22.12.2017   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 443/11

—

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi vuosia 2014–2020 koskevan monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta (COM(2011)0398), sellaisena kuin se on muutettuna 6. heinäkuuta 2012 annetulla ehdotuksella (COM(2012)0388), ja luonnoksen Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission väliseksi toimielinten sopimukseksi budjettiyhteistyöstä ja moitteettomasta varainhoidosta (COM(2011)0403),

—

ottaa huomioon 19. marraskuuta 2013 monivuotisen rahoituskehyksen vahvistamisesta annetulle asetukselle Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 312 artiklan mukaisesti antamansa hyväksynnän (1) sekä samana päivänä toimielinten välisen sopimuksen tekemiselle antamansa hyväksynnän (2),

—

ottaa huomioon monivuotisen rahoituskehyksen ja toimielinten välisen sopimuksen, sellaisina kuin ne ovat lopullisesti hyväksyttyinä 2. joulukuuta 2013 ja julkaistuina virallisessa lehdessä 20. joulukuuta 2013,

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2011 antamansa päätöslauselman sijoittamisesta tulevaisuuteen: uusi monivuotinen rahoituskehys kilpailukykyistä, kestävää ja osallistavaa Euroopan unionia varten (3),

—

ottaa huomioon 23. lokakuuta 2012 antamansa päätöslauselman myönteisen tuloksen saavuttamisesta vuosien 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskevassa hyväksyntämenettelyssä (4),

—

ottaa huomioon 13. maaliskuuta 2013 antamansa päätöslauselman Eurooppa-neuvoston 7.–8. helmikuuta 2013 antamista monivuotista rahoituskehystä koskevista päätelmistä (5),

—

ottaa huomioon 3. heinäkuuta 2013 antamansa päätöslauselman vuosien 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskevasta poliittisesta sopimuksesta (6),

—

ottaa huomioon 12. joulukuuta 2013 antamansa päätöslauselman Euroopan parlamentin suhteista kansallisia hallituksia edustaviin instituutioihin (7),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 48 artiklan,

—

ottaa huomioon budjettivaliokunnan mietinnön sekä perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, aluekehitysvaliokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan lausunnot (A7-0254/2014),

A.

ottaa huomioon, että vuosien 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskeva sopimus syntyi kaksi ja puoli vuotta kestäneiden pitkien ja vaikeiden neuvottelujen tuloksena; ottaa huomioon, että lopullinen poliittinen sopimus parlamentin, neuvoston puheenjohtajavaltion ja komission välillä saatiin aikaan vasta korkeimmalla poliittisella tasolla SEUT-sopimuksen 324 artiklan mukaisesti;

B.

ottaa huomioon, että Eurooppa-neuvoston päättämän ja parlamentin lopulta hyväksymän seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen kokonaistaso on 960 miljardia euroa maksusitoumuksina ja 908 miljardia euroa maksuina vuoden 2011 hintoina ja että maksusitoumuksissa on vähennystä 3,5 prosenttia ja maksuissa 3,7 prosenttia kauden 2007–2013 rahoituskehykseen verrattuna, vaikka Lissabonin sopimuksella unionin toimivaltaa kasvatettiin ja unionin jäsenvaltioiden määrä on noussut 28:aan; toteaa, että taso ei riitä unionin poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen ja sitoumusten noudattamiseen, erityisesti Eurooppa 2020 -strategian suhteen;

C.

ottaa huomioon, että tulevina vuosina unionin yleinen talousarvio on edelleen noin 1 prosentti unionin BKTL:sta, ja toteaa, että kyseinen taso saavutettiin jo 1990-luvun alussa ja se on reilusti alle omien varojen enimmäismäärän, joka on 1,29 prosenttia unionin BKTL:sta maksusitoumusmäärärahoina ja 1,23 prosenttia EU:n BKTL:sta maksumäärärahoina vuonna 1992 tehdyn ja vuonna 2010 vahvistetun päätöksen mukaisesti;

D.

ottaa huomioon, että parlamentin ei ole poliittisesti mahdollista muuttaa monivuotisen rahoituskehyksen kokonaismääriä, joista Eurooppa-neuvosto on tehnyt päätöksen, joten se keskittyi parantamaan monivuotisen rahoituskehyksen täytäntöönpanoa ja onnistui neuvottelemalla sisällyttämään asetukseen uusia säännöksiä, joiden avulla uudesta rahoituskehyksestä ja unionin uudesta vuotuisesta talousarviosta saadaan toimivammat, johdonmukaisemmat, avoimemmat ja unionin kansalaisten tarpeisiin paremmin vastaavat ja monivuotisen rahoituskehyksen enimmäismäärät voidaan käyttää mahdollisimman hyvin; ottaa huomioon, että kyseiset säännökset koskevat erityisesti monivuotisen rahoituskehyksen uudelleentarkasteluun liittyviä uusia järjestelyjä, unionin talousarvion joustavuutta, yhtenäisyyttä ja avoimuutta sekä uutta sitoumusta uudistaa unionin talousarvion rahoitusta (yhteinen lausuma omista varoista);

