KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Toinen kertomus Georgian edistymisestä viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa /* COM/2014/0681 final */
1.
JOHDANTO Euroopan
unioni, jäljempänä ’EU’, aloitti viisumipakon poistamiseen tähtäävän
vuoropuhelun Georgian kanssa 4. kesäkuuta 2012. Euroopan komissio esitteli 25.
helmikuuta 2013 Georgian hallitukselle viisumivapautta koskevan
toimintasuunnitelman, jossa yksilöidään edellytykset, jotka Georgian on
täytettävä, jotta sen kansalaiset, joilla on biometrinen passi, voisivat
matkustaa Schengen-alueelle viisumitta. Komissio
hyväksyi 15. marraskuuta 2013 ensimmäisen kertomuksen Georgian edistymisestä viisumivapautta
koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanossa.[1] Kertomuksessa
arvioitiin, että Georgia on edistynyt toimintasuunnitelman ensimmäisen vaiheen
edellytysten (lainsäädäntö ja suunnittelu) täytäntöönpanossa erittäin hyvin, ja
esitettiin useita suosituksia. Georgialta
saatiin helmi-, maalis- ja toukokuussa 2014 ajan tasalle saatettu
tilannekatsaus edistymisestä. EU:n jäsenvaltioiden asiantuntijat tekivät
yhdessä komission yksiköiden, Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) ja EU:n
Georgian-edustuston edustajien kanssa arviointikäynnin paikan päälle keväällä
2014. Arviointikäynti keskittyi toimintasuunnitelman asiakokonaisuuksiin 3 ja
4, joista ei ollut aiemmin tehty arviota paikan päällä. Tämä
on toinen ja viimeinen kertomus Georgian edistymisestä toimintasuunnitelman
ensimmäisen vaiheen täytäntöönpanossa.[2]
Kertomuksessa tuodaan esille, miten ensimmäisen vaiheen edellytykset on
saavutettu, ja siinä suositellaan toisen vaiheen edellytyksien arvioinnin
aloittamista. Toisen vaiheen edellytykset koskevat toimenpiteiden tehokasta ja
kestävää täytäntöönpanoa. Komission
yksiköiden valmisteluasiakirja on liitetty tähän kertomukseen ja siinä
tarkastellaan yksityiskohtaisemmin kertomuksessa kuvattua kehitystä. Raportissa
käsitellään myös toimintasuunnitelman vaatimusten mukaisesti viisumipakon
poistamisen johdosta odotettavissa olevia vaikutuksia muuttoliikkeeseen ja
turvallisuuteen. Kertomus
noudattaa viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman rakennetta. Se on
jaettu toimintasuunnitelman neljää asiakokonaisuutta vastaavaan osioon, ja
siinä otetaan huomioon vuoden 2013 kertomuksessa esitetyt suositukset.
Kertomuksessa kuvataan, millaisiin toimiin Georgian viranomaiset ovat ryhtyneet
viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman edellyttämien vaatimusten
toteuttamiseksi ja sen päätteeksi suositellaan siirtymistä toimintasuunnitelman
toisen vaiheen edellytysten täytäntöönpanoon. 2. VIISUMIVAPAUTTA
KOSKEVAN TOIMINTASUUNNITELMAN NELJÄÄN ASIAKOKONAISUUTEEN KUULUVIEN
TOIMENPITEIDEN ARVIOINTI 2.1.
Asiakokonaisuus 1: Asiakirjojen turvallisuus, mukaan lukien biometriset
tunnisteet Georgian
parlamentti hyväksyi 29. toukokuuta 2014 biometristen passien käyttöönottoa
koskevat muutokset Georgian konsulaateissa. Georgian kansalaisille onkin 28.
heinäkuuta 2014 alkaen myönnetty ainoastaan ICAO-standardit täyttäviä passeja.
Toisen passin myöntämiselle asetettuja ehtoja kiristettiin 11. helmikuuta 2014.
