52013PC0560

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille jäsenvaltioille Euroopan sosiaalirahastosta myönnettävästä määrärahasta /* COM/2013/0560 final - 2013/0271 (COD) */


PERUSTELUT

1.           EHDOTUKSEN TAUSTA

Vuosien 2014–2020 uutta monivuotista rahoituskehystä koskevien neuvottelujen yhteydessä olisi aiheellista käsitellä tiettyjä näiden neuvottelujen tuloksista nousevia kysymyksiä.

Sen vuoksi Euroopan komissio ehdottaa, että Euroopan sosiaalirahaston vuoden 2013 määrärahojen lisäsitoumuksina Ranskalle myönnetään 100 miljoonaa euroa, Italialle 30 miljoonaa euroa ja Espanjalle 20 miljoonaa euroa. Koska asetuksessa määrät ilmaistaan vuoden 2004 hintoina, vastaavien määrien yhteissumma on kuitenkin 126 miljoonaa euroa siten, että Ranskan osuus on 84 miljoonaa euroa, Espanjan 17 miljoonaa euroa ja Italian 25 miljoonaa euroa.

Korvausta maksetaan vuosilta 2007–2013, ja määrärahat ovat käytössä joustovälineen kautta.

2.           KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET

Ulkoisia sidosryhmiä ei kuultu.

3.           EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN SISÄLTÖ

Seuraavia artikloja ehdotetaan muutettaviksi: kokonaismäärärahoja koskeva 18 artikla, lähentymistavoitteen määrärahoja koskeva 19 artikla, alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen määrärahoja koskeva 20 artikla ja talousarviositoumuksia koskeva 75 artikla. Lisäksi ehdotetaan muutettavaksi liitettä I, joka koskee maksusitoumusmäärärahojen vuotuista jakautumista, ja liitettä II, joka koskee varojen myöntämisessä käytettäviä perusteita ja menetelmiä.

4.           VAIKUTUS TALOUSARVIOON

Vuoden 2013 sitoumuksiin lisätään Ranskan, Italian ja Espanjan osalta yhteensä 150 miljoonaa euroa, jotka kohdennetaan ESR:ään.         

2013/0271 (COD)

Ehdotus

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille jäsenvaltioille Euroopan sosiaalirahastosta myönnettävästä määrärahasta

EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, jotka

ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 177 artiklan,

ottavat huomioon Euroopan komission ehdotuksen,

sen jälkeen kun esitys lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu kansallisille parlamenteille,

ottavat huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnon[1],

ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[2],

noudattavat tavallista lainsäätämisjärjestystä,

sekä katsovat seuraavaa:

(1)       Vuosien 2014–2020 monivuotista rahoituskehystä koskevien neuvottelujen yhteydessä olisi aiheellista käsitellä tiettyjä näiden neuvottelujen tuloksista nouseva kysymyksiä.

(2)       Kesäkuun 27 ja 28 päivänä 2013 pidetyssä Eurooppa-neuvoston kokouksessa katsottiin, että näihin kysymyksiin olisi löydettävä budjettiratkaisu niiden jäsenvaltioiden osalta, joihin nämä kysymykset eniten vaikuttavat, toisin sanoen Ranskan, Italian ja Espanjan osalta.

(3)       Nykyinen talouskriisi huomioon ottaen ja unionin taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi ja keinona auttaa näitä jäsenvaltioita erityispyrkimyksissä ratkaisun löytämiseksi työttömyyteen, ja varsinkin nuorisotyöttömyyteen, sekä köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyviin tilanteisiin olisi korotettava Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) kyseisille kolmelle jäsenvaltiolle myönnettäviä vuoden 2013 määrärahoja.

(4)       Jotta kyseisille jäsenvaltioille myönnettävät määrät voidaan vahvistaa neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006[3] liitteessä I, olisi mukautettava säännöksiä, joissa säädetään rahaston kokonaismäärärahoista niiden kolmen tavoitteen osalta, joihin ne vaikuttavat, sekä kyseisen asetuksen liitettä II, jossa vahvistetaan maksusitoumusmäärärahojen jäsenvaltiokohtaisen alustavan vuosijaon perusteet ja menetelmät.

(5)       Jotta varmistetaan vuoden 2013 maksusitoumusmäärärahojen korotuksen vaikuttavuus ja helpotetaan toimenpideohjelmien täytäntöönpanoa, olisi otettava huomioon kyseisten jäsenvaltioiden kyky hyödyntää ESR:n lähentymistavoitetta sekä alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitetta.

