LUONNOS KOMISSION JA NEUVOSTON YHTEISEKSI TYÖLLISYYSRAPORTIKSI oheisasiakirja komission tiedonantoon yhteisestä kasvuselvityksestä 2015 /* COM/2014/0906 final */
Luonnos yhteiseksi
työllisyysraportiksi, joka perustuu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn
sopimuksen 148 artiklaan, on osa komission vuotuista kasvuselvitystä
talouspolitiikan vuoden 2015 EU-ohjausjakson käynnistämiseksi. Yhteinen
työllisyysraportti on keskeinen tekijä taloudellisen ohjauksen vahvistamisessa.
Sillä tuetaan vuotuiseen kasvuselvitykseen sisältyviä tärkeimpiä työllisyyttä
koskevia viestejä. Raportin sisältämä analyysi perustuu Euroopan työllisyys- ja
yhteiskunnallisen tilanteen kehittymiseen, työllisyyssuuntaviivojen[1]
täytäntöönpanoon ja kansallisten uudistusohjelmien tarkastelun tuloksiin,
joiden perusteella neuvosto antoi 8. heinäkuuta 2014 maakohtaiset suositukset,
sekä niiden tähänastisen täytäntöönpanon arviointiin. Työllisyys- ja sosiaalinen tilanne
edelleen huolestuttava Komission laatimaa syksyn
talousennustetta leimaavat hidas kasvu ja korkea mutta suhteellisen vakaa
työttömyys (24,6 miljoonaa ihmistä). Tilanne vaihtelee edelleen suuresti maasta
toiseen – etenkin euroalueella. Työttömyydestä on tulossa rakenteellista myös
suhteellisen hyvin menestyvissä maissa, kuten pitkäaikaistyöttömien määrän
kasvu osoittaa. Hyvin toimivia
työmarkkinoita tukevia uudistuksia on jatkettava Useat jäsenvaltiot ovat
toteuttaneet uudistuksia maakohtaisten suositusten mukaisesti. Uudistusten
ensimmäiset myönteiset vaikutukset ovat näkyvissä: esimerkiksi työvoimaosuus on
kasvanut. Investointeja tarvitaan kuitenkin lisää, jotta voidaan tukea kasvua
ja luoda sellainen toimintaympäristö, jossa syntyy ihmisarvoisia työpaikkoja. Jäsenvaltiot ovat edistyneet
nuorisotakuun toteuttamisessa torjuakseen nuorisotyöttömyyttä. Tarvitaan
kuitenkin lisätoimia, joissa painotetaan etenkin julkisia työvoimapalveluja,
räätälöityjä aktiivisia työmarkkinatoimenpiteitä sekä ammatillista koulutusta.
Jäsenvaltioiden olisi tarjottava yrityksille toimintaympäristö, joka auttaa
niitä tarjoamaan oppisopimuspaikkoja, jotka taas helpottavat siirtymistä
koulutuksesta työelämään. Investoimalla
henkilöpääomaan koulutuksen kautta parannetaan tuottavuutta Monissa jäsenvaltioissa on pyritty
ottamaan käyttöön toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on parantaa osaamisen
tarjontaa ja edistää aikuiskoulutusta. Eräissä maissa on pyritty parantamaan
ensimmäisen, toisen ja kolmannen asteen koulutusjärjestelmiä, toisissa taas on
puututtu koko koulutusstrategiaan. Jäsenvaltioiden on jatkettava ammatillisen
koulutuksen järjestelmiensä uudistamista lisätäkseen työntekijöiden
tuottavuutta, kun taitovaatimukset muuttuvat nopeasti. Vero- ja etuusjärjestelmien pitäisi
tukea työpaikkojen luomista Työttömyysetuusjärjestelmät olisi
kytkettävä paremmin aktivoimiseen. Lisäksi tarvitaan tukitoimia ja muita
toimenpiteitä, joilla lisätään pitkäaikaistyöttömien integroitumista
työmarkkinoille. Jäsenvaltioiden olisi jatkettava ja joissain tapauksissa
tehostettava toimenpiteitä, joilla puututaan työmarkkinoiden segmentoitumiseen
yksinkertaistamalla työlainsäädäntöä. Verojärjestelmiin on ryhdytty
tekemään joitakin uudistuksia, joilla pyritään vähentämään työpaikan vastaanottamisen
pidäkkeitä ja samalla keventämään työn verotusta, jotta yritykset voisivat
palkata (uudelleen) nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä. Useat jäsenvaltiot ovat
muokanneet palkanmuodostusmekanismeja edistääkseen palkkakehityksen
sovittamista tuottavuuteen ja tukeakseen kotitalouksien käytettävissä olevia
tuloja. Erityisesti on keskitytty vähimmäispalkkoihin. Muutama jäsenvaltio on
etsinyt keinoja työpaikkojen luomiseen kohdistamalla tukea uusien
työntekijöiden (määräaikaiseen) palkkaamiseen, palkkoihin tai
sosiaaliturvamaksuihin. Sosiaalisen
suojelun järjestelmien nykyaikaistaminen Sosiaalisen suojelun järjestelmiin
on tehty uudistuksia. Eläkeikää nostetaan ja naisten ja miesten eläkeiän eroja
supistetaan. Jäsenvaltioissa pyritään antamaan työntekijöille mahdollisuus
jatkaa työelämässä pitempään ja nostaa eläkkeen määrää eläkkeellejäämistä
lykkäämällä. Sosiaalisen suojelun järjestelmillä aktivoidaan ne, joilla on
mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille sekä suojellaan niitä, jotka ovat
ajautuneet kauimmaksi työmarkkinoilta, ja suojellaan yleensäkin ihmisiä
riskeiltä eri elämänvaiheissa. Jäsenvaltiot lisäävät toimiaan
saavuttaakseen paremmin ne, joiden köyhyysriski on suuri, etenkin lapset ja
ikääntyneet. Terveydenhuoltomenoja tarkistamalla
edistetään lisäksi keinoja parantaa toimien tehokkuutta kansalaisten kannalta
ja lisätä kustannustehokkuutta. 1. TYÖMARKKINOIHIN JA SOSIAALISIIN
SEIKKOIHIN LIITTYVÄT KEHITYSSUUNTAUKSET JA HAASTEET EUROOPAN UNIONISSA Työttömyysaste
laskee EU28:ssa hiljalleen mutta on edelleen korkea Työttömyysaste
putosi vuosina 2004–2008 yli 2 prosenttiyksikköä. Finanssi- ja talouskriisi on
kuitenkin aiheuttanut sen, että työttömyystilanne on tämän jälkeen heikentynyt
merkittävästi (kuvio 1). Vuoden 2008 ja vuoden 2013 välisenä aikana EU28:n
(kausitasoitettu) työttömyysaste nousi 7,0 prosentista 10,8 prosenttiin.
Tuoreemmat Eurostatin luvut osoittavat, että työttömyysaste on laskenut myös
sen jälkeen: syyskuussa 2014 se oli 10,1 prosenttia (11,5 prosenttia euroalueen
18 maassa). Aste on pienin sitten helmikuun 2012, ja se on pysynyt vakaana
elokuuhun 2014 verrattuna. Absoluuttisina lukuina kyse on 24,6 miljoonasta
työttömästä eli vähemmästä kuin edellisvuonna (26,4 miljoonaa). Kun
tarkastellaan tilanteen kehittymistä työmarkkinoilla eri ryhmissä, huomataan,
että nuorisotyöttömyysaste on rakenteellisesti korkeampi kuin keskimääräinen
aste ja että se reagoi voimakkaammin suhdanteisiin. Myös vähän koulutettujen
työttömyysaste on rakenteellisesti korkeampi.[2]
Iäkkäämpien työntekijöiden työttömyysaste on suhteellisen pieni, mutta heidän
on yleisesti ottaen vaikeampi löytää työtä työttömäksi jouduttuaan. Naisten ja
miesten työttömyysaste on ollut lähes samalla tasolla vuodesta 2009. Kaavio 1: Työttömyysasteen kehitys 28
jäsenvaltion EU:ssa 2004–2013 – kaikki yhteensä, nuoret, ikääntyneet, heikosti
koulutetut ja naiset (vuosittaiset tiedot)
Lähde:
Eurostat. Työttömyyden
kehitys EU:ssa vaihtelee edelleen huomattavasti, mutta erojen kasvu on
pysähtynyt. Syyskuussa 2014 työttömyysasteiden
ääripäitä edustivat Saksa (5,0 %) ja Itävalta (5,1 %) ja toisaalta Espanja
(24,0 %) ja Kreikka (26,4 % heinäkuussa). Työttömyys väheni viime vuonna 21
jäsenvaltiossa, pysyi samana yhdessä ja lisääntyi kuudessa. Eniten se väheni
Espanjassa, Kroatiassa, Portugalissa ja Unkarissa. Kasvu jatkui kuudessa
jäsenvaltiossa (Ranska, Italia, Liettua, Luxemburg, Itävalta ja Suomi). Pitkäaikaistyöttömyys
kasvaa edelleen. Vuoden 2010 ja vuoden 2013
välisenä aikana EU28:n pitkäaikaistyöttömyysaste nousi 3,9 prosentista 5,1
prosenttiin. Kehitys on ollut erityisen kielteistä Kreikassa ja Espanjassa ja
hieman lievempää Kyproksella. Selvää parannusta taas on tapahtunut Baltian
maissa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä kasvoi viime vuonna
EU28:ssa lisää eli 45,3 prosentista 48,7 prosenttiin (ja euroalueen 18 maassa
(EA-18) 47,5 prosentista 51,5 prosenttiin). Pitkäaikaistyöttömyys on miehillä, nuorilla ja heikosti
koulutetuilla yleisempää kuin työmarkkinoiden muissa ryhmissä. Se koettelee
erityisesti niitä, jotka työskentelevät taantuvissa ammateissa ja taantuvilla
toimialoilla. Talouden yleinen tilanne on edelleen tärkeä tekijä, joka
määrittää muutoksia pitkäaikaistyöttömyydessä ja siihen ajautumisessa ja siitä
pois pääsemisessä. On kuitenkin voimakkaita maakohtaisia vaikutuksia, ja jotkin
jäsenvaltiot (kuten Suomi, Alankomaat ja Ruotsi) pystyvät saamaan työttömiä
takaisin työhön enemmän kuin muut (esimerkiksi Bulgaria, Kreikka ja Slovakia).
Kokonaisuutena katsottuna yksi viidestä pitkäaikaistyöttömästä EU:ssa ei ole
koskaan ollut työssä ja kolme neljästä on alle 35-vuotiaita, mikä aiheuttaa
syrjäytymisriskin.[3] Kaavio 2:
Pitkäaikaistyöttömyysaste prosentteina aktiiviväestöstä EU28:ssa ja
jäsenvaltioissa 2010 ja 2013
Lähde:
Eurostat. Nuorisotyöttömyysaste
on edelleen erittäin korkea mutta osoittaa paranemisen merkkejä. Syyskuussa
2014 nuorten (15–24-vuotiaiden) työttömyysaste oli EU28:ssa 21,6 prosenttia eli
1,9 prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisvuonna. Tilanne vaihtelee
jäsenvaltioiden välillä hyvin paljon: luvut vaihtelevat Saksan 7,6 prosentista
ja Itävallan 9,1 prosentista Kreikan 50,7 prosenttiin (heinäkuussa 2014) ja
Espanjan 53,7 prosenttiin. Erot eivät ole enää kasvaneet, mutta ne ovat
edelleen suuret. Työelämän
ja koulutuksen ulkopuolisten nuorten (15–24-vuotiaiden) osuus on edelleen suuri,
jos kohta lähes 70 prosenttia nuorista EU:ssa oli vuoden 2014 ensimmäisellä
neljänneksellä koulutuksen piirissä. Työelämän ja koulutuksen
ulkopuolisten nuorten osuus on monissa jäsenvaltioissa selvästi suurempi kuin
pienimmät vuodesta 2008 kirjatut tasot ja hipoo edelleen enimmäismääriä. Näin
on etenkin niissä jäsenvaltioissa, joissa osuus on suurin (esimerkiksi
Bulgariassa, Espanjassa, Italiassa, Kreikassa, Kroatiassa, Kyproksella ja
Romaniassa). Osuus on melko pieni ja paranemassa Alankomaissa, Itävallassa,
Luxemburgissa, Ruotsissa, Saksassa ja Tanskassa. Vuonna 2013 osuus pysyi yli 10
prosentissa selvässä enemmistössä jäsenvaltioita. Työelämän ja koulutuksen
ulkopuolella olevien nuorten osuus on jonkin verran suurempi naisten kuin
miesten tapauksessa: vuonna 2013 heitä oli naisista 13,2 prosenttia ja
miehistä 12,7 prosenttia (yhteensä 13,0 prosenttia). Nuorten jääminen työelämän
ja koulutuksen ulkopuolelle on lähinnä seurausta nuorisotyöttömyyden kasvusta
mutta myös sellaisten koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuuden
kasvusta, jotka eivät aktiivisesti hae työtä. Työelämän ja koulutuksen
ulkopuolisten aktiivisesti työtä hakemattomien nuorten osuus oli
joissakin jäsenvaltioissa (Bulgaria, Romania, Italia) yli 10 prosenttia. Koulunkäynnin
keskeyttäneiden nuorten osuus vähenee vähitellen. Sen ansiosta ollaan
lähestymässä tavoitetta, jonka mukaan heidän osuutensa olisi alle 10 prosenttia
vuoteen 2020 mennessä. Koulunkäynnin
keskeyttäneiden osuus oli vuonna 2013 pudonnut 12 prosenttiin edellisvuoden
12,7 prosentista. Keskeyttäminen on yleisempää pojilla (13,6 %) kuin tytöillä
(10,2 %). Koulunkäynnin keskeyttäminen on kuitenkin edelleen vakava ongelma,
sillä se koskee viittä miljoonaa ihmistä, joista työttöminä on yli 40 prosenttia.
Koulunkäyntinsä keskeyttäneiden osuus oli vuonna 2013 18 jäsenvaltiossa
pienempi kuin Eurooppa 2020 -strategiassa tavoitteeksi asetettu 10 prosenttia.
Osuus oli suurin Espanjassa ja Maltalla – yli 20 prosenttia. Euroopassa
on edistytty hyvin sen tavoitteen saavuttamisessa, jonka mukaan korkea-asteen
tai vastaavan tutkinnon suorittaneiden osuuden olisi oltava vähintään 40
prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Vuonna 2013
korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus oli 36,9 prosenttia eli 1,2
prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisvuonna. Osuudet ovat suurimmat (yli 50
%) Irlannissa, Liettuassa ja Luxemburgissa. Koko EU:ssa korkea-asteen
koulutuksen suorittaa useampi nainen (39,9 %) kuin mies (31,5 %). Kaavio 3: Työelämän ja koulutuksen ulkopuolisten nuorten osuus
EU28:ssa ja jäsenvaltioissa vuoden 2014 toisella neljänneksellä. Suurimmat ja pienimmät arvot vuodesta 2008 Lähde:
Eurostat (työvoimatutkimus, kausitasoittamattomat tiedot, neljän
vuosineljänneksen keskiarvo vuoden 2014 toiseen neljännekseen saakka, PO EMPL:n
laskelmat). Työvoimaosuus
on pitänyt pintansa kriisivuosina useimmissa jäsenvaltioissa.
Tämä johtuu pääasiassa ikääntyneiden työntekijöiden (55–64-vuotiaiden) ja
naisten työvoimaosuuksien kasvusta. Vuoden 2008 ensimmäisen neljänneksen ja vuoden
2014 ensimmäisen neljänneksen välisenä aikana 15–64-vuotiaiden työvoimaosuus
kasvoi EU28:ssa 70,3 prosentista 72,0 prosenttiin, joskin jäsenvaltioiden
välillä oli suuria eroja. Työvoimaosuus kasvoi eniten Tšekissä, Unkarissa,
Liettuassa, Luxemburgissa, Maltalla ja Puolassa ja supistui eniten Tanskassa
(tosin erittäin korkealta lähtötasolta) ja Irlannissa. Vaikka naisten
työvoimaosuus on ajan myötä kasvanut, se on edelleen huomattavasti pienempi
kuin miesten. Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä ero oli 11,7
prosenttiyksikköä (miesten työvoimaosuus oli 77,9 prosenttia ja naisten 66,2
prosenttia). Miesten ja naisten työvoimaosuuksien erot ovat erityisen suuria
Kreikassa ja Italiassa. Joissakin jäsenvaltioissa, kuten Alankomaissa,
Itävallassa ja Saksassa, naisten työvoimaosuus taas on korkea ja osa-aikatyötä
tekevien naisten osuus suuri. Nykyisen
negatiivisen suuntauksen olisi käännyttävä jyrkästi, jotta Eurooppa 2020
-strategiassa yleistavoitteeksi asetettu 75 prosentin työllisyysaste
(20–64-vuotiaat miehet ja naiset) saavutettaisiin.