Julkisten palvelujen kehittämisviraston käytännesäännöt hyväksyttiin 31.
lokakuuta 2013. Georgia on laatinut alustavan aikataulun ja korvamerkinnyt
varoja väestörekisterien digitalisoinnin loppuun saattamista varten. Georgia
muutti 29. toukokuuta 2014 etunimen vaihtoa rajoittavaa lakia ja toimitti
pyynnöstä tietoa: -
sormenjälkien rekisteröintiä ja tallentamista koskevista oikeudellisista
välineistä; -
passin voimassaolon pidentämisen kieltämisestä; -
’yksi asiakirja yhdelle henkilölle’ -periaatteen täytäntöönpanosta; -
ensimmäiseen asiakokonaisuuteen liittyvästä henkilötietojen suojajärjestelystä. 2.2.
Asiakokonaisuus 2: Yhdennetty rajaturvallisuus, muuttoliikkeen hallinta,
turvapaikkapolitiikka Georgian
hallitus hyväksyi 13. maaliskuuta 2014 valtion rajavalvontaa koskevan
strategian vuosiksi 2014–2018 ja siihen liittyvän toimintasuunnitelman 6.
toukokuuta 2014. Uuteen strategiaan kuuluu vahva valmiuksien kehittämiseen
liittyvä osa-alue, ja ’vihreä raja’ on yksi sen painopisteistä. Georgia
jatkoi yhteistyötä EU:n jäsenvaltioiden, muiden maiden ja kansainvälisten
järjestöjen kanssa. Lujittaakseen yhteistyötä alueen muiden maiden kanssa se
laati toukokuussa 2004 ehdotuksen kahdenvälisestä sopimuksesta Armenian ja
Azerbaidžanin kanssa yhteisistä rajaviranomaisista. Georgian
sisäasianministeriö ja Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta
ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto Frontex allekirjoittivat joulukuussa 2013
yhteistyösopimuksen vuosiksi 2013–2015. Georgia
on jatkanut koulutusohjelmiensa vahvistamista muun muassa lisäämällä uuden,
turvapaikanhakijoita ja pakolaisia käsittelevän kurssin liikkuvan poliisin ja
rajavalvonta-viranomaisten peruskoulutusohjelmaan. Vuonna 2013 koulutusta
annettiin poliisilaista, ja lokakuussa 2014 käynnistettiin uusi poliisiasetusten
lainsäädännön maisteriohjelma. Maahanmuuton
hallintaan liittyvä laki ulkomaalaisten ja kansalaisuudettomien oikeudellisesta
asemasta tuli voimaan 1. syyskuuta 2014. Hallitus laati ja hyväksyi siihen
liittyvät toimeenpanosäännökset 26. elokuuta 2014. Sisäasiainministeriön
yhteyteen perustettiin maahanmuutto-osasto 1. syyskuuta 2014.
Liikkuvuuskeskus jatkoi toimintaansa EU:n rahoittaman laajan paluumuuttajien
uudelleenkotouttamista edistävän ohjelman puitteissa, mutta sen suunnitellaan
siirtyvän asteittain maan sisäisistä pakolaisista vastaavan ministeriön johtoon.
