11.6.2014   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 177/78

1.1

Tämä kuulemista koskeva tiedonanto on osa laajempaa keskustelua siitä, miten EU voi säilyttää kustannustehokkaasti ja ympäristön kannalta hyväksyttävällä tavalla kriittisten raaka-aineiden varannot sekä teollisuutta että eläinten ja ihmisten elämän ylläpitämistä varten globalisoituneessa maailmassa, jossa väkiluku kasvaa ja kilpailu kiristyy jatkuvasti. Se tarjoaa tietoon perustuvan, tasapainoisen ja riittävän yhteenvedon fosforipohjaisten tuotteiden tuonnista ja niiden käytöstä elintarvikkeisiin ja muihin välttämättömiin sovelluksiin.

1.2

Komissio esittää 11 kysymystä, joihin ETSK vastaa ja joista se antaa konkreettisia suosituksia. ETSK panee merkille European Sustainable Phosphorus Platform -organisaation (ESPP) antaman panoksen, joka todennäköisesti on tulosta maatalouden tuottavuutta ja kestävyyttä koskevasta eurooppalaisesta innovaatiokumppanuudesta (EIP). ETSK tukee näitä aloitteita ja luottaa siihen, että niissä tehtyä työtä hyödynnetään hyvin.

1.3

ETSK kannattaa tätä lähestymistapaa, jolla – kuten komissio huomauttaa – ei välttämättä ole tarkoitus tuottaa uutta erityistä lainsäädäntöä. Saattaa olla asianmukaisempaa kysyä oikeita kysymyksiä ja varmistaa, että oikeat tiedot ovat saatavilla, jotta muut voivat tehdä parempia tietoon perustuvia päätöksiä. Parhaat käytännöt on yksilöitävä ja niistä on tiedotettava, jotta muut voivat seurata niitä.

1.4

Tämä saattaa edellyttää lyhytaikaista markkinatukea uusille tekniikoille ja tarvittaessa pidempiaikaista sääntelyyn liittyvää tukea oleellisina pidettyjen muutosten tekemiseksi. Fosforin hallinnointia ja kierrätystä koskevista tavoitteista on todennäköisesti apua; niiden toteuttaminen jäsenvaltiotasolla olisi jätettävä niille, joita asia koskee läheisemmin.

2.1

Fosfori on elämälle välttämätön alkuaine. Sitä voidaan kierrättää loputtomiin, mutta sitä ei voida korvata. Sitä esiintyy laajalti maankuoressa, mutta käyttökelpoiset raakafosfaattivarannot keskittyvät vain muutamiin valtioihin, jotka kaikki yhtä lukuun ottamatta (Suomi) ovat EU:n ulkopuolella.

2.2

Jätteet, kasvi-, eläin- ja ihmisperäiset jätemassat mukaan lukien, sisältävät kaikki fosforia. Niitä kaikkia kierrätetään vaihtelevassa määrin takaisin maaperän käyttöön jätehuollon auttamiseksi ja viljelykasvien ravinnoksi. Joillain alueilla on fosforiylijäämiä, ja tätä pidetään ongelmana, joka aiheuttaa veden laadun huonontumista ja rehevöitymistä (liiallisista ravinteista johtuvaa kasvillisuuden kasvua); toisilla alueilla taas on fosforivajetta, minkä vuoksi niillä ei saada suuria satoja. Vaihteleva ihmis- ja eläintiheys kärjistää näitä ongelmia.

2.3

Edellä esitetyistä seikoista johtuviin ongelmiin ja mahdollisuuksiin kiinnitettiin vain vähän huomiota raakafosfaatin käytön 50 ensimmäisenä vuotena. Fosforivarat näyttivät riittäviltä, hinnat pysyivät vakaina ja alhaisina, ja sadot ja karjan tuotto kasvoivat rajusti. Vuonna 2008 tämä muuttui äkillisesti. Kiina näki, että fosforista saattaisi tulla kotimaassa pulaa, ja asetti tullin fosforin viennille. Maailmanmarkkinahinnat nousivat jyrkästi, mikä vaikutti elintarvikkeiden hintoihin, ja pohdittiin, oliko mahdollista, että ”fosforihuippu” oli jo saavutettu.