E.

ottaa huomioon, että parlamentti noudatti periaatetta, jonka mukaan mistään ei ole sovittu ennen kuin kaikesta on sovittu, ja antoi hyväksyntänsä monivuotista rahoituskehystä koskevalle uudelle asetukselle ja hyväksyi uuden toimielinten välisen sopimuksen 19. marraskuuta 2013, kun neuvosto oli täyttänyt parlamentin 3. heinäkuuta 2013 antamassa päätöslauselmassa asetetut ehdot, muun muassa hyväksynyt 11,2 miljardin lisäyksen maksumäärärahoihin vuodeksi 2013;

F.

ottaa huomioon, että neuvosto ei edistynyt lainkaan unionin talousarvion nykyisen rahoitusjärjestelmän erittäin tarpeellisen uudistuksen parissa huolimatta komission antamista kunnianhimoisista ehdotuksista, joiden tarkoituksena oli päästä eteenpäin aitojen omien varojen järjestelmän puuttumisen aiheuttamasta umpikujasta ja sen lisäksi yksinkertaistaa unionin talousarvion rahoitusjärjestelmää sekä lisätä sen oikeudenmukaisuutta ja avoimuutta unionin kansalaisten kannalta;

G.

toteaa, että kauden 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskevan sopimuksen tekemisen jälkeen monivuotisen rahoituskehyksen kattama kausi ei edelleenkään ole yhtenevä vuonna 2014 alkavien parlamentin ja komission toimikausien kanssa;

H.

toteaa, että Lissabonin sopimuksen tarjoamia mahdollisuuksia muuttaa monivuotiseen rahoituskehykseen ja omia varoja koskeviin päätöksiin liittyviä päätöksentekomenettelyjä ei hyödynnetty;

1.

pitää erittäin valitettavana, että sekä vuosien 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskevaan sopimukseen johtavasta menettelystä että neuvotteluita koskevasta poliittisesta keskustelusta kävi ilmi, että unionin talousarviosta ja poliittisista painopistealoista ei ole yhteistä näkemystä, että toimielinten näkemykset poikkeavat huomattavasti toisistaan ja että parlamentin kasvanut rooli ja uudet oikeudet eivät toteutuneet Lissabonin sopimuksen mukaisesti; pitää siksi erittäin tärkeänä, että tähän mietintöön kootaan poliittiset ja institutionaaliset kokemukset, joita voidaan käyttää perustana valmisteltaessa tulevia neuvotteluja, erityisesti monivuotisen rahoituskehyksen vaalien jälkeisen uudelleentarkastelun yhteydessä, joka komission on määrä käynnistää viimeistään vuoden 2016 loppuun mennessä;

2.

panee merkille, että jäsenvaltioiden parhaillaan toteuttamien julkisen talouden vakauttamistoimien vuoksi ei ollut mahdollista saada aikaan kunnianhimoisempaa sopimusta monivuotisesta rahoituskehyksestä kaudeksi 2014–2020; pitää kuitenkin erittäin valitettavana, että tässä yhteydessä ei otettu asianmukaisesti huomioon unionin talousarvion roolia tärkeänä ja yhteisenä politiikan välineenä, jonka avulla voidaan selviytyä nykyisestä talous- ja sosiaalikriisistä; huomauttaa, että unionin talousarvio on ennen kaikkea investointitalousarvio, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden koordinoida ja tehostaa kansallisia toimia kasvun käynnistämiseksi uudelleen, kilpailukyvyn parantamiseksi ja työpaikkojen luomiseksi koko unionissa;

3.

on erittäin huolestunut siitä, että vuosien ajan niin kutsutun oikeudenmukaisen palautuksen periaate on myrkyttänyt kaikki neuvostossa käydyt talousarviokeskustelut sen sijaan, että keskustelua olisi ohjannut ajatus eurooppalaisesta lisäarvosta; toteaa, että tätä keskustelua käytiin jo ennen BKTL-perusteisten varojen käyttöönottoa mutta unionin nykyinen rahoitusmalli on kärjistänyt tilannetta huomattavasti, koska siinä noin 74 prosenttia tuloista on peräisin BKTL-perusteisista kansallisista maksuosuuksista eikä todellisista omista varoista, joista määrätään Rooman sopimuksessa ja kaikissa sen jälkeen hyväksytyissä perussopimuksissa; katsoo, että kyseisessä järjestelmässä korostetaan suhteettoman paljon jäsenvaltioiden välistä nettotasapainoa ja sen vuoksi unionin talousarvion rahoituksessa on otettu käyttöön monimutkaisia ja vaikeaselkoisia palautuksia ja muita korjausmekanismeja;