Laittomille maahanmuuttajille tarkoitettu väliaikaista majoitusta tarjoava
keskus valmistui kesällä 2014. Maahanmuuttokysymyksiä
käsittelevän valtiollisen komitean sihteeristö jatkoi vuosien 2013–2015
maahanmuuttostrategian ja toimintasuunnitelman seurantaa ja teki siihen tarvitut
muutokset ja päivitykset. Sihteeristö alkoi laatia ohjelmakauden 2016–2020
strategiaa syyskuussa 2014 yhteistyössä kansainvälisen siirtolaispolitiikan
kehittämiskeskuksen kanssa ja EU:n kannustimiin perustuvaan ’enemmällä enemmän’
-lähestymistapaan nojautuen. Maahanmuuttokysymyksiä
käsittelevän valtiollisen komitean alaisuuteen perustettiin työryhmä
helmikuussa 2014 maahanmuuton yhdennetyn analysointijärjestelmän kehityksen
nopeuttamiseksi. Ryhmä pyysi kansainvälisiltä asiantuntijoilta lausuntoa
kattavasta tausta-asiakirjasta, joka laadittiin elokuussa 2014. Järjestelmän
odotetaan olevan toimintakunnossa vuoden 2016 puoliväliin mennessä. Laillisen
oleskeluajan ylittäneistä henkilöistä varoittava järjestelmä, joka on ollut
kokeiltavana huhtikuusta 2013 lähtien, otettiin virallisesti käyttöön
syyskuussa 2014. Georgia
muutti turvapaikka-asioita koskevaa oikeudellista kehystään 26. joulukuuta
2013. Muutoksella varmistettiin turvapaikanhakijoiden rekisteröinti
turvapaikkamenettelyn alusta alkaen. Lisämuutokset, jotka tulivat voimaan 1. syyskuuta
2014, mahdollistavat väliaikaisten henkilökorttien myöntämisen
turvapaikanhakijoille. Georgia selvensi, että määräystä, jonka nojalla
turvapaikkaa on haettava 24 tunnin sisällä maahan saapumisesta, on sovellettu
siten, ettei ainuttakaan viivästynyttä turvapaikkahakemusta ole tähän mennessä
hylätty. Turvapaikanhakijoista vastaavan ministeriön valmiuksia vahvistetaan
uutta henkilökuntaa rekrytoimalla pakolaisaseman määrittäjiksi ja intensiivistä
koulutusta on suunnitteilla. Myös alkuperämaatietoja käsittelevän yksikön
toiminnallisia valmiuksia on vahvistettu. Georgian
hallitus teki helmikuussa 2014 YK:n pakolaisjärjestön ja Yhdysvaltojen
puolustusyhteistyötoimiston kanssa sopimuksen Martkopissa sijaitsevan
vastaanotto-keskuksen laajentamisesta ja myönsi hankkeeseen tarvittavat
määrärahat. Suunnittelutyöt saatiin päätökseen kesällä 2014 ja rakentaminen
alkaa alkusyksystä 2014. Georgia on pyrkinyt vahvistamaan
tiedonkeruuvalmiuksiaan. Maan sisäisistä pakolaisista vastaava ministeriö suunnitteli
yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön kanssa ja sen tuella uuden sähköisen
tietokannan, jonka on määrä aloittaa toimintansa joulukuussa 2014. Ministeriö
tutki kielteisten turvapaikkapäätösten valitusmenettelyä ja laati
muutosehdotuksia, jotka se lähetti maaliskuussa 2014 YK:n pakolaisjärjestölle
täydennettäviksi. 2.3.
Asiakokonaisuus 3: Yleinen järjestys ja turvallisuus Georgia
jatkoi edistymistä järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisemisessä ja
torjumisessa. Lokakuussa 2013 se hyväksyi järjestäytyneen rikollisuuden
torjuntaa koskevan kansallisen strategian vuosiksi 2013–2014, ja siihen
liittyvä toimintasuunnitelma hyväksyttiin marraskuussa 2013. Järjestäytyneen
rikollisuuden torjuntaan osallistuva viranomaisten yhteistyöneuvosto seuraa
tarkasti kummankin asiakirjan täytäntöönpanoa ja yhteistyöneuvosto esitti
ensimmäisen täytäntöönpanokertomuksensa heinäkuussa 2014. Georgialla
on asianmukaiset edellytykset puuttua ihmiskauppaan nykyisen oikeudellisen ja
poliittisen kehyksen ansiosta. Kansallinen toimintasuunnitelma vuosille 2013–2014
on valmis; yhteistyöneuvosto toimii keskeisenä koordinointimekanismina