2.4

Kun maailman varannot arvioitiin uudelleen kaksi vuotta myöhemmin, ne kymmenkertaistuivat ja ongelma näytti katoavan, mutta epäilykset asioiden todellisesta tilasta vahvistuivat. Joka tapauksessa oli aika ruveta esittämään vakavia kysymyksiä.

3.1.1

Raakafosfaatti on fosforin ensisijainen lähde, jonka avulla lisätään satoja ja eläinten kasvua ja siten ruokitaan jatkuvasti kasvava väestö. Tunnetut fosforivarannot keskittyvät muutamiin valtioihin. Vain ne valtiot, joilla on niiden omat tarpeet ylittävää selvää ylijäämää, ovat todennäköisiä fosforin viejävaltioita. Arvellaan, että ainoastaan pieni osa (16 prosenttia) tuotetusta fosforista myydään (Rosemarin & Jensen, European Sustainable Phosphorus Conference, maaliskuu 2013). Monia toimittajavaltioista pidetään poliittisesti haavoittuvina. Markkinat eivät ole täysin avoimet eivätkä moitteettomasti toimivat. EU ei ole fosforin osalta omavarainen, ja sen työpaikkoja on kadonnut, kun lopputuotteiden (lannoitteiden ja fosforipohjaisten kemikaalien) tuotanto on siirtynyt toimittajavaltioihin.

3.1.2

Tähän voidaan vastata vain globaalilla tasolla: jos jokin väkirikas ja/tai vauras suuren kysynnän valtio katsoo raaka-aineiden saantinsa, elintarvikehuolto mukaan luettuna, olevan vaarassa, kaikki tuonnista riippuvaiset valtiot tai alueet joutuvat vaaraan. Tämä koskee myös raaka-aineista valmistettuja tuotteita. Tämä on otettava huomioon kaikissa tutkimuksissa, varsinkin aloilla, joilla tuotantomallit ovat muuttuneet ja ensisijainen kysyntä on nykyisin EU:n ulkopuolella.

3.1.3

Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on selvästi ”kyllä”. Haasteena on löytää kustannustehokkaita tapoja lisätä omavaraisuutta. Vuonna 2008 tapahtuneen 700 prosentin hinnannousun jälkeinen kehitys on osoittautunut arvokkaaksi. Vaikka hinnat ovat sen jälkeen laskeneet, tietoisuus olemassa olevista riskeistä on osaltaan edistänyt investointeja koko toimitusketjussa. Yhtä lailla tärkeää on lisätä tietoisuutta toimitusketjun kaikkiin vaiheisiin liittyvistä ympäristövaikutuksista ja ymmärtää, miten ne voidaan minimoida kustannustehokkaasti. Komission EIP:n ja ESPP:n avulla antama tuki tutkimukselle ja sidosryhmien osallistumiselle on ratkaisevan tärkeää.

3.1.4

Tunnetuista fosforivarannoista 75 prosenttia on Marokossa ja Länsi-Saharassa (Rosemarin & Jensen, European Sustainable Phosphorus Conference, maaliskuu 2013). Marokon vienti hallitsee fosforin maailmanmarkkinoita. Muita EU:lle fosforia toimittavia valtioita ovat Tunisia ja Syyria. Venäjä on raakafosfaatin ja lopputuotteiden tärkeä toimittaja. Jordania ja Egypti vievät suuria määriä fosforia. Kannustimet naapuruus- ja muiden kahdenvälisten sopimusten vahvistamiseksi ovat ilmeiset.

