5.2.2016   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 45/89

—

ottaa huomioon esimerkiksi Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 2, 3 ja 21 artiklaan sisältyvät Euroopan unionin arvot, tavoitteet, periaatteet ja politiikat,

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan,

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

—

ottaa huomion 9. joulukuuta 1948 tehdyn yleissopimuksen joukkotuhontana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi,

—

ottaa huomioon Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön,

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen 7. lokakuuta 2009 antaman päätöslauselman suojeluvastuusta (A/RES/63/308),

—

ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston huhtikuussa 2006 antaman päätöslauselman nro 1674 sekä turvallisuusneuvoston marraskuussa 2009 antaman päätöslauselman nro 1894 siviilien suojelusta aseellisissa konflikteissa (1),

—

ottaa huomioon naisia, rauhaa ja turvallisuutta koskevat YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmat 1325 (2000) ja 1820 (2008), naisiin ja lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan torjumista aseellisissa konflikteissa koskevan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1888 (2009), YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1889 (2009), jolla pyritään tiukentamaan YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1325 täytäntöönpanoa ja valvontaa, sekä YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1960 (2010), jolla luotiin mekanismi tiedon keräämiseen seksuaaliseen väkivaltaan aseellisessa selkkauksessa syyllistyneistä sekä heidän luetteloimiseensa,

—

ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 26. helmikuuta 2011 Libyasta antaman päätöslauselman 1970, jossa viitataan suojeluvastuuseen sekä sallitaan lukuisat muut kuin pakkokeinot julmuuksien leviämisen estämiseksi; ottaa huomioon YK:n turvallisuusneuvoston 17. maaliskuuta 2011 antaman päätöslauselman 1973 Libyan tilanteesta, ja toteaa, että tässä päätöslauselmassa annettiin jäsenvaltioille lupa toteuttaa kaikki tarvittavat toimet siviilien ja siviiliväestön asuttamien alueiden suojelemiseksi ja että siinä viitattiin ensimmäistä kertaa nimenomaisesti suojeluvastuun ensimmäiseen pilariin; toteaa, että sen jälkeen vastaavat viittaukset on sisällytetty YK:n päätöslauselmaan 1975 Norsunluurannikosta, YK:n päätöslauselmaan1996 Sudanista ja YK:n päätöslauselmaan 2014 Jemenistä,

—

ottaa huomioon YK:n vuoden 2005 huippukokouksen päätösasiakirjan 138 ja 139 kohdan (2),

—

ottaa huomioon väliintuloa ja valtiollista itsemääräämisoikeutta käsittelevän komitean (International Commission on Intervention and State Sovereignty) vuonna 2001 antaman raportin suojeluvastuun periaatteesta, uhkia, haasteita ja muutosta koskevan YK:n korkean tason paneelin vuonna 2004 antaman raportin ”A more secure world: our shared responsibility” (3) sekä YK:n pääsihteerin vuonna 2005 antaman raportin ”In larger freedom: towards development, security and human rights for all” (4),

—

ottaa huomioon YK:n pääsihteerin laatimat raportit ja erityisesti sen raportit seuraavista aiheista: suojeluvastuun täytäntöönpano (2009) (5), ennakkovaroitusjärjestelmä, arviointi ja suojeluvastuu (2010) (6), alueellisten ja paikallisten järjestelyjen osuus suojeluvastuun täytäntöönpanossa (2011) (7) sekä suojeluvastuusta ja sitä koskevasta oikea-aikaisesta ja määrätietoisesta toiminnasta (2012) (8),

—

ottaa huomioon YK:n pääsihteerin marraskuussa 2012 antaman YK:n toimia Sri Lankassa käsittelevän sisäisen tutkintaraportin, jossa tutkitaan kansainvälisen yhteisön epäonnistumista siviilien suojelussa humanitaaristen ja ihmisoikeuksia koskevien lakien laajamittaisilta rikkomisilta ja esitetään YK:n tulevia toimia koskevia suosituksia, jotta voidaan puuttua tehokkaasti vastaaviin tilanteisiin, joihin liittyy suuriin ihmisjoukkoihin kohdistuvia julmia rikoksia,