ihmiskaupan vastaisessa taistelussa. Yhteistyöneuvosto laati suuntaviivat
ihmiskaupan uhreja ja tutkinta- ja syytetoimia ihmiskauppatapauksissa
koskevalle lainvalvonnalle ja toimitti ne kaikille toimivaltaisille
lainvalvontaviranomaisille kesäkuussa 2014. Helmikuusta 2007 alkaen toiminnassa
ollut kansallinen ohjausjärjestelmä varmistaa, että kaikkia oletettuja ja
todettuja ihmiskaupan uhreja kohdellaan säädettyjen oikeusperiaatteiden
mukaisesti. Ihmiskaupan uhrien suojeluun tarkoitettu valtionrahasto on vuodesta
2006 lähtien mahdollistanut kahden turvakodin avaamisen, uhrien suojelun
rahoittamisen, uhrien avustamisen, kuntouttamisen sekä vahingonkorvausten
maksamisen. Ihmiskaupan tutkinnassa toimivaltainen lainvalvonta-viranomainen on
sisäasiainministeriön keskusrikospoliisiosasto. Lisäksi Adžariaan perustettiin
alueellinen yksikkö tammikuussa 2014. Koulutus ja tietoisuuden levittäminen
ovat olennainen osa Georgian ihmiskaupan vastaisia toimia ja niitä pidetään
yllä säännöllisesti. Viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman
täytäntöönpanon toisen vaiheen kynnyksellä Georgiaa rohkaistaan jatkamaan
varoitusjärjestelmän kehittämistä ja kiinnittämään huomiota ihmiskaupan torjuntaa
tukevaan työsuojelujärjestelmään meneillään olevan työlainsäädännön uudistuksen
puitteissa. Georgialla
on oikeudelliset ja institutionaaliset edellytykset korruption ehkäisemiseksi
ja torjumiseksi. Yleisesti voidaan todeta, että nykyinen lainsäädäntö on hyvin
laadittua, asianmukaista ja eurooppalaisia normeja noudattavaa niiltä osin kuin
sellaisia on olemassa. Uudet säännökset väärinkäytösten paljastajien suojelusta
tulivat voimaan 14. huhtikuuta 2014. Niin ikään huhtikuussa 2014 korruption
torjunnan koordinointineuvosto loi työryhmän, jonka tehtävänä oli panna
täytäntöön lahjonnan vastaisen valtioiden ryhmän (GRECO) ja korruption
vastaisen YK:n yleissopimuksen (UNCAC) suosituksia, joissa täsmennettiin
poliittisten puolueiden rahoittamiseen liittyviä, oikeusministeriön
tutkittavina olevia suosituksia. Omaisuusilmoituksen seurantajärjestelmää
parantaakseen virkamiesvirasto suoritti laajan tutkimuksen ja julkisen
kuulemisen sekä esittää lakiehdotuksen hallitukselle syksyllä 2014. Korruption
vastaisessa taistelussa on tapahtunut myönteistä kehitystä. Julkishallinnosta laaditaan
uutta lakia. Julkishallinnon uudistuksen toimintamalli on laadittu ja se on
tarkoitus hyväksyä syksyllä 2014. Tällä hetkellä syyttäjänvirastossa ei ole
lahjontatapauksiin erikoistunutta syyttäjää tai erityiselintä. Siksi Georgian
viranomaisten tulisi harkita pääsyyttäjän riippumattomuuden takaavien
suojatoimien kiristämistä ja erityisen syyttäjänviraston tai korruption
torjuntaan erikoistuneen yksikön perustamista helpottaakseen viisumivapautta
koskevan toimintasuunnitelman toisen vaiheen edellytysten täyttämistä. Georgia
on laatinut rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi tarpeelliset
lakimuutokset laittomien tulojen laillistamista estävään lakiin vuoden 2012
rahanpesun vastaisia toimenpiteitä arvioivan asiantuntijakomitean (MONEYVAL)
suositusten mukaisesti. Hallitus tarkasteli lakimuutoksia kesällä 2014, ja
parlamentin on tarkoitus hyväksyä ne syksyn 2014 täysistunnossa. MONEYVALin
havaitsemiin terrorismin rahoituksen torjuntaa koskeviin puutteisiin
kiinnitettiin huomiota marraskuussa 2013, kun parlamentti muutti asiaa koskevaa
rikoslain säännöstöä. Muutokset tulivat voimaan 15. tammikuuta 2014.
