Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisistä säännöistä rautatieyritysten kirjanpidon säännönmukaistamiseksi annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1192/69 kumoamisesta /* COM/2013/026 final - 2013/0013 (COD) */
PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Asetuksen (ETY) N:o 1192/69 mukaan
jäsenvaltiot saavat korvata 36 luetellulle rautatieyritykselle sellaisten
velvoitteiden aiheuttamat maksut, joita muiden liikennemuotojen yrityksillä ei
ole, kuten erityiset perhelisät ja eläkkeet. Kun säännönmukaistamista koskevia sääntöjä
sovelletaan asianmukaisesti, tällaisen tuen katsotaan soveltuvan
sisämarkkinoille ja jäsenvaltiot vapautetaan valtiontukien
ilmoittamisvelvoitteista. Jäsenvaltioiden on kuitenkin virallisesti julkaistava
tekemänsä korvauspäätökset. Nykyisin vain muutama jäsenvaltio tukeutuu
asetukseen perustellakseen tällaisia korvauksia. Asetus laadittiin ennen markkinoiden
vapauttamista aikana, jolloin Euroopan rautatieliikennettä kehitettiin
pääasiassa kansallisten rajojen sisäpuolella ja rautatieyritykset vastasivat
sekä rautatieliikenteen harjoittamisesta että rautatieinfrastruktuurin
hallinnasta. Asetuksen tavoitteena tällaisilla monopolistisilla markkinoilla
oli tuolloin asettaa rautatieyritykset ja muissa liikennemuodoissa toimivat
yritykset tasaveroiseen kilpailuasemaan. Euroopan tasolla on 1990-luvulta lähtien
hyväksytty joukko lainsäädäntötoimenpiteitä (jotka tunnetaan
rautatiepaketteina), joiden tarkoituksena on asteittain elvyttää
rautatieliikenne luomalla Euroopan tasolla yhdennetty yhteinen rautatiealue.
Kyseisellä lainsäädännöllä on avattu rautateiden tavaraliikenteen ja
kansainvälisen henkilöliikenteen markkinat kilpailulle. Yhtenäisestä
eurooppalaisesta rautatiealueesta (uudelleenlaadittu teksti) 21 päivänä
marraskuuta 2012 hyväksytyllä Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä
2012/34/EU[1]
on vahvistettu tietyt perustavanlaatuiset periaatteet, joiden mukaan
rautatieyrityksiä on johdettava kaupallisiin yrityksiin sovellettavien
periaatteiden mukaisesti, kapasiteetin myöntämisestä ja
infrastruktuurimaksuista vastaavien yksiköiden on oltava erillisiä
rautatieliikennettä harjoittavista yksiköistä (olennaisten toimintojen
eriyttäminen) ja niillä on oltava erillinen kirjanpito (ristiintukemisen
estämiseksi), kaikilla EU:n kriteerien mukaisesti toimiluvan saaneilla
rautatieyrityksillä on oltava oikeus käyttää rautatieinfrastruktuuria
oikeudenmukaisin ja syrjimättömin edellytyksin ja rataverkon haltijat voivat
saada valtionrahoitusta. Asetus (ETY) N:o 1192/69 on epäjohdonmukainen
ja ristiriidassa nykyisin voimassaolevan lainsäädännön kanssa useasta syystä. i) Koska rautatieyrityksiä on johdettava
kaupallisiin yrityksiin sovellettavien periaatteiden mukaisesti, niille ei
voida myöntää valtion korvauksia vakuutus-, eläke- tai muita toimintamenoja
varten (lukuun ottamatta julkisten palvelujen tarjoamisesta maksettavia
korvauksia). Tästä periaatteesta määrätään jo laajalti perussopimuksen
valtiontukisäännöissä, mutta se vahvistetaan lisäksi rautatieyritysten valtiontukia