4.

katsoo, että sama logiikka sisältyy myös tapaan, jolla Eurooppa-neuvosto löi lukkoon monivuotista rahoituskehystä koskevan sopimuksen 8. helmikuuta 2013; pitää valitettavana, että tämä käy erityisesti ilmi siitä, että unionin talousarvion kahden suurimman menoalan – maatalouden ja koheesiopolitiikan – kansalliset maksuosuudet vahvistettiin samassa yhteydessä; kritisoi erityisesti sitä, että valtion- ja hallitusten päämiesten välisten neuvottelujen aikana myönnettyjen erityisten määrärahojen ja ”lahjojen”, jotka eivät perustu puolueettomiin ja todennettavissa oleviin perusteisiin vaan kuvastavat pikemminkin jäsenvaltioiden neuvotteluvoimaa ja niiden pyrkimyksiä turvata kansalliset etunsa ja maksimoida nettotulonsa, määrä kasvoi; arvostelee sopimuksen tekemisen huomiota herättävää avoimuuden puutetta sekä neuvoston ja komission haluttomuutta toimittaa kaikki asiaankuuluvat asiakirjat parlamentille; painottaa, että eurooppalainen lisäarvo olisi asetettava kansallisten etujen edelle;

5.

ei lainkaan hyväksy tällaista puhtaasti kirjanpidollista näkemystä unionin talousarviosta, koska siinä ei oteta huomioon eurooppalaista lisäarvoa, se on ristiriidassa unionin yhteisvastuullisuuden periaatteen kanssa ja siinä aliarvioidaan unionin talousarvion nykyiset ja potentiaaliset mahdollisuudet lujittaa talouden ohjausjärjestelmää; korostaa, että unionin talousarvio on ennen kaikkea investointitalousarvio ja sillä on huomattava vipuvaikutus, joka mahdollistaa monet sellaiset hankkeet, joiden toteuttaminen olisi muutoin vaikeaa tai mahdotonta, se auttaa vauhdittamaan kasvua ja parantamaan kilpailukykyä ja työllisyyttä koko unionissa ja on voimakas uudistuksia edistävä tekijä; pitää sen vuoksi valitettavana, että jotkut jäsenvaltiot vaikuttavat pitävän unionin talousarvioon maksettavia kansallisia maksuosuuksia puhtaasti kuluina, jotka on minimoitava;

6.

pitää valitettavana, että Eurooppa-neuvosto noudatti ylhäältä alaspäin suuntautuvaa lähestymistapaa päättäessään vuosien 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen suuruusluokasta, mikä puolestaan osoittaa, että Eurooppa-neuvoston tekemät unionin poliittiset sitoumukset ja sen haluttomuus rahoittaa niitä riittävästi ovat huolestuttavassa ristiriidassa keskenään; katsoo, että kyseisen päätöksen olisi päinvastoin perustuttava alhaalta ylöspäin suuntautuvaan prosessiin, jonka pohjana on unionin rahoitustarpeiden ja lainsäätäjän määrittelemissä unionin monivuotisissa ohjelmissa ja toimintalinjoissa esitettyjen poliittisten tavoitteiden perusteellinen arviointi;

7.

on siksi vakuuttunut, että ennen rahoituskehystä koskevien päätösten tekemistä olisi aina käytävä aitoa poliittista vuoropuhelua unionin talousarvion roolista, toiminnasta ja lisäarvosta sekä sen yhteensopivuudesta unionin hyväksymän poliittisen strategian ja sille asetettujen operatiivisten painopisteiden ja tavoitteiden kanssa ja päätösten on perustuttava tällaiseen keskusteluun; ottaa huomioon erilaiset näkemykset siitä, mitä unionin talousarvio edustaa ja mitä sen avulla voidaan saavuttaa, ja katsoo, että näkemyserojen kaventamiseksi keskustelu olisi järjestettävä hyvissä ajoin ja siihen olisi otettava mukaan kolme unionin toimielintä ja kaikki kansalliset parlamentit sekä jäsenvaltioiden yli poliittinen taso;

8.