—

ottaa huomioon YK:n pääsihteerin 25. heinäkuuta 2012 antaman raportin ”Strengthening the role of mediation in the peaceful settlement of disputes, conflict prevention and resolution”,

—

ottaa huomioon Brasilian 9. syyskuuta 2011 YK:lle esittämän aloitteen suojelun vastuullisuudesta sekä käsitteen kehittämiseen ja edistämiseen liittyvistä näkökohdista (”Responsibility while protecting: elements for the development and promotion of a concept”),

—

ottaa huomioon vuonna 2001 hyväksytyn Euroopan unionin ohjelman väkivaltaisten konfliktien estämiseksi (Göteborgin ohjelma) ja sen täytäntöönpanoa käsittelevät vuotuiset kertomukset,

—

ottaa huomioon 25. toukokuuta 2010 hyväksytyt EU:n painopisteet YK:n yleiskokouksen 65. istuntoa varten (9),

—

ottaa huomioon vuoden 2012 Nobelin rauhanpalkinnon, joka ei ole vain tunnustus EU:n historiallisesta panoksesta rauhan säilyttämiseen Euroopassa ja koko maailmassa vaan vahvistaa myös odotuksia siitä, että EU pyrkii vastedes kansainvälisen oikeuden sääntöihin perustuvaan ja rauhanomaisempaan maailmanjärjestykseen,

—

ottaa huomioon kehityspolitiikkaa koskevan eurooppalaisen konsensuksen (10) sekä humanitaarista apua koskevan eurooppalaisen konsensuksen (11),

—

ottaa huomioon 8. kesäkuuta 2011 antamansa suosituksen neuvostolle YK:n yleiskokouksen 66. istunnosta (12) sekä 13. kesäkuuta 2012 antamansa suosituksen neuvostolle YK:n yleiskokouksen 67. istunnosta (13),

—

ottaa huomioon 16. helmikuuta 2012 antamansa päätöslauselman parlamentin kannasta YK:n ihmisoikeusneuvoston 19. istuntoon (14),

—

ottaa huomioon 11. toukokuuta 2011 antamansa päätöslauselman ”EU maailmanlaajuisena toimijana: sen rooli monenvälisissä järjestöissä” (15),

—

ottaa huomioon 19. helmikuuta 2009 antamansa päätöslauselman Euroopan turvallisuusstrategiasta ja Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta (16),

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 121 artiklan 3 kohdan ja 97 artiklan,

—

ottaa huomioon ulkoasiainvaliokunnan mietinnön sekä kehitysyhteistyövaliokunnan lausunnon (A7-0130/2013),

A.

ottaa huomioon, että YK:n vuoden 2005 huippukokouksen päätösasiakirjassa annetaan ensimmäistä kertaa suojeluvastuun periaatteen yleinen määritelmä; ottaa huomioon, että YK:n huippukokouksen päätösasiakirjan 138 ja 139 kohdassa esitetty suojeluvastuun periaate on tärkeä askel kohti rauhanomaisempaa maailmaa, koska se velvoittaa valtiot suojelemaan kansalaisiaan kansanmurhalta, sotarikoksilta, etnisiltä puhdistuksilta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan ja velvoittaa lisäksi kansainvälisen yhteisön auttamaan valtioita tämän tehtävän hoitamisessa ja puuttumaan asiaan, jos ne eivät pysty suojelemaan kansalaisiaan näiltä neljältä mainitulta rikokselta ja loukkaukselta;

B.

ottaa huomioon, että suojeluvastuun periaate perustuu kolmeen pilariin: i) kukin valtio on ensisijaisesti velvollinen suojelemaan omia kansalaisiaan kansanmurhalta, sotarikoksilta, etnisiltä puhdistuksilta ja rikoksilta ihmisyyttä vastaan, ii) kansainvälisen yhteisön on tuettava valtioita suojeluvastuun täytäntöönpanossa ja iii) kansainvälisen yhteisön on ryhdyttävä kollektiivisiin toimiin jos jokin valtio ei selvästi kykene suojelemaan kansalaisiaan tai syyllistyy itse mainittuihin rikoksiin;