Työllisyysaste on kriisin puhkeamisesta lähtien EU28:ssa pudonnut lähes 1,5
prosenttiyksikköä vuoden 2008 huippuluvuista 68,4 prosenttiin vuoden 2014
ensimmäisellä neljänneksellä. Kehitys on ollut eri jäsenvaltioissa hyvin
erilaista (kaavio 4). Vuosien 2008 ja 2013 ensimmäisten neljännesten välillä
työllisyyskasvu oli erityisen negatiivista useissa Etelä-Euroopan maissa,
Baltian maissa, Bulgariassa ja Irlannissa. Kasvu on ollut vahvaa Luxemburgissa
ja Maltalla ja lievemmässä määrin Saksassa. Kehitys on viime vuoden aikana
ollut aiempaa vaatimattomampaa. Työllisyys on kasvanut myös useissa sellaisissa
maissa, joissa se oli aiempina vuosina heikkoa. Työllisyyskehitys
ei ole ollut tasaista. Kun (20–64-vuotiaiden)
miesten työllisyysaste on vuodesta 2008 vuoteen 2014 laskenut yli 3
prosenttiyksikköä (77,4 prosentista 74,0 prosenttiin vuosien 2008 ja 2012
ensimmäisten neljännesten välisenä aikana), naisten työllisyysaste on
supistunut hyvin vähän, ja viime vuonna se jopa kasvoi jonkin verran (0,8
prosenttia). Ikääntyneiden työllisyysaste on noussut merkittävästi (6,2
prosenttiyksikköä vuoden 2008 ensimmäisestä neljänneksestä vuoden 2014 alkuun,
jolloin se oli 50,9 prosenttia). Nousu on ollut merkittävää Belgiassa,
Saksassa, Ranskassa, Unkarissa, Italiassa, Luxemburgissa, Alankomaissa ja
Puolassa, ja etenkin ikääntyneiden naisten työllisyysaste on noussut (8,4
prosenttiyksikköä). Kun tarkastellaan kehitystä koulutustasoittain,
työllisyysaste on pienentynyt eniten heikosti koulutettujen ja pysynyt kutakuinkin
ennallaan keskitasoisesti tai korkeasti koulutettujen työntekijöiden ryhmässä.
Unionin ulkopuolisten maiden kansalaisten (20–64-vuotiaat) työllisyysaste on
EU28:ssa laskenut vuosien 2008 ja 2014 ensimmäisten neljännesten välisenä aikana
62,4 prosentista 55,4 prosenttiin. Työllisyyden alakohtaista kehitystä
tarkasteltaessa voidaan todeta, että palvelualan osuus kasvaa edelleen ja
teollisuuden ja maatalouden työllisyys heikkenee. Vastaavat osuudet ovat tätä
nykyä noin 72,5 %, 22,4 % ja 5 %. Vaikka kriisivuosien aikana tapahtunut
kehitys on vaikuttanut haitallisesti vakituisiin työsuhteisiin, suurin osa
sopeuttamistoimista on kohdistunut tilapäisiin työpaikkoihin (työsuhdetta ei
ole jatkettu). Kokoaikaisten työsuhteiden määrä on vuosien 2008 ja 2014
ensimmäisten neljännesten välillä vähentynyt karkeasti 8,1 miljoonalla. Sen sijaan osa-aikaisten työpaikkojen määrä on lisääntynyt
tasaisesti viime vuosina: yli neljällä miljoonalla sitten vuoden 2008
ensimmäisen neljänneksen. Kaavio 4: Työllisyyskasvu
(työlliset 20–64-vuotiaat) vuoden 2008 ensimmäisestä neljänneksestä lähtien
jäsenvaltioittain
Lähde: Eurostat,
PO EMPL:n laskelmat Työllisyystilanne
todennäköisesti paranee hieman tulevaisuudessa lähinnä BKT:n ennustetun kasvun
seurauksena. Useat
suuntaukset johtavat keskipitkällä aikavälillä työpaikkojen määrän
lisääntymiseen nykyisestä etenkin tietyillä aloilla.[4]
Teknologian kehitys luo uusia työpaikkoja tieto- ja viestintätekniikan alalle
(vuoteen 2015 mennessä alalla odotetaan olevan tarjolla 900 000 avointa
työpaikkaa), ja ikääntyminen lisännee nykyisestä ja tulevasta julkisen
terveydenhuollon määrärahojen niukkuudesta huolimatta terveysalan
työntekijöiden ja palvelujen tarvetta keskipitkällä aikavälillä. Lisäksi vihreä
talous voi lisätä vihreiden työpaikkojen määrää.[5]
Myös muilla huipputekniikkaan nojaavilla aloilla on
jatkossa tarvetta palkata runsaasti keskimääräisen ja korkean osaamistason
työvoimaa. Näin on esimerkiksi liikenteen alalla, jolla on vastattava ilmailun
ja henkilöliikenteen kasvuun ja kompensoitava vuoteen 2020 mennessä alalta
eläkkeelle jäävien ikääntyneiden työntekijöiden suuri osuus. Pieniä ja keskisuuria yrityksiä pidetään perinteisesti
työllisyyskasvun moottoreina. Eräiden
tutkimusten mukaan 85 prosenttia uusista työpaikoista EU:ssa tuli vuosina
2002–2010 pk-yrityksiin. Työllisyys EU:n pk-yrityksissä sitä vastoin väheni
vuosina 2010–2013 puolella prosentilla. Kun luvuista jätetään pois rakennusala,
joka työllisti vuonna 2008 pk-yritysten työntekijöistä joka seitsemännen,
kasvua oli hieman eli 0,3 prosenttia mutta selvästi vähemmän kuin suurissa
yrityksissä (2 %). Muun kuin rahoitussektorin luotonsaantimahdollisuudet ovat
edelleen monissa jäsenvaltioissa heikot. Taustalla on sekä tarjontaan että
kysyntään liittyviä tekijöitä, kuten toimialojen rakenneuudistukset ja
rahoituskriisiä seurannut velkaantumisen purkaminen. Lisäksi pankkien
antolainauskorot ovat heikossa asemassa olevissa jäsenvaltioissa EKP:n
hiljattaisista toimista huolimatta edelleen korkeat, mikä vaikuttaa pääasiassa
pk-yrityksiin. Rahoituksen heikko saatavuus todennäköisesti myös vähentää
uusyritysten määrää. Se on huolestuttavaa, kun otetaan huomioon, että
pk-yrityksistä nimenomaan nuorien yritysten osuus työpaikkojen
nettolisääntymisestä on merkittävä. Pk-yritysten työllisyyskehitys on ollut
heikkoa vuodesta 2010, mikä osoittaa, että sopivilla ratkaisuilla
rahoitussektorien ongelmiin voi olla työllisyyttä tukevia vaikutuksia.
Uusyrityksiä tukevilla toimilla on niilläkin vahvaa työllisyysvaikutusta. Työmarkkinat
ovat monissa jäsenvaltioissa edelleen voimakkaasti segmentoituneet. Nuorison
työllisyydelle on ominaista, että sekä tilapäisten että osa-aikaisten
työpaikkojen osuudet ovat suuret: vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä
tilapäisten työpaikkojen osuus oli 42,4 ja osa-aikaisten 31,9 prosenttia
kaikista työpaikosta. Koko työväestöä tarkasteltaessa nämä osuudet olivat
huomattavasti pienemmät: tilapäisten työpaikkojen osuus oli noin 13 ja
osa-aikaisten noin 19 prosenttia. Naiset tekevät osa-aikatyötä yleisemmin kuin
miehet. Vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä osa-aikatyötä tekevien naisten
osuus oli 32 prosenttia ja miesten 8,3 prosenttia. Alankomaissa, Belgiassa,
Itävallassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa osa-aikatyötä tekevien
naisten osuus oli yli 40 prosenttia. Nykyisessä makrotaloudellisessa
tilanteessa tilapäis- ja osa-aikatyö, joka ei aina perustu vapaaehtoisuuteen,[6]
voi auttaa luomaan työpaikkoja ja saattaa keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä
muodostaa perustan vakinaiseen tai kokoaikaiseen työsuhteeseen siirtymiselle
(esimerkiksi nuorten tapauksessa). Segmentoituminen näkyy myös miesten ja
naisten vaikeasti poistettavissa palkkaeroissa sekä niiden työntekijöiden
pienessä osuudessa, joiden työsuhdeturva paranee työsopimuksen muuttumisen
seurauksena. Kohtaanto
työmarkkinoilla on heikentynyt useissa jäsenvaltioissa. Vaikka
avoimien työpaikkojen määrä on muutaman viime vuoden ajan pysynyt keskimäärin
suhteellisen vakaana, työttömyys on lisääntynyt, mikä saattaa kieliä kohtaannon
heikkenemisestä työmarkkinoilla. Beveridge-käyrä (kuvio 5) osoittaa, että
rakenteellinen työttömyys on lisääntynyt vuoden 2011 puolivälistä alkaen.[7]
Kohtaanto on heikentynyt useimmissa jäsenvaltioissa – merkittävänä poikkeuksena
on etenkin Saksa. Tämä kielteinen yleissuuntaus on seurausta etenkin
negatiivisista sokeista työvoiman kysynnässä ja osaamisen kohtaanto-ongelman
pahenemisesta.[8]
Se osoittaa, että talouskriisiin liittyvä työllistymismahdollisuuksien puute
aiheuttaa hystereesivaikutuksia, joihin on puututtava investoimalla
inhimilliseen pääomaan ja tehostamalla osaamisen kohtaantoa. Kaavio 5: Beveridge-käyrä, EU28, 2008 (1.
nelj.) – 2014 (1. nelj.)
Lähde: Eurostat.
Huom. LSI (pystyakseli) kuvaa työvoimapulan indikaattoria, joka perustuu EU:n
yrityskyselyn tuloksiin (niiden teollisuusyritysten prosenttiosuus, jotka ovat
ilmoittaneet työvoimapulan rajoittavan tuotantoaan). UR on työttömyysaste. Työttömien
määrän lisääntyminen kriisin aikana, pitkäaikaistyöttömien osuuden kasvu ja
näistä seurauksena oleva kohtaannon heikkeneminen asettavat vakavia haasteita
aktiiviselle työvoimapolitiikalle ja julkisille työvoimapalveluille. Työvoiman
liikkuvuus EU:n sisällä on edelleen varsin vähäistä etenkin
suhteessa koko EU:n työmarkkinoiden kokoon. Joka neljäs EU:n kansalainen kertoo
voivansa harkita työskentelemistä toisessa EU-maassa seuraavien kymmenen vuoden
aikana, mutta vuoteen 2013 mennessä vain 3,3 prosenttia EU:n taloudellisesti
aktiivisesta väestöstä asui toisessa EU-maassa. Maiden väliset erot ovat kuitenkin
varsin suuria (kaavio 6). Työttömyysaste vaihtelee EU-maiden välillä
merkittävästi, ja muuttohaluisten ihmisten kasvava määrä on sen vuoksi näkynyt
liikkuvuuden kasvuna vuodesta 2011 vain osittain. Liikkuvuus on melko vähäistä
eikä niin suurta, että se todellisuudessa tasapainottaisi EU-maiden
työmarkkinoilla esiintyviä valtavia eroja.[9] Kaavio 6:
Liikkuvuusaste jäsenvaltioittain asumisvuosien mukaan 2013
Lähde: Key
Features, PO EMPL. Huomautuksia: Liikkuvuusasteella tarkoitetaan toisessa
jäsenvaltiossa vuonna 2013 asuneiden työikäisten määrää prosentteina sen maan
työikäisestä väestöstä, jonka kansalaisia he ovat. Maltan ja Slovenian luvut
eivät pienuutensa vuoksi ole luotettavia. Kyproksen, Luxemburgin, Ruotsin,
Suomen, Tanskan ja Viron luvut eivät otoksen pienuuden vuoksi ole luotettavia. Osaamisen
tarjontaa on edelleen parannettava. Useat
suuntaukset, etenkin globalisaatio ja (osaamista edellyttävät) teknologiset
muutokset, ovat vähitellen muuttaneet eri taitotasoja edustavan työvoiman
suhteellista kysyntää. Lisäksi taitojen keskinäinen tärkeysjärjestys on
muuttunut. Sekä tieto- ja viestintätekniikkataidoista että ns. pehmeistä
taidoista, kuten viestintätaidoista, on tullut entistä tärkeämpiä monissa
ammateissa. Vaikka
keskimääräinen koulutustaso on ajan myötä parantunut, työntekijöiden osaaminen
ei ole pysynyt osaamiskysynnän kehityksen tahdissa. Osaamisen kysynnän ja
tarjonnan suhteessa tapahtuneiden muutosten vuoksi korkean osaamistason
työntekijöillä on paremmat mahdollisuudet työllistyä kuin korkean ja matalan
osaamistason välissä olevilla ja matalan osaamistason työntekijöillä.
Työmarkkinaennusteet vahvistavat, että suuntaus jatkuu tulevina vuosina.[10] Euroopan
osaamispohjaan liittyvät rakenteelliset puutteet uhkaavat Euroopan
kasvupotentiaalia. Viimeaikaisten tietojen[11]
perusteella noin 20 prosentilla työikäisestä väestöstä on hyvin matala
osaamistaso, ja eräissä maissa (kuten Espanjassa ja Italiassa) tämä osuus on
sitäkin suurempi. Erittäin hyvän osaamistason työntekijöiden osuus on suuri
vain muutamissa maissa (Alankomaat, Ruotsi, Suomi ja Viro), ja useimmat
Euroopan maat ovat vielä kaukana niistä Euroopan ulkopuolisista maista
(esimerkiksi Japanista ja Australiasta), joissa tällaisten työntekijöiden osuus
on suurin. Tiedot julkisesta varainkäytöstä vahvistavat, että riski
inhimilliseen pääomaan tehtävien investointien puutteellisuudesta kasvaa.
Euroopassa ei investoida tehokkaasti koulutukseen ja osaamiseen. Se vaarantaa
Euroopan keskipitkän aikavälin kilpailukyvyn ja sen työvoiman työllistettävyyden.
Yhdeksäntoista jäsenvaltiota on vähentänyt koulutusmenojensa absoluuttista
määrää ja 14 jäsenvaltiota koulutusinvestointejaan BKT:hen suhteutettuina. Palkkakehityksessä
on ryhdytty ottamaan huomioon tasapainotustarpeet.
Nimelliset yksikkötyökustannukset kasvoivat juuri ennen kriisiä useissa
jäsenvaltioissa, etenkin Latviassa ja Romaniassa ja vähemmässä määrin
Bulgariassa, Irlannissa, Liettuassa ja Virossa (kaavio 7). Kriisin myötä
nimellisten yksikkötyökustannusten kasvu on näissä maissa ollut vuodesta 2009
selvästi pienempää (paitsi Bulgariassa). Irlannissa, Latviassa ja Liettuassa
kustannukset ovat itse asiassa kääntyneet laskuun ja Romaniassa jääneet liki
ennalleen. Nimelliset yksikkötyökustannukset ovat pienentyneet kriisin jälkeen
myös Espanjassa ja Kreikassa, joissa ne olivat edellisinä vuosina kasvaneet.
Saksassa kehitys on toisenlaista: se on ainoa jäsenvaltio, jossa nimelliset
yksikkötyökustannukset pienenivät (joskin vain vähän) ennen kriisiä mutta ovat
kasvaneet aivan viime vuosina. Nimellisten yksikkötyökustannusten kehitys on
ollut lievää (ennen kriisiä selvempää) myös Alankomaissa, Belgiassa,
Itävallassa, Ruotsissa ja etenkin Suomessa. Kehityssuunnan kääntyminen
hankaluuksissa olevissa jäsenvaltioissa ja toisaalta ”ylijäämämaissa” on tukenut
ulkoisen epätasapainon vähentämistä, jota tarvittiin etenkin euroalueella. On
tärkeää, että palkkakehityksessä otetaan myös vastaisuudessa huomioon tarve
ulkoisen epätasapainon korjaamiseen ja työttömyyden vähentämiseen. Sen on
lisäksi pitkällä aikavälillä vastattava tuottavuuden parantumista.
Viimeaikaiset palkankorotukset maissa, joilla on ylijäämä, saattavat lisätä
kokonaiskysyntää, jos ne ovat luonteeltaan pysyviä.[12]
Kaavio 7:
Nimellisten yksikkötyökustannusten kehitys EU28:ssa. Keskimääräiset vuotuiset
muutokset 2003–2008 ja 2009–2013
Lähde: Eurostat,
PO EMPL:n laskelmat Yksikkötyökustannusten
vähenemisen ja maltillisen palkkakehityksen vaikutukset ovat näkyneet hintojen
alenemisena hitaasti ja vain osittain.
Tämän vajaaksi jääneen siirtymävaikutuksen voidaan katsoa olevan osittain
seurausta samanaikaisesta välillisten verojen korottamisesta ja julkisen
talouden vakauttamisesta johtuvasta hintasääntelystä.[13]
Hintojen hitaan reagoivuuden yhteydessä tehdyt nimellisten
yksikkötyökustannusten leikkaukset ovat johtaneet työtulo-osuuksien
supistumiseen useissa jäsenvaltioissa, etenkin Espanjassa, Irlannissa,
Kreikassa ja Portugalissa. Tästä seurauksena ollut voittomarginaalien kasvu ei
kuitenkaan ole (vielä) täysin johtanut investointien lisääntymiseen. Verokiila
on edelleen suuri useissa jäsenvaltioissa. Huomattavassa
osassa jäsenvaltioita on ongelmana suuri ja eräissä tapauksissa kasvava
verokiila, etenkin kun on kyse pienipalkkaisista työntekijöistä ja
kotitalouksien toisista tulonsaajista. Esimerkkinä voidaan mainita, että
pienipalkkaisten työntekijöiden (joiden palkka on 67 % keskipalkasta)
tapauksessa verokiila pieneni useimmissa jäsenvaltioissa vuosina 2008–2010
mutta kasvoi jälleen tämän jakson jälkeisinä kolmena vuotena lähes kaikissa
jäsenvaltioissa. Vuonna 2013 verokiila vaihteli 20 prosentin tai sitä
pienemmästä kiilasta (Malta 2012 ja Irlanti) yli 45 prosentin verokiilaan
(Belgia, Ranska, Saksa ja Unkari). Kokonaisverokiilan
muutoksiin on vaikuttanut lähinnä henkilötulovero, joka on noussut 15 jäsenvaltiossa
21 jäsenvaltiosta (kaavio 8). Henkilötuloveroa on (ainakin tämäntyyppisten
kotitalouksien osalta ja tulotasolla 67 % keskipalkasta) nostettu erityisen
paljon Portugalissa ja Unkarissa, kun taas se on pienentynyt varsin selvästi
Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Kreikassa. Kun otetaan huomioon sekä
henkilötulovero että työntekijöiden sosiaaliturvamaksut, työntekijöiden vero-
ja maksutaakka on kasvanut 10 jäsenvaltiossa. Työnantajilla vastaava taakka on
kasvanut vain kolmessa jäsenvaltiossa. Työnantajien sosiaaliturvamaksut ovat
yleisesti ottaen säilyneet lähes ennallaan useimmissa jäsenvaltioissa lukuun
ottamatta muutamia poikkeuksia: nousu oli suhteellisen voimakasta Puolassa ja
Slovakiassa, Ranskassa taso taas putosi melkoisen selvästi. Kaavio 8: Kokonaisverokiilan muutokset
vuosina 2010–2012 osatekijöittäin (67 prosenttia keskipalkasta, naimaton, ei
lapsia)
Lähde: Euroopan
komissio ja OECD: veroja ja etuuksia koskeva tietokanta. Huom. OECD:hen
kuulumattomia maita (Bulgaria, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta ja
Romania) koskevia tietoja ei ole käytettävissä. Joissakin
jäsenvaltioissa on haasteena pimeän työn torjunta. Pimeää
työtä on monenlaista: virallisessa yrityksessä tehtävästä omaan lukuun
tehtävään pimeään työhön. Siihen ei kuitenkaan lueta toimintaa, johon liittyy
laittomia tavaroita tai palveluita. Pimeällä työllä on runsaasti kielteisiä
vaikutuksia. Makrotalouden näkökulmasta se vähentää verotuloja (tuloveroja ja
arvonlisäveroa) ja heikentää sosiaaliturvajärjestelmien rahoituspohjaa.