on vakuuttunut myös siitä, että konkreettista edistystä voidaan saada aikaan vain uudistamalla perusteellisesti unionin talousarvion rahoitusta kunnioittaen perussopimuksen kirjainta ja henkeä ja palaamalla todellisten, selkeiden, yksinkertaisten ja oikeudenmukaisten omien varojen järjestelmään; korostaa, että ottamalla käyttöön yksi tai useampi uusi omien varojen lähde voidaan minimoida BKTL-perusteisten maksuosuuksien osuus unionin talousarviosta ja siten vähentää kansallisille talousarvioille aiheutuvaa rasitetta; toistaa sitoutuneensa lujasti prosesseihin, joiden avulla nykyistä vaikeaselkoista, läpinäkymätöntä ja tehotonta omien varojen järjestelmää voidaan uudistaa; pitää valitettavana, että neuvoston lopullinen omia varoja koskeva sopimus on vielä edellistä sopimusta monimutkaisempi, koska sillä otetaan käyttöön uusia hyvityksiä ja poikkeuksia;

9.

palauttaa mieliin, että parlamentti oli ensimmäinen unionin toimielin, joka esitteli kesäkuussa 2011 kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta vuoden 2013 jälkeen käsittelevän erityisvaliokunnan antamassa mietinnössä oman näkemyksensä kauden 2014–2020 monivuotisesta rahoituskehyksestä ja tarpeesta uudistaa unionin talousarvion rahoitusta; katsoo, että tämän varhaisen valmistautumisen ansiosta parlamentti kykeni muodostamaan laajan yhteisymmärryksen poliittisista painopisteistä ja pysyi yksimielisenä myöhemmin käydyissä neuvotteluissa; toteaa lisäksi, että kyseisessä mietinnössä annettiin komissiolle ohjeita, joita se voi käyttää laatiessaan monivuotista rahoituskehystä ja omia varoja koskevia omia ehdotuksiaan; pitää myönteisenä kyseisten kahden toimielimen välille mietinnön valmistelun kaikissa vaiheissa kehittynyttä säännöllistä poliittista vuoropuhelua; katsoo, että tästä käytännöstä olisi kehitettävä edelleen kahden toimielimen välinen jäsennellympi vuoropuhelu, jota käydään ennen mahdollisten monivuotista rahoituskehystä koskevien ehdotusten antamista;

10.

palauttaa mieliin, että SEUT-sopimuksen 312 artiklan mukaan neuvosto hyväksyy yksimielisesti monivuotista rahoituskehystä koskevan asetuksen saatuaan parlamentin hyväksynnän ja kolme toimielintä ”toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet helpottaakseen vahvistamista”; toteaa näin ollen, että perussopimuksessa ei määrätä konkreettisesta menettelystä parlamentin ottamiseksi mukaan monivuotista rahoituskehystä koskeviin neuvotteluihin, joten käytännössä menettelytavat vahvistettiin useiden tilapäisten järjestelyiden avulla, joista sovittiin parlamentin aloitteesta poliittisella tasolla;

11.

pitää valitettavana, että parlamentin ja neuvoston kesken ei järjestetty merkityksellisiä neuvotteluja, ennen kuin Eurooppa-neuvosto pääsi monivuotisesta rahoituskehyksestä sopimukseen 8. helmikuuta 2013; katsoo, että asiaa käsittelevien yleisten asioiden neuvoston kokousten yhteydessä järjestetyt parlamentin neuvotteluryhmän ja neuvoston puheenjohtajavaltioiden edustajien väliset lukuisat kokoukset sekä neuvotteluryhmän osallistuminen monivuotista rahoituskehystä käsitteleviin neuvoston epävirallisiin kokouksiin auttoivat vain jonkin verran jakamaan tietoa neuvoston ja parlamentin kesken; katsoo siksi, että parlamentin on tarpeen käyttää enenevässä määrin perustana saamiaan kokemuksia ja hyödyntää kaikkia käytettävissään olevia keinoja voidakseen vaikuttaa enemmän neuvoston kanssa käytävien neuvottelujen ilmapiiriin, aikatauluun ja sisältöön siten, että neuvoston on otettava parlamentin näkemykset ja kannat paremmin huomioon;

12.

pitää valitettavana, että parlamentin painokkaista vastalauseista huolimatta kaikkiin neuvoston eri puheenjohtajavaltioiden esittelemiin neuvottelupaketteihin sekä lopulta Eurooppa-neuvoston 8. helmikuuta 2013 hyväksymään monivuotiseen rahoituskehykseen sisältyi paljon lainsäädäntöön liittyviä elementtejä, joista olisi pitänyt päättää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä; korostaa, että monivuotista rahoituskehystä koskevan asetuksen hyväksymiseksi neuvostossa oikeudellisesti vaadittava yksimielisyys saavutettiin vain sulkemalla pois tiettyjä tärkeitä poliittisia muutoksia unionin alakohtaisista toimintalinjoista, mikä rajoittaa parlamentin oikeuksia yhteispäätösmenettelyssä, erityisesti yhtäläistä tarkistusoikeutta neuvoston kanssa, ja on siten selvästi perussopimusten määräysten vastaista;