3.1.5

Tätä aihetta on käsitelty perusteellisesti lokakuussa 2013 hyväksytyssä ETSK:n lausunnossa ”EU:lle elintärkeiden tuotteiden tuonnin turvaaminen unionin nykyisen kauppapolitiikan ja muiden asiaan liittyvien politiikkojen avulla” (1). On myös ilmeistä, että EU:n toimielinten on sovellettava jäsenvaltioiden puolesta johdonmukaista, yhteistyöhakuista, kokonaisvaltaista, tietoon perustuvaa, oikea-aikaista, poliittisesti tietoista ja taktisesti toteutettua lähestymistapaa.

3.2.1

ETSK kannattaa sitä, että komissio käyttää tuoreita vuoden 2010 jälkeisiä tietoja tarjonnasta – ja laajassa mielessä myös kysynnästä –, joskin kaikkia tietoja on pidettävä suuntaa-antavina pikemmin kuin tarkkoina. Koska kaikki tunnetut varannot muodostavat alle miljoonasosan (ppm) kaikesta maankuoressa olevasta fosforista, ETSK pitää hyvin epätodennäköisenä, että kaikki hyödynnettävissä olevat varannot olisi löydetty, ja vielä epätodennäköisempänä, että louhinta- ja talteenottotekniikat eivät kehittyisi edelleen. Kysyntää voidaan vähentää jatkamalla prosessia fosforin poistamiseksi pesuaineista ja tehostamalla fosforin käyttöä lannoitteissa tai siirtymällä vähälihaiseen ruokavalioon tai vakauttamalla väestön suuruus.

3.2.2

Kun otetaan huomioon nykyisiin varantoihin liittyvät monet muuttujat ja epävarmuustekijät, on vaikea nähdä, miten Hubbertin käyrät ja fosforihuippua koskevat ennusteet olisivat hyödyllisiä välineitä lyhyen aikavälin ennusteiden tekemisessä.

3.2.3

ETSK kannattaa teknistä ja taloudellista yhteistyötä toimittajavaltioiden kanssa uusien varantojen löytämiseksi, fosforin louhinnan, jakelun ja jalostamisen ympäristövaikutusten vähentämiseksi, tarvittavan infrastruktuurin, myös rautateiden ja satamien, rakentamiseksi sekä enemmän lisäarvoa sisältävien lannoitetuotteiden paikallisen jalostustoiminnan lisäämiseksi.

3.2.4

Tämä ei kuitenkaan vaikuta EU:n fosforia koskevan politiikan ensisijaisiin tavoitteisiin, jotka ovat EU:n sisäisen omavaraisuuden lisääminen ja fosforin liiallisen käytön vaikutusten lievittäminen. Paremmat tiedot EU:n ja erityisesti niiden jäsenvaltioiden sisäisistä fosforivirroista, joissa kysyntä on kasvussa, ovat erittäin tärkeitä kustannustehokkaiden käytäntöjen ja toimien laatimiseksi. Eteneminen kohti vakaata elintarviketurvallisuutta riippuu tästä.

3.3.1

Erityisesti varantoja koskevia koko maailman kattavia tietoja tuottaa Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos kansainvälisen lannoitealan kehityskeskuksen ja muiden organisaatioiden, kuten australialaisen Joint Ore Resources Committeen avustuksella. Viime vuosien tapahtumien perusteella voidaan vain toivoa, että ne parantavat suoritustaan. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestölle on hyvin tärkeää saada luotettavia tietoja. EU voisi keskittää toimensa tähän, mukaan lukien toimet kysynnän vähentämiseksi etenkin Aasian paljon fosforia kuluttavissa valtioissa sekä kaikkien toimittajavaltioiden varantojen uudelleenarvioinnin tukemiseksi.

3.3.2

Myös paremmat tiedot kysyntävirroista ja mahdollisuuksista optimoida sekä tarjonta että kysyntä Euroopassa ovat tärkeitä. ESPP tarjoaa ilmeisimmän tien tämän saavuttamiseksi. Kaikilta asianomaisilta sidosryhmiltä, myös Fertilisers Europe -järjestöltä, saatavat tietoon perustuvat ja ajantasaiset panokset ovat edelleen erittäin tärkeitä.