Mikrotalouden näkökulmasta pimeä työ ja muut epätyypilliset
työllistämisjärjestelyt, kuten näennäisyrittäjyys, usein vääristävät yritysten
välistä tervettä kilpailua ja luovat edellytykset sosiaaliselle polkumyynnille,
joka puolestaan estää täysimääräisen sosiaaliturvan tarjoavien laillisten
työpaikkojen luomista. Ne myös heikentävät tuottavuutta, koska epävirallisessa
taloudessa toimivat yritykset yleensä välttävät virallisen talouden palvelujen
ja panosten (kuten luottojen) käyttämistä eivätkä kasva yrityksinä. Vaikka
täysin luotettavia numerotietoja harmaan talouden ja pimeän työn laajuudesta ei
ole helposti saatavilla, summittaisten tietojen perusteella nämä ilmiöt
muodostavat haasteen joissakin jäsenvaltioissa.[14]
Sitä paitsi pimeä työ saattaa olla valtaamassa lisää alaa useiden
sosioekonomisten suuntausten vuoksi. Sellaisia ovat resurssien
uudelleenkohdentaminen toimialojen välillä, talouden kansainvälistyminen,
tavanomaisten työnteon muotojen väheneminen ja sosiaalinen ahdinko joissain
jäsenvaltioissa. Talouden
kehitys vaikuttaa yleensä eri tavoin eri väestönosiin, mutta eriarvoisuus on
lisääntynyt monissa jäsenvaltioissa. Vaikka ylimmän
ja alimman tuloviidenneksen tulo-osuuksien suhde[15]
EU:ssa säilyi vuosina 2008–2013 keskimäärin ennallaan, jäsenvaltioiden välillä
on suuria ja kasvavia eriarvoisuuteen liittyviä eroja (kuvio 9). Eriarvoisuus
on lisääntynyt suurimmassa osassa eteläisiä jäsenvaltioita (Espanjassa,
Kreikassa, Italiassa ja Kyproksella) sekä Kroatiassa, Virossa, Tanskassa ja
Unkarissa ja jossakin määrin myös Irlannissa ja Itävallassa. Vaikka tilanne on
viime aikoina parantunut, eriarvoisuus on edelleen ongelma etenkin Bulgariassa,
Kreikassa, Latviassa, Romaniassa, Espanjassa ja Liettuassa (ks. myös kaavio V
luvussa 3). Kaavio 9:
Tulonjaon eriarvoisuus (ylimmän ja alimman tuloviidenneksen tulo-osuuksien
suhde) 2008–2012
Lähde: Eurostat, EU-SILC
2013. Tulovuosi 2012. Huom. * – Vuoden 2011 tiedot (vuoden 2012 tietoja ei ole
vielä saatavilla Alankomaiden, Belgian, Irlannin, Kreikan, Kroatian,
Luxemburgin, Portugalin, Ranskan, Romanian, Ruotsin, Saksan ja Yhdistyneen
kuningaskunnan osalta). Köyhyyden
ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on kasvanut huomattavasti, ja myös erot
jäsenvaltioiden välillä ovat kasvussa. Niiden
eurooppalaisten määrä, joihin kohdistuu köyhyysriski tai sosiaalisen
syrjäytymisen riski, kasvoi vuonna 2008 tapahtuneen kriisin puhkeamisen ja
vuoden 2012 välisenä aikana huolestuttavat 8,7 miljoonaa henkeä (mukana ei ole
Kroatia), ja vuonna 2012 tämän riskiryhmän osuus oli 25,1 prosenttia EU28:n
väestöstä (kuvio 10). Kaavio 10:
Köyhyysriskin ja sosiaalisen syrjäytymisen riskin kehitys vuosina 2008–2012,
riskiaste
Lähde:
Eurostat, EU-SILC 2013. Tulovuosi 2012. Huom. * – Vuoden 2011 tiedot (vuoden
2012 tietoja ei ole saatavilla Alankomaiden, Belgian, Irlannin, Kreikan,
Kroatian, Luxemburgin, Portugalin, Ranskan, Romanian, Ruotsin, Saksan ja
Yhdistyneen kuningaskunnan osalta). Köyhyysasteen
kehittymisen vaihtelee huomattavasti ikäryhmien välillä. Kriisi
on yleisesti ottaen koetellut eniten työikäisiä (kaavio 11 ja luvun 3 kaavio
IV). Tämä johtuu lähinnä työttömyyden, alityöllistettyjen kotitalouksien ja
työssäkäyvien köyhyyden kasvusta. Vuonna 2012 noin 50 miljoonalla työikäisellä
tulot olivat alle 60 prosenttia kansallisesta kulutusyksikköä kohti lasketusta
mediaanitulosta EU28:ssa. Yhteensä 31,8 miljoonaa kärsi vakavasta aineellisesta
puutteesta (31,5 miljoonaa vuonna 2013). Vuonna 2012 kaikkiaan 10,9 prosenttia
18-59-vuotiaista eli työttömässä kotitaloudessa. Kaavio 11: Köyhyysriskin
ja sosiaalisen syrjäytymisen riskin kehitys vuodesta 2005 – EU28, yhteensä,
lapset, työikäiset ja ikääntyneet
Lähde: Eurostat, EU-SILC.
Huom. Vuosilta 2005–2009 EU27:n keskiarvo. Vuosilta 2010–2012 EU28:n keskiarvo.
Vuoden 2013 SILC-tietoja ei vielä saatavilla. Ikääntyneisiin
(65 vuotta täyttäneisiin) kohdistuneet vaikutukset ovat olleet suhteessa
vähäisempiä, sillä heidän köyhyysriskinsä ja sosiaalisen syrjäytymisen riskinsä
on pienentynyt useimmissa jäsenvaltioissa. Ikääntyneiden köyhyys koskettaa
kuitenkin edelleen useammin naisia kuin miehiä. Nämä suhteelliset
edistysaskeleet eivät kuitenkaan välttämättä merkitse ikääntyneiden todellisen
tulotason muuttumista, vaan niiden taustalla on ennen muuta se, että eläkkeet
ovat pysyneet pääosin ennallaan, kun taas työikäisten tulotason kehitys on
pysähtynyt tai tulot ovat pudonneet. Lasten
köyhyysriski ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on kasvanut vuodesta 2008
heidän (pääosin työikäisten) vanhempiensa tilanteen heikkenemisen myötä. Riski
on yli 20 jäsenvaltiossa suurempi kuin vuonna 2008, ja yksinhuoltajatalouksilla
köyhyysriski ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on yli kaksinkertainen (EU28:
47,8 % vuonna 2012) kahden huoltajan talouksiin verrattuna (24,4 %). Yhden
huoltajan kotitalouksiin kohdistuu huomattavasti suurempi köyhyysriski kaikissa
jäsenvaltioissa. Se vaihtelee 35 prosentista (Slovenia, Suomi ja Tanska) 78
prosenttiin (Bulgaria). Myös perheisiin, joissa on kolme tai useampia lapsia,
kohdistuu merkittävästi kokonaisväestön riskiä suurempi köyhyyden ja
sosiaalisen syrjäytymisen riski (EU-28: 30,9 prosenttia). Kriisin aiheuttamalla
työmarkkinaolosuhteiden heikentymisellä on ollut välittömämpi vaikutus
työikäisiin miehiin kuin naisiin. Naisiin kohdistuu kuitenkin suurempi
(jatkuvan) köyhyyden tai syrjäytymisen riski kuin miehiin hoitojärjestelyihin
liittyvien työvoiman ulkopuolella vietettyjen jaksojen ja (vapaaehtoisen tai
ei-vapaaehtoisen) osa-aikatyön vuoksi. Unionin
ulkopuolisten maiden kansalaisten (18–64-vuotiaat) köyhyyden ja sosiaalisen
syrjäytymisen riski (48,9 prosenttia) oli vuonna 2012 huomattavasti suurempi
kuin EU:n kansalaisten (24,3 prosenttia). Kasvua oli vuodesta 2012 vuoteen 2013
yli 3 prosenttiyksikköä. Kotitalouksien
käytettävissä olevat reaalibruttotulot olivat EU:ssa keskimäärin kasvaneet
vuoden 2013 loppuun mennessä pienennyttyään
jatkuvasti lähes neljän vuoden ajan (kotitalouksien käytettävissä olevia
bruttotuloja käsitellään tarkemmin luvussa 3). Taustalla oli markkinatulojen
kasvaminen (työntekijöiden ja itsenäisten ammatinharjoittajien
työvoimakustannukset ja omaisuustulot) sekä kotitalouksille myönnettyjen
sosiaalietuuksien kasvu.[16]
Jää nähtäväksi, jatkuuko tilanteen vuonna 2013 tapahtunut paraneminen, kun
työpaikkoja syntyy edelleen suhteellisen vähän, vero- ja etuusjärjestelmien
vaikutus on edelleen heikko ja vuoden 2014 tuoreimmat tiedot viittaavat
tilanteen uuteen heikkenemiseen (kaavio 12). Kaavio 12: Kotitalouksien käytettävissä olevan bruttotulon kasvuun
vaikuttavat osatekijät
Lähde: Eurostat – sektoritilit. Vero-
ja etuusjärjestelmien muutosten vaikutukset eri tuloryhmiin viime vuosina
vaihtelivat suuresti maasta toiseen.[17]Vero-
ja etuusjärjestelmien muutokset vaikuttivat sisällöstään riippuen eri tavoin
suuri- ja pienituloisiin kotitalouksiin. Joissakin jäsenvaltioissa haitalliset
vaikutukset heikensivät etenkin pienituloisten kotitalouksien elintasoa
entisestään. Toiset jäsenvaltiot, jotka kiinnittivät enemmän huomiota siihen,
miten niiden vero- ja etuusjärjestelmien muutokset vaikuttivat tulonjakoon, pystyivät
varmistamaan, ettei pienituloisiin kotitalouksiin kohdistunut kohtuuttomia
vaikutuksia. Tällaiset eri tuloryhmiin kohdistuvat vaikutukset eivät olleet
yhteydessä sopeutustoimien kokonaislaajuudessa oleviin eroihin. Sosiaalimenojen
kasvu on vuonna 2009 saavutetun huipun jälkeen ollut negatiivista vuodesta 2011.
Kriisin alkuvaiheissa (vuoteen 2009 asti) sosiaalimenojen kasvu johtui
pääasiassa työttömyysmenojen ja vähemmässä määrin myös muiden menojen (etenkin
eläke- ja terveydenhuoltomenojen) kasvusta. Sosiaalimenojen kasvu hidastui
vuonna 2010. Tämä oli seurausta yhteisvaikutuksesta, joka johtui
finanssipoliittisten elvytystoimenpiteiden päättymisestä ja elpyvissä
jäsenvaltioissa normaalista automaattisen vakautuksen asteittaisesta
lopettamisesta. Vuodesta 2011 lähtien etenkin luontoisetuuksista ja palveluista
johtuvat sosiaalimenot ovat supistuneet huolimatta siitä, että taloudelliset ja
sosiaaliset olosuhteet ovat edelleen heikentyneet (kuvio 13).[18] Kaavio 13:
Raha- ja luontoisetuisuuksien vaikutus julkisten reaalisten sosiaalimenojen
kasvuun EU:ssa (2001–2012)
Lähde: Kansantalouden tilinpito, PO EMPL:n laskelmat. Kriisi
on muuttanut myös sosiaalisen suojelun menojen rakennetta.
Asukasta kohti lasketut (reaaliset) sosiaalisen suojelun menot ovat vuodesta
2007 vuoteen 2011 kasvaneet EU27:ssä kahdeksan prosenttia (kaavio 14).
