Tarkastusmenettelyjen turvallisuuden parantamiseksi
alukseen nouseminen olisi suoritettava siten, että tarkastusalus ja tarkastajat
on mahdollista tunnistaa EU:n näiden tehtävien suorittamiseen hyväksymiksi,
sanotun kuitenkaan rajoittamatta EU:n lainsäädännön soveltamista. 5.
EU:n on annettava Seychellien saataville luettelo
kaikista merellä tehtäviin tarkastuksiin käytettävistä tarkastusaluksista FAO:n
UNFSA-sopimuksen (YK:n kalakantasopimus) suositusten mukaisesti. Luetteloon
olisi sisällyttävä muun muassa ·
kalastuksen valvonnassa käytettävien partioalusten
nimet; ·
kalastuksen valvonnassa käytettävien partioalusten
tiedot; ·
kalastuksen valvonnassa käytettävien partioalusten
valokuvat. 6.
EU voi Seychellien tai sen nimeämän elimen
pyynnöstä sallia Seychellien tarkastajien tekevän havaintoja Seychellien
alusten toiminnasta, myös jälleenlaivauksesta, maissa tehtävien tarkastusten
aikana. 7.
Kun tarkastus on saatu päätökseen ja tarkastaja on
allekirjoittanut tarkastuskertomuksen, kertomus saatetaan aluksen päällikön
saataville allekirjoitusta ja mahdollisia kommentteja ja huomautuksia varten.
Tämä allekirjoitus ei vaikuta sopimuspuolten oikeuksiin väitettyyn rikkomiseen
liittyvän menettelyn yhteydessä. Seychellien aluksen päällikölle on annettava
jäljennös tarkastuskertomuksesta ennen kuin tarkastajat poistuvat alukselta. 8.
Toimivaltaisten viranomaisten läsnäolo aluksella ei
saa kestää kauempaa kuin on tarpeen heidän tehtäviensä suorittamiseksi. 9.
Saaliin purkamista tai jälleenlaivausta EU:n
satamassa harjoittavien Seychellien alusten päälliköiden on sallittava EU:n
ja/tai Seychellien tarkastajien toiminta ja helpotettava sitä. 10.
Jos tämän luvun määräyksiä ei noudateta, EU:lla on
oikeus peruuttaa määräyksiä rikkoneen Seychellien aluksen kalastuslupa, kunnes
muodollisuudet on täytetty, ja soveltaa EU:n voimassa olevassa lainsäädännössä
säädettyjä seuraamuksia. Seychelleille on ilmoitettava asiasta. VII luku Täytäntöönpanon valvonta
1.
Seuraamukset
1.
Jos edellä olevien lukujen määräyksiä, meren elollisten
luonnonvarojen hoito- ja säilyttämistoimenpiteitä tai EU:n lainsäädäntöä ei
noudateta, Seychellien aluksiin sovelletaan EU:n lainsäädännön mukaisia
rangaistuksia ja seuraamuksia. 2.
Seychelleille on ilmoitettava viipymättä kaikista
seuraamuksista ja kaikista niihin kuuluvista olennaisista seikoista. 3.
Jos seuraamuksena on kalastusluvan keskeyttäminen
tai peruuttaminen, Seychellit voi hakea keskeytetyn tai peruutetun
kalastusluvan tilalle sen jäljellä olevaksi voimassaoloajaksi uutta
kalastuslupaa toisen varustajan omistuksessa olevalle Seychellien alukselle.
2.
Kalastusaluksen pysäyttäminen ja takavarikoiminen
1.
EU:n viranomaisten on ilmoitettava viipymättä
Seychelleille jokaisesta pysäytetystä ja/tai takavarikoidusta sopimuksen
perusteella toimintaa harjoittavasta kalastusaluksesta, ja toimitettava 48
tunnin kuluessa jäljennös tarkastuskertomuksesta, jossa annetaan selvitys
pysäyttämiseen ja/tai takavarikoimiseen johtaneista olosuhteista ja syistä. 2.
Tietojenvaihtomenettely aluksen pysäyttämisen
ja/tai takavarikoimisen yhteydessä a) Aluksen pysäyttämiseen ja/tai
takavarikointiin liittyvän EU:n lainsäädännön mukaisia oikeuskäsittelyn
määräaikoja ja menettelyjä noudattaen on järjestettävä edellä mainittujen
tietojen vastaanottamisen jälkeen Euroopan komission ja Seychellien
toimivaltaisten viranomaisten välinen sovittelukokous. b) Kokouksessa sopimuspuolet luovuttavat
toisilleen kaikki olennaiset asiakirjat ja tiedot, joista voi olla hyötyä
tilanteeseen johtaneiden seikkojen selvittämisessä. Varustajalle tai sen
edustajalle on ilmoitettava kokouksen tuloksista sekä kaikista pysäyttämisen
ja/tai takavarikoinnin mahdollisesti aiheuttamista toimenpiteistä. 3.
Pysäyttämisen ja/tai takavarikoinnin selvittäminen a) Oletettu rikkominen on pyrittävä
ratkaisemaan sovittelumenettelyllä. Tämä menettely on saatava päätökseen
viimeistään kolmantena työpäivänä pysäyttämisestä ja/tai takavarikoinnista EU:n
lainsäädännön mukaisesti. b) Sovintoratkaisun tapauksessa sovelletaan
EU:n lainsäädännössä säädettyjä asiaa koskevia menettelyjä.
