Luonnos yhteiseksi työllisyysraportiksi, joka perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 148 artiklaan, on osa komission vuotuista kasvuselvitystä talouspolitiikan vuoden 2015 EU-ohjausjakson käynnistämiseksi. Yhteinen työllisyysraportti on keskeinen tekijä taloudellisen ohjauksen vahvistamisessa. Sillä tuetaan vuotuiseen kasvuselvitykseen sisältyviä tärkeimpiä työllisyyttä koskevia viestejä. Raportin sisältämä analyysi perustuu Euroopan työllisyys- ja yhteiskunnallisen tilanteen kehittymiseen, työllisyyssuuntaviivojen[1] täytäntöönpanoon ja kansallisten uudistusohjelmien tarkastelun tuloksiin, joiden perusteella neuvosto antoi 8. heinäkuuta 2014 maakohtaiset suositukset, sekä niiden tähänastisen täytäntöönpanon arviointiin.

Työllisyys- ja sosiaalinen tilanne edelleen huolestuttava

Komission laatimaa syksyn talousennustetta leimaavat hidas kasvu ja korkea mutta suhteellisen vakaa työttömyys (24,6 miljoonaa ihmistä). Tilanne vaihtelee edelleen suuresti maasta toiseen – etenkin euroalueella. Työttömyydestä on tulossa rakenteellista myös suhteellisen hyvin menestyvissä maissa, kuten pitkäaikaistyöttömien määrän kasvu osoittaa.

Hyvin toimivia työmarkkinoita tukevia uudistuksia on jatkettava

Useat jäsenvaltiot ovat toteuttaneet uudistuksia maakohtaisten suositusten mukaisesti. Uudistusten ensimmäiset myönteiset vaikutukset ovat näkyvissä: esimerkiksi työvoimaosuus on kasvanut. Investointeja tarvitaan kuitenkin lisää, jotta voidaan tukea kasvua ja luoda sellainen toimintaympäristö, jossa syntyy ihmisarvoisia työpaikkoja.

Jäsenvaltiot ovat edistyneet nuorisotakuun toteuttamisessa torjuakseen nuorisotyöttömyyttä. Tarvitaan kuitenkin lisätoimia, joissa painotetaan etenkin julkisia työvoimapalveluja, räätälöityjä aktiivisia työmarkkinatoimenpiteitä sekä ammatillista koulutusta. Jäsenvaltioiden olisi tarjottava yrityksille toimintaympäristö, joka auttaa niitä tarjoamaan oppisopimuspaikkoja, jotka taas helpottavat siirtymistä koulutuksesta työelämään.

Investoimalla henkilöpääomaan koulutuksen kautta parannetaan tuottavuutta

Monissa jäsenvaltioissa on pyritty ottamaan käyttöön toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on parantaa osaamisen tarjontaa ja edistää aikuiskoulutusta. Eräissä maissa on pyritty parantamaan ensimmäisen, toisen ja kolmannen asteen koulutusjärjestelmiä, toisissa taas on puututtu koko koulutusstrategiaan. Jäsenvaltioiden on jatkettava ammatillisen koulutuksen järjestelmiensä uudistamista lisätäkseen työntekijöiden tuottavuutta, kun taitovaatimukset muuttuvat nopeasti.

Vero- ja etuusjärjestelmien pitäisi tukea työpaikkojen luomista

Työttömyysetuusjärjestelmät olisi kytkettävä paremmin aktivoimiseen. Lisäksi tarvitaan tukitoimia ja muita toimenpiteitä, joilla lisätään pitkäaikaistyöttömien integroitumista työmarkkinoille. Jäsenvaltioiden olisi jatkettava ja joissain tapauksissa tehostettava toimenpiteitä, joilla puututaan työmarkkinoiden segmentoitumiseen yksinkertaistamalla työlainsäädäntöä.

Verojärjestelmiin on ryhdytty tekemään joitakin uudistuksia, joilla pyritään vähentämään työpaikan vastaanottamisen pidäkkeitä ja samalla keventämään työn verotusta, jotta yritykset voisivat palkata (uudelleen) nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä. Useat jäsenvaltiot ovat muokanneet palkanmuodostusmekanismeja edistääkseen palkkakehityksen sovittamista tuottavuuteen ja tukeakseen kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja. Erityisesti on keskitytty vähimmäispalkkoihin. Muutama jäsenvaltio on etsinyt keinoja työpaikkojen luomiseen kohdistamalla tukea uusien työntekijöiden (määräaikaiseen) palkkaamiseen, palkkoihin tai sosiaaliturvamaksuihin.

Sosiaalisen suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen

Sosiaalisen suojelun järjestelmiin on tehty uudistuksia. Eläkeikää nostetaan ja naisten ja miesten eläkeiän eroja supistetaan. Jäsenvaltioissa pyritään antamaan työntekijöille mahdollisuus jatkaa työelämässä pitempään ja nostaa eläkkeen määrää eläkkeellejäämistä lykkäämällä. Sosiaalisen suojelun järjestelmillä aktivoidaan ne, joilla on mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille sekä suojellaan niitä, jotka ovat ajautuneet kauimmaksi työmarkkinoilta, ja suojellaan yleensäkin ihmisiä riskeiltä eri elämänvaiheissa.

Jäsenvaltiot lisäävät toimiaan saavuttaakseen paremmin ne, joiden köyhyysriski on suuri, etenkin lapset ja ikääntyneet.

Terveydenhuoltomenoja tarkistamalla edistetään lisäksi keinoja parantaa toimien tehokkuutta kansalaisten kannalta ja lisätä kustannustehokkuutta.

1.         TYÖMARKKINOIHIN JA SOSIAALISIIN SEIKKOIHIN LIITTYVÄT KEHITYSSUUNTAUKSET JA HAASTEET EUROOPAN UNIONISSA

Työttömyysaste laskee EU28:ssa hiljalleen mutta on edelleen korkea Työttömyysaste putosi vuosina 2004–2008 yli 2 prosenttiyksikköä. Finanssi- ja talouskriisi on kuitenkin aiheuttanut sen, että työttömyystilanne on tämän jälkeen heikentynyt merkittävästi (kuvio 1). Vuoden 2008 ja vuoden 2013 välisenä aikana EU28:n (kausitasoitettu) työttömyysaste nousi 7,0 prosentista 10,8 prosenttiin. Tuoreemmat Eurostatin luvut osoittavat, että työttömyysaste on laskenut myös sen jälkeen: syyskuussa 2014 se oli 10,1 prosenttia (11,5 prosenttia euroalueen 18 maassa). Aste on pienin sitten helmikuun 2012, ja se on pysynyt vakaana elokuuhun 2014 verrattuna. Absoluuttisina lukuina kyse on 24,6 miljoonasta työttömästä eli vähemmästä kuin edellisvuonna (26,4 miljoonaa). Kun tarkastellaan tilanteen kehittymistä työmarkkinoilla eri ryhmissä, huomataan, että nuorisotyöttömyysaste on rakenteellisesti korkeampi kuin keskimääräinen aste ja että se reagoi voimakkaammin suhdanteisiin. Myös vähän koulutettujen työttömyysaste on rakenteellisesti korkeampi.[2] Iäkkäämpien työntekijöiden työttömyysaste on suhteellisen pieni, mutta heidän on yleisesti ottaen vaikeampi löytää työtä työttömäksi jouduttuaan. Naisten ja miesten työttömyysaste on ollut lähes samalla tasolla vuodesta 2009.

Kaavio 1: Työttömyysasteen kehitys 28 jäsenvaltion EU:ssa 2004–2013 – kaikki yhteensä, nuoret, ikääntyneet, heikosti koulutetut ja naiset (vuosittaiset tiedot)    Lähde: Eurostat.

Työttömyyden kehitys EU:ssa vaihtelee edelleen huomattavasti, mutta erojen kasvu on pysähtynyt. Syyskuussa 2014 työttömyysasteiden ääripäitä edustivat Saksa (5,0 %) ja Itävalta (5,1 %) ja toisaalta Espanja (24,0 %) ja Kreikka (26,4 % heinäkuussa). Työttömyys väheni viime vuonna 21 jäsenvaltiossa, pysyi samana yhdessä ja lisääntyi kuudessa. Eniten se väheni Espanjassa, Kroatiassa, Portugalissa ja Unkarissa. Kasvu jatkui kuudessa jäsenvaltiossa (Ranska, Italia, Liettua, Luxemburg, Itävalta ja Suomi).

Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa edelleen. Vuoden 2010 ja vuoden 2013 välisenä aikana EU28:n pitkäaikaistyöttömyysaste nousi 3,9 prosentista 5,1 prosenttiin. Kehitys on ollut erityisen kielteistä Kreikassa ja Espanjassa ja hieman lievempää Kyproksella. Selvää parannusta taas on tapahtunut Baltian maissa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä kasvoi viime vuonna EU28:ssa lisää eli 45,3 prosentista 48,7 prosenttiin (ja euroalueen 18 maassa (EA-18) 47,5 prosentista 51,5 prosenttiin).

Pitkäaikaistyöttömyys on miehillä, nuorilla ja heikosti koulutetuilla yleisempää kuin työmarkkinoiden muissa ryhmissä. Se koettelee erityisesti niitä, jotka työskentelevät taantuvissa ammateissa ja taantuvilla toimialoilla. Talouden yleinen tilanne on edelleen tärkeä tekijä, joka määrittää muutoksia pitkäaikaistyöttömyydessä ja siihen ajautumisessa ja siitä pois pääsemisessä. On kuitenkin voimakkaita maakohtaisia vaikutuksia, ja jotkin jäsenvaltiot (kuten Suomi, Alankomaat ja Ruotsi) pystyvät saamaan työttömiä takaisin työhön enemmän kuin muut (esimerkiksi Bulgaria, Kreikka ja Slovakia). Kokonaisuutena katsottuna yksi viidestä pitkäaikaistyöttömästä EU:ssa ei ole koskaan ollut työssä ja kolme neljästä on alle 35-vuotiaita, mikä aiheuttaa syrjäytymisriskin.[3]

Kaavio 2: Pitkäaikaistyöttömyysaste prosentteina aktiiviväestöstä EU28:ssa ja jäsenvaltioissa 2010 ja 2013     Lähde: Eurostat.

Nuorisotyöttömyysaste on edelleen erittäin korkea mutta osoittaa paranemisen merkkejä. Syyskuussa 2014 nuorten (15–24-vuotiaiden) työttömyysaste oli EU28:ssa 21,6 prosenttia eli 1,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisvuonna. Tilanne vaihtelee jäsenvaltioiden välillä hyvin paljon: luvut vaihtelevat Saksan 7,6 prosentista ja Itävallan 9,1 prosentista Kreikan 50,7 prosenttiin (heinäkuussa 2014) ja Espanjan 53,7 prosenttiin. Erot eivät ole enää kasvaneet, mutta ne ovat edelleen suuret.

Työelämän ja koulutuksen ulkopuolisten nuorten (15–24-vuotiaiden) osuus on edelleen suuri, jos kohta lähes 70 prosenttia nuorista EU:ssa oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä koulutuksen piirissä. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolisten nuorten osuus on monissa jäsenvaltioissa selvästi suurempi kuin pienimmät vuodesta 2008 kirjatut tasot ja hipoo edelleen enimmäismääriä. Näin on etenkin niissä jäsenvaltioissa, joissa osuus on suurin (esimerkiksi Bulgariassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Kroatiassa, Kyproksella ja Romaniassa). Osuus on melko pieni ja paranemassa Alankomaissa, Itävallassa, Luxemburgissa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa. Vuonna 2013 osuus pysyi yli 10 prosentissa selvässä enemmistössä jäsenvaltioita. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus on jonkin verran suurempi naisten kuin miesten tapauksessa: vuonna 2013 heitä oli naisista 13,2 prosenttia ja miehistä 12,7 prosenttia (yhteensä 13,0 prosenttia). Nuorten jääminen työelämän ja koulutuksen ulkopuolelle on lähinnä seurausta nuorisotyöttömyyden kasvusta mutta myös sellaisten koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuuden kasvusta, jotka eivät aktiivisesti hae työtä. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolisten aktiivisesti työtä hakemattomien nuorten osuus oli joissakin jäsenvaltioissa (Bulgaria, Romania, Italia) yli 10 prosenttia.

Koulunkäynnin keskeyttäneiden nuorten osuus vähenee vähitellen. Sen ansiosta ollaan lähestymässä tavoitetta, jonka mukaan heidän osuutensa olisi alle 10 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Koulunkäynnin keskeyttäneiden osuus oli vuonna 2013 pudonnut 12 prosenttiin edellisvuoden 12,7 prosentista. Keskeyttäminen on yleisempää pojilla (13,6 %) kuin tytöillä (10,2 %). Koulunkäynnin keskeyttäminen on kuitenkin edelleen vakava ongelma, sillä se koskee viittä miljoonaa ihmistä, joista työttöminä on yli 40 prosenttia. Koulunkäyntinsä keskeyttäneiden osuus oli vuonna 2013 18 jäsenvaltiossa pienempi kuin Eurooppa 2020 -strategiassa tavoitteeksi asetettu 10 prosenttia. Osuus oli suurin Espanjassa ja Maltalla – yli 20 prosenttia.

Euroopassa on edistytty hyvin sen tavoitteen saavuttamisessa, jonka mukaan korkea-asteen tai vastaavan tutkinnon suorittaneiden osuuden olisi oltava vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2013 korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli 36,9 prosenttia eli 1,2 prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisvuonna. Osuudet ovat suurimmat (yli 50 %) Irlannissa, Liettuassa ja Luxemburgissa. Koko EU:ssa korkea-asteen koulutuksen suorittaa useampi nainen (39,9 %) kuin mies (31,5 %).

Kaavio 3: Työelämän ja koulutuksen ulkopuolisten nuorten osuus EU28:ssa ja jäsenvaltioissa vuoden 2014 toisella neljänneksellä. Suurimmat ja pienimmät arvot vuodesta 2008

Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus, kausitasoittamattomat tiedot, neljän vuosineljänneksen keskiarvo vuoden 2014 toiseen neljännekseen saakka, PO EMPL:n laskelmat).

Työvoimaosuus on pitänyt pintansa kriisivuosina useimmissa jäsenvaltioissa. Tämä johtuu pääasiassa ikääntyneiden työntekijöiden (55–64-vuotiaiden) ja naisten työvoimaosuuksien kasvusta. Vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen ja vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen välisenä aikana 15–64-vuotiaiden työvoimaosuus kasvoi EU28:ssa 70,3 prosentista 72,0 prosenttiin, joskin jäsenvaltioiden välillä oli suuria eroja. Työvoimaosuus kasvoi eniten Tšekissä, Unkarissa, Liettuassa, Luxemburgissa, Maltalla ja Puolassa ja supistui eniten Tanskassa (tosin erittäin korkealta lähtötasolta) ja Irlannissa. Vaikka naisten työvoimaosuus on ajan myötä kasvanut, se on edelleen huomattavasti pienempi kuin miesten. Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä ero oli 11,7 prosenttiyksikköä (miesten työvoimaosuus oli 77,9 prosenttia ja naisten 66,2 prosenttia). Miesten ja naisten työvoimaosuuksien erot ovat erityisen suuria Kreikassa ja Italiassa. Joissakin jäsenvaltioissa, kuten Alankomaissa, Itävallassa ja Saksassa, naisten työvoimaosuus taas on korkea ja osa-aikatyötä tekevien naisten osuus suuri.

Nykyisen negatiivisen suuntauksen olisi käännyttävä jyrkästi, jotta Eurooppa 2020 -strategiassa yleistavoitteeksi asetettu 75 prosentin työllisyysaste (20–64-vuotiaat miehet ja naiset) saavutettaisiin. Työllisyysaste on kriisin puhkeamisesta lähtien EU28:ssa pudonnut lähes 1,5 prosenttiyksikköä vuoden 2008 huippuluvuista 68,4 prosenttiin vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä. Kehitys on ollut eri jäsenvaltioissa hyvin erilaista (kaavio 4). Vuosien 2008 ja 2013 ensimmäisten neljännesten välillä työllisyyskasvu oli erityisen negatiivista useissa Etelä-Euroopan maissa, Baltian maissa, Bulgariassa ja Irlannissa. Kasvu on ollut vahvaa Luxemburgissa ja Maltalla ja lievemmässä määrin Saksassa. Kehitys on viime vuoden aikana ollut aiempaa vaatimattomampaa. Työllisyys on kasvanut myös useissa sellaisissa maissa, joissa se oli aiempina vuosina heikkoa.