C.

toteaa, että kuten YK:n vuoden 2005 huippukokouksen päätösasiakirjaa edeltävässä suojeluvastuuta koskevassa asiakirjassa ja erityisesti väliintuloa ja valtiollista itsemääräämisoikeutta käsittelevän komitean (Commission on Intervention and State Sovereignty) vuonna 2001 antamassa raportissa kehotettiin, suojeluvastuun periaatetta on täsmennetty sisällyttämällä siihen ennaltaehkäisyä koskeva vastuu, reagointivastuu ja jälleenrakennusvastuu väliintuloa ja valtiollista itsemääräämisoikeutta käsittelevän komitean raportin mukaisesti;

D.

pitää myönteisenä suojeluvastuun periaatteen kehittämistä, koska siten selvennetään ja lujitetaan valtioiden velvoitteita varmistaa siviiliväestön suojelu; toteaa, että tämä kansainvälisen yhteisön epäonnistumisista Ruandassa vuonna 1994 syntynyt periaate on kansojen yhteisön selviytymisen kannalta ratkaiseva;

E.

katsoo, että tämän oikeutetun voimankäytön on kyseisissä tapauksissa tapahduttava harkitusti, oikeasuhteisesti ja rajoitetusti;

F.

toteaa, että suojeluvastuun periaatteen kehittäminen on tärkeä askel kohti kansanmurhan, sotarikosten, etnisten puhdistusten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten ennakointia ja ehkäisemistä sekä niihin puuttumista ja kohti kansainvälisen oikeuden perusperiaatteiden, erityisesti kansainvälisen humanitaarisen oikeuden sekä kansainvälisten pakolais- ja ihmisoikeuslakien, noudattamista; katsoo, että kyseistä periaatetta pitäisi noudattaa mahdollisimman johdonmukaisesti ja yhdenmukaisesti ja että tämän tavoitteen saavuttamiseksi on ratkaisevan tärkeää, että ennakkovaroitus- ja arviointimenettelyt toteutetaan asianmukaisesti, harkitusti ja ammattimaisesti ja että voimankäyttöön turvaudutaan vasta viimeisenä keinona;

G.

toteaa, että yli kymmenen vuotta suojeluvastuun käsitteen käyttöönoton jälkeen ja kahdeksan vuotta sen jälkeen, kun kansainvälinen yhteisö vahvisti suojeluvastuun periaatteen YK:n huippukokouksessa vuonna 2005, viimeaikaiset tapahtumat ovat jälleen osoittaneet, että kyseisen periaatteen kattamaan neljään rikokseen on tärkeää ja haasteellista puuttua oikea-aikaisesti ja määrätietoisesti ja että suojeluvastuu on määriteltävä tarkemmin sen tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi ja suuriin ihmisjoukkoihin kohdistuvien julmuuksien estämiseksi;

H.

katsoo, että suojeluvastuun periaatetta – ja erityisesti sen ennalta ehkäisevää ulottuvuutta – kehittämällä voidaan edistää kansainvälisiä toimia rauhanomaisemman maailman kehittämiseksi; toteaa, että monet suuriin ihmisjoukkoihin kohdistuvat julmat rikokset liittyvät väkivaltaisiin konflikteihin ja edellyttävät siten tehokkaiden valmiuksien luomista rakenteellista ja toimivaa konfliktienestoa varten, jotta voiman käyttöön viimeisenä keinona jouduttaisiin turvautumaan mahdollisimman harvoin;

I.

toteaa, että kaikkien YK:n peruskirjan VI, VII ja VIII luvussa mainittujen keinojen, kuten muiden kuin pakkokeinojen sekä kollektiivisten toimien, käyttäminen on äärimmäisen tärkeää, jotta suojeluvastuun periaatetta voitaisiin kehittää edelleen ja jotta se olisi aiempaa oikeutetumpi;