koskevissa ohjeissa (2008/C 184/07). ii) Asetuksen mukaisiin korvauksiin
oikeutettujen rautatieyritysten luettelo ja asetuksessa vahvistettu luokittelu
korvaustyypeistä, joita kyseisille rautatieyrityksille voidaan maksaa,
perustuvat oletukselle, että infrastruktuurin hallinta kuuluu rautatieyritysten
tehtäviin, mikä on ristiriidassa olennaisten toimintojen eriyttämisen ja
erillisen kirjanpidon periaatteiden kanssa. iii) Asetuksen (ETY) N:o 1192/69 mukaan
ainoastaan 36 rautatieyritystä voi saada korvausta. Asetus on saattanut olla
järkeenkäypä aikana, jolloin rautatieyritykset kilpailivat ainoastaan muiden
liikennemuotojen mutta eivät muiden rautatieyritysten kanssa; vapautetuilla
markkinoilla, joilla rautatieyritykset kilpailevat suoraan perinteisten
monopolien kanssa, ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista harjoittaa yritysten
välistä syrjintää. Jos rautatieyritysten taloudellisen toiminnan olosuhteet
ovat (asetuksen vuoksi) erilaiset, uudet tulokkaat eivät pääse markkinoille
syrjimättömin edellytyksin. Uusien tulokkaiden voi esimerkiksi olla vaikeaa
houkutella työntekijöitä perinteisiltä rautatieyrityksiltä, koska perinteiset
yritykset voivat ehkä tarjota asetuksen perusteella saamiensa tukien vuoksi
paremmat eläke-ehdot. Asetuksen luokan IV nojalla suoritetut
korvaukset (tasoristeysten kustannukset) koskevat rataverkon haltijoiden
tehtäviin liittyviä kustannuksia, joihin on direktiivin 2012/34/EU
8 artiklan nojalla mahdollista saada valtion rahoitusta. Vaikka asetuksen
luokan IV nojalla suoritettavat korvaukset olisivat sopusoinnussa nykyisen
lainsäädännön kanssa, asetuksen luokka IV on silti tarpeeton. Käsillä olevalla ehdotuksella kumota kyseinen
asetus poistetaan EU:n lainsäädännön epäjohdonmukaisuuksia ja edistetään
lainsäädännön yksinkertaistamista poistamalla vanhentunut säädös. 2. SIDOSRYHMIEN KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTEN
ARVIOINNIN TULOKSET 2.1 Kuuleminen Komissio pyysi toukokuussa 2010 ja kesäkuussa
2011 jäsenvaltioilta tietoja asetuksen soveltamisesta. Vastauksista paljastui,
että vuosina 2007–2010 suurin osa jäsenvaltioista ei ollut saanut
rautatieyrityksiltä korvausanomuksia eikä maksanut asetuksen mukaisia
korvauksia. Jäsenvaltioiden enemmistö niinikään ilmoitti, ettei asetukselle
niiden mukaan ollut enää tarvetta. Jotkin jäsenvaltiot ilmaisivat nimenomaisen
tukensa asetuksen kumoamiselle ja käsityksensä siitä, että asetus on
vanhentunut. Joidenkin jäsenvaltioiden mielestä asetuksen asiaankuuluvat luokat
voitaisiin säilyttää, mutta koska luokkaa IV lukuun ottamatta kaikkien luokkien
perusteella suoritettavat korvausmaksut ovat muun lainsäädännön vastaisia, näin
ei voida tehdä. Toisille jäsenvaltioille seikka oli yhdentekevä tai ne eivät
ilmaisseet asetuksen tarpeellisuudesta mitään kantaa. Vain kolme jäsenvaltiota
(Belgia, Saksa ja Irlanti) ilmoitti, että niissä oli käytetty asetusta
oikeusperustana korvausmaksuille vuosina 2008–2010. Asetuksen (ETY) N:o 1192/69 mukaiset jäsenvaltioiden raportoimat