Työllisyyskehitys ei ole ollut tasaista. Kun (20–64-vuotiaiden) miesten työllisyysaste on vuodesta 2008 vuoteen 2014 laskenut yli 3 prosenttiyksikköä (77,4 prosentista 74,0 prosenttiin vuosien 2008 ja 2012 ensimmäisten neljännesten välisenä aikana), naisten työllisyysaste on supistunut hyvin vähän, ja viime vuonna se jopa kasvoi jonkin verran (0,8 prosenttia). Ikääntyneiden työllisyysaste on noussut merkittävästi (6,2 prosenttiyksikköä vuoden 2008 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2014 alkuun, jolloin se oli 50,9 prosenttia). Nousu on ollut merkittävää Belgiassa, Saksassa, Ranskassa, Unkarissa, Italiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja Puolassa, ja etenkin ikääntyneiden naisten työllisyysaste on noussut (8,4 prosenttiyksikköä). Kun tarkastellaan kehitystä koulutustasoittain, työllisyysaste on pienentynyt eniten heikosti koulutettujen ja pysynyt kutakuinkin ennallaan keskitasoisesti tai korkeasti koulutettujen työntekijöiden ryhmässä. Unionin ulkopuolisten maiden kansalaisten (20–64-vuotiaat) työllisyysaste on EU28:ssa laskenut vuosien 2008 ja 2014 ensimmäisten neljännesten välisenä aikana 62,4 prosentista 55,4 prosenttiin. Työllisyyden alakohtaista kehitystä tarkasteltaessa voidaan todeta, että palvelualan osuus kasvaa edelleen ja teollisuuden ja maatalouden työllisyys heikkenee. Vastaavat osuudet ovat tätä nykyä noin 72,5 %, 22,4 % ja 5 %. Vaikka kriisivuosien aikana tapahtunut kehitys on vaikuttanut haitallisesti vakituisiin työsuhteisiin, suurin osa sopeuttamistoimista on kohdistunut tilapäisiin työpaikkoihin (työsuhdetta ei ole jatkettu). Kokoaikaisten työsuhteiden määrä on vuosien 2008 ja 2014 ensimmäisten neljännesten välillä vähentynyt karkeasti 8,1 miljoonalla. Sen sijaan osa-aikaisten työpaikkojen määrä on lisääntynyt tasaisesti viime vuosina: yli neljällä miljoonalla sitten vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen.

Kaavio 4: Työllisyyskasvu (työlliset 20–64-vuotiaat) vuoden 2008 ensimmäisestä neljänneksestä lähtien jäsenvaltioittain Lähde: Eurostat, PO EMPL:n laskelmat

Työllisyystilanne todennäköisesti paranee hieman tulevaisuudessa lähinnä BKT:n ennustetun kasvun seurauksena. Useat suuntaukset johtavat keskipitkällä aikavälillä työpaikkojen määrän lisääntymiseen nykyisestä etenkin tietyillä aloilla.[4] Teknologian kehitys luo uusia työpaikkoja tieto- ja viestintätekniikan alalle (vuoteen 2015 mennessä alalla odotetaan olevan tarjolla 900 000 avointa työpaikkaa), ja ikääntyminen lisännee nykyisestä ja tulevasta julkisen terveydenhuollon määrärahojen niukkuudesta huolimatta terveysalan työntekijöiden ja palvelujen tarvetta keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi vihreä talous voi lisätä vihreiden työpaikkojen määrää.[5] Myös muilla huipputekniikkaan nojaavilla aloilla on jatkossa tarvetta palkata runsaasti keskimääräisen ja korkean osaamistason työvoimaa. Näin on esimerkiksi liikenteen alalla, jolla on vastattava ilmailun ja henkilöliikenteen kasvuun ja kompensoitava vuoteen 2020 mennessä alalta eläkkeelle jäävien ikääntyneiden työntekijöiden suuri osuus.

Pieniä ja keskisuuria yrityksiä pidetään perinteisesti työllisyyskasvun moottoreina. Eräiden tutkimusten mukaan 85 prosenttia uusista työpaikoista EU:ssa tuli vuosina 2002–2010 pk-yrityksiin. Työllisyys EU:n pk-yrityksissä sitä vastoin väheni vuosina 2010–2013 puolella prosentilla. Kun luvuista jätetään pois rakennusala, joka työllisti vuonna 2008 pk-yritysten työntekijöistä joka seitsemännen, kasvua oli hieman eli 0,3 prosenttia mutta selvästi vähemmän kuin suurissa yrityksissä (2 %).

Muun kuin rahoitussektorin luotonsaantimahdollisuudet ovat edelleen monissa jäsenvaltioissa heikot. Taustalla on sekä tarjontaan että kysyntään liittyviä tekijöitä, kuten toimialojen rakenneuudistukset ja rahoituskriisiä seurannut velkaantumisen purkaminen. Lisäksi pankkien antolainauskorot ovat heikossa asemassa olevissa jäsenvaltioissa EKP:n hiljattaisista toimista huolimatta edelleen korkeat, mikä vaikuttaa pääasiassa pk-yrityksiin. Rahoituksen heikko saatavuus todennäköisesti myös vähentää uusyritysten määrää. Se on huolestuttavaa, kun otetaan huomioon, että pk-yrityksistä nimenomaan nuorien yritysten osuus työpaikkojen nettolisääntymisestä on merkittävä. Pk-yritysten työllisyyskehitys on ollut heikkoa vuodesta 2010, mikä osoittaa, että sopivilla ratkaisuilla rahoitussektorien ongelmiin voi olla työllisyyttä tukevia vaikutuksia. Uusyrityksiä tukevilla toimilla on niilläkin vahvaa työllisyysvaikutusta.

Työmarkkinat ovat monissa jäsenvaltioissa edelleen voimakkaasti segmentoituneet. Nuorison työllisyydelle on ominaista, että sekä tilapäisten että osa-aikaisten työpaikkojen osuudet ovat suuret: vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä tilapäisten työpaikkojen osuus oli 42,4 ja osa-aikaisten 31,9 prosenttia kaikista työpaikosta. Koko työväestöä tarkasteltaessa nämä osuudet olivat huomattavasti pienemmät: tilapäisten työpaikkojen osuus oli noin 13 ja osa-aikaisten noin 19 prosenttia. Naiset tekevät osa-aikatyötä yleisemmin kuin miehet. Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä osa-aikatyötä tekevien naisten osuus oli 32 prosenttia ja miesten 8,3 prosenttia. Alankomaissa, Belgiassa, Itävallassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa osa-aikatyötä tekevien naisten osuus oli yli 40 prosenttia. Nykyisessä makrotaloudellisessa tilanteessa tilapäis- ja osa-aikatyö, joka ei aina perustu vapaaehtoisuuteen,[6] voi auttaa luomaan työpaikkoja ja saattaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä muodostaa perustan vakinaiseen tai kokoaikaiseen työsuhteeseen siirtymiselle (esimerkiksi nuorten tapauksessa). Segmentoituminen näkyy myös miesten ja naisten vaikeasti poistettavissa palkkaeroissa sekä niiden työntekijöiden pienessä osuudessa, joiden työsuhdeturva paranee työsopimuksen muuttumisen seurauksena.

Kohtaanto työmarkkinoilla on heikentynyt useissa jäsenvaltioissa. Vaikka avoimien työpaikkojen määrä on muutaman viime vuoden ajan pysynyt keskimäärin suhteellisen vakaana, työttömyys on lisääntynyt, mikä saattaa kieliä kohtaannon heikkenemisestä työmarkkinoilla. Beveridge-käyrä (kuvio 5) osoittaa, että rakenteellinen työttömyys on lisääntynyt vuoden 2011 puolivälistä alkaen.[7] Kohtaanto on heikentynyt useimmissa jäsenvaltioissa – merkittävänä poikkeuksena on etenkin Saksa. Tämä kielteinen yleissuuntaus on seurausta etenkin negatiivisista sokeista työvoiman kysynnässä ja osaamisen kohtaanto-ongelman pahenemisesta.[8] Se osoittaa, että talouskriisiin liittyvä työllistymismahdollisuuksien puute aiheuttaa hystereesivaikutuksia, joihin on puututtava investoimalla inhimilliseen pääomaan ja tehostamalla osaamisen kohtaantoa.

Kaavio 5: Beveridge-käyrä, EU28, 2008 (1. nelj.) – 2014 (1. nelj.) Lähde: Eurostat. Huom. LSI (pystyakseli) kuvaa työvoimapulan indikaattoria, joka perustuu EU:n yrityskyselyn tuloksiin (niiden teollisuusyritysten prosenttiosuus, jotka ovat ilmoittaneet työvoimapulan rajoittavan tuotantoaan). UR on työttömyysaste.

Työttömien määrän lisääntyminen kriisin aikana, pitkäaikaistyöttömien osuuden kasvu ja näistä seurauksena oleva kohtaannon heikkeneminen asettavat vakavia haasteita aktiiviselle työvoimapolitiikalle ja julkisille työvoimapalveluille.

Työvoiman liikkuvuus EU:n sisällä on edelleen varsin vähäistä etenkin suhteessa koko EU:n työmarkkinoiden kokoon. Joka neljäs EU:n kansalainen kertoo voivansa harkita työskentelemistä toisessa EU-maassa seuraavien kymmenen vuoden aikana, mutta vuoteen 2013 mennessä vain 3,3 prosenttia EU:n taloudellisesti aktiivisesta väestöstä asui toisessa EU-maassa. Maiden väliset erot ovat kuitenkin varsin suuria (kaavio 6). Työttömyysaste vaihtelee EU-maiden välillä merkittävästi, ja muuttohaluisten ihmisten kasvava määrä on sen vuoksi näkynyt liikkuvuuden kasvuna vuodesta 2011 vain osittain. Liikkuvuus on melko vähäistä eikä niin suurta, että se todellisuudessa tasapainottaisi EU-maiden työmarkkinoilla esiintyviä valtavia eroja.[9]

Kaavio 6: Liikkuvuusaste jäsenvaltioittain asumisvuosien mukaan 2013             Lähde: Key Features, PO EMPL. Huomautuksia: Liikkuvuusasteella tarkoitetaan toisessa jäsenvaltiossa vuonna 2013 asuneiden työikäisten määrää prosentteina sen maan työikäisestä väestöstä, jonka kansalaisia he ovat. Maltan ja Slovenian luvut eivät pienuutensa vuoksi ole luotettavia. Kyproksen, Luxemburgin, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron luvut eivät otoksen pienuuden vuoksi ole luotettavia.

Osaamisen tarjontaa on edelleen parannettava. Useat suuntaukset, etenkin globalisaatio ja (osaamista edellyttävät) teknologiset muutokset, ovat vähitellen muuttaneet eri taitotasoja edustavan työvoiman suhteellista kysyntää. Lisäksi taitojen keskinäinen tärkeysjärjestys on muuttunut. Sekä tieto- ja viestintätekniikkataidoista että ns. pehmeistä taidoista, kuten viestintätaidoista, on tullut entistä tärkeämpiä monissa ammateissa.

Vaikka keskimääräinen koulutustaso on ajan myötä parantunut, työntekijöiden osaaminen ei ole pysynyt osaamiskysynnän kehityksen tahdissa. Osaamisen kysynnän ja tarjonnan suhteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi korkean osaamistason työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin korkean ja matalan osaamistason välissä olevilla ja matalan osaamistason työntekijöillä. Työmarkkinaennusteet vahvistavat, että suuntaus jatkuu tulevina vuosina.[10]

Euroopan osaamispohjaan liittyvät rakenteelliset puutteet uhkaavat Euroopan kasvupotentiaalia. Viimeaikaisten tietojen[11] perusteella noin 20 prosentilla työikäisestä väestöstä on hyvin matala osaamistaso, ja eräissä maissa (kuten Espanjassa ja Italiassa) tämä osuus on sitäkin suurempi. Erittäin hyvän osaamistason työntekijöiden osuus on suuri vain muutamissa maissa (Alankomaat, Ruotsi, Suomi ja Viro), ja useimmat Euroopan maat ovat vielä kaukana niistä Euroopan ulkopuolisista maista (esimerkiksi Japanista ja Australiasta), joissa tällaisten työntekijöiden osuus on suurin. Tiedot julkisesta varainkäytöstä vahvistavat, että riski inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien puutteellisuudesta kasvaa. Euroopassa ei investoida tehokkaasti koulutukseen ja osaamiseen. Se vaarantaa Euroopan keskipitkän aikavälin kilpailukyvyn ja sen työvoiman työllistettävyyden. Yhdeksäntoista jäsenvaltiota on vähentänyt koulutusmenojensa absoluuttista määrää ja 14 jäsenvaltiota koulutusinvestointejaan BKT:hen suhteutettuina.

Palkkakehityksessä on ryhdytty ottamaan huomioon tasapainotustarpeet. Nimelliset yksikkötyökustannukset kasvoivat juuri ennen kriisiä useissa jäsenvaltioissa, etenkin Latviassa ja Romaniassa ja vähemmässä määrin Bulgariassa, Irlannissa, Liettuassa ja Virossa (kaavio 7). Kriisin myötä nimellisten yksikkötyökustannusten kasvu on näissä maissa ollut vuodesta 2009 selvästi pienempää (paitsi Bulgariassa). Irlannissa, Latviassa ja Liettuassa kustannukset ovat itse asiassa kääntyneet laskuun ja Romaniassa jääneet liki ennalleen. Nimelliset yksikkötyökustannukset ovat pienentyneet kriisin jälkeen myös Espanjassa ja Kreikassa, joissa ne olivat edellisinä vuosina kasvaneet. Saksassa kehitys on toisenlaista: se on ainoa jäsenvaltio, jossa nimelliset yksikkötyökustannukset pienenivät (joskin vain vähän) ennen kriisiä mutta ovat kasvaneet aivan viime vuosina. Nimellisten yksikkötyökustannusten kehitys on ollut lievää (ennen kriisiä selvempää) myös Alankomaissa, Belgiassa, Itävallassa, Ruotsissa ja etenkin Suomessa. Kehityssuunnan kääntyminen hankaluuksissa olevissa jäsenvaltioissa ja toisaalta ”ylijäämämaissa” on tukenut ulkoisen epätasapainon vähentämistä, jota tarvittiin etenkin euroalueella. On tärkeää, että palkkakehityksessä otetaan myös vastaisuudessa huomioon tarve ulkoisen epätasapainon korjaamiseen ja työttömyyden vähentämiseen. Sen on lisäksi pitkällä aikavälillä vastattava tuottavuuden parantumista. Viimeaikaiset palkankorotukset maissa, joilla on ylijäämä, saattavat lisätä kokonaiskysyntää, jos ne ovat luonteeltaan pysyviä.[12]

Kaavio 7: Nimellisten yksikkötyökustannusten kehitys EU28:ssa. Keskimääräiset vuotuiset muutokset 2003–2008 ja 2009–2013      Lähde: Eurostat, PO EMPL:n laskelmat

Yksikkötyökustannusten vähenemisen ja maltillisen palkkakehityksen vaikutukset ovat näkyneet hintojen alenemisena hitaasti ja vain osittain. Tämän vajaaksi jääneen siirtymävaikutuksen voidaan katsoa olevan osittain seurausta samanaikaisesta välillisten verojen korottamisesta ja julkisen talouden vakauttamisesta johtuvasta hintasääntelystä.[13] Hintojen hitaan reagoivuuden yhteydessä tehdyt nimellisten yksikkötyökustannusten leikkaukset ovat johtaneet työtulo-osuuksien supistumiseen useissa jäsenvaltioissa, etenkin Espanjassa, Irlannissa, Kreikassa ja Portugalissa. Tästä seurauksena ollut voittomarginaalien kasvu ei kuitenkaan ole (vielä) täysin johtanut investointien lisääntymiseen.

Verokiila on edelleen suuri useissa jäsenvaltioissa. Huomattavassa osassa jäsenvaltioita on ongelmana suuri ja eräissä tapauksissa kasvava verokiila, etenkin kun on kyse pienipalkkaisista työntekijöistä ja kotitalouksien toisista tulonsaajista. Esimerkkinä voidaan mainita, että pienipalkkaisten työntekijöiden (joiden palkka on 67 % keskipalkasta) tapauksessa verokiila pieneni useimmissa jäsenvaltioissa vuosina 2008–2010 mutta kasvoi jälleen tämän jakson jälkeisinä kolmena vuotena lähes kaikissa jäsenvaltioissa. Vuonna 2013 verokiila vaihteli 20 prosentin tai sitä pienemmästä kiilasta (Malta 2012 ja Irlanti) yli 45 prosentin verokiilaan (Belgia, Ranska, Saksa ja Unkari).

Kokonaisverokiilan muutoksiin on vaikuttanut lähinnä henkilötulovero, joka on noussut 15 jäsenvaltiossa 21 jäsenvaltiosta (kaavio 8). Henkilötuloveroa on (ainakin tämäntyyppisten kotitalouksien osalta ja tulotasolla 67 % keskipalkasta) nostettu erityisen paljon Portugalissa ja Unkarissa, kun taas se on pienentynyt varsin selvästi Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Kreikassa. Kun otetaan huomioon sekä henkilötulovero että työntekijöiden sosiaaliturvamaksut, työntekijöiden vero- ja maksutaakka on kasvanut 10 jäsenvaltiossa. Työnantajilla vastaava taakka on kasvanut vain kolmessa jäsenvaltiossa. Työnantajien sosiaaliturvamaksut ovat yleisesti ottaen säilyneet lähes ennallaan useimmissa jäsenvaltioissa lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia: nousu oli suhteellisen voimakasta Puolassa ja Slovakiassa, Ranskassa taso taas putosi melkoisen selvästi.