J.

katsoo, että tehokkain tapa ehkäistä konflikteja, väkivaltaa ja inhimillistä kärsimystä on edistää ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamista, oikeusvaltion periaatteiden noudattamista, hyvää hallintoa, ihmisten turvallisuutta, talouden kehitystä, köyhyyden poistamista, osallisuutta, sosioekonomisia oikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, demokraattisia arvoja ja käytäntöjä sekä taloudellisen epätasa-arvoisuuden vähentämistä;

K.

toteaa, että vuonna 2011 Libyassa toteutettu sotilaallinen väliintulo osoitti tarpeen selventää alueellisten ja paikallisten järjestöjen asemaa suojeluvastuun periaatteen soveltamisessa; toteaa, että kyseiset järjestöt voisivat toimia suojeluvastuun täytäntöönpanossa sekä toimien oikeuttajina että aktiivisina toteuttajina, mutta niillä ei useinkaan ole valmiuksia ja voimavaroja tätä varten;

L.

katsoo, että ihmisoikeuksilla on keskeinen asema kansainvälisissä suhteissa;

M.

toteaa, että on tarpeen muuttaa suojeluvastuun periaatetta koskevaa unionin lähestymistapaa, johon olisi otettava mukaan suojeluvastuun sisällyttäminen kaikkiin kehitysyhteistyötä, avun antamista ja kriisinhallintaa koskeviin unionin malleihin; toteaa, että tämän olisi perustuttava ohjelmiin, joihin jo sisältyy suojeluvastuun periaate;

N.

katsoo, että suojeluvastuun periaatteen ennalta ehkäisevän osuuden johdonmukaisemmalla täytäntöönpanolla, välitystoimet ja varhaisessa vaiheessa toteutetut ennalta ehkäisevät diplomaattiset toimet mukaan luettuina, voitaisiin vähentää konfliktien ja väkivallan uhkaa ja auttaa estämään niiden laajentuminen, mikä vähentäisi osaltaan myös tarvetta turvautua kansainväliseen väliintuloon reagointivastuun nojalla; toteaa, että kaksiraiteinen diplomatia on tärkeä ennaltaehkäisevän diplomatian väline, jossa hyödynnetään sovittelupyrkimysten inhimillistä ulottuvuutta;

O.

toteaa, että suojeluvastuun periaate on ensisijaisesti ennaltaehkäisevä järjestelmä ja että sotilaallisten väliintulojen olisi oltava viimeinen keino tilanteissa, joissa sovelletaan suojeluvastuun periaatetta; toteaa, että suojeluvastuun periaatetta on sovellettava mahdollisuuksien mukaan ensisijaisesti diplomaattisten ja pitkän aikavälin toimien avulla, joissa keskitytään valmiuksien kehittämiseen ihmisoikeuksien, hyvän hallinnon, oikeusvaltion, köyhyyden vähentämisen ja koulutuksen ja terveydenhuollon painottamisen, koulutuksen ja kaupankäynnin kehittämisen avulla toteutettavan konfliktienehkäisyn, tehokkaan asevalvonnan ja laittoman asekaupan torjumisen ja varhaisvaroitusjärjestelmien tehostamisen aloilla; toteaa lisäksi, että on olemassa monia vaihtoehtoisia ei-sotilaallisia pakottamiskeinoja, kuten ennaltaehkäisevää diplomatiaa, sanktioita, tilivelvollisuusjärjestelmiä ja välitysmenettelyjä; katsoo, että EU:n on edelleen toimittava johtavassa asemassa konfliktien ehkäisyssä;

P.

toteaa, että alueellisten järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeä ulottuvuus suojeluvastuun periaatetta koskevassa työssä; katsoo, että siksi on vahvistettava ennaltaehkäisyä ja tehokkaiden toimintapolitiikkojen määrittelyä koskevia alueellisia valmiuksia edellä mainittujen neljän rikostyypin ehkäisemiseksi ja tunnistamiseksi; toteaa, että vuonna 2014 pidettävä EU:n ja Afrikan huippukokous tarjoaa hyvän tilaisuuden osoittaa tukea Afrikan unionin johtajia kohtaan ja edistää Afrikan osuutta suojeluvastuun periaatteen toteuttamiseen;