(6)       Jotta toimenpideohjelmilla on tarpeeksi aikaa hyödyntää lisämäärärahoja, on myös tarpeen pidentää talousarviositoumusten määräaikaa niiden toimenpideohjelmien osalta, joihin asetuksen (EY) N:o 1083/2006 liitteessä II vahvistetut uudet määrät on tarkoitus suunnata.

(7)       Koska kyseiset maksusitoumusmäärärahat koskevat vuotta 2013, tämän asetuksen olisi tultava voimaan kiireellisesti.

(8)       Sen vuoksi asetusta (EY) N:o 1083/2006 olisi muutettava,

OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN:

1 artikla

Muutetaan asetus (EY) N:o 1083/2006 seuraavasti:

1)         Muutetaan 18 artikla seuraavasti:

a)         Korvataan 1 kohdan ensimmäinen alakohta seuraavasti:

”Rahastojen maksusitoumuksiin käytettävissä olevat varat kaudella 2007–2013 ovat 308 542 551 107 euroa vuoden 2004 hintoina liitteessä I olevan vuosijakauman mukaisesti.”

b)         Korvataan 3 kohta seuraavasti:

”3. Liitteessä II olevassa 12–30 kohdassa ja 32 kohdassa tarkoitetut määrät sisällytetään 19, 20 ja 21 artiklassa tarkoitettuihin määriin, ja ne on yksilöitävä selkeästi ohjelma-asiakirjoissa.”

2)         Korvataan 19 ja 20 artikla seuraavasti:

”19 artikla

Lähentymistavoitteen määrärahat

Lähentymistavoitteen kokonaismäärärahat ovat 81,53 prosenttia 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista varoista eli yhteensä 251 543 760 146 euroa, ja ne jaetaan osa-alueittain seuraavasti:

a) 70,50 prosenttia eli yhteensä 177 338 880 991 euroa 5 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun rahoitukseen käyttäen jäsenvaltiokohtaisen alustavan jaon perusteina tukikelpoista väestöä, alueellista vaurautta, kansallista vaurautta ja työttömyysastetta;

b) 4,98 prosenttia eli yhteensä 12 521 289 405 euroa 8 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun erityiseen siirtymäkauden tukeen käyttäen jäsenvaltiokohtaisen alustavan jaon perusteina tukikelpoista väestöä, alueellista vaurautta, kansallista vaurautta ja työttömyysastetta;

c) 23,23 prosenttia eli yhteensä 58 433 589 750 euroa 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun rahoitukseen käyttäen jäsenvaltiokohtaisen alustavan jaon perusteina väestöä, kansallista vaurautta ja pinta-alaa;

d) 1,29 prosenttia eli yhteensä 3 250 000 000 euroa 8 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuun erityiseen siirtymäkauden tukeen.

20 artikla

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen määrärahat

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen kokonaismäärärahat ovat 15,96 prosenttia 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista varoista eli yhteensä 49 239 337 841 euroa, ja ne jaetaan osa-alueittain seuraavasti:

a) 78,91 prosenttia eli yhteensä 38 854 031 211 euroa 6 artiklassa tarkoitettuun rahoitukseen käyttäen jäsenvaltiokohtaisen alustavan jaon perusteina tukikelpoista väestöä, alueellista vaurautta, työttömyysastetta, työllisyysastetta ja asukastiheyttä; ja

b) 21,09 prosenttia eli yhteensä 10 385 306 630 euroa 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuun erityiseen siirtymäkauden tukeen käyttäen jäsenvaltiokohtaisen alustavan jaon perusteina tukikelpoista väestöä, alueellista vaurautta, kansallista vaurautta ja työttömyysastetta.”

3)         Korvataan 21 artiklan 1 kohdan johdantolause seuraavasti:

”Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen kokonaismäärärahat ovat 2,51 prosenttia 18 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuista varoista eli 7 759 453 120 euroa; nämä määrärahat, liitteessä II olevassa 22 kohdassa tarkoitettua määrää lukuun ottamatta, jaetaan osa-alueittain seuraavasti:

4)         Lisätään 75 artiklaan 1 b kohta seuraavasti:

”1b. Poiketen siitä, mitä 1 kohdassa säädetään, liitteessä II olevassa 32 kohdassa tarkoitettuja määriä koskevat talousarviositoumukset on tehtävä 30 päivään kesäkuuta 2014 mennessä.”

