15.12.2012   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 388/232


KERTOMUS

Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2011 sekä viraston vastaukset

2012/C 388/39

JOHDANTO

1.

Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanovirasto (jäljempänä ’virasto’) perustettiin komission päätöksellä 2007/60/EY (1), jota on muutettu komission päätöksellä 2008/593/EY (2). Brysselissä sijaitseva virasto perustettiin 1. marraskuuta 2006 ja 31. joulukuuta 2015 väliseksi ajaksi hallinnoimaan unionin toimia Euroopan laajuisen liikenneverkon alalla (3).

TARKASTUSLAUSUMAN PERUSTANA OLEVAT TIEDOT

2.

Tilintarkastustuomioistuimen valitsema tarkastuksen lähestymistapa käsittää analyyttiset tarkastusmenetelmät, tapahtumien suoran testaamisen ja viraston valvontajärjestelmien keskeisten menettelyiden arvioinnin. Tämän lisäksi tilintarkastustuomioistuin hyödyntää muiden tarkastajien työhön perustuvaa todentavaa aineistoa (kun relevanttia aineistoa on saatavilla) ja analysoi johdon antamia tietoja.

TARKASTUSLAUSUMA

3.

Tilintarkastustuomioistuin on tarkastanut Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 287 artiklan mukaisesti viraston tilinpäätöksen (4), joka sisältää ”tilinpäätösasiakirjat” (5) ja ”selvityksen talousarvion toteuttamisesta” (6)31. joulukuuta 2011 päättyneeltä varainhoitovuodelta, ja tilien perustana olevien toimien laillisuuden ja asianmukaisuuden.

Johdon vastuu

4.

Tulojen ja menojen hyväksyjänä johtaja toteuttaa tulot ja menot sisältävää talousarviota viraston varainhoitoa koskevien säännösten mukaisesti omalla vastuullaan ja hyväksyttyjen määrärahojen rajoissa (7). Johtajan vastuulla on kehittää (8) sellainen organisaatiorakenne sekä sisäiset hallinto- ja valvontajärjestelmät ja -menettelyt, joiden pohjalta on toisaalta mahdollista laatia tilinpäätös (9), jossa ei ole petoksesta tai virheestä johtuvia olennaisesti virheellisiä tietoja, ja toisaalta varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus.

Tarkastajan vastuu

5.

Tilintarkastustuomioistuimen vastuulla on antaa tarkastuksensa perusteella tarkastuslausuma Euroopan parlamentille ja neuvostolle (10) viraston tilinpäätöksen luotettavuudesta sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta.

6.

Tilintarkastustuomioistuin toimitti tarkastuksensa kansainvälisten tarkastusstandardien ja eettisten ohjeiden (IFAC) sekä ylimpien tarkastuselinten kansainvälisten standardien (INTOSAI) mukaisesti. Kyseisissä standardeissa edellytetään, että tilintarkastustuomioistuin suunnittelee ja toimittaa tarkastuksen siten, että sen avulla saadaan kohtuullinen varmuus siitä, onko viraston tilinpäätöksessä olennaisia virheitä ja ovatko tilien perustana olevat toimet lailliset ja asianmukaiset.

7.

Tilintarkastustuomioistuimen tarkastuksen osana toteutetaan menettelyjä, joiden tarkoituksena on saada todentavaa aineistoa tilinpäätökseen sisältyvistä määristä ja tilinpäätöstiedoista sekä tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta. Tarkastajan tehtävänä on valita sovellettavat menettelyt sekä arvioida, kuinka suuri on riski, että tilinpäätökseen sisältyy petoksista tai virheistä johtuvia olennaisesti virheellisiä tietoja tai että tilien perustana olevien toimien kohdalla on jätetty olennaisella tavalla noudattamatta Euroopan unionin lainsäädäntökehyksen vaatimuksia. Kyseisissä riskinarvioinneissa tarkastaja arvioi tilinpäätöksen laatimiseen ja tilinpäätöstietojen riittävyyteen liittyviä sisäisen valvonnan menettelyjä sekä valvontajärjestelmiä, joiden avulla on tarkoitus varmistaa tilien perustana olevien toimien laillisuus ja asianmukaisuus. Tämän pohjalta suunnitellaan tilanteeseen sopivat tarkastusmenettelyt. Tarkastuksen yhteydessä arvioidaan myös sovellettujen tilinpäätösperiaatteiden ja esitettyjen kirjanpidollisten arvioiden asianmukaisuutta sekä tilinpäätöksen yleistä esittämistapaa.