Suurimmat lisäykset ovat peräisin eläkkeistä (kasvavien vanhuus- ja
perhe-eläkkeiden osuus kokonaiskasvusta oli 44 %) sekä terveydenhuollosta ja
työkyvyttömyydestä (32 %). Jäsenvaltioiden väliset erot ovat merkittäviä:
sosiaalisen suojelun kokonaismenot asukasta kohti kasvoivat vuosina 2007–2011
alle 5 prosenttia neljässä ja toisaalta yli 15 prosenttia seitsemässä
jäsenvaltiossa. Kaavio 14: Asukasta kohti laskettujen sosiaalisen suojelun menojen
muutokset 2007–2011 sosiaalisen suojelun osa-alueittain
Huom. Eri osa-alueiden
vaikutus sosiaalimenojen kokonaiskasvuun (asukasta kohti vakaina vuoden 2005
hintoina). Lähde: ESSPROS. Heikommassa asemassa olevien ja pienituloisten
väestöryhmien on joissakin jäsenvaltioissa edelleen vaikeampi saada
terveydenhuoltopalveluja. Kokonaisuutena
katsottuna niiden pienituloisimpien, jotka ilmoittivat
terveydenhuoltotarpeidensa jääneen täyttymättä, osuus kasvoi EU27:ssä vuosina
2008–2012 vain hieman, mutta esimerkiksi Suomessa, Portugalissa ja Kreikassa se
kasvoi huomattavasti (ks. kaavio 15). Osuus oli vuonna 2012 suurin Latviassa,
Bulgariassa ja Romaniassa. Niiden osuus, joiden terveydenhuoltotarpeet jäivät
täyttymättä, pieneni eniten Bulgariassa (–11,4 prosenttiyksikköä 2008–2012),
mutta vuonna 2012 osuus pysyi merkittävän suuruisena (16,9 %). Kaavio 15: Täyttämättä jäänyt terveyspalvelujen tarve, pienituloisin
viidennes, 2008–2012
Lähde: Eurostat, EU-SILC 2012. Huom. Täyttämättä jäänyt
terveyspalvelujen tarve: liian kallista, liian pitkä matka tai liian pitkät
jonot. * – Vuoden 2011 tiedot (vuoden 2012 tietoja ei ole saatavilla Belgian,
Irlannin, Itävallan ja Luxemburgin osalta, vuoden 2008 tiedot puuttuvat
Kroatian ja EU28:n osalta). 2. TYÖLLISYYSSUUNTAVIIVOJEN
TÄYTÄNTÖÖNPANO: TYÖLLISYYS- JA SOSIAALIPOLITIIKAN UUDISTUKSET Tässä jaksossa[19]
esitetään yhteenveto uudistuksista ja toimenpiteistä, joita jäsenvaltiot ovat
toteuttaneet 12 viime kuukauden aikana. Työllisyyssuuntaviivoissa[20]
annetaan jäsenvaltioille vakiintuneet toimintaohjeet, joita ne voivat soveltaa
työllisyys- ja sosiaalipolitiikan haasteisiin vastaamiseksi nykytilanteessa
Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden saavuttamista silmällä pitäen
(tavoitteet esiteltiin jaksossa 1). Vuoden 2014 vuotuisessa kasvuselvityksessä
esitettiin painopisteet ja toimintaohjeet, joiden mukaisesti jäsenvaltioiden
oli määrä toimittaa kansalliset uudistusohjelmansa vuoden 2014 talouspolitiikan
eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa. Kansallisia uudistusohjelmia
tarkasteltiin vaatimusten mukaisesti, ja neuvosto antoi komission ehdotuksiin
perustuvat maakohtaiset suositukset. Työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun
komitea tarkastelevat jäsenvaltioiden suorituskykyä ja edistymistä eri
haasteisiin vastaamisessa työllisyyskehityksen seurantavälineen ja sosiaalisen
suojelun kehityksen seurantavälineen avulla. Toteutettuja toimintapoliittisia
uudistuksia arvioidaan vuoden 2015 EU-ohjausjakson yhteydessä. Euroopan sosiaalirahastosta tuetaan
toimia, joilla pyritään saavuttamaan Eurooppa 2020 ‑strategian
tavoitteet työttömyyden torjumiseen tähtäävällä toiminnalla, jossa keskitytään
erityisesti nuorisoon. Toimintaan kuuluu harjoittelu- ja oppisopimuspaikkojen
tarjoaminen uudelleen- ja täydennyskoulutusta varten, koulutustoimien tukeminen
köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjumiseksi sekä hallinnollisten
valmiuksien lisäämisen tukeminen. Ohjelmakaudella 2014–2020 Euroopan
sosiaalirahasto ja muut EU:n rakenne- ja investointirahastot on valjastettu
tiukasti Eurooppa 2020 -strategian poliittisten prioriteettien edistämiseen,
minkä lisäksi rahastojen toiminnassa painotetaan tuloksellisuutta. Tämä
lujittaa rahastojen asemaa strategian taloudellisina tukipilareina. Kaikilla seuraavissa jaksoissa
kuvatuilla aloilla on toteutettu uudistuksia. Edistymisaste kuitenkin vaihtelee
aloittain ja jäsenvaltioittain. Lisätoimia siis tarvitaan, vaikka monissa
tapauksissa uudistusten tulokset eivät vielä näy kokonaisuudessaan, koska
siihen yleensä menee jonkin aikaa. Yleensä ei myöskään ole mahdollista mitata
yksittäisten uudistusten arvoa sinänsä, koska samaan aikaan on saatettu
toteuttaa useita uudistuksia. Jäsenvaltioiden olisikin otettava
toimintalinjojen ja uudistusten suunnittelussa huomioon myös toimien
keskinäinen vuorovaikutus. Jäljempänä olevassa taulukossa
esitetään yleiskatsaus vallitsevista sukupuolten välisistä eroista
työmarkkinoilla sekä uudistuksista, joilla voidaan edistää sukupuolten välistä
tasa-arvoa. Uudistukset selostetaan tarkemmin kunkin
suuntaviivan kohdalla. Sukupuolten tasa-arvo:
Työmarkkinoilla on yhä huomattavaa eriarvoisuutta[21]
Edistystä on tapahtunut, mutta
sukupuolten väliset erot ovat edelleen suuret. Naisten
työllisyysaste on edelleen selvästi pienempi kuin miesten (62,8 % ja
74 % vuoden 2014 alussa). Kokoaikavastaavan työllisyysasteen ero on vielä
suurempi (18,3 prosenttiyksikköä vuonna 2013). Lisäksi naisille maksetaan
16 % vähemmän työtunnilta. Kun lasketaan yhteen naisten ja miesten väliset
työllisyyserot niin työtuntien määrässä kuin palkassa, sukupuolten välinen
kokonaispalkkaero kasvaa suureksi (37 % koko EU:ssa). Koska eläkkeet
heijastelevat koko elämän aikaisia ansioita, myös eläkkeiden ero naisten ja
miesten välillä on suuri (keskimäärin 39 %). Yli 55-vuotiaiden köyhyysriski
ja sosiaalisen syrjäytymisen riski on suurempi naisilla kaikissa
jäsenvaltioissa. Kohtuuhintaisten ja laadukkaiden
lastenhoitopalvelujen, pitkäaikaishoidon ja kouluajan ulkopuolisen hoidon
saanti, joustavat työjärjestelyt sekä asianmukainen lomapolitiikka ovat edelleen
ratkaisevan tärkeitä tekijöitä, joilla tuetaan
naisten työllisyyttä ja autetaan miehiä ja naisia sovittamaan yhteen työ- ja
perhe-elämä. Suurimmassa osassa jäsenvaltioita on
edistytty lastenhoitoa koskevien Barcelonan tavoitteiden suhteen vuoden 2005
jälkeen. Kuitenkin vain yhdeksän jäsenvaltiota on saavuttanut tavoitteen, jonka
mukaan hoidon piti kattaa 33 % alle kolmivuotiaista lapsista vuonna 2012[22],
ja 11 jäsenvaltiota on saavuttanut kolmevuotiaita ja sitä vanhempia alle
kouluikäisiä lapsia koskevan 90 %:n kattavuustavoitteen. Joissakin maissa
veroetuusjärjestelmät ovat edelleen esteenä sille, että naiset ottaisivat
vastaan työtä tai työskentelisivät enemmän. Kyseiset järjestelmät jarruttavat
erityisesti kotitalouksien toisen tulonsaajan kokoaikaista työntekoa. Työmarkkinoiden
eriytyminen ja sukupuolistereotypiat voivat estää miehiä ja naisia
toteuttamasta mahdollisuuksiaan täysimittaisesti ja heikentää ammattitaidon ja
työpaikkojen kohtaantoa. Naisia on miehiä
enemmän yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa, mutta he ovat
edelleen yliedustettuina perinteisiin rooleihin liittyvillä opintoaloilla,
kuten terveys- ja sosiaalialalla, humanistisissa tieteissä ja opetusalalla. Sen
sijaan luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan
kaltaiset alat ovat edelleen miesvaltaisia. Naisten
työllisyyttä ja työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista edistäviä toimia on
toteutettu, mutta niiden laajuudessa ja tavoitteissa on suuria eroja eri
puolilla EU:ta. Jäsenvaltioiden toteuttamilla toimenpiteillä
pyritään esimerkiksi lisäämään (edelleen) lastenhoitopalvelujen saantia ja/tai
muuttamaan vanhempainvapaata koskevia säännöksiä tai joustavia
työaikajärjestelyjä. Muutamia aloitteita on tehty myös sukupuolten välisen
palkkaeron pienentämiseksi tai sellaisten verotuksellisten esteiden
poistamiseksi, joiden vuoksi naiset eivät ole kiinnostuneita jäämään tai
lähtemään työmarkkinoille. Joissakin jäsenvaltioissa on toteutettu
toimenpiteitä, joilla torjutaan lasten köyhyyttä tai mukautetaan etuusjärjestelmää
niin, että voidaan tukea (pienituloisia) perheitä tai vanhempia. Monissa maissa
miesten ja naisten eläkeikää aiotaan (asteittain) lähentää, mutta joissakin
tapauksissa on myös toteutettu toimia, joilla edistetään ikääntyneiden naisten
osallistumista työmarkkinoille tai mukautetaan eläkeoikeuksien kertymistä. 2.1 Työllisyyssuuntaviiva 7:
Työvoimaosuuden nostaminen ja rakennetyöttömyyden vähentäminen Työsuhdeturvalainsäädännön
uudistamisprosessia jatkettiin jäsenvaltioissa monin tavoin työllisyyden
kehittymisen tukemiseksi ja segmentoitumisen ehkäisemiseksi.
Kroatia hyväksyi työlainsäädäntönsä uudistamisen toisen vaiheen antamalla uuden
työlain, jolla helpotetaan joustavien työsopimusten käyttöä, mukaan luettuina
osa-aikainen työ, kausityö ja vuokratyö, väljennetään työaikasäännöksiä ja
yksinkertaistetaan irtisanomismenettelyjä. Alankomaissa on toteutumassa –
työmarkkinaosapuolten kattavan sopimuksen perusteella – irtisanomismenettelyjen
yksinkertaistaminen, irtisanomiskorvauksen määrän määrittäminen työvuosien eikä
iän perusteella sekä vuokratyön käyttöä koskevien sääntöjen vahvistaminen.
Tarkoituksena on estää työmarkkinoiden segmentoitumista ja uudistaa
työttömyysetuusjärjestelmää. Espanjassa on yksinkertaistettu yrityksille
tarkoitettuja sopimusmalleja, selkiytetty joukkoirtisanomisia koskevia
menettelyjä ja edistetty osa-aikatyötä maksukannustimin ja lisäämällä joustoa
lisätuntien tekemiseen. Italiassa on väljennetty ehtoja, joiden mukaisesti
yritykset voivat käyttää määräaikaisia sopimuksia ja oppisopimuksia, ja siellä
keskustellaan lisäksi työsuhdeturvalainsäädännön ja aktiivisen
työmarkkinapolitiikan kattavasta uudistamisesta. Slovakia on rajoittanut
tavanomaisen työsuhteen ulkopuolella tehdyn työn enimmäiskestoksi yhden vuoden.
Jäsenvaltion
kyky lisätä merkittävästi naisten työllisyysastetta riippuu suurelta osin
siitä, onko saatavilla laadukkaita ja kohtuuhintaisia lastenhoitopalveluja. OECD:n
näyttö vahvistaa, että lastenhoito on keskeinen tekijä naisten osallistumisessa
työmarkkinoille. Useat maat jatkoivat edellisvuosina toteuttamiaan
toimenpiteitä ja/tai lisäsivät lastenhoitomahdollisuuksien rahoitusta (Irlanti,
Itävalta, Malta, Puola ja Saksa), ja joissakin maissa on hiljattain valmisteltu
uuden lainsäädännön antamista tai hankkeiden käynnistämistä (Slovakia ja
Tšekki). Maltalla alettiin huhtikuussa 2014 tarjota maksutonta ja yleistä
lastenhoitoa perheille, joissa molemmat vanhemmat käyvät työssä. Lastenhoitoa
on saatavissa vanhemman/vanhempien työtuntien ajan sekä yksi ylimääräinen tunti
vuorokaudessa työmatkoja varten. Lisäksi vuoden 2014 talousarvioon on varattu
lastentarhassa ja valtion alakoulussa olevien lasten maksuton hoito, jota
tarjotaan koulupäivinä sellaisille työssäkäyville vanhemmille, jotka haluavat
tuoda lapsensa kouluun tuntia ennen koulun alkamista.
Tšekissä parlamentti on hyväksynyt useita vuosia viivästyneen
lapsiryhmiä koskevan lain, jonka tavoitteena on helpottaa lasten hoitopaikkojen
perustamista julkisen lastentarhaverkoston ulkopuolelle. Useissa
maissa on toteutettu toimenpiteitä, joilla lisätään työjärjestelyjen
joustavuutta tai muutetaan vanhempainvapaita koskevia säännöksiä (Espanja,
Puola, Saksa, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Yhdistyneessä
kuningaskunnassa oikeus hakea työaikajoustoa laajennettiin koskemaan kaikkia
työntekijöitä vuodesta 2014 alkaen. Puolassa otettiin työllisyyden edistämistä
ja työmarkkinalaitoksia koskevan lain muuttamisen yhteydessä 2. toukokuuta
2014 käyttöön etätyöavustus – tarkoituksena on työllistää työttömiä,
työmarkkinoille palaavia vanhempia (joilla on vähintään yksi alle 6-vuotias
lapsi) tai muiden huollettavien hoidon vuoksi irtisanoutuneita työntekijöitä.
Italiassa parhaillaan keskusteltavana olevan ”Jobs Act” -hankkeen yhteydessä on
ehdotettu toimenpiteitä äitiysloman muuttamiseksi. Saksassa tammikuussa 2015
voimaan tuleviin vanhempainetuuksia koskeviin uudistuksiin sisältyy molemmille
vanhemmille kannustimia lastenhoidon ja työn jakamiseen. Muutamassa
aloitteessa tavoitteena on ollut sukupuolten palkkaeron kaventaminen.
Itävallassa raportit samapalkkaisuudesta ovat olleet vuodesta 2013 lähtien
pakollisia yrityksissä, joissa on yli 250 työntekijää, ja vuodesta 2014 lähtien
yli 150 työntekijän yrityksissä. Verotusalan
toimenpiteitä on ehdotettu Italiassa ”Jobs Act”
-hankkeen puitteissa, ja Maltalla on korotettu yksityisiin päiväkoteihin
lapsensa laittavien vanhempien verohyvitystä (1 300 eurosta 2 000
euroon). Yhdistyneessä kuningaskunnassa otetaan
vuonna 2015 käyttöön työssäkäyville vanhemmille tarkoitettu veroton
lastenhoitopalvelu, joka korvaa nykyisen arvosetelijärjestelmän ja suorilla
sopimuksilla hankitun lastenhoidon. Tukikelpoiset perheet saavat 20 %
vuotuisista lastenhoitokustannuksistaan maksuina, joiden määrä on enintään
10 000 Englannin puntaa lasta kohden. Useat
jäsenvaltiot ovat puuttuneet palkanmuodostusmekanismeihin parantaakseen
palkkakehityksen suhteuttamista tuottavuuteen. Eräät muut jäsenvaltiot ovat
pyrkineet tukemaan kotitalouksien käytettävissä olevia tuloja keskittymällä
erityisesti vähimmäispalkkoihin. Saksassa otetaan
käyttöön yleinen 8,50 euron vähimmäistuntipalkka 1. tammikuuta 2015
alkaen. Vuoden 2016 loppuun asti kestävän siirtymäkauden aikana sallitaan
kuitenkin joitakin poikkeuksia. Romania, Slovakia ja Viro ovat nostaneet
kansallista vähimmäispalkkaansa työssäkäyvien köyhyyden torjumiseksi, ja
Yhdistynyt kuningaskunta on asettanut ankarampia seuraamuksia työnantajille,
jotka eivät noudata kansallista vähimmäispalkkaa koskevia vaatimuksia.
Itävallassa laajennettiin velvollisuus ilmoittaa työpaikkailmoituksissa
yleissopimusten mukainen vähimmäispalkka koskemaan kaikkia sellaisten
toimialojen työnantajia, joilla vähimmäispalkasta ei ole sovittu
työehtosopimuksin. Portugalissa puolestaan on laaja-alaisten uudistusten
yhteydessä alennettu julkisten palvelujen suurituloisten työntekijöiden
palkkoja. On
toteutettu joitakin toimenpiteitä työn verokiilan pienentämiseksi etenkin
heikossa asemassa olevien henkilöiden osalta, jotta voitaisiin edistää
työvoiman kysyntää ja kulutusta. Belgiassa on alennettu
matalapalkkaisten työntekijöiden maksamia sosiaaliturvamaksuja, vapautettu
työnantajat velvollisuudesta maksaa sosiaaliturvamaksuja ylityötuntien palkasta
tietyillä aloilla ja laajennettu työntekijöiltä pidätettävästä lähdeverosta
vapauttamisen soveltamisalaa. Italia on alentanut pienituloisten palkansaajien
henkilökohtaista tuloveroa vuodelta 2014 ja vähentänyt pysyvästi
10 prosentilla työnantajilta perittävää taloudellisen toiminnan alueveroa.
Espanjan hallitus on hyväksynyt ehdotuksen verouudistukseksi, johon sisältyy
verokantojen vähentäminen seitsemästä viiteen, marginaaliverojen lievä
alentaminen ja verovapautusten määrän lisäys, jotka toteutetaan vähitellen
vuosina 2015–2016. Slovakia on nostanut opiskelijoiden tulokattoa
sosiaaliturvamaksuista vapautusta varten, ja Viro nostaa tuloverovähennyksen
määrää 1. tammikuuta 2015. Latviassa on laajan talousarviopaketin yhteydessä
kevennetty verorasitusta erityisesti perheiltä, joissa on huollettavia,
nostamalla kohdennettuja henkilökohtaisen tuloveron ja sosiaaliturvamaksujen
alarajoja. Ranskassa pantiin ensimmäistä vuotta täytäntöön palkkaperusteista
yhtiöveron hyvitystä, minkä lisäksi vuonna 2015 pienennetään työnantajan
sosiaaliturvamaksuja. On myös päätetty toimenpiteistä, joilla alennetaan keski-
ja pienituloisten palkansaajien tuloveroa. Eräät
jäsenvaltiot ovat tehostaneet toimiaan pimeän työn torjumiseksi.
Sloveniassa on pimeän työn torjuntaa ja työllisyyttä koskevan lain muutoksilla
otettu käyttöön palvelusetelijärjestelmä henkilökohtaista lisätyötä varten,
otettu tullilaitos mukaan laittoman työnteon valvontaan ja kovennettu
seuraamuksia, erityisesti petollisen toiminnan osalta. Elokuussa 2014
Kroatiassa perustettiin pimeän työn torjuntaa varten komissio, jonka tehtävänä
on arvioida nykyisiä toimia, seurata niiden täytäntöönpanoa ja ehdottaa uusia
toimenpiteitä tai tarvittavia muutoksia. Nuorisotakuun
perustamista koskevan neuvoston suosituksen täytäntöönpano on antanut sysäyksen
rohkeisiin rakenneuudistuksiin, jotka koskevat monia aktiivisen
työmarkkinapolitiikan näkökohtia jäsenvaltioissa.
Vuonna 2014 kaikki jäsenvaltiot toimittivat nuorisotakuuta koskevat
täytäntöönpanosuunnitelmansa ja keskustelivat niistä komission kanssa.
Täytäntöönpano on avainasemassa, mutta lupaavia alustavia toimia on jo
toteutettu. Joissakin
jäsenvaltioissa pyrittiin parantamaan julkisten työvoimapalvelujen tukea
nuorille. Belgiassa Brysselin alueen julkinen
työvoimapalvelu Actiris on perustanut nuorisotakuupalvelun, joka auttaa
virallisesti työnhakijoiksi rekisteröityneitä nuoria löytämään työ- ja
harjoittelupaikkoja. Romaniassa on käynnistetty kaksi nuorisotakuuseen
liittyvää pilottiohjelmaa tarkoituksena perustaa 27 nuorisotakuukeskusta
(ohjelmat saavat Euroopan sosiaalirahaston tukea), joiden tehtävänä on
tunnistaa työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat nuoret ja tarjota heille
koottuja yksilöllisten palvelujen paketteja. Espanjassa on hyväksytty
aktivointi- ja työllisyysstrategia vuosiksi 2014–2016. Se on koordinointiin
tähtäävän politiikan keskeinen väline, jonka avulla aktiivisessa
työvoimapolitiikassa voidaan siirtyä kohti tulosperusteista lähestymistapaa.
Italiassa perustettujen integroitujen sähköisten portaalien kautta ihmiset
voivat rekisteröityä kansalliseen rekisteriin suoraan verkossa ja olla siihen
yhteydessä, mikä helpottaa vaatimusten täyttymisen automaattista tarkistamista
ja tarjousten toimittamista. Kohdennettuja
työllistämiskannustimia ja toiminnan aloittamistukia on käytetty nuorten
työnhakijoiden aktivointikeinoina joissakin jäsenvaltioissa.