Jos sovintoratkaisu ei ole mahdollinen, asia viedään oikeuskäsittelyyn. c) Seychellien alus päästetään lähtemään ja
sen päällikkö vapautetaan vastuusta heti, kun sovintoratkaisusta johtuvat
velvoitteet on täytetty ja oikeuskäsittely on päättynyt. 4.
Seychelleille tiedotetaan aloitetuista
menettelyistä ja toteutetuista seuraamuksista. Lisäykset 1.
Kalastusluvan hakulomake 2.
Nuottaa käyttävien
tonnikala-alusten saalisilmoituslomake 3.
Ilmoitusten muodot 4.
Suuntaviivat kalastustoimintaa koskevien tietojen
sähköisen kirjaamis- ja raportointijärjestelmän (ERS) täytäntöönpanoa ja
hallinnointia varten 5.
VMS-viestien välittäminen – Sijainti-ilmoitus 6.
VMS-toimintakehys Lisäys 1 Kalastuslupahakemus I
- HAKIJA 1. Hakijan nimi: 2. Tuottajaorganisaation
tai varustajan edustajan nimi: 3. Tuottajaorganisaation
tai varustajan edustajan osoite: 4. Puhelin: Faksi: Sähköposti: 5. Aluksen
päällikön nimi: Kansalaisuus: Sähköposti: 6. Varustaja
tai charter-yritys, jos eri kuin edellä: II
- ALUKSEN TUNNISTETIEDOT 1. Aluksen nimi: 2. Lippuvaltio: Rekisteröintisatama: 3. Ulkoiset merkinnät: MMSI-nro: IMO-nro: RFMO-nro (alueellinen kalastuksenhoitojärjestö): 5. Nykyisen
rekisteröinnin päivämäärä (pp/kk/vvvv): ......./......./......... Edellinen lippuvaltio (jos on):…………………………………………………… 6. Rakennuspaikka: Päiväys (pp/kk/vvvv): …...../…..../…….….. Kansainvälinen radiokutsutunnus: 7. Radiokutsun taajuus: HF: ……………………………… VHF: …………………............ Aluksen satelliittipuhelinnumero: III
- ALUKSEN TEKNISET TIEDOT 1. Kokonaispituus
(m): .................................... Kokonaisleveys (m): ...................................
Bruttovetoisuus (GT): …………………….……….…… Nettovetoisuus:…..……...…..…………….. 2. Runkomateriaali: Teräs ¨ Puu ¨ Polyesteri ¨ Muu ¨ ………………………………………………………………… 3. Moottorityyppi Koneteho (hv): Moottorin valmistaja: 4. Miehistön
jäsenten enimmäismäärä: 5. Säilytysmenetelmä
aluksella: Jää ¨ Jäähdytys ¨ Edellisten yhdistelmä ¨ Jäädytys ¨ 6. Prosessointikapasiteetti
/ 24 h (tonnia): Kalaruumien lukumäärä: Kalaruumien kokonaisvetoisuus (m³): 7. Alustyyppi ¨ Nuotta-alus ¨ Pitkäsiima-alus ¨ Tukialus (*) 8. VMS.
Automaattisen paikannuslaitteen tiedot: Valmistaja: Malli: Sarjanumero: Ohjelmistoversio: Satelliittioperaattori (MCSP): IV
– KALASTUSTOIMINTA 1. Sallitut
pyydykset: 2. Vedet, joilla
kalastus on sallittua: 3. Kohdelajit:
______________________________________________________________________________________ 4. Haettu
lupa-aika, alkamispäivä (pp/kk/vvvv): ……..… / ………. / ………..……. päättymispäivä:
…….…./ …….. / ……… 5. Sivusaaliiden
käsittelyä koskeva vaatimus: EU:n lainsäädännön mukaisesti 6. Raportointivaatimus:
EU:n lainsäädännön mukaisesti. Allekirjoittanut
vakuuttaa, että tässä hakemuksessa annetut tiedot ovat tosia ja oikeita ja
vilpittömässä mielessä annettuja. Laadittu ________________________________________,
_____ _______________________ 20__ ___ Hakijan allekirjoitus
_______________________________________________________________ VAIN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN Lupamaksu euroina:
_________________________________________ Käsittelymaksu euroina:
__________________________________ ¨ Sekin nro: _________________________ ¨ Pankkisiirron viiteª:
__________________________Kuitin nro: _______ Kassanhoitajan allekirjoitus: ______________________________________________________
Päiväys (pp/kk/vvvv): ____ / _____ / _____ (*) Luettelo kyseisen
aluksen tukemista kalastusaluksista olisi liitettävä tähän lomakkeeseen, jos
mahdollista. Luettelossa olisi ilmoitettava nimi sekä RFMO- (IOTC-) numero. Lisäys
2 Statement of catch form