3.4.1

Fosfaattiesiintymät sisältävät vaihtelevia häviävän pieniä määriä metalleja, kuten kadmiumia, uraania ja kromia. Ne voidaan poistaa elintarvike- ja teknistä käyttöä varten, mutta prosessit ovat kalliita ja tuottavat jätettä. Tavalliset sedimenttiperäiset esiintymät sisältävät 25–150 mg kadmiumia P205-kiloa kohti. Magmaattisten esiintymien (Venäjällä, Suomessa ja Etelä-Afrikassa) kadmiumpitoisuus on noin 10 mg/kg P205. EU:hun tuotavan fosfaatin kadmiumpitoisuus on tyypillisesti pieni, mutta pitkäaikainen käyttö voi johtaa kadmiumin kerääntymiseen maaperään, kasveihin ja eläimiin ja muodostaa siten riskin ihmisten terveydelle. Kadmiumin poisto lisää EU:n viljelijöille koituvia kustannuksia ja heikentää siten kilpailukykyä sellaisista paikoista tuotavien viljelykasvien suhteen, missä tällaisia rajoituksia ei sovelleta. Eläinten ja ihmisten ulosteista peräisin olevassa fosfaatissa on vähän kadmiumia, mutta se saattaa olla muilla tavoin saastunutta. Tästä syystä on tärkeää määrittää kaikkien epäpuhtauksien turvalliset tasot.

3.4.2

Tämän vuoksi ETSK kehottaa komissiota jatkamaan kaikkia meneillään olevia tutkimuksia ja saattamaan ne loppuun, suorittamaan tarvittaessa uusia riskinarviointeja ja antamaan asianmukaisia suosituksia erityisesti käytettävissä olevista kadmiuminpoistotekniikoista sekä niiden kustannuksista ja sovellettavuudesta eri tuotantotapoihin.

3.4.3

ETSK myöntää, että viljelykäytännöt ovat usein paikallisia ja saattavat vaikuttaa epätarkoilta. Tekninen neuvonta ja parhaat käytänteet kehittyvät jatkuvasti, mutta niistä ei aina tiedoteta asianmukaisesti. Voimakkaiden taloudellisten kannustimien puuttuessa muutokset tahtovat olla hitaita. Typpi-, fosfori- ja kaliumseoslannoitteiden myynnissä ja käytössä ei oteta huomioon tarpeita, jotka saattavat vaihdella peltokohtaisesti. Kuten muissakin asioissa, elinikäinen oppiminen on olennaisen tärkeää.

3.4.4

Siirtyminen kohti ”täsmäviljelyä”, jossa kiinnitetään enemmän huomiota paikallisiin tarpeisiin, eri resurssien saatavuuteen ja aineiden vapautumismalleihin sekä luonnollisten että synteettisten lannoitteiden kattamiseksi, on tästä syystä nyt tärkeää, ja siihen on liitettävä tarpeen mukaan muutosta edistäviä kannustimia. Tutkimuksesta ja maataloudesta vastaavilla EU:n pääosastoilla on avainrooli tässä prosessissa.

3.5.1

Fosfori on vakaa ei-radioaktiivinen alkuaine, ja tästä syystä sitä voidaan kierrättää ja käyttää uudelleen loputtomiin. Sitä ei ole merkittävästi ilmakehässä, mutta sitä voi hävitä maaperän eroosion tai veden siirron yhteydessä, jolloin se yleensä päätyy merenpohjaan. Talteenottoa sisävesistöistä tutkitaan askeleena kohti vesistöjen puhdistamista; uudelleenkäyttöä varten tapahtuvaan talteenottoon on kiinnitettävä enemmän huomiota.