korvausmaksut (arvioidut tai toteutuneet) vuonna 2010 (miljoonaa euroa) || Luokka I Kuolemat ja loukkaantumiset työpaikalla || Luokka III Eläkkeet || Luokka IV Tasoristeykset || Yhteensä Belgia || (0,322) || - || - || (0,322) Saksa || - || - || 72,8 || 72,8 Irlanti || - || 24,1 || 4,2 || 28,3 Yhteensä || (0,322) || 24,1 || 77,0 || 100,8 Myös Puola ilmoitti hiljattain komissiolle,
että PKP PLK -rautatieyritykselle suoritetaan vuonna 2012 korvausmaksuja
(luokka IV) 7,9 miljoonaa euroa. Jäsenvaltiot käyttävät nykyisin vain kolmea
korvausluokkaa (I, III ja IV). Tietyt asetuksen mukaiset korvausluokat eivät
enää ole voimassa (luokat V–VIII). Jäljellä olevista muista korvausluokista (II
ja IX–XV) ainoatakaan ei enää sovelleta. Julkisen palvelun velvoitteiden
suorittamisesta maksettuja korvauksia lukuun ottamatta valtion
rautatieyrityksille maksamat korvaukset eivät ole yhteensopivia sen
rautatieyritysten hallintaa koskevan periaatteen kanssa, jonka mukaan
rautatieyrityksiä on johdettava kuten kaupallisia yrityksiä. Ne ovat
ristiriidassa myös valtiontukisääntöjen sekä kirjanpidon eriyttämistä ja
rautatieinfrastruktuurin syrjimättömiä käyttöoikeuksia koskevien periaatteiden
kanssa. Asetuksen luokka IV on tarpeeton, koska rataverkon haltijan tehtäviä
varten suoritettavat korvaukset voidaan tehdä direktiivin 2012/34/EU nojalla.
Asetuksen luokkien määrän vähentämisellä sisältämään vain nykyisen lainsäädännön
kanssa sopusoinnussa olevat luokat olisi sama vaikutus kuin asetuksen
kumoamisella: siinä poistettaisiin yhteensopimattomat luokat mutta jätettäisiin
jäsenvaltioille mahdollisuus antaa rataverkon haltijalle sen tehtäviin
liittyvää rahoitusta, mm. tasoristeyksien kustannuksiin liittyvien kustannusten
kattamiseksi. 2.2 Kumoamisen vaikutukset Jäsenvaltioiden toimittamien tietojen
perusteella voidaan päätellä, että kumoamisen vaikutukset olisivat erittäin
vähäiset. Luokka I Vuosina 2008–2010 Belgia vastaanotti SNCB
Holding -yhtiöltä luokkaa I koskevia korvaushakemuksia (maksuista, jotka
rautatieyrityksen on suoritettava mutta jotka muilla talouden aloilla suorittaa
valtio, mm. kuolemaan tai loukkaantumisiin johtaneista tapaturmista aiheutuneet
maksut). Vuoden 2010 osalta asetuksen mukaisen korvaustaseen laskettiin olevan
negatiivinen: SNCB Holding -yhtiön on maksettava Belgian valtiolle takaisin
0,323 miljoonaa euroa. Asetuksen (ETY) N:o 1192/69 kumoamisen
vaikutus olisi luokan I korvausmaksujen kannalta lähes olematon. SNCB:n olisi
liityttävä olemassa olevaan yksityiseen vakuutusjärjestelmään. Belgia on
ilmoittanut harkitsevansa tätä vaihtoehtoa. Kaikki järjestelmän vaihtamiseen
liittyvät kustannukset saataisiin runsain mitoin katettua sillä, että asetuksen
mukaisiin vuotuisiin korvaushakemuksiin ja -laskelmiin liittyvä hallinnollinen
taakka poistuisi. Luokka III Vuosina 2008–2010 Irlanti suoritti
CIE-rautatieyritykselle luokkaan III kuuluvia maksuja (eläkemaksut, joista
rautatieyritykset vastaavat eri ehdoin kuin muut kuljetusyritykset). Vuonna
2010 luokkaan III kuuluvien maksujen kokonaismäärä oli 24,1 miljoonaa euroa. Asetuksen (ETY) N:o 1192/69 kumoamisen
vaikutus olisi luokan III korvausmaksujen kannalta hyvin vähäinen.