5)         Korvataan liite I seuraavasti:

”LIITE I

Maksusitoumusmäärärahojen vuotuinen jakautuminen 2007–2013

(viitattu 18 artiklassa)

(Euroa, vuoden 2004 hintoina)

2007 || 2008 || 2009 || 2010 || 2011 || 2012 || 2013

42 863 000 000 || 43 318 000 000 || 43 862 000 000 || 43 860 000 000 || 44 073 000 000 || 44 723 000 000 || 45 843 551 107

6)         Lisätään liitteeseen II seuraava kohta:

”32. ESR:sta myönnetään vuodeksi 2013 lisärahoitusta 125 513 290 euroa seuraavasti: Ranskalle myönnetään 83 675 527 euroa, Italialle myönnetään 25 102 658 euroa ja Espanjalle myönnetään 16 735 105 euroa.”     

2 artikla

Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä.

Tämä asetus on kaikilta osiltaan velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa.

Tehty Brysselissä

Euroopan parlamentin puolesta                    Neuvoston puolesta

Puhemies                                                       Puheenjohtaja

SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

1.         PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA

            1.1.      Ehdotuksen/aloitteen nimi

            1.2.      Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB)

            1.3.      Ehdotuksen/aloitteen luonne

            1.4.      Tavoitteet

            1.5.      Ehdotuksen/aloitteen perustelut

            1.6.      Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto

            1.7.      Hallinnointitapa (hallinnointitavat)

2.         HALLINNOINTI

            2.1.      Seuranta- ja raportointisäännöt

            2.2.      Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä

            2.3.      Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi

3.         EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET

            3.1.      Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat

            3.2.      Arvioidut vaikutukset menoihin

            3.2.1.   Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin

            3.2.2.   Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin

            3.2.3.   Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin

            3.2.4.   Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa

            3.2.5.   Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet

            3.3.      Arvioidut vaikutukset tuloihin

SÄÄDÖSEHDOTUKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

1.           PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA

1.1.        Ehdotuksen/aloitteen nimi

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille jäsenvaltioille Euroopan sosiaalirahastosta myönnettävästä määrärahasta

1.2.        Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB)[4]

Aluepolitiikka; toiminto 13.03

Työllisyys ja sosiaaliasiat; toiminto 04.02

1.3.        Ehdotuksen/aloitteen luonne

¨Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen.

¨ Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen[5].

x Ehdotus/aloite liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen.

¨ Ehdotus/aloite liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen.

1.4.        Tavoitteet

1.4.1.     Komission monivuotinen strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista ehdotus/aloite tukee

1.4.2.     Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä

Erityistavoite nro

Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä

1.4.3.     Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset

Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen

1.4.4.     Tulos- ja vaikutusindikaattorit

Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan

1.5.        Ehdotuksen/aloitteen perustelut

1.5.1.     Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä

Työttömyyteen ja etenkin nuorisotyöttömyyteen sekä köyhyyteen ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyvä tilanne

1.5.2.     EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo

Ehdotuksella lujitetaan nykyisiä ESR-määrärahoja edellä mainittujen tarpeiden tukemiseksi

1.5.3.     Vastaavista toimista saadut kokemukset

Ei sovelleta

1.5.4.     Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut

Lisämäärärahoilla lujitetaan nykyistä ESR-budjettia

1.6.        Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto

xEhdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto on rajattu.

· x Ehdotuksen/aloitteen mukainen toiminta alkaa asetuksen hyväksymispäivänä ja päättyy ohjelmien hyväksymispäivänä.

· x Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna 2013 ja päättyvät vuonna 2017.

¨ Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu.

· Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV,

· minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa.

1.7.        Hallinnointitapa (hallinnointitavat)[6]

Vuoden 2013 talousarvion tapauksessa

¨ komissio hallinnoi suoraan keskitetysti

¨ välillinen keskitetty hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty

· ¨  toimeenpanovirastoille

· ¨  yhteisöjen perustamille elimille[7]

· ¨  kansallisille julkisoikeudellisille yhteisöille tai julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yhteisöille

· ¨  henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään varainhoitoasetuksen 49 artiklan mukaisessa perussäädöksessä

x Hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa

¨ Hajautettu hallinnointi yhteistyössä kolmansien maiden kanssa

¨ Hallinnointi yhteistyössä kansainvälisten järjestöjen kanssa (tarkennettava)

· Jos käytetään useampaa kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava lisätietoja.