for tuna seiners / Fiche de déclaration de captures pour thoniers senneurs DEPART / SALIDA / DEPARTURE || ARRIVEE / LLEGADA / ARRIVAL || NAVIRE / BARCO / VESSEL || PATRON / PATRON / MASTER || FEUILLE PORT / PUERTO / PORT DATE / FECHA / DATE HEURE / HORA / HOUR LOCH / CORREDERA / LOCH || PORT / PUERTO / PORT DATE / FECHA / DATE HEURE / HORA / HOUR LOCH / CORREDERA / LOCH || || || HOJA / SHEET N° DATE FECHA DATE || POSITION (chaque calée ou midi) POSICION (cada lance o mediadia) POSITION (each set or midday) || CALEE LANCE SET || CAPTURE ESTIMEE ESTIMACION DE LA CAPTURA ESTIMATED CATCH || ASSOCIATION ASSOCIACION ASSOCIATION || COMMENTAIRES OBSERVATIONES COMMENTS || || COURANT CORRIENTE CURRENT || || || || || || 1 ALBACORE RABIL YELLOWFIN || 2 LISTAO LISTADO SKIPJACK || 3 PATUDO PATUDO BIGEYE || AUTRE ESPECE préciser le/les nom(s) OTRA ESPECIE dar el/los nombre(s) OTHER SPECIES give name(s) || REJETS préciser le/les nom(s) DESCARTES dar el/los nombre(s) DISCARDS give name(s) || || || || || || || Route/Recherche, problèmes divers, type d'épave (naturelle/artificielle, balisée, bateau), prise accessoire, taille du banc, autres associations, … Ruta/Busca, problemas varios, tipo de objeto (natural/artificial, con baliza, barco), captura accesoria, talla del banco, otras asociaciones, … Steaming/Searching, miscellaneous problems, log type (natural/artificial, with radio beacon, vessel), by catch, school size, other associations, … || || || || || || || || || Taille Talla Size || Capture Captura Catch || Taille Talla Size || Capture Captura Catch || Taille Talla Size || Capture Captura Catch || Nom Nombre Name || Taille Talla Size || Capture Captura Catch || Nom Nombre Name || Taille Talla Size || Capture Captura Catch || || || || || || || || || || Une calée par ligne / Uno lance cada línea / One set by line || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || || SIGNATURE DATE Lisäys 3 Suuntaviivat kalastustoimintaa koskevien
tietojen sähköisen kirjaamis- ja raportointijärjestelmän (ERS) täytäntöönpanoa
ja hallinnointia varten
1 jakso Yleiset
määräykset 1.
Kaikilla Seychellien kalastusaluksilla, joilla on
lupa kalastaa EU:n vesillä, on oltava sen ajan, kun alus on liitteessä olevan I
luvun 2 kohdan a alakohdassa määritetyllä kalastusalueella, jäljempänä
’kalastusalue’, sähköinen järjestelmä, jäljempänä ’ERS-järjestelmä’, jolla
voidaan kirjata ja toimittaa kalastustoimintaa koskevat tiedot, jäljempänä
’ERS-tiedot’. 2.
Jos Seychellien aluksella ei ole ERS-järjestelmää
tai jos alukselle asennettu ERS-järjestelmä ei toimi, alus ei saa tulla EU:n
vesille harjoittamaan kalastustoimintaa. 3.
EU:n viranomaisten on ilmoitettava Seychelleille
sen EU:n kalastuksenseurantakeskuksen yksityiskohtaiset tiedot, joka vastaa
tämän sopimuksen mukaisten toimien seurannasta. 4.
Seychellien kalastuksenseurantakeskus toimittaa
Seychellien aluksilta saadut aikasidonnaiset ERS-tiedot (COE, COX, PNO)
automaattisesti ja viipymättä EU:n kalastuksenseurantakeskukselle. Päivittäiset
saalisilmoitukset (FAR) toimitetaan automaattisesti ja viipymättä Seychellien
kalastuksenseurantakeskukselle. 5.
Seychellit varmistaa, että sen
kalastuksenseurantakeskuksella on tietokoneet ja ohjelmistot, jotka tarvitaan
ERS-tietojen automaattiseen toimittamiseen XML-muodossa, joka on käytettävissä
sivustolla [http://ec.europa.eu/cfp/control/codes/index_en.htm], ja että sillä
on varmuusmenettelyt, joilla ERS-tiedot kirjataan ja tallennetaan
koneluettavassa muodossa vähintään kolmen vuoden ajaksi. 6.
Kaikki 5 kohdassa tarkoitettuun muotoon tehtävät
muutokset tai päivitykset kirjataan ja päivätään, ja niiden on oltava
toiminnassa kuuden kuukauden kuluttua muutoksen tai päivityksen
täytäntöönpanosta. 7.
ERS-tietojen toimittamisessa käytetään EU:n
viranomaisten hallinnoimia sähköisiä viestintävälineitä (DEH eli Data Exchange
Highway). 8.
EU ja Seychellit nimeävät kumpikin yhden
ERS-yhteyspisteen. a) ERS-yhteyspiste nimetään vähintään
kuuden kuukauden ajaksi. b) EU:n kalastuksenseurantakeskus ja
Seychellien kalastuksenseurantakeskus ilmoittavat toisilleen oman
ERS-yhteyspisteensä yhteystiedot (nimi, osoite, puhelin- ja teleksinumerot,
sähköposti). c) Mahdollisista yhteystietojen muutoksista
on ilmoitettava viipymättä. 2 jakso ERS-tietojen
laatiminen ja toimittaminen 1.