Alankomaissa myönnetään verohuojennus työttömyyskorvausta tai sosiaalitukea
saavia nuoria palkkaaville työnantajille enintään kahdeksi vuodeksi, ja
Puolassa on otettu käyttöön vapautuksia sosiaaliturvamaksuista alle
30-vuotiaille. Eräissä muissa jäsenvaltioissa on hyväksytty uusia
työllistämiskannustimia työpaikkojen luomiseksi muille pitkäaikaistyöttömien
ryhmille. Yleisiä työllistämiskannustimia on otettu käyttöön tai tehostettu
Espanjassa, Kreikassa, Kyproksella, Maltalla ja Portugalissa. Esimerkiksi Malta
tarjoaa uusia työntekijöitä palkkaaville työnantajille palkkatukea enimmillään
puolet peruspalkasta ja sosiaaliturvamaksuista enintään vuoden ajan. Espanja
puolestaan hyväksyi kiinteän sosiaaliturvamaksumäärän yrityksille, jotka
ottavat palvelukseen uusia työntekijöitä vakinaisin työsopimuksin,
osa-aikatyösopimukset mukaan lukien, enintään kahdeksi vuodeksi (kolmeksi
pienille yrityksille) ja myönsi erityismäärärahoja nuorisotakuun piiriin
kuuluvien työnhakijoiden vakinaiseen työsuhteeseen palkkaamista varten.
Maltalla taas ikääntyvät työntekijät saavat erityistä tukea, muun muassa
koulutuskustannukset kattavan verovähennyksen. Julkisten
työvoimapalvelujen uudistusta – myös nuorisotakuun täytäntöönpanoon liittyen –
on jatkettu useissa jäsenvaltioissa palvelujen laadun sekä aluetason
koordinoinnin parantamiseksi. Osana
vuosia 2014–2016 koskevaa aktivointistrategiaa Espanja on laatinut yleisen
työvoimapalvelujen luettelon, johon sisältyy yhtenäinen joukko toimenpiteitä,
jotka on pantava täytäntöön kaikilla Espanjan alueilla. Tavoitteena on turvata
työnhakijoiden yhdenvertaiset oikeudet, yksilöllinen kohtelu, tehokkuus,
avoimuus, tulossuuntautuneisuus ja hallintotasojen välinen yhdentyminen. Suomi
aikoo soveltaa laajemmin vaatimusta, jonka mukaan työ- ja elinkeinotoimistojen
tekemät työtarjoukset on hyväksyttävä, jos päivittäinen työmatka on enintään
kolme tuntia, ja tehostaa pitkäaikaistyöttömien työllistämissuunnitelmia
tarjoamalla heille aktiivisia toimenpiteitä kolmen kuukauden kuluessa
työttömäksi jäämisestä. Yritystoiminnan aloittamisen
kannustinjärjestelmät ovat yleistyneet laajalti Euroopassa,
sillä kahdeksan jäsenvaltiota (Espanja, Irlanti, Kreikka, Kroatia, Liettua,
Malta, Puola, Portugali ja Ranska) on hyväksynyt kannustimia, joilla tuetaan
työttömien ryhtymistä yritystoimintaan. Irlanti
kaavaili kattavassa toimintasuunnitelmassaan ”Action Plan for Jobs”
paikallisten yritystoimistojen perustamista yhteistyössä ”Centre of Excellence
in Enterprise” ‑keskuksen kanssa; viimeksi mainittu on uusi nuorille
yrittäjille tarkoitettu rahasto, josta tuetaan yrittäjyyttä ja yritysten
laajenemista. Lisäksi suunnitellaan yrittäjien verotukien yksinkertaistamista.
Portugalissa Investe Jovem on uusi ohjelma, jossa tarjotaan
taloudellista tukea nuorille, jotta he voisivat ryhtyä itsenäisiksi
ammatinharjoittajiksi tai perustaa oman mikroyrityksen. 2.2
Työllisyyssuuntaviiva 8: Työmarkkinoiden tarpeita vastaavan ammattitaitoisen
työvoiman kehittäminen ja elinikäisen oppimisen edistäminen Osaamistarjonnan kehittämisen ja aikuiskoulutuksen edistämisen
tarve johtivat politiikkatoimiin useissa jäsenvaltioissa.[23] Jäsenvaltioissa on
toteutettu toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on parantaa osaamistarjontaa ja
edistää aikuiskoulutusta, usein ammatillisen koulutuksen uudistamisen
yhteydessä. Tanskassa osana ”kasvupakettia”
koskevaa laajaa poliittista sopimusta toteutetaan hallituksen ja
työmarkkinaosapuolten kolmikantasopimukseen perustuvia aloitteita, joilla
tuetaan heikosti koulutettujen ammattitaidon kehittämistä ja annetaan
ammattitaitoisille työntekijöille mahdollisuus korkea-asteen koulutukseen.
Sopimus kouluttamattomien ja koulutettujen työntekijöiden paremmista
mahdollisuuksista osallistua ammatilliseen koulutukseen koskee 160 000:ta
uutta henkilöä vuosina 2014–2020. Kreikassa ammatillisen koulutuksen
etenemissuunnitelman, joka on osa talouden sopeuttamisohjelman puitteissa
laadittua yhteisymmärryspöytäkirjaa, on määrä lisätä oppisopimuskoulutuksen ja
ammatillisen koulutuksen tarjonnan määrää ja laatua. Liettuassa muutettiin
epävirallista aikuiskoulutusta sekä jatkokoulutusta koskevaa lakia. Lain uusi
versio hyväksyttiin 10. heinäkuuta 2014, ja se tulee voimaan 1. tammikuuta
2015. Siinä säädetään (muun muassa) aikuiskoulutuksen paremmasta
koordinoinnista kansallisella ja paikallisella tasolla, sen uusista käyttöön
otettavista rahoitusmalleista ja vapaan myöntämisestä työntekijöille
epävirallista koulutusta varten. Raportointikauden aikana hallitus teki myös
eri alojen työnantajajärjestöjen kanssa sopimuksia, joilla pyritään parantamaan
pätevän työvoiman tarjonnan ja kysynnän välistä tasapainoa. Kyproksella
julkiset yliopistot ovat päässeet sopimukseen etäopetuksena tarjottavien
koulutusohjelmien soveltamisalan ja monipuolisuuden laajentamisesta. ”New
Modern Apprenticeship Programme” on otettu käyttöön, ja siihen sisältyy kaksi
tasoa: valmisteleva taso (nuorille, joilla ei ole toisen asteen koulutusta) ja
ydintaso (jolla hankitaan ammattipätevyystutkinto). Maltalla hallitus käynnisti
vuosiksi 2014–2019 strategian lukutaidottomuusongelman ratkaisemiseksi. Puolassa 1. lokakuuta 2014 voimaan
tullut uusi laki mahdollistaa yhteistutkinnot, yhdessä työnantajien kanssa
järjestettävät kaksoistutkintoon tähtäävät opinnot sekä kolmen kuukauden
harjoittelun soveltuvissa oppilaitoksissa. Se sääntelee myös tutkinnon
suorittaneiden seurantaa ja tukee korkea-asteen koulutuksen laatua. Yliopistot
pystyvät määrittämään, mitä tietoja ja taitoja harjoittelussa ja
ammattitoiminnassa hankitaan, ja ottamaan ne huomioon tutkintojen
suunnittelussa. Tavoitteena on antaa opiskelumahdollisuus työssäkäyville sekä
niille, jotka haluavat vaihtaa ammattia tai hankkia täydentävää koulutusta.
Ranskassa on hyväksytty ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistamista koskeva
laki, jolla otetaan käyttöön henkilökohtainen koulutustili ja muutetaan
ammatillisen koulutusjärjestelmän rahoitusta, jotta voidaan varmistaa sen
riittävyys ja työntekijöiden ja työnhakijoiden pääsy ammatilliseen
koulutukseen. Monissa jäsenvaltioissa on otettu käyttöön toimenpiteitä, joilla
helpotetaan siirtymistä koulusta työelämään. Toimenpiteet edistävät myös kattavaa nuorisotakuuta. Ranskassa on tehty päätös
oppisopimusjärjestelmän uudelleenkäynnistämisohjelmasta. Järjestelmästä on
määrä tehdä enemmän taitovajeisiin suuntautunut, ja siihen sisältyy kannustimia
työnantajille oppisopimuskoulutettavien palvelukseen ottamista varten ja
nuorille mahdollisuus vakinaisen työsopimuksen tekemiseen
oppisopimuskoulutusjakson jälkeen. Päätetty uudistus on tarkoitus ottaa
käyttöön vuonna 2015. Irlannissa ”Skills to Work” ‑kampanja
tarjoaa työnhakijoille verkossa tietoa tarjolla olevista koulutus-,
uudelleenkoulutus ja työharjoittelumahdollisuuksista uusilla ja kehittymässä
olevilla työllistymisaloilla. Latviassa uusi opiskelijoiden kesätyöohjelma
tarjoaa toisen asteen koulujen oppilaille mahdollisuuden tehdä kuukauden ajan
ansiotyötä yritysten ja paikallisviranomaisten palveluksessa. Näin he saavat
ensimmäiset työkokemuksensa ja käsityksen erilaisista taidoista, joita he
tarvitsevat työllistyäkseen. Naisia
on nykyisin miehiä enemmän yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa,
mutta he ovat edelleen yliedustettuina perinteisiin rooleihin liittyvillä
opintoaloilla, kuten terveys- ja sosiaalialalla,
humanistisissa tieteissä ja opetusalalla. Sen sijaan luonnontieteiden, teknologian,
insinööritieteiden ja matematiikan kaltaiset alat ovat edelleen miesvaltaisia.
Esimerkiksi Saksassa pyritään ESR:n yhteisrahoittaman ohjelman avulla saamaan
enemmän ihmisiä, etupäässä miehiä, lastenhoitoalalle. 2.3
Työllisyyssuuntaviiva 9: Koulutusjärjestelmien laadun parantaminen kaikilla
tasoilla ja korkea-asteen koulutukseen osallistumisen lisääminen Kaikki jäsenvaltiot toimittivat nuorisotakuuta
koskevat kattavat täytäntöönpanosuunnitelmat
Eurooppa-neuvoston asettamien määräaikojen mukaisesti. Useimmissa jäsenvaltioissa on toteutettu
toimenpiteitä maiden ammatillisten koulutusjärjestelmien parantamiseksi,
jotta ne vastaisivat paremmin työmarkkinoiden tarpeita (Alankomaat, Belgia,
Espanja, Irlanti, Italia, Latvia, Liettua, Portugali, Puola, Ranska, Romania,
Ruotsi, Slovakia, Tanska, Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta).
Yleensä toimenpiteet liittyvät maiden nuorisotakuujärjestelmiin ja
eurooppalaisen oppisopimusyhteenliittymän mukaisiin sitoumuksiin. Useissa maissa on tehty ammatillisia koulutusjärjestelmiä
koskevia lainsäädäntötarkistuksia (Espanja, Irlanti, Kreikka, Portugali,
Ranska, Slovakia, Tanska, Unkari ja Belgian alueet). Belgian alueilla on tiivistetty yhteistyötä koulutus- ja
työllisyyspolitiikan ja toimijoiden välillä, jotta ammatillisen koulutuksen
merkitystä suhteessa markkinoiden tarpeisiin voitaisiin parantaa. Espanja on
käynnistänyt uudistuksen ammatillisen koulutuksen kaksoisjärjestelmän käyttöön
ottamiseksi ja sen mukauttamiseksi työmarkkinoiden tarpeisiin. Ranskassa uusi
elinikäistä oppimista ja ammatillista koulutusta koskeva laki antaa lisää tukea
heikosti koulutettujen oppisopimuskoulutukseen. Romaniassa on otettu käyttöön
uutta lainsäädäntöä tuen myöntämisestä korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden
ammatillista harjoittelua varten. Ruotsissa on hyväksytty toimenpiteitä, joilla
helpotetaan siirtymistä koulusta työelämään oppisopimuskoulutuksen kautta, ja
autetaan nuoria hankkimaan työkokemusta. Virossa on osoitettu lisärahoitusta
ammatillisiin aikuiskoulutuskursseihin. Portugalissa on mukautettu ammatillisen
koulutuksen opetussuunnitelman rakennetta ja luotu ammatillisten
koulutuskeskusten verkosto sekä uusia ammatillisia kursseja perusasteen
(14-vuotiaat) ja toisen asteen (15–17-vuotiaat) koulutukseen. Tanskassa
ammatillisen koulutuksen uudistus hyväksyttiin kesäkuussa 2014, ja se tulee
voimaan lukuvuonna 2015–16. Uudistuksen on tarkoitus osaltaan varmistaa, että
useammat nuoret valmistuvat ammatillisista koulutusohjelmista ja että
koulutustakuu toteutuu Tanskassa kaikille nuorille, jotka haluavat ammatillisen
peruskoulutuksen. Tutkintojen viitekehysten
täytäntöönpanoon kiinnitetään jäsenvaltioissa vähemmän huomiota. Itävallassa on perustettu yhteyspiste ulkomaisten tutkintojen
tunnustamista varten, mikä parantaa maahanmuuttajien mahdollisuuksia ja
ehkäisee ammattitaitojen ja työvoiman kysynnän kohtaamattomuutta. Kroatia on
perustanut kroatialaisten tutkintojen viitekehyksen sääntelemään
tutkintojärjestelmää sekä parantamaan koulutusohjelmia sovittamalla niitä yhteen
työmarkkinoiden tarpeiden kanssa. Jotkin jäsenvaltiot ovat uudistaneet
korkea-asteen koulutusjärjestelmiään. Korkea-asteen koulutusjärjestelmien uudistuksia on toteutettu
Itävallassa, Kreikassa, Liettuassa, Luxemburgissa, Puolassa, Saksassa, Virossa
ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Usein uudistuksiin sisältyy myös lisääntynyt
taloudellinen tuki erityistarpeita omaaville ryhmille (Itävalta, Luxemburg,
Saksa, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta). Itävalta lisää rahoitustukea opiskelijoille, joilla on lapsia,
jotka työskentelevät tai jotka ovat naimisissa. Saksa aikoo nostaa tuen
myöntämisen tulorajoja ja lisätä taloudellista tukea erityisesti nuorille,
joiden vanhemmat ovat pienituloisia (vuodesta 2016 alkaen). Luxemburgissa on
muutettu tukikelpoisuusedellytyksiä sosiaalisten näkökohtien huomioon
ottamiseksi. Yhdistyneessä kuningaskunnassa asetetaan saataville
erityisrahoitusta insinööritarjonnan lisäämiseksi ja useampien naisten
rohkaisemiseksi alalle. Useissa jäsenvaltioissa on toteutettu toimenpiteitä
perus- ja toisen asteen koulutusjärjestelmien parantamiseksi
(Espanja, Irlanti, Itävalta, Kreikka, Malta, Slovakia, Unkari, Viro ja
Yhdistynyt kuningaskunta), ja joissakin maissa on puututtu koko
koulutusstrategiaan (Kroatia, Liettua). Muutamassa jäsenvaltiossa (Alankomaat, Irlanti, Itävalta, Ruotsi
ja Viro) on parannettu opettajien työoloja ja palkkoja tai lisätty opettajien
määrää. Virossa on nostettu opettajien vähimmäispalkkaa opettajan ammatin
houkuttelevuuden lisäämiseksi, ja siellä toteutetaan parhaillaan toisen asteen
yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen yleistä uudistusta. Irlannissa on
lisätty talousarvioon varat 1 400 uutta opettajaa varten ja säilytetty
nykyinen määrä resurssiopettajia erityistarpeita omaavia lapsia varten.
Espanjassa on aikaistettu opiskeluvalintojen tekemistä toisen asteen 3. ja 4.
luokalle (15- ja 16-vuotiaat) ja otettu käyttöön uusia arviointeja peruskoulun
3. ja 6. luokkatasoa (9- ja 12-vuotiaat) varten. Tanskan hallitus pääsi
yhteisymmärrykseen valtion tarjoaman oppivelvollisuuskoulutuksen (ala- ja
yläaste) uudistuksesta, joka tulee voimaan lukuvuonna 2014–15. Portugalin
hallitus toteuttaa opettajankoulutusohjelmaa, ja itsehallintosopimuksen
tehneillä kouluilla on nyt mahdollisuus suunnitella opetussuunnitelmansa joustavammin. 2.4
Työllisyyssuuntaviiva 10: Sosiaalisen osallisuuden edistäminen ja köyhyyden
torjuminen Monilla
tämän alan poliittisilla uudistuksilla on pyritty varmistamaan, että
sosiaalisen suojelun järjestelmät pystyvät
aktivoimaan
tehokkaasti ne, joilla on mahdollisuuksia päästä työmarkkinoille,
suojelemaan
niitä, jotka ovat (tilapäisesti) työmarkkinoiden ulkopuolella ja jotka
eivät pysty osallistumaan niihin,
valmistamaan
ihmisiä mahdollisiin riskeihin, joita he elämänsä aikana kohtaavat,
investoimalla inhimilliseen pääomaan.
A.
Jäsenvaltiot lisäävät toimia aktiivisen työmarkkinapolitiikan vahvistamiseksi
ja sosiaali- ja/tai työttömyystukijärjestelmien uudistamiseksi ja toteuttavat
samalla kohdennettuja toimenpiteitä suuressa köyhyysvaarassa oleviin. Useissa
jäsenvaltioissa otetaan käyttöön tai tehostetaan aktivointitoimenpiteitä osana
aikuisten köyhyyden vähentämiseen tähtäävää politiikkaa (Alankomaat, Belgia,
Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kypros, Latvia, Slovakia ja
Tanska). Sosiaali- ja/tai työttömyystukijärjestelmien uudistuksia on käynnissä
useissa jäsenvaltioissa (Belgia, Irlanti, Italia, Kreikka, Kroatia, Kypros,
Latvia, Luxemburg, Portugali, Puola, Romania ja Yhdistynyt kuningaskunta).