Georgia allekirjoitti terrorismin ennaltaehkäisyä koskevan Euroopan neuvoston
yleissopimuksen (CETS 196) vuonna 2005, ja ratifiointiprosessi on meneillään. Rahanpesun
ja terrorismin rahoituksen torjunnan toimintasuunnitelmaa toteuttava
viranomaisten neuvosto perustettiin joulukuussa 2013. Hallitus hyväksyi
maaliskuussa 2014 rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunnan strategian
vuosille 2014–2017 ja siihen liittyvän toimintasuunnitelman. Georgian
rahanpesun selvittelykeskus jatkoi toimintaansa. Tällä hetkellä sillä ei ole
toimivaltaa keskeyttää epäilyttäviä liiketoimia edes väliaikaisesti, lukuun
ottamatta liiketoimia, joita voidaan käyttää terrorismin rahoittamiseen.
Georgian on suositeltavaa kiinnittää tähän seikkaan lisähuomiota
viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanon toisessa
vaiheessa. Georgia
jatkoi lainsäädäntö- ja toimintakehyksensä lujittamista huumausaineiden käytön
ehkäisemiseksi. Se hyväksyi 4. joulukuuta 2013 kansallisen
huumausainestrategian ja toimintasuunnitelman vuosiksi 2014–2015. Asiakirjoissa
otetaan huomioon Pompidou-ryhmän suositukset, ja ne ovat eurooppalaisten ja kansainvälisten
normien mukaisia. Georgia on vahvasti riippuvainen ulkomaalaisten lahjoittajien
rahoituksesta, mikä saattaa kyseenalaistaa strategia- ja toimintasuunnitelman
täytäntöönpanon kestävyyden pitkällä aikavälillä. Georgia
allekirjoitti vuoden 2005 rikoksen tuottaman hyödyn rahanpesua, etsintää,
takavarikkoa ja menetetyksi tuomitsemista sekä terrorismin rahoituksen
estämistä koskevan Euroopan neuvoston yleissopimuksen maaliskuussa 2013 ja
ratifioi sen lokakuussa 2013. Huhtikuussa 2014 Georgia liittyi lasten
suojelemista koskevaan yleissopimukseen, joka tulee voimaan 1. maaliskuuta
2015. Georgia allekirjoitti Euroopan neuvoston vuoden 2007 yleissopimuksen
lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä
vastaan maaliskuussa 2009, ja parlamentti ratifioi sen maaliskuussa 2014.
Lisäpöytäkirjan lahjontaa koskeva rikosoikeudellinen yleissopimus
allekirjoitettiin maaliskuussa 2013 ja ratifioitiin heinäkuussa 2013. Georgian
oikeudellinen ja institutionaalinen kehys rikosasioita koskevan oikeudellisen
yhteistyön alalla on eurooppalaisten normien mukainen. Viisumivapautta koskevan
toimintasuunnitelman toisessa vaiheessa Georgian tulisi tiedottaa
menettelytakeista keskinäistä avunantoa koskevissa pyynnöissä. Georgian tulisi
myös tähdätä laadullisien tietojen keruun sekä syyttäjien ja tuomareiden
koulutuksen tason parantamiseen. Lainvalvontaviranomaisten
yhteistyötä on tehostettu ottamalla käyttöön virastojen yhteinen sähköinen
tietojenvaihtojärjestelmä (InterFlow) joulukuussa 2013. Järjestelmä on suojattu
sähköisellä allekirjoituksella, sen avulla voi nopeasti etsiä tietoja ja se
antaa käyttäjille mahdollisuuden vaihtaa asiakirjoja turvatusti reaaliajassa. Georgia
on edistynyt tietosuojan alalla jatkamalla lainsäädännöllisen ja
institutionaalisen kehyksensä mukauttamista eurooppalaisiin normeihin. Georgian
parlamentti hyväksyi 1. elokuuta 2014 useita merkittäviä muutoksia lakiin
henkilötietojen suojasta ja useisiin muihin lakeihin: -
henkilötietosuojaviranomaisen tehtäviä laajennettiin koskemaan poliisin
suorittamaa tietojenkäsittelyä, -
henkilötietosuojaviranomaiselle annettiin valtuudet valvoa yksityistä sektoria 1. marraskuuta
2014 lähtien ja -
henkilötietosuojaviranomaisen riippumattomuutta vahvistettiin. Lisäksi
parlamentti hyväksyi 2. toukokuuta 2014 muutoksia rikoslakiin, joilla
tietosuojasääntöjen rikkominen kriminalisoitiin. Georgia
ratifioi 10. tammikuuta 2014 vuoden 2001 lisäpöytäkirjan Euroopan neuvoston
yleissopimukseen nro 108. Pöytäkirja tuli voimaan 1. toukokuuta 2014.