Seychellien alusten on a) toimitettava päivittäin ERS-tiedot
kustakin EU:n kalastusalueella viettämästään päivästä; b) kirjattava jokaiselta nuotanvedolta
kunkin pyydetyn ja aluksella pidetyn lajin määrä kohdelajeittain tai
sivusaaliittain ja/tai poisheitetyn saaliin määrä; c) ilmoitettava kunkin EU:n myöntämässä
kalastusluvassa yksilöidyn lajin osalta myös poisheitetyt tai vahingoittuneet
saaliit; d) yksilöitävä kukin laji FAO:n
kolmikirjaimisella koodilla; e) ilmoitettava määrät kilogrammoina
elopainoa tai tarvittaessa kappalemääränä; f) kirjattava ERS-tietoihin kustakin EU:n
myöntämässä kalastusluvassa yksilöidystä lajista jälleenlaivatut ja/tai puretut
määrät; g) kirjattava ERS-tietoihin jokaisen EU:n
kalastusalueelle saapumisen (COE) ja sieltä poistumisen (COX) yhteydessä tieto,
jossa eritellään kunkin EU:n myöntämässä kalastusluvassa yksilöidyn lajin
osalta määrät, jotka aluksella ovat saapumis- ja poistumishetkellä; h) toimitettava ERS-tiedot päivittäin
Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle 1 jakson 5 kohdassa tarkoitettua
esitysmuotoa käyttäen viimeistään klo 23.59 UTC. 2.
Päällikkö vastaa kirjattujen ja toimitettujen
ERS-tietojen paikkansapitävyydestä. 3.
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on
lähetettävä ERS-tiedot automaattisesti ja välittömästi EU:n
kalastuksenseurantakeskukselle. 4.
EU:n kalastuksenseurantakeskus vahvistaa
vastausviestillä ERS-tietojen vastaanottamisen ja käsittelee kaikkia
ERS-tietoja luottamuksellisina. 3 jakso Toimintahäiriö
Seychellien aluksen ERS-järjestelmässä ja/tai ERS-tietojen toimituksessa
aluksen ja Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen välillä 1.
Seychellien on ilmoitettava viipymättä Seychellien
aluksen päällikölle ja/tai omistajalle tai tämän edustajalle kaikista alukselle
asennetun ERS-järjestelmän teknisistä toimintahäiriöistä tai siitä, ettei
ERS-tietojen lähettäminen aluksen ja Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen
välillä onnistu. 2.
Seychellien on ilmoitettava EU:n viranomaisille
häiriöstä ja korjaavista toimista. 3.
Jos kyseessä on ERS-järjestelmän toimintahäiriö
Seychellien aluksella, aluksen päällikön ja/tai varustajan on korjattava tai
vaihdettava viallinen ERS-järjestelmä kymmenen päivän kuluessa. Jos Seychellien
alus käy satamassa kyseisten kymmenen päivän kuluessa, se saa jatkaa
kalastustoimintaansa EU:n kalastusalueella sitten, kun sen ERS-järjestelmä on
täysin toimiva, eikä tähän tarvita EU:n antamaa lupaa. 4.
Seychellien alus ei saa ERS-järjestelmän teknisen
vian tai toimintahäiriön jälkeen lähteä satamasta, ellei a) ERS- järjestelmä ole taas täysin
toimintakunnossa Seychellejä ja EU:ta tyydyttävällä tavalla, tai b) Seychellien alus saa Seychellien
toimivaltaiselta viranomaiselta lupaa lähteä satamasta tapauksessa, jossa alus
ei aio aloittaa uudelleen kalastustoimintaa EU:n vesillä. c) Jälkimmäisessä tapauksessa Seychellien on
ilmoitettava EU:lle päätöksestään ennen kuin se antaa Seychellien alukselle
luvan lähteä satamasta. 5.
Jokaisen EU:n kalastusalueella kalastavan
Seychellien aluksen, jolla on viallinen ERS-järjestelmä, on toimitettava kaikki
ERS-tiedot Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle ja EU:lle päivittäin
viimeistään klo 23.59 UTC jollakin muulla sähköisellä viestintävälineellä,
siihen asti kun ERS-järjestelmä on korjattu 3 kohdassa tarkoitettua määräaikaa
noudattaen. 6.
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on
toimitettava ERS-tiedot, joita ei voitu saattaa EU:n viranomaisten käytettäväksi
ERS-järjestelmän kautta 1 kohdassa tarkoitetun häiriön vuoksi, EU:n
kalastuksenseurantakeskukselle jossain muussa yhteisesti sovitussa
vaihtoehtoisessa sähköisessä muodossa. Tätä vaihtoehtoista tietojen
toimittamista olisi pidettävä ensisijaisen tärkeänä, koska tietojen
toimittamisen tavallisia määräaikoja ei voida noudattaa. 7.
Jos EU:n kalastuksenseurantakeskus ei saa alukselta
ERS-tietoja kolmeen peräkkäiseen päivään, EU voi määrätä Seychellien aluksen
palaamaan heti EU:n nimeämään satamaan tutkintaa varten. 4 jakso Kalastuksenseurantakeskukseen
liittyvä toimintahäiriö – EU:n kalastuksenseurantakeskus ei vastaanota
ERS-tietoja 1.
Jos sopimuspuolen kalastuksenseurantakeskus ei
vastaanota ERS-tietoja, sen on viipymättä ilmoitettava asiasta toiselle sopimuspuolelle
ja tarvittaessa edistettävä ongelman ratkaisemista. 2.