Kaavio 8: Kokonaisverokiilan muutokset vuosina 2010–2012 osatekijöittäin (67 prosenttia keskipalkasta, naimaton, ei lapsia) Lähde: Euroopan komissio ja OECD: veroja ja etuuksia koskeva tietokanta. Huom. OECD:hen kuulumattomia maita (Bulgaria, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta ja Romania) koskevia tietoja ei ole käytettävissä.

Joissakin jäsenvaltioissa on haasteena pimeän työn torjunta. Pimeää työtä on monenlaista: virallisessa yrityksessä tehtävästä omaan lukuun tehtävään pimeään työhön. Siihen ei kuitenkaan lueta toimintaa, johon liittyy laittomia tavaroita tai palveluita. Pimeällä työllä on runsaasti kielteisiä vaikutuksia. Makrotalouden näkökulmasta se vähentää verotuloja (tuloveroja ja arvonlisäveroa) ja heikentää sosiaaliturvajärjestelmien rahoituspohjaa. Mikrotalouden näkökulmasta pimeä työ ja muut epätyypilliset työllistämisjärjestelyt, kuten näennäisyrittäjyys, usein vääristävät yritysten välistä tervettä kilpailua ja luovat edellytykset sosiaaliselle polkumyynnille, joka puolestaan estää täysimääräisen sosiaaliturvan tarjoavien laillisten työpaikkojen luomista. Ne myös heikentävät tuottavuutta, koska epävirallisessa taloudessa toimivat yritykset yleensä välttävät virallisen talouden palvelujen ja panosten (kuten luottojen) käyttämistä eivätkä kasva yrityksinä. Vaikka täysin luotettavia numerotietoja harmaan talouden ja pimeän työn laajuudesta ei ole helposti saatavilla, summittaisten tietojen perusteella nämä ilmiöt muodostavat haasteen joissakin jäsenvaltioissa.[14] Sitä paitsi pimeä työ saattaa olla valtaamassa lisää alaa useiden sosioekonomisten suuntausten vuoksi. Sellaisia ovat resurssien uudelleenkohdentaminen toimialojen välillä, talouden kansainvälistyminen, tavanomaisten työnteon muotojen väheneminen ja sosiaalinen ahdinko joissain jäsenvaltioissa.

Talouden kehitys vaikuttaa yleensä eri tavoin eri väestönosiin, mutta eriarvoisuus on lisääntynyt monissa jäsenvaltioissa. Vaikka ylimmän ja alimman tuloviidenneksen tulo-osuuksien suhde[15] EU:ssa säilyi vuosina 2008–2013 keskimäärin ennallaan, jäsenvaltioiden välillä on suuria ja kasvavia eriarvoisuuteen liittyviä eroja (kuvio 9). Eriarvoisuus on lisääntynyt suurimmassa osassa eteläisiä jäsenvaltioita (Espanjassa, Kreikassa, Italiassa ja Kyproksella) sekä Kroatiassa, Virossa, Tanskassa ja Unkarissa ja jossakin määrin myös Irlannissa ja Itävallassa. Vaikka tilanne on viime aikoina parantunut, eriarvoisuus on edelleen ongelma etenkin Bulgariassa, Kreikassa, Latviassa, Romaniassa, Espanjassa ja Liettuassa (ks. myös kaavio V luvussa 3).

Kaavio 9: Tulonjaon eriarvoisuus (ylimmän ja alimman tuloviidenneksen tulo-osuuksien suhde) 2008–2012  Lähde: Eurostat, EU-SILC 2013. Tulovuosi 2012. Huom. * – Vuoden 2011 tiedot (vuoden 2012 tietoja ei ole vielä saatavilla Alankomaiden, Belgian, Irlannin, Kreikan, Kroatian, Luxemburgin, Portugalin, Ranskan, Romanian, Ruotsin, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan osalta).

Köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on kasvanut huomattavasti, ja myös erot jäsenvaltioiden välillä ovat kasvussa. Niiden eurooppalaisten määrä, joihin kohdistuu köyhyysriski tai sosiaalisen syrjäytymisen riski, kasvoi vuonna 2008 tapahtuneen kriisin puhkeamisen ja vuoden 2012 välisenä aikana huolestuttavat 8,7 miljoonaa henkeä (mukana ei ole Kroatia), ja vuonna 2012 tämän riskiryhmän osuus oli 25,1 prosenttia EU28:n väestöstä (kuvio 10).

Kaavio 10: Köyhyysriskin ja sosiaalisen syrjäytymisen riskin kehitys vuosina 2008–2012, riskiaste          Lähde: Eurostat, EU-SILC 2013. Tulovuosi 2012. Huom. * – Vuoden 2011 tiedot (vuoden 2012 tietoja ei ole saatavilla Alankomaiden, Belgian, Irlannin, Kreikan, Kroatian, Luxemburgin, Portugalin, Ranskan, Romanian, Ruotsin, Saksan ja Yhdistyneen kuningaskunnan osalta).

Köyhyysasteen kehittymisen vaihtelee huomattavasti ikäryhmien välillä. Kriisi on yleisesti ottaen koetellut eniten työikäisiä (kaavio 11 ja luvun 3 kaavio IV). Tämä johtuu lähinnä työttömyyden, alityöllistettyjen kotitalouksien ja työssäkäyvien köyhyyden kasvusta. Vuonna 2012 noin 50 miljoonalla työikäisellä tulot olivat alle 60 prosenttia kansallisesta kulutusyksikköä kohti lasketusta mediaanitulosta EU28:ssa. Yhteensä 31,8 miljoonaa kärsi vakavasta aineellisesta puutteesta (31,5 miljoonaa vuonna 2013). Vuonna 2012 kaikkiaan 10,9 prosenttia 18-59-vuotiaista eli työttömässä kotitaloudessa.

Kaavio 11: Köyhyysriskin ja sosiaalisen syrjäytymisen riskin kehitys vuodesta 2005 – EU28, yhteensä, lapset, työikäiset ja ikääntyneet       Lähde: Eurostat, EU-SILC. Huom. Vuosilta 2005–2009 EU27:n keskiarvo. Vuosilta 2010–2012 EU28:n keskiarvo. Vuoden 2013 SILC-tietoja ei vielä saatavilla.

Ikääntyneisiin (65 vuotta täyttäneisiin) kohdistuneet vaikutukset ovat olleet suhteessa vähäisempiä, sillä heidän köyhyysriskinsä ja sosiaalisen syrjäytymisen riskinsä on pienentynyt useimmissa jäsenvaltioissa. Ikääntyneiden köyhyys koskettaa kuitenkin edelleen useammin naisia kuin miehiä. Nämä suhteelliset edistysaskeleet eivät kuitenkaan välttämättä merkitse ikääntyneiden todellisen tulotason muuttumista, vaan niiden taustalla on ennen muuta se, että eläkkeet ovat pysyneet pääosin ennallaan, kun taas työikäisten tulotason kehitys on pysähtynyt tai tulot ovat pudonneet.

Lasten köyhyysriski ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on kasvanut vuodesta 2008 heidän (pääosin työikäisten) vanhempiensa tilanteen heikkenemisen myötä. Riski on yli 20 jäsenvaltiossa suurempi kuin vuonna 2008, ja yksinhuoltajatalouksilla köyhyysriski ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on yli kaksinkertainen (EU28: 47,8 % vuonna 2012) kahden huoltajan talouksiin verrattuna (24,4 %). Yhden huoltajan kotitalouksiin kohdistuu huomattavasti suurempi köyhyysriski kaikissa jäsenvaltioissa. Se vaihtelee 35 prosentista (Slovenia, Suomi ja Tanska) 78 prosenttiin (Bulgaria). Myös perheisiin, joissa on kolme tai useampia lapsia, kohdistuu merkittävästi kokonaisväestön riskiä suurempi köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riski (EU-28: 30,9 prosenttia). Kriisin aiheuttamalla työmarkkinaolosuhteiden heikentymisellä on ollut välittömämpi vaikutus työikäisiin miehiin kuin naisiin. Naisiin kohdistuu kuitenkin suurempi (jatkuvan) köyhyyden tai syrjäytymisen riski kuin miehiin hoitojärjestelyihin liittyvien työvoiman ulkopuolella vietettyjen jaksojen ja (vapaaehtoisen tai ei-vapaaehtoisen) osa-aikatyön vuoksi.

Unionin ulkopuolisten maiden kansalaisten (18–64-vuotiaat) köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen riski (48,9 prosenttia) oli vuonna 2012 huomattavasti suurempi kuin EU:n kansalaisten (24,3 prosenttia). Kasvua oli vuodesta 2012 vuoteen 2013 yli 3 prosenttiyksikköä.

Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalibruttotulot olivat EU:ssa keskimäärin kasvaneet vuoden 2013 loppuun mennessä pienennyttyään jatkuvasti lähes neljän vuoden ajan (kotitalouksien käytettävissä olevia bruttotuloja käsitellään tarkemmin luvussa 3). Taustalla oli markkinatulojen kasvaminen (työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien työvoimakustannukset ja omaisuustulot) sekä kotitalouksille myönnettyjen sosiaalietuuksien kasvu.[16] Jää nähtäväksi, jatkuuko tilanteen vuonna 2013 tapahtunut paraneminen, kun työpaikkoja syntyy edelleen suhteellisen vähän, vero- ja etuusjärjestelmien vaikutus on edelleen heikko ja vuoden 2014 tuoreimmat tiedot viittaavat tilanteen uuteen heikkenemiseen (kaavio 12).

Kaavio 12: Kotitalouksien käytettävissä olevan bruttotulon kasvuun vaikuttavat osatekijät

Lähde: Eurostat – sektoritilit.

Vero- ja etuusjärjestelmien muutosten vaikutukset eri tuloryhmiin viime vuosina vaihtelivat suuresti maasta toiseen.[17]Vero- ja etuusjärjestelmien muutokset vaikuttivat sisällöstään riippuen eri tavoin suuri- ja pienituloisiin kotitalouksiin. Joissakin jäsenvaltioissa haitalliset vaikutukset heikensivät etenkin pienituloisten kotitalouksien elintasoa entisestään. Toiset jäsenvaltiot, jotka kiinnittivät enemmän huomiota siihen, miten niiden vero- ja etuusjärjestelmien muutokset vaikuttivat tulonjakoon, pystyivät varmistamaan, ettei pienituloisiin kotitalouksiin kohdistunut kohtuuttomia vaikutuksia. Tällaiset eri tuloryhmiin kohdistuvat vaikutukset eivät olleet yhteydessä sopeutustoimien kokonaislaajuudessa oleviin eroihin.

Sosiaalimenojen kasvu on vuonna 2009 saavutetun huipun jälkeen ollut negatiivista vuodesta 2011. Kriisin alkuvaiheissa (vuoteen 2009 asti) sosiaalimenojen kasvu johtui pääasiassa työttömyysmenojen ja vähemmässä määrin myös muiden menojen (etenkin eläke- ja terveydenhuoltomenojen) kasvusta. Sosiaalimenojen kasvu hidastui vuonna 2010. Tämä oli seurausta yhteisvaikutuksesta, joka johtui finanssipoliittisten elvytystoimenpiteiden päättymisestä ja elpyvissä jäsenvaltioissa normaalista automaattisen vakautuksen asteittaisesta lopettamisesta. Vuodesta 2011 lähtien etenkin luontoisetuuksista ja palveluista johtuvat sosiaalimenot ovat supistuneet huolimatta siitä, että taloudelliset ja sosiaaliset olosuhteet ovat edelleen heikentyneet (kuvio 13).[18]

Kaavio 13: Raha- ja luontoisetuisuuksien vaikutus julkisten reaalisten sosiaalimenojen kasvuun EU:ssa (2001–2012)                 Lähde: Kansantalouden tilinpito, PO EMPL:n laskelmat.

Kriisi on muuttanut myös sosiaalisen suojelun menojen rakennetta. Asukasta kohti lasketut (reaaliset) sosiaalisen suojelun menot ovat vuodesta 2007 vuoteen 2011 kasvaneet EU27:ssä kahdeksan prosenttia (kaavio 14). Suurimmat lisäykset ovat peräisin eläkkeistä (kasvavien vanhuus- ja perhe-eläkkeiden osuus kokonaiskasvusta oli 44 %) sekä terveydenhuollosta ja työkyvyttömyydestä (32 %). Jäsenvaltioiden väliset erot ovat merkittäviä: sosiaalisen suojelun kokonaismenot asukasta kohti kasvoivat vuosina 2007–2011 alle 5 prosenttia neljässä ja toisaalta yli 15 prosenttia seitsemässä jäsenvaltiossa.

Kaavio 14: Asukasta kohti laskettujen sosiaalisen suojelun menojen muutokset 2007–2011 sosiaalisen suojelun osa-alueittain           Huom. Eri osa-alueiden vaikutus sosiaalimenojen kokonaiskasvuun (asukasta kohti vakaina vuoden 2005 hintoina). Lähde: ESSPROS.

Heikommassa asemassa olevien ja pienituloisten väestöryhmien on joissakin jäsenvaltioissa edelleen vaikeampi saada terveydenhuoltopalveluja. Kokonaisuutena katsottuna niiden pienituloisimpien, jotka ilmoittivat terveydenhuoltotarpeidensa jääneen täyttymättä, osuus kasvoi EU27:ssä vuosina 2008–2012 vain hieman, mutta esimerkiksi Suomessa, Portugalissa ja Kreikassa se kasvoi huomattavasti (ks. kaavio 15). Osuus oli vuonna 2012 suurin Latviassa, Bulgariassa ja Romaniassa. Niiden osuus, joiden terveydenhuoltotarpeet jäivät täyttymättä, pieneni eniten Bulgariassa (–11,4 prosenttiyksikköä 2008–2012), mutta vuonna 2012 osuus pysyi merkittävän suuruisena (16,9 %). 

Kaavio 15: Täyttämättä jäänyt terveyspalvelujen tarve, pienituloisin viidennes, 2008–2012   

Lähde: Eurostat, EU-SILC 2012. Huom. Täyttämättä jäänyt terveyspalvelujen tarve: liian kallista, liian pitkä matka tai liian pitkät jonot. * – Vuoden 2011 tiedot (vuoden 2012 tietoja ei ole saatavilla Belgian, Irlannin, Itävallan ja Luxemburgin osalta, vuoden 2008 tiedot puuttuvat Kroatian ja EU28:n osalta). 

2.            TYÖLLISYYSSUUNTAVIIVOJEN TÄYTÄNTÖÖNPANO: TYÖLLISYYS- JA SOSIAALIPOLITIIKAN UUDISTUKSET

Tässä jaksossa[19] esitetään yhteenveto uudistuksista ja toimenpiteistä, joita jäsenvaltiot ovat toteuttaneet 12 viime kuukauden aikana. Työllisyyssuuntaviivoissa[20] annetaan jäsenvaltioille vakiintuneet toimintaohjeet, joita ne voivat soveltaa työllisyys- ja sosiaalipolitiikan haasteisiin vastaamiseksi nykytilanteessa Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista silmällä pitäen (tavoitteet esiteltiin jaksossa 1). Vuoden 2014 vuotuisessa kasvuselvityksessä esitettiin painopisteet ja toimintaohjeet, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden oli määrä toimittaa kansalliset uudistusohjelmansa vuoden 2014 talouspolitiikan eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa. Kansallisia uudistusohjelmia tarkasteltiin vaatimusten mukaisesti, ja neuvosto antoi komission ehdotuksiin perustuvat maakohtaiset suositukset. Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea tarkastelevat jäsenvaltioiden suorituskykyä ja edistymistä eri haasteisiin vastaamisessa työllisyyskehityksen seurantavälineen ja sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineen avulla. Toteutettuja toimintapoliittisia uudistuksia arvioidaan vuoden 2015 EU-ohjausjakson yhteydessä.

Euroopan sosiaalirahastosta tuetaan toimia, joilla pyritään saavuttamaan Eurooppa 2020 ‑strategian tavoitteet työttömyyden torjumiseen tähtäävällä toiminnalla, jossa keskitytään erityisesti nuorisoon. Toimintaan kuuluu harjoittelu- ja oppisopimuspaikkojen tarjoaminen uudelleen- ja täydennyskoulutusta varten, koulutustoimien tukeminen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi sekä hallinnollisten valmiuksien lisäämisen tukeminen. Ohjelmakaudella 2014–2020 Euroopan sosiaalirahasto ja muut EU:n rakenne- ja investointirahastot on valjastettu tiukasti Eurooppa 2020 -strategian poliittisten prioriteettien edistämiseen, minkä lisäksi rahastojen toiminnassa painotetaan tuloksellisuutta. Tämä lujittaa rahastojen asemaa strategian taloudellisina tukipilareina.