3.5.2

Kestävä käyttö edellyttää elinkaarianalyysia kaivoksesta tilalle ja siitä edelleen ”lautaselle” ja mereen. Mineraalien louhinta vaatii suuria määriä energiaa ja vettä usein alueilla, joilla molemmista on pulaa. Kuljetus ja käsittely edellyttävät hiilivetyjä ja tuottavat kasvihuonekaasuja. Tällä hetkellä suuri osa fosforista haaskataan: vain noin 15 prosenttia louhitusta fosforista päätyy syömiimme elintarvikkeisiin (Rosemarin ja Jensen esittivät kestävää fosforin käyttöä käsitelleessä konferenssissa European Sustainable Phosphorus Conference maaliskuussa 2013, että tämä osuus on 20–25 %, mutta ESPP:n mukaan se on vain 15 %). Tämä käyttö on kuitenkin välttämätöntä kaikelle elämälle. Prosessia voidaan parantaa, mutta sitä ei voida korvata.

3.5.3

Muun kuin elintarvikekäytön kohdalla asia on toisin. Kotitalouksien pesuaineita voidaan valmistaa ilman fosfaatteja, ja niiden käyttö on vähentynyt huomattavasti. Siirtyminen viljelykasvien tuotannosta biopolttoaineiden tuotantoon muodostaa paljon suuremman uhan. Energiakustannukset ja -hyödyt on määritettävä paremmin kaikissa vaiheissa. ETSK on tarkastellut eräitä sosiaalisia ja taloudellisia vaikutuksia; nyt tarvitaan pikaisesti täysimittaista elinkaarianalyysia, joka käsittää fosforin käytön, ja toimintalinjoja on tarvittaessa mukautettava.

3.5.4

Kaikissa tapauksissa on pyrittävä vähentämään ensiölähteistä peräisin olevan fosforin kulutusta (kiertoon syötettävä uusi fosfori, joka edellyttää tuontia EU:hun) ja lisäämään orgaanisen materiaalin (elintarvikejäte, jalostuksesta syntyvä jäte ja kompostit) uudelleenkäyttöä sekä nykyisin jätteeksi katsottujen runsaasti fosforia sisältävien aineiden (eläinten ja ihmisten ulosteet, jätevedet ja puhdistamoliete) turvallista kierrätystä. Jalostuksessa syntyville sivutuotteille on löydettävä käyttökohteita.

3.5.5

On määritettävä asianmukaisia tapoja edellä esitetyn saavuttamiseksi ja valistettava sääntelyviranomaisia, toimittajia, viljelijöitä, vähittäismyyjiä ja näiden asiakkaita niin, että he ottavat käyttöön halutut uudet tuotteet ja käytännöt. Työ kaupallisesti kannattavien ratkaisujen löytämiseksi on käynnissä. ESPP ja muut elimet tekevät tiivistä yhteistyötä komission kanssa, jotta tämä työ kantaisi hedelmää.

3.5.6

Komission ja EU:n muiden toimielinten, virastojen ja neuvoa-antavien elinten tulee jatkaa sellaisen lainsäädännön määrittämistä, jota on tarkistettava tai jonka täytäntöönpanoa on parannettava saatujen kokemusten tai muuttuvien ulkoisten tarpeiden valossa. Koko lähestymistapaa jätteeseen on pohdittava uudelleen – ja näin myös tehdään. Kuten tiedonannossa huomautetaan, nykyinen lähestymistapa on hajanainen ja hyödytön ja haittaa haluttujen uudelleenkäytön ja kierrätyksen tulosten saavuttamista.