Q.

ottaa huomioon, että toimivaa sovittelua koskevissa YK:n suuntaviivoissa tunnistetaan ongelma, että myös Kansainvälisen rikostuomioistuimen antamat pidätysmääräykset, sanktiointijärjestelmät sekä terrorismin torjuntaan tarkoitetut kansalliset ja kansainväliset toimet vaikuttavat siihen, miten jotkut konfliktin osapuolet voidaan osallistaa sovitteluprosessiin; ottaa huomioon, että välitöntä asioihin puuttumista vaativien rikosten määrittelyssä kansainvälisessä oikeudessa on edistytty merkittävästi Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisen jälkeen; toteaa, että näiden määritelmien täyttymisen arviointiin tarkoitettua riippumatonta mekanismia ei edelleenkään ole olemassa, mikä on olennainen puute; toteaa, että Rooman perussäännön täytäntöönpano tehostaisi Kansainvälisen rikostuomioistuimen työtä; toteaa, että kaikki kansainväliseen yhteisöön kuuluvat valtiot eivät ole ratifioineet Rooman perussääntöä;

R.

toteaa, että Kansainvälinen rikostuomioistuin ja suojeluvastuu liittyvät toisiinsa, koska kummankin tavoitteena on estää kansanmurhia, ihmisyyttä vastaan tehtyjä rikoksia ja sotarikoksia; toteaa, että suojeluvastuun periaatteella tuetaan yhtäältä Kansainvälisen rikostuomioistuimen tavoitetta torjua rankaisemattomuutta pyrkimällä varmistamaan, että valtiot noudattavat oikeudellista vastuutaan, mutta se vahvistaa toisaalta myös Kansainvälisen rikostuomioistuimen soveltamaa täydentävyysperiaatetta, jonka mukaan päävastuu syytteiden nostamisesta kuuluu valtioille;

S.

katsoo, että Kansainvälisellä rikostuomioistuimella on rikosten torjunnan lisäksi tärkeä rooli myös valtioiden jälleenrakentamisessa ja sovittelumenettelyissä;

T.

toteaa, että EU on aina edistänyt aktiivisesti suojeluvastuun periaatetta kansainvälisissä yhteyksissä; katsoo, että EU:n on vahvistettava asemaansa kansainvälisenä poliittisena toimijana ihmisoikeuksien ja humanitaarisen oikeuden edistämisessä antamalla niille poliittista tukea myös omissa toimissaan;

U.

toteaa, että myös EU:n jäsenvaltiot ovat tukeneet suojeluvastuun periaatetta mutta vain muutama jäsenvaltio on sisällyttänyt periaatteen kansallisiin asiakirjoihinsa;

V.

toteaa, että viimeaikaiset kokemukset tietyistä kriiseistä, kuten Sri Lankan, Norsunluurannikon, Libyan ja Syyrian kriisistä, ovat osoittaneet, että edelleen on vaikeaa päästä yhteisymmärrykseen siitä, miten voidaan varmistaa suojeluvastuun periaatteen oikea-aikainen ja tehokas täytäntöönpano ja löytää yhteinen poliittinen tahto sekä varmistaa tehokkaat valmiudet kansallisten tai paikallisten viranomaisten tai ei-valtiollisten toimijoiden suorittamien kansanmurhien, etnisten puhdistusten ja ihmisyyttä vastaan tehtyjen rikosten ja niistä siviileille koituvien menetysten ehkäisemiseksi tai lopettamiseksi;

W.