Vuoden 2014 talousarviosta lähtien

¨ Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä

· ¨ yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään

· ¨  toimeenpanovirastoja

x Hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa

¨ Välillinen hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty

· ¨ kolmansille maille tai niiden nimeämille elimille

· ¨ kansainvälisille järjestöille ja niiden erityisjärjestöille (tarkennettava)

· ¨Euroopan investointipankille tai Euroopan investointirahastolle

· ¨ varainhoitoasetuksen 208 ja 209 artiklassa tarkoitetuille elimille

· ¨ julkisoikeudellisille yhteisöille

· ¨ sellaisille julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yksityisoikeudellisille elimille, jotka antavat riittävät rahoitustakuut

· ¨ jäsenvaltion yksityisoikeuden mukaisille elimille, joille on annettu tehtäväksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden täytäntöönpano ja jotka antavat riittävät rahoitustakuut

· ¨ henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa SEU-sopimuksen V osaston mukaisia yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan erityistoimia ja jotka nimetään asiaa koskevassa perussäädöksessä.

· Jos käytetään useampaa kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava lisätietoja.

2.           HALLINNOINTI

2.1.        Seuranta- ja raportointisäännöt

Asetuksen (EY) N:o 1083/2006 säännöksiä sovelletaan

2.2.        Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä

2.2.1.     Todetut riskit

Asetuksen (EY) N:o 1083/2006 säännöksiä sovelletaan

2.2.2.     Tiedot käyttöön otetusta sisäisen valvonnan järjestelmästä

Asetuksen (EY) N:o 1083/2006 säännöksiä sovelletaan

2.2.3.     Arvio tarkastusten kustannustehokkuudesta ja odotettavissa olevasta virheriskin tasosta

Asetuksen (EY) N:o 1083/2006 säännöksiä sovelletaan

2.3.        Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi

Asetuksen (EY) N:o 1083/2006 säännöksiä sovelletaan

3.           EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET

3.1.        Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat

· Talousarviossa jo olevat budjettikohdat

Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä

Moniv. rahoitus­kehyk­sen otsake || Budjettikohta || Määrä­rahalaji || Rahoitusosuudet

|| JM/EI-JM[8] || EFTA-mailta[9] || ehdokas­mailta[10] || kolman­silta mailta || varainhoito­asetuksen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitus­osuudet

1b || ESR – Lähentyminen 04 02 17 || JM || EI || EI || EI || EI

1b || ESR – Alueellinen kilpailukyky 04 02 19 || JM || EI || EI || EI || EI

· Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat: EI

Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä

Moniv. rahoitus­kehyk­sen otsake || Budjettikohta || Määrä­rahalaji || Rahoitusosuudet

Numero Nimi || JM/EI-JM || EFTA-mailta || ehdokas­mailta || kolman­silta mailta || varainhoito­asetuksen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitus­osuudet

|| || || KYL-LÄ/EI || KYL-LÄ/EI || KYL-LÄ/EI || KYL­LÄ/EI

3.2.        Arvioidut vaikutukset menoihin

3.2.1.     Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Monivuotisen rahoitus­kehyk­sen otsake || || Otsake 1b …………………………………………………………………

Pääosasto: EMPL || || || vuosi n[11] || vuosi n + 1 || vuosi n + 2 || vuosi n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ

Ÿ Toimintamäärärahat (nykyhintoina) || || || || || || || ||

04 02 17 || Sitoumukset || (1) || 16,7 || 0 || 0 || 0 || || || ||

Maksut || (2) || 0 || 0 || 8,35 || 8,35 || || || ||

04 02 19 || Sitoumukset || (1a) || 133,3 || 0 || 0 || 0 || || || ||

Maksut || (2a) || 0 || 0 || 66,65 || 66,65 || || || ||

Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat[12] || || || || || || || ||

Budjettikohdan numero || || (3) || ei sov. || ei sov. || ei sov. || ei sov. || || || || ei sovel­leta

EMPL-pääosaston määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || =1+1a +3 || 150 || 0 || 0 || 0 || || || || 150

Maksut || =2+2a +3 || 0 || 0 || 0 || 150 || || || || 150

Koska rakennerahastoihin sovellettavan maksusäännön mukaisesti maksupyynnöt kohdennetaan aikaisimpaan avoimeen talousarviositoumukseen, nämä lisäsitoumukset, joilla täydennetään vuosiksi 2007–2013 myönnettyjen määrärahojen viimeistä erää, edellyttävät maksumäärärahojen lisäystä vasta myöhemmässä vaiheessa. 