Belgiassa pyritään työttömyysetuusjärjestelmän uudistuksella varmistamaan
asianmukainen tasapaino etuuksien ja tehokkaan työnhakuneuvonnan ja
koulutusmahdollisuuksien välillä. Kypros on ottanut osana
sosiaaliturvajärjestelmän uudistusta käyttöön taatun vähimmäistulojärjestelmän
(joka korvaa aikaisemman julkisen tukijärjestelmän). Joissakin jäsenvaltioissa
(Belgia, Espanja, Malta, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta) on toteutettu
erityistoimia, jotka on suunnattu muita väestöryhmiä suuremmassa
köyhyysriskissä oleviin väestönosiin, erityisesti nuoriin, lapsiperheisiin ja
vammaisiin (Belgia, Irlanti, Itävalta, Kypros, Latvia, Ruotsi, Suomi ja
Yhdistynyt kuningaskunta). Jotkin jäsenvaltiot (Ranska, Ruotsi) ilmoittivat
myös toimenpiteistä, joilla pyritään varmistamaan yhtäläiset mahdollisuudet
naisille ja miehille. B.
Samaan aikaan jäsenvaltiot ovat toteuttaneet uudistuksia, joiden tarkoituksena
on suojella niitä, jotka eivät tilapäisesti osallistu tai eivät pysty
osallistumaan työmarkkinoille. Sitä varten jotkin jäsenvaltiot ovat tehostaneet
sosiaalipolitiikkaansa, jolla turvataan lasten ja ikääntyneiden hyvinvointia,
ja parantaneet etuuksia, kun taas toiset ovat kohdentaneet erityistoimia lasten
köyhyyden torjumiseen. Muutamissa
jäsenvaltioissa on reagoitu lapsiköyhyyden leviämisen aiheuttamaan kasvavaan
huoleen tehostamalla köyhyydentorjuntatoimia (Belgia, Espanja, Irlanti, Italia,
Latvia, Liettua, Romania ja Viro). Bulgariassa
köyhyyden vähentämistä ja sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevan vuoteen
2020 tähtäävän kansallisen strategian yhteydessä raportoidut tärkeimmät
toimenpiteet ovat seuraavat: kuukausittaisten etuuksien korotus toisesta
lapsesta sekä kaksosista ja lapsista, joilla on pysyviä vammoja, sekä
taloudellinen tuki kattamaan lämmityskustannukset vanhuksille ja lapsille.
Irlanti käynnisti uuden näyttöön perustuvan ja aluekohtaisen lapsipoliittisen
ohjelman, jonka tavoitteena on torjua lasten köyhyyttä laajentamalla
ennaltaehkäiseviä ja varhaisen tuen palveluja, jotka arvioitiin onnistuneiksi
kokeiluvaiheen aikana. Italiassa on otettu käyttöön lapsiperheiden
tukijärjestelmä, jossa tarjotaan passiivisia toimenpiteitä aktivointitoimien ja
palvelujen ohessa. Latviassa on tapahtunut huomattavaa edistymistä lasten
köyhyyden vähentämisessä. Siellä on muun muassa korotettu lapsiin liittyviä ja
yksinhuoltajaperheiden tukemiseen tarkoitettuja etuuksia 1. tammikuuta 2014
alkaen. Lisäksi Latvian hallitus on nostanut henkilökohtaisen tuloverotuksen
verottoman tulon ylärajaa huollettavien osalta. Virossa hallitus päätti
(kesäkuussa 2014) korottaa huomattavasti yleistä lapsilisää sekä kaikkia
tarveharkintaisia lapsietuuksia ja lasten elatustasoa tammikuusta 2015 alkaen.
Jäsenvaltiot
ovat investoineet sosiaalipolitiikkaan parantamalla varhaiskasvatuksen ja
päivähoidon saantia. Joissakin
jäsenvaltioissa (Bulgaria, Itävalta, Latvia, Liettua, Puola, Ranska, Saksa,
Tšekki, Unkari, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta) on tehty aloitteita
varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrän lisäämiseksi osana
pyrkimyksiä parantaa lasten menestymismahdollisuuksia.
Saksassa on onnistuttu lisäämään jonkin verran kokoaikaisia päivähoitopaikkoja,
mutta kokopäiväkoulujen tarjonnan lisäämisessä on edistytty hyvin vähän.
Ranskan monivuotiseen köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen vastaiseen
suunnitelmaan sisältyy myös toimenpiteitä, jotka on suunnattu perheisiin,
joissa on huollettavia lapsia. Toimenpiteillä muun muassa parannetaan
kouluruokailun saatavuutta ja lisätään lasten hoitopaikkoja (10 % varattu
pienituloisten kotitalouksien lapsille). Irlannissa on otettu käyttöön koulupäivän
jälkeisiä tuettuja hoitopaikkoja, joilla autetaan pienituloisten ja työttömien
paluuta työelämään. Lisäksi on perustettu lastenhoitopaikkoja työttömille,
jotka osallistuvat kunnallisiin työllistämisohjelmiin, jotka tarjoavat
työmarkkinoita varten aktivoivaa koulutusta ja työkokemusta. Maltalla uusi
järjestelmä tarjoaa maksutonta varhaiskasvatusta julkisin ja yksityisin
palveluin kotitalouksille, joissa vanhemmat ovat työssä ja/tai koulutuksessa. Työelämässä
ja eläkkeellä vietetyn ajan tasapainottaminen on eläkeuudistusten keskeinen
aihe, sillä miltei kaikkialla eläkeikää nostetaan ja naisten ja miesten
eläkeikää yhdenmukaistetaan. Kun eläkemenojen
kattaminen käy väestökehityksen myötä yhä haastavammaksi, yhä useammat
jäsenvaltiot ovat todenneet tarpeelliseksi pidentää työuria elinajanodotteen
kasvun vaikutusten tasapainottamiseksi ja jotta ihmisillä olisi mahdollisuus
korvata pieneneviä korvausasteita pidemmillä eläkettä kerryttävillä työurilla.
Viime vuosien aikana monissa jäsenvaltioissa on hyväksytty (esim. Espanja,
Irlanti, Kypros, Latvia, Ranska ja Unkari) tai jo toteutettu (esim. Tanska ja
Yhdistynyt kuningaskunta) naisten ja/tai miesten eläkeiän nosto. Yhteensä
25:ssä EU:n 28 jäsenvaltiosta on nyt annettu lainsäädäntöä eläkeiän
nostamisesta joko tähän mennessä tai myöhemmin. Monissa tapauksissa eläkeiän
nostamisen yhteydessä myös yhdenmukaistetaan (asteittain) miesten ja naisten
eläkeikää (Italia, Kreikka, Kroatia, Liettua, Malta, Puola, Romania, Slovakia,
Slovenia, Tšekki, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta). Saksassa pyritään
puuttumaan joihinkin työuran katkosten ja osa-aikatyön vaikutuksiin
laajentamalla eläkeoikeuksia (”Mütterrente”) koskemaan vanhempia, joilla oli
lapsia ennen vuotta 1992. Monissa jäsenvaltioissa tarvitaan kuitenkin
lisätoimia, jotta voidaan puuttua näihin muihin keskeisiin tekijöihin, joista
sukupuolten väliset eläkeoikeuksien erot juontuvat. Entistä
useammissa maissa sidotaan eläkeikä elinajanodotteen kasvuun.
Yhdistynyt kuningaskunta ja Portugali ovat nyt
liittyneet niiden yhä lukuisampien maiden joukkoon (Alankomaat, Italia,
Kreikka, Kypros, Slovakia ja Tanska), jotka nostettuaan ensiksi eläkeikää
tähänastisen elinajanodotteen kasvun kattamiseksi ovat päättäneet selkeästi
sitoa eläkeiän elinajanodotteen tulevaan kasvuun. Joissakin jäsenvaltioissa
tähän ajatukseen suhtaudutaan kuitenkin vielä erittäin varauksellisesti. Useimmissa
jäsenvaltioissa on pyritty rajoittamaan varhaiseläkkeelle jäämisen
mahdollisuuksia, jotta tosiasiallista eläkeikää voitaisiin nostaa.
Pääasiallisia uudistustoimenpiteitä ovat varhaiseläkkeelle pääsyn edellytysten
tiukentaminen (korkeampi vähimmäisikä, pidemmältä ajalta suoritetut eläkemaksut
ja eläke-etuuksien tason vähennykset) ja aktivointitoimenpiteiden korostaminen
(Belgia, Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali ja Slovenia). Eräissä maissa
rajoitetaan myös yleisesti käytettyjä vaihtoehtoisia varhaiseläkepolkuja, kuten
pitkään jatkuvia työttömyyskorvausputkia (mm. Espanja) tai
työkyvyttömyysetuusputkia (mm. Itävalta ja Tanska). Siitä huolimatta useissa maissa
(mm. Belgia, Bulgaria, Itävalta, Kroatia, Luxemburg, Malta ja Romania), mukaan
luettuina jotkin niistä, joissa on hiljattain toteutettu uudistuksia,
varhaiseläkemahdollisuudet uhkaavat edelleen vaarantaa eläkejärjestelmien
riittävyyden ja kestävyyden. Eräissä muissa maissa on helpotettu
varhaiseläkkeelle siirtymisen mahdollisuuksia niille, joilla on takanaan pitkä
ja raskas työura eläkemaksuineen. Latviassa ja Portugalissa näin on toimittu
ratkaisun löytämiseksi tiettyjen ikääntyneiden työntekijäryhmien kasvavaan
työttömyysongelmaan. Tanskassa tavoitteena on ollut korjata epätasapaino, joka
johtui varhaiseläkemahdollisuuksien rajoittamisesta aiemmilla uudistuksilla.
Saksassa tavoitteena oli nuorena työuransa aloittaneiden oikeudenmukaisempi
kohtelu. Bulgariassa helpotus kohdistui pääasiassa henkilöihin, jotka ovat
tehneet erittäin raskasta työtä. Entistä
useammissa jäsenvaltioissa pyritään antamaan työntekijöille mahdollisuus jatkaa
työelämässä pitempään ja nostaa eläkkeen määrää eläkkeelle jääntiä lykkäämällä.
Ranskassa ikää, jossa yksityinen työnantaja voi määrätä työntekijän eläkkeelle
vastoin tämän suostumusta, nostettiin 65:stä 70:een. Moniin eläkejärjestelmiin
sisältyy kannustimia jatkaa työntekoa yli eläkeiän, kuten eläkekertymän
korottaminen tai lisäeläkkeen myöntäminen vastineeksi eläkkeelle jäämisen
lykkäämisestä (esim. Ranska, Suomi ja Tanska). Yhä useammissa maissa on myös
lievennetty sääntöjä, joiden nojalla on mahdollista saada samaan aikaan
eläke-etuuksia ja ansiotuloja (Alankomaat, Belgia, Espanja ja Slovenia).
Erittäin tärkeää on se, että joissain maissa yhdistetään eläkeuudistuksiin yhä
useammin toimenpiteitä, joilla edistetään aktiivisena ikääntymistä työpaikoilla
ja työmarkkinoilla (mm. Belgia, Ranska ja Slovenia). Tämäntyyppiset toimet ovat
monissa jäsenvaltioissa kuitenkin yhä liian vähäisiä ja koordinoimattomia. Osana
julkisen talouden vakauttamispyrkimyksiä maksussa olevien eläkkeiden
indeksitarkastusta on muutettu tai se on tilapäisesti jäädytetty useissa
jäsenvaltioissa. Näin on menetelty esimerkiksi Italiassa, Kyproksella,
Portugalissa ja Ranskassa. Eräissä muissa maissa indeksointi – mahdollisesti
uudistetussa muodossa – ollaan ottamassa uudelleen käyttöön sen jälkeen, kun
sitä ei tietyn aikaa ole sovellettu (esim. Bulgaria, Latvia ja Tšekki). C.
Julkiseen talouteen kohdistuvien paineiden vuoksi jäsenvaltiot tarkistavat
terveydenhuoltomenojaan ja etsivät keinoja parantaa kustannustehokkuutta
samalla kun ne ottavat käyttöön parempia välineitä kustannusten pitämiseksi
kurissa. Useissa jäsenvaltioissa on toteutettu
tai käynnistetty terveydenhuoltojärjestelmien rakenteellisia uudistuksia
(Bulgaria, Espanja, Irlanti, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Romania,
Slovakia, Suomi ja Yhdistynyt kuningaskunta). Suomi on sopinut sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksesta,
jonka myötä vastuu palvelujen järjestämisestä jaetaan viiden sosiaali- ja
terveysalueen kesken. Uusi hoitolaki (”Care Act”) muuttaa merkittävästi
Yhdistyneen kuningaskunnan (Englannin) kansallista terveydenhuoltojärjestelmää.
Sillä luodaan oikeudelliset puitteet ”Better Care Fund” -rahastolle, joka
tarjoaa paikallisviranomaisille merkittäviä taloudellisia kannustimia terveys-
ja sosiaalipalvelujen integrointiin. Monissa jäsenvaltioissa on otettu käyttöön
toimenpiteitä terveydenhuoltomenojen nousun suitsimiseksi (Alankomaat, Belgia,
Bulgaria, Espanja, Irlanti, Itävalta, Kroatia, Kypros, Portugali, Ranska,
Saksa, Slovenia ja Yhdistynyt kuningaskunta). Belgiassa, Itävallassa ja
Ranskassa päätavoitteena oli terveydenhuoltomenojen kokonaismäärän kasvun
pitäminen kurissa. Ranskassa otettiin käyttöön uusia toimenpiteitä lääkemenojen
hillitsemiseksi paremmalla hinnoittelulla ja geneeristen lääkkeiden käytön
edistämisellä. Terveyspalvelujen toteuttamista on parannettu erilaisin toimin,
joista monilla on jatkettu sähköisten terveyspalvelujen kehittämistä (Belgia,
Bulgaria, Espanja, Itävalta, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola,
Ranska, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta). Kypros
on toteuttamassa uuden kansallisen terveydenhuoltojärjestelmän ja sen
tietotekniikkainfrastruktuurin täytäntöönpanoon liittyviä tärkeimpiä
uudistuksia sekä julkisia sairaaloita ja muita terveysalan laitoksia samoin
kuin terveysministeriön organisaatiota ja hallintoa koskevia uudistuksia.
Belgiassa on hyväksytty sähköistä terveydenhuoltoa koskeva toimintasuunnitelma,
jonka tavoitteena on tehdä sähköisestä potilastietojen vaihdosta yleinen
käytäntö vuoteen 2018 mennessä. On
löydettävä edelleen uusia keinoja puuttua henkilöstöpulaan, ja lisätoimet ovat
tarpeen, jotta kaikille voidaan taata terveydenhuoltopalvelujen saatavuus. Joissakin
jäsenvaltioissa panostetaan merkittävällä tavalla terveydenhoitoalan
henkilöstöön (Bulgaria, Malta, Puola, Saksa, Slovakia ja Unkari). Latviassa
päätettiin korottaa terveydenhuollon ammattilaisten vähimmäispalkkoja
10–12,5 %. Terveydenhuoltopalvelujen saatavuuden parantaminen oli edelleen
ensisijainen tavoite useissa jäsenvaltioissa (Bulgaria, Irlanti, Kreikka,
Latvia, Luxemburg, Portugali, Ranska, Suomi ja Tanska). Kreikassa kaikilla
vakuuttamattomilla henkilöillä on nyt virallisesti oikeus saada lääke- ja
sairaalahoitoa, jos siihen on lääketieteellinen tarve. Koska
väestö ikääntyy, monissa jäsenvaltioissa toteutetaan toimia, joilla pyritään
vastaamaan tehokkaan, reaktiivisen ja laadukkaan pitkäaikaishoidon nopeasti
kasvavaan kysyntään. Bulgariassa on laadittu yhdennettyyn
lähestymistapaan perustuva kansallinen strategia, jolla parannetaan
laadukkaiden sosiaalipalvelujen, muun muassa pitkäaikaishoidon, tarjontaa.
Alankomaat toteuttaa tammikuusta 2015 alkaen pitkäaikaishoitojärjestelmäänsä
koskevan merkittävän rakenneuudistuksen, jossa vastuuta siirretään tietyiltä
osin kunnille ja sairausvakuutusyhtiöille. Useissa jäsenvaltioissa virallisten
pitkäaikaishoitopalvelujen puute on merkittävä este asianmukaiselle suojalle
niiltä taloudellisilta riskeiltä, joita pitkäaikaishoidon tarve aiheuttaa. Se
haittaa myös naisten työllisyyttä. Jäsenvaltioissa
on otettu käyttöön osallistamisohjelmia erityisen heikossa asemassa olevia
henkilöitä sekä kodittomia ja asunnottomia varten.