CIE-rautatieyritykselle korvatut rataverkon haltijan työvoimakustannuksiin
liittyvät eläkemaksut voidaan perustella direktiivin 2012/34/EU 8 artiklan
nojalla rahoituksena rataverkon haltijan tehtävien hoitoa varten. CIE:lle
korvatut julkisen palvelun velvoitteisiin liittyviin työvoimakustannuksiin
liittyvät eläkemaksut voidaan perustella korvauksena asetuksessa (EY) N:o
1370/2007 määriteltyjen julkisen palvelun velvoitteiden suorittamisesta ja
vapauttaa valtiontukien ilmoittamisvaatimuksesta. (Tällä hetkellä kaikesta
rautateiden henkilöliikenteestä 100 prosenttia liikennöidään julkisen palvelun
velvoitteen alaisena.) CIE:lle muuhun kuin julkisen palvelun velvoitteiden
mukaiseen rautatieliikenteeseen (eli tavaraliikenteeseen) liittyvien
eläkemaksujen korvaaminen edellyttäisi valtiontukea koskevan ilmoituksen
tekemistä. Tavaraliikenteen osuuden arvioidaan olevan 5,2 prosenttia CIE:n
rautatieliikennetoiminnasta, mikä vastaa karkeasti 3,4:ää prosenttia sen
työvoimasta. Niinpä eläkkeisiin liittyvistä CIE:lle maksetuista korvauksista
alle miljoona euroa liittyy tavaraliikenteeseen. Ainoastaan näihin CIE:lle
suoritettaviin maksuihin (sekä julkisen palvelun velvoitteen ulkopuoliseen
henkilöliikenteeseen – jota tällä hetkellä ei harjoiteta lainkaan – liittyviin
maksuihin CIE:lle) sovellettaisiin valtiontukien ilmoittamissääntöjä. Luokka IV Irlanti, Saksa ja Puola ovat suorittaneet
maksuja luokan IV mukaisesti (tasoristeyksiin liittyviä kustannuksia). Vuonna
2010 Irlanti suoritti CIE:lle 4,2 miljoonan euron edestä maksuja luokan IV
mukaisesti. Saksan DB Netz AG:lle ja Usedomer Bäderbahn GmbH:lle vuonna 2010
maksamien korvausten määräksi on arvioitu 72,8 miljoonaa euroa; tästä määrästä
alle 0,5 prosenttia maksettiin Usedomer Bäderbahnille. Vuonna 2012 Puola aikoo
maksaa luokan IV mukaisia korvauksia PKP PLK:lle noin 7,9 miljoonaa euroa. Asetuksen (ETY) N:o 1192/69 kumoamisen
vaikutus olisi luokan IV korvausmaksujen kannalta lähes olematon. CIE:lle, DB
Netzille ja PKP PLK:lle korvatut rataverkon haltijan työvoimakustannuksiin
liittyvät eläkemaksut voidaan perustella direktiivin 2012/34/EU 8 artiklan
nojalla rahoituksena rataverkon haltijan tehtävien hoitoa varten. Näitä maksuja
voi edelleen suorittaa, kun asetus on kumottu ja siten poistettu asetuksen
soveltamiseen liittyvät hallinnolliset muodollisuudet, kuten vuotuisten
säännönmukaistamista koskevien hakemusten käsittely, taloudellisen taakan tai
hyödyn arviointi, korvausmäärien määrittäminen, asetuksen säännösten
perusteella tehtävien päätösten riittävä valmistelu ja virallinen
julkaiseminen. Usedomer Bäderbahnille suoritettaviin hyvin vähäisiin maksuihin
sovellettaisiin valtiontukien ilmoittamista koskevia sääntöjä. 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLINEN SISÄLTÖ Ehdotuksen tarkoituksena on kumota asetus
(ETY) N:o 1192/69. 2013/0013 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisistä säännöistä rautatieyritysten
kirjanpidon säännönmukaistamiseksi annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o