Kaikilla seuraavissa jaksoissa kuvatuilla aloilla on toteutettu uudistuksia. Edistymisaste kuitenkin vaihtelee aloittain ja jäsenvaltioittain. Lisätoimia siis tarvitaan, vaikka monissa tapauksissa uudistusten tulokset eivät vielä näy kokonaisuudessaan, koska siihen yleensä menee jonkin aikaa. Yleensä ei myöskään ole mahdollista mitata yksittäisten uudistusten arvoa sinänsä, koska samaan aikaan on saatettu toteuttaa useita uudistuksia. Jäsenvaltioiden olisikin otettava toimintalinjojen ja uudistusten suunnittelussa huomioon myös toimien keskinäinen vuorovaikutus.

Jäljempänä olevassa taulukossa esitetään yleiskatsaus vallitsevista sukupuolten välisistä eroista työmarkkinoilla sekä uudistuksista, joilla voidaan edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Uudistukset selostetaan tarkemmin kunkin suuntaviivan kohdalla.

Sukupuolten tasa-arvo: Työmarkkinoilla on yhä huomattavaa eriarvoisuutta[21]

Edistystä on tapahtunut, mutta sukupuolten väliset erot ovat edelleen suuret. Naisten työllisyysaste on edelleen selvästi pienempi kuin miesten (62,8 % ja 74 % vuoden 2014 alussa). Kokoaikavastaavan työllisyysasteen ero on vielä suurempi (18,3 prosenttiyksikköä vuonna 2013). Lisäksi naisille maksetaan 16 % vähemmän työtunnilta. Kun lasketaan yhteen naisten ja miesten väliset työllisyyserot niin työtuntien määrässä kuin palkassa, sukupuolten välinen kokonaispalkkaero kasvaa suureksi (37 % koko EU:ssa). Koska eläkkeet heijastelevat koko elämän aikaisia ansioita, myös eläkkeiden ero naisten ja miesten välillä on suuri (keskimäärin 39 %). Yli 55-vuotiaiden köyhyysriski ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on suurempi naisilla kaikissa jäsenvaltioissa.

Kohtuuhintaisten ja laadukkaiden lastenhoitopalvelujen, pitkäaikaishoidon ja kouluajan ulkopuolisen hoidon saanti, joustavat työjärjestelyt sekä asianmukainen lomapolitiikka ovat edelleen ratkaisevan tärkeitä tekijöitä, joilla tuetaan naisten työllisyyttä ja autetaan miehiä ja naisia sovittamaan yhteen työ- ja perhe-elämä. Suurimmassa osassa jäsenvaltioita on edistytty lastenhoitoa koskevien Barcelonan tavoitteiden suhteen vuoden 2005 jälkeen. Kuitenkin vain yhdeksän jäsenvaltiota on saavuttanut tavoitteen, jonka mukaan hoidon piti kattaa 33 % alle kolmivuotiaista lapsista vuonna 2012[22], ja 11 jäsenvaltiota on saavuttanut kolmevuotiaita ja sitä vanhempia alle kouluikäisiä lapsia koskevan 90 %:n kattavuustavoitteen. Joissakin maissa veroetuusjärjestelmät ovat edelleen esteenä sille, että naiset ottaisivat vastaan työtä tai työskentelisivät enemmän. Kyseiset järjestelmät jarruttavat erityisesti kotitalouksien toisen tulonsaajan kokoaikaista työntekoa.

Työmarkkinoiden eriytyminen ja sukupuolistereotypiat voivat estää miehiä ja naisia toteuttamasta mahdollisuuksiaan täysimittaisesti ja heikentää ammattitaidon ja työpaikkojen kohtaantoa. Naisia on miehiä enemmän yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa, mutta he ovat edelleen yliedustettuina perinteisiin rooleihin liittyvillä opintoaloilla, kuten terveys- ja sosiaalialalla, humanistisissa tieteissä ja opetusalalla. Sen sijaan luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan kaltaiset alat ovat edelleen miesvaltaisia.

Naisten työllisyyttä ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista edistäviä toimia on toteutettu, mutta niiden laajuudessa ja tavoitteissa on suuria eroja eri puolilla EU:ta. Jäsenvaltioiden toteuttamilla toimenpiteillä pyritään esimerkiksi lisäämään (edelleen) lastenhoitopalvelujen saantia ja/tai muuttamaan vanhempainvapaata koskevia säännöksiä tai joustavia työaikajärjestelyjä. Muutamia aloitteita on tehty myös sukupuolten välisen palkkaeron pienentämiseksi tai sellaisten verotuksellisten esteiden poistamiseksi, joiden vuoksi naiset eivät ole kiinnostuneita jäämään tai lähtemään työmarkkinoille. Joissakin jäsenvaltioissa on toteutettu toimenpiteitä, joilla torjutaan lasten köyhyyttä tai mukautetaan etuusjärjestelmää niin, että voidaan tukea (pienituloisia) perheitä tai vanhempia. Monissa maissa miesten ja naisten eläkeikää aiotaan (asteittain) lähentää, mutta joissakin tapauksissa on myös toteutettu toimia, joilla edistetään ikääntyneiden naisten osallistumista työmarkkinoille tai mukautetaan eläkeoikeuksien kertymistä.

2.1 Työllisyyssuuntaviiva 7: Työvoimaosuuden nostaminen ja rakennetyöttömyyden vähentäminen

Työsuhdeturvalainsäädännön uudistamisprosessia jatkettiin jäsenvaltioissa monin tavoin työllisyyden kehittymisen tukemiseksi ja segmentoitumisen ehkäisemiseksi. Kroatia hyväksyi työlainsäädäntönsä uudistamisen toisen vaiheen antamalla uuden työlain, jolla helpotetaan joustavien työsopimusten käyttöä, mukaan luettuina osa-aikainen työ, kausityö ja vuokratyö, väljennetään työaikasäännöksiä ja yksinkertaistetaan irtisanomismenettelyjä. Alankomaissa on toteutumassa – työmarkkinaosapuolten kattavan sopimuksen perusteella – irtisanomismenettelyjen yksinkertaistaminen, irtisanomiskorvauksen määrän määrittäminen työvuosien eikä iän perusteella sekä vuokratyön käyttöä koskevien sääntöjen vahvistaminen. Tarkoituksena on estää työmarkkinoiden segmentoitumista ja uudistaa työttömyysetuusjärjestelmää. Espanjassa on yksinkertaistettu yrityksille tarkoitettuja sopimusmalleja, selkiytetty joukkoirtisanomisia koskevia menettelyjä ja edistetty osa-aikatyötä maksukannustimin ja lisäämällä joustoa lisätuntien tekemiseen. Italiassa on väljennetty ehtoja, joiden mukaisesti yritykset voivat käyttää määräaikaisia sopimuksia ja oppisopimuksia, ja siellä keskustellaan lisäksi työsuhdeturvalainsäädännön ja aktiivisen työmarkkinapolitiikan kattavasta uudistamisesta. Slovakia on rajoittanut tavanomaisen työsuhteen ulkopuolella tehdyn työn enimmäiskestoksi yhden vuoden.

Jäsenvaltion kyky lisätä merkittävästi naisten työllisyysastetta riippuu suurelta osin siitä, onko saatavilla laadukkaita ja kohtuuhintaisia lastenhoitopalveluja. OECD:n näyttö vahvistaa, että lastenhoito on keskeinen tekijä naisten osallistumisessa työmarkkinoille. Useat maat jatkoivat edellisvuosina toteuttamiaan toimenpiteitä ja/tai lisäsivät lastenhoitomahdollisuuksien rahoitusta (Irlanti, Itävalta, Malta, Puola ja Saksa), ja joissakin maissa on hiljattain valmisteltu uuden lainsäädännön antamista tai hankkeiden käynnistämistä (Slovakia ja Tšekki). Maltalla alettiin huhtikuussa 2014 tarjota maksutonta ja yleistä lastenhoitoa perheille, joissa molemmat vanhemmat käyvät työssä. Lastenhoitoa on saatavissa vanhemman/vanhempien työtuntien ajan sekä yksi ylimääräinen tunti vuorokaudessa työmatkoja varten. Lisäksi vuoden 2014 talousarvioon on varattu lastentarhassa ja valtion alakoulussa olevien lasten maksuton hoito, jota tarjotaan koulupäivinä sellaisille työssäkäyville vanhemmille, jotka haluavat tuoda lapsensa kouluun tuntia ennen koulun alkamista. Tšekissä parlamentti on hyväksynyt useita vuosia viivästyneen lapsiryhmiä koskevan lain, jonka tavoitteena on helpottaa lasten hoitopaikkojen perustamista julkisen lastentarhaverkoston ulkopuolelle.

Useissa maissa on toteutettu toimenpiteitä, joilla lisätään työjärjestelyjen joustavuutta tai muutetaan vanhempainvapaita koskevia säännöksiä (Espanja, Puola, Saksa, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Yhdistyneessä kuningaskunnassa oikeus hakea työaikajoustoa laajennettiin koskemaan kaikkia työntekijöitä vuodesta 2014 alkaen. Puolassa otettiin työllisyyden edistämistä ja työmarkkinalaitoksia koskevan lain muuttamisen yhteydessä 2. toukokuuta 2014 käyttöön etätyöavustus – tarkoituksena on työllistää työttömiä, työmarkkinoille palaavia vanhempia (joilla on vähintään yksi alle 6-vuotias lapsi) tai muiden huollettavien hoidon vuoksi irtisanoutuneita työntekijöitä. Italiassa parhaillaan keskusteltavana olevan ”Jobs Act” -hankkeen yhteydessä on ehdotettu toimenpiteitä äitiysloman muuttamiseksi. Saksassa tammikuussa 2015 voimaan tuleviin vanhempainetuuksia koskeviin uudistuksiin sisältyy molemmille vanhemmille kannustimia lastenhoidon ja työn jakamiseen.

Muutamassa aloitteessa tavoitteena on ollut sukupuolten palkkaeron kaventaminen. Itävallassa raportit samapalkkaisuudesta ovat olleet vuodesta 2013 lähtien pakollisia yrityksissä, joissa on yli 250 työntekijää, ja vuodesta 2014 lähtien yli 150 työntekijän yrityksissä.

Verotusalan toimenpiteitä on ehdotettu Italiassa ”Jobs Act” -hankkeen puitteissa, ja Maltalla on korotettu yksityisiin päiväkoteihin lapsensa laittavien vanhempien verohyvitystä (1 300 eurosta 2 000 euroon). Yhdistyneessä kuningaskunnassa otetaan vuonna 2015 käyttöön työssäkäyville vanhemmille tarkoitettu veroton lastenhoitopalvelu, joka korvaa nykyisen arvosetelijärjestelmän ja suorilla sopimuksilla hankitun lastenhoidon. Tukikelpoiset perheet saavat 20 % vuotuisista lastenhoitokustannuksistaan maksuina, joiden määrä on enintään 10 000 Englannin puntaa lasta kohden.

Useat jäsenvaltiot ovat puuttuneet palkanmuodostusmekanismeihin parantaakseen palkkakehityksen suhteuttamista tuottavuuteen. Eräät muut jäsenvaltiot ovat pyrkineet tukemaan kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja keskittymällä erityisesti vähimmäispalkkoihin. Saksassa otetaan käyttöön yleinen 8,50 euron vähimmäistuntipalkka 1. tammikuuta 2015 alkaen. Vuoden 2016 loppuun asti kestävän siirtymäkauden aikana sallitaan kuitenkin joitakin poikkeuksia. Romania, Slovakia ja Viro ovat nostaneet kansallista vähimmäispalkkaansa työssäkäyvien köyhyyden torjumiseksi, ja Yhdistynyt kuningaskunta on asettanut ankarampia seuraamuksia työnantajille, jotka eivät noudata kansallista vähimmäispalkkaa koskevia vaatimuksia. Itävallassa laajennettiin velvollisuus ilmoittaa työpaikkailmoituksissa yleissopimusten mukainen vähimmäispalkka koskemaan kaikkia sellaisten toimialojen työnantajia, joilla vähimmäispalkasta ei ole sovittu työehtosopimuksin. Portugalissa puolestaan on laaja-alaisten uudistusten yhteydessä alennettu julkisten palvelujen suurituloisten työntekijöiden palkkoja.

On toteutettu joitakin toimenpiteitä työn verokiilan pienentämiseksi etenkin heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta, jotta voitaisiin edistää työvoiman kysyntää ja kulutusta. Belgiassa on alennettu matalapalkkaisten työntekijöiden maksamia sosiaaliturvamaksuja, vapautettu työnantajat velvollisuudesta maksaa sosiaaliturvamaksuja ylityötuntien palkasta tietyillä aloilla ja laajennettu työntekijöiltä pidätettävästä lähdeverosta vapauttamisen soveltamisalaa. Italia on alentanut pienituloisten palkansaajien henkilökohtaista tuloveroa vuodelta 2014 ja vähentänyt pysyvästi 10 prosentilla työnantajilta perittävää taloudellisen toiminnan alueveroa. Espanjan hallitus on hyväksynyt ehdotuksen verouudistukseksi, johon sisältyy verokantojen vähentäminen seitsemästä viiteen, marginaaliverojen lievä alentaminen ja verovapautusten määrän lisäys, jotka toteutetaan vähitellen vuosina 2015–2016. Slovakia on nostanut opiskelijoiden tulokattoa sosiaaliturvamaksuista vapautusta varten, ja Viro nostaa tuloverovähennyksen määrää 1. tammikuuta 2015. Latviassa on laajan talousarviopaketin yhteydessä kevennetty verorasitusta erityisesti perheiltä, joissa on huollettavia, nostamalla kohdennettuja henkilökohtaisen tuloveron ja sosiaaliturvamaksujen alarajoja. Ranskassa pantiin ensimmäistä vuotta täytäntöön palkkaperusteista yhtiöveron hyvitystä, minkä lisäksi vuonna 2015 pienennetään työnantajan sosiaaliturvamaksuja. On myös päätetty toimenpiteistä, joilla alennetaan keski- ja pienituloisten palkansaajien tuloveroa.

Eräät jäsenvaltiot ovat tehostaneet toimiaan pimeän työn torjumiseksi. Sloveniassa on pimeän työn torjuntaa ja työllisyyttä koskevan lain muutoksilla otettu käyttöön palvelusetelijärjestelmä henkilökohtaista lisätyötä varten, otettu tullilaitos mukaan laittoman työnteon valvontaan ja kovennettu seuraamuksia, erityisesti petollisen toiminnan osalta. Elokuussa 2014 Kroatiassa perustettiin pimeän työn torjuntaa varten komissio, jonka tehtävänä on arvioida nykyisiä toimia, seurata niiden täytäntöönpanoa ja ehdottaa uusia toimenpiteitä tai tarvittavia muutoksia.

Nuorisotakuun perustamista koskevan neuvoston suosituksen täytäntöönpano on antanut sysäyksen rohkeisiin rakenneuudistuksiin, jotka koskevat monia aktiivisen työmarkkinapolitiikan näkökohtia jäsenvaltioissa. Vuonna 2014 kaikki jäsenvaltiot toimittivat nuorisotakuuta koskevat täytäntöönpanosuunnitelmansa ja keskustelivat niistä komission kanssa. Täytäntöönpano on avainasemassa, mutta lupaavia alustavia toimia on jo toteutettu.

Joissakin jäsenvaltioissa pyrittiin parantamaan julkisten työvoimapalvelujen tukea nuorille. Belgiassa Brysselin alueen julkinen työvoimapalvelu Actiris on perustanut nuorisotakuupalvelun, joka auttaa virallisesti työnhakijoiksi rekisteröityneitä nuoria löytämään työ- ja harjoittelupaikkoja. Romaniassa on käynnistetty kaksi nuorisotakuuseen liittyvää pilottiohjelmaa tarkoituksena perustaa 27 nuorisotakuukeskusta (ohjelmat saavat Euroopan sosiaalirahaston tukea), joiden tehtävänä on tunnistaa työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret ja tarjota heille koottuja yksilöllisten palvelujen paketteja. Espanjassa on hyväksytty aktivointi- ja työllisyysstrategia vuosiksi 2014–2016. Se on koordinointiin tähtäävän politiikan keskeinen väline, jonka avulla aktiivisessa työvoimapolitiikassa voidaan siirtyä kohti tulosperusteista lähestymistapaa. Italiassa perustettujen integroitujen sähköisten portaalien kautta ihmiset voivat rekisteröityä kansalliseen rekisteriin suoraan verkossa ja olla siihen yhteydessä, mikä helpottaa vaatimusten täyttymisen automaattista tarkistamista ja tarjousten toimittamista.