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen ja EU:n
kalastuksenseurantakeskuksen on sovittava yhteisesti vaihtoehtoisista
sähköisistä viestintävälineistä, joita on käytettävä ERS-tietojen toimittamiseen,
jos kalastuksenseurantakeskuksessa ilmenee toimintahäiriö, sekä tiedotettava
toisilleen mahdollisista muutoksista viipymättä. 3.
Jos EU:n kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa, ettei
se ole saanut ERS-tietoja, ja Seychellien kalastuksenseurantakeskus yksilöi
ongelman syyt, Seychellien on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet ongelman
ratkaisemiseksi. Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on ilmoitettava EU:n
kalastuksenseurantakeskukselle ongelmasta sekä tuloksista ja toteutetuista
toimenpiteistä 24 tunnin kuluessa toimintahäiriön toteamisesta. 4.
Jos ongelman ratkaiseminen kestää kauemmin kuin 24
tuntia, Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on toimitettava puuttuvat ERS-tiedot
viipymättä EU:n kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen jotakin 3 jakson 6
kohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä viestintävälinettä. 5.
EU ilmoittaa toimintahäiriöistä toimivaltaisille
seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei Seychellien aluksia
epäiltäisi sääntöjen rikkomisesta sen vuoksi, ettei Seychellien kalastuksenseurantakeskus
ole toimittanut ERS-tietoja kyseiseen kalastuksenseurantakeskukseen liittyvän
toimintahäiriön johdosta. 5 jakso Kalastuksenseurantakeskuksen
huoltotoimet 1.
Kalastuksenseurantakeskuksen suunnitelluista
huoltotoimista (huolto-ohjelma), jotka voivat vaikuttaa ERS-tietojen
toimittamiseen, olisi ilmoitettava toiselle kalastuksenseurantakeskukselle
vähintään 72 tuntia etukäteen, ja samalla on mahdollisuuksien mukaan
ilmoitettava huoltotöiden päivämäärä ja kesto. Tiedot keskeytyksistä, käyttöhäiriöistä
tai huoltotoimista, joita ei ollut suunniteltu, olisi ilmoitettava
mahdollisimman pian toiselle kalastuksenseurantakeskukselle. 2.
Huoltotoimien aikana ERS-tietojen lähettäminen voi
odottaa siihen saakka, kun järjestelmä on uudelleen toiminnassa. Kyseiset
ERS-tiedot on toimitettava välittömästi sen jälkeen, kun keskeytys on
päättynyt. 3.
Jos huoltotoimet kestävät yli 24 tuntia, ERS-tiedot
toimitetaan toiselle kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen jotakin 3 jakson 6
kohdassa tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä välinettä. 4.
Seychellit ja EU ilmoittavat huoltotoimista
toimivaltaisille seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei
Seychellien aluksia epäiltäisi sääntöjen rikkomisesta sen vuoksi, ettei
ERS-tietoja ole toimitettu kalastuksenseurantakeskuksen huoltotoimien johdosta. Lisäys 4 Ilmoitusten
muodot Saapumisilmoitus (COE)[1] Sisältö || Lähetys Määräpaikka || FRA Toiminnan koodi || COE Aluksen nimi || Kansainvälinen radiokutsutunnus || Saapumissijainti || LT/LG Saapumispäivä ja -kellonaika (UTC) || pp/kk/vvv – hh.mm Aluksella oleva kalamäärä (Mt) lajeittain: || Keltaevätonnikala (YFT) || (Mt) Isosilmätonnikala (BET) || (Mt) Boniitti (SKJ) || (Mt) Muut (täsmennettävä) || (Mt) Poistumisilmoitus (COX)[2] Sisältö || Lähetys Määräpaikka || FRA Toiminnan koodi || COX Aluksen nimi || Kansainvälinen radiokutsutunnus || Saapumissijainti || LT/LG Poistumispäivä ja -kellonaika (UTC) || pp/kk/vvv – hh.mm Aluksella oleva kalamäärä (Mt) lajeittain: || Keltaevätonnikala (YFT) || (Mt) Isosilmätonnikala (BET) || (Mt) Boniitti (SKJ) || (Mt) Muut (täsmennettävä) || (Mt) Saalisilmoituksen (CAT)
muoto aluksen saavuttua EU:n kalastusalueelle[3]. Sisältö || Lähetys Määräpaikka || FRA Toiminnan koodi || CAT Aluksen nimi || Kansainvälinen radiokutsutunnus || Ilmoituspäivä ja -kellonaika (UTC) || pp/kk/vvv – hh.mm Aluksella oleva kalamäärä (Mt) lajeittain: || Keltaevätonnikala (YFT) || (Mt) Isosilmätonnikala (BET) || (Mt) Sisältö || (Mt) Muut (täsmennettävä) || (Mt) Pyydysten laskujen lukumäärä edellisen ilmoituksen jälkeen || Kaikki ilmoitukset on toimitettava toimivaltaiselle viranomaiselle
seuraavaan faksinumeroon, sähköpostiosoitteeseen tai postiosoitteeseen: Sähköposti: cnsp-france@developpement-durable.gouv.fr Faksi:
(+33) 2 97 55 23 75 Postiosoite:
Avenue Louis Bougo, F-56410 Etel, FRANCE Lisäys 5 VMS-viestien välittäminen Sijainti-ilmoitus Tieto || Koodi || Pakollinen (O) /Vapaaehtoinen (F) || Huomautukset Tietueen alku || SR || O || Järjestelmätieto – osoittaa tietueen alun Vastaanottaja || AD || O || Viestiä koskeva tieto – vastaanottaja. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi Lähettäjä || FS || O || Viestiä koskeva tieto – lähettäjä. Kolmikirjaiminen ISO-maakoodi Viestityyppi || TM || O || Viestiä koskeva tieto – viestityyppi, 'POS' Radiokutsutunnus || CR || O || Alusta koskeva tieto – aluksen kansainvälinen radiokutsutunnus Sopimuspuolen sisäinen viitenumero || IR || F || Alusta koskeva tieto – sopimuspuolen yksilöllinen numero (lippuvaltion kolmikirjaiminen ISO-koodi, jota seuraa numero) Ulkoinen rekisterinumero || XR || F || Alusta koskeva tieto – aluksen kyljessä oleva numero Lippuvaltio || FS || F || Lippuvaltiota koskeva tieto Leveysaste || The || O || Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainti asteina ja minuutteina N/S AAMM (WGS -84) Pituusaste || Lo || O || Aluksen sijaintia koskeva tieto – sijainti asteina ja minuutteina E/W AAMM (WGS-84) Päivämäärä || DA || O || Aluksen sijaintiin liittyvä yksityiskohta – sijainnin kirjaamisen päivä (UTC) (VVVVKKPP) Tunti || TI || O || Aluksen sijaintiin liittyvä yksityiskohta – sijainnin kirjaamisen kellonaika (UTC) (TTMM) Tietueen loppu || ER || O || Järjestelmätieto, joka osoittaa tietueen lopun Merkistö: ISO 8859.1 Tietojen siirrossa käytetään seuraavaa rakennetta: –
tietoyksikön alku ilmoitetaan kaksoisvinoviivalla
(//) ja kentän koodilla 'SR'; –
tietoelementin alku ilmoitetaan kaksoisvinoviivalla
(//) ja kentän koodilla; –
kentän koodi ja tieto erotetaan vinoviivalla (/); –
tietoparit erotetaan välilyönnillä; –
tietueen loppu ilmoitetaan koodilla 'ER' ja
kaksoisvinoviivalla (//); –
vapaaehtoiset tiedot lisätään kirjaamisen alkamisen
ja lopettamisen väliin. Lisäys 6 Alusten satelliittiseurantajärjestelmä
(VMS) Yleiset
periaatteet 1.
Sopimuksen liitteessä olevan IV luvun 4 jaksossa
mainitun alusten satelliittiseurantajärjestelmän osalta kaikki EU:n
kalastusalueella, sellaisena kuin se määritellään liitteessä olevan I luvun 2
kohdan a alakohdassa, jäljempänä 'kalastusalue', kalastavien tai kalastusta
aikovien Seychellien alusten on täytettävä kaikki seuraavassa esitetyt
määräykset. 2.
Jos Seychellien aluksella ei ole VMS-järjestelmän
aluksen paikannuslaitetta (VLD) tai jos alukselle asennettu VLD ei toimi, alus
ei saa tulla EU:n kalastusalueelle harjoittamaan kalastustoimintaa. 3.
Seychellien alusten sijaintia ja liikkeitä on
seurattava muun muassa VMS:llä syrjimättömästi jäljempänä esitettyjä määräyksiä
noudattaen. 4.
VMS:n tarkoituksia varten EU:n viranomaisten on
ilmoitettava EU:n kalastuksenseurantakeskuksille EU:n kalastusalueen
maantieteelliset koordinaatit (leveys- ja pituusasteet). 5.
EU:n viranomaisten on toimitettava Seychellien
toimivaltaisille viranomaisille kyseiset tiedot sähköisessä muodossa WGS-84 datum
-järjestelmässä asteen desimaaleina. 6.
EU:n viranomaiset ja Seychellien
kalastuksenseurantakeskus ilmoittavat toisilleen yhteystietonsa eli
sähköpostiosoitteet https-muodossa tai tarvittaessa muita turvallisia
viestintäprotokollia käyttäen, niiden kalastuksenvalvontakeskuksissa käytössä
olevat spesifikaatit sekä muut mahdolliset, häiriötilanteissa käytettäväksi
tarkoitetut vaihtoehtoiset viestintävälineet. 7.
Kaikilla kalastuslupaa hallussaan pitävillä
Seychellien aluksilla on oltava asennettuna täysin toimiva aluksen
paikannuslaite (VLD), joka mahdollistaa alusten maantieteellisten
koordinaattien ilmoittamisen Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle
automaattisesti ja keskeytymättä. 8.
Sijaintitiedot on ilmoitettava tunnin välein. 9.
On sovittu, että jommankumman sopimuspuolen
pyynnöstä vaihdetaan tietoja käytössä olevista satelliittiseurantajärjestelmän
laitteista sen varmistamiseksi, että kyseiset laitteet vastaavat täysin toisen
sopimuspuolen vaatimuksia tässä esitettyjen määräysten noudattamiseksi. 10.