Bulgariassa on myönteisiä esimerkkejä kohdennetuista tukitoimenpiteistä, joilla
helpotetaan romanien pääsyä työelämään. Kaiken kaikkiaan järjestelmällisiä
toimia toteutetaan kuitenkin kansallisella tasolla vasta vähän. Bulgariassa
käyttöön otettu pakollinen kaksivuotinen esikoulu ja Unkarissa käyttöön
otettava pakollinen esikoulu kolmen vuoden iästä alkaen ovat lupaavia tapoja
huolehtia romanilasten esiasteen koulutuksesta. Muutamassa maassa (Irlanti,
Latvia ja Suomi) on toteutettu asumisetuuksiin ja kodittomuuteen liittyviä
poliittisia toimenpiteitä, ja Alankomaissa, Liettuassa, Tšekissä ja Sloveniassa
ollaan ottamassa käyttöön sosiaalista asuntotarjontaa koskevia toimintalinjoja
tai lainsäädäntöä. Jotkin jäsenvaltiot (Espanja, Latvia) ovat hyväksyneet
asuntomarkkinoihin liittyviä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on vähentää
kotitalouksien velkaantumista. Belgiassa viisi paikallisviranomaista on
käynnistänyt ”Housing First” -pilottihankkeen, jonka perusperiaatteena on, että
jokaisen on saatava katto päänsä päälle. 3. KESKEISTEN
TYÖLLISYYS- JA SOSIAALI-INDIKAATTORIEN TULOSTAULU Työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen
tärkeimpien indikaattorien tulostaulun institutionaalinen rakenne Komission
tiedonannossaan Talous- ja rahaliitolle vahvempi sosiaalinen ulottuvuus[24]
ehdottaman, vuoden 2014 yhteisen työllisyysraportin luonnoksessa[25]
esitetyn tulostaulun tarkoituksena on parantaa ennakoitavuutta, kun keskeiset
työllisyyteen ja sosiaaliseen kehitykseen ja niiden ongelmakohtiin liittyvät
kysymykset havaitaan jo varhaisessa vaiheessa. Tulostaulu on analyysiväline,
jossa keskitytään työllisyyteen ja sosiaalisiin asioihin liittyviin
kehityssuuntauksiin, jotka voisivat vaarantaa EU:n ja EMU:n vakauden ja sujuvan
toiminnan vaarantamalla työllisyyden, sosiaalisen yhteenkuuluvuuden ja
inhimillisen pääoman ja sitä myötä kilpailukyvyn ja kestävän kasvun. Sen
tarkoituksena on saada parempi käsitys sosiaalisesta kehityksestä.[26]
Tulostaulu hyväksyttiin joulukuussa 2013, ja työllisyys-, sosiaalipolitiikka-,
terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvosto vahvisti sen (osana yhteistä
työllisyysraporttia) maaliskuussa 2014.[27]
Eurooppa-neuvoston toimeksiannon[28]
mukaisesti tulostaulua käytettiin ensimmäistä kertaa vuoden 2014 EU-ohjausjakson
yhteydessä. Komissio on sen jälkeen hyödyntänyt tulostaulun tuloksia
laatiessaan vuoden 2014 valmisteluasiakirjoja ja hahmotellessaan luonnoksia
maakohtaisiksi suosituksiksi. Tarkoituksena on vahvistaa haasteiden ja
toimintaohjeiden taustatietoja. Tulostaulun tarkastelua täydennettiin
lisätiedoilla, joita saatiin työllisyyskehityksen seurantavälineestä ja
sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineestä sekä jäsenvaltioiden
toteuttamien toimien arvioinnista. Tulostaululla onnistuttiin tuomaan esiin
keskeisiä työllisyys- ja sosiaalisia haasteita EU-ohjausjakson yhteydessä ja
antamaan pohjaa institutionaalisille keskusteluille. Samaan
aikaan työllisyyskomitea ja sosiaalisen suojelun komitea käynnistivät
keskustelun tulostaulun käyttämisestä myös vuoden 2014 EU-ohjausjakson jälkeen.[29]
Komiteat käsittelivät etenkin indikaattorien valintaa, tulostaulun
tarkastelemista yhdessä työllisyyskehityksen seurantavälineen ja sosiaalisen
suojelun kehityksen seurantavälineen kanssa samoin kuin menetelmää, jolla
määritellään ongelmallisimmat työllisyys- ja sosiaaliasioihin liittyvät
kehityssuunnat. Tämänkertaisessa yhteisessä työllisyysraportissa on useita
ehdotuksia, joilla muiden muassa vahvistettaisiin sukupuoli- ja ikänäkökohtia
tietojen analysoinnissa ja otettaisiin huomioon muutokset indikaattorien
tasoissa kaikkein tuoreinta ajanjaksoa laajemmin. 3.1 Tulostaulun kattava tarkastelu EU:n
ja euroalueen tasoilla Seuraavassa
luodaan katsaus viimeaikaisiin eriäviin sosioekonomisiin kehityssuuntauksiin
Euroopan unionissa ja esitellään merkittävimmät tapahtumat yksittäisissä maissa
koko tulostaulun ja kunkin viiden indikaattorin osalta. Liitteenä olevissa
taulukoissa kuvataan tilannetta kunkin indikaattorin osalta kaikissa EU:n
jäsenvaltioissa ja esitetään keskeiset työllisyyteen liittyvät haasteet
sellaisina kuin ne määritellään työllisyyskehityksen seurantavälineessä.
Lisäksi taulukoissa esitetään yhteiskunnalliset kehityssuuntaukset, joita on
seurattava sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineen mukaisesti. Työllisyyteen
ja sosiaaliseen tilanteeseen liittyy huolestuttavia piirteitä, jotka saattavat
johtaa jäsenvaltioiden kehityksen eriytymiseen. Seuraavia kolmea keskeistä
muuttujaa on syytä analysoida tarkemmin, sillä ne saattavat edellyttää
tehokkaampia poliittisia toimenpiteitä:[30] ·
kunkin jäsenvaltion osalta indikaattorin
muutos tiettynä vuonna verrattuna aiempiin ajankohtiin (historiallinen muutos) ·
kunkin jäsenvaltion osalta ero EU:n ja
euroalueen keskiarvoon samana vuonna (kuvaa työllisyyden ja sosiaalisen
kehityksen tämänhetkisiä eroavuuksia) ·
indikaattorin muutos kahden peräkkäisen
vuoden välillä kussakin jäsenvaltiossa verrattuna muutokseen koko EU:ssa ja
euroalueella (kuvaa sosioekonomisen lähentymisen/eriytymisen dynamiikkaa). Kun
tulostaulua tarkastellaan kokonaisuutena, tulokset viittaavat sosioekonomisiin
eroavaisuuksiin, jotka istuvat tiukassa mutteivät kasva yhtä paljon kuin
edellisvuotena. Eroavaisuudet näkyvät työttömyysasteissa, nuorisotyöttömyydessä
ja niiden nuorten määrässä, jotka eivät ole työelämässä tai koulutuksessa.
Kotitalouksien tulot ovat pienentyneet ja eriarvoisuus ja köyhyysaste kasvaneet
useimmissa euroalueen eteläeurooppalaisissa jäsenvaltioissa. Tilanne etenkin
työttömyyteen liittyvien indikaattorien kohdalla on tässä vaiheessa se,
etteivät eroavaisuudet ole syvenemässä eikä aiempien suuntausten kääntymistä
vielä ole näkyvissä. Tulostaulusta
saatuja tietoja analysoidaan myös sukupuolten mukaan jaoteltuina (ne
indikaattorit, joiden osalta se on mahdollista). Sekä työikäisten että nuorten
työttömyyden kasvu koettelee useissa jäsenvaltioissa suhteettoman voimakkaasti
naisia, kun taas joissakin muissa maissa kriisi kohdistui vahvemmin
miespuolisiin työntekijöihin. Maakohtaisen
analyysin mukaan tulostaulu viittaa siihen, että useissa jäsenvaltioissa on
vakavia työllisyyteen ja sosiaaliseen tilanteeseen liittyviä ongelmia, kun
katsotaan aiempaa kehitystä ja niiden eroa EU:n keskiarvosta. Ongelmallisin
tilanne sekä työllisyys- että sosiaali-indikaattorien mukaan on Italiassa ja
Romaniassa. Näissä maissa kehitys oli negatiivista ja lähtökohtakin jo hankala.
Kreikan, Espanjan ja Portugalin työllisyysindikaattorit osoittavat tilanteen
joko parantuneen tai vakiintuneen, kun taas sosiaali-indikaattorit kertovat
edelleen kasvavista ja jo korkeista köyhyysasteista ja eriarvoisuuksista sekä
kotitalouksien reaalitulojen pienenemisestä. Kyproksella ja Kroatiassa
(nuoriso)työttömyysaste on hieman parantunut tai lakannut heikkenemästä, kun
taas työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien osuus on kasvanut aiemminkin
jo korkealta tasolta. Kyproksella työmarkkinoiden negatiivinen kehitys näkyi
myös sosiaalisten olojen heikentymisellä entisestään. Liettuassa
työmarkkinatilanne parani edelleen (jo toisena perättäisenä
raportointikautena), mutta sosiaali-indikaattorit viittaavat kasvavaan huoleen
köyhyyden ja eriarvoisuuden lisääntymisestä jo valmiiksi EU:n keskiarvon
ylittäviltä tasoilta. Kaksi jäsenvaltiota on tähän mennessä pystynyt
suojelemaan yhteiskuntaansa kriisin vaikutukselta, mutta tulostaulu antaa
aihetta myös huoleen: Alankomaissa (nuoriso)työttömyys ja työelämän ja
koulutuksen ulkopuolella olevien määrä kasvoivat ja köyhyysindikaattori on
kasvussa, ja Suomessa työttömyyden ja työelämän ja koulutuksen ulkopuolella
olevien nuorten määrän kehitys oli jossain määrin huolestuttavaa. Taso || Muutos || Työllisyysindikaattorit || Sosiaaliset indikaattorit Työttömyysaste || Nuorisotyöttömyys || Työelämän ja koulutuksen ulkopuoliset || Kotitalouksien bruttotulot || Köyhyysriski || Eriarvoisuus L || L || Italia || Belgia, Italia, Romania || Kroatia, Italia, Kypros, Unkari, Romania || Suurin pudotus: Kreikka, Espanja, Italia, Kypros, Unkari, Slovenia || Kreikka, Liettua, Portugali, Romania || Kreikka, Bulgaria, Italia, Liettua, Romania, Portugali - || Kreikka, Kroatia, Kypros || - || Bulgaria, Kreikka, Espanja || Italia || J || Espanja, Portugali, Slovakia || Espanja, Kreikka, Kroatia, Kypros, Portugali, Slovakia || - || Latvia || Latvia J || L || Luxemburg, Alankomaat, Suomi || Alankomaat, Itävalta || Belgia, Alankomaat, Itävalta, Suomi || Tanska, Luxemburg, Kypros, Malta, Alankomaat, Slovenia, Ruotsi || Kypros, Saksa, Unkari, Malta, Slovenia Taulukko: Työllisyyden ja sosiaalisen
kehityksen tärkeimpien indikaattorien tulostaulu – tiivistelmä tuloksista[31]
Työllisyyden
ja sosiaalisen kehityksen tärkeimpien indikaattorien tulostaulun avulla
yksilöityjä haasteita on tarkasteltava EU-ohjausjakson yhteydessä ja etenkin
maakohtaisten suositusten luonnosten pohjana olevien komission
valmisteluasiakirjojen laadinnassa ja työllisyyskomitean ja sosiaalisen
suojelun komitean tekemässä monenvälisessä valvonnassa. Työllisyyskehityksen
seurantavälineeseen ja sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineeseen
sisältyvät indikaattorit integroidaan täysimittaisesti maakohtaisten
suositusten täydennykseksi. 3.2 Tulostaulun
tulkinta indikaattoreittain 3.2.1
Työttömyysaste ja sen muutos Tulostaulun
edellisen version yhteydessä tuli esiin työttömyysasteen dramaattista kasvua,
mutta nyt tuo kehitys on koko Euroopan unionia tarkasteltaessa yleisesti ottaen
pysähtynyt. EU28:ssa työttömyysaste pieneni 0,5 prosenttiyksikköä, mikä
viittaisi työmarkkinoiden lievään elpymiseen. Euroalueella tilanne parantui
vain vähän (pudotusta 0,3 prosenttiyksikköä). Kriisivuosina syntyneet maiden
väliset erot ovat edelleen suuria eivätkä osoita parantumisen merkkejä. Kahden
parhaiten ja kahden heikoiten menestyneen ero on edelleen yli 20
prosenttiyksikköä. Naisten työttömyysaste on suurempi kuin miesten (EU28:ssa
0,2 ja euroalueella 0,4 prosenttiyksikköä vuoden 2014 alkupuoliskolla). Kaavio I: Työttömyysaste vuoden 2014 alkupuoliskolla ja muutokset
vuosien 2012–2013 ja 2013–2014 alkupuoliskoilla maittain (15–74-vuotiaat).
Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus), PO EMPL:n laskelmat vuoden
2014 alkupuoliskon tason mukaan Kuten
tulostaulun luvuista näkyy, työttömyysaste on kuudessa jäsenvaltiossa (Kreikka,
Espanja, Kroatia, Kypros, Portugali, Slovakia, Italia) edelleen hälyttävän
korkea (verrattuna EU:n keskiarvoon). Tilanne on parantunut näistä
jäsenvaltioista kolmessa (Espanja, Portugali, Slovakia), mutta Italiassa
tilanne on entistäkin huolestuttavampi, kun työttömyysaste nousi vielä lisää
(0,5 prosenttiyksikköä vuoden aikana). Etelä-Euroopan maiden lisäksi työttömyys
lisääntyy uudessa ryhmässä maita. Työttömyysaste on Luxemburgissa, Alankomaissa
ja Suomessa edelleen varsin matala, mutta tulostaulu osoittaa työttömyysasteen
kehittyvän huolestuttavalla tavalla näissä maissa, jotka tähän saakka ovat
onnistuneet suojelemaan työvoimaansa kriisin aikana suhteellisen hyvin. Kun
tilannetta verrataan ensimmäiseen tulostauluun, ilmiö ei ole täysin uusi.
Tällainen kehitys voikin muuttua pitkäkestoiseksi, jolloin siihen voidaan
joutua puuttumaan. Naisten ja miesten työttömyydestä voidaan todeta, että
naisten työttömyysaste on Etelä-Euroopan maissa (Espanjassa, Kreikassa,
Italiassa) edelleen suurempi kuin miesten, kun taas tilanne on päinvastainen
Ruotsissa, Suomessa, Irlannissa ja Baltian maissa. 3.2.2
Nuorisotyöttömyysaste ja NEET-aste (nuoret, jotka ovat työelämän ja koulutuksen
ulkopuolella) Nuorisotyöttömyysaste
on tällä raportointijaksolla osoittanut jonkin verran parantumista:
keskimääräinen aste on pudonnut sekä EU:ssa (1,2 prosenttiyksikköä) että
euroalueella (0,5 prosenttiyksikköä). Heikoimmin menestyneiden maiden tilanne
on kyllä parantunut, mutta jäsenvaltioiden erot tässä suhteessa ovat edelleen
suuria. Työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus (nk.
NEET-aste) pieneni vain hieman niin EU:ssa kuin euroalueellakin. Erot tässä
suhteessa ovat unionissa suuret, kun näiden nuorten määrä (etupäässä
Etelä-Euroopan maissa) on kriisivuosien myötä kasvanut. Kaavio II a: Nuorisotyöttömyysaste vuoden 2014 alkupuoliskolla ja
vuosien 2012–2013 ja 2013–2014 alkupuoliskoilla maittain (15-24-vuotiaat)
Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus), PO EMPL:n laskelmat vuoden
2014 alkupuoliskon tason mukaan Kaavio II b: NEET-aste vuonna 2013 ja muutokset 2011–2012 ja
2012–2013 (15–24-vuotiaat)
Lähde: Eurostat (työvoimatutkimus), PO EMPL:n laskelmat vuoden
2014 alkupuoliskon tason mukaan. Huom. Ranskan lukusarjassa katkos 2013 eli
muutokset eivät tiedossa. Nuorten
asema työmarkkinoilla on pysynyt erittäin huonona monissa jäsenvaltioissa:
työttömyysaste on jopa seitsemässä maassa (Kreikka, Espanja, Kroatia, Italia,
Portugali, Kypros, Slovakia) 9 prosenttiyksikköä suurempi kuin EU:n keskiarvo.
Myönteistä on kuitenkin se, että useimmat näistä maista onnistuivat parantamaan
nuorten tilannetta – lukuun ottamatta Italiaa, jossa työttömyysaste kasvoi
edelleen (4,1 prosenttiyksikköä). Nuorten työttömyysaste kasvoi lisäksi Belgiassa
ja Romaniassa, joissa se oli jo valmiiksi suhteellisen korkea. Samalla tavalla
kuin kävi ilmi työttömyysasteen kehitystä koskevassa analyysissa myös tämän
indikaattorin tapauksessa on ryhmä maita (Alankomaat, Itävalta, Suomi), joissa
tilanne on heikentynyt vielä suhteellisen hyvästä lähtökohdasta. Vaikka
nuorisotyöttömyysaste ei ole noussut jyrkästi kaikkialla, työelämän ja
koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten osuus on kasvanut merkittävästi lähes
puolessa jäsenvaltioista. Osuus oli jo valmiiksi suuri Kroatiassa, Italiassa,
Kyproksella, Unkarissa ja Romaniassa, ja niissä näiden nuorten osuus kasvoi
2,7–0,4 prosenttiyksikköä. Italiassa myös näiden nuorten tilanne on pahin:
NEET-aste oli siellä korkein, ja nyt se on noussut kolmanneksi eniten kaikista
maista. Kreikassa negatiivinen kehitys pystyttiin sentään pysäyttämään (ainakin
tällä raportointijaksolla). Siellä osuus on edelleen suuri, mutta se ei ole
jatkanut kasvuaan. Vastaavaan tapaan kuin muiden työllisyysindikaattorien
tapauksessa useissa euroalueen maissa (Belgia, Alankomaat, Itävalta, Suomi)
työmarkkinat ovat heikentyneet ja NEET-aste on noussut tasoilta, jotka olivat
edelleen EU:n keskiarvoa pienemmät. Nuorten naisten NEET-aste oli pahimmillaan
Tšekissä, Kroatiassa, Kyproksella, Liettuassa ja Unkarissa, kun taas nuorilla
miehillä se oli korkea Kreikassa, Kroatiassa, Kyproksella ja Suomessa. 3.2.3 Kotitalouksien käytettävissä
olevien bruttotulojen reaalimuutos Kotitalouksien
reaalitulot pysyivät ennallaan tai putosivat selvästi vuoden 2011 jälkeen
maissa, joissa taloudellisen tilanteen jatkuva heikkeneminen tuntui eniten.
Kotitalouksien tuloihin ovat vaikuttaneet eniten markkinatulojen pieneneminen
sekä sosiaalisten tulonsiirtojen vaikutusten heikkeneminen ajan kuluessa.