Ÿ Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || || || || || || || ||

Maksut || (5) || || || || || || || ||

Ÿ Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || || || || || || || ||

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN …. kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || =4+ 6 || || || || || || || ||

Maksut || =5+ 6 || || || || || || || ||

Jos ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia useampaan otsakkeeseen:

Ÿ Toimintamäärärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || (4) || || || || || || || ||

Maksut || (5) || || || || || || || ||

Ÿ Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ || (6) || || || || || || || ||

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–4 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (viitemäärä) || Sitoumukset || =4+ 6 || || || || || || || ||

Maksut || =5+ 6 || || || || || || || ||

Monivuotisen rahoitus­kehyk­sen otsake || 5 || ”Hallintomenot”

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

|| || || vuo­si n || vuosi n + 1 || vuo­si n + 2 || vuo­si n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ

PO: EMPL ||

Ÿ Henkilöresurssit || ei sov. || ei sov. || ei sov. || ei sov. || || || || ei sovel­leta

Ÿ Muut hallintomenot || ei sov. || ei sov. || ei sov. || ei sov. || || || || ei sovel­leta

YHTEENSÄ || Määrärahat || ei sov. || ei sov. || ei sov. || ei sov. || || || || ei sovel­leta

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) || ei sov. || ei sov. || ei sov. || ei sov. || || || || ei sovel­leta

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

|| || || vuo­si n[13] || vuosi n + 1 || vuo­si n + 2 || vuo­si n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1–5  kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ || Sitoumukset || || || || || || || ||

Maksut || || || || || || || ||

3.2.2.     Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin

· ¨  Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja

· x Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: (asetuksessa (EY) N:o 1083/2006 määritetyn tuotoksen lisääminen)

Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Tavoitteet ja tuotokset ò || || || vuo­si n || vuosi n + 1 || vuo­si n + 2 || vuo­si n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YHTEENSÄ

TUOTOKSET

Tyyppi[14] || Keskimäär. kus­tan­nuk­set || Lukumäärä || Kus­tan­nus || Lukumäärä || Kus­tan­nus || Lukumäärä || Kus­tan­nus || Lu­ku­mää­rä || Kus­tan­nus || Lu­ku­mää­rä || Kus­tan­nus || Lu­ku­mää­rä || Kus­tan­nus || Lu­ku­mää­rä || Kus­tan­nus || Lu­ku­mää­rä yh­teen­sä || Kustan­nukset yhteen­sä

ERITYISTAVOITE 1[15] … || || || || || || || || || || || || || || || ||

- tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || ||

- tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || ||

- tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || ||

Välisumma erityistavoite 1 || || || || || || || || || || || || || || || ||

ERITYISTAVOITE 2 … || || || || || || || || || || || || || || || ||

- tuotos || || || || || || || || || || || || || || || || || ||

Välisumma erityistavoite 2 || || || || || || || || || || || || || || || ||

KUSTANNUKSET YHTEENSÄ || || || || || || || || || || || || || || || ||

3.2.3.     Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin

3.2.3.1.  Yhteenveto

· x Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja.

· ¨  Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti:

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

|| vuosi n[16] || vuosi n + 1 || vuosi n + 2 || vuosi n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || YH­TEEN­SÄ

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 || || || || || || || ||

Henkilöresurssit || || || || || || || ||

Muut hallintomenot || || || || || || || ||

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma || || || || || || || ||

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEE­SEEN 5 sisältymättömät[17] || || || || || || || ||

Henkilöresurssit || || || || || || || ||

Muut hallintomenot || || || || || || || ||

Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEE­SEEN 5 sisältymättömät, välisumma || || || || || || || ||

YH­TEEN­SÄ || || || || || || || ||

Henkilöresursseja koskeva määrärahatarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutettujen uudelleenjärjestelyjen tuloksena saaduilla määrärahoilla sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.

3.2.3.2.  Henkilöresurssien arvioitu tarve

· x Ehdotus/aloite ei edellytä lisähenkilöresursseja.