8.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että saatu todentava aineisto on riittävä ja sopiva tarkastuslausuman perustaksi.

Lausuma tilien luotettavuudesta

9.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston tilinpäätös (11) antaa olennaisilta osiltaan oikeat ja riittävät tiedot viraston taloudellisesta asemasta 31. päivältä joulukuuta 2011 sekä toimien tuloksista ja rahavirroista päättyneeltä varainhoitovuodelta viraston varainhoitoa koskevien säännösten ja komission tilinpitäjän vahvistamien kirjanpitosääntöjen mukaisesti (12).

Lausuma tilien perustana olevien toimien laillisuudesta ja asianmukaisuudesta

10.

Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että viraston 31. päivänä joulukuuta 2011 päättyneeltä varainhoitovuodelta annetun tilinpäätöksen perustana olevat toimet ovat olennaisilta osiltaan lailliset ja asianmukaiset.

11.

Jäljempänä esitettävät huomautukset eivät aseta tilintarkastustuomioistuimen lausumia kyseenalaiseksi.

TALOUSARVIO- JA VARAINHALLINTOA KOSKEVAT HUOMAUTUKSET

12.

Osastossa 3 (tekniseen ja hallinnolliseen tukeen liittyvät menot) vain 41 prosenttia alkuperäisestä 0,6 miljoonan euron talousarviosta käytettiin varainhoitovuoden aikana. Tämä johtui pääasiassa siitä, että toteutuneet arviointikulut olivat ennakoitua pienemmät, koska viraston vuoden 2011 työohjelmaan sisältyvät ehdotuspyynnöt lykättiin vuoteen 2012. Käyttämättä jääneet määrärahat siirrettiin osastoon 2 (infrastruktuuri- ja toimintamenot), ja näin ollen lopullinen 9,9 miljoonan euron kokonaistalousarvio pysyi muuttumattomana. Tästä huolimatta määrärahojen vajaakäyttö osastossa 3 osoittaa, että varojen käyttö erosi viraston hyväksytyssä vuotuisessa työohjelmassa ennakoidusta käytöstä.

Tilintarkastustuomioistuimen II jaosto on tilintarkastustuomioistuimen jäsenen Harald NOACKIN johdolla hyväksynyt tämän kertomuksen Luxemburgissa 10. lokakuuta 2012 pidetyssä kokouksessa.

Tilintarkastustuomioistuimen puolesta

Vítor Manuel da SILVA CALDEIRA

presidentti


(1)  EUVL L 32, 6.2.2007, s. 88.

(2)  EUVL L 190, 18.7.2008, s. 35.

(3)  Liitteessä esitetään tiedotustarkoituksessa yhteenveto viraston vastuualueista ja toiminnoista.

(4)  Tilinpäätökseen on liitetty mukaan varainhoitovuoden talousarvio- ja varainhallintoa koskeva selvitys, jossa annetaan lisätietoja talousarvion toteuttamisesta ja hallinnoinnista.

(5)  Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman, rahavirtalaskelman, nettovarallisuuden muutoksia koskevan laskelman sekä yhteenvedon keskeisistä tilinpäätöksen laatimisperiaatteista ja muut liitetiedot.

(6)  Selvitys talousarvion toteuttamisesta sisältää talousarvion toteutumalaskelman liitteineen.

(7)  Komission asetus (EY) N:o 1653/2004 (EUVL L 297, 22.9.2004, s. 6), 25 artikla.

(8)  Asetus (EY) N:o 1653/2004, 29 artikla.

(9)  Erillisvirastojen tilinpäätöksiä ja kirjanpitoa koskevat säännöt on esitetty asetuksen (EY) N:o 1653/2004 VI osaston 1 luvussa. Asetusta on viimeksi muutettu asetuksella (EY) N:o 651/2008 (EYVL L 181, 10.7.2008, s. 15).

(10)  Neuvoston asetus (EY, Euratom) N:o 1605/2002, 185 artiklan 2 kohta (EYVL 248, 16.9.2002, s. 1).