3.6.1

Komission tulisi edistää tutkimusta tapauksissa, joissa halutaan tiettyä tulosta, mutta sen markkinalähtöiset kaupalliset kannustimet ovat epäselvät (esimerkiksi siksi, että suhteellisen halpaa ensiölähteistä peräisin olevaa fosforia on edelleen saatavilla), joissa todennäköisesti on ratkaisemattomia eturistiriitoja (esimerkiksi kierrätettyjen tai ensiöfosfaatista valmistettujen lannoitteiden laatuvaatimusten suhteen), joissa EU:n jäsenvaltioiden käytännöt eroavat toisistaan jyrkästi (esimerkiksi fosfaatin nykyisen käytön ja kulutussuuntausten suhteen) tai joissa ei ole helposti saavutettavia ilmeisiä yhteisvaikutuksia (esimerkiksi eläinperäisen ja muun runsaasti fosforia sisältävän jätteen siirtäminen ylijäämäisistä jäsenvaltioista niihin jäsenvaltioihin, joissa tällaisesta jätteestä on vajetta).

3.6.2

Olisi myös otettava huomioon tarve parantaa asiaan liittyvien eri alojen välistä viestintää, sovellettavan lainsäädännön erot sekä komission ja muiden sääntelyelinten erilaiset ja joskus ristiriitaiset vastuualueet.

3.7.1

Vastaus tähän kysymykseen on ”ei”. On olemassa selvä tarve saada virallista, vähemmän hajanaista ja täydellisempää tietoa muista epäpuhtauksista, niiden lähteistä ja imeytymisestä elintarvikkeisiin. Tällaista tietoa tarvitaan muun muassa raskasmetalleista (ja kevyemmistä metalleista), lääkkeistä ja metaboliiteista, taudinaiheuttajista, niihin liittyvistä ravinteista, saatavuudesta, vapautumismalleista, yleisestä maataloudellisesta tehosta, kierrätystekniikoista ja ympäristövaikutuksista.

3.7.2

Tilastotiedot, jos sellaisia on saatavilla, olisivat hyvä alku. Valistus ja vastuunotto muutoksesta sekä muutoksen hyväksyminen ovat keskeisiä tekijöitä. Komission ja ESPP:n kaltaisten elinten välinen kumppanuus vaikuttaa todennäköisimmältä keinolta saavuttaa tämä.

3.8.1

Eurooppa 2020 -strategian puitteissa on käynnistetty viisi eurooppalaista innovaatiokumppanuutta. Kolme niistä – maatalouden tuottavuutta, vesialaa ja raaka-aineita koskevat kumppanuudet – vaikuttavat yleensä maanviljelysektoriin ja erityisesti fosforiin, kuten myös kaksi muuta innovaatiokumppanuutta, jotka koskevat älykkäitä kaupunkeja ja aktiivisena ja terveenä ikääntymistä, vaikka niiden vaikutus on vähäisempi. Uutena ratkaistavana ongelmana fosforia koskeva lähestymistapa voisi toimia mallina muille.

3.8.2

Korkean tason johtokunta on perustettu ja strategisesta täytäntöönpanosuunnitelmasta on sovittu. Innovaatiokumppanuus onnistuu, jos sidosryhmät tekevät yhteistyötä ja jos kaikki sidosryhmät ovat edustettuina ja osallistuvat kumppanuuteen aktiivisesti. Painopiste on toimissa, jotka voidaan toteuttaa EU:ssa – laajasti ”tilalta lautaselle” –, joten se ei sisällä eräitä aiheita, kuten edellä on esitetty.

3.8.3

ETSK suhtautuu myönteisesti strategisen täytäntöönpanosuunnitelman hyvin laajaan yleisluonteiseen sisältöön, mutta huomauttaa, että siitä puuttuvat selvästi määritellyt prioriteetit, legitiimien riitojen ratkaisumekanismit ja toiminnan aikataulut. Suunnitelmassa ei juuri käsitellä aloja, joilla EU:n tai jäsenvaltioiden nykyiset toimintalinjat (tukeako vai olla tukematta tai salliako ylipäätään tiettyjä toimintoja muiden tavoitteiden saavuttamiseksi) ovat johtaneet taloudellisesti kestämättömiin tai ei-toivottuihin tuloksiin EU:ssa tai sen ulkopuolella.