Sopimuspuolet sopivat tarkistavansa näitä
määräyksiä tarpeen vaatiessa, erityisesti silloin kun esiintyy yksittäisiin
Seychellien aluksiin liittyviä toimintahäiriöitä tai poikkeavuuksia. EU:n
viranomaiset ilmoittavat tällaisista tapauksista Seychellien toimivaltaisille
viranomaisille ja Euroopan komissiolle vähintään 15 päivää ennen tarkistusta,
joka tapahtuu sekakomitean puitteissa. 11.
Tässä esitettyjen määräysten tulkintaa tai
soveltamista koskevat riidat edellyttävät sopimuspuolten kuulemista sopimuksen 8
artiklassa määrätyssä sekakomiteassa. VMS-järjestelmän
eheys 12.
Seychellien aluksen päällikköä ja kaikkia hänen
valtuuttamiaan henkilöitä kielletään sulkemasta aluksen paikannuslaitetta tai
estämästä sen toimintaa tai muokkaamasta millään tavoin Seychellien
kalastuksenseurantakeskukselle toimitettavia tietoja silloin, kun alus kalastaa
EU:n kalastusalueella. 13.
Aluksen päällikkö vastaa kirjattujen ja
toimitettujen kalastuspäiväkirjatietojen paikkansapitävyydestä. 14.
Päällikkö varmistaa erityisesti, että a) tietoja ei muuteta millään tavoin; b) satelliittiseurantalaitteiden antennien
toimintaa ei estetä millään tavoin; c) satelliittiseurantalaitteiden
käyttövoiman saanti ei keskeydy millään tavoin; d) Seychellien aluksen paikannuslaitetta ei
poisteta aluksesta tai paikasta, johon se on alun perin asennettu; e) Seychellien aluksen paikannuslaitteen
mahdollisesta korvaamisesta ilmoitetaan viipymättä EU:n toimivaltaiselle
viranomaiselle; f) aluksen päällikölle voidaan määrätä
edellä mainittujen velvoitteiden rikkomisesta seuraamuksia sovellettavan EU:n
lainsäädännön mukaisesti. 15.
Aluksen satelliittiseurantajärjestelmän laite- ja
ohjelmistokomponenttien on oltava suojattuja siten, ettei niihin voida syöttää
eikä niistä voida poistaa vääriä sijaintitietoja eikä niiden sisältämiä
sijaintitietoja voida muuttaa manuaalisesti. 16.
Järjestelmän on oltava täysin automaattinen ja
toimintakykyinen kaikkina aikoina ympäristöoloista riippumatta.
Satelliittipaikannuslaitteiden tuhoaminen, vahingoittaminen,
toimintakyvyttömäksi tekeminen tai muunlainen häirintä on kiellettyä. 17.
Aluksen maantieteellinen sijainti määritetään
siten, että virhemarginaali on alle 100 metriä ja luotettavuusväli 99
prosenttia. VMS-tietojen
toimittaminen 18.
Kun tämän sopimuksen perusteella kalastava
Seychellien alus saapuu EU:n kalastusalueelle, Seychellien
kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa saapumisen jälkeiset sijaintiraportit
automaattisesti EU:n kalastuksenseurantakeskukselle noudattaen 8 kohdassa
vahvistettua raportointitiheyttä. 19.
Lähetetyt VMS-viestit tunnistetaan seuraavilla
kolmikirjaimisilla koodeilla: a) ”ENT” – ensimmäinen kunkin aluksen EU:n
kalastusalueelle saapumisen jälkeen toimittama VMS-tietoraportti; b) ”POS” – kaikki kunkin aluksen EU:n
kalastusalueella ollessaan toimittamat VMS-tietoraportit; c) ”EXI” – ensimmäinen kunkin aluksen EU:n
kalastusalueelta poistumisen jälkeen toimittama VMS-tietoraportti. 20.
Silloin kun on vahvaa näyttöä siitä, että
Seychellien alus toimii sääntöjen vastaisesti, raportointitiheys voidaan
muuttaa enintään 30 minuutiksi. a) EU:n kalastuksenseurantakeskuksen on
toimitettava näyttö Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle ja Euroopan
komissiolle ja toimitettava sen mukana raportointitiheyden muutospyyntö.
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on lähetettävä tiedot EU:n kalastuksenseurantakeskukselle
automaattisesti ja reaaliajassa välittömästi pyynnön saatuaan. b) EU:n kalastuksenseurantakeskuksen on
ilmoitettava seurantamenettelyn lopettamisesta välittömästi Seychellien
kalastuksenseurantakeskukselle ja Euroopan komissiolle. c) Seychellien
kalastuksenvalvontakeskukselle ja Euroopan komissiolle on ilmoitettava tämän
kohdan mukaiseen erityispyyntöön perustuvan seurantamenettelyn jatkotoimista. 21.
Edellä 19 kohdassa tarkoitetut viestit on
toimitettava sähköisesti https-muodossa tai käyttäen muita turvallisia
viestintäprotokollia, joista on sovittu asianomaisten
kalastuksenvalvontakeskusten kesken jo ennakolta. VMS-laitteen
toimintahäiriö Seychellien aluksella 22.
Jos Seychellien alukselle asennettuun aluksen
paikannuslaitteeseen tulee tekninen vika tai toimintahäiriö, aluksen päällikön
on toimitettava millä tahansa edellä 6 kohdassa sovitulla viestintävälineellä
Seychellien kalastuksenseurantakeskukselle edellä 19 kohdassa mainitut tiedot
alkaen siitä ajankohdasta, jona EU:n toimivaltainen viranomainen ilmoitti
viasta tai toimintahäiriöstä. 23.