Sisäasiainministeriön määräys henkilötietojen käsittelystä ja tietosuojasta
ministeriössä tuli voimaan 1. maaliskuuta 2014. Henkilötietosuojaviranomaisen
toimisto jatkoi toimintaansa. Toimisto työllistää 15 henkilöä, mukaan lukien
asianajajia, tietoturva-analyytikoita, koulutusvastaavan ja rekisteröinti-luetteloiden
asiantuntijan. Sillä on ollut vuodesta 2014 lähtien oma budjettikohta valtion
talousarviossa, minkä katsotaan riittävän kattamaan nykyiset toimet. Määrärahojen
lisäystä tulisi kuitenkin harkita viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman
toisessa vaiheessa, ottaen huomioon henkilötietosuojaviranomaisen
toimivaltuuksien ja vastuualueen laajentamisen. Lisäksi olisi varmistettava, että
henkilötietosuojaviranomaisen toimisto sijoitetaan uusiin tehtäviin soveltuviin
tiloihin ja varsinkin sen yleisöpalvelua on laajennettava. Tuomioistuinten
ja syyttäjälaitoksen kehittäminen ei kuulu viisumivapautta koskevan
toimintasuunnitelman edellytyksiin, mutta sillä on merkitystä edellytyksien
arvioinnissa. Parlamentti hyväksyi 1. elokuuta 2014 taloudellisen yhteistyön ja
kehityksen järjestön (OECD) suositusten mukaisesti Georgian yleisistä
tuomioistuimista annetun orgaanisen lain muuttamista koskevan lain, jossa
säännellään tuomareiden elinikäistä mandaattia. Laki tuli voimaan 19. elokuuta
2014. Vuonna 2013 tehdyt muutokset lakiin syyttäjänvirastosta ovat tärkeä askel
kohti eurooppalaisiin normeihin mukautumista. Pääministeri nimittää kuitenkin
edelleen pääsyyttäjän oikeusministerin suosituksesta. 2.4.