13.

panee merkille, että todelliset neuvottelut monivuotista rahoituskehystä koskevasta asetuksesta ja toimielinten välisestä sopimuksesta käynnistettiin vasta toukokuussa 2013 ja että neuvoston neuvottelijoilla ei ollut virallista neuvotteluvaltuutusta, vaan he pitivät monivuotista rahoituskehystä koskevaa Eurooppa-neuvoston sopimusta ainoana kiintopisteenä, jossa ei ole tilaa keskustelulle; painottaa tällaisen asenteen paitsi aiheuttaneen tarpeetonta ajanhukkaa myös johtaneen siihen, että neuvosto yritti jättää tiettyjä aiheita neuvottelujen ulkopuolelle, mikä ei ole hyväksyttävää ja minkä vuoksi parlamentti joutui ponnistelemaan myös korkeimmalla poliittisella tasolla, jotta neuvotteluja käytäisiin jokaisesta monivuotista rahoituskehystä koskevan asetuksen artiklasta ja toimielinten välisen sopimuksen kohdasta;

14.

muistuttaa, että perussopimuksen mukaan Eurooppa-neuvosto ei toimi lainsäätäjänä; pitää näin ollen kiinni siitä, että Eurooppa-neuvoston päätelmiä on pidettävä neuvoston neuvotteluohjeina eivätkä ne saa missään tapauksessa olla reunaehtoja, joista ei voisi neuvotella parlamentin kanssa; kehottaa sisällyttämään Eurooppa-neuvoston päätelmiin vakiomuotoilun, jossa viitataan SEUT-sopimuksen 15 artiklan 1 kohtaan;

15.

pitää erittäin valitettavana, että sama ongelma ilmeni myös unionin monivuotisista ohjelmista käytävissä neuvotteluissa, erityisesti maatalouden ja koheesiopolitiikan aloilla; toteaa neuvoston kieltäytyneen useaan otteeseen jopa viittaamasta ohjelmien oikeusperustojen monivuotiseen rahoituskehykseen liittyviin seikkoihin; korostaa, että parlamentin oli käytettävä paljon aikaa ja vaivaa varmistaakseen, että neuvoston ja parlamentin yhteispäätösmenettelyssä hyväksymien oikeusperustojen kaikki kohdat pidettiin neuvottelujen piirissä; panee tyytyväisenä merkille, että parlamentin neuvottelijat onnistuivat lopulta asettamaan kyseenalaisiksi joitakin Eurooppa-neuvoston hyväksymän sopimuksen osia;

16.

toteaa, että loppujen lopuksi parlamentti ei asettanut kyseenalaisiksi Eurooppa-neuvoston hyväksymiä monivuotisen rahoituskehyksen lukuja (kokonaistaso ja jakautuminen otsakkeittain) vaan otti huomioon päätöksen tekohetkellä vallinneen erityisen vaikean talous- ja rahoitustilanteen; painottaa kuitenkin, että tätä ei missään nimessä saisi pitää ennakkotapauksena, ja toistaa kantansa, että monivuotisen rahoituskehyksen luvuista ja kaikista muista Eurooppa-neuvoston asiaa koskevan poliittisen sopimuksen osista on neuvoteltava parlamentin kanssa;

17.

korostaa tarvetta parantaa merkittävästi tulevien monivuotisista rahoituskehyksistä käytävien neuvottelujen toimintatapoja, jotta voidaan välttää neuvottelujen lukkiutuminen ja säästää arvokasta aikaa ja resursseja neuvottelujen aikana; katsoo, että toimintatavat olisi vakiinnutettava sopimalla niistä korkeimmalla poliittisella tasolla ottaen huomioon äskettäisten neuvottelujen puutteet ja turvaten täysin parlamentin roolin ja oikeudet Euroopan unionista tehdyn sopimuksen mukaisesti; katsoo, että talousarviomenettelyn tapaan tämä menettely olisi sisällytettävä myöhemmässä vaiheessa myös toimielinten väliseen sopimukseen;

18.

huomauttaa, että parlamentissa on toteutettava laajaa tiedonvaihtoa ja koordinointia, jotta varmistetaan monivuotisesta rahoituskehyksestä ja yli 60 monivuotisen ohjelman oikeusperustoista samaan aikaan käytävien neuvottelujen johdonmukaisuus; katsoo, että on erittäin tärkeää pitää erillään yhteispäätösmenettelyssä hyväksyttävät asiat ja säilyttää ne mahdollisimman pitkälti asiasta vastaavien valiokuntien toimivallan piirissä; ehdottaa, että seuraavasta monivuotisesta rahoituskehyksestä käytävien neuvottelujen yhteydessä parlamentin olisi tarkasteltava lainsäädäntöehdotuksia samanaikaisesti ja hyväksyttävä ne pakettina noudattaen mahdollisimman pitkälti periaatetta, että mistään ei ole sovittu, ennen kuin kaikesta on sovittu;