Kohdennettuja työllistämiskannustimia ja toiminnan aloittamistukia on käytetty nuorten työnhakijoiden aktivointikeinoina joissakin jäsenvaltioissa. Alankomaissa myönnetään verohuojennus työttömyyskorvausta tai sosiaalitukea saavia nuoria palkkaaville työnantajille enintään kahdeksi vuodeksi, ja Puolassa on otettu käyttöön vapautuksia sosiaaliturvamaksuista alle 30-vuotiaille. Eräissä muissa jäsenvaltioissa on hyväksytty uusia työllistämiskannustimia työpaikkojen luomiseksi muille pitkäaikaistyöttömien ryhmille. Yleisiä työllistämiskannustimia on otettu käyttöön tai tehostettu Espanjassa, Kreikassa, Kyproksella, Maltalla ja Portugalissa. Esimerkiksi Malta tarjoaa uusia työntekijöitä palkkaaville työnantajille palkkatukea enimmillään puolet peruspalkasta ja sosiaaliturvamaksuista enintään vuoden ajan. Espanja puolestaan hyväksyi kiinteän sosiaaliturvamaksumäärän yrityksille, jotka ottavat palvelukseen uusia työntekijöitä vakinaisin työsopimuksin, osa-aikatyösopimukset mukaan lukien, enintään kahdeksi vuodeksi (kolmeksi pienille yrityksille) ja myönsi erityismäärärahoja nuorisotakuun piiriin kuuluvien työnhakijoiden vakinaiseen työsuhteeseen palkkaamista varten. Maltalla taas ikääntyvät työntekijät saavat erityistä tukea, muun muassa koulutuskustannukset kattavan verovähennyksen.

Julkisten työvoimapalvelujen uudistusta – myös nuorisotakuun täytäntöönpanoon liittyen – on jatkettu useissa jäsenvaltioissa palvelujen laadun sekä aluetason koordinoinnin parantamiseksi. Osana vuosia 2014–2016 koskevaa aktivointistrategiaa Espanja on laatinut yleisen työvoimapalvelujen luettelon, johon sisältyy yhtenäinen joukko toimenpiteitä, jotka on pantava täytäntöön kaikilla Espanjan alueilla. Tavoitteena on turvata työnhakijoiden yhdenvertaiset oikeudet, yksilöllinen kohtelu, tehokkuus, avoimuus, tulossuuntautuneisuus ja hallintotasojen välinen yhdentyminen. Suomi aikoo soveltaa laajemmin vaatimusta, jonka mukaan työ- ja elinkeinotoimistojen tekemät työtarjoukset on hyväksyttävä, jos päivittäinen työmatka on enintään kolme tuntia, ja tehostaa pitkäaikaistyöttömien työllistämissuunnitelmia tarjoamalla heille aktiivisia toimenpiteitä kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi jäämisestä.

Yritystoiminnan aloittamisen kannustinjärjestelmät ovat yleistyneet laajalti Euroopassa, sillä kahdeksan jäsenvaltiota (Espanja, Irlanti, Kreikka, Kroatia, Liettua, Malta, Puola, Portugali ja Ranska) on hyväksynyt kannustimia, joilla tuetaan työttömien ryhtymistä yritystoimintaan. Irlanti kaavaili kattavassa toimintasuunnitelmassaan ”Action Plan for Jobs” paikallisten yritystoimistojen perustamista yhteistyössä ”Centre of Excellence in Enterprise” ‑keskuksen kanssa; viimeksi mainittu on uusi nuorille yrittäjille tarkoitettu rahasto, josta tuetaan yrittäjyyttä ja yritysten laajenemista. Lisäksi suunnitellaan yrittäjien verotukien yksinkertaistamista. Portugalissa Investe Jovem on uusi ohjelma, jossa tarjotaan taloudellista tukea nuorille, jotta he voisivat ryhtyä itsenäisiksi ammatinharjoittajiksi tai perustaa oman mikroyrityksen.

2.2 Työllisyyssuuntaviiva 8: Työmarkkinoiden tarpeita vastaavan ammattitaitoisen työvoiman kehittäminen ja elinikäisen oppimisen edistäminen

Osaamistarjonnan kehittämisen ja aikuiskoulutuksen edistämisen tarve johtivat politiikkatoimiin useissa jäsenvaltioissa.[23] Jäsenvaltioissa on toteutettu toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on parantaa osaamistarjontaa ja edistää aikuiskoulutusta, usein ammatillisen koulutuksen uudistamisen yhteydessä.

Tanskassa osana ”kasvupakettia” koskevaa laajaa poliittista sopimusta toteutetaan hallituksen ja työmarkkinaosapuolten kolmikantasopimukseen perustuvia aloitteita, joilla tuetaan heikosti koulutettujen ammattitaidon kehittämistä ja annetaan ammattitaitoisille työntekijöille mahdollisuus korkea-asteen koulutukseen. Sopimus kouluttamattomien ja koulutettujen työntekijöiden paremmista mahdollisuuksista osallistua ammatilliseen koulutukseen koskee 160 000:ta uutta henkilöä vuosina 2014–2020. Kreikassa ammatillisen koulutuksen etenemissuunnitelman, joka on osa talouden sopeuttamisohjelman puitteissa laadittua yhteisymmärryspöytäkirjaa, on määrä lisätä oppisopimuskoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen tarjonnan määrää ja laatua. Liettuassa muutettiin epävirallista aikuiskoulutusta sekä jatkokoulutusta koskevaa lakia. Lain uusi versio hyväksyttiin 10. heinäkuuta 2014, ja se tulee voimaan 1. tammikuuta 2015. Siinä säädetään (muun muassa) aikuiskoulutuksen paremmasta koordinoinnista kansallisella ja paikallisella tasolla, sen uusista käyttöön otettavista rahoitusmalleista ja vapaan myöntämisestä työntekijöille epävirallista koulutusta varten. Raportointikauden aikana hallitus teki myös eri alojen työnantajajärjestöjen kanssa sopimuksia, joilla pyritään parantamaan pätevän työvoiman tarjonnan ja kysynnän välistä tasapainoa. Kyproksella julkiset yliopistot ovat päässeet sopimukseen etäopetuksena tarjottavien koulutusohjelmien soveltamisalan ja monipuolisuuden laajentamisesta. ”New Modern Apprenticeship Programme” on otettu käyttöön, ja siihen sisältyy kaksi tasoa: valmisteleva taso (nuorille, joilla ei ole toisen asteen koulutusta) ja ydintaso (jolla hankitaan ammattipätevyystutkinto). Maltalla hallitus käynnisti vuosiksi 2014–2019 strategian lukutaidottomuusongelman ratkaisemiseksi.

Puolassa 1. lokakuuta 2014 voimaan tullut uusi laki mahdollistaa yhteistutkinnot, yhdessä työnantajien kanssa järjestettävät kaksoistutkintoon tähtäävät opinnot sekä kolmen kuukauden harjoittelun soveltuvissa oppilaitoksissa. Se sääntelee myös tutkinnon suorittaneiden seurantaa ja tukee korkea-asteen koulutuksen laatua. Yliopistot pystyvät määrittämään, mitä tietoja ja taitoja harjoittelussa ja ammattitoiminnassa hankitaan, ja ottamaan ne huomioon tutkintojen suunnittelussa. Tavoitteena on antaa opiskelumahdollisuus työssäkäyville sekä niille, jotka haluavat vaihtaa ammattia tai hankkia täydentävää koulutusta. Ranskassa on hyväksytty ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistamista koskeva laki, jolla otetaan käyttöön henkilökohtainen koulutustili ja muutetaan ammatillisen koulutusjärjestelmän rahoitusta, jotta voidaan varmistaa sen riittävyys ja työntekijöiden ja työnhakijoiden pääsy ammatilliseen koulutukseen.

Monissa jäsenvaltioissa on otettu käyttöön toimenpiteitä, joilla helpotetaan siirtymistä koulusta työelämään. Toimenpiteet edistävät myös kattavaa nuorisotakuuta.

Ranskassa on tehty päätös oppisopimusjärjestelmän uudelleenkäynnistämisohjelmasta. Järjestelmästä on määrä tehdä enemmän taitovajeisiin suuntautunut, ja siihen sisältyy kannustimia työnantajille oppisopimuskoulutettavien palvelukseen ottamista varten ja nuorille mahdollisuus vakinaisen työsopimuksen tekemiseen oppisopimuskoulutusjakson jälkeen. Päätetty uudistus on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2015. Irlannissa ”Skills to Work” ‑kampanja tarjoaa työnhakijoille verkossa tietoa tarjolla olevista koulutus-, uudelleenkoulutus ja työharjoittelumahdollisuuksista uusilla ja kehittymässä olevilla työllistymisaloilla. Latviassa uusi opiskelijoiden kesätyöohjelma tarjoaa toisen asteen koulujen oppilaille mahdollisuuden tehdä kuukauden ajan ansiotyötä yritysten ja paikallisviranomaisten palveluksessa. Näin he saavat ensimmäiset työkokemuksensa ja käsityksen erilaisista taidoista, joita he tarvitsevat työllistyäkseen.

Naisia on nykyisin miehiä enemmän yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa, mutta he ovat edelleen yliedustettuina perinteisiin rooleihin liittyvillä opintoaloilla, kuten terveys- ja sosiaalialalla, humanistisissa tieteissä ja opetusalalla. Sen sijaan luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan kaltaiset alat ovat edelleen miesvaltaisia. Esimerkiksi Saksassa pyritään ESR:n yhteisrahoittaman ohjelman avulla saamaan enemmän ihmisiä, etupäässä miehiä, lastenhoitoalalle.

2.3 Työllisyyssuuntaviiva 9: Koulutusjärjestelmien laadun parantaminen kaikilla tasoilla ja korkea-asteen koulutukseen osallistumisen lisääminen

Kaikki jäsenvaltiot toimittivat nuorisotakuuta koskevat kattavat täytäntöönpanosuunnitelmat Eurooppa-neuvoston asettamien määräaikojen mukaisesti.

Useimmissa jäsenvaltioissa on toteutettu toimenpiteitä maiden ammatillisten koulutusjärjestelmien parantamiseksi, jotta ne vastaisivat paremmin työmarkkinoiden tarpeita (Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Slovakia, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta). Yleensä toimenpiteet liittyvät maiden nuorisotakuujärjestelmiin ja eurooppalaisen oppisopimusyhteenliittymän mukaisiin sitoumuksiin. Useissa maissa on tehty ammatillisia koulutusjärjestelmiä koskevia lainsäädäntötarkistuksia (Espanja, Irlanti, Kreikka, Portugali, Ranska, Slovakia, Tanska, Unkari ja Belgian alueet).

Belgian alueilla on tiivistetty yhteistyötä koulutus- ja työllisyyspolitiikan ja toimijoiden välillä, jotta ammatillisen koulutuksen merkitystä suhteessa markkinoiden tarpeisiin voitaisiin parantaa. Espanja on käynnistänyt uudistuksen ammatillisen koulutuksen kaksoisjärjestelmän käyttöön ottamiseksi ja sen mukauttamiseksi työmarkkinoiden tarpeisiin. Ranskassa uusi elinikäistä oppimista ja ammatillista koulutusta koskeva laki antaa lisää tukea heikosti koulutettujen oppisopimuskoulutukseen. Romaniassa on otettu käyttöön uutta lainsäädäntöä tuen myöntämisestä korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden ammatillista harjoittelua varten. Ruotsissa on hyväksytty toimenpiteitä, joilla helpotetaan siirtymistä koulusta työelämään oppisopimuskoulutuksen kautta, ja autetaan nuoria hankkimaan työkokemusta. Virossa on osoitettu lisärahoitusta ammatillisiin aikuiskoulutuskursseihin. Portugalissa on mukautettu ammatillisen koulutuksen opetussuunnitelman rakennetta ja luotu ammatillisten koulutuskeskusten verkosto sekä uusia ammatillisia kursseja perusasteen (14-vuotiaat) ja toisen asteen (15–17-vuotiaat) koulutukseen. Tanskassa ammatillisen koulutuksen uudistus hyväksyttiin kesäkuussa 2014, ja se tulee voimaan lukuvuonna 2015–16. Uudistuksen on tarkoitus osaltaan varmistaa, että useammat nuoret valmistuvat ammatillisista koulutusohjelmista ja että koulutustakuu toteutuu Tanskassa kaikille nuorille, jotka haluavat ammatillisen peruskoulutuksen.

Tutkintojen viitekehysten täytäntöönpanoon kiinnitetään jäsenvaltioissa vähemmän huomiota. Itävallassa on perustettu yhteyspiste ulkomaisten tutkintojen tunnustamista varten, mikä parantaa maahanmuuttajien mahdollisuuksia ja ehkäisee ammattitaitojen ja työvoiman kysynnän kohtaamattomuutta. Kroatia on perustanut kroatialaisten tutkintojen viitekehyksen sääntelemään tutkintojärjestelmää sekä parantamaan koulutusohjelmia sovittamalla niitä yhteen työmarkkinoiden tarpeiden kanssa.

Jotkin jäsenvaltiot ovat uudistaneet korkea-asteen koulutusjärjestelmiään. Korkea-asteen koulutusjärjestelmien uudistuksia on toteutettu Itävallassa, Kreikassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Puolassa, Saksassa, Virossa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Usein uudistuksiin sisältyy myös lisääntynyt taloudellinen tuki erityistarpeita omaaville ryhmille (Itävalta, Luxemburg, Saksa, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta).

Itävalta lisää rahoitustukea opiskelijoille, joilla on lapsia, jotka työskentelevät tai jotka ovat naimisissa. Saksa aikoo nostaa tuen myöntämisen tulorajoja ja lisätä taloudellista tukea erityisesti nuorille, joiden vanhemmat ovat pienituloisia (vuodesta 2016 alkaen). Luxemburgissa on muutettu tukikelpoisuusedellytyksiä sosiaalisten näkökohtien huomioon ottamiseksi. Yhdistyneessä kuningaskunnassa asetetaan saataville erityisrahoitusta insinööritarjonnan lisäämiseksi ja useampien naisten rohkaisemiseksi alalle.

Useissa jäsenvaltioissa on toteutettu toimenpiteitä perus- ja toisen asteen koulutusjärjestelmien parantamiseksi (Espanja, Irlanti, Itävalta, Kreikka, Malta, Slovakia, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta), ja joissakin maissa on puututtu koko koulutusstrategiaan (Kroatia, Liettua).

Muutamassa jäsenvaltiossa (Alankomaat, Irlanti, Itävalta, Ruotsi ja Viro) on parannettu opettajien työoloja ja palkkoja tai lisätty opettajien määrää. Virossa on nostettu opettajien vähimmäispalkkaa opettajan ammatin houkuttelevuuden lisäämiseksi, ja siellä toteutetaan parhaillaan toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen yleistä uudistusta. Irlannissa on lisätty talousarvioon varat 1 400 uutta opettajaa varten ja säilytetty nykyinen määrä resurssiopettajia erityistarpeita omaavia lapsia varten. Espanjassa on aikaistettu opiskeluvalintojen tekemistä toisen asteen 3. ja 4. luokalle (15- ja 16-vuotiaat) ja otettu käyttöön uusia arviointeja peruskoulun 3. ja 6. luokkatasoa (9- ja 12-vuotiaat) varten. Tanskan hallitus pääsi yhteisymmärrykseen valtion tarjoaman oppivelvollisuuskoulutuksen (ala- ja yläaste) uudistuksesta, joka tulee voimaan lukuvuonna 2014–15. Portugalin hallitus toteuttaa opettajankoulutusohjelmaa, ja itsehallintosopimuksen tehneillä kouluilla on nyt mahdollisuus suunnitella opetussuunnitelmansa joustavammin.

2.4 Työllisyyssuuntaviiva 10: Sosiaalisen osallisuuden edistäminen ja köyhyyden torjuminen

Monilla tämän alan poliittisilla uudistuksilla on pyritty varmistamaan, että sosiaalisen suojelun järjestelmät pystyvät

aktivoimaan tehokkaasti ne, joilla on mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille, suojelemaan niitä, jotka ovat (tilapäisesti) työmarkkinoiden ulkopuolella ja jotka eivät pysty osallistumaan niihin, valmistamaan ihmisiä mahdollisiin riskeihin, joita he elämänsä aikana kohtaavat, investoimalla inhimilliseen pääomaan.

A. Jäsenvaltiot lisäävät toimia aktiivisen työmarkkinapolitiikan vahvistamiseksi ja sosiaali- ja/tai työttömyystukijärjestelmien uudistamiseksi ja toteuttavat samalla kohdennettuja toimenpiteitä suuressa köyhyysvaarassa oleviin. Useissa jäsenvaltioissa otetaan käyttöön tai tehostetaan aktivointitoimenpiteitä osana aikuisten köyhyyden vähentämiseen tähtäävää politiikkaa (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kypros, Latvia, Slovakia ja Tanska). Sosiaali- ja/tai työttömyystukijärjestelmien uudistuksia on käynnissä useissa jäsenvaltioissa (Belgia, Irlanti, Italia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Luxemburg, Portugali, Puola, Romania ja Yhdistynyt kuningaskunta). Belgiassa pyritään työttömyysetuusjärjestelmän uudistuksella varmistamaan asianmukainen tasapaino etuuksien ja tehokkaan työnhakuneuvonnan ja koulutusmahdollisuuksien välillä. Kypros on ottanut osana sosiaaliturvajärjestelmän uudistusta käyttöön taatun vähimmäistulojärjestelmän (joka korvaa aikaisemman julkisen tukijärjestelmän). Joissakin jäsenvaltioissa (Belgia, Espanja, Malta, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta) on toteutettu erityistoimia, jotka on suunnattu muita väestöryhmiä suuremmassa köyhyysriskissä oleviin väestönosiin, erityisesti nuoriin, lapsiperheisiin ja vammaisiin (Belgia, Irlanti, Itävalta, Kypros, Latvia, Ruotsi, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Jotkin jäsenvaltiot (Ranska, Ruotsi) ilmoittivat myös toimenpiteistä, joilla pyritään varmistamaan yhtäläiset mahdollisuudet naisille ja miehille.