toteaa, että tilanteissa, joissa suojeluvastuun periaatetta sovelletaan, on erittäin tärkeää säilyttää ero sotilaallisten ja humanitaaristen toimijoiden valtuuksien välillä, jotta varmistetaan luottamus kaikkien humanitaaristen toimijoiden neutraaliuteen ja puolueettomuuteen ja vältetään todellisten avuntoimitusten ja lääkinnällisen tai minkä tahansa muunlaisen avun, edunsaajien luo pääsyn tai paikan päällä olevan humanitaarisen henkilökunnan henkilökohtaisen turvallisuuden vaarantuminen;

X.

toteaa, että Brasilian tekemä aloite suojelun vastuullisuudesta on tervetullut lisä suojeluvastuun periaatteen toimeksiannon täytäntöönpanoon sovellettavien kriteerien kehittämiseen, mukaan luettuna soveltamisalan oikeasuhteisuus ja intervention kesto, seurausten tasapainoisuus, poliittisten tavoitteiden selvyys etukäteen ja intervention perusteita koskeva avoimuus; katsoo, että hyväksyttyjen toimeksiantojen seurantaa ja tarkistusmenettelyjä olisi vahvistettava muun muassa kansanmurhien ennaltaehkäisyä ja suojeluvastuun periaatetta käsittelevien YK:n pääsihteerin erityisneuvonantajien sekä YK:n ihmisoikeusvaltuutetun avulla ja että ne olisi toteutettava oikeudenmukaisesti, harkitusti ja ammattimaisesti ilman poliittista asiaan puuttumista tai kaksinaismoraalia (17);

Y.

ottaa huomioon, että kansainvälisen yhteisön välitöntä asioihin puuttumista vaativien rikosten määrittelyssä kansainvälisessä oikeudessa on edistytty merkittävästi Kansainvälisen rikostuomioistuimen perustamisen jälkeen; toteaa, että näiden määritelmien soveltamista koskevia riippumattomia arviointimekanismeja ei edelleenkään ole olemassa, mikä on olennainen puute;

Z.

katsoo, että YK:n ihmisoikeusvaltuutetulla on tärkeä rooli ajankohtaisia suuriin ihmisjoukkoihin kohdistuvia julmia rikoksia koskevan tietoisuuden lisäämisessä; katsoo, että YK:n ihmisoikeusneuvoston merkitys suojeluvastuun periaatteen täytäntöönpanossa kasvaa jatkuvasti, koska se voi antaa tiedonhankintavaltuuskunnille ja tutkintalautakunnille valtuudet neljää aiemmin mainittua rikosta ja loukkausta koskevien tietojen keräämiseksi ja arvioimiseksi ja sillä on yhä paremmat mahdollisuudet vedota suojeluvastuun periaatteeseen Libyan tai Syyrian tilanteen kaltaisissa kriiseissä;

AA.

toteaa, että suojeluvastuun periaatteen kapea-alainen mutta syvällekäyvä täytäntöönpano rajoittaisi sen soveltamisen koskemaan vain neljää edellä mainittua suuriin joukkoihin kohdistuvaa julmaa rikosta ja loukkausta;

AB.

katsoo, ettei suojeluvastuun periaatetta pitäisi soveltaa humanitaaristen hätätilanteiden ja luonnonkatastrofien yhteydessä; katsoo, ettei humanitaarisia toimia tulisi käyttää poliittisten toimien tekosyynä ja että kaikkien asianosaisten toimijoiden on kunnioitettava humanitaarista toimintaa;

AC.

katsoo, että konfliktien jälkeisissä tilanteissa on tarjottava kokonaisvaltaista apua ja että vakavia ihmisoikeusloukkauksia koskevan vastuuvelvollisuuden, kansainvälisen humanitaarisen oikeuden noudattamisen sekä rankaisemattomuuden torjunnan varmistaminen edellyttää lisätoimia;

1.

suosittaa komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, Euroopan ulkosuhdehallinnolle, komissiolle, jäsenvaltioille ja neuvostolle, että

2.

kannustaa komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa

3.

kehottaa komission varapuheenjohtajaa / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkeaa edustajaa

4.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja tiedoksi komissiolle, komission varapuheenjohtajalle / unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkealle edustajalle, Euroopan ulkosuhdehallinnolle ja jäsenvaltioille.