Asiakokonaisuus 4: Ulkosuhteet ja perusoikeudet Laki
ulkomaalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden oikeudellisesta asemasta,
joka tuli voimaan 1. syyskuuta 2014, muodostaa oikeusperustan
ulkomaalaisten maahantulolle, oleskelulle, kauttakululle ja maasta
poistumiselle. Siinä määritellään ulkomaalaisten ja kansalaisuudettomien
oikeudet ja velvollisuudet, palauttamisen eri muodot ja menettelyt ja
asianomaisten valtion instituutioiden toimivaltuudet. Tarvittava
lainsäädäntökehys, jolla varmistetaan mahdollisuus matkustusasiakirjojen ja
henkilöllisyystodistuksien saantiin sekä Georgian kansalaisille että ulkomaalaisille,
on myös hyväksytty. Syrjinnän
vastainen laki tuli voimaan 7. toukokuuta 2014. Lain tarkoituksena on
"torjua syrjintä kaikissa sen muodoissa ja taata yhdenvertaiset oikeudet
kaikille Georgian lakien alaisuudessa oleville luonnollisille ja juridisille
henkilöille rodusta, ihonväristä, kielestä, sukupuolesta, iästä,
kansalaisuudesta, alkuperästä, syntymäpaikasta, asuinpaikasta, siviilisäädystä,
raskaudesta tai äitiydestä, aineellisesta tai sosiaalisesta asemasta,
terveydentilasta, vammasta, uskonnosta tai vakaumuksesta, kansalliseen,
etniseen tai sosiaaliseen ryhmään kuulumisesta, poliittisista tai muista
mielipiteistä tai näkemyksistä, seksuaalisesta suuntautumisesta,
sukupuoli-identiteetistä tai muista perusteista riippumatta." Sen
soveltamisala on laaja ja sitä sovelletaan myös yksityisellä sektorilla. Laissa
määritellään välitön ja välillinen syrjintä. Se kattaa läheissyrjinnän ja
kieltää selkeästi pakottamasta tai yllyttämästä kolmannen henkilön syrjintään
taikka moniperusteiseen tai -tahoiseen syrjintään. Siinä myös otetaan käyttöön
positiivisten erityistoimien käsite, joka koskee sukupuolten tasa-arvoa ja
erityistapauksia, kuten äitiyttä, raskausaikaa tai vammaisuutta. Syrjinnän
vastaisella lailla pyritään vahvistamaan julkisen puolustajan virastoa tasa-arvoelimenä,
jonka vastuualueena on syrjinnän torjuminen ja tasa-arvon turvaaminen.
Puolustajan on toimittava välittäjänä pystyäkseen suojelemaan ja avustamaan
syrjinnän uhreja ja edistääkseen sovinnon syntymistä. Uuden lain mukaan
keskeinen oikeussuojakeino syrjintää vastaan olisi kanteen nostaminen
toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Jotta tämä oikeussuojakeino olisi helpommin
saatavilla syrjintätapauksissa, siviiliprosessi-, rikos- ja tasa-arvolakiin
sekä lakiin julkisesta puolustajasta on tehty muutoksia. Vaikka
syrjintää estävä laki muiden annettavien säädösehdotusten kanssa antaa
tarpeellisen oikeusperustan asianomaisen edellytyksen täytäntöönpanossa,
täytäntöönpanon aikana tarvitaan erityisesti menettelyllisiä takeita, jotta
voidaan varmistua siitä, että syrjinnän suoja on riittävä ja tarpeeksi tehokas
ja jotta mahdollisia poikkeuksia sovelletaan välttämättömyys- ja
suhteellisuusperiaatteita noudattaen. Syrjintää torjuvan lain täytäntöönpanoa
seurataan tiiviisti viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman toisessa
vaiheessa. Tarvittaessa olisi harkittava lisämuutosten tekemistä lakiin. Tätä
varten olisi tehtävä tiiviisti yhteistyötä kansalaisyhteiskunnan ja
kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa. Georgia
harjoittaa varsin kehittynyttä toimintapolitiikkaa kansalaisten integraatiossa
ja vähemmistöjen suojelussa. Kansallisia toimintaperiaatteita suvaitsevaisuuden
ja kansalaiskulttuuriin integroitumisen edistämiseksi ja toimintasuunnitelmaa
vuosille 2009–2014 ollaan panemassa täytäntöön. Hallitus perusti kesäkuussa
2013 korkean tason virastojen yhteistyökomitean, jonka tehtävänä on suunnitella
uusia kansallisia toimintaperiaatteita ja uutta toimintasuunnitelmaa. Georgia
on tehostanut tukeaan vähemmistökielten käytölle viranomaisasioinnissa sekä
paikallisten topografisten merkkien yhteydessä. Näin se on alkanut valmistella
alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskevan eurooppalaisen peruskirjan
allekirjoittamista ja ratifiointia. Georgian
parlamentti hyväksyi 2. huhtikuuta 2014 päätöslauselman vuonna 1961 tehdyn
Yhdistyneiden Kansakuntien valtiottomuuden poistamista koskevan yleissopimuksen
ratifioimiseksi. Yleissopimuksen liittymiskirja talletettiin Geneveen 1.