19.

on vakuuttunut siitä, että neuvoston yksimielisyyttä koskevan säännön vuoksi sopimus perustuu pienimpään yhteiseen nimittäjään, jotta mikään yksittäinen jäsenvaltio ei käyttäisi veto-oikeutta; tähdentää, että siirtyminen käyttämään määräenemmistöä monivuotista rahoituskehystä koskevan asetuksen yhteydessä vastaisi unionin talousarvion hyväksymisessä käytettävää vuotuista menettelyä sekä tavallista lainsäätämisjärjestystä, jota käytetään lähes kaikkien unionin monivuotisten ohjelmien hyväksymisen yhteydessä;

20.

katsoo, että Eurooppa-neuvosto voisi käyttää yleistä siirtymälauseketta (SEU-sopimuksen 48 artiklan 7 kohta) siirtyäkseen omia varoja ja monivuotista rahoituskehystä koskevissa päätöksissä määräenemmistöäänestyksiin ja tavalliseen lainsäätämisjärjestykseen; muistuttaa lisäksi, että SEUT-sopimuksen 312 artiklan 2 kohta mahdollistaa joka tapauksessa monivuotisen rahoituskehyksen hyväksymisen määräenemmistöäänestyksellä; kehottaa Eurooppa-neuvostoa käyttämään näitä molempia siirtymälausekkeita varsinaiseen tarkoitukseensa, jotta neuvoston päätöksentekoa järkeistetään ja rajoitetaan ”oikeudenmukaisia palautuksia” koskevan kansallisen politiikan asettamista koko unionin yhteisen edun edelle;

21.

aikoo varmistaa, että kaikkia monivuotista rahoituskehystä koskevaan asetukseen sisällytettyjä uusia säännöksiä ja toimielinten väliseen sopimukseen sisällytettyjä uusia määräyksiä käytetään kattavasti vuotuisessa talousarviomenettelyssä; edellyttää, että neuvosto ei pyri tulkitsemaan näitä säännöksiä ja määräyksiä rajoittuneesti, erityisesti kaikkien erityisvälineiden luonteen ja soveltamisalan suhteen, vaan että se sen sijaan toimii vastuullisesti ja hyväksyy tarvittavat määrärahat voidakseen kattaa sekä aiemmat sitoumuksensa että ennakoimattomat menot, vaikka tämän seurauksena monivuotisen rahoituskehyksen vuotuiset enimmäismäärät jouduttaisiin ylittämään; muistuttaa tässä yhteydessä, että kauden 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen enimmäismäärät on asetettu paljon omien varojen enimmäismääriä pienemmiksi;

22.

pitää erityisen tärkeinä uusia joustavuutta koskevia sääntöjä, joiden avulla on tarkoitus käyttää mahdollisimman hyvin monivuotisen rahoituskehyksen maksusitoumusten ja maksujen enimmäismäärät; korostaa, että on luovuttava aiempien rahoituskehysten käytännöstä, jossa unionin vuotuisen talousarvion maksumäärärahat olivat paljon monivuotisen rahoituskehyksen enimmäismääriä alemmalla tasolla;

23.

korostaa tässä yhteydessä, että kertyneet maksattamatta olevat määrät ovat saavuttaneet kriittisen tason, minkä vuoksi unionin talousarviossa saattaa lopulta syntyä rakenteellinen alijäämä, mikä olisi perussopimuksen määräysten vastaista (SEUT-sopimuksen 310 ja 323 artikla); on erittäin huolissaan siitä, että vuoden lopulla maksamatta olevien laskujen määrä on kasvanut jatkuvasti vuodesta 2011 lähtien (pelkästään koheesiopolitiikan alalla 23,4 miljardia euroa vuoden 2013 lopussa) ja tästä aiheutuu huomattavaa painetta kauden 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen maksujen enimmäismäärille; korostaa tarvetta asettaa monivuotisen rahoituskehyksen maksujen enimmäismäärät tarkasti ottaen asianmukaisesti huomioon muun muassa koheesiopolitiikan dynamiikka, myös ohjelmasuunnittelun, toteutuksen, ohjelmien lopullisen päättämisen sekä sitoumusten vapauttamisen ajoitus;

24.

korostaa, että maksusitoumusten yleisen liikkumavaran tarkoituksena on tukea kasvuun ja työllisyyteen ja erityisesti nuorten työllisyyteen tehtäviä investointeja unionissa; muistuttaa, että väline perustuu Euroopan parlamentin aloitteeseen;