(11)  Lopullinen tilinpäätös laadittiin 15. kesäkuuta 2012 ja tilintarkastustuomioistuin vastaanotti sen 29. kesäkuuta 2012. Tilinpäätös esitetään sivustolla http://tentea.ec.europa.eu/en/about_us/mission__introduction/key_documents.htm

(12)  Komission tilinpitäjän vahvistamat kirjanpitosäännöt perustuvat kansainvälisiin julkisen sektorin tilinpäätösstandardeihin (International Public Sector Accounting Standards, IPSAS) tai niiden puuttuessa kansainvälisiin IFRS-tilinpäätösstandardeihin (International Financial Reporting Standards).


LIITE

Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanovirasto (Bryssel)

Viraston vastuualueet ja toiminnot

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen mukainen unionin toimivalta

(SEUT, 26, 170, 171, 172 ja 174 artikla)

Unioni hyväksyy toimenpiteet, joiden tarkoituksena on toteuttaa sisämarkkinat tai varmistaa niiden toiminta. Sisämarkkinat käsittävät alueen, jolla tavaroiden, henkilöiden, palvelujen ja pääomien vapaa liikkuvuus taataan.

Edistääkseen koko unionin sopusointuista kehitystä unioni kehittää ja harjoittaa toimintaansa taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen yhteenkuuluvuuden lujittamiseksi.

Myötävaikuttaakseen kyseisten tavoitteiden toteuttamiseen ja mahdollistaakseen sen, että unionin kansalaiset, taloudelliset toimijat sekä alueelliset ja paikalliset yhteisöt voivat saada täyden hyödyn sellaisen alueen toteuttamisesta johtuvista eduista, jolla ei ole sisäisiä rajoja, unioni myötävaikuttaa Euroopan laajuisten verkkojen perustamiseen ja kehittämiseen liikenteen, teletoiminnan ja energian infrastruktuurien aloilla. Unioni pyrkii toiminnallaan edistämään kansallisten verkkojen yhteenliittämistä ja yhteentoimivuutta sekä pääsyä tällaisiin verkkoihin.

Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi unioni vahvistaa Euroopan laajuisen liikenneverkon toteuttamiseksi suunniteltujen toimien tavoitteita, painopisteitä sekä päälinjoja koskevat suuntaviivat.

Viraston toimivaltuudet

(Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös 661/2010/EU Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämistä koskevista unionin suuntaviivoista (uudelleenlaadittu))

(neuvoston asetus (EY) N:o 2236/95)

(asetus (EY) N:o 58/2003).

(komission päätös 2007/60/EY, jota on viimeksi muutettu päätöksellä 2008/593/EY)

Tavoitteet

Euroopan laajuisen liikenneverkon kehittämistä koskevista unionin suuntaviivoista tehdyssä päätöksessä vahvistetaan suuntaviivat, jotka koskevat Euroopan laajuiselle liikeneverkolle suunniteltuja tavoitteita, painopisteitä ja päälinjoja. Euroopan laajuisille verkoille myönnettävää unionin rahoitusta varten on laadittu yleiset säännöt, jotta kyseisten suuntaviivojen noudattaminen olisi mahdollista.

Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 58/2003 komissio valtuutetaan perustamaan toimeenpanovirastoja, jotka suorittavat unionin ohjelmiin liittyviä tehtäviä. Euroopan laajuisen liikenneverkon toimeenpanovirasto perustettiin näin ollen hallinnoimaan unionin toimintaa Euroopan laajuisten verkkojen alalla Euroopan laajuista liikenneverkoa koskevien suuntaviivojen ja varainhoitoasetuksen pohjalta sekä tuottamaan lisäarvoa Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevan ohjelman hallinnointiin. Viraston emopääosasto (liikenteen ja liikkumisen pääosasto) valvoo viraston toimintaa ja vastaa toimintapolitiikkaan liittyvistä asioista.

Virasto vastaa Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevan ohjelman teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista seuraamalla hanketta koko sen elinkaaren ajan. Viraston toiminnan tarkoituksena on parantaa Euroopan laajuisen liikenneverkon täytäntöönpanon vaikuttavuutta ja joustavuutta pienemmin kustannuksin; samalla virasto pyrkii edistämään korkeatasoisen asiantuntemuksen käytettävyyttä helpottamalla pätevän henkilöstön rekrytointia. Viraston tehtävänä on lisäksi vahvistaa Euroopan laajuisen liikenneverkon ja sen keskeisten sidosryhmien välisiä yhteyksiä, varmistaa varojen parempi koordinointi muiden EU:n välineiden kanssa, lisätä EU:n rahoituksen näkyvyyttä ja hyötyjä sekä antaa tukea ja palautetta komissiolle.