heinäkuuta 2014. Georgian kansalaisuuslaki, joka tuli voimaan 11. kesäkuuta
2014, saattaa nykyisen oikeudellisen kehyksen yleissopimuksen periaatteita
vastaavaksi. Parlamentti
hyväksyi 30. huhtikuuta 2014 kansallisen ihmisoikeusstrategian vuosiksi
2014–2020 ja hallitus hyväksyi 9. heinäkuuta 2014 siihen liittyvän toimintasuunnitelman
vuosiksi 2014–2015. Strategia ja toimintasuunnitelma määrittelevät ihmisoikeusprioriteetit
ja tehostavat eri virastojen toimintaa. Strategian lähtökohtana on neljä
perusajatusta: suojelu valtion tekemiltä ihmisoikeusloukkauksilta, suojelu muiden
ihmisten tekemiltä ihmisoikeusloukkauksilta, järjestelmän kehittäminen siten,
että ihmisillä on mahdollisuus käyttää oikeuksiaan ja kansalaisten tietoisuuden
lisääminen oikeuksistaan. Strategiassa luetellaan 23 tärkeää toiminta-aluetta.
Toimintasuunnitelmasta käyvät ilmi päämäärät, erityis-tavoitteet, toimet,
vastuulliset virastot, aikataulu ja tulosindikaattorit. 3.
YLEISARVIOINTI JA SEURAAVAT VAIHEET Komissio
on arvioinut viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa
Georgiassa vakiintunutta menetelmää noudattaen asiaankuuluvien tietojen sekä
oikeudellisten ja poliittisten asiakirjojen perusteella. Georgiaan tehtiin
arviointikäynti, johon osallistui EU:n jäsenvaltioiden asiantuntijoita sekä komission
yksiköiden, Euroopan ulkosuhdehallinnon (EUH) ja EU:n Georgian-edustuston
edustajia. EU
on lisäksi seurannut Georgian edistymistä viisumivapautta koskevaan toiminta-suunnitelmaan
liittyvillä aloilla viisumien myöntämisen helpottamista sekä takaisinottoa
käsittelevien EU:n ja Georgian sekakomiteoiden, EU:n ja Georgian oikeus-,
vapaus- ja turvallisuusasioita sekä ihmisoikeuksia ja demokratiaa käsittelevän
alakomitean kautta. Kaikissa komiteoissa katsotaan, että sekä ihmisoikeuksia
koskeva vuoropuhelu että yhteistyö EU:n ja Georgian välillä sujuvat erittäin
hyvin. Sekä
ensimmäisessä että tässä toisessa Georgian edistymistä koskevassa kertomuksessa
kuvattu lainsäädännöllinen ja poliittinen kehitys on todiste siitä, että
Georgia on aidosti sitoutunut viisumipakon poistoon tähtäävään vuoropuheluun.
Komissio katsoo tehtyjen uudistusten sisällön ja laajuuden perinpohjaisen
analyysin perusteella, että Georgia on menestyksekkäästi täyttänyt
viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman ensimmäisen vaiheen edellytykset
ja että nyt tulee siirtyä toisen vaiheen edellytysten arviointiin. Toisessa
vaiheessa komissio keskittyy viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman
toisen vaiheen edellytysten täytäntöönpanon tehokkuuteen ja kestävyyteen. Se
seuraa myös lainsäädännöllisten ja poliittisten puitteiden asianmukaisuutta,
koska kummankin vaiheen edellytykset ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Komissio
jatkaa Georgian tukemista viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman
täytäntöönpanossa ja seuraa aktiivisesti kaikkien toimintasuunnitelman
edellytysten täyttämistä. Viisumivapautta koskevan toimintasuunnitelman
täytäntöönpanon edistymisestä on tarkoitus tiedottaa Euroopan parlamentille ja
neuvostolle vuonna 2015. [1] COM (2013) 808 final. [2] Kertomuksessa on otettu
huomioon tilanne 25. syyskuuta 2014.