Lisäksi finanssipolitiikan kiristyminen eräissä jäsenvaltioissa on vaikuttanut
työllisyyteen. Muutokset vero- ja etuusjärjestelmissä ja julkisen sektorin
palkkojen alennukset ovat pienentäneet huomattavasti kotitalouksien
käytettävissä olevia tuloja. Tämä on saattanut lisätä eriytymistä euroalueella. Kaavio III: Kotitalouksien käytettävissä
olevien reaalibruttotulojen muutos: kasvu vuosina 2012 ja 2011
Lähde: Eurostat, kansantalouden tilinpito, PO EMPL:n laskelmat
vuoden 2012 kokonaiskasvun mukaan Kotitalouksien
käytettävissä olevat reaalibruttotulot vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta
toiseen, ja erot kasvavat jatkuvasti. Vuoden 2012 tietojen perusteella
kotitalouksien käytettävissä olevat reaalibruttotulot ovat supistuneet
merkittävästi peräti 16 jäsenvaltiossa. Kreikassa vuosivähennys on ollut lähes
10 prosenttia ja Kyproksella yli 9 prosenttia. Vähentyminen Kreikassa samoin
kuin Espanjassa ja Italiassa oli jatkoa jo edellisellä jaksolla havaitulle
heikkenemiselle. Lisäksi on muodostumassa ryhmä maita, joissa palkat nousivat vuoteen
2011 saakka ja kehitys kääntyi vuonna 2012 laskuun: Kypros, Unkari, Slovenia,
Viro ja Bulgaria. 3.2.4
Työikäisen väestön köyhyysriskiaste ja sen muutos Työikäisten köyhyysriskiaste kasvaa
monissa jäsenvaltioissa (ks. kaavio IV). Monissa maissa riski oli jo ennestään
suuri, ja tilannetta pahensi usein köyhyysrajan aleneminen tarkastelujakson
mittaan. Kaavio IV: Työikäisten köyhyysriskiaste vuonna 2013 ja muutokset
2011–2012 ja 2012–2013 (18-64-vuotiaat)
Lähde: Eurostat, EU-SILC 2013 (PO EMPL:n laskelmat). Tulovuosi
2012. Huom. Espanjan lukusarjassa katkos 2013 eli
muutokset eivät tiedossa. Itävallan ja Yhdistyneen kuningaskunnan lukusarjoissa
katkos 2012, muutokset 2011–2012 eivät tiedossa. Irlanti: vuosi 2012 (muutokset
2011–2012 ja 2010–2011). Jäsenvaltiot,
joissa työikäisen väestön köyhyysriskiaste kasvoi vuosina 2012–2013 eninten,
olivat Kreikka, Kypros, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali ja Romania. Suurin
nousu vuosina 2011–2012 tapahtui Kreikassa, Portugalissa, Kroatiassa ja
Espanjassa. Useimmissa näistä maista köyhyysriskiä ovat aiheuttaneet
pitkittynyt BKT:n pieneneminen tai nollaa lähentelevä kasvu, kasvava
pitkäaikaistyöttömyys ja sosiaalisten tulonsiirtojen vaikutusten heikkeneminen
ajan myötä. 3.2.5 Tuloerot (S80/S20-suhde[32])
ja niiden muutos Tuloerot
kasvavat jäsenvaltioiden välillä ja sisällä. Näin on etenkin niissä maissa,
joissa työttömyys kasvoi eniten (ks. kaavio V). Monissa maissa kriisi on
kasvattanut palkkaeroja ja lisännyt työmarkkinoiden lohkoutumista pitkällä
aikavälillä. Koska käytössä olevilla vero- ja etuusjärjestelmillä on nyt
pienempi tuloja tasaava vaikutus, nämä seikat ovat yhdessä kiihdyttäneet
tuloerojen kasvua. Eriarvoisuuden merkittävä kasvu voi olla kytköksissä
korkeaan työttömyyteen (joka on lisääntynyt eniten työmarkkinoiden alapäässä).
Joissakin tapauksissa taustalla on ollut myös julkisen talouden vakauttaminen.[33]
Kaavio V: Tuloerot (S80/S20-suhde) 2013 (*2012) ja niiden muutos
2011–2012 ja 2012–2013
Lähde: Eurostat, EU-SILC (PO EMPL:n laskelmat). Huom. Espanjan
lukusarjassa katkos 2013 eli muutokset eivät tiedossa. Itävallan ja Yhdistyneen
kuningaskunnan lukusarjoissa katkos 2012, muutokset 2011–2012 eivät tiedossa.
Irlanti: vuosi 2012 (muutokset 2011–2012 ja 2010–2011). Tuloerot
(S80/S20-suhde) vaihtelevat suuresti jäsenvaltiosta toiseen ja kasvavat
edelleen. Tulovuotta 2012 koskevat tiedot (jotka ovat käytettävissä joidenkin
jäsenvaltioiden osalta) osoittavat, että (S80/S20-indikaattorilla mitatut)
tuloerot kasvoivat vuodesta 2012 vuoteen 2013 vähintään 0,5 prosenttiyksikköä
Liettuassa ja Bulgariassa ja merkittävissä määrin Italiassa, Romaniassa,
Portugalissa, Kyproksella, Saksassa, Unkarissa, Maltalla ja Sloveniassa.
Tuloerot pysyivät vuonna 2013 erityisen suurina Bulgariassa, Kreikassa,
Espanjassa, Liettuassa, Latviassa, Portugalissa ja Romaniassa. Näissä maissa
suurituloisimman viidenneksen tulo-osuus oli vähintään kuusi kertaa niin suuri
kuin pienituloisimman viidenneksen. [1] Neuvoston päätös
2010/707/EU, annettu 21 päivänä lokakuuta 2010, jäsenvaltioiden
työllisyyspolitiikan suuntaviivoista (EUVL L 308, 24.11.2010, s. 46). [2] Sama pätee myös unionin
ulkopuolisten maiden kansalaisiin ja vammaisiin. Unionin ulkopuolisten maiden
kansalaisten työttömyysaste oli 21,7 prosenttia vuonna 2013 (14,3 % vuonna
2008), ja vammaisten työttömyysaste on lähes kaksi kertaa niin suuri kuin
muiden. [3] Tarkempaa analyysia työllisyyden pääosaston
julkaisussa Key Features. [4] Ks. komission yksiköiden valmisteluasiakirja Exploiting
the employment potential of ICTs, 18.4.2012, SWD(2012) 96, komission
yksiköiden valmisteluasiakirja aiheesta An action plan for the EU healthcare
workforce, 18.4.2012, SWD(2012) 93, ja komission yksiköiden
valmisteluasiakirja Exploiting the employment potential of green growth,
18.4.2012, SWD(2012) 92. [5] Ks. myös komission tiedonanto Vihreän työllisyyden aloite:
Vihreän talouden työllistämismahdollisuuksien hyödyntäminen, 2.7.2014,
COM(2014) 446. [6] Esimerkiksi ei-vapaaehtoisen osa-aikatyön osuus (prosentteina
osa-aikatyöstä kokonaisuutena) oli EU28:ssa 29,6 prosenttia vuonna 2013 eli
suurempi kuin vuonna 2008, jolloin se oli 25,3 prosenttia. [7] Beveridge-käyrä eli UV-käyrä esittää graafisesti
työttömyysasteen (U) ja avointen työpaikkojen (V) välisen suhteen (avoimien
työpaikkojen määrä osuutena työvoimasta). Käyrä on laskeva, sillä
työttömyysaste on yleensä korkeampi samaan aikaan kun avoimia työpaikkoja on
vähän. Jos käyrä suuntautuu ajan myötä ylös ja oikealle, tiettyä avointen
työpaikkojen määrää vastaa entistä korkeampi työttömyys, mikä kertoo kohtaannon
heikkenemisestä työmarkkinoilla. [8] Labour Market Developments in Europe, 2013, Euroopan komissio. [9] Lisätietoja työllisyyden pääosaston
julkaisussa Key Features. [10] Ks. esimerkiksi Euroopan ammatillisen
koulutuksen kehittämiskeskuksen (Cedefop) julkaisu Future Skills Supply and
Demand in Europe. [11] OECD ja Euroopan komissio julkaisivat
lokakuussa 2013 aikuisten ammatillisesta osaamisesta tekemänsä uuden
tutkimuksen (Survey on Adult Skills, PIAAC) tulokset. [12] Ks. esimerkiksi Is Aggregate Demand Wage-Led
or Profit-Led? National and Global Effects, International Labour Office,
Conditions of Work and Employment Series No. 40, Geneva, 2012. [13] Ks. Quarterly Report on the Euro Area,
Euroopan komissio, Volume 12, No. 3, 2013. [14] Ks. esim. Eurofound (2013), Tackling Undeclared
Work in 27 European Union Member States and Norway: Approaches and Measures
Since 2008, Eurofound, Dublin, sekä Hazans, M. (2011), Informal
Workers Across Europe, Research Paper 5912, Maailmanpankki, Washington DC,
Yhdysvallat. [15] Ylimmän ja alimman tuloviidenneksen
tulo-osuuksien suhteella mitataan tulonjaon eriarvoisuutta. Laskennassa
suurituloisimman 20 prosentin (ylin tuloviidennes) saama kokonaistulo
suhteutetaan pienituloisimman 20 prosentin (alin tuloviidennes) saamaan kokonaistuloon.
Tuloina otetaan huomioon ekvivalentti käytettävissä oleva tulo. [16] Lisätietoja julkaisussa EU Employment and social situation,
Quarterly Review, kesäkuu 2014. [17] EU Employment and Social Situation –
Quarterly Review
(maaliskuu 2014) – Supplement on trends in social expenditure (2014). [18] Ks. EU Employment and social situation,
Quarterly Review, maaliskuu 2013. Analyysi osoittaa, että sosiaalimenot ovat vuodesta 2011 vähentyneet
sopeutuksen seurauksena enemmän kuin viimeksi kuluneiden 30 vuoden vastaavilla
taantumajaksoilla. [19] Tässä jaksossa esitetään tilannekatsaus
edellisen yhteisen työllisyysraportin pohjalta. Tilanpuutteen vuoksi se ei ole
tyhjentävä eikä sen ole tarkoituskaan kattaa kaikkia uudistuksia ja
politiikkatoimia. Yleensä toimenpiteitä, joita on vasta esitetty mutta joita ei
ole toimitettu parlamentin hyväksyttäväksi tai kollektiivisiin neuvotteluihin
työmarkkinaosapuolten kanssa, ei käsitellä tässä raportissa. [20] Neuvoston päätös
2010/707/EU, annettu 21 päivänä lokakuuta 2012, jäsenvaltioiden
työllisyyspolitiikan suuntaviivoista. [21] Yksityiskohtainen analyysi esitetään komission vuotuisessa
kertomuksessa naisten ja miesten tasa-arvossa tapahtuneesta edistymisestä. [22] Viimeisimmät saatavissa olevat tiedot; julkaistu keväällä
2014. [23] Kattavampi katsaus suuntaviivoja 8 ja 9 koskevista
kehityssuuntauksista esitetään vuoden 2014 koulutusraportissa. [24] COM(2013) 690, 2.10.2013. Ks.
etenkin sivut 6–7: ”Komissio ehdottaa, että otetaan käyttöön keskeisten
indikaattoreiden tulostaulu, jota käytetään yhteisen työllisyysraportin
luonnoksessa työllisyyden ja sosiaalisen kehityksen seuraamiseen. Sen olisi
toimittava analyyttisenä välineenä vakavien työllisyys- ja sosiaalisten
ongelmien havaitsemiseen aiempaa paremmin ja nopeammin. Se soveltuisi erityisen
hyvin sellaisten ongelmien havaitsemiseen, jotka saattaisivat vaikuttaa
kansallisten rajojen yli. [– –] Se sisällytettäisiin yhteisen
työllisyysraportin luonnokseen työllisyys- ja sosiaalipolitiikan tehostetun
monenvälisen seurannan perustan tarkentamiseksi. Tulostaulun avulla voitaisiin
havaita kehityssuuntauksia, jotka edellyttävät voimakkaampia työllisyys- ja
sosiaalipoliittisia toimia. [– –] Tulostaulun työllisyyttä koskevien ja
sosiaalisten indikaattoreiden olisi kuvastettava kunkin maan keskeisiä ilmiöitä
ja havaittava vakavimmat ongelmat ja kehityskulut varhaisessa vaiheessa ja
ennen kuin kyseinen maa poikkeaa liikaa aiemmasta tilanteestaan tai muista
jäsenvaltioista.” [25] COM(2013) 801 final, 13.11.2013. [26] Eurooppa-neuvoston päätelmät, 19.–20.
joulukuuta 2013, kohta 39. [27] 7476/14, Bryssel 12. maaliskuuta
2014. [28] Eurooppa-neuvoston päätelmät,
19.–20. joulukuuta. ”38. Eurooppa-neuvosto korostaa jälleen työllisyyden ja
sosiaalisen kehityksen merkitystä eurooppalaisen ohjausjakson yhteydessä.
Neuvostossa tehdyn työn pohjalta Eurooppa-neuvosto vahvistaa, että yhteisessä
työllisyysraportissa kuvatun keskeisten työllisyys- ja
sosiaali-indikaattoreiden tulostaulun käytöllä on merkitystä.” [29] Sosiaalisen suojelun komitean ja
työllisyyskomitean yhteinen lausunto keskeisten työllisyys- ja
sosiaali-indikaattoreiden tulostaulusta kesäkuun työllisyys-,
sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden (TSTK) neuvostoa varten.
Sosiaalisen suojelun komitea hyväksyi lisäksi asiakirjan Key employment and social
indicators' scoreboard: operationalization – Report from the Social Protection
Committee Indicators' Subgroup. [30] Tämä kolmen muuttujan analyysi on
jatkoa vuoden 2014 yhteiselle työllisyysraportille komission ja neuvoston
sopiman mukaisesti. Vuoden 2014 yhteiseen työllisyysraporttiin liittyvissä
keskeisissä viesteissä todetaan seuraavaa: ”Kriisin vaikutuksesta myös erot
jäsenvaltioiden työllisyys- ja yhteiskunnallisissa tilanteissa ovat kasvaneet
erityisesti euroalueella, kuten tästä yhteisestä työllisyysraportista ja sen
uudesta keskeisten työllisyys- ja sosiaali-indikaattoreiden tulostaulusta käy
ilmi. Erot näkyvät tulostaulun kaikkien viiden keskeisen indikaattorin
kohdalla.” 7476/14, Bryssel 12. maaliskuuta 2014, s. 3. Kuten vuoden 2014
yhteisessä työllisyysraportissa sovittiin, tulostaulu kattaa kaikki
jäsenvaltiot ja siinä verrataan maiden tuloksia EU:n keskiarvoon. Joissakin
tapauksissa myös tilastollinen poikkeama euroalueen keskiarvosta saattaa olla
merkityksellinen. 7476/14, Bryssel 12. maaliskuuta 2014, s. 49. [31] Taulukossa esitetään katsaus
työllisyyden ja sosiaalisen tilanteen kehitykseen eri jäsenvaltioissa ja
osoitetaan keskeisiin indikaattoreihin liittyvät tasot tai suuntaukset, joita
voidaan pitää ongelmallisina. [32] Väestön suurituloisimman
viidenneksen ja pienituloisimman viidenneksen tulojen suhde. [33] Ks. EUROMOD
Working Paper 2/13. Liite 1 – Keskeisten työllisyys- ja
sosiaali-indikaattoreiden tulostaulu (viitearvoina EU:n ja euroalueen
keskiarvot)* * Kunkin
indikaattorin osalta (lukuun ottamatta kotitalouksien käytettävissä olevien
bruttotulojen reaalikasvua, joka on ilmoitettu rahallisena arvona) kolme
saraketta tarkoittavat i)
absoluuttista vuotuista muutosta, ii) eroa EU:n (tai euroalueen) saman vuoden
keskiarvoon nähden ja iii) maan vuotuista muutosta suhteessa EU:n tai
euroalueen vuotuiseen muutokseen (onko maan tilanne heikentymässä/vahvistumassa
nopeammin kuin muun EU:n tai euroalueen, mikä kuvaa sosioekonomisen
lähentymisen ja eriytymisen dynamiikkaa). S1 tarkoittaa ensimmäistä
vuosipuoliskoa ja perustuu neljännesvuositietoihin. Lähde: Eurostat, EU:n
työvoimatutkimus, kansantalouden tilinpito ja EU-SILC (työllisyyden pääosaston
laskelmat). NEET (työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevat): Ranska: muutos
2011–2012 (katkos tietosarjassa 2013). Köyhyysriskiaste ja S80/S20 (ylin ja
alin tuloviidennes): Irlanti: 2012 2013:n sijaan (muutos 2011–2012), Espanja:
muutos 2011–2012 (katkos tietosarjassa 2013).
Liite 2 – Tiivistelmä keskeisistä
työllisyyshaasteista ja erityisen hyvistä tuloksista työmarkkinoilla
työllisyyskehityksen seurantavälineellä mitattuna (C = haaste, G = hyvät
tulokset työmarkkinoilla) – hyväksytty kesäkuussa 2014[1] Liite 3 – Tiivistelmä seurattavista sosiaalisista
kehityssuuntauksista ja jäsenvaltioista, joilla havaitaan tilastollisesti
merkittävää tilanteen heikkenemistä tai vahvistumista vuosina 2011–2012
sosiaalisen suojelun kehityksen seurantavälineen avulla mitattuna – hyväksytty
19. helmikuuta 2014 Lähde:
Sosiaalinen Eurooppa: monia tapoja, yksi tavoite. Sosiaalisen suojelun
komitean vuosikertomus sosiaalisesta tilanteesta Euroopan unionissa 2013. Huom.
Vuosina 2011–2012 seurattavat sosiaaliset kehityssuuntaukset, jotka sosiaalisen
suojelun komitea vahvisti 19. helmikuuta 2014 tuolloin käytettävissä olleiden
tietojen perusteella ja joissa on havaittu heikkenemistä yli kolmanneksessa
jäsenvaltioista, esitetään edellä olevassa taulukossa punaisella. Sosiaalinen
Eurooppa: monia tapoja, yksi tavoite. Sosiaalisen suojelun komitean
vuosikertomus sosiaalisesta tilanteesta Euroopan unionissa 2013) [1] http://register.consilium.europa.eu/doc/srv?l=EN&f=ST%2010763%202014%20INIT