Hallinto

Johtokunta

Viraston toimintaa valvova johtokunta koostuu viidestä jäsenestä, jotka ovat peräisin Euroopan komission liikenteen ja liikkumisen pääosastosta, aluepolitiikan pääosastosta, ympäristön pääosastosta ja henkilöstöhallinnon pääosastosta. Lisäksi johtokunnassa on tarkkailijajäsen Euroopan investointipankista. Johtokunta kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Se hyväksyy viraston hallinnollisen talousarvion, työohjelman, vuotuisen toimintakertomuksen, kaikki tulot ja menot sisältävän tilinpäätöksen, ulkoisen arviointikertomuksen sekä erilaisia soveltamissääntöjä.

Johtaja

Euroopan komissio nimittää.

Sisäinen tarkastus

Euroopan komission sisäisen tarkastuksen osasto ja viraston sisäisen tarkastuksen yksikkö.

Ulkoinen tarkastus

Euroopan tilintarkastustuomioistuin.

Vastuuvapauden myöntävä viranomainen

Euroopan parlamentti myöntää neuvoston suosituksesta.

Viraston resurssit vuonna 2011

Talousarvio

A)

8,0 miljardia euroa (kokonaisuudessaan Euroopan unionin yleisestä talousarviosta) Euroopan laajuisen liikenneverkon talousarvioon vuosien 2007–2013 rahoituskehyksen perusteella.

B)

9,9 miljoonaa euroa (koko määrä unionilta saatua tukea) hallinnolliseen talousarvioon, jota virasto toteuttaa itsenäisesti.

Henkilöstö 31. joulukuuta 2011

Väliaikaiset toimihenkilöt: henkilöstötaulukossa 33 tointa, joista kaikki täytettyjä.

Sopimussuhteiset toimihenkilöt: suunnitelluista 67 toimesta 66 (99 %) oli täytettyjä.

Henkilöstö yhteensä: 100 tointa (joista täytettyjä 99).

Henkilöstön tehtävät jakaantuivat seuraavasti:

a)

operatiiviset tehtävät: 65 tointa (joista täytettyjä 65).

b)

hallinnolliset tehtävät: 35 tointa (joista täytettyjä 34).

Tuotteet ja palvelut vuonna 2011

Valinnat

monivuotiseen ohjelmaan (MAP) liittyvä ehdotuspyyntö kolmella alalla (rahamääräinen arvo yhteensä 180 miljoonaa euroa); yhteensä 19 ulkopuolista asiantuntijaa arvioi 47 ehdotusta, joiden osalta haettu rahamäärä oli 326,7 miljoonaa euroa; 26 ehdotusta (rahamääräinen arvo 161,3 miljoonaa euroa) suositeteltiin rahoitettavaksi.

vuoden 2011 ehdotuspyyntöön (rahamääräinen arvo yhteensä 200 miljoonaa euroa) liittyvä valmistelutyö julkistettiin vuonna 2012.

Hankkeen hallinnointi

valmisteltiin 49 uutta rahoituspäätöstä (vuoden 2010 ehdotuspyynnöt) – 316 voimassa vuoden 2011 lopussa

käsiteltiin 137 edunsaajien jättämää muutoshakemusta – 98 uutta vuonna 2011

analysoitiin 228 toiminnan edistymistä koskevaa kertomusta (Action Status Reports, ASR), jotka ovat pääasiallinen hankkeen edistymisen seurantaan käytetty väline; lisäksi analysoitiin 48 strategista toimintaa koskevaa suunnitelmaa (Strategic Action Plans, SAP)

järjestettiin 70 hankekokousta joko paikan päällä tai viraston tiloissa

käytettiin saatavilla olleet maksumäärärahat kokonaisuudessaan; keskimääräinen maksuaika oli vain 13 päivää.