B. Samaan aikaan jäsenvaltiot ovat toteuttaneet uudistuksia, joiden tarkoituksena on suojella niitä, jotka eivät tilapäisesti osallistu tai eivät pysty osallistumaan työmarkkinoille. Sitä varten jotkin jäsenvaltiot ovat tehostaneet sosiaalipolitiikkaansa, jolla turvataan lasten ja ikääntyneiden hyvinvointia, ja parantaneet etuuksia, kun taas toiset ovat kohdentaneet erityistoimia lasten köyhyyden torjumiseen. Muutamissa jäsenvaltioissa on reagoitu lapsiköyhyyden leviämisen aiheuttamaan kasvavaan huoleen tehostamalla köyhyydentorjuntatoimia (Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Romania ja Viro). Bulgariassa köyhyyden vähentämistä ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevan vuoteen 2020 tähtäävän kansallisen strategian yhteydessä raportoidut tärkeimmät toimenpiteet ovat seuraavat: kuukausittaisten etuuksien korotus toisesta lapsesta sekä kaksosista ja lapsista, joilla on pysyviä vammoja, sekä taloudellinen tuki kattamaan lämmityskustannukset vanhuksille ja lapsille. Irlanti käynnisti uuden näyttöön perustuvan ja aluekohtaisen lapsipoliittisen ohjelman, jonka tavoitteena on torjua lasten köyhyyttä laajentamalla ennaltaehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja, jotka arvioitiin onnistuneiksi kokeiluvaiheen aikana. Italiassa on otettu käyttöön lapsiperheiden tukijärjestelmä, jossa tarjotaan passiivisia toimenpiteitä aktivointitoimien ja palvelujen ohessa. Latviassa on tapahtunut huomattavaa edistymistä lasten köyhyyden vähentämisessä. Siellä on muun muassa korotettu lapsiin liittyviä ja yksinhuoltajaperheiden tukemiseen tarkoitettuja etuuksia 1. tammikuuta 2014 alkaen. Lisäksi Latvian hallitus on nostanut henkilökohtaisen tuloverotuksen verottoman tulon ylärajaa huollettavien osalta. Virossa hallitus päätti (kesäkuussa 2014) korottaa huomattavasti yleistä lapsilisää sekä kaikkia tarveharkintaisia lapsietuuksia ja lasten elatustasoa tammikuusta 2015 alkaen.

Jäsenvaltiot ovat investoineet sosiaalipolitiikkaan parantamalla varhaiskasvatuksen ja päivähoidon saantia. Joissakin jäsenvaltioissa (Bulgaria, Itävalta, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Saksa, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta) on tehty aloitteita varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrän lisäämiseksi osana pyrkimyksiä parantaa lasten menestymismahdollisuuksia. Saksassa on onnistuttu lisäämään jonkin verran kokoaikaisia päivähoitopaikkoja, mutta kokopäiväkoulujen tarjonnan lisäämisessä on edistytty hyvin vähän. Ranskan monivuotiseen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaiseen suunnitelmaan sisältyy myös toimenpiteitä, jotka on suunnattu perheisiin, joissa on huollettavia lapsia. Toimenpiteillä muun muassa parannetaan kouluruokailun saatavuutta ja lisätään lasten hoitopaikkoja (10 % varattu pienituloisten kotitalouksien lapsille). Irlannissa on otettu käyttöön koulupäivän jälkeisiä tuettuja hoitopaikkoja, joilla autetaan pienituloisten ja työttömien paluuta työelämään. Lisäksi on perustettu lastenhoitopaikkoja työttömille, jotka osallistuvat kunnallisiin työllistämisohjelmiin, jotka tarjoavat työmarkkinoita varten aktivoivaa koulutusta ja työkokemusta. Maltalla uusi järjestelmä tarjoaa maksutonta varhaiskasvatusta julkisin ja yksityisin palveluin kotitalouksille, joissa vanhemmat ovat työssä ja/tai koulutuksessa.

Työelämässä ja eläkkeellä vietetyn ajan tasapainottaminen on eläkeuudistusten keskeinen aihe, sillä miltei kaikkialla eläkeikää nostetaan ja naisten ja miesten eläkeikää yhdenmukaistetaan. Kun eläkemenojen kattaminen käy väestökehityksen myötä yhä haastavammaksi, yhä useammat jäsenvaltiot ovat todenneet tarpeelliseksi pidentää työuria elinajanodotteen kasvun vaikutusten tasapainottamiseksi ja jotta ihmisillä olisi mahdollisuus korvata pieneneviä korvausasteita pidemmillä eläkettä kerryttävillä työurilla. Viime vuosien aikana monissa jäsenvaltioissa on hyväksytty (esim. Espanja, Irlanti, Kypros, Latvia, Ranska ja Unkari) tai jo toteutettu (esim. Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta) naisten ja/tai miesten eläkeiän nosto. Yhteensä 25:ssä EU:n 28 jäsenvaltiosta on nyt annettu lainsäädäntöä eläkeiän nostamisesta joko tähän mennessä tai myöhemmin. Monissa tapauksissa eläkeiän nostamisen yhteydessä myös yhdenmukaistetaan (asteittain) miesten ja naisten eläkeikää (Italia, Kreikka, Kroatia, Liettua, Malta, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta). Saksassa pyritään puuttumaan joihinkin työuran katkosten ja osa-aikatyön vaikutuksiin laajentamalla eläkeoikeuksia (”Mütterrente”) koskemaan vanhempia, joilla oli lapsia ennen vuotta 1992. Monissa jäsenvaltioissa tarvitaan kuitenkin lisätoimia, jotta voidaan puuttua näihin muihin keskeisiin tekijöihin, joista sukupuolten väliset eläkeoikeuksien erot juontuvat.

Entistä useammissa maissa sidotaan eläkeikä elinajanodotteen kasvuun. Yhdistynyt kuningaskunta ja Portugali ovat nyt liittyneet niiden yhä lukuisampien maiden joukkoon (Alankomaat, Italia, Kreikka, Kypros, Slovakia ja Tanska), jotka nostettuaan ensiksi eläkeikää tähänastisen elinajanodotteen kasvun kattamiseksi ovat päättäneet selkeästi sitoa eläkeiän elinajanodotteen tulevaan kasvuun. Joissakin jäsenvaltioissa tähän ajatukseen suhtaudutaan kuitenkin vielä erittäin varauksellisesti.

Useimmissa jäsenvaltioissa on pyritty rajoittamaan varhaiseläkkeelle jäämisen mahdollisuuksia, jotta tosiasiallista eläkeikää voitaisiin nostaa. Pääasiallisia uudistustoimenpiteitä ovat varhaiseläkkeelle pääsyn edellytysten tiukentaminen (korkeampi vähimmäisikä, pidemmältä ajalta suoritetut eläkemaksut ja eläke-etuuksien tason vähennykset) ja aktivointitoimenpiteiden korostaminen (Belgia, Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali ja Slovenia). Eräissä maissa rajoitetaan myös yleisesti käytettyjä vaihtoehtoisia varhaiseläkepolkuja, kuten pitkään jatkuvia työttömyyskorvausputkia (mm. Espanja) tai työkyvyttömyysetuusputkia (mm. Itävalta ja Tanska). Siitä huolimatta useissa maissa (mm. Belgia, Bulgaria, Itävalta, Kroatia, Luxemburg, Malta ja Romania), mukaan luettuina jotkin niistä, joissa on hiljattain toteutettu uudistuksia, varhaiseläkemahdollisuudet uhkaavat edelleen vaarantaa eläkejärjestelmien riittävyyden ja kestävyyden. Eräissä muissa maissa on helpotettu varhaiseläkkeelle siirtymisen mahdollisuuksia niille, joilla on takanaan pitkä ja raskas työura eläkemaksuineen. Latviassa ja Portugalissa näin on toimittu ratkaisun löytämiseksi tiettyjen ikääntyneiden työntekijäryhmien kasvavaan työttömyysongelmaan. Tanskassa tavoitteena on ollut korjata epätasapaino, joka johtui varhaiseläkemahdollisuuksien rajoittamisesta aiemmilla uudistuksilla. Saksassa tavoitteena oli nuorena työuransa aloittaneiden oikeudenmukaisempi kohtelu. Bulgariassa helpotus kohdistui pääasiassa henkilöihin, jotka ovat tehneet erittäin raskasta työtä.

Entistä useammissa jäsenvaltioissa pyritään antamaan työntekijöille mahdollisuus jatkaa työelämässä pitempään ja nostaa eläkkeen määrää eläkkeelle jääntiä lykkäämällä. Ranskassa ikää, jossa yksityinen työnantaja voi määrätä työntekijän eläkkeelle vastoin tämän suostumusta, nostettiin 65:stä 70:een. Moniin eläkejärjestelmiin sisältyy kannustimia jatkaa työntekoa yli eläkeiän, kuten eläkekertymän korottaminen tai lisäeläkkeen myöntäminen vastineeksi eläkkeelle jäämisen lykkäämisestä (esim. Ranska, Suomi ja Tanska). Yhä useammissa maissa on myös lievennetty sääntöjä, joiden nojalla on mahdollista saada samaan aikaan eläke-etuuksia ja ansiotuloja (Alankomaat, Belgia, Espanja ja Slovenia). Erittäin tärkeää on se, että joissain maissa yhdistetään eläkeuudistuksiin yhä useammin toimenpiteitä, joilla edistetään aktiivisena ikääntymistä työpaikoilla ja työmarkkinoilla (mm. Belgia, Ranska ja Slovenia). Tämäntyyppiset toimet ovat monissa jäsenvaltioissa kuitenkin yhä liian vähäisiä ja koordinoimattomia.

Osana julkisen talouden vakauttamispyrkimyksiä maksussa olevien eläkkeiden indeksitarkastusta on muutettu tai se on tilapäisesti jäädytetty useissa jäsenvaltioissa. Näin on menetelty esimerkiksi Italiassa, Kyproksella, Portugalissa ja Ranskassa. Eräissä muissa maissa indeksointi – mahdollisesti uudistetussa muodossa – ollaan ottamassa uudelleen käyttöön sen jälkeen, kun sitä ei tietyn aikaa ole sovellettu (esim. Bulgaria, Latvia ja Tšekki).

C. Julkiseen talouteen kohdistuvien paineiden vuoksi jäsenvaltiot tarkistavat terveydenhuoltomenojaan ja etsivät keinoja parantaa kustannustehokkuutta samalla kun ne ottavat käyttöön parempia välineitä kustannusten pitämiseksi kurissa. Useissa jäsenvaltioissa on toteutettu tai käynnistetty terveydenhuoltojärjestelmien rakenteellisia uudistuksia (Bulgaria, Espanja, Irlanti, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Romania, Slovakia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Suomi on sopinut sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta, jonka myötä vastuu palvelujen järjestämisestä jaetaan viiden sosiaali- ja terveysalueen kesken. Uusi hoitolaki (”Care Act”) muuttaa merkittävästi Yhdistyneen kuningaskunnan (Englannin) kansallista terveydenhuoltojärjestelmää. Sillä luodaan oikeudelliset puitteet ”Better Care Fund” -rahastolle, joka tarjoaa paikallisviranomaisille merkittäviä taloudellisia kannustimia terveys- ja sosiaalipalvelujen integrointiin. Monissa jäsenvaltioissa on otettu käyttöön toimenpiteitä terveydenhuoltomenojen nousun suitsimiseksi (Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Itävalta, Kroatia, Kypros, Portugali, Ranska, Saksa, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta). Belgiassa, Itävallassa ja Ranskassa päätavoitteena oli terveydenhuoltomenojen kokonaismäärän kasvun pitäminen kurissa. Ranskassa otettiin käyttöön uusia toimenpiteitä lääkemenojen hillitsemiseksi paremmalla hinnoittelulla ja geneeristen lääkkeiden käytön edistämisellä. Terveyspalvelujen toteuttamista on parannettu erilaisin toimin, joista monilla on jatkettu sähköisten terveyspalvelujen kehittämistä (Belgia, Bulgaria, Espanja, Itävalta, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta). Kypros on toteuttamassa uuden kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän ja sen tietotekniikkainfrastruktuurin täytäntöönpanoon liittyviä tärkeimpiä uudistuksia sekä julkisia sairaaloita ja muita terveysalan laitoksia samoin kuin terveysministeriön organisaatiota ja hallintoa koskevia uudistuksia. Belgiassa on hyväksytty sähköistä terveydenhuoltoa koskeva toimintasuunnitelma, jonka tavoitteena on tehdä sähköisestä potilastietojen vaihdosta yleinen käytäntö vuoteen 2018 mennessä.

On löydettävä edelleen uusia keinoja puuttua henkilöstöpulaan, ja lisätoimet ovat tarpeen, jotta kaikille voidaan taata terveydenhuoltopalvelujen saatavuus. Joissakin jäsenvaltioissa panostetaan merkittävällä tavalla terveydenhoitoalan henkilöstöön (Bulgaria, Malta, Puola, Saksa, Slovakia ja Unkari). Latviassa päätettiin korottaa terveydenhuollon ammattilaisten vähimmäispalkkoja 10–12,5 %. Terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden parantaminen oli edelleen ensisijainen tavoite useissa jäsenvaltioissa (Bulgaria, Irlanti, Kreikka, Latvia, Luxemburg, Portugali, Ranska, Suomi ja Tanska). Kreikassa kaikilla vakuuttamattomilla henkilöillä on nyt virallisesti oikeus saada lääke- ja sairaalahoitoa, jos siihen on lääketieteellinen tarve. 

Koska väestö ikääntyy, monissa jäsenvaltioissa toteutetaan toimia, joilla pyritään vastaamaan tehokkaan, reaktiivisen ja laadukkaan pitkäaikaishoidon nopeasti kasvavaan kysyntään. Bulgariassa on laadittu yhdennettyyn lähestymistapaan perustuva kansallinen strategia, jolla parannetaan laadukkaiden sosiaalipalvelujen, muun muassa pitkäaikaishoidon, tarjontaa. Alankomaat toteuttaa tammikuusta 2015 alkaen pitkäaikaishoitojärjestelmäänsä koskevan merkittävän rakenneuudistuksen, jossa vastuuta siirretään tietyiltä osin kunnille ja sairausvakuutusyhtiöille. Useissa jäsenvaltioissa virallisten pitkäaikaishoitopalvelujen puute on merkittävä este asianmukaiselle suojalle niiltä taloudellisilta riskeiltä, joita pitkäaikaishoidon tarve aiheuttaa. Se haittaa myös naisten työllisyyttä. 

Jäsenvaltioissa on otettu käyttöön osallistamisohjelmia erityisen heikossa asemassa olevia henkilöitä sekä kodittomia ja asunnottomia varten. Bulgariassa on myönteisiä esimerkkejä kohdennetuista tukitoimenpiteistä, joilla helpotetaan romanien pääsyä työelämään. Kaiken kaikkiaan järjestelmällisiä toimia toteutetaan kuitenkin kansallisella tasolla vasta vähän. Bulgariassa käyttöön otettu pakollinen kaksivuotinen esikoulu ja Unkarissa käyttöön otettava pakollinen esikoulu kolmen vuoden iästä alkaen ovat lupaavia tapoja huolehtia romanilasten esiasteen koulutuksesta. Muutamassa maassa (Irlanti, Latvia ja Suomi) on toteutettu asumisetuuksiin ja kodittomuuteen liittyviä poliittisia toimenpiteitä, ja Alankomaissa, Liettuassa, Tšekissä ja Sloveniassa ollaan ottamassa käyttöön sosiaalista asuntotarjontaa koskevia toimintalinjoja tai lainsäädäntöä. Jotkin jäsenvaltiot (Espanja, Latvia) ovat hyväksyneet asuntomarkkinoihin liittyviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on vähentää kotitalouksien velkaantumista. Belgiassa viisi paikallisviranomaista on käynnistänyt ”Housing First” -pilottihankkeen, jonka perusperiaatteena on, että jokaisen on saatava katto päänsä päälle.