3.8.4

ETSK toivoo, että eurooppalainen innovaatiokumppanuus saavuttaa tavoitteensa ajoissa; tämä olisi fosforin kannalta hyödyllinen tulos. Keskusteluissa olisi käsiteltävä muun muassa ravinteiden käyttöä, lannoitteiden tehoa, kierrätystä, epäpuhtauksien määriä sekä lannan ja muun orgaanisen jätteen käsittelyä, kuljetusta ja käyttöä. Tämä tukisi ESPP:n työohjelmaa. On selvää, että näiden kahden toimijan olisi oltava vuorovaikutuksessa.

3.9.1

”Jäte” on mikä tahansa aine, jonka arvoa sen välittömät omistajat pitävät olemattomana tai negatiivisena; jos sille voidaan osoittaa arvo, siitä tulee tuote, jota voidaan myydä. Täysin tehokkaassa prosessissa kaikilla tuotosvirroilla olisi arvo ja niitä hyödynnettäisiin. Globalisaatio on tehnyt tästä entistä monimutkaisempaa analysoida, mutta kiireellisempää ratkaista. Kasvi-, eläin- ja ihmisperäisiä nestemäisiä ja kiinteitä jätevirtoja on nykyisin pidettävä kaupallisina mahdollisuuksina pikemmin kuin kalliina ongelmina.

3.9.2

Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Tarvitaan tutkimusta ja uutta teknologiaa, ja lisäksi sääntelyä tulee mukauttaa, jotta varmistetaan entistä suurempi avoimuus ja varmuus rajatylittävien ja sisäisten siirtojen sisällöstä. Taloudellisia kannustimia on selkeytettävä. Parhaat onnistumisen mahdollisuudet näyttäisi olevan paikallisilla aloitteilla, jotka kattavat käsitellyn ja käsittelemättömän lannan sekä synteettiset lannoitteet. Voitaisiin kehittää paikallisyhteisöjen tai aluetason hankkeita konkreettisten ongelmien ratkaisemiseksi, investointien asianmukaiseksi hyödyntämiseksi ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi.

3.9.3

Eurooppalaiseen innovaatiokumppanuuteen tai ESPP:hen kuuluvilla sidosryhmillä on keskeinen rooli globaalien ratkaisujen sovittamisessa todellisiin mahdollisuuksiin tilojen, taajamien, kuntien tai alueiden tasolla; jäsenvaltiot ja muut kansalaisyhteiskunnan edustajat on kutsuttava osallistumaan tähän täysipainoisesti.

3.10.1

Paras tapa vähentää elintarvikejätettä on huolehtia siitä, että elintarvikkeet jaellaan ja syödään osana tasapainoista ja terveellistä ruokavaliota ja että ravintoa tarvitsevat saavat elintarvikkeita. Merkintöjä koskevaa lainsäädäntöä samoin kuin laatua (muoto, ulkonäkö ja koko tai maku ja ravintosisältö), annoskokoja, ”parasta ennen” -päivämääriä ja viimeisiä myyntipäivämääriä sekä myymättömien elintarvikkeiden hävittämistä koskevia vähittäiskaupan käytäntöjä on tarkistettava. Suurten kaupallisten käyttäjien (elintarvikejalostajat, ateriapalvelujen tarjoajat, ravintolat) olisi minimoitava syntyvä jäte tavanomaisista kaupallisista syistä – ja ne olisi velvoitettava kompostoimaan kaikki, mitä ne eivät voi välittömästi käyttää. Olisi kannustettava toteuttamaan koko alan kattavia aloitteita, joihin vähittäiskauppa osallistuu. Kotitalouksissa syntyvää elintarvikejätettä voidaan ja tulee vähentää tehokkaan ostamisen ja oikea-aikaisen käytön avulla – ja tämä on pitkälti kuluttajavalistukseen liittyvä asia. Jätteiden yksilöllinen kompostointi on mahdollista maaseudulla mutta vaikeampaa suurissa kaupungeissa.