Yksinkertaistamistoimenpiteet

otettiin käyttöön vakiomuotoiset kirjeet, joilla tiedotetaan edunsaajille suoritteista ja määräajoista

selkeytettiin toiminnan edistymistä koskevien kertomusten tarkastamisprosessia sekä hankkeiden arviointi-/valintamenettelyitä

hyviä käytäntöjä käsittelevä työryhmä jatkoi menettelyissä esiintyvistä ongelmatekijöistä keskustelemista, hyviä käytäntöjä koskevien tietojen vaihtamista sekä parannusta vaativien alojen yksilöimistä (työryhmä koostuu viraston ja edunsaajien edustajista)

muutettiin ennakkotarkastuksiin liittyviä menetelmiä.

Viestintä

lisättiin viraston internetsivustoon älykkäitä liikennejärjestelmiä (ITS) ja rahoitusmenettelyjä koskevat osiot – sivustolla oli 150 000 kävijää vuonna 2011; ”Merten moottoritiet” hankkeen (Motorways of the Sea) IT-tuen sivustolla oli 2 700 kävijää

toteutettiin esitteiden ja julisteiden avulla kampanja ’10 out of TEN’, jonka aiheena oli Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevan hankkeen saavutukset

julkaistiin yhdeksän edunsaajille osoitettua sähköistä uutiskirjettä; lisäksi julkaistiin 53 lehdistötiedotetta 14 kielellä (aiheena uudet valitut hankkeet) sekä uusi esite ’Biennial Report 2008-2010

järjestettiin seuraavat tapahtumat: kolmas hankehallinnointia koskeva työpaja ja ehdotuspyyntöjä koskeva tiedotuspäivä (Calls Info Day); lisäksi osallistuttiin liikenteen ja liikkumisen pääosaston tapahtumaan ”TEN-T Days” sekä alueiden komitean ja Euroopan talous- ja sosiaalikomitean järjestämiin tapahtumiin.

Yhteistyö emopääosaston kanssa

toteutettiin monivuotisten hankkeiden hankekokonaisuutta koskevaan väliarviointiin sisältyvä seuranta; suoritettiin väliarviointi, jonka kohteena oli Euroopan talouden elvytyssuunnitelmaa koskevan ehdotuspyynnön Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskeva osio (39 hanketta)

laaditiin ohjelmaan liittyviä tilastoja, raportteja ja karttoja, esim. ohjelman täytäntöönpanoa koskeva kertomus Report on the Assessment of TEN-T Programme Implementation

osallistuttiin Euroopan laajuista liikenneverkkoa koskevien suuntaviivojen tarkistamiseen ja ”Verkkojen Eurooppa” -välineeseen.

Tarkastukset

Toimitettiin 26 tarkastusta, jotka kattoivat 30 prosenttia vuoden 2010 väli/loppumaksuista (rahamääräisessä arvossa mitattuna).

Lähde: Viraston toimittamat tiedot.


VIRASTON VASTAUKSET

12.

Virasto oli tehnyt vuonna 2010 vuodelle 2011 perustellun talousarvioennusteen, jossa osastoon III sisältyi tuntuvasti määrärahoja vuoden 2011 vuosittaisen ehdotuspyynnön ulkoisen arvioinnin järjestämiseen. Komissio päätti kuitenkin siirtää tämän ehdotuspyynnön vuoteen 2012, minkä vuoksi sille suunniteltua talousarviota ei tarvittu. Tämä siirtäminen vaikutti myös asiantuntijoita sekä viestintä- ja käännöstoimintaa varten varattuihin määrärahoihin osastossa III.

Säästöjen avulla virasto pystyi jatkamaan toimitilojensa uudistamisesta vielä jäljellä olevien kustannusten maksamista sekä pienentämään niihin liittyviä korkomaksuja. Varoja pystyttiin myös siirtämään osaston II lukuun 21 (tietokonelaitteet) noudattaen näin komission sisäisen tarkastuksen suositusta nopeuttaa pyrkimyksiä hankkia tai kehittää virastolle laajamittainen tietohallintojärjestelmä. Näin edistettiin myös IT-hankkeita, jotka sisältyvät viraston työohjelmaan, sisäisen valvonnan standardien toimintasuunnitelmaa sekä riskirekisteriä. Talousarviovarojen siirtäminen oli näin ollen seurausta odottamattomasta tapahtumasta (vuoden 2011 vuosittaisen ehdotuspyynnön siirtäminen), minkä vuoksi virasto katsoo toteuttaneensa asianmukaiset toimenpiteet moitteettoman varainhoidon ja vuoden 2011 talousarvion tehokkaan toteuttamisen varmistamiseksi.