25.

palauttaa mieliin, että seuraava komissio aloittaa toimikautensa Euroopan parlamentin vuoden 2014 vaalien jälkeen ja sen on määrä käynnistää kauden 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen pakollinen uudelleenarviointi ja tarkistaminen vuoden 2016 loppuun mennessä; painottaa, että monivuotisen rahoituskehyksen vaalien jälkeistä uudelleenarviointia ja tarkistamista koskeva lauseke oli parlamentin keskeisiä vaatimuksia monivuotista rahoituskehystä koskevissa neuvotteluissa ja sen taustalla oli tarve antaa seuraavalle komissiolle ja parlamentille mahdollisuus arvioida uudelleen unionin poliittisia painopisteitä ja siten lisätä monivuotisen rahoituskehyksen demokraattista oikeutusta; painottaa, että talouskriisin vuoksi investoinnit vähentyivät Euroopassa merkittävästi vuosina 2008–2012, ja palauttaa mieliin, että joidenkin arvioiden (8) mukaan tämä maksaa unionille 540 miljardia euroa menetettyinä tuottoina vuoteen 2020 mennessä;

26.

korostaa, että monivuotisen rahoituskehyksen vaalien jälkeistä uudelleenarviointia ja tarkistamista ajatellen seuraavan parlamentin on syytä pohtia hyvissä ajoin poliittisia painopisteitä, toisin sanoen määrittää aloja, joille katsotaan tarvittavan lisää investointeja kauden 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen toisella puoliskolla; kehottaa seuraavaa komissiota ja parlamenttia sen vuoksi arvioimaan huolellisesti Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamisen etenkin työllisyyden alalla sekä talouskriisin torjunnan yhteydessä ja unionin keskeisten ohjelmien, esimerkiksi Horisontti 2020 -ohjelman, tuloksellisuuden, jotta voidaan keskittyä aloihin, joilla unionin menojen on osoitettu tuottavan lisäarvoa ja joilla tarvitaan lisää taloudellisia resursseja;

27.

kehottaa valmistautumaan monivuotisen rahoituskehyksen väliarvioinnin yhteydessä siihen, että seuraavan monivuotisen rahoituskehyksen voimassaoloaikaa saatetaan lyhentää, sen varmistamiseksi, että rahoituskehyksestä voidaan myöhemmin neuvotella uudelleen kunkin parlamentin ja komission toimikauden aikana ja varmistaa näin unionin rahoitusnäkymiä koskevien säännönmukaisten päätösten täysi demokraattinen oikeutus samalla kun pyritään huolehtimaan ohjelmakausien vakaudesta ja investointien ennustettavuudesta; on ehdottomasti sitä mieltä, että laatimalla monivuotinen rahoituskehys viiden vuoden kaudeksi lisättäisiin demokraattista oikeutusta ja parannettaisiin talousarviovarojen priorisointia, minkä lisäksi sitä voitaisiin pitää poliittisten lisäkeskustelujen käymisen ennakkoedellytyksenä;

28.

painottaa, että monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista koskevissa komission ehdotuksissa olisi otettava kattavasti huomioon uusimmat makrotalouden näkymät ja niihin olisi sisällytettävä kaikkien erityisvälineiden ja varsinkin maksusitoumusten ja maksujen yleisen liikkumavaran toiminnan tarkka arviointi; muistuttaa, että tämä prosessi ei vaikuta alentavasti etukäteen myönnettyihin jäsenvaltiokohtaisiin määrärahoihin, ESR:n osuus kansallisista määrärahoista mukaan luettuna; edellyttää tässä yhteydessä, että komissio toimittaa parlamentille ja neuvostolle identtiset ja yhtenevät tiedot luvuista ja arvioista, jotta vältetään keskustelun perustaan liittyvät väärinymmärrykset neuvotteluissa;

29.

painottaa, että on tarpeen kannustaa laajaa ja avointa keskustelua unionin rahoitusohjelmilla saavutetuista tuloksista ja arvioida erityisesti sitä, missä määrin ohjelmilla voidaan edistää Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista;

30.

korostaa, että asianmukaisesti suunnitelluilla innovatiivisilla rahoitusvälineillä, kuten unionin hankejoukkolainoilla, voi olla hyvin suuri merkitys pyrittäessä kannustamaan tarpeellisia investointeja; kehottaa painokkaasti komissiota hyödyntämään tältä osin optimaalisesti tulevaa arviointia myös kauden 2014–2020 monivuotisen rahoituskehyksen uudelleenarvioinnin/tarkistamisen yhteydessä;

31.