3.10.2

Biologisesti hajoavien jätteiden erillinen keräys on puutarhajätettä lukuun ottamatta yleensä varsin rajallista ja riippuvaista käytettävissä olevista määrärahoista ja prioriteeteista. Kaiken sellaisen kompostointi, mitä ei voida kuluttaa, pitää fosforin elintarvikeketjussa ja parantaa maaperän laatua, missä tämä on tarpeen. On kiinnitettävä huomiota lisäarvon tuottamiseen pelkän jätteiden käsittelyn sijasta.

3.11.1

Pienimuotoisia kotitalouksien sovelluksia varten on jo olemassa ratkaisuja, joilla pyritään lähinnä ratkaisemaan liiallisen fosforin syrjäisissä paikoissa aiheuttamia ongelmia, jotka johtavat lähistön seisovan veden rehevöitymiseen. Ne ovat kuitenkin kalliita ja nähtävästi vaikeita mukauttaa tiheämmin asuttuja taajamia varten. Kaupungin koko määrää usein sen, mikä on mahdollista.

3.11.2

Yhdyskuntajätevesien huoltoa säännellään jäteveden laatua eikä sen ainesosien mahdollista arvoa koskevilla säännöksillä. Tätä olisi tarkasteltava pikaisesti uudelleen. Olemassa oleviin jätevesihuoltojärjestelmiin tehtävät jälkiasennukset saattavat olla kalliita. On järkevämpää suunnitella uusia investointeja, jotka tuottavat järjestelmien käyttäjille suurempaa lisäarvoa. Maahan liittyvässä biojätemassojen käytössä olisi keskityttävä satojen parantamiseen päästörajojen noudattamisen sijasta.

3.11.3

Elintarvikekäyttöön, myös peltokasvien viljelyyn, tarkoitetuille sovelluksille tarvitaan uusia standardeja synteettisten lannoitteiden (joiden laatua ja tehoa on helpompi valvoa) ohella tapahtuvaa käyttöä varten. Muut kuin elintarviketuotannon käyttötarkoitukset (puistot, golfkentät, taajamien ja teollisuusalueiden maisemointi, ympäristön kunnostaminen, metsätalous, eroosion ehkäiseminen, tulvien torjunta jne.) tarjoavat helpompia käyttömuotoja.

3.11.4

Keskitettyä tutkimusta ja uusien kustannustehokkaiden tekniikoiden kehittämistä tarvitaan jatkuvasti. On kaikkien edun mukaista, että tätä kannustetaan, rahoitetaan ja tuodaan esiin EU:n tasolla ja tuetaan määrittämällä nykyiset parhaat käytännöt ja siirtämällä niitä tehokkaasti. Menestykselliset tekniikat luovat työpaikkoja ja avaavat markkinoita. Elintarvikkeiden tuotannon, jakelun ja käytön sekä jätehuollon tehostaminen auttaa vähentämään kuluttajien kustannuksia ja saavuttamaan muita energiaan ja ilmastonmuutoksen liittyviä tavoitteita.

3.11.5

Edistyksen esteet olisi poistettava. Olisi laadittava yhdenmukaistetut jätteeksi luokittelun päättymisen perusteet ja uusi lähestymistapa jätteiden määrittelyyn ja valvontaan. Kemikaaleja (REACH), maaperän ja veden laatua, lannoitteita ja elintarvikekäyttöä sekä jätehuoltoa koskevat puitedirektiivit olisi arvioitava uudelleen sen varmistamiseksi, että niiden tavoitteet ovat yhä asianmukaisia ja täydellisiä ja että ne vastaavat EU:n tämänhetkisiä ensisijaisia tavoitteita globalisoituneessa maailmassa, jossa me nykyisin elämme. Asianmukainen ja oikeasuhtainen täytäntöönpano jäsenvaltio- ja paikallistasolla on tärkeää. ETSK auttaa mielellään tässä prosessissa.