1192/69 kumoamisesta (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN PARLAMENTTI JA EUROOPAN
UNIONIN NEUVOSTO, jotka ottavat huomioon Euroopan unionin toiminnasta
tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 91 ja 109 artiklan, ottavat huomioon Euroopan komission
ehdotuksen, sen jälkeen kun esitys
lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttäväksi säädökseksi on toimitettu
kansallisille parlamenteille, ottavat huomioon Euroopan talous- ja
sosiaalikomitean lausunnon[2],
ottavat huomioon alueiden komitean lausunnon[3], noudattavat tavallista
lainsäätämisjärjestystä, sekä katsovat seuraavaa: (1) Asetuksen (ETY) N:o 1192/69
mukaan jäsenvaltiot saavat korvata 36 luetellulle rautatieyritykselle
sellaisten velvoitteiden aiheuttamat maksut, joita muiden liikennemuotojen
yrityksillä ei ole. Säännönmukaistamista koskevien sääntöjen asianmukainen
soveltaminen johtaa siihen, että jäsenvaltiot vapautetaan valtiontukien
ilmoitusvelvoitteista. (2) Euroopan tasolla on
hyväksytty joukko lainsäädäntötoimenpiteitä, joilla on avattu rautateiden
tavaraliikenteen ja kansainvälisen henkilöliikenteen markkinat kilpailulle;
näistä erityisesti yhtenäisestä eurooppalaisesta rautatiealueesta
(uudelleenlaadittu teksti) 21 päivänä marraskuuta 2012 hyväksytyllä Euroopan
parlamentin ja neuvoston direktiivillä 2012/34/EU on vahvistettu tietyt
perustavanlaatuiset periaatteet, joiden mukaan rautatieyrityksiä on johdettava kaupallisiin
yrityksiin sovellettavien periaatteiden mukaisesti, kapasiteetin myöntämisestä
ja infrastruktuurimaksuista vastaavien yksiköiden on oltava erillisiä
rautatieliikennettä harjoittavista yksiköistä ja niillä on oltava erillinen
kirjanpito, kaikilla EU:n kriteerien mukaisesti toimiluvan saaneilla
rautatieyrityksillä on oltava oikeus käyttää rautatieinfrastruktuuria
oikeudenmukaisin ja syrjimättömin edellytyksin ja rataverkon haltijat voivat
saada valtionrahoitusta. (3) Asetus (ETY) N:o 1192/69 on
epäjohdonmukainen ja ristiriidassa nykyisin voimassaolevan lainsäädännön
kanssa. Nykyisissä vapautettujen markkinoiden oloissa rautatieyritykset
kilpailevat suoraan lueteltujen rautatieyritysten kanssa, joten kyseisten
kahden rautatieyritysten ryhmän välistä syrjintää ei ole enää
tarkoituksenmukaista ylläpitää. (4) Näin ollen on aiheellista
kumota asetus (ETY) N:o 1192/69, jotta poistetaan EU:n lainsäädännön
epäjohdonmukaisuuksia ja edistetään näin lainsäädännön yksinkertaistamista
poistamalla vanhentunut säädös, OVAT HYVÄKSYNEET TÄMÄN ASETUKSEN: 1 artikla Kumotaan asetus (ETY) N:o 1192/69. 2 artikla Tämä asetus tulee voimaan seuraavana päivänä
sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tämä asetus on kaikilta osiltaan
velvoittava, ja sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa jäsenvaltioissa. Tehty Brysselissä Euroopan parlamentin puolesta Neuvoston
puolesta Puheenjohtaja Puheenjohtaja [1] EUVL L 343, 14.12.2012, s. 32. [2] EUVL C , , s. . [3] EUVL C , , s. .