suhtautuu myönteisesti kolmen toimielimen yhteiseen lausumaan, joka hyväksyttiin kauden 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskevien neuvottelujen yhteydessä ja jonka mukaan vuotuisiin talousarviomenettelyihin sisällytetään tarvittaessa sukupuolinäkökulmaan perustuvia tekijöitä ottaen huomioon, miten unionin kokonaisrahoituskehyksellä tuetaan sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä (ja varmistetaan sukupuolten tasa-arvon valtavirtaistaminen); korostaa, että nämä periaatteet olisi sisällytettävä komission ehdotuksiin monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamisesta;

32.

muistuttaa aikovansa asettaa monivuotisen rahoituskehyksen pakollisen tarkistamisen keskeiseksi vaatimukseksi seuraavaa komissiota valittaessa; kehottaa siksi seuraavaa parlamenttia asettamaan komission ehdotetun puheenjohtajan valinnan ehdoksi, että tämä sitoutuu vahvasti ja yksiselitteisesti panemaan täytäntöön vaalien jälkeistä uudelleentarkastelua ja tarkistamista koskevan lausekkeen ja käymään sen sisällöstä aitoa ja syvällistä poliittista vuoropuhelua;

33.

toteaa, että seuraavan neuvottelukierroksen aikana sovelletaan parlamentin työjärjestyksen uutta 70 ja 70 a artiklaa (toimielinten väliset neuvottelut lainsäädäntömenettelyissä); suosittelee, että parlamentin seuraavan vaalikauden alussa pyydetään työjärjestyksestä vastaavaa valiokuntaa selvittämään näiden artiklojen järkeistämistä 75 artiklan (monivuotinen rahoituskehys), 75 c artiklan (talousarviomenettelyn kolmikantakokoukset) ja 81 artiklan 3 kohdan (hyväksyntämenettely) mukaisiksi, jotta voidaan laatia SEUT-sopimuksen 311 ja 312 artiklan mukaista erityistä lainsäätämisjärjestystä noudattaen toteutettavia menettelyjä koskeva yksi johdonmukainen artikla, joka koskee toimivallan määrittelyä, kolmikantakokousten kulkua (puhemiehen rooli mukaan luettuna) ja täysistunnon harjoittamaa valvontaa;

34.

katsoo, että perussopimusten seuraavan tarkistamisen yhteydessä valmistelukunnan olisi tehtävä ehdotuksia neuvoston ja parlamentin välisestä aidosta yhteispäätösjärjestelmästä, jonka mukaisesti hyväksytään monivuotista rahoituskehystä ja omia varoja koskevat päätökset;

35.

on ehdottomasti sitä mieltä, että omia varoja käsittelevä korkean tason työryhmä on ainutlaatuinen tilaisuus päästä nykyisen omien varojen järjestelmän uudistukseen syntyneestä lukkiutuneesta tilanteesta; odottaa, että työryhmä auttaa merkittävällä tavalla ymmärtämään sekä nykyisen järjestelmän puutteita että etuja, jotka voidaan saada syvällisestä, kattavasta uudistuksesta ja uusien todellisten omien varojen käyttöönotosta, koska niillä voidaan vähentää huomattavasti BKTL-perusteisten maksuosuuksien osuutta unionin talousarviosta;

36.

muistuttaa, että korkean tason työryhmän tehtävänä on tutkia kaikkia omien varojen järjestelmän uudistuksen näkökohtia; on vahvasti sitoutunut toimimaan tehokkaasti kolmen edustajansa välityksellä kaikissa prosessin vaiheissa ja saattamaan sen onnistuneesti päätökseen; luottaa siihen, että neuvosto sitoutuu prosessiin yhtä lailla ja ottaa siitä vastuuta; korostaa tarvetta tiedottaa asiasta myös kansallisille parlamenteille; painottaa, että korkean tason työryhmän havaintojen ja päätelmien olisi oltava valmiina hyvissä ajoin, jotta niitä voidaan käsitellä vuonna 2016 monivuotisen rahoituskehyksen uudelleenarvioinnin/tarkistamisen yhteydessä ja siten valmistella mahdollisten uudistusten käyttöönottoa seuraavassa monivuotisessa rahoituskehyksessä;

37.

uskoo vakaasti, että mahdollisia uusia rahoitusvalmiuksia tai talousarvioita, jotka on kehitetty erityisesti sellaisia euroalueen jäsenvaltioita varten, joiden finanssipoliittiset toiminnot eivät kuulu monivuotisen rahoituskehyksen piiriin, on kehitettävä unionin kehyksessä, ja nykyisten toimielinten on kohdistettava niihin demokraattista ja vastuuvelvollisuutta koskevaa valvontaa;

38.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman Eurooppa-neuvostolle, neuvostolle, komissiolle ja kansallisille parlamenteille.