· ¨  Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti:

Arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna

|| vuo­si n || vuosi n + 1 || vuo­si n + 2 || vuo­si n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)

Ÿ Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikainen henkilöstö) || ||

XX 01 01 01 (päätoimipaikka ja komission edustustot EU:ssa) || || || || || || ||

XX 01 01 02 (edustustot EU:n ulkopuolella) || || || || || || ||

XX 01 05 01 (epäsuora tutkimustoiminta) || || || || || || ||

10 01 05 01 (suora tutkimustoiminta) || || || || || || ||

Ÿ Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna)[18] ||

XX 01 02 01 (CA, INT, SNE – katetaan kokonais­määrärahoista) || || || || || || ||

XX 01 02 02 (CA, LA, SNE, INT ja JED EU:n ulkopuolisissa edustustoissa) || || || || || || ||

XX 01 04 yy[19] || - päätoimi­paikassa || || || || || || ||

- EU:n ulkop. edustus­toissa || || || || || || ||

XX 01 05 02 (CA, INT, SNE – epäsuora tutkimustoiminta) || || || || || || ||

10 01 05 02 (CA, INT, SNE – suora tutkimustoiminta) || || || || || || ||

Muu budjettikohta (mikä?) || || || || || || ||

YH­TEEN­SÄ || || || || || || ||

XX viittaa kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon.

Henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa.

Kuvaus henkilöstön tehtävistä:

Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt ||

Ulkopuolinen henkilöstö ||

3.2.4.     Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa

· ¨  Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen.

· ¨  Ehdotus/aloite edellyttää monivuotisen rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista.

Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät.

· x Ehdotus/aloite edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista tai monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista.[20]

Vuoden 2013 talousarviossa jää otsakkeen 1b enimmäismäärään nähden 16,7 miljoonan euron liikkumavara. Otsakkeeseen 1b kuuluvien ohjelmien erityisluonne huomioon ottaen 133,3 miljoonan euron erotus olisi saatava joustovälineestä.

3.2.5.     Ulkopuolisten tahojen rahoitusosuudet

· x Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja.

· Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio):

määrärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

|| vuosi n || vuosi n + 1 || vuosi n + 2 || vuosi n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) || Yht.

Rahoitukseen osallistuva taho || || || || || || || ||

Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ || || || || || || || ||

3.3.        Arvioidut vaikutukset tuloihin

· x Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin.

· ¨  Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti:

¨         vaikutukset omiin varoihin

¨         vaikutukset sekalaisiin tuloihin

milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella)

Tulopuolen budjettikohta || Käytettä­vissä olevat määrä­rahat kuluvana varainhoi­tovuonna || Ehdotuksen/aloitteen vaikutus[21]

vuosi n || vuosi n + 1 || vuosi n + 2 || vuosi n + 3 || … ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6)

Momentti … || || || || || || || ||

[1]               EUVL C […], […], s. […].

[2]               EUVL C […], […], s. […].

[3]               Neuvoston asetus (EY) N:o 1083/2006, annettu 11 päivänä heinäkuuta 2006, Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa ja koheesiorahastoa koskevista yleisistä säännöksistä sekä asetuksen (EY) N:o 1260/1999 kumoamisesta (EUVL L 210, 31.7.2006, s. 25).

[4]               ABM: toimintoperusteinen johtaminen; ABB: toimintoperusteinen budjetointi.

[5]               Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 54 artiklan 2 kohdan a tai b alakohdassa.

[6]               Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla osoitteessa http://www.cc.cec/budg/man/budgmanag/budgmanag_en.html

[7]               Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 185 artiklassa.

[8]               JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat.

[9]               EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto.

[10]             Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat.

[11]             Vuosi n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi.

[12]             Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.

[13]             Vuosi n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi.

[14]             Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit).

[15]             Kuten kuvattu kohdassa 1.4.2 ”Erityistavoitteet”.

[16]             Vuosi n on ehdotuksen/aloitteen toteutuksen aloitusvuosi.

[17]             Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta.

[18]             CA = sopimussuhteiset toimihenkilöt, LA = paikalliset toimihenkilöt, SNE = kansalliset asiantuntijat, INT = vuokrahenkilöstö, JED = nuoremmat asiantuntijat.

[19]             Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön enimmäismäärä (entiset BA-budjettikohdat).

[20]             Katso (vuodet 2007–2013 kattavan) toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta.

[21]             Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja vastaava 25 prosentin osuus.