3.            KESKEISTEN TYÖLLISYYS- JA SOSIAALI-INDIKAATTORIEN TULOSTAULU

Työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen tärkeimpien indikaattorien tulostaulun institutionaalinen rakenne

Komission tiedonannossaan Talous- ja rahaliitolle vahvempi sosiaalinen ulottuvuus[24] ehdottaman, vuoden 2014 yhteisen työllisyysraportin luonnoksessa[25] esitetyn tulostaulun tarkoituksena on parantaa ennakoitavuutta, kun keskeiset työllisyyteen ja sosiaaliseen kehitykseen ja niiden ongelmakohtiin liittyvät kysymykset havaitaan jo varhaisessa vaiheessa. Tulostaulu on analyysiväline, jossa keskitytään työllisyyteen ja sosiaalisiin asioihin liittyviin kehityssuuntauksiin, jotka voisivat vaarantaa EU:n ja EMU:n vakauden ja sujuvan toiminnan vaarantamalla työllisyyden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja inhimillisen pääoman ja sitä myötä kilpailukyvyn ja kestävän kasvun. Sen tarkoituksena on saada parempi käsitys sosiaalisesta kehityksestä.[26] Tulostaulu hyväksyttiin joulukuussa 2013, ja työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto vahvisti sen (osana yhteistä työllisyysraporttia) maaliskuussa 2014.[27] Eurooppa-neuvoston toimeksiannon[28] mukaisesti tulostaulua käytettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2014 EU-ohjausjakson yhteydessä. Komissio on sen jälkeen hyödyntänyt tulostaulun tuloksia laatiessaan vuoden 2014 valmisteluasiakirjoja ja hahmotellessaan luonnoksia maakohtaisiksi suosituksiksi. Tarkoituksena on vahvistaa haasteiden ja toimintaohjeiden taustatietoja. Tulostaulun tarkastelua täydennettiin lisätiedoilla, joita saatiin työllisyyskehityksen seurantavälineestä ja sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineestä sekä jäsenvaltioiden toteuttamien toimien arvioinnista. Tulostaululla onnistuttiin tuomaan esiin keskeisiä työllisyys- ja sosiaalisia haasteita EU-ohjausjakson yhteydessä ja antamaan pohjaa institutionaalisille keskusteluille.

Samaan aikaan työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea käynnistivät keskustelun tulostaulun käyttämisestä myös vuoden 2014 EU-ohjausjakson jälkeen.[29] Komiteat käsittelivät etenkin indikaattorien valintaa, tulostaulun tarkastelemista yhdessä työllisyyskehityksen seurantavälineen ja sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineen kanssa samoin kuin menetelmää, jolla määritellään ongelmallisimmat työllisyys- ja sosiaaliasioihin liittyvät kehityssuunnat. Tämänkertaisessa yhteisessä työllisyysraportissa on useita ehdotuksia, joilla muiden muassa vahvistettaisiin sukupuoli- ja ikänäkökohtia tietojen analysoinnissa ja otettaisiin huomioon muutokset indikaattorien tasoissa kaikkein tuoreinta ajanjaksoa laajemmin.

3.1 Tulostaulun kattava tarkastelu EU:n ja euroalueen tasoilla

Seuraavassa luodaan katsaus viimeaikaisiin eriäviin sosioekonomisiin kehityssuuntauksiin Euroopan unionissa ja esitellään merkittävimmät tapahtumat yksittäisissä maissa koko tulostaulun ja kunkin viiden indikaattorin osalta. Liitteenä olevissa taulukoissa kuvataan tilannetta kunkin indikaattorin osalta kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ja esitetään keskeiset työllisyyteen liittyvät haasteet sellaisina kuin ne määritellään työllisyyskehityksen seurantavälineessä. Lisäksi taulukoissa esitetään yhteiskunnalliset kehityssuuntaukset, joita on seurattava sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineen mukaisesti.

Työllisyyteen ja sosiaaliseen tilanteeseen liittyy huolestuttavia piirteitä, jotka saattavat johtaa jäsenvaltioiden kehityksen eriytymiseen. Seuraavia kolmea keskeistä muuttujaa on syytä analysoida tarkemmin, sillä ne saattavat edellyttää tehokkaampia poliittisia toimenpiteitä:[30]

· kunkin jäsenvaltion osalta indikaattorin muutos tiettynä vuonna verrattuna aiempiin ajankohtiin (historiallinen muutos)

· kunkin jäsenvaltion osalta ero EU:n ja euroalueen keskiarvoon samana vuonna (kuvaa työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen tämänhetkisiä eroavuuksia)

· indikaattorin muutos kahden peräkkäisen vuoden välillä kussakin jäsenvaltiossa verrattuna muutokseen koko EU:ssa ja euroalueella (kuvaa sosioekonomisen lähentymisen/eriytymisen dynamiikkaa).

Kun tulostaulua tarkastellaan kokonaisuutena, tulokset viittaavat sosioekonomisiin eroavaisuuksiin, jotka istuvat tiukassa mutteivät kasva yhtä paljon kuin edellisvuotena. Eroavaisuudet näkyvät työttömyysasteissa, nuorisotyöttömyydessä ja niiden nuorten määrässä, jotka eivät ole työelämässä tai koulutuksessa. Kotitalouksien tulot ovat pienentyneet ja eriarvoisuus ja köyhyysaste kasvaneet useimmissa euroalueen eteläeurooppalaisissa jäsenvaltioissa. Tilanne etenkin työttömyyteen liittyvien indikaattorien kohdalla on tässä vaiheessa se, etteivät eroavaisuudet ole syvenemässä eikä aiempien suuntausten kääntymistä vielä ole näkyvissä.

Tulostaulusta saatuja tietoja analysoidaan myös sukupuolten mukaan jaoteltuina (ne indikaattorit, joiden osalta se on mahdollista). Sekä työikäisten että nuorten työttömyyden kasvu koettelee useissa jäsenvaltioissa suhteettoman voimakkaasti naisia, kun taas joissakin muissa maissa kriisi kohdistui vahvemmin miespuolisiin työntekijöihin.

Maakohtaisen analyysin mukaan tulostaulu viittaa siihen, että useissa jäsenvaltioissa on vakavia työllisyyteen ja sosiaaliseen tilanteeseen liittyviä ongelmia, kun katsotaan aiempaa kehitystä ja niiden eroa EU:n keskiarvosta. Ongelmallisin tilanne sekä työllisyys- että sosiaali-indikaattorien mukaan on Italiassa ja Romaniassa. Näissä maissa kehitys oli negatiivista ja lähtökohtakin jo hankala. Kreikan, Espanjan ja Portugalin työllisyysindikaattorit osoittavat tilanteen joko parantuneen tai vakiintuneen, kun taas sosiaali-indikaattorit kertovat edelleen kasvavista ja jo korkeista köyhyysasteista ja eriarvoisuuksista sekä kotitalouksien reaalitulojen pienenemisestä. Kyproksella ja Kroatiassa (nuoriso)työttömyysaste on hieman parantunut tai lakannut heikkenemästä, kun taas työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien osuus on kasvanut aiemminkin jo korkealta tasolta. Kyproksella työmarkkinoiden negatiivinen kehitys näkyi myös sosiaalisten olojen heikentymisellä entisestään. Liettuassa työmarkkinatilanne parani edelleen (jo toisena perättäisenä raportointikautena), mutta sosiaali-indikaattorit viittaavat kasvavaan huoleen köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä jo valmiiksi EU:n keskiarvon ylittäviltä tasoilta. Kaksi jäsenvaltiota on tähän mennessä pystynyt suojelemaan yhteiskuntaansa kriisin vaikutukselta, mutta tulostaulu antaa aihetta myös huoleen: Alankomaissa (nuoriso)työttömyys ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien määrä kasvoivat ja köyhyysindikaattori on kasvussa, ja Suomessa työttömyyden ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten määrän kehitys oli jossain määrin huolestuttavaa.

Taso || Muutos || Työllisyysindikaattorit || Sosiaaliset indikaattorit

Työttömyys­aste || Nuoriso­työttömyys || Työelämän ja koulutuk­sen ulko­puoliset || Koti­talouksien bruttotulot || Köyhyys­riski || Eri­arvoisuus

L   || L || Italia || Belgia, Italia, Romania || Kroatia, Italia, Kypros, Unkari, Romania || Suurin pudotus: Kreikka, Espanja, Italia, Kypros, Unkari, Slovenia || Kreikka, Liettua, Portugali, Romania || Kreikka, Bulgaria, Italia, Liettua, Romania, Portugali

- || Kreikka, Kroatia, Kypros || - || Bulgaria, Kreikka, Espanja  || Italia ||

J || Espanja, Portugali, Slovakia || Espanja, Kreikka, Kroatia, Kypros, Portugali, Slovakia || - || Latvia || Latvia

J || L || Luxemburg, Alankomaat, Suomi || Alankomaat, Itävalta || Belgia, Alankomaat, Itävalta, Suomi  || Tanska, Luxemburg, Kypros, Malta, Alankomaat, Slovenia, Ruotsi || Kypros, Saksa, Unkari, Malta, Slovenia

Taulukko: Työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen tärkeimpien indikaattorien tulostaulu – tiivistelmä tuloksista[31]

Työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen tärkeimpien indikaattorien tulostaulun avulla yksilöityjä haasteita on tarkasteltava EU-ohjausjakson yhteydessä ja etenkin maakohtaisten suositusten luonnosten pohjana olevien komission valmisteluasiakirjojen laadinnassa ja työllisyyskomitean ja sosiaalisen suojelun komitean tekemässä monenvälisessä valvonnassa. Työllisyyskehityksen seurantavälineeseen ja sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineeseen sisältyvät indikaattorit integroidaan täysimittaisesti maakohtaisten suositusten täydennykseksi.

3.2 Tulostaulun tulkinta indikaattoreittain

3.2.1 Työttömyysaste ja sen muutos

Tulostaulun edellisen version yhteydessä tuli esiin työttömyysasteen dramaattista kasvua, mutta nyt tuo kehitys on koko Euroopan unionia tarkasteltaessa yleisesti ottaen pysähtynyt. EU28:ssa työttömyysaste pieneni 0,5 prosenttiyksikköä, mikä viittaisi työmarkkinoiden lievään elpymiseen. Euroalueella tilanne parantui vain vähän (pudotusta 0,3 prosenttiyksikköä). Kriisivuosina syntyneet maiden väliset erot ovat edelleen suuria eivätkä osoita parantumisen merkkejä. Kahden parhaiten ja kahden heikoiten menestyneen ero on edelleen yli 20 prosenttiyksikköä. Naisten työttömyysaste on suurempi kuin miesten (EU28:ssa 0,2 ja euroalueella 0,4 prosenttiyksikköä vuoden 2014 alkupuoliskolla). 

Kaavio I: Työttömyysaste vuoden 2014 alkupuoliskolla ja muutokset vuosien 2012–2013 ja 2013–2014 alkupuoliskoilla maittain (15–74-vuotiaat).               Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus), PO EMPL:n laskelmat vuoden 2014 alkupuoliskon tason mukaan

Kuten tulostaulun luvuista näkyy, työttömyysaste on kuudessa jäsenvaltiossa (Kreikka, Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali, Slovakia, Italia) edelleen hälyttävän korkea (verrattuna EU:n keskiarvoon). Tilanne on parantunut näistä jäsenvaltioista kolmessa (Espanja, Portugali, Slovakia), mutta Italiassa tilanne on entistäkin huolestuttavampi, kun työttömyysaste nousi vielä lisää (0,5 prosenttiyksikköä vuoden aikana). Etelä-Euroopan maiden lisäksi työttömyys lisääntyy uudessa ryhmässä maita. Työttömyysaste on Luxemburgissa, Alankomaissa ja Suomessa edelleen varsin matala, mutta tulostaulu osoittaa työttömyysasteen kehittyvän huolestuttavalla tavalla näissä maissa, jotka tähän saakka ovat onnistuneet suojelemaan työvoimaansa kriisin aikana suhteellisen hyvin. Kun tilannetta verrataan ensimmäiseen tulostauluun, ilmiö ei ole täysin uusi. Tällainen kehitys voikin muuttua pitkäkestoiseksi, jolloin siihen voidaan joutua puuttumaan. Naisten ja miesten työttömyydestä voidaan todeta, että naisten työttömyysaste on Etelä-Euroopan maissa (Espanjassa, Kreikassa, Italiassa) edelleen suurempi kuin miesten, kun taas tilanne on päinvastainen Ruotsissa, Suomessa, Irlannissa ja Baltian maissa. 

3.2.2 Nuorisotyöttömyysaste ja NEET-aste (nuoret, jotka ovat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella)

Nuorisotyöttömyysaste on tällä raportointijaksolla osoittanut jonkin verran parantumista: keskimääräinen aste on pudonnut sekä EU:ssa (1,2 prosenttiyksikköä) että euroalueella (0,5 prosenttiyksikköä). Heikoimmin menestyneiden maiden tilanne on kyllä parantunut, mutta jäsenvaltioiden erot tässä suhteessa ovat edelleen suuria. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus (nk. NEET-aste) pieneni vain hieman niin EU:ssa kuin euroalueellakin. Erot tässä suhteessa ovat unionissa suuret, kun näiden nuorten määrä (etupäässä Etelä-Euroopan maissa) on kriisivuosien myötä kasvanut.

Kaavio II a: Nuorisotyöttömyysaste vuoden 2014 alkupuoliskolla ja vuosien 2012–2013 ja 2013–2014 alkupuoliskoilla maittain (15-24-vuotiaat)

Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus), PO EMPL:n laskelmat vuoden 2014 alkupuoliskon tason mukaan

Kaavio II b: NEET-aste vuonna 2013 ja muutokset 2011–2012 ja 2012–2013 (15–24-vuotiaat) Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus), PO EMPL:n laskelmat vuoden 2014 alkupuoliskon tason mukaan. Huom. Ranskan lukusarjassa katkos 2013 eli muutokset eivät tiedossa.

Nuorten asema työmarkkinoilla on pysynyt erittäin huonona monissa jäsenvaltioissa: työttömyysaste on jopa seitsemässä maassa (Kreikka, Espanja, Kroatia, Italia, Portugali, Kypros, Slovakia) 9 prosenttiyksikköä suurempi kuin EU:n keskiarvo. Myönteistä on kuitenkin se, että useimmat näistä maista onnistuivat parantamaan nuorten tilannetta – lukuun ottamatta Italiaa, jossa työttömyysaste kasvoi edelleen (4,1 prosenttiyksikköä). Nuorten työttömyysaste kasvoi lisäksi Belgiassa ja Romaniassa, joissa se oli jo valmiiksi suhteellisen korkea. Samalla tavalla kuin kävi ilmi työttömyysasteen kehitystä koskevassa analyysissa myös tämän indikaattorin tapauksessa on ryhmä maita (Alankomaat, Itävalta, Suomi), joissa tilanne on heikentynyt vielä suhteellisen hyvästä lähtökohdasta.

Vaikka nuorisotyöttömyysaste ei ole noussut jyrkästi kaikkialla, työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus on kasvanut merkittävästi lähes puolessa jäsenvaltioista. Osuus oli jo valmiiksi suuri Kroatiassa, Italiassa, Kyproksella, Unkarissa ja Romaniassa, ja niissä näiden nuorten osuus kasvoi 2,7–0,4 prosenttiyksikköä. Italiassa myös näiden nuorten tilanne on pahin: NEET-aste oli siellä korkein, ja nyt se on noussut kolmanneksi eniten kaikista maista. Kreikassa negatiivinen kehitys pystyttiin sentään pysäyttämään (ainakin tällä raportointijaksolla). Siellä osuus on edelleen suuri, mutta se ei ole jatkanut kasvuaan. Vastaavaan tapaan kuin muiden työllisyysindikaattorien tapauksessa useissa euroalueen maissa (Belgia, Alankomaat, Itävalta, Suomi) työmarkkinat ovat heikentyneet ja NEET-aste on noussut tasoilta, jotka olivat edelleen EU:n keskiarvoa pienemmät. Nuorten naisten NEET-aste oli pahimmillaan Tšekissä, Kroatiassa, Kyproksella, Liettuassa ja Unkarissa, kun taas nuorilla miehillä se oli korkea Kreikassa, Kroatiassa, Kyproksella ja Suomessa.

3.2.3 Kotitalouksien käytettävissä olevien bruttotulojen reaalimuutos

Kotitalouksien reaalitulot pysyivät ennallaan tai putosivat selvästi vuoden 2011 jälkeen maissa, joissa taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen tuntui eniten. Kotitalouksien tuloihin ovat vaikuttaneet eniten markkinatulojen pieneneminen sekä sosiaalisten tulonsiirtojen vaikutusten heikkeneminen ajan kuluessa. Lisäksi finanssipolitiikan kiristyminen eräissä jäsenvaltioissa on vaikuttanut työllisyyteen. Muutokset vero- ja etuusjärjestelmissä ja julkisen sektorin palkkojen alennukset ovat pienentäneet huomattavasti kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja. Tämä on saattanut lisätä eriytymistä euroalueella.