Tällaisessa tapauksessa on lähetettävä vähintään
yksi kokonaissijaintiraportti neljän tunnin välein niin kauan kuin Seychellien
alus on EU:n kalastusalueella. Kokonaissijaintiraportissa ilmoitetaan kyseisen
aluksen päällikön näiden neljän tunnin aikana rekisteröimät tuntikohtaiset
sijainnit lisäyksessä 5 kuvatulla tavalla. 24.
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on
lähetettävä nämä viestit viipymättä EU:n kalastuksenseurantakeskukselle. EU:n
toimivaltainen viranomainen voi tarvittaessa tai epäilytapauksissa pyytää
tiettyä Seychellien alusta toimittamaan sijaintiraportin tunnin välein. 25.
Viallinen laite on korjattava tai korvattava
toisella heti, kun Seychellien alus päättää kalastusmatkansa. Uusi kalastusmatka
voi alkaa vasta sitten, kun laite on korjattu tai korvattu toisella, ja se on
saanut asianmukaisen hyväksynnän Seychellien toimivaltaiselta viranomaiselta,
joka ilmoittaa päätöksestään EU:n viranomaisille. Kalastuksenseurantakeskukseen
liittyvä toimintahäiriö – EU:n kalastuksenseurantakeskus ei vastaanota
VMS-tietoja 26.
Jos jompikumpi kalastuksenseurantakeskus ei saa
VMS-tietoja, sen on ilmoitettava asiasta viipymättä toiselle
kalastuksenseurantakeskukselle, ja tarvittaessa ne tekevät yhteistyötä ongelman
ratkaisemiseksi. 27.
Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen ja EU:n
kalastuksenseurantakeskuksen on sovittava yhteisesti ennen sopimuksen
väliaikaista soveltamista vaihtoehtoisista sähköisistä viestintävälineistä,
joita VMS-tietojen toimittamiseen on käytettävä, jos
kalastuksenseurantakeskuksessa ilmenee toimintahäiriö, sekä tiedotettava
toisilleen viipymättä mahdollisista kyseisiä välineitä koskevista muutoksista. 28.
Jos EU:n kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa, ettei
se ole saanut VMS-tietoja, Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on
yksilöitävä ongelman syyt ja toteutettava asianmukaiset toimenpiteet ongelman
ratkaisemiseksi. Seychellien kalastuksenseurantakeskus ilmoittaa EU:n
kalastuksenseurantakeskukselle tuloksista ja toteutetuista toimenpiteistä 24
tunnin kuluessa häiriöilmoituksen saamisesta. 29.
Jos ongelman ratkaiseminen kestää kauemmin kuin 24
tuntia, Seychellien kalastuksenseurantakeskuksen on toimitettava puuttuvat
VMS-tiedot EU:n kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen 27 kohdassa tarkoitettua
vaihtoehtoista sähköistä viestintävälinettä. 30.
EU ilmoittaa asiasta toimivaltaisille seuranta-,
tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei Seychellien aluksia vastaan
käynnistettäisi rikkomisesta johtuvaa menettelyä sen vuoksi, ettei EU:n
kalastuksenseurantakeskus ole saanut VMS-tietoja kalastuksenseurantakeskukseen
liittyvän häiriön johdosta. Kalastuksenseurantakeskuksen
huoltotoimet 31.
Kalastuksenseurantakeskuksen suunnitelluista
huoltotoimista (huolto-ohjelma), jotka voivat vaikuttaa VMS-tietojen vaihtoon,
on ilmoitettava toiselle kalastuksenseurantakeskukselle vähintään 72 tuntia
etukäteen, ja samalla on mahdollisuuksien mukaan ilmoitettava huoltotöiden
päivämäärä ja kesto. Tiedot huoltotoimista, joita ei ollut suunniteltu, on
ilmoitettava mahdollisimman pian toiselle kalastuksenseurantakeskukselle. 32.
Huoltotoimien aikana VMS-tietojen lähettäminen voi
odottaa siihen saakka, kun järjestelmä on taas toiminnassa. Asianomaiset
VMS-tiedot saatetaan käytettäväksi heti huoltotöiden päätyttyä. 33.
Jos huoltotoimet kestävät yli 24 tuntia, VMS-tiedot
toimitetaan toiselle kalastuksenseurantakeskukselle käyttäen 27 kohdassa
tarkoitettua vaihtoehtoista sähköistä välinettä. 34.
EU:n viranomaiset ilmoittavat asiasta
toimivaltaisille seuranta-, tarkastus- ja valvontayksiköilleen, jottei
Seychellien aluksia vastaan käynnistettäisi rikkomisesta johtuvaa menettelyä
sen vuoksi, ettei VMS-tietoja ole toimitettu kalastuksenseurantakeskuksen
huoltotoimien vuoksi. [1] Lähetetään
kuusi (6) tuntia ennen saapumista EU:n kalastusalueelle. [2] Lähetetään
kuusi (6) tuntia ennen poistumista EU:n kalastusalueelta. [3] Lähetetään
kolmen (3) päivän välein EU:n kalastusalueelle saapumisen jälkeen.