Kaavio III: Kotitalouksien käytettävissä olevien reaalibruttotulojen muutos: kasvu vuosina 2012 ja 2011 Lähde: Eurostat, kansantalouden tilinpito, PO EMPL:n laskelmat vuoden 2012 kokonaiskasvun mukaan

Kotitalouksien käytettävissä olevat reaalibruttotulot vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen, ja erot kasvavat jatkuvasti. Vuoden 2012 tietojen perusteella kotitalouksien käytettävissä olevat reaalibruttotulot ovat supistuneet merkittävästi peräti 16 jäsenvaltiossa. Kreikassa vuosivähennys on ollut lähes 10 prosenttia ja Kyproksella yli 9 prosenttia. Vähentyminen Kreikassa samoin kuin Espanjassa ja Italiassa oli jatkoa jo edellisellä jaksolla havaitulle heikkenemiselle. Lisäksi on muodostumassa ryhmä maita, joissa palkat nousivat vuoteen 2011 saakka ja kehitys kääntyi vuonna 2012 laskuun: Kypros, Unkari, Slovenia, Viro ja Bulgaria.

3.2.4 Työikäisen väestön köyhyysriskiaste ja sen muutos

Työikäisten köyhyysriskiaste kasvaa monissa jäsenvaltioissa (ks. kaavio IV). Monissa maissa riski oli jo ennestään suuri, ja tilannetta pahensi usein köyhyysrajan aleneminen tarkastelujakson mittaan.

Kaavio IV: Työikäisten köyhyysriskiaste vuonna 2013 ja muutokset 2011–2012 ja 2012–2013 (18-64-vuotiaat) Lähde: Eurostat, EU-SILC 2013 (PO EMPL:n laskelmat). Tulovuosi 2012. Huom. Espanjan lukusarjassa katkos 2013 eli muutokset eivät tiedossa. Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan lukusarjoissa katkos 2012, muutokset 2011–2012 eivät tiedossa. Irlanti: vuosi 2012 (muutokset 2011–2012 ja 2010–2011).

Jäsenvaltiot, joissa työikäisen väestön köyhyysriskiaste kasvoi vuosina 2012–2013 eninten, olivat Kreikka, Kypros, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali ja Romania. Suurin nousu vuosina 2011–2012 tapahtui Kreikassa, Portugalissa, Kroatiassa ja Espanjassa. Useimmissa näistä maista köyhyysriskiä ovat aiheuttaneet pitkittynyt BKT:n pieneneminen tai nollaa lähentelevä kasvu, kasvava pitkäaikaistyöttömyys ja sosiaalisten tulonsiirtojen vaikutusten heikkeneminen ajan myötä.

3.2.5 Tuloerot (S80/S20-suhde[32]) ja niiden muutos

Tuloerot kasvavat jäsenvaltioiden välillä ja sisällä. Näin on etenkin niissä maissa, joissa työttömyys kasvoi eniten (ks. kaavio V). Monissa maissa kriisi on kasvattanut palkkaeroja ja lisännyt työmarkkinoiden lohkoutumista pitkällä aikavälillä. Koska käytössä olevilla vero- ja etuusjärjestelmillä on nyt pienempi tuloja tasaava vaikutus, nämä seikat ovat yhdessä kiihdyttäneet tuloerojen kasvua. Eriarvoisuuden merkittävä kasvu voi olla kytköksissä korkeaan työttömyyteen (joka on lisääntynyt eniten työmarkkinoiden alapäässä). Joissakin tapauksissa taustalla on ollut myös julkisen talouden vakauttaminen.[33]

Kaavio V: Tuloerot (S80/S20-suhde) 2013 (*2012) ja niiden muutos 2011–2012 ja 2012–2013

Lähde: Eurostat, EU-SILC (PO EMPL:n laskelmat). Huom. Espanjan lukusarjassa katkos 2013 eli muutokset eivät tiedossa. Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan lukusarjoissa katkos 2012, muutokset 2011–2012 eivät tiedossa. Irlanti: vuosi 2012 (muutokset 2011–2012 ja 2010–2011).

Tuloerot (S80/S20-suhde) vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen ja kasvavat edelleen. Tulovuotta 2012 koskevat tiedot (jotka ovat käytettävissä joidenkin jäsenvaltioiden osalta) osoittavat, että (S80/S20-indikaattorilla mitatut) tuloerot kasvoivat vuodesta 2012 vuoteen 2013 vähintään 0,5 prosenttiyksikköä Liettuassa ja Bulgariassa ja merkittävissä määrin Italiassa, Romaniassa, Portugalissa, Kyproksella, Saksassa, Unkarissa, Maltalla ja Sloveniassa. Tuloerot pysyivät vuonna 2013 erityisen suurina Bulgariassa, Kreikassa, Espanjassa, Liettuassa, Latviassa, Portugalissa ja Romaniassa. Näissä maissa suurituloisimman viidenneksen tulo-osuus oli vähintään kuusi kertaa niin suuri kuin pienituloisimman viidenneksen.

[1]         Neuvoston päätös 2010/707/EU, annettu 21 päivänä lokakuuta 2010, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista (EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46).

[2]           Sama pätee myös unionin ulkopuolisten maiden kansalaisiin ja vammaisiin. Unionin ulkopuolisten maiden kansalaisten työttömyysaste oli 21,7 prosenttia vuonna 2013 (14,3 % vuonna 2008), ja vammaisten työttömyysaste on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin muiden.

[3]           Tarkempaa analyysia työllisyyden pääosaston julkaisussa Key Features.

[4]           Ks. komission yksiköiden valmisteluasiakirja Exploiting the employment potential of ICTs, 18.4.2012, SWD(2012) 96, komission yksiköiden valmisteluasiakirja aiheesta An action plan for the EU healthcare workforce, 18.4.2012, SWD(2012) 93, ja komission yksiköiden valmisteluasiakirja Exploiting the employment potential of green growth, 18.4.2012, SWD(2012) 92.

[5]           Ks. myös komission tiedonanto Vihreän työllisyyden aloite: Vihreän talouden työllistämismahdollisuuksien hyödyntäminen, 2.7.2014, COM(2014) 446.

[6]           Esimerkiksi ei-vapaaehtoisen osa-aikatyön osuus (prosentteina osa-aikatyöstä kokonaisuutena) oli EU28:ssa 29,6 prosenttia vuonna 2013 eli suurempi kuin vuonna 2008, jolloin se oli 25,3 prosenttia.

[7]           Beveridge-käyrä eli UV-käyrä esittää graafisesti työttömyysasteen (U) ja avointen työpaikkojen (V) välisen suhteen (avoimien työpaikkojen määrä osuutena työvoimasta). Käyrä on laskeva, sillä työttömyysaste on yleensä korkeampi samaan aikaan kun avoimia työpaikkoja on vähän. Jos käyrä suuntautuu ajan myötä ylös ja oikealle, tiettyä avointen työpaikkojen määrää vastaa entistä korkeampi työttömyys, mikä kertoo kohtaannon heikkenemisestä työmarkkinoilla.

[8]         Labour Market Developments in Europe, 2013, Euroopan komissio.

[9]         Lisätietoja työllisyyden pääosaston julkaisussa Key Features.

[10]        Ks. esimerkiksi Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) julkaisu Future Skills Supply and Demand in Europe.

[11]        OECD ja Euroopan komissio julkaisivat lokakuussa 2013 aikuisten ammatillisesta osaamisesta tekemänsä uuden tutkimuksen (Survey on Adult Skills, PIAAC) tulokset.

[12]        Ks. esimerkiksi Is Aggregate Demand Wage-Led or Profit-Led? National and Global Effects, International Labour Office, Conditions of Work and Employment Series No. 40, Geneva, 2012.

[13]        Ks. Quarterly Report on the Euro Area, Euroopan komissio, Volume 12, No. 3, 2013.

[14]          Ks. esim. Eurofound (2013), Tackling Undeclared Work in 27 European Union Member States and Norway: Approaches and Measures Since 2008, Eurofound, Dublin, sekä Hazans, M. (2011), Informal Workers Across Europe, Research Paper 5912, Maailmanpankki, Washington DC, Yhdysvallat. 

[15]        Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen tulo-osuuksien suhteella mitataan tulonjaon eriarvoisuutta. Laskennassa suurituloisimman 20 prosentin (ylin tuloviidennes) saama kokonaistulo suhteutetaan pienituloisimman 20 prosentin (alin tuloviidennes) saamaan kokonaistuloon. Tuloina otetaan huomioon ekvivalentti käytettävissä oleva tulo.

[16]          Lisätietoja julkaisussa EU Employment and social situation, Quarterly Review, kesäkuu 2014.

[17]        EU Employment and Social Situation – Quarterly Review (maaliskuu 2014) – Supplement on trends in social expenditure (2014).

[18]       Ks. EU Employment and social situation, Quarterly Review, maaliskuu 2013. Analyysi osoittaa, että sosiaalimenot ovat vuodesta 2011 vähentyneet sopeutuksen seurauksena enemmän kuin viimeksi kuluneiden 30 vuoden vastaavilla taantumajaksoilla.

[19]        Tässä jaksossa esitetään tilannekatsaus edellisen yhteisen työllisyysraportin pohjalta. Tilanpuutteen vuoksi se ei ole tyhjentävä eikä sen ole tarkoituskaan kattaa kaikkia uudistuksia ja politiikkatoimia. Yleensä toimenpiteitä, joita on vasta esitetty mutta joita ei ole toimitettu parlamentin hyväksyttäväksi tai kollektiivisiin neuvotteluihin työmarkkinaosapuolten kanssa, ei käsitellä tässä raportissa. 

[20]        Neuvoston päätös 2010/707/EU, annettu 21 päivänä lokakuuta 2012, jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista.

[21]          Yksityiskohtainen analyysi esitetään komission vuotuisessa kertomuksessa naisten ja miesten tasa-arvossa tapahtuneesta edistymisestä.

[22]          Viimeisimmät saatavissa olevat tiedot; julkaistu keväällä 2014.

[23]          Kattavampi katsaus suuntaviivoja 8 ja 9 koskevista kehityssuuntauksista esitetään vuoden 2014 koulutusraportissa.

[24]          COM(2013) 690, 2.10.2013. Ks. etenkin sivut 6–7: ”Komissio ehdottaa, että otetaan käyttöön keskeisten indikaattoreiden tulostaulu, jota käytetään yhteisen työllisyysraportin luonnoksessa työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen seuraamiseen. Sen olisi toimittava analyyttisenä välineenä vakavien työllisyys- ja sosiaalisten ongelmien havaitsemiseen aiempaa paremmin ja nopeammin. Se soveltuisi erityisen hyvin sellaisten ongelmien havaitsemiseen, jotka saattaisivat vaikuttaa kansallisten rajojen yli. [– –] Se sisällytettäisiin yhteisen työllisyysraportin luonnokseen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan tehostetun monenvälisen seurannan perustan tarkentamiseksi. Tulostaulun avulla voitaisiin havaita kehityssuuntauksia, jotka edellyttävät voimakkaampia työllisyys- ja sosiaalipoliittisia toimia. [– –] Tulostaulun työllisyyttä koskevien ja sosiaalisten indikaattoreiden olisi kuvastettava kunkin maan keskeisiä ilmiöitä ja havaittava vakavimmat ongelmat ja kehityskulut varhaisessa vaiheessa ja ennen kuin kyseinen maa poikkeaa liikaa aiemmasta tilanteestaan tai muista jäsenvaltioista.”

[25]          COM(2013) 801 final, 13.11.2013.

[26]          Eurooppa-neuvoston päätelmät, 19.–20. joulukuuta 2013, kohta 39.

[27]          7476/14, Bryssel 12. maaliskuuta 2014.

[28]          Eurooppa-neuvoston päätelmät, 19.–20. joulukuuta. ”38. Eurooppa-neuvosto korostaa jälleen työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen merkitystä eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä. Neuvostossa tehdyn työn pohjalta Eurooppa-neuvosto vahvistaa, että yhteisessä työllisyysraportissa kuvatun keskeisten työllisyys- ja sosiaali-indikaattoreiden tulostaulun käytöllä on merkitystä.”

[29]          Sosiaalisen suojelun komitean ja työllisyyskomitean yhteinen lausunto keskeisten työllisyys- ja sosiaali-indikaattoreiden tulostaulusta kesäkuun työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden (TSTK) neuvostoa varten. Sosiaalisen suojelun komitea hyväksyi lisäksi asiakirjan Key employment and social indicators' scoreboard: operationalization – Report from the Social Protection Committee Indicators' Subgroup.

[30]          Tämä kolmen muuttujan analyysi on jatkoa vuoden 2014 yhteiselle työllisyysraportille komission ja neuvoston sopiman mukaisesti. Vuoden 2014 yhteiseen työllisyysraporttiin liittyvissä keskeisissä viesteissä todetaan seuraavaa: ”Kriisin vaikutuksesta myös erot jäsenvaltioiden työllisyys- ja yhteiskunnallisissa tilanteissa ovat kasvaneet erityisesti euroalueella, kuten tästä yhteisestä työllisyysraportista ja sen uudesta keskeisten työllisyys- ja sosiaali-indikaattoreiden tulostaulusta käy ilmi. Erot näkyvät tulostaulun kaikkien viiden keskeisen indikaattorin kohdalla.” 7476/14, Bryssel 12. maaliskuuta 2014, s. 3. Kuten vuoden 2014 yhteisessä työllisyysraportissa sovittiin, tulostaulu kattaa kaikki jäsenvaltiot ja siinä verrataan maiden tuloksia EU:n keskiarvoon. Joissakin tapauksissa myös tilastollinen poikkeama euroalueen keskiarvosta saattaa olla merkityksellinen. 7476/14, Bryssel 12. maaliskuuta 2014, s. 49.

[31]          Taulukossa esitetään katsaus työllisyyden ja sosiaalisen tilanteen kehitykseen eri jäsenvaltioissa ja osoitetaan keskeisiin indikaattoreihin liittyvät tasot tai suuntaukset, joita voidaan pitää ongelmallisina.

[32]          Väestön suurituloisimman viidenneksen ja pienituloisimman viidenneksen tulojen suhde.

[33]        Ks. EUROMOD Working Paper 2/13.

Liite 1 – Keskeisten työllisyys- ja sosiaali-indikaattoreiden tulostaulu (viitearvoina EU:n ja euroalueen keskiarvot)*

* Kunkin indikaattorin osalta (lukuun ottamatta kotitalouksien käytettävissä olevien bruttotulojen reaalikasvua, joka on ilmoitettu rahallisena arvona) kolme saraketta tarkoittavat  i) absoluuttista vuotuista muutosta, ii) eroa EU:n (tai euroalueen) saman vuoden keskiarvoon nähden ja iii) maan vuotuista muutosta suhteessa EU:n tai euroalueen vuotuiseen muutokseen (onko maan tilanne heikentymässä/vahvistumassa nopeammin kuin muun EU:n tai euroalueen, mikä kuvaa sosioekonomisen lähentymisen ja eriytymisen dynamiikkaa). S1 tarkoittaa ensimmäistä vuosipuoliskoa ja perustuu neljännesvuositietoihin. Lähde: Eurostat, EU:n työvoimatutkimus, kansantalouden tilinpito ja EU-SILC (työllisyyden pääosaston laskelmat). NEET (työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat): Ranska: muutos 2011–2012 (katkos tietosarjassa 2013). Köyhyysriskiaste ja S80/S20 (ylin ja alin tuloviidennes): Irlanti: 2012 2013:n sijaan (muutos 2011–2012), Espanja: muutos 2011–2012 (katkos tietosarjassa 2013).

Liite 2 – Tiivistelmä keskeisistä työllisyyshaasteista ja erityisen hyvistä tuloksista työmarkkinoilla työllisyyskehityksen seurantavälineellä mitattuna (C = haaste, G = hyvät tulokset työmarkkinoilla) – hyväksytty kesäkuussa 2014[1]

Liite 3 – Tiivistelmä seurattavista sosiaalisista kehityssuuntauksista ja jäsenvaltioista, joilla havaitaan tilastollisesti merkittävää tilanteen heikkenemistä tai vahvistumista vuosina 2011–2012 sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineen avulla mitattuna – hyväksytty 19. helmikuuta 2014

Lähde: Sosiaalinen Eurooppa: monia tapoja, yksi tavoite. Sosiaalisen suojelun komitean vuosikertomus sosiaalisesta tilanteesta Euroopan unionissa 2013.

Huom. Vuosina 2011–2012 seurattavat sosiaaliset kehityssuuntaukset, jotka sosiaalisen suojelun komitea vahvisti 19. helmikuuta 2014 tuolloin käytettävissä olleiden tietojen perusteella ja joissa on havaittu heikkenemistä yli kolmanneksessa jäsenvaltioista, esitetään edellä olevassa taulukossa punaisella. Sosiaalinen Eurooppa: monia tapoja, yksi tavoite. Sosiaalisen suojelun komitean vuosikertomus sosiaalisesta tilanteesta Euroopan unionissa 2013)

[1] http://register.consilium.europa.eu/doc/srv?l=EN&f=ST%2010763%202014%20INIT